Topin pitkälle uralle kruunu, sivu 12 Tavoitteet pitää määrittää ja asettaa korkealle – se motivoi Kirjoitin edelliseen lehteen, että elämme kriittisiä aikoja tulevai- suuden suhteen tässä pienessä liitossamme.

densa toteutukseen strategiaa ja visiota, niin Viestintä ja kommunikaatio ovat miten ihmeessä toista tuhatta ihmistä kou- tärkeässä roolissa kuttava laji ei sellaista tarvitsisi. Yrityksissä Viestien perillemeno on aina vähintään suo- on omistajilla tiukka ohjaus laivan ruorissa, tavaa. Nykyisin tapoja viestiä on kokolailla mutta meillä liitoissa (piireissä ja seuroissa) monenkirjava joukko. On tämä lehti, netti- on usein monta kokkia ja pari keittäjää. Jos sivut ja Facebook. Toinen seuraa tuota, kol- tämä porukka ei ole laatinut yhteistä kart- mas tätä ja neljäs suunnittelee jo jotain uutta taa, niin lopputulos on sotkuinen ja samea tapaa pysyä ajan hermolla dartsmaailmassa. kuin seisova vesi. Tämän lehden tulevaisuus on ollut jo vuo- Risto Spora "Jos johtokunnassa mietitään, että pal- sia puheenaiheena eikä tämäkään vuosi ol- kataan joku tekemään heidän töitään, he lut poikkeus. Ajankohtaisuus ei ole missään ovat valitettavasti hakoteillä. Työntekijä ei tapauksessa lehden määrite. Historiallisuus tee johtokunnan töitä, vaan töitä heidän ja jälki tuleville menneistä on lehden syn- ai lopetetaan vähättely saman tien. kanssaan. Ei kannata ottaa sellaista asen- neistä paras. Se mitä meistä jää jäljelle liit- Liittomme ei ole pieni, sillä liikun- netta, että työntekijän pitää hommata itse tona on tämä lehti, muodossa tai toisessa. T talain mukaiset kriteerit valtion- oma palkkarahansa, koska siitä ei tule mi- Me emme kirjoita omaa historiaamme ylös apua saavaksi liitoksi täyttyvät. Vain pienet tään. Seura saa vain todella stressaantuneen juuri millään muulla tavalla. liitot jäävät noiden kriteerien katveeseen ja työntekijän, joka ei kerkiä tekemään muu- Voimme tietysti miettiä miten saamme alapuolelle. ta kuin etsimään rahoitustaan." kaiken tämän tulostiedon säilymään yleises- Me olemme siis oikea lajiliitto tuloksel- ti luettavassa muodossa seuraavat 50 vuotta. lisilla mittareilla tulkittuna Maailma rakentuu tiedon, Lehti ei ole välttämättä se oikea tapa, mutta Oikealla lajiliitolla on myös oikea teke- osaamisen ja ihmisten varaan mikä sitten olisi? misen tahto ja suunta. Ajopuuna seilaami- "Jos yrittäisimme saada työntekijöiden ra- Facebookista ja netistä jää jäljet varoitte- nen kuuluu muille. Jotta ”huoli huomises- hoituksen pelkästään jäsenmaksuista, pitäi- luiden mukaan ikuisiksi ajoiksi, mutta kuin- ta” olisi hieman pienempi, niin meillä pitää si niitä korottaa moninkertaisesti, eikä siinä ka helppoa on mm. Hiipakan Ramille 10 olla liittona selkeät tavoitteet ja niin korke- ole mitään järkeä". Eräässä liitossa on tehty vuoden päästä lukaista SM-liigan tuloksia alla että niiden tavoittelemiseen täytyy teh- toimintamaksuun, joka sisältää jäsenmak- kierrokselta 3, kun Marko Kantele pelasi dä töitä. Aivan samoin kuin huipulle täh- sun, 30 euron korotus kahden viime vuo- sen 500. ottelunsa. Jokaisen viestintätavan täävä pelaaja niin liittokin joutuu tekemään den aikana. Meillä siis taisteltiin 10 euron pitäisi täydentää toinen toistaan. Faceboo- kompromissin tai kaksi polulla kohti tavoi- korotuksesta kolmen vuoden aikana. kista saa liigan tuloksia juuri kun ne teh- tetta. Aivan samoin kuin pelaaja, niin liit- Ei lisenssimaksun perusteet, korotukset dään, netistä voi lukaista ne miesten II di- tokin tarvitsee resursseja tavoitteen toteutu- tai korottamatta jättämiset ole lopulta mi- varin tulokset seuraavalla viikolla ja lehdes- miseksi. Resurssit eivät aina ole sama kuin kään iso asia. Oikaisuja ehditään tehdä tu- tä kuukausien tai vuosien päästä. raha, joskus se on tietoa ja toisinaan taitoa. levina kausina, kunhan ei vitkastella. Muu Netti, sähköpostit ja FB ovat hyviä vä- Joillakin lajimme harrastajilla on taloudel- osaaminen on tärkeämpää ja se on otetta- lineitä kun tiedotetaan nopeasti, mutta mi- lisia mahdollisuuksia, jos ei sentään ihan va parempaan tarkasteluun jatkossa. Mitä kään noista edellä mainituista ei tavoita omassa takataskussa, niin suhteiden kaut- paremmin hallitsemme oman alamme, sitä kaikkia meidän pelaajakuntaamme. Leh- ta. Jollain toisella on tietoa ja kolmannella vahvemmissa asemissa olemme kun urhei- ti tavoittaa jokaisen lisenssinsä maksaneen, taitoa. Jos kaikki kolme saadaan –raha, tie- lu- ja liikuntamaailma aloittaa suuren orga- jos osoite on oikein. Ja Niskalan Askonkin to, taito – yhdessä paketissa niin mikään ei nisaatiouudistuksen. lehti tavoittaa parin viikon viiveellä. Ko- olisi sen mukavampaa. Jos isot urheilun kattojärjestöt harkit- ko viestintänelikolla tavoitamme pelaajat, Mutta ilman selkeitä yhdessä asetettuja sevat organisaatioiden päällekkäisyyksien osan nopeasti ja osan vähintään juhannuk- tavoitteita ei voi lähteä edes kartoittamaan poistamista, niin meidänkin pitää olla he- sena ja jouluna. mahdollisia avun tarjoajia. Jos tarvitset pe- reillä ja vahvistettava resurssejamme. Niin Meidän pitää tavoittaa koko jäsenkunta sukoneen, niin uusi taulutelevisio ei silloin henkilö- kuin osaamistasolla. kattavasti. Jos lehti lakkautetaan, niin mitä auta vaikka kiva onkin. Meidän ympäristössämme yllä oleva hö- annetaan tilalle? pinä tarkoittaa pientä kurssitusta ja hereil- Ps. lähteet poimittu: Eila Ruuskanen- Srategia ja visio ohjaavat lä olemista. Mitään suurta puhdistusta ja Himma, LUM 14/11, SLU.fi. toimintaa kaiken kääntämistä ylösalaisin ei ole edes- Otsikot eivät ole allekirjoittaneen omia, sä. Suurin haaste on yhdentymiset muiden Tupakka vaan ne on saksittu talteen lupaa kysymät- lajiliittojen kanssa. Tikkaurheiluliitto on se Kun joku seuraavan kerran tulee kertomaan tä poimittu eräästä huippuseminaarista vuo- keskusteluissa esillä ollut, mutta avoimella näkemyksiään kuinka lajille saadaan lisää rineuvos Kari Neilimon puheenvuorosta. mielellä tarkasteltuna löytyy varmasti mui- näkyvyyttä, niin pistän kysyjän ensiksi ki- Jos nuo isommat yhtymät ja pienem- takin liittoja, joilla voisi olla tarvetta ”liit- sapaikan paraatioven eteen ja katselemaan mät yritykset tarvitsevat omien tavoittei- toutumiselle”. ympärilleen. Jos joku kehtaa tuoda lajista ...jatkuu sivulla 9 Z

2 | 4/2011 DARTS 4/2011 © Risto Spora

Kansi: Toivo ”Topi” Kontturi on ollut mukana niin pitkään, että tuskin muistaa itsekään. Uran kruu- nuksi tuli Senioreiden mestaruus 60-vuotiaitten SUOMEN sarjassa. Sivu 12. DARTSLIITTO SM-B, C- ja tasoitukselliset mestaruudet Toimisto (klo 8-15.30) pistettiin nippuun Helsingin Kampissa. Kisa- Mäntykatu 4 vetäjän painajaiseksikin ristitty kisa keräsi taas 33200 Tampere mukavasti porukkaa paikalle. Illan kääntyes- Toimistonhoitaja sä yön pimeydeksi saatiin taas yhdet B-mes- Marjo Jussila tarit lisää. B-voittajilla on tapana nousta ran- Puh: 03-2140 811

kingissa korkealle. Sivu 6. © Risto Spora Fax: 03-2140 831 [email protected] www.darts.fi Piiri Cup kisattiin Tallukassa. Piirien parem- muus on joskus muinoin 90-luvun alussa ollut Puheenjohtaja huilaamassa parisen vuotta. Onko aika aja- Esko Mäyrä nut taas Piiri Cupin ohi? Sivu 9. Puh: 050-5620 336 [email protected] Ikäkausimestaruuksista kisattiin heti vuo- Kilpailuvaliokunta sikokouksen jälkeisinä päivinä Jyväskylässä. pj. Esko Mäyrä Näistä kisoista saadaan aina puoli tusinaa Puh: 050-5620 336 [email protected] Suomen parhaita. Kun lisukkeena on myös joukkue ja sekamestaruudet sekä 301av, niin Sääntövaliokunta po. viikonloppuna jaetaan eniten SM-mitalei- pj. Taina Nurmela ta. Mitalilaatikko painoi jonkun verran ja nyt Puh: 050-353 4290 painaa voittajia menestyksen paineet ennen © Risto Spora [email protected] ensi syksyn uusia otteluita. Sivu 12. Tiedotusvaliokunta pj. Risto Spora Ulf Ceder pisti nimimiehiä nippuun ura- Puh: 040-900 4787 kalla. Turkin lomamatkasta tuli siis muitakin [email protected] kotiin tuomisia kuin auringon kärventämä Talousvaliokunta iho. Matkakumppani ja pelikaveri Markus Jo- Pj. Esko Mäyrä kikokko kertoo oman näkemyksensä Turkish Puh: 050 562 0336 Openista. Sivu 16. [email protected]

SM-liiga SM-liigassa rikottiin merkkipaalu, kun Tapani Heikkilä Marko Kantele heitti 500. liigaottelunsa ylim- Pohjanpolku 4 B mällä sarjatasolla. Saavutus noteerattiin myös 47400 Kausala valtakunnallisen radion aluetoimituksessa. Puh: 0400-739 125 [email protected] Paalu meni rikki muuten sillä tavoin kuin 80 % peleistä eli voitolla. SM-liiga sivulta 22. Kalustopäällikkö Kari Hallberg Puh: 046-687 5926

Kannen kuva Risto Spora © Risto Spora

DARTS-LEHTI

Päätoimittaja Ilmoitushinnat Sisäkansiin on mahdollisuus Darts ilmestyy neljä kertaa vuo- Risto Spora 2/1...... 750,- saada koko sivun ilmoitukset dessa. Seuraava lehti ilmestyy Puh: 040-900 4787 1/1...... 465,- nelivärisinä. Hinnat eivät sisäl- maaliskuussa. Ilmoitusvarauk- [email protected] 1/2...... 280,- lä mahdollisia asemointi- ja la- set ja julkaistava aineisto tulee 1/3...... 210,- dontatöitä. Mahdollinen väri- toimittaa päätoimittajalle 15. Taitto 1/4...... 160,- erottelu tulee asiakkaalta. helmikuuta mennessä sähkö- Pirre Liukka 1/8...... 90,- postitse tai postitse. Puh: 0400-560 501 1/16...... 70,- SDL:n jäsenkerhoille 30% alen- [email protected] Viikkokisa...... 25,- nus kilpailuilmoituksista. Paino: Tuokinprint Oy

DARTS 4/2011 | 3 Liiton syyskokous Jyväskylässä

Dartsliiton varsinainen syyskokous pidettiin Sokos hotelli Alexandrassa Jyväskylässä 30.9.2011.

okouksessa valittiin Suomen tettuna 16 seuraa, mikä on vajaa 17 % jä- tää muistaa, että pelin hävinnyt on AINA Dartsliitolle puheenjohtaja vuo- senyhdistyksistä. velvollinen kirjaamaan seuraavan pelin au- K sille 2012–2013, sekä hallitukseen tomaattisesti, oli sitten hävinnyt pelin mis- kaksi varsinaista jäsentä sekä yksi varajäsen Katsaus talouteen sä vaiheessa tahansa. vuosille 2012–2014. Vuosi 2011 taloustilanne näyttää tiukalta, Hallitukseen tuli valituiksi varsinaisik- jopa niukalta. Joten menojen karsintaa jou- SLU: n vuosikokous si jäseniksi Kartanon Tikkaklubin Taina dutaan tekemään, ehkä raa’allakin kädellä, Tällä kertaa SLU: n syyskokous ja seminaa- Nurmela ja DCV Kontulan Minna Fager- mikäli halutaan saada toiminta pidettyä ny- ri ”maailman liikkuvin kansa 2020” pidet- ström. Päkki Dartsin Ari Sissi, joka oli var- kyisellä tasolla. Pitää saada säästöjä tehtyä tiin Seinäjoella. Seminaarissa alustettiin vi- sinainen jäsen aiemmin, valittiin jatkamaan kaikille toiminnan osille. Tulevana vuonna siota 2020, miten Suomen kansa saadaan varajäsenenä. Hallitiksen muut jäsenet ovat erityisavustukset ovat todellakin erityisavus- liikkuvimmaksi kansaksi maailmassa. Tätä Tapani Heikkilä (Proffa Tikka), Risto Spo- tuksia, joita meille ei jaeta millään eritys- asiaan on käsitelty monessa muussakin yh- ra (Jam Darts), Rauno Lehtinen (Dalton’s syylläkään. Edes juniori- ja nuorisotoimin- teydessä jo noin vuoden ajan mm. pienlaji- Darts) ja Vesa Nuutinen (Willy’s DC), li- nan kilpailumatkojen osalta ei tulla saamaan liittojen kokoontumisissa. Osaltamme mei- säksi varajäsenet samulilaiset Heli Sorsa ja avustuksia erikseen vaikka anottaisiinkin. dän pitää saada lajiimme lisää nuoria jäse- Petri Pelkonen. niä, jolla takaamme lajin jatkuvuuden, sekä Vuosikokous päätti kirjaamis-, ker- Hallitus kokoontui olemme mukana liikuttamassa kansaa tavoi- ho- ja lisenssimaksuista ajalle 1.7.2012– Hallituksen kokouksessa marraskuun lo- tetta kohden. Kokouksessa Timo Laitinen 30.6.2013. Lisenssimaksu, joka kiinnostaa pulla väännettiin, miten noita em. säästö- selväsanaisesti ilmoitti, ja moni muu vah- useimpia, on ensi kaudella 40 euroa. Koko- jä saadaan aikaiseksi. Nipistää tarvitsee vä- visti asiaa, että valtioapurahat tulevat lähi- uksessa käsiteltiin liiton talousarvio ja toi- hän kaikesta, toimisto- ja varastovuokrista, vuosina todennäköisesti vähenemään. Tämä mintasuunnitelma vuodelle 2012, ja hyväk- sekä monesta muuta kulusta. Tulojen lisä- vie meidätkin ohjatusti varmistamaan paik- syttiin muutamilla muutoksilla. ykseen toivotaan jäsenistön osallistumista. kamme valtioapujen saajana esim. yhdisty- Syyskokouksen suosio ei ollut tällä ker- Lehtimainoksista saatavat provisiot ovat yk- mällä Suomen Tikkaurheiluliiton kanssa. taa erityisen hyvä sillä kokouksessa oli edus- si tapa hankkia kerhoille rahaa, myös netti- Tästä olemme olleet muutamaan otteeseen tettuna piireistä VAIN KAKSI. Eteläinen ja tv:ssä on tilaa mainoksien myyntiin. Mai- yhteydessä STURL puheenjohtajaan, katso- Keski-Suomen piiri eli niistä saadaan ko- nokset ovat käytännössä tuki-ilmoituksia taan mitä saadaan aikaiseksi. Tällä hetkellä koon 33,33 %. Jäsenyhdistyksiä oli edus- ja niin ne pitää myös hinnoitella. Nettiin yhdistymisen tiellä on heidän liittonsa epäi- voi saada tukimainoksen 50 eurolla, mut- lyt saatavista eduista tai jopa haitoista. Toi- ta ei 500 eurolla. vottavasti saamme jollain tappaa yhteistyötä Samalla pohdittiin miten hoidetaan hie- aikaiseksi. Olen jo ehdottanut yhteistä SM- man retuperällä olevat käytöstavat kuntoon. kisaa esim. joukkuekisoissa jo ensi syksylle. Käyttäytyminen kisapaikoilla, omien juo- Sattumalta samana lauantaina oli tie- mien nauttiminen niin sisällä kuin ulkosal- tenkin myös liigakierros ja jopa kokouspai- la sekä tupakointi ja sen jälkiseuraamukset kan alakerrassa. Kokouksen päätyttyä pää- ympäristöön pitää saada karsittua pois. Pu- sin seuraamaan muutamaa ottelua ennen humattakaan liian yleisestä kirjausvelvolli- lähtöä Sport-junalla Tampereelle. suuksien hoitamattomuudesta ja käyttäy- tymisestä muutenkin kisan aikana. Nämä Kisapaikkoja edelleen etsinnässä kaikki ovat vähintään suullisella tai kirjalli- Kilpailuvaliokunta tekee työtä uusien kil- sella huomautuksella tuomittavia asioita ja pailupaikkojen löytämisen eteen. Nyt oli- niihin tulee puuttua kovemmalla kädellä. si taas aika löytää uusia pelipaikkoja sillä Hallituksen päätös asiaan on sakottaminen esim. pääkaupunkiseudun alueelta pitäisi ja ”kortittaminen”. Mikäli tämä ei tehoa, saada pelipaikka. Mikäli sinulla tai ystäväl- niin laitetaan pelaaja huilaamaan tai aino- läsi olisi tietoa mukavasta pelipaikasta ota astaan osallistumaan kisoihin kirjurina eli yhteyttä allekirjoittaneeseen. Kiitoksia niil- käytännössä annetaan kilpailukieltoa. Pi- le aktiivisille, jotka viitsivät loma- ja vapaa- aikanaan pitävät silmänsä auki ja ovat lait- taneet viestejä ja hankkineet yhteystieto- ja. Tämän hetkinen kisapaikkatarjonta al- kaa olla paljolti Kaakkois- Suomessa, joten Länsi- ja Lounais- Suomi olisi tällä hetkel- lä myös kiinnostavia alueita. Vuoden 2012- 2013 mahdollisista kilpailupaikoista neuvo- tellaan parhaillaan.

Valkoista Joulua odottaen. Esko Mäyrä

4 | DARTS 4/2011 Suomen Cup 2012 SUOMEN CUP 2012

Caribia Areena, Turku La 7.1. – Su 8.1.2012 La 7.1. – Su 8.1.2012 Osallistumismaksut ja palkinnot: Osallistumismaksut ja palkinnot:SARJA AVOIN 6 NAISET 3 OsallistumismaksuSARJA AVOIN 120 € 6 NAISET60 € 3 Osallistumismaksu 120 € 60 € 1. Palkinto 1.440 € +mitalit 600 € + mitalit 1. Palkinto 1.440 € +mitalit 600 € + mitalit 2. Palkinto 960 € + mitalit 300 € + mitalit 2. Palkinto 960 € + mitalit 300 € + mitalit 3. Palkinto 720 € + mitalit 120 € + mitalit 3. Palkinto 720 € + mitalit 120 € + mitalit 4. Palkinto 480 € 60 € 4. Palkinto 480 € 60 € 5. Palkinto 240 € 5. Palkinto 240 € 6. Palkinto 120 € 6. Palkinto 120 € Lisäksi mitalit sarjavoittajille. Lisäksi mitalit sarjavoittajille. Rekisteröinti: paikan päällä lauantaina 7.1.2012 klo 10.30 mennessä Rekisteröinti: paikan päällä lauantaina 7.1.2012 klo 10.30 mennessä Kisa koostuu kolmesta osakisasta: AVOIN 6 -sarjassa heitetään 3 hengen Kisajoukkuekisa, koostuu parikisakolmesta ja osakisasta: singelikisa. AVOIN NAISET 6 -sarjassa3 -sarjassa heitetään heitetään 3 hengenjoukkuekisa, joukkuekisa,mukailtu parikisa parikisa sekä ja singelikisa. singelikisa. Joukkue NAISET ilmoitettava 3 -sarjassa heittojärjestyksessä.heitetään joukkuekisa, Pelaajanmukailtu voiparikisa vaihtaa, sekä mutta singelikisa. järjestystä Joukkue ei voi ilmoitettava muuttaa. heittojärjestyksessä. Pelaajan voi vaihtaa, mutta järjestystä ei voi muuttaa. Pukeutuminen: Joukkueella on oltava yhtenäinen kilpailupaita. Pukeutuminen: SDL:n Joukkueella alaisissa on kilpailuissa oltava yhtenäinen tulee käyttää kilpailupaita. peliasusteena dartsiin sopivaa paitaa sekä suoriaSDL:n housujaalaisissa / kilpailuissahametta koko tulee kilpailun käyttää aj peliasusteenaan. Järjestäjällä dartsiin on oikeus sopivaa estää paitaa pelaajan sekä osallistuminensuoria housuja /peleihin, hametta mikälikoko kilpailun pukeutumisohjeita ajan. Järjestäjällä ei noudateta. on oikeus estää pelaajan osallistuminen peleihin, mikäli pukeutumisohjeita ei noudateta. Ilmoittautumiset: Viimeistään 29.12.2011 liiton toimistoon Ilmoittautumiset: ViimeistäänMäntykatu 4, 3320029.12.2011 TAMPERE liiton toimistoon puh:Mäntykatu 03-2140 4, 33200811; fax: TAMPERE 03-2140 831 puh:mailto: 03-2140 mapa.jussila 811; fax: ät darts.fi03-2140 831 mailto: mapa.jussila ät darts.fi

Majoitukset: Holiday Club Caribia Sokos Hotel Hamburger Börs Majoitukset: KongressikujaHoliday Club Caribia1, 20540 Turku ( 0 km) KaSokosuppiaskatu Hotel Hamburger 6, 20100 Turku Börs (2,1 km) PuhKongressikuja 020 1234 9021, 20540 Turku ( 0 km) Kapuhuppiaskatu 02-337 3800, 6, 20100 fax 02-2311010 Turku (2,1 km) 99€Puh 020/1hh/ 1234 vrk 902 72puh € 02-337 / 1hh standard 3800, fax 02-2311010 114€99€ /1hh//2hh/ vrk vrk 7282 € / 1hh2hh standard 114€Lisävuode /2hh/ 25€vrk / hlö 82 € / 2hh standard Lisävuode 25€ / hlö Huonevaraukset tehdään suoraan hotelliin 8.12.2011 mennessä. MyyntipalvelummeHuonevaraukset tehdään palvelee suoraan varausasioissa hotelliin ma-pe 8.12.2011 klo 8.30-16.30, mennessä. tilaustunnus DARTS 2012 Myyntipalvelumme palvelee varausasioissa ma-pe klo 8.30-16.30, tilaustunnus DARTS 2012

Lisätietoja: Esko Mäyrä, 050 5620 336, [email protected] Lisätietoja: Esko Mäyrä, 050 5620 336, [email protected] Tasoitusmestaruus: Huovila-Markkanen

SM Darts B-, C- ja tasoitusmestaruudet Radisson Blu, Helsinki 5.-6.11.2011 Pitkät viileet kisat joita ei käyty saarisella mondolla Risto Spora

