<<

Julkinen tiedote, jaetaan jokaiseen talouteen Rovaniemellä

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti 2 • 2012

03 Mie & Rovaniemi: John Storgårds 10-11 Paikallisliikenteen kesäaikataulut

Esko Lotvonen on 03 Rovaniemen oma ”poika”

Tervetuloa taloon uusi kaupunginjohtaja!

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN

Anne Kunnari Kaupunkipuistohankkeen Pyöräteiden turvallisuus 06 07 09 vuoden fysioterapeutiksi selvittely etenee huolettaa 02 MEIDÄN ROVANIEMI

KUVA: TEEMU MANNINEN PÄÄKIRJOITUS

Muutoksen aika

ovaniemen kau- osayleiskaavoilla alueiden nä käytetään maankäyttö- palvelujen kysyntää varten. ennen kuin kaava on lain- muistaa, että kaavoitusmo- punki on kehittynyt käytön strategian ja kaavoi- sopimuksia, joissa sovitaan On tuotettava asuntoja ja voimainen. Vuosia kestävä nopoli kuuluu kunnille. Rviime vuosina voi- tusohjelman mukaisesti. Jo osapuolten oikeudet ja vel- päiväkoteja, korjattava kou- kaavaprosessi ei ole haki- Kuntakenttä elää mur- makkaasti; väestömäärä ja aikaisemmin valtuusto on vollisuudet sekä kustannus- luja, sairaaloita, vanhusten- jan eikä kaupungin edun roksessa. Ikärakenteen elinkeinot ovat kehittyneet hyväksynyt asuntotuotan- ten ja tuottojen jako. koteja ym. palvelupaikko- mukaista. heikkeneminen ja toimin- suotuisasti, työpaikkoja on toon Lapinaukean asema- Uinuvan kaupungin he- ja. Verotuloja saadaan lisää On hyvä, että kuntalaiset taympäristön jatkuva tur- tullut lisää ja palveluita on kaavan. Kaavojen hyväk- rääminen kehittyväksi maa- yritystoiminnan ja työpaik- ovat aktiivisia ja valppai- bulenssi pakottavat kunnat voitu lisätä lähes kysyntää symisen myötä kaupunki kuntakeskukseksi ja jopa kojen kasvun kautta. Myös ta oman elinympäristönsä rakenteellisiin ratkaisuihin vastaavaksi. Hyvä tasainen varautuu kahden seuraavan valtakunnalliseksi toimijak- kaupungin on saatava itses- asioista. Kuntalaisten ak- ja muuttamaan toimintata- kehitys näyttäisi edelleen vuosikymmenen asunto-, si on ollut ja on edelleen iso tään enemmän irti. Raken- tiivisuus onkin viime vuo- pojaan. Tämä koskee myös jatkuvan huolimatta toi- liike- ja matkailurakentami- muutos. Muutoksen eteen nemuutokset kaupungin sina ollut kiitettävää tässä Rovaniemeä huolimatta sii- mintaympäristön jatkuvas- seen kaupunginvaltuuston on kuitenkin tehtävä töitä palvelutuotannossa ovat suhteessa, vaikkakin on to- tä, että kaupunki on vahva ta muutoksesta hyväksymän kaupunki- ja välttämättömiä. Kaupun- dettava, että kaupunginval- peruskunta. Kaupungin Uuden Rovaniemen elinkeinostrategian ja mat- Uuden Rova- ki on kiinnittämässä en- tuuston kaavapäätöksistä elinvoiman kehittämiseksi vahvan kehityksen ja muu- kailuohjelman tavoitteiden niemen vahvan tistä enemmän huomiota valittaminen on kumuloitu- ja talouden turvaamiseksi toksen myötä kaupungin- mukaisesti. Laadukkaan kehityksen ja maaomaisuutensa arvoon nut pienen piirin asiaksi. tarvitaan eri tahojen hyvää valtuusto on päättänyt kaavoitustyön takaamiseksi ja sen merkitykseen tuloa Maakuntaliiton ja val- yhteistyötä, jotta kuntalai- panostaa voimakkaasti kaupunki pitää lähes vuo- muutoksen myötä tuottavana tekijänä. Hyväk- tion viranomaisen ely-kes- sille voidaan tarjota hyvä kaupungin kehittämisen vä- sittain valtakunnallisia ark- kaupunginval- sytyt strategiat ja ohjelmat kuksen tehtävänä on tukea elinympäristö sekä laaduk- lineisiin eli maapolitiikkaan kitehtuurikilpailuja merkit- tuusto on päät- korostavat maaomaisuu- ja edistää kuntien kehittä- kaat ja kustannustehokkaat ja kaavoitukseen. Valtuusto tävistä hankkeista. den merkitystä kaupungin mistä yhteistyössä niiden palvelut. on hyväksynyt maapoliitti- Rovaniemen tuleva tänyt panostaa tulonmuodostuksessa. kanssa. Erityisen suuri roo- sen ohjelman tälle valtuus- kasvu ja suunnitelmat pe- voimakkaasti Kaavoitusprosessit ovat li ja merkitys näillä viran- tokaudelle ja kaavoitusoh- rustuvat valtakunnallisiin kaupungin ke- pitkiä ja monimuotoisia. omaisilla on maakäytössä jelman tuleville vuosille. kehitysarvioihin ja omiin Ne sisältävät neuvotteluita, ja kaavoituksessa. Valitet- Hyväksytty kaavoitusoh- trendiennusteisiin. Har- hittämisen väli- kuulemisia, tiedottamista, tavasti tässä suhteessa kau- jelma pitää sisällään iso- joittamalla järkevää maa- neisiin eli maa- konsultointia ja viranomais- pungin ja erityisesti ely-kes- ja kaavahankkeita, joista politiikkaa eli ostamalla politiikkaan ja toimintaa ennen varsinaista kuksen tavoitteet ja keinot keskeisimpiä ovat keskus- pääasiassa raakamaata ja kaavoitukseen. päätöksentekoa. Huolimat- käyvät eri suuntiin. Ely- taajaman osayleiskaava, jalostamalla se tonttivaran- ta laadukkaasta valmiste- keskus on kyseenalaistanut Rajavartioston alue, Kiela- noksi, kaupunki voi osal- lusta, kaavapäätöstä voi demokraattisesti tehtyjä yk- korttelit, ”kymppikortteli”, taan vaikuttaa paikkakun- monella sektorilla. Kasva- seurata valitusprosessi, joka simielisiä kaavapäätöksiä Napapiiri ja Ounasvaara. nan maa- ja tonttipolitiikan valla kaupungilla on posi- voi kestää vuosia. Kaiken ja sen myötä myös siihen Martti Anttila Myös palvelukylien tont- hintatasoon. Kaavoitettaes- tiivisia haasteita; verotuloja kaikkiaan kaavaprosessi liittyvän virkamiesvalmis- Apulaiskaupunginjohtaja titarjontaa varmistetaan sa yksityisen maata välinee- on saatava lisää kasvavaa voi kestää vuosikymmenen telun. Kaikkien on syytä

ALAKERTA Liikuntajohtamisen lähteillä

Rovaniemellä liikunta- taneet mm. Keskuskentän sursseillaan. Rovaniemen pitkälti vielä sektoreittain, hankkeet on katsottava li- kunnallisen liikuntatoimen johtamisen tehtävät ovat valot ja peruskorjaus sekä kaupungissa on arviolta vaikkakin palveluja on säresursseiksi kunnalliselle perimmäistä tarkoitusta ja arvostettuja. Sen todistaa Sinetän liikuntahalli. noin 120 aktiivista urheilu- alettu miettimään myös liikuntatoimelle. Liikunta- roolia kunnallisena liikun- suuri ja korkeasti koulu- Pienen budjetin takia seuraa, jotka tuottavat 1500 väestöryhmittäin kokonai- ja hyvinvointimatkailua tapalveluntuottajana. Niin tettu hakijajoukko syksyllä tärkein avain kunnallises- tuntia viikossa kuntalaisille suuksina. Sopimusohja- tukemalla, saadaan myös kilpaurheilu, terveyslii- 2011 avoimena olleeseen sa liikuntajohtamisessa on ohjattuja liikuntapalveluja. usjärjestelmään ja palve- kuntalaisille uusia ja moni- kunta kuin liikunta- ja hy- liikunta- ja nuorisojohtajan verkostoituminen. Kun- Myös kaupungin si- lusopimukseen on alettu puolisia liikuntapalveluja. vinvointimatkailukin ovat virkaan. Liikuntajohtami- nallinen liikuntapalvelu sällä liikuntaa tuottavien tottua myös liikuntaorga- Liikuntakenttä on työ- kaikki tärkeitä asioita, joi- sen rooli on suuren yleisön perustuu merkittävissä hallintokuntien verkostoi- nisaatiossa, mutta sen sel- historiani aikana moni- hin kunnallisen liikuntatoi- ja politiikkojen mielestä määrin vapaaehtoiseen jär- tuminen on tärkeää. Lo- kiyttämistä ja kehittämistä puolistunut, mutta toi- men tulisi kuitenkin antaa myös mittava. Liikunta on jestötoimintaan. Rovanie- keroinnista pitäisi päästä liikuntaorganisaatioon so- saalta myös hajaantunut. oma tukensa. monelle poliitikolle asia, meläiset urheiluseurat ovat eroon ja kaikkien hallin- pivammaksi tulisi edelleen Olen huomannut, että kil- Haasteita riittää lii- johon puututaan, jota puo- kunnallisen liikuntapalve- tokuntien, jotka tuottavat jatkaa. pa- sekä terveys- ja liikun- kuntajohtamisessa Rova- lustetaan ja jonka puolesta lun kivijalka. Tätä kivijal- liikuntaa, tulisi yhdistää Rovaniemen liikunta- tamatkailutavoitteet ovat niemellä. Mutta niin kuin jopa taistellaan. Liikunta, kaa kunnan tulee arvostaa, resurssejansa. Erityisesti johtamisen tulisi mielestä- jakaneet liikuntajoukkoja alussa totesin, niin liikun- urheilu ja liikuntajohta- tukea ja huoltaa. Ilman ur- liikuntatoimen ja sosiaali- ni rohkeammin verkostoi- Rovaniemellä. Jos resurs- ta- ja urheilu ovat asioita, minen kunnassa nostavat heiluseuroja ja heidän tuot- sekä terveystoimen tulisi tua myös yli kuntarajojen seja tulisi kasvavien ta- joihin kuntalaiset ja polii- helposti pintaan suuria tamiansa laadukkaita ja laittaa hynttyyt yhteen en- (kylien liikuntapalvelut), voitteiden mukaan kaikille tikot hanakasti tarttuvat ja tunteita, jotka myös media edullisia liikunta- ja urhei- naltaehkäisevässä työssä. oppilaitosten, yritysmaail- osa-alueille, niin hajaantu- osallistuvat; ONNEKSI! helposti noteeraa. Rova- lupalveluja kuntalaisille ei Nykyinen sopimusohjaus- man sekä hanketoimijoiden mista ei olisi näkyvissä. niemellä viimeaikoina eri- kunnallinen liikuntatoimi järjestelmä ja palvelusopi- kanssa. Liikunta-, liikunta- Tässä kohden liikuntajoh- Sari Laakkonen laisia tunteita ovat nostat- voi pärjätä nykyisillä re- mukset ohjaavat palveluja matkailu- ja hyvinvointi- tamisessa on pakko miettiä Liikunta- ja nuorisojohtaja

Julkaisija: Toimitusneuvosto: Olli Peuraniemi Painopaikka: Rovaniemen kaupunki Matti Ansala pj. Heli Välikangas Alma Manu Oy, Rovaniemi PL 8216 Kaisa Laitinen siht. Marja Widenius 96101 Rovaniemi Timo Törmänen Painosmäärä: Rovaniemen kaupungin Mikko Jylhä Ulkoasu: 35 500 kpl tiedotuslehti ilmestyy neljä Päätoimittaja: Mirja Kangas Focus Flow Oy, Rovaniemi kertaa vuodessa; helmi-, Timo Törmänen Antti Lassila Painettu Suomessa valmistetulle Puh. 050 573 8990 Tarja Outila Taitto: uusiopaperille. touko-, elo- ja marraskuussa. [email protected] Miia Palo Rovadia Oy, Rovaniemi MEIDÄN ROVANIEMI 03 Esko Lotvonen on Rovaniemen oma ”poika”

Rovaniemen uudeksi Kemijoen rannassa Lapin syksyllä 1953. Kiertotien jaitsi Kuntolan kenttä, jossa Rovaniemi on kansainvälinen tä yhteistyö Lapin kuntien kaupunginjohtajaksi valittu Olut Oy:n tehtaan varjossa, poikia tässä siis ollaan. Kor- pojat mittelivät paremmuu- kaupunki kesken on kaikkien etu. Esko Lotvonen on Rova- mistä Lotvosen perheen tie kalovaarassa kävin kouluni desta eri urheilulajeissa. Tuleva Rovaniemen kau- - Rovaniemen pitää saa- niemen oma ”poika”. Va- vei Korkalovaaraan. aina ylioppilaaksi saakka, - Se oli liikunnallista ja punginjohtaja näkee Rova- da hyvän veturin maine, jaat 60 vuotta sitten synty- - Isä rakensi meille Kor- Rovaniemen tuleva kau- turvallista lapsuusaikaa. niemen hyvin hallittavana jotta vältyttäisiin turhalta nyt ”kauppalan poika” asui kalovaaraan rintamamies- punginjohtaja tuumaa. Jalkapallo, yleisurheilulajit kaupunkina, täällä on help- Lapin kuntien vastakkain- ensimmäisen ikävuotensa talon, jonne muutimme Eskon kotinurkilla si- ja monet muutkin lajit oli- po liikkua ja hyvät palvelut. asettelulta. Töitä pitää tehdä vat meille tärkeitä. Pidim- - Rovaniemi on yliopis- siinä hengessä, että kun Ro- KUVA: TIMO TÖRMÄNEN me kentällä korttelikisoja tokaupunki, mikä tekee sii- vaniemi on vetovoimainen joissa katsottiin kuka on ku- tä dynaamisen ja kansain- paikka, niin koko maakun- ka, Rovaniemen tuleva nok- välisen kaupungin. Myös takin on vetovoimainen, kamies muistelee hymyssä matkailu tuo kaupunkiin pitkään Lapin maakunta- suin poikavuosiaan. väriä ja erottaa Rovaniemen johtajana toiminut Lotvo- Koripallosta tuli lopulta monista muista Suomen nen tietää. kuitenkin se ykköslaji, jossa kaupungeista, Esko Lotvo- Esko Lotvonen myön- Esko pelasi aina maakun- nen näkee. tää, että hänelle on aika tasarjatasolla saakka Lapin Miehen mukaan Rova- lailla tunteikasta tulla ko- Lukon riveissä. niemi oli jo Tuure Salon tikaupunkinsa kaupungin- - Tällainen pitkä mies kaupunginjohtaja-aikana johtajaksi. kun olen, niin pelipaikkani kalotin keskus ja siihen on - Muistan kun olimme oli takamiehenä, Esko Lot- kaikki edellytykset palata. äitin ja isän kanssa katso- vonen nauraa. - Rovaniemellä on erin- massa kauppalantalon au- Liikunnasta tulikin elä- omaiset edellytykset Ba- kiolla kun Rovaniemestä mänmittainen seuralainen, rentsin ja arktisten alueiden tuli kaupunki uudenvuo- joka jossain muodossa kul- keskukseksi. Kaivosteolli- denyönä 1960. Sellainen kee yhä elämässä mukana. suuden kasvu on Rovanie- pyörivä ilotulitushyrrä on - Seuraan paljon urhei- melle mahdollisuus ja kau- jäänyt elävästi mieleen. Ei- lua ja olen kova liikunnan pungin pitäisi antaa näille pä sitä silloin olisi uskonut, ja urheilun kannattaja. It- kansainvälisille yrityksille että itse joskus kotikaupun- se harrastan sitä kuitenkin kotipaikka, mies visioi. kiaan johtaisi, kulman ja enää ihan kuntoilumielessä, Nykyisessä työssään La- kauppalan pojaksi itseään tanssiharrastuksen löytänyt pin maakuntajohtajana Es- ”tituleeraava” tuleva kau- Rovaniemen uusi kaupunginjohtaja Esko Lotvonen on Rovaniemen omia ”poikia”. Esko Lotvonen kertoo. ko Lotvonen on nähnyt, et- punginjohtaja muistelee.

Luonto on Rovaniemellä kivenheiton päässä

Täällä koen rauhallisuutta ja sielun lepoa. Rovaniemen olosuhteet ovat upeat.

