<<

XIX

Wanhan Musiikin Päivät

19.-26.7.2014 TAITEELLINEN JOHTAJA

Lapsena minulla oli monia haaveita siitä, mitä tekisin isona. Halusin olla arkeologi, historian tutkija, salapoliisi ja löytöretkeilijä - ja tietenkin rokkitähti. Nyt huomaan, että vanhan musiikin ammattilaisena olen saanut olla kaikkia näitä. Vanhat nuotit makaavat kirjastojen kätköissä, ne pitää löytää, niissä oleva salakieli avata ja niiden asiayhteys selvittää ja lopulta kauniin musiikin saa jakaa yleisön kanssa. Kun esitämme jotakin, joka on viimeksi soinut satoja vuosia sitten, koemme yhteyttä niin sen ajan ihmisten kuin paikalla olevien kuulijoittenkin kanssa. Tänä vuonna lapsuuden haaveammateistani esillä on eniten löytöretkeilijä. Jätämme vanhat tutut säveltäjät ja lähdemme tutkimaan piiloon jääneitä "vuoria". Sellaiset nimet kuin William Hayes, Francesco Mancini, Salmone Rossi, Johan Roman ja Cipriano de Rore eivät ehkä vielä ole tuttuja, mutta ottakaa kartta eli tämä ohjelma mukaanne ja lähtekää kanssamme aarteita etsimään. Ne jotka rohkaistuvat matkaan, saavat varmasti reppuunsa jalokiviä, joiden olemassa olosta eivät aiemmin tienneetkään.

Michael Fields taiteellinen johtaja MUSICAL DIRECTOR

When I was a child, some of the things I thought I might All art has its famous names, its celebrities, and music be “when I grew up” were an archaeologist, a historian, is the same. People happily come to listen to Bach, a detective and an explorer – and of course, a rock star. Beethoven and Brahms, knowing what they will hear, In some ways, by becoming an “early music person”, and knowing they are in the presence of greatness. But I’ve become all of those, for what we do in early music for every mountain summit, there are many foothills, combines aspects of them all. To bring to life the and somewhere in the world, there may still be wonderful music of the past that lies hidden in dusty mountain peaks no one has ever climbed. In their own manuscripts in libraries needs the painstaking skills of day, musicians like William Hayes, Francesco Mancini, an archaeologist - digging, searching, analysing; the Salmone Rossi, Johan Roman and Cipriano de Rore enquiring, restless mind of a detective - trying to find were among the most respected, lauded and loved out “who done it”; the desire to explore the unknown composers, their music appreciated by princes and that takes men off the beaten track; the meticulous public throughout their world, yet today they are organisational mind of the historian, able to grasp all of largely unknown, outside our little circle of early music history and makes sense of it, and lastly, the charisma of archaeologists. We hope you will find, on discovering a performer who brings all this to an audience in a way this “lost world”, that there are many gems and that makes them want to hear more. delights here, equal to those we know from more familiar shores of our “home” territory of much-loved I love this field of work, and love the friendships that it Bach and Mozart. has brought me. We have great conversations about arcane matters like forgotten composers, neglected Thank you for joining us on this adventure. This instruments and mysterious ways of performing that programme is your Treasure Map, and your ears and have been lost to time. I love the joy of discovery when eyes are the explorers. We hope you will all find some you work on a piece of music no one has heard for 400 riches of your own to take home and keep in your years, and find it touches your heart – linking you to memories and in your hearts. people of the past who perhaps had the same feelings, listening to the same music. It’s all a great adventure, and one that we love sharing with our audiences – inviting you into our “museum” to admire our precious Michael Fields jewels. Musical Director ELÄMYKSELLISET KONSERTTISALIT SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO

