<<

KAUSIJULKAISU

KIFFEN KIFFEN A-lohko 2019

1

PÄÄKIRJOITUS

lventoine Si n, o jo m u k im k u K i e

t e s

n

k

j

o

e

h T

t

Pallokentän kuva: Juhm, CC BY-SA 4.0 BY-SA CC Juhm, kuva: Pallokentän a

j a Bollis on Kiffenin koti

KIFFEN ON PERUSTETTU VUONNA 1908. BOLLIS ELI TÖÖLÖN PALLOKENTTÄ VALMISTUI 1915 SUOMEN ENSIMMÄISEKSI NURMIKENTÄKSI. NYT VUONNA 2019 BOLLIS ON YHÄ MAAN PARHAITA NURMIKENTTIÄ.

KIFFENILLÄ ON KUNNIA ja ilo pelata kotiotte- kuuluvat Kiffen-ikoni Jari ”KIlle” Hakala, Mar- lunsa Bolliksella ja harjoitella sen samettisel- kus ”Make” Alopaeus ja mv-valmentaja Rah- la nurmella. Hienosta nurmikentästä Mustat mon Kelmendi. Huoltajana jatkaa Teemu Itko- Hurmurit kiittää Helsingin kaupungin liikun- nen. Edustusjoukkueen toimintaa pyörittävät tavirastoa, kenttäpäällikkö Jani Kurvista sekä puheenjohtaja Henrik LIndström ja joukku- kenttämiehiä Danaa, Lödeä ja Eikkaa. eenjohtaja Kimmo Silventoinen. Toimistopääl- Kiffen on pelannut vuodesta 1930 alkaen likkönä toimii Juuso Silventoinen ja some-tie- (Palloliitto/jalkapallokirja) SM-sarjaa (25 kaut- dottajana Jaakko Jokilahti. ta), Ykköstä (4 kautta) ja Kakkosta (42 kautta). Pääyhteistyökumppanimme on HLGroup. Lähes kaikki kaudet ja pelit on pelattu Bollik- Kiffen on siis kaudella 2019 HIGH LEVEL jouk- sella. Nyt alkaa siis 43. kausi Kakkosessa ja kue. Mustat Hurmurit pelaavat ylpeinä mus- Bolliksella. tissa JOMA-paidoissa, joiden rinnassa on val- Kiffenissä pelaa kaudella 2019 yhteensä koinen HLGroup-logo. 13 joukkuetta. Edustusjoukkue Kakkosessa, Kiffen kiittää pääyhteistyökumppaneitaan Kiffen 2 Nelosessa, Kiffen 3 Vitosessa, kolme HLGroupia, Jomaa (Funridea) ja Kiffenin kan- Futsal-joukkuetta ja seitsemän ikämiesjouk- natusyhdistystä (KIF Garantiföreningen) sekä kuetta. Aktiivipelaajia on noin 200. muita tukijoita ja kannattajiam- Kiffenin edustusjoukkueessa on tällä kau- me. Toivotamme teidät kaik- della 14 pelaajaa viime kaudelta. Joukkuee- ki tervetulleiksi ottelui- seen tuli 10 uutta nuorta pelaajaa. Kiffenin himme ja kannustamaan uudeksi päävalmentajaksi nimettiin Mako Tu- Mustat Hurmurit hyviin kiainen. Mako on Konnun kasvatti. Hän on pe- pelisuorituksiin ja voit- lannut useita vuosia Ykkösessä ja Kakkosessa toihin. Tavataan rakkaalla sekä valmentanut Kakkosta. Valmentajarinkiin Bolliksella.

3 GÖRAN WALLEN

nimesi Suomen palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen (kesk.) Suomen palloliiton Göran Wallenin (oik.) ja Timo Huotisen ainaisjäseniksi vuonna 2008.

Göran Wallen oli upea kirjoittaja ja seurajohtaja

KIFFENIN KUNNIAPUHEENJOHTAJA GÖRAN WALLEN MENEHTYI JOULUKUUSSA 2018 PITKÄAIKAISEN SAIRAUDEN MURTAMANA.

