Tere Vadén Nouseva voima Yngwie J. Malmsteen, Relentless. The Memoir. Wiley, Hoboken 2013. 273 s.

os tarvitsee todistaa, että Zeun otsasta voi yhä Malmsteen itse pitää juuri nopeiden juoksutusten täs- Pallas Athenen tavoin lennähtää valmiita vaiku- mällisyyttä tärkeimpänä teknisenä ominaisuutenaan. Vii- tusvaltaisia luomia, voidaan ottaa esille Yngwie meistään siinä vaiheessa, kun vekkulimainen Paul Gilbert Johan Mamlsteen, oikealta nimeltään Lars Johan otti plektrakäteen avuksi sähköporan, oli asevarustelun JYngve Lannerbäck. Malmsteen syntyi vuonna kaltainen kitarasankarien nopeuskilpailu käynyt yhden 1963 Tukholman lähiöön. 80-luvun alussa nauhoite- tien loppuun. Ei Malmsteenin varmaankaan tarvitse tuilla demoilla 18-vuotias Malmsteen soitti kutakuinkin väheksyä soittonopeutta happamana pihlajanmarjana, yhtä taidokkaasti ja samoin melodiakuvioin kuin 90-lu- mutta silti hän korostaa ennen kaikkea omaa soittopuh- vulla, 2000-luvulla ja vielä nykyään1. Vaikutelma on tauttaan nopeissakin jaksoissa. väistämätön: ikään kuin ikuinen Malmsteen olisi heitetty kömpelöhköjen kellarimuusikoiden keskelle. Mestarillisuuden saavuttamisen menetelmä on Malm- Vasten kollektiivista ja kalsaa steenin esittämänä yksinkertainen. Hän kertoo lapsuu- Pohjoismaiselle lukijalle elämäkerta antaa paljon samas- desta saakka soittaneensa koko ajan ja ottaneensa kitaran tuttavaa. Malmsteenilla on lapsuudessaan ollut periaat- mukaan kouluunkin, silloin kun siellä kävi. Varhaistei- teessa kaikki kunnossa, mutta ei ehkä lopulta kuitenkaan. nivuosina hän hämmästytti soittokaverinsa osaamalla Äiti oli kenties liiankin sallivainen, turhautunut taiteilija, kaikki Ritchie Blackmoren soolot nuotista nuottiin. Hän jonka oli elätettävä perhettään palkkatyöllä käytännössä kuunteli myös klassista musiikkia ja oli töissä soitinliik- yksinhuoltajaäitinä. Isoveli ja -sisko yhtä aikaa kaitsivat keessä. Silti jää jonkin verran selittämättömäksi, mistä ja hööpöttivät. aineksista hän kutoo omintakeisen klassisvivahteisen ja Kirjassa Malmsteen palaa kerta toisensa jälkeen supernopean tyylinsä. Blackmore soitti varsinkin tuolloin lapsuus- ja nuoruusvuosien Ruotsin tarkemmin määrit- hyvin bluespohjaisesti ja käytti klassisia sävyjä vain maus- telemättömään, kaikkialla luuraavaan ”kunnollisuuden” teena, kun taas Malmsteenille lyydialaiset ja fryygialaiset ja normaaliuden vaatimukseen. Hän ei voi sulattaa aja- asteikot ovat ruisleipää. tusta, että elämän on kuljettava kutakuinkin hahmo- Kaikkeen aiemmin kuultuun verrattuna Malm- teltavissa olevia ratoja, koulun kautta oikeisiin töihin steenin ensimmäiset levyt, (1984) ja Mar- ja niin edelleen. Kollektivistinen ilmapiiri ei kannusta ching Out (1985), olivat sukupolvikokemuksia ja ilmes- erottautumaan muista. Varsinkin yhdysvaltalaiselle ylei- tyksiä. Rokkikitarismia seurannut tunnisti niistä välittö- sölle Ruotsia on helppo luonnehtia kattavasti ”sosialisti- mästi, että nyt täällä tapahtuu kummia ja että maailma seksi”. Toinen asia, jota hän entisessä kotimaassaan vihaa, on muuttunut. Seikka on vielä hämmästyttävämpi, kun on jatkuva kylmyys ja pimeys: ”Kun muistelen Ruotsia, ottaa huomioon, että 70-luvulla oppi oli moninkertai- mielessäni on ensimmäisenä pimeys, pureva kylmyys, sesti tiukemmassa kuin nykyään. Nyt YouTube tulvii ja lumipenkat yhdeksän tai kymmenen kuukautta vuo- 190 x 160 cm 160 x 190 yksityiskohtaisia opetusvideoita mistä tahansa soitto- tai dessa.” (5) Matkalla reenikämpälle on kylmä, reenikäm- soitintekniikan osa-alueesta, mutta 70-luvulla Eddie van pällä on kylmä, kaljotellessa ulkosalla on kylmä. Ei sikäli, Halen saattoi kääntyä selin yleisöön estääkseen finger- että Malmsteenilla olisi kovin rankkaa valitettavaa, koska tapping-tekniikkansa leviämisen liian laajalti. Malmsteen äidinpuoleinen varakas isoäiti piti huolta, että soitto- väittääkin keksineensä omin päin tavan kovertaa kitaran kamat ja reenikämpät kuitenkin löytyivät. kaula nauhojen väliltä tarkemman kontrollin saavuttami- Suuri osa Malmsteenin persoonallisuudesta ja siihen seksi – tavan, jota myös Blackmore käytti. elimellisesti liittyvästä musiikista on syntynyt suorana vas- Malmsteenin musiikista vitsaillaan totuudenmu- tareaktiona yksilöllisyyden tukahduttavaan paineeseen ja kaisesti, että hän on tehnyt samaa biisiä ja samaa levyä kylmyyteen. Jos Malmsteen vain voi jotenkin erottautua uudestaan ja uudestaan. Ero muihin yhden tempun he- joukosta, hän tekee sen. Kuten kirjassa lainattu Spinal vosiin ja yhden hitin bändeihin kuitenkin on, että Malm- Tap -hahmo David St. Hubbins lausuu: ”On hienoa, että

