Saarinen Ja Roponen Jäivät Puolivälieriin Sprintissä

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Saarinen Ja Roponen Jäivät Puolivälieriin Sprintissä 2011-02-07 10:23 EET Saarinen ja Roponen jäivät puolivälieriin sprintissä Ainuina suomalaishiihtäjinä Rybinskin maailmancupin vapaan sprinteissä lauantaina mukana olleiden Riitta-Liisa Roposen ja Aino-Kaisa Saarisen taival päättyi puolivälieriin. Molemmat naiset olivat eriensä kolmansia ja tie nousi näin pystyyn välieriin. Roposen lopusijoitus oli 14. ja Saarisen 16. Riitta-Liisa Roposella ei suksi toiminut toivotulla tavalla ja vauhdikkassa lopussa Slovenian Vesna Fabjan ja Venäjän Svetlana Nikolaeva olivat nopeampia. Jatkopaikka jäi 0,9 sekunnin päähän. - Ei auttanut suksi tänään yhtään. Näissä kilpailuissa ei ok suksella pärjää, vaan sen pitäisi olla hyvä. Muuten ei tulosta saa aikaiseksi, Roponen tiivisti. Aino-Kaisa Saarinen jäi myös omassa puolivälierässään kolmanneksi hävittyään loppuvenytyksessä Italian Marianna Longalle. Arianne Follis vei erän voiton, Erä oli hidavauhtinen, joten aikavertailussa Saarisella ei ollut mahdollisuuksia jatkoon. Saarisella puolestaan suksi toimi perjantain tapaan. - Läheltä liippasi välieräpaikka. Suksi oli jälleen erinomainen, huolto onnistui täällä hienosti. Erä oli rauhallinen ja jyrkässä ylämäessä yritin parannella sijoitustani. Lopulta sitten pääsi alamäessä viidenneltä tilalta toiseksi, mutta tekniikka ei oikein kovassa loppurutistuksessa kestänyt kasassa. Hommia on, mutta uskon aikaa siihen riittävän. Tärkeintä oli saada tällä viikolla vapaan tekniikkaan aikamoinen parannus, Saarinen totesi. Aamupäivän karsinnoissa Roponen oli 12. ja Saarinen 15. Slovenian naiset ottivat kaksoisvoiton Vesna Fabjanin uusittua Rybinskin voittonsa viime vuodelta ja Katja Visnarin sijoituttua toiseksi. Visnarille palkintokorokesijoitus olo uran ensimmäinen maailmancupissa. Maailmancupin johtoaan entisestään kasvattanut Puolan Justyna Kowalczyk oli kolmas. Naisten A-finaalissa hiihti aamun karsinnan kuusi nopeinta. Miesten voiton otti upealla soolohiihdolla Venäjän Alexei Petukhov. Muut palkintosijat menivät Norjaan, kun Ola Vigen Hattestad oli toinen ja Anders Göersen. Sunnuntaina Rybinskissä hiihdetään viestit. Suomella ei ole joukkueita mukana. Ennen Oslon MM-kisoja käydään vielä Drammenin maailman cupin kilpailut. 19.2. ohjelmassa on naisten 10 km ja miesten 15 km perinteisellä hiihtotavalla sekä 20.2. vapaan sprintit. MM-kilpailut käynnistyvät 24.2. vapaan sprinteillä. Rybinsk, Venäjä, maastohiihdon maailmancup, naiset, sprintti (v): 1) Vesna Fabjan, Slovenia 2) Katja Visnar, Slovenia 3) Justyna Kowalczyk, Puola 4) Magda Genuin, Italia 5) Arianna Follis, Italia 6) Marianna Longa, Italia --- 14) Riitta-Liisa Roponen 16) Aino-Kaisa Saarinen Maailmancupin tilanne: 1) Justyna Kowalczyk Puola 1576 2) Arianna Follis Italia 975 3) Marit Björgen Norja 922 4) Petra Majdic Slovenia 864 5) Marianna Longa Italia 888 6) Theresa Johaug Norja 812 7) Charlotte Kalla Ruotsi 755 8) Riitta-Liisa