LAVASTAJAN TUTKIMUSMATKA KOMEDIAAN Pohdintaa Komedian Keinoista Suomalaisessa Televisiosarjassa Lavastajan Näkökulmasta

LAVASTAJAN TUTKIMUSMATKA KOMEDIAAN Pohdintaa komedian keinoista suomalaisessa televisiosarjassa lavastajan näkökulmasta

Nanna Hirvonen Taiteen maisterin opinnäytetyö Elokuva- ja lavastustaiteen laitos Elokuva- ja televisiolavastuksen pääaine Aalto Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu 2019

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen maisterin opinnäytteen tiivistelmä

Tekijä Nanna Hirvonen Työn nimi Lavastajan tutkimusmatka komediaan. Pohdintaa komedian keinoista suomalaisessa televisiosarjassa lavastajan näkökulmasta Laitos Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos Koulutusohjelma Elokuva- ja televisiolavastus Vuosi 2019 Sivumäärä 60 + 2 Kieli suomi

Tiivistelmä Tämä opinnäytetyö tutkii komediaa suomalaisessa televisiosarjassa lavastussuunnittelijan näkökulmasta ja pyrkii löytämään tälle lajityypille ominaisia sääntöjä ja kerrontatapoja. Tutkimuksen tarkoitus on erityisesti löytää keinoja, joita lavastussuunnittelija voi hyödyntää komediaa tehdessään. Lähtökohtana ovat kirjoittajan halu oppia komediasta lisää sekä hänen kokemuksensa komediasarjojen lavastussuunnittelijana. Opinnäytteen aihetta käsitellään erityisesti Donna (2018) ja Härölä (2018) - televisiosarjojen komedian ja lavastussuunnittelun kautta. Sarjoista analysoidaan niiden tarinan ja hahmojen komediallisuutta sekä lavastuksen yhteyttä näihin. Aihetta lähestytään filosofisten huumorin pääteorioiden: ylemmyys-, huojennus- ja yhteensopimattomuusteorian, sekä komedian alalajityyppien kautta. Erityisesti opinnäytteessä käsitellään romanttista komediaa, tilannekomediaa, sketsikomediaa ja farssia. Komedia on hyvin aikasidonnainen lajityyppi, joka kuvastaa tekoaikansa kulttuuria ja asenteita. Komedian tekijän on otettava huomioon se mistä vitsaillaan ja miten, koska huumori saattaa olla loukkaavaa erityisesti, jos se käsittelee vähemmistöjä tai arkoja aiheita. Donna onnistuu käsittelemään erilaisen päähenkilön, sokean naisen, elämää komediallisesti olematta loukkaava. Sarjassa sokeus ei ole päähenkilöä liikaa määrittävä ominaisuus vaan hänet näytetään itsenäisenä ja tavallisena ihmisenä. Sarja noudattaa romanttisen komedian sääntöjä, mutta ei lankea toistamaan niitä vanhanaikaisesti. Lavastus ja muu visuaalinen tyyli luovat sarjaan romanttista tunnelmaa ja samalla keventävät katsojalle vieraan elementin eli sokeuden painoarvoa. Härölä on farssi, joka on yhdistelmä tilannekomediaa ja sketsisarjaa. Sen päähenkilöt ovat itsekkäitä ja karikatyyrisiä. Sarjan lavastus korostaa hahmoja ja heidän ominaisuuksiaan. Sarjan lavastussuunnittelussa on ollut vapautta liioitella, koska sketsisarjassa katsojalle halutaan viesti perille mahdollisimman nopeasti ja hahmojen käyttäytymisen yliampuvuus tukee myös lavastuksen liioittelua. Lavastus voi toimia komediassa huumorin luojana tai vahvistajana. Erityisesti sen avulla voidaan luoda joko hahmon ja tilan yhteenkuuluvuutta tai niiden välistä ristiriitaa. Erityisesti yhteensopimattomuusteoriaa sekä odotuksen ja yllätyksen keinoja voidaan hyödyntää komedian lavastussuunnittelussa.

Avainsanat lavastus, lavastussuunnittelu, komedia, romanttinen komedia, farssi, tilannekomedia, televisiosarja, sketsikomedia

Aalto University, P.O. BOX 31000, 00076 AALTO www.aalto.fi Master of Arts thesis abstract

Author Nanna Hirvonen Title of thesis Lavastajan tutkimusmatka komediaan. Pohdintaa komedian keinoista suomalaisessa televisiosarjassa lavastajan näkökulmasta Department Department of Film, Television and Scenography Degree programme Production Design Year 2019 Number of pages 60 + 2 Language Finnish

Abstract The purpose of this Master’s thesis is to study comedy from the viewpoint of a production designer in a Finnish television series and to find out what are the rules and narratives of this genre. This study wants to find tools for a production designer to use when designing a comedy. The basis of the study is the writer’s desire to learn more about comedy and analyse her own experiences in designing comedy series. The topic is discussed through the comedy narratives and the production design in comedy series Donna (2018) and Härölä (2018). The thesis analyses the comedy of the story and characters in connection with the production design in these series. Subject is discussed through three main philosophical theories of humour: the superiority theory, the relief theory and the incongruity theory, and through subgenres of comedy. The thesis concentrates on romantic comedy, situation comedy, sketch comedy and farce. Comedy films and television series are strongly connected to the culture and the time of their publication. As a maker of comedy, it is important to consider who makes fun of which topic and from what perspective. Humour can be offensive especially when it targets minorities or sensitive themes. Donna series handles the topic of blindness without being offensive. The blindness of the main character does not define her in a major way, instead she is shown as an ordinary and distinctive human being. The series follows some of the traditional rules of romantic comedy, but not in an old-fashioned way. The production design and other visual elements create romantic atmosphere and lighten the role of blindness in the series. Härölä is a farce combining situational comedy and sketch comedy. The main characters of the series are selfish and absurd caricatures. The production design emphasizes their characteristics. Because sketch series want to deliver their message to the audience quickly, it can create a freedom for the production design to be distinctive and exaggerated. The production design can work as a creator or reinforcer of the comedy. It can create cohesion or contradiction between the character and the space. Incongruity theory and subverting expectation can be used as tools for the production design in comedy.

Keywords production design, set design, comedy, television, romantic comedy, sketch comedy, farce, television series

Tämän kirjallisen opinnäytetyön lisäksi opinnäytteeseen kuuluvat taiteelliset lopputyöt:

Donna-komediasarjan (2018) lavastussuunnittelu Tuotanto: Production House Finland Oy, Liisa Akimof Ohjaus: Heikki Kujanpää Käsikirjoitus: Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala

Sarja löytyy liitteenä opinnäytetyöstä (liite 3) sekä YLE Areenasta osoitteesta: https://areena.yle.fi/1-4254833

Kirjalliseen opinnäytteeseeni liittyvät Donna-sarjasta erityisesti jaksot: 1. Shokkiherätys 2. Uutta putkeen 5. Phantom 10. Malja rakkaudelle

Härölä-komediasarjan (2018) lavastussuunnittelu Tuotanto: ITV-Studios Finland, Maria Kangas Ohjaus: Teemu Niukkanen Käsikirjoitus: Melli Maikkula, Taro Korhonen, Janne Metso, Misa Palander, Ulla Virtanen, Teemu Aromaa ja Jussi Puhakka

Sarja löytyy YLE Areenasta osoitteesta: https://areena.yle.fi/1-4440933

Kirjalliseen opinnäytteeseeni liittyvät Härölä-sarjasta erityisesti jaksot: 1. Kanaviillokki 2. Aupair 10. Keikka

Sisällysluettelo

1. JOHDANTO ______5 2. TERMISTÖÄ ______9 3. KOMEDIAN MÄÄRITTELYÄ ______11 3.1 HUUMORI, MIKSI IHMINEN NAURAA? ______11 3.2 ELOKUVA- JA TELEVISIOKOMEDIAN HISTORIAA LYHYESTI ______15 3.3 LAJITYYPPIEN MÄÄRITTELYÄ ______23 3.4 KOMEDIA LAJITYYPPINÄ ______25 4. DONNAN JA HÄRÖLÄN KOMEDIAA ______27 4.1 ROMANTTISEN KOMEDIAN SÄÄNNÖT JA KEVEYS ______27 4.2 SOKEUS JA KOMEDIA ______35 4.3 SKETSI- JA TILANNEKOMEDIAA FARSSIN TAPAAN ______39 4.4 EUFORIA JA DYSFORIA KOMEDIASSA ______49 4.5 ”HELPPO” KOMEDIA JA REKVISIITTA KOMIIKAN VÄLINEENÄ ______51 5. LOPPUPÄÄTELMÄT ______55 6. LÄHDELUETTELO ______57 7. KUVALUETTELO ______60 8. LIITTEET ______61

4 1. Johdanto

Audiovisuaalisissa teoksissa minua on aina eniten kiehtonut inhimillisten tunteiden kuvaus sekä se, miten elokuva tai televisiosarja saa katsojan eläytymään tarinaan turvallisesti henkilöhahmojen kautta. Halusin olla mukana luomassa näitä teoksia ja tunteita katsojille, joten päädyin opiskelemaan lavastajaksi. Samasta syystä olen myös aina pitänyt draamaelokuvia ja -sarjoja suuremmassa arvossa kuin komedioita. Draamojen päämäärät ovat vaikuttaneet ilmaisultaan ja tunteiltaan aidommilta, kun taas komedioiden suurin tavoite on saada katsoja nauramaan. Katson itse paljon yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä komediasarjoja, koska niiden avulla pystyn rentoutumaan, mutta sen syvällisempää kokemusta en niistä hae. Komedioiden yksi ansio onkin siinä, että ne saavat katsojan hetkeksi unohtamaan todellisen elämän raadollisuuden. Tajusin opinnäytteeni aihetta pohtiessa, että käsitykseni komediasta saattaa olla vääristynyt. Enhän tiennyt sen teorioista, tekotavoista tai keinoista juuri mitään ennen tutkimusprosessia. Erityisesti suomalainen komedia on tuntunut minulle vieraalta ja huumorintajuuni sopimattomalta, etenkin kun ensimmäiset asiat, jotka suomalaisesta komediasta minulle tulevat mieleen ovat Uuno Turhapuro1-elokuvat ja sketsiviihde. En halunnut kuitenkaan tuomita kaikkea komediaa ja sketsiviihdettä näiden käsitysteni perusteella, joten koin että opinnäytetyön avulla voisin sivistää itseäni. Komedia on suosittu lajityyppi suomalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Tämän osoittaa muun muassa se, että viisi Uuno Turhapuro -elokuvaa löytyvät Suomen kahdenkymmenen kaikkien aikojen katsotuimman elokuvan joukosta2. Halusin tutustua lajityyppiin paremmin myös sen takia, että tulisin luultavasti tekemään komediaa tulevaisuudessa. Lavastussuunnittelijan näkökulmasta aihe on mielenkiintoinen, koska lajityyppien perinteistä ja säännöistä voi saada hyödyllisiä keinoja omaan taiteelliseen työskentelyyn. Halusin löytää tutkimuksen kautta työvälineitä ammattiini sekä teoreettisen tiedon että oman työskentelyni analysoinnin ja arvioinnin kautta. Opinnäytteeni koostuu tästä kirjallisesta osasta, jossa pohdin suomalaisen televisiosarjan komedian keinoja ja lavastussuunnittelua pääosin omien lavastustöideni kautta, sekä taiteellisista osista: Donna ja Härölä -sarjojen lavastussuunnitteluista. Donna (2018, tuotanto Production House, ohjaaja Heikki Kujanpää, liite 1 ja 3) tehtiin keväällä 2017 ja se oli ensimmäinen iso lavastustyöni. Sarja on romanttinen komedia, joka käsittelee Donna-nimisen sokean naisen rakkausseikkailuja. Härölä (2018, tuotanto ITV Studios Finland, ohjaaja Teemu Niukkanen, liite 2) tehtiin keväällä 2018 ja siinä seurataan Härölä-asuinalueen asukkaita farssin keinoin ja yhdistäen tilanne- ja sketsikomediaa. Sarjat olivat tyyleiltään erilaisia, joten niiden pohtimisesta löytyy useampia näkökulmia komedian lavastussuunnitteluun ja sen toteutukseen. Halusin opinnäytetyöprosessin aikana oppia lisää ennen kaikkea suomalaisesta televisiokomediasta ja analysoida omaa lavastussuunnittelutyötäni komediasarjoissa sekä tutkia mitä komediallisia keinoja Donnassa ja Härölässä on käytetty. Koin että oman työn analysointi jälkikäteen olisi hyödyllistä, koska aikataulullisista syistä johtuen lavastusprosessini näissä projekteissa tapahtui melko intuitiivisesti. Käsittelen opinnäytteessä erityisesti romanttista komediaa, farssia ja tilannekomediaa, koska nämä nousivat olennaisiksi Donnassa ja Härölässä. Opinnäytteen

1 Kokkonen, E. Filmituotanto Spede Pasanen Oy. 1973-1986. Suomi. 2 Suomen elokuvasäätiön internetsivut. 2018. Haettu 17.2.2019.

5 tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: Minkälaisia tarinallisia ja visuaalisia sääntöjä romanttisessa komediassa ja farsissa on? Miten niitä on käytetty Donnassa ja Härölässä? Miten komedia lajityyppinä vaikutti lavastussuunnitteluun Donnassa ja Härölässä? Tutkimustyöni on empiirinen tarkasteltaessa konkreettista omaa suunnittelutyötäni ja valmiita teoksia, sekä teoreettinen, kun havaintoja analysoidaan olemassa olevaa kirjallisuutta ja teorioita hyödyntäen. Aineistonani toimivat valmiit televisiosarjat Donna ja Härölä, ja lähteinä käytän kirjallisuutta muun muassa huumorifilosofiasta (Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia, Henri Bergson: Nauru), lajityyppiteoriasta (Antonio Savorelli: Beyond Sitcom, Peter von Bagh: Elokuvan lajit) ja komediakäsikirjoittamisesta (John Mundy & Glyn White: Laughing Matters, Stuart Voytilla & Scott Petri: Writing the Comedy Film). Tarkempi lähdeluettelo on opinnäytteen lopussa. Kirjallinen opinnäyte on jaettu kahteen isompaan osaan. Ennen varsinaisen aiheen käsittelyä selvennän muutamia oleellisia termejä. Ensimmäinen käsittelyosa alkaa filosofian kolmen huumorin perusteorian esittelystä. Käsittelen myös elokuva- ja televisiokomedian historiaa lyhyesti eri aikakausille tyypillisten komedialajityyppien kautta siirtyen yhdysvaltalaisesta ja brittiläisestä elokuvakomediasta suomalaiseen televisiokomediaan. Ensimmäisen osan lopuksi määritän ja esittelen audiovisuaalisten teosten lajityyppejä sekä lajityyppiteoriaa erityisesti komedian kautta. Opinnäytteen toisessa osassa analysoin Donnan ja Härölän komediaa aikaisemmin käsiteltyjen filosofisten teorioiden, lajityyppien ja lavastussuunnittelun kautta. Donnan kohdalla tärkeiksi aiheiksi nousevat romanttisen komedian säännöt sekä sokeus. Härölän käsittelyssä farssin ominaisuudet sekä sketsi- ja tilannekomedian konventiot ovat isossa osassa. Lopuksi kokoan oppimani yhteen.

Kuva 1 Donna-sarjan tunnus (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

Kuva 2 Härölä-sarjan tunnus (Rannikko, J. ITV Studios Finland, 2018)

8 2. Termistöä

Määrittelen aluksi käyttämääni termistöä. Osa termeistä käsitellään syvällisemmin myöhemmissä luvuissa.

Huumori-termillä tarkoitan tapaa katsoa asioita uusista näkökulmista sekä huvittavuuden löytämistä niistä. Jarno Hietalahden mukaan huumorin avulla voidaan kyseenalaistaa tapoja ja sääntöjä3 ja ”-- huumori toimii merkkinä normaalin ja epänormaalin välillä --”4. Tieteen termipankki määrittelee huumorin ”kykynä tajuta ja ilmaista huvittavat asiat”5. Huumori on kevyempi tapa suhtautua asioihin ja keino ottaa etäisyyttä asioihin.

Draama-termi tarkoittaa tieteen termipankin mukaan henkilöiden, tapahtumien ja mielialojen esittämistä ilmein, elein ja sanoin6. Tässä opinnäytetyössä käytän draama- termiä kuitenkin kuvaamaan elokuvien ja televisiosarjojen lajityyppiä, jonka ominaisuuksia ovat muun muassa elämän ja tapahtumien kuvaaminen ilman suuria kärjistyksiä. Draamateoksen kerronnan kulku mukailee oikeaa elämää. Siinä ei haeta päätavoitteena viihdearvoa tai katsojan huvittuneisuutta, vaan halutaan kuvata tapahtumia ja tarinaa vakavalla tavalla. Vertaan opinnäytetyössä usein realistista draamaa komediaan ja käytän myös termiä draamakomedia. Draamakomedia-termiä käytän kuvaamaan teoksia, jotka yhdistävät vakavaa kerrontaa komediallisen kerronnan kanssa.

Realismi on termi, jonka kanssa kamppailin tehdessäni kandidaatin opinnäytetyötäni. En lähde määrittelemään sitä tässäkään opinnäytetyössä syvällisesti, mutta kun käytän realismi-termiä, käytän sitä nojaten tieteen termipankista löytyvään kirjallisuuden määritelmään realismista. Realistiset teokset pyrkivät mimesikseen, todellisuuden jäljittelyyn, eli kerrontaan jossa pyritään totuudenmukaisuuteen ja uskottavuuteen. Realistisen teoksen piirteitä ovat muun muassa yksilölliset henkilöhahmot ja maailman yksityiskohtainen kuvaus ja autenttisuus. Hahmoissa nähdään tarinan aikana muutosta ja kehitystä.7 Elokuvissa ja televisiosarjoissa koen realismin pyrkivän näyttämään katsojalle uskottavia hahmoja, joiden voisi kuvitella oleva oikeasti olemassa ja kertovan tarinoita, jotka tuntuvat samastuttavilta ja todellisilta perustuen todellisen maailman lainalaisuuksiin ja kulttuurisääntöihin. Lavastussuunnittelussa realismi nojaa tosimaailman malliin. Toisaalta uskon, että kaikessa lavastussuunnittelussa pitää olla mukana realismia, koska se on vahvasti sidoksissa uskottavuuteen ja samastuttavuuteen, jotka taas ovat elementtejä, joita tarinoihin usein halutaan.

Sanayhdistelmä realistinen draama määrittää teosta kummankin termin ominaisuuksilla. Tieteen termipankin mukaan teatterimaailmassa realistinen draama tarkoittaa yhteiskunnallista todellisuutta kuvaavaa näytelmää, jonka tunnettu vaikuttaja on norjalainen Henrik Ibsen. Sen tavoitteena on usein ollut yhteiskunnallisten

3 Hietalahti, J. 2018. s.18 4 Hietalahti, J. 2018. s.53 5 Tieteen termipankki. 2016. Haettu 14.7.2019 6 Tieteen termipankki. 2017. Haettu 19.6.2019 7 Tieteen termipankki. 2015. Haettu 19.6.2019

9 ongelmakohtien käsittely.8 Myös tässä opinnäytetyössä käytän termiä edellä mainituilla määritteillä, mutta koskien elokuvia ja televisiosarjoja. Realistisen draaman tavoite elokuvissa ja televisiosarjoissa on herättää tunteita ja antaa katsojalle mahdollisuus kokea negatiivisiakin tunteita turvallisesti. Se haluaa myös herättää katsojan ymmärtämään erilaisia ihmiskohtaloita ja syitä niiden takana. Realistinen draama toimii hyvänä kontrastina komedialle, jossa taas tärkein tunne mikä katsojan halutaan kokevan, on huvitus.

