Kalevan Sampo on Mainio Kotitalo 2 Kotihetkiä 1/2015 Kotihetkiä 1/2015 3

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Kalevan Sampo on Mainio Kotitalo 2 Kotihetkiä 1/2015 Kotihetkiä 1/2015 3 ASUKASLEHTI 1/2015 KALEVAN SAMPO on mainio kotitalo 2 Kotihetkiä 1/2015 Kotihetkiä 1/2015 3 Pääkirjoitus ASUKKAILLEMME VIIHTYISIÄ Tampereen Vuokra-asunnot tuottaa kustannukset heijastuvat yleisesti palveluita kodikkaaseen ja turvalliseen vuokratasoon. TVA:n keskimääräinen asumiseen. TVA:n vuokra-asunto onkin vuokrataso on Suomen kymmenen helppo ja joustava ratkaisu. Vuokralai- suurimman kaupungin vuokratasoihin sena ei tarvitse huolehtia remonteista, verrattuna alhaisin, joten vastaamme yhtiökokouksista tai muista omistus- omalta osaltamme edelleen sosiaali- asujaa kuormittavista toimista. Asun- sen asuntotuotannon tarpeisiin. toa on helppo vaihtaa kulloisenkin elä- mäntilanteen mukaan. TVA:n asiakastyytyväisyyskysely suunnattiin tällä kertaa yhtiön koko Asiakastyytyväisyyskyselyn Tulevaisuudessa on odotettavissa, asuntokantaan, samoin myös huol- että Tampereen talousalue on edel- lon ja siivouksen palvelukysely. Yli leen lisääntyvässä määrin muutto- 700 vastaajaa palautti kyselyn, joten tulokset 2015 voittoinen alue. TVA Oy on määritellyt otos on hyvin edustava. Kiitettäväksi strategiassaan vuosittaiseksi asunto- ja hyväksi TVA:n henkilöstön palve- tuotannoksi keskimäärin 50 asuntoa. lut koki 80,3 prosenttia vastaajista. TVA:n asiakastyytyväisyyskysely jaet- rannusehdotusta. Tulemme käymään Tarjonta suuntautuu perheasuntojen Henkilöstön saamasta erittäin hyvästä tiin tänä vuonna jokaiseen asuntoon. yhdessä työntekijöiden kanssa lävitse LEO NIEMELÄ kysynnän vähentymisen myötä lähinnä palautteesta on syytä olla iloinen. Toi- Edellisvuosina kysely on jaettu vain joka vapaiden kommenttien risut ja ruusut, 3,8% pienasuntoihin hyvien palveluiden ja saalta jokainen uusi työpäivä on haaste • huono Toimitusjohtaja kolmanteen asuntoon. Tänä vuonna ky- ja paneudumme jatkossa erityisellä liikenneyhteyksien läheisyyteen. asiakaspalvelun kehittämiselle entis- selyitä lähti noin 2 100 kappaletta ja huomiolla niihin kohtiin, jotka ovat täkin paremmaksi. Huollon ja siivouk- niitä palautui takaisin reilu 700 kappa- saaneet muita huonommat ar- 16,0% Aiemmin rakennettiin asuinympä- sen saama positiivinen palaute kertoo letta, vastausprosentin ollessa noin 34 vosanat. ristöä ydinperheen ympärille, kahden myös siitä, että hyvä palvelu on otettu • tyydyttävä prosenttia. Lahjakorttien arvonta on 34,7% aikuisen ja kahden tai useamman huolto- ja siivousliikkeissä tärkeäksi TVA:n asiakastyytyväisyyskysely teh- suoritettu vastaajien kesken • kiitettävä lapsen tarpeiden mukaan. Nykyisin osaksi työn sisältöä. Asiakastyyty- tiin samanaikaisesti yhdessä kiinteistö- ja voittajille on ilmoitettu perheiden osuus vähenee ja sinkkuna väisyyskyselyssä saatu palaute käsi- jen huollon – ja siivouksen palvelutut- henkilökohtaisesti, onnea elävien määrä nousee. Kysymys ei ole tellään palvelujen toimittajien kanssa kimuksen kanssa. Myös tämän kyselyn voittajille! enää perinteisestä vanhapiika- tai toiminnan edelleen parantamiseksi. tuloksia voit lukea tästä lehdestä. Kiitämme saaduista pa- vanhapoikakulttuurista, vaan yksin Peräti 80,3% TVA:n asiakkaista koke- lautteista. Niiden avulla py- asuvien määrä vahvistuu kaikissa ai- Toisaalla tässä lehdessä voidaan vat saamansa palvelun asunnonhakuti- rimme jatkossa kehittämään 45,6% kuisikäryhmissä. Tämä asettaa aivan nähdä, että hyvää palvelua saa myös lanteessa ja asumisaikana kiitettäväksi toimintaamme. Palautteesi on • hyvä uudenlaisia tarpeita asuinkohteiden yhtiön liiketiloissa toimivilta yrittäjiltä. tai hyväksi. Tulos on hyvä ottaen huo- meille tärkeä. ja asuntojen suunnitteluun. Kysynnän Ystävällinen ja empaattinen palvelu mioon, että moni on vastannut kyselyyn