GTK • Turvetutkimusraportti Osa 2 • Hannu 416 • Siikalatvan turvevarat. Pajunen www.gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS [email protected] Turvetutkimusraportti 416 2011

391. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. 392. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. 393. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. 394. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. 395. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. 396. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. 397. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. 398. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. 399. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. 400. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. 401. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. 402. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. 403. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. 404. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. 405. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. 127 s. 406. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. 407. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 139 s. 408. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. 409. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 141 s. 410. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 81 s. 411. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 74 s. 412. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. 413. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. 100 s. 414. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. 415. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. 416. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s.

Tutustu turvepaikkaan: KOPIJYVÄ OY http://www.geo.fi Kuopio 2011 Siikalatvan turvevarat Julkaisun myynti: ISBN 978-952-217-155-9 Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto ISSN 1235-9440 Osa 2 PL 1237, 70211 Kuopio Puh. 020 550 3250 tai 020 550 3255 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland. Part 2 Fax 020 550 13 s-posti: [email protected] 9 789522 171559 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Turvetutkimusraportti 416 Report of Peat Investigation 416

Hannu Pajunen SIIKALATVAN TURVEVARAT Osa 2

Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland, Part 2

Espoo 2011 Pajunen, Hannu 2011. Siikalatvan turve­va­rat. Osa 2. Geologi­an tutkimus­ keskus, Tur­ve­tutki­musra­portti 416, 57 si­vua, 24 kuvaa, 4 tauluk­koa, 2 lii­tet­tä.

Siikalatvan kunnan alueelta tutkittiin 20 suota, joista useimpien maasto­ työt tehtiin vuonna 2009. Aineisto koot­tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jos­ sa tut­ki­mus­pis­teet sijaitse­vat 50 metrin välein. Maastossa määri­tet­tiin pinnan korkeus, suo­tyyppi, tur­velaji, turpeen maa­tunei­suus ja pohja­maalaji. Labo­ ratoriomäärityksiä varten­ otet­tiin 309 näytettä, joista kaikista määritettiin vesi- ja tuhkapitoisuus. Tiheys määritettiin 253 näytteestä, lämpöarvo 68 näytteestä, hiili- ja typpipitoisuus 42 näytteestä ja rikkipitoisuus 94 näytteestä.

Tutkittujen soi­den yhteenlas­kettu pinta-ala on 3390 ha. Soiden keskisyvyys on 0,8 m ja turvemäärä 28 milj. suo-m3. Turpeesta on rahkavaltaista 40 % ja saraval­taista 60 %. Keski­määräinen maatu­misaste on 5,4. Tur­peen keski­ määräinen vesipitoi­suus on 87,3 %, ti­heys 128 kg/m3, tuhka­pitoisuus 6,6 %, lämpö­arvo 21,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,7 %, typpipitoisuus 2,44 % ja rikki­ pitoisuus 0,25 %.

Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 23 %. Turve­tuotan­toon soveltu­via alueita on 14 suolla yhteensä 783 ha. Energiakäyttöön soveltuvaa turvetta on yhteensä 8,08 milj. suo-m3. Turvekerrosten kuiva-aine sisältää ener­ giaa yhteensä 22,82 milj. GJ eli 6,34 milj. MWh.

Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Siikalatva

Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO

Sähköposti: [email protected]

ISBN 978-952-217-155-9 ISSN 1235-9440 Pajunen, Hannu 2011. Siikalatvan turveva­rat. Osa 2 - Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Fin­land. Part 2. Geo­logian tutkimuskes­kus - Geo­ logical Survey of Finland, Turvetutkimusraport­ti 416 - Report of peat investi- gation 416, 57 pages, 24 figures, 4 tables, 2 appendi­ces.

In the municipality of Siikalatva 20 peatlands were surveyed mainly in 2009. The data was col­lected using survey grids with study sites at the intervals­ of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de­composition deg­ree of peat and the type of subsoil were deter­mined and recor­ded in the field. Alto­gether 309 samp­ les were taken to the laboratory. All of them were analysed­ for water and ash content. A total of 253 samples were analysed for dry bulk density, 68 for net calorific value, 42 for carbon and nitrogen content and 94 for sulphur content.

The peatlands cover altogether 3390 hectares. The average depth of the peat de­ posits is 0.8 m, and the peat quantity totals 28 million m3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 40% and Carex predo­minant peat 60%. The ave­ rage decomposition degree of peat is 5.4. Water content is 87.3%, dry bulk den­ sity 128 kg/m3, ash con­tent 6.6%, net calorific value 21.4 MJ/kg, carbon con­ tent 52.7%, nitrogen content 2.44% and sulphur content 0.25% on an average.

About 23% of the surveyed area was considered suitable for peat producti­ on. Areas suitable for peat production were found in 14 peatlands covering an area of 783 ha. The quantity of fuel peat is 8.08 million m3 in situ. The ener­ gy content of fuel peat is 22.82 million GJ or 6.34 million MWh as calcula­ ted on dry matter basis.

Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, ener­ gy, Siikalatva

Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI-70211 KUOPIO FINLAND

E-mail: [email protected]

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO...... 7

TUTKIMUSMENETELMÄT...... 9

Kenttätutkimukset...... 9 Laboratoriomääritykset...... 9 Arviointiperusteet...... 11 Raportointi...... 11

TUTKITUT SUOT...... 14

1. Halosenneva...... 14 2. Haukkaneva...... 15 3. Heinineva...... 16 4. Kaarlensuo...... 17 5. Kivinevansalmi...... 18 6. Kotaneva...... 19 7. ”Kuirinneva”...... 21 8. Kurkineva...... 22 9. ”Käkisalmensuo”...... 23 10. Latvaneva...... 24 11. Latvanneva...... 25 12. ”Metsosaarensuo”...... 26 13. Murto...... 27 14. ”Mutkasaarensuo”...... 28 15. Myllyrimpi...... 30 16. Pukkiräme...... 32 17. ”Rastimaanneva”...... 33 18. Susimaanneva...... 35 19. Takaneva...... 37 20. Varesneva...... 38

TULOSTEN TARKASTELU...... 39

Alueen kehityshistoria...... 39 Suot ja niiden turvekerrokset...... 39 Soveltuvuus turvetuotantoon...... 42

LIITTEET

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

JOHDANTO

Geologian tutkimuskeskus (GTK) mittasi vuon­ kiö 1986), sitä seuraavalla Piippolan (Virtanen & na 1980 Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan Herranen 1999, 2003) ja 2000-luvulla Rantsilan soi­ 20 ha suurempien, yhtenäisten suokuvioiden pinta- ta (Pajunen & Meriluoto 2009). Useimmat nyt rapor­ alaksi 82 590 ha (Lappalainen & Toivonen 1985), toitavista soista sijaitsevat entisen Rantsilan kunnan mikä on 37 % nykyisen Siikalatvan kunnan pinta- alueella, ja niiden kenttätyöt tehtiin vuonna 2009 alasta. Soiden rajaus perustui silloin käytössä ol­ (kuva 1). leisiin peruskarttoihin. Kuntarajoja on mittausajan­ Tämänhetkinen tutkimustilanne vaihtelee Siika­ kohdan jälkeen muutettu, joten silloiset kunnat eivät latvan eri osissa. Kestilän soista on tutkittu viides­ täysin vastaa nykyistä Siikalatvan kuntaa. Mittaus­ osa, Pulkkilan soista lähes puolet, Rantsilan soista tulos osoittaa kuitenkin alueen soistuneisuutta. Enti­ nyt raportoitavat mukaan lukien lähes kaikki (noin sen Oulun läänin alueella saatiin vastaavaksi soiden 90 %) ja Piippolan soista kaikki. Kestilän osalta ti­ osuudeksi 27 % ja koko maassa 17 % (Lappalainen lanne paranee, kun keskeneräiset tutkimukset (noin & Toivonen 1985). 2200 ha) saadaan päätökseen. Liitteessä 1 on luetel­ GTK tutki Siikajokilaakson soita ensimmäisen tu kaikki Siikalatvan alueelta tutkitut suot, ja kunkin kerran 1970-luvulla (Lappalainen ym. 1978). Seu­ suon painopisteen sijainti on esitetty karttapohjalla. raavalla vuosikymmenellä tutkittiin Pulkkilan (Häi­

7 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

Ruukki

1

12 14 Vaala

18 6 Siikalatva 2 Rantsila 8 9 17 16 20 11 13 7 5 19 4 15 10 3 Kestilä 6

Pulkkila

Piippola

Haapavesi

Pyhäntä

0 10 km Kärsämäki © Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy

Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa muita soita ja pisterasteri Natura-alueita. Fig. 1. Location of surveyed peatlands (dark green). Light green indicates other peatlands and dotted shading Natura areas. 1. Halosenneva 11. Latvanneva 2. Haukkaneva 12. “Metsosaarensuo” 3. Heinineva 13. Murto 4. Kaarlensuo 14. “Mutkasaarensuo” 5. Kivinevansalmi 15. Myllyrimpi 6. Kotaneva 16. Pukkiräme 7. “Kuirinneva” 17. “Rastimaanneva” 8. Kurkineva 18. Susimaanneva 9. “Käkisalmensuo” 19. Takaneva 10. Latvaneva 20. Varesneva

8 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

TUTKIMUSMENETELMÄT

Kenttätutkimukset

Tutkittavalle suolle suunniteltiin linjaverkosto. la lisäksi puu­lajisuh­teet, puuston tiheys ja kehitys­ Sel­kälinja kul­kee pitkin suon hallitsevaa osaa, ja luokka. Maas­tossa määritet­tiin turve­kerrok­sen turve­ poikkilin­jat ovat sitä vastaan­ kohtisuoraan 200 m:n la­ji, maatunei­suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas­ välein. Tutkimusaineistoa koottiin varsinaisilta tut­ vil­lan kuitu­jen suhteelli­nen osuus (F0-6) sekä pohja­ kimuspisteiltä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteil­ maa­laji ja lieju­kerrok­set. C-­­pisteil­lä määri­tet­tiin tur­ tä (C-pisteet). B-pisteet­ si­jaitsevat selkälinjalla 100 vekerroksen paksuus ja pohja­maalaji, kesällä tutki­ m:n välein ja poikki­linjoilla 100 - 200 m:n välein. B- tuilla pisteillä myös suotyyppi. Osa tutkimuslinjoista pisteiden muodostamaa ver­kos­toa täyden­nettiin C-­ vaa­ittiin ja vaaitukset kiin­nitettiin valta­kunnalli­seen pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoil­ kiintopiste­verk­koon. Mäntä- ja laippakairoilla otet­ la tuli enintään 50 m. Tutkimuspisteet paikannettiin tiin näytteitä la­bora­to­riomääri­tyksiä var­ten. Kenttä­ GPS-laitteella. B-pisteitä on yhteensä 1428 ja C-pis­ tutkimukset on kuvattu yksi­tyis­kohtai­sesti Geolo­ teitä 1627. gian tutki­mus­kes­kuk­sen oppaas­sa (Lappalainen ym. Jo­kaisella B-pis­teellä määritet­tiin suo­tyyppi, mät­ 1984). täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi­sillä alueil­

Laboratoriomääritykset

Vesipi­toi­suus määritettiin kuivat­tamalla turve­ Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä näytteet 105°C:ssa vakiopai­noon (Labtiumin me­ 309 turvenäy­tet­tä. Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus netelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen mää­ määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin rä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin 253 näytteestä, lämpöarvo 68 näytteestä, hiilipitoi­ näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuiva­tuis­ta tur­ suus ja typpipitoisuus 42 näytteestä ja rikkipitoisuus venäyt­teistä määritettiin tuhkapitoi­suus hehkutta­ 94 näytteestä (taulukko 1). Määritykset tehtiin Lab­ mal­la ne 815 ± 25°C:ssa (819G). Kuiva-aineesta teh­ tium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. tiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipi­ (810L). toisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoite­ taan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kui­ va-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg).

9 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Table 1. Number of laboratory analyses.

Suon nimi1) Vesipit.2) Tiheys3) Tuhkapit.4) Lämpöarvo5) CNS 1. Halosenneva 2 1 2 3. Heinineva 29 20 29 8 7 4. Kaarlensuo 17 15 17 4 4 4 4 5. Kivinevansalmi 40 34 40 8 4 4 11 6. Kotaneva 33 27 33 6 3 3 9 7. ”Kuirinneva” 6 6 6 3 3 8. Kurkineva 22 19 22 3 3 3 6 10. Latvaneva 16 13 16 4 4 4 7 11. Latvanneva 25 21 25 11 4 4 11 12. ”Metsosaarensuo” 20 17 20 3 6 6 6 14. ”Mutkasaarensuo” 31 24 31 4 4 4 8 15. Myllyrimpi 8 5 8 4 4 17. ”Rastimaanneva” 18 15 18 4 4 4 9 18. Susimaanneva 19 16 19 3 3 3 3 19. Takaneva 23 20 23 3 3 3 6 Yhteensä6) 309 253 309 68 42 42 94

1)Peatland, 2) Water content, 3) Dry bulk density, 4) Ash content, 5) Calorific value,6) Total

10 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

ARVIOINTIPERUSTEET

Tuotantokelpoisena pidettiin yleen­sä yli 1,5 m:n tää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, syvyistä aluetta. Jos turveker­ros on hyvin tiivisty­ suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen hei­ nyt, voidaan tuotantokelpoi­nen alue ulottaa metrin kosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ym­ syvyys­käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä päristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus mää­ pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida räytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos käyttää mine­raalimaata myöten, vähen­nettiin tuotan­ pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 tokelpoista turve­määrää lasketta­essa kes­kisyvyy­des­ m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuo­ tä 0,3 - 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän ker­ tantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä roksen paksuus vaihtelee pohjan tasaisuuden, tur­ ohuempi, on se luettu energiaturvekerrokseen kuu­ peen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. luvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan Tuotantokelpoista aluetta arvioi­taessa on vesis­ energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. töjen ympärille jätetty 100 m leveä suoja­vyöhyke. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen tur­ Kuivatus­mahdollisuudet ja pump­pauksen tarve sel­ peen maa­tunei­suuden tulisi olla vähintään H5. Sara­ vitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhtey­ valtainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös hei­ dessä. kommin maa­tunee­na. Energiaturpeen laatuluokkaan Ympä­ristötur­peella ym­märre­tään tässä raportis­ vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikki­ sa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval­taista pitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiatur­ turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy Acutifo- peen laatuohje 2006, liite 2). Tässä raportissa esitet­ lia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, tyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteel­ on siitä mainit­tu erikseen. la ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisäl­ laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan.