Roponen Suomi 504 9) Krista Lähteenmäki Suomi 493 10) Astrid Jacobsen Norja 488 11) Aino-Kaisa Saarinen Suomi 470 - - - Riikka Sarasoja 229 Pirjo Muranen 140 Anne Kyllönen 101 Kerttu Niskanen 67 Kirsi Perälä 36 Mari Laukkanen 8 Tilanne kokonaisuudessaan: http://www.fis-ski.com/uk/disciplines/cross- country/cupstandings.html Rybinsk, Venäjä, maastohiihdon maailmancup, miehet, sprintti (v): 1) Alexei Petukhov Venäjä 2) Ola Vigen Hattestad Norja 3) Anders Glöersen Norja 4) Martin Jäger Sveitsi 5) Nikolai Morilov Venäjä 6) Josef Wenzl Saksa Maailmancupin tilanne: 1) Dario Cologna Sveitsi 1197 2) Petter Northug Norja 774 3) Lukas Bauer Tsekki 698 4) Alexander Legkov Venäjä 692 5) Daniel Rickardsson Ruotsi 681 6) Marcus Hellner Ruotsi 643 7) Devon Kershaw Kanada 562 8) Jean Marc Gaillard Ranska 458 9) Cudin Perl Sveitsi 447 10) Martin Jaks Tsekki 425 - - - Matti Heikkinen 194 Sami Jauhojärvi 146 Ville Nousiainen 107 Matias Strandvall 79 Lasse Paakkonen 26 Anssi Petsinen 22 Juha Lallukka 20 Martti Jylhä 17 Niklas Colliander 6 Rybinskin maailmancupin aikataulu (ajat Suomen aikaa): SU 6.2. 11.45 miesten 4 x 10 km viesti (ei joukkuetta) SU 6.2. 14.00 naisten 4 x 5 km viesti (ei joukkuetta) Joukkueen valmentajana toimii Vesa Mäkipää. Lisätietoja: Vesa Mäkipää, valmentaja / urheilijoiden haastattelut Rybinskissä +358 45 1133 008 Toni Flink, maastohiihdon tiedotus [email protected] +358 40 777 3396.
Recommended publications
  • På Lag Med Alle Som Elsker Snø
    BERETNING 2009-2010 PÅ LAG MED ALLE SOM ELSKER SNØ 1 Norges Skiforbund // Ullevål Stadion // 0840 Oslo Telefon: +47 21 02 94 00 // Fax: +47 21 02 94 01 skiforbundet.no 2 Norges Skiforbunds virksomhet 2009-2010 Innholdsfortegnelse Side Spor 4 Skistyrets arbeid sesongen 2009-2010 6 Skistyret, ansatte, komiteer og utvalg 18 Prosjekt Hvit vinter 20 Rapport fra grenkomiteene Alpint 22 Freestyle 38 Hopp 48 Kombinert 58 Langrenn 66 Telemark 82 Tall og statistikker 90 3 Det ligger et spor bak oss. Det er formet g jennom århundrer. Og mer enn det. Det bærer vitnesbyrd om våre verdier. Idrettsglede. Fellesskap. Helse. Ærlighet. Sporet er formet av ski og snø. Uadskillelig fra vår nasjonale identitet. Det er en del av vår kulturarv. En del av vår folkesjel. Sporet ligger der. Det går g jennom by og land. Det fører utover i landskapet og innover i sjelen. Det ligger der om vi søker bakkens yrende liv eller naturens stillhet. 4 Det ligger der for alle. For store og små, for gammel og ung. For de som vil vinne og for de som bare vil fryde seg. Sporet er fylt av skiglede. Uten skigleden, ingen skisport. Ingen vinnere på jakt etter gull. Ingen tilskuere langs løypene. Ingen turgåere i skog og mark. Ingen barn i bakkene. Det ligger et spor foran oss. Også i de neste århundrer vil vi se det fylt av mange skiløpere. Gode skiløpere. Glade skiløpere. Som setter spor etter seg. Jørgen Insulán 5 Skistyrets beretning 2009-2010 Skistyrets arbeid Holmenkollen Nasjonalanlegget i Holmenkollen ble midlertidig åpnet Hovedmål: til prøve-VM i mars 2010.
