Perussuomalainen Kansanliike on He Edelleen Porukassa Mukana? Te- on Monia, Joista Osa on Vakuuttavam- Gin Sanomien Politiikan Toimituk- Erikoinen Kapistus

Total Page:16

File Type:pdf, Size:1020Kb

Perussuomalainen Kansanliike on He Edelleen Porukassa Mukana? Te- on Monia, Joista Osa on Vakuuttavam- Gin Sanomien Politiikan Toimituk- Erikoinen Kapistus www.suomenuutiset.fi • KATSO MYÖS VERKOSTA KIINNOSTAVIMMAT AIHEET! PERUS- SUOMALAINEN 20. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Perussuomalaiset äänestivät Halla-ahon 6-7/2017 puheenjohtajaksi Onnea, Jussi! sitä, ovatko sisulaiset tai muut ryh- heenjohtajavalinnoista. Puolueiden mittymät kaapanneet puolueessa val- varapuheenjohtajilla ei missään puo- Q PÄÄKIRJOITUS lan. Loikkareiden piiristä kuultu ää- lueessa ole dramaattista vaikutusta riliikeretoriikka oli niin voimakasta, politiikan linjaan. että heillä lienee vähintäänkin mie- Toisin kuin Jukka Jusula julkises- MATIAS TURKKILA likuvatasolla ollut vahva ajatus sii- ti väitti, missään tapauksessa kyse ei PÄÄTOIMITTAJA tä, että liike on luisumassa väärään ollut siitä, että vanhaa puheenjohta- suuntaan. Ja kun jotain uskoo, al- jaa olisi kohdeltu kokouksessa ikäväs- kaa helposti nähdä ympärillään todis- ti. Soini itse päätti työvaliokunnan jä- teita sen puolesta, että näinhän asiat senenä järjestelyjen yksityiskohdista. ovat. Puoluekokouspaikalla levitet- Hän itse teki nimenomaisen päätök- Perustaja tiin valokuvia, joiden piti esittää nat- sen siitä, ettei hän halua onnittelupu- sitervehdyksiä. Epäilyt osoittautuivat heita tai kukituksia lauantaipäivän ai- KAKSIKYMMENTÄ kansanedusta- jan loikka tuntui hyvin kummalliselta myöhemmin vääriksi, mutta paniikin kana. Monta kertaa kysyttiin. Vastaus jaa marssii äänettömästi eduskunnan tempaukselta. Loikkariryhmä totesi siemenet oli jo saatu kylvettyä. oli aina ”ei”. ryhmähuoneeseen, jättää eropaperin heti kättelyssä, että tämä on todennä- On varmasti totta, että puolueko- pöydälle, poistuu paikalta. köisesti heidän poliittisen uransa lop- kouksessa oli Suomen Sisun jäse- Perustajan syndrooma Omat polvet notkahtavat. Silmäilet pu. Miten heidät saatiin mukaan it- niä. Mutta kuinka monesta ihmisestä ympärilläsi oleviin ihmisiin – ovatko setuhoisaan tempaukseen? Selityksiä oli loppujen lopuksi kyse? Helsin- Perussuomalainen kansanliike on he edelleen porukassa mukana? Te- on monia, joista osa on vakuuttavam- gin Sanomien politiikan toimituk- erikoinen kapistus. Sillä on yhtä ai- keekö joku lähtöä? pia kuin toiset. sen esimies Piia Elonen arvioi heitä kaa ruohonjuuritasolle hajautettu, it- Kun syke on laskenut alle sadan, Kansanedustajille asia on ilmeises- olleen paikalla noin 150. Arvio perus- senäinen paikallisosasto- ja piirimalli, ryhdymme toimiin. Asiat sujuivat hy- ti ”myyty” perinteisellä keinolla – pe- tui siihen, että näin moni äänesti sun- mutta rinnakkaisena rakenteena sil- vin nopeasti. Peruimme välittömästi lottelemalla. ”Jos ette loikkaa, hallitus nuntaina puoluevaltuuston B-listaa. lä on ollut pistemäinen, puheenjoh- Perussuomalainen-lehden perjantail- kaatuu, järjestetään uudet eduskun- Tämä ns. Sisu-lista odotetusti hävisi tajakeskeinen organisaatiomalli. Soi- le tarkoitetun painoksen saadaksem- tavaalit eikä monikaan teistä pääse piirien puheenjohtajien A-listalle sel- ni istui puheenjohtaja-aikanaan lähes me selvää epäselvästä tilanteesta. enää läpi.” Keskusta on käyttänyt sa- vin numeroin. kaikkien pöytien päässä. Tuumaustunti. Juridinen valmistelu maa taktiikkaa koko hallituskauden Onko sataviisikymmentä sisulaista Olen nostanut loikkauksen yhtey- käyntiin. Puoluehallitus koolle. Tie- ajan. Ministerit ovat todennäköises- perussuomalaisille liikaa kestettäväk- dessä esiin käsitteen perustajan synd- dotus. Tilannekuva. ti saaneet kuultavakseen synkistelyä si? Miten sen nyt ottaa. Timo Soini rooma. Tämä ei ole lääketieteellinen Noista tapahtumista on nyt kulunut siitä, että Hakkarainen, Huhtasaari