Suomi Peittosi Belgian Uudella Kokoonpanolla

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Suomi Peittosi Belgian Uudella Kokoonpanolla KYMEN SANOMAT TORSTAINA 7. KESÄKUUTA 2007 13 URHEILUTOIMITTAJAT JUKKA LEHTORANTA, HARRI LEVÄNEN, ANTTI KAARTO, PANU JANSSON 2100 5401, FAKSI 2100 5206, urheilu@kymensanomat.fi URHEILU LEHTIKUVA Suomen toiveet EM-kisapaikasta elävät edelleen. Suomi peittosi Belgian uudella kokoonpanolla Eremenkon on pelannut ottelun Suomea- Suomi pääsi pian mukaan. sonin paletti oli täysin erinä- keasti tilanteisiin ja petasi jat- sesta. Miesylivoimalla Suo- kin enemmän. Ensimmäistä A-maaotteluaan köinen kuin Serbia-ottelussa. koa lupaavalle A-maajoukkue- mi pyöritti palloa pitkät tovit EM-karsinta veljekset ja Suomen kovasti uudistunut pelannut Roman Eremenko Osa viidestä avauskokoonpa- uralle. keskikentällä. Pystysyötöis- kokoonpano teki sen mitä EM- kaadettiin, ja velipoika Alexei non muutoksesta oli pakon sa- tä Johansson lähti pari kertaa Johansson haaveen ylläpito vaati ja pela- Eremenko antoi vapaapotkun nelemia, osa jatkon kannalta Suomi siirtyi 1–0-johtoon 28. kilpajuoksuun puolustajien avainpelaajia si ajoin varman päälle. Siihen runsaan 20 metrin päästä Bel- tärkeitä kokeiluja. Sivussa oli- peliminuutilla. Joonas Kolkka kanssa, muutoin Belgia pystyi antoi mahdollisuuden belgia- gian maalista. Alexei Eremen- vat loukkaantuneina Jari Lit- antoi Belgian rangaistusalueen kohtuullisen hyvin rakentele- laispelaaja Marouane Fellainin kon vapari kiertyi suoraan Bel- manen (akillesjänne), Teemu laidalta keskelle Johanssonil- maan tilanteita, vaikka pelasi JARKKO SORJONEN ulosajo 51. minuutilla. gian maalivahdin Stijn Stijnen- Tainio (polvi) ja Toni Kuivasto le. Johansson ravisti selässään alivoimalla. Belgia aloitti pirteämmin. nin hyppysiin. (selkä), jonka piti korvata pe- roikkuneen puolustajan irti, 71. minuutilla Alexei Ere- HELSINKI. Suomen jalkapallo- Jelle Van Damme keskitti puo- Eremenkon veljekset olivat likieltoon joutunut Sami Hyy- kääntyi ja latasi osuman Stij- menko ratkaisi. Eremenko maajoukkueen EM-karsinta- lentoista minuutin jälkeen, ja näkyvissä rooleissa. Kymme- piä puolustuksen keskustassa. nenin jalan kautta perille. Suo- jallitti rangaistusalueella Van urakka otti keskiviikkona pa- Emile Mpenzan syöksypusku nennellä minuutilla Roman Lisäksi Mika Nurmela sai tiis- men hyvä ote jatkui kahdel- Dammen ja lähetti kovan lau- ri askelta kaivattuun suuntaan. Portugalin kanssa. Koko kol- saatteli pallon vain hitusen Jus- löysi puolivahingossa Alexein, tain harjoituksissa tikkejä vaa- la perättäisellä kulmapotkul- kauksen etuylänurkkaan. Pai- Suomi peittosi Olympiastadio- mikolla on koossa 14 pistettä. si Jääskeläisen maalin takatol- joka hakeutui vetopaikkaan. tineen tällin päähänsä. la, joista ei siunaantunut maa- kan pohjusti Johansson, joka 2–0 nilla vierailleen Belgian Jona- Kaivattua lisäväriä lohkoon pan ohitse. Suomen puolustuk- Laukaus sujahti vasemmalta Uudistuneessa kokoonpa- lipaikkaa. Mika Väyrynen sai riisti liukutaklauksella pallon tan Johanssonin ja Alexei Ere- toi Armenia, joka nujersi kär- sen uinahdus oli koitua aikai- reippaasti ohi maalin. Heti seu- nossa suurin huomio kohdis- 36. minuutilla varoituksen, jo- puolustajalta. Alexei Eremen- menko juniorin maaleilla 2–0 kijoukkue Puolan. Tappio oli seksi takaiskuksi toisessa otte- raavasta hyökkäyksestä Jona- tui Eremenkon veljeksiin, joi- ka pitää hänet sivussa elokuun ko esitteli taitojaan läpi otte- (1–0). Kolme pistettä Belgialta Puolan toinen, ja saattaa osoit- lussa peräjälkeen. Lauantaina tan Johansson pääsi kokeile- den kautta Suomen peli raken- Kazakstan-ottelusta. lun ja jaksoi välillä myös puo- 27´ Jonatan