<<

1

Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiri ry

Sääntöjen mukainen toiminta- ja tilikertomus 2015

2

Kohti yhteistä Suomen Palloliittoa

Toimintavuotemme 2015 on ollut monessa suhteessa aktiivista. Toimillamme olemme tavoitelleet sekä perustekemisen päivittämistä että piirin asteittaista toiminnan uudelleen organisoitumista. Vuosi 2015 oli myös ensimmäinen kokonainen toimintavuosi sekä minulle piirin puheenjohtajana että kehitysjohtajallemme Ali Kangas-Hynnilälle. Yhteistyömme on alkanut erinomaisesti.

Piirihallitus teki vuoden aikana lopullisen ratkaisun muutattaa toimitilamme Savelaan. Ratkaisu oli erittäin hyvä monessa suhteessa. Tärkeintä muutossamme oli kuitenkin se, että pystyimme selkeäsi tilojenkin osalta kohentamaan palvelumme tasoa seurojen pelaajille ja toimijoille. Upeaa oli myös saada Uuraisten koulukeskuksen yhteyteen avattua Keski-Suomen ensimmäinen Ässäkenttä Keskimaan tuella.

Seuratyömme lasten parissa on osoittautunut erinomaiseksi. Tehty työ on arvokasta ja on näkynyt harrastajamäärien tasaisena, n. 5 % kasvuna. Kasvu on asettanut meidät yhdessä seurojen kanssa haastavaan tilanteeseen, johon on löydettävä lääkkeet yhdessä. Alueelliset resurssit ovat tietenkin rajalliset, mutta niitä on ja niitä tullaan lisäämään. Jatkossa tuleekin pohtia yhdessä, mihin käytämme henkilöstöresurssimme ja käytämmekö sitä oikeisiin asioihin. Onko tavoitteemme olosuhteiden kehittämisessä yhdensuuntainen? Tämän pohdinnan olemme jo aloittaneet piirissä vuoden 2015 aikana. Työtä on jatkettava yhdessä seurojen kanssa, koska haaste on yhteinen. Liittomme on valmistautumassa organisaatiomuutokseen, jossa toivoisin pääsevämme maalin seuraavien vuosien aikana. Kohti yhtä yhtenäistä Palloliittoa.

Piirimme omat valiokunnat päätettiin lakkauttaa 1.1.2016 alkaen. Päätöksillä pyrimme uudelleen organisoimaan piirimme toimintaa yhteistyössä muiden piirien kanssa kohti alueellista päätöksentekoa niin seura- kuin pelaajakehityksessäkin. Pelaajakehityksen osalta pohtiessamme yksittäisten pelaajien pelaajapolkuja, Keskisen Suomen Valmennuskeskus on osoittanut toiminnallaan pystyvänsä tukemaan tarvitsemaamme kehitystä ja uudistumista. Yhteisen sävelen löytäminen muiden valmennuskeskusten kanssa vaatii kyllä jatkossa muutakin kuin pelkät soittimet.

Lukujen valossa on kuitenkin todettava, että piirin pelaajakehitys ei ole pysynyt urheilullisesti muun Suomen kehityksessä mukana. Tämä näkyy esimerkiksi tarkastellessamme toimintaamme koulutettujen valmentajien, tyttö- ja poikamaajoukkuekutsujen sekä kilpailullisen menestyksen valossa. Poikien ja tyttöjen eritasoiset pelaajapolut ja kilpasarjat ovat remontin tarpeessa. Harrastajille ja kilpailulliselle ryhmille on yhä vaikeampaa saada riittävän haastavia ja mielekkäitä sarjoja. Myös kilpailutoimintaa pitää uskaltaa uudistaa ja löytää useamman vuoden kestävä toimintamalli.

3

Poikien ja tyttöjen maajoukkuekutsut ovat viimevuosina suhteessa muihin piireihin vähentyneet liian rajusti. Alueellemme on rakennettava yhteinen ajatus erilaisista pelaajapoluista, jotka auttavat yksittäistä pelaajaa kehittymisessään. Kilpailullisesti miesten ja naisten pelaaminen ei ollut loppusyksyllä sillä tasolla kuin kauden alkupuoliskolla. Urheilullista menestystä tuli vain miesten futsalin SM –hopean myötä kaudella 2014-2015 ja voitto elokuussa 2015 Nordic Champion Cup:ssa sekä JyPK:n tyttöjen 13 –vuotiaiden sarjan voitto Göteborgin Gothia Cup:ssa.

Futsal-yhteisö palkittiinkin mielestäni ansaitusti Keski-Suomen Urheilugaalassa. Kampuksen Dynamon ja Liikunnan Riemun paikallisottelut miesten Futsal-liigassa palkittiin vuoden urheilutekona lajimme parissa.

Tom Nevanpää puheenjohtaja SPL:n Keski –Suomen piiri

YLEISTÄ

Piirissämme oli vuonna 2015 rekisteröityjä pelaajia 6294, joista nais- ja tyttöpelaajia oli 1714. Vuotta aiemmin pelaajien määrä oli 6386 (1750). 2015 vuoden luvut eivät ole vertailukelpoisia edelliseen vuoteen johtuen kesällä tehdystä pelaajarekisterijärjestelmän vaihdoksesta. Lisäksi virallisissa pelaajamäärissä ei huomioida piirin ja seurojen järjestämien harrastesarjojen- ja tapahtumien pelaajia sekä noin kahta sataa piirin futsalin harrastesarjan pelaajaa.

Keski-Suomen alueella harrastetuin palloilulaji oli jalkapallo. Myös futsal kuului Keski-Suomessa harrastetuimpien palloilulajien joukkoon. Jalkapallosarjoissa pelasi kaudella 388 joukkuetta, joista mies- ja naisjoukkueita oli 53, nuorten joukkueita 339. Futsal-joukkueita osallistui sarjoihin 105. Jäsenseuroja oli 50.

Toiminta-ajatus

Piirin tehtävänä oli kehittää ja koordinoida jalkapallotoimintaa kokonaisvaltaisesti toiminta- alueellamme ja tukea seurojen elinvoimaa tarjoamalla mielekästä harraste- ja kilpailutoimintaa sekä laadukasta koulutustoimintaa. Piiri edisti yhdessä jäsenseurojensa kanssa lajissa mukana olevien kehittymistä kansalliselle ja kansainväliselle jalkapallouralle Suomen Palloliiton laatimia periaatteita ja päätöksiä noudattaen.

HENKILÖSTÖ JA VALIOKUNNAT

Piirijohtajana toimi kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä, nuorisopäällikkönä Timo Hämäläinen, kilpailupäällikkönä Mika Järvinen, osa-aikaisena erotuomariasettelijana Joonas Prami, erotuomarivastaavana Jouni Aapajärvi (oto), sekä itäisen alueen (Itä-, Kaakko- ja Keski-Suomi) erotuomarikehittäjänä Jani Laaksonen (oto) 1.5.2015 alkaen.

Piirin toimisto toimi jäähallin kiinteistössä Jyväskylässä (Rautpohjankatu 10) toukokuun loppuun asti. 1.6. piirin toimisto muutti uusiin tiloihin Jyväskylän Savelaan (Onkapannu 2). Uusissa tiloissa piiri sai 4

käyttöönsä uudet koulutustilat yhdessä Keski-Suomen Liikunnan kanssa. Toimitilat olivat työntekijöille asianmukaiset ja riittävät. Piirin päättävänä elimenä toimi piirihallitus sekä myös työvaliokunta, johon kuuluivat piirin puheenjohtajat ja kehitysjohtaja. 2015 piirin edustajat osallistuivat myös itäisen alueen (Itä-, Kaakko- ja Keski-Suomi) työryhmiin ja valiokuntiin. Kaikkiaan piirissä toimi neljä (4) valiokuntaa ja kaksi (2) työryhmää.

Piirin hallitus päätti kokouksessaan 5.10.2015 lopettaa piirin omat valiokunnat sekä työryhmät ja siirtyä 1.1.2016 alkaen toimintamalliin jossa keskustellaan suoraan seurojen, päivittäisten toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Piirin hallitus ohjaa, seuraa ja hyväksyy päätökset. Piiri keskittyy jatkossa valiokuntatyöskentelyssä alueellisiin valiokuntiin ja asiantuntijaryhmien hyödyntämiseen päätöksenteossa ja asioiden valmistelussa.

Piirihallitus 2015 Kokoontui 9 kertaa ja piti 2 sähköpostikokousta.

Puheenjohtaja: Tom Nevanpää, varapuheenjohtaja: Auli Pitkänen (MuurY), jäsenet: Tapio Korhonen (JyPK), Hannu Penttinen (Huima), Terhi Koskinen (PaRi), Juha Leinonkoski (Komeetat), Timo Soininen (JJK), Timo Onatsu (K-S ETK). Henkilökohtaiset varajäsenet: Korhonen/ Ari Itkonen (JyPK), Koskinen/ Tero Kelhälä (KaDy), Penttinen/ Hannu Liimatainen (Urho), Leinonkoski/ Ville Qvist (Mestarit), Soininen/ Teuvo Holopainen (JJK-juniorit), Onatsu/ Lassi Hietanen (JJK Jyväskylä). Esittelijä/sihteeri: kehitysjohtaja Ali Kangas- Hynnilä.

Syyskokouksessa 18.11.2015 erovuoroiset piirihallituksen kolmen (3) varsinaista jäsentä, Juha Leinonkoski, Timo Soininen ja Timo Onatsu tulivat uudelleen valituiksi. Heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi tuli uudelleen valituiksi Teuvo Holopainen (JL), Ville Qvist (TS) ja Lassi Hietanen (TO).

Piirihallituksen ja toimiston työntekijöiden apuna toimivat seuraavat valiokunnat:

Työvaliokunta Kokoontui tarpeen mukaan.

Puheenjohtaja: Tom Nevanpää , varapuheenjohtaja: Auli Pitkänen, esittelijä: kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä.

Pelaajakehitysvaliokunta Kokoontui 4 kertaa.

Puheenjohtaja: Tero Kelhälä (KaDy) varapuheenjohtaja: Tom Nevanpää, jäsenet: Jarkko Jokiranta (JJK), Ari Laiho (JyPK), Kimmo Halmetoja (MuurY), Ilkka Laakso (Komeetat), esittelijät: kilpailupäällikkö Mika Järvinen ja nuorisopäällikkö Timo Hämäläinen. 5

Seurakehitysvaliokunta Kokoontui 3 kertaa.

Puheenjohtaja: Auli Pitkänen (MuurY), varapuheenjohtaja: Johanna Itkonen (JyPK), jäsenet: Timo Soininen (JJK), Mihaly Szerovay (PaRi), Jussi Ekman (Komeetat), esittelijä: kehitysjohtaja Ali Kangas- Hynnilä ja nuorisopäällikkö Timo Hämäläinen.

Kurinpitovaliokunta Ei kokouksia

Puheenjohtaja: Teuvo Holopainen (JJK), jäsenet: Tero Mäki (K-S ETK), Ville Tamminen (JyPK), esittelijät: kilpailupäällikkö Mika Järvinen.

Erotuomari- ja pelinohjaajatyöryhmä Kokoontui yhden (1) kerran.

Puheenjohtaja: Timo Onatsu (K-S ETK), jäsenet: Ari Itkonen (JyPK), Ville Koskiniemi (K-S ETK), Martti Melin (K-S ETK), asiantuntijajäsen ja esittelijä: Jouni Aapajärvi (K-S ETK).

Futsaltyöryhmä Kokoontui yhden (1) kerran.

Puheenjohtaja: Tero Kelhälä (KaDy), jäsenet: Samu Kytölä (KaDy), Kauko Sairanen (LPK).

Alueellinen seurakehitysvaliokunta Kokoontui kolme (3) kertaa

Puheenjohtaja: Auli Pitkänen (vpj, Keski-Suomi), jäsenet: Johanna Itkonen (Keski-Suomi), Ismo Loukoila (Kaakkois-Suomi), Sami Valkonen (Kaakkois-Suomi), Perttu Rytivaara (Itä-Suomi) ja Jutta Kurki (Yllätys), esittelijät: Veijo Vainikka (Kaakkois-Suomi) ja Ali Kangas-Hynnilä (Keski-Suomi)

SPL:n Itäisen alueen seurakehitysvaliokunta kokoontui vuoden 2015 aikana 3 kertaa. Vuoden aikana valiokunta keskusteli monista ajankohtaisista teemoista kuten suomalaisen jalkapallon strategiasta vuosille 2016-2020 ja Suomen Palloliiton uudelleen organisoitumisesta ja sen vaikutuksista Itäisen alueen ja sen piirien toimintaan. Lisäksi valiokunta kävi keskustelua seurakehityksen nykytilasta ja totesi, että alueella tarvitaan mm. hyvien toimintamallien jakamista, piirien henkilökunnan parempaa jalkautumista seuroihin sekä olosuhteiden kehittämistä. Valiokunnan jäsenten ja seurojen toimihenkilöiden keskusteluissa on noussut vuoden aikana esiin myös tarve monenlaisesta lisäkoulutuksesta seuratoimihenkilöille sekä Palloliiton laatujärjestelmän hyödyntämisestä seurojen profiloitumisessa ja kehittämisessä. Näitä aiheita käsitellään myös vuoden 2016 Isännän Ääni– seminaarissa, jossa valiokunnan jäsenillä on entistä aktiivisempi rooli suunnittelussa ja toteuttamisessa, jotta tilaisuudesta saadaan mahdollisimman hyvin seuroja palveleva.

6

Alueellinen pelaajakehitysvaliokunta Kokoontui yhden (1) kerran

Puheenjohtaja: Tom Nevanpää (Keski-Suomi), jäsenet: Matti Lähitie (Keski-Suomi), Henri Halonen Kaakkois-Suomi), Marko Pesonen (Itä-Suomi), Jani Lähde (Kaakkois-Suomi) ja Pekka Niskanen (Itä- Suomi), esittelijät: Hannu Ollila (Kaakkois-Suomi) ja Hannu Tihinen (Palloliitto), asiantuntijat: Kai Nyyssönen (aluevalmentaja) ja Henri Lehto (valmennuskeskuksen päällikkö).

