1/2010-2011 JÄ ÄPALLO Suomen Jääpalloliiton virallinen julkaisu Jääpallo •••••• Jääpallo Pääkirjoitus

Katse tulevaisuuteen!

ääpalloväen keskuudessa on useamman vuoden ajan poh- usi Bandyliigakausi antaa J dittu sitä, että jääpallo elää edustusjoukkueille mah- ”vaaran vuosia”. Olemattomat katsojalu- U dollisuuden parantaa pe- vut, kaventunut media-aika, pienenevät laamista ja sijoitustaan SM-sarjassa. Jää- juniori-ikäluokat kertovat karulla tavalla pallokauteen 2010–11 valmistuminen on jääpallon kehityskaaresta. loppusuoralla ja liiga alkaa pian. Joukku- eiden kuviot eivät ehkä vielä alkukaudes- Meidän ei kuitenkaan ole syytä lau- ta ole aivan valmiit, mutta jaossa olevat lun sanoin ”pukeutua säkkiin ja ripotel- pisteet ovat samanarvoisia kuin kevättal- la tuhkaa päällemme”. Ei totisesti ole! ven otteluissakin. Junnupelaajien määrää on saatu lisättyä vuositasolla noin 10% ja muutenkin jä- Oulussa 130-vuotias OLS aloittaa sar- senseuroissamme on aktivoiduttu niin jan juhlaottelulla viime kauden mestaria, edustusjoukkueiden kuin nuorisotyön HIFK:ta vastaan. Joukkueen siis jatkavat kehittämisessä. On tärkeää ymmärtää, siitä mihin viime kausi päättyi: finaali- että ilman toimivaa juniorityötä ei edus- parin ottelu on aina tärkeä tapahtuma tusjoukkueilla ole tulevaisuutta. ja nyt tilaisuuden merkitystä lisää myös Luistinseuran juhlatilaisuus. Suomen Jää- Myös liiton toimintatapoja ollaan uu- palloliiton puolesta osoitamme mitä par- den tavoiteohjelmatyön kautta uudista- haat syntymäpäiväonnittelut OLS:lle! massa. Tavoiteohjelmamme kärkenä on laadukas ja kasvava nuorisotyö. Linjaus, Bandyliigan suosikiksi on monessa jonka kaikki toimivat voivat varmasti hy- kohden veikattu HIFK:ta. Olen varma, väksyä, lyötiin lukkoon Jyväskylän syk- että perinteinen HIFK herättää muissa syn vuosikokouksessa. Tavoiteohjelman joukkueissa vahvoja tunteita ja edellis- nimenä on ”Laatua lasten ja nuorten jää- kauden mestarin kohtaaminen on erään- palloon”. lainen juhlaottelu myös muillakin paikka- kunnilla. Mestareiden otteita seurataan Sisältö 1/2010-2011 Tavoiteohjelma on myös haaste kai- varmasti tarkemmin myös lehteriraadeis- kille jääpallotoimijoille Suomessa: van- sa. Mestarin kaataminen on aina kova Katse tulevaisuuteen!...... 3 hoihin poteroihin ei pidä kaivautua enää tavoite ja tällä kaudella sitä tavoittelee Bandyliigataulukko...... 4 yhtään syvemmälle, vaan liiton kehittä- kaikki joukkueet. Jääpallon Bandyliiga Bandyliiga OLS...... 6 misen, jääpallotyön ja seurojen kehit- pelataan 10 joukkueen kaksikertaise- Bandyliiga HIFK...... 8 tämisen suunta on oltava nyt eteen- ja na sarjana, joten menestystä janoavilla Bandyliiga Narukerä...... 10 ulospäin! Uusien pelaajien rekrytointi ja joukkueilla ei ole varaa lepsuiluun yh- Bandyliiga Akilles...... 12 toiminnan parantaminen vaatii kaikilta dessäkään matsissa. Kaikki pisteet ovat Bandyliiga Veiterä...... 14 seuratoimijoilta aktiivista ja avointa asen- tärkeitä. Bandyliiga Kampparit...... 16 netta. Olen varma, että tästä asiasta me Bandyliiga WP 35...... 18 Toimitus jääpalloihmiset olemme saamaa mieltä. * * * Bandyliiga JPS...... 20 Bandyliiga Botnia...... 22 Tekstit: * * * Bandyliiga ToPV...... 24 Topiantti Äikäs 101 SM kausi käyntiin...... 26 Pekka Huovila Muutoksia ja tulkintoja jääpallosääntöihin...... 28 Pekka Liikanen ausi 2010–11 siis alkaa pian. Haluan nähdä ken- Kuvat K tänlaidalla, ja miksei ken- Marko Happo, Warkauden lehti tälläkin, iloisia ilmeitä ja hyvää peliä. Kannen kuva: Pekka Huovila Pekka Huovila Toiveeni koskee niin pienimpiä jääpallo- Tomi Hänninen koulujunnuja, ikäkausijoukkueita, Suomi- Matti Häyrynen sarjalaisia kuin aikuisten liigapelejäkin. Pekka Liikanen Hyvää kautta kaikille! Merja Männikkö, Warkauden lehti UrheiluSuomi.com Topiantti Äikäs Yrjö Utti puheenjohtaja Göran Åslund

Taitto Johanna Kärmeniemi, Mainostoimisto Gemini Oy

22 3 4 OLS:n avainpelaaja Jarmö Mällinen. OLS juonii vapaalyöntiä.

Lähtökohdat kauteen Joukkueen avainpelaa- OLS lähtöruudussa jia tulevalla kaudella Joukkue on harjoitellut erittäin 11-9. Kuulostaa kovasti OLS:n otte- uusilla pelaajilla. Mukaan mahtuu muu- ta. mm. A-maajoukkuepelaajat libero Harju- hyvin. Ison jään kauden avaus Jarmo Mällinen, Joni Kauhanen, lutulokselta, mutta ei. OLS:n rosteri on tama kovan luokan hankinta, jotka hake- Nyt muualla Suomessa odotellaan oja ja puolustaja Moisala ovat pois vah- tapahtui Rättvikin kv. turna- Tommi Pikkuhookana, Samuli muuttunut merkittävästi sitten viime kau- vat uutta nostetta peliuralleen. mitä luistinseurassa tapahtuu. Valtakun- vuudesta. Nelikko Juho ja Antti-Pekka uksessa, missä joukkue pelasi Koivuniemi, Ville-Veikko Angeria den. Joukkueeseen siirtyi 11 uutta pe- Joukkue sai myös uuden päävalmenta- nan paras pelintekijä Samuli Niskanen ja Airaksinen, JP Haverinen ja Jussi Finne 5 täysimittaista peliä. Turnaus ja Matti Väärälä. laajaa ja viime kauden joukkueesta siirtyi jan: Jari Loukkolan, Niskasen ja Kämäräi- maalikunkku Jukka Loukkola ovat poissa. ovat paljonkantajia. Keskikentällä onkin kertoi sen, että joukkue on me- tai lopetti 9 pelaajaa. Ryhmä jäi siis plus- sen tueksi. Tuoko uusi päävalmentaja Jari Loukkola sitten tunkua kun maestro on poissa. On san puolelle? Uuden joukkueen rakentamista toki uusia tuulia keltapaitojen pelitapaan? lupa odottaa monipuolista ja usealla pe- nossa oikeaan suuntaan. Isolle Siirtomarkkinoilla kävi kova myllerrys helpottaa se, että suurin osa tulijoista on Toki kasassa on hyvä nippu taitavia laajalla tapahtuvaa ylöspäinpelaamista jäälle Oulussa päästiin lokakuun ja oululaiset joutuvat rakentamaan uuden oululaisen palloilukulttuurin tuotteita. pelaajia ja joukkueen tavoitteena on pa- kun katselee nimilistaa: Angeria, Ohto- 18. päivä ja niin ollen jäähar- Valmennus joukkueen alkaneelle kaudelle. Rivistä OLS:n on perinteinen resepti: voittava lauttaa OLS kultakantaan. Maalivahti- nen, Pikkuhookana, Kauhanen, Paaso- joittelua jatkui täysipainoisesti poistuneiden tilalle hankittiin 10 OPS:n joukkue pelaajalle nautittavalla tyylil- osasto Kauttio, Lappalainen ja Myllylä on vaara, Valta, Väärälä… ensimmäisten pelien jälkeen. Päävalmentaja Jari Loukkola, ja yksi Akilleen riveistä. Joukkue on nuo- lä, ennemmin hyökkäys kuin puolustus. luotettava, mutta ei maailmanluokkaa. Kärjet ovat myös vaaralliset: Jarmo Harjoitteiden pääpaino on ollut valmentajat Jouko Kämäräinen ja rentunut ja sitä on rakennettu maltillisesti Näin se homma etenee, mutta työn kaut- Alakerta kärsi isot miehistötappiot kun Mällinen, Samuli Koivuniemi ja Antti Pe- joukkueen pelisysteemin sisään- Samuli Niskanen sekä maalivahti- sonen. ajo sekä joukkueen hitsaaminen valmentaja Jukka Palinsaari. Viime kauden tehopelaajista jatkavat yhtenäiseksi. Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja Jarmo Mällinen 48 (29+19), Ville-Veikko 1 MYLLYLÄ Mikko 27.06.1987 180 77 11 0 REIN Kalle Angeria 30 (22+8). Uusista pelaajista te- 12 LAPPALAINEN Olli 5.10.1988 183 80 27 0 hokkaimmat olivat Koivuniemi 31 (23+8) Seuraikoni ja all time 24 KAUTTIO Hannu 10.11.1986 177 78 25 0 Valmentajat Pesonen ja Pikkuhookana, molemmat 23 LOUKKOLA Jari tehopistettä. Pelaajamateriaali best player Puolustajat KÄMÄRÄINEN Jouko 2 HAVERINEN Jari-Pekka 27.12.1981 174 75 22 0 NISKANEN Samuli Teksti: Pekka Liikanen Menetyksistä huolimatta pelaa- Matti Alatalo 3 AIRAKSINEN Juho 13.5.1990 174 74 9 1 Kuvat: Pekka Huovila jamateriaali on hyvä ja tarpeeksi 18 FINNE Jussi 26.5.1988 187 97 25 0 Maalivahtivalmentaja laaja. Ringin vahvuus on 18 kent- 21 AIRAKSINEN Antti-Pekka 31.8.1988 182 79 27 1 PALINSAARI Jukka täpelaajaa ja 3 maalivahtia.

