Jääpallon XXXVI MM-Kisat Uljanovsk, Venäjä 1.–7.2.2016

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Jääpallon XXXVI MM-Kisat Uljanovsk, Venäjä 1.–7.2.2016 Jääpallon XXXVI MM-kisat Uljanovsk, Venäjä 1.–7.2.2016 Jääpallon MM-kilpailut on pelattu vuosien saatossa 35 kertaa. Ensimmäiset kisat pelattiin Helsingissä, Olympiastadionilla 1957, jolloin ensimmäisen mestaruuden voitti Neuvostoliitto. Venäjä on hallitseva mestari voitettuaan Ruotsin Habarovskin 2015 MM-finaalissa maalein 5-3. 2016 MM-kisoissa jatketaan viime MM-kisoissa käyttöönotetulla pelisysteemillä. Joukkueet jaetaan A-ja B- ryhmiin, jotka molemmat vielä jakautuvat A- ja B-lohkoihin. MM-kisoihin osallistuu 18 maata, joista uutena maana B-ryhmään osallistuu Tsekki. B-ryhmän kisat pelataan 10.-14.2.2016. A-ryhmän A-lohkoon kuuluvat Venäjä, Ruotsi, Kazakstan ja Suomi. A-ryhmän B-lohkoon kuuluvat Latvia, Norja, USA ja Valko-Venäjä. Alkulohkojen yksinkertaisen sarjan jälkeen käynnistyvät neljännesvälierät siten, että A-lohkon sijalle 4 sijoittunut kohtaa B-lohkon voittajan, A-lohkon kolmanneksi sijoittunut kohtaa B- lohkon toiseksi sijoittuneen, A lohkon toiseksi sijoittunut kohtaa B-lohkon kolmanneksi sijoittuneen ja A- lohkon voittaja kohta B-lohkon neljänneksi sijoittuneen. Voittajat jatkavat kaaviossa ylöspäin aina mitalipeleihin saakka. Puolivälierissä tappion kärsineet jatkavat niin ikään sijoitusotteluihin saakka. Otteluohjelma http://bandy2016.ru/en/results Suomen kisaurakka käynnistyy 1.2 ottelulla Ruotsia vastaan klo 14.00 Suomen aikaa. Kisanäyttämönä on 5000 katsojaa vetävä jääpallohalli Volga Sport Areenalla. Englannin kielistä infoa Areenasta http://bandy2016.ru/en/arenas/volga-sport-arena Kisojen päänäyttämö on kuitenkin Trud stadion mikä vetää 15.000 katsojaa. Venäjä pelaa kaikki ottelunsa Trud stadionin ulkojäillä. Semifinaalit ja mitalipelit pelataan Trud stadionilla. Englanninkielistä lisätietoa kentästä http://bandy2016.ru/en/arenas/trud Ruotsi ja Venäjä ennakkosuosikit -Suomi valmis palaamaan mitalikantaan Arviot A-ryhmän A-lohkon joukkueista Kazakstan Joukkueen runko on ollut pitkälti sama jo lähemmäs kymmenen vuotta. Neljää pelaajaa lukuun ottamatta kaikki pelaajat pelaavat Venäjän pääsarjaa täyspäiväisesti. On myös merkille pantavaa, että joukkueessa on kentällinen liigan kärkijoukkueissa pelaavia. Sarjassa toisena olevasta SKA Oilmanista joukkueessa pelaa Anatoli Golubkov ja sarjassa kolmantena olevat Baikal-Energyn pelaajat (Evgeni Shadrin, Maxim Gavrilenkj Pavel Dubovik. ja Aleksander Nasonov). Joukkueen pelityyli/tapa on perin venäläinen, joskin hiukan enemmän peliä on myös ilmassa. Viime kisoissa 2015 joukkue voitti Suomen pronssiottelussa maalein 8-6. Avainpelaajia ovat mv Andrei Rein (Vodnik), alakerran Anatoli Golubkov ja keskikentällä on myös kokemusta ja taitoa, sivutuet Leonid Badarev (Start) ja mainitut Baikal Energyn ja Jevgeni Shadrin. Hyökkäyksen ykköspyssy on Aleksander Nasonov 34-v, joka Venäjän Superliigassa on 429 ottelussa iskenyt tehot 703 (503+1205). Hänen tukenaan viimeistelystä vastaa Sergei Pochkunov (Volga Uljanovsk). Pochkunovin saldo Venäjän liigassa on 406 ottelua 371 (308+71) Onnistuessaan Kazakstan täytyy laskea finaalikandidaatiksi siinä missä Venäjä, Ruotsi tai Suomikin. Venäjä Venäjä on hallitseva Maailmanmestari. Habarovskin finaalissa 2015 joukkue voitti Ruotsin 5-3. Joukkueesta löytyy uskomaton määrä henkilökohtaista osaamista ja Venäjän puolustaminen viimevuosina on ollut niin tiivistä ja kurinalaista että heidän ”ykköshaastajalla” Ruotsilla on todellakin mietittävää. Kokemusta joukkueessa omaavat 14 MM-kisat pelannut Sergei Lomanov (Jenisei) ja Jevgeni Ivanushkin (Moskovan Dynamo). He ovat myös vastanneet joukkueen tulovoimasta, Habarovskin kisoissa Ivanushkin viimeisteli 13 täysosumaa ja Lomanov 9 maalia. Kaksikon tulivoimasta antaa hyvän kuvan