Aliisa Koskivirta Joko Tällä Kaudella Vai Odotetaanko Vielä? Pääkirjoitus | Risto Spora Päätoimittajan Paikka on Avoinna
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Aliisa Koskivirta Joko tällä kaudella vai odotetaanko vielä? Pääkirjoitus | Risto Spora Päätoimittajan paikka on avoinna Kirjoitan tätä vt. päätoimittajana tämän ja myös seuraavan lehden. Varsinainen paikka ja pesti ovat avoinna ja hakemuksia saa lähetellä säh- köpostilla suoraan liiton toimistoon Tampereelle. Tarkemmat tiedot löytyvät toisaalta tästä lehdestä. on nyt siinä kunnossa, että se voi aina lisätä 100% ja silti lopputulos on kestää pieniä riskejä ja takais- sama tai huonompi kuin ennen. Itse olen kuja. Nyt kaivataan näkemys- seurannut enemmän omaa voittoprosentti- tä ja pientä hulluutta sekä ennen ani. Keskiarvosta viis, kunhan voitan joka kaikkea näkemystä mitä voimme teh- toisen ottelun kauden aikana. dä ja mistä lähdemme karsimaan. Keskusteluissa on aina välillä tullut Hallitus ei voi olla vain ja ainoastaan esiin toinen ominaisuus, johon monikaan olemassa olevien toimintojen rutiininomai- ei kiinnitä huomiota. Voitettujen ja hävitty- nen pyörittäjä. Hallitus vastaa jäsenistölle jen erien keskiarvot voivat heittelehtiä suu- niin menneistä kuin tulevistakin. Tämä ei resti. Yksinkertaistaen: voitot tulevat yleen- tarkoita, että hallituksen pitää itse tehdä ja sä hyvillä tuloksilla ja tappiot heikommilla. osata, vaan sitä varten täytyy rakentaa ver- Mutta jos pelaaja tuijottaa liiaksi sitä tik- kosto, joka tekee, huoltaa, miettii ja ennen kamäärää sekä miettii sen vaikutusta kes- Ansio sille kenelle ansio kuuluu kaikkea rakentaa palikoita hallituksen työs- kiarvoon ja unohtaa, että voitto tulee tup- Timo Korpela ja monet muut ovat tehneet tettäväksi lopulliseen muotoon. Hallituk- latikalla? huomattavan urakan suomalaisen dartsin sella pitää olla työkaluina strategiaa ja ar- Tästä voi jatkaa keskustelua liigakier- eteen. Meiltä puuttuu kuitenkin tapa jol- voja vuosiksi eteenpäin. roksilla syksyn aikana. la kiittää muutamia ajatuksia lajin eteen Arvot ovat tärkeimmät ohjenuorat laittaneita. Ansiomerkkisäännöstö on ollut päätöksiä tehdessämme. Palataan tulevaisuuteen perusteiltaan valmiina jo 2000-luvun alku- Kun epäröimme, ne näkyvät sumun SM-liiga on lajimme kulmakiviä muiden puolelta, mutta varsinaista ansiomerkkiä ei läpi kuin majakan merkkivalo. kisojen ohella. Uuden hallituksen olisi ra- ole saatu aikaiseksi. Merkin tekeminen on -Mac Anderson- kennettava lisää tukipalikoita ja laajennet- ollut hallituksessa pieni sisäinen vitsi ja leu- Hallitus voi toki ottaa linjakseen ”toi- tava osaamisaluetta, jotta vanhojen kulma- kojen louskutuksen aihe, sillä merkille ni- mitushallinnon”, mutta se johtaa pitem- kivien rapistuessa uudet pitävät toiminnan mettiin vastuuhenkilö sitä suunnittelemaan mällä aikajaksolla toimintojen rappeutu- pystyssä sen aikaa, että vanhat saadaan kor- ja huolehtimaan, että se saadaan pikaises- miseen ja vähenemiseen. Usein jo olemassa jattua. ti jakoon. Merkki oli hyvässä ”suunnitte- olevia toimintoja pitää vain paikkamaala- Oppikaamme ymmärtämään, että luvaiheessa” jo keväällä 2004, kun siirryin ta ja tuunata uuteen kuosiin. SM-liiga on tulee aikoja, joina puut ovat paljaita, toiseen