Raportointi

Paikanniminä käytettiin peruskartalla esiintyviä vat edellä kuvattuihin maas­to- ja laborato­riotutki­ nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annet­ muk­siin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää tiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. materiaa­lia kuten suokart­ ­toja (kuva 2), poikkileik­­ Teiden luokittelussa käytettiin peruskartan luokitte­ kauskuvia (kuva 3), labora­toriotu­lok­sia ja tutki­mus­ lua (autotie, ajotie, ajopolku). Tiet pyrittiin nimeä­ se­lostuk­sia. mään osoitekartan mukaan. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turve­ ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltu­ määrät ovat huomattavasti pienempiä. vuus turvetuotan­toon arvioidaan. Arviot perustu­

11 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

A1000+220 3.0

3/3 4.0 4.5 8 A800+230 2/2 4/8 4.0 12 14 A600+230 A1015 4.1 4.8 2/2 4.3 Latosaaret 21 1/13 6/8 4.0 A400+250 10 4.6 11 2/18 18 4.2 16 2/2 16 4.4 1/14 21 Konttisaari 5.2 12 2/5 12 16 22 0/5 5.4 5.8 17 12 0/16 14 A200+170 0/18 5.6 4.0 13 4.6 21 4/22 13 17 0/20 4.9 24 5.1 2/2 13 21 6 0/11 17 5.0 4.39 2/23 6/19 9 4.8 23 15 5.2 23 0/24 5.3 23 0/6 5 24 0/17 5 4.0 0/21 3/25 5.4 Kaarlensuo 4 9 25 23 5.3 24 5 3/23 4.0 4 0/3 4 13 4.0 3 3/23 A0 3 4.0 4.3 12 3/3 4.0 5.2 22 0/4 3 4.0 A1000-650 3/3 0/7 2/2 4.03 3/20 4.5 6 3/3 5.1 14 2/2 A600-450 0/4 A800-600 3/10 Palokkokangas A400-420 5.09 0/2 A200-400

Kaarlensuo,Kuusela 25043, Siikalatva Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0 - 1m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen Kintaskivenniityt 1 - 1,5m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) 1,5 - 2m Syvyystutkimuspiste 2 - 3m Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 100 200 300 400 500 m

© Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy

Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta kartasta. Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit.

12 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit. Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below).

13 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

TUTKITUT SUOT

1. Halosenneva

Halosenneva ( kl. 3421 05, x=7170,2, mealue on enimmäkseen rahkarämettä ja turve­ y=3430,0) sijaitsee noin 14 km Rantsilasta poh­ kangas jäkäläturvekangasta. Hieman yli puolet joisluoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa mui­ suon pinnasta on keskimäärin 30 – 40 cm kor­ naisen Itämeren rantavalliin ja etelässä Siika­ keiden mättäiden peittämää. Suon luoteisosa on joen tulvakerrostumiin. Hartaanselän tie kulkee ojitettu. Puusto on enimmäkseen keskinkertai­ tutkitun alueen halki (kuva 4). Suolla on yhteen­ sen tiheää männyn taimistoa. sä 50 tutkimuspistettä, joista suurin osa C-pis­ Turpeesta on rahkavaltaista 98 % ja saraval­ teitä. taista 2 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Tu­ Halosenneva on Siikajoen vesistöalueella ja pasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 61 kuuluu Saarikosken alueeseen (57.014). Pin­ % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 18 % tur­ ta on noin 53 m merenpintaa korkeammalla ja vemäärästä. Turvekerros on heikosti maatunut, viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia keskimääräinen maatuneisuus vain 3,2. pitkin Siikajokeen. Suon keskiosasta on otettu kaksi näytettä. Pinta-ala on noin 65 ha. Suo on matala. Kes­ Kerroksen pintaosa on löyhä (vesipitoisuus 93,2 kisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,1 m. %) ja pohjaosa tiivis (vesipitoisuus 82,2 % ja ti­ Pohjamaa on suurimmaksi osaksi (74 %) hiek­ heys 176 kg/m3). Tuhkapitoisuus on pintaosassa kaa. alhainen ja pohjaosassa korkea. Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 % ja turve­ Halosenneva on liian matala turvetuotantoon. kankaalla 41 %. Suo on niukkaravinteinen. Rä­

3429000 3430000 3431000 7171000 7171000 7170000 7170000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3429000 3430000 3431000

Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Halosennevalla. Fig. 4. Location of survey sites in Halosenneva.

14 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

2. Haukkaneva

Haukkaneva (kl. 3421 04, x=7160,1, y=3431,1) Tutkimuspisteistä on rämeellä 32 %, korvessa 1 sijaitsee noin 5 km Rantsilasta luoteeseen. Suo ra­ %, turvekankaalla 38 % ja pellolla 29 %. Rämealue joittuu moreenimaihin, idässä myös Siikajokivarren on enimmäkseen isovarpuista rämettä ja rahkarämet­ hiesumaihin. Suoalue on moreenisaarien takia rik­ tä, jotka molemmat ovat muuttumavaiheessa. Turve­ konainen (kuva 5). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Itä­ kangas on lähes kokonaan puolukkaturvekangasta. puolella on autotie (Pasontie) ja eteläpuolella ajo­ Metsäisten alueiden puusto on enimmäkseen kes­ tie (Tuoreenmaantie). Tutkimuspisteitä on yhteensä kinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Haukkasaa­ 218, niistä suurin osa C-pisteitä. ren pohjoispuolella on uutta peltoa. Suo on kauttaal­ Haukkaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu­ taan ojitettu. luu osittain Rantsilan alueeseen (57.021) ja osittain Turpeesta on rahkavaltaista 67 % ja saravaltais­ Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pinta on 53 ta 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve - 56 m merenpintaa korkeammalla ja viettää itä- ja ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää keskiosassa koilliseen ja länsiosassa länteen. Itä- ja turvetta on 21 %, puun jäännöksiä sisältävää 29 % ja keskiosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siika­ varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. jokeen. Länsiosan vedet päätyvät Siikajokeen Sava­ Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on lojan kautta. 5,4. Laboratoriomäärityksiä ei tehty. Pinta-ala on noin 200 ha, josta yli metrin syvyistä Haukkanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 50 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suu­ yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuo­ rin syvyys 1,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hie­ tantokelpoista energiaturvetta 0,32 milj. m3. Heikos­ su, hieta ja moreeni. Moreenia on lähinnä suon reu­ ti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 20 cm ja sen noilla. alla energiaturvetta 60 cm. Suon pohjalle on arvioitu jäävän 30 cm paksun kerroksen.

3430000 3431000 3432000 7160000 7160000 7159000 7159000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3430000 3431000 3432000

Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Haukkanevalla. Fig. 5. Location of survey sites in Haukkaneva.

15 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

3. Heinineva

Heinineva (kl. 3414 04, x=7138,5, y=3471,2) va. Suo oli suurimmaksi osaksi (87 %) ojitettu, sijaitsee noin 6 km Kestilästä itään. Suo rajoit­ ja sen puusto oli enimmäkseen harvaa männyn tuu moreenimaastoon. Autotielle on matkaa taimistoa. Suosta oli muuttumavaiheessa 56 %, noin kilometri. Koillispuolella on Navettakan­ joten turvekankaiden osuuden voidaan päätellä kaantie ja lounaispuolella Vuolijoentie. Tutki­ lisääntyneen tutkimusajankohdan jälkeen. muspisteitä on 52, kaikki B-pisteitä (kuva 6). Turpeesta on rahkavaltaista 32 % ja saraval­ Suo tutkittiin jo vuonna 1980, eikä aineistoa ole taista 68 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasa­ täydennetty tai päivitetty. Suota valmistellaan raturve ja sararahkaturve. Lisätekijöitä on vä­ turvetuotantoon. hän. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta Heinineva on Siikajoen vesistöalueella ja on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja var­ kuuluu Mattilanperän alueeseen (57.031). Pin­ pujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. ta on 101 – 104 m merenpintaa korkeammalla Turvekerrostuman keskimääräinen maatunei­ ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Heiniojan suus on 6,0. kautta Siikajokeen. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näyttei­ Pinta-ala on noin 380 ha. Siitä on yli metrin den keskimääräinen pH-arvo on 4,5, vesipitoi­ syvyistä aluetta 156 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä suus 88,0 %, tuhkapitoisuus 7,5 % ja lämpöar­ 73 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys vo 21,2 MJ/kg. Tuhkapitoisuus on paikoin lähel­ 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni lä pohjaa korkea. Tiheys ja rikkipitoisuus määri­ ja hiekka. tettiin kolmelta pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin Tutkimuspisteistä oli tutkimusajankohtana rä­ 121 kg/m3 ja 0,21 %. meellä 46 %, avosuolla 52 % ja turvekankaalla Heininevassa on turvetuotantoon soveltuvaa 2 %. Yleisin rämetyyppi oli varsinainen sararä­ yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 73 ha ja sillä me ja yleisin avosuotyyppi varsinainen sarane­ tuotantokelpoista energiaturvetta 0,95 milj. m3.

3470000 3471000 3472000 7139000 7139000 7138000 7138000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3470000 3471000 3472000

Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Heininevalla. Fig. 6. Location of survey sites in Heinineva. 16 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

4. Kaarlensuo

Kaarlensuo (kl. 3412 08, x=7146,6, y=3446,5) Turpeesta on rahkavaltaista 47 % ja saraval­ sijaitsee noin 15 km Rantsilasta kaakkoon. Suo taista 53 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasa­ rajoittuu etelässä hiekkamaihin, muualla mo­ raturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijä­ reenimaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Ete­ nä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä läpuolella on Kurrantie, itäpuolella Viionkan­ sisältävää 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältä­ kaantie ja pohjoispuolella siitä erkaneva ajotie vää 45 % turvemäärästä. Turvekerrostuman kes­ (kuva 7). Suolla on yhteensä 97 tutkimuspistet­ kimääräinen maatuneisuus on 4,8. tä. Niistä suurin osa on C-pisteitä. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näyttei­ Kaarlensuo on Siikajoen vesistöalueella ja den keskimääräinen vesipitoisuus on 87,0 %, ti­ kuuluu Kurranojan valuma-alueeseen (57.026). heys 136 kg/m3 ja tuhkapitoisuus 5,7 %. Vesipi­ Pinta on 75 - 79 m merenpintaa korkeammalla toisuudet ovat alhaisia ja tiheydet suuria molem­ ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Pakkulan­ milla tutkimuspisteillä. Lämpöarvo, hiili-, typ­ ojan ja Kurranojan kautta Siikajokeen. pi- ja rikkipitoisuus määritettiin neljästä kaak­ Pinta-ala on noin 85 ha. Siitä on yli metrin sy­ koisosan tutkimuspisteen näytteestä ja keskiar­ vyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 23 voiksi saatiin 22,4 MJ/kg, 55,0 % (C), 2,56 % ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,5 (N) ja 0,29 % (S). m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja Kaarlensuossa on turvetuotantoon soveltu­ moreeni. vaa yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä Tutkimuspisteistä on rämeellä 22 %, turve­ tuotantokelpoista energiaturvetta 0,52 milj. m3. kankaalla 65 % ja pellolla 13 %. Yleisin räme­ Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin tyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararä­ 20 cm. Koska pohja on pääasiassa lajittunutta me ja yleisin turvekangastyyppi ruohoturvekan­ ainesta ja turve jatkuu hyvälaatuisena pohjaan gas. Suo on kauttaaltaan (98 %) ojitettu. Puus­ saakka, on suon pohjalle arvioitu jäävän keski­ to on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinker­ määrin 30 cm paksun kerroksen. taisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasva­ tusmetsää.

3445000 3446000 3447000 7147000 7147000

0 1 km 7146000 7146000 Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3445000 3446000 3447000

Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kaarlensuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Kaarlensuo.