heidän Venäjän liigassa tekemistään maaleista: Lomanov 511 ottelua 1326 (977+349) tehopistettä ja Ivanushkin 521 ottelua 1037 (903+134). Keskikentän pelaajat Dmitri Saveljev (M Dynamo) Alan Dzhusoev (Jenisej) ja Maxim Iskeldin (SKA Oilman) takaavat että vastustajilla pitää kiirettä. Alakerran kunkku on Jenisein libero Juri Vikulin. Juri Vikulin on tärkeä pelaaja Venäjän alakerrassa. Sergei Myaus on onnistunut pelaajavalinoissaan Venäjän valmentaja Sergei Myaus on onnistuneesti nuorentanut joukkuetta ja mukana on Habarovskissakin pelannut 19-v Nikita Ivanov (M Dynamo). Venäjän ryhmä on tasapainoinen ja kisojen ennakkosuosikki. Joukkueessa on kuusi pelaajaa sekä kärkijoukkue Jeniseistä, Moskovan Dynamosta neljäpelaajaa. Ruotsi Ruotsalaiset hakevat uutta nousua, sillä Venäjä on kolme kertaa peräkkäin voittanut MM-kultaa. Ruotsin pelitapa perustuu hyvään pallolliseen peliin ja pallonhallintaan, mihin periaatteessa osallistuu koko joukkue liberoa ja pakkeja myöten. Ruotsalaiset pelaavat vaihtelevasti pitkää ja puolipitkää peliä pallollisen hallinnan ohella. Avainpelaajia ovat viime aikoina hyvin menestyneen Bollnäsin kolmikko libero Andreas Westh, keskikentän Per Hellmyrs, Daniel Berlin ja Erik Säfström (SKA Oilman) sekä hyökkääjistä Sandvikenin kaksikko Christoffer Edlund ja Erik Pettersson. Edlund on ollut hyvässä vedossa Ruotsin Elitserienissä ja hän paukutellut 23 ottelussa 62 maalia. Libero Andreas Westh on isossa roolissa Svenne Olssonin pelikirjassa Suomi Viime kisat eivät menneet parhaalla mahdollisella tavalla ja Suomi lähtee hakemaan nälkäisenä paluuta mitalikantaan. Päävalmentajana jatkaa monikertainen maajoukkuevalmentaja Antti Parviainen, joka hankki johtoryhmään 2004 MM-kultaa valmentaneen Esko Tammilehdon. Syyskuussa Suomi oli harjoitusleirillä Ruotsissa ja joulukuussa Porvoossa Suomi kohtasi Venäjän ja Helsingissä Ruotsin, joissa molemmissa tuli tappio. ” Meillä on joukkueessa edelleen hyvä sekoitus kokemusta, Ville Aaltosen ja Sami Laakkosen toimesta, mutta myös todella vahvoja tulevaisuuden pelaajia Samuli Helavuori, Tuomas Määttä ja Janne Rintala etunenässä, jotka lähitulevaisuudessa tulevat olemaan maajoukkueen todellisia runkopelaajia. Kaikkiaan meillä on viisi 90-luvulla syntynyttä tässä joukkueessa ja vielä 3-4 lisää kotiin jäävissä pelaajissa. Sillä tapaa myös tulevaisuus näyttää hyvältä.” Runkopelaajamme ovat tämän kauden aikana olleet seurajoukkueissaan keskeisissä rooleissa niin Ruotsissa pelaavat kuin myös kotimaan Bandyliigassa olevat. Meillä on kaikkiaan 8 pelaajaa Elitserienistä ja 7 kotimaan sarjasta, mikä toivottavasti antaa myös uskoa kotimaan sarjassa pelaaville mahdollisuuksista pelata maajoukkueessa ja MM-kisoissa.” ” Joukkueen ilmiselvä tavoite on paluu mitali kantaan eli vähintään Kazakstan tulisi suistaa sijoitusta alemmas neljänneksi. Haluamme kuitenkin pystyä haastamaan myös kahta mahtimaata – Venäjää ja Ruotsia – toden teolla. Emme aio säästellä kisojen alkuotteluissa, vaan lähteä reippaalla haastajamielellä, kehittämään ottelu ottelulta omaa peliämme. Viikon viides ottelu on ns. ”kuoleman ottelu” ja kuudes sitten se mitalipeli. Eli kaikkiaan pelaajille tulee 6 täysimittaista peliä 7 päivän aikana. Kova ja vaativa rypistys.” Tuumaili Parviainen Suomen joukkueesta Mikko Lukkarila oli Suomen tehokkain Habarovskissa seitsemällä täysosumallaan Venäjä MM-historian menestyksekkäin Venäjä (sisältää Neuvostoliiton, IVY maiden ja Venäjän tulokset) on kaikkein menestyksekkäin maa, mestaruuksia on 23, Ruotsi on toisena 11 mestaruudellaan ja Suomi voitti ainokaisensa 2004. Venäjä voitti kaikki mestaruudet vuoteen 1981 saakka, jolloin Ruotsi voitti ensimmäisen mestaruutensa. Vuosien saatossa osanottavien maiden määrä on kasvanut perinteisten neljän (Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Norja) maan lisäksi. MM-kisoissa ovat esiintynet Hollanti, Japani, Kanada, Kazakstan, Latvia, Mongolia, Saksa, Somalia, Ukraina, Unkari, USA, Valko-Venäjä ja Viro). Nyt siis mukana uutena maana on Tsekki. Sarjajärjestelmä on myös kokenut muutoksia. Vuoteen 1983 saakka pelattiin sarjamuotoisesti mutta sen jälkeen runkosarjan jälkeen pelattiin mitalipelit. 