Eturistiriidat Ja Suunnittelu Mauno Koiviston Yhteiskuntapolitiikassa1

44 TYÖVÄENTUTKIMUS VUOSIKIRJA 2019

ETURISTIRIIDAT JA SUUNNITTELU MAUNO KOIVISTON YHTEISKUNTAPOLITIIKASSA1

Pauli Kettunen professori, Helsingin yliopisto

Väärää politiikkaa litiikan oli ”kokonaisuutena ottaen” hyvä olla Sadekesänä 1977 Mauno Koivisto kokosi mahdollisimman vähän väärää: oli koetettava muistiinpanoistaan, kirjoituksistaan, puheis- saada aikaan kompromisseja eri etujen välille ja taan ja esitelmistään kirjan, jolle hän antoi koetettava hallita eri osa-alueiden politiikko- otsikon Väärää politiikkaa. Ne, jotka syytti- jen tarkoittamattomia seurauksia. Tarkastelen vät politiikkaa ja erityisesti talouspolitiikkaa tässä esityksessäni tätä Koiviston näkemystä, vääräksi, olivat silloisen Suomen Pankin pää- jonka hän käsitykseni mukaan jalosti omista johtajan mielestä ”huomattavan naiiveja”. Sillä kokemuksistaan sekä yhteiskuntatieteilijä- ”talouspolitiikkahan on aina väärää, kysymys nä että poliittisena toimijana. Suhteutan sitä on vain siitä, kenen kannalta ja miltä kannalta”. Suomessa toisen maailmansodan jälkeen ta- Suhdannepoliittiset toimet saattoivat olla vää- pahtuneisiin muutoksiin siinä, miten yhteis- riä rakennepoliittisesti ja aluepoliittiset vääriä kunnallisten ristiriitojen käsittelyä ja yhteis- suhdannepoliittisesti. ”Mutta vaikka talouspo- kuntapoliittista suunnitelmallisuutta ajateltiin litiikka periaatteessa aina onkin väärää, on silti ja yhdistettiin. pyrittävä siihen, että se olisi kokonaisuutena ottaen mahdollisimman vähän väärää, ja että Hyvinvointivaltio tärkeimpinä pidetyt talouspoliittiset tavoitteet – yhteinen kansallinen projekti? tulisivat tavoitetuiksi vähemmän tärkeiden Koiviston Väärää politiikkaa kyseenalaistaa kustannuksella.”2 yhden nykyisin julkisessa keskustelussa suo- ”Väärää politiikkaa” -otsikon perusteluista situn historiantulkinnan – kuvan hyvinvoin- voi lukea kolme puolta siitä, mitä voidaan pi- tivaltion rakentamisesta suunnitelmallisena tää Mauno Koiviston yhteiskuntapoliittisena yhteisenä kansallisena projektina. Hyvinvoin- perintönä. Ensimmäinen sisältyi kysymykseen tivaltio ei ollut Suomessa yhtä suunnitelmalli- siitä, ”kenen kannalta” politiikka oli väärää: oli nen projekti kuin Ruotsissa, vahvemman sosi- tunnustettava, että yhteiskunnassa oli erilai- alidemokratian maassa, ja yhteinen kansallinen sia, ristiriitaisia etuja. Toisen tärkeän piirteen projekti se ei ollut kummassakaan. Käytännöt osoitti kysymys, ”miltä kannalta” se oli väärää: ja rakenteet, joita kutsumme hyvinvointival- oli tunnustettava, että yhteisetkin tavoitteet tioksi, syntyivät ristiriidoista, kompromisseista olivat usein keskenään ristiriitaisia. Kolmas ja usein myös toiminnan tarkoittamattomista tuli esiin toteamuksessa siitä, että väärän po- seurauksista, ja niitä tarkoittavana käsitteenä ARTIKKELIT 45

Mauno Koivisto puhumassa Finlandia-talossa 1970-luvulla. Kuva: Työväen Arkisto.

