Ruovikot Ja Merenrantaniityt

SUOMEN YMPÄRISTÖ 37 | 2007 luonto r

Ruovikot ovat tuoneet viime vuosikymmeninä monimuotoisuutta uo LUONTO

Suomeen ja Viroon. Toisaalta ruovikoituminen on aiheuttanut meren- vik Ruovikot ja merenrantaniityt

rantaniittyjen lajiston voimakkaan taantumisen, mikä jatkuu edelleen. ot

arv Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta

Julkaisu kertoo ruovikoiden ja merenrantaniittyjen merkityksestä eli mere ja eliöryhmille Suomessa ja Virossa sekä antaa suosituksia näiden aluei- ot den hoidolle. Tavoitteena on eri tavalla hoidettujen merenrantaniitty- h ja jen ja ruovikoiden optimaalinen verkosto. n Iiro Ikonen, Eija Hagelberg (toim.) o ra i to nt k a o n kem ii t y u t ksia e ksia

t e l ä-s uo mes t a ja vir ja a o s t a

S UO ME N N YM

Lounais-Suomen ympäristökeskus P

PL 47, 20801 TURKU, puhelin (vaihde) 020 490 102 ÄRIS TÖ 37 | 2007 | 37 TÖ

ISBN 978-952-11-2860-8 (nid.) ISBN 978-952-11-2861-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) Lounais-Suomen ympäristökeskus

SUOMEN YMPÄRISTÖ 37 | 2007

Ruovikot ja merenrantaniityt

Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta

Iiro Ikonen, Eija Hagelberg (toim.)

Turku 2007 Lounais-Suomen ympäristökeskus ��

Hanke saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja se toteuttaa Etelä-Suomen ja Viron INTERREG IIIA -ohjelmaa. JULKAISEVAN VIRASTON TUNNUS, KORKEUS 16 mm (SYKE-logo 19 mm)

SUOMEN YMPÄRISTÖ 37 /2007 Lounais-Suomen ympäristökeskus Luonnonsuojeluosasto

Taitto: Päivi Niemelä Kansikuva: Antti Below, luhtakana nokkavana

Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/julkaisut

Edita Prima Oy, Helsinki 2007

ISBN 978-952-11-2860-8 (nid.) ISBN 978-952-11-2861-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) ESIPUHE

Järviruoko on Suomen ja Viron merenrannikoiden merkittävin kasvi. Se on vähitel- len vallannut entiset matalat rantaniityt ja kaikki pehmeäpohjaiset rannat. Rantoja kiertää lähes katkeamaton ruokovyöhyke. Vain karut ja syvät rannat ovat vapaita ruovikosta. Ruovikoiden pinta-alan laajeneminen on aiheuttanut myös lukuisien ruovikkolajien esiintymisalueiden merkittävän laajenemisen. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat ruovikoiden lintulajit, kuten viiksitimali, rastaskerttunen, ruskosuohaukka ja kaulushaikara. Ruovikoiden hyönteislajistoa on tutkittu heikommin, mutta ruovikoissa elää myös joitakin niille ominaisia perhoslajeja kuten ruokohämy-yökkönen ja ruoko-olkiyökkönen. Ruovikot tarjoavat suojaa sekä ravintoa (mm. surviaisääsket ja kirvat) monelle lajiryhmälle kuten sudenkorennoille, linnuille, kaloille, sammakoille ja lepakoille. Kääntöpuoli ruovikoiden yleistymiselle on se, että monet avoimia merenrantaniit- tyjä kaipaavat lajit ovat harvinaistuneet tai alueellisesti jopa kadonneet: linnuista voi mainita monet kahlaajat ja keltavästäräkin, putkilokasveista rantasapet ja katkerot. Monet lajit kaipaavat myös ruovikoiden ja avoveden mosaiikkia. Ruovikon luonnonarvot ja niiden sovittaminen yhteen ruovikon eri käyttötarkoi- tuksien kanssa ovat olleet Lounais-Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman ”Ruo- vikkostrategia Suomessa ja Virossa” –Interreg IIIA-hankkeen keskeinen lähtökohta. Hankkeen biodiversiteettiosion keskeisiä tuloksia on koottu tähän julkaisuun. Ruovikoiden ja merenrantaniittyjen hoito ja käyttö ovat merenrantojen biodiver- siteetin säilymisen kannalta keskeisiä asioita. Toivottavasti tässä julkaisussa esitetty tieto auttaa näiden alueiden hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa samoin kuin ruovikoiden taloudellisessa hyödyntämisessä.

Esko Gustafsson Ylitarkastaja Lounais-Suomen ympäristökeskus Suomen ympäristö 37 | 2007 SISÄLLYS Esipuhe...... 3 Varsinais-Suomen ja Viron merenrantaniittyjen ominaispiirteistä ja putkilokasvilajistosta...... 7 Varsinais-Suomen ja Viron merenrantaniittyjen kehitys...... 7 Merenrantaniittyjen luokittelusta ja kasvilajistosta...... 8 Suomen ja Viron merenrantaniittyjen muutamia uhanalaislajeja...... 12 Ruovikkoluokittelu ja ruovikon laatukartoitus bioenergia- ja rakennuskäyttöön...... 15 Työn tavoitteet ja tausta...... 15 Tutkimusalueiden kuvaus...... 16 Menetelmät...... 16 Tulokset...... 18 Ruovikoiden ja rantaniittyjen hoidon merkitys linnuille...... 24 Ruovikot pesimäympäristönä...... 24 Ruovikot levähdysalueina...... 27 Ruovikot ruokailu- ja sulkimisalueina...... 27 Ruovikkolajien suojelu...... 28 Hoidon tarve ja vaikutukset linnustoon...... 28 Ruovikoihin liittyvät luontodirektiivin liitteen IV lajit Suomessa ...... 30 Lepakot...... 30 Saukko...... 31 Viitasammakko ...... 32 Kovakuoriaiset ...... 32 Perhoset ...... 33 Sudenkorennot ...... 33 Ruovikoiden hyönteiset...... 36 Kovakuoriaiset...... 36 Perhoset...... 37 Vesiperhoset...... 39 Käsittelyjen vaikutuksia...... 41 Matsalun merenrantaniittyjen luteista ja muista hyönteisistä ...... 42 Ranta-alueiden erityispiirteet...... 42 Hoidon merkitys...... 42 Tiedot rantaniittyjen lajistosta...... 42 Havaintoja lajistosta...... 43 Lopuksi...... 43 Ruovikot kalojen lisääntymisalueina rannikkovesissä...... 46 Etelärannikon ruovikkorannat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita...... 46 Ruovikkorannoilla lisääntyviä kalalajeja...... 46 Ruovikoiden hyödyntämisen vaikutukset kalojen lisääntymiseen...... 47

Suomen ympäristö 37 | 2007 Matsalun kansallipuiston ruovikkolampareiden selkärangaton- lajistosta...... 51 Johdanto...... 51 Tutkimusalue ...... 51 Materiaali ja menetelmät...... 51 Tulokset...... 53 Lajimäärät...... 55 Yleiset ja harvinaiset taksonit...... 56 Vesien laatu selkärangattomien perusteella...... 56 Keskustelu...... 58 Laidunnuksen ja niiton vaikutukset merenrantaniittyjen kasvilajikoostumukseen...... 60 Turun Friskalanlahden, Särkilahden ja Kulhon lahtien pesimälinnusto...... 65 Tutkimusalueiden kuvaus...... 65 Aiemmat linnustoselvitykset...... 66 Vuoden 2007 linnustoselvitys...... 68 Tutkimusmenetelmät ...... 68 Tulokset...... 69 Uhanalaiset, silmälläpidettävät ja direktiivilajit...... 71 Pesimälinnuston muutokset...... 71 Friskalanlahti...... 72 Kulhon lahdet...... 76 Kiitokset...... 78 Ruovikoiden hoidon vaihtelevat vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen Euroopassa...... 81 Miksi ruovikot ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle? ...... 81 Mikä on ruovikoiden hoidon vaikutus luonnon monimuotoisuudelle?...... 81 Rantaniittyjen kunnostus kontrolloidun polton avulla...... 83 Miksi käyttää tulta rantaniittyjen kunnostuksessa?...... 83 Kenen idea se oli?...... 83 Minkälaista valmistelua jaajoitusta kontrolloitu peruskunnostus poltto vaatii?...... 83 Antaa palaa...... 83 Palon jälkeen...... 85 Aiheuttaako poltto muutoksia kasvillisuuteen?...... 86 Nisäkkäät Matsalun ruovikoissa...... 87 Ruovikoiden ja merenrantaniittyjen hoitosuosituksia...... 91 Ruovikoiden hoito...... 93 Yhteenveto...... 95 Kuvailulehdet...... 97

Suomen ympäristö 37 | 2007 Varsinais-Suomen ja Viron merenrantaniittyjen ominaispiirteistä ja putkilokasvilajistosta Iiro Ikonen, projektikoordinaattori, Lounais-Suomen ympäristökeskus

Viron ja Suomen kallioperät ovat erilaiset. Suomes- Ekologisesti arvokkaimmat perinnemaisema- sa jäätikön kulutus kohdistui irtaimien maalajien kokonaisuudet muodostuvat laidunnettujen me- ohella Etelä-Suomea peittäneisiin sedimenttiki- renrantaniittyjen, niihin rajautuvien tuoreiden ja viin ja poisti myös peruskallion pintaa peittäneen kuivien niittyjen sekä Länsi-Virossa ja Saaristome- rapautumiskuoren. Alta paljastui prekambrinen rellä lehdes- ja lehtoniittyjen jatkumoista. Virossa kova peruskallio, jonka yleisimmät kivilajit ovat ja Ahvenmaalla kuvaan tulevat mukaan kalkkivai- graniitteja, gneissejä, liuskeita ja migmatiitteja. kutteiset niityt ja letot. Virossa tämä peruskallio on satojenkin metrien syvyydessä, pehmeäkivisten paleotsooisten kalk- kikivi-, hiekkakivi- ja savikivikerrostumien alla. Varsinais-Suomen ja Viron Virossa tavattavat siirtolohkareet ovat jääkauden merenrantaniittyjen kehitys tuliaistavaraa Suomesta. Länsi- ja Pohjois-Viro ovat tunnettuja kalkkikivestään. Viron luontotyypeistä Digitoin Varsinais-Suomen inventoidut ja erityis- alvari on muodostunut ordoviikki- ja siluurikau- tuella hoidossa olevat merenrantaniityt ArcView tisten kalkkikivien päälle. Nämä kalkkikivet muo- -ohjelmalla, ja arvioin että inventoituja merenran- dostavat tasankoja ja kalliotörmiä, jotka yltävät taniittyjä on hoidossa Varsinais-Suomessa hoidos- Öölannista ja Gotlannista Itämeren altaan poikki sa enintään noin 500 ha. Tarkempi arviointi vaatisi Viroon ja Virosta Laatokan eteläpuolelle. Viron ja maastotarkastelua. Lisäksi erityistuella on hoidossa Suomen geologinen ero selittää pitkälti Viron ja enintään 450 hehtaaria inventoimattomia meren- Suomen kasvi- ja eläinlajiston erilaisuutta. Viro- rantaniittyjä. Keskimääräinen hoidetun varsinais- laiset hämmästelevät Suomeen tullessaan jyhkeitä suomalaisen merenrantaniityn koko on 7 hehtaaria graniittikallioita, kun taas Viron sedimenttikivi- ja kluuviniityn 11,3 hehtaaria. (merenrantaniittyjä törmissä olevat, eliökunnan kehityksestä kertovat 770 ha ja erotin omaksi luokakseen kluuviniityt fossiilit kiehtovat suomalaisten mieliä. Etenkin 170 hehtaaria). Inventointien valtakunnallisesti (V- Länsi-Viron kalkkikivialueet luovat olosuhteet luokka) ja maakunnalliset (M-luokka) kohteet ovat erittäin monipuoliselle kasvilajistolle, ja tämä nä- ainakin osittaisessa hoidossa lähes kaikki: toisaalta kyy luonnollisesti edelleen myös hyönteislajiston tulee muistaa että inventointi on keskittynyt lähes monimuotoisuudessa. yksinomaan hoidetuille merenrantaniityille, ruovi- Suomen ja Viron merenrantaniityt ovat muodos- koituneita alueita ei inventoinneissa ollut. Niitto- tuneet vähitellen maan nousemisen, jään vaiku- käytössä on Suomessa vain 30 hehtaaria, ja yhtään tuksen sekä laidunnukset ja niiton avulla. Puiden jatkuvasti pitkän aikaa niitettyä kohdetta ei ole leviäminen merenrantavyöhykkeelle estyy laidun- säilynyt. Merenrantaniityistä 80 % kuuluu arvok- tavien eläinten ja niiton toimesta, minkä vuoksi kaimpiin V- ja M –luokkiin. Lukumääräisesti eniten maan kohoamisen edetessä merenrantaniittyjen ja merenrantaniittyjä on Varsinais-Suomessa (Vainio rannan läheisten niittyjen vyöhyke on usein vuo- et al 2001). Koko Suomen mittakaavassa kaikki sisatojen kuluessa leventynyt. Vanhat merenranta- matalakasvuiset niittytyypit ovat voimakkaasti niityt eivät olekaan enää ekologisesti merenranta- harvinaistuneet ja inventoiduista 1900 hehtaarista niittyjä vaan merenrantaniittyvyöhyke seuraa ajan noin puolet oli hoidossa vuonna 2001. Näistä alu- kuluessa vetäytyvää rantalinjaa. Kasvillisuus on eista suuri osa on Varsinais-Suomessa. Vertailun selvästi vyöhykkeinen, suolamaan kasvillisuuden vuoksi ruovikoiden määrä Varsinais-Suomessa on sijaitessa lähinnä rantaa. kuitenkin yli 15 000 hehtaaria (Pitkänen 2006).

Suomen ympäristö 37 | 2007 Laiduntavat eläimet pitävät yllä merenrantaniittyjen kasvillisuutta ja vyöhykkeisyyttä. Kuva: Iiro Ikonen

Keskimmäistä ja korkeinta arvoa rantaniittyjä on Merenrantaniittyjen laskettu Virossa olevan noin 5250 hehtaaria (Kukk luokittelusta ja kasvilajistosta 2001). Natura -tietokannoissa on Virossa meren- rantaniittyjä 10 639 hehtaaria, sisältäen kuitenkin Merenrantaniittyjen edustavuutta kuvaavat niin myös ruovikkolaikkuja (Kukk & Sammul 2006). Suomessa kuin Virossa seuraavat piirteet: laa- Yhteensä Natura -tietokannassa ja Viron perinne- juus, matalakasvuisuus, lajiston monipuolisuus, maisemayhdistyksen tiedostoissa on noin 18 000 järviruo’on ja pensaiden niukkuus sekä niiden pie- hehtaaria rantaniittyjä, joista 70 % voidaan arvioi- ni peittävyys alueella. Veden korkeuden vaihtelu da arvokkaiksi (Kukk & Sammul 2006). Suurin osa ja jään aiheuttama eroosio ovat avointen rantaniit- Viron inventoiduista perinnemaisemista ja suurista tyjen luontaisia ylläpitäjiä. Varsinaiset merenranta- kokonaisuuksista on Länsi-Viron rantaniittyjä ja niityt sijaitsevat keskivesitason yläpuolisella maa- tulvaniittyjä, tosin osa näistä alueista on hoidot- rannalla ja kasvillisuus muuttuu vyöhykkeittäin ta tai riittämättömässä hoidossa. Viron ympäris- kohotessa maarannan keski- ja yläosiin. töministeriön nettisivuilla esitetään arvioita, että Merenrantaniityt kuuluvat sekä Suomessa ja Vi- 1960-luvulla oli arvokkaita rantaniittyjä 29 000 ha rossa pääsääntöisesti Natura -tyyppiin *1630 Itä- nykyisten 5100 ha sijaan. Virossa laajimmat ran- meren keski- ja pohjoisosan rantaniityt. Suomessa taniityt ovat Länsi-Virossa etenkin Matsalun kan- laajoja niittyjä on mm. Liminganlahdella ja Ete- sallispuiston alueella, Haapsalun pohjoispuolella, lä-Suomen suurempien jokien suistoalueilla (My- Pärnun eteläpuolella Häädemeestessä sekä Mu- näjoki, Laajoki, Paimionjoki, Kiskonjoki). Suurin hussa ja Saaremaalla. Sanottakoon vielä vertailun osa Viron arvokkaista merenrantaniityistä sijaitsee vuoksi, että Ruotsissa on arvokkaita merenranta- Länsi-Viron maakunnissa: Saaremaalla, Hiiumaal- niittyjä noin 8 000 hehtaaria. la, Pärnumaalla ja Läänemaalla. .

Suomen ympäristö 37 | 2007 Merenrantaniittyjä on luokiteltu eri tavoin. (Puccinellia spp) ja meriparsaherne (Tetragonolobus Virossa luokitteluja ja lajiluetteloita ovat tehneet maritimus). Sisämaalle mentäessä kuvaan tulevat mm. Jaanus Paal ja Viron perinnemaisemayhdistys mukaan suolasänkiö (Odontites litoralis), isoranta- (Eesti Pärandkoosluse Kaitse Ühing; www.pky.ee). sappi (Centaurium littorale), ruskokaisla (Blysmus Virossa merenrantavyöhykkeet jaetaan 3 vyöhyk- rufus), rakkoapila (Trifolium fragiferum), palleroput- keeseen: ki (Cnidium dubium), käärmeenkieli (Ophioglossum vulgatum), litutilli (Descurainia sophia), merisaunio • subsaliininen (Tripleurospermum maritimum), merimaruna (Arte- • saliininen misia maritima) ja koiruoho (Artemisia absinthum) • suprasaliininen (Paal 2004). Virossa merenrantaniityt ovat keski- määräisesti laajempia ja monet lajeista esiintyvät Kullakin vyöhykkeillä on omat kasvillisuustyyp- runsaampina kuin Suomessa. Merenrantaniitty- pinsä. Subsaliininen vyö on uloin meriveden jen välittömässä läheisyydessä ja niiden suorana vaikutuksessa oleva ranta-alue, jossa kasvien jatkumona on usein monilajisia kalkkivaikutteisia alimmaiset osat kasvavat yleensä vedessä. Salii- tai kuivia katajaniittyjä ja lettoja. Monet Suomessa ninen vyöhyke on meriveden vaikutuksessa vain uhanalaiset kalkinvaatijat ja ravinteisten lettojen korkean veden aikana kun taas suprasaliiniseen kasvit ovat yleisiä Virossa. Merenrantaniittyjen tai vyöhykkeeseen merivesivaikutus ei tulvattomissa kalkkivaikutteisten niittyjen lettopainanteilla kas- olosuhteissa ulotu. Kasvilajiston vyöhykkeisytt- vaa suoneidonvaippa (Epipactis palustris), lupikka tä merenrannoilla lisää tuulien, laineiden ja jään (Sesleria caerulea), vahasara (Carex flacca), jauhoesik- mekaaninen vaikutus (Roosaluste 2004). Virossa ko (Primula farinosa) ja siniyökönlehti (Pinguicula on useita kasvillisuusalatyyppejä näiden kolmen vulgaris). Merenrantavyöhykkeen tuntumassa ta- perustyypin alla. paa Virossa kohtuullisen usein myös Pohjoismais- Erityisesti Natura 2000 -verkoston luontotyyp- sa harvinaisen kenttäorakon (Ononis arvensis) sekä piin merenrantaniittyihin (Baltic Boreal coastal laajoja rantahirvenjuurikasvustoja (Inula salicina). meadows; *1630) liitettäviä tunnuskasveja ovat Paikoin Länsi-Viron saarilla on myös merenranto- Virossa mm. meriluikka (Eleocharis uniglumis), me- jen välittömässä läheisyydessä hienoja taarnaletto- risuolake (Triglochin maritimum), suolavihvilä (Jun- ja (Claudium mariscus) seuralaislajeineen. cus gerardii), meriasteri (Tripolium vulgare), sorsimot

Järviruoko voi vallata myös luonnonsuojelullisesti arvokkaat lettoalueet. Muhun saaren Üugun pangan alueen letolle levittäytyvä järviruoko on tässä uhkaamassa kuvassa näkyvää taantuvaa orkideaa mesikämmekkää (Herminium monochris). Kuva: Iiro Ikonen

Suomen ympäristö 37 | 2007 Veden tuntumassa kasvaa Virossa mm. pikku- ovat mm. suolapunka (Samolus valerandi), pikkuluikka (Eleocharis parvulae), meriluikka (Eleocha- kilokki (Suaeda maritima), itämerensara (Carex ex- ris uniglumis), järviruoko (Phragmites australis), tensa), somersara (Carex glareosa) ja merisara (Carex merikaisla (Bolboschoenus maritimus), sinikaisla mackenzie) (Roosaluste 2004). (Schoenoplectus tabernaemontanii), merisorsimo Suomessa merenrantavyöhykkeet jaotellaan me- (Puccinellia maritima), meriasteri-merisuolake (Tri- reltä päin rannan suuntaisiin hydrolitoraali-, geo- polium vulgare, -Triglochin maritima), merisolmukki litoraali- (keskivesi-tulvaraja) ja epilitoraalivyö- (Spergularia maritima), suolayrtti (Salicornia europae), hykkeisiin. Varsinaissuomalainen lajisto on hyvin merirannikki-suolavihvilä (Glaux maritima - Juncus samantapainen, vaativimpien lajien kuitenkin jää- gerardii), kahtaissara (Carex disticha), maarianheinä dessä pois. Peruslajiston Suomessa muodostavat (Hierocloë odorata) ja rantavehnä (Elytrigietum repen- rönsyrölli (Agrostis stolonifera), suolavihvilä (Jun- tis) –yhdyskuntia. cus gerardii) ja luhtakastikka (Calamagrostis stricta) Suprasaliinissa vyöhykkeessä on Virossa tavalli- kaikilla alueilla. Lisäksi mainitaan punanata-jo- sia lajeja mm. punanata (Festuca rubra), ruokohelpi kapaikansara –niityt (Festuca rubra – Carex nigra), (Phalaris arundinacea) ja heinäkaura (Arrhenatherum luhtarölliniityt (Agrostis canina) ja matalat vihvilä-, elatius) -yhdyskuntia, soistuneemmilla alueilla lu- heinä- ja saraniityt. Harvinaisina mainitaan herne- pikka (Sesleria caerulea) ja hirssisara-jokapaikan saravaltaiset (Carex viridula) niityt sekä hirssisara- sara -kasvustot (Carex nigra – C. panicea) ovat ylei- hina –valtaiset (Carex panicea -Danthonia decumbens) siä. Erityiseseti suprasaliiniselta vyöhykkeeltä voi kasvustot (Vainio & al 2001). löytää myös harvinaisia ja suojeltavia lajeja, näitä

Hevoset ovat hyviä laiduntajia Länsi-Viron kovapohjaisilla rannikkoalueiden niityillä. Kuva: Kaarel Kaisel

10 Suomen ympäristö 37 | 2007 Suomen merenrantaniityiltä voidaan esittää myös seuraava yläjako erilaisia kasviyhdyskuntia (Vai- nio et al 2001). • pikkuluikka- ja hapsiluikkarantaniityt • ruoko-, luikka- ja kaislarantaniityt • suursararantaniityt • matalakasvuiset vihvilä-, heinä ja sararanta- niityt • korkeakasvuiset rantaniityt • suolamaalaikut

Edellä mainituista tyypeistä voidaan edelleen erottaa useita eri alatyyppejä. Suomen Saaristomerellä useat kasvit ovat laidunnuksen heikentyessä tai loppuessa harvinaistuneet (Lindgren 2000). Näitä harvinaisuuksia ovat mm. ruskokaisla (Blymus rufus), itämerensara, somersara ja merihaarikko (Sagina maritima). Merisa- raa löytyy pieninä yhdyskuntina pitkin rannikko- aluetta mm. Halikonlahdelta. Yleisin rannikkoalueen kaisla on Varsinais-Suo- messa sinikaisla, merikaisla on taantunut ja sitä tavataan mm. Vakka-Suomessa vain umpeen kas- vavien kluuvijärvien keskiöissä (Sakari Hinneri, suullinen tiedonanto 9/2007). Suolamaat ovat merenrantaniittyjen erityistyyp- pi, Natura -luokittelussa 1310, jota esiintyy Suomen Merikaisla on taantunut viime aikoina Suomen rannikkoalueilla. ja Viron rannikkoalueilla sekä Ahvenanmaalla. Yleisin Etelä-Suomen merenrantavyöhykkeen kaisla on kuvassa näkyvä sinikaisla (Schoenoplectus tabernaemontani). Lämpiminä aikoina suolavesi voi etsiytyä laidun- Kuva: Natalia Räikkönen ten kuoppiin, ja näiden kuoppienkin kuivaminen synnyttää suolamaalaikkuja (Lingren 2000) joilla esiintyy niille tyypillisiä suolamaakasveja eli halo- Pikkunoidanlukko on maailmanlaajuinen harvinaisuus, jota tavataan fiilejä. Laidunnus lisää näillä alueilla lajimäärää ja Suomen rannikkoalueiden merenrantaniityiltä kuten Jurmosta. Kuva: Terhi Ryttäri suolamaakasvien määrää (Bakker & Ryuter 1981) ja suolamaakasvillisuus on usein riippuvainen laidunnuksesta (Kauppi 1967, Schmeisky 1977, Siira 1985). Saaristomerellä on säilynyt vain yksi laiduntamalla hoidettava suolamaa-alue Jungfruskärissä. Luonteenomaista kasvillisuutta näille alueille ovat suolayrtti (Salicornia europaea), suolasolmukki (Sper- gularia salina), luotosorsimo (Puccinellia capillaris) ja suolavihvilä (Juncus gerardii). Suomessa luontaisia suolamaa-alueita ilman nautakarjan laidunnusta syntyy vain harvoin. Hiekkarantojen kasvillisuus, lähinnä Natura - tyyppi 1640, on luku sinänsä: lajisto koostuu pää- osin vähään tyytyväisistä hiekkamaan lajeista ja nitrofiilisistä lajeista. Virossa vesirajan välittömäs- sä läheisyydessä kasvaa usein otakilokin (Salsola kali) ja merisinapin (Cakile maritima) yksilöitä. Lä- hes kaikilta hiekkarannoilta löytyy Virolle tyypil- lisiä suola-arho - rantavehnä (Honckenya peploides –Leymus arenaria) yhdyskuntia, joita vastaava Län- si-Saaremaalla ja Hiiumaalla on rantakauratyyppi (Ammophila arenaria). Hiekkarannoilla kasvaa myös maritimum), merinätkelmä (Lathyrus maritimus) ja uhanalaislajistoa kuten meripiikkiputki (Eryngium merivehnä (Elytrigia juncea).

Suomen ympäristö 37 | 2007 11 Suomen ja Viron merenranta- Kasvien kääpiö pikkupunka (Anagallis minima) niittyjen muutamia uhanalais- suosii matalakasvuisia merenrantaniittyjä ja on taantunut merenrantaniittyjen laidunnuksen lo- lajeja puttua. Kasvi vaatii jatkuvaa häirintää tai karjan ja jään tekemiä aukkoja niittykasvillisuudessa. Pik- Suomessa kaikki esiintyvät katkerolajit, ketokatke- kupunkan kasvustot ovat taantuneet viime vuosi- ro (Gentianella campestris), horkkakatkero (Gentiana kymmeninä (Ilmonen & al 2001). amarella) ja rantakatkero (Gentianella uliginosa) ovat Pikkunoidanlukko (Botrychium simplex) on koko sukupuuton partaalla. Voidaan sanoa, että aiem- levinneisyysalueellaan harvinainen kalkinsuosija. min useista sadoista esiintymistä on vain kymme- Se kasvaa matalakasvuisilla rantaniityillä, soiden niä jäljellä. Nämä kaksivuotiset kasvit taantuvat tihkureunuksilla ja jäkkiniityillä. Suomesta on voimakkaasti ja häviävät 3-15 vuotta laidunnuk- kahdeksan esiintymää Ahvenanmaalta ja lounais- sen loppumisen jälkeen (Lennartsson & Svensson saaristosta. Pikkunoidanlukko odottaa uudelleen 1995). Esim. horkkakatkerot hyötyvät laidunnuk- löytäjäänsä Virosta, siellä sitä ei ole havaittu 80 sesta, koska eläinten poikkipuremat versot haa- vuoteen (Kukk 1999). Laji on EU:n direktiivilaji. rovat runsaasti ja tuottavat enemmän kukkia ja Suolapunka (Samolus valerandi) on pieni ja vaa- siemenkotia kuin koskemattomat versot (Ryttäri timattoman näköinen matalakasvuisten merenran- & Kettunen 1997). Lisäksi katkerot ovat katkeran- taniittyjen laji. Suomessa kasvia tavataan Ahve- makuisia lehmille, joten eläimet eivät mielellään nanmaalla sekä itäisen Suomenlahden rannoilla syö niitä. Katkerolajeilla on aikaisin kesällä ja myö- Porvoon ja Haminan välisellä rannikolla. Laji odot- hemmin kesällä kukkivia muotoja. Lajeilla on myös taa löytäjäänsä Varsinais-Suomessa. Suolapunkan siemenpankki. Virossa katkeroita on vielä, tosin voimakas taantuminen on yhteydessä avointen umpeenkasvua seuraava taantuminen on monin merenrantaniittyjen vähenemiseen (Aspelund paikoin sielläkin käynnissä. Kuivilla paikoilla kat- 2006). Laji on harvinainen myös Virossa ja esiintyy kerot säilyvät kosteita paikkoja pitempään ilman muutamilla paikoilla Saaremaalla ja Hiiumaalla hoitoa (Lennartson 1997), mutta muutama kui- (Kukk 1999). va vuosi, joina siementuotanto epäonnistuu voi Nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) viihtyy johtaa katkeroiden häviämiseen. Lisäksi katkerot laidunnettujen rantaniittyjen lampareissa; rantojen vaatisivat monin paikoin perinteistä hoitoa eli lai- ruovikoituminen ja rantalaidunnuksen loppumi- dunnusta ja niittoa, koska pelkästään niitetyillä nen ovat syynä lajin taantumiseen (Ilmonen & al alueilla katkeroiden on vaikea itää ja pelkästään 2001). laidunnetuilla alueilla karja voi vahingoittaa niitä liikaa (Pykälä 2001).

Suolapunka (Samolus valerandi) on sekä Suomessa että Virossa harvinainen merenrantaniittylaji. Kuva on Porvoosta. Kuva: Terhi Ryttäri

12 Suomen ympäristö 37 | 2007 Österfladan Saaristomeren Jungfruskärillä on eräs Lounais-Suomen harvoista hoidetuista merenrantaniityistä, joissa on suolamaalaikkuja. Alueella kasvaa suolayrtti (Salicornia europaea). Alueella on muutakin edustavaa kasvillisuutta mm. ruskokaislaa (Blymus rufus) ja käärmeenkieltä (Ophioglossum vulgatum). Kuva: Eija Hagelberg

Kimmo Härjämäki tutkii ruttojuurikasvustoja Häädemeesten hiekkarannoilla Ruovikkostrategia -projektin biodiversiteet- titeemaryhmän vierailun aikana keväällä 2006. Kuva: Iiro Ikonen

Suomen ympäristö 37 | 2007 13 Lähteet

Aspelund, P. 2006. Suolapunka (Samolus valerandi L.) Manner-Suomessa. Suomen ympäristö 803. SY510 Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Bakker, J. & Ryuter, J. 1981. Effects of five years of grazing on a salt-marsh vegetation. A study with sequential mapping. Vegata- tio 44: 81-100. Ilmonen, J., Ryttäri, T. ja Alanen, A. 2001. Suomen Natura 2000 -ehdotuksen luonnontieteellinen arviointi. Suomen�� ympäristö 510. Kauppi, M. 1967. Über den Einfluss der Beweidung auf die Vegetation der Uferwiesen an der Bucht Liminganlahti im Nordteil des Bottnischen Meerbusens. - Aquilo Serie Botanica 6:347-369 Kukk, T. 1999. Eesti taimestik. Tartu-Tallinn: Teaduste Akadeemia Kirjastus. Kukk, T. 2001. Ollukorrast niidul ja karjamaal. Käsikiri. Kukk, T. (edit.). 2004. Pärandkooslused. Opik-käsiraamat. Kukk, T. and Sammul, M. 2006. Eesti Looduseuurijate seltsi aastaraamat. 84. köide. Loodusdirektiivi poollooduslikud kooslused ja nende pindala Eestis. Eesti Looduseuurijate Seltsi trükised 2006. Lennartson, T. 1997. Demography, reproductive biology and adaptive trails in Gentianella campestris and G.amarella. Evalu- ating grassland management for conservation by using indicator plant species. Acta Universitatis Agriculturae Sueciae. Agraria 46: 1-47 + VI. Lennartson, T. & Svensson, R. 1995. Patterns in the decline of three species of Gentianella (Gentianaceae) in Sweden, illustrating the detoriation of semi-natural grasslands. Symb.Bot.Ups. 31:169-184. Lindgren, L. 2000. Island pastures. Metsähallitus and Edita Ltd. Paal, J. 2004. Euroopas väärustatud elupaigad Eestis. Eesti keskkonnaministeerium. Pitkänen, T. 2006. Missä ruokoa kasvaa? – Järviruokoalueiden satelliittikartoitus Etelä-Suomen ja Viron Väinämeren rannikoilla. Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja 29. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Pykälä, J. 2001. Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö 495. Roosaluste, E. 2004. Rannaniidud. Teoksessa: Kukk, Toomas (edit.). 2004. Pärandkooslused. Opik-käsiraamat. Ryttäri & Kettunen (toim.). 1997. Uhanalaiset kasvimme. Suomen ympäristökeskus & Kirjayhtymä, 1997 Schmeisky, H. 1977. Der�� Einfluss von W�eidetieren�� auf Salzpflanzengesellschaften an der Ostsee. - Teoksessa: Tüx�en,�� R. (toim.), Vegetation und Flora. Berichte der Internationalen Symposien der Internationalen Vereinigung für Vegetationskunde Her- ausgegeben von Reinhold Tüxen. J.�� C�ramer.�� Vaduz. S. 481-498 Siira, J. 1985. Saline soils and their vegetation on the coast of the Gulf of Bothnia, Finland. - Annales Botanici Fennici 22:63-90.

14 Suomen ympäristö 37 | 2007 Ruovikkoluokittelu ja ruovikon laatukartoitus bioenergia- ja rakennuskäyttöön Natalia Räikkönen

Työn tavoitteet ja tausta Ruokohankkeen puitteissa Turun Hirvensalossa ja Salon kaupungin rannikkoalueella on kartoitettu Käyttöstrategian suunnittelu ruovikkoalueilla ruovikon laatua bioenergia- ja rakennuskäyttöön. vaatii monipuolista tietoa ruovikoiden sijainnista Tavoitteena oli selvittää otantamenetelmän avulla sekä ruo’on ominaisuuksista (Ruovikkostrategia kuivan ruo’on biomassa tonnia per hehtaari ja ar- Suomessa ja Virossa 2006). Ruovikkoalueet pitää vioida koealueiden ruovikoiden soveltuvuutta ra- kartoittaa ja luokitella eri näkökulmat huomioi- kennuskäyttöön. Samoilla rannikkoalueilla tehtiin den. Näitä ovat ruovikoiden hyödyntäminen bio- kesällä 2006 kasvillisuuden luokittelu, jossa ruovi- energia- ja rakennusmateriaalina sekä vesisuojelu-, kot jaettiin seitsemään eri luokkaan. Laatukartoi- maisema- ja luonnon monimuotoisuusarvot. tuksen ja kasvilliskartoituksen tulokset yhdistettiin

Laajat ruovikot Friskalanlahdella, Hirvensalo, Turku. Kuva: Natalia Räikkönen

Suomen ympäristö 37 | 2007 15 sen jälkeen kasvillisuusluokittelutietoihin. Kartoi- Hirvensalo on Turun edustalla sijaitseva saari, tuksen ja luokittelun yhdistämisen tavoitteena on jonka pinta-ala on 12,8 km². Laajin ruovikkoalue tuottaa monipuolisia taustatietoja kohdealueilta sijaitsee Hirvensalon kaakkoisosassa Friskalan- strategiasuunnittelun tueksi. lahdella; alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Alueen muut merkittävät ruovikot sijaitsevat Sär- kilahdella ja Kulkkilanlahdella. Ruovikkoluokittelusta Vaikka ruovikot ovat pääosin yhden lajin, Menetelmät järviruo’on (Phragmites australis), muodostamia kasvustoja ja ne näyttävät yksitoikkoisen yhtenäi- Ruovikoiden tyypittely perustui vääräväri-ilma- siltä, niistä voidaan erottaa eri ruovikkotyyppejä. kuvan tulkintaan, paikkatietoaineistoihin ja maas- Ruovikot eroavat toisistaan kasvuston korkeuden totarkasteluun. Ruovikkoalueiden rajaamista ja ja tiheyden suhteen, myös kasvupaikan vesisyvyys niiden pinta-aloja saattaa arvioida suhteellisen sekä ja karikkeiden ja maatuvan aineksen runsaus nopeasti satelliittikuvatulkinnasta, jonka etuna on vaihtelee alueittain samoin kuin muiden kasvi- edullisuus sekä suuren alueen kattavuus (Pitkä- lajien määrä ruovikon sisällä. Eri ruovikkotyypit nen 2006). Satelliittikuvien tarkkuus ei kuitenkaan muodostavat usein rannan suuntaisia vyöhykkei- ole riittävä erottamaan varsinaisia ruovikkoalueita tä, joiden erilaisuus viittaa ruovikon eri sukkessio ruovikoituneista niityistä tai merenrantaniityistä ja -vaiheisiin. Pysyvästi vedessä kasvava järviruoko erityisesti vaikeata on erottaa toisistaan eri ruovik- edustaa sukkesion alkuvaihetta ja muodostaa var- kotyyppejä. Sen sijaan ilmakuvat ja erityisesti vää- haisvaiheessa pieniä laikkuja ja seuraavassa vai- räväri-ilmakuvat ovat käyttökelpoisimpia, niistä heessa tiheitä ja korkeita kasvustoja rannalla. Tä- eri tyyppiset kasvustot voidaan rajata värisävyn, män ruovikkotyypin kenttäkerroksen kasvillisuus kuvioiden muodon ja rakenteen perusteella. Vä- puuttuu kokonaan ja muita kasvilajeja edustavat rierot vääräväri-ilmakuvissa paljastavat mm. kas- yleisesti vain osmankäämi ja sini- tai merikais- vupaikan kosteusolot ja ruovikon tiheyden. Sen la. Vanhojen lehtien ja korsien maatumisen takia lisäksi voidaan havainnoida vanhojen järviruo’on sekä maankohoamisen edetessä pohja vähitellen korsien esiintyminen kuviolla. paljastuu, jolloin muutkin kasvilajit ilmaantuvat. Maan puolella järviruokokasvustot ovat matalia, harvahkoja, kuivapohjaisia ja sisältävät runsaasti maatuvaa kariketta. Kasvillisuus on tässä tyypissä runsaampi ja moninaisempi, vaikka tiheissä järvi- ruokokasvustoissa sitä tavataan lähinnä ruovikon reunassa tai aukkopaikoilla. Tässä työssä käytettyä ruovikkoluokitusta ja eri ruovikkotyyppien ominaisuuksia esitellään liitteessä 1.