Teksti: Timo Huotinen

4 LEN KIRJOITTANUT vuosikymmenet Olimme todistamassa, että hotellialueen yöker- Kiffenin käsiohjelmiin jalka- ja käsi hossa oli portsarina Suomessa pelannut jenk- pallossa sen jälkeen, kun minut kut- kikoripalloilija sekä Marja-Liisa Hämäläisen ja Osuttiin 1908 perustetunseuramme Harri Kirvesniemen orastavaa seurustelua. keskusjohtokunnan sihteeriksi. Ykköskirjoitta- Sitä ennen olin jo liittynyt Kiffeniin kevät- jana miltei aina toimi seuran kunniapuheenjoh- talvella 1973, kun samainen Kimmo Roos soit- taja Göran Wallen. ti seuran keskusjohtokunnan kokouksesta ja Nyt olemme uuden oudon tilanteen edessä, kutsui sihteeriksi. Niinpä minulla on menossa kun Göranin käsi on kirvonnut näppäimiltä. Hä- maaliskuussa alkanut 47:s kausi seurassa, sillä nen juttunsa olivat aina primatasoa, todella jälki vastaukseni oli myönteinen. Olin juuri saapunut oli aina ainutlaatuisen hyvää. Tutustuin Göraniin SVUL:n Topeliuksenkadun talosta, jossa japani- silloin, kun hän oli jo nuori Hufvudstadsbladetin lainen Tokion Pekaksi 1964 kesäolympialaisissa urheilutoimittaja. Opin tuntemaan hänet 16-17 ristitty Jukka Uunilan autokuski vuodatti ää- vuoden iässä Kiffenin kovana kannattajana, kun nekkäitä onnen kyyneleitä vastaanottaessaan hän itse oli seuran edustusjoukkueen käsipalloi- Suomen urheilun hopeisen ansioristin, ja olin lija kakkossarjatasolla, ajoittain hissimiehistössä valmiiksi herkällä tuulella. SM-sarjassa vieraillen. Göranin kanssa meillä oli yhteistä uraa myös Rupesin käymään Ruskeasuolla Kiffenin Urheilutoimittajain liiton johtokunnassa. Sain matseissa, koska joukkueessa pelasi myös par- kunnian esittää häntä varapuheenjohtajaksi tioystäväni Kimmo Roos. Sitä ennen olin jo lä- 1973, puheenjohtajaksi 1981 ja kunniapuheen- hes 10 vuotta pitänyt jalkapallossa Mustia Hur- johtajaksi 2015. mureita lempimiehistönäni. Suosikkipelaajani Kiffen ei ollut niin äveriäs seura kuin ensi- oli maalivahti Aarre Klinga, joka suurine kouri- vaikutelmat lupasivat ja tekemätöntä työtä oli neen koppasi pallot käsiinsä ja heitti ne Olym- runsaasti, mutta innostuin antamaan elämäni piastadikalla ja Bolliksella puoleen kenttään seuralle. Yhteiset olympialaiset Göranin kanssa omille pelaajilleen. Huipentumana tuli Suomen päättyivät Sydneyn kisoissa 2000 saman ison mestaruus 1955, kun olin 10-vuotiaana rie- parakkirakennuksen majoitusyhteiseloon, mut- muitsemassa menestyksestä. Klinga pelasi Kif- ta välivuosina ehti tapahtua jo paljon kokemi- fenissä myös nuorempana jääkiekon SM-sarjaa sen arvoista. ja 60-luvulla käsipalloa kovana heittäjänä. Kiffen nousi jalkapallon SM-sarjaan 1977-78, KIffenin 80-vuotisjuhlissa jaettiin Klingan ja jälkimmäisen vuoden keväällä miehet voittivat vaimon lahjoittamat Arskan pokaalit Svenska käsipallon SM-kultaa. Lokari Lehtolainen pela- Gårdenilla seuramme junnuille kiertoon. si ja valmensi molempia lajeja. Naisetkin toivat Minustakin tuli urheilutoimittaja 20-vuoti- kaksi käsipallokultaa 90-luvun alkuvuosina ja aana, mutta STT:n tasapuolisena uutisoijana- pelasivat 80-luvun myös jalkapalloa SM-sarjas- kin pidin tämän nuoruuden rakkauteni. Kiffen sa. A-junnut voittivat futiksessa Cupin kävi mitalivuosien jälkeen maakuntasarjassa, ja ulkomaita kierrettiin Jamaikaa myöten. mutta jopa Mexicon olympialaisiin 1968 lähdin Meistä molemmista tuli Palloliiton ainaisjä- miltei suoraan lentokentälle Kiffenin Bolliksen seniä 2008, Göranista myös Hall of Fame -iko- matsista. ni ja Käsipalloliiton kunniajäsen. Kävimme Ljubljanan MM-lätkästä 1966 ja Göranin kanssa huipentumana oli seuran Grenoblen talviolympialaisista 1968 alkaen Gö- 100-vuotishistoriikin kirjoittaminen 2008. Tek- ranin kanssa samoissa kisoissa, mutta kämp- nisenä apuna oli edelleen Kimmo Roos, ja kol- päkavereita olimme vain kerran, Lake Placidin mas kirjoittaja Eki Alaja ottaa nyt Göranin roo- esiolympialaisissa 1979 meille molemmille har- lin käsiohjelman skribenttinä. vinaisessa lajissa pohjoismaisessa hiihdossa. Kiitos, Tack Göran!