B-viikonloppu on perin- ja Sami Mondolin, jotka olivat mestaruu- teki aikoinaan tuplat ja olipa lähellä triplaa teisesti pitkä, niin pelaa- den lisäksi toisaalla 8 parhaan joukossa. Ei- mutta finaalissa oli vastassa sittemmin ihan ja Mustonen ja Sami Reijonen pääsivät lä- toisille tasoille kisoissa noussut Kirsi Sil- jille kuin vetäjillekin. Ki- helle samaa. vast. Ja tuplaan on yltänyt eräs Tanja Sil- saviikonloppu on ollut re- ván. Olikohan silloin käytössä taiteilijani- Kisan kunnku mi vai onko nykyinen:). monttilistalla jo parisen Vaikka viikonloppuun kuuluu paljon kiso- Lappeenrannan putki katkesi tähän ki- vuotta, mutta toistaiseksi ja ja monta mestaria, niin perinteisin ja vii- saan. Kolme edellistä kautta on mitaleja ro- sitä ei ole pilkottu osiin. konlopun arvostetuin mestaruus on B-kisan pissut, mutta Kaakkois-Suomea pitivät oi- voitto. Tero Pitkänen pääsi pitkään listaan vasti esillä Kujakolli ja Päkki. Voittaja Vi- Ehkä sekin aika tulee jo hyviä pelureita. Moni pelaaja on haaveillut leenillä on syytä onnitella itseään, sillä mat- ensi kaudella. yhdestä vaikeimmin voitettavasta mestaruu- kalla kaatui pari edellistä B-mestaria – Sir- desta ja monen uran lähtölaukaus. Monelle pa Pietikäinen ja Nina Saurus – eikä Rit- myös se koko kisauran kruunu. va Mäkeläistäkään voi vähätellä SM-mi- yvin kuitenkin monet jaksavat Viime vuosina miesten B-kisan mitaleil- talien määrällä mitaten. Ja kun alkuun ku- vetää. Ja on tuolle C-kisallekin la on ollut Lappeenranta DT tai Keski-Suo- kistui Eija Axelsson, niin varsin pitkä jo- H omat pelaajansa. Lotte Savolai- mi Darts. Pitkäsen voitto oli siis näiden ai- no aikaisemmin SM-mitaleilla olleita pe- nen tulee paikalle vaikka pää kainalossa nesten yhteensulautuma ja lopullinen kul- laajia meni nurin. ja nimi löytyy tuloslistoilta. Tällä kertaa 1 minoituminen? Tietysti harmi oman ker- B-kisassa oli tietysti allekirjoittaneella mestaruus, 1 hopea ja 2 pronssia eivät saa- hokaverin kannalta, että finaalissa oli vas- omaa mielenkiintoa, kun saatiin suoraan neet jatkoa ihan sieltä Grande Finale sijoi- tassa tuollainen luonnonlakien vastainen alenevassa polvessa kolmas sukupolvi yleis- tuksilta mutta hieman alempaa. yhdistelmä. ten sarjojen mitalisteihin. Nopeasti muisteltuna ja tuloslistaa vil- Viikonloppu oli pitkä ja alla on lista kaisten löytyy pari kisoissa ihan hyvin me- Kisan kuningatar menestyjistä. nestynyttä. Tupla- tai triplamestaruuksia ei Sehän on edellisestä johdettuna naisten B- Katsotaan miten saataisiin tätä kisafor- tällä kertaa nähty, mikä kertoo, ettei kukaan kisan ykkönen AK DC:n Anna Vilen. Pitkä- maattia paranneltua, jotta kisa- tai matka- ollut ylitse muiden. Tai sitten taso on nous- sestä poiketen Annalle voisi sysätä painetta väsymys ei verota pelaajia. Tänä vuonna vii- sut tai laskenut. Nostetaan muiden yläpuo- tuleviin kisoihin, sillä naisten B-mestaruus valle tuli hyvin porukkaa. Siitä iso kiitos kai- lelle ensin Anna Vilen, Ritva Mäkeläinen on uusittu. Susanna Kallinen (-Aravirta) kille osallistujille. %

6 | DARTS 4/2011 Voittajan tyyli – Tero Pitkanen Toinen voittoisa tyyli – Anna Vilen Voittotyyliä tasoittavasti – Sami Mondolin

SM Darts B-, C- ja tasuri

MS B (219) MP B (105) FINAALI: Mäkeläinen/ Immo- 5.-8. Laulainen/ Niemi Päkki 1. Tero Pitkänen KSD 1. Kari Pihlaja/ Matti Ek Salo nen – Wirlander/ Korhonen3-1 Darts 661; Haatanen/ Vuorivirta 2. Mika Hyvärinen Jam Darts Darts (47,39,29-39) Hertas DT Vantaa 650; Hiipak- 3.-4. Jari Rantanen Päkki Darts; 2. Mikko Suominen/ Rami Salo- ka:t 13,11-13,07 ka/ Lukkarinen Skan-Tikka 652; Sami Reijonen Savonlinna Darts nen Proffa DC Jäntti/ Rönkä Ressu DC 595 5.-8. Ilkka Jaakonsaari Dalton's 3.-4. Ari Kohvakka/ Reijo Leppä- AS C (51) FINAALI: Huovila/ Markkanen Dart; Turkka Nieminen Hurter's nen KSD; Pasi Lauri/ Jani Lehti- 1. Marko Saarinen Tömärin Tikka – Holmström/ Kinnunen 3-1 Dart; JP Koukonen MPD; Sami nen Himanka DC 2. Mika Lammi Holvi DC (25,26,34-26) Mondolin Proffan Tikka 5.-8. Dmitri Shepkin/ Aleksander 3.-4. Johan Bäcklund Santa Fé 9.-16. Arto Ek Salo Darts; Rei- Oreshken Päkki Darts; Teemu En- DC ja Anneli Oravainen KSD AS TAS (104) jo Leppänen KSD; Pertti Seitsaa- roth/ Tenho Kettunen DC Steissi; 5.-8. Piia Hämäläinen Kivitas- 1. Sami Mondolin Proffan Tik- ri Perämeri DC; Rami Salonen Jukka Paavilainen/ Jarkko Leh- ku DT; Jonna Tuomaala AKDC; ka 604 Proffan Tikka; Jani Elijoki Trident- tonen Samuli Blues; Jouni Kata- Anna Vilén AKDC; Mari-Sanna 2. Olli Reijonen WJDC 682 ti; Kimmo Mäkelä Päkki Darts; ja/Pekka Rautsala Proffan Tikka Sinkkonen Santa Fé DC 3.-4. Sami Reijonen Savonlinna Janne Uutela Hertas DT Vantaa: FINAALI: Pihlaja/ Ek – Suominen/ 9.-16. Teppo Laukkanen Nis- Darts 645; Teemu Liimatainen Marko Lokkinen DC Kontula Salonen 3-1 (30,24,26-22) se Darts; Kari Hellström Wiiala DC Steissi 628 FINAALI: Pitkänen-Hyvärinen 3-1 Keskiarvot 19,05-18,94 Darts; Raili Itkonen Päkki Darts; 5.-8. Marko Forsman DC Steis- (22,23,18-24) Thomas Wendell Hot Rod DC; si 601; Kalevi Markkanen Päkki Keskiarvot finaalissa 21,67- NP B (26) Lotte Savolainen Haku Tikka; Darts 633; Tarmo Tolvanen Tillik- 21,89 1. Ritva Mäkeläinen/ Merja Im- Marietta Kähärä Ohari DC; Kirsi ka DC 603; Mika Hyvärinen Jam monen KSD Virtanen Nisse Darts; Jani Kuusi- Darts 622 NS B (51) 2. Satu Wirlander/ Satu Korho- nen DC Jukolan Jussi 9.-16. Sauli Kukkola Wiiala Darts 1. Anna Vilen AKDC nen Ohari DC FINAALI: Saarinen – Lammi 3-1 610; Mats Fagerholm DC Steis- 2. Eija Mustonen Willy's DC 3.-4. Sirpa Pietikäinen/ Susan- (35,29,25-26) si 714; Jarmo Jämsä DC Steis- 3.-4. Katariina Spora Jam Darts na Pihkala Sörkan Tikka; There- si 609; Ville Virtanen Haku-Tik- ja Raisa Leimunen DC Steissi sia Engström/ Kiia Nikander Päk- AP TAS (51) ka 501; Jari Laulainen Päkki 5.-8. Saija Koskivirta Kujakolli ki Darts 1. Huovila/ Markkanen Päkki Darts 558; Miikka Maunu Wiiala DC; Laura Herttuainen Savonlin- 5.-8. Anne Ojapalo/ Saija Kos- Darts 632 Darts 582; Vesa Vattulainen Ha- na Darts; Ritva Mäkeläinen KSD; kivirta Kujakolli DC; Iina Helmi- 2. Holmström/ Kinnunen Santa ku-Tikka 573; Jani Rönkä Ressu Raili Itkonen Päkki Darts nen/ Raisa Leimunen DC Steis- Fé DC 518 DC 520 FINAALI: Vilen – Mustonen 3-2 si; Eija Mustonen/ Paula Honkala 3.-4. Hyrynsalmi/ Simolin AKDC FINAALI: Mondolin – Reijonen (25,27,21 - 33,40) Willy's DC; Susanna Luhtio/ Ma- 626; Hiltunen/ Reijonen WJDC 3-1 (22,26,33-24) Keskiarvot 17,23-14,25 ria Pöntiö Himanka DC 633 ...sivulle 9 Z

DARTS 4/2011 | 7 Pdc Ladbrokes MM-kisan

Suomen karsinta Tapani Heikkilä

Reilut 20 pelaajaa oli kokoon- Kaavion alapuolella Petri Korte ja Ja- Lontooseen lähtee Suomesta uusi pelaaja. tunut Players Bar Jyväskylään ni Haavisto kävivät hyvätasoisen ja tasa- Mistä tämä kertoo? Ainakin siitä, että ta- tavoitteena paikka Alexandra väkisen väännön molempien yltäessä yli 28 somme on melko laaja. Itse olen ihan iloi- Palaceen, Lontooseen, juuri en- keskariin. Kalle eteni 3-1 lukemin semifi- nen siitä, että henkilöitä, jotka voivat Allyn naaliin. Marko Kantele oli vuonna 2011 Pallyn lavaa kiikkustuolissa muistella, tulee nen joulua. ainoa PDPA täysjäsenemme ja hän taiste- mahdollisimman paljon. li paikasta 3-0 voitolla Tatu Pehkosesta. Maken keskiarvo jäi alle 28, mutta tulok- Finaalissa vain yksi tie uomen neljäs karsinta toi jo nel- sen puolesta se olisi voinut olla mitä vaan. Finaali oli kahden toisensa hyvin tuntevan jännen voittajan kun Petri ”Kalle” Mutta ne tuplat, ne tuplat. ja World Cupin parinakin pelanneen pe- S Korte nappasi paikan. laajan hermostunutta taistelua. Kalle oli al- Semifinaalit jännitysnäytelmiä kuvaiheessa sen verran terävämpi, että 2-0 Kahdeksan joukossa kovia pelejä Semifinaaleissa paineet kasvoivat ja taso pu- johto oli ansaittu. Kolmannessa setissä Sa- Pelimuodon ollessa pitkä, kertoo keskiarvo tosi hiukan, mutta jännitystä saatiin sitäkin milla pakko-osumisen määrä kasvoi ja Kal- jo paljon. Itse asiassa jokainen ottelu vastaa enemmän. Molemmat semifinaalit etenivät lella peli rentoutui. Viimeinen setti Kallel- keskimäärin yhtä liigakierrosta. Varttifinaa- samalla kaavalla: Sami ja Kalle voittivat en- le puhtaasti 3-0 tikoin 14,18,13 ja näin ko- leissa nähtiin päivän kovin keskiarvo ja ai- simmäisen setin puhtaasti 3-0, mutta Vei- ko ottelu 3-0. noa 30 ylitys Sami Sanssin voitettua Mar- jo ja Make veivät kaksi seuraavaa. Neljäs ja Petri ”Kalle” Korte lähtee näin neljänte- kus Jokikokon 3-0. Myös Markus ylsi yli viides setti menivät kuitenkin taas Samille nä suomalaisena kokemaan Ally Pallyn huu- 27 lukemiin ja jatkoi Turkissa alkanutta hy- ja Kallelle ja näin tämä kaksikko eteni finaa- man. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tietoa vää sarjaa. Veijo Viinikka puolusti kisapaik- liin toisiaan vastaan. Aivan kuten yhteisava- vastustajasta eikä pelipäivästä, mutta 15.– kaansa 3-0 voitolla Asko Niskalasta keski- uksen rankingkisassa sekä Vesileppiksessä. 21.12 ensimmäinen kierros pelataan. On- arvolla 28,5. Tässä vaiheessa oli myös selvää, että nea Kallelle Lontooseen! %

Alexandra Palace eli Ally Pally, Lontoo, joulun molemmin puolin: Ladbrokes World Darts Championship Risto Spora Tämä kisa, jonka voittaa Phil Taylor ja kakkossijasta sitten taistellaan.

drian Lewis oli eri mieltä ainakin (25, NIR) v (BEL) vuosi sitten, muuta eiköhän PDC:n Paul Nicholson (9, AUS) v Mensur Suljovic (AUS) (Phil Daas Cruunataan tai Phil’s (24, ENG) v Burger/Perez A (5, AUS) v Dennis Smith (ENG) Domination Continues) mestaruus ole yk- sinkertaisuudessaan sitä, että kukin vuorol- (28, ENG) v (SWE) laan yrittää voittaa Taylorin ja lähes aina Mervyn King (12, ENG) v Geoff Kime (AUS) siinä käy huonosti. (21, ENG) v (NED) Petri Korte mukana suomalaisista ja tä- Gary Anderson (4, SCO) v Jyhan Artut (GER) män lehden pudotessa luukusta voi tulos- Steve Brown (29, ENG) v Petersen/de Sousa kin olla tiedossa. Colin Lloyd (13, ENG) v Darin Young (USA) Andy Smith (20, ENG) v Scott Rand (ENG) Karsintakierros (2, ENG) v Nigel Heydon (ENG) (IRE) v Warren French (NZL) Robert Thornton (31, SCO) v (ENG) Haruki Muramatsu (JAP) v (SWE) Wayne Jones (15, ENG) v Barham/MacKenzie Devon Petersen (RSA) v Jose De Souza (POR) Jamie Caven (18, ENG) v (NED) Joe Cullen (ENG) v Oliver Ferenc (SER) (7, ENG) v Kurt van de Rijck (BEL) Kevin Munch (GER) v Lee Choon Peng (MAL) (26, ENG) v Sean Reed (AUS) Paul Barham (ENG) v Scott MacKenzie (HK) (10, ENG) v Cullen/Ferenc (DEN) v Petri Korte (FIN) Co Stompe (23, NED) v Michael Smith (ENG) Dietmar Burger (AUS) v Christian Perez (PHI) Mark Webster (6, WAL) v (WAL) (27, CAN) v John Henderson (SCO) 1. kierros Mark Walsh (11, ENG) v Finnan/French Phil Taylor (1, ENG) v Muramatsu/Nilsson (22, ENG) v Arron Monk (ENG) (32, ENG) v (ENG) (3, ENG) v Laursen/Korte (16, NED) v Mark Hylton (ENG) Peter Wright (30, ENG) v (NED) Andy Hamilton (17, ENG) v Antonio Alcinas (SPA) (14, ENG) v Steve Farmer (ENG) R. van Barneveld (8, NED) v James Richardson (ENG) Denis Ovens (19, ENG) v Munch/Choon Peng %

8 | DARTS 4/2011 Piiri Cupin voitto murskaavalla erolla muihin Keski-Suomen piirin joukkueelle.

oukkueessa pelasivat Ulf Ceder, Jark- ko Komula, Marko Luoto, Petri J Korte, Hannu Suominen, Torbjörn Gustafsson, Maret Liiri, Kirsi Viinikai- nen, Lumi Silván ja joukkueenjohtaja toi- mi Rauno Lehtinen. Onnea voittajille! Kokonaiskisan pistetaulukko 1. Keski-Suomi...... 217 Kaksi kolmesta Keski-Suomen naisesta, Maret Liiri ja Kirsi Viinikainen 2. Pohjois-Suomi...... 96 3. Länsi-Suomi...... 57 29.-30.10.2011 Hotelli Tallukka, Vääksy 4. Kymi-Saimaa...... 42 5. Eteläinen Piiri...... 40 6. Itä-Suomi...... 31 PIIRI CUP Risto Spora Sarjojen finaalit Miesten singelit Ulf Ceder, Keski-Suo- mi - Asko Niskala, Pohjois-Suomi 4-1 Piiri Cupin mestari (12,15,17,18) - (14) Ulf Ceder Naisten singelit Lumi Silván, Keski-Suo- mi - Tarja Salminen, Pohjois-Suomi 4-2 (21,27,26,24) - (24,20) Miesten parit Harju T Haavisto J, Länsi- Suomi - Haverinen T Tanskanen H, Poh- jois-Suomi 3-4 (18,24,20) - (16,20,28,18) Sekajoukkue Luoto M Korte P Viinikai- nen K - Ceder U Komula J Liiri M 2- 4 (16,21,28,21) - (23,24) Miesten joukkue Keski-Suomi A: Ce- der U, Komula J, Luoto M - Keski- Suomi B: Korte P, Suominen H, Gus- tafsson T, 6-7 (20,26,18,20,23,19) - (35*,21,19,20,19,18,15) Naisten joukkue Kymi-Saimaa: Koskivir- ta A, Reponen O, Jalvanti S - Keski-Suomi: Liiri M, Viinikainen K, Silván L, 1-7 (35) - (52*,21,28,32,25,25,29) * joukkueissa 1001 jonopeli %

Z jatkoa sivulta 2... jonnekin hevon ja kuusen välimaastoon. Pi- että vetäistään se oma syöpäle mutta kun sa- mitään tietämättömän toimittajan siitä sa- täkää siis tupakkapaikat siisteinä, ihan oman malla pitää seurata kaverin toimintaa ja teh- vupilvestä läpi, niin nostan hänelle hattua. nautintonne takia. dä toisten kavereiden kanssa syväanalyysiä Kampissa pelattiin SM-kisaa ja hotellin Euroopan taloustilanteesta. Ainakin sen ver- oven eteen kertyi jälleen savupilvi. Jos tuo Tölkit ran pitkään yhden kääryleen polttelu tun- pilvi olisi edes kymmenen metriä sivum- On ollut havaittavissa kummallinen yhtäläi- tuu kestävän. malla, niin hyvä. Mutta kun se savu pitää syys tupakan ja tölkkien välillä. Siellä mis- Muistakaa, että tupakalle piipahtami- saada sisuksiin heti siinä ovella, niin menee sä tupakka käryää, niin siellä on myös tyh- nen (puoli tuntia!) ei ole puolustus dis- yli ymmärryksen. Ja kun se kääryle on pa- jiä tölkkejä. Usein vielä pantittomia! Olen kaamisen välttämiseksi. Omasta puolesta- lanut, niin sehän polttaa sormia ja putoaa käsittänyt että tupakkaa polttavat ovat 18 ni polttakaa vaikka itsenne hengiltä, mut- siihen maahan eikä vahingossakaan osu tar- vuotta täyttäneitä ja siis täysi-ikäisiä. Silti ta älkää odottako erityiskohtelua luovutus- koitus varten paikalle tuotuun astiaan jota sahataan omaa oksaa ja nautiskellaan ”omia tai kirjaamissakkojen kohdalla. joku kutsuisi nimellä tuhkakuppi. Ei ihme, eväitä” ihan siinä kaiken kansan nähden. että kisassa tulee tappio kun osumatarkkuus Ainakin yksi heittopaikka Vantaalla me- Hyvää uutta vuotta tuhkakuppiin on luokatonta. netettiin näiden tupakka- ja tölkkisankarei- Suomen Cup on kohta ja sehän tarkoit- Tupakoitsijoilla olisi nyt aika miettiä den ”ansiosta”. taa että joulupukki on käynyt ja rakette- miten siinä tupakkapaikalla toimitaan. Jos Kisojen peliajat ovat pidentyneet, koska ja ammuttu. jälki on siivotonta, niin tupakointipaikkaa porukka juoksee siellä tupakalla. Ei se polt- Toivon kaikille parempia osumia, use- täytyy siirtää paikkaan, missä natsat eivät tee tamiseen kuluva aika ole ongelma, vaan se ampia tuplia ja intoa osallistua kisoihin. % siivotonta ilmettä pääsisäänkäynnille. Siis sosiaalinen puoli toimituksessa. Jos riittäisi, -Risto-

DARTS 4/2011 | 9 Keski-Suomi SDL Eteläinen piiri, metsä Haku-tikka Vääksy Tallukka 24.9.2011 Puistokulma, Vantaa 24.9.2011 Semifinaali: Ampiala/Rekinen - Saarelai- MS (34) Miehet (61) nen/Savolainen 3 - 0 (25,27,32) Lavikai- 1. Torbjörn Gustafsson KSD 1. Ali Roberts Kartanon tikkaklubi nen/Lokkinen - Kettunen/Välimetsä 3 -1 2. Markku Karjunen Samuli Blues 2. Marko Seppälä Kartanon tikkaklubi (40,27,30 - 56) 3-4. Juuso Raittila KSD; Hannu Suomi- 3-4. Teemu Kaltti Hertas DT Vantaa; Kim Finaali: Ampiala/Rekinen - Lavikainen/ nen KSD Viljanen Kartanon tikkaklubi Lokkinen 0 - 3 (47,32,27) Semit: TB - Juuso 4-3 (18,20,12,19- 5-8. Jukka Laine Haku-tikka; Ari Larikka 19,15,23) Hertas DT Vantaa; Heikki Suhonen Hertas ITÄ-SUOMI Markku - Hannu 4-1 (17,22,18,20-20) DT Vantaa; Markus Jokikokko Haku-tikka Hot. Joronjälki, Joroinen 24.9.2011 Finaali: TB - Markku 4-2 (17,16,23,22- Semifinaali: Roberts - Kaltti 3 - 0 (15,23,18 - Ms (38) 19,17) ), Seppälä - Viljanen 3 - 2 (19,21,22 - 16,19) 1. Jarkko Rönkkö Pihka-Tikka Finaali: Roberts - Seppälä 3 - 0 (17,20,22) 2. Mika Vauhkonen Joro DC NS (9) 3.-4. Paavo Myller WJDC; Toni Torniai- 1. Merja Immonen KSD Naiset (22) nen WJDC 2. Maret Liiri Samuli Blues 1. Annette Saarelainen Haku-tikka 5.-8. Mauri Heiskanen Joro DC; Tatu Peh- 3-4.Eija Axelsson KSD; Ritva Mäkeläinen 2. Tanja Lehtomäki-Kinnunen DC Kontula konen WJDC; Jukka Hynninen Joro DC; KSD 3-4. Mari-Sanna Sinkkonen Santa Fé DC; Olli Reijonen WJDC Susanna Pihkala Sörkan tikka Finaali Rönkkö - Vauhkonen 4-0 M sen (5) Semifinaali: Sinkkonen - Lehtomäki-Kin- 1. Reijo Leppänen KSD nunen 2 - 3 (32,25 - 26,26,32), Saarelai- Ns (9) 2. Timo Malasto Samuli Blues nen - Pihkala 3 - 0 (37,32,29 - ) 1. Marja Rantanen Karhun PT 3-4. Asko Vanhanen Wiiala Darts; Rauno Finaali: Lehtomäki-Kinnunen - Saarelai- 2. Birgit Santamäki Joro DC Lehtinen Daltons Darts nen: 0 - 3 (20,38,30) 3.-4. Outi Piiroinen Joro DC; Susanna Ju- vonen Joro DC N sen (5) Miesten parit (33) Finaali Rantanen - Santamäki 3-2 1. Anneli Oravainen KSD 1. Uki Takkinen / Markus Jokikokko Ha- 2. Eija Axelsson KSD ku-tikka Seniorit (10) 3-4. Merja Immonen KSD; Kirsi Virtanen 2. Jukka Laine / Mikael Ståhlberg Haku- 1. Mauri Heiskanen Joro DC Nisse Darts tikka 2. Kari Hovatov WJDC 3-4. Mika Anttila / Petri Mantila DC Kon- 3.-4. Jouni Laamanen Joro DC; Juhani Hil- Juniorit (5) tula; Heikki Heino / Harri Sutela Hertas tunen WJDC 1. Juuso Raittila KSD DT Vantaa Finaali Heiskanen - Hovatov 3-0 2. Joonas Heiskanen KSD 5-8. Mika Hyvärinen / Aimo Toura Jam 3-4. Kristian Kautiainen Samuli Blues; Tuo- Darts; Teemu Koivunen / Teemu Liimatai- MP (17) mas Virtanen Nisse Darts nen DC Steissi; Kristian Still / Marko Sal- 1. Mauri Heiskanen / Juha Uimi Joro DC minen Skan-tikka; Marko Seppälä / Ari Il- 3.-4. Kari Hovatov / Olli Reijonen WJDC; MP (15) manen Kartanon tikkaklubi Antti Olkkonen / Toni Torniainen WJDC 1. Hannu Suominen/Torbjörn Gustafsson Semifinaali: Takkinen/Jokikokko - Anttila/ 5.-8. Alexei Boris / Mika Vauhkonen Jo- KSD Mantila 3 - 0 (23,30,31 - )Laine/Ståhlberg - ro DC; Janne Hurskainen / Jarkko Rönk- 2. Ville Petäjämäki/Markku Karjunen Sa- Heino/Sutela 3 - 1 (20,27,19 - 24) kö Pihka-Tikka; Ari Koponen / Vesa Suho- muli Blues Finaali: Takkinen/Jokikokko - Laine/Ståhl- nen Joro DC; Tomi Gröhn / Kimmo Paka- berg 3 - 0 (21,24,23) rinen Karhun PT NP (4) Finaali Joro DC - Pihka-Tikka / willi 3-1 1. Maret Liiri/Heli Sorsa Samuli Blues Naisten parit (12) 2. Kirsi Virtanen/Essi Hovatov Nisse Darts 1. Tiia Lavikainen / Anne Lokkinen DC NP (4) Kontula 1. Outi Piiroinen / Birgit Santamäki Jo- SJ (7) 2. Anu Ampiala / Kaisu Rekinen DC Kontula ro DC 1. Petäjämäki/Virtanen/Liiri 3-4. Annette Saarelainen / Lotte Savolainen 2. Hanne Hynninen / Susanna Juvonen Jo- 2. Mäkinen/Elijoki/Sorsa Haku-tikka; Taru Kettunen / Leena Väli- ro DC