Tutkimusalueiden kuvaus

Kartoitus kattoi kaksi murtovesialuetta, mistä toinen sijaitsee Salon kaupungin Halikonlahden itärannalla ja toinen Turun kaupungin Hirvensa- lossa. Halikonlahti on pitkä ja kapea murtovesilahti, jonka pohjukkaan laskee Halikonjoki. Ruovikko muodostaa lähes yhtenäinen rannanmyötäisen ruovikkovyön, joka kattaa kokonaisuudessaan noin 85 hehtaaria. Ruovikkovyön leveys vaihtelee muutamista metristä satoihin metreihin. Laajat ruovikkoalueet sijaitsevat Haminalahdella ja Fulki- lan sekä Rauvolan läheisyydessä. Ne yltävät use- an kymmenen hehtaarin kokoisiksi. Ruovikoiden Vääräväri-ilmakuvista pystyy erottamaan ruovikoiden eri korkeus vaihtelee useimmissa paikoissa kahdesta tyypit rannanmyötäisinä vyöhykkeinä. kolmeen metrin. Kuva: Turun kaupunki

16 Suomen ympäristö 37 | 2007 Luokittelun mallina käytettiin Viikin Vanhan- suudet tarkistettiin. Ruovikko- ja muita merenran- kaupunginlahdella käytettyä ruovikkoluokittelua takasvustotyyppiä luonnehtivat kasvilajit kirjattiin (Lammi Oesch 2002, 1999), jossa ruovikot jaettu muistiin. Paikat, joissa kuvioiden rajaaminen oli kuuteen eri tyyppiin ruovikoiden pohjan laadun, vaikea tehdä ilmakuvan perusteella, etsittiin maas- korkeuden, tiheyden, kasvupaikan vesisyvyy- tosta tiettyjen koordinaattien avulla ja rajauksien den ja muun kasvillisuuden määrän perusteella. koordinaatit tallennettiin GPS-laitteeseen. Maasto- Oeschin ruovikkoluokittelu oli täydennetty lisää- työt toteutettiin Hirvensalossa kesä- ja elokuussa ja mällä VI-mosaiikki tyypin luokka, jota luonnehtii Salon alueella heinäkuussa 2006. Vesikasvillisuus ruovikon ja vapaan veden mosaiikki. Tyypin lukui- tutkittiin elokuun alussa soutuveneellä ja rannalta sat erikokoiset ruovikkosaarekkeet ja niiden välissä käsin vesikasviharalla. olevat avoimet merivesilampareet tarjoavat tärke- än elinympäristön monille eliölajille. Ruo’on tuotanto ja laatuluokittelu Tässä tutkimuksessa käytettyjen vääräväri-il- makuvien tulkinnan tukena hyödynnettiin myös Otantamenetelmän avulla projekti selvitti kuivan digitaalista tulva-alueita ja maatuvia vesialueita ruovikon biomassan Hirvensalon ja Salon ranta- kuvaavaa aineistoa, joka kertoo ruovikoiden ja niit- alueiden ruovikoista. Laatukriteerejä rakennus- tyjen kosteusoloista. Tämä paikkatietoaineisto on käyttöön ovat ruo’on pituus, paksuus, käyryys ja osa Maanmittauslaitoksen tarjoamaa maastotieto- pehmeys. Rakennusmateriaaliksi sopiva ruoko on kantaa (Maanmittauslaitos 2006). keltainen, suora, alle kahden metrin mittainen ja Ilmakuvan perusteella tehtiin alustava kasvil- kapea (läpimitta on 5-6 mm). Paras ruokomateri- lisuuskuviokartta, johon rajattiin kaikki selkeästi aali on myös lehdetön ja ei sisällä liikaa ylivuotisia erottuvat kasvustolaikut. Maastotöiden aikana ku- korsia. Näiden kriteerien mukaan ruoko luokitel- vioiden rajaukset, kasvillisuus ja paikkojen ominai- tiin neljään luokkaan.

Maastossa koealueelle asetettiin puinen neliömetrin raami (3A), jonka sisällä olevat ruo’on versot leikattiin, mitattiin ja punnittiin (3B) ruo’on rakennuslaadun ja biomassan arviointia varten. Kuvat: Natalia Räikkönen, Henna Silén

Suomen ympäristö 37 | 2007 17 Biomassan (tuotannon) määritys kein samaa prosenttimäärää edustaa Hirvensalos- sa IV-ruovikkotyyppi, jonka pinta-ala on noin 30 Bioenergiaan soveltavuutta varten arvioitiin kun- hehtaaria. Tämän tyypin edustavimpia alueita on kin alueen kuiva-aineen biomassa hehtaaria koh- Särkilahdella, Haarlanlahdella ja Meri-Karinassa. teen. Kultakin neliömetrin koealalta ruoko leikat- V-tyypin ruovikkoa on tavattu vain Kulkkilanlah- tiin ja punnittiin. Koska kosteuden määrä ruo’ossa della. Tämä matala lahti on viime vuosikymmeni- voi vaihdella merkittävästi sääolosuhteen mukaan, nä kasvanut voimakkaasti umpeen ja ruovikoiden se vaikuttaa maastosta otettuun ruokomassan pai- pinta-ala on siellä noin 10 hehtaaria. noon ja tekee maastossa punnitun biomassan ver- tailukelpaamattomaksi. Tämän vuoksi oli tarpeen Muu kasvillisuus ruovikoissa laskea kosteusprosentti ruo’on kuivapainon perusteella. Kosteuden määritys perustuu pääasiassa Ruovikoiden vallitseva kasvilaji on järviruoko ISO 589- menetelmään, jota käytetään kotimais- (Phragmites australis), joka yleensä kasvaa tiheitä ten polttoaineiden analyyseihin (Alakangas 2000). hehtaarien laajuista kasvustoja, joissa muille kas- Kosteusprosentti riippui sääolosuhteesta ja vaihteli veilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Muun tutkimusaikana 8 %:sta jopa 50%:iin. Huhtikuussa kasvillisuuden määrä ja moninaisuus riippuu pää- 2006 järviruo’on näytteiden kosteuden määrä oli osin ruovikon tiheydestä ja veden syvyydestä. Ve- korkea sateisen sään takia, mutta toukokuussa se dessä kasvava järviruoko (VI-tyyppi) muodostaa oli laskenut merkittävästi aina 8 %:in asti. paikoittain yhdyskuntia sinikaislan (Schoenoplectus Laatukartoituksesta ja luokittelusta saadut ai- tabernaemontani) tai kapea- ja leveäosmankäämin neistot sekä niistä valmistetut teemakartat tallen- (Typha angustifolia tai T. latifolia) kanssa. nettiin paikkatietokantoihin, joiden avulla voitiin Muissa ruovikkotyypeissä järviruo’on seuraus- suorittaa erilaisia kyselyä ja analysoida tietoja. lajina on tyypillisesti rantamatara (Galium palustre), Tietokantaa voidaan myöhemmin laajentaa ja li- suoputki (Peucedanum palustre) ja terttu-alpi (Lysi- sätä siihen esimerkiksi samojen alueiden lintu- ja machia thyrsiflora). Niitä tavattiin tutkimusalueilla hyönteishavaintojen aineistoja. melkein kaikissa ruovikkotyypeissä paitsi vedessä kasvavassa VI- ja VI-mosaikki tyypeissä. IV-tyy- pissä ruovikoissa on kuitenkin muuta kasvilli- Tulokset suutta mm. harvan järviruo’on tiheyden vuoksi. Kasvillisuutta on erityisesti ruovikon reunassa ja aukkopaikoissa ruovikon sisällä. Mitä kuivempi Ruovikkoluokittelua Halikonlahdella maan pinta on, sitä runsaampi on myös muun kas- ja Hirvensalossa villisuuden määrä. Ruovikon kumppaneina ovat erityisesti ranta-alpi (Lysimachia vulgaris), ranta- Melkein koko Salon tutkimusaluetta reunustaa kukka (Lythrum salicaria), punakoiso (Solanum dul- meren puolella ruovikkovyöhyke, jonka pinta-ala camara) sekä heinät. Heinistä järviruo’on seurassa ylittää 80 hehtaaria. Tämän vyöhykkeen leveys useimmiten tavataan rönsyrölli (Agrostis stoloni- vaihtelee. Edustavimmat osat sijaitsevat Haminan- fera). Kasvillisuuden monimuotoisuus ja määrä lahdella ja Rauvolanlahdella. Toisilla alueilla, joissa nousee huomattavasti kuivapohjaisessa I-tyypin maasto laskee mereen suhteellisen jyrkästi, ruo- ruoikossa. Täällä tavataan jo korkeakasvuisia lajeja vikkovyöhyke ja rantaniittyalueet jäävät kapeiksi kuten ruokohelpiä (Phalaris arundinacea) ja mesian- ja pienialaisiksi. Koko tutkimusalueella meressä gervoa (Filipendula ulmaria). kasvavat VI-tyypin ruovikot peittävät 37 hehtaaria, mitä on 40 % kokonaisalasta. Toiseksi merkittä- Biomassa ja laatukartoitus vin ruovikkotyyppi on VI-mosaiikki tyyppi, jonka pinta-ala on kokonaisuudessaan noin 17 hehtaaria, Ruo’on rakennuslaatu tutkimusalueilla on vaih- mikä on 18 % tutkimusalasta. Noin 14 hehtaaria eli televa. Priima-laadun ruokoa ei tavattu lainkaan. 15 % tutkimusalueesta edustaa IV-tyypin ruovikot. Hyvälaatuista ruokoa löydettiin Salossa kaupun- Muut kasvillisuus- ja ruovikkotyypit muodostavat gin puhdistamon sijainnilla ja Hirvensalossa Me- kapeita rannansuuntaisia alueita tai pieniä laik- ri-Karinassa sekä Friskalanlahdella. Hyvälaatuista kuja, joiden leveys ja pinta-ala vaihtelee. Kunkin järviruokoa tavattiin useimmiten VI- ja IV-tyypin kasvillisuustyypin pinta-ala ja prosenttiosuus on ruoikoissa. Monissa paikoissa ruoko on korkeam- esitetty taulukossa 1. paa kuin 200 cm ja kattorakentamiseen liian pak- Hirvensalossa VI-tyypin ruovikko peittää nel- sua. Kuivemmissa ruovikoissa järviruoko kasvaa jäsosan, mikä on 33 hehtaaria. Suurin osa tämän epätasaisesti ja seassa on paljon ’roskamateriaalia’ tyypin ruovikosta sijaitsee Friskalanlahdella. Mel-

18 Suomen ympäristö 37 | 2007 Leveäosmankäämikasvusto (Typha latifolia) ruovikossa Haminalahdella, Salo. Kuva: Natalia Räikkönen

kuten vanhoja järviruo’on korsia ja muita kasvil- Liitteissä 2 ja 3 on esitetty yhteenvetokartat lisuutta. Salon ja Hirvensalon tutkimusalueilta. Kartoissa Järviruo’on arvioitu kuivabiomassa vaihtelee esitetään samanaikaisesti sekä kasvillisuustyypit Hirvensalossa 4-12 tn/ha, keskimääräisesti 6-7 tn/ että laatukartoituksen tulokset. Biomassa-arvot on ha, ja Salossa 2,71 – 9,03 t/ha, keskimääräisesti 5-6 luokiteltu viiteen luokkaan ja visualisoitu erikokoi- t/ha. Salon tutkimusalueella suurin biomassan ar- silla punaisilla ympyröillä. Rakennuslaadun neljä vo 12,03 tn/ha on Rauvolassa, joka kasvaa VI-tyy- luokkaa visualisoitiin erikseen. pin ruovikkoa. Biomassan keskiarvo siellä on 9,03 tn/ha. Alueen vieressä on kuitenkin biomassan kohdalta matala-arvoinen (2,71 tn/ha) alue. Se ilmeisesti johtuu siitä, että järviruo’on peitto alueella on epätasainen; ruoko on osittain laonnut kovan tuulen ja aaltojen takia. Biomassa Fulkilan alueella on 5,70 – 5,89 tn/ha ja puhdistamon vieressä 6,81 tn/ha. Korkeampaa ja paksumpaa ”biomassaruo- koa” tavattiin maatalouden kuormituspisteiden läheisyydessä.

Suomen ympäristö 37 | 2007 19 Taulukko 1. Ruovikoiden ja muiden kasvillisuustyyppien pinta-alat ja prosenttimäärä tutkimusalueilla.

Hirvensalo Salo Luokka Alue, ha % Alue, ha % Ruovikot: (95.36 ) (72.7 ) (86,61) (94,0) I 2.47 1.9 0.08 0.1 II 10.53 8 6.95 7.5 III 5.33 4.1 5.87 6.4 IV 29.69 22.6 13.85 15 V 9.54 7.3 2.58 2.8 VI 33.49 25.5 36.91 40 VI mosaiikki 4.23 3.2 16.81 18.2 Kaislikko 0.03 0 Osmankäämikkö 0.08 0.1 2.49 2.7 Järviruoko-osmankäämi 0.11 0.1 Kelluslehtikasvillisuus 0.93 1 Niityt: Pensaikkoniityt 1.04 0.8 1.07 1.2 Ruovikkoniityt 10.05 7.7 1.11 1.2 Sara- ja heinäniityt 12.5 9.5 1.49 1.6 Mesiangervoniityt 0.4 0.3 1.89 2.1 Laidunnetut alueet 11.84 9 Yhteensä: 131.19 100 92.18 100

Lähteet

Airaksinen, Outi & Karttunen, Krister 2001. Natura 2000 -luontotyyppiopas Ympäristöopas 46, luonto ja luonnonvarat. Helsinki: Suomen ympäristökeskus (SYKE). Alakangas, Eija 2000. Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia. VTT tiedotteita 2045. Espoo: Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Kolehmainen, Olli 1984. Salon seudun luonto. Teoksissa: Pitkä ja kapea Halikonlahti sietää huonosti jätevesiä. Julkaisija: Salon Seudun Luonnonsuojeluyhdistys 1984. Oesch, Thomas. 1999. Helsingin Vanhankaupunginlahden kasvillisuuden seuranta 1999. Moniste, Helsingin kaupunki, Uuden- maan ympäristökeskus. Pitkänen, Timo. 2006. Missä ruokoa kasvaa? – Järviruokoalueiden satelliittikartoitus Etelä-Suomen ja Viron Väinämeren rannikoilla. Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja 29. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.

Elektroniset aineistot:

Lammi, Esa 2002. Vanhankaupunginlahden vesikasvillisuus-selvitys 2001. Saatavissa http://www.hel2.fi/Ymk/julkaisut/jul- kaisut2002/julkaisu03_02.pdf Lounais-Suomen ympäristökeskus 2006. Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa. [viitattu 22.08.2007]. Saatavissa http://www. ruoko.fi > Projektin esittely. Maanmittauslaitos. Maastotietokannan selvitys. [viitattu 21.08.2007]. Saatavissa http://www.maanmittauslaitos.fi/ru/Default. asp?id=10&docid=496 Suomen ympäristö 2002. Ympäristöministeriö. Numeerinen maakuntakaava. [viitattu 21.08.2007]. Saatavissa http://www. ymparisto.fi/palvelut/julkaisu/elektro/sy572/sy572.htm Turun kaupungin Ympäristönsuojelutoimisto 2007. Lounais-Suomen urbaanit Natura 2000 -alueet. [viitattu 22.08.2007]. Saata- vissa http://www05.turku.fi/life/ > Rauvolanlahti

20 Suomen ympäristö 37 | 2007 LIITE 1.

Avoin vesialue Märkä ruovikko Kuivava ruovikko Kuiva ruovikko

VI tyyppi V tyyppi, VI tyyppi III tyyppi, II tyyppi I tyyppi, ruovikkoniitty VI-mosaiikki -tyyppi

• Kasvaa vedessä • Vain korkean veden • Melko kuiva pohja • Kuiva pohja • Mutainen pohja, aikaan veden vallassa • Runsaasti maatuvaa • Runsaasti maatuvaa paikoin upottava • Pohja on märkä, paikoin kariketta kariketta • Järeät, korkeat ja mutaista • Tiheä(II) tai harvahko • Järviruo’on versot eivät tiheät kasvustot, • Maatuvaa aineista on (III) kasvusto kovin tiheitä ruovikkoniityllä saattavat olla yli 2.5 m vähän •1.5-2,25 m ja tiheämpiä I-tyypin • Nuorin ruovikko • Runsaasti vanhoja korsia ruovikossa seassa • Matalat kasvustot, • Korkea kasvusto, 2-2.5 m 1-1.5m

Monimuotoisuusarvot • Kasvillisuuden • Niukka kasvilajisto • Kasvilajisto on • Muuta kasvillisuutta kenttäkerros puuttuu vähäinen on runsaasti kokonaan • Primaarinen elinympäristö useille Tiheät ruovikot tarjoavat vähemmän sopivia pesä- ja lintulajille • ruokapaikkoja linnuille ja eläimille

Kaikki ruovikkotyypit ovat tärkeitä eri selkärangatonryhmille Käyttöarvot

• Yleensä paras • Hyvä • Epätasainen • Huono laatu materiaali kattomateriaali, kasvusto rakennuskäyttöön kattorakennukseen jos mutta voi sisältää • Seassa voi olla ruoko ei ole liian vanhoja korsia suuri määrä korkeaa muun kasvillisuuden ja vanhan ruo’on korsia

Suomen ympäristö 37 | 2007 21 LIITE 2.

Yhteenvetokartalla on esitetty kasvillisuusluokittelua sekä ruovikon rakennuslaatu- ja arvioidun tuotannon kartoitusta Halikonlahdella, Salon alueella. Taustana on MML perus CD-lehtiä. Tekijä: Natalia Räikkönen, Turun yliopisto, Maantieteen laitos, 2007.

22 Suomen ympäristö 37 | 2007 LIITE 3.

Ruovikon laatukartoitus bioenergia- ja rakennuskäyttöön Hirvensalossa 2006

Ilmakuva: Turun kaupunki

Suomen ympäristö 37 | 2007 23 Ruovikoiden ja rantaniittyjen hoidon merkitys linnuille

Antti Below, suojelubiologi, Metsähallitus Markku Mikkola-Roos, vanhempi tutkija, Suomen ympäristökeskus

Ruovikko ovat merkittävä elinympäristö monelle Eri lintulajit viihtyvät erirakenteisessa ruovi- lintulajille. Laajojen ruovikkoalueiden lisääntymi- kossa. Osa lajeista, kuten kaulushaikara (Botaurus nen ihmisen jätevesien rehevöittävästä vaikutuk- stellaris), tarvitsevat laajoja ruovikkoalueita jää- sesta, maannoususta ja osin mahdollisesti myös däkseen pesimään. Tutkimusten mukaan kaulus- ilmaston hitaasta lämpenemisestä johtuen, on li- haikara pesii vasta yli 20 hehtaarin ruovikoissa ja sännyt elinympäristöjä ruovikoista riippuvaiselle lisävaatimuksena on tietty määrä avointa reuna- lintulajistolle. Moni ruovikkolaji onkin laajentanut vyöhykettä veden äärellä, jossa laji voi saalistaa levinneisyysaluettaan viimeisen vuosisadan aika- kaloja. Monelle muullekin lintulajille ruovikoiden na, ja jo ennestään alueella pesineet lajit vahvista- mosaiikkimaisuus on erityisen tärkeää, sillä pää- neet kantojaan. Keski-Euroopassa ruovikot ovat osa lintulajeista viihtyy kasvillisuuskuvioiden reu- kuitenkin nykyään harvinaisia, sillä maanviljelyk- noissa, esimerkiksi ruovikon ja avoveden rajassa. seen liittyvät kuivatustoimet ja rakentaminen ovat Liiallinen umpeenkasvu vähentää lintujen esiin- vähentäneet ruovikoiden määrää huomattavasti. tymistiheyksiä ja jopa karkottaa jotkin lajit pois. Usea ruovikoihin leimautunut lintulaji onkin har- Eräät lajit, kuten ruskosuohaukka (Circus aerugin- vinaistunut Keski- ja Etelä-Euroopassa jopa uhan- osus) ja kaulushaikara viihtyvät hyvin kosteissa ja alaisuuteen asti. Monissa maissa, kuten Englan- vaikeapääsyisissä ruovikon osissa. Kun maatuvaa nissa ja Saksassa on istutettu ruovikoita uudelleen ruokoaineista kertyy liiaksi ruovikon pohjalle ja uhanalaisten ruovikkolajien suojelemiseksi. alue tulee nisäkäspedoille helpoksi kulkea, siir- Pohjois-Euroopassa ruovikoista ei ole pulaa, tyvät ne muualle pesimään. Samoin suhtautuvat mutta ruovikoiden kupeessa olevat avoimet ran- kuivumiseen rantakanat, kuten luhtakana (Rallus taniityt ja niiden lintulajisto ovat joutuneet yhä aquaticus) ja luhtahuitti (Porzana porzana). Toisaalta ahtaammalle ruovikoiden levittäytyessä aiemmin esimerkiksi pajusirkut (Emberiza schoeniclus) voivat avoimille niityille. pesiä kuivissakin ruovikoissa, mutta pesimätihey- det jäävät selvästi alhaisemmiksi kuin kosteapoh- jaisissa, rikkonaisissa ruovikoissa. Ruovikot pesimäympäristönä Moni lintulaji pesii myös avoveden äärellä ruovikoiden ulkolaidalla. Tällaisia ovat mm. silkkiuikku Ruovikot ovat parhaimmillaan suojaisia ja ravin- (Podiceps cristatus), mustakurkku-uikku (Podiceps torikkaita pesimäympäristöjä monelle lintulajille. auritus) ja nokikana (Fulica atra), jotka rakentavat Rehevät ruovikkolahdet ylläpitävät monipuolista matalan kekomaisen pesänsä ruo’on korsista ruo- ja runsasta hyönteislajistoa ja ne ovat monien kala- vikon laitaan tai harvahkoon ruovikkoon. Mikäli lajien tärkeitä kutupaikkoja. Parhaimmillaan ruo- ruovikkolahdilla on sopivia pesimäsaarekkeita, vikko on erirakenteista, vesialueiden rikkomaa ja asettuu niille pesimään myös naurulokki (Larus vesi vaihtelevan syvyistä. Tällöin linnusto on mo- ridibundus), joka on myös kohtuullisen tuore tu- nipuolisimmillaan ja lintutiheydet suurimmillaan. lokas Suomen linnustossa. Lajin kanta räjähti Jos ruovikoihin yhdistyy laajoja matalakasvuisia voimakkaaseen kasvuun 1950-luvulla, mutta on rantaniittyjä, paranee kosteikon arvo siitä vielä sittemmin jälleen taantunut. Naurulokkikoloniat merkittävästi. Esimerkiksi ruovikoissa lymyilevät pesivät usein rehevillä lintulahdilla ja ne tarjoavat puolisukeltajasorsat käyvät mielellään ruokaile- muille lintulajeille erinomaista suojaa petoja vas- massa rantaniityillä sen lisäksi, että niitty tuo alu- taan. Parhaimmillaan tuhannet kolonian silmäparit eelle pesivää ja levähtävää kahlaajalajistoa. valvovat myös joukossaan pesivien lajien, kuten tukkasotkien (Aythya fuligula), punajalkaviklojen

24 Suomen ympäristö 37 | 2007 Harvinaisen sitruunavästäräkin (Motacilla citreola) pesinnät ovat viime vuosina ilahduttavasti lisääntyneet mm. LIFE-projek- tien merenrantaniittyjen peruskunnostusten myötä Suomessa ja Virossa. Kuva: Mati Kose

Kuvassa on kaksi kosmopoliittia: ruoko ja suopöllö. Suopöllö saalistaa päiväaikaan avoimilla niittyalueilla. Kuva: Mati Kose

Suomen ympäristö 37 | 2007 25 (Tringa totanus) ja monien muiden lajien pesintö- läkin ruovikkopaloilla. Tällaisia ovat mm. pajusirk- jä uhkaavien petojen liikkeitä. Pikkulokitkin (La- ku ja ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus), rus minutus) voivat asettua pesimään erityisesti jotka voivat pesiä myös ruovikoiden ulkopuolella sisämaan ruovikkolahdilla sijaitseviin naurulok- pensaikoissa. Viime vuosisadan tulokaslajit rastas- kikolonioihin, mutta voivat pesiä myös omina ja rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) puolestaan yhdyskuntinaan. Suomessa laji pesii harvemmin vaativat hieman laajempia ja järeämpiä ruovikoita. merenlahdilla. Pari vuosikymmentä sitten Suomeen rantautunut Kun veden mataloituminen ja ruovikoiden um- viiksitimali (Panurus biarmicus) näyttää Suomessa peutuminen maatumisen kautta etenee riittävästi, asettuneen laajoihin ruovikoihin, mutta Keski-Eu- köyhtyy lintulajisto nopeasti. Laajoissa yhtenäi- roopassa se voi olla pienissäkin ruovikoissa, mikäli sissä umpeenkasvaneissa ruovikoissa lajisto yk- vain pesimäpaikkoja löytyy. Suomessa viiksitimalit sipuolistuu ja arvokkaammat lintulajit häviävät. eivät ole kuitenkaan asettuneet laajalti sisämaan Vaativimpia ruovikoiden pesimälajeja ovat kaulus- ruovikoihin vaan pääosa vakituisista pesimäruo- haikara ja ruskosuohaukka. Vesilinnuista häviävät vikoista sijaitsee merenlahdilla. ensin sukeltajasorsat. Punasotkat (Aythya ferina) ja Ruovikot ovat myös merkittävä elinympäristö tukkasotkat selviävät vielä matalillakin rehevillä monelle muulle tulokaslajille Suomessa; pikku-ui- kosteikoilla, mutta vesialueen pienentyessä nekin kulle (Tachybaptus ruficollis), harmaasorsalle (Anas siirtyvät muualle pesimään. Puolisukeltajasorsista strepera), niittysuohaukalle (Circus pygargus) ja pik- sinisorsa ja tavi sietävät pisimpään allikoiden sul- kuhuitille (Porzana parva). Sitruunavästäräkki (Mo- keutumista. Tavit voivat esiintyä hyvinkin pienissä tacilla citreola) pesii Suomessa kosteiden niittyjen ja avovesiallikoissa ruovikoiden keskellä. ruovikoiden rajoilla pesän ollessa usein ruovikon Suurin osa lajeista vaatii pesiäkseen laajoja ruo- puolella. vikkoalueita. Jotkut lajit puolestaan selviävät pienil-

Ruskosuohaukan kanta Suomessa vaihtelee varsin paljon. Ruokoja kantava lintu kertoo pesinnästä lähiruovikossa. Kuva: Antti Below

26 Suomen ympäristö 37 | 2007 Heinäkurppien upeaa soidinta voidaan vielä nähdä Matsalussa, mutta ei enää Suomessa. Entä tulevaisuudessa? Saadaanko oikeanlaisen hoidon avulla heinäkurppa taas kotiutumaan Suomeen? Kuva: Antti Below

Ruovikot levähdysalueina kosteat rantaniityt puolestaan ovat osoittautuneet hoidon jälkeen ja ruovikoista vapauduttuaan kah- Ruovikkolahdet ovat merkittäviä muutonaikaisia laajien ja vesilintujen suosimiksi lintuparatiiseiksi, levähdys- ja ruokailualueita. Ne toimivat myös sul- joissa riittää sulan maan aikana runsaasti kasvi- ja kasadon aikaisina kerääntymisalueina. eläinravintoa suurellekin lepäilijämäärälle. Muuttoaikoina ruovikkolahdille voi kerääntyä Varpuslintuja levähtää ruovikoissa muuttomat- tuhansittain vesilintuja, jotka matkalla pohjoisille koillaan runsain mitoin. Pääosin lajisto on ruo- pesimäalueilleen tai palaamassa sieltä talvehti- vikoissa pesivääkin lajistoa, mutta myös muissa misalueilleen. Ne viipyvät lahdilla odotellen joko elinympäristöissä pesiviä lajeja pysähtelee runsaan sään parantumista tai ne tankkaavat lisäravintoa ravinnon ja suojan houkuttelemina. Yleisimpiä le- valmistautuakseen seuraavaan muuttoetappiinsa. vähtäjiä ovat monet kerttuset, pajulinnut (Phyllos- Useimmat vesilintulajit vaativat laajoja matalia tai copus trochilus) ja sinirinnat (Luscinia svecica). matalahkoja avovesialueita sekä epäyhtenäistä kasvillisuutta. Erityisesti puolisukeltajasorsat ve- täytyvät mielellään nukkumaan ruovikon kätköi- Ruovikot ruokailu- ja hin sukeltajasorsien jäädessä nukkumaan tiheinä sulkimisalueina parvina avoveteen. Kahlaajat eivät viihdy tiheissä ruovikoissa. Niitä tavataan ainoastaan ruovikoiden avoimissa Vedessä ja vedenpohjassa elävät hyönteiset ja muut reunavyöhykkeissä, matalilla harvakasvustoisilla selkärangattomat ovat merkittävä ravintokohde rannoilla tai rantaniityillä. Taivaanvuohi (Galli- niin vesilinnuille kuin kahlaajillekin. Varsinkin nago gallinago) on ainoa kahlaajalaji, joka muut- sääskien toukkien biomassa on hyvin suuri, sa- tomatkoillaan pysähtelee runsaampana ruovikoi- moin korentojen ja vesiperhosten toukkia voi olla hin. Ruovikoiden kupeessa sijaitsevat avoimet ja hyvin runsaasti. Äyriäisiin kuuluvat vesikirput

Suomen ympäristö 37 | 2007 27 ovat myös merkittävä ravintokohde. Myös vesi- osoittaa erityisiä suojelualueita, on ruovikkolaje- kovakuoriaiset kelpaavat hyvin linnuille. ja huomattavasti enemmän. Tämä johtuu pitkälti Selkärangattomat ovat samalla tavalla tärkeitä juuri aiemmin mainitusta eteläisemmän Euroopan kalojen ravintokohteita. Ilman selkärangattomi- ruovikoiden huonosta tilanteesta, sillä lintudirek- en eläinten runsautta ei ruovikkoalueille pystyisi tiivi laadittiin jo vuonna 1972, jolloin EU:n jäsen- muodostumaan runsasta linnustoakaan. Yhtä mer- maat olivat Keski- ja Etelä-Euroopasta. kittävä on vedestä nousseiden aikuisten korentojen Lintudirektiivin liitteessä mainittuja ruovikkoi- ja sääskien, samoin kuin monien muidenkin lentä- silla alueilla viihtyviä lajeja ovat: vien hyönteisten merkitys etenkin varpuslintujen kaulushaikara, mustatiira, ruskosuohaukka, ravintona. Tätä ravintovaraa hyödyntävät monet niittysuohaukka, laulujoutsen (Cygnus cygnus), muutkin kuin varsinaiset ruovikkolinnut, esimer- pikkujoutsen (Cygnus columbianus), kurki (Grus kiksi pääskyt ja tervapääsky (Apus apus). Parvei- grus), pikkulokki (Larus minutus), sinirinta (Lus- levat hyönteiset kelpaavat isommillekin linnuille, cinia svecica), uivelo (Mergus albellus), kalasääski etenkin lokit saalistavat niitä mielellään. Sudenko- (Pandion haliaetus), mustakurkku-uikku (Podiceps rennot ja muut isot hyönteiset ovat nuolihaukalle auritus), luhtahuitti (Porzana porzana), räyskä (Ster- (Falco subbuteo) haluttuja ravintokohteita. na caspia), kalatiira (Sterna hirundo), lapintiira (Ster- Ruovikoiden reunassa viihtyvät lähikolonioista na paradisaea) ja liro (Tringa glareola). ruoan hakuun tulleet harmaahaikarat (Ardea ci- Moni laaja ruovikkoalue on liitetty kansain- nerea), jotka mielellään kalastavat ruovikon ja avo- väliseen kosteikkojensuojelusopimukseen, ns. veden rajassa. Ruovikkolahtien kaloja hyödyntävät RAMSAR-sopimukseen. Suomesta on ilmoitettu myös kalasääsket (Pandion haliaetus), jotka voivat RAMSARiin 49 kohdetta, joista noin kolmannes on käydä kalassa pitkienkin matkojen takaa. Myös ka- ruovikoituneita lahtia tai järviä. Virossa RAMSAR- la- (Sterna hirundo) ja lapintiirat (Sterna paradisaea) alueita on 11. ja joskus myös räyskät (Sterna caspia) kalastelevat ruovikoiden avovesillä. Vesilinnut vaihtavat kaikki siipisulkansa yh- Hoidon tarve ja vaikutukset dellä kertaa, jolloin ne ovat hetken aikaa täysin linnustoon lentokyvyttömiä. Rehevät ruovikkoiset vesialueet ovat tärkeitä vesilintujen sulkimispaikkoja, koska niissä on pienellä alueella runsaasti ravintoa ja ruo- Ruovikot ovat lisääntyneet pääasiassa rehevöity- vikko tarjoaa suojaa saalistavilta pedoilta. Parhaille misen takia huomattavaa vauhtia. Ne ovat um- ruovikkoalueille kertyy useita satoja jopa tuhansia peuttaneet avovesialueita yhtenäisiksi umpiruo- sulkivia vesilintuja. vikoiksi sekä vallanneet myös aiemmin avoimina Talvella ruovikoiden siemen- ja hyönteisra- olleita rantaniittyjä. Liiallisen umpeenkasvun seu- vintoa hyödyntävät monet lajit. Sinitiaiset (Parus rauksena ruovikot kuivuvat ja lopulta pensoittuvat caeruleus), viiksitimalit ja pajusirkut ovat tavalli- ja alkavat kasvaa puustoa. Kosteikkolajit väisty- simpia ruovikoissa nähtäviä lajeja. Lapinharakka vät vähitellen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että (Lanius excubitor) tarkastelee mahdollista saalista kosteikkolintujen määrät pysyvät huomattavasti sopivalta tarkkailupaikalta ja ruokojen sisällä tal- korkeampina säännöllisesti leikatuissa ruovikoissa vehtivia hyönteisiä käy nakuttelemassa pikkutikka kuin leikkaamattomissa ruovikoissa. Myös ruovi- (Dendrocopos minor). kon poltolla on vaikutusta ruovikon rakenteeseen ja sitä myöten sen linnustoon. Ruovikkoisilla merenlahdilla olisikin pyrittävä Ruovikkolajien suojelu monimuotoisuuden säilyttämiseen siten, että si- nänsä linnustollisesti tärkeän ruovikon lisäksi ih- Suomessa uhanalaisia ruovikkoympäristössä pesi- mistoimin säilytetään avoimina sekä rantaniittyjä viä lintulajeja on vähän. Rehevillä lintuvesillä pe- että vesialueita. Ruovikon taloudellinen hyödyn- siviä Suomessa uhanalaisiksi arvioituja lajeja ovat täminen onkin mahdollista tehdä siten, että lin- liejukana (Gallinula chloropus), mustatiira (Chlido- nusto hyötyy siitä. Ruovikon leikkuu porrastetusti nias niger), rastaskerttunen (Acrocephalus arundina- vuorovuosittain vähentää merkittävästi alueella ceus) ja naurulokki. Näistä uudistulokkaista vain syntyvän kasvimassan määrää ja siten hidastaa naurulokin kannan on todettu vähentyneen viime umpeenkasvua. Ruovikoiden leviämisen estämi- aikoina, muut on tulkittu uhanalaisiksi kannan nen niityille on ehdottoman tärkeää linnuston mo- pienuuden takia. nipuolisuuden takia. Ruovikoiden leikkaaminen Euroopan unionin lintudirektiivin liitteessä I, jo- kokonaan puolestaan vähentää ruovikoista riip- hon on luetteloitu ne lajit, joille jäsenmaiden täytyy puvaisten määrää haittaamalla näiden asettumista

28 Suomen ympäristö 37 | 2007 reviirilleen keväällä. Vaikka ruovikot myöhemmin kolajien esiintymisalueina, joko pesimä- tai ruokai- kesällä kasvavatkin uudelleen takaisin, ovat monet luympäristönä. ruovikkolinnut jo ehtineet siirtyä muualle pystyssä Allikoiden kaivaminen on tehokas keino lisätä oleviin vanhoihin ruovikoihin. vesilinnuille käyttökelpoisen avoveden alaa. Alli- Ruovikoiden rakenteellisten erojen huomioi- kot tarjoavat pedoilta suojaisen ruokailu- ja sulki- minen hoidossa tuo monipuolisuutta linnustoon. misalueen niin aikuisille kuin poikueillekin. Vesi- Esimerkiksi rytikerttunen ja ruokokerttunen viih- hyönteisten tuotanto on niissä ainakin aluksi kor- tyvät korkeissa ruovikoissa, viiksitimalit korkeissa keaa, koska kasvillisuuden reunan osuus lisääntyy. ja tiheissä. Pajusirkku puolestaan suosii ruovikoi- Allikot lisäävät ruovikoiden rikkonaisuutta ja reu- den aukkoisuutta, sillä ne viihtyvät ruovikoiden navaikutusta, joka monipuolistaa niin vesi- kuin laidoilla esim. avoveden äärellä. Kaulushaikara muutakin kosteikkolinnustoa. Allikoihin kehittyy tarvitsee vetisiä ja matalia reunoja, sekä runsaasti upos- ja kelluslehtistä kasvillisuutta. Kalojen esiin- kalaa ravinnoksi. Ruovikon koon on oltava englan- tyminen allikoissa voi vähentää hyönteisravinnon tilaisten tutkimusten mukaan aiemmin mainitusti määrää huomattavasti ja siten kalojen on todettu vähintään 20 hehtaaria ja avoveden osuuden on vähentävän vesilintujen pesimistuottoa joillakin oltava yli viidennes. Ruovikon reunaa on oltava alueilla. Mikäli allikot pystytään pitämään kalatto- 600 metriä hehtaaria kohden. mina, kasvaa poikastuotto ravinnon lisääntymisen Ruovikoiden hoidossa on lintujen kannalta pää- myötä. sääntönä muistettava, että monipuolinen ruovik- Yhtenäisten ruovikkoalueiden mosaiikkimai- koalueen rakenne takaa monipuolisen linnuston. suutta voidaan lisätä myös niiton avulla. Niitolla Tärkeintä linnuston kannalta on saada yhtenäiset ruoikko saadaan melko nopeasti taantumaan; jo umpinaiset ruovikkoalueet rakenteeltaan moni- kahden-kolmen vuoden niitto heikentää ruoikkoa puolisemmiksi. Hoidon tarvetta arvioitaessa on tehokkaasti, jos versot katkaistaan vedenpinnan huomioitava erityisesti uhanalaisten ja vaativien alapuolelta. Juurakoiden poisto yhdistettynä niit- lajien esiintymisalueet, jottei hoitotoimilla vahin- toon parantaa tuntuvasti hoitotyön vaikutuksia ja goiteta näiden lajien elinympäristöjä. Ruovikko- on käyttökelpoinen keino siellä, missä laidunnusta alueiden hoidossa on myös otettava huomioon ei voida käyttää tehokkaana hoitomuotona. Näin ruovikoiden reuna-alueet, kuten rantaniityt ja muodostuu myös kahlaajien suosimia mutalam- pensaikkoalueet, jotka voivat olla osaltaan ruovik- pareita.

