SAUVON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sakari Kielosto, Tapio Toivonen Ja Arto Pullinen
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2021 02 SAUVON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sakari Kielosto, Tapio Toivonen ja Arto Pullinen 104312 202103 202106 LITTOINEN PAIMIO KEVOLA 104311 202102 202105 KUUSISTO SAUVO PÖYLÄ 104310 202101 202104 PARGAS KARUNA ANGELNIEMI Espoo 2008 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä . Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2 - 3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jää- kausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihet- ta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeis- tä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreeni- muodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2 - 3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pie- nimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pin- ta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuo- lelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kul- jetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavut- ti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella. SAUVON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Sakari Kielosto) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 4 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Tapio Toivonen) 5 Turvekerrostumat 5 Liejukerrostumat 5 POHJAVESI (Arto Pullinen) 6 Pohjaveden esiintyminen 6 Pohjaveden laatu 6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 7 KIRJALLISUUTTA 7 © Geologian tutkimuskeskus 2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Sakari Kielosto) Sauvon kartta-alue sijaitsee Varsinais-Suomessa, Sauvon ja Piikkiön kunnissa sekä Paimion ja Paraisten kaupungeissa, 10 - 20 km Turusta kaakkoon ja Kolmannen Salpausselän reunamuodostumavyöhykkeestä noin 20 km luoteeseen. Alue on karttakuvaltaan mosaiikki- maisen vaihtelevaa. Lähes yhtä paljon on laajoja peltoalueita, jotka sijaitsevat hienorakeisten maalajien alueilla, kuin kallio- ja moreenivoittoisten mäkisten metsäseutujen saarekkeitakin. Alueen ylimmät paikat, jotka ovat noin 80 metriä merenpinnan yläpuolella, ovat koillisessa Kivimäellä (noin 85 m mpy) ja Louruvuorella (noin 83 m mpy). Alin paikka on meren pinta, Paimionselkä. Paikalliset korkeuserot ovat yleensä 40 - 60 m. Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Sa tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m saven päällä. ha % Ka Kallio 4057 41,3 Mr Hiekkamoreeni 950 9,7 MrM Moreenimuodostuma, hiekkamoreenia 11 0,1 RMrM Reunamuodostuma, hiekkamoreenivaltainen 1 0,0 Hk Hiekka 214 2,2 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju), hiekkavaltainen 143 1,5 RHkM Reunamuodostuma, hiekkavaltainen 9 0,1 Ht Karkea hieta 27 0,3 HHt Hieno hieta 12 0,1 Hs Hiesu 2 0,0 Sa Savi 2880 29,3 Ht/Sa 20 0,2 Ct/Sa 2 0,0 LjSa Liejusavi 1397 14,2 Lj/LjSa 73 0,7 Lj Lieju 16 0,2 Ct Saraturve 2 0,0 St Rahkaturve 9 0,1 Tä Täytemaa 5 0,1 Maa-aluetta 9 832 100,0 Vettä 2 963 Kartta-alueen pinta-ala 12 795 Mannerjäätikön virtaussuunta on alueelta tehtyjen uurrehavaintojen mukaan ollut luo- teesta, yleisimmin suunnasta 325 - 335 °, ääriarvot 325 - 355 °. Kartta-alueen koillisosasta on tavattu ristiuurteet, joissa suunta 355 ° on vanhempi kuin 345 °. Kartta-alue vapautui nykykäsityksen mukaan mannerjäätiköstä vajaat 11 300 vuotta sit- ten ja jäi muinaisen Itämeren Yoldiamerivaiheen peittämäksi (Yoldiameri 11 590 – 10 800 vuotta sitten). Ensimmäiset merestä nousseet maa-alueet paljastuivat Ancylusjärvivaiheen alussa (Ancylusjärvi 10 800 – 9 000 v.s.). Litorinamerivaiheen aikana (alkaen 9 000 v.s.) maan kohoaminen merestä on ollut suhteellisen hidasta. Litorinamerivaiheen alun rantapinta on Sauvon kartta-alueella 47 - 48 m mpy. Näin ollen Litorinameri on yleisesti ottaen peittänyt kaikki laajat peltoalueet ja ulottunut metsäisten kallio-moreenimäkien ylärinteille saakka. Ny- kyinen maankohoaminen on noin 4 mm vuodessa. 