17 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

5. Kivinevansalmi

Kivinevansalmi (kl. 3412 05, x=7149,3, y=3433,9) täät peittävät lähes puolet suon pinnasta. Puusto on sijaitsee noin 8 km Rantsilasta etelään. Tutkittu alue suurimmaksi osaksi keskinkertaisen tiheää männyn ulottuu Kivinevansalmelta Pirttisaaren – Somero­ taimistoa. saarten tasalle. Alue rajoittuu pohjoisessa Kurunne­ Turpeesta on rahkavaltaista 43 % ja saravaltais­ van tuotantoalueeseen, kaakossa Kivinevaan ja muu­ ta 57 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve alla moreenisaariin (kuva 8). Saaria on myös suoalu­ ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää eella. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Kaakkoisreunaa si­ turvetta on 23 %, puun jäännöksiä sisältävää 30 % vuaa Tahkokalliontie ja lounaisreunaa siltä lähtevä ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemääräs­ ajotie. Suolla on yhteensä 234 tutkimuspistettä. Niis­ tä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus tä suurin osa (134) on C-pisteitä. on 5,6. Kivinevansalmi on Siikajoen vesistöalueella ja Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden kuuluu Koskitalonkosken alueeseen (57.022). Pinta keskimääräinen vesipitoisuus on 88,2 %, tiheys 121 on 64 – 67 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kg/m3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Luonnontilaiselta ne­ koilliseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siika­ valta (LKN) otetun näytesarjan vesipitoisuus on hie­ jokeen. man keskimääräistä korkeampi ja tuhkapitoisuus Pinta-ala on noin 190 ha. Siitä on yli metrin sy­ keskimääräistä alhaisempi. Muuten tutkimuspistei­ vyistä aluetta 102 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 51 ha. den väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo määritet­ Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,2 m. Ylei­ tiin kahdelta, hiili- ja typpipitoisuus yhdeltä ja rik­ simmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. kipitoisuus kolmelta tutkimuspisteeltä. Keskiarvoik­ Tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, avosuolla si saatiin 21,7 MJ/kg, 54,3 % (C), 2,28 % (N) ja 0,21 7 % ja turvekankaalla 48 %. Rämealueen vallitse­ % (S). va suotyyppi on isovarpuinen räme ja turvekangas­ Kivinevansalmessa on turvetuotantoon soveltuvaa alueen puolukkaturvekangas. Suo on suurimmaksi yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuo­ osaksi (88 %) ojitettu, ja sen suotyypit ovat pitkälle tantokelpoista energiaturvetta 0,60 milj. m3. Heikos­ muuttuneita. Keskimäärin 30 – 40 cm korkeat mät­ ti maatunut pintaosa on ohut.

3433000 3434000 3435000 7150000 7150000 7149000 7149000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3433000 3434000 3435000

Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevansalmella. Fig. 8. Location of survey sites in Kivinevansalmi. 18 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

6. Kotaneva

Kotaneva (kl. 3421 04, x=7160,1, y=3428,5) si­ nasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, kes­ jaitsee noin 7 km Rantsilasta länsiluoteeseen. Tut­ kinkertaisen tiheää tai tiheää ja kehitysluokaltaan kittu alue käsittää Kotanevan lisäksi sen eteläpuoli­ nuorta kasvatusmetsää. sia suoalueita Sarkkisenkankaan – Savalojan tasal­ Turpeesta on rahkavaltaista 45 % ja saravaltais­ le saakka (kuva 9). Suo rajoittuu lännessä Pikarin­ ta 55 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve nevaan ja idässä Savalojaan. Tutkitun alueen halki ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää menee autotie (Mankilantie) ja siitä erkanevat ajotiet turvetta on 10 %, puun jäännöksiä sisältävää 47 % (Häkkisentie ja Hutuntie). Tutkimuspisteitä on yh­ ja varpujen jäännöksiä sisältävää 24 % turvemääräs­ teensä 479. Niistä suurin osa (247) on B-pisteitä. tä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus Kotaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu on 5,3. Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pinta on 53 – Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden 58 m merenpintaa korkeammalla. Vedet laskevat Sa­ keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 135 valojan kautta Siikajokeen. kg/m3 ja tuhkapitoisuus 5,3 %. Tutkimuspisteistä Pinta-ala on noin 480 ha. Siitä on yli metrin sy­ yksi on rahkaturvealueella, ja sen tulokset poikke­ vyistä aluetta 190 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 47 ha. avat muista lähinnä alhaisemman tuhkapitoisuuden Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,2 m. Ylei­ takia. Lämpöarvo määritettiin kahdelta, hiili- ja typ­ sin pohjamaalaji on hiesu. Moreenia on saarekkei­ pipitoisuus yhdeltä ja rikkipitoisuus kolmelta tutki­ den reunoilla. muspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 21,3 MJ/kg, 52,9 Tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, turvekan­ % (C), 2,34 % (N) ja 0,21 % (S). kaalla 56 % ja pellolla 15 %. Rämealueesta kolmas­ Kotanevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli osa on tupasvillarämettä, kolmasosa varsinaista sa­ metrin syvyistä aluetta noin 180 ha ja sillä tuotanto­ rarämettä ja loput muita niukkaravinteisia rämetyyp­ kelpoista energiaturvetta 1,80 milj. m3. Tuotantokel­ pejä. Turvekangas on suurimmaksi osaksi (31 %) poiseksi arvioitua kerrosta on keskimäärin 100 cm, ruohoturvekangasta. Peruskartta-aineiston mukaan josta heikosti maatunutta pintaosaa on 20 cm. La­ ojitetun alueen osuudeksi tulee 97 %. Keskimäärin jittuneen pohjamaan takia on suon pohjalle arvioitu 20 cm korkeat mättäät peittävät viidesosan suon pin­ jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen.

19 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

3428000 3429000 3430000 7161000 7161000 7160000 7160000 7159000 7159000 7158000 7158000 0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3428000 3429000 3430000

Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kotanevalla. Fig. 9. Location of survey sites in Kotaneva.

20 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

7. "Kuirinneva"

Kuirinneva ( kl. 3412 06, x=7151,6, y=3433,8) si­ si muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja tur­ jaitsee 5 - 6 km Rantsilasta etelään. Suota ei ole ni­ vekangas ruohoturvekangasta. Suo on kauttaaltaan metty peruskartalla, vaan Kuirinneva on tässä yhte­ ojitettu. Puusto on tiheää tai keskinkertaisen tiheää ydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu idässä Siika­ mäntyvaltaista sekametsää. Vallitsevat kehitysluokat jokilaakson viljelyalueisiin, muualla soistuneeseen ovat nuori ja varttunut kasvatusmetsä. moreenimaastoon (kuva 10). Suolta on Jylhänran­ Turpeesta on rahkavaltaista 30 % ja saravaltais­ nantielle matkaa noin kilometri. Tutkimuspisteitä on ta 70 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sa­ yhteensä 93, joista puolet B-pisteitä. rarahkaturve. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on Kuirinneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu 72 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 21 % turve­ Koskitalonkosken alueeseen (57.022). Pinta on 60 määrästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatu­ – 63 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilli­ neisuus on 5,5. seen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräi­ Pinta-ala on noin 120 ha, josta yli metrin syvyis­ nen vesipitoisuus on 85,2 %, tiheys 162 kg/m3 ja tä aluetta on 3 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin tuhkapitoisuus 8,8 %. Turvekerros on tiivistynyt oji­ syvyys 1,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät tuksen takia, mikä näkyy alhaisena vesipitoisuutena pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. ja suurena tiheytenä. Tuhkapitoisuus kohoaa lähel­ Tutkimuspisteistä on rämeellä 17 % ja turve­ lä pohjaa. kankaalla 83 %. Rämealue on suurimmaksi osak­ Kuirinneva on liian matala turvetuotantoon.

3433000 3434000 3435000 7152000 7152000 7151000 7151000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3433000 3434000 3435000

Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kuirinnevalla. Fig. 10. Location of survey sites in Kuirinneva.

21 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

8. Kurkineva

Kurkineva (kl. 3412 06, x=7156,1, y=3438,1) si­ Turpeesta on rahkavaltaista 12 % ja saravaltaista jaitsee 2 – 3 km Rantsilasta itäkaakkoon. Suo rajoit­ 88 %. Vallitseva turvelaji on rahkasaraturve. Tupas­ tuu moreenimäkiin, ja moreenikumpareet muodosta­ villaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun vat saaria suoalueelle (kuva 11). Koillispuolella on jäännöksiä sisältävää 55 % ja varpujen jäännöksiä si­ ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 98, niistä puo­ sältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman kes­ let B-pisteitä. kimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kurkineva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu­ Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden luu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 58 – 62 keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 131 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. kg/m3 ja tuhkapitoisuus 6,1 %. Tutkimuspisteiden Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Siikajokeen. väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo, hiili- ja typpipi­ Pinta ala on noin 95 ha. Siitä on yli metrin syvyis­ toisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä ja rik­ tä aluetta 56 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 18 ha. Keski­ kipitoisuus kahdelta. Määritysten keskiarvoiksi saa­ syvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisin poh­ tiin 21,7 MJ/kg, 54,6 % (C), 2,59 % (N) ja 0,33 % jamaalaji on hiesu. (S). Tutkimuspisteistä on rämeellä 9 %, turvekankaal­ Kurkinevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli la 88 % ja pellolla 3 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan, metrin syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotan­ ja sen suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Yleisim­ tokelpoista energiaturvetta 0,55 milj. m3. Heikos­ mät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma ja puo­ ti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. lukkaturvekangas. Puusto on enimmäkseen mänty­ Suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimäärin 30 cm valtaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan paksun kerroksen. varttunutta tai nuorta kasvatusmetsää.

3437000 3438000 3439000 7157000 7157000 7156000 7156000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3437000 3438000 3439000

Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kurkinevalla. Fig. 11. Location of survey sites in Kurkineva.

22 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

9. "Käkisalmensuo"

Käkisalmensuo (kl. 3412 12, x=7158,1, y=3452,6) Tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, avosuolla 37 sijaitsee noin 17 km Rantsilasta itään. Suota ei ole % ja turvekankaalla 2 %. Rämealue on enimmäk­ nimetty peruskartalla, vaan sille on annettu työnimi seen luonnontilaista varsinaista sararämettä ja tupas­ pohjoispuolella olevien Käkisalmenkankaiden mu­ villarämettä ja avosuoalue luonnontilaista, niukka­ kaan. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin hiekka­ ravinteista rimpinevaa. Suo on suurimmaksi osaksi maihin. Suoalueella ja sen reunamilla on muinaisen luonnontilainen. Luoteis- ja kaakkoisosaa on ojitet­ Itämeren kasaamia rantavalleja (kuva 12). Suolta on tu. Keskimäärin 30 – 40 cm korkeat mättäät peittävät ajotielle matkaa pari kilometriä. Tutkimuspisteitä on vajaata puolta suon pinnasta. yhteensä 94. Niistä suurin osa on B-pisteitä. Turpeesta on rahkavaltaista 62 % ja saravaltais­ Käkisalmensuo on Temmesjoen vesistöalueel­ ta 38 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve la ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältä­ (58.03). Pinta on 85 – 92 m merenpintaa korkeam­ vää turvetta on 45 %, puun jäännöksiä sisältävää 3 malla ja viettää länteen. Vedet laskevat viereiseen % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemää­ Temmesjokeen. rästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatunei­ Pinta-ala on noin 125 ha. Suo on matala. Yli met­ suus on 5,0. rin syvyistä aluetta on vain 2 ha, ja se jakautuu nel­ Käkisalmensuo on liian matala turvetuotantoon. jään erilliseen altaaseen. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisin pohjamaalaji on hiek­ ka (85 %).

3452000 3453000 3454000 7158000 7158000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3452000 3453000 3454000

Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Käkisalmensuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Käkisalmensuo.

23 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

10. Latvaneva

Latvaneva (kl. 3414 02, x=7140,9, y=3469,8) si­ simmät kehitysluokat ovat nuoret (27 %) ja varttu­ jaitsee noin 4 km Kestilästä itäkoilliseen. Suo ra­ neet (24 %) kasvatusmetsät ja vajaatuottoiset alueet joittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon, ja sen (29 %). lounaisreunaa sivuaa Navettakankaantie (kuva 13). Turpeesta on rahkavaltaista 50 % ja saravaltais­ Suolla on 88 tutkimuspistettä, joista suurin osa C- ta samoin 50 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasa­ pisteitä. raturve ja sararahkaturve. Rahkasaraturvetta on lä­ Latvaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu hinnä kerrostuman pohjaosassa ja sararahkaturvetta Neittävänjoen alaosan alueeseen (57.041). Pinta on pintaosassa. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää tur­ 100 - 105 m merenpintaa korkeammalla ja viettää vetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää 51 % ja luoteeseen. Vedet laskevat Kylmäojan kautta Neittä­ varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. vänjokeen. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on Pinta-ala on noin 60 ha. Siitä on yli metrin syvyis­ 5,8. tä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha. Kes­ Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden kisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisin keskimääräinen vesipitoisuus on 88,6 %, tiheys 123 pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut kg/m3 ja tuhkapitoisuus 6,3 %. Kaakkoisosasta mää­ hiesu- tai hietakerros. ritettiin lisäksi lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoi­ Tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, turvekan­ suus. Keskiarvoiksi saatiin 21,6 MJ/kg, 51,3 % (C), kaalla 27 % ja pellolla 5 %. Vallitseva rämetyyppi 2,25 % (N) ja 0,23 % (S). on muuttumavaiheen rahkaräme ja yleisin turvekan­ Latvanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli gastyyppi puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan metrin syvyistä aluetta noin 25 ha ja sillä tuotanto­ ojitettu. Keskimäärin 40 cm korkeat mättäät peittä­ kelpoista energiaturvetta 0,25 milj. m3. Suoallas on vät kolmasosan suon pinnasta. Puusto on enimmäk­ säännöllisen muotoinen ja tasapohjainen. Suo sijait­ seen mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää. Ylei­ see ajotien varressa.

3469000 3470000 3471000 7141000 7141000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

7140000 3469000 3470000 3471000 7140000

Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Latvanevalla. Fig. 13. Location of survey sites in Latvaneva.