    [Show full text]
  • NEUCHÂTEL Cologna Une Association Collecte Des Dons Étincelant RICHARD LEUENBERGER En Remportant Pour Des Écoliers Sénégalais
    NEUCHÂTEL Cologna Une association collecte des dons étincelant RICHARD LEUENBERGER En remportant pour des écoliers sénégalais. >>> PAGE 4 haut la main le 35 km de Dobbiaco (It), Dario Cologna a fait un pas de géant vers la victoire finale dans le Tour de ski. >>> PAGE 15 0 Vendredi 7 janvier 2011 ● www.arcinfo.ch ● N 5 ● CHF 2.50 / € 1.60 KEYSTONE CHAÎNE DU BONHEUR Haïti, un an après Maria, 104 ans et pleine de vie KEYSTONE Près de 66 millions de francs de dons ont été récoltés par la Chaîne du Bonheur après le séisme qui a frappé Haïti. L’aide progresse toutefois lentement. Bilan un an après la catastrophe. >>> PAGE 19 LES GENEVEYS-SUR-COFFRANE Le frein immobilier va s’assouplir RICHARD LEUENBERGER Grâce à une solution discutée RENCONTRE Maria Bonsignori, 104 ans, vit dans la résidence En Segrin, entre la commune des Geneveys-sur-Coffrane et à Cortaillod. La doyenne des Neuchâtelois a quitté Milan pour le Jura bernois pendant l’Etat, plusieurs projets la Seconde Guerre mondiale. Elle est fière de ses origines italiennes. >>> PAGE 3 immobiliers pourraient se concrétiser dans les deux ans au village. Mais ce déblocage RICHARD LEUENBERGER VOLLEYBALL NEUCHÂTEL demeure partiel. >>> PAGE 5 Quand ALIMENTATION Le NUC réalise un carton opéra rime L’heure est au régime avec cinéma minceur SP A peine les Fêtes de fin d’année terminées, pralinés et RICHARD LEUENBERGER autre foie gras cèdent leur place aux produits allégés dans les rayons des supermarchés. Pour de nombreux Suisses, janvier rime avec perte de poids. >>> PAGE 12 LA BRÉVINE Ossements de bison au fond d’un gouffre Demain au cinéma Attelés à la dépollution d’un Apollo, les mélomanes gouffre dans la région de La Brévine l’été dernier, des pourront découvrir un spéléologues ont trouvé un opéra de Puccini en grand nombre d’ossements, même temps que les dont certains s’avèrent En dominant Kamnik trois sets à zéro (25-22 25-16 25-17) hier soir à la Riveraine, spectateurs du MET de appartenir à un élan et d’autres RICHARD LEUENBERGER Barbara Ryf, Bryn Kehoe, Anna Protasenia et leurs coéquipières du NUC ont fait fort.
    [Show full text]
  • Olympic Team Olympic Team
    Olympic Team Finland The XXII Olympic Winter Games, Sochi 2014 Main Sponsors of The Finnish Olympic Team: Sponsors of The Finnish Olympic Team: Index Greetings from Olympic Team Finland 4 Finnish Team in Sochi 2014: 6 Alpine Skiing 6 Biathlon 11 Cross-Country Skiing 16 Freestyle Skiing 32 Published by the Finnish Olympic Committee Ice Hockey 41 Edited by Sports Library of Finland / • Men 42 Information Service • Women 68 [email protected] Nordic Combined 90 Texts and statistics by: Matti Hintikka, Vesa Tikander, Kaj Ojala Ski Jumping 95 Photographs: Finnish Olympic Committee, International Olympic Committee, Jere Snowboard 102 Hietala, Patrick Forsblom Speed Skating 115 Cover, Layout, Prepress: Maija Hietala and Tarja Lindroos, Edita Prima Ltd General Management 120 Printed at: Edita Prima Ltd, 02/2014 Health Care Personnel 121 ISBN 978-952-5794-27-4 (PAPER) IOC And NOC Representatives 123 ISBN 978-952-5794-28-1 (PDF) Finnish Medal Statistics 125 Front Cover: Finnish medalists from Vancouver 2010: Peetu Piiroinen took Notes And Abbreviations 131 silver in snowboarding (halfpipe), Aino- Kaisa Saarinen bronze in cross country Schedule 132 skiing (30 km) and both ice hockey teams Map 134 won bronze medals. 3 Greetings from Olympic Team Finland Mika Kojonkoski, Chef de Mission Olympic Team Finland is about to live through unfor- gettable days in Sochi. The Olympic journey is all about being thrilled, pushing it to the limits, and feeling pure joy. For a moment our hopes and goals are a just a heartbeat away, and for a blink of an eye we can be more than we ever thought we could be.
