Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon jäsenlehti 1/2017 • 20.1.2017

Petri Pajunen

ENONKOSKI, , JOUTSA, , , , , , ,

sivu 3 Hyödynnä rahanarvoiset jäsenedut

Jäsenkortti 2017 Voimassa 4/2018

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

sivu 4 Myyntierien kilpailuttaminen ratkaisee metsätalouden kannattavuuden

sivut 6 – 7 Näin onnistut puukaupassa

sivu 19 Etelä-Savon yhteismetsä perustettu

Mhy Etelä-Savon uusi hallitus esittelyssä sivut 8-9 PEFC/02–44–10 2 Metsänomistajat

Puheenjohtajan kuulumisia Odotus puun kysynnän kasvusta värittää kuluvaa vuotta Metsänhoitoyhdistys Etelä- Hannikainen. tuva edunvalvonta. toteutuessa raaka-aineen käyttö hoitoon saataneen tukea viimeis- Savo hallituksen puheen- Tavoitteena olivat oikeat vaalit Täytyy muistaa, että lakimuu- olisi noin 500 000 kiintokuutiota, tään toukokuussa. Hämmästyttä- johtaja Juha-Pekka Han- ja ne saatiin, että ehdokkaita oli toksen jälkeen metsänhoitoyhdis- Etelä-Savon maakunnan nykyi- vintä on, että tietojen mukaan kym- puolitoista kertainen määrä valit- tys on yksi metsässä toimija, joka nen energiapuun käyttö on samaa menen miljoonaa euroa jäi viime nikaisen mukaan yhdis- tuihin. Fuusion seurauksena vielä myy palveluja myös jäsenkuntansa suuruusluokkaa. Biohiilipelleteillä vuodelta jakamatta. tyksessä keskitytään nyt tällä kertaa äänestettiin vaalipii- ulkopuolelle. Jäsenyyden kautta voidaan korvata kivihiiltä energia- eteenpäin menoon ja jatke- reissä, mutta jatkossa valtuutetut tulevat kuitenkin kaikki moni- laitoksissa. taan organisaation ylösajoa. valitaan yhdestä vaalipiiristä. puoliset palvelut ulottuville ja esi- Lisääntynyt raaka-aineen kysyn- Edellisten parin vuoden ai- Ehdokashankinta on koko val- merkiksi jäseneduista metsäkäynti tä tuo työtä ja toivottavasti myös tuustovaalien ajan ollut hieman ja puunmyyntisuunnitelma ovat vaikuttaa puun hintaan. kana laadukkaat ja moni- vaikeaa, seuraavan neljän vuoden ilmaisia. puoliset palvelut on saatu aikana on aihetta tutkia olisiko Lunta toivotaan lisää koko alueelle, Enonkosken muutamissa yhdistyksissä toteutet- Puun käytön kuva osalta työ on vielä aluillaan. tu listavaali ratkaisu tähän asiaan. muuttumassa Maat ovat nyt tukevasti jäässä, - Jos toivoa saa, niin itäpuo- korjuukelien takia toivomuslistal- len osalta puun toimituk- Jäsenyys kannattaa Puukauppa on alueella käynyt la olisi vielä hieman lisää lunta. hyvin ja valoa tulevaan tuovat Vaihtelevien talvien takia sulan seen kaivataan uusia osoit- Metsänhoitoyhdistyksen jäsen- uudet suuret investoinnit, joista maan korjuun kehittämiseen on teita, mutta se on seikka määrä on vakiintunut eli on enti- Varkaus vaikuttaa myös yhdistyk- syytä panostaa. Kovilla pohjilla johon yhdistys ei voi yksin sellä hyvällä tasolla. sen alueelle. kuusikoidenkin harvennukset on- vaikuttaa. - Jäsenyydestä luopuneista suu- Äänekoski vaikuttaa suoraan nistuvat hyvin suunniteltuina myös rin osa on pienien metsätilojen yhdistyksen läntiselle reunalle ja kesällä. Vaalivuosi toi muutoksia myös omistajia eli muutos jäsenten lu- puuvirtojen suuntien muuttuminen Ennakkotietojen mukaan puu- Juha-Pekka Hannikaisen omat metsänhoitoyhdistyksen hallin- kumäärässä on suurempi kuin voi tuoda lisää kysyntää koko kaupan puolella tavoitteet saavu- työt metsässä ovat hyvässä mal- toon. Entisen 105-jäsenisen jätti- hehtaareissa. Ovi on käynyt myös Etelä-Savoon. tettiin hyvin, mutta Kemera-tukien lissa, viimeksi on saatu tuulenka- valtuuston tilalla on 41 luottamus- toiseen suuntaan, sillä isoja tiloja Oma lukunsa on Mikkeliin kaa- jäädyttäminen viime toukokuussa dot pois metsästä. Yhdistyksen henkilöä ja hallituksen jäsenmäärä on palannut yhdistyksen jäseneksi. vailtu biohiilipellettitehdas, josta on vaikuttanut hoitotöiden mää- jäseniä puheenjohtaja kehottaa kapeni yhdestätoista kahdeksaan. Juha-Pekka Hannikaisen mieles- hollantilaisen sijoitusyhtiön Mo- rään. Nykyinen tukijärjestelmä te- olemaan yhteydessä omaan met- - Kaikkiaan vaalit onnistuivat tä jäsenyyden kautta tulee etuja, mentum Capitalin tytäryhtiö, Scan- kee metsänhoidosta poukkoilevaa. säasiantuntijaansa, että metsien hyvin, sillä äänestysprosentti nousi jotka joskus unohtuvat – yksi tär- dinavian Biopower Oy on tehnyt Taimikon varhaishoidon tuet on korjuu - ja hoitotarpeet kartoi- liki kymmenen prosenttia, sanoo keimmistä monella tasolla tapah- investointipäätöksen. Hankkeen avattu ja varttuneemman taimikon tetaan. Johtajan katsaus Puukauppa ratkaisee metsätalouden kannattavuuden Metsänhoitoyhdistyksen puukauppapalvelujen etu kohdistuu metsänomistajalle Puukauppavuodesta odotetaan sänhoitoyhdistyksen maksuttomal- yhdistyksen keskeisimpiä tehtäviä. jälleen uudelleen voimaan. ta myös webinaarin, jotta met- vilkasta. Toteutuneet ja tulevat la puunmyyntisuunnitelmalla. Puukauppapalveluita käyttämällä Mobiilimetsäsuunnitelmasta (jä- sänomistajat eri puolella Suomea investoinnit sekä vientimäärien Jäsenmaksujen tasoon ei tule metsänomistaja hankkii enemmän senetu) on saatu hyvää palautetta. pääsevät seuraaman ajankohtais- kasvu näkyvät puun kysynnäs- muutoksia. Viereisellä sivulla on tuottoa puukaupastaan. Saat uuden tai päivitetyn suunni- katsauksia netin välityksellä. sä. Puuraaka-aineesta kehitetään esitelty kattavat jäsenetumme, jot- Puuta tarvitaan tehtaille ympä- telman yhteydessä tämän palvelun Vuoden alussa mhy Etelä-Savo jatkuvasti uusia tuotteita. Metsä- ka kannattaa ehdottomasti hyö- rivuotisesti ja jatkossa yhä kasva- käyttöösi. Metsäsuunnitelmasi ja ja mhy APU yhdistyivät. Mhy sektorilla on positiiviset näkymät dyntää. Jäsenetujen arvo on reilus- via määriä, joka korostaa hyvän koko Suomen kartat kiinteistö- Etelä-Savo palvelee metsänomis- hyvä vire. ti jäsenmaksu suurempi. Jos et ole ympärivuotisesti liikennöitävän rajoineen aina taskussa mukana. tajia nyt kymmenen kunnan Puukaupan toimeksiantokaupat vielä jäsenemme, niin voit liittyä metsäautotieverkoston merkitystä. Metsälahjavähennys tuli vuoden alueella. Toivotan Enonkosken kasvattivat viime vuonna suosio- lehdessä olevan lomakkeen avulla Nykyisin talvikorjuukausi on Ete- alussa mukaan uudeksi vaihtoeh- metsänomistajat tervetulleeksi taan. Lähes 40 % yksityismetsien tai netissä tai ottamalla yhteyttä lä-Savossa vain kolmen kuukau- doksi metsätilan omistusjärjeste- joukkoomme. Järjestämme Enon- puukaupoista myydään metsän- toimistoomme p. 015 357 4000 / den pituinen. ”Siperian asfaltti” lyihin. LKV-tiimimme erityisasi- koskella 10.2.2017 metsäpäivän, hoitoyhdistykselle annetulla puu- [email protected] Olemme saaneet auttaa puunkuljetuksia vain tämän antuntijat tarjoavat apua kaikissa jossa esittelemme palveluitamme. kaupan toimeksiannolla. Asiamies- omien jäsenetujemme lisäksi pal- lyhyen ajan ja yhdeksän kuukautta metsätilan omistusjärjestelyihin Järjestämme Suomi 100 -juh- ten käyttäminen on nykyisin yleis- jon positiivista palautetta mhy:n vuodesta puuta korjataan sulan liittyvissä palveluissa. Metsäomai- lavuoden kunniaksi metsäeloku- tä monella alalla, mainittakoon jäsenyydellä saatavista yhteistyö- maan aikana. Mhy Etelä-Savossa suuden hallintapalvelut käsittä- vakonsertit 18.3.2017 Mikaelissa esimerkiksi kiinteistökauppa. Näin kumppanien jäseneduista, kuten Kalle Kaartinen ja Reijo Kähärä vät mm. metsäkiinteistökaupan, Mikkelissä ja 19.3.2017 Savon- se on myös puukaupassa. esimerkiksi LähiTapiolan vakuu- palvelevat metsäteiden rakennuk- metsätilan sukupolvenvaihdokset linnasalissa Savonlinnassa. Ti- Puukaupan toimeksiantopalve- tuksista, Suur-Savon Sähkön eduis- seen ja perusparannuksiin liittyvis- sekä metsä- ja kiinteistöarvioiden laisuuksissa kuullaan metsäalan lun suosiota selittävät puukaupan ta sekä Uittokaluston alennuksista. sä asioissa. Heillä on pitkä koke- laadinnan. ajankohtaiskatsauksia tunnetuilta helppous, turvallisuus ja talou- Uuden hallituksen ja valtuuston mus ja vahva ammattitaito näistä Etelä-Savon yhteismetsä perus- vaikuttajilta ja ainutlaatuinen delliset näkökulmat. Puukaupat esittelyn löydät lehdestämme. Hal- tehtävistä, ottakaa suoraan heihin tettiin marraskuussa. Yhteismetsä metsäelokuvakonsertti. Tilaisuudet kilpailutetaan kaikkien puunosta- litus ja valtuusto päättävät met- tai omaan metsäasiantuntijaanne lähtee liikkeelle 18 osakkaan ja ovat jäsenillemme maksuttomia. jien kesken parhaan taloudellisen sänhoitoyhdistyksen toiminnasta. yhteyttä. Laitetaan metsäautotiet 500 hehtaarin pinta-alalla. Yh- Kesätapahtumamme on tänä tuloksen saamiseksi. Puukaup- Metsänhoitoyhdistys on metsän- kuntoon. teismetsän verotus laski vuoden vuonna 29.6 Puumalassa Pistohie- papalvelujemme etu kohdistuu omistajien oma organisaatio, joka Taimikonhoidot kannattaa so- vaihteessa 28 %:sta 26,5 %:iin. kan lavalla järjestettävät metsäilta- metsänomistajalle. Yksi keskeinen tuottaa metsäpalveluja, avustaa pia alkuvuodesta. Isompien tai- Metsävaratietojen ja digitalisaa- mat. Musiikista vastaa Pekkanis- puukauppapalvelumme etu on, metsänomistajia kaikissa metsä- mikoiden osalla Kemera-tuet ovat tion hyödyntäminen biotalouden kan Pojat. Metsäiltamiin jäsenil- että tarjousten vertailussa huomi- omaisuuden hoitoon liittyvissä edelleen hakukiellossa ja haku kasvussa Etelä-Savossa -hanke lämme on maksuton sisäänpääsy. oidaan yksikköhinnan lisäksi tukin asioissa ja toimii metsänomistaji- avautunee kevään kuluessa. Tu- tarjoaa metsänomistajille tärke- Vuoden ensimmäinen jäsenleh- katkonta. Tätä palvelua ei pysty en etujen valvojana puun juurelta levan kesän hoitotyöt kannattaa ää tietoa metsätaloudesta koko temme ilmestyy kaikille metsän- tarjoamaan yksikään muu met- Brysseliin. Päätösvalta yhdistyk- sopia metsäasiantuntijan kanssa Etelä-Savon alueella. Metsä Vastaa omistajille, antoisia lukuhetkiä! säalan toimija. Tarjoamme puu- sen toiminnasta on paikallisilla heti alkuvuodesta, jolloin Kemera- -hankkeen kiertueen tiedonvälitys- kaupan toimeksiannon ajalla 1.1. metsänomistajilla, ei kasvottomilla hakemus saadaan liikkeelle heti tilaisuuksia pidetään aktiivisesti eri Juvalla 16.1.2017 – 30.4.2017 ilman perusmaksua. osakkeenomistajilla. Tämä on sel- keväällä hakukiellon päätyttyä. puolella Etelä-Savon maakuntaa Hyödynnä tämä talvikampanja. keä toimintamme vahvuus. Kilpai- Todennäköistä on, että jossakin pitkin vuotta. Järjestämme jokai- Petri Pajunen Puukauppa lähtee liikkeelle met- lun edistäminen puukaupassa on vaiheessa vuotta hakukielto tulee sesta kiertueen yhdeksästä teemas- johtaja

Julkaisija Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänomistajat Päätoimittaja: Petri Pajunen p. 040 776 6212 Toimituskunta: Maarit Jordan-Valtonen p. 044 555 0482 METSÄNHOITOYHDISTYS ETELÄ-SAVON JÄSENLEHTI Sivunvalmistus SSS Oy ja painopaikka Salon Lehtitehdas 2017 Etusivun kuva Petri Pajunen Osoitteenmuutokset: p. 015 357 4000 tai [email protected] Metsänomistajat 3 Jäsenmaksu säilyy ennallaan Hyödynnä laajat rahanarvoiset jäsenedut!

Vuoden 2017 jäsenmak- 10. Metsänomistajatilaisuudet Esimerkkejä valtakunnal- senille teollisuus- ja nestekaa- ha puhelinnumero jäsentiedois- suksi valtuusto on päättä- lisista sut sekä pullovuokrat jäsen- sasi. Lue lisää sähköisestä jä- nyt 50 € perusmaksun + 11. Kilpailutettujen puukaup- jäseneduista hinnoin. Hinnasto, joka on senkortista netissä www.mhy. € pojen hintatiedot www. jäsenverkko Repussa, on käy- fi/etelasavo 1,50 / hehtaarimaksun. mtk.fi/reppu Hankkija-Agrimarket tettävissä AGAn 160 myynti- Jäsenmaksu on enintään Uusien moottorisahojen, näi- pisteessä ympäri Suomea. 300 €. Verovähennyksen 12. Edunvalvonta metsä- ja den varaosien ja tarvikkei- jälkeen kustannukseksi maankäyttöasioissa den sekä metsuritarvikkeista Ramirent vuokraa raken- jää 35 - 210 €. Jäsenyydet alennus 10 % myymälän va- nuskoneet jäsenalennuksella. Mhy Etelä-Savon likoimissa normaalihintaisista Yleisalennus -35 %. voidaan yhdistää ja ne tul- tuotteista. Alennuksen saa- Voimassa olevasta vuokrahin- kitaan yhdeksi jäsenmak- yhteistyökumppanien miseksi ilmoita Agrimarket nastosta. suksi, mikäli maksajina paikalliset jäsenedut: myymälän henkilökunnalle ovat avio- tai avopuolisot liittyäksesi ”MTKjäsen”–alen- K1 Katsastajat 8 % alennus ja molemmat jäsenyydet Suur-Savon Sähkö nusrekisteriin, todista samalla aseman halvimmasta hinnasta. ovat mhy Etelä-Savossa. www.sssoy.fi jäsenyytesi. Rekisteröitymisen jälkeen jäsenetuja voi käyttää Holiday Club Resorts Oy tar- Henkilöjäsenmaksu on 10 Mhy Etelä-Savon jäsenet saa- ilmoittamalla asiakasnumeron/ joaa lomaosakkeita kampan- €/hlö. Henkilöjäseneksi vat jäsenetuna kulloinkin voi- oman nimensä ja näyttämällä jahintaan 28.2.2017 saakka. voivat liittyä mm. yhteis- massa olevasta Suur-Savon jäsenkortin. Jäsenetumajoitusta: Kunnon- omistusten osakkaat ja Sähkön perushinnastosta seu- paikka, Sokos Hotels ja Ra- metsää omistamattomat raavan alennuksen: LähiTapiola disson Blu -hotellit ja Viking Kuukausimaksu 6 % Kotivakuutuksista ja metsä- Line -risteilyt erikoishinnoin. perheenjäsenet. Henki- Yleissähkö 6 % energiamak- vakuutuksesta 10 % alennus. Varauksen yhteydessä mainitse löjäsenmaksulla saa oman susta Alennus metsävakuutukses- MTK:n jäsenetu. Lataa jäsenkorttisi älypuheli- jäsenkortin, jäsenlehdet Yösähkö 6 % päiväenergian ta edellyttää asiakkaalta jo- meen Pivo-palvelussa. sekä MTK:n ja mhy:n yh- hinnasta ko LähiTapiolan koti- tai Lataa sähköinen jäsen- teistyökumppanien jäsen- Vuodenaikasähkö 6 % talviar- maatilavakuutusta. 15 % kortti edut. kipäivän energiahinnasta alennus metsävakuutukses- Vaihtoehtoisesti jäsenetuna voi ta, jos asiakkaalla 10 000 € Metsänhoitoyhdistyksen jä- tehdä määräaikaisen sähköso- sijoitus säästöhenki- senkortti on nyt mahdollista Jäsenkortti 2017 Voimassa 4/2018 pimuksen kulloinkin voimassa vakuutuksessa. Yhte- ladata älypuhelimeen Pivo- olevin takuuhinnoin, ilman ys omaan alueyhtiöön tai sovelluksen avulla. Pivo on Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo kuukausimaksua. Jäsenetu www.lahitapiola.fi/MHY mobiililompakkosovellus, jos- koskee MTK-Kymppi -sähkö- ta löytyy monia etuohjelmia sopimusta. Neste Oil ja alennuskuponkeja ja nyt Polttonestealennuksen saa myös metsänhoitoyhdistyksen Neste Oil Yrityskortilla. Nes- jäsenkortti. Sovellus on täysin Suur-Savon Osuuspankki te Yrityskorttihakemuksen voi ilmainen. Pivossa jäsenkortti- Mhy Etelä-Savon www.op.fi/suur-savo tehdä www.neste.fi/yrityskortti si on aina kätevästi mukana -sivuilla tai tilata hakemuksen ja esimerkiksi valtakunnalliset jäsenedut 2017 Mhy:n Etelä-Savon jäsenet saa- numerosta 010 4588480. jäsenedut on helppo tarkistaa www.mhy.fi/etela-savo/ vat jäsenetuna: Alennus asemakohtaisista vä- missä vain. Edun tai alennuk- jasenedut 50 % alennuksen rahastojen hittäismyyntihinnoista lasku- sen saa näyttämällä mobiilijä- kertamerkinnästä (pl. ne ra- tuksen yhteydessä: bensiini senkorttia Pivosta. Pivoon re- 1. Puunmyyntisuunnitelma hastot, joiden palkkio menee 2,5 senttiä/litra ja diesel 2,7 kisteröidytään omalla puhelin- (jäsenedun arvo 300 € ½ Rahoitusyhtiölle) senttiä/litra. numerolla. Mikäli jäsenkortti pv) 50 % alennuksen Privaten en- Alennus ei koske Neste Oil ei aukea puhelinnumerollasi, Sähköisen jäsenkortin lisäksi simmäisen vuoden palkkiosta Express-automaattiasemia. ota yhteyttä toimistoomme. palvelusta löytyy tietoa valta- 2. Puunmyyntisuunnitelman Merkitse hakemukseen jäsen- Meillä saattaa olla väärä/van- kunnallisista jäseneduista. siirto Puumarkkinat.fi pal- numero Lisätietoja –kohtaan. veluun veloituksetta ✂ Uittokalusto Liityn metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry:n jäseneksi www.uittokalusto.fi Teboil 3. Puukaupan toimeksianto- Yrityskortilla bensiinistä ja die- Liityn jäseneksi

palvelu pystykaupassa il- Mhy:n Etelä-Savon jäsenet selistä 3,19 snt/litra alennusta. ☐ Yksin man perusmaksua ajalla saavat jäsenhintaan seuraavat Voiteluaineet, autokemikaalit ☐ Yhdessä puolison kanssa 1.1 – 30.4.2017 (jäsenedun tuotteet Uittokalustolta 10% ja pesut 10 % alennuksella. Ei ☐ Yhtymänä tai kuolinpesänä ☐ Yhtymä/kuolinpesä on jo jäsen, liityn yhteisomistajajäseneksi arvo 60 €) alennus seuraavien tuotteiden koske Teboil Express-auto- ☐ En omista metsää, liityn kannatusjäseneksi normaalihinnoista: maattiasemia. Korttihakemuk- 4. Mhy:n toteuttamissa taimi- • Pottiputki istutusputket ja sen voi täyttää Teboil-huol- konhoitotyömaissa Kemera- taimivakat tamolla tai osoitteessa www. Nimi (jäseneksi liittyvä henkilö tai asiainhoitaja) Henkilön kotikunta rahoitushakemuksen, suun- • Raivaussahanterät teboil.fi nitelman ja toteutusilmoi- • Oregon laipat ja ketjut Y-tunnus tai syntymäaika tuksen laadinta maksutta • Echo moottori- ja raivaus- St1 jäsenedut (arvo 30 - 40 €/ha) sahat St1:n sopimusalennus bensas- Yhtymän/kuolinpesän/yhteismetsän nimi Alennusta ei voi yhdistää mui- ta, dieselistä, polttoöljystä ja 5. Metsäkäynti (jäsenedun ar- hin kampanjoihin ja alennuk- pelletistä. Lähiosoite vo 75 €/h) siin. Valittavissa: Tuotteet tilataan jäsennu- • St1-yrityskortti: Laskutus Postinumero Postitoimipaikka 6. Henkilökohtainen neuvonta meroa vastaan sähköpostil- kerran kuussa. Ei laskutus eikä metsäasioissa (jäsenedun ar- la ([email protected]) tai hallinnointipalkkiota. Puhelinnumero Sähköpostiosoite vo 75 €/h) puhelimitse 015-5550 402. • St1-käteisalennuskortti: alen- Alennus voimassa jäsenkortilla nus asemittain 0,5 snt/l-2,0 1. Metsätilan nimi ja kiinteistötunnus/sijaintikunta Metsäpinta-ala 7. PEFC-metsäsertifiointi (jä- myös Uittokaluston myyntipis- snt/l) senedun arvo 30 €/v) teessä Savonlinnassa. • St1-Visa. 2. Metsätilan nimi ja kiinteistötunnus/sijaintikunta Metsäpinta-ala Jäsenenä saat polttoöljytuot- 8. Mhy Etelä-Savon jäsenleh- teet, polttoaineet ja kotimaista Valtakunnalliset 3. Metsätilan nimi ja kiinteistötunnus/sijaintikunta Metsäpinta-ala ti 4 kpl/v ja Maaseudun pellettiä kilpailukykyiseen hin- Tulevaisuuden metsän- jäsenedut taan. Alennus tolppahinnoista. 4. Metsätilan nimi ja kiinteistötunnus/sijaintikunta Metsäpinta-ala omistajanumerot 4 kpl/v Lisätietoa käteisalennuskortin (jäsenedun arvo 30 €/v) Kaikki valtakunnalliset tilaamisesta ja kaikista St1:n 5. Metsätilan nimi ja kiinteistötunnus/sijaintikunta Metsäpinta-ala jäsenedut löydät korttituotteista: [email protected] www.mtk.fi/jasenedut 9. Mobiilimetsäsuunnitel- ja 050 3518897 Paikka ja aika ma sis. peruskartat, kiin- Mhy:n jäsenenä pääset hyö- teistörajat ja ilmakuvat dyntämään myös MTK:n val- Oy Aga Ab Allekirjoitus/allekirjoitukset koko Suomen alueelta takunnallisia jäsenetuja. Jäsen- AGA tarjoaa MTK-yhdistysten (jäsenedun arvo 50 €/v) edut päivittyvät ajoittain. ja metsänhoitoyhdistysten jä- 4 Metsänomistajat Etelä-Savossa myytiin jälleen reippaasti Petri Pajunen Ennakkotietojen mukaan Etelä- heikkoa on koivukuidun ja energiapuun Savon yksityismetsien puukaup- kysyntä. Havukuidun tilanne on sentään pamäärä vuonna 2016 oli yhteen- lähempänä tasapainoa. Ylitarjontatilanne 3 on kuitenkin heikentänyt kuitupuun hin- sä noin 4,7 milj. m . Myyntimäärät takehitystä. Sellulla ja kartongilla tehdään kasvoivat edellisvuodesta lähes tulosta, mutta se ei juurikaan näy raaka- 15 %. Valtakunnallisesti vuoden aineen hinnassa. 2016 hakkuumäärä kohosi ennä- tykselliseen 60 milj. m3:n tasoon. Tukkipuun markkinatilanne on ollut Kuluvasta vuodesta ennakoidaan selvästi tasapainpainoisempi. Kuusitukki on kysytyintä, mutta myös mäntytukki te- vieläkin vilkkaampaa. kee kauppansa. Sahatavaramäärät liikku- Vuonna 2016 puukauppamäärät jakau- vat varsin hyvin, mutta hintakehityksessä Kuusitukki on kysytyintä, mutta myös mäntytukki tekee kauppansa. tuivat tasaisesti koko vuodelle. Varsinkin on haasteita. Varsinkin mäntysahatavaran kuitupuuta on ollut tarjolla kysyntään hinnat ovat olleet laskusuunnassa. Havu- Tukkien mitta- ja Vuonna 2017 nähden reilusti ja markkinoita vaivaa tukkien hintataso on säilynyt kuitenkin laatuvaatimukset määräytyvät kasvu jatkuu edelleen kysynnän rajallisuus. Erityisen vakaana. markkinoilla Luonnonvarakeskuksen (LUKE) arvioi- Vuoden 2016 aikana käytiin keskuste- den mukaan vuonna 2017 tuotantomää- lua tukkien mitta- ja laatuvaatimuksista. rien kasvu jatkuu sekä sahateollisuudes- Metsänomistajien keskuudessa kannet- sa että massan tuotannossa. Ennusteen tiin huolta kannattavuuden heikkene- mukaan kuitupuun hakkuut kasvavat 4 misestä, jos minimiläpimittavaatimuk- prosenttia ja tukkipuun 3 prosenttia. Tä- sia lähdettäisiin yleisesti korottamaan. mä merkitsee hyviä kysyntänäkymiä myös Havutukkimarkkinat toimivat kuitenkin kuluvalle vuodelle. siten, ettei merkittäviä laatuvaatimusten Puukauppojen suunnittelu kannattaa ai- muutoksia ole toteutunut havutukeissa. na aloittaa yhdessä oman metsänhoitoyh- Samaa ei valitettavasti voi sanoa koivu- distyksen kanssa. Tämä puunmyyntisuun- tukista, jonka minimilatvamitta on hyvin nitelma on jäsenelle maksuton jäsenetu ja yleisesti 20 cm aiemman 18 cm sijaan. mahdollistaa myyntierän kilpailuttamisen. Myös koivutukin hintakehitys on ollut Samalla tulee varmistettu hankkeen käyn- pettymys. Usein sekapuunakin myytävän nistäminen metsänomistajalähtöisesti. Etelä-Savossa vuoden 2016 puukaupassa erottuvat kesälomat ja joulu. Muutenkoivutukin kauppa markkinat kävi hyvin kärsivät tasaisesti kilpailun läpi vuoden ja selvästi edellisvuosia vilkkaammin. puutteesta. Ostajia ja puunkäyttäjiä on harvalukuisesti.