Kaulushaikaraa on vaikea löytää katseella ruovikosta, mutta sen kumea ääntely on helppo tunnistaa: kuin pulloon puhaltaisi! Kaulushaikara pesii yleensä vasta yli 20 hehtaarin ruovikoissa. Kuva: Mati Kose

Suomen ympäristö 37 | 2007 29 Ruovikoihin liittyvät luontodirektiivin liitteen IV eläinlajit Suomessa Mikko Erkinaro, Marko Nieminen, Risto Sulkava ja Juhani Terhivuo

Tässä luvussa tarkastelemme ruovikoihin eri tavoin nattereri) (esim. Nyholm 1965, de Jong 1994, Ebe- liittyvien luontodirektiivin liitteen IV selkärankais- nau 1995, Racey 1998, Borissenko ym. 1999, Ent- ja hyönteislajien ekologiaa. Pohdimme erityisesti wistle ym. 2001, Ciechanowski 2002, Bartoniĉka millaisilla ruovikkotyypeillä eri lajit elävät, miten & Zukal 2003). ne hyötyvät tai taantuvat ruovikoiden vuoksi sekä Vesistöillä ja kosteikkoalueilla on olennainen roo- miten ruovikoiden hyödyntäminen (talvi- tai kesä- li lepakoiden ravinnonsaannin ja nestetasapainon aikainen leikkuu) vaikuttaa lajeihin. kannalta koko vuosittaisen aktiivisuusajan (esim. de Jong 1994, Racey 1998, Entwistle ym. 2001). Ve- sistöjen ja kosteikkoalueiden rantoja reunustavalla Lepakot ja varjostavalla kasvillisuudella on lisäksi huomat- tavia lisäarvoja lepakoille. Tuulensuojana toimivat Suurimmat ihmistoiminnasta aiheutuvat uhat le- puurivit, pensasaidat ja rehevät ruovikot toimivat pakoiden (Chiroptera) olemassaololle ovat avaine- sekä suojaisina saalistusalueina että ’pyydyksinä’ linympäristöjen pirstoutuminen ja tuhoutuminen, ohjaten lentäviä hyönteisiä lepakoiden syötäväksi lineaaristen maisemaelementtien katoaminen ja (esim. Gaisler & Kolibac 1992, Zahn & Maier 1997, populaatioiden eristyminen toisistaan (Stebbings Verboom 1998, Limpens ym. 2000, Entwistle ym. 1988, Limpens ym. 2000, Entwistle ym. 2001, Hut- 2001; ME, omat havainnot). Lisäksi rantakasvilli- son ym. 2001). Lukuisissa lepakkotutkimuksissa suutta omaavat vesistölinjat, kuten erikokoiset joet, suositellaan kaikentyyppisten vesistöalueiden, toimivat petolinnuilta suojattuina lentoreitteinä kosteikkokokonaisuuksien ja niiden rantakasvil- pesäkolonian ja saalistusalueiden välillä sekä to- lisuuden monipuolisuuden säilyttävää hoitoa tai dennäköisesti myös muuttomatkoilla seurattavina suojelua sekä korostetaan lepakoiden vahvaa riip- suunnistusmaamerkkeinä (Verboom 1998, Serra- puvuutta harvinaistuvista vesialueista (esim. Steb- Cobo ym. 2000). bings 1988, Ebenau 1995, Carmel & Safriel 1998, Lepakonpoikaset syntyvät lajista riippuen hei- Warren ym. 2000, Ciechanowski 2002, Bartoniĉka näkuun puolenvälin tienoilla ja viipyvät pesässä & Zukal 2003). kuukauden tai hieman yli (Siivonen & Sulkava Suomessa on tavattu 12 lepakkolajia ja ne kaik- 1994, Waters & Warren 2003). Imettäville naaraille ki kuuluvat luontodirektiivin liitteeseen IV (Ky- suojaiset lentokäytävät ja saalistusalueet ovat pesä- heröinen ym. 2005, Salovaara 2007). Vesistöjen poikasaikana elintärkeitä, jotta ne uskaltavat lähteä kanssa erityissuhteessa ovat vesisiippa (Myotis kyllin aikaisin pesästä saalistamaan ja hyödyntä- daubentonii) ja lampisiippa (M. dasycneme), jotka mään pimeäntuloon osuvaa hyönteisaktiivisuuden ovat erikoistuneet pyydystämään hyönteissaaliin- vuorokausihuippua (Duvergé ym. 2000). Jotta tä- sa läheltä vedenpintaa (esim. Limpens ym. 2000, tä vuodenkierron herkkää vaihetta suojeltaisiin, Entwistle ym. 2001). Vaikka kaikki lepakot hakeu- tulisi ruovikoiden kesäleikkuu tehdä aikaisintaan tuvat vesistöjen äärelle ravintotilanteen heikennyt- elokuun lopulla. Talvileikkuun tarkalla ajastuk- tyä muualla, tutkimuksissa on havaittu vesistöjen sella ei todennäköisesti ole juurikaan merkitystä, vetävän puoleensa suomalaislajeista erityisesti sillä herääville lepakoille tärkeät kevään ensim- isolepakoita (Nyctalus noctula), pikkulepakoita (Pi- mäiset hyönteiskeräytymät eivät liity ruovikoihin. pistrellus nathusii), vaivaislepakoita (P. pipistrellus), Ruovikkoluokituksen mukaisten kuuden tyypin pohjanlepakoita (Eptesicus nilssonii), vesisiippoja, merkitys lepakoille ei luultavasti poikkea paljon- lampisiippoja, viiksisiippoja (Myotis mystacinus), kaan toisistaan. Ainoastaan tyypin VI ruovikko on isoviiksisiippoja (M. brandtii) ja ripsisiippoja (M. pysyvästi vedessä, joka useimmiten tuottaa saa-

30 Suomen ympäristö 37 | 2007 lishyönteisiä kuivaa maata enemmän. Hyönteiset ym. 2007). Saukot hyödyntävät vanhoissa järeissä tosin levittäytyvät kuoriutumisalueilta runsaina ruovikoissa katkenneista ruo’oista muodostuneita myös ympäröiville alueille. Toisaalta varsinkin kasoja lepopaikkoinaan, ja mm. muotoilevat niihin kuivemman maan ruovikkotyypeillä kasvaa hy- vedenpinnan yläpuolella pysyviä makuupaikkoja. viä hyönteisten mesikasveja, joiden öiset vierailijat Katkeilevat tai kahisevat ruo’ot myös varoittavat kelpaavat lepakoillekin. tehokkaasti lähestyvistä pedoista, ja saukolle suo- tuisat saalistusalueet ovat heti kelluvan lepopaikan vieressä. Myös emon äskettäin syntymäpesästä ve- Saukko sistön rantaan siirtämiä poikasia on Euroopassa tavattu tällaisilta ruokokasaumilta (Kruuk 1995). Järviruoko voi olla merkittävä saukon (Lutra lutra) Suomessa ruovikkojen merkityksestä saukoille ei elinpiirin käyttöön vaikuttava tekijä. Skotlannissa kuitenkaan juuri ole olemassa tarkempaa tutki- radioseuratut saukot viihtyivät järvenrantaruovi- mustietoa. Perniön Saarenjärvellä on todettu että koissa enemmän kuin millään muilla elinpiirinsä saukot pakenevat merikotkaa ruovikkoon ja emo ja osilla (Kruuk 1995, Kruuk ym. 1998). Myös muu- kaksi poikasta käyttivät ruovikoita päiväpiilonaan alla Euroopassa laajat ruovikot on todettu mer- erityisesti maalis-huhtikuussa (Jarmo Markkanen; kittäviksi suojapaikka-alueiksi saukoille (Conroy suullinen tiedonanto 10/2007).

Saukko jääkannen alla Perniön Saarenjärvellä. Suomessa eli vuosituhannen vaihteessa yhteensä 2 000 - 2 550 saukkoa (Sulkava & Liukko 2007), jonka jälkeen saukokanta on ilmeisesti hieman lisääntynyt. Virossa kannaksi on arvioitu 1 000 - 1 200 saukkoa. Kuva: Jarmo Markkanen

Suomen ympäristö 37 | 2007 31 Saukot saalistavat ravinnokseen lähinnä pikku- joita irrottavat siivilähampaillaan. Etelä-Suomessa kalaa rantaviivan tuntumasta. Erityisesti nopeiden toukkien, ”nuijapäiden”, muodonvaihdos pieniksi kalojen (hauki yms.) saalistus onnistuu saukolta viitasammakoiksi tapahtuu heinäkuussa, pohjoi- vain matalassa vedessä ja/tai rajoittuneessa tilassa sempana myöhemmin. (Sulkava 2006). Koska ruovikot ovat kalojen suo- Liian tiheä kasvillisuus ei sovellu kutupaikaksi, simia, matalia vesialueita, ne tarjoavat saukolle eikä toukkien kehitysympäristöksi. Siksi viitasam- hyvän saalistusalueen. Todennäköisesti parhaita makko välttää tiheitä, korkeita järviruokokasvus- saalistusalueita ovat rantaa seurailevat ruoko- toja. Tällaisten kasvustojen leikkuulla ei ole aina- mosaiikit. kaan haitallista vaikutusta viitasammakon kudun Talvella järvenrantojen ruovikot ovat saukoille kannalta. Vaikutus voi sen sijaan olla lajia hyödyt- lähinnä ohikulkupaikkoja, sillä järvialueet jäätyvät tävä, mikäli ruokokasvusto harvenee niittojen seu- talvella siten, että saukot eivät pääse jään alle saa- rauksena. Tästä ei kuitenkaan ole tutkimustuloksia listamaan. Jokivarsilla ruovikot sen sijaan voivat käytettävissä. pysyä talvellakin sulina, ja tarjota saukolle paitsi Viitasammakko on sammakkoa paikkauskolli- ruokailu- ja lepoalueita, myös merkittävän suojan sempi. Aikuiset viettävät kesän kutupaikan tun- petoja vastaan. Ruovikoiden talviaikaisella hyö- tumassa etsien ravinnokseen mm. kaksisiipisiä ja dyntämisellä ei liene vaikutusta saukon saalistus- kovakuoriaisia. Viitasammakko talvehtii lähteissä alueisiin, mutta lepopaikkakasaumia hyödyntämi- ja rantavesissä kutupaikan tuntumassa, mikä tulee nen voi tietysti vähentää. Maalla kasvavilla ruovi- huomioida kutupaikan rantojen käsittelyssä. koilla ei liene olennaista merkitystä saukoille. Merenrannikon laajemmat ruovikkokohteet saattaisivat tulevaisuudessa olla saukkojen inten- Kovakuoriaiset siivisessä käytössä. Talviaikaan Suomen rannikoilla ruovikkoisetkin lahdet tosin ovat yleensä jäässä, Jättisukeltaja (Dytiscus latissimus) elää erityisesti ja siten alueiden merkitys rajoittunee sulanveden kirkasvetisissä järvissä, mutta sitä on tavattu myös aikaan. Atlantin rannikolla tärkein saukkojen le- pienemmistä lammista ja lammikoista. Sitä tava- popaikkoihin yhdistetty tekijä on kuitenkin jokin taan usein avoveden reunoilta ja myös kauempana makeavetinen kohde, jossa saukot voivat ennen rannasta, mutta lajin elintavat ja elinpaikkavaati- lepäilyhetkeä puhdistaa suolan turkistaan (Kruuk mukset ovat pitkälti tuntemattomat (Ilmonen ym. ym. 1998, Kruuk 2006). Itämeren murtovesialueelta 2001, Sierla ym. 2004; Olof Biström, suull. tieto; ei mahdollisesta tämänkaltaisesta turkin puhdis- Ilpo Mannerkoski, suull. tieto). Jättisukeltaja on tamistarpeesta ole tietoa. Onkin mahdollista, että aikuistalvehtija ja aikuisena pitkäikäinen eli aina- Suomen rannikoilla ruovikot voisivat toimia mer- kin osa yksilöistä elää aikuisvaiheessa yli vuoden kittävinä lepopaikkoina samaan tapaan kuin jär- (Hendrich & Balke 2000). Lajin toukka on ilmeises- vialueilla. Koska saukot kuitenkin ovat Suomessa ti erikoistunut saalistamaan suojakoppia tekeviä vasta levittäytymässä rannikoiden entisille elinalu- vesiperhosten toukkia ja niiden koteloita, mutta eilleen (Sulkava & Liukko 2007), ei rannikkoalueen käyttää muunkinlaisia ravintokohteita toissijaisesti ruovikoiden merkityksestä saukoille toistaiseksi (Hendrich & Balke 2000). Jättisukeltajasta olevien ole selvää tietoa. melko niukkojen tietojen perusteella hoitotoimet, jotka lisäävät avoveden määrää umpeenkasvaneil- la alueilla, saattavat hyödyttää lajia. Siten ruovikoi- Viitasammakko den niitto tuskin on ainakaan haitallista sille. Isolampisukeltaja (Graphoderus bilineatus) elää Viitasammakko (Rana arvalis) elää Etelä-Suomes- erityisesti runsaskasvuisissa järvissä, mutta sitä sa erityisesti rämeillä sekä sisävesien ja meren tavataan monenlaisissa rehevissä vesissä aina ojia rannoilla, Pohjois-Suomesta sitä on tavattu mm. myöten (Ilmonen ym. 2001, Sierla ym. 2004). Lajin aapasoilta. Viitasammakko kutee monin paikoin elintavat ja elinpaikkavaatimukset ovat kuitenkin samoissa vesissä sammakon kanssa, mutta kutu- huonosti tunnettuja (Olof Biström, suull. tieto; Il- paikat ovat erillään. Suosittuja kutupaikkoja ovat po Mannerkoski, suull. tieto). Se liikkuu ilmeisesti avoimet, matalaa heinä- ja sarakasvillisuutta sekä pääasiassa kasvillisuuden seassa, mutta erityisesti usein harvakseltaan järviruokoa kasvavat, etelään lähellä avoveden/järvialtaan reunaa (Ilpo Manner- antavat rantavedet. Matalat ojat ja lammikot ei- koski, suull. tieto). Isolampisukeltaja on aikuistal- vät juuri kutupaikaksi kelpaa. Kuturyhmä painuu vehtija, joka on jättisukeltajan tavoin ilmeisesti aluksi pohjaan, mutta nousee myöhemmin lämpi- pitkäikäinen aikuisvaiheessa (Olof Biström, suull. mään pintaveteen, missä mätimunien kehitys no- tieto; Ilpo Mannerkoski, suull. tieto). Koska laji on peutuu. Toukat syövät bakteerimassaa sekä leviä, usein löydetty nimenomaan runsaan kasvillisuu-

32 Suomen ympäristö 37 | 2007 Rauhoitettu jättisukeltaja (Dytiscus latissimus) esiintyy Suomessa laajalti sara- ja kortekasvustoisilla ranta-alueilla ja myös avovesillä. Kuva: Petri Martikainen

den ja avoveden rajan vaiheilta, se todennäköisesti mesiangervovaltaisia alueita. Ruovikoiden niitto ja hyötyy hoitotoimista, jotka lisäävät tällaisen reuna- ranta-alueiden laidunnus ovat selkeästi lajia hyö- alueen määrää. dyttäviä tekijöitä (Faunatica 2007). Ruovikoiden talviaikainen niitto saattaa olla erityisen hyödyllis- tä, sillä se lisää valoisuutta kevään toukka-aikana. Perhoset Asiaa ei kuitenkaan ole selvitetty maastotutkimuk- silla. Isokultasiipi (Lycaena dispar) elää tulvaniityillä, re- hevillä rantaniityillä, kosteikkojen reunoilla sekä ruderaateilla. Paikalla pitää kasvaa tiettyjä hierak- Sudenkorennot kalajeja (Rumex), jotka ovat toukkien ravintokasveja. Laji ei ole erityisesti ruovikoihin liittyvä, mutta Täplälampikorento (Leucorrhinia pectoralis) elää sen elinympäristöinä voivat toimia harvakseltaan monenlaisissa reheväkasvustoisissa vesissä suur- järviruokoa kasvavat alueet. Tiheämmässä ruovi- ten järvien umpeenkasvavilta rannoilta ja lahdilta kossa se ei menesty. Ruo’on määrää vähentävät reheviin lampiin ja ojiin sekä merenrantaruovi- niitot ja muut hoitotoimet hyödyttävät lajia, kun koihin, ja se sietää hapantakin vettä (Ilmonen ym. taas ruovikon levittäytyminen on sille potentiaali- 2001, Karjalainen 2002, Sierla ym. 2004). Esiinty- nen uhka (SkÒrka ym. 2007). misalueilla on usein tiheää järviruoko- ja/tai jär- Pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) elinym- vikortekasvustoa, joten se liittyy luontodirektiivin päristöjä ovat mm. erilaiset rantaniityt, erityisesti sudenkorentolajeista eniten ruovikoihin. Se ilmei- niiden lämpimät reunat. Ainakin Ahvenanmaalla sesti asuttaa tietyssä umpeenkasvuvaiheessa olevia sen esiintymispaikoissa kasvaa lähes aina järviruo- ympäristöjä ja suosii vaihtelevia rantavyöhykkeitä. koa (Faunatica 2007). Lisääntymispaikkoina toi- Keski-Euroopassa sen on havaittu hyötyvän um- mivat keväisin aurinkoiset kosteapohjaiset alueet, peenkasvaneiden elinympäristöjen kunnostuksista joissa kasvaa toukkien ravintokasveja kiurunkan- ja levittäytyvän uusiin ja kunnostettuihin lampiin, nuksia (Corydalis spp.). Nämä alueet voivat myö- kun niiden kasvillisuus on kehittynyt tiettyyn vai- hemmin kesällä olla hyvinkin tiheäkasvuisia, esim. heeseen (Ilmonen ym. 2001).

Suomen ympäristö 37 | 2007 33 Ruovikkoon ruopatut väylät olivat rauhoitetun täplälampikorennon (Leucorrhinia pectoralis) parhaita elinpaikkoja Perniön - Särkisalon Laukanlahdella. Ruovikkolampareiden tekeminen olisi tehokas tapa auttaa lajia lisääntymään. Kuva: Petro Pynnönen

Sirolampikorento (Leucorrhinia albifrons) elää vikoista riippuvainen, mutta sen esiintymiselle on umpeenkasvavilla suoreunaisilla lammilla ja run- selkeänä uhkatekijänä erityisesti rehevöityminen saskasvustoisilla järvenlahdilla, joissa esiintyy kel- ja umpeenkasvu. luslehtikasvillisuutta (Karjalainen 2002, Sierla ym. Eri sudenkorentolajeista olevien vähäisten käy- 2004). Lajin toukkia on tavattu eräillä lampivesillä tössä olevien tietojen perusteella ei voida luotet- ja eräiden järvien runsaskasvuisilla lahdilla 0,2-1 tavasti arvioida, miten ruovikoiden niitto eri vuo- m syvyydestä, kerran jopa 4,5 m syvältä runsaas- denaikoina vaikuttaa niihin. Asiasta tarvittaisiin ti pohjakasvillisuutta kasvavalta paikalta (Valle siis lisää tutkimustietoa. 1938). Lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) elää umpeenkasvavilla runsaasti lummetta (Nymphaea spp.) ja ulpukkaa (Nuphar spp.) kasvavilla lammilla ja järvillä (Karjalainen 2002, Sierla ym. 2004). Lajin toukkia on löydetty vain muutamia kertoja ja silloinkin yksittäin runsaskasvuisista lampivesistä ja pikkujärvien lahdista n. 0,5 m:n syvyydeltä ja syvemmältä (Valle 1938). Viherukonkorento (Aeshna viridis) elää ainoastaan erittäin runsaskasvustoisissa ja hieman emäk- sisissä järvissä, joissa kasvaa sahalehteä (Stratiotes aloides) (Karjalainen 2002). Lajin toukat elävät sa- halehtituppaissa. Viherukonkorento ei siis ole ruo-

34 Suomen ympäristö 37 | 2007 Lähteet Bartonička, T. & J. Zukal (2003) Flight activity and habitat use of four bat species in a small town revealed by bat detectors. Folia Zool. 52(2): 155-166. Borissenko, A.V., N.I. Sessina, I.R. Zakeeva & A.N. Bukia (1999) Contribution to the study of trophic biology of three bat species (Chiroptera: Vespertilionidae) in Moscow region. Plecotus et al. 2: 36-43. Carmel, Y. & U. Safriel (1998) Habitat use by bats in a Mediterranean ecosystem in Israel – conservation implications. Biol. Cons. 84(3): 245-250. Ciechanowski, M. (2002) Community structure and activity of bats (Chiroptera) over different water bodies. Mamm. Biol. 67: 276-285. Conroy, J.W.H., Gutleb, A., Ruiz-Olmo, J. & G.M. Yoxon (toim.)(2007) Proceedings of the European Otter Conference ”Return of the Otter in Europe – Where and How?”, Isle of Skye 30th June – 5 July 2003. Duvergé, P.L., G. Jones, J. Rydell & R.D. Ransome (2000) Functional significance of emergence timing in bats. Ecography 23: 32-40. Ebenau, C. (1995) Ergebnisse telemetrischer Untersuchungen an Wasserfledermäusen (Myotis daubentoni) in Mühlheim an der Ruhr. Nyctalus (N.F.) 5(5): 379-394. Entwistle, A.C., S. Harris, A.M. Hutson, P.A. Racey, A. Walsh, S.D. Gibson, I. Hepburn & J. Johnston (2001) Habitat management for bats. Joint Nature Conservation Committee, Peterborough. 50 s. Faunatica Oy (2007) Ahvenanmaalla rauhoitettujen perhosten nykytila. Raportti Ahvenanmaan maakuntahallitukselle. 439 s. Gaisler, J. & J. Kolibac (1992) Summer occurrence of bats in agrocoenoses. Folia Zool. 41: 19-27. Hendrich, L. & M. Balke (2000) Verbreitung, Habitatbindung, Gefaehrdung und moegliche Schutzmassnahmen der FFH-Arten Dytiscus latissimus Linnaeus, 1758 (Der Breitrand) und Graphoderus bilineatus (De Geer, 1774) in Deutschland (Coleoptera: Dytiscidae). Insecta (Berlin) 2000/6:98-114. Hutson, A.M., S.P. Mickleburgh & P.A. Racey (comp.) (2001) Microchiropteran bats: global status survey and conservation action plan. IUCN/SSC Chiroptera Specialist Group, IUCN, Gland, Switzerland and Cambridge, UK. x + 258 s. Ilmonen, J., T. Ryttäri & A. Alanen (toim.) (2001) Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen Natura 2000 -ehdotuksen luonnontieteellinen arviointi. Suomen ympäristö 510:1-177. Jong, J. de (1994) Habitat use, home range and activity pattern of the northern bat, Eptesicus nilssoni, in a hemiboreal coniferous forest. Mammalia 58(4): 535-548. Karjalainen, S. (2002) Suomen sudenkorennot. Tammi, Helsinki. 222 s. Kruuk, H. (1995) Wild otters, predation and populations. Oxford University press. 290 s. Kruuk, H. (2006) Otters, ecology, behaviour and conservation. Oxford University press. 265 s. Kruuk, H., Carss, D.N., Conroy, J.W.H. & M.J. Gaywood (1998) Habitat use and conservation of otters (Lutra lutra) in Britain: a review. Symposia of the Zoological Society of London 71:119-133. Kyheröinen, E.-M., M. Osara & T. Stjernberg (2006) Agreement of the conservation of the populations of Europeans bats. Na- tional implementation report of Finland. Inf.EUROBATS.Mo5.19. Ympäristöministeriö ja Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. 16 s. Limpens, H.G.J.A., P.H.C. Lina & A.M. Hutson (2000) Action plan for the conservation of the pond bat in Europe. Nature and environment 109: 1-48. Nyholm, E.S. (1965) Zur Ökölogie von Myotis mystacinus (Leisl.) und M. daubentoni (Leisl.) (Chiroptera). Ann. Zool. Fenn. 2: 77-123. Racey, P.A. (1998) The importance of the riparian environment as a habitat for British bats. Teoksessa: Dunstone, N. & M. Gor- man (toim.) Behaviour and ecology of riparian mammals. Symp. Zool. Soc. Lond. 71: 69-91. Salovaara. K. (2007) Kääpiölepakko - uusi lepakkolaji Suomessa. Luonnon Tutkija 111(3): 100. Serra-Cobo, J., M. López-Roig, T. Marqués-Bonet & E. Lahuerta (2000) Rivers as possible landmarks in the orientation flight of Miniopterus schreibersii. Acta Theriol. 45(3): 347-352. Sierla, L., E. Lammi, J. Mannila & M. Nironen (2004) Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742:1-113. Siivonen, L. & S. Sulkava (1994) Pohjolan nisäkkäät. 6. uudistettu painos. Otava, Keuruu. 224 s. SkÓrka, P., J. Settele & M. Woyciechowski (2007). Effects of management cessation on grassland butterflies in southern Poland. Agric., Ecosyst. & Environ. 121(4): 319-324. Stebbings R. E. (1988) Conservation of European bats. Christopher Helm, London, 246 s. Sulkava, R. (2006) Ecology of the otter (Lutra lutra) in central Finland and methods for estimating the densities of populations. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. 128 s. Sulkava, R. & U.-M. Liukko (2007) The distribution and population trends of otters in Finland. Teoksessa: Conroy, J.W.H., Gutleb, A., Ruiz-Olmo, J. & G.M. Yoxon (toim.) Proceedings of the European Otter Conference ”Return of the Otter in Europe – Where and How?”, Isle of Skye 30th June – 5 July 2003. Valle, K. J. (1938) Zur Ökologie der Finnischen Odonaten. Turun yliopiston julkaisuja, sarja A, osa VI, n:o 14:1-76. Verboom, B. (1998) The use of edge habitats by commuting and foraging bats. IBN Scientific Contributions 10. DLO Institute for Forestry and Nature Research (IBN-DLO), Wageningen. 120 s. Warren, R.D., D.A. Waters, J.D. Altringham & D.J. Bullock (2000) The distribution of Daubenton’s bats (Myotis daubentonii) and pipistrelle bats (Pipistrellus pipistrellus) (Vespertilionidae) in relation to small-scale variation in riverine habitat. Biol. Cons. 92: 85-91. Waters, D.A. & R.D. Warren (2003) Bats. The Mammal Society, London. 32 s. Zahn, A. & S. Maier (1997) Jagdaktivität von Fledermäusen an Bächen und Teichen. Z. Säugetierkunde 62: 1-11.

Suomen ympäristö 37 | 2007 35 Ruovikoiden hyönteiset

Ilpo Mannerkoski, Kari Nupponen, Aki Rinne ja Marko Nieminen

Useiden Suomessa esiintyvien hyönteislahkojen Kovakuoriaiset edustajia esiintyy ruovikoissa. Monet niistä ovat myös hyvin runsaita, erityisesti useat päivänko- Järviruokoon sidoksissa olevia kovakuoriaislajeja rento- (Ephemeroptera), sudenkorento- (Odonata), on Suomessa melko vähän, vaikkakaan ruovikoi- surviaissääski- (Diptera: Chironomidae) ja vesi- den lajistoa ja lajien erityisvaatimuksia ei ole täällä perhoslajit (Trichoptera). Myös kovakuoriaisissa tutkittu. Ruokoa ravintona käyttäviä lajeja on vain (Coleoptera) ja perhosissa (Lepidoptera) on monia muutama, joiden lisäksi lähinnä jotkut petokuo- ruovikoista riippuvaisia lajeja. riaiset ovat erikoistuneet elämään ruovikoissa tai Useimpien lajien ruovikoihin liittyvistä erityis- ainakin vahvasti suosivat niitä elinpaikkana. Ruo- vaatimuksista ei ole juurikaan tietoa, joten keski- vikoilla on kuitenkin merkitystä huomattavasti tymme lajiryhmistä parhaiten tunnettuihin kova- suuremman kovakuoriaislajijoukon kannalta. Niis- kuoriaisiin, perhosiin ja vesiperhosiin. Esittelemme sä elää monia vähemmän erikoistuneita lajeja, jotka kunkin lajiryhmän osalta millaista lajistoa elää eri esiintyvät myös sara-, sorsimo-, osmankäämi- ym. ruovikkotyypeissä, sikäli kun tällaista tietoa on kasvustoissa. Vedessä kasvavan ruovikon seassa käytettävissä. Lisäksi pohdimme eri taksonien esiintyy runsaasti vesikovakuoriaisia. merkitystä muille lajeille sekä tarkastelemme, mi- Järviruokoon ravintokasvina on selvimmin kes- ten ruovikoiden käsittely vaikuttaa lajistoon. kittynyt kaksi lehtikuoriaisiin (Chrysomelidae) Ruovikoissa elävät hyönteiset tarvitsevat ruo- kuuluvaa lajia. Näistä helpikuoriainen (Donacia koa useista eri syistä. Ilmeisin näistä on ravinto, ja clavipes) on levinnyt suureen osaan maata. Ryti- ruokoa hyödynnetään sekä tuoreena (kasvinsyö- kuoriainen (Plateumaris braccata) esiintyy vain Sa- jät) että kuolleena (hajottajat). Pääosa hajottajista takunnan eteläpuolella rannikon ruovikoissa. toimii vedessä ja pääosa kasvinsyöjistä ilmeisesti Muutamat petokovakuoriaiset elävät ensisi- vedenpinnan yläpuolella. Ruovikoissa tärkeä osa jaisesti ruovikoissa. Tyypillisimpiä tällaisia lajeja hajotustoimintaa on korsien pilkkominen, josta pit- ovat maakiitäjäislajit (Carabidae) rytikiitäjäinen kälti vastaa lukuisa vesiperhoslajisto. Muita ruo- (Odacantha melanura) ja Demetrias imperialis. Ryti- vikoissa erityisen tärkeitä hyönteishajottajia ovat kiitäjäinen on viimeisten vuosikymmenten aikana päivänkorentojen ja surviaissääskien toukat. Suuri yleistynyt ja levinnyt myös eteläisen Suomen re- määrä kasvinsyöjiä ja hajottajia elättää runsaasti heville sisävesille. D. imperialis tavattiin Suomes- petoja ja loisia, joista osa on hyönteisiä ja niistä sa ensimmäisen kerran 1989, jonka jälkeen se on osa erikoistuneita elämään ainoastaan ruovikoissa. levinnyt ja yleistynyt nopeasti etelärannikolla. Se Esimerkiksi sudenkorentojen, sukeltajakuoriaisten on tavattu jo sisävesilläkin. Myös ruovikoissa elävä (Coleoptera: Dytiscidae) ja joidenkin vesiperhosten rytipirkko (Coccidula scutellata) on peto, joka on vii- toukat ovat ruovikoissa runsaita petoja. Vastaavas- meisen 15 vuoden aikana levinnyt Ahvenanmaalta ti vesimittarit (Hemiptera: Gerridae) ovat usein hy- etelärannikolle ja edelleen sisämaahan. vin runsaslukuisia petoja ruovikoiden reunoilla ja Muista ruovikoihin erikoistuneista lajeista ry- harvemman ruovikon seassa. Osa ruovikoissa ta- tikaavikas (Cyphon phragmiteticola) elää toukkana vattavista hyönteisistä käyttää sitä vain piilopaik- matalassa vedessä syöden pohjaan laskeutuvaa kana. Ruovikoiden suuret hyönteiskeskittymät lietettä. Heloviherikäs (Anthocomus rufus) puoles- ovat erittäin merkittäviä ravintolähteitä monille taan syö ruo’olla kasvavia ruoste- ja nokisieniä. Se kaloille, linnuille ja lepakoille sekä esimerkiksi hä- tavattiin ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla mähäkeille. Jurmossa ja seuraavan kerran vasta syksyllä 2006, jolloin sitä tavattiin paikoin runsaanakin pääkau-

36 Suomen ympäristö 37 | 2007 punkiseudulla ja Turun ympäristössä. Nopeas- ti on levinnyt myös usein ruovikoissa tavattava luhtahärö (Psammoecus bipunctatus). Se tavattiin ensimmäistä kertaa 1990-luvun alussa Parikkalan seudulla, josta se on levinnyt ja syksyllä 2006 se havaittiin jo Espoossa asti. Harvoista ruovikkolajeistamme monet ovat siis uusia tulokkaita tai vasta viime vuosina laajemmal- le levinneitä. Joillain lajeilla viime vuosien muutokset ovat nähtävissä koko Itämeren alueella. Tämä saattaa osin johtua järviruo’on runsastumisesta, vaikka ruo’on määrä sinänsä on tuskin rajoittanut lajien elinmahdollisuuksia. Varmastikin myös sää- Usein ruovikoissa tavattava luhtahärö (Psammoecus bipunc- ja ilmastotekijöillä on tässä tärkeä merkitys. tatus) on levittäytynyt nopeasti viime vuosina. Kuva:�� Petri Martikainen Lajiston monipuolistumisen vastapainona on ruovikoiden runsastumisen haitallinen vaikutus moniin lajeihin ja jopa kokonaisiin kovakuoriaisyh- teisöihin. Avoimilla ja matalakasvuisilla rantanii- tyillä, joissa usein on myös paljasta maanpintaa näkyvissä, elää oma monipuolinen kovakuoriais- lajistonsa, mm. monia lyhytsiipis- (Staphylinidae) ja maakiitäjäislajeja. Laiduntamisen loputtua ja kasvuston umpeutuessa tämä lajisto häviää melko nopeasti, viimeistään järviruo’on vallatessa niityn. Monet rantaniityillä elävät lajit ovatkin käyneet uhanalaisiksi, esimerkkinä voimakkaasti taantunut viherkehnäkiitäjäinen (Chlaenius nigricornis). Myös monet vedessä elävät kovakuoriaiset kär- sivät tiheästä ruovikosta, vaikka ruovikoitumisen alkuvaiheessa syntyvät suojaisat lampareet voivat- kin olla niille suotuisia elinpaikkoja. Esimerkiksi uhanalainen meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis) elää matalassa vedessä kasvavilla vidoilla (Potamogeton spp.) ja ärviöillä (Myriophyllum spp.). Ruovikko suojaa sitä liiallisilta veden liikkeiltä, Erityisesti suojeltava meriuposkuoriainen (Macroplea mutta liian tiheänä estää ravintokasvien kasvua ja pubipennis) tunnetaan varmuudella vain Suomesta. Se elää rannikon matalissa murtovesissä mm. ruovikoissa olevissa kuoriaisten liikkumista pohjalla. aukoissa. Kuva: Sanna Saari

Perhoset

Suomen ruovikoissa ja rantaniityillä elävä perhosla- myötä uhanalaiseksi luokiteltavien lajien määrä jisto tunnetaan melko hyvin. Poikkeuksen muodos- tullee kuitenkin nousemaan. tavat märkäpohjaiset, upottavat ja tiheäkasvuiset Ruovikoissa ja niihin rajoittuvilla rantaniityillä rannat, joissa havainnointi on lähes olematonta ja elää melko runsas ja monipuolinen perhoslajisto. lajistoa on selvitetty lähinnä reuna-alueilla valo- ja Toukkavaiheessa järviruo’olla monofagina elävien syöttipyydyksiin tulleiden yksilöiden perusteella. n. 20 lajin lisäksi ruovikoiden liepeiden kosteilla Lisäksi monien vaikeakulkuisissa elinympäris- niityillä esiintyy useita kymmeniä muita lajeja. Jot- töissä elävien lajien elintavat ovat puutteellisesti kut ruovikkolajeista ovat elinympäristönsä suh- tunnettuja. Ruovikoissa ja rantaniityillä elää yksi teen hyvin vaativia, kun taas toiset kelpuuttavat erittäin uhanalaiseksi (luokka EN) luokiteltu, seit- elinpaikakseen lähes minkä tahansa kosteikon, semän vaarantunutta (VU), kaksi silmälläpidettä- jossa on riittävästi toukan ravintokasvia. vää (NT) ja neljä puutteellisesti tunnettua (DD) lajia. Vaateliaampien lajien elintapojen selvittämisen ja mahdollisten uusien esiintymien kartoittamisen

Suomen ympäristö 37 | 2007 37 Perhosten kannalta kiintoisimpia ovat har- vahkot ruovikot, joissa on kantava ja mielellään kuivahko pohja sekä runsaasti muuta ruohovar- tista kasvillisuutta (I- ja III-tyypit). Järviruokoon sidoksissa olevista lajeista vaateliain lienee vaa- rantuneeksi (luokka VU) luokiteltu ruokohämy- yökkönen (Chortodes brevilinea), jota tavataan vain kuivapohjaisista järviruokoa harvakseltaan kasva- vista ympäristöistä ja laajojen ruovikoiden harva- ja matalakasvuisista osista. Samanlaisilla paikoilla ovat runsaimmillaan myös paikoittain esiintyvät ja melko harvinaiset pilkkuruokoyökkönen (Archana- ra geminipuncta), Donacaula forficella -koisalaji, ruo- koyökkönen (Senta flammea) ja ruso-olkiyökkönen (Mythimna pudorina). Tiheissä ja korkeissa yhtenäisissä ruovikoissa (II- ja IV-tyypit) perhoslajisto on selvästi köyhempi kuin harvakasvuisissa. Monet elinympäristövaa- Kellerväkaapuyökkönen (Cucullia umbratica) sulautuu hyvin timuksiltaan liberaalit ruovikkolajit ovat kuiten- kuivien ruo´onvarsien joukkoon. Kuva: Faunati��c�a�� Oy kin runsaita laajoissa järviruokotiheiköissä, kuten luhtaolkiyökkönen (Mythimna obsoleta), ruokokoisa (Chilo phragmitellus), rytiyökkönen (Chilodes maritima) ja Schoenobius gigantellus -koisalaji. Runsaudes- taan huolimatta näitä lajeja tapaa vain harvoin elin- ympäristönsä ulkopuolella. Tiheissä yhtenäisissä ruovikoissa elää myös ruokotuhooja (Phragmataecia castaneae), joka on Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajalla ja ehkä siksi harvinainen. Vedessä kasvavissa tai veden säännöllisesti val- taamissa ruovikoissa (V- ja VI-tyyppi) elää vain vä- hän vetisiin olosuhteisiin erikoistuneita perhoslajeja. Näiden lajien, esimerkiksi rytiyökkösen, kaikki varhaiset kehitysasteet elävät joko järviruo’on varren tai lehden sisällä. Eräät yökköslajit elävät toukkana osmankäämien (Typha spp.) varren si- sällä ja myös koteloituvat sinne. Näistä ruskolam- piyökkönen (Archanara algae) elää enimmäkseen osmankäämikasvuston uloimmissa osissa avoveden partaalla. Ruovikon reunaman läheisessä avovesivyöhyk- keessä esiintyy muutamia koisaperhosten (Pyrali- dae) heimoon kuuluvia lajeja, joiden toukat elävät vesikasveilla, mm. järvikoisa (Nymphula stagnata) ulpukoilla (Nuphar spp.), lummekoisa (Elophila nymphaeata) vidoilla ja limaskakoisa (Cataclysta lemnata) limaskoilla (Lemna spp.). Ruovikoihin rajautuvilla mesiangervovaltaisilla Nokitäpläkoi (Ethmia pyrausta) hyötyy rantaniittyjen ja ruovikkoisilla niityillä elää selvästi enemmän laidunnuksesta. Kuvassa lajin toukka ravintokasvillaan perhoslajeja kuin varsinaisissa ruovikoissa. Mo- keltaängelmällä (Thalictrum flavum). Kuva: Faunatica Oy nipuolinen kasvillisuus on yksi syy perhoslajien suurempaan diversiteettiin. Suurruohoniityillä on usein myös matalakasvuisia ja ympäristöään paahteisempia laikkuja. Niissä viihtyvät vaateli- aimmat rantaniittyjen perhoslajit, kuten toukkana keltaängelmällä (Thalictrum flavum) elävä äärim- mäisen uhanalainen nokitäpläkoi (Ethmia pyrausta)

38 Suomen ympäristö 37 | 2007 Erityisesti suojeltavalle purtojuurisurviaiskoille (Nemophora cupriacella) ruovikoiden vetäytyminen maannousemisen johdosta luo uusia elinympäristöjä. Kuva:�� Faunatic�a�� Oy

ja luhtavuohennokalla (Scutellaria galericulata) elä- perhoslajisto on niukka mutta luonteenomainen. vä vaarantunut luhtatuikekoi (Prochoreutis solaris). Omaleimaisimpia ja perhosten kannalta merkit- Perhosten kannalta merkittäviä rantaniittyjen kas- tävimpiä ovat Pohjanlahden rannikon merenran- veja ovat myös hierakat (Rumex spp.), joilla elävät taniityt, joilta on viime vuosikymmeninä kuvattu mm. erittäin uhanalainen isokultasiipi (Lycaena dis- neljä tieteelle uutta hitukoilajia (Elachista spp.). par), vaarantunut punakoisa (Ostrinia palustralis) ja Elinympäristön tyyppilajeja ovat mm. Bactra lan- puutteellisesti tunnetuksi luokiteltu poimuhierak- ceolana -kääriäinen sekä useat pussikoilajit (Cole- kajäytäjäkoi (Monochroa palustrella). Viimeksi mai- ophoridae), jotka lentelevät runsaina ravintokas- nittu on vaativa myös elinympäristönsä suhteen, viensa sarojen (Carex spp.) ympärillä. sillä se esiintyy vain hiekkapohjaisilla rannoilla. Niityn ja ruovikon vaihettumisvyöhykkeen tyyppilajeja on Aristotelia subdecurtella -jäytäjäkoi. Vesiperhoset Rantaniittyjen rehevissä osissa elää myös useita maamme runsaslukuisimpiin lukeutuvia lajeja, Vesiperhoset hyödyntävät järviruokokasvustojen mm. Olethreutes lacunanus -kääriäinen. tarjoamia elinmahdollisuuksia monin tavoin. Mo- Pensaikkoniityillä ja luhdissa elää pääpiirteis- nen vesiperhoslajin toukille eli sirveille on elintär- sään samoja perhoslajeja kuin rantaniityillä. Mer- keää rakentaa suojakoppa, johon usein käytetään kittävin lisä ovat pensailla ja matalilla puilla elä- järviruo’on pätkiä tai paloja. Suojakoppa pienen- vät kosteikkojen lajit, mm. tulvamittari (Macaria tää kalojen ja monien hyönteispetojen aiheuttamaa artesiaria). Matalakasvuisten heinä- ja saraniittyjen saalistuspainetta. Ruovikoissa elää paljon pilkko-

Suomen ympäristö 37 | 2007 39 Oljenkellertävä rytihiidekäs (Agrypnia pagetana) jää monen Isosirvikkään (Phryganea grandis) toukat ovat petoja. Niille saalistajan katseelta hahmottumatta lepäillessään liikku- kelpaavat kaikki itseä pienemmät eläimet surviaissääsken mattomana ruo´on varrella. Kuva: Aki Rinne toukista kotiloihin, mutta myös kalojen raadot. Kuva: Aki Rinne

jakiltaan lukeutuvia putkisirvikkäitä (Limnephili- (Molannidae) ja useat sarvisirvikkäistä (Leptoce- dae), joista hyvin yleisiä lajeja ovat mm. pölliputki- ridae). Näistä mujukilvekäs (Molannodes tinctus) sirvikäs (Limnephilus rhombicus), hirsiputkisirvikäs vaeltelee verkkaisesti lähinnä lahoaineksen kerty- (L. flavicornis), luhtaputkisirvikäs (L. xanthodes), mäpohjilla. laikkuputkisirvikäs (L. marmoratus), pilkkuputki- Sakea järviruokokasvusto hillitsee tehokkaasti sirvikäs (L. decipiens), allasputkisirvikäs (L. luridus) aallokon voimaa. Ruokokasvuston liepeille ja sen ja rassisirvikäs (Lepidostoma hirtum). Viimeksi mai- sisälle muodostuviin suojaisiin avoveden saarek- nitut lajit pärjäävät mainiosti karunkin ulkosaaris- keisiin juurtunut vitakasvusto tarjoaa otollisen ton pikkupoukamiin rajautuvissa pienimuotoisissa elinympäristön monille kerääjäkillan sirveille niin järviruokokasvustoissa ja niiden liepeillä. murto- kuin järvivesissäkin. Kerääjäsirvit pyydys- Suurimpien vesiperhoslajiemme isosirvikkäiden tävät vesikasvustoon seitistä kutomillaan pyydys- (Phryganea spp.) ja hiidekkäiden (Agrypnia spp.) verkoilla vedessä keijuvia tai uivia pieniä vesisel- petoina elävien toukkien suojakoppa voi olla jopa kärangattomia. Järviruokokasvustojen tuntumassa seitsemän sentin mittainen. Näistä elinympäris- tavattavia lajeja ovat mm. eräät rysäsirvikkäisiin töönsä oivallisimmin sulautuva laji lienee rytihii- (Polycentropodidae) lukeutuvat suppilo- (Holo- dekäs (A. pagetana), jonka toukat leikkaavat aina centropus spp.) ja loukkorysäkkäät (Cyrnus spp.) asunnokseen mieleisensä pätkän vahvaseinämäis- sekä pieniä harvasukamatoja ja surviaissääskitouk- tä järviruokoputkea. Oljenkellertävänä aikuisena- kia saalistava mertasirvikäs (Ecnomus tenellus). kin kortteenvarrella liikkumattomana lepäillessään Reheväkasvustoisen ruovikkoympäristön tyy- se jää monen saalistajan katseelta hahmottumatta. pillisiin lajeihin lukeutuvat myös keveiden ja si- Yleisiä petolajeja ovat lisäksi mm. kilpisirvikkäät rojen toukkaputkiensa kera vaivatta uimaan ky-

40 Suomen ympäristö 37 | 2007 kenevät lajit, kuten sarvisirvikkäisiin lukeutuvat Ruo’on määrän väheneminen voi olla haitallis- mela- (Ylodes spp.) ja airosarvekkaat (Triaenodes ta ainakin vedessä elävälle hajottajalajistolle sekä spp.), sekä murtovesilahtien tiheiden järviruoko- tiheitä ruovikoita vaativalle lajistolle resurssien vä- kasvustojen liepeillä karvalehden (Ceratophyllum henemisen kautta, mutta tutkimustuloksia aiheesta demersum) seuralaisena erityisen hyvin viihtyvä ei ole tiedossamme. Lajien elintapojen selvittämi- neulasarvekas (Leptocerus tineiformis). seen tulisi panostaa huomattavasti nykyistä enem- män, koska puutteellinen tieto vaikeuttaa hoidon tarpeen ja käsittelyjen vaikutusten arviointia. Vää- Käsittelyjen vaikutuksia rillä toimenpiteillä saattaa olla kohtalokkaita seu- rauksia etenkin vaateliaiden lajien kantoihin. Ruo’on leikkuun�� vaikutuksista eri hyönteisryh- Matalakasvuiset rantaniityt umpeutuvat helpos- miin ei juuri ole tutkimustietoa. Esimerkiksi eri ti muun kasvillisuuden vallatessa alaa. Avoimuus tavoin ja eri ajankohtina tehtyjen toimenpiteiden voidaan säilyttää niiton lisäksi myös laidunnuk- vaikutuksia lajistoon voidaan vain arvailla. Laa- sella, mutta tällöin on vältettävä ylilaidunnusta, jojen yhtenäisten ruovikoiden leikkuulla ei liene koska liian suuri karja voi talloa koko rantaniityn merkittävää vaikutusta ainakaan uhanalaisiin mutavelliksi. perhoslajeihin, joista yhdenkään ei tiedetä elävän tiheissä ruovikoissa. Laikuittaisella leikkuulla mahdollisia haitallisia vaikutuksia voidaan ilmeisesti voimakkaasti pienentää. Todennäköisempää onkin, että leikkuulla on monipuolistava vaikutus sekä kovakuoriais- että perhoslajistoon.