Sastamalan suurseurakunta rakensi hyvin varhain Viisikymmentä vuotta sitten alkoi Sastamalan Pyhän keskuskirkkonsa nykyiselle paikalle Rautaveden Marian kirkon uusi elämä. Kirkkoa ryhdyttiin jälleen rannalle. Sastamala mainitaan kirjallisessa dokumen- korjaamaan. Ulkokatto kohotettiin vanhaan korkeu- tissa vuonna 1303. Kirkon vanhin kivinen osa tunnetaan teensa ja ikkunat uusittiin. Arkeologisten tutkimusten nimellä ”Luukkaan kappeli”, jonka päätyseinä on osa jälkeen tehtiin uusi lattia ja kirkkotila vihittiin kirkon pohjoisseinää. käyttöön. 1800-luvun lopulla kirkossa tehtiin suuria kunnostu- Vuonna 1977 lahottajasienen tuhoama lattia korvattiin stöitä. Ulkokattoa laskettiin ja sisäkatto, alttari, hiekalla. saarnatuoli sekä penkit uusittiin. Tämä oli kuitenkin Pyhän Marian kirkosta ja Rautaveden maisemista on vain väliaikainen ratkaisu. Jo vuonna 1913 Karkkuun Sastamala Gregoriana löytänyt kotinsa. valmistui uusi kirkko. Vanha kirkko jäi uinumaan ja rapistui. Akustiikka Yksilaivainen kirkkosali, sen puinen tynnyriholvi, paksut kiviseinät, oikeat mittasuhteet ja maalattia tekevät kirkosta ainutlaatuisen konserttisalin. Sen akustiikassa soi vanha musiikki aitona ja täydellisenä. Sijainti Pyhän Marian kirkkoon on Sastamalan keskustasta matkaa noin 10 km ja Karkun keskustasta noin 9 km. Viitoitukset Sastamalantieltä (tie n:o 249). Osoite: Sastamalan kirkon tie 119, 38210 Sastamala Our concert venues are Sastamala St. Mary’s Church and St Olaf’s Church, Tyrvää. You can find more information about the churches of Sastamala on the page www.sastamalanseurakunta.fi TYRVÄÄN PYHÄN OLAVIN KIRKKO

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon historia on aikamatka Sijainti suomalaisen rakennustaiteen historiaan. 1500-luvun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko sijaitsee Sastamalan alussa rakennettu Kallialan kirkko kohosi Rautaveden keskustasta noin 3 km pohjoiseen Sastamalantietä, (tie rannalle paikalle, jossa on ollut asutusta jo tuhansia n:o 249) Rautaveden rannalla. vuosia. Osoite: Kallialan kirkkotie 50, 38210 Sastamala 1600-luvulla kirkkoon tulivat penkit ja saarnatuoli, Our concert venues are Sastamala St. Mary’s Church 1700-luvulla laajennettiin lehtereitä, joiden kaidepa- and St Olaf’s Church, Tyrvää. You can find more neeleihin Andreas Löfmark maalasi apostoleita ja Via information about the churches of Sastamala on the Crucis –sarjan. page www.sastamalanseurakunta.fi 1800-luvun puolivälissä kirkko jäi autioksi, kun uusi kirkko valmistui Vammaskosken partaalle. 1960-luvulla kirkkoa ryhdyttiin kunnostamaan, mutta sisätila säilytettiin 1700-luvun asussa. Elokuussa 1997 juhlittiin kirkon paanukaton korjaustöiden valmistu- mista. Kolme viikkoa myöhemmin, 21. syyskuuta, tuhopoltto raunioitti kirkon. Kahdessatoista vuodessa kirkko rakennettiin uudelleen talkoovoimin tarkkojen suunnitelmien mukaisesti ulkoasultaan entiseksi ja sisätila maalauksineen tunnelmaltaan entisen kaltaiseksi. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko seisoo ylväänä jälleen ja sen seinät viestivät keskiaikaista tunnelmaa. Akustiikka Kirkon runsaat puiset parvirakenteet, syvä tynnyri- holvaus, muodoiltaan vivahteikkaat kiviseinät sekä tiivis penkkijärjestys muodostavat kauniin kamarimusiikkimaisen pikkukirkon interiöö- rin. Sen akustiikka tekee vanhasta musiikista läheisen, herkän ja koskettavan. ELÄMYKSELLISET KONSERTTISALIT ASIANTUNTIJA

