<<

- -ratayhteys Yhteysvälikortti 1/2021

Helsinki-Tampere -yhteysvälin merkitys koko raideliikennejär- nopeimmillaan matka-aika on ollut hieman yli 1 h 20 min. Täl- jestelmässä on keskeinen. Yhteyden toimivuus on tärkeää löin käytössä on ollut Pendolinojen kallistuvakorisuus. Radan koko valtakunnan liikennejärjestelmän ja rataverkon näkökul- nopeusrajoitus on maksimissaan 200 km/h. Osalla rataa on masta. Välille kohdistuu sekä merkittäviä peruskorjaus- että pysyviä alempia nopeusrajoituksia mm. radan geometriasta kehittämistarpeita. Väylävirasto vastaa nykyisen radan käy- johtuen. töstä ja korjauksista sekä erikseen nimettävistä kehittämistoi- menpiteistä. Joulukuussa 2020 on perustettu Suomi-rata Oy, Helsingissä ratapihan kapasiteetin on arvioitu olevan HELRA- jonka tehtävänä on Helsingin ja Tampereen väliseen Helsinki- hankkeen valmistumisen jälkeen riittävä 2030-luvulle, mutta Vantaan lentoaseman kautta kulkevaan raideyhteyteen liittyvä pitkällä aikajänteellä Helsingissä on todennäköisesti tarvetta raideliikenneinfrastruktuurin suunnittelu rakentamisvalmiu- lisäkapasiteetille. Tampereen henkilöratapiha toimii keskei- teen asti. senä valtakunnallisena solmuna ja se korostuu pistemäisenä ongelmana välityskyvyn kannalta. NYKYTILA JA KEHITTÄMISTARPEET TOIMENPITEET JA KUSTANNUKSET Helsinki-Tampere -väli on pääradan 187 kilometrin mittainen osuus, joka kuuluu TEN-T-ydinverkkoon. Asetuksessa maan- Keskeisiä toimenpiteitä ja kustannuksia (MAKU 130, teiden ja rautateiden pääväylistä ja niiden palvelutasosta väli 2010=100), joiden suunnittelua on tehty tai käynnissä Väylä- on määritelty pääväyliin sekä henkilö- että tavaraliikennepro- virastossa: fiililla. Väli on henkilöliikenteessä koko osuudeltaan maan vilk- · Nykyisen radan peruskorjaus (885 M€). kain ja matkamäärien ennustetaan kasvavan tulevien vuosi- · Helsingin ratapihan kapasiteetin lisääminen, esim. Pisara- kymmenten aikana merkittävästi. Rata sijoittuu maankäytölli- toimenpidekokonaisuus (1,6-1,8 mrd. €). sesti kasvavalle vyöhykkeelle. Tavaraliikenteessä kuljetusmää- · Helsinki-Riihimäki -välin kehittämisen 3. vaihe (mm. Jo- rät Riihimäen ja Tampereen välillä ovat koko maata tarkastel- kela-Riihimäki -välin kaksi lisäraidetta, tavaraliikenteen len merkittävät. raiteen ylikulkusilta Hyvinkään pohjoispuolelle, 300 M€). · Tampereen henkilöratapiha (110 M€). Helsinki-Tampere -väli on kokonaisuudessaan kaksiraiteinen. Keravan eteläpuoli on neliraiteinen, mutta näistä kahta hyö- Joulukuussa 2020 perustetun Suomi-rata Oy:n tehtävänä on dyntävät normaalitilanteessa vain HSL:n kaupunkirataliiken- Helsingin ja Tampereen väliseen Helsinki-Vantaan lentoase- teen junat. Keravan kaupunkiradan ja Kehäradan kaupunkiju- man kautta kulkevaan raideyhteyteen liittyvä raideliikennein- nia on liikennöity 10 minuutin vuorovälillä, joka tarkoittaa vii- frastruktuurin suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti. Yhtey- den minuutin vuoroväliä yhteisillä osuuksilla Helsingin ja Hiek- den suunnittelu koostuu eri osista, joita ovat Pasilasta Hel- kaharjun (Havukoski) välillä. Keravan asemalla ja aseman ete- sinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle kulkeva läpuolella kaupunkiradat ja Vuosaaren tavarajunat jakavat sekä jatkoyhteys Tampereelle. Jatkoyhteys voidaan toteuttaa osin samaa ratakapasiteettia. Alkuvuonna 2020 Helsingin ja joko uutena ratalinjauksena Helsinki-Vantaan lentoasemalta Keravan välillä kulki vuorokaudessa noin 230 kauko- ja lähiju- Tampereelle tai kehittämällä nykyistä päärataa Riihimäen ja naa, -Riihimäki -välillä 180 henkilö- ja tavarajunaa sekä Tampereen välillä (3. ja 4. lisäraide sekä radan oikaisut). Han- Riihimäki-Tampere -välillä 130 henkilö- ja tavarajunaa. keyhtiö tuottaa molemmista vaihtoehdoista esiselvityksen.