Johansson (1–0) nostavat Suomen A-lohkossa tautua tärkeäksi jatkon kan- Serbia rankaisi olympiastadi- maan. Nyt laukaus meni leve- tuikin näyttävästi. Roman Ere- Toisen puoliajan alussa Fel- lustaa. Loppuminuuteiksi Ere- tasapisteiseen ottelun vähem- nalta. Puola on yhä viiden pis- onin isäntiä kolmannella peli- äksi oikealta. menko ei ensiesiintymisessään laini sai toisen varoituksen- menkon korvasi Mikael Fors- 71´ Aleksei Eremenko Jr. (2–0) män pelanneiden Serbian ja teen karkumatkalla, mutta se minuutilla. Päävalmentaja Roy Hodg- juuri arkaillut vaan meni roh- sa Hannu Tihisen rikkomi- sell. STT LEHTIKUVA Puola kärsi JALKAPALLO rahapelit yllätystappion Huuhkaja keskeytti EM-KARSINTOJA A-lohko: JEREVAN. Puola kärsi 0–1 Miesten EM-karsinta, lohko A: PITKÄVETO -yllätystappion jalkapallon Suomi–Belgia 2–0 (1–0) Keskiviikko 6. 6. 1 Joensuu–Pattijoki 5–6, Kerroin: 59,64 EM-karsinnassa Armeniaa EM-karsintaottelun 27. Jonatan Johansson 1–0, 71. Alexei Ere- Tiistai 5.6. menko Jr 2–0. 10 Turkki–Brasilia . .X (0–0) 3,25 2 L-ranta–Jyväskylä 5–4, Kerroin: 61,47 vastaan Jerevanissa. A-loh- Suomi: Jussi Jääskeläinen; Ari Nyman, Petri 11 Kuwait–Portugali . .X (1–1) 5,20 3 Tanska–Suomi 0–1, Kerroin: 23,66 koa johtavalle Puolalle tap- HELSINKI. Huuhkajan il- päälle. Kenttämestarin hätis- Pasanen, Hannu Tihinen (c), Toni Kallio; Mika 12 Englanti U21–Slovakia U21 .1 (5–0) 1,25 pio oli ensimmäinen yhdek- Väyrynen (v), Roman Eremenko, Markus Heik- 13 Meksiko–Paraguay . .2 (0–1) 5,20 maantuminen pelikentäl- telyn jälkeen huuhkaja löysi kinen, Joonas Kolkka (86. Mika Nurmela); Ale- 14 Jamaika–Chile . .2 (0–1) 2,00 sään kuukauteen. le keskeytti Suomen ja Bel- paikan aidalta Belgian maalin xei Eremenko Jr (89. Mikael Forssell); Jonatan VOITTAJAVETO Tappiosta huolimatta Leo gian välisen jalkapalloilun takaa juoksuradan puolelta. Johansson. Keskiviikko 6.6. Beenhakkerin valmentama Belgia: Stijn Stijnen; Mark De Man, Philippe 15 Djokovic–Andreev . 1 (Djokovic) 1,45 Tiistai 5.6. EM-karsintaottelun Helsin- Sieltä matka jatkui vielä Suo- Clement, Timmy Simons (c), Thomas Vermaelen 16 Moya–Nadal . .2 (0–3) 1,01 Päivän Trio 1: Jalkapallo, puoliaika/loppu- Puola johtaa A-lohkoa 19 gin olympiastadionilla kes- men maalin taakse. Ottelu jat- (45. Maarten Martens); Tom De Mul (55. Faris 17 Kazakstan–Azerbaidzhan . .X (1–1) 3,00 tulos. 1. kilpailu: Turkki–Brasilia. 2. kilpailu: pisteellä ennen Portugalia kiviikkona. Stadionilla ”asu- kui noin seitsemän minuuttia Haroun), Jan Vertonghen, Marouane Fellaini 18 Joensuu–Pattijoki . .2 (0–1) 1,25 Meksiko–Paraguay/. 3. kilpailu: Jamaika–Chile ja Serbiaa. Armenian voit- (v+v, 51. kp), Steven Defour, Jelle Van Damme 19 Armenia–Puola . .1 (1–0) 7,90 Voittoyhdistelmä: 5 (X/X), 6 (X/2), 9 (2/2) va” huuhkaja liihotti ensin kestäneen tauon jälkeen. (v); Emile Mpenza (86. Francois Sterchele). 20 Andorra (+2)-Israel . .X (2–2) 4,40 Kerroin: 399,95 tomaalin teki 66. minuutilla pääkatsomon edestä ja istah- Ottelun toinen erikoisuus Erotuomari: Michael Riley, Englanti. 21 Färsaaret (+2)-Skotlanti . .X (2–2) 4,00 Henrik Mihtarian. ti sitten Belgian kenttäpuolis- oli tempaus, joka täytti katso- Yleisöä: 34 818. 22 Tanska U21–Suomi U21 . .2 (0–1) 7,15 Puola on hävinnyt EM- Armenia–Puola 1–0 (0–0) 25 Suomi–Belgia . .1 (2–0) 2,30 VIKING LOTTO kon laidalle. mot valkopaitaisista ihmisis- Kazakstan–Azerbaidzhan 1–1 (0–1) 26 Suomi–Belgia . .(+1) 1 (2–1) 5,80 karsinnassa vain kaksi ot- Ottelun englantilainen ero- tä. Futismaailma.com-verk- Puola . 9 6 1 2 15– 7 19 27 Suomi (+1)-Belgia . .1 (3–0) 1,30 Oikea rivi: 9, 19, 26, 34, 38, 45 telua, edellisen kerran 1–3 tuomari Michael Riley kes- kolehden tempauksella oli Portugali. 7 4 2 1 15– 5 14 28 Suomi–Belgia, . 