Nykysuomalaisia Idylliäänimaisemia, Symboleja Ja Kipupisteitä Populaarimusiikissa: Tapausesimerkkeinä Lauri Tähkä, Vesala Ja Tiisu
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
11 Nykysuomalaisia idylliäänimaisemia, symboleja ja kipupisteitä populaarimusiikissa: tapausesimerkkeinä Lauri Tähkä, Vesala ja Tiisu Anna-Elena Pääkkölä Johdanto Kansallisuutta koskevia merkityksiä ja käsityksiä (esim. Anderson 1983) raken- netaan jatkuvasti paitsi julkisessa keskustelussa myös kulttuurin ja taiteen eri käytännöissä sekä niiden tutkimuksessa. Kuten Tuula Gordon (2002, 38) asi- an ilmaisee, ”[K]ansakunnan tila on […] imaginaarista, symbolista ja represen- toitua. Kansakunnat kerrotaan yhä uudestaan, jolloin sosiaalinen tila muuttuu mentaaliseksi tilaksi, representaatioiden paikaksi”. Varsinkin Suomen itsenäis- tymisen satavuotisjuhlan aikoihin sekä populaarimediassa että tieteellisissä kes- kusteluissa tarkasteltiin nykysuomalaisuuden tilaa monista näkökulmista. Tähän liittyen on paikallaan tutkia myös sellaisia populaarimusiikkikappaleita, jotka kuvasivat ja täten rakensivat suomalaisuutta näihin aikoihin. Tässä artikkelissa tarkastelen, millaisia suomalaisuuden esityksiä ja rakentamisen tapoja on löy- dettävissä erityisesti vuosina 2015–2017 julkaistuista suomalaisista populaari- musiikkikappaleista. Suomalaisen musiikin suomalaisuutta – sitä, mikä tekee musiikista oletetta- vasti nimenomaan suomalaista – on pohdittu suhteessa moneen musiikinlajiin ja monenlaisissa teoreettis-metodologisissa viitekehyksissä. Vaikka on mah- dotonta luetella kaikkia aihetta koskevia tutkimuksia viime vuosikymmeniltä, tutkimusta on tehty ainakin klassisen musiikin (esim. Tarasti 1999; Aho et al. 1996, Heiniö 1999), kansanmusiikin ja populaarimusiikin (Kärjä 2005, 2007; Skaniakos 2013), äänimaisematutkimuksen (Ampuja & Kilpiö 2005), suomalais- ten vähemmistöjen tarkastelun (Donner, Kurkela & Lahtinen 1981; Kärjä 2014; Westinen & Lehtonen 2016) sekä musiikin historian (Kurkela 2010) saralla. Kai- kille näille tutkimuksille sekä niille monille, joita en tässä luettele, lienee yhteistä yksi tulos: suomalaisuus musiikissa on pitkälti sopimuksenvaraista, semioottista ja yhteisöllisesti neuvoteltua, ja se on liitetty erilaisiin, paikoin jopa vastakkaisiin, musiikinlajeihin ja piirteisiin. Tämä artikkeli rakentaa aiemmille ymmärryksille suomalaisuudesta alati tuo- tettuna ja kontekstisidonnaisena ilmiönä pyrkien samalla uudenlaiseen analyyt- tiseen tulokulmaan. Useiden edellä mainittujen tutkimusten tavoin en keskity niinkään siihen, mikä musiikissa voisi olla olemuksellisesti suomalaista, eli ky- symykseen siitä, mitä suomalainen musiikki ”on” tai miltä se tyypillisesti kuu- lostaa. Tämän sijaan tarkastelen, miten suomalaisuutta kuvataan, kuvitellaan ja myös kriittisesti työstetään erilaisissa viime vuosien populaarimusiikin kappa- leissa. Uutta tietoa artikkelini tuottaa ensinnäkin aineiston tuoreuden kautta. Keskityn tuonnempana perusteltujen tapausesimerkkien kautta siihen, millaisia erilaisia suomalaisuuksia vuosien 2015–2017 suomenkielisissä populaarimusiik- kikappaleissa kuvailtiin ja mitä vakiintuneita sekä kenties uusia suomalaisuuden teemoja näissä kappaleissa ilmenee. Osaltaan tätä rajausta perustelee Suomen satavuotisjuhlan