Einojuhani Rautavaara(1928–2016)

1 EINOJUHANI RAUTAVAARA (1928–2016) 90th Anniversary Edition

CD 1

Concerto for Harp and Orchestra (2000) 1. I Pesante...... 9:59 2. II Adagietto...... 5:17 3. III Solenne...... 7:54 Marielle Nordmann, harp

Symphony No. 8 ’The Journey’ (1999) 4. I Adagio assai...... 11:30 5. II Feroce...... 3:04 6. III Tranquillo...... 6:00 7. IV Con grandezza...... 8:35 Helsinki Philharmonic Orchestra, Leif Segerstam

(Previously released as ODE 978-2 in 2001)

2 CD 2 – Rautavaara Sampler

1. Isle of Bliss (Lintukoto) (1995)...... 11:30 Helsinki Philharmonic Orchestra, Leif Segerstam

2. Missa a cappella (2010–11): I. Kyrie...... 2:39 Latvian Radio Choir, Sigvards Klava

3. Garden of Spaces (1971/2003)...... 13:42 Helsinki Philharmonic Orchestra, Leif Segerstam

4. Cello Concerto No. 1 (1968): III. Vivace...... 5:03 Marko Ylönen, Cello; Helsinki Philharmonic Orchestra, Max Pommer

5. A Finnish Myth (1977) for string orchestra...... 6:33 Ostrobothnian Chamber Orchestra, Juha Kangas

6. Song of My Heart (Sydämeni laulu) (1996/2000), transcription for cello and piano...... 3:20 Tanja Tetzlaff, cello; Gunilla Süssmann, piano

7. Notturno e danza (1993): II. Danza ...... 2:03 Pekka Kuusisto, violin; Paavali Jumppanen, piano

8. Halavan himmeän alla (In the Shade of the Willow) (1998): I. Ikävyys (Melancholy)...... 4:27 Finnish Radio Chamber Choir, Timo Nuoranne

9. Symphony No. 3 (1961): I. Langsam, breit, ruhig...... 12:18 Leipzig Radio Symphony Orchestra, Max Pommer

10. Adagio Celeste (2000) for string orchestra...... 7:31 National Orchestra of Belgium, Mikko Franck

3 hen Einojuhani Rautavaara started his career as a composer in the late W1940s, Europe was in ruins. The composer himself had become orphaned at the tender age of 15. He soon realized that music would enable him to bring forth a world governed by its own laws and through his art to create timeless works catching ‘a glimpse of eternity’. Over the following decades, Rautavaara followed his individual path. He experimented with various musical styles and techniques varying from Serialism to Neo-Romanticism and wrote masterpieces in numerous genres: symphonies, concertos, operas and vocal music. Many of his works are recognized as classics of the 20th and 21st centuries.

Rautavaara first gained international recognition in 1954, when he was still a student, winning an international composition competition with A Requiem in Our Time. With a scholarship granted by Jean Sibelius himself, Rautavaara was given the opportunity to study in the United States. This became a turning point in his life. What is remarkable is how strong and original his composers voice was even in his very earliest works, such as the piano suite Pelimannit (Fiddlers), written before he had undertaken any formal studies in composition. Over the following years, his colourful and emotionally-charged idiom evolved even further. After a period exploring Serialism, he turned towards a more spiritual and Romantic approach, beginning with the Neo-Impressionist orchestral work Anadyomene written in the late 1960s. This Neo-Romantic style is what is principally associated with Rautavaara today, but it should be noted that even as early as in his Third Symphony (1959–1960), he gave a Romantic, almost tonal disguise to what is structurally a 12-tone piece.

The 1970s saw Rautavaara completing the first instalments in what would become a loosely defined series of angel-themed works, but it was not until the release of his Seventh Symphony, Angel of Light (1994–1995), by Ondine in 1996 that his music finally entered the international spotlight in a big way. The recording of this

4 enigmatic work was a huge critical and commercial success, earning a Grammy nomination and winning at the Cannes Classical Awards. Angel of Light was played on classical radio all around the world, particularly in the USA. In subsequent years, Ondine released recording of Rautavaara’s Violin Concerto and Vigilia, reinforcing his status as a voice for our time. Towards the turn of the millennium, Rautavaara was ranked as the most popular living composer in a number of listener polls. The reputation he had acquired prompted the Philadelphia Orchestra to commission a symphony from him for the centenary of the orchestra. Eighth Symphony, The Journey, was premiered under Wolfgang Sawallisch on April 27, 2000, marking the culmination of the composer’s path as a symphonist in a fine example of his later lush Romantic orchestral style.

A string of new commissions was put on hiatus when the composer was hospitalized with a serious illness in 2004, but even in his weakened state following a lengthy recovery he was able to regain his creative powers in his Second Cello Concerto, Towards the Horizon. A recording of his work was released to much critical acclaim in 2012, earning him a Gramophone Award and a Grammy nomination, to name but a few merits. Just before his death, the composer was delighted to learn that his first opera, Kaivos (The Mine), a masterpiece from his Serialist period in the 1950s/1960s of which Grammy-nominated recording was released in 2009, was to be staged live for the first time in Budapest, 50 years after its creation.

Each year, new listeners around the world discover the art of Einojuhani Rautavaara. With this release celebrating his 90th anniversary, we wish to continue bringing the timeless art and original voice of this extraordinary composer to an increasingly wider public. It is our firm conviction that his music will stand the test of time.

Ondine

5 nde der vierziger Jahre, als Einojuhani Rautavaaras kompositorische Karriere Ebegann, lag Europa in Trümmern. Der Komponist selbst hatte im zarten Alter von fünfzehn Jahren seine Eltern verloren. Schnell bemerkte er, dass ihn die Musik in die Lage versetzte, eine Welt für sich zu schaffen, in denen seine eigenen Gesetze galten, und dass durch seine Kunst zeitlose Werke entstehen könnten, die einen kurzen »Blick auf die Ewigkeit« gewährten. Während der nächsten Jahrzehnte ging Rautavaara seinen persönlichen Weg. Er experimentierte mit verschiedenen musikalischen Stilen und Techniken vom Serialismus bis zur Neoromantik und verfasste Meisterwerke auf den Gebieten der Symphonik, des Konzertes, der Oper und der Vokalmusik. Viele seiner Werke gelten als Klassiker des 20. und 21. Jahrhunderts.