8 Tieteen termipankki. 2016. Haettu 19.6.2019

10 3. Komedian määrittelyä 3.1 Huumori, miksi ihminen nauraa? Koska komediaan kuuluu olennaisesti huumori, nauru ja huvittuneisuus, on syytä tutkia hieman teorioita näiden takana. Huumoria ja naurua on analysoitu muun muassa filosofisesta, psykologisesta ja sosiologisesta näkökulmasta, kun on yritetty ymmärtää näiden merkitystä ja syntyä. En käsittele psykologista ja sosiologista näkökulmaa, jotta en ajaudu liian kauas ydinaiheesta, mutta filosofinen näkökulma huumoriin tarjoaa hyviä tarttumapintoja komedian pohdintaan audiovisuaalisissa teoksissa.

Hietalahti kirjoittaa kolmesta huumorin perinteisistä filosofisista teorioista: ylemmyys-, huojennus-, ja yhteensopimattomuusteoria. Kaikkia näitä teorioita voi hyödyntää analysoitaessa audiovisuaalista komediaa. Ylemmyysteoriasta Hietalahti mainitsee, että esimerkiksi Thomas Hobbes on todennut naurun olevan ilmaus äkillisestä ylemmyydentunteesta, jonka pohjalla on havainto siitä, että naurun kohde on huonompi kuin nauraja itse. Eli koomisuus tulee toisen epäonnistumisesta ja heikkoudesta, johon verrattuna voi kokea itsensä ylemmäksi. Esimerkiksi slapstick-komedian koomisuuden syy voi löytyä juuri ylemmyysteoriasta. Nykymaailmasta tästä esimerkkeinä taas toimivat Duudsonit9, joissa esiintyjät satuttavat itseään ja toisiaan, sekä internetissä suositut Fail-videot, joihin koostetaan ihmisten videolle saatuja epäonnistumisia. Hietalahti toteaa, että tämä teoria antaa huumorista melko negatiivisen kuvan, että se perustuu pahantahtoisuudelle, vahingonilolle ja heikompien nöyryytykselle.10 Monet niin sanotut ”kreisikomediat” perustuvat ainakin joltain osin ylemmyysteorian kaltaiseen huumoriin. Näissä komedioissa hahmoille sattuu paljon epäonnisia asioita, jotka absurdiudessaan saavat katsojan nauramaan hahmojen kustannuksella. Esimerkiksi Kauhea kankkunen11 -elokuvassa polttariporukka joutuu monenlaisiin ongelmiin yrittäessään selvittää, mitä polttari-iltana oikein on tapahtunut. Nolojen asioiden paljastuminen ja epäonniset tilanteet ovat elokuvassa komedian päälähde. Mutta vaikka näissä elokuvissa naurettaisi vahingoniloisesti, niin hyvin usein niiden loppu on kuitenkin hahmoille optimistinen, mikä taas voisi osaltaan liittyä seuraavaan teoriaan eli huojennusteoriaan. Huojennusteoria perustuu Hietalahden mukaan alkujaan Herbert Spencerin teoriaan siitä, että nauru tavallaan purkaa kehosta energiaa ja näin ollen vapauttaa painetta. Sigmund Freud kehitti teoriaa eteenpäin sanomalla, että ylimääräistä liike- energiaa käyttävä ja liian vähän psyykkisiin toimintoihin energiaa käyttävä vaikuttaa naurettavalta, kertoo Hietalahti. Hän mainitsee myös Freudin yrittävän irtaantua ylemmyysteoriasta. Freud ottaa esille sen, että henkilö voi nauraa toisen toiminnalle, vaikka toimisi itse saman tilanteen sattuessa samoin. Nauraja voi siis jollain tavalla samastua uhriin eikä ole oikeasti tätä ylempänä. Nauru kumpuaa myös huojentumisen tunteesta, koska sama tilanne ei tapahtunut itselle. Lisäksi Freud ottaa esille yhteiskunnan säännöt ja rajoitteet ja kuinka huumorilla nämä voidaan kiertää. Hänen mukaansa myös se mitä vitsien rivien välistä voi lukea, on tärkeää. Huumori on taistelua rajoittavia

9 Laasala, J. Rabbit Films. 2006-2015. Suomi. 10 Hietalahti, J. 2018. s.39 11 Phillips, T. orig. Hangover. Legendary Pictures. 2009. Yhdysvallat.

11 sääntöjä vastaan ja ilmaisevat kaipuuta halujen vapaaseen ilmaisuun. Freudin mukaan huumorilla voidaan ilmaista salaisia haluja verhotussa muodossa, mainitsee Hietalahti.12 Kenties huojennusteoriasta voi hakea syitä sille, miksi komediaelokuvia on mukava katsoa. Niissä voi rauhassa nauraa muiden vastoinkäymisille, ilman että kenellekään käy oikeasti mitään ja niiden avulla voi myös haaveilla sääntöjen rikkomisesta ja vapaudesta. Koska usein komedioissa on positiivissävytteinen tai optimistinen loppu, sen tuottama tunne katsojalle on myös huojennusta. Se on jännitystilan jälkeinen rentous, mikä tuo myös mielihyvän tunteen ja kokijalleen hyvän olon. Tämä voi olla yksi syy siihen minkä takia huumori ja nauru koetaan positiivisina. Yhteensopimattomuusteoria perustuu Hietalahden mukaan siihen, että ”huumorin ytimessä on ristiriita”. Maailma siis perustuu säännönmukaisuuteen ja odotuksiin, joten huumori kumpuaa siitä, kun näitä odotuksia rikotaan. Hietalahti mainitsee, että Søren Kierkegaardin mukaan naurettavuus muodostuu asioiden välisistä suhteista. Ei-koomisista asioista voidaan tehdä koomisia viemällä ne vaikka johonkin toisenlaiseen ympäristöön.13 Tähän perustuu myös yllätyksen koomisuus, mitä monissa komediasarjoissa käytetään hyväksi, kun katsojan odotukset rikotaan. Stuart Voytilla ja Scott Petri mainitsevat, että yllätys luo huvitusta ja hyvä komediantekijä yllättää katsojan14. Katsojan yllättäminen voikin olla komediantekijän yksi päätavoite huvituksen ja naurun lisäksi. Kaikilla näillä teorioilla on omat edustajansa filosofian kentällä ja niitä sovelletaan ja muutetaan usean filosofin tuodessa uusia näkemyksiä mukaan. Hietalahti on koonnut teokseensa nämä teoriat selkeästi, mutta hän myös toteaa, ettei mikään näistä teorioista pysty määrittämään huumoria yksiselitteisesti, vaikka jokaisessa teoriassa on omat osuvat havaintonsa15.

Hietalahden mukaan henkilön huumorintaju muodostuu siitä, mitä hän pitää soveliaana huumorina mihinkin tilanteeseen ja minkälaiset asiat häntä naurattavat. Hän kirjoittaa, että Aristoteleen mukaan huumorintaju on luonteenpiirre, jota pystyy kehittämään ja että tärkeintä on tilannetaju. Vanhempien ja muiden läheisten ihmisten huumorintaju vaikuttaa yksilön huumorintajuun.16 Hietalahti korostaa, että asiayhteys on huumorissa erittäin tärkeä asia ja Aristoteleen mukaan nauru ja huumori kuuluvat olennaisesti elämään17. Ei siis ole samantekevää, missä tilanteissa vitsailee mistäkin aiheesta. Samanlainen huumorintaju voi yhdistää yksilöitä ja poikkeava huumorintaju taas luoda henkilöiden välille ristiriitaa ja väärinkäsityksiä. Moraali on sidoksissa huumorintajuun, koska se määrittää miten rajuille asioille ihminen nauraa. Rajulla tarkoitan jopa traumaattisia vitsinaiheita sekä sitä, kuinka toista ihmistä loukkaavaksi tai alistavaksi huumori voi mennä. Myös audiovisuaalisen komedian ja huumorin rajoista tulee aika- ajoin mediassa näkyvää keskustelua. Saatetaan pohtia esimerkiksi, että onko jonkin ohjelman huumori rasistista. Kuten kohu YLE:n Romano-TV18 -sarjan kanssa, jonka sisältö ja entinen nimi Manne-TV herättivät vastustusta joissain katsojissa19, koska termiä

12 Hietalahti, J. 2018. s.43-48 13 Hietalahti, J. 2018. s.49-52 14 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.21 [oma käännös] 15 Hietalahti, J. 2018. s.55-56 16 Hietalahti, J. 2018. s.81 17 Hietalahti, J. 2018. s.84-85 18 Stanley, R. & Seppälä, L. YLE, 2007. Suomi. 19 YLE Uutiset internetsivu. 12.6.2007. Haettu 1.7.2019

12 käytetään haukkumasanana puhuttaessa romaniväestöstä. Joskus komediasarjan sisältö koetaan epäsopivaksi jollain muulla tavalla. Esimerkkinä tästä Härölän kohdalla Facebookin Cavalier Kingscharlesinspanieli -ryhmässä syntynyt keskustelu siitä, onko pitkälle jalostetun koirarodun sairaudesta sopivaa vitsailla. Härölän jaksossa 10: Keikka vitsaillaan jalostuksen takia epäterveistä koiraroduista ja mainitaan Cavalier Kingcharlesinspanieleilla esiintyvä aivosairaus20, minkä seurauksena tämän rodun omistajien sosiaalisen median ryhmässä nousi keskustelu tällaisen komedian mauttomuudesta21. Huumorintaju vaikuttaa olennaisesti siihen, miksi kaikki ihmiset eivät pidä samanlaisesta komediasta. Käsitellyt aiheet suhteessa omiin kokemuksiin ja huumorintajuun vaikuttavat todella paljon siihen mitä kukin pitää hauskana.

Kuva 3 Härölässä Janika tiedustelee, mikä koirarotu elää mahdollisimman vähän aikaa. (Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

Hietalahti mainitsee teoksessaan Henri Bergsonin, teoreetikon, jonka mukaan nauru on aina hieman julmaa ja rankaisevaa naurun kohteelle ja että huumorin voi tavoittaa vain järjellä. Hietalahti tukee tätä mainitsemalla, että hyvin henkilökohtaisille asioille tai tapahtumille on vaikea nauraa. Toisaalta hän kyseenalaistaa väitteen todetessaan, että huumorissa on läsnä esimerkiksi huvittuneisuuden tunne eli sitä ei voi kokonaan erottaa kaikista tunteista.22 Bergsonin mukaan nauru on humoristisen asian tai henkilön rankaisua myös yhteiskunnallisessa mielessä, koska nauramme asioille, jotka poikkeavat sovituista säännöistä23. Tämä onkin mielenkiintoinen väite erityisesti verrattuna Freudin näkemykseen siitä, että huumori on sääntöjen rikkomista kapinallisella tavalla. Bergson tuntuu pistävän naurun yhteiskunnan työkaluksi eikä sen rikkojaksi. Kenties huumori voi toimia kummallakin tavalla ja sen voi kukin ottaa oman tavoitteensa apuvälineeksi. Huumorintajuun vaikuttaa läheisten ja kasvatuksen lisäksi oma kulttuuri ja sen komediaperinteet. Suomessa Uuno Turhapuro -elokuvat ja Pulkkinen -sarja ovat suosittuja komediateoksia ja niiden viehätys tuntuu nojaavan ainakin yhteensopimattomuusteoriaan. Kumpikin näiden teosten nimihahmoista on itsevarma ja röyhkeä henkilö, joka ei suuremmin välitä sosiaalisista normeista ja käytöstavoista. Tämä tukee Freudin ajatusta siitä, että huumori on vapautumista yhteiskunnan säännöistä.

20 Härölä. 2018. jakso 10. Keikka. 07:13 21 Lehtonen, J. 23.10.2018. Haettu 1.7.2019 22 Hietalahti, J. 2018. s.103-105, 109 23 Bergson, H. 1994 (1899). s.21

13 Näiden hahmojen käytös tuo katsojalle mielihyvää, koska he rikkovat sääntöjä, joita katsojakin kenties haluaisi joskus rikkoa. Maatamme sanotaan joskus pilkallisesti sääntö- Suomeksi, mikä vihjaa siitä, että moni suomalainen tuntee valtion kontrolloivan kansalaisten tekemisiä liikaa. Aikanaan suosittu ja nyt klassikon asemassa oleva Tankki täyteen -sarja perustui perheen epäonnisten tapahtumien naureskelulle, mutta hahmot löysivät aina jotain positiivista tilanteestaan. Sarjassa nauretaan ylemmyysteorian ja huojennusteorian mukaisesti toisen epäonnelle ja ollaan onnellisia, että itsellä on asiat paremmin. Suomalaiselle mielenmaisemalle tuntuukin olevan ominaista pessimistisyys ja melankolisuus, jossa on kuitenkin pieni pilkahdus toivosta ja taito itseironiaan.

Kuva 4 Uuno Turhapuro (Vesa-Matti Loiri, keskellä) on suomen komediaelokuvien kenties tunnetuin hahmo. Vieressä tämän ystävät Sörlsselssön (Simo Salminen, vasemmalla) ja Härski Hartikainen (Pertti ”Spede” Pasanen, oikealla). (Filmituotanto Spede Pasanen Oy, 1987)

Kuva 5 Tankki täyteen -sarja on suomalaisen televisiokomedian klassikko. Kuvassa Juhana Vilén (Ilmari Saarelainen), Emilia Vilén (Sylvi Salonen) ja Sulo Vilén (Tauno Karvonen). (YLE TV 2, 1978)

14 3.2 Elokuva- ja televisiokomedian historiaa lyhyesti Käsittelen elokuva- ja televisiokomedian historiaa tässä kappaleessa erityisesti yhdysvaltalaisen ja brittiläisen komediakulttuurin kautta, sillä ne ovat eniten muovanneet suomalaista televisiokomediaa. Televisiokomedian historia on elokuvakomedian historiaa, koska televisioilmaisu kehittynyt elokuvailmaisusta. John Mundyn ja Glyn Whiten mukaan mykkäelokuvien aika eli 1900-1920- luvut identifioituvat komedialtaan slapstickiin eli huumoriin, joka perustuu nopeaan ja voimakkaaseen fyysiseen aktiviteettiin. Usein näissä teoksissa jollekin hahmolle käy köpelösti. Slapstick on nykyään harvemmin puhtaasti käytetty komedian muoto, joten tällainen huumori saattaa herättää hämmennystä katsojassa yliampuvan näyttelytyylinsä takia. Mundy ja White kirjoittavat myös, että slapstick ja mykkäelokuvien komedia voi tuottaa katsojassa epämukavuutta suuren fyysisen väkivallan määrän takia sekä ärsytystä etnisten ja sukupuolisten stereotypioiden johdosta. Ajan myötä elokuvien katsomisen tavat sekä kulttuuri ovat muuttuneet ja siksi mykkäelokuvat ovat etääntyneet siitä mitä nykyään komedialta odotetaan.24 Fyysinen komedia oli tärkeä osa slapstick-komediaa ja muita mykkäkauden komedioita, koska ilman ääntä hahmojen eleet, ilmeet ja liikkeet olivat tärkeässä osassa huumorin luomisessa.

Kuva 6 Charles ”Charlie” Chaplin on tunnettu mykkäelokuvakauden slapstick- komediasta. (United Artists, 1931)

Äänielokuvan saapuessa 1930- luvun alussa, mykkäelokuvien komedianäyttelijöiden piti osoittaa pystyvänsä toimimaan äänen kanssa. Haasteen slapstick huumorin tuomisessa äänielokuvaan teki äänentallennusteknologian kömpelyys yhdistettynä slapstickin liikkuvuuteen, toteavat Mundy ja White.25 1930-luvulla yleistyi myös hybridityylilaji romanttinen komedia. Romanttisia komedioita tehtiin jo mykkäelokuvien aikaan, mutta äänielokuvan tulo teki tästä lajityypistä yhden Hollywoodin kulmakivistä. Mundy ja White kirjoittavat, että 30-luvun romanttisia komedioita

24 Mundy, J. & White, G., 2012, s.23-27 [oma käännös] 25 Mundy, J. & White, G., 2012, s.45-48 [oma käännös]

15 kutsutaan nimellä screwball-komedia. Nämä elokuvat sisälsivät usein slapstick- elementtejä ja niiden verbaalinen ilmaisu oli rohkeaa ja voimakasta. Screwball- komedioiden tarinat keskittyivät romanttisiin juonenkäänteisiin ja tarinankulkuihin.26 One Hundred Years of Cinema -niminen YouTube-kanava on perehtynyt useisiin elokuvahistoriallisesti merkityksellisiin ilmiöihin. Kanava kertoo screwball-komedioista, että niiden juonelle oli tyypillistä miesten ja naisten välinen kisailu ja ne nousivat suosioon aikakautena, jolloin naiset alkoivat päästä enemmän työelämään. Päähenkilöiden, miehen ja naisen, välinen sanailu on screwball-komedioissa vilkasta ja ilmaisee heidän inhoaan sekä vetovoimaansa toisiaan kohtaan. Ne olivat seksikomedioita ilman seksiä, kuvastaen myös aikakautensa seksuaalisia turhautumisia.27 Screwball-komedioista kehittyivät modernit romanttiset komediat, jotka noudattivat samaa kaavaa: poika tapaa tytön, poika menettää tytön, poika saa tytön. Sama kaava on säilynyt myös tähän päivään asti perinteisenä romanttisen komedian reseptinä ottaen tietenkin erilaisia muotoja, mutta pysyessään pohjimmiltaan muuttumattomana. Peter von Baghin mukaan screwball-komediat kommentoivat yhteiskunnallisia asioita kuten luokkaeroja romanttisten juonikuvioiden lisäksi28. Hän kirjoittaa myös, että täysin perinteisiä screwball-lajityypin elokuvia ei enää 40-luvulla nähty29.

Kuva 7 Tapahtuipa eräänä yönä (It Happened One Night) on screwball- komediaklassikko. (Columbia Pictures, 1934)

1960-luvun yksi tunnettu komedianäyttelijäpari, Doris Day ja Rock Hudson, olivat aikansa romanttisen komedian ikoneita. Von Bagh on todennut näyttelijäparin romanttisten komedioiden olevan ”aikansa synteettisintä elokuvaa, jossa oli alkuteksteistä lähtien lavastettu korkokuvamainen vaikutelma”30. Juuri tällaisten ominaisuuksien takia se varmasti onkin Hollywoodille mieluisa lajityyppi. Onhan ihanteellisen elämän kuvaus tähtinäyttelijöiden esittämänä katsojille mukavaa

26 Mundy, J. & White, G. 2012, s.65-66 [oma käännös] 27 One Hundred Years of Cinema. 2017. Haettu 19.7.2019. [oma käännös] 28 von Bagh, P. 2009. s.156 29 von Bagh, P. 2009. s.157 30 von Bagh, P. 2003. s.436

16 katsottavaa ja näin ollen hyvä kassamagneetti. Romanttiset komediat toimivat katsojalle ihanteena sekä rakkauden että taloudellisen elämän osalta.