    [Show full text]
  • Dziękujemy!Dziękujemy! Mama Justyny Oczekuje Na Podbiegu Na Córkę
    NR 3 (39) KWIECIEŃ 2009 WYDANIE SPECJALNE Brązowy medal w biegu na 10 km. Liberec 19.02.2009 Justyna Kowalczyk z „kryształowymi kulami” za sezon 2008/09. Falun, 22.03.2009 r. Złoty medal w biegu łączonym 2 x 7.5 km. Liberec 21.02.2009 Złoty medal w biegu na 30 km. Liberec 28.02.2009 Dziękujemy!Dziękujemy! Mama Justyny oczekuje na podbiegu na córkę. Tato na trasie czeka na Justynę. Falun, 22.03.2009 r. Falun, 22.03.2009 r. Siostra Wioletta w oczekiwaniu na Justynę. Rodzina Justyny Kowalczyk podczas zawodów w Libercu, 28.02.2009 r. Falun, 22.03.2009 r. Liberec 28.02.2009 r. po wręczeniu złotego medalu za bieg na 30 km. Król Szwecji Karol Gustaw XVI wręcza kryształową kulę Justynie. Falun, 22.03.2009 r. 2 KWARTALNIK SAMORZĄDOWY NASZA GMINA Justyna wygrywa ostatnie zawody sezonu Falun, 22.03.2009 r. Nigdy wcześniej żadna polska narciarka nie osiągnęła takich sukcesów jak nasza Justyna! Sezon jak karnawał Sezon w biegach narciarskich zakończony, Justyna Kowalczyk została NARODOWĄ BOHATERKĄ !!! Dwa tytuły Mistrzyni Świata oraz wygrana w klasyfikacji generalnej Pucharu Świata to wydarzenia bez precedensu. Wyczyny biegaczki narciarskiej z Kasiny Wielkiej przeszły do historii polskiego sportu, nigdy wcześniej, żadna polska narciarka nie osiągnęła takich sukcesów. Ten niesamowity sezon rozpoczął się od występów na potem złoto w biegu łączonym 2x7,5 km, a ukoronowaniem dalekiej północy w Gaellivare (Szwecja), Justyna w biegu na 10 mistrzowskich występów na czeskiej ziemi był bieg na 30 km km stylem dowolnym zajęła 7 miejsce. Praktycznie wszystkie stylem dowolnym ze startu wspólnego, po którym drugi raz występy w listopadzie i grudniu kończyły się miejscami 3-7, mogliśmy wysłuchać „Mazurka Dąbrowskiego”.
    [Show full text]
  • Tutti I Risultati Dellla Coppa Del Mondo (Tour De Ski) a Dobbiaco
    Tutti i risultati dellla Coppa del mondo (Tour de Ski) a Dobbiaco 2010 35 km maschile, tecnica libera, Cortina - Dobbiaco (6.1.2010) 1. Petter Northug jr. (NOR) 1:25:38.0 2. Dario Cologna (SUI) +0.4 3. Marcus Hellner (SWE) +0.8 10 km maschile, tecnica classica (7.1.2010) 1. Daniel Rickardsson (SWE) 23:14.5 2. Lukas Bauer (CZE) +1.7 3. Petter Northug jr. (NOR) +6.2 16 km femminile, tecnica libera (6.1.2010) 1. Arianna Follis (ITA) 34:34.8 2. Petra Majdic (SLO) +3.4 3. Justyna Kowalczyk (POL) +4.1 5 km femminile, tecnica classica (7.1.2010) 1. Justyna Kowalczyk (POL) 12:37.6 2. Aino- Kaisa Saarinen (FIN) +11.6 3. Petra Majdic (SLO) +14.8 2011 Sprint maschile-(5.1.2011) 1. Devon Kershaw - CAN 2. Dario Cologna - SUI 3. Petter Northug - NOR 35 km maschile, tecnica libera, Cortina - Dobbiaco (6.1.2011) 1. Dario Cologna (SUI) 1:20.06,9 2. Marcus Hellner (SWE) +1.06,3 3. Setter Northug (NOR) + 1.39,9 Sprint femminile (5.1.2011) 1. Petra Majdic - SLO 2. Arianna Follis - ITA 3. Magda Genuin - ITA 16 km femminile, tecnica libera (6.1.2011) 1. Justyna Kowalczyk (POL) 37.41,7 2. Arianna Follis (ITA) +22,2 Sekunden 3. Marianna Longa (ITA) +22,6 2012 5 km maschile, tecnica classica (3.1.2012) 1. Alexander Legkov (RUS) 13.49,5 2. Eldar Roenning (NOR) +1,7 3. Dario Cologna (SUI) +2,0 Sprint, 1,3 km maschile (4.1.2012) 1. Nikolay Morilov (RUS) 2.