”hyvinvointivaltio” yleistyi toden teolla vasta mitä sotien kokemukset ja niiden jälkeinen niiden jouduttua uhatuiksi.3 tilanne edellyttivät suhteessa Neuvostoliit- Asian toinen puoli on se, että poliittista toon. Ulkoisten välttämättömyyksien korostus kamppailua kehysti Suomessa vahvasti sisäis- liittyi myös Suomen asemaan kansainvälisessä tetty ajattelutapa, joka vaati kansallisten välttä- taloudessa. Vientiteollisuudella oli erityinen mättömyyksien tunnistamista ja tunnustamis- voima esittää omat etunsa kansallisina etuina ja ta. Politiikka on näyttänyt olevan lähimpänä välttämättömyyksinä, sillä sen kehitys vaikutti ihannettaan, kun lujalla sisäisellä tahdolla on metsien välityksellä laajasti ja konkreettisesti vastattu ulkoisiin välttämättömyyksiin ja tehty sosioekonomiseen ja alueelliseen rakenteeseen. se, mikä on ollut pakko tehdä. Tälle ajattelu- Lisäksi tuli suomalaisen yhteiskunnan tavalle oli pohjaa sekä menneen kokemuksissa muutosrytmi: rakennemuutokset alkoivat että tulevan odotuksissa. Se oli tulkinta Suo- myöhään, mutta tapahtuivat nopeasti. Nämä men kansainvälispoliittisesta asemasta, siitä muutokset kohdattiin kansallisina välttämät- 46 TYÖVÄENTUTKIMUS VUOSIKIRJA 2019

tömyyksinä, joihin oli reagoitava, kuten on rea- Yhteiskuntapolitiikka goitu myös sodanjälkeisten suurten ikäluokki- Talouspolitiikan ja sosiaalipolitiikan keski- en vaellukseen kehdosta kouluun, työelämään näissuhteiden pohdinta edisti käsitteen ”yh- ja eläkkeelle. teiskuntapolitiikka” uutta, laajaa käyttötapaa Yhteiskunnalliset uudistukset sidottiin – aiemmin se oli ollut sosiaalipolitiikan sy- toisen maailmansodan jälkeen taloudellisen nonyymi. Kuuselle sosiaalipolitiikka oli yksi kasvun välttämättömyyteen, useimmiten niin, yhteiskuntapolitiikan komponentti, ja sen oli että kasvun katsottiin luovan resurssit ja rajat toteutettava yhteiskuntapolitiikan yleisiä ta- uudistuksille. Välttämättömyyden sanomaa voitteita. ”Yhteiskuntapolitiikka” viittasi eri julistivat kuitenkin myös ne, jotka kehittelivät politiikkalohkojen rationaaliseen koordinoin- näkemystä siitä, että sosiaalinen tasoitus on tiin myös Koiviston aloitteesta vuoden 1961 keino vahvistaa taloudellista kasvua. Vuonna lopussa perustetun Yhteiskuntapoliittisen sos. 1961 julkaistua Pekka Kuusen teosta 60-luvun dem. yhdistyksen nimessä. sosiaalipolitiikka luonnehditaan usein suo- Yhteiskuntapolitiikkaansa Koivisto luon- malaisen hyvinvointivaltion suunnitelmaksi. nehti esimerkiksi kirjallisuuslehti Parnassossa Kuusi itse karttoi käsitettä hyvinvointivaltio, ensimmäisen pääministerikautensa