Tere Vadén Nouseva voima Yngwie J. Malmsteen, Relentless. The Memoir. Wiley, Hoboken 2013. 273 s. os tarvitsee todistaa, että Zeun otsasta voi yhä Malmsteen itse pitää juuri nopeiden juoksutusten täs- Pallas Athenen tavoin lennähtää valmiita vaiku- mällisyyttä tärkeimpänä teknisenä ominaisuutenaan. Vii- tusvaltaisia luomia, voidaan ottaa esille Yngwie meistään siinä vaiheessa, kun vekkulimainen Paul Gilbert Johan Mamlsteen, oikealta nimeltään Lars Johan otti plektrakäteen avuksi sähköporan, oli asevarustelun JYngve Lannerbäck. Malmsteen syntyi vuonna kaltainen kitarasankarien nopeuskilpailu käynyt yhden 1963 Tukholman lähiöön. 80-luvun alussa nauhoite- tien loppuun. Ei Malmsteenin varmaankaan tarvitse tuilla demoilla 18-vuotias Malmsteen soitti kutakuinkin väheksyä soittonopeutta happamana pihlajanmarjana, yhtä taidokkaasti ja samoin melodiakuvioin kuin 90-lu- mutta silti hän korostaa ennen kaikkea omaa soittopuh- vulla, 2000-luvulla ja vielä nykyään1. Vaikutelma on tauttaan nopeissakin jaksoissa. väistämätön: ikään kuin ikuinen Malmsteen olisi heitetty kömpelöhköjen kellarimuusikoiden keskelle. Mestarillisuuden saavuttamisen menetelmä on Malm- Vasten kollektiivista ja kalsaa steenin esittämänä yksinkertainen. Hän kertoo lapsuu- Pohjoismaiselle lukijalle elämäkerta antaa paljon samas- desta saakka soittaneensa koko ajan ja ottaneensa kitaran tuttavaa. Malmsteenilla on lapsuudessaan ollut periaat- mukaan kouluunkin, silloin kun siellä kävi. Varhaistei- teessa kaikki kunnossa, mutta ei ehkä lopulta kuitenkaan. nivuosina hän hämmästytti soittokaverinsa osaamalla Äiti oli kenties liiankin sallivainen, turhautunut taiteilija, kaikki Ritchie Blackmoren soolot nuotista nuottiin. Hän jonka oli elätettävä perhettään palkkatyöllä käytännössä kuunteli myös klassista musiikkia ja oli töissä soitinliik- yksinhuoltajaäitinä. Isoveli ja -sisko yhtä aikaa kaitsivat keessä. Silti jää jonkin verran selittämättömäksi, mistä ja hööpöttivät. aineksista hän kutoo omintakeisen klassisvivahteisen ja Kirjassa Malmsteen palaa kerta toisensa jälkeen supernopean tyylinsä. Blackmore soitti varsinkin tuolloin lapsuus- ja nuoruusvuosien Ruotsin tarkemmin määrit- hyvin bluespohjaisesti ja käytti klassisia sävyjä vain maus- telemättömään, kaikkialla luuraavaan ”kunnollisuuden” teena, kun taas Malmsteenille lyydialaiset ja fryygialaiset ja normaaliuden vaatimukseen. Hän ei voi sulattaa aja- asteikot ovat ruisleipää. tusta, että elämän on kuljettava kutakuinkin hahmo- Kaikkeen aiemmin kuultuun verrattuna Malm- teltavissa olevia ratoja, koulun kautta oikeisiin töihin steenin ensimmäiset levyt, Rising Force (1984) ja Mar- ja niin edelleen. Kollektivistinen ilmapiiri ei kannusta ching Out (1985), olivat sukupolvikokemuksia ja ilmes- erottautumaan muista. Varsinkin yhdysvaltalaiselle ylei- tyksiä. Rokkikitarismia seurannut tunnisti niistä välittö- sölle Ruotsia on helppo luonnehtia kattavasti ”sosialisti- mästi, että nyt täällä tapahtuu kummia ja että maailma seksi”. Toinen asia, jota hän entisessä kotimaassaan vihaa, on muuttunut. Seikka on vielä hämmästyttävämpi, kun on jatkuva kylmyys ja pimeys: ”Kun muistelen Ruotsia, ottaa huomioon, että 70-luvulla oppi oli moninkertai- mielessäni