    [Show full text]
  • Hett Vintersportklimat
    2009-10-22 07:00 CEST Hett vintersportklimat I helgen drar vintersporten igång. Världscupen i utförsåkning inleds med damernas storslalom i Sölden, Österrike, på lördag och på söndag är det herrarnas tur. Favorite är Aksel Lund Svindal till 3 gånger pengarna vars främste utmanaren är Benjamin Raich till odds 3,75. På damsidan har Ladbrokes en storfavorit i Lindsey Vonn till odds 1,90. Nästa vintersport vi har att se fram emot är världscupen i längdskidor som startar 21 november i Norge. Här är favoritplatsen en kamp mellan Petter Northug till 3,25 gånger pengarna och Dario Cologna till 3,50 gånger pengarna. Till sist får vi äntligen se världscupen i skidskytte 2009/2010 som startar den 2 december i Östersund. Här har vi Magdalena Neuner som damfavorit till odds 3,00 och på herrsidan har vi en norsk kamp om toppen där Ole Einar Björndalen är favorit till oddset 2,50 och Emil Helge Svendsen följer tätt till odds 3,00. För svenskarna är det damerna som står för hoppet på chans till svenska segrar. Anja Pärson ger 9 gånger pengarna för seger i Alpina världscupen, Charlotte Kalla ger 17 gånger pengarna som vinnare i ländskidor och Helena Jonsson ger 7 gånger pengarna i skidskyttet. I de båda första grenarna har vi inga herrar att tala om men i skidskyttet har vi Björn Ferry som ger det fina oddset 29,00 om han segrar i sin gren. "Förra årets storsatsning på vintersport blev omtyckt av våra spelare och därför upprepar vi succén i år och vi kommer följa hela vintersäsongen.
    [Show full text]
  • Resultatliste
    Resultatliste Toppidrettsveka 2008 Jaktstart 02.08.2008 Plass Navn Klubb Startnr Tid Etter KJ 1 Tuva Toftdahl Heming IL 320 52:15,2 DNF Kirsten Hindhammer Skåla IL 329 DNF Anniken Hjellbakk Hole Sunnylven 330 Antall 3 Påmeldte: 3 Startende: 3 KS 1 Marit Bjørgen Norge 301 37:35,6 2 Aino Kaisa Saarinen Finland 303 38:47,8 01:12,2 3 Evi Sachenbacher-Stehle Tyskland 305 39:31,2 01:55,6 4 Charlotte Kalla Sverige 304 39:59,9 02:24,3 5 Therese Johaug Norge 302 40:27,5 02:51,9 6 Virpi Kuitunen Finland 307 41:04,1 03:28,5 7 Pirjo Muranen Finland 308 41:14,5 03:38,9 8 Anna Haag Sverige 309 42:00,4 04:24,8 9 Steffi Boehler Tyskland 306 42:20,5 04:44,9 10 Kristin Størmer Steira Norge 310 43:55,0 06:19,4 11 Ella Gjømle Norge/Team Trøndelag 312 43:58,5 06:22,9 12 Katrin Zeller Tyskland 311 44:40,1 07:04,5 13 Silja Tarvonen