rekrytti minut aikoinaan tätä lehteä termi vaan organisaatioon juurtunut joitain päiviä. En käy sen kummem- ja Eerola korvaavat heidät oikopää- päätoimittamaan, vaikka olin tuolloin vino ajattelutapa, jonka vuoksi toi- min moittimaan niitä kansanedus- tä. Tämä ei tietenkään olisi pitänyt Sisu-putiikin varapuheenjohtaja. minta ei yllä optimaaliselle tasolle. tajia, jotka päättivät loikata. Yritän paikkaansa. Halla-ahon ei ollut kos- Sisulaisuus itsessään ei ole koskaan Joitain syndrooman tunnusmerkkejä: tässä kirjoituksessa tarjota joitain ha- kaan tarkoitus kierrättää ministerei- ollut ongelma. Eivätkä suljetut tai - Yhteisöllä on yksi tai useampi pe- vaintoja siitä, miksi asiat ajautuivat tä. Hän esitti ainoastaan toiveen sii- avoimet forumit. Sampo Terho osal- rustajajäsen, jolla on huomattavan tähän pisteeseen. tä, että Soini luopuisi ulkoministerin listui muina miehinä Hommaforumin paljon karismaa ja luomisvoimaa. tehtävästään. pj-tenttiin, ja miksipä olisi jättänyt - Yhteisö samastuu voimakkaasti pe- Puuttuva kukkapuska? Lisäksi lähtöä on helpotettu maa- osallistumatta? Some-kampanjointi rustajajäseneen, ja tälle keskittyy epä- lailemalla kauhukuvia ääriryhmistä. on tätä päivää. suhtaisen paljon valtaa. Kahdenkymmenen kansanedusta- Julkisuudessa onkin pohdittu paljon Eikä kyse myöskään ollut varapu- -Perustaja tekee yksin kaikki yhtei- 2 Perussuomalainen 6-7/2017 • www.perussuomalaiset.fi söä koskevat päätökset, niin suuret seen, ettei sitä voinut laskea kenen Tämän lehden kannessa komeilee lanne on harvinaisen nihkeä. Hei- kuin pienetkin. Päätöksentekoproses- tahansa käsiin. Tai oikeammin: ke- vastavalittu Jussi Halla-aho. Hän on dät on houkuteltu rakentamaan uutta seja ei tarvita, koska perustaja päättää nenkään muun käsiin. liikkeen puheenjohtaja ainakin seu- puoluetta, joka lähtökohtaisesti vähät kaikesta. Niinpä päätöksentekojärjes- Toki Soini yritti kasvattaa Sampo raavat kaksi vuotta. Mutta puheen- välittää jäsendemokratiasta. Millä il- telmä ei kehity. Terhosta seuraajaansa, mutta oppi- johtajuudesta huolimatta hän ei ole veellä sellaiseen viritykseen on tar- - Organisaation keskeiseksi tehtä- minen on vaikeaa, kun todellista pää- liikkeen ylin vallankäyttäjä. koitus saada jäseniä? väksi muodostuu perustajajäsenen tösvaltaa ei koskaan herunut. Niinpä Perussuomalaisen liikkeen ylin val- En pitäisi mahdottomana, etteikö tukeminen, ei niinkään toiminnan ta- Terho ei koskaan kyennyt nousemaan lankäyttäjä ei ole koskaan ollut myös- joku lähtijä vielä palaisi. Ja vaikkei voitteiden edistäminen. suuren isän varjosta todelliseksi joh- kään Timo Soini. Liikkeen viimekä- näin kävisikään, toivoisin hienotun- - Organisaation kasvaessa tehtä- tajahahmoksi. Edellytyksiä olisi kyl- tisin vallanpitäjä olemme me kaikki teisuutta loikkausta kommentoitaes- viä on jatkuvasti enemmän. Perustaja lä ollut. yhdessä. Puoluekokoukseen kokoon- sa. Samasta taikinanjuuresta me kui- kuormittuu, ja alkutaipaleella vaikut- Loikkaamisessa on käsittääkseni vii- tunut puolueväki on se, jota kaikki- tenkin kaikki olemme peräisin. tanut vahva luomisvoima muuntuu me kädessä kyse vallan tasapainos- en muiden vallanpitäjien on tarkoi- Perussuomalaiset on vielä nuori po- ajan saatossa pidäkkeeksi. ta. Soini on ilmiömäisen hyvä laske- tus totella. liittinen voima. Sen tallista on nous- Ongelmaan voidaan puuttua, mutta maan erilaisia kannatuslukuja. Hän Kuten perussuomalaisten Arvomaa- sut jo useita erittäin vanhoja ja voi- helppoa se ei ole. Muutosyritys saat- ymmärsi puoluekokouksen henkilö- ilmamme-kirjauksessa niin laittamat- makastahtoisia ja taitavia poliitikkoja, taa vahingoittaa yhteisöä. valintojen tuloksista, että hänen ai- tomasti sanotaan, ”populismin perus- eikä ole mitään syytä epäillä, ettei- kansa perussuomalaisten johdossa on ajatus on, että kansalaisen tulee voida kö se jatkaisi samaan malliin. Meidän Luopumisen mahdottomuus toistaiseksi ohi. Eikä se käynyt päinsä. joko palkita