Poliittinen lehti • Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja • 2020 • 3 PERUS- Naiset PS SUOMALAINEN Asuminen ja liikkuminen kallistuvat Kenellä on varaa asua omakoti- talossa?

Korona- kriisi ajaa ammattilaisia pois hoito- alalta

Kentällä viihtyvä Kike Elomaa: ”Puolustan pienyrittäjiä

ja tavallista kansaa” Yhä useampi turvautuu ruoka- Näin perintösi apuun jaetaan

Syksyllä äidiksi tullut Jenna Simula: Suurperheen äiti ”Pikkukaveri laittoi haluaa hoitaa elämän uusiksi” lapsensa kotona Sanna Antikainen: SISÄLTÖ Väitteet oppivelvollisuusiän noston työllisyysvaikutuksista ovat humpuukia Kristiina Ovaskainen RITVA ”KIKE” Toimituspäällikkö ELOMAA on yksi ahke- KESKUSTELU oppivelvollisuusiän nos- rimmista kansanedustajis- tosta on käynyt kuumana sekä puo- PÄÄKIRJOITUS 4 ta. Paitsi että hän kiertää lesta että vastaan syksyn mittaan. tiiviisti kenttää ja kuuntelee Hallintovaliokunnan demarikansan- äänestäjiään, hän on tehnyt edus- Juniori voi Ruotsissa valita, voimisteleeko edustajat ovat iskeneet lusikkan- kunnassa kaikkiaan 231 kirjallista poikien vai tyttöjen sarjassa sa soppaan kehumalla uudistuksen Suvaitaanko meitä? kysymystä ja 144 aloitetta sekä työllisyysvaikutuksia siteeraamalla käyttänyt 841 puheenvuoroa. RUOTSIN voimisteluliitto on Dagens taamaan ennakkoluuloja ja sen myö- STTK:n laskelmaa, jonka mukaan op- pivelvollisuuden pidennys toisi jopa un aloitin aikuisiän kynnyksellä vapaaehtois- Nyheterin mukaan ottanut huiman tä monia haasteita. Vähintä, mitä loikan pyrkiessään ratkomaan su- voimme tehdä, on helpottaa heidän 150 000 uutta työllistä. työni eläinsuojelun parissa, ei kukaan kysel- kupuolisen moninaisuuden nostamia elämäänsä ja toivottaa heidät ter- - Valtiovarainministeriön arvi- lyt poliittisia näkemyksiäni tai sitä, mitä puo- kysymyksiä liikunnassa ja urheilus- vetulleeksi, sanoo Ruotsin voimis- on mukaan oppivelvollisuusiän nos- K ton työllisyysvaikutus on noin 15 luetta aion äänestää. sa. Nyt 13-18-vuotiaat nuoret voivat teluliiton pääsihteeri Pelle Malm- Aihe ei noussut esille pariin kymmeneen vuoteen, 10 itse päättää, missä sarjoissa urhei- borg Dagens Nyheterille. 000 henkilöä ja sekin toteutuu vasta kunnes perussuomalaiset kasvoi suureksi puolueek- levat – juridisesta sukupuolestaan Voimisteluliiton lääketieteellinen vuonna 2065. Mistä demarit näitä lu- si. Muistan, kun kerroin äänestäväni perussuomalai- riippumatta. asiantuntija Åsa Ekdahl myöntää, kuja oikein taikovat? Edustajien olisi vain lisää keskeytyksiä pakottamal- LÄHIHOITAJA Julia Perälä rakastaa ehkä syytä tutustua oman hallituk- la peruskoulusta hädin tuskin selvin- sia, alkoi silmien pyörittely jopa niiden kesken, joita työtään, mutta koronakriisi on tuonut hei- Lokakuussa julkaistu Ruotsin homo- että tiettyjä epäoikeudenmukai- seksuaalien, biseksuaalien, transsu- suuksia voi uuden päätöksen myö- sensa teettämiin laskelmiin, perus- neet oppilaat toiselle asteelle. Pakko pidin ystävinäni. kosti palkatuille hoitoalan työntekijöille suomalaisten kansanedustaja San- ei motivoi ketään opiskelemaan. Kun tulin valituksi eläinsuojeluyhdistyksen halli- niin paljon lisätehtäviä, että moni hoitaja kupuolisten, queer- ja intersukupuo- tä ilmetä, mutta hän ei näe tätä on- listen oikeuksien yhdistyksen (RFSL) gelmana. na Antikainen ihmettelee. Oppivelvollisuusiän nostoon kop- tukseen, sain toistuvasti kuulla piikittelyä siitä, kuin- miettii jo uutta uraa muualla. raportti osoittaa, että kyseiset ih- - Voimasta ja jäntevyydestä voi Useat tahot suhtautuvat kriittises- lattu toisen asteen maksuttomuus ka eläinsuojelu ei kiinnosta perussuomalaisia. Siitä- miset tuntevat itsensä syrjäytyneiksi jossain kohtaa olla etua ja toisessa ti oppivelvollisuusiän nostoon, mu- vaikuttaa negatiivisesti myös resurs- kin huolimatta, että juuri perussuomalaiset vaativat erityisesti urheilussa. taas joustavuudesta ja eloisuudes- kaan lukien Kuntaliitto sekä Ope- sien