PPV-LEHTI KAUDET 2005 - 2006

Pajamäen Pallo-Veikot ry

Laatuaikaa jalkapallon parissa jo vuodesta 1969 PPV – nyt ja aina !

PPV:n lähestyessä neljättäkymmenettä ikävuottaan vitsevat lähivuosina omista riveistämme vahvistusta. juniorityö on entistä vahvemmassa asemassa seuran Vuonna 2006 aikuisten menestys oli hyvä. Piirin- toimintakartalla. Vuoden 2006 aikana olemme saa- sarjassa edustusjoukkueemme sai kultaa, reservi- neet nuorimpiin ikäluokkiin yli 30 lajin harrastajaa. joukkueemme hopeaa ja ikämiehet/45 pronssia. Nuorimmat PPV-läisemme ovat syntyneet reilusti Ikämiehet/35 pelasi SM-lopputurnauksessa ja tu- 2000-luvun puolella – v. 2001. Aktiivisuus junioreiden loksena oli kymmenes sija 16 joukkueen joukossa. keskuudessa on loistava: talvella harjoitusinto oli valtava, kesällä ei maltettu odottaa erotuomarin pillin PPV:n toiminnan johtoajatuksena on laadukas junior- vihellystä pelin aloittamiseen ja syksyllä Pajamäen ityö ja tulevina vuosina seuran johdon ja toimihenk- hallin seinät pullistelivat innokkaiden pelureiden ilöiden tehtävänä on pitää huolta siitä, että ajatus ei huudoista. katoa.

Junioreiden vanhempien aktiivisuus on niinikään es- Antero Lehto imerkillistä: valmentajien etsintään on uhrattu hikeä sekä aikaa ja tulokset ovat olleet hyviä. Lisäksi muut taustaryhmät ovat kunnossa – joukkueenjohtajat ja rahavarojen hoitajat – ja toiminta on aktiivista. Myös talkoohenki elpyy vahvasti muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

Nuoret ikäluokat ovat tulossa ja hyvä niin, koska lopettamisilmiö eri syistä on viimeisten viiden vuo- den aikana ollut hälyttävää. Uskomme, että nykyi- set ikäluokkamme jaksavat pelata punaväreissä aikuisikään asti ja jatkavat harrastustaan vielä ikämi- essarjoissakin.

Junioreidemme kasvamista odottelemme, sillä edustusjoukkueemme ja reservijoukkueemme tar-

Hallitus 2007

Puheenjohtaja Valmennuspäällikkö Varusteet

Antti Peltonen Jari Hiltunen Karri Laurila Poutamäentie 11 C 34 Solnantie 32 B 47 Syrjäläntie 4 C 00360 00330 Helsinki 01800 puh 040-5444420 puh 041-5344934 puh 040-7227744 [email protected] [email protected] [email protected]

Junioripäällikkö Talouspäällikkö Tiedotus

Hannu Antti Lehto Kimmo Peltonen Strömbergintie 12 A 1 Laajasuontie 35 B 58 Partiotie 9 00380 Helsinki 00320 Helsinki 00370 Helsinki puh 040-5538180 puh 040-9022992 puh 5651199 [email protected] [email protected] [email protected]

Kehityspäällikkö Sihteeri Tiedotus

Harri Korpilaakso Kiuru Sipilä Kurt Martinsen Vermonrinne 22 A 1 Niemenmäentie 10 B 55 Perustie 24 A 1 00370 Helsinki 00350 Helsinki 00330 Helsinki puh 050-5211365 puh 4580835 p. 050-323 1351 [email protected] [email protected] [email protected]

2 WWW.PPV.FI Joukkueet 2007

D1-juniorit, s. 1994 H-juniorit, s. 1999

Jere Järvinen, VA Jani Iiskola, VV Antti Peltonen, JJ mp. 041-5191236 p. 040 733 3516 mp. 040-5444420 [email protected] [email protected] [email protected]

Mikko Lamberg, VA Tapani Ahonen, VA Kolmosjoukkue eli SEOS mp. 040-8364480 p. 050 412 3307 [email protected] [email protected] Aapo Kotkavuori, VV

Erkki Ruponen, JJ Anna-Maija Vartola, JJ Simo Poikolainen, JJ mp. 040-8234237 p. 0400 906 306 mp. 505842285 [email protected] [email protected] [email protected]

Seppo Laakso, RH Tiina Markkula, RH Ikämiehet 35 mp. 0500-970082 p. 040 559 7201 [email protected] [email protected] Karri Laurila, VV mp. 040-7227744 E-juniorit, s. 1996 I-juniorit, s. 2000-2002 [email protected]

Harri Kumpulainen, VV Riku Sutinen, VV Karri Karsi, VA mp. 050-375 6864 p. 040 505 4621 mp. 040-5383242 [email protected] [email protected] karri.karsi@mainostoimistourho. fi Hannu Kolmonen, JJ Frans Raulo mp. 040-553 8180 p. 050 487 3312 Jan Karlqvist, JJ [email protected] [email protected] mp. 050-566 4949 [email protected] Taina Kolmonen, RH Bella Järvimaa, JJ mp. 050-576 9961 p. 050 553 5593 Ikämiehet 40, 45 [email protected] [email protected] Jyrki Johansson, VV F-juniorit, s. 1997 Minna Hakuli, RH mp. 0500-707862 p. 050 346 2871 [email protected] Jaani Marttila, VA [email protected] mp. 050-357 5215 Kai Nummi, VV [email protected] Edustusjoukkue mp. 0400-718670 [email protected] Jussi Sippola, JJ Jari Hiltunen Valmentaja, VV mp. 050-520 1203 p. 041 5344934 Reijo Ailamo, VA [email protected] [email protected] mp. 040-7557363 [email protected] Minna Oksanen, RH Velimatti Helasterä, VA mp. 050 - 3874108 mp. 050-5670721 Klaus Kankkunen, VA [email protected] [email protected] kp. 408802

G-juniorit, s. 1998 Timo Torkkeli, JJ, HU Ari-Pentti Pietinen, VA mp. 040-5120680 mp. 040-5037868 Harri Roine Valmentaja, VA [email protected] [email protected] p. 050 3461582 Kakkosjoukkue Reima Särkijärvi, JJ Jouni Rasa, JJ mp. 0400-421104 p. 050-468 86 41 Juha Salminen, VA [email protected] [email protected] mp. 0400-795577 [email protected]

PPV-lehti 2005-2006 toimituskunta: Jaakko Temmes, Antero Lehto ja Kurt Martinsen.

3 WWW.PPV.FI I-juniorit (1999-2002) 2006

Alkukeväällä 2006 eriytyi PPV-98 joukkueesta seit- Halliin siirryttäessä ja iltojen hämärtyessä löysimme semän poikaa uuteen PPV-99 joukkueeseen. Val- vihdoin 00/01/02-joukkueelle kaksi pätevää valmen- mentajaksi värvättiin Jani Iiskola ja joukkueenjoh- tajaa, Frans Raulon ja Riku Sutisen, ja Jani sai tajaksi Anna-Maija (Roopen äiti) Vartola. Ringissä avukseen Tapani Ahosen. Seuran nuorimman jouk- oli aluksi mukana vain nämä ”seitsemän veljestä” kueen jojoksi pestautui Bella ”Oonan ja Jasun äiti” ja harjoituksissa pahimmillaan pelaajia oli vain kol- Järvimaa ja rahastonhoitajaksi Minna ”Jesperin ja me. Tilannetta seurattiin ja vaihtoehtona mietittiin Jeren äiti” Hakuli. myös sitä, josko 99-syntyneet olisi liitetty takaisin 98 -joukkueeseen. Kuitenkin lumien sulaessa ja kevään 30.10.2006 järjestetyssä seuran päättäjäisissä pal- edetessä alkoi joukko kasvaa. kittiin 99-joukkueesta Roope Koskela, Maari Meur- man ja Henri Suopajärvi sekä 00/01 joukkueesta Toukokuussa osallistuimme Helsingin Pallosuran Olli-Pekka Pennanen, Niko Tamminen ja Johan turnaukseen, jonne saimme apuja Käpylän Pallon Ingberg. reippailta pelaajilta (suuret kiitokset KäPan Vesa Kiviselle!). Turnaus sujui loistavasti ja joukkueemme Vuoden aikana porukan määrä on jopa viisinkertais- saldo kuuden pelin jälkeen oli 4 voittoa, 1 tasapeli tunut ja pelaajista on muovautunut kaksi lupaavaa ja ja 1 tappio. Turnauksen jälkeen osallistuimme vielä iloista PPV joukkuetta! yhteen peli-iltaan KäPan ystävällisellä avustuksella. Kesän lämmetessä alkoi kenttä pikkuhiljaa täyttyä uusista lupauksista ja vihdoin joukkue pärjäsi jo omil- laan. Peli-iltoja tuli muutamia ja kokemusta karttui Hiiop! Roope nuorelle porukalle. Koskela vahvisti 98-joukkuetta Kesätauon jälkeen, kesä-heinäkuun vaihteessa, Hesa Cupissa porukka kasvoi entisestään. Pikkuhiljaa joukkue lä- heinäkuussa hestyi 30 pelaajan lukumäärää ja peli-iltoihin ilmoit- tauduimme loppujen lopuksi kahdella joukkueella. Joukkueemme maine oli kiirinyt puskaradion ansi- osta laajalle alueelle ja pelaajia treeneihin tuli mm. Konalasta, Munkkivuoresta ja Pitäjänmäeltä. Tree- neissä kävi kova kuhina, mutta onneksi Jani sai apua reippailta vanhemmilta. Kesän jälkeen oli selvää, että isolla porukalla ei voitu jatkaa jo kokoerojenkin takia, joten jaoimme joukkueen kahtia: 99-syntyneisiin ja 00/01/02-syntyneisiin pelaajiin.

Koulujen alun lähestyessä osallistuimme vielä Tapi- on turnaukseen. Turnaus oli loistavasti järjestetty ja kaikilla oli varmasti mukavaa. Menestystä tuli vaihte- levasti ja kokemusta sitäkin enemmän. Turnauksen Joukkue odottelee jännittyneenä matsin alkua lopuksi myönnettiin tsempparipalkinto 00/01/02-jouk- Tapion turnauksessa elokuussa kueen Jasu Kajanderille, joka tsemppasi esimerkil- lisesti koko turnauksen ajan.