on ensimmäisenä pimeys, pureva kylmyys, sesti tiukemmassa kuin nykyään. Nyt YouTube tulvii ja lumipenkat yhdeksän tai kymmenen kuukautta vuo- 190 x 160 cm 160 x 190 yksityiskohtaisia opetusvideoita mistä tahansa soitto- tai dessa.” (5) Matkalla reenikämpälle on kylmä, reenikäm- soitintekniikan osa-alueesta, mutta 70-luvulla Eddie van pällä on kylmä, kaljotellessa ulkosalla on kylmä. Ei sikäli, Halen saattoi kääntyä selin yleisöön estääkseen finger- että Malmsteenilla olisi kovin rankkaa valitettavaa, koska tapping-tekniikkansa leviämisen liian laajalti. Malmsteen äidinpuoleinen varakas isoäiti piti huolta, että soitto- väittääkin keksineensä omin päin tavan kovertaa kitaran kamat ja reenikämpät kuitenkin löytyivät. kaula nauhojen väliltä tarkemman kontrollin saavuttami- Suuri osa Malmsteenin persoonallisuudesta ja siihen seksi – tavan, jota myös Blackmore käytti. elimellisesti liittyvästä musiikista on syntynyt suorana vas- Malmsteenin musiikista vitsaillaan totuudenmu- tareaktiona yksilöllisyyden tukahduttavaan paineeseen ja kaisesti, että hän on tehnyt samaa biisiä ja samaa levyä kylmyyteen. Jos Malmsteen vain voi jotenkin erottautua uudestaan ja uudestaan. Ero muihin yhden tempun he- joukosta, hän tekee sen. Kuten kirjassa lainattu Spinal vosiin ja yhden hitin bändeihin kuitenkin on, että Malm- Tap -hahmo David St. Hubbins lausuu: ”On hienoa, että (2013–2014), teippi, akryyli, liima, muste ja spray PVC:lle spray ja muste liima, akryyli, teippi, (2013–2014), steenin perussetti on soittoteknisesti ja musiikkiteoreetti- hän laittaa levynkansiin nimensä muodossa Yngwie J. Icarus sesti haastavampi kuin pentatoninen runttaus AC/DC:n Malmsteen – ei sitten ole vaaraa sekoittaa häntä muihin tapaan. Malmsteenin murrettuihin sävelasteikkoihin, alalla liikkuviin Yngwie Malmsteeneihin.” (1) tarkkaan artikulaatioon ja hallittuun sormivibraan perus- Vuonna 2003 Malmsteen kiersi Steve Vain ja Joe Ville Kylätasku, Kylätasku, Ville tuvaa melodiaryöpytystä tulee kuin hanasta kääntämällä. Satrianin kanssa jakamassa kitarayliannostuksia nimellä 3/2015 niin & näin 103 G3. Yhteissoitoissa tyylitaiturit ja herrasmiesmäisistäkin olisi tietyissä puitteissa varaa tulkita ja improvisoida. elkeistä tunnetut Vai ja Satriani yrittivät jossain määrin Pikemminkin yhtye on orkesteri, jonka jokainen jäsen, sovittaa soittonsa kappaleiden henkeen (Neil Youngia laulajaa myöten, esittää Malmsteenin kirjoittamaa par- ja Jimi Hendrixiä), kun taas Malmsteen aina soolo- tituuria. Kun yhtyeeseen sitten tulee rokkitaustaisia vuoron saadessaan päästeli menemään anteeksipyytele- jäseniä, erilainen käsitys bändin luonteesta ymmärret- mättömän pidäkkeettömän lurituksen, jolla oli hyvin tävästi aiheuttaa pahaa kitkaa, lyhytaikaisia työsuhteita vähän tekemistä soitetun kappaleen kanssa. Ikään kuin ja katkeria jälkikommentteja. Malmsteenin saa tällai- Yngwie olisi vieläkin ollut täynnä autotallienergiaa, sissa tilanteissa helposti näyttämään suuruudenhullulta raivoa todistaa olevansa joku muu kuin muut. Par- ja kohtuuttomalta, mutta oikeastaan hän toteuttaa eri- haimmillaan tämä Yng-way tuottaa herkullisia tuloksia, laista näkemystä yhdessä soittamisesta; klassisen mu- kuten vuoden 2000 versiossa ABBAn hitistä ”Gimme! siikin malli on lainattu rokkiyhtyeeseen. Vain sävel- Gimme! Gimme!”