Peltimannekiinit Copyright: käyttöön. ei-kaupalliseen ekirja Maksuton

Peltimannekiinit maailmalla • PUUNJALOSTUSKONEIDEN VIENNIN PIONEERIEN TARINOITA een, kehittelyyn ja toteut tamiseen. ja toteut een, kehittelyyn uonna 1 perustettiin metalliteollisuuden vientiorganisaatio Metex metalliteollisuuden uonna 1 perustettiin työllis- metalliteollisuutemme nousevan kohteita etsimään ulkomaisia saataisiin suoritetuiksi. kun sotakorvaukset sitten, tämiseksi Näissä tarinoissa ei enempää kosketella perusasioita eikä strategioita, vaan strategioita, perusasioita eikä Näissä tarinoissa ei enempää kosketella Peltimannekiinit muistelevat työssään ja työmatkoillaan 1-luvun toisella ja työmatkoillaan työssään muistelevat Peltimannekiinit Ennakkoluulottomasti lähtivätkin "peltimannekiinit" eli Metexin kauppa- "peltimannekiinit" eli Metexin lähtivätkin Ennakkoluulottomasti pitäydytään arkipäivän myyntityössä iloineen ja suruineen. Pioneerityöpitäydytään arkipäivän kaukana jännittävää. ja joskus varsin usein hauskaa oli aina mielenkiintoista, kotoa Raskaan konepajateollisuuden isot vientiprojektit paransivat tuona aikana mer- tuona aikana paransivat vientiprojektit isot konepajateollisuuden Raskaan vointia. ja hyvin työllisyyttä Suomen kauppatasetta, kittävästi puoliskolla kokemiaan erikoisia tilanteita ja kommelluksia osallistuessaan puun- ja kommelluksia tilanteita erikoisia kokemiaan puoliskolla etsimis vientiprojektien jalostuskoneiden ISBN 978-952-93-1298-6 miehet ja jäsenfirmojen edustajat etsimään mahdollisuuksia useista maista ja edustajat etsimään mahdollisuuksia miehet ja jäsenfirmojen paljon käsitti vientitoiminta jopa muista maanosista. Konepajateollisuuden vain keskitymme teoksessa Tässä ja kokonaisuuksia. koneistoja tuotteita, ja kauppoihin koneiden paperi-, puunjalostusteollisuuden ja mekaanisen sellu- liittyviin tarinoihin. toimitusprojekteihin V Peltim_kannet 22.10.2012 14.26 Sivu 1 14.26 Sivu 22.10.2012 Peltim_kannet Peltimannekiinit maailmalla PUUNJALOSTUSKONEIDEN VIENNIN PIONEERIEN TARINOITA

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimen- omaista lupaa. Lupia teosten osittaiseen valokopiointiin myöntää tekijöiden ja kustantajien valtuuttamana KOPIOSTO ry. Muuhun käyttöön luvat on kysyttävä suoraan kunkin teoksen oikeudenhaltijoilta.

KUSTANTAJA Peltimannekiinit MYYNTI Teknologiainfo Teknova Oy Eteläranta 10 00130 HELSINKI www.teknologiainfo.net

ISBN 978-952-93-1298-6, e-kirja ISBN 978-952-93-4806-0

Ulkoasu ja taitto: Public Design Oy

Painopaikka: Tammerprint Oy, Tampere, 2012

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Peltimannekiinit maailmalla

PUUNJALOSTUSKONEIDEN VIENNIN PIONEERIEN TARINOITA

Omistamme tämän kirjan niille peltimannekiineille, jotka ovat jo poistuneet keskuudestamme laajemmille vientimarkkinoille.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sisällysluettelo

Alkusanat ...... 6

Lukijalle ...... 9

Perustamiskokouksen pöytäkirja, säännöt, esite ...... 10

Historiikki ...... 16

Peltimannekiinit 20 vuotta ...... 20

Muistelu Kehran sellutehtaasta Virossa ...... 38

NEUVOSTOLIITTO ...... 40 Toivekappale ...... 40 Rajanylitys Vainikkalassa 1960-luvulla...... 41 Svetogorsk-projekti ...... 42 Sveto ja neuvostokauppa ...... 46 Karkotus Neuvostoliitosta...... 51 Muisteloita Neuvostoliiton-kaupasta...... 52 Tussikynällä hurmaten...... 55 Puukko lahjaksi ...... 55 Maljapuheita ...... 56 Suunnistusvaikeuksia...... 57 Hokkasen vatsavaivat...... 58 Mistä tietää, että kauppa on tulossa ...... 58 Shakki ja matti ...... 59 Neuvottelut miestenhuoneessa...... 60 Neuvottelut Moskovassa 1976 ja ilmaiset pumput ...... 61 Prommashimportin sopimus ilman myöhästymissakkoa ...... 63 Siperia on laaja maa ...... 64 Pikasakko Moskovalaisittain ...... 65 Hygeniaa sivistyneesti...... 66 Puna-armeijan kunnia...... 67 Siperialainen sauna...... 68 Shatsarap eli tavarahävikkiä ...... 69 Malinka muu muu ...... 70 Valokuvilla vaikeuksiin...... 71 Valuuttakontrolli Moskovassa ...... 73 Ruplia, ruplia ...... 75 Marlboro-kartongilla kyytiin...... 76 Koulutusmatka Baltiaan 1979 ...... 78 Stahanovilainen työmies ...... 79  Vapautumisen tunnelmia Virossa 1988 ...... 80

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit MUU ITÄBLOKKI...... 82 Prahan auton nastarenkaat ...... 82 Ierikka Manner Brnossa ...... 83 Hodoninin vanerikone- ja rimalevytehdaskaupat ...... 84 Ceausescun tasoa ...... 85 Suceava ...... 86 Eräs tehdaskauppaneuvottelu Romaniassa ...... 87 Akkuvesiostoksilla Bukarestissa ...... 89 Markkinointitoimenpiteitä ...... 90 Hannu Bukarestissa ...... 91 Jorma Makkonen Prahassa ja aivopesun uhri...... 92 Sherlock Holmes Prahassa...... 93 Piispa Henrik Slovakiassa ...... 94 Sturovo ...... 95 Tohtori Hojnoksen mökki...... 97 Väiski Lassila järjestykseenpanijana ...... 98 Jatkuva keitto ...... 100 Dunaújváros ...... 101 Tyttöjen suosiossa...... 105 Alpo Rysti, legendaarinen keksijä ...... 105 Rankka talvi...... 107 Näin Puolassa ...... 108 Pöllien uimakoulu...... 110 Diplomaattinen selkkaus ...... 111 Checkpoint Charlie (Berliini 1970-luvulla) ...... 112 Kaalimaasaksaa ...... 113 Sutenööri kaupanvälittäjänä ...... 114 Isorokkokaranteenissa...... 115

EUROOPPA ...... 117 Peltimannekiinin kotimatka Romaniasta ...... 117 Hilsen Carlsen...... 119 Hylkeennäköinen mies ...... 119 Kuningas messuilla ...... 120 Lento Hel-Hell-Mad...... 121 Pääjohtajan lounas ...... 121 Unelias agentti ...... 122 Mikä kaarelle muodostajan nimeksi?...... 123 Kuinka suuri on suurin? ...... 124 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit AMERIKAT ...... 127 Pioneerina Chilessä ...... 127 Tunnin suurlähettiläs ...... 130 Lähetä joulukortit ajoissa ...... 131 Pelottava maanjäristys Chilessä 1964...... 132 Taksikyytejä Etelä-Amerikassa...... 133 Tangon taikaa...... 135 Cuba 9 ...... 135 Marttalan matkakumppani ...... 138 Varkauteen...... 138 Kenialainen taksikuski...... 139 Ammattiyhdistystoimintaa ja kieltolakia Louisianassa...... 140 Karjalauma karkuteillä ...... 142 Kun Tampella taas aloitti paperikoneiden teon 1987 ...... 143

AASIA ...... 147 Matkalla Pohjois-Koreaan ...... 147 Pohjois-Korean erikoisuuksia 1970-luvulla...... 150 Kelvoton kopiokone ...... 159 Seikkailu Kaukoidässä...... 160 Saigon 1971...... 161 Ulan Batorin jää...... 162 Mongolian ihmeet...... 163 Metexin tekninen symposium Kiinassa 1973...... 164 Kiinalainen keskiarvo...... 165 Kiinalainen kiirastuli...... 167 Elämää kommuunissa ...... 168 Ihmeellisiä kokemuksia Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikoihin .. 170 Paluumatkan yllättävä muutos...... 171 Ministeri suojelusenkelinä ...... 173 Kiinalaista know how'ta...... 174 Donghae Pulp -sellutehdasprojekti Etelä-Koreassa...... 174 Ystävyyttä yli rajojen eli miten molemminpuolinen luottamus syntyy.. 177 Kauppoja ja gastronomiaa leikkikalu-Kiinassa ...... 178 Vice President, joka ei tiennyt mitään...... 180 Japanilaiset mökillä saaristossa ...... 181 Standby...... 183 Japlish ...... 184 Mr. Marskin tarina...... 186 Hullu mies Turkissa ...... 186



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit KOMMELLUKSIA JA OPETTAVAISIA TARINOITA ...... 191 Tuulen energiaa mittaamassa...... 191 Kustannukset jakoon painien ...... 192 Monitaitoiset miehemme maailmalla ...... 193 Urpo Parkkonen, kuivan huumorin mainio taitaja ...... 195 Morris Mini ja elefantti ...... 196 Tuliaiset ...... 197 Hyvässä seurassa ...... 197 Haiseva aviomies...... 198 Hyvä viini ...... 199 Suomen kielen taitaja Sveitsissä...... 200 Barbaari ...... 201 Sopivasti ajoitettu kahvitauko...... 202 Hygieniaa Intiassa...... 202 Juhlat Swazimaassa ...... 203 Kopelointia...... 204 Valokuvaaminen kielletty ...... 205 Kaikkeen sitä tavallinen insinööri joutuu ...... 207 Peltimannekiinit kuuluisuuksien katveessa...... 208 Presidentin tapaaminen Unkarissa 1976...... 209 Elizabeth Taylor ja Richard Burton Budapestissa 1972...... 210 Oviseikkailu...... 211 Selviytymispakkaus ...... 212 Irish Coffee...... 212 VSOP ...... 214 Tipaton maaliskuu ...... 215 Sitä sun tätä matkan varrelta ...... 216 Myyntimiehet saavat lisävoimia...... 220



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Alkusanat

iime sotien päätyttyä voittajavallat, lähinnä Neuvostoliitto, esitti- Vvät rauhanehtoina muun muassa mittavien sotakorvausten suorit- tamista Neuvostoliitolle. Erittäin suuri osa niistä muodostui luovutet- tavista koneista, erikoisesti rautatievaunuista ja laivoista. Perisuomalaiseen tapaan maamme suhtautui sitoumuksiinsa, vaikkakin pakon edessä tehtyihin, kaikella mahdollisella tarmolla ja toiminnalla. Luovutukset alkoivat heti aseiden hiljennyttyä, ja nopeas- sa tahdissa luotiin organisaatiot ja alettiin pikaisesti suunnitella ase- valmistuksen muuttamista koneteollisuudeksi. Perusteltiinpa aivan uuttakin metalliteollisuutta. Oli suoranainen ihme, miten nopeasti saatiin kaikki polkaistua liikkeelle. Työvoimaa oli runsaasti käytettä- vissä. Samoin oli johtamiseen tottunutta entistä upseeristoa – var- maankin eniten reserviläisten piiristä. Jo varhain alettiin huolestua, mitä tehtailla ja ammattiinsa pereh- tyneellä työvoimalla tehdään, kun sotakorvaukset aikanaan saataisiin loppuunviedyiksi. Vaikka neuvostopoliitikot lupailivat jatkuvia mak- sullisia tilauksia sotakorvausten jälkeen, haluttiin välttää liiallista riip- puvaisuutta silloin ei kovin miellyttävästä partnerista. Vuonna 1948 perustettiin metalliteollisuuden vientiorganisaatio Metex etsimään ulkomaisia kohteita nousevan metalliteollisuutemme työllistämiseksi. Teko vaikutti varmaan silloin, kuten nytkin, aika en- nakkoluulottomalta ja optimistiselta. Kukahan olisi valmis ostamaan pienen Suomen melkoisen kokemattomalta metalliteollisuudelta esi- merkiksi tärkeitä investointituotteita? VIKTOR/SHUTTERSTOCK



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Perustajiksi tulivat lähes kaikki merkittävimmät ja monet pienem- mätkin alan yritykset. Kaikki perustui yksityiselle pohjalle ilman val- tion osallistumista. Mukana oli kyllä myös valtio-omisteisia yhtiöitä, kuten Valtion Metallitehtaat (myöhemmin Valmet, myöhemmin Met- so), jonka osakkeista valtio vieläkin omistaa osan. Mukana oli lisäksi muun muassa Outokumpu. Yksityiset perustajat olivat Ahlström, Hackman, Jylhävaara, Kone, Rosenlew, Stenberg, Strömberg, Suo- man Kaapelitehdas, Tampella, Vuoksenniska, Ruona, Sako, Sohlberg ja Wärtsilä, joka oli välillä pois, mutta liittyi uudelleen vuonna 1973. Vielä samana syksynä liittyivät mukaan Enso-Gutzeit, Fiskars, Kymin OY, Raute, Lokomo, Lönnström, Ovako, Rauma-Repola ja Valmet. Myöhemmin vuoden 1948 jälkeen liittyneistä merkittävimpiä ovat Nokia 1966, Outokumpu 1962, Sateko 1963, UPO 1950 ja Va- lon Kone 1969. Peltimannekiinit ry:n kannalta kiinnostavimmat ovat tietenkin puunjalostusteollisuuden koneita valmistaneet yhtiöt Ahlström, Jylhä- vaara, Lypsyniemen Konepaja (Enso-Gutzeit), Rauma-Repola, Raute, Rosenlew, Tampella, Valmet ja Wärtsilä. Osallistuvia konepajoja oli enemmänkin, sillä monella yhtiöllä oli enemmän kuin yksi ”paja”. Toimintapääomaa saatiin muun muassa liittymismaksuilla ja osastokohtaisilla vuosimaksuilla. Neuvostoliitto oli alkanut ostaa joitakin koneita tai laitteistoja bilateraalikaupoilla sotakorvaustoimituksista saamiensa kokemusten rohkaisemana. Minulle on jäänyt käsitys, että näistä toimituksistaan jäsenyritykset maksoivat Metexille provisiota. Se mahdollisti osaltaan toiminnan muilla ulkomaan markkinoilla, sillä Neuvostoliiton-kaup- pansa hoitamiseen yrityksillä oli jo laaja kokemus, joten Metexin myö- tävaikutusta ei, aivan alkuvaihetta lukuunottamatta, paljonkaan tar- vittu. Näin Metex saattoi käyttää kertyvät varat uusien kauppojen et- sintään muilta markkinoilta. Ennakkoluulottomasti lähtivätkin metexiläiset etsimään mahdol- lisuuksia useista maista ja jopa muista maanosista. Kun asiakas saatiin sen verran kiinnostumaan, että antoi kyselyn ajankohtaisesta hankin- nastaan, ryhtyi metexiläinen koordinaattori keräämään yhteen eri teh- dasosastojen tarjouksia kokonaisuudeksi usealta eri jäsenyritykseltä. Varsinkin puunjalostuskoneistojen valmistajakandidaatteja oli jäsen- ten keskuudessa kaikkia osastoja varten. Tarvittaessa hankittiin jotain puuttuvia laitteita muilta ja jopa ulkomaisilta valmistajilta. Metexin palvelukseen oli saatu puunjalostusteollisuuden palve- luksessa ansioituneita insinöörejä, jotka pystyivät valvomaan jäsen- yritysten kanssa tiiviissä yhteistyössä niiden yhteensopivuuden toimi- vaksi kokonaisuudeksi. Suunnilleen tällä tavalla toiminta jatkui koko Metexin olemassaolon ajan, noin 50 vuotta. Näin pystyttiin toimitta- maan täydellisiä tehdaskokonaisuuksia, mikä oli monelle asiakkaalle 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit hyvin tärkeää. Metex otti sopimuksessa kokonaistakuun, ja jäsenyri- tykset olivat takuiden takana. Metexin toiminta käsitti paljon muitakin tuotteita, koneistoja ja kokonaisuuksia muidenkin kuin puunjalostusprojektien osalta, mutta tässä teoksessa keskitymme vain paperi-, sellu- ja mekaanisen puun- jalostusteollisuuden koneisiin. Metexiläisten osuus projektitoiminnassa oli lähinnä projektien etsinnässä ja kyselyiden hankinnassa sekä jäsenyritysten kokoamises- sa toimintakykyisen ja -haluisen yhteisön organisoimiseen ja tarjouk- sen kokoamiseen sekä projektien seurantaan paikan päällä. Toisessa tai oikeastaan kolmannessa vaiheessa, joka saattoi kes- tää useita vuosia, tuli aikaansaada asiakkaan luona uskottavat teknil- liset, informatiiviset ja kauppaa valmistelevat tekniset neuvottelut. Näissä yhteistoiminta jäsenyritysten kanssa ja niiden kesken olivat ratkaisevia koko projektin onnistumisen kannalta. Metex nautti kohtuullisen suurta luottamusta asiakaskunnassaan hyvän know how'n ansiosta. Se kylläkin perustui täydellisesti asiakas- yritysten hyvään osaamiseen, jonka Metex sitten pyrki hyödyntämään projekteissa. Jäsenyritysten henkilöt eli insinöörit eli nykyiset pelti- mannekiinit olivat täysin rinnoin mukana yksi kaikkien ja kaikki yh- den puolesta. Juuri mainittuun tekniseen yhteistoimintaan perustui koko me- nestys sekä siihen, että Metexin tehtävänä oli toimia jäsenyritystensä taloudellisen tuloksen hyväksi eikä pyrkiä omiin voittoihin. Nämä pe- riaatteet olivat kantavia voimia koko Metexin 50-vuotisen toiminnan ajan. Kun Metex siirtyi yksityiseen omistukseen, nämä periaatteet al- koivat murentua ja aika pian toiminta loppui, vaikka jonkin aikaa vanhat hyvät henkilösuhteet pitivät vielä yhteistoimintaa yllä. Näissä tarinoissa ei enempää kosketella perusasioita eikä strate- gioita, vaan pitäydytään arkipäivän myyntityössä iloineen ja surui- neen, ei niinkään johdon, vaan tavallisten puurtajien parissa. Tosin monet puurtajat olivat aikansa myös johtotehtävissä. Nimitystä peltimannekiini meistä kauppamiehistä käytti ensim- mäisen kerran jo 1960-luvulla Metexin yli-insinööri Ville Nurminen. (Jollei viikatemies olisi vieraillut liian varhain, hän kuuluisi varmasti itseoikeutettuna yhdistykseemme.) Idea seuramme, klubimme tai yh- distyksemme perustamiseen syntyi varsinaisesti Jorma Katilan (PM7) läksiäisissä Metexin ostaneen Kaukomarkkinat Oy:n saunalla elo- kuussa 1992, kun Metex alkoi jo lopetella toimintaansa ja ”viimeinen mohikaani” jäi eläkkeelle. PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Lukijalle

ädessäsi olevan kirjan syntysanat lausuttiin jo vuosia sitten Pelti- K mannekiinien vuosikokouksessa. Ensimmäinen ajatus oli koota joukko hupaisia juttuja tapahtumista, joissa joku meistä on uransa aikana ollut mukana. Projektin aikana kehkeytyi ajatus, että kertoi- simme myös eräiden konepajateollisuuden suurprojektien tai merkit- tävien päänavausten tapahtumista; onhan Peltimannekiineilla ollut etuoikeus olla monessa tällaisessa mukana. Keräsimme tarinoita vuodesta 2003 alkaen, mutta vasta vuoden 2010 lopussa perustimme tarinatoimikunnan koordinoimaan juttujen ja valokuvien keräämistä ja työstämistä. Tarinatoimikuntaan kuului- vat PM 8 puheenjohtajana sekä PM 7, PM 26 ja PM 28. Vuoden 2011 aikana toimikunta kokoontui useamman kerran, tarinoita kirjoitettiin tiheään tahtiin ja työmäärä kasvoi kasvamistaan. Loppuvaiheessa myös Peltimannekiinien puheenjohtaja PM 25 osallistui aktiivisesti kirjaprojektiimme. Lukija antakoon meille anteeksi kirjassa mahdollisesti olevat vir- heet, onhan suuri osa jutuista kerrottu muistikuvien – ei muistiinpa- nojen – mukaisesti. Kun monesta kertomastamme tapahtumasta on kulunut kymmeniä vuosia, lienee inhimillistä, että jutut eivät ole täysin sen mukaisia, mitä aikoinaan tapahtui. Vakuutamme kuitenkin, että ainakin tarkoituksemme on ollut pysyä totuudessa. Erityisen tarkasti olemme pyrkineet varmistamaan edellä mainittujen suurprojektien ja markkinapäänavausten tapahtumat. Monissa näissä on ollut useita- kin Peltimannekiineja mukana ja tällöin on voitu tarkistaa asiat mo- nelta taholta. Paitsi se, että Peltimannekiineilla on ollut halu kertoa tuleville su- kupolville, että ”Elettiinpä ennenkin”, kirjan syntyyn on ratkaisevasti vaikuttanut Metex-säätiöltä saamamme taloudellinen tuki, mistä lau- summe parhaat kiitoksemme. Peltimannekiinien sananmukaisesti rautainen – tosin nyt jo varsin ruostunut – ammattitaito ei olisi alkuunkaan riittänyt kirjan paino- kuntoon saattamiseen; niinpä otimme nöyrinä vastaan Teknologia- teollisuus ry:n Kristiina Kasken tarjoaman avun, jonka myötä kerää- mämme eri tasoiset tekstit on stilisoitu ja järjestelty mielekkääksi ko- konaisuudeksi. Kiitos sinulle, Kristiina, suurenmoisesta panoksestasi kirjan tekemisessä.

Syyskuussa 2012 Peltimannekiinit 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit eltimannekiinit ry-niminen kilta on rekisteröimätön yhdistys, Suomen puunjalostuskoneiden myynnis- Psä ja markkinoinnissa työskennelleiden vanhem- pien herrasmiesten veljesjärjestö, jonka tarkoituksena on yhteydenpito raskaan metalliteollisuuden kokemusta omaavien myyntihenkilöiden kesken. Kilta perustettiin Tampereella vuonna 1993, vaik- kakin sen syntysanat lausuttiin elokuussa 1992.

Sääntöjensä mukaan Peltimannekiinit on vakavasti otettava etujärjestö eikä se sen vuoksi ole liittynyt SAK:hon. Kokouksissaan jäsenet saavat puhua politiikkaa, mutta julkilausumiin yhteisö ei vaivaudu. Peltimannekiinit ei aja naisasiaa eikä puutu alko- holipolitiikkaan, mutta kokouksissaan veljet saattavat puhua naisista ja viinistä kun- han liittävät teemaan myös laulun. Alkoholia ei varsinaisesti suosita, vaan periaatteena on nauttia se pois houkuttelemasta. Veljeskunnan muotoutumisen taustalla on 1950 – 1970-lukujen aikainen asetel- ma, jossa Suomen raskas metalliteollisuus oli muodostanut yhteisen vientirenkaan Metex-nimisenä osuuskuntana hoitamaan sotakorvaustoimitusten loputtua raskaan metallin vientiä. Renkaassa olivat mukana mm. senaikaiset Ahlströmin, Enso-Gutzei- tin, Rauma-Repolan, Rauten, Rosenlewin, Tampellan ja Valmetin metalliteollisuuden yksiköt. Näiden firmojen yhteisissä myyntiponnisteluissa Peltimannekiinien jäsenet tapasivat toisiaan yhteisissä tarjousten suunnittelukokouksissa ja myyntineuvotteluis- sa eri maissa ja maanosissa. Koska jäsenyhtiöillä oli päällekkäisiäkin tuoteryhmiä, vel- jet olivat toisinaan keskenään kilpailijoita, mutta sovun löydyttyä esiinnyttiin asiakkaan edessä ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. Myyntineuvottelut asiakkaan maassa kestivät yleensä päiväkausia, usein viikkojakin. Näin jäi neuvottelijoille iltaisin aikaa yhdessäoloon ja virallisista business-suhteista muodostui ystävyyssuhteita, jotka ovat säilyneet vaikka em. Metex-yhteistyö vuosien kuluessa muuttikin muotoaan. Valtaosa Peltimannekiineista on jämeräpartaisia teekkareita ja sama nuoruus- ajan henki on edelleenkin jäsenistössä, vaikka parta on jo harmaa kuten päälakikin. Viisi- ja kuusikymmenluvun ”Äpy”-lehden ja ”Nyytisten” armoitettu hovirunoilija Sulo Riento Liukas on kiteyttänyt veljeskunnan historian seuraavilla kuolemattomilla värs- syillä:

Jo muiNoin TAATOT Laulo ILMARIN paJasta JA teki ruNoo SAMMON LeveRanssiAjasta Se jo siLLon oli TEGNIIKKA niin RauTasta VaiKKei ollu tieToo öljynpOrauslautaSta

Nää nyky ManneKiiniT oli Sitä soRttia, Et Net ahkeRasti haRRasti EXPORTTIA Net lähti reiSSuun roHkeilla mielillÄ Ja teki pRotoKollaa BaaBeLin kieLiLLä Ei netKään alinOmaa jaKSanu wORkkia Vaan josKus piTi avaELLA korKKia Ku väliLLä vähän voiTeli kaULaa 1 Taas jaKso TYÖ- JA PYRINTÖLAULUJA laulaa

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Peltimannekiinien jäsenistö 23.8.2012 käy selville seuraavasta jäsenluettelosta. Jäsenet ovat numeroidut. Numerointi perustuu salaiseen järjestelmään, jossa korostuu jäsenien tasa-arvoisuus killan piirissä. Kiltaan valituista jäsenistä viisi on jo siirtynyt autuaammille vientimarkkinoille.

Nro Jäsen Asema killassa Tausta 1.5.2012

1 Jukka Syrjänen Metex, Kaukomarkkinat 2 Erik Saiha Rauma-Repola, Tampella 3 Hannu Puranen kunniajäsen Ahlström, Valmet-Karhula 4 Osmo Nykänen † Metex, Ulkomaankauppaliitto 5 Jorma Katila kunniajäsen Rosenlew, Metex, Kaukomarkkinat 6 Pekka Jouhikainen Metex 7 Raimo Hiekkanen kunniapuh.joht. Metex 8 Tage Hauki hall. jäsen, kunniapäätoimittaja Tampella, Valmet, Metso 9 Kalle Angervuori † Metex, Rauma-Repola 10 Esko Tähtinen kunnialukkari Rauma-Repola, Rauma 11 Matti Tuominen Rauma-Repola, Rauma 12 Mikko Rantanen Rauma-Repola, Rauma 12A Antti Raitakari kunniapääsihteeri Rauma-Repola, Rauma 14 Seppo Peltonen Rosenlew, Rauma 15 Olli Karhu † Ahlström, Valmet-Karhula 16 Uolevi Ilvonen † Rauma-Repola, Metex 17 Folke Pettersson Metex, Ahlström, Kamyr 18 Erkki Korpela † Wärtsilä, Metso 19 Rabbe Hemmilä kunniajäsen Metex, Tampella, Valmet 20 Martti Unkuri Rauma-Repola, Rauma 21 Harri Malmberg Met.teoll.keskusliitto 22 Håkan Romantschuk Tampella, Kymmene 23 Leo Varjonen Rauma-Repola 24 Ahto Rissa Wärtsilä, Valmet, TVW 25 Juhani Pohjolainen puheenjohtaja Enso-Gutzeit, Enso 26 Johan von Pfaler sihteeri Tampella, TVW, Valmet, Metso 27 Otto Freund Valmet, Wärtsilä, TVW 28 Kalevi Unkila hall.jäsen Tampella, TVW, Valmet, Metso 29 Kalevi Flinkman Tampella, Madden Machine, Valmet, Metso 30 Timo Willner Tampella, TVW, Valmet 31 Erkki Rissanen Metex 32 Lars Engström Metex 33 Olli Brotherus Nokia, Tampella, Valmet 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Historiikki

iltamme perustamisidea syntyi PM 5 Jorma Katilan eläköitymis- Kjuhlassa elokuussa 1992, joten syksyllä 2012 tuli kuluneeksi 20 vuotta perustamisideasta. Nimitystä Peltimannekiini käytti aikoinaan Metexin yli-insinööri Viljo Nurminen jo 1970-luvulla, mutta mistään yhdistyksestä ei silloin ollut puhetta. Varsinainen perustamiskokous, jossa säännötkin vahvistettiin, pidet- tiin Tampereen Kylpylän tiloissa 25.3.1993, jolloin vierailimme Tam- pellan Kattilatehtaalla. Mukaan olivat kerenneet noin paristakymme- nestä kutsutusta seuraavat jäsenet PM 1, PM 2, PM 3, PM 4, PM 5, PM 6, PM 7, PM 8 ja PM 9. Eri kokouksissa myöhemmin hyväksyttiin jäseniksi vuoteen 2011 mennessä kaikkiaan 33 Mannea. Näistä vuo- teen 2012 mennessä viisi Peltimannekiinia on siirtynyt laajemmille vientimarkkinoille. Ensimmäinen varsinainen kokous pidettiin Porissa Rauma Oy:n edus- tushuvila Hiltulassa 16.9.1993, jolloin vierailimme Rauma Oy:n Po- rin Tehtailla sekä Rosenlewin Teollisuusmuseossa. Toinen vuosikokous pidettiin Karhulassa Valmet-Karhula Oy:n edus- tushuvilalla 28.4.1994. Päivällä vierailimme Pumpputehtaalla, Vali- mossa ja Valmet-Karhulassa. Kolmas vuosikokous pidettiin Tallinnassa Hotel Stroomissa 8.5.1996. Silloin vierailimme vuonna 1938 käynnistetyssä Kehran Sellu- ja Pa- perikombinaatissa, jossa oli ollut ensimmäisiä selluteknologian kone- toimituksia Suomen ulkopuolelle. Pitkään pysähdyksissä ollut tehdas oli nyt indonesialaisen Horizon Pulp & Paperin omistuksessa. Neljäs vuosikokous pidettiin Helsingissä Hotelli Lordissa, vanhan Po- lin Pokkamontussa 17.12.1997. Vierailimme Valmetin Järvenpään Tehtailla sekä Teknillisen korkeakoulun sellu- ja paperitekniikan la- boratoriossa Espoossa. Viides vuosikokous pidettiin Fiskarsissa ja Karjaalla Hotelli Socikses- sa 11.9.1998. Ennen sitä vierailimme Saksitehtaalla ja Fiskars Foru- min kokouskeskuksessa. Lisäksi kävimme tutustumassa ruukkikylän käsityöläistiloihin ja Onoma Shopiin. Ylimääräinen kokous oli Espoossa Metexin 50-vuotisjuhlassa syksyl- 1 lä 1998.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Seitsemäs vuosikokous pidettiin jälleen Helsingissä 18.2.1999 Metal- liteollisuuden Keskusliiton toimistossa, jossa toimitusjohtaja Harri Malmberg esitti tiiviin mutta mielenkiintoisen katsauksen metalli- ja elektroniikkateollisuuden tilanteesta. Kahdeksas kokous pidettiin syyskokouksen nimellä 10.9.1999 Kuu- sankoskella Hotelli Sommelossa. Ennen kokousta vierailimme Myl- lykosken paperitehtaalla ja tutustuimme Maailman perintölistakoh- teeseen, Verlan tehdasmuseoon. Yhdeksäs vuosikokous pidettiin 12.5.2000 Turussa Svenska Klubbe- nin ”Helan”-kabinetissa, jota edelsi vierailu Metson Pansion Tehtaalla. Kymmenes vuosikokous pidettiin Porissa Björneborgs Segelförenin- genin paviljongissa Kallossa 14.9.2001. Kokousta edelsivät Leinepe- rin ruukkiin ja Outokumpu Pori Copperiin sekä Metso Oyj:n kone- pajayksiköihin tutustumiset ja seurasi Metso Oyj:n ehtoollistrahtee- raus Kallossa. Yhdestoista vuosikokous pidettiin ruuhka-Suomessa Espoossa Kaukomarkkinoiden edustustiloissa 22.8.2002. Saimme kuulla Kau- komarkkinoiden ja varsinkin Metexin senhetkisestä toiminnasta Metexin toimitusjohtajan Jussi Neuvon opastamana. Ennen sitä vie- railimme Jaakko Pöyryn toimistossa ja tutustuimme Tekniikan Museoon. Kahdestoista vuosikokous pidettiin Tampereella Hotelli Tammerin Tammer-kabinetissa 21.8.2003, jolloin oli kulunut kymmenen vuotta killan perustamisesta. Ennen kokousta käytiin tutustumassa Allpres- sin painotalossa Alma-Media konserniin ja nykyaikaiseen painotek- niikkaan. Allpressin tarjoaman maukkaan lounaan jälkeen kävimme tutustumassa Tamfeltin tuotantoon toimitusjohtaja Risto Hautamäen opastamana. Vuosikokouksessa Tamfelt tarjosi Dry Martinit ja illal- lisen päätteeksi Meukowit kahvin kera. Kolmastoista vuosikokous pidettiin Kotkassa ravintola Meriniemen kabinetissa 19.8.2004. Kokousta edelsivät tutustumiset Lexel Oy:n Strömforsin Tehtaaseen lounaineen ja Suomen Sokerin, sittemmin Da- niscon, sokeritehtaan toimintaan. Neljästoista vuosikokous pidettiin Raumalla ravintola Tallbossa 25.8.2005. Kokousta edelsi vierailu Olkiluodon ydinvoimalaitoksella lounaineen. Iltapäivällä vierailimme UPM-Kymmene Oyj:n Rauman paperitehtaalla tehtaanjohtaja Pertti Asunmaan isännöimänä. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Viidestoista vuosikokous pidettiin Savonlinnan Casinolla 24.8.2006. Ennen kokousta vierailimme Andritz-yhtymän Savon linna Works Oy:n konepajalla (entinen Lypsyniemen Konepaja), missä myös lou- nastimme. Iltapäivällä vierailimme Lappeenrannan teknillisen yliopis- ton Kuitulaboratoriossa ja WetEnd Technologies Oy:n toimistossa. Kuudestoista vuosikokous pidettiin Heinolassa Vierumäen Kallio- kammissa 23.8.2007. Kokousta edelsivät tutustuminen Pohjoismai- den suurimman kierrättäjän Kuusakoski Oy:n Heinolan tehtaaseen ja Stora Enso Heinolan Flutingtehtaisiin lounaineen. Iltapäivällä olim- me olympiavoittaja Pekka Vasalan vieraina. Meidät kuntotestattiin ja Vierumäki tuli esitellyksi. Seitsemästoista vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Kasinolla 21.8.2008. Aamupäivällä UPM:n tehtaanjohtaja Raimo Särkelä ker- toili metsäteollisuuden nykytilasta ja erikoisesti UPM:n ja sen Kau- kaan tehtaan tilanteesta ja suunnitelmista ja tarjosi maukkaan lou- naan. Iltapäivällä oli ohjelmassa Lappeenrannan Teknillisen yliopis- ton erilaisiin tutkimussysteemeihin tutustumista. Kahdeksastoista vuosikokous pidettiin Jyväskylässä Scandic-hotellin kabinetissa 26.8.2009. Aamupäivällä yksikönjohtaja Jari Vähäpesola presentoi Metso Paperin toimintaa. Lounaan jälkeen tehtiin perusteel- linen tehdaskierros Rautpohjan laitoksiin. Yhdeksästoista vuosikokous pidettiin Helsingissä Hotelli Linnan Lil- ja-kabinetissa 26.8.2010. Aamupäivällä vierailimme Fortumin Suo- menojan voimalaitoksella, jossa laitosjohtaja Alpo Savolainen esitteli laitoksen ja yhtiö tarjosi maukkaan lounaan. Iltapäivällä kävimme VTT:llä perehtymässä heidän maailmanlaajuiseen tutkimusohjel- maansa ja kuulimme, miten he jatkavat KCL:n perinteitä. Kahdeskymmenes vuosikokous pidettiin Tampereella Svenska Klub- benin tiloissa 25.8.2011. Aamupäivällä tutustuimme Vaahto Oy:n vilkkaaseen toimintaan paperikonealalla ja nautimme yhtiön tarjoa- man hienon lounaan. Kahdeskymmenesensimmäinen vuosikokous, 20-vuotisjuhlakokous, pidettiin Heinolassa 23.8.2012. Vierailimme ennen sitä Stora Enson pakkaustehtaalla Lahdessa ja Hämeen ratsurykmentissä Hennalan varuskunnassa.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Joukko Peltimannekiineja Metexin -vuotisjuhlassa ..1.

Peltimannekiineja tehdas- vierailulla 1. VALOKUVAAMO IRMA VALOKUVAAMO

Peltimannekiinien -vuotisjuhlakokous Heinolassa ..1. Eturivissä vasemmalta: PM  Raimo Hiekkanen (kunniapuheenjohtaja), PM 1 Esko Tähtinen (kunnialukkari), PM  Johan von Pfaler (sihteeri), PM  Juhani Pohjolainen (puheenjohtaja), PM  Kalevi Unkila (hall.jäsen), PM  Tage Hauki (hall. jäsen, kunniapäätoimittaja), PM  Hannu Puranen (kunniajäsen). Ylärivissä vasemmalta: PM  Jorma Katila (kunniajäsen), PM  Lars Engström, PM  Håkan Romantschuk, PM  Erik Saiha, PM  Kalevi Flinkman, PM 1 Harri Malmberg, PM 1 Folke Pettersson, PM  Timo Willner, PM1 Seppo Peltonen. Takarivissä vasemmalta: PM 1A Antti Raitakari (kunniapääsih- teeri), PM  Olli Brotherus, PM 1 Jukka Syrjänen, PM 1 Mikko Rantanen, PM 1 Erkki Rissanen. Poissa: PM  Pekka Jouhikainen, PM 11 Matti Tuominen, PM 1 Rabbe Hemmilä (kunniajäsen), PM  Martti Unkuri, 1 PM  Leo Varjonen, PM  Ahto Rissa, PM  Otto Freund.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Peltimannekiinit 20 vuotta

ämä selostus teollisuuden kehityskaaresta on taustakehys julkai- T sun kertomuksille. Niissä tarkastellaan erityisesti metsäteollisuu- den koneiden ja laitteiden vientikaupan tilanteita. Lukijan on hyödyllistä tietää, minkälaisten vaiheiden kautta on tultu siihen, että maailmalla on valittu Suomessa kehitettyjä ja valmis- tettuja vaativan teknologian tuotteita investoitaessa erinomaisen pal- jon pääomia vaativaan metsäteollisuuteen. Tässä joudutaan paljon yleistämään ja käyttämään epätarkkoja termejä kuten metalliteolli- suus, joka nykyään on korvattu käsitteellä teknologiateollisuus, joka sekään ei ole kovin tarkka sisällöltään. Tarkoituksena ei ole ollut kirjoittaa alan historiaa, vaan todeta eräitä kehityskulkuja. Niinpä tässä oletetaan, että lukija tuntee Suo- men teollisuutta niin, että tietää metalliteollisuuteen kuuluvan merkit- täviä alaryhmiä kuten metallinjalostus, valimot, metallituoteteollisuus ja koneenrakennus ja että sen rinnalla on olennaisia teollisuuden aloja kuten sähkötekninen ja elektroniikkateollisuus. Tarkasteluajanjakso ulottuu jossain määrin 1980-luvun lopulle.

 Kuva 1. Suomen talouden rakenne 1–11 (Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito)

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit TEOLLISUUDEN KEHITYS ALKOI METSÄSTÄ JA MAANKUOREN AARTEISTA

Metsäsektori oli 1800-luvulla Suomen talouden merkittävin teollinen kehitysblokki, jonka vaikutuksesta suuri osa muuta teollista toimintaa on syntynyt. Teollinen toiminta perustui puuhun, vesivoimaan ja vesistöjen tar- joamiin kuljetusreitteihin. Ensi vaiheen liiketoimintaa edustivat tervan poltto laivanrakennukseen ja sahatavara pääasiallisesti rakentamisen tarpeisiin. Tuotantovälineet hankittiin ulkomailta. Niiden mukana maahamme siirtyi vuosien saatossa myös osaamista, jota tarvittiin pait- si käytössä myös huollossa ja korjauksissa. Toinen suuri metalliteollisuudelle mahdollisuuksia tarjonnut raa- ka-ainepohjainen alue oli vastaavasti ”maankuoren aarteet” eli kai- vosklusteri. Kehitys on kulkenut samoin kuin metsäpuolella. Raaka- aineiden hyödyntäminen rautaruukeissa oli ensin tuontikoneiden ja - teknologian varassa. Seuraavana vaiheena oli koneiden korvaaminen kotimaisella tuotannolla, sitten koneiden ja laitteiden valmistus vien- timarkkinoille ja omien sovellutusten lisääminen perustuotteisiin, kor- kean tekniikan tuotannon ja systeemiosaamisen kehittäminen ja kon- sulttipalvelujen laajentaminen. (Vartia, Ylä-Anttila). Kolmantena metalliteollisuuden kehitysajurina oli maatalouden koneellistuminen ja neljäntenä kuljetusteknologian voimakas kehitty- minen.

Kuva . Tavaraviennin ja BKT:n volyymin kehitys 1–1 (Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito) 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kaikessa edellä tarkoitetussa on ratkaisevaa ollut tekniikan kehi- tyksen herkeämätön seuranta ja siihen osallistuminen. Tässä ei voi kyl- lin korostaa insinööritieteiden ja varsinkin teknisen ja taloudellisen koulutuksen merkitystä. Ensimmäisenä varsinaisena konepajana pidetään John Julinin, David Cowien ja Anders Ericssonin Fiskarsiin 1830-luvulla perusta- maa konepajayritystä, jonka yhteydessä oli valimo kaksine kupu-uu- neineen. Ensimmäinen suuri tilaus oli Finlaysonin Tampereelle tilaa- mat 90 rautapylvästä uuteen kehräämöön. Konepajan päätuotteiksi tulivat laivojen höyrykoneet ja maatalouskoneet. David Cowie ja Anders Ericsson siirtyivät 1840-luvulla Turkuun ja perustivat 1844 Aurajoen itärannalle konepajan, Åbo Mekaniska Verkstadin. Se valmisti valtion, siis suuriruhtinaskunnan tilauksesta höyrykoneita ja Saimaan kanavan sulkuportteja. Alalle tuli muitakin valmistajia ja kilpailu pilasi hintatasot. Niinpä Cowie ja Andersson myivät osuutensa yhtiöstä. Cowien osuuden os- taja oli William Crichton. Kaikki kolme olivat työskennelleet Samuel Owenin konepajassa Tukholmassa. Crichton oli insinööri ja varsin tunnettu Pietarissa, missä hän oli luonut hyvät suhteet Venäjän laivas- toon. Hän perusti Turkuun hinaustelakan ja laivanrakennus aloitettiin. Yhtiön strategia oli aikaan sopiva: konepaja valmisti laivoihin tarvit- tavat koneistot ja telakka alukset riippumatta siitä, olivatko ne puusta vai raudasta.

 Kuva . Metalliteollisuuden tuotanto ja vienti 1–1 (Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito)

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tämän konseptin mukaan Suomessa toimittiin lähes sata vuotta. W. Crichton & Co Aktiebolag oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun merkittävin metalliteollisuuden yritys Suomessa. Se omisti Pieta- rissa Ochtan telakan, jossa valmistettiin 93 sotalaivaa vuosina 1898– 1913. Enimmillään Crichtonin tuotantolaitoksilla oli toista tuhatta työn- tekijää. Venäjän laivaston tilaukset päättyivät 1906 hävittyyn Japaniin sotaan. John Julin siirtyi konepajoinensa Helsinkiin 1853. Hänen perikun- tansa osti Helsingin Siltasaaresta konepajan. Sen he kuitenkin myivät helsinkiläiselle laivanvarustajalle ja kauppiaalle Johan Stenbergille. Tä- mä alun alkaen tilauskonepajana toiminut yritys erikoistui 1870-lu- vulla sahalaitoksiin, laivoihin, turbiineihin ja paperitehtaiden koneis- toihin. Toiminta hiipui 1900-luvun alussa pienalusten korjauksiin, mutta poika John Stenberg oli 1882 perustanut oman yrityksen, joka erikoistui voimansiirtolaitteisiin ja jatkoi toimintaansa itsenäisenä 1950-luvulle saakka. Rautateiden rakentamisessa ja käytössä tarvittavien tuotteiden ti- laukset muodostivat metalliteollisuuden toimitusten selvästi suurim- man ryhmän 1800–1900-lukujen vaihteessa. Suurimmat yhtiöt olivat Hietalahden telakan konepaja, Osberg & Baden konepaja Siltasaaressa, Kone- ja Siltarakennus Oy sekä Tam- pereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepaja, missä valmistettiin ensimmäiset kotimaiset veturit 1898–1900.

TEOLLISUUDEN KILPAILUKYKYÄ KOHENNETTIIN UUDELLA TULLITARIFFILLA

Sahojen ja puuhiomoiden koneita valmistettiin Suomessa varsin satun- naisesti ennen vuoden 1886 uutta tullitariffia, jolla suuriruhtinaskun- nan teollisuudelle annettiin kilpailuetua tarjonnut tullisuoja. Sahateollisuuden kasvu oli lähtenyt Ruotsissa liikkeelle kymme- nisen vuotta aikaisemmin kuin Suomessa. Niinpä muun muassa Bolin- der ehti päästä tuotteillaan Suomen sahamarkkinoille ennen kuin nii- den kilpailukykyinen tuotanto oli saatu täällä käyntiin. Sanottu tulli- tariffin muutos auttoi Karhulan konepajaa saavuttamaan markkina- johtajan aseman Otso-merkkisillä saharaameillaan. Ne menestyivät myös vientituotteina. Karhula erikoistui metsäteollisuuden koneistojen valmistukseen 1900-luvun alussa. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Paperikoneteollisuuden ensimmäinen suomalainen yritys on Vii- purin konepaja, joka tultuaan belgialaisen S.A. des Ateliers Fonderies & Naval de Wiborgin omistukseen keskittyi metsäteollisuuden konei- siin. Vuodesta 1904 alkaen konepaja toimitti kaikkiaan kahdeksan pientä paperikonetta Itä-Suomen paperitehtaisiin Leppäkoskella, Myllykoskella, Kangaskoskella, Loimaalla, Tuokslahdella ja Kissakos- kella. Viipurin koneet olivat pieniä, mutta ne osoittivat, että tekninen osaaminen oli olemassa.

Kuva . Palautuminen taantumista 1- ja -luvulla (Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito)

Autonomian ajan tullitariffin korvaavan uuden tariffin valmistelu aloi- tettiin heinäkuussa 1918. Tehtävää varten asetettiin komitea, jossa oli teollisuuden ja maatalouden edustajilla vahva edustus. Uusi tariffi val- mistui maaliskuussa 1919. Entiseen vapaakauppaa suosineeseen tarif- fiin verrattuna oli uusi selkeästi protektionistinen. Tarkoituksena oli antaa itsenäiselle Suomelle suojaa tuontikilpailulta omalle sekä maa- talouden että teollisuuden tuotannolle. (Aunesluoma) Olisi voinut luulla, että konepajateollisuuden olisi ollut luonnol- lista tehdä tuotteidensa kehitystyötä yhdessä metsäteollisuuden yritys- ten kanssa, mutta näin ei käynyt. Metsäteollisuudella ei ollut halua ryhtyä kokeiluihin suurissa konehankinnoissa. Ulkomaisilla konetoi- mittajilla oli pitkät perinteet ja vahva hintakilpailuasema. Yhteistyön aika alkoi myöhemmin.



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit MAAILMANSOTIEN VÄLINEN AIKA

Ensimmäisen maailmansodan ajasta todettakoon, että kesästä 1914 vuoden 1916 lopulle suomalainen metalliteollisuus toimitti Venäjälle niin paljon kuin sen kapasiteetti salli. Pääasiassa toimitukset olivat kra- naatteja ja niiden sytyttimiä. Ongelmat alkoivat vuonna 1917, jolloin ruplan kurssikehitys aiheutti tappioita. Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallitus lakkautti maksut Suomeen. Valuuttojen arvon kehityksestä mainittakoon, että maailmanso- dan alkaessa 1914 Ruotsin kruunun kurssi oli 1,40 markkaa ja vuonna 1920 huippuhinta oli 15 markkaa.

Kuva . Metalli- ja metsäteollisuuden osuus kokonaistuotannosta 1–1 (Lähde: Tilastokeskus/Kansan- talouden tilinpito)

Sodan ajan tuontia ja kotimaan kauppaa koskeneet säännöstelytoimet purettiin vähitellen. Teollisuuden toimintaedellytysten kannalta oli tär- keätä vakiinnuttaa valuuttaolot ja kotimainen hintataso. Kilpailu - kykyyn vaikutettiin edelleen kauppapolitiikan keinoin. Ajan tavan mu- kaan tehtiin viennin kannalta tärkeiden maiden kanssa kahdenväliset kauppasopimukset. Metsäteollisuus oli ylivoimaisesti tärkein valuutan hankkija. Oli välttämätöntä ylläpitää sen kilpailukykyä muihin viejä- maihin nähden. Tätä tukeva kauppapoliittinen linjaus oli vallitseva 1920- ja 1930-luvuilla. Niinpä metsäteollisuuden tuontitullit tärkeissä vientimaissa pyrittiin neuvottelemaan mahdollisimman alas ja vastaa- vasti tehtiin myönnytyksiä vientimaiden tärkeiden tuotteiden tullikoh- telussa. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Metsäteollisuuden 1920- ja 1930-lukujen merkittävät nousukau- det antoivat kuitenkin kysyntäpulsseja myös metalliteollisuudelle. Yri- tysten lukumäärä kasvoi ja tuotannossa painottuivat raskaan konepa- jateollisuuden tuotteet 1930-luvun lopulla. Metalliteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta ylitti metsäteollisuuden BKT-osuuden 1939. Kone ja Silta toimitti vuonna 1926 koneistot Haarlan Selluloosa- tehtaalle. Tätä voitaneen pitää kotimaisen metalliteollisuuden läpimur- tona metsäteollisuuden kone- ja laitemarkkinoillamme. Merkittävänä vaiheena metsäteollisuuden koneiden vientikaupas- sa on pidettävä Karhulan toimitusta Viron Metsä ja Sellu Osakeyhtiöl- le 1936–1938. Toimitukseen kuului tehtaan yleissuunnitelma ja koneis- tot. Nämä hankittiin osittain Ruotsista. Suomesta toimituksiin osallis- tuivat Karhulan lisäksi Lypsyniemen konepaja ja Kone- ja Siltarakennus Oy. Tämän Kehran sellutehtaana tunnetun laitoksen kohtaloksi tuli hyvin alkaneen tuotannon jälkeen tuhoutua toisen maailmansodan melskeissä. Kehran perustamisesta kerrotaan lisää tuonnempana. Suomen jouduttua sotaan 1939 kävi teollisuuden kehitys epäyh- tenäiseksi. Teollisuuden kokonaistuotannon volyymi oli pienimmil- lään 1940, jolloin se jäi 30 % alle vuoden 1938 tason. Metalliteolli- suuden tuotanto oli sodan päättyessä noin 10 % suurempi kuin 1930- luvun loppuvuosina. Sotatarvikkeiden osuus metalliteollisuuden tuo- tannosta oli 10–15 % ennen sotaa ja suurimmillaan 30 prosentin ta- solla talvisodan jälkeen 1941. Tästä huolimatta teollisuutemme kykeni tyydyttämään vain kolmanneksen sotatarvikkeiden tarpeesta.

TEOLLISUUDEN RAKENTEET MUUTTUIVAT SODAN JA SOTAKORVAUSTEN MYÖTÄ Sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät syyskuun alus- sa 1944 ja välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa syyskuun 19. päivänä. Sotakorvauksista sovittiin 17.12.1944 Helsingissä alle- kirjoitetulla sopimuksella. Neuvostoliittolainen osapuoli oli perehty- nyt Suomen teollisuuteen erityisesti tämän asian osalta. Sen arvio Suo- men kyvystä pystyä suorittamaan sotakorvauksia oli kuitenkin perin erilainen kuin mihin Suomen teollisuudessa uskottiin. Neuvotteluista muodostui erinomaisen raskaat, joskin suomalaistenkin näkökohdat saivat ymmärrystä. Sopimuksessa yksilöitiin varsin tarkasti toimitet- tavat tavarat ja niiden arvot. Sotakorvausten arvoksi sopimuksessa määrättiin 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuoden 1938 kurssin mukaan laskettuna ja 10 – 15 %:lla korotettuna. Suurimmillaan, vuonna 1945, sotakor-  vausten osuus valtion kokonaismenoista oli 16 %. (Harki)

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sotakorvausten suorittaminen vaikutti ratkaisevasti teollisuuden toimintaan myös pitkällä aikavälillä. Metsäteollisuuden osana oli, pait- si suoriutua omasta osuudestaan korvauksista, hankkia länsiviennil- lään valuuttaa, jolla ostettiin koneita, laitteita ja raaka-aineita metal- liteollisuuden tarpeisiin. Britannian ja Ruotsin kesken syntyi kauppa- poliittinen kilpailu suomalaisista puunjalosteista molempien halutessa niitä teollisuutemme rajallisia toimitusmahdollisuuksia enemmän.

Kuva . Metalliteollisuuden ja muun teollisuuden jalostusarvo (milj. EUR) (Lähde: Tilastokeskus/Kansanta- louden tilinpito)

Metalliteollisuuden osuus korvauksista oli yli kaksi kolmasosaa. Tuo- tantoa tehostettiin ja laajennettiin, mutta olennaisilta osilta hyödyn- nettiin olemassa olevia tuotantolaitoksia sekä teknistä tietoa ja osaa- mista. Laivanrakennusta lukuun ottamatta ei uusia yrityksiä korvaus- toimitusten varaan perustettu. Kehitys ennen sotaa ja sodan aikana oli tosiasiassa luonut ne teolliset ja teknologiset voimavarat, joiden avulla korvauksista selviydyttiin. Metalliteollisuus oli ollut Suomen nopeim- min kasvanut teollisuudenala jo 1930-luvulla, ja sotakorvaukset tar- koittivat, että se pysyi nopean kasvun ja kehityksen uralla. Sodan ai- kana laajentunut sotatarviketeollisuus oli sekin verraten nopeasti muunnettavissa sotakorvaustoimituksiin. (Aunesluoma) Tuotannon lisäämiseksi ja uudelleen suuntaamiseksi tarvittiin uu- sia investointeja olemassa oleviin yrityksiin noin 12 miljardia markkaa, joka oli noin 14 % kaikkiaan 92 miljardiin markkaan kohonneista korvauksista. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Päähankkijoiden konepaja- ja valimorakennuksiin käytettiin tästä 6 miljardia, telakoihin 2 miljardia ja koneinvestointeihin 2 miljardia markkaa. Metalliteollisuuden konekannan kasvu oli 75 % sotaa edel- tävään aikaan verrattuna. Suuri osa tästä voitiin rahoittaa Ruotsin syk- syllä 1944 myöntämästä tavaraluotosta, jonka turvin sotakorvauksis- sa tarvittavat hankinnat 1944–45 lähes kokonaisuudessaan tehtiin. Koko metalliteollisuutta sotakorvaustoimitukset eivät koskeneet. Suurimmillaan ne muodostivat neljänneksen konepajateollisuuden tuotannon arvosta. (Hoffman) Sotakorvaukset saatiin toimitetuksi määräajassa, ja viimeinen ju- na ylitti rajan 19.9.1952. Kysymys metalliteollisuuden kapasiteetin käytöstä sotakorvaus- ten jälkeen oli teollisuuden ja palkansaajaosapuolen, valtionhallinnon ja muiden kansalaispiirien huolen aiheena kauan ennen tuota päivä- määrää. Siitä mainitsi jo neuvostoliittolaisen osapuolen puheenjohtaja Zhdanov puheessa, jonka hän piti sotakorvaussopimuksen allekirjoi- tustilaisuudessa. Siinä osoitettiin ymmärrystä edessä olevia vaikeuksia kohtaan mutta muistutettiin niistä yhteistyön mahdollisuuksista, joita sotakorvausohjelma toisi tullessaan, kun kahdenvälistä kauppaa aika- naan kehitettäisiin. Kaiken kaikkiaan kuuden vuoden projektilla muutettiin metalli- teollisuutemme rakenteita, tuotantomenetelmiä, tekniikan tasoa, suun- nittelu- ja kehitystyötä ja ammattitaitoon yleisesti kuuluvia vaatimuk- sia. Suurimpina ongelmina pidettiin raaka-aineiden ja koneiden han- kintaa sekä ammattitaitoisten suunnittelijoiden puutetta. (Harki) Projektin johto oli annettu Sotakorvausteollisuuden valtuuskun- nalle Sotevalle, jonka jäsenet olivat pääsääntöisesti teollisuuden piiris- tä. Soteva perusti ulkomailta tehtäviä hankintoja varten edustustot Länsi-Eurooppaa varten Brysseliin ja Itä-Eurooppaa varten Prahaan sekä New Yorkiin, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Näin avattiin tulevaisuutta varten kaupan yhteyksiä myös Suomen viennille. Vuonna 1945 Suomen ulkomaankaupasta yli 90 % suuntautui Ruotsiin, Neuvostoliittoon, Britanniaan ja Tanskaan. Saksa palasi mer- kittävien kauppakumppaneiden joukkoon vuoden 1949 aikana. (Au- nesluoma) Ylisuurena pidetyn kapasiteetin ongelmaa pohdittaessa eräänä ääriratkaisuna esitettiin, että suuret konepajat ja telakat tulisi ajaa alas vastaamaan luonnollista kysyntää. Tätäkin tosin tapahtui, kun 1950-luvun lopulla yrityksiä ajautui konkurssiin kysynnän muutok- sien takia. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit METEX OSUUSKUNNAN PERUSTAMISELLA VARAUDUTTIIN SOTAKORVAUSTEN JÄLKEISEEN AIKAAN

Metalliteollisuuden piirissä ei jääty odottamaan projektin loppua, vaan jo elokuussa 1948 perustettiin kaupallista vientiä edistämään ja hoitamaan Metex Osuuskunta. Asialla olivat sotakorvausteollisuuden merkittävimmät yritykset. Huomattakoon, että kaupallinen vienti oli alkanut Neuvostoliit- toon jo ennen kuin sotakorvaukset oli saatu loppuun suoritetuiksi. Kaupallisen viennin arvo oli noin 15 % kaikkien toimitusten arvosta vuosina 1948–1952. Kuinka ollakaan, vuosina 1953 ja 1954 metalliteollisuuden tuot- teiden viennin arvo Neuvostoliittoon oli samalla tasolla kuin vuosina 1951 ja 1952 sotakorvausten ja kaupallisen viennin yhteenlaskettu ar- vo oli ollut. Yritysten ja Neuvostoliiton osto-organisaatioiden välisten suorien yhteyksien alkaessa toimia Metex suuntasi myyntityönsä muihin maihin. Tällaisia olivat Kiinan kansantasavalta, Itä-Euroopan sosialistiset maat, Turkki ja monet Latinalaisen Amerikan maat. (Metex 25 vuotta) Kiinnostus puunjalostusteollisuuden koneiden ja laitteiden val- mistukseen oli niin suurta, että 1950-luvulla viisi suurta yritystä rakensi suuria kuivaussylintereitä ja niiden runkoja kukin omilla pii- rustuksillaan (Wärtsilä, Valmet, Tampella, Ahlström ja Rauma- Repola). Keskinäinen kilpailu oli ajoittain tuhoisaa. Metexiä perustet- taessa oli eräänä tarkoituksena myös päästä koordinoivaan yhteistyö- hön kilpailevien yritysten kesken. Tämä ei onnistunut silloin. Nils Björklund on kirjoittanut Suomen Konepajainsinööriyhdistyksen vuoden 2002 julkaisuun seikkaperäisen selostuksen suomalaisen paperikoneteollisuuden alkuvaiheista ja siitä, miten yhteistyöhan- ketta sittemmin kehitettiin.

VIENNIN RAHOITUSJÄRJESTELMIÄ OLI KEHITETTÄVÄ KANSAINVÄLISEN KILPAILUN TAKIA

Merkille pantavaa on, että Neuvostoliitto keskittyi sotakorvausvaati- muksissaan laivoihin ja raskaaseen konepajateollisuuteen. Tämän mu- kainen linjaus säilyi metalliteollisuudessamme pitkään. Eräänä seu- rauksena tästä oli pienelle ja pääomaköyhälle maalle jatkuva ja usein korostunut toimittajayrityksen rahoitustarpeen ongelma. Investointi- tavaroiden kansainvälisessä kaupassa alkoi nimittäin tavanomaisten kilpailumenetelmien lisäksi kilpailu edullisimmasta rahoituksesta. Siihen oli Suomen taholta vastattava. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Laki vientitakuiden järjestämisestä annettiin ensimmäisen kerran jo 1925 ja laki vientiluotoista 1929. Suomessa oli siis pian itsenäisty- misen jälkeen havahduttu siihen, että maailmalla on varsinkin pääoma- tavaroiden kaupassa tavallista, että valtiot auttavat yrityksiänsä rahoi- tuksen ongelmissa ja että rahoituksen ehdoilla kansainvälisessä kau- passa kilpaillaan. Nämä säännökset eivät olleet riittäviä eivätkä ajan tasalla 1950-luvulle tultaessa. Vuosikymmenen alussa säädettiin vien- tikorvauslaki, jonka perusteella voitiin viejälle korvata kotimaisen kus- tannustason nousu ja myöntää maksuton vientitakuu. Sodan jälkeen vientiluotto- ja vientitakuujärjestelmät yleistyivät kilpailijamaissa ja saivat selkeästi vientiä edistävän kauppapoliittisen instrumentin luonteen. Pitkäaikaisen viennin rahoituksen erityispiirre markkinaehtoiseen pankki- ja luottovakuutustoimintaan verrattuna oli siinä, että jo suuren vientikaupan neuvotteluvaiheessa myyjän oli luvattava ostajalle kiinteäkorkoinen ja pitkäaikainen rahoitusjärjestely. Tällaiseen luottoon sisältyi luonnollisesti takaisinmaksun riski, jolle puolestaan piti saada takuujärjestely. Pitkähkön valmistelun tuloksena perustettiin 1962 Suomen Vien- tiluotto Oy, jossa valtio oli enemmistöosakkaana. Samana vuonna perustettiin kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Vientitakuulai- tos, jonka tarkoituksena oli myöntää takuita viennin tappionvaaran varalta. Luotot ja niitä koskevat takuumäärät kasvoivat vuosi vuodelta se- kä pitkien että lyhytaikaisten luottojen osalta. Näistä rahoitusmeka- nismeista kehittyi yleinen kilpailumuoto investointitavaroiden kan- sainvälisessä kaupassa. Kymmenessä vuodessa 1970-luvun puoleenväliin mennessä Län- si-Euroopan osuus Suomen metalliteollisuuden viennistä nousi 20 pro- sentista 50 prosenttiin. Samanaikaisesti koko metalliteollisuuden vien- nin reaaliarvo lähes kaksinkertaistui ja monipuolistui merkittävästi. Vientiluotto Oy rahoitti noin puolet raskaan metalliteollisuuden muus- ta kuin Neuvostoliiton viennistä. Vientitakuulaitoksen takuut kattoi- vat keskimäärin noin 10 % maamme koko viennistä. Neuvostoliiton kaupassa ei käytetty ostajaluottoja eikä valmistuksenaikainen rahoitus ollut ongelma. Sitä vastoin tarvittiin pitkäaikaisten, kiinteähintaisten toimitussopimusten kohdalla vakuutusta kotimaisen kustannustason odottamattoman nousun varalta. Suuret laivasarjat ja tehdasprojektit olivat tyypillisiä kohteita. Tätä varten luotiin K-takuujärjestelmä, joka tuli nopean inflaation takia valtiolle erittäin kalliiksi 1970-luvulla. Kun indeksisidonnaisuudet vähitellen poistuivat ja inflaatio saatiin hallin-  taan, päästiin K-takuista eroon 1980-luvun loppupuolella.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kuva . Inflaatio 1–11 (Lähde: Tilastokeskus/Kuluttajahintaindeksi, kasvukatsaus 1–1)

”KURSSIVOITTOJEN TULI KUULUA VIEJÄLLE, EI RAHOITTAJALLE”

Teollisuuden ja valtionhallinnon välejä tulehdutti Vientiluoton sovel- tama yksipuolinen kurssisidonnaisuus. Viejän laskutusvaluuttana oli yleensä Yhdysvaltain dollari tai jokin muu suuri valuutta ja viejän os- tajalle myöntämä toimitusluotto oli samana valuuttana. Vientiluotto sen sijaan antoi tavallisesti toimitusluoton jälleenrahoitusluoton vie- jälle markkoina, mutta sitoi lainansa yksisuuntaisesti viejän ulkomaan- valuutan määräiseen toimitusluottoon. Jos valuuttakurssit kohosivat luottoaikana, Vientiluotto peri itselleen kurssivoitot, mutta kurssien laskiessa se ei osallistunut kurssitappioihin. Kriisitunnelmissa asia jär- jestettiin joulukuussa 1979 niin, että kurssisidonnaisuudesta luovuttiin ja Vientiluotto siirsi varainhankintansa ulkomaiseen luotonottoon. (Tuomas Larjavaara)

VALTION TEOLLISUUSPOLITIIKALLA PYRITTIIN RAKENNEMUUTOKSIIN

Valtion teollisuuspolitiikka sai edellä tarkoitettujen vientiluotto- ja ta- kuujärjestelmien lisäksi runsaasti uusia piirteitä 1950- ja 1960-lukujen kuluessa. Tavoiteltiin monipuolisempaa teollisuuden rakennetta, min- kä uskottiin tarjoavan kansantaloudelle suojaa maailmantalouden suh- dannevaihteluilta. Kauppapolitiikan ja valtion oman teollisuustoimin- nan rinnalle otettiin veropolitiikan keinoja ja investointien rahoituksen tukitoimia sekä tehostettiin kilpailua tuonnin säännöstelyä purkamal- la. Näissä merkeissä myönnettiin vuoden 1954 lopulla aikaisempaa enemmän tuontilisenssejä eräille kotimaisen teollisuuden kanssa 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kilpaileville tuotteille. Syksyn 1957 devalvaation yhteydessä purettiin tuontisäännöstelyä merkittävästi. Teknillistä ammattikoulutusta te- hostettiin ja lisättiin. Tutkimus- ja tuotekehitysvaroja osoitettiin teol- lisuuden käyttöön. Vientimarkkinointia tuettiin mm. laajentamalla kaupallisten sihteereiden verkostoa ulkoasiainhallinnossa. Suomen ul- komaankaupan edistämissäätiö tarjosi viejien ryhmittymille mahdol- lisuutta sijoittaa edustajansa Suomen ulkomaanedustustoihin diplo- maattistatuksen turvin. Epävakaita oloja kuvastaa se, että Suomen markka jouduttiin de- valvoimaan 31.5.1945–8.9.1992 välisenä aikana 14 kertaa vientituot- teiden hintakilpailukyvyn palauttamiseksi. Tästä aiheutui luonnolli- sesti suuria vaikeuksia paitsi kuluttajille myös vienti- ja tuontikaupalle. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa tehtiin olennaisen tärkeä linjaus osallistumisesta vapaaseen kansainväliseen kauppaan päätet- täessä vuonna 1950 liittymisestä GATT-sopimukseen. Tällä sopimuk- sella aloitettiin sodan aikana toimeenpantujen ulkomaankaupan sään- nöstelytoimien purkaminen monenvälisin kauppapoliittisin neuvotte- luin. Vuonna 1961 tehtiin FINEFTA-sopimus, joka tarkoitti tullien ja tuonnin määrällisten rajoitusten vastavuoroista poistamista seitsemän Länsi-Euroopan maan kaupassamme.