käyttöön. äänekkäimmin eläinsuojelulain tiukennuksia. RFSL suositteleekin, että nuoret 18 ta. Haastavia tilanteita voi toki tul- tusalan Ammattijärjestö OAJ. - Sen sijaan, että hallitus oli- Apuni kelpasi toisessa eläinsuojeluyhdistyksessä ja ikävuoteen asti saisivat itse valita, la. Toisen etu voi olla toisen hait- Suurimpina haasteina nähdään ra- si miettinyt, kuinka auttaa koulu- minua pyydettiin jälleen asettumaan ehdolle halli- kuuluvatko tyttöjen vai poikien ryh- ta ja päinvastoin, siksi hoituksen riittävyys sekä pudokkaita täsmätoimilla, se päätyi perusopetuksessa hei- esittämään toisen asteen maksutto- tukseen, kunnes tuli tyrmäys: perussuomalaisuuteni. mään – juridisesta sukupuolesta riip- emme näe tässä on- kosti pärjänneiden muutta. Käytännössä tämä tarkoittaa Pyynnöt loppuivat kuin seinään ja siihen asti kanssa- pumatta. gelmaa. Meidän 12 Ruotsin voimisteluliitto päätti en- täytyy kohdata oppilaiden edel- mittavaa tulonsiirtoa hyvätuloisten ni auliisti kaveerannut hallituksen puheenjohtajakin Tiesitkö, että... simmäisenä, että nuoret voivat itse ihmiset yksilöi- lytykset selvitä perheiden lapsille. Samaan aikaan alkoi yllättäen paasata sosiaalisen median kanavillaan KENELLÄ on varaa asua enää Kansalaisille jaettavaa koronatu valita puolensa. Päätös koskee sekä nä ja hyväksyä toisen asteen kuitenkin ne, jotka tarvitsisivat pe- ahkerasti rasismista. omakotitalossa? Perussuoma- kea perusteltiin hallituksen esityk- harrastajia että kilpaurheilijoita. heidät jouk- - opinnoista. rusopetuksessa oppimiseensa erityis- laiset ovat huolissaan asumisen, sessä lapsiperheiden vaikealla tilanteel - Perus- tä tukea, uhkaavat jäädä ilman apua, Olin pettynyt: vapaaehtoistyöni ja rahani olivat kel- - Identiteettiään etsivät nuoret koomme, Ek- la korona-aikana. Tosiasiassa tuki valuu- vanneet vuosikymmenten ajan, mutta minä en kel- elämisen ja liikkumisen kustan- joutuvat päätöstä tehdessään koh- dahl sanoo. kuitenkin enimmäkseen muille kuin lapsi opetuksen kun rahat käytetään lukiolaisten op- vannut, koska ajattelen asioista eri tavalla kuin kysei- nuksista tavalliselle kansalaiselle, perheille. Kelan syys–lokakuun tietojen - ongelmat ei- pikirjoihin. sissä piireissä näyttää olevan tapana. En pidä jokaista jonka ostovoima on heikko. mukaan lapsiperhekotitalouksiin kuu vät korjaan- - Miksi opetusministeri Li Anders- - turvapaikanhakijaa henkilökohtaista vainoa paennee- : luvia oli arviolta vain noin 42 pro nu oppivel- son valitsi lähes hyödyttömän ide- senttia tilapäisen koronalisän - vollisuusiän ologisen hankkeen sen sijaan, että na reppanana enkä ole sitä mieltä, että sukupuolia on EU:lla ei ole tulevaisuutta saajista. nostolla. Viher- olisi panostanut oppimisen tukeen ja enemmän kuin kaksi. OULULAISEN kansan- vasemmiston vi- koulupudokkuuden torjuntaan siel- Eläinsuojelijoiden keskustelupalstat ovat oma edustajan Jenna Simulan ENGLANTILAINEN sanomalehti Dai- hallintomallin sijaan. sioimien työllisyys- lä, missä rahat olisi voitu käyttää te- mausteensa tässä hyvien ihmisten sopassa. Jos et näe arki meni kerralla uusiksi, 18 ly Express haastatteli perussuoma- Huhtasaaren mieles- lukujen sijaan saadaan hokkaasti? Antikainen kysyy. ympärilläsi jatkuvaa seksuaalivähemmistöjen vähät- kun hänestä tuli äiti. Helmi- laisten europarlamentaarikko Laura tä Euroopan kansakuntien telyä tai maahanmuuttajien tuskaa, olet suvaitsema- kuussa eduskuntaan palaava Huhtasaarta liittyen hänen Euroo- välisten tulevaisuuden suhteiden tu- ton rasisti. Ja jos epäilet Lähi-idästä Euroopan läpi Simula toivoo, että muutkin nuoret pan unionin tulevaisuutta koskeviin lee perustua poliittisen suverenitee- Hallitus keskittyköön perheet uskaltaisivat hankkia lapsia ja näkemyksiinsä. tin ja taloudellisen vapauden peri- vitivalkoisissa tennareissaan koiranpentunsa kanssa Huhtasaari piti Euroopan parla- aatteiden varaan. Hän katsoo EU:n tallustelleen, itseään 17-vuotiaaksi