1 (alle 2,5 m.) 1,50 Lisänumerot: 4, 28. Onnennumero: 32 Suomelle viime syyskuus- Serbien . 7 4 2 1 10– 4 14 29 Suomi–Belgia, puoliaika . .1 (1–0) 3,00 Alustava voitonjako: 6 oikein ei yhtään kap- keytti ottelun 19. peliminuu- määrä saada katsomoon yh- Suomi . 8 4 2 2 9– 5 14 30 Suomi–Belgia, 1.maali . 1 (Suomi) 1,90 paletta, 5+lisänumero oikein 3 kpl 11 856,50 sa. tilla. Huuhkaja nousi len- tenäinen ilme. Niin myös kä- Armenia . 7 2 1 4 3– 7 7 e, 5 oikein 720,30 e, 4 oikein 18,70 e, 3 oikein Ennen Armenia-ottelua toon ja istahti hetkeksi Bel- vi. 34 818 katsojasta arviolta Belgia . 8 2 1 5 5– 10 7 Puuttuvia kertoimia 4,90 e. Puola oli voittanut kuusi ot- Kazakstan. 8 1 3 4 5– 11 6 Torstai 7. 6. Jalkapallosta kiinnostunut huuhkaja ei meinannut ensin suostua gian maalin ylärimalle. Sieltä kolme neljäsosaa oli pukeu- Azerbaidzhan. 8 1 2 5 4– 17 5 55 Koskenkorva–Nurmo . .1,60 2,00 telua peräkkäin. STT–DPA poistumaan kentältä. matka jatkui Suomen maalin tunut valkopaitaan. Seuraavat ottelut: 22.8. Suomi–Kazakstan, 58 Sotkamo–Seinäjoki . 1,04 5,70 KENO Armenia–Portugali, Belgia–Serbia. 59 Vimpeli–Oulu . 1,20 3,30 71 TP–Seinäjoki-Sepsi–78 . 2,30 3,75 2,30 Voittonumerot: 1, 2, 7, 10, 16, 17, 18, 20, 23, 74 USA–Guatemala . 1,15 5,20 13,50 25, 29, 41, 53, 55, 60, 62, 63, 65, 68, 69. Superpesiksen telua ja jokainen joukkue kol- vun taustalla on markkinointi- Niemi sorvaa uutta massa kesään 2008. Suoma- Hyvältä silti näyttää, Niemen 75 El Salvador–Trin.-Tobago . 4,85 3,50 1,55 mesta viiteen kotiottelua, on ponnistelut, tasainen sarja sekä lainen on ollut useiden siirto- pelaaja-agentti Richard Cody 76 Houston–Colorado . 2,20 2,95 2,90 JOKERI katsojamäärät Fulham-sopimusta Perjantai 8. 6. sarjan katsojakeskiarvo 1 342. kevään hyvä sää. huhujen kohteina, mutta ny- kertoi. 84 Suomi–Kanada . 1,25 2,95 Jokerinumero: 7 5 3 0 3 6 3. kasvoivat Viime vuonna katsojakeskiar- Miesten puolella suurin kat- LONTOO. Maalivahti Antti kyinen seura näyttää houkut- Niemi siirtyi Fulhamiin Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kap- alkukaudesta vo oli 48 ottelun jälkeen 1 074. sojakeskiarvo on sarjaa johta- Niemi neuvottelee jatkoso- televan Niemeä eniten. Southamptonista tammi- paletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 460 013,30 joten kasvua on 268 katsojaa. valla Hyvinkäällä (2 021). pimuksesta jalkapalloseuras- – Sopimusneuvottelut
Recommended publications
  • Uefa Europa League 2011/12 Season Match Press Kit
    UEFA EUROPA LEAGUE 2011/12 SEASON MATCH PRESS KIT RSC Anderlecht (first leg: 0-1) AZ Alkmaar Matchday 8 - Round of 32, second leg Constant Vanden Stock Stadium, Brussels Thursday 23 February 2012 21.05CET (21.05 local time) Contents Previous meetings.............................................................................................................2 Match background.............................................................................................................4 Team facts.........................................................................................................................6 Squad list...........................................................................................................................8 Fixtures and results.........................................................................................................10 Match-by-match lineups..................................................................................................14 Match officials..................................................................................................................18 Legend............................................................................................................................19 This press kit includes information relating to this UEFA Europa League match. For more detailed factual information, and in-depth competition statistics, please refer to the matchweek press kit, which can be downloaded at: http://www.uefa.com/uefa/mediaservices/presskits/index.html RSC
