Georges Bataille, Historia Ja Taide
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA - SER. C OSA - TOM. 353 SCRIPTA LINGUA FENNICA EDITA Georges Bataille, historia ja taide Roni Grén TURUN YLIOPISTO UNIVERSITY OF TURKU Turku 2012 Taidehistoria Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Humanistinen tiedekunta Turun yliopisto 2012 Kansikuva: Piirros Altamiran luolan suuren salin eläinmaalauksista. Muokattu kuvasta Breuil 1952, 66. ISBN 978-951-29-5203-8 (painettu) ISBN 978-951-29-5204-5 (sähköinen) ISSN 0082-7002 Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes print, Turku 2012 Taitto: Niina Tanskanen SISÄLLYS Johdanto I Tutkimusaihe 7 II Tutkimuskysymys ja näkökulma 11 III Tutkielman rakenne. Asiaa tutkimusaineistosta. Muita lukuohjeita 12 IV Kronologia 15 Osa 1: Runousviha I Elämä ja auringonkukka 29 II Myytti, yhteisö ja arkkitehtuuri 1. Arkkitehtoninen metafora ja dualistinen materialismi 47 2. Toiminnan vaatimus ja taiteilijan desolaatio i Kysymyksenasettelu, 1930-luku 59 ii Kysymyksen käyttö, 1940-luku 64 3. Heterologia ja hurma: teoria kokemuksesta 73 4. Taloustieteen etusija ja yhteisöttömien yhteisö 90 Osa 2: Historia ja taide I Luola ja labyrintti 1. Teoria 109 2. Käytäntö 117 II Modernin epävarmuuden maalari 1. Vallattomat suvereenit 133 2. Manet’n metodi 144 3. Lopuksi 156 III Ruumiit vailla elimiä: potilaskertomus 1. Eroksen kyyneleet, hiljaisuus 159 2. Warburg 165 3. Breton, Benjamin 173 4. Lopuksi 177 Johtopäätökset 181 Liitteet I Kirje Alexandre Kojèvelle 6.12.1937 207 II Sisennettyjen Bataille-lainausten alkuperäistekstit 209 Kuvaluettelo 229 Kirjallisuusviitteet 231 Kirjallisuusluettelo 276 5 KIITOKSET Työn ohjaamisesta, opista, suosituksista, korvaamattomasta kannustuksesta Altti Kuusamolle. Monimuotoisesta, suosiollisesta, mukavasta tutkimusilmapiiristä, luennoista, se- minaareista Tutalle, Larsille, Katve-Kaisalle, Riikalle, Minnalle, Mialle, Kaille, Eevalle, Markolle, Johannalle, Astalle, Ringalle, Hannalle, Natasalle ja kaikille muille Turun yliopiston taidehistorian henkilö- ja tutkijakuntaan kuuluville. Vastaväitteistä, rohkaisusta, korjauksista, esitarkastuslausunnoista Ville Lukkariselle ja Elisa Heinämäelle. Rahoituksesta, tutkimusrauhasta, suojasta Suomen Kulttuurirahastolle (Leo & Regina Wainsteinin rahastolle) ja tutkimuksen kannalta tarpeellisesta matkasta Turun Yliopistosäätiölle. Antoisista, unohtumattomista hetkistä käsikirjoitusten parissa Mme Julie Bataillelle. Ystävyydestä, tuesta, talutuksesta, kysymyksistä, vastauksista, kulttuurityös- tä Rollelle, Pialle, Sasulle, Jukalle, Tellulle, Allille, Jarille, Tuomakselle, Turun Walerian Borowczyk -seuralle ja Turun Elokuvakerhon tyypeille. Hienosta asenteesta elämää kohtaan Venlalle, Lotalle, Eskolle, Samulle. Läheisyydestä, läsnäolosta, matkoista, kodista, aamuista, illoista, kirjan ulko- asusta, paljosta muusta ja vielä ties mistä Niinalle. Turussa lokakuussa 2012, Roni Grén Kuva 1. Joan Miró. Musique, Seine, Michel, Bataille et moi. 1927. JOHDANTO 1. Tutkimusaihe Georges Bataillea (1897-1962) pidetään vaikeasti lähestyttävänä ajattelijana. Yhtäältä tätä kuvaa on tullut luomaan myytti, joka on saanut kirjoittajan toisen- sa jälkeen julistamaan hänen ajattelunsa