Kuva . Suomen Markan dollarikurssi 1–11

Tulosta syntyi niin, että ulkomaankaupan volyymin kasvu vuodesta 1958 vuoteen 1970 oli noin 120 %. Tämä vastasi teollisuuden tuotan-  non kasvua samaan aikaan. (Vartia – Ylä-Anttila)

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Metsäteollisuuden osuus kokonaisviennistä oli 1960-luvun alussa vajaat 70 %, metalliteollisuuden 15 % ja maataloustuotteiden 12 %. Muun viennin osuus oli erittäin pieni. Oli siis hyvin perusteltua lähteä kehittämään laajemman paletin vientitarjontaa, ettei oltaisi yhden alan suhdanteiden varassa.

Kuva . Metalliteollisuuden liikevaihto (mrd. EUR) Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito

Kun Suomen ja EEC:n välinen vapaakauppasopimus tehtiin heinäkuus- sa 1973, oli vientimme monipuolistuminen hyvässä vauhdissa. Metalliteollisuuden viennin arvo ylitti metsäteollisuuden vuonna 1989, jolloin metallin vienti oli 41,7 miljardia markkaa ja metsän 39,2 miljardia markkaa. Paperi- ja puunjalostusteollisuuden koneiden viennin osuus kaik- kien koneiden ja laitteiden viennin arvosta oli vuosina 1975–1984 kes- kimäärin neljännes. Koko metallin viennistä niiden osuus oli sanottuna aikana keskimäärin 6 %. Nämä tullitilastoarvot ovat liian pienet, kos- ka niihin tulisi lisätä tilastoista vaikeasti esille saatavien tavaroiden, kuten sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden, nosto- ja siirto- laitteiden sekä pumppujen, arvoilla. Metalliteollisuuden päätuotealaksi kehittyi 1950-luvun aikana raskas konepajateollisuus. Tärkeän osan sen tuotannosta muodostivat metsäteollisuuden koneet ja laitteet. Sellu- ja paperiteollisuuden koneiden ja laitteiden toimittajista mai- nittakoon seuraavat: • Ahlström Oy:n Varkauden ja Karhulan konepajat • Rauma-Repolan Oy:n Porin konepaja 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit • Rosenlew Oy:n Porin konepaja • Oy Tampella Ab:n konepaja • Valmet Oy:n Rautpohjan ja Tampereen tehtaat • Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n Jylhävaara Valkeakoskella • Wärtsilä-Yhtymän Kone- ja Silta Helsingissä • Enso-Gutzeit Oy:n Savonlinnan konepaja

Vuosina 1946–1957 Suomessa valmistettiin kaikkiaan 32 kokonaista paperikonetta, joista kaksitoista toimitettiin kotimaahan. Kotimaisen teollisuuden hankintoja rajoitti Maailmanpankin linjaus, jonka mu- kaan sen myöntämät dollarilainat tuli käyttää ostoihin ulkomailta. Vuodesta 1958 lähtien näitä luottoja voitiin käyttää myös hankintoi- hin kotimaasta. Vuosina 1953–1961 valmistettiin 13 paperikonetta kotimaahan ja 30 vientiin. Huippuvuosi oli 1960, jolloin toimitettiin kaikkiaan 15 paperikonetta. Maailmanlaajuisesti 1950-luvun lopulla otettiin käyttöön keskimäärin 100 konetta vuodessa. Suomalaisten valmistajien markkinaosuus olikin 10–15 %. Konepajateollisuuden lisäksi näihin koneisiin tarvittiin merkittävä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotantopanos. Oy Strömberg Ab, Nokia Oy:n Kaapelitehdas ja Valmet Oy:n Instrumenttitehdas edusti- vat suurta osaa tästä. Suurten tehdaskokonaisuuksien toimituksia ja projektien hallintaa kehitti Jaakko Pöyry Oy erittäin kansainväliseksi muodostuneessa liiketoiminnassaan. Tällä oli huomattava merkitys kone- ja laitetoimittajille. Neuvostoliitto oli 1950-luvulla metalliteollisuutemme suurin vien- timaa. Vuonna 1953 viennistä suuntautui sinne 90 %. Vuonna 1960 itäryhmän osuus oli 60 %. Suomen viennistä Neuvostoliittoon alukset edustivat 1950-luvulla 60–70 %. Tämä osuus pysyi kauan noin viidessäkymmenessä prosen- tissa. Länsiviennissä sitä vastoin ennen kaikkea metsäteollisuuden ko- neet muodostivat suurimman tuoteryhmän. Vuonna 1960 tämä vienti saavutti alusten viennin arvon. Kun tarkastelemme tavaraviennin rakenteen muutosta metalliteol- lisuuden, metsäteollisuuden ja muun tavaraviennin osalta, saamme seuraavat prosenttiluvut 50 vuodelle kolmessa tarkastelupisteessä:

1950 1985 2000

Metalliteollisuus 15 36 55 Metsäteollisuus 80 38 25 Muu tavaravienti 5 26 20 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kuva 1. Suomen tavaraviennin jakauma 1-1 (Lähde: Tullihallitus/Tavaroiden ulkomaankauppatilastot)

Metalliteollisuuden luvuissa ovat mukana metallinjalostuksen, vali- moiden ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet. Metsäteollisuuden koneiden ja laitteiden tuotanto oli 1990-luvulle tultaessa voimakkaassa kansainvälistymisen vaiheessa. Suomi koki tuolloin pahimman rauhanaikaisen laman. Suomen oman talouden heikkoudet tulivat esille kansantalouden kasvun loppumisena ja har- vinaisen voimakkaana laskuna. Talous alkoi elpyä 1994–96. Laman vaikutukset teollisuuden rakenteisiin olivat erittäin suuret.

Kuva 11. Kokonaistuotannon määrän vuosimuutos 1–11 (Lähde: Tilastokeskus/Kansantalouden tilinpito) 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Suuren laman jälkeen todettiin, että kansainvälistyminen tarkoitti teollisuuden kohdalla tuotannon merkittävää siirtymistä uusille ja nopeimmin kasvaville markkinoille. Tämän prosessin seurauksista tuli 2010-luvun vaikeimmin hallittava talouspoliittinen ongelma. Sen kanssa on talouspolitiikan ydinkysymykseksi Euroopassa tullut EU:n talous- ja rahaliiton toimivuuden hallinta. Muutamat valuuttaunio- nin jäsenmaat eivät noudattaneet yhteisesti sovittuja taloudenhoidon linjauksia. Kun tätä ”väärää” politiikkaa oli noudatettu riittävän pit- kän aikaa, jouduttiin järjestelmän kokonaisuuden pelastamiseksi rahoittamaan muutoin maksukyvyttömyyden tilaan ajautuvia jäsen- maita ja rahalaitoksia. Tämän kaltainen solidaarisuus ei ollut talous- ja rahaliiton perussopimusten mukaista, mutta sen uskottiin muuttu- neissa olosuhteissa olevan välttämätöntä suurempien menetysten vält- tämiseksi. Tätä kirjoitettaessa sekä ensin mainittu tuotannon globaa- lin sijoittumisen ongelma että EU:n valuuttaunionin rahoitusongelma ovat ratkaisematta.

Harri Malmberg PM 1

Tilastokuvat: ekonomisti Matti Paavonen, Teknologiateollisuus ry

Lähteet Kaj Hoffman: Suomen Metalliteollisuuden historia (julkaisematon luonnos 2002) Jaakko Kiander & Pentti Vartia. Suuri Lama (1998) Pentti Vartia, Pekka Ylä-Anttila: Kansantalous 2021 (1996) ja Kansantalous 2028 (2003) Juhana Aunesluoma: Vapaakaupan tiellä (2011) Timo Herranen: Valtion raha vauhditti (2009) Tuomas Larjavaara: Valtion erityisrahoituksen historia 2007, artikkeli edellistä varten (2007) Nils Björklund: Suomalaisen paperikonevalmistuksen alkuvaiheet, artikkeli Konepajainsinöörien tähtihetket 1917–2002 (2002) Ilmari Harki: Sotakorvausten aika (1971) Riitta Hjerppe: Kasvun vuosisata (1990) Metex Osuuskunta, 25 vuotta metalliteollisuuden vientiä (1972) Metalliteollisuus eilen tänään huomenna, Suomen Metalliteollisuus- yhdistyksen 50-vuotisjuhlakirja (1968)  Heinz Ramm-Schmidt: När Finland reste sig ur krigets aska (2002)

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Lyhyt referaatti A. Palsin muisteloista dip.ins. Uolevi Ilvosen käännöksen pohjalta

Muistelu Kehran sellutehtaasta Virossa

Muisteluksen kirjoittaja Aleksander Pals on kirjoittanut Viron emig- ranttina muistelmat Kehran sulfaattitehtaan perustamisesta ja kohtalosta Tukholmassa vuonna 1983. Suomalainen dipl.ins. Uolevi Ilvonen ryhtyi näiden muistelmien suomentamiseen, mutta hänen kuolemansa takia ke- väällä 2010 työ jäi hieman kesken. Kehran tehtaan perustamispäätös tehtiin Virossa huhtikuussa 1936 ja sen rakentamiseksi perustettiin elokuussa 1936 valtion pääomalla toi- miva Viron Metsä ja Sellu Osakeyhtiö. Tehtaan rakentamispäätös oli ta- loudellisesti merkittävä ja tärkeä Viron pääomaköyhälle maalle. Tarjous- kilpailun perusteella rakennusurakka annettiin virolaiselle Rakennusliike Veljekset Edenbergille. Tehtaan yleissuunnitelman laati arkkitehti Ostrat yhteistyössä Suo- men tämän alan tunnetuimman arkkitehdin, E. Kalajan kanssa. Hänen piirustustensa mukaan oli aikaisemmin pystytetty Enso-Gutzeit Oy:n Kau- kopään tehdas Imatralla yli 100 000 tonnin vuosituotannolle sekä monia muita suuria tehtaita Suomessa. ”Koneistosuunnitelman teki suomalainen firma Karhula Oy käyttäen monien muiden firmojen apua. Niinpä sellunkuivauskoneen valmisti Svenska Fläktfabriken – Jönköping, Ruotsi, soodaosaston Karlstads Me- kaniska – Ruotsi, sähkömoottorit ASEA – Västerås, Ruotsi, höyryosaston Lypsyniemen Konepaja – Savonlinna, Suomi, pyörivät soodauunit Kar- hula Oy – Kotka, Suomi, hakekuljettimet Nordströms Linbanor – Enkö- ping, Ruotsi, keittokattilat asensi suomalainen firma Helsingistä jne. ” Muisteluissaan A. Pals kertoo perusteellisesti tehtaan virallisesta käynnistyspäivästä elokuussa 1938, jolloin presidentti K. Pätsin, sotaväen päällikön J. Laidonerin, pääministeri K. Eenpalun, tasavallan hallituksen jäsenien ja lukuisten kutsuvieraitten läsnä ollessa otettiin käyttöön uusi tehdas. Kutsuvieraitten joukossa olivat muiden muassa Suomen Pankin  pääjohtaja Ryti, pääkonsuli A. Kolehmainen, johtaja A. Kramer, johtaja

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit B. Ahlström, insinöörit P. Arppe, R. Evers, L. Glöersen, P. Kerilo, Ran - kamo, A. Hellström, E. Kalaja, toimittaja Greg, Thure Arnott, Lyddon ym. Juna toi presidentin seurueen ja kutsuvieraat Kehran asemalle (Kehra sijaitsee Tallinna–Pietarin radan varrella noin 40 km Tallinnasta itään). Asema oli koristeltu kukkasin ja seppelein ja vastaanotto tapahtui soti- laallisin menoin. Itse tehdas oli myös runsaasti koristeltu. Presidentti Päts suoritti virallisen käynnistyksen painaen puukuljet- timen sähkökatkaisijaa, jolloin kuljettimelle asetetut puut siirtyivät ensim- mäiseen osastoon, jossa ne hakattiin keittohakkeeksi. Puukuljettimen käynnistyessä nousi Viron lippu yli 30 metriä korkean keittämön hissitor- nin lipputankoon ja voimalaitoksen pilli soi 20 sekunnin ajan. Puheitten ja tehdaskierroksen jälkeen tarjoiltiin selluvarastolla voi- leipiä ja virvoitusjuomia. Tämän jälkeen presidentin seurue palasi junalla Tallinnaan. Seikkaperäisesti A. Pals kertoo juhlaillallisen tapahtumat ruokalistoi- neen ja juomineen. Juhlat kestivät pitkälle seuraavaan aamuun. Juhlien perusteellisuudesta kertoo anekdootti, jossa seurueessa mukana ollut Keh- ran asemapäällikkö sai aamun alkaessa puhelimitse muistutuksen työpäi- vänsä alkamisesta. Vastaukseksi tuli, että hän on estynyt saapumasta pai- kalle, koska Kehran suurhanketta on myös Viron Rautatiehallituksen pe- rin pohjin juhlistettava ja että hänen tuli juuri tällä hetkellä sitä arvokkaal- la tavalla edustaa. Tehdas lähti käyntiin vaivattomasti ja vienti käynnistyi välittömästi. Myyntisopimuksia oli Englantiin, Saksaan ja Ranskaan. Myynti tapahtui Tukholmassa sijaitsevan agentin Leje & Thurnen kautta. Maailmansodan syttyessä ja Neuvostoliiton miehitettyä Viron alkoi- vat vaikeudet. Kehran tehdas alistettiin Kevyen Teollisuuden Kansan- komissariaatin Puuteollisuusministeriölle. Tehtaan johtajaksi nimettiin Herman-niminen työläinen. Entisiä tehtaan johtoon liittyviä henkilöitä kyyditettiin Siperiaan ja osa, kuten esimerkiksi muisteluksen kirjoittaja, ehtivät paeta ulkomaille. Vienti tyrehtyi ja se tuotanto, mitä saatiin aikaiseksi, vietiin Neuvos- toliittoon. Kun saksalaisten rintama lähestyi, Moskova antoi käskyn teh- taan laitteiden purkamisesta ja lähettämisestä suureen ”kotimaahan”. Elo- kuussa 1941 perääntyvä puna-armeija hävitti oleellisimmat osat tehtaasta ja näin Viron ensimmäisen itsenäisyysajan suurin taloudellinen saavutus oli raunioina. Muisteluksen kirjoittaja Aleksander Pals toimi tehtaan puuhankinta- organisaatiossa, joten hänen kirjoituksessaan on paljon lukuja liittyen metsänhoitoon ja puutalouteen, mutta itse tehtaan sellutuotannon suu- ruudesta hänellä ei ole yhtään mainintaa. PM 1A 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit NEUVOSTOLIITTO

Toivekappale

Sotakorvausten vielä ollessa käynnissä 1950-luvun alussa alkoivat suomalaiset konepajat tarjota tuotteitaan Neuvostoliittoon. Tuohon aikaan hyväksyttiin naapurin puolelta vain tehtaitten tai yritysten johtajat neuvottelukumppaneiksi. Neuvotteluja käytiin, mil- loin tilaajapuolelle sopi. Usein sopi vain tunti pari kerrallaan ja vain pari kolme kertaa viikossa. Kun lisäksi viisumin saanti kesti viikkoja, eikä monikerta- tai jatkuvia viisumeita ollut, neuvottelumatkat kesti- vät usein monta viikkoa. Ensimmäisiä pioneereja Neuvosto-kaupassa olivat muiden muas- sa Erkki Manner, Hans Branders ja Hemmi Solin. Viisikymmentäluvulla oli hotelli Nationalin toisen kerroksen ra- vintolassa naispuolinen balalaikkaorkesteri, jolle äsken mainitut joh- tajat veivät kerran Suomesta nuotit ja maksoivat muutaman ruplan natsajua siitä hyvästä, että orkesteri lopettaa oman musiikkinsa heti, kun nämä herrat astuvat ravintolaan, ja alkavat soittaa herrojen tuo- maa kappaletta. Näin tapahtui aikansa. Kerran kuitenkin venäläinen musiikki ei keskeytynytkään, kun herrat tulivat päi- välliselle. Eräs orkesterin jäsen tuli nolona kertomaan, että heillä ei ollut lupa soittaa vieraiden toivomaa kap- paletta, ankara kielto oli tullut johtajalta. Siihen loppui musiikki Jääkärin morsian -operetista. Taisihan kyseinen musiikki olla kiellettyjen listalla Suomes- sakin muutaman ajan. Ilmeisesti Moskovassa käynyt aatteen mies oli tunnistanut melodian ja valituksellaan palauttanut orkesterin kaidalle sosialismin tielle. PM  

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Rajanylitys Vainikkalassa 1960-luvulla

Erkki (lerikka) Manner otti minut salkunkantajakseen Neuvosto- liiton-matkoille kohta Lypsyniemeen tultuani 1960-luvun lopulla. Olimme kerran Leningradissa neuvotteluissa, jotka päättyivät päivää suunniteltua aikaisemmin. Tuohon aikaan Leningradiin men- tiin useimmiten junalla. Paluu oli usein yöjunalla, joka tuli Vainikka- laan joskus yöllä yhden ja kahden välillä, joten Savonlinnassa oltiin vasta aamuyöllä. Ikävän yömatkustamisen välttämiseksi lerikka keksi, että men- nään taksilla Vaalimaalle ja pyydetään Enson auto hakemaan meidät sieltä. Vapaan aamupäivän aikana käytiin Berjozkassa ostamassa tu- liaiset; tuohon aikaan usein kilo ikraa ja pullo Stolishnajaa. Sitten syö- tiin ja juotiin hyvä lounas. Sen jälkeen noustiin varattuun taksiin ja lähdettiin rajaa kohti. Matka rajalle sujui hyvin, mutta taksin piti kääntyä takaisin Neuvos- toliiton puoleisen tullin puomilta. No ei hätää, eihän tästä ole pitkä matka Suomen puolelle. Tulli- tarkastuskin sujui hyvin, mutta sitten tuli probleema: tulli ilmoitti, että rajan voi ylittää vain kulkuneuvossa, ei kävellen. Kuusikymmenluvulla Vaalimaalla ei ollut paljon rajanylittäjiä, ja jouduimme odottamaan aikamoisen tovin, ennen kuin Viipurin suun- nasta tuli suomalainen tyhjä rekka Suomeen päin. Kysyin lerikan pyynnöstä liftiä ja se luvattiin heti kun tullitarkastus on ohi. Kun kuski sai paperinsa tarkastettua, heivattiin laukut hyttiin ja lerikka alkoi kavuta autoon. Ensimmäinen vaikeus tuli eteen, kun piti saada lerikan jalka alimmalle askelmalle. Sen korkeus oli jotain muuta kuin polvivammaisen, ylipainoisen lerikan kapasiteetti. Autettuna asia kuitenkin onnistui, mutta seuraava askelma oli paljon vaikeampi. Kuski yritti auttaa hytistä käsin ja minä parhaani mukaan maasta kä- sin. Kovaa ähellystä kesti varmaan useita minuutteja, mutta kuskin ja minun voimat eivät riittäneet, ja lerikan korkealla askelmalla oleva jalka ei mahdollistanut minkäänlaista ponnistusta ylöspäin. Naamat punaisina siinä oltiin ja yritykset lopetettiin tuota pikaa. lerikka her- mostui aika lailla, varsinkin kun huomasi tullimiesten nauravan ähel- lyksellemme. Ilman toimeksiantoa hain laukut pois hytistä, ja rekka lähti kohti Suomea. 1960-luvulla raja suljettiin yöksi ja aloimme olla huolissamme, mitä tapahtuu, jos kyytiä Suomeen ei saada. Meiltähän oli tullitarkas- 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit tuksessa otettu viisumit pois, joten Neuvostoliiton puolelle emme enää voineet yöksi jäädä. Lopulta, vain vähän ennen rajan sulkemista Vii- purin suunnasta tuli suomalainen bussi täynnä lahtelaisia eläkeläisiä. Bussin käytävällä seisten pääsimme lopulta Suomen puolelle. Rajalla kauan meitä odottanut Enson autonkuljettaja oli vähän ihmeissään nähdessään, millä kyydillä tulimme ja kohteliaaseen ky- symykseensä ”Miten matka meni?” sai vain kovin lyhyen vastauksen. Loppumatkalla ei taidettu vaihtaa sanaakaan. Minäkin ymmärsin olla kertomatta paluumatkasta sanaakaan yli 40 vuotta. PM 

Svetogorsk-projekti

Svetogorskin tehdas oli vanha Enso-Gutzeit Oy:n tehdas, jonka pe- rusti 1880-luvulla Venäjän asekaupoilla rikastunut vapaaherra Carl August Standertskjöld Räikkölän kosken partaalle. Koska tehdas oli ensimmäinen Vuoksen vesivoimaa hyödyntävä teollisuuslaitos, omis- taja nimesi paikan Ensoksi – vaihtoehtona hänellä oli myös Ensi – ja yrityksen nimeksi tuli Enso Träsliperi Aktiebolaget. Ensimmäisen maailmansodan alla yritys tuli W. Gutzeit & Co:n haltuun. Uusi omis- taja siirsi pääkonttorinsa Ensoon ja otti nimekseen Enso-Gutzeit Osa- keyhtiö. Tehdasta modernisoitiin ja laajennettiin voimallisesti 1920- ja 30-luvuilla siten, että se oli Suomen modernein sellu- ja kartonki- tehdas toisen maailmansodan syttyessä. Tehtaalla oli mm. valkaisu- laitos ja se lienee ollut ensimmäinen suomalainen tehdas, joka tuotti valkaistua sa-selluloosaa. Svetogorskin ensimmäisen vaiheen uusintaprojektin tuli alkaa Suomen ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen mukaan syyskuun lop- puun mennessä 1970. Projekti oli varsin poikkeuksellinen suomalais- toimitus: tarkoitus oli, että toimitus käsittää koko sulfaattiselluteh- taan, lipeäkierron osalta myös liittymän vanhaan sulfiittisellutehtaa- seen, täydellisen paperitehtaan ja kaikki nämä avaimet käteen -peri- aatteella sekä koko tehtaan rakennustyöt. Vuoden 1970 syyskuun viimeisinä päivinä käytiin projektin kak- sipäiväiset aloitusneuvottelut Svetogorskissa Enso-Gutzeitin vanhassa pääkonttorissa. Suomalaisten neuvotteluryhmä oli suuri, olihan mu- kana koko joukko potentiaalisia konetoimittajia ja usean rakennus- yhtiön edustajia. Suomalaisryhmää johti Polar Oy:n toimitusjohtaja  Kauko Rastas.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Svetogorsk 1:n päähankkijoiden projektipäälliköt, Juhani Pohjo- lainen (PM ) eturivissä kes- kellä.

Kesällä 1 Svetogorskin neuvottelujen päätyttyä v/o Prommashimportin johto vieraili Savonlinnassa. Kuvassa vasemmalla Prommashimportin pää- johtaja Melnikov ja oikealla projektin pääneuvottelija Pavlov. Takana kes- kellä Enson johtaja Manner.

Alun perin ostajan tarkoitus oli tehdä koko hankkeesta vain yksi so- pimus rakentajien toimiessa päähankkijana. Tämä oli itse asiassa jo suomalaisosapuolelta alustavasti hyväksytty, mutta ensimmäisessä neuvottelussa Svetogorskissa rakentajataho ilmoitti, että rakentaja ei ota päävastuuta koko projektista, ja tilaajalle toimitetaan kaksi tar- jousta. Neuvottelujen aikana tehtiin myös tehdaskierros. Monille meistä oli melkoinen yllätys nähdä 40 vuotta vanhaa, täysin modernisoima- tonta tekniikkaa edustava tehdas. Muistan itse olleeni koulupoikana Kaukopäässä 1950-luvulla purkamassa aikoinaan pysäytettyä sooda- osastoa ja sen pyöriviä soodauuneja; Svetogorskissa samanlainen 1920-luvulla rakennettu osasto toimi edelleen. Joku suomalaisista ku- vasi näkymää helvetin esikartanoksi. Koska en ole kyseisessä paikassa käynyt, en tiedä oliko vertaus osuva. Saattoipa hyvinkin olla. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kaksipäiväisen neuvottelun aikana sovittiin projektin raamit ja aikataulu. Molempina päivinä meille tarjottiin konttorissa päivälli- nen neuvottelun päätteeksi. Vain vähän karrikoiden voidaan todeta, että ensimmäisenä päivänä pöytään oli katettu neljää miestä kohden neljä pulloa: kolme pulloa Narsania ja yksi pullo vodkaa ja toisena päivänä sama lukumäärä, mutta suhde toisin päin. Huoli Suomeen pääsystä siinä kunnossa haihtui, kun naapurihuoneesta tulivat raja- valtuutetut – olimme näet ilman passeja ja viisumeita ja vain rajaval- tuutettujen hoivissa – ja huomasimme, että valtuutettujen päivällisen menu oli ollut vähintään samantasoinen kuin neuvotteluryhmän. Vuoden 1972 kevättalvella tilaaja ja suomalaisrakentajien yhteen- liittymä, Finn-Stroi Oy, pääsivät sopimukseen rakennusurakasta, mutta konetoimittajien neuvottelut takkusivat paikallaan. Lukuisia neuvotteluja oli käyty, mutta usein ilman mitään konkreettista tulosta. Tuntuipa monta kertaa, että kun päästiin askel eteenpäin, seuraavassa neuvottelussa tultiin kaksi askelta taaksepäin. Taisi olla jo toukokuun loppupuoli, kun taas kerran saimme kutsun Moskovaan. ”Neuvottelu”, jossa oli läsnä myös Ahlströmin ja Enso-Gutzeitin johtoa, käytiin Prommashimportin johtaja Melnikovin huoneessa ja kesti runsaan tunnin, jona aikana vain harva suomalainen pääsi sano- maan lyhyen kommenttinsa. Melnikov antoi tulla täyslaidallisen haukkumista, jota en ollut koskaan aikaisemmin enkä sen jälkeen- kään kuullut, onneksi. Mukana ollut Ahlströmin erinomainen tulkki, Kiril Burakoff simultaanitulkkasi minkä ehti. Kovaa tekstiä tuli mei- dän suomalaisten osaamattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Yhtäkkiä Burakoff lopetti tulkkaamisen ja sanoi suomeksi: ”Ai, ai, nyt hän sanoo meistä aika rumasti.” Tuossa ”neuvottelussa” selvisi ainoastaan, että paperitehdas ei tule kuulumaan suomalaistoimitukseen ja menkää kotiin. Paperiteh- taan menettämisen myötä Ahlströmin halu jatkaa projektia päähank- kijan roolissa loppui. Muuttuneessa tilanteessa Enso oli valmis jatka- maan projektia päähankkijana; tähän rooliinhan Prommashimport oli jo aiemmin Ensoa pyytänyt yrittäessään hajottaa suomalaisrinta- maa. Vanha neuvostokaupan konkari, Erkki Manner, ei kuitenkaan ollut tuohon ansaan suostunut menemään. Uusi tarjous ilman paperitehdasta kasattiin pikaisesti Enson joh- dolla. Kaikki aiemmin mukana olleet konetoimittajat olivat asian takana. Tarjoukseen tehtiin vain kosmeettisia muutoksia; käytän- nössä vanhat tekniset erittelyt ja hinnat mapitettiin Enson kansioihin. Kesäkuun alussa ”uusi” tarjous lähetettiin ostajalle ja parin viikon  kuluttua saatiin neuvottelukutsu Moskovaan. Heinäkuun alkupäi-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit vinä käytiin tarjouskansiot läpi tilaajan edustajien kanssa ja parafoin- nin jälkeen johtaja Melnikov Prommashimportin puolelta ja varatoi- mitusjohtaja Sormanto Enso-Gutzeitin puolelta allekirjoittivat hankinta sopimuksen. Nyt ei tullut haukkumista, muutama kuohuvii- nilasillinen otettiin ja illalla syötiin tilaajan edustajien kanssa päivälli- nen, jolle johtaja Melnikov ei kuitenkaan osallistunut. Koska rakentajien kanssa oli tehty sopimus jo kuukausia aiem- min, meillä konetoimittajilla oli hektinen kesä, kun yritimme saada ”myöhässä” olevia perustus- ja muita rakentajan kannalta kriittisiä piirustuksia Finn-Stroille. Tilaajan mielestä olimme jatkuvasti myö- hässä koko kesän ja syksyn ja niinpä Giprobumin neuvotteluissa tuli jatkuvasti lunta tupaan. Toki Finn-Stroin projektipäällikkö Mark- kula ymmärsi asian, ja hänen kanssaan sovittiin, että rakentaja saa suoraan konetoimittajilta piirustuksia ”salaa” eikä vain Giprobumin kautta. Ajansäästö oli tällä järjestelyllä parhaimmillaan viisi viikkoa, eivätkä Giprobumin piirustuksiin tekemät vähäiset muutokset liiem- min vaikuttaneet rakentajan töihin. Kun vauhtiin päästiin, projekti eteni hyvin ja konetoimitukset saatiin päätökseen joulun alla 1974. Asennusvaiheen jälkeen alkoivat koekäytöt ja toimittajien vas- tuulla olevat takuuajot. Hyvissä ajoin ennen takuuajoja meille ilmoi- tettiin, että takuuajon kapasiteetin tulee olla vain sopimuksessa luva- tun mukainen. Ajan tavan mukaan neuvosto-osapuoli oli vaatinut ja saanut eräänlaista piilokapasiteettia toimitukseen 25–30%. Näin tilaajan oli mahdollista vuosi vuodelta lisätä tuotantoa ja osoittaa, että neuvostomiehityksellä tehtaan kapasiteetti kasvaa paljon yli sen, mitä suomalaisekspertit takuuajoissaan saavuttivat. Lopputulos tie- tysti oli, että toimittajalla ei ollut mitään vaikeuksia takuuajoissa saa- vuttaa luvattua kapasiteettia ja muita takuuarvoja. Jälkeenpäin on yritetty analysoida sitä, miksi konetoimittajien neuvottelut olivat poikkeuksellisen vaikeat. Luontevin selitys saat- taisi olla se, että tilaaja oli alun perin varautunut maksamaan projek- tista liian vähän. Kun lisäksi rakennusurakka lienee ollut varsin kannattava – näin voidaan arvioida äskettäin julkaistusta Finn-Stroin historiasta – jäi myöhemmin sovitulle konetoimitukselle niin vähän rahaa, että tilaaja joutui ratkaisemaan asian siten, että paperitehdas poistettiin kokonaisuudesta. Näin suomalaistoimituksen kokonaishinta mahtui tilaajan alun perin arvioimaan summaan. Elettiinhän tuolloin clea- ring-kaupan aikaa, mikä saattoi osaltaan rajoittaa neuvostoliittolais- ten yhtymien ostomahdollisuuksia Suomesta. PM 1 ja PM  

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sveto ja neuvostokauppa

Svetogorskin tehdas oli meille tärkeä. Sinne meillä suomalaisilla oli monta suurta toimitusta. Sen lisäksi että tehdas oli tärkeä asiakas, siihen liittyi nostalginen hohto. Olihan Sveto – entinen Enso – ollut Enso-Gutzeitin päätehdas ennen sotia. Itse tulin mukaan kuvioihin 1970-luvun alussa, jolloin projektina oli Sveto 2. Muistan, kun erään elokuun sunnuntain iltapäivänä nou- sin Tampellan miesten kanssa bussiin Tampereella. Tampellan toimitukseen kuului soodakattila ja sulfiittikeiton tal- teenotto (Tampella Recovery). Haihduttamo oli Rosenlewin, sellu- keittämö Rauma-Repolasta, Ensolla oli pumput ym. Bussi oli lähtenyt länsirannikolta, joten matkalla olivat jo Rauma-Repolan ja Rosen - lewin miehet. Lappeenrannassa joukkoon liittyi Enso-Lypsyniemen porukka. Tunnelma oli jo korkealla, ja muistan vielä pari tilanteeseen sopi- vaa vitsiä, jotka Enson miehet kertoivat: – Mikä on Suomen suurin päivälehti? Kansan Uutiset, sen englan- ninkielinen painos on niin laaja – Kansas News! – Mikä on Neuvostoliiton huomattavin sisustuslehti? A vot akka. Projektien toteutus Svetogorskissa helpottui huomattavasti rajan lä- heisyydestä. Erikoisluvalla rajan saattoi ylittää Imatralla ja suomalai- set asennusvalvojat ym. asuivat Imatralla. Vaikeuksia oli kuitenkin runsaasti. Muistan, että Tampellan asennusvalvoja Jouko Tapanila jatkuvasti joutui vaatimaan hitsisaumojen avaamista ja uudelleenhit- sausta. Sveto 2:ssa putkistotoimitus oli venäläisten toteuttama ja se koottiin mitä ihmeellisimmistä pätkistä. Kuitenkin Tapanila kertoi, että kerran paikalle oli tullut ammattitaitoinen porukka, jonka työtä ei tarvinnut moittia. Sen päätehtävä oli toimia ydinvoimalaitosten työ- mailla, mutta joskus heille ilmeisesti osoitettiin muita töitä. (Voidaan mainita, että Sveto 3:ssa putkisto oli mukana suomalaisten toimituk- sessa.) Toimitukset Neuvostoliiton sellu- ja paperiteollisuudelle myytiin aina moskovalaisen Prommashimportin* kautta ja heidän teknisenä asiantuntijana oli leningradilainen suunnitteluorganisaatio Gipro-

 *) Neuvostoliitossa Ulkomaankauppaministeriöllä oli ulkomaankaupan monopoli. Prommashimport oli yksi ministeriön kaupanteko-osastoista. Toinen suomalaisille tärkeä osasto oli laivoihin keskittyvä Sudoimport.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit bum. Jotkut venäläiset olivat näissä kuvioissa vuodesta toiseen ja heis- tä saattoi tulla hyviä tut- tuja. Ensimmäinen Prom- mashimportin johtaja, johon tutustuin, oli her- ra Melnikov. Hän oli ar- vokkaasti käyttäytyvä herrasmies. Hän kertoi mielellään pojastaan, jo- ka oli Neuvostoliiton soutumaajoukkueen jäsen. Melnikovin seurueessa liikkui usein eräs metsäteollisuusministeriön osastopäällikkö, viehättävä rouva Merku- lova. Tampellan konepajan johtaja Arvo Karhola halusi aina, että Merkulovalle laulettaisiin ”Yksi ruusu…”, ja niin kuoromiehet jär- jestettiin kvartettiin. Melnikovin jälkeen Prommashimportin johtoon tuli herra nimel- tään Rahimbajev. Muistan lisäksi herra Pristupan, jolla oli huomat- tavaa vaikutusvaltaa, mutta hän lienee ollut ministeriön palveluksessa. Nämä kaksi miestä vastasivat enemmän kuvaamme neuvostovirkai- lijasta. He olivat asiallisia, mutta vailla sosiaalista vernissaa. Rahim- bajev oli toiminut monta vuotta Ruotsissa ja osasi ruotsia. Bilateraalinen neuvostokauppa oli Suomelle hyvin tärkeää, ja tä- mä antoi toiminnalle tiettyä arvovaltaa. Siksi jotkut korkeat johtajat halusivat briljeerata ja esittivät julkisuudessa, että neuvottelut neu- vosto-ostajien kanssa vaativat erinomaisia taitoja. Tästä olen täysin eri mieltä, vaikkakaan oma kokemukseni ei tietenkään ole kovin laaja. Mielestäni neuvottelut olivat hyvin kaavamaiset. Sen jälkeen kun tar- jous oli jätetty, piti odottaa kunnes kutsu Moskovaan tuli. Ensi neuvottelussa venäläiset haukkuivat hintaamme. He toisti- vat jatkuvasti sanan ”absurd” ja vaativat 40 prosentin hinnanalen- nusta. Siihen aina vastattiin kieltävästi, ja palasimme kotimaahan. Tä- mä sama teatteri saattoi toistua vielä kerran, mutta jos kolmannen kerran kutsuttiin Moskovaan, saattoi olla melko varma siitä, että pro- jekti oli meidän. Hintatarjoukseen oli alun perin lisätty tinkimisvara, noin 15 %. Se tingittiin, jonka jälkeen voitiin siirtyä tarkempiin sopi- musneuvotteluihin. Tapahtui kyllä, että tarjouksen jättämisen tai ensi kosketuksen jälkeen ei kuulunut mitään. Silloin projekti jäi toteuttamatta tai meni 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kilpailijalle. Se, että projekti oli alun perin varattu suomalaisille, ei sataprosenttisella varmuudella tarkoittanut, että näin tulisi käy- mään. Kaupalliset neuvottelut etenivät yleensä asiakkaan määräämässä tahdissa. Tämä tarkoitti, että saattoi tulla kutsu saapua Moskovaan maanantaina, jolloin aamulla soitettiin Prommashimportiin. Joskus vastaus oli: ”Soittakaa uudelleen huomenna.” Tämä tarkoitti, että neuvottelijoilla oli joskus runsaasti aikaa tutustua Moskovan nähtä- vyyksiin. Myös allekirjoittaneelle tuli Tretjakovin galleria ja venäläi- nen oopperarepertuaari tutuksi. Yhteyttä kotikonttoriin pidettiin telexin avulla. Kun halusi soittaa Suomeen hotellista, piti odottaa tun- tikaupalla. Firmojen konttorista puhelu saatiin nopeammin läpi. Nuorena insinöörinä, kun jouduin viettämään joskus pitkiäkin aikoja Moskovassa, selvisi neuvostojärjestelmän karu todellisuus. Käynti tavallisen kerrostalon pihalla ja porraskäytävässä osoitti sel- västi, että luhistuminen oli tulossa ennemmin tai myöhemmin, niin kurjassa kunnossa rakennukset olivat. Suomalaisten poliitikoiden lau- suntoja järjestelmän kestävyydestä saattoi vain ihmetellä, joskin ym- märsimme, että niiden tarkoitusperä olikin poliittinen. Ehkä vielä konkreettisempi esimerkki neuvostojärjestelmän val- heellisuudesta tuli Sveton kemikaalien talteenottoprojektista. Svetossa toimi sekä sulfaatti- että sulfiittisellutehdas. Tampellan talteenottopro- sessin tehtävä oli tehdä valtavirran (viherlipeän) kemikaaleista sulfiit- tia. Svetossa tämä perustui taselaskelmaan, joka oli laadittu osoitta- maan, että tehdas ei laskenut ympäristöön enempää kemikaaleja kuin ympäristöasetukset sallivat. Laskelma siis osoitti, että tarvitaan Tam- pellan Recovery (kemikaalien talteenottoprosessi). Todellisuudessa si- tä ei tarvittu ollenkaan ja huomattavat investointirahat menivät tältä osin harakoille. Tämä johtui siitä, että todellisuudessa tehtaan päästöt ympäristöön olivat paljon suuremmat kuin laskelmat osoittivat. Pump- pujen laakerit vuotivat ja putkissa saattoi olla reikä. Itse asiassa kaikki sulfiittitehtaan kemikaalit valmistettiin tuorekemikaaleista, rikistä ja lipeästä. Giprobumin miehet olivat kiusallisen tietoisia tästä, mutta ei- vät voineet asialle mitään. Suomalaiselle insinöörille taas tuli selväksi, että neuvostojärjestelmä johti valtavaan haaskaukseen. Haluan vielä kertoa kummallisen teknisen seikkailun, johon jou- duimme venäläisten kanssa. Sveto 3:ssa Tampella teki toimitussopimuksen muun muassa jäte- veden käsittelystä ja lietteenpoltosta. Sopimus oli jo allekirjoitettu, kun Prommashimportin herra Sytshov soitti ja pyysi meidät neuvotteluun.  Toimitukseen kuului useita jätevesisuotimia ja oli käynyt ilmi, että

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit tähän vaiheeseen tarvittava saostuskemikaali (polyakrylaatti) olisi ku- luttanut kolmasosan koko Neuvostoliiton tämän kemikaalin tuotan- nosta. Arvio perustui meidän koeajoihimme. Sytshov ilmoitti, että saos- tuskemikaalin kulutus on niin suuri, etteivät venäläiset voi sitä hyväk- syä. Ehdotimme ensin, että he käyttäisivät länsimaista akrylaattia. Ei käynyt, siihen ei saataisi valuuttaa. Kun yritimme esittää, että sopimus on allekirjoitettu ja että ongelma ei oikeastaan ole meidän, herra Syt- shov vastasi: ”Ei olisi firmalle kunniaksi, jos jätätte meidät pulaan.” Olimme alun perin ehdottaneet ruuvilinkoja lietteen saostukseen. Niistä oli Suomessa hyviä kokemuksia. Venäläiset olivat kuitenkin torjuneet tämän sillä perusteella, että linkojen ruuvit kuluivat suhteel- lisen nopeasti eikä olisi saatu valuuttaa varaosien ostamiseksi. Tästä syystä olimme myyneet lietesuotimet, joiden mitoittamiseksi olimme suorittaneet paikan päällä Svetossa koeajoja. Niissä oli käytetty neu- vostotuotannon saostuskemikaalia. Nyt palattiin linkokonseptiin, mutta ongelmia oli paljon. Onneksi hinta ei ollut yksi niistä, vaan lingot saatiin samaan hintaan kuin suo- timet. Laitteiden sijoitus meni aivan uusiksi. Onneksemme rakennus- toimittaja YIT (joka oli mukana Finn-Stroissa) suhtautui hyvin jous- tavasti, vaikka töiden aloitus siirtyi monella viikolla. Suurin ongelma oli teknisen erittelyn muuttaminen. Tämä johtui siitä, että Neuvostoliitossa vaadittiin, että teknisessä erittelyssä jokai- sen position eli toimitettavan laitteen paino oli esitettävä erikseen. Nyt piti tehdä uusi erittely, jossa tietyt laitteet oli vaihdettu aivan toisen- laisiin. Tästä tuli aika vaikea yhtälö. Venäläiset eivät voineet hyväksyä, että uudessa versiossa olisi ainakaan vähemmän kokonaispainoa kun vanhassa. Kukaan ei liioin halunnut, että erittelyyn olisi tullut täysin mielivaltaisia painoilmoituksia. Uusi erittely tehtiin sitten yhteistyössä Giprobumin kanssa parin viikon aikana kesäkuussa Leningradissa. Valkoiset yöt menivät Tuo- mo Vuojolaiselta ja allekirjoittaneelta ohi huomaamatta, kun teimme pitkiä päiviä oman, YIT:n ja Giprobumin suunnitteluryhmien kanssa. Voimme sanoa että silloin teimme venäläisten kanssa aitoa yhteistyötä. Ei ollut vinoilua eikä kotiinpäin vetämistä, vaan yritimme annetuissa puitteissa saada aikaan yhteisesti hyväksyttävän ratkaisun. Tässä lo- pulta onnistuttiin ja toimitus käynnistyi myöhemmin aikanaan, eikä asiakas esittänyt mitään erikoisia huomautuksia tai vaatimuksia tek- niikan muutoksista johtuen. Vaikka kaupanteko Neuvosto-Venäjän kanssa erosi länsimaisesta huomattavasti, se ei ollut ollenkaan epämiellyttävää. Pitää kuitenkin muistaa, että toteutus tehdasolosuhteissa sitä vastoin oli useimmiten 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit erittäin vaikeata. Samoja henkilöitä saattoi tavata vuodesta toiseen ja vaikka ehkä ei voinut puhua ystävyydestä, tiettyä sympatiaa joskus kehittyi. Neuvotteluissa oli venäläisten puolella usein läsnä useita henki- löitä, jotka eivät millään tavalla osallistuneet keskusteluun. Kerran kun keskustelimme keskenämme kiperästä ongelmasta, Tampellan instrumenttiosaston päällikkö Lasse Dryzun yhtäkkiä sanoi: ”Puhu- taan välillä ruotsia.” Aivan oikein: seuraavana aamuna oli pöydän toisella puolella yksi mies lisää. Venäläiset arvostivat hyvää ryyppykaveria, mutta on väärin väit- tää, ettei ryyppäämättä olisi tullut heidän kanssaan toimeen. He ym- märsivät hyvin, jos viittasi seuraavan aamun koviin neuvotteluihin. Neuvostojärjestelmä oli kankea ja joustamaton, mutta ihmiset olivat usein mukavia ja yhteistyöhaluisia, vaikka järjestelmä ei suonut heille juurikaan mahdollisuuksia. Poliittinen rituaali heijastui sopimusteks- tien alkusoittoon, missä suomalaiset sitoutuvat aina toimittamaan tekniikkaa, joka sillä hetkellä oli maailmanlaajuisesti viimeistä huu- toa. En tiedä, että tähän kohtaan olisi kukaan käytännössä koskaan tarttunut. Muistan silti tapauksen, kun Tampellan tulkin Ville Norilon kans- sa tulimme siihen tulokseen, että sopimusteksti olisi velvoittanut meitä korvaamaan välillisiä kustannuksia siinä tapauksessa, että takuuar- voja ei olisi saavutettu. Arviomme oli kiinni yhdestä sanasta. Venäläi- set eivät oikein ymmärtäneet meidän argumenttejamme ja valitimme, että meidän mukanamme ei ollut lakimiestä, joka olisi voinut esittää asian paremmin. Tämä ei ole mikään ongelma, kuului reaktio, onhan meillä Prommashimortissa juristeja. Paikalle tuotiin keski-ikäinen rouvashenkilö, joka helpotukseksemme lausui: ”Suomalaiset saatta- vat olla oikeassa, muutetaan sana!” Venäläiset olivat, ja ovat edelleen, itse sitä mieltä, että maa ja kult- tuuri ovat niin laajoja, ettei kukaan voi Venäjää ymmärtää. Jokaisella neuvostokauppaan osallistuneella on omat kokemukset ja muistiku- vat, mutta Venäjän idea jäi meiltä piiloon. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Karkotus Neuvostoliitosta

Kun Svetogorsk-projektin toimitus takuuajoineen oli saatu päätök- seen, tilaaja esitti toivomuksen loppukaronkasta. Tarkoitus oli istua iltaa pienen tilaajaosapuolen ryhmän kanssa Finn-Stroin rakentamassa rantasaunassa Svetogorskissa. Finn-Stroi- han rakensi saunan tilaajalle lahjaksi, mutta yllätykseksi tilaaja ei ot- tanut sitä vastaan muutamaan vuoteen. Syy oli yksinkertainen: niin kauan kuin Finn-Stroi omisti saunan, se myös vastasi kunnossapidos- ta, siivouksesta, pyyhehuollosta yms. Naapuri kyllä mielellään käytti saunaa! Loppukaronkka pidettiin sovittuna päivänä. Enso toimitti pai- kalle syömiset ja juomiset ja olipa tilaajan edustajilla muutama oma- kin pullo mukana. Seitsemänkymmenluvun tapaan syötiin vähän ja juotiin paljon, halattiin ja kehuttiin toinen toisiamme. Koska Enson edustajina olivat vain Sakke Hirvonen ja allekirjoittanut sekä tulkki, jouduin minäkin pitämään neljä – viisi puhetta illan aikana. Lopputulos oli luonnollisesti ankara päihtymystila, kun joskus puolen yön jälkeen sonnustauduttiin kotimatkalle. Kuten varmaan monet muistavat, Sakke oli juopuneenakin herrasmies ja varsin vähä- puheinen; minä sitä vastoin puhun humalassa turhankin paljon. Niin- pä rajalle tullessamme muistan puhuneeni moneen kertaan kaikki osaamani 30 sanaa venäjää. Ja jokaisen rajamiehen kanssa. Tämä oli mahdollinen syy, että minut komennettiin rajalla päi- vystävän upseerin – muistaakseni kapteenin arvoinen herra – parak- kiin. Ilman enempiä kuulusteluja minut määrättiin karkotettavaksi Neuvostoliitosta. Karkotus astui voimaan välittömästi ja kesti neljä vuorokautta. Harmikseni en saanut karkotuksesta dokumenttia; olisihan se ollut todistus siitä, että kuulun monen tunnetun toisinajat- telijan joukkoon. Kun seuraavana päivänä keskustelin asiasta mukanamme olleen tulkin kanssa, hänen käsityksensä karkotuksen syystä oli se, että häi- ritsimme rajanylityksellämme rajamiehiä aamuyöstä. Ehkä myös mei- tä kyydinnyt Audi virkapukuisineen kuljettajineen sekä ankara huma- latila aiheuttivat kateutta. Mene ja tiedä. PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Muisteloita Neuvostoliiton-kaupasta

Vuonna 1976 syys-lokakuussa tutustuin Moskovassa seitsemän vii- kon ajan Neuvostoliiton-kauppaan, jolloin myytiin Tampellan Brats- kiin ja Krasnojarskiin toimittamiin kraftlinerkoneisiin puristinosan uusinnat ja Stupinon tehtaalle lähelle Moskovaa kahden duplex-kar- tonkikoneen suuret uusinnat sekä lopulta sekaannuttiin soodakatti- lakauppaankin. Moskovan matkasta oli minulle myös myönteinen henkilökohtainen seuraamus. Myyntiryhmämme muodostui Allan Litmasta, Osmo Auerista ja katsauksen tekijästä sekä kahdesta tulkista, jotka vuorottelivat, ni- mittäin Nikolai Tschurbanoffista ja hänen veljestään Igor Turnosta. Vastapuolta edustivat Prommashimportin neuvottelijat, joiden nimiä en kaikkia muista, mutta heistä mainittakoon Melnikov, Prom- mashimportin presidentti, vice-president Rahimbajev, vice-president I. M. Trakhin, johtaja J. N. Belov ja senior expert Chuikov. Neuvot- telujen kestoa pidensi se, että Prommashimportilla oli vähäiset neu- vottelutilat, joten neuvottelujen kestoaika oli päivittäin yksi – kaksi tuntia. Jonkin verran käytimme hyväksemme kaupungin ulkopuolella sijaitsevia saunoja. Ensin käytiin läpi erittelyt, jotka parafoitiin, sitten sopimustekstit ja lopulta käytiin hintaneuvottelut. Stupino-projektissa tekniset takuut ja hinnasta sopiminen osoittautuivat vaikeiksi. Protestimielessä pistäy- dyimme välillä kotona, mutta meidät kutsuttiin välittömästi takaisin. Hinnallisesti meidän väitettiin olevan yli 50 prosenttia liian kal- liita ja takuissa meidän olisi pitänyt taata, että duplex-kartongin pin- nan vaaleus olisi kaksi astetta korkeampi kuin käytettävissä olevan valkaistun sellun vaaleus. Sanoin, että koneemme ei ole valkaisulaitos. Hinnasta pääsimme pikkuhiljaa tilanteeseen, että olimme 14 pro- senttia liian kalliita. Silloin olimme tilanteessa, että ehdotimme hinta- eron puolitusta, joka oli paikallinen tapa käydä kauppaa. Kartongin vaaleudesta emme päässeet yksimielisyyteen. Me emme voineet taata vaaleutta, kun tiesimme, että pinnan vaaleutta laskee kartongin rungos- sa käytettävä jätepaperi. Neuvostoliittolainen osapuoli ei voinut hyväk- syä kartongille vaaleutta, joka olisi alle maan normivaatimusten. Lopulta asia sovittiin siten, että vaaleusasia ratkaistaan koeajojen yhteydessä. Todellisuudessa asiasta ei sovittu koskaan. Neuvottelujen  aikana Prommashimport lähetti Grotenfeltille kahdesti sanoman, että

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kuvassa oikealla ins. Allan Litma, Tampellan legendaarinen paperi- ja kartonkikoneyksikön johtaja, joka hallitsi taidon myydä Neuvostoliittoon. Keskellä dipl.ins. Samuli Ceder, Metex ja vasemmalla José-Luis Carpintero, Metexin edustaja.

olen joustamaton neuvottelija. Vastaukseksi tuli, että pidä pintasi. Iso- velityyli ei meikäläistä oikein miellyttänyt. Hankalista asioista emme hotellissa puhuneet, koska epäilimme, että huoneita kuunnellaan. Asiat puhuttiin yleensä kävellessä tai lou- nas- ja illallispöydässä. Ravintoloiden ruokalistat olivat pitkät, mutta harvoja vaihtoehtoja oli päivittäin tarjolla, joten vaihtelua haimme käymällä valuuttakauppaa Beriozkassa. Vähitellen huomasimme, että meitä seurattiin, todennäköisesti KGB. Kaksi naista alkoi näkyä lä- hellä meitä liian usein kadulla, kaupoissa, ravintoloissa, oopperassa jne. Kun yritimme lähestyä, naiset häipyivät. Seitsemän viikon kuluttua tuli lopulta se päivä, jolloin sopimukset allekirjoitettiin. Ajankohta oli lokakuussa niihin aikoihin, jolloin juh- littiin lokakuun vallankumousta. Sopimusten allekirjoitustilaisuudes- sa Prommashimportin puolelta oli läsnä Belov ja hänen apulaisensa ja Tampellasta toimitusjohtaja Nils Grotenfelt, Allan Litma, Osmo Auer, Nikolai Tschurbanoff ja katsauksen tekijä. Sopimusten allekirjoittaminen oli juuri alkamassa, kun neuvotte- luhuoneen ovi avautui ja sisään astui Prommashimportin presidentti Melnikov, eräs viimeisistä bolshevikeistä apureineen. Hän astui kohti neuvottelupöytää ja sanoi: ”Hyvää päivää arvoisat herrasmiehet, nyt on oiva tilaisuus myös käydä soodakattilakauppaa.” Melnikov 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit seurueineen istuutui ja sanoi, että hän ehdottaa viiden prosentin alen- nusta ja sopimus syntyy. Grotenfelt kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Rabbe, va säger du?” Vastasin, että tiedän kattilapoikien käyneen pitkään hin- taneuvotteluja. Tästä tilaisuudesta emme kuitenkaan kunnialla selviä, ellemme anna jotain. Ajattelin puolitusta, mutta ehdotin kahta pro- senttia. Grotenfelt ehdotti tätä, ja pitkän keskustelun jälkeen päädyt- tiin sopimukseen kahden prosentin pohjalta. Tämän jälkeen sopimukset allekirjoitettiin, minkä jälkeen Tam- pellan edustajat lähtivät hotelliin vaihtamaan vaatteita Punaisen Torin varrella sijaitsevassa, kuuluisassa ravintola Nationalissa nautittavaa juhlalounasta varten. Samana päivänä kokoontui Suomi-Neuvostoliit- to-seuran Kauppakamari, josta syystä ravintola oli täynnä Suomen teollisuuden johtohenkilöitä ja vastapuolella ostojärjestöjen johtohen- kilöitä. Isäntänä toimi Grotenfelt ja päävieraana Melnikov. Yhteensä vieraita ja isäntiä oli parikymmentä. Lounas oli venäläisen tradition mukaan runsasruokainen ja pitkä, ja juomista ei ollut pulaa. Aluksi otettiin iso lasi vodkaa, Melnikov korkealuokkaista kon- jakkia, kuten Neuvostoliiton korkean hierarkian edustajat usein tekivät. Grotenfelt otti vain lyhyen hörpyn, jolloin Melnikov kysyi eng- lanniksi: ”Mr. Grotenfelt, are you sick? In my country the tradition is that at least the first drink is taken bottom up.” Grotenfelt punastui, pyysi anteeksi ja tyhjensi lasinsa. Noin seitsemän aikaan Tampellan edustajat lähtivät toisiaan tukien lounaalta, joka oli alkanut yhdeltä, kohti hotelli Inturistia, jossa yövyimme. Aamulla heräsin noin kello kahdeksan ja huomasin, että minulta puuttuivat allekirjoitetut sopimukset, jotka minulla oli ollut mustassa salkussa. Repäisin vaatteet päälle ja ryntäsin Nationalin. Tunkeuduin sinne väkisin siivoushenkilökunnan vastustuksesta huolimatta ja me- nin kohti pöytää, jossa olimme istuneet. Salkkua ei näkynyt eikä hen- kilökuntakaan tiennyt mitään salkusta. Minä ryntäsin takaisin hotel- liin, soitin hädissäni Allanille ja kerroin, että minulla ei ole sopimuksia. Allan vastasi: ”Rabbe painu takaisin pehkuihin, minä annoin sopimuk- set Osmolle.” Kuukautta myöhemmin Belov mukanaan joukko Prommashim- portin edustajia saapui Suomeen. Tampella oli kutsunut heidät Tam- pereelle kunniavierailulle ja kiittääkseen saaduista tilauksista. Tämä tapahtui pikkujouluaikoihin. Ennen Prommashimportin edustajien saapumista Allan kysyi minulta: ”Tulisitko jatkoille illallisen jälkeen ravintola Seurahuoneelle minun ja tyttöystäväni kanssa? Minulla on sinullekin nainen; hovimestari Marketta Miettinen Hämeensillasta.” Näin tapasin nykyisen vaimoni, jonka kanssa menin naimisiin kuudes kesäkuuta seuraavana vuonna. Hyvä loppu tarinalle, eikö totta?  PM 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tussikynällä hurmaten

Rauma-Repolan Loviisan tehtailla tehtiin innovaatio kuivausko- neen sylinterikuivausosan lämmöntalteenottojärjestelmään. Uusi sys- teemi oli huomattavasti aiempaa edullisempi rakentaa ja hyötysuh- teen parantumisen vuoksi edullisempi käyttötaloudeltaan. Neuvosto- liittoon oli juuri myyty selluloosan kuivauskone entisellä menetelmäl- lä ja nyt tietenkin haluttiin saada tämä uusi systeemi siihenkin konee- seen. Suunnittelujärjestö Giprobumin kanssa sovittiin neuvottelu. Mat- kaan lähetettiin asiaa hoitamaan Reijo S. Hän oli hypnoottinen myyn- timies, joka pystyi kaatamaan niin miehen kuin naisenkin tuossa tuo- kiossa puheillaan. Reijo oli juuri käynyt Amerikassa ja tuonut sieltä tullessaan pa- ketin huopakyniä, joita ei vielä Suomessakaan tunnettu. Giprobumis- sa levitettiin pöydälle piirustus jo myydyn version ratkaisusta, ja Reijo ryhtyi kehumaan uutta järjestelmää. Venäläiset yrittivät selittää piir- tämällä piirustuskopioon teroitetuilla lyijykynillä omia ajatuksiaan, mutta Reijo veteli paksulla huopakynällä uuden systeemin mukaiset ratkaisut peittäen venäläisten ohuet viivan jäljet. Puhuessaan ja vedel- lessään huopakynällä punaisia ja mustia paksuja viivoja Reijo toisella kädellä noukki taskustaan huopakyniä ja jakoi niitä pöydän toiselle puolelle, josta ne vaivihkaa siirtyivät vastapuolen neuvottelijoiden tas- kuihin. Haluttu muutos saatiin lävitse eikä hintaankaan puututtu.

PM 1A

Puukko lahjaksi

Kirjoittaja oli noin 1970-luvun lopulla kaupittelemassa Fiskarsin puutavaranostureita Moskovassa. Neuvottelimme Mashinoimportis- sa. Kun tuntui, että oli sopiva vaihe, kaivoin salkustani Fiskars-puu- kon ja annoin sen vastaneuvottelijalle, jonka nimeä en enää muista. Sanoin saatesanoiksi, että Suomessa ei pidä antaa teräasetta lahjaksi, sillä se tietää saajalle onnettomuutta, mutta haluan kuitenkin antaa 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit sen, koska se on Fiskarsin yhtä mainio tuote kuin saman valmistajan nosturitkin. Saaja käänteli puukkoa ihastellen sen kaunista kiiltoa ja lopulta työnsi sen takaisin tuppeen sen verran tohelosti, että terä puhkaisi tupen reunan, leikkasi neljään sormeen syvät haavat ja veri alkoi valua vuo- laasti. Kaikki läsnä olevat olivat hyvin noloina, eikä antaja vähiten. Työpaikan sairaanhoitaja oli oitis paikalla ja antoi haavoittuneel- le ensiavun, ja neuvottelu jatkui pienen keskeytyksen jälkeen kuin mi- tään ei olisi tapahtunut. Joitakin viikkoja myöhemmin allekirjoitettiin Suomessa sopimus yli sadan nosturin kaupasta, mutta sellainen muisto tapauksesta jäi, että kyllä vanhoihin sanontoihin on uskomista. PM  P.S. PM7 ei varmaankaan ottanut puukkoa lahjoittaessaan vanhaa kan- sanviisautta tosissaan tai sitten ei katsonut ruplaa tarpeeksi arvok- kaaksi vastineeksi. TVW-seminaarin lounaalla Amsterdamissa 1986 asiakkaille jaet- tiin suomalaiset puukot yhden guldenin korvausta vastaan. Kuinka ollakaan, eräällä miehellä oli hetken päästä puukko pystyssä reidessä. Taas tarvittiin parsintataitoista lääkäriä!