10 | DARTS 4/2011 3.-4. Kati Brunman / Marja Rantanen Kar- nen, Tikka 2. Rantala/Korpi/Ukonmaanaho Peräme- hun PT; Marika Puumalainen / Sirpa Sal- 2 Proffa / Rasmus, Kahari, Majuri ri DC minen Pihka-Tikka 3 Casablanca 1/ Asikainen, Jokinen, Lai- 3-4. Peltoniemi/Alalpoikela T/Blomster Finaali Joro DC - Joro DC 3-2 tinen TDK; Havana J/Mahlakaarto/Katiska Pe- 4 Casablanca 3/ Lahdensuo, Kultti, Pykäri rämeri DC 3h-joukkue (12) Semifinaali: Havana/Mahlakaarto/Ka- 1. Myller / Pehkonen / Torniainen WJDC SDLPP tiska - Rantala/Ukonmaanaho 0-5 2. Boris / Heiskanen / Vauhkonen Joro DC Pizzeria Tarantella 24.-25.10.2011 (17,18,31,21,28); Peltoniemi, Alapoikela, 3.-4. Hurskainen / Lehikoinen / Rönkkö Miesten singeli (38 os.) Blomster - Niskala, Tanskanen, Laaksonen Pihka-Tikka; Hovatov / Laakkonen / Sa- 1. Asko Niskala Willy's DC 1-5 (35-19,33,17,20,21) volainen willi 2. Kullervo Lauri Siutti Darts Finaali: Niskala/Tanskanen/Laakso- Finaali WJDC - Joro DC 3-1 3-4. Hannu Tanskanen Willy's DC; Esko nen - Rantala/Korpi/Ukonmaanaho 3-5 Pietikäinen Willy's DC (20,21,18,23,25-21,20,18) Länsi-Suomi Semifinaali: Niskala-Tanskanen 1-4 Miehet singeli (32) (19.15,22,19); Lauri-Pietikänen 4-2 Avoimet parit (10 paria) 1 Jani Haavisto Casablanca (21,19,24,21-19,18) 1. Lauri/Mursu Siutti DC 2 Petri Rasmus Proffan Tikka Finaali: Niskala-Lauri 4-1 (19,17,25,19-20) 2. Haverinen/Laaksonen Willy's DC 3-4 Kenneth Ljungars Messi DC; Mikko 3-4. Niskala/Pietikäinen Willy's DC; Perä- Suominen Proffan Tikka Naisten singeli (12 os.) talo/Korpi Perämeri DC 5-8 Lauri Pöyhönen Casablanca; Arto Toi- 1. Elise Ahava Willi Semifinaali: Haverinen/Laaksonen- Niska- viainen Messi DC; Marko Peräsalo Messi 2. Eija Mustonen Willy's Dc la/Pietikäinen 3-1 (20,23,23-23); Perätalo/ DC; Jani Andersson Casablanca 3-4. Tanja Ojanperä Kertalisenssi; Paula Korpi-Lauri/Mursu 0-3 (22,24,26) Honkala Willy's DC Finaali: Lauri/Mursu - Haverinen/Laakso- Naiset singeli (18) Semifinaali: Mustonen-Ojanperä 3-2 (37, nen 3-1 (28,16,19 - 24) 1 Anu Rasmus Proffan Tikka 15, 34 - 28,42) ; Honkala - Ahvala 1-3 (39- 2 Anneli White-Haavisto Casablanca 48,40,45) Kymi-Saimaa 3-4 Marju Haavisto Casablanca; Jaana Tam- Finaali: Ahava-Mustonen 4-0 (25,37,31,34) Savonlinna minen Casablanca Miesten singelit (41) 5-8 Ritva Laitinen Casablanca; Jaana Tikka Seniorit (4 os.) 1. Jaakko Kiiski Päkki Darts Casablanca; Tuula Wankka WRDC; Jenni 1. Hannu Tanskanen Willy's DC 2. Matti Hatinen LDT Kahari Proffan Tikka 2. Markku Ukonmaanaho Perämeri DC 3.-4. Kalevi Markkanen Päkki Darts, Mar- 3-4. Lasse Havanna Perämeri DC; Mikko ko Huovila Päkki Darts Miehet pari (23) Martikainen Siutti DC 5.-8. Jari Nieminen Päkki Darts, Janne Kiis- 1 Harju/Haavisto R / Casablanca Semifinaali: Havana - Ukonmaanaho 0-3 ki Päkki Darts, Tapio Pajala Päkki Darts, 2 Rasmus/Salonen / Proffa (22,19,31), Martikainen-Tanskanen 0-3 Hannu Jäntti Savonlinna Darts 3-4 Hyrynsalmi/Simolin / Proffa; Laine/ (24,24,18) Andersson / Casablanca Finaali: Tanskanen-Ukonmaanaho 4-0 Naisten singelit (20) 5-8 Tamminen/Kallio / Casablanca; Suo- (17,19,24,17) 1. Katja Helin Päkki Darts minen/Kataja / Proffa; Peräsalo/Ljungars / 2. Olga Reponen LDT Messi; Kallio/Niinimäki / Hirvitikka Sekajoukkue (11 jouk.) 3.-4. Anne Ojapalo Kujakolli DC, Soile Jal- 1. Honkala P/Honkala R/Laaksonen vanti Savonlinna Darts Naiset pari (7) Willy's Dc 5.-8. Reetta Niemi LDT, Maria Lindström 1 Tikka/White-Haavisto / Casablanca 2. Tilus/Kamunen/Lehtinen Himanka DC Päkki Darts, Aliisa Koskivirta Päkki Darts, 2 Vilen/Vilen / AKDC 3-4. Rantala/Ukonmaanaho/Ojanperä Pe- Laura Herttuainen Savonlinna darts 3-4 Kahari/Rasmus / Proffa; Asikainen/Jo- rämeri DC; Mahlakaarto/Havana/Heiku- kinen / Casablanca ra Perämeri DC Miesten parit (24) Semifinaali: Rantala/Ukonmaanaho/Ojan- 1. Puroharju / Hatinen LDT Juniorit (3) perä-Tilus/Kamunen/Lehtinen 3-2; Hon- 2. Kuutti / Reijonen Savonlinna Darts 1 Janne Hyvönen / Holvi kala/Honkala/Laaksonen-Mahlakaarto/Ha- 3.-4. Kiiski / Nieminen Päkki Darts, Repo- 2 Joni Karvinen / WRDC vana/Heikura 3-1 nen / Astikainen LDT 3 Kaisa Antila / WRDC Finaali: Honkala/Honkala/Laaksonen - Ti- 5.-8. Heinonen / Buuri LDT, Jäntti / Teit- lus/Kamunen/Lehtinen 3-2 tinen Savonlinna Darts, Vihmakoski / Pa- Seniorit (6) jala Päkki Darts, Huotilainen / Peltola Kär- 1 Lauri Pöyhönen Casablanca Sekaparit (13 paria) kitikka 2 Jari Haavisto Casablanca 1. Pöntiö/Lehtinen Himanka DC 3 Jouni Kataja Proffa; Jyrki Niinimäki Hir- 2. Rantala/Ojanperä Perämeri DC Naisten parit (11) vitikka 3-4. Kamunen/Tilus Himanka DC; Hon- 1. Itkonen / Laulainen Päkki Darts kala P/Honkala R Willy's DC 2. Herttuainen / Turunen Savonlinna Darts Miehet joukkue (17) Semifinaali: Kamunen/Tilus-Pöntiö/Lehti- 3.-4. Koskivirta / Nikander Päkki Darts, 1 Messi 1/Ljungars, Peräsalo, Toiviainen nen 2-3(34,41-37,25,25); Honkala/Honka- Glase / Taipale LDT 2 Proffa 3/ Kataja, Suominen, Simolin la-Rantala/Ojanperä 2-3(20,32-26,26,24) 3 Proffa 2/ Savolainen, Rantala, Mondolin Finaali: Pöntiö/Lehtinen - Rantala/Ojanpe- Seniorit (8) 4 Proffa 1/ Rasmus, Sainio, Salonen rä 3-2 (33,44,28-26,30) 1. Matti Hatinen LDT 2. Reino Eskonen Päkki Darts3.-4. Juha Naiset joukkue (4) 3 hengen joukkue (6 jouk.) Korjus Kujakolli DC, Kari Pylkkänen Päk- 1 Casablanca 2/ White-Haavisto, Tammi- 1. Niskala/Tanskanen/Laaksonen Willy's DC ki Darts %

DARTS 4/2011 | 11 SM Darts 1.10 – 2.10.2011 Sokos Hotel Alexandra, Jyväskylä Ikäkausimestaruudet keskellä Suomea

isommalta kun on kukistanut suomalaisen dartsin kaikkien kauneimmat ja parhaim- mat: 80-luvulta siis. Mitä tehdään joukkuekisalle Kun noita tuloslistoja katsoo, niin Suomes- sa ei ole kuin muutama kerho. Niistä suurin ja kaunein on Päkki Darts. Mitaleita tulee ropinakaupalla. Ei ole tietenkään Päkin vi- ka, että muut eivät uskalla tulla kisaamaan samalle viivalle heidän kanssaan. Ongelma on tietysti SM-liiga ja Suo- men Cup. Nuo kaksi kisaa ovat niitä to- dellisia joukkuekisoja eikä SM-joukkueel- la ole enää merkittävää painoarvoa. Vaik- ka se allekirjoittaneen ainoa SM-mitali on tullut juuri SM-joukkuekisasta joskus mui- noin 80-luvulla, niin olisin lopettamassa ko- ko kisamuodon. Joukkuekisa vaatii jonkun remontin, jotta sillä on tulevaisuutta. Oli- siko jatkossa pelimuotona, vaikka 4-hengen joukkuekisa, jonka muodostaa 3 miestä ja Junioreiden ja seniorei- den paremmuus kisattiin

vaihteen vuoksi keskeisel- SEN 50 (29) lä paikalla, maantieteelli- 1. Risto Nurmela, KTK sesti. Hotelli Alexandrassa 2. Reino Eskonen, Päkki Darts 3.-4. Jouni I. Kataja, Proffan Tikka ja Pert- ei ole muistaakseni aikai- ti Taivaloja, Dalton's Darts semmin pelattu isompia ki- 5.-8. Thomas Hörhammer, KTK; Kari Vä- limetsä, Haku-Tikka; Esa Karppinen, Tri- soja. Eikä pelipaikka isoille dentti; Kristian Lindberg, Hertas DT Van- kisoille olekaan hyvä, mut- taa ta nämä ikäkausimestaruu- FINAALI: 3-1 (25,21,22-17) det ja joukkuekinkerit mah- SENIORIITAT 50 (8) tuivat sinne – jos ei hyvin, 1. Anna-Liisa Teittinen, Savonlinna Darts 2. Anneli Oravainen, KSD niin ainakin kohtuullisesti. 3.-4. Kirsi Virtanen, Nisse Darts; Ritva Osasyynä oli etenkin jouk- Mäkeläinen, KSD 5.-8. Eija Axelsson, KSD; Merja Immo- kuekisailussa nähty osallis- nen, KSD; Anu Damski, Sörkan Tikka; tujapuute. Jatta Kuisma, Sörkan Tikka FINAALI: 3-0 (41,31,29-)

JUNIORIT 18 (7) Risto Nurmela – näin heitetään kultaa. 1. Juuso Raittila, KSD 2. Aaron Knox, Päkki Darts 3.-4. Kristian Kautiainen, Samuli Blues; Tuomas Tikka, Willy's DC FINAALI: 3-1 (24,18,22-21) lempana tuloslistasta näkyy kuka leista. Saataisiinko kisaan mukaan enem- menestyi ja kuka jäi hopealle sekä män väkeä, jos osallistuminen maksaisi vain SENIORIT 60 (8) muille sijoille. Voittajien on hyvä euron tai pari? Tai jos se olisi peräti koko- 1. Topi Kontturi, Sörkan Tikka A 2. Timo Lehtonen, Dalton's Dart hymyillä erityisesti vanhemmassa seniori- naan ilmainen. 3.-4. Kari Törönen, Kellotikka; Kari Väli- sarjassa jota voitaisiin kaiketi jo kutsua vete- Osallistumismaksut eivät ole ikäkausiki- metsä, Haku.-Tikka raanisarjaksi. Tuossa sarjassa oli aistittavissa soissa liitolle mikään rahasampo. Jos poiste- FINAALI: 3-0 (35,33,39 sitä pelailun makua. Vaikka oma voitto oli- taan osallistumismaksut myös muista kuin kin tärkeä, niin ei se kaverin tuplakaan ihan tuosta seniori-60 sarjasta, niin saadaanko li- JUNIORIT 21 (10) suurimpia otsasuonia pullistanut. sää pelaajia kisaamaan. Nyt nämä ikäkausi- 1. Teemu Harju, Casablanca 2. Juuso Raittila, KSD Jo kisapaikalla tuli mieleen, että onko sarjat ovat hieman näivettyneitä. Jos saatai- 3.-4. Tuomas Virtanen, Nisse Darts; Tuo- koko sarjassa rahapalkinnoilla mitään vir- siin se 50 senioria taas ensi vuonna viivalle! mas Tikka, Willy's DC kaa. Jos ensi vuonna pelattaisiin vain mai- Kisassa olisi taas suuren urheilujuhlan tun- FINAALI: 3-0 (15,18,29-) neesta ja kunniasta sekä erivärisistä mita- tua ja voittajan kruunukin tuntuisi paljon

12 | DARTS 4/2011 Miesten joukkue (18) 1. Päkki Darts: Jaakko Kiiski, Sanssi, Nieminen 2. Willy's DC: Niskala, Haverinen, Pietikäinen 3.-4. Päkki Darts: Janne Kiiski, Pajala, Eskonen ja Päkki Darts: Montonen, Hasu, Markkanen 5.-8. Hertas DT Vantaa: Lindberg, Sutela, Heino; Päkki Darts: Knox, Huovila, Kinnunen; Ohari DC: Lähde, Taari, Fagerström; Haku-Tikka: Välimetsä, Oksman, Ståhlberg FINAALI: 5-1 (17, 20, 14, 21, 18 - 17)

Naisten joukkue (8) 1. Savonlinna Darts: Jalvanti, Teittinen, Turunen 2. Casablanca: Alponen, Tikka, White- Haavisto 3.-4. Päkki Darts: Laulainen, Meskanen, Itkonen; Haku-Tikka: Åkerlund, Välimetsä, Savolainen FINAALI: 5-4 (48,30,29,39,28- 39,33,25,38

MS 301 AV (37) 1. Petri Korte, Samuli Blues 2. Sami Sanssi, Päkki Darts 3.-4. Veijo Viinikka, KSD; Jarkko Juuso Raittila, KSD Teemu Harju, Casablanca Komula, Samuli Blues 5.-8. Thomas Hörhammer, KTK; Asko Niskala, Willy's DC; Teuvo Haverinen, 1 nainen. 4 singeliä, 1 miespari ja 1 seka- En usko että palkinnot ovat se massaa ka- Willy's DC; Janne Kiiski, Päkki Darts pari ja jos tilanne on tasan 3-3 niin jouk- saava juttu. Koko homman perustuu iloon FINAALI: Korte-Sanssi 3-1 (13,10,10-14) kuepeli. Pistäkää myssyyn muhimaan mi- pelata ja voittaa edes yksi neljästä pelistä. Päk- NS 301 AV (25) ten kehitetään erilainen joukkuekisa, joka ki, Samuli, Willy’s ja KSD hoitavat mitalit 1. Kirsi Viinikainen, KSD kiinnostaa myös muita kuin päkkiläisiä (ja kuitenkin baarinsa hyllyille pölyyntymään. 2. Tarja Salminen, Willy's DC paria muuta) Naisten joukkuekisassa on sentään use- 3.-4. Anne Ojapalo, Kujakolli DC ja Edellä kuvailtu pelitapa tarkoittaisi, et- ampia kerhoja paikalla. Mutta uutta pot- Katja Helin, Päkki Darts 5.-8. Eija Axelsson, KSD; Maria tä sekajoukkuekisalle tulisi noutaja. Kevään kua tarvitaan myös siellä. SM-kisan pitää Lindström, Päkki Darts; Jaana alussa onkin tehtävä päätöksiä miten tätä olla sellainen että se kiinnostaa myös lajim- Tamminen, Casablanca; Marika Juhola, kisapakettia sorvataan sellaiseen muotoon, me parhaita. Ei mestaruutta voida pitkään Samuli Blues että se kiinnostaa niin Santa Fe:n poruk- jakaa ns. kakkosketjun kesken. Mitenkään FINAALI: Viinikainen-Salminen 3-2 kaa etelässä kuin Ylitornio DC:n viskelijöi- väheksymättä voittajia ja muita mitalisteja, (11,11,21-14,11) tä pohjoisessa. Porilaisia ei kuitenkaan saada he ovat mitalinsa ansainneet. He ovat Suo- SEKAPARIT (35) innostumaan oli kisamuoto mikä tahansa, men parhaita joukkuekisassa ensi syksyyn 1. Willy's DC: Tarja Salminen, Asko mutta WJDC voisi lähteäkin pelireissuun. asti. Piste. % Niskala 2. Päkki Darts: Katja Helin, Jaakko Kiiski 3.-4. Päkki Darts: Terhi Meskanen, Markku Kinnunen; Samuli Blues: Marika Juhola, Jarkko Komula 5.-8. Päkki Darts: Aliisa Koskivirta, Sami Sanssi; Nisse Darts: Essi Hovatov, Tuomas Virtanen; KSD: Kirsi Viinikainen, Veijo Viinikka; Päkki Darts: Minna Laulainen, Jari Nieminen FINAALI: Willy’s DC-Päkki Darts 3-0 (23,21,25)

SEKAJOUKKUE (21) 1. Samuli Blues: Juhola, Komula, Korte 2. Päkki Darts: Koskivirta, Knox, Eskonen 3.-4. Päkki Darts: Laulainen, Nieminen, Huovila ja KSD: Viinikainen, Viinikka, Gustafsson 5.-8. Päkki Darts: Helin, Sanssi, Jaakko Kiiski; Päkki Darts: Lindström, Pajala, Janne Kiiski; Casablanca: Alponen, Harju, Jani Haavisto; Casablanca: White-Haavisto, Jari Haavisto, Laine FINAALI: Samuli Blues-Päkki Darts 3-0 Senioriittojen parhaat (20,19,30)

DARTS 4/2011 | 13 Kannusta joukkueesi uusien etujen piiriin!

Sporttiklubi on Sokos Hotellien, Suomen Holiday Club -kylpylähotellien ja Radisson Blu -hotellien sähköinen asiakaskerho. Sporttiklubi tarjoaa rahanarvoisia etuja kotimaisille urheiluseuroille ja -joukkueille, jotka tarvitsevat majoitusta seuratoimintansa puitteissa. Sporttiklubiin liittyminen on maksutonta. Palautamme 10 % joukkueen majoitusostoista S-ryhmän lahjakortteina! Sporttiklubin jäsenenä varmistat joukkueellesi edulliset sporttihinnat ja -edut. Palautamme joukkueelle 10 % majoituskuluista takaisin S-ryhmän lahjakortteina, joita voi hyödyntää mm. joukkueen ruokailussa ja varustehankinnoissa. Lahjakortit käyvät kaikkiin S-ryhmän toimipaikkoihin.

Joukkuemajoituksesta ryhmäetu: 1 henkilö majoittuu veloituksetta kahden hengen huoneessa, kun ryhmässä 16 maksavaa vierasta (maks. 3 henkilöä veloituksetta). ABC Liikennemyymälöiden ryhmäetu: Sporttiklubin jäsenet saavat 10 % edun ryhmäruokailusta. Etu edellyttää vähintään 10 hengen ryhmää. Sporttiklubin jäsenyys on henkilökohtainen, joten varmistathan, että kaikki seurasi tai joukkueesi joukkueenjohtajina toimivat henkilöt liittyvät Sporttiklubiin. Tutustu Sporttiklubiin ja liity jo tänään osoitteessa www.sporttiklubi.fi Tulossatoa