5 SARJAOHJELMA

Kuva: Juhani Järvenpää

SARJAOHJELMA 2019

KEVÄTKIERROS SYYSKIERROS

7.5. 19.00 FC KIFFEN-MIPK Bollis 11.7. 18.30 JIPPO-FC KIFFEN 12.5. 15.00 FC KIFFEN-JIPPO Bollis 30.7. 19.00 FC KIFFEN-MP Bollis 19.5. 18.30 MP-FC KIFFEN 3.8. 17.00 SUDET-FC KIFFEN 24.5. 19.00 FC KIFFEN-SUDET Bollis 13.8. 19.00 FC KIFFEN-REIPAS Bollis 29.5. 18.30 REIPAS-FC KIFFEN Lahti 17.8. 17.00 JÄPS-FC KIFFEN Järvenpää 4.6. 19.00 FC KIFFEN-JÄPS Bollis 24.8. 17.00 FC KIFFEN-PEPO Bollis 9.6. 18.30 PEPO-FC KIFFEN 31.8. 17.00 NJS-FC KIFFEN Nurmijärvi 16.6. 17.00 FC KIFFEN-NJS Bollis 14.9. 17.00 FC KIFFEN-VJS Bollis 25.6. 18.30 VJS-FC KIFFEN 22.9. 18.30 MIPK-FC KIFFEN Mikkeli 29.6. 17.00 VIIKINGIT-FC KIFFEN Helsinki 28.9. 15.00 FC KIFFEN-FC VIIKINGIT Bollis 6.7. 17.00 FC KIFFEN-KLUBI 04 Bollis 5.10. 14.00 KLUBI 04-FC KIFFEN Telia Arena

Kiffen pelaa kauden 2019Kakkosessa A-lohkossa. Katso tulokset, sarjaohjelma ja maalintekijät Kiffenin kotisivuilta www.fckiffen.fi.

Kiffen-kausijulkaisu: Päätoimittaja Kimmo Silventoinen, Paino: Grafirai, Ulkoasu: Ilmari Tuomivaara, Kannen kuva: Juhani Järvenpää 6 7 JOUKKUE 2019 Kuva: Juhani Järvenpää

JOUKKUE 2019

Joukkueenjohto Pelaajat

Manageri Maalivahdit: 13. Leevi Saikkonen Henrik.Lindstrom (05064429, 1. Besart Mustafa 14. Severi Murto [email protected]) 30. Niko Tervonen 22. Dmitri Platonenko Joukkueenjohtaja 31. Olli Paavilainen 23. Nathael Ishii Kimmo Silventoinen 24. Rasmus Ruismäki (0443535050, Puolustajat 28. Tommi Lehto [email protected]) 2. Pyry Korhonen Huoltaja 3. Jonas Sapienza Hyökkääjät Teemu Itkonen 4. Otto Talvitie 9. Karim Zine Valmennusjohto 5. Antti Korhonen 10. Mohamed Mubarik Päävalmentaja: Mako Tukiainen 8. Jere Jääskeläinen 11. Shaggy Kimuenimeso Valmentajat: Jari Hakala, 15. Verneri Meriläinen 17. Jonne Innala Markus Alopaeus, 16. Ahmed Alaeddine 18. Jari Barsk Rahmon Kelmendi (mv.) 25. Robert Razmus 20. Mikko Jalkanen Muiden joukkueiden yhteyshlö. 21. Eero Forsen (Kiffen 2 ja ikämiehet) Timo Marin Keskikenttä 25. Bledar Kelmendi (0505484469, timo.marin@ 6. Iivo Jaakko 27. Mauricio Hopsu hlgroup.fi) 7. Daniel Stevens

9 1. Besart Mustafa 30. Niko Tervonen 2. Pyry Korhonen 3. Jonas Sapienza

4. Otto Talvitie 5. Antti Korhonen 8. Jere Jääskeläinen 15. Verneri Meriläinen

16. Ahmed Alaeddine 25. Robert Razmus 6. Iivo Jaakko 7. Daniel Stevens

13. Leevi Saikkonen 14. Severi Murto 28. Tommi Lehto 23. Nathael Ishii

10 24. Rasmus Ruismäki 9. Karim Zine 10. Mohamed Mubarik 11. Shaggy Kimuenimeso

17. Jonne Innala 18. Jari Barsk 20. Mikko Jalkanen 21. Eero Forsen

25. Bledar Kelmendi Mako Tukiainen Markus Alopaeus Jari Hakala

23. Nathael Ishii Rahmon Kelmedi Olli Paavilainen Henrik Lindström Teemu Itkonen

11 kannattaA kannattaa

12 FUTISKULTTUURI

Teksti: Erkki Alaja Kuva: Heli Sorjonen kannattaA kannattaa

KUN SIIRRYIN JOULUN ALLA 1974 MUSTIIN HURMUREIHIN, ELÄMÄNI LOKSAHTI YHDELTÄ OSALTAAN PAIKALLEEN.