Finland 313 45:11,9 07:36,3 14 Guro Strøm Solli Norge/Team Trøndelag 327 46:03,2 08:27,6 15 Karianne G. Bjellånes Norge/Team Trøndelag 317 47:07,3 09:31,7 16 Ingrid Vikman Kjelsås IL 315 47:07,5 09:31,9 17 Kari Vikhagen Gjeitnes Norge/Team Trøndelag 316 47:11,1 09:35,5 18 Claudia Kuenzel Nystad Tyskland 314 47:18,9 09:43,3 19 Manuela Henkel Tyskland 318 47:34,1 09:58,5 20 Anna Simberg Sverige 319 48:16,8 10:41,2 21 Mona Liisa Malvalehto Finland 321 48:41,1 11:05,5 22 Nicole Fessel Tyskland 324 51:02,8 13:27,2 23 Magni Solum Meldal IL 323 52:16,5 14:40,9 24 Celine Brun-Lie Norge/Team Trøndelag 322 52:17,3 14:41,7 DNF Kirsi Perala Finland 325 DNF Astrid Øyre Slind Norge/Team Trøndelag 328 DNF Elisabeth Gjerde Valldal IL 326 1:03:35,9
    [Show full text]
  • Südtiroler Sind Auf Silber Abonniert Norman Kostner Bleibt
    - Nr. 20 Sport am Montag Montag, 26. Jänner 2009 29 Majdic & Hattestad sprinten am besten Otepää (APA) – Die Slowenin Triumph an. Am Samstag ge- Petra Majdic und der Norwe- lang dem Tschechen Lukas ger Ola Vigen Hattestad fei- Bauer sein erster Saisonsieg. erten gestern in Otepää/Est- Der Gesamtsieger der vergan- land ihren jeweils vierten Sai- genen Saison gewann den sonsieg im Sprint-Langlauf- Wettbewerb über 15 Kilometer weltcup. Majdic setzte sich im mit 1,5 Sekunden Vorsprung Finale vor der Weltcup-Füh- auf den Schweden Johan Ols- renden Aino Kaisa Saarinen son. Bei den Damen war Ju- Roland Clara und deren finnischen Lands- styna Kowalczyk eine Klasse (links) und frau Virpi Kuitunen durch. für sich. Bei ihrem zweiten Er- David Hofer Hattestad führte vor Oystein folg in Serie verwies die Polin verpassten in Pettersen und Börne Näss ei- Saarinen mit 26,2 Sekunden Madonna di nen norwegischen Fünffach- Vorsprung auf Platz zwei. Campiglio knapp den Italien - Weltcup im Skilanglauf 2008/09 meistertitel: Der Pusterer Herren wurde zweimal, der 15-km-Lauf in Otepää (klassisch) 1. Lukas Bauer (Tschechien) 35.43,6 Min.; 2. Johan Olsson (Schweden) Grödner + 0.01,5; 3. Vincent Vittoz (Frankreich) + 0.09,3; 4. Axel Teichmann einmal (Deutschland) + 0.12,9; 5. Dario Cologna (Schweiz) + 0.19,2; 6. Zweiter. Odd-Björn Hjelmeset (Norwegen) + 0.19,6; 7. Eldar Rönning (Nor- Foto: newspower wegen) + 0.20,2; 8. Sami Jauhojärvi (Finnland) + 0.24,3; 9. Jaak Mae (Estland) + 0.25,5; 10. Martin Johnsrud Sundby (Norwegen) + 0.29,1; 10. Anders Södergren (Schweden) + 0.29,1.