lopulla ja hänelle kyse olikin enemmästä, kansakun- vuoden 1970 alussa. Pitkässä kirja-arviossaan nan eloonjäämisestä: ”Jos mielimme Ruotsin ja Yrjö Ahmavaaran Yhteiskuntatieteen kyber- Neuvostoliiton, kahden kasvutietoisen ja -ky- neettisestä metodologiasta7 hän kuvasi vuonna kyisen kansan, välissä jatkaa omaa elämäämme, 1966 alkanutta vasemmistoenemmistöisen me olemme tuomitut kasvamaan.” Se, mikä oli eduskunnan ja hallituksen aikaa: ”Kohta nel- välttämätöntä, oli kuitenkin myös mahdollis- jän vuoden ajan on valtiojohtoisessa yhteis- ta: “Kansanvalta, sosiaalinen tasoitus ja talou- kuntapolitiikassa ollut vallalla asennoitumi- dellinen kasvu näyttävät nyky-yhteiskunnassa nen, joka vielä jokin aika sitten edusti uutta kytkeytyvän onnellisella tavalla toisiinsa.”4 suuntausta: ennustuksiin perustuvaa suunnit- Kaikki eivät jakaneet Kuusen arviota so- telua, ennusteiden ja suunnitelmien jatkuvaa siaalipolitiikan merkityksestä talouskasvulle, tarkistamista, taloudellisen kasvun avulla suo- kuten Erkki Tuomiojan Kuusi-väitöskirjasta ritettavaa yhteiskunnallista ongelmien ratkai- voi lukea. Kuusen argumenttia kiittivät kuiten- suyritystä, ryhmätyötä, kokonaistarkastelua, kin arvosteluissaan Mauno Koivisto ja Olavi nippu- ja ketjuratkaisuja.” Tämä asennoitu- Niitamo.5 He kumpikin kuuluivat ns. O-ryh- minen oli syntynyt ”oppositioliikkeenä niitä mään, 1950-luvun puolivälissä muotoutunee- vastaan, jotka ilman tutkimuksiakin tiesivät seen keskustelupiiriin, joka ajoi suomalaisen mikä oli kulloinkin totuus” ja jotka ”kavahti- taloustieteen uudistamista ja talouspolitiikan vat kaikkea suunnittelua”. Se oli syntynyt ”re- rationalisoimista.6 Kuusen suunnitelman jäl- aktiona osittaisratkaisuja vastaan, erilaisten keenkin monien oli kuitenkin vaivattomam- tavoitteiden erillispainottamista vastaan, otet- paa perustella kansallisina välttämättömyyksi- tujen sosiaalisten edistysaskeleiden ajoittaisia nä muutoksiin reagoivia kompromisseja kuin purkamisoperaatioita vastaan”. niiden suunnitelmallista yhteiskuntapoliittista Kirjoituksen keskeisiä näkökohtia oli mää- ohjaamista. Toisaalta Kuusen tavassa korostaa rällisen kasvun kritiikki, mikä osoitti Koiviston hyvien tavoitteiden yhteensopivuutta ja yhteis- perehtyneen ajankohtaiseen kansainväliseen kuntapolitiikan yhteisiä tavoitteita oli sellaista, keskusteluun kasvun rajoista. Ahmavaaran mikä näyttää poikenneen tavoitteiden ristirii- teos oli hänen mielestään ”arvokas apuväline, taisuuden tunnustaneen Koiviston ajattelusta. arvokkain tuntemistani” sellaisessa tilanteessa, ARTIKKELIT 47

