48 Todellisuus nuottiviivastolla Pelastakaa Lapset aikuistua nuoren Salli ryhmän perustamiseen. ryhmän perustamiseen. tuolla reissullasyntyilopullinen läpimurtokappale,”Ei”. na 2002MaijalähtiNewYorkiin tekstejäja kirjoittamaan soittoa jalauluntekijäolinoussut yleisönsuosikiksi.Vuon- ti Maijanrockkansantietoisuuteen. Tehtiin kaksipitkä- kokemuksen. järisyttävän goa enehkäolisimuusikko,Maijakiteyttää ikään. S Kuva Werner MusicFinland Teksti JariSalonen päähän.Ei-biisiäontullutlaulettuajapaljon. päästä valtakuntaa reissaamista takanaan kesältä Maija Vilkkumaallaontältä – Sävel oli syntynyt jo Suomessa, mutta tarinan syntyi tarinan – Sävelolisyntynyt joSuomessa,mutta Ensimmäinen soolouran single Satumaa-tango nos- Ensimmäinen soolouransingle Satumaa-tango – SilloinilmestyiDingonLevotonTuhkimo! IlmanDin- osuu11vuoden Musiikkiuran yksikäännekohta rastuksen pariin ja lopulta omanbändin,Tarha-rastuksen pariinjalopulta Tie onvienytkoulunmusiikkiluokalle,teatterihar- kumaa hurahtimusiikinmaailmaanpikkutyttönä. uomen varmastitunnetuinnaisrokkariMaijaVilk-

The Others -elokuvan innoittamana. En ole nähnyt sitä, Enolenähnytsitä, The Others-elokuvaninnoittamana. nen tekstejään on tulkittu väärin. Ennen muuta niitä on niitä nen tekstejäänontulkittuväärin. Ennenmuuta että tekijäolisielänyt tarinat. että niin, En ajattelemuidenkaanlauluntekijöiden kappaleita mää tämän. lauluntekijätyr- pidetty omaelämänkerrallisina, mutta Maija onhuomannut tekijä muistelee. seponnahtihitiksi,laulun- syystä jostain mutta tavakin tuskaksiastikiinni. heistä haluaa pitää allergiaaole,äitivaan eilapsillamitään jastuu sitten,että heilläonvaloallergia.Elokuvassapal- että tonaan väittäen, lapsiako- kuvailuja.Elokuvassaäitipitää vaan kuullutsiitä – Laulun tarina on kammottava ja koskettava jaahdis- jakoskettava onkammottava – Lauluntarina – Kappaleeni eivät ole päiväkirjaa eikä elämänkertaa. – Kappaleenieivätolepäiväkirjaa eikäelämänkertaa. vuosien saatossa, että moniahä- vuosien saatossa,että Todellisuus nuottiviivastolla 49 Lokakuu 2010 Ei : Sävel Onnen keiju ja lennä ja lennä, hyvä ole hyvä sun taiat tee antaa mun äiti antaa mun mennä, et mennä muu menee mä haluaisin kun jokainen kuumenee on meri lämmin ja hiekka Mä huoli tiedän äidil´ on minusta jää mutta kurjaa on jos ulkopuoliseksi chorus jo on sumeat Ja äidin silmät karikko hän sanoo maailma on vaarojen se sama vei maailma siskosi mä sanon viimeisen sanan ja se on ei vierii Vuodet ja äiti on raukee ja kun talo on raukee lukkoo tytär riuhtoo ei se ei aukee mut se ei aukee, poista ikävää Mikään ei tätä ja hän jo kuusitoista hän on kohta auta taiat ettei tietää mut ulos jumalauta hän huutaa päästä chorus heinäkuun Ja yönä erään pukeutuu tytär herää, maailman pauhuun lähtee ikkunasta huoneessa, äiti suussaantoisessa pian kauhuun tupakka nukahtaa ja herää Ja hän huutaa, tytärtään huutaa mutta tytär on kaukana ja lähellä kuuta chorus tekstin kirjoittamisen jälkeen voi vuonna 2003, se ponnahti heti soit- Tulevaisuudesta Maija