Keskikenttäpelaajat Huoltajat 9 ANGERIA Ville-Veikko 16.3.1985 181 83 27 22 PIETILÄ Roope 11 OHTONEN Kimmo 4.3.1988 177 70 21 1 FINNE Oskari 13 IMMONEN Matti 12.9.1981 173 80 27 7 15 LÄMSÄ Atte 3.1.1991 188 75 22 1 Manageri Keitä kannattaa seurata 16 PIKKUHOOKANA Tommi 5.11.1981 184 84 21 11 AHMALA Pauli – pelaajan esille tuonti 20 KAUHANEN Joni 1.3.1981 185 84 22 8 69 VALTA Jari 29.8.1969 183 83 16 1 Kotikenttä Maalivahdit Hannu Kauttio ja Olli 81 PAASOVAARA Pekka 2.4.1981 176 80 22 12 Raksilan tekojää Lappalainen 88 VÄÄRÄLÄ Matti 7.6.1984 178 77 22 2

Hyökkääjät 5 KÄMÄRÄINEN Matti 13.8.1991 176 78 0 0 10 KOIVUNIEMI Samuli 20.2.1988 185 93 22 20 22 PESONEN Antti 26.03.1984 187 88 22 16 23 KORKATTI Pauli 25.06.1987176 69 22 7 OLS:n mv Olli Lappalaista kannattaa seurata. 130 MÄLLINEN Jarmo 5.11.1980 175 81 26 49 Mika Mutikainen valittiin maaliskuun pelaajaksi. Lauri Söderström murtautuu Narukerän puolustuksen läpi.

Joukkueen avainpelaa- HIFK hakee tuplaa Lähtökohdat kauteen jia tulevalla kaudella Joukkueella on kokenut runko- Teijo Laitinen, Lauri Söderström, miehistö ja nyt on myös leveä Mika Mutikainen ja Harri Olbert. materiaali. Lähtökohdat ovat oppu hyvin kaikki hyvin, Ylempi jatkosarja ja loppukausi sitten Saavutetuista eduista ei luovuta, jo- puolustamisella luotiin pohja hyökkäys- paremmat kuin aikoihin, mie- näin voi todeta HIFK:n joh- yhtä OLS-ottelua lukuun-ottamatta sujui ten HIFK:n tavoitteena on luonnollisesti pelille. Heikomman alkukauden jälkeen histö on lähes sama ja uudet L toryhmä. Viime kauden sarja punanuttujen tahtiin. uusia mestaruus, mikä olisi seuralle 16. joukkueen ykköspyssy Lauri Söderström pelaajat ovat laadukkaita. Sama Best case/Worst case alkoi kangerrellen. Kukapa olisi usko- Seuralle ei mestaruuden saaminen ole Lähtötilanne näyttää hyvältä ja punapai- sai pelinsä kuosiin, mikä siivitti hänet valmennusjohto – homma näyt- nut, että mestarisuosikkina bandyliigaan viime vuosina ole ollut helppoa. Jalkeil- tojen leirissä ovat odotukset korkealla. aina jaettuun maalikuninkuuteen saakka. täisi olevan linjassa. Joukkue on HIFK tavoittelee mestaruutta. Pa- lähteneellä joukkueella olisi neljän otte- la on ollut varsin kilpailukykyisiä ryhmiä, Ari Kukkonen johdatti joukkueen viime Muutenkin hyökkäyspeli oli monipuo- harjoitellut lähes koko kesäajan hin katastrofi olisi puolivälierässä lun jälkeen kasassa yksi voitto ja kolme mutta silti valtikka on pysynyt pitkään kaudella voittoon ja nyt on Arilla ja koko lisempaa kuin mihin viime vuosina on kaukalossa, varsinainen yhteis- tappiota? Syksyn kuviot eivät kantaneet, pohjoisessa. Edellinen mestaruus oli vuo- valmennustiimillä hyvä työrauha raken- totuttu. Uusia vastuunkantajia viime kau- putoaminen. mutta onneksi joukkue pystyi palaamaan delta 1998, joten tätä onnistumista tarvit- taa joukkuetta uuteen finaaliin. della olivat Teemu Laitinen ja Rolf Lars- harjoittelu käynnistyi elokuun vanhaan pelitapaansa ja kurssi muuttui. si koko HIFK:n organisaatio. Mestaruusresepti oli tuttu: vahvalla son tuttujen Mutikaisen, Söderströmin, alussa. HIFK on pelannut harjoi- Juha Laitisen lisäksi. Joka tapauksessa tuskaudella kaksi turnausta isolla yksi etu punanutuilla on, joukkueen tu- jäällä: Maailman Cupin Sandvike- Valmennus Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Manageri kena ovat Suomen parhaat jääpallofanit nissä ja Reebok turnaus Lappeen- 12 LAAKSO Jani 12.10.1990 189 75 0 0 RAUTIAINEN Jukka Stadin Kingit, joiden eteen pelaajat toki rannassa. Päävalmentajana vastuun menes- tekevät parhaansa. 27 HUBER Christoffer 11.1.1991 191 82 26 0 tyksestä kantaa Ari Kukkonen, 70 OLBERT Harri 17.12.1981 180 82 26 0 Joukkueenjohtaja HIFK:n joukkueen runko on ollut ka- sassa useita vuosia. Pelaajia on vaihtunut jonka aisaparina toimii Juha Laiti- VAINIO Aimo nen. Lisäksi kuntoharjoittelusta Puolustajat jälleen muutama: puolustuslinjasta Paa- 3 LAITINEN Juha 17.10.1969 180 88 26 0 Valmentajat janen palasi Mikkeliin, mutta J. Laitinen Pelaajamateriaali vastaavat Petri Laakso ja Tommi 4 NIITTYLÄ Tommi 22.8.1979 182 88 25 4 KUKKONEN Ari - Niittylä -kaksikko sai rinnalleen Ilari Niittylä. 23 MOISALA Ilari 9.1.1985 183 80 LAITINEN Juha Moisalan Oulusta. Keskikentälle tulee HIFK:n pelaajamateriaali on 21 BORENIUS Niclas 24.5.1989 187 78 27 4 myös muutoksia: Rolf Larsson ja Tuomo Bandyliigaan erittäin laadukasta. 28 HÖRHAMMER Erik 14.1.1987 192 95 28 1 Huoltajat Partanen siirtyivät ulkomaille ja Tuomas Jokaiselle pelipaikalle on tarjolla All time best player NIEMELÄ Veikko Jalkanen lopetti. Tilalle tulivat Jari Hytti- kansainvälisiä huippuotteluja pe- nen, Tomi Niemikorpi, Joonas Peuhkuri Keskikenttäpelaajat TAVAST JAN lanneita pelaajia. Lähes jokainen Veikko Niemikorpi 7 JALKANEN Tuomas 6.10.1980 176 76 26 7 LAAMANEN Niko ja Aku Ojanen. Keskikenttä on vahva, kun muistetaan että Mutikainen-Tasten- avauskokoonpanon pelaaja on 8 PEUHKURI Joonas 18.8.1989 180 72 pelannut joko Ruotsin pääsarjaa, 11 HÖLTTÖ Janne 4.2.1969 179 72 16 1 Fysioterapeutti ja valmennus Hölttö-T. Laitinen jatkavat. Hyökkäyksen 6 OJANEN Aku 24.5.1990 174 66 LAAKSO Petri kärkiparina jatkaa tehokaksikko Söder- maajoukkuepelejä tai molempia. 26 HÄNNINEN Atte 23.8.1984 171 75 8 4 ström-Hauska. 40 LAITINEN Teijo 8.8.1976 182 88 27 15 Muut Viime kauden tehopelaajat Lauri Sö- 47 MUTIKAINEN Mika 23.4.1970 183 90 25 21 VIRTANEN Pasi Järjestelijä derström 36 (33+3) ja Mika Mutikainen 73 HÄKKINEN Teemu 11.9.1984 180 73 12 1 RAUTIAINEN Kauko Seura johtaja 30 (19+11) ja Teijo Laitinen 29 (11+18) 80 HYTTINEN Jari 23.11.1976 179 87 22 13 PERKOLA Jussi Kuljetus Keitä kannattaa seurata HILDÈN Joni Tiedotus Teksti: Pekka Liikanen Hyökkääjät Kuvat: Pekka Huovila Puolustuslinja on vakuuttava. 10 SÖDERSTRÖM Lauri 12.6.1980 183 88 25 45 Kotikenttä Vasen puolustaja Tommi Niitty- 16 TASTEN Tomi 4.3.1976 178 82 26 12 Kallion tekojää lä, libero Juha Laitinen ja oikea 33 NIEMIKORPI Tomi 25.8.1977 174 85 Norja puolustaja Ilari Moisala. Liigan 31 BERNER Casimir 24.11.1990 190 88 viime kauden maalitykki Lauri 55 HAUSKA Janne 3.1.1983 191 85 22 10 Söderström. Harri Olbert on yksi HIFK:n avainpelaajista. Samuli Helavuoren esityksiä kannattaa seurata. Kuva: UrheiluSuomi.com