Seine erste internationale Anerkennung fand Rautavaara schon während seiner Studienzeit, als er im Jahre 1954 mit A Requiem in Our Time einen internationalen Kompositionswettbewerb gewann. Dank eines von Jean Sibelius selbst verliehenen Stipendiums konnte er danach in den Vereinigten Staaten studieren. Das war ein Wendepunkt in seinem Leben. Es ist bemerkenswert, wie kraftvoll und originell seine kompositorische Stimme bereits in seinen frühesten Werken zu Tage trat – beispielsweise in der Klaviersuite Pelimannit (»Spielleute«), die er schon vor seinem allerersten Kompositionsunterricht geschrieben hatte. Im Laufe der nächsten Jahre entwickelte sich sein farbenprächtiges, hoch emotionales Idiom weiter. Nach einer Phase, in der er den Serialismus untersucht hatte, wandte er sich einer eher spirituellen, romantischeren Diktion zu. Den Anfang bildete in den späten Sechzigern die neo-impressionistische Anadyomene für Orchester. Diesen neo-romantischen Stil verbindet man heute vor allen Dingen mit dem Namen Rautavaara; man sollte indes bemerken, dass er schon seine dritte, strukturell dodekaphonische Symphonie (1959–1960) in ein beinahe tonales Gewand gekleidet hat.

In den siebziger Jahren Schloss Rautavaara die ersten Werke einer Serie ab, die sich in lockerer Folge mit dem Thema »Engel« auseinandersetzen sollten, doch erst im Jahre 1996, als Ondine seine siebte Symphonie »Engel des Lichts« veröffentlichte, rückte seine Musik schließlich ins internationale Rampenlicht. Der Aufnahme dieses rätselhaften Werkes war sowohl bei den Kritikern als auch kommerziell ein riesiger Erfolg beschieden: Sie wurde für einen Grammy nominiert und erhielt einen Cannes Classical Award. Der »Engel des Lichts« wurde von Klassiksendern in aller Welt

6 gespielt, insbesondere in den USA. Danach brachte Ondine das Violinkonzert und die Vigilia heraus, wodurch sich Rautavaaras Stellung als eine Stimme unserer Zeit weiter festigte. Eine Reihe von Hörerumfragen zeigte, dass Rautavaara um die Jahrtausendwende zu den beliebtesten lebenden Komponisten gehörte. Er hatte eine solche Reputation erworben, dass das Philadelphia Orchestra ihn zu seiner Hundertjahrfeier mit einer neuen Symphonie beauftragte. Es entstand die achte Symphonie »Die Reise«, die am 27. April 2000 unter Wolfgang Sawallisch uraufgeführt wurde – ein schönes, krönendes Beispiel des symphonischen Weges, den der Komponist mit seinem späteren, üppig-romantischen Orchesterstil eingeschlagen hatte.

Die Arbeit an weiteren Aufträgen erlitt eine Unterbrechung, als Rautavaara im Jahre 2004 zur Behandlung einer schweren Krankheit ins Hospital kam. Trotz seines geschwächten Zustands konnte er jedoch seine schöpferischen Kräfte wiedererlangen und sein zweites Cellokonzert »Towards the Horizon« schreiben. Eine Aufnahme dieses Werkes wurde 2012 veröffentlicht und fand den großen Beifall der Kritik: Unter vielen anderen Auszeichnungen waren ein Gramophone Award sowie eine Grammy-Nominierung. Kurz vor seinem Tod hatte Rautavaara eine letzte große Freude: als nämlich seine erste Oper Kaivos (»Die Mine«), ein Meisterwerk der serialistischen Fünfziger und Sechziger, das 2009 in einer grammy-nominierten Aufnahme erschienen war, ein halbes Jahrhundert nach seiner Fernseh-Premiere in Budapest seine erste Bühneninszenierung erlebte.

Alljährlich entdecken neue Hörer in aller Welt die Kunst von Einojuhani Rautavaara. Die vorliegende Veröffentlichung erscheint aus Anlass seines neunzigsten Geburtstages und setzt die Reihe fort, mit der wir versuchen wollen, die zeitlose Kunst und die originelle Stimme des außergewöhnlichen Komponisten einem immer größeren Publikum vorzustellen. Wir sind fest davon überzeugt, dass seine Musik die Zeiten überdauern wird.

Ondine (Translation: Susan Marie Praeder)

7 un Einojuhani Rautavaara aloitti säveltäjänuransa 1940-luvun lopulla, Eurooppa Koli toipumassa sodan tuhoista. Säveltäjä itse oli menettänyt molemmat vanhempansa jo 15-vuotiaana. Rautavaara havaitsi, että musiikin keinoin oli mahdollista luoda oma ihannemaailma, jossa vallitsivat omat lainalaisuutensa ja että taiteen keinoin oli mahdollista luoda teoksia, joissa hetkittäin saattoi avautua ikkuna ikuisuuteen. Seuraavien vuosikymmenten aikana Rautavaara kokeili useita sävellystekniikoita ja -tyylejä aina sarjallisesta musiikista uusromantiikkaan asti luoden samalla mestariteoksia taidemusiikin eri lajeissa: sinfonioissa, konsertoissa, oopperoissa, vokaalimusiikissa. Useat hänen teoksistaan tunnustetaan nykyään aikamme klassikkoteosten joukkoon.

Rautavaara nousi ensimmäisen kerran kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 1954 ollessaan vielä sävellysoppilas ja voitettuaan kansainvälisen sävellyskilpailun teoksellaan A Requiem in Our Time. Itsensä Jean Sibeliuksen suosituksesta Rautavaara sai stipendin, jonka avulla hänelle avautui mahdollisuus opiskella sävellystä Yhdysvalloissa. Tämä merkitsi käännekohtaa Rautavaaran taiteilijan uralla. Kuitenkin on huomattavaa, että jo heti ensimmäisistä julkaistuista sävellyksistä lähtien, kuten pianosarja Pelimannit, Rautavaara omasi vahvan personaallisen ja tunnistettavan sävelkielen. Seuraavien vuosien aikana hänen värikäs ja emotionaalisesti latautunut sävelkielensä jatkoi kehittymistään. Säveltäjällä koitti sarjallisuuden kausi, joka vaihtui kuitenkin 1960-luvun lopulla kohti mystiikkaa ja romantismia. Uuden tyylin avausteoksena toimi uusimpressionistinen orkesteriteos Anadyomene. Kuitenkin säveltäjä oli jo 3. sinfoniassaan (1959–60) antanut romanttisen ja hyvin tonaalisen asun sävellykselle, joka oli kuitenkin rakenteeltaan kaksitoistasäveljärjestelmään perustuva.