tai rangaista päättäjiä on kehitettävä toimintaamme, vies- Perustajaa ei syrjäytetä. Piste. suosiolla tai epäsuosiolla.” tinnän lisäksi myös johtamisjärjestel- On tunnettua, että oikeus- ja työmi- Niinpä Soini rakensi mallin, joka sal- Tämä ajatus on kansanvaltaisen yh- määmme. nisteri Jari Lindström kuormittui lii hänen jatkaa hallitustaipaleen lop- teiskunnan kaikkein keskeisimpiä pe- Ne syyt, joiden vuoksi liike on nous- tuplasalkkujensa painosta erittäin pa- puun sekä jatkaa perustajajäsenenä riaatteita. Ja sama periaate toimii pie- sut ja kasvanut, eivät ole kadonneet hasti. Oli välttämätöntä keventää työ- ja kiistattomasti taitavimpana taus- noiskoossa omassa puolueessamme. mihinkään. Jos perussuomalainen lii- taakkaa. tavaikuttajana uudessa puolueessa. Päättäjät on voitava vaihtaa, vaikka ke onnistuu tarjoamaan ratkaisuja ih- Väittäisin, että Soinin taakka oli vie- Luonnollisesti ministeritehtävien säi- nämä olisivat kuinka vakuuttuneita misten arkea riivaaviin huoliin, sil- lä tätäkin rajumpi, eikä se hellittänyt lyttäminen ja jäähdyttelytehtävä esi- tahansa oman toimintansa erinomai- lä tulee aina olemaan vakaa paikkansa milloinkaan. Kun jo muutenkin erit- merkiksi suurlähettiläänä painoivat suudesta. tässä maailmassa. täin kuormittuneen Soinin hartioille vaa’assa. Lopulta oli enää kyse siitä, Kansa ei äänestä väärin. Koskaan. kasattiin vielä ulkoministerin salkku, miten muut saatiin puhuttua kuvioon Eivätkä niin tee perussuomalaiset- Q oli umpisolmu valmis. Oli yksinker- mukaan. kaan. taisesti mahdotonta selvitä kunnial- Kukaan ei kiistä Timo Soinin hui- la puheenjohtajan tehtävistä. Päätök- Lopuksi keita poliittisia saavutuksia, mutta pe- senteko hidastui ja osittain pysähtyi. russuomalaisten toimintaa ei voida Valtavasta kuormasta huolimatta Politiikassa on pitkälti kyse ihmisten halvaannuttaa sen vuoksi, ettei hän Timo Soini ei ollut valmis luopumaan innostamisesta. Inspiraatiosta. Mutta malta päästää puheenjohtajan nuijas- perussuomalaisen liikkeen tosiasial- ketä tämä liike jatkossa inspiroi?
Recommended publications
  • THE ALOOF ELECTION MANIFESTO Radical Political Right in Finland in the Borderlines of Neoliberalism and Cultural Nativism
    Article • DOI: 10.1515/njmr-2016-0012 NJMR • 6(2) • 2016 • 124-131 THE ALOOF ELECTION MANIFESTO Radical Political Right in Finland in the Borderlines of Neoliberalism and Cultural Nativism Abstract The rise of the populist radical political right is one of the significant phenomena Tapio Nykänen* in recent European party politics. In this article, I examine the ideology of the radical right in Finland by analysing the Aloof Election Manifesto, an election Faculty of Social Sciences, University of Lapland, Finland platform published by radical wing of the Finns Party for national parliament elections 2011. The analysis shows that the ideology challenges traditional notions of nationalism. It combines cultural nativism, secularism and economic neoliberalism to the fear of Islam and multiculturalism. Keywords Nationalism • immigration • radical right • multiculturalism • islamophobia Received 6 February 2015; Accepted 16 March 2016 In this article, I examine the ideology of the anti-immigrant wing of the indeed combines diverse ideas and beliefs from different ideological Finns Party, a populist and nationalist political party that represents traditions. The AM represents a particular case within neo-populism, one of the most visible changes on the Finnish political landscape in however, as it concentrates solely on opposing immigration from the recent years. For 16 years, the party was a small one, its support being Third World. Accordingly, one of the specific aims of my article is three to four percent1. This changed drastically in 2011, when the to show how different ideological features are used to support this party received 19.1 percent of the votes in the national parliamentary goal in the case of the AM.