Jussi Aaltonen on maalissa paljon vartija. Kuva: Pekka Huovila

Narukerä haluaa vaihtaa mitalinväriä Pelaajamateriaali

Materiaali on saanut hieman kaivattua leveyttä. Joukkuees- arukerä pyrkii kirkasta- distettiin joukkueen kesäharjoittelu Petri nousemaan finaaliin? jopa kamppailemaan finaalipaikasta. sa on nuoruuden intoa, mutta maan mitaliväriä. Kävi Joukamaan johdolla. Samoilla linjoilla Siirtomarkkinoilla oli varsin hiljaista, Porilainen hyvään luisteluun, pelin tek- myös erittäin tärkeää koke- N kuten ennustettiin: Jouko on menty tuloksekkaasti eteenpäin. Op- joukkueeseen liittyi nuorempia pelaajia. niseen osaamiseen ja hyvään pelikäsi- musta. Heikki Hyvösen ja Pauli Visuri palasi käskyttäjäksi ja Narukerä timismi joukkueen sisällä on kasvanut ja Pelaajamateriaali on laadukasta, mutta tykseen perustuva jääpalloilu on mannaa Valmennus palasi mitalikantaan. Mitalin väri oli tut- usko omaan tekemiseen on luja. nuorta, riittääkö se haastamaan suosikit? keräfaneille. Riennon johtama puolustus (yh- tu, pronssinen. Nyt niitä on viisi. Prons- Viime kauden finaalipaikan esteenä oli Porilainen tapa pelata jääpalloa, vah- Narukerän maalivahtiosasto on hyvä. teensä yli 800 liigapeliä) antaa Jouko Visuri, 10 kausi edustus- sinen mitali ei tyydytä menestysnälkäisiä HIFK, vaikka kotona tuli voitto niin Hel- vuus kotikentällä ja yllätyspisteet vie- 23-v parhaaksi valittu Jussi Aaltonen ja nuoremmille mahdollisuuden joukkueessa, tiimissä mukana porilaisia, finaaliin pitää päästä. singissä eivät eväät riittäneet. Jokohan raskentällä kantavat joukkueen pitkälle, Joni Rintala kestävät vertailun. Rutinoitu- pelata rohkeaa hyökkäyspeliä. Seppo Koskinen ja Petri Jouka- Viime kaudella Visurin palattua uu- nyt vuotta kokeneempi Narukerä pystyisi neet Heikki Hyvönen ja Pauli Riento joh- maa. tavat alakerran toimintaa. Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueen keskikenttä on sekoitus Joukkueenjohtaja kokemusta ja nuoruutta. Osaamista on 20 RINTALA Joni 25.11.1988 180 90 27 0 HELAVUORI Timo Keitä kannattaa seurata 33 AALTONEN Jussi 23.4.1989 176 81 27 0 paljon: Esa Oksanen, Niemen veljekset, All time best player Samuli Helavuori sekä Aleksi Vihtilä. Valmentajat Samuli Helavuori, Timo Niemi, Puolustajat Hyökkäyspää näyttää myös mielen- Jussi Aaltonen (tulevaisuuden A- Heikki Hyvönen VISURI Jouko kiintoiselta. Janne Väkiparta on taas 2 RIENTO Pauli 1.6.1973 175 87 27 0 KOSKINEN Seppo maajoukkuelaajat) 12 PIETINHUHTA Roope 23.7.1992 183 86 0 0 mukana Tomi Mustosen tukena. Uusien AALTONEN Timo pelaajien Eetu Karhunen ja Otto Töytärin 98 JOKI Aatu 19.6.1992 180 75 6 0 LEHTI Juha mv 8 KANIIN Mikko 11.4.1986 183 83 23 2 otteita seurataan mielenkiinnolla. Viime kauden parhaat pistenikkarit oli- Joukkueen 55 MÄKINEN Aleksi 23.4.1987 185 79 12 0 Huoltajat 41 KOIVULA Jere 16.9.1991 188 70 20 3 vat Tomi Mustonen 30 (28+2), Esa Oksa- avainpelaaja MÄKINEN Tero nen 27 (16+11) ja Timo Niemi 17 (9+8). 3 AROLA Markku 28.3.1978 178 80 0 0 NIEMI Voitto KOIVULA Niko-Valtteri 1.7.1993 181 70 0 0 Uusista pelaajista Eetu Karhunen keräsi Esa Oksanen Kamppareissa tehot 18 (15+3). Fysioterapeutti Keskikenttäpelaajat JOUKAMAA Petri Teksti: Pekka Liikanen 5 HYVÖNEN Heikki 20.11.1967 180 76 25 3 Kuvat: Pekka Huovila, Urheilusuomi.com 9 OKSANEN Esa 19.12.1980 177 77 27 17 Muut Best case/worst case 13 HELAVUORI Samuli 3.4.1991 186 85 27 9 SIREN Jan lääkäri 18 HEIKKILÄ Tommi 18.1.1978 178 80 27 5 + Tahto voittaa edellisiä kausia 19 NIEMI Jaakko 26.5.1983 185 88 26 6 Kotikenttä enemmän / - Odottaako joukkue 43 NIEMI Timo 4.3.1988 182 80 27 13 Porin tekojäärata itseltään liikaa 7 VIHTILÄ Aleksi 10.3.1984 184 85 0 0 + Luotto omaan pelisysteemiin / - Hyökkääjät Vähäinen ison jään kokemus 4 VÄKIPARTA Janne 20.1.1978 183 73 15 5 + Keräfanit 11 KARHUNEN Eetu 9.9.1989 183 76 27 18 22 MUSTONEN Tomi 29.10.1984 185 88 27 34 Esa Oksanen on joukkueen avainpelaaja. 17 TÖYTÄRI Otto 28.3.1991 185 80 0 0 Kuva: Pekka Huovila 52 NORMIO Juuso 27.9.1990 187 78 22 3 15 VIHTALAHTI Ville 178 73 9 0 Jani Hietikolla on iso rooli pelinrakentelussa. Joakim Nordstöm etenee.

Jorma Saastamoinen puhaltaa Killeniin uutta henkeä Lähtökohdat kauteen Valmennus

Joukkue lähtee kauteen odotta- Päävalmentaja Jorma Saastamoi- vin mielin. Harjoittelu aloitettiin nen, 9 kautta päävalmentajana, ina takamatkalta? muu- ja loppupelit olivatkin sitten vain läpi- Jora sen vihreäpadoille? toukokuun alussa ja se on suju- joista ensimmäinen Akilleksen tama vuosi takaperin huutojuttu, kaksi tappiota kotikentällä Alkukausi on sujunut hyvin, voitto hyvin tukenut viimekaudella tositoimiin nut suunnitelmien mukaan. riveissä. Valmennustiimiin kuulu- A joukkue pelasi Hawai- Narukerälle kertoo kaiken. Edsbyn cupissa (Kampparit kolmas). Me- ryhtynyt fanikerho. Tämän kauden Akil- vat myös Jaakko Honkanen, Kim jibandya. Viime kaudeksi rivit tiivistyi- Nyt Akilles ei halua pyllähtää väli- nestys tukee valittua linjaa ja antaa työ- leksessa on sopiva sekoitus kokemusta ja Johansson ja Pertti Koponen. vät kaikilla osa-alueilla. Joukkue pelasi erissä. Porvooseen rakennetaan uutta rauhaa johdolle. nuoruutta. Varsinkin nuorempi kaarti tu- ajoittain varsin näyttävää peliä, erityisesti palapeliä. Seura- ja valmennusjohdossa Akilleksen pelitapa on ollut viihdyttä- lee saamaan enemmän vastuuta tulevalla Bandyliigan runkosarjassa. Kesken kau- sekä pelaajistossa tapahtui muutoksia. vää, pyrkimyksenä hallita palloa ja pi- kaudella. Joukkue on nälkäinen ja hyvin Pelaajamateriaali den pakka kuitenkin hajosi, oliko liian Varkautelainen Jorma Saastamoinen as- tää aloitteet omissa käsissä. Joukkueen motivoitunut. Se on näkynyt harjoittelus- Seuraikoni ja tai all time monta kokkia keittiössä? Sitten alkoi ta- tui ruoriin ja ehkäpä ulkopuolisena hän muuttunut materiaali kyllä riittää haasta- sa ja tähän mennessä pelatuissa harjoi- Pelaajaringissä on mukana 20 best player pahtua, valmennusjohto uusiksi, muu- toimii tasapainottavana tekijänä. Joskus maan ainakin kotikentällä kaikki muut lii- tusotteluissa. pelaajaa. Peliajasta käydään toksia pelaamiseen. Aika loppui kesken on löydyttävä hyvä play offs-vire, toisiko gajoukkueet varsinkin kun joukkuetta on Sitten viime kauden on joukkue muut- tervettä kilpailua, koska pelaa- Vielä mukana pelaajanakin oleva tunut runsaasti. Maalivahtiosastossa jamateriaali on erittäin tasainen. Kim Johansson (40v) esiintynyt Fredrik Granell on tullut korvaamaan Bandyliigassa jo yli 20 vuoden Jonas Nyqvistin ja Janne Karvosen jättä- ajan. Koko ajan Akilleksessa. Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja män aukon ykkösveskari Magnus Gus- 1 GRANELL Fredrik 17.4.1990 181 72 0 0 VAINIO Markku tafssonin tueksi. Luotettavaa ja muuttu- Ketä kannattaa seurata 12 GUSTAFSSON Magnus3.6.1977 180 93 23 0 matonta alakertaa johtaa Raoul Karlqvist. Valmentajat Keskikenttä sen sijaan on kokenut suuret Puolustajat muutokset. Viime kauden pelintekijät Filip Johansson Parhaita pelaajia SAASTAMOINEN Jorma 4 KARLQVIST Raoul 23.10.1985 182 85 23 2 KOPONEN Pertti Hyttinen-Kauhanen-Tujula ovat poissa 6 GRÖHN Tomi 27.4.1979 174 76 23 0 JOHANSSON Kim eikä uusi korvaavia pelaajia ole hankittu. Pekka Vartiainen, Magnus Smeds, 7 NORDSTRÖM Niklas 12.1.1983 178 75 0 0 Ehkäpä tilanne kääntyy killenille eduksi Joukkueen avainpelaaja Christer ”Fia” Johansson. 8 TURPEENNIEMI Jouko8.8.1983 169 75 22 2 Huoltajat kun roolitukset selkenevät ja avainpe- 13 JOHANSSON Kim 1.3.1969 173 90 8 0 TUKIAINEN Peter laajia tullaan kuormittaman enemmän. 31 FORSMAN JUSTUS 28.3.1983 187 87 5 0 LINDEN Christian Jani Hietikko, Joakim Nordström, Tomi Rasmus Lindqvist Tukiainen, Filip Johansson ja kokenut so- Keskikenttäpelaajat Muut taratsu Pete Parviainen on kilpailukykyi- 2 TUKIAINEN Tomi 5.2.1982 182 82 2 0 nen viisikko keskialueella. Kärjessä Ras- Best case/worst case 9 NORDSTRÖM Joakim20.7.1985 176 83 13 11 KOPONEN Pertti mus Lindqvistillä ja Andreas Flinckillä on 10 HIETIKKO Jani 1.1.1984 165 79 21 9 Maalivahtivalmentaja, Kotisivuvastaava kaksi nuorta haastajaa (Määttälä, Vainio), 22 JOHANSSON Filip 4.10.1989 174 78 22 2 joten laakereilla eivät hekään voi levätä. Joukkueena pudotuspeleihin / 24 JOHANSSON Juuso 1.4.1992 180 69 3 0 HONKANEN Jaakko Parhaat pistemiehet viime kaudella: ote lopahtaa pudotuspeleissä. 27 PARVIAINEN Petri 27.4.1974 184 91 10 7 Fysiikkavalmentaja Rasmus Lindqvist 34 (25+9), Jari Hyt- 33 ANDERSSON Rickard 17.3.1986 178 83 22 3 tinen 19 (12+7), Jani Hietikko ja Miikka Kotikenttä Tujula 16 tehopistettä. Hyökkääjät Pallokenttä, 11 FLINCK Andreas 20.1.1985 183 87 8 3 Teksti: Pekka Liikanen 19 LINDQVIST Rasmus 9.4.1979 177 82 23 29 Kuvat: Pekka Huovila 71 MÄÄTTÄLÄ Tero 2.5.1988 173 73 21 5 89 VAINIO Matti 3.4.1989 194 88 19

Rasmus Lindqvist on Akilleen avainpelaaja. Sakke Haapiainen johtaa Veiterän keskikenttää. Kuva: Yrjö Utti Mv. Oskari Koho ja Alpo Kaartinen kuuluvat Veiterän avainpelaajiin. Kuva: Yrjö Utti