1970-luvulla syntyivät säveltäjän sittemmin niin kuuluisaksi tulleet ensimmäiset enkeliaiheiset sävellykset. Rautavaara löi itsensä läpi kansainvälisessä mittakaavassa merkittävällä tavalla vasta vuonna 1996 kun Ondine julkaisi 7. sinfonian, Angel of Light, levytyksen. Tämän vangitsevan enkeliaiheisen teoksen taltiointi oli paitsi arvostelumenestys myös valtaisa kaupallinen menestys. Levytys voitti Cannesin kansainvälisen levypalkinnon ja sai Grammy-ehdokkuuden. Rautavaaran sävellystä soitettiin radioasemilla ympäri maailmaa, etenkin Yhdysvalloissa. Ondinen kahtena

8 seuraavana vuonna julkaisemat viulukonserton ja Vigilian levytykset entisestään vahvistivat Rautavaaran asemaa yhtenä aikamme merkittävimmistä säveltäjistä. Vuosituhannen vaihteessa Rautavaara nousi useissa eri kuuntelijaäänestyksissä suosituimmaksi eläväksi säveltäjäksi. Säveltäjän saama kansainvälinen maine johti siihen, että Philadelphia Orchestra pyysi Rautavaaraa kirjoittamaan sinfonian orkesterin satavuotisjuhlallisuuksia varten. 8. sinfonia, The Journey, sai kantaesityksensä Wolfgang Sawallischin johdolla 27. huhtikuuta 2000. Teos on säveltäjän sinfonikon uran kulminaatiopiste ja samalla erinomainen näyte Rautavaaran myöhäisestä täyteläisen romanttisesta orkesterityylistä.

Uudet kansainväliset sävellystilaukset seurasivat yhä tihenevässä määrin toinen toisiaan, kunnes vakava sairaus pakotti säveltäjän sairaalahoitoon vuonna 2004. Seurauksena oli pitkä toipumisjakso, josta huolimatta fyysisesti heikentynyt säveltäjä kykeni jälleen kokoamaan luovat voimansa uuteen mestariteokseen, 2. sellokonserttoon, Towards the Horizon. teoksen taltiointi julkaistiin vuonna 2012 ja se sai kansainvälisesti erinomaiset arviot voittaen Gramophone-palkinnon sekä saaden myös Grammy-ehdokkuuden. Viimeisinä elinpäivinään säveltäjää ilahdutti tieto siitä, että hänen ensimmäinen oopperansa, Kaivos, jonka levytys sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2009, saisi vihdoin ensiproduktionsa oopperalavalla Budapestissa – 50 vuotta teoksen säveltämisen jälkeen.

Joka vuosi Einojuhani Rautavaaran taide saa itselleen yhä uusia kuulijoita ympäri maailman. Tämän säveltäjän syntymän 90-vuotisjuhlajulkaisun myötä haluamme edelleen nostaa esiin säveltäjän ajattoman ja ainutlaatuisen taiteen yhä suuremmalle yleisölle. Uskomme vakaasti että Einojuhani Rautavaaran musiikki tulee säilymään.

Ondine

9 The young composer in his twenties

10 Rautavaara at the Tanglewood Music Center in 1955 together with Roger Sessions (right) and Boris Blacher (left)

11 Harp Concerto (2000) During my visit to Minneapolis in March 1999, it was suggested that I should compose a harp concerto for the Minnesota Orchestra. There are very few harp concertos – maybe because composers generally do not know the instrument very well. In addition to the problems caused by the peculiarities of the structure and technique of the harp, there is the difficulty of balancing the solo part and the orchestra. I had earlier composed a Ballad for harp and string orchestra, but to make sure that the solo part in my concerto would be playable, I had two harpists review it and make technical comments: Skaila Kanga in London and Reija Bister in Helsinki. Both were of great help. The solo part was edited for publication by Kathy Kienzle, who was also the soloist at the premiere in Minneapolis.

The orchestra is a conventional symphony orchestra with strings, woodwind, brass and percussion. But I added two harps in the orchestra, in addition to the solo part, because I wanted to create a really full and lush harp sound when needed. After the slow orchestral introduction, the music grows increasingly dramatic. Unusual harp effects and playing techniques are used: ‘gushing chords’, ‘metallic sounds’ or ‘thunder effects’, etc.

The second movement begins as an archaic simple lullaby. It slowly grows into a cantabile with wide, typically harp-like arpeggios. The finale is played solenne, the three harps in dialogue with the orchestra. Again the music seems to be building up into a drama, until it returns to the solemn opening texture, where the very first theme in the introduction of the first movement is also heard again.

12 Symphony No. 8, ‘The Journey’ (1999) My relation to the symphony as a concept and form has undergone numerous changes in the course of my chequered career. To the young Modernist, the symphony was a historical phenomenon, a formal construction bounded by rules and regulations that no longer were of any relevance in the present day and age. At most it was something to toy with, in Post-Modern style (as in my two-movement First Symphony or my Serialist and aleatoric Fourth Symphony). But gradually a new view evolved: a view of the symphony not as a particular form but as a particular way of thinking in music. It was a form characterized by slow transformation, a narrative element (operating not with words but with music alone), the generating of new, different aspects and perspectives from the same basic premises, the transformation of light and colour.

According to Milan Kundera, symphonic music is a journey through the world, through ever-changing landscapes. It can, I think, also be a journey through human life. The title of my Eighth Symphony, The Journey, also had a concrete reason; one of the motifs in the third, slow movement is sung in one of my operas to the words “This journey goes on… whose is it? – Of one who wanders from the end of the journey? … beyond time?...”

The symphony is in four movements. The first is peaceful, proceeding in long sweeps. The melody rising gradually from the low opening register is finally crystallized as a rising fourth motif on the horns. This ‘signature’ motif is the identifying feature, as it were, running through the whole work. The symphony having been commissioned by the Philadelphia Orchestra, I was able to make the second movement an extremely technically demanding virtuoso scherzo. The third movement is a slow, poetic episode beginning and ending with the ‘signature’ motif. The finale is a broad stream con grandezza in which the motif presented first by the horns and finally by the whole brass section is a downward variation of the fourth motif. My extensive works have almost always ended in silence, but the Eighth Symphony wanted to end in fortissimo – its flow leads into a broad delta, into the eternal sea.

Einojuhani Rautavaara, 2001

13 Harfenkonzert (2000) Als ich im März 1999 Minneapolis besuchte, schlug man mir vor, ein Harfenkonzert für das Minnesota Orchestra zu komponieren. Konzerte für Harfe sind recht selten, vielleicht, weil die Komponisten das Instrument nicht sonderlich gut kennen. Bauweise und Spieltechnik geben Probleme auf, und außerdem ist es schwierig, ein ausreichendes Gleichgewicht zwischen Soloinstrument und Orchester herzustellen. Ich selbst hatte schon früher eine Ballade für Harfe und Streichorchester komponiert. Um sicher zu gehen, dass die Solopartie des neuen Konzerts auch spielbar war, bat ich zwei Harfenistinnen, Skaila Kanga in London und Reija Bister in Helsinki, sie aus der Sicht des Interpreten zu kommentieren. Ferner hat Kathy Kienzle, die im Oktober 2000 bei der Uraufführung in Minneapolis das Solo spielte, die Partie vor der Veröffentlichung durchgesehen und korrigiert.