1991 mukaan tulivat myös semifinaalit ja 2014 kaksilohkoinen A-ryhmä. MM-kisojen tiedotus ja näkyvyys Jääpalloliitto toimittaa oman jakelukanavansa kautta raportit Suomen otteluista. Joukkueen yhdyshenkilö kisoissa on Markku Niemitalo + 358 440 692 034 Joukkueen pelaajien kuvat löytyvät osoitteesta: MM-kisojen A-sarjan kotisivut: http://bandy2016.ru/en/ Josta löytyy otteluohjelma ja muuta MM-kisoihin liittyvää informaatiota. Huom! Uljanovskin aika + 1 h Suomen aikaan nähden. Ruotsi vs. Suomi ottelu alkaa paikallista aikaa 16.00 eli klo 15.00 Suomen aikaa. Miesten MM-kisat 1.-7.2 Uljanovsk Venäjä Otteluajat Suomen aikaa, Habarovsk +1 Maanantai 1.2 15.00 Ruotsi -Suomi 18.00 Kazakstan-Venäjä Tiistai 2.2 15.00 Ruotsi-Kazakstan 18.00 Venäjä-Suomi Keskiviikko 3.2 15.00 Kazakstan-Suomi 18.00 Venäjä-Ruotsi Torstai 4.2 09.00 puolivälierä 13.00 puolivälierä 16.00 puolivälierä 19.00 puolivälierä Lauantai 6.2 11.00 välierä 15.00 välierä Sunnuntai 7.2 11.00 Pronssiottelu 15.00 Loppuottelu Suomen joukkue: numero, nimi, seura, maaottelut JOUKKUE Maalivahdit 23 Kyllönen Kimmo, Kungälv 39A, 6N, 2P 72 Virtanen Pertti, OLS 22A, 7N, 8P, 2J Kenttäpelaajat 22 Aaltonen Ville, Bollnäs 127A, 5N, 2P, 5J 51 Hauska Tomi, Veiterä 32A, 2B, 7N, 8P 21 Helavuori Samuli, Bollnäs 36A, 13B, 11N, 6P 4 Hiltunen Pekka, Kalix 62A 10 Rytkönen Mikko, JPS 36A 9 Mustonen Tomi, Narukerä 5A 11 Kumpuoja Markus, Sirius 55A, 3B, 7N, 4P, 2J 77 Laakkonen Sami, Akilles 132A, 10N,3 P 20 Liukkonen Juho, Kampparit 33A, 6N, 4P, 2J 87 Lukkarila Mikko Vänesborg 70A, 7N, 7P, 6J 46 Moisala Ilari, Vänersborg 63A, 2J 6 Määttä Teemu, Kungälv 10A, 15B, 10N, 7P, 6J 99 Määttä Tuomas, Botnia 8A, 5B, 10N, 13P 74 Peuhkuri Eetu, Broberg 9A, 5B, 5N, 6P 90 Rintala Janne, Västerås 11A Kotiinjäävät varamiehet 12 Aaltonen Jussi, Motala 3 Liukkonen
Recommended publications
  • HÖJDPUNKTER FEBRUARI 2016 EUROSPORT 1 Och EUROSPORT 2
    HÖJDPUNKTER FEBRUARI 2016 EUROSPORT 1 och EUROSPORT 2 BANDY Eurosport 2 och Kanal direktsänder från bandy-VM Bandy-VM avgörs för tredje året i rad i Ryssland men förhoppningsvis blir det inte ett fjärde ryskt guld på raken när Kanal 5 och Eurosport 2 direktsänder från mästerskapet 1-7 februari. Årets VM, som spelas i Uljanovsk (annars mest känt som Lenins födelsestad), är det 36:e sedan starten i Helsingfors 1957. Sedan 2003 avgörs VM varje år och maratontabellen toppas av Sovjetunionen med 14 guld, före Sverige med 11 och Ryssland med 9. Finland tog sitt enda guld 2004 när man överraskande besegrade Sverige i en snöig finalmatch. Sverige har utöver gulden 17 silver och 7 brons. De enda länder utöver de redan nämnda som har medaljer från VM är Norge (1 silver, 1 brons) och Kazakstan (6 brons). Samtliga Sveriges matcher under VM, och finalen, kommer att direktsändas på Kanal 5 medan Eurosport 2 i Sverige direktsänder ett urval av de övriga matcherna. Trefaldige bandyvärldsmästaren Jonas Claesson kommenterar Sveriges matcher tillsammans med Niklas Jarelind. Sveriges första VM-guld kom under ledning av förbundskapten Håkan Sundin 1981 efter att Sovjetunionen vunnit de elva tidigare VM-turneringarna. Det elfte och senaste svenska guldet vanns i Kazakstans största stad Almaty 2012 där Ryssland finalslogs med 5-4. Största segern i en VM-final stod Sovjetunionen för när laget 1989 utklassade Finland med 12-2. Sveriges största finalseger kom 1993 när Ryssland besegrades med hela 8-0. Skyttekung i den turneringen blev expertkommentatorn Jonas Claesson med 10 mål. Claesson vann även skytteligan i VM 1991, 1995 och 1997.