25-27.11.2011 Hotelli Tallukka, Asikkala 22.10.2011 8.-9.10.2011 Bukarest, Romania 7. Tallukka Open Bar & Nichtclub Cactus, Ulvila Romanian Open Juniorit (10) 9-16 Matti Hatinen, Lappeen- Pori Open NP 1 Teemu Harju, Casablanca (3) ranta DT; Marko Luoto, Keski- MS (26 os.) 1 Maret Liiri-Jane Shearing 2 Jani Kuusinen, DC Jukolan Jussi Suomi Darts; Janne Kiiski, Päkki 1. Sami Sanssi Päkki Darts Suomi/Englanti 3-4 Kristian Kautiainen, Samu- Darts; Sami Reijonen, Savonlin- 2. Hannu Suominen KSD 2 Mervi Rinne-Maria Lindström li Blues (4); Aaron Knox, Samu- na Darts; Tatu Pehkonen, Wan- 3. Jani Haavisto Casablanca Suomi li Blues (2) han Joen DC; Markus Jokikokko, 4. Jani Andersson Casablanca 3-4 Oana Barsan-Oana Tapu Finaali: Harju – Kuusinen 3-0 Haku-Tikka; Paavo Myller, Wan- 5.-6. James Hall LDT, Jari Haa- Romania ja Kathy Geeraerts-Ni- (19,18,30) han Joen DC; Teemu Harju, Ca- visto Casablanca cole Delie Belgia sablanca 7.-8. Teemu Harju Casablan- Finaali: 4-3 Seniorit (13) Finaali: Korte-Viinikka 5-3 ca, Rami Kulme kerhoton 1 Matti Hatinen, Samuli Blues (1) (24,20,24,18,14-18,14,17) Naisten singelit 2 Reino Eskonen, Päkki Darts (3) NS (8 os.) 1 Lorraine Farlam Englanti 3-4 Jouko Malm, Daltons Darts; Pudonneiden kisa (48) 1. Anneli White-Haavisto Ca- 2 Jane Shearing Englanti Mauri Heiskanen, Joro DC (2) 1 Aaron Knox, Päkki Darts sablanca 3-4 Andreea Constantinescu Finaali: Hatinen – Eskonen 3-2 2 Mauri Heiskanen, Joro DC 2. Jaana Tamminen Casablanca Romania ja Nicole Delie Belgia (19,19,16-18,23) 3 Juho Korpi Prämeri DC 3. Hanna Kaunisto kerhoton 5-8 Madalina Tapu Romania; 4 Markus Jokikokko, Haku-Tikka 4. Riikka Korsgrund Casablanca Kathy Geeraerts Belgia; Silvia Naisten kriketti (15) Finaali: Knox-Heiskanen 3-1 Cararus Romania; Mihaela Ivan 1 Kirsi Viinikainen, Keski-Suomi AP (16 os.) Romania Darts (1) Miesten PRO su (51) 1. Sami Sanssi - Hannu Suo- 9-16 sijoilla mm. Maret Liiri, 2 Lumi Silván, Samuli Blues (2) 1 Ulf Ceder, Samuli Blues (3) minen Maria Lindström, Mervi Rinne 3-4 Maret Liiri, Samuli Blues (4); 2 Veijo Viinikka, Keski-Suomi 2. Timo Hirsimäki - Jaana Tikka Finaali: 5-2 Kaisu Rekinen, DC Kontula (3) Darts (4) 3. Joonas Laine - Jani Andersson Finaali: Viinikainen – Silvan 3-1 3-4 Mauri Heiskanen, Joro DC; 4. Teemu Harju - Elina Alponen Miesten singelit Ali Roberts, Kartanon TK 5.-6. Marko Tamminen - Jaana 1 Joe Murnan Englanti Miesten kriketti (59) 5-8 Ville Petäjämäki, Samuli Tamminen, Rami Kulme - Turk- 2 Peter Martin Slovakia 1 Jani Haavisto, Casablanca Blues; Jaakko Kiiski, Päkki Darts ka Nieminen 3-4 Vlad Cristian Popa Romania 2 Sami Sanssi, Päkki Darts (1) (7); Aaron Knox, Päkki Darts (8); ja Floros Oikonomou Kypros 3-4 Torbjörn Gustafsson, Keski- Petri Korte, Samuli Blues (2) Lautaspisteet: 5-8 Boris Kromar Kroatia; Ja- Suomi Darts; Petri Korte, Samu- 9-16 Sami Sanssi, Päkki Darts 1. Casablanca 58 p. mie Lewis Englanti; Geert De li Blues (2) (1); Tatu Pehkonen, Wanhan Jo- 2. Päkki Darts 16 p. Vos Belgia; Cristian Cimpoca 5-8 Janne Kiiski, Päkki Darts; en DC; Markku Kinnunen, Päk- 3. kerhottomat 11 p. Romania Aaron Knox, Päkki Darts; Jaakko ki Darts; Juho Korpi, Perämeri 4. KSD 10 p. 17-32. mm Tapio Pajala Kiiski, Päkki Darts; Teuvo Haveri- DC; Timo Mustonen, Willy's DC; 5. Hunter's Dart 4,5 p. Finaali: 6-2 nen, Willy's DC Torbjörn Gustafsson, Keski-Suo- 6. LDT 3,5 p. Finaali: Haavisto – Sanssi 3-2 mi Darts; Marko Kantele, Samu- 7. WRDC 1,5 p. Miesten parit li Blues (6); Toni Haatanen, Her- 7. Holvi 1,5 p. 1 Boris Krcmar-Dragan Martic Miesten B-sarja (56) tas DT Vantaa 9. Tupla Team Kangasala 1 p. Slovakia 1 Jussi Piitulainen, Huhtajussit Finaali: Ceder-Viinikka 5-3 2 Aco Babic-Zoran Cergic Ser- 2 Timo Mustonen, Willys DC (18,19,10,17,17-15,13,17,21) bia 3-4 Pasi Lauri, Himanka DC; Ja- 3-4 Kostas Pantelidis-Manos ri Haavisto, Casablanca Naisten PRO su (21) Vichos Kreikka ja Antros Iosif- 5-8 James Hall, Lappeenranta 1 Kirsi Viinikainen, Keski-Suomi Stelios Stylianou Kypros DT; Jukka Hokkanen, Keski-Suo- Darts (1) sijoilla 17-32 mm. Tapio Paja- mi Darts; Hannu Nummenpää, 2 Marika Juhola, Samuli Blues (4) la-Ari Sissi DC Jukolan Jussi; Osmo Ikonen, 3-4 Maret Liiri, Samuli Blues ; Lu- 22.10.2011 Finaali: 5-1 Päkki Darts mi Silván, Samuli Blues (2) Bar & Nichtclub Cactus, Ulvila Finaali: Piitulainen-Mustonen 3-1 5-8 Kiia Nikander, Päkki Darts; (19,21,29-27) Kaisu Rekinen, DC Kontula (3); Playoff Open Katja Helin, Päkki Darts; Satu 1. Anssi Montonen Päkki Darts Naisten PRO la (27) Korhonen, Ohari DC 2. Tatu Pehkonen Wanhan Jo- 15.10.2011 1 Marika Juhola, Samuli Blues (4) Finaali: Viinikainen-Juhola 4-2 en DC 2 Katja Helin, Päkki Darts (22,21,29,22-25) 3-4. Kalevi Markkanen Päk- Luxembourg Open 3-4 Kirsi Viinikainen, Keski-Suo- ki Darts, Mauri Heiskanen Jo- miehet: mi Darts (1); Kaisu Rekinen, DC Sekaparit (28) ro DC 1. Alan Norris ENG Kontula (3) 1 Kirsi Viinikainen/Veijo Viinikka, 5-8. Petri Korte Samuli Blues, 2. NED 5-8 Maret Liiri, Samuli Blues; Keski-Suomi Dart Sami Reijonen Savonlinna 3.-4. ENG ja Steve Reetta Niemi, Lappeenranta DT; 2 Katja Helin/Jaakko Kiiski, Päk- Darts, Paavo Myller Wanhan Douglas ENG Terhi Meskanen, Päkki Darts; An- ki Darts Joen DC, Mika Jortikka Samu- 5.-8. NED; nette Saarelainen, Haku-Tikka 3-4 Reetta Niemi/James Hall, li Blues Thomas Bremgartner SWI; Finaali: Juhola-Helin 4-2 Lappeenranta DT; Marika Juho- Finaali (5-1) Christian van Overdijk NED; (22,23,25,32-27,30) la/Petri Korte, Samuli Blues Montonen (19,16,21,12,15) - GER Finaali: 3-1 Pehkonen (18) Finaali: Norris - Kist 6 - 4 Miesten PRO la (40) 1 Petri Korte, Samuli Blues (2) Arvotut parit (22 / 11 paria) Naisten sarja 7os. naiset: 2 Veijo Viinikka, Keski-Suomi 1 Juha Elijoki / Aaron Knox 1. Marja Rantanen Karhun Pon- 1. Aileen De Graaf NED Darts (4) 2 Juha Ylönen / Reima Perunka Tikka 2. Irina Armstrong RUS 3-4 Ulf Ceder, Samuli Blues (3); 3-4 Janne Kiiski / Toni Haatanen; 2. Anna-Liisa Teittinen Savon- 3.-4. Kathy Geeraerts BEL ja Hannu Suominen, Keski-Suomi Vesa Tiilikainen / Petri Korte linna Darts Petra Marcus NED Darts (8) 3-4 Jonna Häkkänen Savonlin- 5.-8. Erades Rilana NED; Colet- 5-8 Torbjörn Gustafsson, Kes- na Darts, Merja Immonen Kes- te Rudin SWI; Nicole Delie BEL; ki-Suomi Darts; Jani Haavisto, ki-Suomi Darts Necla Demsar GER Casablanca; Kalevi Markkanen, Finaali(3-0) Finaali: de Graaf - Armstrong Päkki Darts; Jaakko Kiiski, Päk- Rantanen (21,28,26) - Teittinen 5 - 2 ki Darts (7)

DARTS 1/20114/2011 | 15 Turkish Open 21.10.2011 Grand Haber Hotel, Kemer Antalya, Turkki Terveisiä Turkista!

Sunnuntaina lokakuun 16. päi- mynvirneet kuitenkin hävisivät vastustajien le. Aamulla oli lomalaisen aikataululla ai- vä klo 15.30 tapasimme Sarin huulilta kun Uffe heitti viimeisen tuplan, kainen herätys, jo klo 7.30, koska pelit al- kanssa Uffen ja Kaisan lento- ja lopulta paikka semifinaalissa oli varma. koivat klo 10.30. Meistä oli mukavaa pela- ta kisaviikolla, kun pelit alkoivat pääsään- kentällä ja matka kohti Turkkia Parit töisesti vasta klo 20.00. Uffella oli neljä to- alkoi lomatunnelmissa. Taas yksi shoppailupäivä takana ja minul- si upeata kisapäivää takana, joten valmis- la jalat tosi kipeänä. Onneksi ”noitatohto- tautuminen aloitettiin heti aamusta, koska aanantai-iltana olisi arvotut pa- ri” Kaisan vinkein hyvillä mielin iltaan. Pa- oli tulossa ”lämmin päivä”. Jännitys oli hui- rit, johon Uffe sai minut hou- reihin lähdettiin suurin odotuksin. Alkujän- pussaan, ainakin ekakertalaisella Sarilla la- M kuteltua mukaan, ja kuin var- nityksestä päästyäni alkoi minullakin peli valla. Semifinaalissa lavalle kuulutettiin Ja- kain ilmoitti minutkin kisaan. Päivä oli kä- kulkea paremmin ja pystyin pelaamaan Uf- ri Jokikok / Ulf Ceder, / velty shoppailemassa, joten minun kisafiilis fen tasolla. Parista tiukemmasta pelistä huo- Lorraine Farlam, joten hauskaa riitti. Sa- ei ollut kaikkein paras – jalat kipeänä käve- limatta minusta tuntui, että aika helpos- rin heitot eivät enää herättäneet yhtä suur- lystä – mutta ajattelin ottaa kisan harjoit- ti päästiin semeihin asti. Olisikohan johtu- ta hilpeyttä vastustajassa kuin aikaisemmin, telun kannalta. Sain parikseni Taifuunin nut siitä, että minullakin alkoi nesteytys olla joten Uffella jäi saaliiksi vain yksi erä. Pa- Saksasta. Hyvä yhteispeli löytyi heti alus- kohdillaan. Sen verran hyvät fiilikset meil- reissa emme Uffen kanssa oikein heränneet sa ja ilman mitään erityistä loistamista tai lä oli, että jos finaali olisi ollut samana ilta- missään vaiheessa, joten turpaan tuli ja pet- erityisen huonoa peliä esittämällä sijoitus na, niin voitto olisi ollut saletti. tymys oli suuri, kun vastustajat oli vielä voi- 3.-4. oli hyvä siinä seurassa. Uffe sai parik- Tytöilläkin parikisa lähti hyvin alkuun. tettavissa. Singeleissä minulla jatkui sama seen miehen, jonka niemeä en nyt muista Eka pelistä voitto mutta sitten oli vähän meno. Perjantai ei ollut minun pelipäivä- (eikä netissäkään tuloslistoja ole), joten ko- hiljaisempaa. ni. Scottilta turpaan rumasti 5-0. Onneksi vaa oli odotettavissa. Pojat heittivätkin hy- Uffe löysi vielä pelin ja antoi John ”puusil- vin, mutta finaalivastus (taas jotkut joiden Singelit mä” Waltonille kyytiä, eli eipä Walton vie- nimen olisi voinut ehkä netistä saada esiin) Meressä pulikoitiin ja käytiin uimassa, joten läkään voittanut Uffea. osui paremmin. Finaalissa voitto olisi tullut virkeänä singeli-iltaan. Tytöt päättivät jättää Finaalia tuli katsomaan tosi paljon vä- pienen hyvän tuurin avittamana. Kuitenkin singelit väliin, että ehtivät meitä kannusta- keä. Me taidettiin yleisössä jännittää ottelua hyvillä mielin illan viettoon ja kohti uutta maan. Alkupeleissä minulla oli vastassa pai- enempi kuin Uffe lavalla, sen verran rennon päivää ja kisoja. kallisia dartsguruja, joista tuli 3-0-peliä ai- näköistä oli Uffen heitto. Alkuerissä hienoja ka helpolla. Taso alkoi nousta ja kahdeksan katkoja ja viimeinen erä 12 puikkoa ja Wai- Sekaparit: Uffe ja Sari, minä ja joukossa vastaan tuli Brian Dawson. Eng- tes oli kuutamolla. Me kolme suomalaista Kaisa lantilaisia oli paljon Briania kannustamassa riemuittiin koko muu satapäinen yleisö hil- Pelit Kaisan kanssa alkoivat sujua alusta ja 4-4-tilanteessa meteli oli kovaa. Viimei- jaiseksi ja juhlat olivat valmiit. Arvovaltai- lähtien. Kuitenkin hyvistä ja ennen kaik- nen erä oli jännityserä ja sain englantilaiset sia vieraita oli jakamassa palkintoja ja kuvaa- kea hauskoista peleistä huolimatta jäimme hiljenemään ja tuuletin omalla tutulla hil- jiakin tuntui riittävän. Kun mitalit oli saatu finaalipelien ulkopuolelle (sijoitus 9.-16). jaisella äänelläni camooooon. Uffella pelit kaulaan, otettiin pari rentouttavaa ja lähdet- Hauskoja pelit olivat ennen kaikkea sen oli hieman jäljessä ja yllätys yllätys ei tar- tiin valmistautumaan illan bankettiin. Ruo- vuoksi, että Kaisa osaa innostua onnistu- vinnut kertoa voitostani. Ehdin kannusta- ka oli hyvää mutta juoma vielä parempaa, misista. Uffe ja Sari aloittivat pelit vakuut- maan Uffea päivän viimeisessä pelissä, jos- joten myöhään meni juhliessa. tavasti. Nesteytys sattui Uffella kohdilleen, sa voitto tuli helpon näköisesti. Sitten ei Lauantaina viimeiset shoppailut ja val- joten tulos oli sen mukaista, ja Sari yritti muuta kuin odottamaan finaalipäivää pa- mistautumaan kotiin lähtöön. Kiitos Uf- kaikkensa 20 vuoden heittotauon jälkeen. rin oluen jälkeen. felle ja Kaisalle mukavasta matkaseurasta. Varmaan Sarin tulosheitto sai vastustajilta päät hieman pyörryksiin ja virneen suupie- Viimeinen kisapäivä Turkin terveisin liin, mitä Uffe käytti törkeästi hyväksi. Hy- Semit ja finaalit oli laitettu samalle päiväl- Markus Jokikokko

16 | DARTS 4/2011 21.10.2011 Grand Haber Hotel, Kemer Antalya, Turkki Turkish Open Miesten singelit Finaali Ceder - Waites 6-5 (13,18,18,15,20,12 - 14,18,12,16,14) ka: 30,59 - 31,21 Uffe ryösti heti hienosti 13d. Toi- sessa legissä tulos vähän takkuili, mutta upea 160 pox toi 2-0 joh- don. Scott käänsi peliä pikku hil- jaa ja meni 5-4 johtoon. 10. le- gi oli hermolegi, mutta Uffe ta- soitti 20d. Viimeisen legin hieno 180,100,140 ja 81pox toi voiton

Semifinaalit Ulf Ceder - John Walton (ENG) 5-2 (13,17,17,15,18-15,18) Markus Jokikokko - (ENG) 0-5 Markuksen ka 29,44

Miesten parikisat Emre Toros / Martin Phillips (TUR/ WAL) v Engin Kayaoglu / Scott Waites (TUR/ENG) 3-2 keskiarvot 27.61- 25.59 Ulf Ceder / Markus Jokikok- ko v Steve Coote / Brian Dawson (ENG) 1-3 (23-18,17,17) keskiar- vot 24,35-26,32

Finaali: Emre Toros/ Martin Phillips v Ste- ve Coote/Brian Dawson 1-4

Sekaparit Martin Phillips / Gemma Bo- wen (WAL) v John Walton / Ka- ren Lawman (ENG) 3 - 0 22.43 21.92 Dean Winstanley / Lorraine Far- lam (ENG) v Ulf Ceder / Sari Jo- kikokko 3-1 ka:t 25.67-22.32 Finaali Martin Phillips/Gemma Bowen v Dean Winstanley/Lorraine Far- lam 0-3

DARTS 4/2011 | 17 Ajattelemisen aihetta Muutama ajatus heittämisestä

Täydellinen heitto. Itse heitto Nämä ovat osaltaan omia ajatuksiani, Niin – onko sellaista? Ei välitetä nyt heittoasennoista tai paikas- osaltaan luettuja totuuksia ja osaltaan asi- Ehkä Phil Taylorolla, mutta ta viivalla, vaan mietitään miten käsi toimii oita, joita on tullut esiin ammatikseen val- heitossa. Kun katselette hidastuskuvia hui- mennuksesta vastaavien kanssa tässä syk- hänenkään heittoaan ei puista, niin käsi ojentuu suoraksi ja heitto syn aikana. voi kopioida jokaiselle. näyttää rennolta. Toivon, että vähitellen pääsisimme al- Me olemme kaikki hieman Tuossa onkin monen pubipelaajan on- kuun lajimme valmennuksessa ihan oikeas- erilaisia, niin rakenteeltamme gelma. He ovat kalassa ja nätkäyttävät heit- ti. Polku huipulle aloitetaan jo varhaisessa kuin mieleltämme. Heitto toaan käsijarru päällä. Melkein sama kuin vaiheessa ja silloin tehtyjä virheitä joutuu vasaralla nakuttelisi. Heitosta jää tärkeä lop- oikaisemaan kauan. Dartsissa polku hui- ei ole pelkkä mekaaninen puun asti vieminen pois. pulle ei ala alle kouluikäisenä, mutta siellä suoritus vaan siihen kuuluu En muista kenen heittoa katselin Grand tehdään heittomotoriikan kannalta ratkai- myös mielen hallintaa ja Slam of Dartsista, mutta mustaa taustaa vas- sevia asioita. Me emme niihin voi vaikuttaa taitoa keskittyä olennaiseen. ten käsi näytti heiton jälkeen kuin voiman- juuri millään tavalla. Hiekkalaatikko- sa tikalle antaneelta vieteriltä. leikit, lastentarhan kisat ja ko- Heitoissa on mahdollisesti muitakin din virikkeet ovat silloin teknisiä virheitä, mutta tuo ”nykäisy”-me- määräävässä asemassa. onet ”vanhat parrat” ovat me- todi on yleisin virhe. Kun sen on kerran op- Mutta tuskin kenes- netettyjä sieluja, jos ajatellaan pinut, niin siitä oppiminen pois on vaikeaa. täkään tulee kun- M heittämistä teknisesti. Nuorem- non dartspelaajaa, pi sukupolvi voi vielä oppia uutta ja ajatel- 1.000.000 pelattua peliä? jos yhtään kiveä ei la heittoaan osana isompaa kokonaisuutta. Kun on sen verran 501-pelejä muiden mu- ole heitetty tai kep- assa takana, niin pitäisi olla valmis astumaan piä viskottu. Heit- Heittopaikka viivalla Phil Taylorin saappaisiin. No tuskin, mut- tämisen pitää olla Lihaksilla on oma muistinsa ja hyvällä har- ta nykykunnos- edes pikkuisen gee- joittelulla saadaan heitossa tarvittavat lihak- sa menee kyllä nurin. neissä. % set ja muut rakennepalikat “muistamaan” Miljoona pelattua 501 matsia á 20 mi- oikeat radat ja kulmat. Siksi on tärkeää et- nuuttia on 38 vuotta pelkkää pelaamista. tä heti aluksi ottaa paikan viivalta ja pitää Tuo on onneksi hieman vähemmän kuin sen heitosta toiseen. Edestakainen liike vii- mitä laskimme keilailussa tarvittavaan mil- valla reunalta toiselle ei helpota lihasmuistia joonaan pelisarjaan: 44 vuot- ta. eikä osumatarkkuus näin ollen parane. Eri Uskon että tässä asias- asia on jos tikka on niin pahasti edessä että sa 10000-sääntö pitää paikanvaihto on ainoa mahdollinen ratkai- paikkaansa. Tuolla tois- su. Poikkeustilanne on aina oma lukunsa. tomäärällä alkaa heittä- Pääsääntönä Pekka Peruspelaajalle voi- misen heikoin lenkki – taneen pitää, että hän seisoo keskellä tau- pää – toimia. Tuon määrän lua. Siitä etäisyydet taulun eri kohtiin ovat otteluita ehtii aktiivinen pe- suunnilleen yhtä pitkiä. Tarkoittaa, että tup- luri pelata 5-6 vuodessa, mi- la-11 on yhtä kaukana vasemmalla kuin käli harjoittelultaan ehtii. tupla-6 oikealla. Paljon pelanneet ovat löy- täneet oman paikkansa viivalla, mutta ihan Huipulle nousu huippujakin katsellessa suurin osa on viivan Ihan nollasta aloittava peluri voisi hyvällä keskipaikkeilla. Muutamat poikkeukset pe- ja laadukkaalla harjoittelulla ja aktiivisella laavat hieman ”sivusta”, mutta annetaan se pelaamisella nousta ainakin Suomen hui- heille anteeksi kun kerran osaavat asiansa. pulle 5-8 vuodessa. Lahjakkuudet oikaise- Lihasmuisti on kummallinen asia. vat muutaman vuoden ja hitaammat oppijat 10000 toistoa, niin muisti alkaa jo olla tal- tarvitsevat koko käytettävissä olevan ajan. lennettuna. 1 000 000 toistoa niin muisti Pääsääntö on kuitenkin, että lahjatonkin pelaa jo huipputasolla. Facebook keskuste- pääsee korkealle, kunhan jaksaa tehdä asiat luun laskin paljonko miljoona heittotois- oikein ja jaksaa uskoa omaan tekemiseensä. toa on käytännössä: hieman vajaat 300 päi- Ei lahjaton voi pyrkiä Tayloriksi Taylo- vää, jos käyttää harjoituksiin ilman tauko- rin paikalle, ei edes Kanteleeksi Kanteleen ja 6 tuntia/päivä. paikalle. Yli 500 mestismatsiin vaaditaan Käytännössä n. 2,5 vuodessa saa tuon Suomessakin jo muutakin kuin armotonta määrän täyteen, mutta silloin on vasta tree- treeniä, joista tätä lukiessanne on voitettu- nannut yhden osatekijän heittosuoritukses- nakin melkein 80%. Mutta kyllä Päkin kak- ta. Heitto on ehkä teknisesti hyvä, mutta kosjengiin pääsee melkein ukko kuin ukko, onko poikkaisukuviot kunnossa ja kestää- kunhan harjoittelee ja kokeilee päänsä pai- kö pää usein kylmääkin kyytiä? neensietoa tiukoissa peleissä.

18 | DARTS 4/2011 Ajattelemisen aihetta 2 Kisaan valmistautuminen

Joku on heittänyt ro suomalaisen huipun ja Taavi Ta- pitää nauttia. Pelkkä kahvi ja syöpäle eivät varsin simppelin vallisen välillä ei ole suuren suuri. riitä. Muista myös juoda hyvin ja nimen- ajatuksen E Huipulla on sitä kokemusta enem- omaan vettä. Alkoholi ei vie janontunnet- män, paineen alla pelaaminen on tutum- ta, päinvastoin. Matsin aikana tulee usein koko dartsin paa eikä odotukset kisassa menestykselle ole jano ja hyvin vedellä voideltu koneisto kes- pelaamisesta: enää yhtä ”pakottavia” kuin ensimmäistä tää kyllä tuon kisailun ajan. Oluella rääkät- pelaatko taulua menestystään hakevalla. ty kone ei kestä. vastaan? Vai Etu olisi siis kokeneella ja hyvin harjoi- Veden imeytymiseen menee hetki, jo- pelaatko mies telleella huippupelaajalla. Mutta se ensim- ten juuri ennen ottelu hörpitty neste ei au- mäinen peli on myös heille se vaikein, jo- ta. Anna aikaa kehollesi kerätä neste talteen. miestä vastaan? ten kavennetaan taidollisia eroja hyvällä val- 3. Ota ilo irti! Lähde iloisella mielellä ja Miksi et vain mistautumisella. hymy huulilla otteluun. Maansa myynyt ja pelaisi 1. Älä yritä liikaa äläkä muuta rutiinei- myrskyä ennakoiva naama vaikuttaa enem- dartsia? tasi. Jos heität ”kylmiä” tietyllä tavalla viik- män omaan peliin kuin vastustajan. Vasta- kokisoissa, niin heitä ihan samalla taval- puoli ”pelkää” enemmän varmaa, hymyile- la ennen kisaakin. Jos tulet viikkokisaan 5 vää ja valmistautuneelta vaikuttavaa vasta- minuuttia ennen ilmoittautumisen päätty- puolta kuin olkapäät lysyssä viivalle könty- mistä, niin tule isoonkin kisaan 5 minuut- stelijää. Reipas ote, iloinen mieli ja puolet tia ennen. voitosta on jo kotona. Usko itseesi, voittoo- 2. Syö ja juo mutta maltilla! Muista si ja näytä se! syödä hyvissä ajoin ennen kisan alkua. 4. Kenraaliharjoitus! jos lauantaina on Pastahan pitää energiatasot ylhäällä pi- tärkeä kisa, niin käy pelaamassa torstaina tempään, mutta kuka nyt aamulla pas- parempiasi vastaan, jos sellaisia nyt edes on. taa vetelee. Mutta jotain muuta hitaas- Saat pari hyvää selkäsaunaa tyhjennysharjoi- ti sulavaa ja pitkään energiaa antavaa tuksena, mutta voitonnälkä kasvaa lauan- taiksi. Jos voitit parempasi, niin itsetuntosi sai piristysruiskeen ja tiedät olevasi jälleen askeleen lähempänä voittoa 1. kierroksella. 5. Pyri poistamaan pelko tai epävar- Risto Spora muus taustalta! Häviämisen tai epäonnis- tumisen pelko on suuri tekijä kun mietitään voittamisen ja häviämisen hiuksen hienoa eroa. Jos ottelu alkaa kääntyä tappioksi voi taustalta nousta mitä erilaisimpia häiriöte- kijöitä: omat tavoitteet liialliset, kokemat- tomuuden tuntu, harjoittelun toteutumat- tomuus, toiset ihmiset häiritsevät. Mieti näitä jo etukäteen. Mitä jos en osukaan tuohon tuplaan ja mitä jos nyt jä- tän vastustajalle paikan voittoon. Vaikuttaa- ko se heittoosi ja tee erilaisia mielikuvahar- joituksia kun vastassa on Sami Sanssi, Pet- ri Korte tai vastaavasti joku hieman lähem- pänä sinun tasoasi oleva. Kun myönnät it- sellesi pelkääväsi häviämistä ja siitä seuraa- vaa kirjaamista, niin olet lähempänä voit- toa. Myönnetty pelko nostaa suoritustasoa, piilotettu alentaa. Ja kun sitten olet sillä voittojen tiel- lä, niin kuvaan astuu ”Voittamisen pelko ” mutta silloin olet jo päässyt hyvään alkuun pitkällä dartsurallasi. Kun pelaat täysillä, valmistaudut kun- nolla ja annat kaikkesi viivalla, niin olet jo voittaja. Kun tulet pois ottelusta niin sinun pitäisi tuntea onnistuneesi valmistautumi- sessa, kisassa ja kaikessa mitä teit eikä mi- tään jäänyt mieltä kaivelemaan. Ja sitten kohti toisen kierroksen otte- lua… %