Suomen ensimmäinen havainto etelänukonkorennon (Aeshna mixta) lisääntymisestä tehtiin ruokoprojektin inventointien yhteydessä Perniön - Särkisalon Laukanlahdelta. Kuva: Janne Koskinen

Suomen ympäristö 37 | 2007 41 Matsalun merenrantaniittyjen luteista ja muista hyönteisistä Teemu Rintala, Petri Ahlroth

Ranta-alueiden erityispiirteet Hoidon merkitys

Itämeren rantojen elinympäristöt ovat kokeneet Rantalaidunnus ja niitto pitävät yllä ympäristöjä, dramaattisia muutoksia viime vuosikymmeninä. jotka muualla Pohjois-Euroopassa ovat nykyisin Tästä syystä myös suuri joukko rantaniittyjen la- harvinaisia. Lajiston säilymistä edesauttaa laidun- jeja on harvinaistunut. Yhteistä muutoksille on ol- nettujen ja muutoin hoidettujen alueiden laajuus. lut ranta-alueiden vähittäinen umpeutuminen ja Matsalun alueen arvoa lisää myös keskimääräistä matalan kasvillisuuden tai kasvittomien laikkujen parempi laidunnuksen ja hoidon jatkumo. Tästä väheneminen. Suurimpia syitä umpeenkasvulle syystä lajisto ei ole päässyt välillä katoamaan, ku- ovat Itämeren rehevöitymiskehitys ja perinteisen ten on käynyt monin paikoin esimerkiksi Suomes- maatalouskäytön (laidunnus, niitto ja lehdestys) sa. väheneminen. Luultavasti myös ilmansaasteiden Laajojen laidunnettujen rantaniittyjen helmiin rehevöittävä vaikutus edesauttaa rantaympäris- kuuluvat mm suolamaa-laikut, erilaiset kausikos- töjen umpeenkasvua. Jatkuvan hoidon piirissä teat painanteet ja rantojen kalkkisavitöyräät. Vaa- olleita, edelleen arvokkaat ominaispiirteensä säi- teliaiksi miellettävien lajien tai lajiryhmien elin- lyttäneitä alueita, on nykyisin vain vähän jäljellä. ympäristöjä on pienipiirteisenä mosaiikkina siellä Matsalun lahtea ympäröivät rantaelinympäristöt täällä. Tästä syystä myös näennäisesti tavanomai- muodostavat Pohjois-Euroopan mittakaavassa selta vaikuttavat niityt voivat yllättää lajirunsau- sekä ympäristöjen laadun että määrän suhteen dellaan. poikkeuksellisen kokonaisuuden, joka on myös Pitkään jatkunut laidunnus on pitänyt yllä myös selkärangatonlajiston suhteen hyvin arvokas. vaateliasta lantakuoriaslajistoa. Matsalun alueel- Viron eteläpuolella (Latviassa ja Liettuassa) la tavataan useita lantaan sidonnaisia lajeja, jotka ranta-alueilla tavataan laajoja dyynialueita. Myös ovat joko hävinneet Suomesta tai ne ovat vaarassa Itämeren eteläisempien osien ranta-alueet eroavat hävitä (mm. Aphodius subterranneus). monien ominaispiirteiden sekä erityisesti maan- käytön suhteen Viron ranta-alueista. Itämeren pohjoisosissa (eteläisessä Suomessa ja Ruotsin koil- Tiedot rantaniittyjen lajistosta lisrannikolla) ei ole juurikaan jäljellä perinteisesti hoidettuja rantaniittyjä ja nykyisin jäljellä olevat Alueen lajistoa on selvitetty muutamin aiemmin to- tai kunnostamalla palautetut kohteet ovat pääosin teutetuin, verraten suppein inventoinnein. Alueel- pienialaisia ja eristyneitä. la on aiemmin selvitetty Virolaisten entomologien Erityisen lisänsä Viron rantaniityille tuovat laa- toimesta ainakin maakiitäjäislajistoa. Kesällä 2004 joilla alueilla vallitsevat kalkkipitoiset kerrostumat. allekirjoittaneet tutustuivat alueen laidunlajistoon Suomessa kallioperämuodostumat ovat suureksi tutustuen lähinnä lantakuoriaisiin sekä suolamaa- osaksi graniitti- grano-dioriitti ja kiilleliuskemuo- laikkujen lajistoon. Koska alue on tavattoman laaja dostumia. Virossa kallioperän päälle kerrostuneet ja tarjoaa paljon erilaisia rantaympäristöjä, vaatii kalkki- sedimentti ja savikerrostumat vaikuttavat perusteellisempi lajiston selvittäminen lukuisia eri lajistoon hyvin selkeästi. inventointeja. Kesän 2007 inventoinnit kohdentuivat etupäässä rantaniityille sekä niiden laiteille. Lisäksi aineistoa kerättiin muilta läheisiltä niittyhabitaateilta. Näyt- teenotto kohdentui etupäässä ludelajistoon, mutta

42 Suomen ympäristö 37 | 2007 samalla koottiin havaintoaineistoa myös muista PenijÕe hyönteislajeista. Kesän 2007 lajiston määrittämi- nen on vielä käynnissä, mutta olemme koonneet PenijÕen alueen tievarsiniityillä (aivan Natura- esimerkkilajeja tai lajiryhmiä, jotka kuvaavat joi- alueen rajan tuntumassa) esiintyy poikkeuksellisia denkin esimerkkialueiden ominaispiirteitä. lajiyhteisöjä. Ilmeisesti läpäisevä maaperä ja kausi- kosteus ylläpitävät samoilla laikuilla sekä kuivien että kosteiden ympäristöjen lajeja. Teiden varsien Havaintoja lajistosta niityillä voi törmätä myös lajeihin jotka Pohjois-Eu- roopassa mielletään rantaniittyjen erikoisuuksiksi Matsalun alue on ludelajistoltaan hyvin monipuo- (esim. mörökilpikuoriainen Cassida murrea) tai jopa linen. Vaikka näytteenotto kohdentui vain kahden suolajeiksi (rämelude Phymata crassipes). päivän ajalle, tavattiin alueelta tuona lyhyenä näytteenottojaksona noin viidennes kaikista Viros- Matsalu sa tavatuista 454 ludelajeista. Todellinen alueella esiintyvä ludelajimäärä on havaittua määrää suu- Matsalun laajat laitumet ovat niin laaja kokonai- rempi. Tämän lisäksi alueelta tavattiin suuri määrä suus, ettei sen lajistoon voitu perehtyä kuin pin- harvinaisia tai muissa Pohjoismaissa uhanalaisia tapuolisesti kesän 2007 näytteenotossa. Kosteissa kovakuoriaislajeja. Suuri lajimäärä selittyy sekä painanteissa kasvavalta osmankäämiltä tavattiin kasvilajiston monimuotoisuudella että erilaisten osmankäämilude (Chilacis typhae). Muu tavattu la- elinympäristölaikkujen vaihtelulla. Myös elinym- jisto oli paikallisesti tavanomaisempaa. päristöjen laadullisen jatkumon lajistoa ylläpitävä vaikutus on ilmeinen. Haeska Puise Haeskan rantaniityt olivat vuonna 2007 varsin kosteita korkean merenpinnan vuoksi. Enemmälti Aiemmin (2004) Puisen rantaniityiltä kootuissa lajistoa oli löydettävissä niityn kuivemmilta laiteil- aineistoissa oli hyppyluteiden (Saldidae) heimon ta, joilla myös kasvillisuus oli korkeampaa. Lisäksi lajeja. Monet hyppyluteet ovat erikoistuneet eri- monia mielenkiintoisia, osin kulttuurisidonnaisia laisiin rantaympäristöihin ja vaateliain lajisto elää lajeja tavattiin asutuksen läheisyydestä. Haeskan lähes yksinomaan rantaniityillä, joilla on suola- majoituspaikan ympäristöissä elää mm valkopei- maalaikkuja tai kausikosteita mutapintoja vettä pillä elävä kirjopiilolude (Tritomegas bicolor) sekä läpäisevällä maapohjalla. Kesän 2004 näytteissä kookas petoluteisiin kuuluva Reduvius personatus. oli myös hyvin harvinaisia suolamaalaikkujen kovakuoriaislajeja, mm. myyriäisiä (Bledius tricornis), myyräkiitäjäisiä (Dyschirius salinus) ja hyrräkiitä- Lopuksi jäisiä (Bembidion varians) Kesällä 2007 näytteitä ei kerätty Puisen alueella. Luultavasti Puisen alueelta Matsalun alueen lajistossa on vielä paljon selvitet- olisi löydettävissä vielä lisää suolamaalaikkuihin tävää. Vaikka nykyinen hoito pitää luultavasti yllä erikoistuneita lajeja, mutta niiden havaitseminen alueella esiintyvää lajistoa, voisi tarkempi tieto la- vaatisi laajempaa näytteenottoa eri vuodenaikoi- jistosta auttaa suuntaamaan hoitoja vaateliaimpien na. lajien elinvaatimusten mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi toistettua näytteenottoa eri eliöryhmien Saastna osalta, monipuolisia näytteenottotapoja käyttäen. Eniten voimavaroja kannattaisi käyttää toisaalta Saastnan rantalaitumilla on osin samoja rakenne- kaikkein poikkeavimpien ja harvinaisimpien elin- piirteitä kuin Puisessa, mutta matalalle rannalle ympäristötyyppien inventointiin ja toisaalta kaik- ominaiset suolamaalaikut puuttuvat. Rantaan viet- kein herkimmin muuttuvien (umpeutuvien) ym- tävä rinne on hyvin monilajinen ja oman lisänsä päristöjen lajien inventointiin. Suomen, Ruotsin, lajistoon tuovat jalopuut niityn laidalla. Alueelta Ahvenanmaan ja Viron perinnebiotooppilajiston tavattiin kesällä 2007 mm. korkeammassa heinä- vertailu ja hot-spot alueiden etsiminen olisi tär- kasvillisuudessa elävä korentolude (Chorosoma keää. schillingii) sekä nuorissa saarnissa elävä kunelu- teisiin kuuluva Pseudoloxops coccineus. Vuoden 2004 näytteenotoissa Saastnan rannoilta tavattiin myös erästä hyvin harvinaista myyriäislajia (Bledius li- micola).

Suomen ympäristö 37 | 2007 43 Korentolude (Chorosoma schillingii) on kuivien niittyjen ja ketojen heinikoissa elävä laji, joka sulautuu erinomaisesti heinien korsille. Kuva: Teemu Rintala

Rämelude (Phymata crassipes) elää Suomessa ainoastaan rämesoiden varpukasvillisuudessa. Matsalun alueella lajia tavattiin erilaisilta niityiltä. Kuva: Teemu Rintala

44 Suomen ympäristö 37 | 2007 Osmankäämilude (Chilacis typhae) on tyyppiesimerkki lajista, joka on sitou- tunut vain yhteen ravintokasviin. Kuva: Teemu Rintala

Kirjopiilolude (Tritomegas bicolor) elää valkopeipillä ja se löytyy usein kukin- non alapuolelta. Kuva: Teemu Rintala

Huomiota herättävän kookas petoluteisiin kuuluva (Reduvius personatus) elää Virossa levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kuva: Teemu Rintala

Suomen ympäristö 37 | 2007 45 Ruovikot kalojen lisääntymisalueina rannikkovesissä Meri Härmä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Etelärannikon ruovikkorannat nat eivät joudu kuiville. Toisaalta tutkimuksissa tärkeitä kalojen lisääntymis- havaittiin, että esimerkiksi särkikaloihin kuuluva sorva lisääntyy myös rannoilla, joilla ei välttämättä alueita ole juurikaan kaatunutta ruovikkoa. Sorvan kal- Pohjoisen Itämeren rannikkoalueilla ruovikkoran- taiset myöhemmin keväällä ja kesällä kutevat lajit nat ovat tärkeitä lisääntymisalueita useille ranni- hyödyntävät uutta samana kesänä kasvanutta ruo- kon sisävesilajeille. Ruovikot ovat yleistyneet yh- kokasvustoa ja näille lajeille ei kaatuneen viime- deksi rannikon vallitsevaksi kasvillisuustyypiksi vuotisen ruovikon määrällä ole suurta merkitystä ja ne tarjoavat kaloille suojaisia kutupaikkoja ja ja kapeammatkin ruovikkovyöhykkeet kelpaavat. poikasten suoja- ja syönnösalueita. Hauki ja osa Kalojen ensimmäiset elinvaiheet, mätimunat särkikaloista, esimerkiksi särki, lahna, pasuri ja ja pienpoikaset, ovat herkimpiä elinympäristön sorva, lisääntyvät yksinomaan kasvillisuusrannoil- muutoksille ja kutu- ja poikasalueiden määrä ja la (Holčik & Hruška 1965, Mills 1991, Casselman laatu määräävät olennaisesti kalakannan koon ja & Lewis 1996) ja rannikolla ruovikot ovat näille tuotannon määrän (Urho 2002). Näin ollen kalojen lajeille sopivia kutu- ja poikasalueita (Lehtonen lisääntymisympäristöissä, esimerkiksi ruovikko- 1986, Urho ym. 1990, Mills 1991). Made sen si- rannoilla tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa jaan on esimerkki lajista, joka ei kude ruovikoihin kalantuotantoon. Riippuu lajin arvostuksesta, mutta hyödyntää ruovikoita pienpoikasvaiheessa, ovatko muutokset toivottuja vai eivät. Esimerkiksi sillä mateenpoikaset siirtyvät keväällä melko pi- hauki ja made ovat talouskaloja, joiden lisäänty- an kuoriutumisen jälkeen syömään ja kasvamaan mismahdollisuuksia ei monen mielestä tulisi hei- ruovikkorannoille (Hudd ym. 1983). Ruovikot ovat kentää. Toisaalta särkikalat särki, lahna ja pasuri tärkeitä useille lajeille myös isompien poikasten ja ovat runsastuneet etelärannikolla voimakkaasti nuorten kalojen elinympäristöinä. viimeisten vuosikymmenten aikana (Lappalainen Keväällä 2007 Riista- ja kalatalouden tutkimus- et al. 2001) ja tämä kehitys nähdään pääasiassa laitoksen VELMU-projektin tutkimuksissa Tam- kielteisenä mm. kalastuksen kannalta sekä särki- misaaren saaristossa havaittiin, että eri kalalajit kalojen ekologisten vaikutusten takia. käyttävät kutu- ja poikasalueina ruovikon eri osia. Leveitä ruovikkovyöhykkeitä on pidetty edullisi- na lisääntymisalueina monille kalalajeille, mutta Ruovikkorannoilla lisääntyviä pelkkä ruovikon suuri leveys ei välttämättä riitä kalalajeja lisääntymisalueen sopivuuden mittariksi. Leveä ruovikko tarjoaa kyllä suojaa aallokolta, mutta esi- Hauen kutu ja poikasten kuoriutuminen tapah- merkiksi hauen ja mateen lisääntymisen onnistu- tuvat yleensä toukokuun alussa, jäiden lähdön misen kannalta tärkeintä on, että rannoille kertyy jälkeen ja ennen uuden ruokokasvuston kehitty- matalaan veteen tarpeeksi edellisvuoden kaatu- mistä. Hauet kutevat jäiden katkomaan, kaatunutta ruovikkoa. Nämä phytofiilisiksi kutsutut lajit neeseen ja matalaan veteen kertyneeseen edellis- laskevat mätimunat kasvillisuusalustalle – ranni- vuotiseen ruokoon (Urho ym. 1990, Casselman & kolla usein kaatuneisiin ruokoihin – ja ruokojen Lewis 1996), joka muodostaa myös pienpoikasille seassa myös poikaset voivat kehittyä suojassa pe- turvallisen elinympäristön. Kuoriuduttuaan poi- doilta. Olennaista myös on, että kaatuneesta ruo- kaset viihtyvät kasvillisuudessa useita viikkoja vikosta riittävän suuri osa pysyy veden alla vielä tai suuren osan ensimmäisestä kesästä (Raat 1988, kutuajan jälkeenkin, jotta hauen ja särjen mätimu- Urho 1999). Poikasten kasvaessa ne siirtyvät vähi-

46 Suomen ympäristö 37 | 2007 tellen saalistamaan yhä kauemmas kutupaikasta ja syvemmälle uuteen kasvavaan ruokokasvustoon. Myöhemmin poikaset siirtyvät kauemmaksi rannasta ja ovat todennäköisesti paljon vähemmän riippuvaisia ruovikoista. Made kutee jokisuihin, mutta mateen pienpoikaset siirtyvät ruovikkorannoille huhti-toukokuussa jäiden lähdön aikaan ja ovat usein kevään en- simmäisiä poikasia ruovikkorannoilla (Urho ym. 1990). Myös mateen pienpoikaset viihtyvät erityisesti matalaan veteen kertyneessä, osin irrallisessa edellisvuoden ruovikossa. Kaatunut ruovikko on otollinen kasvuympäristö eläinplanktonille, joka on pienpoikasten tärkeää ravintoa. Mateenpoikaset viettävät joitakin viikkoja ruovikossa eläinplankto- nia saalistaen ja kasvaen, kunnes viimeistään kesä- kuussa siirtyvät ruovikkorannoilta muualle (Urho ym. 1990). Särjenpoikasia tapaa yleisesti sisäsaariston ruovikkorannoilla. Särki kutee yleensä hieman hau- kea myöhemmin toukokuussa (Urho ym. 1990), ja usein samantyyppisiin paikkoihin kaatuneeseen Hauenpoikanen kaatuneessa ruo’ossa. Kuva: Meri Härmä edellisvuotiseen ruovikkoon. Tarkkasilmäinen saattaa erottaa matalasta vedestä särjen mätiä kiin- nittyneenä ryppäinä kasvillisuuteen, kuten ruo’on tai vesisammaleen pintaan (kuva 2). Särjenpoika- set viihtyvät usein aluksi hieman hauenpoikasia syvemmässä vedessä, uudessa ruokokasvustossa. Särjenpoikaset muodostavat suuria parvia, myös muiden särkikalojen kanssa (Mills 1991), ja kesän edetessä parvet uivat yhä uskaliaammin ruovikon ulkoreunalla. Lahnan, pasurin ja sorvan kutu tapahtuu myö- hemmin kuin särjen, ja pienpoikasia tapaa tou- ko-heinäkuussa uuden ruokokasvuston seasta, paikoin hyvinkin runsaasti. Myös muiden lajien poikasia tavataan ruovikoista: säyne kutee varhain toukokuussa ja poikasia tavataan samoihin aikoi- hin kuin hauenpoikasia, heinäkuussa vesien läm- mettyä suojaisien sisälahtien ruovikoista voi löytyä suutarin- tai ruutananpoikasia ja salakanpoikaset levittäytyvät kuoriuduttuaan myös ruovikkoran- Särjen mätiä ruokoihin kiinnittyneenä. Kuva: Lauri Urho noille ja ovat loppukesästä valtalaji lähes kaikilla rannoilla.

Ruovikoiden hyödyntämisen vaikutukset kalojen lisäänty- miseen Ruovikkoniittojen vaikutusta kalojen lisääntymis- habitaatteihin ei ole toistaiseksi kattavasti tutkittu. Koska kuitenkin eri lajit käyttävät ruovikkovyö- hykkeen eri osia, voisi erityyppisillä osaniitoilla todennäköisesti vaikuttaa eri lajien poikasym- päristöihin. Teoreettisesti esimerkiksi talviniitto

Suomen ympäristö 37 | 2007 47 rantaviivaan asti tehtynä ja ruokojen täydellinen mistulokseen. On esitetty, että särkikalojen runsas- poistaminen vaikuttaa haitallisesti varhain kevääl- tumisen pysäyttämiseksi ja kantojen kääntämiseksi lä kutevien hauen, mateen ja särjen lisääntymiseen. laskuun olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin. Järvissä Myös ruovikkorannoilla myöhemmin kesällä to- toteutettujen tehokalastusten tapaiset toimet eivät teutettavat toistetut niitot heikentänevät rannan ole käytännössä mahdollisia rannikkoalueella, houkuttelevuutta kutualueena myöhään kuteville mutta voisi olla mahdollista vaikuttaa särkikalojen lajeille, ja vaikutus tuntunee vielä seuraavanakin runsauteen vaikuttamalla niiden lisääntymisolo- keväänä vieden ranta-alueen pois varhain keväällä suhteisiin sisäsaaristossa. kutevien lajien käytöstä, sillä ne ovat riippuvaisia Ruovikoiden muuttaminen veteen asti ulot- edellisvuoden ruokokasvustosta. Toisaalta vesira- tuviksi rantaniityiksi, esimerkiksi laiduntamisen jan yläpuolella kuivilla kasvavan ruovikon niitolla avulla, olisi tavallaan paluuta menneeseen aikaan tuskin on vaikutusta kalojen lisääntymisalueisiin ja saattaisi olla myös kalojen lisääntymisen kan- vesirajan alapuolella. nalta myönteinen muutos. Ruovikoiden poiston Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa teh- jälkeen todennäköisesti myös vesirajassa ja sen dään tällä hetkellä hauen, mateen ja särkikalojen alapuolella oleva vesikasvillisuus monipuolistuu, lisääntymisalueiden kartoitusta Suomen etelä- ja mikä saattaisi tarjota uusia tai parempia lisään- lounaisrannikon ruovikkorannoilla. Uusimpien tymismahdollisuuksia myös monipuolisemmalle tulosten (RKTL/VELMU-projekti) perusteella sär- kalastolle, esimerkiksi ahvenelle. Muutos tosin jen lisääntymisalueet ovat etelärannikolla selkeäs- varmasti vaatii paljon pidemmän ajan kuin yhden ti keskittyneet sisälahtien ruovikkorannoille, kun kasvukauden. Tietyille lajeille lisääntymisalueiden taas hauki käyttää myös välisaariston ruovikko- ruovikoituminen voi olla myös haitallista: esimer- rantoja lisääntymisalueinaan. Särjen lisääntymis- kiksi siika todennäköisesti kärsisi poikasalueina tä rajoittaa suolapitoisuus (4 ‰). Näiden tulosten käytettävien hiekkarantojen ruovikoitumisesta. perusteella erityisesti välisaariston ruovikot ovat Ruovikkoniittoja suunniteltaessa tulisi ottaa suojelemisen arvoisia: ne ovat tärkeitä lisääntymis- huomioon kyseisen alueen kalasto ja sen erityis- alueita hauelle, mutta särjen lisääntyminen ei siellä piirteet. Niitot voivat vaikuttaa haitallisesti alueen liian korkean suolapitoisuuden takia onnistu. kalakantoihin lisääntymisalueiden häiriintymisen Sisälahdilla tehtävillä ruovikkojen poistoilla kautta. Erityisesti jos alueella on arvostettujen ka- voisi parhaassa tapauksessa olla merkitystä te- lalajien lisääntymisalueita, tulisi niittojen tarpeelli- hokkaana kalavesien hoitokeinona merialueella, suutta, ajankohtaa ja laajuutta harkita. Useimmilla mikäli oikein ajoitetuilla ja kohdistetuilla niitoilla paikoilla ruovikkoniittoja voi todennäköisesti suo- pystyttäisiin vaikuttamaan särkikalojen lisäänty- rittaa kestävästi myös kalaston huomioiden.

Virossa tutkittiin myös Matsalun ruokolampareiden kaloja. Kuva on kalatutki- muksen lampareista. Sel- kärangatonlajisto on usein rikkaampaa lampareissa, joihin kalat eivät pääse. Kuva: Matsalun kansallis- puisto

48 Suomen ympäristö 37 | 2007 Lähteet

Casselman J. M., & Lewis C. A. 1996. Habitat�� requirements of northern pike (Esox lucius). C�an.�� J. Fish. Aquat. Sci. 53: 161-174. Lehtonen H. 1986. Fluctuations and long-term trends in the pike, Esox lucius (L.), population in Nothamn, western Gulf of Finland. Aqua�� Fenn. 16: 3–9. Lappalainen, A., Rask, M., Koponen, H. & Vesala, S. 2001. Relative�� abundance, diet and growth of perch (Perca�� fluviatilis) and roach (Rutilus�� rutilus) at Tvärminne, northern Baltic Sea, in 1975 and 1997: responses to eutrophication? Boreal Env. Res. 6: 107–118. Holčik, J. & Hruška, V. 1965. On the spawning substrate of roach – Rutilus rutilus (Linnaeus 1758) and bream – Abramis brama (Linnaeus 1758) and notes on the ecological characteristic of some European fishes. Vĕst. Česk. Spol. Zool. 30: 22–29. Hudd R., Urho L. & Hildén M. 1983. Occurrence of burbot, Lota lota L., larvae at the mouth of Kyrönjoki in Quarken, Gulf of Bothnia. Aquilo Ser Zool. 22: 127-130. Mills, C. A.1991. Reproduction and life history. In: Winfield, I. J. and Nelson, S. N. (ed.), Cyprinid fishes: Systematics, biology and exploitation. Chapman & Hall, London. pp. 483–508. Raat A. J. P. 1988. Synopsis of biological data on the northern pike, Esox lucius Linnaeus, 1758. FAO Fish Synopsis 30: 1–178. Urho L. 1999. Relationship between dispersal of larvae and nursery areas in the Baltic Sea. ICES J. Mar. Sci. 56 (Supplement): 114–121. Urho L., Hildén M. & Hudd R. 1990. Fish reproduction and the impact of acidification in the Kyrönjoki River estuary in the Baltic Sea. Env. Biol. Fish. 27: 273–283. Urho, L. 2002: The importance of larvae and nursery areas for fish production. PhD thesis, University of Helsinki and Finnish Game and Fisheries Research Institute. 118�� pp.

Suomen ympäristö 37 | 2007 49 Matsalun kansallipuiston ruovikkolampareiden selkärangatonlajistosta Henn Timm, Viron maatalouskorkeakoulun maanviljelys- ja ympäristöinstituutti, limnologiakeskus

Johdanto Vuoden 2007 keväällä tutkittiin Matsalun kansallispuiston pyynnöstä Ruovikkostrategia Suomessa Kasari -joen alajuoksun läheisyydessä on pieniä ja Virossa –projektin puitteissa useiden ruokolam- seisovavetisiä lampareita, jotka ovat maannou- pareiden lajistoa ja vertailtiin sitä myös läheisten semisen myötä Matsalun lahden kuivaneen osan jokien selkärangattomiin. syvimpiä kohtia. Nykyisin nämä lampareet ovat täysin makeavetisiä. Paikallinen väki kutsuu nii- tä “ruokoaukoiksi“, koska ne sijaitsevat yleensä Tutkimusalue tiheän ruovikon keskellä. Seisovan veden ja pienen pinta-alansa puolesta niitä voitaneen nimittää Näytteet otettiin 15. toukokuuta 2007 viidestä lampareiksi. Tämä tutkimus koskee kookkaampia ruokolampareesta ja kahden joen (Kasari ja Tuudi) selkärangattomia, joihin voidaan lukea suuri mää- alajuoksulta. Joet otettiin mukaan sillä perusteella, rä paljaalla silmällä tavattavia eliöitä, jotka eivät että ne ovat laajempia ja pysyvämpiä vesivarastoja mahdu 0,5 mm läpimittaisen verkkosilmän läpi. silloinkin kun muut makean veden lammikot huo- Näiden joukkoon kuuluu pääasiassa pohjaeläi- noina aikoina kuivavat kokonaan tai jäävät esim. miä: mm. kovakuoriaisia, hämähäkkejä, äyriäisiä, myrskyjen aiheuttaman merivesitulvan alle. nilviäisiä, lieriömatoja, laakamatoja, nivelmatoja, sienieläimiä ja sammaleläimiä. Pienvedet (Virossa alle 1 ha järvet ja pienemmät Materiaali ja menetelmät seisovan veden lampareet sekä virtavedet joiden valuma-alue on alle 10 km2 ) ovat suurempiin ve- Selkärangattomia pyydettiin haavilla jossa oli 1 sistöihin verrattuna vähän tutkittuja niin Virossa m pituinen varsi ja haaviverkon silmäkoko oli 0,5 kuin muuallakin, vaikka pienvesien määrä ylittää mm. Haaviminen tehtiin lammikoiden ja jokien moninkertaisesti suurempien vesien määrän. reunojen matalassa (<1 m) vedessä pääasiassa ti- Pienvesien suuresta määrästä huolimatta niiden heässä kasvillisuudessa. Haavimisessa suosittiin tilaa ei Virossa seurata, koska ne eivät muodosta sellaisia pohjasubstraatteja ja reuna-alueita, joissa kansallisia vesivarantoja, niistä ei saada merkittä- aikaisempien kokemuksien perusteella tiedettiin viä kalansaaliita eikä niillä ole myöskään yleensä löytyvät todennäköisesti enemmän ja monimuotoi- merkittävää virkistyskäyttömerkitystä. Sen vuoksi sempia taksoneita. Joka kohdassa kului näytteiden niiden vesibiologiaa ei ole tutkittu (poikkeuksena ottoon noin 10 minuuttia. Haaviin jäänyt materiaali eräät väliaikaiset lammet ja suolampareet). Myös laitettiin lasipurkkiin ja eliöstö määritettin myöhm- suuremman selkärangatonlajiston osalta puuttuu min laboratoriossa. systemaattiset katsaukset niin elinpaikoista kuin lajiryhmistäkin, typologiasta puhumattakaan. Kir- joittaja on tehnyt pieniä tutkimuksia suolampa- reilla (1997), polderialueilla (1998.1999), lähteissä (1999), lammissa (2001b, c) ja Matsalun tulvaniittyjen lampareissa (2005). Viljandi- ja Tartumaalla lampareiden selkärangatonkartoituksen teki Maa- korkeakoulun rakennushydrobiologian oppilas Anu Sirel (2007).

50 Suomen ympäristö 37 | 2007 Kuva 1. Tutkimusalue. Tummat pisteet tarkoittavat koepisteitä tulvalampareilla 2004-2005, vaaleammeat numerot koepisteitä ruokolampereilla ja jokialueilla vuonna 2007. K= Kasarijoki, T= Tuudijoki, P= Kansallispuiston keskus eli Penijõen kartano

Taulukko 1. Tutkimusalue. Koepisteiden koordinaatit on saatu Matsalun luonnonpuiston hallinnolta

Ruokolampare Pituuspiste Leveyspiste Kohta Selvitys 2 23,752170 58,743201 Matsalu meri Kasari joki Kaldan lähellä 3 23,758205 58,742715 Lihula meri Suitsunja Kasarin risteyskohta 4 23,760032 58,741767 Lihula meri Suitsun ja Kasarin risteyskohta Kasarista ylävirtaan 7 23,794260 58,737259 Kloostri meri Penijoen suulta 350 m SE 8 23,796692 58,736670 Kloostri meri Edellisestä 100 m SE K Kasari jõgi Tuudijoen suulta 100 m SE T Tuudi jõgi Suitsun sillasta 20 m vastavirtaan

Ruokolampare 2: Näyte otettiin ruokolampareen luoteisosasta. Alueella kasvoi mm. ruoko, saralajeja sekä osmankäämi sekä runsaasti muita kasvilajeja. Ruokolampare 3: Näyte otettiin pohjoisosasta. Mutapohjalla kasvoi mm. karvalehti ja viherleviä. Lamparealuetta asusti joutsenpari. Ruokolampare 4: Näyte otettiin pohjoisosasta. Mutapohjalla kasvoi mm. korpikaisla, karvalehti ja vesisulka. Ruokolampare 7: Näyte otettiin länsi- ja pohjoisosasta. Ruokolampare 8: Koe otettiin länsiosasta. Alueella kasvoi mm. karvalehti. Kasari -joki: Näyte otettiin vasemmanpuoleiselta reunalta 3. ja 4. ruokolampareiden väliseltä alalta. Alueella oli sarakasveja ja järvi- ruokoa. Alueen pohja oli hiekkaista mutaa. Kaloista huomattiin rantaneula (Cobitis taenia) Tuudi -joki: Näyte otettiin oikealta rannalta venesatamasta. Alueella kasvoi sarakasveja, järviruokoa ja vesirutto.

Suomen ympäristö 37 | 2007 51 Tulokset Taulukko 2. Koealueittain tavattujen taksonien nimet latinaksi, viroksi ja osittain suomeksi. Useat vironkieliset nimet ovat kirjoittajan kehittämiä.