    [Show full text]
  • Matchrapport
    Matchrapport Lag nr. Lag A Hemmalag Ev. World Championship Men A 263816 Norway Matchnr: 18 Ålder Nr Namn Mål Pass Poäng Utv Säsong: 19900101 2 Anders Greger Svenn 2016 19900101 3 Sverre Jacob Brecheisen Datum/Tid: 2017­02­04 16:00:00 19900101 4 Peder Remman Plats: Göransson Arena, Sandviken 19900101 5 Petter Renstrom Moen Resultat: 2:17 19850101 6 Christian Randsborg Halvtid: 0:8 19850101 7 Fredrik Randsborg Publik: 2510 19900101 8 Magnus Hogevold 1 1 Temperatur: 5 19900101 9 Nikolai Rustad Jensen 1 1 19900101 10 Christian Lauenborg Waaler (C) Målstatistik: Lag A: Lag B: På straffslag: 0 1 19900101 11 Sondre Bratvold Kristoffersen På hörnslag: 19900101 12 Alexander Nygaard (GK) 1 1 19900101 16 Robin Cras På frislag: 0 0 19900101 17 Kristian Hagen På självmål: 0 0 19900101 19 Emil Gulbrandsen Övrig statistik: Lag A: Lag B: 19900101 20 Simen Lyche Kjollmoen (RGK) Hörnor: 4 2 19900101 21 Eirik B Johnsen 1 1 Straffar: 0 1 19900101 22 Felix Callander Lagledare Gjermund Stromnäs Utvisningskod: Lag A: Lag B: Underskrift 1. 0 0 2. 0 0 Lag nr. Lag B Bortalag 3. 0 0 263811 Sweden 4. 0 0 Ålder Nr Namn Mål Pass Poäng Utv 5. 0 0 19900101 5 Andreas Westh (C) 6. 0 0 19900101 6 Daniel Berlin 1 2 3 7. 0 0 19820313 8 Hans Andersson 3 3 19900101 9 Johan Löfstedt 4 4 Matchsekreterare: Hans Sjöberg 19740610 13 Andreas Bergwall (GK) Huvuddomare: Grigori Minaev 19870513 15 Linus Pettersson Domare: Dmitry Maslytaev 19900101 16 Erik Säfström 1 1 Domare: Dmitri Anikin 19810419 17 Daniel Mossberg 1 1 2 Domare: Tom Niiranen 19820315 19 Patrik Nilsson 1 1 Namnteckning
    [Show full text]
  • Övriga 2011 2012-08-17 19:00:00 Dina Arena 6:3 3:1 200 0 0 1 2 0 0
    Lag nr. Lag A Hemmalag Ev. Övriga 114 Edsbyns IF Bandy Matchnr: Ålder Nr Namn Mål Pass Poäng Utv Säsong: 2011 19830813 5 Fredrik Åström 1 1 Datum/Tid: 2012-08-17 19:00:00 19860825 7 Jens Hermansson 19820313 8 Hans Andersson 1 1 2 Plats: Dina Arena 19910117 9 Simon Jansson Resultat: 6:3 19790124 10 Daniel Liw 1 1 Halvtid: 3:1 19920620 11 Martin Söderberg 1 1 2 Publik: 200 19910414 12 Joakim Svensk 19931112 14 Martin Frid (J) 1 1 Temperatur: 3 19860409 17 Mattias Hammarström 2 2 19930611 18 Fredrik Eriksson (J) Målstatistik: Lag A: Lag B: 19890629 20 Mattias Andersson På straffslag: 0 0 19750611 21 Anders Svensson (mv) På hörnslag: 1 2 19931116 22 Felix Pherson (J) På frislag: 0 0 19930702 50 Henrik Karlström (mv) På självmål: 19820325 61 Daniel Jonsson 3 3 0 0 19760823 64 Daniel Välitalo (K) Lagledare Stefan Asikainen Övrig statistik: Lag A: Lag B: Underskrift Hörnor: 5 11 Straffar: 0 1 Lag nr. Lag B Bortalag Utvisningskod: Lag A: Lag B: 518 Dynamo Moskva 1. 0 0 Ålder Nr Namn Mål Pass Poäng Utv 2. 19830318 4 Per Hellmyrs 0 2 19710425 5 Andrej Zolotarev 3. 0 0 19870322 6 Daniel Berlin 4. 0 0 19850509 7 Viktor Chernyshov 5. 0 1 19730612 8 Rinat Shamsutov 6. 19750325 9 Alexander Tjukavin 0 0 19860805 10 Dmitrij Poputnikov 7. 0 0 19810319 11 Pavel Ryazantsev 2 1 3 10 19850101 12 Mikhail Seledkov Matchsekreterare: Lars Östlin 19810419 17 Daniel Mossberg 1 1 Huvuddomare: Stefan Johansson 19850101 18 Matvey Azarenko Domare: Aton From 19790222 19 Dmitrij Saveliev Domare: Mattias Morberg 19730624 20 Ivan Maximov Domare: 19850101 24 Alexander Koliagin
    [Show full text]
  • A-Landslaget Herr
    1 Anders Bergströms inledning till Landslagsrapporten 2019/20 Anders Bergström Ordförande Landslagskommittén En bandysäsong präglad av corona i dess avslutning Först av allt ett jättestort TACK för allas jobb för svensk bandy! Insatser, prestationer, påfrestningar i stort och mått som ni alla har gjort. Föreningarna, klubbledarna, tränarna är vår bas ute i föreningarna. I detta sammanhang vill vi också ha fokus på Lidköpings AIK och dess ansvar för VM-17, pojkar. Om jag vänder mig till våra landslagsledningar - sju stycken, med extra tankar är det mot bakgrund av min roll. Det är bara ni själva som vet omfattningen på telefonsamtal, sms, mail och samtal vid matcher och läger. För att inte nämna allt tankearbete. Jag sitter och försöker summera mitt första år som ordförande i landslagskommittén och den kan sammanfattas… Oerhört mycket större verksamhet än vad jag var medveten om trots många år i styrelsen. Har tidigare följt resultat i mästerskap och ekonomirapporter. Nu en inblick i allt från uttagningar, läger, ledare och föräldrars kritiska synpunkter på uttag- ningar och inte minst intensiva dagar under VM-turneringar. Eller som Curt sa med glimten i ögat ”Vet du att du är den ordförande i landslagskommittén som förlorat mest mästerskap.” Litet exempel också på den humor, öppenhet och kritiska hållning vi har inom LK. Har också fått vara med om att ställa in två mästerskap (Herrar och P15) på grund av coro- nakrisen. Tanken från FIB (Internationella Bandyförbundet) är att dessa mästerskap skall spelas kommande säsong. Att analysera vad som skett och försöka dra slutsatser på vad vi ska göras framåt är en del i vårt arbete den närmaste tiden.