(2013–2014), teippi, akryyli, liima, muste ja spray PVC:lle spray ja muste liima, akryyli, teippi, (2013–2014), steenin perussetti on soittoteknisesti ja musiikkiteoreetti- hän laittaa levynkansiin nimensä muodossa Yngwie J.

Icarus sesti haastavampi kuin pentatoninen runttaus AC/DC:n Malmsteen – ei sitten ole vaaraa sekoittaa häntä muihin tapaan. Malmsteenin murrettuihin sävelasteikkoihin, alalla liikkuviin Yngwie Malmsteeneihin.” (1) tarkkaan artikulaatioon ja hallittuun sormivibraan perus- Vuonna 2003 Malmsteen kiersi Steve Vain ja Joe

Ville Kylätasku, Kylätasku, Ville tuvaa melodiaryöpytystä tulee kuin hanasta kääntämällä. Satrianin kanssa jakamassa kitarayliannostuksia nimellä

3/2015 niin & näin 103 . Yhteissoitoissa tyylitaiturit ja herrasmiesmäisistäkin olisi tietyissä puitteissa varaa tulkita ja improvisoida. elkeistä tunnetut Vai ja Satriani yrittivät jossain määrin Pikemminkin yhtye on orkesteri, jonka jokainen jäsen, sovittaa soittonsa kappaleiden henkeen (Neil Youngia laulajaa myöten, esittää Malmsteenin kirjoittamaa par- ja Jimi Hendrixiä), kun taas Malmsteen aina soolo- tituuria. Kun yhtyeeseen sitten tulee rokkitaustaisia vuoron saadessaan päästeli menemään anteeksipyytele- jäseniä, erilainen käsitys bändin luonteesta ymmärret- mättömän pidäkkeettömän lurituksen, jolla oli hyvin tävästi aiheuttaa pahaa kitkaa, lyhytaikaisia työsuhteita vähän tekemistä soitetun kappaleen kanssa. Ikään kuin ja katkeria jälkikommentteja. Malmsteenin saa tällai- Yngwie olisi vieläkin ollut täynnä autotallienergiaa, sissa tilanteissa helposti näyttämään suuruudenhullulta raivoa todistaa olevansa joku muu kuin muut. Par- ja kohtuuttomalta, mutta oikeastaan hän toteuttaa eri- haimmillaan tämä Yng-way tuottaa herkullisia tuloksia, laista näkemystä yhdessä soittamisesta; klassisen mu- kuten vuoden 2000 versiossa ABBAn hitistä ”Gimme! siikin malli on lainattu rokkiyhtyeeseen. Vain sävel- Gimme! Gimme!”. Suoraviivaisuus ja energiataso yh- täjällä, johtajalla ja solistilla – jotka tässä tapauksessa distettynä jälleen täysin väärästä genrestä pulpahtaviin ovat yksi ja sama henkilö – on musiikillisia vapauksia soololurituksiin nostavat muutenkin vetävän kap- toteuttaa käsityksiään. paleen uusille kierroksille. Tästäkin syystä Malmsteenin Vaikka tämä ympäristössään outo vaatimus ei mu- jatkuva pysytteleminen omalla mukavuusalueella melko siikillisesti ole lopultakaan kohtuuton, Malmsteenin yk- tarkasti on sääli, koska hän osaa halutessaan soittaa sinvaltius on sittenkin hän oman työnsä tiellä. Tuskin myös kohtuullisen muhevaa bluesia, kuten esimerksi yhdeltä ihmiseltä voidaan odottaa enempää kuin ko- Hendrixin kappaleessa ”Spanish Castle Magic” (myös konaisen uuden musiikkityylin – ”neoklassisen kitara- vuoden 2000 kokoelmassa Anthology). hevin” – perustamista, mutta sittenkin Malmsteen ju- Henkilökohtaisen elämän puolella mukavuusalu- mittaa. Odotettavissa ollut hyppy perinteisemmän klas- eella pysyttely näkyy lämpimän asuinpaikan valintana sisen musiikin pariin toteutui yhteistyössä perinteikkään ja mauttomina vaatteina. Malmsteenin paheet sopivat Tšekin filharmonisen orkesterin kanssa. Orkesteri levytti hyvin rokkistara-kliseeseen, mutta myös tukholmalais- vuonna 1998 Malmsteenin säveltämän ja yhdessä David pojan pirtaan: kännäystä, häirikkösoittoja, nopeita autoja Rosenthalin kanssa orkestroiman teoksen Concerto Suite