Keski-Suomen Valmennuskeskuksen ohjausryhmä Kokoontui yhden (1) kerran

Puheenjohtaja: Tom Nevanpää TN (Keski-Suomi), jäsenet: Timo Laakso (Jyväskylän Yliopisto/liikuntatieteellinen tiedekunta), Kerkko Huhtanen (Keski-Suomi/Itänen alue), Ilkka Mäkelä (Kaakkois-Suomi/Itäinen alue), Tony Roos (Keski-Pohjanmaa/Pohjanmaan alue), Kari Kiviluoma (Vaasa/Pohjanmaan alue), esittelijä ja sihteeri: Henri Lehto HL (valmennuskeskuksen päällikkö) asiantuntijat: Sami Nikkola (tyttöjen aluevalmennus, Pohjanmaa) ja Kai Nyyssönen (poikien aluevalmennus, Itäinen alue).

TALOUS

Piirin talous pysyi vakaalla pohjalla. Piiri pystyi maksamaan kaikki laskut eräpäivään mennessä. Tilikauden tulos oli +1 221,54 €. Positiivinen tulos voidaan katsoa hyväksi saavutukseksi, koska ylimääräisiä ennakoimattomia kuluja aiheutui mm. toimiston uusista tiloista ja kilpailu- ja pelipassijärjestelmien uudistuksista.

Tilintarkastajina toimivat Martti Olli HTM, JHTT ja Reijo Korpela KHT.

Aurinkoinen pelipäivä Harjulla.

7

JOUKKUEMÄÄRÄT 2012-2015

Vuonna 2015 miesten ja poikien joukkueita yhteensä 298 Vuonna 2014 miesten ja poikien joukkueita yhteensä 258 Vuonna 2013 miesten ja poikien joukkueita yhteensä 238 Vuonna 2012 miesten ja poikien joukkueita yhteensä 228

8

Vuonna 2015 naisten ja tyttöjen joukkueita yhteensä 90 Vuonna 2014 naisten ja tyttöjen joukkueita yhteensä 87 Vuonna 2013 naisten ja tyttöjen joukkueita yhteensä 79 Vuonna 2012 naisten ja tyttöjen joukkueita yhteensä 92

Kaudella 2015-2016 sarjoihin osallistui joukkueita yhteensä 105 Kaudella 2014-2015 sarjoihin osallistui joukkueita yhteensä 102 Kaudella 2013-2014 sarjoihin osallistui joukkueita yhteensä 96 Kaudella 2012-2013 sarjoihin osallistui joukkueita yhteensä 114

PELIPASSIEN MÄÄRÄN KEHITYS PIIRISSÄ 1993-2015

9

TYTTÖ- JA NAISPELAAJIEN MÄÄRÄN KEHITYS

Tyttö- ja naispelaajien määrä on 27,2 % piirin pelaajamäärästä.

Uudet toimitilat sijaitsevat onkapannu 2:ssa.

10

PELIPASSIEN MÄÄRÄN KEHITYS SEUROISSA 2010-2015

SEURA 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Blue Eyes Team 63 59 44 56 63 43 FC Saarijärvi 68 72 79 118 153 151 FC Vaajakoski 310 385 391 306 234 218 FCJ Blackbird 77 57 53 50 38 30 FC Paperilaakson Pallo 10 4 3 1 3 0 Football Club Kurd 9 11 18 19 24 18 Futsalseura Feeniks 3 20 12 4 4 5 Haapamäen Pallo-Pojat 51 43 48 37 75 56 HuKi Jyväskylä 30 22 21 29 27 26 Jämsänkosken 322 283 273 243 274 279 JJK Jyväskylä 137 101 96 111 102 152 JJK Juniorit 624 762 834 858 894 895 Joutsan Seudun Pallo 132 85 103 102 134 114 Jyväskylän Seudun Palloseura 36 18 36 41 44 33 Jyväskylän Pallokerho 649 663 630 638 642 586 Kampuksen Dynamo 49 54 44 44 35 47 Kangasniemen Palloilijat 120 108 118 130 105 70 Karstulan Kiva 84 69 57 34 23 10 Keuruun Pallo 145 116 106 157 187 195 Jyväskylän Komeetat 175 146 160 271 392 366 Konneveden Urheilijat 35 33 2 28 27 44 K-S Erotuomarikerho 17 20 20 20 18 17 Laukaan Pallo 0 0 21 27 24 9 Leppäveden Leppä 119 110 118 116 106 46 Lohikosken Pallokerho 29 43 36 36 42 29 Korpilahden Martti 56 92 83 61 55 37 Mestareiden Atleettiklubi 0 0 22 28 26 21 MultiAnts 89 79 55 73 68 50 Muuramen Yritys 324 319 375 339 340 333 Jyväskylän Nousu 171 220 365 397 392 417 Vihtavuoren Pamaus 64 52 27 21 44 74 Palokan Riento 459 447 597 650 665 725 Petäjäveden Petäjäiset 86 109 100 55 57 70 Uuraisten Raiku 43 24 23 19 5 11 Liikunnan Riemu 31 21 8 4 44 Souls AC 22 32 29 24 28 22 Säynätsalon Riento 157 139 125 97 79 85 Team LKP 159 153 153 169 242 293 Tikkakosken Tikka 180 186 151 141 133 109 Suolahden Urho 60 100 109 83 61 50 Viitasaaren Jalkapalloklubi 96 77 63 99 97 48 Äänekosken Huima 209 237 258 297 373 398

11

PELIPASSIMÄÄRÄN JAKAUTUMINEN

IKÄ/SUKUPUOLI 2015 Pelipassien kokonaismäärät 2015 Naiset 1714 27,2 % Miehet 4579 72,8 % Kaikki yhteensä 6294 100,0 %

Piirin junioripelaajat 2015 Pelipassi- Ikä- %-osuus %-osuus Syntymävuosi/sukupuoli määrä Ikä luokka Junioreista kok.määrä 1996 84 19 v. A 1,6 1,3 Naiset 18 1,2 1,1 Miehet 66 1,8 1,4 1997 102 18 v. A 1,9 1,6 Naiset 26 1,7 1,5 Miehet 76 2,0 1,7 1998 120 17 v. B 2,3 1,9 Naiset 54 3,5 3,2 Miehet 66 1,8 1,4 1999 163 16 v. B 3,1 2,6 Naiset 68 4,5 4,0 Miehet 95 2,5 2,1 2000 237 15 v. C 4,5 3,8 Naiset 98 6,4 5,7 Miehet 139 3,7 3,0 2001 254 14 v. Cn 4,8 4,0 Naiset 79 5,2 4,6 Miehet 175 4,7 3,8 2002 312 13 v. D 5,9 5,0 Naiset 101 6,6 5,9 Miehet 211 5,6 4,6 2003 468 12 v. Dn 8,9 7,4 Naiset 145 9,5 8,5 Miehet 323 8,6 7,1 2004 529 11 v. E 10,0 8,4 Naiset 129 8,5 7,5 Miehet 399 10,6 8,7 2005 522 10 v. En 9,9 8,3 Naiset 159 10,4 9,3 Miehet 363 9,7 7,9 2006 608 9 v. F 11,5 9,7 Naiset 147 9,7 8,6 Miehet 461 12,3 10,1 2007 494 8 v. Fn 9,4 7,8 Naiset 120 7,9 7,0 Miehet 374 10,0 8,2 2008 467 7 v. G 8,8 7,4 Naiset 139 9,1 8,1 Miehet 328 8,7 7,2 2009 420 6 v. Gn 8,0 6,7 12

Naiset 88 5,8 5,1 Miehet 332 8,8 7,3 2010-2014 497 1-5 v. 9,4 7,9 Naiset 152 10,0 2,4 Miehet 345 9,2 5,5 Juniorit 1-19 v. yhteensä 5277 1-19 v. Kaikki 100,0 83,8 Naiset 1523 100,0 88,9 Miehet 3753 100,0 82,0

Piirin Aikuispelaajat 2015 Pelaaja- %-osuus Syntymävuosi/sukupuoli määrä Ikä kok.määrä 1995-1986 623 20-29 v. 9,9 Naiset 121 1,9 Miehet 502 8,0 1985-1976 279 30-39 v. 4,4 Naiset 49 0,8 Miehet 239 3,8 1975-1966 81 40-49 v. 1,3 Naiset 20 0,3 Miehet 61 1,0 1965- 34 50-yli v. 0,5 Naiset 1 0,0 Miehet 33 0,5 Aikuiset 20-yli v. yhteensä 1017 20-yli v. 16,2 142 2,3 835 13,3

Suuri joukko turvapaikanhakijoita JJK:n pelissä ja meteliä riitti.

13

KESKI-SUOMEN JALKAPALLON LEVINNEISYYS KUNNITTAIN (Kunnat listattu aakkosjärjestyksessä, Jalkapallo ja futsal)

PELIPASSIT KUNNITTAIN 31.12.2015 Kunta Asukkaita Pelipasseja % asukkaista Hankasalmi 5 307 0 0,00 Joutsa 4 782 114 2,38 Jyväskylä 135 780 3 934 2,90 Jämsä 21 808 279 1,28 Kangasniemi 5 693 70 1,23 Kannonkoski 1 475 0 0,00 Karstula 4 286 10 0,23 Keuruu 10 177 251 2,47 Kivijärvi 1 244 0 0,00 Konnevesi 2 831 44 1,55 Kuhmoinen 2 374 0 0,00 Kyyjärvi 1 399 0 0,00 Laukaa 18 709 457 2,44 Luhanka 761 0 0,00 Multia 1 763 50 2,84 Muurame 9 700 333 3,43 Petäjävesi 4 081 70 1,72 Pihtipudas 4 261 0 0,00 Saarijärvi 10 084 151 1,50 Toivakka 2 472 24 0,97 Uurainen 3 611 11 0,30 Viitasaari 6 780 48 0,71 Äänekoski 19 909 448 2,25

Yhteensä 279287 6294 2,25

PIIRIKOKOUKSET JA OSALLISTUJAT

Kevätvuosikokous pidettiin Hipposhallin kokoustiloissa Jyväskylässä 26.3.2015 kello 18.00. Paikalla oli edustajiensa kautta seuraavat seurat:

Seura Edustaja Äänet

JJK Juniorit Pirjo Oksanen (7) JJK Juniorit Timo Soininen - JJK Jyväskylä Janne Mönkkönen (4) Jyväskylän Nousu Tapio Jokela (5) Jyväskylän Nousu Risto Ilmo - Jyväskylän Nousu Jarmo Kivikunnas - 14

Jyväskylän Pallokerho Ari Itkonen (7) Kampuksen Dynamo Tero Kelhälä (1) Kampuksen Dynamo Tom Nevanpää (1) Palokan Riento Terhi Koskinen (7) Säynätsalon Riento Jouni Takkinen (2)

Lisäksi kokouksessa olivat Suomen Palloliiton Keski-Suomen piirin kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä, kilpailupäällikkö Mika Järvinen, nuorisopäällikkö Timo Hämäläinen, Tapani Paasu, Martti Melin K-S Erotuomarikerho sekä hallituksen jäsenet Teuvo Holopainen ja Hannu Penttinen. Edustettuina 7 seuraa 34 ääntä ja 11 kokousedustajaa.

Kevätkokouksessa valittiin seuraavat henkilöt piirin edustajiksi seuraavaan liittokokoukseen (henkilökohtainen varajäsen suluissa). Tom Nevanpää (Jarmo Kivikunnas), Auli Pitkänen (Tapani Paasu), Tapio Korhonen (Ari Itkonen), Hannu Penttinen (Hannu Liimatainen), Terhi Koskinen (Tero Kelhälä), Juha Leinonkoski (Ville Qvist), Timo Soininen (Teuvo Holopainen), Timo Onatsu (Lassi Hietanen). Kevätkokous päätti myös yksimielisesti kutsua hallituksen esityksen mukaisesti Piirin ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Jarmo Kivikunnas ja kunniajäseneksi Tapani Paasu.

Syysvuosikokous pidettiin Monitoimitalon KIHU:n kokoustiloissa Jyväskylässä 19.11.2014 kello 18.00. Paikalla oli edustajiensa kautta seuraavat seurat:

Seura Edustaja Äänet

Blue Eyes Team Vili Ylinampa (3) JJK Juniorit Timo Soininen (11) JJK Jyväskylä Lassi Hietanen (6) Jyväskylän Komeetat Juha Leinonkoski (8) Jyväskylän Nousu Tapio Jokela (9) Jyväskylän Nousu Jarmo Kivikunnas (0) Jyväskylän Nousu Juhani Murtomäki (0) Jyväskylän Nousu Risto Ilmo (0) Jyväskylän Pallokerho Taio Korhonen (5) Jyväskylän Pallokerho Ari Itkonen (5) Jämsänkosken Ilves Reima Lahtinen (7) Kampuksen Dynamo Tero Kelhälä (2) Kampuksen Dynamo Tom Nevanpää (1) Muuramen Yritys Auli Pitkänen (8) Pirunkorven Pallo Timo Onatsu (2) Säynätsalon Riento Jouni Takkinen (4) Team LKP Anssi Kuusela (7) Uuraisten Raiku Erkki Kupari (2) Äänekosken Huima Mikko Porrassalmi (8) Äänekosken Huima Samppa Petäjävuori (0) Äänekosken Huima Hannu Penttinen (0) Äänekosken Huima Hannu Liimatainen (0) Keuruun Pallo Kari Polviander (6)

15

Lisäksi kokouksessa olivat läsnä Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja, Keski-Suomen piirin kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä, nuorisopäällikkö Timo Hämäläinen, kilpailupäällikkö Mika Järvinen sekä piirihallituksen jäsen Teuvo Holopainen.