liittoon. Nyt kesällä 2009 merkki perusteiltaan pysynyt samana vuodesta toi- ja iloitkaamme jo ennakolta ajasta, on edelleen hyvässä ”suunnitteluvaiheessa”. seen. Siihen pitää saada välillä jotain lisu- jona voimme poimia hedelmiä. Ei merkillä lopulta niin suurta merki- ketta mukaan. Miettimättä putkahtaa mie- -Peter Sellers- tystä ole. Uskallan kirjoittaa, että Timos- leen menneiltä vuosilta esimerkkinä keski- Tähän visiointiin ja hullujen ajatusten ta tehtiin joka tapauksessa vuosikokouksen arvolaskenta. Kun se 90-luvun loppupuo- myllytykseen tarvitaan muita kuin hallituk- päätöksellä Suomen Dartsliiton kunniajä- liskolla otettiin mukaan, niin vastustus oli sen jäseniä. Hallitushomma on liian usein sen vaikka kokous on vielä edessä näitä kir- reippaanlainen. Silti se nähtiin hallitukses- ruotsalaista diskuteeraamista ja virkamies- jaimia jonoon laittaessani. Kunniapuheen- sa tarpeelliseksi ja lisättiin ”painolastiksi”. mäistä komiteatyöskentelyä. Kompromis- johtajana jatkaa edelleen Dartsliittoa koko Tänä päivänä keskiarvojen laskematta jät- seja kompromisseista ja vesitettyjä ideoita 80-luvun johtanut Teuvo Hatakka. Molem- täminen taitaa olla suurimpia syntejä ko- piilotettuna sääntöviidakkoon. milla on mm. ilmainen osallistumisoikeus tijoukkueelle? Jotta asioihin saadaan vauhtia ja väri- SM-kisoihin, joten seuraavissa SEN 50- ja nää, niin tarvitaan selkeää johtajuutta anta- SEN 60-sarjoissa voisi olla yllätysvoittajat? Keskiarvoista maan suuntaa. Näkemystä enemmän kuin SM-liiga on alkanut ja kauden ensimmäiset tekemistä. Jos hallituksella ja sen puheen- Ansion saa ottamalla vastuuta lasketut keskiarvot ovat omalta osaltaan li- johtajalla on idea-automaatti käytössään ja Tämä lehti ilmestyy liiton varsinaisen vuo- sänneet pelaajien tietoja omista kyvyistä ke- sieltä pulppuaa 100 ajatusta ja ideaa vuo- sikokouksen aikoihin, mutta sen väärällä sän heittelyiden jälkeen. Myönnän itsekin dessa, niin 1-5 jalostuu hallituksen hyväk- puolella eli jälkeen. katsovani keskiarvoja aina kierroksen jäl- syttäväksi. Nuo 100 ideanpoikasta ja aja- Joka tapauksessa vuosikokouksessa va- keen ja ihmettelen muiden lailla, että miten tuksen alkua pitävät tuntumaa yllä tilan- litaan vuosien 2010 ja 2011 päätöksente- ne voivatkaan olla noin huonoja. Omalta teeseen ja omat visiot, missiot ja muut piir- kijät. Nuo 6 hallitukseen valittua joutuvat osaltani keskiarvolla ei ole mitään merkitys- tyvät selkeämmin mieleen. Voisi tuo liiton ottamaan vastuuta tulevaisuudesta ja miet- tä seuraaviin peleihin tai harjoittelun mää- vuonna 1995 luotu strategiakin päivittyä timään lajimme suuntaa jatkossa. Talous rään. Olematonta/osaamatonta harjoittelua siinä sivussa? ...jatkuu sivulla 7 Z 2 | DARTS 3/2009 DARTS 3/2009 Kansi: Päkki Dartsin Aliisa Koskivirta oli ke- sän pelaaja. Junioreiden EM-hopeaa, Swe- dish Open Juniorisarjan voitto ja Honkatalol- SUOMEN ta tuplakulta. DARTSLIITTO Juniorit kävivät hakemassa kokemusta ja © Minna Fagerström Toimisto (klo 8-15.30) EM-mitaleja Hollannista. Hopeaa ja prons- Mäntykatu 4 sia tuli. Vesa Nuutinen raportoi sivuilla 4-5. 