Kuva 8 Rakkaani, tule takaisin (Lover Come Back) -elokuvan visuaalista tyyliä, joka on tähtinäyttelijöidensä ohella voinut toimia ihanteena elokuvan katsojalle. (Universal Pictures, 1961)

Von Bagh mainitsee Ealing-komedian yhdeksi merkitykselliseksi komedian lajityypiksi elokuvan historiassa, sen kulta-aika oli 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa Iso- Britanniassa31. Screen Onlinen mukaan Ealing-komediat tuottivat nimensä mukaisesti Iso- Britanniassa toimineet Ealing Studiot, joiden komedioiden tunnuspiirteet loivat tämän käsitteen vuosien 1947 ja 1955 välillä ilmestyneiden komedioiden pohjalta32. Von Bagh kertoo, että tuottaja Michael Balcon on sanonut Ealing-komedioiden hahmojen tai hahmoryhmän syöksyvän näennäisesti ratkaisemattoman ongelman kimppuun. Niissä yksilö ja yhteiskunta ovat paradokseja ja absurdius tuntuu olevan olennainen osa tämän lajityypin elokuvia. Von Bagh lisää, että suosittuna 1950-luvun komedialajityyppinä toimi Ealingin lisäksi myös satiiri, jossa on tärkeää saada huumoriin syvyyttä33. Voytilla ja Stuart taas kirjoittavat, että satiiri kritisoi huumorin kautta sosiaalisia instituutioita käyttäen keinoinaan muun muassa ironiaa ja liioittelua. Satiiri on aggressiivinen komediamuoto ja se hyökkää kritisoimaansa asiaa vastaan armottomasti.34 Satiiria on hyvä esimerkki komediasta, jolla on huvittamisen lisäksi muitakin tavoitteita. Sen ei ole tarkoitus olla pelkästään kevyttä vaan se haluaa saada katsojansa myös ajattelemaan. Hypäten 1980-luvulle von Bagh ottaa esille Woody Allenin, jonka elokuvat ovat muovanneet komedian lajityyppiä runsaasti. Von Baghin mukaan sketsit ja stand up -komiikka vaikuttivat elokuvakomedian muovautumiseen, aloittihan Allenkin stand up - koomikkona ja hänen ensimmäiset elokuvansa koostuivat yksittäisistä sketseistä.35 Koska sketsikomedia on vaikuttanut komediaan myös Atlantin toisella puolella, ei ole mikään ihme, että se on noussut myös Suomessa suosituksi. Sketsikomedia on olennainen osa myös televisiokomediaa, johon sketsit sopivat nopeana viihteenä, joka ei vaadi liiallista keskittymistä. Sketsikomedian suosioon vaikuttaa luultavasti myös se, että yhdessä

31 von Bagh, P. 2009. s.354 32 BFI Screen Online. 2013. Haettu 23.7.2019. 33 von Bagh, P. 2009. s.358 34 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.172 35 von Bagh, P. 2003. s.489

17 ohjelmassa voidaan esittää useita erilaisia sketsejä. Tällöin voidaan huvittaa useita erilaisen huumorintajun omaavia katsojia. Televisio yleistyi Yhdysvalloissa 1940-luvulla ja televisio-ohjelmien tekotapoihin vaikuttivat paljon sekä elokuva- että radiokulttuuri. Radiosta tulikin useita ammattilaisia ja formaatteja televisioon. Mundyn ja Whiten mukaan myös teatterikulttuuri vaikutti televisiokomedian tekemiseen ja sen huomaa erityisesti naururaidan käytössä. Naururaidan tarkoitus oli saada katsojan huomio sekä rohkaista tätä nauramaan esitetylle komiikalle. Siitä on tullut yhden tunnetuimman televisiokomedian alalajin, tilannekomedian eli sitcomin, tunnusmerkki. Mundy ja White toteavat naururaidan luovan illuusion siitä, että kotikatsoja on osa yleisöä, joka katsoo yhdessä televisiokomediaa.36 Heidän mukaansa tilannekomedia on yksi yleisimmistä televisiokomedian muodoista ja se syntyi radiosketsikomediasta, joka adaptoitiin televisiomuotoon37. Sketsikomediat ovat toinen suosittu televisiokomedian alalaji, mutta ne koostuvat yksittäisistä, usein toisiinsa liittymättömistä, vitseistä ja huumoriesityksistä, kun taas tilannekomedia seuraa perinteisempää tarinankerrontaa ja draamankaarta.

Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla ja kuten muualla maailmassa, elokuva-alan tekijöitä tuli töihin television puolelle. Jukka Annala kertoo kirjassaan Toopelivisio, että ensimmäinen suomalainen TV-lähetys tapahtui 24.5.1955 radioinsinööriseuran toimesta. Sen ohjasi ja juonsi näyttelijä Lasse Pöysti ja ohjelmassa nähtiin myös Suomen ensimmäinen TV-sketsi.38 Eli ensimmäisestä televisiolähetyksestä lähtien sketsit ovat olleet osa suomalaista televisio-ohjelmistoa. Tämä selittää osaltaan sen, että sketsiviihde on pysynyt television vakioviihteenä suomalaisille tähän päivään saakka. 1960-luvulla kotimaisten fiktiosarjojen ja samalla komediasarjojen tuotanto lähti kunnolla käyntiin, kun televisiossa pyöri sketsiohjelma Repen ja Eemelin tv-hupailut39 ja suorina lähetyksinä toteutettu komediallinen sarja Justus järjestää kaiken/Lasse Pöysti -show40.41 Suomessa komediallisen televisiokerronnan kehittymiseen vaikuttivat paljon suomalaisten elokuvien kerrontatavat ja muu ihmisten elämää täyttävä komediallinen sisältö. Annala kertoo, että: ”Suomalainen tv-komedia ei syntynyt tyhjiöön. Taustalla vaikutti kolme viihdetraditiota: huumorielokuvat, radion ajanvieteohjelmat sekä kyläyhteisöjen iltamat. Nämä viihdyttämisen muodot totuttivat suomalaiset tietynlaiseen huumoriin, jonka pohjalta television kevyitä ohjelmia alettiin tuottaa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa.”.42 Annala mainitsee suomalaisessa elokuvassa 1950-luvulla muodostuneen rillumarei-ilmiön, joka kuvastaa tuona aikana tehtyjä kevyitä komediaelokuvia. Näiden teosten tarkoitus oli tarjota viihdettä sodasta kärsineelle Suomen kansalle. Niiden lisäksi Suomessa katsottiin paljon komediallisena viihteenä sotilasfarsseja ja Pekka ja Pätkä43 -elokuvia.44 Annalan mukaan 1960-luvulla Pertti ”Spede” Pasasesta tuli suomalaisen televisiokomedian suunnannäyttäjä. Hän teki sketsejä uudenlaisella tyylillä ja nousi esille

36 Mundy, J. & White, G. 2012. s.100-101 [oma käännös] 37 Mundy, J. & White, G. 2012. s.105 [oma käännös] 38 Annala, J. 2006. s.15 39 TES-TV. 1959 – 1960. Suomi. 40 Pöysti, L. Ehder, K. & Bandler, V. MTV. 1959-1961. Suomi. 41 Annala, J. 2006. s.16-17 42 Annala, J., 2006. s.18 43 Suomen Filmiteollisuus. 1953-1960. Suomi. 44 Annala, J. 2006. s.18

18 muuten hieman vakavamielisemmästä tarjonnasta. Sketsisarjojen rinnalle nousivat myös komedialliset perhesarjat ja tilannekomedia.45 Spede-showsta46 nousi kansansuosioon luultavasti Suomen kaikkien aikojen suosituin elokuvahahmo, Vesa-Matti Loirin esittämä Uuno Turhapuro. Vuosina 1973 – 2004 tehtiin yhdeksäntoista Uuno Turhapuro - elokuvaa.47 Mutta vaikka Uuno Turhapuro -elokuvat ovat pitäneet suosionsa suomalaisen komedian kentällä, kaikki vitsit ja komediat eivät enää naurata katsojia niin paljon kuin ilmestyessään. Annalan haastattelema ohjaaja ja näyttelijä Ere Kokkonen, joka on tunnettu muun muassa Uuno Turhapuro ja Vääpeli Körmy -elokuvista, pohtii miksi Pasasen 1960-luvun sketsit eivät enää nykypäivänä naurata ja tuo esille sen mikä on komedian yksi tärkeä ominaisuus: ”Osa sketseistä on sellaisia, että nykypäivän ihmiset eivät enää tiedä mihin ne pohjautuvat, ja sen takia ne eivät tunnu hauskoilta. Sitä vaan ihmettelee, että mitä hittoa tää nyt on.”48 Tämä tukee väitettä siitä, että komedia on hyvin paljon liitoksissa tekoja ilmestymisaikaansa. Ne edustavat maailmaa sellaisena kuin se on teosta tehtäessä ollut ja se on yksi syy sille, miksi ne eivät huvita kaikkia nykykatsojia. Tämän ansiosta voimme oppia menneistä aikakausista komedioiden kautta ja komediaa käsiteltäessä on hyvä tietää, minkälainen huumori on ollut historian aikana suosiossa. Henry Bacon toteaa teoksessaan Audiovisuaalisen kerronnan teoria, että analysoidessamme teosta, on otettava huomioon se historiallinen ja kulttuurillinen konteksti missä teos on alun perin ilmestynyt. Myös katsojien erilaiset lähtökohdat ja kulttuuriset erot ovat vaikuttaneet siihen, miten teos on otettu vastaan aikanaan.49 Päiviö Pyysalo, joka on toiminut muun muassa MTV3:n viihde- ja ohjelmapäällikkönä, kertoo Annalan haastattelussa, että koska televisio oli uusi väline, myös työtavat hakivat muotoaan ja olivat kömpelöitä. Ja että tietenkin verrattuna nykyaikaisen television kerrontaan, nuo vanhat teokset vaikuttavat hiomattomilta.50 Eli myös alkeelliset välineet ja tekokulttuurin muodostumattomuus vaikuttavat siihen, että nykykatsoja saattaa kokea vanhemmat komediasarjat ei-hauskoina, eikä syy löydy pelkästään erilaisesta huumorintajusta. Annala kertoo, että 1980-luvulla tuotettiin yhä paljon sketsiviihdettä ja se oli suosionsa huipulla. Tämä heijasti Suomessa Yhdysvaltojen komediakenttää, jossa Saturday Night Live51 -sketsiohjelma ja Woody Allen olivat suosiossa. Suomessa esiintyjät alkoivat itse kirjoittaa esittämiään sketsejä, kun aikaisemmin käsikirjoittajat tekivät tekstejä näyttelijöille. Alkoi ilmestyä uusia sarjoja, kuten Velipuolikuu52 ja Tabu53, jotka perustuivat komediakollektiiveihin.54 Vuonna 1981 alkanut Hukkaputki55-sketsisarja uudisti osaltaan televisiosarjojen lavastusta. Ohjelmassa käytettiin sähköisiä lavasteita,

45 Annala, J. 2006. s.24-26 46 Pasanen, P. MTV Oy, 1964-1987. Suomi. 47 Annala, J. 2006. s.70 48 Annala, J. 2006. s.39 49 Bacon, H. 2004. s.11 50 Annala, J. 2006. s.39 51 NBC, 1975-. 52 Kyrönseppä, K. YLE TV1. 1983-1984. Suomi. 53 af Hällström, A., Leppäkoski, R. & Helander, S. MTV, 1986-1987. Suomi. 54 Annala, J. 2006. s.103 55 YLE TV1. 1981-1983. Suomi.

19 joissa näyttelijät pystyivät liikkumaan. Taustaa pystyttiin nopeasti vaihtamaan ja tämä trikkien mahdollisuus myös inspiroi sketsejä.56

Kuva 9 ja 10 Esimerkkejä Hukkaputki-sarjan virtuaalilavasteista (Kuusla, M., YLE Viihdetoimitus, 1981-1983)

1990-luvulla televisioon tuli uusi komediaryhmä, kun Kummeli-sarja alkoi. Annala kertoo, että televisiokanavia alkoi tulla lisää ja aiheutti sen, että yksittäisten sarjojen katsojaluvut pienenivät yleisön jakautuessa useammalle kanavalle, niinpä komediasarjoja alettiin suunnata pienemmille yleisöille. Näyttelijöiden Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan Pulttibois alkoi vuonna 1989. Muita 90-luvun tunnettuja sketsisarjoja olivat muun muassa Studio Julmahuvi57 ja Pulkkinen58. 59 2000-luvulla tosi-tv lisääntyi ja mullisti TV-viihteen. Annalan mukaan kotimaisten tilannekomedioiden ja sketsisarjojen määrä pienentyi. Kuitenkin monia laadukkaita komediasarjoja ilmestyi, esimerkiksi Kumman kaa60, Ranuan kummit61 ja Tummien vesien tulkit62.63 Toopelivisio-teos loppuu kappaleeseen 2000-luvun alun komediasarjoista. Mielestäni 2000- ja 2010-luvuilla suomalainen televisiokomedia on muuttunut monipuolisemmaksi. Putous64 jatkaa sketsikomedian voittokulkua ja nojaa myös voimakkaasti sketsihahmoihin hahmokilpailussaan. Ohjelmassa näyttelijät luovat sketsihahmoja ja niille hokemia, joiden suosiosta katsojat äänestävät. Muun muassa Siskonpeti65 ja Märät säpikkäät66 ovat tuoneet lisää naisten tekemää sketsikomediaa televisioon. Suomessa on tehty myös useita draamakomedioita, joissa seurataan dramaattista isoa tarinaa, mutta mikä on höystetty ripauksella komediaa. Sarjat kuten Downsiftaajat67, Kolmistaan68 ja vuoden 2019 Aikuiset69 sekä M/S Romantic70 yhdistävät draamaa mustaan komediaan ja sarkasmiin, mikä tuntuu sopivan hyvin suomalaiseen komediamakuun. Ulkomaisista formaateista suomalaiset versiot on tehty muun muassa

56 Annala, J. 2006. s.106 57 YLE TV1. 1998. Suomi. 58 Nelonen, Juniper Films. 1999-2000. Production House. 2000-2001. Suomi. 59 Annala, J. 2006. s.164-195 60 Vuoksenmaa, J. & Nurkse, L. Production House. 2003-2005. Suomi. 61 Volanen, J. Tuotanto Oy Säihky. 2003. Suomi. 62 Mattila, M. Tuotanto Oy Säihky. 2002. Suomi. 63 Annala, J. 2006. s.199-201 64 StoryOf. 2010-2013. Yellow Film & TV. 2014-. 65 Dahlman, A. & Jokela, J. Yellow Film & TV. 2014-2017. Suomi. 66 Sipola, O. Tarinatalo. 2012-2013. Suomi. 67 Airaksinen, T. & Vartia, T. Yellow Film & TV. 2015-2017. Suomi. 68 Valkama, S. ITV Studios Finland. 2017-. Suomi. 69 Dahlman, A. Yellow Film & TV. 2019. Suomi. 70 Volanen, J. Yellow Film & TV. 2019. Suomi.

20 sarjoista Konttori71 ja Onnela72. Suomalaiset nykykatsojat pitävät komediaelokuvista ja komediasarjatkin menestyvät hyvin. Finnpanelin tilastot kertovat, että esimerkiksi helmikuussa 2019 kotimaisen fiktion katsotuimpien ohjelmien listalla olivat komediasarjat: 2. M/S Romantic, 9. Luottomies 273, 13. Kummeli esittää: Kontio & Parmas74, 14. Kumman kaa ja 20. Konttori.75 Suomalaiset komediasarjojen tekijät ovat lainanneet sarjaformaatteja sekä Yhdysvalloista että Iso-Britanniasta, mutta yhdysvaltalainen perinteinen tilannekomedia ei ole koskaan kasvanut täällä suosituksi tekotavaksi. Naururaitaa on käytetty yhdessä tilannekomediassa Suomessa, vuonna 1999 julkaistussa SunRadiossa76 ja vuonna 2013 kokeiltiin tehdä tilannekomediaa elävän yleisön edessä Kerran viikossa77-ohjelmassa. Nämä sarjat eivät ole kuitenkaan saaneet jatkoa, joten naururaita ei ehkä sovi suomalaiseen makuun kovin hyvin. Se saattaa tuntua suomalaisesta yleisöstä hieman teennäiseltä tai sitten sarjojen huumori ei ole sopinut yhteen raidan käytön kanssa.

Monet elokuvan audiovisuaalisen kerronnan keinot ovat siirtyneet television kerrontaan, koska monet elokuvatyöntekijät siirtyivät työskentelemään televisiossa sen yleistyttyä. Televisiosarjat myös perustuvat hyvin samanlaiseen kuvan ja äänen yhteistyöhön kuten elokuvat. Mutta vaikka television tekoja kerrontatavat ovat kehittyneet elokuvan perinteistä, niillä on eroavaisuutensa. Teknisistä eroavaisuuksista olennaisin on se, että televisioruutu on pienempi kuin elokuvateatterin valkokangas. Tämä vaikuttaa erityisesti kuvaustapaan ja kuvakokoihin. Televisiosarjoissa suositaan enemmän lähikuvia näyttelijöistä, jotta katsoja varmasti näkee heidän ilmeensä ja eleensä kunnolla. Usein televisiosarjoja kuvataan useammalla kuin yhdellä kameralla (ainakin jos sarja kuvataan studiossa), kun taas elokuvat kuvataan useimmiten yhdellä kameralla. Tämä taas vaikuttaa myös kuvakulmien rajoituksiin ja kuvakokoihin. Monikamerakuvauksella on olennainen vaikutus myös lavastukseen, joka pitää suunnitella sopimaan useammalla kameralla samaan aikaan kuvaamiseen. Äänentoisto on televisiossa yksinkertaisempi kuin elokuvateatterissa, jossa ääni saattaa tulla yli kymmenestä eri lähteestä. Tämä vaikuttaa olennaisesti siihen, että elokuvien ja televisiosarjojen äänisuunnittelu on erilaista. Tarinankerronnan osalta elokuva- ja televisiokerronta eroavat siinä, että televisiokerronta on pitkäjänteisempää. Televisiosarjat koostuvat yleensä useasta jaksosta, joissa sama tarina jatkuu eivätkä yhdestä muutaman tunnin tarinasta kuten elokuvat. Poikkeuksia tietenkin löytyy esimerkkeinä Black Mirror78 -televisiosarja, jossa jokainen jakso on oma tarinansa ja Tähtien sota79 -elokuvat, jotka jatkavat tarinaa ottaen huomioon muut sarjan elokuvat. Mundy ja White toteavat, että katsojan huomiotaso on erilainen televisiota katsoessa, koska televisio-ohjelmat joutuvat kilpailemaan katsojien huomiosta kotiympäristössä muiden aktiviteettien kanssa80. Elokuvat taas nähdään usein elokuvateatterissa, missä yleensä ei ole häiriötekijöitä ja niihin mennään varta vasten vain

71 Reinikainen, J. Lehmusruusu, M. & Korva, P. Solar Republic, 2017 -. Suomi. 72 Pyykkö, M. & Saariluoma, J. Zodiak Finland Oy. 2017-. Suomi. 73 Helander, J. YLE, 2017. Suomi. 74 Mäkelä, A. Solar Republic. 2018. Suomi. 75 Finnpanel tilastot. 2019. Haettu 31.3.2019 76 Siili, J. & Nuotio, V. YLE1 Draama. 1999. Suomi. 77 Airaksinen, T. Yellow Film & TV. 2013. Suomi. 78 Zeppotron. 2011-2014. House of Tomorrow. 2014-. Iso-Britannia. 79 Lucasfilm Ltd. Orig. Star Wars Saga. 1977-. Yhdysvallat. 80 Mundy, J. ja White, G. 2012. s.100-101

21 katsomaan elokuvaa. Tämä tietenkin muuttuu myös elokuvan osalta silloin, kun sitä katsotaan televisiosta. Elokuvien ja televisiosarjojen erot sekä teknisesti että sisällöllisesti ovat pienentyneet tällä vuosituhannella, koska televisiosarjoja katsotaan yhä enemmän suoratoistopalveluista. Samoin televisiosarjojen budjetit ovat kasvaneet, jolloin ne voivat olla teknisesti yhtä huolellisesti toteutettuja kuin elokuvat. Budjettien kasvaminen on tehnyt televisiosarjojen lavastuksista kunnianhimoisempia ja huolitellumpia.