Joukkueen kasvaessa päätimme kokoontua PPV: n toimistolla seuran johdon kanssa ja totesimme, että 30 pelaajaa ja yksi valmentaja ei ehkä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Saimme väliaikai- seksi avuksi 00/01/02-joukkueelle 96-syntyneiden valmentaja/jojo Hannu Kolmosen ja samalla teimme hartiavoimin töitä oman valmentajamme etsimiseksi.

Hannun jeesatessa osallistuimme vielä yhden päivän kestäneeseen Pitäjänmäen Tarmon turna- ukseen ja pariin peli-iltaan, jossa joukkueet olivat jaettu jo 99 syntyneisiin ja 00/01/02 syntyneisiin.

4 WWW.PPV.FI I-juniorit (1999-2002) 2006

PPV-00/01/02

Ylärivi vasemmalta: Olli-Pekka Pennanen, Jesper Koutelo, Jesper Nikitin, Leo Hintsanen, Jasu Kajander, Niko Tamminen, Valtteri Huunonen, Anton Jacobsson ja Johan Inberg. Alarivi vasemmalta: Jere Nikitin, Amir Ighmour, valmentaja Frans Raulo, Aapo Sivula, Mikko Soratie ja valmentaja Riku Sutinen. Kuvasta puuttuu: Oskari Haukimäki, Arttu Hernesmaa, Matias Huovila, Elias Kaijasilta, Jesper Koutelo, Jarno Ruokonen ja Antti Saarinen.

PPV-99

Ylärivi vasemmalta: valmentaja Jani Iiskola, Roope Koskela, Teemu Lokkinen, Henri Suopajärvi, Henri Vikman, Maxim Lemercier, Henri Salmi, Oona Kajander ja valmentaja Tapani Ahonen. Alarivi vasemmalta: Benjamin Shemeikka, Kasperi Kouri, Amina Ighmour, Miika Lokkinen, Wilhelm Pfäffli ja Maari Meurman.Kuvasta puut- tuu: Daniel Dampha, Konsta Dorairaju, Nasim Farhat ja Kalle Saarinen.

5 WWW.PPV.FI H-juniorit (1998) 2006

H-junioreiden eli 98-syntyneiden kausi on mennyt Joukkueeseen kuuluvat seuraavat pelaajat: myönteisissä merkeissä. Vuosi alkoi synnytyksellä eli 99- ja 00- syntyneet erkaantuivat omaksi jouk- Pyry Suomalainen, Eero Saarela, Stefan Rua, Jon- kueekseen. Näin ollen valmentajat Jari Hiltunen ja ne Rasa, Kristian Puhakka, Jimi Podduikin, Kaarlo Harri Roine pystyivät keskittymään yhden ikäluo- Liukkonen, Anton Lazarov, Miro Hämäläinen, Nico kan harjoittamiseen. Samoin taloudenhoitaja Piia Arakivi, Richard Plomerus, Tatu Tikkanen, Hassan Nymanin ja joukkueenjohtaja Jouni Rasan tehtävät Ramadan, Valtteri Ingervo, Veron Nguala, Luca Vai- puolittuivat. nio, Aaro Vuorikoski ja Jerry Vainio

Harjoituksia joukkueella oli ja on kaksi kertaa vii- Yhteystiedot löytyvät joukkueen www sivuilta. kossa. Pelejä on kertynyt 2006 puolella 46 kappa- letta. Joukkue on osallistunut aktiivisesti peli-iltoihin. Turnauksista suurimmat ovat olleet Pihlajamäen, Helsinki Cupin ja Tapion turnaukset. Näiden lisäksi on osallistuttu muutamaan päivän kestävään minitur- naukseen. Talvikaudella joukkue osallistuu Espoon talvisarjaan. Periaatteena on (Suomen Palloliiton ohjeiden mukaisesti) yhdenvertaisuus eli kaikki pe- laavat ja kaikkia kannustetaan yrittämään parhaansa ja nauttimaan jalkapallosta.

6 WWW.PPV.FI Lions Club Pajamäki tukee PPV junioritoimintaa

Tärkeässä työssämme ovat olleet mukana myös:

Helsingin kaupunki Nygårdin Autokoulu K-market Munkki Vermo

Anna tukesi PPV:lle - mahdollista unelmat

Pajamäen Pallo-Veikkojen Tuki ry Nordea 120450-601675

7 WWW.PPV.FI H-juniorit (1997) 2005

Yksi kausi on taas pulkassa ja 97-joukkue on treenan- keusta lukuun ottamatta osallistuimme peli-iltoihin nut ja pelannut todella paljon. Koko vuoden ajan lyhyi- kahdella joukkueella. Tämän teki mahdolliseksi se, tä taukoja lukuun ottamatta meillä on ollut vähintään että kauden aikana mukaan liittyi neljä uutta peli- kaksi tapahtumaa viikossa ja se on aika paljon. miestä ja saimme mukaan myös muutamia todella kovia lainapelaajia ysikaseista. Kauden alkaessa oli mukana vähän laskentatavasta riippuen 11-30 kundia. Pikkuvelijoukkueemme 98/99 Voittojen ja muiden kilpailullisten tekijöiden tavoit- oli nimittäin vielä tässä vaiheessa meidän mukanam- telun sijaan seuraamme treeniaktiivisuutta, pelaa- me melko tiiviisti. jien ilmeitä tapahtumissa ja näiden seurauksena määräytyvää pelaajien pysyvyyttä. Näissä asiassa Hallikauden aikana kaksi viikottaista prime time -vuo- saavutimme kirkkaasti kaikki tavoitteemme. Joukku- roa täysmittaisella kentällä takasivat loistavat puitteet eessa on tapahtumien suuresta määrästä huolimatta treenaamiselle ja treenimatsien järjestämiselle. Meillä aina ollut erittäin korkea osallistumisprosentti ja tästä kun on muihin stadilaisiin seuroihin verrattuna suo- olemme erittäin iloisia. Kauden aikana ei yksikään rastaan kadehdittavat oltavat Pajamäki-hallissa, oli pelaaja lähtenyt joukkueesta ja meitä on nyt viisi- helppo löytää kavereita. Halukkaita treenivastustajia toista, mikä on erittäin sopiva määrä siirryttäessä olisi itse asiassa ollut tulossa enemmänkin kuin riit- pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla. tävästi. Kauden voisi vetää yhteen toteamalla, että välillä Koska 97-joukkueemme koko oli liian suuri yhdeksi voitettiin, välillä hävittiin ja joskus pelattiin tasan. joukkueeksi ja liian pieni kahdeksi, järjestimme hal- Emme varmasti ole futiksessa Helsingin paras 97- lissa yleensä treenimatsit siten, että otimme koko joukkue, mutta meillä on hauskaa. Joukkue koostuu ysikasiryhmän mukaan ja teimme kaksi sekajouk- todella hienoista ja fiksuista pikkumiehistä, joilla on kuetta. Tämä tietysti antoi vastustajille etumatkaa ne kaikkein tärkeimmät asiat kunnossa. Kanssape- ja muutamaan kertaan otimmekin oikein kunnolla laajia, vastustajia ja tuomareita kohdellaan oikealla kuuppaan. tavalla kunnioittaen ja hyviä tapoja noudattaen. Välillä valmentajillekin annetaan suunvuoro. Keväällä siirryimme taas viime vuoden tavoin treenaa- maan Talin puistotien kentälle, missä saimme jälleen Kiitokset kaudesta pelaajille, valmentajille, johdolle, pelata valuraudasta hitsaamalla kokoonpantuihin ja finanssiosastolle, huoltojaokselle, logistiikka-yk- metrin verran liian kapeisiin maaleihin, mutta ehkä siköille, sponsoreille ja erityisesti kaikille meidän juuri siksi osumatarkkuutemme onkin niin kovalla faneille! tasolla. Treeneissä keskityimme lähinnä niihin harjoit- teisiin, joista kundit pitävät. Toki välillä yritettiin ottaa Jaani Marttila, isävalmentaja mukaan ihan “oikeitakin futisjuttuja”, mutta kuitenkin edelleen niin, että se pääasia ei pääse unohtumaan. Pelit ja leikit olivat aina mukana.

Ulkokauden aikana osallistuimme KäPan ja Hongan turnauksiin, kaikkiin Lassilan ja Pallokentän peli-iltoi- hin ja kävimmepä muutaman kerran peli-illassa myös kaukana eksoottisessa Jakomäessä. Kolmea poik-

8 WWW.PPV.FI G-juniorit (1997) 2006

Tähän asti olimme pelanneet neljällä ja nyt siirryttiin ja tätä ilmaisua käytän erittäin varovaisesti. Turna- puolta isommalle kentälle ja pelaajia olikin jo kuu- uksen yhteydessä pelattiin myös mieleenpainuva si, mikä luonnollisesti muutti pelin luonnetta aika ystävyysottelu kohdatessamme KontUn Raitatiikerit. voimakkaasti. Kausi alkoi siis muutamien uusien Joukkue koostuu 20 lapsesta, joilla on liikunnallinen pelipaikkojen esittelyllä ja yritimme sitten hiljalleen rajoite, kehitykseen liittyvä haitta-aste tai muu rajoit- perehtyä käytännössä niihin liittyviin tehtäviin ja kä- tava tekijä, jonka takia he eivät voi pelata normaa- sitteisiin. lijoukkueessa.