VIIHDYIN KIFFENIN TREENEISSÄ, joissa mitat- pienikokoinen nainen. Hän oli Elisabeth Mikan- tiin miestä kovaotteisesti, viihdyin harjoitusten der, Nipan ja Nipan isoveljen Leon äiti. jälkeisissä sessioissa, joissa opin nopeasti tunte- Ja arvatkaapa mitä! Elisabeth osti aina kaksi maan syvällisemmin joukkueen kundeja. Pidin lippua Kiffenin matseihin. Tämän kun kuulin, olin rennosta meiningistä, joka ei kuitenkaan estä- aivan hepnaadilla lyöty. Kolme pointtia. Ensik- nyt vakavaa pyrkimystä kehittyä ja pelata kim- sikin hän tuli katsomaan poikansa edustaman passa hyvää futista. Maestrona toimi kaikkien seuran peliä paikan päälle. Toiseksi hän osti aina futisihmisten tuntema ja rakastama Nils-Erik pääsylipun matsiin, vaikka olisi varmasti saanut ”Nipa” Mikander, joka omalla letkeällä olemuk- pojaltaan myös vapaalipun. Kolmanneksi hän sellaan piti jengiä kasassa. osti aina KAKSI pääsylippua, vaikka tuli yksin. Kotimatsit skulasimme Bolliksella, jonne saa- Elisabeth näytti esimerkkiä kannustamises- pui yleensä 200-300 katsojaa. Joskus aurinkoi- ta. Hän tiesi, että yksikin ihminen voi vaikuttaa sella kelillä lehtereillä saattoi istua jopa puolisen- kannustamisellaan oman joukkueensa pärjää- tuhatta katsojaa. Fiilinki pelata oli aivan toinen, miseen. Huutaa hän sitten kuin hullu pelin ai- kun sekä katetun katsomon että aurinkokatso- kana kannustuksiaan tai istuu hiljaa paikallaan, mon puolella näki ihmisiä. Tottakait oli kivempi hän kannustaa omaa jengiään omalla tyylillään. pelata, kun huomasi pelien kiinnostavan muita- Hän on voinut pukea ylleen seuran pelipai- kin. Ja aurinkokatsomon puolella istui aina yksi dan, pipon tai kaulahuivin tai sitten pukeutunut

JATKUU

13 FUTISKULTTUURI

Kiffenin tavaramerkki on rento meininki ja pyrkimys pelata reilua ja hyvää futista.

neutraaleihin arkitamineisiin. Hän on läsnä pelis- olla paikalla jos vain mahdollista. Kun Joakim sä, hän elää peliä, hän on osa peliä. Eikä hänen oli pienempi, lyötiin kundin kanssa aina vitoset tarvitse olla edes kummankaan pelaavan jouk- ennen matsia. Nyt kun hän on hiukan vanhem- kueen kannattaja sen koommin. Hän kannattaa pi, riittää snadi katse ennen peliä. Ajattelen, näitä seuroja ja jalkapalloa olemalla paikalla - an- että hän ajattelee minut nähtyään ohikiitäväs- tamalla oman suosionsa pelille ja pelaajille. ti mielessään: ”Kiva ku Pappakin tuli, mä koi- Eräänä tapaninpäivänä 1970-luvun puolivä- tan skulata hyvin. Pappa diggaa siitä, ku mä lissä käsipalloseurani HJK pelasi ÅIFK:a vastaan tsemppaan ja annan syöttöjä kundeille. Eikä se mestaruussarjamatsia Urheilutalossa, Kalliossa. koskaan moiti, aina se jaksaa kannustaa.” Tämä Kesken pelin pysähdyin tuijottamaan katsomoa, kannattaminen ja matseissa käyminen on niin jossa näin nopealla laskutoimituksella kuusi ih- mukavaa, ettei mikään, nasta nähdä onnistu- mistä: äitini, isäni, vaimoni ja heidän lisäkseen misia, tsemiä, yrityksiä, syöttöjä, maaleja, iloa, kolme muuta minulle tuntematonta ihmistä. Hy- hymyä. Ihan parasta elämää. Junnumatseissa myilytti, mutta muistan tunteneeni lämpimien vois ihan hyvin kerätä pientä kolehtia. Joku kul- aaltojen virtauksia sisälläni. Ikiomat kannustus- kis hattu kädessä kenttää ympäri ja sais siihen joukkoni olivat paikalla, vaikka tapaninpäivää pennosia ja joskus seteleitäkin. vietiin. Aika makeeta. Ja olihan se kivaa pikku- Kun Liverpool pieksi keväällä 2019 Barcelo- poikanakin, kun omissa futismatseissa huomasi nan kotonaan ja meni finaaliin, en hevin unoh- mutsin ja faijan hiippailevan kentän laidalla. Kyllä da sitä tunnelmaa, kun yleisö ja joukkue olivat se tuntui hienolta. ”Olen tärkeä, minua kannus- yhtä laulaessaan ottelun jälkeen ”You`ll never tetaan. Ja mun jengiä.” walk alone”. Kuin kirkossa olisi veisattu koraa- Kun oma, nyt 12-vuotias lapsenlapseni Joa- lia, niin pyhältä ja arvokkaalta se tuntui. Kylmiä kim on 5-vuotiaasta lähtien skulannu futista väreitä. Vaikken kannatakaan kumpaakaan jen- kymmeniä, jopa satoja matseja, olen yrittänyt giä sen koommin, sulauduin vääjäämättömästi