KUSTANTAJA keskittyessä pieniin asuntoihin tulisi lähellä kotia onkin tärkeä osa alueen ja tulos perustuu kattavaan otokseen. Tampereen Vuokra-asunnot Oy kohteisiin suunnitella yhteisiä tiloja, asukkaiden viihtyvyyttä. Kyselyssä oli tilaa myös vapaille Outi Saarela Puutarhakatu 8, 33210 Tampere esimerkiksi vierashuoneita, joita voisi Asiakaspalvelu 03 565 66263 kommenteille ja tilaa oli käytetty hyvin hallintopäällikkö varata erikseen ystävien ja sukulaisten Tätä kirjoiteltaessa helluntai viimein hyödyksi. Osio sisälsi monta hyvää pa- Tampereen Vuokra-asunnot Oy PÄÄTOIMITTAJA yöpymistä varten. Asuntokohtaisten näytti kuin orastavana toiveena, että Leo Niemelä saunojen sijasta voidaan tehdä ker- kesä on sittenkin tulossa. Heilakin oli roskohtaisia viihtyisiä saunatiloja, josta kotosalla, eli ehkä sitten koko kesän. TOIMITUS hyvänä esimerkkinä toimii TVA:n to- Sosiaalityöntekijöiden asumisneuvojatoiminta aloitti Asuntotorilla Hybridiviestintä Effet Oy teutus Koivukuja 4:ssä. TAITTO PITKÄÄN vireillä ollut hanke saada ai- sääntymistä, estää häätötilanteita sekä reen Vuokra-asunnot Oy:n ja VTS-kotien Hybridiviestintä Effet Oy Toivotaan, että uusi hallitus tuo uu- Aurinkoista ja kuisten sosiaalipalveluiden alaisuuteen auttaa ja ohjata asukkaita tarvittaessa asukaskunnat. Krista Salonen sia toimintamalleja edullisten vuokra- sijoittuvaa asumisneuvontapalvelua elämänhallintaan liittyvissä kysymyk- Työmenetelmänä käytetään moni- asuntojen rakentamisen tukemiseen. leppoisaa kesäaikaa Asuntotorille on käynnistynyt pilotti- sissä palveluiden piiriin. puolista verkostotyötä. Asiakaskohtai- PAINOS Nykyisen ARAVA-järjestelmän toi- 2 500 kpl hankkeena 1. toukokuuta 2015. Hankkeessa toimii Asuntorilla kaksi nen ohjaus palveluun tapahtuu pää- mimattomuus ajaa rakentajat mark- kaikille lukijoille. kinaehtoiseen rakentamiseen, jonka Tavoitteena on varhaisen puuttumi- työntekijää, sosiaalityöntekijä ja sosi- sääntöisesti asuntoyhteisöjen asuk- PAINOPAIKKA 441 209 Painotuote sen keinoin ehkäistä vuokrasaatavien li- aaliohjaaja. Kohderyhmänä ovat Tampe- kaalle antamasta suosituksesta. Hämeen Kirjapaino Oy HÄMEEN KIRJAPAINO OY 4 Kotihetkiä 1/2015 Kotihetkiä 1/2015 5 Kalevan Sampo rakennettiin vuosina 1960–63, jolloin se oli aravarahoitteisen vuokrataloasumisen edelläkävijä Suomessa. Taloihin muutti suurperheitä ja pihalla vilisti Satu Mäkinen ja Antti Tamminen valtavasti lapsia. Talojen perheasunnot ovat edelleen ovat viihtyneet perheensä kanssa Kalevan Sammossa. Jenna-tyttä- hyvin suosittuja, sillä kavereita riittää ja koulut ovat rellä on taloista paljon kavereita lähellä. ja koulu ihan vieressä. Hanna Repo on taitava tekemään kirp- pislöytöjä ja sisustamaan niillä kauniin ja viihtyisän kodin. Taustalla oleva palmukin on kirppikseltä. Kalevan Sampo on 334 asunnon suosittu kerrostalokohde erinomaisella paikalla ”Täällä pidetään toisista huolta” SATU Mäkinen ja Antti Tamminen Keskustaan polkaisee pyörällä nope- vostavat kotitalossaan etenkin sen Sammosta löytyi – Aikaisemmat asunnot olivat liian – Asukastoimikunnalla näyttää ole- muuttivat kolmen lapsensa kanssa Väi- asti ja bussit kuljettavat vierestä tihein rauhallista ilmapiiriä. Myös asunnon kiva koti kalliita tai ahtaita, ja edellisestä kodista van aktiivista toimintaa talon kerho- nämöisenkadulla sijaitsevaan Kalevan vuorovälein. Lähin ruokakauppa on heti 60-lukulainen pohjapiirros ja kunnol- jouduimme lähtemään remontin tieltä. tilassa; on käsityöpiiriä ja vaikka mitä Sampoon vuonna 2004. Jenna-tytär oli kadun toisella puolen ja Prismakin mel- lisen kokoinen keittiö saavat kiitosta. Hanna Repo on asunut 13-vuotiaiden Tämä on ihanan tilava asunto, jossa on muuta mukavaa. Tuntuu kivalta, että silloin vasta kolmen kuukauden ikäinen, kein kotinurkilla. – Täällä ovat fengshuit kohdallaan. kaksostyttöjensä ja Ruusa-kissan kans- järkevä vuokra