Taksoni Vironkielinen Suomenkieli- 2 3 4 7 8 Ka- Tuudi Yhteensä nimi* nen nimi sari löytöpaikkoja TRICLADIDA kolmehaarmelised lameussid; Dendrocoelum lacteum piimlamelane maitolattana + 1 Dugesia polychroa/sp. lamelane + + + + 4 OLIGOCHAETA indet. väheharjasussid; harvasukasmadot + + + 3 HIRUDINEA kaanid; juotikkaat Erpobdella lineata triip-ahaskaan + 1 Erpobdella octoculata harilik ahaskaan + + + + 4 Erpobdella testacea hele ahaskaan + + + 3 Glossiphonia complanata harilik lamekaan + + + + + 6 Theromyzon sp. linnukaan + + 2 BIVALVIA karbid; simpukat Pisidium sp. herneskarp hernesimpukat + 1 Sphaerium corneum harilik keraskarp pallosimpukka + 1 GASTROPODA teod; kotilot Acroloxus lacustris liudtigu huppukotilo + + 2 Bithynia tentaculata harilik keeristigu hoikkasarvikotilo + + + 3 Lymnaea stagnalis mudatigu piippolimakotilo + + + + + 5 Physa fontinalis põistigu touhukotilo + 1 Planorbarius corneus sarvtigu isokiekkokotilo + + 2 Radix auricularia kõrvik-punntigu korvalimakotilo + 1 Radix ovata harilik punntigu + 1 Stagnicola palustris suur sootigu isolimakotilo + + + + + 5 Viviparus contectus järv-ematigu suokotilo + + 2 CRUSTACEA vähid; äyriäiset Asellus aquaticus vesikakand vesisiira + + + + + + + 7 ARACHNIDA ämblikulaadsed; hämähäkkieläimet Argyroneta aquatica vesiämblik vesihämähäkit + + + 3 Hydracarina indet. vesilestad vesipunkit + + + + 4 EPHEMEROPTERA ühepäevikulised; päivänkorennot Caenis sp. mudapäevik + + 2 Cloeon dipterum harilik tiigipäevik kaksisiipisur- + + + + 4 viainen Ephemera lineate triip-ühepäevik kymisurviainen + 1 ODONATA kiililised; sudenkorennot Anisoptera sp. eristiivalised aitosudenkoren- + 1 not Aeshna grandis suur tondihobu ruskoukon- + 1 korento Coenagrion sp. liidrik tytönkorennot + + + 3 Ischnura elegans harilik pigiliidrik hoikkatytön- + + 2 korento MEGALOPTERA suurtiivalised; kaislakorennot Sialis lutaria harilik loidtiib sorsankaisla- + 1 korento COLEOPTERA mardikalised; kovakuoriaiset Dytiscus sp. ujur suursukeltajat + 1 Enochrus melanocephalus lombimardikas siloruskovesiäinen + + 2 Enochrus testaceus lombimardikas isoruskovesiäinen + + + 3

52 Suomen ympäristö 37 | 2007 Taksoni Vironkielinen Suomenkielinen 2 3 4 7 8 Kasari Tuudi Yhteensä löytö- nimi* nimi paikkoja Graphoderus tõmmuujur + + 2 cinereus Haliplus sp. vesilane pisarsukeltajat + + 2 Hygrotus inaequalis tängujur + 1 Noterus clavicornis suur kollaujur isopohjasukeltaja + + 2 Noterus harilik kollaujur pikkupohjasukeltaja + + 2 crassicornis Scirtes sp. varjejalg hyppykaavikkaat + 1 HETEROPTERA lutikalised; luteet Cymatia soosõudur kipruallikko- + + + 3 coleoptrata malluainen Gerris argentatus/ liuskur (hopea)vesimittari + + 2 sp. Notonecta glauca harilik laikkumalluainen + 1 selgsõudur Plea leachi tängsõudur + 1 Sigara sp. sõudur pikkumalluaiset + + + + + 5 TRICHOPTERA ehmestiivalised; vesiperhoset Anabolia nervosa harilik oksavana puroriukusirvikäs + 1 Cyrnus flavidus harilik karirysäkäs + 1 konksehmeslane Holocentropus sp. sooehmeslane suppilorysäkkäät + 1 Limnephilus harilik järvevana hirsiputkisirvikäs + + + + + + + 6 flavicornis Hydroptilidae indet. pisiehmeslased pikkusirvikkäät + 1 DIPTERA kahetiivalised; kaksisiipiset Ceratopogonidae habesääsklased polttiaiset + + 2 indet. Chaoborus sp. klaasiksääsk sulkasääsket + 1 Chironomidae surusääsklased surviaissääsket + + + + + + 6 indet. Limoniidae indet. karksääsklased pikkuvaaksiaiset + 1 Taksoneiden luku- 28 13 22 15 18 12 18 määrä näytteessä Yhteensä taksoneita 52

Suomen ympäristö 37 | 2007 53 Matsalun alueen ruokolampare. Kuva: Markus Vetemaa

Lajimäärät lukko 3). Koealueiden joukkoon kuului 2004-2005 niin lampareita, lampia kuin ojiakin, kun taas 2007 Yhteensä löydettiin 7 koealueesta 52 lajia, ja eri- ruokolampareita ja jokien alajuoksukohtia. Usein tellysti 5 ruokolampareesta 42 lajia. Joessa esiin- lajien määrä voi tosin vaihdella suuresti samassa- tyneistä lajeista joita ruokolampareilta ei löytynyt kin paikassa eri vuosien välillä. voidaan mainita kymisurviainen (Ephemera line- Ruokolampareissa oli 2007 suhteellisesti enem- ata) ja puroriukusirvikäs (Anabolia nervosa). Lajit män lajeja (13-28) kuin niihin rajautuvilla jokivar- vaativat virtaavaa vettä tai kovaa pohjaa, joten ne silla (12-18). Korkein monimuotoisuus oli ruoko- eivä menesty pehmeäpohjaisilla seisovavetisillä lampareella 2 ja 4. (28 ja 22 lajia). Kaikkien pienin ruokolampereilla. Kasarijoella oli paljon suurempi monimuotoisuus oli Kasarijoessa (12) ja ruokolam- sirvikkäiden monimuotoisuus kuin ruokolampa- pareella 3 (13 lajia). Yksi selitys lajien korkeaan reilla. Kaikki muut lajit olivat tyypillisiä seisovien määrään voi olla ruokolampareiden kalojen puut- vesien lajeja. Vertailun vuoksi vuonna 2004 löysi tuminen tai vähäisyys jokeen verrattuna. Toinen Maakorkeakoulun professori M. Ivask 29 kohdasta selkeä selitys on se, että Kasarijoessa oli tutkimus- 51 taksonia kun taas H. Timm vuonna 2005 12 pai- aikana veden pinta nin korkealla, että yksimetri- kasta jopa 77 taksonia (Timm, 2005). Lajien määrää sellä haavilla oli vaikea haroa pohjaa. Matsalun vuonna 2005 saattoi kasvattaa se että näytteiden kansallispuiston johtajan Kaja Lotmanin hypotee- otto oli tällöin perusteellisempaa kuin 2007. On si siitä, että merenpuoleiset ruokolampareet ovat myös mahdollista että tulvalampareiden eläimis- lajirikkaampia kuin maanpuoleiset sai osittaisen tö on keskimääräisesti monimuotoisempaa kuin varmistuksen, toisaalta juuri yhdessä merenpuo- ruovikkolampareiden. Kuitenkin kun vertaillaan leisessa lampareessa oli vähiten lajeja (13). samalla menetelmällä tehtyjä näytteidenottoja, voidaa todeta että vuonna 2005 löytyi hyvin sama määrä lajeja yhtä lamparetta kohden, 13-20 (tau-

54 Suomen ympäristö 37 | 2007 Yleiset ja harvinaiset taksonit niin harvinainen, että olisi 3. kategorian arvoinen. Syynä korkeaan luokkaan voi olla pienvesien hy- Ryhmistä oli kaikkein eniten kotiloita ja kovaku- vin vähäinen tutkimus. Näinollen näiden lajien oriaisia (molempia 9 lajia); juotikkaita, luteita ja “harvinaisuus” johtuisi kyseisten lampilajien ta- vesiperhosia kutakin 5. Vesisiira (Asellus aquaticus) paamisesta niille epätyypillisissä ympäristöissä esiintyi kaikissa näytteissä. Kuudessa näytteessä 7: kuten keskisuurissa ja pienissä virtavesissä. stä esiintyi Glossiphonia complanata -juotikas, hirsi- Muista lajeista sai kirjoittaja ensitapaamisen si- putkisirvikäs Limnephilus flavicornis ja tarkemmin loruskovesiäisen (Enochrus melanocephalus) kanssa, määrittelemättömiä surviaissääskilajeja (Chirono- sitä tavattiin ruokolampareista 2. ja 4. Hansenin midae). 22 taksonia 52:sta esiintyi ainoastaa yhden (1987) mukaan kyseinen laji esiintyy Skandinavias- kerran ja yhdessä paikassa. sa pääasiassa merenrannikkojen kasvirikkailla si- Myös vuonna 2005 tulvavesilammikoissa vesi- sävesilammikoilla. Samoista kohdista löytyi myös siira (Asellus aquaticus) esiintyi kaikissa 12 tutkitus- Virossa tavallisin lampisukeltajalaji Graphoderus sa kohdassa. Suursukeltajat (Dytiscus sp.), puuttui- cinereus (uhanalaisuusluokka 4.). vat ainoastaan yhdeltä kuivahtaneelta alueelta. 9 alueella esiintyi isokiekkokotelo (Planorbarius corneus) ja rantusukeltajalaji Rhantus frontalis; 8 kertaa Vesien laatu selkärangattomien tavattiin kotilolaji Planorbis planorbis ja hirsiputki- perusteella sirvikäs Limnephilus flavicornis(Timm, 2005). Viron Punaisen Kirjan (Eesti Punane Raa- Viron virtavesien ja järvien laadun arvottami- mat 1998) lajeista löydettiin vuonna 2007 Kasari seksi selkärangatonlajiston perusteella käytetään joesta suurille joille tyypillinen kymisurviainen yleensä monimutkaisempaa menetelmää, kuin (Ephemera lineata) ja ruokolampareesta numero 3 mitä Matsalun ruokolampareilla tehtiin (Timm, juotikaslaji (Erpobdella lineata). On kuitenkin to- 2006). Erona joista ja järvistä, ruokolampareille dennäköistä, että kumpikaan nimetty laji ei ole ja pienvesille ei ole kriteerejä, joiden perusteella

Ruokolampareita Häädemeestessä. Kuva: Mati Kose

Suomen ympäristö 37 | 2007 55 vosi arvioida, onko niiden laatu todellisuudessa taasti virtaavista vesistä. Mitä korkeampi ASPT ja hyvä vai huono. Tutkimuksessa jäi mahdolliseksi EPT –arvot ovat, sitä parempi on veden laatu. käyttää sellaista laatuindeksiä, mikä riippuu muita Kuvan 2 mukaan korkein laatu näyttäisi ole- vähemmän näytteiden määrästä ja/tai verrata tu- van Kasarijoella. Tätä seuraa ruokolampareet 2., loksia aiemmin tutkittuihin vastaaviin pienvesiin. 4. ja 8., pääasiassa seisovavetinen Tuudi -joki sekä Laadun määräämiseksi käytettiin taksonien kes- kaikkein heikoimman arvon saavat ruokolampa- kimääräistä herkkyyttä kuvaavaa, Brittein saarten reet 3. ja 7. Tämä tarkoittaa sitä, että Kasarijoessa virtavesillä kehitettyä veden laatua ilmentävää esiintyi matalasta taksonirikkaudesta huolimatta ASPT-indeksiä,(Average Score Per Taxon) (Armi- suhteellisesti kaikkein eniten juuri sellaisia selkä- tage et al., 1983). Taksonien kokonaismäärä ja herk- rangattomien sukuja, joiden ympäristölaatuvaa- kien taksonien määrä (niiden monimuotoisuutta timukset ovat korkeimmat. Verrattuna Kasari ja kuvaa EPT –indeksi,Lenat 1983) riippuvat näytteen Tuudi -jokien tuloksia Eestin jokien laatunormei- suuruudesta ja niillä on arvoa vain samalla tavalla hin, olisi molemmissa tapauksissa tulokset kui- otettujen koeotosten vertailussa (taulukko 3). EPT:n tenkin keskinkertaisia. Tulee pitää mielessä, että muodostavat ryhmien Ephemeroptera (päivänko- molemmat koejoet olivat varsin heikosti virtaavia rennot), Plecoptera (koskikorennot) ja Trichoptera ja kasvillisuuden peittämiä verrattuna niihin jo- (vesiperhoset) lajit. Näistä koskikorennot kaikkein kiin, joiden mukaan kriteerit ovat luodut. Toiseksi, herkimpinä tavallisesti puuttuvat seisovista ja hi- keräämismenetelmä oli epästandardi. Vuoden 2005

Kuva 2. Vesistöjen laatu suuremman selkärangatonlajiston mukaan tutkituilla koealueilla (ruokolampareet ovat numeroitu).

ASPT

6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0 Kasari 2. 4. 8. Tuudi 3. 7.

Taulukko 3. Vesistöjen laatu kvalitatiivisten kokeiden perusteella joillakin Matsalun lähiympäristön vesialueilla.

Kvalitatiiviset kokeet vuonna 2005 (Timm, 2005 mukaan) Pienvesi Rõuden Kloostri 1. Kloostri 2. Rannamet- Saaren Sare mäe Suitsun Salmen lammik- lammikko lammikko san lampi oja lammikko oja lampi ko Taksonirikkaus 20 13 14 19 18 17 14 20 ASPT 3,90 5,86 4,71 4,75 4,45 4,92 4,11 4,82 EPT 1 2 1 1 2 3 1 3

Kvalitatiiviset kokeet vuonna 2007 Ruokolampareen numero 2. 3. 4. 7. 8. Kasarijoki Tuudijoki Taksonirikkaus 28 13 22 15 18 12 18 ASPT 4,7 3,7 4,5 3,7 4,5 5,0 4,5 EPT 3 1 3 2 2 5 2

56 Suomen ympäristö 37 | 2007 tuloksiin verrattuna olivat vuoden 2007 koetulok- töä tutkittiin erikseen. Juuri kuivavissa lammissa set hyvin samanlaiset taksonien kokonaismäärän löytyi paljon kaksisiipisiä ja sukeltajakuoriaisia, ja EPT -taksonien määrän puolesta (taulukko 3). vaikka lajirikkaita ne olivat myös pysyvissä, ei ai- ASPT oli yleisemmin korkea tulvaniittylampareilla noastaan väliaikaisissa lammissa. Siirat ja simpukat kuin ruokolampereilla; poikkeama oli Kasarijoki sitävastoin asuttivat ainoastaan pysyviä lampia. itse, mikä ei kuulu kumpaankaan kategoriaan. EPT Vertailuksi: vesisiira esiintyi Matsalussa 2007 kai- -taksoneita onkin lammissa enimmäkseen vähän, killa tutkituilla paikoilla. Eräs hernesimpukkalaji Matsalun näytteissä oli kaksi yleistä lajia: kaksisii- (Pisidium sp.) löydettiin vuonna 2007 ainoastaan pisurviainen (Cloeon dipterum) ja hirsiputkisirvikäs Tuudi -joen alajuoksulta. Ruokolampareilla olivat (Limnephilus flavicornis) (taulukko 2). kovakuoriaiset (erityisesti sukeltajat) myös yksi kahdesta lajirikkaimmasta ryhmästä. Kaksisiipi- siä ei Matsalun materiaalista määritetty lajitasolle, Keskustelu minkä vuoksi näiden taksonien runsaus ei ollut vertailukelpoinen muiden kanssa. Matsalun ruokolampareet ovat osittain ihmisen Lajit jaettiin Italiassa generalisteihin, jotka esiin- toiminnan synnyttämiä (tulvaniittylampareiden tyvät niin pysyvissä kuin väliaikaisissa lammissa kuivattaminen ja jokien ruoppaukset ja ojitukset), sekä vain tietyssä lampityypissä eläviin spesia- toisaalta ovat ihmisen vaikutukset vesiin vähen- listeihin. Eliöryhmistä vain sudenkorentojen laji- tyneet, erityisesti kun katsotaan biogeenien vähe- määrä oli sidoksissa lampien pinta-alaan. Suden- nemistä vesistöissä jo 1990-luvun alussa (Loigu & korennot suosivat Italian lammissa pysyvämpiä Leisk 1994). Eniten ruokolampareiden ja pienten ja valoisampia elinpaikkoja (Bazzanti et al. 2003). lampien vesieliöstön koostumukseen vaikuttaa Saman vahvistavat vertailutiedot Japanista (Ka- ilmasto-olosuhteista johtuva luonnollinen stres- doya et al. 2004) ja Sveitsistä (Oertli et al. 2002), si: lampien suuri kuivamisen todennäköisyys, tai missä oleellista oli vesimuodostuman pinta-ala ja todennäköisyys jäädä tulvan peittämäksi. Se lie- ikä. Matsalun ruokolampareilla löydettiin vuonna nee myös suurin syy siihen miksi ruokolamparei- 2007 ainoastaan kaksi sudenkorentolajia, kolmas den samoin kuin tulvavesilampareiden eläimistö esiintyi joissa. Sveitsissäkään ei lampien pinta-ala – huolimatta lajirikkaasta kasvillisuudesta ja kalo- ollut yhteydessä yleiseen lajirikkauteen, erityisesti jen puuttumisesta – ei ole esimerkiksi kasvillisuu- tämä koskee kovakuoraisia. deltaan rikkaissa pienjärvissä kovin lajirikas vaan Ryhmänä sijaitsevien pienien lammikoiden muistuttaa lähinnä seisovien vesien ojien eläimis- luonnonsuojelullinen arvo oli suurempi kuin yk- töä (Timm, 2005). Paikoittain (ruovikkolampare sittäisellä suurella lammella, mutta myös suurilta nro 3) tuloksiin voi vaikuttaa korkeiden vesilin- lammilta voi löytyä lajeja, jotka puuttuvat pieniltä tumäärien aiheuttama ravinteiden lisääntyminen. (Oertli et al. 2002). Lampieliöstön yhteydet yk- Tähänastisten kokemusten perusteella ruokolam- sittäisiin ympäristövaikutuksiin on enimmäkseen pareet sekä tulvaniittyjen lampareet muistuttavat heikommat kuin muissa vesissä, ilmeisesti siksi, lajistoltaan Viron pienvesistä lähinnä polderivesiä että lajit ovat vähemmän herkkiä (Batzer et al., (Timm 1998, 1999). 2004). Englannin ja Walesin lammikoista löytyi Lammet tarjoavat elinpaikan hyvin erilaisille la- keskimäärin 25 selkärangatonlajia/ lampi. Siellä jeille ja ovat oleellisia luonnon monimuotoisuuden oli yli 75% lammista vähintään yksi Punaisen Kir- säilyttämisessä (Menetrey et al., 2005). Iso-Britan- jan tai muu harvinainen laji (Nicolet et al., 2004). niassa huomattiin, että lammissa esiintyi suurin Matsalun ruokolampareiden näytteissä oli vuonna pirtein yhtä paljon selkärangatonlajistoa kuin jär- 2007 keskimäärin 19,2 taksonia yhtä vesistöä koh- vissä. Sama huomattiin myös makrofyyttilevien den, mutta tulee huomioida, että kaikkia ryhmiä lajirikkausvertailussa (Biggs et al., 2005). Suuri ei määritetty lajitasolle (surviaissääsket). Vuonna lajirikkaus selittyy vesiperiodin pituuden vaihte- 2005 oli tulvaniittyjen vastaava luku (20,8) ainoas- levuudella, monimutkaisella troofisella rakenteella taan hieman suurempi. Punaisen Kirjan tai muiden sekä selkärangattomien ja makrofyyttien yhteis- harvinaisten lajien suhde oli suurin piirtein sama vaikutuksella (Bazzanti et al., 2003; De Meester et kuin Englannissa. Tämä harvinaisuus voi olla har- al., 2005). haa, ja johtua pienvesien heikosta tutkimuksesta. Italiassa on väliaikaisia ja pysyviä lammikoi- ta tutkinut M. Bazzanti et al. (1996, 2000, 2003). Kiitokset Näistä töistä selvisi että lajien määrä väliaikaisissa lammissa johtui pääasiassa vedenpinnan tasosta ja Kiitän Matsalun kansallispuiston työntekijöitä Ka- suureni pH:n, lammen koon ja iän kasvaessa. Lam- ja Lotmania, Ilona Lepikiä ja Jaan Veltmania työn mikon täyttymis-, vesi- ja kuivamisvaiheen eliös- tarjoamisesta ja tutkimusaikaisesta avusta.

Suomen ympäristö 37 | 2007 57 Lähteet Armitage P.D., Moss D., Wright J.F., Furse M.T., 1983. The performance of a new biological water quality score system based on a wide range of unpolluted running-water sites. - Water Research 17: 333-347 Bazzanti M., Baldoni S., Seminara M., 1996. Invertebrate macrofauna of a temporary pond in Central Italy: composition, community parameters and temporal succession. - Archive für Hydrobiologie 137: 77-94 Bazzanti M., Seminara M., Baldoni S., Stella A., 2000. Macroinvertebrates and environmental factors of some temporary and permanent ponds in Italy. - Verh. Internat. Verein. Limnol. 27: 936-941 Bazzanti M., .Della Bella V., Seminara M., 2003. Factors affecting macroinvertebrate communities in astatic ponds in central Italy. – Journal of Freshwater Ecology 18: 537-548 Batzer, D.P., Palik, B.J., Buech, R., 2004. Relationships between environmental characteristics and macroinvertebrate communities in seasonal woodland ponds of Minnesota. - Journal of the North American Benthological Society 23: 50-68 Biggs, J., Williams, P., Whitfield, M., Nicolet P. and Weatherby, A. 2005. 15 years of pond assessment in Britain: results and les- sons learned from the work of Pond Conservation. Aquatic Conservation - Marine and Freshwater Ecosystems 15: 693-714 De Meester L. de, Declerck S., Stoks R., Louette G., De Meutter F. van, De Bie T., Michels E., Brendonck L. 2005. Ponds and pools as model systems in conservation biology, ecology and evolutionary biology. Aquatic Conservation - Marine and Freshwater Ecosystems 15: 715-725 Hansen M., 1987. The Hydrophiloidea (Coleoptera) of Fennoscandia and Denmark. – Fauna Entomologica Scandinavica 18: 254 pp. Kadoya T., Suda S., Washitani I., 2004. Dragonfly species richness on man-made ponds: effects of pond size and pond age on newly established assemblages. - Ecological Research 19: 461-467 Lenat D.R., 1988. Water quality assessment of streams using a qualitative collection method for benthic macroinvertebrates. - Journal of the North American Benthological Society 7: 222-233 Loigu E., Leisk Ü., 1994. Eesti jõgede veekvaliteedi dünaamika seaduspärasused ja nüüdisseisund. - Kaasaegse ökoloogia probleemid. Alalhoidlik areng ja looduskekne elulaad. Eesti VI Ökoloogiakonverntsi lühiartiklid. Tartu, 24.-26. aprill 1994. Toim. T. Frey. Tartu, 146-149 Menetrey N., Sager L., Oertli B., Lachavanne J.B. 2005. Looking for metrics to assess the trophic state of ponds. Macroinvertebra- tes and amphibians. Aquatic Conservation - Marine and Freshwater Ecosystems 15: 653-664 Nicolet P., Biggs J., Fox G., Hodson M.J., Reynolds C., Whitfield M., Williams P., 2004. The wetland plant and macroinvertebrate assemblages of temporary ponds in England and Wales. - Biological Conservation 120: 261-278 Oertli B., Joye D.A., Castella E., Juge R., Cambin D., Lachavanne J.B. , 2002. Does size matter? The relationship between pond area and biodiversity . - Biological Conservation 104: 59-70 Sirel A., 2007. Tiikide suurselgrootud. Bakalaureusetöö Eesti Maaülikooli põllumajandus- ja keskkonnainstituudis. Tartu Timm H., 1997. Sõbessoo raba magevete litoraali makroselgrootud. - Jalase küla aja ja looduse lood. Jalase ja Tallinn, 162-168 Timm H., 1998. Valguta, Räpina I-II, Korva ja Vaida poldrite juurdevoolukanalite põhjaloomastiku taksonoomilise koosseisu määramine ja selle põhjal veekogu seisndi hindamine. Aruanne projekteerimisbüroole ”Maa ja Vesi AS” Timm H., 1999. Mõnede Eesti poldrite põhjaloomastikust. Aruanne projekteerimisbüroole ”Maa ja Vesi AS” Timm H., 1999. Viidumäe Looduskaitseala allikaliste veekogude suurselgrootute fauna taksonoomiline koosseis ja looduskaitse- line väärtus. Aruanne Viidumäe Looduskaitsealale Timm H., 2001b. Pokumaa veekogude suurselgrootutest (käsikiri) Timm H., 2001c. Alam-Pedja Looduskaitseala tiikide faunast. Aruanne Eesti Loodushoiu Keskusele Timm H., 2005. Matsalu Rahvuspargi väikeveekogude suurselgrootud. - Matsalu Rahvuspark. Loodusevaatlusi 2004-2005. Penijõe, 90-105 Timm H., 2006. Jõgede ja järvede etalonseisundist Eestis selgrootute põhjaloomade järgi. - Kaasaegse ökoloogia probleemid. Loodushoiu majandushoovad. Eesti X Ökoloogiakonverentsi lühiartiklid. Tartu, 27.-28. aprill, 2006. Toim. T. Frey. Tartu, 193- 199

Lisäosa ASPT:n laskeminen Britannien eliöryhmien toleranssiarvot (t) (Armitage et al., 1983 mukaan):

10 - Siphlonuridae, Heptageniidae, Leptophlebiidae, Ephemerellidae, Potamanthidae, Ephemeridae, Taeniopterygidae, Leuctri- dae, Capniidae, Perlodidae, Perlidae, Chloroperlidae, Aphelocheiridae, Phryganeidae, Molannidae, Beraeidae, Odontoceri- dae, Leptoceridae, Goeridae, Lepidostomatidae, Brachycentridae, Sericostomatidae 8 - Astacidae, Lestidae, Calopterygidae, Gomphidae, Cordulegasteridae, Aeshnidae, Corduliidae, Libellulidae, Psychomyiidae ja/või Ecnomidae, Philopotamidae 7 - Caenidae, Nemouridae, Rhyacophilidae ja/või Glossosomatidae, Polycentropodidae, Limnephilidae 6 - Neritidae, Viviparidae, Ancylidae ja/või Acroloxidae, Hydroptilidae, Unionidae, Corophiidae, Gammaridae, Platycnemidae, Coenagriidae 5 - Mesoveliidae, Hydrometridae, Gerridae, Nepidae, Naucoridae, Notonectidae, Pleidae, Corixidae, Haliplidae, Hygrobiidae, Dytiscidae ja/või Noteridae, Gyrinidae, Hydrophilidae, Clambidae, Helodidae, Dryopidae, Elmidae, Chrysomelidae, Curcu- lionidae, Hydropsychidae Tipulidae, Simuliidae, Planariidae, Dendrocoelidae 4 - Baetidae, Sialidae, Piscicolidae 3 - Valvatidae, Bithyniidae, Lymnaeidae, Physidae, Planorbidae, Sphaeriidae ja/või Pisidiidae, Glossiphoniidae, Hirudinidae, Erpobdellidae, Asellidae 2 - Chironomidae 1 - Oligochaeta

ASPT = Σ (t)/ n, missä n - t tarkoittaa eliöryhmien lukumäärää näytteessä.

58 Suomen ympäristö 37 | 2007 Laidunnuksen ja niiton vaikutukset merenrantaniittyjen kasvilajikoostumukseen Juha Pykälä, luonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelma, Suomen ympäristökeskus

Itämerellä merenrantaniityt ovat luontaisia kas- ym. 2006) ja toisissa laidunnetuilla rantaniityillä viyhdyskuntia, jotka säilyvät puuttomina ja pen- lajimäärä on ollut alhaisempi kuin laiduntamatto- saattomina tai harvapuisina rantavoimien kuten milla (Tyler 1969, Jutila 1997). Näihin eroihin lienee vedenkorkeuden vaihteluiden ja jäiden liikkeiden syynä erot luonnonvoimien tehossa pitää rannat ansiosta (Cramer & Hytteborn 1987, Pykälä 2001). avoimina. Jos rantavoimat riittävät pitämään ran- Esimerkiksi Perämerellä vedenkorkeuden vaihtelu nat avoimina puuttomina, pensaattomina tai ruo- on maksimissaan yli kolme metriä, jolloin laakeilla vikoitumattomina, laidunnus voi olla tarpeetonta, ranta-alueilla vesi voi nousta yli kaksi kilometriä ja sen vaikutus lajimääriin voi olla kielteinen. vesirajasta maalle päin (Siira & Pessa 1992). Ranta- Itämeren rehevöityminen on ilmeisesti muut- niittyjä muodostuu hienojakoisille maalajeille sekä tanut laidunnuksen ja niiton vaikutusta kasvila- pinnanmuodoiltaan tasaisille maille. jikoostumukseen. Nykyisin paljon pienempi osa Ihmisen toimesta merenrantaniittyjä on sekä li- rannoista säilyy avoimena ilman niittoa tai laidun- sätty että vähennetty. Rantojen yläosien metsiä ja nusta. Sen sijaan pääosa rantaniityistä muuttuu (ja –pensastoja on raivattu avoimiksi, jotta niiltä olisi on muuttunut) ruovikoiksi, kun niitä ei niitetä tai saatu karjalle rehua. Toisaalta rantaniittyjä on myös laidunneta. Tämän takia laidunnuksesta hyötyviksi runsaasti raivattu pelloiksi ja ojitettu. Yleensä ran- arvioidaan nykyisin suurempi osuus rantaniittyjen taniityiltä niitettiin heinä eläinten talvirehuksi ja kasvilajeista kuin vielä muutamia vuosikymme- eläimet päästettiin rantaniityille niiton jälkeen. niä sitten. Itämeren rehevöityminen on johtanut Pääosa rannoista oli niitto- tai laidunkäytössä. monien merenrantaniittyjen lajien taantumiseen. Rantojen niitto väheni voimakkaasti jo ennen 1950- Merenrantaniityille ominaisista kasveista 23 % on lukua, ja aiemmat niittoniityt otettiin laidunkäyt- luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi töön. Laidunnus alkoi vähentyä 1950-luvulta läh- (mukaan lukien kaksi hävinnyttä lajia). Suurim- tien. Valtakunnallisessa perinnemaisemien kartoi- malla osalla uhanalaisista merenrantalajeista lai- tuksessa löydettiin 1990-luvulla enää runsaat 1000 dunnus tai niitto on välttämätön hoitotapa taan- hehtaaria laidunnettua merenrantaniittyä (Vainio tumisen pysäyttämiseksi. ym. 2001). Luonnonsuojelubiologisesti merkittävimpiä Niitto ja laidunnus ovat vaikuttaneet voimak- ovat lajit, joita tavataan Pohjois-Euroopassa aino- kaasti rantojen kasvillisuuteen eli eri kasvilajien astaan Itämeren rannoilla sekä kotoperäiset lajit runsaussuhteisiin (Kauppi 1967, Luther & Munster- ja rodut. Merenrantaspesialisteina eli kasveina, hjelm 1983, Vestergaard 1998), mutta huomattavan joita on Suomessa luontaisesti ainoastaan meren- vähän lajien levinneisyyteen. Merenrantaniittyjen rannoilla tai hyvin harvoin muualla, voidaan pi- kasvilajisto onkin useimmiten lähes kokonaan tää 122 lajia ja rotua eli noin kymmenesosaa koko luontaista kullekin rantaniittyalueelle. luontaisesta kasvilajistostamme. Näistä yli puolet Laidunnuksen ja niiton vaikutuksia Itämeren esiintyy nimenomaan merenrantaniityillä. Noin 20 rantojen kasvillisuuteen on selvitetty useissa tutki- % merenrantojen taksoneista (lajeista ja roduista) muksissa (mm. Kauppi 1967, Tyler 1969, Schmeis- on levinnyt ihmisen mukana muualle. Jotkut ovat ky 1977, Luther & Munsterhjelm 1983, Vestergaard valloittaneet viljelysmaita ja pihoja (mm. pelto- 1994, 1998, Jutila b. Erkkilä 1999). Eri tutkimusten ohdake, Cirsium arvense var. arvense, pihatähtimö, tulokset laidunnuksen ja niiton vaikutuksista poik- Stellaria media) ja muutamat ovat löytäneet suo- keavat jossain määrin toisistaan. Eräissä tutkimuk- latuilta tienvarsilta sopivan uusympäristön (me- sissa laidunnuksen on havaittu lisänneen kasvi- riratamo, Plantago maritima, rantavehnä, Leymus lajimääriä (Kauppi 1967, Vestergaard 1998, Hägg arenarius). Toisaalta eräillä merenrantalajeilla on

Suomen ympäristö 37 | 2007 59 Matsalussa on suuria nautakarjalaitumia, tässä laiduntajat Suitsu –joen äärellä Matsalussa syyskuussa 2006. Kuva: Eija Hagelberg

ollut sisämaassa harvoja esiintymiä erityisen ää- Merenrantojen kasveista suurin osa on ilmeises- revillä paikoilla mm. järvien rannoilla, lettosoilla ti taantunut viime vuosikymmeninä. Suurimmat tai kosteilla niityillä. Useimmilla tällaisilla lajeilla syyt tähän ovat Itämeren rehevöitymisestä sekä pääosa merenrantojen ulkopuolisista esiintymistä laidunnuksen ja niiton loppumisesta aiheutunut on ihmisen toimesta hävitetty. merenrantojen umpeenkasvu (Pykälä 2000, Vainio Merenrantaspesialisteista 29 lajia tai rotua (tak- ym. 2001). Rantoja on myös yleisesti ojitettu. Lisäk- sonia) on Pohjois-Euroopassa kotoperäisiä (Jonsell si merenrantakasvien esiintymiä on jäänyt runsaas- & Karlsson 2004). Suomessa tavattavista Pohjois- ti kesähuvila-asutuksen alle. Rantarakentamiseen Euroopassa kotoperäisistä taksoneista peräti 44 liittyvät ruoppaukset ja pengerrykset ovat myös % esiintyy Itämeren rannoilla, useimmat nimen- rantaniittyjen uhkatekijä (Vainio ym. 2001). omaan rantaniityillä. Kotoperäisten taksonien Rantojen erityispiirteenä voidaan myös pitää si- määrä on selvästi suurempi kuin missään muussa tä, että yhdestä rannoilla luontaisesta kasvista on luontotyypissä. Itämeren rantojen olosuhteiden ää- tullut erityisen vaikea ongelmakasvi luonnon mo- revyyttä sekä veden ja jäiden liikkeiden ylläpitä- nimuotoisuudelle. Järviruo’on (Phragmites australis) miä dynaamisesti vaihtelevia olosuhteita pidetään määrä on voimakkaasti lisääntynyt rehevöitymi- nopealle evoluutiolle suotuisina (Jonsell 1990). sen takia, mikä vaikuttaa haitallisesti lähes kaikkiin Vedenpinnan korkeuden suurten vaihteluiden muihin merenrantojen kasveihin. Ylärantaniityillä lisäksi merenrannoille on ominaista maan suolai- puusto ja pensasto lisääntyvät. Ilman hoitotoimia suus. Vesien suolapitoisuus vähenee lounaissaaris- järviruoko valtaa suurimman osan rantaniityistä. ton 6 promillesta Perämeren pohjukan yhteen pro- Siten nykyisissä ympäristöoloissa suurin osa ran- milleen. Huomattava osa merenrannan kasveista taniittyjen kasvilajeista hyötyy laidunnuksesta tai vaatii menestyäkseen nimenomaan korkeaa suola- niitosta (Pykälä 2000). pitoisuutta. Itämerellä ne ovat suolan suhteen ääri- Laidunnuksen ja niiton ekologisilla vaikutuksil- rajallaan. Tietyillä seuduilla maaperän elektrolyyt- la on yhtäläisyyksiä tulvien ekologisiin vaikutuk- tipitoisuudet ovat korkeita (esim. ns. Muhoksen siin (Pykälä 2000, 2001). Laidunnus ja niitto osin muodostuma Perämerellä), mikä luo edellytykset pitävät yllä rehevöitymisen heikentämiä Itämeren suolamaiden synnylle (Siira 1985). rantojen ekologisia erityispiirteitä. Laidunnus ja niitto muuttavat kasvillisuutta matalammaksi ja

60 Suomen ympäristö 37 | 2007 vähentävät sedimentoituvan kasviaineksen mää- Merenrantojen kotoperäisistä lajeista ja roduista rää (Vestergaard 1998). Karjan tallaus luo aukkoja n. 60 % hyötyy laidunnuksesta ja niitosta. Selvästi kasvillisuuteen. Laidunnus myös lisää rantaniityn haitalliseksi laidunnuksen tai niiton vaikutus tun- mikrotopografista vaihtelua (Tyler 1969, Jensen netaan vain kahteen kotoperäiseen taksoniin. Mui- 1985). Laidunnuksen ja niiton loputtua karikkeen den osalta tietoja suhtautumisesta laidunnukseen kertyminen ja sedimentaatio kasvavat sekä maan- tai niittoon ei juurikaan ole tai vaikutus on ilmeisen pinta jossain määrin kohoaa, joka vähentää veden vähäinen. liikkeiden vaikutusta rantakasvillisuuteen (Andre- Osa merenrantaniittyjen kasvilajeista hyötyy sen ym. 1990, Vestergaard 1998). jokseenkin aina nautakarjan laidunnuksesta (mikä- Laidunnus vaikuttaa myös myönteisesti maan li laidunnus ei ole rehevöittävää) tai niitosta. Tällai- pinnan suolapitoisuuteen. Karjan tallaamilla koh- sia lajeja ovat mm. rönsyrölli (Agrostis stolonifera), dilla maan pintakerros tiivistyy ja suolaa nousee somersara (Carex glareosa), meriluikka (Eleocharis maan pintaan (Kauppi 1967, Tyler 1969, Schmeisky uniglumis), rantakatkero (Gentianella uliginosa), me- 1977). Suolamaakasvillisuus on nykyoloissa useim- rirannikki (Glaux maritima) ja suolavihvilä (Juncus miten riippuvaista laidunnuksesta (Kauppi 1967, gerardii). Siira 1970, 1984). Monilla lajeilla suhtautuminen on kuitenkin eri- Kirjallisuudesta on koottu tietoja merenrantojen laista erilaisissa ympäristöoloissa esimerkiksi ran- kasvien suhtautumisesta nautakarjan laidunnuk- nan eri korkeusvyöhykkeissä sekä laidunnuksen seen (Pykälä 2000 päivitettynä ja muunnoksilla intensiteetin suhteen (Bakker 1989, Jutila b. Erkkilä täydennettynä). Rantaniittyjen taksoneista peräti 1999). Vaikuttavia tekijöitä ovat mm. laidunnus- kolme neljäsosaa hyötyy nautakarjan laidunnuk- paine, eläinlaji ja -rotu, laidunnusajankohta ja lai- sesta (kuva 1). Ero muihin rantatyyppeihin on suu- dunnuksen kesto (Vestergaard 1998). Ristiriitaisia ri. Muiden rantojen taksoneissa hyötyviä on vain tutkimustuloksia suhtautumisesta laidunnukseen hieman enemmän kuin kärsiviä. on useista lajeista. Tällaisia ovat mm. meriasteri

Nautakarjan laidunnuksen vaikutus kasvitaksoneihin.

Nautakarjan laidunnuksen vaikutus kasvitaksoneihin, joita on Suomessa luontaisina 90 vain tai lähes pelkästään Itämeren rannoilla + 80

osuus osuus (%) 70

50 +

40 - ? 30 ?

20 -

0 rantaniityt muut (n =53) (n =69)

Suomen ympäristö 37 | 2007 61 (Aster tripolium), suolasänkiö (Odontites littoralis), suhteellisen samankaltaisia, vaikka vaikutus kas- käärmeenkieli (Ophioglossum vulgatum) ja sinikaisla villisuuteen onkin selvästi erilainen (Vestergaard (Schoenoplectus tabernaemontani). 1998). Nautakarjan laidunnusta ja niittoa voidaan Ilman laidunnusta rantaniityt yleensä ruovikoi- pitää toisiaan täydentävinä hoitotapoina, joita mo- tuvat, jolloin nämä lajit niukkenevat tai häviävät, lempia tarvitaan. Naudat ovat muihin laidunta- mutta laidunnus ei juurikaan runsastuta lajien po- jiin verrattuna vähemmän valikoivia laiduntajia ja pulaatioita ja voimaperäinen laidunnus voi johtaa ne laiduntavat mielellään myös märillä paikoilla. populaatioiden pienenemiseen. Eräät edellä maini- Lampaat välttävät märkiä paikkoja, jolloin laidun- tuista lajeista – kuten suolasänkiö ja käärmeenkieli nuspaine jää helposti riittämättömäksi rantaniitty- - hyötyvät selvästi niitosta. jen alaosissa. Lisäksi lampaat suosivat ruohoja, mi- Laidunnuksesta ja niitosta hyötyvät lajit ovat kä voi johtaa merenrantaniittyjen heinittymiseen. yleensä matalakasvuisia ja niiden biomassasta suu- Hevoset taas eivät viihdy pehmeäpohjaisilla mailla ri osa on maan pinnan lähellä (Vestergaard 1998). (Duncan 1992), vaikka sopinevatkin rantaniityille Kärsivät lajit sen sijaan ovat yleensä korkeakas- lampaita paremmin. Suositeltavat eläinmäärät riip- vuisia. Laidunnuksen takia niukkenevia kasveja puvat hoidon tavoitteista. Kasvillisuuden kannalta ovat mm. merikaali (Crambe maritima), merinät- riittämätön laidunnuspaine on tavallista nykyisillä kelmä (Lathyrus japonicus) ja rantavehnä (Leymus rantalaitumilla (Vainio ym. 2001). Lisäksi ongelmi- arenarius). na ovat lisärehun ja kivennäisten annon sekä lai- Suurin osa merenrantaniittyjen hoidon vaiku- dunnuksen peltolaitumien yhteydessä aiheuttama tuksia selvittävistä tutkimuksista koskee nauta- rehevöityminen. karjan laidunnusta. Niiton, lampaiden ja hevosten Laiduntamalla ja niittämällä hoidettujen ranto- osalta tietoja on selvästi vähemmän. On kuitenkin jen määrää olisi tarpeen suuresti lisätä nykyisestä selvää, että merenrantaniittyjen sopivimmat hoi- Itämeren luonnon ominaispiirteiden, monien me- totavat ovat nautakarjan laidunnus ja niitto, joi- renrantakasvien ja kotoperäisten kasvien säilyttä- den vaikutukset ovat useimpien kasvilajien osalta miseksi.

Pärnun eteläpuolisen Häädemeesten rantaniittyä on peruskunnostettu LIFE -projektin avulla. Kuva: Mati Kose

62 Suomen ympäristö 37 | 2007 Lähteet

Andresen, H., Bakker, J. P., Brongers, M., Heydemann, B. & Irmler, U. 1990: Long-term changes of salt marsh communities by cattle grazing. - Vegetatio 89:137-148. Bakker, J. P. 1989: Nature management by grazing and cutting. On the ecological significance of grazing and cutting regimes applied to restore former species rich grassland communities in the Netherlands. Kluwer Academic Publishers. Dordrecht. Cramer, W. & Hytteborn, H. 1987: The separation of fluctuation and long-term change in vegetation dynamics of a rising seashore. - Vegetatio 69:157-167. Duncan, P. 1992: Horses and grasses. The nutritional ecology of Equids and their impact on the Camargue. Springer-Verlag. New York. Hägg, M., Degerman, A., Pessa, J. & Kovanen, T. 2006: Erilaisten hoitomenetelmien ja –käytäntöjen vaikutus Perämeren rantaniittyjen kasvillisuuteen ja maisemaan. – Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.), LUMOLAIDUN. Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä – tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. S. 17-65. Jensen, A. 1985: The effect of cattle and sheep grazing on salt-marsh vegetation at Skallingen, Denmark. - Vegetatio 60:37-48. Jonsell, B. 1990: Evolutionary trends among plants in the Baltic land uplift area. - Sommerfeltia 11:137-146. Jonsell, B. & Karlsson, T. 2004: Endemic vascular plants in Norden. – Teoksessa: Jonsell, B. (toim.), Flora Nordica. General volu- me. The Bergius Foundation, Stockholm. S. 139-159. Jutila, H. M. 1997: Vascular plant species richness in grazed and ungrazed coastal meadows, SW Finland. - Annales Botanici Fennici 34:245-263. Jutila, b. Erkkilä, H. M. 1999: Vegetation and seed bank of grazed and ungrazed Baltic coastal meadows in SW Finland. - Turun yliopiston julkaisuja. sarja A II. 115:1-48 + VII. Kauppi, M. 1967: Über den Einfluss der Beweidung auf die Vegetation der Uferwiesen an der Bucht Liminganlahti im Nordteil des Bottnischen Meerbusens. - Aquilo Serie Botanica 6:347-369. Luther, H. & Munsterhjelm, R. 1983: Inverkan av strandbetets upphörande på hydrolitoralens flora i Pojoviken. - Memoranda Societas Fauna et Flora Fennica 59:9-19. Pykälä, J. 2000: Mitigating human effects on European biodiversity through traditional animal husbandry. - Conservation Biolo- gy 14:705-712. Pykälä, J. 2001: Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. - Suomen ympäristö 495:1-202. Schmeisky, H. 1977: Der Einfluss von Weidetieren auf Salzpflanzengesellschaften an der Ostsee. - Teoksessa: Tüxen, R. (toim.), Vegetation und Flora. Berichte der Internationalen Symposien der Internationalen Vereinigung für Vegetationskunde He- rausgegeben von Reinhold Tüxen. J. Cramer. Vaduz. S. 481-498. Siira, J. 1970: Studies on the ecology of seashore meadows of the Bothnian Bay with special reference to the Liminka area. - Aquilo Serie Botanica 9:1-109. Siira, J. 1984: The vegetation and ecology of the primary saline soils of the Bothnian Bay. - Aquilo Serie Botanica 20:1-13. Siira, J. 1985: Saline soils and their vegetation on the coast of the Gulf of Bothnia, Finland. - Annales Botanici Fennici 22:63-90. Siira, J. & Pessa, J. 1992: Liminganlahden ranta alueiden nykytila sekä suojelun ja hoidon tarve. - Perämeren tutkimusaseman monisteita 21:1-161 + 5 liitettä. Tyler, G. 1969: Studies in the ecology of Baltic sea-shore meadows II. Flora and vegetation. - Opera Botanica 25:1-101. Vainio, M., Kekäläinen, H., Alanen, A. & Pykälä, J. 2001: Suomen perinnebiotoopit. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. - Suomen ympäristö 527:1-165. Vestergaard, P. 1994: Response to mowing of coastal brackish meadow plant communities along an elevational gradient. - Nor- dic Journal of Botany 14:569-587. Vestergaard, P. 1998: Vegetation ecology of coastal meadows in Southeastern Denmark. - Opera Botanica 134:1-69.