JATKUU

14 renta TELINEET | SÄÄSUOJAT FUTISKULTTUURI

Kuningas Jalkapallon luomaan atmosfääriin yh- tömiä kannattajia. Kokeilkaa, menkää ennak- tenä pienenä atomina. Minäkin olin yhtä kaik- koluulottomasti eri sarjatason matseihin. Älkää kien liverpoolilaisten kannattajien kanssa, olin murisko etukäteen, että ne skulaa niin surkeaa fani, mutta hiukan toisella tavalla kuin nämä su- futista, toista oli ennen. Etsikää hyviä pointte- perfanit. ja, etsikää lupauksia, etsikää kokeneiden pe- Olen huomannut omista viiteryhmistäni, mi- laajien oivalluksia, nauttikaa. Älkääkä unohtako ten voimakkaasti entiset futaajat diggaavat Va- gimmoja, ne skulaa todella hyvää futista ja siellä lioliigassa pelaavia eri jengejä. Lähes jokaisella saattaa löytää yllätyksiä. Rohkeasti messiin.” on joku jota kannattaa. Harvalla on oma jen- Jos yhden toiveen saa vielä esittää, tehkää gi Ranskasta, Espanjasta, Italiasta tai muualta. kuten Elisabeth Mikander: ”Ostakaa aina pääsy- Minulla on vain yksi ja se on Juventus, mutta lippu älkääkä tyytykö vapaalippuihin. Ostakaa en ole fani, joka on valmis kuolemaan kannat- joskus vaikka kaksi pääsylippua, seuralaiselle tai tamansa seuran puolesta. Enkä ehkä haluakaan sitten haamuolennolle. Ostakaa kausikortti, jos sellaiseksi tulla. Haluan kannattaa siististi, elää tuntuu siltä, että näitä matseja haluaa katsella mukana mutta osittain suomalaisella jähmey- useamminkin.” dellä. Ja joka matsissa voi löytää jonkun muunkin Sellainen toivomus minulla olisi kaikille näil- kivan pointin kuin itse pelin. Kiffenin matseis- le Valioliigan kannattajille: ”Hyvä bra kun elätte sa saa Stadin maukkaimpia tsieguroita, joten jos mukana, mutta voisiko toivoa yhtä, voisitteko joskus peli tuntuu väsyneeltä, kuuma tsiegura vaikkapa kesäaikaan kannattaa myös kotimai- poistaa kyllä nopeasti tylsyyden. sia jengejä, skulaavat ne sitten Veikkausliigassa, Vanha kunnon markkinointimies Yrjö ”Josa” Ykkösessä, Kakkosessa tai Kolmosessa tai mis- Jäntti kampanjoi aikanaan futismatseissa käy- sä divarissa tahansa. Jokainen pelaaja, jokainen mistä sloganillaan ”Futis on parasta paikan joukkue ansaitsee oman kannatuksensa. On päällä”. tärkeää, että kotimaiselle futikselle löytyy vilpit- Futis on parasta paikan päällä.

Kiffenin matsit on parasta paikan päällä.

16

Teksti Timo Huotinen PALLOLIITTO

Helsingin piiri siirtyy historiaan

PALLOLIITOSSA ON JO MUUTAMAN VUODEN EDENNYT HANKE, JOKA LOPETTAA PIIRITOIMINNAN. MYÖS TAMMIKUUSSA 1924 KIFFENIN KERHOHUONEESSA PURSIMIEHENKADULLA PERUSTETTU HELSINGIN PIIRI LOPETTAA TOIMINTANSA UUDENVUODENYÖNÄ 2020.

ON ALKAMASSA Seurojen Palloliitto aluetoi- kua Suomen jalkapalloilun organosoimiseen. mintoineen ilman piirien tuttua olemassaoloa. Meillä on nyt toteutumassa Seurojen Palloliitto, Helsinki olisi ollut hyvä ja luonteva oma alueen- kuten edesmennyt liiton puheenjohtaja ja ystä- sa, mutta nyt kuulumme 1.1. 2020 alkaen ete- vämme Pertti Alaja oli jo kaksi vuotta sitten luo- läiseen alueeseen. massa viimeisillä voimillaan. Helsinki pullikoi eniten vastaan, sillä luovu- Olen ollut aloitteellinen siinä, että Helsin- tuspäätös syntyi vasta äänestyksen jälkeen. gin piiri jatkaa esimerkiksi perinneyhdistyksen Koska kaikki muut 9 nykypiiriä olivat tehneet nimellä toimintaansa vielä 5 vuotta. Kunniajä- yksimielisen päätöksen, oli tällainen asioiden senenä nro 5 olen ajanut sitä, että Kunnianeu- sotkemisyritys tyhmää. vostotoiminta jatkuu, jotta voimme järjestää Onneksi minun käyttämät 5 Kiffenin ään- tyylikkään 100-vuotisjuhlan Helsingin piirin pe- tä Kyllä-päätöksen yväksymiseen olivat niu- rustamista kunnioittaen 9.1. 2024. kin naukin ratkaisevat nyt tehtyyn päätökseen Samoin on tärkeätä, että kunnianeuvostoa 25.4. Helsingin ylimääräisessä piirikokouksessa. täydennetään vielä kerran täyteen mittaan- Paikalla olleet 189 ääntä ratkaisivat liitty- sa (2+12) ja myös piiri ansiomerkkitoimikunta misen ruotuun äänin 143-43 (3 tyhjää), mutta jatkaisi yhtä pitkään toimintaansa ja olosuhde- jos Kiffen olisi äänestänyt EI, olisi vastustaja- valiokunta yhdessä Helsingin liikuntaviraston leiri kääntynyt voittajaksi, koska hyväksyttyyn kanssa ikuisesti. päätökseen vaadittiin 75 prosentin enemmistö. Meille Kiffeniläisille on hienoa, jos perusta- Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrandelle ää- mista päästään juhlimaan mahdollisimman lä- nestys oli jännittävä paikka, sillä asian käsitte- helle tiloja, joissa syntysanat lausuttiin. Toisaalta ly jatkui jo seuraavana päivänä Lappeenrannan nyt tehdyt päätökset helpottavat meitä yli-ikäi- seuraparlamentissa. siä toimijoita ymmärtämään tarpeen siirtyä si- Olin tätä mieltä, sillä asian vesittäminen tässä vuun antamaan tilaa nuoremmille. vaiheessa olisi vain aiheuttanut todellista sot-