Edustettuina oli 15 seuraa, 23 kokousedustajaa joilla oli 94 ääntä. Piirihallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen erovuoroisten tilalle valittiin kahdeksi vuodeksi (2016–2017):

Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen Juha Leinonkoski Teuvo Holopainen Timo Soininen Ville Qvist Timo Onatsu Lassi Hietanen

PIIRIN PARHAAT 2015

Vuoden valmentaja, jalkapallo Juha Pasoja, JJK Vuoden valmentaja, futsal Tero Kelhälä, KaDy Vuoden miespelaaja, jalkapallo Mikko Manninen, JJK Vuoden miespelaaja, futsal Miika Hosio, KaDy Vuoden naispelaaja Heidi Toukola, JyPK Vuoden seuratyöntekijä Samppa Petäjävuori, Huima Vuoden erotuomari Kalle Mäkinen, K-S ETK Vuoden lupaava erotuomari Eelis Loikkanen, K-S ETK Vuoden olosuhdeteko OK Keskimaa, Ässäkenttä Uurainen Vuoden PR-Teko Keski-Suomen Liikunta, Kaikki Peliin JKL Recpect-tunnustus Marko Hänninen, K-S ETK

PIIRIN EDUSTUKSET LIITON LUOTTAMUSELIMISSÄ

Liittohallitus Tom Nevanpää (jäsen) 20.11.2015 alkaen

Liittovaltuusto Auli Pitkänen (henkilökohtainen varajäsen Hannu Penttinen) sekä Tapio Korhonen henkilökohtainen varajäsen 20.11.2015 alkaen

Erotuomarivaliokunta Ilkka Koho (varapj)

Seurakehitysvaliokunta Auli Pitkänen (itäisen alueen valiokunnan pj)

Pelaajakehitysvaliokunta Tom Nevanpää (itäisen alueen valiokunnan pj)

Keskisen Suomen Tom Nevanpää (pj) Valmennuskeskuksen ohjausryhmä

Futsalvaliokunta Tero Kelhälä

16

Harrasteryhmä Jarmo Kivikunnas (pj)

Fanimo Oy Jarmo Kivikunnas

OLOSUHDEASIAT

Piiri jatkoi tiedonjakamista ja toimienpiteitä olosuhteiden parantamiseksi. Piiri pyrki vaikuttamaan toiminnallaan siihen, että Keski-Suomeen tulisi enemmän jalkapallonurmia. Uuraisten koulukeskuksen yhteyteen valmistui Keski-Suomen ensimmäinen Ässäkenttä lokakuussa. Uuraisten Ässäkenttä tarjoaa alueen lapsille ja nuorille ilmaisen ja monipuolisen liikuntamahdollisuuden koulukeskuksen piha- alueella. Kenttä on rakennettu 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän Osuuskauppa Keskimaan tuella.

Uuraisten Ässäkentän avajaisissa riitti tunnelmaa.

SEURAKEHITYSOHJELMA

Isännän Ääni – seminaari pidettiin Mikkelissä 6.-7.2.2015. Keski-Suomen seuroista seminaariin osallistuivat, JJK Juniorit, Joutsan Seudun Pallo, Jyväskylän Pallokerho, Mestarien Atleettiklubi, Jyväskylän Komeetat, Muuramen Yritys, Palokan Riento, Äänekosken Huima, Jämsänkosken Ilves, FC Saarijärvi, Team LKP, Suomen Palloliitto ja piirin henkilökunta. Osallistuneita Keski-Suomen piiristä oli 24 henkilöä edustaen 11 seuraa.

Piiri järjesti alueella viisi Seurafoorumi-tapahtumaa, joissa päästiin keskustelemaan alueen seurojen kanssa ajankohtaisista asioista, seurojen haasteista, toiveista ja otettiin vastaan palautetta piirin toiminnasta.

17

KILPAILUTOIMINTA

Keski-Suomen piirissä seurattiin vesi kielellä JJK:n taistelua miesten Ykkösessä noususta Veikkausliigaan. Lopulta JJK sijoittui huipputasaisessa Ykkösessä neljänneksi ja nousua joudutaan odottamaan ainakin yksi vuosi lisää. JJK:n yleisökeskiarvo 1634 katsojaa ottelua kohti oli kiitettävä. FC Vaajakoski säilytti paikkansa miesten Kakkosessa. Joukkueella oli vaikeuksia omissa kotiotteluissaan, mutta sarjan toiseksi parhaana vierasjoukkueena sijoitus Kakkosessa oli lopulta kuudes. A-pojissa JJK taisteli pitkään SM-mitaleista, mutta ote kirposi kalkkiviivoilla ja joukkue sijoittui lopulta A-poikien SM-sarjassa viidenneksi.

Myös naisten puolella eläteltiin tuttuun tapaan toiveita JyPK:n noususta naisten liigaan. Naisten Ykkösessä JyPK:n sijoitus oli lopulta kolmas ja joukkue jatkaa Ykkösessä myös seuraavalla kaudella.

Futsalissa Kampuksen Dynamo raivasi tiensä komeasti miesten Futsal-liigan loppuotteluihin. Joukkue pelasi finaaleissa kolme erittäin tiukkaa kamppailua häviten kaikki ottelut yhden maalin erolla ja saavutti näin ollen hopeaa. Joukkuemäärät jatkoivat kasvuaan etenkin poikien 9-vuotiaissa ja nuoremmissa ikäluokissa. Poikien sarjoissa näissä ikäluokissa oli mukana peräti 114 joukkuetta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 82. Vuonna 2015 piirin alueella pelasi virallisissa sarjoissa 339 jalkapallojoukkuetta, joka on kaikkien aikojen suurin joukkuemäärä. Virallisten piirin jalkapallo-otteluiden määrä oli 3022. Futsal-joukkueita kaudella 2014-2015 oli piirin alueella 105, jotka pelasivat kauden aikana 578 ottelua.

LIITON SARJAT Miehet Ykkönen Joukkue P V T H M P

PS Kemi 27 16 5 6 50-30 53

PK-35 Vantaa 27 15 4 8 53-25 49

TPS 27 14 7 6 40-18 49

JJK 27 13 7 7 43-27 46

AC Oulu 27 12 8 7 31-28 44

FC HAKA 27 11 8 8 48-41 41

FC Jazz 27 9 5 13 37-48 32

EIF 27 8 7 12 36-49 31

MP 27 5 2 20 31-56 17

VIFK 27 3 5 19 27-74 14

18

Miehet – Eteläinen

Joukkue P V T H M P

FC Honka 27 22 4 1 56-11 70

Gnistan 27 13 7 7 44-31 46

KäPa 27 11 8 8 45-32 41

TPV 27 11 5 11 42-37 38

JäPS 27 11 5 11 36-41 38

FCV 27 10 6 11 31-36 36

Atlantis FC 27 9 8 10 34-41 35

PKKU 27 9 7 11 39-36 34

Ilves-Kissat 27 6 7 14 33-38 25

NJS 27 2 5 20 23-80 11

A-Pojat SM sarja

Joukkue P V T H M P

TPS 18 14 2 2 52-13 45

KuPS 18 9 6 3 30-14 35

HJK 18 11 0 7 36-25 33

Haka j / HJS/YJ 18 8 6 4 30-23 31

JJK 18 10 0 8 33-26 30

FC Jazz 18 6 7 5 33-27 28

FC Inter 18 4 7 7 25-30 22

FC Honka 18 3 5 10 20-36 14

KaaPo 18 4 2 12 13-45 14

FC Espoo 18 2 3 13 14-47 11

19

B-pojat Ykkönen Lohko C syksy

Joukkue P V T H M P

Tervarit-j 9 6 3 0 35-11 21

RoPS 9 6 1 2 42-13 19

JIPPO/YJ 9 5 2 2 21-16 17

SJK-j 9 5 1 3 33-13 16

KPV 9 5 0 4 17-21 15

JJK 9 4 2 3 31-23 14

VIFK 9 4 2 3 25-24 14

GBK 9 3 1 5 16-24 10

Närpes Kraft 9 1 0 8 8-46 3

FC YPA 9 0 0 9 5-42 0

Naisten Ykkönen

Joukkue P V T H M P

TiPS 22 17 4 1 51-16 55

ONS 22 16 3 3 75-21 51

JyPK 22 12 2 8 44-28 38

Kokkola F10 22 10 5 7 41-29 35

VJS 22 9 4 9 34-32 31

IK Myran 22 8 5 9 48-45 29

MPS 22 7 5 10 34-36 26

Sudet 22 7 3 12 32-48 24

TuWe 22 6 6 10 28-47 24

PKKU 22 6 4 12 23-36 22

Härmä 22 5 4 13 19-57 19

FC Kuusysi 22 3 7 12 14-48 16

20

Naisten Kakkonen

FC Viikingit 18 11 2 5 39-27 35

NJS 18 10 4 4 43-20 34

EBK 18 9 6 3 47-29 33

HPS 18 10 2 6 46-27 32

JäPS 18 7 4 7 31-30 25

PEPO 18 6 4 8 19-24 22

JyPK/2 18 7 1 10 39-51 22

MPS/2 18 5 6 7 27-45 21

FC Honka/2 18 3 5 10 30-44 14

PU-62 18 4 2 12 26-50 14

B-Tytöt SM Lohko B

Joukkue P V T H M P

ONS 14 11 2 1 56-14 35

Pallokissat 14 9 4 1 32-9 31

VIFK 14 9 1 4 37-27 28

JyPK 14 8 0 6 29-24 24

KPV 14 5 2 7 19-28 17

Merilappi United 14 4 2 8 17-25 14

SeMi 14 4 0 10 26-33 12

SiPS 14 0 1 13 9-65 1

B-Tytöt SM jatko-ottelut Puolivälierät

La 29.8.2015 19:30 Viitaniemi, tekonurmi JyPK PK-35 0-5 (0-1)

La 12.9.2015 14:30 Pihlajamäki TN PK-35 JyPK 4-1 (3-1)

21

Välierät sijat 5-8

Su 20.9.2015 17:30 Viitaniemi, tekonurmi JyPK Pallokissat 1-0 (0-0)

La 26.9.2015 19:45 Haminan urheilukenttä Pallokissat JyPK 3-0 (2-0)

Sijat 7-8

La 3.10.2015 09:00 Heinäpää PH TN ONS JyPK 3-4 (2-1)

B-Tytöt Ykkönen Lohko A Syksy

Joukkue P V T H M P

FC Kuusysi 9 8 0 1 32-15 26

HJK/2 9 6 2 1 17-4 20

PK-35/2 9 5 1 3 25-11 19

JyPK/2 9 6 0 3 23-19 18

VJS/2 9 5 1 3 16-16 16

PK Keski-Uusimaa 9 4 2 3 12-13 15

TiPS 9 3 0 6 13-22 9

FC Espoo/2 9 2 0 7 7-19 6

KJP/YJ 9 1 2 6 8-13 5

FC Hertta 9 1 0 8 6-27 3

ALUEELLISET SARJAT M3 - Kolmonen

Joukkue O V T H Te Pä P

SC KuFu-98 20 18 2 0 73 8 56 ------

PK-37 20 14 1 5 47 20 43

FC Blackbird 20 11 4 5 48 33 37

SiPS 20 9 5 6 33 26 32

Kings SC 20 9 4 7 33 39 31

JPS 20 8 3 9 37 35 27

Warkaus JK 20 8 1 11 24 37 25 22

Joukkue O V T H Te Pä P

FC Villiketut 20 6 5 9 30 36 23

JoPS 20 3 6 11 26 38 15

SC Riverball 20 3 3 14 18 60 12 ------

JIlves 20 3 2 15 16 53 11

B –Pojat - B17-pojat - alueellinen Kakkonen, syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

PeKa/YJ 9 9 0 0 33 7 27

KJP/YJ 9 7 0 2 24 8 21 ------

MP 9 6 1 2 21 13 19

Komeetat yj 9 4 1 4 16 18 13

KJP YJ/2 9 4 1 4 22 30 13

Kultsu FC 9 3 1 5 18 18 10

PeKa YJ/2 9 3 0 6 11 18 9

WJK 9 3 0 6 14 17 9 ------

JJK/2 9 2 1 6 10 25 7

PK-37 9 1 1 7 7 22 4

B -Pojat - B17-pojat - alueellinen Kolmonen, syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

JIlves yj 8 6 2 0 27 8 20

JJK /B3 8 5 2 1 31 12 17 ------

KuPS /3 8 5 0 3 30 9 15

SiPS yj 8 4 2 2 25 12 14

JIPPO yj2 8 4 1 3 16 25 13

KuPS /junnuliiga 8 3 2 3 20 14 11

ToU /AC BARCA yj 8 3 1 4 20 29 10

Komeetat /2 8 1 0 7 9 33 3

Yllätys 8 0 0 8 5 41 0

23

C -15 Pojat - Puolen Suomen Liiga (00) syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

VPS-j 6 6 0 0 25 5 18

KuPS 6 3 1 2 18 12 10

ORPa 6 3 1 2 10 10 10

OLS 6 2 1 3 11 9 7

KePS 6 2 1 3 8 13 7

JJK-j 6 2 1 3 14 21 7

JIPPO-j 6 0 1 5 5 21 1

C -14 Pojat - Puolen Suomen Liiga (01) syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

OLS 11 7 2 2 32 14 24

FF Jaro 11 7 3 1 29 13 24

KuPS 11 6 1 4 28 16 22

VPS-j 11 5 3 3 22 15 20

JIPPO-j yj 11 6 2 3 15 11 20

ORPa 11 5 3 3 22 18 18 ------

WJK 11 4 4 3 16 12 16

Team Saimaa yj 11 4 2 5 25 28 14

SJK-juniorit 11 2 6 3 19 18 12

JJK-j 11 2 5 4 17 17 11

KPV 11 2 1 8 14 29 7

PaRi 11 0 0 11 3 51 0

D -13 Pojat - Puolen Suomen Liiga (02) syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