Suomen ympäristö 37 | 2007 63 Turun Friskalanlahden, Särkilahden ja Kulhon lahtien pesimälinnusto Panu Kunttu

Tutkimusalueiden kuvaus menkunta avovesilamparetta ja lahden keskivai- heille avovettä, jossa siellä täällä kasvaa saareke- maisia ruokokasvustoja. ��Osa lahtea ympäröivästä Friskalanlahti avomaa-alueesta on ollut aiemmin viljeltynä pel- tona, osa rantaniittynä. Nykyisin lähes koko alue Friskalanlahti sijaitsee Hirvensalon saaren kaak- on karjan laitumena, joka rajautuu pohjois-, länsi- koisrannalla. Alueen�� pinta-ala on rantaniityt mu- ja itäpuolella teihin ja kiinteistöihin.� kaan luettuina noin 100 ha. ��Friskalanlahti on ma- Friskalanlahti kuuluu Natura 2000-suojelu- tala ja ruovikkoinen merenlahti, joka mataloituu alueverkostoon, lintuvesien suojeluohjelmaan ja edelleen maankohoamisen seurauksena. Lahti on kansallisesti tärkeiden lintukohteiden (FINIBA) pahasti rehevöitynyt ja ravinteikasta vettä suosi- verkostoon (Leivo ym. 2002, Lounais-Suomen ym- va järviruoko on vallannut suuren osan lahden päristökeskus 2003, 2005). Lahden länsiosaan on pinta-alasta. Ruovikon keskelle jää nykyään kym- perustettu 12 ha:n kokoinen luonnonsuojelualue.

Friskalanlahti kuvattuna lintutornista Pikku-Vihtilään päin 8.5.2007, jolloin ylivuotinen ruovikko oli pääosin lakoontunut. Kuva: Panu Kunttu

64 Suomen ympäristö 37 | 2007 Rantaniittyjen laidunnus aloitettiin vuonna 1989 lahden tuntumassa, mutta rantametsävyöhyk- (Matikainen & Pohjalainen 1997). Friskalanlahti oli keen takana. Näin ollen lahden maisema on melko mukana ”Lounais-Suomen urbaanit Natura-alueet” luonnontilainen. Lahden suu avautuu pohjoiseen –hankkeessa, jossa lähellä kaupunkeja sijaitsevien Hirvensaloon päin, jonka vastaisessa salmessa on Natura-alueiden eliölajistoa tutkittiin ja kohteille melko paljon veneliikennettä, joka häirinnee lah- laadittiin hoitoja ennallistamissuunnitelmia (Tu- den suulla pesivää vesilinnustoa. Lahden suun run kaupungin ympäristönsuojelutoimisto 2005). keskellä on pieni ketoreunusteinen metsäsaareke, Lahden ruovikkoa on niitetty ja rantaniittyjen um- johon on pystytetty vielä toistaiseksi asuttamaton peenkasvun estämiseksi puustoa poistettu. sääksen tekopesä. Kulhon ruovikkovaltainen eteläinen lahti sijait- Särkilahti see Ruusuholman ja Karjaluodon entisten erillisten saarten välissä. Lahden alue on kasvamassa no- Särkilahti sijaitsee Hirvensalon saaren luoteis- peasti umpeen, kun maankohoaminen vähentää rannalla. Lahti on muodoltaan pitkähkö ja kapea. avoveden pinta-alaa ja ruovikko leviää edelleen. Lahden suu on vain muutamia kymmeniä met- Yhtenäisen ruovikon sisälle jääviä avovesilampa- rejä leveä salmi ja se kasvaisi umpeen, ellei sitä reita on veden korkeudesta riippuen 5-10. Lahden veneliikenteen takia pidettäisi avoimena. Lahden suulla vettä on vain puoli metriä ja sinne on muo- pinta-ala on rantaniityt mukaan lukien noin 35 ha. dostunut saarimaisia ruovikkokasvustoja. Lahden Avoveden osuus on tästä noin 10 ha. Särkilahden pohjukassa on karjan laitumiksi rajattuja niittyjä rannat ovat rakennettua lounaisrantaa lukuun otta- ja eteläpuolella luonnontilaisen kaltaista sekamet- matta ruovikon peitossa. Lounaisrannalla on useita sää. Lahden suun molemmin puolin on muutamia kiinteistöjä ja niiden laitureita. Ranta-asutuksesta kesämökkejä laitureineen. Kulhon eteläisen lah- johtuen lahtea käytetään veneilyyn. Lahtea ym- den pohjoispuolella kulkee pengerretty hiekkatie päröi pohjois- ja länsipuolella laajahkot avomaa- Karjaluotoon, joka erottaa vierekkäiset lahdet toi- alueet, jotka koostuvat rantaniityistä, laitumista ja sistaan. Tien varrelle jää pienehkö metsäsaareke. pelloista. Särkilahdella ei ole luonnonsuojelualuei- Lahden pinta-alasta suuri osa on niin kuivaa, että ta, eikä se ole mukana suojeluohjelmissa. siellä pystyy liikkumaan saappailla.

Kulhon lahdet Aiemmat linnustoselvitykset Kulhon pohjoisen ja eteläisen lahden ruovikon yh- teenlaskettu pinta-ala on noin 40 ha. Lahdet erottaa Kohteissa ennen vuotta 2007 suoritetut linnusto- toisistaan pienehkö metsäsaareke ja pengerretty tutkimukset ja -inventoinnit esitellään kohteittain hiekkatie Kulhon pääsaaresta Karjaluotoon. Mo- kronologisessa järjestyksessä. lemmat lahdet ovat vahvasti kasvamassa umpeen ja järviruoko on hallitseva kasvilaji lahtien alueel- Friskalanlahti la. Lahtien rantaniittyjen karjalaidunnus aloitettiin vuonna 2006. Kulhon lahdet ovat voimassaolevassa Friskalanlahdella on tehty useita pesimälinnuston osayleiskaavassa merkitty pääosin suojelualueiksi, selvityksiä. Niiden toteutustapa ja laskenta-alueen lisäksi ne lukeutuvat Natura 2000 -suojeluohjel- rajaus on vaihdellut jonkin verran eri laskentojen maan ja kansallisesti arvokkaiden lintualueiden välillä, riippuen inventoinnin tilaajan tarpeista ja (FINIBA) verkostoon (Leivo ym. 2002, Lounais- tavoitteista. Tauno Kalske selvitti lahden linnus- Suomen ympäristökeskus 2003, Turun kaupun- toa jo vuonna 1951 osana laajempaa Turun seudun gin… 2007). Vuonna 1983 lahtien rantaniityille pe- merenlahtien linnustoselvitystutkimusta (Kalske rustettiin 21 ha:n kokoinen luonnonsuojelualue. 1952). Esa Lehikoinen laski Friskalanlahden ve- Kulhon saaren pohjoinen lahti sijaitsee Karja- silinnuston vuonna 1968 lintuvesien suojeluoh- luodon ja Kulhon pääsaaren saaren välisellä maa- jelman suunnittelua varten (Laine 1986). Vuonna dunta-alueella. Pohjoinen lahti on vesijättömaata, 1983 Markku J. Saarinen laski niin ikään lahden joka on nykyään niin kuivaa, että sen pystyy käve- vesilinnuston, mutta tämän laskennan tuloksiin jäi lemään saappailla läpi aivan avoveden rajaan asti. pientä epävarmuutta (Laine 1986). Korkea ja tiheä ruovikko on vallannut käytännössä Jarmo Laine selvitti vuonna 1985 lahden kaak- koko lahden. Lahden koillisosassa on muutaman koisosaan ehdotetun luonnonsuojelualueen (2,1 aarin kokoinen avovesilampare. Lahden rannalla ha) pesimälinnuston (Laine 1986). Janne Lampo- ei ole yhtään rakennusta, vaan sitä ympäröi sekä lahti teki tutkimuksen Friskalanlahden vesialu- länsi- että itäpuolella vehmaat lehtipuuvaltaiset een ja rantaniittyjen pesimälinnustosta vuonna rantametsät. Lähimmät rakennukset sijaitsevat 1987 ennen laidunnuksen uudelleen aloittamista

Suomen ympäristö 37 | 2007 65 Särkilahti kuvattuna lahden suulta pohjukkaa kohti 8.6.2007, jolloin samanvuotinen ruokokasvusto oli kasvanut jo metrin korkuiseksi. Kuva: Panu Kunttu

(Lampolahti 1987). Ruovikkolajeihin tässä tutki- Särkilahti on kuulunut lintuharrastajien yölaulaja- muksessa sovellettu linjalaskentamenetelmä antoi retkien vakiokohteisiin jo 1960-luvulta lähtien. epärealistisen suuret parimääräarviot ruokoja rytikerttuselle sekä pajusirkulle. Vuonna 1996 Jyr- Kulhon lahdet ki Matikainen teki seurantainventoinnin samalla aluerajauksella, jossa selvitettiin vuonna 1989 Tauno Kalske selvitti vuonna 1951 Kulhon poh- aloitetun rantalaidunnuksen vaikutuksia lajistoon joisen ja eteläisen lahden pesimälinnustoa Turun (Matikainen & Pohjalainen 1997). seudun merenlahtia koskevassa pro gradu –tut- Vuonna 2003 Kari Karhu ja Mikael Nordström kimuksessaan (Kalske 1952). Tähän aikaan lahdet selvittivät Friskalanlahden koko alueen pesimä- olivat vielä veden peittämiä ja ruovikkoa kasvoi linnuston osana Rauvolanlahden Natura-alueen niiden rannoilla niukasti. Huomioitavaa on, että linnustoselvitystyötä (Karhu 2006). Vuonna 2005 laskentamenetelmät ovat muuttuneet jonkin ver- Hannu Klemola laski lahden kosteikkolajit ja Vesa ran tämän tutkimuksen ajoista. Aiemmin pesi- Multala lahtea ympäröivät laidunalueet (Multala väksi pariksi tulkittiin lähinnä havainnot pesästä, 2005). Vesa Multala toisti vuonna 2006 laidunalu- ruokkivasta emosta tai poikueesta. Vesa Multala eiden pesimälinnuston laskennan osana lahdella laski vuonna 1985 Kulhoon tuolloin suunnitellun tehtyjen hoitotoimenpiteiden jälkeen käynnistettyä luonnonsuojelualueen (57,5 ha) pesimälinnuston. seurantaa. Alueen rajaus kattoi pohjoisen lahden kokonaan ja eteläisen lahden sen ulointa osaa lukuun ottamatta Särkilahti (Multala 1987). Panu Kunttu selvitti koko Kulhon saaren pesi- Vesa Multala on laskenut Särkilahden pohjukassa mälinnuston vuonna 2003 (Kunttu 2006). Vesilin- sijaitsevan 3 ha:n laidunalueen pesimälinnuston nut, kahlaajat ja rantaniittyjen linnut sekä eteläisen vuosina 2005-06. Kosteikko- ruovikkolinnustoa lahden ruovikkolajisto inventoitiin kartoittamalla. lahdella ei ole koskaan systemaattisesti inventoitu. Pohjoisen lahden runsas ruovikkolajisto (ruokoja

66 Suomen ympäristö 37 | 2007 rytikerttunen sekä pajusirkku) laskettiin linjalas- erilaisista ympäristöistä. Kohteissa esiintyvien lin- kennalla, joka on epätarkempi menetelmä pari- tulajien havaittavuudessa oli eroja, sillä niiden vuo- määrien arviointiin kuin kartoittaminen, jota on rokausirytmiikka poikkeaa toisistaan. Osa lajeista käytetty muissa Kulhossa tehdyissä laskennoissa. on yöaktiivisia. Näiden tekijöiden takia kohteissa Niklas Haxberg selvitti vuonna 2005 Kulhon pohja eri lajiryhmissä sovellettiin useita laskentame- joisen ja eteläisen lahden pesivää vesilinnustoa, netelmiä. Laskennassa noudatettiin Koskimiehen kahlaajia ja ruovikkolinnustoa (Haxberg 2005). ja Väisäsen (1988) ohjeita laskentamenetelmän ja -ajankohdan valinnassa sekä parien tulkinnassa. Käytetyt laskentamenetelmät kerrotaan seuraa- Vuoden 2007 linnustoselvitys vissa alaluvuissa, mutta tarkemmin ne kuvataan em. julkaisussa, jota on täydennetty vesilintujen päivitetyllä laskentaohjeella (Väisänen & Lammi Laskentajakson säätila ja olosuhteet 2007). Yleisesti ottaen kartoituslaskennassa pysy- väksi reviiriksi eli pesiväksi pariksi tulkitaan sel- Huhtikuun 2007 lämpötila Turussa oli 4,6 ºC, joka laiset havainnot, joista tehdään samalla paikalla eri on 1,2 ºC lämpimämpi kuin pitkäaikainen keski- päivinä pesivään pariin viittaava havainto (esim. arvo. Kuun alkupuolella koettiin vielä lähes -10 ºC laulava koiras, yksinäinen naaras, käytössä oleva pakkasia ja yöpakkasia esiintyi vielä toukokuun pesä, jne.). Vesilintujen piste- ja kiertolaskennassa alussakin, jolloin pienvedet jäätyivät. Toukokuun parimäärätulkinnat tehdään kertakäyntiin pohjau- keskilämpötila Turussa oli 10,5 ºC, joka oli puoli tuen lajille tyypilliseen pesimäaikaan ja –ympä- astetta korkeampi kuin pitkäaikainen keskiarvo. ristöön. Toukokuun alun varhaisina aamuina lämpöä oli vain muutama plusaste, mutta päivälämpötilat ko- Vesi- ja rantalinnusto hosivat jo 15 ºC:ta. Toukokuussa 2007 satoi lähes kaksinkertainen määrä vettä (68,6 mm) verrattu- Jokaisen lahden pesivä vesi- ja rantalinnusto lasket- na keskimääräiseen toukokuun sademäärään. Ke- tiin kahteen kertaan. Vesilinnuston ensimmäinen säkuun alkupuolen lämpötilat vaihtelivat. Öisin, laskentakierros tehtiin 8. – 11.5.2007 ja toinen 24. jolloin yölaulajia kartoitettiin, lämpötila oli 5-10 – 25.5.2007. Rantalinnuston laskentoja täydennet- ºC paikkeilla, mutta puoleen päivään mennessä, tiin vielä toukokuun lopun ja kesäkuun alun käyn- jolloin rantaniittyjen kartoittaminen lopetettiin, neillä. Vesi- ja rantalinnut laskettiin 06.00 – 11.00. lämpötila oli saattanut nousta jo yli 20 ºC:ta (Ilma- Friskalanlahden ja Särkilahden vesi- ja rantalin- tieteenlaitos 2007). nusto laskettiin maalla sijaitsevista pisteistä, joi- Laskennat tehtiin poutaisella säällä. Valtaosa den näkökentästä Särkilahden hallitsi käytännössä laskentaöistä ja –aamuista oli tyyniä tai vain kor- kokonaan ja Friskalanlahden niin kattavasti kuin keintaan kohtalaista (enint. 5 m/s) tuulta. Sateel- maalta käsin on mahdollista. Särkilahden laskenta- la, voimakkaalla tuulella, vuodenaikaan nähden pisteet sijaitsivat lahden eri puolilla, toinen lahden kylmällä säällä tai hallitsevassa sumussa lasken- suun laiturilla ja toinen lahden pohjoispuolen pie- nasta luovuttiin tai sitä siirrettiin myöhemmäksi. nellä kalliokohoumalla. Friskalanlahden lasken- Edeltävänä talvena vesi jäätyi korkealle ja keväällä tapisteet sijaitsivat niin ikään lahden eri puolilla, jäiden sulassa ylivuotinen ruovikko katkesi ja kaa- toinen länsirannan lintutornissa ja toinen Papin- tui jäiden painosta laajoilta alueilta. Suhteellisesti saaressa lahden itäpuolella. eniten ruovikkoa leikkautui katki ja kaatui Kulhon Kulhon lahtien vesi- ja rantalinnuston laskentaan etelälahdella ja Friskalanlahdella, jossa alle 1/10 sovellettiin sekä kierto- että pistelaskentaa. Kierto- osa ruovikosta jäi pystyyn. Kulhon pohjoislahdella laskenta tehtiin soutuveneellä kiertäen lahtien avo- ruovikkoa kaatui noin kolmannes ja Särkilahdella vesialueet. Laskentaa täydennettiin tähystämällä puolet. kumpaakin lahtea kahdesta pisteestä maalta käsin. Pohjoisen lahden laskentapisteet sijaitsivat itä- ja länsirannoilla. Eteläisen lahden laskentapisteet Tutkimusmenetelmät sijaitsivat avovesialueen vastakkaisilla puolilla: pohjoisella ja eteläisellä rannalla. Yleistä Yölaulajat Pesimälinnuston tutkimuksessa käytettiin lajiston parimäärän selvittämiseen eri laskentamenetelmiä. Yölaulajalaskennat suoritettiin 24.5. – 16.6.2007. Tutkittavat kohteet olivat biotoopeiltaan monipuo- Laskenta-ajankohta vuorokaudesta oli 00.30 – lisia ja koostuivat saman alueen sisällä keskenään 06.00. Friskalanlahti ja Särkilahti laskettiin neljä

Suomen ympäristö 37 | 2007 67 kertaa, Kulhon lahdet viisi kertaa. Yöaktiivisten la- nen (NT, RT, DIR). Friskalanlahden pesimälinnusto jien inventointi tehtiin kartoitusmenetelmällä, jossa on alueellisesti hyvin merkittävä: monipuolinen ja tutkittava alue käydään läpi kattavasti ja reviiriin runsas lintuyhteisö, jossa myös lukuisia luonnon- viittaavat havainnot merkitään karttapohjalle. Las- suojelullisesti arvokkaita lajeja. kentareitit ulotettiin rannoilla niin pitkälle kohti Friskalanlahdella oleili läpi pesimäkauden kaksi avovesialueita kuin saappaanvarsi riitti. Friskalan- pesimätöntä kyhmyjoutsenparia sekä kertaluon- lahdella lahden keskiosan ruovikkosaarekkeiden, toisesti toukokuussa havaittiin kaksi kanadanhan- Iso-Vihtilän ja Papinsaaren rantojen reviirit inven- hiparia ja yksi kurkipari. Kevään muuttomatkalla toitiin soutuveneestä käsin. Ruovikossa pesivien lahdella levähtivät muun muassa ruskosuohaukka, aamuaktiivisten lajien, kuten pajusirkun ja viiksi- harmaasorsa, heinätavi, liro ja mustaviklo. Lahdel- timalin, kartoitus tehtiin yölaulajalaskentakerran la ruokailivat läpi pesimäkauden muun muassa loppupuolella, noin kello 03.00:sta eteenpäin, jol- seuraavat lajit: kalatiira, kalalokki, harmaalokki, loin nämä lajit olivat jo äänessä. merilokki, tervapääsky, haarapääsky ja räystäs- pääsky. Rantaniityt Särkilahti Rantaniittyjen pesimälinnusto tarkoittaa rantanii- tyillä, laidunalueilla ja ruovikon reunassa pesiviä Särkilahdella tavattiin pesivänä 21 lajia. Näiden kahlaajia, kanalintuja ja varpuslintuja. Nämä alueet yhteisparimäärä oli 112 (taulukko 1). Alueellisesti inventoitiin kartoittaen 24.5. – 16.6.2007. Laskenta harvalukuisimmat lajit olivat taivaanvuohi (RT), tapahtui varhaisesta aamusta aamupäivään, aika- pikkulepinkäinen (NT, RT, DIR), luhtakerttunen (2 välillä 04.30 – 10.00. Friskalanlahti ja Särkilahti kar- paria) ja pensastasku (NT, 2 paria). Muuten alueen toitettiin neljä kertaa, Kulhon lahdet viisi kertaa. pesimälinnusto on melko tavanomaista varsinais- Ruovikossa pesivien päiväaktiivisten lintulajien, suomalaisen pienehkön ja ruovikkoisen merenlah- kuten pajusirkun ja viiksitimalin laskentaa täyden- den lajistoa. Vesilintulajeja tavattiin vain viisi ja nettiin myös rantaniittylinnuston inventoinnin yh- niiden yhteisparimäärä jäi alle kahdenkymmenen. teydessä. Metsäsaarekkeita ja metsän reunoja ei in- Ruovikkolajien (kerttuset ja pajusirkku) määrät oli- ventoitu. Yksittäiset puut ja pienet puuryhmät sekä vat tavanomaisia. pensaikot sen sijaan otettiin laskentaan mukaan. Kulhon lahdet Tulokset Kulhon pohjoisella lahdella pesi 19 lajia, joiden yh- teisparimäärä oli 109 paria. Runsaimmat lajit olivat ruokokerttunen (35 paria), pajusirkku (29 paria) ja Yleistä rytikerttunen (12 paria). Pesimälajeista harvalukuisimmat olivat viiksitimali (NT, 5 paria), taivaan- Seuraavissa luvuissa käydään lyhyesti läpi kun- vuohi (RT), luhta- ja viitakerttunen, pensastasku kin lahden laji- ja parimäärät sekä runsaimmat ja (NT, 2 paria) ja pikkulepinkäinen (NT, RT, DIR). harvinaisimmat pesimälajit. Luvuissa käytetyt ly- Kulhon eteläisellä lahdella tavattiin pesivänä henteet: VU (vaarantunut), NT (silmälläpidettävä), 22 lajia. Lahden pesimälajien yhteisparimäärä oli RT (alueellisesti uhanalainen) ja DIR (Euroopan 64 paria. Runsaimmat lajit olivat ruokokerttunen unionin lintudirektiivin I-liitteen laji). Luvussa 6.5 (15 paria), pajusirkku (13 paria) ja sinisorsa (8 pa- esitellään kootusti luonnonsuojelullisesti tärkeim- ria). Alueellisesti harvalukuisimmat pesijät olivat mät pesimälajit. Tarkat tulokset kohteittain selviä- ruisrääkkä (VU, DIR), kurki (DIR), luhtakerttu- vät taulukosta 1. nen, pensastasku (NT) ja pikkulepinkäinen (NT, RT, DIR). Friskalanlahti Kulhon eteläisellä lahdella havaittiin pesimä- aikaan soidintava kaulushaikara 24.-25.5. sekä Friskalanlahdella tavattiin pesivänä 35 lajia. Yh- soidintava luhtahuitti 16.6. Nämä lajit ovat Turun teisparimäärä oli 692 (taulukko 1). Runsaimmat seudulla hyvin harvinaisia pesimälajeja (Kunttu lajit olivat naurulokki (VU, 390 paria), ruokokerttu- & Laine 2002), joten yksittäisten havaintokertojen nen (64 paria) ja pajusirkku (47 paria). Alueellisesti perusteella niitä ei tässä selvityksessä tulkittu alu- harvalukuisimpia pesimälajeja olivat rastaskerttu- eella pesiviksi. Luonnonsuojelullisesti molemmat nen (VU), punasotka, lapasorsa (2 paria), punajal- ovat tärkeitä lajeja, sillä kaulushaikara on luokitel- kaviklo, taivaanvuohi (RT), keltavästäräkki (RT, 10 tu sekä silmälläpidettäväksi että direktiivilajiksi ja paria), pensastasku (NT, 4 paria) ja pikkulepinkäi- luhtahuitti on direktiivilaji.

68 Suomen ympäristö 37 | 2007 Taulukko 1. Friskalanlahden, Särkilahden ja Kulhon pohjoisen ja eteläisen lahden pesivä vesi- ja rantalinnusto vuonna 2007.

Laji Tieteellinen nimi Friskalanlahti Särkilahti Kulhon poh- Kulhon ete- joinen lahti läinen lahti Kyhmyjoutsen Cygnus olor 2 - - 1 Haapana Anas penelope 1 - - - Tavi Anas crecca 3 - - 1 Sinisorsa Anas platyrhynchos 20 6 3 8 Lapasorsa Anas clypeata 2 - - - Punasotka Aythya ferina 1 - - - Tukkasotka Aythya fuligula 3 - - 1 Telkkä Bucephala clangula 2 3 1 1 Fasaani Phasianus colchicus 4 2 1 1 Silkkiuikku Podiceps cristatus 25 4 1 1 Ruisrääkkä Crex crex - - - 1 Nokikana Fulica atra 17 1 1 2 Kurki Grus grus - - - 1 Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus 1 - - - Taivaanvuohi Gallinago gallinago 1 1 1 - Punajalkaviklo Tringa totanus 1 - - - Rantasipi Actitis hypoleucos 1 2 - 1 Naurulokki Larus ridibundus 390 - - - Kiuru Alauda arvensis 21 1 - 1 Niittykirvinen Anthus pratensis 13 3 - - Västäräkki Motacilla alba 12 2 1 2 Keltavästäräkki Motacilla flava 10 - - - Satakieli Luscinia luscinia 5 4 2 3 Kivitasku Oenanthe oenanthe 1 - - - Pensastasku Saxicola rubetra 4 2 2 1 Pensassirkkalintu Locustella naevia - - 1 - Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus 64 30 35 15 Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus 13 10 12 5 Luhtakerttunen Acrocephalus palustris - 2 1 1 Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum - - 1 - Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus 1 - - - Viiksitimali Panurus biarmicus - - 5 - Pajusirkku Emberiza schoeniclus 47 24 29 13 Pensaskerttu Sylvia communis 6 4 3 1 Pikkulepinkäinen Lanius collurio 1 1 1 1 Kottarainen Sturnus vulgaris 4 2 - - Hemppo Carduelis cannabina 2 - - - Tikli Carduelis carduelis 2 - - - Pikkuvarpunen Passer montanus 1 - - - Punavarpunen Carpodacus erythrinus 10 7 8 2 Keltasirkku Emberiza citrinella 1 1 - - Yhteensä pareja 692 112 109 64

Suomen ympäristö 37 | 2007 69 Viiksitimali on levittäytynyt viime vuosikymmeninä Pohjois-Euroopan edustavimmille ruovikkoalueille. Kuva: Antti Below

Uhanalaiset, silmälläpidettävät Pesimälinnuston muutokset ja direktiivilajit Friskalanlahdella, Särkilahdella, Kulhon pohjoi- Yleistä sella ja eteläisellä lahdella tavattiin vuonna 2007 yhteenlaskettuna kolme vaarantunutta, viisi sil- Kun tarkastelee Friskalanlahden, Särkilahden ja mälläpidettävää, kolme alueellisesti uhanalais- Kulhon pohjoisen ja eteläisen lahden pesimälin- ta ja kaksi lintudirektiivilajia. Valtakunnallisesti nustoa kokonaisuutena ja vertaa sitä Turun kau- uhanalaisista lajeista tavattiin vaarantuneiksi luo- pungin alueen linnustoon, ilmenee, että näiden kitellut ruisrääkkä, naurulokki ja rastaskerttunen neljän merenlahden pesimälinnusto on paikalli- sekä silmälläpidettävistä kivitasku, pensastasku, sessa mittakaavassa erittäin arvokas ja merkittävä pikkulepinkäinen ja viiksitimali (Rassi ym. 2001). osa Turun pesimälinnustoa. Suuri osuus monen Alueellisesti uhanalaisista lajeista, vyöhykkeellä lajin Turun parimäärästä pesii nimenomaan näillä 1b (hemiboreaalinen, Lounainen Rannikkomaa), neljällä lahdella. Esimerkiksi seuraavien lajien Tu- tavattiin pikkulepinkäinen, taivaanvuohi ja kelta- run tunnetusta parimäärästä merkittävä osa pesii västäräkki (Suomen ympäristökeskus 2005). Eu- näillä lahdilla: lapasorsa, punasotka, luhtakana, roopan unionin lintudirektiivin I-liitteen lajeista nokikana, kurki, naurulokki, keltavästäräkki, ras- tavattiin ruisrääkkä, kurki ja pikkulepinkäinen taskerttunen ja viiksitimali sekä heinätavi, jos sitä (Suomen ympäristökeskus 2007). Näiden lajien enää voidaan laskea kuuluvaksi Friskalanlahden jakautuminen kohteittain ja parimäärät selviävät pesimälinnustoon, sillä viimeksi pesintä on todettu taulukosta 2. vuonna 1987 (Lampolahti 1987, Kunttu & Laine 2002).

70 Suomen ympäristö 37 | 2007 Taulukko 2. Tutkittujen lahtien vaarantuneet (VU), silmälläpidettävät (NT), alueellisesti uhanalaiset (RT) ja lintudirektiivin I-liitteen (DIR) lintulajit parimäärineen vuonna 2007.

Laji Tieteellinen nimi Status Friskalan- Särkilahti Kulhonen Kulhon lahti pohjoinen eteläinen lahti lahti Ruisrääkkä Crex crex VU, DIR - - - 1 Naurulokki Larus ridibundus VU 390 - - - Rastas- Acrocephalus arundinaceus VU 1 - - - kerttunen Kivitasku Oenanthe oenanthe NT 1 - - - Pensastasku Saxicola rubetra NT 4 2 2 1 Kottarainen Sturnus vulgaris NT 4 2 - - Pikku- Lanius collurio NT, RT, DIR 1 1 1 1 lepinkäinen Viiksitimali Panurus biarmicus NT - - 5 - Taivaan- Gallinago gallinago RT 1 1 1 - vuohi Kelta- Motacilla flava RT 10 - - - västäräkki

Tämän selvityksen perusteella on syytä korostaa Friskalanlahti Friskalanlahden ja Kulhon lahtien alueellisesta ja valtakunnallista merkitystä. Lahdilla pesii lukuisia vaateliaita lintuvesien lajeja sekä eteläisiä kosteik- Vesilinnusto ja naurulokki kolajeja, joiden esiintyminen Suomessa on rajoit- tunut tietylle maantieteelliselle alueelle. Friska- Kyhmyjoutsenen ilmaantuminen Friskalanlahdelle lanlahden ja Kulhon lahtien kuuluminen sekä Na- vuonna 1983 on seurausta lajin laajemman yleisty- tura 2000-suojelualueverkostoon että kansallisesti mistä Suomessa. Ensimmäinen kyhmyjoutsenpari arvokkaiden lintualueiden (FINIBA) joukkoon ja pesi Turussa vuonna 1970 (Kunttu & Laine 2002). Friskalanlahden lukeutuminen valtakunnalliseen Lajin kanta lahdella on pysynyt alusta alkaen lä- lintuvesien suojeluohjelmaan on monilla aiemmilla hes samana. Haapanan, tavin ja sinisorsan kannat selvityksillä osoitettu tarpeelliseksi ja oikeuden- Friskalanlahdella ovat olleet vakaita vuosikymme- mukaiseksi ja vuoden 2007 tutkimustulokset sen nestä toiseen, eikä mitään selvää kehityssuuntaan yhä vahvistavat. niiden parimäärissä ole havaittavissa (taulukko 3). Eri vuosina tehtyjen laskentojen tulosten ver- Sen sijaan heinätavi on todennäköisesti hävinnyt tailuihin on syytä suhtautua hieman varauksella, lahden pesimälinnustosta vuoden 1987 jälkeen ja sillä laskennan tavoitteet, laskentamenetelmät, Friskalanlahti saattoi olla Turun viimeinen paikka, ajankäyttö, aluerajaukset tai maastohavaintojen jossa heinätavi onnistuneesti pesi (Kunttu & Lai- perusteella tehtävät tulkinnat vaihtelevat lasken- ne 2002). Punasotka on taantunut 1950-luvun alun noissa jonkin verran. Lisäksi laskentojen tekijä on tilanteesta tähän päivään, joskin laji on aina ollut vaihtunut laskentoja välillä. Mahdolliset virheläh- lahdella vähälukuinen pesijä (taulukko 3). Turun teet on pyritty karsimaan ottamalla edellä mainitut punasotkista noin puolet pesii Friskalanlahdella seikat huomioon eri vuosien tulosten keskinäisessä (Kunttu & Laine 2002, Kunttu & Matikainen 2000). vertailussa. Molemmat ovat vaateliaita lintuvesien lajeja, jotka reagoivat kosteikkoympäristön muutoksiin. Turun ainoa tiedossa oleva lapasorsapari pesii Friskalan- lahdella (Kunttu & Laine 2002). Laji on myös taantunut, sillä vuonna 1968 pesiviä pareja oli peräti seitsemän, nyt viime vuosina enää yhdestä kahteen (taulukko 3).

Suomen ympäristö 37 | 2007 71 Taulukko 3. Friskalanlahden vesilinnuston ja naurulokin parimäärät eri vuosina (Kalske 1952, Laine 1986, Lampolahti 1987, Matikainen & Pohjalainen 1997, Karhu 2006).

Laji Tieteellinen nimi 19511 1968 1983 1987 1996 2003 2005 2007 Kyhmyjoutsen Cygnus olor - - 1 2 1 2 2 2 Kanadanhanhi Branta canadensis - - - 1 1 - - - Haapana Anas penelope 1 1 3 3 1 1 1 1 Tavi Anas crecca 2 - ? 3 2 1 1 3 Sinisorsa Anas platyrhynchos 3 20 30 20 12 11 20 20 Lapasorsa Anas clypeata 2 7 3 4 - 2 1 2 Heinätavi Anas querquedula - 1 - 1 - - - - Punasotka Aythya ferina 3 - 2 1 - 1 - 1 Tukkasotka Aythya fuligula - 2 1 14 - 1 - 3 Telkkä Bucephala clangula 1 5 6 8 10 2 2 2 Isokoskelo Mergus merganser - - 1 1 - 1 - - Silkkiuikku Podiceps cristatus 4 37 ? 50 26 10 25 25 Nokikana Fulica atra 3 13 15 21 16 13 17 17 Naurulokki Larus ridibundus 12 ? n.300 440 380 44 390 390

1 Vuoden 1951 parimäärät on laskettu löytyneiden pesien perusteella, joka poikkeaa myöhempien laskentojen menetelmästä tulkita parimäärä.

Tukkasotka on lahden tunnetun linnustohistori- 2002). Siellä niiden tärkein pesimäalue on lahden an aikana aina ollut vähälukuinen pesijä, pesimä- keskellä olevat ruokosaarekkeet. kanta on ollut muutaman parin tietämissä. Vuoden 1987 tukkasotkan parimäärä vaikuttaa yliarviolta. Rantaniittyjen ja ruovikon linnusto Nokikanan parimäärä on pysynyt melko vakaana jo vuodesta 1968. Valtakunnallisesti laji on hyöty- Vuosina 1987 ja 1996 laskettiin silloiset lahden ran- nyt vesien rehevöitymisestä (Väisänen ym. 1998). taniityt samalla aluerajauksella (Lampolahti 1987, Silkkiuikku sen sijaan kärsii kosteikkojen umpeen- Matikainen & Pohjalainen 1996). Vuonna 2007 las- kasvusta ja vesialueen liiallisesta mataloitumisesta. kettiin pinta-alaltaan selvästi kasvaneet rantaniityt Laji on taantunut Friskalanlahdella pitkällä aika- koko lahden ympäriltä, mutta seuraavassa tarkas- välillä jonkin verran, kun jätetään huomiotta vuo- telussa aluerajaus on pyritty sovittamaan vuosien den 1987 yliarvioitu parimäärä. Viimeiset 10 vuot- 1987 ja 1996 mukaiseksi (taulukko 4). Rantaniitty- ta silkkiuikun pesimäkanta on pysynyt tasaisena. jen kahlaajat eivät pääosin ole luonnonhoidosta Friskalanlahti oli vuonna 2001 Turun merkittävin huolimatta palautuneet ennalleen. Isokuovi hävi- silkkiuikkujen pesimäalue (Kunttu & Laine 2002). si lahdelta vuoden 1996 jälkeen. Töyhtöhyypän ja Isokoskelo pesinee Friskalanlahden tai sen lähistön punajalkaviklon parimäärät ovat pudonneet huo- rantojen pöntöissä säännöllisesti, mutta riippuu mattavasti, kutakin lajia pesii alueella enää yksi tulkinnasta lasketaanko se lahden pesimälinnus- pari. Esimerkiksi töyhtöhyyppiä pesi vielä vuonna toon. Laji ei ole rehevien lintulahtien tyyppilajeja 1996 kuusi paria, nykyään enää yksi. Huolimatta (Väisänen ym. 1998). vuoden 2007 taivaanvuohen heikosta esiintymi- Varhaisin tieto Friskalanlahden naurulokkikolo- sestä, lajia tavataan lahdella vielä nykyään samoja niasta on vuodelta 1951, jolloin siellä pesi 12 paria määriä kuin vuonna 1986, esimerkiksi vuonna 2006 (Kalske 1952). Seuraava tieto on vuodelta 1979, laskettiin pareja olevan neljä. jolloin siellä arvioitiin pesivän noin 50 paria (Ve- Rantaniittyjen varpuslintujen kannoissa ei ole sa Multala, Turun lintutieteellinen yhdistys ry:n yhtenäistä kehityssuuntaa, vaan parimäärän muu- havaintoarkisto). Aikavälillä 1987-2007 naurulok- tokset vaihtelevat lajeittain. Kiurua ei vuonna 1987 kikolonian suuruus on ollut 400 parin molemmin tavattu rantaniityillä lainkaan, vuonna 1996 pareja puolin, lukuun ottamatta vuotta 2003, jolloin ulko- oli neljä ja vuonna 2007 jo seitsemän. Niittykirvi- puolisesta häiriöstä johtuen pesinnät keskeytyivät nen runsastui 10 vuodessa 1987-96 selvästi ja on (Karhu 2003). Friskalanlahti on selvästi Turun tär- tämän jälkeen kanta on ollut vakaa. Västäräkin pa- kein naurulokkien pesimäpaikka (Kunttu & Laine rimäärä on kaksinkertaistunut aiemmista lasken-

72 Suomen ympäristö 37 | 2007 Taulukko 4. Kahlaajien sekä rantaniittyjen ja ruovikoiden varpuslintujen parimäärät Friskalanlahdella vuosina 1987, 1996 ja 2007 samalla aluerajauksella, joka käy ilmi Lampolahden (1987) ja Matikaisen & Pohjalaisen (1997) julkaisuista.

Laji Tieteellinen nimi 1987 1996 2007 Pikkutylli Charadrius dubius - 3 - Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus 5 6 1 Isokuovi Numenius arquata 1 1 - Taivaanvuohi Gallinago gallinago 4 2 1 Punajalkaviklo Tringa totanus 3 3 1 Rantasipi Actitis hypoleucos 2 1 1 Kiuru Alauda arvensis - 4 7 Niittykirvinen Anthus pratensis 3 7 6 Västäräkki Motacilla alba 4 3 8 Keltavästäräkki Motacilla flava 11 7 9 Satakieli Luscinia luscinia 3 1 4 Kivitasku Oenanthe oenanthe 1 - 1 Pensastasku Saxicola rubetra 3 3 3 Pensassirkkalintu Locustella naevia 2 - - Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus ? 45 59 Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus ? 18 10 Luhtakerttunen Acrocephalus palustris 2 - - Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus 1 - 1 Viiksitimali Panurus biarmicus - 2 - Pensaskerttu Sylvia communis 9 - 4 Pikkulepinkäinen Lanius collurio - - 1 Kottarainen Sturnus vulgaris - - 1 Hemppo Carduelis cannabina - 1 1 Punavarpunen Carpodacus erythrinus 15 9 9 Keltasirkku Emberiza citrinella 2 1 1 Peltosirkku Emberiza hortulana 2 - - Pajusirkku Emberiza schoeniclus ? 32 41

noista. Avomaan pinta-alan lisääntynyt on ainakin tamenetelmät ovat poikenneet toisistaan. Täs- osaltaan vaikuttanut näiden lajien menestykseen. tä syystä vuoden 1987 tuloksia ei tässä käsitellä Friskalanlahti on keltavästäräkin tärkein pesimis- näiden lajien osalta. Ruovikkopinta-alan kasvu alue Turussa ja pesimäkanta ollut tasainen ainakin on tarjonnut ruokokerttuselle ja pajusirkulle li- 20 vuotta.. Kunttu ja Laine (2002) arvioivat koko sää sopivaa elinympäristöä ja niiden parimäärät Turun kannan kooksi 15 paria ja Friskalanlahden ovat kasvaneet vuodesta 1996. Rastaskerttusen kannan koko on nykyään 10 paria. Peltosirkku esiintyminen lahdella on ollut ainakin 1990-luvun ei ole palannut lahdelle pesimään, vaikka vuon- puolivälin jälkeen lähes vuosittaista, samoin kuin na 1987 pareja oli vielä kaksi. Silmälläpidettäväksi Friskalanlahdella vuonna 1992 ensi kertaa tavatun luokiteltujen kottaraisen ja pikkulepinkäisen ny- viiksitimalin (Turun lintutieteellinen yhdistys ry:n kyesiintyminen lahdella on positiivinen suuntaus, havaintoarkisto). Näille lajeille tärkeimmät habi- sillä molemmat lajit ovat voimakkaasti taantuneet taatit ovat vankkakasvuisimmat ruovikot melko viime vuosikymmeninä (Väisänen ym. 1998). Pen- lähellä vesirajaa. Luhtakerttusen ja pensassirkka- saikkolajit punavarpunen ja pensaskerttu ovat linnun esiintyminen ja parimäärät vaihtelevat vuo- saattaneet vähentyä laidunnuksen ja hoidon muu- sittain 0-2 parin välin välillä. Myöhään keväällä tettua rantaniityt avoimemmiksi. saapuvien yölaulajien pesimäkauden aikaiseen Friskalanlahden ruovikoiden valtalajien pari- esiintymiseen vaikuttaa sääolosuhteet muita lajeja määrien suora vertailu on vaikeaa, sillä lasken- voimakkaammin.