väittävän muslimi- että yhteiskunta loisi nuorille pareille olennaiseen korona-aikana enemmän uskoa tulevaisuuteen. mentin täysistunnossa Brysselissä hylänneen vapaakaupan ihanteen, pojan tarinaa, saat haukut ja potkut parempien eläin- puheen, jossa hän totesi unelmanaan vaikka EU yhä teeskentelee juhlapu- KORONAN toinen aalto kurittaa suojelijoiden keskusteluryhmästä. olevan, että jokainen EU-jäsen- heissaan olevansa maailmanlaajuisen Suomea rajusti ja tilanne heikkenee En väitä, että kaikki eläinsuojelijat ovat poliittises- maa tekee oman Brexitinsä eli ero- vapaakaupan puolustaja. huolestuttavasti varsinkin Uudella- ti suvaitsemattomia, mutta omien kokemusteni pe- aa EU:sta. maalla. Perussuomalaisten kansan- rusteella tietty ideologia näyttelee merkittävää roolia Expressin haastattelussa Huhta- edustaja Leena Meri on kehottanut myös eläinten pelastamisessa. saari toteaa, että nykymuotoisella hallitusta ryhdistäytymään tiedotta- Onneksi eläinsuojelutyötä voi tehdä myös sitoutu- EU:lla ei ole tulevaisuutta, sillä Eu- misessa ja viestinnässä. roopan kansakunnat eivät hyväksy matta merkittäviin eläinsuojelujärjestöihin. Itse au- - Kansalaiset haluaisivat selkeää EU:n ajamia taloudellisen yhteisvas- tietoa, luottamusta ja uskoa tule- tan suoraan eläinten pelastajia sekä pienempiä yh- tuun ja keskitetyn hallinnon peri- vaisuuteen. Tärkeää on myös esimer- distyksiä, joita vihervasemmiston agenda ei ole vielä ENSI kevään kuntavaaleilla on suuri psykologinen ja yleis- aatteita. killinen käytös. Kansakunnan krii- toistaiseksi turmellut. Pienet toimijat ottavat avun poliittinen merkitys. Kuntavaaleissa haetaan myös asetelmia Huhtasaaren mukaan EU on koh- sitilanteessa poliitikkojen tappelu mielellään vastaan, ja jo pelkkä tieto siitä, ettei talou- tuleviin eduskuntavaaleihin. Kuntavaalit ovat samalla kan- dellut Suomea huonosti. Hän ei kui- median otsikoista ei näytä hyvältä, dellinen tuki mene suuren organisaation pyörittämi- salaisille tilaisuus ottaa kantaa ja antaa palautetta muihinkin tenkaan usko, että Suomi on en- Meri sanoo. seen, motivoi auttamaan enemmän. kuin kuntien päätöksentekoon liittyviin kysymyksiin. 28 simmäisenä jonossa ulos EU:sta - Voisi miettiä, voisiko meillä olla Jäi tuolta suvaitsemattomuuden värittämältä järjes- valtamedian EU-myönteisen propa- käytössä korona.fi-sivu, jonne koot- tömatkalta jotain hyvääkin käteen: jo edesmenneet gandan vuoksi. taisiin alueelliset suositukset ja ra- lemmikkini ja kaksi suloista koiraa Romaniasta, jot- - Veikkaisin ennemmin Alankomai- joitukset yhteen paikkaan. Kyse on varjolla. Meri kehottaakin hallitusta ta, Tanskaa ja Ruotsia. Suomen pi- siitä, että tieto ei tavoita ihmisiä, keskittymään olennaiseen. ka muistuttavat itseäni joka päivä eläinsuojelutyön ja Perussuomalainen Naiset täisi kuitenkin ehdottomasti seura- kun tietoa on hankalaa koota yh- Meren mielestä ei-kiireelliset la- eläinten pelastamisen tärkeydestä. Vastaava päätoimittaja Matias Turkkila Toimituspäällikkö Kristiina Ovaskainen ta niitä. teen. Jopa minun kansanedustajana kihankkeet, kuten turvapaikanha- Euroopan maiden yhteistyön Huh- Parempaa uutta vuotta Ulkoasu Mojo Man Oy / Jorma Remsu on ollut hankalaa kasata tietoa siitä, kijoiden oikeusturvan parantamista tasaari katsoo toteutuvan parhaal- mikä ohje milloinkin on voimassa. koskevat lakiesitykset, siirrettäisiin meille kaikille, Julkaisija Perussuomalaiset – Sannfinländarna rp la tavalla tavanomaisten itsenäisten Hallitusta on moitittu myös hute- korona-aikana ”hattuhyllylle”. Toimitus Perussuomalainen, Iso Roobertinkatu 4, 00120 Helsinki valtioiden välisten diplomaattisten rasta lainvalmistelusta sekä merki- - On tiettyjä lakeja, jotka eivät ole Kristiina [email protected] ja taloudellisten suhteiden muodos- tykseltään vähäisten, ideologisten kiireellisiä. Ne pitää nyt jättää te- sa nykyisen keskitetyn poliittisen hankkeiden edistämisestä koronan kemättä.