RoPS 11 11 0 0 54 15 34

ORPa 11 7 1 3 30 20 24

OLS 11 6 1 4 21 18 22

JJK-j 11 5 4 2 24 19 19

VPS-j 11 5 2 4 25 17 17

FF Jaro 11 4 5 2 13 10 17

KuPS 11 5 2 4 25 13 17 24

Joukkue O V T H Te Pä P

JIPPO-j yj 11 5 1 5 19 26 16 ------

SJK-juniorit 11 2 2 7 12 39 8

VIFK yj 11 2 1 8 15 34 7

SiPS/PK-37 yj 11 2 1 8 16 31 7

Komeetat 11 2 0 9 10 22 6

Naiset - Naiset - alueellinen sarja, syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

ToU 6 6 0 0 19 4 18

------

PaRi 6 4 0 2 20 9 12

Klubi-36 6 1 0 5 11 23 3

------

JyPK N3 6 1 0 5 7 21 3

B -Tytöt - B-tytöt - Kakkonen ja Ykkösen karsinta, syksy

Joukkue O V T H Te Pä P

PU-62 3 3 0 0 10 1 9 ------

WJK yj 3 2 0 1 9 3 6

FC KTP yj 3 1 0 2 8 8 3

PaRi yj 3 0 0 3 2 17 0

C -15 Tytöt - Laura Kalmari -aluekarsinta

Joukkue O V T H Te Pä P

JyPK 5 5 0 0 26 3 15

PU-62 5 3 1 1 24 5 10

Klubi-36 5 3 1 1 12 6 10

FC KTP 5 1 1 3 8 12 4 25

Joukkue O V T H Te Pä P

FC Hertta 5 1 0 4 9 27 3

SiPS 5 0 1 4 5 31 1

C -14 Tytöt - Puolen Suomen Liiga (-01 tytöt)

Joukkue O V T H Te Pä P

ONS 9 8 1 0 38 5 25

VIFK 9 7 1 1 22 6 22

JyPK 9 7 0 2 34 7 21

Klubi-36 9 6 1 2 19 12 19

------

KPV 9 4 1 4 22 24 13

FC Wimma 9 3 1 5 10 14 10

Pallokissat 9 3 1 5 18 19 10

FC Hertta yj 9 3 0 6 8 23 9

HauPa 9 1 0 8 6 27 3

Karhu 9 0 0 9 6 46 0

PIIRIN KILPASARJAT M4 - Nelonen

Joukkue O V T H Te Pä P

KonnU 18 13 1 4 54 20 40

PaRi 18 10 3 5 41 30 33

LPK 18 9 3 6 59 33 30

Harjun Potku (BET II) 18 9 3 6 51 37 30

KaPa-51 18 8 2 8 48 42 26

KeuPa 18 8 2 8 36 30 26

FCV II 18 7 4 7 31 42 25

FCK 18 6 3 9 30 46 21 26

Joukkue O V T H Te Pä P

Huima 18 6 2 10 34 61 20

HPP 18 2 1 15 29 72 7

M5 - Viitonen

Joukkue O V T H Te Pä P

Huki 18 12 5 1 63 32 41

Nousu 18 12 4 2 73 28 40

JoSePa 18 11 2 5 61 38 35

FCV/Reds 18 9 3 6 60 36 30

Urho 18 9 3 6 46 50 30

Nousu 2 18 5 5 8 37 50 20

Souls AC 18 5 2 11 36 59 17

FCS FC Saarijärvi 18 4 4 10 36 56 16

MuurY 18 4 3 11 35 62 15

KaDy 18 3 1 14 25 61 10

M6 - Kuutonen Yläloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

Riemu 5 5 0 0 18 5 17

JIlves II 5 4 0 1 20 7 13

PaRi A 5 2 0 3 8 12 6

JJK Cityketut 5 2 0 3 11 16 6

PetPet 5 1 1 3 7 11 4

MultiAnts 5 0 1 4 9 22 1

M6 Kutonen - Kuutonen Alaloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

ViPa 4 3 1 0 18 4 11

Mestarit 4 2 2 0 13 9 8

Huima II 4 2 1 1 11 18 7

Komeetat 4 1 0 3 9 9 5

FCV Reds2 4 0 0 4 9 20 0

C -15 Pojat - C-pojat (00) 27

Joukkue O V T H Te Pä P

JIlves 12 10 1 1 53 15 31

Team LKP Leppä yj 12 7 1 4 51 24 22

PaRi P01 12 6 2 4 46 30 20

Komeetat 12 6 1 5 42 44 19

JJK-j 01 Red 12 5 1 6 52 51 16

JJK-j 00 Red 12 5 0 7 30 27 15

PaRi 12 0 0 12 18 101 0

C -14 Pojat - Cn-pojat (01)

Joukkue O V T H Te Pä P

PaRi 10 9 1 0 53 17 28

JoSePa 10 6 2 2 49 18 20

Komeetat 02 10 5 1 4 40 18 16

Komeetat 10 2 4 4 17 31 10

FCV 10 3 1 6 19 35 10

KaPa-51 10 0 1 9 14 73 1

D -13 Pojat - D-pojat (02) 7v7 Yläloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

KeuPa 4 4 0 0 22 2 12

JoSePa 4 3 0 1 17 8 11

JyPK T02 United 4 2 0 2 8 14 6

Komeetat 03 4 1 0 3 8 19 3

JJK-j 02 Red 4 0 0 4 4 16 1

D -13 Pojat - D-pojat (02) 7v7 Alaloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

Huima 4 3 1 0 16 7 11

Komeetat 4 2 0 2 7 16 8

MuurY 4 2 1 1 16 9 7

JJK-j 03 Blue 4 1 0 3 19 20 3

PaRi 4 0 2 2 8 14 2

28

D -12 Pojat - Dn-pojat (03) 7v7 Yläloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

FCS 3 3 0 0 8 2 11

PaRi Yellow 3 2 0 1 16 4 7

Huima P04 3 1 0 2 2 8 3

Nousu 3 0 0 3 3 15 0

D -12 Pojat - Dn-pojat (03) 7v7 Väliloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

JyPK 03 United 3 2 0 1 6 6 7

JJK-j 04 3 1 0 2 14 14 5

Komeetat 3 1 1 1 11 7 4

Komeetat 04 3 1 1 1 14 18 4

D -12 Pojat - Dn-pojat (03) 7v7 Alaloppusarja

Joukkue O V T H Te Pä P

KeuPa 4 3 1 0 14 6 11

JIlves 4 2 1 1 12 7 7

JJK-j 03 Green 4 2 0 2 12 14 6

JJK-j 03 Red 4 1 0 3 12 15 5

JyPK T02 4 1 0 3 6 14 3

E -11 Pojat - E-pojat (04) 7v7 Joukkueet (9): JJK-j 04 Red, JJK-j 04 Red White, JJK-j 05, KeuPa, Komeetat, MuurY, PaRi & Team LKP

B -Tytöt - B-tytöt (97,98,99)

Joukkue O V T H Te Pä P

MuurY 12 11 0 1 65 8 33

PaRi T00 12 9 0 3 59 12 27

PaRi yj 12 6 1 5 19 16 19

JyPK B3 12 3 0 9 9 64 9

JIlves 12 0 1 11 2 54 1

29

C -15 Tytöt - C-tytöt (00,01)

Joukkue O V T H Te Pä P

JyPK T01 15 14 0 1 131 13 42

JyPK T02 United 15 13 0 2 114 14 39

MuurY 15 8 0 7 54 51 24

JoSePa 15 4 2 9 32 93 14

Leppä/Team LKP yj 15 4 1 10 20 72 13

PaRi T01 15 0 1 14 5 113 1

D -13 Tytöt - D-tytöt (02,03) 7v7

Joukkue O V T H Te Pä P

PaRi T03 14 10 1 3 50 17 31

MuurY T03 14 9 1 4 28 19 28

Leppä/Team LKP yj 14 7 2 5 25 21 23

JyPK 03 United 14 5 3 6 34 24 18

PaRi T02 14 5 2 7 24 39 17

JIlves 14 5 2 7 37 58 17

JyPK T02 14 4 2 8 34 32 14

Huima 14 3 3 8 18 40 12

PIIRIN JUNIORICUP Junioricupin loppuottelut pelattiin 24.5.2015 Vihtavuoren tekonurmella. Sarjojen voittoa tavoitteli kaikkiaan 25 joukkuetta. Loppuotteluiden tulokset: C-pojat (00,01)) JJK-j 00 Red – Komeetat 1 – 2 D-pojat (02) JoSePa – KeuPa 8 – 0 Dn-pojat (03) 7v7 PaRi Yellow – JJK-j 03 Red 5 – 2 B-tytöt (97,98,99) MuurY – PaRi T00 2 – 5 C-tytöt (00,01) JyPK – Leppä/Team LKP yj 4 – 1

PIIRIN PELI-ILTASARJAT C -15 Pojat - C-pojat (00,01) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (9): Kiva, Nousu, JIlves, FCS, Komeetat, Martti, MuurY, VJK, JJK-j 01 Green D -13 Pojat - D-pojat (02) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (8): Huima, Urho, Team LKP, JoSePa, JJK-j 02 Red, KeuPa 02, FCS & Komeetat 02 D -12 Pojat - Dn-pojat (03) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (16): Nousu, Komeetat, KeuPa, MuurY Reds, PaRi Black, MuurY Blacks, MultiAnts, ViPa, Martti, Tikka, Kiva, PetPet, JIlves, JJK-j 03 Red, Huima & JJK-j 03 Green 30

E -11 Pojat - E-pojat (04) 7v7 peli-ilta lohko A syksy Joukkueet (16): Urho, Huima Keltainen, PaRi P05, Komeetat Titans, Komeetat, Nousu, PaRi Musta, Huima Sininen, KeuPa, JyPK 04 05 united, Raiku, MultiAnts, PaRi Keltainen, FCS, JIlves & HPP E -11 Pojat - E-pojat (04) 7v7 peli-ilta lohko B syksy MuurY Reds, JJK-j 05 Punaketut, Team LKP Musta, PaRi valkoiset, Martti, JoSePa, MuurY Blacks, Komeetat 05, PaRi Sininen, Team LKP Punainen, SäyRi & JJK-j 04 Green E -10 Pojat - En-pojat (05) 7v7 peli-ilta lohko A syksy Joukkueet (13): Huima Sininen, Tikka, SäyRi, JyPK 04/05 United, Team LKP Punainen, PaRi Keltainen, Nousu P06, Huima Keltainen, VJK, KeuPa, JJK-j 05 Valkoketut, PaRi Musta, Komeetat Musta E -10 Pojat - En-pojat (05) 7v7 peli-ilta lohko B syksy Joukkueet (11): Komeetat, Nousu Punainen, FCV, Nousu Valkoinen, JJK-j 06 Harmaaketut, JJK-j 06 Oranssiketut, MuurY Blacks, ToiRi Keltainen, JIlves Valkoinen, JIlves Oranssi, ToiRi Vihreä F -9 Pojat - F-pojat (06) 5v5 peli-ilta lohko A syksy Joukkueet (17): FCS Blacks, FCS Whites, FCV Red, JJK-j 06 Punaketut, JJK-j 06 Siniketut, JyPK T05, KeuPa 06 White, Komeetat Vauhti, Komeetat Vimma, MuurY Blacks, MuurY Blues, MuurY Reds, Nousu Valkoinen, PaRi Keltainen, PaRi Musta, Team LKP Mustat & Team LKP Punaiset F -9 Pojat - F-pojat (06) 5v5 peli-ilta lohko B syksy Joukkueet (21): FCV 07 Black, FCV White, HPP, Huima, Huima Sininen, JIlves Oranssi, JIlves Valkoinen, JJK-j 07 Harmaaketut, JJK-j 07 Oranssiketut, JoSePa, KeuPa 06 Blue, Kiva, Komeetat Voima, Martti, Nousu Punainen, PaRi Oranssi, PaRi siniset, Team LKP Keltainen, Tikka Musta, Tikka Sininen & ViPa F -8 Pojat - Fn-pojat (07) 5v5 peli-ilta lohko A syksy Joukkueet (11): FCV Red, JJK-j 07 Koskiketut, JJK-j 07 Punaketut, JJK-j 07 Siniketut, Komeetat Nemesis, Komeetat Stars, PaRi Keltainen, PaRi Musta, SäyRi Keltainen, SäyRi Vihreä & ViPa F -8 Pojat - Fn-pojat (07) 5v5 peli-ilta lohko B syksy Joukkueet (12): Huima keltainen, Huima sininen, JIlves Oranssi, JIlves Valkoinen, Komeetat Cosmos, Komeetat Titans, MuurY P07 Blacks, MuurY P07 Reds, PaRi Sininen, PaRi Valkoinen, Team LKP Musta & Team LKP Punainen F -8 Pojat - Fn-pojat (07) 5v5 peli-ilta lohko C syksy Joukkueet (11): FCS, FCV White, JIlves T07, JyPK T06, KeuPa, Kisa Vihreä, Martti, MuurY P07 Greens, Nousu, PetPet, & PetPet Vihreä G -7 Pojat - G-pojat (08) 5v5 peli-ilta syksy Joukkueet (18): FCV, FCV White, JIlves Musta, JIlves Oranssi, JJK-j 08 Harmaaketut, JJK-j 08 Punaketut, JJK-j 08 Siniketut, KeuPa, Kisa Musta, Nousu, PaRi Black, PaRi Yellow, PetPet, SäyRi, Team LKP Keltainen, Team LKP Musta, Team LKP Punainen & Tikka Naiset - Naiset Kuntoliiga syksy Joukkueet (12): JyPK Legends, JyPK NH, BET, KeuPa T 98 99, MultiAnts, PaRi Kunto, KonnU, PaRi Harraste, Team LKP Venus, FCV PuNaiset, FCS & Huima C -15 Tytöt - C-tytöt (00,01) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (4): Tikka, JyPK T00/01, Huima & FCS 31