ajallinen läheisyys. Suomalaisuuden ja musiikin välisiä suhtei- ta koskevan tutkimuksen kannalta on hedelmällistä tarkastella, millaisia suo- malaisuuksia populaarimusiikissa esitettiin juuri Suomen valtion 100. vuoden paikkeilla. Toiseksi kehitän uudenlaista analyyttista lähestymistapaa suoma- laisuuden musiikilliseen tarkasteluun. Tutkin suomalaisuuden populaarimusii- killisia kuvauksia otteella, joka yhdistää taidehistoriassa alun perin kehitetyn ”idyllimaiseman” käsitteen (esim. Ollikainen 2014; Palin 1999) musiikkitekno- logian kulttuuriseen tutkimukseen (Moore 1993) sekä kansallisuuden ja kansal- lisen identiteetin muodostumista koskeviin teorioihin (esim. Lehtonen, Löytty & Ruuska 2015). Idyllimaiseman käsitteellä on kuvattu sellaisia ennen kaikkea luonnonmaisemia, jotka esittävät suomalaisuutta ihannoivalla tavalla. Sovellan ja kehitän tätä käsitettä edelleen musiikissa luotujen ja siinä kuultavissa olevi- en tilavaikutelmien analyysiin vastatakseni kysymykseen, miten suomalaisuutta rakennetaan äänellis-tilallisesti. Yleisesti ottaen analyysitapani asettuu kulttuuri- sen musiikintutkimuksen ja musiikin kulttuurisen lähiluvun kattokäsitteiden alle (ks. esim. Bal 2002; Middleton 2012; Richardson 2016; Pääkkölä 2016). ARTIKKELIT MUSIIKKI 1/2019 — 12 Anna-Elena Pääkkölä: Nykysuomalaisia idylliäänimaisemia, symboleja ja kipupisteitä populaarimusiikissa — 13 Tutkimuksen tausta ja pääteemat Aloittaessani käsillä olevaa tutkimusta suomalaisuuden musiikillisista rakentu- misista prosessin ensimmäinen vaihe oli relevantin tutkimusmateriaalin haaru- koiminen sekä edustavien tapausesimerkkien etsiminen. Vuosien 2015–2017 aikana julkaistiin taustatyöni mukaan 18 Suomessa tehtyä ja suomenkielistä po- pulaarimusiikkikappaletta, joissa käsitellään suomalaisuutta jollain tapaa siten, että kappaleet sisältävät tunnistettavia, perinteisesti suomalaisiksi miellettyjä teemoja lyriikoissaan tai kappaleen nimen tasolla (ks. liite 1). Laulut löytyivät pääasiassa kollektiivisen muistin sekä Spotifyn hakusanojen selauksen kautta. Materiaalin löytymisessä auttoivat tutkijakollegojen lisäksi Facebook-ryhmän Geek Women Unite! jäsenet (kollektiivinen muisti), joiden ehdotusten perus- teella valikoimaan päätyi lauluja, joiden lyriikoissa toistettiin, kommentoitiin tai toisinaan vaikkapa vain sivulauseessa kritisoitiin suomalaista kulttuuria. Haku- sanoina Spotifyssa käytin termejä ”Suomi”, ”suomalainen” ja ”kotimaa”. Spo- tify-etsintä rajasi pois automaattisesti ne laulut, joiden nimiin ei näitä sanoja kuulunut, mutta etsintä tuotti joka tapauksessa noin viisi kappaletta tutkimus- materiaaliin. On mahdollista, että tutkimusmateriaalin etsinnän ensimmäisessä vaiheessa joitakin indie-musiikkia edustavia kappaleita tai omakustanteisesti julkaistuja lauluja jäi otannan ulkopuolelle, mutta kun otetaan huomioon Geek Women Unite! (Finland) -ryhmän laajuus (yli 5000 jäsentä) sekä se, että Spotify on yksi tärkeimpiä uuden musiikin levityskanavia Suomessa (ks. Tervonen et al. 2018), otantaa voi pitää sisällöltään ja laajuudeltaan melko luotettavana. Näistä eri keinoin tehdyistä löydöistä rajasin tämän artikkelin ensisijaisek- si aineistoksi kolme kappaletta kolmen kriteerin pohjalta. Näiden kriteerien mukaan valittujen kappaleiden tulisi