LISÄTALOUSARVIOALOITE 196/2014 Vp Määrärahan

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

LISÄTALOUSARVIOALOITE 196/2014 Vp Määrärahan LTA 196/2014 vp — Pentti Kettunen /ps ym. LISÄTALOUSARVIOALOITE 196/2014 vp Määrärahan osoittaminen Talvivaaran kaivok- sen prosessivesien puhdistamon rakentamiseen Eduskunnalle Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen alueella on tarkoittaa myös Oulujärven ammattikalastajien prosessivesiä eri arvioiden mukaan 9—11 mil- kalasaaliiden markkinoiden vaikeutumista. joonaa kuutiometriä (m3). On vaarana, että ke- Kuka haluaa ostaa sellaista kalaa, jonka tiede- vään sulamisvedet eivät mahdu kaivosalueelle tään olevan Talvivaaran kaivoksen jätevesissä rakennettuihin altaisiin ja ympäristölle vaaralli- kasvanutta? set prosessivedet karkaavat Oulujärven ja Vuok- Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että sen vesistöihin. Pohjois-Suomen AVI:n ei tule myöntää lupaa Tähän tilanteeseen on jouduttu nykyisen ja purkuputken rakentamiselle. Sen sijaan kaivos- edellisten hallitusten ymmärtämättömyyden ja yhtiö on velvoitettava pikaisesti rakentamaan toimimattomuuden takia. Keväällä 2011 aloitta- kaivosalueelle riittävän tehokas kaivoksen pro- neessa Kataisen-Urpilaisen hallituksessa omista- sessivesien puhdistusjärjestelmä, jolloin ei ole jaohjausministerinä toimi vihreiden Heidi Hauta- tarvetta laskea jätevesiä vesistöön suoraan eikä la ja ympäristöministerinä Ville Niinistö. Hauta- purkuputkea pitkin. la ja Niinistö laiminlöivät heille kuuluvat vas- Puhdistettuja vesiä kaivosyhtiö voisi tarvit- tuut, minkä vuoksi Talvivaaran kaivoksen ala- taessa käyttää uudelleen sisäisenä kiertona kai- puoliset vesistöt ovat ympäristökatastrofin par- voksen tarvitsemaan prosessiin. taalla. Kataisen-Urpilaisen hallituksen jälkeen- Viranomaisten, Kainuun ELY-keskus mukaan kään eivät kyseisen vastuualueen ministerit ole lukien, on valvottava, että puhdistamohanke to- tehneet ratkaisevia linjauksia Talvivaaran kai- teutuu riittävän tehokkaana, ja hallituksen on val- voksen jätevesiasioissa. vottava, että Talvivaarassa ei pääse tapahtumaan Konkurssiin mennyt kaivosyhtiö on hakenut katastrofeja. Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta (AVI) lu- paa rakentaa kaivosalueelta jätevesien purkuput- Edellä olevan perusteella ehdotamme, ki suoraan Nuasjärveen, jonka vedet laskevat Ka- jaaninjoen kautta Oulujärveen ja siitä edelleen että eduskunta ottaa valtion vuoden Oulujoen kautta Pohjanlahteen. Oulun kaupunki 2015 lisätalousarvioon momentille ottaa ainakin osittain talousvetensä Oulujoesta. 32.01.22 lisäyksenä 10 000 000 euroa Jos Pohjois-Suomen AVI antaa luvan purku- Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueen putken rakentamiseen, tietää se Nuasjärven ja jätevesipuhdistamon rakentamiseen. Oulujärven rannoilla olevien loma-asuntojen ja Myös purkuputken rakentamiseen vara- rantatonttien arvojen romahtamista. Samalla se tut rahat käytetään puhdistamon raken- tamiseen. HE 362/2014 vp Versio 2.0 LTA 196/2014 vp — Pentti Kettunen /ps ym. Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015 Pentti Kettunen /ps Ritva Elomaa /ps Jari Lindström /ps Lauri Heikkilä /ps Olli Immonen /ps Ari Jalonen /ps Kimmo Kivelä /ps Pietari Jääskeläinen /ps Maria Lohela /ps Ville Vähämäki /ps Johanna Jurva /ps Juho Eerola /ps Pentti Oinonen /ps Maria Tolppanen /ps Reijo Hongisto /ps Teuvo Hakkarainen /ps Tom Packalén /ps Mika Niikko /ps Pirkko Mattila /ps Mika Raatikainen /ps Timo Soini /ps Arja Juvonen /ps Pirkko Ruohonen-Lerner /ps Reijo Tossavainen /ps Lea Mäkipää /ps Ismo Soukola /ps Anssi Joutsenlahti /ps Anne Louhelainen /ps Martti Mölsä /ps Jussi Niinistö /ps Juha Väätäinen /ps Kaj Turunen /ps Osmo Kokko /ps 2.
