Miesten Kuolleisuuden Alue-Erot Ja Sosiaalinen Segregaatio Pääkaupunkiseudulla
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
1 Kirjoitus on alun perin julkaistu Kvartti –lehdessä vuonna 2001 (Kvartti 2001; #1: 7 – 21) Miesten kuolleisuuden alue-erot ja sosiaalinen segregaatio pääkaupunkiseudulla Tässä artikkelissa kuvataan pääkaupunkiseudun osa-alueiden välisiä eroja miesten kuolleisuudessa vuosina 1991–95 sekä selvitetään erojen syitä. Kuolleisuutta käytetään yleisesti väestöjen yleisen hyvinvoinnin ja terveystason mittana, koska se on yleensä luotettavampi ja vertailukelpoisempi kuin monet muut tiedot. Kuolleisuutta koskeva tiedot sopivat hyvin myös alueellisen erilaistumisen tutkimiseen kaupunkiseutujen sisällä. Kuolleisuuden alue-erot johtuvat osittain alueiden väestörakenteiden erosta. Ennenaikainen kuolleisuus on keskimääräistä suurempaa mm. vähän koulutusta saaneilla, ruumiillista työtä tekevillä ja parisuhteen ulkopuolella elävillä (Koskinen & Martelin 1994). Alueilla, joilla asuu paljon näihin ryhmiin kuuluvia, on keskimääräistä suurempi kuolleisuus ja pienempi elinajan odote. Alueitten välisiä kuolleisuuseroja voivat aiheuttaa myös alueita kokonaisuutena koskevat ominaisuudet, kuten liikenneturvallisuus, ilman saastuneisuus ja terveyspalvelujen laatu. Viimeaikaisessa aluevaikutusten tutkimuksessa on kiinnitetty erityisesti huomiota alueellisten yhteisöjen sosiaalisen kiinteyden ja sosiaalisen pääoman merkitykseen (Kawachi & Berkman 2000). Artikkelissa pyritään selvittämään, missä määrin alueiden väliset kuolleisuuserot pääkaupunkiseudulla ovat selitettävissä väestörakenteiden eroilla ja missä määrin varsinaisella aluevaikutuksella. Aineisto Tutkimus perustuu Tilastokeskuksessa muodostettuun ns. EKSY-aineistoon (Valkonen & Martelin 1998), jota käytetään Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella toteutettavassa väestöryhmien välisiä kuolleisuuseroja koskevassa tutkimusprojektissa. Eksy-aineisto sisältää koko Suomen väestöä koskevia yksilö tason sosiodemografisia tietoja sekä tietoja kuolleista vuosilta 1970–95. Tässä tutkimuksessa käytetty osa-aineisto on poimittu vuoden 1990 väestölaskentaan perustuvasta EKSY90-aineistosta, johon sisältyvät tiedot vuosina 1991–95 sattuneista kuolemantapauksista. Aineistossa ovat mukana vuodenvaihteessa 1990/91 vähintään 15-vuotiaat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa asuneet miehet. Naisten kuolleisuutta tultaneen selvittämään eri tutkimuksessa. Tutkimus koskee vain asuntoväestöä, joten asunnottomat, ulkomailla asuvat, laitos- ja asuntolaväestö sekä asumismuodoltaan tuntemattomat on karsittu pois. Myös ne karsittiin, joiden paikannus alueille ei Tilastokeskuksessa onnistunut. Alueettomista valtaosa oli muuta kuin asuntoväestöä eli nämä kaksi ryhmää ovat suurelta osin päällekkäisiä. Alkuperäisestä aineistosta karsittuja oli 8 205 (2,6 %). Lopulliseen aineistoon kuului 303 357 miestä. Vanhainkotien alueellisesta sijoittumisesta aiheutuva harha eliminoitiin ainakin pääosin poistamalla aineistosta laitos- ja asuntolaväestö. Aluejako Kauniaista käsitellään yhtenä alueena. Muuten tutkimuksen aluejakoa tehtäessä lähtökohtana olivat Vantaan palvelualueet, Espoon palvelupiirit ja Helsingin suurpiirit. Nämä alueet