Das Orchester ist mit den im Sinfonieorchester üblichen Streichern, Bläsern und Schlaginstrumenten besetzt. Dem Soloinstrument habe ich zusätzlich zwei Orchesterharfen zur Seite gestellt, da ich, wenn nötig, einen üppigen, prachtvollen Harfenklang erzeugen wollte. Nach der langsamen Orchestereinleitung des ersten Satzes wird die Musik immer dramatischer. Es treten ungewöhnliche Harfentechniken und Effekte auf, beispielweise „überschäumende Akkorde“, „metallische Klänge“ oder „Donner“.

Der zweite Satz beginnt als archaisch anmutendes, schlichtes Wiegenlied. Allmählich wird er mittels langer, für die Harfe typischer gebrochener Akkorde immer sanglicher. Das Finale wird solenne, d.h. feierlich als Dialog zwischen drei Harfen und dem Orchester gespielt. Wieder scheint die Musik zum Drama hin zu tendieren. Bis sie zur Anfangstextur zurückkehrt, wobei man u.a. das erste Thema aus der Einleitung des ersten Satzes vernimmt.

Sinfonie nr. 8, Die Reise (1999) Mein Verhältnis zur Sinfonie als Begriff und Form hat sich während meiner mehrere Phasen durchlaufenden Karriere häufig geändert. Für den jungen Modernisten wie die Sinfonie ein historisches Phänomen, eine formale Konstruktion, deren verbindliche Regeln und Vorschriften in der Gegenwart keinerlei Relevanz mehr hatten. Allenfalls war sie etwas, womit man im postmodernen Stil spielen konnte (wie in meiner zweisätzigen ersten Symphonie oder meiner serialistisch-aleatorischen vierten Symphonie). Allmählich

14 entwickelte ich jedoch eine andere Ansicht: Ich sah die Symphonie nicht mehr als eine bestimmte Form, sondern als eine bestimmte musikalische Denkweise. Diese Form war charakterisiert von einer langsamen Transformation, von einem narrativen Element (das nicht mit Worten, sondern ausschließlich mit Musik operierte), von der Erzeugung neuer, unterschiedlicher Aspekte und Perspektiven aus denselben grundlegenden Prämissen, durch die Transformation von Licht und Farbe.

Laut Milan Kundera ist sinfonische Musik eine Reise durch die Welt, durch ständig neue Landschaften. Ich bin der Ansicht, dass sie auch einer Reise des Menschen durch sein eigenes Leben entsprechen kann. Das war einer der Gründe dafür, meiner achten Sinfonie den Untertitel Die Reise zu geben. Allerdings gab es auch einen ganz konkreten Anlass, ein Motiv im langsamen dritten Satz, das aus meiner 1985 komponierten Oper Thomas stammt und zu dem dort die Worte gesungen werden: „ ... diese Reise geht weiter … wessen ist sie? – Eines Menschen, der am Ende der Reise wandert? … über die Zeit hinaus?“

Die Sinfonie hat vier Sätze. Der erste ist friedlich, schreitet in langen Abschnitten voran. Eine Melodie, die aus dem tiefen Anfang allmählich herauswächst, verdichtet sich am Ende zu einem Motiv aus vier übermäßigen Quarten, das von den Hörnern gespielt wird. Dieses Motiv ist ein Motto, eine bestimmte Identität, und durchzieht das gesamte Werk. Da die achte Sinfonie von dem Philadelphia Orchestra in Auftrag gegeben wurde, konnte ich als zweiten Satz ein virtuoses, technisch anspruchsvolles Scherzo komponieren. Auf diesen Satz folgt unmittelbar als Gegensatz eine langsame, lyrische Episode, die mit dem mottostiftenden Motiv beginnt und schließt. Zwei Harfen spielen in diesem langsamen Satz eine zentrale Rolle.

Das Finale ist ein breiter Strom con grandezza, bei dem das Motiv, erst von den Hörnern und am Schluss von der gesamten Blechbläsergruppe gespielt, die Gestalt einer verminderten Variation des Quartenmottos annimmt. Sonst schlossen meine ausgedehnten Kompositionen fast immer in Stille ab. Die achte Sinfonie indes endet in einem fortissimo – seine Strömung führt in ein weites Delta, so als ginge die Reise auf ein ewiges Meer hinaus.

Einojuhani Rautavaara, 2001 (Übersetzung: Jürgen Schielke)

15 Harppukonsertto (2000) Vieraillessani Minneapolisissa maaliskuussa 1999 ehdotettiin, että säveltäisin harppukonserton Minnesota Orchestralle. Harppukonserttoja on vähän – ehkä siksi että säveltäjät yleensä eivät tunne tätä soitinta kovinkaan hyvin. Harpun rakenne ja tekniikka tuottavat ongelmia, minkä lisäksi on vaikeata saada aikaan hyvä tasapaino soolosoittimen ja orkesterin välille. Olin jo aikaisemmin säveltänyt Balladin harpulle ja jousiorkesterille, mutta ollakseni varma soolo-osan soitettavuudesta pyysin kahta harpistia, Skaila Kangaa Lontoossa ja Reija Bisteriä Helsingissä, kommentoimaan sitä esittäjän näkökulmasta. Julkaisua varten soolo-osan vielä editoi Kathy Kienzle, joka oli kantaesityksen solisti Minneapolisissa lokakuussa 2000.

Orkesterissa ovat tavanomaiset sinfoniaorkesterin jouset, puhaltimet ja lyömäsoittimet. Lisäsin vielä kaksi orkesteriharppua soolosoittimen lisäksi, koska halusin tarvittaessa saada aikaan todella täyteläisen, upean harppusoinnin. Alkuosan hitaan orkesterijohdannon jälkeen musiikki kasvaa yhä dramaattisemmaksi. Esiintyy myös epätavallisia harpun soittotekniikoita ja efektejä, kuten ’gushing chords’ (pursuavat soinnut), ’metallic sounds’ (metalliäänet) tai ’thunder effects’ (jyrinät) jne.

Toinen osa alkaa arkaaiselta kuulostavana, yksinkertaisena kehtolauluna. Vähitellen se kasvaa yhä laulavammaksi pitkinä, tyypillisesti harppumaisina murtosointuina. Finaali soitetaan solenne, juhlallisesti, kolmen harpun dialogina orkesterin kanssa. Jälleen tuntuu musiikki suuntautuvan kohti draamaa, kunnes se palaa alkutekstuuriin, missä vielä kuuluu myös ensiosan johdannon ensimmäinen teema.