    [Show full text]
  • 164.900 Kr 159.900 Kr 129.900 Kr
    LÖRDAG 10 JANUARI 2009 DAGENS NYHETER Oerfaren tränare leder Brommapojkarnas återkomst DN:s artikelserie om de allsvenska Stockholmstränarna fortsätter med Kim Bergstrand. Sidorna 4–5 ”Det är en utmaning” Jacobsson siktar på OS 2012 – blir den första handikappidrottaren i en av SOK:s OS-satsningar. Efter 16 guld i Paralympics satsar 2008 års bragdmedaljör Jonas Jacobsson mot nya höjder – OS i London 2012, för icke- funktionshindrade. Nyheten presenterades vid en presskonferens på Svenska olympiska kommitténs kansli på fredagen. 43-årigen från Krokek utanför Norrköping blir därmed den för- ste handikappidrottaren som tar plats i en OS-satsning. Och han är en äldste som debuterar i SOK:s topp- och talanggrupp, där han nu får samma status och uppbackning som Anja Pärson, Charlotte Kalla, Carolina Klüft och Susanna Kallur, för att nämna några. – Det är en utmaning, förklarar Jonas. Jag har funderat en hel del, eftersom jag har mycket att förlora om inte satsningen går hem. Men det som driver mig är att jag vill se hur bra jag kan bli som skytt. Den gren Jonas ska tävla i är 50 meter liggande, den gren han faktiskt anser sig vara svagast i för tillfället. Därmed kan han äventyra de andra disciplinerna med sin OS- satsning. LIGGANDE SKYTTE FINNS givetvis även i tävlingar för funktionshind- rade, men då sitter Jonas i rullsto- len och lutar armbågarna mot en specialanpassad skiva för att få samma stöd som golvet ger andra skyttar. I OS får han inte använda skivan, utan måste ligga på golvet, och han kan då heller inte till skillnad från övriga tävlande böja upp en benet för att få bättre stadga, eftersom han är förlamad från midjan och nedåt.
    [Show full text]
  • Säsongsutvärdering A-Landslag 2018/19
    Per-Anders inledning till Landslagsrapporten 2018/19 Svenska Bandyförbundets Landslagskommitté har här glädjen att med ovärderlig hjälp av Johan Sved- bom publicera en rapport avseende landslagssä- songen 2018/19. Vi har under den gångna säsongen bedrivit en om- fattande verksamhet där den stora nyheten var Per-Anders Gustafsson barmarkslägret i Uppsala för våra försäsongstrup- Ordförande per inom F17, P17 och P19. En satsning som till- Landslagskommittén kommit genom det talangutvecklingsprojekt som vi inom förbundet fått extra stöd för från RF. Positivt är också att vi genomfört hela sju Inspirationsdagar för våra pojk och flickspelare i åldern 13 – 14 år. På förbundskaptenssidan har vi låtit teamen med och runt Göran Boström och Mattias Rehnholm ta steget upp en åldersgrupp vilket innebar att Pär Gustafsson tillsammans med Patrik Södergren gick in som förbundskaptener för P15-laget. Efter säsongen har Annika Lundberg och Svenne Olsson satt punkt för sina för- bundskaptensuppdrag för den här gången. Båda efter att ha varit med i lands- lagsorganisationen under lång tid. Säsongens stora begivenheter var vårt VM i Vänersborg samt deltagandet med två lag, dam och herr i Universiaden borta i Krasnojarsk Ryssland. Resultatmässigt har våra flickor stått för de bästa prestationerna då F17 vann VM efter en final som i stora delar stördes av massor med snö, matchen spelades i finska Varkaus. Snöfallet var ingenting som gynnade de svenska flickorna utan mer bjöd in de teknisk sämre ryskorna till en jämn match. I den prestigefyllda Universiaden-turneringen lyckades våra damer med bedriften att vända ett un- derläge till seger i matchens slutskede. På herrsidan lyckades vi inte upprepa det våra damer gjort utan förlorade klart finalen mot ett starkt ryskt lag som tillsam- mans med vårt damlag blev historiska vinnare av sina respektive turneringar i den för bandysporten första Universiaden turneringen.
