Kirjallinen kysymys KK 359/2017 vp

Kirjallinen kysymys KK 359/2017 vp

Markus Mustajärvi vas Kirjallinen kysymys televisio-ohjelmien saatavuudesta Suomen eri alueilla

Eduskunnan puhemiehelle

Lappilaiset maksavat veronsa ja maksunsa samoin perustein kuin muutkin kansalaiset, vaikka osa maksajista saa maksuja vastaan vain murto-osan siitä palvelusta, joka muille tulee täysimääräi- sesti.

Ennen toukokuun 2017 alussa tehtyä toimilupauudistusta koko Lapin kattavia kanavanippuja oli antenniverkossa kaksi, A ja B. A-nippuun kuuluivat Ylen kanavat, Ava, Alfatv, National Geo- graphic, Estradi ja Deittiviihde. B-nippuun kuuluivat Liv, MTV3, Sub, , TLC ja maksu- kanavista C More Max sekä .

Ava ja Sub poistuivat tammikuussa Posion, Inarin, Kiihtelysvaaran, Enontekiön Kuttasen, Uts- joen, Kilpisjärven, Karigasniemen ja Vuotson tv-asemilta. Kanavat katosivat samalla myös Ru- kan ja Ähtärin tv-asemilta.

Toukokuussa kanavien määrä on vähentynyt Lapissa entisestään. Koko Lapissa näkyy enää ka- navanippu A, johon kuuluvat Ylen kanavien lisäksi MTV3, Nelonen, Ava ja Estradi. Kanavani- puissa voi olla paikallista vaihtelua. Esimerkiksi Ava ei näy kaikkialla Lapissa ja kanavanippu E näkyy osassa Lappia.

Nykyinen lainsäädäntö velvoittaa Yleä näyttämään kanavansa koko maan alueella. Tämän lisäk- si ilman lain velvoitetta MTV3 ja Nelonen näyttävät vapaaehtoisesti ohjelmansa koko maan peit- toalueella.

Lainsäädäntö lähtee siitä, että kun TV-yhtiöt hakevat toimilupia ja pääsyä näihin kanavanippui- hin, niin siinä tapauksessa, että kanava-alueista ei ole niukkuutta, niille ei aseteta toimiluvassa erikseen peittoaluetta koskevaa vaatimusta. Lainsäädäntö tuntee toimilupatyypin nimeltä "ylei- sen edun kanava", mutta yhtiöt eivät ole tätä hakeneet.

Perimmäinen syy näiden ko. kanavien näkyvyyden päättymiseen on se, että yhtiöt ovat säästä- neet uusien toimilupakausien alkaessa niissä kustannuksissa, jotka syntyvät pääasiassa Digita Oy:n perimistä maksuista. Jakeluteistä UHF-alueella vastaa yksin Digita ja VHF-alueella DNA. Digitalla on UHF-alueella luonnollinen monopoli.

Valmis 5.0 Kirjallinen kysymys KK 359/2017 vp

Mainostulojen vähentyminen on heikentänyt pienten TV-yhtiöiden kannattavuutta, kun mainon- ta on siirtynyt muille alustoille (Facebook, Google jne.) ja kun Digitalla on määräävä markkina- asema.

TV-ohjelmien katsominen yhtiöiden verkkosivujen kautta on mahdollista (Nelosen Ruutu+ ja MTV:llä on omansa), mutta kaikkialla laajakaista ei ole vielä riittävän tasokas.

Liikenne- ja viestintäministeriön laajakaistastrategia on vielä pitkässä kuusessa, vaikka se paran- taneekin laajakaistan kykyä välittää videosisältöjä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Kuinka hallitus aikoo varmistaa sen, että kaikki kansalaiset asuinpaikasta riippumatta saavat samat peruspalvelut ja aiotaanko toimilupaehtoja ja/tai maksuja muuttaa niin, että kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu televisio-ohjelmien saatavuuden suhteen?

Helsingissä 13.9.2017

Markus Mustajärvi vas

2