24 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

11. Latvanneva

Latvanneva (kl. 3412 12, x=7155,7, y=3455,1) määrin 30 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa sijaitsee noin 20 km Rantsilasta itään. Suo rajoit­ suon pinnasta. tuu moreenisaariin ja ympäröiviin soihin (kuva 14). Turpeesta on rahkavaltaista 11 % ja saravaltais­ Länsipuolella on Loukkeenneva ja pohjoispuolella ta 89 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (73 %). Heponeva. Ajotielle on matkaa pari kilometriä. Tut­ Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 6 %, kimuspisteitä on yhteensä 143. Niistä puolet on B- puun jäännöksiä sisältävää 16 % ja varpujen jään­ pisteitä. nöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostu­ Latvanneva on Temmesjoen vesistöalueella ja man keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näyttei­ (58.03). Pinta on 90 – 93 m merenpintaa korkeam­ den keskimääräinen vesipitoisuus on 89, 2 %, tihe­ malla ja viettää kohti suon halki virtaavaa Temmes­ ys 112 kg/m3, tuhkapitoisuus 7,7 %, lämpöarvo 20,9 jokea. MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,29 %. Hiili- ja typpipitoi­ Pinta-ala on noin 125 ha. Siitä on yli metrin sy­ suus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä, ja keski­ vyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha. arvoiksi saatiin 51,5 % (C) ja 2,80 % (N). Temmes­ Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei­ joen tulvien vaikutus näkyy varsinkin pintaosassa. simmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %) ja moree­ Tuhka- ja typpipitoisuus ovat korkeita ja lämpöarvo ni (27 %). jää alle 20 MJ/kg. Tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, avosuolla Latvannevan syvänne on suurimmaksi osaksi Na­ 24 % ja turvekankaalla 1 %. Räme on suurimmak­ tura-alueella ja jokivarren suojavyöhykkeellä. Nii­ si osaksi varsinaista sararämettä ja avosuo varsinais­ den eteläpuolelle jää yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta ta saranevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnonti­ noin 3 ha. Alue jatkuu Loukkeennevan (Pajunen & lainen. Etelään suuntautuva lahdeke on ojitettu. Joki­ Meriluoto 2009, s. 29 - 30) puolelle. varsi ja joen pohjoispuoli ovat Natura-aluetta. Keski­

3454000 3455000 3456000 7156000 7156000

0 1 km 7155000 7155000 Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3454000 3455000 3456000

Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Latvannevalla. Fig. 14. Location of survey sites in Latvanneva.

25 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

12. "Metsosaarensuo"

Metsosaarensuo (kl. 3421 04, x=7166,5, y=3431,1) tettu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, tiheää sijaitsee noin 10 km Rantsilasta pohjoisluoteeseen. ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Metsosaa­ Turpeesta on rahkavaltaista 9 %, ruskosammal­ rensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkit­ valtaista 1 % ja saravaltaista 90 %. Yleisin turvelaji tu alue rajoittuu moreenisaariin ja liittyy saarien vä­ on rahkasaraturve, joka sisältää yleisesti raatteen ja litse ympäröiviin soihin (kuva 15). Kulkuyhteydet kortteen jäännöksiä. Puun jäännöksiä sisältävää tur­ ovat hyvät. Pohjoispuolella on Akanmaantie ja etelä­ vetta on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 45 % puolen pelloille tulee ajotie. Tutkimuspisteitä on yh­ turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen teensä 88. Niistä puolet on B-pisteitä. maatuneisuus on 4,8. Metsosaarensuo on Siikajoen vesistöalueella ja Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näyttei­ kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). den keskimääräinen vesipitoisuus on 86,1 %, tihe­ Pinta on 50 – 59 m merenpintaa korkeammalla ja ys 130 kg/m3 ja tuhkapitoisuus 10,9 %. Tuhkapitoi­ viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Manki­ suudet ovat kaikilla pisteillä melko korkeita. Läm­ lanjärveen ja sieltä edelleen Siikajokeen. pöarvo määritettiin yhdeltä ja hiili-, typpi- ja rikki­ Pinta-ala on noin 75 ha. Siitä on yli metrin syvyis­ pitoisuus kahdelta tutkimuspisteeltä. Keskiarvoiksi tä aluetta 52 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha. Keski­ saatiin 20,4 MJ/kg, 50,4 % (C), 2,38 % (N) ja 0,20 syvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät % (S). Turpeen sisältämä mineraaliaines pienentää pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Hiesua on lä­ lämpöarvoa ja ale ntaa hiilipitoisuutta. hinnä altaiden pohjalla ja moreenia reunamilla. Metsosaarensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekan­ yli metrin syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotan­ kaalla 38 % ja pellolla 7 %. Räme on suurimmaksi tokelpoista energiaturvetta 0,50 milj. m3. Heikosti osaksi muuttumavaiheen varsinaista sararämettä (49 maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. Tur­ %) ja turvekangas puolukkaturvekangasta (19 %) ja vekerros on tavanomaista tiiviimpi. Korkea tuhkapi­ ruohoturvekangasta (13 %). Suo on kauttaaltaan oji­ toisuus huonontaa turpeen laatua.

3430000 3431000 3432000 3433000 7167000 7167000 7166000 7166000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3430000 3431000 3432000 3433000

Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Metsosaarensuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Metsosaarensuo.

26 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

13. Murto

Murto (kl. 3412 06, x=7153,1, y=3434,3) sijaitsee Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 64 % ja pel­ noin 4 km Rantsilasta etelään. Suo rajoittuu Siika­ lolla 36 %. Yleisin turvekangastyyppi on ruohotur­ jokilaakson hieta- ja hiesumaihin ja sen eteläreunaa vekangas (60 %). Suo on kauttaaltaan ojitettu. Puus­ sivuaa autotie (Kurunneva) (kuva 16). Tutkimuspis­ to on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, koivu­ teitä on yhteensä 25. Niistä suurin osa on C-pisteitä. valtaista sekametsää. Vallitsevat kehitysluokat ovat Murto on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu taimisto ja varttunut kasvatusmetsä. Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 57 – 59 m Turvekerros on rahkavaltainen, ja yleisin turvela­ merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Ve­ ji on sararahkaturve (95 %). Puun jäännöksiä sisäl­ det laskevat Kantolanojan kautta Siikajokeen. tävää turvetta on 5 % ja varpujen jäännöksiä sisäl­ Pinta-ala on noin 35 ha. Suo on matala. Keskisy­ tävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keski­ vyys on 0,3 m ja suurin syvyys 0,6 m. Pohja on ta­ määräinen maatuneisuus on 5,5. sainen, ja pohjamaa on hietaa. Murto on liian matala turvetuotantoon.

3433000 3434000 3435000 7153000 7153000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3433000 3434000 3435000

Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Murrolla. Fig. 16. Location of survey sites in Murto.

27 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

14. "Mutkasaarensuo"

Mutkasaarensuo (kl. 3421 04, x=7166,5, osaksi (88 %) ojitettu. Puusto on enimmäkseen kes­ y=3433,1) sijaitsee noin 10 km Rantsilasta pohjoi­ kinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokal­ seen. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Mut­ taan joko nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. kasaarensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Turpeesta on rahkavaltaista 12 % ja saravaltaista Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Mankilanjär­ 88 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, joka sisäl­ veen, ja sen halki virtaa Ylioja (kuva 17). Tutkittu tää usein kortteen ja raatteen jäännöksiä. Tupasvil­ alue jatkuu länteen edellä kuvattuna Metsosaaren­ laa lisätekijänä sisältävää turvetta on 3 %, puun jään­ suona ja etelään Hättiönnevana. Alueen länsiosaan nöksiä sisältävää 23 % ja varpujen jäännöksiä sisäl­ tulee Akanmaantie ja pohjoisosaan Kätöntie. Tutki­ tävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keski­ muspisteitä on yhteensä 162. Niistä suurin osa on C- määräinen maatuneisuus on 5,3. pisteitä. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden Mutkasaarensuo on Siikajoen vesistöalueella ja keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %, tiheys 113 kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). kg/m3 ja tuhkapitoisuus 9,1 %. Tuhkapitoisuudet Pinta on 49 - 51 m merenpintaa korkeammalla ja ovat paikoin korkeita. Lämpöarvo, hiilipitoisuus ja viettää Yliojan länsipuolella pohjoiseen ja itäpuolel­ typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä ja rik­ la luoteeseen. Vedet laskevat Mankilanjärven kautta kipitoisuus kahdelta. Keskiarvoiksi saatiin 21,0 MJ/ Siikajokeen. kg, 53,2 % (C), 2,45 % (N) ja 0,25 % (S). Pinta-ala on noin 200 ha. Siitä on yli metrin sy­ Mutkasaarensuossa on turvetuotantoon soveltu­ vyistä aluetta 114 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 50 ha. vaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 40 ha ja sil­ Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,3 m. Ylei­ lä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,52 milj. m3. sin pohjamaalaji on hiesu. Mankilanjärven rantavyöhyke on rajattu tuotanto­ Tutkimuspisteistä on rämeellä 46 % ja turvekan­ kelpoisen alueen ulkopuolelle. Korkea tuhkapitoi­ kaalla 54 %. Räme on enimmäkseen joko varsinais­ suus huonontaa paikoin turpeen laatua. Yksityiskoh­ ta tai ruohoista sararämettä (yhteensä 42 %) ja tur­ taisen suotutkimuksen yhteydessä on syytä kiinnit­ vekangas puolukkaturvekangasta (28 %) ja karhun­ tää erityistä huomiota turpeen tuhkapitoisuuteen. sammalmuuttumaa (19 %). Suo on suurimmaksi

28 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

3432000 3433000 3434000 7167000 7167000 7166000 7166000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3432000 3433000 3434000

Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Mutkasaarensuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Mutkasaarensuo.

29 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

15. Myllyrimpi

Myllyrimpi (kl. 3414 05, x=7143,7, y=3470,3) si­ lukkaturvekangasta. Peruskartta-aineiston mukaan jaitsee noin 6 km Kestilästä koilliseen. Suo rajoit­ suo on suurimmaksi osaksi (82 %) ojitettu. Keski­ tuu loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaas­ määrin 40 cm korkeat mättäät peittävät vajaata puol­ toon (kuva 18). Kaakkoispäästä on ajotielle matkaa ta suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen keskinker­ vajaa kilometri, luoteispäästä reilu kilometri. Tutki­ taisen tiheää männyn taimistoa tai kitukasvuista rä­ muspisteitä on yhteensä 183. Niistä suurin osa on C- memännikköä. pisteitä. Turpeesta on rahkavaltaista 39 % ja saravaltais­ Myllyrimpi on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu ta 61 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupas­ Neittävänjoen keskiosan alueeseen (57.042). Pinta villaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 19 %, puun on 104 – 107 m merenpintaa korkeammalla ja viet­ jäännöksiä sisältävää 13 % ja varpujen jäännöksiä si­ tää luoteeseen. Vedet laskevat Myllyojan ja Neittä­ sältävää 8 % turvemäärästä. Turvekerrostuman kes­ vänjoen kautta Siikajokeen. kimääräinen maatuneisuus on 5,5. Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin sy­ Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden vyistä aluetta 63 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Kes­ keskimääräinen vesipitoisuus on 87,7 %, tiheys 129 kisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,8 m. Pohjamaa kg/m3 ja tuhkapitoisuus 5,0 %. Lämpöarvo ja rikki­ on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut kerros lajit­ pitoisuus määritettiin yhdeltä keskiosan tutkimus­ tunutta ainesta. pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 22,4 MJ/kg ja 0,22 Tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, avosuolla %. 21 % ja turvekankaalla 25 %. Suo on niukkaravin­ Myllyrimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa teinen. Räme on enimmäkseen rahkarämettä ja avo­ yli metrin syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä tuo­ suo niukkaravinteista rimpinevaa ja rahkanevaa. Ete­ tantokelpoista energiaturvetta 0,48 milj. m3. Heikos­ läreunalla on pieni alue minerotrofista rimpinevaa ti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. (kuva 19). Turvekangas on suurimmaksi osaksi puo­

3469000 3470000 3471000 7144000 7144000 7143000 7143000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3469000 3470000 3471000

Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Myllyrimmellä. Fig. 18. Location of survey sites in Myllyrimpi. 30 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

Kuva 19. Rimpinevaa Myllyrimmen eteläreunalla (kuva H. Pajunen 23. 7. 2010). Fig. 19. Flark fen near the southern margin of Myllyrimpi (Photo H. Pajunen 23. 7. 2010).

31 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

16. Pukkiräme

Pukkiräme (kl. 3412 06, x=7154,9, y=3436,4) si­ kangas puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan jaitsee noin 3 km Rantsilasta eteläkaakkoon. Suo ra­ ojitettu, ja sen suotyypit ovat vähintään muuttuma­ joittuu moreenimäkiin ja alaviin hieta- ja hiesumai­ vaiheessa. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, hin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Itäpuolella on Ou­ keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa luntie ja länsipuolella Keräläntie, ja niiltä tulee usei­ tai nuorta kasvatusmetsää. ta ajoteitä ja -polkuja suolle (kuva 20). Tutkimuspis­ Turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltais­ teitä on yhteensä 137. Niistä lähes puolet on B-pis­ ta 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sa­ teitä. rarahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisäteki­ Pukkiräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuu­ jänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä si­ luu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 56 – 60 sältävää 34 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 12 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen Vedet laskevat ojia pitkin Siikajokeen. maatuneisuus on 5,3. Pinta-ala on noin 100 ha, josta yli metrin syvyis­ Pukkirämeessä on turvetuotantoon soveltuvaa tä aluetta on 13 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista energia­ syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät turvetta 0,090 milj. m3. Alue on kahtena erillisenä al­ pohjamaalajit ovat hiesu (51 %) ja hieta (31 %). taana. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin Tutkimuspisteistä on rämeellä 28 %, turvekan­ 20 cm, ja suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimää­ kaalla 50 % ja pellolla 22 %. Räme on enimmäkseen rin 30 cm paksun kerroksen. tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä ja turve­

3436000 3437000 3438000 7155000 7155000 7154000 7154000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3436000 3437000 3438000

Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Pukkirämeellä. Fig. 20. Location of survey sites in Pukkiräme.