Sinfonia nro 8, ”Matka” (1999) Suhde sinfoniaan käsitteenä ja muotona on monivaiheisen urani aikana muuttunut monesti. Nuorelle modernistille sinfonia saattoi olla historiallinen ilmiö, säännöitetty muotorakenne, joka ei enää olisi ajankohtainen. Mutta vähitellen kasvoi uusi näkemys: että kysymyksessä ei ollut tietynlainen muoto, vaan tietynlainen ajattelutapa musiikissa. Sille oli ominaista hidas muuntuminen, narratiivisuus (kerronta joka ei

16 toimi sanoilla vaan ainostaan musiikilla), myös uusien ja erilaisten näkökulmien syntyminen samoista lähtökohdista, valaistuksen ja värien muuntuminen.

Milan Kunderan mukaan sinfoninen musiikki on matkaa läpi maailman, yhä uusien maisemien. Luulen että se voi myös olla ihmisen matkaa läpi elämän. Kahdeksannen sinfonian alaotsikkoon Matka oli myös se konkreettinen syy, että hitaassa kolmannessa osassa esiintyy motiivi, jolla 1985 sävelletyssä oopperassani Thomas lauletaan sanat ”... tätä matkaa kestää, kenen se on? – Jonkun joka vaeltaa matkan päästä, ajan takaa?...”

Sinfoniassa on neljä osaa. Ensimmäinen on rauhallinen, pitkissä jaksoissa etenevä. Matalasta alusta vähitellen esiin kasvava melodia kiteytyy lopulta käyrätorvien soittamaksi neljän ylöspäisen kvartin aiheeksi. Tämä motiivi on sinfonian läpikäyvä tunnus, eräänlainen identiteetti. Koska sinfonian tilaaja oli taiturillinen Philadelphia Orchestra, halusin säveltää toisesta osasta virtuoosisen, teknisesti vaativan scherzon. Sitä seuraa välittömästi, vastakohtaisena parina, hidas ja runollinen episodi, jonka tunnusmotiivi aloittaa ja päättää. Tässä hitaassa osassa on kahdella harpulla tärkeä rooli. Finaali on leveä vuo con grandezza, jossa ensin käyrätorven ja lopussa koko vaskiryhmän soittama aihe on alaspäinen muunnelma kvarttitunnuksesta. Laajat sävellykseni ovat melkein aina päättyneet hiljaisuuteen. Kahdeksas sinfonia loppuu kuitenkin fortissimoon – sen virtaus johtaa leveään deltaan, kuin ikuiseen mereen.

Einojuhani Rautavaara, 2001

17 SYMPHONIES

Symphonies Nos. 1–3 Manhattan Trilogy Leipzig Radio Symphony Orchestra Symphony No. 3 Max Pommer Helsinki Philharmonic Orchestra ODE 740-2 Leif Segerstam ODE 1090-5 (SACD Hybrid)

Book of Visions Cantus Arcticus Adagio Celeste | Symphony No. 1 Symphonies Nos. 4 & 5 (Final 2003 version) Leipzig Radio Symphony Orchestra National Orchestra of Belgium Max Pommer Mikko Franck ODE 747-2 ODE 1064-5 (SACD Hybrid) Some titles may be available only in digital platforms

18 Symphony No. 6 (Vincentiana) Symphony No. 8 (The Journey) Cello Concerto No. 1 Harp Concerto Marko Ylönen Marielle Nordmann Helsinki Philharmonic Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra Max Pommer Leif Segerstam ODE 819-2 ODE 978-2

Symphony No. 7 (Angel of Light) The 8 Symphonies (4 CD) Annunciations Compiled from the original releases Kari Jussila ODE 1145-2Q Helsinki Philharmonic Orchestra Leif Segerstam ODE 869-2

19 CONCERTOS & ORCHESTRAL WORKS

Piano Concertos Nos. 1 & 2 Angels and Visitations Ralf Gothóni Violin Concerto | Isle of Bliss Leipzig Radio Symphony Orchestra Elmar Oliveira Bavarian Radio Symphony Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra Max Pommer Leif Segerstam Jukka-Pekka Saraste ODE 881-2 ODE 757-2

Piano Concerto No. 3 Symphony No. 6 (Vincentiana) (The Gift of Dreams) Cello Concerto No. 1 Autumn Gardens Marko Ylönen Vladimir Ashkenazy Helsinki Philharmonic Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra Max Pommer ODE 950-2 ODE 819-2

20 Cello Concerto No. 2 On the Last Frontier (Towards the Horizon) Flute Concerto Concerto for Percussion and Orchestra (Dances with the Winds) (Incantations) | Modificata Anadyomene Truls Mørk | Colin Currie Patrick Gallois | Finnish Philharmonic Choir Helsinki Philharmonic Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra John Storgårds Leif Segerstam ODE 1178-2 ODE 921-2

Garden of Spaces Symphony No. 7 (Angel of Light) Clarinet Concerto | Cantus Arcticus Annunciations (Organ Concerto) (Concerto for Birds and Orchestra) Kari Jussila Richard Stoltzman Helsinki Philharmonic Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra Leif Segerstam Leif Segerstam ODE 869-2 ODE 1041-2

21 Symphony No. 8 (The Journey) A Requiem in Our Time Harp Concerto Playgrounds for Angels Marielle Nordmann A Soldier’s Mass Helsinki Philharmonic Orchestra Octet for Winds Leif Segerstam Finnish Brass Symphony | Hannu Lintu ODE 978-2 ODE 957-2 5 09832 61195 7 12 Concertos (4 CD) Complete Works for String Orchestra Compiled from the original releases, does not (2 CD) include the more recent Percussion Concerto Reija Bister and 2nd Cello Concerto, released both on a Ostrobothnian Chamber Orchestra later recording (ODE 1178-2). Juha Kangas ODE 1156-2Q ODE 983-2D

22 Book of Visions | Adagio Celeste Manhattan Trilogy Symphony No. 1 Symphony No. 3 (Final 2003 version) Helsinki Philharmonic Orchestra National Orchestra of Belgium Leif Segerstam Mikko Franck ODE 1090-5 (SACD Hybrid) ODE 1064-5 114926 761195 0

Apotheosis – Before the Icons The Best of Einojuhani Rautavaara A Tapestry of Life ODE 1081-2 Helsinki Philharmonic Orchestra Leif Segerstam ODE 1149-2

23 VOCAL AND CHORAL MUSIC

Works for Mixed Chorus On the Last Frontier Finnish Radio Chamber Choir Flute Concerto Eric-Olof Söderström Anadyomene ODE 851-2 Patrick Gallois Finnish Philharmonic Choir Helsinki Philharmonic Orchestra Leif Segerstam ODE 921-2