a) keskittyä lyriikoissaan pääsääntöisesti suomalaisuuden kuvaamiseen (siten, että ne eivät esimerkiksi vain ohimennen sivulauseessa mainitse sanaa ”suomalainen” käsittelemättä suomalaisuutta tä- män enempää) ja b) osallistua kansallisuuden neuvotteluun tavoittamalla laajan kuulijakunnan. Tämän jälkimmäisen kriteerin toteutumisen varmistin tarkaste- lemalla kappaleiden Spotify- tai radiosoittomääriä ja niiden osakseen saamaa muunlaista julkisuutta (muun muassa kappaleiden medianäkyvyyttä saaneet esitykset). Kolmantena kriteerinä toimi se, että c) laulut eivät keskity suomalai- siin vähemmistöihin ja heidän oloihinsa nyky-Suomessa. Tämä aspekti valikoitui viimeiseksi karsintakriteeriksi, koska katsoin aiheenrajaussyistä parhaaksi tar- kastella tämän aineiston puitteissa ainoastaan valtavirtaisempia käsityksiä suo- malaisuudesta. Aineistoni perusteella on kuitenkin näyttöä siitä, että tutkimus nykysuomalaisuudesta populaarimusiikeissa nimenomaan erilaisten vähemmis- töjen näkökulmasta tuottaisi runsaasti hedelmällistä uutta tietoa musiikin, kan- sallisuuden ja etnisyyden suhteista. Näiden kolmen kriteerin perusteella tässä artikkelissa tarkastelluiksi kappaleiksi valikoituivat: 1. Lauri Tähkä: ”Minun Suomeni” (2016) 2. Vesala: ”Tytöt ei soita kitaraa” (2016) 3. Tiisu: ”Suomalaisen suurin riesa on sisu” (2015) Valitut laulut muodostavat sangen hyvän otannan suomalaisesta populaari- musiikista muun muassa siksi, että mukana on yksi miesartisti, yksi naisartisti ja yksi bändi. Artistit ovat myös kotoisin eri puolilta Suomea (Vaasa, Kärsämäki, Somero). Kappaleet tarjoavat varsin moni-ilmeisen otannan myös musiikkityy- liensä suhteen (iskelmäpop, taidepop, moderni suomirock), erilaisten musiikki- tuotannollisten ratkaisujensa kautta sekä siten, että niissä ilmenee keskenään erilaisia asenteita suomalaisuuteen liittyviin teemoihin, kuten analyysini pyrkii osoittamaan. Muunlaiset kappalevalinnat olisivat kenties tuottaneet tematiikal- taan tai painotuksiltaan erilaisia tuloksia suomalaisuuden musiikillisen kuvaa- misen nykytilasta (muun muassa Antti Tuiskun ”Mä hiihdän” -kappaleen voisi tulkita käsittelevän nykyistä uusliberaalia suoritusyhteiskuntaa mielenkiintoi- sella tavalla). Tässä artikkelissa tarkasteltuja kappaleita kuitenkin yhdistää esi- merkiksi se, että niiden lyriikoista ja äänimaailmoista on tunnistettavissa varsin perinteisiä suomalaisuuden symboleja, jotka tuodaan nykykontekstiin erilaisin, osin uusin painotuksin. Täten kyseiset kappaleet sekä jatkavat suomalaisuuden kuvaamisen perinteitä että osallistuvat aktiivisesti suomalaisuuden uudelleen- neuvotteluun. Materiaalin keräämisen ja esimerkkikappaleiden valinnan jälkeen tutkimuk- seni seuraava vaihe oli selvittää, millaisia suomalaisuuksia kolmessa analysoi- tavassa kappaleessa tarkemmin esitetään. Kappaleiden toistuvan kuuntelun ja lähitarkastelun perusteella jaan niistä löytyvät suomalaisuuden esitystavat kol- meen eri teemaan, jotka kytkeytyvät aiempaan suomalaisuuden kulttuuriseen tutkimukseen samalla edistäen ja laajentaen sen näkökulmia. Ensimmäinen teemoista liittyy analyysitapaan, jossa musiikkia kuunnellaan taidehistoriassa aiemmin kehitetyn ”idyllimaiseman” käsitteen avulla. Suomalainen ideaalimai- sema ”esitetään parhaassa mahdollisessa