D -13 Tytöt - D-tytöt (02,03) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (12): MuurY T03, ViPa, FCS, PaRi T03, KeuPa, JIlves, JyPK T04, VJK, JyPK 03 Kaveri, Huima, Team LKP /Leppä yj & Nousu E -11 Tytöt - E-tytöt (04,05) 7v7 peli-ilta syksy Joukkueet (17): PaRi Musta, JyPK T04, JyPK 03/04 Kaveri, PaRi T04/05, Huima Keltainen, Huima Sininen, JyPK T05, SäyRi, PaRi T06 Keltainen, Tikka Tornadot, JIlves, JoSePa, Tikka Trombit, Kisa, MuurY, Team LKP /Leppä yj Mustat & Team LKP/Leppä yj Punaise F -9 Tytöt - F-tytöt (06,07) 5v5 peli-ilta syksy Joukkueet (14): Huima T06, Huima T07, JIlves, JyPK T06, KeuPa, Kisa, MuurY 07 Reds, MuurY T07 Blacks, Nousu, PaRi T06 Musta, PaRi T07/08, PaRi T07/08 Keltainen, Team LKP Musta & Team LKP Punainen FUTSAL KAUSI 2014-2015 LIITON SARJAT Miehet Futsal-liiga

Joukkue O P V T H MS P

Sievi Futsal 22 18 2 0 2 132-60 58

KaDy 22 18 0 1 3 129-68 55

Ilves FS 22 16 0 1 5 67-34 49

Leijona Futsal 22 14 1 1 6 120-84 45

Tervarit 22 12 1 0 9 82-72 38

GFT 22 10 2 1 9 78-60 35

SoVo 22 10 2 1 9 103-99 35

Riemu 22 8 0 1 13 64-85 25

PP-70 22 5 2 1 14 60-85 20

TPK 22 4 1 4 13 55-101 18

Mad Max 22 3 1 1 17 59-128 12

PS Villa 22 1 1 1 19 47-120 6

Puolivälierät:

La 4.4.2015 14:00 Jyväskylä, monitoimitalo KaDy Riemu 4-1 (2-1)

Ma 6.4.2015 20:00 Jyväskylä, monitoimitalo Riemu KaDy 5-4 (3-3) 32

Ke 8.4.2015 19:00 Jyväskylä, monitoimitalo KaDy Riemu 5-3 (5-3)

Välierät:

La 11.4.2015 14:00 Jyväskylä, monitoimitalo KaDy Ilves FS 1-0 (1-0)

1-1 (vm. 3-1) ja.1-1,

Su 12.4.2015 15:00 Tre Pirkkahalli D FS1 Ilves FS KaDy

1-1 (0-0)

Ke 15.4.2015 19:00 Jyväskylä, monitoimitalo KaDy Ilves FS 4-3 (4-4)

La 18.4.2015 19:00 Spiral-halli Ilves FS KaDy 2-4 (0-0)

Loppuottelut:

La 25.4.2015 16:00 Monitoimihalli, Sievi Sievi Futsal KaDy Ja. 4-3, 3-3 (2-0)

Su 26.4.2015 17:00 Jyväskylä, monitoimitalo KaDy Sievi Futsal 2-3 (1-2)

Ke 29.4.2015 19:00 Monitoimihalli, Sievi Sievi Futsal KaDy 3-2 (2-1)

ALUEELLISET SARJAT F M Kakkonen - Miehet Kakkonen

Joukkue O V T H Te Pä P

JoSePa 14 10 2 2 86 60 32

------

Feeniks 14 10 1 3 103 51 31

JKV 14 9 4 1 93 52 31

LPK 14 7 3 4 74 53 24

Riemu/2 14 6 3 5 66 76 21

SC Riverball /2 14 3 1 10 57 78 10

SaPa 14 3 0 11 44 99 9

PoPS-78 14 1 0 13 58 112 3

PIIRIN SARJAT F M Kolmonen - Miehet Kolmonen 33

Joukkue O V T H Te Pä P

Huki 14 10 3 1 93 47 33

Feeniks II 14 10 1 3 85 52 31

Nousu 14 9 1 4 84 67 28

KaDy III 14 7 1 6 61 58 22

FCV 14 5 2 7 42 53 17

Nousu 2 14 4 3 7 60 66 15

MuurY 14 3 3 8 52 72 12

Huima 14 1 0 13 28 90 3

Pojat oikealla asenteella Minisoccer-turnauksessa.

F Miehet - Miehet Harrastesarja

Joukkue O V T H Te Pä P

FC Parsa 8 6 1 1 32 13 19

KaDy /Vellamo 8 6 0 2 26 14 18

PetPet 8 5 2 1 23 11 17

PaRi Musta 8 5 1 2 28 14 16 34

Joukkue O V T H Te Pä P

Cityketut 8 4 0 4 18 15 12

PaRi Keltainen 8 2 2 4 17 21 8

MultiAnts 8 2 1 5 14 25 7

ViPa 8 1 1 6 15 29 4

Komeetat 8 1 0 7 9 40 3

B Pojat Fs - B-pojat (98,99)

Joukkue O V T H Te Pä P

JJK -98 6 4 1 1 49 16 13

JIlves Oranssi 6 3 2 1 27 17 11

Team LKP /Leppä yj 6 2 1 3 21 40 7

JIlves Musta 6 1 0 5 15 39 3

Final Four –loppuottelu piirin mestaruudesta: JJK-98 – JIlves Oranssi 3 – 3, 3 – 4 rp-kilpailun jälkeen.

C -15 Pojat Fs - C-pojat (00)

Joukkue O V T H Te Pä P

Team LKP /Leppä yj 8 7 1 0 39 10 22

JJK-j 00 Red 8 5 1 2 34 16 16

Komeetat 8 3 2 3 56 19 11

PaRi 8 3 0 5 32 44 9

------

MuurY 0 0 0 0 0 0 0

Komeetat 01 8 0 0 8 12 84 0

Final Four –loppuottelu piirin mestaruudesta: Team LKP(Leppä yj – JJK-j 00 Red 4 – 1.

35

C -14 Pojat Fs - Cn-pojat (01)

Joukkue O V T H Te Pä P

PaRi 6 5 0 1 37 16 15

JoSePa 6 4 0 2 23 13 12

JIlves 6 2 0 4 14 17 6

Komeetat 01 6 1 0 5 8 36 3

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: PaRi – JoSePa 0 – 4.

D -13 Pojat Fs - D-pojat (02)

Joukkue O V T H Te Pä P

Komeetat 10 7 3 0 60 17 24

JoSePa 10 7 2 1 69 18 23

JJK-j 03 10 7 1 2 62 22 22

Team LKP Punainen 10 4 0 6 34 44 12

Team LKP Keltainen 10 1 0 9 15 89 3

ViPa 10 1 0 9 12 62 3

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: Komeetat – JoSePa 3 – 1.

D -12 Pojat Fs - Dn-pojat (03) Joukkueet (10): JJK-j 03 Red, JoSePa, KeuPa, Komeetat, Leppä, MultiAnts, MuurY, Nousu, PetPet & Tikka

E -11 Pojat Fs - E-pojat (04) Joukkueet (4): JJK-j 04 Red, MuurY, Nousu & Raiku E -10 Pojat Fs - En-pojat (05) FCV, JJK-j 05, JyPK T04, Komeetat Musta & Komeetat Sininen F -9 Pojat Fs - F-pojat (06) FCV, KeuPa, Komeetat Vauhti, Komeetat Vimma, Nousu, PetPet, Team LKP Keltainen & Team LKP Punainen

36

F Naiset - Naiset harrastesarja

Joukkue O V T H Te Pä P

Liikunnan Riemu 8 7 1 0 27 9 22

JyPK Legends 8 6 0 2 38 7 18

JyPK N2 8 5 0 3 32 12 15

JyPK NH 8 5 0 3 16 16 15

PaRi Naiset Kunto 8 4 1 3 16 18 13

FC Hype 8 3 0 5 17 23 9

Leppä 8 2 1 5 11 26 7

FCV PuNaiset 8 1 2 5 10 29 5

PaRi Nharraste 8 0 1 7 4 31 1

B Tytöt Fs - B-tytöt (97,98,99)

Joukkue O V T H Te Pä P

Team LKP 6 4 1 1 20 6 13

JIlves 6 3 1 2 10 9 10

PaRi 6 1 0 5 6 21 3

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: Team LKP – JIlves 0 – 2.

C -15 Tytöt Fs - C-tytöt (00)

Joukkue O V T H Te Pä P

MuurY 8 7 0 1 35 6 21

Team LKP /Leppä yj 8 7 0 1 42 10 21

JoSePa 8 4 0 4 16 22 12

PaRi 8 1 1 6 14 18 4

------37

Joukkue O V T H Te Pä P

JyPK 8 0 1 7 8 59 1

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: Team LKP/Leppä yj – PaRi 2 – 2, 3 – 2 rp-kilpailun jälkeen.

C -14 Tytöt Fs - Cn-tytöt (01)

Joukkue O V T H Te Pä P

MuurY 6 5 1 0 15 0 16

Leppä /Team LKP yj 6 2 2 2 9 14 8

JyPK 00/01 6 1 3 2 7 8 6

Raiku 6 0 2 4 5 14 2

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: Leppä/Team LKP yj – Raiku 0 – 0, 1 – 0 rp-kilpailun jälkeen.

D -13 Tytöt Fs - D-tytöt (02)

Joukkue O V T H Te Pä P

MuurY 6 5 0 1 16 7 15

PaRi 6 4 0 2 31 4 12

ViPa 6 3 0 3 17 9 9

SäyRi 6 0 0 6 1 45 0

Final Four loppuottelu piirin mestaruudesta: ViPa – MuurY 1 – 4.

D -12 Tytöt Fs - Dn-tytöt (03) Joukkueet (3): JyPK T04, Leppä /Team LKP yj & Nousu T03 E -10 Tytöt Fs - En-tytöt (05) Joukkueet (5): JIlves, JyPK T05, JyPK T06, Leppä & Nousu T05

38

PIIRIN MYÖNTÄMÄT TURNAUSLUVAT 2015

Aika Turnaus Järjestäjä 24.-25.1.15 KaDy Cup P05 Futsal Pojat -05 KaDy 7.2.2015 FCV-talviturnaus Pojat En-Fn FCV 21.-22.2.15 KaDy Cup P04 Futsal Pojat -04 KaDy 28.2-1.3.15 KaDy Cup P03 Futsal Pojat -03 KaDy 7.-8.3.15 KaDy Cup P06/07 Futsal pojat -06/07 KaDy 21.-22.3.15 Futsal VaajaCup aikuisten harraste K-S ETK 20.-22.3.15 P04 miniliiga kutsuturnaus Pojat E11 JJK juniorit 28.-29.3.15 FIM-Cup 2015 Pojat D12 (la-su), Komeetat 18.4.2015 B-jun. kutsuturnaus B-pojat Komeetat 18.4.2015 Tervaturnaus miehet KeuPa 25.-26.4.15 Kyläseppä Cup Pojat D12-F8 PetPet 25.4.2015 Huttula Cup Joutsa Pojat D13 JoSePa 26.4.2015 Säynätsalo-turnaus Pojat D12 Komeetat 26.4.2015 Tyttöfutisturnaus Tytöt E10/E11 JoSePa 26.4.2015 Kettuturnaus Pojat E10 JJK Jun. 2.-3.5.15 Korpilahti-turnaus Pojat E10 (la) Komeetat 2.5.2015 Mesvac turnaus Pojat D13 Komeetat 3.5.2015 Säynätsalo-turnaus Pojat E11 Komeetat 16.5.2015 Tyttöjen Palokka turnaus Tytöt D12, E11 PaRi

23.5.2015 Halssila Cup Pojat D12 Nousu 6.-7.6.15 Jyväskylä Cup Pojat C15-F7 JyPK/Nousu Tytöt D12/13, E10/E11, 13.-14.6.15 Huima Lattiapinnoite turnaus F9/F8 (la) Huima 4.-5.7.15 JärviKeitele Aikuiset harraste VJK 11.-12.7.15 Mega-turnaus Pojat Fn-En KeuPa 17.-19.7.15 Mega-Cup Pojat E-D KeuPa 2.8.2015 Vaaja-Cup 2015 Pojat En-G FCV 8.-9.8.15 Laukaa Cup Pojat F8-E11 Team LKP 15.8.2015 Poikien Palokka-turnaus Pojat E11, E10 PaRi 22.-23.8.15 Comets Cup 2015 Pojat C15-F7 Komeetat 29.-30.8.15 Huki Cup 2015 aikuiset harraste Huki Jyv. 5.-6.9.15 Hippoturnaus B-T - T-F8 JyPK 6.9.2015 Kutsuturnaus JoSePa Pojat C14 JoSePa 12.9.2015 Halssila Cup Pojat E11, E10 Nousu 13.9.2015 Kettuturnaus JJK 05 Pojat E10 JJK Jun. Komeetat-STPS 04 20.9.2015 kutsuturnaus Pojat E11 Komeetat lokakuu 2015-huhtikuu JJK Jun./Team 2016 K-S Talviliiga Pojat F8-E11 LKP 10.-11.10.15 KaDy Cup P04 Pojat E11 KaDy 6.-7.11.15 MINIsoccer 3v3 Harrasteturnaus SPL K-S/seurat 7.-8.11.15 KaDy Cup P02 Pojat D13 KaDy 14.-15.11.15 KettuCup 2015 Kutsuturnaus Pojat D13 JJK Juniorit

39

KOULUTUSTOIMINTA

Vuoden 2015 aikana jäsenseurojen jäsenille tarjottiin monipuolista koulutusta tasaisesti läpi vuoden.