AJATUKSIA VUOSIEN VARRELTA EVELYN TUBB 60 VUOTTA

Sastamalan Pyhän Marian kirkko on paikka, johon äänen tasaisesti jakava katto ja kaiken anteeksi antava olen yllätyksekseni saanut palata ja 18 vuoden ajan lattia tukevat esiintyjää niin, että hän uskaltaa pelotta laulamaan, opettamaan ja kuuntelemaan. Kirkosta on tulkita musiikkia. Näin hän voi antaa itsestään ja tullut minulle hengellinen koti, jossa kuulen itsekseni yleisökin saa saman puhdistavan kokemuksen. Tämä istuessani siellä esitetyn musiikin, näen esiintyjät ja kirkko on kuin viisasten kivi, joka jalostaa sinne tunnen, kuinka paikka puhdistaa ja parantaa ja auttaa tulevan. Kiitos kaikille, jotka pitävät tästä paikasta löytämään totuuden. Kirkon muhkuraiset seinät, huolta!

Evelyn Tubb has been a foundation stone of Sastamala Gregoriana for 18 years, teaching, performing and being an inspiring Muse to all who participate in the festival. Reaching her 60th birthday this year, she reflects on what this place means to her.

Last year, having reached the end of another success- This love is absorbed into the way we all - students and ful Sastamala Gregoriana festival, I paid a solitary professionals alike - humbly pour our hearts and souls quiet visit to St. Mary’s Church. Sitting silently in this into the making of music here. We know we can trust ancient place, it was possible to hear distant echoes of what we feel and hear, and it gives us the courage and the music and voices, and see the shadows of the strength to stay and continue to nurture this Art that we performers and public who had filled this place cherish, but which has so many challenges to overcome during the preceding week – and over the years. in our modern world. If you had told me 18 years ago that I would return to Sastamala Church has become one of my most this magical place each year from then, I would treasured teachers over these blessed years; it is like an probably not have believed you. But here am I in my alchemical alembic, which refines and changes 60th year, looking forward to returning for the 2014 whatever comes into it, turning the base metals of our Sastamala Gregoriana, and counting myself blessed by worldly selves into gold for the soul. I know the church the good fortune that has brought me back again and will continue to inspire us musical pilgrims, and all again – to sing, to teach, to listen. It has become a those who seek a simpler, less complicated time and very special place for me – a sort of spiritual home. way of being human. It is very clear to me that the love this Church gives Kiitos to all who are the guardians of this sacred space. and receives is the key to its power to bring back Evelyn Tubb questing pilgrims over and over again: to rest their weary minds, bodies and souls amongst its ancient stone walls, under the vibrant wooden ceiling and on an all-forgiving earthen floor - a foundation strong enough to absorb our fears and sadness without judgement or accusation, giving unconditional support and strength. In this space, you feel cleansed, healed and re-connected to the wordless Truth which lies innately in a new born child. TOIMINNANJOHTAJA

ETSIVÄ LÖYTÄÄ!

Lumoavat vanhan musiikin aarteet odottavat löytäjäänsä. Kansainvälisesti tasokkaan konserttioh- jelmiston lisäksi tällaisia aarteita ovat hyvän mielen tuominen niin yleisölle, esiintyjille, talkoolaisille kuin yhteistyökumppaneillekin, joka on myös festivaalim- me perusajatuksena. Toivomme, että teistä jokainen voi tuntea itsensä näiden juhlien odotetuksi vieraaksi ja että kotimatkalle lähtiessänne mukananne teillä olisi hyvä mieli – kuin olisitte löytäneet kauan kadoksissa olleen aarteen. Tunnelmallinen kirkkomiljöö, vakaana virtaava Rautavesi ja kaunis maalaismaisema luovat ympäris- tön, jossa mieli lepää ja jossa on ilo antautua vanhan musiikin vietäväksi. Puiset opasteet, tunnelmalliset aitat ja pappilan salit kahvipaikkoina, luonnon kukat, Gregoriana-puvut ja muut pienet yksityiskohdat pyrkivät olemaan sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Keskipisteenä juhlissamme on kuitenkin musiikki. Se tarjoaa toiselle iloa, toiselle lohtua, jollekin rauhaa, jollekin riemua – kuulijasta ja tilanteesta riippuen. Sanotaan, että etsivä löytää – olitpa sitten löytänyt tiesi aarteidemme äärelle jo aikaisemmin tai vasta hiljattain avannut oven vanhan musiikin lumoavaan maailman, niin toivon että palaat näiden aarteiden ääreen jatkossakin. Toivotan elämyksellisiä konsertti-iltoja!