. Suoraviivaisuus ja energiataso yh- täjällä, johtajalla ja solistilla – jotka tässä tapauksessa distettynä jälleen täysin väärästä genrestä pulpahtaviin ovat yksi ja sama henkilö – on musiikillisia vapauksia soololurituksiin nostavat muutenkin vetävän kap- toteuttaa käsityksiään. paleen uusille kierroksille. Tästäkin syystä Malmsteenin Vaikka tämä ympäristössään outo vaatimus ei mu- jatkuva pysytteleminen omalla mukavuusalueella melko siikillisesti ole lopultakaan kohtuuton, Malmsteenin yk- tarkasti on sääli, koska hän osaa halutessaan soittaa sinvaltius on sittenkin hän oman työnsä tiellä. Tuskin myös kohtuullisen muhevaa bluesia, kuten esimerksi yhdeltä ihmiseltä voidaan odottaa enempää kuin ko- Hendrixin kappaleessa ”Spanish Castle Magic” (myös konaisen uuden musiikkityylin – ”neoklassisen kitara- vuoden 2000 kokoelmassa Anthology). hevin” – perustamista, mutta sittenkin Malmsteen ju- Henkilökohtaisen elämän puolella mukavuusalu- mittaa. Odotettavissa ollut hyppy perinteisemmän klas- eella pysyttely näkyy lämpimän asuinpaikan valintana sisen musiikin pariin toteutui yhteistyössä perinteikkään ja mauttomina vaatteina. Malmsteenin paheet sopivat Tšekin filharmonisen orkesterin kanssa. Orkesteri levytti hyvin rokkistara-kliseeseen, mutta myös tukholmalais- vuonna 1998 Malmsteenin säveltämän ja yhdessä David pojan pirtaan: kännäystä, häirikkösoittoja, nopeita autoja Rosenthalin kanssa orkestroiman teoksen Concerto Suite ja ylisuuria koruja. Kännipäiten kaljanhakumatkalla Yh- for Electric Guitar and Orchestra in E Flat Minor Op.1. dysvalloissa ajettu kolari vei viikoksi koomaan ja pakotti Jälleen Malmsteen itse korostaa eroa aiempiin rock-yhty- opettelemaan varsinkin oikean käden soittoliikkeet uu- eiden ja klassisten orkesterien yhteisteoksiin, kuten Deep delleen. Lukuisat avioliitot eivät kestäneet, kunnes ny- Purplen ja lontoolaisen Royal Philharmonic Orchestran kyinen siippa April laittoi niin Malmsteenin levy-yhtiön vuonna 1969 esittämään teokseen Concerto for Group kuin ruokavalionkin kuntoon. Herättämistään skandaa- and Orchestra, jonka sävelsi Jon Lord. Deep Purplen tapa- leista ja varsinkin ruotsalaisten iltapäivälehtien lööpeistä uksessa bändi soittaa ja filharmonia lisää instrumentteja, huolimatta Malmsteenin ylilyönnit ovat sittenkin jopa kun taas Malmsteenin teoksessa sinfoniaorkesterin so- – tavanomaisia. Poikkeuksellista on vain häpeämätön loistina toimii sähkökitaristi. vimma, jolla ne suoritetaan: jokakertainen valmius oman Malmsteenin seuraajille konsertto maistuu ja klas- taituruuden toteamiseen, kymmeniä rolexeja, satoja kita- sisen musiikin tuntijat ovat todenneet, ettei se sävel- roita, miljoonia nuotteja. lyksenä ole yhtä toivottoman yksipuolinen kuin jotkin muut rokkareiden yritelmät. Kirjasta paistaa myös Malmsteenin aito pelko, selviääkö hän konserton live- Liian hyvä itsekseen esityksestä kuivin jaloin, ja aito ylpeys saavutuksestaan. Yngwien suurin vahvuus, itseriittoisuus, on antiikin ta- Hän ei ole kuitenkaan jatkanut tähän suuntaan, vaan rujen ennustamaan tapaan myös hänen suurin heikko- on läpi 2000-luvun julkaissut