22 3.3 Lajityyppien määrittelyä Elokuvat ja muut audiovisuaaliset teokset ovat olleet osa ihmisten arkielämää jo monta vuosikymmentä ja teknologian kehityksen ansiosta näemme nykyään useita ääntä ja kuvaa yhdistäviä videoita päivittäin. Elokuvien ja televisiosarjojen katsomiskokemusten pohjalta ihmiselle muodostuu mielikuvia ja tiedostamattomia oppeja siitä, miten audiovisuaalinen kerronta toimii. Jokainen katsomiskerta kehittää päättelytapaa ja odotuksia sille, miten oletamme seuraavan näkemämme teoksen kerronnan menevän. Bacon kirjoittaa, että elokuvakatsojan tulee ymmärtää tiettyjä lainalaisuuksia ja kerrontatapoja ymmärtääkseen miksi elokuvakerronta on tietynlaista. Hän nimittää näitä elementtejä motivaatioiksi David Bordwellin mukaan. Motivaatiot perustelevat, miksi joku hahmo elokuvassa saattaa käyttäytyä eri tavalla kuin tosielämässä vastaavassa tilanteessa. Esimerkiksi kauhuelokuvassa pakeneva ryhmä saattaa jakautua kulkemaan yksin, vaikka se on epäloogista ja asettaa kaikki suurempaan vaaraan. Tämä on kuitenkin välttämätöntä kauhuelokuvan tapahtumien toteutumiseksi. Motivaatioita ovat Baconin mukaan ensimmäisenä kompositionaalinen motivaatio, joka liittyy asetelmallisiin elementteihin, kuten kamerakulmiin ja kerronnan rakenteeseen, esimerkiksi perinteisen tarinankerronnan rakenne: alku, keskikohta ja loppu. Toinen on realistinen motivaatio eli elokuvan todenkaltaisuus ja elementit, joita katsoja pitää uskottavina. Kolmas on transtekstuaalinen motivaatio, jolloin tietyn asian esiintyminen teoksessa perustuu muodostuneisiin tapoihin, totuttuun kuvastoon ja perinteisiin lajityyppeihin. Neljäntenä on taiteellinen motivaatio, mikä on laaja käsite, jossa saatetaan esimerkiksi mennä tekninen kokeilu edellä eikä niinkään välitetä kerronnan selkeydestä. Tällöin kerronta voi olla hyvinkin kokeellista ja poiketa perinteisestä. Nämä motivaatiot toimivat yhdessä vuorovaikutuksessa, mitä Bacon nimittää motivaatioiden neliyhteydeksi.81 Motivaatioiden neliyhteys selittää myös sitä, miksi lajityypit ovat syntyneet. Ne auttavat selventämään minkälaisesta audiovisuaalisesta teoksesta on kyse ja ne helpottavat elokuvien ja televisiosarjojen määritystä. Baconin mukaan katsojalla on odotuksia ennen kuin hän näkee teoksen ja nuo odotukset muodostuvat esimerkiksi mainonnan, arvostelujen, läheisten mielipiteiden ja lajityypin perusteella. Bacon käsittelee Bordwellin teoriaa myös siitä lähtökohdasta, että katsoja tekee hypoteeseja teosta katsoessaan. Katsoja yrittää päätellä asioita sekä todellisen elämän havaintojen kaltaisesti että aikaisemmin saman tyylilajin teosten ja tarinankerronnallisten kokemustensa perusteella. Mitä useammin asiat menevät tietyllä tavalla, sitä todennäköisempää on, että ne menevät jälleen samalla lailla saman lajityypin teoksessa.82 Tässä prosessissa motivaatioiden neliyhteyden osa-alueet auttavat. Motivaatioiden perusteella voisi esimerkiksi komedian saralla selittää sen, miksi sketsisarjassa voi esiintyä todella karikatyyrimäisiä ja todellisen maailman ihmisistä poikkeavia hahmoja, mutta heihin voi silti samastua. Tiedämme katsojina, että sketsisarjojen ilmaisu on yliampuvaa, joten hyväksymme sen, vaikka se ei vastaisi todellisen elämän sääntöjä. Sama tapahtuu myös muissa komediasarjoissa. Koska tiedämme katsovamme komediaa, hyväksymme teoksessa todellisesta elämästä poikkeavan koomisemman sävyn tapahtumissa ja

81 Bacon, H. 2004. s.60-65 82 Bacon, H. 2004. s.49-50

23 kanssakäymisissä. Myös niinkin vakavan asian kuin kuoleman käsittelyn keveys komediassa on tuttua ja katsojalle hyväksyttävää komedian ominaisuuksien perusteella. Von Bagh kirjoittaa, että elokuvien lajityypit, joista hän käyttää termiä genret, on vaikea määrittää yksiselitteisesti ja että aiheesta on kirjoitettu ja väitelty paljon. Ei ole olemassa mitään vakiintunutta lajityyppien sääntöä ja jaottelua. Richard Maltby on von Baghin mukaan jakanut lajityypit kahdeksaan: western, komedia, musikaali, sotaelokuva, trilleri, gangsterielokuva, kauhuelokuva ja science fiction, mutta von Bagh kirjoittaa, että tähän voisi lisätä mukaan paljon muitakin, määrittäen elokuvia esimerkiksi tapahtumapaikkojen mukaan. Siinä tapauksessa lajityyppejäkin tosin kertyisi jopa satoja, mikä taas ei tunnu hyödylliseltä tavalta jaotella teoksia.83 Lajityypeillä on omat sääntökehyksensä, jotka ovat muodostuneet sellaisiksi, että suurin osa elokuva- ja televisiokatsojista tunnistaa ja hyväksyy ne. Tietenkään nämä säännöt eivät ole pakollisia tiettyyn lajityyppiin kuuluvassa teoksessa, mutta ne voivat antaa päämääriä sekä teosten tekijöille että odotuksia ja viitteitä teosten katsojille siitä, millä asenteella teosta kannattaa katsoa tai kannattaako sitä katsoa ollenkaan. Lajityyppitutkimusta on tehty paljon, mutta tyyppejä ei voida käsitellä liian yksiselitteisesti, koska harva teos istuu vain tietyn lajityypin sisälle. Mundyn ja Whiten mukaan lajityyppitutkimus onkin myös herättänyt kritiikkiä siitä, voiko teoksia kategorisoida tiettyihin lajityyppeihin tämän takia. Lajityypeille tyypilliset elementit voivat esiintyä teoksessa sopivassa määrin olematta liian selkeitä tai ne voivat nousta jo kliseiksi, jolloin niitä herkästi myös parodioidaan. Genreteoria on hyvä apuväline teosten määrittämiseen, kun sitä käytetään oikein. Mundyn ja Whiten mukaan 80-luvulla genret alettiin nähdä orgaanisempina ja vapaampina. Viime aikoina genremääritelmistä on tullut monen mielestä turhia, koska nykyiset elokuvat sekoittavat genrejä niin voimakkaasti ja niitä on vaikea määrittää kuuluvan mihinkään tiettyihin genreihin. 84 Itse koen lajityypit hyödyllisinä, sillä usein haluan tietää etukäteen, minkälaista teosta menen katsomaan. Liian tiukka rajaus lajityyppeihin ei kuitenkaan ole hyödyllistä, joten rentous ja liikkuvuus on hyvä pitää mielessä niitä koskien. Lajityypit voivat mielestäni toimia myös tekijöiden välisissä keskustelussa hyödyllisinä apuvälineinä määrittäen yhdessä tehtävän teoksen tyyliä.

83 von Bagh, P. 2009. s.11-12 84 Mundy, J. & White, G. 2012. s.130-132 [oma käännös]

24 3.4 Komedia lajityyppinä Komedian juuret ovat antiikin ajalla, Dionysos-jumalan kunniaksi pidetyissä juhlissa85. Tieteen termipankin mukaan komedia eli huvinäytelmä on draaman toinen laji tragedian lisäksi. Komedia päättyy yleensä onnellisesti ja Aristoteleen mukaan komedian hahmot ovat arkisia ihmisiä, joiden toimia arkisissa tilanteissa komediassa seurataan.86 Hietalahti toteaa, että Aristoteleen mukaan huumori on myös pienille ihmisen puutteille naureskelua87. Mundy ja White analysoivat, että muun muassa Freudin ja Mikhail Bakhtinin mukaan nauraminen suo hetkellisen tauon tavallisista mentaalisista prosesseista ja vapauttaa naurajan todellisuuden ja elämän rajoitteista88. Komedia on kehittynyt vuosisatojen aikana olennaiseksi lajityypiksi määrittämään kirjallisuuden ja näytelmien lisäksi myös elokuvia, televisio- ja radio-ohjelmia. Komedia on yksi audiovisuaalisen kerronnan lajityyppi ja von Bagh toteaa, että komedia on liian lavea ollakseen yksinään helposti määriteltävissä.89 Myös Mundy ja White päätyvät samanlaiseen pohdintaan kirjoittaessaan, että komedia on lajityyppinä niin laaja, että se täytyy usein yhdistää muihin lajityyppeihin ja hybridisoida jotta sitä voidaan analysoida90. Jos teos määritetään pelkästään komediaksi, se kertoo vasta sen, että siinä on humoristisia hetkiä ja yksi sen tavoiteista on naurattaa katsojaa. Esimerkiksi määritelmät kauhukomedia ja romanttinen komedia luovat keskenään hyvin erilaisia mielikuvia teoksesta. Mundy ja White toteavat, että komedian tekeminen audiovisuaalisissa medioissa vaatii alati muuttuvia strategioita ja lähestymistapoja, koska yleisöt, maut ja ajat muuttuvat. On vaikea tietää mistä tulee menestys ja minkä menestys säilyy muuttaen sen klassikoksi.91 Komedian haaste on saada mahdollisimman moni nauramaan ja tekijöiden täytyy hyväksyä se, että kaikki eivät pidä komediallisesta tuotoksesta. Komedia on vaikea laji, on sanonta, jonka olen kuullut useassa yhteydessä, kenties juuri sen takia että huumorin ja komiikan kokeminen on niin subjektiivista ja komedia saattaa helposti loukata. Mundyn ja Whiten mukaan vaikka useampi ihminen nauraa samaan aikaan katsoessaan samaa asiaa, he saattavat nauraa eri asioille. On myös helpompi nauraa, jos ympärillä on muita, jotka nauravat.92 Myös Hietalahti toteaa, että samanaikainen nauru yhdistää ihmisiä, vaikka saatamme nauraa saman vitsin eri aspekteille93. Mundy ja White mainitsevat myös, että komedia on perspektiiviä - se tarjoaa meille erilaisia tapoja tarkastella maailmaa. Komediantekijän näkökulman täytyy löytää yhteys yleisön näkökulmaan perspektiiviin, jotta komedia voi toimia.94 He lisäävät, että jos komiikan konteksti on oikea ja komedia on tehty onnistuneesti, se antaa meille tauon älyllisestä todellisesta maailmasta, jossa elämme suurimman osan elämästämme. Komedia on

85 Boehm, J. Makkonen, A. & Paavolainen, P. 2016. 86 Tieteen termipankki. 2017. Haettu 18.6.2019. 87 Hietalahti, J. 2018. s.57 88 Mundy, J. & White G. 2012. s.14 [oma käännös] 89 von Bagh, P. 2009. s.11-12 90 Mundy, J. & White, G. 2012. s.18 [oma käännös]. 91 Mundy, J. & White, G. 2012. s.3 [oma käännös]. 92 Mundy, J. & White, G. 2012. s.6 [oma käännös]. 93 Hietalahti, J. 2018. s.87 94 Mundy, J. & White, G. 2012. s.255 [oma käännös]

25 täynnä vastakkainasetteluja: se voi olla sekä valtaapitävien että heikkojen ääni, se voi olla samaan aikaan kumouksellista ja vahvistavaa ja se voi olla hauskaa mutta loukkaavaa.95 Mundy ja White tuntuvat korostavan esiintyjän merkitystä komedian onnistumisessa eli esimerkiksi tapaa, jolla vitsi esitetään verrattuna vitsin sisältöön. Heidän mukaansa komedian sisältö eli repliikit ovat tärkeitä, mutta koomisen kontekstin määritys on avain komedian onnistumiseen. Esimerkiksi jos esittäjän ilmeet, ilmaisu, ajoitus, asenne ja yleisön vastaanottavuus ovat optimaaliset huvittumiselle, se vähentää vitsin sisällön tärkeyttä.96 Ymmärrän tämän niin, että jos huumori ilmenee jo näistä muista elementeistä, itse repliikkien ei tarvitse olla niin koomisesti onnistuneita. Esiintyjän jo valmiiksi huvittava olemus ja eleet yhdistettynä koomiseen ympäristöön vähentävät sanojen merkitystä komedian luojana muun muassa improvisoiduissa huumorihetkissä ja sketseissä. Tällöin esiintyjä on tilanteessa, johon hän ei ole valmistautunut etukäteen. Jos tilanne ja esiintyjä ovat valmiiksi huvitusta herättäviä, saattaa tilanne luoda todella onnistunutta komediaa, vaikka improvisaatio menisi sanallisesti pieleen. Joskus tilanteessa juuri epäonnistuminen on hauskaa. Mundyn ja Whiten kanssa samanlaisella linjalla tuntuu olevan Bergson, joka toteaa, että komediassa eleet ovat toimintaa tärkeämpiä ja että tärkeintä on hahmo, ei se tilanne missä hahmo on. Hahmo käyttäytyisi samalla tavalla, vaikka tilanne olisi erilainen.97

95 Mundy, J. & White, G. 2012. s.231 [oma käännös] 96 Mundy, J. & White, G. 2012. s.8 [oma käännös] 97 Bergson, H. 1994 (1899). s.114

26 4. Donnan ja Härölän komediaa 4.1 Romanttisen komedian säännöt ja keveys Donna-sarjan ennakkosuunnittelu alkoi helmikuussa 2017 ja kuvaukset huhtikuussa 2017. Sarja esitettiin YLE TV2:lla alkaen tammikuusta 2018 ja se löytyy YLE Areena -palvelusta. Se kertoo 27-vuotiaasta konserttitoimistossa töissä olevasta Donnasta (Alina Tomnikov), joka on sokeutunut seitsemän vuotta aikaisemmin sairauden takia. Donna asuu fagotistimiehensä Andrén (Eero Ritala) kanssa remonttia vaativassa puutalossa Helsingissä. Eräänä aamuna Donna herää ja huomaa, että André ja tämän piano ovat kadonneet kotoa. André on muuttanut salarakkaansa huilisti Emmin (Miila Virtanen) luo. Donna alkaa selvittää asiaa parhaan ystävänsä Miran (Essi Hellen) kanssa ja alkaa myös etsiä itselleen uutta miestä. Sarjan lajityyppi on romanttinen komedia, mutta sitä voi luonnehtia myös jossain määrin draamakomediaksi. Sarjan tunnelma on kuitenkin koko ajan melko kevyt, joten itse identifioisin sen vahvemmin romanttiseksi komediaksi, tietenkään nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Donnan tarinankerronnassa on käytetty perinteisiä romanttisen komedian kaavoja, mutta se myös rikkoo niitä.

Mundy ja White kirjoittavat, että romanttisen komedian historia alkaa Shakespearen ”Uusista komedioista” eli näytelmistä, jotka keskittyivät vanhempiensa auktoriteettia rakkaudessa uhmaaviin nuoriin päähenkilöihin. Nuorten onnellisuutta vastaan taistelevat voimat ovat tärkeä elementti näissä teoksissa. Yleisiä esteitä saattoivat olla esimerkiksi sosiaaliset tavat, yhteiskuntaluokkaerot, sukulaiset tai väärinkäsitykset.98 Mundyn ja Whiten mukaan romanttisten komediaelokuvien alkuaikoina 1930-luvulla naiset pääsivät näyttelemään aikaisempaa enemmän näissä komedioissa, kuin elokuvissa ennen sitä, mutta he joutuivat yleensä passiivisiin rooleihin. Romanttiset komediat vetosivat naisyleisöön ja genrestä tuli feminiininen, mutta se ei ollut kuitenkaan feministinen genre, koska se sisälsi vanhanaikaisia konservatiivisia asenteita ja arvoja. Ne keskittyivät heterosuhteisiin sekä perustuivat sukupuolistereotypioihin ja vahvistivat niitä.99 Nykypäivän romanttisissa komedioissa naishahmot ovat onneksi monipuolisempia ja elokuvien asenteet ovat muovautuneet nyky-yhteiskunnan kanssa suvaitsevammiksi. Romanttisia komedioita tehdään yhä, mutta on havaittavissa pientä suosion hiipumista, kirjoittavat Alissa Wilkinson, Aja Romano, Genevieve Koski, Emily Todd VanDerWerff ja Constance Grady Vox-internetsivuilla. Erityisesti heidän mukaansa syynä tähän on ollut romanttisten komedioiden laskeva taso tarinallisesti ja tuottavuuden priorisointi hyvän tarinankerronnan sijaan.100

Donna-sarja ei noudata orjallisesti romanttisen komedian sääntöjä ja erityisesti sen ansiona ovat aktiiviset naishahmot. Heitä määrittävät muutkin asiat, kuin heidän suhteensa miehiin, vaikka sarjan keskeinen teema on Donnan rakkauden etsintä. Lisäksi sarjan päähenkilö on sokea ja sokeita päähenkilöitä ei suomalaisessa televisiosarjassa ole nähty, ainakaan fiktion puolella. Suomalaisissa elokuvissa heitä on muutamia ollut

98 Mundy, J. & White, G. 2012. s.66-67 [oma käännös] 99 Mundy, J. & White, G. 2012. s.77-78 [oma käännös] 100 Wilkinson, A. Romano, A. Koski, G. VanDerWerff, E. & Grady, C. 29.8.2018. Haettu 8.10.2019. [oma käännös]

27 esimerkiksi elokuvissa Postia pappi Jaakobille101 ja Antreas ja syntinen Jolanda102. Donna on hahmona itsevarma, rohkea ja välillä virheitä tekevä ihminen, jonka persoona ei myöskään määrity vain sokeuden kautta, kuten monissa kuvauksissa vammaisista saattaa käydä. Richard Rieser toteaa teoksessaan Mustat Lasit: Vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa, että usein vammaisia hahmoja ja vammaisuutta käytetään audiovisuaalisissa teoksissa metaforina, jolloin se niin sanotusti realistinen ja oikea kuva vammaisten elämästä yhtä tavallisena ja monipuolisena kuin vammattomien elämä, jää näyttämättä. Tämä lisää sitä eriarvoisuutta ja eriyttämistä, jota vammaiset kokevat yhteiskunnassa.103 Niinpä koen, että Donna ansiokseen rikkoo tätä kapeaa vammaisuuden esittämisen perinnettä ja tuo vammaisuuden kuvaamiseen tuoretta näkökulmaa.

Romanttinen komedia on komedian alalaji, joka on hyvin tarinavetoinen. Mundy ja White kirjoittavat, että romanttisen komedian voidaan ajatella toissijaistavan itse koomisuus ja huumori tarinassaan, mutta se ei tarkoita, että se olisi komiikkapainotteisen komedian vastakohta. Romanttinen komedia saatetaan usein nähdä melko konservatiivisena, kun taas komiikkapainotteinen komedia nähdään anarkistisena ja kumouksellisena. Syynä tähän voi hyvinkin olla romanttisen komedian alkuaikojen konservatiivisuus. Romanttisen komedian huumori voi kuitenkin sijoittua mihin vaan anarkistisen ja myönteisen komedian välille, eikä sen kannata ajatella olevan pelkästään tietynlaista.104 Donna-sarjaa ei voi syyttää liiallisesta konservatiivisuudesta, koska se käsittelee myös epäsovinnaisia asioita, eikä se lopu perinteiseen tapaan, jossa nainen vihdoin saa miehen ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Naisten seksuaalinen halu ja usean miehen tapailu on yhteiskunnassa vieläkin tabun asemassa ja sitä herkästi tuomitaan. Donnassa Mira-hahmo välillä syyllistyykin tähän tuomitsemiseen, mutta sarjassa näytetään positiivisessa valossa se, että Donna ei halua välttämättä vakavaa suhdetta vaan tahtoo joskus vain pitää hauskaa.