Johannes Rantanen PUKSTAAVIN PUISTO TORSTAI / THURSDAY 17.7. KLO 17 VAPAA PÄÄSY

LAPSILLE JA LAPSENMIELISILLE! MARRASMAAKARIT ESITTÄÄ

LAULAVA LORUKIRJA: PRINSESSA JA TAIKA-AASI

Uppoudu hurmaavan huvittavaan ja jännittävään satumaailmaan! Kuinka käykään ylimielisen kuningasperheen koppavan prinssin ja jalomieleisen prinsessan, kun kuninkaanlinnassa vallalle päässyt pahuus on viedä koko valtakunnan perikatoon? Pelastajaksi kuitenkin ilmaantuu mitä odottamattomin taho – taikavoimia hallussaan pitelevä aasi. Prinsessa ja Taika-aasi perustuu saksalaisen lastenpsykiatri ja -kirjailija Heinrich Hoffmannin (Jörö-Jukka, Der Struwwelpeter, 1845) vähemmän tunnettuun lastenkirjaan Prinss' Grünewald ja Helmikki ja rakas aasi Lemmikki (Prinz Grünewald und Perlenfein mit ihrem lieben Eselein, 1875). Se kertoo ylimielisen kuningasperheen ja erityisesti perheen koppavan prinssin ja jalomielisen prinsessan kommelluksia täynnä olevista seikkailuista yhdessä taika-aasi Lemmikin kanssa. Kuten Jörö-Jukassakin on tässäkin tarinassa opetus – ja millainen se onkaan! Teoksen on rytmikkäästi riimitellyt mukaansatempaavaksi lorukirjaksi Veikko Pihlajamäki ja humoristisella otteella sähäkäksi säveltänyt ja koko perheen esitykseksi dramatisoinut V-P. Bäckman. Tule toivottamaan kuningasperhe tervetulleeksi Sastamalaan ja kokemaan Marrasmaakareiden hulvaton esitys! Tapahtuman jälkeen Pukstaavin ovet ovat avoinna klo 19 asti. Myös museoon ja näyttelyyn on vapaa pääsy klo 17-19. Tapahtuma järjestetään Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin puistossa tai sateen sattuessa tapahtumasalissa, osoitteessa Marttilankatu 12, 38200 Sastamala. Esityksen kesto 40 min. Sateen sattuessa paikkana on Pukstaavin sali.

Ilmaistapahtuman mahdollistaa

LC KONSERTIT SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO LAUANTAI / SATURDAY 19.7. KLO 19 30/25 €

SOPRAANO EVELYN TUBBIN JUHLAKONSERTTI OODI MUSIIKILLE! WILLIAM HAYES (1708 - 1777)

LAULUSOLISTEINA EVELYN TUBB, GUNHILD LANG-ALSVIK, TEPPO LAMPELA JA JUSSI LEHTIPUU, KAMARIKUORO UTOPIA, SASTAMALA GREGORIANA -BAROKKIORKESTERI

William Hayes ei ole ensimmäinen nimi, joka tulee mieleen ajattelessamme 1700-luvun englantilaista musiikkia, mutta hänellä kyllä olisi siihen oikeus, niin alykästä ja kekseliästä on hänen musiikkinsa. Vuonna 1750 syntynyt 'The Passions: An Ode to Musick' oli käänteentekevä teos, jota esitettiin niin usein ja joka inspiroi niin monia seuraavan 100 vuoden ajan, että se ansaitsee kaiken huomiomme. Se on intohimoinen teos ja mainio esimerkki siitä, miten runous innoitti musiikkia 1700-luvulla. Jo aiemmin Hayes sävelsi kantaatteja, joissa musiikin avulla ilmennettiin runouden tuntoja. Tämä ohjelmisto tuo kuultavaksenne näitä nerokkaita tuotoksia iloisela mielellä.

