Esikaupunkien Vuosisata
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Sosiaalitieteiden laitos Helsingin yliopisto Esikaupunkien vuosisata Paikallinen yhteisöllisyys Helsingin seudun vanhoissa työväen esikaupungeissa 1900-luvulla Erkko Anttila Akateeminen väitöskirja Esitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XIV perjantaina 8. toukokuuta 2015 kello 12. Helsinki 2015 Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2015:7 Sosiologia © Erkko Anttila Kansi: Jere Kasanen Kannen kuva: Oulunkylän Veräjämäkeä vuonna 1959 (Helsingin kaupungin- museo, Erik Friman) Painettua julkaisua myy ja välittää: Yliopistopainon8QLJUD¿DQNLUMDP\\QWL kirjamyynti http://kirjakauppa.yliopistopaino.fiKWWSNLUMDNDXSSDXQLJUD¿D¿ [email protected]#XQLJUD¿D¿ PL 4 (Vuorikatu 3 A) 00014 Helsingin yliopisto ISSN-L 1798-9124 ISSN 1798-9124 (painettu) ISSN 1798-9051 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-10-9161-2 (nid.) ISBN 978-952-10-9162-9 (pdf) Unigrafia, Helsinki 2015 Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin ympäristöön 1900-luvun alkupuoliskolla syntyneitä työväen esikaupunkeja ja niiden muutosta nykyaikaisiksi keskiluokan pientaloalueiksi. Tarkasteltava ajanjakso ulottuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 2000-luvun vaihteeseen. Tutkimuksessa huomion kohteena on erityisesti esikaupunkien paikallinen yhteisöllisyys ja sen muutos. Lisäksi siinä tarkastellaan, miten asukkaiden elämäntavat ja heidän suhteensa sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöönsä muuttuivat 1900-luvun jälkipuoliskon modernisaatiokehityksen seurauksena. Tutkimuksen aineistona ovat esikaupunkien arkielämää, naapuruussuhteita, yhdistystoimintaa ja asukkaiden asuinympäristösuhdetta koskevat monipuoliset muistitieto- ja aikalaislähteet. Tutkimuksen lähtökohtana on 1900-luvun alkupuoliskon tilanne, jolloin tutkittavat esikaupungit (esim. Malmi, Pakila, Tapanila ja Leppävaara) olivat hyvin maalaismaisia yhdyskuntia, joille oli ominaista tiivis paikallinen yhteisöllisyys, laajasti harjoitettu omavaraistalous sekä pienimuotoinen paikallinen yritteliäisyys. Lisäksi niille oli ominaista se, että paikallisilla yhdistyksillä ja muilla yhteenliittymillä oli keskeinen rooli asukkaiden vapaa-ajanvieton järjestämisessä sekä erilaisten asumiseen liittyneiden arkisten ongelmien ratkaisemisessa. Tämä ilmeni muun muassa paikallisten tiehoitokuntien, vapaapalokuntien ja iltamakulttuurin muodossa. Nämä paikalliset sosiaaliset käytännöt kertovat siitä, että 1900-luvun alkupuolen työväen esikaupunkien asukkaat olivat monin tavoin riippuvaisia naapurustostaan. Melko pian toisen maailmansodan jälkeen työväen esikaupunkien yhteisöllinen elämäntapa alkoi muuttua kohti nykyaikaista, huomattavasti yksityisempää elämäntapaa. Muutoksen taustalla oli sotien jälkeisen ajan voimakas vaurastumiskehitys, tekninen kehitys sekä erilaisten ylipaikallisten palvelujärjestelmien kasvu. Yhdessä nämä tekijät vähensivät esikaupunkiasukkaiden riippuvuutta paikallisesta naapurustoyhteisöstä ja mahdollistivat heidän elinpiirinsä laajenemisen suppeiden paikallisten ympyröiden ulkopuolelle. Esikaupunkien asukkaat olivat myös itse edistämässä tätä kehitystä painostaessaan kunnallisia ja valtiollisia päättäjiä kiirehtimään heidän asuinalueidensa infrastruktuurin ja julkisten palveluiden modernisointia. 1900-luvun lopulle tultaessa vanhojen työväen esikaupunkien miljöö oli jo muuttunut nykyaikaiseksi keskiluokkaiseksi pientalomiljööksi, jota leimaa elämäntavan vauraus ja yksityisyys sekä asukkaiden riippuvuus erilaisista ylipaikallisista palvelukoneistoista. Entisajan työväen esikaupungeille tyypilliset paikalliset taloudelliset ja sosiaaliset käytännöt olivat tuohon mennessä jos suurelta osin kadonneet. Sen sijaan asukkaiden paikallinen yhteistoiminta liittyi nyt lähinnä asuinympäristön rauhallisuuden ja yksityisyyden puolustamiseen. Toisaalta 1900-luvun lopun nykyaikaisilla pientaloalueilla esiintyi myös pyrkimyksiä elvyttää vanhoja yhteisöllisyyden piirteitä. Toisin kuin asukkaiden keskinäiseen riippuvuuteen perustuneissa entisajan esikaupunkiyhteisöissä, näihin nykyaikaisiin yhteisöllisyyden rakentamispyrkimyksiin osallistuminen oli kuitenkin täysin vapaaehtoista. 