ja ylisuuria koruja. Kännipäiten kaljanhakumatkalla Yh- for Electric Guitar and Orchestra in E Flat Minor Op.1. dysvalloissa ajettu kolari vei viikoksi koomaan ja pakotti Jälleen Malmsteen itse korostaa eroa aiempiin rock-yhty- opettelemaan varsinkin oikean käden soittoliikkeet uu- eiden ja klassisten orkesterien yhteisteoksiin, kuten Deep delleen. Lukuisat avioliitot eivät kestäneet, kunnes ny- Purplen ja lontoolaisen Royal Philharmonic Orchestran kyinen siippa April laittoi niin Malmsteenin levy-yhtiön vuonna 1969 esittämään teokseen Concerto for Group kuin ruokavalionkin kuntoon. Herättämistään skandaa- and Orchestra, jonka sävelsi Jon Lord. Deep Purplen tapa- leista ja varsinkin ruotsalaisten iltapäivälehtien lööpeistä uksessa bändi soittaa ja filharmonia lisää instrumentteja, huolimatta Malmsteenin ylilyönnit ovat sittenkin jopa kun taas Malmsteenin teoksessa sinfoniaorkesterin so- – tavanomaisia. Poikkeuksellista on vain häpeämätön loistina toimii sähkökitaristi. vimma, jolla ne suoritetaan: jokakertainen valmius oman Malmsteenin seuraajille konsertto maistuu ja klas- taituruuden toteamiseen, kymmeniä rolexeja, satoja kita- sisen musiikin tuntijat ovat todenneet, ettei se sävel- roita, miljoonia nuotteja. lyksenä ole yhtä toivottoman yksipuolinen kuin jotkin muut rokkareiden yritelmät. Kirjasta paistaa myös Malmsteenin aito pelko, selviääkö hän konserton live- Liian hyvä itsekseen esityksestä kuivin jaloin, ja aito ylpeys saavutuksestaan. Yngwien suurin vahvuus, itseriittoisuus, on antiikin ta- Hän ei ole kuitenkaan jatkanut tähän suuntaan, vaan rujen ennustamaan tapaan myös hänen suurin heikko- on läpi 2000-luvun julkaissut soololevyjä, jotka ovat utensa. Hän ei ole oikeastaan koskaan antanut toisen enemmän tai vähemmän onnistuneita muunnelmia tee- elävän muusikon haastaa itseään eikä ole tarvinnut masta Rising Force. sparrauspartneria Jagger–Richards- tai van Halen–Roth- Turhan moni lahjakas muusikko tyytyy ikääntyessään vaikutteisten teostensa lähteeksi. Lyhytaikainen lyöttäy- perustamaan oman studion, ikään kuin valmentajaksi tyminen yhteen entisen Rainbow-laulaja Joe Lynn Tur- siirtyvä urheilija. Musiikin voima osoittautuu olleen nerin kanssa tuotti Odyssey-levyllä (1988) Malmsteenin pääasiassa nuoruuden puhkua. Tällainen pelko herää suurimmat hitit, joilla Turnerin ja tuottajien keskitieystä- jo Malmsteeninkin kohdalla, varsinkin koska omassa vällisempi maku kuuluu. Mutta sen pidempään yhteistyö studiossa tuotetut levyt kuten Perpetual Flame (2008) ei kestänyt. Ruotsalainen kosketinsoittaja ja High Impact (2009) kuulostavat kovin tinapurkki- lienee ainoa, jonka lavaläsnäolo, nopeuskisassa pärjää- maisilta. Liiallinen itsenäisyys kuristaa jo soundiakin. väiset soittotaidot ja sairaalloiset käytännön pilat ovat Malmsteen ei ole laulunkirjoittaja sanan täydessä merki- tosissaan ajaneet Malmsteenia parempiin suorituksiin. tyksessä. Hän osaa luoda mielenkiintoisia sointuraken- Muuten hän on musiikkinsa ja yhtyeensä yksinvaltias, teita ja melodiakulkuja, mutta harvoin niistä muodostuu kuten hän kirjassa moneen kertaan toteaa. tarttuvia kokonaisuuksia pop-tyyliin. Hän on kehittynyt Malmsteenin yhtye ei sen paremmin studiossa kuin soloistina ja soittajana, mutta ei juurikaan biisintekijänä kiertueellakaan oikeastaan ole bändi, jonka jäsenillä tai orkesterin kokoajana, managerina tai johtajana. Täs-