DARTS 4/2011 | 19 Ilmiö nimeltä drop out

Tuhannet lapset ja nuoret lopettavat vuosittain pitkäaikaisen urhei- tutkija Jari Lämsä. He ovat sitä mieltä, et- luharrastuksensa, kun joukkueeseen ei mahdu, harjoittelu on liian tä drop out -ilmiössä on kyse arvojen muu- rankkaa, muita lajeja ei voi harrastaa ja koulunkäynti kärsii. Osa te- toksesta. kee lopettamispäätöksensä itse, osa ei enää mahdu joukkueeseen. Seuraurheilu on koulumaista ja vaalii vanhakantaisia arvoja kuten henkistä kapa- Urheiluharrastuksen jäädessä nuori joutuu eroon kavereistaan ja ka- siteettia, kurinalaisuutta ja halua kehittää dottaa usein liikunnan ilon. Syitä lopettamiseen on monia. Drop ou- itseään. Nykymaailman nuoret elävät kui- tiksi kutsuttu ilmiö on tuttu jo 1970-luvulta. tenkin vaihtoehtojen maailmassa ja urhei- lu on vain yksi vaihtoehto. Ohjattu harjoit- rop outeista eli urheiluseuratoi- valla harjoittelulla. Tällöin moni urheilija- telu monta kertaa viikossa ei enää kiinnos- minnan pudokkaista ollaan ny- lupaus jättää lajinsa. Edustus- ja kilpajouk- ta. Nuorille täytyisi tarjota enemmän jous- D kyään erittäin huolestuneita ja kueet seulovat kykyjä ja karsintaa suorite- tavuutta esimerkiksi vapaaehtoisten harjoi- syitä on monia. Urheiluseuroissa puhu- taan kovalla kädellä ja aina ei enää mahdu tusten muodossa. Olarin Voimistelijat jär- taan huippu-urheilun kuolemasta ja ihme- joukkueeseen. Potkut voi saada myös har- jestävätkin drop out -ikäisille myös hauskaa tellään, miksi nuoret urheilijalupaukset ei- rastejoukkueesta. yhdessäoloa kuten esiintymismatkoja ilman vät pyri huipulle määrätietoisesti. Nuorten Kykyjen seulominen on usein liian ai- kilpailullisia tavoitteita. vanhemmat puolestaan pelkäävät, että nuo- kaista, vaikka lapsi olisi jo yläasteikäinen. Vaikka drop out on yksi urheilun isoim- ri jättää pitkäaikaisen harrastuksensa. Lisäk- Lahjakkuuksia seulotaan kuitenkin jo ai- pia ongelmia, monet urheiluseurat toteavat, si nuorten liikuntaharrastuksen jättäminen kaisemminkin. Esimerkiksi jääkiekkoseu- ettei drop out -tilanteisiin varauduta. Seu- on hälyttävää myös yhteiskunnan kannalta, roissa lapsia karsitaan joka ikäluokassa. En- roissa ollaan tietoisia siitä, että valmentajan sillä huonokuntoisia ja ylipainoisia nuoria simmäinen suuri karsinta tapahtuu kuiten- olisi hyvä ilmoittaa pudottamisesta lapselle on jo liikaa. kin 13-vuotiaana, kun muodostetaan C-ju- vanhemman läsnäollessa. Useimmiten viesti Kansallisen liikuntatutkimuksen mu- niorijoukkue. Karsintaikä on pahin mah- menee kuitenkin vain lapsen vanhemmalle. kaan alakouluikäiset lapset liikkuvat pal- dollinen, sillä osa pelaajista on fyysisesti jo Pudokkaille pitäisi myös tarjota vaihtoehto- jon ja erikoistuvat omaan lajiinsa varhain. lähes aikuisia, mutta osa ei sinne päinkään. ja harrastuksensa jatkamiseksi joko omassa Urheiluharrastuksen lopettaminen kiihtyy Pelaajien valinta onkin pitkälti arpapeliä. tai toisessa seurassa, ettei nuori lopeta ur- yläasteikäisenä, erityisesti 14 ikävuoden jäl- Miten nuoret sitten saataisiin jatkamaan heilua kokonaan. keen, jolloin uuden lajin aloittaminen seu- urheilulajiaan? Tätä kysymystä on pohtinut rassa on vaikeaa. 15-vuotias on monessa la- muun muassa Olarin Voimistelijoiden pää- Teksti: Heidi Ahtiainen jissa jo veteraani. Esimerkiksi uinnissa ja valmentaja Anneli Laine-Näätänen ja Kil- Lähde: Helsingin Sanomat 15.5.2011, Sun- voimistelussa pyritään huipulle varhain ko- pa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen nuntai D4 - D5

Drop Out on Dartsin etu Ja kolmas on lajeille tyypillinen urhei- parhaiten värvää? Se ei ole liitto eikä piiri, Yllä oleva teksti ilmentää sitä maailmaa, jos- lun ja pelin häilyvä raja. Kukaan ei tosissaan sillä nuo ovat jotain yleismaailmallisia pilviä sa monet urheilupäättäjät elävät mietties- voi väittää, että dartsiin ei kuuluisi olennai- jossain siellä kerhotason toiminnan yläpuo- sään eri lajien tukemista. Heille KAIKISSA sena osana pelaaminen ja rohkeus ottaa pe- lella. Kyllä se on ihan se alin toimintataso, lajeissa ominainen lopettaminen on ongel- leissä tarvittavia riskejä. Pelkällä taidolla, jo- jossa uudet pelaajat löydetään ja tehdään. ma. Raha-anomuksissa on usein pääkoh- pa taidottomuudella, pääsee pitkälle mutta Kerhoissa on varmasti yhteyksiä pelaajien teina lapset ja nuoret eivätkä kirstunvarti- pieni pelaamisen kipinä pitää olla mukana lasten kautta joukkuelajiseuroihin. Noita jat ole kuulleetkaan lajeista, joita vasta aloi- kilpailuvietin ja kunnianhimon kanssa. Jos yhteyksiä käyttämällä löytyy drop-out pe- tellaan kun muissa on tehty jo ensimmäi- vielä keskittymiskykyä parantava peruskun- laaja tai pari kaudessa. Ei niitä montaa tarvi- nen lopettamispäätös. to on kohdillaan, niin mahdollisuudet pär- ta vuodessa, sillä pitämällä tulokkaista huol- Darts ei ole yksin tässä joukossa. Varsin jätä ovat perusteiltaan kunnossa. ta, niin he jäävät lajin pariin vuosikausiksi. monet yksilölajit kuuluvat tähän ryhmään ja niille yhtenäinen piirre on vakavamieli- Takaisin vapaaseen pudotukseen Tästä saa ajatuksia vapaasti jatkaa sen kilpailun aloittaminen vasta kun mo- Nuo joukkuelajeista putoavat olisi oiva koh- Mitään oikeata mallia tai kaavaa ei ole, kun nessa muussa lajissa kilpaura on kääntynyt de värvätä uusia pelaajia. Heillä on kilpai- yritetään saada uusia pelaajia toisesta lajista ehtoopuolelle. Tuo ei kuitenkaan ollut aja- luviettiä, osaamista yhteisössä toimimisesta, ja etenkin lajikulttuurista. Kokeilkaa ja lä- tukseni ydin tässä ja nyt. peruskunto luultavasti ihan hyvä, varmasti hestykää alueenne seuroja, tehkää yhteistyö- Toinen yhdistävä tekijä eli varsinaisen myös halua näyttää osaamistaan ja tietona, tä toisten yksilölajien kanssa. Kootkaa ka- drop-out ilmiön puuttuminen on villakoi- että ilman harjoittelua ei pääse huipulle tai saan esittelyä itsestänne ja menkää porukal- rana tässä kirjoitelmassa. Kilpailuhenkiset edes kerhon III-joukkueen varamieheksi. la kertomaan mitä mahdollisuuksia yksilö- jaksavat tahkota vuosikymmeniä, mutta vä- Meillä, kuten monella muullakin yksi- lajit antavat joukkuelajista putoavalle. Jos ei hemmän panostavat lopettavat kisaamisen lölajilla, ns. perälauta vuotaa. Ennen bus- muuta, niin aina voi pelata omassa joukku- jo kymmenen vuoden jälkeen, mutta todel- seissa huudeltiin, että käytävällä eteenpäin. eessa. Sen takia on näitä pieniä yksilölajiseu- la harva lopettaa ja hylkää lajin kokonaan. Nykyisin ei sieltä ovesta ole niitä tulijoita roja. ”Mä en leiki teidän kanssa, mä leikin Usein harrastus jää vähemmälle huomiol- entiseen malliin ja käytäväpaikatkin ovat omalla hiekkalaatikolla.” Siitä sitten joskus le ja pysyy taustalla vuodesta toiseen. Välil- harvoin käytössä. Jostain pitäisi uutta ver- myöhemmin. % lä into leimahtaa liekkiin ja välillä intoa on ta saada. vähemmän kuin jäähtyneessä hiilloksessa. Ja kuka sitä uutta ja innostunutta väkeä -Risto-

20 | DARTS 4/2011 Hieno World Cup jäi taakse. Parin heikomman kisan jälkeen oli hienoa päästä miehissäkin taas mitalikantaan. Seuraava maa- joukkueturnaus on sitten ensi kevään Nordic Cup. Kattava joukkuepelaaminen Tapani Heikkilä tuo varmuutta

uomi saavutti syyskuun World Cu- koinen annos Turkkia tulee lyhyessä jaksos- tietenkään voi paljoa laskea pääsiäisen va- pissa yhteensä viisi mitalia ja World sa. Mutta kuten maailmanliiton puheenjoh- raan eli ainakin SM-kisaan kannata satsata. S Cupista saavutettujen mitaleiden ko- taja Roy Price asian kokouksessa muotoili: Ruotsalaisten kanssa on sovittu, että pe- konaismäärä nousi 31 kappaleeseen. Näistä ”Never underestimate the power of the all laajanimien dead-line on juurikin heti Fin- mitaleista aikuisten tuomia singelimitaleita inclusive package!” nish Openin jälkeen. Näin tuokin tällä ker- on vain kolme, sillä itse asiassa Kirsi nap- Kyseinen kisa pelataan viimeisen tie- taa taas vähän myöhäisemmäksi siirretty lii- pasi historian ensimmäisen World Cupin don mukaan lokakuun viimeisellä viikolla. ton lippulaiva pääsee vaikuttamaan valin- singelimitalin Suomeen naisten sarjassa ja Näin valinnat voi jättää loppukesään. To- toihin. Joukkueen kasaaminen tuleekin sit- miehissäkin on vain kaksi, eli Jarkolla vuo- ki on mahdollista, että kevään jälkeen pe- ten olemaan melko haastavaa. Varsinkin vii- delta 2003 ja Auliksella 1991. Junnuilla laajat ovat jo selvillä, mutta toisaalta itseä- meisten miesten osalta tulee taas laittaa pun- singelimitaleita on toki neljä. Näin siis hy- ni kiehtoisi kerrankin jättää varsinaiset va- tariin tuleva eurooppa cup sekä pidemmän vät menestykset perustuvat ennen kaikkea linnat niin myöhäiseksi kuin mahdollista. tähtäimen tulevaisuus. vahvaan pari- ja joukkuepelaamiseen. Kui- Tällöin joku voisi teoriassa varmistaa paik- Nordic Cuppiin olisi aina mukava vali- tenkaan minä – eikä moni muukaan – en kansa vielä heinä-elokuussa. Nordic Cupil- ta joku uusi pelaaja, mutta se ei kuitenkaan ole pitänyt pelaajiamme minään erityisinä la on tietysti vahva asema valinnoissa ja edes koskaan ole lähtökohta. Parhaat pelaa ja en- joukkuepelaamisen symboleina. Muutamaa sinne päästäkseen pitää tietysti osua jo nyt. nen kaikkea paras joukkue valitaan. Joskus poikkeusta lukuun ottamatta pelaajat var- En ole vielä päättänyt, edellytänkö Turkkiin olen miettinyt karsintaa viimeisten paik- masti itsekin viihtyvät paremmin singeli- pääsyyn haluja pelata myös Nordic Cupis- kojen osalle, mutta aina päädyn kuitenkin sarjoissa. Miksi sitten Suomi kerta toisensa sa vai voiko Turkkiin päästä ilman Ruotsis- suoraan valintaan. Ensi keväänä ei kyllä oli- jälkeen pärjää joukkueena? sa käyntiä. Aika näyttää. si karsinnalle tilaakaan. Oman analyysini mukaan tärkein teki- jä on kotimainen kilpailukalenteri ja kiso- Nordic Cup Ruotsissa Winmau jemme rakenne. Itsekin usein kritisoin ka- Nordic Cup pelataan toukokuussa Ruot- Karsinnoista tuli mieleen, että toivottavas- lenteriamme liiasta joukkuepelaamisen pai- sissa todennäköisesti jossain Tukholman/ ti 2012 päästään Winmau-pelaajat perin- notuksesta, mutta täytyy myöntää sen autta- Uppsalan alueella. Kisaviikonloppu on se, teisesti taas karsimaan. Edellisellä kerralla- van. Liigojen, joukkuemestaruuksien, Suo- jolloin torstaikin on pyhäpäivä. Laitahan han homma kaatui BDO:n siirrettyä kisan men Cupin ja muiden joukkuepelien kaut- kalenteriin! melkoisen viime hetkellä varsin aikaiseksi. ta olemme tottuneet pelaamaan joukkuei- Tämän ilmestyessä on todellinen va- Nyt kalenterissa seisoo lokakuun puolivä- na. Näin rutiini suorittaa omaa tekemistä lintatarkkailu jo pikku hiljaa alkanut. To- li eli karsinta elokuussa olisi mahdollinen. joukkueen sisällä on erittäin korkealla ta- ki tärkein periodi on helmi-huhtikuu, tam- Liiton on säästettävä kuluissa ja maa- solla. Tämä rutiini joukkuepelaamisessa tuo mikuun Suomen Cupia unohtamatta. Joka joukkueen osalta se tarkoittaa ensimmäi- pienen eron verrattuna niihin maihin, joissa tapauksessa SM kisat, PDF Masters ja Fin- senä Winmauta. Edelleen toki maksetaan ei pelata meidän määräämme joukkuepele- nish Open ovat ne kisat, joiden perusteel- ne muutamat matkat, mutta itse paikkansa jä. Tämä on yksi menestyksemme perusta. la ne viimeiset päätökset tehdään ja langan ansainneille ei välttämättä avustuksia heru. Kovatasoiset pelaajat ovat tietysti se toinen ohuet erot ratkaistaan. Myös mahdolliset Tietysti, mikäli liiton taloustilanne muka- ja tärkeämpi syy! rankingkisat vaikuttavat aina (näillä tietoa vasti kehittyy vuoden 2012 aikana, saattaa helmikuun alussa Kouvolassa ja huhtikuun tilanne muuttua. Kaikesta tulee nyt säästää Eurooppa Cup taas Turkissa alussa Turussa). Liiga keskiarvoineen toi- eikä maajoukkuekkaan ole siltä suojassa. % Vuoden 2012 Eurooppa Cup piti alun perin mii tietysti valintojen pohjana sillä se ker- järjestää Saksassa, mutta koko Saksan liiton too millä tasolla pelaaja oikeasti pelaa. Yk- hallituksen erottua viime vuonna, vetäytyi- sittäinen menestys voi tulla joskus heikom- vät he kisasta. Pienen tauon jälkeen Belgia mallakin tasolla. ilmoitti halukkuutensa kyseisen kisan järjes- Tällä hetkellä suunnitteilla on, että PDF tämiseen, mutta legot menivät sielläkin se- Mastersin jälkeen valitaan joukkueen run- kaisin ja lopulta Turkki jäi ainoaksi vapaa- ko (miehissä 5-6 pelaajaa) ja loput Finnish ehtoiseksi kisaa järjestämään. Ja mikäs sii- Openin jälkeen. Kun kevätpuolella noita ki- nä, mukavahan se Kemeriin on taas matkus- soja on melkoisen tiuhaan, niin en tieten- taa. Edellisestä keikasta vaan on melko ly- kään voi edellyttää kaikkien läpikäyntiä. En- hyt aika, ja kun Turkki sai järjestettäväkseen simmäiselle osalle valinnoista ne SM-kisat myös vuoden 2015 World Cupin, niin mel- sekä Masters ovat tärkeimmät. Naiset eivät

DARTS 4/2011 | 21 SM-liiga, kierros 2

MIEHET Parhaat Sievissä: Pehkonen 26,53 – Nis- Erät 19-11 kala 26,07 – Myller 25,40 Parhaat Pyhtäällä: Sanssi 28,25 – Haa- Willy's DC – WJDC 5-3 Tons: Niskala 2,32 – Sainio 2,00 – Pieti- visto 26,96 – Koutonen 25,81 käinen 1,87 Tons: Sanssi 2,14 – Haavisto 1,89 – Kou- Teuvo Haverinen - Toni Torniainen 3-2 Joukkueet: Willy’s 24,72 – WJDC 23,74 tonen 1,82 (25,20,21-21,23) – Proffa 22,97 Joukkueet: Päkki I 25,25 – Casablanca Vesa Nuutinen - Olli Reijonen 3-2 23,50 – Päkki II 22,73 (20,22,18-20,22) Päkki Darts II - Päkki Darts I 3-5 Esko Pietikäinen - Tatu Pehkonen 2-3 Kartanon TK – Samuli Blues 1-7 (20,18-15,17,14) Janne Kiiski-Sami Sanssi 0-3 Asko Niskala - Paavo Myller 3-2 (17,19,18) Petri Aksentjeff - Ulf Ceder 0-3 (23,16,14–13,21) Reino Eskonen-Jari Nieminen 1-3 (17,14,18) Teuvo Haverinen - Olli Reijonen 3-2 (22-22,19,27) - Jarkko Komula 0-3 (21,17,17-24,22) Aaron Knox-Jaakko Kiiski 0-3 (14,22,19) Vesa Nuutinen - Toni Torniainen 3-1 (20,21,22) Jari Ervasti - Petri Korte 0-3 (16,18,21) (20,20,22-19) Markku Kinnunen-Juha Koutonen 3-1 Ali Roberts - Marko Kantele 3-2 Esko Pietikäinen - Paavo Myller 0-3 (21,16,20-17) (15,20,15-18,15) (17,22,18) Janne Kiiski-Jari Nieminen 3-1 Petri Aksentjeff - Jarkko Komula 2-3 Asko Niskala - Tatu Pehkonen 2-3 (25,15,20-22) (20,15-24,18,19) (19,21-16,20,16) Reino Eskonen-Sami Sanssi 0-3 Kim Viljanen - Ulf Ceder 2-3 Erät 19 - 18 (18,15,18) (15,21-14,14,17) POX: Pietikäinen 100, Pehkonen 106 Aaron Knox-Juha Koutonen 0-3 Jari Ervasti - Marko Kantele 0-3 (20,23,20) (18,23,13) WJDC - Proffan Tikka 5-3 Markku Kinnunen-Jaakko Kiiski 3-2 Ali Roberts - Petri Korte 2-3 (24,19,18-16,21) (17,14-12,17,18) Paavo Myller - Anssi Varke 3-0 Erät 10 - 19 Erät 9-23 (19,14,24) POX: Sanssi 116, Kiiski 112 POX: Roberts 153, Kantele 101 Olli Reijonen - Sami Mondolin 3-1 (22,23,17-27) Päkki Darts I – Casablanca 7-1 Samuli Blues – Keski-Suomi Darts 7-1 Tatu Pehkonen - Petri Rasmus 3-0 (18,17,21) Sami Sanssi-Teemu Harju 3-1 Jarkko Komula - Marko Luoto 3-0 Toni Torniainen - Jari Sainio 0-3 (19,18,19-22) (16,15,16) (21,22,21) Juha Koutonen-Jani Haavisto 3-2 Marko Kantele - Hannu Suominen 3-1 Paavo Myller - Sami Mondolin 3-1 (17,18,19-20,17) (13,14,20-18) (26,18,19-17) Jari Nieminen-Timo Hirsimäki 3-1 Petri Korte - Torbjörn Gustafsson 3-0 Olli Reijonen - Anssi Varke 1-3 (22,24,19-18) (15,14,13) (24-25,29,27) Jaakko Kiiski-Lauri Pöyhönen 3-0 Ulf Ceder - Veijo Viinikka 3-1 Tatu Pehkonen - Jari Sainio 3-1 (26,15,18) (16,18,21-14) (18,20,20-14) Sami Sanssi-Jani Haavisto 3-1 Jarkko Komula - Hannu Suominen 3-0 Toni Torniainen - Petri Rasmus 1-3 (16,14,16-15) (15,21,16) (23-21,19,21) Juha Koutonen-Teemu Harju 3-2 Marko Kantele - Marko Luoto 3-0 Erät 17-12 (18,17,17-16,15) (15,16,18) POX: Reijonen 100, Pehkonen 157, Jari Nieminen-Lauri Pöyhönen 3-2 Petri Korte - Veijo Viinikka 1-3 Myller 130 (22,17,15-22,25) (18-12,24,17) Jaakko Kiiski-Timo Hirsimäki 0-3 Ulf Ceder - Torbjörn Gustafsson 3-2 Proffan Tikka - Willy's DC 2-6 (19,24,21) (19,21,18-24,14) Erät 21-12 Erät 22-7 Sami Mondolin - Teuvo Haverinen 0-3 POX: Kantele 121 ja 122, Korte 158, (20,21,21) Casablanca – Päkki Darts II 5-3 Viinikka 151 Anssi Varke - Vesa Nuutinen 0-3 (17,27,15) Jani Haavisto - Aaron Knox 3-0 Keski-Suomi Darts – Kartanon TK 4-5 Jari Sainio - Asko Niskala 3-2 (18,20,23) (19,22,16-15,18) Teemu Harju - Janne Kiiski 3-1 Hannu Suominen - Jari Ervasti 3-1 Petri Rasmus - Esko Pietikäinen 0-3 (22,18,18-20) (20,20,12-27) (18,15,20) Lauri Pöyhönen - Markku Kinnunen 1-3 Marko Luoto - Petri Aksentjeff 2-3 Sami Mondolin - Vesa Nuutinen 0-3 (27-22,27,19) (16,16-20,19,17) (20,27,19) Timo Hirsimäki - Reino Eskonen 3-0 Veijo Viinikka - Ali Roberts 3-1 Anssi Varke - Teuvo Haverinen 2-3 (15,18,20) (18,18,15-18) (23,16-18,22,16) Jani Haavisto - Janne Kiiski 3-0 Torbjörn Gustafsson - Kim Viljanen 3-1 Jari Sainio - Esko Pietikäinen 3-1 (18,16,18) (21,21,21-21) (31,22,18-19) Teemu Harju - Aaron Knox 3-1 Hannu Suominen - Petri Aksentjeff 3-1 Petri Rasmus - Asko Niskala 1-3 (23,20,26-28) (19,21,17-21) (21-16,18,21) Lauri Pöyhönen - Reino Eskonen 2-3 Marko Luoto - Jari Ervasti 1-3 Erät: 9-21 (24,21-18,27,23) (24-17,19,16) POX: Pietikäinen 134, Timo Hirsimäki - Markku Kinnunen 1-3 Veijo Viinikka - Kim Viljanen 1-3 Haverinen 105. (24-21,23,25) (24-17,20,17)