ja toimiva pohjaratkaisu. asukkaat järjestävät ohjelmaa toisilleen. joten kaveripiiri on pysynyt vauvasta Ei ihme, että näihin taloihin on paljon sa Väinämöisenkadulla marraskuusta Kolmiossa nukuin olohuoneessa, mutta – Itse en ole ehtinyt vielä mukaan, asti samana. Naapurit ovat tulijoita. Ja jos joskus jotkut muuttavat 2014 lähtien. Hän kuuli taloista kehuja nyt meillä on neljä huonetta ja keittiö, eli koska päivät menevät töissä. Mutta – Muksuja kun katselee talojen pihal- tulleet tutuiksi pois, niin kyllä he näköjään aika usein ystävältään, joka oli Kalevan Sammossa minullakin on makuuhuone. lenkkisaunaan täytyy kyllä päästä. Ai- la, niin näyttää siltä, että täällä asuu pal- tulevat takaisin. Se tietysti houkutte- aiemmin asunut, ja lähetti hakemuksen. kaisemmissa kotitaloissa se on ollut jon enemmän tyttöjä kuin poikia, Antti Perheen kotirapussa ei ole viime vuo- lee, että tässä on kaikki palvelut lähellä. Vappuna ystäväkin muutti takaisin vas- Aktiivista asukastoimintaa hyvä paikka tutustua talon muihin asuk- Tamminen sanoo. sina kovin usein kannettu muuttolaa- Joskus vähän liiankin lähellä, kun ei tule tapäiseen taloon. kaisiin. Talojen tunnelma on hyvin erilainen tikoita. Pitkään samassa talossa asu- lähdettyä kotinurkilta mihinkään, Satu – Voimme heilutella toisillemme ikku- Ruusa-kissa viihtyy ikkunalaudalla ohi- Nyt Hanna ja tytöt odottavat innois- kuin hänen omassa lapsuudessaan. neet asukkaat ovatkin tulleet tutuksi Mäkinen toteaa hymyillen. nasta! En yhtään ihmettele, että näihin kulkijoita ihmettelemässä, tutkii mal- saan Kalevan uimahallin remontin val- – Asuin Kalevassa, mutta en pentuna ja pihassa vaihdetaan kuulumiset aina Keväisin ja syksyisin asukkaat järjes- taloihin muutetaan takaisin. Täältä jää jakossa olevien oksien hiirenkorvia ja mistumista ja myös sen viereen raken- uskaltanut kävellä edes Sammonkadun kohdatessa. tävät talkoot ja TVA tuo pihaan viikoksi varmasti mukava muistikuva, sillä talo kipuaa välillä omaan kiipeilypuuhunsa. nettavaa uutta maauimalaa. tätä puolta saati kulkea näiden pihojen – Muidenkin talojen väki jää herkästi roskalavan, johon voi
Recommended publications
  • Snacks and Starters
    SNACKS AND STARTERS The Brewery’s Mini Meatballs (LF, GF) €7 Small and delightfully spicy meatballs served with a gently hot marinara sauce and cocktail gherkins. Add fries + €4! Pispala Picnic (LL, GF) For one €10 / For two €18 Just like the culturally rich Pispala district with its wooden buildings, this platter is a colourful selection of various and varying cheeses and cold cuts, served with grapes, olives, grain mustard, fig jam and seed crispbread. RECOMMENDED BEER: Pyynikin KauppaIPA (GF) Meat Lover’s Tartare (LF, GF upon request) Starter €13 / Main €22 European-style raw steak tartare served with egg yolk, toasted rustic bread, salad, grated parmesan, cocktail gherkins, and grain mustard. Enjoy as a main course with a bigger steak and added fries! RECOMMENDED BEER: Pyynikin Vahvaportteri Beetroot Tartare (LF, GF upon request, Vegan upon request) €8 Minced beetroot seasoned with raspberry vinaigrette, served with pickled egg yolk, hummus, parmesan crisp, salad, cocktail gherkins and rustic bread. RECOMMENDED BEER: Pyynikin Citra Lager Chili Garlic Scampi (LF, GF upon request) €14 A mouthwatering pot of scampi fried in chili-garlic butter, served with bread and garlic dip. RECOMMENDED BEER: Pyynikin American IPA Escargot House Style (LF, GF upon request) 6 pcs €12 / 12 pcs €19 A sizzling pan of escargot in garlic butter, served with bread. Go all out and add parmesan or gorgonzola cheese + €2! RECOMMENDED BEER: Pyynikin Mosaic Lager Soup Day (LF, GF upon request) €9 Creamy sunroot soup served with sweet potato crisps and rustic bread. RECOMMENDED BEER: Pyynikin Cloudberry Saison Fries (LF, GF) €4 Crispy fries served with remoulade.