Maljapuheita

Neuvostoliitossa matkustellessani minulla oli useasti tulkkina Yrjö (”Juri”) T. Hän oli koulutukseltaan agronomi, mutta oli päätynyt Rauma-Repolan tulkiksi. Kerran olimme yhdessä Valko-Venäjällä Rechitsan kombinaatis- sa, johon Rauma-Repola oli toimittanut lastulevytehtaan. Tehtaalla suoritettiin kymmenpäiväinen takuuajo, jonka päätteeksi neuvoteltiin loppuprotokollasta. Kun ostajapuolen lukuisat vaatimukset lisätoi- mituksista oli osittain saatu tyrmätyksi ja protokolla allekirjoitetuksi, kombinaatti järjesti ison karonkan ennen lähtöämme kotimatkalle. Paikalla oli takuuajojen takia useita suomalaisia; minä päällikön omi- naisuudessa, Juri tulkkina, insinööri Jorma H. ja kymmenkunta työn- johtajaa ja asentajaa. Venäläisiä oli vielä lukuisammin. Neuvotteluissa Juri useasti ei tyytynyt vain tulkkaamaan, vaan  innostui itse neuvottelemaan asiasta. Välillä häntä piti ojentaa, että

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit älä pane omiasi tähän soppaan. Olipa siitä kuitenkin joskus hyötyä- kin. Harjakaiset olivat runsaat niin ruuan kuin juomankin suhteen. Venäläiseen tapaan maljapuheita pidettiin ja ”tousteja” nosteltiin ahkerasti. Vodka virtasi ja puheenpito siirtyi mies mieheltä vuoron perään eri puolille pöytää. Seuraavana aamuna kombinaatin johtaja kehui meitä suomalai- sia erinomaisten maljapuheitten pitäjiksi. Ymmärrän sen verran ve- näjää, että olin jo illalla huomannut Jurin kääntävän meidän suoma- laisten örisevät sammakot hienoiksi kielikukkasiksi illan koristeeksi. PM 1A

Suunnistusvaikeuksia

Kerran Juri T. ja minut oli Moskovassa majoitettu juuri avattuun ranskalaisten rakentamaan hotelli Kosmokseen, joka sijaitsee lähellä Saavutusten Näyttelyn aluetta. Kaikki oli vielä vähän keskeneräistä, mutta hotelli ja ravintola toimivat jotenkin. Ovista puuttui vielä mer- kintöjä, mitä niiden takana oli. Ravintolassa illastaessamme Jurille tuli tarve lähteä keventämään itseään. Nuorena upseerioppilaana hän oli lyönyt vetoa, että pystyy hyppäämään toisen kerroksen ikkunasta maahan. Hän oli voittanut vedon, mutta voiton mukana hän oli saanut elinikäisen lonkkavian, joka hankaloitti hänen kulkuaan. Juri lähti kävelykeppiinsä tukeutuen hakemaan pisuaaria ja harhaili käytävillä löytämättä haluamaansa kohdetta. Lopuksi hän johkaantui saunaosaston pesupuolelle ja koska ym- pärillä oli kovasti hiljaista, hän toimitti tarpeensa lattiakaivoon, jonka edessä oli kraana ja hanat. Siistinä miehenä hän tietenkin halusi pääs- tää hieman vettä lattialle ja huuhtoa jälkensä. Valitettavasti hanat oli- vat kuitenkin sellaisessa asennossa, että vesisuihku tulikin katossa ole- vasta sihdistä. Huonojalkaisena kesti vähän aikaa ennen kuin Juri pää- si suihkun alta pois ja hän joutui palaamaan takaisin ravintolasaliin pahasti kastuneena. PM 1A



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Hokkasen vatsavaivat

Neuvostoliiton markkinoilla liikkuvilta vaadittiin hyvä terveys. Oli kestettävä kaikenlaisia vaikeuksia, oli muun muassa nostettava lukematon määrä ystävyyden maljoja juhlallisissa tilaisuuksissa. Mi- käli halusi säilyä hengissä, joutui fuskaamaan sen kuin osasi. Jos lä- histöllä oli kukkaruukkuja, saivat kukat osallistua vodkanjuomiseen. Hyvä ystäväni, sahakoneosaston päällikkö Ville Hokkanen ei syl- kenyt lasiin – kuten emme muutkaan. Mutta hän ei pitänyt ylettömäs- tä ryyppäämisestä – kuten emme muutkaan. Hän keksi mielestään hienon jujun; kun isäntien vieraanvaraisuus rupesi menemään överiksi, hän totesi, että lääkäri oli hänen vatsavai- vojensa takia kieltänyt häneltä liiallisen juomisen. Silloin eräs isännis- tä kysyi: ”Eikö Ahlströmillä ole varaa lähettää tänne terveitä kauppa- miehiä?” PM 1

Mistä tietää, että kauppa on tulossa

Rauma-Repolan Konepajateollisuuden rakentaja, dipl.ins. Väinö Lassila oli voimakas ja värikäs persoona, joka oli sitkeä neuvottelija neuvostoliittolaisten kanssa. Ensimmäiset merkittävät tilaukset kah- desta sellutehtaan valkaisulaitoksesta hän neuvotteli vuonna 1956 en- sin tekniseltä osalta suunnittelujärjestö Giprobumin kanssa ja sitten kaupalliselta osalta ostojärjestö Prommashimportin kanssa. Neuvot- telukierroksia oli useita, ja varsinkin hintaneuvottelut olivat sitkeitä. Lassila kirjoittaa muistelmissaan: ”Kaupanteko oli vähän ankeaa. Vastustajana oli ”Halli”, tavarits ”G”, kaikkien kauhu. Hintapyyn- tömme ei oikein kelvannut. Siksi hän lähetti meidät aina hotelliin sa- nomalla: ”Juokaa vodkaa ja miettikää!” Ainakin me mietimme! Kau- pat tehtiin muuten sitten samana päivänä, kun Suomessa Kekkonen astui valtaistuimelleen. Tuo toimitus tyydytti asiakkaan ja Rauma-Repola sai kyselyn yh-  deksästä valkaisulaitoksesta Neuvostoliittoon. Taas seurasi pitkiä neu-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit votteluja ja monia ”pyjamapäiviä” Moskovan hotellissa neuvottelu- kutsuja odotellessa.” Lassila muisteli tapausta seuraavasti: ”Tullessamme taas kerran neuvotteluun ja istuessamme ”Hallia” vastapäätä kiinnitimme huo- miomme ikkunaruutujen välissä (silloinen venäläinen jääkaappi) ole- viin samppanjapulloihin. Niiden kaulat näkyivät neuvottelupöytään. Se oli merkki, että kauppa tulee ja turha oli silloin enää tinkiä.” PM 1A

Shakki ja matti

Puunjalostuskoneiden ostojärjestönä oli Neuvostoliitossa Prom- mashimport, jossa käydyissä neuvotteluissa käytettiin aina tulkkia, vaikka vanhemmat henkilöt siellä puhuivat saksaa ja nuoremmat eng- lantia. Vaikka asioiden hoito venäläisten kanssa oli heidän systeemeis- tään johtuen ajoittain raskasta, sain monta henkilökohtaista ystävää heidän joukostaan. Silloin minulla oli vielä tumma tukka ja viikset ja taisin näyttää mieheltä Kaukasus-vuorilta. Joka tapauksessa Prommashimportin vä- ki rupesi kutsumaan minua Raitashviliksi. Mutta oli siellä hankaliakin kavereita. Yksi Viktor Z. -niminen isokokoinen mies suhtautui meihin aina ylimielisesti sekä neuvotte- luissa että muissa tilanteissa. Kerran matkustimme junalla yön yli Moskovasta Lvoviin Ukrainaan. Z. oli innokas shakinpelaaja, kuten useat venäläiset. Illalla junan puskiessa kohti Ukrainaa hän vuoron perään haastoi sekä kollegoi- taan että meitä suomalaisia peliin ja voitti aina. Usean pelin jälkeen tuli minun vuoroni. Shakkia olin pelannut vain kouluaikoina hieman, joten taitoni olivat kovin vähäiset. Z. aloitti hyvin aggressiivisesti vyöryttäen upseereitaan minua hä- tyyttämään ja shakkimatti alkoi olla pian selvä. Innostuksissaan hän oli kuitenkin jättänyt kuninkaansa moukkien taakse ja oikean siipen- sä täysin vapaaksi niin, että viemällä tornini nurkasta nurkkaan pää- sin shakkaamaan eikä Z. pystynyt lyömään torniani saati päässyt ku- ninkaansa kanssa pakoon. Tuosta voitosta oli minulle jatkossa paljon hyötyä. Z:n itsevar- muus oli seuraavina vuosina neuvotteluissamme täysin poissa. PM 1A 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Neuvottelut miestenhuoneessa

Oli vuosi 1960. Olimme Wärsilä-yhtymän kaupallisen johtajan Arvid Helsingiuksen kanssa loppuneuvotteluissa Kontupohjan PK:4n kaupasta Mashinoimportissa Moskovassa. Olin ollut puolisen vuotta aikaisemmin tulkin kanssa lähes kaksi viikkoa Kontupohjassa tutus- tumassa koneeseen ja keräämässä tietoja koneen modernisointia var- ten. Tarjouksemme teknistä osaa ja piirustuksia oli jo käyty läpi Gip- robumissa useita kertoja ja lopulta asiakirjat oli saatu parafoitua. Paperikone oli saksalaisen Füllnerin 1920-luvulla rakentama ka- pea sanomalehtipaperikone. Muutama sellainen kone oli vielä Suo- messakin käytössä. Niiden nopeudet olivat parhaimmillaan luokkaa 300 m/min. Tarjouksemme mukaan kuivaussylinterit ja muut uudel- leen käytettävät pyörivät osat tuodaan Kone ja Siltaan kunnostetta- viksi ja dynaamisesti tasapainotettaviksi. Kuivatusosan vanhat rungot olivat kuitenkin heikot. Lupasimme siksi koneelle modernisoinnin jäl- keiseksi enimmäistyönopeudeksi 400 m/min. Nyt oltiin siis jo kaupallisissa neuvotteluissa. Niitä käytiin taval- liseen tapaan ahtaassa huoneessa paksun tupakansavun seassa. Neu- votteluja oli muutama tunti ilman taukoja joka toinen tai joka kolmas päivä. Helsingius puhui venäjää eikä meillä siksi ollut tulkkia. Toimin lähinnä hänen teknisenä avustajanaan. En tuntenut vastapuolan edus- tajia eikä heitä ollut edes esitelty. Helsingiukselle pari henkilöä oli tut- tuja aikaisemmilta matkoilta. Neuvottelut junnasivat verkkaiseen ta- paansa päivästä toiseen. Sitten kerran, kun tulimme neuvotteluhuoneeseen, huomasin, et- tä takanurkassa istui kombinaatin johtaja Holopov, jonka olin oppi- nut tuntemaan Kontupohjassa. Kun katseemme sattumatta kohtasi- vat, ei hän ilmeelläkään osoittanut tuntevansa. Holopov istui hiljaa nurkassaan osallistumatta mitenkään keskusteluun. Sitten eräänä päi- vänä kesken neuvottelun hän kulki ohitseni ja kuiskasi saksaksi: ”Tule, toilet.” Helsingiuskin kuuli sen ja käski: ”Mene, mene heti.” Venäjällä kun mies pyytää mukaansa vessaan, kutsua on aina noudatettava. Niin me sitten kävelimme peräkanaa pitkin tyhjää käytävää kohti toilettia. Perillä Holopov tarkisti, ettei kopeissa ollut ketään. Siinä sit- ten seistessämme rinnakkain kohti seinää hän ehdotti, että lupaisin nyt hänelle, että tarjotun modernisoinnin jälkeen koneen työnopeu-  deksi taataan 420 m/min ja että tätä ei merkitä mihinkään dokument-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit teihin. En voinut luvata tätä hänelle. Kun Helsingius kuuli asiasta, hän kehotti heti lupaamaan pyydetyn 420 m/min. En suostunut. Otin yh- teyttä kotiin ja sieltäkin tuli jyrkkä EI. Kävelimme iltasella pitkin katuja ja pohdimme tilannetta. Esimie- henä Helsingius jopa painosti lupaamaan pyydetyn nopeuden. Lopulta oli taivuttava. Oli otettava vastuu, kauppa ei saanut kaatua. Niinpä sitten muutaman päivän kuluttua, kun neuvottelut taas jatkuivat, oli minun vuoroni vinkata Holopoville: ”Toilet, toilet!” Siinä sitten taas seistessämme rinnakkain lupasin, että koneessa eikä sen käyttölaitteis- sa ole estettä saavuttaa 420 m/min nopeus ja tätä ei panna paperille. Asia vahvistettiin käden puristuksella. Sanaakaan sanomatta, ilmeet peruslukemilla astelimme sitten peräkanaa takaisin neuvotteluhuonee- seen. Ja kuinka ollakaan, seuraavina päivinä neuvotteluilmapiiri alkoi selvästi lämmetä. Saimme lopulta mukavahkoilla ehdoilla tilauksen. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1970-luvun alkupuoliskolla kuulimme, että kombinaatin johtaja Viktor Holopov oli saanut Le- nin-palkinnon ja mitalin. Kombinaatin PK4 oli ylittänyt toimittajan lupaaman tuotannon ja saavuttanut 420 m/min tuotantonopeuden Holopovin johdolla tehdyillä parannus- ja tukitoimilla. Hänen joh- dollaan koneen kuivatusosan runko oli taitavasti tuettu rakennuksen runkopilareihin ja seiniin riittävän stabiliteetin saavuttamiseksi. PS. Mitäs tuli taas luvattua! PM 

Neuvottelut Moskovassa 1976 ja ilmaiset pumput

Neuvostoliitto, Leningrad ja Moskova olivat vuodesta 1961 al- kaen kymmenien matkojeni kohteita. Vaikka täydellisiä paperikonei- ta myytiin meiltä loppujen lopuksi vain kolme, neuvottelut olivat pal- jon aikaa ja resursseja vaativia. Ensin puitiin tekniikkaa Leningradin tai Moskovan Giprobumis- sa. Sitten seurasivat kaupalliset neuvottelut (”loppusota”) Moskovan Giprobumissa. Ahlström oli 1960-luvun alkupuolella toimittanut erikoispaperi- koneen Goznak-yhtiölle, joka sijaitsi keskellä Leningradia Fontankan varrella. Kone toimitettiin täydellisenä linjana. Se valmisti korkea- 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit luokkaisia erikoispapereita, muun muassa pienempiarvoisten ruplan setelien paperia. 1970-luvun puolivälissä meille tuli kysely uudesta paperikonees- ta, jota sitten tarjosimme. Yhdessä edesmenneen Peltimannekiinin (PM 5) Olavi ”Olli” Karhun kanssa teimme hinnoittelun siten, että otimme huomioon inflaation ja reippaan tinkivaran. Tarjous käsitti myös suuren määrän pumppuja, sekä keskipakois- että tyhjöpump- puja. Ahlströmin pumpputehtaalle Neuvostoliitto oli vientimaana hy- vin tärkeä: suuret tilausmäärät ja hyvä hintataso. Loppuvuodesta 1976 tuli yllättäen kutsu neuvotteluihin, mutta tämä ei kuitenkaan herättänyt meissä kovinkaan suuria toiveita. Mat- kustin Moskovaan Olavi Karhun ja tulkkimme K. Burakoffin kanssa. Prommashimportissa oli vastassa pääneuvottelijana Rahimbajev, tyy- likkäästi liituraitaan pukeutunut, Ruotsissa oleskellut länsimaalais- tyylinen herra, joka oli monelle vientimyyjälle tuttu vastapeluri. Neuvottelut olivat sitkeät. Kone käytiin pilkuntarkasti läpi ja kaikkeen tartuttiin. ”Miksi kuivaussylinterit ovat niin kalliit?” Olli selitti: ”Erikoisvalurautaa.” Onneksi asiakkaan metallurgit eivät ol- leet mukana neuvotteluissa eikä lisäkysymyksiä tullut. Sitten keskustelu siirtyi pumppuihin. Tiesin, että jos hyväksyn 15 prosentin hinnanalennuksen, se tulee vaikuttamaan pumpputehtaan seuraaviin projekteihin. Mikä neuvoksi? Ehdotin, että ”Alennuksena tässä projektissa saatte pumput ilmaiseksi!” Kala nielaisi uistimen ja pahin pulma oli poissa. Mutta vaikeudet jatkuivat: hintaa vaadittiin alentamaan. Tiesin, että loppuasiakas eli Goznak-tehdas oli meihin tyytyväinen, mutta mitä tekisi kilpailijamme Voith, jolla jo Stalinin alkuajoista lähtien oli vahva asema Neuvostoliitossa? Päätimme ottaa riskin: Burakoff ilmoitti Prommashimportiin, et- tä kilpaileva kohde vaatii meitä seuraavana päivänä iltakoneella läh- temään maasta. Seuraava päivä oli jännitystä täynnä. Lounas jäi väliin, otimme vain shampanskojet... Kello 14 soi puhelin ja meidät kutsuttiin tapaamaan Rahimbaje- via. Meiltä vaadittiin vain pieniä täsmennyksiä ja jokin pieni oksa pois. Kädenpuristus sinetöi kaupan (aina sitova neuvostokaupoissa) ja sitten saimme luvan poistua. Ilmeen pitäminen vakavana kesti taksiin asti ja sitten purkautui riemu! Pakollisen valuutanvaihdon jälkeen ylijäämäruplille tuli käyt- töä lentokentän kahvilassa. Kentälle saapui myös muutama muu Ahlströmin muun osaston  edustaja, joille kävi köpelösti lähdön hetkellä: he olivat oikaisseet köy-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit den alitse ja heidät palautettiin takaisin. Tulkkimme Burakoff jäi heitä auttamaan ja jäi siten pois Helsingin koneesta. Hän oli todellinen her- rasmies ja hieno ihminen. Jälkeenpäin kävi ilmi, että jälkijoukko pääsi sitten Itävallan kaut- ta Suomeen. Me muut, Olli Karhu ja minä, pääsimme sujuvasti Helsinkiin. Ahlströmin musta auto, matkustajinaan paikallisjohtaja Tukiainen vaimoineen, poikkesi kentälle ja otti meidät kyytiin. Paluumatkalla Tukiainen, kuultuaan saadusta tilauksesta, tarjosi meille Degerby Gil- lessä shampanjat ja sitten jatkoimme suoraan konepajamme pikku- jouluun, jonne olimme piruuttamme tilanneet punaisen maton! Pari viikkoa myöhemmin palasimme Moskovaan. Mukanamme oli pääjuristimme Grotenfelt ja kauppasopimus allekirjoitettiin. Projektin jälkilaskenta todisti aikanaan, että olimme tehneet erittäin onnistuneen kaupan ja pumpputehdas oli myös hyvin tyytyväinen ”ilmaiset pumput” -ratkaisuumme. PM 

Prommashimportin sopimus ilman myöhästymissakkoa

Seitsemänkymmentäluvun öljykriisien myötä Enso, kuten varmaan kaikki muutkin konepajayritykset, pyrki kehittämään uusia, vähem- män energiaa kuluttavia laitteita ja prosesseja. Eräs tällainen Enson kehittämä laite oli ruuvipuristin, jolla pys- tyttiin puristamaan aikaisempia laitteita paremmin hankalia lietteitä ja kuorta. Puristimia myytiin koko joukko Suomeen ja Skandinaviaan, mutta Neuvostoliiton markkinoita ei saatu auki. Tiesimme toki, että energiansäästö ei ollut kovin korkealla neuvostoasiakkaiden hierar- kiassa, mutta toisaalta tiettyä kiinnostusta siellä oli, ja Suomessa käyn- nissä olevia ruuveja kävi katsomassa useampikin delegaatio. Lopulta päätimme houkutella naapuria toimittamalla sinne ilmai- seksi yhden eräänlaisen koelaitteen siirrettävällä alustalla. Neuvotte- lussa Prommashimportissa hintaneuvottelu oli helppo: 0 ruplaa. Vaikeuksia tuli, kun sopimuksen myöhästymissakkopykälää kä- siteltiin. Ilmoitin hyväksyväni normaalin myöhästymissakkoprosen- tin, mutta se ei tilaajalle sopinut. Vaatimus oli ruplamääräinen sakko, mitä minä en tietenkään hyväksynyt. Asiaa jahkailtiin ainakin puoli 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit tuntia, minkä jälkeen neuvottelussa otettiin tauko ja tilaaja ilmoitti hakevansa pääjohtajalta kannanoton. Edelleen puolen tunnin tauko, ja sitten tuli tieto, että V/O Prommashimport hyväksyy tässä poik- keustapauksessa, että sopimukseen ei kirjoiteta lainkaan sakkopykä- lää. Vuosi pari sopimuksen jälkeen Prommashimportin pääjohtaja Rahimbajev oli Suomessa. Enson vuorineuvos isännöi päivällistä, jos- sa tietysti pidettiin paljon puheita. Puheessaan Rahimbajev kiitti En- soa luotettavista toimituksista sanoen muun muassa jotain tähän ta- paan: ”Olemme tottuneet luottamaan Enson toimituksiin niin paljon, että olen kerran tehnyt herra Pohjolaisen kanssa sopimuksen, johon ei kirjoitettu edes myöhästymissakkolauseketta.” Vaivihkainen silmänisku Rahimbajevilta todisti, että jotain huu- moriakin pääjohtajasta löytyi. PM 

Siperia on laaja maa

Kirjoittaja oli taas puutavaranosturiasioissa Moskovassa. Liekö ol- lut seitsemänkymmenluvun lopulla, kun siellä oli metsäkoneiden kan- sainvälinen näyttely. Maisteri Heikki Syrjö Metexistä oli taas kerran mukanani. Hänen Neuvostoliiton tuntemuksellaan ja kielitaidollaan saimme kutsuttua Suomalais-Neuvostoliittolaisen kauppakamarin saunaan Venäjän varametsäministerin ja Siperian metsähallinnon päällikön. Nimiä en kylläkään enää muista eikä muistiinpanoja ole tallessa. Henkilöt olivat kannaltamme sikäli tärkeitä, että käyttäjäor- ganisaatiot saattoivat antaa hankintavaatimuksiaan Moskovassa ole- ville ulkomaankauppafirmoille hyvinkin vaativina ja yksityiskohtai- sina valmistajaa myöten varsinkin, jos organisaatiolla oli näyttöä an- saitusta valuutasta. Tietenkin kauppafirma hankki kilpailevia tarjouk- sia vertailun vuoksi, mutta toimeksiantajan antamaa ohjetta oli vaikea ohittaa. Saunassa oli Suomesta auton peräkontissa tuotua makkaraa, olut- ta ja Koskenkorvaa. Aluksi saimme rauhassa esitellä tuotteemme, mutta tietenkin lyhyesti, etteivät vieraamme pitkästyneet. Sitten al- koivat saunomisten lomassa jutut lentää. Kerron tässä yhden mieleen jäädyn. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ”Nuoret miehet, tiedättekö, että Siperiassa riittää metsää. Se on laaja maa. Tuhat kilometriä ei ole mikään matka, pullo votkaa ei ole mikään ryyppy ja kahden naisen mies on vielä poikamies”, kertoi re- teesti Siperian metsähallinnon päällikkö. PM 

Legendaarinen Rauma-Repolan Konepajaryhmän johtaja Väinö Lassila Siperiassa vähän ennen eläkkeelle siirtymistään. Mukana myös Peltimannekiini 1A.

Pikasakko Moskovalaisittain

Palailimme kerran Juri T:n kanssa ravintola Pragista illalliselta ma- japaikkaamme hotelli Nationaliin. Eräällä sivukadulla näimme hu- malaisen ottavan tukea lyhtypylväästä ja lorottelevan ylimääräisiä paineitaan kadulle. Miliisi lähestyi kaveria takaapäin, otti toverin karvalakin päästä ja sijoitti sen toimittamaan yöastian virkaa. Toimituksen päätteeksi miliisi löi karvalakin takaisin toverin päähän ja jatkoi partiointimat- kaansa. Pikarangaistuksen saanut toveri tyytyi asiaan jatkaen hänkin vaivalloista matkaansa rakennuksen seinästä tukea ottaen. PM 1A 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Hygeniaa sivistyneesti

Rauma-Repolan Porin tehtailla työskenteli asennusvalvojana insi- nööri Jorma (Jontte) L., jolla oli erinomainen taito asettua paikallisiin olosuhteisiin, lähettipä hänet minne päin maailmaa tahansa. Hänellä oli myös ilmiömäinen taito oppia kieliä nopeasti niin, että hän tuota pikaa tuli toimeen paikallisten kanssa töissä ja vapaa-aikana. Kerran hän lähti asennuttamaan toimittamaamme lastulevyteh- dasta Vohtogan kylään jonnekin maan korpeen Vologdasta itään. Ky- län infrastruktuuri oli järkyttävä: ilman kumisaappaita ei kylän rai- tilla pystynyt kävelemään ja silloinkin oli vaarassa menettää saappaan saven imuun. Teollisuutta alueella ei aikaisemmin ollut. Kylän väki asui suunnitelmatalouden luomissa, kaksikerroksisissa kahdeksan perheen taloissa. Kunkin perheen tilat olivat talon nurkissa ja talon keskellä oli huoneistokohtainen kuivakäymäläsysteemi, jonka jätök- set korjattiin kerran vuodessa talon alta ruumasta. Kun tehdas rakennettiin, sinne tehtiin tietenkin vesiklosettikäy- mälät, mutta viemäriputket olivat vain kaksi tuumaa halkaisijaltaan eivätkä nelituumaiset kuten meillä. Vähän aikaa tehtaalle saapumisen jälkeen kombinaatin johtaja kutsui Jonten huoneeseensa ja kysyi häneltä, eikö insinööri L. tiedä, miten nykyaikaisessa WC:ssä toimitaan. ”Ei papereita laiteta vessan pyttyyn, vaan vieressä olevaan koriin. Putket menevät tukkoon, jos toimitaan niin kuin te teette.” Sutkina miehenä Jontte rupesi selittä- mään, että hän on maalta kotoisin ja tottunut laittamaan pyyhinpa- perit samasta reiästä, missä oli istunut. Hän oli olettanut, että näissä moderneissa systeemeissä on sama meininki ja pahoitteli tietämättö- myyttään. Jontte pyyteli anteeksi käytöstään ja kiitteli johtajaa tämän opastuksesta sivistyksen piiriin. Tavallisesti näissä venäläisissä kloseteissa ei mitään papereita ol- lutkaan. Sen vuoksi matkaan lähtiessä Suomesta varusteisiin kuului aina vessapaperirulla. Harvinainen ei ollut vessan seinän rappaukses- sa näky ruskeista sormen jäljistä. PM 1A



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Puna-armeijan kunnia

Asennusinsinöörimme Jorma (Jontte) L. oli tällä kertaa pystyttä- mässä lastulevytehdasta Ukrainaan Karpaattien juurella olevaan Nad- vornajan kaupunkiin. Jontte oli ollut eräänä lauantai-iltana syömässä paikallisessa ra- vintolassa, jossa hänellä oli tullut suukopua puna-armeijan upseerin kanssa. Riidan päätteeksi Jontte oli vetänyt upseerilta koppalakin sil- mille. Maanantaiaamuna kombinaatin johtaja tuli hänen luokseen ja kertoi, että hänen tulee ilmoittautua paikallisen varuskunnan päälli- kölle. Kun Jontte meni varuskuntaan komendantin puhutteluun, majuri syytti Jonttea puna-armeijan upseerin häpäisemisestä, koska hän oli vetänyt tältä lakin silmille, ja vaati selitystä. Nytkin Jontte heti ryhtyi selittämään, että asiassa on varmaankin joku väärinkäsitys. Hän alkoi laajasti selvittää, että jo nuorukaisena hän oli lukenut Venäjän armei- jan upseerikasvatuksesta kautta aikojen. Hän kertoi ihailleensa Suo- men marsalkka Mannerheimin arvokasta olemusta ja käytöstä, joka oli tsaarin aikaisen upseerikasvatuksen tulosta. Hän jatkoi olevansa varma, että upseerien hieno käytös oli myös puna-armeijassa korkeas- sa kurssissa. Selostuksensa hän päätti toteamalla, että ei saata olla mi- tenkään mahdollista, että puna-armeijan upseeri istuisi ravintolan ruo- kapöydässä lakki päässä. Majuri myönsi, näin ei tosiaankaan ole mahdollista eli häntä on täysin väärin informoitu tuosta tapauksesta. ”Pahoittelen gaspadin L., että olemme vaivanneet teitä turhan takia.” PM 1A



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Siperialainen sauna

Olin 1970-luvun loppupuolella käymässä Rauma-Repolan toimit- taman lastulevytehtaan asennustyömaalla Siperiassa Sovjetskyn ky- lässä. Se sijaitsee Tjumenin kaupungista pohjoiseen puolentoista tun- nin matkan päässä, ja sinne lennettiin pienellä vapisevalla, kylmällä pikkukoneella. Matkakumppaneinani olivat dipl.ins. Rolf T. ja Moskovan kont- torimme päällikkö Tapio T. Kylään ei johtanut maantietä, vaan kaikki toimituksemme laitteet oli tuotu paikalle junalla. Kylässä oli kyllä kahden kilometrin pituinen kylän raitti ja kylän ykkösmiehellä, kombinaatin johtajalla Lada, joka oli kylän ainoa auto. Asennustöitä johti sielläkin Jontte L., joka kertoi kylässä vilistäneen paljon koiria syksyllä, mutta talvella ne oli syöty tai ne roikkuivat kinnereissä talojen vintillä odottaen syömistä. Meille syötettiin kombinaatin ruokalassa kaniinia. Kombinaatti oli rakentanut tehtaan yhteyteen myös saunan, jossa meille tarjottiin kylpy. Lämmin vesi valmistettiin kiukaan päällä olevassa vesisäiliössä, josta vesi juoksi putkea myöten omalla painollaan pesuhuoneen suih- kuille. Suihkujen suuttimet olivat kuitenkin liian korkealla, koska kiu- kaan päällä olevan vesisäiliön ja suihkujen välillä vallitsee Siperiassa- kin yhtyvien astioiden laki. Tilannetta oli korjattu lyhentämällä suut- timiin johtavia putkia, joten suuttimet olivat navan korkeudella. Pe- simme saippuan pois kehostamme kontaten suihkujen alla. Paluumatkalla juutuimme vuorokaudeksi Tjumenin kaupunkiin huonojen lentosäiden takia. Kulutimme aikaamme käymällä mammut- timuseossa, josta palatessa huomasimme kyltin: ”Banja njumero pjat”, sauna numero viisi. Astuimme sisään ja lunastimme muutamalla ko- peekalla alumiinisen pesuvadin ja palan saippuaa ja sitten peremmälle. Nyt meitä kohtasi saunakokemus, joka oli melkein kuin suoraan Dostojevskin romaanista Muistelmia kuolleesta talosta. Ensimmäi- sessä huoneessa oli puisia, lonksuvia pukukaappeja, joten otimme vaatteet pois. Jonkinlainen lukko ovessa kyllä oli. Ryhmä nuoria mie- hiä tuli samanaikaisesti sisään. Vieressäni riisuutui toveri, jonka pyl- lyn poskessa näkyi ruskeita sormen jälkiä, kun hän veti alushousuja alas. Seuraavassa huoneessa ovea avatessa vastaan tuli läpinäkymätön  höyrypilvi, mutta kumartumalla höyrypatjan alle näkyi betonisia

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit penkkejä, kuumavesiallas ja kylmävesikraanoja. Jätimme alumiiniva- timme betonipenkille ja haparoimme seuraavaan tilaan. Nyt noustiin muutamia portaita myöten löylyhuoneeseen, noin 8 x 8 metrin lavalle, jossa seisoi tiheään miehiä kuin seipäitä. Istuin- penkkejä ei ollut, kaikki seisoivat. Lavalla oli viiden sentin kerros vih- dan lehtiä. Osa miehistä yritti ahtaudesta huolimatta hutkia itseään vihdoilla. Löylyhuoneen yksi seinä oli kiukaan muuria. Muurin kyl- jessä oli puolen metrin kokoinen Molokin kita, johon saunapalvelija alushousut jalassa heitti silloin tällöin ämpärillisen vettä. Heiton jäl- keen kuului vähän aikaa jyrinää ja sitten kuin tykin suusta purskahti kuuma löyly huoneeseen. Äijät ähisivät ja hieroivat ihostaan suurim- mat liat liikkeelle. Aikamme löylyistä ”nautittuamme” siirryimme takaisin pesuhuo- neen betonipenkeille pesemään itseämme ja loppujen lopuksi pääsim- me kunnialla takaisin kirpeään Siperian talvisäähän kokemusta rik- kaampina.

PM 1A

Shatsarap eli tavarahävikkiä

Eräs asia, jonka Venäjän kansa omaksui sataprosenttisesti kommu- nismin ihanuudesta, oli käsitys, että kaikki omaisuus oli kansan yh- teistä. Lastulevytehtaita toimitettaessa toimitukseemme kuului myös muutama sata metriä ohutta haponkestävää ”tubingia”, putkea, joka toi levypuristimen eri kohdista painetiedon ohjauspulpetissa oleville manometreille. Eräällä tehtaalla alkuperäistoimitus hävisi heti laatikoiden avauk- sen yhteydessä. Suomesta tulevan uuden asentajan matkaan pantiin uusi erä putkea, mutta sekin ehdittiin varastaa ennen kuin sitä oli asen- nettu. Taas laitettiin tulemaan uusi lähetys Suomesta, ja sekin hävisi. Suomalaiset ihmettelivät, mihin venäläiset kotitaloudessaan voivat tuollaista ohutta putkea käyttää. Asia selvisi eräänä viikonloppuna, kun asentajamme tekivät laa- jemman kävelyretken ympäristöön ja joutuivat hautausmaalle. Sieltä putket löytyivät. Ne oli katkaistu puolen metrin paloiksi ja väännetty puoliympyrän muotoon. Putken kaarista oli rakennettu somat pienet aidat, joilla haudat oli ympäröity. Pääjärvellä Suomen rajan tuntumassa olevassa metsätyökeskuk- sessa oli Rauma-Repolan toimittama tukkien lajittelulaitos. Suoma- 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit laiset metsäyhtiöthän toivat sieltä puumateriaalia Suomen puolelle. Metsäyhtiöillä oli käytössään tukkien merkkaamiseen Suomesta tuo- tuja öljymaalipurkkeja, joita tämän tästä varastettiin. Asia korjaami- seksi yhtiöt rupesivat käyttämään maalia, josta puuttui öljymaalin kuivaava lisäaine. Uusien maalien toimittamisen jälkeen, muutaman viikon päästä eräs työmaan miehistä rupesi varovasti kyselemään suomalaisilta, kuinka kauan mahtaa kestää tuon maalin kuivuminen. Toveriparka oli maalannut tupansa lattian varastetulla maalilla. PM 1A

Malinka muu muu

Eräänä iltana Leningradissa päätimme mennä ei-kansainväliseen ravintolaan syömään illallista. Kymmenen venäjänkieltä osaamatonta myyntitykkiä säntäsi hyväksyttävän näköiseen kapakkaan. Outoa kyllä, meidät otettiin melkein ystävällisesti vastaan ja henkilökunta järjesti meille kymmenen hengen pöydän. Ruokalistaa ei ollut, joten jotakin oli keksittävä. Tiesin, että kala oli ”ryba” tai jotain sinne päin. Sitä oli. Entä mikä oli vastine sanalle ”liha”? Ei aavistustakaan. Silloin keksin, että vasikan lihasta voisi käyttää sanontaa ”Malinka muu muu” eli pieni lehmä. Sitäkin oli. Ti- lasimme yhdeksän rybaa ja yhden malinka muu muun, viimemainittu minulle, koska en tykännyt ruotoisista neuvostokaloista. Tarjoilija nauroi todeten ”Daa daa” ja häipyi keittiöön. Runsaan tunnin kuluttua hän palasi avustajineen mukanaan kym- menen annosta ”malinka muu muuta”, muttei yhtään annosta ”ry- baa”. Seurueessa heräsi vallankumouksellinen tunnelma, ja tarjoilija sai kuulla kunniansa selvällä Suomen kielellä. Hän ymmärsi kuitenkin kehon kansainvälistä kieltä niin hyvin, että katsoi aiheellisesti ruveta nöyrästi pahoittelemaan tapahtunutta. Minulle hän selitti ystävälli- sesti jotakin, jonka tulkitsin selitykseksi sille, että hänestä malinka muu muu oli niin kiva tilaus, että hän unohti kalat matkalla keittiöön! Kyllä kielitaidoista on hyötyä. M.O.T. PM 1



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Valokuvilla vaikeuksiin

Ostin aikanani neuvostoliittolaisen Vega 2 -”vakoojakameran”, jo- ka oli kopio Minoltan vastaavasta. Matkustelin ja käynnistelin laitok- sia eri puolilla Neuvostoliittoa ja käytin ahkerasti kameraani. Kehi- tykset ja kopioinnit teetin Suomessa. Kuljetin mukanani laajenevaa kuvanippua. Gorkin oblastin Balahnan puolisellutehtaalla asuimme meille järjestetyssä suomalais- hotellissa, joka oli normaalita- paan kerrostalosta tyhjennetty porras. Volgan autotehtaalta meille hankittu tulkki asui myös hotellissa. Meillä oli käy- tössämme yhteinen oleskeluti- la, jossa myös nautimme ateriat. Mainittu tulkki oli usein kanssamme siellä. Niinpä hän näki myös kuvakokoelmani, kun näytin sitä työka- vereille, joita yleensä näin vain näillä matkoilla. Käynnistyksen loputtua lähdin paluumatkalle Suomeen. Matka takkuuntui Moskovaan. Giprobum ilmoitti, etten voinut saada lento- lippua Helsinkiin. Niinpä jouduin pari päivää asustelemaan Mosko- vassa ja kuljeskelin kaupungilla, jolloin huoneeni oli kutsumattomien käytettävissä. Lopulta Giprobum ehdotti junamatkaa Suomeen, johon suostuin ilomielin. Juna oli täydentuntuinen, mutta minulle oli kuitenkin jär- jestetty koko neljän punkan osasto yksityiskäyttöön. Komennuksen pituuden takia matkatavaraa oli kaksi matkalaukkua ja isohko asia- kirjalaukku. Nostin laukut yläpunkkaan ja istuin osastossani maise- mia katsellen. Juna pysähtyi Viipurissa, ja passintarkastajat astuivat sisään. Täl- lä kertaa hyttiini tuli upseeri ja kaksi asemiestä. Passini otettiin. Up- seeri osoitti yläpunkan laukkuja ja käski ottaa alas mustan laukun. Hän totesi haluavansa nähdä, mitä kirjallisuutta minulla on ollut mu- kanani. Tämä oli selvä näyttö minulle, että heillä on tieto tavaroistani. En huolestunut, koska en tiennyt omistavani mitään salattavaa. Kat- somatta laukun muuta sisältöä (kirjoista puhumattakaan, vaikka ne tosiaan olivat siinä laukussa) upseeri työnsi kätensä tavaroiden sekaan ja nosti esille valokuvanipun. Ymmärsin, että tulkki oli ilmoittanut 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Moskovaan kuvistani ja KGB oli tutkinut laukut Moskovassa viipy- miseni aikana. ”Näitä haluankin oikeastaan katsoa” oli upseerin kommentti. Huomattakoon, että vähäinen sananvaihto tapahtui venäjän kielellä, jota olin hieman oppinut. Upseeri lähti passini ja kuvien kanssa pois. Yritin koota laukkuni sisältöä takaisin, mutta asemies tökkäsi piipulla ja osoitti istuutumaan. Näin tein. Juna seisoi ja odotti asioiden selkenemistä. Upseeri tuli takaisin mukanaan ilmeisesti esimiehensä, kaulustähdistä päätellen. Kuulus- telu alkoi. Minulta kysyttiin kielivaihtoehtoja. Koska he eivät halun- neet puhua suomea ja minä kaihdoin venäjää, sovittiin kieleksi eng- lanti. Tosiasiassa kuitenkin isompi kiho kysyi venäjäksi ja minä hullu menin parhaan taitoni mukaan vastaamaan venäjäksi. Toinen upseeri kirjoitti koko ajan protokollaa. Kävi selväksi, että minulta oli löydetty kiellettyä materiaalia va- lokuvina: 1. Kuvia, joissa näkyi rautatietä (vakoilua) 2. Kuvia teollisuuslaitoksista (lisää vakoilua) 3. Kuvia, joissa näkyi Volga-jokea (vakoilua edelleen) 4. Kuvia, jotka olivat Neuvostoliittoa loukkaavia: vanhoja maa- seudun puutaloja, joita olin kuvannut lähinnä hienojen puuleikkaus- ten takia. Kysymys: ”Missä filmit?” Vastaus: ”Suomessa.” Kysymys: ”Miksi kuvat mukana?” Vastaus: ”Matkamuistoja joita näytin kollegoille, joita tapaan vain täällä.” Kysymys: ”Miksi kuvattu?” Vastaus: ”Kuvat 1 ja 2 ovat meidän toimittamiamme laitoksia ja niissä vilahtavaa rautatiekiskoa.” En hyväksynyt vakoiluksi omien tuotteiden kuvia. Junamatkalla vaunun ikkunasta otettuja kuvia sanoin tunnelmakuviksi. Volga-kuvien sanottiin olevan vakava rikos, koska Volga on tär- keä kuljetustie. Pyysin kuvat nähtäväksi ja valitsin kuvan, jossa vir- kapukuinen poliisi seisoo topakkana kuvattavanani suoraan kame- raan katsoen taustana Volga. Kysyin, miten minä voin tietää, etten saa kuvata, kun ei tuo poliisikaan näytä tietävän. Neuvosto-olojen loukkaamisen torjuin jyrkästi kehumalla ainut- laatuisia käsityönäytteitä. Kuvia oli takavarikoitu x kpl. Juna siis seisoi asemalla. Upseeri käski allekirjoittamaan kuulus-  telupöytäkirjan. Kieltäydyin, koska se oli vastoin sopimusta venäjän

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kielellä ja lisäksi käsialakirjoitusta, joka eroaa täysin painetusta teks- tistä. Kuulustelija luki tekstin minulle huonolla englannin ja venäjän sekoituksella ja odotti allekirjoitusta. Päättelin, että tämä juna menee Helsinkiin enkä ole mukana, jos en allekirjoita. Jos allekirjoitan, saa- tan olla mukana. Lisäyksenä kirjoitin allekirjoitukseni koskevan sitä suullista käännöstä, joka minulle on tästä asiakirjasta esitetty. Juna lähti ja minä sen mukana. Vielä pelästyin Lusaikan asemalla pysähdyttäessä, koska arvelin tietojen saavuttaneen Moskovan ja mi- nut kuitenkin napattaisiin. Sehän olikin vain vaunujen ulkopuolinen tarkastus ennen rajaa. Lienee turha mainita, etten muutamaan vuoteen matkustanut Neuvostoliittoon. PM 1

Valuuttakontrolli Moskovassa

Kirjoittaja oli 1970-luvun lopulla neuvottelemassa Fiskarsin puu- tavaranostureista Moskovassa, taas kerran. Mukana oli Metexistä maist. Heikki Syrjö, joka tunsi neuvostomaan kaikkine tapoineen ja kommervenkkeineen. Olihan hän venäjän kielen taitoaan parantaak- seen opiskellut useamman vuoden Moskovassa ja kielen taito oli huip- puluokkaa. Jossain vaiheessa hän opetti venäjää Suomen televisiossa- kin. Lisäksi oli paikalla Fiskarsista nosturien myyntipäällikkö, agro- nomi Osmo Sorsimo. Neuvottelu oli venynyt pitemmäksi kuin oli ar- vioitu ja Heikillä ja Osmolla oli kotona muita hommia odottamassa. Siksi sovimme, että he lähtevät kotiin ja koetan jatkaa yksin englan- niksi. Osoittautui, että vaikka neuvostolaiset halusivat aina neuvotella omalla kielellään, heidän englantinsa oli minun heikohkoa taitoani parempaa, ja selvisimme aivan hyvin. Yllättäen asiat selvisivätkin no- peasti. Ilmeisesti heitäkin muut tehtävät odottivat. Olin lainannut Osmon kaikki loput taalat, jotta en jäisi maksu- vaikeuksiin kalliista hotellilaskusta. Koska pääsinkin lähtemään heti parin päivän jälkeen, minulle jäi rutkasti taaloja ylikin. Lentokentällä kysyttiin tavan mukaan, että onko rahoja. Sanoin, että tietenkin on. Käskivät näyttämään lompakon ja laskin sen huo- lettomasti tiskille, koska milloinkaan en ollut kokenut mitään ongel- mia. Tarkastaja katseli papereita ja laski rahoja ja sanoi vihaisena, että 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit teillähän on taaloja enemmän kuin tänne tullessanne. Mitä bisneksiä oikein teette täällä? Selitin asian niin kuin se oli, mutta sitä ei uskottu. Selitin, että, jos olisin tehnyt jotain luvatonta, esimerkiksi myynyt suk- kahousuja, silloinhan minulla pitäisi ylimääräisten taalojen sijasta olla ruplia. Mistä minä täällä olisin taaloja tienannut? Virkailija totesi vain, että sitähän me emme ala arvailemaan. Nyt asia on sellainen, että otamme taalat haltuumme – kuittia vastaan tietenkin. Sinne jäivät yli 500 taalaa! Suomessa menin Neuvostoliiton suurlähetystöön peräämään ra- hojani, mutta he sanoivat, etteivät voi tehdä asialle mitään ja kehot- tivat ottamaan yhteyttä Suomen Moskovan suurlähetystöön. Seuraa- valla matkallani kävinkin siellä, mutta turhaan. Sieltä kehotettiin ot- tamaan yhteyttä Suomalais-Neuvostoliittolaiseen kauppakamariin, joka tietenkään ei sekään voinut auttaa, vaan kehotti ottamaan yh- teyttä Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystöön. Ympyrä oli sulkeu- tunut, ja aioin jo kirjata tappiotililleni koko summan, yli 500 taalaa. Tuskailin asiaa Heikki Syrjölle saadakseni ainakin sympatiaa. Hän sanoi tuntevansa erään hyvin vanhan juutalaissyntyisen miehen, jolta kannattaa kysyä neuvoa, koska tämä oli joutunut selviytymään hyvin kiperistä ongelmista. Niinpä tämän lähes 90-vuotiaan herran neuvosta astuimme kaikki kolme taksiin ja ajoimme sille samalle len- tokentälle, mihin taalani olivat jääneet. Vanhus meni virkailijan kans- sa jonnekin takahuoneeseen ja tuli varttitunnin kuluttua takaisin il- man hänelle antamaani kuittia, mutta kädessään täsmälleen sama taa- lanippu, minkä olin puoli vuotta aiemmin joutunut luovuttamaan. Sen jälkeen en ole enää rehellisesti näyttänyt kaikkia rahojani mil- lään rajalla. PM



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ruplia, ruplia

Neuvostoliitto piti tiukasti kontrollissa valuuttansa eikä rupla ollut vapaasti vaihdettavissa länsimaisiin valuuttoihin. Rajalla oli tarkoin tehtävä selvitys maahan tuotavasta ja maasta vietävästä länsivaluu- tasta. Maassa oleskelun aikana vaihdetusta valuutasta piti olla SNTL:n virallisen pankin antama pumaska, joka oli maasta poistut- taessa rajavirkailijalle näytettävä. Koska kadulla sai länsivaluutasta 6–7-kertaisen määrän ruplia, valuuttaa vaihdettiin vain nimellisesti pieni määrä valtion pankissa, jotta olisi edes jotain maasta poistuttaessa tullille näyttää. Halvoilla ruplilla oli sitten ruhtinaallisesti varaa panna pöytä koreaksi illalla ruokaillessa tai ostoksia tehdessä. Lisäksi suomalaiset asennusvalvo- jat ja asentajat toivat maakunnasta firman Moskovan konttoriin ken- kälaatikkoittain ruplia, joita heille kombinaatit olivat päivärahoina maksaneet. (Ammattijärjestöt eivät näitä ruplia miesten päivärahoiksi hyväksyneet, vaan miehille oli maksettava Suomessa täkäläisen työ- ehtosopimuksen mukaiset päivärahat. Näillä kenkälaatikkoruplilla onnistuin jopa kerran lentämään Moskova–Tokio–Moskova-lennot Aeroflotilla, vaikka sääntöjen mukaan minun olisi ulkomaalaisena täytynyt maksaa matkaliput länsivaluutalla.) Mutta itse tarinaan: Kerran palailin Juri T:n kanssa Moskovasta kotimaahan. Tsheremetjevin kentällä rajavirkailija tiukkasi Jurilta, miksei häneltä ollut kulunut viikon vierailun aikana lainkaan länsiva- luuttaa, ja taisipa Jurin lompakosta löytyä rupliakin. ”Ettekös te ole viikon aikana kertaakaan syöneet ja milläs nuo tuliaisetkin on ostet- tu?” Juri vastasi: ”A vot, kuomaseni, korttipelissä voitin.” Tullimiestä hymyilytti, hän taputti Juria olalle ja virkkoi: ”Olipa hyvä selitys, me- nehän nyt lurjus tällä kertaa ja paranna tapasi.” PM 1A



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Marlboro-kartongilla kyytiin

Lypsyniemi oli toimittanut 1970-luvulla joukon haponkestäviä suu- rehkoja rumpusuodattimia titaanidioksiditehtaaseen Harjavaltaan. Veli venäläinen sai tästä tiedon, ja melko lyhyen tarjous- ja neuvotte- lukierroksen jälkeen Mashinoimport tilasi meiltä kymmeniä suodat- timia oheislaitteineen titanidioksiditehtaalleen lähelle Simferopolia, nykyisen Ukrainan alueelle. Suodattimia toimitettiin vuoden päivät pari kolme yksikköä kuu- kaudessa ja kun noin puolet laitteista oli toimitettu, asennusvalvojan – Manu Laukkasen – oli määrä mennä tehtaalle ensimmäisten laitteiden asennusta opastamaan. Yllättäen minäkin sain kutsun tulla tehtaalle Laukkasen kanssa. Yllättäen sikäli, että tuohon aikaan eivät ostojärjestöt paljon johtajia tehtaille kutsuneet, enintään moitittavaksi silloin tällöin. Olin Moskovassa neuvotteluissa ja lähdin sieltä tulkin ja Suomes- ta tulleen Manun kanssa Simferopoliin. Tehtaalla meidät otti vastaan johtaja, lähes kaksimetrinen mies. Kuulin myöhemmin, että kyseessä oli aikoinaan mestaruussarjassa pelannut lentopalloilija. Johtajan huoneessa tarjottiin ensin kaksi lasillista vodkaa, jotka minun piti juoda tietysti ”dadna” ja tasatahtia isännän kanssa. Ma- nuhan oli tuohon aikaan jo absolutisti, eikä tulkki Olli Karjalainen- kaan juuri ryypännyt. Iltapäivä oltiin tehtaalla, samoin seuraava aamu, joka taas aloi- tettiin kahdella vodkalla isännän huoneessa. Lähdin aamupäivällä kentälle, koska Moskovassa jatkuivat neuvottelut seuraavana päivä- nä. Karjalainen ja Laukkanen jäivät tekemään asennusvalvontaa. Kentälle tultuani näytin ulkomaalaisille tarkoitetussa check in - pisteessä lippuani, jolloin virkailija ilmoitti minulle, ettei Inturistin minulle myymän lipun mukaista lentoa ole ollut puoleen vuoteen ja siksi he olivat siirtäneet lippuni joskus aamuyöstä lähtevään konee- seen. Ilmoitin, että ei käy, minun pitää olla Moskovassa aamulla pir- teänä neuvotteluissa. Vastaus oli tietysti: ei voi mitään. Kysyin, eikö muita lentoja mene. Vastaus oli, että kolme lentoa menee, mutta kaik- ki ovat täynnä. Sanoin jääväni jonoon siltä varalta, että joku asiakas on peruuttanut matkansa. Iltapäivän alkupuolella oli seuraava lento. Vähän ennen koneen lähtöä kävin kysymässä peruutuspaikkaa. ”Ei ole”. Joskus iltapäivän  loppupuolella oli seuraava lento; sama kysymys ja sama vastaus.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Illalla oli vielä lento. Samalla muistin, että minulle jäi tehdasvierailun jälkeen Marlboro-kartonki laukkuun. Menin virkailijan luo, näytin kartonkia ja sanoin, että hän saa kartongin, jos minä saan paikan. Ilahtunut virkailija otti lippuni ja meni takahuoneeseen. Tuskin ehdin paikalleni istumaan, kun virkailija tuli takahuoneesta iloisena heilut- taen lippuani ja ilmoitti, että minulle löytyikin paikka koneesta. Kun koneen lähtöaika lähestyi, virkailija saattoi minut autolla koneelle, jonka rappujen edessä sata paikallista odotti puoliympyräs- sä sisäänpääsyä. Virkailija raivasi tien musikoiden läpi ja vei minut koneeseen kysyen, missä haluan istua. Näytin erästä ikkunapaikkaa ja se kuulemma oli ok. Sen jälkeen sain ohjeet, että jos joku tulee ky- symään paikkaani, en saa lähteä pois. Virkailija poistui ja paikalliset tulvivat koneeseen. Kohta tuli tum- manpuhuva mies koputtamaan olkapäähän ja – ilmeisesti sujuvalla ukrainan kielellä – selitti minulle, että istuin hänen paikallaan. En tie- tenkään lähtenyt mihinkään, koska ohje oli istua paikallaan. Pian tuli pari lentoemäntää selittämään minulle ilmeisestikin samaa asiaa ja vaatimaan lippuani nähtäväksi. Hetken perästä vielä yksi virkailija, jolla oli natsoja kauluksessa. Näytti pahalle. Aikansa virkailijat me- kastivat ja mitään muuta ei tapahtunut. Sitten tuli koneeseen tukeva naisvirkailija, jolla paljon natsoja kauluksessa, ja yllätyksekseni vii- meksi tullut rupesikin mekastamaan lentoemännille ja minua nyki- neelle miehelle. Hetken molotuksen jälkeen miestä ryhdyttiin kolmen naisen voimin retuuttamaan pois koneesta. Hän pisti aika lailla hant- tiin, mutta ei mahtanut mitään! Matka Moskovaan meni hyvin. Seitsemänkymmentäluvulla In- turistin myymään lentolippuun sisältyi myös autokuljetus kentältä hotelliin, joten kentällä menin Inturistin tiskille pyytämään autoa. ”Ei ole mahdollista, te tulette vasta huomisaamuna Moskovaan, ja silloin teille on varattu auto.” Kun pyysin esimiestä paikalle, virkailijat her- mostuivat ja supisivat keskenään. Kohta toinen meni ulos ja tuli pian takaisin mukanaan paperilappu, jossa minulle varatun auton numero. Minulle jäi tunne, että virkailijat olivat peloissaan, koska Inturist oli menettänyt kontrollin Neuvostoliitossa matkustavaan ulkomaalai- seen. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Koulutusmatka Baltiaan 1979

Olin Metexin työaikani jälkeen ”jäähdyttelemässä” Fiskarsissa. Tehtäviini kuului muun muassa puutavaranosturien myynnin johta- minen. Tiesimme, että Neuvostoliittoon myymiemme nosturien jou- kossa oli myös Viroon ja Latviaan päätyneitä yksilöitä. Halusimme käydä asiakaskäynneillä myynninedistämismielessä, mutta aikeemme tyssäsivät Moskovan viisumibyrokratiaan. Viimein keksimme, että järjestäisimme käyttökoulutusta nosturityömiehille. Saimme viisumit, ja matkaan lähtivät suunnitteluinsinööri, Neu- vostoliiton vientipäällikkö ja kirjoittaja. Tosin kukaan meistä ei olisi insinööriä lukuun ottamatta osannut käyttäjiä neuvoa, ja hänkin vain teoreettisesti! Menimme laivalla Tallinnaan. Reitti oli presidentti Kekkosen aloitteesta hiljattain avattu. Tallinnasta jatkoimme junalla Riikaan. Rajalla oli käyttäjävaltuuskunta vastassa varaministerin johdolla. Pe- rille tultuamme minulle annettiin iso seppele ja meidät vietiin keski- tysleirin uhrien muistomerkille. Tuntui aika ironiselta, kun piti niin vakavassa tilaisuudessa pakottautua olemaan hymyilemättä, mutta asiayhteys oli tosi erikoinen. Sitten meidät kiidätettiin mustalla autolla metsästysmajalle. Siellä käyttökoulutuksemme onnistui erinomaisesti, kun ”oppilainamme” olivat varaministeri, metsähallinnon päällikkö ja ostopäällikkö – toiveoppilaita! Pöytä notkui. Tunsimme, että meidän ansiostamme isännät olivat päässeet hyviin kemuihin! Seuraava kohde oli Virossa Viljandin maakunnassa – taas metsäs- tysmajalla. Paikka oli erittäin kaunis ja sijaitsi vaikuttavan järven ran- nalla. Taas oli ohjelmassa valtava ”pessakka”. Sukulaisuus ja yhteen- kuuluvaisuus leijailivat ilmassa. Illan mittaan kysyin vieressäni istu- valta, että vaikka Virossa lienee kolmasosa asukkaista venäläisiä, täs- sä porukassa ei taida olla yhtäkään. ”Eivät ne tule metsään, koska pel- käävät, että puu kaatuu päälle.” Niin arkoja olivat Suuresta Isänmaas- ta tulleet vapauttajat! Seuraavana iltana saavuimme junalla Tallinnaan ja meidät vietiin varaministerin työhuoneeseen, jossa oli ylellinen yksityispesuhuone. Oli lauantai, joten paikka oli tyhjillään. Matkalla emme joutuneet kertaakaan osoittamaan osaamatto- muuttamme käyttöneuvonnassa, mutta ainakin Latviassa saimme tar-  kan selostuksen siitä, miten huolellisesti käyttäjät koulutettiin. Ensin

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kokelas sai katsella sivusta pari viikkoa, kun kouluttaja työskenteli. Sitten hän sai kokeilla varovasti pari viikkoa kouluttajan neuvoessa vieressä. Sitten vasta hän saattoi aloittaa itsenäisen varovaisen työs- kentelyn. Näin arvokas ulkomailta ostettu tuote pysyi ehjänä pitkään. Ei mikään ihme, että yhtään valitusta ei meille esitetty. Suomessa kyllä, sillä urakoitsija hyppäsi satulaan heti ja alkoi riuhtoa välittömästi. Käyttöohjeet otettiin yleensä esille vasta, kun jotain meni rikki. PM 

Stahanovilainen työmies

Kerran Latviassa Riiassa käydes- säni paikallisen tehtaan johtaja jär- jesti meille viikonloppu-ohjelmaa, johon sisältyi käynti Riian keskiai- kaisessa tuomiokirkossa. Kirkossa me tekniikan miehet ihmettelimme, miten kirkon rakentamisen aikaan urkujen tekijä oli pystynyt rakenta- maan mekaanisen järjestelmän, jol- la monikerroksisesta kosketinpul- petista saatiin kymmenen metrin päässä olevien suurien urkupillien venttiilit avattua ja suljettua herkäl- lä koskettimen painalluksella. Ny- kyisellä sähkö-pneumaattisella tek- niikalla se tietenkin on helppoa. Kirkossa oli myös lasivitriinis- sä joku keskiaikainen pyhä mies muumioituna. Vitriinin sisäpinnas- sa oli kondenssihöyryä pisaroina. Luvialainen asentajamme, Ville (Vili) N. tokaisi meille pyhää miestä katsellessamme: ”Pojat, on siinä ollut kova työmies, kun hikoilee vielä nytkin satoja vuosia kuolemansa jälkeen.” PM 1A 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Vapautumisen tunnelmia Virossa 1988

Tampella toimitti noin 15 vuotta sitten Viroon Kehran kombinaat- tiin soodakattilaremontin. Kesällä 1988 neuvottelimme kattilan uu- simisesta. Silloin jo soivat Tallinnan Laulumäellä vapauden laulut. Muutama kuukausi ennen suvereenisuuden julistamista marras- kuussa 1988 kokoontuivat Eestin nuoret kymmentuhatpäisinä jouk- koina joka yö hiljaiseen mielenosoitukseen Laulumäelle. Meidät kattilakauppiaat kutsuttiin eräänä yönä suoraan Viru-ho- tellin yläkerran ravintolasta mukaan. Katkeamattomina rivistöinä ih- miset etenivät eri suunnista kohti laulujuhlien pitopaikkaa ja puoleen yöhön (Moskovan aikaa) mennessä laaja juhla-alue täyttyi. Pimene- vässä illassa hartaat isänmaalliset laulut tiivistivät tunnelman aivan käsinkosketeltavaksi. Tämä oli Peltimannekiini-urani suurimpia elä- myksiä. Jotain vastaavaa koimme Prahan kevään aikana, kun neuvot- telimme Sturovon tekniikan kiemuroista. Tuona yönä siirtolaispojan ajatukset palasivat Viipuriin syksyn 1939 tuntemuksiin, kun toivo ja epätoivo, rohkeus ja pelko vaihteli- vat. Luottamus selviytymiseen oli kuitenkin vahva – suorastaan käsit- tämättömän vahva. Eestin nuoret saavuttivat pysyvän kunnioituk- seni. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit MUU ITÄBLOKKI

Prahan auton nastarenkaat

Metex lähetti minut vuonna 1961 Tshekkoslovakiaan koneita kauppaamaan. Metexillä oli aikoinaan hyvät yhteydet ulkoministeri- öön ja muuhunkin hallintoon. Suhteilla hoidettiin niin, että sain työ- huoneen Prahan suurlähetystöstämme ja puolidiplomaattisen aseman suurlähetystön teknillisenä ja kaupallisena asiantuntijana ”Expert technique et commercial de l’ambassade de Finlande”. Silti saatoin tehdä normaaleja kauppatehtäviä, mutta eläminen silloisessa sosialis- tisessa ja puutteenalaisessa Prahassa oli aivan toista kuin tavallisena pulliaisena. Toiminta-alueinani olivat Tshekkoslovakian lisäksi Puola, Unkari, Romania, Bulgaria ja Itä-Saksa. Vuoden kuluttua suurlähettiläs Ahokas sai siirron Tokioon, ja vii- meisinä päivinään hän aikaansai minulle ylennyksen kaupalliseksi avustajaksi hienolla tittelillä ”Attaché Commercial”. Se ei enää ollut puoli- vaan täysdiplomaattinen asema. Sain tuoda tullittomasti auton, jonka kävin hakemassa Stuttgar- tista. Olin tietenkin otettu Mercedes 190D -autostani, jossa oli CD- kilvet. CD tarkoittaa tie- tenkin Chauffeur Dange- reux tai Careless Driver! Tuotin autooni Suomesta Nokian nastarenkaat, joita muualla maailmas- sa ei vielä lainkaan tun- nettu. Kerran ajelin työ- matkalla asiakkaan kans- sa jossain lähellä Slovakian rajaa, mutta Tshekin puolella. Tosin rajoja ei silloin huomannutkaan, koska elettiin Tshekkolovakian aikaa. Ke- hua retostelin nastoitettuja suomalaisia talvirenkaita, ja ajelin eräässä pikkukaupungissa reippaanlaisesti. Tai ei se ehkä kovin pieni kaupun-  ki ollut, koska ajelin pitkin raitiokiskoja, jotka olivat ajotiellä. Yllät-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit täen liukas kisko vinksautti auton poikittain, mutta sain kuitenkin sen pysäytettyä ennen kuin se ehti törmätä tiiliseinään, ja jalkakäytä- vällä kävelevä mummo jäi pöllämystyneenä, mutta kuitenkin ilman tönäisyä auton ja seinän väliin. Se niistä nastarenkaista ja kehumisista. Hiki tuli silmänräpäyksessä. PM 

Ierikka Manner Brnossa

Enso-Gutzeitin Lypsyniemen Konepajalla Savonlinnassa oli 1960- luvulla johtajana karismaattinen, mainio konepajan johtaja Erkki Manner, jota savolaisittain kutsuttiin Ierikka Manneriksi. Konepaja valmisti erilaisia tuotteita selluloosateollisuuden tarpei- siin. Lieneekö firma saanut alkunsa Gutzeitin selluteollisuuden huol- toverstaana? Valmistusohjelmaan kuului muun muassa massan jau- hatukseen sopivana lisenssivalmisteena Bauer-jauhin. Metex esiintyi eri itäblokin messuilla jäsentensä yhteisosastona. Jäsenfirmat lähettivät joskus myös koneita esiteltäviksi. Erään kerran Lypsyniemen Konepaja lähetti messuille Bauer-jauhimen. Johtaja Manner halusi tulla käymään ja tutustumaan messuihin. Samalla hän halusi käydä muutamalla tehtaallakin oppaanaan, autonkuljettaja- naan ja tarvittaessa tulkkinaan rouva Pirkko Hiekkanen, jonka mies oli kaupallisena avustajana ja Metexin edustajana Prahassa. Sattui niin onnekkaasti, että kyseinen esittelykone tuli myydyksi eikä sitä tarvinnut rahdata takaisin Suomeen, vaikka siihenkin oli va- rauduttu. Manner oli tietenkin mielissään, että saattoi kuitata käyn- tinsä menestykselliseksi ja järjesti hotellihuoneessaan illanistujaiset kaupan kunniaksi. Siellä oli mukana muun muassa eräs Kauppalehden naistoimitta- ja, joka innoissaan tuli ottaneeksi muutaman lasillisen liikaa ja sam- mui Ierikan huoneeseen. Aamiaisella katsoin Ierikkaa silmiin ja sanoin kysyvästi ”Noo”, johon Ierikka: ”Kuule sinä nuori mies, sinä et tiedä, että miehellä on elämässään 3000 laakasua, ja minulla on 3 jäljellä ja vaimo tietää sen, joten ei ole varaa tuhlata.” PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Hodoninin vanerikone- ja rimalevytehdaskaupat

Kävin vaimoni kanssa Prahassa ollessamme Slovakian rajalla sijait- sevassa Strasnicessa kansantanssifestivaaleilla 1960-luvulla. Vuokra- simme teltan, jossa yövyimme. Muu majoitus olisi varmaan äkkivie- railulla ollut vaikea hommata, sillä vieraita oli tuhatmäärin, liekö kymmenin tuhansin! Ajattelin yhdistää huvin ja hyödyn, ja kävin ystäväni Ing. Dr. Vaclav Hnetkovskyn järjestämällä vierailulla Hodoninin pikkukau- pungissa sijaitsevassa vaneritehtaassa esittelemässä Lahden Rauta- teollisuus Oy:n valmistusohjelmaan kuuluvaa rimalevytehtaan ko- neistoa. Yksi laitos oli Suomessa Lappeenrannassa otettu käyttöön. Muita referenssejä ei ollut. Esittelin samalla myös Rauten tunnettuja vanerikoneita. Suhteet olivat sillä tavoin kuvioissa mukana, että tohtori Hnet- kovsky oli ensimmäinen ulkomaalainen asiakas, jonka Metex-histo- rian aikana tapasin ja olin hänen oppaanaan hänen vieraillessaan Suo- messa 1959. Sen jälkeen Prahan aikoinani pidin häneen jatkuvasti yhteyttä ja sain paljon asiallista informaatiota, mutta en mitään luvatonta. Hä- nellä sattui olemaan suhteet Hodoninin johtajaan, joka oli hänen vai- monsa luokkatoveri. Hodoninin johtaja kuunteli juttujani kiinnostuneen tuntuisesti, ja seuraavana vuonna Metex saikin kyselyn sekä rimalevytehtaasta että vaneritehtaan koneistosta. Sitten seurasikin tiiviitä yhteydenottoja. Muutaman vuoden ku- luttua, kun olin jo takaisin Prahan komennukseltani Metexissä, Ho- doninin delegaatio tuli tutustumiskäynnille. En ollut käynneillä mu- kana, mutta tarjosin kotona läksiäisillatsut. Alkudrinkeillä nostin la- sia ja sanoin ”Hölökyn kölökyn”, johon johtaja vastasi: ”Hölökynpä hyvinnii kölökyn!” Olivat jo oppineet suomea ja tapoja. Kävimme rautelaisten kanssa 1968 miehityksen alla ja vielä sen aikanakin teknisiä ja kaupallisia neuvotteluja Prahassa hyvin optimis- tisissa tunnelmissa. Arvasin, että kauppa syntyy, kun vastapuoli apri- koi, että olemme noin kymmenen prosenttia liian kalliita. Syntyihän se kauppa aikanaan. Neuvotteluissa oli useamman ker-  ran mukana myös Rauten toimitusjohtaja Heikki Mustakallio. Kuten

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit usein, ulkomaalaisten on vaikea ääntää suomalaisia nimiä. Niinpä tshekit puhuttelivat Heikkiä Pan (herra) Mustakelli. Ristimmekin neu- vottelukuntamme ”Mustan Kellin Ritarikunnaksi”. PM 

Ceausescun tasoa

Tapahtui peltimannekiini Nro 6:n ja hänen viehättävän vaimonsa ollessa Suomen viennin edistäjinä Ceausescun maassa. Tekniset asiakirjat oli jo parafoitu, kun tuli kutsu kaupallisiin kes- kusteluihin myös Valmetille. Kutsua noudattivat kauppaneuvos Hen- rik Solin ja allekirjoittanut. Oli myöhäinen, sateinen syksy. Jostakin syystä kaikki Bukarestin keskustan majapaikat olivat täynnä. Niinpä jouduimme majoittu- maan aivan uuteen Nord-hotelliin kauaksi kaupungin laidalle. Tapaa- misia ostojärjestön kanssa oli ajan tavan mukaan verkkaiseen tahtiin kahtena, kolmena päivänä viikossa. Ilmoista ja etäisyydestä johtuen vietimme aikaamme pääosin ho- tellissa. Aamukahvi ja ruokailut olivat luonnollisesti yhteisinä hetkinä päivän kohokohtia. Hotellin uutuudesta johtui, että kaikki oli vielä kankeaa. Ruuan ja palvelujen standardisointi oli vielä kesken. Ruo- kalista oli lyhyt ja vailla vaihtoehtoja. Se oli pian käyty läpi. Kielitaitoisena entisenä diplomaattina Solin halusikin muutaman illan jälkeen keskustella ravintolan vastaavan johtajan kanssa. Johtaja oli ollut ennen sotaa lännessä harjoittelemassa, gourmet-paikoissakin. Hän oli ylpeä saadessaan palvella tasokkaita asiakkaita. Ja löytyihän talosta tasoa ja vaihtelua ruokalistaankin. Tarkistettuaan keittiön va- rastot hän suositteli paikallista juhlaruokaa, joka perustui riistaan sii- hen kuuluvine etu-ja jälkiruokineen. Annoksemme tehtiin tilaustyönä eikä hintakaan ollut paha, olihan valuutanvaihtokurssi kadulla meille edullinen. Tästä tapaamisesta lähtien, joka kerta kun tulimme syömään, tar- joilija haki heti johtajan paikalle. Sitten keskusteltiin ja tuumittiin. Ja taas löytyi jotakin erikoista ja hyvää. Saimme riistaa ja kalaa, papuja ja niin edelleen. Raaka-aineet oli saatu erikoistilauksena vuoristoseu- dulta puhtaina ja tuoreina. Ravintolassa esiintyi iltaisin suuri mustalaisorkesteri. Se soitteli illasta iltaan samaa romanialaista kansanmusiikkia tai siltä se ainakin 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit meistä kuulosti. Kyselimme tästäkin kerran tilausta tehdessämme joh- tajalta ja annas olla, seuraavalla tauolla pöytämme viereen ilmestyi orkesterin johtaja ja keski-iän paremmalla puolella oleva tumma pri- mas. Yritimme kysellä häneltä ohjelmistosta. Taas tarvittiin johtajaa, nyt tulkiksi. Hän ehdotti, että valitsisimme omia toivekappaleitamme ja primas tulisi keskustelemaan kanssamme myöhemmin. Saimme paperille kymmenkunta nimeä: Kultaa ja hopeaa, Tona- va kaunoinen, Moldau, Pieni yösoitto ja niin edelleen. Seuraavalla tauolla primas tulikin sitten taas pöytäämme ja sai toivomansa viskin. Olimme listanneet kappaleemme saksaksi ja tai englanniksi. Nimet eivät sanoneet mitään maestrolle. Hän pyysi meitä hyräilemään edes alkua, mutta emmehän me olleet kuoromiehiä kumpikaan. Laskua maksaessamme johtaja vihjasi pienestä tipistä orkesterille. Se saattaisi virkistää kollektiivista muistia. Kun seuraavana iltana astelimme tavalliseen tapaan saliin, orkes- teri lopetti vähän kuin kesken menossa olleen kappaleen ja aloitti Kul- taa ja hopeaa. Sitä seurasi kolme muutakin listallamme ollutta kap- paletta. Näin jatkui illasta toiseen. Aina kun astelimme saliin, niin kohta alkoi soida Kultaa ja hopeaa. Laskuumme oli myös eri nimik- keillä lisätty tippi orkesterille, minkä myös hyväksyimme ilomielin. Oli se juhlaa. Nordista jäi lopuksi mukavat (makoisat)muistot. PS. Emme saaneet tilausta. Onneksi tiukassakin systeemissä löytyy aukkoja, kun niitä vain aina osaa käyttää tehokkaasti. PM 

Suceava

Pohjois-Romaniassa sijaitsevalla Suceavan paperitehtaalla oli 1960- luvun puolivälissä vireillä uuden paperikoneen hankinta. Siitä oli Suo- mestakin Metexin välittämänä jätetty tarjous. Neuvotteluja oli käyty Bukarestissa ja oli sovittu, että seuraava neuvottelu käydään tehtaalla Suceavan kaupungissa. Matka tehtiin lentäen, meno-paluu normaalilla reittikoneella Bu- karest–Bacau–Suceava. Suceavan kaupungin ympäristössä on kolme kulttuurihistorialli- sesti arvokasta luostaria, jotka ovat kansainvälisesti tunnettuja ennen kaikkea värillisin ulkoseinäfreskoin koristelluista, 1400–1500-luvuil-  la rakennetuista kirkoistaan. Romanialaiset isäntämme lupasivat jär-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit jestää maanteitse tehtävän tutustumismatkan lähimpään luostariin projektia koskevien neuvottelujen päätyttyä. Neuvottelut venyivät sen verran, ettei aikaa jäänyt bussimatkaa varten. Isäntämme olivat kuitenkin sopineet paikallisen lennonjohdon ja koneen lentäjien kanssa, että paluumatkalle lähdettäessä kone kier- täisi lähimmän luostarin, jolloin luostari kirkkoineen voitaisiin nähdä ilmasta käsin. Näin tapahtuikin, ilma oli kirkas ja luostari värikkäine kirkkoineen hyvin nähtävissä. Kone käänsi nokan kohti Bacaun len- tokenttää, ja tehdaskäynti oli suoritettu kulttuuriosio mukaan lukien. Välilaskun aikana Bacauhin jäävät matkustajat poistuivat konees- ta ja myös Bukarestiin jatkavia kehotettiin siirtymään terminaalin, koska jatkolento viivästyisi jonkin verran. Isäntämme kertoivat, että he joutuvat poistumaan joksikin aikaa. He hankkivat meille pullon romanialaista Zarea-vermuttia ja toivoivat odotusajan kuluvan mu- kavasti. Koska ilma oli edelleen kaunis, siirryimme terassille, missä aika kului menneitä muistellen ja tulevia mietiskellen. Noin puolen tunnin kuluttua isäntämme palasivat ja kertoivat lennon myöhästymistä kos- keneiden keskustelujen päättyneen suotuisasti, lento jatkuisi pienen ajan kuluttua. Ehdimme juoda isäntien kanssa vermuttimaljat lähdön kunniaksi. Nousimme koneeseen, lento Bukarestiin ja saapuminen kentän terminaaliin sujuivat normaalien rutiinien mukaisesti.