Miikka on taas täällä Lähtökohdat kauteen Joukkueen avainpelaajat: Veiterän joukkue rakentui vii- mekauden pohjalta nopeasti jo Sakke Haapiainen, Antti Matilai- rimus motor is back. Veite- 1980 mestaruuden jälkeen tuli hopeaa taanko ruotsalaistyyppistä jättöpalloihin Veiterän maalivahtiosasto on hyvä, keväällä. Systemaattinen harjoit- nen, Miikka Tujula, Eetu Peuh- rän joulu alkoi aikaisin, vih- 1994, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. perustuvaa hyökkäyspeliä. Oskari Koho kuuluu 23-v tarkkailuryh- telu läpi kesän on tuonut viitteitä kuri, Ville Utti, Alpo Kaartinen, P reäpaitojen palapelin puut- Nyt kaikki näyttää paremmalta. Taustoja Joka tapauksessa Veiterällä on kilpailu- mään ja on näyttänyt kyntensä jo usean joukkueen iskukyvystä. Moni- Oskari Koho. tuva palanen tuli 28.7 kun Veiterä julkisti on vahvistettu, Anssi Peuhkurin siirtymi- kykyinen ryhmä tulevaan kauteen. Edel- vuoden ajan. Juha Mustalahden paluu puolinen rosteri tukee joukkueen tehneensä sopimuksen keskikenttäpelaa- nen viime kaudella vastuuvalmentajaksi lisestä kaudesta on kasvettu ja uusien vahvistaa ja lisää kilpailua alakerran pe- pelaamista. Lähtökohta oli pitää oli piristysruiske. Pelaajaliikenne seurasta pelaajien myötä Veiterä on valmis haas- ja Miikka Tujulan kanssa. A-maaotteluis- lipaikoista. Keskikenttä kokee kauden viime kautinen joukkue koossa ja sakin pelannut Miikka tuo - poispäin on saatu pysäytettyä ja Miikan tamaan tosissaan sarjan kärkijoukkueet. aikana suurimman muutoksen, erityi- laisryhmään sen mikä siltä on puuttunut ja Juha Mustalahden paluun myötä ikä- Nuorten esiinmarssi jatkuu ja kokonai- sesti hyökkäyspeli. Tujula, Haapiainen, höystää sitä 1-2 uudella pelaajal- Best case/worst case: viime vuosina – pääpelintekijä, pelinra- rakenne on hyvä. Mielenkiinnolla odo- suutena Veiterä on valmis kauteen 2010- Matilainen, Peuhkuri, Utti ja Huipero, la. Siinä tavoitteessa Veiterä on kennuksen vastuunkantaja, joka tuo pe- tetaan kauden alkua, pelaako Veiterä 2011. kyllä noilla kelpaa rakentaa omaa peliä. onnistunut. BC: Hyvät tulokset ja itseluotta- lillistä johtajuutta ryhmään. perinteistä lyhytsyöttöpeliään vai pela- Hyökkäyspää säilyi muuttumattomana muksen nousu voi viedä joukku- sitten viime kauden. Sasu Söderholm ja een hyvinkin pitkälle. Jarkko Kinnunen ovat paljon vartioita. WC: Voittamisen kulttuurin Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja Pelaajamateriaali puuttuminen vaatii suurempia 13 LÖPPÖNEN Tuomas 13.10.1987 180 83 MAARANEN Jyrki Viime kaudella Veiterä pelasi koko sar- ponnisteluja. 21 KOHO Oskari 29.1.1988 184 85 jan läpi 13+2 pelaajan ydinryhmällä, nyt Veiterän pelaajamateriaali on 32 MEURONEN Lari 18.6.1990 191 74 Valmentajat päästään jalkeille leveämmällä miehistöl- monipuolinen ja ikäjakaumal- PEUHKURI Anssi lä. taan Bandyliigaan erittäin sopiva. Puolustajat SAUKKONEN Markus Nuorimmat ovat 18-vuotiaita 2 LOHKO Anssi 24.8.1990 178 78 17 1 Valmennus: Viime kauden tehopelaajat kuitenkin ja vanhinkin vasta 33-vuotias. 4 MONONEN Kim 24.8.1982 176 76 17 1 Huoltajat jatkavat Jarkko Kinnunen 27 (20+7), Sasu 33 MUSTALAHTI Juha 20.2.1977 182 84 0 0 HEIKKINEN Kimmo Kokemusta on sopivasti ja nuorta Veiterän päävalmentajana jat- Söderholm 26 (24+2) ja Antti Matilainen verta hyvin vastapainoksi. Mate- koi onnistuneen kauden jälkeen 25 ROPO Antti-Juuso 2.8.1991 173 65 15 4 TUULASVAARA Reino 20 (5+15). 37 KAARTINEN Alpo 17.2.1982 180 82 15 1 riaali riittää pitkälle, vaikkei jouk- Anssi Peuhkuri ja aisapariksi 44 PUUMALAINEN Manu15.1.1980 180 86 17 9 Fysioterapeutti Teksti: Pekka Liikanen kueesta suuria tähtiä löydykään. löytyi Markus Saukkonen. 92 TAALIKKA Toni 23.3.1982 171 83 0 0 TUJULA Pekka Kuvat: Yrjö Utti, Pekka Huovila Tulevaisuus on valoisa. Fysiikkapuolesta vastaa Mikko Paunonen, jonka avulla joukku- Keskikenttäpelaajat Kuntovalmentaja een kilpailukykyä on pystytty 5 HUIPERO Tommi 3.3.1982 183 87 15 2 PAUNONEN Mikko edelleen parantamaan. Valmen- 7 UTTI Ville 27.8.1992 186 76 15 5 nuksesta Veiterän menestys tai 10 SAUKKONEN Toni 27.9.1979 173 75 10 1 Kotikenttä Ketä kannattaa seurata 11 PEUHKURI Eetu 3.11.1990 172 72 17 6 Kisapuisto tekojäärata sen puuttuminen ei jää kiinni. 18 LAIBERT Rikhard 23.1.1991 180 75 1 1 Miikka Tujula - luovuutta, taitoa 61 TUJULA Miikka 28.3.1980 177 73 15 7 ja kokemusta, Eetu Peuhkuri -

72 HAAPIAINEN Sakke 18.5.1978 177 80 18 3 eväät kasvaa suureksi pelaajaksi 83 MATILAINEN Antti 7.3.1983 188 94 18 5 ja Ville Utti - vauhtia ja rohkeutta.

Hyökkääjät 8 KINNUNEN Jarkko 13.2.1984 178 82 16 22 9 SÖDERHOLM Sasu 11.7.1980 186 90 17 20 22 VIHTONEN Antti 10.5.1979 186 90 0 0 71 HAUSKA Valtteri 11.5.1991 180 75 7 2 77 SEPPÄNEN Aleksi 10.12.1992 182 70 3 1 Ville Utin vauhtia kannattaa seurata. Kuva: Pekka Huovila Tomi Hauskaa kannattaa seurata. Kimmo Huotelin punaisten puristuksessa.

Levänen haluaa Kamppareiden kanssa finaaliin

tapahtuu järkeviä ratkaisuja ja - kue nousee vahvaksi mestariehdokkaak- Tommi Paajasen tulo HIFK:sta kuiten- iime kaudella Kamp- läisetkin pääsisivät nauttimaan kunnon si. Viimeksi mikkeliläinen joukkue on kin pitää Kimmo Huotelinin johtaman Lähtökohdat kauteen pareiden ensimmäinen olosuhteista. Kampparit on heikoista olo- voittanut joukkuepelien SM kultaa 1968 alakerran edelleen tiiviinä. V miesten mitali oli lä- suhteistaan huolimatta pelannut viihdyt- eli 42 vuotta sitten. Joukkue oli MP, joka Keskikenttä on kilpailukykyinen: Pasi Seuraan liittyi kolme uutta pe- hellä. Vasta jatkoajalla Narukerä onnis- tävää ja vauhdikasta jääpalloa ja tuonut silloin vielä pelasi jääpalloa aina mesta- Ollin liittymisellä joukkueeseen ja Tero tui kaatamaan kotijoukkueen pitkälti uskoa mikkeliläiseen palloilukulttuuriin. riksi saakka. Kumelan jatkamisella on iso merkitys. laaja, jotka täydentävät sopivasti toistatuhatpäisen yleisön edessä. Tämä Sattumaa se ei ole vaan hyvin suunnitel- Nykyjoukkue koostuu pääosin viime Hauskan Tomilla on nyt pelivaihtoehtoja. pelaajistoa. Lähtökohdat ovat ei luonnollisesti tyydytä mikkeliläisiä. tua toimintaa. kauden rungosta ja vaihtuvuus on ollut Kärjestä poistuivat nuoret Eetu Kar- niin juuri niin hyvät kuin ne Joukkuetta on harjoitettu ja rakennettu Kampparit pelaa yleisöön menevää helposti hallittavissa. hunen ja Aku Ojanen sekä Jussi Hyry. voivat olla ilman tekojäätä. Pe- huolella, muutokset ovat pieniä, mutta kahden suunnan peliä kuin suoraan ruot- Joukkueen maalivahtikalusto Kimmo Korvaavana pelaajana Ruotsista palasi laajamateriaali on laadukas ja se Best case/worst case harkittuja. Pahin este on tekojään puute, salaisesta jääpallon oppikirjasta. Tälle Kyllönen, Markus Hartikainen kestää Joonas Kakriainen, joka Lasse Kyllösen kestää myös loukkaantumisia. luonnonjäältä on vaikea ponnistaa me- kaudelle Kamppareilla on jalkeilla taas vertailun. Taimmainen alakerta muuttuu kanssa muodostaa vahvan kärkikaksikon. Onnistumiset siirtomarkkinoilla/ nestyjäksi. Toivottavasti tekojääasiassa vahva ryhmä ja vahvistusten myötä jouk- jonkin verran kun maajoukkueratsu Jani Viime kauden tehopelaajat olivat Tomi Hänskin remontin hitaus. Kokko lopetti pelaamisen. Hauska 26 (18+8), Kimmo Huotelin 31 (12+9) Jussi Hyry ja Eetu Karhunen 18 te- Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja hopistettä. Ketä kannattaa seurata 23 KYLLÖNEN Kimmo 11.5.1983 177 85 16 0 LEVÄNEN Antero Valmennus 17 HARTIKAINEN Markus30.8.1984 182 85 10 0 Teksti: Pekka Liikanen Pelaajista kannattaa seurata Valmentajat Kuvat: Pekka Huovila ainakin Tomi Hauskaa, ikinuorta Puolustajat LEVÄNEN Antero Tero Kumelaa, Kimmo Huoteliniä Päävalmentaja Antero Leväsellä 2 MAARANEN Joni 2.2.1976 172 75 26 6 sekä kärkikaksikkoa Joonas Ka- alkaa seitsemäs kausi liigajouk- 5 PAAJANEN Tommi 13.2.1976 174 76 27 0 Huoltajat kriainen, Lasse Kyllönen, mutta kueen peräsimessä. 7 LIUKKONEN Jaakko 14.4.1990 180 68 23 0 KRASILA Jarmo kauttaaltaan jokaiselle pelipai- 11 LAITINEN Marko 8.7.1983 170 73 24 2 HOKKANEN Aimo kalle löytyy laadukas Bandyliiga- 14 HUOTELIN Kimmo 2.9.1974 179 81 26 14 pelaaja. 66 PUROVIRTA Jari 4.4.1986 180 75 25 4 Fysioterapeutti All time best player PEKONEN Arto Keskikenttäpelaajat Kimmo Huotelin 4 OLLI Pasi 13.12.1979 179 85 22 8 Muut Avainpelaajat 10 KUMELA Tero 7.6.1972 178 82 17 8 RAHIKAINEN Hannu 12 LIUKKONEN Tuomas 21.3.1992 173 64 26 2 fyys.valm. Maalivahtikaksikko Kimmo Kyllö- 16 HYVÖNEN Mikko 20.12.1976 176 78 26 2 51 HAUSKA Tomi 21.1.1986 183 83 26 25 RÄSÄNEN Heikki nen ja Markus Heikkinen. lääkäri Hyökkääjät 8 VEHVILÄINEN Roope 31.3.1992 174 65 13 1 VANHANEN Paavo 13 KYLLÖNEN Lasse 8.2.1986 181 78 21 5 kuljettaja 15 KAKRIAINEN Joonas 21.6.1983 182 83 Ruotsi 24 LAINE Antti 15.12.1974 177 72 21 10 Kotikenttä 77 PURHONEN Jukka 16.7.1986 183 90 0 0 Hännin kenttä