William Hayes is not the first name that comes to mind when thinking of English music of the 18th century. Yet it should be, for without the early 19th century fanaticism for everything G.F. Händel which was unconsciously passed on to the 20th century, Hayes comes high on musical intelligence, alertness, and innovation. In 1750 his 'The Passions: An Ode to Musick' was epoch-making - and engendered so many performances, and indeed musical tributes in the next 100 years that the work demands our best attention. It is filled with passion in musical response, a perfect example of 18th century manifestation of poetry inspiring music - an Ancient Greek desire! Even earlier Hayes produced a sequence of cantatas of varied moods that explored all that was possible in terms of diving deep into poetic furor with music to explore such depths. This programme joyfully explores these innovative compositions - and introduces them to an unsuspecting modern world with pleasure! Sastamala Gregorianaa tukee SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO SUNNUNTAI / SUNDAY 20.7. KLO 18 30/25 €

VÄLIMEREN HARVINAISIA HERKKUJA – SÄVELIÄ 1700-LUVUN ITALIASTA JA ESPANJASTA RARE DELICACIES OF THE MEDITERRANEAN – 18TH CENTURY INSTRUMENTAL MUSIC FROM SPAIN AND ITALY

CORINA MARTI, HUILU, ANNA-MAARIA ORAMO, CEMBALO, SASTAMALA GREGORIANA BAROKKIORKESTERI

Sunnuntain ensimmäisessä konsertissa soivat italialaisten ja espanjalaisten maestrojen kuten Francesco Mancinin (1672–1737), Benedetto Marcellon (1686–1739), Padre Antonio Solerin (1729–1783) ja Domenico Scarlattin (1685–1757) sävelet. Musiikkimatka vie meidät moninaisten tunnetilojen Roomaan, Firenzeen, Bolognaan ja Veneton maakuntaan, Montserratin luostaria unohtamatta. Konsertin monipuolinen ohjelmisto on koottu erityisesti Sastamalan Pyhän Marian kirkon ainutlaa- tuista akustiikkaa korostamaan.

18th century instrumental music from Spain and Italy by maestros Francesco Mancini, Antonio Soler, Benedetto Marcello

Sastamala Gregorianaa tukee SASTAMALAN WANHA PAPPILA SUNNUNTAI / SUNDAY 20.7. KLO 20:30 30 €

MAKUJA JA MUSIIKKIA SUVI-ILLASSA SASTAMALA GREGORIANA -ILLALLINEN WANHASSA PAPPILASSA POST-CONCERT MEAL AT OLD VICARAGE SEASONED WITH EARLY MUSIC

ANNELIINA KOSKINEN, LAULU JA GOOTTIHARPPU

Sastamalan Wanhan Pappilan tunnelmalliset salit kutsuvat nauttimaan herkullisesta illallisesta, jota maustaa lumoava vanha musiikki. Vuonna 1838 valmistunut uusrenessanssityylinen päärakennus luo juhlavat puitteet elämykselliselle illalle, jossa kaikuvat unohdetut sävelet kaukaisista linnoista ja hoveista. Anneliina Koskinen on monipuolinen vanhan musiikin taitaja, laulaja ja muusikko, joka myös kouluttaa laulajia ja yhtyeitä. Konserteissaan Anneliina Koskinen yhdistää ihmisäänen kauneuteen lisäsävyjä vanhoista soittimista kuten sinfonia, nokkahuilut, kawla, loriman-huilu, krummhorn, goottiharppu, tenorirebec, psalttari, jousipsalttari, kellot ja viisikielinen kannel.

Enjoy a delicious post-concert meal in a beautiful setting of Old Vicarage. The historically precious building fills with joy and laughter as well with the sweet and enchanting melodies from medieval castles and courts. Anneliina Koskinen is an incredibly versatile musician, playing, as she does, all the instruments featured here - which include the Celtic harp, symphonia and 5-stringed kantele as well as the instruments mentioned above. Her voice is both sweet and gentle of tone, yet strong and compelling at the same time.