    [Show full text]
  • Näsijärvi Pyhäjärvi
    Kuru Mäntylä 85 90 Velaatta Poikelus 85 90 Orivesi 47, 49, 95 Terälahti 90 Mutala Maisansalo 90A 85 90C Teisko kko 90B Oriveden Lakiala Vastamäki asema Asuntila 92 95A 81 90 Hietasmäki 84 Viitapohja Kämmenniemi 92 90, 92 28 Moisio Iso-Kartano 80, 81, 84, 85 Siivikkala 90, 92 Peuranta Metsäkylä 80 92 83 Haavisto Eerola Honkasalo 90, 92 28 Julkujärvi 95 83 Kirkonseutu Kintulammi Elovainio 80, 81, 84, 85 92 83 Aitoniemi Eräjärvi Pappilanniemi 49 80-85 91 83 Sorila Taraste Pohtola 28A, 90-92 28B Ylöjärvi 28 Aitolahti Ruutana 80-85 91 28B Nurmi 80 Ryydynpohja Laureenin- Lentävänniemi 8Y, 28, 90 9, 19, 38 kallio 28B 85 Pohjola 80Y, 81 Olkahinen Järvenpää Ryydynpohja Niemi Reuharinniemi Näsijärvi 8Y, 28, 90 49 14 14 14 14 80 Lintulampi Teivo 28 Vuorentausta Kumpula 85 80Y, 81 14 8Y, 28, 90 9, 19, 38 80, 81 Niemenranta 20 8 Haukiluoma 21, 71, 80 8 Lamminpää 21,71 85 Rauhaniemi Atala 21 21,71 Lielahti 95 9, 14, 21, 19, 28, 38, 71, 80 2 28, 90 8 81 Potilashotelli 29 Tohloppi 5, 38 Ikuri 71 20 Lappi Ruotula Niihama 8, 29 Epilänharju Hiedanranta 2 Tays Arvo Särkänniemi Ranta-Tampella 1, 8, 28, 38, 42, 1, 8, 28, 38, 42, 28, 29, 90 Risso 21 8 Tohloppi 9, 14, 21, 19, 28, 38, 80 5, 38 90, 95 Myllypuro 100 11, 30, 31 Petsamo 90, 95 29 81 Santalahti 15A Tesoma Ristimäki 9, 14, 19, 21, 26 8, 17, 20,21, 26, 71 9, 14, 19, 21, 38, 71, 72, 80, 85 71, 72, 80, 85, 100 2 Osmonmäki 8 15A, 71 8, 17 Tohlopinranta Tays 8Y 38 38 Saukkola 80 Linnavuori 71 71 26 5, 38 1, 8, 28, 29, 80, 90, 95 29 42 79 17 26 15A 8, 17, 20, 15, Amuri Finlayson Jussinkylä Takahuhti Linnainmaa
    [Show full text]
  • Osuuspankki Turnaus 26.-27.5. 2018 Ilveskenttä Vuores
    OSUUSPANKKI TURNAUS 26.-27.5. 2018 ILVESKENTTÄ VUORES OTTELUOHJELMASSA MUUTOKSIA ikäluokissa F6 pojat ja F8-7 tytöt!! Muutokset punaisella! Joukkueet pelaavat 2 ystävyysottelua. Kotijoukkue (ensin mainittu) vastaa pelinohjauksesta, ottelupöytäkirjan täyttämisestä sekä pelipallosta. Ilmoittautuminen turnaus-infoon, viimeistään 30 min ennen ensimmäistä ottelua, toimittamalla joukkueluettelo josta selviää; pelaajan pelinumero, nimi, syntymävuosi sekä mahdollinen peliluvan numero. Infosta ottelupöytäkirjat ym. jaettava materiaali. F5 pojat pelimuoto 4v4 otteluaika 1 x 25 min Ott. nro ikäl pvä Aika Koti Vieras Kenttä 1 F5 p 26.5. 9:00 Pirkkala Vihreä Hervanta 1 2 F5 p 26.5. 9:40 Keskikaupunki A Pirkkala Vihreä 1 3 F5 p 26.5. 10:20 Hervanta Siivikkala Keltainen 1 4 F5 p 26.5. 11:00 Siivikkala Keltainen Keskikaupunki A 1 5 F5 p 26.5. 9:00 Takahuhti Keltainen Lent.niemi 2 6 F5 p 26.5. 9:40 Kaleva Zlatanit Takahuhti Keltainen 2 7 F5 p 26.5. 10:20 Lent.niemi Annala/K.järvi Vihreä 2 8 F5 p 26.5. 11:00 Annala/K.järvi Vihreä Kaleva Zlatanit 2 9 F5 p 26.5. 9:00 Keskikaupunki B Pirkkala Keltainen 3 10 F5 p 26.5. 9:40 Vehm./Linnainmaa Liverpool Keskikaupunki B 3 11 F5 p 26.5. 10:20 Pirkkala Keltainen Vehm./Linnainmaa Liverpool 3 12 F5 p 26.5. 9:00 Kaleva Xavit Vuores Messit 4 13 F5 p 26.5. 9:40 Vuores Messit Siivikkala Siivikkala 4 14 F5 p 26.5. 10:20 Siivikkala Siivikkala Kaleva Xavit 4 15 F5 p 26.5. 9:00 Atala Viinikka 2 5 16 F5 p 26.5.