Markus Hartikainen on avainpelaaja. Aleksi Puustinen Kamppailee. Kuva: Marko Happo, Warkauden Lehti. Joel Sundström haastaa. Kuva: Merja Männikkö Warkauden Lehti WP 35 hakee uutta menestystä Pelaajamateriaali Joukkueen avainpelaaja Pelaajamateriaali koostuu valtaosin oman kylän pojista. Joel Sundström avolaisen ja suomalaisen tävänsä ja nostaa WP 35:n taas kärkikas- esityksissä. Sundström, JP Hoffren, ovat avainroo- Nuoria ja lahjakkaita pelaajia on jääpalloilun kestomenestyjä tiin. Varsin nuori maalivahtikaksikko on lissa ylöspäin pelaamisessa. Tällä het- lukuisia. Muutama kokeneempi S on menettänyt parhaat syö- Nykyjoukkue on sekoitus kokemusta, paljon vartijana. Eri tason maajoukku- kellä terästäytymistä odotetaan kärkien pelaaja tuo tarvittavaa johtajuut- Best case/worst case mähampaat muualle ja paluumuuttajat ja nuorta lahjakkuutta. Nyt on aika ulos- eissa esiintynyt Ari-Pekka Aho on ykkös- osalta, tehoja kaivataan jos seura mieliin ta joukkueeseen. ovat vähissä. Viimeiset kaudet ovat men- mitata tämä lahjakkuus, ja näyttää mi- veskari, jota tukee nuori lupaava Julius pudotuspeleihin. Jatkopelit vaativat lähes neet uutta joukkuetta rakentaessa. Me- hin nuoret oikeasti pystyvät. Joukkueen Sundström. Iiro Karppisen johtama puo- täydellistä onnistumista kotipeleissä ja Best Case: Joukkue kehittyy nestys on antanut viime vuosina kiertää runko on ollut yhdessä jo juniorivuosilta, lustus menetti kokeneen Jukka Haarakos- muutamia irtopisteitä vieraskentiltä. vastaamaan paremmin siihen lukuun-ottamatta 2008 yllätyspronssia. joten sitä kautta pelaajat tuntevat toisten- ken mutta sai tilalle Niko Herrasen, joka Viime kauden tehopelaajat Joel Sund- asetettuja tavoitteita. Pudotus- Savolaisilla on kyky voittaa ja pelata sa aivoitukset. Juha Järveläinen jatkaa palasi takaisin kahden kauden Jyväskylän ström 16 (13+3), Lasse Karppinen 16 Lähtökohdat kauteen peli tavoite toteutuu ja joukkue juonikasta jääpalloa, sen kertovat kaikki kolmatta kauttaan edustusjoukkueen pe- reissultaan. Jää vielä nähtäväksi, pelaako (5+11) ja Sami Herranen 10 (9+1). taistelee läpikauden hyvällä tilastot mestaruus- ja maratontaulukkoa räsimessä ja kädenjälki alkaa vähitellen Niko alakerrassa vai keskikentällä. Ni- Joukkue on harjoitellut touko- ilmeellä ”isompiaan” vastaan. myöten. Takaa ovat tulossa uudet suku- näkyä. Pelaajat ovat yhtä kautta koke- mittäin Henrik Kososen jättämä paikka Teksti: Pekka Liikanen kuun alusta lähtien, joten kun- Worst Case: Viime kaudella esiin- polvet, joten viimeistään aika tekee teh- neempia, mikä alkaa näkyä joukkueen kaipaa ottajaansa. Lassi Karppinen, Joel Kuvat: Marko Happo, topuolella ei anneta tasoitusta. tynyt aneemisuus jatkuu ja lah- Merja Männikkö, Pekka Huovila Pelisäännöt tehtiin selväksi koko jakkuuksia ei saada kehitettyä. Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja joukkueelle jo viime vuonna, Pudotuspeli paikka jää haaveeksi 27 AHO Ari-Pekka 11.8.1987 170 65 18 0 PETÄJÄ Risto joten tähän kauteen valmistau- ja kauden jälkeen on paha maku 1 SUNDSTRÖM Julius 1.6.1991 177 73 18 0 tuminen päästiin aloittamaan suussa. Valmentajat hyvältä ja selkeältä pohjalta. Puolustajat JÄRVELÄINEN Juha 4 PIETILÄINEN Esa 9.2.1988 174 76 18 0 12 RUIPPO Robert 22.5.1991 183 77 15 0 Huoltajat Valmennus 16 HERRANEN Niko 8.5.1988 184 80 0 0 HERRANEN Tapio Pelaajamateriaali 3 KARPPINEN Iiro 17.10.1991 171 75 17 3 PÖLLÄNEN Saku Juha Järveläinen, kolmas kausi 13 VÄNTTINEN Janne 18.4.1974 180 80 17 0 Pelaajamateriaali koostuu edustusjoukkueessa Keskikenttäpelaajat Kotikenttä valtaosin oman kylän pojista. 22 HOFFREN Jukka-Pekka9.12.1987 170 75 11 1 Kämäri Nuoria ja lahjakkaita pelaajia on 8 PUUSTINEN Aleksi 7.1.1992 179 80 16 4 lukuisia. Muutama kokeneempi 15 KARPPINEN Lasse 14.8.1985 176 75 18 5 pelaaja tuo tarvittavaa johtajuut- All time best player 6 MAIJANEN Mika 22.12.1990 175 75 8 1 ta joukkueeseen. 7 SUNDSTRÖM Joel 24.3.1988 178 81 16 13 Harri Kauhanen 21 TAUSCHI Jyrki 8.5.1990 175 65 8 4 5 TIRKKONEN Teemu 12.11.1991 187 82 16 0 24 HERRANEN Tomi 23.11.1989 195 95 17 8 Ketä kannattaa seurata

Hyökkääjät 14 HERRANEN Sami 4.3.1991 186 84 17 9 Lasse Karppinen, Jukka-Pekka 9 LAPPALAINEN Teemu24.3.1977 168 69 16 3 Torjuntavuorossa tällä kertaa nuori lupaava Julius Hoffren, Joel Sundström, Iiro 19 ASTALA Antti 2.9.1987 175 70 13 1 Sundström. Karppinen Kuva: Pekka Huovila Tuomas Rintalan esityksiä kannattaa seurata. Anssi Hänninen tuulettaa maalia yhdessä Matti Oksasen kanssa! Kuva: Matti Häyrynen

JPS:n kapteeni Sampsa Purhonen. Kuva: Matti Häyrynen Kuva: Pekka Huovila Lähtökohdat kauteen Ketä kannattaa seurata