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Lapin kamariorkesterin nen osa vuodesta kuluu sesti olemaan oma tehokas tyisesti pitää. taiteellinen johtaja, kapel- Helsingissä, kertoo aina itseni, täällä koen rauhalli- - Kahvila- ja ravintola- limestari John Storgårds meren ja veden äärellä asu- suutta ja sielun lepoa. Ro- kulttuuri on nostanut ta- teki ensimmäisen vierailun nut monitaituri. vaniemen olosuhteet ovat soaan Rovaniemellä viime Rovaniemelle kamariorkes- upeat, mies kehuu. vuosina hurjasti. Väriä ja terin vierailevana artistina Lapin avaruus viehättää Rovaniemellä Lapin ka- kansainvälisyyttä on tullut vuonna 1991. Kamariorkes- Lapin Kamariorkesterin mariorkesterin taiteellinen lisää, mikä on erinomainen terin taiteellisena johtajana taiteellista johtajaa viehät- johtaja kokee sellaista mut- asia ja piristää koko kau- hän aloitti syksyllä 1996, tää Lapissa ja Rovaniemel- kattomuutta ja rehellisyyttä, pungin henkeä. Tasokkaita jonka jälkeen hän vieraili lä avaruus, joka muistut- josta hän pitää. ravintoloita on avattu usei- tiiviisti paikkakunnalla. taa miehen mukaan hyvin - Aika usein tulee kau- ta, toteaa mies tyytyväisenä. - Asuin noina vuosina paljon saaristossa olemista. pungilla ihmisiä sanomaa, Jossain vaiheessa elä- aina Cumulus-hotellissa ja Siinäkin mielessä miehen että ”Terve Storgårds” ja sit- määnsä miehen työtah- siitä muodostuikin minulle lappilaistuminen tuntuu ten he kertovat jotain muka- ti tulee rauhoittumaan ja yksi tärkeimmistä paikoista luonnolliselta. vaa. Olen aina kokenut ole- kiertäminen työn perässä Rovaniemellä. Aina kun tu- - Työni on matkustamis- vani lämpimästi tervetullut maailmalla vähenee. Min- lin Rovaniemelle ja Cumu- ta ja tuhansien ihmisten ta- tänne enkä ole kokenut ne Helsingistä lähtöisin lukseen, minut toivotettiin paamista. Sen vastapainoksi minkäänlaista negatiivista oleva ja siellä juuret omaa- tervetulleeksi kotiin, nauraa on tärkeä päästä luonnon- suhtautumista, vaikka olen- va taiteilija sitten asettuu ”Jontte” näin jälkikäteen. rauhaan aina kun se vain on kin Helsingistä kotoisin, asumaan? Rovaniemeläinen John mahdollista. Rovaniemellä ”Jontte” kiittelee rovanie- - Sen verran iso osa mi- John Storgårds Storgårdista tuli nelisen luonto on aivan kivenheiton meläisten mutkattomuutta. nusta on jo pitemmän ai- Syntynyt: Helsingissä 20.10.1963 vuotta sitten, kun pohjoi- päässä, se on minulle tärke- kaa lappilaistunut, että on sesta löytyi vaimo ja oli aika ää, John Storgårds kehuu. Kansainvälistymistä tapah- hyvin vaikea kuvitella että Perhe: Vaimo ja kaksi poikaa (3- ja kohta 1-vuotiaat) perustaa perhe. Alusta saakka ”Jontte” tunut missään vaiheessa elämää Ammatti: Kapellimestari ja viulutaiteilija - Vaikka olenkin nyt ro- on kokenut rauhoittuvansa Paljon kansainvälisissä haluaisin Rovaniemeltä vaniemeläinen, en ole täy- Rovaniemellä suurkaupun- ympyröissä työnsä takia pois. Rovaniemi on tullut Saavutukset: Olen iloinen siitä, että olen saanut elä- sin jättänyt synnyinkau- keihin liittyvästä stressis- pyörivä Storgårds on viime luonnolliseksi osaksi mi- mässäni jo niin paljon aikaan punkiani Helsinkiäkään. tä, mihin työ häntä usein aikoina havainnut Rova- nua, John Storgårds pohtii Harrastukset: Luonnossa oleskelu ja penkkiurheilu, Työn vuoksi minulla on kuljettaa. niemellä sellaista kansain- tulevaisuuttaan. erityisesti jalkapallo asunto sielläkin ja aikamoi- - Täällä pystyn aktiivi- välistymistä, mistä hän eri-

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 04 MEIDÄN ROVANIEMI

KYSYMYS: Tuleeko Korundi-salista akustiikaltaan monikäyttöisempi suunnitteilla olevien akustiikkaverhojen myötä? Vastaus: Kyllä tulee. Esiintymislavan takaseinälle tulee uusi iso akustiikkaverho ja takaseinällä olemassa olevaa verhoa jatketaan pitemmäksi. Kun kaikki verhot ovat käytössä, saadaan salin kaikua vähäisemmäksi ja akustiikka toimii parem- min myös sähköisesti vahvistetun musiikin kohdalla. Verhoista tulee sähköisesti toimivat, joten salin perusakustiikka ei tule millään tapaa muuttumaan. Henrik Möller Akustiikkasuunnittelija

Erkki Lehtoniemelle Soveltava kesäuimakoulu kesäkuun lopulla Soveltava kesäuimakou- erityistukea tarvitseville lap- [email protected] hyvän tiedottajan palkinto lu järjestetään Lapin Urhei- sille. Uimakoulussa on ope- puh. 040 548 6447 tai katrii- luopistolla 25.6. - 29.6.2012 tusaltaan alkeisryhmä ja jat- na.merkkiniemi@rovaniemi. KUVA: TIMO TÖRMÄNEN klo 9 - 10.30 päivittäin (kaik- koryhmät isossa altaassa. fi puh. 040 562 5337. kiaan 5 kertaa). Soveltava Ilmoittautua voit kau- uimakoulu on tarkoitettu pungin liikuntapalveluihin:

Vikajärven seudun kylät puhaltavat yhteen hiileen

Vikajärven alueella sijait- innokasta osallistumaan eri- listuvat innokkaasti myös sevat kylät Olkkajärvi, Vika- laisiin tapahtumiin ja niiden erilaisille kylätoimintapäi- järvi ja Vika puhaltavat vah- järjestelypuuhiin, Huttunen ville, asukastapahtumiin ja vasti yhteen hiileen. Ne jopa kehuu seudun asukkaita. kyläparlamentteihin. kuuluvat kaikki samaan ky- Vikajärven seudun ky- - Osallistuminen Rova- läyhdistykseen, Vikajärven lät ovat myös hakeneet ja niemen ja koko Lapinkin seudun kylät ry:hyn, joka saaneetkin monenlaista ky- kylien yhteisiin tapaamisiin toimii erittäin vilkkaasti jär- lien kehittämis- ja toimin- on erittäin antoisaa. Aina jestäen monenlaisia tapah- tarahaa, joilla kyläläisten niiltä saa ideoita ja kuulee tumia ympäri vuoden. viihtyvyyttä on kehitetty miten asioita muualla hoi- Rovaniemen kaupungin ympäristövalvonnan päällikkö Erkki Lehtoniemi palkittiin lappilaisen - Viime vuosina olem- ja pyritty tekemään myös detaan, Jaakko Huttunen toimittajayhdistyksen Polar Press Clubin hyvän tiedottajan kielellisellä kellolla. me järjestäneet Vikajärvi- matkailijoille nähtävää ja sanoo. päivän, rakentaneet Köyryn koettavaa. Kyläyhdistys Jaakko Huttunen toi- Lappilainen toimit- kantaa. Tiedottaminenhan tuksen sille, että toimii työs- venevalkamaan liiterin, jär- osallistui vuoden 2008 Lap- vottaa Vikajärven seudulle tajayhdistys Polar Press palvelee sekä kaupunkia et- sään oikealla ja avoimella jestäneet kahvituksia eri- pilainen kyläkilpailuun ja tervetulleeksi enemmänkin Club on palkinnut Rova- tä kuntalaisia, Lehtoniemi tavalla, Lehtoniemi sanoo laisiin kanoottimelojien ja voitti kilpailun. asukkaita, mutta juuri tällä niemen kaupungin ym- toteaa. tyytyväisenä saamastaan kumiveneiden kilpailuta- - Yksi suurimmista uu- hetkellä ei ole luovutuskun- päristönvalvonnan pääl- Pitkäaikaisena Rova- huomionosoituksesta. pahtumiin ja paljon paljon sista mahdollisista hank- nossa rakennuspaikkoja likön Erkki Lehtoniemen niemen maalaiskunnan ja Entisenä alasarjojen muuta, kertoo ahkerasti keista kylillämme on osallis- kaupungilla tarjolla. hyvän tiedottajan kielel- yhdistymisen jälkeen Ro- joukkuepelaajana Lehto- lisellä poronkellolla. Pal- vaniemen kaupungin vir- niemi tietää, ettei kukaan KUVA: JAAKKO HUTTUNEN kinnon perusteluissa tode- kamiehenä Erkki Lehtonie- yksin tuollaisessa kaupun- taan mm. että Lehtoniemi mi on toimittajien mukaan gin yksikössä töitä tee, vaan on ympäristövalvonnan edistänyt kansalaisten vai- työ on aina tiimityötä ja su- päällikkönä sisäistänyt kuttamismahdollisuuksia juu sitä paremmin, mitä pa- demokratiaan kuuluvan ja lisännyt luottamusta kau- remmin tiimi työskentelee avoimen tiedonvälityksen pungin toimintaan. Valin- yhteen. merkityksen, mikä ei edel- nan tehneet toimittajat toi- - Minusta tämä saamani leenkään ole kuntasektoril- vovatkin, että demokratiaan tunnustus onkin tunnustus la itsestäänselvyys. kuuluva avoin ja nykyistä koko meidän työyhteisölle. Perustelujen mukaan Tiedot joita medialle annan Lehtoniemi on toteutta- Minusta tämä tulevat työporukalta, minä nut nopeaa ja aktiivis- saamani tunnus- sanon ne vain ääneen, ym- ta sekä avointa ja tasa- tus onkin tunnus- päristövalvonnan päällikkö puolista tiedottamista kiittelee työyhteisöään. liikesalaisuuksien ja mui- tus koko meidän Erkki Lehtoniemen den kunnallisten salassa- työyhteisölle. mielestä julkisuus on vii- pitopykälien sallimassa me vuosina kuntapuolella laajuudessa. Hänelle on toi- aktiivisempi tiedottaminen muuttunut, asiat ovat ny- mittajien mielestä itsestään tulee yleisesti tavoitteek- kyisin terävämmin ja kul- Vikajärven seudun kylien väki on todella innokasta osallistumaan talkootyöhön. selvää ajantasainen ja taus- si julkisen vallan toimin- mikkaammin julkisuudes- toittava tiedottaminen julki- nassa ja että Lehtoniemen sa. Miehen mielestä olisi kylien palvelujen kehittä- tua kaupungin hankkeeseen - Kylällä on jo viisi vuot- sessa työpaikassa, vaikka se toiminta rohkaisee myös hienoa, jos myös ns. rivi- mistyöhön paneutunut Vi- Maaseudun Arktiset Luon- ta ollut kahdeksan kaupun- lisää virkamiehelle työtä, jo- muita virkamiehiä ja pää- päättäjät joskus nousisivat kajärven ”kyläpäällikkö” toelämykset, jossa ovat gin rakennustonttia val- ka kuitenkin palvelee asuk- töksentekijöitä avoimeen mediassa esille, sillä he te- Jaakko Huttunen. kaupungin koulutoimen miiksi kaavoitettuna, mutta kaita. Hänen hyviin ominai- tiedottamiseen. kevät erittäin hyvää työtä Kylien väki on poikke- lisäksi mukana mm. Met- niitä ei ole jostain kumman suuksiinsa kuuluvat myös - Hyvänä esimerkkinä uksellisen innokasta osal- sähallituksen luontopalve- syystä saatu viemäriver- tavoitettavuus sekä tapa Mukava yllätys voisin sanoa Rovaniemen listumaan monenlaiseen lut, ELY-keskus, Geologian koston piiriin, jotta niitä tiedottaa asia ja sen taustat Palkinnon saaminen oli nykyisen ympäristölauta- toimintaan, talkooväkeä ei tutkimuskeskus, alueen yri- voisi markkinoida rakenta- selkeällä suomenkielellä. Erkki Lehtoniemelle mu- kunnan, joka hoitaa roolin- Vikajärven suunnalla tarvit- tykset ja kyläyhdistyksem- jille. Valitettavasti kyse on - Muut asiat työnnetään kava yllätys, joka totta kai sa upeasti ja ohjaa meidän se hakemalla hakea.Yhdis- me kertoo Jaakko Huttunen. vain kaupungin saamat- vaikka syrjään ja tarvittaes- tuntuu hyvältä. virkamiesten työtä jämeräs- tyksen hallituksessakin on Vikajärven seudun kylät tomuudesta, kylien raken- sa pengotaan tieto taustoi- - Ilman muuta se tuntuu ti, mutta sen tekemä hyvä 18 henkilöä. ry. on varmasti yksi innok- nuspaikkojen tarjonnasta ei neen median käyttöön, jot- hyvältä, että oma toimin- työ ei valitettavasti uutis- - Vaikka kylät ovat aika kaimmista kyläyhdistyk- välitetä, Jaakko Huttunen ta kaupunkilaiset pääsevät tatapa työssä saa tällaisen kynnystä ylitä, Lehtoniemi pieniä ja väkeä suhteellisen sistä, mitä Lapista löytyy. harmittelee. vaikuttamaan ja ottamaan tunnustuksen. Saa vahvis- pohtii. vähän, on porukka erittäin Yhdistyksen jäsenet osal-

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi MEIDÄN ROVANIEMI 05

KUNTAVAALIT EDESSÄ SYKSYLLÄ KUUMA KOKOUSKESÄ TULOSSA

Kuntien ylimmät päättäjät valitaan kunnal- 2/3 julkisista palveluista ja noin 450 000 kunnan Rovaniemelle on tulossa todella kuuma ko- kokoustaa kesäkuun alussa puolentoista viikon lisvaaleissa sunnuntaina 28.10.2012. Ennakkoon työntekijöiden työpaikat. kouskesä. Kesäkuun alussa parin viikon aikana aikana noin 8000 henkeä, mikä on oiva osoitus äänestetään kotimaassa 17.–23.10. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2008 valit- Rovaniemellä Lappi Areenalla pidetään niin Rovaniemen nykyisestä vetovoimasta erilaisten Vaaleissa valittava valtuusto päättää ylimpä- tiin maassamme 10 412 kunnanvaltuutettua, joi- Eläkeliiton XVII liittokokous, Suomen keskus- kokousten ja konferenssien pitopaikaksi. nä toimielimenä kunnan toiminnasta ja taloudes- den keski-ikä oli 49 vuotta. Vuoden 2008 kunta- tan puoluekokous kuin kansallisen kokoomuk- ta. Suomen kuntien valtuustojen käsissä on noin vaaleissa äänesti 61 prosenttia äänioikeutetuista. senkin puoluekokous. Kaikkiaan Rovaniemellä Kaupunginhallituksen rooli on erittäin merkittävä KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Kaupunginhallituksen - Luottamuksen jos ker- vaan evästetään virkamie- asema ja rooli kaupunki- ran menettää, ei sitä tahdo hiä siitä, mihin suuntaan organisaatiossa on erittäin enää takaisin saada, Sakari asioita lähdetään kaupun- merkittävä. Asiat mistä Trög pohtii. gissa viemään. kaupunginhallitus päättää, Trög toi reilut kolme ovat keskeisiä ja tärkeitä. vuotta sitten tullessaan Asiantunteva kaupungin- Kaupunginhallitus on myös kaupunginhallituksen pu- hallitus kaupunginjohtajan esimies. heenjohtajaksi kaupun- Puheenjohtajan mukaan Vikajärven seudun kylät - Siksi päätöksiä olisikin ginhallituksen toimintaan nykyinen kaupunginhalli- hyvä tehdä hyvässä yh- uuden elementin, kaupun- tus on toiminut erittäin hy- teisymmärryksessä eri po- ginhallituksen iltakoulun. vin. Kokouksissa on käyty puhaltavat yhteen hiileen liittisten ryhmien kesken, Iltakoulussa pohditaan niitä hyvää keskustelua ja toi- Rovaniemen kaupungin- asioita, jotka ovat vireillä tai minta on ollut vuorovai- hallituksen puheenjohtaja pian tulossa virelle. kutteista, vaikka kaupun- Sakari Trög sanoo. ginhallituksen koko on iso. Trögin mielestä kaupun- Rovaniemellä Varsinaisia jäseniä kaupun- kilaisten mielipiteitä pi- on asiantuntevat ginhallituksessa on 15, sen tää päätöksien yhteydessä lisäksi kokouksiin osallistuu kuunnella herkällä korvalla. ja hyvät hallituk- valtuuston puheenjohtajat - Kuuntelemisen taito ja sen jäsenet. ja kaikki kaupunginjohtajat empatia täytyy olla poliitti- asioiden esittelijöinä. sessakin elämässä mukana - Tieto asioista jalkau- - Rovaniemellä on asian- ja pitää tehdä vain sellaisia tuu laajemmalle kuin kau- tuntevat ja hyvät halli- päätöksiä, että pystyy pää- punginhallituksessa, sil- tuksen jäsenet. Olemme töksen jälkeen nukkumaan lä mukana ovat myös ne mielestäni tehneet osaavia yönsä hyvin. valtuustoryhmät, joilla ei ja hyvin perusteltuja pää- Vaikka jokaisella poliiti- ole edustusta kaupungin- töksiä, vaikka eiväthän ne kolla on omat näkemykset hallituksessa. Kaupun- toki aina kaikkia tyydy- asioista, toisia ja heidän nä- ginhallituksen jäsenten tä, puheenjohtaja kehuu kemyksiään tarkkaan kuun- lisäksi mukana ovat val- kaupunginhallitustaan. telemalla voi myös omia nä- tuustoryhmien puheenjoh- Sakari Trög pitää teh- kemyksiä avartaa. Jokaisen tajat ja keskeiset virkamie- täväänsä kaupungin po- päättäjän tulee miehen mu- het. Iltakoulun tarkoitus on liittisena päättäjänä palve- kaan tulla kuulluksi. tiedonsaannin lisäämisen lutehtävänä, jossa kukin - Sitten päätöksiä tehtä- lisäksi antaa pohjaa virka- vuorollaan on. essä mennään toki demo- miehille asioiden valmiste- - On ollut mukava tava- kratian pelisääntöjen mu- luun, kaupunginhallituksen ta erilaisia ihmisiä, myös kaan ja enemmistön kanta puheenjohtaja Sakari Trög niitä jotka suhteutuvat asi- tulee silloin päätökseksi, kertoo. oihin kriittisesti. Olen yrit- Trög sanoo. Trögin mukaan iltakoulu tänyt päästä jyvälle heidän on otettu Rovaniemen val- näkemyksistään ja sitten Luottamus toisiin tärkeää tuustoryhmissä hyvin vas- pohtia, voisiko asiat joten- Päätöksenteossa täytyy taan, vaikka toki siinäkin kin yhteen sovittaa, Sakari olla luottamus toisiin päät- on edelleen kehittämistä. Trög mietiskelee tehtävään- täjiin, niin myös kaupun- - Pääasia kuitenkin on, sä kaupunginhallituksen Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög (edessä kesk.) joukkoineen päät- ginhallitustyöskentelyssä. ettei siellä tehdä päätöksiä, puheenjohtajana. tää Rovaniemellä erittäin keskeisistä ja tärkeistä asioista.

