Harri Heinilä Hip hop ja jazztanssi Afrikkalaisamerikkalaisen tanssin jatkumo Kansi: Harri Heinilä ISBN 978-952-68364-8-5 Musiikkiarkisto 2021 musiikkiarkisto.fi [email protected] Sisällysluettelo Johdanto: hip hop ja jazztanssi 5 Jazztanssin synty 13 Jazzmusiikin synty 20 Jazzmusiikin ja -tanssin terminologia 22 Jazztanssi orjuuden aikana Yhdysvaltain plantaaseilla ja sen vaikutus 31 Minstrelsy-aikakausi 36 Cakewalk 52 Texas Tommy 61 Charleston 63 Lindy Hop 71 Mambo ja salsa 75 Rock and roll -tanssit 79 Hip hop -musiikin synty 85 Breikeistä rappiin: hip hop -kulttuurin muotoutuminen 96 Hip hop -tanssien synty 104 James Brown ja ’Get on the Good Foot’ -tanssi 106 Burning eli ”polttaminen” 108 Burning muuttuu breikkaukseksi 117 Bronxin alkuperäiset 1970-luvun breikkausryhmät 121 Bronxin alkuperäisen breikkauksen loppu 137 Länsirannikon Soul Train -tanssijat osana hip hop -tanssia 139 Breikkaus siirtyy uudelle sukupolvelle 151 Breikkauksen jatkumo vai katkeama: ensimmäisen ja toisen 163 sukupolven väliset erot Jazz- ja hip hop -tanssien yhtäläisyydet 168 2 Epilogi: hip hop -tanssi 2000-luvulla 192 Suomalaisen hip hop -kulttuurin musiikin ja tanssin alku 197 tutkijan näkökulmasta Taulukot 4 Viitteet 209 Lähteet 271 Henkilöhakemisto 292 3 Taulukot Taulukko 1. Ragtime vs. Jazz. Taulukko 2. William Henry Lane vs. John Diamond. Taulukko 3. Bronxin breikkausryhmiä 1970-luvulla. Taulukko 4. Bronxin breikkauspaikkoja 1970-luvulla. Taulukko 5. The Campbellock Dancers vuonna 1973. Taulukko 6. The Rock Steady Crew:n tanssijoita vuonna 1981. Taulukko 7. The New York City Breakers. Alkuperäinen kokoonpano vuonna 1982. Taulukko 8. Dynamic Rockers / Dynamic Breakers vuonna 1983. Taulukko 9. Breikkauksen leviäminen elokuvien kautta eri maissa. Teos on saanut tukea WSOY:n kirjallisuussäätiöltä ja Suomen tietokirjailijat ry:ltä. 4 Johdanto: hip hop ja jazztanssi Afrikkalaisamerikkalaisen tanssin ja musiikin juuret ovat Afrikassa, mutta niitä voidaan jäljittää myös Eurooppaan ja jopa Aasiaan. Näistä juurista muodostui Yhdysvaltain orjuuden ja tuon jälkeisen kehityksen myötä vuoteen 1917 mennessä monikulttuuriset, pääasiassa afrikkalaisia ja eurooppalaisia piirteitä sisältävät käsitteet: jazzmusiikki ja jazztanssi1. Hip hopin, johon on sisällytetty määrittelijästä riippuen erilaisia elementtejä (rap, hip hop -musiikki, breikkaus ja muut hip hop -tanssit, graffiti, pukeutuminen, hip hop -tietoisuus jne.), on väitetty saaneen alkunsa DJ Kool Hercin toimesta hänen Länsi-Bronxin kotitalonsa kerhohuoneessa elokuussa 1973.2 Oma kiinnostukseni hip hoppiin sai varmuudella alkunsa lähes kymmenen vuotta tuon jälkeen kesällä 1983, jolloin kuulin radiosta Grandmaster Flash & The Furious Five -yhtyeen ’New York, New York’ -rap-kappaleen. Kiitokseni tuosta menee lahtelaiselle DJ:lle Tapani Ripatille, joka soitti hip hoppia ilmeisesti ensimmäisenä suomalaisessa radiossa3, ja jonka ohjelmia kuuntelin yleisradiosta keväästä 1983 alkaen. Alussa kokeilin myös breikkausta huonolla menestyksellä kirjastosta löytämäni teoksen avulla, mutta tuo kokeilu jäi osaltani hyvin lyhyeen. Kiinnostukseni hip hoppiin ei kuitenkaan kadonnut, vaan se lisääntyi vuosien aikana Ripatin ja muiden hip