Recommended publications
  • Lea Mäkipää on Aktiivinen Lomallakin
    11/2011 16. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Soinista yhteisehdokas? Perussuomalaiset Nuoret Perussuomalaisten kansanedustajan - kehittyvä järjestö Vesa-Matti Saarakkalan ehdotus keskiryhmien yhteisestä presidenttiehdokkaasta on Perussuomalaisilla Nuorilla on koko olemassaolonsa herättänyt laajalti huomiota. Yhteiseksi ajan ollut merkittävä painoarvo, sillä järjestön ehdokkaaksi Saarakkala esittää Timo Soinia. poliittista korrektiutta kumartelemattomat mielipiteet ovat aina herättäneet kiinnostusta sivu 20 sekä median että suuren yleisön keskuudessa. sivu 4 Lea Mäkipää on aktiivinen lomallakin sivu 12 Tavoitteena esteetön Suomi Tässä numerossa: Esteettömyys tarkoittaa sitä, että vammaisille ja liikunta- Maalta pakottaminen kiihtyy 7 rajoitteisille on taattu vapaa ja omatoiminen liikkuminen julkisilla paikoilla. Suomessa näihin asioihin on viimeisinä Asiaa hallitusohjelmasta 15 vuosina panostettukin kiitettävällä tavalla. Kaupunginvaltuutettu Irma Anttila on tyytyväinen muun Taipalsaareen uusi paikallisyhdistys muassa Porin kirjaston uudistettuun avaussysteemiin. 20 sivu 6 Vapaa Sana 23 2 SuomalainenSuomalainen www.perussuomalaiset.fi • peruss@perussuomalaiset.fi No: 11 • Elokuu 2011 ■ PÄÄTOIMITTAJA Harri Lindell • toimitus@peruss.fi • puh. 020 7920 362 / 040 749 9362 Eläkkeelle siirtyminen joustavammaksi Suomessa liian moni 55-64 misen omien voimavarojen nostettu ja nostetaan työ- sisältää vahvoja kannanot- nin jäsenmaassa on otettu saisivat mielekästä teke- -vuotiaista on työttöminä.
    [Show full text]
  • Eduskuntavaalien 2011 Mediajulkisuus
    JYTKY Eduskuntavaalien 2011 mediajulkisuus ©Tekijät Kirja-Aurora 2012 Kansi ja tehosteet: Ville Tietäväinen Taitto: Mirja Sarlin Toimitussihteeri: Sini Ruohonen ISBN 978-951-29-5127-7 Suomen Yliopistopaino Oy, 2012 duskuntavaalien 2011 mediajul isuu Ville Pernaa ja Erkka Railo (toim.) Kirja-Aurora Turun yliopisto Esipuhe ”Tuli iso jytky!” mylvi Timo Soini 17. huhtikuuta 2011 noustuaan perussuomalais- ten hurmioituneissa vaalivalvojaisissa Bottan lavalle tuulettamaan voittoa ja kiittä- mään joukkojaan. Vajaata kuukautta myöhemmin Turun yliopiston Eduskuntatut- kimuksen keskus teki Helsingin Sanomain Säätiön pyynnöstä suunnitelman vaali- kamppailun mediajulkisuutta tutkivasta hankkeesta. Säätiö myönsi tutkimukselle rahoituksen toukokuun lopussa – kiitokset Helsingin Sanomain Säätiölle hankkeen mahdollistamisesta! Tutkimushankkeen nyt valmistunut loppuraportti Jytky – kevään 2011 edus- kuntavaalien mediajulkisuus on samalla johtamani Eduskuntatutkimuksen kes- kuksen kymmenvuotisjuhlakirja. Vuonna 2002 perustettu keskus on ensimmäisen vuosikymmenensä aikana kehittynyt tunnustetuksi suomalaisen demokratian tilaa ja toimintamuotoja tutkivaksi asiantuntijayksiköksi, joka on paneutunut erityisesti politiikan ja median suhteisiin. Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkimushankkeissa on yhdistetty politii- kan, viestinnän ja lähihistorian alan lähestymistapoja ja menetelmiä uudenlaisella, oppialarajoja ylittävällä otteella. Valitsemillamme kysymyksenasetteluilla pyrimme tekemään tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja kiinnostavuutta.