2 www.perussuomalaiset.fi 3 Kike Elomaalla on monta rautaa tulessa.

Veron- kevennykset Elomaa haluaisi ulottaa myös palkan- saajille.

Elomaa on koulutukseltaan röntgen- hoitaja. Vaikka hän on ollut politiikassa mukana jo yli 15 vuotta, moni muistaa Elomaan edelleen viihdetaiteilijana ja ammattiurheilijana. "Kuntatasolla päätetään nykyään paljon asioita."

Kansanedustaja Kike Elomaa kiertää kenttää ja kuuntelee

Elomaa oli 1980-luvulla "Tunnen tavallisen kansan yksi Euroopan tunnetuimpia kehonraken- huolet ja murheet" tajia.

- Jotenkin tuntuu siltä, että sitä voi jää- - Täysistuntojen aikaan saliin voi tulla vain Ritva ”Kike ” Elomaa on laulava kuntosalitreenaaja, joka dä paitsioon tai tieto ei muuten kulje, joten kolmasosa edustajista, jotta turvavälit pys- nousi eduskuntaan äänivyöryllä ja on sittemmin saanut olen käyttänyt etätyömahdollisuutta mel- tytään pitämään. Kansanedustajat suhtautu- ko vähän. Toki valiokunnissa, kuten maa- ja vat koronaan vakavasti ja kukaan ei tule sa- kansalta saman mandaatin kahdesti. Esiintyvänä taiteili- metsätalousvaliokunnassa, etäkokouksia on liin ilman maskia. Turvavälit näkyvät myös jana ja entisenä kilpaurheilijana Elomaa on kiertänyt maa- runsaasti. Livenä kokouksessa ollaan lähin- ministeriaitiossa, eivätkä kaikki ministerit nä silloin kun tehdään päätöksiä, jolloin sa- osallistu esimerkiksi kyselytunneille. ilmaa ja tavannut paljon ihmisiä. Työntö mukaan politiik- maan aikaan käsitellään useita hankkeita. kaan tulikin suoraan kansan keskuudesta. Nekin kokoukset usein siirretään suuriin ti- Tukea pienyrittäjille loihin, kuten auditorioon. Asiantuntijakuu- oronavuosi on johtanut varotoi- tetty. Kansanedustajat voivat myös tehdä lemiset toteutetaan kaikki etänä, Elomaa sa- Koronaepidemia on vaikeuttanut moni- miin ja työtapojen muutokseen aloitteita digitaalisesti. noo. en yritysten toimintaa vakavasti jo keväästä K myös eduskunnassa. Puhemies- Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa Eduskunnan täysistunnot vedetään koro- lähtien. Uutisissa on kerrottu yt-neuvotte- neuvoston linjauksella kansanedustajat kuuluu niihin kansanedustajiin, jotka pyr- na-aikana läpi pienemmällä kokoonpanolla. luista ja irtisanomisista. Myös monet tehtaat ovat voineet tehdä etätyötä jo keväästä läh- kivät olemaan fyysisesti eduskunnassa pai- Eduskunnassa on tällä hetkellä maskipakko, sulkevat oviaan. Elomaa pelkää, että kon- tien, ja lisäksi useita toimintoja on sähköis- kalla niin paljon kuin mahdollista. ja käsidesiä on tarjolla kaikkialla talossa. kurssejakaan tuskin voidaan välttää. ›› 4 www.perussuomalaiset.fi 5 ›› Ikinuori Kike Elomaa pysyy sa samalla ennakoi menestymistä myös seu- Eduskunnassa Elomaa on sitkeästi pitänyt elämisen ja asumisen kustannukset ovat vain jatkuvasti liikkeessä. esillä suomalaisten pienyrittäjien asemaa ja nousseet. Yhdistelmä on katastrofi. raavissa eduskuntavaaleissa, joihin ei olekaan patistanut hallitusta konkreettisiin toimiin enää kuin reilut pari vuotta. yrittäjien tukemiseksi. Syyskuussa Elomaa Hallitus keskittyköön Elomaa korostaa, että kuntavaalit ovat mer- jätti kirjallisen kysymyksen yritystoiminnan oman kansan tukemiseen kittävät vaalit myös tavallisen tukemisesta ja talouden vahvistamisesta ko- kansalaisen arjen sujumisen ronakriisin aikana. Elomaa on koko vuoden seurannut kauhuis- "Koko