    [Show full text]
  • Ok-Fr-Belgian-Delegations-Summer
    Délégations belges aux Jeux Olympiques d’été 34ème Olympiade d’été – Los Angeles, USA – 2028 33ème Olympiade d’été – Paris, France – 2024 32ème Olympiade d’été – Tokyo, Japon – 2020 31ème Olympiade d’été – Rio de Janeiro, Brésil – 2016 30ème Olympiade d’été – Londres, Angleterre – 2012 29ème Olympiade d’été – Pékin, Chine – 2008 28ème Olympiade d’été – Athènes, Grèce – 2004 27ème Olympiade d’été – Sydney, Australie – 2000 26ème Olympiade d’été – Atlanta, USA – 1996 25ème Olympiade d’été – Barcelone, Espagne – 1992 24ème Olympiade d’été – Séoul, Corée du Sud – 1988 23ème Olympiade d’été – Los Angeles, USA – 1984 22ème Olympiade d’été – Moscou, Russie – 1980 21ème Olympiade d’été – Montréal, Canada – 1976 20ème Olympiade d’été – Munich, Allemagne – 1972 19ème Olympiade d’été – Mexico, Mexique – 1968 18ème Olympiade d’été – Tokyo, Japon – 1964 17ème Olympiade d’été – Rome, Italie – 1960 16ème Olympiade d’été : Jeux équestres – Stockholm, Suède - 1956 16ème Olympiade d’été – Melbourne, Australie – 1956 15ème Olympiade d’été – Helsinki, Finlande – 1952 14ème Olympiade d’été – Londres, Angleterre – 1948 13ème Olympiade d’été – Londres, Angleterre – 1944 12ème Olympiade d’été – Tokyo, Japon – 1940 11ème Olympiade d’été – Berlin, Allemagne – 1936 10ème Olympiade d’été – Los Angeles, USA – 1932 9ème Olympiade d’été – Amsterdam, Pays-Bas – 1928 8ème Olympiade d’été – Paris, France – 1924 7ème Olympiade d’été – Anvers, Belgique – 1920 6ème Olympiade d’été – Berlin, Allemagne – 1916 5ème Olympiade d’été – Stockholm, Suède – 1912 4ème Olympiade d’été
    [Show full text]
  • Neologismen in De Belgische Voetbaltaal
    Universiteit Gent Academiejaar 2008-2009 Neologismen in de Belgische voetbaltaal Masterproef voorgelegd aan de Faculteit der Letteren en Wijsbegeerte voor het verkrijgen van de graad van master in de Promotor: taal- en letterkunde: twee talen (Ned-Dui) Dr. T. Colleman door Lieselot Bellemans. Universiteit Gent Academiejaar 2008-2009 Neologismen in de Belgische voetbaltaal Masterproef voorgelegd aan de Faculteit der Letteren en Wijsbegeerte voor het verkrijgen van de graad van master in de Promotor: taal- en letterkunde: twee talen (Ned-Dui) Dr. T. Colleman door Lieselot Bellemans. Woord vooraf Ik heb besloten om mijn masterproef aan neologismen in de Belgische voetbaltaal te wijden. Mijn interesse voor zowel sport, en meer bepaald voetbal, als taal(kunde) bepaalden al snel de keuze voor deze masterproef. Mijn twee grote interesses verenigd zien in één scriptie sprak me erg aan. In dit woord vooraf wil ik mijn dank betuigen aan alle mensen die mij geholpen hebben bij de totstandkoming van deze scriptie. In eerste instantie wil ik mijn promotor, dr. T. Colleman, bedanken voor de hulp die ik van hem kreeg. Ik kreeg van hem niet enkel interessante taalkundige opmerkingen en aanwijzingen om mijn scriptie naar een hoger niveau te tillen, hij gaf me daarenboven ook veel goede moed. Daarnaast wil ik mijn ouders bedanken voor de financiële en morele steun die ze me gedurende deze vier jaar gaven. Ten slotte gaat een grote dankbetuiging uit naar mijn vriend Tom voor de morele steun en vele aansporingen op momenten waarop het allemaal wat moeilijker ging. Inhoudsopgave: Woord vooraf Inhoudsopgave I 1. Inleiding 1 2. Woordvorming 4 2.1.