    [Show full text]
  • Tonttihakuohjelmointi 2021-2025
    TONTTIHAKUOHJELMOINTI 2021-2025 Yhtiömuotoiset tontit • Tehdään viisivuotiskaudeksi • Perustuu asemakaavoitusohjelmaan • Ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin haettavaksi tuleva rakennusoikeuden määrä • Ohjelmoinnissa esitetään vuosittain kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon haettavaksi laitettavan rakennusoikeuden osuus • Kohtuuhintaisen tuotannon määritelmä MAL4-sopimuksesta: a) ARA-rahoituksella toteutettavat • Tavalliset vuokra-asunnot (pitkä ja lyhyt korkot) • Asumisoikeusasunnot • Erityisryhmäasunnot vanhusväestölle, asunnottomille, kehitysvammaisille, opiskelijoille ja nuorisolle sekä muille erityisryhmille (pitkä korkotuki + investointiavustus) • ARA:n tukemat monimuotoisen asumisen kokeilut, kuten sekarahoitteiset kohteet asuntojen monipuolisen hallintamuodon varmistamiseksi b) kuntakonsernin oma ARA-vuokratasoa vastaava vuokra-asuntotuotanto (omakustannusperiaate) 2 • Kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon riittävyyden varmistamiseksi tontteja voidaan luovuttaa neuvottelumenettelyllä kaupunkikonserniin kuuluvien vuokra-asuntoyhteisöjen omaan vuokra- asuntotuotantoon • Toteutetaan Hiilineutraali Tampere 2030 tiekartan toimenpiteitä ja tavoitteita, kohdat: 112. Hiilijalanjälkiarviointi (pilotointi) 115. Nollaenergiarakentaminen 117. Kestävän ja älykkään rakentamisen teemat 130. Puurakentaminen 158. Hajautettujen energiajärjestelmien pilotointi. • Yksityisten maanomistajien ja/tai hankekehityskaavojen kautta hakuun tuleva rakennusoikeuden määrä esitetään yhtenä lukuna Excel-taulukossa;
    [Show full text]
  • Suunnitelma Talviaikataulukauden 2021-2022 Liikenteestä, Versio 4. 1
    TRE:5390/08.01.01/2020 Joukkoliikenteen palvelutaso talvikaudella 2021-2022 Suunnitelma talviaikataulukauden 2021-2022 liikenteestä, versio 4. Korjaukset edelliseen versioon korostettuna. 1. Yleistä Joukkoliikenneyksikkö on tehnyt suunnitelman talviaikataulukauden 2021-2022 liikenteen palvelutarjonnasta kaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Tässä palvelutasosuunnitelmassa on esitetty koko Tampereen seudun joukkoliikenteen järjestämä liikenne Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven alueilla. Tampereen joukkoliikenteen palvelukokonaisuus on pyritty muodostamaan kuntarajoista riippumatta asiakkaiden matkatarpeisiin perustuen. Linjastoa ei pysty yksiselitteisesti jakamaan Tampereen tai muun kunnan sisäiseen liikenteeseen ja seutuliikenteeseen. Taksarajat (maksuvyöhykkeet A-F) eivät noudata kuntarajoja. Pieni osa linjanumeroidusta liikenteestä Tampereen kaupunkiseudulla liikennöidään perustuen muiden viranomaisten tai kuntien ostoliikennesopimuksiin tai markkinaehtoisena liikenteenä. Tällaisia liikennepalveluita ovat Tampere – Kangasala – Pälkäne (linja 43), Lempäälä - Säijä (linja 56), Lempäälä - Lastunen (linja 57), Valkeakoski – Tampere (linja 60), Valkeakoski – Lempäälä (linja 63), Nokia - Pinsiö (linja 75) sekä Ylöjärvi - Viljakkala (linja 87). Näiden linjojen/vuorojen osalta linjasto- ja aikataulusuunnitteluvastuu kuuluu liikennöitsijälle tai liikenteen tilaajalle, eikä liikenteitä ole esitetty tässä suunnitelmassa. Tampereen seudun joukkoliiken- teen lippujärjestelmän toiminta-alueella (vyöhykkeet
    [Show full text]