PM 

Eräs tehdaskauppaneuvottelu Romaniassa

Olimme eräissä ratkaisevissa tehdaskauppaneuvotteluissa Buka- restissa (taisi olla Turnu Severinin sellutehdasprojekti joskus 1960– 70-lukujen taitteessa). Metexin koordinoimiin useampipäiväisiin neu- votteluihin osallistui lukuisa joukko asiantuntijoita Metexin jäsenteh- taista. Neuvottelut tuntuivat sujuvan varsin hyvässä hengessä ja aloim- me pitää lähes varmana, että kaupanteko lähestyy. Sitten oli tulossa viimeinen neuvottelupäivä, joka oli hyvää enteilevästi ostojärjestö Masinimportin toimistolla. Ennakkokäsityksemme oli niin optimistinen, että arvelimme kädenpuristuksen olevan tulossa. Ostimmekin valmiiksi kassillisen 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kuvassa pöydän oikealla puolella: keskellä Romanian metsäministeri, oikealla Romanian suurlähetystön edustaja ja vasemmalla Metexin Romanian edustaja Seppo Ainamo. Pöydän vasemmalla puolella: keskellä Nils Björklund, Tampellan varatj. ja koko Metallin tj., vasemmalla Arvo Karhola, Tampellan Raskaan Metalliteollisuuden myynnin johtaja, oikealla vientipäällikkö Rabbe Hemmilä (PM 1).

juomia ja muita eväitä juhliaksemme kauppaa illalla ennen seuraava- na aamuna tapahtuvaa kotiinlähtöä. Optimismimme ei laimentunut, vaikka vastapuolen johtaja alkoi johdatella asiaa hintatinkimiseen. Arvelimme sen kuuluvan asiaan jo- ka tapauksessa. Korostimme olleemme ennenkin kilpailukykyisiä ja hintojemme olevan siten asiallisesti kalkyloituja. Totesimme myös, et- tä teknisissä neuvotteluissa on heidän asiantuntijoidensa kanssa so- vittu erittelyt, niin että jollei niitä muuteta, emme näe mahdollisuuksia alentaa hintaa. Vastapuoli ilmoitti sitten, että heillä on joka tapauk- sessa velvollisuus neuvotella vielä kilpailijan kanssa. Kokous päättyi yllättäen siihen. Allapäin hyvästelimme ja lähdim- me hotellille pohtimaan tilannetta. Siinä ei tuntunut paljon pohtimista olevan. Olimme aivan syystä murheissamme. Olimmehan tehneet kuukausimäärin töitä ja kuluttaneet työnantajiemme varoja kymme- niä, jollei satoja tuhansia euroja eli miljoonia markkoja. Päätettiin, että allekirjoittanut Metexin edustaja jää projektin ve- täjänä vielä seuraavana päivänä paikalle ja koettaa selvittää, mikä ti- lanne oikein on. Lisäksi päätettiin, että iloeväät muuttuvat murhe-  eväiksi, sillä eihän hyviä aineita voi hukkaan heittää.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ilo ei tosiaan noussut eväistä huolimatta ylimmilleen ja panoksia oli ymmärrettävästi lisättävä, mistä aiheutui aamuksi hammasten ja pään kivistys. Porukka kykeni kuitenkin seuraavana aamuna varhain koneelle ja murheissaan kotiin. Itse raahauduin aamiaiselle ja sitten suuntasin alan tutkimuslaitokselle tutkailemaan, onko tekninen po- rukkakin menossa meiltä karkuun vai löytyisikö sieltä jotain lohtua. Astuessani kadulle hotellin edustalla päivystävä poliisi (oltiinhan poliisivaltiossa) katsoi tarkkaan kohti ja varmaan näki murheeni ja totesi: ”Mister, sun is shining!” Se piristi, sillä aurinko todella paistoi kirkkaasti, ja ajattelin, että ehkä se aurinko vielä paistaa risukasaan- kin. ICPCH-tutkimuslaitoksessa eräs insinööri, jota olimme pitäneet meidän osaamistamme arvostavana, lohdutteli, että älkää olko liiaksi huolissanne. Kyllä se kauppa vielä teille päätyy. Täytyyhän ostojär- jestön näyttää vähän mahtiansa. Muutaman viikon kuluttua Metexille tulikin kutsu kaupante- koon ja kaikki meni hyvin. Romanialaiset maksoivat luottokauppan- sa korkoineen ja ajallaan. PM 

Akkuvesiostoksilla Bukarestissa

Pekka Jouhikainen oli Metexin edustajana Bukarestissa joskus 1970- luvulla. Auton akku reistaili ja piti koettaa lisätä tislattua vettä ak- kuun. Sitä ei saanut muualta kuin apteekista. Pekka marssi apteekkiin, jossa oli jonossa asiakkaita. Hänen tultuaan aikanaan tiskille vuoroon takana oli jo pitkä jono. Pekka oli oppinut niin paljon romaniaa, että osasi hoitaa asiansa, mutta farmaseutti vaati reseptiä. Pekka yritti selittää, että auton ak- kuun hän sitä vain tarvitsee. Miksi siihen pitäisi lääkärin resepti olla? Asian käsittelyn venyessä jono takana vain kasvoi, ja toiset asiakkaat alkoivat hermostua. Seuraavana jonossa oli armeijan lääkintäeversti, joka kaivoi povitaskustaan reseptivihkon ja kirjoitti Pekan selkää vas- ten reseptin litralle tislattua vettä ja asia hoitui tuota pikaa. Armeijasta voi olla hyötyä siviilissäkin! PM  

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Markkinointitoimenpiteitä

Joskus 1960-luvun alkupuolella Metex-ryhmän piirissä vahvistui ajatus, että Romaniaan kannattaisi yrittää myydä puunjalostuskonei- ta. Ensin täytyisi kuitenkin saada sikäläiset asiakkaat vakuuttuneiksi, että meillä on uskottavaa osaamista ja alan teollisuutta ja konevalmis- tusta. Alustavina toimenpiteinä oli mm lähetetty Bukarestiin Metexin pysyväksi edustajaksi dipl.ins. Pekka Jouhikainen (PM 6), ja sitäkin ennen korkeahkon tason teollisuusvaltuuskunta oli vieraillut siellä. Tarjouksia oli jo tehty ja neuvotteluja käyty, kun asemiemme vah- vistamiseksi päätettiin 1960- ja 70- lukujen taitteessa tehdä näyttävä tekninen esiinmarssi. Metex koordinoi paikalle jäsentehtaiden johta- vista asiantuntijoista koostuvan informaatiodelegaation, jota kuule- maan se kutsui yhdessä ostojärjestö Masinexportin kanssa suuren jou- kon romanialaisia alan henkilöitä. Sama sovittiin vastaavan bulgari- laisen ostojärjestön kanssa. Näyttävyyden aikaansaamiseksi ja miksei myös omanarvontun- teen nostattamiseksi paikalle saavuttiin 12 hengen Falcon-suihkuko- neella, joka ei siihen aikaan tullut edes kalliimmaksi, varsinkin, kun aikasäästö oli melkoinen. Kone jäi kentälle odottamaan kotiinpaluuta Sofian kautta, jossa pidettiin sama esittely. Sofiassa emme lainkaan yöpyneet. Allekirjoittanut, joka oli mukana koordinaattorina ja jär- jestelijänä, sai Sofiassa Metexiltä sähkeen, että oli kesken matkaa ha- keuduttava Bukarestiin. Sovin lentokapteenin kanssa välilaskusta Bu- dapestiin, jonne myös dipl.ins. Hannu Puranen (PM 3) jäi selvitelläk- seen joitain ongelmia Ahlsrömin Labatlanin kaupunkiin toimittamien neljän hienopaperikoneen tiimoilta, jotka olivat joko asennus- tai käynnistysvaiheessa. Budapestista lensin seuraavana aamuna takaisin Bukarestiin, jon- ne saapui samaan aikaan Tampellan silloinen vientipäällikkö Rabbe Hemmilä (PM 19). Neuvottelimme sitten jo aikaisemmin valmistellun projektin muodollisen sopimuksen asennusvalvontoineen kahdesta kartonkikoneesta Turnu Severinin kaupunkiin. Sopimus myös allekir- joitettiin sillä samalla reissulla. Olipa mojovaa palata kotiin! Valitettavan usein joutui palaamaan kotiin ilman tulosta. Tosin kaikkiin neuvotteluihin ei ollut kutsuttukaan sopimusta tekemään, vaan ennen kuin päästiin (jos päästiin), niin pitkälle, oli teknisiä neu-  votteluja käyty useita kierroksia. Asiakkaan käsitys lopullisesta ver-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit siosta muotoutui ajan mittaan eri kilpailijoiden kanssa käydyillä neu- vottelukierroksilla. Vaikka sosialistimaissa oli suunnitelmatalous, etu- käteen tehty suunnitelma oli vain ylimalkainen koneistokyselyjen poh- jaksi, ja tarjoajat joutuivat säveltämään omia ratkaisujaan! Länsi- markkinoilla asetelma oli erilainen. Asiakas oli tehnyt tai teettänyt selvän suunnitelman tarjoamista varten, jolloin tarjoukset olivat mah- dollisimman vertailukelpoisia, eikä loputtomia kierroksia tarvittu. PM 

Hannu Bukarestissa

Kuten tarinassa ”Markkinointitoimenpiteitä” jo tuli mainituksi, oli muiden mukana myös dipl.ins. Hannu Puranen Ahlströmin Kar- hulan Konepajalta. Masinimport oli majoittanut meidät ammattikoulun kolmeen isoon kivitaloon, jotka olivat kesäloman aikana tyhjillään. Kun illalla kuka mihinkin aikaan palailimme majapaikkoihimme, Hannukin pa- laili kämpille. Vähän ihmetytti, että ovi ei ollut lukossa, joten ripaan tartuttaessa ovi aukeni. Hämmästys oli suuri, kun Hannu totesi sängyssään ma- jailevan pariskunnan. Jollain kielellä hän vihaisesti tiedusteli, mitä ih- mettä vieraat ihmiset tekevät hänen huoneessaan, ja kun vastauksessa tuntui saksalainen korostus, ymmärtää jokainen Hannun räväkkyy- den tunteva, millä peittoamisella ”peevelin lapinpolttaja” sai kyytiä. Vieras luikki pelästyksissään tiehensä ja vei naisenkin mukanaan! Asettaessaan mieltään tasapainoon makuulle käyntiä varten Han- nu kuitenkin kiinnitti huomionsa matkalaukkuun, joka näytti aivan erilaiselta kuin hänen monivuotinen matkakumppaninsa. Silloin vä- lähti, että senhän täytyy olla sakemannin laukku! Jonkun aikaa päh- käiltyään ja pientä takatuupparia selviteltyään hän tuli siihen tulok- seen, että hän oli väärässä talossa, vaikka avaimessa oli selvästi oikea numero. Hannulle tuli äkkilähtö toisen talon samannumeroiseen huo- neeseen, ennen kuin sakemanni palaisi vahtimestarin kanssa häätä- mään hänet kuutamolle. Siellä samannumeroinen huone oli lukossa ja avain olikin tarpeen. Kyllä nauru kelpasi Hannulle ja meille kaikille, kun hän aamulla värikkäästi kuvaili meille kämpille tuloaan. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Jorma Makkonen Prahassa ja aivopesun uhri

Olimme neuvottelumatkalla Prahassa joskus 1960-luvun loppu- puolella. Olin koordinoimassa isohkon porukan neuvotteluja. Osal- listujia oli useista paperi- ja selluteollisuuden koneistoja valmistavista Metexin jäsenkonepajoista. Silloiselta Enso-Gutzeitin Lypsyniemen konepajalta oli insinööri Jorma Makkonen kaustisointiosaston asian- tuntijana. Ahlströmin Warkauden konepajalta oli dipl.ins. Tapani Marttala muun muassa meesanpolttouunin tiimoilta. Istuimme erään neuvottelupäivän päätteeksi Alcron-hotellin kuu- luisassa aulassa eli lobbyssa kaljalla. Niin sympaattista lobbya en ole tavannut missään päin maailmaa (nykyään se on valitettavasti jonkin kansainvälisen hotelliketjun steriili paikka). Siihen aikaan kyseistä hotellia käyttäneet varmaankin muistavat keskuksen laulavan äänen sen kutsuessa jotain vierastaan puhelimeen. Keskuksen lähellä oli pitkä rivi numeroituja puhelinkoppeja. Silloin kuului kuulutus: ”Mr Maccannon, Mr Maccannon!” Jor- ma Makkonen totesi, että ”Kukahan mulle tänne arvaa soittaa?” Hän lähti keskukseen päin. Tapani Marttala, joka oli nuoremmilleen hyvin isällinen persoona, totesi, ettei se Jorma osaa oikeaan koppiin ilman apua ja lähti tunnetuilla keinuvilla 1,2 metrin askelilla perään. Kohta kuului Tapanin kantava lievästi kimeähkö ääni: ”Jees, jees mister Makkonen is here, but he does not speak any English.” Soittaja oli Mrs. Maccannon keskilännestä, joka oli kauhuissaan ja hämmäs- tynyt, koska hänen miehensä oli ollut vasta alle viikon rautaesiripun takana ja oli jo niin aivopesty, että oli jo unohtanut äidinkielensä!

PM  P.S. Hotelli Alcron oli Metex-ryhmän ehdoton suosikki, vaikka sieltä olikin hyvin vaikea saada huonetta. Hotellin perustaja ja omistaja oli joskus 1920-luvulla ollut hyvin rakastunut erääseen kaunottareen joka oli ba- lettitanssija Prahan oopperassa. Kun johtaja ei ollut saanut kohdetta omakseen, hän oli teettänyt jollain kuvanveistäjällä kokovartaloisen nä- köispatsaan, joka oli ainakin vielä 1970-luvulla pronssiin valettuna ra- vintolan lasisen takaseinän edessä laakeroidulla pyörivällä alustalla. Usein, kun vein asiakkaita suurukselle alastoman patsaan edustalle, me- nin ensi töikseni kääntämään patsaan poispäin, etteivät asiakkaiden aja- tukset harhailisi pois asioista! Tiedä häntä sitten, voiko soma pemppu harhaanjohtaa vähemmän kuin etupuolen rinta- ym. varustukset. Aina-  kin tunnelma rentoutui mukavasti.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sherlock Holmes Prahassa

Olin Prahassa Metexin edustajana (virallisesti Suomen suurlähe- tystössä kaupallisena avustajana) vuosina 1961–65. Siellä kävi paljon jäsentehtaidemme henkilöitä perehtymis- ja myyntimatkoilla. Vaikka aika oli synkimmän kommunismin aikaa, Prahassa vietettiin iloista- kin elämää. Pyrin aina hankkimaan vierailijoille hotellihuoneet Alc- ron-hotellista, joka oli vanha, mutta tasokas. Minulla oli hotelliin jon- kinlaiset suhteet, sillä asuin siinä perheeni kanssa pari ensimmäistä kuukautta ennen kuin saimme kunnon asunnon. Kerran Prahaan tuli erään jäsentehtaamme kaksi osakasta kaup- pamatkalle. Toinen oli ainakin lievästi viinalle ja houkutuksille altis ja toinen raivoraitis. Alcron oli, kuten tavallista, täyteen varattu ja sain heille vain yhteisen sviitin. Tiesin kyllä, että asiantila saattoi olla raivo- raittiille vähintään kiusallinen, mutta vaihtoehtoa ei oikein ollut. Eräänä iltana kaverukset olivat kaupungilla kahdestaan illasta- massa. Aterian jälkeen raivoraitis vetäytyi nukkumaan ja toinen taisi livahtaa baarikierrokselle. Sattui niin kummallisesti, että kaverin kum- paankin kainaloon ilmaantui elämänsulostuttaja. Vähemmän raitis ajatteli säälien yksinäistä ystäväänsä ja päätti viedä molemmat sviit- tiin. Hän jäi toisen kanssa olohuoneeseen ja ohjasi toisen varovasti makuuhuoneeseen. Sieltä ei kuulunut hiiskahdustakaan, mutta pit- kähkön ajan kuluttua sieltä hiipi ylimääräinen asukas ulos iloisesti vilkuttaen ja silmää iskien. Raivoraitis heräsi varhain aamiaiselle ja tuli makuuhuoneesta vi- haisena ihmetellen, mihin hän oli lompakkonsa hukannut. Hän huo- masi kyllä, että olohuoneen sohva oli kahden miehittämä. Niin minut heti herätettiin puhelimella. Kun riensin paikalle, jossa toinen viihdyt- täjä vielä oli paikalla, aloitin asian selvittelyn ja kielsin ystävätärtä poistumasta. Otimme hänen henkilökorttinsa pantiksi siitä, että saam- me varmasti häneen myöhemmin yhteyden. Henkilökortti oli silloin jokaiselle must. Iltapäivällä lähdimme ystävättären ja epäraittiin kanssa baarikier- rokselle etsimään sitä toista sulotarta. Kuusi–seitsemän baaria kier- rettyämme päädyimme hotelli Internationalin 13. kerroksen baariin. Otimme taas tavanomaiset ja juttelimme, että minnekähän seuraavak- si menisimme. Etsintä sinänsä tuntui toivottomalta, mutta hauskaa se kuitenkin oli. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Parin metrin päässä istui viehättävä tyttönen ja kysyin ystävättä- reltä, että tunteeko se hänet. Kyllä, hän on se jota etsimme! Menin heti epäillyn viereen ja sanoin että olen Sherlock Holmes Lontoon po- liisista. Sitten sanoin, että minun täytyy pidättää hänet epäiltynä siitä, että hän on vastaanottanut hänelle kuulumatonta tavaraa. Lähdimme sitten neljistään pater noster -hissillä alas, mutta erääs- sä kerroksessa pidätetty hyppäsi ketterästi välikerroksessa pois mei- dän jatkaessamme hölmistyneinä alaspäin. Yritimme käydä muuta- missa kerroksissa etsimässä, mutta turhaan. Onneksi meillä oli kuitenkin ystävättären henkilökortti panttina ja vannotimme häntä, että hän hankkii tutultaan lompakon rahoineen takaisin kahden päivän kuluessa, ettei meidän tarvitse turvautua Pra- han poliisiin. Lompakko tuli vielä samana päivänä oikealle omistajalleen vä- hemmän raittiin opastaessa, että niin käy huonosti, jos on ihan turhan raitis ja nukkuu huoneessa, jossa on nainen! PM  J.E. = jälkiepisodi Olin pari vuotta tapahtuneen jälkeen Brnon messuilla Suomen osastoa vahtimassa. Eräänä iltana istuin joidenkin meikäläisten kanssa eräässä baarissa. Olkapäähäni koputti viehättävän näköi- nen neitonen huudahtaen: ”Englische Polizei!” Tarjosin pienet.

Piispa Henrik Slovakiassa

Neuvottelimme pitkään ja hartaasti 1960-1970-luvun vaihteessa puolisellutehtaan toimittamisesta Slovakian Sturovoon, mutta vakais- ta yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet saamaan kokonais- kauppaa, vaan sen sai naapurimaan Itävallan terästehdas Vöestin en- gineering-osasto. Kuitenkaan heidän tarjoamansa, amerikkalaisen professori Co- pelandin kehittämä keittokemikaalien regenerointiprosessi ei slovak- keja vakuuttanut, vaan he kiinnostuivat Metexin kokonaistarjouksen osana olleesta Tampellan kehittämästä Tampella Recovery Process - systeemistä eli TRP:stä. Slovakit pyysivät meitä sopimusneuvotteluun tästä osasta, kun muut koneistot oli jo aikaisemmin tilattu Itävallasta. Menin sinne  yhdessä Tampellan dipl.ins. Karl-Henrik Kurténin kanssa. Neuvotte-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit lut käytiin Prahassa, koska Slovakian valtiota ei silloin vielä ollut. Sopimustekstiä väännettiin tavanomaisesti useita päiviä, ja kyn- nyskysymykseksi muodostuivat kaasujen päästöt. Sosialistimaissa oli tiukat päästörajoitukset, vaikka niiden noudattaminen saattoi olla re- tuperällä. Erityisesti tuontituotteilta niitä kuitenkin tiukasti vaadittiin. Sopimus oli vihdoin allekirjoitusvalmis muuten paitsi yhdestä koh- dasta: rikkivedyn pitoisuuden savukaasuissa piti olla vain muutama ppm (miljoonasosaa). Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se merkit- sisi eikä Kurténkaan ollut varma asiasta. Puhelinyhteydet kotimaahan olivat lähes olemattomat. Yöllä kolmelta saimme yhteyden TRP-prosessin tekniikasta vas- taavaan Håkan Romantschukiin (PM 22) ja Karl-Henrik kysyi, jätäm- mekö kaupat tekemättä. Romantschuk otti realistisen kannan ja to- tesi, että eihän sitä pysty mittaamaan, joten allekirjoittakaa vaan. Seuraavana päivänä allekirjoitin Metexin puolesta ja pidimme Karl-Henrikin kanssa illalla melkoiset peijaiset. Lähdimme aikaisin aamulla kentälle, jossa saimme tietää, että reitti kotiin oli Wienin kaut- ta mahdollinen, mutta vain Frankfurtiin asti, josta eteenpäin olimme jonotuslistalla. Optimistisina astuimme koneeseen ja tulimme piankin Frankfurtiin. Kävelimme niitä kilometrien mittaisia käytäviä, jotka suomalaiset hyvin tuntevat, ja välillä saimme selville, että olemme jo- nossa kahdeksantena ja yhdeksäntenä. Huomasin käytävän reunalla invakärryn ja otin sen ja sanoin: ”Piispa Henrik tekee hyvin.” Karl-Henrik sanoi: ”No, pastori työntää sitten.” Olin antanut hänelle lempinimen piispa Henrik. Eiliset pessa- kat näkyivät vielä, joten potilaan sairaus oli ilmeinen. Kun tulimme lähtöportille, jonon viimeiset neuvoivat meidät jonon eteen, ja koti- matka saattoi alkaa. Kotona sain tästä kiilauksesta ankarat moitteet, vaikka kotiintulo kuitenkin hyvin kelpasi. PM 

Sturovo

Aloitin työni Tampellassa tammikuussa 1968. Niihin aikoihin Me- tex oli myymässä Tshekkoslovakian Technoexportille, Sturovon teh- taalle projektin, jonka suomalainen osuus oli ainakin haihduttamo (Rosenlew), Tampellasta soodakattila sekä kemikaalien talteenotto- laitos (Tampella Recovery). 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Minut oli palkattu Tampellaan talteenoton kehitysprojektiin Hei- nolaan. Ensimmäinen täyden mittakaavan toimitus Kemi Oy:lle ei ol- lut aivan moitteeton, vaan siinä oli puutteita, jotka piti korjata ottaen huomioon myös Sturovon toimitus. Erik Saiha (PM 2), joka oli tal- teenoton toinen keksijä sekä allekirjoittanut jouduimme tämän takia hyviin tiiviisti mukaan Sturovon toimitusprojektiin. Ostajaa edusti kolme tshekkiläistä insinööriä, joiden nimet olivat Krejca, Prohazka ja Krabek. Tämän troikan pomona oli Jan Krabek, kokenut projekti-insinööri. Häntä muistan tietyllä lämmöllä, koska häneltä opin systemaattisen projektitoiminnan perusteet. Jostakin käytännön syystä nämä kolme tshekkiä olivat muodollisesti Metexin palveluksessa. Kun koitti Prahan kevät ja Dubcek nousi valtaan, olivat meidän ystävämme innoissaan. Neuvostoliiton välintulo tietysti masensi hei- dät. Kesälomien 1968 jälkeen kesti monta viikkoa ennen kun he saat- toivat palata Suomeen. Lähestyi kuitenkin päivä, jolloin oli tarkoitus luovuttaa tekninen aineisto. Ennen sitä piti tulla Prahasta asennus- asiantuntija, rouva Suhartova, varmistamaan, että myös asennuksen osalta kaikki oli kunnossa. Muistan, että istuimme aamulla Konepajan ensimmäisen kerrok- sen neuvotteluhuoneessa asennuspäällikkö Saarteisen johdolla odot- tamassa rouva Suhartovaa tarpeelliset piirustukset ja listat mukanam- me. Arvelimme, että rouva S. on varmaan jonkinasteinen poliittinen virkamies. Vaikutelma vahvistui, kun huoneeseen astui noin neljäkym- mentävuotias parantti blondi. Osoittautui kuitenkin heti, että rouva Suhartova oli asiantuntija, jolla oli selvät pasmat. Koot ja painot, hitsauksen yksityiskohdat jne., kaikki selvitettiin tehokkaasti ja hyvässä hengessä. Jokunen päivä tämän jälkeen dokumentaatio luovutettiin Mete- xissä Ruoholahdenkadulla. Tampellan puolesta sen allekirjoittivat johtaja Arvo Karhola ja muistaakseni Erik Saiha. Kun vuorossa oli Krabek, ruvettiin vitsailemaan siitä, että hän saattaa allekirjoittaa se- kä Metexin että Technoexportin puolesta. Tässä tilanteessa olin ”liian viisas” tavalla, jota olen sen jälkeen koko ikäni katunut. Huomautin, että Krabekin etunimi oli Jan ja ehdotin, että hän kir- joittaisi Janus Krabek. Viittasin roomalaisten kaksinaamaiseen juma- laan Janukseen. Tästä Krabek loukkaantui syvästi. Hän ei sanonut mitään, mutta muuttui kasvoiltaan tulipunaiseksi. Tilaisuutta seuraa- valla lounaalla hän ei lausunut minulle sanaakaan ja hän hyvästeli mi- nua osoituksellisen kylmästi. Seuraavana päivänä saimme kuulla että Krabek oli loikannut yh-  dessä rouva Suhartovan kanssa Länsi-Saksaan. PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tohtori Hojnoksen mökki

Tampella oli 1970 toimittanut soodakattilan ja sulfiittikemikaalien talteenottolaitoksen (Tampella Recovery, TRP) Sturovon tehtaalle. Sturovon tehdas sijaitsee Itä-Slovakiassa Tonavan rannalla. Toisella rannalla näkyy Unkarin Esztergom ja sen komea katedraali. Jouduin usein käymään Sturovossa eri syistä. Sinne kuljettiin parhaiten Bratis- lavan kautta, minne pääsi sopivasti Wienin kautta. Bratislavassa sijaitsi tähän aikaan Paperi- ja Selluteknologian Ins- tituutti. Siellä toimi kaksi talteenottotekniikan spesialistia, tohtorit Kubelka ja Hojnos, jotka olivat hyvin perillä meidän toimituksestam- me. Kubelka ja Hojnos olivat itse asiassa esittäneet omaa talteenotto- prosessia, joka muistutti TRP:tä, mutta kommunistisen Tshekkoslo- vakian ankarissa olosuhteissa heillä ei ollut mahdollisuuksia toteuttaa menetelmäänsä käytännössä. Kerran kun olimme palaamassa tehtaalta Bratislavaan, tohtori Hojnos ehdotti, että poikkeaisimme hänen kesämökilleen. Mökki, näin hän kertoi, oli hienossa paikassa Tonavan rannalla. Koska oli runsaasti aikaa siihen kun koneen piti lähteä Wienistä, ei minulla voi- nut olla mitään ehdotusta vastaan, vaan lähdimme mökille. Hetken kuluttua käännyimme sivutielle. Jouduimme jatkossa yhä kapeneville teille ja kun lopulta pysähdyimme, astuimme ulos autosta leveälle metsäpolulle. Matka jatkui tämän jälkeen jalan. Polku kapeni yhä ja ympäröivä metsä näytti yhä tiheämmältä. Tämän lisäksi maa- pohja muuttui aina vain kosteammaksi, mikä oli hieman kiusallista, koska olin pikkukengissä. Lopulta tuli mökki näkyviin. Se oli yllätys: pieni lautainen hök- keli, jonka yksi seinä oli korjattu aaltopellillä. Mökissä oli ainoastaan yksi huone, jonka etuseinällä oli ikkuna. Ikkunan alla seisoi yksinker- tainen pöytä, jonka päälle oli sijoitettu peltipurkki. Takaseinää vasten seisoi heiveröinen sänky. Ohuesta pellistä kyhätty kamiina oli sijoitet- tu peltiseinää vasten. Tonavaa ei näkynyt missään, mutta oven ulko- puolella oli näköpiirissä vetinen suo, joka varmasti kuului tämän val- tavan joen yhteyteen. Tohtori Hojnos istuutui pöytään ja katseli pit- kään ulos ikkunasta uneksivasti sanomatta mitään. Lopulta hän nousi ja ehdotti, että lähtisimme takaisin auton luokse. En tuntenut tarvetta kommentoida tilannetta. Ymmärsin hyvin, että tämä oli maailman hienoin paikka. PM  

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Väiski Lassila järjestykseenpanijana

Seuraava tarina on pitkälti vientiteollisuuden historiaa. Jollei se lu- kijaa satu kiinnostamaan, kehotan siirtymään suoraan viimeiseen kap- paleeseen. 1960-luvun alkupuolella tshekkoslovakialaiset panivat alulle useita puunjalostusprojekteja, joista neuvoteltiin harvakseltaan vuo- sikausia. Eräs niistä oli noin 50 kilometriä Prahan pohjoispuolella si- jaitseva kombinaatti Severotseske Papirny Steti eli suomeksi Pohjois- böömiläinen selluloosa- ja paperitehdas. Kyseessä oli sellutehtaan täy- dellinen uusinta. Vuosikausia teimme sinne tarjouksia. Metex ei voi- nut välttyä tilanteelta, että jäsenemme tekivät myös kilpailevia tar- jouksia, ja Metexin kuului lähettää ne kaikki asiakkaalle. Ahlströmin Karhulan Konepaja tarjosi Kamyrin jatkuvan keiton tekniikkaa ja Rauma-Repolan Porin Tehtaat eräkeiton perinteistä tek- niikkaa. Mainittakoon, että uusi Kamyr-tekniikka oli juuri niinä ai- koina menestyneimmillään. Sillä oli käyttäjien keskuudessa paljon suosijoita, jos myös vastustajiakin. (Myöhemmin kyllä eräkeittoa ke- hitettiin ja se pääsi taas tasavertaiseksi vaihtoehdoksi.) Kamyr-suunnittelutoimiston vai pitäisikö sanoa -insinööritoimis- ton omistivat Karhula, ruotsalainen KMW ja norjalainen Myren. Kar- hulalla ja KMW:llä oli pitkään ollut muutenkin hyvät suhteet. Muun muassa jatkosodan aikana KMW järjesteli Karhulan toimihenkilöi- den lapsille sotapakolaiskoteja toimikaupunkiinsa Karlstadiin. Vai- monikin oli lapsena siellä oppikoulun rehtorin perheessä. Edeltäjäni Metexissä, johtaja Bjarne Söderström, oli Karhulan myyntijohtajana päävastuussa Karhulan osuudesta Metex-paketissa. Rauma-Repola Oy:n, Porin Tehtaiden tarjouksen päätekijä oli Kone- pajan johtaja Väinö Lassila. Kirjoittajan tehtävänä oli Metexin osalta projektin vetäminen. Neuvotteluissa alkoi tuntua sellainen kutina, että vastapuolen vetäjä, noin 60-vuotias insinööri Wetzler oli erikoisen kiinnostunut Kamyr- tekniikasta. Sitä paitsi hän ei voinut täysin välttää ihailevansa KMW:täkin. Suurella KMW-logolla varustettu laskutikku oli aina näyttävästi esillä. Asennoitumisen oli varmasti Söderströmkin havain- nut. Hän oli erittäin taitava kauppamies, minkä olin hänen Metex-ai- kanaan ihaillen pannut merkille, kun toimin hänen laukunkantaja-  naan kolmessa Puolan sellutehdasprojektissa.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Arvelen, että hän oli isänä järjestelyssä, jossa ostaja teki tavoilleen poikkeavan ratkaisun ja jakoi projektin kahdeksi kaupaksi. Söder- ström oli varmaan jossain vaiheessa hankkiutunut kahdenkeskiseen keskusteluun insinööri Wetzlerin kanssa ja oli varmaankin KMW:n myötävaikutuksella esittänyt, että koska Karhula ja KMW omistavat Kamyrin enemmistön, he voivat myös määritellä, millä ehdoilla Ka- myr-keitto voidaan myydä: Ostaja ostaa keiton KMW:ltä mutta KMW haluaa myös puunkäsittelyn, pesun, haihduttamon ja sooda- kattilan. Karhulan toimitettaviksi tulee kuulua lajittelu, valkaisu, mee- sauuni (Ahlström Warkaus) ja kuivauskone pakkaamoineen. (Siitä, kenelle meesauunin toimitus kuului, minulla ei ole varmaa muistiku- vaa, mutta muut ovat faktaa.) Koska insinööri Wetzler oli erittäin ete- vä ja karismaattinen henkilö, hän pystyi vakuuttamaan tehtaan joh- don ja sellu- ja paperiteollisuuden keskusjohdon asiasta ja varmaan mielellään sen tekikin. Edellä oleva rakennelma on fiktiota siksi, että en voinut vahtia kaikkia neuvotteluihin osallistuneita kokoaikaisesti. Tuskinpa olisin paljoakaan voinut vaikuttaa, koska Metex oli etupäässä renki ja jäse- net isäntiä, joita tosin rengin tuli joskus ”valistaa”. Fiktiota, mutta saattaa olla faktaakin. Niinpä, kun moninkertaiset neuvottelut vihdoin oli saatu päätök- seen, asiakas ilmoitti, että he tekevät kaksi sopimusta; toisen Metexin ja toisen KMW:n kanssa. Osuudet olivat juuri kuten edellä on kerrot- tu. Siis Karhulan osuudet olivat Metexin sopimuksessa. Epäilen nyt, että Karhula ja KMW saattoivat antaa erillisen lisä- pöytäkirjan, että he vastaavat omista osuuksistaan yhteisvastuullisesti. Tällöin kokonaisvastuu ei vesittyisi. Edellä oleva johti tietysti siihen, että Porin tehtaan osuudeksi jäi nolla! Kuitenkin juuri he olivat olleet aktiivisimpia neuvottelijoita käyttäen valtavan määrän johtavien asiantuntijoidensa työpanosta matkoineen ynnä muine kuluineen, aivan ilman tulosta. Mukana oli ollut muun muassa konepajan johtaja Väinö Lassila, joka oli tekni- sestikin huippuetevä. Lisäksi asiakas oli saanut neuvotteluissa arvo- kasta teknistä tietämystä ilmaiseksi, mikä vielä lisäsi tuskaa. Niinpä Lassila soitti Prahan lentokentältä dipl.ins. Paavo Kosken- uomalle, joka oli kirjoittajan seuraajana Metexin miehenä Prahassa: ”Tässä maassa ei ole mitään järjestystä. Minulla on eräässä naapuri- maassa erittäin hyviä korkean tason suhteita, ja tulen esittämään, että panisivat tämän maan järjestykseen.” Viikon kuluttua Koskenuoma lähetti Metexiin seuraavan sanoman: ”Maa miehitetty, pyytäkää Las- silaa perumaan!” ilman mitään lisäkommentteja. Metexissä kukaan 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ei ymmärtänyt sanomaa, mutta se meni sitten Porin Tehtaille ja vasta myöhemmin viestin taustat selvisivät. Oli kyseessä syksy 1968. Oli- kohan Lassila paremmin informoitu kuin Kekkonen? PM 

Jatkuva keitto

Viime vuosisadan 60- ja 70-luvuilla oli selluloosan valmistuksessa asiantuntijoiden kesken kova kissanhännänveto siitä, kumpi menetel- mä on parempi, entinen useamman keittimen ns. eräkeitto vai uusi menetelmä, yhden putkikeittimen ns. jatkuva keitto, jossa haketta syö- tetään putken yläpäästä sisään ja alapäästä tulee valmista sellua. (To- sin kummankin menetelmän jälkeen seuraa jatkokäsittelyjä, kuten pe- su, lajittelu ja mahdollisesti valkaisu ja kuivatus.) Vuosikausia poh- dimme ja väittelimmekin asiasta sekä keskenämme että asiakkaidem- me kanssa ja eri konferensseissa ynnä muissa tilanteissa. Kerran kirjoittaja oli mukana paperikoneneuvotteluissa Unkaris- sa. Taisi olla kyse Karhulan paperikoneneuvotteluista – neljä hieno- paperikonetta Labatlaniin. Mukana oli Karhulan vientipäällikkö Vik- tor Sergejeff ja osastopäällikkö Pentti Nevalainen. Jonain välipäivänä olimme lounastamassa eräässä kellariravinto- lassa Budapestissa. Silloin Budapestissa oli syöminen ravintolassa ai- nakin meille hyvin edullista, joten päätimme syödä kolmen ruokalajin aterian. Aluksi otimme kalakeiton, Halazlei. Toiset valitsivat pääruu- aksi muistaakseni jonkin pihvin, mutta kirjoittaja totesi kalakeiton niin erinomaiseksi, että otin saman pääruuaksi. Sitten tuli jälkiruoka. Jotain erinomaista unkarilaista kakkua tilasivat toiset, mutta kirjoit- taja päätti pysyä linjalla ja tilasi – kalakeiton! Silloin Viktor totesi, että sehän on Ramin jatkuva keitto! PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Dunaújváros

Dunaújváros-puolisellutehtaan toimitus Unkariin 1970-luvulla oli varsin tyypillinen yhteistyöprojekti Metexin jäsenfirmojen välillä. Metexiin tullut kysely sisälsi alun perin kaikki tehdasosastot ja laitteet puukentästä valmiiseen flutingkartonkiin ja sen lisäksi kemi- kaalien talteenoton, joten oli rakennettava vastaavanlainen tehdas kuin Tampellan Flutingtehdas Heinolassa. Näin ollen oli luontevaa, että Tampella otti päävastuun ja kokosi kokonaistarjouksen tarvitta- vine alihankintoineen. Suurin osa eri tehdasosastojen pääkoneista oli Tampellan omaa tuotantoa ja loput löytyivät Rauma-Repolalta ja Ro- senlewiltä. Kesällä 1971 käynnistyivät neuvottelut kokonaispaketista, joka koostui seuraavista tehdasosastoista apulaitteineen: • Puunkäsittely Rauma-Repola • Puolisellukeitto ja kuidutus Tampella • Pesemö Rauma-Repola • Haihduttamo Rosenlew • Soodakattila Tampella • Kemikaalien regenerointi Tampella • Kartonkikone Tampella Myyntijohtaja, dipl.ins. Arvo Karhola Tampellasta johti neuvotteluja, joihin osallistui eri osastojen ja laitteistojen asiantuntijoita sekä Me- texin edustajia, eli meitä oli melkoinen ”jalkapallojoukkue”! Muis- taakseni jossain vaiheessa olivat minun lisäkseni mukana seuraavat Peltimannekiinit: PM 2, PM 7, PM 11, PM 12, PM12A, PM 14, PM 19 ja PM 22. Metexistä osallistui myös kokenut Unkarin-kävijä, yli- insinööri Ville Nurminen. Neuvottelut käytiin ostojärjestön eli Technoimpexin tiloissa pie- nissä neuvotteluhuoneissa, joissa unkarilaisten savukkeiden savu usein leijui ilmassa sakeana! Technoimpexin pääneuvottelija oli dipl.ins. Henrik Schmidt, nuori, älykäs ja nopea vastapeluri. Tekniset neuvottelut kävimme Kipinvestin asiantuntijoiden kanssa. Kipinvest vastasi investoinnin toteutuksesta ja projektin johtaja oli Kipinvestin varajohtaja, tohtori György Koltai, joka oli kokenut ja varsin värikäs persoona. Myös Kipinvestin johtaja Gati osallistui silloin tällöin neu- votteluihin. 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Myyntivaiheen vastapelurit. Vasemmalla Dr. György Koltai, Kipinvest, oikealla vientipääl- likkö Rabbe Hemmilä (PM 1) Tampellasta.

Joskus vaimotkin pääsivät mukaan neuvot- telumatkoille. Tässä Peltimannekiinit  ja 1A kollegansa kanssa keväisessä Budapes- tissä Dunaújváros-projektin tiimoilla.

Unkarilaiset vieraat isäntineen ensim- mäisen Tampellassa valmistetun vetu- rin edessä. Kuvassa keskellä PM 1 Rabbe Hemmilä, eturivissä toinen va- semmalta konepajan johtaja Risto Piispanen, oikealla ensimmäisenä Kattilayksikön johtaja Risto Aarnio. Taustalla oikealla dipl.ins. Aulis Kaik- konen, Metex ja vasemmalla proj.joh- taja PM  Tage Hauki.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Dunaújváros-projektin vihkiäisiin osallistuivat Tampellasta pääjoh- taja Nils G. Grotenfelt, johtaja Arvo Karkola ja proj. joht. Tage Hauki (PM ) sekä Metexistä johtaja Reino Hyvärinen. Suomesta toimi- tettu hirsisauna taustalla – toimi pitkän projektin aikana projekti- miehistön vapaa-ajan keskuksena.

Dunaújváros-projektin juhlalliset vihkiäiset .1.1. Vihkiäisiin osallistui Unkarin korkeinta johtoa, mm. pääministeri Nemeth.

Referenssivierailu Tampellan Inkeroisten kartonkitehtaalla. Vasemmalta joht. Gati, Kipinvest, neljäs vasemmalta yli-ins. Ville Nurminen, Metex. Seuraavina dipl.ins. Heikki Hölttä ja PM 1 Rabbe Hemmilä. Oikealta ensin joht. Pentti Laakso ja sitten Dipl.Ing. Antal Balasz, Kipterv. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tonavan Pestin puoleisella rannalla, lähellä Technoimpexiä ole- vasta uudesta Duna Intercontinental -hotellista tuli meidän vakituinen kiintopisteemme. Iltaisin ruokailimme myös usein Budan puolella For- tuna-ravintolassa. Sen aito tartarpihvi revitystä lihasta oli makuelä- mys! Vuoden 1971 lopussa projektissa tapahtui yllättävä käänne: Tech- noimpex ilmoitti, että kartonkikone lisälaitteineen on jätettävä pois Tampellan paketista. Syy oli hieman huvittava, mutta konkreettinen: Unkarista oli myy- ty ennätysmäärä sianlihaa Italiaan ja maiden välinen kauppatase vaati, että kartonkitehdas on tilattava Italiasta! Tampellan paketti supistui siten oleellisesti ja jatkossa neuvoteltiin vain puolisellutehtaasta eli massan valmistuksesta ja keittokemikaalien talteenotosta sekä re - generoinnista. Tässä vaiheessa projektin myyntivastuu siirtyi Arvo Karholalta Tampellan vientipäällikölle, dipl.ins. Rabbe Hemmilälle (PM 19). Alkuvuoden 1972 menestykselliset neuvottelut johtivat tilauk- seen. Letter of intent allekirjoitettiin 1.2.1972 ja suunnittelutyöt käyn- nistyivät välittömästi. Lopullinen sopimus vahvistettiin vasta 30. 8. 1972. Olin projektin tarjous- ja myyntivaiheessa hoitanut lähinnä puo- lisellukeiton ja kuidutuksen kysymykset, mutta tilauksen myötä mi- nulle langetettiin koko puolisellutehtaan projektinhoito, eli alkoi mel- koisen kova koulu nuorelle projekti-insinöörille! Toteutus kesti unka- rilaisten ”senaikaisista systeemeistä johtuen” hyvin pitkään. Projektin aikana matkustin Unkariin noin 30 kertaa, joten Budapest ja sieltä 70 kilometriä etelään oleva Dunaújváros tulivat tutuiksi. Veljeskansan suunnittelijat matkustivat myös Suomeen ja Tam- pellaan parikin kertaa pitemmäksi aikaa. Mieleen on jäänyt unkari- laisten hämmästys tammikuussa 1973: he olivat odottaneet paukku- pakkasia ja paljon lunta ja pukeutuneet sen mukaan, mutta vastassa Tampereella oli +5 astetta eikä lunta missään! Puolisellutehtaan käynnistysvaihe syksyllä ja loppuvuodesta 1976 kesti melko pitkään. Uuden käyttöhenkilökunnan koulutus vei paljon aikaa ja oli suhteellisen hankalaa saada kahdeksan eri tehdas- osastoa toimimaan ”samassa tahdissa”. Loppu hyvin, kaikki hyvin: tehdas vihittiin juhlallisesti lokakuun vallankumouksen juhlapäivänä 1977. Unkarin korkein johto, muun muassa pääministeri Nemeth, osallistui tilaisuuteen. Suomesta saa- puivat Tampellasta pääjohtaja Nils G. Grotenfelt ja johtaja Arvo Karhola, Metexistä johtaja Reino Hyvärinen. 1 Mukana myös PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tyttöjen suosiossa

Syksyllä joskus 1970-luvun alussa matkustimme isolla porukalla Unkariin. Projekti oli Dunaújváros, johon puolisellutehtaaseen suo- malaisilla sittemmin oli huomattavia toimituksia. Siihen aikaan ei suo- raa yhteyttä Budapestiin ollut, vaan lensimme ensin Finnairilla Köö- penhaminaan. Jatko oli Malevin Il-18-potkurikoneella, joka arvelut- tavasti oli ison peltipurkin näköinen. Loppumatkalla istuin kokeneen johtajan, Villen vieressä. Villellä oli laajat tiedot Unkarista, missä hän oli aikaisemmin käynyt monta kertaa. Muun muassa hän useasti mainitsi Labatlanin-projektin, jon- ne Ahlströmillä oli ollut toimituksia. Unkarissa olot olivat edelleen ankeat, oli puutetta kaikesta. Tämän takia Ville otti aina Unkarin mat- koille mukaan hieman ylimääräistä tavaraa: tuttavaperheille lahjoja ja tytöille makeisia, huulipunaa ja sen sellaista. Ville oli hauska kes- kustelukumppani, jota mielelläni kuuntelin ja matka sujui nopeasti mukavissa merkeissä. Ferihegyn lentokentällä oli meitä vastassa Ikaros-bussi, joka vei meidät suoraan Gellert-hotelliin. Matkalla Budapestin esikaupunki- alueen kautta saattoi todeta, että Ville oli kuvannut tilanteen ihan oi- kein. Koko matkalla oli huonossa kunnossa olevia harmaita raken- nuksia. Tästä ei voinut muuta ajatella kuin että paikallinen elintaso oli tosi kurja. Tunnelma kuitenkin parani, kun ajoimme komean Va- paudensillan kautta yli Tonavan ja bussi kurvasi vaikuttavan Gellertin eteen. Siirryimme hotellin laajaan eteiseen. Kun astuimme ovesta sisään, lähti kaikista neljästä nurkasta tulemaan tyttö, jokainen iloisesti, ki- meällä äänellä huutaen: ”VILLE, VILLE …!” PM 

Alpo Rysti, legendaarinen keksijä

Metexin eräs jäsenyhtiö oli pienehkö sahateollisuuden laitteita val- mistava Sateko Oy, jossa oli kaksi aikaansaavaa yhtiötoveria, Alpo Rysti ja Matti Uimonen. Molemmat olivat värikkäitä persoonia, mut- ta varsin eri tavoin. Kerron tässä pienen pätkän sahateknikko Rystistä, jolla oli mielikuvitusta moneen asiaan. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kerran joskus 1960-luvulla olin hänen kanssaan neuvottelumat- kalla Unkarissa. Kielitaidoton kun oli, hän tarvitsi välttämättä tulkin. Hän otti unkarilaiset täysin veljikseen ja heidäthän on helppo ottaa, kun ovat tunnetusti ainakin omasta mielestään veriveljiämme. Tukkilajittelulaitoksen myyntineuvottelu venyi ja venyi, kun kumppanini harhautui säälittelemään veljiemme kovaa kohtaloa neu- vostokäsittelyssä. Pahimmissa ylilyönneissä käänsin virheellisesti ke- humalla heitä siitä, että olivat päätyneet mekanisoimaan laitoksiaan. Sitten jouduin vielä runoilemaan heidän vastauksensa kaverilleni. Mi- tään konfliktia ei päässyt syntymään, vaikka kuuntelulaitteet saattoi- vatkin paljastaa keskustelusta jotain erikoista. Jonkin pienehkön kau- pankin taisimme allekirjoittaa, ja samalla oli hieman puhetta pienistä lisäyksistä tulevaisuudessa. Kotiin palattuamme luin Helsingin Sanomista laajan artikkelin siitä, miten suomalaiset, lähinnä Sateko, tulevat mekanisoimaan Un- karin sahateollisuutta. Erikoisesti jäi mieleeni Rystin lausuma, että ”tilauksen arvoa on vaikea edes arvioida!” Mielikuvitusta kerrakseen. Neuvottelujen ohella oli varsin värikästä vapaa-aikaa. Muun muassa markkinatorilta ostimme jotain pientä, ja mummot alkoivat piirittää meitä sankoin joukoin. Säälistä Rysti osti mahdollisimman monelta jotain kudonnaisia. Eivät ne silloin paljon maksaneet. Kun ei millään ollut mahdollista saada kannettua kaikkea krääsää, kump- panini päätyi ostamaan eräältä myyjältä matkalaukun. Taas kaupan- käynti jatkui, kunnes laukku pursui yli. Muuten tässä yhteydessä Rystin mielikuvituksen hedelmistä ha- luan mainita, että hän kehitteli mekaanisen tukkilajittelijan, jolla oli siihen aikaan suuri merkitys sahateollisuudellemme. Tukit lajiteltiin mekanisoidusti eri paksuusluokkiin. Koska meillä silloin sahattiin vain raamisahoilla, voitiin raamin asetuksia muuttamatta tehokkaasti ja ta- loudellisesti sahata suuria tukkimääriä raamin aikaa vievää asetusta muuttamatta. Tuloksena oli suuria raaka-aineiden ja työajan säästöjä. Näitä laitteita on vieläkin käytössä lähes kaikilla Suomen sahoilla ja paikoin ulkomaillakin, missä vain raameja vielä on käytössä. Muistelen ystävääni lämmöllä. PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Rankka talvi

Kauppaa piti yrittää säässä kuin säässä. Alkuvuonna 1978 olimme myymässä prosessinohjausjärjestelmiä Kwidzyniin ja Swiecieen. Mu- kana oli muistaakseni ainakin Nokian Olli J. Brotherus (PM 33). Lu- mentulo oli sinä talvena runsasta, puhuttiin jopa kuuden metrin ki- noksista maanteiden varrella. Nastarenkailla (jotka olivat puolalai- silta kiellettyjä) pärjäsimme kuitenkin jotenkin tehtaille asti. Paluumatkalla kuitenkin viranomaiset kielsivät jatkamasta Wlo- clawekista eteenpäin. Koko autolastillisemme joutui yöpymään yhden hengen huoneessa. Hotellissa oli myös suomalainen nyrkkeilyjoukkue menossa turnaukseen Lódziin. Matkanjohtajana oli entinen muusik- ko, joka kehui, että hän osaa nämä hommat ja he kyllä lähtevät seu- raavana päivänä vaikka kiellettäisiinkin. Meidän ryhmämme matka jatkui junalla. Erikoisuutena mainit- takoon, että sekin pysähtyi useaan otteeseen ja matkustajat pyydettiin ulos lapioimaan pakkaantunutta lunta vaunujen alta. Viidentoista tunnin matkan jälkeen saavuimme Varsovaan sunnuntaiaamuna. Käydessäni sen jälkeen Metexin toimistossa, joka sijaitsi entisissä suurlähetystön tiloissa, soi puhelin, joka sekin oli ennen ollut lähetys- tön käytössä. Toisessa päässä oli hätääntynyt ääni, joka pyysi lähettä- mään ”suurlähetystön helikopterin paikalle”. ”Olemme suomalaisia nyrkkeilijöitä kiinni lumessa täällä Wloclawekin ja Lódzin välissä.” Mainittakoon, että samana talvena Kaipolan paperitehtaan joh- taja Per-Erik ”Putte” Ohls oli aktiivinen, kun markkinoimme TMP- prosessia Puolaan. Hän halusi toteuttaa monivuotisen haaveensa ja mennä hiihtämään Zakopaneen hänelle jo tutuksi käyneen Itävallan sijasta. Ankarassa lumipyryssä hän varoituksista piittaamatta ajoi seu- rueineen Gdanskista Zakopaneen luultavasti ainoana autona sinä ajankohtana. Perillä kuitenkin vallitsi lämmin föhn-tuuli, joten las- kettelu oli mahdotonta. Parin päivän odottelun jälkeen automatka jatkui Itävaltaan. Vielä TMP:n markkinoinnista: Siinähän tehtiin yhteistyötä Yhty- neiden paperitehtaiden sisällä niin, että prosessiosaamisen ja Jylhä- vaaran konepajan laitetoimitusten markkinoimiseksi tarjottiin koe- ajoja Kaipolan tehtaalla asiakkaan hakkeella. Tehtaiden lisäksi myyn- timatkat suuntautuivat Puolassa sellu- ja paperitehtaiden keskusjär- jestöön, joka oli Lódzissa. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kun myyntiryhmä pohdiskeli hotelli Grandin baarissa omia myyntiponnistelujaan, joku katseli baarissa ainakin juuri silloin hie- man huonoa myyntimenestystä kohdanneita toisen sukupuolen edus- tajia ja kysyi Putelta, miten hän näiden asemassa pönkittäisi kaupan- käyntiä. ”No kyllä kai ilmainen koeajo heidänkin tapauksessa olisi paras tapa.” PM 

Näin Puolassa

Ostrolekan asennuksen aikana katselimme ylhäältä haihduttamon valvomosta alas tehdassaliin. Huomasimme, kuinka alhaalla seinän vieressä kulkevan vesiputken laipasta nousi komea suihku ylös ikku- naan, josta vesi sitten ruiski alhaalla työskentelevän hitsarin päälle. Hitsari korjasi tilanteen heittämällä ison pultin ikkunaan, joka särkyi. Vesisuihku meni kauniissa kaaressa särkyneen ikkunan kautta pihalle. Näin mies pääsi taas rauhallisesti jatkamaan työtään. Tapaus kuvasi mielestäni hyvin puolalaisen duunarin suhtautu- mista valtion omaisuuteen. Ostrolekan asennuksen aikana olin palaamassa juhannuksen aatonaattona Suomeen. Varsovan lentokentän lähtöhallissa tapasin Lypsyniemen Konepajan kokeneen matka-asentaja K:n. Hän oli läh- tiessä jo vähän juhannustunnelmissa. Hänellä oli käsimat- katavarana iso laukku. Sieltä hän silloin tällöin lennon ai- kana otti esiin votkapullon ja siitä kunnon huikat. Seutu- lassa tullimies halusi avata hänen laukkunsa. Tullimiehen kysymykseen ”Miten teillä voi olla noin paljon ylimääräistä alkoho- lia?” vastasi K: ”Kah kun en ehtinnä juuva enempee.” Juhannuksen viettoon jäi, ikävä kyllä, vähemmän nautittavaa. PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ”Virkatodistus” Puolasta rankan KWIDZYN-myyntiprojektin aikoihin.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Pöllien uimakoulu

Vuosina 1963–1965 olin Rauma-Repolan laitteiden asennusval- vojana Kymillä Kuusanniemessä. Kesällä 1964 valmisteltiin uuden sellutehtaan käyntiinajoa. Puunkäsittely oli jo käynnissä ja ajoimme haketta varastosiiloihin. Kuitupuolta vielä viimeisteltiin. Eräänä päivänä olin juuri tullut työmaalta, kun toimiston puhelin soi: ”Kari Kairamo terve; olen Jaska Vellamon ja neljän puolalaisen vieraan kanssa portilla, haluamme nähdä puunkäsittelyn laitteita. Jär- jestä meidät sisään, porttivahti ei päästä ilman virallista lupaa.” (Var- tijana oli tuona päivänä ”kuuluisa” Nevalainen.) Sain puhelimeen sellutehtaan johtajan Erkki Laasosen ja lupa jär- jestyi. Laasonen lupasi vielä käyttöinsinööri Anssi Vesasen talon puo- lesta oppaaksi. Menin vastaan portille. Siellä olivat metexiläisten mu- kana eräs vanhempi johtaja ja Frau Kovalik Metalexportista, suun- nittelija Lódzin suunnittelutoimistosta ja insinööri Swiecien tehtaalta. Vieraita kiinnostivat erityisesti puukentän uittokourut, ”fluu- mit”, joita pitkin maakuljetuspöllit uivat vauhdilla kuorimon kola- kuljettimille ja kuorimarumpuihin. Vesanen kehui, kuinka multa, hiekka ja epäpuhtaudet huuhtoutuvat samalla pois ja kuorinta hel- pottuu, kun kuori pehmenee ja hakkujen terät kestävät paremmin, kun hiekka ei niitä tylsytä. Vierailijat olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kiittelivät: ”Fluumin mekin haluamme.” Käynti päättyi, eikä asia minua sen enempää kiinnostanut. Joitakin vuosia myöhemmin käynti pulpahti uudelleen mieleeni. Swiecien kakkosvaiheessa olin jo täysillä mukana ja olimme Metexin porukalla tutustumassa tuleevaan asennuspaikkaan ja Swiecien yk- kösvaiheen käyntiinajoon. Puukentällä oli kuin olikin fluumi ja kah- mari kumosi pöllilastinsa kouruun. Pöllit eivät kuitenkaan uineet, vaan upposivat kourun pohjalle! Niitä yritettiin miesjoukolla keksien avulla vetää eteenpäin pitkin fluumia, mutta tuloksena oli jättiruuhka. Mukana uittamassa ja keksiä heiluttamassa olivat johtajat, insinöörit ja käyttöhenkilöstö sekä vieraista ainakin Grand Old Man Ville Nur- minen ja PM 5 Jorma Katila. Selvittelyissä todettiin, että eipä metsäkuivan pyökkipöllin kuulu- kaan uida, tilavuuspaino kun on hiukan yli yhden. Asiaa ei nyt vain kukaan ollut suunnitteluvaiheessa tullut tarkistaneeksi ja ajatelleeksi... Kyllä pöllit sentään lopulta oppivat uimaan. Puolalaiset kollegat tekivät veden ”paksummaksi” lisäämällä siihen muistaakseni sellun- keiton jätelientä ja katso, pyökkipöllit pysyivät kauniisti pinnalla! 11 PM 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Diplomaattinen selkkaus