    [Show full text]
  • CHAMPIONS LEAGUE SPECIAL the Ultimate Guide Tuesday, September 15, 2009 Who Will Be the Kings of Europe?
    RACING POST CHAMPIONS LEAGUE SPECIAL The ultimate guide Tuesday, September 15, 2009 Who will be the kings of Europe? HHAll the odds HHGuide to the 32 teams HHKey stats and formguide for matchday one HHBetting advice from Racing Post experts Mark Langdon, Steve Davies & Kevin Pullein HHTop tips from football legend Tony Cascarino, plus European gurus Gabriele Marcotti & Guillem Balague 2 RACING POST Tuesday, September 15, 2009 racingpost.com INSIDE Mark Langdon can see English Previews WHO WILL LIFT THE CUP? winners this season Who will lift the Cup? ......2 Specials ..............................6 Group A ..............................8 Group B ..............................9 Group C ............................10 Group D ............................11 Group E ............................12 CHELSEA CAN Group F ............................13 Group G ............................15 Group H ............................18 Golden Boot................16-17 Trading Post ....................20 Spreadwise ......................24 FINALLY BREAK Today’s action Odds & form ....................25 Match previews................27 Chelsea v Porto................29 Man Utd v Besiktas ........31 EURO HOODOO Opinions Ancelotti’s Blues look great value to bring Cup back to England HE Champions an amazing last-gasp goal from Tony Cascarino ..................4 League curse which Andres Iniesta to stop the Gabriele Marcotti............21 has caused Chelsea marvellous run under previous Guillem Balague ..............21 so much pain in boss Guus Hiddink. Carlo Ancelotti has taken Odds-compilers..........22-23 T recent years could be lifted this season with the Blues over from Hiddink and he Kevin Pullein ..................30 looking an outstanding bet to could be the missing piece of claim a first European Cup the jigsaw. Having twice won success. the Champions League as a Email us at Chelsea have suffered manager he definitely has horrendous luck in the what it takes.
    [Show full text]
  • Hoe AZ Het Toeval (Bijna Geheel) Uitsloot
    Hoe AZ het toeval (bijna geheel) uitsloot 18 april 2009 Het lijkt zeker dat AZ vanavond kampioen wordt. Dit seizoen ondersteunden statistieken en videoanalyses trainer Louis van Gaal meer dan ooit in zijn eeuwige missie: het uitsluiten van toeval. ‘Toppers kan AZ niet betalen. Wij moeten spelers beter maken.’ Over het antwoord op de vraag hoeft Max Reckers, videoanalist bij AZ, niet lang na te denken. Natuurlijk zijn er wel meer verschillen met vorig seizoen: een andere keeper, een nieuw verdedigingscentrum, een middenvelder die terugkwam. Maar de zwaarbevochten 1-0- winst op PSV , dát was het zetje dat de vaart erin bracht. Statistieken De eerste twee wedstrijden van het seizoen, tegen NAC en ADO Den Haag, waren verloren gegaan. Zoals altijd had Louis van Gaal er vooraf alles aan gedaan om het toeval uit te sluiten, en zoals zo vaak was dat gelukt – de aanpak van de tegenstanders verraste AZ niet. Bovendien voerden de spelers de vooraf benoemde taken naar behoren uit. Na de wedstrijd tegen ADO Den Haag zei Louis van Gaal daarom dat hij een ‘erg goed’ AZ had gezien. En geloof het of niet, zegt Max Reckers, ‘Louis wás ook tevreden.’ Al die aspecten van het spel die de uitslag beïnvloeden, waren in het voordeel van AZ. Max Reckers knikt in de richting van zijn computer. ‘De statistieken waren goed.’ Het enige dat echt niet deugde aan die wedstrijden, was de uitslag. Druk Maar tevreden ook: als de druk van buiten blijft toenemen, krijgt die op een zeker moment effect op de prestaties. En de druk wás groot, toen AZ moest aantreden tegen landskampioen PSV .