    [Show full text]
  • Populistiskandaalit Uutena Poliittisen Skandaalin Muotona: Esimerkkeinä Halla-Ahon Ja Immosen Tapaukset
    1 Tämä on rinnakkaistallennettu versio alkuperäisestä julkaisusta. Alkuperäinen lähde: Herkman, Juha (2016) Populistiskandaalit uutena poliittisen skandaalin muotona: Esimerkkeinä Halla-ahon ja Immosen tapaukset. Sosiologia 53:4, 358–376. Populistiskandaalit uutena poliittisen skandaalin muotona – Esimerkkeinä Halla-ahon ja Immosen tapaukseti Populist scandal: The cases of Halla-aho and Immonen Abstrakti Artikkelissa tutkitaan populistisiin liikkeisiin liittyviä poliittisia skandaaleja omana erityisenä skandaalityyppinään, joka saa alkunsa vähemmistöjä loukkaavasta kielenkäytöstä tai käyttäytymisestä. Tutkimuksesta käy ilmi, että poliittiset skandaalit eivät välttämättä ole lisääntyneet Suomessa enää 2010-luvulla, mutta erityisesti loukkaavaan puheeseen tai käyttäytymiseen liittyvät skandaalit ovat yleistyneet Perussuomalaisten menestyksen myötä. Nykyisen europarlamentaarikon Jussi Halla-ahon (PS) blogikirjoituksista vuonna 2008 alkanutta kohua ja kansanedustaja Olli Immosen (PS) Facebook-päivityksiin vuonna 2015 liittynyttä skandaalia analysoidaan populistiskandaalien esimerkkitapauksina. Tapausanalyysit osoittavat skandaalinarratiivien noudattavan tiettyä dramaturgiaa, jossa kohun kohteet ja media ovat päähenkilöitä ja skandaalin seuraukset vaihtelevat riippuen kohteen asemasta poliittisella kartalla. Populistiskandaalit kertovat nyky-yhteiskunnassa vallitsevasta arvoristiriidasta, joka motivoi poliittisia ja median toimijoita skandaaleissa. Abstract The article explores scandals connected to contemporary populist movements as a specific
    [Show full text]
  • Uudenmaan Vahvat Naisehdokkaat Lähdössä Voittamaan
    Perussuomalainen JÄRJESTÖ 9/2018 [email protected] Lahden puo- lueneuvoston kokoukseen osallistuneet Tanja Vahvelai- nen, Leena Meri, Piia Aallonharja, Riikka Purra ja Satu Lampi ovat ehdolla ensi kevään eduskun- tavaaleissa. Maahanmuutto-, talous- ja sosiaalipolitiikka edellä Uudenmaan vahvat naisehdokkaat lähdössä voittamaan Eduskuntavaalien Uudenmaan vaalipiirissä nähdään nen kuin on liian myöhäistä. Suomi voimakkaita PS-naisia, joilla ovat sana ja faktat hallussa. ”Meillä on takaisin suomalaisille. PERUSSUOMALAISTEN poliitti- Odotan vaaleja oikein positiivisis- sinisten jäljiltä Suomalaista työtä ja nen suunnittelija Riikka Purra pyrkii sa ja iloisissa tunnelmissa. On mahta- paljon tyhjiä yrittämistä eduskuntaan Kirkkonummelta. Riik- vaa päästä tuomaan ääniä puolueelle. ka uskoo puolueen vahvaan voittoon Katsotaan sitten, riittääkö kannatus ääniä ja hyvin Perussuomalaisten eduskuntaryh- Uudenmaan vaalipiirissä. eduskuntaan saakka. naisvaltainen män puheenjohtaja Leena Meri pu- - Uudellamaalla olemme lähdös- huu työn ja yrittämisen puolesta. sä eduskuntavaaleihin voittamaan. Ostovoimaa pieni- ja lista.” - Teemojani en vielä ole ehtinyt pal- Meillä on sinisten jäljiltä paljon tyh- keskituloisille jon miettiä, mutta luulen rakenta- jiä ääniä ja hyvin naisvaltainen lis- vani vaalikampanjani puolueen pe- ta. Vaaleihin lähdetään maahanmuut- Mäntsälästä Arkadianmäelle pyrkii hanmuutto johtaa. Hyvillä mielin läh- riaatteiden ympärille, että jaetaan to edellä, mutta myös koulut, perheet kunnanvaltuutettu Satu Lampi, joka den mukaan,
    [Show full text]
  • Scandal Framing