Uusi tehdashanke Mikkelissä

Etelä-Savossa vuoden 2016 puukaupassa erottuvat kesälomat ja joulu. Muuten kauppa Tuorein biotaloudelle myönteinen kävi hyvin tasaisesti läpi vuoden ja selvästi edellisvuosia vilkkaammin. uutinen julkistettiin marraskuun lopulla. Taustaltaan hollantilainen Scandinavian Biopower Oy julkisti ehdollisen inves- Kantohinnat Etelä-Savossa 1.10.2016 - 17.01.2017 tointipäätöksen Mikkeliin rakennetta- vasta biohiilipellettitehtaasta. Suunnitel- Mänty- Kuusi- Koivu- Mänty- Kuusi- Koivu- tu tehtaan raaka-ainetarve on 500 000 3 tukki tukki tukki kuitu kuitu kuitu m vuodessa. Raaka-aineeksi sopivat pieniläpimittaista puutavara, oksa- ja Uudistushakkuu 57,3 56,9 46,3 19,5 18,9 16,9 latvusmassa sekä sahojen sivutuotteet. Harvennushakkuu 46,5 46,9 38,7 15,3 15,1 14,0 Maakunnan metsänomistajille olisi nyt tärkeää, että näiden hyvin uutisten jat- Timo Leskinen, Ensiharvennus 11,7 11,4 10,9 koksi saadaan myös tukinkäyttöä lisääviä kenttäjohtaja Lähde: Metsänhoitoyhdistysten hintaseuranta uusia hankkeita. MTK Metsälinja

Vastaanottaja maksaa Myyntierien kilpailuttaminen postimaksun Mottagaren betalar ratkaisee metsätalouden portot kannattavuuden Metsänomistamisen tulevaisuus ja kan- suunnitelmat edustavat lähes 70 prosentin Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo nattavuus ratkaistaan puumarkkinoilla. osuutta puukaupasta. Puunmyyntisuunni- Puulle tarvitaan kysyntää ja näkymät tässä telma mahdollistaa tarjousten pyytämisen Info: 51900 suhteessa ovat hyvät. Pelkkä hyvä kysyntä ja kilpailuttamisen. Tämän lisäksi lähes Tunnus: 5011087 ei kuitenkaan riitä. Puumarkkinoille tar- 40 % metsänomistajista valtuuttaa met- 00003 VASTAUSLÄHETYS vitaan myös kilpailua. sänhoitoyhdistyksen myös kilpailuttamaan Ainoastaan kilpailuttamisen kautta syn- myyntierät. Laajalla leimikoiden kilpailut- tyvä markkinavoima ylläpitää ja vahvis- tamisella lisätään vapaata kilpailua ja vai- Taita tästä taa puun hintatasoa. Sopikin kysyä, mitä kutetaan muodostuvaan keskihintatasoon. tapahtuisi puun hinnalle, jos liian moni Tämä markkinahinta on perusta kaikille metsänomistaja päättäisi myydä puunsa puunmyyjille, riippumatta siitä onko hän kilpailuttamatta erityyppisiin sopimuksiin metsänhoitoyhdistyksen jäsen. ja hintatakuisiin perustuen. Hintatakuista- Niitä metsänomistaja, joilla metsänhoi- kin kannattaa muistaa, että niitä laukeaa toyhdistyksen jäsenyydessä on tullut viime maksettavaksi vain, jos on riittävästi niitä vuosina katkos, pyytäisin pohtimaan, kan- puunmyyjiä, jotka kilpailuttavat leimik- nattaisiko sittenkin antaa oman jäsenyyden konsa (!). kautta tuki tälle metsänomistajien kannalta keskeiselle toimijalle ja samalla koko met- Metsänhoitoyhdistys tekee tulosta sänomistajajärjestön toiminnalle. Kysymys kaikille metsänomistajille on keskimäärin 70 nettoeuron vuotuisesta sijoituksesta metsänomistamisen tulevai- Metsänhoitoyhdistyksillä on erittäin mer- suuteen. Samalla palautuu kanava mark- kittävä rooli puumarkkinoiden toimivuu- kinoiden kattavimpaan tietoon hinnoista, dessa ja kilpailun ylläpidossa puumark- tukinkatkonnasta ja kysynnästä. kinoilla. Jäsenille tehtävät puunmyynti- Metsänomistajat 5 Puukauppakysely puunostajille Kysyimme mhy Etelä-Savon alueen suuremmilta puunostajilta ja mhy:n korjuupalvelulta seuraavia kysymyksiä. Millaiselta puukauppavuosi 2017 näyttää puunhankinnan näkökulmasta? Millaiset leimikot ja puutavaralajit ovat nyt kysytyimpiä?

Koskitukki panostaneet sähköisiin palve- puuhuoltoa. Mhy:n puunkor- kaikenlaisia kesäkorjuukelpoi- selvittää oman metsän sertifi- luihin ja ne on otettu hyvin juupalvelu toimittaa puuta sia kohteita. Talvikohteiden ointimahdollisuuksia paikalli- Puukauppavuodelle on hyvät vastaan jäsentemme keskuu- etenkin Etelä-Savon maakun- ostomahdollisuudet vaihtele- silta UPM.n metsäasiakasvas- lähtökohdat: Lähes kaikkien dessa, noin joka viides puu- nan puunkäyttöpaikoille. Muu- vat alueellisen varantotilan- taavilta. UPM.n puukaupan- puutavaralajien kysyntä on kappa tehdään jo sähköisesti. taman hiljaiselovuoden jälkeen teen mukaan ja niistä parhaan rahoitustuotteen avulla met- tasainen tai kehittyy positii- Metsässä on tällä hetkellä te- metsänomistajien yhdistyksel- tiedon saa paikalliselta osta- sänomistaja voi saada nopeasti viseen suuntaan. Sahatavara- kemisen meininkiä ja sopimus- lä korjuuttama kuitupuukin jaltamme. Hankintapuista on puukauppatuloja käyttöönsä ja markkinoilla lopputuotteiden yrittäjiemme koneet tekevät alkaa hieman kiinnostamaan menekin ja oikeiden mittojen tätä kannattaakin tiedustella hintakehitys on valitettavasti työtä täysipäiväisesti. puunostajia. Investointien vai- varmistamiseksi syytä aina teh- puukaupan teon yhteydessä. ollut negatiivinen ja merkittä- kutus ei näy niin nopeasti kuin dä kauppa ennen hakkuiden viä apuja ei ole näköpiirissä, Tällä hetkellä erityisen ha- on ehkä annettu ymmärtää, aloittamista. Mika Wahlman vaikka myyntimäärissä on ol- luttuja ovat sulan maan aika- mutta kysyntä kasvaa kohti Metsäasiakaspäällikkö lut positiivinen vire. Odotam- na korjattavissa olevat uudis- vuotta 2018 mentäessä. Jussi Lemmetty me siis Koskitukilla vilkasta tusleimikot ja harvennukset. Aluejohtaja Versowood puukauppavuotta. Yksittäisiä havutukkiaukko- Mhy:n korjuupalveluun ky- Etelä-Suomen ja sopii vielä kuluvan talven sytyimpiä kohteita ovat kai- hankinta-alue Puuta hankitaan normaaliin Koskitukin hankintaa Etelä- korjuisiin. Hankintahakkuuta kenlaiset kasvatushakkuut, tapaan. Sahat sahaavat ympäri Savossa leimaa koivutukkipi- suunnittelevien jäsenten on etenkin männiköiden sulan UPM vuoden, joten puukauppaa teh- toisten leimikoiden hankinta syytä tänäkin talvena sopia maan harvennukset. Tukkila- dään myös ympärivuotisesti. ja Kissakosken saha tarvitsee metsäasiantuntijamme kanssa jeista kuusitukki on alkuvuo- Tasainen kysyntä kaikille Ostamme havutukkeja kaikilla runsaasti kuusen ja männyn kaupasta hyvissä ajoin ennen den ykkönen ja kuitulajeista puutavaralajeille tullee siivit- kauppamuodoilla. Savosta os- pikkutukkia. Kannattaa aina hakkuisiin lähtöä ja varmistaa mäntykuitu. Mäntypylväs säi- tämään puukaupan vähintä- tamme erityisesti kuusitukkeja, tarkistaa paikalliselta hankin- näin puun vastaanotto. lyttää suosionsa. kin yhtä hyvään vetoon kuin koska Otavan sahamme käyt- taesimieheltämme alueellinen vuonna 2016! tää pelkästään kuusta. tilanne tarkemmin ja tarjota Jyrki Husu Harri Huupponen puuta kaikin kauppatavoin. Piiripäällikkö Asiakkuuspäällikkö Kaikille puutavaralajeille Versowood on sahayhtiö, Mikkelin piiri kaikilla kauppatavoilla on ky- joten hankimme lähinnä ha- Jussi Joensuu Stora Enso syntää. Järeät päätehakkuut vutukkivaltaisia leimikoita. Metsäpäällikkö Mhy Etelä-Savon ovat haluttuja. Jokunen järeä Käytämme sekä mänty- että korjuupalvelu Kaikkien puutavaralajien uuden oston tuoma kuusi- ja kuusitukkia, pikkutukkeja ja Metsä Group tarve jatkuu korkealla tasol- koivutukki talvipäätehakkuu- mäntypylväitä. Mikäli talvi jat- Metsänhoitoyhdistys mitoit- la. Puukauppa kävi tasaisesti leimikko ennätetään hakkaa- kuu suosiollisena, pystymme Puukauppa kävi erinomai- taa puunkorjuuresurssin aina ja hyvällä tasolla koko viime maan tämän talven aikana, ostamaan pääosalla alueista sesti vuonna 2016 ja hyvä vire maakunnan puumarkkinati- vuoden. Uskomme, että alka- joten puukauppaa kannattaa talvileimikoita vielä näillä lu- näyttää jatkuvan myös kulu- lanteen ja metsänomistajien neesta puukauppavuodesta tu- hieroa jo heti alkuvuodesta. milla korjattavaksi. vana vuotena. Etelä-Savossa tarpeiden ehdoilla. Puunkor- lee vähintään yhtä onnistunut. FSC sertifioitua puuta tarvi- puun ostomäärissä on pientä juupalvelu täydentää vakiin- taan kasvavia määriä jatkossa, Jussi Torpo kasvua tälle vuodelle. Olemme tuneella tavallaan teollisuuden Stora Enso ostaa mielellään metsänomistajan kannattaakin Metsäpäällikkö

VARMISTA MIELENRAUHASI PUUKAUPASSA

Luota kokemukseen puukauppa-asioissa. Kun voit olla varma siitä, että puukaupan pienimmätkin yksityis- kohdat hoidetaan huolellisesti sinun eduksesi, nukut yösi paremmin eikä kauppoihin jää jossiteltavaa.

Puukauppakokemus käytössäsi! Varmista hakkuiden sujuminen suunnitellusti! PUUNMYYNTI- SUUNNITELMA PUUKAUPAN TOIMEKSIANTO JÄSENENÄ Jäsenhinta 0 € varmistat Ilman jäsenyyttä 85€ /tunti Hinta alk. 0,90 €/ m3 edullisemmat hinnat! Hinta sisältää: Hinta sisältää: • Maastokäynti • Puunmyyntisuunnitelma, kts. viereinen Arvio puumäärästä • taulukko Hinta-arvio • • Puukaupan kilpailutus eri ostajien kesken • Työmaakartta • Tarjousten vertailu • Metsänkäyttöilmoituksen teko • Ostajan valinta • Jatkotöistä sopiminen, esim. uudistamistyöt • Hakkuun suunnittelu • Ilmoitus puunkorjuun alkamisesta Varmista puukaupan tarkka sisältö • Korjuujäljen valvonta metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta. • Puunkorjuun valvontaraportti • Puukaupan päättäminen Tee sopimus oman Metsänhoitoyhdistyksesi kanssa!

Metsänomistajat Me teemme metsänomistajan eteen enemmän. ETELÄ-SAVO OTA YHTEYTTÄ P. 015 357 4000 tai [email protected] 6 Metsänomistajat Metsänomistaja: Näin onnistut puukaupassa Petri Pajunen

Paras tapa päästä jyvälle katkonnan vaihteluista eri metsäyhtiöiden välillä, on kerätä tietoa toteutuneista puukaupoista. Eri ostajien tarjousten ja katkonnan vertailuun tarvitaan kuitenkin niin paljon puukauppoja ja seuranta-aineistoa, että käytännössä tätä tietoa on vain metsänhoitoyhdistyksissä.

Fakta: Onnistunut puu- ole helppoa. Se vaatii myyjäl- koko metsätalouden kannat- Rintala sanoo. nen onkin ainoa tapa pitää kauppa ratkaisee lopulta tä tietotaitoa ja viitseliäisyyt- tavuuden. puunhinta mahdollisimman koko metsätalouden kan- tä perehtyä haastaviin sekä Harvennushakkuut kan- hyvänä. osin vaikeisiinkin asioihin”, nattaa kuitenkin hoitaa aina nattavuuden. Tulojen mak- 2. Mieti etukäteen omista myöntää MTK:n kenttäpääl- lähtökohdistasi, mitä ja ajallaan, jotta puusto säilyy Aina ei kannata yhdistää simointi on kaiken a ja o. likkö Pauli Rintala. kasvukykyisenä ja elinvoi- harvennus- ja uudistushak- Kustannusten minimointi milloin myyt maisena. kuuta samaan kauppaan. on toki tärkeää, mutta tu- Puukauppaosaamista on Metsänomistajan on syytä Puukauppa on joskus syytä lojen maksimointi on todel- syytä aika ajoin myös päi- harkita tarkkaan, mitä hän Metsänomistajan kannat- pilkkoa osiin, jotta leimikosta vittää. Asiat ja termit sekä milloinkin myy, sillä kysyntä taa seurata ja arvioida kul- saa maksimimäärän tarjouk- lisuudessa jopa kymmenen sovittavien asioiden sisältö ei- vaihtelee melkoisesti eri puu- loistakin teollisuuden yleistä sia. Sahateollisuuden tavoit- kertaa tärkeämpää. vät enää välttämättä tarkoita tavaralajien välillä vuosittain puuntarvetta esimerkiksi seu- teena ei ole ostaa ja korjata samaa kuin 20 vuotta sitten, ja myös vuoden aikana. Ti- raamalla uutisointia metsäte- kuitupuuta. Sen vuoksi sahat 1. Perehdy puukaupan Rintala huomauttaa. lanteet vaihtelevat nopeasti ollisuuden vientimarkkinoista eivät välttämättä tee tarjousta tekemiseen / Tiedä mitä niin ostajittain kuin paikka- tai lukemalla alan suhdanne- ollenkaan, jos kuitupuuta ja sovit ja mitä allekirjoitat Kaupanteossa on kaiken kunnittainkin. Jos metsän- ennusteita. Ehkä kuitenkin pienikokoista harvennuspuu- kaikkiaan syytä olla tarkka, omistajalla on valinnanvaraa, kaikkein parhaimman pai- ta on leimikossa eli myynti- Ensikertalaiselta puu- sillä siihen sisältyy runsaasti kannattaa hänen myydä sitä kallisen ajankohtaistilanteen erässä paljon. Myös suuren kaupan kauppakirja eli hak- taloudelliseen lopputulokseen puutavaralajia, jolle on par- saa oman metsänhoitoyhdis- puukaupan jakaminen osiin kuusopimus pistää helposti vaikuttavia seikkoja. Asioista haiten kysyntää. tyksen kautta, oman mhy:n lisää usein kilpailua ja vai- pään pyörälle. Vasta kun sovitaan kauppakirjassa, sen ”Tällä hetkellä koko maas- www-sivuilta, uutiskirjeistä kuttaa siten yksikköhintaan. tietää, mihin ruutuun rasti jälkeen vain valvotaan, että sa on parhaiten kysyntää tai mhy:n jäsenlehdestä. kannattaa paperissa laittaa, asiat tehdään sovitusti. kuusitukkivaltaisille leimi- 4. Kiinnitä huomiota voi puukaupassa onnistua. koille. Koivukuidun ja ener- 3. Kilpailuta aina katkontaan Puukauppa on se, millä tili giapuun kysyntä sen sijaan puukauppasi ”Puukaupan tekeminen ei tehdään. Se ratkaisee lopulta on tällä hetkellä heikompaa”, ”Tarjousten vertailu on Metsäammattilaiset neuvo- suomalaisen puukaupan vat puunmyyjää pyytämään kulmakivi”, sanoo MTK:n tarjouksia aina useilta metsä- kenttäpäällikkö Pauli Rin- Metsänomistaja saa puukauppapalvelut yhtiöiltä. Asioiminen vain yh- tala. ”Ostajat mieluummin den ja saman ostajan kanssa vähättelevät tarjousten ver- metsänhoitoyhdistyksestä ei yleensä koskaan tuo paras- tailun merkitystä kuin ko- Puunmyyntisuunnitelma on jäsenille maksuton palvelu, joka kannattaa hyödyntää aina. ta taloudellista lopputulosta rostavat sitä. Se on kuitenkin Puunmyyntisuunnitelman avulla metsänomistaja saa reaaliaikaisen hintatiedon leimikos- metsänomistajalle. puukaupan tärkein elementti taan markkinahintalaskelman muodossa. yksikköhintojen ohella. Met- ”Kilpailuttamisesta puhu- sänomistajan pitääkin pystyä Puukaupan toimeksiantopalvelussa metsänomistaja antaa puukaupan kokonaan taan aivan liian vähän. Sitä ei arvioimaan hakkuusta tulevi- metsänhoitoyhdistyksen hoidettavaksi. Tarjousten vertailussa huomioidaan hinta ja tukin voi koskaan korostaa liikaa. en puutavaralajien määrät ja katkonta. Puukaupan kilpailuttamisella haetaan paras tulos puukaupasta. Yksittäinen metsänomistaja osuudet etukäteen, mikä on voi vaikuttaa puun hintaan todella haastavaa”, Rintala Yksikään ostaja ei ole aina paras vuodesta toiseen kaikissa leimikoissa, joten kilpailutus vain siten, että kilpailuttaa kertoo. on tärkeää. aina kaikki puuerät”, Rin- tala sanoo. Kilpailuttami- Rintala kehottaa metsän- Metsänomistajat 7 omistajia huomioimaan ny- tietoa on vain metsänhoitoyh- ta. Kaikki ostajat eivät sitä tävä. Merkintöjen on syytä päätteeksi metsänomistaja kyistä paremmin eri ostajien distyksissä. Metsänomistajat maksa. Jos leimikko haka- olla oikein, sillä merkinnät hyväksyy mittaustodistuksen, erilaisen katkonnan ja sen saavatkin todella arvokasta taan kuitenkin vasta kahden vaikuttavat puukauppatiliin. jonka jälkeen kaupan loppu- merkityksen tarjouksia ver- tietoa ja apua omalta metsän- tai kolmen vuoden päästä summa tulee tilille tavalli- rattaessa. Katkonnassa on hoitoyhdistykseltään, jotka kaupasta, on ennakkomaksu Valveutunut metsänomis- sesti kuukauden tai kahden kyse siitä, miten ostaja pilk- ovat järjestelmällisesti koon- varsin perusteltu. Ennakkora- taja käy hakkuun aikana kuluessa. koo rungot eri puutavarala- neet tietoa eri metsäyhtiöiden hoitus voidaan hoitaa myös paikan päällä seuraamassa jeiksi. puunkorjuusta ja runkojen rahoituslaitoksen kautta, töiden edistymistä. Puun kor- Tahallisia sopimusrikkeitä katkonnoista yli kymmenen mutta silloin metsänomistaja juuta ja hakkuusopimuksen Rintala tapaa työssään har- Jotta lopputulos olisi met- vuoden ajan. tavallaan maksaa itse oman ehtojen toteutumista on aina voin, mutta harmaalla alu- sänomistajan kannalta paras puukauppaennakkonsa. Täl- syytä valvoa. Hakkuutyön eella puukaupassa liikutaan mahdollinen, pitäisi arvok- 5. Uskalla kysyä löin kyse onkin lähinnä lai- jäljen pitää olla hyvää ja met- hänen mukaansa aika usein. kaat tukkipuut ja tukkiosa tyhmiä nan ottamisesta omaa puu- sänhoitosuositusten mukais- Siksi onkin tärkeää, että met- saada tarkasti talteen. ”Eri kauppamaksua vastaan. ta. Tämä on erityisen tärkeää sänomistaja osaa pitää puo- ostajilla ja eri laitoksilla on Kun tarjoukset on tarkoin Kauppakirjassa sovitaan harvennuskohteissa. lensa. Paras tapa valtuuttaa erilaiset tarpeet. Siksi saman- luettu ja paras mahdollinen myös siitä, kuka hoitaa mah- metsänhoitoyhdistyksen am- laisesta leimikosta eri osta- ostaja leimikolle löytynyt, on dollisen ennakkoraivauksen ”On ehdottoman tärkeää, mattilainen valvomaan puu- jat saavat talteen eri määrän aika kirjoittaa kauppakirja eli kaataako ostaja, myyjä että hakkuukoneen mittalai- kauppaa ja sen toteutumista tukkia. Tästä johtuen kat- eli metsänhakkuusopimus. vai joku muu korjuuta hait- te toimii oikein. Puutavaran on tehdä toimeksianto met- konnasta johtuvat erot ovat Viimeistään tässä vaiheessa taavan aluskasvuston moni- mittauslain mukaan puun sänhoitoyhdistykselle. Noin yleensä puukaupassa jopa on syytä selvittää kaikki epä- toimikoneen tieltä. hakkaajan on tehtävä oma- 40% puukaupoista metsän- isompia kuin ostajien väliset selväksi jääneet asiat. valvontaa sen varmistami- omistajat tekevät ns. valta- erot yksikköhinnoissa”, Rin- Tarkkana on syytä olla seksi, että mittalaite toimi kirjakauppoina, jossa met- tala kertoo. ”Kehotan kaikkia metsän- myös juurikäävän torjunnas- oikein. Tarvittaessa mittalait- sänomistaja ostaa koko puu- omistajia tekemään rohkeasti ta sovittaessa. Kyse on laki- teen toimivuus ja tarkkuus kaupan hoitamisen ”Avaimet Paras tapa päästä jyvälle puukauppaa. Mutta on myös sääteisestä velvoitteesta, joka varmistetaan kontrolli- ja tar- käteen” palveluna omalta katkonnan vaihteluista eri uskallettava kysyä sellaisia koskee sulan maan aikaan kistusmittauksilla, joita met- metsänhoitoyhdistykseltään. metsäyhtiöiden välillä, on asioita, josta ei ole varma tai tehtäviä hakkuita. Valtio ei sänomistajalla on aina oike- kerätä tietoa toteutuneista jota ei tiedä”, Rintala sanoo. enää korvaa kantojen käsit- us pyytää ostajalta”, Rintala puukaupoista. Myyjän kan- Valitettavan usein ongelma- telyä juurikääpää vastaan. kertoo. nattaakin laittaa talteen os- tilanteissa törmätään siihen, Osa metsäyhtiöistä on siirtä- tajalta saamansa mittausto- että metsänomistaja on al- nyt kulut myyjälle. Ensihar- Hakkuiden päätyttyä ostaja distus sekä muut mittaus- ja lekirjoittanut kauppakirjan vennuskohteessa juurikäävän toimittaa metsänomistajalle katkontatiedot, joista käy il- ymmärtämättä, mitä on tul- torjunnan kustannus voi hel- mittausasiakirjan eli mitta- mi, miten runkojen katkonta lut sovituksi. posti lohkaista kymmenyksen ustodistuksen, mutta se ei onnistui. Näitä tarkempia koko puukauppatilistä. Rintalan mukaan vielä rii- mittaustietoja metsänomista- Puukaupan ehdoista sovi- tä. ”Pelkän mittaustodistuk- jan pitää osata pyytää osta- taan aina tapauskohtaisesti. 6. Valvo omia oikeuksiasi, sen avulla ei voi todeta, että jalta, koska kaikki ostajat Mitään yleistä tai yhteistä so- tarvittaessa tiukastikin kaikki meni, kuten sovittiin. eivät anna tietoja automaat- pimuslomaketta tai kauppa- Metsänomistajan pitää pyy- tisesti. kirjapohjaa ei ole olemassa. Ennen hakkuiden alkamista tää tarkempia mittaustieto- on hakkuualueen rajat, eri ja ja niitä pitää osata myös Eri ostajien tarjousten ja Puukaupan ennakkomak- hakkuutavat sekä erikois- lukea. Vasta niistä voidaan katkonnan vertailuun tarvi- susta sovitaan myös tapaus- kohteet, kuten purot, pienet todeta, että hakkuu ja puu- taan kuitenkin niin paljon kohtaisesti, mutta yleensä se suot ja lähteet, merkittävä kauppa toteutui kuten oli Pauli Rintala, puukauppoja ja seuranta-ai- on neljännes tai viidennes maastoon korjuuta varten. sovittu”, muistuttaa Rintala. kenttäpäällikkö neistoa, että käytännössä tätä arvioidusta kauppasummas- Yleensä se on ostajan teh- Onnistuneen puukaupan MTK Metsälinja

METSÄOMAISUUS ARVOKKAAMMAKSI KUNNON TIELLÄ Luota kokemukseemme ja rakennetaan sinulle hyvä metsätieverkosto! Kunnollisella tiellä varmistat pääsyn metsääsi – metsää voidaan hoitaa ja puuta korjata ympärivuotisesti. Tie kerralla kuntoon!