    [Show full text]
  • Uefa Europa League 2011/12 Season Match Press Kit
    UEFA EUROPA LEAGUE 2011/12 SEASON MATCH PRESS KIT Udinese Calcio (first leg: 0-2) AZ Alkmaar Matchday 10 - round of 16, second leg Stadio Friuli, Udine Thursday 15 March 2012 19.00CET (19.00 local time) Contents Previous meetings.............................................................................................................2 Match background.............................................................................................................3 Team facts.........................................................................................................................4 Squad list...........................................................................................................................6 Fixtures and results...........................................................................................................8 Match-by-match lineups..................................................................................................12 Match officials..................................................................................................................16 Legend............................................................................................................................17 This press kit includes information relating to this UEFA Europa League match. For more detailed factual information, and in-depth competition statistics, please refer to the matchweek press kit, which can be downloaded at: http://www.uefa.com/uefa/mediaservices/presskits/index.html Udinese Calcio - AZ Alkmaar
    [Show full text]
  • PDF Numbers and Names
    CeLoMiManca Checklist Uefa Champions League 2009 - 2010 1 UEFA Champions 17 Arjen Robben 37 David Trezeguet 57 Nir Davidovitch 77 Rio Ferdinand League Logo 18 Luca Toni 38 Amauri 58 Alon Harazi 78 Nemanja Vidic 2 Poster Final Madrid 19 Ivica Olic 39 Club Emblem 59 Jorge Teixeira 79 John O'Shea 2010 20 Miroslav Klose 40 Cedric Carrasso 60 Dekel Keinan 80 Paul Scholes 3 Official Ball 21 Mario Gomez 41 Matthieu Chalme 61 Shai Maymon 81 Ryan Giggs 4 UEFA Champions 22 Club Emblem 42 Henrique 62 Eyal Meshumar 82 Ji-Sung Park League Trophy 23 Gianluigi Buffon 43 Marc Planus 63 Tsepo Masilela 83 Darren Fletcher 5 Club Emblem 24 Fabio Cannavaro 44 Benoit Tremoulinas 64 Eyal Golasa 84 Michael Carrick 6 Jörg Butt 25 Giorgio Chiellini 45 Micha 65 Baram Kayal 85 Michael Owen 7 Martin Demichelis 26 Fabio Grosso 46 Franck Jurietti 66 Lior Refaelov 86 Nani 8 Philipp Lahm 27 Nicola Legrottaglie 47 Alou Diarra 67 John Culma Jairo 87 Luis Antonio 9 Daniel Van Buyten 28 Martin Caceres 48 Yoann Gourcuff 68 Yero Bello Valencia 10 Edson Braafheid 29 Claudio Marchisio 49 Jaroslav Plasil 69 Vladimer Dvalishvili 88 Dimitar Berbatov 11 Danijel Pranjic 30 Mohamed Sissoko 50 Fernando 70 Mohammad Ghadir 89 Wayne Rooney 12 Anatoliy Menegazzo 90 Club Emblem Tymoshchuk 31 Mauro Camoranesi 71 Yaniv Katan 51 Wendel 91 Igor Akinfeev 13 Mark Van Bommel 32 Felipe Melo 72 Shlomi Arbeitman 52 Marouane Chamakh 92 Georgi Schennikov 14 Bastian 33 Diego 73 Club Emblem Schweinsteiger 34 Sebastian Giovinco 53 Fernando Cavenaghi 74 Edwin Van Der Sar 93 Vasili Berezutski 15 Franck
    [Show full text]
  • 2009/10 UEFA Champions League Statistics Handbook, Part 4
    Olympique Lyonnais UEFA CHAMPIONS LEAGUE | SEASON 2009/10 | GROUP E Founded: 03.08.1950 Telephone: ++33 4 26 29 67 00 Address: 350 Avenue Jean Jaurès Telefax: ++33 4 78 72 03 99 FR-69361 Lyon Cedex 07 E-mail: [email protected] France Website: www.olweb.fr CLUB HONOURS National Championship (7) 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008 National Cup (4) 1964, 1967, 1973, 2008 National League Cup (1) 2001 National Super Cup (7) 1973, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 Olympique Lyonnais UEFA CHAMPIONS LEAGUE | SEASON 2009/10 | GROUP E GENERAL INFORMATION General Secretary: Marino Faccioli Supporters Clubs: 7 Media Director: Olivier Blanc Other sports: None Press Officer: Pierre Bideau Team Captain: Sidney Gouvou PRESIDENT CLUB RECORDS Jean-Michel AULAS Most Appearances: Serge Chiesa - 541 (1969-83) Date of Birth: 22.03.1949 Most Goals: in l’Arbresle (Rhône) Fleury Di Nallo - 220 (1960-75) Date