ajan se kannalta. Elomaa tivasi kysymyksessään muun muas- saan hallituksen päätöksiä, joilla kansalaisilta porukka - Kuntatasolla päätetään ny- sa, millaisia yritystukiin koh- kerättyjä varoja kanavoidaan vähenee, joiden kyään paljon asioita. On hyvin distuvia uudistuksia hallitus tärkeää, että jokaisella meis- kiihtyvällä tahdilla ulkomaille. maksamilla tulee toteuttamaan sekä millai- Elomaa sanoo - Hallituksen pitäisi keskit- tä on mahdollisuus ja tilaisuus sia yritystoimintaa helpottavia veroilla tätä vaikuttaa oman kotikuntan- olevansa erityisen tyä oman kansan tukemiseen vero- ja lainsäädäntömuutok- ja hyvinvoinnin varmistami- maata pidetään sa asioihin. Kuntavaaleissa ei sia hallitus tulee tekemään. huolissaan seen. Hallituksessa ei ymmär- pystyssä." siis kannata jättää äänestämis- Elomaa sanoo olevansa eri- korona-ajan retä sitä, että me emme pysty tä väliin. tyisen huolissaan korona-ajan vaikutuksista loputtomasti tukemaan muita. Moni ei tiedä, että Elomaa itse ei ole ollut koskaan kuntavaa- vaikutuksista kansalaisten kansalaisten Oman kansan pitäisi tulla en- mielialaan. sin, Elomaa sanoo. liehdokkaana. - Mietin usein, mitä psyyk- mielialaan. EU-johtajien poliittisella - Kun tulin politiikkaan mukaan, menin kisiä seurauksia tästä kaikes- päätöksellä valmistelema el- suoraan ehdolle eduskuntaan. Mutta nyt olen ta on. Korona joskus väistyy, vytyspaketti on toteutuessaan harkinnut lähteä ehdokkaaksi kotikunnassa- mutta uskaltavatko ihmiset enää olla normaa- viemässä Suomen ennätyspitkään, raskaaseen ni Maskussa. Koen sen jopa velvollisuudek- listi tekemisissä toistensa kanssa. Ihminen velkavankeuteen. Perussuomalaiset pyrkivät si, koska perussuomalaiset tavoittelee hyvää aina kaipaa toista ihmistä, varsinkin vanhem- kaikin tavoin kaatamaan elvytyspaketin, joka tulosta, ja siihen tarvitaan paljon ehdokkaita. mat ihmiset, joille monista korona on lisännyt on kohdannut vastustusta muuallakin Euroo- Ehdokkaiden suhteen tilanne näyttääkin mel- yksinäisyyttä. Varsinkin palvelutaloissa ole- passa. "Olen ko hyvältä jo nyt. vilta vanhuksilta kontaktit sukulaisiin ja ystä- Elvytyspakettia käsitellään edelleen valio- tehnyt viin ovat olleet vähissä. kunnissa, eikä toistaiseksi tiedetä, milloin - Maailmaa ja Suomea eduskunta pääsee äänestämään hankkeesta. vapaaehtois ristiin rastiin Veronkevennyksillä Elomaa sanoo, että hanke on täysin järjetön. talous liikkeelle - En voi tajuta ollenkaan poliittisia päätök- työtä Elomaa on koulutukseltaan röntgenhoita- siä yhteisestä velasta ja EU-elvytyksestä. Suo- kohta jo 40 ja. Vaikka hän on ollut politiikassa mukana jo Elomaa huomauttaa, että hallitus voisi teh- men pitäisi elvyttää omaa talouttaan eikä yli 15 vuotta, moni muistaa Elomaan edelleen dä koronakriisin keskelläkin paljonkin toimia tukea Italiaa ja muita taloutensa huonosti vuotta." viihdetaiteilijana ja ammattiurheilijana. yrittäjien ja palkansaajien aseman paranta- hoitaneita maita. Hallitukselta näyttää unoh- 1980-luvulla Elomaa oli yksi Euroopan tun- miseksi – edellyttäen että tahtoa riittää. Elo- tuneen sekin, että suomalaisten veroeuroja netuimpia kehonrakentajia. Hän muun mu- maa katsoo, että tukien jakamisen sijaan ensi tarvittaisiin kotimaassa ihan perusasioiden, assa voitti 1981 Ms. Olympia -tittelin. Menes- alkuun parempi tapa olisi keventää yrittäjien kuten