Vigilia Sacred Works for Mixed Chorus Finnish Radio Chamber Choir Finnish Radio Chamber Choir Timo Nuoranne Timo Nuoranne ODE 910-2 ODE 935-2

24 True & False Unicorn Complete Works for Male Choir Finnish Radio Chamber Choir (2 CD) Finnish Radio Symphony Orchestra YL Male Voice Choir | Matti Hyökki Timo Nuoranne Talla Vocal Ensemble | Pasi Hyökki ODE 1020-2 ODE 1125-2D

Song of My Heart – Marjatta the Lowly Maiden – Orchestral Songs Works for Children’s Choir Gabriel Suovanen Tapiola Choir Helsinki Philharmonic Orchestra Tapiola Youth Symphony Orchestra Leif Segerstam Pasi Hyökki ODE 1085-2 ODE 1169-2

25 Choral Works (4 CD) Rubáiyát | Balada Compiled from the original releases, Canto V (Into the Heart of Light) does not include Missa a cappella Four Songs from Rasputin released on a later recording (ODE 1223-2). Gerald Finley | Mika Pohjonen ODE 1186-2Q Helsinki Music Centre Choir | Helsinki Philharmonic Orchestra | John Storgårds ODE 1274-2

Missa a Cappella Latvian Radio Choir Sigvards Klava ODE 1223-2

26 CHAMBER MUSIC

Works for Piano A Requiem in Our Time Izumi Tateno Playgrounds for Angels ODE 710-2 A Soldier’s Mass Octet for Winds Finnish Brass Symphony Hannu Lintu ODE 957-2

String Quintet (Unknown Heavens) Summer Thoughts – String Quartets Nos. 1 & 2 Works for Violin and Piano Jean Sibelius Quartet Pekka Kuusisto Jan-Erik Gustafsson Paavali Jumppanen ODE 909-2 ODE 1177-2

27 “It has been a particular pleasure and privilege for me to be associated with Einojuhani Rautavaara’s music for the simple reasons that it is totally unpretentious and it deals with the basics of our existence. He never imitates, never tries to be deliberately original and he has an idiom all of his own. Combined with a very high level of professionalism, these qualities contribute to one of the most eloquent musical expressions of our time.” Works for Cello and Piano – Vladimir Ashkenazy Tanja Tetzlaff Gunilla Süssmann ODE 1310-2

Rautavaara together with Vladimir Ashkenazy

28 OPERAS

The Myth of Sampo Vincent (2 CD) YL Male Voice Choir Jorma Hynninen Matti Hyökki Finnish National Opera Chorus and Orchestra ODE 842-2 Fuat Manchurov ODE 750-2

29 OPERAS

House of the Sun (2 CD) Aleksis Kivi (DVD) Anna-Kristiina Kaappola Jorma Hynninen | Janne Reinikainen Raija Regnell | Helena Juntunen Riikka Rantanen | Pauliina Linnosaari Oulu Symphony Orchestra Ville Rusanen | Finnish National Opera Mikko Franck Mikko Franck ODE 1032-2D ODV 4009

Aleksis Kivi (2 CD) Rasputin (DVD) Jorma Hynninen Matti Salminen | Lilli Paasikivi Jyväskylä Sinfonia Jorma Hynninen | Jyrki Anttila Markus Lehtinen Finnish National Opera Chorus and Orchestra ODE 1000-2D Mikko Franck ODV 4003

30 The composer in the early 1960s during his serialist period

31 INDEX OF RAUTAVAARA’S WORKS ON ONDINE

A Children’s Mass (Lapsimessu) (1973)...... ODE 1169-2 & ODE 786-2 A Finnish Myth (1977)...... ODE 983-2D A Requiem in Our Time (1953)...... ODE 957-2 A Soldier’s Mass (1968)...... ODE 957-2 A Tapestry of Life (2007)...... ODE 1149-2 Adagio Celeste (2000)...... ODE 1064-5 Aleksis Kivi, Opera in Three Acts (1996)...... ODV 4009 (DVD) & ODE 1000-2D (2 CD) Anadyomene (Adoration of Aphrodite) (1968)...... ODE 921-2 An Epitaph for Béla Bartók (1986)...... ODE 983-2D Angel of Dusk (Concerto for Double Bass and Orchestra) (1980)...... ODE 1156-2Q Angel of Light (Symphony No. 7) (1994)...... ODE 869-2 Angels and Visitations (1978)...... ODE 881-2 Annunciations (Concerto for Organ, Brass Quintet and Symphonic Wind Ensemble) (1977)...... ODE 869-2 Apotheosis (1996)...... ODE 1081-2 & ODE 1002-2 April Lines (1970/2006), for Violin and Piano...... ODE 1177-2 Arabescata (Symphony No. 4) (1962)...... ODE 747-2 & ODE 1145-2Q Auringon talo (House of the Sun) (1990), Opera in Two Acts...... ODE 1032-2D Autumn Gardens (1999)...... ODE 950-2 Ave Maria (1957) for Male Choir...... ODE 1125-2D Ave Maria (1957) for Mixed Choir...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Ave Maria, gratia plena (1957)...... ODE 1223-2 Avuksihuutopsalmi (Psalm of Invocation) (1972)...... ODE 935-2 Balada (2014) for Tenor, Mixed Choir and Orchestra...... ODE 1274-2 Ballad (1973/1981) for Harp and Strings...... ODE 983-2D & ODE 1156-2Q Before the Icons (1955/2005)...... ODE 1149-2 Book of Visions (2005)...... ODE 1064-5 Canción de nuestro tempo (Song of Our Time) (1993)...... ODE 1020-2 & ODE 1186-2Q Canticum Mariae Virginis (1978)...... ODE 1223-2 & ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Canto I (1960)...... ODE 983-2D Canto II (1961)...... ODE 983-2D Canto III (1972)...... ODE 983-2D Canto IV (1992)...... ODE 983-2D