suostuu kertomaan vain sen ver- Tulevaisuudesta – Minusta vanhempien yksi tärkeä tehtävä on osata pääs- – Itsekin tajusi, että ja imun ja nyt kappale on kaikkialla – Silti muistan, että oli nuorena tarvetta minullakin olla – Ryhmäidentiteetti on tärkeää. ja vanhem- Murrosiässä – En selitäanalysoi tekstejä- siksi en myöskään vitsejä, – Ei oikeastaan. Olen aina osannut ajatella ja eläytyä ti- – Mutta ”Ei” on hyvä esimerkki kappaleesta josta tulee Niinpä Maija ei lähde selittämäänNiinpä Maija ei lähde ”Ei” kappaleenkaan kova paikka. Minulla ei ole – Se on lapselle ja nuorelle ran, että ensi kesä keikkaillaan tiiviisti, mutta ajatus seu- raavasta pitkäsoitosta saa vielä kypsyä. Pöytälaatikossa on vain ajatuksia ja suuntaviivoja, tulevat hitit ovat vielä kirjoittamatta. sa vanhemmat pitävät nelikymppisestä lapsestaan kiinni. Napanuora pitää pystyä katkaisemaan. tää lapsistaan irti aikuistumisen hetkellä. Meillä riittää vaikka kuinka paljon surullisia tarinoita tilanteista, jois- lanteeseen, miten äiti voi olla huolissaan tyttärensä kas- vamisesta – ja tytär ymmärtää tämän huolen. Lapsen kan- nalta tilanne voi olla kuristava ja tuskainenkin. kysyä myös, onko tekstin merkitys muuttunut laulajal- le oman äitiyden ja nyt 2,5 vuotiaan tyttären myötä. Mai- ja miettii hetken. Nyt vajaa 10 vuotta ten se vaan jotenkin katoaa ja unohtuu, ettäse on omaa kä- sialaa. Ulkoapäin katsoen ”Ei” on urani merkittävin kap- pale, mutta en nosta sitätekstieni ylä- erityisesti muiden puolelle. Itselleni on olemassa tärkeämpiäkin kappalei- ta, ynnäilee Maija. myyntilukuja ja tuntuihan se hienolta, ei sitä voi kieltää. menestyksen myötä juttu, mi- itselle lähes vieras. Metka nosteen oikein tunsi. ”Ei” sai tunnustuksia ja saavutti isoja nosteen oikein tunsi. ”Ei” sai tunnustuksia koilla jo lähes vuoden päivät mutta myötä levytyksen kap- saatettu soittaapale nousi kaikkien huulille. Keikoilla oli monta kappaletta mutta kun ”Ei” lopulta käyn- pyörähti tiin, yleisöön tuli heti eloa. Kun ”Ei” ilmestyi pana asiaan kuuluu, että tulee lisäksi tarveolla erilainen ei ole iso mut- kuin edellinen sukupolvi. Kaikilla muutos ta se kuuluu itsenäistymiseen ja kasvamiseen. muiden kaltainen. kuulua ryhmään. Eikä voi kiistää, Piti et- tei oma jengi olisi tärkeä vanhempanakin. Mutta nyt kave- reita nauraa. ei ole pakko nähdä ihan joka päivä, Maija nattomasti loistavia kavereita joiden kanssa nähtiin joka pitää kiittää, ettäpäivä. Vanhempia on aina myös kaverit hyväksytty. kaveripiirin hylkimäksi, ulkopuoliseksi. kaveripiirin hylkimäksi, näitä aivan suun- kokemuksia, päinvastoin. Mulla on ollut sanomaa. Yksi näkökulma on kuitenkin nuoren jääminen sanomaa. Yksi näkökulma ni. Kuulijan tulkintani. Kuulijan on toki lopulta tärkeä, vaikka voi olla kuin minun tulkinta.ihan toinen ”Ei” kappaleen tekstiä ja kyllä minä muiden muassa oppikirjoissa on analysoitu niitäkin arvostan, mutta ennen muuta teksti on tehty sel- laiseksi, että se soi. to– ja myyntilistojen kärkeen. Maija oli soittanut sitä kei-