    [Show full text]
  • A Small Sacrifice for Security: Why Finland Gave up Its Landmines
    A SMALL SACRIFICE FOR SECURITY Why Finland gave up its landmines AUGUST 2017 BASIC Ville Majamaa BACKGROUND Finland joined the Antipersonnel (AP) Landmine Ban Treaty despite an overwhelming belief that their national defence doctrine depended upon the deployment of landmines, and the refusal of their neighbour Russia to participate. This decision appears to go against the core responsibility of government – to do all in its power to defend the territorial integrity of the state. But in fact, it reveals a more holistic sense of security, in which vital interests are seen as wrapped up in the wider interests of a strong and cohesive international community. This example has important parallels in the security and defence policies of other states. The belief that national security justifies the deployment of any weapon system that may harm international cohesion or threaten international security is not universally shared. National security is more than the capability to defend the realm. The British American Security © The British American Security Information Council (BASIC), 2017 Information Council (BASIC) 3 Whitehall Court The opinions expressed in this publication are the responsibility Westminster of the authors and do not necessarily reflect the views of BASIC. London SQ1A 2EL All rights reserved. No part of this publication may be reproduced Charity Registration No. 1001081 or transmitted in any form or by any means, electronic or mechanical including photocopying, recording or any information storage or T: +44 (0) 20 77663465 retrieval system, without the prior written permission of the www.basicint.org copyright holder. Please direct all enquiries to the publishers. 2 BRITISH AMERICAN THE AUTHOR SECURITY INFORMATION COUNCIL (BASIC) BASIC is a think tank based in Whitehall in London, taking a non-partisan, inclusive and dialogue-based approach to encourage stable global nuclear disarmament, arms control and non-proliferation.
    [Show full text]
  • Pirkko Ruohonen- Lerner
    Puoluejohdolla vahva Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ja pu- heenjohtaja Timo Soini usko EU-vaaleihin muistuttavat EU-vaalien tärkeydestä. - Äänestämät- tä jättäminen on hiljainen hyväksyntä nykyiselle EU- Me tukipakettipolitiikalle. olemme haluttua seuraa! - Perussuomalaiset on jälleen ainoa vaihtoeh- to. Meillä on valmiit vaikutuskanavat, ryhmät ja yhteistyökumppanit Euroopassa, puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga- Poutsalo painottavat. KEVÄÄN historiallinen EU-vaali mittaa to- kilövaihdon kautta eduskuntaryhmän ja eu- ten asiat sanotaan, koska vastustajat kyt- sissaan hallituksen eurolinjan kannatusta. roparlamentin välillä niin, että kaikilla olisi täävät virheitä, Soini varoittaa ja muistut- Äänestäjät voivat kääntää Suomen EU-poli- mahdollisuus oppia uutta. taa, että ryhmän täytyy myös järjestäytyä ja tiikan uuteen suuntaan. Suuri eurojytky voi - Meillä on hyvä tilanne Euroopassa. Me toimia yhdessä ryhmäjohtajan johdolla. kääntää koko Euroopan suunnan. Perussuo- olemme haluttua seuraa. Olemme Suomen malaiset valmistautuvat vaaleihin yhdessä tunnetuin puolue EU:ssa. Se asettaa myös Kolme paikkaa tulee ympäri maata. edustajillemme vaatimuksen, koska heitä tullaan vertaamaan minuun, Soini uskoo. Soini näkee kaksi vaihtoehtoa: lautta läh- EU voi vaikuttaa kaikkeen tee liikkeelle, jolloin voitamme, tai sitten Mölyt mahassa ja ihmiset jäävät kotiin. Mihin EU:ssa sitten voi vaikuttaa, puheen- ryhmäkuntaisuus pois - Olemme taas ainoa vaihtoehto. Viimek- johtaja Timo Soini? si oli vain Soini ja sohva, nyt on sohva ja - Kaikkeen mitä siellä käsitellään. EU-par- Soini korostaa, että ehdokkaiden pitää si- perussuomalainen, joista on 20 vaihtoeh- lamentin asema on vahva, Soini vastaa. toutua omaan suunnitelmaan ja puolu- toa. Mutta meidän linjamme on ylivoimai- Soini muistuttaa, että valittujen täytyy een ohjelmaan. Ehdokkaat ovat puolueen nen: se on pysynyt samana ja lupauksem- pystyä hankkimaan hyvät avustajat ja ver- ehdokkaita.