Kaupunginhallitus, sen tehtävät 1. Kiinteän omaisuuden kaupasta, vaihdosta, vuokraukses- 8. Kaupungin edustajien nimeämisestä niiden yhteisöjen ta ja muusta luovutuksesta valtuuston talousarvion vahvis- kokouksiin, joissa kaupungilla on puhevalta, sekä tarvitta- ja erityinen ratkaisuvalta: tamisen yhteydessä tai erikseen päättämien euromääräis- vien toimintaohjeiden antamisesta. Kaupunginhallituksen jäsenmäärä on viisitoista (15) jäsen- ten rajojen ja yleisten periaatteiden mukaan. 9. Palvelusopimusten yleisestä rakenteesta. tä. Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta el- 2. Irtaimen omaisuuden ja arvopaperien hankinnasta ja 10. Elinkeinojaoston tehtävistä ja ratkaisuvallasta. lei valtuusto erikseen muuta päätä. Kaupunginhallituksen luovutuksesta valtuuston talousarvion vahvistamisen yh- alaisuudessa toimii kaupunginhallituksen asettama elin- teydessä tai erikseen päättämien euromääräisten rajojen ja 11. Eri toimielinten välisten tehtävien ja toimivallanjaon keinojaosto, johon kuuluu seitsemän (7) jäsentä. Kuntien yleisten periaatteiden mukaan. yksityiskohdista tehtävien kuuluessa useammalle toimie- välisellä sopimuksella voidaan määrätä, että elinkeinojaos- limelle taikka tehtävien ja toimivallanjaon ollessa epäselvä. 3. Selityksen antamisesta kaupunginvaltuuston päätökses- ton jäsenenä voi olla myös muun kunnan nimeämä jäsen. tä tehtyyn valitukseen kaupunginhallituksen voidessa yh- 12. Vahingonkorvauksen myöntämisestä ja henkilöstön tyä valtuuston päätökseen. vahingonkorvausvastuusta ja muiden toimielinten sekä vi- Tehtävät ranhaltijoiden valtuuksista myöntää vahingonkorvauksia. Kaupunginhallitus vastaa kuntalain 23 §:n mukaan kau- 4. Päättää tietohallintostrategian hyväksymisestä. 13. Kaupungin puhevallan käytön edelleen siirtämisestä. pungin hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston 5. Henkilöstösuunnitelman hyväksymisestä sekä virka ja päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden työehtosopimusten harkinnanvaraisten määräysten ylei- 14. Päätösvallan siirtämiseen ja siirretyn päätösvallan käyt- valvonnasta. Kaupunginhallitus valvoo kaupungin etua ja, sestä täytäntöönpanosta ja paikallisten virka ja työehtoso- tämiseen liittyvistä ohjeista ja määräyksistä. jollei tässä johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kaupun- pimusten hyväksymisestä. 15. kia ja käyttää sen puhevaltaa. Kaupunginhallitus päättää MRL:n 171 §:n tarkoittamis- 6. Maankäyttö ja rakennuslain tarkoittamista maankäyttö- ta kaavamääräyksistä poikkeamisista siltä osin kuin ratkai- Ratkaisuvalta sopimuksista. suvalta ei kuulu ympäristölautakunnalle. Sen lisäksi, mitä muualla tässä säännössä on määrätty, kau- 7. Maankäyttö ja rakennuslain tarkoittamista rakentamis- punginhallitus päättää seuraavista asioista: kehotuksista.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 06 MEIDÄN ROVANIEMI

KUVAT: VUOKKO ÖRN OUNASJOEN MONITOIMIHALLI AVATTIIN

Rovaniemelle Sinettään kulttuuria, liikuntalajien esitte- Ounasjoen monitoimihal- vuosien odotusten jälkeen ra- lyä sekä juhlapuhe, jonka piti lin liikuntatila on 400 neliön kennettu Ounasjoen monitoi- kaupunginhallituksen jäsen kokoinen, koko rakennuksen mihalli avattiin toukokuun Riku Tapio. Juhliin oli ilmainen koko on 700 neliötä. Hallin ra- alussa kansalaisjuhlalla. Juh- linja-autokuljetus kaupungin kentaminen maksoi reilut 1,5 lien ohjelmassa oli musiikkia, keskustasta. miljoonaa euroa. Jos on mahdollista, Anne Kunnari älä anna periksi - vuoden fysioterapeutiksi maahanmuuttajan arkea Rovaniemellä KUVA: PASI KOISTINEN

Ashkan Abdulla Mo- la oppinut Ashkan pitää hammed haki Suomesta myös englannista, yhteis- turvapaikkaa pari vuot- kuntaopista ja matema- ta sitten. Kotimaassa Ira- tiikasta. Kohta alkavat kissa Ashkan oli ehtinyt myös atk-opinnot. Toive olla töissä parturin apu- on päästä ammattikorkea- laisena 11-vuotiaasta asti koulun jälkeen hallinnon- aina 15-vuotiaaksi saakka. alan töihin. Rovaniemelle hän siirtyi - Kesällä aion levätä ja Parikkalassa olevan pa- lukea yhden business-kir- kolaisten vastaanottokes- jan sekä treenata, miettii kuksen kautta. rap-musiikista pitävä Ash- Ashkan on nyt 18-vuo- kan tulevaa. tias ja asuu Rovaniemel- Ashkanin mielestä mo- lä. Hän harrastaisi ka- nella suomalaisella on sel- ratea, mutta juuri nyt lainen käsitys, että kaikki ei aika oikein riitä kuin maahanmuuttajat ovat koulunkäynnille. joutoväkeä. Mutta kaikki - Olin aluksi Opin Ai- ovat kuitenkin erilaisia. ka-koulussa ja sieltä ko- - Moni maahanmuut- keitten jälkeen pääsin taja haluaa kouluttautua, siirtymään suorittamaan valmistua ammattiin ja peruskoulua iltalukion hyödyttää suomalaista yhteyteen. Päivisin käyn yhteiskuntaa, vakuuttaa englanninkielistä liiketa- Ashkan, jolla tuntuu moti- louden-linjaa ammattikor- vaatio opiskeluun olevan keakoulussa, kertoo Ash- kohdillaan. kan päivistään. Suomen kieltä vauhdil- Riitta Kemppainen-Koivisto

KUVA: RIITTA KEMPPAINEN-KOIVISTO

Rovaniemen kaupungin Työterveysliikelaitoksen johtaja Anne Kunnari (kesk.) palkittiin vuoden 2012 fysioterapeuttina. Palkinnon luovuttivat sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (2. vas.) sekä Suomen fysioterapeuttien ja Tempur Suomi Oy:n edustajat.

Rovaniemen kaupungin Kunnari palkittiin huhti- tinyt tehdä fysioterapeutin missa, esimerkiksi jalkavai- Työterveysliikelaitoksen joh- kuussa Tampere-talolla Suo- kliinistä työtä kymmeneen voissa asiakas kohtaa ensin taja Anne Kunnari on valittu men Fysioterapeuttiliiton vuoteen, mutta olen kehit- fysioterapeutin, joka tutkii vuoden 2012 fysioterapeutik- kongressin yhteydessä, jossa tänyt työterveyshuollon toi- asiakkaan ongelmaa. Jos hän si Suomessa. Valinnan teki- palkinnon hänelle luovutti mintamalleja, joissa fysiote- pystyy hoitamaan asian kun- vät Suomen Fysioterapeutit sosiaali- ja terveysministeri rapeuttien rooli on tärkeä, toon, ei asiakasta ole tarpeel- ry ja Tempur Suomi Oy. Ky- Paula Risikko. lista laittaa lääkärin vastaan- seessä oli viides kerta kun - Erityisesti arvostan va- Kyllähän tämä otolle. Tällä toimintamallilla Suomessa valittiin vuoden linnassani sitä, että tämä va- valinta on yksi kaikkien ammattitaito tulee fysioterapeutti. linta lähti oman työpaikan minun työuran oikeaan käyttöön, vuoden Valinnan tekijöiden mu- henkilökunnan esityksestä, 2012 fysioterapeutti Anne kaan Kunnarin valinnan onnellinen palkinnon saaja tärkeistä hetkistä Kunnari selvittää. perusteluita olivat esimer- sanoo. ja ammatillisesti Nykyistä työtään Rova- killinen toiminta fysioterapi- se tuntui todella niemen kaupungin Työter- atyön ja -alan hyväksi, hyvät Pitkä ura terveydenhuolto- veysliikelaitoksen johtajana yhteistyö- ja vuorovaikutus- alalla mukavalta ja tär- Kunnari pitää haasteellisena taidot sekä ammattitaidon Anne Kunnari on toimi- keältä. ja vastuullisena. jatkuva kehittäminen. nut terveydenhoitoalalla jo - Johtamisen näkökulmas- - Kyllähän tämä valinta yli 30 vuoden ajan, josta 24 Anne Kunnari kertoo. ta lisähaasteita tuo se, että on yksi minun työuran tär- vuotta fysioterapeuttina. Rovaniemi on Suomessa kaupungin kanssa tehtävän keistä hetkistä ja ammatilli- Työterveyshuollossa hän yksi ensimmäisistä paikois- yhteistyön lisäksi meillä on sesti se tuntui todella muka- on työskennellyt 10 vuoden ta, missä on kehitetty moni- yksityisiä yrittäjiä ja yrityk- valta ja tärkeältä. Voin sanoa ajan, josta kuusi viimeistä ammatillisia toimintamalleja siä asiakkaina 700, yhteensä tuntevani valinnasta ammat- vuotta Rovaniemen kaupun- työterveyshuoltoon joissa fy- käyttäjäasiakkaita on 8000. tiylpeyttä, vuoden fysiote- gin Työterveysliikelaitoksen sioterapeutin asiantuntijuu- Mielenkiintoisen työstä tekee rapeutti 2012 Anne Kunnari johtajana. della on tärkeä rooli. se, että jokainen työpäivä on kertoo. - Valitettavasti en ole eh- - Tietyntyyppisissä ongel- erilainen. Moni maahanmuuttaja haluaa kouluttautua ja valmistua ammattiin, Ashkan vakuuttaa

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi ASUMINEN JA LIIKENNE 07

PERUNKAJÄRVELLÄ TAPAHTUU KESÄLLÄ 2012

Leirikeskuksessa pide- huutokauppaan ja Zambian ja yleisurheilua, saappaan- mineen on lauantaina 28.7. tään kyläyhdistyksen jär- Vocal Collection -lauluyhty- heittoa ja ym. kisailua, järjes- Luvassa soutukilpailua, ti- jestämä kierrätys-/kirp- een konserttiin sunnuntaina tetään lauantaina 21. – sun- kanheittoa, yhteislaulua jne. putoriviikko ja vanhojen 17.6. nuntaina 22.7. Lisäksi luvassa Perungan valokuvien näyttely maa- Perungan Poikien jär- Maa- ja kotitalousseuran Erämiesten rannaltaonki- nantai 11.6. – sunnuntai 17.6. jestämä perinteinen kesäta- järjestämä ohjelmallinen ran- miskilpailut ja seurakunnan Tapahtumaviikko huipentuu pahtuma, jossa lentopalloa tatapahtuma oheistapahtu- nuotioillat. Paikallisliikenteen Kaupunki rakentaa lisää opiskelijalipulla erinomainen venelaituripaikkoja vastaanotto KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Rovaniemen kaupunki Vuoden alusta alkaen ruus on yllättänyt meidät. rakentaa parhaillaan kah- vuoden mittaisena kokeilu- Emme osanneet ajatella- ta uutta suurta venelaituria na käyttöön otettu nuorten kaan, että tällaisiin lukuihin parantamaan kaupunkilais- ja opiskelijoiden erikoishin- lisäalennuksella päästäisiin, veneilijöiden venepaikkojen tainen paikallisliikenteen suunnitteluinsinööri Pentti saatavuutta. Rovaniemel- kuukausilippu on saanut Kiistala Rovaniemen kau- lä on jo vuosia ollut pulaa erinomaisen vastaanoton. pungilta kertoo tyytyväisenä. vuokrattavista venepaikoista Vuodenvaihteessahan 40 Kiistalan mukaan lipun ja moni veneilijä onkin jäänyt euron hintaisen lipun hinta hyvä menekki on senkin keväällä vaille venepaikkaa laskettiin lisätuen avulla 26 vuoksi hyvä, että paikallis- - Uudet laiturit rakenne- euroon. liikennettä ei voi satunnais- taan Ounaspaviljongille ja Alennettua opiskelijalip- käyttäjien varaan rakentaa, Salmijärvelle. Kaikkiaan saa- pua on tammi-huhtikuun vaan täytyy olla vakiojoukko daan 44 uutta venepaikkaa aikana myyty noin 60 % säännöllisiä käyttäjiä. veneilijöiden vuokrattavaksi. enemmän kuin lippuja myy- - Kokeilua olisi tärkeä jat- Rovaniemen tarjoama vene- tiin viime vuonna samaan kaa myös ensi vuonna, kun paikkamäärä lisääntyy tällä aikaan. Nuorten lippujen kerran paikallisliikennettä kertaa siis noin 20 %, sillä täl- myynninlisäys on ollut 51 %. on alettu näin hyvin käyttää, lä hetkellä kaupungin neljäl- - Kyllä vaikutusten suu- Kiistala pohtii. lä laituripaikalla on yhteensä

KUVA: ARTO LIITI 202 venepaikkaa, kertoo Ka- ri Lukkarinen tekniset pal- velut -osastolta. Uudet laiturit pyritään Rovaniemen kaupungin työntekijät Teijo Juopperi (vas.) ja Heikki Väihkönen rakentavat rova- saamaan valmiiksi tulevan niemeläisille veneilijöille uusia venelaitureita Ounaspaviljongille ja Salmijärvelle. veneilykauden alkuun men- nessä. Lisäksi Salmijärven kaupungin tekniset palvelut pisteessä, missä paikasta laa- venelaiturille rakennetaan -yksikkö tiedottaa, milloin ditaan kirjallinen vuokraso- kameravalvontajärjestelmä. venepaikat ovat vuokratta- pimus, Lukkarinen opastaa. - Laitureiden valmistut- vissa. Vuokraus tapahtuu tua kesäkuun alkupuolella käymällä Osviitta -palvelu- Kaupunkipuistohankkeen selvittely etenee

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Rovaniemelle suunnit- alueet, puistot ja suojelukoh- eella voidaan tehdä. teilla oleva kansallinen kau- teet voidaan sisällyttää kan- - Esimerkiksi Porin kau- punkipuistohanke etenee. salliseen kaupunkipuistoon. punkipuistoalueella on toi- Hankkeessa on tällä hetkel- - Tilanne näyttää pääosin miva konepaja, joka toimii lä menossa selvitysvaihe, ihan hyvältä ja aluerajaus suojelurakennuksessa. Sa- jossa alueen kaavatilanne tarkentuu koko ajan selvi- moin alueelle on rakennettu katsotaan asemakaavojen, tystyön edetessä, Kuusela jäähalli, koska alueen kaava yleiskaavojen ja mahdolli- toteaa. salli sen rakentamisen. Porin sesti myös maakuntakaavan Kaavoitusarkkitehti Kai- kaavoituspäällikön mielestä osalta. su Kuusela muistuttaa, et- heidän kaupunkipuistonsa - Selvitysvaiheessa verra- tä kansallinen kaupunki- on tosi hyvä, se ei rajoita elä- taan aluerajausta ja katsotaan puisto ei ole eikä siitä tule mää vaan toimii tahtotilana, onko alueella kaavassa osoi- luonnonsuojelualuetta. jolla määritellään mitä aluei- tettuja virkistysalueita, puis- - Puisto on toimiva osa ta halutaan vaalia ja mitä ke- toja tai suojelualueita, jotka kaupunkia. Se ei ole luon- hittää toiminnallisesti, Kaisu täyttävät ympäristöministe- nonsuojelualue, vaan puisto Kuusela selvittää. riön kaupunkipuistolle aset- kaupunkilaisille. Se on elä- Mitenkään varmaa kau- tamat kriteerit, Rovaniemen vä ja muuntuva alue, jossa punkipuiston saaminen Ro- kaupungin kaavoitusarkki- esimerkiksi rakentamisessa vaniemelle ei selvityksistä tehti Kaisu Kuusela kertoo. pyritään laatuun. Kaupunki- huolimatta ole, sillä Suomes- Selvitysalue ei vielä ole puisto on aivan normaali toi- sa on jo useita kaupunkipuis- kaupunkipuistoalueen raja- miva osa kaupunkia. toja, eikä sitä statusta kovin us, vaan lain mukaan vain Alueen kaavoissa anne- monelle kaupungille olla Rovaniemen kaupungin kaavoitusarkkitehti Kaisu Kuusela muistuttaa, että kaupunkipuisto kaavassa tutkitut virkistys- taan ne reunaehdot, mitä alu- myöntämässä. ei ole luonnonsuojelualue vaan toimiva osa kaupunkia, puisto kaupunkilaisille.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 08 ASUMINEN JA LIIKENNE

MARJETANTORI -PERINNETTÄ JO 30 VUOTTA

Oikaraisen koulun piha- Juhlaohjelmassa juhla- näytelmä ”Home Elämys”, Tapahtuman järjestävät: alueella järjestetään perin- puhe, tarjolla perinteiset taidenäyttely, musiikkia, Oikaraisen kyläyhdistys, teinen Marjetantori -kylä- kuivalihakeitto ja lättykah- tanssiesityksiä, urheilukil- Oikaraisen Haka, Oikarai- juhla lauantaina 21.7.2012. vit, myyntipöydillä paikal- pailuja lapsille, ratsastusta sen Martat Tori on avoinna klo 10 - 15. lisia tuotteita ja käsitöitä, ja Marjetantorin historiikki.

