”Otti oikean sukunimen” Vuosina 1850–1921 otettujen sukunimien taustat Pirjo Mikkonen Esitetään Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi auditoriumissa XIV lauantaina 30. marraskuuta 2013 klo 10. ”Otti oikean sukunimen” Vuosina 1850–1921 otettujen sukunimien taustat Pirjo Mikkonen Painettua julkaisua myy ja välittää: Unigrafian kirjamyynti http://kirjakauppa.unigrafia.fi/ [email protected] PL 4 (Vuorikatu 3) 00014 HELSINGIN YLIOPISTO Kannen suunnittelu: Hanna Sario ISBN 978-952-10-9344-9 (nid.) ISBN 978-952-10-9345-6 (PDF) Unigrafia Helsinki 2013 “He took a real surname.” The backgrounds of Finnish surnames adopted between 1850 and 1921 Abstract This study provides a general picture of surnames adopted in Western Finland between 1850 and 1921, the types of names adopted and their backgrounds. They cannot be examined without also including military names, i.e. names given to soldiers in the army in the 18th and especially 19th century. The grounds for the adoption of surnames have not been previously examined, nor have parallels been drawn systematically between civil and military names. In Western Finland, the peasant population was identified by their Christian name and patronymic. House names were used as peasants’ additional names. In the official documents, such as church registers, the non-landowning peasantry did not have this possibility. Surnames for the Western Finnish peasantry were created starting in the mid-19th century, a process which continued until 1921, when the first Finnish act on names came into force. Western European nationalism reached Finland, too, and Finnish surnames were one way of demonstrating Finnishness. Names were often given by people in positions of authority, clergymen, teachers and foremen. The new phenomenon spread evenly throughout all Western and Southern Finnish parishes. The data for this study is oral data collected in 1986 through a national survey investigating what the Finnish people knew about the motivations and grounds for their own names. Settlement names were the most common grounds for adopting names of which respondents were aware: these accounted for nearly 40 per cent of the data. Even fashionable names were adopted based on place of residence in a notable number of cases: one-fourth of names formed with the suffix -nen and one-fifth of two-syllable names. Western Finnish names consist mainly of words pertaining to nature. Nature-related vocabulary dominates because surnames were often taken from settlement names or modeled after them, and traditional names of places of residence generally described the surrounding nature. The comparative method demonstrates a connection between military names and names adopted without particular grounds or based on models. Finnish military names became more common towards the end of the 19th century. They remained with the families of soldiers as their surnames, and finally many other civilians also adopted them. Both the oral data from 1986 and the archive data on military names provide an opportunity for the first time to delve into the socio-onomastic phenomena of Finnish surnames. The name adoption process of the common population involved a change to a new naming system. By contrast, the new Finnish names of the educated population belonged to the hereditary surname system both before and after they were Finnicized. Tiivistelmä Tutkimuksen tavoite on ollut selvittää 1850-luvulta lähtien sukunimilain voimaan tuloon mennessä 1921 Länsi-Suomessa otettujen sukunimien nimeämisperusteita ja motiiveja. Autonomian aikana kansallismieliset auktoriteetit näkivät suomalaisuuden vahvistuvan suomalaisten sukunimien käyttöönotolla. Nimenotto koski pääasiassa länsisuomalaisia alimpia yhteiskuntaluokkia. Tuona ajanjaksona tavallisen kansan nimijärjestelmä muuttui niin, että sukunimettömille joko annettiin sukunimi tai he itse ottivat sen. Aktiivisimpia sukunimien antajia olivat seurakuntien papit ja kansakoulunopettajat. Samaan aikaan asumuksen nimeen perustuneita lisänimiä alettiin pitää pysyvinä sukuniminä. Länsisuomalaiset kansanihmiset kokivat muutoksen lisänimijärjestelmästä pysyvän sukunimen järjestelmään. Otetun sukunimen tehtävä oli yleisesti nimetyn yksilöinti, joten saman perheen jäsenillä saattoi olla eri sukunimet. Sukunimien taustoja on selvitetty nimensaajilta ja heidän jälkeläisiltään kerätyn muistitietoaineiston pohjalta. Valtakunnallisessa vuonna 1986 tehdyssä kyselyssä saatiin tietoja yli 2 100 otetusta nimestä. Muistitiedon käyttö aineistona on vaatinut tutkimuksessa menetelmää, jossa informanttien totuutta ei kyseenalaisteta. Aineisto johtaa sosio- onomastisiin päätelmiin: hieman yleistäen voi sanoa, että lA-loppuiset nimet kuuluivat tilallisille, nen-loppuiset tilattomille. Sen sijaan 