22 | DARTS 4/2011 SM-liiga, kierros 2

Torbjörn Gustafsson - Ali Roberts 2-3 Joukkueet: Samuli 20,12 – KSD 18,04 – Olga Reponen - Anu Ampiala 3-1 (17,16-25,15,18) Päkki 16,22 (24,30,40-36) Keski-Suomi Darts - Kartanon TK 2-3 Jaana Glase - Tiia Lavikainen 0-3 (20,20-25,24,15) Haku-Tikka – Sörkan Tikka 2-4 (23,31,26) Erät 20-19 Tanja Taipale - Kaisu Rekinen 0-3 POX: Viinikka 142 ja 116 Taru Kettunen - Milla Sainio 2-3 (27,23,30) Parhaat Vääksyssä: Korte 29,17 – Kante- (34,30-24,32,30) Erät 7-16 le 28,72 – Ceder 28,53 Annette Saarelainen - Sirpa Pietikäinen Tons: Komula 3,00 – Kantele 2,80 – Ce- 3-1 (24,23,30-30) DC Kontula – Savonlinna Darts 4-3 der 2,41 Marja Hyttinen - Miia Kalliokoski 1-3 Joukkueet: Samuli 28,54 – Kartano (28-32,22,31) Anu Ampiala - Soile Jalvanti 1-3 (38- 25,84 – KSD 25,51 Taru Kettunen - Sirpa Pietikäinen 0-3 45,33,27) (28,37,35) Kaisu Rekinen - Anna-Liisa Teittinen 3-1 NAISET Annette Saarelainen - Miia Kalliokoski (34,34,30-27) 3-2 (25,37,33-30,21) Tiia Lavikainen - Tiina Kosonen 1-3 (28- Päkki Darts – Samuli Blues 1-5 Marja Hyttinen - Milla Sainio 2-3 25,31,27) (22,20-30,30,33) Anu Ampiala - Anna-Liisa Teittinen 3-1 Maria Lindström -Maret Liiri 1-3 Erät 11-15 (29,25,43-24) (31-27,29,27) Kaisu Rekinen - Tiina Kosonen 3-1 Aliisa Koskivirta - Lumi Silvan 1-3 Sörkan Tikka – Casablanca 2-4 (37,21,24-36) (21-18,25,23) Tiia Lavikainen - Soile Jalvanti 2-3 Katja Helin - Marika Juhola 3-2 Milla Sainio - Ritva Laitinen 1-3 (21,29-34,28,23) (28,35,21-27,25) (26-33,38,27) Kontula DC-Savonlinna Darts 2-1 Maria Lindström - Lumi Silvan 0-3 Sirpa Pietikäinen - Jaana Tikka 2-3 (28,23-22) (23,22,17) (33,39-37,24,30) Erät 15-13 Aliisa Koskivirta - Marika Juhola 0-3 Miia Kalliokoski - Riikka Korsgrund 1-3 (23,22,30) (26-30,24,24) Savonlinna Darts – Lappeenranta DT 3-4 Katja Helin - Maret Liiri 0-3 (25,31,18) Milla Sainio - Jaana Tikka 2-3 Erät 5-17 (30,36-38,24,27) Anna-Liisa Teittinen - Olga Reponen 0-3 POX: Koskivirta 110 Sirpa Pietikäinen - Riikka Korsgrund 3-1 (32,35,33) (72,32,37-39) Tiina Kosonen - Reetta Niemi 2-3 Samuli Blues- KSD 4-2 Miia Kalliokoski - Ritva Laitinen 3-1 (30,25-29,26,33) (45,50,57-31) Soile Jalvanti - Jaana Glase 3-2 Marika Juhola - Kirsi Viinikainen 0-3 Erät 12-14 (48,22,26-39,38) (23,25,21) POX: Korsgrund 154 Anna-Liisa Teittinen - Reetta Niemi 0-3 Lumi Silvan - Eija Axelsson 3-1 (31,27,21) (30,23,16-27) Casablanca – Haku-Tikka 4-2 Tiina Kosonen - Jaana Glase 3-0 Maret Liiri - Ritva Mäkeläinen 3-2 (31,26,40) (32,22,21-24,39) Ritva Laitinen - Marja Hyttinen 1-3 Soile Jalvanti - Olga Reponen 3-1 Marika Juhola - Eija Axelsson 3-1 (45-38,30,36) (49,27,32-32) (24,23,23-24) Jaana Tikka - Taru Kettunen 3-0 Savonlinna Darts-Lappeenranta DT I 0-2 Lumi Silvan - Ritva Mäkeläinen 3-0 (29,33,45) (33,29) (18,23,19) Riikka Korsgrund - Annette Saarelainen Erät 11-14 Maret Liiri - Kirsi Viinikainen 2-3 1-3 (50-31,34,32) Parhaat Lappeenrannassa: Lavikainen (24,19-17,30,18) Ritva Laitinen - Taru Kettunen 3-2 17,54 (2) – Rekinen 16,86 (4) – Niemi Erät 14-10 (40,47,49-44,36) 17,08 (2) Jaana Tikka - Annette Saarelainen 3-0 Tons: Rekinen 1,00 – Lavikainen 1,00 – KSD – Päkki Darts 5-1 (22,26,36) Jalvanti 0,89 Riikka Korsgrund - Marja Hyttinen 3-1 Joukkueet: Kontula 16,25 – Savonlinna Eija Axelsson - Katja Helin 3-2 (36,44,30-39) 15,62 – Lappeenranta 15,05 % (28,27,27-30,29) Erät 14-9 Ritva Mäkeläinen - Maria Lindström 2-3 Parhaat Vantaalla: Tikka 15,62 (4voittoa) (35,23-22,33,27) – Saarelainen 15,28 (3) – Sainio 15,90 (2) Kirsi Viinikainen - Aliisa Koskivirta 3-2 Tons: Hyttinen 0,94 – Korsgrund 0,81 – (25,30,25-20,35) Saarelainen 0,81 Eija Axelsson - Maria Lindström 3-1 Joukkueet: Sörkan Tikka 14,77 – Haku- (38,33,29-39) Tikka 14,53 – Casablanca 13,66 Ritva Mäkeläinen - Aliisa Koskivirta 3-2 Hyvää (39,23,28-23,38) Lappeenranta DT – DC Kontula 1-5 Kirsi Viinikainen - Katja Helin 3-0 Joulua (28,26,21) Olga Reponen - Kaisu Rekinen 2-3 Erät 17-10 (34,24-23,33,33) Dartsin Parhaat Pyhtäällä: Silvan 22,99 – Viini- Jaana Glase - Anu Ampiala 2-3 kainen 20,82 – Juhola 19,09 (33,27-34,41,26) Tons: Viinikainen 1,75 – Silvan 1,64 – Tanja Taipale - Tiia Lavikainen 0-3 lukijoille! Liiri 1,24 (40,27,27)

DARTS 4/2011 | 23 SM-liiga, kierros 3

aisissa Lumi taas omaa luokkaan- Ritva Mäkeläinen - Sirpa Pietikäinen 3-1 Savonlinna Darts – Casablanca 4-2 sa, vaikka toki kontulalaisetkin (33,41,26-30) N viskoivat aivan ok. Savonlinnassa Merja Immonen - Anu Damski 3-0 Tiina Kosonen - Jaana Tamminen 1-3 ei pelattu niin huonosti kuin joskus, mutta (35,35,29) (30-34,41,34) Sörkasta ei kuuta kummempaa. Erät 15-5 Anna-liisa Teittinen - Ritva Laitinen 2-3 Miehissä Kauhajoella oli rauhallisem- Parhaat Kalliossa: Niemi 16,20 – Immo- (38,25-31,34,26) paa. Vääksyn Tallukassa Marko Kantele pe- nen 15,30 – Mäkeläinen 15,22 Soile Jalvanti - Elina Alponen 3-2 lasi 500. mestaruussarjaottelunsa (kierrok- Tons: Mäkeläinen 0,83 – Sainio 0,69 – (24,27,23,-32,35) sen viimeinen ottelu) ja voitti sen kunni- Niemi 0,59 Tiina Kosonen - Ritva Laitinen 3-0 aksi tehotilaston. Ulf Ceder aloitti heikos- Joukkueet: KSD 14,85 – LDT 14,46 – (53,39,41) ti, mutta toinen puolisko meni yli 30 kes- Sörkka 13,75 Anna-liisa Teittinen - Elina Alponen 3-0 kiarvolla. (26,30,27) Päkissä Sami Sanssi pelasi alkupuo- DC Kontula – Haku-Tikka 4-3 Soile Jalvanti - Jaana Tamminen 3-2 liskon keskiarvolla 31,31 mikä on kau- (26,33,27-29,33) den kovinta menoa yhtä vastustajaa vas- Anu Ampiala - Marja Hyttinen 1-3 Erät 15-10 taan. WJDC tasoitti 4-4 tilanteeseen ja Ta- (35-25,31,29) tu Pehkonen veti Jaakko Kiiskeä vastaan Tiia Lavikainen - Annette Saarelainen 3-1 Casablanca – Päkki Darts 0-6 126, 141 ja 112 poxit tuossa nimen omai- (33,27,28-26) sessa ottelussa... Kaisu Rekinen - Taru Kettunen 1-3 Jaana Tamminen - Anastasia Shtareva 0-3 (25-29,30,35) (28,23,37) NAISET Anu Ampiala - Annette Saarelainen 3-0 Ritva Laitinen - Maria Lindsröm 0-3 (25,25,25) (39,27,21) Sörkan Tikka – Lappeenranta DT 2-4 Tiia Lavikainen - Taru Kettunen 3-1 Elina Alponen - Aliisa Koskivirta 0-3 (29,23,22-23) (35,34,28) Milla Sainio - Olga Reponen 3-1 Kaisu Rekinen - Marja Hyttinen 1-3 Jaana Tamminen - Maria Lindsröm 1-3 (26,22,33-31) (23-36,39,25) (32-25,19,27) Anu Damski - Jaana Glase 1-3 DC Kontula - Haku-Tikka 2-0 (34,28) Ritva Laitinen - Aliisa Koskivirta 0-3 (33-49,50,39) Erät 14-11 (20,31,28) Sirpa Pietikäinen - Reetta Niemi 1-3 Elina Alponen - Anastasia Shtareva 2-3 (25-35,23,49) Haku-Tikka – Samuli Blues 0-6 (31,21-23,26,19) Milla Sainio - Jaana Glase 2-3 Erät 3-18 (22,29-35036036) Marja Hyttinen - Maret Liiri 0-3 Anu Damski - Reetta Niemi 0-3 (18,29,29) Päkki Darts – Savonlinna Darts 4-3 (27,31,35) Annette Saarelainen - Lumi-Tuuli Silván 0-3 Sirpa Pietikäinen - Olga Reponen 3-2 (22,26,18) Maria Lindsröm - Anna-liisa Teittinen 0-3 (36,35,67-3938) Taru Kettunen - Marika Juhola 0-3 (48,33,24) Erät 10-15 (23,28,18) Aliisa Koskivirta - Tiina Kosonen 3-2 Marja Hyttinen - Lumi-Tuuli Silván 2-3 (35,26,27-37,32) Lappeenranta DT – Keski-Suomi Darts 3-4 (27,20-25,21,22) Anastasia Shtareva - Soile Jalvanti 3-0 Annette Saarelainen - Marika Juhola 2-3 (19,27,31) Olga Reponen - Merja Immonen 2-3 (28,27-33,17,22) Maria Lindsröm - Tiina Kosonen 3-0 (24,38-35,32,25) Taru Kettunen - Maret Liiri 0-3 (43,33,36) Jaana Glase - Eija Axelsson 2-3 (24,24,26) Aliisa Koskivirta - Soile Jalvanti 2-3 (35,31-54,36,28) Erät 4-18 (33,29-31,29,22) Reetta Niemi - Ritva Mäkeläinen 3-2 Anastasia Shtareva - Anna-liisa Teittinen (3929,27-24,31) Samuli Blues – DC Kontula 2-4 2-3 (33,25-21,24,36) Olga Reponen - Eija Axelsson 3-1 Päkki Darts - Savonlinna Darts 2-1 (38,25,38-41) Lumi-Tuuli Silván - Tiia Lavikainen 3-1 (31,48-29) Jaana Glase-Ritva - Mäkeläinen 2-3 (17,24,21-22) Erät 15-12 (25,33-29,33,27) Marika Juhola - Anu Ampiala 2-3 Parhaat Savonlinnassa: Shtareva 18,55 – Reetta Niemi - Merja Immonen 3-2 (24,28-26,25,21) Jalvanti 17,01 – Teittinen 16,43 (20,30,23-38,35) Maret Liiri - Kaisu Rekinen 2-3 Tons: Teittinen 1,25 – Shtareva 1,19 – Lappeenranta DT - Keski-Suomi Darts (26,20-31,26,26) Jalvanti 1,11 0-2 (31,56) Lumi-Tuuli Silván - Anu Ampiala 3-1 Joukkueet: Päkki 16,89 – Savonlinna Erät 15-16 (24,20,27-24) 15,44 – Casablanca 14,98 Marika Juhola - Kaisu Rekinen 2-3 Keski-Suomi Darts – Sörkan Tikka 5-1 (26,20-24,30,20) MIEHET Maret Liiri - Tiia Lavikainen 2-3 Eija Axelsson - Anu Damski 3-0 (24,23-30,24,30) Päkki Darts I– Kartanon TK 5-3 (43,32,43) Erät 14-14 Ritva Mäkeläinen - Milla Sainio 3-1 Parhaat Kontulassa: Silvan 21,83 – Lavi- Sami Sanssi - Petri Aksentjeff 3-0 (34,33,43-43) kainen 19,43 – Juhola 19,35 (16,17,14) Merja Immonen - Sirpa Pietikäinen 3-0 Tons: Silvan 1,75 – Rekinen 1,06 – Lavi- Jaakko Kiiski - Jari Ervasti 3-1 (31,34,28) kainen 1,06 (13,21,15-20) Eija Axelsson - Milla Sainio 0-3 Joukkueet: Samuli 20,08 – Kontula Jari Nieminen - Ali Roberts 1-3 (31,25,43) 18,43 – Haku 16,94 (21-25,20,14)

24 | DARTS 4/2011 SM-liiga, kierros 3

Juha Koutonen - Kim Viljanen 1-3 Timo Hirsimäki - Jukka Hokkanen 3-1 Marko Kantele - Aaron Knox 3-1 (23-19,14,19) (22,20,15-21) (16,15,15-18) Sami Sanssi - Jari Ervasti 3-0 (18,13,18) Jani Haavisto - Veijo Viinikka 3-2 Petri Korte - Markku Kinnunen 1-3 Jaakko Kiiski - Petri Aksentjeff 3-1 (18,16,23-24,14) (16-20,15,21) (22,22,19-14) Teemu Harju - Hannu Suominen 2-3 Jarkko Komula - Reino Eskonen 3-1 Jari Nieminen - Kim Viljanen 0-3 (18,19-18,20,13) (26,18,19-18) (17,18,21) Joonas Laine - Jukka Hokkanen 3-1 Ulf Ceder - Aaron Knox 3-1 Juha Koutonen - Ali Roberts 3-0 (18,26,21-17) (19,15,11-28) (21,19,19) Timo Hirsimäki - Torbjörn Gustafsson 1-3 Marko Kantele - Janne Kiiski 3-0 Erät 17-11 (17-21,15,25) (21,15,15) Erät 21-10 Petri Korte - Reino Eskonen 3-2 Kartanon TK – WJDC 6-2 POX: Gustafsson 102, Haavisto 116 (16,15,19-26,18) Jarkko Komula - Markku Kinnunen 3-0 Petri Aksentjeff - Reijo Ahokas 3-2 Keski-Suomi Darts – Willy’s DC 3-5 (23,13,17) (17,17,24-20,25) Erät 22-9 Ali Roberts - Toni Torniainen 3-1 Veijo Viinikka - Esko Pietikäinen 3-2 POX: Kinnunen 111, Ceder 116, Kante- (19,18,18-27) (17,19,16-16,18) le 106 Jari Ervasti - Tatu Pehkonen 1-3 Hannu Suominen - Hannu Tanskanen 3-1 (27-25,25,16) (14,20,20) Päkki Darts II – Proffan Tikka 5-4 Kim Viljanen - Paavo Myller 3-0 Jukka Hokkanen - Asko Niskala 0-3 (21,18,16) (22,20,14) Janne Kiiski - Anssi Varke 1-3 Petri Aksentjeff - Toni Torniainen 3-0 Torbjörn Gustafsson - Teuvo Haverinen 1-3 (22-22,24,20) (13,23,23) (13-21,23,17) Aaron Knox - Rami Salonen 3-1 Ali Roberts - Reijo Ahokas 3-0 (21,15,21) Veijo Viinikka - Hannu Tanskanen 3-1 (15,17,20-17) Jari Ervasti - Paavo Myller 3-0 (23,18,17) (17,18,20-15) Reino Eskonen - Petri Rasmus 0-3 Kim Viljanen - Tatu Pehkonen 0-3 Hannu Suominen - Esko Pietikäinen 1-3 (19,20,17) (19,25,19) (18-19,21,19) Markku Kinnunen - Jari Sainio 3-2 Erät 19-9 Jukka Hokkanen - Teuvo Haverinen 1-3 (26,19,19-20,17) POX: Jari Ervasti 102, Ali Roberts 100 (18-22,15,19) Janne Kiiski - Rami Salonen 3-1 Torbjörn Gustafsson - Asko Niskala 0-3 (21,17,20-19) WJDC – Päkki Darts I 4-5 (27,13,20) Aaron Knox - Anssi Varke 3-0 Erät 12-19 (21,22,19) Toni Torniainen - Sami Sanssi 1-3 POX: Hokkanen 102 Reino Eskonen - Jari Sainio 0-3 (21-20,19,17) (22,25,25) Reijo Ahokas - Jari Nieminen 3-0 Willy’s DC – Casablanca 4-5 Markku Kinnunen - Petri Rasmus 1-3 (26,22,29) (17-18,1,12) Paavo Myller - Jaakko Kiiski 3-2 Hannu Tanskanen - Teemu Harju 3-1 Päkki Darts II - Proffan Tikka 3-0 (18,22,16-19,17) (23,21,21-21) (18,15,21) Tatu Pehkonen - Juha Koutonen 3-0 Esko Pietikäinen - Jani Haavisto 0-3 Erät 17-16 (18,21,22) (18,15,21) Toni Torniainen - Jari Nieminen 0-3 Teuvo Haverinen - Timo Hirsimäki 1-3 Proffan Tikka – Samuli Blues 1-7 (18,20,22) (21-18,26,20) Reijo Ahokas - Sami Sanssi 2-3 Asko Niskala - Joonas Laine 3-1 Rami Salonen - Ulf Ceder 1-3 (17,18-18,17,19) (18,16,20-26) (20-17,17,16) Paavo Myller -J uha Koutonen 1-3 Hannu Tanskanen - Jani Haavisto 2-3 Anssi Varke - Marko Kantele 0-3 (18-28,17,14) (18,24-18,14,17) (15,17,20) Tatu Pehkonen - Jaakko Kiiski 3-1 Esko Pietikäinen - Teemu Harju 0-3 Jari Sainio - Jarkko Komula 1-3 (15,15,24-20) (23,20,18) (14-17,14,20) WJDC - Päkki Darts 0-3 (15,22,20) Teuvo Haverinen - Joonas Laine 3-1 Petri Rasmus - Petri Korte 3-1 Erät 16-18 (32,21,17-23) (17,20,21-18) POX: Pehkonen 126, 141 ja 112 pox Asko Niskala - Timo Hirsimäki 3-1 Rami Salonen - Marko Kantele 0-3 Jatkopelissä Koutonen 101 pox (16,15,20-18) (20,17,17) Parhaat Pyhtäällä: Sanssi 28,73 – Kiis- Willys DC - CASABLANCA 0-3 Anssi Varke - Ulf Ceder 0-3 ki26,61 – Viljanen 25,43 (24,24,21) (18,14,14) Tons: Sanssi 2,33 – Kiiski 2,18 – Vilja- Erät 15-19 Jari Sainio - Petri Korte 0-3 (17,12,20) nen 2,00 POX: Haavisto 145, Harju 122 Petri Rasmus - Jarkko Komula 1-3 Joukkueet: Päkki I 25,27 – Kartano Parhaat Kauhajoella: Haavisto 27,30 – (15-23,20,18) 24,08 – WJDC 22,95 Niskala 26,59 – Viinikka 26,80 Erät 6-22 Tons: Niskala 2,71 – Haavisto 2,13 – POX: Korte 170, Kantele 108, Komula Casablanca – Keski-Suomi Darts 6-2 Suominen 2,13 100, Ceder 119 Joukkueet: Willys 25,11 – KSD 25,08 – Parhaat Vääksyssä: Kantele 29,50 – Ce- Jani Haavisto-Hannu Suominen 3-0 Casablanca 24,36 der 28,40 – Komula 27,63 (18,20,15) Tons: Ceder 2,80 – Kantele 2,62 – Ras- Teemu Harju-Veijo Viinikka 3-0 (20,15,24) Samuli Blues – Päkki Darts II 7-1 mus 2,13 Joonas Laine - Torbjörn Gustafsson 3-0 Joukkueet: Samuli 28,05 – Proffa 24,20 (19,16,28) Ulf Ceder - Janne Kiiski 3-1 (20,19,15-19) – Päkki II 23,33 %

DARTS 4/2011 | 25 Sarjataulukot kierroksen 3 jälkeen

MIEHET 1 Divisioona, lohko 1­ MIEHET 1 Divisioona, lohko 2 MIEHET 2 Divisioona, lohko 1 1 Messi DC 6 5 1 0 35 - 13 51 1 Hakutikka 6 5 1 0 36 - 12 52 1 Ylitornio DC 6 5 1 0 37 - 11 53 2 Perämeri DC 6 4 1 1 29 - 19 42 2 Lappeenranta DT 6 5 0 1 32 - 16 47 2 Perämeri DC 3 6 4 2 0 31 - 17 45 3 Siutti Darts 6 4 0 2 27 - 21 39 3 Satatikka 6 3 2 1 30 - 18 41 3 Himanka DC 2 6 3 1 2 24 - 24 34 3 Himanka DC 6 3 2 1 28 - 20 39 4 Tupla-Team 6 3 2 1 28 - 20 39 3 Perämeri DC 2 6 3 0 3 25 - 23 34 5 KSD 2 6 3 1 2 24 - 24 34 5 Daltons Darts 6 3 0 3 29 - 19 38 5 Willy´s DC 3 6 1 4 1 24 - 24 31 6 KSD 3 6 2 0 4 22 - 26 28 6 Samuli Blues 2 6 3 0 3 23 - 25 32 5 JB DC 6 2 1 3 24 - 24 31 7 Willy's DC 2 6 1 1 4 22 - 26 26 7 Tömärin Tikka 6 1 1 4 19 - 29 23 7 Mussu DC 6 2 1 3 22 - 26 29 7 Casablanca 2 6 2 0 4 20 - 28 26 8 Salodarts 6 1 0 5 15 - 33 18 8 Team Darts Kemi 6 2 0 4 19 - 29 25 9 Hunter's Darts 6 0 0 6 9 - 39 9 9 Sörkan Tikka 6 0 0 6 4 - 44 4 9 Himanka DC 3 6 0 0 6 10 - 38 10 MIEHET 2 Divisioona, lohko 2 MIEHET 2 Divisioona, lohko 3 MIEHET 2 Divisioona, lohko 4 1 Player's DC 6 6 0 0 42 - 6 60 1 JAM Darts 6 5 1 0 33 - 15 49 1 DC Steissi 1 6 5 1 0 37 - 11 53 2 Wallriver DC 1 6 6 0 0 40 - 8 58 2 Kannel Tikka 2 6 4 1 1 31 - 17 44 2 Haku-Tikka 5 6 5 0 1 34 - 14 49 3 Elevis DC 6 4 1 1 31 - 17 44 3 Terävät 1 6 3 1 2 24 - 24 34 3 Kartanon TK 2 6 4 1 1 35 - 13 48 4 Kuohun Tikka 1 6 3 0 3 23 - 25 32 4 Haku-Tikka 3 6 2 2 2 25 - 23 33 3 MPD 1 6 4 2 0 34 - 14 48 5 Wallriver DC 2 6 2 1 3 23 - 25 30 5 Tillikka DC 3 6 2 2 2 24 - 24 32 5 Hertas DT 3 6 4 0 2 29 - 19 41 6 Messi DC 2 6 1 2 3 23 - 25 28 6 Karhun Darts 6 3 0 3 22 - 26 31 6 DC Kontula 2 6 3 0 3 26 - 22 35 7 Willy´s DC 4 6 2 0 4 13 - 35 19 7 Team Lassila 3 6 1 2 3 19 - 29 24 7 Ohari DC 6 0 0 6 11 - 37 11 8 Ressu DC 6 0 2 4 16 - 32 18 8 Harakan Sulat 6 1 1 4 19 - 29 23 8 Terävät 3 6 0 0 6 6 - 42 6 9 Kuohun Tikka 2 6 0 0 6 5 - 43 5 9 Santa Fé DC 2 6 1 0 5 19 - 29 22 9 Finnair DC 6 0 0 6 4 - 44 4 MIEHET 2 Divisioona, lohko 5 MIEHET 2 Divisioona, lohko 6 MIEHET 2 Divisioona, lohko 7 1 Skan-Tikka 2 6 6 0 0 43 - 5 61 1 Tridentti 6 5 0 1 34 - 14 49 1 Pihka-Tikka 1 6 5 0 1 32 - 16 47 2 Hertas DT 1 6 5 0 1 37 - 11 52 2 K-S Darts 4 6 3 2 1 30 - 18 41 2 Savonlinna Darts 2 6 4 0 2 27 - 21 39 3 DC Steissi 3 6 4 1 1 31 - 17 44 3 Dalton's Darts 2 6 4 0 2 27 - 21 39 3 Wanhan Joen DC 2 4 4 0 0 25 - 7 37 4 Tillikka DC 1 6 3 0 3 21 - 27 30 4 Huhtajussit 1 6 4 1 1 25 - 23 38 4 Pihka-Tikka 2 6 2 0 4 23 - 25 29 4 Darts 77 6 2 1 3 23 - 25 30 5 Wiiala Darts 6 3 1 2 26 - 22 36 5 Joro DC 1 6 1 0 5 20 - 28 23 6 DC Kontula 1 6 1 3 2 20 - 28 26 6 TT Kangasala 2 6 2 0 4 22 - 26 28 6 Kärki Tikka 1 4 2 0 2 14 - 18 20 6 Haku-Tikka 2 6 2 1 3 19 - 29 26 7 Huhtajussit 2 6 2 1 3 19 - 29 26 7 Karhun PT 4 2 0 2 13 - 19 19 8 Kartanon TK 3 6 1 0 5 18 - 30 21 8 Kalkku -82 6 1 1 4 19 - 29 23 8 Paronitar 4 0 0 4 6 - 26 6 9 MPD 2 6 0 0 6 4 - 44 4 9 Oritikka 6 0 0 6 14 - 34 14 MIEHET 2 Divisioona, lohko 8 MIEHET 2 Divisioona, lohko 9 MIEHET 2 Divisioona, lohko 10 1 Sörkan Tikka 2 6 3 2 1 31 - 17 42 1 JAM Darts 2 6 6 0 0 43 - 5 61 1 Salo Darts 2 6 6 0 0 42 - 6 60 2 Hertas DT Vantaa 2 4 4 0 0 29 - 3 41 2 Team Lassila 1 6 6 0 0 38 - 10 56 2 Kukkuu DC 6 5 0 1 31 - 17 46 2 Haku-Tikka 4 6 3 2 1 30 - 18 41 3 Richard's Dart 1 6 2 0 4 18 - 30 24 3 Siikaisten DC 6 4 0 2 29 - 19 41 4 DC Steissi 2 4 4 0 0 24 - 8 36 3 Terävät 2 6 1 2 3 19 - 29 24 4 Hunter's Dart 2 6 2 0 4 24 - 24 30 5 Team Lassila 2 4 3 1 0 22 - 10 32 3 Santa Fé DC 1 4 2 0 2 18 - 14 24 5 Holvi DC 4 3 0 1 18 - 14 27 6 Hot Rod DC 1 6 0 1 5 10 - 38 11 6 Kannel Tikka 1 4 1 1 2 10 - 22 14 6 Salo Darts 3 6 2 0 4 19 - 29 25 7 Tillikka DC 2 6 0 0 6 7 - 41 7 7 Hot Rod DC 2 4 0 1 3 9 - 23 10 7 Kiljanteri Darts 6 0 0 6 8 - 40 8 7 Richard's Dart 2 4 0 0 4 7 - 25 7 8 Sörkan Tikka 3 4 0 0 4 5 - 27 5 8 Härkä Darts 2 4 0 0 4 5 - 27 5