32 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

17. "Rastimaanneva"

Rastimaanneva (kl. 3412 06, x=7155,1, y=3430,4) ta, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuor­ sijaitsee noin 5 km Rantsilasta länsilounaaseen. Tut­ ta (48 %) tai varttunutta (27 %) kasvatusmetsää. kittu alue käsittää Tahkonevan, Savalojan, Kivinevan Turpeesta on rahkavaltaista 54 % ja saravaltais­ ja Kuusimaannevan välisiä suoalueita, eikä sille ole ta 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve nimeä peruskartalla (kuva 21). Pohjoisreunaa sivuaa ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää autotie (Ruukintie) ja eteläreunaan ulottuu kaksi ajo­ turvetta on 7 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta tietä (Kuusimaantie ja Tahkomaantie). Tutkimuspis­ 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 38 % turve­ teitä on yhteensä 431, joista C-pisteitä 231. määrästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatu­ Rastimaanneva on Siikajoen vesistöalueella, ja neisuus on 5,2. sen itäosa kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021) ja Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden länsiosa Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pin­ keskimääräinen vesipitoisuus on 86,1 %, tiheys 147 ta on 56 - 63 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kg/m3, tuhkapitoisuus 5,3 % ja rikkipitoisuus 0,27 pohjoiseen ja koilliseen. %. Vesipitoisuus on alhainen ja tiheys suuri, mikä Pinta-ala on 480 ha. Siitä on yli metrin syvyistä osoittaa turvekerroksen tiivistyneen ojituksen vaiku­ aluetta 108 ha yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Keskisy­ tuksesta. Lämpöarvo, hiili- ja typpipitoisuus määri­ vyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,0 m. Pohja on tasai­ tettiin yhdeltä pohjoisosan tutkimuspisteeltä, ja kes­ nen ja koostuu enimmäkseen lajittuneesta aineksesta kiarvoiksi saatiin 20,7 MJ/kg, 49,8 % (C) ja 2,39 % (hiesu 19 %, hieta 30 % ja hiekka 22 %). (N). Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen suotyypit ovat Rastimaannevassa on turvetuotantoon soveltuvaa pitkälle muuttuneita. Tutkimuspisteistä on rämeellä yli metrin syvyistä aluetta noin 100 ha ja sillä tuo­ 33 %, turvekankaalla 56 % ja pellolla 11 %. Tur­ tantokelpoista energiaturvetta 0,90 milj. m3. Heikos­ vekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekan­ ti maatunut pintaosa on ohut (10 cm), turvekerros tii­ gasta ja ruohoturvekangasta ja rämealue muuttuma­ vis ja suoaltaan pohja tasainen. Suon pohjalle arvi­ vaiheen varsinaista sararämettä. Suo on kauttaal­ oidaan jäävän keskimäärin 30 cm paksun kerroksen. taan ojitettu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltais­ Suolla on merkitystä myös metsätalousmaana.

33 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

3430000 3431000 3432000 7157000 7157000 7156000 7156000 7155000 7155000 7154000 7154000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3430000 3431000 3432000

Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Rastimaannevalla. Fig. 21. Location of survey sites in Rastimaanneva.

34 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

18. Susimaanneva

Susimaanneva (kl. 3421 04, x=7160,7, y=3433,0) Turpeesta on rahkavaltaista 19 % ja saravaltaista sijaitsee noin 4 km Rantsilasta luoteeseen. Suo ra­ 81 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvil­ joittuu luoteessa Siikajokilaakson hieta- ja hiesu­ laa lisätekijänä sisältävää turvetta on 2 %, puun jään­ maihin, muualla moreenimaihin. Kulkuyhteydet nöksiä sisältävää 50 % ja varpujen jäännöksiä sisäl­ ovat hyvät (kuva 22). Länsipuolella on autotie (Kil­ tävää 3 % turvemäärästä. Korte on myös yleinen li­ jontie) ja pohjoispuolelle tulee ajotie (Takamaantie) sätekijä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatu­ Ouluntieltä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 168. Niis­ neisuus on 5,6. tä suurin osa (100) on C-pisteitä. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden Susimaanneva on Siikajoen vesistöalueella ja keskimääräinen vesipitoisuus on 82,8 %, tiheys 174 kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 52 – kg/m3 ja tuhkapitoisuus 21,9 %. Siikajoen tulvat ovat 55 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen kohottaneet läntisimmällä näytteenottopaikalla tihe­ ja luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin viereiseen yden suureksi (232 kg/m3) ja tuhkapitoisuuden kor­ Siikajokeen. keaksi (44 %). Jos kyseinen paikan tulokset jätetään Pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin sy­ huomioimatta, saadaan käyttökelpoisen osan kes­ vyistä aluetta 83 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha. kimääräiseksi vesipitoisuudeksi 85,7 %, tiheydek­ Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,3 m. Ylei­ si 139 kg/m3 ja tuhkapitoisuudeksi 8,9 %. Lämpöar­ simmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja moreeni, vo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä jota on lähinnä vain reunamilla. itäosan tutkimuspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 21,3 Tutkimuspisteistä on rämeellä 16 %, turvekan­ MJ/kg, 53,2 % (C), 2,72 % (N) ja 0,26 % (S). kaalla 79 % ja pellolla 5 %. Yleisin turvekangas­ Susimaannevassa on turvetuotantoon soveltuvaa tyyppi on puolukkaturvekangas (36 %). Suo on lä­ yli metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuo­ hes kauttaaltaan ojitettu. Puusto on enimmäkseen tantokelpoista energiaturvetta 0,40 milj. m3. Arvio keskinkertaisen tiheää mäntyvaltaista sekametsää. on karkea, sillä länsiosan runsastuhkaisen alueen ra­ Se jakautuu kehitysluokkiin varttunut kasvatusmet­ jaaminen edellyttää huomattavasti enemmän tuhka­ sä (35 %), taimisto (31 %) ja nuori kasvatusmetsä pitoisuusmäärityksiä. Korkea tuhkapitoisuus alentaa (28 %). turpeen laatua jossain määrin myös käyttökelpoisek­ si arvioidulla osalla.

35 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

3433000 3434000 3435000 7161000 7161000 7160000 7160000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3433000 3434000 3435000

Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Susimaannevalla. Fig. 22. Location of survey sites in Susimaanneva.

36 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

19. Takaneva

Takaneva (kl. 3412 08, x=7148,2, y=3442,7) si­ Turpeesta on rahkavaltaista 80 % ja saravaltais­ jaitsee noin 12 km Rantsilasta kaakkoon. Suo rajoit­ ta 20 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupas­ tuu moreenimäkiin, lännessä myös Siikajokilaakson villaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun hieta- ja hiesumaihin (kuva 23). Lounaispuolella on jäännöksiä sisältävää 50 % ja varpujen jäännöksiä si­ Ouluntie, ja kaakkoispäähän tulee Ouluntieltä lähte­ sältävää 43 % turvemäärästä. Turvekerrostuman kes­ vä ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 157. Niistä kimääräinen maatuneisuus on 5,6. suurin osa on B-pisteitä. Neljältä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden Takaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu keskimääräinen vesipitoisuus on 86,5 %, tiheys 138 Koskitalonkosken alueeseen (57.022). Pinta on 64 – kg/m3 ja tuhkapitoisuus 5,2 %. Yhdellä tutkimuspis­ 72 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. teellä vesipitoisuus on poikkeuksellisen alhainen (83 Vedet laskevat ojia pitkin Siikajokeen. %), tiheys suuri (178 kg/m3) ja pohjaosan tuhkapi­ Pinta-ala on noin 115 ha. Siitä on yli metrin sy­ toisuus korkea. Lämpöarvo, typpi- ja rikkipitoisuus vyistä aluetta 28 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Kes­ määritettiin yhdeltä ja rikkipitoisuus kahdelta tutki­ kisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,7 m. Pohjamaa muspisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 22,4 MJ/kg, 56,0 on reunamilla moreenia ja hiekkaa ja muualla hie­ % (C), 2,18 % (N) ja 0,19 % (S). taa ja hiesua. Takanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli Tutkimuspisteistä on rämeellä 41 %, turvekan­ metrin syvyistä aluetta noin 25 ha ja sillä tuotan­ kaalla 51 %, pellolla 8 %. Rämealue on suurimmaksi tokelpoista energiaturvetta 0,20 milj. m3. Heikosti osaksi muuttumavaiheen isovarpuista rämettä. Tur­ maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 10 cm. Poh­ vekankaan yleisimmät tyypit ovat varputurvekangas jaosan hyödyntämistä edistää tasainen, vähäkivinen ja puolukkaturvekangas. Suo on kauttaaltaan ojitet­ pohja, mutta sitä haittaa paikoin korkea tuhkapitoi­ tu. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskin­ suus. Suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimäärin kertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasva­ 40 cm paksun kerroksen. tusmetsää.

3442000 3443000 3444000 7149000 7149000 7148000 7148000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 7147000 7147000 3442000 3443000 3444000 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Takanevalla. Fig. 23. Location of survey sites in Takaneva. 37 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

20. Varesneva

Varesneva (kl. 3412 09, x=7154,4, y=3449,6) si­ Tutkimuspisteistä on rämeellä 85 %, avosuolla 13 jaitsee noin 14 km Rantsilasta itään. Suo rajoittuu % ja turvekankaalla 2 %. Räme on enimmäkseen ly­ loivapiirteisiin hiekkamaihin ja soihin (kuva 24). hytkortista nevarämettä (36 %) ja varsinaista sara­ Eteläreunaa sivuaa autotie (Temmestie). Tutkimus­ rämettä (31 %) ja avosuo lyhytkortista nevaa ja rah­ pisteitä on yhteensä 57. Niistä suurin osa on C-pis­ kanevaa. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittä­ teitä. vät puolet suon pinnasta. Suo on suurimmaksi osaksi Varesneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu luonnontilainen. Ojia on itä- ja kaakkoisosassa. Järvitalonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta Turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista on 87 – 90 m merenpintaa korkeammalla ja viettää 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (49 länteen. Vedet laskevat Kärsämänojan kautta Siika­ %) ja rahkaturve (29 %). Tupasvillaa lisätekijänä si­ jokeen. sältävää turvetta on 66 % turvemäärästä. Turveker­ Pinta-ala on noin 120 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja rostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,6. suurin syvyys 1,2 m. Pohjamaa on hiekkaa. Varesneva on liian matala turvetuotantoon.

3449000 3450000 3451000 7155000 7155000 7154000 7154000

0 1 km

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10

3449000 3450000 3451000

Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Varesnevalla. Fig. 24. Location of survey sites in Varesneva.

38 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

TULOSTEN TARKASTELU

Alueen kehityshistoria

Maanpinta on Siikalatvan luoteisosassa noin 50 liettyi veteen ja kerrostui uudelleen syvemmille alu­ m merenpintaa ylempänä. Kaakkoon mentäessä pin­ eille. Alavimpiin paikkoihin muodostuneet savi- ja ta kohoaa ja ylittää 120 metrin tason kunnan etelä- silttikerrokset säästyivät rantavoimien kulutukselta. ja kaakkoisosassa. Nykyinen korkeussijainti edustaa Tutkitut suot sijaitsevat 49 – 107 metrin korke­ maankuoren kohoamisprosessin nykyistä vaihetta. udessa, ja niiden altaat paljastuivat merestä 5000 – Vuosituhansia sitten tilanne oli toinen. 8500 vuotta sitten. Soistuminen alkoi edullisimmista Siikalatvan alue paljastui mannerjäätikön reunan paikoista heti merestä paljastumisen jälkeen. Myö­ alta runsaat 10 000 vuotta sitten, mutta jäi jäätikön hemmin suot laajenivat metsämaan soistuessa ja ve­ reunan väistyttyä muinaisen Itämeren alle. Jäätikön sistöjen kasvaessa umpeen. Turvekerrokset valta­ painon hellittäessä maankuori kohosi, ja noin 9500 sivat alaa ennen kaikkea alavien paikkojen savi- ja vuotta sitten vedestä paljastui Lamun tienoo ja Kes­ hiesumailta. Maisema muuttui vähitellen nykyisen tilän kaakkoisosa. Kohoaminen jatkui, ja uutta maa­ kaltaiseksi: moreeni- ja turvemaiden vallitsemaksi ta paljastui veden alta. Noin 5000 vuotta sitten ranta (Kujansuu & Niemelä 1984). siirtyi Siikalatvan luoteispuolelle. Siikalatva kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen, Syvän veden alueille kerrostui merivaiheen aikaan missä aapasoiden ohella tavataan myös viettokeitai­ hienojakoisia sedimenttejä. Sen sijaan matalan ve­ ta (Ruuhijärvi & Hosiaisluoma 1988). Veden alku­ den alueilla rantavoimat (aallokko, virtaukset, jäät) perä vaikuttaa soiden kasvillisuuteen ja sitä kautta muokkasivat pohjaa. Moreenimäkien laet ja rinteet turvelajeihin. Mineraalimailta vettä saavat aapasuot huuhtoutuivat, harjut madaltuivat ja niistä kulkeutui ovat ravinteikkaampia kuin pelkän sadeveden varas­ hiekkaa lähialueille. Osa aallokon siirtelemästä hie­ sa elävät keidassuot. kasta kasautui rantavalleiksi. Hienojakoinen aines