jossa oli hylättävä henkistä pahoinvointia lisää- harmony) vastakohtana katteettomalle ole- vä ja umpikujaan johtava ”pelkän määrällisen tukselle markkinoiden luomasta spontaanista kasvun tie” ja suuntauduttava ”laadullisen kas- tasapainosta.9 vun ja muutosten tielle”. Tämä vaati ”määrätie- Kuusen suhde etujärjestöihin, myös am- toista yhteiskuntapolitiikkaa”, ja sitä ”ei voi olla mattiyhdistysliikkeeseen, oli etäinen. Koivis- ilman ideologiaa, ei ilman filosofiaa, ei ilman ton yhteiskuntapoliittisessa ajattelussa taas tutkimusta”. Ahmavaaran ajatusta vallanku- erilaisilla eduilla oli olennainen sija. Etuja oli mouksellisesta yhteiskuntatieteestä Parnasson sovitettava ja kompromisseja tehtävä. Myrda- kriitikko ei niellyt, mutta pitkään pohdintaan lilaista luodun harmonian ideaa Koivistolta ei häntä inspiroi marxilaisen kyberneetikon to- kuitenkaan löydä. Esimerkiksi puhuessaan Jy- teamus, jonka mukaan ”(v)allankumoukselli- väskylän kulttuuripäivillä 1965 hän oletti, ”että sen yhteiskuntatieteen tärkeimpänä tehtävänä kaikenmuotoisissa tulevaisuudenkin yhteis- on kumulatiivisten prosessien ohjaus kohti kunnissa muutoksiin johtavaa kehitystä ajavat vallankumouksellista tilannetta”. eteenpäin yhteiskunnassa vaikuttavat voimat ja Näkemys yhteiskunnallisista muutoksista vastavoimat, jotka edustavat lähinnä eri suun- kumulatiivisina, itseään vahvistavina proses- tiin käyviä etuja, intressejä”. Ristiriitaisiin etui- seina oli keskeinen 1960-luvun yhteiskuntapo- hin perustuva erimielisyys saattoi kuitenkin liittisessa kehittelyssä. Kuusen suunnitelman ilmetä ”kovin monella eri tietämyksen tasolla, innoittajiin kuului ruotsalainen sosialidemo- niin karkeasti kuin kultivoidustikin”.10 Tarkas- kraattinen taloustieteilijä ja yhteiskuntateo- teltaessa Koiviston suhdetta yhteiskunnallisiin reetikko Gunnar Myrdal. ”Kumulatiivisen ristiriitoihin on tärkeätä kiinnittää huomiota kausaation” teoriassaan Myrdal tarkasteli yh- siihen, miten sota-ajan tehtävät ja kokemukset teiskunnallisia muutoksia ja maailmanlaajuista vaikuttivat sodanjälkeisiin tapoihin hahmottaa kehityksen ja alikehityksen dynamiikkaa itse- yhteiskunta tiedon ja politiikan kohteeksi. ään vahvistavina kehinä, joilla taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät kietoutuivat Ristiriidat toisiinsa.8 Kehät olivat usein noidankehiä, Sota-ajan poikkeusoloissa vahvistui näkemys köyhyyttä ja huono-osaisuutta kasaavia proses- yhteiskunnasta työnjaollisena, funktionaalise- seja, mutta yhteiskunnallisella suunnitelmalli- na kokonaisuutena, jota oli pakko suunnitella suudella ne voitiin kääntää hyviksi kehiksi. ja ohjata. Tähän liittyi se, että rationalisointi Tällainen toisiaan tukevien tavoitteiden hyvä nostettiin välttämättömäksi kansalliseksi teh- kehä yhdistäisi sosiaalista tasoitusta, demokra- täväksi. Niin sotatoimissa kuin kotirintamalla tian laajentamista ja talouskasvua, kuten Poh- yksilöiden sovittaminen ja sopeuttaminen tä- joismaissa, muissa enemmän kuin Suomessa, män kokonaisuuden tehtäviin koettiin uudella näytti jo tapahtuneen. tavalla pakottavaksi ongelmaksi. Rationalisoi- Myrdal kehitteli Kuusen kirjan ilmestymi- tavan yhteiskunnan ja sopeutettavan yksilön sen aikoihin visiota, jonka mukaan suunnit- lisäksi sota-aikana hahmottui kuitenkin myös telun täydellistyessä sen valtiokeskeisyys vä- ongelmataso yksilön ja yhteiskunnan välissä: henisi. Valistuneet kansalaiset toisivat omien sosiaalinen ryhmänmuodostus. Sotilaselämäs- järjestöjensä kautta intressinsä suunnittelun sä vaikuttivat virallisen organisaation ja virallis- voimaksi, siinä yhteen sovitettaviksi. Kaikki ten normien rinnalla perin erilaiset epäviralli- relevantit intressit tuotaisiin mukaan, eikä ku- set organisoitumismuodot ja normit. Epäviral- kaan voisi väittää omaa etuansa yleiseksi eduk- linen normisto ilmeni ohjeiden kiertämisenä, si. Näin rakentuisi ”luotu harmonia” (created esimiesten valvovan katseen välttelemisenä ja 48 TYÖVÄENTUTKIMUS VUOSIKIRJA 2019