    [Show full text]
  • Lakialoite 91/2012 Vp
    Eduskunta - valtiopäiväasiakirjat Sivu 1/4 Lakialoite 91/2012 vp LA 91/2012 vp - Arto Satonen /kok ym. Tarkistettu versio 2.0 Laki yliopistolain 8 §:n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle Korkealaatuinen koulutus on globaalisti kysytty kauppatavara. Lukuvuonna 2010-2011 Yhdysvalloissa opiskeli 723 277 ja Isossa-Britanniassa 428 225 ulkomaalaista opiskelijaa. Ulkomaisten opiskelijoiden määrät ovat kasvaneet näissä maissa viime vuosina useita prosenttiyksikköjä vuosittain. Myös Suomessa tulisi olla mahdollista tarjota maksullista koulutusta ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille ja houkutella opiskelijoita jäämään valmistumisen jälkeen suomalaiseen työelämään. Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksuilla yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat kehittää vieraskielistä opetusta myös suomalaisten opiskelijoiden hyväksi. Samalla Suomen kansainvälistä arvostusta nauttiva koulutusjärjestelmä voidaan kehittää vientituotteeksi. Suomen lain mukaan ei nykyisin ole mahdollista periä lukukausimaksuja yksittäisiltä ulkomaisilta opiskelijoilta, vaan ainoastaan myydä räätälöityä koulutusta ryhmille. Lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että myös suomalaiset oppilaitokset voivat tarjota koulutusta maksua vastaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville yksittäisille opiskelijoille. Tällöin myös opiskelijamäärät saadaan pidettyä useilla aloilla nykyistä korkeampina ja opettajillekin riittää töitä aloilla, joille kotimaisia opiskelijoita ei ole riittävästi. Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin tulee liittää
    [Show full text]
  • Asiakirjan Painoasu
    LA 53/2012 vp — Kaj Turunen /ps ym. LAKIALOITE 53/2012 vp Laki tuloverolain 127 b §:n muuttamisesta Eduskunnalle Perussuomalaiset kantavat huolta Suomen työl- pienen palveluyrittäjän liiketoiminnan elinehto. lisyydestä ja talouskasvusta. Mielestämme val- Perussuomalaiset katsovatkin, että kotitalousvä- tion tulisi nykyistä paremmin tukea pk-yritysten hennyksen korottaminen on oiva keino tukea kasvua, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Tämän lisäksi kotita- käytännössä kaikki uudet työpaikat ovat synty- lousvähennyksen korotus torjuu harmaata ta- neet pk-sektorille ja ennen kaikkea pieniin alle 5 loutta, kun se kannustaa kotitalouksia teettä- henkilön yrityksiin. mään pienet työt rehellisillä yrittäjillä. Perus- Perussuomalaiset pitävät tänä vuonna tehtyä suomalaiset ehdottavatkin, että kotitalousvähen- kotitalousvähennyksen supistamista virheenä. nyksen vähennyskelpoisen työkorvauksen mää- Vähennyskelpoista on enää 45 prosenttia yrityk- rää nostetaan 45 prosentista 60 prosenttiin. sille maksetusta työkorvauksesta, kun osuus oli aiemmin 60 prosenttia. Myös vähennyksen mää- Edellä olevan perusteella ehdotamme, rä on laskenut 2 000 euroon vuodessa, kun se oli aiemmin 3 000 euroa. Kotitalousvähennys on että eduskunta hyväksyy seuraavan la- synnyttänyt uutta yritystoimintaa ja on monen kiehdotuksen: Laki tuloverolain 127 b §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 127 b §, sellaisena kuin se on laissa 1515/2011, seuraavasti: 127 b § ryhmähenkivakuutusmaksun sekä lisäksi
    [Show full text]