Varmista pääsy metsääsi! METSÄTIEN PERUSPARANNUS METSÄTIEN RAKENTAMINEN Puutavara-autotie, hinta alk. 13 € /m + alv

Hintaan sisältyvät: Puutavara-autotie, hinta alk. 15 € /m + alv • Metsätien kunnostussuunnitelma ja JÄSENENÄ maastomerkinnät VARMISTAT Hintaan sisältyvät: • Tarvittavat luvat ja lausunnot edullisemmat • Metsätien suunnittelu ja maastomerkinnät • Mahdollisten tukien hakeminen hinnat! • Tarvittavat luvat ja lausunnot, tietoimitus • Tiealueen raivaus ja ainespuun korjuu • Mahdollisten tukien hakeminen • Urakoitsijoiden ja materiaalin kilpailuttaminen • Tiealueen raivaus ja ainespuun korjuu • Tien rungon kunnostaminen • Urakoitsijoiden ja materiaalin kilpailuttaminen • Pintamateriaalien valinta ja toimitukset • Tien runkotyöt • Töiden valvonta ja laadun varmistus Uuden tien rakentaminen ja vanhan • Pintamateriaalien valinnat ja toimitukset tien perusparannus vaivattomasti • Töiden valvonta ja laadun varmistus valmiina Avaimet käteen -periaatteella. Kysy lisää ja tee tilaus omasta Metsänhoitoyhdistyksestäsi! Metsäteiden rakentamiseen ja perusparannukseen Kemera-tukea!

Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 ETELÄ-SAVO 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo Me teemme metsänomistajan eteen enemmän. www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo 8 Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys on valmis palvelemaan jäsenkuntaa ja vastaamaan markkinoiden haasteisiin Petri Pajunen Metsänhoitoyhdistys Etelä- Savon valtuuston kokoon- tui tammikuun 12. päivänä ylimääräiseen kokoukseen ja valitsi yhdistykselle seu- raavaksi kahdeksi vuodeksi kahdeksan jäsenisen hal- lituksen. Hallituksen koko kapeni edellisestä vaali- kaudesta, sillä silloin jäse- niä oli yksitoista. Hallituksessa on viisi jä- sentä edellisestä ja kolme uutta. Seuraavassa jäsenet esittelevät itsensä ja arvioivat oman ak- tiivisuutensa metsänomistajina. Samalla he kertovat, millaisin odotuksin metsänhoitoyhdistys lähtee eteenpäin. Kaikille yhteisten kysymysten lisäksi hallituksen jäsenet saivat valita seuraavista kysymyksistä vähintään kaksi, joihin he vas- taavat.

1. Kun katsotaan tulevaisuu- teen, mikä on toiminnan tärkein painopistealue lähivuosina? 2. Kuinka nuoret saadaan kiin- nostumaan metsästä, tulevina metsänomistajina tai metsäam- mattilaisina. Tarvitaanko myös maalle palaavia ammatinvaihta- jia hoitamaan metsiä? 3. Mitä keinoja mhy:llä on edis- tää metsätilojen säilymistä tai niiden koon kasvua, kuuluuko Mhy Etelä-Savon hallitus v. 2017-2018. Vasemmalta Juha Pasonen, Ville Rouhiainen, Kaisa Ralli (vpj), Esa Anttonen, Kari Turunen, Juha-Pekka yhteismetsä myös niihin? Hannikainen (pj), Esko Vahvaselkä ja Voitto Heikkilä 4. Uuden lain metsänhoitoyhdis- tyksistä kanssa on eletty jo tovi 2. Nuorten innostamiseen met- hoitoyhdistyksen valtuustossa, on kuitenkin ainut metsän- 1.Puun käyttö näyttää kasvavan – yhdistyksen toimintaympäris- sien omistajina asetan ison josta kahdeksan vuotta halli- omistajien edunvalvontaorga- lähivuosina, joten puukaupan ja tö muuttui, mutta mikä muu toivon nuorille valtuutetuille, tuksessa ja kuusi vuotta halli- nisaatio ja jäsenyys siinä on korjuun palvelut ovat mielestäni muuttui vai muuttuiko mikään? hallituksen jäsenille ja nuorille tuksen puheenjohtajana. edelleen kannattavaa. tärkein painopistealue. On tär- toimihenkilöille. He osaavat Metsänhoitoyhdistys Etelä- keää valvoa, että puukaupan Metsien hoidossa käyttää nykyaikaisia viestin- Savo suuntaa tulevaan hyvillä Metsissä riittää työtä toimintatavat pysyvät hyvinä ja tarvitaan kaikkien täkanavia. fiiliksillä. Isolla yhdistyksellä kaikki halukkaat metsänomis- Metsien hoidossa tarvitaan on mahdollisuus tarjota met- Voitto Heikkilä on metsä- ja tajat saavat luotettavaa apua työpanosta kaikkien siihen pystyvien työ- sänomistajille monipuoliset maatalousyrittäjä, jolla päätuo- puukaupan teossa. Korjuupal- Esa Anttonen toimii kotitilal- panosta, koska Etelä-Savon laadukkaat palvelut ympäri tantosuuntana on metsätalous. velu on tärkeä varsinkin har- laan metsätalousyrittäjänä ja alueen ikärakenne on haas- toimialueen. Uusilla tehda- Lisäksi Heikkilä sahaa puuta vennusleimikoissa, jotka voivat viljelee myös tilan pellot. Tila tava. sinvestoinneilla puunkäyttö kenttäsirkkelillä. Tilan met- olla ostajille vähemmän halut- sijaitsee Kerimäen Louhella ja Uusi Mhy - laki mahdollis- lisääntyy ja se tuo kysyntä sät sijaitsevat Pertunmaalla ja tuja kuin päätehakkuut. Myös ostotilat noin kymmenen kilo- taa metsänomistajien toiveiden puulle, työtä metsiin ja metsän Mikkelissä. Heikkilä tekee mie- jatkuvan kasvatuksen hakkuissa metrin päässä päätilasta. mukaiset palvelut, mikä on parissa toimiville. lestään keskimääräistä metsän- metsänhoitoyhdistys voisi ottaa Tilan metsissä tehdään han- hyvä asia. omistajaa aktiivisemmin töitä roolia. kinta- ja pystykauppoja se- Toivon metsänomistajilta eh- 1. Painopistealue ovat laaduk- metsissään. 2. Merkittävin rooli nuorten kä myydään jonkun verran dotuksia valtuutetuille ja hal- kaat, monipuoliset ja kilpailu- Päättynyt vaalikausi oli ensim- metsäkiinnostuksen syntymises- polttopuuta, metsänhoitotyöt lituksen jäsenille yhdistyksen kykyiset palvelut. Ne takaavat mäinen metsänhoitoyhdistyksen sä on mielestäni vanhemmilla ja hankintapuut tekee poika kehittämiseksi. jäsenyyden kiinnostavuuden valtuustossa. Kaksi ensimmäistä tai mahdollisesti muilla lähisu- Pauli. jatkossakin. vuotta kului Järvi-Savon val- kulaisilla, jos vanhemmilla ei ole Esa Anttonen on ollut Kerimä- Laadukkaat, 2. Kotikasvatuksella iso merki- tuustossa ja fuusion jälkeen metsää tai kiinnostusta metsään. en mhy:n hallinnossa puheen- monipuoliset ja tys, nuoret on saatava mukaan kaksi vuotta Etelä-Savon val- Vanhempien kanssa jo lapsena johtajana ja jäsenenä Itä-Savon metsään pienestä pitäen. Perus- tuustossa, molemmissa yhdis- metsässä kulkiessa ja tehdessä ja Etelä-Savon hallituksissa. kilpailukykyiset palvelut kouluaan lopetteleville amma- tyksissä oli myös hallituksen kiinnostus herää ja kasvaa. Ai- Etelä-Savon Mhy:n palvelura- takaavat jäsenyyden tinvalintaansa miettiville met- varajäsenyys. nakin minulle kävi niin. kenne on valmis, mutta kehit- kiinnostavuuden sätietopäivä saattaa herättää Tulevaan lähdetään positiivisin Myös kouluilla voisi olla mer- täminen sekä talouden kään- kiinnostuksen. Tulevaisuudessa odotuksin, koska metsäalalla kitystä nuorten metsäsuhteen täminen strategian mukaisesti Juha-Pekka Hannikainen on kaikkia alasta kiinnostuneita tuntuu olevan tekemisen mei- kehityksessä. Silloin tällöin on voitolliseksi on haastavaa - ku- maanviljelijä/maaseutuyrittäjä varmasti tarvitaan metsiä hoi- ninki ja ison yhdistyksemme toi- uutisoitu, miten koululuokkien luja joudutaan karsimaan, tä- Savonlinnasta, jossa metsät tamaan. minta on saatu hyvin käyntiin. vierailut metsätyömailla ovat mä työ tulee jatkumaan myös myös ovat. 3. Neuvonnalla voidaan pyrkiä Nyt on tärkeää pitää palvelut herättäneet innostusta lapsissa. tulevaisuudessa. Tilalla pyritään tekemään edistämään tilojen säilymistä. ajanmukaisina ja kehittää niitä Käytännön näkeminen ja teke- metsän vaatimat hoitotyöt ja Yhteismetsät on yksi hyvä lisä jäsenistön toiveiden mukaisiksi. minen ovat mielestäni parem- 1. Painopistealueena toimin- hakkuut ajallaan ja koen ole- siinä. En usko tämän olevan Tässä työssä suurena apuna olisi pia houkuttimia kuin luennot nassa ovat varautumiset kas- vani erittäin aktiivinen metsien ratkaisu, mutta sopii pienelle jäsenten mielipiteet ja ajatukset luokissa. vaviin puukauppamääriin ja hoitaja. joukolle metsänomistajia. – myös mahdollisesti puuttu- Metsissä riittää työtä. Taimikon taimikoiden hoitorästien pur- Juha-Pekka Hannikainen on 4. Kilpailu metsänomistajien vista palveluista ja toivotuista ja nuoren metsän hoitoa jää kamiseen. toiminut 12 vuotta metsän- ”sieluista” on kasvanut. Mhy toimintatavoista. koko ajan rästiin, joten metsis- Metsänomistajat 9

Juhani Krappe tä innostuneet vanhat ja uudet kinta- sekä pystykaupoin. Hoi- metsänomistajat ovat erittäin totöitä tehdään myös vuosittain. tervetulleita metsätöihin. Maal- Luottamushenkilönä aiemmin le paluuta voi motivoida sekin, Mhy Metsä-Savon sekä Mhy että omasta metsästään voi teh- Etelä-Savon hallituksessa. dä mieleisensä. Voi painottaa Mhy Etelä-Savo rakentaa tu- riistanhoitoa, marjastusta, sie- levaisuutta jäsenistön tarpeis- nestystä tai mikä tuntuu tär- ta lähtien. 500 000 hehtaarin keältä. Kiinnostuksesta seuraa metsäalue tarvitsee toimijoita mielestäni se, että metsän käyttö metsiin. Hyvää ja toimivaa yh- on valinta eikä metsän tila ole teistyötä rakennetaan kaikkien välinpitämättömyyden tulos. sidosryhmien kanssa. Yhteis- kuntavastuullisesti merkitystä Yhdistyksen on oltava on sillä, kuinka eurot saadaan mukana luotettavana pyörimään omalla toimialueella. 1. Tulevaisuuden tärkein pai- kumppanina nopiste tulisi olla, että metsien Juha Pasonen työskentelee ke- omistuksen siirto nuoremmille säajat rakennus - ja kattotöissä sukupolville tapahtuisi paljon ja tekee talvella kotitilalla met- nykyistä nopeammin. Näin sätöitä. Juha omistaa vaimon metsiin voisi tulla lisää posi- kanssa metsiä Hirvensalmella tivista pöhinää. Mielenkiinto ja Mikkelissä. Oman arvionsa omia metsiä kohtaan kasvaisi. mukaan hän on melko aktiivi- Tämä voisi tuoda mukanaan nen metsänomistaja. paneutumista mahdollisiin hak- Metsänhoitoyhdistysten hallin- kuurästeihin sekä innostaisi hoi- nossa hän on ollut luottamus- totöihin. henkilönä vuodesta 1997. 2. Nuorille metsänomistajil- Mhy Etelä-Savo on nyt yksi suo- le tulisi järjestää lyhytkursseja men suurimmista yhdistyksistä (myös nettikursseja), metsäneu- Suomen metsäisimmällä kulmal- vojien tulisi perehdyttää nuorta la. Jos täällä emme pärjää, niin metsänomistajaa omien metsien missä sitten? Pari vuotta on ope- mahdollisuuksiin. teltu yhteistä toimintakulttuuria Kannustaa teettämään hoitotyöt ja nyt on tulosten aika. ajallaan, jos oma aika ei siihen Yhdistys on valmis palvelemaan riitä. Jos innostusta riittää kan- jäsenkuntaa, vastaamaan mark- nattaa opetella myös tekemään kinoiden haasteisiin ja toteutta- hoitotöitä itse. Kouluissa tulee maan asiakkaiden toimeksianto- järjestää metsätilaisuuksia, ker- ja ammattitaidolla ja kustannus- toa metsäalan opiskelumahdolli- tehokkaasti. suuksista ja työllisyysnäkymistä tulevaisuudessa. Metsärokkaan 1. Tulevaisuudessa yhdistyksen tyyliset tapahtumat, some, ja on panostettava puukaupalli- sähköiset palvelut/digitalisaa- siin palveluihin. Lisääväthän tion eteneminen voivat lisätä lähialueiden metsäteollisuuden nuorien kiinnostumista metsä- investoinnit puunkäyttöä huo- asioista. mattavasti jo parin vuoden si- Tähän saakka metsuritöihin on sällä. Metsänomistajien tulee riittänyt paikallista työvoimaa. tehdä puukauppaa nousevaan Tulevaisuudessa tilanne saattaa markkinasuhdanteeseen, paran- muuttua, jolloin koulutuksen tunein hinnoin ja yhdistysken- keinoin asiaan tulee reagoida tän on oltava siinä mukana luo- riittävän ajoissa. tettavana kumppanina. Kaikki voittavat, teollisuudelle turva- Nuorille tulee tarjota Nuorille metsänomistajille tulisi järjestää lyhytkursseja myös nettikursseja, nuorta metsänomistajaa tulisi taan puunsaanti, metsänomis- matalan kynnyksen perehdyttää omien metsien mahdollisuuksiin. tajat saavat puusta parempaa hintaa ja yhdistys työtehtäviä. mahdollisuuksia tutustua ja sitä tulee kehittää tarpeen kehittää eri toimintamalleja. itse ja vain harvoin metsässäni 2. Nuorten kiinnostus metsään metsäalaan mukaan. Näistä opituista toimintamal- työskentelee muita. Aikeissa on alkaa vanhempien ja perheen 2. Metsäosaaminen ei enää leista saadaan entistäkin pa- vielä ostaa lisää metsää. ohjauksesta ja esimerkistä. Tär- Ville Rouhiainen on metsäta- siirry entiseen malliin suku- rempia ja tehokkaampia pal- Luottamushenkilön ura alkoi keää on myös saada järjestettyä lousyrittäjä ja tällä hetkellä polvelta toiselle. Metsäalaa veluja metsänomistajille. Haukivuoren metsänhoitoyh- ensimmäisiä työtehtäviä metsän työskentelee lisäksi kouluko- täytyy pitää esillä, nuorille 1. Pidän tärkeimpänä tavoit- distyksen valtuuston jäsenenä parissa mm. kesätöitä. Myös dissa valvojana. Metsäpalstat tulee tarjota matalan kynnyk- teena saada harvennuspuulle ja sitten myöhemmin myös oikeat harrastukset ohjaavat ovat kotikunnassa Juvalla sen mahdollisuuksia tutustua lisää kysyntää ja parempaa metsänhoitoyhdistyksen halli- metsän pariin kuten marjas- Ville luokittelee itsensä aktii- metsäalaan ja metsän mah- hintatasoa. tuksessa. Etelä-Savossa työ jat- tus, metsästys, suunnistus tai viseksi metsänomistajaksi. Is- dollisuudet työllistäjänä sekä Hyvin hoidetut metsät tuovat kui hallituksen jäsenenä. partiotoiminta. Yhdistyksen on tutukset ja raivaukset tehdään sijoituskohteena täytyy tuoda kasvua, mutta kannattavuus Tulevaisuuteen suunnataan huomioitava myös nuoret esim. pääosin itse, puukaupat kil- esiin. Esimerkillämme voim- mitataan puusta saatavalla luottavaisin mielin metsäsekto- mo - koulutuksessa tai kesä- pailutetaan, alan tapahtumiin me vahvistaa nuorten uskoa myyntitulolla. rilla olevaan hyvään vireeseen. tapahtumien tiimoilta. Myös osallistutaan ja seurataan met- metsäalaan. Metsäomaisuuden 2. Koulujen kanssa pitää tehdä ammatillisessa mielessä yhdis- säalaa monipuolisesti. siirtämistä jälkipolville tuli- entistäkin enemmän yhteistyö- 1. Talous tulee saada positiivi- tyksestä löytyy nuorille kesä- si helpottaa kaikin keinoin. tä. Käydä tapahtumissa esillä, selle kasvu-uralle, jolloin olisi työpaikkoja, harjoittelupaik- Ville Rouhiainen on suoritta- Maalle palaavia ammatinvaih- jossa nuoretkin käyvät. Toi- enemmän resursseja toiminnan koja ja vakituisia työtehtäviä nut metsätalousyrittäjän am- tajia tarvitaan ehdottomasti tu- saalta kyllä nykyisinkin, moni kehittämiseen. Tämä toisi mu- joka vuosi. mattitutkinnon ja tällä hetkellä kemaan metsänhoidon turvaa- maaseudulta kotoisin oleva kanaan myös mahdollisuuden Metsätaitokilpailut peruskou- hän viimeistelee metsämesta- mista tulevaisuudessa. nuori suuntaa metsäalalle. tiedottaa enemmän mhy:n toi- lun yläluokilla saattaisivat in- rin erikoisammattitutkintoa. Perhemetsätaloudessa opit minnasta eri tahoille mm. op- nostaa myös nuoria metsäalalle Takana on yksi kausi metsän- Koulujen kanssa pitää metsäasioihin siirtyvät parhai- pilaitoksille. (yhteistyö koulujen kanssa). hoitoyhdistyksen valtuustossa. tehdä yhteistyötä ten nuoremmille tulevaisuuden 3. Metsänhoitoyhdistys voi- Tulevaan lähdetään positiivisin metsänomistajille. si kannustaa metsänomistajia Omistuksen siirto odotuksin. Metsänomistajille Kari Turunen on metsäyrittäjä, huomaamaan, että metsänhoi- nuoremmille pitäisi tulee tarjota jatkossakin vah- jonka metsät ovat Enonkos- Metsänhoito on oikea to on oikea elinkeino ja et- vat ja asiantuntevat palvelut, kella ja lähiympäristössä. Kari elinkeino tä metsätilan kokoa voi myös tapahtua nykyistä edunvalvonta etunenässä. Met- pitää itseään aktiivisena met- kasvattaa. Keinot näihin ovat nopeammin säteollisuuden suunnitellut ja sänomistajana, sillä metsä on Esko Vahvaselkä on maa- ja neuvonnallisia. Metsänhoitoyh- toteutuvat investoinnit lupaa- ollut jo 30 vuotta työpaikka. metsätalousyrittäjä Haukivuo- distyksen tulisi saada metsän- Kaisa Ralli on yrittäjä Hanskilan vat hyvää metsäsektorille. Luottamushenkilö kokemusta relta, kaikki metsät ovat Hau- omistajat ymmärtämään, että maa- ja metsätilalla Partalan- 1. Metsänomistajien etujen on kertynyt kahdeksan vuotta kivuorella. metsänhoito voi olla myös yri- saarella. Tilalla myös matkai- valvonta, jäsenistöstä huoleh- metsänhoitoyhdistys Apun pu- Esko on mielestään erittäin ak- tystoimintaa. lutoimintaa. Metsät sijaitsevat timinen ja jäsenhankinta ovat heenjohtajana. tiivinen metsänomistaja. Met- Yhteismetsä on yksi mahdolli- Sulkavalla ja Puumalassa. toiminnan kannalta tärkeitä. Tulevaisuuteen katsotaan luot- sään on sijoitettu jo usean vuo- suus, mutta itselläni ei ole vielä Metsänomistajana puukauppaa Palvelutarjonta tulee pitää laa- tavaisin mielin, Etelä-Savolla sikymmenen ajan. Liki kaikki tarkempaa tietoa eikä koke- käydään tilalla vuosittain han- dukkaana ja monipuolisena, on ollut kaksi vuotta aikaa metsään liittyvät työt tehdään musta siitä. 10 Metsänomistajat Mhy Etelä-Savon valtuusto v. 2017-2020 Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savolle valittiin uusi 41 jäseninen valtuusto marraskuussa järjestetyissä postivaaleissa. Ääntään käytti yhdistyksessämme 4004 jäsentä eli noin 42 % jäsenistä. Edellisissä vaaleissa äänestysprosentti oli 34 %, joten aktiivisuus kasvoi selvästi. - Äänestysaktiivisuus osoittaa, että metsäasiat kiinnostavat ja että metsänhoitoyhdistystoiminnalla on metsänomistajien luottamus. Nyt va- litut valtuutetut edustavat laajasti työelämää ja tuovat monipuolistatietotaitoa yhdistyksen kehittämiseen, luonnehtii johtaja Petri Pajunen. Valtuusto käyttää jäsenten päätösvaltaa ja on metsänhoitoyhdistyksen ylin päättävä elin. Uusi valtuusto kokoontui 12.1.2017 järjestäytymiskokoukseen ja valitsi hallituksen v. 2017-2018. Valtuutetut toimivat tehtävässään neljä vuotta eli 31.12.2020 saakka. Valituista valtuutetuista 21 % on uusia. Valtuutettujen keski-ikä on 53 vuotta.