lastensuojelun ja vanhustenhuollon ku- tystä tuli myös kotimaan tasolla sekä monissa maksutaakkaa. lujen kattamiseen, Elomaa sanoo. muissakin kansainvälisissä kilpailuissa. Vuon- - Voidaan tehdä useampiakin toimia, mut- Hänen mukaansa EU-elvytykseen suhtau- na 2001 Elomaa nimitettiin kehonrakennuk- ta ensisijaisesti on kyse verotuksen keventä- dutaan nuivasti muissakin puolueissa. Kan- sen Hall of Fameen, johon on tähän mennessä misestä. Siihen hallituksessa ei valitettavas- sanedustaja ei kuitenkaan osaa ennakoida, Eläin nimitetty vain muutama Euroopasta. ti näytä olevan halua. Suomi on jo muutenkin miten äänestyksessä tulee käymään. - Ammattiurheilijan vuodet 1980-luvulla oli- ennätyksellisen raskaiden verojen maa, - On selvää, että elvytyspaketin kaa- suojelu vat kiireisiä, sillä samaan aikaan Elomaa työs- ja verotaakka jakautuu nykyisellään tamiseen tarvitaan laajaa tukea. on lähellä kenteli myös hoitajana, teki uraa laulaja- yhä harvempien kannettavak- Välillä on kuitenkin hankalaa ot- na ja kilpailujen välissä hän keikkaili si. Koko ajan se porukka vähe- taa selvää, mikä toisten näke- Kiken ympäri maata, pubeissa, festareil- nee, joiden maksamilla ve- mys on. Varsinkin EU-myön- sydäntä. la ja konserttisaleissa. Ensim- roilla tätä maata pidetään teisen kokoomuksen linja on mäisen levynsä Elomaa jul- pystyssä. kuin tuuliviiri. Se tiedetään, kaisi 1983 eli jo lähes 40 Veronkevennykset Elo- että keskustan edustajis- vuotta sitten. Levytysura maa haluaisi ulottaa sa on elvytyksen vastustajia. on jatkunut 2000-lu- myös palkansaajille ja Jos keskusta hyväksyy elvy- vun puolelle, tosin parantaa näin työssä- tyksen hallituksessa, sii- kansanedustajavuo- käyvien kansalaisten nä on selittelemistä omil- sinaan Elomaa ei ostovoimaa. Elo- le äänestäjille. ole ehtinyt levyttä- maa huomauttaa, mään. että ostovoiman Kuntavaaleissa - Olen myös teh- vahvistaminen ei kannata jättää nyt vapaaehtois- siirtyy kulutuk- äänestämättä työtä kohta jo 40 seen, joka puoles- vuotta: laulua ja taan pitää taloutta Elomaan mukaan hal- liikuntaa konsert- liikkeellä. lituksessa tiedetään hy- tien ja pienimuo- - Verotuloja tie- vin, että EU-elvytyksestä toisten esiintymis- tysti tarvitaan, joten tehtävä päätös tu- ten muodossa. uudistukset pitää lee näkymään myös Politiikkaan mu- valmistella huolel- puolueiden vaalitu- - En voi tajuta ol- kaan lähteminen oli lisesti. Siitä ei kui- loksessa ensi kevään lenkaan poliittisia monien sattumien sum- tenkaan pääse mi- kuntavaaleissa. päätöksiä yhteises- ma. Elomaa sanoo, että hinkään, että - Ihmiset ovat laajas- tä velasta ja EU- esiintyvänä taiteilijana ja tavalliselle kes- ti valveutuneita ja seu- elvytyksestä, Kike urheilijana hän on kiertänyt kituloiselle pal- raavat politiikkaa tar- Elomaa sanoo. maailmaa ja tavannut paljon ih- kansaajalle ve- kasti. Kuntavaaleissa misiä. rotus on nyt kansalaisilla onkin ti- - Suomen läpi olen kulkenut laidas- mennyt liian laisuus antaa palautetta hal- ta laitaan, Hangosta Utsjoelle. Laskin kerran, raskaaksi. Sa- litukselle sen toiminnasta. että olen ajanut autolla täällä ristiin rastiin lä- maan aikaan Hyvä tulos kuntavaaleis- hes kaksi ja puoli miljoonaa kilometriä. ›› 6 www.perussuomalaiset.fi 7 Kike ja Kimmo Elomaan Maskun kodista löytyy oma kuntosali. Kuntoilu ja urheilu- tausta pitävät Elomaan vireessä.