  • Can a True Finn Speak Swedish? the Swedish Language in the Finns Party Discourse
    Journal of Autonomy and Security Studies Vol. 3 Issue 1 Can a True Finn Speak Swedish? The Swedish Language in the Finns Party Discourse Hasan Akintug ´ Journal of Autonomy and Security Studies, 3(1) 2019, 28–39 URL: http://jass.ax/volume-3-issue-1-Akintug/ Abstract This paper aims to analyse the rhetorical utilisation of Swedish language in the discourse of the Finns Party. This contribution will provide an overview of the history of Swedish language in Finland and will attempt to analyse the relationship between the two language groups. This contribution will analyse the rhetorical uses of Swedish language within the discourse of the Finns Party with the intention to highlight the consistently negative portrayals of Swedish language and its status. It will be argued that the historical experience of the inequality of status between the Swedish and Finnish languages have been politicised by the Finns Party as a part of its ethno-nationalist and populist conceptualisation of the Finnish identity. Keywords Rhetoric, Nationalism, Populism, Identity, Discourse About the author: Hasan Akintug holds a Bachelor’s Degree in Political Science and Public Administration from Hacettepe University and is currently a student at the University of Helsinki, European and Nordic Studies Master’s program. He has worked as a research assistant at IKME Sociopolitical Studies Institute, the Åland Islands Peace Institute and the Centre for European Studies at the University of Helsinki. His main research interests include minorities and autonomous regions. 28 Journal of Autonomy and Security Studies Vol. 3 Issue 1 1. Introduction The Swedish language has been one of the eternal issues of Finnish politics.
    [Show full text]
  • Pientilan Rasavillipojasta Politiikan Ykkösketjuun
    6 / 2013 18. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Henkilökuvassa Ossi Sandvik Pientilan rasavillipojasta politiikan ykkösketjuun • Kaikkonen erosi perussuomalaisten painostuksesta • Mitä Alppilan koulussa oikein tapahtui? • Puoluekokous Joensuussa – ennakkoilmoittautuminen alkoi 2 Suomalainen www.perussuomalaiset.fi • [email protected] No: 6 • Toukokuu 2013 No: 6 • Toukokuu 2013 Suomalainen 3 Perussuomalainen-lehti Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja vuodesta 1996 ISSN 1239-2324 Ilmestyy Kolmen viikon välein. Painos 30 000 - 1 000 000 kpl, keskimäärin 30 000 kpl Julkaisija Perussuomalaiset-Sannfinländarna rp Pankkitili Nordea 218518 - 157282 Toimitus Yrjönkatu 8-10 B 25, 00120 Helsinki [email protected] Vastaava päätoimittaja Matias Turkkila Puh. 040 172 7525 [email protected] [email protected] Toimitussihteeri Kristiina Ovaskainen Tilaukset on Puh. 040 670 7275 [email protected] Eduskuntatoimittaja Seppo Huhta Puh. 040 172 7535 varmistettava [email protected] Kuvat PS toimitus, Lehtikuva Taitto Sisulle Lönnberg Print & Promo Pakarintuvantie 7-9, 00410 Helsinki Lehden vuositilaukset Perussuomalaiset ja suomalainen työ saivat erävoiton, Heidi Ronkainen Puh. 0207 430 805 kun puolustusministeriö ilmoitti, että maavoimien 150 [email protected] Jäsenmaksu kuorma-auton tilauskauppa palautetaan valmisteluun 25,-/vuosi, sisältää lehden ja se käsitellään puolustus-, eikä siviilihankintana.