Jokainen Peltimannekiini on luultavasti jossakin tilanteessa moitti- nut kotimaamme diplomaattisia edustajia näiden ynseästä suhtautu- misesta meidän kaupallisiin pyrkimyksiimme. Suomen ulkoministe- riön miesten mielestä kaupalliset asiat eivät kuuluneet heille, vaan nä- mä maamme edustajat liikkuivat korkeammalla ulkopoliittisella ta- solla. Tässä asiassa ruotsalaiset olivat pragmaattisempia. Mielestäm- me olimme menettäneet muutaman kaupan ruotsalaisille sen takia, että naapurimaan suurlähettiläs ja lähetystö olivat aktiivisesti loban- neet ruotsalaisten firmojen eduksi. Olin saapunut Prahaan iltapäivällä ja päätin ennen nukkumaan- menoa käydä oluella Vihreässä sammakossa, koska muuta ohjelmaa minulla ei ollut. Tilattuani lasillisen pöytääni tuli lähetystösihteeri R., jonka jotenkin tunsin ennestään. Juttelimme niitä näitä ja kävi ilmi, että diplomaatin elämä on joskus raskasta ja aina kiireistä. Isänmaan puolesta saa ja pitääkin tehdä ahkerasti työtä. Kun erosimme, R. eh- dotti, että tulisin käymään suurlähetystössä. Hän halusi tarkemmin esitellä tärkeimpiä työtehtäviään. Niin olikin, että myöhemmin samalla viikolla olin asioimassa suurlähetystössä. Kun R., joka istui työpöytänsä äärellä, huomasi mi- nut käytävällä, hän pyysi minut huoneeseensa. Hieman vastustelin viitaten hänen kiireisiinsä mutta R. totesi, että oli kahvitauon aika. Tätä ystävällistä kutsua en tietenkään voinut torjua, vaan istuuduin tuolille ja kuuntelin R:n selvitystä: Tshekkoslovakian ulkoministeriö oli hiljattain muuttanut diplomaattiautojen rekisterikilpiä ja samalla antanut eri maille uudet numerot. Selvää oli, että Neuvostoliitto oli saanut 001:n, olihan sillä ollut ykkösnumero jo aikaisemmin. Sosia- listiset veljesmaat olivat tietenkin seuraavilla sijoilla. Ongelmallista oli kuitenkin, että Suomi, jolla aikaisemmin oli ollut aika hyvä sijoitus, oli nyt saanut numeron 023. Jopa Norja oli edellä numerolla 017. Ti- lanteen vakavuutta lisäsi se tosiseikka, että suurlähettilään vaimolle oli juuri tulossa uusi auto. Ei koskaan tullut minun tietooni, kuinka tämä maittemme väli- nen selkkaus lopulta ratkesi. PM 

111

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Checkpoint Charlie (Berliini 1970-luvulla)

Tämä Euroopan kuumin raja-asema oli usein otsikoissa. Milloin joku länteen päästäkseen hyppäsi ikkunasta, käytti ilmapalloa, liito- konetta, kaivautui maan alitse jne. Kekseliäisyys oli rajatonta ja aina seurasi vastatoimia. Raja-ase- man puomien ali ajettiin matalaksi tuunatuilla ajopeleillä. Sitten tuli alas asti ulottuva puomiseinä. Sen läpi ajettiin vahvennetulla ajopelillä. Sitten tuli zik-zak-portti. Lännessä asuvat sukulaiset kaivoivat tunne- lin lännen puolelta. Vartiointia tiukennettiin ennestään ja länteen lä- hetettiin vakoojia paljastamaan tunnelinkaivukohdat. Me asuimme kollegani Raimo Vahalan kanssa länsipuolella lä- hellä rajaa olevassa hotellissa ja pääsimme diplomaattikilvin varuste- tussa Mersussa (Metex-edustajan kyydissä), jolloin meidän ei tarvin- nut tuntikausia seistä jonossa ja lukemattomissa tarkastuksissa. Itäsaksalainen sellutehdas Rosenthalissa oli ostanut toimimaton- ta tekniikkaa. Nyt se halusi kunnon laitteet ja kutsui meidät neuvot- telemaan. Leningradin ja Moskovan lukuisia kokemuksiamme oli hauska peilata saksalaisessa sosialismissa. Osto-organisaatio oli us- kossaan vahva; Wartburg oli valttia ja oman maan elintaso oli suoma- laista korkeampi. Tekninen puoli oli erilainen. Länsitekniikka todella kiinnosti, ja monesti neuvottelut venyivät pitkälle iltaan. Täytyy kuitenkin todeta, että Neuvostoliitossa monesti omat asiantuntijamme esittelivät tarpeettoman korkeaa tekniikkaa, joka tarjouserittelyyn sisällytettynä vei monesti kilpailukyvyn. Naapurim- me ostajat onnistuivat manipuloimaan meitä ja Voithia. Se oli jo Sta- linin alkualkuajoista lähtien suosittu Neuvostoliitossa ja paransi ase- miaan Itävallan miehityksen aikana ja sen jälkeen St Pöltenin Itäval- lan-tehtaansa avulla. Keskustelu oli asiallista eikä tullut kysymykseenkään, että neu- vottelujen jälkeen ryhdyttäisiin puolalaiseen tapaan kertomaan Mosse-vitsejä. Kun tekniikka oli hyväksytty ja hintakierrosta ei aloitettu, saapui itäblokin niin kutsuttu vastaostoasiamies ja vaati lähinnä DDR:läisten työstökoneiden ostamista. Koska tiesimme asemamme, toivotimme ystävällisesti heidät Suomeen esittelemään hienouksiaan omille spe- 11 sialisteillemme. Kaverit poistuivat pettyneinä, ja menimme hotelliin.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Muutaman tunnin kuluttua ryhdyimme toimenpiteisiin: soitimme heille, että olemme saaneet pikaisen kutsun toiseen maahan ja jos he haluavat kaupan, niin kapasiteettipulan takia tarjoushinta nousee 5 prosenttia. Ostaja hyväksyi tämän, eikä vastaostomiehiäkään näky- nyt Suomessa. Lopuksi muutamia lisämuisteluita sen ajan DDR:stä. Eräänä iltana, jolloin neuvottelut päättyivät aikaisemmin, Mete- xin Veikko Holmström halusi vaimoineen viedä meidät yökerhoon lännen puolelle. Siellä oli perin rohkea esitys, jonka jälkeen hyvin vä- häpukeinen tanssityttö istahti Veikon syliin. Vaimo vihastui tästä ja oli jo lähdössä pois, kunnes tilanne rauhoittui. Uusi pulma syntyi läh- tiessämme paikasta, kun Veikko millään löytänyt mersuaan. Kaikki kadut olivat täynnään samanlaisia dieselmersuja, eikä hän tarkalleen muistanut parkkipaikkaansa. Lopulta kosla löytyi, pääsimme lähellä olevaan majapaikkaamme ja Holmströmit lähtivät rajan yli kotiinsa. Toisena vapaailtana kävimme Ramin kanssa idän puolella kah- destaan Veikon ollessa estyneenä. Olimme sopineet tapaavamme hä- net myöhemmin itäpuolen ykköshotellin Stadt Berlinin edessä. Ruo- kapaikka oli kohtalaisen siisti ja puolityhjä. Otimme drinkit ja olutta ja odottelimme tarjoilijaa. Naapuripöydässä istui kaksi nuorenpuo- leista naishenkilöä, jotka juuri olivat aloittaneet tilauksensa koemais- telun. Kummatkin olivat pettyneen tuntuisia ja näytti siltä, että he ha- luavat palauttaa annoksensa. Kysyin kohteliaasti ”Katze oder Ratte?” Lienevätkö pitäneet meitä urkkijoina, koska vastasivat ”Speise War kalt.” PM 

Kaalimaasaksaa

Itä-Euroopan sosialistisissa Neukkulan ulkopuolisissa maissa käy- tettiin yleensä neuvottelukielenä saksaa. Paikallisten olosuhteiden vai- kutuksesta tuli kieleen luonnollisesti omia piirteitä. Lännessä käytetyn telexien lopputervehdyksen mfG (mit freundlichen Grüssen) tilalle oli varmaankin DDR:n aloitteesta tullut muoto msG (mit sozialistischen Grüssen). Paikallisista olosuhteista johtui varmaankin myös erään tshekki- asiakkaamme kuvaus uudistusprojektistaan: ”Wir müssen die alte Stoffaufbereitung likvidieren und eine neue Anlage bauen.” PM  11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sutenööri kaupanvälittäjänä

Eräs viimeisistä kaupanvirittelyistäni Metexin palveluksessa oli DDR:ään tuleva, kenties maailman suurin lastulevytehdas Beesko- wiin. Metexille tuli siitä tavanomainen kysely, kuten varmaan monille muillekin maailman kandidaateille. Kysely lähetettiin molemmille alan valmistajille, kuten Metexin toimintaperiaatteisiin kuului eli Rau- ma-Repolalle ja Lahden Rautateollisuudelle. Kumpikaan ei aikonut tarjota, vaan he katsoivat urakan liian suureksi rahkeilleen. Esitimme naimakauppaa eli yhteistyötä kahden kilpailijan kes- ken. Raute olisi ollut halukas, mutta Repola ei, koska se ilmeisesti pel- käsi know-how'nsa luisumista kilpailijalleen. Aikamme ihmeteltyämme ja maaniteltuamme saimme Repolan Loviisan tehtaan johtajan Matti Jaakonmäen suostumaan siihen, että hän kutsui Rauten edustajan ja allekirjoittaneen saunomaan Lovii- saan. Siellä otin aivan vastuuttomasti sellaisen kannan, että on ihan tyhmää jättää näin iso saalis suosiolla kilpaileville maille, jotka varmastikaan eivät arkaile ottaa pottia haltuunsa vaikka jaka- malla. Jonkin aikaa kierreltyään ja kaarreltuaan Jaakonmäki tokaisi: ”Sinä saatanan sutenööri, olet johtamassa meidät harhaan. Mennään nyt sit- ten tähän lankaan.” Valmistusosuuksien jakamisesta ”naimakau- pan” osapuolten kesken oli vielä kovaa kädenvääntöä, mutta tarjous kuitenkin syntyi aikanaan, vaikka en ehtinytkään enää olla sitä näke- mässä. Jälkikäteen kuulin Pekka Jouhikaiselta (PM 6), joka projektia junaili loppuun asti, että kohtuullisten vaikeuksien jälkeen se onnistui ihmeteltävän hyvin ja oli osapuolille taloudellisesti ilmeinen menestys. Niin että ”huoraaminen” taisi kannattaa. Siitä ei ole tietoa, paljonko know-how'ta valui ja kumpaan suuntaan. Kokemusta ainakin tuli molemmille – ja mammonaa! PM 

11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Isorokkokaranteenissa

Työmatkoilla sattuu toisinaan eri syistä johtuvia katkoja, jotka pa- kottavat muuttamaan jo sovittuja aikatauluja. Omalle kohdalleni osu- neista katkoista erikoisin on Belgradissa maaliskuussa 1972 sattunut. Meitä oli kaksi Metexin insinööriä, joiden tehtävänä oli selvittää tilanne tehtyjen tarjousten osalta ja etsiä uusia mahdollisia tarjous- kohteita, ensiksi Jugoslaviassa ja sen jälkeen Bulgariassa sovitun ai- kataulun mukaisesti. Jugoslaviassa selvitys tapahtui aikataulun puitteissa, mutta kun oli aika jatkaa matkaa Belgradista Sofiaan, tuli matkaan katko. Len- tomatkavaraus seuraavaksi päiväksi oli kunnossa, mutta aamulla ho- tellissamme ilmoitettiin, että Serbian eteläosassa oli todettu isorokko- tapauksia. Tämän johdosta Jugoslavia oli julistettu karanteenialueek- si, kaikki rajanylityspaikat oli suljettu ja kansainväliset lento- ja juna- yhteydet peruttu. Hotelliin oli järjestetty lääkäriasema, jossa kaikki hotellivieraat ro- kotettiin ja samalla pyydettiin soittamaan kotiin, kertomaan tilanteesta ja varmistamaan, että myös perheenjäsenet ottavat isorokko roko tuk- sen. Näin tehtiin ja soitettiin myös Sofiaan, jonne kerrottiin viivästyk- sestä. Ei auttanut muu kuin jäädä toistaiseksi hotellivieraaksi. Muutaman päivän kuluttua pääsi Ateenaan lähtemään erillislen- to, johon meidänkin onnistui saada paikat. Ateenan lentokentällä teimme varauksen seuraavana päivänä Sofiaan lähtevään koneeseen. Hotellimajoitus löytyi kaupungilta ja soitimme Sofiaan, ilmoitimme tuloajan ja pyysimme varaamaan neuvotteluajan. Sofiassa neuvottelu järjestyi ja asiat saatiin selvitetyksi. Kotiinpaluu venyneeltä matkalta tapahtui silloista normaalireit- tiä Wienin ja Kööpenhaminan kautta koneenvaihtojen sujuessa ilman ongelmia. PM 

11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit EUROOPPA

Peltimannekiinin kotimatka Romaniasta

Eräästä Romanian sellutehdasprojektin neuvottelusta tapahtunut kotimatka oli normaalista poikkeava. Syyskuun 28. päivänä 1973 olivat neuvottelut päättyneet IPCH:ssa (vastaavan ministeriön suunnittelutoimisto) ja oli kotiinlähdön aika. Silloinen Metexin Bukarestin mies Harri vei minut iltapäivällä lento- kentälle. Austrian Airlines -yhtiöllä oli sopiva lentoyhteys (vastaava yhteys oli muistakin itäblokin maiden pääkaupungeista) Wieniin. Siel- tä oli jatkolento Kööpenhaminaan, mistä edelleen SASilla Helsinkiin, jonne saapuminen oli vielä samana iltana klo 23. Perjantai-iltapäivän vuorot Wieniin olivat usein täysiä ja asemalla oli oltava tuntia ennen lähtöaikaa, vaikka siihen aikaan ei mitään tur- vatarkastuksia ollutkaan. Vaikka olisi ollut paikka varattuna lennolle, kyytiin otettiin paikalle tulleita tiskin äärestä jonotusjärjestyksessä niin paljon kuin mahtui! Lentokentälle täten jäänyt ylimääräinen aika kului mukavasti toi- sen kerroksen ravintolassa Harrin tarjoamia lähtökaljoja nauttien. Sieltä oli myös hyvä tilaisuus seurata lentokentän toimintoja. Niinpä näimme senkin, kun matkalaukkujamme vietiin Wienin koneeseen. Ykskaks huomasimme kuitenkin, että samoja laukkuja purettiin ko- neesta pois. Ihmettelimme kovin tilannetta, jota Harri nimitti ”pas- kavarpaiden” äkseeraukseksi. Sitten kului muutama kymmenminuut- tinen ja jälleen samoja laukkuja kiikutettiin samaan AUA:n koneeseen. Niinpä sitten kohta seurannut kehotus siirtyä koneeseen helpotti mat- kustavan mieltä. Näissä äkseerauksissa oli kuitenkin tärväytynyt tun- nin verran ylimääräistä aikaa. Kone lähti siis myöhässä. Heti kun lentoemot pääsivät vapaasti liikkumaan käytävällä, kutsuin peräpään emon luokseni. Pyysin hän- tä tiukasti viemään kapteenille vaateeni lähettää pikaisesti viestin Wie- niin, että jatkoyhteyteni Wien-Köpis odottaisi minua, koska vain siten ennättäisin samana iltana kotiin Helsinkiin. No, eihän se lentoemo ilmeisesti vienyt viestiäni kapteenille, vaan Cabin Crew rupesi kanssani kinastelemaan vaatimuksestani. Riidas- tamme tuli jopa kovaääninen ja luulenpa, että jos en olisi lentävää 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit henkilökuntaa reilusti kookkaampi, he olisivat avanneet DC9-koneen takaoven auttaakseen minut oikotietä matkani päätepisteeseen. Pelko siitä, että joku heistäkin voisi joutua saattajaksi, hillitsi heitä. Riita sen kuin jatkui, ja myöhemmin joku heistä kai vahingossa paljasti, että lennämmekin Wienin sijasta Linziin. Tämä tieto ei tietenkään lai- mentanut kiukkuani, mutta Linziin me kuitenkin laskeuduimme. Linzissä pyysin heti paikallishenkilöstöä ottamaan puhelun ko- tiini, että en pääsekään tulemaan samana iltana. Silloinhan ei ollut kännyköitä. Eivätpä ottaneet puhelua, vaan pyysivät minua laatimaan telexin, jonka he sitten saattaisivat Helsingin henkilöittensä välityk- sellä vaimoni tietoon. Kirjoitin telexin, jonka vaimoni kopioi:

”Nnnnnicz 143 He lkpay .lzkpos 281915 Pls phone hel 500 362 ind info following Nama itavallan paskavarpaat myöhästyttivät konetta joten joudun menemaan Zürichiin josta lauantain finnairin aamu- vuorolla helsinkiin terveisin jorma Due a/p closure vie all fligts diverted to lnz and pax now trvl vie zrh to hel sep 29/73”

Vaimoni oli lähtenyt tyttäremme kanssa hyvissä ajoin Seutulaan, ei- vätkä he siellä kuulleet ensimmäistä kutsua sen ja sen vastaanottajalle. Seuraavassa kutsussa vastaanottajaa pyydettiin tulemaan tiettyyn paikkaan. Kun vaimoni ja tyttäreni lähestyivät kyseistä paikkaa, he näkivät kaksi vakavaa, tummissa virkapuvuissa asennossa odottavaa miestä. Vastaanottajille tuli heti mieleen perheenpään vakavan onnet- tomuuden mahdollisuus. Virkapukuiset eivät sanoneet muuta kuin että tulenkin vasta seuraavana päivänä ja ojensivat edellä mainitun telexin. Vasta vähän ennen Zürichin koneen lähtöä ilmoitettiin sähläyk- sen syy: samana päivänä puolilta päivin ELALin kone oli ollut hake- massa Wienistä israelilaisryhmää, jolloin ryhmä palestiinalaississejä oli hyökännyt Wienin lentokentälle ja ottanut israelilaiset panttivan- geikseen. Tässä tilanteessa koko Wienin lentokenttä oli suljettu len- toliikenteeltä. Pääsin siis kotiin tältäkin Romanian-reissulta, mutta puoli päivää myöhässä ja kovan hässäkän kotimatkalla läpikäyneenä.

11 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Hilsen Carlsen

Ahlströmin Norjan tytäryhtiötä johti Axel Carlsen -niminen, erit- täin sympaattinen mies. Hän lähetti ystävällisiä telexejä ja lopetti ne aina terveisiin: Hilsen, Carlsen. Saattaa olla, että allekirjoitustapa muuttui sen jälkeen, kun hän kerran sai meiltä telexin, joka oli osoitettu herra Hilsen Carlsenille.

PM 1

Hylkeennäköinen mies

Ahlström etsi 1960-luvun keskivaiheilla konepajateollisuudelleen edustajaa Itävallan markkinoita varten. Karhulan silloinen vientipääl- likkö oli etsinyt sopivia kandidaatteja löytämättä kuitenkaan ihanne- firmaa tai -henkilöä. Koska minun olemattomaan toimenkuvaani mie- lestäni kuuluisi Italiasta käsin etsiä edustajia, tukea niiden toimintaa, löytää lisenssivalmistajia jne., sovittiin, että katsoisin, mikä paras löy- detty kandidaatti olisi miehiään. Tämä oli paroni, joka oli siirtynyt eläkkeelle Atlas Copcosta. Oli jo sovittu, että tiettynä aamuna kahdeksalta tapaisimme Wie- nissä Hotelli Astorian lobbyssa. Mutta miten minä hänet tunnistaisin? Ei ongelmaa: ”Hän on kasvoiltaan hylkeen näköinen!” Olin paikalla ennen sovittua aikaa ja kello oli jo yli kahdeksan, kun päätin mennä ulos raikkaaseen ilmaan odottamaan. Kävelin edes- takaisin Kärtnerstrassea ja pidin samalla hotellin sisäänkäyntiä sil- mällä. Yhtäkkiä huomasin henkilön, joka lähestyi kovaa vauhtia. Kun hän tuli lähemmäksi, näin, että hän oli hylkeen näköinen. Muistin, mitä Stanley oli sanonut Livingstonelle ja totesin saksaksi: ”Tohtori E., oletan.” Mies oli lentää peffalleen ja huohotti: ”Ja, ja”, mutta ih- metteli, miten minä hänet pystyin tunnistamaan. Todellista syytä en luonnollisesti voinut kertoa, mutisin vain, että oletukseni johtui hänen kiireestään. Hän valitti myöhästymistään ja vakuutti, että tämä ei tois- tuisi ja se piti jatkossa. 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Palkkasimme hänet, vaikka hän ei tiennyt sellu- ja paperikoneista tuon taivaallista. Vaakakupissa painoi se, että hän oli tohtori ja paroni ja oli ennen sotia omistanut tehtaan Tshekkoslovakiassa. Monet Itä- vallan tehtaanomistajista ja johtajista olivat aatelisia eli hänen ”ver- taisiaan”. Valinta osoittautui onnistuneeksi. Monen vuoden aikana matkus- timme yhdessä Tohtori E:n kanssa tehtaissa. Hän oli tehnyt pohjatyön ja hankkinut kyselyt, ja me Suomessa olevien asiantuntijoiden avulla teimme niin monta kauppaa, että pian olimme Itävallassa eräänlainen ”hovihankkija”. ”Hylkeennäköinen mies” oli innokas metsästäjä ja hänen unel- mansa oli päästä Suomeen hylkeenpyyntiin. Tämän onnistuin välttä- mään. Vaarana oli nimittäin, että hänet olisi, ulkonäkönsä perusteella, ammuttu aitojen hylkeiden joukossa!

PM 1

Kuningas messuilla

Ahlström osallistui aina Tukholmassa sellu- ja paperiteollisuuden SPCI-messuille. Jostakin ihmeen syystä kuningas Karl XVI Gustav kä- vi osastollamme toistuvasti. Eräänä vuonna kunkku ei tullut, jolloin eräs asiakas huomautti tästä. Ruotsin tytäryhtiömme konemyyjä totesi asiakkaalle, etteivät Ber- nadottet olleet koskaan ostaneet meiltä mitään, vaan että ”sinä olet meidän kuninkaamme”. Asiakas osti heti meiltä meesauunin. Koska en ollut läsnä sinä vuonna, en takaa, että asiakas tosiaan samalla käynnillään heti osti, mutta minulle on vannottu, että jutun alku on tosi!

PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Lento Hel-Hell-Mad

Toukokuussa 1970 olin matkalla Helsingistä Madridiin Lontoon kautta. Alkumatka onnistui hyvin, mutta Heathrow'n kentällä tuli vaikeuksia; ilmoitettiin koneen myöhästyvän. Kun valitin asiasta tuntemattomalle vierustoverilleni odotussalis- sa, hän kysyi, enkö ollut lukenut aamun lehtiä. Kun vastasin kieltä- västi, hän kehotti minua ostamaan lehden. Tein työtä käskettyä. Etusivulla luki suurin kirjaimin lentokenttäterrorista. Teksti kertoi, että edellisenä päivänä oli neljästä Iberian koneesta löytynyt ETAn nii- hin sijoittama pommi Lontoossa, Genevessä, Amsterdamissa ja Frank- furtissa. Nyt ilmoitettiin Lontoo-Madrid-koneessa olevan pommi. Moni matkustaja peruutti matkansa, mutta minä jäin odotta- maan. Olinhan sopinut asiakastapaamisista Espanjassa, eikä Ahlströ- min nimeä noin vain voinut ruveta pilaamaan yhden pommin takia! Parin tunnin odotuksen jälkeen harvalukuiset matkustajat saivat tulla tunnistamaan matkatavaransa, jonka jälkeen ne lastattiin konee- seen. Samaan aikaan matkustajat saivat nousta kyytiin. Iberia vakuut- ti, että kaikki oli tarkkaan tutkittu, eikä mitään ollut löydetty. Siis no problem. Oli jännä reissu, sillä jospa kuitenkin... Myöhemmin kerroin ystävilleni, että tällä kertaa olin lentänyt rei- tillä HEL–HELL-MAD.

PM 1

Pääjohtajan lounas

Ensimmäisen ulkomaanmatkani insinöörinä Outokummun Porin Tehtaalla tein Englantiin silloisen esimieheni, dipl.ins. Antti T:n kans- sa joskus vuonna 1965. Tarkoituksena oli käydä projektineuvotteluja englantilaisten konetoimittajien luona Porin Putkitehtaalle asennet- tavista putkenvalmistuskoneista. Ollessamme Head-Wrighton-nimisessä yrityksessä saimme kut- sun yhtiön pääjohtajan lounaalle. Sihteeri ohjasi meidät yhtiön lou- nashuoneeseen, missä odotti pitkä, komea harmaatukkainen herras- 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit mies. Hän kätteli meitä ja tarjosi kuivaa sherryä lounasta odottaes- samme. Hän pyysi meitä olemaan kärsivällisiä muun seurueen hieman myöhästyessä ja seurusteli kanssamme sujuvasti kysellen matkamme sujumisesta ja yleisestä Euroopan talouden tilanteesta. Esimieheni vas- taili ja vuorostaan kyseli tämän yhtiön tilaa nykyisessä yleismaailmal- lisessa tilanteessa saaden asiantuntevia vastauksia. Hetken päästä sisään työntyi lyhyt, paksu Churchillin näköinen mies nuhjaantuneessa, kiiltäväksi kuluneessa puvussaan seurassaan kaksi, meille jo tutuksi tullutta nuorempaa insinööriä. Seurassamme ollut herrasmies viittasi seurueen lounaspöytään, otti sivupöydältä valkoisen liinan käsivarrelleen ja ryhtyi tarjoilemaan meille lounasta. Pöydän päähän isännän paikalle istui tuo lyhyt paksukainen, joka ei meille paljon huomiota osoittanut, vaan tenttasi aterian aikana alai- siaan kaikista muista asioista kuin meidän toimituksistamme. Saimme hyvän opetuksen, ettei koiraa ole karvoihin katsomista.

PM 1A

Unelias agentti

Rauma-Repolan Porin Tehtailla oli Pariisissa Ranskan-edustajana norjalaissyntyinen ukko, Godbjörn M. Kerran olimme Etelä-Ranskassa hieromassa kauppaa valkaisu- laitoksesta Tarasconin sellutehtaalle. Neuvottelussa käytiin ensin lä- vitse kaikki tekniset seikat ja sitten kaikki sopimuksen kaupalliset yk- sityiskohdat. GM:ää ei niissä keskusteluissa tarvittu eivätkä ne häntä kiinnos- taneet. Niinpä hän otti tuolillaan puolimakaavan asennon ja nukahti kuitenkaan häiritsemättä meitä hiljaisella kuorsauksellaan. Hän ha- vahtui vasta, kun nousimme juomaan samppanjat tehdyn kaupan kun- niaksi. Vielä samppanjaa juodessa Godbjörnille oli epäselvää, olivat- ko kaupat jo syntyneet. Samassa tilaisuudessa oli toinenkin hauska yksityiskohta. Kun olimme asiakkaan alemman päällystön kanssa käyneet lävitse kaikki sopimuksen tekniset liitteet, hankintasopimuksen tekstiosat ja sopi- neet hinnan, astui neuvotteluun mukaan tehtaan johtaja, Charles de 1 Gaullen kokoinen ja -näköinen mies.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Hän halusi sanoa viimeisen sanan kauppaan ja antoi meille ”vi- hoviimeisen” hintaehdotuksen; ottakaa tai jättäkää. Hänen hintaeh- dotuksensa oli kuitenkin korkeampi kuin mitä olin hänen alaisensa kanssa jo sopinut. Niin mukava kuin olisikin ollut hyväksyä hänen ehdottamansa hinta, minun oli sanottava, että olemme jo päässeet yk- simielisyyteen hieman alemmasta hinnasta. Ja Godbjörn-parka nukkui tuonkin episodin aikana.

PM 1A

Mikä kaarelle muodostajan nimeksi?

Tulin kesäkuussa 1968 Åbo Akademista Tampellan kartonkikonei- den tuotekehitysosastolle diplomityötäni suorittamaan tuotekehitys- johtaja Erik Nykoppin ja professori Randolf von Schalienin valvon- nan alaisena. Diplomityön aiheena oli ”Störningar härstammande från utloppsspaltens hörn på planvirakartongmaskinens inloppslåda i form av sneda kantvågor över viran” eli miten tasoviiran häiritsevät reuna-aallot syntyvät ja miten niitä minimoidaan. Istuin RK 6:ssa pienen tuotekehityssuunnittelutiimin kanssa. Näi- hin aikoihin oli päätetty rakentaa ”vacuum formerin” prototyyppi, ns. ”kutoslieriö” Inkeroisten kartonkikone ”KK IV:n” viiden ”Sucti- on Formerin” perään. Sillä välin kun Esko Saarinen suunnitteli for- merin perälaatikon ja Leo Uusitalo itse lieriön, minä suunnittelin ja piirsin puisen ja pleksilasisen, kapean, mutta poikkileikkaukseltaan täysimittaisen koeperälaatikon tutkittavaksi hydraulisessa laborato- riossa. Inkeroisissa oli vanhan kartonkitehtaan tiloihin jo aikaisemmin rakennettu koekone ”Suction Former” -yksiköllä ja sittemmin tämän lieriölle ”vacuum former” -tyyppinen perälaatikko. Mainittakoon tässä yhteydessä, että vanhassa kartonkitehtaassa kartonkikone ”KK I”, joka vielä 1970-luvulla oli hyvä rahasampo, otettiin käyttöön 1885, second hand -koneena, käytettynä Saksasta ostettuna! 1960-luvun lopulla kilpailijat raottelivat jo esirippujaan paljas- taen kaksipuolisella vedenpoistolla toimivia rainanmuodostajiaan, kuten Bel-Bei, Verti Forma ja Papri Former. Tampellan vastine syntyi 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ”vacuum formerin” perälaatikon ja imumuodostustelan ympäri, tuo- malla mukaan prosessiin ulkopuolinen viira, jonka läpi rainanmuo- dostuksen loppuvaihe suoritettiin. Näin saatiin aikaan vedenpoisto molempiin suuntiin. Ei muuta kun patenttihakemus vetämään ja nopeasti rekisteröi- dyksi, jotta mekin Tampellassa voisimme kertoa maailmalla uudesta mullistavasta rainanmuodostajastamme. Mutta mikä laitettaisiin keksinnön nimeksi? Päätettiin tässäkin edetä tieteellisellä tarkkuudella varmistamalla, että myös nimi olisi kielitieteellisesti tutkittu ja selvitetty. Erikin kanssa otimme yhteyden Åbo Akademin latinan kielen professoriin. Selitimme hänelle paperin- teon saloja, kuten myös kilpailijoiden vastaavien keksintöjen nimiä ja taustoja. Meidän keksinnössämme raina muodostettiin kaarevalla pinnalla, ja tämän erikoispiirteen näkisimme mielellämme tulevan esil- le keksinnön nimessä. Professori paneutui asiaan ja ehdotti nimeksi ”Arcuformator”, joka antoi keksinnöllemme inhimillisen luonteen. Tämä nimi ei miel- lyttänyt Erikiä, mutta lopulta löytyi molempia osapuolia tyydyttävä nimi ”Arcu-Forma”. PM 

Kuinka suuri on suurin?

Vuonna 2001 myytiin Papierfabrik Palmille Saksaan maailman suu- rin paperikone. Huippunopean laineri- ja flutingkoneen rataleveys on 10 metriä ja viiran leveys 11 metriä. Insinöörimäisen innokkaasti julkistettiin medialle Metson suuri saa- vutus: Maailman suurimmasta paperikoneesta on tehty kaupat! Toimittajat siitä uteliaina soittelemaan. Tavan- omaisten kauppahintaa, miestyövuosivaikutusta ym. koskevien kysymysten lisäksi toimittajia kiin- nosti myös itse kone. Onko se maailman korkein vai kenties maailman pisin? Jos kyseessä olisi rakennus, kiinnostavinta olisi tietenkin sen korkeus. Jos taas kyseessä olisi silta, olisi ilman muu- ta kiinnostavinta sen pituus. Kuultuaan, että kyseessä onkin vain maa- ilman levein paperikone, kuulostivat toimittajat jotensakin pettyneiltä. 1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Papierfabrik Palm GmbH & Co, lainerikartonkikoneen allekirjoitus 1. Palmilta Dr. Wolfgang Palm (keskellä) ja Dipl. ing. German Ruf (oikealla). Pöydässä istuvat Metsolta Bertel Karlstedt ja Pekka Palovaara. Taustalla vasemmalta Werner Grigoleit, Kalevi Unkila (PM ), Tapani Nyman ja Jyrki Mustaniemi.

Unkariin toimitettavan Vásárosnaményn lastulevytehtaan allekirjoitustilaisuus Palacessa 1. Takarivissä vasemmalta myyntijoht. Pentti Lahtinen, Raute, os.pääll. Kaarlo Yrjö-Koskinen, UM, kansliapääll. Bror Wahlroos, KTM ja kauppa- ja teollisuusministeri Kristian Gestrin. Edessä johtaja Heikki Mustakallio, Rau-Te ja toim.johtaja Kauko Uusitalo, Metex. Hänen takanaan vasemmalla joht. Raimo Hiekkanen, Metex (PM ) ojentamassa dokumentteja. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit AMERIKAT

Pioneerina Chilessä

Syksyllä 1957 olin lopettelemassa diplomi-insinöörin opintojani Åbo Akademin Kemiallis-Teknisessä Tiedekunnassa. Enää puuttuivat vaikea fysikaalinen kemia ja pari muuta pikkutenttiä. Fysikaalisen ke- mian professori oli kuulemma aikoinaan sanonut, että hän reputtaa jopa 80 prosenttia, mikäli tenttijöitä on niin paljon. Olin jo reputtanut kerran. Tällöin kohtalo puuttui peliin. Eräs professori oli tavannut Metexin varatoimitusjohtajan kesä- lomallaan ja tämä oli kysynyt, olisiko ÅA:ssa joku sopiva, valmis tai valmistuva opiskelija, joka saattaisi olla kiinnostunut työpaikasta Me- texissä. Proffa oli luvannut puhua kanssani ja niin hän teki. En ollut kiinnostunut koneviennistä, vaan haaveeni oli päästä käyttöinsinöö- riksi Kymi Osakeyhtiön Kuusankosken sellutehtaalle. Koska ajat oli- vat huonoja ja vakanssit harvassa, päätin kuitenkin käydä Metexissä katsomassa, mistä oli kysymys. Minulle tarjottiin töitä ja jopa hyvällä lähtöpalkalla. Aloitin 1. joulukuuta 1957, ja jouduin heti ilman koulutusta ko- vaan rääkkiin. Metexin brasilialainen tytäryhtiö Finmetex työsti paria selluprojektia ja Metexin jäsenfirmoilta oli usein ”pihdeillä” vedettä- vä tarjouksia ja sähkeitse tarjottava ne edelleen. Metexin toimitusjohtaja oli ennakkoluuloton mies, joka lähti val- loittamaan koko maailmaa yhdellä kerralla. Tämä asenne tarttui ko- ko henkilökuntaan. Jäsenfirmoilla ei ollut kunnon esitteitä ja muuta myyntiaineistoa, joten meidän oli yritettävä luoda sellaista, lisätä pii- rustuksiin vieraskielisiä tekstejä, kääntää esitteitä ja niin edelleen ja ennen kaikkea oli kirjoitettava niin sanottuja kehumakirjeitä. Kehuin kerran Strömbergin hiomomoottoreita eräälle eteläafrik- kalaiselle asiakkaalle niin uskottavasti, että tämä hylkäsi erään kilpai- lijan tarjouksen ja osti jättimäiset moottorit meiltä. Viihdyin työssäni, jossa kielitaito tuli entistä tärkeämmäksi; koko maailma oli Metexin markkina-alueena. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sain kovalla työllä opintoni päätökseen maaliskuussa 1958, me- nin naimisiin ja ostin aravaosakkeen Helsingistä. Vuoden 1959 loppupuolella toimitusjohtaja tiedusteli, lähtisinkö seuraavana vuonna Chileen markkinoimaan Metexin tuotteita. Oli tiedossa, että Chile aikoi lisätä muun muassa puunjalostuksensa ka- pasiteettia. Sanoin tiedustelevani vaimoni suhtautumista. Olimme mo- lemmat niin innokkaita, että seuraavana aamuna, kun toimitusjohtaja tuli töihin, odotin hänen konttorinsa edessä ja sanoin, että asia on OK. Etelä-Amerikan Linjan m/s Aymara lähti helmikuun 19. päivänä 1960 matkaan Kotkasta määränpäänä Santos, Brasilia. Santiagosta löysimme sopivan pienen, edullisen talon ja tutustuminen maan ta- louselämään alkoi. Rakennusten seinät olivat täynnä kansainvälisten firmojen mai- noksia, etupäässä amerikkalaisten ja saksalaisten, mutta myös ruot- salaisten: SKF, L.M. Ericsson, Atlas Copco, SAS. jne. Ruotsilla oli kaupungissa suurlähetystö. Suomella oli vain irlan- tilainen kunniakonsuli. Kävin sekä suurlähetystössä että kunniakon- sulin luona esittäytymässä ja sain molemmissa ystävällisen vastaan- oton. Suurlähettiläs järjesti minut heti jäseneksi skandinaaviseen ker- hoon, jonka kokouksissa sain jäseniltä arvokasta tietoa ja apua. Van- halla kunniakonsulilla oli kolme suurin piirtein minun ikäistäni poi- kaa, jotka auttoivat minua parhaansa mukaan, luultavasti osittain myötätunnosta nuorta yksinäistä sutta kohtaan. Sudella oli apunaan vaimo ja Olivetti-matkakirjoituskone. Näin lähti homma liikkeelle. Aloitin Chilen suurimmista puunjalostusfirmoista, laivanvarus- tamoista jne. olettaen, että niissä toimitusjohtajat puhuisivat englantia tai saksaa. Kun näin ei aina ollut, jouduin käyttämään vaillinaista es- panjan kielen taitoani. Oletin kyllä, että moni suuri johtaja ajatteli, että kaikenlaisia kukonpoikia Suomi lähettääkin ulos maailmalle. Jo- ku tiedusteli, miten onnistuin pääsemään ulkomaille kommunistisesta Suomesta! Chilen suurimman sellu- ja paperitehdasyhtiön saksalaissukuinen ostojohtaja ihmetteli, kun tuli puhe autoista, että onko Suomessa au- toja? Kun ihmettelin, että miksi ei olisi, hän rupesi puhumaan ikijäästä ja -lumesta. Katsoin, että olipa sivistymätön yksilö, kunnes paljon myöhemmin ostin Chilen kouluissa käytössä olevat maantieteen kirjat ja totesin, että Suomi, Islanti ja Grönlanti oli sotkettu toisiinsa. Kirjoitin Metexille ja pyysin heitä ottamaan yhteyttä ulkominis- teriöön asian korjaamiseksi. Ministeriön vastaus oli, ettei kannattanut tehdä mitään, ”kun eivät edes ruotsalaiset tienneet mitään Suomesta”. 1 Tuli mieleen, että missä ne sivistymättömät ihmiset oleskelevatkaan?

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Chileläiset olivat erittäin ystävällisiä ja rehellisiä ja kunnioittivat suoraa puhetta. Kerran olin myymässä Valmetin sahatavarakuivaa- moa eräälle asiakkaalle. Asiakas vaati yhdeksän kuukauden toimitus- aikaa, mutta Valmet pystyi vain 16 kuukauteen. Asiakas kutsui minut loppuneuvotteluun, jossa oli läsnä toimitusjohtajan appiukko, eräs suuren sahalaitosryppään omistaja. Neuvottelu kilpistyi taas toimitusaikaan. Minua pyydettiin vielä kerran sähköttämään Metexiin ja ilmoittamaan, että kauppa kaatuu toimitusaikaan. Ilmoitin, että olin valmis tähän, mutta ettei mitään ollut tehtävissä. Lähdin synkkänä kotiin lounaalle, mutta siellä odottikin toimi- tusjohtajan soittopyyntö. Hän totesi, että tilaus on minun. Hän oli vain halunnut näyttää appiukolleen, että he olivat tekemisissä rehel- lisen ihmisen kanssa, joka ei lupaa sellaista, mitä ei pysty toteutta- maan. Ulkomaiset firmat antoivat usein katteettomia lupauksia luot- taen siihen, että chileläiset eivät kuitenkaan olisi valmiita ottamaan vastaan laitteita niiden valmistuttua. Eivätpä tunteneet chileläistä mentaliteettia. Toimitus onnistui. Alussa tuli polulle suuri kivi: Olimme olleet Chilessä 11 kuukaut- ta, kun Etelä-Chilessä sattui modernin historian suurin maanjäristys juuri siellä, missä sellu- ja paperitehtaat, sahalaitokset, vaneritehtaat jne. sijaitsivat. Maa vaipui monta vuotta kestävään lamaan. Tiedus- telin Metexistä, pitäisikö tulla kotiin, mutta sieltä vastattiin, että jatka vaan. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi; onnistuimme luomaan hyvät suhteet moneen henkilöön, jotka Allenden epäonnistuneen aikakau- den päätyttyä pystyivät auttamaan Suomea alkuun toisessa Chileen tulemisessa. Metexin entiset jäsenfirmat saivat Chilestä hyvät mark- kinat. Chile on tänään Etelä-Amerikan menestyvimpiä maita, ja sen puunjalostuksen, hedelmäviljelyn, viiniteollisuuden jne. vienti valtaa jatkuvasti uusia markkinoita. Olen säilyttänyt suhteet joihinkin hen- kilöihin, joihin tutustuin 1960-luvulla ja muistellut hienoa aikaa kau- niissa ja sympaattisessa Chilessä. Oleskelu Chilessä ei ollut kannatta- vaa Metexille silloin, mutta poiki myöhemmillä käynneillä suuriakin kauppoja. PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tunnin suurlähettiläs

Lokakuussa 1961 järjestettiin Perussa, Limassa ”Toiset Tyynen Me- ren Messut”. Ruotsi, Norja, Tanska ja Suomi rakensivat yhteisen näyt- telyrakennuksen. Lähellä sisäänkäyntiä oli kullakin maalla neuvon- tatiski. Suomen Messut halusi sijoittaa minut tiskinsä taakse, koska silloisesta asuinpaikastani Santiago de Chilestä oli lyhyt matka Limaan. Tiskien lisäksi muilla mailla oli tuoteosastoja, Suomella ei. Muiden pohjoismaiden firmoilla oli tytäryhtiöitä Perussa ja niillä oli siellä suurlähetystöt. Peru oli silloin meille valkoinen läiskä kartalla. ”Maamme on köyhä...” Suomella oli maassa vain belgialaissyntyinen konsuli, joka lisäksi matkusti Eurooppaan kesken messujen. Tiskin pystyttäminen ja hoitaminen jäivät minun huolekseni. Mi- nulla ei ollut mitään yhteyksiä Limassa, mutta skandinaavit auttoivat minua auliisti kaikessa. He palvelivat yleisöä tiskeillään neljän tunnin vuoroissa, kun minun vuoroni käsitti 12 tuntia päivässä viidentoista päivän ajan. Tiskiä ei voinut jättää hetkeksikään ilman valvontaa, kos- ka silloin näyttelyesineitä ja muuta tavaraa olisi varastettu. En olisi päässyt syömään tai muille tarpeilleni ilman ystävällisten ihmisten apua. Meidän rakennuksemme sisältöineen oli ainoa, joka valmistui ajoissa. Saimme tiedon, että Perun presidentti haluaa tutustua pavil- jonkiimme avajaispäivänä. Messujen järjestäjät ilmoittivat minulle, että suurlähettiläämme on oltava paikalla. Ilmoitin, että lähin suurlä- hettiläs oli Buenos Airesissa. ”Ok, sinä saat toimia suurlähettiläänä.” Mikäs siinä, kyseisenä päivänä puin tumman puvun päälle ja toi- voin hartaasti, että presidentti tulisi valitsemaan jonkun toisen maan rakennuksen. Mutta ei, sieltä tuli herra Prado vaimoineen ja seuruei- neen. Suurlähettiläät ja minä asetuimme riviin lähelle sisäänkäyntiä. Presidentti oli kohtelias ja kutsui minua ”Your Excellency”. Mutta voi ei, seurue pysähtyi tiskini ääreen ja presidentti rupesi kysymään tietoja Suomesta. Oli käynyt ilmi, että Perussa ihmeteltiin, miksi Suomi oli saanut tulla messuille, kun muilta itäblokin mailta tämä oli evätty. Meillä oli ilmeisesti mukavaa, koska tapaamisessa otetuissa ku- vissa koko porukka nauraa. Messujen järjestäjä katsoi ehkä, että pre- sidentti viihtyi meillä liian kauan, joten hän tönäisi minua selkään ja sihisi, että minun on nyt annettava presidenttiparille muistolahja. Ei- hän meillä sellaista ollut, joten jouduin hädissäni näyttämään suur- 1 piirteisellä eleellä näyttelyhyllyllä olevia suomalaisten taiteilijoiden,

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Wirkkalan, Sarpanevan jne. luomuksia, että ota siitä! Rouva Prado valitsi joukosta erään Wirkkalan potun, joka messujen jälkeen lähe- tettiin presidenttiparille. Minä olin siis Suomen ensimmäinen Perun suurlähettiläs, tosin vain tunnin ajan. Sitä ei valitettavasti Suomen diplomaattilistassa no- teerata. PM 1

Lähetä joulukortit ajoissa

Postin kulku Suomesta Chileen ja päinvastoin oli 1960-luvulla epä- säännöllistä ja arvaamatonta. Olimme tilanneet päivälehden Suomesta. Koska lehti olisi lentopostissa maksanut suhteettoman paljon, se sai tulla meriteitse, ilmeisesti laivalla Argentiinaan ja sieltä aasin selässä Andien yli. Ajattelimme, että kansainväliset uutiset lukisimme Chilessä, mutta että ilman lehteä jäisimme rakkaan kotimaan uutisista täysin pi- mentoon. Ei olisi tietenkään maailman tärkein asia, jos uutiset Suo- mesta olisivat vaikka kuukauden vanhoja. Yllätys, yllätys, lehdet tuli- vat täysin epäsäännöllisesti. Saattoi käydä niin, että saimme yhtä aikaa toukokuun ja syyskuun numeroita. Ei voinut mitään, parempi näin kuin täysin ilman lehtiä. Sarjakuvien seuraaminen oli vaikeaa. Joulukorttien lähettäminen oli tärkeää, jottei meitä kotimaassa täysin unohdettaisi. Niiden aiheuttama kustannus oli valtava. Laiva- postissa kortti maksoi 40 pesoa, lentopostissa 440 pesoa (noin 0,50 dollaria). Emme tietenkään voineet lähettää niitä laivapostissa. Yhtenä syksynä tapahtui jotakin kummallista. Eräs suomalainen ystävämme oli löytänyt kirjakaupasta joulukortteja jo lokakuussa. Ei kun kortteja kirjoittamaan ja halvalla lähettämään! Molemmat per- heet satsasivat suureen määrään kortteja ja 40 peson postimerkkeihin. Laivapostiin! Nyt kävi kuitenkin niin, että ainakin osa korteista meni lentopos- tissa kahdessa – kolmessa päivässä. Yllätys oli mittaamaton, kun ys- täväperheemme sai marraskuussa pääsiäiskortin pojaltaan, joka ha- lusi olla yhtä hyvissä ajoin liikkeellä kuin vanhempansa. En muista, että kukaan meidän tuttavistamme olisi kommentoinut asiaa; ehkä meidän korttimme menivät perille laivapostissa tai sitten eivät lain- kaan. PM 1 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Pelottava maanjäristys Chilessä 1964

Metexin palveluksessa toimineena siirryin Folke Petterssonin (PM 17) seuraajaksi 1962 Chilen pääkaupunkiin Santiago de Chileen. Mu- kanani seurasi monikielitaitoinen, myös espanjaa osaava vaimoni Kirsti ja kaksi kuukautta vanha tyttäremme Stina. Asuimme vuokra- tussa omakotitalossa, joka toimi myös Metexin paikalliskonttorina, ja vaimoni Kirsti oli sihteerinäni. Kotiapulaiseksemme palkkasin täy- siverisen Mapache-intiaanin, Martan, joka oli saapunut Santiagoon työnhakuun suoraan Temuco-nimisestä reservaatista. Helmikuussa 1964 kävelin toimistohuoneestani käytävää pitkin Stina-tyttönen kannoillani kohti etupihan patiota, kun taloa vavah- dutti valtava tärähdys, joka sai minut horjahtamaan seinää vasten. Välittömästi seurasi seuraava tärähdys, jolloin arvasin vahvan maan- järistyksen alkavan. Kaappasin heti perässäni kulkevan Stina-tyttären, joka totesi, että ”taltto kaatuu”. Karjaisin Kirstille ja Martalle: ”Afuera!” (ulos). Järistys yltyi nopeasti, ja tullesamme patiolle kaa- duimme ruohikolle. Ehdin jo ajatella, että kestääköhän maa allamme vai ei, kun kaikki yhtäkkiä tyyntyi. Katselin kohti noin 15 kilometrin päässä olevaa Andien vuoristoa, joka ennen järistystä näkyi selvästi auringonpaisteessa, mutta joka nyt oli hiekkatomun peitossa. Myöhemmin kävi ilmi, että olimme kokeneet noin 8,2 Richterin asteikolla olevan maanjäristyksen, jonka keskipiste oli noin 200 kilo- metrin päässä varakkaiden rakentamassa La Serene -nimisessä kau- pungissa. Tämä kaupunki tuhoutui täysin, maanvyöryjen takia 500 ihmistä menetti henkensä ja tuhansia loukkaantui. Mikäli järistys olisi tapahtunut yöllä, olisi ihmishenkiä menetetty vielä enemmän. Seuraa- van viikon aikana koimme vielä useita jälkijäristyksiä. Muutama vuosi aikaisemmin oli Etelä-Chilessä, Valdivian kau- pungin lähellä, merenpohjassa tapahtunut voimakas maanjäristys, (9,5 Richterin asteikolla, toistaiseksi voimakkain koskaan mitattu maanjäristys), joka nosti noin 50 metriä korkean tsunamiaallon. Hyö- kyaalto kohtasi rannalla pikkukaupungin, jonka lähes kaikki 5000 ihmistä hukkuivat. Suomen metalliteollisuuden tuotteiden markkinointi vei minut kaikkiin maanosiin, yhteensä 58 maahan. Arvaamattomuudessaan maanjäristys oli pelottavin luonnonilmiö, jonka olen pitkän urani aikana kokenut. 1 PM 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Taksikyytejä Etelä-Amerikassa

KILPAILIJAN KYYTIMIEHENÄ PERUSSA Kaupittelimme paperitehdasta Perussa, Limassa 1970-luvulla. Suo- malainen joukkue majaili pienessä Country Club -hotellissa laitakau- pungin rauhassa, puistosta ja uima-altaasta nauttien. Kilpailija Beloi- tin joukkue lymysi keskikaupungilla Sheratonissa. Neuvottelut kesti- vät viikkoja. Kilpailijoita uuvutettiin vuoropäivinä. Eräänä päivänä meille tuli tieto, että huomiseksi jo sovittu neu- vottelumme peruuntuu. Seuraavana päivänä se muuttui muotoon ”neuvottelut keskeytyvät pitemmäksi aikaa, ehkä pariksi viikoksi”. Syykin selvisi: Viranomaisten ja poliisien välinen työehtosopimus- tai palkkaneuvottelu oli kuumentunut. Armeijaa oli kutsuttu apuun, muutamia ruumiita oli tullut, jalkapallo-otteluista tunnetut huligaanit olivat innostuneet tulemaan mukaan ja särkeneet kauppojen ikkunoi- ta, yrittäneet ulkoministeriön polttamista yms. Aloimme harkita kotiinlähtöä, kun hermostunut Beloitin kaup- pamies soitti minulle ja kertoi, että hänen pitäisi päästä lentokentälle ja kotiin mutta että keskikaupungilta ei mistään saa taksia. Lupasin kysyä meidän hotellimme edessä kyytiläisiä odottelevilta taksikuskeil- ta. Vastaus oli kielteinen ja perusteluna ”siellä on sota”. Tarjosin kak- sinkertaista hintaa. Ei. Nelinkertaista. Pientä horjumista. Viisinker- taista. ”OK, lähdetään.” Senkertaiseen pieneen joukkueeseemme kuului lisäkseni Valmetin Ahto Rissa (PM 24) ja Valmetin lakimies Erkki Kreula. Olin kertonut heille beloitilaisen murheen ja he roikkuivat ikkunassa. Kuultuaan, että taksi suostuu, Erkki huusi haluavansa mukaan, kun ei ole pitkään aikaan nähnyt kunnon tappelua. Ahto lupasi soittaa Sheratoniin, että tulossa ollaan ja lupasi myös, että jos meistä ei kuulu mitään pariin tuntiin, hän ottaa yhteyttä lähetystöön. Taksi ajeli varovasti tyhjiä pikkukatuja Liman keskustaa kohti. Yhdessä risteyksessä kolisteli pieni tankki, mutta ei se meistä välittä- nyt. Pääsimme korttelin päähän Sheratonista. Sitä vastapäätä oleva ulkoministeriön rakennus oli nokinen, mutta mitään palokuntaa ei nähty. Sheraton oli ympäröity muutamalla kymmenellä konepistoo- limiehellä. Erkki jäi huolehtimaan taksin paikallaan pysymisestä ja minä askelsin kiireisen näköisenä hotelliin. Pyssymiehet eivät kalpea- naamasta välittäneet. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Menin hissillä ylös Beloitin miehen kämppään ja ilmoitin ”Your taxi, Sir!” Matkamies oli valmis kymmenessä sekunnissa. Ei muuta kuin alas ja taksiin ilman ongelmia. Hän oli seurannut ”paikallisia palkkaneuvotteluja” aitiopaikalta, minkä aiheuttama jännitys ja ko- tiin pääsyn helpotus purkautui autossa jopa muutamaan kyyneleeseen ja vuolaisiin kiitoksiin. Hyppäsimme pois oman hotellimme kohdalla, toivotimme Beloitin miehelle hyvää matkaa ja aloimme itsekin hankkiutua kotimatkalle. Parin viikon kuluttua tuli tieto, että neuvotteluja voidaan taas jat- kaa. Sama porukka lähti liikkeelle. Kun saavuin Liman lentokentälle ja hyppäsin lähimpään taksiin, kuski vilkaisi minua ja sanoi: ”Sinun kaverisi oli varmasti onnellinen, kun pääsi pois!” Olin hetken suu auki. Kuski selvensi: ”... se, joka haettiin Sheratonista pari viikkoa sitten.” Se oli se sama kuski!

TAKSIKUSKINA ARGENTIINASSA Argentiinan paperitehdaskisoissa 1970-luvulla jouduin käymään Bue- nos Airesissa useita kertoja ja viipymäänkin yhteensä kuukausikaupal- la. Joskus tilanne vaati isokenkäisempien paikallaoloa, ja silloin piti tulevan peltimannekiinin hiukan huolehtia heidänkin terveydestään. Monen peltimannekiinin ”isä” Uto oli käymässä. Huolenpitoon kuului sekä lentokentältä hakeminen että pois vieminen. Siihen otet- tiin yksi hotellin edessä majailevista takseista. Tähdekkäämpien ho- tellien edessä seisoi yleensä hiukan siistimpiä ja varmakäyntisempiä autoja kuin kadulla ajelevat autot olivat keskimäärin. Lentokentällä pyysin taksia odottamaan ja sanoin kohta palaa- vaani lähtöpaikkaan. Sehän sopi. Vauhdikkaiden jäähyväisten jälkeen palasin hotelliin tuttuja latuja noin puolen tunnin matkan. Jutustelin kuskin kanssa smalltalkia harvakseltaan. Yksillä liikennevaloilla kuski ei reagoinutkaan valon muuttumi- seen vihreäksi ja kun ei takana ollut yhtään torvensoittajaa, huomau- tin kuskille, että se vaihtui jo. Ei tapahtunut mitään! Taputin olalle, ei vieläkään mitään. Mies oli tajuton! Siirryin etupenkille ja työnsin kuskin pelkääjän paikalle, joka yh- tenäisen etupenkin ansiosta oli helppoa, ja aloin ajella hotellia kohti. Tuttu tie, mikäs siinä. Hotellin oven edessä kerroin hänen kollegoil- leen, mitä oli tapahtunut ja ehdotin lääkärin kutsumista. Sain kiitokset ajosuorituksesta. Kuulin myös myöhemmin, että mies selvisi; kyseessä oli vain sokeritautikohtauksen aiheuttama pökertyminen. Elämäni ainoa taksimatka ratin kohdalta katseltuna! 1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tangon taikaa

Paperitehdaskaupittelu Argentiinassa 1970-luvulla oli sitkeää. Olin pitkiäkin aikoja Buenos Airesissa yhden miehen delegaationa, joten paikalliset pihvit, viinit, museot ja muut nähtävyydet sekä tangot tu- livat tutuiksi. Tärkeisiin tilanteisiin saapui sitten koneensa paremmin tuntevia miehiä eri konepajoilta ja oikein tärkeisiin johtotasoa. Tämän muistelun hetkenä oli ensikertalaisten Erkki Nederströ- min (Valmet) ja Erkki Valkaman (Enso-Gutzeit, Lypsyniemi) kanssa nautittu, päivärahaan sovitettu illallinen. Sen jälkeen ehdotin iltapauk- kua kävelymatkan päässä olevassa hyvämaineisessa tangopaikassa nimeltä Cafto 14. Niissä pääasiana on kuunnella tangoja. Orkesterissa on yleensä piano, pari viulua, läskibasso ja ehdottomasti yksi tai useampikin ban- doneon eli se polven päältä soitettava hanuri. Laulusolistikin on. Niin sanotuissa kansanpaikoissa myös yleisö voi innostua laulamaan, jol- loin joko koko saluuna tai yksi innokas nousee lavalle ja sieppaa mik- rofonin. Laulukirjoja ei ole, kaikki osaavat sanat. Varhaiskaraokea? Tarjolla oli juotavaa kahvista väkeviin ja myös pientä iltapalaa. Erkit hyväksyivät ehdotukseni. Meillä oli ensimmäinen paukku vielä puolivälissä, kun orkesteri ilmestyi estradille ja ensimmäinen tango kajahti. Kummaltakin Erkiltä pysähtyi lasi kesken noston ja molem- mat sanoivat painokkaasti ”Pyydäpä lasku!” Otimme sitten vielä toiset, mutta rauhallisessa hotellin baarissa. Ilman tangoa. PM 

Cuba 9

Cuba 9 on pilot-laitos Kuubassa. Sen tarkoitus oli ja on (laitos näyt- tää toimivan edelleen) tutkia bagassen käyttöä massan ja paperin raa- ka-aineena. Tämä projekti oli 1970-luvulla Suomen valtion kehitys- maatuen kohteena, kuitenkin niin, että Suomesta piti suorittaa han- kintoja. Tampellaan tuli kysely kattilavesilaitoksesta. Tarjousvaihe oli pit- kä ja hankala. Asiantuntijamme dipl.ins. Pentti Santasalo ja dipl.ins. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Matti Ingman kävivät kaksi tai kolme kertaa Havannassa. Sinne oli vaikea päästä, koska USA:n kautta ei ollut yhteyksiä. Ellei halunnut käyttää Prahasta lentävä Air Cubanaa, jota pidettiin vähemmän luo- tettavana, piti matkustaa Montrealin tai Mexico Cityn kautta. Ensimmäisessä neuvottelussa asiakas pyysi 40 prosentin hinnan- alennusta. Miehemme valittelivat kohteliaaseen sävyyn turhaa mat- kaansa ja ilmoittivat palaavansa heti Suomeen. Siihen isännät nauroi- vat ilmoittaen, että Kuubassa tarvitaan maastapoistumisviisumi, jon- ka saaminen kestää ainakin pari päivää. Neuvotteluja siis jatkettiin. Lopulta tuli kutsu loppuneuvotteluun. Viitaten hankalaan mat- kaan sekä siihen, että kauppasumma olisi suhteellisen pieni (muistaak- seni noin 10 miljoonaa markkaa), ehdotimme tällä kertaa tapaamista Euroopassa. Siihen asiakas myöntyi ja meidät kutsuttiin saapumaan Prahaan. Kuuban kaupallisessa edustustossa oli meitä (Ingman, San- tasalo ja allekirjoittanut) vastassa häikäisevän kaunis nuori nainen, Maria Elena Betancourt. Neuvottelu sujui asiallisesti ja myönteisessä hengessä. Lounasta meille ei tarjottu, sen sijaan tyrkytettiin jatkuvasti pöydällä olevista rommipulloista. Meidän kielteinen suhtautumisemme juomiseen ai- heutti hieman ärtymystä. Meitä muistutettiin Kuuban rommin laa- dusta ja hyvästä maineesta. Kun päivän neuvottelut loppuivat, meitä pyydettiin saapumaan uudelleen seuraavana aamuna. Aamulla meille kuitenkin soitettiin ja ilmoitettiin, että Kuuban kaupallisessa edustustossa oli yöllä ollut tulipalo. Jatkoneuvottelut järjestettiin meidän hotellissamme (Intercontinental), jonne Maria Elena saapui yhdessä Kuuban kaupallisen sihteerin kanssa. Kaikki su- jui edelleen hyvin, mutta sopimustekstiin tuli tietysti lisää muutoksia ja täydennyksiä. Kun kaikki oli valmista, saimme kuulla, että tulipalon takia Kuu- ban kaupallinen edustusto ei voinut kirjoittaa sopimustekstiä puh- taaksi. Koko henkilökunta oli lomautettu. Maria Elena levitteli avut- tomasti käsiään. Kaikissa meissä kävi sama ajatus: noilla kynsillä ei koneella kirjoiteta, ja me lupasimme ritarillisesti hoitaa asian. Tämä osoittautui aika hankalaksi. Suomen edustusto Prahassa ei tahtonut auttaa meitä. Konsulin puoleen me emme halunneet kääntyä, koska projekti ei koskenut hän- tä. Lopulta hotelli, jossa oli olevinaan Business Center, vuokrasi meille matkakirjoituskoneen. Tämän äärellä vietimme täysraittiin illan, kun kolmeen pekkaan jaoimme naputtelu-urakan noin parin sivun vuo- roihin. Aamuyön tunteina urakka oli tehty ja pääsimme nukkumaan. 1 Seuravana päivänä kaikki näytti jo selvältä, kun Maria Elena

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ilmoitti, että se hinta, joka oli kirjoitettu sopimustekstiin, oli sittenkin liian korkea. Hän antoi meille limiitin viitaten saamiinsa ohjeisiin. Minkäänlaiset puheet eivät vaikuttaneet häneen. Silloin hädissämme keksimme, että jos saamme kauppasumman sataprosenttisesti ennak- koon, voimme suostua ehdotettuun hintaan. Siihen aikaan inflaatio oli kova, laskennallinen korko oli 10–11% ja maksuehtojen vaikutus oli huomattava. Yllätykseksemme tämä meni läpi. Jouduimme taas kirjoituskoneen ääreen, mutta lopullinen versio valmistui tuossa tuo- kiossa ja nimet saatiin paperille. Illalla tarjosimme kuubalaisille illallisen Intercontinentalin ylä- kerran ravintolassa. Kysyimme silloin Kuuban kaupalliselta sihteeril- tä, miten oli mahdollista, että nuori nainen yksin edustaa ostajaa täl- laisessa kaupantekotilanteessa. Hän vastasi tähän, että Kuubassa on harvoja hyvän koulutuksen saaneita henkilöitä. Maria Elena oli kau- an asunut diplomaattiperheessä Lontoossa ja opiskellut taloustiedettä siellä. Laitetoimitukset tapahtuivat ajallaan. Vaikka sopimus edellytti asennusvalvontaa meiltä, kuubalaiset ilmoittivat, ettei heillä ole siihen varaa. Kerran Kuubassa kävi meiltä dipl.ins. Matti Tapio paikalla. Hän ilmoitti, että päältä päin näytti siltä, että laitteet oli ohjeiden mu- kaisesti asennettu. Käyntiinajoon meitä ei sopimuksesta huolimatta koskaan kutsuttu. Jäi epäselväksi, otettiinko laitos käyntiin ja jos, niin milloin. Onneksemme rahat oli sopimuksen mukaisesti saatu etukä- teen. Tähän liittyy vielä pieni episodi. Muutama viikko sopimuksen al- lekirjoittamisen jälkeen minulle soitti virkamies, joka edusti kehitys- apuviranomaisia. Hän haukkui minua raskaasti sopimuksen maksu- ehdoista. Muistan sanat ”hävytön” ja ”kapitalisti”. Ei siinä olisi aut- tanut selittää, mutta ei se ollut tarpeenkaan. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Marttalan matkakumppani

Varkaudessa työskenteli sympaattinen ja erikoisella huumorilla va- rustettu dipl.ins. Tapani Marttala. Hänestä on monta hauskaa juttua, tässä yksi. Tapani tuli kerran New Yorkiin. Häntä oli Kennedy Airportilla vastassa vanha ystävänsä, Ahlströmin sikäläinen edustaja Tor Hägg- blom. Kun herrat olivat matkalla kohti uloskäytävää, ”Totto” kysyi, mi- ten Tapanin vaimo Sirkka jakselee. Tapani totesi, että ”Hyvin” ja että ”tulimme Sirkan kanssa yhtä matkaa.” Totto oli pudottaa laukun luul- lessaan, että Sirkka oli unohtunut tulliin tms. Tapani rauhoitti häntä: ”Sirkka jäi pois Pieksämäellä!” PM 1

Varkauteen

Matkustin kerran Tapani Marttalan kanssa Brasiliaan. Kun olim- me lähdössä kotimatkalle Sao Paulosta, saimme kuulla, että sisämaa- liikenteessä ollut lentokone oli edellisenä päivänä kaapattu ja että tur- vallisuustoimenpiteitä oli kentillä tehostettu. Aivan oikein: kun säntäsimme lähtöporttia kohti, raskaasti aseis- tettu turvallisuusmies kysyi tuimalla äänellä, minne me olimme me- nossa. Aioin juuri ruveta selittämään matkareittiämme Rio de Janei- ro–Frankfurt–Helsinki, kun Tapani vastasi: ”To Varkaus.” Turvalli- suusmies teki kunniaa ja totesi: ”OK.” Ajatella, että Varkaus on näin tuttu maailmalla! PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kenialainen taksikuski

Lähdin kerran New Yorkin keskustasta taksilla lentokentälle. Kuski oli fiksun tuntuinen nuori mies. Hän puhui englantia hieman murtaen. Jossain vaiheessa kysyin kuskilta, mistä hän oli New Yorkiin tullut. Hän sanoi tulleensa Keniasta, opiskelevansa lakia ja ajavansa taksia vapaa-aikoinaan. Sitten kuski kysyi, mistä minä olen kaupunkiin tullut. Kun vastasin, hän ilmoitti tietävänsä, millainen on Suomen lippu. Pyysin kuvailemaan ja vastaus oli aivan oikein. Samalla yritin kuu- meisesti pohtia, millainen on Kenian lippu. Sitten kuski sanoi myös tietävänsä, millainen on Ruotsin lippu. Taas oli vastaus hyvä; vain li- pun värit menivät nurin päin. Minä puolestani yritin muistella, mitä naapurimaita Kenialla on! En voinut olla kysymättä, miten New Yorkissa opiskeleva kenia- lainen voi tuntea Suomen lipun. Vastaus oli yllättävä: Mies oli pikku- poikana kävellyt päivittäin kotikylästään lähikaupunkiin kouluun ja takaisin. Matkan varrella oli ollut parakki, jonka edessä oli lipputan- gossa Suomen lippu. Matkan varrella oli myös toinen parakki, jonka salossa oli Ruotsin lippu. Tässä parakissa oli kuulemma jonkinlainen ensiapuasema. Kun kysyin, mitä siinä Suomen lipun parakissa oli, vastaus oli, et- tä metsänistuttajia. Kysyin, että minkä firman edustajia töissä oli. Vas- taus oli ”Enso-Gutzeit”. Yrityksen nimen mies kertoi muistavansa sik- si, että sai parakissa käydessään lehtiön, jonka kulmassa tuo nimi oli. Tässä vaiheessa en malttanut olla antamatta käyntikorttiani. Sen saa- tuaan kuski ilahtui niin, että oli ajaa kolarin. Hän oli kuulemma saa- nut lehtiön lisäksi myös kuulakärkikynän ja sanoi olleensa ainut op- pilas luokallaan, jolla oli sellainen. Kotiin tultuani kysyin metsäosastolta, mitä he olivat Keniassa teh- neet. Toden totta, joskus 1970-luvulla ensolaisia metsämiehiä oli ollut Keniassa UNESCOn projektissa istuttamassa polttopuumetsiköitä. Tavoitteena oli, että naisten ei tarvitsisi käyttää puolta päivää hakeak- seen risuja ja oksia kilometrien päästä. Siinä toisessa parakissa oli Ruotsin myöntämän kehitysavun turvin toiminut ensiapuasema, jon- ka apuun suomalaisetkin olivat joutuneet turvautumaan. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ammattiyhdistystoimintaa ja kieltolakia Louisianassa

Tampella ja Valmet toimittivat yhteistyössä linerkoneen ja sanoma- lehtikoneen Boise Cascade -yhtiölle De Ridderiin, Louisianaan vuosi- na 1969 ja 1970. Toimituksessa Valmet teki viiraosat, puristinosan telat ja rullaajat molempiin koneisiin ja Tampella kuivausosat molem- piin. Loput koneyksiköt kukin toimittaja teki omiin koneisiinsa. Olin näinä aikoina Louisianassa ensimmäisten suomalaisten kar- tonkikoneiden käynnistysinsinöörinä. Tehtaan rakensi tunnettu amerikkalainen konserni, Brown & Root Houstonista, Texasista. Tämä insinöörifirma oli siitä erikoinen, että se ei käyttänyt ammattiliittoihin kuuluvia työntekijöitä. Heillä oli tärkeimmistä ammattiryhmistä vakiojoukko, joka siirtyi työmaal- ta toiselle. Tämä aiheutti De Ridderissä melkoisen ammattiliittojen voimankoetuksen käytännön murtamiseksi. Lake Charles, joka sijaitsee noin 50 mailin päässä, on iso öljyn - jalostuskaupunki. Siellä oli vahva ammattiyhdistysliike, joka yritti murtaa urakoitsijan käytännön. Kun hyvät keinot eivät auttaneet, otet- tiin kovat keinot käyttöön villin lännen tyyliin. Tehdasalue piiritettiin eikä alueelle tai sieltä pois ollut pääsyä. Paikalliset sheriffin joukot eivät oikein riittäneet, ja jossain vaiheessa piirittäjät ampuivat poliisiautoi- hin lisää ilmanvaihtoaukkoja. Myös tehtaalle johtavan tien siltarumpu räjäytettiin taivaan tuuliin. Tehtaan vartijat jouduttiin pelastamaan alueelta helikoptereilla. Tilanne jatkui, ja osavaltion kuvernööri aikoi kutsua kansalliskaartin sotilaat avuksi. Onneksi tilanne vähitellen rau- hoittui, eikä Brown & Rootin tarvinnut muuttaa toimintatapaansa. Tällä työmaalla oli suomalaisia asennusvalvojia sekä Tampellasta että Valmetista. Paikkakunnalla oli yksi ainoa motelli nimeltään Park Motel. De Ridderin erikoisuuksiin kuului, että siellä oli ainakin pari- kymmentä kirkkoa mutta ei yhtään ravintolaa eikä kauppaa, josta saisi edes olutta. Syy tällaiseen paikalliseen kieltolakiin oli se, että pa- rinkymmenen mailin päässä Leesvillessä sijaitsi USA:n suurin, 40 000 hengen varuskunta, joka koulutti Vietnamiin lähtevät joukot. Ennen De Ridder oli ollut täynnä kapakoita. Paikallisten asukkaiden mitta oli kuitenkin tullut täyteen, kun sotilaat olivat panneet hyrskyn myrs- kyn kaupungissa. Siksi koko Beauregardin piirikunta oli julistettu kui- 1 vaksi.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit PULLO JACK DANIELSIA Kieltolaki aiheutti suomalaisille jonkinmoisia vaikeuksia. Suomalaiset valvojat Jussi ja Olli asuivat Park Motelissa isossa sviitissä. Koska paikkakunta oli kuiva, Jussin ja Ollin hämmästyksellä ei ollut rajoja, kun säännöllisin väliajoin huoneen ovelle ilmestyi pullo Jack Daniels -viskiä. Tämä palvelu jatkui useiden viikkojen ajan. Lopulta myyntimies, joka toimitti tavaraa motelliin, havaitsi, että sen johtaja ei enää asunutkaan sviitissä. Jussi ja Olli olivat tietysti vä- hän pettyneitä. Koska kaupunki oli kuiva, oli mentävä lähimpään naa- purikaupunkiin hakemaan oluet ja muut juomat. Jos halusi nauttia il- lallisesta viinin kanssa, oli tehtävä samoin. Leesvillessä oli täyden pal- velun viinakauppoja varustettuna jopa drive in -ikkunoilla. Jos halusi viikonloppuisin käydä ”vapaalla”, oli lähdettävä joko Leesvilleen tai Lake Charlesiin.