    [Show full text]
  • Jääpallokirja
    JÄÄPALLOKIRJA Suomen Jääpalloliiton 2019 virallinen julkaisu Sarjaohjelmat • Jääpallotietoja • Tilastotietoja www.finbandy.fi Er naturliga bandyleverantör2014 - 2015 www.kosa.se Ordertel: 0582-152 00 Ordertel: 0582-152 00 Orderfax: 0582-106 60 Årets Bandybild 2014 www.kosa.seOrderfax: 0582-106 60 ÅretsFoto: Bandybild Stefan Sjödin 2014 www.kosa.se KOSA Vinter 2014-2015 Foto: Stefan Sjödin 1 KOSA Vinter 2014-2015 1 Suomen Jääpalloliitto Finlands Bandyförbund r.y. Jääpallokirja 2019 Perustettu 18.3.1972 Liiton toimisto: Maapadontie 3, LT 2, FIN 00640 Helsinki Toimituskunta Kristina Koskela 1. Verkkolaskut Pekka Liikanen Suomen Jääpalloliitto ry, 02020138-2 Verkkolaskuosoite: 003702021382 Tuomas Hoppu Operaattori: Maventa (003721291126) Pekka Huovila, kuvat Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH* *käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskuohjelmasta Kansikuva ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle. Pekka Huovila Verkkolaskuosoite: FI7020011800089073 Operaattori: Nordea Pankki Suomi Oyj (NDEAFIHH) Taitto 2. Laskujen vastaanotto sähköpostitse skannauspalveluun Mainospiste Erja Lehto PDF-muotoisena liitetiedostona ja ainoastaan laskuja. Yhden sähköpostin maksimikoko 5Mb. Suomen Jääpalloliiton virallinen julkaisu Laskun ja liitteen on oltava samassa tiedostossa. 47. vuosikerta Sähköpostilaskun osoite: [email protected] 3. Laskujen vastaanotto postitse skannauspalveluun Osoitetietojen tulee olla täydellisinä sekä laskussa että kirjekuoressa, jotta lasku välittyy nopeasti
    [Show full text]
  • Verksamhetsberättelsen Säsongen 2018/2019
    Verksamhetsberä ttelsen Säsongen 2018/2019 1 Emil Fedorov fick pris som Årets Komet i Vetlanda BK. 2 Styrelsen i Vetlanda Bandyklubb får härmed avge följande berättelse för Verksamhetsåret 2018-05-01 – 2019-04-30. Årsmötet Glädjande återigen var att många juniorer spelar i Årsmötet för Vetlanda Bandyklubb avhölls den 11 A-laget. Talangfabriken levererar. juni 2018 i Gula Huset vid Hydro Arena. Emil Federov och Eetu Peuhkurt spelade i Fin- lands A-landslag och blev bronsmedaljörer då VM Huvudstyrelse: avgjorde i Vänersborg. Ordförande: Daniel Cederlöf. Ledamöter: Andreas Söderman, Molly Göranson, Martin Letterblad, Tiina Ledare för A-laget Vesala, Helene Lisell. Suppleanter: Åke Mattsson, Tränare: Patrik Johansson. Ass tränare: Andrej Arne Carlsson, Johan Svedbom, Torbjörn Hugos- Sannikov. Ass tränare/Mv-tränare: Jonas Persson. son. Adjungerad ledamot: Carl-Gunnar Jonasson. Fystränare: Kristian Thalin. Mv-tränare: Oliver Valberedning: Håkan Edvardsson, Robert Lin- Drott. Material & Service: Mats Ekvall, Jan Carls- dqvist, Björn Nielsén, Patrick Sandell, Lars-Åke son, Björn Karlsson. Massör: Kjell Hildorsson. Adolfsson. Detaljerad redogörelse för säsongen 2018/19 finns i Revisorer: Jan Lindblad, Christoffer Sillén. separat dokumentation. Kansliet: Regina Petersson, Oksana Suzdaleva. Firmatecknare: Daniel Cederlöf, Andreas Söder- Ungdomsverksamheten man. Styrelsen kan med glädje konstatera att det fina Sportgrupp: Martin Letterblad, Tiina Vesala, Kjell arbetet bland våra ungdomsledare ger fantastiska Nicklasson, Per Lennartsson. resultat år efter år. Ekonomigrupp: Martin Nilsson, Stefan Sollin, Carl- Gunnar Jonasson. SM-guld för J20! Sponsorgrupp: Andreas Söderman, Carl-Gunnar Kronan på verket var att Vetlanda BK vann J20-SM Jonasson, Arne Carlsson, Peder Andersson, Daniel efter att besegrat Villa Lidköping med 8-2 i J20-SM- Cederlöf, Björn Nielsén, Lars Möllerberg, Claes- finalen i Uppsala.