epäsystemaattiseksi, rakenteellistamis- ta vastustavaksi. Hieman toisesta näkökulmasta asiaa sen sijaan katsoo Roland Barthes’n jo vuonna 1971 esittämä kysymys, joka tarrautuu hankaluuteen karsi- noida Bataille: ”Miten luokitella Georges Bataille? Onko hän romaanikirjailija, runoilija, esseisti, taloustieteilijä, filosofi vai mystikko?” Eikä Barthes’n lista ole läheskään täydellinen – tuskin sellaiseksi tarkoitettukaan. Ainakin uskontotie- teilijän ja taidehistorioitsijan voisi lisätä pikaisesti. Barthes jatkaa: ”Vastausta on niin vaikea antaa, että yleensä Bataille mieluummin unohdetaan kirjallisuuden käsikirjoista”1. Barthes’n huomio on yhä ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempi kuin kos- kaan. Ei sikäli, että Bataillea välttämättä enää unohdettaisiin ”käsikirjoista”, sillä hänen työnsä on tullut jo jossakin määrin sisällytetyksi ainakin filosofian, uskon- tojen tutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden paradigmoihin, mutta sikäli kuin hänet yhä jätetään siihen marginaaliseen asemaan, joka hänestä sekä yksityishenkilönä että kirjailijana tai ajattelijana on luotu. Taiteiden tutkimus, jolle rajatapausten teoreettinen tarkastelu pitäisi olla helpompi pala purtavaksi kuin monille muille tutkimusaloille, ei ole onnistunut Bataillen luokittelemisessa tai hänen näkemys- tensä integroimisessa yhtään sen paremmin. Kirjallisuudentutkimukselle hän on yhä luokkia pakeneva filosofi, joka on kirjoittanut pienten kulttiklassikko- jen asemaan noussutta eroottista fiktiota ja mystiikkaan kallistuvia esipuheita, ei se mestarillinen esseisti, joka tekstistä toiseen toistaa oman kirjallisuuspoli- 8 Johdanto tiikkansa suuntaviivoja, joiden mukaan kieltää kirjallisuudelta oikeuden sitoutua. Kuvataiteen tutkimukselle Bataille on poststrukturalistisen kentän lukema filo- sofi tai korkeintaan Documents-lehden johtohahmo – ääriradikaali, surrealismin kääntöpuoli – ei se kirjastonhoitaja, joka kirjoittaa suurelle kustantamolle aikan- sa tutkimuksen eturiviin kuuluvia taidehistoriallisia teoksia tai 1940-luvun vaih- teessa perustamaansa Critique-lehteen kymmeniä tutkimuskirjallisuuskritiikkejä. Barthes’n kysymys on itse asiassa ajankohtainen juuri siksi, että poststrukturalis- tinen ranskalainen kenttä – ns. Tel quel -sukupolvi – jatkoi kerta toisensa jälkeen tämän kysymyksen esittämistä, että se teki kaikkensa säilyttääkseen Bataillen kategorisoimattomuuden. Kun Barthes jatkaa vielä kysymyksensä tiimoilta, että ”Bataille on itse asiassa kirjoittanut tekstejä tai ehkä aina vain yhtä ja samaa tekstiä”2, tahtoo hän sanoa, että Bataillen suuruus kirjoittajana on siinä, että hän kirjoittaa ”vain tekstejä”, jotka todistavat ”vain” kirjoittajan itsensä suhteesta kie- leen, ovat ”yhtä ja samaa tekstiä”, historiallisuudessaan muuttumattomia, ikuises- ti uudistusmielisiä, eivätkä antaudu luokittelun oikuille. Noli me tangere. Suomalaisen tietokirjallisuuden tai tiedemaailman kentällä Bataillen kuva ei tietenkään ole edellistä kirkkaampi. Sikäli kuin mannermaisen filosofian hyödyt- tömyyksiin näinä utilitaristisen tieteen aikoina on kiinnitetty mitään huomiota, on ranskalaisen teorian tutkimus yleensä rajoittunut pääasiassa poststrukturalistisen teorian – jota ranskalaisilla