Sastamala Gregorianaa tukee

Vammalan Kirjapaino Oy TYRVÄÄN PYHÄN OLAVIN KIRKKO TIISTAI / TUESDAY 22.7. KLO 19 30/25 €

MUSIIKKIAARTEITA 1600-LUVUN VENETSIASTA VENETIAN GRACES – INSTRUMENTAL MUSIC FROM 17TH CENTURY AND BEYON

ENGLANTILAINEN MUSIIKKIYHTYE CANZONA THERESA CAUDLE, MUSIIKINJOHTO, VIULU JA SINKKI, REBECCA MILES, VIULU JA NOKKAHUILU, EMILY WHITE, VIULU JA BAROKKIPASUUNA, ALASTAIR ROSS, URUT JA CEMBALO

Canzona koostuu kolmesta barokkiviulistista, jotka soittavat viulun lisäksi barokkipasuunaa, kornettia ja nokkahuilluja. He soittavat mm. Gabrielin, Castellon, Fontanan, Marinin ja Rossin musiik- kia, kertovat niin säveltäjistä kuin soittimistakin ja onpa luvassa hauska esittely kosketinsoittimien erilaisista virittämistavoista.

A unique line-up of three baroque violinists who also play cornett, recorder and sackbut create an amazing array of sonorities on these fascinating instruments in music of wonderful virtuosity and variety by Gabrieli, Castello, Fontana, Marini, Rossi and others. Engaging and informative introductions about the music and instruments are given by the players including an entertaining demonstration by Alastair Ross describing different tuning methods for keyboard instruments.

Sastamala Gregorianaa tukee SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO TORSTAI / THURSDAY 24.7. KLO 19 30/25 €

MESTARIN UNOHDETUT SÄVELET – RUOTSALAISEN JOHAN ROMANIN (1694-1758) TEOKSIA JOHAN ROMAN (1694-1758) – THE FATHER OF SWEDISH MUSIC

KANSAINVÄLINEN BAROKKIYHTYE ENSEMBLE MERIDIANA DOMINIQUE TINGUELY, NOKKAHUILU JA BAROKKIPASUUNA, SARAH HUMPHRYS, BAROKKIOBOE JA NOKKAHUILU, SABINE STOFFER BAROKKIVIULU, TORE EKETORP, VIOLA DA GAMBA, HAN-NA LEE, CEMBALO

Ruotsalaisen musiikin isäksikin kutsuttu Johan Helmich Roman on todellinen unohdettu aarre. Hänen huomatta- van laajaa ja monipuolista tuotantoaan pääse kuitenkin kuulemaan nykyisin vain harvoin, jos koskaan. Ensemble Meridiana tuo kuultavaksemme Romanin vähemmän tunnettua musiikkia, jonka laaja kirjo maalaa kuvan monipuolisesta ja värikkäästä säveltäjästä, joka jumaloi Georg Friedrich Händeliä. Romanin elämän suurimpiin hetkiin kuuluikin matkustaminen Lontooseen, jossa hän pääsi esiintymän In this programme Ensemble Meridiana has chosen to ihannoimansa säveltäjän orkesterissa. Händelin explore from some of Roman's less known oeuvre, musiikki teki Romaniin lähtemättömän vaikutuksen. thereby creating a diverse and colourful portrait of his Johan Helmich Romanin kerrotaan periytyvän suomalai- music. The concert will take us to London where Roman sista sukujuurista ja sanotaanpa jopa, että hänen sukuni- met and performed with George Frideric Handel as a mensä olisi eräänlainen muunnos Raumasta. violinist in his orchestra at the King's Theatre. This was during his years of studies when Handel's music made a lasting impression on Roman. Bearing the epithet Father of Swedish music, Johan There is a strong connection between Roman and Helmich Roman is really something of a buried treasure. ; his ancestors lived in Finland and his family Significant repertoire of his is scarcely performed in name, Roman, might derive from the Finnish Sweden nowadays, not to mention abroad. Rauma.

Sastamala Gregorianaa tukee SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO PERJANTAI / FRIDAY 25.7. KLO 19 25/20 €