purnaamisena. Se osoittautui kuitenkin tar- vastakkain suomenkieliset ja ruotsinkieliset, peelliseksi organisaation toimintakyvylle, ku- toisessa maalaiset ja kaupunkilaiset, kolman- ten sotilaidensa kunnioituksen saavuttaneet nessa työväestö ja porvaristo ja neljännessä upseerit jo tuolloin tunnustivat ja kuten Väinö kommunistit ja kaikki muut. Viimeksi mainit- Linna Tuntemattomassa sotilaassa (1954) ja tu – kommunistien vaarallinen eristyneisyys Knut Pipping sosiologisessa väitöskirjassaan – oli kansallisen integraation ajankohtaisin (1947) kuvasivat.11 ongelma. Allardt totesi Émile Durkheimin Ne sosiologit, jotka sotien jälkeen ryhtyivät tuella, että pitkälle kehittyneen työnjaon yh- tutkimaan työelämän suhteita, Mauno Koivis- teiskunnassa yhdenmukaisuuden painetta oli to yhtenä heistä, olivat sodan käyneitä miehiä. alennettava yhteiskunnan toimintakyvyn ja Vuonna 1955 väitellyt Paavo Koli kertoi saa- kiinteyden nimissä. Ralf Dahrendorfin ajatuk- neensa alkukipinän työelämän tutkimiseen so- sia soveltaen hän päätteli tämän tarkoittavan tilaselämän hämmennyksestä: ”Käyttäytymi- yhteiskunnallisten ristiriitojen tunnustamista nen näytti tapahtuvan käsittämättömiä lakeja ja sääntelemistä.14 Tätä näkemystä vastasivat seuraten, tuntemattomien tekijöiden säätäessä kommunistien tulo hallitukseen vuonna 1966 ryhmätoimintojen kulkua.”12 – Koiviston aktiivisella myötävaikutuksella – Suomalaisen työn sosiologian ensimmäis- ja tulopoliittisen sopimusjärjestelmän rakenta- tä aaltoa yhdisti näkemys ristiriidoista raken- minen – Koiviston ensimmäisen valtiovarain- teellisena yhteiskunnallisena tosiasiana, joka ministerikauden ja ensimmäisen pääministeri- ei palautunut poliittiseen kiihotukseen, vaan kauden saumakohdassa. vaati sosiologista selitystä. Koivistolla oli Koiviston ajattelussa tärkeä pysyvä sija näyt- vahvat omakohtaiset kokemukset taistelusta tää olleen käsityksellä, jonka mukaan ristiriidat kommunisteja vastaan satamissa, mutta väitös- kävivät vaarallisiksi, jollei niitä tunnustettu. kirjassaan vuodelta 1956 hän selitti Turun sa- Ristiriitojen poistamistakin hän piti huonona taman riitaisia sosiaalisia suhteita satamatyön ajatuksena. Vuoden 1982 alussa presidentti- luonteen ja traditioiden pohjalta. Hän arveli ehdokas Koivisto vastasi hänen sosialisminsa työriitojen olevan hinta, joka oli maksettava laatua tivanneelle Helsingin Sanomien haas- työmarkkinoiden ja yhteiskunnan vapaudesta. tattelijalle: ”Ajatus ristiriitojen poistamisesta Työnantajille oli hänen käsittääkseen tarjolla on sillä tavoin vaarallinen, että kun arkista käyttämättömiä keinoja parantaa työpaikan konfliktia tarpeeksi poistetaan, niin saadaan sosiaalisia suhteita, mutta ristiriidat eivät silti jättiläiskonflikti.” Hän torjui marxilais-hege- häviäisi. Hän piti vieläpä mahdollisena, ettei liläiseksi luonnehtimansa oletuksen historian työnantajien ja työntekijöiden välien parane- lainalaisuuksista, jotka johtaisivat ristiriidatto- minen olisi aina kaikin puolin toivottua, sillä maan yhteiskuntaan ja joiden toteuttajiksi jot- näiden ryhmien hyvä yhteistyö saattoi joskus kut – kommunistit, itse asiassa pitkään myös koitua esimerkiksi asiakkaiden ja kuluttajien sosialidemokraatit – itsensä kohottivat.15 vahingoksi. Eivätkä ristiriidat tehneet elämis- Torjuessaan ristiriitojen poistamisen Koi- tä mahdottomaksi: ”Vaikka Turun satamassa visto näyttää kuitenkin ottaneen etäisyyttä jatkuvasti riidellään, se ei tässä levottomuuden myös suomalaiskansalliseen yhtenäisyyden ja epävarmuuden täyttämässä maailmassa liene vaatimukseen. Kansakunnan rakentamisen mikään erikoisen onneton paikka …”13 vaiheessa 1800-luvulla ajatus yhtenäisestä kan- Sosiologia nousi 1960-luvulla kansallisen sasta tuli keskeiseksi politiikan perusteluksi. integraation tieteeksi. Sosiologi Erik Allardt Paradoksaalisesti se pohjusti myös kärkeviä erotteli neljä suomalaisen yhteiskunnan pe- ristiriitoja: konsensusideaalin pohjalta poliit- rusvastakohtaisuutta. Ensimmäisessä olivat tiset kiistat muodostuivat helposti taisteluiksi ARTIKKELIT 49