Haukivuoren vaalipiiri Mhy Apun vaalipiiri Nimi Ammatti Ikä Kotikunta Äänet Nimi Ammatti Ikä Kotikunta Äänet Häkkinen Pasi Maatalousyrittäjä 40 Mikkeli 82 Turunen Kari Metsäyrittäjä 48 101 Vahvaselkä Esko Maa- ja metsätalousyrittäjä 56 Mikkeli 61 Tarvainen Janne Metsänhoitaja 48 Enonkoski 46 VARMISTA MIELENRAUHASI PUUKAUPASSA

Luota kokemukseen puukauppa-asioissa. Kun voit olla varma siitä, että puukaupan pienimmätkin yksityis- kohdat hoidetaan huolellisesti sinun eduksesi, nukut yösi paremmin eikä kauppoihin jää jossiteltavaa. Häkkinen Pasi Vahvaselkä Esko Turunen Kari Tarvainen Janne

Itä-Savon vaalipiiri Käyhkö Jari Maanviljelijä 51 Savonlinna 63 Nimi Ammatti Ikä Kotikunta Äänet Nousiainen Kari Yrittäjämetsuri 63 Savonlinna 62 Hannikainen Juha-Pekka Maanviljelijä 57 Savonlinna 129 Loikkanen Olli Maanviljelijä 63 Savonlinna 58 Anttonen Esa Metsätalousyrittäjä 57 Savonlinna 104 Valkonen Jari Maatalousyrittäjä 50 Rantasalmi 57 Varmista hakkuiden Myllys Mika Maatalousyrittäjä 50 Rantasalmi 82 Laamanen Kimmo Maa- ja metsätalousyrittäjä 36 Savonlinna 54 Puukauppakokemus käytössäsi! Kilpeläinen Kirsi Maatalousyrittäjä 47 Rantasalmi 69 Voutilainen Juha Yrittäjä 47 Savonlinna 52 sujuminen suunnitellusti! Suomalainen Jukka Yrittäjä 59 Savonlinna 65 Kosonen Jouni Maanviljelijä 57 Savonlinna 49 PUUNMYYNTI- SUUNNITELMA PUUKAUPAN TOIMEKSIANTO JÄSENENÄ Jäsenhinta 0 € varmistat Ilman jäsenyyttä 85€ /tunti Hinta alk. 0,90 €/ m3 edullisemmat hinnat! Hinta sisältää: Hinta sisältää: • Maastokäynti • Puunmyyntisuunnitelma, kts. viereinen Arvio puumäärästä Hannikainen Juha-Pekka Anttonen Esa Myllys Mika Kilpeläinen Kirsi Suomalainen Jukka • taulukko Hinta-arvio • • Puukaupan kilpailutus eri ostajien kesken • Työmaakartta • Tarjousten vertailu • Metsänkäyttöilmoituksen teko • Ostajan valinta • Jatkotöistä sopiminen, esim. uudistamistyöt • Hakkuun suunnittelu • Ilmoitus puunkorjuun alkamisesta Varmista puukaupan tarkka sisältö • Korjuujäljen valvonta metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta. • Puunkorjuun valvontaraportti • Puukaupan päättäminen

Käyhkö Jari Nousiainen Kari Loikkanen Olli Tee sopimusValkonen oman Jari MetsänhoitoyhdistyksesiLaamanen Kimmo kanssa!

Metsänomistajat Me teemme metsänomistajan eteen enemmän. ETELÄ-SAVO OTA YHTEYTTÄ P. 015 357 4000 tai [email protected]

Voutilainen Juha Kosonen Jouni Metsänomistajat 11

Järvi-Savon vaalipiiri Kuoppala Seppo Työnjohtaja 62 Pertunmaa 89 Nimi Ammatti Ikä Kotikunta Äänet Mällönen Eero Ylikonstaapeli 50 Joutsa 82 Pasonen Juha Yrittäjä 52 Hirvensalmi 144 Haukka Milla Maanviljelijä 36 Pertunmaa 73 Nummela Paavo Maanviljelijä 50 Joutsa 117 Kuitunen Pentti Maatalousyrittäjä 68 Joutsa 71 Heikkilä Voitto Metsä- ja maatalousyrittäjä 35 Pertunmaa 112 Kekkonen Pentti Maanviljelijä 69 Mikkeli 67 Taivalantti Paavo Maaseutuyrittäjä 66 Mikkeli 106 Pajunen Taneli Maaseutuyrittäjä 29 Mikkeli 48 Torpo Hetta Yrittäjä 55 Hirvensalmi 96 Suhonen Antti asianajaja, varatuomari 60 Mikkeli 47 Ruuth Noora Maaseutuyrittäjä 36 Mikkeli 91 Rantalainen Antti Maaseutuyrittäjä 45 Mikkeli 43

Pasonen Juha Nummela Paavo Heikkilä Voitto Taivalantti Paavo Torpo Hetta

Ruuth Noora Kuoppala Seppo Mällönen Eero Haukka Milla Kuitunen Pentti

Kekkonen Pentti Pajunen Taneli Suhonen Antti Rantalainen Antti

Metsä-Savon vaalipiiri Nimi Ammatti Ikä Kotikunta Äänet Ahonen Minna Maanviljelijä 47 Juva 83 Ralli Kaisa Agrologi-metsäteknikko 45 Sulkava 156 Summanen Matti Maanviljelijä 59 Puumala 69 Kietäväinen Olavi Metsätalousyrittäjä 61 Puumala 130 Tiimonen Antero Monialayrittäjä 56 Sulkava 68 Martikainen Esa Maanviljelijä 50 Juva 126 Liimatainen Pekka Metsätalousyrittäjä 53 Juva 54 Rouhiainen Ville Metsätalousyrittäjä 32 Juva 94 Tolvanen Asko Maanviljelijä 53 Sulkava 52 Piispa Timo Kasvituotanto ja talouden asiantuntija 53 Juva 93 Kurki Kalevi Eläkeläinen 65 Sulkava 37

Ralli Kaisa Kietäväinen Olavi Martikainen Esa Rouhiainen Ville Piispa Timo Ahonen Minna

Summanen Matti Tiimonen Antero Liimatainen Pekka Tolvanen Asko Kurki Kalevi 12 Metsänomistajat Valtuusto aloitti työnsä valitsemalla hallituksen vuosille 2017-2018 Petri Pajunen

Mhy Etelä-Savon uusi valtuusto piti kokouksen Mikkelissä to 12.1.2017. Valtuuston toimikausi on v. 2017 -2020. Mhy Etelä-Savon hallitukseen v. 2017 – 2018 valittiin kahdeksan jäsentä ja kahdeksan henkilökohtaista varajäsentä:

Kari Turunen, Enonkoski (varalla Janne Tarvainen, Enonkoski) Esko Vahvaselkä, Mikkeli (varalla Pasi Häkkinen, Mikkeli) Juha-Pekka Hannikainen, Savonlinna (varalla Kirsi Kilpeläinen, Rantasalmi) Esa Anttonen, Savonlinna (varalla Jukka Suomalainen, Savonlinna) Voitto Heikkilä, Pertunmaa (varalla Hetta Torpo, Hirvensalmi) Juha Pasonen, Hirvensalmi (varalla Paavo Nummela, Joutsa) Kaisa Ralli, Sulkava (varalla Olavi Kietäväinen, Puumala) Ville Rouhiainen, Juva (varalla Esa Martikainen, Juva) Mhy Etelä-Savon hallitus piti järjestäytymiskokouksen. Hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2017 valittiin Juha-Pekka Hannikainen Savonlinnasta ja varapuheenjohtajaksi Kaisa Ralli Sulkavalta. Mhy Etelä-Savon johtoryhmään valittiin Juha-Pekka Hannikainen, Kaisa Ralli, Juha Pasonen ja Petri Pajunen. MTK:n metsävaltuuskunnan kokousedustajana v. 2017 toimii Juha-Pekka Hannikainen (varalla Kaisa Ralli). Metsänomistajien eteen tehty työ kantoi hedelmää Metsänomistajien verotus metsänomistajalta puun myyn- nys toteutuu niin, että niiden Energia- ja vaikuttamistyömme kantaa hedel- kevenee, kaavoitukseen tiä omistajanvaihdosta seuraa- verokanta laskee 26,5 %: iin. ilmastostrategia tukee mää ja että EU:n metsäisimmän liittyvä byrokratia vähe- van 15 vuoden aikana, jolloin Kaiken kaikkiaan metsän- metsäbiotaloutta maan erityispiirteet voidaan met- oikeus metsälahjavähennykseen omistajien verotus siis kevenee säbiomassan käytössä huomioida, nee ja sukupolvenvaihdok- on voimassa. ensi vuonna. Suomen uusi energia-ja ilmas- kiittelee metsäjohtaja Hakkarai- sia helpottamaan saadaan Saamastaan kritiikistä huo- tostrategia mahdollistaa metsiin nen. metsälahjavähennys. Yksi- limatta metsälahjavähennys on Maakäyttö- ja perustuvan biotalouden kehittä- tyismetsien kantorahatulot konkreettinen askel eteenpäin rakennuslain uudistus misen ja kukoistamisen. - Strate- Uusi sähköinen puu- nousivat noin 70 miljoo- sukupolvenvaihdosten helpot- gian painopiste on aivan oikein kauppapaikka käynnistyy tamisessa ja hallituksen biota- keventää byrokratiaa liikenteen päästöjen vähentämi- naa euroa edellisvuodesta loustavoitteiden saavuttamises- - Maakuntakaavojen vahvis- sessä. Strategia avaa pään biokaa- maaliskuussa 2017 lisääntyneen puukaupan sa. - Jatkossa lakia on helppo tamismenettelystä luovuttiin sumarkkinoiden syntymiseen. Lii- MTK on ollut mukana perus- seurauksena. Yhdessä uu- kehittää eteenpäin, kun jostain vuoden alusta. Nykyään maa- kenteen päästöjen vähentäminen tamassa ja käynnistämässä uutta, sien biotalousinvestointien on ensin päästy liikkeelle, tii- kuntakaavan hyväksyy maakun- tukee vähäpäästöisiä investointe- koko metsäsektorin yhteistä säh- kanssa metsänomistajan tu- vistää MTK:n metsävaltuus- nan liitto. Alueelliset vetovoi- ja, joita maamme tarvitsee, sanoo köistä puumarkkinapaikkaa, jon- levaisuudennäkymät näyt- kunnan puheenjohtaja Mikko matekijät voidaan näin entistä asiantuntija Anssi Kainulainen. ka on määrä aueta maaliskuussa Tiirola. paremmin huomioida maakun- EU julkisti energia- ja ilmasto- 2017. Tämä uusi puukauppapaik- tävät siis valoisilta. tatasolla, kertoo lakimies Leena poliittisen talvipakettinsa joulu- ka tulee korvaamaan nyt metsän- Hartaasti toivottu Yrittäjävähennys tulee Penttinen. kuun alussa. Samassa yhteydes- hoitoyhdistysten käytössä olevan myös metsätalouteen Metsäalueiden kaavoitustar- sä julkistettiin esitys biomassan puumarkkinat.fi -sivuston ja toi- metsätilojen peet ovat tähän asti perustu- kestävyyskriteereiksi. MTK:n mimaan entistä tehokkaammin. sukupolvenvaihdosten Ensi vuoden alusta alka- neet pääsääntöisesti luontosel- pelkona oli, että metsäbiomassan Siellä esimeriksi on mahdollista tukijärjestelmä toteutuu en myös metsätalouden har- vityksiin, eikä kaavamerkintö- kestävän tuotantotavan voisi tule- metsänomistajan itse tarjota lei- joittajat saavat tehdä 5 %:n jen vaikutuksia metsätaloudelle vaisuudessa joutua todentamaan mikkojaan kaupaksi. Puukauppa- Hallituksen tavoitteena oli suuruisen yrittäjävähennyksen ole selvitetty juuri ollenkaan. tilatasolla, jolloin metsänomista- paikan avaaminen ajoittuu juuri laskea metsänomistajien ikära- pääomatuloistaan. Käytännössä - Maaliskuun alusta lähtien jille olisi aiheutunut mahdoton sopivasti tilanteeseen, jossa uudet kennetta, vähentää kuolinpesä- tämä tarkoittaa sitä, että alle täytyy kuitenkin lakisääteisesti byrokraattinen urakka. metsäbiotalousinvestoinnit alka- muotoista metsänomistamista 30 000 euron pääomatulojen arvioida kaavan toteuttamisen EU-komissioin esitys biomas- vat näkyä puun kysynnässä. sekä edistää puun saantia mark- verokanta alenee 30 prosentista merkittävät välittömät ja välil- san kestävyyskriteereiksi ei aiheu- kinoille ja kasvattaa metsätilo- 28,5 prosenttiin. liset vaikutukset myös metsäta- ta uutta, ylimääräistä byrokra- jen keskikokoa. Ratkaisuksi se - Metsätalouden harjoittajat louteen., Penttinen kertoo. tiaa metsänhoidon kestävyyden esitti metsälahjavähennystä. pääsevät tällä päätöksellä sa- Lupaviidakon keventämiseksi todentamisessa. EU-komission Metsälahjavähennys tarkoit- malle viivalle muiden yrittäjien ja sujuvoittamiseksi yleiskaa- ehdottama riski- maaperusteinen taa käytännössä sitä, että lahja- kanssa, iloitsee metsäjohtaja vojen maa- ja metsätalousval- tarkastelu sopii suomalaiselle met- na saatujen tai lahjanluonteisina Juha Hakkarainen. Mukana taisilta alueilta poistuu maise- sätaloudelle hyvin. Kun Suomessa kauppoina tehtyjen omistuk- valtiovarainministeriön kaavai- matyölupa 1.4.2017. Samalla on toimiva metsälainsäädäntö ja senvaihdosten lahjaveroista on luissa ollut ajatus, että myös ne- ELY-keskusten rooli muuttuu seurantajärjestelmät, ei yksittäisen saatavissa osa (maksimissaan gatiivisesta tuloksesta tehtäisiin kaavoitus- ja rakentamisasioissa metsänomistajan tarvitse erikseen 81%) takaisin metsätilan tu- vähennys, saatiin lopullisesta neuvoa-antavaksi ja ELY-kes- todistaa EU:lle, että hänen met- loverotuksen kautta. Vähen- päätöksestä onneksi poistettua. kusten valitusoikeutta rajataan sänsä ovat kestävästi hoidettuja. Anne Rauhamäki nyksen saaminen siis edellyttää Yhteismetsien osalta vähen- merkittävästi. - MTK on tyytyväinen, että MTK metsälinja Metsänomistajat 13 Metsälahjavähennys kannustaa metsätilan sukupolvenvaihdokseen Hallituksen tavoite laskea sina kauppoina tehtyjen omis- linnon päätökseen vuotuisesta metsänhoitoyhdistyksillä on päin sukupolvenvaihdosten metsänomistajien ikäraken- tuksenvaihdosten lahjaveroista keskimääräisestä hehtaarikoh- käytössään laskuri, johon met- helpottamisessa ja hallituksen netta ja vähentää kuolinpe- saa osan takaisin metsätilan taisesta tuotosta kunkin kun- sätilan sijaintikunnan, arvon ja biotaloustavoitteiden saavut- pääomatuloverotuksen kaut- nan alueella. muut tiedot syöttämällä voi- tamisessa. Jatkossa lakia on sämuotoista metsänomis- ta. Vähennyksen saaminen siis daan nopeasti saada suuntaa- helppo kehittää eteenpäin, kun tamista saa konkreettista edellyttää metsänomistajalta Metsälahjavähennys- antavia lukuja siitä, minkälai- jostain on ensin päästy liik- tulosta vuoden 2017 alus- puun myyntiä omistajanvaih- pohja muodostuu nen metsälahjavähennyspohja keelle. Sukupolvenvaihdosten ta. Käyttöön tulee metsä- dosta seuraavan 15 vuoden ai- tilalla olisi. huojentaminen on tärkeää, jot- kana, jolloin oikeus metsälah- monimutkaisen kaavan ta etenkin kuolinpesämuotois- lahjavähennys metsätiloja perusteella lahjoitettaessa tai lahjan- javähennykseen on voimassa. Konkreettinen askel ta metsänomistamista vähen- eteenpäin nettäisiin. Kuolinpesillä syntyy luonteisin kaupoin luovu- Jotta metsätila olisi met- Sukupolvenvaihdosta suun- usein erimielisyyksiä tilan tai tettaessa. Verohelpotuksen sälahjavähennyskelpoinen, nittelevien metsänomistaji- Saamastaan kritiikistä huo- puun myynnistä, jolloin loppu- tavoitteena on myös edis- metsätilalla tulee olla arvos- en kannattaa olla yhteydes- limatta metsälahjavähennys tuloksena voi olla, että mitään tää puun tuloa markkinoille tamislain mukainen 30 000 sä metsänhoitoyhdistykseen. on konkreettinen askel eteen- ei tilalla tapahdu. sekä kasvattaa metsätilojen euron vähimmäisarvo. Met- Asiantuntijoiden kanssa voi- sänhoitoyhdistys Etelä-Savossa daan suunnitella järkevin ja keskikokoa. esimerkiksi Juvalla vähennys- taloudellisesti kannattavin tapa LKV-tiimin erityisasiantuntijat palvelevat metsä- Metsälahjavähennys tarkoit- oikeus koskee siten yli 21,1 hoitaa metsätilan sukupolven- tilan omistusjärjestelyissä, metsäarvioihin ja taa käytännössä sitä, että lah- hehtaarin metsätiloja. Heh- vaihdos. Lakiesityksen tarkko- metsäkiinteistökauppaan liittyvissä asioissa. jana saatujen tai lahjanluontei- taarirajat perustuvat Verohal- jen yksityiskohtien selvitessä Metsävaratietolakia muutetaan Euroopan komissio ilmoitti mistä ja siksi olemme valmiita ne ovat kaikkien halukkaiden sänomistajien ja koko metsäalan tämistoiminnalla on keskeinen viime syksynä, ettei nykyi- siihen, että hilapohjainen kauko- käytettävissä. Jos metsänomis- etu olisi se, että metsäkeskus rooli metsäbiotalouden nousus- nen laki Suomen metsäkes- kartoitustieto tulisi julkisesti saa- taja poistattaa metsävaratietonsa tuottaisi tiheästi päivittyvää hi- sa, kun asiakkaiden tarpeista tavaksi. Kuviotietojen suhteen metsäkeskuksesta, ne eivät ole latietoa yhdistämällä voimavarat pidetään hyvä huoli. kuksen metsävaratietojär- kantamme on tiukka. myöskään metsänomistajan käy- Luonnonvarakeskuksen kanssa. jestelmästä täytä ympäristö- tettävissä metsään.fi palvelussa. Tällä tavalla pystytään saamaan tietodirektiivin vaatimuksia. Metsävaratietojen julkisuu- Kaukokartoitukseen perustuva edullisemmin, enemmän ja tuo- Suomessa valtiovalta tulkitsi desta väännettiin peistä lähes hilatieto on vapaasti saatavilla reempaa tietoa. tätä meidän harmiksemme vuosi. Syyskuun lopulla pääsim- internetissä ja tietysti metsään. me ministeriön ja teollisuuden fi palvelussa. Metsäsuunnitelmatasoisten niin, että kaikesta metsäkes- kanssa vihdoin kaikkia osapuo- palvelujen tuottaminen kannat- kuksen hallinnassa olevas- lia tyydyttävään sopimukseen. Vaikka metsänomistaja pois- taa jättää kilpailluille markki- ta metsävaratiedosta tulee Hallitus linjasi tulevan mallin tattaa kuviotiedot metsäkeskuk- noille eikä Metsään.fi palvelua julkista. neuvottelutuloksen mukaisesti ja selta, saa hän ne itselleen ja pidä markkinoida metsäsuunni- lähetti komission kyselyyn vasta- oman metsänhoitoyhdistyksen telmana vaan asiointiportaalina. MTK:lle ja metsänhoitoyh- uksen yhdessä sovitun ratkaisun hyödynnettäväksi ja jalostetta- 100 % valtionavulla ei pidä kil- distyksille metsänomistajien mukaisesti. vaksi. Tällöin ei ole pelkoa, että pailla yksityisen liiketoiminnan omaisuuden suojan puolusta- tieto valuisi ulkopuolisille. kanssa. Tällöin tietosuojakysy- minen ovat perustehtäviä, jo- Kun uusi metsävaratietolaki myksistäkään ei tarvitse taistella. ten väännöstä tuli tiukka. Met- tulee voimaan, todennäköisesti Uusi malli tulee johtamaan sii- sänomistajia pelotti ajatus, että vuoden 2018 alussa, metsän- hen, että palvelujen kaupallinen Metsäkeskuksen roolista onkin metsäsuunnitelmatasoiset tiedot omistaja päättää itse kuviotie- tarjonta metsäomistajille kasvaa. syytä käynnistää pikaisesti evalu- Mikko Tiirola valuvat vääriin käsiin. Metsä- tojensa olemassaolosta metsä- Olisiko myös metsäkeskuksen ointi, kun lainsäädäntö muuttuu Metsävaltuuskunnan valtuuskunta linjasi vuosi sitten, keskuksen tietojärjestelmässä. syytä kehittää palvelujaan ja asi- ympärillä ja maakuntauudistus pj MTK r.y. että haluamme olla edistämässä Jos kuviomuotoset metsävara- ointiportaaliaan hilapohjaiseksi muuttaa edistämistoiminnan pe- Twitter: @TiirolaMikko digitaalisten palveluiden synty- tiedot ovat metsäkeskuksessa, muuttuvassa tilanteessa? Met- likenttää. Metsäkeskuksen edis-

Huomioliivi puukaupan toimeksiantopalvelun tai korjuupalvelutyömaan sopineille kaupan päälle

Mhy Etelä-Savo kampanjoi turvallisen puukaupan ja puunkorjuun puolesta. Saat nyt vähintään 100 m3:n puukaupan toimeksiantopalvelun tai puunkorjuupalvelun tilaamalla kaupan päälle huomioliivin.

Puunkorjuutyömailla liikuttaessa edellytetään huomioliivien käyttöä oman turvallisuutesi vuoksi. Huomioliivin avulla tulet paremmin nähdyksi puunkorjuutyömaalla ja liikunnallisissa harrastuksissa tien päällä myös pimeän aikaan.

Kampanja on voimassa niin kauan kuin heijastinliivejä riittää.