Suot ja niiden turvekerrokset

Tutkittuja soita on 20, ja niiden pinta-ala on yh­ rinnevalla ja Susimaannevalla. Ojitetut rämeet muut­ teensä 3390 ha. Soiden koko vaihtelee 35 – 480 ha. tuvat vähitellen turvekankaiksi. Soilla, joilla rämeen Yli 200 hehtaarin soita on kolme, 100 – 200 hehtaa­ osuus on suuri, on turvekankaan osuus pieni ja päin­ rin soita yksitoista ja alle 100 hehtaarin kuusi (tau­ vastoin. Pellon osuus on suurin Murrossa, mutta pin­ lukko 2). Keskimääräinen koko on 170 ha. ta-alalla mitaten suurimmat peltoalueet ovat Kota­ Soiden keskisyvyys on 0,8 m. Matalimpia soita nevalla, Haukkanevalla ja Rastimaannevalla. Pel­ ovat Halosenneva ja Murto, joissa keskisyvyys jää lot ovat maatalouskäytössä. Luonnontilaisen alu­ alle puolen metrin. Syvimpiä soita ovat Kivinevan­ een osuus on suotyyppimääritysten mukaan 15 % salmi, Kurkineva, Metsosaarensuo ja Mutkasaaren­ ja ojitetun 85 %. Ojitetun alueen (ojaan matkaa alle suo. Niiden kaikkien keskisyvyys on 1,1 m. Yli 1,5 50 m) osuus mitattiin myös peruskartoilta. Muuta­ metrin syvyistä aluetta on 13 suolla yhteensä 365 ha. mien pienten soiden osalta tulokset erosivat, mutta Sen osuus tutkitusta suoalasta on noin 11 %. Nyt ra­ koko aineiston osalta päädyttiin lähes samaan tulok­ portoitavat suot ovat aiemmin tutkittuja matalampia. seen: ojittamaton 14 % ja ojitettu 86 %. Ojitetun alu­ Siikajoen vesistöalueelta tutkittujen soiden keskisy­ een alkuperäiset suotyypit ovat pitkälle muuttunei­ vyys on 1,0 m (Virtanen ym. 2003). ta. Muuttuman, turvekankaan ja pellon osuus on yh­ Turvemäärältään suurimpia soita ovat Kotaneva, teensä 80 %. Rastimaanneva ja Heinineva. Niissä jokaisessa on Turpeesta on 40 % rahkavaltaista ja 60 % sara­ turvetta yli 3 milj. m3. Tutkituissa soissa on turvet­ valtaista (taulukko 2). Murrossa on pelkästään rah­ ta yhteensä 28 milj. m3. Siitä reilu viidesosa (6 milj. kavaltaista turvetta. Sen lisäksi rahkavaltainen turve m3) on yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla. on selvästi vallitsevana (yli 80 %) Halosennevassa ja Suoalasta on avosuota 10 %, rämettä 40 %, tur­ Takanevassa. Saravaltainen turve on vastaavalla ta­ vekangasta 42 % ja peltoa 8 %. Avosuon osuus on valla vallitsevana Metsosaarensuossa, Latvannevas­ suurin syrjäisillä Käkisalmensuolla ja Latvanneval­ sa, Kurkinevassa, Mutkasaarensuossa ja Susimaan­ la. Räme on hyvin yleistä (yli 70 %) Varesnevalla nevassa. ja Latvannevalla ja turvekangas Kurkinevalla, Kui­

39 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

Pelkän rahkaturpeen osuus on 10 % ja pelkän sa­ ja Halosennevassa (61 %), puun jäännöksiä sisältävä raturpeen 2 %. Suurin osa turpeesta sisältää sekä Kuirinnevassa (72 %) ja varpujen jäännöksiä sisältä­ rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luo­ vä Kaarlensuossa (45 %), Metsosaarensuossa (45 %) kiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mu­ ja Takanevassa (43 %). kaan joko sararahka- tai rahkasaraturpeeksi. Edelli­ Tur­peen keskimääräinen maa­tuneisuus on 5,4. sen osuus on 30 % ja jälkimmäisen 58 %. Tupas­ Suo­koh­taiset kes­ki­arvot vaih­te­levat 3,2 – 6,0. villan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, Maatunei­suuserot voi­vat olla suuria sekä alueit­ puun jäännöksiä sisältävän 30 % ja varpujen jään­ tain että kerrok­sittain. Maa­tunei­suu­den vaih­telu on nöksiä sisältävän 17 %. Tupasvillan jäännöksiä si­ yleensä voimakkain­ta rahkaval­tai­sissa turve­ker­ sältävä turve on hyvin yleistä Varesnevassa (66 %) roksissa.

Taulukko 2. Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvelajit ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Table 2. Area, average depth, peat types and average decomposition degree of peat.

Pinta-ala2) Maatu­ Suon nimi1) Keskisyvyys3) (m) Turvelajit4) (%) (ha) neisuus5) Rusko- Rahka- Sara- sammal- Pintaosa6) Yhteensä7) valtainen8) valtainen9) valtainen10) (H) 1. Halosenneva 65 0,3 0,4 98 2 3,2 2. Haukkaneva 200 0,1 0,7 67 33 5,4 3. Heinineva 380 1,0 32 68 6,0 4. Kaarlensuo 85 0,2 1,0 47 53 4,8 5. Kivinevansalmi 190 0,1 1,1 43 57 5,6 6. Kotaneva 480 0,1 0,9 45 55 5,3 7. ”Kuirinneva” 120 0,5 30 70 5,5 8. Kurkineva 95 0,1 1,1 12 88 5,6 9. ”Käkisalmensuo” 125 0,2 0,5 62 38 4,9 10. Latvaneva 60 0,1 1,0 50 50 5,8 11. Latvanneva 125 0,1 0,9 11 89 5,0 12. ”Metsosaarensuo” 75 1,1 9 90 1 4,8 13. Murto 35 0,1 0,3 100 5,5 14. ”Mutkasaarensuo” 200 0,1 1,1 12 88 5,3 15. Myllyrimpi 170 0,1 0,8 39 61 5,5 16. Pukkiräme 100 0,1 0,5 71 29 5,3 17. ”Rastimaanneva” 480 0,1 0,7 54 46 5,2 18. Susimaanneva 170 0,9 19 81 5,6 19. Takaneva 115 0,1 0,7 80 20 5,6 20. Varesneva 120 0,3 0,6 51 49 4,6 Yhteensä7)/ 3390 0,1 0,8 40 60 5,4 Keskimäärin11)

1) Peatland, 2) Area, 3) Average depth, 4) Peat types, 5) Decomposition degree, 6) Surface part, 7) Total, 8) Sphagnum predominant, 9) Carex predominant, 10) Bryales predominant, 11) Average

Pintaosa ­heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen turve kerrostuman pintaosassa Surface part - slightly decomposed (H1-4) Sphagnum predominant peat in surface part

40 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

Keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %. Alhai­ muodostavat purovarret ja vesien valumareitit, missä simmat pitoisuudet ovat Kuirinnevassa ja Susimaan­ tuhkapitoisuus voi olla korkea myös turvekerroksen nevassa ja korkeimmat pitoisuudet luonnontilaises­ keski- ja yläosassa. sa Latvannevassa (taulukko 3). Keskimääräiset ve­ Lämpöarvoon vaikuttavat lähinnä turpeen maatu­ sipitoisuudet jäävät korkeimmillaankin alle 90 pro­ neisuus ja tuhkapitoisuus, jossain määrin myös kas­ sentin. vilajikoostumus. Turvekerroksen pintaosassa lämpö­ Tiheys osoittaa kuiva-aineen määrän luonnon­ arvo on yleensä heikon maatuneisuuden takia kes­ tilaista tilavuusyksikköä kohti ja on kääntäen ver­ kimääräistä pienempi ja keskiosassa keskimääräistä rannollinen vesipitoisuuteen. Alhaisimpia vesipitoi­ suurempi. Lähellä pohjaa lämpöarvo voi pienentyä suuksia vastaavat tiheydet ovat 140 – 160 kg/m3 ja kohoavan tuhkapitoisuuden takia. Keskimääräinen korkeimpia vesipitoisuuksia vastaavat 110 – 120 kg/ kuiva-aineen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg. m3. Keskimääräinen tiheys on 128 kg/m3, mikä on Hiilipitoisuuden vaihtelu vastaa lämpöarvon vaih­ huomattavasti koko maan keskiarvoa 91 kg/m3 suu­ telua. Alhaisimmat keskimääräiset pitoisuudet (n. rempi (Mäkilä 1994). Suuremmat tiheydet johtuvat 50 %) ovat Rastimaannevassa ja Metsosaarensuos­ lähinnä soiden mataluudesta ja vanhojen ojitusaluei­ sa ja korkeimmat (56 %) Takanevassa. Alhaisia pi­ den suuresta osuudesta. Jossain määrin tuloksia vä­ toisuuksia tavataan yleensä joko heikosti maatuneis­ ristää se, ettei näytesarjojen ylimmille näytteille voi­ sa tai runsastuhkaisissa kerroksissa ja korkeita pitoi­ tu laskea tiheyttä. suuksia joko hyvin maatuneissa tai vähätuhkaisissa Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,6 %. kerroksissa. Kuiva-aineen keskimääräinen hiilipitoi­ Keskimääräinen pitoisuus on alhaisimmillaan neljän suus on 52,7 %. - viiden prosentin luokkaa, mutta korkeimmillaan Keskimääräinen typpipitoisuus on 2,44 %. Se on yhdeksän - kymmenen prosentin luokkaa (taulukko alhaisin (2,18 %) rahkaturvevaltaisessa Takanevassa 3). Keskimääräinen tuhkapitoisuus on varsin korkea, korkein (2,80 %) saraturvevaltaisessa Latvannevas­ lähes kaksinkertainen valtakunnalliseen keskiarvoon sa. Määrityksiä tehtiin vähän (noin 4 näytettä/suo), (3,6 %) verrattuna (Mäkilä 1994). Turpeen muodos­ mikä heikentää suokohtaisten keskiarvojen luotetta­ tumisaikaan vallinneet vesiolot vaikuttavat tuhka­ vuutta. pitoisuuteen. Jos suo on pelkän sadeveden varassa, Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on jää muodostuvan turpeen tuhkapitoisuus alhaisek­ 0,25 %, mikä vastaa koko maan keskiarvoa (Her­ si. Jos suo saa sadeveden lisäksi mineraalimailta va­ ranen 2009). Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat luvaa vettä, tulee muodostuvan turpeen tuhkapitoi­ Metsosaarensuon 0,19 prosentista Kurkinevan 0,33 suus korkeammaksi. Turvekerrosten tuhkapitoisuus prosenttiin. Näytekohtaiset pitoisuudet vaihtelevat alenee yleensä pintaa kohti, mikä ilmentää soiden 0,10 – 0,50 %. lisääntyvää riippuvuutta sadevedestä. Poikkeuksen

Taulukko 3. Laboratoriomääritysten suokohtaiset keskiarvot. (Ei sisällä näytteitä, joiden tuhkapitoisuus ylittää 30 %.) Table 3. Results of laboratory analyses. (Samples having ash content higher than 30% were excluded.)

