Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Etelä-Savo Tiedote 3/2017

LAPE muutosohjelman kesäterveiset

Kesälomat ovat parhaillaan käynnissä tai osa niitä aloittelemassa. Olemme koonneet tähän tiedostoon yhteenvetoa LAPEen liittyvistä teemoista ja tulevista aikatauluista, niin voitte katsoa teitä koskevat kehittämistapaamiset ja kalanteroida niitä.

Maakunnallinen LAPE-työryhmä ja LAPE Etelä-Savo hankkeen ohjausryhmä

Maakunnallinen LAPE-työryhmä pidetään maanantaina 18.9.2017 klo 10–12 ja hankkeen ohjausryhmä samana päivänä 18.9. klo 13–15. Kokous pidetään Juvalla. Tarkempi kokouspaikka ja asialista lähetetään lähempänä kokousta.

Kuntien LAPE-työryhmät

Syksyn LAPE-työryhmien kokoontumisajankohdat tulee sopia heti elokuun alussa. Työryhmissä jatketaan lähipalveluiden kokonaisuuden ja perhekeskustoimintamallin työstämistä. Syksyllä on tavoitteena vierailla jokaisen kunnan valtuustoissa tai lautakunnassa. Vierailun toteuttaa muutosagentti yhdessä LAPE-työryhmässä sovitun henkilön kanssa. Muutosagentti voi tarvittaessa hoitaa LAPE esittelyn yksin. Näiden aikataulujen sopimiseksi olen yhteyshenkilöihin yhteydessä heti elokuun alussa.

Kuntien LAPE-työryhmien vertaiskehittämispajat

Syksyllä 2017 järjestetään kolmen kunnan kokoonpanoilla vertaiskehittämistyöpajat. Tarkoituksena on tutustua toistemme palvelukokonaisuuksiin ja avata yhteisiä näkemyksiä tulevasta maakunnallisesta sotesta ja sen yhdyspinnoista kunnan palveluihin. Tärkeitä teemoja tapaamisessa ovat perhekeskusverkosto, palveluiden integrointi ja erityis- ja vaativamman tason palvelukokonaisuus. Työpajat on alustavasti suunniteltu pidettäväksi viikoilla 40–44 ja niiden tarkemmat aikataulut ja kokoontumispaikat ilmoitetaan heti elokuun alussa.

Vertaistyöpajat pidetään seuraavien kolmen kunnan kesken - Hirvensalmi - - - Mäntyharju - - - Pieksämäki -

Hankkeen teema-/ kehittäjäryhmät

Hankkeen kehittämistyössä on päästy hyvään vauhtiin ja eri kehittämiskokonaisuuksien ympärille on koottu ja kootaan teema- ja kehittäjäryhmiä. Ne ovat kaikille teemaan liittyvästä kehittämisestä ja oman osaamisen lisäämisestä kiinnostuneille. Työryhmiin toivotaan monialaista osaamista eri ammattilaisista niin julkiselta, järjestöjen, seurakuntien kuin yksityisen puolelta. Perheitä kutsutaan myös mukaan, joko yhteiseen kehittäjäryhmään tai rinnalla toimivaan perheiden ryhmään. Näiden lisäksi kuullaan lapsia ja nuoria mahdollisimman laajasti. Tule siis itse mukaan tai pyydä sinulle tuttua perhettä mukaan kehittämistyöhön!

Ensimmäisenä teemaryhmistä ovat käynnistyneet seuraavat ryhmät Varhaisen tuen teemaryhmä Tässä ryhmässä kokeillaan ja sovitaan varhaisen tuen työskentelymuotoja, jotka tulevat osaksi perhekeskustoimintaa. Ryhmässä käsitellään myös vanhemmuuden ja parisuhteen tuen muotoja. Tällä hetkellä ryhmään on ilmoittautunut 12 henkilöä ja ryhmän ensimmäinen kokoontuminen pidetään 17.8. klo 13–15. Mukaan ryhmään toivottaisiin erityisesti koulun, sosiaalipuolen ja pienemmissä kunnissa työskentelevien edustusta. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Lisätietoa kokonaisuudesta [email protected] tai [email protected].

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli http://www.essote.fi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Etelä-Savo Tiedote 3/2017

Eropalveluiden teemaryhmä Eropalveluiden kehittämiseen liittyen ammattilaisten työrukkasryhmät toimivat Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Näiden lisäksi on oma eroauttamisen teemaryhmä, joka on avoin kaikille eron kokeneille. Nämä ryhmät käyvät kehittämistyössä vuoropuhelua. Lisäksi teema-alueella järjestetään koulutusta. Lisätietoa kokonaisuudesta [email protected].