Ota yhteyttä puukauppa-asioissa omaan metsäasiantuntijaasi tai palvelunumeroomme p. 015 357 4000 tai [email protected]

Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 ETELÄ-SAVO 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo Me teemme metsänomistajan eteen enemmän www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo 14 Metsänomistajat Puunkorjuupalvelu Suomen Metsänhoitoyh- taustalla on metsänhoidollinen en tarpeisiin. 1990 luvun alussa Mhyt etsivät puulle koko on nopeasyklistä ja välillä tun- distykset ovat korjanneet huoli, sillä vakuustalletusten ja mhyt korjasivat metsänomistaji- ajan lisäkäyttöä ja ovat muka- tuu, että tehdaspäässä ei taida 3 puuta metsänomistajien pinta-alaverotuksen porkkanoi- en lukuun n. 2,5 miljoonaa m / na uusien hankkeiden raaka- olla enää metsäväkeä ollenkaan den aikaan istutettuja taimikoi- vuosi. 2015 liikuttiin jo n. 7 milj ainehuollollisissa keskusteluissa. puuhuollon suunnittelussa. On lukuun kauan. Etelä-Sa- ta tulee ensiharvennusvaiheeseen m3/v tasolla. Leimikkorakenne Mhy Etelä-Savo tuntee toimialu- tultu tilanteeseen, jossa kuvitel- vossa perinteet ulottu- ennätysvauhtia. Toiminta tuki on pääsääntöisesti edelleen kui- eensa puumarkkinatilanteen ja laan, että haluttua puutavarala- vat varmuudella ainakin ja täydensi alusta alkaen teolli- tupuuvoittoista ja kuitupuun metsien mahdollisuudet erittäin jia tulee heti kun hana avataan 1980 luvulle. suuden puunhankintaa. Alusta hinnoittelu ohjaa kohdevalintaa. hyvin ja se antaa hyvän pohjan ja vastaavasti puuntulo loppuu alkaen paikalliset yrittäjät saivat Kuitupuun hinta tällä hetkellä raaka-ainekeskusteluihin. Tämän haluttaessa kuin seinään eikä Olen itse ollut tekemisis- työtä mhyn korjuusta ja tätä lin- on varsin alhaalla ja pienpuun hetken kysynnän kärki on män- tästä koidu kummempia harmeja sä mhyn puunkorjuupalvelun jaa on jatkettu edelleen. Mhyt korjuuseen tarkoitetut tuet ovat tykuitupuussa sekä kuusitukis- kenellekään. kanssa 1987 vuodesta. Ran- tekevät töitä edelleenkin kasva- erittäin byrokraattisia ja niiden sa. Eli sellaiset puut ovat nyt Harri Huupponen tasalmen mhy toimitti haketta tushakkuissa ja erikoishakkuissa maksuliikenne hidas, joten ensi- kysyttyjä, joissa on kuusen tyvi Asiakkuuspäällikkö kunnan omistamaan kauko- (sähkölinjan varret, tie- ja putki- harvennukset vaarantuvat. ja männyn latva. Puunhankinta Mhy Etelä-Savo lämpölaitokseen. Aika normaa- linjaukset, tontit). Suomessa on likuvio missä tahansa mhyssä. alueita, missä on paljon pieniä ja Metsureiden talvityöllisyyttä keskisuuria sahoja ja siellä mhyt Faktoja Mhy Etelä-Savon puunkorjuupalvelusta vuodelta 2016: parannettiin hakkuutöillä, jois- toimittavat merkittävästi myös ta tuli erikoispuuta, kuitua ja tukkia ja parrua. - puuta korjattiin n. 5 000 hehtaarilta energiapuuta. Valtion metsätuet Valtakunnallisesti voi sanoa, - töissä n. 60 yrittäjää/kuljettajaa olivat hyvänä apuna. Tuet mak- että mhyn puunkorjuupalvelu - energiapuuta korjattu n. 4000 omakotitalon energiakulutusta vastaava määrä settiin sujuvasti siihen aikaan, syntyi energiapuun toimitusten, - 19 eri toimituskohdetta vaikkei käytettävissä ollutkaan paikallisten puunkäyttäjien, eri- - Asiakaspalautteen ”kuinka todennäköisesti suosittelisit tuttavallesi mhyn puunkorjuupalvelua?” nykyisiä tietoteknisiä välinei- koispuun ostajien ja harvennus- kysymykseen vastasi 233 eri henkilöä. Keskiarvo 1 (huono) – 10 (paras) asteikolla oli tasan 9,0. tä. Yhdistysten puunkorjuussa ten sekä etenkin metsänomistaji- Korjuupalveluyrittäjä rohkaisee metsänomistajia kesäleimikoiden suunnitteluun Kuvat Matleena Teppola Metsänhoitoyhdistys Etelä- hän on jatkanut urakointia Met- Savolta löytyy jokaisen tiimin sänhoitoyhdistys Etelä-Savossa. alueilta luottourakoitsijoita, Yhteistyö metsänhoitoyhdistyk- jotka hoitavat puunkorjuupal- sen kanssa on sujunut Matin velutyön tehokkaasti ja laaduk- mielestä kokonaisuudessaan kaasti. Yksi tällainen ura-koit- hyvin ja yhdistyksen kanssa sija on Joutsan ja Hirvensalmi- on ollut paremmin neuvottelu- Pertunmaa -tiimien alueella varaa verrattuna isoihin yhti- puunkorjuuta harjoittava Matti öihin. Ainoana ongelmana on Lahtonen, jonka urakointialue ollut vaihteleva kesätyöllisyys. painottuu pääasiassa Pertun- Talvella on kiirettä, mutta ke- maan ja Joutsan kuntien alueil- sät ovat työllisyyden kannalta le. Matti suorittaa itse hakkuu- haastavia, Matti toteaa. puolen ja pääsääntöisesti Matin Matti suosittelee kesäkor- perässä metsäkuljetuksen hoi- juumahdollisuuksien arviointia taa aliurakointina Kyyhkysen leimikoissa entistä avoimem- Antti. min mielin. Koneisiin on tullut Matti on tehnyt omien sano- akseleita lisää, renkaat ovat jensa mukaan metsäkonehom- leveämpiä kuin ennen, jolloin mia noin 35 vuotta. Hän aloitti kantavuus on parempi. Oikeal- metsäkoneuransa ajokoneella, la suunnittelulla ja ajouran ha- josta siirtyi sittemmin moton vutuksella moni kohde voidaan puikkoihin. Ensin hän toimi korjata kesällä paremmin kuin kuljettajana vieraalla ja myö- huonona talvena. Talvikeleillä hemmin ryhtyi yrittäjäksi. ei millään keritä korjaamaan keritä tienaamaan koko vuoden sänhoitoyhdistyksen kanssa. kemaan metsää. Korjuut kyllä Vuodesta 2008 lähtien on kaikkia leimikoita ja kesälei- ansiota, Matti summaa. Edes osittain kesäkorjuukel- keskeytetään, mikäli kohde ei Matti ollut sopimusurakoitsi- mikoilla taattaisiin urakoitsi- Matti rohkaiseekin siis isän- poinen leimikko menee myös kestä kyseisenä ajankohtana, jana ensin Metsänhoitoyhdistys jallekin tasaisempi työllisyys. tiä liikkeelle suunnittelemaan paremmin kaupaksi. Ei tarvitse Matti päättää. Järvi-Savossa ja fuusion myötä Parissa kuukaudessa talvella ei kesäleimikoita yhdessä met- pelätä, että urakoitsija tulisi sot- Matleena Teppola Metsänomistajat 15 Monta polkua metsäammattilaiseksi Tulevaisuus metsäammatti- metsänhoitoyhdistykseltä. Aiem- laisena on houkuttelevam- pi kaupallisen alan tutkinto tuo pi kuin aikoihin. Metsäte- Sannalle erikoisosaamista, jolle ollisuuden suurinvestoinnit, on kysyntää metsäalalla. metsien käytön lisääminen, Metsäalan metsänomistajakunnan liiketoimintaosaamisen muutos ja vielä päälle elä- opinnoista ylempi köityminen. Siinä on mon- ammattikorkea- ta mahdollisuutta uudelle koulututkinto metsäalan ammattilaiselle työllistyä. Vuosia metsäalalla työsken- nellyt on nähnyt vuosien aika- Metsäisten maakuntien kor- na toimintatavan muutokset keakoulu Xamk (Kaakkois- ja lukuisat organisaatiomallit. Suomen ammattikorkeakoulu) Työnkuvan muuttuminen haas- aloitti 1.1.2017. Xamkin metsä- taa päivittämään ja syventämään koulutus jatkaa Mamkin tuttua osaamista. Metsätalouden liike- ja tunnustettua toimintaa. Tar- toimintaosaamisen opinnot, jois- jolla on Mikkelin kampuksella sa tehdään työelämälähtöinen koulutusta niin metsässä uraansa kehittämishanke, antaa hyvän aloittavalle, alaa vaihtavalle kuin mahdollisuuden osaamisen ke- lisäosaamista etsivälle metsäam- hittämiseen. mattilaiselle. Metsätalousinsinööri(amk) Tietojärjestelmiä opiskellaan läpi metsäopintojen. Herman Pöyhönen esittelee ryhmätyön tuloksia opiske- Metsäalan koulutuksesta koulutusta toteutetaan päivä- lukavereille. tietoa etsivää auttaa toteutuksena ja monimuototo- teutuksena. Työelämässä vai- sen lisäksi työelämässä tarvit- den kunnostamista. Metsätalo- rastuksista. Oskarin valinta va- opintopolku.fi kuttaville metsäammattilaisille tavaa ajankohtaista tietoa niin usinsinööri työtehtävissään myy paisiin opintoihoin oli opiskelija- Hyvän kuvan metsäalan kou- mielenkiintoinen kokonaisuus liiketoimintaosaamisesta kuin metsäpalveluja, ostaa puuta, vaihto, jonka hän teki Norjassa. lutuksista saa opintopolku.fi – on Metsätalouden liiketoimin- metsäomaisuuden hallinnasta. hyödyntää metsäenergiaa, ohjaa Tunnelmia vaihto-opiskelusta palvelusta, josta löytyvät kaikki taosaamisen opinnot, joissa Vastavalmistunut metsäammat- puunkorjuuta tai tekee vaikka- turskamaassa voi lukea Oskarin metsäalan koulutukset metsäko- tehdään metsätalousinsinöörin tilainen työllistyy helpommin, pa luonnonhoitohankkeita. Tär- ja Lantan Jarin blogista (http:// neenkuljettajasta metsänhoita- ylempi ammattikorkeakoulutut- kun hänellä on työelämässä tar- keimpiä työvälineitä ovat tie- erasmustillnorsk.weebly.com/). jaan. Kaikkia Xamkin tarjoamia kinto. vittavaa osaamista. tokone ja puhelin, tieto kulkee Opinnäytetyö on osa metsä- metsäalan tutkintoja voi opis- metsässä mukana ja sitä myös talousinsinöörin tutkintoa myös kella myös avoimen ammatti- Oppiaineita poikittain Yksinäisestä kulkijasta koko ajan päivitetään. monimuotototeutuksessa, jos- korkeakoulun kautta. Niistäkin – moniosaava sosiaaliseksi sukkuloijaksi Oskari Lahti tekee metsätalo- sa kelpoisuusvaatimuksena on lisätiedot löytyvät opintopolku.fi usinsinöörin tutkintoa päiväto- aiempi korkeakoulututkinto. –sivustolta ja osoitteesta xamk.fi. metsäammattilainen Romanttinen mielikuva met- teutuksena, päätoimisena opis- Opinnot kestävät noin kaksi Metsätalousinsinöörin osaami- sämiehestä yksinäisenä ahkeroi- kelijana. Oskari listaa opiskelun vuotta. Monimuotototeutukses- nen on poikkitieteellistä, opin- jana on jo historiaa. Metsäam- parhaiksi asioiksi käytännönlä- ta ensimmäisten joukossa val- Johanna Jalkanen noissa on ekologiaa, taloutta ja mattilaisen tärkeä työkaveri on heisyyden, oppimisen ja teke- mistunut Sanna Hakolahti tar- Metsätalouden ja tietojärjestelmiä. Vuosikymmen- metsänomistaja, asiakas, jonka misen metsässä sekä ystävät. kasteli opinnäytetyössään Met- ympäristöteknologian ten yhteistyö työelämän kanssa metsäomaisuuden hoitamiseen Opiskeluvuosien aikana syntyy sänhoitoyhdistys Etelä-Savon koulutusyksikkö näkyy Xamkin opetussuunnitel- etsitään yhdessä toimivia rat- elämän mittaisia ystävyyssuhtei- reklamaatiokäytäntöjä ja kehitti Xamk massa. Opintoihin on valikoitu- kaisuja, vaikkapa puunmyyntiä, ta puhumattakaan kavereiden niitä. Aiheen opinnäytetyöhön Kaakkois-Suomen nut vahvan perusmetsäosaami- metsänhoitotöitä tai metsätei- kautta löydetyistä yhteisistä har- Sanna löysi harjoittelun aikana ammattikorkeakoulu

XAMK.FI

Kampuksena koko maailma.

Hae opiskelemaan Mikkeliin 15.3–5.4.2017: • METSÄTALOUSINSINÖÖRI (AMK), 240 op, 4 vuotta Lisätietoja Johanna Jalkanen, p. 040 842 0514 • METSÄTALOUDEN LIIKETOIMINTA, METSÄTALOUSINSINÖÖRI (YAMK), 60 op, 2 vuotta Lisätietoja Pasi Pakkala, p. 0400 780 029 Oppimista ja oivaltamista, Jenna Kallinen kuvaa digikasvion metsä- ekologian opinnoissa. 16 Metsänomistajat

1-5. LÄNTINEN ASIAKKUUSALUE 4. HAUKIVUORIMIKKELI ITÄ – HAUKIVUORI 6. JUVA 6-10. ITÄINEN ASIAKKUUSALUE

Asiakkuuspäällikkö Korjuuesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Asiakkuuspäällikkö Korjuuesimies VESA VÄÄNÄNEN JUHA KOKKO ARI TEITTINEN JARI LOIKKANEN JYRKI UKKONEN HANNU KÄRKKÄINEN JARI PARKKINEN HARRI HUUPPONEN ARTO TURTIAINEN 0400 754 252 0400 547 133 0400 754 256 0400 165 984 050 343 5046 040 841 7006 040 845 2710 044 555 0481 0400 256 492

1. JOUTSA 8. SAVONLINNA LÄNSI-RANTASALMI

Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies KARI PAASO MATLEENA TEPPOLA VEIKKO HALMESAARI JUSSI RAUTIO MIKKO PIISOLA VELI MANNINEN VILLE OINONEN HANNA REIJONEN MAIJA-LIISA KETTUNEN OTTO KANKKUNEN IIRO OJALAINEN 0400 124 950 0400 124 916 0400 124 951 0400 515 988 044 720 1720 0500 156 115 044 742 2352 040 359 1256 044 555 0490 044 555 0493 044 555 0486

2. HIRVENSALMI-PERTUNMAA 10. KERIMÄKI- Palvelemme sinua koko toimialueellamme!

Savonranta

Enonkoski 9 10 Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija JARMO MÄKIRANTA Rantasalmi KATRI MONONEN PIIA KIETÄVÄINEN TAPANI HUTTUNEN AAPO MANNINEN Haukivuori 0400 124 952 0400 142 044 71 044 511 2014 044 511 2015 8 Kerimäki 4 Juva Savonlinna 14

72 14 13 4 6 Joutsa 9 3 Sulkava 1 5 MetsäasiantuntijaMetsäesimies MetsäasiantuntijaMetsäesimies 2 Metsäasiantuntija Metsäesimies VELI-MATTI SUHONEN JORMA KORPELA SAMULINIINA IKONENKOIVISTO SAMULINIINA IKONENKOIVISTO Mikkeli 7 0400 124 953915 0400 124 915953 Hirvensalmi 044 555 0495 044 511 2013

3. MIKKELI LÄNSI Anttola 9. 5

62 Puumala Pertunmaa

5

Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija HERKKO HÄMÄLÄINEN JARMO TORVINEN 050 505 1482 040 580 0321 5. PUUMALA-ANTTOLA 7. SULKAVA

Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija TAINA KEKKONEN TAPIO PERKO SAIMI RITVANEN PAULI KAIPAINEN JAAKKO SALAKKA SUSANNA LESKINEN AKI KEMPPINEN 0440 124 123 0400 754 251 044 742 2351 040 588 1985 040 146 1120 040 726 4007 0400 726 639 Metsänomistajat 17

1-5. LÄNTINEN ASIAKKUUSALUE 4. HAUKIVUORI 6. JUVA 6-10. ITÄINEN ASIAKKUUSALUE

Asiakkuuspäällikkö Korjuuesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Asiakkuuspäällikkö Korjuuesimies VESA VÄÄNÄNEN JUHA KOKKO ARI TEITTINEN JYRKI UKKONEN HANNU KÄRKKÄINEN JARI PARKKINEN IDA SARA-AHO HARRI HUUPPONEN ARTO TURTIAINEN 0400 754 252 0400 547 133 0400 754 256 050 343 5046 040 841 7006 040 845 2710 0400 203 468 044 555 0481 0400 256 492

1. JOUTSA 8. SAVONLINNA LÄNSI-RANTASALMI

Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies KARI PAASO MATLEENA TEPPOLA VEIKKO HALMESAARI JUSSI RAUTIO MIKKO PIISOLA VELI MANNINEN VILLE OINONEN HANNA REIJONEN MAIJA-LIISA KETTUNEN OTTO KANKKUNEN JANI PULKKINEN IIRO OJALAINEN 0400 124 950 0400 124 916 0400 124 951 0400 515 988 044 720 1720 0500 156 115 044 742 2352 040 359 1256 044 555 0490 044 555 0493 044 555 0491 044 555 0486

2. HIRVENSALMI-PERTUNMAA 10. KERIMÄKI-SAVONRANTA

Savonranta

Enonkoski 9 10 Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija JARMO MÄKIRANTA Rantasalmi KATRIKATRI IHALAINENMONONEN PIIA KIETÄVÄINEN TAPANI HUTTUNEN Haukivuori 0400 124 952 71 044 511 2017 044 511 2014 044 511 2015 8 Kerimäki 4 Savonlinna 14

72 14 13 4 6 Punkaharju Joutsa 9 3 Sulkava 1 5 Metsäesimies Metsäasiantuntija 2 Metsäasiantuntija Metsäesimies VELI-MATTI SUHONEN JORMA KORPELA SAMULI KOIVISTO NIINA IKONEN Mikkeli 7 0400 124 953 0400 124 915 Hirvensalmi 044 555 0495 044 511 2013

3. MIKKELI LÄNSI Anttola 9. 5 SAVONLINNA ITÄ–PUNKAHARJU–ENONKOSKI

62 Puumala Pertunmaa

5 Sähköpostit: [email protected] Metsäasiantuntija HERKKO HÄMÄLÄINEN Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija 050 505 1482 5. PUUMALA-ANTTOLA 7. SULKAVA AKI PARKKINEN ROBIN TAHVANAINEN VESA LAUKKANEN 044 555 0492 044 555 0489 044 555 0485

Metsäasiantuntija Metsäesimies Metsäesimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies TAINA KEKKONEN TAPIO PERKO SUSANNA LESKINEN AKI KEMPPINEN TOMI MIETTINEN EIJA KOISTINEN JAANA NIKKONEN Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija Metsäesimies 0440 124 123 0400 754 251 040 726 4007 0400 726 639 040 180 3338 0400 726 638 044 742 2350 MIIA SUHONEN ARTO SEPPÄNEN HEIKKI MONONEN tavattavissa 2–3 pvä/vko 0400 839 675 040 506 5196 044 555 0484 18 Metsänomistajat

HALLINTO, TALOUS, PUUMAKSUT, JÄSENYYSASIAT, TIEDOTUS, KOULUTUS

Johtaja Talouspäällikkö Toimistopäällikkö Toimistoassistentti Toimistoassistentti Toimistoassistentti PETRI PAJUNEN ANJA LIPSANEN MARJUKKA KAKRIAINEN KIRSI HIMANEN TARJA HEIKKINEN MAARIT 040 776 6212 040 776 6235 040 357 5572 0440 360 084 0400 142 906 JORDAN-VALTONEN 044 555 0482 METSÄSUUNNITTELU, METSÄARVIOT

Erityisasiantuntija Erityisasiantuntija Erityisasiantuntija Erityisasiantuntija metsäsuunnittelu metsäsuunnittelu metsäsuunnittelu metsäsuunnittelu TEEMU PYLKKÄNEN MARKKU MODIG JAAKKO RYYNÄNEN TIMO VARTIAINEN alueet 1 – 2 alueet 3 – 5 alueet 5 – 7 alueet 8 – 10 0400 754 254 0400 183 961 0400 203 469 044 511 2018 METSÄKIINTEISTÖJEN VÄLITYS JA OMISTUSJÄRJESTELYT, TIET JA OJAT, LANNOITUS METSÄVEROTUS, METSÄARVIOT

Erityisasiantuntija, Erityisasiantuntija, Erityisasiantuntija, Erityisasiantuntija, Erityisasiantuntija, tiet ja ojat tiet ja ojat LKV LKV LKV REIJO KÄHÄRÄ KALLE KAARTINEN ANTTI TIIHONEN KIMMO ASIKAINEN PETRA HUUPPONEN alueet 1 – 5 alueet 6 – 10 alueet 1 – 4 alueet 5 – 8 alueet 9 – 10 040 674 3007 044 555 0488 040 513 1717 0400 156 022 044 742 2353 METSÄVARATIETOJEN JA DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN BIOTALOUDEN METSÄNOMISTAJIEN PALVELUTOIMISTO, HELSINKI KASVUSSA ETELÄ-SAVOSSA -HANKE

Metsäasiantuntija Metsälakimies Metsäasiantuntija Metsäasiantuntija TUOMAS VALTA TUOMAS PESÄLÄ ANNAMARI RAJOO JUKKA HAATAJA 040 7165 200 [email protected] Simonkatu 6 (PL 510) Simonkatu 6 (PL 510) Lakipuhelin päivystää 00101 Helsinki 00101 Helsinki ma klo 9–16 040 580 3981 040 720 3160 0600 393 959 [email protected] [email protected] (4,01e min + pvm/mpm)

Anttolan toimisto, Vanhanpappilantie 1, 52100 Anttola Enonkosken toimisto, Tervarannantie 2, 58175 Enonkoski Haukivuoren toimisto, Keskustie 54, 51600 Haukivuori Hirvensalmen toimisto, Keskustie 8, 52550 Hirvensalmi Joutsan toimisto, Länsitie 8, 19650 Joutsa Juvan toimisto, Väätäisentie 5, 51900 Juva Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Kerimäen toimisto, Multamäentie 18, 58200 Kerimäki Väätäisentie 5 Mikkelin toimisto, Savilahdenkatu 32, 50100 Mikkeli 51900 Juva Pertunmaan toimisto, Pertuntie 29, 19430 Pertunmaa 015 357 4000 Punkaharjun toimisto, Mäntytie 2, 58500 Punkaharju [email protected] Puumalan toimisto, Keskustie 17, 52200 Puumala www.mhy.fi/etelasavo Rantasalmen toimisto, Kylätie 17, 58900 Rantasalmi www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo Savonlinnan toimisto, Olavinkatu 23 A 5, 57130 Savonlinna Savonrannan toimisto, Monninsaarentie, 58300 Savonranta Sulkavan toimisto, Tiiterontie 17 A, 58700 Sulkava Metsänomistajat 19 Etelä-Savon yhteismetsä perustettu Mhy Etelä-Savon alueelle Etelä-Savon yhteismetsän perustamistoimitus pi- dettiin 8.11.2016 Juvalla. Perustamisvaiheessa 18 osakkaan muodostaman yhteismetsän pinta-ala on Savonranta 500 ha. Enonkoski Etelä-Savon yhteismetsän 9 10 toimialue on sama kuin met- Rantasalmi Haukivuori sänhoitoyhdistys Etelä-Savon 71 toimialue eli Enonkosken, 8 Hirvensalmen, Joutsan (pl. Kerimäki 4 Leivonmäki), Juvan, Sulka- Juva Savonlinna van, Pertunmaan, Puumalan 14 72 14 ja Rantasalmen kuntien se- 13 4 kä Mikkelin (pl. ja 6 Punkaharju Suomenniemi) ja Savonlinnan Joutsa 9 3 Sulkava kaupunkien alueet. 1 5 2 Mikkeli 7 Etelä-Savon yhteismetsän Hirvensalmi perustaminen on käynnistet- Anttola ty yhteistyössä metsäkeskuk- 5 sen kanssa. Yhteismetsä on 62 yksi ratkaisu päästä mukaan Puumala suurempaan kokonaisuuteen, Pertunmaa jolla on edellytyksiä kannat- tavampaan metsätalouteen. 5

Etelä-Savon yhteismetsä ei ole sidoksissa yhteen puunos- tajaan, joten päätöksenteko pysyy osakkaiden omissa kä- sissä. Yhteismetsän ohjesään- metsätalouden kilpailukyvyn olevan tilan pilkkomista pie- lopullisesta vuotuistuotosta. tö on toiminnan keskeisin ja kannattavuuden paranta- nempiin osiin, edullisen ja Osakkaille jaettavasta ylijää- Lisätietoa yhteismetsään asiakirja ja metsiä hoidetaan miselle. Yhteismetsässä ylintä helpon ratkaisun tilan tasa- mästä verot on jo makset- liittymisestä voi kysyä metsäsuunnitelman mukaan. päätösvaltaa käyttää osakas- puoliseen jakoon ja metsäti- tu. Yhteismetsä rinnastetaan joko omalta Koko tuo etua puukauppojen kunnan kokous. Hoitokunta lan pysyvän hyvin hoidettuna yksityisiin metsänomistajiin, metsäasiantuntijalta tai kilpailuttamisessa ja metsien vastaa käytännön toimin- tulevaisuudessa, mutta hoito- joten se saa samat edut mm. hoidossa. Yhteismetsä antaa nasta. vastuun siirtyvän yhteismet- Kestävän Metsätalouden ra- säännölliset tulot. sällä ja metsäammattilaisilla. hoituslain mukaisesti. Esa Lappalainen Oman metsän tai määrä- Suomen metsäkeskus, Yhteismetsään liittyminen alan liittäminen osaksi Etelä- Verokanta on yhteismet- Yhteismetsään pääsee mu- p. 0400 256146 ja toimituskustannukset mak- Savon yhteismetsän osuuksia sällä edullisempi kuin yksi- kaan myös perustamisvai- setaan kokonaan valtion va- vastaan on hyvä vaihtoeh- tyisillä verovelvollisilla. Yh- heen jälkeen ja pinta-alaa on roista. Yhteismetsien avulla to, jos haluaa vaivattoman teismetsän veroprosentti las- tavoitteena kasvattaa tulevai- Petra Huupponen voidaan muodostaa suurem- tavan omistaa metsää itselle kettiin 1.1.2017 alkaen 28 suudessa. Mhy Etelä-Savo, pia metsäkokonaisuuksia ja ja seuraavalle sukupolvelle, prosentista 26,5 prosenttiin. p. 044 742 2353 näin luoda hyvät edellytykset välttää yhteisomistuksessa Vero maksetaan yhteismetsän

Tämän voi vain jääkausi hävittää

Hyvä metsätie nostaa tilasi arvoa. Kunnossa oleva metsätie mahdollistaa puiden kuljetuksen tienvarsilta kelillä kuin kelillä. Tällöin saat myös paremman hinnan puistasi ja metsänhoito- töiden toteuttaminen helpottuu.