siitä, kenellä oli oikeus puhua kansan nimissä Koivisto totesi, että ulkopolitiikassa oli ”syytä ja siten määritellä kansa. Vuoden 1918 sisäl- pyrkiä yhtenäiseen esiintymiseen ja korostaa lissodankin taustalla voi nähdä tällaisen vas- jatkuvuutta”. Hallituksen osuutta oli kuitenkin takkainasettelun. Samalla kun kansallisen yh- vahvistettava erityisesti siksi, että yhdentyväs- tenäisyyden ideaali saattoi ruokkia ristiriitoja, sä Euroopassa ratkaistavilla asioilla oli ”yleistä se antoi vahvoille valtaa esittää omat etunsa ja yhteiskuntapoliittista merkitystä” paljon yli näkemyksensä yleisinä etuina ja yleispätevinä perinteisen ulkopolitiikan alueen. Sisäpoli- näkemyksinä. Koiviston käsitys kansallisesta tiikassa presidentin ei pitänyt olla aktiivinen: toimijuudesta poikkesi selvästikin tällaisesta ”Mehän elämme moniarvoisessa yhteiskun- yhtenäisyyden ideaalista. Hänen yhteiskunta- nassa.” Oli parempi, ”että eri henkilöt edusta- politiikkaansa kuului yhteiskunnallisten val- vat erilaisia arvoja ja tavoitteita ja sovittelevat tasuhteiden tasoitus siten, että niiden heikom- niistä lähteviä pyrkimyksiä keskenänsä, kuin mat osapuolet saivat voimaa omien tarpeiden- että tällainen punninta tulisi tapahtumaan yh- sa ja etujensa edistämiseen. den henkilön sisällä”.16 Maaliskuun 1. päivänä 1994, tasavallan pre- Mahdollisimman sidentin vaihtuessa, Koivisto puhui viimeistä vähän väärää politiikkaa kertaa eduskunnalle. Jälleen kerran hän arvioi Väärää politiikkaa -kirjan perusteluissa Koivis- myös tieteen ja tutkimuksen suhdetta politiik- to tuli ilmaisseeksi epäluulonsa niitä kohtaan, kaan. Hän oli vakuuttunut, että ”järjestelmäl- jotka katsoivat edustavansa oikeata politiikkaa. lisiin havaintoihin perustuva, ilmiöiden keski- Hänen näkemyksessään tulevaisuus oli epävar- näisiä syy- ja seuraussuhteita selvittävä talous- ma, avoin ja kiistanalainen. Sitä tehtiin poliit- politiikka antaa varmemmin haluttuja tuloksia tisesti eri etujen ja tavoitteiden kompromissien kuin pelkästään henkilökohtaiseen kokemuk- tietä. Tavoitteellisen toiminnan tarkoittamat- seen rakentuva”. Politiikka oli kuitenkin hänen tomia seurauksia oli koetettava hallita ratio- mukaansa ”paitsi tiedon asia myös tahdon asia, naalisella yhteiskuntapolitiikalla, joka perustui ja ennen kaikkea se on osaamisen asia”. Hänel- empiiriseen tietoon. Yhteiskuntapolitiikalla tä ei tullut tukea oletuksille, joiden mukaan murrettiin noidankehiä ja torjuttiin vaarallisia oikea tieto hävittäisi ristiriidat. Jo puheensa konflikteja, mutta ennalta määritellyn totuu- alussa Koivisto toisti näkemyksensä ristirii- den toteuttamista se ei ollut, eikä olevien olo- tojen pysyvyydestä: ”Meillä on kansakuntana jen kritisoinnin mittapuuna ollut harmonian yhteisesti tavoiteltavia asioita, mutta meillä on ideaali. myös poikkeavia käsityksiä ja vaikeasti yhteen- Viimeisessä valtiopäivien avajaispuhees- soviteltavia, ristiinkäyviä etuja. Näin on oleva saan helmikuussa 1994 tasavallan presidentti vastaisuudessakin.”17