    [Show full text]
  • Katastrofi Suomen Puolustukselle
    3/2012 17. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Uusi paikallisyhdistys Perussuomalaisten edustajana Kokemäelle ulkoasiainministeriön matkalla Perussuomalaiset ovat saaneet oman paikallis- Puoluehallituksen jäsen Pirita Nenonen osallistui yhdistyksen Kokemäelle. Puolueorganisaation marraskuussa 2011 Perussuomalaisten edustaja- kasvua oli paikalla todistamassa myös Perus- na ulkoasiainministeriön matkaan New Yorkiin, suomalaisten Satakunnan piirin puheenjohtaja YK:n keskipisteeseen. Seppo Toriseva. sivu 17 sivu 12 Perussuomalaiset jättivät välikysymyksen puolustusvoimauudistuksesta Katastrofi Suomen puolustukselle sivu 4 Kuva: Fotokonttori.fi Eduskunnan työvuosi avattiin Tässä numerossa: juhlallisesti Musta keskiviikko 6 Eduskunnassa avattiin uudet valtiopäivät tiistaina Moraalinen ratkaisu eurokriisiin 14 7. helmikuuta. Kuopion kansanedustaja Pentti Oinonen keskusteli Suomen perussuomalaisin kunta poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa mahdollisesta 18 poliisiasiainneuvottelukunnan tutustumisesta kansain- välisen rikollisuuden torjuntaan. sivu 10 Edustaja esittelyssä: Kauko Tuupainen 32 2 Suomalainen www.perussuomalaiset.fi • [email protected] No: 3 • Helmikuu 2012 ■ PääToiMiTTaja Harri Lindell • [email protected] • puh. 020 7920 362 / 040 749 9362 Suomi tuhon tiellä Huonot uutiset pyyhkäisi- yhteiskuntaamme. Tämän ni laitettaisiin ehkä sarjaan, Suomalaisten veron- tiinan mallia ja hakeutua liaksi nykypäivänä kutsu- vät tsunamin lailla Suomen sijasta pitäisi huolehtia pal- jossa
    [Show full text]
  • KIRJALLINEN KYSYMYS 559/2012 Vp Suomalaisen Työvoiman Käyttö
    KK 559/2012 vp — Anssi Joutsenlahti /ps ym. KIRJALLINEN KYSYMYS 559/2012 vp Suomalaisen työvoiman käyttö Eduskunnan puhemiehelle Perussuomalaisten puolueen uuden puoluetoi- Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjär- miston remontissa käytettiin suomalaista työvoi- jestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomai- maa. Nyt kuitenkin tietyt valtionhallinnon asian- sen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyk- tuntijat ovat tästä närkästyneet. Helsingin Sano- sen: mat kertoo kesäkuun 21. päivän 2012 uutises- saan vähemmistövaltuutetun toimiston toimisto- Ollaanko myös valtioneuvostossa sa- päällikkö Rainer Hiltusen sanoneen seuraavaa: maa mieltä perussuomalaisten puolue- "Jos tilaa rakennustyötä, ei saa toimia syrjivästi toimiston remontissa käytetystä työvoi- myöskään sillä lailla, että asettaa hankkijalle tai masta kuin lausuntoja asiassa antaneet alihankkijalle syrjivän velvoitteen." Jotta Helsin- valtion virkamiehet, joiden kannanotto gin Sanomien artikkelista saataisiin todella pe- voi tarkoittaa yksiselitteisesti myös sitä, russuomalaisia moittiva, niin lehti haastatteli että tähän työhön ei olisi saanut valita myös toista virkamiestä eli sisäasiainministeriön pelkästään suomalaista työvoimaa, alaisen syrjintälautakunnan sihteeriä Juhani Kortteista, joka lausui lehden mukaan seuraavaa: mitä mieltä valtioneuvosto on hallitus- "yhdenvertaisuuslain mukaan ammatinharjoitta- ohjelmaansa kirjatusta ns. lähiruuan misen edellytyksiin ei saa puuttua syrjivillä pe- suosimisesta ja rusteilla." onko se valtioneuvoston mielestä ulko- maalaisten
    [Show full text]
  • Asiakirjan Painoasu