Metsätien rakentaminen on pitkäaikainen investointi, siksi valtio tukee metsäteiden rakenta- mista ja kunnostamista. Kysy lisää tukikelpoisuuksista ja arviota töiden kustannuksista tie- ja oja-asiantuntijaltamme:

Kalle Kaartinen, p. 044 555 0488, [email protected] toimialue: Juva, Sulkava, Rantasalmi, Savonlinna, Kerimäki, Savonranta ja Punkaharju Reijo Kähärä, p. 040 674 3007, [email protected] toimialue: Puumala, Anttola, Mikkeli, Hirvensalmi, Joutsa ja Pertunmaa

Metsänomistajat ETELÄ-SAVO

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 • 51900 Juva • [email protected] www.mhy.fi/etelasavo • www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo 20 Metsänomistajat

TIIMIKIERROS Savonlinna itä - Punkaharju täydentyi Savonlinna itä - Punkaharju - Enonkoski tiimiksi Vuodenvaihteessa tapahtu- metsäesimies Heikki Monosella, neen fuusion jälkeen tiimin joka huolehtii metsänhoito- ja toimialue kasvoi entisen puunkorjuupalvelun toteutuk- sesta ja metsäasiantuntija Vesa Mhy APUn alueella. Tiimin Laukkasella. toimialueena on nyt entinen Punkaharjun toimiston toimi- Punkaharjun kunta, Enon- henkilöitä ovat metsäasiantun- Savonranta koski ja Kerimäeltä Silvola, tijat Aki Parkkinen ja Robin Tahvanainen. Simpala, Anttola, Ruoko- Enonkoski lahti sekä Savonlinnasta Enonkosken metsäasiantunti- joina toimivat Miia Suhonen ja 9 10 Moinsalmen ja Haapalan Arto Seppänen. Rantasalmi Haukivuori suunnat. Vesistöjen osuus Savonlinnan toimistosta löytyy 71 on huomattava ja alue siksi myös kolme erityisasiantuntijaa. 8 Enonkosken toimisto erittäin rikkonainen vaikut- Kalle Kaartinen vastaa itäisen Kerimäki Tervarannantie 2, 4 taen työmatkoihin ja konei- alueen tienrakennus- jaJuva ojituspal- Savonlinna Enonkoski veluista ja metsänlannoituksesta. 14 den siirtoihin. Petra Huupposen töihin kuuluu 72 14 Savonlinnan toimisto Tiimin pinta-ala lisääntyi 13noin metsäkiinteistöjen välitys, met- 4 18000 hehtaaria, se halkaisee sätilan sukupolvenvaihdokset6 Punkaharju Olavinkatu 23 A 5, Joutsa Etelä-Savon; luoteessa vesistön ja omistusjärjestelyt, metsäarvi- 9 Savonlinna 3 Sulkava 1takana vastassa on Varkauden ot, metsäverotus5 Savonlinnas- Pohjois-Savosta2 ja sa, Kerimäellä, Savonrannalla, Punkaharjun toimisto etelässä Parikkala ja RuokolahtiMikk eliPunkaharjulla ja Enonkoskella. 7 Hirvensalmi Etelä-Karjalasta. Metsäsuunnitelmien laadinta ja Mäntytie 2, Punkaharju päivitys, tila-arviot A ovatnttola työnä Toimistojen luku kasvoi Timo Vartiaisen alueella: Savon- 5 kolmeen linna, Punkaharju, Rantasalmi.62 ei tuntureita: saaristoa, Punka- Puumala harjun hiekkakankaita, Silvolan Savonlinnassa tiimi jakaa toi- Luonnon koko kirjo reheviä lepikoita, Koloveden mistonPertunmaa itäisen asiakkuusalueen kallioita ja kasvuisia kuusikoi- kanssa. 5Savonlinnan toimistossa - Meillä on kaikki mitä suo- ta kirjanpainajan kaluttavaksi. on asemapaikka tiimipäällikkö, malainen luonto tarjoaa paitsi Suometsiä on melko vähän, mä- kisessä maastossa vesi kun valuu suoraan järveen, tiivistää Heikki Mononen. Tiimin alueen erityispiirre ovat Puruveden ja Pihlajaveden saa- ristot, niistä on noin 5000 heh- taaria metsätalouskäytössä. Tiimin alueella on metsää noin 65000 hehtaaria. Metsät ovat kohtalaisen hyvin hoidettuja ja poikkeustapauksiin sekä ennalta- ehkäisyyn tarjoaa yhdistys nope- aa ammattiapua kilpailukykyisin ehdoin. Metsätilat asettuvat hy- vin samaan kokoluokkaan yhdis- tyksen keskiarvon, 33 hehtaaria, kanssa. Alueella on noin 1600 metsän- omistajaa. Etämetsänomistajia on jonkin verran, mutta täällä maaseutu on vielä kohtalaisen elinvoimaista, varsinkin Savon- linnan liepeillä ja suurin osa metsänomistajista asuu samalla seudulla.

Yrittäjät ja metsurit Palkkametsurit: Heikki Hyvönen, Matti Muho- nen, Hannu Yli-Nikkilä ja Juha Kapanen, Mikko Oikari, Mika Hautajärvi, Seppo Immonen, Kaj Nenonen, Esko Konttinen. Savonlinna itä - Punkaharju – Enonkoski tiimi tekee töitä kolmessa Miia Suhonen, metsäasiantuntija, Enonkosken toimisto ja toimialue Motoketjut: toimistossa, yhteiskuvassa väki vasemmalta oikealle. Hanhivirran Lossilta Savonlinnan rajalle. Vapaa-aika kuluu perheen Silvester Oy (Pasi Silvennoinen), kanssa ja koiraharrastuksissa, myös luonnossa liikkuminen ja pohjoisen Pauli Nousiainen, Kari Turunen. Vesa Laukkanen, metsäasiantuntija, Savonlinnan toimisto, toimialue retket on tärkeitä. Haapala, Nojamaa, Ranta-Kaartila, Moinsalmi, Kosola-Pellossalo ja Saa- Kaukokuljetus: risto. Harrasteet veneily, harrasteauto- ja järjestötoiminta, kuntosali. Arto Seppänen, metsäasiantuntija, Enonkosken toimisto, toimialue Kari Malmstedt oy. Enonkoskella Hanhivirran lossin pohjoispuoli ja lisäksi Enonkosken Robin Tahvanainen, metsäasiantuntija, Punkaharjun toimisto, toimialue kunnan metsät 1000 hehtaaria. Harrastukset liikunnallisia, kesällä Maanmuokkaus ja kaivurityöt: Putikko, Ruhvana, Vuoriniemi ja Särkilahti. Harrastukset: kalastus, pa- suunnistus ja talvella hiihto lisäksi, jos aikaa jää metsänhoitoa, penk- ON-Kone (Olli Naukkarinen) ja tikointi ja laskettelu. kiurheiluna jääkiekko. Mustaniemen kaivu (Silvennoi- nen Petri). Aki Parkkinen, metsäasiantuntija, Punkaharjun/Savonlinnan toimisto, Heikki Mononen, tiimipäällikkö ja metsäesimies eli toteuttaja Savonlin- Lisäksi aurauksiin, teiden toimialue Vaara, Hiukkajoki, Putikko, Vaahersalo, Kulennoinen, osa nan toimistolla ja kahdesti vuoteen metsässä. Harrastuksina hiihto ja lanauksiin ja sorastuksiin ym. Ruokolahtea, Simpala, Silvola, Anttola. Harrastukset golf, sali, metsästys oheislajit, vaellus, puutyöt, puulämmitys, metsänhoitotyöt, sotahistoria käytetään useiden paikallisten ja kalastus. ja turvallisuuspoliittinen valistustyö. yrittäjien palveluita. Metsänomistajat 21 Mhy Etelä-Savo hoitaa Enonkosken kunnan metsät Merja Kuuramaa Itäsavolaiskuntien metsä- omaisuus on merkittävä. Tiukimman talouden ai- koina jotkut kunnat ovat ehkä hakanneet metsä- suunnitelmassa olevia hak- kuuesityksiä enemmän tai ovat päätyneet myymään metsäkiinteistöjä. Useat kunnat käyttävät metsän- hoitoyhdistystä metsäasi- oiden hoitajana ja omien budjettiesitystensä toteut- tajana. On tavallista, että maalaiskunnan hallinnossa on metsäosaamista vankas- ti. Niin on Enonkoskellakin.

Mhy Etelä-Savo ja Apu fuu- sioituivat 2017 alussa. Kevääl- lä 2016 kunnanvaltuusto pyysi allekirjoittaneen ja Mhy Apu:n Arto Seppäsen kuultavaksi kun- nan metsäomaisuuden hoidosta ja mhyn palveluista metsänhoi- toyhdistysten fuusioitumisen jäl- keen. Enonkosken kunnan met- sät ovat olleet vuosikymmenet mhyn hoidossa. Metsäasiat he- rättävät aina vilkasta keskustelua ja voimakkaita tunteita, koska monilla meistä on oma metsä- suhde – metsäkansaa kun olem- me. Hyvien keskustelujen jälkeen kannustimme kilpailuttamaan metsäpalvelut, koska markki- ”Enonkosken kunnanjohtaja Kari Kuuramaa tarkastelee sopimuksen sisältöä ennen allekirjoitusta, vasemmalla tilaajan toinen allekirjoittaja, natalous on tervetullutta myös kunnaninsinööri Keijo Kemppinen ja oikealla mhyn allekirjoittaja, asiakkuuspäällikkö Harri Huupponen” metsiin. Erityisesti puukauppojen kilpailuttaminen on tätä päivää, jatkamaan kunnan metsien hoi- sen mielestä kunnan metsät ovat nuoria kasvatusmetsiä n.200 ha, 144 m3/ha. Vastuulliseksi metsä- koska koko metsänomistuksen toa. Mhy Etelä-Savolle päätös hyvin hoidettuja, maapohjat ovat varttuneita kasvatusmetsiä 330 asiantuntijaksi on nimetty mhyn liikevaihdosta sen osuus on n. on suuri luottamuksen osoitus hyviä ja kunnan metsien kehitys- ha ja uudistuskypsää metsää puolelta Arto Seppänen ja varalle 90 %. Kuluja euromääräisesti ja mhy aikoo hoitaa tehtävää luokissa on hyvät tulevaisuuden n. 180. Kokonaispuumäärä on Harri Huupponen. kilpailuttamalla voi säästää sata- vastuullisesti kunnan päätösten eväät. Taimikoita on n. 250 ha, 138 000 m3 eli keskipuusto n. Harri Huupponen sia, mutta tuloja kilpailuttamalla mukaisesti. Enonkoskella on voi tienata useita tuhansia euroja. talousmetsää 963,6 ha. Metsä- Kilpailuttamisen jälkeen Enon- teollisuuden puolella pitkän päi- kosken kunta valitsi Mhy Etelä- vätyön tehnyt ja nykyisin mhyn Savon paikallisena toimijana palveluksessa olevan Arto Seppä- METSÄ TUOTTAVAKSI PALVELUSOPIMUKSELLA Metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä voit solmia kanssamme palvelusopimuk- sen. Metsäammattilaisemme tuottavat sinulle tietoja ja ehdotuksia metsäsi kunnon parantamiseen. Näin pysyt jatkuvasti ajan tasalla metsäsi tilasta.

Tämä kuuluu jäsenhintaan! Laita metsäsi tuottamaan!

MHY-JÄSENEN PERUSPAKETTI MHY-JÄSENEN PALVELUSOPMUS

Jäsenhinta alk. 100e / vuosi Peruspaketti sisältää mm.: • Henkilökohtaisen metsäasiantuntija Hinta sisältää: • Metsäkatsaus puhelimitse tai toimistolla • MHY-jäsenen peruspaketti • Metsäkäynti • Vuosittainen toimenpide-esitys ja tarvittaessa • Puunmyyntisuunnitelma metsäkäynti • PEFC-metsäsertifiointi • Tarvittaessa metsäsuunnitelman päivitys Metsävarallisuuden asiantuntija • Paikalliset puun hintatiedot • Metsäveroilmoituksen tekeminen Palvelusopimusasiakkaalle taataan palveluvarmuus myös erityistilanteissa.

Jäsenetuihisi kuuluvat myös mm. jäsenlehdet, Kysy lisää omasta Osuuspankistasi tai katso lisätietoja koulutustilaisuudet ja yhteistyökumppaneidemme osoitteesta op.fi/metsa. alennukset. Mhy jäsenyys kannattaa! Tee sopimus metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon kanssa!

Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 ETELÄ-SAVO 51900 Juva [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo Me teemme metsänomistajan eteen enemmän www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo 22 Metsänomistajat Kullanarvoista tietoa Metsänomistajille

Metsävaratietojen ja digi- talisaation hyödyntämi- nen biotalouden kasvus- sa Etelä-Savossa hanke tarjoaa metsänomistajille tärkeää tietoa metsäta- loudesta koko Etelä-Sa- von alueella. Metsä Vastaa kiertueen tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja mak- sella on suuri merkitys met- TIEDÄTKÖ METSÄSI ARVON? suttomia mahdollisuuksia sän tuottavuuteen tulevai- Metsävaratietojen ja digitalisaation oppia uutta ja kuulla ajan- suudessa. Suunnittelemalla kohtaista tietoa useista eri metsänhoitotyöt huolellisesti, hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä- säästät rahaa ja turvaat tule- Savossa -hanke tarjoaa metsänomistajille tärkeää teemoista. vaisuuden tuotot. tietoa metsätaloudesta koko Etelä-Savon alueella. Kiertueemme matkaa hel- mikuun loppuun mennessä Metsä Vastaa- kiertueen ti- Kiertueen tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja kaikille Etelä-Savon paikka- laisuuksia voit seurata myös maksuttomia mahdollisuuksia oppia uutta ja kuulla kunnille Metsänomistami- suorana lähetyksenä verkos- nen sekä omistusjärjestelyt sa. Lähetämme yhden suoran ajankohtaista tietoa useista eri teemoista. teemalla. Metsää voi omis- webinaari-lähetyksen jokai- taa monin eri tavoin, joten sesta teemasta osoitteessa tietämys eri vaihtoehdois- www.facebook.com/metsa- Seuraavat tilaisuudet: ta on ensiarvoisen tärkeää. vastaakiertue/. Seuraaminen Lähtökohdat metsänomista- on helppoa, eikä vaadi kir- Teema: Metsänomistaminen ja omistusjärjestelyt miseen vaikuttavat suures- jautumista facebookkiin. Mi- Paikka: Kunnanvirasto, Pertuntie 14, Pertunmaa ti myös metsänomistamisen käli sinulla ei ole Facebook Aika: tiistai 31.1. klo 18:00 tavoitteisiin. Omat tavoitteet -tunnuksia, etkä halua niitä Paikka: Kunnanvirasto, Keskustie 2, Hirvensalmi ja suunnitelmallisuus ovat hankkia, niin klikkaa sivul- Aika: torstai 2.2. klo 18:00 avainasemassa onnistunees- le ilmestyvästä kirjautumis- Paikka: YO-keskuksen auditorio, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli sa omaisuudenhallinnassa. ikkunasta alhaalta ”ei nyt” Erityisasiantuntijat kertovat (kirjautumisikkuna pienenee Aika: tiistai 7.2. klo 18:30 tilaisuuksissa omistusjärjeste- sivun alareunaan) muussa Paikka: Kunnanvirasto, Keskustie 14, Puumala lyistä sekä eri vaihtoehdoista tapauksessa kirjaudu Face- Aika: torstai 9.2. klo 18:00 metsäomaisuudenhallintaan. bookiin tunnuksillasi. Paikka: Partalan kartano, Huttulantie 1, Juva Sukupolvenvaihdokseen liit- Aika: maanantai 13.2. klo 18:00 tyvät vaihtoehdot kannattaa Lähetyksen alkaessa se il- Paikka: Kunnanvirasto, Kauppatie 1, Sulkava aina pohtia ammattilaisen mestyy automaattisesti pää- Aika: tiistai 14.2. klo 18:00 kanssa parhaan lopputulok- kuvan alle Paikka: Kunnanvirasto, Poikkitie 2, Rantasalmi sen takaamiseksi. Aika: keskiviikko 15.2. klo 18:00 Katso seuraavan Webinaa- Paikka: Koulun auditorio, Kirkkotie 3, Enonkoski Keväällä tietoa jaetaan rin alkamisajankohta www. Aika: torstai puukauppaan liittyvällä kier- metsavastaa.fi sivuilta tai Fa- 16.2. klo 18:00 tueella. Onnistuneen puu- cebookista. Paikka: Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna kaupan takaamiseksi on hy- Aika: torstai 23.2. klo 18:00 vä tiedostaa eri kauppatavat Lähetys on katsottavissa ja sopimuskäytännöt. Puu- myös myöhemmin koosteena Teema: Puukauppa kaupan onnistumiseen vai- samoilla sivuilla sekä osoit- kuttavia tekijöitä on lukuisia, teessa www.metsavastaa.fi. Paikka: Mikpoli-Sali, Patteristonkatu 2, Mikkeli aina kauppatavasta valvon- Aika: lauantai 25.3. klo 12:00 taan saakka. Tilaisuuksis- Tervetuloa tilaisuuksiin se- Paikka: Kunnanvirasto, Pertuntie 14, Pertunmaa sa saatte tietoa puukaupan kä digitaalisen materiaalin Aika: maanantai 27.3. klo 18:00 vaiheista, lopputulokseen pariin! Paikka: Kunnanvirasto, Keskustie 2, Hirvensalmi vaikuttavista tekijöistä sekä Aika: tiistai 28.3. klo 18:00 katsauksen paikalliseen puu- Tervetuloa tapaamaan tuoreita Paikka: Kunnnanvirasto, Keskustie 14, Puumala kauppatilanteeseen. Onnistu- Aika: keskiviikko 29.3. klo 18:00 nut puukauppa suunnitellaan metsäasiantuntijoita Puuma- Paikka: Partalan kartano, Huttulantie 1, Juva aina ammattilaisen kanssa ja toteutetaan yksilölliset tar- lan torille 15.7.2016 klo 12-15 Aika: torstai 30.3. klo 18:00 peet huomioiden. Paikka: Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Aika: lauantai 1.4. klo 12:00 Kesän koittaessa Metsän- Paikka: Koulun auditorio, Kirkkotie 3, Enonkoski hoito tapahtumat antavat Tarjoamme ajankohtaisen metsä- Aika: maanantai 3.4. klo 18:00 vinkkejä kustannustehokkaa- Paikka: Kunnanvirasto, Kauppatie 1, Sulkava seen ja pitkäjänteiseen met- asian lisäksi jäätelöä ja kahvia Aika: tiistai 4.4. klo 18:00 sänhoitoon. Maastotapah- Paikka: Kunnanvirasto, Poikkitie 2, Rantasalmi tumien vahaintokohteiden Aika: keskiviikko 19.4. klo 18:00 avulla pääsette näkemään Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo metsänhoitotöiden vaiku- Puumala-Anttola tiimi: Lisätietoja: tukset metsänkehitykseen. Meri Lampinen-Orava 044 742 2351 @metsavastaakiertue Metsänhoitotöiden ajoituk- Tuomas Valta metsavastaa.fi Pauli Kaipainen 040 588 1985 Tuomas Valta I Metsäasiantuntija I p. 040 716 5200 I [email protected] Jani Pulkkinen 040 726 4007 Jaakko Salakka 040 146 1120

Metsänomistajat ETELÄ-SAVO

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo Metsänomistajat 23

Säästöpuiden Veroilmoituksen sijoittaminen vaatii täyttäminen suunnittelua askarruttaa? Petri Pajunen Metsänhoitoyhdistys Marjanpoimija käyskente- lee korinsa kanssa metsäs- Etelä-Savosta saa palvelua sä. Hän ohittaa kasvatus- hakkuukohteen, jolle on metsävero- ja kausivero- jätetty tiivis puurykelmä. ilmoituksen täyttämiseen. Rykelmästä löytyy sekä taimia että suuria puita. Kysy palvelusta suoraan Yksi puu on kaatunut maa- omalta metsäasiantuntijaltasi han. Sama näky toistuu lä- tai p. 015 357 4000 heisellä uudistushakkuu- kohteella. Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo Marjanpoimija ETELÄ-SAVO www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo hämmästelee näkyä ja pohtii: Mistä on kyse?

Ilmiö nimeltä säästöpuu Säästöpuut ovat metsiin py- Metsän syvästi jätettäviä eläviä puita Säästöpuiksi jätetään luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita sekä runkolahopuita. Vaikka puita. säästöpuu ajan saatossa kaa- ammattilainen tuisi, ei sitä korjata pois. rittelemiä puita tai järeää ten luontokohteiden ääreen. runkolahopuustoa ei löydy, Säästöpuuryhmien maanpin- välittää PEFC Suomen pääsihteeri jätetään säästöpuiksi mo- nan tulee säilyä rikkomatto- Auvo Kaivola tietää kertoa, nimuotoisuuden kannalta mana. Paikallinen asiantuntemus, valtakunnalliset markkinat. että vaatimus säästöpuista on hyödyllisiä, rinnankorkeus- ollut Suomen metsäsertifioin- läpimitaltaan vähintään 10 Erityistä huomiota on kiin- Jos harkitset metsätilan myyntiä, ota meihin yhteyttä nin standardeissa jo vuodesta cm paksuja puita. Runkola- nitettävä kasvatushakkuu- niin teemme Sinulle tarjouksen välityspalvelustamme. 1997 lähtien. hopuiden tulee olla rinnan- kohteiden suunnitteluun. Jo korkeusläpimitaltaan vähin- ennen hakkuuta on syytä Myydään metsätiloja: Nykyinen standardi vaatii tään 20 cm paksuja keloja suunnitella säästöpuuryhmän jättämään kasvatus- ja uu- ja muita kuolleita pystypuita, paikka, jotta se säilyisi riit- HIRVENSALMI, Lahnaniemi 83,325 ha. Kolme metsätilaa Mikkelistä noin 25 km etelään viitostien varressa, puustoa noin 8600 m3. Vanha pihapiiri, jossa hirsitalo ja distushakkuukohteille vähin- pökkelöitä ja maapuita. tävän peitteisenä eikä alikas- apurakennuksia sekä peltoa. Erillinen rantasauna Kaihlanen järven rannassa. tään kymmenen säästöpuuta vosta raivattaisi. Hp. 450 000 €. Tarjoukset 2.2.2017 klo 15 mennessä. (Antti) hehtaarille leimikkotasolla. Rinnankorkeusläpimitta on JOUTSA, Jousa, 2 metsäkiinteistöä lähellä Joutsan taajamaa. 6,108 ha. Säästöpuut kannattaa kes- rungon läpimitta, joka mita- Tasa- ja eri-ikäisrakenteista Puustoa noin 700 m3. Hp. 49 000 €. Myydään ilman tarjousaikaa. Tee tarjous! (Antti) kittää leimikolla puuryhmiin. taan 1,3 metrin korkeudelta metsänkasvatusta koskevat joko maasta tai puun juuren- samat säännöt. Myös eri- SAVONLINNA, Moinsalmi. Hirsitalo, teollisuushalli, ranta sauna, peltoa ja metsää yht. 12,6 ha. 2007 rakennetussa talossa 5h+k+khh+s+ph, 208 m2 ja teolli- Mitkä soveltuvat niskasta. ikäisrakenteisessa metsässä suushalli, jossa 160 m2 lämmintä tilaa ja 160 m2 kylmää tilaa. Rantasauna Pihlajaveden säästöpuiksi? säästöpuut tulisi keskittää rannassa. Mahdollisuus tarjota myös koko tilasta metsämaan kanssa,yht. n. 30 ha. Suunnittelulla selkeästi erottuviin ryhmiin. Hp. 555 000 €. etuovi.com kohde d67962. (Petra) Säästöpuiksi jätetään luon- tärkeä rooli SAVONLINNA, Kerimäki, Kattilanmäki. Metsätila 23,08 ha. Puustoa yht. non monimuotoisuuden Marjanpoimija voi siis jatkos- n. 2300 m3, josta heti päätehakattavissa n. 500 m3. Tie kulkee tilan halki. kannalta arvokkaita puita, Säästöpuuvaatimuksen muu- sakin iloita metsiinTURVALLINEN jätetyistä Hp. 84 METSÄN 300 €. Tarj. 14.2. mennessä. (Petra) jotka edistävät näille omi- tuttua PEFC-standardien vii- säästöpuista – jopa tuplasti, SAVONLINNA, Kerimäki, Paasniemi. Metsätila 12,523 ha. Puustoa yht. naisten lajien elinoloja. Täl- meisimmällä päivityskierrok- sillä jätettävien säästöpuidenAMMATTILAINEN n. 1500 m3. Rehevät VÄLITTÄÄ ja tasaiset maapohjat. Pohjalammen ranta viivaa noin 200 m. laisia puita ovat esimerkiksi sella, on kohteiden suunnitte- määrä on kaksinkertaistunut Hp. 52 800 €. Tarj. 16.2. mennessä. (Petra) petolintujen pesäpuut, järeät lulla aiempaa suurempi rooli. sitten edellisten vaatimusten. RANTASALMI, Parkumäki. Metsätila 12,943 ha. Puustoa yht. n. 1900 m3, josta heti katajat, vanhat ja järeät puut hakattavissa n. 700 m3. Hyvä sijainti Parkumäentien varressa. tai kookkaat haavat. Säästöpuut suositellaan si- Aija Tapio Hp. 83 000 €. Tarj. 14.2. mennessä. (Petra) joittamaan pienryhmiin esi- Kestävän Metsätalouden RANTASALMI, Parkumäki. Vanhan hirsitalon puolikas ja iso avara pihapiiri, yht. Mikäli vaatimuksen mää- merkiksi vesistöjen tai erityis- Yhdistys (KMY) n. 2,5 ha Parkumäentien varressa. Edullista asumista maaseudun rauhassa. Hp. 49 000 €. etuovi.com kohde c79474. (Petra) Juha Sydänmaa Jussi Miekkavaara Lisätietoja metsät.ins. LKV, YKV metsät.ins. LKV Mhy Keski-Suomen Mhy Keski-Suomen eteläinen alue Enonkoski Mukaan Etelä-Savon pohjoinen alue Kerimäki, Petra Huupponen 0447422353 0400 549 129 0400 345 212 petra.huupponen@metsatilat. Rantasalmi Toimialue: Savonlinna,Enonkoski yhteismetsään! (sis.alv) € Savonlinna Oman metsän tai määräalan liittäminen osaksi yhteismetsää Juva Mikkeli, Antti Tiihonen 0405131717 osuuksia vastaan on hyvä vaihtoehto, jos haluat vaivattoman Sulkava antti.tiihonen@metsatilat. tavan omistaa metsää ja välttää yhteisomistuksessa Hirvensalmi Toimialue: olevan tilan pilkkoutumista pienempiin osiin. Mikkeli,Hirvensalmi, Joutsa ja Pertunmaa Joutsa Puumala Mikkeli Koko tuo kilpailuetua, oli kyse sitten puukaupasta tai metsänhoidosta. Perustettava Etelä-Savon Juva, Kimmo Asikainen 0400 156 022 yhteismetsä ei ole sidoksissa yhteen puunostajaan, joten kimmo.asikainen@metsatilat. päätöksenteko pysyy osakkaiden omissa käsissä. Toimialue: Juva, Sulkava, Puumala, Rantasalmi

Yhteismetsä on avoin kaikille, joilla on kiinnostusta liittää metsäomaisuutensa yhteismetsä Etelä- Myyntiesitteet: www.metsatilat.fi Savon osaksi. Palkkio 4,96 %, sis. alv 24 % tai sopimuksen mukaan. Minimi 2480 €, (sis. alv).