32 Canto V (Into the Heart of Light) (2012)...... ODE 1274-2 Cantus Arcticus (Concerto for Birds and Orchestra) (1972)...... ODE 1041-2 & ODE 747-2 & ODE 1156-2Q Cello Concerto No. 1 (1968)...... ODE 819-2 & ODE 1156-2Q Cello Concerto No. 2 (Towards the Horizon) (2008–09)...... ODE 1178-2 Cello Sonata No. 1 (1972–1973/2001)...... ODE 1310-2 Cello Sonata No. 2 (1991)...... ODE 1310-2 Clarinet Concerto (2001)...... ODE 1041-2 & ODE 1156-2Q Concerto for Birds and Orchestra (Cantus Arcticus) (1972)...... ODE 1041-2 & ODE 747-2 & ODE 1156-2Q Concerto for Organ, Brass Quintet and Symphonic Wind Ensemble (Annunciations) (1977)...... ODE 869-2 Credo (1972)...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Dances with the Winds (Flute Concerto) (1975)...... ODE 921-2 & ODE 1156-2Q Die erste Elegie (1993)...... ODE 1223-2 & ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Die Liebenden (The Lovers) (1958–1959/1964), for Voice and Orchestra...... ODE 1085-2 Die Liebenden (The Lovers) (1958–1959/2000), for Voice and String Quintet...... ODE 984-2S Dithyrambos (1970), for Violin and Piano...... ODE 1177-2 Divertimento (1953)...... ODE 983-2D Double Bass Concerto (Angel of Dusk) (1980)...... ODE 1156-2Q Ehtoohymni (Evening Hymn) (1972)...... ODE 1223-2 & ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Elämän kirja (A Book of Life) (1972)...... ODE 1125-2D Etudes (1969) for Piano...... ODE 710-2 Flute Concerto (Dances with the Winds) (1975)...... ODE 921-2 & ODE 1156-2Q Four Songs from the Opera Rasputin (2012) for Mixed Choir and Orchestra...... ODE 1274-2 Fünf Sonette an Orpheus (Five Sonnets to Orpheus) (1955–1956/1960) for Voice and Orchestra...... ODE 1085-2 Garden of Spaces (1971/2003)...... ODE 1041-2 Gift of Dreams (Piano Concerto No. 3) (1998)...... ODE 1156-2Q Guds väg (God’s Way) (1964/2003) for Voice and Orchestra...... ODE 1085-2 Halavan himmeän alla (In the Shade of the Willow) (1998)...... ODE 1020-2 & ODE 1186-2Q Hallin Janne (Janne of Halli) (1973)...... ODE 1125-2D Hammarskjöld-fragment (Hammarskjöld Fragment) (1975)...... ODE 1125-2D Harp Concerto (2000)...... ODE 978-2 & ODE 1156-2Q Herran rukous (The Lord’s Prayer) (1973)...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q

33 Hommage à Kodály Zoltán (1982)...... ODE 983-2D Hommage à Liszt Férenc (1989)...... ODE 983-2D House of the Sun (Auringon talo) (1990), Opera in Two Acts...... ODE 1032-2D Hymnus (1998) for Trumpet and Organ...... ODE 957-2 Icons (1955) for Piano...... ODE 710-2 Incantations (Percussion Concerto) (2008)...... ODE 1178-2 Independence Fanfare (1992)...... ODE 957-2 Into the Heart of Light (Canto V) (2012)...... ODE 1274-2 Isle of Bliss (Lintukoto) (1995)...... ODE 881-2 Isontalon Antti ja Rannanjärvi (Antti Isotalo and Rannanjärvi) (1973)...... ODE 1125-2D Joulun virsi (Christmas Hymn) (1953) for Male Choir...... ODE 1125-2D Joulun virsi (Christmas Hymn) (1953/1978/1995) for Mixed Choir...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Journey (Symphony No. 8) (1999)...... ODE 978-2 & ODE 1145-2Q Kaivos (The Mine) (1962), Opera in Three Acts...... ODE 1174-2 Kaksi psalmia (Two Psalms) (1968/1971) for Male Choir...... ODE 1125-2D & ODE 935-2 Kaksi psalmia (Two Psalms) (1968) for Mixed Choir...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Katedralen (The Cathedral) (1982)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Kettu ja sairas kukko (The Fox and the Sick Cockerel) (1975)...... ODE 1125-2D Lapsimessu (A Children’s Mass) (1973)...... ODE 1169-2 & ODE 786-2 Laulaja (The Singer) (1956)...... ODE 1125-2D Legenda (1985) for Male Choir...... ODE 1125-2D Legenda (1985) for Mixed Choir...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Lehdet lehtiä (Leaves are Leaves) (1985)...... ODE 1125-2D Les Cieux inconnues (Unknown Heavens) (String Quintet No. 1) (1997)...... ODE 909-2 Lintukoto (Isle of Bliss) (1995)...... ODE 881-2 Lorca Suite (Suite de Lorca) (1973) for Children’s Choir...... ODE 1169-2 Lorca Suite (Suite de Lorca) (1973) for Mixed Choir...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Lorulei (1973)...... ODE 1169-2 Lost Landscapes (2005), for Violin and Piano...... ODE 1177-2 Ludus verbalis (1960)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Lähtö (The Departure) (1975)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Magnificat (1979)...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Manhattan Trilogy (2004)...... ODE 1090-5 Marjatan jouluvirsi (Marjatta’s Christmas Hymn) (1995)...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q

34 Marjatta matala neiti (Marjatta the Lowly Maiden) (1977), a Finnish Mystery Play in One Act...... ODE 1169-2 Missa a cappella (2010–2011)...... ODE 1223-2 Missa Duodecafonica (1963)...... ODE 1223-2 & ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Modificata (1957/2003)...... ODE 1178-2 Morsian (The Bride) (1975)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Myth of Sampo (1974/1982), Choral Opera in One Act for Male Chorus, Soloists and Tape...... ODE 842-2 Nattvarden (Communion) (1963)...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Neljä laulua Aleksis Kiven runoihin (1998/2005)...... ODE 1125-2D Neljä romanssia oopperasta Rasputin (Four Romances from the Opera Rasputin) (2003/2006) for Male Choir...... ODE 1125-2D Neljä serenadia (Four Serenades) (1978)...... ODE 1125-2D Nirvana Dharma (1979)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Notturno e danza (1993), for Violin and Piano...... ODE 1177-2 Och glädjen den dansar (With the Joy We Go Dancing) (1993)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Octet for Winds (1962)...... ODE 957-2 On the Last Frontier (1997), Fantasy for Chorus and Orchestra...... ODE 921-2 & ODE 1186-2Q Ostrobothnian Polka (1993)...... ODE 983-2D Our Joyful’st Feast (2008)...... ODE 1223-2 Pelimannit (The Fiddlers) (1952), Suite for Piano...... ODE 1177-2 & ODE 710-2 Pelimannit (The Fiddlers) (1952), Suite for String Orchestra...... ODE 983-2D & ODE 863-2 Percussion Concerto (Incantations) (2008)...... ODE 1178-2 Piano Concerto No. 1 (1969)...... ODE 757-2 & ODE 1156-2Q Piano Concerto No. 2 (1989)...... ODE 757-2 & ODE 1156-2Q Piano Concerto No. 3 (Gift of Dreams) (1998)...... ODE 950-2 & ODE 1156-2Q Piano Sonata No. 1 (Christus und die Fischer)...... ODE 710-2 Piano Sonata No. 2 (The Fire Sermon)...... ODE 710-2 Playgrounds for Angels (1981)...... ODE 957-2 Polska (1977) for two Cellos and Piano...... ODE 1310-2 Praktisch Deutsch (1969)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Psalm of Invocation (Avuksihuutopsalmi) (1972)...... ODE 1223-2 & ODE 1186-2Q Puusepän poika (The Carpenter’s Son) (1975)...... ODE 1169-2 Rakkaus ei koskaan häviä (Charity Never Faileth) (1983) for Children’s Choir...... ODE 1169-2