104 niin & näin 3/2015 säkin hän haluaa, kohtalokseen, olla täysin itseriittoinen; lähes levyttämättömänä live-esiintyjänä, kuten teki hänen Malmsteenia tullaan kuulemaan Malmsteenin virtuosi- esikuvansa Niccolò Paganini. teetin vuoksi. Sanotaan, että jos on lusikalla annettu, ei voi kau- Malmsteen onkin parhaimmillaan päästessään sooloi- halla vaatia. Mutta entä jos onkin annettu oikein saavilla? lemaan onnistuneen sointurakenteen kantamana, kuten Malmsteenilta ei ainakaan olisi kohtuutonta vaatia vielä kappaleissa ”Priest of the Unholy” (levyllä Perpetual yhtä askelta eteenpäin, koska hän tiivistää musiikillisen Flame) tai ”Eclipse” (samannimiseltä levyltä vuodelta asenteensa osuvasti myös sanoiksi: ”More is more.” 1990). Samasta syystä hän on myös kiinnostava live- esiintyjä, joka tilanteessa innostuu reagoimaan studiota ja partituurin seuraamista rikkaammalla ja vakuuttavam- Viitteet malla tavalla – myös ”Priest of the Unholy” kuulostaa 1 https://www.youtube.com/watch?v=XKnrOwhx3sc&index=1&li st=PLx09kk_3MMd9K5TTSJuVtvPY70ACXwUcT; http://www. paljon avarammalta ja lennokkaammalta Young Guitar liveleak.com/view?i=b38_1415478398 -lehdelle heitetyssä instrumentaalidemossa vuodelta 2 https://www.youtube.com/watch?v=MVa3W4y_Ge4 20082. Kenties hän olisi luonut paremman legendan