D-tason valmennuskoulutusta järjestettiin vuoden aikana seuraavasti:

Kurssi Paikka pvm. Osallistujia Taidon opettaminen Jyväskylä 14.-15.2. 4 Taitavuus Jyväskylä 14.3. 3 Pelikäsityksen opettaminen Jyväskylä 11.-12.4. 7 Maalivahtiharjoittelun kurssi Jyväskylä 15.3. 7 D-taso osio I Jyväskylä 24.-26.4. 18 D-taso osio II Jyväskylä 22.-24.5. 15 D-taso osio I Jyväskylä 10.-13.9. 10 D-taso osio II Jyväskylä 18.20.9. 8 osallistujia yhteensä 72

Kaikki Pelaa -koulutukseen kuuluvia Lasten- ja Pelinohjaajakoulutusta järjestettiin piirin toimesta sekä seurakohtaisesti seuraavasti:

Kurssi Paikka pvm. Osallistujia Lastenohjaaja Jyväskylä 31.1. 19 Lastenohjaaja Petäjävesi 24.3. 9 Lastenohjaaja Jyväskylä 20.4. 17 Lastenohjaaja Äänekoski 2.6. 6 Lastenohjaaja Jyväskylä 26.8. 13 Pelinohjaaja Joutsa 11.3. 26 Pelinohjaaja Palokka 18.3. 17 Pelinohjaaja Petäjävesi 26.3. 5 Pelinohjaaja Jyväskylä 30.3. 56 Pelinohjaaja Jyväskylä 14.4. 51 Pelinohjaaja Korpilahti 29.4. 16 Pelinohjaaja Muurame 7.5. 26 Pelinohjaaja Äänekoski 12.5. 12 osallistujia yhteensä 209

C-tason valmennuskurssi järjestettiin Jyväskylässä 2.-4.10.2015. Kurssille osallistui 12 henkilöä.

Joukkueenjohtajakoulutuksia järjestettiin Jyväskylässä 10.3.2015 (6 osallistujaa). Seurakohtaisia joukkueenjohtajakoulutuksia järjestivät JoSePa, osallistujia 5, FCV, osallistujia 5

Seurojen joukkueenjohtajakouluttajille järjestettiin täydennyskoulutus Jyväskylässä 29.1.2015. Paikalla oli 5 henkilöä.

40

Huoltaja- ja teippauskursseja järjestettiin Jyväskylässä 28.5.2015. Kurssille osallistui 11 henkilöä.

Täydennyskoulutuksena järjestettiin UEFA B-tason koulutus yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa Jyväskylässä 9.5.2015. Koulutukseen osallistui 27 henkilöä.

Osallistuttiin Suomen Palloliiton kanssa yhteistyössä Fortum tutoreiden koulutuksiin ja heidän työnsä tukemiseen. Piirin alueella toimi seuraavat tutorit, Isaac Hamdi (Komeetat), Markku Kekäläinen ja Joonas Prami (JJK Juniorit), Hanna-Mari Toivonen ja Tuomas Pesonen (JyPK), Heikki Nurmi (Huima ja FCS) ja Ilkka Hyvärinen (PaRi)

Valmennuskurssien kouluttajina toimivat Tomi Vänttinen (Jyväskylä), Jaakko Hilpinen (Jyväskylä), Ari Laiho (Jyväskylä), Jukka Västinen (Jyväskylä), Tuukka Kotimäki (Jyväskylä), sekä nuorisopäällikkö Timo Hämäläinen.

NUORISOTOIMINTA

Päiväkoti- ja koulujalkapallo Jyväskylän alueen päiväkotien Eskariryhmille järjestettiin yhteistyössä seurojen (JyPK, PaRi, JJK Juniorit, Komeetat ja FCV) Kaikki Pelissä –päiväkotitapahtuma Hipposhallissa 13.3.2015. Tapahtumassa oli mukana 35 Eskariryhmää 30 päiväkodista. Lapsia oli paikalla 567.

Kaikki Pelissä –koulujalkapallotapahtumia järjestettiin piirin alueella yhteistyössä seurojen (MuurY, KeuPa, JIlves, JoSePa, Team LKP, Huima, PaRi, PetPet, FCS ja KaPa-51) ja koulujen kanssa. Tapahtumia oli yhteensä 10 ja niihin osallistui 41 eri koulua ja noin 5900 lasta.

Opettajien täydennyskoulutuksia järjestettiin Äänekoskella 17.3.2015, osallistujia oli 10 henkilöä.

Pelaajakoulutus Tavoitteena oli tarjota yksittäisille pelaajille mahdollisimman laadukasta valmennusta piirihaavi- ja piirijoukkuetoiminnassa.

Piirihaavitoiminta alkoi 2002- ja 2003-syntyneillä pojilla ja tytöillä. Piirihaaveissa kartoitettiin eri puolilla piiriä noin 100 poikaa ja 60 tyttöä. Tapahtumien yhteydessä järjestettiin pelaajille, seuravalmentajille ja vanhemmille tiedotustilaisuuksia piirijoukkue- ja -haavitoiminnasta. Tapahtumat olivat kaikille avoimia.

Piirijoukkuetoiminta jatkui C-14 pojilla ja C-15 tytöillä sekä C-14 tytöillä. Joukkueet osallistuivat Piirijoukkue Cup:n. Poikien turnaus järjestettiin Eerikkilässä 11. – 14.6.2015 ja tyttöjen turnaus myöskin Eerikkilässä 14. – 17.6.2015.

41

PIIRIJOUKKUEET 2015 (kasvattajaseura suluissa)

C-15 tytöt

JyPK; Routti Kaisa, Puolakka Lotta (MuurY), Kärkkäinen Julia (MuurY), Hult Riina (FCV), Koskinen Matleena (PaRi), Holmberg Nora, Mankki Leena, Rainio Iida, Wickström Tinca, Pantsu Anniina, Salminen Kiia (PetPet), Rautiainen Sofia (TPS), Penttilä Lotta PaRi; Saarenpää Kaisa, Tenhovuo Mira

Valmentajat: Vesa Stenroos, Hanna-Mari Toivonen Joukkueenjohtaja: Marika Ritvanen

C-14 tytöt

JyPK; Jääskeläinen Henni, Rajakangas Leena (MultiAnts), Forstèn Alma, Keihäsvuori Ella, Laaksonen Heini, Pääkkönen Alisa (PetPet), Horttanainen Salla (Leppä), Salmijärvi Outi, Sydänmaa Karoliina (PetPet), Immonen Tiia, Lamberg Veera, Lintulahti Maiju (FCV), Taavitsainen Sara MuurY; Hakulinen Noora, Puustinen Viivi

Valmentajat: Sami Jylhä, Ari Laiho Joukkueenjohtaja/huoltaja: Ida Laiho

C-14 pojat

JJK Juniorit; Artimo Matti, Vehkonen Väinö (PaRi), Korhonen Tuukka (LeiPy), Palviainen Aleksi (Huima), Korolainen Janne (PaRi), Korhonen Eero (HPS), Sallinen Oskari (STPS), Ervasti Rasmus, Punna Viljami (PaRi), Oinonen Onni (PPJ), Vauhkonen Eemil, Haarala Kimi, Seuri Juuso, Ludwig Leif (Komeetat), Kauppinen Niklas Komeetat; Kiiskinen Eelis (JJK Jyv.), Koldas Ferat PaRi; Kvasnin Valeeri Valmentajat: Tuukka Kotimäki, Kaski Ossi, Jarkko Jokiranta Huoltaja: Västinen Joona

Maajoukkue-edustuksia kertyi vuoden aikana seuraavasti: JJK; Sami Nissinen U16, Lehtonen Aleksis U18/19,Taylor Robert U21, KaDy; Futsal A-mj Arash Muridiyazd, Miika Hosio, Jukka Kytölä ja Mikko Kytölä

Piiri järjesti Maalivahtitallin eri-ikäisille pelaajille kymmenen kertaa. Maalivahtitalliin osallistui yhteensä 29 maalivahtia (kymmenen tyttöä ja yhdeksäntoista poikaa), jotka saivat valmennusta maalivahtitoiminnan perusasioista.

Piirin taitokilpailut järjestettiin 24.10.2015 Jyväskylän Hipposhallissa. Osallistujia oli tytöissä 102 ja pojissa 170. Kilpailuissa saavutettiin yhteensä 38 kultaista, 77 hopeista ja 75 pronssista taitomerkkiä.

42

C14-tytöt 1 Sydänmaa Karoliina JyPK 71.8 kulta 2 Laaksonen Heini JyPK 82.9 hopea 3 Salmijärvi Outi JyPK 90.1 hopea 4 Meh Doe JyPK 91.0 hopea 5 Rajakangas Leena JyPK 92.0 hopea 6 Pääkkönen Alisa JyPK 95.0 hopea 7 Pihlman Senni JyPK 97.9 hopea 8 Keihäsvuori Ella JyPK 108.0 pronssi 9 Horttanainen Salla JyPK 109.8 pronssi 10 Mäkitalo Kaisla JyPK 117.1 pronssi

D13-tytöt 1 Salminen Niia JyPK 70.0 kulta 2 Kosonen Viivi JyPK 70.1 kulta 3 Virtanen Alisa JyPK 77.7 kulta 4 Rahkonen Ella JyPK 81.8 kulta 5 Honkonen Sanna JyPK 85.4 hopea Immonen Tiia JyPK 85.4 hopea 7 Lamberg Veera JyPK 88.6 hopea 8 Liminka Miida JyPK 88.7 hopea 9 Kauppinen Riina JyPK 88.9 hopea 10 Lehtonen Kaisa JyPK 89.3 hopea 11 Lilja Riikka JyPK 92.4 hopea 12 Näpänkangas Elsa JyPK 95.9 hopea 13 Kainulainen Aino-Kaisa JyPK 96.8 hopea 14 Kettu Maiju JyPK 117.3 pronssi 15 Tarkka Silja JyPK 121.2 pronssi

D12-tytöt 1 Lamberg Venla JyPK 77.1 kulta 2 Laaksonen Minttu JyPK 86.7 kulta 3 Halttunen Anida JyPK 89.6 kulta 4 Korhonen Bertta JyPK 101.3 hopea 5 Hyvönen Annaliina PaRi 101.5 hopea 6 Rainio Emma JyPK 103.4 hopea 7 Kolehmainen Ida PaRi 105.2 hopea 8 Häkkinen Inka JyPK 106.6 hopea Pakkanen Anni JyPK 106.6 hopea 10 Savolainen Riikka Elli PaRi 108.0 hopea 11 Korhonen Annu E. JyPK 108.8 hopea 12 Lahtinen Noora JyPK 109.5 hopea 13 Viinikainen Heta JyPK 111.7 pronssi 14 Sievinen Vilja JyPK 112.0 pronssi 15 Ruuskanen Peppi PaRi 112.1 pronssi 16 Mustonen Lotta JyPK 113.8 pronssi 17 Ranta Julia PaRi 114.1 pronssi 18 Matikainen Nana JyPK 117.3 pronssi 19 Tolmunen Tilma JyPK 119.4 pronssi 43

20 Koskinen Venla 3 PaRi 119.7 pronssi 21 Korhonen Annu M. JyPK 126.0 pronssi 22 Nurmi Peppi Huima 126.5 pronssi

E11-tytöt 1 Pirinen Pauliina JyPK 87.8 kulta 2 Lehtinen Pihla JyPK 92.1 kulta 3 Leivonen Nanna JyPK 93.8 kulta 4 Korolainen Jenny JyPK 101.8 hopea 5 Pihlman Enna JyPK 104.1 hopea 6 Mononen Aada JyPK 112.2 hopea - Kentta Maija JyPK 134.8 pronssi - Korhonen Erin JyPK 124.2 pronssi - Lepo Veera JyPK 138.0 pronssi - Lämpsä Siiri Huima 128.6 pronssi - Nieminen Alina JyPK 120.5 pronssi - Stark Tao JyPK 130.3 pronssi

E10-tytöt 1 Manninen Elvi JyPK 73.5 kulta 2 Liminka Minessa JyPK 83.1 kulta 3 Pesonen Anni JyPK 90.2 kulta 4 Toivanen Laura JyPK 93.6 kulta 5 Pyyhkälä Jenni JyPK 95.0 kulta 6 Kauppinen Saara JyPK 96.5 kulta - Huhta Ella JyPK 137.0 pronssi - Häkkinen Oona JyPK 117.6 hopea - Immonen Erin JyPK 133.6 pronssi - Kari Sara-Maria Huima 115.6 hopea - Kokko Sanni Huima 113.2 hopea - Latvala Laura JyPK 96.6 kulta - Lehtinen Roosa JyPK 111.4 hopea - Levänen Elena JyPK 131.5 pronssi - Pesonen Elsa JyPK 101.9 kulta - Porrassalmi Amelia Huima 112.2 hopea - Urpilainen Inka JyPK 116.6 hopea

F9-tytöt 1 Paakkari Eevi JyPK 90.1 kulta 2 Vasko Vilma JyPK 100.6 hopea 3 Koskinen Viivi PaRi 102.2 hopea 4 Auvinen Ilona JyPK 107.0 hopea 5 Kuntsi Heta PaRi 112.4 hopea 6 Salminen Lotta PaRi 113.3 hopea - Lemetyinen Milla Huima 117.8 pronssi

F8-tytöt 1 Rainio Helmi JyPK 107.5 kulta

44

D13- pojat 1 Peltonen Joonas JJK-j 66.4 kulta 2 Salmi Eero Komeetat 69.2 kulta 3 Kansanaho Jere JJK-j 70.8 hopea 4 Nykänen Johannes JJK-j 72.1 hopea 5 Pasanen Joel JJK-j 74.0 hopea 6 Laine Nooa JJK-j 76.3 hopea 7 Aalto Vertti JJK-j 77.4 hopea 8 Raiskinmäki Eetu-Sameli JJK-j 79.0 hopea 9 Nzeza Maxime JJK-j 79.3 hopea 10 Romar Joona Komeetat 79.6 hopea 11 Pirttinen Niilo JJK-j 82.5 pronssi 12 Paananen Lauri JJK-j 84.0 pronssi 13 Niemelä Matias Komeetat 87.4 pronssi Takala Roni Komeetat 87.4 pronssi 15 Isomöttönen Jerry Komeetat 88.2 pronssi 16 Jänkälä Aarni Komeetat 88.6 pronssi 17 Mikkonen Antto JJK-j 89.6 pronssi 18 Kuusela Joni Komeetat 94.6 pronssi