3 Abstract Suburban century: Local community in the working-class suburbs of Helsinki in the twentieth century. The study discusses working-class suburbs that sprang up outside Helsinki in the early twentieth century and their change into affluent middle-class suburbs in the second half of the century. The focus of the study is on local community life and its change in the studied suburbs. Moreover, the study discusses how the suburbanites' ways of life and their relationship to their social and physical surroundings changed due to modernization in the latter half of the century. The research data consist of historical documents and personal reminiscences of residents that deal with topics such as neighbourhood life, practices of everyday life and local clubs and associations. In the first half of the twentieth century the working-class suburbs under study (e.g. Malmi, Pakila, Tapanila and Leppävaara) were fairly rural communities, which were characterized by their close-knit community life, widely practiced subsistence gardening and animal husbandry and numerous local small businesses. Another important characteristic of these suburbs was the central role played by local formal and informal organizations in solving problems of everyday life and in organizing leisure activities for local residents. This manifested itself, for example, in the form of local road maintenance associations, voluntary fire brigades and community festivals. Such practices indicated that the residents of these suburbs were in many ways functionally dependent on their local suburban community. Soon after the Second World War the way of life in the suburbs under study began to change towards a more privatized way of life. Behind this change was the growing prosperity of the post-war era, technological progress and the strengthening of extra-local networks and organizations. These factors diminished the suburban residents' dependence on local community networks and widened their horizons beyond narrow local circles. The suburbanites actively contributed to this change by lobbying state and municipal authorities to hasten the modernization of local infrastructure and public services. By the late twentieth century the working-class suburbs under study had changed into modern middle-class suburbs which were characterized by a high standard of living, a privatized way of life and the residents' dependence on extra-local networks and organizations. The local social and economic practices that were typical of the first half of the century had by now mostly disappeared. Instead, local community action now focused on maintaining the peace and quiet of the residential area. There were also aspirations to revive some aspects of the old community life. However, unlike in the local community networks of the early twentieth century, participation in these new forms of community building was entirely voluntary. 4 Esipuhe Kiinnostukseni tämän tutkimuksen aihetta kohtaan heräsi vuosituhannen vaihteen tienoilla, jolloin olin etsimässä sopivaa aihetta pro gradu -työtäni varten. Historiasta olen ollut kiinnostunut jo koulupojasta lähtien ja sosiologian opintojeni edetessä olin tullut siihen tulokseen, että graduni tulisi liittymään jollain tavalla kaupunkitutkimukseen. Kun sitten käsiini osui vanhempieni kirjahyllystä kirja nimeltä Friherrs: Työväen työllä korvesta kaupunginosaksi, joka käsitteli lapsuuteni ja nuoruuteni kotialueen Vantaan Vapaalan historiaa, oli aiheenvallinnan ongelma lopulta nopeasti ratkaistu. Erityisesti minua kiehtoi aiheessa se suuri elämäntapojen kontrasti, joka tuli näkyviin historiikin sivuilta kun vertasin sitä omiin kokemuksiini tästä 1900-luvun lopulla jo vaurastuneesta ja keskiluokkaistuneesta pientaloalueesta. Todennäköisesti aiheen kiinnostavuuteen vaikutti myös henkilökohtainen tarve löytää jonkinlaisia historiallisia kiinnikkeitä omaan kotikaupunkiini ja lähiympäristööni, jotka koin toisen polven maaltamuuttajana varsin ohuiksi. Syksyllä 2002 sain valmiiksi sosiologian pro gradu -työni Kylistä lähiöiksi: Paikallisyhteisöllisyys Helsingin seudun työläisesikaupungeissa 1900-luvulla. Sen saama hyvä palaute innosti minua entisestään jatko-opintoihin väitöskirjan parissa sekä suuntautumaan tutkijan uralle. Aihepiiri pysyi väitöskirjassani samana, koska koin että siinä oli vielä paljon kiinnostavaa jota olin pystynyt vasta raapaisemaan gradutyössäni ja aihetta oli muutenkin tutkittu varsin vähän. Väitöskirjan tekeminen jo valmiiksi tutusta aiheesta ei tosin ollut (ainakaan omalla kohdallani) aivan niin yksinkertaista kuin olin etukäteen kuvitellut, ja niinpä väitöskirjahankkeeni ensimmäisiin vuosiin liittyi myös hakemista ja tuskailuakin erityisesti kirjoittamisen kanssa. Sen jälkeen kun olin päässyt väitöskirjatyössäni jo hyvään vauhtiin, se keskeytyi muutamaksi vuodeksi käytännössä kokonaan siirryttyäni yliopiston ulkopuolelle tutkimaan muita aiheita. Väitöskirjan loppuunsaattaminen pysyi kuitenkin koko ajan tavoitteenani ja nyt, noin 12 vuotta sen aloittamisen jälkeen, se on vihdoin valmis. Vaikka tapani tehdä tutkimustyötä on varsin itsenäinen, olen saanut matkan varrella siinä tärkeää apua useilta eri henkilöiltä. Tärkeässä roolissa väitöskirjatyöni eteenpäin saattamisessa ovat olleet luonnollisesti ohjaajani, professorit Risto Alapuro ja Matti Kortteinen Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta. Heidän kanssaan käymäni keskustelut sekä heidän