Viitteet

1 Kirjoitus perustuu esitelmään Mauno Koiviston Pauli 2019: The Conceptual History of the Welfare perintö kantaa -juhlaseminaarissa Helsingin työväen- State in Finland. Teoksessa Edling, Nils (toim.) The talolla 25.11.2017. Changing Meanings of the Welfare State. Histories 2 Koivisto, Mauno 1978. Väärää politiikkaa. Helsinki, of a Key Concept in the Nordic Countries. New York Kirjayhtymä, 7–9. & Oxford, Berghahn, 225–275. – Kun suomalaiset 3 Olen perustellut tätä tulkintaa mm. kirjoituksissani sosialidemokraatit luonnehtivat 1960-luvulla tavoitet- Kettunen, Pauli 2015: Hyvinvointivaltion yhteiskuntaan hyvinvointivaltioksi, käsite viittasi useimmiten ta. Teoksessa Autto, Janne & Nygård, Mikael (toim.) ihmisten hyvinvoinnin yleiseen lisäämiseen pikemmin Hyvinvointivaltion kulttuurintutkimus. Rovaniemi, kuin valtion tehtävien uuteen määrittelyyn. Mauno Lapin yliopistokustannus, 71–109, ja Kettunen, Koivisto kuului niihin muutamiin ”teoreettisten kysy- 50 TYÖVÄENTUTKIMUS VUOSIKIRJA 2019

mysten harrastajiin”, joita kiinnosti hyvinvointivaltion pienoisyhteiskuntana. Sosiologisia havaintoja suomalai- ja sosialismin suhde; esim. Koivisto, Mauno 1968. sesta rintamayksiköstä 1941–1944. Helsinki, Otava. Vasemmiston yhteistyön edellytykset. Teoksessa Linjan 12 Koli, Paavo 1955. Ennakkoluuloista teollisessa organi- vetoa. Helsinki, Kirjayhtymä, 42 (lainaus teoksesta). saatiossa. Sosiologinen tutkimus teollisen organisaation 4 Kuusi, Pekka 1961. 60-luvun sosiaalipolitiikka. Por- johtajiston ja työntekijöiden välisestä vuorovaikutuk- voo, WSOY, 8, 34. sesta ja sen eräistä sosiaalisista edellytyksistä. Porvoo, 5 Tuomioja, Erkki 1996. Pekka Kuusi. Alkoholipoliitik- WSOY, 5. ko, sosiaalipoliitikko, ihmiskuntapoliitikko. Helsinki, 13 Koivisto, Mauno 1956. Sosiaaliset suhteet Turun Tammi, 129–139. satamassa. Sosiologinen tutkimus. Turun yliopiston 6 Suvanto, Antti & Vesikansa, Jyrki (toim.) 2002. Mo- julkaisuja B:60. Turku, Turun yliopisto, 187. Ks. myös dernismi taloustieteessä ja talouspolitiikassa. O-ryhmän Bergholm, Tapio 2008. ”Oma kokemus tutkimuskoh- kirjoituksia ja kirjoituksia O-ryhmästä. Helsinki, Gau- teena – Mauno Koivisto ja Turun satama”. Työelämän deamus. tutkimus, 1/2008, 77–81. 7 Koivisto, Mauno 1970. ”Vallankumouksellinen ja 14 Allardt, Erik 1964. Yhteiskunnan rakenne ja sosiaali- muu yhteiskuntatiede”. Parnasso 2/1970, 78–82. Jul- nen paine. Porvoo, WSOY, 144–151. kaistu myös teoksessa Väärää politiikkaa, 259–264. 15 Sundberg, Anneli 1982. ”Kansansuosikin kujanjuok- 8 Myrdal, Gunnar 1957. Economic Theory and Under- su. Mauno Koivisto etenee kohti presidentin linnaa Developed Regions. London, Duckworth. voihkien vaatimuksille, joiden mukaan hänen on 9 Myrdal, Gunnar 1960. Beyond the Welfare State. Eco- tunnustettava olevansa sosialisti”. Helsingin Sanomat, nomic Planning in the Welfare State and its Internatio- 3.1.1982. Ks. myös Koivisto, Mauno 1994. Kaksi nal Implications. London, Duckworth. kautta. Muistikuvia ja merkintöjä 1982–1994. Helsin- 10 Koivisto, Mauno 1968. Ennalta tietäminen ja ennalta ki, Kirjayhtymä, 438–440. määrääminen. Teoksessa Linjan vetoa. Helsinki, Kir- 16 Vuoden 1994 valtiopäivät. Pöytäkirjat I. Eduskunta, jayhtymä 194–201. Helsinki 1995, 17–19 (8.2.1994). Ks. myös Kaksi 11 Pipping, Knut 1947. Kompaniet som samhälle. Iakt- kautta, 436–437. tagelser i ett finskt frontförband, 1941–1944. Åbo, 17 Sama, 195–197 (1.3.1994). Ks. myös Kaksi kautta, Åbo Akademi; suomeksi vuonna 1978: Komppania 438–440.