Voytilla ja Petri ovat koonneet kirjaansa sääntöjä, joita useat romanttiset komediat noudattavat. Heidän lähestymistapansa komediaan on käsikirjoittamisen näkökulmasta ja he selittävät erilaiset komedian keinot kirjassaan yksinkertaistetusti. He ovat keränneet klassikkokomedioissa toistuvista kaavoista kaavat komedian tekemiseen, tietenkin rohkaisten myös rikkomaan näitä kaavoja. Voytillan ja Petrin mukaan romanttinen komedia voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Ensimmäinen on ”sweet romance”, jossa päähenkilö etsii todellista rakkautta. Hän on haavoittuvainen ilman rakkautta ja haluaa löytää potentiaalisen rakkauden ja voittaa sen itselleen. Toinen kategoria on ”marriage comedy”, jossa päähenkilöpariskunnan suhde on vahingoittunut ja pari on ajautunut erilleen. He yrittävät löytää uuden rakkauden, mutta päätyvät lopussa takaisin yhteen.105 Donna kuuluu näistä kahdesta ensimmäiseen eli ”sweet romance” kategoriaan. Voytilla ja Petri kirjoittavat, että ”sweet romancessa” päähenkilö on tarinan alussa tyytymätön elämäänsä, eikä ehkä tajua tarvettaan rakkauteen. Hän on pakkomielteinen esimerkiksi vanhasta toimimattomasta suhteesta tai työurastaan.

101 Härö, K. Kinotar Oy. 2009. Suomi. 102 Vaala, V. Suomi-Filmi Oy. 1941. Suomi. 103 Rieser, R. 2004. s.14 104 Mundy, J. & White, G. 2012. s.75 [oma käännös] 105 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.96 [oma käännös]

28 Päähenkilö kohtaa uuden potentiaalisen kumppanin ”cute meet” kohtaamisessa, eli kuin kohtalon määräyksestä hauskassa tai erikoisessa tilanteessa. Tämä tapaamistilanne saattaa jo vihjata mahdollisista tulevista ongelmista, joita pari tulee kohtaamaan. Tämän jälkeen alkaa pariskunnan taistelu esteitä vastaan ja usein este on toisen osapuolen petos. Sitten esteet voitetaan, tosin vielä saattaa ilmetä muitakin ongelmia, kunnes lopulta suurin petos paljastuu. Näin pari joutuu eroon toisistaan, mutta lopulta tajuaa, että rakkaus on tärkeintä. Usein lopussa toinen jahtaa toista, kirjaimellisesti, ja lopulta he tunnustavat rakkautensa toisiaan kohtaan ja päätyvät lopullisesti yhteen. Tarina loppuu tähän ja katsojalle ei yleensä näytetä, miten suhde sen jälkeen toimii.106 Joissain teoksissa saattaa olla lopussa montaasi, jossa näytetään häät tai pariskunta onnellisena viettämässä perhe-elämää, mutta ei usein realistista arkea. Bergson kirjoittaa komedian usein kiihtyvän kuin ketjureaktiona eri tapahtumien aiheuttavan aina seuraavan107. Romanttisessa komediassakin petos saattaa aiheuttaa koko ajan lisää ongelmia ja valheita, kunnes koko valheiden verkko paisuu räjähdysherkäksi palloksi. Donnassa romanttisen komedian kaava toteutuu osaltaan, koska Donna tuntee tarvitsevansa rakkautta ja hän tapaa useita miehiä erilaisissa ”cute meet” - tyylisissä tilanteissa. Hän tapaa muun muassa Hermannin, kun Donna vahingossa tiputtaa viinipullon hyllyltä ja Hermanni (Mikko Virtanen) saa sen kiinni ilmasta108. Björkmanin (Eero Herranen) Donna tapaa väärinkäsityksen seurauksena Miran koulun juhlissa109. Romanttisen komedian kaavaa noudattaen, kaikissa Donnan miessuhteissa tulee vastoinkäymisvaihe ja hyvin monessa tapauksessa kyse on miehen petoksesta. Hermanni haluaakin Donnan ravintolansa erikoisuudeksi sokeaksi sommelieeriksi, eikä tapailla häntä romanttisessa mielessä110. Donnan lukioihastus Sampo (Jani Naumoff)111 taas on naimisissa, mikä paljastuu, kun hänen piispa vaimonsa (Lilia Rönkkö) saapuu kotiin etuajassa löytäen Donnan sängystä112. Romanttisten komedioiden kaavasta taas poiketen, kaikki nämä suhteet päättyvät miesten petosten takia, eikä Donna päädy heistä kenenkään kanssa lopussa yhteen. Donna tapaa kyllä viimeisen jakson lopussa jälleen uuden miehen, joka kertojaäänen mukaan tulee olemaan Donnan elämässä pidempäänkin, mutta tätä suhdetta ei näytetä ensitapaamista pidemmälle113. Voytilla ja Petri toteavat, että vaikka onnellinen loppu on yleisempi, on myös olemassa romanttisia komedioita, joissa pariskunta ei päädy yhteen, mutta jonka loppuvire kuitenkin jää positiiviseksi esimerkiksi päähenkilön oppiessa jotain itsestään114. Donnassa juuri tällainen loppu toteutuu, kun Donna suuren draaman jälkeen saapuu merenrantaan, josta nousee jälleen yksi potentiaalinen miesehdokas. Donna noudattaa usealta osalta perinteisen romanttisen komedian sääntöjä, mutta siitä jää onneksi puuttumaan

106 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.96-97 107Bergson, H. 1994 (1899). s.67 108 Donna. 2018. Jakso 4: Viininenä, 01:55 109 Donna. 2018. Jakso 5: Phantom. 14:20 110 Donna. 2018. Jakso 4: Viininenä. 19:00 111 Donna. 2018. Jakso 8: Enkeli tulee liian aikaisin. 07:32 112 Donna. 2018. Jakso 8: Enkeli tulee liian aikaisin. 20:20 113 Donna. 2018. Jakso 10: Malja rakkaudelle. 21:25 114 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.102

29 Hollywood-elokuville tyypillinen teennäisyys. Sarjan hahmot ovat koomisia, mutta uskottavia, inhimillisiä ja realistisia.

Kuva 11-18 Kokoelma Donnan kohtaamia miehiä: Hermanni, Oskari (Juho Lehto), Björkman, Epe (Rami Rusinen), Sampo, André, Max (Leo Honkonen) ja Julius (Hannes Suominen). (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

Muita Voytillan ja Petrin mainitsemia romanttisen komedian tyypillisiä ominaisuuksia ovat esimerkiksi päähenkilön ystävä -hahmo, joka kuuntelee päähenkilön toiveita ja turhautumisia. Tämä henkilö toimii usein päähenkilön luotettuna sekä auttaa rohkaisemaan tätä rakkauden tavoitteissaan.115 Mira toimii tällaisena hahmona Donnalle sekä rohkaisten että kyseenalaistaen tämän tekoja ja haluja. Voytillan ja Petrin kirja on

115 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.101

30 tehty elokuvien näkökulmasta, joten Donna poikkeaa joistain romanttisen komedian säännöistä myös sen takia, että se on televisiosarja. Jaksot ovat kuin yksittäisiä romanttisia komedioitansa: Donna tapaa useimmissa uuden miehen ja asiat menevät pieleen. Mutta sarjassa kulkee lisäksi isompi juoni ja tilanteita kehitetään useamman jakson ajan. Wilkinson, Romano, Koski, VanDerWerff ja Gradykin mainitsevatkin, että useissa komediasarjoissa nähdään onnellisen lopun yli ja miten elämä siitä jatkuu, kun elokuvissa lopetetaan onnelliseen loppuun116. Donnassakin tämä olisi mahdollista, jos sarjaa tehtäisi lisää.

Donna-sarjan visuaalinen tyyli ammentaa romantiikasta. Lavastussuunnittelu, valaisu, pukusuunnittelu ja maskeeraussuunnittelu ovat hempeitä. Pieni syväterävyysalue tekee valosta ja taustoista pehmeitä ja hohtavia. Donnan kampaukset ja meikki ovat tyttömäisiä. Hänen asuistaan löytyy kukkia ja pastellisävyjä sekä tummaa punaista. Lavastuksen värimaailma ja kuosit ovat samaa linjaa pukusuunnittelun kanssa.

Kuva 19 Kuvaus, lavastus, puvut ja valaisu luovat Donnassa romanttista tunnelmaan. Lavastuksesta ja puvuista löytyy muun muassa kukkakuosia ja pastellisävyjä. (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

Päähenkilö Donnan kodin lavastussuunnittelu oli projektin alkuvaiheessa voimakkaasti todellisen maailman logiikkaan nojaava. Suunnittelutyöni alussa pohdin Donnan kodin lavastusta realistisista lähtökohdista. Koska Donna on sokea, olisi luonnollista, että André olisi päättänyt heidän kotinsa esineistöstä Donnaa enemmän. André myös omistaa isomman osan talosta, mikä antaa hänelle taloudellisen ylivoiman. Näiden syiden takia aloitin kodin suunnittelun Andrén persoonan kautta. André on myös monta vuotta pettänyt Donnaa, joten olisi loogista, ettei hän välittäisi Donnan mielipiteestä kodin sisustuksenkaan suhteen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kujanpäällä ja käsikirjoittaja Reitalalla oli kuitenkin eriävä mielipide asiasta ja he halusivat kodista romanttisemman. Erityisesti he lähestyivät asiaa käytännön kautta ja pyysivät ikkunoihin kukkaverhot. He perustelivat tätä sillä, että visuaalisesta tyylistä pitää tehdä

116 Wilkinson, A. Romano, A. Koski, G. VanDerWerff, E. & Grady, C. 29.8.2018. Haettu 8.10.2019. [oma käännös]

31 romanttisempi, keveämpi ja hieman fantastisempi, jotta Donnan sokeus ei tuntuisi liian negatiiviselta ja masentavalta realistiselta elementiltä. Tämä oli hyvä näkökulma visuaaliseen tyyliin, koska katsojat eivät ole tottuneet kohtaamaan tällaista aihetta ja päähenkilöä varsinkaan komedian kautta. Omalla tavallaan sarjan romanttinen tyyli auttoi myös siinä, että se pienensi Donnan sokeuden merkitystä sarjassa. Sokeus ei vaikuttanut voimakkaasti lavastukseen, joten se ei ole läsnä katsojalle niin voimakkaasti. Harvalla katsojalla on kokemusta siitä, miltä sokean ihmisen kodissa näyttää. Niinpä todenmukaisuuteen pyrkiminen Donnan kodin lavastuksessa olisi saattanut etäännyttää katsojaa tarinasta ja korostanut sokeutta tai vienyt huomion outoon lavastukseen. Tämä tyylivaihdos osoitti minulle myös sen, että komedian kanssa voi leikitellä. Realismi lavastuksessa tuo todellisuutta mukaan myös kerrottavaan tarinaan. Komedian lajityypillä on vapautensa näyttelijöiden ilmaisussa, joten miksi ei myös lavastuksessa. Kujanpään ja Reitalan mielipide auttoi minua päästämään irti liiallisesta realismista suunnitteluni suhteen.

Kuva 20 ja 21 Testikuvauksissa (ylhäällä) huomattiin, että talon seinän väri on liian voimakas ja tekee tunnelmasta tunkkaisen. Lopullinen tyyli on enemmän vaaleuden ja pastellisävyjen yhdistelmää (alhaalla). (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

Kuva 22 Donnan olohuoneen ensimmäisiä lavastusideoita, jossa seinän väri on jätetty ennalleen. (Hirvonen, N. 2017)

Kuva 23 - 26 Donnan kodin valmis lavastus. (Hirvonen, N. 2017)

33 Yhden tilan halusin kodissa pitää vahvemmin Andrén tyylisenä, joten olohuoneen vieressä oleva pieni ruokailu-/musiikkihuone on kylmempi ja suoralinjaisempi kuin muut huoneet ja siellä on Andrélle tärkeä vinyylikokoelma. Huone eroaa myös fyysisesti olohuoneesta, koska sen lattia on eri tasolla. Andrén luonteen ja kodin sisustuksen ristiriita tuo lavastuksella tehdyn koomisen elementin sarjaan yhteensopimattomuusteoriaa seuraten. André yrittää epätoivoisesti sarjan edetessä palauttaa kotia hallintaansa, vaikka ei tunnu kuuluvan sinne. Komediaa luodaan niistä epätoivoisista keinoista, joita André käyttää saadakseen Donnan pois talosta. Hän muun muassa palkkaa kiinteistövälittäjän, joka joutuu Donnan ja Epen vastarinnan kohteeksi117. André käy itse tekemässä kuntotutkimusta talossa, jolloin hän joutuu Donnan äidin Mariannen (Sari Siikander) kanssa vaivaannuttavaan tilanteeseen118. Andrén uusi rakas Emmi ei halua muuttaa tämän kanssa taloon, vaikka André sen saisikin hallintaansa, mikä tuo taas uuden vastoinkäymisen Andrén eteen119.

Kuva 27 Sivuhuoneen/Andrén tilan alkuperäisiä lavastusideoita. (Hirvonen, N. 2017)

Kuva 28 Sivuhuoneen/Andrén tilan valmis lavastus. (Hirvonen, N. 2017)

117 Donna. 2018. Jakso 3: Laillista toimintaa. 05:30 118 Donna. 2018. Jakso 8: Enkeli tulee liian aikaisin. 12:45 119 Donna. 2018. Jakso 7: Mestarirakastaja. 14:50

34 4.2 Sokeus ja komedia Voytillan ja Petrin mukaan on tärkeää määrittää se koominen perspektiivi mistä komedia kerrotaan120. Donna-sarjassa tarinaa seurataan suurimmaksi osaksi nimihahmon Donnan kautta. Mutta koska hän on sokea, katsoja näkee häntä enemmän mitä tapahtuu. Tällä asetelmalla luodaan paljon komiikkaa. Se saattaa kuulostaa rajulta ja sokean ihmisen pilkkaamiselta, mutta onneksi Donnassa huumoria ei koko tehdä hänen kustannuksellaan. Muillakin hahmoilla on omat ”sokeat” pisteensä ja sarjassa nauretaan myös niille ja tehdään heistä pilkkaa. Mira ei muun muassa tajua, että hän kontrolloi Villeä (Juha-Pekka Mikkola) liikaa. Emmi ja Karla (Eeva Soivio) taas ovat sokeita Andrén petollisuudelle. Donnassa vitsaillaan myös sen kustannuksella, että tuntemattomat ihmiset haluavat auttaa sokeaa, mutta onnistuvat vain tekemään tilanteesta vaikeamman ja sekavamman. Donnan tapa käsitellä sokeutta on uudenlainen verrattuna aikaisemmin nähtyyn suomalaiseen televisiokomediaan, koska sokea hahmo on pääosassa ja hyvin pärjäävä aidontuntuinen hahmo. Sarja on saanut myös Näkövammaisten liiton mukaan pääosin positiivisen vastaanoton. Airut-lehden päätoimittaja Marika Mäkinen kirjoittaa, että Donna-sarjassa sokeus ei ole se syy miksi päähenkilöä kohdellaan välillä töykeästi tai miksi hän epäonnistuu, vaan se johtuu muiden hahmojen ja Donnan persoonista121. Hän mainitsee myös pääkirjoituksessaan, että sarja on saanut näkövammaisten keskuudessa myös kritiikkiä siitä, että kaikki eivät koe sarjan kuvaavan todenmukaisesti sokean elämää, mutta Mäkinen kirjoittaa mielestäni osuvasti: ”Kysymyksessä ei ole opetusvideo, vaan fiktiivinen sarja, komedia, johon kuuluu tietynlainen liioittelu… Huumori tekee ihan hyvää myös näkövammaisyhteisölle. Ehkä olemme olleet sen kanssa liiankin varovaisia. Eihän Donnan huumorikaan ole pilkallista vaan pikemminkin päinvastoin, se kohdistuu pikemminkin hölmösti käyttäytyviin näkeviin, ei sokeisiin tai sokeuteen sinällään.” 122.

Kuva 29 Alina Tomnikov käytti piilolinssejä, jotta hänen silmänsä näyttäisivät sokean silmiltä. Ensin tätä keinoa arasteltiin, koska sen pelättiin olevan liian voimakas, mutta se toi hyvää uskottavuutta Donnan hahmoon. (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

120 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.1 121 Mäkinen, M. 2018 122 Mäkinen, M. 2018

35 Tuottaja Liisa Akimoff ja Donnaa näyttelevä Alina Tomnikov olivat tutustuneet sokeiden ihmisten koteihin ja elämään. He kertoivat minulle, että sokeiden kodeissa on melko sotkuista. Tämä johtuu siitä, että esineet on aseteltu asukkaalle itselleen parhaaseen paikkaan, jotta hän löytää tarpeelliset esineet helposti, eikä silloin tavaroiden sijoittelun ulkonäkö ole hänelle tärkeää. Ja uskon, että monet sokeiden huonekalut on valittu juuri joko käytännöllisyyden tai tuntuman mukaan: paras kaappi voi olla sellainen missä on käytännöllisimmät hyllyt ja paras sohva sellainen missä on todella hyvä istua. Se miltä kodissa näyttää ei ole niin tärkeää. En tietenkään halua yleistää, että kaikkien sokeiden kotona väreillä tai tyyleillä ei olisi väliä, koska tietenkin ihmisiä on erilaisia ja jollekin nämä ominaisuudet voivat olla hyvin tärkeitä. Visuaalisuus saattaa olla tärkeää esimerkiksi henkilölle, joka ei ole ollut sokea syntymästä asti.