    [Show full text]
  • Svenska Bandyförbundets Media- Och PR-Kommitté
    Sammanställning - Elitenkät 2014 (Topp 5) PROCENT 215 spelare/ledare Vilket lag blir årets Vilket lag blir årets Vilket lag vinner SM-guld? överraskning? besvikelse? 51% Sandviken 23% Sirius 14% Bollnäs 12% Västerås 19% Vetlanda 12% Villa Lidköping 11% Hammarby 13% Broberg/Söderhamn 11% Edsbyn 8% Bollnäs 9% Bollnäs 10% Västerås 8% Villa Lidköping 8% Kungälv 8% Kungälv Vilken klubb leder Om inte ditt lag vinner SM, Vilken arena är roligast att utvecklingen idag? vilka andra vill du ska vinna? spela på? 69% Sandviken 19% Hammarby 36% Sparbanken Lidköping Arena 6% Vetlanda 12% Västerås 33% Zinkensdamm, Stockholm 4% Hammarby 11% Villa Lidköping 6% Sävstaås, Bollnäs 3% Edsbyn 10% Sandviken 4% ABB Arena, Västerås 3% Villa Lidköping 6% Kungälv 3% Sapa Arena, Vetlanda Vem är bandyns bästa Vilken talang kan bli bandyns Vilken spelare skjuter ambassadör/frontperson? stora stjärna om 3-5 år? hårdast? 13% Andreas Westh, Bollnäs 28% Erik Pettersson, Sandviken 57% Joakim Hedqvist, VBG 12% Daniel Berlin, Bollnäs 7% Daniel Johansson, Vetlanda 8% Patrik Sjöström, VSK 11% Daniel Andersson, Villa 5% Robin Öhrlund, Örebro 6% Mattias Hammarström, Sirius 8% Per Hellmyrs, Bollnäs 4% Filip Ljus, Ljusdal 5% Erik Pettersson, Sandviken 7% Stefan Erixon, Hammarby 3% Lukas Persson, Kungälv Vilken spelare är mest Vilken spelare är snabbast? Vem spelar fulast i elitserien? teknisk? 58% Johan Esplund, Västerås 1 5% Stefan Larsson, Broberg 33% Magnus Fryklund, Broberg 8% Per Hellmyrs, Bollnäs 15% Robin Sundin, Hammarby 20% Johan Berglund, Bollnäs 4% Daniel Andersson, Villa 11% Daniel Andersson, Villa 6% Calle Rutqvist, Hammarby 3% Jakob Jenefeldt, Sirius 8% Christoffer Fagerström, VBG 4% Jimmy Pettersson, Tillberga 2% Johan Löfstedt, Vetlanda 7% Joakim Andersson, Vetlanda 3% Johan Skatz, Vänersborg Svenska Bandyförbundet Idrottens Hus, 114 73 Stockholm Telefon 08-699 60 00, Telefax 08-699 63 40 Bankgiro 713-2061, Plusgiro 15 33 69-4, Org.
    [Show full text]
  • Till Passningsstatistiken Elitserien Herr (Pdf)
    ELITSERIEN 2020/21 Martin Karlsson, assistkung i Elitserien 2020/21. Assistligan – ”Spelassist” Match Ass Spel 1) Martin Karlsson, Villa Lidköping ................... 26 27 2) Erik Pettersson, AIK ................................... 25 26 3) Pontus Blomberg, Vetlanda ......................... 25 22 4) Ilja Grachev, Vänersborg ............................ 26 19 5) Hans Andersson, Edsbyn ............................ 25 18 6) Tobias Holmberg, Västerås ......................... 25 17 Joel Broberg, Villa Lidköping ....................... 26 17 Daniel Berlin, Sandviken ............................. 26 17 9) Jesper Jonsson, Västerås ............................ 26 15 Teemu Määttä, Sirius ................................. 26 15 Daniel Mossberg, Hammarby ....................... 26 15 Johan Löfstedt, Villa Lidköping .................... 19 15 Assistligan – ”Hörnassist” Match Ass Hörnor 1) Ted Haraldsson, Sirius ................................ 26 20 2) Jesper Norrman, Frillesås ........................... 24 18 3) Albin Bjerkegren, Sandviken ....................... 25 17 4) Erik Säfström, Villa Lidköping ...................... 25 15 Robin Lundqvist, Vänersborg ....................... 26 15 6) Fritjof Hagberg, Broberg ............................. 26 13 7) Albin Rehnholm, Vetlanda ........................... 26 12 8) Markus Ståhl, Bollnäs ................................. 26 11 Lucas Dalin, Hammarby .............................. 26 11 10) Tobias Nyberg, AIK .................................... 26 10 Assistligan – Målvakter Match Assist 1) Jussi
    [Show full text]