of Election: 15.06.1987 STADIUM – STADE DE GERLAND Ground Capacity: 40,500 (all-seated) Floodlight: 1,800 lux Record Attendance: 48,552 (1-1 v AS Saint-Etienne on 09.09.1980); New configuration: 40,476 (1-0 v FC Dynamo Kyiv on 01.11.2006) Size of Pitch: 105m x 68m HEAD COACH – Claude PUEL Date of Birth: 02.09.1961 in Castres Nationality: French Player: AS Monaco FC (1978-96) French Championship Winner 1982, 1988 French Cup Winner 1991 488 league appearances Coach: AS Monaco FC (1996-98 / Physical Coach - 1998-99 / Assistant Coach - Jan 1999-2001 / Head Coach) LOSC Lille Métropole (June 2002-January 2008) Olympique Lyonnais (since 01.07.2008) French
    [Show full text]
  • The UEFA Europa League Statistics Handbook
    STATISTICS HANDBOOK 2021/22 3. ALL-TIME RECORDS 1971-2021 PAGE 1 UEFA CUP/UEFA EUROPA LEAGUE ALL-TIME CLUB RANKING 14 UEFA CUP/UEFA EUROPA LEAGUE ALL-TIME TOP PLAYER APPEARANCES 17 UEFA CUP/UEFA EUROPA LEAGUE ALL-TIME TOP GOALSCORERS NB All statistics in this chapter include qualifying and play-off matches. ALL-TimeALL-TIME ClubCLUB RankingRANKING Pos Club Country Part Titles Pld W D L F A Pts GD Pos Club Country Part Titles Pld W D L F A Pts GD 1 FC Internazionale Milano ITA 28 3 191 96 44 51 297 173 236 124 40 SSC Napoli ITA 22 1 117 51 32 34 167 122 134 45 2 Sporting Clube de Portugal POR 34 0 187 90 40 57 296 209 220 87 41 Legia Warszawa POL 25 0 122 51 30 41 169 135 132 34 3 Tottenham Hotspur ENG 16 2 153 88 37 28 315 134 213 181 42 FC Dynamo Kyiv UKR 20 0 118 46 40 32 164 130 132 34 4 PSV Eindhoven NED 26 1 166 83 37 46 281 176 203 105 43 GNK Dinamo Zagreb CRO 26 0 130 51 30 49 189 156 132 33 5 Sevilla FC ESP 15 6 145 86 30 29 265 121 202 144 44 SC Braga POR 19 0 122 52 28 42 176 154 132 22 6 Club Brugge BEL 32 0 182 79 42 61 298 237 200 61 45 Beşiktaş JK TUR 20 0 121 53 24 44 189 155 130 34 7 AS Roma ITA 18 0 145 78 28 39 258 146 184 112 46 AC Sparta Praha CZE 22 0 119 48 34 37 169 144 130 25 8 RSC Anderlecht BEL 21 1 154 73 38 43 255 170 184 85 47 Fenerbahçe SK TUR 25 0 119 51 28 40 161 153 130 8 9 AFC Ajax NED 28 1 149 77 27 45 257 149 181 108 48 AC Milan ITA 12 0 101 53 23 25 171 102 129 69 10 Villarreal CF ESP 11 1 126 72 30 24 225 125 174 100 49 Eintracht Frankfurt GER 14 1 101 54 20 27 195 106 128 89 11 AZ Alkmaar NED 16 0 144 66 40 38 244 177 172 67 50 FC Schalke 04 GER 14 1 100 51 26 23 170 95 128 75 12 Juventus ITA 14 3 120 75 20 25 229 101 170 128 51 1.
    [Show full text]
  • Champions League 2007/2008 Guide
    Champions League 2007/2008 Edited and compiled by Simon Gleave (Infostrada Sports) Chantal Janssen (Infostrada Sports) Boudewijn de Jongh (Infostrada Sports) Contents > Champions League 2007/2008 Champions League Event Guide 2007/2008 1 : General Introduction 2 2 : Facts and Figures 3 2.1 > All Champions Cup/Champions League Finals 3 2.2 > Top scorers in the UEFA Champions Cup/Champions League 4 2.3 > Major developments in European Champions Cup/Champions League 5 2.4 > UEFA Champions League facts and figures 6 3 : The UEFA Champions League Groups and Clubs 7 3.1 > Definitions 7 3.2 > AC Milan 8 3.3 > Arsenal 12 3.4 > AS Roma 15 3.5 > Benfica 18 3.6 > Besiktas 22 3.7 > Celtic 26 3.8 > Chelsea 30 3.9 > CSKA Moskva 33 3.10 > Dynamo Kyiv 36 3.11 > FC Barcelona 40 3.12 > FC Porto 45 3.13 > Fenerbahçe 50 3.14 > Internazionale 54 3.15 > Lazio 58 3.16 > Liverpool 61 3.17 > Manchester United 64 3.18 > Olympiacos 67 3.19 > Olympique Lyon 71 3.20 > Olympique Marseille 74 3.21 > PSV 77 3.22 > Rangers 81 3.23 > Real Madrid 86 3.24 > Rosenborg BK 90 3.25 > Schalke 04 93 3.26 > Sevilla FC 96 3.27 > Shakhtar Donetsk 99 3.28 > Slavia Praha 102 3.29 > Sporting CP 105 3.30 > Steaua Bucuresti 110 3.31 > Valencia CF 114 3.32 > VfB Stuttgart 117 3.33 > Werder Bremen 120 4 : Statistics 123 5 : History 138 5.1 > The beginnings 138 5.2 > The 1950s 138 5.3 > The 1960s 139 5.4 > The 1970s 140 5.5 > The 1980s 141 5.6 > The 1990s and the coming of the UEFA Champions League 143 5.7 > The 2000s 145 © Infostrada Sports 1995-2007 1 e-mail >[email protected] phone > +31 (0)30 6007171 http://www.infostradasports.com 1 : General Introduction Champions League Event Guide 2007/2008 The European Champions Cup began in 1955 and developed into the UEFA Champions League from 1992 onwards.