YES SIR, OFFICER Eräänä viikonloppuna Olli oli käynyt baareissa Lake Charlesissa. Pa- luumatkalla paikallinen poliisi kiinnitti huomiota Ollin ajotapaan ja pysäytti hänet. Kun kävi selväksi, että Olli oli nauttinut miestä väke- vämpää, poliisi kehotti häntä parkkeeraamaan autonsa tien poskeen ja ottamaan pienet nokkaunet ennen matkan jatkamista. ”Yes Sir, Of- ficer, yes Sir”, kuuliaisesti hän lupasikin tehdä niin kuin käskettiin. No, eipä hän kauan malttanut torkkua ja lähti taas jatkamaan kohti De Ridderiä. Jonkin ajan päästä sama poliisi havaitsi Ollin taas liikenteessä ja pysäytti hänet. Tällä kertaa poliisi halusi varmistua, että Olli pääsee motellille ja määräsi hänet seuraamaan poliisiautoa. Sattui kuitenkin niin, että poliisit saivat hälytyksen suuremman konnan vuoksi ja läh- tivät valot vilkkuen ja pillit soiden rosvojahtiin. Mitä teki Olli? No tietenkin työtä käskettyä ja seurasi poliisia tu- hatta ja sataa perässä. Tuokion kuluttua poliisi sai kai peruutuksen hälytykseen ja huomasi Ollin seuraavan. Taas poliisi pysäytti Ollin ja kysyi, mitä hän luuli tekevänsä. ”Minä vain seurasin, kuten pitikin”, hän vastasi. Tällä kertaa virkavalta ei enää luottanut häneen, vaan johdatti Ollin autoineen turvallisesti motellille. Louisianan poliisi osoitti aitoa palveluhenkeä. PM 

11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Karjalauma karkuteillä

Vuonna 1977 Tampella teki linerkoneesta tarjouksen Championil- le, joka oli aikaisemmin ostanut Hoerner Waldorf -yhtiön. Siihen kuu- lui mm. Missoulan linertehdas Montanassa. Olin siihen aikaan Madden Machine Co:n palveluksessa New Yorkissa Tampellan myyntipäällikkönä. Olimme saaneet kyselyn Sandwellin insinööritoimiston kautta. Siihen aikaan tarjoukset tehtiin erittelyineen päivineen Tampereella. Tarjoukselle oli tietenkin mää- rätty tarkka viimeinen jättöpäivä. Edellisenä iltana olin hakenut pa- ketin JFK:n sokkeloisen lentokentän läheltä sijaitsevasta huolitsijan toimistosta. Varhain viimeisen tarjouspäivän aamuna lähdin toimittamaan tarjoustamme Championin osto-osastolle Hamiltoniin Ohioon. Va- litsin lennon Cincinnatiin niin, että minulle jäisi sopiva pelivara löytää perille Hamiltoniin ja Championin osto-osastolle. Lento saapui aika- taulun mukaisesti perille. Auton vuokraus sujui normaalin rutiinin mukaisesti eli joutuisasti. Eipä aikaakaan, niin ajelin ensin Interstate 75 -tietä tarkoituksella siirtyä US 27:lle. Aurinko paistoi ja radio soitti miellyttävää musiikkia; kaikki hyvin. Kun olin päässyt Ohio-joen yli, liikenne alkoi tihentyä, mutta niinhän usein käy suurkaupunkien kes- kustoissa. Mutta ei hätää, minullahan oli runsaasti aikaa. Vähitellen liikennevirta hidastui hidastumistaan ja lopuksi mate- limme kävelyvauhtia. ”Jaaha, taas kai joku onnettomuus”, arvelin. Lopulta liikenne pysähtyi täysin. Missä lienee pysähdyksen syy? No, yleensähän tukos ei kestä kovin kauan. Aikaa kului eikä mitään ta- pahtunut. En tietenkään päässyt edes pois moottoritieltä, koska koh- dalla ei sattunut olemaan liittymää. Aloin jo vähän huolestua, mutta säilytin sentään optimismini, kyllä se tästä. Sitten kuulin radiosta liikennetiedotteen. Jossain edessäpäin oli karjaa kuljettanut rekka kaatunut ja mullit olivat kirmaisseet karkuun joka suuntaan. Radioasema alkoi seurata näin kiintoisaa tapahtumaa. Kuulin jatkuvasti väliaikatietoja tilanteesta. Tiedotteet eivät kuiten- kaan auttaneet liikennesuman laukeamisessa. Läheisellä hautausmaal- la säikähtänyt karjalauma ryntäsi läpi hautajaisjoukon ja aiheutti arvatenkin kaaoksen. Nyt aloin todella huolestua. Radio piti ajan tasalla siitä, montako elukkaa oli saatu kiinni ja montako laukkasi vielä vapaana. Tukos kesti pari tuntia, mutta onneksi vähitellen suma purkautui. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Voi vain arvata, noudatinko sen jälkeen nopeusrajoituksia, kun ajoin kohti Hamiltonia. Koska oli lauantaipäivä, olin sopinut C.E. Frederickin assistentin kanssa siitä, että hän tulee ottamaan tarjouk- sen vastaan. Ja kuten Mr. Murphy on todennut, kaikki käytettävissä oleva aika käytetään. Tämä tuli taas omakohtaisesti todettua. Mutta aikaa jäi sentään viisi minuuttia, joka voidaan jopa laskea epätark- kuuksien tilille. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Myöhemmissä neuvotteluissa onnis- tuimme myymään kyseisen linerkoneen Missoulan Montanan tehtaalle.

PM 

Kun Tampella taas aloitti paperikoneiden teon 1987

Tampella-Valmet-Wärtsilä (TVW) -yhteistyön päättyminen johti siihen, että Tampella ja Valmet alkoivat myös keskenään kilpailla uudestaan vanhojen aikojen tapaan paperikonemarkkinoista. St. Marys Paper Inc. Sault Ste Mariessa on kanadalainen SC-pa- perin valmistaja. Firman koneet olivat ikivanhoja, ja siksi oli tarve saa- da uutta tekniikkaa edes jonkinlaisen kilpailukyvyn saamiseksi. Asia- kas oli aluksi pyytänyt tarjouksen muun muassa Valmetilta, muttei Tampellalta, koska Tampella miellettiin kartonkikoneiden tekijäksi. Tampellan amerikkalainen myyntipäällikkö Bill Hohns, entinen val- metilainen, onnistui vakuuttamaan St. Maryn toimitusjohtajan Dan Alexanderin siitä, että myös Tampella voi ja osaa tehdä kyseisen ko- neen. Dan Alexander oli aloittanut uransa paperiteollisuudessa Madi- son Paperin paperin myynnissä. Teimme Tampereella teknisen erittelyn ja tarjouksen, joka ilmei- sesti vakuutti asiakasta teknisestä osaamisestamme. Perjantaina 2.4. Bill soitti minulle kotiin aikaerosta johtuen hyvin myöhään. Hän ker- toi asiakkaan terveisinä, että meidän pitäisi antaa 10 prosentin alen- nus, niin olisimme hyvin mukana. Ajoin toimistoon ja tutkin hinnoit- telun, joka salli tämän alennuksen. Bill kehotti varautumaan neuvotteluihin seuraavalla viikolla, joka sattui olemaan SPCI-viikko Tukholmassa (Ruotsin paperi-insinöörien vuotuinen konferenssi). Minulla oli siellä tiistaina 7.4. iltapäivällä pidettävä esitelmä: ”New Board Machine Headboxes for Trouble- 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Free Operation”. Esi- telmän oli Kari Salmi- nen ideoinut uusista perälaatikkokonsep- teistamme ja oli esitel- män co-writer. Koska ryhtyminen paperiko- neliiketoimintaan oli meille uutta ja koska esitelmän aihe oli an- nettu paljon aikai- semmin, puhuimme vielä pelkästään kartonkikoneen perälaatikoista. Saman päivän aamuna Bill Hohns soitti Vancouverista ilmoittaen, että neuvottelut alkaisivat 8.4. Sain järjestettyä lennot niin, että olisin Van- couverissa tuolloin aikaisin iltapäivällä. Huvittavana sattumana mainitsisin, että Valmetin toimitusjohta- ja Jori Pesonen tuli aamupäivällä Tampellan näyttelyosastolle ja kysyi minulta, mitä uutta olimme kehittäneet perälaatikoihin. Vastasin Jo- rille: ”Tulepa kuuntelemaan esitelmää iltapäivällä.” Ja siellä hän is- tuikin aivan salin edessä. Hän ei aavistanut eikä liioin saanut tietää, että seuraavana aamuna aikaisin lentäisin Vancouveriin St. Maryn loppuneuvotteluihin. Neuvottelut alkoivat Sandwell Swan Woosterin toimistossa siis keskiviikkona ja jatkuivat torstaina ja perjantaina. Perjantaina pää- simme yhteisymmärrykseen ehdoista ja hinnoista. Projektin kokonais- urakan suorittaja, Commonwealth Construction, antaisi Tampellalle suunnittelun aloitusluvan sitten, kun se olisi saanut Tampellasta toi- mitusjohtaja Leo Vatasen kirjeen, jossa vakuutetaan, ettei Tampella loukkaa kenenkään patentteja ja että kaikki Tampellan resurssit ovat projektin tukena, koska Tampellalla on omaa paperiteollisuuden tie- totaitoa. Tampellan vahvoja puolia olivat kilpailijaa lyhyempi toimitusai- ka ja tietenkin hinta, joka puolusti asiakkaan ottamaa riskiä ostaa ko- ne toimittajalta ilman käypää referenssiä. Hinta sinänsä oli Tampel- lalle varsin hyvää tasoa katteeltaan. Valmet ilmeisesti oli mukana kor- keammalla hinnalla ja luotti omaan tekniseen ylivoimaansa. Myös Bill Hohnsin aikaisempi hyvä tuttavuus Dan Alexanderin kanssa teki mahdolliseksi sen, että pääsimme mukaan tarjoamaan. Kuten sopii arvata, tiimimme Ed Sims, Bill Hohns ja allekirjoit - tanut, palasimme neuvotteluista tyytyväisinä Delta River Inniin per- 1 jantai-iltana. Taisimmepa nauttia pari Billin suosikkia ”Extra dry

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Beefeater Martini on the rocks with two olives” ennen hyvin ansaittua illallista. Kymmenen tunnin aikaeron takia jouduin odottamaan, ennen kuin herätin Rabbe Hemmilän (PM 19) aamulla Suomen aikaa ker- toakseni, että olimme myyneet ensimmäisen paperikoneen. Rabben ensi kommentti oli, että lasken varmaan leikkiä tai olen nauttinut lii- kaa drinkkejä. Ei ollut kumpikaan kyseessä! Näin hyvin voi joskus päättyä myyntimiehen työpäivä, kun voi raportoida hyviä uutisia. PM 

Svenska Pappers- och Cellulosaingeniörsföreningen, SPCI, järjestää Tukholmassa konferensseja ja näytte- lyn joka kolmas vuosi. Tässä muisto 1-luvulta: oliko tämä enne METSO-konsernin synnystä?

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit AASIA

Matkalla Pohjois-Koreaan

1960-luvun loppupuolella Pohjois-Korean Moskovan suurlähetys- töstä otettiin yhteyttä presidentti Kekkoseen ja tiedusteltiin, voisivat- ko he perustaa kaupallisen edustustonsa Helsinkiin. Kuulemani mu- kaan presidentti oli todennut, ettei hän periaatteessa näe estettä edus- tuston avaamiselle. Samalla hän kuitenkin esitti, että pitäisi olla taus- taksi jotain merkittävää kauppaa, jotta edustusto ei jäisi pelkäksi pro- pagandatoimistoksi. Niinpä sitten vuosikymmenen vaihteessa Metexille tuli tiedustelu mahdollisuudesta toimittaa sellu- ja paperitehdas Pohjois-Koreaan. Jossain vaiheessa kirjoittaja lähetettiin asian tiimoilta neuvottelumat- kalle maan pääkaupunkiin Pjongjangiin. Kolmen miehen delegaatiomme, johon lisäkseni kuuluivat tekn. lis. Erkki Rissanen ja dipl.ins. Urpo Parkkonen, lähti matkaan ensin yöjunalla Moskovaan. Viipurissa oli parinkymmenen minuutin pysähdys, ja käväisimme pienellä happikävelyllä. Muutama paikalli- nen neitonen pysäytti kävelymme tiedustellen vaatimattomalla eng- lannilla vai olisiko ollut peräti murteellisella suomella, olisimmeko seuran puutteessa. Sanoimme, että meillä matka jatkuu 10 minuutin kuluttua, johon tuli toteamus, että ”ei teistä ole siinä tapauksessa meille mitään iloa”. Aamuksi saavuimme Moskovaan, missä muuten kukaan meistä ei ollut ennen käynyt. Vietimme sen päivän nähtävyyksiä katsellen ja kävimmepä Suomen suurlähetystössäkin, jossa saatoimme suorittaa eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen. Illalla sitten Aeroflot nosti meidät siivilleen. Kolmen tunnin len- non jälkeen oli välilasku Omskin miljoonakaupungissa Uralin takana. Seuraava välilasku oli jälleen kolmen tunnin lennon jälkeen Irkutskin suurkaupungissa Baikal-järven tuntumassa. Koska kelloa oli siirrelty tunteja eteenpäin, oli jo aamuyö, kun laskeuduimme 40 asteen pak- kasessa Siperian pääkaupunkiin. Lento ei tuntunut jatkuvan, ja aikojen päästä meille selitettiin, että jatkamista joudutaan odottamaan Pjongjangissa vallitsevan lu- mimyräkän takia. Meille tuotiin kapallinen kovaksi keitettyjä munia 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ja iso limppu sekä leikkuuveitsi ja kolme lusikkaa. Varhaisaamiainen saattoi alkaa! Varmaan parin tunnin nautiskelun jälkeen meidät vie- tiin lentokentän laidalla olevaan hotelliin. Majoittuminen kysyi hieman luonnetta, sillä huoneessamme oli mielestämme yli 20 astetta pakkasta. Lämmitysjohdot olivat kuulem- ma jäätyneet paukkupakkasella. Ehkäpä lämmittäjä oli nukahtanut! Kaivauduimme kaikki kolme saman peiton alle päällysvaattei- nemme, mutta silti paleltuminen uhkasi, ties vaikka olisimme jo parin tunnin kuluttua olleet kynttelin kovia. Siksi päätimme olla tyytymättä tähän majoitusliikkeeseen. Kurkistimme käytävälle, missä paikalliset sotapojat tekivät voi- misteluliikkeitä – yläruumiit paljaina! Sanoin, että näille pärjäämme vielä huonommin kuin isämme 30 vuotta aikaisemmin Karjalassa. Niinpä livistimme vähin äänin ulos pakkaseen ja kohti lentopaviljon- kia. Sen edessä seisoi Pobeda-taksi moottori käyden. Koputin kuskin ikkunaan, joka aukeni tuuman verran sulkeutuakseen taas välittömäs- ti. Kuski ilmeisesti vietti ansaittua siestaa. Mikä nyt neuvoksi? Kai- voimme Moskovan tax freen kassista vodkapullon ja koputin lujem- min uudelleen. Ikkuna raottui taas hieman ja äkäinen kuski parkaisi jotain, ehkäpä ”njet”. Välittömästi hän kuitenkin huomasi hyvin esillä pitämämme Stolitsnaja-pullon ja ikkuna avautui melkein kokonaan. Ihme, että oli senkin verran toimintakunnossa. Kun kuski toipui näkemänsä pullon aiheuttamasta toivon järky- tyksestä, saatoimme ahtautua lämpimään autoon ja koska osasin pari sanaa toista slaavilaista kieltä eli tshekkiä, saatoimme esittää toiveem- me, että haluaisimme kaupunkiin lämpimään hotelliin. Kävi ilmi, että oli tapahtunut venäläiselle kaikkein traagisin jake- lutöppäys: vodkaa ei ollut Irkutskissa ollut myytävänä kolmeen kuu- kauteen. Me taas olimme kultakannassa! Kuski vei meidät kaupungin parhaaseen hotelliin ja sai meidät majoitettua sinne, vaikka läpikul- kuviisumimme oli lennon alkaessa otettu pois Moskovan lentokentäl- lä. Kuski vaihtoi meille myös paikallista rahaa ja lupasi tulla hake- maan meidät, kun – tai jos – matka jatkuisi. Noin vuorokauden kuluttua hän tulikin ja ymmärsin, että maa- tuska (tyttöystävä) oli ollut supertyytyväinen saatuaan pitkästä aikaa vodkaa. Mitään maksua palvelustaan hän ei suostunut ottamaan, mutta ilolla ei näyttänyt olevan rajoja, kun niukasta varastostamme ojensimme hänelle vielä toisen putelin. Edellä kerrottu oli itse asiassa jutun sivujuonne. Tässä vielä yksi li- 1 sää: Kun Aeroflot rullasi perillä kiitorataa, huomasimme, että mummot

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit puhdistivat kiitorataa ladon ovella. He vetivät oven keskikohtaan kiin- nitettyä köyttä, ja jonkin verran he saivatkin lunta pois pystyssä pidetyn oven mukana. Viimein kone pysähtyi jonkinlaisen paviljongin eteen, jolloin kol- me terveystarkastajaa astui täyteen koneeseen. He alkoivat mitata matkustajilta kuumetta. Sairaita ei ilmeisesti haluttu päästää maail- man terveimpään maahan! Eräs pikkulapsi huusi pelästyksissään kuin sireeni aivan punaisena, ja tietenkin lämpö nousi. Kirjoittajan kohdal- la mittari näytti 36,9 ja mittaaja puisteli päätään. Koetin hokea, että ”Finlandija normal” ja osoitin mittaria, ja mittaaja vastasi ”Korea njet normal.” Mittaus uusittiin, jolloin sijoitin mittarin niin, että se oli osit- tain paidan ympäröimänä. Se osoitti lämpöä 36,3 ja mittaaja totesi tyytyväisenä: ”Normal.” Varsinainen juttu onkin vasta seuraava: Pjongjangin kentällä oli vastaanottokomitea oikein henkilöautolla. Niitä ei silloin varmasti monta kappaletta siinä maassa ollut, sotilasjeeppejä kylläkin. Kau- pungissa meidät majoitettiin ihan kelpo hotelliin. Myöhemmin ym- märsimme, että se oli puolueen korkeita vieraita varten. Tunsimme olevamme odotettuja vieraita. Ensiksi meidät istutettiin salongin lakanoilla verhottuihin noja- tuoleihin ja tarjottiin teetä. Sen lehtiä vaivihkaa syljeskellessämme meiltä kyseltiin kohteliaasti matkan sujumisesta. Kerroin, että tulim- me yöjunalla Helsingistä Moskovaan, jossa viivyimme koko päivän kaupunkia katsellen ja että kävimmepä myös Suomen suurlähetystös- sä äänestämässä parlamenttimme vaaleissa. Silloin isäntien päällikkö hyvin hämmästyneenä kysyi: ”Pitääkö teidän äänestää Moskovassa?” Selitin, että meillä on sellainen systeemi, että jos olemme matkoilla vieraassa maassa, voimme käydä lähetystössämme äänestämässä en- nakkoon. Päällikkö totesi: ”Sehän on ihan hyvä systeemi. Meiltä sel- lainen vielä puuttuu.” Sitten hän anteeksi pyytäen kysyi, että annoim- meko tukemme vai vastustimmeko. Taas piti selittää: ”Meillä on usei- ta edustajia ja me valitsemme, kenelle haluamme antaa kannatuksem- me”, johon hän hämmästyneenä ihmetteli, että ettekö te voi lainkaan vastustaa! Niinpä! Pari päivää myöhemmin ilmestyi ulkomaalaisille tarkoitettu (ko- reankielinen!) infolehti. Katselin sitä hieman: ensin oli risuaidan tun- tuista kirjoitusta, sitten oli isoilla numeroilla 100 %. Sitten taas risu- aitaa ja jälleen 100 %. Sokea Reettakin ymmärtää, että ensimmäinen 100 % oli äänestysvilkkaus ja toinen 100 % ei takuulla ollut vastus- tusprosentti! PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Pohjois-Korean erikoisuuksia 1970-luvulla

Allekirjoittaneen tehtävänä oli vetää sellu-, paperi- ja kartonkikom- binaatin koneistoneuvottelut ja tavan mukaan niissä oli tukena kone- pajojen kunkin osaston vastuuhenkilöitä. Itse olin Pohjois-Koreassa kolmeen otteeseen aina noin kaksi kuukautta kerrallaan. Kanssani oli 2–3 kaveria työnantajaltani Metexistä. Lisäksi mukana oli jäsenko- nepajoista useaan eri otteeseen lyhyempiä ja pitempiä aikoja yhteensä parisenkymmentä asiantuntijaa, jotkut useammin kuin kerran. Näin ollen saimme yhteensä aika kattavan käsityksen kyseisestä yhteiskun- nasta, josta nykyään on aika paljon tullut tietoa. Sanoisin, että käsi- tykseni siitä vastaa suunnilleen nykytietoa. Silloin maasta ei juuri mi- tään tiedetty eikä tilanne ollut silloin siellä ehkä yhtä hankala, mutta kieltämättä hyvin erikoinen. Kaiken elämän A ja O oli maan ”rakastettu ja arvostettu johtaja” Kim Il-Sung, jolla oli lukematon määrä muitakin superominaisuuksia. Hänen johtoajatuksensa oli Juche-aate. Sen pääsanoma oli, että maa oli kaikkeen kykenevä ja etevä eikä tarvinnut kenenkään apua, vaan tuli toimeen yksin. Tätä asiaa korostettiin jatkuvasti. Kaikki tarvitta- vat tuotteet, ainakin kaupoissa myytävät, näyttivät tosiaan olleen itse tehtyjä. Tosin ne olivat sitä tasoa, jonka olin vuonna 1930 syntyneenä nähnyt Suo- messa sotien aikana ja sen jälkeen. Samanlaisia li- hamyllyjä kotikäyttöön, alumiinisia ruokailuväli- neitä ja muita keittiökaluja jne. Kaikilla oli saman- laiset vaatteet: housut ja ylös asti napitettu takki, ei solmiota ja kaikkien rintapielessä Kimin kuva- pinssi. Naisten vaatetus oli samaa tyyliä, muodista ei tietoakaan. Asuntoja emme päässeet katsomaan. Pääkaupungin keskustassa oli kohtalaisen näköisiä kerrostaloja, mutta heti keskustan ulkopuolella nä- kyi slummeja, jonne meillä ei ollut lupa mennä. Sii- tä kerron myöhemmin.

NEUVOTTELUT TULKIN VÄLITYKSELLÄ Ensimmäiselle käynnille menimme dipl.ins. Urpo Parkkosen kanssa 1 tammikuussa 1970 lentäen Pariisista Air Francen lennolla Shanghai-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit hin ja sieltä kiinalaisen len- toyhtiön koneella Pekin- giin. Siellä odotimme pari päivää junaa, joka vei mei- dät Pjongjangiin noin 24 tunnissa. Asemalla meitä oli vas- taanottamassa vastaneuvot- teluvaltuuskunta. Sen tulk- kina oli nuori mies, joka oli ollut Korean sodan aikana Itä-Saksassa turvassa. Sak- sankielisen tulkin välityk- sellä laadittiin englannin- kielistä sopimusta. Minun tehtäväni oli kirjoittaa teks- ti englanniksi! Tosin myö-

PM 11 ja PM  Pjongjangissa 1-luvulla ”rakastetun johtajan” hemmin totesin, että joku Kim Il-Sungin valvovan katseen alla. kielitaitoisempi toki kont- rolloi tekstini jälkeenpäin. Ensimmäisessä keskustelussa tiedustelin varovasti, miten he ai- kovat hoitaa maksupuolen. Vastakysymys oli: ”Kelpaisiko kulta? Meillä on sitä pohjoisessa kokonainen vuori.” Sanoin sen periaattees- sa kelpaavan, mutta että meille olisi parasta, että itse muuttaisitte sen rahaksi, jolla maksaisitte. Loppujen lopuksi aikanaan hyväksyimme Suomen Pankin suosituksesta heidän ehdottamansa Englannin pun- nan maksuvälineeksi. Lienevätkö korealaiset olleet vahingossa Suo- men Pankkia viisaampia, sillä pian kaupan jälkeen punnan kurssi laski merkittävästi! Tapasin maassa muun muassa erään wieniläisen ja erään frank- furtilaisen myyjän, jotka kertoivat tehneensä siellä muutamia kaup- poja ja maksujen tulleen säännöllisesti.

ALUSTAVA TARJOUS SYNTYI HOTELLISSA Jostain syystä pohjoiskorealaiset saivat hosuttua meidät tekemään paikan päällä alustavan tarjouksen, ja sitä varten kutsuin eri asian- tuntijoita paikalle. Viisumijärjestelyt toimivat hyvin. Karhulan konepajalta tuli eräs Suomen eturivin paperikonesuun- nittelijoista, ins. Olli Karhu (myöhemmin PM 15). Korealaiset toivat käyttöömme Pjongjangin yliopistosta piirustuslaudan, joka sijoitettiin allekirjoittaneen sviitin olohuoneeseen! Meidät oli majoitettu ruhti- 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit naallisesti puolueen hotelliin, mutta maksoimme majoituksen itse. Sviittini hinta oli 29 markkaa! Tapamme mukaan kaikki auttoivat toisiaan, vaikka Suomessa yhtiöt olivatkin kilpailijoita. Niinpä Olli piirsi tehdaskuvaan sekä Kar- hulan paperikoneen ja kartonkikoneen että kaikki muutkin osastot, ja lopputulos oli aivan hieno. Kaiken kruunuksi tuli tehtaan portille Kimin patsas. Se oli Ollin huumoria, mutta asiakas oli otettu! Projekti liikahti selvästi eteenpäin. Kuitenkin epäilimme, olimmeko osanneet laskea kaiken oikein, sillä minkäänlaisia yhteyksiä kotiin ei ollut. Lähin toimiva puhelinkin oli Pekingissä 24 tunnin junamatkan pääs- sä! Oli tultava toimeen omin voimin. Luovuttaessamme tarjouksen selostimme puutteelliset resurssimme ja lupasimme toimittaa sitovan tarjouksen jälkeenpäin. Tässä teimme viisaasti, sillä virallinen tarjouslaskenta johti paljon korkeampaan hintaan, mutta asiakas ymmärsi ”puutteellisen tilan- teemme”.

PUUNJALOSTUSKOMBINAATTI VUOREN SISÄÄN Kotimaassa kaikin normaaliresurssein laadittu, sitova tarjous toimi- tettiin asiakkaalle uuden neuvottelumatkan yhteydessä tammikuussa 1971. Sinne menin tekn. lis. Erkki Rissasen (PM 31) ja dipl.ins. Urpo Parkkosen kanssa junalla Siperian läpi. Se on oma tarinansa. Sopimusneuvottelut varsinkin takuiden osalta olivat erikoisen hankalat asiakkaan lähes mahdottomien odotusten takia. Taas oli kut- suttava useita teknisiä asiantuntijoita konepajoilta. Vihdoin asiat saa- tiin sovittua suurimmalta osalta ja asiakas oli tyytyväinen, mutta ha- lusi vielä lähettää valtuuskunnan vierailemaan suomalaisissa tehtaissa ennen kuin allekirjoittaa sopimuksen. Valtuuskunta saapuikin aika pian ja näytimme heille monia teh- taita, joissa oli suomalaisten toimittamia koneistoja ja vieraat olivat vakuuttuneita korkeasta teknisestä tasostamme. Useamman viikon Suomea kierreltyään oli allekirjoituksen aika. Istuimme juhlallisesti Metexin neuvotteluhuoneessa ja asiakkaan edustaja, muistaakseni teollisuusministeri, ilmoitti, että heidän käsi- tyksensä meidän tekniikastamme on vahvistunut, mutta heillä olisi eräs pieni toivomus: ”Koska amerikkalaiset imperialistit ovat erittäin aggressiivisia, niin haluamme sijoittaa tehtaan vuoren sisään, etteivät he vain pystyisi pommittamaan sitä rikki.” Olin täysin ällikällä lyöty ja sanoin, että herra ministeri varmaan laskee nyt leikkiä! Hän meni aivan vaikean näköiseksi ja sanoi vihaisesti: ”Herra Hiekkanen, me 1 korealaiset emme laske koskaan leikkiä vakavista asioista.” Niinpä

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit lupasin tutkia valmistajien kanssa, mitä teknisiä mahdollisuuksia olisi. Yllätyksekseni lähes kaikki valmistajat sanoivat, ettei ole estettä. Ai- noastaan Tampella arveli, että soodakattilan sijoittaminen kallioluo- laan saattaa olla jonkinlainen riski, sillä normaalit pienetkin poksah- dukset tarvitsevat tilaa paineen tasaukseksi. Lisäksi Rauma-Repolan Porin Tehtaat piti puunkäsittelyn sijoittamista maan alle tilaajalle tur- han kalliina suuren tilantarpeen takia. Uuden tarjouksen tekeminen vei kuitenkin aikaa. Piti suunnitella paljon putkilinjoja maanpäällisten ja -alaisten osien välille ja niin edel- leen. Menimme kolmannelle neuvottelukierrokselle muutetun tarjouk- sen kanssa tammikuussa 1972 ja ruljanssi alkoi taas. Takuut olivat vieläkin ongelmana. Taas oli pakko kutsua korkean luokan asiantun- tijoita konepajoilta paikalle. Olisin jo ollut valmis luovuttamaan koko projektin, mutta lopulta pääsimme yksimielisyyteen, vaikka takuut jäivät vieläkin ostajan taidot huomioiden liian vaativiksi. Sähkötin toimitusjohtajamme Kauko Uusitalon paikalle allekir- joitusseremoniaan. Hän saapuikin pikavauhtia, ja istuimme taas juh- lallisesti neuvottelupöytään. Paperit olivat edessämme levällään ja ky- nät olivat käsissä. Sitten ministeri sanoi, että heillä olisi vielä eräs pieni toivomus: otetaan se tehdas sittenkin pois vuoren sisästä! Heiltä saat- toi odottaa mitä tahansa. Näyttelin malttini menettänyttä, ja aika lä- hellä turhautumista jo olinkin. En olisi millään halunnut enää mennä sinne ja jättää perhettä oman onnensa nojaan kuukausiksi. Paiskelin mappia melko näyttävästi ja kas: ministeri rauhoitteli, että allekirjoi- tetaan nyt sopimus ja tehdään erittelyyn muutokset tehdassuunnitte- lun yhteydessä. Niin sopimus vihdoin allekirjoitettiin.

IDÄN RUOKALISTAT Saavuttuamme ensimmäisen kerran Pjongjangiin menimme tietenkin oman korkealaatuisen hotellimme ravintolaan syömään illallista. Tar- joilija toi kolme eri ruokalistaa: korealaiset ruuat, kiinalaiset ruuat ja länsimaiset ruuat. Valitsimme varovasti ensimmäisellä kerralla länsi- ruuat. Listalla oli ainakin Moskovan bortsch, Kievin kotletti ja Irkuts- kin pihvi! Oltiin tosi idässä. Myöhemmin pitäydyimme useimmiten korealaisissa ruuissa. Ihan hyviä ne olivat, koska paikka oli etuoikeu- tettujen kansalaisten käytössä. Erikoisesti jäi mieleen Tesi kogi kal bi sin, joka oli haudutettua porsasta. Se piti tilata jo edellisenä iltana, mutta se kannatti. Kerran tilasimme myös punaviiniä, mutta se etikka jäi juomatta. Olutkin oli suoveden tapaista. Ainoa, mitä jollain tapaa saattoi kaataa 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kurkustaan alas, oli Samro-niminen, muurilaastilta maistuva snapsi. Kerran joimme Hannu Purasen kanssa (PM 3) pullon käärmevii- naa ja kyllä se hattuun nousi. Kävimme kerran vastaneuvottelijan opastuksella katsomassa kyyviljelmää, jossa luikerteli lukemattomia vajaan puolen metrin mittaisia otuksia. Kyyt tainnutettiin ja ujutettiin täysinäiseen viinapulloon, jonka korkki sitten sinetöitiin.

MATKUSTUSVAIKEUKSIA Aiempana oli puhe mahdottomista takuuvaateista. Asiakas ei millään halunnut ymmärtää, että sellainen kombinaatti ei ole mikään auto- maatti, joka itsenäisesti tuottaa vaaditun laatuista tavaraa vaaditun määrän, vaan kyse on eri osastojen oikein tai sopivasti ohjailemisesta ja valvomisesta. Vähitellen minun oli pakko ilmoittaa, että kulutam- me turhaan aikaamme ja heidänkin aikaansa, kun ei näy olevan mi- tään mahdollisuuksia päästä yhteisymmärrykseen. Niinpä päätimme lähteä kotiin. Menimme valtiolliseen matkatoimistoon leimauttamaan avoimet matkalippumme Moskovan kautta Helsinkiin. Virkailija ilmoitti, että kaikki lähiaikojen koneet ovat täysiä. Kehotimme varaamaan lennot Pekingin kautta, mutta vastaus oli sama. Pyysimme hankkimaan liput makuuvaunuun Pekingiin. Ei vapaita paikkoja. Ei istumapaikkoja- kaan. Sanoimme voivamme seistäkin. Silloin virkailija paljasti, että ministeriö on kieltänyt myymästä meille lippuja. Emmehän me voi- neet kävelemäänkään lähteä, vaan menimme hotelliin ja avasimme yhden Pekingin suurlähetystömme lähettämistä viskipulloista, jotka tulkki oli aikaisemmin neuvotellut käyttöömme tullin vastustuksesta huolimatta (Koreassa ei ollut mitään Suomen edustustoa). Kun viikko oli kulunut, asiakas ajatteli, että josko olisimme taipuvaisia, ja tulkki tuli hotelliin muina miehinä kysymään kuulumisiamme. Kerroimme, että emme ainakaan ole tulleet taipuvaisemmiksi hyväksymään hei- dän vaatimuksiansa, mutta voimme silti jatkaa asiallisia neuvotteluja. Kädenväännöt kylläkin alkoivat entisenlaisina. Arvelimme, että kaiken takana on itse Päämies, joka lienee kek- sinyt vuoreen sijoittamisen ja kenties myöhemmin todennut sen epä- realistiseksi. Häntä aina mainostettiin siitä, että hän antaa henkilö- kohtaisesti ja erehtymättä on the spot guidancea! Hän lienee viisau- dessaan neuvonut takuuasioissakin.

KANSA VAIHTOI LAMPUT Olli piirteli ahkerasti kaiket illat kokonaiskaaviota. Työtä hankaloitti 1 kuitenkin se, että katossa oli vain 25 watin lamppu. Sähkönsäästö-

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kampanja oli käynnissä. Seuraavalle matkalle otin mukaan pari 100 watin lamppua, ja iltatyöt (niitä oli lähes aina) sujuivat valoisasti. Eräänä iltana neuvottelusta tultuamme oli taas hämärä valaistus. Ihmettelimme asiaa johtajalle. Hän selosti, että kun on säästökam- panja ja kansa on kadulta huomannut, että täällä ei olekaan himmen- netty valoa, niin kansa vaihtoi lampun! Vaihdoin tietenkin oman lampun taas paikalle ja työt sujuivat, mutta aamulla otin oman lamppuni päiväksi salkkuun. Sähköasiat olivat muutenkin vähintään kummallisia. Pitkin ulkoseiniä ja aika alhaallakin riippui eristämättömiä johtoja. Kaipa kansa oli tottunut varomaan niitä.

KANSA VALVOI TURVALLISUUTTA Meitä oli neuvottu olemaan menemättä keskustan ulkopuolelle muka turvallisuussyistä, mutta ymmärsimme kyllä, että slummien katseleminen ei olisi toivottavaa. Pari meikäläistä ei kuitenkaan totel- lut, vaan meni kamerat kaulassa vähän kauemmas. Kun heitä ei aamulla näkynyt aamupalalla, kyselin tulkilta, mihin he ovat mahtaneet mennä. Hän kertoi hieman vaivautuneena, että täällä piileskelee eteläkorealaisia agentteja, jotka ovat vaaraksi myös ulkomaalaisille. Kansa halusi suojella meikäläisiä ja toimitti pojat turvaan! Pian he ilmestyivätkin neuvotteluun.

LENTOKONEKAAPPAUS PJONGJANGIIN Joku meistä oli tuonut mukanaan lyhytaaltoradion. Näin saatoimme joskus kuunnella maailman tapahtumia rautalangan pätkä anten- nina. Opin vähänlaiseen englannintaitooni uuden sanan hijacking. Sana liittyi Tokioon, mutta lähemmin yksityiskohdat eivät selvinneet. Seuraavana päivänä meille ilmoitettiin, että meidät siirretään toiseen hotelliin, sillä neuvottelutilamme oli varattu muuhun tarkoitukseen. Ilmoitin ankaran vastalauseeni ja saimmekin jäädä asumaan, mutta neuvotteluja siirrettiin hieman. Pian samana päivänä neuvotteluti- lamme täyttyi kaappaajista, lentäjistä, matkustajista ja lehtimiehistä. Meille ei oikein selvinnyt, miksi ensimmäinen tietämäni konekaap- paus oli tehty vapaudesta vankeuteen päin! Näytti siltä, että kaappaajia pidettiin sankareina, mutta parin päivän jälkeen huomasimme, että heidät vietiin vähän huomion saat- telemina sotilasjeepillä jonnekin. Ehkä he eivät sittenkään osoittautu- neet sankareiksi.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit KUNTOHARJOITUKSIA PJONGJANGISSSA Koetimme ylläpitää fyysistä ja psyykkistäkin kuntoamme yllä lenk- keilemällä. Kävin lähes joka aamu seitsemän jälkeen lenkillä. Usein kanssani oli Rauma-Repola Oy:n Porin Tehtaitten Matti Tuominen (PM 11). Teimme läheisellä urheilukentän tapaisella ensin hölkkäkier- roksen ja sen jälkeen Matin ohjeiden mukaisen pitkähkön voimiste- lu- ja venyttelyohjelman, jota vielä yli 80-vuotiaanakin toistelen. Päät- teeksi oli vannakylpy. Joskus hölkkäsin pitemmänkin matkan kaupungin läpi virtaavan joen vartta alavirran suuntaan. Joen varteen näyttävälle paikalle ra- kennettiin valtavan kokoista Johtajan patsasta. Se oli jo melkein val- mis, kun eräänä aamuna siitä ei ollut jälkeäkään. Ihmettelin asiaa tul- kille, joka meni aivan hämilleen ja alkoi aasialaiseen tapaan nauraa. Hän selitti: ”Me rakennetaan nopeasti ja puretaan nopeasti.” En muista, mistä minulle selvisi, että Johtaja oli pitänyt puheen, jossa hän tuomitsi henkilökultin. Hän ei kuitenkaan tarkoittanut it- seään, vaan kohde oli Mao. Patsastoimikunnan puheenjohtajana toi- minut korkea herra oli käsittänyt väärin ja purattanut tekeleen. Lienee hän menettänyt omankin päänsä. Ehdinpä kuitenkin nähdä patsaan valmiina.

KANSA LAHJOITTAJANA Viimeisellä matkallamme huhtikuun alussa hämmästelimme hotellim- me läheiselle aukiolle ilmestyneitä kymmeniä tuliteriä Mersuja. Joh- tajan 60-vuotispäivä lähestyi ja kansa oli lahjoittanut rakastetulle ja arvostetulle johtajalleen ne lahjaksi! Yrittiköhän kansa lahjoa hänet?

HUOLENPITOA Sen lisäksi, että meistä pidettiin niin paljon, että ei haluttu päästää pois ollenkaan, meille järjestettiin lähes joka viikonloppu jotain (pro- paganda)ohjelmaa. Meille näytettiin muun muassa Johtajan syntymä- koti, jonka jokainen asukas tietenkin oli nähnyt, Punaisen ristin sai- raala ja lastentalo, jossa seitsemänvuotias purki ja kasasi konepistoo- lin niin nopeasti, että meikäläinen reservin luutnantti jäi kateelliseksi! Meidät vietiin myös Irakia vastaa pelattuun maaotteluun – kolme tun- tia ennen ottelun alkua, kuulemma turvallisuussyistä. Kerran meidät myös vietiin Keltaisen meren rannalle piknikille.

JOKERINEUVOTTELIJA Kaikissa neuvotteluissa oli mukana eräs herra Li, joka ei koskaan sa- nonut sanaakaan. Aivan neuvottelujen lopulla meille kerrottiin, että 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit hän on tulossa Suomeen kaupalliseksi edustajaksi. Samalla esitettiin toivo- mus, että voisinko avus- taa häntä alkuongelmissa, kuten asunnon etsinnässä. Lupasin tietenkin. Pian kotiintuloni jälkeen erää- nä pyhäaamuna puhelin soi: ”I am here – Mr Li.” Hän kutsui minut lounaal- le Helka Hospiziin. Ko- realaisia oli kaksi. He ha- lusivat tarjota viskiä – olivat huomanneet, että meillä oli sitä ollut neu- vottelujen aikana. Olimmehan yrittäneet tarjota sitä heillekin, mutta he onnistuivat aina lykkäämään asian tuonnemmaksi. He olivat ih- meissään, miksi hotelli ei suostunut myymään (NNKY:n omistamassa hotellissa ei tarjoiltu alkoholia). Päädyimme pilsneriin. Olin tutkinut Hesarista vuokrailmoituksia ja vein heidät Eiraan katsomaan vuokrakaksiota. Li ja kumppaninsa olivat siihen tyytyväi- siä ja arvelivat mahtuvansa siihen molemmat perheineen! Lisäksi se voisi olla aluksi toimistonakin. Ongelma tuli hinnasta. Ensin eivät pi- täneet sitä kalliina, mutta kun kuulivat sen olevan kuukausivuokra eikä ostohinta, he menivät hiljaisiksi. Ei ihme, että meillä oli ollut asen- tajien tuntipalkoista erittäin kova kädenvääntö. Taso oli ja on Koreas- sa erilainen kuin muualla. He hankkivat kyllä paremmat tilat myöhemmin, mutta hengissä pysymisekseen korealaiset joutuivat trokaamaan diplomaattisavuk- keita ja -viinoja ja joutuivat lopuksi sen takia jättämään Helsingin. Lienee osansa ollut siinäkin, että alkumaksuja lukuun ottamatta he jättivät maksut monista karhukäynneistämme huolimatta maksamat- ta, vaikka Kekkosen poikakin oli kerran karhukoplaa vetämässä. Vientitakuulaitos, joka toimi suurelta osin vientitakuumaksuilla, jou- tui lopulta valtion tukemana maksamaan suurimman osan, mutta osa jäi valmistajien tappioksi. Hyvänä puolena oli se, että emme joutuneet komentamaan koskaan asennusmiehiämme sinne – niihin olosuhtei- siin – ja alihinnoilla. Metallimiesten kannalta oli hyvänä puolena se, että lomautuksiin ei tarvinnut turvautua (oli tavallista vähemmän vientitilauksia). Sitä, ovatko tehtaat vieläkään käytössä, ei varmuu- della tiedetä. 1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kelvoton kopiokone

Metex möi paperitehtaan Kim Il-Sungin Pohjois-Koreaan. Koska toimitus käsitti kaksi Karhulan paperikonetta, saimme kyseenalaisen kunnian vastaanottaa ryhmän pohjoiskorealaisia asiantuntijoita, joi- den kanssa piti sopia sopimuksen tietyistä yksityiskohdista. Neuvot- telut olivat hankalia. Vieraat vaativat muun muassa, että toimittai- simme heille veloituksetta konepajallamme näkemiään koneita ja lait- teita. He eivät lainkaan ”ymmärtäneet”, että tällaiset laitteet olivat täysin sopimuksen puitteiden ulkopuolella. Eräänä päivänä neuvotteluiden kuluessa he pyysivät joistakin asiakirjoista lisäkopioita. No prob- lem, kutsuin paikalle lähetin ja pyy- sin saada tarvittavat kopiot välittö- mästi. Tyttö teki työtä käskettyä ja parin minuutin kuluttua kopiot oli- vat valmiit. Vieraat ihmettelivät, kuka oli onnistunut kirjoittamaan lisäko- piot niin nopeasti. Selitimme, että ne olivat valokopioita. Tämä oli vie- raille täysin uutta. He halusivat näh- dä koneen. Eräs nykyinen peltiman- nekiini otti mukaan Kim Il-Sungin kuvan ja valmisti hetkessä 10 ko- piota siitä. Menestys oli valtava. Vieraat sanoivat heti, että meidän on toimitettava heille samanlainen kone, veloituksetta tietysti. Valitim- me, ettei tämä käynyt päinsä, ky- seessä oli leasingkone. Vaikka seli- timme, mikä on leasing, vieraat insistoivat. Vihdoin he käsittivät asian mutta halusivat tietää, keneltä voisi tällaisen ihmekoneen vuokrata. Kun kerroimme, että kysymyksessä oli eräs amerikkalainen firma, he totesivat, että sellaista huonoa konetta he eivät halunneet. Sen pitui- nen se! PM 1 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Seikkailu Kaukoidässä

Oli vuosi 1969. Olin Villen kanssa reissulla Pohjois-Koreassa ja Mongoliassa. Retki kulki mutkikkaasti: lentäen Pariisi–Ateena–Alek- sandria–Rangoon–Shanghai–Peking, junalla Peking–Pjongjang ja taas lentäen Pjongjang–Ulan Bator. Paluureitti oli Ulan Bator– Irkutsk–Moskova–Helsinki. Matkasuunnitelma oli hankala järjestet- tävä, toteuttamisesta puhumattakaan. Aseella uhkaaminen tuntui epätodelliselta ajatukselta lähtiessä. Yllätyksekseni sain tutustua siihen jo Euroopassa, kun Ateenan len- tokentällä koneen tukahduttavaa kuumuutta hälventääkseni menin ulos, mutta sikäläinen ”reikäkorttioperaattori” johdatti minut takai- sin koneeseen kiväärillään tukevasti selästä työntäen. Lennolla Shanghaista Pekingiin sattui pienehkö moka, kun Ville idän kulttuuriin perehtymättömänä heitti palloksi rutatun servetin ohi kulkevalle tarjoilijapojalle. Tämä oli hetkeä aiemmin ojentanut meille – ja vain meille – omenan lautasliinan kera. Nyt karvalakkipäi- nen ”lentoemopoika” suuttui silmittömästi ja rupesi muitten matkus- tajien säestämänä haukkumaan meitä. Myöhemmin kävi selville, että vain koiralle heitetään ja koiraksi nimittäminen on mitä pahin solvaus. Toinen tutustuminen aseylivoimaan tapahtui tulliselvityksessä Pjongjangin lentoasemalta lähdettäessä. Olin ostanut Pariisissa pienen kameran, jolla nappailin kuvia pääasiassa Villestä muun muassa Rau- han aukiolla sekä muilla kiinnostavilla paikoilla. Filmi oli tietenkin arvokas matkamuisto Villelle ja pidimmekin sitä turvassa kameran si- sällä. Tullitarkastaja ilahtui ilmiselvästi löydettyään ”vakoilukame- ran” salkustani. Niinpä hän ryhtyi tivaamaan, mitä kohteita olimme kuvanneet Pohjois-Koreassa. Ville puuttui kuulusteluun sangen kii- vaasti. Tällöin tullimies kutsui avukseen aseistetun sotilaan, joka pi- kamarssia johdatti minut kiväärin painannuksella ylitullivirkailijan luo. Tämä otti filmirullan auki, katsoi sitä valoa vasten ja totesi, ettei vaarallisia kuvia ollut ynnä rullasi filmin takasin kameraan! Aseella uhkaaminen ei todella ole mukavaa. Isommat aseet vältimme Vietnamin seuduilla, kun lentäjä kiersi kaukaa sota-alueen. Kiina-Mongolia-lennon aikaan – lentohan kulki Neuvostoliiton yli – tapahtui myös Ussurin kahakka, josta kuulimme vasta kotimaassa. PM 11 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Saigon 1971 Matkani Saigoniin alkoi oikeastaan Pohjois-Koreasta, josta ryh- mämme siirtyi vuonna 1971 käytyjen neuvotteluiden päätyttyä ensin junalla Pekingiin ja sitten Shanghain kautta junalla Hong Kongiin. Sii- hen aikaan juna pysähtyi rajalle ja matkustajat joutuivat itse kanta- maan laukkunsa Britannian kolonian puolelle. Itselläni oli Roomasta hankittu Vietnamin viisumi ja onnistuin saamaan Olli Karhulle (PM 15) paikallisesta konsulaatista viisumin takaamalla, että pahimmassa tapauksessa hoidan hänen maallisten jäännöstensä poiskuljetuksen maasta. Hong Kongista lensimme Co- ronado-jetillä Saigoniin. Koneessa jaettu tullilomake oli hätkähdyttä- vä, lähes 200 kysymystä; esimerkiksi kysyttiin, kuinka paljon hius- neuloja, agar-agaria jne. oli mukana! Tullissa jännitimme, joudummeko erikoiskuulusteluun, vaikka Pohjois-Koreasta ostetuista käärmeviinapulloista, vaikka olimme poistaneet etiketit Pohjois-Koreasta ostetuista käärmeviinapulloista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja varsin sotaiselta kentältä päästyämme taksimme ohitti USA:n panssarivaunuja, joiden tykit oli kohdistettu ei-toivottuja päin. Vietnamin sota oli lähellä loppuaan. Vanha ja upea siirtomaakau- punki oli vielä vahvasti USA:n hallinnassa. Ranskalaisuus oli sekin selvästi näkyvillä katukuvassa, esimerkiksi taksit olivat usein mallia Renault 4CV vuodelta 1952. Tulo keskustan hotelliin, trooppinen lämpö, eksoottiset tuoksut ja ihmeen sympaattisen vaikutuksen tehnyt maa lumosi. Kiinan Mao- haalarityttöjen sijasta tuhannet kauniit neidot polkupyörillä, valkoi- sissa hulmuavissa hameissaan täyttivät kadut. Olimme elämää täynnä olevassa siirtomaakaupungissa. Meille tarjottiin upea illallinen jokilaivassa. Ranskalaisvaikuttei- nen idän ateria oli unohtumaton. Kaupungissa kävellesämme näimme aina välillä helikopterien partioivan taivaalla, upseereita ja isompien rakennusten kohdalla vartiomiehiä. Kaukoidän matkallani olin varautunut palaamaan Saigonin kaut- ta, koska olimme pari vuotta aikaisemmin toimittaneet hienopaperi- koneen COGIDO yhtiölle Etelä-Vietnamiin. Käynti An Hoan tehtaal- la noin 30 kilometrin päässä jätti positiiviset muistot. Tehtaan insnöö- rit eivät alussa olleet käsittäneet kaikkia nykyaikaisen AEG-sähkö- käytön erikoisuuksia, mutta nyt oli pulmat ratkaistu ja kaikki oli kun- nossa. Lyhyen Saigonin-matkan muistoksi saimme isänniltämme ko- tiinviemisiksi vaimoillemme kauniit vietnamilaisasut. PM  11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit PS: Vuonna 1999 kävin vaimoni kanssa uudestaan Saigonissa. Kau- punki oli vielä silloin melko muuttumaton. Jokunen superhotelli oli rakennettu, polkupyöräkaunottaret ajoivat nyt mopoilla, lai- vojen perissä luki edelleen Saigon, mutta Finnair lensi Ho Chi Min- hiin.

Ulan Batorin jää

Nykyään moni yhtiö käyttää hienoja iskulauseita, kuten ”Ihminen on tärkein resurssimme”, ”Asiakas on meille keskeisin” jne. Iskulau- seet unohtuvat usein pian sen jälkeen kun ne on kirjoitettu. Asiakas ei aina ole keskeisin, kuten käy ilmi seuraavasta 1970-luvulla tapah- tuneesta. Maassamme kävi mongolialainen kauppavaltuuskunta ulko- maankauppaministerin vetämänä. Metexissä järjestettiin hieno pre- sentaatio koskien maamme resursseja. Eräs asiantuntija kertoi kuuluisasta, hienosta laivanrakennusteol- lisuudestamme; jättimäisistä jäänmurtajista, tankkereista jne. Toinen näytti kuvia suurista tiehöylistä, trukeista, nostureista ja muista tava- rankäsittelylaitoksista. Minulla oli kunnia esitellä supertehokkaita sa- halaitoksia, hienoja sellutehtaita, leveitä ja nopeita paperikoneita. Hä- nen Korkeutensa kuunteli kehuja, jotka ensin käännettiin venäjäksi ja siitä edelleen mongoliaksi. Hän oli toivonut saavansa kuulla kaikki esi- tykset ja vasta sen jälkeen esittää kysymyksensä. Tämä hänelle suotiin. Hän esitti yhden ainoan kysymyksen: ”Onko teillä laitteita, joilla pystytään särkemään jäätä?” Laivanrakentaja oli hieman hämmästy- nyt siitä, että jäänmurtajat olivat ehtineet jo unohtua. Hän totesi, että juurihan olimme näyttäneet kuvia jäänmurtajista. ”Ei, ei, ongelmam- me on toisenlainen. Katsokaapa, Ulan Batorissa järvi jäätyy talvella, ja kun perhe ei pysty rikkomaan jäätä, niin ei saada kalaa.” Silloin kä- sitimme, mistä oli kysymys. Joku löysi kuvan Fiskarsin tuurasta. ”Juu- ri tuollaista tarvitsemme!” Minulle nousi pala kurkkuun, kun oivalsin, miten eri suuruus- luokkaa ongelmat voivat olla eri puolilla maailmaa. Ministeri, joka ei onnistu aikaansaamaan reikää jäähän. Muistaakseni hänelle lahjoi- tettiin tuura – epäselväksi jäi, johtiko käynti muihin tuloksiin. 1 PM 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Mongolian ihmeet

Metex oli saanut Mongolian Moskovan-suurlähettiläältä toivo- muksen saada maahansa sellun ja paperin valmistuslaitteiden asian- tuntijoita tutkimaan mahdollisuutta korjata kiinalaisten 1960-luvulla toimittama sellu- ja paperitehdas. Dipl.ins. Ville Nurmisen kanssa lähdettiin reissulle vähäisin tie- doin kohteesta. Vietimme perillä pari päivää Ulan Batorissa ja tutus- tuimme muun muassa Mongolian uskonnollisen johtajan opastuksel- la päätemppeliin sekä johtajan residenssiin. Molemmat sijaitsivat suu- rissa jurtissa, joiden rakennusaineina olivat puu, turve ja muovikalvot. Seuraavana päivänä pääsimme sirkukseen, jonka esitykset olivat to- della korkeatasoisia. Esityksen jälkeen sirkuksen johtaja kyseli mieli- piteitämme esityksistä, joita syystäkin kehuimme. Illalla lähdimme junan päivävaunussa kohti Sukhe Bataaria, jon- ne kyseiset tehtaat oli sijoitettu. Yöllä vaunussamme sattui välikoh- taus, kun vahvasti humalainen armeijan upseeri vaati meitä tulemaan ulos selvittämään, miksi olimme tulleet vakoilemaan hänen isänmaa- taan. Tulkki sai tilanteen rauhoittumaan muiden matkustajien myö- täillessä. Sukhe Bataarissa saimme kombinaatin ”matkustajakodista” huoneet aamutoimiamme varten. Puolilta päivin nautittiin lounas lam- masruokineen ynnä runsaine kostukkeineen. Votka maistui omitui- selta ja olut oli samean hiivaista. Tehdaskäynnillä Villen vatsa alkoi vaatia WC-käyntiä ilmeisesti lounaan takia. Seisoskelimme tehdasrakennusten ympäröimällä au- kiolla, pakkasta oli liki 40 astetta ja puhuri oli melkoinen. Delegaatio seurasi sitten, miten Ville-parka kapusi kohti hänelle osoitettua, tun- turilla sijaitsevaa pömpeliä. Kulku kävi nahkapohjaisilla puolikengillä surkeasti, kun välillä piti seisahtua tiukkaan ”jalat ristissä” -asentoon. Jälkeenpäin Ville kertoi hämmästyneensä, kun oven takana oli kaksi pitkittäistä lankkua seisomista varten. Tila oli lisäksi niin ahdas, että hän mahtui ulstereineen juuri ja juuri sisään, kun oven jätti rako- selleen. Takaseinätön rakenne antoi tosin sataprosenttisen tuuletuk- sen käyttäjien sataprosenttisesti täyttämään hyyskään. Tässä vaihees- sa lukijan mieleen varmaan nousee Väinö Linnan ikimuistoinen mie- lipide ”tehdystä reissusta”. Tarkastamamme tehdas osoittautui jonkinlaiseksi koelaitokseksi. Sen keitin oli muutaman kuution pyörivä pallo, jonka teräsrakentees- ta oli poksahtanut niittejä pois. Muut sellulaitteet olivat laadultaan 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit samanlaisia. Paperikone oli myös avuton ja sähkömoottorit käyttö- kelvottomia. Lisäksi laitteet olivat seisseet jo vuosia. Ulan Batorissa ilmoitimme varateollisuusministerille ettemme korjaa, vaan tulemme tarjoamaan uutta tuotantokoneistoa. PM 11

Metexin tekninen symposium Kiinassa 1973

Länsimaat koputtelivat Kiinan lukittuja ovia monin eri tavoin1970- luvulla. Tuolloin elettiin niin sanotun pingpong-diplomatian aikaa, jolloin muun muassa urheilusuhteitten avulla yritettiin saada yhteyk- siä kiinalaisiin päättäjiin ja toisaalta opiskella kiinalaisen kulttuurin saloja. Suomalainen konepajateollisuus oli Metexin kanssa jo 1970-lu- vun alussa mietiskellyt kontaktien saamista kiinalaisiin potentiaalisiin asiakkaisiin. Niinpä talvella 1973 tehtiin päätös suomalaisen raskaan metalliteollisuuden presentaatiomatkasta tuohon, meille silloin jok- seenkin tuntemattomaan maahan. Metex hoiti matka- ja seminaarijärjestelyt, joihin kului nykyisiin verrattuna huomattavan paljon aikaa. Jäsenfirmat laativat listan esi- telmistä, joista kiinalainen osapuoli poimi heitä kiinnostavat aiheet. Matkalle lähti alun toistakymmentä metalliteollisuuden edustajaa (muiden muassa Peltimannekiinit PM 8, PM 17, PM 20 ja PM 25) joh- tajanaan Metexistä toimitusjohtaja Kauko Uusitalo ja Jorma Katila (PM 5). Matka kesti kolmisen viikkoa, minä aikana pidimme koko jou- kon esityksiä sekä yrityksistä että niiden avaintuotteista. Esitysten ai- kana kiinalaiset isäntämme tekivät runsaasti muistiinpanoja, mutta – ehkäpä sikäläiseen kulttuuriin kuuluen – oli vaikea sanoa, miten saim- me viestimme perille. Joka tapauksessa matka oli päänavaus. Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että silloiset päättäjät olivat todella kau- kokatseisia nähdessään Kiinan mahdollisuudet, jotka tosin todella avautuivat vasta vuosia myöhemmin. Matkan jälkeen syntyi muis- taakseni yksi kauppa; Jylhävaara sai kaupaksi yhden painesihdin. Kiinalaiset isäntämme pitivät meistä hyvää huolta. Vapaa-aikoina meillä oli runsaasti isäntien järjestämää ohjelmaa. Mieleeni on jäänyt muun muassa sirkuksessa käynti ja erityisesti suomalaisdelegaation 1 tulo täyteen katsomoon. Kun delegaatiomme tuli sisään, kaikki meitä

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ennen tulleet sadat kiinalaiset nousivat seisomaan. Vasta kun löysim- me meille varatut paikat ja istuuduimme, myös muu yleisö istuutui. Jostain syystä meidät vietiin eräänä iltana katsomaan naisten Kiina-Tanska-lentopallomaaottelua. En muista, miten ottelu päättyi, mutta minulle jäi tunne, että isäntämme halusivat katsoa 180-senttisiä vaaleita tanskalaisnaisia ja meidän avullamme tämä heille onnistui! Ehkä tuo oli vain rumasti ajateltu, mutta tämä tuli mieleeni aina kau- pungilla liikkuessa; pysähtyneen suomalaisdelegaation ympärille ke- rääntyi joukko, joskus kymmeniä, kiinalaisia katsomaan oudon nä- köisiä ihmisiä. ”Pyöreäsilmäinen” länsimainen ihminen oli tuohon ai- kaan uusi ja outo ilmestys. PM 

Kiinalainen keskiarvo

Metex järjesti vuonna 1973 symposiumin Pekingissä. Osanottajien joukossa oli muiden muassa muutama Peltimannekiini. Metexin sym- posiumin yhteydessä meille suotiin paikallisessa ulkomaankauppami- nisteriössä audienssi, jonka aikana meitä oli kehotettu esittämään ky- symyksiä Herra Ministerille. Minä sain tehtäväksi kysyä: ”Your Ex- cellency, how big is the Chinese import of pulp and paper machinery, in US dollars or Chinese currency, as an average?” Vastaus oli mahdol- lisimman itämainen: ”Well, it is very difficult to tell an average, because some years it is more and some years it is less.” Piste ja loppu. Kiitin mielenkiintoisesta vastauksesta; onneksi ymmärsin, että olisi epäkohteliasta insistoida. Ministeri olisi voinut menettää kasvon- sa, sillä luulen, ettei hän tiennyt. Tai sitten hän ei halunnut antaa meille niin tärkeätä tietoa. Voi myös olla ettei tulkki tiennyt, mitä ”average” tarkoittaa. Viikon aikana emme saaneet ainoatakaan järkevää vastausta ky- symyksiimme koskien Kiinan ulkomaankauppaa. Sitä vastoin meiltä imettiin kaikki mahdollinen tieto. Monet henkilöt kotimaassa olivat sitä mieltä, että olisi turha yrittää myydä sellu- ja paperikoneita kii- nalaisille, koska heidän teollinen tasonsa oli aivan jotakin muuta kuin meidän. Ensimmäiset siemenet kylvettiin kuitenkin kohta kulttuuri- vallankumouksen jälkeen vuonna 1973, ja ne siemenet ja myöhemmin kylvetyt ovat kantaneet hedelmää. Kiina on ostanut runsaasti paperi- ja sellukoneita. Kuinka kannattavaa kauppa kokonaisuudessaan on ollut firmoillemme, en tiedä. PM 1 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Pidimme esitelmiä, mutta olimme myös puhemies Maon opissa!