Pelillinen suoritusvarmuus ja Viime kauden tehomies Matti Ok- JPS tähtää ylöspäin – homma etenee tasaisuus olivat leimallisia JPS:n sanen kantaa edelleen vastuuta viime kaudelle. Kaikkia joukkuei- maalinteosta. Kapteeni Sampsa ta vastaan pystyttiin pelaamaan Purhonen johtaa joukkoja kovalla pitkät tovit tasapäisesti. Tästä on työmoraalilla. Hänellä on kes- yväskylä on edelleen ainut väksi. Joka tapauksessa jo nyt Jyväsky- siikkavalmentaja Sami Kalaja on tuonut Liigajoukkue on edelleen nuori, mut- hyvä jatkaa. Nyt pitäisi pystyä kikentällä hyvänä tukena Pavel liigakaupunki, minne ei ole län nuorisomylly jauhaa pelaajia edus- kesäharjoitteluun paljon uutta vaihtele- ta pelaa reipashenkistä jääpalloa. MV- rutistamaan vuoden kokeneem- Maksimenko ja Tuomas Rintala. J matkannut miesten tason tusjoukkueeseen. Menestyminen on siis vaa ja mielekästä tekemistä. Paljon asioi- osasto Baranov, Valtonen on hyvää pana hieman enemmän pisteitä ja Joukkueen moottorit ovat kome- SM-mitalia jääpallossa. Kovaa työtä siel- vain ajan kysymys. ta on tehty kesän aikana erilailla innos- kansallista tasoa. Alakerta sai mukavan paikka pudotuspeleihin. asti hyrräävät Anssi Hänninen, lä kyllä tehdään. Voittamisen kulttuurin JPS:n päävalmentaja Timo Knuuttila tavana kuin ennen, pohtii päävalmentaja vahvistuksen, kun rutinoitunut Matti Vii- Matti Viitanen ja viime kaudella oppiminen on yksi palloilujoukkueiden on halunnut uusia jyväskyläläisten kesä- Timo Knuuttila kesän ja syksyn aikana tanen palasi Norjan reissultaan kasvatta- itsensä läpi lyönyt 17-vuotias Joni vaikeimmista tehtävistä. Timo Knuutti- harjoittelua. Käytännössä se tarkoitti Jou- näkemäänsä. Toinen eri tavalla tehty jut- jaseuraansa. Keskikentän pelaajista Pa- Vuopio. Arto Smeds yllättänee lan palaaminen liigamiehistön ohjaimiin ko Kalaojan mukaantulosta vastaamaan tu on jääharjoittelun jatkaminen kauka- vel Maksimenkolla on iso rooli ja häntä ja taustaryhmän vahvistaminen on selvä kesäkauden fysiikkaharjoittelusta. Jouko lossa aina kesän kynnykselle ja aloittami- tukevat nuoret tulevaisuuden lupaukset Pelaajamateriaali iloisesti hyökkäyspäässä. Maali- osoitus siitä vakavuudesta, millä jääpal- Kalaoja on useassa lajissa toiminut koke- nen säännöllisesti jo heinäkuussa. Tällä Tuomas Rintala ja Sampsa Purhonen. vahtiosastolla ovat luotettavat loon Jyväskylässä suhtaudutaan. Tavoite nut valmentaja. on haettu ennen kaikkea syöttörutiinia, Jyväskyläläisten kärjet ovat joukkueen Joukkue on edelleen nuori, mutta Aatu Valtonen ja Alex Baranov. on selvä, kauanko se kestää jää nähtä- Harjoitteluinto on ollut korkealla. Fy- joka oli suurin kompastuskivemme viime vahvin osa-alue. Matti Oksanen ja Mikko taas vuoden kokeneempi. Myös kaudella. Böhm ovat tuiki tärkeitä pelaajia ja hei- rinki on hieman kapeampi kuin dän onnistumisillaan on tärkeä merkitys, viime vuonna. Mikko Viitasen mikäli joukkue mielii pudotuspeleihin. Joukkueen Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit paluu tuo kokemusta alakertaan. Joukkueenjohtaja Viime kauden tehopelaajat: Matti Ok- avainpelaajat 30 VALTONEN Aatu 4.1.1990 180 81 18 0 Omista junioreista kuitenkin löy- SAVIRANTA Jyrki sanen 29 (24+5), Markku Böhm 14 (9+5) tyy lisää pelaajia, joista osa onkin 46 BARANOV Alex 1.2.1985 173 79 13 0 ja Pavel Maksimenko 13 (9+4) tehopis- Matti Oksanen ja Joni Vuopio. käynyt jo haistelemassa säännöl- Valmentajat tettä. Puolustajat KNUUTTILA Timo lisesti edustuksen toimintaa ja 2 HYRKÄS Miikael 1.2.1991 173 73 13 1 KALAJA Sami Teksti: Pekka Liikanen tapoja. Lupaavia nuoria on jouk- 4 PIHLAVAMÄKI Atte 31.8.1987 173 71 13 3 Kuvat: Pekka Huovila, Matti Häyrynen kueessa paljon. Heidän edistymi- Best case/worst case 5 KNUUTTILA Visa 3.4.1991 180 85 18 4 Huoltajat sensä ratkaisee joukkueen suori- 6 JANHUNEN Joonas 4.11.1988 178 70 17 1 BÖHM Erkki tustason. Yhtään oikeasti vanhaa 15 VIITANEN Matti 14.2.1984 174 75 Parhaimmillaan päästään pudo- RYTKÖNEN Seppo joukkueessa ei ole. Joukkueen 63 VUOPIO Joni 5.3.1993 176 76 17 3 tuspeleihin ja pärjätään niissä. HYRKÄS Mauri vanhat olisivat muissa joukkueissa Huonoimmassa tapauksessa tu- Keskikenttäpelaajat korkeintaan keski-ikäisiä. Kotikenttä loksena on taas yhdeksäs sija niin 7 KAUTTO Aleksi 5.8.1990 170 60 0 0 Viitaniemen liikuntapuisto kuin monta kertaa ennekin. 87 HÄNNINEN Anssi 14.5.1987 174 77 18 1 99 MAKSIMENKO Pavel 19.12.1984 198 92 18 9 All time best player 19 NIKULA Ilari 8.4.1991 180 70 18 1 27 RINTALA Tuomas 18.5.1991 185 77 18 3 Valmennus 71 PURHONEN Sampsa 23.12.1988 182 75 18 2 Esko “Elli” Tammilehto on JPS:n jääpalloilun tunnetuin hahmo. Hä- Timo Knuuttila jatkaa pääval- Hyökkääjät nen bandyjuurensa ovat Kemistä, mentajana. Fysiikkavalmennus 9 OKSANEN Matti 7.5.1985 179 80 18 24 mutta Jyväskylä on ollut tuki- on nyt ollut Sami Kalajan vas- 14 BÖHM Mikko 10.4.1984 182 80 18 9 kohtana jo kauan. Seuraava polvi 10 SMEDS Arto 3.3.1983 176 74 3 3 tuulla. Maalivahtivalmentajana Tammilehtoja on lähestymässä jatkaa Jyrki Saviranta kovaa vauhtia miesten pelejä… Mika Liikanen karkaa WP 35:n alkerralta. Teemu Määttä läpiajossa. Botnia – mitä ihmettä, muuttoliike kääntynyt Lähtökohta kauteen Best case/worst case

Joukkue lähtee vahvistuneena Bc: Joukkueen yhteispelin hitsau- kamppailemaan pudotuspelipai- tuminen onnistuu sekä hyökkäys- iime kauden päätteeksi nojaa menestysnuoriinsa, mutta uusil- tällä riittää aikaa vastata myös liigajouk- Joukkue on edelleen todella nuori, kasta. että puolustussuuntaan kymmenes sija on yksi la kokeneemmilla pelaajilla on iso rooli kueesta. ydinryhmän muodostavat kaksi ikäluok- V seuran heikoimmista. joukkueessa. Tämän kauden Botnialta voi jo odot- kaa 1988–89 ja 1990–92. Pelaajia kas- Wc: Kokemuksen puute saattaa Bottan johtoryhmää tulos ei tyydytä. Botnian pelillinen identiteetti on ollut taa parempia suorituksia. Ryhmälle on vatetaan tulevia vuosia silmälläpitäen ja vaikuttaa joukkueen peliesityk- Nyt on taustoja vahvistettu ja osin val- viime kaudet hukassa. Pelikirja on muut- hyvät mahdollisuudet tehdä yllätyksiä uusi dynaaminen johtoryhmä työskente- siin. mennustakin, mutta ennen kaikkea al- tunut joka kausi ja viime vuosi oli väli- ja nostaa samalla itsetuntoa. Takki auki lee täysi höyry päällä. Botnialeirissä us- Pelaajamateriaali kaneella kaudella Botnian edariin tuli vuosi. Tekemisen meininkiä ei ole löyty- tulevilta joukkueilta on hyvä napsia pis- kotaan kunnian päivien palaavan ja heil- enemmän pelaajia kuin sieltä lähti. Pitää nyt. Omiin on mennyt liikaa maaleja ja teitä ja parantaa itseluottamusta. Botnian lä onkin vain yksi suunta - ylöspäin. Joukkueen pelaajamateriaali on mennä useita useita kausia taaksepäin maalintekopaikkoja on pystytty luomaan edustusjoukkue koostuu pääosin 18-22 Maalivahtiosastolla kokeneen Esa Nii- vahvistunut viime kaudesta, sillä Valmennusryhmä ennenkuin tilanne oli vastaava. Nyt kaik- liian vähän. Nyt on vuorossa taas uusi -vuotiaista seuran omista kasvateista vah- rasen rinnalla ovat nuoret Niko Laakso seuraan on liittynyt muutamia ki merkit viittaavat parempaan. Botnia yritys. Tilanne on hyvä, mikäli Esa Mää- vistettuna muutamalla kokeneemmalla ja Toni Virtanen. Tuomo Koikkalaisen uusia pelaajia. Seuraan siirtyneet Esa Määttä ja Raimo Juvonen pelaajalla. liittyminen joukkueeseen tuo kokemusta pelaajat: keskikenttäpelaaja Jussi ovat tehneet hyvää työtä. nuoreen alakertaan, missä muutoin Emil Dolkilla ja Vilppu Huovilalla on iso rooli. Hyry Kamppareista, puolustaja Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja Keskikenttä uudistui eniten. Jussi Hyryn Tuomo Koikkalainen JPS:sta, 1 LAAKSO Niko 21.09.1992 180 75 3 0 JUVONEN Raimo ja Jens Aallon tulo keskikentälle Teemu keskikenttäpelaajat Jens Aalto All time best player 25 VIRTANEN Toni 14.5.1993 176 70 0 0 Määtän rinnalle antaa runsaasti uusia pe- OPS:sta, Patrik Huber Vestasta, 35 NIIRANEN Esa 12.6.1983 183 90 16 0 Valmentajat limahdollisuuksia sinipaidoille. Kärjessä Sami Karlsson Akilleesta ja hyök- MÄÄTTÄ Esa Mikko Arolta ja Mika Liikaselta odote- kääjä Andrei Jääskö kaukalopal- Esa Määttä Puolustajat JUVONEN Raimo taan onnistumisia. losta (Bewe). 3 KÄHKÖNEN Antti 24.8.1989 183 74 0 0 Viime kauden parhaat pistemiehet: 5 DOLK Eemi 15.8.1992 186 78 16 0 Huoltajat Mika Liikanen 16 (13+3), Teemu Määt- 11 HUOVILA Vilppu 15.4.1988 186 80 15 0 HEISKALA Risto tä 13 (11+2) ja Mikko Aro 12 (8+4). Jus- 12 RÅMAN Mats 17.3.1989 164 60 17 0 DOLK Arto si Hyryn tehot olivat Kamppareissa 18 15 KARLSSON Sami 19.6.1989 180 75 18 1 (15+3). Ketä kannattaa seurata 22 KOIKKALAINEN Tuomo1.7.1982 180 78 18 1 Kotikenttä Oulunkylän tekojää Teksti: Pekka Liikanen Botnian pelaajista kannattaa seu- Keskikenttäpelaajat II kenttä Kuvat: Pekka Huovila rata Jussi Hyryä, Jens Aaltoa ja 6 MÄÄTTÄ Teemu 24.1.1992 175 82 18 11 Kallion tekojää Teemu Määttää. Puolustaja Emil 8 AALTO Jens 15.3.1987 177 75 16 0 Dolkia ja hyökkääjistä Mikko Aro 10 HYRY Jussi 8.4.1983 180 83 21 19 ja Mika Liikasta. 14 LAPPI Tomi 24.5.1989 175 72 9 3 16 KOJO Joel 27.3.1992 182 85 10 0 17 JOHANSSON Niklas 5.2.1990 177 70 16 3 18 HUBER Patrik 11.1.1991 188 85 10 2 Avainpelaajat Vilppu Huovilla on iso rooli Botnia alakerrassa. Hyökkääjät 2 JUVONEN Roope 14.2.1992 170 75 0 0 Mikko Aro, Mika Liikanen, Teemu 7 LIIKANEN Mika 20.3.1988 185 82 18 13 Määttä ja Jussi Hyry. 9 ARO Mikko 20.3.1981 183 80 17 8 13 ERONEN Josua 16.7.1992 187 82 10 3 21 JÄÄSKÖ Andrei 6.3.1984 172 73 0 0