Peli-iltojen asemesta tarjolla olikin nyt ihan oikeita Umbro Cupissa Espoossa pääsimme pelaamaan matseja. Osallistuimme syys- ja kevätkaudella SPL: meille täysin uusia ja eksoottisia läntisen Uuden- n Helsingin piirin piirinsarjaan pelaten kaiken kaik- maan joukkueita vastaan. Hienolla keinoalustalla pe- kiaan 13 ottelua. Piirinsarjassa ottelut olivat ainakin lattu turnaus meni osaltamme kaikin puolin putkeen. tilastollisesti erittäin tasaisia, sillä voittoja ja tappioita Kaadoimme kolme ennakolta kovasti kunnioitettua tuli täsmälleen yhtä paljon yhden matsin päättyessä vastustajaa ja vasta viimeisessä ottelussa jouduim- sopuisasti tasan. me niukasti taipumaan. Tänne mennään varmasti uudelleen. Turnaukset olivat taas värikkäitä ja vauhdikkaita tapahtumia. Osallistuimme kauden aikana kaiken Kevätkauden ja kesätauon kynnyksellä olemme aina kaikkiaan viiteen turnaukseen. järjestäneet pienimuotoisen tapahtuman. Olemme yleensä pelanneet PPV:n muita joukkueita tai mutse- Kontun kaksipäiväisessä turnauksessa pelasimme ja vastaan tms. Omat pelaajamme ovat kuitenkin ko- erittäin hyviä ja tasaisia matseja taistellen urheas- vasti toivoneet, että järjestäisimme kerrankin OMAN ti ennakolta paljon kovempia vastuksia vastaan. turnauksen. Tuumasta toimeen. Vaikka turnaus ei tuloksellisesti mennytkään ihan nappiin, voitoitta ei toki jääty täälläkään. Monessa ottelussa tulokset oikeasti imartelevat vastustajia

9 WWW.PPV.FI G-juniorit (1997) 2006

Kutsuimme Pajamäkeen neljä harvoin kohtaamaam- Kauden 2006 aikana joukkueessa pelasivat: me vierasjoukkuetta ja saimme vastineeksi hyvien matsien lisäksi arvokasta kokemusta turnausten Alanenpää Joonas Marttila Rasmus järjestämisestä. Se tuli hyvin selväksi, että työtä on Hakala Jussi Mäkelä Lassi yllättävän paljon, turnausjärjestäjän muistilista on Hukkanen Miika Nikitin Jyri (tai siis olisi ollut) verraton apuväline, talkooväkeä Isosaari Aaro Pesonen Arttu tarvitaan runsaasti ja yllätyksiin kannattaa ainakin Jalonen Joona Phermsin Vili yrittää varautua. Peliohjelmamme oli laadittu niin, Kaijansinkko Lauri Rajamaa Aale että pelaamme kahdella kentällä - sisällä hallissa Kaijasilta Lauri Sippola Juha ja ulkona auringossa. Vain kaksi päivää ennen ta- Kokkonen Juuso Suokas Heikki pahtumaa havaitsimme kuitenkin, että kaksi Paja- Liinkangas Otso Vink Riku mäki-hallin neljästä maalista oli kadonnut! Mitä nyt? Lumiala Tuure Turnausohjelmamme romuttui tähän ja hätäisesti kyhättiin yhden kentän turnausohjelma, joka lähe- tettiin anteeksipyyntöjen kanssa vieraille. Päätimme vielä kuitenkin tehdä epätoivoisen yrityksen ja pyytää asiassa kaupunkia apuun. Suureksi hämmästyk- seksemme kaupunki toimitti muualle rahtaamansa maalit omalla kustannuksellaan seuraavana päivänä takaisin Pajikseen ja pääsimme lopulta palaamaan alkuperäiseen suunnitelmaan. Tästä nöyrät kiitokset liikuntavirastolle.

Turnauksessa pelatut 2 x 10 minuutin pikapelit olivat hyvin tasaisia, jännittäviä ja vauhdikkaita. Ysiseis- koillahan ei vielä tuloksia raportoida eikä taulukoita pidetä, joten emme myöskään kerro, että PPV olisi voittanut turnauksen, jos taulukko olisi tehty.

Syyspuolella turnauksissa tulikin sitten vähän ke- vättä vähemmän voittoja, mutta sitäkin enemmän arvokasta kokemusta ja oppia. Erityisesti laitapakki- en homman vastuullisuus tuli selvästi esille ja mikä parasta, muutamat pelaajat alkoivat osoittaa tässä roolissa oivia otteita. Silloin, kun meidän laitapakkim- me onnistuivat matsissa, matsi meni yleensä myös lopputulosten valossa hyvin.

Treeneja vedettiin edelleen pari kertaa viikossa ja kun saimme syyskaudella ylimääräisen vuoron Talin huippunurmella, tuli viikottaisia treenikertoja jo kol- me. Meillä oli kauden aikana tapahtumia tasan sata, mutta suuresta lukemasta huolimatta keskimääräi- nen treeniaktiivisuus oli edelleen erittäin hyvä.

Aggressiivinen rekrytointimme tuotti edelleen hyvää tulosta ja kauden aikana saimme mukaan neljä uutta hienoa pelimiestä. Hyvä näin. Onnistunut rekrytointi on pikkuseuran elinehto.

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat kauden aikana olleet joukkueen ja valmennuksen tukena. Meillä on kasassa erittäin tervehenkinen ryhmä. Edeltävän kauden loppusanoissa tuli todettua, että kundeilla on arvot ja tavat kohdallaan ja voimme iloksemme todeta, että asia ei ole vuoden aikana muuttunut.

Jaani Marttila, isävalmentaja

10 WWW.PPV.FI G-juniorit (1997) 2006

G-juniorit (1996) 2005

Joukkueen kausi alkoi totuttuun tapaan marraskuus- Osallistuimme kauden aikana kolmeen turnaukseen: sa Pajamäki-hallissa säännöllisesti pidetyillä harjoi- Viikinki-turnaus Vuosaaressa, Kaisaniemen Sapa- tuksilla. Talviaikana marras-tammikuussa harjoiteltiin turnaus sekä Hämeenlinnan Aulanko-turnaus. Sapa- kerran viikossa, helmikuusta alkaen harjoitusmäärä turnaus meni pelillisesti erinomaisesti, joukkueen kaksinkertaistettiin. Harjoitusten sisältö oli saman- oltua turnauksen parhaita yhdistelmiä. Hämeenlin- kaltainen kuin edellisenä vuonna; pelejä ja leikkejä nassa loukkaantumisista johtunut paha pelaajapula pallon kanssa ja ilman. Jonkin verran teimme tai- ja rankkasateet eivät jättäneet ketään kuivaksi. toharjoitteita, jotka eivät jostain syystä olleet kovin suosittuja. Harjoituksia kertyi tänä vuonna kaikkiaan PPV oli aktiivinen myös pelaajien siirtomarkkinoilla. 51 tilaisuutta. PiTa ei tänä vuonna saanut joukkuetta kasaan, näin kuusi kovan luokan pelimiestä siirtyi vahvistamaan Merkittävä muutos edelliskauteen oli siirtyminen 1 + PPV:tä. Pelaajista maksettiin kustakin 4 euron siir- 6-pelisysteemiin sekä osallistuminen piirisarjan pe- tokorvaukset piirille. Mielenkiintoista nähdä siirto- leihin. Mukaan tulivat myös aina vaaralliset maalipot- korvauksien taso esim. kymmenen vuoden päästä. kut sekä lyhyet, epäsuorat kulmat. Pajamäki-hallin Luulisin, että tällöin saatavilla rahoilla PPV voi laa- ansiosta talvella ja keväällä harjoitusvastustajia oli jentaa Pajamäki-hallia ja rakentaa vaikka toimistotilat riittävästi eikä kaikille halukkaille vastustajille matseja ja kahvilan halliin. Ja rahaa jäisi ylikin. pystytty edes järjestämään. Kaikkiaan pelejä pelattiin harjoitusmatsit, turnaukset sekä piirisarjan matsit Pelaajien lisäksi valmennuspuolelle saatiin kaivattua mukaan laskien 54 koitosta. Pelien suuri määrä se- lisävahvistusta. Kesällä päävalmentajana aloitti Harri littyy sillä, että syyskaudella osallistuimme peleihin Kumpulainen, joka pittoreskillä tekniikallaan sai po- kahdella joukkueella pelaajamäärän kasvettua voi- jat saman tien puolelleen. Entisen päävalmentajan makkaasti. tekniikka ei silmiä hivellyt, mutta olihan se muuten

11 WWW.PPV.FI G-juniorit (1996) 2005

mukava kaveri ja kaukaa hyvän näköinen. Erityisen Joukkueessa pelasivat seuraavat pelimiehet: ilahduttavaa oli myös se, että lähes jokaisessa har- joituksessa oli päävalmentajan lisäksi 1-2 apuval- Niko Alatalo Samu Kylämies mentajaa. Alex Arakivi Joona Laukkanen Elias Eerikinharju (muutti kauden aikana) Nämä eivät unohdu: Elias Ervast Tuomas Maanonen Jere Elo Leevi Mäkelä Ensimmäiset piirisarjan matsit Amir Farhat Tiitus Nylander Kaisaniemen SaPa-turnaus Teemu Ferm Joel Oksman Hämeenlinnan Aulanko-turnaus Seemi Hintsanen Pekka Päärni Uusi valmentaja Alexander Hoffström Sebastian Satola 26 poikaa pelaajaringissä Anton Inberg Rasmus Sievers Eerik Joensuu Christian Starck Parhaimmat kiitokset kaikille hienoille pelaajille, Tino Jokinen Tomi Sundelin kannustaville vanhemmille sekä valmennukseen Joel Keltto (muutti kauden aikana) osallistuneille. Jälleen hieno kausi takana, opimme Petteri Kolmonen Nico Välisalo varmasti kaikki paljon jalkapallosta ja yhdessä teke- misestä. Toivottavasti näemme jälleen Teidät kaikki, kun uusi kausi lähtee käyntiin marraskuussa. Kauden aikana joukkuetta vahvistivat myös H-juniorit Jyri Nikitin ja Juha Sippola. Hannu Kolmonen, joukkueenjohtaja