D12- pojat 1 Sydänmaa Matias JJK-j 66.9 kulta 2 Björn Jaakko Komeetat 75.3 hopea 3 Lundell Miro JJK-j 76.6 hopea 4 Santanen Lauri JJK-j 81.9 hopea 5 Korhonen Teemu JJK-j 82.5 hopea 6 Hänninen Daniel JJK-j 88.4 pronssi 7 Kivelä Alex Komeetat 91.1 pronssi 8 Grönroos Jussi JJK-j 96.9 pronssi 9 Reina Joonatan Komeetat 97.0 pronssi 10 Suhonen Lauri Komeetat 97.1 pronssi

E11-pojat 1 Kärkkäinen Henrik JJK-j 83.6 kulta 2 Koittola Lasse JJK-j 84.1 kulta 3 Koivula Hugo JJK-j 88.8 hopea 4 Janhunen Veikko JJK-j 94.1 hopea 5 Salo Roope JJK-j 95.0 hopea 6 Koskinen Oliver JJK-j 97.9 hopea - Iivanainen Cool Komeetat 123.7 pronssi - Koivisto Tuomas JJK-j 98.5 hopea - Montonen Benjamin JJK-j 107.8 pronssi - Mustonen Ilari JJK-j 104.6 hopea - Patjas Akseli Komeetat 115.0 pronssi - Peltonen Juuso JJK-j 111.4 pronssi - Peurakumpu Eeli Komeetat 113.2 pronssi - Porkka Leevi Komeetat 117.5 pronssi - Salminen Miklas JJK-j 109.8 pronssi 45

E10- pojat 1 Halonen Hugo JJK-j 87.2 kulta 2 Silvennoinen Veli JJK-j 108.4 hopea 3 Tawer Hassan JJK-j 109.1 hopea 4 Leivonen Arttu JJK-j 112.1 hopea 5 Lehtinen Reko JJK-j 117.7 pronssi 6 Kinnunen Jiri JJK-j 117.9 pronssi - Junikka Niklas JJK-j 128.4 pronssi - Kokko Elias JJK-j 118.8 pronssi - Kokkonen Iisakki JJK-j 119.4 pronssi - Nurmi Dani Huima 128.0 pronssi - Piipponen Mirko JJK-j 124.3 pronssi - Pulkkanen Juuso JJK-j 134.4 pronssi - Rantamäki Timi TEAM LKP 130.7 pronssi - Rinne Akusti JJK-j 133.1 pronssi - Tiilikainen Elmeri JJK-j 127.2 pronssi

F9-pojat 1 Sumanen Otto JJK-j 59.5 kulta 2 Leiho Lenni-Veikka Komeetat 62.7 kulta 3 Tuomala Harri JJK-j 72.0 kulta 4 Pennanen Benjamin Komeetat 75.8 kulta 5 Tikkala Jerry JJK-j 77.4 kulta 6 Kärkkäinen Matias JJK-j 79.8 kulta - Eskelinen Eelis FCV 105.9 pronssi - Heiskanen Kimi JJK-j 94.6 hopea - Hiltunen Mico JJK-j 118.0 - Honko Ruben FCV 83.4 hopea - Huttunen Otto JJK-j 100.7 pronssi - Jämsä Atte JJK-j 89.1 hopea - Järvenpää Otso JJK-j 80.8 hopea - Kim Seoyu Komeetat 103.2 pronssi - Lampila Konsta Nousu 82.7 hopea - Lehtovuori Julius JJK-j 90.9 hopea - Moisio Kosti Komeetat 97.8 pronssi - Pappinen Joni Komeetat 109.9 pronssi - Pasoja Joel JJK-j 90.2 hopea - Peltola Atte Komeetat 99.9 pronssi - Pietiläinen Joonas JJK-j 104.5 pronssi - Pohjonen Kalle JJK-j 81.3 hopea - Rauhala Riku JJK-j 107.9 pronssi - Suortamo Teemu Komeetat 85.5 hopea - Tenhunen Kalle Komeetat 106.6 pronssi - Tuomaala Aapo FCV 100.3 pronssi - Tuomala Miiko Komeetat 88.5 hopea - Ylönen Atte JJK-j 80.3 hopea

46

F8-pojat 1 Lundell Miska JJK-j 81.6 kulta 2 Mahlamäki Miika KeuPa 84.9 kulta 3 Laurinmaa Max ViPa 85.9 kulta 4 Laitinen Sulo Komeetat 93.6 kulta 5 Korhonen Vilho ViPa 94.2 kulta 6 Laakso Jonatan JJK-j 96.4 hopea - Bottas Hannes Komeetat 96.8 hopea - Gabrielsson Jamiel Huima 100.1 hopea - Hanslian Mateo JJK-j 98.6 hopea - Honko Rene 2008 FCV 118.6 pronssi - Kettunen Heikki FCV 99.7 hopea - Kokkonen Eevertti JJK-j 97.0 hopea - Korpelainen Alvar ViPa 113.7 pronssi - Kotilainen Luca JJK-j 117.9 pronssi - Liimatainen Karlo SäyRi 115.2 pronssi - Liimatainen Nikolas 2009 SäyRi 118.6 pronssi - Niskanen Lassi Komeetat 104.8 hopea - Paananen Vili JJK-j 116.4 pronssi - Silvennoinen Sisu Komeetat 111.7 pronssi - Tapanila Juuso PaRi 108.0 pronssi - Tuomisto Miska KeuPa 107.9 pronssi

PIIRIN EDUSTUS VALTAKUNNALLISISSA TAITOKILPAILUISSA VANTAALLA 21-22.11.2015

Tytöt tulos sijoitus merkki C14 Karoliina Sydänmaa JyPK 91,0 22. hopea D13 Niia Salminen JyPK 66,3 7. kulta D13 Alisa Virtanen JyPK 81,9 24. kulta D12 Venla Lamberg JyPK 75,5 7. kulta D12 Anida Halttunen JyPK 82,3 15. kulta E11 Pauliina Pirinen JyPK 99,1 - kulta E10 Elvi Manninen JyPK 82,0 - kulta E10 Minessa Liminka JyPK 83,9 - kulta E10 Jenni Pyyhkälä JyPK 111,3 - hopea E10 Laura Toivanen JyPK 100,8 - kulta

Pojat D13 Joonas Peltonen JJK Juniorit 71,2 17. hopea D12 Matias Sydänmaa JJK Juniorit 74,3 20. kulta E11 Lasse Koittola JJK Juniorit 84,9 - kulta E11 Henrik Kärkkäinen JJK Juniorit 86,1 - hopea E10 Hugo Halonen JJK Juniorit 88,0 - kulta

47

Piirin taitokilpailuissa menestyneille järjestettiin kaksi 10-11 –leiriä Jyväskylässä 2.6.2015 ja 28.11.2015. Kutsuttavia oli yhteensä 43 kesäkuussa ja 41 marraskuussa.

Tyttöjen alueturnaukseen Eerikkilään 18.–21.3.2015 valittiin Idän aluejoukkueeseen Jyväskylän Pallokerhosta Anniina Pantsu, Henna Honkanen, Tiia Pyyhkälä, Nora Holmberg, Jade Poutiainen ja Sanna Rein.

Poikien Tähtitarha-tapahtumaan Eerikkilään 3.-6.11.2015 valittiin Oskari Sallinen JJK Junioreista.

Keski-Suomen piirin toimesta järjestettiin yksi maalivahdeille suunnattu Maajoukkueen jalkapallokoulu Jyväskylässä 1. -5.6.2015. Jalkapallokouluun osallistui 55 innokasta lasta.

Harrastejalkapallo

Piiri järjesti seitsemännen kerran aikuisten puulaakisarjan kesällä 2015. Sporttiliigan nimellä kulkevassa sarjassa oli kaksi sarjaa, 5v5- ja 7v7 -sarjat. Molempiin sarjoihin ilmoittautui 18 joukkuetta eli yhteensä joukkueita oli 36.

Piiri järjesti kahdeksannen kerran MINIsoccer 3v3 -turnauksen 15. – 16.11.2016 Jyväskylän Hipposhallissa. Turnauksessa oli mukana 130 joukkuetta (21 aikuisten ja 109 nuorten) ja noin 1300 pelaajaa.

KANSAINVÄLINEN NAISET JALKAPALLOJOHTAJINA-KOULUTUS

Palloliitto järjesti yhdessä UEFA:n kanssa kansainvälisen Naiset Jalkapallojohtajina koulutuksen. Keski- Suomen piiristä koulutukseen osallistuivat Auli Pitkänen (MuurY, piiri), Johanna Itkonen (JyPK) ja Annu Tamminen (JyPK) Koulutuksen tavoitteena on edistää naisten osallistumista jalkapallon päätöksentekoon toiminnan kaikilla tasoilla. Koulutuksen avulla kehitetään ja laajennetaan naisten jalkapallojohtamisen osaamista sekä kannustetaan naisia hakeutumaan lajin johtotehtäviin. Koulutukseen sisältyi kaksi lähijaksoa sekä jaksojen välillä suoritettavia oppimistehtäviä. Koulutus oli osittain englanninkielinen.

KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

Piirin hallituksen varajäsen Teuvo Holopainen on toiminut 2015 UEFA Champions League ja UEFA Europa League peleissä UEFA delegaattina. Teuvo toi tuulahduksen kansainvälistä jalkapallotunnelmaa piirin toimistolle hienon Valencian kotistadionin pienoismallin muodossa. Pienoismalli on nähtävillä piirin toimistolla.

Piirin hallituksen jäsen Timo Onatsu edusti Suomea menestyksekkäästi Futsal erotuomarina useissa UEFA:n ja EUFA:n kansainvälisissä turnauksissa ja peleissä. Onatsu osallistui Serbiassa marraskuussa järjestetylle UEFA:n erotuomarikurssille, josta valittiin 2016 Futsalin EM-kisojen erotuomarit.

Itäisen alueen erotuomarikehittäjä Jani Laaksonen osallistui kansainvälisiin jalkapalloerotuomarityötehtäviin ja koulutusohjelmiin.

Piirin Kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä osallistui Palloliiton delegaatiossa elokuussa Norjassa järjestettyyn pohjoismaiden yhteiseen olosuhdeseminaariin. 48

KURINPITOASIAT

Piirin kurinpitovaliokunnan ei tarvinnut pitää vuoden aikana yhtään kokousta.

TIEDOTTAMINEN

Piirin tiedottamisesta vastasi piiritoimisto. Piirin internetsivuilla pidettiin yllä tietoja piirin toiminnasta ja tapahtumista, otteluista ja tuloksista. Tiedonkulun nopeuttamiseksi ja tiedon levittämiseksi käytettiin viestinnässä sähköpostia ja piirin nettisivuja perinteisen postin lisäksi.

EROTUOMARITOIMINTA

Jalkapallokausi saatiin vietyä kunniakkaasti läpi erotuomaripuolella. Kausi oli piirimme erotuomareille varsin menestyksekäs. Erotuomariasetteluissa oli jälleen kerran mutkikkaita päiviä. Ongelmia aiheuttivat lukuisat liiton ja alueellisten sarjojen kolmikkopelit, joita pelataan pääsääntöisesti viikonloppuisin. Osalle piirin aktiivituomareista kertyi joinakin viikonloppuina useita erotuomaritehtäviä samalle päivälle.

Kesällä 2015 aloitti kolmen itäisen piirin yhteinen alueellinen erotuomarikehittäjä Jani Laaksonen. Hänen kanssaan on tehty tiivistä yhteistyötä hänen palkkaamisestaan lähtien.

Erotuomariasetteluissa siirryttiin käyttämään Resultcode -järjestelmää, jonka käytössä onnistuttiin hyvin edellisen vuoden kokemuksia hyödyntäen. Piirin erotuomariasetteluista vastasi erotuomariasettelija Joonas Prami ja kolmannen divisioonan osalta erotuomarivastaava Jouni Aapajärvi.

Jouni Aapajärvi toimi piirin erotuomarivastaavana ja futsalissa Aapajärven apuna toimi liittokouluttajana Paavo Komppa sekä toisena kouluttajana elokuusta 2015 alkaen Ilkka Mettälä. Erotuomariasettelusta futsalin puolella vastasi 2015 Joonas Prami.

Asetteluissa mukana olleiden erotuomareiden määrä oli kauden aikana isompi kuin edellisenä vuonna ja kasvua erotuomarimäärässä jalkapallon puolella oli noin 15 %. Mukaan saatiin kauden alussa muutama aktiivinen nuori erotuomari.

Kaikkien piirin toimesta aseteltujen kilpasarjojen otteluiden erotuomaripalkkiot maksettiin jo totutusti suoraan piirin toimistolta erotuomareille.

Ykköseen Keski-Suomesta oli nimettynä Kalle Mäkinen. Kalle saikin vihellettäväkseen Ykkösen otteluiden lisäksi kaksi Veikkausliigaottelua. Lisäksi Kalle palkittiin Palloliiton toimesta vuoden lupaavana erotuomarina. Kakkosen erotuomarina toimivat Jesse Kananen ja Mikko Lehtola. Mikko sai lisäksi vihellettäväkseen 5 Ykkösen ottelua. Liiton ylemmällä tasolla avustavina erotuomareina toimivat FIFA:n avustavat erotuomarit Marko Hänninen ja Ville Koskiniemi. Heistä Hännisen mittava ura päättyi syksyllä 2015. Koskiniemi oli mukana U-17 poikien EM-lopputurnauksessa Bulgariassa toukokuussa 2015. Lisäksi Ykkösessä toimi avustavana erotuomarina Ilkka Mettälä ja ensimmäistä kauttaan Paavo Komppa. Naisten liigassa toimi erotuomarina ja avustavana erotuomarina Minka Vekkeli

49

Kansainvälisissä otteluissa erotuomarina ja avustavana erotuomarina toimivat Marko Hänninen, Ville Koskiniemi ja Minka Vekkeli.