Uutta ilmettä Jätteiden kaupungin puistoihin keräyskierrokset käynnistyvät

Napapiirin Residuum vaarallisia jätteitä, kuten järjestää taas kuluvan kesän akut, elohopealämpömitta- ja syksyn aikana kotitalouk- rit, paristot ja elohopeapitoi- sille ja mökkiläisille kolmea set jätteet, jäteöljyt (pienet erilaista jätteiden keräyskier- erät), jäähdytys- ja jarrunes- rosta. Vaarallisten jätteiden teet, rasvat ja suodattimet. keräys sekä jäteöljyjen ke- Myös erilaisia pesuaineita, räys ovat veloituksettomia, happoja, kasvien torjunta- sillä nämä keräykset tuote- ja lannoite- ja suojeluaineita taan vuosittain kerättävillä sekä niiden pakkauksia vas- ekomaksuilla. Kiertävään taanotetaan. Maalit ja niiden jätteenkeräykseen osan vas- pakkaukset sekä maalausvä- taanotettavista jätteistä saa lineet, liimat, ohenteet, liu- tuoda veloituksetta, osasta ottimet, lakat, kitit ja hartsit peritään vastaanottomaksu. saa myös tuoda keräykseen. Aikataulut löytyvät postin Loisteputki- ja energian- mukana jaetusta Napapiirin säästölamput voi niin ikään Vanhan torin puistosuunnitelman lähtökohtana on selkeyttää puiston rakennetta ja toimintoja. Residuumin KomPosti -asia- tuoda keräykseen. Jätteet on kaslehdestä, nettisivuilta: pakattava asianmukaisesti Rovaniemen keskustan aktivoidaan houkuttelemalla kakentän jäädyttämistä luis- asuintalot, uusi kaavoitettu www.residuum.fi tai kysy- ja ilmoitettava pakkausten Lainaanrannan alueella si- läpikulkuun ja pysähtymi- telualueeksi, pulkkamäkeä, Lapinaukean asuinalue sekä mällä jäteneuvonnasta arki- sisältö. Paras pakkaus on al- jaitsevalle Vanhan torin puis- seen, Vääräniemi luettelee. viheralueita kiertävää hiih- uimahalli ja harjoittelukoulu. sin klo 9-15 puh. 0800 120 230 kuperäinen myyntipakkaus, toalueelle on laadittu yleis- Pääakseliksi muodostuu tolatua sekä lumenveistoalu- Keskuskoulunpuiston kaut- sekä [email protected]. jossa on asianmukaiset tiedot suunnitelma. Sen laati VSU, kaksiosainen puistokäytävä eita. Pulkkamäkenä toimisi ta kulkee runsaasti käytet- valmiina. Arkkitehtuuri- ja vihersuun- Korkalonkadun ja Toripuisti- puistopintaan muotoiltava ty kevyenliikenteen reitistö. Jäteöljyn keräys 29. - nittelu Oy Oulusta. Suunnit- kon kulmasta kohti Lainaan- nurmikukkula, kaupungin- Puiston keskeisellä paikalla 31.5.2012 Kiertävä jätteenkeräys telutyön yhteydessä kerättiin rannan jokinäkymää. puutarhuri Mirja Vääräniemi sijaitsee Aseveliketju-muis- Keräyksessä otetaan vas- 28.8. - 13.9.2012 käyttäjien ja torin toimijoi- - Tämä pääyhteys liittää selvittää. tomerkki, joka tuli säilyttää taan ainoastaan mustia ja Vastaanottomaksu on ai- den tarpeita, kuten alueen puiston osaksi jokirannan nykyisellä paikalla. kirkkaita jäteöljyjä. Jäteöl- na maksullisista jätteistä 10 asukasyhdistyksien, kios- viher- ja virkistysalueita ja Keskuskoulunpuistosta - Suunnittelutyön ta- jyyn ei saa olla sekoittuneena €/m3 ja 5 €/0,5 m3. Kerä- kiyrittäjän sekä suurimpien samalla luo uuden viihtyi- elämyksellinen oppimis- voitteena oli saada toimiva, vettä, polttoöljyä, jarru- tai yksessä vastaanotetaan noin tapahtumajärjestäjien. sän kulkureitin keskustasta ympäristö elämyksellinen toiminta- ja jäähdytinnesteitä, liuottimia, peräkärrykuormallisia ra- - Suunnittelutyölle asetet- joen rantaan. Samalla puisto- Rovaniemen kaupun- oppimisympäristö, joka tar- bensiiniä tai mitään muita kennus- ja sekajätettä esim. tiin tavoitteiksi kehittää puis- käytävä jakaa puiston luonte- ki ja Lappset Group Oy joaa puitteet alueen eri ikä- ja vieraita aineita. Keräysasti- huonekalut, vaatteet ja kiin- toa ympärivuotiseksi toimin- vasti monikäyttöiseen toriin järjestivät ideakilpailun toimintaryhmille ja esteet- oita, kuten kanisterit ja tyn- tokalusteet. Romumetallit ja taympäristöksi, joka palvelisi ja selkeästi rajattuun leikki- maisemasuunnittelun kor- tömälle liikkumiselle koko nyrit, ei vastaanoteta, sillä kodin tavanomaiset sähkö- nykyistä paremmin perheitä, alueeseen, Mirja Vääräniemi keakoulu- ja ammattikor- vuoden ajan. Suunnitelman jäteöljy imetään suoraan ke- laitteet voi keräykseen tuo- matkailijoita ja eri tapahtu- selvittää. keakouluopiskelijoille. Tällä päälähtökohtana oli tuoda räysautoon. Astiat on huo- da veloituksetta. Keräykseen mien järjestämisiä, Rovanie- haettiin uusia näkemyksiä kaikenikäiset ja -kuntoiset ih- lehdittava itse pois vastaan- saa palauttaa myös käytetyt men kaupunginpuutarhuri Keskuskoulunpuiston miset Keskuskoulunpuiston ottopaikalta. Yli 400 kg:n loisteputki- ja energiansääs- Mirja Vääräniemi kertoo. Laadittu yleis- tilankäyttöön. alueelle ja houkutella heidät öljyerille voi itse tilata suoran tölamput. Erottele metal- Vanhalla torilla on Rova- suunnitelma - Opiskelijoiden ideakil- viipymään puistossa, Väärä- noudon Ekokem Oy:lta, puh. li, sekajäte ja rakennusjäte. niemellä pitkä historia tär- korostaa puiston pailun voittaneen työn oli niemi selvittää. 010 7551 571. Luovuta pienet metalliesi- keänä kauppapaikkana ja tärkeitä teemo- suunnitellut Sofia Tigerstedt Puistoon on sijoitettu leik- neet esim. tyhjissä metalli- sittemmin kaupungin kes- Aalto-yliopiston teknillisestä kipaikka ja lähiliikunta-alue, Vaarallisten jätteiden keräys purkeissa. Pura huonekalut kustan ja Lainaanrannan ja, jotka ovat korkeakoulusta. Hänen laati- johon on suunniteltu erilaisia 6. - 13.6.2012 osiin mahdollisuuksien mu- puistona. Vanha tori on toi- aurinkoisuus, ma suunnitelma hyväksyttiin mm. notkeutta ja lihaskun- Keräyksessä otetaan vas- kaan. Älä tuo biojätettä tai minut pääasiallisesti lapsi- avoimuus, imago, yleissuunnitelmaksi teknisen toa kohottavia yksinkertai- taan kohtuullinen määrä elintarvikepakkauksia. perheiden käyttämänä leik- viihtyisyys, näky- lautakunnan kokouksessa sia laitteita. Ne soveltuvat kaikkia yleisimpiä kodin kipuistona, mutta nyt puisto huhtikuussa. Puiston raken- kaikenikäisille ja -kuntoisille on aktivoitumassa myös se- mät, turvallisuus nussuunnitelma laaditaan ihmisille. nioreiden, matkailijoiden ja ja historiallisuus. hyväksytyn yleissuunnitel- - Muistomerkin ympärille tapahtumien käyttöön. man pohjalta, Mirja Väärä- on suunniteltu kehän muo- Katuja rakennetaan - Laadittu yleissuunnitel- Suunnitelmassa on esi- niemi sanoo. toinen reitti jokapäiväiseen ma korostaa puiston tärkei- tetty puistossa oleva kioski Suunnittelualueena Kes- kuntoiluun. Kevyenliiken- ja päällystetään tä teemoja, jotka ovat aurin- kunnostettavaksi tai uusit- kuskoulunpuisto lähialuei- teen reitti Korkalovaarasta koisuus, avoimuus, imago, tavaksi puiston tyyliin sopi- neen muodostaa merkittävän keskustaan on ohjattu Lapin- Kesäaikana tehdään Ro- dät kaupungin nettisivuilta viihtyisyys, näkymät, tur- vaksi ja sen yhteyteen on esi- toimintaympäristön kolman- aukean uuden asuinalueen vaniemellä mittavia katujen www.rovaniemi.fi > Raken- vallisuus ja historiallisuus. tetty rakennettavaksi yleinen nessa kaupunginosassa. Alu- kautta, kaupunginpuutarhu- rakennus- ja päällystystöitä. taminen > Yhdyskuntara- Suunnitelman lähtökohtana puiston wc-tila. eella sijaitsee nyt noin 1500 ri Mirja Vääräniemi kertoo. Kaikkiaan katuja päällyste- kentaminen, työohjelmat > on selkeyttää puiston raken- -Talvitoiminta-alueiksi asukkaan asuinalue, invali- tään noin 14 kilometriä. Tar- Rakentamisohjelma 2012 ja netta ja toimintoja. Puistoa on esitetty torialueen hiek- dien ja vanhusten palvelu- kemmat tiedot asiasta löy- Päällystysohjelma 2012.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi ASUMINEN JA LIIKENNE 09

VIKAJÄRVEN SEUDUN KYLÄTAPAHTUMA

Lauantaina 9.6 klo 10 tyksiä, nuorten tanssiesitys, tusvälineitä, Napapiirin Re- Mahdollisuus tutustua Järjestäjinä Suomen va- – 16 Vikakönkäällä. Nuo- karaoke-, tikanheitto- ja la- siduumilla lapsille jätteiden Jaana ja Matti Pöykön auto- paa-ajankalastajat, Metsä- rille (alle 18 v.) maksuton serammuntakilpailu sekä lajittelukisa, kaikille palkin- matisoituun navettaan sekä hallitus, Rovaniemen kult- kalastusoikeus. Eero Alanampa laulaa. Ol- to. Tarjolla makkaraa, kah- koskenlaskuun Safarctican tuuritoimi ja Vikajärven Tilaisuudessa soittoesi- lin Erä esittelee uusia kalas- via, teetä, nisuja ja mehua. kumiveneillä klo 12 – 14. seudun kylät ry:n hallitus. Pysäköinninvalvontaan uudistuksia

Pysäköinninvalvontaa 20 euron sijaan, Rovaniemen keudelta 30 päivän kuluessa vaan tapaukseen ja varmis- Rovaniemelle koskeva lainsäädäntö on kaupungin pysäköinninval- päätöksen tiedoksisaannista, taa näin tiedot siirtymisen tulee pysäköinnin- uudistettu tämän vuoden vonnan esimies Arto Pudas Pudas selvittää uuden lain oikeana eteenpäin. Lopuksi valvojien käyt- alussa. Uusi laki koskee py- kertoo. kiemuroita. pysäköinninvalvoja tulostaa töön alkuun kaksi säköinninvalvontaa, jota suo- Lisäksi lakiin on uutena muovisen pysäköintivirhe- käsitietokonetta. rittavat kunnalliset pysäköin- asiana otettu auton liikku- Pysäköintivirhemaksulappu maksun, joka laitetaan auton - Jos laite ha- ninvalvontaviranomaiset ja mista estävä rengaslukko. uudistuu tuulilasiin, pysäköinninval- vaitaan hyväksi, poliisi. Lain soveltamisalaan Lukko voidaan kiinnittää ajo- Rovaniemen kaupun- vonnan esimies Arto Pudas hankimme niitä li- kuuluvat pysäyttämistä, py- neuvoon jos pysäköintivirhe gin pysäköinninvalvonta selvittää. sää, Rovaniemen säköintiä ja pysäköintikiekon on jatkunut kaksi vuorokaut- uudistaa pysäköintivirhe- Käsitietokoneella tulostet- kaupungin pysä- käyttöä sekä joutokäyntiä ta tai jos samalla ajoneuvolla maksun kirjoitusta. Tähän tu pysäköintivirhemaksulap- köinninvalvonnan koskevat rikkomukset. on tehty viisi pysäköintivir- saakka pysäköinninvalvo- pu on säänkestävää muovia. esimies Arto Pudas - Lain mukaan pysäköin- hettä, joista määrätyt lainvoi- jat ovat kirjoittaneet pysä- - Enää ei auton tuulila- lupaa. tivirheestä voidaan määrätä maiset pysäköintivirhemak- köintivirhemaksun käsin, sista löydy kuin tä- 20 - 80 euron pysäköintivir- sut on maksamatta. toinen osa maksulapusta mä yksi lappu, jo- hemaksu, maksun suuruus - Pysäköintivirhemaksua on jätetty auton tuulilasiin ka toimii samalla vahvistetaan paikkakun- tai rengaslukkoa koskevaan asiakkaan maksettavaksi myös maksulo- takohtaisesti. Meillä Rova- päätökseen voidaan vaatia ja toinen on otettu talteen makkeena, niemellä pysäköintivirhe- oikaisua pysäköinninvalvo- pysäköinninvalvontaan. Pudas maksuksi on vahvistettu 40 jalta. Oikaisuvaatimus on - Otamme Rovaniemel- toteaa. euroa. Pysäköintivirhemak- tehtävä 30 päivän kuluessa lä käyttöön käsitietokoneet, su on jatkossa maksettava siitä, kun päätös on kiinni- johon väärin pysäköidyn entisen kahden viikon sijaan tetty ajoneuvoon tai annettu auton tiedot tallennetaan 30 päivän kuluessa ja mikäli muutoin tiedoksi. Pysäköin- ja otetaan laitteen kameral- Rovaniemen kaupungin pysäköinnin- maksu viivästyy, korotus on ninvalvojan päätöksestä saa la kuva. Valokuva tallentuu valvojat ovat jatkossa varustettuja tällai- ainoastaan 12 euroa entisen hakea muutosta hallinto-oi- automaattisesti kyseessä ole- silla laukuilla ja käsitietokoneilla.

Puutarhajätteen paikka Pyöräteiden turvallisuus huolettaa kompostissa tai jäteasemalla

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Puutarhajätteen vieminen myyriä tai rottia, Lallukka alueilla pyöräteillä ja asun- maan, Peuraniemi tuskailee. läheiseen metsään saattaa selvittää. tokaduilla lapset ottavat Estääkseen ikävät onnet- tuntua luonnolliselta ja hel- Rovaniemen kaupun- pyörillään ensiaskeleita ja tomuudet, ihmisten tulisi polta tavalta saada puutar- gin jätehuoltomääräysten muutenkin leikkivät. Näillä ottaa liikenteessä kanssaih- hajäte pois silmistä. Jätteiden mukaan jätteiden avopoltto teillä ihmisten tulisi kiinnit- miset huomioon ja noudat- vienti kaupungin puistoihin on kielletty. Puutarhajättei- tää aivan erityistä huomiota taa liikennesääntöjä. Se on ja metsiin on kuitenkin jäte- den, kuten oksien ja risu- liikenneturvallisuuteen las- se paras keino välttää on- laissa kiellettyä roskaamista. jen polttaminen on kuiten- ten vuoksi, Olli Peuraniemi nettomuudet ja läheltä piti Näiden jätekasojen siivoa- kin sallittu muualla kuin opastaa. -tilanteet. misen maksaa aina veron- taajama-alueella. - Ihmiset oikovat autoil- maksaja.Myöskään toisten - Paras tapa olisi kompos- Ihmiset oikovat laan pyöräteitä pitkin aivan yksityisille maille ei saa viedä toida puutarhajätteet omal- autoillaan pyörä- laiskuuttaan, kun eivät viit- puutarhajätteitä. Ympäristön- la kiinteistöllä. Pensaiden ja si hieman pitempää matkaa suojeluviranomainen voi ke- puiden oksat voi hakettaa, teitä pitkin aivan ajaa, kaupungininsinööri hottaa roskaajaa siivoamaan opastaa Carita Lallukka. laiskuuttaan. Peuraniemi harmittelee. esimerkiksi lähimetsään vie- Jos jätteiden käsittely ei Rovaniemen kau- dyt puutarhajätteet pois. onnistu omalla kiinteistöllä, Alueiden asukkaita huo- punki onkin siirtymässä - Ympäristöön viedyt tulee ne viedä jäteasemal- lettaa joidenkin autoilijoiden asuntokaduilla 30 km/h puutarhajätteet aiheuttavat le. Rovaniemellä Napapiirin piittaamattomuus muista nopeusrajoituksiin. viihtyisyyden vähentymistä Residuum Oy:n Alakorkalon tielläliikkujista ja niinpä he - Kyllä ihmisten turval- ja epäsiisteyttä. Puutarhajäte jäteasema ottaa kotitalouksi- ottavat yhteyttä kaupungin lisuus on kuitenkin se kaik- maatuu myös hyvin hitaasti, en puutarhajätteen vastaan tekniselle palveluosastolle kein tärkein asia, Olli Peura- Rovaniemen kaupungin ym- ilmaiseksi. avunpyyntö mielessä. niemi sanoo. päristötarkastaja Carita Lal- - Haravointijätteen voi - Meille virkamiehille tu- Muutamiin paikkoihin on lukka kertoo. pakata myös jätesäkkiin ja si- Kuten liikennemerkki osoittaa, tämä tie on tarkoitettu vain lee paljon soittoja ja toiveita Rovaniemellä asennettu puo- Puutarhajäte myös rehe- joittaa jäteastian ulkopuolelle. kävelijöille ja polkupyöräilijöille. avusta tässä asiassa. Vali- meja rajoittamaan autoliiken- vöittää metsän kasvillisuus- Tästä palvelusta jätteenkulje- tettavasti kaupunki on aika nettä, samoin hidastetöyssyjä pohjaa ja metsien luonnolli- tusyritys voi periä erillisen Rovaniemen kaupungin ja muut virkamiehet saavat voimaton asiassa, sillä oike- käytetään koulujen ja päivä- nen tasapaino häiriintyy. maksun. Jos puutarhajätettä teknisellä palveluosastolla eri puolilta kaupunkia asuk- astaan voimme ohjata autoi- kotien läheisyydessä ajono- - Taajama-alueiden puu- syntyy paljon, jätteenkulje- ollaan hyvin huolestuneita kailta paljon soittoja siitä, lijoita vain liikennemerkeillä. peuksien hillitsemiseksi. tarhajätekaatopaikat aiheut- tusyrityksiltä voi tilata lavan autoilijoiden käyttäytymises- että autoilla ajetaan pyörä- Aikoinaan käytettyjä ”beto- - Tänä vuonna hidasteita tavat ympäristö- ja terveysris- puutarhajätteen keräystä var- tä asuinalueilla ja pyöräteil- teillä tai ajetaan liian kovaa niporsaitakaan” ei voi enää rakennetaan Viirinkankaan kin, sillä ne voivat houkutella ten, ympäristötarkastaja Cari- lä. Kaupungininsinööri Olli asuntokaduilla. käyttää eivätkä poliisitkaan ala-asteen läheisyyteen, Peu- alueelle haittaeläimiä, kuten ta Lallukka neuvoo. Peuraniemi kertoo, että hän - Etenkin uusilla asuin- ehdi joka paikkaan valvo- raniemi kertoo.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 10 ASUMINEN JA LIIKENNE ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 3.6. - 7.8.2012

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi ASUMINEN JA LIIKENNE 11 ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 3.6. - 7.8.2012

OTA AIKATAULU TALTEEN!