Suon nimi1) Vesipit.2) Tiheys3) Tuhkapit.4) Lämpöarvo5) CNS % kg/m³ % MJ/kg % % % 3. Heinineva 88,2 117 6,5 21,2 0,21 4. Kaarlensuo 87,0 136 5,7 22,4 55,0 2,56 0,29 5. Kivinevansalmi 88,2 121 4,1 21,7 54,3 2,28 0,22 6. Kotaneva 86,7 135 5,3 21,3 52,9 2,34 0,21 7. ”Kuirinneva” 85,2 162 8,8 21,3 0,28 8. Kurkineva 86,7 131 6,1 21,7 54,6 2,59 0,33 10. Latvaneva 88,6 123 6,3 21,6 51,3 2,25 0,23 11. Latvanneva 89,2 112 7,7 20,9 51,5 2,80 0,29 12. ”Metsosaarensuo” 86,1 130 10,9 20,4 50,4 2,38 0,19 14. ”Mutkasaarensuo” 87,3 113 9,1 21,0 53,2 2,45 0,27 15. Myllyrimpi 87,7 129 5,0 22,4 0,22 17. ”Rastimaanneva” 86,1 147 5,3 20,7 49,8 2,39 0,27 18. Susimaanneva 85,3 142 10,0 21,3 53,2 2,72 0,26 19. Takaneva 86,5 138 5,2 22,4 56,0 2,18 0,19

Keskiarvo6) 87,3 128 6,6 21,4 52,7 2,44 0,25

1) 2) 3) 4) 5) 6) Peatland, Water content, Dry bulk density, Ash content, Net calorific value, Average 41 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

Soveltuvuus turvetuotantoon

Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteen­ käyttömuotojen kannattavuutta joudutaankin pohti­ sä 783 ha, mikä on noin 23 % tutkitusta suoalasta. maan tapauskohtaisesti. Tuotantokelpoisia alueita on 14 suolla (taulukko 4), Muutamat suot rajoittuvat vesistöihin. Mutkasaa­ ja niiden keskimääräinen koko on 56 ha. Suurimmat rensuon tuotantokelpoista aluetta on rajattu läheisen tuotantokelpoiset alueet ovat Kotanevalla (180 ha) ja vesistön takia. Susimaannevalla tulvavesien kuljetta­ Rastimaannevalla (100 ha). Kolmella suolla alueen ma mineraaliaines kohottaa tuhkapitoisuuden ener­ koko jää 25 hehtaariin tai sen alle. giakäyttöä ajatellen liian korkeaksi. Vastaavia ongel­ Suoaltaat ovat yleensä tasapohjaisia ja reunoilta mia voi olla muillakin jokivarteen ulottuvilla soilla. hitaasti syveneviä. Yhtenäiset ja säännöllisen muo­ Tuotantokelpoiset suot ovat Siikajoen vesistöalu­ toiset altaat (Kaarlensuo, Latvaneva ja Kurkineva) eella (taulukko 4). Tuotantokelpoisesta alueesta 220 soveltuvat parhaiten tuotantoon. Usein altaat ovat ha kuuluu Savalojan alaosan alueeseen, 200 ha Rant­ moreenisaarten rikkomia (Kivinevansalmi ja Metso­ silan alueeseen, 90 ha Kärsämänjoen alaosan aluee­ saarensuo), tai tuotantokelpoinen alue koostuu use­ seen, 75 ha Koskitalonkosken alueeseen, 73 ha Mat­ asta erillisestä altaasta (Kotaneva ja Takaneva). tilanperän alueeseen, 60 ha Neittävänjoen keskiosan Soiden käyttökelpoisuutta rajoittaa ennen kaikkea alueeseen, 40 ha Kurranojan valuma-alueeseen ja 25 mataluus. Alle metrin syvyisten alueiden osuus on ha Neittävänjoen alaosan alueeseen. kaksi kolmasosaa, ja ne jäävät kokonaan tuotannon Kaikki tuotantokelpoisiksi arvioidut kerrostumat ulkopuolelle. Metriä syvemmästä osasta noin 70 % soveltuvat energiakäyttöön. Tuotanto­kel­poista tur­ on tuotantokelpoista. Suurin osa matalista soista on vetta on yhteensä 8,08 milj. m³. Kuiva-aineen ener­ kuivattu metsän kasvatusta varten, ja puuston järe­ gia­sisältö on 22,82 milj. GJ eli 6,34 milj. MWh. ytyessä niiden metsätaloudellinen arvo kasvaa. Eri

Taulukko 4. Käyttökelpoiset turvevarat. Valuma-alueet Ekholmin (1993) mukaan. Table 4. Peat reserves suitable for peat producti­on. Drainage basins according to Ekholm (1993).

Pin­ta-ala2) Ener­giaturvet­ta3) En­er­gi­aa4) V­a­lu­ma-alue5) Suon nimi1) ha milj. m³ milj. GJ numero ja nimi 2. Haukkaneva 40 0,32 0,88* 57.021 Rantsilan alue 3. Heinineva 73 0,95 2,64 57.031 Mattilanperän alue 4. Kaarlensuo 40 0,52 1,58 57.026 Kurranojan valuma-alue 5. Kivinevansalmi 50 0,60 1,58 57.022 Koskitalonkosken alue 6. Kotaneva 180 1,80 5,18 57.071 Savalojan alaosan alue 8. Kurkineva 50 0,55 1,56 57.021 Rantsilan alue 10. Latvaneva 25 0,25 0,66 57.041 Neittävänjoen alaosan alue 12. ”Metsosaarensuo” 50 0,50 1,33 57.024 Kärsämänjoen alaosan alue 14. “Mutkasaarensuo” 40 0,52 1,23 57.024 Kärsämänjoen alaosan alue 15. Myllyrimpi 60 0,48 1,39 57.042 Neittävänjoen keskioan alue

16. Pukkiräme 10 0,09 0,25* 57.021 Rantsilan alue 57.021 Rantsilan alue 17. “Rastimaanneva” 100 0,90 2,74 57.071 Savalojan alaosan alue 18. Susimaanneva 40 0,40 1,18 57.021 Rantisilan alue 19. Takaneva 25 0,20 0,62 57.022 Koskitalonkosken alue

Yhteen­sä6) 783 8,08 22,82 1) Peatland, 2) Area, 3) Quantity of fuel peat in situ, 4) Energy con­tent on dry matter basis, 5) Draina­ge basin, 6) Total * laskettu keskimääräisen tiheyden ja lämpöarvon perusteella * based on average dry bulk density and net calorific value

42 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

KIITOKSET

Maastomäärityksiä tekivät kirjoittajan lisäksi Heikki Me­ Leino. Kiitän edellä mainittuja ja kaikkia muita eri työ­ riluoto ja Aimo Pesiö. Käsikirjoituksen tarkasti Jukka vaiheisiin osallistuneita henkilöitä yhteistyöstä.

43 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Hannu Pajunen

KIRJALLISUUS

Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja -sarja A, 126. 166 s.

Energiaturpeen laatuohje 2006: Polttoaineluokitus ja laadunvarmistus, Näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Energiateollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Turveteollisuusliitto ry. 16 s.

Herranen, T. 2009. Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 398. 55 s.

Häikiö, J. 1986. Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Maaperäosasto, Tur­ veraportti 190. 98 s.

Kujansuu, R. Niemelä, J. (toim.) 1984. Maaperä 1 : 1 000 000. Espoo: Geologian tutkimuskeskus.

Lappalainen, E., Häikiö, J., Korpijaakko, M. & Mäkilä, M. 1978. Siikajokilaakson turvevarat ja niiden käyttömah­ dollisuudet. Geologinen tutkimuslaitos. Tutkimusraportti 33. 260 s.

Lappalainen, E., Stén, C-G. & Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologi­an tutki­mus­keskus, opas n:o 12, Espoo. 62 s.

Lappalainen, E. & Toivonen, T. 1985. Laskelmat Suomen turvevaroista. Yhteenveto vuosien 1975 – 1983 turvetutki­ muksista. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 72. 109 s.

Mäkilä, M. 1994. Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimuskeskus, Tutki­ musraportti 121. 73 s.

Pajunen, H. & Meriluoto, H. 2009. Siikalatvan turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraport­ ti 393. 72 s.

Ruuhijärvi, R. & Hosiaisluoma, V. 1988. Suot. Teoksessa Alalammi, P. (toim.): Suomen kartasto, liite 2. Maanmit­ taushallitus & Suomen maantieteellinen seura, vihko 141 - 143, Elävä luonto, luonnonsuojelu.

Virtanen, K. & Herranen, T. 1999. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 318. 66 s.

Virtanen, K. & Herranen, T. 2003. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 344. 78 s.

Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti 156. 101 s.

44 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 416, 2011 Siikalatvan turvevarat – Osa 2

LIITTEET

Liite 1. Siikalatvan kunnan alueelta tutkitut suot.

Nimi Karttalehti Turvetutkimusraportti nro

Ahvenjärvenneva 3413 02 344 Aliahonneva 3412 04 190 Haapa-ahonräme 3412 07 190 Haisu 3411 08 318 Halkoräme 3411 09 318 Halosenneva 3421 05 416 Hangasneva 3411 06 190 Hangasneva 3413 03 344 Haukkaneva 3421 04 416 Hautakangas 3413 03 344 Heinimaanneva 3412 09 33* Heinimaansuo 3412 09 393 Heinineva 3414 04 416 Heinäneva 3413 01 344 Heteneva 3411 12 318 Hillakkoräme 3411 09 318 Hirvirimpi 3412 10 33* Hoikkaneva 3413 03 344 Honkaneva 3411 12 318 Honkaneva 3412 05 393 Honkaneva 3411 11 318 Honkaneva 3411 10 344 Hourunneva 3412 09 33* Huttupoukamansuo 3411 11 344 Hättiönneva 3421 04 33* Iitinneva 3411 11 318 Iso Suksineva 3413 03 344 Iso-Manninen 3413 03 344 Isoneva 3414 01 344 Isoneva 3413 03 344 Isoräme 3411 08 318 Jokineva 3411 11 344 Joutenneva 3411 11 318 Joutenneva 3411 11 344 Jylenneva 3411 07 318 Jyletneva 3412 04 190 Kaarlensuo 341208 416 Kaivosneva 3412 07 190 Kalmonneva 3413 03 344 Karjoneva 3412 05 393 Karkuneva 3411 08 318 Karkuvainio 3411 08 318 Karppanen 3411 09 318 Kasariniitty 3411 08 318 Kemineva 3412 07 190 Keno-Veetin räme 3411 11 318 Keppineva 3412 05 393 Keräsenkankaansuo 3411 10 344 Kiimaneva 3412 05 393

45 Nimi Karttalehti Turvetutkimusraportti nro

Kirvesrimpi 3412 12 393 Kivineva 3412 04 190 Kivineva 3411 08 318 Kivineva 3412 05 33* Kivineva 3412 06 393 Kivineva 3411 12 318 Kivinevansalmi 3412 05 416 Koiraneva 3412 04 190 Koivuneva 3412 05 33* Kokkoperä 3411 11 344 Korteneva 3421 04 33* Kotaneva 3411 10 344 Kotaneva 3412 12 393 Kotaneva 3421 04 416 Kotijärvi 3411 08 318 Kotilaisenneva 3414 01 33* Kotineva 3412 08 33* Kuirinneva 3412 06 416 Kukkarolahti 3413 02 344 Kuljunneva 3411 11 344 Kuojaneva 3411 12 344 Kuoppaneva 3411 08 318 Kurjenluianneva 3411 08 318 Kurkineva 3412 06 416 Kurkiräme 3411 12 318 Kurunneva 3412 06 33* Kuusimaanneva 3412 06 393 Kylmäneva 3411 09 318 Kytöneva 3411 11 344 Kytösuo 3411 11 344 Käkisalmensuo 3412 12 416 Kärppäräme 3412 05 393 Kääppäänräme 3411 10 344 Lahnasneva 3412 04 190 Lantiininneva 3411 12 318 Lassinneva 3411 08 318 Lattusenneva 3411 12 318 Latvakorpi 3411 11 318 Latvaneva 3411 11 318 Latvaneva 3414 02 416 Latvanneva 3412 12 416 Lehmilamminneva 3412 05 33* Leskistenahonneva 3411 12 318 Leuvanneva 3412 05 33* Liikkiöneva 3412 05 33* Likaneva 3412 11 33* Loukkeenneva 3412 12 393 Lähdeneva 3411 09 318 Majaneva 3411 08 318 Maljaneva 3411 08 318 Mankisenneva 3412 11 33* Martinrimpi 3412 12 393 Matkusneva 2443 07 33* Nimi Karttalehti Turvetutkimusraportti nro

Metsosaarensuo 3421 04 416 Metsälä 3411 12 318 Murto 3412 06 416 Murtoneva 3411 09 318 Murtoneva 3411 08 318 Mustanmullankaarto 3411 09 318 Mutkasaarensuo 3421 04 416 Myllyneva 3412 09 33* Myllyrimpi 3414 05 416 Naarastenräme 3412 04 190 Niemelänneva 3412 05 393 Niemineva 3411 08 318 Niskakallionsuo 3411 11 344 Niskakankaansuo 3412 06 393 Niskansuo 3414 01 33* Ohralehto 3411 08 318 Ollikkaanrimpi 3411 06 190 Oulaistenneva 3411 11 318 Paaluräme 3411 09 318 Pahaneva 3412 06 33* Pajusuo 3411 12 318 Pakkulanneva 3412 09 393 Paloneva 3411 10 344 Paloneva 3411 05 318 Parkkisenrimpi 3414 04 33* Paskoneva 3411 09 318 Pellikaisenneva 3411 11 344 Peltolanniitty 3411 12 318 Peltoneva 3411 11 318 Perukanneva 3412 06 393 Peuraneva 2434 08 33* Pieni Hangasneva 3411 10 344 Pienineva 3412 07 190 Pikarineva 2443 07 33* Pirpanneva 3411 12 318 Pirulanneva 3412 12 393 Pitkäneva 3411 11 344 Pitkänsillanneva 3411 12 318 Pitkäsalmenneva 3412 11 33* Pohjoiskangas 3411 10 344 Pukkiräme 3412 06 416 Purasimenneva 3412 09 393 Pyöriäneva 3411 12 318 Pyöriärimpi 3412 10 33* Pyöriäräme 3411 10 344 Pömminneva 3411 12 318 Pöytäneva 3412 05 33* Raatokorpi 3411 11 344 Rahkaneva 3411 09 318 Rahkaneva 3411 11 344 Rahkaneva 3411 06 190 Rahkaneva 3413 02 344 Rahvaanneva 3412 06 33* Nimi Karttalehti Turvetutkimusraportti nro