19 FC Kiffen - JäPS 2-1 Kuvat: Juhani Järvenpää Juhani Kuvat:

http://www.kp-ark.fi [email protected]

20 http://www.kp-ark.fi [email protected] IKÄMIEHET Teksti Timo Huotinen

Kiffen on voittanut jalkapallossa Suomen ikämiesmestaruuden yhteensä 14 kertaa.

Kiffenin ikämiestoiminta Suomen huipulla

KULUVANA KESÄNÄ KIFFEN JÄRJESTÄÄ TALISSA IKÄMIESJALKAPALLOSSA SM-TURNAUKSET N😲 16A J 17. MEILLÄ ITSELLÄ ON 14 SM-KULTAA, JOITA ON TULLUT VIIME VUOSINA ENENEVÄSSÄ MÄÄRIN, KUN OLEMME NOUSSEET SUOMEN PARHAAKSI IKÄMIESSEURAKSI ERITYISESTI 10 VIIME VUODEN AIKANA.

JÄTIN KIFFENIN EDUSTUSJOUKKUEEN uusiin kue, mutta alkuvuosina PuPa Kuopiosta oli käsiin Henkalle ja Kimmolle 1994, kun olin Ah- usein liian kova pala, koska joukkue rakennet- venanmaalla innostunut Old Boys futiksen il- tiin kolmesta SM-sarjajoukkueesta (KuPS, Ko- mapiiriin. Yksi pelaajista kävi Ruotsissa jo men- parit, Elo), joihin kaivettiin myös Ouluun me- omatkalla, ja Peipparit opettivat taktiikkaa 27 nestymään siirtyneitä ex-puijolaisia ja muitakin pelaajan ringistä jaettuna kolmelle aktiivisuus- Savon parhaita palloilijoita. tasolle turnauksessa. Sen jälkeen on hurahta- Kiffenissä olemme pärjänneet varsin hyvin nut 25 lisävuotta, joihin on sisältynyt runsasta omillamme, mutta toki on avuksi saatu lyhyem- SM-isännyyttä ja runsaasti myös menestystä. miksi kausiksi myös entisiä HJK:n tähtiä (Rive Ensimmäiset SM-mitalit tulivat 35-vuotiais- Kanerva, Bana Lehkosuo), vanhan Neuvosto- sa jo 1996 Kuopiossa hopeaa ja 1997 Lahdessa liiton pelimiehiä Baranovin ja Proninin johdolla pronssia, mutta ensimmäisiä kultaisia saimme sekä joitakin Sopan kasvatteja yhteisellä innos- odottaa Eerikkilän SM-hallissa 2002. tuksella uraansa jatkaneiden Kiffenin pelimies- Olimme alusta asti hyvä ja menestyvä jouk- ten kanssa.

22 STATS IKÄMIEHET

Kiffenin Suomen 1 ikämiesmestaruudet jalkapallossa:

35-vuotiaat 2002 (halli), 2006, 2007, 2014, 2015, 2017 40-vuotiaat 2018 45-vuotiaat 2006, 2009, 2010, 2018 50-vuotiaat 2016, 2017 55-vuotiaat 2017

SM-järjestäjänä olemme toimineet/toimimme: 2 35-vuotiaat 1998, 2003, 2004 (halli), 2007, 2013, 2015, 2018 40-vuotiaat 2008, 2016 45-vuotiaat 2000, 2006, 2009 50-vuotiaat 2014, 2017 55-vuotiaat 2018

3

Alkuvuosina Eki, Nipa ja Keijo D. olivat mi- nun ja Dickiksen tärkeät aisaparit, mutta par- haat vuodet 2006 sekä 2009-10 saivat jatkoa, kun oivalsin välttämättömän tärkeän apulai- sen Timo Marinista, joka nyt yhä enemmän ottaa ykkösmiehen ohjia. Glena Petersenin rooli peluuttajana on ollut kasvava jo viiden vuoden ajan useassa joukkueessa. Kun oikein muistelen, sain jo ensimmäisis- tä Kiffenin SM-kisoista 1998 alkaen järjestely- apua herroilta Fjalle, Rane, Maxi, Rike, Juice, 1 FC Kiffenin 35-vuotiaat voittivat SM-mestaruuden mm. 2015. isä Kauppinen, Janne Mattila, jamaikalaiset 2 FC Kiffen JKKI-55 voitti hopeaa 2018 Heron johdolla, Hessu Aittojoki, ja liiton ihmi- 3 FC Kiffen palkintojenjako Timo Huotinen, Timo Marin sistä muistan lämmöllä erityisesti Kikkaa. ja Nils-Erik Mikander