Syksyllä 2015 alkaneeseen järjestyksessään toiseen Palloliiton piiritalenttien yksivuotiseen koulutukseen valittiin Keski-Suomesta Kim Lindström.

Kai Pahlman-turnauksessa oli mukana erotuomareista Henri Jäntti, Eelis Loikkanen ja Aleksi Salmela ja koulutus- ja tarkkailutehtävissä Jouni Aapajärvi ja alueellinen erotuomarikehittäjä Jani Laaksonen.

SPL Keski-Suomi ja Keski-Suomen erotuomarikerho perustivat erotuomareiden talenttiryhmän syksyllä 2014. Ryhmän vastaavana kouluttajana toimii Matti Linna. Muina kouluttajina ryhmässä toimivat Sami Hjelt, Johanna Itkonen ja Jukka Koskiniemi. Ryhmään valittiin koulutettaviksi Alister Gul, Henri Jäntti, Kim Lindström, Anssi Nevalainen, Akseli Niininen, Aatu Palaste, Aleksi Salmela ja Anselmi Valasmo. Ryhmä toimi vuoden 2015 aikana ja jatkaa toimintaansa vuoden 2016 loppuun.

Piirin erotuomarikoulutuksista vastasivat jalkapallossa, Jouni Aapajärvi, Ville Koskiniemi, Lasse Koistinen ja Martti Melin

Erotuomaritarkkailussa olivat mukana Sami Hjelt, Johanna Itkonen, Jukka Koskiniemi, Ville Koskiniemi, Lasse Koistinen, Mikko Lehtola, Matti Linna, Santtu Keto, Ville Koskiniemi, Tero Mäki, Timo Onatsu, Markku Sundvall, Paavo Komppa ja Jouni Aapajärvi.

Liiton erotuomarivaliokunnan varapuheenjohtajana, Fifa:n erotuomaritarkkailijana ja liigan otteludelegaattina toimi Ilkka Koho.

Palloliiton erikoistuneiden avustavien erotuomareiden koulutusryhmässä toimii Janne Kauranen.

Futsalissa kansainvälisenä FIFA –erotuomarina toiminut Timo Onatsu toimi myös Valioerotuomarina liigaotteluissa. Liigan ja Ykkösen peleissä toimivat erotuomareina Jouni Aapajärvi , Paavo Komppa ja Ilkka Mettälä. Kolmikko Onatsu, Aapajärvi ja Komppa tuomitsivat mm. futsalin Supercupin (mestari vastaan cupin voittaja) ottelun Sievi Futsal – Ilves Fs.

Futsalissa piirin erotuomarikoulutuksista vastasivat Paavo Komppa ja Ilkka Mettälä.

Liiton koulutukset

Tapahtuma Aika Paikka Piirin edustaja

Valmennusleiri, Liigan erotuo- 5.2.-12.2.2015 La Manga, Marko Hänninen marit ja kv. AET:t ja kutsutut Espanja Ville Koskiniemi Jani Laaksonen Kalle Mäkinen

Naisten liigan kevään kou- 14.2-15.2.2015 Eerikkilä Minka Vekkeli lutustilaisuus

Kevään koulutustilaisuus 28.2.-1.3.2015 Eerikkilä Jesse Kananen Kakkosen erotuomarit Mikko Lehtola 50

Kevään koulutustilaisuus 14-15.3.2015 Vierumäki Jani Laaksonen Liigan et: t ja aet: t Marko Hänninen Liigan ja Ykkösen tarkkaili- Ville Koskiniemi jat Janne Kauranen AET- tarkkailijat

Kevään koulutustilaisuus 28.-29.3.2015 Pajulahti Kalle Mäkinen Ykkösen et:t ja aet:t Paavo Komppa Ilkka Mettälä

Erotuomaritarkkailijakurssi 12.4.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Sami Hjelt Jukka Koskiniemi

Piirijoukkuecup pojat 11-14.6.2015 Eerikkilä Anssi Nevalainen

Syksyn koulutustilaisuus 24.10.-25.10.2015 Eerikkilä Minka Vekkeli Naisten Liigan et:t ja aet:t

Syksyn koulutustilaisuus 31.10-1.11.2015 Eerikkilä Jesse Kananen Mikko Lehtola

Syksyn koulutustilaisuus 21.11.2015 Vantaa Marko Hänninen huipputuomarit / AET:t Jani Laaksonen Kalle Mäkinen

Erotuomarivastaavat 11.12.2015 Jouni Aapajärvi seminaari Jani Laaksonen

Erotuomarikouluttajat 12.12.2015 Helsinki Jouni Aapajärvi koulutustilaisuus Ville Koskiniemi Jani Laaksonen Martti Melin

Futsal –valioerotuomareiden ja delegaattien palautetilaisuus 9.5.2015 Helsinki Jouni Aapajärvi Paavo Komppa Ilkka Mettälä Timo Onatsu

51

Futsal –valioerotuomareiden 19-20.9.2015 Eerikkilä Jouni Aapajärvi koulutus Paavo Komppa Ilkka Mettälä Timo Onatsu

Piirin järjestämät erotuomarikurssit

Tapahtuma Aika Paikka Piirin kouluttaja/osallistujia

Peruskurssi 10–11.4.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Lasse Koistinen Martti Melin

Jatkokurssi 28.1.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Ville Koskiniemi

Jatkokurssi 15.4.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Ville Koskiniemi

Jatkokurssi 29.4.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Ville Koskiniemi Martti Melin

Kuntotesti 16.4.2016 Jyväskylä Jouni Aapajärvi Ville Koskiniemi

Kenttäkoulutus 24.4.2014 Viitaniemi Jouni Aapajärvi Ville Koskiniemi

Tarkkailija koulutus 5.5.2015 Jyväskylä Jouni Aapajärvi

Futsal-erotuomarin 5.10.2015 Jyväskylä Paavo Komppa jatkokurssi Ilkka Mettälä

Futsal-erotuomarin 26.10.2015 Jyväskylä Paavo Komppa jatkokurssi Ilkka Mettälä

Futsal-erotuomarin 15.12.2015 Jyväskylä Illka Mettälä peruskurssi

52

KESKI-SUOMEN VALMENNUSKESKUKSEN TOIMINTA

Suomen Palloliitto nosti toimintastrategiassaan vuosille 2013-2016 olosuhteiden kehittämisen osalta painopisteeksi kahden uuden valmennuskeskuksen perustamisen Eerikkilän ja SHA:n oheen. Kolmen valtakunnallisen valmennuskeskuksen kokonaisuus täydentyi, kun Keski-Suomen valmennuskeskus aloitti toimintansa huhtikuussa 2015 päälliköksi valitun Henri Lehdon johdolla. Palloliiton Keski- Suomen valmennuskeskuksen toimialueeksi määrättiin viiden piirin (Kaakko, Itä-Suomi, Keski-Suomi, Vaasa ja Keski-Pohjanmaa) kattama alue. Keski-Suomen piirin tukemana valmennuskeskuksen päällikön toimipiste sijoitettiin piirin uusien tilojen yhteyteen. Ensimmäisen toimintavuoden aikana valmennuskeskustoiminnassa keskityttiin toiminnan käynnistämiseen sekä ennen kaikkea toimimaan liiton strategiassa pelaajakehityksen osalta painopisteiksi nostettujen viiden painopistevalinnan mukaisesti. Näistä yksilökeskeisen valmennusfilosofian ja etenkin osaamisen kehittäminen korostuu valmennuskeskuksen toiminnassa. Keski-Suomen valmennuskeskuksen eritystehtäviin kuuluu ennen kaikkea tiedon tuottaminen ja jalkauttaminen valmentajakoulutukseen sekä pelien analysointi niin fysiologisesta kuin teknis- taktisestakin näkökulmasta. Myös jalkapalloon liittyvän tutkimus- ja kehitystyö annettiin Palloliiton toimesta Keski-Suomen valmennuskeskuksen erityistehtäviksi. Vuonna 2015 valmennuskeskuksen päällikkö toteutti tutkimus- ja kehitystyön koordinoinnin erityistehtävää luomalla liitolle tutkimustoiminnan idealistan sekä kehittämällä yhteistyötä alueen oppilaitosten osalta ennen kaikkea Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun suuntaan. Vuoden aikana näistä oppilaitoksista saatiinkin jo ensimmäisen opinnäytetyöntekijät sekä harjoittelijat rekrytoitua tekemään opintoihin liittyviä tehtäviään Palloliittoa hyödyntävistä aiheista. Palloliiton sivuille luotiin myös ns. tutkimuspankki, johon pyritään jatkossa keräämään kaikki Suomessa tuotettu, jalkapalloon liittyvä tutkimustieto yhteen paikkaan ja helposti saavutettavaksi. Osaamisen kehittämistä päällikkö toteutti kohdennetuilla seuravierailuilla ja niissä pidetyillä täydennyskoulutuksilla. Näissä kohdennetuissa seurakoulutuksissa keskityttiin ennen kaikkea harjoittelun ohjelmointiin sekä videoanalyysityökalujen hyödyntämiseen liittyviin koulutuksiin. Lisäksi valmennuskeskuksen päällikkö koulutti valmentajia liiton UEFA Pro, UEFA A, UEFA Youth A ja UEFA Futsal B-kursseilla. Lisäksi päällikkö toimi kiinteänä osana maajoukkue- ja pelaajakehitystoimintoja toimimalla eri maajoukkueiden mukana videoanalyytikon roolissa sekä aluejoukkuetapahtumissa valmennuksen tukena. Vuonna 2016 valmennuskeskuksen toimintaa jatketaan etenkin osaamisen kehittämisen näkökulmalla kohdennettujen seuravierailujen ja valmentajakoulutusten ollessa etusijalla. Lisäksi tutkimus- ja kehitystyötä jatketaan ja tehostetaan entisestään tehokkaalla ja hyvin käynnistyneellä oppilaitosyhteistyöllä. Pelaajakehityksen saralla eräs toimintavuoden 2016 päätapahtumista tulee olemaan 26.-28.8. yhteistyössä JJK Junioreiden kanssa järjestettävä pelaajakehitystapahtuma, jonka valmistelu aloitettiin jo vuoden 2015 puolella. Liiton tulevan strategian pelaajakehityksen painopistevalinnat tulevat ohjaamaan valmennuskeskuksen päällikön toimintaa ja toivottavasti antavat myös taloudellista selkänojaa toiminnan edelleen kehittämiseksi.

53

SEUROJEN ÄÄNIMÄÄRÄT SYYSKOKOUKSESSA 18.11.2015

SUOMEN PALLOLIITON KESKI-SUOMEN PIIRIN AKTIIVISET SEURAT OTE FIFA CONNECT-JÄRJESTELMÄSTÄ PELIPASSIT PERUS- LISÄ- ÄÄNET SEURA 31.8.2015 ÄÄNET ÄÄNET YHTENSÄ BLUE EYES TEAM 43 2 1 3 FC GALAXIT 0 2 0 2 FC KEITELEJAZZ 1 2 0 2 FC PILKKU 0 2 0 2 FC SAARIJÄRVI 154 2 4 6 FC VAAJAKOSKI 220 2 5 7 FC BLACKBIRD JYVÄSKYLÄ 30 2 1 3 FOOTBALL CLUB KURD 18 2 0 2 FOOTBALL CLUB PAPERILAAKSON PALLO 0 2 0 2 FUTSALSEURA FEENIKS 0 2 0 2 HAAPAMÄEN PALLO-POJAT 56 2 2 4 HUKI JYVÄSKYLÄ 25 2 1 3 JJK JUNIORIT 901 2 9 11 JJK JYVÄSKYLÄ 154 2 4 6 JOUTSAN SEUDUN PALLO 111 2 3 5 JYVÄSKYLÄN KOMEETAT 358 2 6 8 JYVÄSKYLÄN KYLTERIVELJET 0 2 0 2 JYVÄSKYLÄN NOUSU 412 2 7 9 JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO 580 2 8 10 JYVÄSKYLÄN SEUDUN PALLOSEURA 33 2 1 3 JÄMSÄNKOSKEN ILVES 279 2 5 7 KAMPUKSEN DYNAMO 32 2 1 3 KANGASNIEMEN PALLOILIJAT -51 70 2 2 4 KARSTULAN KIVA 10 2 0 2 KESKI-SUOMEN EROTUOMARIKERHO 17 2 0 2 KEURUUN PALLO 195 2 4 6 KONNEVEDEN URHEILIJAT 44 2 1 3 KORPILAHDEN MARTTI 37 2 1 3 LAUKAAN PALLO 9 2 0 2 LEPPÄVEDEN LEPPÄ 43 2 1 3 LIEVESTUOREEN KISA 35 2 1 3 LIIKUNNAN RIEMU 24 2 1 3 LOHIKOSKEN PALLOKERHO 27 2 1 3 MESTAREIDEN ATLEETTIKLUBI 21 2 1 3 MULTI ANTS 50 2 1 3 MUURAMEN YRITYS 334 2 6 8 PALOKAN RIENTO 712 2 9 11 PETÄJÄVEDEN PETÄJÄISET 69 2 2 4 PIHTIPUTAAN TUISKU 0 2 0 2 PIRUNKORVEN PALLO 0 2 0 2 SOULS AC 23 2 1 3 SUOLAHDEN URHO 50 2 1 3 SÄYNÄTSALON RIENTO 85 2 2 4 TEAM LKP 282 2 5 7 TIKKAKOSKEN TIKKA 110 2 3 5 TOIVAKAN RIVAKKA 23 2 1 3 URHEILUSEURA SKÄDÄM 0 2 0 2 UURAISTEN RAIKU 11 2 0 2 V- JA U-SEURA KANNONKOSKEN KIHO 0 2 0 2 VESANGAN VESA 0 2 0 2 VIHTAVUOREN PAMAUS 75 2 2 4 VIITASAAREN JALKAPALLOKLUBI 48 2 1 3 ÄÄNEKOSKEN HUIMA 395 2 6 8 YHTEENSÄ 6206 106 111 217 54

TILINPÄÄTÖSTIEDOT

55

56

57