Kiinan muurilla. Vasemmalta: Pekka Heikkilä, Valmet, Eino Ekman, Tampella, Tage Hauki, Tampella (PM ), Martti Unkuri, Rauma-Repola (PM ), Folke Pettersson, Ahlström (PM 1), Paavo Liuttu, Tampella, Veikko Rastas, Enso-Gutzeit, Juhani Poh - jolainen, Enso-Gutzeit (PM ), Jorma Katila, Metex (PM ).

Ryhmämme menossa juhlavastaanotolle. Keskellä oikealta toim. johtaja Kauko Uusi- talo, Metex, dipl.ins. Martti Unkuri (PM ), Rauma-Repola, dipl. ins. Matti Kan- kaanpää, Valmet. dipl. ins. Jorma Katila (PM ), Metex, dipl. ins. Pekka Heikkilä, Valmet. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kiinalainen kiirastuli

Symposium-viikon aikana Pekingissä 1973 jouduin kiirastuleen. Meidän piti pitää esitelmiä koneistamme ja laitteistamme kiinnostu- neille kuulijoille, mutta tarkoitus oli myös kerätä tietoja silloiselta neit- seelliseltä markkinalta. Etukäteen oli sovittu kirjallisesti ohjelmasta, eli kuka esitelmöit- sisi, mistä ja milloin. Olin ilmoittanut pitäväni yhden esitelmän Ahl- strömin sahakoneista ja toisen paperikoneista. Tapani Marttalan teh- täväksi jäi kehua AA:n sellukoneita. Olimme myös sopineet esitelmien pituudesta ja siitä, että kuulijat saisivat esittää kysymyksiä esityksen jälkeen. Koska en ollut asiantun- tija sahakone- enkä paperikonealalla, valmistauduin huolellisesti. Esi- telmät piti lähettää Kiinaan etukäteen, jotta niistä voitaisiin tehdä kii- nankieliset versiot. Hyvä näin, esitelmät tuli kirjoitettua hyvissä ajoin ja aikaa jäi mainittuihin valmistautumisiin. Olin kuitenkin aika lailla hermostunut ennen matkaa, mutta onneksi en tiennyt, mikä minua Kiinassa odotti. Isännät käänsivät nimittäin heti asiat päälaelleen: koska esitelmät olivat jo kiinankielisiä, niitä ei tarvitsisi lainkaan pitää, vaan suoma- laiset ”asiantuntijat” ja kiinalaiset vastaavat jaettaisiin ryhmiin ja näin ollen ryhmät saisivat runsaasti aikaa paneutua tekniikan syvimpiin salaisuuksiin. Minulla oli siis luvassa viikko sahatekniikkaa ja samalla viikko paperitekniikkaa. Edessä oli siis varsinainen kiirastuli, eli kaksi. Minä onnistuin luo- vimaan kahden ryhmän välillä ja munaamaan itseni molemmissa. To- delliset asiantuntijat, muiden muassa Valmetin Matti Kankaanpää, auttoivat minua poloista. Ja kiinalaiset olivat hienotunteisia! PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Elämää kommuunissa

Vuonna 1973 osallistuin Pekingissä Metexin järjestämään sympo- siumiin. Elettiin kulttuurivallankumouksen aikoja ja sain matka- kumppanini kanssa kokea monta ihmeellisyyttä. Kerran meidät vietiin mallikommuuniin, jossa 20.000 asukasta työskenteli onnellisina soveltaen työmenetelmiinsä puhemies Maon neuvoja. Ylpeinä oppaat näyttivät hienouksia, muun muassa kolhoo- sin sairaalan. Se oli oman mittapuuni mukaan erittäin alkukantainen, mutta kuuntelin melkein tippa silmässä sitä, kuinka sosialistinen sys- teemi huolehtii kansalaisistaan, jopa niin pienessä yhteisössä kuin täs- sä kommuunissa. ”Ropakanta” oli niin taitavaa, että aivopesu karisi aivoistani vas- ta illalla. Jestas sentään, olihan 20.000 asukkaan Karhulassa hieno sairaala, ehkä parikin ja 30.000 asukkaan Kotkassa jättimäinen kes- kussairaala, kaupunginsairaala sekä joitakin yksityisiä lääkärikeskuk- sia. Ja molemmissa oli lisäksi firmojen omia terveyskeskuksia. Olem- mekohan me kiinalaisia sairaampia, koska tarvitsemme niin paljon sairaalatilaa? Riittäisikö Karhulassa yksi leikkaushuone, jossa on yksi keittiöpöydän kokoinen pöytä? Toinen nähtävyys kommuunissa oli ankkojen syöttölaitos ankan- maksatehtaan yhteydessä. Sadat ankat ajettiin alati kapenevaan kar- sinaan, jonka loppupäässä ankat joutuivat kulkemaan peräkanaa. Ke- nenkään ei nyt pidä luulla että ne muuttuivat kanoiksi. Karsina johti erään työntekijän luo, joka istui pallil- la suuren säiliön kupeessa. Säiliöstä johti ohut kumiputki, jota mies piti kä- dessään. Hänellä oli lisäksi kaasupol- jinta muistuttava tekninen apuväline. Mies tarttui ankkaa kaulasta niin että tämä aukaisi suunsa, ja tunki ku- miletkun syvälle ankan kurkkuun. Pol- kaisu, ja satsi ruokaa työntyi ankan ruoansulatussysteemiin. Ankka rää- käisi ennen ja jälkeen syötön ja polkai- su sai aikaan äänen ”prut”. Siis ”krää- prut-krää”, ”krää-prut-krää” jne., ad infinitum. Oppaat sanoivat, että syöt- 1 täjä oli saanut monta kunniamitalia

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Vierailemme kommuunissa.

Ihailemassa kommuunin jaloa rotua. Metexin toim.johtaja Kauko Uusi- talo vasemmalla.

Kommuunissa oli myös oma masuuni raudan valmistami- seksi!

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit työstään, koska hän oli onnistunut lisäämään ”panostustaan” vuosi vuodelta. Meidän oli vaikeata pidättää naurua, koska ”krää-prut- krää”-konsertti oli niin huvittava. Oli sääli ankkaparkoja, jotka mak- sansa takia pakotettiin ylensyömiseen ja ukkoparkaa, joka varmaan unissaankin joutui kuulemaan ankkojen konserttia. PM 1

Ihmeellisiä kokemuksia Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikoihin

Pekingin symposiumin välipäivänä kiinalaiset isäntämme järjestivät meille junamatkan Pekingin satamakaupunkiin Tientsiniin, joka on nykyisin nimeltään Tianjin. Tämä oli meille mieleenpainuvan jännit- tävä kokemus, koska Tientsin oli ns. suljettu alue ja sinne pääsi vain erikoisluvalla. Ei edes kaupallinen sihteeri Pekingissä ollut sinne ai- kaisemmin päässyt. Olimme Tientsinissä siis ”todella Kiinassa” ja otaksuimme olevamme ainoat ulkomaalaiset kaupungissa. Asemalla meitä oli vastassa bussi, joka kuljetti meidät hotelliin, missä meillä oli päivähuone. Matkalla hotelliin bussin moottori kui- tenkin pysähtyi keskellä risteystä ja meille annettiin lupa astua ulos odottamaan korjausta. Välittömästi ympärillemme kerääntyi joukko kiinalaisia katsomaan oudon näköisiä ”valkoisia pitkäneniä”. Siinä seistessämme eräs kiinalainen mies rohkaisi mielensä, tuli lähelle ja hämmästyksekseni puristi minua hellästi poskesta! Hän ei vaikuttanut vihamieliseltä, vaan oli ilmeisen kiinnostunut kokeilemaan, onko tä- mä posken väri ihan aito! Bussin moottori saatiin käyntiin, nousimme autoon ja lukuisat kiinalaiset poistuivat paikalta yhtenä virtana kapeita katuja pitkin kuin muurahaiset. Tientsin on vanha, historiallinen kaupunki, jossa britit, ranska- laiset ja muut huseerasivat pitkään. Muistona niiltä ajoilta kaupun- gissa on kapeat kadut ja suuri määrä eurooppalaistyyppisiä rakennuk- sia, jollainen esimerkiksi päivähotellimme oli. Menimme lounaalle hotellin ravintolaan ja oletimme olevamme ainoat vieraat. Ehdin juuri mainita pöydässämme, että ”nyt ei taatusti ole muita suomalaisia lähimailla”, kun ovi aukesi ja sisään astui neljän hengen ryhmä, joka puhui äänekkäästi – suomea! ”Mitä ihmettä?” ajattelin. Oli pakko mennä kysymään heiltä: ”Mitä te teette täällä?” Iloinen vastaus kuului: ”Me olemme täällä Suomi-Kiina-Seuran päi- 1 väretkellä!”

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ryhmämme vietiin, kuten asiaan kuului, ostoksille valuuttakaup- paan eli Friendship Storeen. Tekstiilien lisäksi myynnissä oli myös kau- niita antiikkiesineitä. Ihailin noin 10 senttimetriä korkeata, jadesta tehtyä uljasta leijonaa. Kauniin jade-esineen hinta oli melko kohtuul- linen, noin 200 dollaria, mutta kun ei minulla ollut tarpeeksi valuuttaa eikä Visa-korttiakaan ollut vielä siihen aikaan, niin sinne jäi leijona – vain muisto jäi... PM 

Paluumatkan yllättävä muutos

Pekingin symposiumin päätyttyä 25. toukokuuta 1973 meidän oli määrä lähteä Pekingistä lentäen Kantoniin ja sieltä junalla Hong Kon- giin (raja ylitettiin kävellen). Sitten oli tarkoitus lähteä Eurooppaan Pan Amin 001-lennolla. Lähtöselvityksessä Pekingin kentällä tuli kuitenkin iso ongelma, kun virkailija ilmoitti, että lentolippumme eivät kelpaa! Matkanjoh- tajamme PM 5 ihmetteli suuresti asiaa ja sai sitten ivallisen vastauksen: ”Teillä on Pan Amin lippu – me emme tunne sellaista yhtiötä.” Näinhän asia oli. Tiesimme, että vain Air France ja Swissair olivat kiinalaisten hyväksymiä lentoyhtiöitä. Jo tulomatkalla Euroopasta Air Francella Shanghaihin meillä oli vaikeuksia jatkaa Pekingiin, mut- ta silloin Air France sai asian järjestymään. Totuus oli, että vain lentolippumme kannet olivat Pan Amin, kos- ka lensimme Pan Amilla Hong Kongista, mutta sisällä oli myös val- miiksi buukattu lento Kantoniin kiinalaisella yhtiöllä. Selitykset eivät kuitenkaan auttaneet, virkailija pysyi kannassaan. Isoon ongelmaan tuli ratkaisu, muistaakseni suurlähetystön ansiosta: illalla aloitimme pitkän matkan Kantoniin junalla! Matka kesti yli 36 tuntia. Luulimme näkevämme mielenkiintoisia maisemia, mutta todelli- suudessa näkymät junan ikkunasta olivat riisipeltoja toinen toisensa jälkeen. Muuten matka oli positiivinen elämys. Juna oli hyvin siisti ja meillä oli oma makuu- ja ravintolavaunu. Meillä oli vihdoinkin vähän enemmän aikaa seurustella keskenämme. Hyttikaverini, dipl.ins. Antti Potilan kanssa pohdimme innokkaasti matkan antia ja mahdol- lisuuksia jatkaa markkinointia Kiinaan. Matkan kohokohta oli toisen matkapäivän lounaalla. Martti Kemppi, Kemppi Oy:n perustaja, täytti matkalla 60 vuotta, ja hän oli järjestänyt jymy-yllätyksen syntymäpäivänsä kunniaksi: hän oli hank- kinut Pekingistä muutaman laatikon venäläistä samppanjaa ja kulje- tuttanut salassa pullot junaan. Pulloja varten ei ollut jääkaappia, joten 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit lämmin samppanja kasteli sekä meidät että junan katon... Se ei kui- tenkaan haitannut pitkän lounaan tunnelmaa, sillä syntymäpäiväsan- karin hankkimaa juomaa oli kylliksi! PM 

Juhlalounaalla matkalla Peking–Kanton.

Syntymäpäiväsankari Martti Kemppi oikealla. Vasemmalla Marcus Haarla, Metex.

Nautimme poreilevasta sampanjasta myös ulkoisesti! Vasemmalla matkan- johtaja Jorma Katila (PM ), oikealla Martti Unkuri (PM ) ja keskellä ins. Arvi Rönnholm, Rosenlew.

Oikealla Tapani Marttala, Ahlström, vasemmalla PM . 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ministeri suojelusenkelinä

Toukokuussa 1973 olin paluumatkalla Metexin teknisestä sympo- siumista ja lensin Pekingistä Intian kautta Helsinkiin. Olin telexillä il- moittanut Intian edustajallemme, että minun oli asiakastapaamisien jälkeen lähdettävä kotiin tiettynä torstaina tiettyyn aikaan. Hän oli saanut telexini, mistä todistaa se, että hän oli sovitulla lentokentällä vastassa sovittuun aikaan. Kun Trivandrumissa keskiviikkona ilmoitin, että seuraavana päi- vänä sitten lähden, hän hätääntyi. Hän ilmoitti, että Keralan osaval- tion teollisuusministeri halusi perjantaina tavata minut ja että asiasta oli juuri sitovasti sovittu. Ministeri tulisi nimenomaan tapaamaan mi- nua New Delhistä. ”Ei, ei käy!” Olin ollut viikkoja yhteen syssyyn matkoilla ja nyt halusin kotiin viikonlopuksi lepäämään, koska uusi matka odotti maanantaina. Kinasimme aikamme, kunnes lopulta luo- vutin. Firman asiat ajavat aina muiden asioiden edelle. Muutimme lennot torstaista perjantaihin. Torstai sujui levon ja odotuksen mer- keissä ja kävi lopulta ilmi, ettei ministeri tulisikaan! Kirosin mielessäni ministerin hornan tuuttiin. Mitään ei ollut enää muutettavissa, lähtö olisi perjantaina. Kun perjantaiaamuna tulin hotellihuoneestani aamupalalle, edus- taja näytti aamun lehteä, jossa kerrottiin, että torstaille varaamani lento Madras–New Delhi oli syöksynyt maahan New Delhissä. Tulos: 44 kuollutta 65 matkustajasta, loput vaikeasti loukkaantuneet! Yritin vimmatusti ilmoittaa työpaikalle ja kotiin, että olin OK, mutta en saanut varmuutta siitä, menivätkö ilmoitukseni perille. Suo- messa oli kyllä ihmetelty, miksi minä yhtäkkiä rupesin kehumaan, että olin OK. Olin varmaan heidän mielestään saanut auringonpistoksen! Onneksi turma huomioitiin Suomessa vain pikku notiisilla lehden sisäsivulla, joten lähipiirini ei ollut sitä huomannut. Kiitin mielessäni Keralan ministeriä henkeni pelastamisesta. Läheltä piti! PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kiinalaista know how'ta

Metexillä oli onni saada palvelukseensa 1980-luvulla Ossi, joka meni Pekingin mieheksemme Kiinaan. Vielä 1980-luvun alkupuolella käydessämme kiinalaistehtailla metsäteollisuuden koneita ja laitteita esittelemässä mukaan tuli aina ministeriöstä pari kaveria meitä opas- tamaan. He ohjasivat meitä junissa, lentokoneissa, majoitusjärjeste- lyissä, tehtailla käynneissä yms. Ja aina hyvin miellyttävästi. Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella kiinalaiset luopuivat tästä saattamisesta. Niinpä kerran Ossi lähti yksinään matkalle Kes- ki-Kiinaan yli 1000 kilometrin päähän Pekingistä. Hän esitti huolensa joutumisesta yksin niin kauas ja oikeiden vastaanottajien löytämisestä kaukaisella asemalla. Silloin hänelle vastattiin vain, että ”Mr. Ossi, don’t worry, they will find you, because you are the only funny face in the whole train.” Niin sitten kävikin, ja Ossi suoritti esittely- ja neuvottelumatkan tyylikkäästi, kuten aina. PM 

Donghae Pulp -sellutehdasprojekti Etelä-Koreassa

METEX SAI YLLÄTTÄVÄN KYSELYN Seitsemänkymmenluvun loppupuolella olin neuvottelumatkalla jos- sain Keski-Euroopassa, ehkäpä Prahassa, jossa oli paljon tehtävää nii- nä aikoina. Silloin sain Metexistä telexin, että kotimatkalla pitäisi py- sähtyä Hampuriin, jossa Coutinho Caro -nimisellä firmalla olisi sel- lutehdaskysely. Hampurissa osoittautui, että tämä yhtiö, jolla ei ollut mitään alan kokemusta, oli saanut sellutehdaskyselyn Etelä-Koreasta. Kysely vaikutti ihan asianmukaiselta. Vuonna 1976 meillä oli kuitenkin jo 1 jonkin aikaa ollut karvaita kokemuksia heidän pohjoisen naapurinsa

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit toilauksista projektissa maksuhäiriöineen. Arvelinkin mielessäni, että eipä taida projekti saada jäseniltämme vastakaikua. Kyselyn antaja halusi antaa kyselyn sillä ehdolla, että saavat ai- kanaan pienen ”honorarin”, jos kauppa toteutuu. Ajattelin, että eipä maksa mitään, vaikka otan kyselyn vastaan ja lupasin, että eivät he ilman jää. Kuten arvasinkin, kotona ei riemunkiljahduksia kuulunut, sillä Etelä-Korea ei silloin vielä ollut sellainen teollisuusmahti kuin nyt myöhemmin. Kuvioon tuli vetäjäksi Ekono, ja se rohkaisi jäseniämme tarjoa- maan. Tarjousta en enää ollut näkemässä, mutta myöhemmin kuulin, että kauppa syntyi ja projekti maksuineen onnistui. En tiedä, saiko Coutinho Caro honorarinsa, mutta suomipojan rautakourat hyötyi- vät kuitenkin. PM 

PROJEKTIN MYYNTI JA TOTEUTUS

Donghae Pulp -projektin voidaan monestakin syystä katsoa kuuluvan sarjaan ”pioneeriprojekteja Suomesta Kaukoitään”. Tämä antoi ai- heen lähemmin selvittää projektin eri vaiheita. Olenkin haastatellut Ekonon silloista projektijohtajaa ja myynnistä vastannutta dipl.ins. Nils-Christian Bergiä saadakseni lisätietoja tästä, siihen aikaan epä- tavallisesta projektista: Metex lähetti kyselyn jäsenfirmoilleen. Rauma-Repola teki aloit- teen projektiin osallistumisesta. Avainasemassa oli dipl.ins. Kalle Angervuori (edesmennyt PM 9), joka otti yhteyttä Ekonoon. Syntyi päätös, jonka mukaan Ekono vastaisi kyselyyn ja kokoaisi tarjouksen yhdessä Coutinho Caron kanssa. Dipl.ins. Berg veti pro- jektia, ja sellunvalmistuksen asiantuntijana Ekonossa toimi dipl.ins. Pertti Heitto. Kyseessä oli sellutehtaan turn key -toimitus, joka sisälsi myös huo- mattavia toimituksia Etelä-Koreasta. Lisäksi rahoituskuvio oli niihin aikoihin Suomessa tuntematon ”Buyer’s credit” eli asiakkaalle myön- nettävä luotto, joka ei ollut sidottu määrättyihin laitetoimituksiin Suo- mesta eikä Saksasta. Suomen Vientiluotto ja Vientitakuulaitos nikot- telivat, mutta Ekono ja Coutinho Caro saivat vähitellen rakennettua hyväksyttävän rahoituksen – pioneerityötä sekin! Ekono ja Coutinho Caro muodostivat konsortion ja sovittiin, että 2/3 projektista toimitetaan Suomesta, 1/3 Saksasta ja että Ekono ottaa päävastuun projektista. Konsortio kokosi tarjouksen, ja monivaiheis- ten neuvotteluiden jälkeen lopputulos oli seuraava: 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Saksasta toimitettiin tehtaan sähköistys ja höyryvoimalaitokset, Suomesta koko kuitulinja ja kemikaalien talteenottolaitokset. Rau- ma-Repola oli päävastuussa kuitulinjasta ja Ahlström kemikaalien talteenotosta, Enso-Gutzeit toimitti kaustisoinnin ja Rosenlew haih- duttamon. Sellutehdas toimitettiin aikataulun mukaisesti ja korealaiset hoi- tivat maksuerät täsmällisesti. Tehdas saavutti nopeasti takuutuotan- non, 300 t/24 h valkaistua sulfaattisellua trooppisista lehtipuista. Tehdas on ollut menestyksellinen ja sitä on muutaman kerran laa- jennettu muun muassa suomalaisilla laitetoimituksilla. PM 

PM  (Martti (Unkuri) allekirjoittamassa Donghae Pulpin johdon kanssa sopimusta sellutehtaan koneis- tojen toimituksesta Etelä-Koreaan. Taustalla valvoo PM 1A (Antti Raitakari).

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ystävyyttä yli rajojen eli miten molemminpuolinen luottamus syntyy

Seitsemänkymmenluvun loppupuolella Metexin Raimo Hiekkanen (PM 7) toi Saksasta Coutinho Caro -nimiseltä firmalta kyselyn koko- naisesta sellutehtaasta Etelä-Koreaan Ulsanin kaupungin lähelle. Suo- messa Ekono otti tehtävän vastaan ja ryhtyi suomalaisten konetoimit- tajien kanssa työstämään projektia. Näin myös Rauma-Repolan Porin Tehtaat sai tarjouskyselyn tehtaan kuitulinjasta. Dipl.ins. Matti Tuominen (PM 11) keräsi meidän puoleltamme tekniset asiantuntijat, jotka laativat ja neuvottelivat Ekonon miesten kanssa tarjouksen tekniset dokumentit. Toimin silloin kaupallisen osaston päällikkönä ja neuvottelin kauppasopimuksen loppuasiakkaan, Donghae Pulpin Suomeen lähet- tämän apulaisjohtajan Sung Kwakin kanssa. Olin ensi kertaa busi- ness-kontaktissa Kaukoidässä asuvan henkilön kanssa. Perusasentee- ni oli hyvin varauksellinen. Olin sivusta seurannut niitä vaikeuksia, mitä suomalaisilla Metex-ryhmän jäsenillä oli ollut pohjoiskorealai- sen asiakkaan kanssa, kun tehdyt sopimukset eivät pitäneet alkuun- kaan paikkaansa.

Entinen liikekumppanuus on muuttunut todelliseksi ystävyydeksi. PM 1 A lou- nastamassa Soulissa pari- senkymmentä vuotta aikaisemmin syntyneen lii- ketuttavuuden kanssa.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Neuvotteluissa Sung Kwakin kanssa yritin saada mahdollisim- man selvän ja aukottoman, meille kaikissa olosuhteissa toimivan kauppasopimuksen. Sopimus syntyikin ja sitä ruvettiin toteuttamaan. Matkan varrella tuli suunnitelmiin muutoksia, joiden taloudellisista seuraamuksista sovin aina Kwakin kanssa. Myös asennus- ja käyn- tiinajovaiheessa syntyi tilanteita, joissa oli sovittava hintamuutoksista. Osan jouduimme kiireessä sopimaan vain suullisesti. Luottamukseni Kwakiin oli projektin edetessä kuitenkin kasvanut, koska hänen sa- nansa aina piti. Vastaavasti minä pyrin toimimaan niin, että mitä lu- pasin, se myös tehtiin. Tehdas saatiin kunnialla käyntiin. Myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä tapasin Sung Kwakin Tuk- holmassa eräässä konferenssissa. Istuimme siellä yhdessä iltaa, jolloin tunnustin hänelle suuren epäluuloisuuteni ensi tapaamisissamme. Ker- roin myös, että projektin edetessä suhtautumiseni muuttui syväksi luottamukseksi ja toisen kunnioittamiseksi. Yllättäen Sung tunnusti myös, että aivan samanlaiset tunteet oli hänelläkin aluksi ollut. Hän- kin oli silloin ensi kertaa tekemisissä eurooppalaisten ”pitkänenien” kanssa. Myös hänen ajatuksensa olivat muuttuneet yhteistyön jatkues- sa. Tukholman tapaamisen jälkeen olimme säännöllisesti kirjeyhtey- dessä Uuden Vuoden toivotuksia lähetellessämme. Vuonna 1998 tein liikematkan Etelä-Koreaan erään titaanidiok- siditehtaan toimituksen asioissa. Soulissa otin yhteyttä Sungiin, joka silloin oli Samsung Chemicalin toimitusjohtaja. Vietimme yhdessä rat- toisan lounashetken – vähän vanhempina ja ehkä viisaampina.

PM 1A

Kauppoja ja gastronomiaa leikkikalu-Kiinassa

Tampellan kartonkikoneilla tehtiin runsaasti kauppoja Leikkikalu- Kiinaksi mainitussa Taiwanissa 1980- ja 1990-luvuilla. Ainoa asiakas oli Cheng Loong Co. Ltd. Vuonna 1986 ja 1987 myytiin kokonaisia koneita ja vielä Valmet-kaudellakin 1994 yksi. Lisäksi kaupat tehtiin myös lukuisista koneuusinnoista. Osa koneista valmistettiin Taiwa- nilla samaan konserniin kuuluvan Yue Li Co:n konepajalla, jolla kyl- läkin oli maine vaarallisena kopioijana. Agenttinakin toimi asiakkaan omistama kauppahuone. Asetelma olikin vähintäänkin erikoinen, 1 mutta se toimi.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Neuvottelut, jotka käytiin pääasiassa Taipeissa, olivat pitkiä ja tinkiminen ankaraa. Toisaalta asiakas kohteli meitä ylenpalttisen vie- raanvaraisesti ja syviä ystävyyssuhteita syntyi. Taipei sinänsä on tavattoman ruma kaupunki. Sen paras puoli on runsas ravintolatarjonta. Sieltä löytyy kaikkiin mahdollisiin kiinalais- ruokiin vihkiytyneitä ravintoloita: taiwanilaista, pekingiläistä, shang- hailaista, kantonilaista, sichuanilaista, hainanilaista, hongkongilaista, hunanilaista ja mitä vielä. Kovin eksoottisia ruokia meille ei tyrkytetty; ei tuoretta apinan- aivoa eikä koiraakaan. Aika erikoista oli kuitenkin keitto, joka val- mistettiin pistelemällä isoa sammakkoa neulalla takapuoleen, jolloin otus syljeskeli vihaisesti. Siitä syntyi sammakonsylkikeitto. Joutsenen räpylät maistuivat suurin piirtein samalle kuin grillatun kanan nahka. Paikallisesta lehdestä dipl.ins. Timo Willner (PM 30) löysi ravin- tolan, joka mainosti erikoisuutenaan porsaan peräaukon sulkijalihak- sia. Meissä ei kuitenkaan löytynyt miestä mokomaa herkkua kokei- lemaan. Aina oli porukassa joku, joka ei uskonut homman hygieniaan, vaikka muut kuinka vakuuttelivat, että ”pulloharjalla ne on putsattu ennen ruuaksi laittoa”. Samoilta reissuilta muistuu mieleen myös ruokalaji nimeltä ”Drunken shrimps”. Elävät katkaravut laitettiin lasiastiaan, päälle Mao Tai -viinaa ja kansi päälle. Siellä katkaravut hilluivat humala-

Tampellan kartonkikonesopimuksen allekirjoitus 1. Vasemmalta: Richard Yang, presidentti Tsai, pääjohtaja Cheng Loong Chen ja Tampellasta Rabbe Hemmilä (PM 1), Timo Willner (PM ) ja Kalevi Unkila (PM ). 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit päissään kunnes sammuivat joka iikka. Sitten ne keitettiin ja maukas- ta tuli. Jotkut pitivät kyseistä ruuanlaittotapaa epäinhimillisenä eläin- rääkkäyksenä, mutta onko suomalainen ravunkeittotapa yhtään sen parempi? Jos sinut keitettäisiin ruuaksi vaikkapa ihmissyöjien savi- majan edustalla, menisitkö pataan mieluummin ympäri kännissä kuin selvin päin? Useilla reissuilla vierailimme Taipein night marketilla, jota myös Snake Alleyksi kutsuttiin. Jälkimmäisen nimen tori on saanut kojuista, joissa hirtetyistä käärmeistä vuodatettiin verta lasiin ja sitä meille juo- tettiin keltaiseen viiniin sekoitettuna. Mukaan tipautettiin vielä pisara käärmeen myrkkyä. Juoman terveysvaikutuksia kehuttiin maasta tai- vaaseen, mutta karmea oli sen maku. Ensimmäisen kartonkikoneen allekirjoitusta seuranneella juhla- päivällisellä saatiin kokemusta paikallisesta skoolaamisesta. Presi- dentti, Mr. Tsai skoolasi ensin johtajamme Rabbe Hemmilän (PM 19) kanssa lasit tyhjiksi ja sitten muiden suomalaisten kanssa; jokaisen kanssa erikseen. Saman tekivät muut kiinalaiset arvojärjestyksessä. Seuraavaksi tuli suomalaisten vuoro skoolata vastavuoroisesti kaik- kien kiinalaisten kanssa. Jatkossa kiinalaiset skoolasivat keskenään, taas kaikki kaikkien kanssa erikseen. Tämän nähtyään suomalaiset tekivät omassa keskuudessaan samoin. Lopulta juotiin myös yhteisiä maljoja suomalaiseen tapaan. Kun pöydässä oli noin viisitoista hen- keä, kertyi tyhjennettyjä maljoja melko runsaasti. Onneksi lasit olivat hyvin pieniä ja juomana oli kiinalainen keltainen viini, joka on suun- nilleen saken vahvuista. PM 

Vice President, joka ei tiennyt mitään

Erään Japanin-matkan aikana suuren Oji Paper -firman johto ha- lusi kuulla presentaation Ahlströmin pumpuista. Koska mukanani oli, kuten tavallista, 10–15 kiloa kalvoja, muun muassa pumpuista, mi- nun oli helppo suostua. Valmistauduin huolella parina iltana hotellis- sani. Eiväthän johtajat pystyisi esittämään järin vaikeita kysymyksiä, mutta varmuuden vuoksi... Keskusteltuamme ehkä viisitoista minuuttia ja juotuamme teetä 1 kolmen, neljän suuren johtajan kanssa rupesin ihmettelemään, milloin

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit olisi pumppujen vuoro. ”Ai niin, olemmekin ajatelleet, että saisitte presentoida koko Ahlströmin konepajateollisuuden tuotteet.” Ok, mi- kä siinä, olihan minulla kalvoja kaikista laitteista ja vielä hyvässä jär- jestyksessä. Kun aioin aloittaa, niin herrat totesivat, että esitys pidetään eri salissa ja sinne lähdettiinkin. Oho! Salissa istui 30–40 siistiä japani- laista kynät teroitettuina. Johtajat esittelivät minut ja presentaation aiheen. Aloitin toteamalla, että meillä oli erittäin laaja ohjelma, periaat- teessa kaikki mitä sellu- ja paperitehtaat tarvitsivat. Totesin myös, että laajan ohjelman takia en luonnollisesti voinut hallita kaikkia yksityis- kohtia ja että presentaationi olisikin siksi melko ylimalkainen. Esitys meni hyvin. Sen jälkeen sanoin vitsinä, että nyt saisi esittää HELPPOJA kysymyksiä. Kukaan ei nauranut vitsille! Kuulijoiden kas- vot olivat kuin kiveen hakattuja, eikä kysymyksiä meinannut tulla. Ru- pesin jo huokaisemaan helpotuksesta, kun yksi kaveri nousi pystyyn. ”Mikä on meesauunienne manttelilevyn paksuus ja materiaali?” Vas- tasin, että paksuus riippui uunin kapasiteetista. ”Ok, sanotaan noin 500 tonnin tehtaan uuni.” Vastasin, että tämä oli jo aika yksityiskoh- tainen kysymys, koska levyn paksuus vielä oli riippuvainen siitä, missä kohtaa uunia levy sijaitsi. ”No, 1 m alkupäästä?” Silloin luovutin ja sanoin, että palaamme asiaan ja annamme hänelle tiedot edustajamme välityksellä. Henkilö, joka halusi näyttää korkeille esimiehilleen, oli tyytymättömän näköinen ja istahti. Muita kysymyksiä ei tullut. Jälkeenpäin japanilainen edustajamme kertoi kysyjän luovutta- neen sen jälkeen, kun eräs hänen kollegansa oli kuiskannut: ”Älä kysy, ei se mitään tiedä, se on vice president.” Japanissa vice presidentit ja presidentit eivät yleensä paljoakaan tiedä ja heidän kielitaitonsa on usein olematon. Olin siis hyvässä seurassa kaltaisteni joukossa! PM 1

Japanilaiset mökillä saaristossa

”Vacuum formereita” myytiin aika paljon. Japanilainen koneval- mistaja IHI (Ishikawajima Harima Heavy Industries), jolla oli muun muassa Voithin lisenssejä, lähestyi meitä kiinnostuneena ”vacuum for- merista”. Solmittuamme valmistuslisenssisopimuksen heidän kans- saan vuoden 1970 tienoilla he lähettivät Tampereelle pariksi viikoksi sekä suunnittelu- että valmistuspäällikkönsä tutustumaan piirustuk- 11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit siimme, kuten myös valmistusmenetelmiimme. Koska minut oli nimi- tetty heidän opettajakseen, tilasin kaikki luvalliset piirustukset osa- luetteloineen. Siitä tuli lähes kaksimetrinen pino. Koulutus taisi on- nistua, koska IHI möi, suunnitteli, valmisti ja toimitti useamman yk- sikön. Kesällä 1972 oli jälleen sovittu asiakaskoeajo koekoneen ”vacuumformer”-yksiköllä Inkeroisissa. (Uusi ”Arcu-Forma”-koe - kone oli asennettu samaan linjaan vanhan lieriökoekoneen perään, mutta ne olivat kaksi erillistä yksikköä vielä tässä vaiheessa.) Japanista saapui neljä asiakkaan edustajaa sekä IHI:n edustaja. Ensimmäisen päivän koeajot onnistuivat hyvin, ja illan kruunasi Inke- roisten klubin aina yhtä herkullinen illallinen. Rohkenin kuitenkin kut- sua vieraat seuraavaksi illaksi mökillemme Kotkan saaristoon viettä- mään vapaamuotoista iltaa vaimoni ja veljeni perheen kanssa. Klubin emäntä, rouva Setälä, lupasi varata meille tarpeelliset eväät, kuten gril- lipihvejä, lenkkimakkaraa, salaattia, olutta ja punaviiniä. Seuraavana päivänä japanilaiset tuskin malttoivat odottaa koeajo- jen päättymistä, jotta he pääsisivät nopeasti auton kyydissä meren ran- nalla odottavaan veljeni matkaveneeseen. Ajoimme rauhallisesti pit- kän kapean Hevossaaren salmen läpi ihaillen kesähuviloiden kirjoa ja nauttien kiireettömästä kesäillan tunnelmasta. Saapuessamme Äys- pään selälle meillä oli onni kirkkaalla säällä nähdä horisontilla nyttem- min Venäjälle kuuluvan Suursaaren tunnusomainen profiili kolmine kukkuloineen: ”Ajatella, että olemme näin lähellä Neuvostoliittoa!” Ennen saunaan menoa oli lystikästä nähdä toisten japanilaisten nauttivan soutamisen oppimisesta sillä aikaa kun toiset ryömivät ne- linkontin metsikössä maistellen mustikoita ja haistellen sammalta, ka- tajaa, variksenmarjaa ym. Saunominen ja uiminen sujuivat samalla innolla. Grillasimme ja nautimme klubin antimista. Sitten seurasi lau- lua. Tehtaan johtaja, vanhempi herrasmies, joka oli aikoinaan opis- kellut Heidelbergissä, innostui laulamaan saksalaisia ylioppilaslauluja meidän säestyksellämme. Toiset taas opettivat veljeni lapsille japani- laisia lastenlauluja. Riemun kruunasi lopuksi punnerruskilpailu. Kymmenvuotias vel- jentyttäreni voitti ja asiakkaan nuorin insinööri tuli toiseksi, taisivat molemmat punnertaa yli 30 kertaa. Punnerruksen Suomi-Japani-maa- ottelun Japani kuitenkin voitti. Veljentyttäreni sai joulukortteja Japa- nista vielä monta vuotta. Ikionnellisten ja unohtumattomia muistoja rikkaampien japanilaisten ilta päättyi venematkaan halki peilityynen ulapan pohjoisen keskikesän valkeassa yössä. 1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Standby Tapahtui 1970-luvun loppupuolella. Kiinan talouskasvu oli alka- massa ja Deng Xiaoping oli juuri lausunut kuuluisat sanansa: ”Ei sen väliä minkä värinen kissa, kunhan se pyydystää hiiriä”. Kolme suo- malaista paperikoneteollisuutta edustavaa herraa saapui Tokioon ol- tuaan sitä ennen useita viikkoja Kiinassa esittelemässä firmansa tuot- teita ja kenties etsimässä ”kissoja”. Miten lie hommat Kiinassa sujuneet, mutta joka tapauksessa kak- si herroista (Mr. R ja Mr. S) tiedusteli tapaamiltaan Sumitomon edus- tajilta mahdollisuudesta tutustua japanilaiseen ilotaloon. Kolmas her- roista (Mr. X) oli kai hoitanut asiansa kuntoon jo Kiinassa. Tuhdin päivällisen jälkeen odotti ravitsemislaitoksen ovella mus- ta limousine, joka kiidätti herrat R ja S Kawasakin kaupunginosassa sijaitsevaan taloon. Siellä he puolet taksasta etumaksuna suoritettu- aan saivat istuutua odotusaulan sohvalle vihreää teetä nauttimaan. Oli perjantai-ilta ja talossa melkoinen vipinä. Aikaa kului. Tuli li- sää teetä. Miehiä tuli ja meni. Kutsua sisään ei herroillemme vain kuu- lunut. Ja tuli aina vain lisää teetä. Lopulta Mr. S hermostui ja ilmoitti, ettei hän ole mikään stand- by-nussija! Mr. R ilmoitti jäävänsä odottamaan. Mr. S siis lähti, suun- tana hotellinsa Tokion keskustassa. Samaan aikaan istuin Mr. X:n kanssa hotellin baarissa odotta- massa kahta seikkailijaa. Vaikka en asunutkaan hotellissa, löysi kili- kellolla varustettua liitutaulua kantava piccolo minut baarista ja oh- jasi minut aulaan puhelimeen. Puhelimessa oli vihainen Mr. R, joka huutaen kyseli, että missä helvetissä on kirottu Mr. S. Kun en tiennyt, seurasi litania ärräpäitä ja luuri korvaani. Hetken päästä baariin saapui Mr. S ja kertoi epäonnistuneesta vierailustaan kyseisessä ilotalossa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan Mr. R:n kiukkuisuutta, josta hänelle kerroin. Aikanaan saapui jo hieman rauhoittunut Mr. R reissultaan baa- riin, ja kunnon paukun saatuaan selvitti meille tapahtumien kulun. Aikanaan oli tullut hänen vuoronsa astua jadeportista sisään. Kassalla kuitenkin ilmeni, että Mr. S olikin nostanut takaisin molempien her- rojen etumaksun eikä Mr. R:llä ollut tarpeeksi rahaa maksaa koko taksaa. Siihen aikaan Japanissa ei myöskään kelvannut ulkomainen luottokortti. Näin joutui Mr. R suuntaamaan täysin pussein juna-ase- malle. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Seuraavana sunnuntaina tapahtunutta kovasti pahoittelevat Su- mitomon veijarit hoitelivat Mr. R:n asiat kuntoon. Mr. S puolestaan korjasi omat puutteensa omatoimisesti Fuji Cityssä seuraavalla vii- kolla. PM 

Japlish

TVW Paper Machine Group solmi lisenssisopimuksen japanilaisen Sumitomo Heavy Industries Co:n kanssa vuonna 1976. Saman vuo- den syksyllä toteutettiin Sumitomolle suurimittainen koulutusohjelma Suomessa Tampellan, Valmetin ja Wärtsilän tiloissa. Lisäksi vierailtiin useissa paperi- ja kartonkitehtaissa Suomessa ja Ruotsissa. Koulutet- tava ryhmä käsitti 15 miestä, joiden englanninkielen taito oli hyvin heikko. Paras kielimies oli kauppahuone Atakan edustaja, mutta hän ei puolestaan ymmärtänyt tekniikasta hölkäsen pöläystä. Yritimme käyttää tulkkeja. Helsingistä tuli suomalaisen kanssa naimisissa oleva rouva Meguro-Aho. Tämä herätti Japanin miehissä suurta hämmennystä ja hilpeyttäkin; japaniksi aho tarkoittaa hölmöä. Tulkkaus ei oikein sujunut, vaikka Meguro-Ahoilla oli japaninkielen käännöstoimisto. Sitten kutsuttiin Kurikasta suomalaisen naisen kans- sa naimisissa oleva herra Takayama, joka oli kääntänyt Valmetin moottorikelkkojen käyttöohjeita japaniksi. Ei taaskaan toiminut. Parasta käännösapua olivat kirjoitetut opiskelukansiot, joita oli tehty toista hyllymetriä. Jatkettiin siis ilman tulkkeja. Sumitomon miehistä paras kielimies ja samalla ehkä teknisesti hoksaavaisin oli Mr. Moritaka, joka sitten selitti paperikoneen salat muille. Tämä alati nauravainen insinööri sai meiltä suomalaisilta lii- kanimen Morihaha. Silti monet tekniset asiat vaativat pitkät selitykset. Rautpohjalainen perälaatikkoekspertti (japaniksi heduboksueksper- to) kuvaili turbulenssin intensiteettiä juoksemalla kateederilla edesta- kaisin karttakeppiä vinhasti kädessään pyörittäen. Graniittitela oli ja- panilaisille pitkään grafiittitela, kunnes tehtaalla vierailtaessa selvisi, että kiveähän se on. Tässä muutamia esimerkkejä Japlishiksi esitetyistä kysymyksistä: – Kun bussia ei vielä näy: ”How many time we still live here?” 1 – Paperikoneen hinta? ”How many price paper machine is?”

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Ja lopuksi tärkeätä kielitietoa Japaniin (lentäen) matkustaville: – Lentoemäntä: Sutuvardudessu-san – Voileipä: Voi on bataa (Amerikasta) ja leipä pan (jesuiitoilta), mutta voileipä ei ole bataapan, vaan sandvitsu – Kaksi olutta tuokaa olkaa hyvä: ”Biru futatsu o kudasai” – Anteeksi, missä vessa on? ”Toire wa doko desuka?”(R voi olla = L) Tällä jo päästiinkin onnellisesti Tokioon saakka. PM 

Sumitomo Heavy Industriesin koulutusryhmä Suomessa 1. Kuvassa mm. Moriwake- San, Ono-San, Kiguchi-San, Nozaki-San, Hoshiba-San, Miki-San, Marukawa-San, Hatano-San. Isäntinä Jyrki Hasu, TVW, Seppo Lehtinen, Wärtsilä ja PM  Kalevi Unkila, Tampella.

Reunion Japanissa vuonna 1. Ex-Sumitomolaiset Moriwake-San, Kiguchi-San, Hoshiba-San, Kondo-San, Marukawa-San, Miura-San, Hatano-San ja Isozaki-San. Vieraana Kalevi Unkila PM . 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Mr. Marskin tarina

Sumitomon tulevia paperikoneosaajia syksyllä 1976 koulutettiin Wärtsilän Järvenpään yksikössä. He halusivat asua Helsingissä, koska Järvenpää siihen aikaan oli sellainen tuppukylä kuin oli. Majapaik- kana oli Hotelli Marski. Tarina alkoi eräänä synkkänä marraskuun sunnuntai-iltapäivänä. Kolme Sumitomon koulutusryhmän vanhempaan kaartiin kuu- luvaa herrasmiestä istui kahvilla Marskin baarissa. Lähipöytään lait- tautui kolme viehättävää vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Mr. N sai idean, jolla tehdä vaikutus naisiin. Hän kutsui tarjoilijan ja pani likoon koko pienen englanninkielen taitonsa. Mr. N selitti pitkään, eivätkä hänen kaksi kollegaansa ymmärtäneet yhtään mitään. Lopul- ta tarjoilija poistui saamaansa tilausta toteuttamaan. Kun tarjoilija palasi, sekä kolme daamia että kolme herraa saivat kukin eteensä kolme kuppia kahvia. Kyllä silloin nauru maittoi kai- kille, myös Mr. N:lle. Tosin japanilainenhan nauraa kovasti hämillään ollessaankin. Tapaus ei tiettävästi johtanut jatkoseuraamuksiin. Mr. N:n kollegat antoivat hänelle uuden nimen ”Mr. Marski”. Tarina saavutti sumitomolaisten keskuudessa suurta riemua. Niinpä seuraavina vuosina tulin kuunnelleeksi Mr. Marskin tarinan japaniksi (Marski-san no monogatari) niin monta kertaa eri yhteyk- sissä, että olisin melkein voinut sen sillä kielellä toistaa. Mr. N oli ylpeä uudesta arvonimestään saatuaan kuulla alkupe- räisen Marskin sankariteoista ja merkityksestä maamme kohtaloon.

PM 

Hullu mies Turkissa

Alkuvuonna 1975 Tampella sai Turkista suuren lainerikartonki- ja säkkipaperikonetilauksen valtionyhtiö SEKA:n tehtaalle. Kyseessä oli Maailmanpankin rahoitukseen perustuva tenderitarjouskilpailu, jonka Tampella voitti. Kaupasta sovittiin maaliskuussa Vancouverissa 1 SEKA:n valitseman insinööritoimisto Sandwellin tiloissa. Tärkeitä

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit kaupan syntyyn vaikuttaneita henkilöitä olivat Istanbulin konsuli Ola- vi Tammivuori ja hänen poikansa Erkki. Varsinaiset sopimusneuvottelut käytiin Turkissa Izmitin kaupun- gissa, jossa sijaitsi SEKA:n pääkonttori ja paperitehdas. Siellä pyöri muun muassa Tampellan ammoin toimittama sanomalehtipaperi- kone. Neuvottelijoina Tampellasta toimivat Rabbe Hemmilä (PM 19), Paavo Liuttu ja tarinan kertoja (PM 28). Metexiä neuvotteluissa edus- ti Osmo Nykänen (PM 4). Avustajana ja osittain tulkkina oli Erkki Tammivuori. SEKA:n pääjohtaja oli täysin poliittinen henkilö eikä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä neuvottelujen aiheesta. Hän ei liioin osannut vieraita kieliä. Erkki Tammivuori yritti ohjata miestä oikeille urille pelaamalla hänen kanssaan yökaudet tavlaa. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet. Isä Tammivuoren ansiosta saatiin aikaan rat- kaisu, että neuvotteluvaltuudet annettiin insinööritoimisto Sandwel- lin edustajalle. Kanadalaisen kanssa asia saatiin vihdoin etenemään ja lopulta päätökseen. Neuvotteluprosessin nopeuttamiseksi määräsivät vanhemmat kollegat minut neuvottelemaan turkkilaisten kanssa asennusvalvon- nan ja -työn ehdoista. Neuvottelun pohjana olivat suomalaisten ylei- sesti käyttämät standardiehdot. Paperi käytiin ensin yhdessä läpi. Sit- ten turkkilaiset palaveroivat siitä keskenään. Pitkän tovin kuluttua he ilmoittivat, etteivät mitenkään voi hy- väksyä vaatimuksiamme henkilökunnan asuintilojen suhteen. He sa- noivat: ”Täällä lukee, että asuintiloissa tulee olla juokseva kylmä ja lämmin vesi. Tehän olette hullu, eihän sen veden tarvitse koko ajan juosta.” Ehdotin, että perään lisätään ”...when necessary”. Kun sama lisäys tehtiin vielä huoneiden lämmitystä koskevaan kohtaan, kaikki olivat tyytyväisiä. Projekti käynnistyi. Maailmanpankki ei kuitenkaan voinut va- pauttaa rahaa etumaksuihin, koska tehdaspaikkakuntaa oltiin vaih- tamassa, mikä taas johti uuteen käsittelyyn. Oli kuitenkin sovittu, että asiakas hankkii rahat turkkilaisista lähteistä. Rahoja ei kuitenkaan aikataulun mukaisesti kuulunut. Niitä perättiin moniakin kanavia käyttäen ja kun ne vihdoin tulivat, meille ilmoitettiin, että Tampellalle maksetaan, koska suomalaiset ovat turkkilaisten sukulaiskansaa. Muille toimittajille ei makseta mitään. Kone toimitettiin vuonna 1977 Etelä-Turkissa Välimeren rannal- la sijaitsevaan Silifken kylään. Asennus kesti useita vuosia. Tehdas käynnistyi suolaisen meri-ilmaston pahasti ruostuttamine koneineen vasta vuonna 1983. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit SEKA Akdeniz -projektin allekirjoitustilaisuus 1 Atatürkin valvovan silmän alla. Keskellä Metexistä yli-insinööri Ville Nurminen ja toim. johtaja Kauko Uusitalo sekä takarivissä oikealla apul. joht. Osmo Nykänen (PM ). Kuvassa oikealla myös pääkonsuli Olavi Tammivuori ja hänen poikansa varakonsuli Erkki Tammivuori. Molemmat toimivat Metexin asiamiehinä Turkissa.

SEKA-Akdeniz -projektin allekirjoitus 1. Vasemmalta toim. johtaja Kauko Uusitalo, Metex, apul.joht. Osmo Nykänen (PM ) ja varakonsuli Erkki Tammivuori, kaupallinen avustaja Turkissa.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Riemua pitkien myyntineuvottelujen jälkeen: Xing Huo tilaus on saatu! Vasemmalta PM , PM , PM , Timo Kerola, Tampella ja Jukka Rapeli, Metex.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Vapunviettoa Shanghaissa 1 Xing Huo - projektin pitkien (eräs jakso jopa  viikkoa!) myyntineuvotteluiden yhteydessä. Vasem- malla Jorma Katila, Metex (PM ) ja oikealla myyntitiimin joht. Johan von Pfaler (PM ).

PM  ja PM : ”Skål för Vappen!” Huomaa tupsu lakit, design Mao.

Parafointi on kivaa, kun tilaus on tulossa! Pääinsinööri Chen Bao Li ja PM  kilpailevat siitä, kumpi ehtii saada ensin puumerk- kinsä papereihin. Nine Dragons, Guang- zhoun kartonkitehdasprojekti 1.

Viikonloput kaukana kotoa ovat tut- tuja vientimyynnissä. Golf on mo- nelle mieluisa harrastus, mutta joskus saattaa päästä vaikka safa- rille! Herättääköhän PM  tässä nuk- kuvaa asiakasta? 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit KOMMELLUKSIA JA OPETTAVAISIA TARINOITA

Tuulen energiaa mittaamassa

Jukka Lehtinen, varsinainen keksijä ja oikea Pelle Peloton, tuli meille tuotekehitysosastolle 1970-luvun alkupuolella. Hänen lempiaiheensa oli ”Lämpöputkiteoria”, eli miten siirtää suuriakin lämpömääriä pai- kasta toiseen oikealla tavalla hallitsemalla höyrystymis-lauhtumis - tasapainoa. Ensin tätä sovellettiin yksinkertaistettuna versiona ”Arcu-For- man” huulirakennelman lämpötasapainon nopeuttamiseksi. Sitten si- tä sovellettiin ”Convacissa”, josta ensimmäinen koelaite testattiin Ari Maijalan kanssa kanta-alueen höyryvoimalassa ja sitten parinakin versiona Inkeroisten koelaitoksella. Näin nopeutettiin huomattavasti koearkkien kuivattamista pikamäärityksiä varten. Jotta menetelmää voitaisiin käyttää jatkuvatoimisena, tingittiin vähän prosessin nopeudesta (tyhjötasosta), ja valitulle toteutusmuo- dolle ominaiset teräsnauhat antoivat sille uuden nimen ”Condebelt”. Tänään lienee käytössä vielä kolme tuotantoyksikköä. Jukka halusi myös valjastaa tuulen energiaa, (noin vuonna 1975, kauan ennen kuin tämän päivän tuulivoimalat oli kehitetty). Tiede- miehet olivat merellä lautoilla mitanneet tuulen veden aaltoliikkee- seen siirtämää energiaa, mutta: ”Mitäs jos”, tuumaili Jukka, ”kukku- lalla yksin seisovan ylpeän petäjän tuulessa heiluvan latvan liike-ener- giaa mittaisi…”. Ei kun tuumasta toimeen. Jukka oli jo varaamassa puhelinasentajaa tolppakenkineen kii- peämään puun latvaan ja selvitteli sopivia liike-energiamittausvälinei- tä. Innokkaana hän ryhtyi myös laatimaan patenttihakemusta, kun sattumalta sain käteeni hollantilaista alkuperää olevan Tonttukirjan, jossa kuvin ja sanoin esitettiin, kuinka tontut valjastavat tuulessa hei- luvan puun latvan liikettä sahaamiseen, takomiseen, jauhamiseen jne. Patenttihakemus ja koko projekti päättyi siihen. PM  11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kustannukset jakoon painien

Norilskin toimituksessa Rauma-Repolalla oli nosturien toimitta- jana Kone Oy. Toimituksen loppuselvittelyssä jäi teknillisissä eritte- lyistä ja niistä johtuvista hintamuutoksista 100.000 markkaa jakama- tonta rahaa.

Rauma-Repolan Konepajaryhmän johtaja Väinö Lassila Siperiassa Bratskissa vähän ennen eläkkeelle siirtymis- tään. Mukana myös PM 1A, Antti Raitakari.

Kumpikin osapuoli oli vahvasti sitä mieltä, että raha kuuluu omal- le firmalle. Riita-asia nousi sitten jo yhtiöitten ylimmän johdon tietoi- suuteen. Rauma-Repolan Väinö Lassila oli kerran käymässä Kone Oy:n Pekka Herlinin luona, ja he päättivät ratkaista asian painimalla. Kumpi tätä ehdotti, en tiedä, mutta epäilen sen olleen Lassilan, joka nuorempana oli aktiivisesti harrastanut painia. Herlinin työhuoneessa Munkkiniemessä raivattiin vähän tilaa ja ”neuvottelu” alkoi. Lassilan hämmästykseksi kävi kuitenkin niin, että Herlin kaatoi Lassilan har- tiat mattoon ja meidän oli Rauma-Repolassa tyytyminen asian ratkai- suun. 1 PM 1A

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Monitaitoiset miehemme maailmalla

Konepajan toimitukseen kuuluu yleensä toimitettujen laitteiden asennus tai ainakin asennusvalvonta. Varsinkin muutama kymmenen vuotta sitten asennusvalvojat olivat usein vain kansakoulun käyneitä tunnollisia koneasentajia, jotka työskentelivät nykyaikaan verrattuna varsin erikoisissa olosuhteissa. Yhteydenpito omaan konepajaan oli vaivalloista, joskus lähes mahdotonta. Puhelinyhteyden saaminen kes- ti vähintäänkin tunteja, puuttuvien tai korjattujen piirustusten saami- nen viikkoja ja toimitukseen kuuluvien ja vahingossa lähettämättä jääneiden osien saaminen asennustyömaalle sitäkin kauemmin. Lisäk- si vientitoimitukset olivat usein maihin, joiden kulttuuri ja kieli olivat meille outoja. Kaikilla suurehkoja osastotoimituksia tehneillä konepajoilla oli asennusvalvoja tai useampiakin, joista tuli legendoja eläessään. Eräs näistä legendaarisista hahmoista oli Enson Lypsyniemen konepajan asennusvalvoja Mauno ”Manu” Laukkanen. Manu oli oppinut savon kielen kotonaan, suomen kielen kansakoulussa ja koneasentajan am- matin ammattikoulussa. Vaatimaton peruskoulutus ei ollut este lähteä töihin tarvittaessa yksin ja eksoottisiinkin maihin. Tapasin Manun ensimmäisen kerran 1960-luvun alkupuolella ol- lessani teekkarina käynnistämässä kaustisointilaitosta Norrsundetis- sa Ruotsissa. Vaikka minunkin kouluruotsini oli varmaan aika köm- pelöä, kauhistelin Manun ruotsin kieltä. Hän ei varmaan osannut kuin muutaman sata sanaa, mutta puhui ja hoiti asiat ruotsin kielellä sujuvasti savolaisittain ääntäen. Ja tuli ymmärretyksi. Seuraavan kerran tapasin Manun Ivangradissa, silloisessa Jugo- slaviassa. Enso oli toimittanut aikoinaan Ivangradissa sijaitsevalle sel- lutehtaalle joitakin osastoja, ja Manu oli ollut asennusvalvojana. Saimme lisätilauksen 1970-luvulla, ja projektipäällikkönä menin te- kemään loppupöytäkirjoja toimituksesta. Manu oli ollut valvomassa lisätoimitustenkin asennusta ja oli tehtaalla, kun menin sinne. Olimme paikallisten edustajien kanssa neuvotteluhuoneessa, ja Manu monger- si jotain isäntien kanssa. Kysyin: ”Mitä kieltä puhut?” Vastaus oli: ”Täällä puhutaan serbokroatiaa.” Kun Enso sai Svetogorskin ensimmäisen vaiheen kaupan, oli luon- nollista, että paikalle lähetettyjen asennusvalvojien pomona oli Manu. Tehtaalla pidettiin aika ajoin tilaajan ja toimittajan välisiä kokouksia. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Koska olin projektivastaava, Manu pyysi minut avukseen erääseen al- kuvaiheen kokoukseen, jossa oli määrä käsitellä muutamia hankalia asioita. Ennen kokousta kävelimme Manun kanssa asennusalueen läpi. Vastaan tuli paikallinen – ilmeisesti tilaajan työnjohtaja – ja Manu al- koi jutella miehen kanssa. Kun keskustelu oli päättynyt, sanoin Ma- nulle, että taidat selvitä täällä puolan kielellä. Manu oli nimittäin ollut pariin otteeseen Swieciessä ja tuonut sieltä jopa vaimonkin Suomeen. Manun vastaus oli: ”Ei, kyllä me puhuttiin venäjää.” Kysyin: ”No, mi- tä te sitten puhuitte?””Tilasin telineet tuonne haihduttamon asennus- paikalle.” Asennusvaiheen alkamisesta oli kulunut pari kuukautta. Ensolla oli 1970-luvulla hienopaperitehdas Hollannissa. Tehtaal- la tehtiin kerran laajahko modernisointi, ja Manu oli luonnollisesti valvomassa Lypsyniemen toimitusten asennuksia. Kun asennukset oli- vat päättymässä ja koneen koekäyttöjä aloiteltiin, eräs PIV-variaattori meni rikki. Ei hätää, PIVin tehtaat ovat Saksassa, ei kovinkaan kau- kana Hollannin rajasta. Variaattori nostettiin Manun auton takakont- tiin ja auton keula ohjattiin kohti Saksaa. Tuota pikaa Manu palasi korjatun variaattorin kanssa. Kun kuulin asiasta, kysyin, millä kielellä hän asiat selvitti. Vastaus oli tyrmäävä: ”Hollannissa hollanniksi, Sak- sassa saksaksi.” Tunsin – taas kerran – tehneeni tyhmän kysymyksen. Aivan kaikessa Manun kielitaito ei kuitenkaan riittänyt. Muis- taakseni 1980-luvun alussa Enso sai pienen tilauksen Monte Alegres- ta, Brasiliasta. Sinne oli parikymmentä vuotta aiemmin toimitettu pari osastoa, joiden asennusvalvonta oli ollut Manun hoidossa. Kun lisä- tilauksen pariviikkoinen asennusvalvonta oli alkamassa, Manu oli tie- dustellut, saisiko hän ottaa mukaan puolalaisen nuorikkonsa. Näin sovittiin ja pariskunta lähti Brasiliaan. Matkan jälkeen kutsuin Manun vaimoineen meille syömään ilta- palaa ja kertomaan matkakokemuksia. Lento oli mennyt kuulemma hyvin ja Riossa oli asuttu hienossa hotellissa yksi yö, kertoi vaimo. Il- lalla mentiin hotellin ravintolaan ja Manu oli portugeesiksi tilannut päivällisen. Hovimestari oli vaimon mukaan kummastellut, mutta Manu piti tiukasti kiinni tilauksestaan. Pariskunnan vuoro oli häm- mästellä, kun alkuruoka tuotiin pöytään; se oli litra jäätelöä! Tämä juttu on kunnioitukseksi niille asennusvalvojille, jotka kau- kana, oudoissa ympyröissä ja ”Baabelin kielillä” tekivät sankaritekoja asiakkaittemme luona aikana, jolloin viestiyhteydet olivat lähes ole- mattomat ja asiat piti joskus ratkoa paikalla ilman muun organisaa- tion tukea. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Urpo Parkkonen, kuivan huumorin mainio taitaja Kun Finn-Stroi keväällä 1972 teki sopimuksen Svetogorskin raken- tamisesta, ei ensimmäistäkään konetta tai laitetta ollut tilattu. Niinpä heinäkuussa, kun Enso-Gutzeit oli monien mutkien jäl- keen tehnyt toimitussopimuksen, alkoi projektiin osallistuvilla yrityk- sillä valtava kiire. Rakentajalle toimitettiin epävirallista suoraa tietä kovalla vauhdilla mittatietoja sekä layout-kuvia, mutta virallisen – Giprobumin kautta toimitettavan – aineiston osalta olimme jatkuvasti kriittisellä polulla ja vähän myöhässäkin. Tästä johtui, että projektinjohtajana sain tilaajalta ja Giprobu- milta suoraa ja ujostelematonta palautetta roppakaupalla jokaisessa palaverissa. Olimme kerran Urpo Parkkosen kanssa lähdössä Moskovasta ko- tiin, kun meitä oli jälleen haukuttu hitaudesta, taas poikkeuksellisen suorin sanoin. Tuohon aikaan myytiin – muistaakseni syöpäpotilaiden tueksi – punaisia sulkia, jollaisen Urpokin oli ennen Moskovaan läh- töä ostanut. Kentällä huomasin, että Urpon tulomatkalla komeasti rintapielessä ollut sulka oli housun lahkeen käänteessä maata laahaa- massa. Kysyin syytä Urpolta, joka vastasi: ”On vähän sulka maassa!” Joulun alla 1973 oli Sveton konetoimitusten painopiste. Tulin jol- tain matkalta iltamyöhällä kotiin, ja ajoin konttorin kautta jättääk- seni sinne joitain papereita. Huomasin valon neuvotteluhuoneessa. Menin katsomaan, kuka siellä oli, ja löysin Urpon, Masi Vartiaisen ja pari kopiohuoneen tyttöä täydessä työssä mapittamassa Prommash - importille toimitettavia laskuja ja niiden liitteitä. Kun talkoovoimaa tarvittiin, ryhdyin avuksi työhön. Mappipino suureni suurenemistaan, ja aloin jo hieman hermostua, miten ne saa- daan toimitettua Moskovaan tilaajalle ennen joulua. Päätettiin, että mennään varmuuden vuoksi viemään. Tavallisestihan tällainen aineisto toimitettiin tuohon aikaan kuriiripostina, niin saadaan rahat pikaisesti. Kun mapitustyö aamuyöstä valmistui, huomasin, että mappeja oli hehtolitran verran ja painoakin runsas viisikymmentä kiloa. ”Kyllä nämä Seutulaan saadaan viedyksi, mutta miten ne saadaan lentoko- neeseen”, tuskailin Urpolle. Tähän Urpo totesi rauhalliseen tapaansa: ”Kyllähän ne hyvin lentokoneessa menevät, koneessahan on LASKU- telineet!” Laskut menivät mukanamme muutaman päivän päästä matkata- varana, ylipainomaksua tosin maksettiin aika paljon. PM  1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Morris Mini ja elefantti

Peltimannekiini-kandidaattinakin ollut Oiva Wiksten oli ollut Ahl- ström Karhulan edustajana projektikokouksessa Metexissä Morris Mini-autollaan. (Oiva ei ehtinyt veljesseuramme jäseneksi, sillä tuoni tuli ennen vuosikokousta.) Hänen vaimonsa oli aamulla korostanut, että tule sitten ajoissa takaisin kotiin, koska on saunailtamme. Kokous ei venynyt pitemmälle kuin tavallisesti, joten Oiva lähti hyvissä ajoin ajelemaan Minillään kohti Karhulaa. Porvoossa tuli kui- tenkin hidastus, koska ohikulkutietä ei silloin ollut ja matkaa kaupun- gin läpi hidasti Sirkus Sariolan eläinkulkue. Viimeisenä kulki iso elefantti, joka jostain syystä istahti Minin etuosan päälle. Tämän seurauksena auton lyhyt etupää meni vähän lyttyyn ja lyhdyt rikkoutuivat. Mutta ei hätää; sirkuksen johtaja antoi käyntikorttinsa ja anteeksipyydellen kehotti lähettämään korjauslas- kun hänelle. Niinpä matka saattoi jatkua. Alkoi kuitenkin olla jo pi- meää, ja kuinka ollakaan, Loviisassa poliisi pysäytti, pyysi ajokorttia ja rekisteriotetta ja nuhteli valoitta ajamisesta. Oiva koetti tietenkin puolustella, että Porvoossa elefantti istahti hänen autonsa päälle, jol- loin poliisi tietenkin käski Oivan puhaltamaan. Tulos oli kuitenkin 0 promillea. Tätä ei poliisi yhdellä puhalluksella uskonut, mutta pakko oli uskoa, kun tulos uusiutui puhtaana nollana. Oiva pääsi ilman sakkoa jatkamaan matkaa poliisin päänpudis- tuksen saattelemana. Peilistä Oiva huomasi, että rekisterinumero kir- jattiin varmuuden vuoksi muistikirjaan. Kotiintulo tietenkin jonkin verran myöhästyi, ja jonkinlainen saarnahan oli tuloksena, mutta Oivapa käytti edelleen tositarinaa puo- lustuksenaan. Voi arvata, että enempää elefantin kuin poliisinkaan hi- dastamiset eivät vakuuttaneet, eikä täydellisesti sekään, että auto oli rutussa. Vasta aikojen kuluttua, kun Oiva näytti Sirkus Sariolan mak- saman kulutositteen, Oivamme pääsi pannasta, ja hymykin palkitsi.