    LA 51/2012 vp — Kaj Turunen /ps ym. LAKIALOITE 51/2012 vp Laki arvonlisäverolain 3 ja 149 a §:n muuttami- sesta Eduskunnalle Perussuomalaiset kantavat huolta Suomen työl- la, sillä toiminnan luonteen takia niillä ei ole lisyydestä ja talouskasvusta. Mielestämme val- juurikaan mahdollista tehdä alv-vähennystä os- tion tulisi nykyistä paremmin tukea pk-yritysten toistaan. Tällainen arvonlisäverovelvollisuuden kasvua, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana rajan nostaminen madaltaisi myös yrittämiseen käytännössä kaikki uudet työpaikat ovat synty- ryhtymisen kynnystä merkittävästi ja lisäisi näin neet pk-sektorille ja ennen kaikkea pieniin alle 5 pienyrittäjien määrää. Arvonlisäverollisen liike- henkilön yrityksiin. Keskeisenä osana perussuo- toiminnan alarajan noston avulla saataisiin myös malaisten kasvupakettia on arvonlisäveron ala- yrittäjien tulot paremmin verotuksen piiriin, sil- rajan korotuksen muodossa annettava arvonlisä- lä tällöin ei olisi järkevää tehdä "pimeitä pikku- veron huojennus. töitä". Uudistus vähentäisikin tehokkaasti har- Arvonlisäverollisen liiketoiminnan alarajan maan talouden toimijoiden määrää ja siten lisäi- nosto on tehokas keino harmaan talouden torjun- si muuta verokertymää. nassa ja yrittäjyyteen kannustamisessa. Uudis- tus parantaisi erityisesti pienyritysten kannatta- Edellä olevan perusteella ehdotamme, vuutta ja mahdollisuuksia työllistää. Tämä so- veltuisi parhaiten palveluliiketoiminnan puolel- että eduskunta hyväksyy seuraavan la- kiehdotuksen: Laki arvonlisäverolain 3 ja 149 a §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan arvonlisäverolain (1501/1993) 3 §:n 1 momentti ja 149 a §:n 1 ja 2 momentti, sellaise- na kuin ne ovat, 3 §:n 1 momentti ja 149 a §:n 1 momentti laissa 1301/2003 ja 149 a §:n 2 momentti laissa 1161/2004, seuraavasti: 3 § ole oman ilmoituksen perusteella merkitty vero- Myyjä ei ole verovelvollinen, jos tilikauden velvolliseksi. liikevaihto on enintään 20 000 euroa, ellei häntä — — — — — — — — — — — — — — Versio 2.0 LA 51/2012 vp — Kaj Turunen /ps ym.
    [Show full text]
  • From Representative Democracy to Democratic Representation Acta Universitatis Tamperensis 2329
    MAIJA MATTILA From Representative Democracy to Democratic Representation MATTILA MAIJA Acta Universitatis Tamperensis 2329 MAIJA MATTILA From Representative Democracy to Democratic Representation Lessons from the Talvivaara controversy AUT 2329 AUT MAIJA MATTILA From Representative Democracy to Democratic Representation Lessons from the Talvivaara controversy ACADEMIC DISSERTATION To be presented, with the permission of the Faculty Council of the Faculty of Management of the University of Tampere, for public discussion in the auditorium Pinni B 1097, Kanslerinrinne 1, Tampere, on 24 November 2017, at 12 o’clock. UNIVERSITY OF TAMPERE MAIJA MATTILA From Representative Democracy to Democratic Representation Lessons from the Talvivaara controversy Acta Universitatis Tamperensis 2329 Tampere University Press Tampere 2017 ACADEMIC DISSERTATION University of Tampere Faculty of Management Finland The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service in accordance with the quality management system of the University of Tampere. Copyright ©2017 Tampere University Press and the author Cover design by Mikko Reinikka Acta Universitatis Tamperensis 2329 Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1833 ISBN 978-952-03-0580-2 (print) ISBN 978-952-03-0581-9 (pdf) ISSN-L 1455-1616 ISSN 1456-954X ISSN 1455-1616 http://tampub.uta.fi Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print 441 729 Tampere 2017 Painotuote ACKNOWLEDGEMENTS I started working on my PhD thesis in 2011. Little did I know, what a journey was ahead. When people ask me whether they should become PhD candidates, I usually reply: Don't! But to be honest, going through the process has made who I am today. The past years have been difficult, but all the same good.
    [Show full text]