Rapakivenneva 3413 03 344 Rastimaanneva 3412 06 416 Revonneva 3421 04 33* Rimpineva 3411 08 318 Ristisenjärvi 3411 07 318 Ritolatva 3411 12 344 Ritoneva 3412 06 393 Ruonasenlamminsuo 3411 10 318 Ruonasenneva 3411 08 318 Ruskeanmullanneva 3411 09 190 Rytineva 3413 03 344 Räisynrimpi 3412 12 393 Saarijärvi 3413 03 344 Saarineva 3411 12 318 Saarineva 3411 11 344 Saarineva 3412 07 190 Salmenneva 3421 04 393 Sarvikangas 3411 12 344 Sarvineva 3411 12 318 Sarvineva 3414 04 33* Satoneva 3412 05 393 Saunaneva 3412 12 393 Savonneva 3411 09 190 Sikokankaansuo 3411 10 344 Siltaneva 2434 09 33* Siltaräme 3412 05 393 Siltaräme 3411 11 344 Siltasaarensuo 3411 12 318 Soidinneva 3413 01 344 Soidinsaarensuo 3411 11 344 Suksikaarto 3413 03 344 Suninneva 3412 05 393 Suoneva 3412 12 393 Susimaanneva 3421 04 416 Sysikaarronneva 3411 11 344 Sämpsänneva 3411 12 318 Sängenaho 3411 08 318 Tahkoneva 1 3412 05 33* Tahkoneva 2 3412 06 33* Tahkoräme 3412 05 393 Takaneva 3412 08 416 Taikkoneva 3412 05 393 Talasneva 3411 12 344 Tammikkineva 3411 08 318 Teerineva 3411 10 344 Toukkaneva 3411 09 318 Tulijärvenneva 3412 08 393 Tulppaanneva 3411 09 318 Tuomaanneva 3412 07 190 Törmäsenrimpi 3413 06 33* Ukonmurronneva 3411 12 318 Uljuansalmi 3413 03 344 Valkiaisneva 3412 08 393 Nimi Karttalehti Turvetutkimusraportti nro

Vareskorpi 3412 06 393 Varesneva 3412 09 416 Vasikkaneva 3412 04 190 Vastaskankaansuo 3412 05 393 Vattulaisenräme 3412 06 393 Vihtaneva 3412 07 190 Viitakankaanneva 3413 02 344 Viitaneva 3411 08 318 Viitaneva 3413 02 344 Ylineva 3411 08 318 Äijäaho 3411 11 344 Äijänahonneva 3413 03 344 *Tutkimusraportti * Report of Investigation

Tutkitut suot

Rantsila

Kestilä

Pulkkila

Piippola

0 10 km

© Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Liite 2(1).

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009

Taulukko . Laatuluokat palaturpeelle.

Päätaulukko Alkuperä Turve Kauppanimike Palaturve Mitat (mm)a Muoto Halkaisija (D) / pituus (L) sylinteri P40 ≤ 40 mm ja L ≤ 5 x halkaisija P60 ≤ 60 mm ja L ≤ 5 x halkaisija P80 ≤ 80 mm ja L ≤ 5 x halkaisija D D

L L kuutio P30 L1 ≤ 30 mm, L2 ≤ 40 mm L3 ≤ 200 mm

L1

L2 L3 kaari (lainepalaturve) P70 L1 ≤ 250 mm, L2 ≤ 70 mm L3 ≤ 250 mm

L1

L3

L2 Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 ≤ 0,5 % OP1.0 ≤ 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD300 300 mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm MD500 500 mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm MD700 700 mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) M30 20 ≤ M ≤ 30 % M38 25 ≤ M ≤ 38 % M47 30 ≤ M ≤ 47 % M55 40 ≤ M ≤ 55 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) Velvoittavat Velvoittavat A2.0 ≤ 2,0 % A4.0 ≤ 4,0 % A6.0 ≤ 6,0 % A8.0 ≤ 8,0 % A10.0 ≤ 10 % A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t))b, c Q14.0 ≥ 14,0 (≥ 3,9 MWh/t) vastaa M30-kosteusarvoa Q12.0 ≥ 12,0 (≥ 3,3 MWh/t) vastaa M38-kosteusarvoa Q10.0 ≥ 10,0 (≥ 2,8 MWh/t) vastaa M47-kosteusarvoa Q8.0 ≥ 8,0 (≥ 2,2 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m3) E1.30 ≥ 1,30 MWh/irto-m3 vastaa M30-kosteusarvoa E1.15 ≥ 1,15 MWh/irto-m3 vastaa M38-kosteusarvoa E1.00 ≥ 1,00 MWh/irto-m3 vastaa M47-kosteusarvoa E0.80 ≥ 0,80 MWh/irto-m3 vastaa M55-kosteusarvoa Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40–P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 ≤ 5,0 % F10.0 ≤ 10,0 % F15.0 ≤ 15,0 % F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 ≤ 0,15 % S0.20 ≤ 0,20 % S0.25 ≤ 0,25 % S0.30 ≤ 0,30 % S0.35 ≤ 0,35 % S0.40 ≤ 0,40 % S0.45 ≤ 0,45 % S0.50 ≤ 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 ≤ 1,0 % N1.5 ≤ 1,5 % N2.0 ≤ 2,0 % N2.5 ≤ 2,5 % N3.0 ≤ 3,0 % N3.0+ > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550.

Opastavat Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 oC. muodonmuutoslämpötila (DT) oC HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. a Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys. turvepala katkeaa 2–4 osaan. c Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus ≥ 18 MJ/kg. Liite 2(2).

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009

Taulukko . Laatuluokat jyrsinturpeelle.

Päätaulukko Alkuperä Turve Kauppanimike Jyrsinturve Ylisuuret kappaleet a Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 ≤ 0,5 % OP1.0 ≤ 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD400 400 mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm MD750 750 mm ja ulottuvuuksien summa 1000 mm MD1000 1000 mm ja ulottuvuuksien summa 1500 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) M45 40 ≤ M ≤ 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % M50 40 ≤ M ≤ 50 % yksittäisessä kuormassa enintään 55 %, vähintään 38 % M55 45 ≤ M ≤ 55 % yksittäisessä kuormassa enintään 60 %, vähintään 38 % M60 50 ≤ M ≤ 60 % yksittäisessä kuormassa enintään 65 %, vähintään 38 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 ≤ 2,0 % A4.0 ≤ 4,0 % A6.0 ≤ 6,0 % A8.0 ≤ 8,0 % A10.0 ≤ 10,0% A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kgb = MWh/t) Q10.0 ≥ 10 MJ/kg (≥ 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa Q8.0 ≥ 8 MJ/kg (≥ 2,2 MWh/t) vastaa M50-kosteusarvoa Q6.0 ≥ 6 MJ/kg (≥ 1,7 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa Q5.0 ≥ 5 MJ/kg (≥ 1,4 MWh/t) vastaa M60-kosteusarvoa Velvoittavat Velvoittavat Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus ≥ 60 p-% tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m3)c E0.8 ≥ 0,8 MWh/irto-m3 vastaa M45-kosteusarvoa E0.7 ≥ 0,7 MWh/irto-m3 vastaa M50-kosteusarvoa E0.5 ≥ 0,5 MWh/irto-m3 vastaa M55-kosteusarvoa E0.4 ≥ 0,4 MWh/irto-m3 vastaa M60-kosteusarvoa Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 ≤ 0,15 % S0.20 ≤ 0,20 % S0.25 ≤ 0,25 % S0.30 ≤ 0,30 % S0.35 ≤ 0,35 % S0.40 ≤ 0,40 % S0.45 ≤ 0,45 % S0.50 ≤ 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) oC DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 oC. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 ≤ 1,0 % N1.5 ≤ 1,5 % N2.0 ≤ 2,0 % N2.5 ≤ 2,5 % N3.0 ≤ 3,0 % N3.0+ > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava

Opastavat Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470. a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energia- kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden tiheyttä. osalta. d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus ≥ 18 MJ/kg. VUOSIEN 1980 – 2011 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT

1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis­ta. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962 –1975 Lapissa tehdyistä turvetutki­muksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen koko­naisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s. 100. Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s. 105. Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s. 106. Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s. 109. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s. 110. Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella , Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s. 113. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s. 114. Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s. 115. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s. 116. Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s. 118. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s. 119. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s. 120. Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s. 121. Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s. 122. Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s. 123. Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s. 124. Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s. 125. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Uusittu ja täydennetty painos. 109 s. 126. Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 127. Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s. 128. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s. 129. Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s. 132. Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s. 133. Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s. 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s. 135. Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s. 136. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s. 137. Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s. 138. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s. 139. Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s. 140. Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s. 141. Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s. 142. Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s. 143. Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s. 144. Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 145. Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 107 s. 146. Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s. 147. Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s. 149. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 150. Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s. 152. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 62 s. 154. Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina 1981 – 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden tuotantokel­poisuus. 441 s. 156. Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s. 157. Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s. 158. Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s. 159. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s. 160. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s. 161. Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s. 162. Ari Luukkanen (1984). Pielavedellä 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 85 s. 163. Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s. 164. Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa III. 167 s. 165. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s. 166. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s. 167. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s. 168. Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s. 169. Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s. 170. Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s. 171. Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 2. 235 s. 172. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s. 173. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s. 174. Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s. 175. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s. 176. Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s. 177. Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s. 178. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s. 179. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s. 180. Ari Luukkanen (1986). Pielavedellä 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 174 s. 181. Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s. 182. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s. 183. Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s. 184. Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s. 185. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s. 186. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s. 187. Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s. 188. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s. 189. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s. 190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s. 191. Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s. 192. Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s. 193. Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s. 194. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s. 195. Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s. 196. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s. 197. Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s. 198. Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna 1984. 71 s. 199. Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s. 200. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s. 201. Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s. 202. Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja laadun selvittämi­seen. 31 s. 203. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s. 204. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s. 205. Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s. 206. Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s. 207. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s. 208. Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s. 209. Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 259 s. 210. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s. 211. Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna 1985. 58 s. 212. Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s. 213. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. 214. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s. 215. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s. 216. Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s. 217. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s. 218. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s. 219. Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s. 220. Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s. 221. Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 184 s. 222. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s. 223. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 224. Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s. 225. Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 219 s. 226. Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. 177 s. 227. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s. 228. Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s. 229. Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s. 230. Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina 1985 – 1986 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s. 231. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s. 232. Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 112 s. 233. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s. 234. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 174 s. 235. Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s. 236. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s. 237. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s. 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 161 s. 239. Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s. 240. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s. 241. Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s. 242. Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s. 243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s. 244. Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s. 245. Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s. 246. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s. 247. Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 196 s. 248. Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 38 s. 249. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s. 250. Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s. 251. Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s. 252. Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s. 253. Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. 254. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s. 255. Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s. 256. Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s. 257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 72 s. 258. Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. 259. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 23 s. 260. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s. 261. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s. 262. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoi­suus. 39 s. 263. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s. 264. Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s. 265. Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 266. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 33 s. 267. Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 268. Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s. 270. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s. 271. Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s. 272. Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 25 s. 273. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s. 274. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s. 275. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s. 276. Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s. 277. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 22 s. 278. Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s. 279. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s. 280. Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s. 281. Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s. 282. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s. 283. Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s. 284. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 32 s. 285. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s. 286. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s. 287. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 40 s. 288. Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 289. Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s. 290. Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s. 291. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s. 292. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s. 293. Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s. 294. Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s. 295. Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 28 s. 296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s. 297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 22 s. 298. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s. 299. Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s. 300. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 35 s. 301. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s. 302. Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 34 s. 303. Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s. 304. Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s. 305. Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 2. 58 s. 306. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. 61 s. 307. Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s. 308. Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s. 309. Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s. 310. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s. 311. Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s. 312. Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s. 313. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s. 314. Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 1. 46 s. 315. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s. 316. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 3. 85 s. 317. Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s. 318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 66 s 319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s. 320. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s. 321. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 73 s. 322. Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s. 323. Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s. 324. Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 28 s. 325. Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 326. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 3. 62 s 327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s. 328. Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 29 s. 329. Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s. 330. Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s. 331. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 47 s. 332. Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 51 s. 334. Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s. 335. Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 336. Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s. 337. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s. 338. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s. 339. Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 39 s. 340. Hannu Pajunen (2002). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 8. 46 s. 341. Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 68 s. 342. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s. 343. Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 36 s. 344. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 78 s. 345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s. 346. Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. 69 s. 347. Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s. 348. Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. 62 s. 349. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 45 s. 350. Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 28 s. 351. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 39 s. 352. Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 65 s. 353. Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s. 354. Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 50 s 355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 58 s. 356. Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 9. 51 s. 357. Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 42 s. 358. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 108 s. 359. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s. 360. Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 67 s. 361. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 31 s. 362. Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 44 s. 363. Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s. 364. Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. 365. Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 34 s. 366. Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa 10. 39 s. 367. Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 67 s. 368. Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 46 s. 369. Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. 370. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s. 371. Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s. 372. Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s. 373. Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa 1. 42 s. 374. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 100 s. 375. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s. 376. Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 54 s. 377 . Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 78 s. 378. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s. 379. Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s. 380. Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s. 381. Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 102 s. 382. Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 58 s. 383. Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 108 s. 384. Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 63 s. 385. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s. 386. Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s. 387. Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 108 s. 388. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. 389. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 132 s. 390. Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 48 s. GTK • Turvetutkimusraportti Osa 2 • Hannu 416 • Siikalatvan turvevarat. Pajunen www.gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS [email protected] Turvetutkimusraportti 416 2011

391. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. 392. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. 393. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. 394. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. 395. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. 396. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. 397. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. 398. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. 399. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. 400. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. 401. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. 402. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. 403. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. 404. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. 405. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. 127 s. 406. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. 407. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 139 s. 408. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. 409. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 141 s. 410. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 81 s. 411. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 74 s. 412. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. 413. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. 100 s. 414. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. 415. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. 416. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s.

Tutustu turvepaikkaan: KOPIJYVÄ OY http://www.geo.fi Kuopio 2011 Siikalatvan turvevarat Julkaisun myynti: ISBN 978-952-217-155-9 Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto ISSN 1235-9440 Osa 2 PL 1237, 70211 Kuopio Puh. 020 550 3250 tai 020 550 3255 Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland. Part 2 Fax 020 550 13 s-posti: [email protected] 9 789522 171559 Hannu Pajunen