12 WWW.PPV.FI G-juniorit (1996) 2005

E-juniorit (1996) 2006

Joukkueen uusi kausi (neljäs yhteinen) alkoi Pajamä- pelaajille hyvä fiilinki ja vanhemmille punaiset kasvot ki-hallissa säännöllisesti pidetyillä harjoituksilla. Har- ilmojen suosiessa tapahtumia (Hämeenlinnan turna- joitusviikkoon kuului kaksi harjoitusta, joskin toiselle us jätettiin tällä kertaa suosiolla väliin). harjoitusvuorolle kutsuttiin aika ajoin rakkaita vas- tustajia harjoitusmatseihin. Talven paukkupakkaset PPV oli jälleen aktiivinen myös pelaajien siirtomarkki- verottivat hiukan harjoitusten ja pelien määrää, joten noilla, saimme kohtuullisella siirtokorvauksella kuusi kotijoukot olivat helisemässä ylimääräisen energian innokasta pelimannea, jotka pienen alkutotuttelun suuntautuessa johonkin toisaalle. Keväällä ja syksyl- jälkeen pääsivät hyvin joukkueen touhuun mukaan. lä toinen harjoituksista pidettiin Talin ruoholla ja toi- Kauden päättyessä joukkueen ringissä oli 27 poi- nen Pajamäen hiekkakentällä. Harjoituksia pidettiin kaa. koko kauden aikana kaikkiaan 62 kertaa. Nämä eivät unohdu: Perinteisesti pelasimme erittäin paljon harjoitusotte- luita piirisarjamatsien lisäksi. Kaikkiaan pelejä kertyi Hesa-cupin avajaiset yhteensä 51 koitosta. Kevään piirisarjat pelasimme Hesa-cupin matsit ruoholla yhdellä joukkueella, mutta syksyllä jaoimme jouk- 27 poikaa pelaajaringissä kueen kahteen ryhmään; Blue ja Red. Pelit menivät Joukkueen lentävien reporttereiden otteluselostukset hyvin, puolet peleistä voitettiin tai pelattiin tasan, PPV-sivuilla lopuissa matseissa vastustajat olivat meitä onnek- Bluen ja Redin tsempit syksyn matseissa kaampia.. Kauden pelit olivat pääsääntöisesti erittäin tasaisia, iso osa suoranaisia trillereitä. Fanijoukku- Kiitokset jälleen kerran hienoille pojille ja heidän eemme määrä onkin kasvanut tasaisesti kauden mukaville vanhemmille päättyneestä kaudesta. aikana ja lippukassa on laulanut hoosiannaa. Kanssanne on kiva tehdä töitä, tällä kokoonpanolla tulemme menemään vielä pitkälle. Suurkiitos myös Osallistuimme kauden aikana neljään turnaukseen: joukkueen väsymättömälle, lehmänhermoiselle val- HJK:n Kannelmäki-turnaus, Viikinki-turnaus Vuo- mentajalle Harrille. saaressa, KäPan juhlaturnaus sekä Helsinki-cup. Turnauksista nousi esiin ehdottomasti Hesa-cup, jos- Alkava kausi jatkuu samoissa mukavissa merkeissä. sa päästiin kokeilemaan taitoja ruohokentällä uusia Isoin muutos lienee, että siirrymme kaliberia isom- vastustajia vastaan. Viimeisessä matsissa saimme paan palloon (koko 4) ja peliaika kasvaa 2 krt. 25 ripauksen kansainvälistä tunnelmaa kohdatessam- minuuttiin. me virolaisen joukkueen. Kaikista turnauksista jäi Hannu Kolmonen, joukkueenjohtaja

13 WWW.PPV.FI E-juniorit (1996) 2006

Joukkueessa pelasivat seuraavat pelimiehet: Joel Keltto Joel Oksman Petteri Kolmonen Pekka Päärni Niko Alatalo Arttu Hakkarainen Samu Kylämies Sebastian Satola Alex Arakivi Seemi Hintsanen Jonne Lehikoinen Rasmus Sievers Akseli Björn Alexander Hoffström Tuomas Maanonen Joona Soratie Elias Eerikinharju Kalle Huuskonen Mohamed Mohamud Christian Starck Jere Elo Eerik Joensuu Leevi Mäkelä Nico Välisalo Teemu Ferm Tino Jokinen Tiitus Nylander

14 WWW.PPV.FI E-juniorit (1994) 2005

Pelivuoden 2005 aikana pojat saivat taas nauttia le aina elokuun loppuun asti. Helsinki Cupista alkoi yhteisistä jalkapallohetkistä niin harjoituksissa kuin taas se perinteisesti ansaittu jalkapallokesäloma, peleissäkin ja itse turnauksissa. jota vietettiin heinäkuun loppuun. Lokakuussa jal- kapalloharjoitukset siirtyivät taas takaisin Pajamäen Pelillisesti kausi meni kohtalaisen hyvin. Joukku- juniorijalkapallohalliin, jossa ohjattuja harjoituksia eemme pelasi keväällä ja kesällä ihailtavan pirteästi, järjestettiin torstaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi Futsal- mutta ns. ratkaisupeleissä ei vielä löytynyt sitä lopul- treenejä alettiin vetää tiistaisin Strömbergin koululla lista puristusta, jota olisi vaadittu itse jatkopeleihin. lokakuun lopusta alkaen. Näistä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon perinteik- käät juniorijalkapalloturnaukset, kuten kesäkuun Otimme osaa seuraaviin turnauksiin, sarjoihin ja ta- (19.-23.06.) Alandia Cup 2005 ja heinäkuun (10.- pahtumiin: 16.7.) Helsinki Cup 2005. * FC Espoon talvisarja 2004-2005 (Pojat E-94 lohko 3 + jatkopelit) Kevään piirisarjassa taas oli runsaasti tiukkoja ja jännittäviä pelejä. Kaksi ensimmäistä peliä hävittiin, * VJS-Pääsiäisturnaus Myyrmäki-hallissa 27.- mutta loput viisi peliä voitettiin. 28.3.2005 (lohko H + jatko pelit sijoista 1-16) Syksyn piirisarjan peleissä ns. tiukat matsit päättyivät * Kevään 2005 SPL Helsinki piirisarja (F-10 po- tappiollisesti, jos kolmatta matsia ja yhtä tasapeliä jat lohko 4) ei lasketa. Syksyn piirisarjan saldona oli taas kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota. * PiTan pelipäivä 15.5.2005 Kauteen mahtui siis paljon hyviä pelejä, mutta pa- * Alandia Cup Ahvenanmalla 19.-23.6.2005 (ryh- rantamisen varaa jäi, ainakin niihin ns. ratkaisupe- mä 4) leihin. Tästä kaudesta jäi varmasti itse kullekin hyviä muistoja, joistä päällimmäisenä varmaan muistuu * Helsinki Cup 10.-16.7.2005 (E-11 pojat lohko mieleen E-junioreille kesäkuussa järjestetty Alandia 8) Cup Ahvenanmaalla. * Syksyn 2005 SPL Helsinki piirisarja Alandia Tammi-huhtikuussa jalkapalloharjoituksia pidettiin Cup 2005 (F-10 pojat lohko 6) Pajamäen juniorijalkapallohallissa kaksi kertaa vii- kossa. Tämän jälkeen siirryimme harjoittelemaan * PuiU-turnaus 3.-4.9.2005 (C-lohko + jatkopelit ulos Pajamäen hallin vieressä olevalle hiekkakentäl- sjoista 9-16)

Alandia Cup 2005

15 WWW.PPV.FI E-juniorit (1994) 2005

Oheisista kesäisen aurinkoisista kuvista jokainen voi hyvin aistia, millä sykkeellä pojat pelasivat turnauksisssa ja olivat mukana tä- män vuotisessa joukkueessa. Erityiskiitokset Kimmo Räisäselle vauhdikkaista kuvista ja Timo Hätälälle pelipaitojen hankintaan liittyvien asioiden hoitamisesta. Joukkueen pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt ja vanhemmat ovat kaikki omalla panoksellaan teh- neet/mahdollistaneet vuoden 2005 joukkueen eli PPV:n E-juniorit. Kiitokset kuuluvat myös heille!

Erkki Ruponen, JoJo

------Kuluvana pelivuonna E-junioreihin kuului kai- ken kaikkiaan 17 poikaa, jotka esitellään alla aakkosjärjestyksessä ns. pelaajakorttien muo- dossa:

Miki Bergroth, Joonas Carlsson,

Elias Herranen, Sami Hätälä, Juha-Pekka Joronen,

Jeffrey Kam, Markus Kari, Eero Kenttä, Juhana Laakso,

Otto Nousiainen, Markus Rantakangas, Eeki Ruponen,

Sakari Räisänen, Ville Sainio, Julius Soini, Johannes Teittinen ja Aleksi Tuominen.

Valmentajina ovat olleet: Jere Järvinen, Mikko Lamberg ja Jari Tuominen (vastuuvalmentaja).

Toimihenkilöinä ovat toimineet: Seppo Laakso (rahastonhoitaja), Sirpa Jylkkä (huoltaja), Tarja Kam (huoltaja), Ilpo Kari (huol- taja) ja Erkki Ruponen (joukkueenjohtaja).