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 12 KEHITTYVÄ ROVANIEMI

AUTTIKÖNKÄÄN MUINAISMARKKINAT AUTTIN KYLÄLLÄ

Kahdeksatta kertaa jär- mukaan markkinakulku- yrttejä, tuohitöitä, vihtoja, teeksi” saat keskiaikaisia jestettävät Auttikönkään eella ja markkinamessulla. koruja, asuja paljon työ- herkkuja, muinaisin resep- Muinaismarkkinat avaavat Markkinamyyjät saapuvat näytöksiä ja markkinamei- tein valmistettuina. Jos ha- porttinsa perjantaina 13.7. Eurooppaa myöten, tarjolla ninkiä, ennustajia ja kaiken luat myyjäksi markkinoille, klo 11.00 ja kestävät aina upeita käsityönä valmistet- maailman kulkijoita. Näläs- soita puh. 040 565 1469 tai 15.7. saakka. Markkinat tuja tuotteita; villaa, pella- sä ei tarvitse markkinaväen lähetä sähköpostia osoittee- avataan keskiaikaisen tavan vaa, savea, luuta, nahkaa, vaeltaa vaan ”vattan täyt- seen [email protected]. Pekka Latvala - Tilaliikelaitoksen uusi isäntä nitella tilojen korjaussuun- korjauksen siihen, voisim- koko Lapin merkittävim- KUVA: TIMO TÖRMÄNEN nitelmat, koska he myös me ehkäistä esimerkiksi si- mistä rakennuksista, Tila- omistavat kiinteistöt. säilmaongelmat kunnolla. liikelaitoksen johtaja lupaa. - Meidän on pakko ra- Nyt rahat eivät riitä kuin kentaa pidemmän tähtäi- pieniin akuutteihin korjauk- Hyvä porukka töissä men peruskorjaussuunni- siin, Pekka Latvala toteaa. Tilaliikelaitoksen tuo- telma kiinteistöillemme ja Yhtenä merkittävimmis- re johtaja kertoo saaneensa hakea uusien tilojen tarpee- tä hankkeista koko Rova- työssään käsittämättömän seen uusia käytäntöjä. Yksi niemen kaupungin histori- hyvän vastaanoton. Miehen hyvä malli on ns. elinkaari- assa on lähdössä liikkeelle mukaan rovaniemeläisten malli, missä jo suunnittelu- Lappia-talon peruskorjaus. kanssa voi keskustella asi- vaiheessa suunnitellaan ja Tosiasiallinen fakta on se, oista suoraan lasketaan kiinteistön elin- että Lappia-talo on jo lähes - Meillä on Tilaliikelai- kaaren aikana tehtävät pe- 40 vuotta vanha ja tulos- toksella hyvä asiantuntija- ruskorjaukset valmiiksi. sa hiljalleen elinkaarensa joukko ja hyviä persoonia päähän. töissä, johon itse pyrin tuo- Korjausvelka kasvaa - Peruskorjaus on pakko maan avoimuutta ja hyvää Tällä hetkellä Tilaliike- tehdä ja pääpaino eli 2/3 henkeä. Olemme yhdessä Pekka Latvalan mielestä Tilaliikelaitoksen johtajan tehtävä on mielenkiintoinen ja haasteellinen. laitoksella on ns. korjaus- suunnitellusta budjetista miettineet sellaisen tavoit- velkaa 5 – 10 M€, jota tu- menee peruskorjauksen to- teen, että jokaisella olisi Rovaniemen kaupungin Pekka Latvala sanoo. Tilaliikelaitoksen johtajan lee tällä tahdilla koko ajan teuttamiseen. Se vie kaik- mukava tulla töihin, avoi- tilaliikelaitos sai muuta- Pitkään Oulussa työs- tehtävä on hyvin mielen- lisää. Seuraavien lähivuo- kiaan liki 11 M€ kaikkiaan muutta Tilaliikelaitoksen ma kuukausi sitten uuden kennellyt Latvala toimi vii- kiintoinen ja haasteellinen. sien ajan tarve olisi perus- 17,5 M€ budjetista, Latvala asioihin tuomaan pyrkivä isännän, kun laitosta pit- meisen vuoden vs. teknise- Haaste tulee miehen mu- korjata kiinteistöjä noin laskee. johtaja kertoo. kään johtanut Hannu Piri- nä johtajana Keminmaassa, kaan siitä, että Rovaniemi 5 M€:lla, jotta nykyinen Peruskorjauksen keskei- Vapaa-aikanaan Tila- nen jäi ansaituille vapaille. mutta tehtävän alkaessa on kasvanut ennakoitua taso voitaisiin säilyttää. Lä- set asiat ovat rakennustek- liikelaitoksen johtaja Pek- Vetovastuun otti hoidetta- muuttamaan muotoa hän nopeammin. niikassa, taloon asennetaan ka Latvala harrastaa uin- vakseen 45-vuotias rovanie- päätti ryhtyä hakeutumaan - Siitä on seurannut tila- Meillä on Ti- esimerkiksi ilmastointi. tia, perheen kanssa oloa, meläislähtöinen Pekka Lat- muualle. haasteita, joita me pyrimme laliikelaitoksella Lappia-talo peruskorjataan mökkeilyä sekä matkai- vala, joka 24 vuoden Oulun - Hain muuallekin kuin ratkaisemaan. Tarpeita on tiiviissä yhteistyössä käyt- lua niin kotimaassa kuin vierailun jälkeen palasi näin tänne, mutta kyllä tämä paljon, mutta meidän on hyvä asiantunti- täjien kanssa. ulkomaillakin. takaisin kotiin. Tilaliikelaitoksen johtajan ollut pakko keskittyä ns. tu- jajoukko ja hyviä - Asetetut reunaehdot - Aamuisin pyrin kol- - Mukavahan se oli ko- paikka oli selkeä ykkös- lipalojen sammuttamiseen persoonia töissä. huomioiden tilat perus- me kertaa viikossa uimaan tiin Rovaniemelle palata. vaihtoehto. Kun on raken- eli akuutteihin ongelmiin. korjataan täysin käyttäjien 700 metristä kilometriin. Olimme vaimon kanssa jo nuspuolen koulutuksen Taloudellisen tilanteen huo- hivuosien aikana tulisi kye- tarpeet huomioon ottaen. Uskoisin että kesällä minut useamman vuoden ajan käynyt niin aina se vaan mioiden joudumme hake- tä ratkaisemaan erityisesti Tilaahan Lappia-talossa on tullaan näkemään myös miettineet paluuta Rova- rakentaminen kiinnostaa, maan myös uusia ratkaisuja peruspalveluihin liittyvät paljon, kysymys on enem- RoPS:n kotiotteluiden kat- niemelle ja myös meidän ”kotiin” palannut Latvala ongelmiin, Tilaliikelaitok- tilatarpeet ja tarvitaan myös mänkin siitä, miten tilat saa- somossa, aikoinaan Veik- seiskaluokkalainen tytärkin toteaa. sen tuore nokkamies pohtii. uusia rahoitusratkaisuja. daan järkevästi käyttöön. kausliigatasolla avustavana alkoi viestittää, että olisi ki- Latvalan mukaan olisi - Jos voisimme käydä Teemme Tilaliikelaitoksessa erotuomarina useita vuosia va asua lähellä molempia Mielenkiintoinen tehtävä tärkeää, että he Tilaliikelai- yhden kiinteistön vuosittain kaikkemme, että Lappia-ta- toiminut Latvala kertoo. isovanhempia ja serkkuja, Pekka Latvalan mielestä toksessa voisivat itse suun- läpi ja tehdä kunnon perus- lo voi jatkossakin olla yksi

Aluelautakunnat tuovat päätöksenteon lähelle kaupunkilaisia

Päätöksentekoa ollaan Vikajärven palvelukylien Homma käyntiin jo tänä jokaisesta alueen kylästä. tä palvelukyläalueella ja gin suurkeskusta-alueella tuomassa Rovaniemellä lä- alueelle. Aluelautakunta- vuonna Rovaniemen vuoden vuonna 2014 alusta alue- asuville 88 prosentille kau- hemmäs kaupunkilaisia. toiminta käynnistetään em. Aluelautakuntatoimin- 2013 talousarviossa osoi- lautakunnille tulee palve- pungin asukkaista. Sen Rovaniemen kaupungin- alueilla kokeiluna vuoden nan laajentaminen käyn- tetaan aluelautakunnille lujen järjestämisvastuu, suunnittelu onkin vuorossa valtuusto hyväksyi huh- 2013 alusta ja kokeilu kestää nistetään jo tänä vuonna lautakuntien toiminta- ja Riku Tapio listaa asian seuraavaksi. tikuun kokouksessaan vuoteen 2016 saakka. laatimalla kokeilun hanke- kehittämisraha. Jo tänä etenemistä. - Tämä aluelautakun- aluelautakuntatoiminnan - Rovaniemi on kylien ja suunnitelma ja kustannus- vuonna käynnistetään tamalli on vasta ensim- laajentamisen koskemaan asukkaiden Rovaniemi, sik- arvio. Kaupunginvaltuus- maaseutuohjelman laa- Keskustan alueelle mietitään mäinen osa kokonaisuut- kaikkiaan kuutta Rovanie- si kaikkien kaupunkilaisten to valitsee vuonna 2013 timinen ja ensi vuonna myös vastaavaa ta. Seuraavaksi ryhdytään men palvelukyläaluetta. vaikutusmahdollisuuksia aluelautakunnat kunkin laaditaan kullekin palve- Nyt käynnistettävän miettimään, minkälainen Pilottialueena jo pitkään tulee edistää. Rovaniemestä alueen asukkaiden esityk- lukyläalueelle maaseu- aluelautakuntatoiminnan osallistumismalli luodaan toimineen Yläkemijoen tulee uusien aluelautakun- sestä. Lautakuntien jäsen- tuohjelmaan perustuva alueella asuu reilu 12 pro- keskikaupungin ja sen lä- (Vanttauskosken palvelu- tien myötä kansalaisyhteis- ten asuinpaikan tulee olla kehittämissuunnitelma. senttia Rovaniemen väes- hialueiden asukkaille, kyläalue) lisäksi aluelauta- kunnan mallioppilas, kehuu kyseisten kylien alueella. - Kehittämissuunni- töstä. Seuraava haaste ro- hallintosääntötyöryhmän kuntatoiminta laajenee nyt hallinto- ja johtosääntötyö- Kussakin aluelautakunnas- telman yhtenä osana val- vaniemeläisillä päättäjillä puheenjohtaja Riku Tapio Kivitaipaleen, Meltauk- ryhmän puheenjohtaja Ri- sa on yksi jäsen henkilö- mistellaan suunnitelma on tuoda päätöksentekoa visioi sen, Muurolan, Sinetän ja ku Tapio tyytyväisenä. kohtaisine varajäsenineen palvelujen järjestämises- lähemmäs myös kaupun-

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi KEHITTYVÄ ROVANIEMI 13

AUTTIKÖNKÄÄN MUINAISMARKKINAT AUTTIN KYLÄLLÄ KAUPPATORI LAULAA JA SOI – YHTEISLAULUTILAISUUDET KESÄLLÄ 2012 JUMALANPALVELUS ALANAMMASSA

Rovaniemen kauppato- la, joka laulattaa ja juontaa Luvassa on mukavia Viitalan kanssa. Alanammassa vietetään sunnuntaina 1.7. Pietarinpyhää rin torikahviossa järjeste- tilaisuuden, taustalla elävää hetkiä yhteislaulun mer- Lisätietoja saa Rovanie- alkaen kello 11 sanajumalanpalveluksella. tään kesän aikana yhteis- musiikkia. keissä. Tarkemmat ajankoh- men kulttuuripalvelukes- Tilaisuus jatkuu kahvittelun ja seurustelun merkeissä laulutilaisuuksia, johon Väliajalla on mahdol- dat ilmoitetaan myöhem- kuksesta, kulttuurituottaja jumalanpalveluksen jälkeen. kaikki, vauvasta vaariin, lisuus ostaa torikahviosta min. Tilaisuuden järjestää Ulla Lempiäinen puh. 0400 Lämpimästi tervetuloa! ovat lämpimästi tervetullei- mm. jäätelöä, kahvia/teetä Rovaniemen kulttuuripal- 518 235 tai Kalevi Viitala ta. Paikalla on Kalevi Viita- ja maukkaita hillolettuja. velukeskus yhdessä Kalevi puh. 040 770 1773. Pekka Latvala - Uudistuminen säännöllisin väliajoin on tärkeää

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Rovaniemen kaupunki, Tämän vuoksi Sounion siin sitten yhdessä töihin, Tilaliikelaitoksen uusi isäntä Rovaniemen Yrittäjät ry. mielestä aina pitää keksiä Sounio opastaa. sekä Rovaniemen Kehitys joku oma juttu, jolla erottua Suomen johtava brändi- Oy käynnistivät maalis- muista. asiantuntija suomii myös kuussa hankkeen nimeltä - Esimerkiksi minä kek- hieman yrityksiä, jotka eivät ”Hynttyyt yhteen”, jonka sin kirjalleni nimen ”Brän- hänen mielestään ymmär- yleisenä tavoitteena on Ro- dikäs” ja ammattilaiset rä tarpeeksi hyvin sitä, että vaniemen yritysilmapiirin kiinnostuivat heti nimestä yrityksen tulee jollain tapaa parantaminen ja Rovanie- ja halusivat lukea kirjan, erottua toisista yrityksistä. men yritysystävällisyyden kertoo Sounio esimerkin - Yritykset eivät usein kasvu. Hankkeen ensim- omasta elämästään. kiinnosta nuoria, koska mäinen tapahtuma järjes- ne näyttävät niin nukka- tettiin Rovaniemellä touko- Asioita pitää vieruilta. Suomalaiset eivät kuussa, jolloin Rovaniemen ymmärrä sitä, miten erottua yritysilmapiiriä pyrki aina- päivittää säännöl- muista yrityksistä. Markki- kin piirun verran paranta- lisin väliajoin. noinnissa tarvii paljon itse- maan yksi Suomen johta- luottamusta, nainen sanoo. vista brändiasiantuntijoista, Erään tilaisuudessa mu- Yhteinen kieli hukassa myös presidentti Martti Ah- kana olleen yrittäjän ky- tisaaren miniänä tunnettu Lisa Sounion mukaan syessä asiaa, Sounio antaa Lisa Sounio. toisinaan esiin nousevat myös muutaman vinkin Ro- Sounion mielestä niin yrittäjien ja kaupungin vir- vaniemen tulevalle uudelle politiikassa kuin yritysmaa- kamiesten väliset pienet eri- kaupunginjohtajalle siitä, ilmassakin säännöllisin vä- mielisyydet ja toistensa ym- miten pärjätä tehtävässä ja liajoin tapahtuva uudistu- märtämättömyys johtuvat saavuttaa kaupunkilaisten minen on tärkeää. selkeästi siitä, että heidän luottamus. - Asioita pitää päivit- väliltään puuttuu yhteinen - Hänen tulee käyttää ai- tää säännöllisin väliajoin. kieli. kaa muiden innostamiseen Markkinointi tarkoittaa - Olisikin hyvä, että vir- sekä asua ja liikkua paikka- nykyään sitä, miten heti kamiehet ja yrittäjät järjes- kunnalla. Hänen tulee myös ensimmäisestä lauseesta täisivät aina silloin tällöin olla viestintätaitoinen, viih- lähtien pysäytät kuulijan ja yhteisiä tilaisuuksia, joissa tyä ihmisten keskellä eikä Brändiasiantuntija Lisa Sounion mukaan niin politiikassa, kuin yritysmaailmassakin on herätät hänen kiinnostuk- tavattaisiin ja opittaisiin olla liian itsekeskeinen, lis- uudistuttava säännöllisin väliajoin, muuten jää auttamatta toisten ” jalkoihin”. sen, Lisa Sounio opasti. tuntemaan toisia ja päästäi- taa Lisa Sounio. Rovaniemellä olivat verkostot vuoropuhelussa

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN voinnin laitos, Merikratos, Helsingistä. - Alustuspuheenvuoro- Rovaniemen kaupunki se- - Menetelmän kehittäjät jen jälkeen osallistujat sai- kä hankkeista TUKEVA ja ja arviointitutkijat Tervey- vat tutustua pienryhmissä PaKaste. den ja hyvinvoinnin lai- oman mielenkiintonsa pe- - Paikalla oli dialogisten tokselta olivat pohtimassa rusteella johdettuihin dia- verkostomenetelmien am- yhdessä menetelmäkoulu- logeihin. Alkuperäisenä ta- mattilaisia; läheisneuvon- tuksen käyneiden sekä asi- voitteena oli saada aikaan pidon osaajia, työnohjaajia, asta muuten kiinnostu- keskustelua menetelmien lapset puheeksi -osaajia, neiden kanssa tärkeimpiä kehittäjien ja tutkijoiden se- huolen puheeksiottamisen menetelmien ydinkysy- kä käytännön osaajien kes- osaajia, perheterapeutteja myksiä. Tutkijoista mukana ken, Hakola selvittää. sekä verkostokonsultteja, olivat Tom Arnkil, Tytti So- Tavoitteet täyttyivät mo- kertoo tilaisuuden järjeste- lantaus, Jaakko Seikkula, ninkertaisesti. Tilaisuudes- lyistä vastannut Jukka Ha- Tarja Heino, Sirpa Martti ta poistuttiin jalostuneiden kola Rovaniemeltä. ja Mika Niemelä. Mene- ideoiden kanssa lupauksel- Tilaisuus sai osakseen telmien käyttäjiä ja käytän- la, että tapaaminen ei jää paljon huomiota. Ammat- nön kehittäjiä paikalla oli viimeiseksi yhteiseksi kes- tilaisia oli saapunut ti- 130 henkilöä, Jukka Hakola kustelutilaisuudeksi. Näh- laisuuteen ensisijaisesta luettelee. täväksi jää miten ja missä Rovaniemellä, Ounasvaaran majalla ja lakituvilla järjestetyn konferenssin osallistujat tutustuivat Rovaniemeltä ja muualta Ensimmäisenä konfe- seuraavan kerran tavataan. pienryhmissä mielenkiintonsa perusteella johdettuihin dialogeihin. Pohjois-Suomesta, mutta renssipäivänä pohdittiin osallistujia oli myös muil- yhdessä menetelmien käyt- Rovaniemellä Ounas- sä oli ensimmäinen tilai- Tilaisuuden tuotti Rova- ta paikkakunnilta ympä- töä ja soveltamista eri ti- vaaran majalla järjestettiin suus, jossa dialogisuuteen niemelle Pohjois-Suomen ri Suomea. Käytännön lanteissa. Toisena päivänä valtakunnallinen Verkostot pohjautuvat menetelmäasi- sosiaalialan osaamiskeskus, ammattilaisia oli saapu- mietittiin menetelmien vai- vuoropuhelussa –konfe- antuntijat keskustelivat yh- järjestämisestä vastasivat nut kaikkialta Suomesta kuttavuutta tutkimuksen ja renssi 18.-19.4.2012. Kysees- dessä näin laajasti. lisäksi Terveyden ja hyvin- - kauimmaiset Inarista ja kokemuksen näkökulmista.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 14 KEHITTYVÄ ROVANIEMI

SINETÄSSÄ TAPAHTUU SONGAN EUROOPPAKERHON KESÄTAPAHTUMAT

Lauluilta keskiviikkona 4.7. klo 18 Uulan myllyn Songan Eurooppakerho järjestää Jutajaisten ulkolaiselle Tarjolla vierailevan maan perinneruokaa ja musiikkia, pihapiirissä. ryhmälle kyläpäivän Songassa. Ohjelmassa on mm. ”Kur- ilta päättyy vieraiden kansantanssikonserttiin. Vierai- Koko perheen onkitapahtuma lauantaina 18.8.2012 klo kistus suomalaiseen kotiin”, paikalliseen luontoon tutustu- lun päätteeksi suomalainen saunailta ja uintia Sinkkosen 12 - 15 Ounasjoen rannassa veneenlaskupaikalla. Tapahtu- minen, kylän tapoihin ja suomalaiseen kyläkulttuuriin tu- rantasaunalla. man järjestää Sinetän kyläyhdistys yhdessä Kairan jahti- ja tustuminen ja perinneruokien valmistusta yhdessä. Yhteislauluilta to 19.7. klo 19. Lauluja Laineille - Mikko kalamiesten kanssa. Kansainvälinen ilta pe 29.6. klo 19 Oitolanrannassa. Alatalo laulaa ja laulattaa Songan Oitolanrannassa.