3 N N N N N N N N Kuva 1. Geologian tutkimuskeskuksen maaperätietokannassa olevat uurteet on merkitty nuolel- la, maanäytepisteet vinoristillä, tärykairauspisteet avoimella ympyrällä ja painokairauspisteet puoliksi tummennetulla ympyrällä (karttalehti 2021 02). KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kartta-alueen maa-alasta on avokalliota tai ohuesti (alle 1 m) moreenin peittämää kal- liota runsaat 41 %. Kartta-alue on kallioperältään valtaosin mikrokliinigraniittia. Sauvon kir- kon pohjois- ja kaakkoispuolella on pienet kvartsi- ja granodioriittialueet. Tuomaalan – Laut- kankareen sekä Paimionlahden - Hiirsalmen seudulla on kapeita kiillegneissivyöhykkeitä. Kallioperän pinnanmuodot ovat yleensä melko jyrkkäpiirteisiä. Useimmat kartta-alueen kohomuodot ovat avokalliota. Kallioalueiden lakiosat ovat huuhtoutuneet paljaaksi pääasiassa muinaisen Itämeren Ancylusjärvivaiheen aikana ja alemmat korkeusvyöhykkeet Litoriname- rivaiheen aikana. Kallioperä on monien murrosvyöhykkeiden pirstoma. Niissä kallioperä on yleensä ympäristöään rikkonaisempaa. Heikkousvyöhykkeet ilmenevät muun muassa pelto- ja vesistökuvioiden suuntautuneisuutena. Karttakuvasta erottuu selvimpänä lounas-koillissuunta. Esimerkiksi Paimionlahden suunnassa on laaja kallioperän murrosvyöhyke. Saman suuntaisia murrosvyöhykkeitä on Sauvon alueella, muun muassa Sauvonjoen ja Vallerinnanojan kohdal- la. Manneräätikön sulamisvaiheessa Kattilamäen kallioalueelle on kovertunut kaksi pata- maista hiidenkirnua. 4 Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin moreenin kerrostumatyyppi on pohjamoreeni. Se on pakkautunut mannerjäätikön alla tiiviiksi kerrokseksi virtaavan jään kuluttamasta ja kuljettamasta ki- viaineksesta. Moreeni verhoaa kallioperää ja tasoittaa sen pinnanmuotoja yleensä ohuena tai muutaman metrin paksuisena kerroksena, vaihteluväli yleisimmin 1 - 4 m. Laajat kallioalueet ovat jääneet kokonaan ilman moreenipeitettä tai sen muodostama ohut peite on huuhtoutunut pois myöhemmissä rantavaiheissa. Pohjamoreenin pinnalla on usein ohut pintamoreenikerros. Se on peräisin jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta kiviaineksesta, joka jään sulaessa jäi peittämään pohjamoreenia. Pintamoreeni on löyhää ja sen aineksessa on huuhtoutumisesta johtuen yleensä vähemmän hienoainesta kuin pohjamoreenissa. Moreenikerrostumien noin puolen metrin paksuinen pintaosa on usein muinaisten rantavaiheiden huuhtomaa sekä roudan möyhentämää. Moreenia on vajaat 10 %, mutta moreenimuodostumia vain promille kartta-alueen maa- alasta. Moreenikerrostumat ovat vanhimpia ja siksi osaksi muiden maalajikerrostumien peit- tämiä. Raekoostumukseltaan kartta-alueen moreeni on normaalikivistä hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on alle 5 %. Kartta-alueella on kahdenlaisia moreenimuodostumia. Harvakseltaan eri puolilla esi- merkiksi Foudilan länsipuolella, Meltolan - Nummenpään sekä Hallelan - Kallisuon välillä tavattavat moreenimuodostumat ovat mannerjäätikön reunavyöhykkeessä syntyneitä pieniä reunamoreeneja. Ne ovat 1 - 3 m korkeita, 5 - 10 m leveitä ja 50 - 150 m pitkiä harjanteita. Viimeksi mainitussa paikassa, reunamoreenivallin alla, on tyypiltään mannerjäätikön virtaus- suunnan eli luode-kaakkosuuntainen pitkänomainen ja virtaviivainen selänne, drumliini. Se on merkitty karttaan moreenimuotojen suuntausta osoittavalla symbolilla. Lounais-Suomessa Paimiosta Tammisaareen ulottuvalla alueella virtaviivaisille moreenimuodostumille