    Scandal framing: Armband scandal in the Finnish online news media Heikki Joonas Kolehmainen University of Helsinki Faculty of Social Sciences Department of Media Media and Global Communication Master’s Thesis 2014 1 Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Laitos – Institution – Department Valtiotieteellinen tiedekunta Viestinnän laitos Tekijä – Författare – Author Heikki Joonas Kolehmainen Työn nimi – Arbetets titel – Title Skandaalien kehykset: Hihamerkkikohun vaiheet suomalaisessa verkkomediassa Oppiaine – Läroämne – Subject Media and Global Communication / Viestintä Työn laji – Arbetets art – Level Aika – Datum – Month and year Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages Pro gradu -tutkielma Tammikuu 2014 92 s. + Liitteet 14 s. Tiivistelmä – Referat – Abstract Digitaalisella ajalla media elää skandaaleista, jotka usein tuovat laajaa julkisuutta niiden keskiössä oleville poliitikoille. Politiikan henkilöityminen on osaltaan lisännyt skandaalien painoarvoa. Media jäsentää mielellään poliittista kamppailua itselleen taloudellisesti hyödyllisten skandaalien ympärille. Erilaisten kohujen nähdään toimivan normatiivisen moraalin rajojen tarkasteluna, mutta uutisoinnin keskittymistä niihin myös kritisoidaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvat möläytykset paisuvat valtavirran uutisoinnin myötä usein verrattain suuriksi. Pro gradu -työn tavoitteena on selventää digitaalisella aikakaudella tapahtuvan poliittisen puheskandaalin synty- ja kehitysprosessia sekä siihen vaikuttavien viestintään ja journalismiin liityvien ilmiöiden keskinäisiä
    [Show full text]
  • Plenum Fredag 21.12.2018 Kl. 10.00—12.02
    Underpunkt i budgeten PR 136/2018 rd Underpunkt i budgeten PR 136/2018 rd Plenum Fredag 21.12.2018 kl. 10.00—12.02 3.1. Huvudtitel 33 Social- och hälsovårdsministeriets förvaltningsområde Talman Paula Risikko: Den allmänna debatten avslutades i plenum 20.12.2018. Nu föl- jer detaljbehandling av huvudtitel 33. Följande ändringsförslag till huvudtiteln, som hade lämnats in skriftligt till centralkansliet enligt godkända procedurer och delats ut till ledamöterna som numrerade kopior, framställ- des: 1. Anneli Kiljunen sd understödd av Kristiina Salonen sd 33.01.01: Momentet ökas med 100 000 euro för att inrätta en äldreombudsmannatjänst. (Reservation 1, BM 427) 2. Arja Juvonen saf understödd av Juho Eerola saf 33.01.01: Momentet ökas med 200 000 euro för att inleda beredning av en lag om palliativ vård. (BM 207) 3. Anneli Kiljunen sd understödd av Kristiina Salonen sd 33.01.01: Förslag till uttalande: "Riksdagen förutsätter att regeringen inrättar en äldreombudsmanstjänst." (Reservation 1) 4. Toimi Kankaanniemi saf understödd av Leena Meri saf 33.01.01: Förslag till uttalande: "Riksdagen förutsätter att regeringen bereder ett nytt system för familjestöd så att inkomst- skillnaderna mellan barnfamiljerna minskar och alla familjer tillförsäkras en tillräcklig för- sörjning." (Reservation 6) 5. Toimi Kankaanniemi saf understödd av Leena Meri saf 33.01.01: Förslag till uttalande: "Riksdagen förutsätter att regeringen vidtar åtgärder för att införa ett samordnat och skä- ligt avgiftstak inom sjukvården." (Reservation 6) 6. Toimi Kankaanniemi saf understödd av Leena Meri saf 33.01.01: Förslag till uttalande: "Riksdagen förutsätter att regeringen bereder en lagändring för att öka antalet vårdare inom äldreomsorgen så att vårdstandarden och vårdarnas arbetshälsa tryggas." (Reservation 6) 7.