23

Kuva: Juhani Järvenpää

ahti, FC Kiffe okil nin o J ed k us ak tu a s J jo ti u s k k k e u T e e n

t i e

d

o

t

t

a

j a

Jokainen kausi on ainutlaatuinen

KIFFENIN VIIME KAUSI PÄÄTTYI 110-VUOTISJUHLIEN ARVOLLE SOPIEN RIEMUKKAASTI, KUN EDUSTUSJOUKKUE PÄÄTTI SARJANSA NOUSUJOHTOISESTI JA SÄILYTTI PAIKKANSA KAKKOSESSA.

JOUKKUE KASVOI KAUDEN edetessä hienosti, della Facebook, Twitter ja Instagram aktivoitui- ja loppukauden otteissa olikin havaittavissa tut- vat pienen tauon jälkeen. Jatkossa toimintaa on tua Kiffen-henkeä, jossa taistellaan viimeiseen tarkoitus kehittää entisestään ja tehdä siitä yhä asti. Siitä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. aktiivisempi. Kiffenin kaltainen legendaarinen Juhlavuosi oli ja meni, mutta olisi väärin pu- seura ansaitsee laadukkaan tiedotustoiminnan, hua arkeen palaamisesta, sillä jokainen kausi on uskollista kannattajakuntaa unohtamatta. uniikki. Itse joukkue uudistui jälleen päävalmen- Kiffeniläinen jalkapallo on tietysti muutakin tajaa myöten, kun luotsiksi tuli Mako Tukiainen. kuin pelkkä edustusjoukkue. Hurmuriperheen Kokemusta nuoreen joukkueeseen tuo PEPOsta viime kauden suurimpia urotekoja oli FC Kif- siirtynyt keskikenttäpelaaja Iivo Jaako, joka va- fen/3:n nousu Vitoseen. Kakkosjoukkue FC Kif- littiinkin ansaitusti kapteenistoon. Jatkuvuutta fen/2 seuraikoni Timo Marinin johdolla puoles- Mustat Hurmurit saavat kapteeni Otto Talvitien taan tarjoaa Nelosessa pelituntumaa niille, jotka sekä Jere Jääskeläisen muodossa. Maalinsuulla syystä tai toisesta eivät tällä hetkellä mahdu puolestaan torjuu viime vuonna erinomaiseksi edustusjoukkueeseen. Ikämiehillämme taas on osoittautunut kaksikko Besart Mustafa – Niko pitkä ja menestyksekäs historia, joka on jatku- Tervonen. Kiffenin ennakkoluulottomia perin- nut näihin päiviin asti. teitä velvoittaen joukkue on taustoiltaan jälleen Nähtäväksi jää, mitkä tapahtumat ovat tällä hyvin monimuotoinen. Yksi uusista hankinnois- jälleen ainutlaatuisella kaudella niitä, jotka pai- ta on näppärä japanilainen keskikenttäpelaaja nuvat ihmisten mieliin erityisen paljon. Sellai- Nathael Ishii. sia, jotka jäävät historiaan ja painetaan kirjoihin. Kentän ulkopuolella seuran sosiaalinen me- Asioita, jotka dokumenttien muodossa siirtyvät dia on alkanut herätä horroksesta. Viime kau- tuleville sukupolville. Sarjatasosta riippumatta.

25 MUISTA MYÖS NÄMÄ

SM-LOPPUTUR- SM-LOPPUTUR- NAUS JKKI-40 NAUS JKKI-45 2.–4.8.2019 6.–8.9.2019 Tali Tali Juhani Järvenpää Juhani Kuva:

26 27 hipsterijengi

FC Kiffenin fanituotteisiin on kuulunut mm. viinilasit, joihin on painettu Kiffenin logo. Viinila- seja tehtiin pieni erä Kiffenin satavuotisjuhliin.

28 Kuva: Juhani Järvenpää läinen ske ää J re e J i t s k e T

”HELLO! IS IT POSSIBLE TO BUY KIFFEN GAME JERSEY SOMEWHERE? I AM A HUGE FAN!” NÄIN KUULUU YLEISIN VIESTI, MITÄ TULEE KIFFENIN FACEBOOKKIIN.