Tulossa olevia ryhmiä Perhetyön ryhmä, varhaiskasvatuksen ja koulun teemaryhmät, nuorten kehittäjä- ja vaikuttajaryhmä

Muut LAPE- asiat

LAPEssa kartoitetaan vanhemmuuden ja parisuhteen sekä erotilanteissa tukemisen käytäntöjä Etelä-Savon maakunnassa. Kysely on kohdennettu lapsiperheiden parissa työskenteleville aikuisille. Kyselyyn voit vastata oheisesta linkistä www.webropolsurveys.com/S/84A292495F47B152.par. Vastaaminen vie aikaa 5-10 minuuttia. Kyselyn yhteyshenkilö [email protected]. Perheille suunnattu kysely toteutetaan syksyllä.

LAPE-piste on Hulivilikarnevaaleilla Naisvuoren toimintapäivässä 17.7.

Syksyllä käynnistyvät erityis- ja vaativamman tason Etelä-Savolaisen systeemisen lastensuojelun sekä lasta- toimintamallin pilotoinnit. Lisätietoa [email protected], 040 359 7231.

Syksyllä käynnistyvät vertaissovittelukoulutus ja lapset puheeksi-koulutukset Pieksämäellä ja Mikkelissä. Lisätietoja Pieksämäellä [email protected] ja Mikkelissä [email protected].

Lasten ja perheiden mittarit

THL lähettää 15.8. alkavalla viikolla maakuntiin kommentoitavaksi kansalliset lasten ja perheiden hyvinvointimittarit. Muutosagentti välittää kommenttipyynnön maakuntiin LAPE-työryhmien yhteyshenkilöiden kautta. Kommentteja toivotaan syyskuun alkuun mennessä.

Tutustumiskäynnit perhekeskuksiin

LAPE Etelä-Savo järjestää vierailun Heinolan perhekeskukseen 29.8.2017. Mukaan matkalle toivotaan edustajaa kuntanne LAPE-työryhmästä ja matalan kynnyksen kehittäjäryhmissä olevia ja perhekeskustoiminnan kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Pyrimme järjestämään Mikkeli-Heinola välille bussikyydityksen. Ilmoittautumiset [email protected]. Mukaan matkalle mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Toinen perhekeskustutustuminen järjestetään Pieksämäelle perheiden taloon 18.9. Tutustumisen lisäksi päivässä pidetään yhteinen perhekeskustyöpajatyöskentely. Kaikki halukkaat voivat osallistua. Tarkempi aikataulu lähetetään lähempänä. Ilmoittautumiset [email protected].

”Lapetetaan” yhdessä

16.8.2017, Mikkeli Näyttöön perustuvien menetelmien maakuntatapaaminen Sovitaan maakuntatason ja valtakunnan yhteistyötä mm. lapset puheeksi, MDFT - työmenetelmien koulutuksessa. Paikalla mielenterveysseura kasvin tuki-hanke ja maakunnan sote ja sivi johtajia ja esimiehiä. kokoontuminen on Mikkelin keskussairaalassa, kokoushuone Lumme 2

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli http://www.essote.fi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Etelä-Savo Tiedote 3/2017

17.8.2017, Mikkeli Varhaisen tuen kehittäjäryhmän ensimmäinen kokoontuminen. Ilmoittautumiset ryhmään mukaan [email protected]

5.9.2017, Mikkeli, Mikael Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros, STM ja maakunnan toimijat järjestävät yhdessä. Tilaisuus tarkoitettu kaikille terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille toimijoille. Aikataulu ja sisältöjä oheisesta linkistä http://alueuudistus.fi/hyvinvoinnin-edistamisen-aluekierros

6.9.2017, Siilinjärvi Yhteinen perhe -kohti monitoimijaista perhetyötä. Lastensuojelun perhetyön ja kuntoutuksen yhteiskehittämispäivä. Osa päivästä myös etäyhteyden avulla seurattavissa. Ison alueen maakuntien ja THL: n yhteinen kehittämispäivä.

21.–22.9.2017 , Helsinki LAPE-päivät Ensimmäinen päivä yleisempää osiota ja toisena teemakohtaisia kehittämispajoja. Lisää valtakunnallisia LAPE tapahtumia löytyy oheisesta linkistä THL/ LAPE tapahtumat 2017

27.9.2017, Juva Etelä-Savon maakunnan alueen sote-johtajien ja sivistystoimen johtajien yhteistapaaminen, teemana yhteen sovittava johtaminen ja sivi-sote yhteistyö

11.10.2017, Mikkeli Viola ry Eroneuvo menetelmäkoulutus käynnistyy Violassa. Ilmoittautumiset ja lisätietoa [email protected]

Lape toimii kesälläkin. Seuraa lapetusta www.facebook.com/lapees/

Iso kiitos kaikille LAPEn työssä mukana olleille antoisasta keväästä sekä aurinkoista ja levollista kesää meille kaikille!

Katja Saukkonen, muutosagentti ja Mari Tuomainen, hankepäällikkö

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli http://www.essote.fi