Napapiirin Vesi haluaa varautua kasvaviin investointitarpeisiin KUVA: REIJO KREUS viin investointeihin. on luoda yhteinen toimin- - Johtokunta esittää, et- tatapa, jonka mukaan toi- tä tuloutusta kaupungille mimalla urakoitsijat voi- alennettaisiin 10 % vuo- vat suorittaa isompiakin dessa vuosina 2013 – 2016. kokonaisuuksia alusta lop- Tässä asiassa johtokunta ei puun saakka. Näin saadaan ole päättävä elin, vaan siitä verkoston saneerauskapa- päättää kaupunginvaltuus- siteettia lisää ja verkostoa to, Niemelä toteaa. saneerattua enemmän vuo- Koska Napapiirin sittain, toimitusjohtaja Nie- Veden oman henkilös- melä selvittää. tön kapasiteetti kuluu Asemakaava-alueen ul- akuutteihin vuoto- ja kor- kopuolelle rakennettavan jaustöihin sekä muuta- vesi- ja/tai viemäriver- miin saneerauskohteisiin, koston osalta tehdään ai- pyritään uudis- ja sanee- na tapauskohtaisesti kan- rauskohteissa käyttämään nattavuuslaskelmat, jotka yhteistyökumppaneita. kattavat sekä investoin- Napapiirin Vedellä riittää kiireitä rapistuvan vesi- ja viemäriverkoston korjaamisessa. - Olemme ostaneet nit että käytönaikaiset verkoston rakentamis-/ kustannukset. Rovaniemen kaupungin la pyritään pitämään vesi- investoinnit ja investointien 6 % vuodessa ja perusmak- saneerauspalvelua kau- - Laskelman osoittaessa tekninen johtokunta haluaa huoltolaitoksen verkosto vaatimat resurssit, johto- suja keskimäärin 10 % vuo- pungin tuotantoyksiköl- nollaa tai positiivista tulos- Napapiirin Vesi liikelaitok- toimintakuntoisena sekä dessa. Hinnantarkistuk- tä sekä yksityisiltä ura- ta, voimme ottaa kohteen sen varautuvan jatkuvasti korvaamaan pienempiä jä- Vesi- ja viemä- set tehdään vuosittain tai koitsijoilta. Nykyisessä ”rakentamislistalle”. Kan- kasvaviin investointitar- tevedenpuhdistamoita siir- riverkoston yllä- joka toinen vuosi toteutu- toimintatavassa ulkopuo- nattamattomia investointeja peisiin. Napapiirin Veden tolinjoilla, joilla jätevedet neen tilanteen mukaan, Na- linen urakointi sitoo myös meillä ei ole yksinkertaisesti investoinnit tulevat liikelai- saadaan siirrettyä Alakor- pitäminen vaatii papiirin Veden toimitusjoh- Napapiirin Veden henki- varaa tehdä. Mikäli kannat- toksen toimitusjohtaja Han- kalon pääpuhdistamolle resursseja, rahaa taja Hannu Niemelä kertoo. löstöä. Jatkossa pyrimme tamattomalle investoinnille nu Niemelän mukaan ole- nykyvaatimusten mukai- ja tekijöitä. Johtokunta päätti myös pitkäjänteiseen, molempia löytyy ulkopuolinen rahoit- maan vuosina 2012 - 2013 5 seen käsittelyyn. esittää Rovaniemen kau- osapuolia hyödyttävään taja, niin Napapiirin Vesi miljoonaa euroa vuodessa - Vesi- ja viemäriverkos- kunta linjasi asiakasmaksut pungille, että Napapiirin kumppanuuteen laajen- voi ottaa kohteen ”rakenta- ja vuosina 2014 - 2016 5,9 ton ylläpitäminen vaatii vuosille 2013 – 2016 siten, Veden vuosittaista tuloutus- tamalla yhteistyötä sekä mislistalle”, Napapiirin Ve- miljoonaa euroa vuodes- resursseja, rahaa ja tekijöi- että vesi- ja jätevesimaksu- ta kaupungille alennetaan, järjestelemällä töitä uudel- den toimitusjohtaja Hannu sa. Tulevilla investoinneil- tä. Mahdollistaakseen em. ja tarkistetaan keskimäärin jotta rahat riittävät tarvitta- la tavalla. Tarkoituksena Niemelä lupaa.

Uusiutunut Osviitta on todellinen monipalvelukeskus KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Rovaniemen kaupun- tavoittavat oikean palve- sien valmistelun ja asunto- minen. Asiakas voi gintalolla Hallituskadul- lun tai henkilön. Osviitasta jen avainten luovutuksen. jättää uusittavat re- la sijaitseva kaupungin voi myös noutaa erilaisia - Osviitassa hoidetaan septinsä Osviittaan, palvelupiste Osviitta on kaupungin hakemuksia, myös maksu- ja kassapal- josta ne toimitetaan uusiutunut. Remontissa lomakkeita ja asiakirjoja. veluja. Meillä voi maksaa terveysasemille ja Osviitan tiloja nykyaikais- - Meiltä saa mm. tietää kaupungin palveluista takaisin asiakkaal- tettiin ja asiakkaille tuli uu- vapaana olevat kaupungin tulleet laskut, pysäköin- le. Hoidamme myös distuksessa lisää tilaa. tontit, tonttiluettelot, tont- tiluvat, ruokaliput, vene- kaupungin henki- - Osviitan ilme on nyt tilistat, kaavaotteet sekä paikat, kartat sekä myös löstön palveluja. paljon raikkaampi ja va- rasitustodistukset, Sirpa teatteri-, konsertti- ja bus- He saavat meiltä loisampi ja tilaa on asiak- Salminen luettelee Osvii- siliput, Salminen opastaa. mm. henkilökortin, kaille enemmän. Kahdessa tan palveluita. Osviitassa sijaitsee kau- henkilöstön ateria- palvelupisteessä voi hoitaa Osviitasta voi myös ha- pungin julkinen ilmoitus- liput, henkilökun- asiansa istuen, kahdessa kea pysäköintilupia sekä taulu, josta löytyvät mm. nan mökkien vara- seisten, asiakaspalvelu- varata kaupungin tiloja, eri toimielinten esityslistat uksen, KKI-kortit päällikkö Sirpa Salminen alueita ja välineitä, kuten ja pöytäkirjat, yleiskaava- sekä kulttuuri- ja Rovaniemen kaupungilta esimerkiksi hakea vene- kartat, katupiirustukset, liikuntasetelit, asia- kertoo. paikkoja, varata eläkeläis- päätökset ja kuulutukset. kaspalvelupäällikkö Osviitan tehtävänä on tiloja ja Häkinvaarassa Osviitan tiloissa sijaitsee Sirpa Salminen lis- Osviitan iloinen asiakaspalvelijajoukko toivottaa asiakkaat tervetulleiksi yleinen palveluneuvonta sijaitsevaa Kammia. Asu- myös asiakaspääte ja hen- taa Osviitan laajaa uudistuneeseen ja palvelevaan Osviittaan. ja opastus kaupungin pal- misen palveluista Osviitta kilökunta ohjaa mielellään palvelutarjontaa. veluista. Osviitan kautta hoitaa asumisoikeusasun- asiakkaita sähköisten pal- Osviitatta palvelee suajan pidennystä saatuun sieltä voi myös tiedustella kaupunkilaiset saavat yh- tojen numeroiden annon velujen käytössä. myös pysäköinninvalvon- huomautusmaksuun ja onko oikaisuvaatimukses- teyden kaupungin organi- ja kaupungin omistamien - Meidän kautta hoituu taan liittyvissä asioissa. tehdä myös asiasta oikai- ta tehty jo päätös. saatioon, saavat tietoa sekä asuntojen vuokrasopimuk- myös lääkereseptien uusi- Osviitasta voi hakea mak- suvaatimuksen. Samoin

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi PALVELUT 15

LAULULEIRI PERUSKOULUIKÄISILLE VANTTAUSJÄRVELLÄ EHDOTA ROVANIEMEN KULTTUURIPALKINNON SAAJAA

Vanttausjärven Kuhi- körkkö ja Hillevi Vitikka Collectionin kanssa. Leirillä Rovaniemen kulttuuri- Kulttuurilautakunta www.rovaniemi.fi. nassa järjestetään laululeiri sekä Zambian Vocal Collec- tilaa enää neljälle! Tieduste- lautakunta jakaa vuosittain pyytää kaupunkilaisilta eh- Ehdotukset palkintojen 8.-10.6. Peruskouluikäisille tion - lauluyhtye Sambiasta. lut puh. 040 541 5186 / Hil- sekä kulttuuripalkinnon dotuksia palkintojen saajik- saajiksi tulee jättää kulttuu- tarkoitetun leirin leirimak- Leiri päättyy yhteiskonsert- levi Vitikka. että kaksi kulttuuritekopal- si. Ehdota palkinnon saajaa rilautakunnalle sähköisesti su on 30 euroa. Leirillä oh- tiin leiriläisten ja sambia- kintoa, arvoltaan 5000 euroa Rovaniemen kaupungin 15.8.2012 mennessä. jaajina toimivat Tarja Ala- laiskuoro Zambian Vocal ja kaksi kertaa 850 euroa. internet-sivuilla osoitteessa

Sähköinen Marita Ulusoy on kaupungin eResepti käyttöön uusi asukasasiamies

Rovaniemellä on maalis- tietojen katselupalvelus- otolla kirjoittaa reseptin voi KUVA: TIMO TÖRMÄNEN kuun alusta otettu käyttöön ta osoitteesta www.kanta. pyytää häntä kirjoittamaan sähköinen lääkeresepti, fi. Palveluun kirjaudutaan eReseptin. eResepti. Systeemi helpot- pankkitunnuksilla. Ennen - Sähköisen eReseptin taa asiointia niin julkisessa eReseptin kirjoittamista ter- uusinta on helppoa, sitä voi terveydenhuollossa kuin veydenhuollossa annetaan pyytää apteekin kautta tai apteekissakin ja päällekkäi- informaatio eReseptistä terveysasemalta. Apteekki syydet vähenevät. Asiak- - Opastusta voi saada voi periä uusimispyynnön kaiden tiedot ovat tarkoin Rovaniemellä toukokuun välittämisestä maksun, Ro- suojattuja. loppuun saakka terveys- vaniemellä tuo maksu on - Sähköisen eReseptin asemien informointipisteis- vaihdellut 3 - 5 euron välil- hyötyjä on paljon. Se säilyy tä ja terveydenhuollon toi- lä. Apteekkia pyydetään lä- reseptikeskuksessa, paran- mipisteistä, tämän jälkeen hettämään eResepti siihen taa hoidon jatkuvuutta ja eResepti-informaation saa tiimiin jossa pääsääntöises- tiedonkulkua, potilastur- terveydenhuollon toimipis- ti asioidaan terveysasiois- vallisuus paranee sekä väl- teistä, Räisänen toteaa. sa. Uusimispyyntö ei lähde tetään päällekkäinen lääki- Vanhan paperisen re- apteekista automaattisesti, tys ja lääkkeiden haitalliset septin voi pyytää muutet- vaan sitä pitää asioidessa yhteisvaikutukset, luettelee tavaksi eReseptiksi ilman pyytää ja eResepti uusitaan hyötyjä projektipäällikkö lääkärinvastaanottoa suos- 8 vuorokauden kuluessa, Rea Räisänen Rovaniemen tumuslomakkeella, joka projektipäällikkö Rea Räi- Terveyspalvelukeskuksesta. löytyy ”Näin käytät eRe- sänen opastaa. Sähköisen eReseptin septiä Rovaniemellä”-leh- Uusinnasta voi saada käyttöönotto ei edellytä tisestä. Lehtisiä saa aptee- matkapuhelimeen viestin. omaa tietokonetta eikä net- keista, terveysasemilta ja Puhelinnumero on jätet- tiyhteyttä ja eReseptistä saa Osviitasta. Suostumuslo- tävä uusinnan yhteydessä terveydenhuollosta potilas- make on aiheellista liittää joko apteekkiin tai terveys- ohjeen tai yhteenvetotulos- vain paperisen reseptin liit- asemalle. Osviitan kautta ei teen. Oman eReseptin tiedot teeksi. Samoin siinä yhtey- voi pyytää sähköisen resep- Rovaniemen kaupungin uusi asukasasiamies Marita Ulusoy aloitti tehtävässään maaliskuussa. voi tarkastaa myös omien dessä kun lääkäri vastaan- tin uusimista. Rovaniemen kaupungin Rahaa oli jaettavana 100 000 nyt sitä ideaa ryhdytään- uusi asukasasiamies Marita euroa ja hakemuksia tuli kin viemään aivan uusille Ulusoy aloitti tehtävässään 270 000 euron arvosta, jo- alueille. Se avaa aivan uu- maaliskuun alussa. Asu- ten kaikille ei valitettavasti sia mahdollisuuksia maa- kasasiamiehen tehtäviin riittänyt jaettavaa, Marita seutualueille. Ihmiset pää- kuuluu edistää Rovanie- Ulusoy harmittelee. sevät kylillä vaikuttamaan men kaupungin asukkai- Juuri nyt asukasasia- asioiden edistämiseen ja den osallistumis- ja vaikut- miestä työllistää tulevien kehittämiseen. tamismahdollisuuksia sekä aluelautakuntien valmis- Uuden asukasasiamie- tukea asukas- ja kylätoimin- telutyö sekä keskustan hen on tarkoitus jalkautua nan toimintaedellytyksiä ja suuralueen asukkai- tapaamaan kaupunkilaisia omaehtoista toimintaa. den osallistumis- ja vai- heidän omiin tapahtumiin- - Aiemmin vastasin Ylä- kutusmahdollisuuksien sa. Se on Marita Ulusoyn kemijoen aluelautakunnan kehittäminen. mukaan sitä parasta yh- kehittämistoiminnasta sekä - Nämä ovat keskeisim- teistyötä kaupunkilaisten info- ja palvelupiste Siulan mät työtehtäväni. On nimit- kanssa. ylläpidosta, joten kaupun- täin tärkeää miettiä, miten -Toivon, että kaupunki- kiorganisaatio oli minulle kaupungin asukkaiden vai- laiset ottavat minuun yh- tuttu jo entuudestaan. Toi- kutusmahdollisuuksia voi- teyttä, mikäli kylillä tai asu- veena olisi, että työ uudes- daan kehittää paremmik- kastoiminnassa tulee esiin sa ympäristössä olisi vuo- si, asukasasiamies Marita asioita mitä pitäisi saada rovaikutteista yhteistyötä Ulusoy tuumaa. edistettyä. Haluaisin myös, kylä- ja asukasyhdistys- että koko suuren kaupun- ten kanssa, Marita Ulusoy Mielenkiintoinen työ gin asukastoiminta ryhtyisi kertoo. Marita Ulusoyn mu- puhaltamaan yhteen hii- Ensitöikseen tuore asu- kaan asukasasiamiehen leen, Rovaniemen kaupun- kasasiamies pääsi valmiste- työ on Rovaniemellä var- gin asukasasiamies Marita lemaan kylien kehittämis- ja sin mielenkiintoinen työ, Ulusoy toivoo. toimintatukien sekä avus- sillä Rovaniemi on edis- tusten jakoa. tyksellinen kaupunki asuk- - Olihan se aika haastava kaiden lähidemokratian ensimmäiseksi työksi. Ha- toteuttamisessa. kemuksia tuli todella pal- - Jokin aika sitten näyt- jon, huomattavasti enem- ti, että ainoa toimiva alue- män kuin oli jaettavaa. lautakunta lakkaa, mutta

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 16 PALVELUT Tuurauspalvelu antaa omaishoitajalle hengähdyshetken