  • Matchrapport 27009 Стр
    Elitrapport | Matchrapport 27009 Стр. 1 из 2 Lagnr: 264569 Lag A, Hemmalag: WSC Sweden Fdt Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 1985-01-01 4 Per Hellmyrs 1 1 Matchrapport 1985-01-01 6 Daniel Berlin (C) 1 1 10 1985-01-01 8 Erik Säfström Evenemang/serie: World Championship Pool 1 1985-01-01 9 Johan Löfstedt 1 1 Matchnr: 0 1985-01-01 11 David Pizzoni Elfving 10 Säsong: 2018 1985-01-01 13 Patrik Hedberg (ASS GK) 1985-01-01 15 Linus Pettersson Datum/Tid: 2019-01-28 19:00 1985-01-01 16 Felix Pehrsson Plats: Ale Arena 1985-01-01 18 Joakim Andersson 2 2 Resultat: 6 : 0 1985-01-01 21 Christoffer Edlund Halvtid: 1 : 0 1985-01-01 24 Martin johansson Publik: 1653 1985-01-01 40 Adam Gilljam Temperatur: -1 1985-01-01 42 Anders Svensson 1985-01-01 45 Christoffer Fagerström Målstatistik Lag A Lag B 1985-01-01 91 Johan Esplund 1 1 2 Spelmål: 30 1985-01-01 94 Simon Jansson På straffslag: 10 1985-01-01 95 Erik Pettersson 2 2 På hörnslag: 20 På frislag: 00 På självmål: 00 Övrig statistik Lag A Lag B Antal straffar: 20 Antal hörnor: 67 Antal frislag: 10 12 Antal skott på 30 Lagledare: Underskrift: mål: Utvisningskod Lag A Lag B Lagnr: 264551 Lag B, Bortalag: WSC Finland 1 01 Fdt Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 2 23 1985-01-01 4 Jimi Heinonen 3 00 1985-01-01 6 Teemu Määttä 1985-01-01 11 Markus Kumpuoja 4 00 1985-01-01 14 Samuli Helavuori 10 5 00 1985-01-01 20 Juho Liukkonen 20 6 00 1985-01-01 22 Ville Aaltonen (C) 7 00 1985-01-01 23 Kimmo Kyllönen (GK) 1985-01-01 27 Kasperi Hirvonen Matchsekreterare: Tore Skoglund 1985-01-01 30 Jussi Aaltonen (GK) Speaker: Anton Carlsström 1985-01-01 41 Elias Gillgren Supervisor: Roman Popikov 1985-01-01 46 Ilari Moisala Huvuddomare: Dmitriy Dobryanskiy 1985-01-01 51 Tomi Hauska Ass.
    [Show full text]
  • Matchrapport 27011 Стр
    Elitrapport | Matchrapport 27011 Стр. 1 из 2 Lagnr: 264569 Lag A, Hemmalag: WSC Sweden Fdt Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 1985-01-01 4 Per Hellmyrs 2 2 Matchrapport 1985-01-01 6 Daniel Berlin (C) 4 4 1985-01-01 9 Johan Löfstedt 1 1 Evenemang/serie: World Championship Pool 1 1985-01-01 11 David Pizzoni Elfving 1 1 Matchnr: 0 1985-01-01 13 Patrik Hedberg (ASS GK) Säsong: 2018 1985-01-01 14 Patrik Sjöström 1 1 1985-01-01 15 Linus Pettersson Datum/Tid: 2019-01-30 19:30 1985-01-01 16 Felix Pehrsson Plats: Arena Vänersborg 1985-01-01 18 Joakim Andersson 3 3 Resultat: 22 : 1 1985-01-01 21 Christoffer Edlund 4 4 Halvtid: 11 : 0 1985-01-01 24 Martin johansson Publik: 744 1985-01-01 40 Adam Gilljam 1 3 4 Temperatur: 8 1985-01-01 42 Anders Svensson 1985-01-01 45 Christoffer Fagerström 3 2 5 Målstatistik Lag A Lag B 1985-01-01 91 Johan Esplund 2 2 4 Spelmål: 19 1 1985-01-01 94 Simon Jansson 2 4 6 På straffslag: 10 1985-01-01 95 Erik Pettersson 4 2 6 På hörnslag: 20 På frislag: 00 På självmål: 00 Övrig statistik Lag A Lag B Antal straffar: 10 Antal hörnor: 12 4 Antal frislag: 20 Antal skott på 53 Lagledare: Underskrift: mål: Utvisningskod Lag A Lag B Lagnr: 264552 Lag B, Bortalag: WSC Kazakhstan 1 00 Fdt Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 2 01 1985-01-01 1 Vyacheslav Gorchakov, GK 3 00 1985-01-01 2 Pavel Chebakov 10 1985-01-01 5 Bolat Mukhit 4 00 1985-01-01 7 Yelaman Alipkaliyev 5 00 1985-01-01 8 Andrey Guchshin 6 00 1985-01-01 9 Samat Amanshin 7 00 1985-01-01 10 Rauan Issaliyev 1985-01-01 11 Kuanysh Temiralin Matchsekreterare: Martin Andersson 1985-01-01 14 Sultan Kadirzhanov Speaker: Lennart Skott 1985-01-01 17 Petr Gribanov Supervisor: Kevin Bowen 1985-01-01 18 Iskander Nugmanov Huvuddomare: Petri Kuusela 1985-01-01 19 Artem Vshivkov Ass.
    [Show full text]