1900-luvun alussa yleistyneitä muita johtimellisia nimiä, kuten iO- ja nne-loppuisia pidettiin monesti ”paremman väen” niminä. Parempaa väkeä oli sivistyneistö, joka suomalaisti ruotsinkielisiä nimiään vuosien 1906–1907 kampanjassa. Se oli eri prosessi kuin tavallisen kansan nimenotto. Nimeämisperusteista yleisin oli asutusnimi, lähes 40 prosenttia koko aineistosta. Muita, harvinaisempia perusteita olivat mm. luonto tai vieraskielinen sukunimi. Nimeämisperustetta ei ole tiedetty 42 prosentille koko aineiston nimistä, varsinkaan eniten yleistyneistä nimityypeistä, nen-loppuisista ja kaksitavuisista nimistä, joita otettiin mallin mukaan niin paljon, että niistä kehittyi muotinimiä. Monesti kansa on tiennyt perheensä entisen tai nykyisen sukunimen perustuneen sotilasnimeen. Vertaileva tutkimusmenetelmä on todistanut sotilasnimien mallin vaikutuksen otettujen sukunimien valintaan. 1860-luvun jälkeen otettiin suuret määrät sukunimiä, jotka perustuivat suoraan sotilasnimiin tai saivat mallinsa niistä. Sellaisia ovat myös länsisuomalaisen nimijärjestelmän suuren muutoksen symboleiksi nostetut nimet Laine ja Virtanen. 1 Alkusanat Tieni tämän tutkimuksen valmistumiseen on ollut epätavallisen pitkä. Helsingin yliopiston ensimmäinen nimistöntutkimuksen professori Viljo Nissilä ja professori, akateemikko Pertti Virtaranta ovat alun perin johdatelleet minut suomen kielen opiskelijana suomalaisten henkilönnimien tutkimukseen. Viljo Nissilä herätti kiinnostukseni sukunimiin jo lukiossa äidinkielen opettajanani. Hänellä oli tapana selittää luokkamme sukunimiä, kun ”suolasimme”. Oli nimittäin perinteenä lukuvuoden viimeisellä äidinkielen tunnilla tehdä jotain tavallisesta opetusohjelmasta poikkeavaa. Muistan kiitollisena molempia opettajiani. Tämän tutkimushankkeen toteutumiseen ovat vaikuttaneet emeritusprofessorit Eero Kiviniemi ja Pentti Leino. Tutkimuksen alkupuoli perustuu aineistoon, joka saatiin Suomen kansalta laajalla yleisölle osoitetulla kyselyllä 1986. Sen mahdollisti suomen kielen laitoksen professorien arvovaltainen tuki ja Helsingin yliopiston rahoitus tutkimusavustajaa varten. Kyselyn käytännön toimista huolehti ja vastausaineiston arkistoi silloinen opiskelija Sari Maamies. Professori Kiviniemeltä olen saanut suuren osan nimistöntutkijan koulutustani. Dosentti, professori emerita Ritva Liisa Pitkänen on toiminut ohjaajanani tutkimustyöni loppuvuosina. Jo nuorena nimistöntutkimuksen assistenttina hän luki Ruotsin vallan ajan ruotusotamiesten lisänimiä selvittelevän pro gradu -tutkielmani syksyllä 1974, joten hän on alun pitäen tuntenut tutkimusteemojani. Neuvotteluista Ritva Liisa Pitkäsen kanssa olen saanut välttämätöntä tukea ja rohkaisua. Humanistinen tiedekunta nimesi työni toiseksi ohjaajaksi professori Janne Saarikiven, joka on uhrannut aikaansa pitkiin kriittisiin keskusteluihin, joiden tuloksena olen joutunut täsmentämään ilmaisuani, jotta olisin saanut esille oman käsitykseni tutkimusaiheen teemoista. Kiitän ohjaajiani hyödyllisestä yhteistyöstä. Minulla on ollut onni saada työni esitarkastajiksi tutut henkilöt, professori emeritus Eero Kiviniemi ja professori Irma Mullonen Petroskoista. Kiitän heitä väittelyluvan myöntämisestä. Kiitän myös vastaväittäjiksi lupautuneita professori Kaisa Häkkistä Turun yliopistosta ja dosentti Peeter Pälliä Tallinnan Eesti Keele Instituutista. Tutkimuksenihan on sivumäärältäänkin laaja, joten heidän työnsä ei ole ollut vähäinen. Suomen kielen professori Jyrki Kalliokoski on laitoksemme johtajana taustalla vaikuttanut kaikissa ratkaisevissa vaiheissa. On tuntunut hyvältä, että suomen kielen laitoksessa työskentelyni ajalta tuttu professori on seurannut tutkimustyöni vaiheita. Sukunimiaineiston kokoamisen kannalta oli vuonna 1986 tärkeää saada tietoa kyselystä mahdollisemman laajalle. Yleisradion tieto-ohjelmien toimittaja Aarre Nyman 2 kutsui minut vuonna 1986 radioon pitämään esitelmän nimikyselystä ja siihen mennessä kertyneistä tuloksista, mistä olen hyvin kiitollinen. Kiitän myös useiden kuntien kulttuurilautakuntia, jotka auttoivat kyselyyn vastaajia: ainakin Askaisten, Iisalmen, Kustavin, Mietoisten ja Taivassalon kulttuurilautakunnat ovat kannustaneet kuntalaisia vastaamaan kyselyyn ja toimittaneet kertyneen aineiston yliopistolle. Lämpimät kiitokset ansaitsevat myös kaikki ne kuntien kirjastonhoitajat ja sukututkimusryhmät ynnä kotiseutuharrastajien ryhmät, jotka innostuivat kyselystä ja levittivät tietoa siitä sekä itse lähettivät vastauksia. Ilman paikallislehtien ja maakuntalehtien kiinnostusta kyselyn tulokset olisivat varmasti jääneet huomattavasti vähäisemmiksi. Myös Helsingin Sanomat edisti kyselyn toteutusta. Jokainen vastaaja ansaitsisi kiitokset, mutta kaikkia en voi luetella. Kuitenkin pari nimeä mainitsen: Antti Nummi Kiikasta on rikastanut