hop -musiikkia soittaneiden radio-ohjelmien kuuntelun ohessa ostamieni lukuisien hip hop -äänitteiden ja lukemani alan kirjallisuuden myötä. Tapani Ripatille menee myös kiitokseni 2000-luvun alussa alkaneesta kiinnostuksestani alkuperäisiin jazztansseihin, kuten lindy hop ja charleston. DJ Ripatti soitti radio-ohjelmissaan vanhaan rhythm and blues- ja swingmusiikkiin perustuneita jinglejä kappaleiden välissä, mikä epäilemättä vaikutti myöhemmin noihin musiikkilajeihin heränneeseen innostukseeni, tuon johtaessa alkuperäisten jazztanssien harrastukseeni ja jopa niitä koskevaan väitöskirjaan. 5 Tämä teos syntyi tarpeeseen luoda katsaus alkuperäisten eli autenttisten jazztanssien ja hip hop -tanssien välisiin yhteyksiin, joista ei ole julkaistu kattavaa suomenkielistä perusteosta. Teoksessani argumentoidaan breikkauksen ja muiden hip hop -tanssien olevan osa alkuperäisiä jazztansseja. Näillä alku- peräisillä jazzmusiikkiin ja siihen liittyviin musiikkityyleihin perustuvilla jazztansseilla on hyvin vähän tekemistä 1950-luvulta alkaen sijaa saaneen modernin jazztanssin kanssa, joka on lähtöisin nykytanssista (modernista tanssista) ja baletista. Nämä modernit jazztanssijat kaappasivat jazztanssitermin käyttöönsä 1950-luvun puolivälissä, kuten teokseni ’Jazzmusiikin ja -tanssin terminologia’ -kappaleessa todetaan. Tämä on johtanut jatkuvaan ristiriitaan näiden uusien ”jazztanssijoiden” ja autenttisten jazztanssijoiden välillä johtuen molempien ryhmien käyttämästä ’jazztanssi’-termistä, kuten osoitin väitös- kirjassani4. Lukijan tehtäväksi jääköön päättää, onko syytä jatkaa tämän ristiriidan kanssa tai pitäisikö kaapata jazztanssitermi takaisin alkuperäisten jazztanssien termiksi tai peräti nimetä 1950-luvulta lähtöisin oleva jazziton ”jazztanssi” jollain toisella nimellä. Teoksessani selvitän aluksi jazztanssien ja jazzmusiikin taustaa aina Yhdysvaltain orjuudesta ja orjien hankinnasta alkaen. Käyn läpi myös jazzmusiikin ja -tanssien terminologiaa omassa kappaleessa. Tarkasteluni etenee Yhdysvaltain orjaplantaasien kautta minstrelsy-aikakaudelle, josta mennään keskeisimpien jazztanssien tarkastelun myötä hip hop -musiikin syntyyn, hip hip -kulttuurin muotoutumiseen ja siitä itse hip hop -tansseihin. Hip hop -tanssien tarkastelu on jaettu breikkauksen esivaiheiden, Get on the Good Foot -tanssin ja Burning:in eli ”polttamisen”, sekä varsinaisen breikkauksen ja muiden hip hop - tanssien tarkasteluun. Näiden muiden hip hop -tanssien osalta tarkastelen erityisesti Yhdysvaltain television Soul Train -ohjelman tansseja ja tanssijoita, jotka vaikuttivat merkittävästi New Yorkin alkuperäisiin 1970-luvun breikkaajiin. 6 Tarkastelen pääasiassa breikkauksen ensimmäistä bronxilaista sukupolvea ja heidän kytkeytymistään alkuperäisiin jazztansseihin. Analysoin lyhyesti toisen sukupolven breikkaajien esiintuloa 1980-luvulla ja hip hop -tanssin merkitystä hip hopin kaupallistumisessa. Selvitän myös, miten breikkauksen ensimmäinen 1970-luvun ja sitä seurannut 1980-luvun breikkisukupolvi kytkeytyvät toisiinsa käsittelemällä ensisijaisesti näiden sukupolvien väitettyjä eroja, mutta myös yhtä- läisyyksiä. Tämän jälkeen tuon esiin alkuperäisten jazztanssien ja tarkastelemieni