”AARREKARTTA” ”THE TREASURE MAP” - INTERNATIONAL MASTERCLASS CONCERT

KANSAINVÄLISEN MESTARIKURSSIN PÄÄTÖSKONSERTTI

Mestarikurssilla taitojaan hiovat laulajat ja soittajat ”In the 16 years that Evelyn & I have been teaching in edustavat muusikon uran eri vaiheita. Jotkut ovat jo Sastamala Gregoriana, we have worked with some asemansa vakiinnuttaneita ammattilaisia, jotka hiovat wonderful students. Many have gone on to be some of taitojaan edelleen, toiset taas tulevaisuuden tähtiä. the leading performers of their generation, in Finland and abroad. These fine singers and players come to us Mestarikurssin päätöskonsertissa kuulet esityksiä at various stages of their careers: some are already tulevaisuuden lupauksilta. Pidä heitä silmällä tulevaisuu- established professionals, continuing to refine their art, dessakin ja iloitse mahdollisuudesta olla tänään paikalla while others are the up and coming stars of the future. jakamassa tämä vaihe heidän urallaan. The people you hear in the masterclass concert each year are the promise of the future: look out for them elsewhere, and be glad to be here tonight, sharing this stage of their journeys.” Michael Fields

Sastamala Gregorianaa tukee SASTAMALAN PYHÄN MARIAN KIRKKO LAUANTAI / SATURDAY 26.7. KLO 19 30/25 €

”I ULTRAMONTANI” – MIEHET VUORTEN TUOLTA PUOLEN VARHAISRENESSANSSIN FLAAMILAISET MUUSIKOT ITALIASSA ”I ULTRAMONTANI – THE MEN FROM BEYOND THE MOUNTAINS EARLY RENAISSANCE FLEMISH MUSICIAN IN ITALY

LAULUYHTYE LUMEN VALO TITTA LAMPELA JA LAURA SALOVAARA, SOPRAANO HANNA GRAEFFE JA RIIKKA NOREILA, ALTTO JARMO LEHTOLA JA KARI TURUNEN, TENORI VALTER MAASALO, BARITONI, JUHA SUOMALAINEN, BASSO

I ultramontani, ihmiset Alppien tuolta puolen, oli tapa From the 1420s till the mid-1500s they applied their kuvailla pohjoiseurooppalaisia Italian-vierailijoita tai northern ideals and craft to their new environment. We siirtotyöläisiä. will hear music on the theme of St Mary from composers ranging from Guillaume Dufay to Adriaen Wiilaert.” Musiikissa yksi näiden vierailijoiden ryhmä, niin sanotun franko-flaamilaisen tai alankomaalaisen koulukunnan säveltäjät, jättivät valtavan jäljen italialai- seen musiikkiin ja sitä kautta koko musiikinhistoriaan. Aina 1420-luvulta 1500-luvun puoleen väliin nämä pohjoiset vierastyöläiset toivat kotimaansa ihanteet ja musiikillisen käsityötaidon mukanaan ja sovelsivat sitä uuteen ympäristöönsä. Esillä ovat niin musiikinhistorian suuret nimet kuin sen marginaaliin kadonneet musiikillisten aarteiden luojat, todelliset unohdetut aarteet.

“I ultramontani”, the people beyond the mountains, was kuva Markku Pihlaja how the Italians used to describe visitors and migrant workers from north of the Alps. In terms of music, one Jos mellakkapoliisien korvalappustereoissa soisi particular group of such people, the Franco-Flemish or Lumen Valo, olisi maailma paljon parempi paikka Netherlandish group had a huge impact on Italian music elää.”Timo Forss, Voima –lehti 10/01 and onto musical history altogether. Sastamala Gregorianaa tukee 2015

SASTAMALA GREGORIANA VUONNA 2015 Ensi kesänä Sastamala Gregoriana soi jo 20. kerran – In 2015 Sastamala Gregoriana Early Music Festival will on siis juhlan aika! celebrate Sastamala Gregoriana’s 20th anniversary! It is time for big celebrations and festivities! See you again in Luvassa on jälleen keskiajan, renessanssin ja barokin Sastamala 18.-25.7.2015! ajan musiikkia heinäkuun lopulla 18.-25.7.2015. Haluatko Sastamala Gregorianan ystäväjäseneksi? Kesällä 2015 iloitaan ja juhlitaan samalla nauttien Ystäväjäsenenä saat tietoa festivaalista ja konserteista suurenmoisesta musiikista. Teemana on ”Juhlamu- ennakkoon, vapaalipun vuosittain yhteen konserttiin & siikkia”. Konserttisarjan lisäksi luvassa on tuttuun tuet ihastuttavaa vanhan musiikin tapahtumaa. Jos tapaan kansainvälinen mestarikurssi sekä Pukstaavis- kiinnostuit, lähetä sähköposti otsikolla sa järjestettävä lasten ilmaistapahtuma. Taiteellisena ”Ystäväjäsen”osoitteeseen [email protected] johtajana jatkaa Michael Fields. ja liitä siihen yhteystietosi.