    [Show full text]
  • Confusion in Shanghai
    PREVIEW ISSUE THREE – 17TH APRIL 2012 CONFUSION IN SHANGHAI Problems in China - is Tigana or Anelka the manager of Shenhua? Frenchman Jean Tigana, who took over as manager of Shenhua's last December, was rumored to be on the way out after missing a pre-match press conference on Thursday, during which it was announced French superstar striker Nicolas Anelka will help coach the team. Shenhua are 11th in the Chinese Super League with just one win, two draws and two losses in five games under Tigana. The club sacked his three coaches on Thursday, but denied Tigana was leaving. The Chinese media speculated that Tigana had lost control of the team and was ready to step down after reaching an agreement on his remaining contract. It was also reported that Anelka and his agent played crucial roles in choosing the club's new coaching team. To add more confusion, Anelka claimed on Twitter that he'd become the team's manager. "It's official. I just become the new player-manager of Shanghai Shenhua," and this only intensified after Tigana was absent when Shanghia lost 1-0 to Tianjin Teda on Friday. The owner of Shenhua is internet gaming tycoon Zhu Jun, who made his fortune as INSIDE THIS WEEK’S WFW Chairman and CEO of The9 Ltd, an Internet company primarily known for licensing ‘World of - AN UPDATE ON THE SAD PASSING OF Warcraft’ for the China market. He once forced a PIERMARIO MOROSINI former manager to play him for the start of a - RESULTS ROUND-UP ON ALL MAJOR friendly against Liverpool.
    [Show full text]
  • Ajax Jaarverslag 2007/2008 Afc Ajax Nv Jaarverslag 2007/2008 Hoofdsponsor
    AJAX JAARVERSLAG 2007/2008 AFC AJAX NV JAARVERSLAG 2007/2008 NV JAARVERSLAG AJAX AFC HOOFDSPONSOR KLEDINGSPONSOR PARTNERS SPONSORS Kerncijfers 2007/2008 2006/2007 RESULTATEN (x EUR 1 000) Netto omzet 61 892 64 891 Bedrijfslasten (77 146) (66 306) –––––––– ––––––––– Bedrijfsresultaat (15 254) (1 415) Afschrijvingen vergoedingssommen (22 676) (13 105) Resultaat vergoedingssommen 48 339 517 Overige baten en lasten 694 951 –––––––– ––––––––– Resultaat uit gewone bedrijfsuitoefening vóór belastingen 11 103 (13 052) Belastingen (3 331) 2 632 –––––––– ––––––––– Resultaat na belastingen 7 772 (10 420) –––––––– ––––––––– BALANS (x EUR 1 000) Vergoedingssommen 31 828 24 478 Eigen vermogen 65 442 57 852 Medewerkers (aantal) Medewerkers per 30 juni (FTE’s) 284 266 Aandelen (aantal) Aantal aandelen 18 333 333 18 333 333 PER AANDEEL VAN NOMINAAL EUR 0,45 (x EUR 1) Eigen vermogen 3,57 3,16 Resultaat na belastingen 0,42 (0,57) AFC AJAX NV JAARVERSLAG 2007/2008 DE KLEEDKAMER Voor de wedstrijd is de kleedkamer de ruimte waarin concentratie, spanning, strijdlust en saamhorigheid zich samenballen tot het juiste aanvalsplan. Na de wedstrijd verdringen ontlading, emotie en vermoeidheid zich om er de boventoon te voeren. Nadat alle spelers vertrokken zijn, blijft alleen de wanorde achter. Als een kleurrijk verslag van wat daarvoor 2 keer 45 minuten op het veld heeft plaatsgevonden. Ook het financiele jaarverslag laat zien wat zich heeft afgespeeld. Maar dan buiten het veld. En niet in beelden maar geordend in woorden en cijfers. En over een heel seizoen. Samen vormen ze de belangrijke realiteit van de performance van Ajax en alle betrokken Ajacieden in de periode 2007/2008.
    [Show full text]