Kysy lisää liittymisprosessista ja tila-arviosta: Esa Lappalainen, Suomen Metsäkeskus, p. 0400 256 146 Minna Canthin katu 11 B Petra Huupponen, Mhy Etelä-Savo, p. 044 742 2353 70100 KUOPIO P. 045 3416 990

Savilahdenkatu 5-7, Mikkeli Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa

puh. 045 341 6990, sähköposti: 2200 mukaan. tai Minimi % sopimuksenPalkkio 24 sis.alv % 4,96 [email protected]

Y h t e i s t y ö s s ä m e t s ä n h o i t o y h d i s t y s t e n k a n s s a 24 Metsänomistajat Saimaan sykkivässä sydämessä Puumala-Anttola tiimi esittäytyy Puumala-Anttola tiimiä seutuihin. Hän toivookin met- huissa Anttolan Viiriäisissä ravisteli viime vuonna sänomistajien ottavan häneen sekä neulomusten ja muiden henkilömuutosten tuulet. epäröimättä yhteyttä kaikissa käsityöväkerrysten parissa. Tuoreimmat tiimin jäsenet, metsäisissä asioissa, jotta hän oppisi mahdollisimman pian Mhy:n korjuupalvelu metsäasiantuntija Saimi tuntemaan alueensa ihmisiä. Ritvanen ja metsäesimies toteuttaa hakkuut toiveidesi mukaan Susanna Leskinen, ovat Harjoittelijoista nyt työskennelleet tiimissä metsäammattilaisiksi Metsäesimiehenä toimivan kolmisen kuukautta. Lisäksi Susannan tärkeimmät työteh- Saimi on varmasti monelle tävät on toimia tiimin alueella tiimiin kuuluvat metsäasi- tuttu kasvo jo entuudestaan, työnjohtajana metsureille sekä antuntijat Jaakko Salak- sillä hän työskenteli metsä- vastata puunkorjuupalvelun ka Anttolan alueella sekä suunnittelijana Mikkelin alu- toteutuksesta. Pauli Kaipainen Puumalan eella ennen siirtymistään met- Korjuupalvelu onkin erin- itäosissa. säasiantuntijaksi Puumalaan. omainen vaihtoehto perintei- Susanna puolestaan toimi ke- selle pystykaupalle. Metsän- Intoa ja energiaa puhkuva sän 2016 mittausesimiehenä omistajalle korjuupalvelu on tiimi haluaa palvella alueensa Imatralla Stora Enson tehtail- hankintakauppa, jossa hak- metsänomistajia kokonaisval- la. Sekä Saimi että Susanna kuusta vastaa mhy:n luotto- taisesti ja työllistää alueensa ovat tehneet harjoitteluja mhy urakoitsijat. Korjuupalvelussa sopimusyrittäjät sekä metsurit Etelä-Savon läntisellä asiak- käytetty kalusto on pääasias- täysipäiväisesti. kuusalueella. Mhy on tuntu- sa kevyttä tai keskiraskasta. Tiimin jäsenevät työskente- nut kummallekin luontevalta Kevyet ja keskiraskaat koneet levät kahdella eri toimistolla. työpaikalta, sillä molemmat soveltuvat erinomaisesti har- Puumalan toimistolta tavoit- kokevat metsänomistajien vennushakkuille ja metsän- taa Saimin ja Paulin, sekä edunvalvonnan sekä laaja- omistajalle tämä näkyy keski- satunnaisesti Susannan. Pää- alaisen neuvonnan tärkeiksi. määräistä parempana harven- sääntöisesti Anttolan toimis- Molemmat valmistuivat Mik- nusjälkenä. tolta löytää Susannan lisäksi kelin ammattikorkeakoulusta Hakattu puu toimitetaan so- Jaakon sekä erityisasiantuntija metsätalousinsinööreiksi jou- pimusten mukaisesti eri ostajil- Markku Modigin. Toimistoilla lukuussa 2015. le ja mahdollisuuksien mukaan ei ole varsinaisia aukioloaiko- Saimi on kotoisin Vesannol- pyritään huomioimaan erikois- ja, mutta aina kun ovet ovat ta, mutta koulu veti pohjois- puutavaralajit. Esimerkkinä auki, ovat myös metsänomis- savolaisen nuorukaisen etelä- erikoispuutavaralajista voi- tajat tervetulleita vierailemaan savolaisten mäntykankaiden daan mainita pikkutukki, jota toimistoilla. Varmimmin met- pariin. Hän asustelee Puuma- tehdään kuusesta ja männystä. säasiantuntijat tavoittaa kui- lassa ja viihtyy Saimaan hel- Pikkutukki katkotaan rungon tenkin puhelimitse tai sähkö- lässä huomassa erittäin hyvin. kuituosasta ja se on normaa- postitse. Maalaistyttö ei kaipaa kau- lia kuitupuuta arvokkaampaa, Saimin aluetta on läntisestä pungin vilinään. Saimin vapaa- joten sen hakkaaminen johtaa Kuvassa alhaalta ylös; Saimi, Susanna, Pauli ja Jaakko. Puumalasta Hurissalo, Pisto- aika kuluu pääasiassa Väiski- lihavampaan puukauppatiliin. hiekka, Rokansalo, Kaipaala koiran kanssa touhutessa. Korjuupalvelu myös mahdol- Puunkorjuupalveluna hakat- Kysy lisää alueesi metsäasian- ja Harmaala sekä Anttolan Susanna puolestaan on Ant- listaa verotuksen kautta erit- tu leimikko voidaan toteuttaa tuntijalta, me teemme metsän- puolelta Maljala, Hylkylä, tolan kylän tyttöjä ja asunut täin kannattavat puukaupat juuri metsänomistajan toivei- omistajan eteen enemmän! Hirvensalo, Saukonsalo, Kel- koko lapsuus- ja nuoruusikän- niille metsänomistajille, joilla den mukaan. Puumalassa on junniemi ja Piekälänsaari. Sai- sä Anttolassa. Paluumuuttajan on käyttämätöntä metsävähen- esimerkiksi hakattu leimikoita Tapaamisiin! mi tutustuu koko ajan uusiin vapaa-aika kuluu partiotou- nyspohjaa. riistametsänhoitoa painottaen. Puumala-Anttola tiimi Uusia toimihenkilöitä:

Olen Timo Vartiainen. Aloitin Hei, olen Jani Pulkkinen ja lokakuussa 2016 vuoden puolel- siirryin tammikuun alussa met- la työt metsäsuunnittelijana Mhy säasiantuntijaksi Rantasalmel- Etelä-Savossa. Tehtäviini kuuluu le Puumalan ja Anttolan alueen metsäsuunnittelu ja tila-arviot. metsäesimiehen tehtävistä. Ennen Toimin Savonlinnan ja ympäristö- metsäesimiehen hommia ennätin kuntien alueilla. työskennellä Mikkelin alueella metsäsuunnittelijana, joten olen Metsäalalla olen toiminut lähes päässyt näkemään metsänhoitoyh- koko pitkähkön työhistoriani. Siitä distys kenttää monipuolisesti jo suurimman osan metsänhoitoyh- ennen metsäasiantuntijaksi siirty- distyksissä. Valmistuin metsätalo- mistä. Olen kotoisin Rantasalmel- usinsinööriksi Joensuussa 1988. ta ja mielelläni palasin takaisin ko- Työ on kuljettanut metsissä koti- tikuntaani ja aloitin työskentelyn seudulta Pohjois-Karjalasta, Yläla- alueen metsänomistajien parissa. pin, Savon, Etelä-Karjalan ja Kai- nuun kautta jälleen Etelä-Savoon. Osalle alueen metsänomistajista Olen toisella kierroksella jo tämän olen saattanut tulla tutuksi eri- talon palveluksessa. Etenkin ran- näisten metsänhoitotöiden osalta, tasalmelaiset muistanevat allekir- joita tein opiskelujeni ohessa kesä- joittaneen Mhy Itä-Savon ajoilta. töikseni metsänhoitoyhdistyksellä. Näinä väliin jääneinä vuosina olen Koulutukseni metsäalalle hankin hankkinut kokemusta metsäko- Joensuussa ammattikorkeakoulus- nealalta, puutavarayhtiöistä sekä menvuotiskauden lopulla tai mi- sa ja valmistuin keväällä 2015 katsotaan yhdessä metsäasianne jatkuvan kasvatuksen oppeja so- käli muutoin on tarvetta metsäva- metsätalousinsinööriksi. kuntoon sekä taimikonhoitojen veltavasta metsäpalveluyrityksestä. ratiedon päivitykseen ota yhteys että hakkuiden osalta. Muistat- Työpaikka on kovin tutun oloinen, metsäasiantuntijaasi tai suoraan Toivottavasti pääsen tutustu- han, että esimerkiksi metsäkäynti mutta kovasti laajentunut ja kehit- minuun, niin laitetaan metsäsuun- maan mahdollisimman moneen ja puunmyyntisuunnitelma ovat tynytkin sitten viime kerran. nitelma ajan tasalle. Saat myös alueen metsänomistajaan, jo mah- maksuttomia jäsenetuja. suunnitelmasi kätevänä älypuhelin dollisimman pian. Ota yhteyttä ja Metsäsuunnitelman ollessa kym- versiona. sovitaan vaikka metsäkäynti, niin Metsänomistajat 25

Heipä hei! Hei! liikkuen ja retkeillen niin lähellä kuin kauempanakin. Pari ker- Olen Robin Tahvanainen ja Olen Miia Suhonen, Enon- taa vuodessa täytyy päästä poh- aloitin työni metsäasiantuntija- kosken uusi metsäasiantuntija. joiseen, syksyiset reissut Inarin na Savonlinna itä – Punkaharju Perheeseeni kuuluu aviomies, 1. riekkomaille ovat tärkeitä. – Enonkoski tiimissä Punkahar- ja 10.- vuotiaat pojat ja koiria. jun toimistolla 16.12.2016 ja Asumme toimialueellani Enon- Työtehtävänä metsäasiantun- olen Markku Luostarisen työn kosken Simanalassa. Kotoisin tijan toimi on tuttu jo entuu- jatkaja. Olen 26-vuotias ja ko- olen Heinävedeltä. destaan, ja odotankin kovasti toisin Kiteeltä, mutta lapsuute- uusien asiakkaiden tapaamisia. ni vietin Savonlinnassa, josta Metsätalousinsinööriopinto- Laadukas metsänhoito tuottaa muutimme vanhempieni kanssa jen jälkeen olen työskennellyt taloudellisesti parhaimman tu- Jyväskylään. Mukavat muistot Metsäkeskuksella ja Metsänhoi- loksen, huomioiden tietysti met- ja veri vetivät kuitenkin takai- toyhdistys Keski-Savossa met- sänomistajien erilaiset tavoitteet, sin Savonlinnan seudulle. Olen säneuvojana ja metsänhoitoesi- kuten riistanhoidon sekä maise- valmistunut metsätalousinsinöö- miehenä. maseikat. riksi Mikkelin ammattikorkea- koulusta keväällä 2015. Vapaa-aikaa kuluu koirien Ottakaa heti vuoden alusta kanssa harrastuksissa, luonnossa yhteyttä, niin tullaan tutuiksi! Harjoitteluni suoritin metsä- palveluyrittäjän ja kunnallisen työnantajan kautta. Ensimmäi- sessä harjoittelussa pääsin koke- maan suorittavan työn istutuk- sien ja taimikonhoidon kautta. Seuraavana vuotena toimin met- sätyöntekijänä taajamametsissä Jyväskylässä, jonka kautta tutus- tuin metsäpalveluyrittäjään. Olin hänellä viimeisen harjoitteluni työnjohtajana metsänhoidon pa- rissa, jonka jälkeen jatkoin työ- suhdettani hänelle työnjohtajana sähkölinjojen reunametsähak- kuissa Somerolla. Tässä työssä pääsin olemaan suorassa yhtey- dessä metsänomistajiin ja sopi- Ahkera yrittäminen palkitaan jossain vaiheessa. maan tehtävistä toimenpiteistä sekä valvomaan työn laatua. perässä pilkillä ja tuleepahan sänomistajilta aktiivisuutta yh- samalla käveltyä useita kilo- teydenotoissa, koska haluan Harrastukseni painottuvat lä- metrejä. oppia tuntemaan alueeni met- hinnä kalastukseen laidasta lai- sänomistajat ja saada asiat rul- taan, josta uusin innostuksen Metsänhoitoyhdistys on laamaan, sekä jäämään positii- kohde on lohen perhokalastus. minulle uusi työympäristö ja visella tavalla mieleenne. Talvisin vietän paljon aikaa jär- odotankin uusia työtehtäviäni vien selkävesillä isojen ahvenien innolla. Toivonkin teiltä met- Terveisin Robin Tahvanainen Tunturissa tuulee.

Hei! Minulla on pitkä työhisto- Finlandia-hiihto on tullut Olemme täällä Miian kanssa ria metsäteollisuuden parista hiihdettyä n. 25 kertaa. teitä varten. Kysykää neuvoa Olen Arto Seppänen ja eri tehtävistä. Jäin keväällä mieltänne painavissa metsä- aloitin metsäasiantuntijana 2014 eläkkeelle 40 työvuo- Metsänhoitoyhdistyksen asioissa ja tulkaa käymään. Mhy APU:ssa toukokuus- den jälkeen. Viimeiset 20 toimisto sijaitsee keskeisel- sa 2014. Tulin täyttämään vuotta toimin ostohenkilön lä paikalla Enonkosken kir- Tapaamisiin metsäisissä henkilövajetta sen hetkiseen tehtävissä Stora Ensossa konkylässä, (Tervarannatie merkeissä. tilanteeseen. Alun perin oli Enonkoskella. 2). Homma jatkuu, vaikka tarkoitus olla vain se vuosi, nimi on hiukan muuttunut. mutta siinä menikin 2,5 vuot- Harrastukseni liittyvät kes- Nyt voimme auttaa Teitä, ta ja työ jatkuu Etelä-Savon tävyysurheilu lajeihin: kesäl- metsänomistajia entistäkin mhy:ssä toistaiseksi, kunhan lä suunnistusta ja talvella paremmin ja laajemmin, saadaan fuusioon liittyvät hiihtoa. Varsinkin pitkät ns. mhy Etelä-Savosta saat apua muutosasiat vakiinnutettua. maratonhiihdot, kiehtovat, kaikkiin metsäisiin asioihin.

PYSY MUKANA MHY:N MENOSSA!

Sähköinen uutiskirje tulee 1-2 kertaa Mhy Etelä-Savon nettisivuilta voit Facebookissa näet kuvia ja videoita Tämän lehden saat kuukaudessa maksutta sähköpostiisi itse selata ja hakea kaipaamaasi ajankohtaisista asioista ja osallistut neljä kertaa vuodessa tietoa keskusteluun

Lehti jaetaan kaikille metsänhoi- Jo 5000 vastaanottaa uutiskirjeitämme, Aina ajankohtainen tieto met- Sivu on kaikille julkinen. Jos olet toyhdistys Etelä-Savon jäsenille tilaa sinäkin uutiskirjeemme: säasioista löytyy: www.mhy.fi/ kirjautunut Facebookiin, tykkää www.mhy.fi/etela-savo/uutiset etela-savo sivustamme ja jaa päivityksiä. 26 Metsänomistajat Tet-harjoittelussa Mikkelin toimistolla14. - 18.11.2016 Maanantaina tutustuin min päivällä lähdimme met- mat loppuun. työpaikkaan ja sain tarvitta- sään ja teimme hyvin saman- vat varusteet viikkoa varten. kaltaisia asioita kuin maanan- Viikosta jäi kokonaisval- Lähdimme autolla ajelulle ja taina. taisesti positiivinen kuva ja kiersimme monessa eri pai- hauskaa oli. Kaikki ihmiset kassa katsastaen hakkuiden Torstaina lähdimme Tainan olivat ystävällisiä ja pääsin ja varastojen tilanteen. Näin kanssa ensin metsään kat- kokemaan ja näkemään mitä erilaisia työkoneita ja muita sastamaan taimikon kuntoa. metsäalalla tehdään. ajoneuvoja. Aloitin tekemään Mittasin puiden korkeuksia ja arkistointihommia. läpimittoja. Käytin myös rela- Tet-harjoittelija skooppia puumäärän mittaa- Otto Noponen, Tiistaina pääsin pölliauton misessa. Työpaikalle takaisin Mikkelin lyseon koulu kyytiin katsomaan kuljettajan tultuani jatkoin paperihom- työtä. Kiersimme monta va- mia. rastoa ja haimme puut pois ja veimme ne sahoille. Tiistaina Perjantaina pääsin näke- näin erittäin hyvin minkälaista mään tietyömaata ja sen te- pölliauton kuljettajan työ on. koa. Mittasimme rakennetun Otto pääsi viikon aikana Päivä oli erittäin hyvä koke- tien pituutta, hahmottelimme tutustumaan kaikkiin mus ja mukava. uudelle tielle väylän ja tarkis- metsäasiantuntijan työ- timme yleisesti tietyömaiden tehtäviin. Hän mm. mit- Keskiviikkoaamuna jatkoin tilanteen. Toimistolle takaisin tasi puiden korkeuksia ja arkistointihommia. Myöhem- tultuani tein arkistointihom- läpimittaa. Rantasalmen metsissä savotta valmis – Esa eläkepäiville Rantasalmen metsät ovat tuttuja Esalle lapsuudesta lähtien. Pirttiselän salomail- ta kahdeksan lapsisen per- heen kolmanneksi nuorin aloitti jo varhain metsätyöt. Seitsemän kilometrin kou- lumatka matka taittui talvi- sin suksilla tai sitten polku- pyörällä, useimmiten polku pyöräillen, vaikka hiihtäen matka olisi ollut pari kilo- metriä lyhyempi.

Ensimmäisen savotan tienes- teillä velimiehen kanssa hankit- tiin oma mopo, ja savotta tehtiin pokasahalla. Hankintapuita tuli tehtyä kotipaikan mailla lähes joka talvi. Perheen isä kuoli kun Esa oli 16-vuotias, joten pojille metsätöitä riitti. Metsurin opin Esa sai lähinnä työnjohtajilta. Oikea ammatti oli konepuuseppä, mutta niitä töitä tuli tehtyä vain muutama vuosi kun terveys ei kestänyt pölyä. Esan läksiäisiä vietettiin 24.11.2016 Jumikkalassa Rantasalmella. Koolla oli yhdistyksen ja yhtiöitten metsämiehiä ja naisia.