Kapteeni Hannu Mokkoa kannattaa seurata. ToPV haastaa ToPV – taas tullaan Lähtökohdat kauteen Best case/worst case Viime kauteen verrattuna tilanne Bc: kokemus ja joukkueen pysy- näyttää paremmalta. Joukkue on minen lähes samana ollut rungon osalta tiedossa jo Wc: minimibudjetti iime kaudella ToPV:n varmasti iso merkitys torniolaisten esityk- kahden suunnan peliä. Pelillisesti tarkoi- Tulosten valossa torniolainen huip- pidemmän aikaa ja harjoittelu on joukkueen ikärakenne siin. tus on jatkaa siitä, mihin viime kaudella pujääpalloilu on hiipunut. Toki asiansa aloitettu viime vuotta aikaisem- V parani, mikä näkyi myös Tälle kaudelle valmistautuminen on ol- jäätiin. Pelisysteemi muotoutui toimivak- osaavat jääpalloihmiset tietävät, että HT parantuneena tuloksena. Joukkue selvi- lut merkittävästi parempaa, sillä pelaaja- si kauden edetessä. Kysymys on vain, Bandyn riveissä Elitserienissä pelaavat min. Talouden osalta mennään ytyi jatkopeleihin, mutta putosi OLS:lle tilanne on ollut tiedossa jo hyvissä ajoin. riittääkö joukkueen materiaali haasta- torniolaisten parhaat voimat ja Suomen minimibudjetilla. Elitserien-seura Valmennus pudotuspelien ensimmäisellä kierroksel- Pelipaikoille on jopa kilpailutilanne. maan kärkijoukkueet. Kotikentällä jouk- Bandyliigassa pelaa pääosin nuorten pe- tietenkin vie suurimman osan ja la. Joukkue saa täksi kaudeksi mielen- Joukkueen harjoittelu kauteen käynnistyi kue on vaikeasti voitettava, mutta miten laajien muodostama kehitysryhmä, jota me mennään niillä mitä jää. Kari Salo, toinen kausi edustus- kiintoisen vahvistuksen. Kaikkien aiko- myös edelliskautta aikaisemmin. sujuvat matkapelit? nyt on täydennettynä kokeneemmilla joukkueen valmentajana. jen piste- ja maalipörssin nelonen Jari ToPV pelaa hyvää ruotsalaistyyppistä pelaajilla. Viime kaudella joukkue pela- Vaattovaara palaa Bandyliigaan. Tällä on si jo play offs otteluissa ja miksei tänä- kin vuonna. Missään nimessä ryhmää ei kannata aliarvioida. Pelaajamateriaali Torniolaisilla löytyy joka kentän osa- Nr. Maalivahdit synt. pituus paino ottelut maalit Joukkueenjohtaja alueelle sopiva sekoitus kokemusta ja Pelaajistossa on paljon kokemus- All time best player 35 KOIVURANTA Erkki 8.4.1984 170 65 18 0 Petri Sailamaa nuoruuden intoa. Maalivahtiosastolla ko- ta, mutta myös paljon nuorta 92 SAILAMAA Antti 6.11.1992 182 70 19 0 keneen Erkki Koivurannan rinnalla kas- innokkuutta. Nyt meillä on jopa Jukka Ohtonen Valmentajat vaa Antti Sailamaa, hyvätasoinen kaksik- kunnon kilpailua eri pelipaikoille. Puolustajat Kari Salo ko ja maalivahtiosasto on hyvä. Alakerta 10 PANTTI Markku 26.9.1991 186 92 7 0 vaikuttaa niinikään vahvalta. Kokeneet 14 HAARAKOSKI Tommi 20.3.1985 178 82 18 2 Huoltajat Janne Hietala ja Kari Salo pitävät pelin 3 VANHA Toni 23.9.1988 178 85 19 1 Kalle Valtonen kyllä koossa. Keskikentältä löytyy myös 77 SALO Kari 3.12.1975 182 85 19 1 osaamista Veli-Matti Körkon ja Hannu Ketä kannattaa seurata 4 HIETALA Janne 3.11.1969 173 80 10 1 Kotikenttä Mokon johdolla. Jos viime kaudella kär- Akelius Cape East Arena jiltä odotettiin tehoja, niin tänä vuonna Jari Vaattovaaraa ja Kimmo Nurk- Keskikenttäpelaajat Haaparanta, Ruotsi odotukset vain kasvavat. Viime kaudella kalaa. 6 LEHTO Jaakko 19.4.1990 170 70 0 0 HT Bandyn riveissä esiintyneet Jari Vaat- 15 RÄISÄNEN Tomi 24.5.1992 176 64 0 0 tovaara ja Kimmo Nurkkala kyllä pitävät 55 MOKKO Hannu 4.3.1986 173 66 20 3 vastustaja alakerran hereillä. 9 KÖRKKÖ Veli-Matti 27.7.1974 180 80 17 17 Viime kauden tehopelaajat: Veli-Mat- Joukkueen 70 LIEDES Matti-Jussi 26.12.1981 187 85 17 12 ti Körkkö 28 (17+11), Harri Hiukka 25 44 LAURI Petteri 10.1.1984 181 92 20 1 (17+8) ja Matti-Jussi Liedes 18 (12+6) te- avainpelaaja hopistettä. Hyökkääjät Ei avainpelaajia vaan joukkueen 8 SAILAMAA Henri 22.1.1991 185 81 0 0 Teksti: Pekka Liikanen on oltava tasainen ja yhtenäinen. 20 PIKKARAINEN Tero 28.2.1990 182 70 8 1 Kuvat: Pekka Huovila 51 VIERELÄ Väinö 14.1.1975 177 80 19 10 23 AARNI Markku 11.2.1985 176 72 13 6 7 NURKKALA Tommi 28.12.1983 165 77 20 10 13 JAAKO Samuli 6.2.1992 180 70 2 1 11 VAATTOVAARA Jari 9.9.1974 179 85 HTB 19 HIUKKA Harri 24.12.1984 185 94 15 18 Erkki Koivuranta torjuntatehtävissä. TERVAHAUTA Heikki 16.2.1992 175 62 0 0