35 Rakkaus ei koskaan häviä (Charity Never Faileth) (1983) for Mixed Choir...... ODE 935-2 & ODE 1186-2Q Rasputin (2003), Opera in Three Acts...... ODV 4003 (DVD) Rubáiyát (2015) for Baritone and Orchestra...... ODE 1274-2 Sommarnatten (Summer Night) (1975)...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Sonata for Cello Solo (1969)...... ODE 1310-2 Song of My Heart (Sydämeni laulu) (1996/2000) for Cello and Piano...... ODE 1310-2 String Quartet No. 1 (1952)...... ODE 909-2 String Quartet No. 2 (1958)...... ODE 909-2 String Quintet No. 1 (Les Cieux inconnues) (Unknown Heavens) (1997)...... ODE 909-2 Suite de Lorca (1973) for Children’s Choir...... ODE 1169-2 Suite de Lorca (1973) for Mixed Choir...... ODE 851-2 & ODE 1186-2Q Suite for Strings (1952)...... ODE 983-2D Summer Thoughts (1972/2008), for Violin and Piano...... ODE 1177-2 Sydämeni laulu (Song of My Heart) (1996/2000) for Cello and Piano...... ODE 1310-2 Syksy virran suussa (Autumn at the Rivermouth) (1965/1995)...... ODE 1125-2D Symphony No. 1 (Final 2003 Version)...... ODE 1064-5 & ODE 1145-2Q Symphony No. 1 (1988 Version)...... ODE 740-2 Symphony No. 2 (Final 1984 Version)...... ODE 740-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 3 (1961)...... ODE 1090-5 & ODE 740-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 4 (Arabescata) (1962)...... ODE 747-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 5 (1985)...... ODE 747-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 6 (Vincentiana) (1992)...... ODE 819-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 7 (Angel of Light) (1994)...... ODE 869-2 & ODE 1145-2Q Symphony No. 8 (The Journey) (1999)...... ODE 978-2 & ODE 1145-2Q Tarantará (1976) for Trumpet...... ODE 957-2 Thomas (1982–1985), Opera in Three Acts...... ODE 704-2 Three Songs from the Opera Aleksis Kivi (1997) for Voice and Orchestra...... ODE 1085-2 Three Sonnets of Shakespeare (1951/2005) for Voice and Orchestra...... ODE 1085-2 Towards the Horizon (Cello Concerto No. 2) (2008–2009)...... ODE 1178-2 True & False Unicorn (1971/2000)...... ODE 1020-2 & ODE 1186-2Q Two Preludes and Fugues (1955) for Cello and Piano...... ODE 1310-2 Two Preludes of T.S. Eliot (1956)...... ODE 1125-2D Unknown Heavens (String Quintet No. 1) (1997)...... ODE 909-2 Variétude (1974), for solo Violin...... ODE 1177-2

36 Viatonten valssi (Waltz of the Innocents) (1973/1982)...... ODE 1169-2 Vigilia (1971–1972/1996)...... ODE 910-2 & ODE 1186-2Q Vincentiana (Symphony No. 6) (1992)...... ODE 819-2 & ODE 1145-2Q Vincent (1986–1987), Opera in Three Acts...... ODE 750-2 Violin Concerto (1977)...... ODE 881-2 & ODE 1156-2Q Wenn sich die Welt auftut (1996)...... ODE 1169-2 Wind Octet (1962)...... ODE 957-2

37 Publishers: Fennica Gehrman (Harp Concerto; Symphony No. 8; Isle of Bliss; Garden of Spaces; A Finnish Myth; Song of My Heart; Notturno e danza; Halavan himmeän alla; Symphony No. 3; Adagio Celeste); Breitkopf & Härtel (Cello Concerto No. 1); Boosey & Hawkes (Missa a cappella)

Recordings: CD 1: Finlandia Hall, Helsinki, Finland, 1/2001 (Harp Concerto) & 5/2001 (Symphony No. 8), CD 2: Finlandia Hall, Helsinki, Finland, 5/1996 (Isle of Bliss); 11/2004 (Garden of Spaces); Hyvinkää Hall, Finland, 6/1993 (Cello Concerto No. 1); Kokkola Conservatory Hall, Finland, 5 & 10/1993 (A Finnish Myth); Sello Hall, Espoo, Finland, 12/2010 (Notturno e danza); St John’s Church, Helsinki, Finland, 10/2002 (Halavan himmeän alla); St John’s Church, Riga, Latvia, 1 & 2/2013 (Missa a cappella); Sendesaal Bremen, Germany, 2/2017 (Song of My Heart); Bethanien Church, Leipzig, Germany, 6/1989 (Symphony No. 3); Centre for Fine Arts, Brussels, Belgium, 6/2005 (Adagio Celeste)

Booklet Editor & sleeve notes: Joel Valkila Photos: The private collection of Einojuhani and Sini Rautavaara (pages 10, 11, 31) Heikki Tuuli (cover, page 28), S. Seppo P. Turunen (page 39), Akira Kinoshita (page 40)

38 The composer in 1985 at the time of his 5th Symphony

39 The maestro

40 EINOJUHANI RAUTAVAARA (1928–2016) 90TH ANNIVERSARY EDITION

“[Rautavaara] never imitates, never tries to be deliberately original […] Combined with a very high level of professionalism, these qualities contribute to one of the most eloquent musical expressions of our time.” -Vladimir Ashkenazy

CD 1 52:30 1–3 HARP CONCERTO (2000) 23:11 4–7 SYMPHONY NO. 8, ‘THE JOURNEY’ (1999) 29:09 MARIELLE NORDMANN, HARP HELSINKI PHILHARMONIC ORCHESTRA | LEIF SEGERSTAM, CONDUCTOR

CD 2 69:06 RAUTAVAARA SAMPLER INCLUDING SELECTED MOMENTS FROM ONDINE’S EXTENSIVE RAUTAVAARA DISCOGRAPHY

[52:30 + 69:06] · English notes enclosed ODE 1236-2D Deutsche Textbeilage · Esittelytekstit suomeksi ℗ 1990–2018 & © 2018 Ondine Oy, Helsinki www.ondine.net Manufactured in Germany. Unauthorised copying, hiring, lending, public performance and broadcasting of this recording is prohibited.