MUSTIEN HURMUREIDEN PELIPAITOJA kysel- Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Ville Väänänen on lään käytännössä joka viikko ympäri vuoden. yleinen näky Pallokentällä ja hän totesikin erääs- Kyselijöiden nimistä ja profiileista on helppo sä Pallokerhon podcast -jaksossa, että Mustat päätellä, että vähintään 99 prosenttia heistä on Hurmurit olisi todellisen hipsterin valinta. Kieltä- kotoisin Saksasta. Huivit kelpaisivat myös heit- mättä hän on erittäin oikeassa. Kiffen on erityis- tämällä ja moni ei edes välitä siitä, että paljon- laatuinen seura, joka kulkee omia polkujaan, eikä ko toimitus maksaisi. Kunhan vain saisi Kiffenin liikaa katsele valtavirran suuntaan. Mutta olisihan fanituotteita. Ja vaikka kuinka haluaisin uskoa, se hienoa, jos niitä hipstereitä näkyisi enemmän että he ovat joukkueemme suurimpia kannatta- Bolliksella. Tai ihan keitä vaan. Mutta nykyiset re- jia, totuus saattaa ehkäpä kuitenkin löytyä sa- surssit huomioon ottaen seura suorittaa aivan hy- nan kiffen saksankielisestä merkityksestä. vin. Hipsterimäinen tunnelma kelpaa minulle. Ot- Ne keillä Kiffenin logolla painettuja tuotteita telutapahtuma on itseasiassa aika sympaattinen. on, kuuluvat erityislaatuiseen porukkaan. Neu- Musiikki on nostalgista, makkaramyyjä muistaa voisin pitämään paidat, huivit ja muut fanikamat montako kyrsää söin viimeksi, portista voi kävel- hyvässä kunnossa. Itselläni on totta kai tree- lä sisään huoletta ja joku kyllä huikkaa pääsyli- nikamoja vaikka kuinka paljon sekä pipo, huivi pun perään, jos ei tulija ei näytä kausikorttilaisel- ja pinssi. Mutta kokoelmani kruununjalokivinä ta. Koska luulenpa, että otteluiden eteen hommia on viinilasit, joihin on painettu tyylikäs Kiffe- paiskovat tietävät ulkonäöltä lähes jokaisen, jolla nin logo. Niitä tehtiin kuulemma pieni erä Kiffe- kausikortti on. Pelaajana yksittäiset kommentit nin satavuotisjuhliin. En ole juurikaan antanut kuuluvat paremmin, kun on vähemmän yleisöä. kenenkään niistä juoda, enkä anna tulevaisuu- Aina katsomosta löytyy joku, joka tykkää huik- dessakaan. Ja itseasiassa kerran eräs ystävä- kia kentälle. Pelin jälkeen yleisö valuu katsomosta ni kieltäytyi juomasta näistä laseista. Hän sanoi alas ja melkeinpä jokaisella pelaajalla on joku, jon- tietävänsä, että en kykenisi antamaan hänelle ka kanssa hän jää hetkeksi jauhamaan pelistä. anteeksi sitä, jos hän rikkoisi lasin vahingossa. Jos vielä joskus Kiffen tekee muuten fanituot- Ja oikeassahan hän oli. Säilytän niitä korkeim- teita, niin minun toivomukseni ovat retromallinen malla mahdollisella hyllyllä, jonne yltämiseen pelipaita, reinot, taskukello, kauluspaita, liivi, kul- tarvitaan tuoli. En halua missään nimessä niiden mahousut, mankeli ja ainoastaan johonkin van- olevan vaaravyöhykkeellä. haan nokialaiseen sopivat kännykänkuoret. Mutta Kiffen on todellisen hipsterin valinta. Erityis- ei missään nimessä viinilaseja. Ei, en halua, että laatuinen ja harvinainen. Sopivasti tutkan alla, niitä on yhtäkkiä joka jampalla. Minäkin haluan mutta uskottava. Se on jo mediassakin todettu. olla erityisen aarteen omistava kiffen-hipsteri.

29

Yli 30 vuotta huoltajana

Oli laji tai taso mikä tahansa, harva yltää vastaavaan: Dickis Dickmann on ollut jo yli 30 vuotta Kiffenin huoltajana – ja ura sen kuin jatkuu.

Kiffen arvostaa!

Tämän päivän korjausrakentaja Wareco on vuonna 2002 perustettu pää- kaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun korjausrakentaja ja alansa edelläkävijä. Keskeinen osa Warecon palvelulaatua ja kilpailukykyä on vankka kokemus aina put- kiremonteista arvokohteisiin yhdistettynä nykyaikaisiin video- ja mobiiliviestinnän- keinoihin.

Lue lisää tavastamme toimia: www.wareco.fi 32 Tämän päivän korjausrakentaja Wareco on vuonna 2002 perustettu pää- kaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun korjausrakentaja ja alansa edelläkävijä. Keskeinen osa Warecon palvelulaatua ja kilpailukykyä on vankka kokemus aina put- kiremonteista arvokohteisiin yhdistettynä nykyaikaisiin video- ja mobiiliviestinnän- keinoihin.

Lue lisää tavastamme toimia: www.wareco.fi 20

Ruokaan hyvät raaka-aineet, kokilta on poissa paineet.

Chef Wotkin’s palvelutiskit Lihatukku Veijo Votkin Oy PRISMA ITÄKESKUS TEHTAANMYYMÄLÄ Vanhanlinnantie 1, 00900 HKI Puh. 010 766 8912 Vanha talvitie 8, 00580 Helsinki Puh. (09) 774 33 477 S-MARKET HELSINKI Postikatu 2, 00100 HKI avoinna ma-pe 7-18, la 7-15 Puh. 010 766 1047 tehtaanmyymala@votkin.fi

www.votkin.fi 35