Sini Mononen Mahdollisen kuuntelu Susanna Välimäki, Muutoksen musiikki. Pervoja ja ekologisia utopioita audiovisuaalisessa kulttuurissa. Tampere University Press, Tampere 2015. 339 s.

ngels in America -televisiosarjan musiikki soi American ohella queer-kuuntelussa ovat elokuvat Trans- monia maailmoja. Ainakin ambientia, elek- america (ohj. Duncan Tucker, USA 2005) ja Tunnit troakustista musiikkia, jazzia ja kirkkomu- (ohj. Stephen Daldry, USA 2002). Sen sijaan Terrence siikkia yhdistelevä sarja viestii musiikillaan Malickin elokuvia Elämän puu (2011) ja Uusi maailma ”monikulttuurisuutta ja ylirajaisuutta, iden- (2005) eritellään ekomusikologisesti. Suomen Kansallis- titeettienA rikkautta ja postmodernin elämän moniainek- teatterissa esitetty Kristian Smedsin tulkinta Tuntematto- sisuutta” (40). Televisiosarja avaa Susanna Välimäen teos- masta sotilaasta (2007) edustaa tutkimuksessa yleisemmin analyysit, joista kirjoittaja punoo ajankohtaisen ja moni- yhteiskuntakritiikkiä. kerroksisen tekstin. Kirjassa yhdistyy nykyisen musiikkifilosofian kaksi suurta aihetta: ihmisoikeuskysymysten kietoutuminen Toiveikas pervokorva sukupuolivähemmistöjen asemaan ja vuosituhannen Keinotekoista normaaliutta vaativa kulttuuri näyttäytyy vaihteessa omaksi tutkimusalakseen vakiintunut ekomu- Muutoksen musiikissa väkivaltaisena ja elämää kieltävänä. sikologia. Ahdistuksen ja apokalypsin maalaamisen sijaan Vahvasti normatiivinen yhteiskunta asettaa korkean kyn- Muutoksen musiikki on toiveikas. Se keskittyy muutoksen nyksen niin yksilön kuin koko ekosysteemin mahdolli- avaamiin mahdollisuuksiin ja keskeneräisyyteen sisäl- suudelle toipua käyttöarvoksi alennetusta elämästä. Per- tyvään toivoon. vouttamisen strategiat tuovat toivoa. Filosofisesti virittyneen kirjan kysymyksenasettajia ovat Välimäki käyttää vakiintunutta queer-termiä ’pervo’ audiovisuaaliset taideteokset, joita kaikkia yhdistää kantava ja johtaa siitä metodologis-filosofisen käsitteen ’pervo- yhteiskunnallinen ääni. Kirjassa filosofisella, toiveikkaalla korva’ (15–17). Käsitteen hän määrittelee musiikin- ja ihmettelevällä asenteella kuunneltavat teokset ovat tutkimuksellisena asenteena, joka purkaa tutkimusma- suuren yleisön tavoittavia ja puhuttelevia. Tärkeiksi käsit- teriaalissa vallitsevia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen teiksi nousevat utopia, pervo- ja transkorva sekä yhteen- liittyviä normeja. Pervokorva on kriittinen ja kohteensa kuuluvuus. Pervo- ja transkorva kuuntelevat positiivisia pervouttava. Se kuuntelee sekä omaa identiteettiään että utopioita, kun taas yhteenkuuluvuutta maailman kanssa maailmaa etsien lakkaamatta mahdollisuuksia normeista tavoitellaan ekomusikologian eli soivaa kulttuuria ekokriit- vapaaksi vikuroivaan elämään. tisesti tutkivan tutkimuseetoksen avulla. Pervokorvalla kuunneltu elokuva Transamerica Kirja liukuu seksuaali-identiteettiä pohtivista kysy- avautuu päähenkilö Breen (Felicity Huffman) sisäisenä myksistä kohti ekokriittistä fenomenologiaa. Angels in muutoksena. Sukupuolenkorjausta läpikäyvä transnainen

3/2015 niin & näin 105