Henkilöliikenteessä keskeisiä haasteita on liittynyt täsmällisyy- VAIKUTUKSET teen, jotka ovat olleet seurausta ratatöistä ja radan kunnosta johtuvista alhaisemmista nopeusrajoituksista. Ratainfrastruk- + Peruskorjaus säilyttää liikennöintiolosuhteet. tuuri yhteysvälillä alkaa olla vanhaa ja korjaamisen tarpeessa + Peruskorjaus ja välityskyvyn lisääminen parantavat liiken- koko välillä. Tavaraliikennettä rataosalla on paljon. Haasteena teen täsmällisyyttä. on toimintaedellytysten varmistaminen myös henkilöliikenteen + Lisäraiteet mahdollistavat henkilö- ja tavaraliikenteen junien ruuhkaisimpina ajankohtina. Yhteysvälillä on 25 tonnin akseli- määrien lisäämisen. paino. Helsinki-Riihimäki -välin kehittämisen 1. vaihe on ollut + Ratapihoja koskevat hankkeet mahdollistavat osaltaan ju- käynnissä ja vuonna 2020 hankkeen 2. vaiheelle on myönnetty nien määrien lisäämisen ja vaikuttavat täsmällisyyteen. rahoitus. Hankkeen 1. vaihe on painottunut liikennepaikkojen + Matka-aikojen lyheneminen Helsingin ja Tampereen välillä parantamiseen ja 2. vaihe koskee lisäraiteiden toteuttamista sekä lentoasemalle. linjaosuuksille. + Rautateiden kilpailukyky liikenne- ja kuljetusmuotona kas- vaa edistäen myös ilmastotavoitteiden saavuttamista. Radan kehittämistavoitteet liittyvät henkilöliikenteessä (kau- - Peruskorjauksen ja kehittämisen kustannukset ovat korkeita. kojunat, lähi/taajamajunat) ja tavaraliikenteessä liikennöinti- - Rakennustyöt kestävät vuosia ja aiheuttavat häiriötä liiken- mahdollisuuksien kehittämiseen ja kasvun mahdollistamiseen teelle. sekä kaukoliikenteessä matka-aikojen lyhentämiseen. Juna- määrien lisääminen vaatii lisää kapasiteettia. Helsingin ja Tampereen välisen yhteyden matka-ajalle on asetettu tunnin tavoitetta. Tällä hetkellä nopein matka-aika Helsingin ja Tam- pereen välillä on hieman yli 1,5 h. Matka-aika on vaihdellut viime vuosina jonkin verran johtuen mm. ratatöistä. Aiemmin

Lisätietoja: Väylävirasto, Liikenneverkkojen suunnittelu, Toimialajohtaja Pekka Rajala, p. 029 534 3626 Väylävirasto, Väylien suunnittelu, Osastonjohtaja Jaakko Knuutila, p. 029 534 3525 Väylävirasto Helsinki-Tampere -ratayhteys 12.1.2021

SUUNNITELMATILANNETTA JA MAHDOLLINEN TOTEUTUSVALMIUS

· Peruskorjauksesta on tehty tarvemuistioita. · Pisara-radasta on tehty ratasuunnitelma. Vuonna 2019 on lisäksi laadittu Pisara+-selvitys. Voimassaolevassa MAL- sopimuksessa on sovittu valmistautumisesta Helsinki-Pasila -välin ratakapasiteetin lisäämiseen (Helsinkiin suuntautuvan junatarjonnan liikennöintimallin päivitys, tarvittavien ratasuunnitelmien laatiminen). · Helsinki-Riihimäki -välin kehittämisen 3. vaiheesta on käynnissä ratasuunnitelman laatiminen. Suunnitelmavalmiu- den puolesta rakentaminen voisi alkaa 2. vaiheen rinnalla vuonna 2023. · Tampereen henkilöratapihahanke on rata- ja rakentamissuunnitelmavaiheessa. Suunnitelmavalmiuden puolesta hanke on toteutusvalmiudessa. Rakentamisen kestoksi on arvioitu noin viisi vuotta. Hanke liittyy keskeisesti asemakes- kuksen kehittämiseen ja sen ajoitukseen.

Lisätietoja: Väylävirasto, Liikenneverkkojen suunnittelu, Toimialajohtaja Pekka Rajala, p. 029 534 3626 Väylävirasto, Väylien suunnittelu, Osastonjohtaja Jaakko Knuutila, p. 029 534 3525