  • Tonttihakuohjelmointi 2021-2025
    TONTTIHAKUOHJELMOINTI 2021-2025 Yhtiömuotoiset tontit Virpi Ekholm, kiinteistöjohtaja 15.4.2021 • Tehdään viisivuotiskaudeksi • Perustuu asemakaavoitusohjelmaan • Ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin haettavaksi tuleva rakennusoikeuden määrä • Ohjelmoinnissa esitetään vuosittain kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon haettavaksi laitettavan rakennusoikeuden osuus • Kohtuuhintaisen tuotannon määritelmä MAL4-sopimuksesta: a) ARA-rahoituksella toteutettavat • Tavalliset vuokra-asunnot (pitkä ja lyhyt korkot) • Asumisoikeusasunnot • Erityisryhmäasunnot vanhusväestölle, asunnottomille, kehitysvammaisille, opiskelijoille ja nuorisolle sekä muille erityisryhmille (pitkä korkotuki + investointiavustus) • ARA:n tukemat monimuotoisen asumisen kokeilut, kuten sekarahoitteiset kohteet asuntojen monipuolisen hallintamuodon varmistamiseksi b) kuntakonsernin oma ARA-vuokratasoa vastaava vuokra-asuntotuotanto (omakustannusperiaate) 2 • Kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon riittävyyden varmistamiseksi tontteja voidaan luovuttaa neuvottelumenettelyllä kaupunkikonserniin kuuluvien vuokra-asuntoyhteisöjen omaan vuokra- asuntotuotantoon • Toteutetaan Hiilineutraali Tampere 2030 tiekartan toimenpiteitä ja tavoitteita, kohdat: 112. Hiilijalanjälkiarviointi (pilotointi) 115. Nollaenergiarakentaminen 117. Kestävän ja älykkään rakentamisen teemat 130. Puurakentaminen 158. Hajautettujen energiajärjestelmien pilotointi. • Yksityisten maanomistajien ja/tai hankekehityskaavojen kautta hakuun tuleva rakennusoikeuden määrä
    [Show full text]
  • Suomen Palloliiton Tampereen Piiri Ry
    SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL–TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset kielletty) Lohkot: Lohko A: Lentävänniemi, Koivisto, Härmälä, Tammela, Amuri(kenttä 3) Lohko B: Vehmainen, Kanjoni, Rahola, Linnainmaa, Takahuhti(kenttä 4) Lohko C: Kämmenniemi, Annala, Atala, Pispala, Järvensivu(kenttä 1) Lohko D: Kissanmaa, Sampo, Kaukajärvi, Olkahinen, Tesomajärvi(kenttä 2) Lohkojen voittajat pelaavat sijoitusotteluissa seuraavasti, A1 v B1 ja C1 v D1. Otteluiden voittajat pelaavat mestaruudesta ja hävinneet pronssimitaleista. Mestaruusottelun voittaja pääsee piirin lopputurnaukseen. Lopputurnaus pelataan keskiviikkona 10.3.2010 Pirkkahallin D-hallissa. Peliaika: 1 x 15 min Pronssi- ja loppuottelussa 1 x 20 min. Peliajat ovat suoraa aikaa. OTTELUOHJELMA POJAT 5 – 6 LUOKAT: Kenttä 3. Lohko A Kenttä 4. Lohko B Klo ott.no. Ottelut Lopputulos Klo ott.no. Ottelut Lopputulos 9.00 Koivisto-Amuri - 9.00 Kanjoni-Takahuhti - 9.20 Härmälä-Tammela - 9.20 Rahola-Linnainmaa - 9.45 Amuri-Härmälä - 9.45 Takahuhti-Rahola - 10.05 Lentävänniemi-Koivisto - 10.05 Vehmainen-Kanjoni - 10.25 Tammela-Amuri - 10.25 Linnainmaa-Takahuhti - 10.45 Härmälä-Lentävänniemi - 10.45 Rahola-Vehmainen - 11.10 Koivisto-Tammela - 11.10 Kanjoni-Linnainmaa - 11.30 lentävänniemi-Amuri - 11.30 Vehmainen-Takahuhti - 11.50 Härmälä-Koivisto - 11.50 Rahola-Kanjoni - 12.10 Tammela-lentävänniemi - 12.10 Linnainmaa-Vehmainen - Sijoitusottelut Sijoitusottelut 13.00 A1 v B1 - 13.00 C1 v D1 - 13.45 Pronssiottelu - 13.45 Loppuottelu - OTTELUOHJELMA POJAT 5 – 6 LUOKAT: Kenttä 1. Lohko C Kenttä 2. Lohko D Klo ott.no.