Omaishoitajan arki ei ai- mahdollisuus saada tuura- ja hoidettavalle hyvän ar- Tärkeä apu taa käydä virkistäytymäs- meen hoitajansa kanssa. na ole helppoa ja väsyminen uspalvelua enintään kah- jen, Irma Rouhiainen-Marila Omaishoitajien tuuraus- sä tuuraajaa käyttämällä ja - Meidän Erkki on tykän- väijyy koko ajan ”selän taka- deksan tuntia kuukaudessa kertoo. palvelua muutaman kerran se on ihana asia, kun tietää nyt oikein paljon Irmasta ja na”. Rovaniemen kaupun- ja tuurauspalvelukäynnistä Tuurauspalvelu toimii käyttänyt rovaniemeläinen että osaava hoitaja tulee it- Irma on pärjännyt oikein ki onkin kiinnittänyt tähän peritään tilapäinen kotihoi- normaalisti arkisin päiväai- omaishoitaja Marjatta Ehto- seä tuuraamaan, kiittelee hyvin hänen kanssaan. Pal- asiaan erityistä huomiota tomaksu. Palvelun hinta on kaan, mutta poikkeuksetkin nen on erittäin tyytyväinen Marjatta Ehtonen Rovanie- velun hintakin on aivan ja kaupungilla on jo puo- 9,45 euroa alle 1,5 tunnin ovat mahdollisia. tuurauspalveluun. men kaupungin tarjoamaa sopivan edullinen, Marjat- lentoista vuoden ajan ollut käynnistä ja 14,20 euroa yli - Sanon aina omaiselle, - Tämä on ensiarvoisen palvelua. ta Ehtonen toteaa erittäin käytössä omaishoitajien tuu- 1,5 tunnin käynnistä, Aulik- että ei ole mitään kiirettä ja tärkeä apu meille omaishoi- Tärkeää on myös se, että tyytyväisenä. rauspalvelu, jonka tarkoi- ki Mikkonen opastaa. kellonaikaa milloin pitää ol- tajille. Olen saanut pari ker- hoidettava tulee hyvin toi- tuksena on toimia omaishoi- Tuurauspalvelua voivat la takaisin, hoida asiasi ihan KUVA: TIMO TÖRMÄNEN tajan jaksamisen tukena. omaishoitajat tilata puheli- rauhassa. Näin omaiset saa- - Palvelun on tarkoitus mitse arkipäivisin klo 7 - 15 vat pientä hengähtämistä tarjota omaishoitajille tuura- välillä numerosta 040 752 arkeen. Olenpa ollut joskus uspalvelua tilapäiseen, äkil- 5458/Aulikki Mikkonen. iltaseitsemäänkin töissä, kun liseen palvelun tarpeeseen, tarve on vaatinut, Rouhiai- kuten vaikkapa omaishoita- Omaiselle turvallinen olo nen-Marila toteaa. jan lääkärissä käynnin, asi- Rovaniemellä omaishoi- Rouhiainen-Marilan mu- oinnin tai harrastuskäynnin tajien tuurauspalvelun ”tuu- kaan palvelua on käytetty ajaksi, Rovaniemen kaupun- raajana” toimii hoito- ja so- kohtalaisen hyvin, mut- gin vastaava kotipalveluoh- siaalialan koulutuksen sekä ta varmasti on vielä paljon jaaja Aulikki Mikkonen vanhustyön erityisammatti- omaishoitajia, jotka eivät kertoo. tutkinnon suorittanut Irma palvelusta tiedäkään. Tuurauspalvelussa Rouhiainen-Marila. Hän on - Minulla on ollut sellaisia omaishoitajaa tulee kotiin toiminut tehtävässään nyt tuurauksia, että omainen on sijaistamaan hoitoalan kou- puoli vuotta ja kokee työnsä käynyt esimerkiksi joululou- lutuksen saanut henkilö ja erittäin antoisana. naalla, lääkärissä tai asioilla se sisältää henkilökohtaisen - Pidän tästä työstä pal- kaupungilla. Minä hoidan hoivan ja huolenpidon teh- jon. Teen näitä tuurauksia asiat kotona sen aikaa. Olem- täviä, kuten esimerkiksi ul- kolmena päivänä viikossa, me käyneet hoidettavien koilua ja sellaisia asioita, joi- kaksi päivää kuluu pää- kanssa mm. ulkoilemassa tai ta omaishoitajakin toteuttaa luottamusmiehen tehtäväs- olen lukenut heille, omaisten kotona. sä. Pyrin työssäni tuomaan ”tuuraaja” Irma Rouhiainen- Omaisten tuuraaja Irma Rouhiainen-Marila (vas.) keskustelee tulevasta työrupeamastaan tuu- - Omaishoitajalla on omaiselle turvallisen olon Marila listaa. rauspalvelua käyttävän omaishoitajan Marjatta Ehtosen kanssa. Synnytyksen jälkeen masentuneita äitejä kohdataan ja tuetaan neuvoloissa

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN deongelmat, yksinäisyys, opastavat. muksia. Neuvolassa pide- aikaisemmin koettu masen- Rovaniemen kaupungin tään myös depressiokoulu- nus, epärealistiset odotukset neuvoloissa käytetään syste- ryhmiä, joissa opetellaan äitiydestä ja perhe-elämästä, maattisesti äidin masennuk- tunnistamaan omia tunteita, vaikea synnytys ja tukiver- sen seulontamenetelmänä ajatuksia ja mielialaoja. koston vähäisyys. kymmenen kysymystä sisäl- - Tarpeen mukaan äiti - Vakavin synnytyksen tävää lomaketta, EPDS -mie- ohjataan psykiatrisen sai- jälkeisistä mielentervey- lialalomaketta. Se toimii raanhoitajan vastaanotolle den häiriöistä on synnytyk- hyvänä keskustelun apuvä- hänen tilanteen ja tuen tar- sen jälkeinen psykoosi. Sitä lineenä ja auttaa ottamaan peen kartoittamiseksi. Lää- esiintyy vuosittain noin 0.1 - arkojakin asioita puheeksi. käri diagnosoi masennuk- 0.2 prosentilla synnyttäneis- - Neuvolan terveyden- sen ja aloittaa tarvittaessa tä ja se vaatii aina sairaala- hoitajan antama tuki on mielialalääkityksen. hoitoa, naiset toteavat. keskeistä. Se on kuuntelua, Rovaniemen kaupungis- keskustelua, tihennettyjä sa on myös ennaltaehkäise- Varhainen avun saaminen tapaamisia, kotikäyntejä, tu- vää, ohjaavaa ja ryhmämuo- tärkeää kiverkoston kartoittamista toista perhetyötä. Se auttaa Hyvällä hoidolla synny- ja varhaisen vuorovaikutuk- ja opastaa perheitä arjen su- Terveydenhoitajat Heli Heikkilä (vas.) ja Anne Karjalainen kohtaavat työssään asiakkaita, jotka tyksen jälkeisestä masen- sen tukemista. Luottamuk- juvuudessa ja vanhemmuu- tarvitsevat tukea myös mielenterveyteen liittyvissä asioissa. nuksesta toipuu yleensä sellisen ilmapiirin luominen dessa sekä vahvistaa perhei- hyvin. Varhainen avun saa- on tärkeää, äidillä tulee olla den omia voimavaroja. Lapsen syntymä on iso Jos alavireisyys ei mene äideistä. minen on tärkeää sekä äidil- mahdollisuus tulla kuul- Itsehoidon merkitys ma- muutos perheessä. Suurin ohi, kyseessä voi olla syn- - Yleisimpiä synnytyk- le ja vauvalle. luksi ja ymmärretyksi, Heli sennuksen ennaltaehkäisys- osa äideistä kokee vauva- nytyksen jälkeinen masen- sen jälkeisen masennuksen - Läheisten ja puolison Heikkilä ja Anne Karjalai- sä on tärkeää. Siihen kuuluu ajan antoisana, mutta on nus, toteavat Rovaniemen oireita ovat mielialan lasku, tuki synnytyksen jälkeen on nen kertovat. mm. monipuolinen ja sään- myös luonnollista, että äi- ammattikorkeakoulussa ahdistus, ärtyisyys, unihäi- äidille erittäin tärkeä ja saat- nöllinen ruokailu, ulkoilun din mieliala vaihtelee syn- opinnäytetyönsä äidin syn- riöt, syyllisyyden ja avutto- taa ehkäistä masennusta. Vertaistuen avulla keinoja ja levon merkitys, sosiaalis- nytyksen jälkeen. Onnen nytyksen jälkeisestä ma- muuden tunne, ruokahalun On tärkeää, että jo raskaus- arjessa selviytymiseen ten kontaktien ylläpitämi- tunteiden rinnalla voi esiin- sennuksesta tehneet tervey- muutokset ja itsetuhoiset vaiheessa otetaan neuvolas- Heikkilän ja Karjalaisen nen ja itselle mukavien asi- tyä myös alavireisyyttä ja denhoitajat Heli Heikkilä ja ajatukset, Heikkilä ja Karja- sa puheeksi, onko aiemmin mukaan osa äideistä kokee oiden tekeminen sekä lapsen herkistymistä. Anne Karjalainen. lainen luettelevat. ollut masennusta tai muita vertaistuen avulla löytävän- hoitovastuun jakaminen. - Herkistymistä esiintyy Suomessa syntyy vuo- Synnytyksen jälkeisen mielenterveyden häiriöitä. sä keinoja arjessa selviyty- - On tärkeää opetella tun- noin 50 - 80 prosentilla äi- sittain noin 60 000 lasta. masennuksen syitä voivat Tällöin raskautta voidaan miseen. Voi olla merkittävää nistamaan omia voimavaro- deistä. Ilmiö on ohimenevä Synnytyksen jälkeistä ma- olla mm. hormonimuutokset tukea paremmin ja varautua saada tavata muita samassa ja ja pyytää apua ajoissa, am- eikä vaadi erityistä hoitoa, sennusta esiintyy tästä jou- synnytyksen jälkeen, väsy- tulevaan muutokseen, asiaa elämäntilanteessa olevia, mattilaiset neuvovat. vaan ymmärrystä ja tukea. kosta noin 10 - 15 prosentilla minen, unen puute, parisuh- tutkineet terveydenhoitajat joiden kanssa jakaa koke-

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi PALVELUT 17 KotiapuKuponki - taloudellista tukea arjen askareisiin

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Kyläpalvelut arjen tur- turvana -hankkeen projekti- keminen ja myöntäminen gilla voi ostaa useita eri pal- vana -hankkeessa Rova- päällikkö Jaana Kupulisoja. tapahtuu samalla käyn- veluja. Asiakas saa erillisen niemen Yläkemijoella on KotiapuKuponki voi- nillä. Samalla voit hoitaa seurantalomakkeen, johon kehitetty alueen asukkaille daan myöntää, jos asi- myös muut asioinnit, ku- palveluntuottaja/-t mer- uusi taloudellinen tukimuo- akkaan toimintakyky on ten laskujen maksamisen, kitsevät käytetyn summan. to kotona selviytymisen tu- alentunut iän, pitkäaikais- apteekki- ja kirjastokäyn- Näin asiakkaalla on koko eksi. KotiapuKuponki on sairauden, sairaalasta ko- nin sekä ostaa paikallisia ajan ajantasainen tieto käy- matalan kynnyksen tuki, tiuttamisen tai muun ti- käsityötuotteita. tettävissä olevasta rahasta. jonka hakeminen ja käyttä- lapäisen syyn takia, esim. - KotiapuKupongin Palvelun toteuduttua yrit- minen on pyritty tekemään kausiflunssa, omaisen kuo- myöntämisen yhteydessä täjä allekirjoittaa Kotiapu- asiakkaalle mahdollisim- lema tai avioero. Pilotointi- annetaan lista palveluntuot- Kupongin yhdessä asiak- man helpoksi. vaiheen aikana myönnetään tajista, jotka on hyväksytty kaan kanssa ja palauttaa sen Kupongin pilotoin- kerrallaan enintään 200 eu- KotiapuKuponki -yrittäjik- Siulaan. ti aloitettiin vuoden 2012 ron arvoisia kuponkeja. si. KotiapuKuponki -yrittä- - Yrittäjä laskuttaa Ylä- alusta ja sitä voi käyttää - KotiapuKupongin jäksi pääsee, jos yrityksen kemijoen aluelautakuntaa mm. siivoukseen ja mui- saa Info- ja palvelupiste kotipaikka on Yläkemijoen KotiapuKupongin arvon hin kotitaloustöihin sekä Siulasta Vanttauskoskelta. aluelautakunnan alueella, mukaisesti, enintään puo- pieniin korjaus- ja kunnos- Siulassa tehdään yhdessä yritys on ennakkoperintäre- let palvelun hinnasta. Ku- sapitotöihin, lumi- ja puu- asiakkaan kanssa Kotiapu- kisterissä ja sillä on riittävä pongin ylimenevältä osalta tarhatöihin, asiointiin sekä tarpeen selvitys. Siihen täy- vastuuvakuutus. Samalla yrittäjä laskuttaa suoraan tietotekniikan neuvonta- ja tetään asiakkaan henkilötie- yrittäjä sitoutuu hyvään asiakasta. KotiapuKuponki asennuspalveluihin. dot, perhetilanne, kotiavun laatuun ja palveluun sekä on otettu tyytyväisenä vas- - KotiapuKupongilla tarve ja myöntämisperuste. noudattamaan salassapi- taan. Hakemisen ja käytön voi maksaa enintään puo- Erillisiä todistuksia ei tarvi- tovelvollisuutta. Myös Ko- helppous on yksi positiivi- let palvelun hinnasta, loput ta, sillä toiminta perustuu tiapuKuponki -yrittäjäksi nen tekijä, samoin mukaan maksaa käyttäjä. Kuponkia luottamukseen ja alueen hakeutuminen tapahtuu annettava lista palvelun- ei voi käyttää lakisääteisiin asukkaiden tuntemukseen, Siulassa, projektipäällikkö tuottajista. Myös yrittäjät palveluihin eikä sen osuus Jaana Kupulisoja selvittää. Jaana Kupulisoja toteaa. ovat olleet tyytyväisiä eikä palvelun hinnasta oikeuta Asiakas tilaa palvelun kahden laskun kirjoittamis- kotitalousvähennykseen, Kupongin saa heti haluamaltaan palvelun- ta ole koettu haittana, Ku- KotiapuKuponki on matalan kynnyksen tuki, jonka hakeminen kertoo kyläpalvelut arjen KotiapuKupongin ha- tuottajalta. Samalla kupon- pulisoja selvittää. ja käyttäminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi.

Miia Palo palkittiin Biomultaa saatavilla ruusukimpulla kasvimaille ja viherrakentamiseen KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Rovaniemen kaupungin tekninen viikkoisin kello 12-17 ja perjantaisin tus. Kasvimaamulta maksaa 22 euroa tuotanto-osasto valmistaa komposti- kello 8-17, lounastauko päivittäin kel- peräkärrykuormalliselta ja kuorma- eli biomultaa kesän ajan kaupunkilais- lo 11-12. Myynti avoinna myös lauan- autoon lastattuna 22 euroa kuutiolta ten käyttöön. Multaa voi ostaa Alakor- taina 2.6. kello 9-14. Myyjän/lastaajan lisättynä kuljetuskustannuksilla. Lisä- kalon jäteasemalta Betonitien päästä, puhelinnumero on 044 962 6542. tietoja asiasta antaa Jani Rantakangas paikalla opastus oikeaan paikkaan. Biomultaa saa peräkärrykuorman puhelin 040 726 6891. Biomultaa myydään maanantaisin 16,50 eurolla, kuorma-autoon lastattu- kello 8-18, tiistaisin kello 8-17, keski- na hinta 16,50 euroa kuutiolta + kulje-

Moottoripyörille ilmainen pysäköinti Rovakadulla välille Pekankatu – Toripuistikko Ylilääkäri Miia Palo palkittiin ruusunpäivänä ruusukimpulla. Rovaniemen kaupun- kaupungeissa, kuten Oulussa, Rovaniemen kaupun- että palvelukeskuksessa ki ottaa käyttöön tulevana Jyväskylässä, Tam- gin sosiaali- ja terveyspal- kehitetään ja käytetään kesäkautena vain moottori- pereella, Turussa velujen tuotanto-osaston osallisuuteen ja kuulluksi pyörille tarkoitetun ilmaisen ja Helsingissä. palvelupäällikkö, ylilää- tulemisen kokemukseen pysäköinnin Rovakadulla käri Miia Palo palkit- perustuvia dialogisia työ- välille Pekankatu – Toripuis- tiin 4.5. Ruusun päivänä tapoja, kiitteli Korkalo- tikko. Pysäköinti on sallittu upealla ruusukimpul- vaaran peruskoulun reh- kadun ja kevyen liikenteen la. Palkinnon luovutta- tori Heikki Ervast Miia väylän välisellä kivetyllä nut ”Varhaisen avoimen Palon toimintaa. välikaistalla. yhteistyön”-seurantaryh- Vastaavia moottoripyörä- mä halusi ruusukimpulla parkkeja on Suomessa käy- kiittää Paloa hänen an- tössä ainakin suuremmissa siokkaasta työstään asian eteenpäin viemisestä Ter- veyspalvelukeskuksen toiminnassa. - Miia Palo on sekä VÄLIJOKI - HAUKITAIPALEEN KYLIEN KESÄTAPAHTUMA määrällisesti että laadul- Välijoki - Haukitaipaleen kylien 14. Juhlan ohjelmassa hevosajelua, nokipannukahvit ja makkarat. lisesti huolehtinut siitä, kesäjuhla järjestetään Välijoen kou- leikkimielisiä pelejä lapsille ja lap- Tule mukaan tapaamaan ystäviä lulla Kuutostie 10:ssä 17.6. klo 11 - senmielisille. Kyläyhdistys tarjoaa ja muita kyläläisiä!

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 18 VAPAA-AIKA

SIMEROCK ELOKUUSSA OUNASPAVILJONGILLA

Nuorten Rovaniemellä useana Festivaalin pitopaikkana Petri Nygård ja . kesänä suuren yleisöjou- toimii tänä kesänä Ounas- Omaa 10-vuotista - kon kerännyt rockfestivaali paviljonki. Tänä vuonna taan festivaalissa juhlistaa Simerock järjestetään tule- 10-vuotista taivaltaan juh- myös Mr. Lordi yhtyeineen oma sivu van elokuun 10. - 11. päi- livan rockfestivaalin lavalle ja kuoroineen. vä vuoden tauon jälkeen. nousevat mm. Jukka Poika, Monden nuorisotilalla monenlaisia tapahtumia KUVAT: SUVI KOUKKULA Monden nuorisotila on siin asioihin. Tapahtumia palvellut rovaniemeläisiä järjestetään eri ikä- ja koh- nuoria yli kahden vuosi- deryhmille sekä erilaisten kymmenen ajan nuorisoti- teemojen mukaan. Monden lana sekä nuorten tapahtu- nuorisotila toimii pääkal- mien järjestämispaikkana. lopaikkana tapahtumien Nuorisotila toimi aikoinaan järjestämiseen. Monitori-nimellä, jolloin Monden nuorisoti- talo toimi järjestötalona ja laa vuokrataan myös jär- nuorisokahvilana, kertoo jestöille, yhdistyksille ja Nella Lehtosalo Rovanie- avoimille ryhmille mm. men nuorisopalveluiden kerhotoimintaan, kurs- esimies. si-/koulutustoimintaan, Nuorisopalvelut järjes- näyttelyjen ja messujen pi- tää nuorille erilaisia vaih- tämiseen sekä yleisötilai- tuvia tapahtumia, joiden suuksiin. Tilavarauksista suunnittelussa kuunnellaan ja hinnoista voi ottaa roh- nuorten ideoita ja vinkke- keasti yhteyttä tilan nuo- jä sekä reagoidaan vallalla riso-ohjaajiin, jotka räätä- oleviin nuorisokulttuurin löivät tilaisuuteen sopivan muutoksiin ja ajankohtai- tilapaketin.

Monden nuorisotila facebookissa: http://fi-fi.facebook.com/pages/Monden nuorisotila/160973963958240 netissä: www.rovaniemi.fi/nuti Monden nuorisotila on palvellut rovaniemeläisiä nuoria jo yli kahden vuosikymmenen ajan nuorisotilana.