16 WWW.PPV.FI E-juniorit (1994) 2005

Helsinki Cup 2005

17 WWW.PPV.FI D2-juniorit (1994) 2006

D2-junioreihin kuului parhaillaan 16 poikaa, jotka Onneksi talvikaudelle löytyy vaihtoehto futsalista, Jarkkoa lukuun ottamatta esitellään aakkosjärjes- joka on yksi jalkapallon sisäpelimuodoista. Näin tyksessä ns. pelaajakorttien muodossa vuoden 2005 ollen jatkamme normaalisti kohti kautta 2007 mm. osassa (E-juniorit (1994)). Pelivuoden 2006 aikana pelaamalla SPL Helsingin piirin järjestämässä futsal- mukana ovat olleet seuraavat pelaajat: Miki Berg- turnauksessa minimissään marraskuun lopusta aina roth, Joonas Carlsson, Elias Herranen, Sami Hätä- maaliskuun loppuun saakka. Lisäksi harjoitukset lä, Jeffrey Kam, Markus Kari, Eero Kenttä, Juhana jatkuvat kolmesti viikossa vuoden loppuun ja vuosi Laakso, Otto Nousiainen, Jarkko Nuutilainen (kuvas- 2007 ainakin aloitetaan kahdella harjoitusvuorolla sa 1 Helsinki Cup 2006), Markus Rantakangas, Eeki viikossa. Ruponen, Sakari Räisänen, Julius Soini, Johannes Teittinen ja Aleksi Tuominen. Kautta 2007 silmällä pitäen olemme käyneet syksyllä kaksi epävirallista keskustelua joukkueiden mahdolli- Valmentajina ovat toimineet Jere Järvinen, Mikko sesta yhdistymisestä, koska meillä ja kahdella muulla Lamberg ja Timo Hätälä (apuvalmentaja). Toimihen- pikkuseuralla on se tosiasia edessä, että pelaajia ei kilöinä ovat olleet Seppo Laakso (rahastonhoitaja), ole enää riittävästi jatkamaan isolla kentällä omana Timo Hätälä (huoltaja) ja Erkki Ruponen (joukku- joukkueena. Mielestäni saman ikäluokan ja erityisesti eenjohtaja). ko. tilanteessa olevien joukkueiden tulisi tehdä näky- vää yhteistyötä, jotta mm. poikien harrastus voisi jat- Pelillisesti kausi 2006 meni kohtuullisen hyvin, vaik- kua saumattomasti ja itse joukkueiden yhdistyminen ka joukkueemme pelasi ailahtelevasti niin keväällä, olisi helpompaa isolle kentälle siirryttäessä. Asiaa kesällä kuin syksylläkin eli ns. jatkopeleihin ei riit- on nyt turha spekuloida sen enempää, sillä olemme tänyt tarpeeksi vääntöä tai sitten ns. jatkopeleissä varmaan kaikki paljon viisaampia ko. asian suhteen ei löytynyt enää tarpeeksi puristusta mitaleille asti. vuoden vaihtumisen jälkeen. Jälkimmäisestä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon FC Espoon talvisarja ja syksyn PuiU P94-turnaus. Otimme osaa seuraaviin turnauksiin, sarjoihin ja ta- Vastaavasti perinteikäs jalkapalloturnaus Helsinki pahtumiin: Cup 2006 heinäkuussa 9.-15.7. ja kevään ja syksyn piirisarjat osoittivat sen, että pelimme ailahtelee ai- FC Espoon talvisarja kalailla päivästä toiseen. 2005-2006 (pojat 94/lohko D: 8. sija / 32 joukkuet- ta) Kevään piirisarja alkoi hyvin kahdella voitolla, yhdel- lä tasapelillä ja yhdellä häviöllä, mutta loput kolme Kevään 2006 SPL Helsinki piirisarja peliä päätyivät tappioon, joista ainakin viimeisen voi (D12/lohko 3 ja 6. sija / 8 joukkuetta ) pistää väsymyksen piikkiin eli yhdellä vaihtomiehellä pelaaminen oli fyysisesti liian kuluttavaa. KyIF P94-turnaus 10.-11.6.2006 (5. sija / 10 joukkuetta) Kesän parasta fudisantia saivat sekä pojat että van- hemmat ihailla Helsinki Cupin 2006 alkulohkossam- Helsinki Cup me tulevaa D-12 sarjavoittajaa (FC Honka/Juniors 9.-15.7.2006 (D-12/lohko 10: 6. sija / 6 joukkuetta) keltaiset) vastaan. FC Hongan peli oli sydäntätykyt- tävää ja ihailtavan sujuvaa jalkapalloa. Syksyn 2006 SPL Helsinki piirisarja (D12/lohko 3: 6. sija / 8 joukkuetta) Syksyn piirisarjan saldona oli taas kaksi voittoa ja viisi tappiota, mutta pelillisesti syksyn pelit olivat pa- PEP-turnaus rempia ja tasaisempia kuin keväällä. 19.-20.8.2006 (10. sija / 12 joukkuetta)

Kauteen mahtui paljon hyviä ja tasaisia pelejä, mutta PuiU P94-turnaus edelleeen parantamisen varaa jäi, sillä pelit ailahte- 2.9.2006 (lohkovoitto alkusarjassa ja 4. sija / 8 jouk- livat liikaa, koska esimerkiksi vaihtopelaajia ei ollut kuetta) aina tarpeeksi ja siten sekä fysiikka että pelitem- po eivät kestäneet aina ihan samana pelin loppuun Joukkueen pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt ja saakka. vanhemmat ovat kaikki omalla toiminnallaan ja pa- noksellaan tehneet vuoden 2006 joukkueen eli PPV: Kaikesta huolimatta tästä kaudesta jäi varmasti itse n D2-juniorit. Kiitokset Teille kaikille taas yhdestä kullekin hyviä muistoja, etenkin FC Hongan loisteli- yhteisestä vuodesta jalkapallon parissa! as peliesitys ja sekä meidän pirteä peliesitys isolla kentällä PuiU P94-turnauksessa, jossa pelasimme Erkki Ruponen, JoJo ensimmäistä kertaa 11 vastaan 11 pelaajaa.

18 WWW.PPV.FI D2-juniorit (1994) 2006

Helsinki Cup 2006

D2-juniorit (1993) 2005

Elämä juniorijalkapallon parissa on täynnä yllätyksiä. ltä kevätkautemme viimeisessä, EBK:n järjestämäs- Näitä yllätyksiä -niin negatiivisia kuin positiivisiakin- sä, turnauksessa. koimme menneellä kaudella rutkasti. Kausi oli myös monien muutosten aikaa. Siirryimme suuremmalle Helsinki Cupissa kohtasimme joukkueen historian pelikentälle. Nyt kentälliseen tarvittiin yhdeksän pe- ensimmäisen kansainvälisen vastustajan. Valmen- laajaa ja paitsiosääntö tuli peliin mukaan. Peliaikakin tajamme Ilkka Tuomi kauhistui, kun kuuli, että loh- piteni. Ja piirisarjan edistymistä pystyttiin ensimmäis- kossamme pelasi Smena Kovkaz. Olimme kuitenkin tä kertaa seuraamaan netistä. lohkona ainoa joukkue, joka sai tehtyä Smenan muu- ten puhtaaseen maaliin yhden osuman. Lopputulos Kevään yhtenä positiivisimmista muistoista on jäi meidän tappioksemme. huhtikuinen harjoitusleiri Lohjan Kisakalliossa. Leiri suunniteltiin huolella, sekä valmennusohjelman että Helsinki Cupin jälkeen joukkueemme rivit repesivät ja poikien vapaa-ajan suhteen. Leirin positiivinen vaiku- syyskauden alussa joukkue pieneni kuudella pelaa- tus joukkuehenkeen kantoi koko kevään piirisarjan ja jalla loukkaantumisen, ulkomaille muuton, lopettami- tuloksena oli seitsemän peliä ilman yhtään tappiota. sen ja muihin joukkueisiin siirtymisten takia. Olimme Lohkon ensimmäinen sija. kevään hyvän menestyksen johdosta nousseet piiri- sarjassa ylempään lohkoon ja vastustajat olivat edel- Juniorijalkapallossa joukkueen tilanteet muuttuvat listä kautta kovempia. Pelaajat omassa joukkueessa nopeasti. Edellisellä kaudella valmentajilla oli vaike- eivät riittäneet. Elimme hetken epätoivon hetkiä ja se uksia antaa kaikille pelaajille riittävästi peliaikaa. Nyt näkyi myös joukkueen pelaamisessa. Pelaaminen ei meillä oli pelejä, joissa kentällä ei ollut yhtään vaihto- sujunut, motivaatiota ei löytynyt, eikä tulosta syntynyt. pelaajaa ja vettä satoi, mutta voitto tuli. Keväällä pe- Onneksi saimme jälleen Jari Tuomiselta ja PPV-94: laajia oli joukkueessa vielä 14. Kun joukkue on pieni, lta apua. Kiitos Jarille, Otto Nousiaiselle, Johannes ei peleistä poisjäämisiin paljon ole mahdollisuuksia. Teittiselle, Sami Hätälälle, Aleksi Tuomiselle ja Eero Ensimmäistä kertaa tarvitsimme apuvoimia PPV-94: Kentälle avusta!

19 WWW.PPV.FI D2-juniorit (1993) 2005

Oman joukkueemme pojat ottivat täydennykset hyvin me vanhemmat olemme päässeet kentän laidalla vastaan ja muutaman pelin jälkeen homma alkoi jalkapallon imuun. Jatkossa osa joukkueestamme sujua. Hyvää harjoitusta yhdistettynä joukkueena pelaa todennäköisesti PoHu:n riveissä, osa siirtyy pelaamiselle haimme Valtin järjestämästä Elotur- kuitenkin muihin joukkueisiin. Toivottavasti kuitenkin nauksesta. Vettä satoi molempina päivinä, kaikissa näemme, sekä vanhempia että poikia, jalkapalloken- peleissä, ja tuoksu autossa kotimatkalla hikisten tän laidalla jatkossakin. ja märkien poikien kanssa oli sanoinkuvaamaton. Vaikka syksyn piirisarjassa välillä hävisimme rökä- Kiitoset pojille kuluneesta kaudesta ja yhteisistä letappiota, voittoja tuli kuitenkin kuudesta pelistä vuosista jalkapallon merkeissä. Kiitokset valmen- kolmessa. Kun lohkossamme muut pelasivat pelinsä tajille Ilkka Tuomelle ja Pauli Räsäselle siitä, että tasan, saimme kolmesta voitosta pisteitä niin paljon, olette antaneet pojille mahdollisuuden harrastaa. että sijoituimme lohkon toiseksi. Tämä lienee kauden Kiitokset myös rahastonhoitaja Leena Räsäselle ja yksi positiivisimmista yllätyksistä. Yhtenä tekijänä huoltaja Juha Maanoselle. Sekä tietysti kiitos kaikille hienoon tulokseen oli se, että loppukauden otteluissa vanhemmille, isille ja äideille, yhteistyöstä! joukkue pelasi aikaisempaa paremmin joukkueena, ei enää yksittäisten pelaajien kautta. Menneellä kaudella joukkueessa pelasivat koko kauden tai osan kaudesta: Antti Hassi, Juhani Hassi, Haikein mielin vietimme joukkueen päättäjäisiä loka- Juhana Heiskanen, Ivar Koene, Joonas Maanonen, kuun alussa hohtokeilauksen ja pizzan merkeissä. Lauri Lapatto, Leo Pajunen, Reko Pakarinen, Henri Sanomattakin on selvää, ettei PPV-93 joukkue jatka Peltonen, Janne Pohjola, Antti Räsänen, Sasu Taa- ensi kaudella. Pojista neljä on ollut mukana jouk- las, Christian Tuomi ja Markus Wirzenius. kueen perustamisesta vuoden 2002 alusta lähtien mukana. Yhdessä olemme kokeneet monelaisia iloja Minna Piispa, joukkueenjohtaja ja suruja sekä monia yhteisiä hauskoja hetkiä. Myös