hip hop -tanssien yhtäläisyydet omassa kappaleessaan. Lopuksi luon lyhyen katsauksen kansainväliseen hip hop -tanssiin 2000- luvulla ja selvitän suomalaisen hip hop -kulttuurin musiikillista ja tanssillista alkua tutkijan eli akatemian näkökulmasta. Historioitsijat ja kulttuuritutkijat ovat tunnistaneet afrikkalaisten ja afrikkalaisamerikkalaisten tanssien välisiä yhtäläisyyksiä vuosikymmenien ajan.5 Tämän tutkimuksen keskeisiä pioneereja ovat olleet Melville J. Herskovits, joka julkaisi alan merkkiteokset Rebel Destiny vuonna 1934 ja The Myth of the Negro Past vuonna 1941, Lydia Parrish, jonka vuoden 1942 teos selvitti afrikkalais- amerikkalaisten laulujen ja tanssien yhteyksiä Afrikkaan, sekä Mura Dehn, joka 1930-luvulla alkaneen ja 1980-luvulle jatkuneen jazztanssitutkimuksensa yhtey- dessä kartoitti alkuperäisen jazztanssin afrikkalaisia piirteitä. Näitä yhteyksiä kartoitti myös eläintieteilijä Ivan T. Sanderson, joka julkaisi brittiläisessä Dancing Times -makasiinilehdessä kolmiosaisen jazztansseja käsitte- levän artikkelisarjan vuonna 1935. Sanderson vajosi rasistisiin ilmaisuihin väittämällä jazztanssin olevan lähtöisin Afrikan viidakoista, mikä vähensi hänen tutkimuksensa arvoa. Alkuperäisen jazztanssin osalta näitä tutkijoita seurasi Marshall ja Jean Stearns vuoden 1968 Jazz Dance -teoksellaan, jossa Stearns- tutkijapari niin sanotussa kenttäkokeessa vertaili afrikkalaisia tansseja ja jazztansseja toisiinsa kyseisiä tansseja tanssineiden avustajien kanssa. Muita merkittäviä tutkijoita tällä saralla ovat olleet erityisesti Robert Farris Thompson, 7 Lynne Fauley Emery, Katrina Hazzard-Donald (Hazzard-Gordon) ja Brenda Dixon Gottschild. Marshall ja Jean Stearnsin Jazz Dance vuonna 1968 oli ensimmäinen julkaistu akateemiseen perustutkimukseen perustuva teos, joka käsitteli lindy hoppia ja muita alkuperäisiä jazztansseja kokonaistutkimuksellisesti. Tätä ennen jazztanssitutkijat, erityisesti Mura Dehn, Ivan T. Sanderson, Roger Pryor Dodge, Jean Craighead ja Robert Farris Thompson, kirjoittivat vain artikkeleita näistä tansseista tai ne olivat osa muuta tutkimusta. Stearnsejä seurasi Lynne Fauley Emery afrikkalaisamerikkalaisia tansseja orjuuden alusta alkaen käsittelevällä Black Dance in the United States from 1619 to 1970 -teoksellaan vuonna 1972 ja Sharon Leigh Clark ’rock [and roll]’ -tansseista tehdyllä opinnäytteellään vuonna 1973. Näihin voidaan lisätä Mura Dehn vuosikymmeniä jatkuneella jazztanssitutkimuksellaan ja 1970-luvun lopun steppitanssin suosion kasvun yhteydessä julkaistu stepin historiaa esittelevä Jerry Amesin The Book of Tap6, mutta muuten julkaistu alkuperäisten jazztanssien tutkimus oli akateemisten tutkimusten oheistuotetta ja jäi tutkimuksellisesti paitsioon aina 1980-luvulle saakka. Kasvanut kiinnostus Harlemin kulttuurimuotoihin johti lindy hopin lisääntyneeseen akateemiseen tutkimiseen artikkelien, Harlemin historiaa käsittelevän kirjan Savoy Ballroomille omistetun kappaleen ja ainakin kahden yliopiston pro graduja vastaavan tutkimuksen verran 1980-luvun loppuun mennessä. Akateeminen kiinnostus lindyyn ja muihin alkuperäisiin jazztansseihin on jatkunut läpi viime vuosituhannen lopun ja aina nykyhetkeen saakka.7