    [Show full text]
  • Parliament of Finland 2017
    parliament of finland 2017 arliament convened for its first 2017 plenary In addition to the formation of the new parliamentary session on 1 February on the substitute premises group, Parliament gained several new MPs in 2017 to P in the Sibelius Academy, where it still operated replace the MPs leaving Parliament. for the spring term due to the renovation of the Olli Rehn (Centre Party) was granted a release Parliament Building. The honorary speaker of from the office of Member of Parliament as of 1 Parliament by age, MP Pertti Salolainen (National February. Rehn was replaced by Pekka Puska (Centre Coalition Party), chaired the opening session until Party). the election of the Speaker and two Deputy Speakers. Nasima Razmyar (Social Democratic Party) was Parliament re-elected Maria Lohela (Finns Party) as released from the office of Member of Parliament as Speaker, Mauri Pekkarinen (Centre Party) as First of 9 June. Razmyar was replaced by Pilvi Torsti (Social Deputy Speaker and Arto Satonen (National Coalition Democratic Party). Party) as Second Deputy Speaker. The opening Hanna Mäntylä (New Alternative) left Parliament ceremonies of the parliamentary session took place at on 30 June. She was replaced on 3 July by Matti Finlandia Hall on 2 February. Torvinen (New Alternative). Alexander Stubb (National Coalition Party) Many changes in the composition of Parliament was granted a release from the office of Member of Parliament as of 30 July. As of 2 August, he was There were exceptionally large changes in the replaced by Pia Kauma (National Coalition Party). composition of Parliament during the parliamentary The government parties, i.e.
    [Show full text]
  • Perus- Suomalainen
    www.suomenuutiset.fi • KATSO MYÖS VERKOSTA KIINNOSTAVIMMAT AIHEET! PERUS- SUOMALAINEN 20. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Yle-maksu poistuu 200 000 hengeltä - tuhannen euron tulot pian kokonaan verottomia 5/2017 Kielikokeilu alkaa: 2 200 oppilasta Turvallisuuteen vapautuu 100 miljoonaa euroa pakkoruotsista Itsensä työllistävien Päivähoito- työttömyysturva maksut paranee alenevat 20 vuotta perussuomalaisia johtanut Timo Soini: Kiitos näistä vuosista MATIAS TURKKILA PÄÄTOIMITTAJA Q PÄÄKIRJOITUS PIENI NEUVO TULEVALLE PUHEENJOHTAJALLE PUOLUEKOKOUS sujuu ”perinteisen riitaisesti”. Kokouksessa melska- taan, ettei perussuomalaisten ole varaa leimautua uudeksi SMP:ksi. Pu- hujapöntöstä ”kirota päräytetään” muutaman kerran reippaasti. Anteeksi pyydetään. Kun valinnat ovat lopulta selvillä, perussuomalaisten puolue- kokous oli juuri valinnut puheenjohtajakseen valtiotieteiden maisterin Timo Soinin, ikää 35 vuotta. ”Työtön valtiotieteiden maisteri sai hikisen pestin”, maalaili Iisalmen Sa- nomat otsikossaan. Vuosi oli 1997. JOTTA pesti olisi ollut astetta keveämpi, puoluekokouksessa kerätään 2 752 markan ja 20 pennin kolehti pappatunturimopon hankintaa varten, SMP:n ex-puoluesihteeri Eino Poutiaisen esimerkin henkeen. Jos ei puheenjohtajalla ollut ikää taikka kummoistakaan menopeliä, niin kaukonäköisyyttä oli sitäkin enemmän. ”Perussuomalaisista syntyy vielä vahva populistinen liike. Suomea viedään väkisin Euroopan talous- ja ra- haliittoon seurauksista välittämättä. Meno tarvitsee vastapainoksi
    [Show full text]
  • Naiset PS SUOMALAINEN Asuminen Ja Liikkuminen Kallistuvat Kenellä on Varaa Asua Omakoti- Talossa?
    Poliittinen lehti • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja • 2020 • 3 PERUS- Naiset PS SUOMALAINEN Asuminen ja liikkuminen kallistuvat Kenellä on varaa asua omakoti- talossa? Korona- kriisi ajaa ammattilaisia pois hoito- alalta Kentällä viihtyvä Kike Elomaa: ”Puolustan pienyrittäjiä ja tavallista kansaa” Yhä useampi turvautuu ruoka- Näin perintösi apuun jaetaan Syksyllä äidiksi tullut Jenna Simula: Suurperheen äiti ”Pikkukaveri laittoi haluaa hoitaa elämän uusiksi” lapsensa kotona Sanna Antikainen: SISÄLTÖ Väitteet oppivelvollisuusiän noston työllisyysvaikutuksista ovat humpuukia Kristiina Ovaskainen RITVA ”KIKE” Toimituspäällikkö ELOMAA on yksi ahke- KESKUSTELU oppivelvollisuusiän nos- rimmista kansanedustajis- tosta on käynyt kuumana sekä puo- PÄÄKIRJOITUS 4 ta. Paitsi että hän kiertää lesta että vastaan syksyn mittaan. tiiviisti kenttää ja kuuntelee Hallintovaliokunnan demarikansan- äänestäjiään, hän on tehnyt edus- Juniori voi Ruotsissa valita, voimisteleeko edustajat ovat iskeneet lusikkan- kunnassa kaikkiaan 231 kirjallista poikien vai tyttöjen sarjassa sa soppaan kehumalla uudistuksen Suvaitaanko meitä? kysymystä ja 144 aloitetta sekä työllisyysvaikutuksia siteeraamalla käyttänyt 841 puheenvuoroa. RUOTSIN voimisteluliitto on Dagens taamaan ennakkoluuloja ja sen myö- STTK:n laskelmaa, jonka mukaan op- pivelvollisuuden pidennys toisi jopa un aloitin aikuisiän kynnyksellä vapaaehtois- Nyheterin mukaan ottanut huiman tä monia haasteita. Vähintä, mitä loikan pyrkiessään ratkomaan su- voimme tehdä, on helpottaa heidän 150 000 uutta työllistä.