20 WWW.PPV.FI Edustusjoukkue 2005

Hyvä alku päättyi pettymykseen Treenipelit alkoivat perinteisessä lumimyrskyssä Ke- ravalla. Tasuri KP-75 vastaan oli hyvä avaus. PMP Edellisen kauden pettymykset oli nielty ja valmis- nitisti niukasti 1-0. Piirinsarjassa Kiffen näytti kaa- tautuminen uuteen kauteen sujui hyvin. Maalivahti pin paikan, eikä piirin finaaleihin tänä vuonna ollut osastolla Kaide menetettiin lopullisesti savolaisille, asiaa. Myyrmäessä päästiin halliin, eikä Tikkurilan sillä mies lähti opiskelemaan Kuopioon. Kaffe päät- kakkosella ollut mitään palaa. Kevään kohokohta ti myös keskittyä opintoihin, joten menetys sekin. oli Kallion kentällä pelattu Gold-cup, jossa vastaan Ehkä suurin menetys oli kuitenkin Leukku, joka hyvin astui perinteisiä kakkosen joukkueita. Kontu kaatui menneen kauden jälkeen päätti lähteä kokeilemaan avausottelussa puhtaasti, eikä Ykkösen PK-35:lla ol- siipiään kakkosen LPS:aan. Paluumuuttajiakin toki lut toisessa ottelussa yhtään helpompaa. 1-2 tappio oli. Tuokki palaili intistä tervehtyneenä. Miikka or- hienon pelin jälkeen oli kauden mieleenpainuvimpia topedien paikkailemana pitkältä tauolta, sekä Hyny otteluita. Tappio pilkuilta pronssiottelussa Ponnareita vuoden kestäneeltä sairaslomalta. harmitti lähinnä vain Figen loukkaantumisen vuoksi. Peli kulki ja joukkue oli fyysisesti ja henkisesti hie- Talvi sujui perinteisesti Pirkkolan lumisia metsiä mit- nossa vireessä. taillessa. Testiajat paranivat pikkuhiljaa vähemmän käyneilläkin. Simon ajat tosin viittasivat mahdolli- Kolmosen pelit alkoivat siitä mihin treenipelit päättyi- suuksiin Helsingin kisojen 800 metrillä. Lihaskunto vät. Avaus pelattiin tutulla Kallion karvalanka- matolla parani ja joiltakin putosi jopa rasvaprosentti. Muuten ja vaikka alku oli nihkeää, oli RoU:n alistuttava toisen talviolosuhteet kaupungin osalta huononivat. Bol- jakson myllytyksessä. Jatko sujui hienosti koPSE, liksen olisi kuulunut käyttökieltoon ja, kun PoHu ja TiPS saivat vuorollaan kokea huippukuntoi- Myllis ja Bolliksen vuorottelivat viikottain, oli sen pikajunan jyskytyksen. Neljän kierroksen jälkeen mahdollinen lisäarvo löydettävä kertojen sijasta tilai- 12 pistettä maalierolla 17-1 näytti todella hyvältä. suuksien laadusta. Treeniprosentit pysyivät kuitenkin Pirkkolassa kurssi kääntyi. Kahdella pilkulla hävittiin edellisen vuoden tasolla, eikä talvipakkanen antanut kovakuntoiselle Puistolalle. Heti perään tuli tappio paljon mahdollisuuksia taktisten kuvioiden hiomi- surkealla esityksellä Myyrmäen tuulessa AC Van- seen. Nuoret miehet olivat kuitenkin taas vuoden taalle ja kun vielä SaPa pieksi Siltamäessä niukasti vanhempia ja kokeneempia, joten odotukset olivat oli kauden tavoite käytännössä karannut. Malmia joukkueella korkealla. vastaan pelattiin hyvä peli, mutta jotenkin vaan tuntui siltä, ettei Malmia pysäyttäisi tällä kaudella mikään.

21 WWW.PPV.FI Edustusjoukkue 2005

Syyskierros alkoi jälleen tyypillisesti. Rankkasateen PPV on kuitenkin vielä nuori ja kokematon joukkue, pehmittämällä Mylliksen ykkösellä RoU maksoi po- vaikka osalla on jo vuosia kolmosen matseja. Kol- tut pottuina ja voitti ansaitusti maalilla. Loppukausi mosen taso nousee kärjen osalta jatkuvasti. Monet sujui ailahdellen. Tiukat pelit Puistolaa ja Tikkurilaa joukkueet panostavat vuosittain nousuun saavutta- vastaan hävittiin, eikä varsinaista maalijuhlaa nähty matta siitä huolimatta tavoitettaan. Onko PPV:sta kuin aneemista Vantaata vastaan. PoHu-tappio oli tämän porukan haastajiksi jää nähtäväksi. Kiitokset syksyn nöyryyttävin, mutta onneksi päätösmatsi Mal- koko joukkueelle, sen uskollisille kannattajille ja toi- mia vastaan jätti hyvän mielen ja kipinän seuraavaan minnan tukijoille kauteen. Kauden parhaina pelaajina palkittiin maalikuningas Kauden odotukset eivät olleet epärealistiset. Louk- Matti Lauha, puolustuksen taituri Simo Soini ja ikit- kaantumisilta ei selviä mikään joukkue, mutta kyllä semppari Jonathan Ekholm. Valmennuksesta vasta- Laden, Miikan, Hynyn, Figen ja Konttisen loukkaan- sivat Harri Korpilaakso ja Timo Torkkeli tumiset vuorotellen tylsyttivät joukkueen syömäham- masta liikaa. Maalivahtipeli ei ollut kompastuskivi, mutta ei se alkukaudesta paljon lisäpisteitä kyllä tuonutkaan. Malmi oli odotetun kova ja sillä oli yli- voimainen rutiini. Malmiin ja Puistolaan verrattuna

Edustusjoukkue 2006

Edustusjoukkueen tavoitteena oli vuonna 2006 si- lohkon voittajan kanssa pelattiin tasan ja joittua kolmosen kärkisijoille omassa lohkossa. Tätä – Hanko – voitettiin miltei rökälenumeroin 4-1. silmälläpitäen harjoittelu oli vuoden alkupuolella hy- vin tehokasta; kolme, neljä kertaa viikossa hikoiltiin ‘Päävalmentajana‘ toiminut Harri Korpilaakso lopetti Pirkkolassa ja Bolliksella. ansiokkaan valmentajauransa PPV:ssä (toistaiseksi) ja hänen jalkapallokengissään jatkaa Jari Hiltunen. Piirinsarja sujui erinomaisesti. Loppuottelussa kaatui Timo ‘Tico‘ Torkkeli toimi erinomaisena kakkosval- HIFK Soccer lukemin 2-0 ja vaikka sarja sujuikin mentajana ja jatkaa myös ensi vuonna. vaihdellessa pelaajia eri peleissä eri pelipaikoilla, oli peli välillä varsin näyttävää ja viihdyttävää. Vuonna 2007 parannamme asemiamme kolmosessa ja taistelemme lohkon kärjessä!! Huhtikuussa alkoivat sitten ‘oikeat pe- lit‘ eli kolmonen. Tänä vuonna pelattiin * * * ns. länsilohkossa, joten Hanko, Karjaa, , Nummela ja tulivat var- sin tutuiksi pelikauden aikana. Sarjan alku sujui hyvin, sillä ensimmäisistä peleistä kolahti miltei täysi pistepotti. Tämän jälkeen iski joukkueen pelaajiin loukkaantumissuma, joka kesti koko kevätkauden. Kun lisäksi peleistä oli ulkomailla muutama pelaaja, oli pa- rissa ottelussa lähellä sellainen tilan- ne, että valmentajat olisivat joutuneet kentälle. Kevään peleistä oli saldona vain kymmenen pistettä, joten tilanne oli hieman tukala.

Syksyllä pelaajatilanne koheni niin, että pistepussi näytti kahtakymmen- täyhdeksää, kun kausi oli paketissa; Pajamäen jalkapallohalli, keväällä 2005