Kuva 30 – 33 Donnassa käytettiin oikeita sokeiden apuvälineitä. Kuvissa: äänikynä, jolla voi tarkistaa esineiden tarkoituksen koodattujen tarrojen avulla, kynästä tulee nauhoitettu ääni, kun sillä koskee tarraan. Sokeat käyttävät puhelinta pimeänä ja hyödyntävät ruudunlukuohjelmaa. Värien tunnistuslaite auttaa vaatteiden valinnassa. Keppi on sokean apuväline liikkumiseen, niin myös Donnalla. (Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018)

Donnan kodin lavastus ei muistuta perinteistä sokean kotia, koska niissä ei yleensä ole pelkästään visuaalisuuden takia tarpeellisia esineitä. Audiovisuaalisissa teoksissa tarinaa kerrotaan kuitenkin kuvan kautta ja tällöin lavastuksella on teoksessa muukin rooli kuin vain kuvittaa todenmukaisesti eri tiloja. Donnan kotiin useat esineet on valittu niiden ulkonäön perusteella seuraten stereotyyppisen tyttömäistä ja feminiinistä tyyliä. Tämä tyyli on lähtenyt sekä Donnan persoonan että romanttisen kaipuun ja seikkailun kuvaamisesta. Sarjassa seurataan rakkauden etsintää, joten erityisesti kodin lavastus on kuin romanttinen haavekuva, joka muodostuu perinteisistä rakkauden symboleista kuten pastellisävyistä ja kukkasista. Lavastuksesta löytyy varmasti myös asetteluja ja muita ratkaisuja, jotka eivät ole uskottavia verrattuna sokeiden oikeaan elämään ja koteihin. Mutta kuten Mäkinen mainitsi, Donna-sarja ei ole opetusvideo tai dokumentti sokean elämästä. Mäkisen kommentti epärealistisuudesta ei varmasti sen suuremmin liittynytkään lavastukseen, vaan eniten sokean henkilön arkeen, mikä sarjassa näkyy. Nykyään on onneksi helpompaa tehdä taustatutkimusta tällaisistakin asioista, kun sokeat

36 ihmiset voivat tehdä omia videoita esimerkiksi YouTube -palveluun ja jakaa siellä tietoa omasta elämästään. En tajunnut tutkia tätä lähdettä ennen Donnan lavastamista, mutta opinnäytetyötä tehdessäni löysin syntymäsokean videotekijän Tommy Edisonin, joka on tehnyt videoita sokeiden elämään liittyvistä kysymyksistä. Hän esimerkiksi vastaa videollaan siihen, miksi hänen omalla seinällään on tauluja. Vastaus on, että hän on saanut niitä lahjaksi tai joku on tehnyt hänelle sellaisen ja hän haluaa laittaa sen seinälle. Edison myös ihmettelee, että miksi kukaan ylipäätään laittaisi kuvia seinälle, että eikö niitä voi katsella museoissa tai vastaavissa123. Suhtautuminen elämään ja näkemiseen on hyvin erilainen näkevän ja sokean välillä, sekä syntymästä sokean ja elämän aikana sokeutuneen välillä. Donna on sokeutunut alle kymmenen vuotta sitten, joten hän muistaa vielä miltä asiat näyttävät. Donna-hahmosta välittyy asenteellisesti jotain samaa kuin Edisonista, he kumpikin suhtautuvat maailmaan ja omaan sokeuteensa elämäniloisesti ja itseironisella huumorilla. Olisi varmasti vaikea selvitä, jos vain harmittelisi omaa sokeuttaan eikä löytäisi elämästä hyviä puolia. Rieser kritisoi teoksessaan useita elokuvia ja televisiosarjoja, joissa vammaiset esitetään hyvin stereotyyppisesti ja ahdetaan tiettyihin kapeisiin rooleihin. Vammainen on usein esimerkiksi säälittävä ja liikuttava viaton, joka voi kokea ihmeparantumisen tai sitten hän on uhri. Vammainen saatetaan näyttää myös uhkaavana ja pahana tai hän saattaa olla kuriositeetti, vitsin aihe, taakka ja hylkiö tai epäseksuaalinen ja kykenemätön ihmissuhteisiin.124 Vammaisia marginalisoidaan audiovisuaalisessa mediassa ja heidän tavallisen elämänsä näyttäminen tai oikeastaan oikean maailman arkeen kuuluminen loistaa poissaolollaan. Vammaiset ihmiset ovat kuitenkin aivan samanlaisia kuten vammattomat, heidän vammansa ei ole heitä eniten määrittävä elementti, kuten sitä ei ole sukupuoli, ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminenkaan. Koska audiovisuaalisissa teoksissa vammaisten hahmojen kuvaus on ollut kapeaa, myös komedioissa sen esittäminen on jäänyt alkeelliselle tasolle. Komediassa on tietenkin oma vaikeutensa siinä, minkä mainitsin aikaisemmin opinnäytteessäni, että mistä saa tehdä huumoria ja kuka sitä saa tehdä. Hietalahti pohtii Bergsonia mukaillen huumorin etiikkaa ja kirjoittaa muun muassa, että koska huumori on liitoksissa yhteiskuntaan, pitää ottaa huomioon sen vaikutus yhteiskunnallisesti, eikä vain esimerkiksi tietyn ryhmän osalta. Vaikka jokin vitsi naurattaisi yhtä henkilöä ja tiettyä ryhmää, se saattaa olla hyvin loukkaavaa jollekin muulle. Täytyy pohtia myös motiivia tuon huumorin takana, että mitä sillä tavoitellaan.125 On siis tärkeää, että kuka vitsailee, millä asialla ja miten. Vaikka Donna ei ole sokean tekemä sarja, sen päähenkilöä ei näyttele sokea henkilö ja se on saanut myös kritiikkiä näkövammaisilta, se ei jumitu vanhanaikaisiin käsityksiin ja siinä sokeaa henkilöä ei esitetä vammansa takia huonompana. En halunnut Donnan lavastuksellakaan väittää mitään yleistä sokeiden elämästä, kuten ei varmasti käsikirjoituskaan halunnut. Juuri se on myös tasa-arvoisemman ihmiskuvan edistämistä, että ei oleteta sarjan valtaväestöstä eroavan päähenkilön kuvauksen olevan dokumentaarinen, koska eihän vammattomankaan päähenkilön kuvauksen perusteella määritellä mitään ihmisryhmää. Hahmo määrittyy persoonansa ja tekojensa kautta, ei jonkin yksittäisen ominaisuuden perusteella. Sarjassa isoin komedian aihe on Donnan romantiikan kaipuu ja se mukanaan tuomat tapahtumat miesten ja ystävien kanssa. Sarjan sivuhenkilöt tuovat myös oman

123 Edison, T. 2016. Do Blind People Turn On Their Lights At Home? 2:13 124 Rieser, R. 2004. s.35-38 125 Hietalahti, J. 2018. s.231

37 koomisen lisänsä sarjaan, painiessaan omien ongelmiensa kanssa: Mira tuskailee poikaystävänsä kanssa tämän tyylistä ja suhteestaan tämän tyttäreen; Epe on korviaan myöten ihastunut Donnaan, mutta ei tunnusta sitä vaan ihailee tätä salaa ja kyttääjämäisesti; André joutuu ongelmiin sekä entisen anoppinsa että salarakkaansa kanssa kuin karman kostaessa hänen pahat tekonsa Donnalle. Sarjassa on vitsejä, jotka liittyvät siihen, että muut tekevät jotain mitä Donna ei näe, mutta nämä asiat selviävät Donnalle lopulta ja asianosaiset saavat ansionsa mukaan. Komedian avulla voidaan käsitellä kevyessä muodossa vakavampiakin aiheita. Donnan ohjaaja Kujanpää sanoi, että sarjassa halutaan välttää sitä, että katsoja säälii Donnaa. Joten Donna on itsevarma, rohkea ja omia teitään kulkeva nainen, joka tekee mitä haluaa, ei anna sokeuden haitat elämää ja kulkee ja elää ongelmitta näkevien maailmassa. Donnaan voi samastua myös näkevä katsoja, koska hänen suhdeongelmansa ovat monelle tuttuja, mutta hahmo tarjoaa komediahahmojen edustukseen monipuolisuutta, tuoden vähemmistön edustajahahmon päärooliin.

38 4.3 Sketsi- ja tilannekomediaa farssin tapaan Toinen komediasarja, jota käsittelen, on Härölä. Sarjan ennakkosuunnittelu alkoi osaltani maaliskuussa 2018 ja kuvaukset toukokuussa 2018. Härölä esitettiin YLE TV2:lla lokakuusta 2018 alkaen ja se löytyy YLE Areena -palvelusta. Sarja kertoo Härölä- asuinalueella asuvista asukkaista, heidän arkielämästään ja keskinäisistä kohtaamisistaan. Näyttelijät esittävät sarjassa useita hahmoja ja sarja koostuu sekä yksittäisistä sketseistä että useamman kohtauksen kokonaisuuksista. Härölä onkin sketsisarjan ja tilannekomedian hybridi. Sen huumori on melko mustaa ja hahmot ovat mielestäni yllättävän epäsympaattisia. Se saattaa johtua siitä, että he ovat hyvin karikatyyrimäisiä ja ylivedettyjä. Härölä tekee huumoria erityisesti siitä, kuinka halutaan näyttää paremmalta kuin mitä oikeasti on. Komiikkaa syntyy paljon myös vaivaannuttavista tilanteista. Lajityypiltään, komedian alla, sanoisin Härölän olevan farssi. Sarjan isoimmassa osassa ovat aviopari Janika (Pilvi Hämäläinen) ja Marko (Jussi Puhakka), jotka asuvat tyttärensä Serafiinan kanssa. Heidän elämäänsä seurataan eniten lineaarisessa tarinamuodossa. Härölän hahmokavalkadiin kuuluu useita muita omalaatuisia henkilöitä, jotka mahdollistavat persoonien yhteentörmäykset koomisten tilanteiden aikaansaamiseksi.

Kuva 34 - 37 Härölän hahmoja: Sanna (Pia Andersson), Ressu Redford, Abdi (Matti Leino), Ellu (Anna-Riikka Rajanen), Riitta, Pike (Misa Palander), Marko, Mari (Ulla Virtanen), Serafiina, Janika ja Pirita (Pihla Maalismaa). (Rannikko, J. ITV Studios Finland, 2018)

Tilannekomedia on oma alalajityyppinsä komediassa ja sille on muodostunut omat sääntönsä ja tekotapansa. Se on televisiokomedian tunnetuin lajityyppi, joka on eriävä elokuvakomediasta ja siinä on piirteitä teatterimaisuudesta. Mundy ja White kertovat, että perinteiset tilannekomediat hallitsivat televisiokomediaa televisiolähetysten alkuajoista aina 2000-luvun alkuun asti. Ne ovat kuitenkin kokeneet evoluution 2000-luvulla ja perinteinen tilannekomedia on vähentynyt. Uudet komediasarjat ammentavat suuresti dokumentaarisesta ja naturalistisemmasta

39 kerrontatavasta. Näiden uusien sarjojen teossa hylätään tilannekomedian tunnusmerkkejä, kuten pelkästään studiossa kuvaaminen, paikallaan pysyvät kamerat ja naururaita126. Savorelli on samaa mieltä ja kirjoittaa, että viime vuosikymmeninä tehdyt komediasarjat rikkovat ja soveltavat perinteisen tilannekomedian sääntöjä ja perinteistä tilannekomediaa nähdään vähemmän 127. Tämä tukee myös omaa mielikuvaani siitä, että komedia on erityisesti 2000-luvun alusta alkanut muuttua monipuolisempaan suuntaan. Härölä on tehty modernien komediasarjojen tavalla, eli se ei noudata perinteisen tilannekomedian kaikkia perussääntöjä. Sarja on muun muassa kuvattu lokaatiossa, eli olemassa olevassa paikassa, eikä studiossa ja se on tehty yhdellä kameralla kuvaten. Härölässä jokainen jakso on kuitenkin, tilannekomedian sääntöjä noudattaen, oma tarinakokonaisuutensa eivätkä edellisten jaksojen tapahtumat vaikuta seuraaviin. Tilanne ikään kuin nollautuu jokaisen jakson välissä, toisin kuin Donnassa, jossa pidempi juoni kulkee läpi koko sarjan. Härölän jokaisessa jaksossa on oma teemansa ja tarinansa, johon useampi sketsi liittyy. Sarjan visuaalinen tyyli on luonnollinen, melko realistinen ja nykyaikaan sijoittuva, mutta hahmojen käyttäytyminen on absurdia, mistä seuraa tilannekomedialle ominaisia väärinkäsityksiä ja persoonien yhteentörmäystä. Mundy ja White kirjoittavat, että tilannekomedian päätavoite on viihdyttää, hauskuttaa ja aiheuttaa katsojassa naurua, kuten komedialla yleensä. Useimmiten jaksot ovat alle puoli tuntia pitkiä ja ne perustuvat voimakkaasti yhden hahmoon tai hahmojoukkoon.128 Savorelli kirjoittaa, että tilannekomedioissa hyödynnetään stereotyyppisiä hahmoja. Mitä useampia hahmoja on erilaisilla persoonilla, sitä enemmän on vaihtoehtoja törmäyttää näitä hahmoja keskenään ja luoda komediallisia tilanteita. Savorellin mukaan tilannekomedioissa on myös tärkeää pitää yllä sarjan alussa määritetty asioiden järjestys ja hahmojen piirteet.129 Eli hahmot eivät perustavanlaatuisesti muutu tilannekomediasarjan aikana. Olen tosin sitä mieltä, että jonkinlaista muutosta hahmoissa voi tapahtua, varsinkin jos sarja on jatkunut pitkään. Esimerkiksi klassisessa tilannekomediassa Frendeissä130 hahmot ovat muuttuneet monipuolisemmiksi sarjan edetessä. Sarjan alussa Rachel oli hemmoteltu ja pinnallinen, mutta lopussa hän on hyväurainen äiti. Sarja kesti kymmenen vuotta, joten kehittymättömien hahmojen seuraaminen olisi ollut puuduttavaa niin pitkän aikaa. Härölä keskittyy nimensä mukaisesti Härölä-asuinalueella asuviin ihmisiin. Yhteinen ympäristö oikeuttaa sen, että nämä keskenään melko erilaiset henkilöt ovat päätyneet samaan sarjaan ja ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sarjan hahmojen persoonat ovat voimakkaita ja keskenään hyvin erilaisia, mikä aiheuttaa konflikteja heidän välilleen. Tilannekomedian sääntöjä noudattaen, Härölän hahmoissa ei tapahdu sarjan aikana erityistä muutosta, vaan näemme viimeisen jakson viimeisillä hetkillä, että he ovat itselleen ominaisissa tilanteissa131. Esimerkiksi Pike syö kotonaan yksin kirjakerhon kakun jämiä, koska hänen luonteensa vuoksi kukaan ei halua olla tämän seurassa. Marko taas on jumissa kahden koiran kanssa, jotka hän joutui hankkimaan Janikan tahdosta koska ei osannut sanoa tälle vastaan. Härölän hahmot ovat selkeitä persoonia, joten katsojan on helppo muistaa heidät. Heidän väliset suhteensa määritetään nopeasti, kun hahmot ovat keskenään kanssakäymisessä. Janikan, Mimosan ja Ellun kohtaaminen taloyhtiön pihalla

126 Mundy, J. & White, G. 2012. s.119 [oma käännös] 127 Savorelli, A. 2010. s.25 [oma käännös] 128 Mundy, J. & White, G. 2012. s.105-106 [oma käännös] 129 Savorelli, A. 2010. s.26-27 [oma käännös] 130 Bright/Kauffman/Crane Productions, Warner Bros. orig. Friends. 1994-2004. Yhdysvallat. 131 Härölä. 2018. Jakso 10: Keikka. 20:40

40 jaksossa 2: Aupair kertoo katsojalle heti, että Janika on kateellinen Mimosalle, Marko on itsekkään Janikan vallan alla ja Ellu on positiivinen persoona, joka ei ihan ymmärrä Janikan asenteita132. Tämän jälkeen katsoja osaa jo odottaa, että Janikan ja Markon väliset kohtaamiset tulevat olemaan komediaa siitä kumpi on ”tossun alla” ja Janika aiheuttaa itselleen noloja tilanteita yrittäessään näyttää yhtä menestyneeltä kuin Mimosa.

Kuva 38 Härölä-asuinalueen moodboard (Hirvonen, N. 2018)

Kuva 39 Härölän asuinaluetta edusti tällainen pihapiiri Aurinkolahdessa. (Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

Savorelli kirjoittaa, että usein tilannekomedian hahmot eivät ole kovin syvällisesti muodostuneita. Emme näe niitä heidän elämänsä osa-alueita, joilla ei ole merkitystä sarjan juonenkäänteille. Jos hahmon työpaikka ei ole tärkeä juonelle, sitä ei näytetä tai jos tilannekomedian päätapahtumapaikka on työpaikalla, ei hahmojen kotielämästä suuremmin kerrota.133 Sama koskee myös sketsisarjoja, koska niissä komediaa luodaan erityisesti toistolla: näemme samat hahmot samassa tilassa tai tilanteessa useamman kerran, mutta emme näe hahmoja näiden tilanteiden ulkopuolella tai tiedä heistä sen enempää kuin mitä lyhyet sketsit meille kertovat. Härölässäkin tapahtumapaikkana toimii useimmiten talonyhtiön piha tai sisätilat. Acappella-kuoro

132 Härölä. 2018. Jakso 2: Aupair. 00:05 133 Savorelli, A. 2010. s.27 [oma käännös]

41 näytetään useimmiten ankeassa kerhotilassa harjoittelemassa ja kaksi laitapuolen kulkijaa, Hemmo ja Jupe, näytetään aina kalliolla pallogrillin ääressä.

Härölän komediallinen lajityyppi on Voytillan ja Petrin jaottelua mukaillen farssi. He kirjoittavat farssin ominaisuuksia olevan yliampuvat ja itsekkäät hahmot ja sille on tyypillistä laittaa hahmo tilanteeseen, joka törmää hänen oman itsevarmuutensa kanssa. Hahmo kuitenkin taistelee tilannetta vastaan itsevarmana taidoistaan, mutta joutuen usein pahempaan tilanteeseen. Voytilla ja Petri mainitsevat myös, että farssin hahmojen tarpeet ovat helposti ymmärrettäviä ja ne on paisutettu jopa epärealistisen isoiksi. Hahmot ovat usein itsekkäitä ja pitävät omaa tarinaansa tärkeimpänä, mikä saattaa tehdä heistä hieman luotaantyöntäviä. Katsojan ei tarvitsekaan kokea empatiaa farssin hahmoja kohtaan, mutta hänen täytyy ymmärtää hahmon tarve. Farssin komedia on suoraviivaista, eikä katsojan tarvitse tietää heidän taustoistaan paljoa ymmärtääkseen huumoria.134 Tilannekomedialla, sketsisarjalla ja farssilla on siis paljon yhteistä, kuten karikatyyrimäiset hahmot ja hahmojoukot, jotka perustuvat stereotypioihin. Kaikki Härölän hahmot ovat farssia mukaillen jollain tavalla itsekkäitä ja tämä saa heidät ongelmiin. Janika muun muassa haluaa koko ajan olla rikkaampi ja menestyvämpi, mutta hänen saamattomuutensa ja itsekkyytensä estää häntä saavuttamasta tavoitettaan. Mimosan menestys provosoi Janikaa ja tämä johtaa koomisiin tilanteisiin. Janikan esimerkiksi hankkii aupairin, vaikka hän on yhden lapsen kotiäiti ja sen jälkeen hän esittää, että virolainen aupair Pirita on oikeasti yhdysvaltalainen135. Äärimmäisin eskaloituminen Janikan tilanteessa tapahtuu, kun hän esittää olevansa kandilääkäri ja päätyy tappamaan ihmisen osaamattomuutensa takia, koska ei voi tunnustaa valehdelleensa136. Janika on myös hyvin epäkohtelias hahmo ja hänen itsekkyytensä tulee eniten esille hänen kanssakäymisessään perheensä kanssa. Janika haluaa miehensä Markon hoitavan kaiken ja kohtelee lastaan Serafiinaa huonosti. Toinen erittäin itsekäs hahmo Härölässä on Pike, joka kohtelee kaikkia alentavasti ja dominoi taloyhtiön lukupiirissä. Pike syyttää lukupiirissä muita epäkohteliaasta käytöksestä luoden vaivaannuttavia tilanteita. Hahmojen käyttäytymisen absurdius, itsekkyys ja ilkeys ovat syynä siihen, että en henkilökohtaisesti pysty samastumaan Härölän hahmoihin tai ymmärtämään heitä. Se etäännyttää minut hahmoista ja valitettavasti saa aikaan tunteen, että en ole sarjan kohderyhmää. En saa myöskään kiinni hahmojen itsekkyyden syistä, mikä voi olla Voytillan ja Petrin teoriaa noudattaen syy sille, että en koe sarjan olevan minua varten katsojana. Muutamista hahmoista näytetään onneksi sympaattisempia puolia. Chili- Teemu joutuu samastuttaviin sosiaalisiin tilanteisiin ja Piritan haavoittuvaisuus näytetään pirteän ulkokuoren alla. Ehkä Härölässä halutaan esitellä monenlaisia hahmoja, jotta useampi katsoja löytäisi heistä jonkinlaisen samastumispinnan. Tällöin en voi tietenkään olettaa, että jokaisen hahmon pitäisi olla itselleni mieluisa. Kenties sama syy, miksi en pidä Härölän hahmoista, on syy sille, että en koe Uuno Turhapuro -elokuvien olevan minulle sopivaa komediaa. Kummassakaan en pysty samastumaan tai ymmärtämään hahmojen motiiveja.