Jääpallo •••••• Jääpallo

101. SM KAUSI KÄYNTIIN Jääpalloilun miesten Suomen Mestaruus on ratkaistu 100 kertaa ja alkava sarja on historian 101. kausi. Sarja käynnistyy 14.11. täydellä kierroksella Bandyliiga pähkinänkuoressa: 1146 La 20.11.2010 Haaparanta 15:00 ToPV - Akilles Suomen siirrot 1147 La 20.11.2010 Lappeenranta 15:00 Veiterä - WP 35 Jussi Hyry Kampparit – Botnia 100 mestaruutta ratkaistu 27 mitalijoukkuetta miesten Historian tehokkaimmat 1148 La 20.11.2010 Hki, Oulunkylä 15:00 Botnia - JPS Tuomo Koikkalainen JPS – Botnia 1149 La 20.11.2010 15:00 Narukerä - Kampparit Jens Aalto OPS – Botnia Jääpalloilun mestaruudesta pelaami- SM sarjassa pelaajat: Niskanen ja Niemikor- nen aloitettiin 1908, jolloin ratkaistiin en- kulta hopea pronssi 1150 La 20.11.2010 15:00 OLS - HIFK Patrik Huber Vesta – Botnia pi kärjessä Sami Karlsson Akilles – Botnia simmäistä kertaa joukkuepelien Suomen WP 35 16 6 15 Miikka Tujula Akilles – Veiterä mestaruus. Ensimmäisen mestaruuden HIFK 15 20 10 Oulusta Helsinkiin siirtynyt Veikko Näin ratkeaa mestaruus Finaali Jari Hyttinen Akilles - HIFK 1908 voitti Polyteknikkojen Urheiluseu- OLS 15 12 9 Niemikorpi teki ylivoimaisesti eniten ra kaatamalla finaalissa HIFK:n maalein Viipurin 14 8 3 Bandyliiga pelataan kymmenen (10) Pelataan lauantaina 12.3.2011, runkosar- Joonas Peuhkuri Botnia – HIFK maaleja Jääpalloilun SM sarjassa vuoden 8–3. OPS 7 10 4 joukkueen kaksinkertainen sarja. Sarjan jassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Joni Kauhanen Akilles – OLS 1963 jälkeen. Maalintekijätilastointi ToPV 6 6 kahdeksan parasta joukkuetta selviävät Otto Töytäri JPS – Narukerä virallistettiin 1963. 1931 yksinkertainen sarja HJK 5 3 2 jatko-otteluihin. Niko Herranen JPS – WP 35 Otteluiden alkamisajat Eetu Karhunen Kampparit – Narukerä 1938 kaksilohkoinen sarja Veiterä 4 3 12 Arkiottelut klo 18.30 tai 19.00, lauan- Casimir Berner Vesta - HIFK 1941 kolmilohkoinen sarja Vastus 4 4 2 692 Veikko Niemikorpi OPS, OLS, HIFK Vastustajan valinta jatko- taisin klo 15.00–17.00 ja sunnuntaisin Aku Ojanen Kampparit – HIFK 1943 ja 44 Cup kilpailu Botnia 3 4 2 655 Harri Kauhanen WP 35 otteluihin klo 13.00–15.00. Tapaninpäivän kierros Niklas Borenius Vesta – HIFK 1945 nelilohkoinen sarja Akilles 2 1 6 633 Marko Kilpeläinen OPS, OLS Muodostetaan ottelukaavio ns. Ruotsin pelataan klo 13.00. Christoffer Huber Vesta - HIFK 1947 Kaksilohkoinen sarja PUS 2 1 588 Jari Vaattovaara ToPV mallin mukaisesti. A lohkoon sijoitetaan Kahdella viimeisellä kierroksella kaik- Erik Hörnhammer Vesta – HIFK 1953 Yksilohkoinen sarja KUV 2 2 3 516 Samuli Niskanen OLS, OPS Bandyliigan ykkönen (1) sekä nelonen (4) kien otteluiden alkamisajan on oltava Atte Hänninen JPS - HIFK 1956 TUL:n joukkueet mukaan Viipurin PS 2 1 2 495 Matti Alatalo OLS ja B lohkoon sijoitetaan Bandyliigan kak- sama. Ilari Moisala OLS - HIFK 1969 Kaksinkertainen yksilohkoinen sarja MP 1 1 1 439 Pekka Vartiainen OLS, Akilles konen (2) sekä kolmonen (3). Kilpailuvaliokunta voi antaa luvan Tommi Pikkuhookana OPS - OLS 1976 Pudotuspelit lisättiin LUM 1 408 Arto Loukkola OLS, OPS Bandyliigan ykkönen valitsee ensim- edellä mainituista poikkeaville alkamis- Samuli Koivuniemi OPS - OLS 1996 Yksinkertainen Bandyliiga ja Valio- Narukerä 1 406 Lasse Laakkonen WP 35, Akilles mäisenä vastustajansa sijoille viisi (5), ajoille. Matti Väärälä OPS - OLS liiga ja Bandyliigan jatkosarja ja Play offs Kiffen 4 383 Igor Zolotarev ToPV, Kampparit kuusi (6), seitsemän (7) ja kahdeksan (8) Jari Valta OPS - OLS 1999 Kaksinkertainen sarja ja Play offs Vasa IFK 2 1 joukosta ja sen jälkeen Bandyliigan kak- Antti Pesonen OPS - OLS 2001 Yksinkertainen BL ja VL + BL jatko- HPS 1 Viime kaudella maalintekijätilaston voi- konen ja kolmonen valitsevat omat vas- Tulospalvelu Pekka Paasovaara OPS – OLS sarja + Play offs LaPa 1 ton jakoivat OLS:n Jukka Loukkola ja tus-tajansa puolivälieriin. Liigan ja liiton muiden sarjojen tulosten Jari-Pekka Haverinen OPS - OLS 2005 Kaksinkertainen sarja ja Play offs Turun Pyrkivä 1 HIFK:n Lauri Söderström 33 maalilla. A lohkon muodostavat Bandyliigan yk- ja tilastojen seuraaminen käy vaivatta Pauli Korkatti OPS - OLS 2008 Yksinkertainen BL ja VL + BL jatko- Viipurin IFK 1 kösen (1) ja nelosen (4) valitsemat vastus- liiton kotisivujen www.finbandy.fi kautta. Mikko Myllylä OPS – OLS sarja ja Play offs Viipurin SLU 1 tajat ja vastaavasti B lohkon muodostavat Bandyliigan tulospalvelu YLE:n teksti-tv:n Pasi Olli OPS – Kampparit Ylävuoksen PS 1 Bandyliigan kakkosen ja kolmosen valit- kautta toteutetaan myös reaaliajassa. Tu- Tommi Paajanen HIFK - Kampparit Bandyliigassa ratkaistaan 101. mesta- SapKo 1 semat vastustajat. lokset ja taulukot toimitetaan eteenpäin ruus. Ainostaan vuosina 1918, 1940 ja Viipurin ilves 1 Välierissä pelaavat vastakkain voittajat myös STT:n kautta. Ulkomailta Suomeen 1942 sarja on jäänyt pelaamatta. A lohkon otteluista sekä voittajat B loh- Matti Viitanen Hövik – JPS Bandyliigassa pelaavista joukkueista kon otteluista. Olosuhteet Tomi Niemikorpi Mjöndalen – HIFK useat ovat myös huomattavan iäkkäitä. Finaalin selviytyvät voittajat A ja B loh- Bandyliigan joukkueista yhdeksällä jouk- Kimmo Nurkkala HT Bandy – ToPV Yli satavuotiaita seuroja ovat OLS, HIFK Pistepörssiä on pidetty vuodesta 1979 kon välieristä ja häviäjät menevät prons- kueella 10:stä on käytettävissä tekojää- Jari Vaattovaara HT Bandy – ToPV ja Akilles. lähtien ja tilaston pisteissä on huomioi- siotteluun. rata. Mikkelin Kampparit on toistaiseksi Joonas Kakriainen Ljusdal - Kampparit WP 35 on pelannut 70 kautta ja HIFK tu maalit ja syötöt em. vuodesta alkaen. ilman tekojäätä, mutta asia etenee. Tällä kaudella Ruotsin Elitserienissä 69 kautta mestaruussarjassa. OLS johtaa Kaudesta 2004/05 alkaen kulmalyönnis- Puolivälierät, välierät ja finaali pelaa 22 suomalaista, Venäjän liigassa maratontaulukkoa 1345 pisteellä ja toise- tä ei saa syöttöpistettä. Puolivälierät ja välierät pelataan paras kaksi ja Norjan sarjassa kolme suoma- na oleva HIFK on kerännyt 1215 pistettä. Pistepörssissä kaikkien aikojen kär- kolmesta periaatteella. Finaali ratkeaa Edessä hallihaasteet laispelaajaa. Kaiken kaikkiaan 59 joukkuetta on tavoi- kinimenä jatkaa Samuli Niskanen, joka yhdellä ottelulla. Venäjän ja Ruotsin kehitys näyttää, tellut mestaruutta. ainoana on rikkonut 1000 pisteen rajan. että jääpalloilu on lähitulevaisuudessa Puolivälierät siirtymässä halliaikaan. Onpa Ruotsissa HIFK ja OLS valmentajien 17 joukkuetta on voittanut mestaruu- 1194 (516+678) Samuli Niskanen Pelataan keskiviikkona 23.2. lauantaina väläytelty, että jo vuonna 2012 liiga- suosikit -kuudelle povataan den. Menestyksekkäin on ollut WP 35, 883 (633+250) Marjo Kilpeläinen 26.2. ja mahdollinen kolmas ottelu sun- lisenssi edellyttäisi hallia. Ruotsin ja mitaleja peräti 16 voittoa ja parhaimmillaan nel- 875 (655+220) Harri Kauhanen nuntaina 27.2. Venäjän liigajoukkueiden kilpailukausi jästi peräkkäin (1993–96). OPS on voitta- 854 (588+266) Jari Vaattovaara Seuroille tehdyn kyselyn pohjalta HIFK nut ennätykselliset viisi perättäistä mes- 605 (383+222) Igor Zolotarev alkaa parhaimmillaan jo elokuussa ja ja OLS ilmoittivat tavoitteekseen mes- Suomessa usea joukkue ei ole päässyt taruutta vuosina 1960–64. on 601 (434+167) Veikko Niemikorpi Välierät taruuden ja molemmat joukkueet olivat ollut menestyksekkäin kaupunki. Botnia, 577 (376+201) Jarmo Kehusmaa Pelataan keskiviikkona 2.3., lauantaina vielä marraskuussa isolle tekojäälle. Suo- myös valmentajien mestarisuosikkeja. messa olisi hyvin tilaa 2-4 hallille, jolloin HIFK, HJK, KUV ja PUS ovat voittaneet 562 (406+156) Lasse Laakkonen 5.3. ja mahdollinen kolmas ottelu sun- HIFK:n kannalla oli viisi ja OLS:n kannal- 27 miesten mestaruutta. Toisena tulevat 515(171+344) Petteri Luomansuu nuntaina 6.3. voitaisiin Suomessakin käynnistää kilpai- la kolme valmentajaa. Yksi oli Naruke- lukausi aikaisin kilpailijamaiden tapaan. oululaiset OLS:n ja OPS:n voittamilla 22 509 (408+101) Arto Loukkola rän kannalla. Finaaliin pyrkivät myös mestaruudella. Puhumattakaan, miten kv. kilpailukalen- Narukerä ja Kampparit. Mitaleille edellä Pronssiottelu teri voitaisiin rakentaa uudelleen. Viime kaudella pistepörssin paras oli Pelataan yksi pronssiottelu. Ottelu pe- mainittujen lisäksi veikattiin Veiterää ja OLS:n Samuli Niskanen 54 (13+41) pis- lataan Bandyliigassa paremmin sijoittu- Akillesta. tettä. Toiseksi sijoittui seurakaveri Jarmo neen kotikentällä Merkittävimmät siirrot Mällinen 48 (29+19). Perjantaina 11.3. tai lauantaina 12.3. Ottelevat joukkueet sopivat yhdessä lii- Suomesta ulkomaille ton kanssa ottelupäivän. Mikäli samalla Jukka Loukkola OLS – Rättvik IFK paikkakunnalla pelataan Bandyliigan fi- Rolf Larsson HIFK – HT Bandy naaliottelu, niitä ei voida pelata samana Benjamin Berner Botnia – Gustavsberg IF päivänä. Tuomo Partanen HIFK – Hövik IF Teemu Collin OPS – Mosseruds GF

26 27 Jääpallo ••••••

MUUTOKSIA JA TULKINTOJA JÄÄPALLOSÄÄNTÖIHIN Sääntömuutokset kaudelle 2010

1. Sääntöjen vastainen pelaaminen rangaistusalueella / rangaistuslyönnin tuomitse- minen Jos puolustavan joukkueen pelaaja pelaa rangaistusalueellaan sääntöjenvastaisesti vas- tustajaa kohtaan tuomitaan rangaistuslyönti. Rikkomuksesta tuomitaan henkilökohtainen jäähy vain jos rikkomus täyttää jäähyran- gaistuksen tunnusmerkit.

2. Punainen kortti – joukkue pelaa vajaalla ottelun lopun. Mikäli pelaajalle näytetään punaista korttia, pelaa joukkue jäljellä olevan ajan vajaalukui- sena. lahja lahjan Lievä punainen kortti ei aiheuta raportointia - pelaaja on pelikelpoinen seuraavassa ottelussa. Suora punainen kortti vaatii erotuomariraportin ja pelaaja kärsii vähintään yhden ottelun pelikiellon. Päälle. 3. Jäähyrangaistusta osoittavan sinisen (10min) ja valkoisen (5min.) kortin käyttö Sinistä ja valkoista korttia ei näytetä jos erotuomaristolla on käytössä langaton viestiväli- ne. Pakkauksessa 4. Jäähyllä olevan pelaajan palaaminen kentälle jos vastustaja tekee maalin Vastustajan tehdessä maalin on jäähyllä oleva pelaaja oikeutettu palaamaan peliin. Jos samanaikaisesti useampia pelaajia on jäähyllä, päättyy jäähyaikaa vähemmin olevan 8 voittoisaa pelaajan jäähy. Jos rikkomuksesta tuomitaan jäähy ja rangaistuslaukaus joka johtaa maaliin ei pelaajan tarvitse kärsiä jäähyä. Pakettikorttiarpaa. Jos jäähyllä on ollut jo saman joukkueen pelaaja, päättyy pelaajan jäähy, jolla on jäähyai- kaa vähiten jäljellä. Jos erotuomari noudattaa hyötyä / siirrettyä rangaistusta ja tilanne johtaa maaliin ei henkilökohtainen rangaistus raukea. Mikäli kaksi tai useampia pelaajia samasta joukkueesta saa samanaikaiset jäähyt ja vastustaja tekee jäähyjen aikana maalin, päättyy pelaajan jäähy joka määrättiin ensim- mäiseksi.

Bandyliigan erotuomarit kaudella 2010-11

HARJUOJA JUSSI REKILÄ Jyrki HIRVOLA Kalle SALMI VELI-MATTI JUVONEN Joonas SINIAALTO Harri JÄRVINEN Harri SINIAALTO Keijo KANNIAINEN Juha-Matti SULANDER Taavi KERÄNEN TIMO TUHKANEN Tero KUUSELA Petri TYNI Jarkko MALASKA Antti VAINIKKA Ilkka MIKKOLA Toni VAINIO Veijo MUTANEN Mika VAUHKONEN JUKKA MÅRD Ari VERHELÄ Jouni NIIRANEN Tom VUORENMAA Juha OKSANEN Kari VÄISÄNEN Juuso PYYSING Simo WALLÉN Kaj YLI-KESTI Samuli