    [Show full text]
  • Bringt Erfahrung Mit Alfred Stauder Tour De Ski Wertet Den Langlauf
    52 Donnerstag, 25. Oktober 2007 Sport Nr. 246 - Der „Neuling“ bringt Erfahrung mit Alfred Stauder aus Toblach ist der neue Cheftrainer bei den Langlauf-Damen Bozen (os) – Als Alfred Stauder im Frühjahr zum Damen- Cheftrainer bei den Langläu- fern ernannt wurde, kam das für Insider nicht überraschend. Der 44-jährige Toblacher war der Wunschkandidat mehrerer Athletinnen. Nun will er dieses Vertrauen rechtfertigen. Als Neuling in der Natio- nalmannschaft wurde Alfred Stauder gleich das Amt des Cheftrainers anvertraut. Das Auch nach harten Trainingseinheiten gut gelaunt: von links ist zwar ungewöhnlich, doch Stephanie Santer, Alfred Stauder und Karin Moroder. Foto: „D“/os der Pusterer bringt genügend Erfahrung für diesen Posten mit. Er hat schon an der Seite einer Stefania Belmondo ge- Italiens Weltcup-Team im Skilanglauf arbeitet und zuletzt Renato Pa- sini zum Weltmeister gemacht. Herren Und ihm hat es Karin Moroder Valerio Checchi, 27 Jahre (Finanzwache) zu verdanken, dass sie nach Roland Clara, 25 Jahre (Finanzwache) vier Jahren im „Fegefeuer“ Giorgio Di Centa, 35 Jahre (Carabinieri) wieder ins Nationalteam zu- Loris Frasnelli, 28 Jahre (Finanzwache) rückgekehrt ist. Renato Pasini, 30 Jahre (Forstwache) „Ein Athlet soll da sein, Pietro Piller-Cottrer, 32 Jahre (Carabineri) Fabio Santus, 31 Jahre (Carabinieri) weil er es will und nicht Fulvio Scola, 24 Jahre (Finanzwache) weil ich es will.“ Andrea Zattoni, 20 Jahre (Polizeisportgruppe) Alfred Stauder Christian Zorzi, 35 Jahre (Finanzwache) Cheftrainer: Marco Selle Als Athlet hat Stauder den Sprung an die Spitze nie ganz Damen: geschafft. Deshalb hat er sich Antonella Confortola, 32 Jahre (Forstwache) sehr früh entschlossen, Trainer Arianna Follis, 29 Jahre (Forstwache) zu werden.
    [Show full text]
  • Tykkikisat Olos 11.11.2006
    TYKKIKISAT OLOS 11.11.2006 W : 10 km 1. Katerina NEUMANNOVA CZE 27.25,7 2. Kristina SMIGUN EST 27.54,8 +29,1 3. Valentina SHEVCHENKO UKR 28.08,2 +42,5 4. Alena SIDKO RUS 28.26,2 +1.00,5 5. Justyna KOWALCZYK POL 28.29,0 +1.03,3 6. Manuela HENKEL GER 28.30,3 +1.04,6 7. Petra MAJDIC SLO 28.38,5 +1.12,8 7. Olga SAVIALOVA RUS 28.38,5 +1.12,8 9. Anastasia KAZAKUL RUS 28.42,3 +1.16,6 10. Ioulia TCHEKALEVA RUS 28.43,1 +1.17,4 11. Arianna FOLLIS ITA 29.04,2 +1.38,5 12. Katrin ZELLER GER 29.04,3 +1.38,6 13. Kamila RAJDLOVA CZE 29.07,2 +1.41,5 14. Irina ARTEMOVA RUS 29.08,2 +1.42,5 15. Marianna LONGA ITA 29.08,7 +1.43,0 16. Nicole FESSEL GER 29.13,3 +1.47,6 17. Stefanie BOEHLER GER 29.16,8 +1.51,1 18. Alena SANNIKOVA BLR 29.23,3 +1.57,6 19. Elena KOLOMINA KAZ 29.26,4 +2.00,7 20. Claudia KUENZEL GER 29.31,8 +2.06,1 21. Svetlana MALAHOVA-SHISHKINA KAZ 29.33,1 +2.07,4 22. Olga TIAGAI RUS 29.33,3 +2.07,6 23. Natalja ILJINA RUS 29.43,0 +2.17,3 24. Evgenia MEDVEDEVA RUS 29.44,5 +2.18,8 25. Alena PROCHAZKOVA SVK 29.47,8 +2.22,1 26. Helena ERBENOVA CZE 29.49,2 +2.23,5 27.