    [Show full text]
  • UFF Keräys K-Kaupat Page 1 Akaa Toijala Holkerintie 2 K-Supermarket
    UFF keräys K-kaupat Akaa Toijala Holkerintie 2 K-supermarket Alajärvi Kurejoentie 15 K-supermarket Asikkala Vääksy Maakaupantie 1 K-supermarket Espoo Pohjois-Tapiola Kalevalantie / Louhentie K-market Espoo Malminmäki Malminkorpi 2 K-market Espoo Mankkaa Sinikalliontie 2 K-supermarket Espoo Haukilahti Toppelundinportti 3 K-market Espoo Suvela Sokinsuontie K-market Espoo Niipperi Niiperinkuja 4 K-extra Espoo Kilo Kilonpuistonkatu14 K-supermarket Eura Hinnerjoki Hinnerjoenraitti 8 K-extra Eura Keskusta Satakunnankatu K-market Forssa Yhtiönkatu K-citymarket Haapajärvi Kustaa Vaasankatu 3 K-supermarket Hanko Esplanadi 67 K-supermarket Harjavalta Harjavallankatu 12 K-supermarket Hattula Keskusta Tallitie 4 K-supermarket Hausjärvi Ryttylä as. Ryttyläntie K-extra Heinola Sinilähde Hevossaarentie 1 K-citymarket Helsinki Herttoniemi Hiihtäjäntie K-supermarket Helsinki Itäkeskus Kauppakartanonkatu / Visbyntie K-citymarket Huittinen Keskusta Särmänkatu 1 K-supermarket Hyvinkää Hakalanmäki Lehmustie / Eteläinen kehäkatu K-market Hyvinkää Terrisuo Hyvinkäänkatu 15 K-market Hämeenlinna Tiiriö Katsastusmiehentie 6 K-citymarket Hämeenlinna Lammi Mommilantie 12 K-market Iisalmi Eteläntie 4 K-citymarket Iisalmi Satamakatu 10 K-supermarket Iisalmi Tuumakatu 1 K-market Iitti Kausala Merrankuja 2 K-market Ikaalinen Vanha Tampereentie 18 K-supermarket Imatra Mansikkala Lukiolaisenkuja K-citymarket Joensuu Pilkko Linjatie 2 K-citymarket Joensuu Heinävaara Joensuunväylä 911 K-market Jokioinen Keskusta Koulutie 3 K-market Page 1 UFF keräys K-kaupat Joroinen Valtatie
    [Show full text]
  • Tampereen Sähkölaitos Oy's
    ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu1 First3 years TAMPERE ECO2 Kirjaorigenglish:ECO224.10.201310:32Sivu2 Emil Bobyrev ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu3 Tammerkoski rapids – The heart of the city. ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu4 CITY OF TAMPERE Founded in 1779. The third largest city in Finland and one of the three most rapidly growing regions in Finland. Population 2013: 220,000. Area: City 689.6 km², Land 525.0 km², Water 164.6 km². ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu5 First years ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu6 First years © City of Tampere/ECO2-project © Writers © Photographers Editorial staff Pauli Välimäki Elli Kotakorpi, Krista Willman, Kirsi Viertola Mikko Närhi Graphic design and layout Nalle Ritvola, Osakeyhtiö Nallellaan, Tampere Photos If not stated, the City of Tampere Mikko Närhi Nalle Ritvola Translation Translatinki Oy Printing Hämeen Kirjapaino Oy, 2013 ISBN 978-951-609-710-0 6 ECO2 Kirjaorig english:ECO 2 Kirjaorig 24.10.2013 10:32 Sivu7 Contents Foreword by the Mayor of Tampere: Towards a Smart Eco-city 9 Introduction. What is the ECO2 project? 10 Eco-efficient city planning and construction • Energy surveys made part of the planning • Eco-efficient city planning process (Chart) • Tampere’s roadmap for energy-smart construction 15 Examples of eco-efficient construction • An eco-city in Vuores • Lantti, Finland’s first zero-energy house • PuuVuores project 21 progresses • Härmälänranta
    [Show full text]
  • Liito-Oravan Suojelun Poliittinen Prosessi Ja Suunnitteluvara Tampereen Kaupunkiseudulla
    NINA V. NYGREN Liito-oravan suojelun poliittinen prosessi ja suunnitteluvara Tampereen kaupunkiseudulla AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Esitetään Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun johtokunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Tampereen yliopiston Paavo Koli -salissa, Kanslerinrinne 1, Tampere, 15. päivänä marraskuuta 2013 klo 12. AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu Copyright ©2013 Tampere University Press and the author Kannen suunnittelu Mikko Reinikka Acta Universitatis Tamperensis 1859 Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1340 ISBN 978-951-44-9229-7 (nid.) ISBN 978-951-44-9230-3 (pdf) ISSN-L 1455-1616 ISSN 1456-954X ISSN 1455-1616 http://tampub.uta.fi Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print Tampere 2013 Kiitokset Väitöskirjaa on ollut ilo