itsellään on ollut aina vaikeuksia erottaa struktura- lismista – käsittelyihin. Siinä kun Barthes’n ajatukset tekijän kuolemasta, Michel Foucault’n analyysit vallasta, Jacques Derridan käsitykset kirjoittamisesta ja eros- ta tai lacanilais-kristevalaiset teoriat subjektin jakautumisesta ovat tulleet laajalti taiteiden tutkijoidenkin kautta popularisoiduiksi suomalaisen opetuksen kentällä, ei juuri koskaan kuulla silti puhuttavan ajatusmallien historiallisista lähtökohdis- ta. 1970-luvun poliittinen kuohunta kyllä onnistui nostamaan sartrelaisen eksis- tentialismin poleemisen kärjen esiin, mutta suhteessa siihen on aina ollut vaikeaa löytää yhtymäkohtia edellä mainitusta teoriakokonaisuudesta muuten kuin haja- naisten erottautumisten muodossa. Surrealismin teoreettinen kehys on lähes aina ollut pinnallista journalistiikkaa lukuunottamatta Suomessa varsin tuntematon; näin siitä huolimatta että esimerkiksi Salvador Dalín työt kuuluvat populaarissa mielessä kaikkein tunnetuimpiin kuvataideteoksiin; kentän vastaanottoa kohtaa selkeä epäsuhta, sillä pääasiallisesti kirjallinen ja poliittis-ideologinen suuntaus on alettu käsittää vain kuvataide-esteettisenä normistona. Harvinaisia pilkah- duksia ovat olleet vain Timo Kaitaron ja Ulla Vihannan työstämät teokset ai- heesta.3 Kaiken kaikkiaan ovat Bataillen oman aikakauden ranskalaisen ajattelun käsittelyt jääneet taiteiden tutkimuksen alalla toisaalta heideggerilaisperinteisten, toisaalta uuspsykoanalyyttisten tulkintojen varjoon, vaikka niiden lähtökohdat voitaisiin usein johtaa poststrukturalistisen ajattelun syntyvaiheisiin. Tämä kirja on ennen kaikkea taidehistorian alan väitöskirjatyö. Olisi kui- tenkin tekopyhää väittää, ettei tutkimuskysymysten asettelussa ole ollut merki- tystä ajatuksella, että saisin tehdä laajemman suomenkielisen esityksen Bataillen Johdanto 9 ajattelusta. Sama näyttää olleen päämääränä myös aiempien laajojen Bataille-tut- kimusten pohjalla. Julkaisuun asti näitä on päätynyt kahden tekijän toimesta. Ensimmäinen uraauurtava teksti oli Tiina Arppen lisensiaattityö Pyhän jäännök- set: ranskalaisia rajanylityksiä (1992), jonka pohjalta Arppe kahdeksan vuotta myö- hemmin muotoili väitöskirjansa Pyhä ja kirottu. Arppen tutkimuksessa Bataille näytteli yhtä kirjan kolmesta pääosasta, kun kirjoittaja jahtasi Marcel Maussin, Bataillen ja Jean Baudrillardin pyhäkäsityksiä ja niiden yhteyksiä. Ajatus pyhästä oli tärkeässä asemassa myös Elisa Heinämäen väitöskirjatutkimuksessa Tyhjä tai- vas (2008), jossa tekijä selvitteli laajalti ”uskonnon kysymystä” Bataillen ajattelun kiemuroissa. Kumpikaan näistä tutkimuksista ei tietenkään ole voinut laajalti sel- vittää Bataillen ajattelua taiteesta ( – taiteesta, tai runoudesta, josta Bataille monien muiden surrealismiin tai saksalaisen romantiikan traditioon itsensä tavalla tai toisella kytkevien tapaan puhuu, tarkoittaen sitä, mikä taiteellisille kokemuksille on yhteistä taiteenlajista tai esitystavoista riippumatta). Arppen tutkimus tart- tuu olennaisilta osiltaan nimenomaan Bataillen 1930-luvun teksteihin (jotka näin sivumennen sanoen muodostavat vain kuudesosan kirjailijan tuotannosta, vaikka ovatkin sen tunnetuin ja tutkituin osa), joissa, kuten tulemme näkemään,