jaettiin osa-alueiksi siten, että osa-alueiden kuolleiden määrää voitiin pitää riittävänä kuolleisuuslukujen liiallisen satunnaisvaihtelun eliminoimiseksi. Aluejaossa “rakennuspalikkoina“ olivat Helsingin peruspiirit, Vantaan kaupunginosat ja Espoon 2 tilastoalueet. Tutkimusalueet muodostettiin yhdistelemällä näitä tarvittaessa toisiinsa. Lisäksi Helsingin suuri Mellunkylän peruspiiri jaettiin kahteen osaan. Tuloksena olevassa aluejaossa pääkaupunkiseutu jaettiin 60 osa-alueeseen. Näistä viisi (Santahamina ja Itäsaaret Helsingissä sekä Sepänkylä, Otaniemi ja Suvisaaristo Espoossa) jätettiin tarkastelujen ulkopuolelle niiden pienuuden ja/tai poikkeavuuden vuoksi. Analyysissa käytettyjen alueiden yli 15-vuotiaiden miesasukkaiden määrä vaihteli vuonna 1990 välillä 1 417–9 917 (keskiarvo 5 488). Kuolleitten määrä vaihteli välillä 98–677 (keskiarvo 278). Alue-erot elinajan odotteissa Osa-alueittaisten elinajan odotteiden laskemista varten yksilötason aineistosta laadittiin taulukko, joka sisälsi osa-alueittain 5-vuotisikäryhmittäiset tiedot siitä, kuinka monta henkilövuotta alueella vuodenvaihteessa 1990/91 alussa asuneet henkilöt olivat eläneet jaksolla 1991–95 sekä kuinka monta kuolemantapausta heille oli tapahtunut. Näistä tiedoista laskettiin 15-vuotiaiden miesten alueittaiset elinajan odotteet (Shryock ym. 1976). Aineistoon kuuluvien miesten elinajan odote on pitempi kuin alueen kaikkien miesten vastaava odote, koska aineistosta on poistettu mm. laitosväestö ja osoitteettomat, joilla on suuri kuolleisuus. Tietojen vertailukelpoisuuden parantamiseksi on aineistosta laskettuja 15-vuotiaiden elinajan odotteita korjattu niin, että ne vastaavat koko 15- vuotiaan miesväestön elinajan odotteita. Lisäksi 15-vuotiaiden elinaja n odotteet on muunnettu vastasyntyneiden elinajan odotteiksi olettamalla, että 0–14-vuotiaiden poikalasten kuolleisuus on sama kaikilla alueilla. Kuviossa 1 on esitetty edellä kuvatulla tavalla lasketut vastasyntyneiden elinajanodotteet alueittain. Ne vaihtelevat Helsingin Vallilan 65,7 vuodesta Espoon Haukilahden/Westendin 78,8 vuoteen. Muita alhaisimman elinajan odotteen alueita ovat Jakomäki, Alppiharju, Maunula ja Kallio. Haukilahti-Westendin ohella korkeimman elinajan odotteen alueita ovat Kauniainen, Tapiola-Mankkaa, Kulo saari ja Kanta-Espoo/Espoonlahti. Yhtenäisin alhaisen elinajan odotteen alue on Helsingin Keskinen suurpiiri ja yhtenäisin korkean elinajan odotteen alue Etelä-Espoossa. Kauniainen kuuluu myös tähän alueeseen. Korkeita elinajan odotteita on myös Helsingin läntisillä ja itäisillä ranta-alueilla sekä pientalovaltaisilla alueilla luoteis-Vantaalla ja Pakilassa. Alueiden välisten erojen suuruutta on havainnollistettu kuviossa 2. Siinä on esitetty yhtenäisellä viivalla koko maan miesten vastasyntyneitten elinajan odotteen kehitys jaksolla 1961–95 sekä Tilastokeskuksen väestöennusteessa käytetty olettamus kehityksestä vuoteen 2050. Kuviossa on esitetty, millainen eräiden esimerkkialueiden sijoittuminen oli tutkimusajanjaksolla 1991–95 koko maan menneeseen ja ennustettuun tulevaan kehitykseen verrattuna. Voidaan havaita, että keskisen Helsingin alhaisen elinajan odotteen alueen miehet olivat 1990-luvun alussa tasolla, jonka koko maan miehet olivat saavuttaneet 