    [Show full text]
  • Neo-Populist-Scandal-Acta Sociologica4-Revised-1
    1 This is a post-peer-review, pre-copyedit version of an article published in Acta Sociologica. The final authenticated version is available online at: http://dx.doi.org/10.1177/0001699317737816. Old patterns on new clothes? Populism and political scandals in the Nordic countries Abstract The paper analyses political scandals connected to the contemporary populist parties of Denmark, Finland and Sweden. The dramaturgies of these scandals repeat the general patterns of political scandals identified in previous studies, but they also share special characteristics that make them a specific type of neo-populist scandal. The starting point of the typical neo-populist scandal occurs due to the moral transgression of a member of a populist movement, usually through the use of unacceptable language or behaviour; insulting non-native inhabitants or other minorities within the population. However, provocation and playing the role of the underdog are common strategies employed by populists, and a populist movement may even benefit a scandal, though the consequences of the scandal depend on the life phase of the movement and on the status of the member involved in the scandal. The moral transgressions and political consequences of neo- populist scandals may serve as an indicator of the condition liberal democracy enjoys but also reveal contextual differences in particular societies and their moral order. Keywords populism, political scandal, Nordic countries, scandalogy, 21st century, liberal democracy, moral order 2 Introduction Political scandals have become a popular research topic among political sociologists and media scholars in the 21st century, so much so that the approach has begun to be called ‘scandalogy’ (see Brenton, 2013: 863).i The obvious forces driving the topic are the visible increase in political scandals from the late 20th century onwards, and increased theorisation following John B.
    [Show full text]
  • Politiikka-Osio
    www.suomenuutiset.fi • KATSO MYÖS VERKOSTA KIINNOSTAVIMMAT AIHEET! PERUS- SUOMALAINEN 20. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Leena Meri poistaisi pakkoveron Yle maksu- 8/2018 kortin taakse Halla-aho: Suomalaisen duunarin elinkustannuksia laskettava Tavio: Kielteisen päätöksen saaneet palautettava sotilaskoneilla Turussa vietettiin terrori-iskun vuosipäivää MATIAS TURKKILA PÄÄTOIMITTAJA ■ PÄÄKIRJOITUS Isän kädestä JOTKUT ovat lentäjien poikia. Minä polkimella voi tarkoittaa monen sa- olen tilastotieteilijän poika. dan euron sakkoa. 7 km/h ylitys riit- Jotkut isät käyvät poikiensa kanssa tää. Pienipalkkaisen duunarin talous lätkäharkoissa. Minä nakuttelin oma- voi mennä viikkokausiksi sekaisin yh- ni kanssa tietokantaan tuloverotauluk- destä ainoasta sakosta. koja. Monet isät pitävät lastensa kuvia KAMEROIDEN määrä on noussut Si- työhuoneensa seinällä. Oma isäni piti pilän hallituksen aikana rajusti. Vuon- seinällään syntymäkuukauteni ulko- na 2014 niitä oli 40, nyt 120. Rikesa- lämpötilastoa, jossa oli piikki synty- koista kertyi 2014 valtiolle noin 20 mäpäivän kohdalla. Silloin oli lämmin miljoonaa euroa, nyt 50 miljoonaa. päivä. Sakkoja määrä on kasvanut 178 000:sta 272 000:een. Meri vapauttaisi kansalaiset KUMMASTELIN jokin aika sitten Kun yliviritetetyt räpsykonekivää- isän tekemää hirmuista Excel-tau- rit ovat hakanneet riittävästi rikesak- pakkoverosta lukkoa, johon hän oli koonnut auton- koja, saapuu kotiin kirje, jossa poliisi sa bensakuitit 1970-luvulta - siis kaik- lakiin vedoten määrää ajokieltoon vä- ki kuitit. Teki sitten erilaisia laskelmia hintään kuukaudeksi. Harkinnanvaraa ja kuvaajia siitä, miten Nissanin keski- alaspäin ei ole. kulutus nousee kylmänä talvena ja las- kee lämpimänä. KYSYMYS: miten duunarin, jolle on Ja niin edelleen. lätkäisty ajokielto, ja joka ei asu jouk- Isä on kaikesta ylläsanotusta huoli- koliikenteen reiteillä, olisi tarkoitus Ylen ohjelmisto maksukortin taakse matta – tai oikeastaan sen takia – oi- käydä töissä? kein mukava tyyppi ja hyvä seuramies.