MIEHET 2 Divisioona, lohko 11 MIEHET 2 Divisioona, lohko 12 MIEHET 2 Divisioona, lohko 13 1 Samuli Blues 4 6 6 0 0 35 - 13 53 1 Proffan Tikka 2 6 6 0 0 42 - 6 60 1 Joro DC 2 6 5 1 0 43 - 5 59 2 DC Jukolan Jussi 1 6 4 0 2 33 - 15 45 2 Joker Darts 6 4 2 0 35 - 13 49 2 Imatra Darts 1 6 3 2 1 26 - 22 37 3 Nisse Darts 2 4 4 0 0 24 - 8 36 3 Proffan Tikka 3 6 4 0 2 29 - 19 41 3 Joro DC 3 6 3 1 2 22 - 26 32 4 Lopen DC 6 2 2 2 24 - 24 32 4 Satatikka 2 6 3 1 2 27 - 21 37 3 Kujakolli DC 1 4 3 1 0 22 - 10 32 5 Haarikka DC 4 3 0 1 18 - 14 27 5 Härkä Darts 1 6 2 2 2 23 - 25 31 5 Pinehill DC 4 2 1 1 16 - 16 23 6 DC Heinola 6 0 1 5 16 - 32 17 6 AK DC 6 1 1 4 20 - 28 24 6 Savonlinna Darts 1 6 0 2 4 19 - 29 21 7 Kujakolli DC 2 6 1 0 5 13 - 35 16 7 Hirvitikka 6 1 0 5 13 - 35 16 7 Kärki Tikka 2 6 1 0 5 16 - 32 19 8 DC Jukolan Jussi 2 6 0 1 5 13 - 35 14 8 Satatikka 3 6 0 0 6 3 - 45 3 8 Amadeus DC 2 6 1 0 5 12 - 36 15

MIEHET 2 Divisioona, lohko 14 MIEHET 2 Divisioona, lohko 15 MIEHET mestaruussarja 1 Päkki Darts 5 6 5 1 0 41 - 7 57 1 Päkki Darts 6 6 6 0 0 44 - 4 62 1 Samuli Blues 6 6 0 0 0 42 - 6 2 Imatra Darts 2 4 4 0 0 26 - 6 38 2 Päkki Darts 3 6 4 0 2 24 - 24 36 2 Willy's DC 6 4 0 2 0 29 - 19 3 Hamina DC 6 3 1 2 24 - 24 34 3 Porvoon DK 6 3 1 2 20 - 28 30 3 Päkki Darts 1 6 3 2 0 1 27 - 21 4 Päkki Darts 4 4 2 1 1 18 - 14 25 4 Nisse Darts 1 4 1 2 1 16 - 16 21 4 Kartanon TK 6 2 2 0 2 25 - 23 4 Skan-Tikka 3 4 2 1 1 18 - 14 25 5 Samuli Blues 3 4 1 1 2 15 - 17 19 5 Casablanca 6 3 1 0 2 21 - 27 6 Kivitasku DT 1 6 0 2 4 16 - 32 18 6 Skan-Tikka 1 4 0 3 1 15 - 17 18 6 Keski-Suomi Darts 6 2 0 1 3 21 - 27 7 Lappeenranta DT 2 6 1 0 5 11 - 37 14 7 Nisse Darts 3 6 0 1 5 16 - 32 17 7 WJDC 6 1 0 1 4 19 - 29 8 Amadeus DC 1 4 0 0 4 6 - 26 6 8 Kujakolli DC 3 4 0 2 2 10 - 22 12 8 Proffan Tikka 6 0 0 2 4 17 - 31 9 Päkki Darts 2 6 0 1 0 5 15 - 33 NAISET I divisioona, lohko 1 NAISET I divisioona, lohko 2 NAISET mestaruussarja 1 Kujakolli DC 6 6 0 0 26 - 10 44 1 Proffan Tikka 6 4 1 1 24 - 12 37 1 DC Kontula 6 4 2 0 0 25 - 11 2 Päkki Darts 2 6 4 1 1 26 - 10 39 2 Casablanca 2 6 3 1 2 21 - 15 31 2 Samuli Blues 6 4 0 1 1 24 - 12 3 Joro DC 6 3 1 2 19 - 17 29 3 Wasa DC 6 2 2 2 17 - 19 25 3 Päkki Darts 6 3 1 0 2 19 - 17 4 Nisse Darts 6 1 0 5 13 - 23 16 4 AK DC 4 2 0 2 13 - 11 19 4 Keski-Suomi Darts 6 2 2 0 2 19 - 17 5 Kivitasku DT 6 0 0 6 6 - 30 6 5 Satatikka 4 1 1 2 10 - 14 14 5 Savonlinna Darts 6 1 1 3 1 17 - 19 6 Siikaisten DC 4 0 1 3 5 - 19 6 6 Sörkan Tikka 6 2 0 0 4 16 - 20 7 Casablanca 6 2 0 1 3 14 - 22 7 Lappeenranta DT 6 1 1 1 3 15 - 21 9 Haku-Tikka 6 1 0 1 4 13 - 23 NAISET I divisioona, lohko 3 NAISET I divisioona, lohko 4 1 DC Kontula 3 6 5 1 0 27 - 9 43 1 Sörkan Tikka 2 5 3 1 1 21 - 9 31 2 JAM Darts 4 3 1 0 18 - 6 28 2 DC Steissi 5 2 1 2 15 - 15 22 3 MPD 6 2 0 4 16 - 20 22 3 Hertas DT 4 2 1 1 13 - 11 20 4 Ohari DC 6 2 1 3 14 - 22 21 4 DC Kontula 2 3 2 1 0 12 - 6 19 5 Kartanon TK 4 1 1 2 11 - 13 15 5 Haarikka DC 5 1 1 3 12 - 18 16 6 Terävät 4 0 0 4 4 - 20 4 6 Santa Fé DC 4 1 1 2 11 - 13 15 7 Kannel Tikka 4 1 0 3 6 - 18 9

26 | DARTS 4/2011 Tehotilastoja painotetun keskiarvon mukaan, kierroksen 3 jälkeen

Miehet mestaruussarja Miesten divarit TOP 79 Sija, nimi,kerho legit voitot tons max tons ka. ka. p.ka. Sija, nimi,kerho erät voitot tons max tons ka. ka. p.ka. 1 Kantele Marko Samuli Blues 13 4 31 3 2,62 29,50 33,50 1 Markkanen Kalevi Päkki Darts 43 12 67 7 1,72 24,07 36,07 2 Sanssi Sami Päkki Darts 15 4 33 2 2,33 28,73 32,73 2 Rönkkö Jarkko Pihka-Tikka 88 44 12 75 3 1,77 23,95 35,95 3 Ceder Ulf Samuli Blues 15 4 40 2 2,80 28,40 32,40 3 Hiipakka Rami Skan-Tikka 41 12 81 1 2,00 22,70 34,70 4 Komula Jarkko Samuli Blues 15 4 28 3 2,07 27,63 31,63 4 Leino Pekka Salo Darts 40 12 68 3 1,78 22,41 34,41 5 Haavisto Jani Casablanca 16 4 29 5 2,13 27,30 31,30 5 Montonen Anssi Päkki Darts 40 11 84 1 2,13 23,32 34,32 6 Niskala Asko Willy´s DC 14 4 38 0 2,71 26,59 30,59 6 Ojala Marko DC Jukolan Jussi 43 12 63 0 1,47 21,82 33,82 7 Rasmus Petri Proffan Tikka 15 3 31 1 2,13 27,01 30,01 7 Rita Jyri Imatra Darts 43 11 63 2 1,51 22,33 33,33 8 Korte Petri Samuli Blues 16 2 19 3 1,38 27,00 29,00 8 Haatanen Toni Hertas DT Vantaa 44 12 69 2 1,61 21,06 33,06 9 Viinikka Veijo Keski-Suomi Darts 17 2 29 4 1,94 26,80 28,80 9 Nieminen Turkka Hunter's Dart 40 11 66 0 1,65 21,29 32,29 10 Kiiski Jaakko Päkki Darts 17 2 34 3 2,18 26,61 28,61 10 Rantala Pekka Proffan Tikka 50 11 69 1 1,40 21,28 32,28 11 Viljanen Kim Kartanon Tikkaklubi 13 3 25 1 2,00 25,43 28,43 11 Alanentalo Tony Ylitornio DC 46 10 61 2 1,37 22,26 32,26 12 Pehkonen Tatu WJDC 14 4 26 1 1,93 24,26 28,26 12 Hyvärinen Mika JAM Darts 40 12 60 2 1,55 19,99 31,99 13 Roberts Ali Kartanon Tikkaklubi 14 3 23 0 1,64 25,21 28,21 13 Hyvönen Heikki Skan-Tikka 45 11 67 3 1,56 20,95 31,95 14 Suominen Hannu Keski-Suomi Darts 16 2 33 1 2,13 26,03 28,03 14 Huovila Marko Päkki Darts 47 10 71 5 1,62 21,94 31,94 15 Haverinen Teuvo Willy´s DC 16 3 24 4 1,75 24,35 27,35 15 Seppälä Marko Kartanon Tikkaklubi 42 10 57 1 1,38 21,88 31,88 16 Pietikäinen Esko Willy´s DC 15 1 28 1 1,93 25,99 26,99 16 Reijonen Sami Savonlinna Darts 46 10 69 4 1,59 21,41 31,41 17 Kinnunen Markku Päkki Darts 16 2 27 1 1,75 24,89 26,89 17 Hurskainen Janne Pihka-Tikka 88 48 10 72 6 1,63 21,28 31,28 18 Koutonen Juha Päkki Darts 14 2 22 0 1,57 24,52 26,52 18 Koivunen Teemu DC Steissi 52 11 60 4 1,23 20,27 31,27 19 Harju Teemu Casablanca 15 2 23 2 1,67 24,40 26,40 19 Suominen Mikko Proffan Tikka 43 11 59 1 1,40 19,98 30,98 20 Knox Aaron Päkki Darts 15 2 22 1 1,53 24,19 26,19 20 Isotov Evgniy Päkki Darts 39 10 54 3 1,46 20,95 30,95 21 Aksentjeff Petri Kartanon Tikkaklubi 15 2 27 0 1,80 24,15 26,15 21 Viitanen Martti Wallriver DC 42 10 66 3 1,64 20,92 30,92 22 Hirsimäki Timo Casablanca 16 2 28 2 1,88 24,00 26,00 22 Brandt Kim Joker darts 45 11 54 0 1,20 19,81 30,81 23 Myller Paavo WJDC 15 1 29 0 1,93 24,60 25,60 23 Helminen Esa Lopen DC 44 10 61 3 1,45 20,76 30,76 24 Salonen Rami Proffan Tikka 15 0 27 1,80 25,23 25,23 24 Boris Alexei Joro DC 39 11 45 2 1,21 19,74 30,74 25 Tanskanen Hannu Willy´s DC 17 1 25 1 1,53 23,90 24,90 25 Forsman Marko DC Steissi 49 10 67 0 1,37 20,68 30,68 26 Gustafsson Torbjörn K-S Darts 14 1 19 1 1,43 23,54 24,54 26 Lehtonen Sami Wallriver DC 43 10 45 0 1,05 20,67 30,67 27 Kiiski Janne Päkki Darts 15 1 25 0 1,67 23,52 24,52 27 Isoranta Heikki Kartanon Tikkaklubi 41 9 56 4 1,46 21,57 30,57 28 Laine Joonas Casablanca 15 2 25 1 1,73 21,99 23,99 28 Ilmanen Ari Kartanon Tikkaklubi 42 10 57 3 1,43 20,04 30,04 29 Sainio Jari Proffan Tikka 15 1 16 2 1,20 22,88 23,88 29 Lindström Risto Porvoo DK 45 9 83 0 1,84 21,03 30,03 30 Hokkanen Jukka Keski-Suomi Darts 15 0 30 1 2,07 23,84 23,84 30 Ilmonen Aulis Keski-Suomi Darts 44 11 32 0 0,73 19,02 30,02 31 Varke Anssi Proffan Tikka 13 1 15 1,15 21,59 22,59 31 Oreshkin Aleksander Päkki Darts 26 8 32 1 1,27 22,02 30,02 32 Ervasti Jari Kartanon Tikkaklubi 14 1 19 0 1,36 21,53 22,53 32 Salmela Ossi Player's DC 45 11 50 0 1,11 18,92 29,92 33 Torniainen Toni WJDC 14 0 24 0 1,71 22,26 22,26 33 Hasu Raino Päkki Darts 30 8 48 0 1,60 21,92 29,92 34 Nieminen Jari Päkki Darts 13 1 14 1 1,15 21,21 22,21 34 Lindroos Petri Hertas DT Vantaa 44 11 60 1 1,39 18,87 29,87 35 Ahokas Reijo WJDC 16 1 17 0 1,06 20,90 21,90 35 Toura Aimo JAM Darts 45 11 40 3 0,96 18,84 29,84 36 Eskonen Reino Päkki Darts 15 0 17 0 1,13 20,88 20,88 36 Teittinen Kimmo Savonlinna Darts 41 9 47 0 1,15 20,76 29,76 37 Seitsaari Pertti Perämeri DC 48 10 61 3 1,33 19,75 29,75 38 Näslund Jani Hertas DT Vantaa 26 8 40 1 1,58 21,71 29,71 39 Korpinoro Taisto MPD 43 8 68 1 1,60 21,69 29,69 40 Koskiranta Kari Tillikka DC 44 9 55 2 1,30 20,66 29,66 41 Koskinen Jani Skan-Tikka 44 10 48 0 1,09 19,62 29,62 42 Alanen Jani Salo Darts 40 10 60 1 1,53 19,62 29,62 43 Riekkinen Pauli Imatra Darts 51 10 50 0 0,98 19,58 29,58 44 Pajala Tapio Päkki Darts 47 9 66 2 1,45 20,51 29,51 Naiset mestaruussarja 45 Rautio Marko Ylitornio DC 33 8 39 0 1,18 21,50 29,50 Sija, nimi,kerho erät voitot tons max tons ka. ka. p.ka. 46 Niemi Veikko Wiiala Darts 43 11 47 0 1,09 18,40 29,40 1 Silván Lumi Samuli Blues 16 4 27 1 1,75 21,83 25,83 47 Lukkarinen Petri Skan-Tikka 46 10 52 2 1,17 19,36 29,36 2 Lavikainen Tiia DC Kontula 17 3 18 1,06 19,43 22,43 48 Uimi Juha Joro DC 43 11 53 0 1,23 18,35 29,35 3 Shtareva Anastasia Päkki Darts 16 3 19 1,19 18,55 21,55 49 Mondolin Sami Proffan Tikka 28 8 53 1 1,93 21,31 29,31 4 Juhola Marika Samuli Blues 18 2 15 0 0,83 19,35 21,35 50 Karesti Paul Hamina DC 47 10 49 3 1,11 19,29 29,29 5 Liiri Maret Samuli Blues 16 2 13 0 0,81 19,30 21,30 51 Zhuravlev Aleksei Päkki Darts 45 11 28 0 0,62 18,28 29,28 6 Ampiala Anu DC Kontula 16 2 14 1 0,94 18,45 20,45 52 Hepolehto Timo Haku-Tikka 45 11 42 1 0,96 18,26 29,26 7 Niemi Reetta Lappeenranta DT 17 4 10 0,59 16,20 20,20 53 Paavilainen Jukka Samuli Blues 45 10 55 0 1,22 19,19 29,19 8 Jalvanti Soile Savonlinna Darts 18 3 20 1,11 17,01 20,01 54 Koskivirta Matti Hamina DC 48 10 51 2 1,10 19,16 29,16 9 Rekinen Kaisu DC Kontula 18 2 19 1,06 17,55 19,55 55 Lintunen Jari Darts-77 47 10 65 1 1,40 19,04 29,04 10 Teittinen Anna-Liisa Savonlinna Darts 16 3 20 1,25 16,43 19,43 56 Heiskanen Mauri Joro DC 29 8 40 0 1,38 20,96 28,96 11 Hyttinen Marja Haku-Tikka 16 2 16 1,00 17,37 19,37 57 Rantala Antero Samuli Blues 33 7 37 5 1,27 21,77 28,77 12 Koskivirta Aliisa Päkki Darts 16 3 9 0 0,56 16,22 19,22 58 Spora Risto JAM Darts 39 12 38 1 1,00 16,76 28,76 13 Lindström Maria Päkki Darts 13 3 12 0,92 15,95 18,95 59 Tapio Veijo Wallriver DC 45 10 42 0 0,93 18,73 28,73 14 Immonen Merja Keski-Suomi Darts 16 3 5 0,31 15,55 18,55 60 Jämsä Jarmo DC Steissi 47 10 58 2 1,28 18,70 28,70 15 Mäkeläinen Ritva Keski-Suomi Darts 18 3 15 0,83 15,22 18,22 61 Männik Kristo Haku-Tikka 46 9 52 0 1,13 19,68 28,68 16 Sainio Milla Sörkan Tikka 16 2 11 0,69 15,30 17,30 62 Karhunen Toni Ylitornio DC 48 9 50 0 1,04 19,64 28,64 17 Kettunen Taru Haku-Tikka 14 1 4 0,29 16,26 17,26 63 Kuosmanen Timo Team Lassila 43 11 45 2 1,09 17,62 28,62 18 Saarelainen Anette Haku-Tikka 15 0 10 0,67 17,07 17,07 64 Koukonen J-P MPD 49 8 64 1 1,33 20,59 28,59 19 Tamminen Jaana Casablanca 16 1 8 1 0,56 15,46 16,46 65 Karppinen Esa Tridentti 29 6 46 1 1,62 22,55 28,55 20 Alponen Elina Casablanca 16 0 5 1 0,38 15,83 15,83 66 Fagerholm Mats DC Steissi 27 7 32 1 1,22 21,55 28,55 21 Axelsson Eija Keski-Suomi Darts 15 2 6 0,40 13,79 15,79 67 Nevala Jarmo Siikaisten DC 41 9 57 2 1,44 19,51 28,51 22 Glase Jaana Lappeenranta DT 19 2 9 0,47 13,72 15,72 68 Finnilä Pauli Wallriver DC 43 10 44 1 1,05 18,48 28,48 23 Reponen Olga Lappeenranta DT 18 1 7 0 0,39 13,79 14,79 69 Knuutila Jonne JB DC 51 9 51 3 1,06 19,43 28,43 24 Laitinen Ritva Casablanca 14 1 6 0,43 13,64 14,64 70 Liimatainen Teemu DC Steissi 49 9 56 1 1,16 19,33 28,33 25 Pietikäinen Sirpa Sörkan Tikka 16 1 9 0,56 13,54 14,54 71 Lindström Toni Salo Darts 48 10 46 0 0,96 18,33 28,33 26 Kosonen Tiina Savonlinna Darts 15 1 4 0,27 13,10 14,10 72 Ravantti Jari Harakan Sulat 46 8 65 1 1,43 20,31 28,31 27 Damski Anu Sörkan Tikka 13 0 1 0,08 12,33 12,33 73 Mahlakaarto Vesa Perämeri DC 48 9 57 1 1,21 19,15 28,15 74 Partanen Pasi DC Jukolan Jussi 45 9 41 2 0,96 19,13 28,13 75 Itkonen Esa Oritikka 51 9 58 1 1,16 19,11 28,11 76 Kettunen Tenho DC Steissi 34 7 44 1 1,32 21,08 28,08 77 Vauhkonen Mika Joro DC 47 10 49 1 1,06 18,06 28,06 78 Mielonen Kauko Karhun Darts 52 10 55 1 1,08 18,05 28,05 79 Halmetoja Hannu Perämeri DC 53 8 58 2 1,13 19,90 27,90

DARTS 4/2011 | 27 Ranking-lista, miehet

Sij Pelaaja, Kerho Yht. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1 Sanssi Sami Päkki Darts 936 50 2 98 4 21 24 96 95 96 40 64 84 4 48 64 4 116 26 2 Korte Petri Samuli Blues 812 81 136 4 28 88 3 88 64 34 48 14 32 4 48 4 104 32 3 Ceder Ulf Samuli Blues 565 28 96 7 48 24 16 64 8 112 2 32 116 12 4 Komula Jarkko Samuli Blues 551 135 4 64 4 14 24 80 56 4 2 64 100 0 5 Viinikka Veijo Keski-Suomi Darts 499 36 56 14 98 21 12 79 15 56 24 4 84 0 6 Niskala Asko Willy's DC 392 24 36 21 24 7 8 7 6 66 32 27 14 16 16 4 84 0 7 Kantele Marko Samuli Blues 367 60 32 13 24 36 16 28 4 16 32 4 92 10 8 Kiiski Jaakko Päkki Darts 295 21 4 24 4 36 12 32 4 21 14 1 4 16 80 22 9 Knox Aaron Päkki Darts 291 7 2 24 7 2 20 12 32 8 16 4 28 129 10 Rasmus Petri Proffan Tikka 272 58 4 4 18 3 10 8 4 1 4 8 62 88 11 Roberts Ali Kartanon Tikkaklubi 270 18 4 24 36 11 4 18 4 4 4 8 76 59 12 Markkanen Kalevi Päkki Darts 244 8 25 4 12 6 22 8 4 8 4 1 8 29 105 13 Suominen Hannu Keski-Suomi Darts 242 14 12 32 12 16 48 7 16 4 76 5 14 Viljanen Kim Kartanon Tikkaklubi 237 4 12 56 1 32 32 8 92 0 15 Gustafsson Torbjörn Keski-Suomi Darts 227 4 33 4 24 2 32 12 16 8 6 1 8 12 60 5 16 Haavisto Jani Casablanca 224 7 24 4 32 2 8 24 28 4 8 70 13 17 Pietikäinen Esko Willy's DC 215 16 12 12 6 24 4 30 14 1 16 80 0 18 Pehkonen Tatu Wanhan Joen DC 213 36 25 6 17 2 28 1 4 8 20 66 0 19 Haverinen Teuvo Willy's DC 194 18 12 3 7 8 2 3 16 4 28 4 4 4 16 65 0 20 Petäjämäki Ville Samuli Blues 185 12 8 6 16 24 9 4 7 1 4 4 40 50 21 Harju Teemu Casablanca 182 8 7 3 4 10 24 6 16 2 60 42 22 Kinnunen Markku Päkki Darts 180 8 12 10 32 4 8 4 60 42 23 Nieminen Jari Päkki Darts 167 6 2 4 32 7 8 8 8 4 48 40 24 Myller Paavo Wanhan Joen DC 162 3 2 7 12 8 8 14 8 8 8 4 80 0 25 Heiskanen Mauri Joro DC 159 12 14 6 36 24 3 12 50 2 26 Hyvönen Heikki Skan-Tikka 156 18 9 6 2 8 4 32 7 4 27 39 26 Kiiski Janne Päkki Darts 156 6 7 12 12 6 16 8 14 8 4 4 36 23 28 Nuutinen Vesa Willy's DC 154 4 28 6 16 16 12 72 0 29 Hiipakka Rami Skan-Tikka 140 9 24 4 2 6 16 2 24 53 30 Tanskanen Hannu Willy's DC 132 8 12 72 10 30 0 31 Peräsalo Marko Messi DC 130 6 4 38 82 32 Salomaa Vesa J Samuli Blues 125 12 3 10 4 4 1 38 53 33 Tiilikainen Vesa Haku-Tikka 121 3 4 32 8 7 2 8 8 8 40 1 34 Eskonen Reino Päkki Darts 114 3 2 9 2 4 8 4 1 4 48 29 35 Hatinen Matti Lappeenranta DT 113 16 4 18 8 14 8 4 7 4 12 18 0 36 Luoto Marko Keski-Suomi Darts 108 10 3 2 14 12 4 1 4 16 4 26 12 37 Koutonen Juha Päkki Darts 107 1 7 2 16 4 76 1 38 Jokikokko Markus Haku-Tikka 105 6 2 9 3 8 32 1 8 34 2 39 Sainio Jari Proffan Tikka 104 2 4 5 14 1 4 54 20 40 Raittila Juuso Keski-Suomi Darts 98 2 5 12 4 9 3 8 8 7 4 4 30 2