134 Voytilla, S. & Petri, S. 2003. s.155-156 135 Härölä. 2018. Jakso 2: Aupair. 8:06 136 Härölä. 2018. Jakso 4: Janika haluaa uran. 18:50

42 Härölän hahmot ovat yliampuvia ja pyrin tekemään heidän kodeistaan samalla tyylillä asukkaitaan kuvastavia, mutta kuitenkin uskottavia. Hahmojen persoonien ja asenteiden korostaminen oli tärkeintä lavastussuunnittelussa. Itse suunnitteluprosessissa ohjaaja oli alusta asti samoilla linjoilla kanssani ja eniten keskustelin pukusuunnittelijan Tiina Wilénin kanssa hahmoista ja heidän tyyleistään. Tärkeintä ohjaajalle oli löytää Häröläksi sopiva asuinalue. Sen piti olla geneerinen, melko uusi ja ei liikaa mihinkään kaupunkiin identifioituva alue. Kuvauspaikaksi päätyi Aurinkolahti Vuosaaressa, joka on melko persoonallinen vesielementteineen, mutta se on sen verran lähellä luontoa, ettei sitä heti identifioi Helsingiksi. Kotien interiöörit lavastettiin Arabianrannassa oleviin asuntoihin. Käytössämme oli kaksi asuntoa, joihin teimme yhteensä viisi kotia. Valitsemalla kuvakulmat tarkasti, pystyimme tekemään usean asunnon samaan tilaan. Janikan ja Markon kodissa lavastussuunnitteluni lähtökohta oli epäonnistunut sisustuslehtityylinen mauttomia sisustustarroja sisältävä asunto, jonka sisustus yrittää olla jotain hienompaa kuin on, niin kuin Janikan hahmo. Hänet oli ajateltu myös pukusuunnittelultaan ja maskeeraussuunnittelultaan olevan sellainen henkilö, joka yrittää olla tyylikkään ja rikkaan näköinen, mutta epäonnistuu siinä. Ihminen, joka yrittää liikaa ja epäonnistuu, on samaan aikaan koominen sekä surullinen.

Kuva 40 Janikan ja Markon kodin lavastussuunnitelma, alareunassa myös Piritan tunnelmaa. (Hirvonen, N. 2018)

Kuva 41 - 43 Janikan ja Markon kodin valmista lavastusta. Värimäärittely ja valaisu muuttivat värejä todellisuutta harmaammiksi. (Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

44 Piken koti on tylsän harmaa kuvastaen hänen onttoa luonnettaan. Halusin tuoda kodissa esille myös Piken tiukkapipoisuuden ja hänen persoonansa tekopyhyyden luomalla tylsän ja yksinkertaisen tilan, jossa on piirteitä uskonnollisuudesta. Pike esitellään ensimmäisen kerran omassa kodissaan, jossa hän on järjestänyt lukupiirin. Sen aikana käy selkeästi ilmi, että Pike tuntee saavansa johtaa piiriä mielensä mukaan sen takia, että se järjestetään hänen kotonaan137. Hän moittii ja kritisoi naispuolisia osallistujia ja suosii ainoaa miestä, Markoa, ja tietenkin itseään. Tilassa on liian pieni sohva, mikä pakottaa Markon istumaan lähellä Pikeä sekä jäykän näköisiä puutuoleja, joilla muut osallistujat joutuvat istumaan. Fyysisillä elementeillä korostetaan tilanteen psyykkistä epämukavuutta. Hahmojen asettelu ja kamerakulma ovat myös korostetun kontrolloituja, mikä yhdistyy Piken hallitsevaan luonteeseen.

Kuva 44 Piken kodin lavastusideoita (Hirvonen, N. 2018)

Kuva 45 Piken kodin valmis lavastus (Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

137 Härölä. 2018. Jakso 1: Kanaviillokki. 2:25

45 Chili-Teemu on sosiaalisesti eristäytyvä ja taitamaton henkilö, joten hänen kotinsa on pimeä ja sitä valaisee vain tietokoneruutu ja kasvilamppu. Teemu esitellään ensimmäisen kerran omassa kodissaan, jolloin tila pääsee heti määrittämään hahmoa. Chili-Teemun koti pyrkii myös näyttämään stereotyyppiseltä kannabiksenkasvattajan kodilta, kuten voisi ajatella myös hahmon ulkonäöstä, mutta koomisesti Teemu kasvattaa chilejä eikä huumeita. Aina kun Teemu lähtee ulos asunnostaan ja hän joutuu ihmisten ilmoille, komedia syntyy hänen huonoista sosiaalisista taidoistaan.

Kuva 46 Teemun kodin lavastussuunnitelma (Hirvonen, N. 2018)

Kuva 47 ja 48 Chili-Teemun kodin valmis lavastus on stereotyyppinen yksin elävän hieman syrjäytyneen miehen luola. Kannabis-julisteisiin on kirjoitettu ”chili” kannabiksen tilalle. (Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

46 Sannan kodin lavastuksen inspiraatio on tullut klassisista amerikkalaisista saippuasarjoista. Raskaat verhot, muhkea sohva, ruusut ja kynttilät luovat ylilavastetun tunnelman. Puvut ja maskeeraus yhdistettynä yliampuvaan näyttelemiseen ja hieman rakeiseen ja suttuiseen kuvaan, luovat Sanna-sketseihin tunkkaisen 90-luvun ”höttösarjan” tunnelman. Tämä tyyli luo katsojan mielessä yhteyden tahattoman koomisiin saippuasarjoihin, jotka yrittävät olla dramaattisen vakavia, mutta muuttuvat yliampuvan tyylinsä takia koomisiksi.

Kuva 49 Sannan kodin lavastussuunnitelma (Hirvonen, N. 2018)

Kuva 50 Sannan kodin lavastuksen tyylissä on otettu inspiraatiota amerikkalaisista saippuasarjoista. Myös kuvanlaatu, kuvakoko, kuvaustyyli, pukusuunnittelu ja maskeeraus noudattavat samaa tyyliä.

Härölä luo huumoria ihmisten typeryydestä, tekopyhyydestä ja imagon ylläpidosta. Iso komedian lähde on myös vaivaantuminen. Vaivaantumisen tunne on suurimmalle osalle ihmisistä tuttu ja komediassa se luo sekä samastuttavuuden että myötähäpeän tunnetta katsojalle. Härölässä Chili-Teemun sketsit kertovat monille tutuista arkisista tilanteista, jotka ärsyttävät todellisessa elämässä ja joihin voi samastua. Teemu ei esimerkiksi uskalla avata asuntonsa ovea, kun naapuri koputtaa, koska hänen päässään pyörivät kaikenlaiset skenaariot siitä mitä taka-ajatuksia naapurilla on. Lopulta hän ei avaa ovea, mutta paljastuukin että naapuri halusi vain tarjota Teemulle keräämiään sieniä138. Teemu myös kohtaa kaupassa monelle tutun ongelman, mikä kassajono kannattaa valita ja poukkoilee

138 Härölä. 2018. Jakso 2: Aupair. 5:08

47 tietenkin jonosta toiseen joutuen lopulta käytöksensä vuoksi noloon asemaan ja ihmisten silmätikuksi139. Teemu myös reagoi näihin sosiaalisiin tilanteisiin voimakkaasti päätyen lopulta huutamaan ärsytyksessään tuntemattomille. Hän toteuttaen sen mitä katsoja joskus kokee sisäisesti samankaltaisissa tilanteissa ja maksaa siitä juuri sen kovan hinnan, minkä takia harvempi ihminen oikeassa elämässä käyttäytyy tällä tavalla. Chili-Teemun sketsien huumori perustuu käyttäytymissääntöjen rikkomiseen. Tämä luo katsojalle huojentumisteorian mukaisen helpottumisen tunteen siitä, ettei hän itse ole kyseisessä tilanteessa. Härölän komedia kritisoi nykyajalle ominaisia asioita. Sosiaalinen media, kateus ja pelkästään elämän hyvien puolien näyttäminen vaikuttavat ihmisten todellisuudentajuun ja mielenterveyteen. Härölän tapahtumat menevät kuitenkin niin yli, että tilanteiden realistisuus katoaa, mikä keventää komedian tärkeää sanomaa. Tämä johtuu käsikirjoituksen lisäksi ohjaaja Niukkasen tyylistä tehdä audiovisuaalisia teoksia. Hän on tunnettu absurdista komediallisesta tyylistään. Hän on tehnyt esimerkiksi Lidl- kauppaketjun Summer hit140 -mainokset ja Saatanan kanit141 -lyhytelokuvan. Härölän kohdalla käy kuitenkin niin, että absurdius ei ehkä nouse tarpeeksi yliampuvaksi ollakseen uudenlaista komediallista kerrontaan, vaan tyylilaji jää erikoisesti leijumaan välitilaan perinteisen ja anarkistisen komedian välille. Komedian kanssa pitää välillä ottaa riskejä, koska se että ohjelmasta puhutaan, on se sitten kriittiseen tai positiiviseen sävyyn, tuo sille enemmän näkyvyyttä. Uudenlainen ja rohkea kerronta voi myös oivallisesti kritisoida yhteiskuntaa, kulttuuria ja ihmisyyttä ja saada katsojan ajattelemaan.

139 Härölä. 2018. Jakso 1: Kanaviillokki. 19:45 140 Directors Guild. 2017-2019 141 Niukkanen, T. Elokuvayhtiö Komeetta Oy. 2018. Suomi.

48 4.4 Euforia ja dysforia komediassa Komedioissa on aina läsnä keveyttä. Erityisesti tilannekomedioissa ei haluta mennä liian vakavaksi aiheiden kanssa toisin kuin esimerkiksi draamakomedioissa. Savorelli kirjoittaa, että monissa tilannekomedioissa euforista tunnetta voimistetaan ja vältetään dysforiaa. Joskus kuitenkin euforisia hetkiä saatetaan kasvattaa dysforisilla tuokioilla. Esimerkkinä Savorelli käyttää Frendit-sarjasta kuolemaa, jota on tapahtunut useasti sarjan historian aikana, mutta se on tapahtunut etäämmille hahmoille eikä ruudulla katsojien silmien edessä. Phoeben äidin itsemurha on tapahtunut monta vuotta ennen Frendien alkua, ja sitä käytetään usean vitsin lähteenä sarjassa.142 Komediassa voidaan siis käsitellä myös vakavampia ja negatiivisia tunteita herättäviä aiheita, mutta niissä ei vellota pitkään ja lopputulema jää positiiviseksi. Savorellin mukaan komediassa on euforian ja dysforian vastakkainasettelua. Negatiivisiin tunteisiin etsitään komediassa keventävä vastapaino, jotta aihe ei tuntuisi niin raskaalta. Katsojaa on vaikea saada nauramaan, jos negatiivisia tunteita käsitellään liian vakavalla tavalla. Uudemmissa komedioissa otetaan eroa tilannekomediaan ja käsitellään rankkojakin asioita, jolloin ne alkavat lähestyä mustan komedian lajityyppiä. Savorelli toteaa, että myös draamakomedia käsittelee dysforisen tilanteen lopulta euforiseen lopputulokseen eli sekin jää lopulta sävyltään optimistiseen lopputulemaan143. Savorelli lisää, että on yleinen harhaluulo, että komedian euforisten hetkien paljous aiheuttaisi etääntymisen todellisesta maailmasta ja näin ollen komedialla ei olisi mahdollisuuksia ja taitoja kuvata todellista maailmaa. Hän kirjoittaa myös, että televisioviihde koetaan usein pelkästään viihteenä, mutta nykyään televisio-ohjelmia nostetaan jo elokuvien tasolle.144 Kenties tämän myötä komediasarjojen mahdollisuus käsitellä myös epämukavia ja dysforisia asioita parantuu, kun sarjojen kerronnallinen kunnianhimo kasvaa. Donnassa käsitellään eroa ja rakkauden kaipuuta sokean henkilön näkökulmasta ja nämä lähtökohdat sarjalle tuntuvat melko vakavilta. Komedian avulla aiheita voidaan kuitenkin käsitellä kevyemmin muun muassa aikaisemmin mainitun visuaalisen tyylin avulla sekä hahmojen yliampuvuudella että sarjan teemoja ympäröivillä koomisilla tapahtumilla. Donnalle tapahtuu sarjan alussa paljon negatiivisia asioita fyysisessä maailmassa, jotka heijastavat mentaalisen maailman dysforisia tapahtumia: André vie pois pianonsa, mutta samalla myös itsensä Donnan luota. Donnan kotitalosta paljastuu lopussa, että se on läpihomeessa, kuten myös Donnan ja Andrén suhde on ollut koko ajan Andrén pettäessä Donnaa. Ja kun Ida muuttaa Donnan luo, hän vie Donnan parisängyn ja näin konkretisoi Donnan ja Andrén eron. Katsojana pystymme nauramaan Donnan epäonnelle. Ylemmyysteorian mukaan nauramme toisen epäonnelle, koska tunnemme olevamme parempia kuin naurettava henkilö. Ja Bergsonkin toteaa, että komediassa ei ole tilaa tunteelle, erityisesti myötätunnolle tai säälille145. Tässä on kuitenkin ristiriita Donnan kohdalla, koska itse ainakin sympatisoin häntä. Hahmon oma suhtautuminen tilanteeseensa auttaa sen käsittelyn keventämisessä. Donna ei masennu

142 Savorelli, A. 2010. s.28 [oma käännös] 143 Savorelli, A. 2010. s.146 [oma käännös] 144 Savorelli, A. 2010. s.167 [oma käännös] 145 Bergson, H. 1994 (1899). s.110

49 hänelle tapahtuvista asioista, vaan jatkaa eteenpäin ja sen takia hänen vastoinkäymisilleen nauraminen on mahdollista. Monet ihmiskohtalot ovat mielestäni melko dysforisia Härölässä. Suomalainen mielenmaisema tosin on stereotyyppisesti melankolinen ja suomalaiseen kulttuuriin sopii musta huumori. Härölässä komediaa tehdään vaivaannuttavista ja myötähäpeää herättävistä tilanteista, jotka oikeassa elämässä ovat epämukavia ja negatiivisia. Sarjan huumorissa hyödynnetään suomalaisten taipumusta arvostaa nöyryyttä. Useat Härölän hahmot haluavat näyttää paremmalta muiden silmissä, kuin he oikeasti ovat, mutta he saavat rangaistuksen teoistaan ja tälle katsoja saa nauraa vahingoniloisesti ylemmyysteoriaa mukaillen. Tekopyhyys, tyhmyys, muiden odotukset ja kateus ovat Härölän komedian avainsanoja. Hahmot kehitetään stereotypioista ja monille tutuista persoonista, jotka saavat katsojan miettimään tuttua tosielämän henkilöä. Komedian suhde todellisuuteen luo tapahtumille samastumispohjaa. Vaikka Härölä ei ole minun mielestäni se positiivisin komediasarja, on sarjan loppu kuitenkin positiivisen puolella, kuten komedian kuuluukin. Hahmot eivät kehity, mutta ainakin osa heistä tuntuu olevan tyytyväinen omaan tilanteeseensa sarjan viimeisessä jaksossa. Lavastuksellisesti kumpikin sarja pysyy positiivisen puolella. Tilat eivät luo dysforista tunnelmaa, ainakaan tarkoituksella. Ennemminkin tavoitteena on ollut luoda yhteenkuuluvuutta hahmojen ja tilojen välillä. Tilan ja hahmon välisen ristiriidan tietenkin voi nähdä dysforisena eli sillä tavalla lavastussuunnittelulla voi osallistua komedian dysforian ja euforian vastakkainasetteluun. Lähimpänä dysforiaa lavastuksessa on Härölässä Piken koti, joka on muille hahmoille paitsi Pikelle ahdistava ja epämukava. Epämukavalla tilalla pystyy luomaan fyysistä komediaa, joka voi pelata dysforian tunteella.

50 4.5 ”Helppo” komedia ja rekvisiitta komiikan välineenä Donnassa ja Härölässä lavastus ja rekvisiitta syventävät hahmoja ja tapahtumia, mutta ne ovat myös osana fyysistä komediaa, jota sarjoissa esiintyy. Kummastakin sarjasta löytyy paljon sekä fyysisiä vitsejä että tabuaiheilla vitsailua. Slapstickin hengessä Donnassa hahmot kaatuilevat, erityisesti Donna sen seurauksena, että joku on siirtänyt hänen kotonaan tavaroita. Epe rikkoo ikkunoita tehdessään remonttia. André, Donna ja Mira taistelevat kahvikoneesta ja hahmot juoksevat useaan otteeseen toistensa perässä. Radikaaliin toisen ihmisen satuttamiseen ja sille naureskeluun ei Donnassa mennä. Härölässä taas Janika aiheuttaa potilaan kuoleman sairaalassa, Sanna kaatuu ja saa linnunkakkaa naamaansa ja Janika pakotetaan spagaattiin reväyttäen haaransa. Fyysinen komedia ei ole näiden sarjojen pääkomediakeino, mutta niillä ikään kuin maustetaan muuta komediaa. Harvoissa sketsi- ja tilannekomedioissa ei ole fyysistä komediaa. Komedioissa käsitellään usein sukupuoleen, seksiin ja eritteisiin liittyviä aiheita, jotka ovat jollain tavalla tabuja yhteiskunnassamme. Donnassa Donna muun muassa herää aamulla outoihin ääniin ja löytää Idan huoneesta koiran ja ison dildon146. Hän rupeaa heittelemään koiralle dildoa ja koiralla on se myös mukana, kun Donna vie sitä lenkille, mikä tietenkin herättää oudoksuvia katseita. Tässä huumori syntyy siitä, että Donna ei ensin tajua mikä esine hänellä on kädessään ja lenkille mentäessä ei oletettavasti tiedä, että se on koiralla suussa147. Ohjaaja halusi dildon myös olevan iso ja mahdollisimman oikean elimen näköinen, jotta tätä kautta huumoria voisi kasvattaa. Komediaa tässä vitsissä lisää myös se, että seksileluja ei yleensä viedä muiden nähtäväksi. Härölässä vitsaillaan samoihin aihepiireihin liittyen, kun Marko tulee pakkomielteiseksi Piritan rinnoista148 ja Janika masturboi Ressu Redfordin kuvalle, koska Marko ei tee aloitetta seksiin149. Härölässä alapääaiheiset vitsit toimivat vaivaantumisen ja absurdiuden lisääjinä. Markon rintapakkomielle sketseissä kommentoidaan miehisyyden ja naiseuden rooleja ja sääntöjä. Tästä miehisyyden ”vaikeudesta” vitsaillaan Markon kohdalla useaan kertaan ja siihen liittyvät olennaisesti Janika, joka alentaa Markoa ja Abdi, joka miehekkäänä neuvoo Markoa siinä, miten käyttäydytään maskuliinisesti ”oikein”. Nämä neuvot tietenkin saavat Markon komediallisesti pahempaan pulaan. Alapäävitsien rooli on tabuilla leikkiminen ja shokkiarvo. Katsoja yllätetään rajulla vitsailulla, jonka aihe on seksi tai näytetään jotain mitä ei usein televisio-ohjelmissa näytetä. Itse koen varsinkin eritteillä vitsailun lapselliseksi, eikä se naurata minua ja sama myös vitseissä, joissa satutetaan toista fyysisesti. Mutta varmasti löytyy ihmisiä, joiden huumorintajulle tällaiset vitsit sopivat. Ehkä nämä vitsit ovat lisämausteena ”monimutkaisemman” huumorin seassa, jotta katsojan ei aina tarvitse keskittyä siihen mitä hahmot sanovat, vaan voi vain katsoa, kun heille tapahtuu jotain hassua ja jopa kivuliasta. Tällaiset vitsit ovat helppoja tajuta, vaikka ei olisi katsonut kaikkia sarjan jaksoja tai nähnyt tilannetta edeltävää hetkeä.