33200 Tampere Toimistonhoitaja Runopoika Mikko on päästetty taas irti ja © Evert Zomer Marjo Jussila hänellä juttua riittää. Lue Mikon mietteitä ja Puh: 03-2140 811 tarinoita sivuilta 7-8. Fax: 03-2140 831 [email protected] www.darts.fi Paremmuudet piireissä on saatava selville. Tsekkaa missä pelataan sivulta 10! Puheenjohtaja Esko Mäyrä Tulossatoa meiltä ja maailmalta. Kesällä- Puh: 050-5620 336 [email protected] kin on pelattu, ja paljon. Tuloksia sivuilla 11 ja 15. Kilpailuvaliokunta pj. Esko Mäyrä Matkusta maajoukkueen matkassa jouk- Puh: 050-5620 336 [email protected] kueen johtajan Tapani Heikkilän kanssa si- vulla 12. Sääntövaliokunta pj. Taina Nurmela T. Heikkilä kertoo Ruotsin matkasta ja Puh: 050-353 4290 maaottelusta rakasta vihollista vastaan si- [email protected] vulla 13. Tiedotusvaliokunta © Evert Zomer pj. Risto Spora SM-liiga pistettiin pyörimään yhteisava- Puh: 040-900 4787 uksella. Vantaan Honkatalolla nähtiin tuttua [email protected] juttua ja pari mukavaa yllätystä. Kaudesta tu- Talousvaliokunta lee vielä tasainen. Sivut 17-19. Pj. Esko Mäyrä Puh: 050 562 0336 Jarkko Komula nousi ehkä hivenen yllät- [email protected] täen ykköseksi. Kärki on kuitenkin tasainen SM-liiga ja seuraavan lehden ykköstä on vaikea veika- Tapani Heikkilä ta. Naisten listalla ehdokkaita piikkiin on vä- Pohjanpolku 4 B hemmän, mutta vaihtotuulia on aistittavissa. 47400 Kausala Ranking-listat sivuilla 20-21. © Minna Fagerström Puh: 0400-739 125 [email protected] Kalustopäällikkö Kari Hallberg Puh: 046-687 5926 Kannen iso kuva Minna Fagerström, pieni kuva Tapani Heikkilä © Minna Fagerström DARTS-LEHTI Vt. päätoimittaja Ilmoitushinnat Sisäkansiin on mahdollisuus Darts ilmestyy neljä kertaa vuo- Risto Spora 2/1 ..............................750,- saada koko sivun ilmoitukset dessa. Seuraava lehti ilmestyy Puh: 040-900 4787 1/1 ..............................465,- nelivärisinä. Hinnat eivät si- joulukuussa. Julkaistava aineis- [email protected] 1/2 ..............................280,- sällä mahdollisia asemointi- ja to tulee toimittaa päätoimitta- 1/3 ..............................210,- ladontatöitä. Mahdollinen väri- jalle 31. lokakuuta mennessä Taitto 1/4 ..............................160,- erottelu tulee asiakkaalta. sähköpostitse tai postitse. Ilmoi- Pirre Liukka 1/8 ................................90,- tusvaraukset 15.10. mennessä. Puh: 0400-560 501 1/16 ..............................70,- SDL:n jäsenkerhoille 30% alen- [email protected] Viikkokisa .......................25,- nus kilpailuilmoituksista. Paino: Tuokinprint Oy DARTS 3/2009 | 3 Poikien pelit kaikissa sarjoissa olivat hyvää tasoa. Pik- kuisen paremmalla onnella olisi kokonaispisteissäkin irronnut mitali. Tuomas Tikka ottaa palkinnon vas- taan Preben Schultzilta. Europe Cup Youth, Veldhoven, Hollanti Teksti Vesa Nuutinen, kuvat Evert Zomer Takaisin mitalikantaan liisa Koskivirta ja Elina Alponen vuoronperään tuplaan. Tuli viidennen tup- Skotlannin Marc Campbellista. Tuomas aloittivat paripelinsä poolissa jo larallin vuoro ja jatkoon poolista tiensä sel- Tikka sai eka kierroksen vielä hengähtää. Amatkailtana. Samaan lohkoon oli vitti valitettavasti Ruotsi. Tytöt alisuoritti- Toisella kierroksella Tuomas kukisti arvottu Ruotsi, Englanti, Saksa, Venäjä, vat, sillä ainoastaan Englanti oli selkeästi alkuhapuilun jälkeen Venäjän Alexander Turkki ja Wales, joten haastetta riitti. Tytöt parempi tasoon