ja tuska tehdä. Iloisinta se on ollut innostavien kollegoiden seurassa omassa työyhteisössä tai konferensseissa. Iloisinta se on myös ollut aina silloin, kun on huomannut omalla tutkimuksellaan olevan yhteyksiä niin sanottuun ”yliopistoa ympäröivään yhteiskuntaan”. Tuskaisinta se on ollut yksin ruudun ääressä. Onneksi ruudun ääreltä on yleensä ollut lyhyt matka kollegan ovelle tai enää hetki siihen, kun neuvottelukamppailu lounaspaikasta alkaa. Paljon on siis kiitettävää! Haluan kiittää ensimmäisenä väitöskirjani ohjaajaa professori Yrjö Hailaa kärsivällisyydestä, kritiikistä, keskusteluista ja luonnonsuojelufilosofian(i) mullistamisesta. Kiitän myös vastaväittäjääni ja työni esitarkastajaa, dosentti Eeva Berglundia sekä toista esitarkastajaa, professori
    [Show full text]
  • Tilinpäätös 2020
    TILINPÄÄTÖS 2020 JULKAISIJA: TAMPEREEN KAUPUNKI, KONSERNIHALLINTO KANNEN SUUNNITTELU: TAMPEREEN KAUPUNKI, VELI-MATTI LAHDENNIEMI KANNEN KUVA: VISIT TAMPERE, LAURA VANZO Paino: PunaMusta Oy Tampereen kaupungin tilinpäätös 2020 ISBN 978-952-371-007-8 (painettu) ISBN 978-952-371-008-5 (verkkojulkaisu/PDF) 2 Tampereen kaupungin tilinpäätös 2020 PORMESTARIN KATSAUS Korona väritti toimintavuotta ällä valtuustokaudella 2017– Alkuvuonna 2020 iskenyt koronavi- ronapandemian vuoksi vuoden 2020 2021 keskiössä ovat olleet ruspandemia on tuonut kuntatalou- toimenpiteet toteutuivat tavoitetta työllisyyden parantaminen, teen ennakoimattomuutta, kuten ku- pienempinä, mutta talousohjelman talouden tasapainottaminen luja ja menoeriä. Pääministeri Sanna tulosten kokonaismäärä vuosina 2018– Tja osaamisen vahvistaminen. Kauden Marinin hallitus on korvannut hyvin 2020 oli tavoitetta parempi. alussa talouskasvu orasti ja työllisyys koronan tuomia kuluja kunnille ja tu- Toimintakate toteutui yli 30 miljoo- oli kääntymässä kasvuun. Näiden en- kenut alueiden yrityksiä sekä elinkei- naa euroa valtuuston hyväksymää nakoitiin parantavan Tampereen ve- noelämää. tasoa pienempänä, mikä on osoitus rokertymiä ja tuloja. Valtuustokauden Ilman koronapandemian arvioituja kaupungin toimintayksiköiden hyväs- edetessä voimansa on osoittanut glo- talousvaikutuksia Tampereen tilinpää- tä talouden hallinnasta vuonna 2020. baalin talouden ailahtelevuus. töksen tulos olisi ollut noin 17 miljoo- Talousohjelman toimenpiteet sekä ko- Kansainvälistä koronaviruspan- naa euroa ylijäämäinen,
    [Show full text]
  • KESKUSTAHANKE JA KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Tero Tenhunen, Hankejohtaja, Keskustahanke
    KESKUSTAHANKE JA KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Tero Tenhunen, hankejohtaja, Keskustahanke 3 KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUSTAHANKE 1 STRATEGINEN KESKUSTA-HANKE • Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa kaupunkistrategian päämääriä muun muassa ehyttä ja tiivistä kaupunkirakennetta sekä elävää keskustaa. • Hanke kehittää muun muassa Ratinan, Ranta-Tampellan, Mustalahden ja Eteläpuiston alueita, keskustakortteleita sekä Tammerkosken ranta- alueita. Hanke myös koordinoi keskustan muutoshankkeita kuten ratapiha-alueen kehittämistä sekä Tammelan ja Amurin täydennysrakentamista. • Keskustahanke tekee elinkenoelämän ja kiinteistöjen omistajien kanssa yhteistyötä keskustan ja sen yritystoiminnan kehittämiseksi. Kaupungin keskustan kulttuurillista ja tapahtumallista elävöittämistä toteutetaan yhdessä kaupungin uuden tapahtumatoimiston kanssa. KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUST 2 AHANKE KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA • Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi keskustan kehittämisohjelman joulukuussa 2011 strategisen Keskusta-hankkeen toteuttamisohjelmaksi. • Keskustan kehittämisohjelman tarkoituksena on luoda maankäytönja liikenteen kokonaiskonsepti, jolla kehitetään keskustaa viihtyisäksi ja elinvoimaiseksi sekä luodaan pohja keskustan pitkäjänteiselle ja johdonmukaiselle kehittämiselle. • Kehittämisohjelma sisältää keskustavision, keskustan kehittämisen strategiset kulmakivet, kehittämislinjaukset toimenpiteineen ja hankkeiden alustavan aikataulun. KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄ/KESKUST 3 AHANKE Seudun kehittämisen viitekehys
    [Show full text]