22 WWW.PPV.FI Kakkosjoukkue 2005

PPV2 lähti kauteen muuttuneista asemista. Lois- huonojen sää- ja kenttäolosuhteiden vuoksi pelattu tavaan tappiottomaan putkeen syksyllä 2004 jouk- lainkaan. kueen luotsanneet Karri Laurila, Karri Karsi ja Jan Karlqvist siirtyivät KKI35-joukkueen peräsimeen, ja Divisioonassa pelilliset otteet ja sen myötä myös samalla puolet joukkueesta tuli ikämiesikään. Kaik- tulokset heittelehtivät reippaasti. Sekä huumaavaa kien todettiin kuitenkin olevan halukkaita pelaamaan voiton riemua että karvaita tappion kyyneleitä näkyi myös 4. divisioonan otteluita, joten joukkue pysyi kauden aikana. Sarjassa ylemmäksi sijoittuneilta lähes ennallaan. Tulokkaitakin oli; vanhentuneita vietiin pisteitä, mutta niitä menetettiin selkeästi hei- PPV-junnuja liittyi porukkaan. kommille joukkueille. Maalinteko oli hankalaa koko kauden; edellisvuoteen verrattuna tehtyjen maalien Talviharjoittelun olosuhteet kaupungissamme alasar- määrä putosi neljäsosalla. Laaja materiaali kuitenkin jajoukkueille ovat tunnetusti heikot, joten varsinaista takasi sen, että jokaiseen otteluun oli käytettävissä lajiharjoittelua oli talven aikana vaatimattomasti. runsaasti kovia pelimiehiä, vaikka puolet joukkueesta Pelaajamme kuitenkin palloilivat eri joukkueissa eri palloili myös ikämiessarjassa. Sijoitus 4. divisioonan futsalsarjoissa, ja käytimme talven läpi futsaliin myös 1. lohkossa oli lopulta 5/12, jota voidaan pitää tyydyt- yhtä salivuoroa viikossa, joten pallotuntuma ei täysin tävänä. Kesäkauden harjoittelu vietiin läpi Lassilassa, kylmän kauden aikana kadonnut. Valmistautuminen Kannelmäessä ja Talin H2:lla. Tarkemmat raportit kauteen otteluiden muodossa ei myöskään täysin otteluista ovat luettavissa nettisivuilta. onnistunut. Pelasimme tammikuussa yhden harjoi- tusottelun ja huhtikuussa toisen. Lisäksi tilille kertyi Kaikenkaikkiaan kausi oli jälleen erittäin mukava, yksi Suomen Cupin ottelu. IC-luokan piirinsarjaa ei mistä kiitos kuuluu kaikille joukkueen pelaajille. Muu- tamia nimiä kauden varrelta tulee kuitenkin mainita. Joukkueen edesottamuksista kentällä vastasi nyt ensimmäistä kauttaan Velimatti Helasterä apunaan FagerholmMikael MartinsenKurt Juha Salminen. Rahojen päällä istui Karri Karsi. Al- HakalaPetri NieminenJari lekirjoittanut avusti edellä mainittuja. Kauden jälkeen HakkarainenPertti PatamaJoonas palkittiin maalitykki Antti Lehto, 1773 minuuttia kau- HallikainenKimmo PeltonenAntti den aikana takalinjoilla luutinut Pertti Hakkarainen ja HelasteräVelimatti PeltonenMatti positiivisia otteita sekä kentällä että sen ulkopuolella JuholaJanne PietiläEero kauden aikana esittänyt Kurt Martinsen. JusufFiki SaarelaSampsa Karsi Karri SalminenJuha Uutta matoa koukkuun nelosessa viritellään taas KumpulainenHarri SorriTuomas kevään 2006 koittaessa! LassilaTommi Tuutti Vesa LauhaHeikki VäyrynenPekka Antti Peltonen LaurilaKarri Öhman Tommy joukkueenjohtaja Lehto Antti

Kakkosjoukkue 2006

PPV2:n kausi oli sekä tuloksellisesti että peliesitys- alkusarjan otteluissa, puolivälierissä ja välierissä. ten puolesta pettymys. Kauden aikana ei onnistuttu Sitten koitti huhtikuu, ja ilmeisesti kevätväsymys keräämään riittävästi pisteitä, minkä seurauksena iski. Piirin finaali hävittiin, samoin Suomen Cupin vauhtia otetaan ensi vuonna 5. divisioonasta. 1. kierroksen ottelu ja samaan syssyyn myös sarja- avaus. Tästä ei koko kauden aikana kyetty tasoa Talviharjoittelu oli edellisvuotta parempaa, mut- juuri nostamaan. ta säännöllisten vuorojen puute ja ailahtelevainen osallistuminen heikensivät treenaamisen tasoa; pää- Varsinkin kevätkausi oli katastrofaalinen. Yhdestä- asiassa palloiltiin edustusjoukkueelta käyttämättä toista ottelusta voitettiin kaksi, loput hävittiin. Harjoit- jääneillä vuoroilla tai yhdessä sen kanssa sekä fut- teluaktiivisuuskin lopahti, osittain ikämiespelaajien sal-sarjoissa. omassa sarjassaan pelaamisen vuoksi, huhtikuun Pitäjänmäen ja Lassilan vuorojen aktiivisesta osan- Kevään valmistavana turnauksena pelattu IC-luokan otosta touko-kesäkuun Kannelmäen ja Talin vajaa- piirinsarja sujui maaliskuussa hyvin. Voitot kiskottiin seen kymmeneen mieheen.

23 WWW.PPV.FI Kakkosjoukkue 2006

Kesätauon jälkeen peliesityksen osoittivat piristy- Joukkuetta valmensivat Velimatti Helasterä ja Juha misen merkkejä, ja toivo putoamisen välttämisestä Salminen. Rahoja vahti mustasukkaisesti Karri Karsi. alkoi kasvaa. Harjoittelun todettiin olevan yliarvos- Allekirjoittanut avusti edellä mainittuja. tettua, eikä joukkue pitänyt yhtään harjoitusta elo- kuun alun jälkeen. Parantuneiden otteiden huippuna Antti Peltonen piestiin lohkokärki Pirkkolan kotiareenalla, mutta kun joukkueenjohtaja lopulta yskähdeltiin heikompien joukkueiden kanssa oli lopputulos edellä mainittu.

Kolmonen eli SEOS 2005

Seos harppasi ylöspäin

Kun Seokselle tarjottiin viime talvena paikkaa Ku- Kauden kohokohta nähtiin Jakomäen futispyhätös- tosessa, kuului joukkueesta sellaistakin ääntä, että sä. Siihen asti tappioitta pelannut Zoom joutui ta- parempi ehkä pysyä Seiskassa missä pärjätään. saväkisestä ensimmäisestä puoliajasta huolimatta Ääni vaiennettiin. Ja niin kävi, että vastoin odotuk- nöyrtymään lopulta selvästi. Lieneekö Janne Suoko- sia voittoja alkoi tulla myös sarjaporrasta ylempänä, nautiollakin varustettu tähtisikermä vieläkään toipu- johon ei mennä vain ilmoittautumalla. Ansioilla sinne nut löylytyksestä. Numerot, täysin ansaitut, puhuvat meni Seoskin missattuaan edellissyksynä nousun puolestaan. 5-0. niukasti, se tuli sitten peruutuspaikan myötä vähän viiveellä. Loppukaudesta Seoksen pelissä näkyi Pauli Par- tasen poistuminen inttiin. Siitäkin lopulta toivuttiin. Syy epäillä pärjäämistä Kutosessa oli luonnollinen. Ote nousukarsintapaikasta lipesi vasta viimeisen Joukkueen runko, vuosimallia 1986, oli tullut ikään, kierroksen kaatosateessa Kannelmäessä. Kirvely jossa harmaa asu kutsuu jopa voimallisemmin kuin kertoi pitkästä harppauksesta kauden aikana; olihan kunniakas PPV:n punainen. Joukkue kuitenkin saa- alkuperäinen tavoite ollut vain sarjapaikan säilyttä- tiin jalkeille. Vanhoille sotaratsuillekin oli käyttöä. minen. Menestyksekkään kauden salaisuus oli yhteispelin hioutuminen edelleen.

24 WWW.PPV.FI Kolmonen eli SEOS 2005

Ylärivissä vasemmalta: Antti Tolvanen, Otto Yli-Perttula, Pekka Pulkkinen, Markus Ristaniemi ja Jaakko Pulkkinen. Keskellä vasemmalta: Taavi Kotkavuori, Tero Pulkkinen, Jouni Kotkavuori, Jukka Kotkavuori, Sven Saxen ja Antti Repo. Alhaalla: Sakari Kiilavuori, Aapo Kotkavuori ja Joni Karjalainen. Joukkueessa pela- sivat myös Kai Kiila- vuori, Aki Tiihonen ja Pauli Partanen.

Kolmonen eli SEOS 2006 Loppu hyvin, kausi hyvin

Kauteen 2006 Seos lähti hieman ristiriitaisin odo- nosti, ja seuraavan ottelun voiton myötä taistelu säi- tuksin. Edellisellä kaudella oltiin taisteltu loppuun lymisestä sai uutta potkua. Loppukaudesta saalistim- saakka jopa noususta 5. divisioonaan, ja talven ai- me kuudesta viimeisestä ottelusta upeat 13 pistettä, kana harjoitusaktiivisuus oli ollut ilahduttavan hyvää. jotka loppujen lopuksi säilyttivät meidät 6. divarissa Toisaalta tiedettiin, että iso osa joukkueen runkope- kevyesti 8 pisteen turvin. laajista tulisi olemaan armeijan harmaissa. Onneksi olimme saaneet tilalle nuoria vahvistuksia, jotka kau- Kaiken kaikkiaan kausi oli hyvin kaksijakoinen. Ke- den mittaan lunastivat paikkansa joukkueessa. vätkausi meni penkin alle, kun taas syyskausi oli erinomainen. Myös pelin taso heilahteli huomatta- Olosuhteet huomioon ottaen tavoitteeksi laitettiin vasti. Seos onnistui ainoana joukkueena häviämään sarjassa säilyminen. Tavoitteen toteutuminen osoit- lohkon viimeiseksi jääneelle joukkueelle, mutta otti tautui kuitenkin keväällä yllättävän vaikeaksi. Kuu- toisaalta kahdelta lohkon kärkijoukkueelta molem- desta pelistä oli saldona vain 3 pistettä tasapeleillä. milta pisteet. Maaleja päästimme koko kaudella 13. Myös talven harjoitusinto oli romahtanut, eikä harjoi- ottelussa vain 12, mikä oli kolmanneksi vähiten koko tuksissa käynyt kuin muutama pelaaja. Tämä näkyi lohkossa. Toisaalta teimme vain 10 maalia, joka oli myös otteissa kentällä. Pallo ei liikkunut yhtä hyvin taas lohkon heikoin lukema. kuin alkukaudesta, ja peli-into tuntui olevan hieman kateissa. Seoksen tunnusomaisena piirteenä oli, tälläkin kau- della, kyky pelata kärkijoukkueita vastaan erinomai- Kesän aikana Seos treenasi lähinnä pienellä poru- sesti ja alittaa rima huonompia joukkueita vastaan kalla Tapiolassa mainiolla ministadionilla. Syyskau- pelattaessa. Tulevan kauden haasteena onkin talven teen lähdettiin sarjan viimeiseltä sijalta toinen jalka jo hyvän harjoitusaktiivisuuden jatkuminen kesälle ja pelottavan tukevasti seiskadivarissa. Ja kun heti tuli tasaisen suoritusvarmuuden säilyttäminen. Näillä tappio, se tuntui käytännössä kuoliniskulta Seoksen eväillä sekä kärki- että jumbojoukkueet tulevat kaa- monivivahteiselle uralle kutosessa. tumaan läpi kauden.