Suomen ympäristö 37 | 2007 73 Taulukko 5. Friskalanlahden rantalaitumien pesimälinnusto samalla aluerajauksella vuosina 2005 - 2007 (Multala 2005). Vesilintuja, ruovikkolajeja ja metsäsaarekkeiden linnustoa ei ole otettu vertailuun mukaan.

Laji Tieteellinen nimi 2005 2006 2007 Fasaani Phasianus colchicus 1 1 2 Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus - 2 1 Taivaanvuohi Gallinago gallinago 3 4 1 Punajalkaviklo Tringa totanus 1 1 1 Kiuru Alauda arvensis 9 12 20 Haarapääsky Hirundo rustica 1 - - Niittykirvinen Anthus pratensis 13 16 12 Keltavästäräkki Motacilla flava 8 6 10 Västäräkki Motacilla alba 6 10 11 Satakieli Luscinia luscinia 1 3 3 Pensastasku Saxicola rubetra 4 7 4 Kivitasku Oenanthe oenanthe - - 1 Pensaskerttu Sylvia communis 4 5 4 Pikkulepinkäinen Lanius collurio 1 1 1 Pikkuvarpunen Passer montanus - - 1 Tikli Carduelis carduelis - 1 2 Hemppo Carduelis cannabina - - 2 Punavarpunen Carpodacus erythrinus 3 4 6 Keltasirkku Emberiza citrinella 2 1 1 Yhteensä pareja 57 74 83

Laidunalueseuranta Vertailussa olevien laidunalueella pesivien lajien yhteisparimäärä on kasvanut kolmanneksella Vuosina 2005-2007 toteutettu laidunalueen laa- kahdessa vuodessa. Runsastuminen on ollut voi- jennuksen ja rantaniittyjen kunnostuksen jälkeen makkainta kiurulla, västäräkillä ja punavarpusella. aloitettu laidunalueen pesimälinnuston seurannan Sen sijaan taivaanvuohen parimäärä oli alhainen tulokset selviävät taulukosta 5. Aluerajauksena on vuonna 2007 verrattuna aiempiin laskentoihin. koko nykyinen laidunkäytössä oleva lahden ran- Vuonna 2007 kivitasku, hemppo ja pikkuvarpu- ta-alue rajautuen teihin lahden eri puolilla. Vuosi- nen olivat uusia pesimälajeja kahteen aiempaan na 2005 ja 2006 laskettiin myös Pikku-Vihtilän ja vuoteen verrattuna. Monien lajien kannat ovat länsiosan pienen metsäsaarekkeen linnusto, mutta pysyneet vakaina ja pienet parimääräerot voivat vuonna 2007 ei, joten näitä tuloksia ei ole otettu olla luontaista vuosittaista vaihtelua, eikä niistä voi vertailuun mukaan. Niin ikään vesi- ja ruovikkolin- vielä näin lyhyen seurannan jälkeen vetää varmo- nustoa ei tässä vertailla, koska laskentakäytäntö oli ja johtopäätöksiä pesimäympäristön muuttumisen laskennoissa näiden lajiryhmien osalta keskenään vaikutuksista. Laidunalueen pesimälinnuston seu- poikkeava. Lasketun maa-alueen pinta-ala on noin rantaa jatketaan Turun kaupungin ympäristönsuo- 51 ha. Se on selvästi kasvanut aiempien laskentojen jelutoimiston toimesta. pinta-alasta, sillä vuonna 1996 laskettiin vain 16,5 ha kokoinen laidunalue (Matikainen & Pohjalainen Särkilahti 1996). Tämän jälkeen laidunaluetta on siis laajen- nettu useaan otteeseen lahden länsi- ja itäpuolel- Ainoat Särkilahdella aiemmin tehdyt linnustolas- la, viimeksi syksyllä 2005 Rauhaniemen edustalla kennat koskevat Vesa Multalan vuosina 2005 ja 2006 runsaat 2 ha (Multala 2005). Tätä pientä aluetta ei tekemiä, lahden pohjukassa sijaitsevan laidunalu- laskettu vuonna 2005 (Vesa Multala, suull. tiedon- een (3 ha) inventointeja. Vuonna 2007 laskettiin anto 13.9.2007). Vuonna 2005 koko lahden alueella myös tämä laidunalue osana lahden rantaniittyjen laidunsi noin 100 nautaa (Multala 2005). pesimälinnuston selvitystä. Kyseessä on siis kolmen peräkkäisen vuoden laskentatulokset, joiden

74 Suomen ympäristö 37 | 2007 aikana ympäristö ei ole paljon muuttunut. Laidun- Lahtien voimakas umpeenkasvu on hävittänyt alueen pienen koon ja sen ympärillä sijaitsevan ran- näille lajeille soveltuvaa elinympäristöä. Avove- taniittyjen linnustolle sopivan pesimäympäristön den pinta-alan väheneminen on myös vaikuttanut vuoksi johtopäätösten tekeminen lahden linnus- silkkiuikun parimäärän selvään pienentymiseen ton muutoksista ei tämän aineiston perusteella ole (taulukko 7). Jouhisorsan pesiminen vuonna 1951 mielekästä. Laidunalueen kokonaisparimäärä on saattoi olla vain satunnainen tapaus, joskin Varsi- pysynyt miltei samana (taulukko 6). Merkittävin nais-Suomesta tunnetaan myös muita vuosikym- muutos on, että kottaraisia on pesinyt kahtena vii- menten takaisia pesintöjä (Lehikoinen ym. 2003). me vuotena vain neljäsosa vuoden 2005 parimää- Kurjen ruovikkopesintöjen yleistyminen on valta- rästä. Vuonna 2007 taivaanvuohi ja pensastasku kunnallisesti melko tuore ilmiö. Kulhon eteläisessä todennäköisimmin pesivät laidunalueen ulkopuo- lahdessa vuonna 2001 pesinyt kurki saattoi olla lella, mutta niiden reviiri ulottui sinne saakka. Pik- Turun ensimmäinen ruovikkopari (Kunttu & Lai- kutylli on Turussa harvalukuinen pesimälaji, joka ne 2002, Kunttu 2006). Myöhemmissä 2000-luvun hävinnyt muun muassa Friskalanlahdelta. Soidin- laskennoissa kurki on ollut samalla paikalla joka huuteleva luhtakana on tavattu lahdella satunnai- kerta. Ruskosuohaukka pesi Kulhossa 1940-luvun sesti aiemminkin (Turun lintutieteellinen yhdistys alusta 1990-luvulle asti, jonka jälkeen ei ole tehty ry:n havaintoarkisto). Vuonna 2006 se tavattiin lai- pesintään viittaavia havaintoja (Kunttu & Laine dunalueen ja ruovikon reunasta. 2002, Kunttu 2006). Kahlaajat ovat Kulhon umpeutuneilla ranta- niityillä taantuneet: kuovi ja töyhtöhyyppä ovat Kulhon lahdet rannoilta jo hävinneet ja taivaanvuohikin selvästi vähentynyt vuodesta 1985. Kulhon naurulokkiko- Kyhmyjoutsenen asettuminen Kulhoon osuu yk- loniasta ei ole tietoja vuoden 1951 jälkeen. Laji on siin lajin laajemman yleistymisen kanssa, Turussa valtakunnallisesti taantunut 1970-luvulta lähtien lajin ensipesintä varmistettiin vuonna 1970 (Kunt- ja Kulhon lahtien tila on niin ikään heikentynyt tu & Laine 2002). Vaateliaista lintuvesien lajeista (Väisänen ym. 1998). Rantaniittyjen varpuslinnuis- punasotka ja lapasorsa eivät enää pesi Kulhossa. ta keltavästäräkki pesi aiemmin melko runsaana,

Taulukko 6. Särkilahden laidunalueen pesimälinnusto vuosina 2005-07.

Laji Tieteellinen nimi 2005 2006 2007 Luhtakana Rallus aquaticus 0 1 0 Pikkutylli Charadrius dubius 0 1 0 Taivaanvuohi Gallinago gallinago 0 1 1 Niittykirvinen Anthus pratensis 0 1 1 Västäräkki Motacilla alba 0 1 1 Pensastasku Saxicola rubetra 1 1 1 Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus 1 1 1 Pensaskerttu Sylvia communis 1 1 1 Pajulintu Phylloscopus trochilus 1 1 1 Talitiainen Parus major 0 1 1 Kottarainen Sturnus vulgaris 4 1 1 Punavarpunen Carpodacus erythrinus 1 1 1 Keltasirkku Emberiza citrinella 1 0 1 Yhteensä 10 12 11

Suomen ympäristö 37 | 2007 75 Kulhon pohjoinen lahti kuvattuna lahden pohjukasta Karjaluodon suuntaan 9.6.2007. Kuva: Panu Kunttu

Kulhon eteläinen lahti kuvattuna Ruusuholmasta lahden suun suuntaan 9.6.2007. Kuva: Panu Kunttu

76 Suomen ympäristö 37 | 2007 mutta vuoden 2003 laskennoissa sitä ei lahdilta enää tavattu. Rantaniityllä viihtyvän pensastas- kun kanta on romahtanut vuoden 1985 11 parista nykyiseen kolmeen pariin. Ruokokerttusen ja pajusirkun kannat ovat kasvaneet voimakkaasti 1950-luvun alusta tähän päi- vään. Lajeille sopivaa elinympäristöä eli yhtenäistä järviruokokasvustoa on samalla aikajaksolla tullut selvästi lisää. Lahdethan olivat vielä 1950-luvun alussa lähes kokonaan avoimia (Kalske 1952). Sen sijaan ruovikoissa niin ikään pesivän rytikerttusen kanta on pysynyt jo 50 vuotta lähes samana. Näi- den lajien kanta ei romahtanut vuonna 2007, vaikka ylivuotinen ruovikko oli molemmilla lahdilla laajoilta alueilta lakoontunut. Viiksitimalin kanta Kulhossa on Turun merenlahdista runsaimpia ja se lienee syntynyt vuoden 1991 Suomeen suuntautu- neen lajin suurvaelluksen jälkeen. Kulhon lahdilla tärkeimmät alueet sille näyttäisi olevan molempien lahtien vankkakasvustoisimmat ruovikko-osat lahtien keskiosissa. Yölaulajien runsastuminen Turun seudulla alkoi 1960-luvulla (Kunttu & Laine 2002). Turun lintutieteellinen yhdistys ry:n havaintoarkis- tossa on Kulhosta satunnaisia havaintoja luhtahui- tista, luhtakanasta ja kaulushaikarasta eri vuosilta. Luhta- ja viitakerttunen sekä pensassirkkalintu lie- nevät nykyään vuosittaisia pesijöitä Kulhossa.

Kiitokset

Jarmo Laine toimitti käyttööni aiempia laskenta- aineistoja ja ohjeisti niiden soveltamisessa. Kari Karhu, Hannu Klemola ja Vesa Multala luovutti- vat vertailua varten omia laskentatuloksiaan. Esa Lehikoinen taustoitti tekemänsä selvityksen. Iiro Ikonen ja Esko Gustafsson kommentoivat käsikir- joitusta. Mikko Laine lainasi soutuvenettään Kul- hon matkoja varten. Suuri kiitos kaikille.

Suomen ympäristö 37 | 2007 77 Taulukko 7. Kulhon pohjoisen ja eteläisen lahden pesimälinnusto eri vuosina niiden lajien osalta, joista vertailu on mahdollista tehdä (Kalske 1952, Multala 1987, Kunttu 2006, Haxberg 2005).

Laji Tieteellinen nimi 19511) 19852 2003 2005 2007 Kyhmyjoutsen Cygnus olor - - 1 1 1 Haapana Anas penelope 1 1 1 1 - Tavi Anas crecca 1 - 3 - 1 Sinisorsa Anas platyrhyncos 2 5 6 2 11 Jouhisorsa Anas acuta 1 - - - - Lapasorsa Anas clypeata 2 - - - - Punasotka Aythya ferina 3 2 - - - Tukkasotka Aythya fuligula 1 - 5 - 1 Isokoskelo Mergus merganser - - 2 - - Telkkä Bucephala clangula - 4 2 - 2 Silkkiuikku Podiceps cristatus 7 1 2 2 1 Ruskosuohaukka Circus aeruginosus 1 - - - - Ruisrääkkä Crex crex ? - - - 1 Nokikana Fulica atra 4 3 - 2 3 Luhtakana Rallus aquaticus - - - 2 - Kurki Grus grus - - 1 1 1 Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus 3 - - - - Taivaanvuohi Gallinago gallinago - 5 1 2 1 Rantasipi Actatis hypoleucos - - - 1 1 Kuovi Numenius arquata 1 1 - - - Naurulokki Larus ridibundus 48 - - - - Keltavästäräkki Motacilla flava 8 6 - - - Pensastasku Saxicola rubetra 2 11 3 3 3 Pensassirkkalintu Locustella naevia - - - - 1 Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus 9 19 50 35 50 Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus 19 12 18 16 17 Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum - - - - 1 Luhtakerttunen Acrocephalus palustris - - 1 2 2 Pikkulepinkäinen Lanius collurio ? 1 2 1 2 Viiksitimali Panurus biarmicus - - 5 7 5 Pajusirkku Emberiza schoeniclus 2 22 35 52 42 Yhteensä pareja 115 9 138 130 147

1 Vuoden 1951 laskenta-alueen tarkka rajaus ei tiedossa. Vesilintujen ja kahlaajien parimäärät perustuvat löydettyihin pesiin. 2 Vuonna 1985 ei laskettu eteläisen lahden ulointa osaa.

78 Suomen ympäristö 37 | 2007 Lähteet

Haxberg, N. 2005: Kulhon saaren ranta- ja ruovikkoalueiden pesimälinnuston kartoitus 2005. Inventointiraportti. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto. 2 s. + 12 liites. Ilmatieteenlaitos 2007: Ilmastotilastot. . Viitattu 8.9.2007. Kalske, T. 1952: Lintututkimuksia eräissä Turun lähiympäristön merenlahdissa. Laudaturtutkielma. – Turun yliopisto, biologian laitos. Karhu, K. 2006: Rauvolanlahden Natura 2000 –alueen (FI0200060) linnustoselvitys 2003. 38 s. + liitteet. Luonnos. Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. painos. Eläinmuseo, Helsinki.143 s. Kunttu, P. 2006: Kulhon pesimälinnusto 2003: Lounais-Suomen urbaanit Natura 2000-alueet. Turun kaupungin ympäristönsuo- jelutoimisto, julkaisuja 2/2006. 31 s. + 13 liites. Kunttu, P. & Matikainen, J. 2000: Ruissalon pesimälinnusto 2000. Turun kaupungin ympäristövirasto. Käsikirjoitus. Kunttu, P. & Laine, J. 2002: Turun pesimälinnuston muutokset vuosina 1951 – 2001. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimis- ton julkaisuja 1/2002. 60 s. Laine, J. 1986: Ehdotettujen luonnonsuojelualueiden elollisen luonnon perusselvitykset. Osa VIII. Kuusistonlahti, Rauvolanlahti ja Friskalanlahti. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston julkaisu 9/1986. Lampolahti, J. 1987: Friskalanlahden linnusto- ja kasvillisuusselvitys 1987. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston julkaisuja 2/1987. 30 s. Lehikoinen, E., Gustafsson, E., Aalto, T., Alho, P., Laine, J., Klemola, H., Normaja, J., Numminen, T. ja Rainio, K. 2003: Varsinais- Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys ry, Turku. 416 s. Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Lehtiniemi, T., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja No 4. BirdLife Suomi & Suomen ympäristökeskus. 144 s. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2003: Rauvolanlahden Natura 2000-alue. . Viitattu 18.6.2007. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2005: Lintuvesien suojeluohjelma. . Viitattu 18.6.2007. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2007: Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa. Interreg IIIA-hanke. . Viitattu 15.6.2007. Matikainen, J. & Pohjalainen, T: 1997: Friskalanlahden laidunnuksen vaikutus linnustoon ja kasvillisuuteen 1987-96. Turun kaupunki, ympäristövirasto. Julkaisu 2/97. 26 s. Multala, V. 1987: Ruoikon hallitsema lintumaisema. Julkaisussa: Lemmetyinen, R., Huhtinen, S., Kallio, P. & Mansikkaniemi, H. (toim.) 1987: Turun luonnonkohteet 2. Turun kaupunki, Turku. ss. 55-60. Multala, V. 2005: Laitumien pesimälinnuston laskenta Turussa vuonna 2005. Raportti 3 s. + 8 liites. Turun kaupungin ympäris- tönsuojelutoimisto. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Uhanalaisten lajien II seurantaryh- mä. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Suomen ympäristökeskus 2005: Alueellisesti uhanalaiset linnut. . Viitattu 17.6.2007. Suomen ympäristökeskus 2007: Lintudirektiivin I-liitteen lajit Suomessa. . Viitattu 17.6.2007. Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusvirasto 2007: Satava-Kakskerran osayleiskaava. . Viitattu 8.9.2007. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto 2005: Lounais-Suomen urbaanit Natura-alueet. . Viitattu 8.9.2007. Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2005: Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Alueellisesti uhanalaiset lintulajit 13.6.2007. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. – Otava, Keuruu. 567 s. Väisänen, R. A. & Lammi, E. 2007: Vesilintujen laskentaohjeet. Luonnontieteellinen keskusmuseo, eläinmuseon linnustonseuran- ta. http://www.fmnh.helsinki.fi/seurannat/vesilinnut/ohjeet.htm>. Viitattu 18.6.2007.

Suomen ympäristö 37 | 2007 79 Ruovikoiden hoidon vaihtelevat vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen Euroopassa Elena Valkama, Turun ammattikorkeakoulu

Miksi ruovikot ovat tärkeitä jotka vaativat avoimia rantaniittyjä. Tämän vuoksi luonnon monimuotoisuudelle? kosteikkoalueiden hoidossa etsitään usein tapoja ruovikoiden kontrollointiin. Ruovikot ovat tärkeä elinympäristö lukuisille uhan- alaisille kasveille, linnuille ja selkärangattomille. Ruovikoissa kasvaa Euroopassa useita harvinaisia Mikä on ruovikoiden hoidon lajeja kuten rantavalvatti (Sonchus palustris), ran- vaikutus luonnon monimuotoi- tanätkelmä (Lathyrus palustris), sorsanputki (Sium latifolium), nevaimarre (Thelypteris palustris) ja kor- suudelle? pialvejuuri (Dryopteris cristata). Myös yli 700 lajia Tieteellisten julkaisujen perusteella ruovikoiden selkärangattomia elää ruovikkoalueilla tai niiden hoidon vaikutukset (korjuu, polttaminen, niitto ja välittömässä läheisyydessä, ja eräillä on suojelu- laidunnus) luonnon monimuotoisuuteen vaihtele- arvoa. Esimerkkinä perhoslajistosta mainittakoon vat paljon lajitasolla. Käytin meta-analyysiä koko- ruokoperho (Phragmataecia castaneae), luhtaolkiyök- amaan tietoa ruovikoiden hoidon vaikutuksista ja könen (Mythimna obsoleta) ja ritariperhonen (Papi- vetääkseni yleisiä johtopäätöksiä. Valitsin analyy- lio machaon). Ruovikot ovat tärkeä elinympäristö siini yhteensä 21 eurooppalaista tutkimusta; näistä lukuisille pienille huomionarvoisille lintulajeille 10 oli havainnoinut vaikutuksia putkilokasveihin, (passerines), kuten osmankäämikerttunen (Acro- 17 eri hyönteisluokkiin ja 11 lintulajeihin. Tutki- cephalus melanopogon), rytikerttunen (A. scirpaceus), musten tiedot kerättiin ja analysointiin uudelleen rastaskerttunen (A. arundinaceus), ruokokerttunen meta-analyysin menetelmiä käyttäen. Tulokset (A. schoenobaenus), viiksitimali (Panurus biarmicus) osoittivat, että ruovikoiden hoidolla on positiivisia ja pajusirkku (Emberiza schoeniclus). Lisäksi ruovi- vaikutuksia putkilokasvien lajirunsauteen, näiden kot ovat tärkeä lisääntymisalue useille uhanalai- lajirunsaus kasvoi keskimäärin 90% hoidetuissa sille ja harvinaisille lintulajeille Euroopassa. Näitä kohteissa. Lisäys johtui pääasiassa kuolleiden ruo- lajeja ovat mm. kiharapelikaani (Pelecanus crispus), kokorsien ja maatuvan aineiston poistosta, mikä ruskohaikara (Ardea purpurea), punapäänarsku tarjosi taas paremmat mahdollisuudet (ilman läm- (Netta rufina), ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) pötila ja auringon valo) muille lajeille. Lisäksi, kos- ja kaulushaikara (Botaurus stellaris). Suomessa tun- ka maatuva ruovikko hajoaa hitaammin kuin muu netuimmat ruovikoihin liittyvät uhanalaiset lajit kasviaines, tämä materiaali luo paikoin hankalasti ovat kaulushaikara ja ruskosuohaukka. läpäistävän katekerroksen ja maatuva materiaali Hoidon loppumista seuraava umpeenkasvu ja heikentää myös maaperää sitomalla ravinteita or- rehevöityminen saa aikaan letoilla ja kosteikolla gaaniseen materiaaliin. Muut kasvit eivät voi näitä ruovikkomonokulttuureja. Järviruoko on hyvä kil- ravinteita tuona aikana käyttää. Ruovikoiden pois- pailija ja ottaa usein habitaatin haltuunsa erittäin toa seuraakin yleensä lisääntynyt putkilokasvien nopeastikin. Tähän vaikuttaa juurakon erinomai- monimuotoisuus. nen kasvupotentiaali ja kasvin tietyt morfologiset Lukuun ottamatta ruovikoiden hoidon vaiku- piirteet: korkea verso ja suuri versojen tiheys ne- tuksia ruovikoiden selkärangatonlajistoon, me- liömetriä kohden. Ruovikoiden levittäytyminen ta-analyysi ei näyttänyt selkeää tulosta, pääosin vähentää usein putkilokasvien kokonaislajimäärää johtuen ruovikoiden hoidon eri pituisista kestois- alueella ja voi heikentää merkittävästi mm. arvo- ta ja erilaisista hoitomenetelmistä. Pitkä-aikainen kasta lettokasvillisuutta. Korkeat ruovikot tekevät ruovikoiden hoito (4-7 vuotta) selkeästi vähensi kosteikkoalueet myös sopimattomiksi niille lajeille, selkärangattomien runsautta, kun lyhytaikainen

80 Suomen ympäristö 37 | 2007 hoito (1-2 vuotta) ei vaikuttanut runsauteen. Ruo- vikoiden hoidon vaikutuksia huomioitaessa tulisi oikeastaan myös arvioida sitä mitä ympärillä on, eli hoidetaanko koko yhtenäistä erillistä ruovikko- aluetta vai vain pientä osaa siitä. Mielenkiintoista on, että ruovikoiden hoito vaikutti erilaisiin selkärangatonluokkiin eri tavalla. Meta-analyysin perusteella ruovikoiden hoito nosti 10 –kertaisesti yhtäläissiipisten lahkon (Ho- moptera) –lajien runsautta (kaskaat, heinäsirkat ja kirvat), sama positiivinen vaikutus päti punk- keihin (lahko; Acarina), harvasukasmatoihin (ala- luokka; Oligochaeta), siirohin (lahko; Isopoda) ja joidenkin hämähäkkilajien osalta (lahko; Araneae). Lajit, jotka syövät ruokoa, voivat myös hyötyä ruovikoiden hoidosta, koska uudet ruokoversot ovat yleensä parempaa ravintoa ja ruokoversojen tiheys /neliömetri nousee hoidon myötä. Selkä- rangattomien kyky selvitä ruovikoiden hoitotoimista riippuu niiden kyvystä vallata elinympäristö uudestaan olosuhteiden tullessa taas suotuisaksi. Tietyt hämähäkkilajit ovat eräänlaisia pioneereja, eli ne valloittavat soveltuvat alueet nopeasti, koska tällöin ei ole kehittynyt kilpailua muiden hämä- häkkilajien kanssa. Kuitenkin eräiden perhosten (lahko; Lepidopte- ra), kovakuoriaisten (lahko; Coleoptera) ja eräiden Merenrantaniityillä ja ruovikkoalueilla kasvava suoputki (Peucedanum palustre) on ritariperhosen toukan ravinto- hämähäkkisukujen (lahko; Araneae) määrä väheni kasvi Suomessa. Kuva on Halikonlahdelta kesältä 2006. hoidetuissa paikoissa verrattuna hoitamattomiin. Kuva: Natalia Räikkönen Tämä voi johtua talvehtivien yksilöiden hävittämi- sestä ruo’on korjuun ohella, tai ruokoturpeen poistosta tai pystysuorien korsien poistosta: korret ovat eräille lajeille tärkeitä saalieläimen pyyntipaikkoja. Toisiin selkärangatonluokkiin kuten vesiperhosiin Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että meta-ana- (luokka; Trichoptera), kaksisiipisiin (luokka; Dip- lyysi osoitti että ruovikoiden hoidon vaikutukset tera), luteisiin (luokka; Heteroptera), hyppyhän- vaihtelevat positiivisesta negatiiviseen. Kasvit täisiin (luokka; Collembola) ja halkoisjalkaisiin hyötyvät hoidosta ravinteiden paremman saata- (Mysidacea) ruovikoiden hoito ei meta-analyysin vuuden ja parempien kasvuolosuhteiden kautta, mukaan merkittävästi vaikuttanut. kun taas useille pikkulinnuille hoidettu ruovikko Vastakohtana ruovikoiden hoidon vaikutuk- oli huonompi elinpaikka heikentyneen ravinnon- seen selkärangatonlajistoon, meta-analyysi osoitti saannin ja pesäsuojan vuoksi. Eräät selkärangaton- selvästi että ruovikoiden korjuu ja poltto vähensi luokat hyötyvät ruovikoiden hoidosta, kun toiset ruovikoissa elävien pikkulintujen lajimäärää noin luokat kärsivät siitä. Yleisesti ottaen ruovikoiden 60%. Näin suuri vähennys liittyy etenkin ravinnon lyhytaikainen hoito on kuitenkin hyödyllistä myös saatavuuteen, koska useat perhoset, kovakuoriai- selkärangatonlajeille. set ja eräät hämähäkit, jotka ovat tärkeitä saalisryh- miä pikkulinnuille, vähenivät 40% - 90% johtuen hoitotoimista. Toinen lintumäärän vähenemiseen vaikuttava tekijä hoitoalueilla on alueen muuttu- minen sopimattomaksi pesimäpaikaksi johtuen suuremmasta nisäkkäiden saalispaineesta: tihe- än ruovikon antama suoja heikkenee. Toisaalta ruovikkolajisto ei usein poistu kauas vaan siirtyy lähiympäristöön soveltuvimmille tiheille ruovikkoalueille, tässäkin mielessä hoidon mittakaava on tärkeä arvioida.

Suomen ympäristö 37 | 2007 81 Rantaniittyjen kunnostus kontrolloidun polton avulla Marika Kose, Häädemeesten kunnan EAKR -spesialisti

Miksi käyttää tulta Minkälaista valmistelua ja rantaniittyjen kunnostuksessa? ajoitusta kontrolloitu perus- Monin paikoin rantaniittyjen hoito on loppunut kunnostuspoltto vaatii? ihmisten toimesta jo vuosikymmeniä sitten. Näin Poltto tapahtuu Häädemeestessä yleensä maalis- on laita myös muilla rannikon ja sisämaan perinne- kuun loppu- tai huhtikuun alkupuoliskolla ja oikea maisematyypeillä. Mutta rantaniityille leviävät eri- polttoajankohta riippuu olennaisesti sääolosuh- tyisen nopeasti korkeat ja paksut ruovikot. Lisäksi teista. Tähän aikaan on yleensä vielä jäätä. Poltto aallot ja myrskytulvat tuovat rantaan ”lahjoja ja yl- aiheuttaa tähän aikaan myös vähemmän vahinkoa lätyksiä”. Siksi kun tällainen alue otetaan käyttöön selkärangattomille. Ruoko on tähän aikaan kuivin- uudelleen, se tule puhdistaa kuolleesta ruovikko- ta (kosteusprosentti alle 15%) ja kevätaurinko kui- materiaalista, pusikoista, vanhoista aidanjäänteistä vattaa ruo’on päivän mittaan niin että keskipäivällä ja muusta meren heittämästä. Jos tätä ei tee, alue on on sopiva polttoaika. Kosteusolosuhteet edeltäväl- vaarallinen niin eläimille kuin koneillekin. Laajoil- lä viikolla ja tuulen suunta ja kovuus polttopäivänä le alueille, kuten Luitemaan luonnonsuojelualuelle ovat myös ratkaisevia tekijöitä onnistumiselle. Jos (Häädemeeste) Pärnun maakunnassa, Lounais-Vi- ruoko ei ole kuivaa ja tuuli on vähäistä, niin ruovik- rossa, kontrolloitu merenrantaruovikoiden poltto ko ei pala. Jos taas tuuli on kova niin ruo’on poltto vaikutti olevan kaikkein tehokkain, halvin, nopein tulee perua, koska tällöin se on vaarallista. ja mukavin peruskunnostusmenetelmä. Joitakin valmistelutoimenpiteitä voidaan tehdä jo edellisenä syksynä: alueen palokäytävät voidaan niittää tai murskata valmiiksi. Sopiva palokäytä- Kenen idea se oli? vän on 10-20 metriä leveä. Myös poltettavan alueen sisälle voidaan tehdä käytäviä tulta hidastamaan. Virossa tulta ei perinteisesti käytetä luonnonsuo- Jos keväällä tehdään käytäviä, ne tulee tehdä mär- jelualueiden hoidossa. Vaikka tuli on tärkeä osa kään aikaan, jottei palo pääse leviämään. Ruovikot luonnollista kehitysprosessia monilla habitaateilla, palavat paremmin jos ruovikoiden alla on heinää tulen voimaa käytetään harvoin peruskunnostuk- tai maatuvaa ruokoa, joka on kuivaa, ja kantaa sissa. Lisäksi metsäpalot, suopalot ja kevätkulo- tulta eteenpäin heikompien tuulijaksojen aikana. tukset aiheuttavat Virossa myös paljon harmia ja Olemme käyttäneet myös menetelmää, jossa ih- polttamista ei mielletä luonnonsuojelun hoitome- miset aloittavat aamulla alueiden rajojen polton netelmäksi. Siltikin, kun LIFE Nature –projekti käyttäen haravoita. Puoleen päivään mennessä käynnistyi Häädemeesten alueella vuonna 2001, reuna-alueet ovat poltettu 20-30 metrin leveydeltä, paikalliset maanviljelijät ja maanomistajat, jotka askel askeleelta. Yleensä koko kylän väki osallistuu olivat kiinnostuneita peruskunnostuksista tulivat tapahtumaan ja haluaa auttaa. luokseni kysymään, kuinka voitaisiin polttamalla peruskunnostaa laajoja esim. 50 hehtaarin ruovikoituneita alueita merenrantaniityiksi. Maanvilje- Antaa palaa lijät kertoivat että silloin tällöin ruovikot syttyvät keväisin vahingossa, ja kun paloa kontrolloidaan Kun kaikki tarvittavat esivalmistelut ollaan suo- tulos voi olla hyvä. ritettu ja ilmoitettu palokunnalle sekä saatu lupa luonnonsuojeluviranomaisilta, niin oikeaan aikaan ihmiset menevät tuulen yläpuolelle ja sytyttävät

82 Suomen ympäristö 37 | 2007 Luitemaan luonnosuojelualue Pärnun eteläpuolella. Kuva: Marika Kose

Oikeanlainen merenrantaniittyjen ja ruovikoiden hoito edistää idänmiekkaliljan (Gladiolus imbricatus) elinmahdollisuuksia Häädemeestessä. Kuva: Mati Kose

Suomen ympäristö 37 | 2007 83 Marika Kose johtaa Viron polttotyötä Häädemeestessä. Kuva: Mati Kose

suuren palon. On onni, jos tuuli puhaltaa merta Palon jälkeen kohden, koska yleensä tilanne on päinvastainen. Jos esivalmistelut ovat hyvin suoritettu, niin täl- Eräs polttamisen eduista on, että palon jälkeen lä ei toisaalta ole niin paljon merkitystä. Suuret kaikki meriveden tuoma roska, vanhat aidat ja alueet, 50-100 hehtaaria, ovat palaneet olosuhteis- muu poistettava materiaali havaitaan selvästi ja on ta riippuen puolesta tunnista kahteen tuntiin. On näin olleen helppo poistaa. Myös suurimmat kivet hyvä jos paikalla on paljon ihmisiä tulensytyttäji- voidaan merkitä ja uudet aidat voidaan rakentaa nä, koska tuulen ollessa heikko, palo voi hidastua helpoimmin. Poltto onkin usein kertaluontoinen tai loppua kokonaan. Täytyy myös muistaa, että peruskunnostustoimenpide, jota tulee seurata järeä ruovikko synnyttää palaessaan vaarallisen niitto tai laiduntaminen. Myös ruovikoiden hyö- lämpörintaman. Siksi alueiden täytyy rajautua 10- dyntämiskorjuussa edellytetään että joukossa ei 20 metrin palokäytäviin. Ruovikoiden kukinta ja ole vanhaa ruokoa tai ”yllätyksiä”. Niinpä esim. kuivat ruokosiemenet palavat helposti ja voivat kattorakennusmateriaaliksi hyödynnettävät alueet tuulen mukana kulkeutua kauaskin. Kun savu on voidaan puhdistaa palomenetelmää käyttäen. Mo- laskeutunut ja alue on puhdas, voidaan tarkastaa nella alueella, jotka on puhdistettu polttamalla, on tilanne. Tällöin usein huomataan että palo on ken- ruo’on laatu rakennuskäyttöön myös parantunut ties kiertänyt kosteammat kohdat. Nämä voidaan ja korjuu voinut käynnistyä. jättää silleen tai polttaa myöhemmin.

84 Suomen ympäristö 37 | 2007 Aiheuttaako poltto muutoksia kasvillisuuteen? Polttohoidon vaikutuksia eliöstöön tai kasviyhtei- söihin ei ole Luitemaan alueella tutkittu. Kuitenkin joitakin huomioita on tehty sekä hoitajien että bio- logien toimesta. Ainoa negatiivinen vaikutus on ollut siniheinän (Molinia caerulea) lisääntyminen: laji taantuu sitten kyllä myöhemmin niiton ja laidunnuksen seurauksena. Uhanalaislajisto Luite- maalla, kuten idänmiekkalilja (Gladiolus imbricatus) ja kämmekät (Dactylorhiza sp) ovat ilmaantuneet eritoten paikoille jossa palo on ulottunut maan pohjakerrokseen saakka. Monissa paikoissa, joissa 2-3 metriä korkea yhtenäinen ruovikko on pitänyt aiemmin alueen kosteana ja pimeänä on ilmaantunut varsin nopeasti niittyjen heiniä ja ruohoja. Karja on myös suosinut poltettuja alueita poltta- mattomiin verrattuna ja menee mieluusti syömään uutta ruokoa näille alueilla ja aktivoi myös siemen- pankissa olevia lajeja nopeammin.

Pienet itsevetävät niittokoneet soveltuvat pienialaisten ja kovapohjaisten alueiden kunnostukseen. Suuria alueita kunnostettaessa poltto on kustannustehokas menetelmä, joka hyödyttää ruovikoissa olevia muita kasvilajeja. Kuva: Mati Kose

Suomen ympäristö 37 | 2007 85 Nisäkkäät Matsalun ruovikoissa Kaja Lotman, Matsalun kansallispuiston johtaja

Matsalun kansallispuistossa on laskettu olevan 47 sattunut, että minkit käyvät jäällä nappaamassa nisäkäslajia (V. Erm et al, 1998). Ruovikot on eri- kaloja onkijoiden laukusta. Vuonna 2007 minkki tyisen tärkeä elinympäristö vesinisäkkäille, mutta pesi Penijõella majavanpesässä. ruokailu- ja piilopaikkana sitä käyttävät myös useat muut lajit. Majava (Castor fiber) Kaikkein perusteellisimpia tutkimuksia Mat- salun nisäkkäistä on tehnyt Jaan Naaber vuonna Majavat ovat aktiivisia etenkin jokien töyräillä, 1984. Ain Meriste kokosi Ruovikkostrategia –pro- mutta käyttävät ravintonsa hankkimiseen suurta jektin puitteissa yhteenvedon pitkäaikaisista tie- osaa ruovikosta. Ruovikossa majavat eivät ole teh- doista Matsalun ruovikon eteläosista, jossa hänellä neet patoja, mutta reunatöyräillä on pesiä ja kulku- on ollut noin 20 vuoden ajan supikoirien ja kettujen reittejä. A. Meristen (2007) lähteiden mukaan on pyyntipaikkoja. Matsalun ruovikoiden pinta-ala majavan lukumäärä stabiili tai hieman vähenevä. on noin 3000 hehtaaria. Ruovikkoihin laskevien Toisinaan majavat hylkäävät pesänsä, mutta otta- ruopattujen jokien töyräät toimivat nisäkkäiden vat samat pesät uudestaan käyttöön. Vuonna 2003 polkuina. Osa ruovikoista on laajentunut tulva- ja inventoitiin ruovikoissa jokien töyräillä 20 asutet- rantaniityille, jotka jäävät veden alle vain tulva- tua pesää ja 11 asuttamatonta. aikoina. Näin ruovikoissa voi myös kohdata lajeja, jotka eivät ole vesielämään sidottuja. Näätä (Martes martes) Saukko (Lutra lutra) Näätä liikkuu ruovikon metsittyvillä reuna-alueilla, mutta toisinaan menee myös ruovikkoon aina J. Naabrin lähteiden mukaan (1984) oli saukko puolen kilometriä meren suuntaan. On mahdollis- 1970-1980 –luvuilla hyvin runsas, ja saukkoa oli ta että näätä pyytää ruovikosta tiaisia tai vaivais- ruovikoissa myös kesäaikoina. Saukon ravintotot- hiiriä, mutta selkeitä ruokailujälkiä ei ole tavattu. tumuksia tutkittaessa paljastui saaliseläimiksi mm. A. Meristen (2007) mukaan käynnit ruovikoissa hauki, lahnat, ahvenet, särki, kuin myös myyrät ja ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä ja on vesimyyrä, linnuista löysi saukko ravintoa lokkien uusi ilmiö. ja rantalintujen munista. 1980-luvun jälkeen saukkojen määrä laski tuntuvasti. A. Meristen (2007) Kärppä (Mustela erminea) ja lumikko tietojen mukaan on nykyinen määrä kymmenen eli nirppa (Mustela nivalis) vuoden takaiseen selkeästi noussut. Saukot liikkuvat ruovikon ja jokien niin kuin myös ojien välillä J. Naabrin (1984) mukaan esiintyi 1980-luvulla käyttäen ajoittain myös metsäojia. Ruovikoissa ne kärppiä Kloostrin alueen ruovikoissa korkeimmilla viihtyvät erityisesti kun on mahdollisuus päästä saarekkeilla, kuten Täkun mättäillä ja Neidsaaren jääkuoren alle. mäen ympäristössä. A.Meristen (2007) mukaan voi sekä kärpän että lumikon jälkiä nähdä yksittäin, Minkki (Mustela vison) mutta lajia tapaa ruovikkoalueiden keskellä vain hyvin harvoin. Lajit liikkuvat pääasiassa jääkuoren Meristen (2007) mukaan on lukumäärä viimeis- alla. ten kymmenen vuoden aikana pudonnut merkit- tävästi. Ruovikoista löytyy hyvin vähän minkin jälkiä. Talviaikana minkit ovat jokien varsilla. On

86 Suomen ympäristö 37 | 2007 Hilleri (Mustela putorius) puolivälissä havaittiin ruovikoista 4 hirvilehmää kahden vasikan kanssa, 4 hirvilehmää yhden va- J. Naabrin (1984) mukaan hilleriä tavattiin jokien sikan kanssa ja 10 vasikatonta hirveä (Kaisel, 2005, reunatöyräillä ja laji oli myös talvella ruovikoissa 2006). Talvella liikkuu hirvi ruovikossa harvoin ja yleinen. A. Meriste (2007) arveli että laji oli yleinen vain satunnaisesti. ennen minkkien lisääntymistä, mutta nykyisin jäl- kiä ei ole enää tavattu. On mahdollista että minkki Villisika (Sus scrofa) on hävittänyt hillerin ruovikoista. Villisika on useina vuosina ollut ruovikoissa run- Metsäkauris (Capreolus capreolus) sas. Tavallisesti villisika ei mene märkään ruovikkoon, mutta suosii kovan maan ruovikoiden auk- Metsäkauris käy epäsäännöllisesti ruovikoissa, laji kokohtia. A. Meristen (2007) mukaan oli villisika liikkuu joen rannoilla pajukoissa. Kesällä matalan ruovikoissa runsas 2005, mutta 2006 talvella ei veden aikaan kauris liikkuu runsaasti ruovikoissa, mennyt ruovikoihin. Villisika syö osmankäämiä erityisesti niiden reuna-alueilla. ja järviruo’on juurakoita.