PM 

PS. Tarinakomitea suhtautuu tähän mainioon tarinaan hieman skep- tisesti, eikä pysty sen todenperäisyyttä vahvistamaan.

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tuliaiset

Vientimiehelle kaupan tuominen kotiin on tärkeintä. Tuliaisten tuominen perheelle on hyvällä kakkossijalla. Loppuvuodesta 1985 oli vientiporukka liikkeellä Tshekkoslova- kiassa, mukana Metexin Jukka Syrjänen ja Rauma Repolan edustajia. Paluu oli Wienistä perjantaina aivan joulun alla, ja olin viemässä po- rukkaa lentokentälle autolla. Jukalle oli tärkeää saada karppi joulu- pöytään ja kun aikaa näytti olevan riittävästi, lähdettiin hakemaan sellaista Wienin keskustan kalatorilta. Aivan markkinoiden vieressä oli takseille varattu neljän auton parkkipaikka ja koska ei yhtään taksia ollut paikalla, jäimme muut odottamaan viimeiseen vapaaseen paikkaan, kun Jukka lähti ”ka- laan”. Kalareissu kesti oman aikansa. Sillä välin paikalle tuli taksi, jonka kuski ilmeisesti ei tykännyt siitä, että alueelle oli tullut tunkeilija ja avasi ovensa vihaisena. Samalla kuitenkin toinen auto ajoi taksin oveen. Syntyi kalabaliikki, ja sinä aikana kun se selvitettiin poliisin avulla, ei vain lähikadun, vaan koko Wienin alueen perjantairuuhka kiihtyi. Nyt oli vaarassa – ei vain karpin – vaan koko porukan ehtiminen koneeseen ja kodin joulupöydän ääreen. Tuliaisten tarpeellisuudesta taidettiin, jos ei lausua niin ainakin ajatella kaikenlaista siellä autojo- noissa istuessa. Muuta kauppaa ei tainnut sillä keikalla tulla, mutta kun koneeseen sittenkin ehdittiin, oli reissu kuitenkin omalla taval- laan onnistunut. PM 

Hyvässä seurassa Kesäloma on aina ollut ja lienee edelleen pyhä asia suomalaiselle johtajalle. Kun 1970-luvun alussa olin viettämässä kesälomaa van- hempieni luona Porvoon saaristossa, toi saaren kalastajaemäntä mi- nulle soittopyynnön. Esimieheni Arvo Karhola komensi minut Tam- pereelle toimimaan isäntänä ryhmälle, jolle Tampella oli luvannut tar- jota illallisen. Ryhmä oli Saksan ja Itävallan metsänomistajia, jotka olivat kiertueella Suomessa. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Olin hyvissä ajoin kotona Tampereella. Siistiydyin, laitoin krava- tin kaulaan ja otin taksin Rosendahliin. Sovittuna aikana hotellin eteen kurvasi bussi, josta laskeutui 30–40, silloisen näkemykseni mu- kaan vanhaa miestä. Tervetuliaismaljan jälkeen kysyin suomalaiselta matkanjohtajalta, ketkä olivat päävieraita. Minulle osoitettiin kaksi arvokkaan näköistä miestä. Pyysin nämä herrat luokseni, kävimme pöytään ja tarjoilu pääsi alkamaan. Heti kävi ilmi, että pöytävieraani eivät tippaakaan välittä- neet minusta. Sen sijaan he keskustelivat innokkaasti keskenään. Muistan, että keskustelu koski sitä, missä järjestetään parhaat saksan- hirvijahdit. Herrat pääsivät yksimielisyyteen siitä, että kommunisti- sesta Tshekkoslovakiasta huolimatta paras paikka on Böömi. Yritin väliin kysyä, olivatko herrat käyneet hirvijahdissa Suomessa. He eivät olleet ennen käyneet Suomessa ja sitä paitsi hirvi oli heidän mielestään ruma eläin. Tästä hieman loukkaannuin ja olin jatkossa vaiti. Kahvi juotiin samassa pöydässä ja heti sen jälkeen tehtiin lähtöä. Ehdin kuitenkin matkanjohtajalta kysyä, keitä arvokkaat pöytävie- raani olivat olleet. Vastaus kuului: kreivi Auersperg ja herra Habs- burg. PM 

Haiseva aviomies Perhe on usein joutunut kärsimään perheenpään työhön liittyvistä epäkohdista. Heidän oli usein vaikea elää normaalia elämää, kun isä aina oli matkoilla, yli- ja pyhätöissä tai klubeilla ja kapakoissa asiak- kaiden kanssa. Kerran Karhulan konepajalla oli tärkeitä vieraita Unkarista teh- taalta, joka oli ostanut neljä paperikonetta. Tarjosimme illallisen Kot- kan parhaassa ravintolassa: mateenmätiä raa'an sipulin kera, hyvää pihviä valkosipulivoin kanssa ja niin edelleen. Ruokajuomina olivat snapsit, oluet, viinit ja konjakit. Hauskaa oli, ja on tunnustettava, ettei illallisilla puhuttu paljonkaan paperikoneteknologiasta. Pitkän illan jälkeen siirryimme Karhulaan ja saatoimme vieraat majapaikkaansa. Oli tarkoitus siirtyä ansaitulle levolle. Mitä vielä! Vieraat halusivat vuorostaan osoittaa meille vieraanvaraisuutta ja tar- josivat huoneessaan unkarilaisia valkosipulimakkaroita aromaattis- ten Palinka-snapsien kera kaiken sen lisäksi, mitä juuri oli syöty ja 1 juotu. Kyllä yöpala maistui!

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kylläisenä, janottomana ja väsyneenä laahauduin kotiin ja ma- kuuhuoneeseen. ”Hyi, kun sinä haiset”, totesi vaimoni ja siirtyi vie- rashuoneeseen. Ymmärsin, että hän, kuten tavallista, oli oikeassa. Seuraavana päivänä tulin kotiin lounaalle. Vaimoni väitti, ettei hän ollut kuullut tuloani, vaan oli tuntenut sen hajusta. Eiköhän hän sentään vähän liioitellut? PM 1

Hyvä viini

Asuessamme Italiassa 1965–67 kehui eräs suomalainen tuttavam- me käyneensä maan melkein kaikissa merkittävissä viinitarhoissa ja maistaneensa heidän viinejään. Hän sanoi, että pystyy maistamalla tunnistamaan, miltä viinitarhalta viini oli kotoisin. Siihen aikaan oma viinitietouteni oli sitä luokkaa, että pystyin toteamaan, oliko viini pu- naista tai valkoista ja hyvää tai huonoa. En täysin uskonut viiniasian- tuntijaa, mutta väite teki minuun kuitenkin vaikutuksen. Eräänä päivänä eräs esimiehistäni oli tulossa Suomesta vaimonsa kera käymään. Oli hauskaa, kun joku tuli tuoden tuulahduksen koti- maasta. Silloin oli selvää, että tulijoista huolehdittiin hyvin. Päätimme tarjota lounaan. Vaimoni päätti, mitä ruokaa tarjottaisiin, ja minä me- nin Torinon parhaaseen viinikauppaan keskustelemaan viinistä. Se- lostin menyyn ja asiantuntija valitsi viinin, tietysti kalliin sellaisen. Vaikka hinta kirveli, ostin sopivan määrän pulloja. Eihän Italiassa kehtaa tarjota vieraille halpaa, huonoa viiniä. Lounaalle kutsuimme myös paikallisia suomalaisia, myös viini- asiantuntijan – turvallisin mielin. Jotta vieraat eivät saisi tietää, mitä viiniä tarjottiin, se dekantoitiin karahveihin. Eihän sitä viitsinyt ke- huskella hienoilla etiketeillä. Odotimme kuulevamme ihastuneita maiskutuksia ja ylistäviä kommentteja. Ei mitään kuulunut! Huoli- matta siitä, ettei viini aiheuttanut toivottua ylistystä, menekki oli mitä suurin. Lopulta tapahtui jotakin kauheata. Kallis viini loppui! Juus- tojen syönti oli kesken. Mitä tehdä? En tietenkään voinut tunnustaa, että Italiassa viini loppuu kesken enkä voinut ruveta tarjoamaan kylmempää kellariviiniä. Keittiössä oli kolmen litran pullo lämmintä, halpaa maalaisviiniä. Kaadoin sitä karahveihin ja valmistauduin ottamaan vastaan moitteet huumorilla. Kauhulla katsoin, kun vieraat kohottivat lasinsa. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Odotin asiantuntijan murskaavaa arvostelua. Hän kertoi heti mie- lipiteensä: ”Jaaha, nyt vasta tulee hyvä viini esiin!” Olimme arkioloissa juoneet maalaisviiniä ja pitäneet siitä, emme- kä siirtyneet sen jälkeenkään ”hienoihin” viineihin. Onneksi nykyään saa Suomesta kohtuuhintaisia Uuden maailman viinejä, joten ei tar- vitse tuhlata rahaa ranskalaisiin Chateau-viineihin. Kun kerroin jutun eräälle ruotsalaiselle ystävälle, sanonnasta ”Nu kommer det fina vinet fram” tuli hänen perheensä vakiosanonta, kun jokin meni hyvin. Heidän pikku poikansa yllätti kerran, saadessaan hyvät Musta Pekka -kortit, toteamalla ”Nu kommer det fina vinet fram”. PM 1

Suomen kielen taitaja Sveitsissä

Olin Enson edustajan kanssa autolla matkalla Keski-Euroopassa sateisen koleana marraskuun päivänä. Sveitsiin tultuamme päätimme mennä kahville. Niinpä eräässä pikkukaupungissa – nimen olen jo unohtanut – pysähdyimme ensimmäisen näkemämme kahvilan eteen ja marssimme sisään. Kahvila näytti vähän nuhruiselta ja erityisen nuhruisia – sveitsiläisiksi – olivat sen asiakkaat. Joka tapauksessa tilasimme kahvit ja odotellessamme puhuimme niitä näitä. Viereisessä pöydässä istui vähän laitapuolen kulkijan nä- köinen mies kaljatuoppinsa ääressä. Hetken kuluttua mies kysyi keh- nolla englannilla, mitä kieltä puhuimme. Saatuaan vastauksen hän sanoi tietävänsä, mitä ”vacuum cleaner” on suomeksi. Epäilimme, mutta pyysimme kertomaan. Vastaus oli täydellisellä suomen kielellä ”pölynimuri”. Hämmästyksestä toivuttuamme kysyimme, miten ihmeessä täällä sveitsiläisessä pikkukaupungissa asuva mies voi tietää tuollaisen sa- nan. Mies selitti olevansa rock-muusikko, joka oli jossain elämänsä vaiheessa tavannut Mato Valtosen. Tämä oli opettanut hänelle yhden sanan suomea. Ja hyvin olikin opettanut. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Barbaari Tuuratessani Metexin Ruotsin myyntikonttorin Finnmaskinerin toimitusjohtajaa Lennart Strandbergia tämän kesäloman aikana 1960 Tukholmassa minusta tuli Ketchup-mies. Asuin hänen asunnossaan. Palatessaan Strandberg kertoi löytäneensä keittiöstään 12 tyhjää ket- suppipulloa, mutta ei yhtään viinapulloa. Siihen aikaan kaadoin ket- suppia vähän kaikkiin ruokiin. Ketsupissa on tämän tarinan ydin. Seitsemänkymmentäluvulla olin Timo Willnerin kanssa lounaalla eräässä New Yorkin tunnetuim- mista italialaisista ravintoloista. Minä tilasin spagetti Bolognesen (jau- helihakastike) ja samalla pyysin hovimestaria tuomaan ketsuppia. Kohta minulle tuotiin spagettini. Samalla avautui keittiön ovi, ja sieltä ilmestyi suurikokoinen kokki valkoisissa vaatteissa ja valkoinen kokkihattu päässään. Hän marssi kohti minun ja Timon pöytää ja sa- noi kovalla äänellä niin, että kaikki ravintolassa kuulivat: ”You are the gentleman who asked for ketchup!” Minä vastasin ”Yes”. Kokki nosti ketsuppipullon korkealle ja pamautti sen pöytään niin, että se tärisi ja totesi: ”No one puts ketchup on my spaghetti sauce, but Sir, here you have your ketchup.” Tarinasta tuli niin kuuluisa, että työkaverini tekivät siitä kalvon, jota sitten käytettiin eri tilaisuuksissa. Tämä oli ”BARBAARI”. PM 1

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sopivasti ajoitettu kahvitauko

Eräänä päivänä päätimme mennä Moskovan Ostankinon TV-tor- niin katsomaan näköaloja ja syömään lounasta tornin yläravintolassa. Meitä oli kuusi suomalaista gentlemannia, jotka marssimme sisään tornin ala-aulaan. Eräs neuvostonainen istui pömpelissä myymässä hissilippuja hui- pulle. Kun hän näki meidän tulevan, hän läimäytti luukun kiinni ja ri- pusti siihen kyltin ”Kahvitauko 15 min.” Mikään mahti maailmassa ei saanut häntä avaamaan luukkua, joten emme jääneet odottamaan, vaan jätimme tornin. Nainen, todellinen työn sankari, halusi näyttää, ettei Neuvostoliitossa tarvitse alentua palvelemaan muita, ei ainakaan kapitalistisikoja. PM 1

Hygieniaa Intiassa

Lähetimme Tampellasta taannoin kaksi nuorehkoa insinööriä Inti- aan selvittämään paikallisen kartonkikoneen uusimisedellytyksiä. Matkan alkupäivät neuvoteltiin New Delhissä, ja asuinsijaksi oli va- littu yksi parhaista hotelleista. Matkalaisia evästettiin varoituksilla erityisesti epämääräisistä ruokapaikoista ja juomaveden puhtaudesta. On tiedettävä, mikä on onni Intiassa – se on kuiva pieru. Sankarimme söivät hotellissa ja joivat vain huoneen baarikaapis- ta löytyvää vettä. Tauti iski silti. Mukaan saadut lääkkeet sentään te- kivät kunnon siedettäväksi. Sitten paljastui kaamea totuus: baarikaa- pin pullot olivat avattuja, ja henkilökunta oli kaikesta päätellen täyt- tänyt ne kraanavedellä. Siitä pitäen vesipullot hankittiin läheisestä marketista. Sitten eräänä aamuna, kun taksi oli jo tilattu, toinen matkalaisista päätti vielä käydä huoneensa vessassa varmistamassa. Kuinka sattui- kaan, että huoneen kylpyhuoneessa oli miespuolinen hotellisiivooja pesemässä hampaitaan ystävämme sähköhammasharjalla. Miekko- nen poistui huoneesta pikavauhtia, eikä häntä sen koommin siinä ker- roksessa näkynyt.  Kyllä rautakauppa on raakaa. PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Juhlat Swazimaassa

Etelä-Afrikassa meillä oli edustajana George Kerr, jonka kanssa minulla oli ikimuistettava matka Swazimaahan. Englantilaisella Cour- taulds-firmalla on siellä sellutehdas ja sen ympärillä laajat, hyvin hoi- detut mäntymetsät tehtaan puuraaka-aineeksi. Toimitimme tehtaalle puunvastaanotto- ja käsittelylaitoksen, johon sisältyi kuorimarumpu, hakku, seulomo ja hakekentän laitteet. Tehtaalla oli 10-vuotisjuhlat, joihin haluttiin yhdistää uuden puunkäsittelylaitoksen virallinen käynnistäminen. Päivä alkoi kylän urheilukentällä värikkäällä ohjelmalla, jossa esiintyivät punaisissa univormuissa marssiva soittokunta ja värikkäissä perinneasuissa tans- sivat Swazi-soturit. Ohjelmassa oli myös lasten tanssiesityksiä ja pu- heita. Urheilukentältä kuljettiin tehdasalueelle. Tehtaan viereiselle rin- teelle oli rakennettu väliaikainen katos, jossa oli yksi pulpetti ja siinä yksi painonappi. Laitoksen viralliseksi käynnistäjäksi oli kutsuttu Swazimaan kuningas. Hän ei, arvatenkaan hoitaessaan neljänkym- menen vaimonsa tarpeita, jaksanut lähteä juhliin, vaan lähetti van- himman poikansa, nuorukaisprinssin edustamaan monarkkia. Prinssi painoi juhlallisesti pulpettiin asennettua painonappia. Painonapista lähti sähköjohtoa pari metriä lavan alle. Kun prinssi painoi nappia, minä nostin hänen takanaan kättä mer- kiksi valvomon prosessinhoitajalle, joka näki ikkunasta rinteelle. Hän puolestaan painoi käynnistysnappia valvomon pulpetissa, jolloin iso kuorimarumpu lähti arvokkaasti pyörimään ja puupöllit soljumaan rummun kautta hakkuun. Sitten siirryttiin pääkonttorin edustalle nurmikolle pystytettyihin telttoihin. Siellä odottivat herkulliset ruoat ja viinit. Istuin Georgen kanssa samassa pöydässä kahden Swazimaan ministerin kanssa, jotka humaltuessaan runsaista viineistä rupesivat riitelemään melkein käsi- rysyyn saakka. Toinen heistä nimittäin sätti kollegaansa siitä, ettei tä- mä ollut kyntänyt hänen peltoaan sinä keväänä, vaikka oli luvannut näin tehdä. PM 1A



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kopelointia

Olimme Pekka Jouhikaisen (PM 6) kanssa asiakaskäynnillä Saksas- sa sinä kohtalokkaana päivänä, jolloin Arafat – rauha hänen muistol- leen – teki neljä konekaappausta Euroopassa. Kolme kaappausta on- nistui, ja koneet pakotettiin lentämään jollekin autiokentälle Pohjois- Afrikkaan, missä ne myöhemmin räjäytettiin. Yksi kaappaus epäon- nistui, ja kone laskeutui turvallisesti Lontooseen. Pohjois-Afrikkaan lentäneistä koneista yksi oli Swissairin – rauha senkin muistolle. Kaappausta seuraavana päivänä lähdimme Saksasta Zürichin kautta Jugoslaviaan, Swissairin lennoilla. Tuohon aikaan ei ollut me- tallinilmaisimia tms., ja tarkkana yhtiönä Swissair oli komentanut jou- kon virkailijoitaan ”kopeloimaan” matkustajat ja heidän tavaransa. Tarkastus tapahtui kahdessa vaiheessa: ensin lähtöportille men- nessä ja sitten uudelleen ennen koneeseen menoa. Sama kopelointi tehtiin jälleen Zürichissä. Kun olimme lopulta koneeseen menossa Zürichin kentällä ja kah- teen tuntiin neljännessä tarkastuksessa, edelläni juuri haarovälin tar- kastuksessa oleva Pekka kääntyi minuun päin ja tokaisi: ”Pahinta on jos tästä alkaa tykätä.” Vasta syksyllä 2009 nähtyäni BBC:n tekemän dokumentin kysei- sistä kaappauksista ymmärsin, miksi joka tarkastuksessa juuri haaro- välit kopeloitiin tarkasti. Dokumentin mukaan epäonnistuneen, Lon- tooseen päättyneen kaappauksen tutkinnassa näet paljastui, että kaap- parit olivat tuoneet aseet ja räjähteet koneeseen teipattuina jalkovä- liinsä. Tieto tästä meni samana iltana kaikille lentoyhtiöille ja seuraus oli, että matkustajien rilluttimet punnittiin – ainakin Swissairin vir- kailijoiden toimesta -tarkasti ja moneen kertaan. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Valokuvaaminen kielletty

Innokas valokuvaaja kun olen, kannoin useimmiten matkoillani mu- kanani kameraa. Kivoja muistoja on tallentunut maisemista, golfpe- leistä ja muista vapaa-ajan tapahtumista, mutta myös työhön liitty- vistä tehdaskuvista ja esimerkiksi myyntineuvotteluista. Silloin tällöin oli otettava huomioon, että kameran käyttö oli kiel- letty, mutta joskus kävi niin, etten ”tiennyt tai muistanut”... Tässä muutama esimerkki siitä, kuinka silloin voi käydä.

CHICAGON LENTOKENTÄLLÄ 1968 Olin lisenssinantajamme Black-Clawsonin järjestämällä opintomat- kalla tutustumassa sahanpurukeiton saloihin eri tehtaissa. Vietettyäni viikonlopun sukulaisteni luona istuin jälleen koneessa jatkamassa matkaa Chicagosta. Kone jo rullasi, kun kapteeni ilmoitti: ”Meillä on pommi konees- sa, palaamme takaisin!” Hän lisäsi: ”Taitaa olla bluffi, mutta kone tyhjennetään ja kaikkien matkatavarat tarkastetaan.” Rullasimme kauas kentän syrjään ja meidät vietiin isoon halliin, minne hetken päästä tuotiin koneessa olleet matkatavarat. Poliisit, joilla oli isot ha- tut ja pitkäpiippuiset revolverit, valvoivat tilannetta ja laukkujen tar- kastus oli melkoinen show. Ihan kuin länkkäreissä, ajattelin ja otin muutaman valokuvan. Pommia ei odotetusti ollutkaan ja siirryimme busseihin. Viereeni is- tahti mies, jolla oli tummansininen puku ja valkoinen paita. ”Fiksun näköinen”, ehdin ajatella, juuri ennen kuin hän näytti FBI-lätkän ja sanoi: ”We saw you taking pictures, don't you know it is forbidden at airports? Please, show your passport.” Sain kertoa, millä matkalla olin ja selitin kovasti: ”First time in USA, never seen a police sheriff before...” FBI näytti uskovan vilpittömyyttäni ja sain pitää ottamani kuvat. Tapahtumasta muodostui vuosien varrella lyhyempi versio: ”Eka reissuni ulkomaille: pommi koneessa ja jouduin FBI:n puheille!”

VÄLILASKU KAIROON 1973 Olin pitkällä matkalla Kiinaan toukokuussa 1973 Metexin järjestä- mään tekniseen symposiumiin. Lensimme Air Francen reittikoneella, joka teki useita välilaskuja matkalla Pariisista Shanghaihin. 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Välilaskussa Kairon kentälle näin ikkunapaikaltani ensimmäistä kertaa kauniit Saharan dyynit ja rupesin hakemaan kameraani esille. Siinä kiireessä en kuullut lentoemännän tiukkaa ilmoitusta: ”Valoku- vaaminen laskun aikana on ankarasti kielletty!” Samalla kun laukai- sin kamerani, huomasin syyn: hiekkadyynien isoissa kuopissa oli oh- jusasemia! Sainpa kamerani nopeasti takaisin laukkuun ja kuvat ovat tänä päivänä tallessa.

TEHERANISSA 1990 Ulkomaankauppaliiton seminaarimatka Teheraniin marraskuussa 1990 on minulle ikimuistoinen kahdesta syystä: lähdin matkalle 50- vuotisjuhlani jälkeisenä päivänä ja perillä jouduin katsomaan tuttua rynnäkkökivääriä piipun puolelta. Sunnuntaina lähdimme kollegani kanssa kävelylle. Otin kameran mukaan, kuitenkin tietoisena siitä, että virallisia rakennuksia ei saa kuvata ja niiden kohdalla on varoituskilvet. Hotellimme lähistöllä oli korkea ja kapea, melko uusi rakennus, jossa oli vaakasuora katto ja jonka seinää koristi iso, kaunis mosaiikkikuvio. Koska rakennus ei näyttänyt ”viralliselta” eikä varoituksia näkynyt, otin muutaman ku- van seinämosaiikista ja jatkoimme sitten aamukävelyä. Yhtäkkiä seisoi edessämme mustasänkinen mies, joka ei näyttä- nyt sotilaalta, mutta Kalashnikov-rynnäkkökivääri kertoi muuta ja piipun suunta oli vähintäänkin huolestuttava. Piipun liikkeellä, ilman puhetta meidät johdatettiin portista sisään jonkinlaiseen portinvarti- jarakennukseen ja osoitettiin tuolille istumaan. Saimme odottaa noin viisi PITKÄÄ minuuttia, kunnes sisään astui agentin näköinen nuori mies (tummansininen puku, valkoinen paita, solmio). Hän puhui sujuvaa englantia ja pyysi meitä kertomaan, keitä me olemme, näyttämään passit ja minkä takia olemme Teheranissa jne. Sitten kuului tiukka kysymys: MINKÄ TAKIA olin kuvannut raken- nusta? Kerroin, että sen kaunis seinämosaiikki oli valokuvaamisen arvoinen enkä nähnyt missään mitään kieltoa. ”Agentti” vastasi: ”Kielletty on”, ja otti hitaasti esille lompakostaan noin 10 cm pitkän terän! Muutaman kauhusekunnin jälkeen hän jatkoi, että hänen pitää saada filmini tai leikata siitä pätkä. Kerroin vaihtaneeni aamulla uu- den rullan, joten selvisin tilanteesta filmin alkupään leikkaamisella. Lähtiessämme rohkenin vielä kysyä, mistä rakennuksesta oli kyse ja selitys tuli: ”Ministry of Internal Security”! PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Kaikkeen sitä tavallinen insinööri joutuu

Metex oli lähettänyt allekirjoittaneen noviisin tarjousinsinöörin vuonna 1961 Prahaan tutkailemaan lähinnä puunjalostuskoneiden myyntimahdollisuuksia muihinkin sosialistimaihin Tshekkoslovakian lisäksi. Työpöytä oli Suomen suurlähetystössä ja arvokkaana tittelinä ”Expert technic et commercial de l'Ambassade de Finlande”, silti ar- voasteikon alimmalla portaalla! Paljonkaan en ehtinyt housun taka- muksia lähetystön tuoliin kuluttaa, kun parhaani yrittäen kiertelin Varsovaa, Itä-Berliiniä, Budapestiä, Bukarestia ja Sofiaa. Aluksi oli suurlähettiläänä arvostamani Viljo Ahokas, joka kui- tenkin valitettavasti komennettiin vuoden kuluttua Tokioon. Hän vai- kutti ulkoministeriöön sillä tavoin, että minulle annettiin diplomaat- tistatus ja titteliksi tuli hieno ”Attaché commercial”! Virkanimikkeel- lä oli sikäli merkitystä, että saatoin itsenäisemmin päättää menemi- sistäni ja tulemisistani Metexin asioilla. Mutta siltä en voinut (enkä varmaan halunnutkaan) välttyä, että minun oli mentävä seuraavan suurlähettilään Atle Armas Gabriel Asannin ja lähetystösihteerin jou- kon jatkona maan presidentin virka-asuntoon Prahan linnaan valta- kirjan luovutustilaisuuteen. Tilaisuus ei kyllä moniakaan minuutteja kestänyt. Olipahan näyte poliitikon tehokkuudesta! Presidentti No- votny olikin sitten ainoa presidentti, jota olen kätellyt Suomen presi- dentin lisäksi. Kekkosen tapasin Prahan vuosina (1961–65). Presidenttimme Ur- ho Kaleva Kekkonen oli palaamassa valtiovierailulta Egyptistä, ja ko- ne teki tankkausvälilaskun Sofiassa. Satuin juuri silloin olemaan siellä myyntiasioissa, ja tapani mukaan ilmoittauduin lähetystön päällikölle. Silloinen suurlähettiläs Vilhelm Schreck eli ”kauhu-Ville” pyysi minua liittymään vähäisen lähetystöhenkilökunnan joukon jatkoksi, ”että vähäinen edustusto olisi edes sen verran isompi”. Ei siinä sen kum- mempaa kuin, että rivin viimeisenä kättelin presidenttiämme ainoan kerran elämässäni. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Peltimannekiinit kuuluisuuksien katveessa

Matkustaessaan ympäri maailmaa on moni peltimannekiineista luonnollisestikin nähnyt tai tavannut myös kuuluisuuksia ja merkki- henkilöitä. Tässä muutama esimerkki muistimme syövereistä.

RABBE JA TÄHDET MADRIDISSA Vuonna 1968 olin Metexin edustajan Jose-Luis Carpinteron kanssa katsomassa härkätaistelua ja sen jälkeen pitkällä lounaalla. Ilta päät- tyi yökerhon baaritiskille. Otettuamme drinkin Jose-Luis tönäisi mi- nua sanoen: ”Rabbe, mira a la izquierda.” – ”Rabbe, katso vasem- malle.” Silloin huomasin, että vieressäni istuivat Frank Sinatra ja hä- nen silloinen vaimonsa Ava Gardner – kovasti riidellen keskenään. Pian sen jälkeen he erosivat…

RABBE JA TÄHDET MATKALLA BAHAMALLE Olin matkalla 1980 vaimoni Marketan kanssa USA:n paperi-insinöö- riyhdistyksen TAPPIn kokoukseen Atlantaan poiketen ennen sitä Ba- hama-saarten Nassauhun. Matka vei Tampereelta Helsingin ja New Yorkin kautta ensin Miamiin ja kesti melkein vuorokauden välilaskut huomioiden. Miamissa olimme molemmat melko uuvuksissa, kun odotimme koneen lähtöä Nassauhun. Marketta taisi kumminkin olla enemmän hereillä, koska totesi minulle: ”Rabbe, katsopa kenen vieressä seisot.” Käänsin katseeni ja huomasin kuvankauniin tähden: Sophia Lorenin! Marketta kehotti vielä minua pyytämään nimikirjoitusta, mutta en kuitenkaan suostunut – olisi ehkä kannattanut, näin jälkiviisaana ajatellen... PM 1



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Presidentin tapaaminen Unkarissa 1976

Syksyllä 1976 Unkarissa oli Dunaújvárosin puolisellutehtaan käyn- tiinajo kiivaimmillaan. Noin 20 insinööriä muun muassa Tampellasta, Rauma-Repolasta ja Rosenlewilta oli paikalla ahkeroimassa. Toimin projektin johtajana vuodesta 1972, siitä asti kun Tampella oli saanut tilauksen. Marraskuussa saimme yllättävän kutsun saapua Budapestiin Suo- men suurlähettilään vastaanotolle. Syynä siihen oli presidentti Urho Kekkosen valtiovierailu. Saimme tietää, että kaikki suomalaiset Un- karissa olivat saaneet kutsun. Tehtaan johto suhtautui asiaan hyvin myönteisesti ja käyntiinajo keskeytettiin, joten saimme ylimääräisen lomapäivän! Tehdas jopa järjesti meille bussikuljetuksen Budapestiin, jonne oli matkaa noin 70 kilometriä. Tilaisuus alkoi cocktaililla. Presidenttimme, joka tietysti saapui viimeisenä paikalle, kulki pitkin vierasriviä skoolaten kaikkien kanssa erikseen tuoremehulla; useimmilla vieraista oli kuohuviiniä lasissa. Kun skoolausseremonia oli ohitse, koin yllätyksen, jota en hevin unoh- da: adjutantti Bo Klenberg, joka seisoi ”sattumalta” vieressäni, tönäisi minua käsivarteen ja kehotti: ”ja sitten puhumaan presidentin kans- sa!” Yllätys oli täydellinen, ilman ennakkovaroitusta, ja olin hetken kuin nuijalla päähän lyöty. Kättelin presidenttiä, minkä jälkeen hän esitti muutamia kysy- myksiä Unkarissa oleskelumme syistä. Lisäksi hän kiinnostuneena tie- dusteli, mitkä suomalaiset yhtiöt olivat mukana projektissa. Tapaamisesta on eniten jäänyt mieleeni presidentti Kekkosen läm- min, tukeva kädenpuristus. Sillä kättelyllä on varmaankin rakennettu paljon luottamusta ja avattu monta ovea. PM 



Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Elizabeth Taylor ja Richard Burton Budapestissa 1972

Myynti- ja sopimusneuvottelut koskien Dunaújvárosin puolisel- lutehtaan toimittamista Unkariin olivat käynnissä alkuvuodesta 1972. Tampellan dipl.ins. Rabbe Hemmilän (PM 19) johdolla Metexin, Tampellan, Rauma-Repolan ja Rosenlewin edustajat olivat Budapes- tissa. Asuimme Duna Intercontinental -hotellissa, jossa oli samaan ai- kaan vieraana suuri englantia puhuva ryhmä. Hotellin vastaanotto paljasti ylpeänä, että vieraat olivat Hollywoodista filmaamassa elo- kuvaa. Ryhmässä olivat muiden muassa Elizabeth Taylor ja Richard Burton ja että elokuvan teko Budapestissa kestäisi kuukauden ajan! Liikkuessamme hotellissa oletimme näkevämme Liz Taylorin tai Richard Burtonin jossain vaiheessa, mutta näin ei käynyt. Hotellin vastaanotto kertoi, että Liz Taylor ”vain murjottaa huoneessaan” eikä liiku juuri missään, vaikka upea Rolls-Royce oli hänelle varattu. Sen sijaan ”Burton on sympaattinen kaveri, joka heittää huulta heidän kanssaan”. Hotellin ulko-oven lähellä ruohikolla seisova valkoinen ja osin kullattu Rolls-Royce herätti tosiaankin paljon huomiota, mut- ta emme nähneet sen liikkuvan kertaakaan. Eräänä päivänä hotelli ilmoitti meille, että ”seuraavana iltana saatte syödä kaupungilla; hotellin kaikki ravintolat on varattu ja pari hotellikerrosta suljettu, sillä Liz Taylor täyttää 40 vuotta ja Hollywoo- dista tulee lisää vieraita erikoiskoneella!” Valitettavasti me emme saaneet kutsua syntymäpäiville, joten saa- toimme vain katsella juhlavalaistua hotellin yläkertaa ja aavistella täh- tien juhlatunnelmaa! PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Oviseikkailu

Neuvostoliitossa tapahtui usein uskomattomalta tuntuvia asioita. Vuonna 1977 marraskuun 20. päivänä kirjoittauduin sisään Lenin- gradin Hotelli Pribaltiskajaan. Kun yritin päästä huoneeseeni, jäi ovenkahva vetäjän käteen. Mahdotonta oli saada ovi auki. Kokosin tavarani ja menin kerrostädin puheille. ”Njet robota.” Täti ei uskonut, joten kokosin taas tavarani ja menimme yhdessä ovelle. Tätikin totesi ”Nje rabotajet”, jonka jälkeen menimme yhdessä takaisin tädin pöy- dän ääreen, minä kaikkine tavaroineni! Syntyi vilkas keskustelu tädin ja jonkun pomon välille ja neuvostobyrokratia puhkesi kukkaansa. Pitkien kiemuroiden jälkeen sain uuden avaimen huoneeseen jos- sakin toisessa kerroksessa. Taas tavaroiden kantamista, eikä pienin- täkään anteeksipyyntöä neuvostosysteemin taholta. Kun tulin illalla takaisin huoneeseeni, totesin sen niin kylmäksi kuin vain lämmittä- mätön huone kosteassa marraskuisessa Leningradissa voi olla. Vali- tukset eivät auttaneet, patterit eivät lämmenneet, ja henkilökunnan asenne oli ”soromnoo”. Sain kunnon flunssan kuumeineen. Lähtiessäni arvelin, että olisi turha pyytää alennusta kärsimysteni johdosta, joten kirjoittauduin kiltisti ulos ja sain passini. Juuri kun olin aikeissa nousta lentokenttäbussiin, kuulin, että minua kehotettiin tulemaan vastaanottoon. ”Teidän huone on maksamatta!” Näytin lei- matut paperit. ”Ei, ei, mutta se toinen huone.” Kävi ilmi, että minulta vaadittiin maksua siitäkin huoneesta, johon en ollut päässyt. Kina- simme ja yritin selittää, ettei kai minun voi olla pakko maksaa huo- neesta, johon en päässyt. Viimeinen neuvosto-argumentti oli: ”Kenen se pitää maksaa?” Minua revittiin hihasta bussiin, lopulta poltin pä- reeni ja huusin, että lähettäkää lasku vaikka KGB:lle. Menin bussiin ja odotin, että minut poistetaan siitä väkisin. Laskua ei varmaankaan lähetetty KGB:Ile, mutta heidän arkis- toonsa tuli varmasti merkintä minusta. PM 1

11

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Selviytymispakkaus

Joukko Peltimannekiineja muun muassa Rauma-Repolasta ja Tam- pellasta oli palaamassa Puolasta KWIDZYN-projektin myyntineu- votteluista. Elimme 1970-lukua ja lentoturvatarkastukset olivat juuri astuneet voimaan. Mukana matkalla oli myös PM 19 Rabbe. Tämä oli sinänsä harvinaista, koska Rabben matkat yleensä suuntautuivat rapakon taakse. Tarkastuksessa Rabbe avasi kiltisti Samsonite-laukkunsa ja sisäl- tö paljastui: ylälokerossa oli siististi blokki ja kynäsetti ja laukkutilas- sa kilon kinkkusäilykepurkki ja korkkaamaton litran pullo Gordon’s Giniä eikä muuta. Turvatarkastusta suorittavan neitosen ilme oli sekä hämmästynyt että huvittunut ja sitten hän totesi: ”Sir, I think you can survive!” PM

Irish Coffee

Tämän kuuluisan juoman historiasta liikkuu monta tarinaa. Hyvin uskottava on seuraava, jonka esimieheni Jaakko Pehu-Lehtonen, Tam- pellan puunjalostuskoneosaston johtaja kertoi minulle 1960-luvun lopulla. ”Pehu” oli jo1950-luvulta lähtien tehnyt usein matkoja Yhdysval- toihin johtuen lisenssiyhteistyöstä Black-Clawsonin kanssa. Siihen ai- kaan potkurilentokoneet joutuivat tekemään välilaskun tankkausta varten Länsi-Irlantiin, Shannonin lentokentälle. Varsinkin talvisin paikka oli kylmä, ja viluiset matkustajat siirtyivät odotushalliin läm- mittelemään. Moni tilasi kahvin, joka oli tietenkin ”Irish Coffee”! Näin tämä lämmittävä ja piristävä juoma tuli nopeasti tunnetuksi ja levisi matkustajien mukana ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. Tänä päivänä Irish Coffee tunnetaan kaikkialla, esimerkiksi Kiinassa sitä sai jo 1980-luvulla. Todella HYVÄÄ Irish Coffee -juomaa saa tosin suhteellisen harvoin. 1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit KONEKAUPPOJA IRISH COFFEEN AVULLA

PM 19 Rabbella on vakaa taikausko, että kun tuntuu siltä, että on hy- vät mahdollisuudet saada kauppa kovassa kilpailutilanteessa, niin täy- tyy taistella täydellä innolla voimia säästämättä ja joka ilta juoda Irish Coffee. Tämä taikausko on tarttunut minuunkin; monta kauppaa on tullut ja monta Irish Coffeeta on juotu. Etelä-Afrikassa SAPPI Ngodwanan linerkonekaupan yhteydessä, jossa Beloit ja KMW olivat Tampellan pahimmat kilpailijat, tuli Rab- ben kehotuksesta juotua Irish Coffeeta 69 perättäisenä iltana. Kau- panteko pitkistyi ja monimutkaistui, kun piti saada japanilaista osuut- ta kauppaan sekä laitetoimituksessa että tehtaan uuden sanomapape- rilinjan tuotannon välittämisessä. Lopulta teimme kaupat viira- ja pu- ristinosasta, Beloit sai kuivatusosan ja ”luvan” välittää sanomalehti- paperia. Kahdessa suuressa Kiinan-kaupassa Irish Coffeella oli myös oma osuutensa. Varsinkin Zhenjang-Zhensung-kaupan loppuneuvotteluis- sa sain mitä parhaat Irish Coffeet. Baarin esimies tuli vaunuineen pöy- täämme ja valmisti meille kahvit taikatempun lailla: ensin hän esiläm- mitti varovasti irlantilaisen whiskyn ja kaatoi sen sitten pitkänä, palavana kaarevana norona odottavaan kahvin ja sokerin seokseen. Lopuksi hän kaatoi varovasti lusikan avulla kermavaahdon päälle. Ja kaupat tuli. PM 

PARASTA JA HUONOINTA

Huonointa Irish Coffee oli Louisianan West Monroessa. Siellä käytiin silloisen Olinkraftin kanssa neuvotteluja uuden ison kartonkikoneen kaupasta. Ryhmän vetäjänä toimi Rabbe Hemmilä, ja Irlannin kahvia oli siis pakko saada. Kiertelimme paikallisia baareja kysellen taika- juomaamme, aluksi huonolla menestyksellä. Lopulta erään hotellin baarissa baarimikko vakuutti, että ”I make the best Irish Coffee in town.” Hän otti grogilasit, kaatoi amerikka- laiseen kahvinlitkuun amerikkalaista bourbonia ja sekaan aimo an- noksen sokeria. Lopuksi hän pursotti päälle kermavaahtoa ponnekaa- supurkista ja niin oli herkku valmista. Kyllä oli pahaa, emmekä pa- lanneet sinne toiste. Konekauppa tuli silti. Parasta Irish Coffeeta olen saanut Örebron Stora Hotellissa. Kirjauduimme hotelliin myöhään illalla. Ruokaravintola oli jo suljet- tu, mutta baarissa tarjoilijatar ravitsi meitä juomilla. Irish Coffeeta 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit hän ei kuitenkaan mielestään ollut kyvykäs valmistamaan. Seuruees- samme ollut Tampella Trading AB:n johtaja Bo Rosén onnistui kui- tenkin kinuamaan pöytäämme Irish Coffeen valmistamiseen tarvitta- vat ainekset ja työvälineet. Hän lämmitti kahvalliset lasit kuumalla vedellä, annosteli fariini- sokerin ja kaatoi päälle keittämänsä vahvan kahvin sekoittaen sen tar- kasti. Jameson Whiskey valutettiin sekaan lasipuikkoa pitkin. Lopuk- si vispattiin kerma kevyesti ja peitettiin juoma sillä. Kyllä oli hyvää. Nyt osaan jopa valmistaa sen itsekin. PM 

VSOP

Uto:n eli Metexin johtajan Kauko Uusitalon vieraillessa Varsovas- sa vuonna 1979 ajoin hänet hotelli Victoriaan kotona nautitun illal- lisen jälkeen. Saman aikaan oli Valon Koneen asentaja liikkeellä Puo- lassa. Saavuttuamme noin puolenyön aikaan hotelliin tiedustelin, oli- ko hänkin jo paikalla. Vastaanotosta ilmoitettiin nimeä tarkastamatta, että ”joku, todennäköisesti suomalainen, 'häiriköi' kolmannessa ker- roksessa”. Sieltä häirikkö kyllä löytyi, tosin kyseessä ei ollut Valon Koneen mies. Vahvaa dopingia nauttinut mies ensin kommunikoi ainoastaan koputtelemalla huoneiden ovia, kun hän mielestään siellä asui. Ovelle ei koskaan tullut kämppäkaveri, vaan tuntemattomia unenpöpperös- sä olevia vihaisia asukkeja. Pitkän suostuttelun jälkeen saimme hänet alas respaan ja jopa hänen passinsakin nähtäväksi. Selvisi, että Hotelli Victoriassa hän ei ollut kirjoilla lainkaan. Al- koi siis arvuuttelu, mikä mahtaa olla oikea yöpymispaikka. Uhkailtu- aan jo parin otteeseen, että ”minä lähden tästä hotelliini” mies keksi yhtäkkiä majapaikkansa nimen: ”VSOP”. No, kirjaimet eivät oikein täsmänneet, mutta soitettuamme hotelli MDM:ään selvisi, mihin ky- seinen traktoriedustajien porukka oli majoittunut. Oikea hotelli si- jaitsi kotimatkani varrella. Prosessin aikana jo hieman selvinnyt kaveri oli lopulta tosi kiitol- linen avusta, mutta kieltäydyin ystävällisesti hänen kiitokseksi tarjoa- mastaan paukusta hänen oikeassa huoneessaan.

1 PM 

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tipaton maaliskuu

Olisiko ollut vuonna 1972, kun Yhtyneet Paperitehtaat haastoi Tampellan tipattomaan maaliskuuhun. Johtajat näyttivät hyvää esi- merkkiä ja niin teimme mekin, kollega kehitysosastolla ja minä, kuten moni muukin. Niihin aikoihin olimme myyneet Itävaltaan, Firma Hamburger, Pitten johtaja Nusserille ensimmäisen On Top Vacuum Formerin. Olin kollegan kanssa lähdössä projektipalaveriin Frankfurtin kautta. Oli lumipyry ja koneemme laskeutui myöhästyneenä Frankfurtiin. Pää- timme kuitenkin juoksemalla yrittää ehtiä Wienin-koneeseen. Kun hi- ki hatussa pääsimme portille, oltiin jo vetämässä ”tuubia” sisään, mut- ta pääsimme kuitenkin mukaan kyytiin. Jotta kone ei menettäisi vuo- roansa lähtöjonossa, meidät istutettiin heti oven sisäpuolelle ensim- mäisen luokan puolelle. Ensimmäisen luokan perinteitä noudattaen lentoemäntä toivotti meidät tervetulleiksi ja toi samalla meille lasilliset samppanjaa. Kat- soimme toisiamme nyökäten hyväksymisen merkiksi. Ne olivat maaliskuun ainoat tipat. Näin pitkään huonoa omatun- toa kannettuani tulkoon syntimme ja totuus julki nyt 40 vuoden ku- luttua. PM 

1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Sitä sun tätä matkan varrelta

TEHOKASTA KIELEN OPETUSTA Syksyllä 1968 olin opintomatkalla Yhdysvalloissa tutustumassa sa- hanpurukeiton saloihin eri tehtaissa. Matkan päätteeksi kävin rapor- toimassa matkan antia New Yorkissa Tampellan myyntikonttorissa (Madden Machine Co.) dipl.ins. Kari Kairamolle, joka oli hoitanut matkani paikalliset järjestelyt. Kahden viikon matka oli kohta onnellisesti ohi, ja suuntasin tyy- tyväisenä maailman suurimpaan Macy's-tavarataloon. Ostin lapsil- lemme leluja ja pyysin, mielestäni kahden viikon kieliharjoittelun jäl- keen jo sujuvasti: ”May I have a plastic bag?” Myyjä katsoi minua hieman hämmästyneenä ja sanoi: ”Please.” Oletin, ettei myyjä kuullut minua ja toistin vielä selvemmin saman pyynnön, mutta sain saman vastauksen, nyt jo korostetusti: ”PLEASE!” Kesti hetken – ja sitten kynttilä syttyi: ”May I have a plastic bag, PLEASE!” Sain hymyilevän vastauksen: ”Yes Sir, you are welcome!” Tämä oli lyhyt, mutta erittäin tehokas opetus: ”please” ei ole sen jälkeen unohtunut!

INSINÖÖRIJUOMAN TILAUSOHJE Vastaavanlaista opetusta sain 1980-luvulla Englannissa erään hotellin hienossa baarissa. Illan päätteeksi ajattelin, että ”one for the road” te- kisi hyvää ennen nukkumaanmenoa. Lähestyin arvokkaan näköistä baarimikkoa ja kysyin kohteliaasti: ”Can I have one gin tonic, please?” Sain hämmästyneen katseen ja vastauksen: ” Oh Sir, you mean one gin AND tonic!” Tämäkin oli opetus, joka on jäänyt hyvin muistiin, kun tilaan tätä ns. insinöörijuomaa!

PASSIN PUUTTUVA SIVU Olin 1970-luvun lopulla matkalla Metexin dipl.ins. Aulis Kaikkosen autossa Unkarista Jugoslavian puolelle. Rajalla annoimme tarkastuk- sessa nurkumatta passimme ja jäimme istumaan autoon keskustele- maan edessä olevasta neuvottelusta. Keskityimme kokonaan aihee- seen emmekä huomanneet ajan kulua, kunnes yhtäkkiä havahduin, 1 että yli puoli tuntia oli mennyt!

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit ”Aulis, missä ovat passimme, mistä on kysymys?” Sillä hetkellä astuivat automme viereen passintarkastaja ja hänen kanssaan univor- musta ja prenikoista päätellen korkea-arvoinen upseeri. Hänellä oli passini kädessään ja hän tiukkasi suhteellisen selvällä englanninkie- lellä: ”Missä on puuttuva sivu?” Aluksi en ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kysymys, mutta pyysin häntä näyttämään, mistä kohdasta sivu puuttui. Upseeri näytti pas- sissa olevaa puolen sentin valkoista perforoitua reunaa kahden sivun välissä ja tokaisi: ”Tästä puuttuu!” Olin todella hämmästynyt tilanteesta, mutta sitten keksin vas- tauksen nähtyäni passin sivunumeroinnin: ”Tässä on sivu numero 30 ja seuraava sivu on numero 31, mitään ei puutu!” Upseeri tuijotti het- ken sivuja – ja sitten HEITTI minulle passin sisään auton sivuikkunas- ta ja poistui sen jälkeen harmistuneena. Voi olla, että tämä valkoinen pieni reuna sivujen välissä aiheutti ongelmia muuallakin kuin Jugoslavian rajalla, koska uudemmissa pas- seissa sitä ei enää ollut.

MUSTALLA LISTALLA HONG KONGISSA Nykyään passintarkastukset hoidetaan kaikkialla useimmiten skan- nerin ja tietokoneen avustuksella, mutta 1980-luvulla tarkastus oli ”silmämääräinen ja manuaalinen”. Niin myös Hong Kongissa. Tar- kastukset olivat tiukkoja, varsinkin jos saapui Kiinasta. Huomasin useamman kerran asian, jota en ole kokenut muualla: passintarkas- tajalla oli edessään kaksi paksua, mustakantista A5-kokoista mappia, joita hän selaili tarkistaakseen, olenko tervetullut vai löytyykö nimeni mustalta listalta! Onneksi olen päässyt kaikilla kerroilla helposti läpi, silloinkin, kun leikkimielellä tuli joskus maihinnousukorttiin merkittyä kohtaan ”sex” vastaukseksi ”yes”...

KOLMEN MAAN AGENTTI Checkpoint Charlie oli Berliinin muurin lisäksi yksi tärkeimmistä jae- tun Berliinin ja kylmän sodan symboleista. Vain kerran urallani jou- duin kulkemaan tämän rajanylityspaikan kautta Itä-Berliinistä Län- si-Berliiniin. Onneksi, koska kokemukseni oli aika hämmentävä: pas- sini tarkastus kesti hyvin pitkään enkä voinut ymmärtää miksi. Kun vihdoin sain passini takaisin, en saanut minkäänlaista selitystä enkä uskaltanut tiedustella syytä. Jatkaessamme matkaa pohdin asiaa kollegani kanssa ja selailin passiani löytääkseni jonkinlaista selitystä. Kollega tokaisi hetken päästä: ”Pitivät sinua agenttina! Sinullahan on 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit passissasi kolmen maan viisumit: Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton ja Kiinan!”

MAASSA MAAN TAVALLA Tämä ikivanha sääntö on voimassa, sen tietävät useimmat vientimyyn- nissä mukana olleet. Tietenkään kaikkea ei voi vieraissa kulttuureissa hallita, mutta varovaisuudella ja kokemuksella pärjää mainiosti. Tässä kuitenkin pari esimerkkiä epäonnistumisista. Meitä oli kerran 1990-luvulla iso ryhmä Thaimaassa presentoi- massa laajaa tarjousta. Matkanjohtajamme jakoi esittelyvuorot, ja kukin peltimannekiini sai esitellä ja kehua laitteistoaan. Me kaikki olimme pukeutuneet ”singaporelaiseen business-asuun” eli tumman- sinisiin housuihin, valkoiseen paitaan ja solmioon. Kuitenkin eräs ryh- mästämme halusi ehkä hieman erottautua, sillä hänellä oli lisäksi tum- ma irtotakki päällään. Kun oli hänen vuoronsa presentoida, matkan- johtajamme kehotti kovalla äänellä: ”OTA NYT SE TAKKI POIS!” Thaimaassa eli hymyn maassa reaktio oli välitön: asiakkaamme suorastaan hypähtivät tuoleillaan ja katsoivat pelästyneinä, että mistä on kyse? Suotuisa neuvotteluilmapiiri olikin sen päivän osalta pilalla... Kun tarjotaan tehdaslaitoksia Kaukoitään, on useimmiten huo- mioitava ns. ”Buyer’s delivery”, jolloin asiakas on valmis toimitta- maan itse osan laitteista myyjän spesifikaation mukaan. Eräässä myyntineuvottelussa Kiinassa asiakas kysyi, kuuluuko määrätty laitteisto myyjän vai ostajan toimitukseen. Tarjousinsinöö- rimme tokaisi tähän: ”That’s your problem!” Kiinalaiset katsoivat hämmästyneinä eivätkä ymmärtäneet, mistä oli kysymys, ja vaikutti- vat todella harmistuneilta. Lisäselitysten jälkeen pääsimme eteenpäin, mutta kömpelö tök- säytys ei todellakaan ollut paikallaan siinä neuvottelutilanteessa. Myöhemmin nauroimme tälle tokaisulle, ja siitä tuli jatkossa usein käytetty lausahdus.

MYYNTINEUVOTTELUT KROATIASSA 1991 Kroatiassa, lähellä Osijekin kaupunkia, sijaitsee Belisce-Bel-niminen kartonkitehdas, johon vuosien mittaan tehtiin Tampellassa useita tar- jouksia eri prosesseista ja laitteista. Kätevin matkareitti tehtaalle oli lentää Budapestiin ja ajaa sieltä autolla rajan ylitse lyhyehkö matka. Näin tein myös kesäkuussa 1991, juuri ennen kuin Kroatian sota syttyi. Huomasin selvästi levottomuutta ilmassa, muun muassa Kroa- 1 tian oma lippu oli salossa monessa paikassa. Puoli päivää kestäneen

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit neuvottelun jälkeen en sen vuoksi viivytellyt, vaan ajoin nopeasti Un- karin puolelle turvalliseen Budapestiin. Juhannuksen jälkeen ajattelin, että koska heinäkuu ja lomakau- temme lähestyy, on parasta soittaa tehtaalle ja jatkaa myyntityötä. Olin tehnyt näin aikaisemminkin muutaman kerran, ja puhelinyhtey- det olivat toimineet hyvin. Nyt oli kuitenkin toisin. Monen soiton jäl- keen porttivahti vastasi huutaen saksan kielellä: ”Ei, ei, täällä ei ole ketään, täällä AMMUTAAN!” Taustalla kuului tosiaan kumeaa ääntä ja menin täysin sanatto- maksi – kakistin sitten vain ”Danke, Danke...” ennen kuin suljin pu- helimen. Myöhemmin selvisi, että kartonkikoneen rakennus ja laitteet oli- vat saaneet osumia ja tehtaan tuotanto keskeytyi, todennäköisesti ko- ko sodan ajaksi. Tehdas ei enää jatkanut kyseistä projektia, ja minä menetin myyn- tikohteen harvinaisella tavalla – sodan takia!

TIEDONKULUN KEHITYKSESTÄ URANI AIKANA Kun aloitin Tampellassa 1967, oli telex tärkein yhteydenpitoväline asiakkaiden kanssa. Telexit piti ensin esitellä esimiehelle. Hänen hy- väksymisensä jälkeen konsepti toimitettiin kirjeenvaihto-osastolle, jossa viesti naputettiin reikänauhalle. Melkoinen prosessi, joka vei ai- kaa! Vasta 1980-luvun loppupuolella telefax toi uusia mahdollisuuk- sia ja etenkin nopeutta yhteydenpitoon. Oli myös vihdoin mahdollista lähettää piirustuksia ja kuvamateriaalia. Voidaan täydellä syyllä sa- noa, että telefax oli mullistava keksintö. Yhdeksänkymmentäluvulla myyntimiehet saivat vähitellen kan- nettavat tietokoneet. Minulle hankittiin Valmet Tampellassa Compaq Contura -läppäri vuoden 1993 alussa. Se oli siihen aikaan parasta tek- niikkaa: kone oli varustettu 84 Mt:n kovalevyllä, matikkaprosesso- rilla ja puhelinmodeemilla ja maksoi hirvittävän paljon, 18.000 mark- kaa! Siihen aikaanhan Internet ei vielä ollut yleisessä käytössä, vaan käytin PC:tä dokumenttien tekoon ja usein myös faxien lähetykseen. Silloin piti Kaukoidässä soittaa määrättyyn palvelintarjoajan nume- roon esimerkiksi Singaporeen, ja tämä palvelin välitti faxin kotikont- toriin! Tämä oli aika monimutkaista, ja vasta Internet ja kännykät toivat nopeutta ja mukavuutta yhteydenpitoon. Tässä pari konkreettista esimerkkiä tiedonkulun kehityksestä. Ensimmäisellä matkallani Kiinaan 1973 pystyin kahden viikon matkan aikana pitämään yhden kerran yhteyttä kotiin lähettämällä 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit sähkösanoman Pekingistä! Vasta kun saavuimme Hong Kongin ”sivilisaatioon”, oli puhelinyhteys mahdollinen, mutta silloinkin vain tilaamalla. Vuonna 1997 olin Japanissa käymässä Nippon Paperin tehtaalla saatuamme sieltä pari tilausta. Paluumatkalla meidän piti lentää Fu- kuokasta Tokioon, ja tämän olin maininnut vaimolleni ennen matkal- le lähtöäni. Saapuessamme Fukuokan kentän lähtöportille meitä kohtasi mel- koinen hässäkkä: aulassa oli suuri määrä poliiseja ja televisiokame- roita, etenkin lähtöporttimme viereisellä portilla. Saimme kuulla, että aivan hetkeä aikaisemmin siellä oli selvitetty kaappausdraama: joku mielipuoli oli uhannut veitsellä viereisen koneen miehistöä ja matkus- tajia. Lentomme Tokioon sujui sitten onneksi normaalisti. Saavuttuani hotelliin päätin soittaa vaimolleni; hänhän voisi huolestua, mikäli kuu- lisi jotain kaappauksesta. Kertomukseni kuultuaan vaimoni totesi hie- man huvittuneena: ”Tiedän, se kerrottiin jo vartti sitten tv-uutisissa!”

PM 

Myyntimiehet saavat lisävoimia

Joulukuussa 1992 Valmet-Tampellan myyntitiimi neuvotteli inten- siivisesti Indonesiassa Sinar Mas -yhtiön kanssa Ningbo- ja Serang- kartonkitehdasprojekteista. Kolmen viikon myyntityö hikisessä Ja- kartassa ei hevillä unohdu. Presentoimme, korjasimme ja laskimme uusia tuotantovaihtoehtoja asiakkaan pyyntöjen mukaan. Usein jou- duimme neuvotteluiden jälkeen laatimaan tarjouksia seuraavan yön aikana, jotta saisimme ne seuraavana päivänä asiakkaalle. Myös seit- semän tunnin aikaero Suomeen, telefaxin käyttö ja siihen aikaan hidas sähköposti toivat lisähaasteita työhön. Erityisesti viikonloppu 19.–20. joulukuuta oli koko tiimille ras- kasta työtä. Lauantaina 19.12. asiakkaamme vaati maanantaiaamuk- si uuden teknisen erittelyn ja alennetun hintatarjouksen. Tiimimme työskenteli koko sunnuntaipäivän ja seuraavan yön maanantaiaa- muun puoli kuuteen asti, kunnes tarjous valmistui vietäväksi asiak-  kaalle kello yhdeksän.

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Tässä vaiheessa tiimimme vetäjä totesi, ettei kannata mennä nuk- kumaan, koska tarjous pitää viedä kohtapuoliin. Olin samaa mieltä ja sain idean kuullessani kirkonkellojen kutsuvan lähistöllä: ”Men- nään aamumessuun!” Hotellimme Sari Pacificin takana korttelin päässä oli nimittäin Santa Theresia -niminen luostari ja kirkko; seikka, jota olimme hieman ihmetelleet, olimmehan muslimimaassa. Tuumasta toimeen, kello kuudelta kaksi väsynyttä myyntimiestä istui aamumessussa rauhoittumassa. Saimme hieman hämmästyneen, mutta rohkaisevan katseen saksalaiselta papilta, meidän lisäksemme kun läsnä oli vain kymmenkunta luostarin nunnaa! Tunsimme, että rauhoittava hetki kirkossa antoi lisävoimia työ- hömme. Sen jälkeen edessämme oli matka kotiin joulunviettoon. PM 

Nunnaluostarin kirkko Jakartassa. 1

Maksuton ekirja ei-kaupalliseen käyttöön. Copyright: Peltimannekiinit Peltimannekiinit maailmalla • PUUNJALOSTUSKONEIDEN VIENNIN PIONEERIEN TARINOITA Peltimannekiinit Copyright: een, kehittelyyn ja toteut tamiseen. ja toteut een, kehittelyyn käyttöön. ei-kaupalliseen ekirja Maksuton uonna 1 perustettiin metalliteollisuuden vientiorganisaatio Metex metalliteollisuuden uonna 1 perustettiin työllis- metalliteollisuutemme nousevan kohteita etsimään ulkomaisia saataisiin suoritetuiksi. kun sotakorvaukset sitten, tämiseksi Näissä tarinoissa ei enempää kosketella perusasioita eikä strategioita, vaan strategioita, perusasioita eikä Näissä tarinoissa ei enempää kosketella Peltimannekiinit muistelevat työssään ja työmatkoillaan 1-luvun toisella ja työmatkoillaan työssään muistelevat Peltimannekiinit Ennakkoluulottomasti lähtivätkin "peltimannekiinit" eli Metexin kauppa- "peltimannekiinit" eli Metexin lähtivätkin Ennakkoluulottomasti pitäydytään arkipäivän myyntityössä iloineen ja suruineen. Pioneerityöpitäydytään arkipäivän kaukana jännittävää. ja joskus varsin usein hauskaa oli aina mielenkiintoista, kotoa Raskaan konepajateollisuuden isot vientiprojektit paransivat tuona aikana mer- tuona aikana paransivat vientiprojektit isot konepajateollisuuden Raskaan vointia. ja hyvin työllisyyttä Suomen kauppatasetta, kittävästi puoliskolla kokemiaan erikoisia tilanteita ja kommelluksia osallistuessaan puun- ja kommelluksia tilanteita erikoisia kokemiaan puoliskolla etsimis vientiprojektien jalostuskoneiden ISBN 978-952-93-1298-6 miehet ja jäsenfirmojen edustajat etsimään mahdollisuuksia useista maista ja edustajat etsimään mahdollisuuksia miehet ja jäsenfirmojen paljon käsitti vientitoiminta jopa muista maanosista. Konepajateollisuuden vain keskitymme teoksessa Tässä ja kokonaisuuksia. koneistoja tuotteita, ja kauppoihin koneiden paperi-, puunjalostusteollisuuden ja mekaanisen sellu- liittyviin tarinoihin. toimitusprojekteihin V Peltim_kannet 22.10.2012 14.26 Sivu 1 14.26 Sivu 22.10.2012 Peltim_kannet