1960-luvulla. Toisaalta Kauniaisissa miesten elinajan odote oli suurempi kuin Tilastokeskus olettaa sen olevan koko maassa vuonna 2050. Elinajan odotteita tarkasteltaessa on syytä ottaa huomioon, että varsinkin väestöltään pienillä alueilla lukuihin vaikuttaa kuolleisuuden satunnaisvaihtelu. Täten esim. Haukilahti-Westendin korkea elinajan odote voi johtua osittain sattumasta, ja saman alueen elinajan odote esim. jaksolla 1996–2000 voisi olla alhaisempi kuin edellisenä viisivuotiskautena. Kun alueiden välisiä eroja elinajan odotteessa kuvataan karkeammalla aluejaolla suuralueittain, erot ovat luonnollisesti pienempiä, mutta silti edelleen selviä (Taulukko 1). Helsingin Keskisessä suurpiirissä miesten elinajan odote oli 9,5 vuotta alhaisempi kuin Kauniaisissa ja 8,4 vuotta alhaisempi kuin Tapiolan palvelupiirissä. Taulukossa 1 on 3 vertailun vuoksi tietoja myös Helsingin seudun muiden kuntien elinajan odotteista. Kuntien välinen vaihtelu ei ole kovin suurta verrattuna pääkaupunkiseudun sisäiseen vaihteluun. Elinajan odote oli suurin Sipoossa (74,7) ja pienin Järvenpäässä (71,7). Pääkaupunkiseudun kuolleisuuden alue-eroja tutkittiin myös erikseen 15–64-vuotiailla ja 65 vuotta täyttäneillä ikävakioitujen kuolleisuuslukujen avulla. Suhteelliset kuolleisuuserot olivat suurempia työikäisillä kuin vanhemmassa ikäluokassa, mutta alueiden väliset erot olivat molemmissa ikäryhmissä pääpiirteissään samanlaisia. Kuolleisuuserot kuolemansyittäin Kuolemansyittäisen analyysin alkuvaiheessa käytettiin yksityiskohtaisempaa luokittelua, mutta kuolleisuuslukujen satunnaisvaihtelun vähentämiseksi analyysissa päädyttiin taulukosta 2 ilmeneviin seitsemään kuolemansyyryhmään. Kullekin alueelle laskettiin epäsuorasti ikävakioidut kuolleisuusindeksit kuolemansyyn mukaan. Indeksit osoittavat kuolleisuuden suhteellisen tason, kun alueiden ikärakenteiden erojen vaikutus on poistettu. Taulukko 2 sisältää kuolemansyittäisten kuolleisuusindeksien keskinäiset korrelaatiot sekä kunkin kuolemansyyn ja kokonaiskuolleisuuden (kaikki kuolemansyyt yhteensä) väliset korrelaatiokertoimet. Korrelaatioita laskettaessa on alueita painotettu niiden väkiluvuilla. Korrelaatiokertoimet eri kuolemansyiden välillä ovat poikkeuksetta positiivisia. Yleisesti ottaen siis alueilla, joilla kuolleisuus yhteen kuolemansyyhyn on keskimääräistä suurempi, se on keskimääräistä suurempi myös kaikkiin muihin kuolemansyihin. Myös kuolleisuusmuuttujista tehty faktorianalyysi osoitti saman. Kaikki kuolemansyyt saivat ensimmäisellä rotatoimattomalla faktorilla vähintään 0,41 suuruisen latauksen. Voimakkaimmin kokonaiskuolleisuus oli yhteydessä alkoholikuolemansyihin (eräät sairau- det ja tapaturmat, joissa alkoholipäihtymys on myötävaikuttavana syynä) ja sepelvaltimotautiin. Alueiden väliset erot kokonaiskuolleisuudessa johtuvat suurelta osalta alue-eroista näiden kuolemansyiden yleisyydessä. Heikoimmin kokonaiskuolleisuuteen liittyivät kuolleisuus muihin kasvaimiin kuin keuhko syöpään sekä kuolleisuus sellaisiin tapaturmiin, joissa alkoholipäihtymys ei ollut myötävaikuttavana syynä. Sosiodemografinen rakenne ja kuolleisuuden alue-erot Seuraavaksi pyritään analysoimaan, missä määrin kuolleisuuden alue-erot on selitettävissä alueiden väestörakenteiden eroilla.