Joukkue onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä hie- Aapo Kotkavuori, kapteeni, SEOS

25 WWW.PPV.FI OB-40 ikämiehet 2005

40-jengi avasi kautensa osallistumalla piirin kevät- hansson, Janne Timonen, Ari-Pentti Pietinen, Jorma cuppiin. Alkulohkossa saimme vastaamme 5.diva- Lempinen, Mika Mikkonen, Olli-Pekka Virtanen, Ari rin Pohu/Simpsonit ja 6.divarin IHJ:n=Itä-Helsingin Kemppinen, Kai Nummi, Hannu Kolmonen, Matti- Jekku -nimisen nipun. Simpsonit voittivat alkukan- Pekka Hämäläinen, Jari Manner …ynnä 45:sta Klaus keuttaan koheltaneet 40:set maalein 3 – 0. Itähel- Kankkunen, ”Snaga” Suvanne, Jukka Iivanainen sinkiläiset eivät sen sijaan saaneet otetta saatikka sekä ”ikämiesikoni” Reima Särkijärvi. jekkujaan ollenkaan toimimaan, vaan PPV korjasi potin numeroin 3 – 1, AP:n ”hattutempun” vauhditta- Palkintopöydän putsasi tänä vuonna maalivahtimme mana. Alkulohkosta ei siis jatkoon selvitty. Harri Kettunen, joka palkittiin ansiokkaasta uras- taan PPV:ssä Hannu Kyllösen säätiön palkinnol- Sarjapelit menivät ”normaalisti”, tosin kismittämään la. Harri valittiin myös 40 kauden pelaajaksi. On- jäi ”turha” tappio Kullervolle, joka tosin oli selkeästi nittelut Harrille! Seurauskollisuus on asia, joka on Kullervon omien ansioitten summa. aina”hatunnoston” arvoinen!!

Alkusarjan jälkeen totesimme taistelevamme sijoista Maalintelijät kaudella 2005: 5-7. Turhaakin turhemman sarjan ”voitimme” murs- kaamalla ensin MaPan 8 -0 ja pelaamalla Puotinky- Mika ”Mikro” Mikkonen 4 län Valttia vastaan 0-0 tasurin. Tapio”Tane” Nieminen 2 Olli-Pekka ”OP” Virtanen 2 Ensi vuodeksi toivoisinkin vastaavanlaista sarjasys- Jorma ”Jorkki” Lempinen 2 teemiä kuin 45:lla eli kaksinkertainen sarja ilman Ari ”Kemppes” Kemppainen 1 mitään ”lohdutuslohkoja”. Jyrki ”Siideri” Johansson 1 Kai ” Numaldo” Nummi 1 Osa nelikymppisistä ”avusti” 35 jengiä, ,joka pelasi- Ari ” ? ” Aaltonen 1 kin aivan loistavan kauden sijoittumalla piirin prons- Ari-Pentti ”AP” Pietinen 3 (Kevätcupissa) simitaleille!! 35:ssa pelasivat: Ipi, Manna, Huubo, Jykä, Mika, Jorkki, AP, Harri. Kauden paras: Harri Kettunen. Kultainen kenkä: Mika Mikkonen. 40 vuonna 2005: Harri kettunen, Hannu Hornborg, Vuoden laihduttaja: Ari Aaltonen - 12 kiloa!! Jari Manninen, Ilpo Poutanen, Jonne Wall, Ari Aal- Vuoden ”tempaus”: A – P Pietinen / Helsinki city tonen, Tapani Liukkonen, Tapio Nieminen, Jyrki Jo- maraton.

OB-40 ikämiehet 2006

Nelikymppisten vaikeutena, on ollut selkeästi pelin 40 jengiin ei ymmärrettävistä syistä ole tunkua ja niin suola, maalinteko. Kausi 06 ei tehnyt poikkeusta. ollaankin, taas ensi kaudella ikuisuuskysymyksen 8:ssa ottelussa pallo saatiin 4 kertaa vastustajan äärellä..mistä muutama peluri lisää? maaliin!! Saunaillassa saimme sentään palkittua Jyrki Lehdon, 4:llä maalilla jouduimme ”kurasarjaan”. Sijoitus oli jonka pirteät otteet kentällä ja pukukoppitsemppaus loppujen lopuksi 8.s /9 joukkueen sarjassa. Yhteis- olivat harvoja ilonaiheita kaudella-06. harjoitusten aikana 45 jengin kanssa (niin kauan kun sitä kesti) oli mukavaa, mutta ote herpaantui Ensi kaudella kaksikko Jyrki Johansson ja Jyrki Leh- samalla kun yhteistreenit kuivuivat kokoon sarjape- to juonivat kiemuroita vastustajien pään menoksi. lien alettua. Tästä kaudesta huolimatta, PPV:llä on ensi kaudella- KKI40 alkulohko kin joukkue tässäkin ikäluokassa,puolustamassa Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Punaisen dieselin värejä… Kiffen 8 6 2 0 28-2 20 T:AP Maa Jengi 8 6 2 0 16-2 20 KäPa 8 3 3 2 12-13 12 Gnistan 8 3 2 3 13-17 11 Dynamo 8 2 4 2 12-12 10 KKI40 sijat 7-9 MauPa 8 2 4 2 8-10 10 Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Valtti 8 3 0 5 18-14 9 Valtti 2 1 1 0 4-2 4 PPV 8 1 2 5 4-19 5 PPV 2 1 1 0 3-2 4 Kullervo 8 0 1 7 6-28 1 Kullervo 2 0 0 2 2-5 0

26 WWW.PPV.FI Sarjataulukot 2006

94 Helsinki lohko 3 KKI35 valiolohko kevät Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet HJK-j/Malmi 95 7 6 1 0 19-8 19 Kiffen 6 5 1 0 13-5 16 PK-35/95 7 5 1 1 20-10 16 Ponnistus/Tel- 6 5 0 1 14-6 15 PPJ/Union 7 4 0 3 24-14 12 akka HJK-j/Feltbay v 7 3 1 3 23-18 10 PPV 6 3 1 2 12-9 10 SAPA/Bremen 7 3 1 3 26-25 10 KäPa 6 2 2 2 6-8 8 PPV 7 2 1 4 13-21 7 Käpylän S/ 6 0 4 2 5-10 4 VALO KäPa 7 2 1 4 14-21 7 Maa Jengi 6 1 1 4 6-12 4 HJK-j/Lsalo 7 0 0 7 6-28 0 Gnistan 6 0 1 5 5-11 1

94 Helsinki lohko 3 syksy KKI 35 valiolohko syksy Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet PK-35/pun 7 5 2 0 14-3 17 Maa Jengi 6 4 0 2 9-6 12 FC Kontu/vihreä 7 4 3 0 24-12 15 KäPa 6 2 3 1 10-5 9 Valtti/harm 7 4 2 1 23-13 14 Ponnistus/Tel- 6 2 2 2 14-16 8 SAPA/Bremen 7 3 2 2 17-19 11 akka HJK-j/Feltbay v 7 3 1 3 17-13 10 Kiffen 6 2 2 2 10-13 8 PPV 7 2 0 5 10-18 6 Valtti 6 2 1 3 4-12 7 PPJ/Union 7 2 0 5 16-24 6 Käpylän S/VALO 6 2 1 3 12-8 7 KäPa 7 0 0 7 8-27 0 PPV 6 1 3 2 9-8 6

PPV edustus 3D Uusimaa lohko 1 KKI45 Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet LoPa 22 17 3 2 61-22 54 Kiffen 10 8 1 1 39-7 25 Pöxyt 22 13 4 5 43-29 43 Valtti 10 6 3 1 27-5 21 FC HIK 22 12 2 8 54-28 38 PPV 10 5 1 4 23-19 16 EBK 22 11 3 8 54-40 36 MauPa 10 3 2 5 12-19 11 NuPS 22 11 3 8 52-39 36 KäPa 10 2 3 5 12-23 9 FC Espoo 2 22 10 3 9 44-41 33 FC Sonnit 10 1 0 9 8-48 3 BK-46 22 9 4 9 50-43 31 Dicken, luopui 0 0 0 0 0-0 0 PMP EJ 22 9 2 11 46-45 29 PPV 22 9 2 11 42-46 29 Seos 6D lohko 1 Kelohonka 22 5 3 14 24-62 18 Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Kiffen/2 22 4 5 13 30-59 17 AF Lampaat 13 8 5 0 29-6 29 FCK Salamat 22 4 2 16 28-74 14 FC Kosova 13 8 4 1 34-14 28 Geishan Pallo 13 7 3 3 22-10 24 PPV/2 4D lohko 1 Ruisku/Clerical 13 7 1 5 28-22 22 Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet Cosmos 13 7 1 5 21-20 22 PuiU/3 22 16 3 3 63-17 51 WäSy 13 5 5 3 19-13 20 FC Degis 22 15 2 5 61-40 47 EHP 13 5 4 4 24-16 19 PH-99 22 11 3 8 47-35 36 Zoom 13 5 3 5 15-17 18 Zyklon 22 11 3 8 48-38 36 MaKu/Legends 13 4 5 4 17-16 17 Vesa 22 10 4 8 54-34 34 MPS/Atletico M 13 4 4 5 16-18 16 MaKu/4 22 10 3 9 48-50 33 PPV/Seos 13 4 4 5 10-12 16 FC Pihlajisto 22 9 5 8 58-58 32 Veijarit 13 2 2 9 17-30 8 FC Populus 22 9 3 10 40-45 30 Norsunkaatajat 13 2 1 10 13-43 7 HDS/Mondial 22 6 7 9 44-42 25 FC POHU/ 13 1 2 10 13-41 5 Shrimps PP FC 22 6 4 12 32-52 22 PPV/2 22 6 1 15 33-63 19 MauPa 22 2 4 16 26-80 10

27 WWW.PPV.FI