Hirvi (Alces alces) Susi (Canis lupus)

Hirvi on ruovikoissa tavallinen kesäaikaan. Myös Susien määrä oli korkea 1980-luvulla, jolloin A. Me- keväällä voi hirviä nähdä ruovikoissa aikaisin, heti risten (2007) mukaan ruovikoista löytyi runsaasti kasvien kasvuperiodin alkaessa. Hirvi ruokailee makaamisjälkiä, sudet liikkuivat pääasiassa joen vesikasvien juurakoilla, jotka ovat keväisin ener- töyräillä. Havaintojen mukaan on ainakin kaksi sel- giapitoisia. Hirviä on inventoitu ruovikoissa tou- keää tapausta, jossa susi on tappanut ruovikoissa kokuussa lintuseurannan aikaan. Vuonna 2005 teh- kauriin. Molemmissa tapauksissa susi oli toisaalta dyissä ilmakuvakartoituksissa havaittiin Matsalun seurannut saalistaan pitkään. Yhdessä tapauksessa ruovikoissa 24 hirveä. Vuonna 2006 toukokuun oli selvästi kyseessä yksittäinen susi.

Hirvet viihtyvät kevätaikaan suurilla ruovikkoalueilla syöden vesikasvien juurakoita. Kuva: Joosep Matjus

Suomen ympäristö 37 | 2007 87 Ilves (Lynx lynx) Supikoira (Nyctereutes procyonoides)

J. Naabrin mukaan ennen 1980-lukua ilves oli suo- Supikoira on ruovikoissa yleinen. Laji ruokailee jelualueilla hyvin harvinainen. A. Meriste (2007) talvella epäsäännöllisesti. Se etsii mättäistä kova- mukaan on viime vuosikymmeninä ilvesten jälkiä kuoriaisia ja ilmeisesti syö myös raatoja. A. Me- ruovikoissa nähty talviaikaan. Ilvekset liikkuvat riste (2007) mukaan laji ei lepää ruovikossa kovin etenkin ruovikkoalueen pohjoispuolen metsistä pitkiä aikoja ja erona metsässä talvehtiviin supi- eteläpuolen metsiin. Toisinpäin liikettä ei ole tois- koiriin ruovikoissa elävät yksilöt liikkuvat myös taiseksi havaittu. tuoreessa lumessa. Päivisin laji enimmäkseen lepää ruo’onkorsista tehdyssä variksenpesän kokoises- Kettu (Vulpes vulpes) sa pesässä. J. Naaber (1984) kirjoitti supikoirasta että se ”rajaa erikoisen makaamispaikan, johon se Kettu on kansallispuistossa hyvin yleinen ja laji murtaa ruokoa ja asettelee sen 50-55 läpimittai- onkin muodostunut ongelmaksi maassa pesiville siksi pyöreiksi latomuksiksi”. Supikoirat lepäävät lintulajeille. Ruovikoissa liikkuu kettu enemmän säännöllisesti pareittain. Toisinaan laji lepää myös tai vähemmän kaikkialla linnunpesien etsintämat- majavanpesissä ja kuopissa tai ruokovalleilla. Kun koillaan. Talvella näkyy ketun jälkiä eniten ruovik- veden pinta on matalalla ne lepäävät toisinaan jää- kolampareiden reunoilla, mistä se yrittää pyytää kuoren alla. Laji mielii erityisen tiheitä ruovikko- kaloja. Ruovikoista voi löytää myös kettujen ma- alueita. Syksyllä ravinnonhankinnan aikaan laji kuupaikkoja. oleskelee ruovikoiden reuna-alueilla ja jokitöyräil- lä. Talvista lukumäärää ruovikoissa on vaikea arvioida, mutta lienee satoja. Kesällä pesimisaikana lajia on vielä enemmän, mutta tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa. J. Naaberin mukaan on suurin osa ruovikkojen ryöstetyistä sorsanpesistä supikoiran tassuntyötä.

Kettujen määrää kontrolloidaan useilla arvokkailla lintualueilla kuten Matsalussa. Kuva: Mati Kose

88 Suomen ympäristö 37 | 2007 Vaivaishiiri (Micromys minutus) Lepakot

J. Naaberin (1984) mukaan voi vaivaishiiriä löytää Lepakoita on ruovikkoalueella pääosin siitä syystä, ruovikoista jopa sieltä, missä vesi ulottuu 60-70 cm että vesialueella on runsaasti lentäviä hyönteisiä eli korkeudelle. Nämä alueet eivät myöskään kuiva lepakoiden ravintoa. Matsalun alueen ruovikkojen kesäksi. A. Meristen mukaan liikkuu laji talvella päällä on havaittu seuraavia lajeja ruokailemassa: jääkuoren alla. Ruovikoiden leikkuun yhteydessä vesisiippa (Myotis daubentoni) , lampisiippa (Myotis tulee toisinaan ruokonippuihin vaivaishiiriä. dasycneme) , isolepakko (Nyctalus noctula) ja poh- janlepakko (Eptesicus nilssoni). J.Naabrin lähteiden Piisami (Ondatra zibethicus) mukaan 1980-luvulla lepakoita nähtiin runsaasti Matsalun ruovikoissa, kovasta maasta 2-3 kilomet- J. Naaber (1984) mukaan oli piisami Kasari –joen riä meren suuntaan. alajuoksulla ja ruovikoissa vähälukuinen laji, joka Lampisiippoja voi nähdä ruokailemassa Suitsu- suojeltiin vuonna 1953. Kirjoittaja huomioi että ja Kasarijoilla, vesisiippoja myös. Toisaalta monet rajoittava tekijä lajin leviämiselle oli korkea peto- yksilöt ruokailevat myös Penijõen ympäristös- määrä ja vedentason heilahtelut. A. Meriste (2007) sä. Pohjanlepakot eivät ruokaile jokialueilla niin mukaan viimeisten kymmenien vuosien aikana ei säännöllisesti, mutta yksittäisiä yksilöitä havaitaan ole löydetty Matsalusta piisamin jälkiä. kuitenkin. Isolepakko lentää ruokailualueilla kor- keimmalla ja sitä on nähty myös Matsalun sisälah- Vesimyyrä (Arvicola terrestris) den ruovikoissa. Lajia ei ole tavattu Matsalun ruovikkoalueiden Vaivaispäästäinen (Sorex minutus) sisältä, mutta ruovikoita reunustavilla merenran- taniityillä laji on joinakin vuosina runsas. Kettujen Laji esiintyy ruovikoissa jokien reunatöyräillä (J. jätöksistä voi löytää vesimyyrien jäännöksiä. Naaber 1984).

Vesipäästäinen (Neomys fodiens)

Vesipäästäinen on tavallinen laji vesistöjen varsilla ja ruovikkojen reuna-alueilla. Talvella laji liikkuu jään alla.

Lähteet

Erm, V., Järv, L.,I.Lepik, A.Lotman 1998 Matsalu kalad, kahepaiksed, roomajad ja imetajad., Tartu 23 lk. Naaber, J. 1984 Matsalu imetajafauna olevikust ja tulevikust.(On the Present and Future of of the Mammalian Fauna in the Mat- salu State Nature Reserve.Summary in English). Eesti NSV Looduskaitsealade teaduslikud tööd IV, lk. 104-130 Meriste, A. 2007. Matsalu roostiku imetajate vaatlused. Käsikiri projekti Interreg III B aruanded 5 lk. Mahoni, E. 2003 Matsalu looduskaitseala sõraliste elupaikade hindamine. OÜ Eesti Metsakorraldus (käsikiri) Kaisel, K. 2005 Matsalu roostiku lennuloenduse kaart (käsikiri LKK Hiiu-Lääne regiooni teadusarhiivis) Kaisel, K. 2006 Matsalu roostiku lennuloenduse kaart (käsikiri LKK Hiiu-Lääne regiooni teadusarhiivis)

Suomen ympäristö 37 | 2007 89 Ruovikoiden ja merenrantaniittyjen hoitosuosituksia Iiro Ikonen, Eija Hagelberg

Merenrantaniittyjen määrä on viimeaikoina vähen- taniittyjä laiduntavat Suomessa pääosin naudat ja tynyt Suomessa ja Virossa merkittävästi. Laidun- pieneltä osin hanhet, Viron rannoilla myös hevo- nuksen loppuessa rannoille on ilmaantunut kasva- silla on merkittävä rooli. Viron kalkkikivipohjai- va ongelma – järviruoko. Toisaalta järviruoko on sille maille alkuperäishevoset sopivatkin hyvin. tuonut viime vuosikymmeninä Suomen rannikko- Suomessa on lähinnä pehmeäpohjaisia savimaita, alueille merkittäviä monimuotoisuusarvoja kuten joiden hoitoon hevoset eivät niin hyvin sovellu. uusia lintulajeja. Tärkeää olisikin löytää rannikko- Lampaat eivät myöskään menesty kovin hyvin alueillemme tasapaino ruovikoiden ja hoidettujen pehmeäpohjaisilla rannoilla eikä niille välttämättä merenrantaniittyjen välillä, niin että molemmille kosteiden alueiden saraikot maistu. Sekalaidun- habitaateille tyypilliset ja harvinaiset lajit pystyvät nuksena nautojen kanssa lampailla voidaan saada pitkälläkin aikavälillä säilymään. toisaalta laidunnukseen lisäarvoa. Hyvä esimerkki Merenrantaniittyjä pitävät auki joko luontaiset vuohilaidunnuksen toimivuudesta kosteilla niityil- voimat: jää- ja tulvaeroosio, luonnoneläinten kuten lä on Otajärven rannalta, vuohet syövät saraikotkin hanhien laidunnus tai ihmisten ylläpitämä perin- ja ovat olleet arvokas apu umpeenkasvaneen ran- teinen karjatalous. Niitto ja laidunnus estävät usein taniityn peruskunnostuksessa. ruovikoiden syntymisen. Tällä hetkellä merenran-

Tapilanlahden fladan merenrantaniityillä laidunnus on laajentunut erityistuen avulla vuosi vuodelta. Kuvassa on Kärknie- men kartanon nuorkarjaa. Kuva: Helena Särkijärvi

90 Suomen ympäristö 37 | 2007 Merenrantaniityt ovat monimuotoinen lintujen Sekä Suomelle että Virolle on tyypillistä mata- elinympäristö. Linnuista merenrantaniittyjen tyyp- lakasvuisten merenrantaniittyjen määrän romah- pilajit ovat Virossa ja Suomessa myös osin samoja, taminen ja niittyjen ruovikoituminen viimeisten virolaisen lajiston ollessa kuitenkin edustavampaa: vuosikymmenien kuluessa. Ruovikoita istutettiin esimerkkeinä etelänsuosirri (Calidris alpina spp. vielä 1700-1800-luvulla rannikkoalueillemme, schinzii), punajalkaviko (Tringa totanus), musta- mutta nyt 15 000 hehtaarin ruokovyö peittää Var- pystökuiri (Limosa limosa), töyhtöhyyppä (Vanel- sinais-Suomen (Ikonen & Hagelberg 2007). Avoi- lus vanellus), suokukko (Philomachus pugnax), kiuru mista merenrantaniityistä on tullut uhanalaisia. (Alauda arvensis) ja keltavästäräkki (Motacilla flava). Merenrantaniittyverkoston pitäisi pitkällä aikavä- Virosta tulee vielä mainita avosetti (Recurvirostra lillä pystyä ylläpitämään sekä niille tyypillistä että avosetta). Lisäksi merenrannoilla laiduntavat han- harvinaista lajistoa. Alustavasti arvioituna noin 20 het ja pesivät sorsalinnut. % Varsinais-Suomen ruovikoiden määrästä tulisi Laidunnettujen perinnemaisemien - mukaan olla merenrantaniittyinä eli ainakin 3000 hehtaa- lukien merenrantaniityt - hoitotutkimuksista on ria, tällöin hoidon tulisi olla myös keskittyneenä koottu tietoa julkaisuun ”Perinteinen karjatalous verkostomaisesti edustavimmille alueille. Varsi- luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä” (Pykä- nais-Suomen perinnebiotooppien hoito-ohjelma lä 2001). Kahlaajien kannalta arvokkaita tekijöitä kokoaa tietoa ja suosituksia merenrantaniittyjen- ovat lieterannat, avovesialueet, niittyjen koko ja kin osalta. rakenne mm. pensaattomuus ja mahdollisuus pe- Lintuvesien suojeluohjelman alueilla ja Natu- sintään väliaikaisten tulva-alueiden yläpuolella. ra –alueilla kuten esimerkiksi Paimionlahdella ja Kahlaajat vaativat usein pesäpaikaltaan 100 – 200 Oukkulanlahdella tulisi niinikään olla 20-30 % me- metrin etäisyyden lähimpiin puihin ja pensaisiin, relle asti avoimia ja oikealla laidunpaineella ja oike- minkä vuoksi laajojen avoimien rantaniittyjen aan aikaan hoidettuja laajoja niittykokonaisuuksia. kunnostus olisi tärkeää (Mikkola-Roos 1995). Tär- Tasapaino hoidettujen ja hoitamattomien alueiden keää olisi myös pyrkiä luomaan merelle saakka välillä sekä pyrkimys luonnon monimuotoisuuden avoimia laidunalueita, koska monet kahlaajat eija lajimäärien optimointiin on tärkeää. vät mielellään pesi rantaniityillä, joissa on meren Hoidon mittakaavaa tulee myös tarkastella puolella ruokovyöhyke (Larsson 1976, Johansson kriittisesti: jos koko lahden ruovikot poistetaan ym. 1986, Mikkola-Roos 1995). Myös oikeanlaiseen peruskunnostuksen ja sitä seuraavan laidunnuk- laidunpaineeseen ja laidunaikaan tulee kiinnittää sen avulla, se luonnollisesti merkitsee sen lahden alueittain huomiota. Liiallinen laidunpaine voi ruovikkolajien siirtymistä muualle. Jos samalla aiheuttaa lintujen pesien tuhoutumisia. Toisinaan voidaan kuitenkin kenties merkittävästi parantaa myöhäinen laidunnus merenrantaniityillä paran- uhanalaisten kahlaajien pesintämahdollisuuksia ja taa vesilintujen ja kahlaajien elinympäristöä seu- kunnostetun alueen vieressä on lukuisia ruovikoi- raavaksi vuodeksi. Ruovikoituneiden alueiden tuneita vastaavia merenlahtia, joihin lajit voivat peruskunnostusten jälkeen laidunpaineen tulee siirtyä, niin vahinkoa ei tapahdu. aluksi olla riittävä, noin 2 isoa eläintä hehtaarilla On mahdollista että liian pienien hoidettujen ja lisäksi on tarvittaessa tehtävä tukiniittoja. Tosin merenrantaniittyjen verkostossa voi olla riskejä, laidunpaineen vaikutuksia pesätallaukseen tulee koska ne voivat houkutella pesintään, mutta olla tarkkailla. Laidunaika olisi hyvä olla 4 kuukautta, ns. ekologisia ansoja (Robertson & Hutto 2006). Etelä-Suomen olosuhteissa kesäkuun alusta. (Mik- Kahlaajat voivat yrittää pesintää, mutta onnistumi- kola-Roos & Niikkonen 2005). Lintulajikohtaisia sen mahdollisuudet ovatkin heikot varoittajalajien laidunalueiden hoitosuosituksia ei ole kattavasti ja riittävän suojan puuttuessa. Merenrantaniitty- koottu. Artikkelin sovellettavista Tanskan suosi- jen peruskunnostuksissa tulisikin aina priorisoida tuksista kolmelle arvokkaalle lajille - suosirrille, selkeästi laajojen yhtenäisten avoimien alueiden mustapyrstökuirille ja suokukolle - on Ole Thorup hoitoa. Maankäytön historia ja tiedot lajien kuten tuonut esiin vironkielisessä julkaisussa ”Rantaniit- etelänsuosirrin esiintymisestä ovat tärkeitä. Van- tyjen hoito” (Rannap & al 2005). hoja esiintymisalueita kunnostettaessa onnistumi- Esimerkiksi etelänsuosirri vaatii laajoja ranta- sen mahdollisuudet paranevat, jos laji on jo joskus niittyjä, joiden kasvillisuus on matalaa. Laajoilla aiemmin onnistunut alueella pesinnässä. Laajat matalakasvuisilla niityillä pesät voidaan rakentaa alueet ovat myös luonnollisesti hoitajille kannat- kauas rantaviivasta ja suojaan etelänpuoleisilla tavampia hoitotukien ollessa hehtaariperustaisia. tuulilla nousevasta merivedestä (Markkola 1993). Pienpetojen pyyntiä tulee usein harkita. Pyynti- Matalien alueiden kasvaessa umpeen uposkasvilli- paineen tulisi painottua viime aikoina levinneisiin suus vähenee, mikä vähentää uposkasvillisuudella lajeihin kuten minkkiin ja supikoiraan, luontaisista elävää selkärankaislajistoa joka on taas ravintona lajeista kettuun. esim. linnuille ja kaloille.

Suomen ympäristö 37 | 2007 91 Haisukonna (Bufo calamita) on Virossa taantunut luontodirektiivilaji, jonka populaatiota on elvytetty mm. LIFE –projektin avulla. Kuva: Iiro Ikonen

Hoidossa tulee huomioida kokonaisuus ja eri- Ruovikoiden hoito tyissuojelua ja -toimenpiteitä vaativat lajit, niin kasvit kuin eläimetkin. Esimerkiksi Viron merenran- Ruovikoiden hoidossa tulee huomioida se että tojen eläimistöstä mielenkiintoinen on haisukonna pelkät tasalaatuiset ruovikot eivät ole luonnon (Bufo calamita), joka tarvitsee merenranta-alueiden monimuotoisuuden kannalta paras vaihtoehto. läheisyydessä olevia kuivuvia tai pysyvämpiä lam- Ruovikoiden sisällä erityisesti reunavyöhykkeen mikoita. Laji on taantunut pahasti viime vuosikym- hoito ja erityyppisten mosaiikkien ylläpitäminen meninä Virossa umpeenkasvun vuoksi. Rantakäär- ja luonti on tärkeää. Hoitosuosituksia annettaessa me (Natrix natrix) piilottelee ruovikoissa ja maa- tulee huomioida ruovikoiden harvinaiset lajit ja tuneiden ruokokasojen alla molemmissa maissa, lippulajit; näitä ovat mm. linnuista kaulushaikara, myös mm. hauenpoikaset hyötyvät lakoontuvasta ruskosuohaukka ja viiksitimali. ruovikosta (Härmä 2007, tämän kirjan artikkeli). Ideaalisti laajojen ruovikkoalueiden osia tulisi Suomessa on viime aikoina kiinnitetty huomiota myös eri aikoina hyödyntää ja/tai niittää (talvi- ja myös rantaniittyjen selkärangattomiin, esimerk- kesäkorjuu) jolloin voidaan yhdistää julkishyödy- kinä EU:n luontodirektiivin liitteen IV laji täplä- kearvot (maisema, vesiensuojelu) ja suorat käyt- lampikorento (Leucorrhinia pectoralis). Laji hyötyy töarvot (bioenergia- ja rakennuskorjuu). Samalla avovesilammikoista ja ruovikon sisään menevistä luodaan luonnon monimuotoisuuden kannalta tär- kelluslehtisten peittämistä poukamista (suullinen keää mosaiikkia. Urakoitsija voi optimitilanteissa tiedonanto, 30.10.2007: Pynnönen Petro). saada lisätuloa, koska esim. rakennus- tai bioener- gialeikkuissa käytettäviä leikkuukoneita voidaan hyödyntää myös saman alueen monimuotoisuus- urakoissa.

92 Suomen ympäristö 37 | 2007 Tanskassa on annettu suosituksia ruovikon talvi- ovat lintujen saalistuspaikkoja. Myös kapeat ruo- leikkuulle. Jos ruovikkoalueella pesii saukko, kau- kovyöt ovat joillekin lajeille, kuten mustakurkku- lushaikara tai ruskosuohaukka, näille alueille tulisi uikuille, tärkeitä. tanskalaisten suositusten mukaan jättää vähintään 3 hehtaaria ruovikoita. Suurista kokonaisuuksista tulisi jättää aina 10 – 20 % korjaamatta, yleensä Yhteenveto tämä alue jää hyödyntämättä rakennuskorjuussa muutenkin. Korjuuaika on rajattu helmikuun lop- Merenrantaniityt ovat nykyisin vähissä ja useat puun ja ulkovyöhykkeelle tulisi jättää 10 - 30 met- lajit taantuvat kohti paikallista sukupuuttoaan. riä leveä vyö jota ei leikata (Søgaard 2002). Toisaalta laadukkaiden hoidettujen merenranta- Vastaavasti Ruotsissa linnustollisesti arvokkaalla niittyjen verkosto on vähitellen toteutumassa Na- Tåkern -järvellä ruo’on talvikorjuu tarvitsee luvan tura 2000 –ohjelman alueiden peruskunnostusten ja korjuun tulisi tapahtua laidunnettujen alueiden ja hoidon lisääntyessä maatalouden erityistuki- lähistöllä 15. joulukuuta – 15. maaliskuuta välisenä en ja projektirahoituksen (mm. LIFE ja Interreg) aikana, ruovikkoa tulisi jättää avovesialueen reu- avulla. Suotuisan suojelutason kannalta Natura naan 40 metriä leveä vyö. Lisäksi Ruotsissa suo- –alueiden hoito ei todennäköisesti monien laji- sitellaan jätettäväksi 50x50 metrin alueita suurien en ja merenrantaniittytyyppien osalta vielä riitä, hyödynnettyjen alueiden sisällä (Ekstam 2006). vaan laajimpia Naturan ulkopuolisia alueita pitää Ruotsin Vänern -järvellä korjuuaika on 1. joulu- myös ottaa hoitoon. Suojelualueverkko muodostaa kuuta – 15. maaliskuuta. Vänernillä suunnitellaan pohjatason elinvoimaisten populaatioiden säilyt- mosaiikkimaisia hoitokuvioita yhteistyössä alueen tämisessä, mutta se ei ole aina yksistään riittävä luonnonsuojeluviranomaisten kanssa ja vain 1/3 suotuisan suojelutason kannalta (Syrjänen 2001). korjuualasta (kokonaisuudessaan korjuuala on 500 Houkuttimena on kaikissa Itämeren EU:iin liitty- hehtaaria) korjataan vuosittain. Lisäksi Vänernillä neissä rantavaltioissa maatalouden erityisympä- ollaan ottamassa käyttöön kiertokorjuuta (Ekstam ristötuki. Merenrantaniittyjen hoito ei tunne rajoja: 2006). yhteistyötä voitaisiin tehdä Itämeren alueella hoi- Myös Etelä-Suomessa ruovikoiden hyödyntä- tokokemuksia ja tietotaitoa vaihtaen laajemmin- minen ja hoitotoimet tulisi toteuttaa pesimälinnus- kin. Olisi mielenkiintoista perustaa ruovikoiden ja ton saapumisen vuoksi 15. maaliskuuta mennessä. merenrantaniittyalueiden hoitajien ja hyödyntäjien Luonnonsuojelualueilla tulee seurata tarkasti rau- verkosto, ”Euroreed”. hoitusmääräyksiä ja Natura -alueilla tulee tehdä Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien säilyttämi- ennakkoarvio hoidon vaikutuksista ja seurata vi- nen tulee rannikkoalueiden ruovikoilla ja meren- ranomaisohjeita. Maanomistajan lupa tulee toki rantaniityillä priorisoida. Suunnitelmallista hoitoa myös saada. Yleissääntönä useilla Natura-alueil- ja seurantaa tulee tehdä kaikilla alueilla. Etelänsuo- la hyödyntäminen on mahdollista ja jopa suota- sirrin paluu Mietoistenlahdelle on esimerkki suo- vaa. Erityistapauksissa, kuten kertaluontoisissa tuisasta kehityksestä Varsinais-Suomessa. Hoitoa ruovikon laajoissa peruskunnostuksessa niityksi, tulisi keskittää vastaaville alueille, joissa voidaan voidaan kontrolloitu poltto toteuttaa maalis-huh- saada laiduntamista aikaan suurille merelle saakka tikuun vaihteessakin, jolloin tilanne on usein kaik- avoimille alueille. Tällaisia potentiaalisia paikkoja kein suotuisin. Kaulushaikaroiden pesäpaikoille ovat Varsinais-Suomessa Oukkulanlahti, Lautvesi, tulisi jättää jopa 20 ha ruovikko. Paimionlahti, Kuusistonlahti ja Laukanlahti. Viros- Rakennuskorjuulla on myös monimuotoisuus- sa ruovikkoprojektin puitteissa vuoden 2007 lo- riskinsä. Vuonna 2007 tuotiin ensi kertaa Viroon pulla tehtävä Väinämeren alueen strategia osoittaa halpaa ruokoa Ukrainasta, myös Kiinasta tuodaan vastaavia kohteita Viron länsirannikolta. ruokoa konttikaupalla Keski-Eurooppaan. On epä- Merenrantaniittyjen suotuisan suojelutason saa- selvää mitä vieraslajeja rakennusruokonippujen vuttamisen osalta tulee taata riittävät kohdennetut mukana voi tulla ja miten nämä tuliaiset vaikut- peruskunnostukset ja hoidossa laidunpaine. Um- tavat alkuperäisluontoon. On myös tärkeää, että peenkasvaneiden merenrantaniittyjen voimakkaat ruovikon korjuu on materiaalin alkuperämaissa peruskunnostustoimenpiteet johtavat joskus no- hyvällä tolalla. peasti ja kustannustehokkaasti toivottuun tulok- Umpilampareiden teko ja niiden ylläpitäminen seen kuten mm. Etelä-Suomen Lintulahdet LIFE:n eri rannikkovyöhykkeillä lisää yleensä luonnon kokemukset ovat osoittaneet. Myös uhanalaisten monimuotoisuutta ja kalojen, sammakkoeläinten kasvien lajisiirrot ovat joskus tarpeen, tällöin tulee ja selkärangatonlajien määrää. Avovesilampareet toki huomioida että hoitotapa on turvattu pitkällä

Suomen ympäristö 37 | 2007 93 Myös suomalainen alkuperäiskarja soveltuu laiduntamaan rantaniittyjä erinomaisesti. Kyytöt laiduntavat Tammisaaren Bovikissa. Kuva: Eija Hagelberg

94 Suomen ympäristö 37 | 2007 Ruovikoita tulisi hyödyntää kattorakennusmateriaaleissa ja palvelurakenteissa etenkin ruovikoiden läheisyydessä huomattavasti nykyistä enemmän. Kuvassa on saksalaisia lintulautoja. Kuva: Hartwig Reuter

aikavälillä sellaiseksi että lajin voi olettaa säilyvän. painanteisiin ylläpitää maankohoamisrannoille Niitettyjä alueita on äärimmäisen vähän, vaikka tyypillistä kehitysdynamiikkaa ja lisää luonnon joidenkin lajien osalta paras hoitotapa olisi niitto ja monimuotoisuutta. jälkilaidunnus (mm. katkerot). Niitettyjen alueiden määrää tulisikin lisätä. Joidenkin kasvien osalta pienikin hoitopanostus voi olla merkittävä lajin säilymisen kannalta. Maatalouden erityistukea tulee tukimuotona ke- hittää, niin että ruovikoiden monimuotoisuustyöt kuten avolampareiden tekeminen ja ruovikoiden reuna-alueiden mosaiikin lisääminen ja lieteran- tojen luominen voidaan selkeästi ottaa mukaan tuettaviin toimenpiteisiin. Haasteena sekä Suomessa että Virossa on ilmaston lämpeneminen, rakentaminen ja merenrantaniittyjen pirstoutuminen. Virossa on itsenäis- tymisen myötä rakentaminen rannikkoalueella li- sääntynyt. Lämpeneminen vaikuttaa miedompien talvien ja jään pienemmän kulumisvaikutuksen kautta (mm. Roosaluste 2004). Myös fladojen ja kluuvijärvien luonnollinen kehitys merenlahdista umpilammiksi tulisi turvata, koska jokainen vai- he puron yhteydellä mereen liittyvistä lammista aina väliaikaisesti kuivuviin lampiin ja soistuviin

Suomen ympäristö 37 | 2007 95 Lähteet

Ekstam, B. 20006. Powerpoint presentation Reedbeds - Economic usage and habitat preservation. Available in: www.ruoko. fi/uploads/pdf/EkstamReedbed1.pdf Ikonen, I. & Hagelberg, E. (toim.). 2007. Read up on reed. Vammalan kirjapaino. Johansson, O., Ekstam, U. and Forshed, N. 1986. Havstrandängar. 96s. LTs förlag. Stockholm. Larsson, T. 1976. Composition and density of the bird fauna in Swedish shore meadows. Oikos 20: 136-155. Markkola, J. 1993. Perämeren niityt ja niiden suojelu. –teoksessa: Marttila, O. (toim.): Avoimet perinneympäristöt osana suomal- aista luontoa, hoito ja suojelu 12-14. Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti. Tiuruniemi. Mikkola-Roos, M. 1995. Lintuvesien kunnostus ja hoito. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A. 45: 1-100. Mikkola-Roos, M. ja Niikkonen T. (toim.). 1995. Kosteikkojen kunnostuksen ja hoidon parhaat käytännöt kuudella Life-kohteella Suomessa - Life CO-OP -hankkeen tulokset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 149. http://julkaisut.metsa. fi/julkaisut/pdf/luo/a149.pdf Rannap, R., Briggs, L., Lotman, K., Lepik, I. and Rannap V. 2005. Rannaniitude hooldus. LIFE-Nature project ”Rannaniitude kaitse korraldamine Eestis” 2001-2004. Robertson, B., and R, Hutto. 2006. A framework for understanding ecological traps and an evaluation of existing evidence. Ecol- ogy 87:1075-1085. Roosaluste, E. 2004. Rannaniidud. Teoksessa: Kukk, Toomas (edit.). 2004. Pärandkooslused. Opik-käsiraamat. Søgaard S. 2002. Høst tagrør. Skov och naturstyrelsen. http://www.skovognatur.dk/NR/rdonlyres/88D81FAB-D848-4444- A6E8-16439C81A270/0/Tagroer.pdf Syrjänen, K. 2001. Uhanalaisten ja luontodirektiivin kasvilajien suotuisa suojelutaso suojelualueverkon kattavuden arvioinnissa. Suomen ympäristö 501. Vainio, M., Kekäläinen, H., Alanen A. ja Pykälä, J. 2001. Suomen perinnebiotoopit, Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Viron ympäristöministeriön Natura 2000 –sivut; http://www.envir.ee/natura2000/?nodeid=45&lang=et Viron perinnemaisemayhdistyksen nettisivut ; http://www.zbi.ee/pky/english/

96 Suomen ympäristö 37 | 2007 KUVAILULEHTI

Julkaisija Lounais-Suomen ympäristökeskus Julkaisuaika Marraskuu 2007 Tekijä(t) Iiro Ikonen, Eija Hagelberg (toim.)

Julkaisun nimi Ruovikot ja merenrantaniityt Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta (Naturvärden och vård av vassområden och havsstrandängar in Finland och Estland) Julkaisusarjan Suomen ympäristö 37 nimi ja numero Julkaisun teema Luonto

Julkaisun osat/ muut saman projektin tuottamat julkaisut Tiivistelmä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen koordinoman Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli tehdä strategia ja löytää tasapaino ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä. Strategian pilottisuunnitelmat tehtiin Turun ja Salon kaupunkien sekä Viron Väinämeren alueelle.

Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikkoalueella on noin 30 000 hehtaaria ruovikoita (ei sisävesiä mukana) ja Viron Väinämeren alueella noin 20 000 hehtaaria. Ruovikot valtaavat helposti hoidotta jääneet merenrantaniityt, myös vedestä ja ilmasta tulevat ravinteet sekä leudommat jäätalvet ovat osasyinä ruovikoitumiseen.

Ruovikoiden mukana on tullut monimuotoisuutta Suomeen. Kerttuset, viiksitimali, luhtakana, kaulushaikara ja ruskosuohaukka hyötyvät ruovikoista pesimis- ja saalistuspaikkana. Toisaalta ruovikoituminen on aiheuttanut sen että merenrantaniittyjen lajisto (mm. kahlaajalajit ja katkerot) on voimakkaasti taantunut. Julkaisu arvioi ruovikoiden ja merenrantaniittyjen merkitystä eri eliöryhmille Suomessa ja Virossa, sekä antaa suosituksia näiden alueiden hoidolle.

Hoidettuja merenrantaniittyjä on Suomessa vain pari tuhatta hehtaaria. Tärkeää olisi saavuttaa rannikkoalueillemme oikeanlainen eri tavalla hoidettujen ruovikoiden ja rantaniittyjen mosaiikkimainen verkosto. Ruovikoiden hyödyntäminen optimaalisesti toteutettuna lisää mosaiikkimaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta sekä edistää vesiensuojelua. Näiden win-win –tilanteiden saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä.

Asiasanat merenrantaniitty, järviruoko, luonnonhoito, luonnon monimuotoisuus, rannikkoalueet, selkärangattomat, nisäk- käät, linnut Rahoittaja/ Lounais-Suomen ympäristökeskus toimeksiantaja ISBN ISBN ISSN ISSN (nid.) 978-952-11-2860-8 (PDF) 978-952-11-2861-5 (pain.) 1238-7312 (verkkoj.) 1796-1637 Sivuja Kieli Luottamuksellisuus Hinta (sis.alv 8 %) 99 suomi julkinen Julkaisun myynti/ Lounais-Suomen ympäristökeskus, PL 47, 20801 Turku, puh. vaihde 020 490 102 jakaja

Julkaisun kustantaja Lounais-Suomen ympäristökeskus

Painopaikka ja -aika Edita Prima Oy, Helsinki 2007

Suomen ympäristö 37 | 2007 97 PRESENTATIONSBLAD

Utgivare Sydvästra Finlands miljöcentral Datum November 2007 Författare Iiro Ikonen, Eija Hagelberg (red.)

Publikationens titel Ruovikot ja merenrantaniityt Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta (Naturvärden och vård av vassområden och havsstrandängar in Finland och Estland) Publikationsserie Miljön i Finland 37 och nummer Publikationens tema Natur

Publikationens delar/ andra publikationer inom samma projekt Sammandrag Målet för Interreg IIIA-projektet ”Vasstrategi i Finland och Estland”, vilket leds av Sydvästra Finlands miljöcentral, var att göra upp en strategi och finna en balans för att utnyttja, bevara och iståndsätta vassvegetationer som havsstrandängar. Pilotplanerna för strategin gjordes upp inom området för städerna Åbo och Salo och Väinämeri i Estland.

Områdena med vassvegetationer har ökat kraftigt på våra kustdistrikt under de senaste årtiondena. Inom Sö- dra Finlands kustområde finns det cirka 30 000 hektar vassbevuxna områden (exklusive insjöarna) och inom Väinämeri-området i Estland cirka 20 000 hektar. Vassvegetationerna erövrar lätt de havsstrandängar som blivit utan skötsel, även näringsämnena från vattnet och luften samt de mildare vintrarna utgör en delorsak till den ökande vassvegetationen.

Med vassvegetationerna har det kommit en mångfald till Finland, bl.a. sångare, skäggmes, vattenrall, rördrom, brun kärrhök drar nytta av vassruggarna som häcknings- och jaktplatser. Å andra sidan har vassvegetationen medfört att arterna på havsstrandängarna, bl.a. vadararterna och gentiana har retarderat kraftigt. Publikationen berättar om betydelsen av vassvegetationer och havsstrandängar för olika populationer i Finland och Estkand samt läm- nar rekommendationer för skötseln av dessa områden.

I Finland finns det endast ett par tusen hektar skötta havsstrandängar. Det vore viktigt att på våra kustområden uppnå ett mosaikartat nätverk av rätt slag med på olika sätt vårdade vassvegetationer och strandängar. Då vassvegetationerna utnyttjas optimalt, ökar detta områdets mosaikmässighet och naturens mångfald samt främjar vattenskyddet. Det centrala målet för vasstrategin är att uppnå dessa win-win -situationer.

Nyckelord havsstrandäng, rörvass, naturvård, naturens mångfald, kustdistrikten, evertebrater, däggdjur, fåglar

Finansiär/ Sydvästra Finlands miljöcentral uppdragsgivare ISBN ISBN ISSN ISSN (hft.) 978-952-11-2860-8 (PDF) 978-952-11-2861-5 (print) 1238-7312 (online) 1796-1637 Sidantal Språk Offentlighet Pris (inneh. moms 8 %) 99 finska offentlig Beställningar/ Sydvästra Finlands miljöcentral, PB 47, 20801 Åbo, tel. växel 020 490 102 distribution

Förläggare Sydvästra Finlands Miljöcentral

Tryckeri/tryckningsort Edita Prima Oy, Helsingfors 2007 och -år

98 Suomen ympäristö 37 | 2007 DOCUMENTATION PAGE

Publisher Southwest Finland Regional Environment Centre Date November 2007 Author(s) Iiro Ikonen, Eija Hagelberg (ed.)

Title of publication Ruovikot ja merenrantaniityt Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta (Nature values and management of reed beds and coastal meadows in Finland and Estonia) Publication series The Finnish Environment 37 and number Theme of publication Nature

Parts of publication/ other project publications Abstract The goal of interdisciplinary Reed project “Reed Strategy in Finland and Estonia” is to find balance between the preservation, utilisation and management of coastal areas. The strategy pilots in Finland were prepared in Turku and Salo towns and in Estonia Väinämeri –region.

Reed has gradually encroached upon our coastline and its expansion has been accelerated by human activities: eutrophication, climate change and the cessation of coastal meadow management. The amount of reed beds in Southern Finland coastal areas (excluding inland waters) is ca. 30 000 hectares and in Väinämeri –area in Estonia ca. 20 000 hectares.

Reed beds host several species such as Warblers, Bearded Tit, Water Rail, Bittern and Marsh Harrier but at the same time, the amount of coastal meadow and the species that live on it such as waders and Gentianella -species have drastically declined. This book describes the biodiversity of reed beds and coastal meadows and gives management recommendations.

The amount of managed seashore meadows in Finland has declined and there are ca. 2000 hectares of them left. It would be of crucial importance to create sufficient optimal network of managed reed beds and coastal meadows in our coastal areas. The utilisation of reed beds, when carried out in a proper way, would also increase mosaic in coastal areas and have positive input for water protection, biodiversity and landscape. Creating these kind of win-win situations is the essential goal of the Reed Strategy.

Keywords coastal meadow, reed, management, biodiversity, coastal areas, invertebrates, mammals, birds

Financier/ Southwest Finland Regional Environment Centre commissioner ISBN ISBN ISSN ISSN (pbk.) 978-952-11-2860-8 (PDF) 978-952-11-2861-5 (print) 1238-7312 (online) 1796-1637 No. of pages Language Restrictions Price (incl. tax 8 %) 99 finnish public For sale at/ distributor Southwest Finland Regional Environment Centre, P.O Box 47, FIN-20801 TURKU, tel. +358 20 490 102

Financier of publication Printing place Edita Prima Oy, Helsinki 2007 and year

Suomen ympäristö 37 | 2007 99 SUOMEN YMPÄRISTÖ 37 | 2007 luonto r