TUOTTAJA Sastamala Gregoriana ry www.sastamalagregoriana.fi TIEDUSTELUT JA RYHMÄVARAUKSET Johannes Rantanen 045 874 2345, [email protected] Maiju Vuorenoja 044 513 4150, [email protected] KONSERTTIPAIKAT Sastamalan keskiaikainen Pyhän Marian kirkko, Sastamalan kirkon tie 119, 38210 Sastamala Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Kallialan kirkkotie 50, 38210 Sastamala Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Marttilankatu 12, 38200 Sastamala Sastamalan Wanha Pappila, Sastamalan kirkon tie 112, 38210 Sastamala

Sastamalan Pyhän Marian kirkolle on 10 km Sastamalan keskustasta ja 9 km Karkun keskustasta. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko sijaitsee keskustasta 3 km pohjoiseen. Pukstaavi sijaitsee kaupungin keskustassa. Sastamalan Wanha Pappila sijaistee Pyhän Marian kirkon välittömässä läheisyydessä. Sastamalaan on vajaan tunnin ajomatka Tampereelta.

LIPUT 30/25/20 € Lippupalvelu 0600 10 800 (1,96 €/min+pvm) www.lippupalvelu.fi Tiketti 0600 1 1616 (1,78 €/min. + pvm) www.tiketti.fi Lippuja ennakkoon myös Tyrvään Kirjakaupasta Sastamalasta ja Huittisten Kirjakaupasta Huittisista. Lippuja voi ostaa tuntia ennen konsertin alkua kirkon ovelta. Ovelta liput käteisellä.

KULJETUKSET Tampereelta kuljetus ti 22.7. ja to 24.7. konserttiin. Lähtö Tampereen keskustorilta, Vanhalta kirkolta klo 17.15, paluu konsertin jälkeen, Tampereella n. klo 22. Kuljetuksen hinta meno-paluulta 25 €. Varaukset puh. 03-5119010

KÄSIOHJELMA Toimitus: Johannes Rantanen, Maiju Vuorenoja, Michael Fields Taitto: TOBA Studios (www.tobastudios.com) Käännökset: Johannes Rantanen, Mari Aro, Taru ja Michael Owston Kuvat: Urpo Vuorenoja, taiteilijoiden arkistot Muutokset mahdollisia. Sastamala Gregoriana - Wanhan Musiikin Päivät Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät on 19. kerran vanhan musiikin kohtauspaikka. Esiintyjät tulevat ympäri Eurooppaa. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii englantilainen luuttutaiteilija Michael Fields. Tapahtuman tuottaja, Sastamala Gregoriana ry, on Pirkanmaan festivaalit Pirfest ry:n ja Festivals ry:n jäsen. Konserttien lisäksi kokonaisuutta täydentää kansainvälinen mestarikurssi ja lapsiperheille suunnattu ilmaistapahtuma.

Tukijat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Sastamalan kaupunki, Sastamalan seurakunta, Karkun evankelinen opisto, Vexve Group, Vammalan Seudun Osuuspankki, Etelä-Satakunnan Puhelin, Tyrvään Sanomat, Uulatuote, Vammalan Kirjapaino, Vammaspaino, Pyymäen Leipomo, Liekoranta.

Kiitos! Suurkiitos apurahojen ja avustusten myöntäjät, yritysystävämme, ahkerat vapaaehtoisemme, taitavat esiintyjämme ja ihana yleisömme!

Sastamalan Pyhän Marian kirkko, Sastamalankirkontie 119, 38210 Sastamala Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Kallialan kirkkotie 50, 38210 Sastamala Yhteystiedot: Sastamala Gregoriana ry (Y-tunnus 1717044-4) puheenjohtaja Maiju Vuorenoja, puh. 044-5134150 postiosoite: Asemantie 6, 38100 Sastamala [email protected] www.sastamalagregoriana.fi

twitter.com/SastamalaMusic

www.facebook.com/sastamalagregoriana

Sastamalan kaupunki