Slavetradelle Simerockin bändikisan voitto Simerockin ja Rovanie- 2. Milloin bändi on perus- täin hyvän laulajan ja tiesin meläinen Heavy Rock-bän- tyjä esikuvia, jotka ovat Simerock -bändikisassa. men nuorisopalveluiden jo tettu? serkkupoikani Teemu Huh- di, joka soittaa vanhemman vaikuttaneet teidän mu- perinteeksi muodostunut Slavetrade on vielä mel- talan (ex. Crushing Circle) koulukunnan bändien in- siikkityyliinne? 8. Olette soittaneet Monden bändikisa käytiin nuorisotila ko nuori bändi ja se onkin sellaiseksi. Tämä tulikin in- noittamana tiukkaakin tiu- Musiikkiimme ovat vai- nuorisotilalla järjestettävis- Mondella toukokuun puo- perustettu vasta 2011 syys- nolla mukaan haluten olla kempaa rokkia. Tässä bän- kuttaneet useat -70 -80 -lu- sä bänditapahtumissa? Mil- livälissä. Kisaan osallistui kuussa, mutta bändin jä- juuri sellaisessa bändissä dissä ei ole tilaa hiuslakalle vun rockmusiikin nimet sekä lainen paikka Monde on kaikkiaan 14 bändiä. Lauan- senet ovat soittaneet useis- kuin Slavetrade. Rumpaliksi tai silmämeikille, vaan nii- pari tuoreempaakin bändiä. mielestänne soittaa? tain finaalissa esiintyi seitse- sa eri kokoonpanoissa Esikuviksemme mainit- Monde on keikkapaik- män perjantailta jatkoon sel- useita vuosia alakoulu- takoon ainakin Motör- kana yleisesti ottaen erittäin vinnyttä yhtyettä. ikäisistä lähtien. head, Accept, ACDC, nautinnollinen ja Monden Finaalin voiton vei hard Metallica, Dio, Airbour- lauteille on aina ilo palata rockia soittava rovanieme- 3. Miten päädyit- ne, Foo Fighters ... uudestaan ja uudestaan. La- läinen Slavetrade, jonka te tähän kokoon- va on hyvän kokoinen sekä rankkasivat ykköseksi niin panoon? Onko 6. Oletteko julkaisseet sopivan korkealla, valot ovat kisan tuomaristo, jossa istui teillä on ollut muita ko- levy(j)ä tai tulossa jul- hienot, porukkaa on aina tar- mm. Mr. Lordi, sekä myös koonpanoja? kaisemaan lähiaikoina? peeksi ja tunnelma on muu- tapahtuman yleisö. Kisan Slavetrade sai alkun- Slavetraden ensim- tenkin katossa. voittajalle on luvassa keik- sa, kun soitin Josse Kar- mäinen EP nimeltään ka elokuussa järjestettäväl- jalaisen kanssa Third Join The Revolution jul- 9. Järjestetäänkö mielestän- lä Simerock –festivaalilla. Shadow -nimisessä kaistaan 2012 toukokuun ne Rovaniemellä riittävästi Seuraavassa Slavetraden -yhtyeessä, aikana. bändeille mahdollisuuk- haastattelu. vaikka itse kuuntelim- sia päästä soittamaan eri me klassisempaa rockia. 7. Oletteko tehneet keik- tapahtumissa? 1. Bändin jäsenien nimet ja Thrash metal ei tuntunut värvättiin Muusikoiden.net den sijaan Slavetrade on koja? Jos, niin missä? Aikaisempina vuosina soitin? enää omalta musiikkityylil- -sivuston kautta rovaniemen erittäin hikinen sekä mu- Tässä kokoonpanossa näitä tapahtumia on ollut Jesperi Mommo - tä joten lakkautin yhtyeen Rantavitikan ammattikou- siikillisesti nautinnollinen bändi on soittanut vasta hy- harmittavan vähän, mutta Kitara & Taustalaulu ja aloimme Jossen kanssa lun musiikkiryhmän pitkäai- paketti riffittelyntäyteisiä vin vähän keikkoja, buukat- viime aikoina ihmiset ovat Teemu Huhtala - kasaamaan uutta bändiä, kainen rumpuvirtuoosi Vesa biisejä laulettuna kovaa ja tuna niitä on tällä hetkellä aktivoituneet ja alkaneet Laulu joka tulisi soittamaan hie- Kuusijärvi. korkealta. Yksinkertainen on useita. Olemme soittaneet pystyttämään jos minkälais- Josse Karjalainen - man suoraviivaisempaa se- kaunista, kun sen tekee huo- nuorten yökahvila Katuta- ta nuorten musiikkitapahtu- Basso kä menevämpää musiikkia 4. Miten kuvailisitte mu- lella ja asenteella. solla, Rovaniemen Gran- maa jotka ovat olleet toinen Vesa Kuusijärvi - kuin Third Shadow. Hyvä siikkityyliänne? dessa, Mondella, Kosken- toistaan upeampia. Rummut rockbändi tarvitsee aina erit- Slavetrade on Rovanie- 5. Onko teillä jotain tiet- kylä-Rock -tapahtumassa ja

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi VAPAA-AIKA 19

KUVAT: ARTO LIITI

Särestöniemi-kokoelma esillä Korundissa

Kirsi ja Keio Eerikäi- Rovaniemen taidemuseo niemestä tulee yksi Suomen materiaaleineen. sen taidesäätiö Helsingistä on toteuttanut kokoelman tunnetuimmista taiteilijois- - Luontoa kuvaaviin on deponoinut eli lainan- teoksista näyttelyn nimel- ta, vaikka taidepiirit vierok- teoksiin Särestöniemi loi nut Reidar Särestöniemen tään ”Harvoin lempeä tuuli ihan oman tekniikkansa, (1925 – 1981) teoskokoel- puhaltaa arktisille jängille” Erityisen mie- jolla hän väriä eri tavoin ku- man Rovaniemen kaupun- Näyttelyssä esitellään lähes lenkiintoisia ovat routtamalla sai aikaan sam- gille taidemuseon hallin- kaikki kokoelman teokset. maloitunutta kiven pintaa taan viideksi vuodeksi. - Erityisen mielenkiintoi- Reidarin harvem- muistuttavan kuvioinnin. Kokoelmaan kuuluu 194 sia ovat Reidarin harvem- min nähdyt alku- Myöhemmissä henkilöku- teosta taiteilijan tuotan- min nähdyt alkukauden kauden piirustuk- vissa taiteilija kuvaa omia non alkuajoilta viimeisiin piirustukset ja maalaukset set ja maalaukset kasvojaan erilaisten symbo- elinvuosiin. 1940- ja 50- luvuilta. Niissä lien ympäröimänä, sarvet Toimitusjohtaja Keio Ee- yleisimmät kuvauskohteet 1940- ja 50- luvuil- päässä, viulu sylissä tai ra- rikäinen oli elämänsä ai- ovat kotiseutu ja pihapii- ta. kastajan syleilyssä, Hilkka kana erittäin kiinnostunut ri eläimineen ja myös ku- Liikkanen opastaa. kuvataiteesta. Hän kerä- bistiset mallimaalaukset suivatkin epärealistisena pi- Näyttelyn yhteydessä si laajan taidekokoelman, kertovat taiteilijan opiske- dettyä väri-ilottelua. julkaistaan kokoelmasta mutta Reidar Särestönie- luaikojen vaikutteista, mu- - Silti juuri näistä 1970- ja kirja, jossa runsaan kuvas- men taide oli hänen suuri seotoimenjohtaja Hilkka -80 -luvun teoksista, joissa ton lisäksi kerrotaan uusia intohimonsa. Vuonna 2006 Liikkanen kertoo. osana sommitelmaa koko tulkintoja Särestöniemen perustettiin säätiö juuri tä- Vähitellen kuvauskoh- kuva-alan poikki kulkee taiteesta. Kirja on toteutet- män kokoelman ympäril- teiksi tulevat myyttiset taiteilijan nimikirjoitus, lah- tu yhdessä Lapin yliopis- le ja se haluttiin sijoittaa hahmot; lentävät ja kuuhul- jakas ja monipuolinen tai- ton taiteiden tiedekunnan johonkin pohjoiseen mu- lut porot, kävelevät kalat, teilija parhaiten tunnetaan, kanssa. seoon määräajaksi. Rova- varvulla soittavat ilvekset, Liikkanen toteaa. Näyttely on esillä Ko- niemellä kokoelma tukee silmän muotoiset riekot ja Kirsi ja Keio Eerikäisen rundissa 26.5. – 25.11.2012. hienosti Reidar Särestö- taivaan jaarat. Värit voi- säätiön Reidar-kokoelma Kevättalvella 2013 näyttely niemen kotimuseossa Kit- mistuvat ja maalikerrokset on varsin kattava kokonai- siirtyy Turun taidemuseoon Reidar Särestöniemen värikylläiset teokset ihastuttavat Rova- tilän Kaukosessa olevaa alkavat saada reliefimäistä suus taiteilijan tuotannos- ja myöhemmin todennäköi- niemen taidemuseon vierailijoita marraskuuhun saakka. taidekokoelmaa. pintastruktuuria. Särestö- ta erilaisine tyyleineen ja sesti Oulun taidemuseoon.

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi 20 VAPAA-AIKA

Jutajaisiin vieraita Rovaniemellä voi opiskella ystävyyskaupunki Alanyasta taidetta laajasti ja pitkäjänteisesti

Gardin luettelee vieraiden Taiteen perusopetus on Rovaniemen kuvatai- tanssiryhmät. Syksyllä ohjelmaa. tavoitteellista tasolta toi- dekoulun valintapäivä on 2012 uutuutena aloittavat selle etenevää ensisijaisesti ti 29.5.2012. Kouluun ote- väritanssiryhmät, jotka to- Laadukas konsertti lapsille ja nuorille järjes- taan uusia oppilaita seu- teutetaan yhteistyössä Ro- Korundissa tettävää eri taiteidenalojen raavasti: Perusopetus 1 vaniemen kuvataidekou- Alanyan kaupunki tar- opetusta, joka samalla an- ryhmiin vuosina 2005 ja lun kanssa. joaa ystävyyskaupunkin- taa oppilaalle valmiuksia 2004 syntyneitä, esikoulu- Uusien oppilaiden il- sa Rovaniemen asukkaille ilmaista itseään ja hakeu- ikäisille on oma ryhmänsä moittautuminen 15.6.2012 ilmaisen konsertin Korun- tua asianomaisen taiteen- ja 10 – 11 ikäisille on myös saakka ja 1.8.2012 lähtien dissa keskiviikkona 27.6. alan ammatilliseen ja kor- osoitteeseen lapin.balet- klo 18 alkaen teemalla kea-asteen koulutukseen. [email protected]. Sivus- ”Turkin tuulia”. Konsertis- Rovaniemellä laajan oppi- tolla www.lboinfo.tarinoi. sa esiintyvät musiikin ih- määrän mukaista taiteen fi on nähtävissä mm. yh- melapseksi aikoinaan kut- perusopetusta antaa kolme teystiedot, lukujärjestys ja suttu pianisti Burcin Buke oppilaitosta; Rovaniemen oppilasmaksuhinnasto. yhdessä monissa tähtiroo- kuvataidekoulu, Lapin Lapin musiikkiopis- leissa maailmalla nähdyn balettiopisto sekä Lapin tossa oppilas saa hyvät sopraano Feryal Turkog- musiikkiopisto. edellytyk- lun kanssa. Rovaniemen set musiikin - Luvassa on erittäin ta- kuvataidekou- harrastami- sokas konsertti, jonka viih- lussa oppilaalla seen ja halu- teellinen ohjelmisto koos- on mahdollisuus tessaan myös Korundissa esiintyvät musiikin ihmelapseksi aikoinaan tuu tunnetuista musikaali-, opiskella kuvatai- alan ammattiopin- kutsuttu pianisti Burcin Buke yhdessä monissa tähtirooleissa operetti- ja oopperasävel- detta ja sen eri tekniikoita toihin. Opintoihin sisältyy maailmalla nähdyn sopraano Feryal Turkoglun kanssa. lyksistä. Vaikka konsertti pitkäjänteisesti oman va- pääinstrumentti, yhteis- pidetään Korundissa par- linnan ja taipumuksen musisointi ja teoria-aineet. Marraskuusta 2008 as- Alanyasta Jutajaisiin haaseen kesäaikaan, täytyy mukaan. Koulussa voi Opetus painottuu klassi- ti Rovaniemen ystävyys- saapuvassa joukossa on toivoa että rovaniemeläiset opiskella kaikkien pe- seen musiikkiin. kaupunkina ollut Turkin taiteilijoita, käsityöläisiä, löytävät tiensä tähän huip- rinteisten tekniikoiden Musiikkiopiston ha- Alanya esittäytyy tämän esiintyjiä sekä kaupungin pulaadukkaaseen konsert- lisäksi mm. digitaalista kulomakkeita saa opiston vuoden Jutajaisissa laajal- edustajia. Myös turkkilai- tiin, jota pääsee kuunte- valokuvausta, videoku- kansliasta (Maakuntaka- la rintamalla. Rovaniemen sia tanssi- ja musiikkiryh- lemaan ilmaiseksi, Tuula vausta, animaatiota ja tu 3–5, 2. krs) tai verkko- tapaan matkailusta elävä miä esiintyy Jutajaisissa. Rintala-Gardin toivoo. vaikkapa lumenveistoa. sivuilta www.rovaniemi. Alanya tuo Jutajaisiin de- - Lappia-talolle kootaan Liput Korundissa pi- Opetuksessa painottuu oppilas- fi/musiikkiopisto. Loma- legaation, jossa on hieman alanyalaisten käsityöläis- dettävään konserttiin ovat paikallisuus sekä muiden paikkoja. ke palautetaan kansliaan, reilut 50 henkeä. ten silkki- ja valokuva- noudettavissa joko kau- taiteenalojen kanssa teh- Lapin balettiopiston jolloin myös maksetaan - Kyseessä on vastavie- näyttely, joka on avoinna pungintalolta palvelupiste tävä yhteistyö että tutus- opetuksessa noudatetaan koemaksu 10 € ja saadaan railu, Rovaniemi esittäy- keskiviikosta 27.6 lauan- Osviitasta tai Rovaniemen tuminen nyky- ja ympäris- tanssin perusopetuksen koeaika joko tiistaille 29.5. tyi vuosi sitten Alanyan taihin 30.6. kello 12-16 päi- matkailuneuvonnasta Lor- tötaiteen uusiin ilmiöihin. opetussuunnitelmaa ja tai keskiviikolle 30.5. Va- kulttuuri- ja matkailufes- vittäin. Lordin aukiolla din aukion laidalta maa- Koulussa on myös erityi- opintoja voi suorittaa sekä lintakokeessa tutkitaan tivaaleilla ja esitimme vas- alanyalaisilla on käytös- nantaista 28.5. lähtien. sesti pojille suunnattuja laajassa että yleisessä op- korvan tarkkuutta, mu- tavierailukutsun heille. sään kuusi mökkiä, joissa ryhmiä. pimäärässä. Opetusaineita siikillista muistia ja hah- Vierailu sopi oikein hyvin esitellään käsitöitä, lasin- Opetus koulussa tapah- ovat lastentanssi, klassi- motuskykyä sekä fyysistä ohjelmallisestikin Juta- puhaltajat esittelevät työ- Lisää Jutajaisten laajasta tuu iltapäivisin ja iltaisin nen baletti, nykytanssi ja soveltuvuutta haluttuun jaisten yhteyteen, Rova- tään, saadaan turkkilaisia ohjelmatarjonnasta: koulupäivän jälkeen. Lisää flamenco. Tanssitunteja on instrumenttiin. niemen matkailupäällik- maistiaisia sekä myynnis- tietoa löydät www-sivuil- eri-ikäisille tanssinharras- kö Tuula Rintala-Gardin sä on pieniä turkkilaisia www.jutajaiset.fi tamme: www.rovaniemi. tajille, lapsille, nuorille ja Anita Lallo kertoo. tuotteita, Tuula Rintala- fi/kuvataidekoulu. aikuisille. Pojille on omat

KUVA: TIMO TÖRMÄNEN Liikuntaseminaari kokosi Rovaniemen urheiluväen

Rovaniemen kaupungin kimäärään oikein tyyty- set Eero Hietanen, Reijo liikuntapalvelut on aiempi- väisiä, tosin lisääkin väkeä Jylhä ja Jouko Lukkarila. na vuosina järjestänyt kau- olisi tilaisuuteen mahtunut. - Osallistujat tekivät töitä pungin urheiluseurojen vä- Yhdessähän seuraväki on innokkaasti ja hyviä ajatuk- elle seurainfo-tilaisuuden, vahvempi ja tärkeä sanoma sia siellä heiteltiin ilmaan. joka on ollut enemmän tie- leviää laajemmalle, Rova- Mitään tarkkaa konkretiaa dottava ja ohjeistava kuin niemen kaupungin liikun- ei saatu tuloksiksi, mutta tulevaisuuteen kurkottava. tapalveluiden palvelupääl- selvästi tuli ilmi että urhei- Tänä vuonna tilaisuuden likkö Tapio Pahtaja toteaa. luväen tulee jatkossa puhal- nimeksi muutettiin Liikun- Tilaisuudessa käsiteltiin taa vahvasti yhteen hiileen, taseminaari ja sen ohjel- lyhyesti liikuntapalvelui- jotta asiat menevät eteen- maa uudistettiin sekä mo- den ajankohtaisia asioita ja päin, Pahtaja kertoo. nipuolistettiin. Uudistettu paremmin keskityttiin miet- Tilaisuuden osanottajien tilaisuus saikin rovanieme- timään millainen urheilu- kasvoista näki, että Liikun- Rovaniemen kaupungin liikuntapalveluiden ensimmäistä kertaa järjestämä Liikuntaseminaari läiseltä urheiluseuraväeltä kaupunki Rovaniemi voisi taseminaari oli kiinnostava keräsi paikalle mukavan määrän rovaniemeläisten urheiluseurojen edustajia. hyvän vastaanoton, paikalle parhaimmillaan olla vuon- ja onnistunut tilaisuus. oli kokoontunut yli 60 kau- na 2015. Tähän ryhmätöinä - Kyllä sen tilaisuuden näyttää siltä, ettei vanha- seuraväelle ensi vuonnakin. meille tuli, kun heti ensim- pungin eri urheiluseurojen toteutettuun osuuteen alus- tunnelmasta aisti, että tilai- muotoiseen seurainfo-tilai- - Ensi vuonna järjestäm- mäinen kerta onnistui näin edustajaa paristakymme- tuksen ja tehtävät antoivat suus oli onnistunut. Myös suuteen ole paluuta, tuumii me Liikuntaseminaarin uu- hyvin, palvelupäällikkö Ta- nestä eri seurasta. paikkakunnalla toimivat saatu palaute on ollut yk- Tapio Pahtaja ja lupaa sa- delleen jollain toisella tee- pio Pahtaja naurahtaa. - Kyllä me olemme vä- valmennuksen ammattilai- sinomaan positiivista, joten mantyyppisen tilaisuuden malla. Paineita tässä tosin

Rovaniemen kaupungin tiedotuslehti www.rovaniemi.fi