146 Donna. 2018. Jakso 3: Laillista toimintaa. 3:01 147 Donna. 2018. Jakso 3: Laillista toimintaa. 3:45, 4:00 148 Härölä. 2018. Jakso 8: Sukupuolitauti. 7:20 149 Härölä. 2018. Jakso 6: Panopuuro. 11:40

51 Kuva 51 - 54 Fyysistä komediaa ja alapäävitsejä Donnassa (ylärivi, Pulkkanen, J. Production House Finland Oy, 2018) ja Härölässä (alarivi, Pyyhtiä, H. ITV Studios Finland, 2018)

Esineisiin ja tiloihin liittyvää fyysistä komediaa löytyy kummastakin sarjasta. Donnassa André on vienyt pianon salaa pois talosta, minkä seurauksen pianolle kahvikupit tottuneesti laittanut Donna laittaa kupit nyt tyhjän päälle aiheuttaen sotkun150. Tämä tapahtuu kaksi kertaa, taas yksi komedian keino eli toisto, kunnes kolmannella kerralla hän muistaa pianon puuttumisen. Viimeisessä jaksossa André on tuonut pianon salaa takaisin, jolloin nähdään taas Donnan toilailu pianon kanssa, kun hän on nyt tottunut sen poissaoloon ja törmääkin siihen151. Tässä käytetään myös klassista komedian keinoa eli odotusta ja yllätystä. Donnan kotitalon huonokuntoisuus ja Donnan ja Andrén taistelun se omistajuudesta ovat juonenkäänteiden katalyytti. Epen tekemä ikkunaremontti johtaa siihen, että Epe saapuu tilanteisiin väärällä hetkellä. Talon kiinteistövälittäjän pelotteeksi keksitty home-epäily johtaa Andrén omatoimiseen näytteidenottoon, joka pakottaa hänet kohtaamaan entisen anoppinsa152. Kiinteistövälittäjä Haverinen tuo asuntoon katselijoita ilman lupaa, jolloin Donna joutuu kohtaamaan tuntemattomia ihmisiä kodissaan. Härölässä yksittäiset rekvisiitat ovat komedian välineitä: yksinäinen kylmä nakki grillillä dramaattisesti kuvattuna saa suuren roolin153 ja Ellun ja Abdin nopeasti täyttyvä panopurkki riisinjyvineen luo painetta Janikan ja Markon suhteeseen154. Fyysinen komedia lähtee oman kokemukseni mukaan useimmiten käsikirjoituksesta. Joskus jokin esine saattaa inspiroida ohjaajaa ja hän haluaa antaa sille suuremman roolin kuin mitä etukäteen on ajateltu. Näin lavastaja tai rekvisitööri voi osallistua huumorin luomiseen miettimällä eri esineiden komediallisuutta. Joskus näyttelijät ottavat improvisoimalla esineitä toimintaansa mukaan. Donnassa Eero Ritala otti jostain syystä Donnan kotoa mukaansa suppilon eräässä kohtauksessa155. Sitä ei korosteta kohtauksessa mitenkään eikä esine palaa tarinaan, mutta tarkka katsoja

150 Donna. 2018. Jakso 1: Shokkiherätys. 04:40 151 Donna. 2018. Jakso 10: Malja rakkaudelle. 13:55 152 Donna. 2018. Jakso 8: Enkeli tulee liian aikaisin. 12:46 153 Härölä. 2018. Jakso 6: Panopuuro. 08:50 154 Härölä. 2018. Jakso 6: Panopuuro. 19:24 155 Donna. 2018. Jakso 5: Phantom. 04:55

52 huomaa sen. Se ei ole ollenkaan looginen teko kyseisessä tilanteessa, mutta tuntui varmaan kuvauksen hetkellä hauskalta idealta. Optimaalisesti tietenkin asiat on hyvä miettiä etukäteen, koska silloin komediallinen efekti voidaan maksimoida.

54 5. Loppupäätelmät

Katson komediaa tämän tutkimustyön jälkeen uusin silmin. En vieläkään koe, että Uuno Turhapuro -elokuvat ovat juuri minulle sopivaa viihdettä, mutta ymmärrän sen, että joku pitää niistä. Komediaa on paljon erilaista ja vaikka jokin asia ei naurata minua itseäni, se voi olla jonkun muun mielestä todella huvittavaa ja tuoda hänelle sen mukavan ja rentouttavan tunteen mitä itsekin katsojana komedialta haen. Huumorintajujen erilaisuus on hyvä asia, vaikka joskus sen takia ihmisten välille saattaa syntyä myös erimielisyyksiä. Komedialla voi olla muitakin tavoitteita kuin nauru ja sen avulla voidaan käsitellä vakavia aiheita, muuttaa käsityksiä ja tehdä oivaltavia havaintoja maailmasta. Kaikki komedia ei ole niin kevyttä miltä aluksi saattaa näyttää. Komedia on vahvasti sidoksissa tekoaikaansa, joten komediateokset voivat kertoa yllättävän paljon aikansa ja paikkansa kulttuurista. On myös tärkeää tiedostaa kenen toimesta ja näkökulmassa komedia on toteutettu. Komediaa tehdessä kannattaa myös miettiä mistä näkökulmasta sitä haluaa tehdä. Komedian lavastussuunnittelussa voi tehdä stereotypioihin ja liioitteluun perustuvia luovia ratkaisuja, joiden avulla vahvistetaan komediallisuutta. Komedian lavastus on usein sidoksissa hahmoihin ja niihin käsityksiin, jotka heistä halutaan luoda, koska komedia on hyvin hahmovetoinen lajityyppi. Lavastukset voivat olla komediassa liioiteltuja, jotta katsojalle on heti alusta asti selvää hahmojen luonne ja tilanne. Toisaalta lavastuksen ja hahmojen ristiriidalla voidaan luoda komiikka, kun asiat eivät menekään totutun ja stereotyyppisen kaavan mukaan. Lavastus ja teoksen muu visuaalinen maailma voivat keventää tarinaa olemalla vaikka romanttisempaa kuin tosielämä, kuten Donna- sarjassa. Tällöin katsojalle voidaan esitellä helpommin joko vakavampia tarina-aiheita tai erilainen päähenkilö. Lavastus voi olla myös osana fyysisempää komediaa ja interaktiota hahmojen ja tilan välillä ja tulla näin tärkeäksi elementiksi huumorin luomisessa. Romanttisella komedialla on sääntönsä ja Donnassa useita niistä on noudatettu. Kaikkien romanttisten komedioiden ei tietenkään tarvitse seurata totuttua kaavaa, säännöt on tehty rikottaviksi, mutta oli hauska huomata, että myös niitä noudattamalla voi saada aikaan uudenlaista komediaa, jota on helppo lähestyä. Tilannekomediasta ja farssista opin paljon uutta, kuten sen että näillä kahdella alalajityypillä on paljon yhteistä. Hahmojen absurdius ja persoonien yksinkertaisuus helpottaa vitsien välittämistä ja luo otolliset olosuhteet hahmojen välisille yhteentörmäyksille. Mielestäni lavastuksen onnistunut toteutus komediallista päämäärää tukevaksi on elementti, joka vähentää verbaalisen sisällön merkitystä tai ehkä ennemminkin painetta mikä siihen kohdistuu. Hyvä lavastussuunnittelu pystyy luomaan ympäristön komediallisten tapahtumien mahdollistajana. Hahmojen interaktio heitä ympäröivän tilan kanssa ja tilan suhde heihin, voi luoda monia herkullisia komediallisia tilanteita. Opinnäytteen myötä sain komedian lajityyppien teoreettisesta pohdinnasta työkaluja, joista on varmasti apua tulevaisuuden lavastussuunnitteluissa. Erityisesti yhteensopimattomuusteorian hyödyntäminen komedian lavastuksessa antaa varmasti uudenlaisia lähestymistapoja suunnitteluun. Kun analysoin omaa onnistumistani Donnan ja Härölän lavastussuunnittelussa, koen että aina voisi tehdä asiat paremmin. Donnan kohdalla olisin voinut tutkia sokeutta perusteellisemmin ja Härölän kanssa yleisestä komediantuntemuksesta olisi ollut hyötyä. Lähdin kummassakin sarjassa

55 lavastussuunnitteluun erityisesti hahmojen kautta. Härölässä komediallisuuden korostus ja kärjistys olivat suuremmassa roolissa kuin Donnassa. Härölän käsikirjoitus ja hahmot olivat absurdeja ja yliampuvia, joten ne antoivat lavastuksellekin luvan olla sellaista. Donnan lavastuksen kanssa olisin voinut olla rohkeampi, mutta koska sen tarinankerronta oli lähempänä realistista draamaa, en uskaltanut mennä fantastisempaan suuntaan. Huomasin projektin aikana, että vapauduin hieman, mutta olisin voinut mennä pidemmällekin. Varovaisuus johtui varmasti myös siitä, että Donna oli ensimmäinen televisiosarja, jonka olen koskaan lavastanut ja työprosessissani oli aloittelijan epävarmuutta. Onneksi näissä sarjoissa on myös onnistumisia. Olen tyytyväinen Donnan yhtenäiseen visuaaliseen tyyliin ja Härölän lavastuksellisiin yksityiskohtiin, jotka korostavat sarjan huumoria. Olen myös tyytyväinen, että Härölässä pystyin työskentelemään vapautuneemmin ja rohkeammin Donnan prosessista oppineena. Suhteeni komediaan on muuttunut tutkimusprosessin myötä analyyttisempään suuntaan. Pystyn pohtimaan televisiosarjojen komediallisia keinoja nyt kun tiedän niistä jotain. Olen tajunnut, että lähden omissa suunnitteluprosesseissani liikkeelle aina hahmojen tyylistä ja persoonasta sekä realismista suhteessa käsikirjoitukseen. Mutta pinnan alla tapahtuvat asiat, sekä tapahtumien ja tunteiden kuvauksen merkitys jäävät vähemmälle. Yksi tärkeä syy sille miksi valitsin tämän tutkimusaiheen on oma epävarmuuteni lavastajana. Halusin analysoida, mitä olisin voinut tehdä paremmin ja oppia virheistäni, mutta halusin myös sivistää itseäni, jotta saisin lisää työvälineitä tekemiseeni. Opinnäyteprosessi on ollut pitkä ja välillä hankalakin, mutta koen että tästä on ollut hyötyä ainakin minulle itselleni. Komedian lavastamisessa on paljon mahdollisuuksia ja uskon, että jatkossa pystyn olemaan siinä parempi ja rohkeampi.

56 6. Lähdeluettelo Kirjallisuus:

Annala, J. (2006): Toopelivisio. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos.

Bacon, H. (2004): Audiovisuaalisen kerronnan teoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Bazin A. (1990): Kahdella pennillä toiveita. Deux sous d’espoir. Alkuperäinen teksti julkaistu France-Observature, 7/1952. Suomentanut: Kinnunen K.

Bergson, H. (1994): Nauru. Tutkimus komiikan merkityksestä. Suomentanut: Isto, S. & Pasanen, M. Helsinki: Loki-Kirjat. Ranskankielinen alkuteos 1900.

Hietalahti, J. (2018): Huumorin ja naurun filosofia. Tallinna: Gaudeamus Oy.

Mundy, J. & White, G. (2012): Laughing Matters. Understanding film, television and radio comedy. UK: Manchester University Press.

Rieser, R. (2011): Mustat lasit. Vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa. Suomentanut: Purhonen, S. & Räsänen, I. Helsinki: Into Kustannus Oy. Englanninkielinen alkuteos 2004.

Savorelli, A. (2010): Beyond Sitcom. New Directions in American Television Comedy. Jefferson, North Carolina, USA: McFarland & Company, Inc., Publishers. von Bagh, P. (2009): Lajien synty. Elokuvan rakastetuimmat lajit. Porvoo: Nosferatu ja WSOY.

Voytilla, S. & Petri, S. (2003): Writing the Comedy Film. Make ’Em Laugh. CA: Michael Wiese Productions.

Reitala M. & Kujanpää H. (2017). Donna [käsikirjoitus]. Helsinki: Production House Finland Oy.

Maikkula, N., Korhonen T., Metso, J., Palander, M., Virtanen, U., Aromaa, T. & Puhakka, J. (2018) Härölä [käsikirjoitus]. Helsinki: ITV Studios Finland.

57 Televisiosarjat:

Akimof L. (tuottaja) & Kujanpää H. (ohjaaja). (6.1.2018) Donna [tv-sarja]. Helsinki: Production House Finland Oy. YLE.

Kangas M. & Lindström Tuire (tuottajat) & Niukkanen T. (ohjaaja). (22.10.2018) Härölä [tv-sarja]. Helsinki: ITV Studios Finland. YLE.

Sähköiset lähteet:

BFI Screen Online. 2003. Ealing Comedy. Haettu 23.7.2019 osoitteesta: http://www.screenonline.org.uk/film/id/445526/index.html

Boehm J., Makkonen A. & Paavolainen P. (2016) Eurooppalaisen teatterin historiaa. Haettu 18.6.2019 osoitteesta: https://disco.teak.fi/euteatteri/1-7-ensimmainen-draamateoria-tragediasta/

Edison T. (20.10.2016). Do Blind People Turn On Their Lights At Home? [Videotiedosto]. Haettu 17.7.2019 osoitteesta: https://youtu.be/VLlVmkl8His?t=133

Finnpanel. (2/2019) Katsotuimmat televisio-ohjelmat, helmikuu 2019. Haettu 31.3.2019 osoitteesta: https://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/kk/ohjryh/2019/2/kotimfiktiot.html

Lehtonen J. Jenna Lehtosen kotisivut, Ylen uusi Härölä-sarja raivostutti Cavalierien omistajat: ”Ihan kamalaa, mautonta, yök, meni vähän tunteisiin!”, Jenna Lehtonen, 23.10.2018, haettu 1.7.2019 osoitteesta: https://jennalehtonen.com/ylen-uusi-harola-sarja-raivostutti-cavalierien-omistajat-ihan- kamalaa-mautonta-yok-meni-vahan-tunteisiin/

Mäkinen M. Näkövammaisten liitto Ry, internetsivut, Oman elämänsä sankari Donna, Airut 1802, 2/2018, haettu 12.5.2019 osoitteesta: https://nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/julkaisu/airut/12212/oman-elamansa-sankari-donna

Mäkinen M. (2018). Pääkirjoitus, Airut 1802, 2/2018. Haettu 12.5.2018 osoitteesta: https://nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/julkaisu/airut/12212/paakirjoitus-antakaa-meille-lisaa- donnia

One Hundred Years of Cinema. (1.12.2017). 1934: It Happened One Night – Defining The Screwball Comedy. [Videotiedosto]. Haettu 18.7.2019 osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=4DCSC_saBjw

Suomen elokuvasäätiö. (10.12.2018). Kaikkien aikojen katsotuimmat suomalaiset elokuvat. Haettu 17.2.2019 osoitteesta: http://ses.fi/tilastot-ja-tutkimukset/vuositilastot/kaikkien-aikojen-katsotuimmat/

Tieteen termipankki. (24.1.2017). Draama. Haettu 19.6.2019 osoitteesta: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:draama

Tieteen termipankki. (25.9.2016). Huumori. Haettu 14.7.2019 osoitteesta: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:huumori

Tieteen termipankki. (19.4.2017). Komedia. Haettu 17.2.2019 osoitteesta: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:komedia

Tieteen termipankki. (22.10.2015). Realismi. Haettu 19.6.2019 osoitteesta: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:realismi

Tieteen termipankki. (28.1.2016) Realistinen draama. Haettu 19.6.2019 osoitteesta: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät_taiteet:realistinen_draama

Wilkinson A., Romano A., Koski G., VanDerWerff E. & Grady C. (28.8.2018) Why romantic comedies matter. Haettu 8.10.2019 osoitteesta: https://www.vox.com/culture/2018/8/29/17769168/romantic-comedies-crazy-rich-asians-all- the-boys-set-it-up

YLE Uutisten internetsivut. (12.6.2007). Manne-tv:tä vaaditaan hyllylle – YLE ei suostu. Haettu 1.7.2019 osoitteesta: https://yle.fi/uutiset/3-5790658

59 7. Kuvaluettelo

Kuvat 1, 11-21, 29-33, 51, 52 Pulkkanen, J. Donna jaksot 1-10. Production House Finland Oy. 2018.

Kuvat 2, 34-37 Rannikko, J. Härölä still-kuvia. ITV Studios Finland. 2018.

Kuvat 3, 39, 41-43, 45, 47, 48, 50, 53, 54 Pyyhtiä, H. Härölä jaksot 1-10. ITV Studios Finland. 2018.

Kuva 4 Uuno Turhapuro kaksoisagentti. Filmituotanto Spede Pasanen Oy. 1987.

Kuva 5 Tankki täyteen. YLE TV 2. 1987.

Kuva 6 Kaupungin valot (City Lights). United Artists. 1931.

Kuva 7 Tapahtuipa eräänä yönä (It Happened One Night). Columbia Pictures. 1934.

Kuva 8 Rakkaani, tule takaisin (Lover Come Back). Universal Pictures. 1961.

Kuvat 9, 10 Kuusla, M. Hukkaputki. YLE Viihdetoimitus. 1981-1983.

Kuvat 22-28, 38, 40, 44, 46, 49 Hirvonen, N. 2017-2018.

60 8. Liitteet

Liite 1. Donnan työryhmälista:

Tuotantoyhtiö: Produtions House Finland Oy Tuottaja: Liisa Akimof Tuotantopäällikkö: Sari Tähtinen Käsikirjoittaja: Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala Ohjaaja: Heikki Kujanpää Apulaisohjaaja: Antti Pöllänen Kuvaaja: Joonas Pulkkanen Lavastussuunnittelija: Nanna Hirvonen Pukusuunnittelija: Ninni Lahtinen Maskeeraussuunnittelija: Mari Vaalasaranta Leikkaaja: Jukka Karjalainen Äänisuunnittelija: Antti Haikonen Valaisija: Antti Pirinen

Rekvisitööri: Vilma Simonen Lavastusharjoittelija: Pinja Laubert

Näyttelijät: Donna – Alina Tomnikov André – Eero Ritala Mira – Essi Hellen Ville – Juha-Pekka Mikkola Epe – Rami Rusinen Ida – Miina Penttinen Emmi – Miila Virtanen Pirjo Haverinen – Annaleena Sipilä Marianne – Sari Siikander Simon Ruti – Celso de la Molina Osku Björkman – Eero Herranen Karla – Eeva Soivio

61 Liite 2. Härölän työryhmälista:

Tuotantoyhtiö: ITV Studios Finland Tuottaja: Maria Kangas Tuotantopäällikkö: Käsikirjoittaja: Melli Maikkula, Taro Korhonen, Janne Metso, Misa Palander, Ulla Virtanen, Teemu Aromaa ja Jussi Puhakka Ohjaaja: Teemu Niukkanen Apulaisohjaaja: Jenni Tuli Kuvaaja: Hannu Pyyhtiä Lavastaja: Nanna Hirvonen Pukusuunnittelija: Tiina Wilén Maskeeraussuunnittelija: Leila Mäkynen Leikkaaja: Suvi Ryhänen ja Otto Ikäheimonen Äänisuunnittelija: Mika Niinimaa Valaisija: Aleksi Ahonen

Hankkiva rekvisitööri: Vilma Simonen Kuvausrekvisitööri: Meri-Tuuli Mäkinen

Näyttelijät: Janika, Hemmo – Pilvi Hämäläinen Mimosa, Sanna – Pia Andersson Talonmies, acappellan jäsen – Teemu Aromaa Abdi, acappellan jäsen, Jupe – Matti Leino Marko, Chili-Teemu, acappellan jäsen – Jussi Puhakka Pike – Misa Palander Pirita, koirien kouluttaja – Pihla Maalismaa Ellu, acappellan jäsen – Anna-Riikka Rajanen Mari – Ulla Virtanen Ressu Redford

Liite 3. Donnan jaksot, 3kpl DVD