Oikeat metsurin työt alkoivat alkoi vesakontorjunta, aineet joi- ja terveyttä. Pilkettä silmiin ja jo varhain Yhtyneiden Paperi- ta silloin käytettiin ovat nykyisin ilolla työhön , asiakkaita kun- tehtaiden leivissä yhtiön omil- kiellettyjä. Syksy kului taimikoi- nioittaen.” la maillaan. Työtehtävät olivat ta raivaten ja työtä oli yleensä Vapaa-ajalla Esa on osallistu- raivausta, hakkuuta sekä myös melkein koko vuosi. nut vapaapalokunnan tehtäviin istuttamista. Sen jälkeen töitä Nykyisin työ on muuttunut Rantasalmella sekä nuoriso- tuli tehtyä linjan raivuilla. Yh- helpommaksi ja välineet keven- työhön Rantasalmen Urheilijois- tiön töiden loputtua Esa siirtyi tyneet. Taimet ovat paakkuja sa. Lajeista voi mainita mm. Rantasalmen metsänhoitoyh- ja maa mihin taimet tulevat on hiihdon, jossa omat lapset ovat distykseen, jossa työt alkoivat muokattu. ”Vuosien jälkeen menestyneet hyvin. vuonna 1979. hankalimmaksi työtehtäväksi Kysymykseen miten eläkepäi- Työtehtävät liki neljänkym- mieleeni on jäänyt kemiallinen vät ovat alkaneet, Esa vastaa: menvuoden aikana ovat muut- torjunta raskailla moottoriruis- ”Eläkkeellä on kiireistä, monessa tuneet paljon. Esa kertoi vuoden kuilla, onneksi se työ on lop- paikassa yhtä aikaa ja mihin- työtehtävien rytmittyneen seu- punut.” Esa muistelee. Iloa kään ei tahdo keretä. Ukin teh- raavasti: Talvi meni hakkuilla, se sijaan on tuottanut taimien tävät on lisääntymässä. ” pystymitassa, sekä pystykarsin- istuttaminen, koska siinä saa ”Muistoja on paljon menneiltä nassa. Kevät alkoi männyn kyl- nähdä uuden metsän syntyvän. vuosilta ja kaikkia ei voi kertoa ;). völlä sekä avojuuristen taimien Mielenkiintoista työtä on myös Kivat työkaverit ovat lisänneet istuttamisella. Maa oli yleensä ollut myrskypuiden korjuu sekä työssä viihtymistä kiitos siitä muokkaamatonta, joten laikku erilaiset maisemanhoitotyöt. heille. ” tehtiin kuokalla. Kesäisin rai- ”Metsäalan valinneille nuo- Lämmöllä ajatellen vattiin taimikoita ja elokuussa rille toivon tasaista työllisyyttä Esa Kammonen Metsänomistajat 27 Markku Luostarisen tervehdys

toimihenkilöksi Sulkavan met- sälliset asiat olivat kunnossa ja On aika kiittää Sulkavan, sänhoitoyhdistykseen (mhy). valtakunnan kärkitasoa. Huo- Punkaharjun Seudun, Itä-Sa- Viisi vuotta kului sukkelaan ja mioni on ollut, että korkea von ja metsänhoitoyhdistys v. 1988 Punkaharjun Seudun metsänhoidon ja -käytön taso Etelä-Savon metsänomistajia, mhy:n hallitus valitsi minut on siirtynyt ja siirtyy edelleen luottamushenkilöitä, esimiehiä- töihin Punkaharjulle. Tällöin ikään kuin verenperintönä ni, työtovereitani; metsureita, Sulkavan Pekka A. Auvinen nuoremmille sukupolville. urakoitsijoita ja toimihenkilöi- totesi: ”MARKKU! Eikos ollut tä, sekä yhteistyökumppaneita puhe, että teet töitä täällä ja 33 ja puoli vuotta on vie- eri metsäorganisaatioissa yh- sitten aikanaan vaan tuonne rähtänyt ”muuttumisleikissä” teistyöstä ja tuesta, mitä olen kirkkomaahan. mhy:ssä, kuten kuvista näkyy osakseni saanut sekä kaikista ja nyt lähestyn 60 v:n ikää. muistamisista. No, Punkaharjulle muutin Terveyteni remppaa. Viimeke- ja aloitin työt v. 1986 vuoden sänä piti sydämeni aorttaläppä Toivotan hyvää jaksamista mhy:ksi ensimmäisenä Suo- vaihtaa metalliseen Kuopiossa. kaikille tämän päivän ja huo- Nikkarilan metsäopistosta menmaassa valitussa mhy:ssä. On ollut aika luovuttaa työt misten haasteiden parissa. Kiittäen vastavalmistuneena metsätek- Hyvä oli jatkaa Hakkaraisen nuoremmalle metsäasiantunti- Markku Luostarinen, nikkona tulin valituksi v. 1983 Maunon työsarkaa, kun met- jalle Robin Tahvanaiselle. metsäasiantuntija evp Mietteitä työuraltani Työurani alkoi jo ”mopo- työnjohtajaksi. Työnjohtajana sopi minulle, kun en koskaan toyhdistyksessä siirryttiin tii- kestänyt vajaat 39 vuotta. poikana” silloisessa Hirvensal- toimiminen oli siihen aikaan ole tykännyt lorvailusta. Sopiva mityöskentelyyn, alkoi tuntua men metsänhoitoyhdistyksessä leppoista hommaa; aamulla esi- kiire piti miehen vauhdissa. Eri- siltä, että työstäni katosi jo- Nyt jäädessäni 1.1.2017 työnjohtaja Pekka Sollan ko- mieheni Pertti Pärssinen antoi tyisesti suurempi asiakaskunta tain. Vanha ei jaksanut muut- huru-ukoksi, kiitän Etelä- mennon alla. Kaikki kesät ja päivän työtehtävät ja kun ne oli ja erilaiset asiakkaat, motivoi- tua riittävästi ja työuupumus- Savon metsänhoitoyhdistystä, lomat menivät erilaisissa met- tehty, oli itsestä kiinni, miten ai- vat tekemään työn hyvin ja asi- han siitä sitten seurasi. Näihin metsänomistajia, työkaverei- sänhoitotöissä. Toki jo koti- kansa käytti. Tulihan sitä met- akasta palvellen. Metsänomista- aikoihin kerroin työnantajalle tani, urakoitsijoita ja metsu- metsissä oli istutettu ja raivat- sästeltyä ja kalasteltua noina jan etu ja sen vaaliminen olivat jääväni pois sinä vuonna, kun reitani antoisasta yhteistyöstä. tu nuorempanakin. Päästyäni luppoaikoina. Hienoa aikaa… ykkösasia. Työtä oli tarjolla niin täytän 60-vuotta. Toivotan menestystä tuleville ylioppilaaksi, ei minulla ollut paljon, ettei varsinaista mark- vuosille. Itse aion katsella ja hajuakaan työurasta. Tein ko- Kuitenkin jo Hirvensalmen kinointia tarvinnut tehdä. Met- Kolmas metsänhoitoyhdistys nautiskella uudesta tilanteesta. tona maatalon töitä ja siinä metsänhoitoyhdistyksen ai- sänomistajia tavatessani käytiin jossa työskentelin, on metsän- Itseni tuntien, tuskin työurani sivussa metsätöitä. Työsken- kaan työtahti kiihtyi. Tuli nmt- keskusteluja metsänomistajan ja hoitoyhdistys Etelä-Savo. Näi- oli vielä tässä. Eiköhän sitä telin metsänhoitoyhdistykselle, puhelimet ja atk alkoi hiipiä hänen metsänsä tarpeista. Teh- nä parina vuonna, jotka Etelä- jotain keksitä. Enso Gutzeitille ja Tehdaspuu taloon. Se oli työlästä aikaa, tiin ehdotuksia toimenpiteistä, Savon metsänhoitoyhdistystä Oy:lle, josta tarjottiin mah- kun kukaan ei juuri hallinnut jotka saattoivat toteutua vasta palvelin, ei Hirvensalmen tii- dollisuutta metsätyökoulun atk-asioita ja samoja asioita vuosien päästä. Yhteys metsän- mityöskentely löytänyt minus- käyntiin Sippolassa Raussin tallennettiin moneen kertaan. omistajiin oli kaiken a ja o. ta täysin muotoaan. Toki oma kurssikeskuksella. Kaikki asiakasrekisterit ja Myöskin palvelu ja sovitusta tapani hoitaa asioita vaikutti metsikkötiedot tallennettiin kiinnipitäminen olivat tärkeitä. vahvasti asiaan. ”Vanha koira” Valmistuin 1981 tammikuus- itse. Vuonna 1997 oli edessä Erityisesti korjuupalvelu teetti ei vaan meinannut oppia uutta sa työnjohtajaksi. Sen jälkeen fuusio Järvi-Savon metsänhoi- paljon töitä ja toi toisaalta tu- toimintatapaa. Entistä useam- palasin silloisen Tehdaspuu toyhdistyksen kanssa. Työtahti loja niin metsänomistajille, yh- pia toimijoita on tarjoamassa Oy:n hommiin ns. kympiksi. tiivistyi selvästi ja työmäärät distykselle, urakoitsijoille kuin palveluita metsänomistajille ja Välillä olin hakkuutöissä ja vä- suorastaan räjähtivät. Samal- metsureillekin. Se oli hienoa se luo tarvetta pitää asiakkais- lillä pystymitattiin puita. Näin la Hirvensalmella henkilöstön aikaa… ta kiinni sekä olla aktiivinen meni 1.4.1983 saakka. Silloin määrä putosi neljästä metsätoi- metsänomistajien suuntaan. Hirvensalmen metsänhoitoyh- mihenkilöstä kahteen. Päätoi- Olen aina tykännyt yksin Työuraa metsänhoitoyhdistyk- distys, erityisesti yhdistyksen misto siirtyi Mikkeliin. työskentelystä ja asioiden hoi- sessä ehti minulle kertyä reilu puheenjohtaja Alpo Kiesilä, tamisesta omalla tavallani. 33,5 vuotta. Kaikkiaan metsä- kutsui minut yhdistykseen Toki tuo työtahdin muutos Kun Järvi-Savon metsänhoi- miesurani on tähän mennessä Jorma Sanisalo Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tilaa metsäsuunnitelma Metsäsuunnitelma on metsänomistajan avuksi tehtävä käsikirja, johon kootaan tieto puustosta, metsänhoito- tarpeista ja puunmyyntimahdollisuuksista. Se kertoo paljonko metsästäsi voi saada tuloja tulevina vuosina ja paljonko metsänhoitoon pitää panostaa, jotta metsäsi tuottaa hyvin.

Laadimme sinulle metsäsuunnitelman toiveidesi ja tavoitteidesi mukaan. Halutessasi metsäsuunnitelma voidaan tehdä myös eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta varten. Suunnitelman luovutuksen yhteydessä saat henkilökohtaista metsänhoidon ja suunnitelman käytön opastusta. Suunnitelman hankkimisen kulut voi vähentää metsäverotuksessa.

Uuden metsäsuunnitelman tai päivityksen tilanneelle jäsenelle mobiilimetsäsuunnitelma maksutta (jäsenedun arvo 50€ / vuosi)

Tilaa palvelu ja kysy lisää metsäsuunnittelupalvelustamme. Metsäsuunnittelutiimin yhteystiedot löydät lehden keskiaukeamalta tai www.mhy.fi/etelasavo tai p. 015 357 4000

Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 • 51900 Juva Metsänomistajat [email protected] www.mhy.fi/etelasavo ETELÄ-SAVOETELÄ-SAVO www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo 28 Metsänomistajat Tapahtumia syksyllä 2016:

Tutustuimme perjantaina 23.9. metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon toimesta kunnostettuun metsäautotiehen Tukiavaarantiellä Savonrannalla. Tie- ja oja-asiantuntija Kalle Kaartinen kertoi hankkeesta sekä paikalla oli Kerimäki-Savonranta tiimin asiantuntijoita. Nautimme läheisellä Metsähallituksen laavulla nokipannukahvit ja paistoimme makkaraa.

Mhy Etelä-Savo järjesti metsänomistajaretken pe 14.10 Etelä -Savon Energialla ja Misawan sahalle. Vierailut kiinnostivat metsänomistajia kovasti, meitä oli melkein täysi bussillinen. Saimme ainutlaatuisen tilaisuuden Veimme 27.9. Savonrannan alakoululaiset tutustumaan metsätöihin. tutustua paikalliseen elinkeinotoimintaan. Reippaasti lapset istuttivat taimia ja päästiin jututtamaan hakkuuko- Kiitos mukavasta retkipäivästä osallistujille sekä vieraanvaraisuudesta ESE ja Misawa! neen kuljettajaa. Kertasimme Joka miehen oikeudet ja tutkailimme luonnonanteja. Kiitos metsänomistajille, 4H-yhdistykselle ja yrittäjälle.

Järjestimme 15.10. pääkaupunkiseudun metsänomistajille metsäpäivän Helsingin Yliopiston tiloissa. Paikalla oli 75 metsänomistajaa, sali oli lähes täynnä. Päivän teemoina olivat puukauppakatsaus, metsätien perusparannus, kustannustehokas ja oikea-aikainen metsänhoito sekä Metsä Vastaa - kiertueen esittely. Tilaisuudessa käytiin aktiivista keskustelua päivän teemoista. Mhy:stä paikalla olivat Matleena Teppola, Reijo Kähärä, Tuomas Valta ja Petri Pajunen ja Metsäkeskuksesta Annikka Selander.

Olimme mukana valtakunnallisessa Geokuusikätköilyssä. Mhy Etelä- Savon joulukuusten koordinaatit julkaistiin, la 10.12. klo 8.00!!! Metsä- asiantuntijamme olivat kätkeneet yhteensä 11 joulukuusta eri puolille toimialuettamme. Järjestimme marraskuun puolivälissä Metsätilan omistusjärjestelyt ja SPV koulutukset Joutsassa, Mikkelissä, Paikalle ensimmäisenä ennättänyt sai pitää kuusen löytöpalkkiona. Juvalla ja Savonlinnassa. Koulutuksessa syntyi runsasta keskustelua ja kysymyksiä metsänomistajien omiin Kätköjä etsittiin Google Mapsin tai Kansalaisen karttapaikan avulla. sukupolvenvaihdoksiin liittyen. Kysymystulvassa nousi erittäin yksityiskohtaisiakin asioita sukupolven vaih- Kätköltä saattoi löytyä ”lohdutuspalkintoja” ilman kuusta jääneille ja doksesta joihin Mhyp:n metsälakimies Tuomo Pesälä vastasi mielellään. Mukana tilaisuuksissa oli omalla jollain kätköllä oli odottamassa kaunis kuusenoksakimppukin. Kiitos puheenvuorolla OP Suur-Savo ja OP Keski-Suomi sekä mhy:n erikoisasiantuntijat LKV- tiimistä. kaikille aktiivisesta kätköilystä! Metsänomistajat 29

Järjestimme Oma Metsä-Illat Savonlinnassa, Juvalla ja Mikkelissä syys-lokakuussa yhteistyössä Oma Säästö- pankin kanssa. Iltojen teemoina olivat puukaupan ja metsäkiinteistökaupan katsaus sekä Oma Säästöpankin rahoitus- ja sijoituspalvelut. Lopuksi arvottiin muutamia tuotepalkintoja osallistujien kesken sekä nautittiin buffetin antimista. Kiitoksia tilaisuuteen osallistuneille!

Vietimme pe 16.12. kaikilla toimistoillamme Glögipäivää! Kävimme 11.11.2016 Metsämessuilla lähes täydellä bussilla. Bussimatkalla juttelimme metsäistä asiaa, Glögin ja joulutorttujen lomassa saatiin mukavia keskusteluja aikai- keskustelimme tulevista tapahtumista ja Metsä Vastaa- hankkeesta. Messuilla oli kaikille mielenkiintoista seksi ja vaihdettiin kuulumisia. Kävijöitä kaikilla toimistoillamme oli nähtävää ja ostettavaa löytyi vaikka mitä. Tulomatkalla ratkaisimme tietovisan mestaruuden. Mukana mat- yhteensä lähes tuhat. Jokaisella toimistolla järjestettiin arvonta. Palkin- kalla oli iloiset ja energiset naiset Oma Säästöpankista, Marika Vartiainen Mikkelistä ja Krista-Maria Puhjo non jokainen tiimi oli itse valinnut ja hankkinut, voittajille ilmoitettiin Savonlinnasta. Mhy Etelä-Savo kiittää Oma Säästöpankkia yhteistyöstä ja kiitos kaikille messumatkalla voitosta henkilökohtaisesti. mukana olleille! Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo kiittää kaikkia Glögipäivillä käyneitä!

Upea Metsänhoitoyhdistysten Zell am See jäsenmatka Alppien jylhä luonto Itävaltaan Mielenkiintoiset vierailukohteet

Mahdollisuus tutustua 17.–23.4.2017 upeaan Mozartin synnyinkaupunkiin Salzburgiin

Metsämatkamme suuntautuu Salzburgin liittomaahan. Matkan aikana tutustumme alppialueen metsiin, metsänhoitoon, luonnonsuojeluun, metsien virkistyskäyttöön, bioenergiaan ja puun- jalostukseen. Monipuoliset retkemme tutustuttavat meidät myös Itävallan rikkaaseen luontoon, kulttuuriin sekä paikalliseen elämään.

Matkan hinta: 1485 eur/hlö jaetussa 2 hh:ssa, muut kuin MHY:n jäsenet 1585 eur/hlö, 1hh-lisä 195 eur. Trio Travelsin palvelumaksu 15 eur/hlö. Hintaan sisältyy: bussikuljetus MHY Etelä-Savon toimialueelta Helsinki-Vantaan lentoasemalle, edestakaiset lennot turistiluokassa Helsinki-München, kuljetukset kohteessa, ***hotelli aamupalalla, muut ruokailut ohjelman mukaisesti, runsas retkiohjelma, vierailut sisäänpääsymaksuineen, suomen- kielinen opas, ryhmän edustajan matkanjohtajapalvelut. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 10.2.2017 mennessä: Trio Travels Oy (vastuullinen matkanjärjestäjä) Puh. 020 756 8610 tai [email protected] T R I O T R A V E L S Tutustu matkaohjelmaan osoitteessa www.triotravels.fi Matka täynnä sisältöä 30 Metsänomistajat Huomioi metsäkanalinnut metsänkäsittelyssä Marko Svesberg Metsien käsittelyllä voi- daan vaikuttaa kanalin- tukantojen kehitykseen yleensä ilman lisäkustan- nuksia. Riistalintujen tar- vitsema suojan ja ravinnon varmistaminen onnistuu, kunhan se vain muistetaan. Kaikkien metsäkanalintujem- me kannat heikkenivät 1960-lu- vulta 80-luvun lopulle asti. 1990-luvulta lähtien metson, tee- ren ja pyyn kannat ovat alkaneet osittain elpyä. Vain riekkokanta on vähentynyt edelleen, paitsi Ylä-Lapissa. Kanalintukannat vaihtelevat myös muutaman vuoden syk- leissä. Vuosittaista vaihtelua taas aiheuttavat taudit ja loiset, poi- kasvaiheeseen sattuvat sääolo- suhteet ja petokannat.

Riistatiheiköillä varmistetaan suoja Riittävä suoja ja ravinto ovat riistalintujen selviytymisessä avainasemassa. Jo uudistusalan raivauksessa tai taimikonhoidos- sa kannattaa säästää muutamia riistatiheiköitä, vaikkapa 3-5 kpl hehtaarille. Koko voi vaihdella Riittävä suoja ja ravinto ovat riistalintujen selviytymisessä avainasemassa. Jo uudistusalan raivauksessa tai taimikonhoidossa kannattaa säästää muutaman puun ryhmästä aa- muutamia riistatiheiköitä, vaikkapa 3-5 kpl hehtaarille. rien kokoisiin alueisiin. Näillä hallitusti hoitamatta jätettävillä tää mielessä myös hakkuissa. avohakkuita välttäen. varvustot taantuvat, mutta har- Siitä riittää kerrottavaa niin ko- tiheiköillä ei ole sanottavaa vai- Ennakkoraivauksessa vältetään vennushakkuiden ansiosta kas- tiväelle kuin kavereille. kutusta metsikön taloudelliseen turhaa alikasvoksen raivaamista. vustot elpyvät merkittävästi ja tuottoon. Työtä ja kustannuksia säästyy, Mustikkavarvusto tuottaa ravintomäärät lisääntyvät. Hyviä paikkoja riistatihei- kun kaikkea alikasvosta ei sa- ravintoa köille ovat erilaiset vaihettu- hata pois. Riistanhoitoa edistävät met- misvyöhykkeet, kuten vesistöjen Harvennushakkuissa suositaan Mustikkavarvustojen määrä sänhoitosuositukset on julkaistu ja pienvesien suojakaistat, tur- sekapuustoisuutta. Kuusisekoitus vaikuttaa ratkaisevasti kanalin- Metsätalouden kehittämiskes- ve- ja kangasmaan rajapinnat, männikössä ja koivu sekapuuna tujen ravintomääriin. Mustikan kus Tapion työoppaassa. Met- kallioiden laiteet sekä peltojen ovat aina tervetulleita metsäka- kukat, lehdet ja marjat ovat nii- säkanalintujen elinympäristöistä reunavyöhykkeet. Sertifioinnin nalinnuille. Vähemmistöpuula- den suosimaa ravintoa. Lisäksi huolehtiminen ei vaadi suuria säästöpuuryhmät, metsälain ar- jia pitäisi olla 20-30 prosenttia. poikasten ensimmäisinä elinviik- uhrauksia. Kysymys on enem- vokkaat elinympäristöt, kosteat Leppiä ja jalopuita ei saa unoh- koinaan tarvitsemaa hyönteisra- män asian muistamisesta ja huo- painanteet ja ojien varret ovat taa elinympäristöä kohentavina vintoa on mustikkavarvustossa. mioon ottamisesta. Siinä riittää myös oivallisia. Hyvässä riistati- sekapuina. Metsätalouden vaikutusta haastetta metsäammattilaisille ja heikössä on monta latvuskerros- Metson soidinpaikat ovat eri- mustikkavarvustojen määrään metsänomistajille. ta ja runsaasti varpuja. koiskohteita, jotka kannattaa on arvioitava kokonaisuutena. Mutta mikä onkaan palkitse- kartoittaa ja mahdollisuuksien Ajoissa tehdyt harvennushak- vampaa kuin metsäpolulta pa- Harvennushakkuissa mukaan huomioida hakkuissa. kuut päästävät mustikkakasvus- keneva metsokukko, huuruisessa Timo Leskinen edistetään sekapuustoja Tämä on haasteellisinta, sillä tojen kehitystä edistävää valoa koivikossa ruokaileva teeriparvi kenttäjohtaja niissä pitäisi pidentää kiertoai- varpukerrokseen. tai metsäkana repussa virkistä- ja riistavastaava Riistan tarpeet kannattaa pi- kaa ja uudistaa metsä suuria Avohakkuussa mustikka- vän metsästyspäivän päätteeksi. MTK Metsälinja

Naisenergiaa metsiin Enonkoskella Katso To 26.1. klo 17.30 - 20.30 Juva, kunnanviraston valtuustosali, Juvantie 13 avoimet ovet METSÄ Ilmoittaudu viim. to 26.1. aamupäivällä! Pe 10.2.2017 klo 10.00 - 13.00 VASTAA Ti 31.1. klo 17.30 - 20.30 Puumala Mhy Etelä-Savo toimisto, Tervarannantie 2 Puumalan yhtenäiskoulun auditorio, Kirkkotie 3 Ilmoittaudu viim. 30.1. klo 16.00 mennessä -kiertueen Tule tapaamaan ja tutustumaan metsäasiantuntijoihin, Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan Suomen ohjelma Metsäkeskuksen järjestämään tilaisuuteen, kuinka Arto Seppäseen ja Miia Suhoseen. metsänkäyttöä voidaan suunnitella, millaisia apu- Keskustellaan puukaupasta ja ajankohtaisista asioista. välineitä ja asiantuntijapalveluja siihen on tarjolla. sivulta 22! Paikalla myös mhy Etelä-Savon erikoisasiantuntijat: Tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki Etelä-Savon nykyiset ja LKV, tie- ja oja sekä metsäsuunnittelu. tulevat naismetsänomistajat metsänomistuksen määrään tai Metsä Vastaa -hankkeen Tuomas Valta kertoo muotoon katsomatta. Ilmoittautuminen: mobiili ja verkkopalveluista. [email protected] tai 050 574 3959 Lisätietoja Facebook-sivulta: Naisenergiaa metsiin Tervetuloa kahville ja makkaralle!

Metsänomistajat Metsänomistajat ETELÄ-SAVO ETELÄ-SAVO Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo • Väätäisentie 5 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo 51900 Juva • [email protected] • www.mhy.fi/etelasavo www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo www.facebook.com/metsanhoitoyhdistysetelasavo Metsänomistajat 31

Mhy Etelä-Savo järjestää Suomi 100 vuotta -juhlavuoden kunniaksi METSÄ -elokuva- konsertit Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Kyseessä on säveltäjä Lasse Heikkilän ja kuvaaja Veikko Ruohotien videoelokuvan ja elävän orkesterin yhteisesitys, jossa kuva ja musiikki yhdistyvät vaikuttavalla tavalla kertomaan samaa sanatonta tarinaa. Sen näyttämönä on vuoden kierto suomalaisessa luonnossa, sisältönä elämän ihme, kipeys ja kauneus.

La 18.3.2017 Mikaeli, Mikkeli klo 12.00 - 13.00 Mhy Etelä-Savon ja yhteistyökumppanien esittelypisteet aulatiloissa klo 13.00 - 14.30 Tilaisuus salissa alkaa, puheet ja esitelmät, mm: - Ajankohtaista metsäpolitiikasta ja metsäsektorin näkymistä kertovat MTK:n metsävaltuuskunnan pj Mikko Tiirola ja kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan pj Jari Leppä - Puurakentamisen mahdollisuuksista tuoreinta tietoa kertoo rakennusopin professori, TkT, arkkitehti Markku Karjalainen Tampereen teknillisestä yliopistosta.” - Oma Säästöpankin puheenvuoro, Marika Vartiainen klo 14.30 – 15.30 Väliaika, kahvitarjoilu klo 15.30 – 16.20 Metsäelokuvakonsertti

Aulatiloissa osastot auki klo 17.00 saakka. Ennakkoilmoittautuminen 10.3. mennessä: [email protected] tai 0440 360 084 Tilaisuus on mhy Etelä-Savon jäsenille veloituksetta, ei jäsenet 40e (sis alv 24%).

Su 19.3.2017 Savonlinnasali, Savonlinna klo 12.00 - 13.00 Mhy Etelä-Savon ja yhteistyökumppanien esittelypisteet aulatiloissa klo 13.00 - 14.30 Tilaisuus salissa alkaa, puheet ja esitelmät, mm: - Ajankohtaista metsäpolitiikasta ja metsäsektorin näkymistä kertovat MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen ja kansanedustaja Hanna Kosonen - Puurakentamisen mahdollisuuksista tuoreinta tietoa kertoo rakennusopin professori, TkT, arkkitehti Markku Karjalainen Tampereen teknillisestä yliopistosta. - Oma Säästöpankin puheenvuoro, Krista-Maria Puhjo klo 14.30 – 15.30 Väliaika, kahvitarjoilu klo 15.30 – 16.20 Metsäelokuvakonsertti

Aulatiloissa osastot auki klo 17.00 saakka Ennakkoilmoittautuminen 10.3. mennessä: [email protected] tai 044 555 0482 Tilaisuus on mhy Etelä-Savon jäsenille veloituksetta, ei jäsenet 40e (sis alv 24%).

Metsänomistajat ETELÄ-SAVO Me teemme metsänomistajan eteen enemmän 32 Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo on täyden palvelun metsätalo Meiltä saat kaikki tarvitsemasi metsäpalvelut samasta osoitteesta

Puunmyyntisuunnitelma Puukaupan toimeksianto Puunkorjuupalvelu Energiapuun korjuu Taimikonhoito Puukaupan korjuun valvonta ja välitys

Kasvatus- ja Metsätien rakennus- Metsätilojen kiinteistönvälitys Tonttipuiden kaato terveyslannoitus ja perusparannus ja omistusjärjestelyt

Metsänomistajien neuvonta Luonnonhoitopalvelut Rajalinjojen GPS-paikannuspalvelu Metsätyönäytökset ja edunvalvonta

Taimien välitys ja Maanmuokkaus Kunnostusojitus istutuspalvelut Taimikonperkaus

Metsäsuunnitelmien ja Metsäsuunnitelmien Metsänomistajien Nuorten metsäosaamisen metsäarvioiden laadinta päivitys koulutus edistäminen