    [Show full text]
  • HOPEASOMPA 2011 -Menestyjien Syntymäajankohdat
    1 Markku Gardin ONKO SYNTYMÄKUUKAUDELLA VÄLIÄ URHEILUMENESTYKSESSÄ? Miksi asia kiinnostaa minua? Toimin Satakunta Sports Academyn piirissä mentaalivalmennuksen asiantuntijana (urheilupsykologina). Keskusteluissani niin urheilevien opiskelijoiden, heidän valmentajiensa kuin myös liikunnanopettajien kanssa on noussut esille se, että syntymäajankohdalla näyttää olevan merkitystä urheilukokemusten ja -menestyksen kannalta. Olen huomannut asialla olevan yhteyttä myös siihen, miksi nuori harkitsee urheiluharrastuksensa lopettamista. Kiinnostuin selvittämään itselleni asiaa hiihtourheilun kohdalta. Kävin ensin läpi sattumanvaraisesti tämän kevään hiihtourheilun MM-kisoissa menestyneiden urheilijoiden syntymäajankohtia (ks. liite). Tämä ”aihetodiste” viittaa siihen, että menestyneistä urheilijoista suurempi osa on syntynyt alkuvuonna kuin loppuvuonna. Kevätlasten menestystä todistavat monet kansainväliset tutkimuksetkin. HOPEASOMPA 2011 -menestyjien syntymäajankohdat Tuon jälkeen ajattelin tehdä jonkin kattavaan aineistoon perustuvan ja helposti toteutettavan selvityksen. Hopeasompa -kilpailuun osallistuu vuosittain laaja ja edustava joukko nuoria hiihtäjiä eri puolelta Suomea. Päätin katsoa, onko tämän vuoden kisoissa menestyneiden maastohiihtäjien menestyksellä yhteyttä heidän syntymäkuukauteensa. Selvitin sarjoittain tulosluettelossa 15 ensimmäisen syntymäpäivät. Sain ne Suomen Hiihtoliiton maastohiihdon assistetti Larissa Erolalta. Selvityksen perusteella syntymäajankohdan ja menestyksen kesken näyttää olevan selvä ja jopa suoraviivaiselta
    [Show full text]
  • Jura Bernois Jusqu’En 2000
    KEYSTONE HAÏTI Cologna La Chaîne du Bonheur fait le bilan de son étincelant En remportant action un an après le séisme. >>> PAGE 19 haut la main le 35 km de Dobbiaco (It), Dario Cologna a fait un pas de géant vers la victoire finale dans le Tour de ski. >>> PAGE 15 0 Vendredi 7 janvier 2011 ● www.arcinfo.ch ● N 40700 ● CHF 2.50 / € 1.60 KEYSTONE RENCONTRE Une doyenne rayonnante Découverte d’os de bison dans un gouffre brévinier RICHARD LEUENBERGER Maria Bonsignori, 104 ans, est la doyenne du canton de Neuchâtel. L’habitante de Cortaillod respire la santé. Portrait. >>> PAGE 3 LE LOCLE La Girandole reste ouverte La Girandole, antenne locloise du CPTT était menacée de fermeture début 2010, mais le comité de gestion a été clair: la Girandole doit continuer. >>> PAGE 5 ALIMENTATION L’heure de la minceur? KEYSTONE A peine les Fêtes de fin RICHARD LEUENBERGER d’année terminées, pralinés et autre foie NÉOLITHIQUE La dépollution d’un gouffre de la vallée de La Brévine a permis de mettre au jour gras cèdent leur place des ossements d’élan et de bison. Une découverte plutôt rare, selon le zoologue Michel Blant qui tient, sur aux produits allégés dans les rayons. >>> PAGE 12 ce cliché, la mandibule inférieure du bison (en bas) et, à titre de comparaison, celle d’une vache. >>> PAGE 4 PUBLICITÉ RECONVILIER IMMIGRATION Les soldes du 50e Le PLR A chacun de -30% jusqu’à Chiens veut freiner sa part! menacés l’afflux ARCHIVES RICHARD LEUENBERGER de mort KEYSTONE <wm>10CAsNsjY0MDA00TUyMjI2NAMAb9IR8g8AAAA=</wm> La Municipalité de <wm>10CEXKKw6AMBQEwBO12d3-Up5sWtUggHACgub-igSDGDdzWvL4tL4efTMCjE5SYDbF6mOsJmVfioxiFoiFBYFMJdi_XRtuBwZwgv657hcubiVJXQAAAA==</wm> Reconvilier en a ras la crotte.
    [Show full text]