    [Show full text]
  • Kaupunki Vähentää Huomattavasti Maahanmuuttajien Sijoittamista
    Perussuomalainen 12/2019 JÄRJESTÖ [email protected] - Aika paljon tämä uutinen on saa- nut Facebookissa tykkäyksiä, joka sekin kertoo jotain siitä, mitä rai- siolaiset asiasta ovat mieltä, Mika Voitto Raision Perussuomalaisille: Koivisto kertoo. Kaupunki vähentää huomattavasti maahanmuuttajien sijoittamista Raision kaupunginhallitus päätti marraskuussa pidetyssä kaupun- tiin koko päätetylle määrälle eli kuu- ginhallituksen kokouksessaan vähentää huomattavasti kaupun- dellekymmenelle hengelle. Maahanmuutto puhuttaa - Se luo varmasti paineita myös suomalaisia edelleen kiin sijoitettavien maahanmuuttajien määrää vuosina 2019-2021. asuntomarkkinoille ja nostaa vuokri- Raision Perussuomalaiset ovat vaatineet muutosta Raision ja Ely- en hintoja, jos parissa vuodessa pitää Päätös ei tarkoita sitä, että vieraskie- keskuksen väliseen pakolaissopimukseen jo vuodesta 2013, koska asuttaa noin kerrostalollinen ihmisiä listen osuuden kasvu Raisiossa kovin samaan aikaan, kun nuoret koko ajan vieraskielisten osuus väestöstä on Raisiossa ennestäänkin suuri. äkkiä lähtisi vähenemään, koska itse- etsivät asuntoja, sanoo Koivisto. näisesti tulevien muutto kuntaan on RAISIOON sijoitettavien maahan- mukaan pakolaisia piti vuosien 2016- edelleen suurta. Positiivista kuitenkin muuttajien määrä saatiin nyt kestäväl- 2018 aikana sijoittaa enimmillään 60 Tiukka äänestys on se, että nyt kaupungin ei tarvitse le tasolle eli 1-5 henkeen. henkeä. Vaikka kaupunginhallituksen osoittaa asuntoja kuin nyt päätetyille - Kysymys on ennen kaikkea talou- ja Ely-keskuksen
    [Show full text]
  • Plenum Tisdag 9.6.2015 Kl. 14.00—14.07
    Protokoll i sammandrag PRS 17/2015 rd Protokoll i sammandrag PRS 17/2015 rd Plenum Tisdag 9.6.2015 kl. 14.00—14.07 Plenum började kl. 14.00. Plenum avslutades kl. 14.07. Överläggningarna leddes av talman Maria Lohela (14.00—14.07) 1. Namnupprop Namnuppropsrapport Bilaga 1A Namnupprop verkställdes. 2. Meddelanden 2.1. Valförrättning Talman Maria Lohela: I plenum fredag 29.5.2015 meddelades det att val av revisorer för Finlands Bank förrättas i plenum i dag. Eftersom ingen kandidatlista för nämnda val läm- nats in till centralkansliet inom utsatt tid meddelas nu en ny tidpunkt för valet. Val av revisorer för Finlands Bank förrättas i plenum tisdag 16.6.2015 klockan 14. Kan- didatlistan för valet ska lämnas in till centralkansliet senast måndag 15.6.2015 klockan 12. 3. Val av utskott Val VAL 9/2015 rd Val Talman Maria Lohela: Ärende 3 på dagordningen är val av utskott. Jag konstaterar att va- let är enhälligt och att riksdagen väljer följande ledamöter till medlemmar och ersättare i utskotten: Till stora utskottet: som medlemmar 1. Sirkka-Liisa Anttila cent 2. Eva Biaudet sv 3. Simon Elo saf 4. Sari Essayah kd 5. Jukka Gustafsson sd 6. Timo Harakka sd 7. Anne Kalmari cent Klart 5.1 Protokoll i sammandrag PRS 17/2015 rd 8. Emma Kari gröna 9. Johanna Karimäki gröna 10. Elsi Katainen cent 11. Katri Kulmuni cent 12. Elina Lepomäki saml 13. Jari Leppä cent 14. Anne Louhelainen saf 15. Sanna Marin sd 16. Silvia Modig vänst 17. Kai Mykkänen saml 18. Mika Niikko saf 19.
    [Show full text]