1. Revontuli Cup, Heinäkuu 2011; 2. Swedish Open, elokuu 2011; 3. Vesileppis Cup, Syyskuu 2011; 4. Piiricup singelit, Lokakuu 2011; 5. Piirimestaruudet, Syyskuu 2011; 6. 301 SM, Lokakuu 2011; 7. SM-B, Marraskuu 2011; 8. SM-Tasoitus, Marraskuu 2011; 9. Tallukka Cup, Marraskuu 2011; 10. Estonia Open, Joulukuu 2010; 11. Suomen Cup, Tammikuu 2011; 12. SOL Cup, Helmikuu 2011; 13. , Maaliskuu 2011; 14. Pentathlon, Tammikuu 2011; 15. Viikkopistefinaali, Huhtikuu 2011; 16. SM-Darts, Huhtikuu 2011; 17. SM-Kriketti, Huhtikuu 2011; 18. PDF Masters, Huhtikuu 2011; 19. Yhteisavaus-kisa, Elokuu 2011; 20. Päänahkapisteet; 21. SM-LIIGA 4-8/10 1-3/11; 22. Viikkopisteet 11-12 2010 & 1-10 2011

41 Heiskanen Joonas Keski-Suomi Darts...... 93 64 Aksentjeff Petri Kartanon Tikkaklubi...... 62 88 Hermansson Ari JAM Darts...... 53 42 Rönkkö Jarkko Pihka-Tikka -88...... 84 64 Haavisto Jari Casablanca...... 62 88 Jaakonsaari Ilkka Dalton's Darts...... 53 43 Korpi Juho Perämeri DC...... 83 64 Pöllä Jaakko Willy's DC...... 62 90 Isoranta Heikki Kartanon Tikkaklubi...... 52 43 Montonen Anssi Päkki Darts...... 83 64 Rita Jyri Imatra Darts...... 62 90 Tolvanen Markku Tillikka DC...... 52 45 Huovila Marko Päkki Darts...... 82 68 Takkinen Uki Haku-Tikka...... 61 92 Haatanen Toni Hertas DT Vantaa...... 51 46 Viitanen Martti Wallriver DC...... 80 68 Torniainen Toni Wanhan Joen DC...... 61 93 Hirsimäki Timo Casablanca...... 50 47 Mondolin Sami Proffan Tikka...... 79 70 Ekonen Jari Dalton's Darts...... 60 93 Mursu Ilkka Siutti Darts...... 50 48 Ljungars Kenneth Messi DC...... 77 70 Hyvärinen Mika JAM Darts...... 60 93 Reijonen Olli Wanhan Joen DC...... 50 49 Laine Jukka Haku-Tikka...... 74 70 Lauri Kullervo Siutti Darts...... 60 97 Koskivirta Matti Hamina DC...... 49 49 Reijonen Sami Savonlinna Darts...... 74 70 Mondolin Kari Satatikka...... 60 97 Seppälä Marko Kartanon Tikkaklubi...... 49 51 Suuronen Jarmo Tillikka DC...... 72 74 Kaltti Teemu Hertas DT Vantaa...... 58 99 Kukkola Sauli Wiiala Darts...... 48 52 Vattulainen Vesa Haku-Tikka...... 71 74 Snell Jari-Pekka Satatikka...... 58 101 Lokkinen Marko DC Kontula...... 47 53 Lehto Pekka Tupla Team Kangasala...... 70 74 Suominen Mikko Proffan Tikka...... 58 101 Mustonen Timo Willy's DC...... 47 53 Pajala Tapio Päkki Darts...... 70 77 Elijoki Juha Samuli Blues...... 57 101 Ravantti Jari Harakan Sulat...... 47 53 Rantala Seppo Perämeri DC...... 70 77 Kauppinen Hannu Samuli Blues...... 57 101 Reponen Jarno Lappeenranta DT...... 47 56 Salminen Jari Keski-Suomi Darts...... 69 79 Hokkanen Jukka Keski-Suomi Darts...... 56 101 Tapio Veijo Wallriver DC...... 47 57 Tilus Janne Himanka DC...... 67 79 Kangas Miika Keski-Suomi Darts...... 56 106 Puroharju Juha Lappeenranta DT...... 46 58 Laine Joonas Casablanca...... 65 79 Nieminen Turkka Hunter's Dart...... 56 106 Tamminen Marko Casablanca...... 46 59 Koskiranta Kari Tillikka DC...... 64 82 Hammarström Tommy Messi DC...... 55 106 Virtanen Tuomas Nisse Darts...... 46 59 Pitkänen Tero Keski-Suomi Darts...... 64 83 Kuosmanen Elmeri Sörkan Tikka...... 54 109 Hall James Lappeenranta DT...... 45 61 Hongisto Mika Satatikka...... 63 83 Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala...... 54 109 Kaartinen Mika Tupla Team Kangasala...... 45 61 Lehtinen Jani Himanka DC...... 63 83 Taivaloja Pertti Dalton's Darts...... 54 109 Tolvanen Tarmo Tillikka DC...... 45 61 Salonen Rami Proffan Tikka...... 63 83 Ukonmaanaho Markku Perämeri DC...... 54 109 Varke Anssi Proffan Tikka...... 45

28 | DARTS 4/2011 Ranking-lista, naiset

Sij Pelaaja, Kerho Yht. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 1 Viinikainen Kirsi Keski-Suomi Darts 935 99 32 96 14 28 112 96 80 64 64 112 32 106 0 2 Silván Lumi-Tuuli Samuli Blues 896 126 4 88 28 52 2 14 72 91 32 56 84 24 64 124 35 3 Juhola Marika Samuli Blues 554 73 124 7 112 6 48 8 24 56 8 4 84 0 4 Rekinen Kaisu DC Kontula 514 64 6 56 24 83 32 40 28 16 12 112 41 5 Liiri Maret Samuli Blues 437 66 4 14 18 56 4 6 68 64 48 8 28 4 36 13 6 Salminen Tarja Willy's DC 341 26 48 21 21 28 48 68 32 21 8 4 16 0 7 Lindström Maria Päkki Darts 231 16 6 7 20 12 24 16 15 14 4 32 64 1 8 Niemi Reetta Lappeenranta DT 222 6 24 2 48 44 16 6 8 4 64 0 9 Koskivirta Aliisa Päkki Darts 198 2 2 6 4 6 34 28 4 48 60 4 10 Helin Katja Päkki Darts 192 51 12 24 14 64 3 8 12 8 0 11 Jalvanti Soile Savonlinna Darts 136 20 36 12 4 8 56 0 12 Rasmus Anu Proffan Tikka 129 42 4 24 16 12 4 24 7 13 Lavikainen Tiia DC Kontula 128 7 3 12 104 2 14 Immonen Merja Keski-Suomi Darts 127 28 24 2 3 16 8 8 38 0 14 Reponen Olga Lappeenranta DT 127 2 16 7 18 14 16 4 50 0 16 Lokkinen Anne DC Kontula 126 8 3 20 4 3 24 16 2 46 0 17 Mäkeläinen Ritva Keski-Suomi Darts 121 28 8 12 8 5 60 0 18 Axelsson Eija Keski-Suomi Darts 115 10 12 7 24 8 10 44 0 19 Alponen Elina Casablanca 109 16 2 18 4 10 8 32 16 3 20 Lehtomäki-Kinnunen Tanja DC Kontula 107 18 2 12 30 34 11 21 Ampiala Anu DC Kontula 106 6 16 27 56 1 22 Saarelainen Anette Haku-Tikka 104 24 16 24 4 36 0 23 Meskanen Terhi Päkki Darts 101 12 21 20 3 16 26 3 24 Hovatov Essi Nisse Darts 98 2 4 4 56 4 28 0 25 Hyttinen Marja Haku-Tikka 97 3 8 18 68 0 26 Haatanen Susanna Sörkan Tikka 95 17 3 4 8 28 34 1 27 Mustonen Eija Willy's DC 94 16 5 7 18 20 24 4 0 0 28 Laulainen Minna Päkki Darts 92 10 8 2 4 8 60 0 29 Itkonen Raili Päkki Darts 91 12 9 2 4 8 8 32 4 12 0 30 Leimunen Raisa DC Steissi 88 6 16 2 12 14 4 30 4 31 Pietikäinen Sirpa Sörkan Tikka 83 4 26 52 1 32 Vilén Anna AK DC 80 3 32 3 38 4 33 Kahari Jenni Proffan Tikka 76 1 6 6 14 4 44 1 34 White-Haavisto Anneli Casablanca 74 18 20 36 0 35 Shtareva Anastasia Päkki Darts 72 16 56 0 36 Korhonen Satu Ohari DC 71 28 16 2 2 16 7 37 Nikula Sari Perämeri DC 68 7 32 14 4 8 3 0 38 Koskivirta Saija Kujakolli DC 66 2 8 8 48 0 38 Teittinen Anna-Liisa Savonlinna Darts 66 2 8 56 0 40 Ojapalo Anne Kujakolli DC 64 12 14 2 14 22 0

1. Revontuli Cup, Heinäkuu 2010; 2. Swedish Open, Elokuu 2011; 3. Vesileppis Cup, Syyskuu 2010; 4. Piiricup singelit, Lokakuu 2011; 5. Piirimestaruudet, Syyskuu 2011; 6. 301 SM, Lokakuu 2011; 7. Tallukka Cup, Marraskuu 2011; 8. SM-B, Marraskuu 2011; 9. SM-Tasoitus, Marraskuu 2011; 10. Estonia Open, Joulukuu 2010; 11. Suomen Cup, Tammikuu 2011; 12. SOL Cup, Helmikuu 2011; 13. Finnish Open, Maaliskuu 2011; 14. Pentathlon, Tammikuu 2011; 15. Viikkopistefinaali, Huhtikuu 2011; 16. SM-Darts, Huhtikuu 2011; 17. SM Kriketti, Huhtikuu 2011; 18. Yhteisavaus-kisa, Elokuu 2011; 19. Päänähkapisteet; 20. SM-LIIGA 4-8/10 1-3/11; 21. Viikkopisteet 11-12 2010 & 1-10 2011

Sami Sanssi jatkaa ykkösenä, vielä kein liekeissä olevaa nousijaa. Hyviä 40 Oravainen Anneli Keski-Suomi Darts...... 64 Samin syksy ei ole ollut mikään nappi- triplaajia on iso liuta, mutta vielä ei ole 42 Tikka Jaana Casablanca...... 61 43 Juvonen Susanna Joro DC...... 60 suoritus, joten keväällä puolustettavana haastajaosasto parhaassa taistelukunnos- 43 Kosonen Tiina Savonlinna Darts...... 60 olevat pinnat ovat tämän hetken valossa sa. Päkki, Samuli, KSD ja KTK ovat hal- 45 Pihkala Susanna Sörkan Tikka...... 58 kovan työn takana. Petri Korte on nap- litsevia kerhoja eikä Willyskään oikein 45 Sainio Milla Sörkan Tikka...... 58 saissut niin pisteitä kuin tärkeitä voit- ole purevassa iskussa pakkaa sekoittamas- 45 Tamminen Jaana Casablanca...... 58 toja keskinäisistä kisailuista, mm. PDC sa. Mutta joulun jälkeen alkavat vasta ne 48 Leppämäki Johanna Satatikka...... 54 Suomen karsinta. 400 pistettä on hyvä pistekarkelot ja pistetään listat sekaisin. 49 Spora Katariina JAM Darts...... 53 etumatka kolmossijaan, mutta reilut sata kakkoseen ei kestä kompurointia. Viinikainen kärjessä, vielä Kaisu Rekinen ja Maret Liiri eivät ole Ceder, Komula, Viinikka ja muut Tallukassa nähtiin harvinaisempi ki- säväyttäneet siinä mittakaavassa, jotta hei- konkarit kympin sakissa nousevat nope- sa, jossa ei ollut finaalissa kumpikaan dän nousuaan kärkikolmikkoon kannattai- asti, jos into pelaamiseen ja voittamiseen rankingin kärjessä olevista. Olisiko tuo si odottaa. Mutta siinä hieman alempana herää oikein kunnolla. Joskus vain tun- merkki listan kärjen tasoittumisesta? Ma- on Katja Helin, jolla kulki Tallukassa ja jos tuu, että konkareita sytyttää kovat otte- rika Juhola on ollut varsin hyvä niin Ve- sama vire pysyy yllä, niin Päkin sisäisessä lut ja hienot pelit eikä sijoituksella tau- sileppiksessä kuin Tallukassakin. Vuoden rankingissa kolmossija vaihtuu ykköseksi. lukossa ole vaikutusta yöuniin. Toisaal- vaihtumisen jälkeen Maipella ei ole pis- Samalla sijoitus koko listalla on TOP10:n ta: miksi kuluttaa itseään puhki, jos tie- tepussissa puolusteltavaa samassa määrin paremmalla puolella. tää olevansa hyvässä iskussa? kuin Viinikaisella ja Silvanilla, joten 400 Ja aina pitää muistaa, että Tarja Sal- Ihan kärjen takana ei ole ketään oi- pisteen ero voisi kaventua yllättävästi. minen voi tehdä melkein mitä vaan… %

DARTS 4/2011 | 29 • VIIKKOKISOJA • VIIKKOKISOJA •

Maanantai Keskiviikko Keskiviikko Torstai ma klo 19,00 ke klo 18.30 ke klo 18.00 to klo 18.30 Rav. Aapelin Baari, Pub Jukolan Jussi Ravintola Koivu Rav. Pohjanpoika, Kontula, Helsinki Hämeenlinna Joensuu Helsinki p. 09-306761 p. 03-618 3655 050-3681862 p. 09-3882645 DC Kontula DC Jukolan Jussi Wanhan Joen DC Darts 77 501/5 501/5 501/5, tuplacup 501/5/tuplacup 4 euroa 4 euroa 5 euroa 4 euroa SDL-pisteet www.jukolanjussi.fi SDL-pisteet ------ma klo 18.30 Rav. Masan Baari, Onko tämä Lisää volyymiä Turku p. 02-2333765 sinun seurasi viikko- Satatikka viikkokisa- kisoihin? 501/3-5 tuplacup ilmoituksen 5 euroa Vain 9 euroa SDL-pisteet paikka? per lehti. ------

Sörkan tikka ke 19.00 Hertas DT Vantaa to 19.00

• Tuplacup 501 (301) / 3-5 • Naisille tasoitus 50 pistettä • Osallistusmismaksu 4 e, POX-kisa 1 e • Palkinnot: 1. 40% + kortti 2. 20% + kortti, 3. Kortti 4. / paras nainen kortti

Lakeside World Pro 11.-12.6.2011 8.10.2011 Auran Keidas Auran Keidas Auran DO-maailman am- Miehet, lauantai 7.1.2012 2. Keidas Open mattilaiskisan otte- (16) (Ned) - (Sco) Krikettikisat MS (21) lut pelaillaan 1. kier- (1) (Eng) - Scott Mitchell (Eng) M 301/av (14) 1. Arto Ek B (9) (Sco) - Fabian Roosenbrand (Ned) 1. Hannu Suominen roksella näillä pelipareilla. 2. Sami Mondolin (8) Tony O’shea (Eng) - Steve West (Eng) 2. Petri Rasmus Päivät ovat oikein, mutta pe- 3. Petri Rasmus (5) Gary Robson (Eng) - Steve Douglas (Eng) 3. Jari Sainio lijärjestys väärä. Joku katse- (4) (Eng) - Darryl Fitton (Eng) NS (7) lee joltain kanavalta ja joku N 301/av (7) 1. Eija Axelsson toinen toiselta, netissä löytyy 1. Jonna Tuomaala Miehet, sunnuntai 8.1.2012 2. Jenni Kahari 2. Eija Axelsson varmasti näitä linkkejä sivuil- (12) Paul Jennings (Eng) - Garry Thompson (Eng) 3. Anna Vilén le, josta kisat näkyvät. (13 ) Wesley Harms (Ned) - Martin Phillips (Wal) 3. Anna Vilén (15) (Eng) - Clive Barden (Eng) AP (13) Kisan ennakkosuosikki M kri (13) (2) Scott Waites (Eng) - Andy Boulton (Eng) 1. Anu Rasmus - Pet- pelaa jo lauantaina illalla, jol- 1. Hannu Suominen (10) (Ned) - (Eng) ri Rasmus loin suurin osa suomalaisis- 2. Kimmo Savolainen (7) John Walton (Eng) - Martin Atkins (Eng) 2. Juha Hyrynsalmi - 3. Jari Sainio ta on Suomen Cupissa. Maa- (6) (Ned) - Christian Kist (Ned) Jaripekka Snell nantaille jää vielä mm. Dean 3. Arto Ek-Jarmo Ek Winstanleyn Miehet, maanantai 9.1.2012 N kri (7) avausottelu. Ja 1. Jenni Kahari (11) (Eng) - (Bel) M kri (4) kisathan jatkuvat tästä sitten 2. Anna Vilén (14) Benito Van De Pas (Ned) - Alan Norris (Eng) 1. Petri Rasmus koko viikon. 3. Eija Axelsson (3) Dean Winstanley (Eng) - (Ned) 2. Jaripekka Snell Voittajaa on paha veika- 3. Ville Pellonperä ta, mutta eiköhän tuohonkin Naiset, lauantai 7.1.2012 löydy apuja ulkomaisilta si- (4) Lorraine Farlam (Eng) - Karen Lawman (Eng) N kri (5) vuilta, jos siis rahansa halu- (1) Deta Hedman (Eng) - Rhian Edwards (Wal) 1. Anu Rasmus aa pistää likoon. Kotimainen 2. Jenni Kahari Naiset, sunnuntai 8.1.2012 3. Anna Vilén Veikkaus ei tätä kisaa ole ot- (3) (Eng) - (Eng) tanut listoilleen, kuten ei vii- me vuosina mitään muuta- Naiset, maanantai 9.1.2012 kaan dartskilpailua. (2) Julie Gore (Wal) - (Rus) %

30 | DARTS 4/2011 Kilpailukalenteri 2011-2012 Muutokset mahdollisia – tarkista tuorein tilanne liiton sivuilta wwwa.darts.fi -> Kilpailukalenteri

JOULUKUU 2011 HUHTIKUU 2012  02-04. Estonia Open Tallinna, Viro...... B, S, W, TI  01. Proffan Tikan rankingkisat (Rankingkisasarjat) 03. Birra Cup (ms, ns, arv.parit) Turku, Petri Rasmus ja Marko Töyrylä...... S Rav. Birra, Syöttäjäntie 2, Jyväskylä,  06-07. PDF Masters (ms, kutsukilpailu) Pasi Frisk 044-3774354 Hotelli Tallukka, Vääksy, Heli Sorsa / Veijo Viinikka...... S 03. SDL/ Eteläisen Piirin Krikettimestaruudet (ms, ns, sp) 13-16. Saksa...... B,W,TI Aapelin Baari, Helsinki,  14. SM-liiga 8. kierros...... S anja Lehtomäki-Kinnunen 046-5667171...... E 21. Espoon mestaruuskisat (ms, ns, arv.parit) 09-11. Zuiderduin Masters Hotel Zuiderduin Egmond aan Zee Ravintola Stone Bay inn, Espoo, Hollanti Lisätietoja 050-5482197  10. SM-Liiga, 4. kierros...... S  27-29. Finnish Open 17. 21. Päkki Open (arv.parit, ms, ns) (ms, ns, jun, sen, ms-301, ns-301, mp.np) Päkki Pub, Purolantie 374, Pyhtää(Purola), Esko Mäyrä 050-5620336...... B, S, W, TI Maria Lindström 040-827 3196 17. Karhunkaato (avoin3 (755 Eri) T0UKOKUU 2012 Lassilan Krouvi, Helsinki, Jakke Olin 0400-455488 05-07. Antwerp Open, Temse, Belgia...... B, W, TI 05. SM-liiga II-divisioonan nousukarsinnat TAMMIKUU 2012 (SM-liiga kutsutut) I divisioonan kotiluolat 01-09. Lakeside World Pro, Frimley Green, Englanti 12. SM-liiga Play-Off ja karsinnat (SM-liigan kutsutut) 03. PDC Ladbrokes World Championships, Lontoo, Englanti Helsinki (varauksella) 06-08. Suomen Cup (m6, n3) Hotelli Caribia, Turku, 17-20. Nordic Cup Ruotsi, Tapani Heikkilä  Esko Mäyrä 050-5620336...... S  21. SM-liiga 5. kierros...... S KESÄKUU 2012 03-06. Sveitsi...... B, W, TI HELMIKUU 2012 03. , Veldhoven, Hollanti...... B, W, TI HEINÄKUU 2012  03-05. Päkki Dartsin rankingkisa (Normaalit rankingkisasarjat) 01. UUSI KILPAILUKAUSI ALKAA, Kotka tai Kouvola, Ari Sissi 050 - 440 7766...... S UUSI JÄSENMAKSUKAUSI ALKAA 11. Varhaiskypsät (ms, ns, ylikypsät) Rav. Milla Makia, Pirkkala, LOKAKUU 2012 Rauno Lehtinen 040-5368407 10-14. Winmau World Masters (MS, NS, Jun)  18. SM-liiga 6. kierros...... S Yorkshire, Tapani Heikkilä...... B  25-26. Pentathlon (MS, NS) Hotelli Tallukka, Heli Sorsa...... S 23-27. Europe Cup, Turkki (todennäköisesti Kemer) Tapani Heikkilä...... B,W MAALISKUU 2012  02. Viikkopistefinaali (kutsutut)...... S  03-04. SM Darts 501- ja krikettimestaruudet (ms, ns, m-kri, n-kri, mp, np, mp-kri, np-kri)...... S Kilometritolpat ja lisävuodet tulevat 09-11. , Villa Marina, Man-saaret...... B, W, TI yksi kerrallaan. 10. Kallio Cup (ap ja np) Ravintola Kallion Oiva, Helsinki, Jatta Kuisma 050-5250403 Timo Korpela paalutti jälleen yhden  17. SM-liiga 7. kierros...... S lisää ja sai täyteen 60 syntymävuotta 24-25. SDL Eteläisen Piirin B- ja sekamestaruudet marraskuun lopulla. (mB, nB, mp-B, np-B, sp, sj) Taru Kettunen 040-7485607...... E Liitto ja lehden toimitus onnittelevat  30-31. Proffan Tikan rankingkisat (Rankingkisasarjat) ja varmasti moni muu siinä samalla Turku, Petri Rasmus ja Marko Töyrylä...... S

Rankkaus: S = Suomen Dartsliitto, W = , B = British Darts Organisation Invitation Table, TI = World Trophy Invitation Table sekä International Darts League, E = SDL/Eteläinen piiri, P = SDL/Pohjoinen piiri

DARTS 4/2011 | 31

2.–4.3.2012 Sokos Hotel Vantaa SOKOS Hotel Vantaa SM DartsDarts 20122012 A-mestaruudet A-mestaruudet

Perjantai 2.3. VIIKKOPISTEFINAALI Rekisteröinti klo 19.30 mennessä • Kilpailupelinä 501/5 Palkinnot: 1) 480 e Kutsukilpailu: 240 e 2) viikkopistefinaaliin 120 e 3-4) mukaan pääsevät 5-8) 60 e pelaajat löytyvät 9-16) 30 e liiton sivuilta: paras nainen 60 e www.darts.fi yhteensä 1.500 e

Lauantai 3.3.2012 Rekisteröinti 10.30 10.30 14.00 14.00 Sarja MS NS MS NS Pelimuoto 501/7 501/5 Kri/5 Kri/5 Os.maksu 20 e 20 e 15 e 15 e Palkinnot 1) WINMAU+500,- WINMAU+500,- 240,- 160,- 2) 200,- 160,- 120,- 80,- 3-4) 100,- 80,- 60,- 40,- Winmau-paikka on omakustanne matka, paikkaa ei voi siirtää ilman erillistä SDL:n päätöstä. 16 parasta mies- ja 8 parasta naispelaajaa sijoitetaan ranking-listojen perusteella

Sunnuntai 4.3.2012 Rekisteröinti 10.30 10.30 13.00 13.00 Sarja MP NP MP NP Pelimuoto Kri/3 tai 5 Kri/3 tai 5 501/5 501/5 Os.maksu 25 e 25 e 25 e 25 e Palkinnot 1) 240,- 180,- 360,- 240,- 2) 120,- 90,- 180,- 120,- 3-4) 60,- 45,- 90,- 60,- Pareja ei sijoiteta. Kriketissä voidaan pelimuotoa muuttaa osallistujamäärän mukaan.

Tiedustelut: Esko Mäyrä, puh. 050-562 0336 tai [email protected]

Majoitusvaraukset: SOKOS Hotels myyntipalvelu 020 1234 600 sähköpostitse: [email protected]

1 hengen huone 85 euroa/huone/vrk 2 hengen huone 95 euroa/huone/vrk

Tilattaessa mainitse ”SM Darts 2012”