"Tiedän, että hyvällä kunnolla on ihmiselle suuri merkitys."

››

- Tavallisten kansalaisten huolet, murheet ja ajatukset ovatkin vuosien mittaan tulleet mi- nulle tutuiksi. Voin sen sanoa, että aika hyvin tiedän, miten kansan keskuudessa puhutaan ja ajatellaan. Vielä tänäkin päivänä, vaikka menisin ruokakauppaan, niin yleensä päädyn siellä juttelemaan ihmisten kanssa.

Hyvä meininki "Lapsien veti perussuomalaisiin suhteen heräsin Elomaan lapsuudenkodissa politiikka oli elämässä liian aina vahvasti läsnä, sillä Elomaan isä Arvo Sainio toimi jo 1970-luvulla perussuomalais- myöhään." ten edeltäjän SMP:n kansanedustajana. Vanhan sanonnan mukaan vastuutehtäviin pääseminen edellyttää sekä työntöä että pyr- kyä. Elomaan kohdalla työntö politiikkaan tu- likin kansan parista, kuten perussuomalaisel- le mainiosti sopii. san asian puolustaminen. Elomaan mukaan Lapsia kansan- merkitys hyvinvoinnille. Kuntosalilla käy - Kohtaamani ihmiset kehottivat jo kauan Omat koirat Marski ja Sylvi-Kyllikki kulkevat sitten, että minun pitäisi lähteä politiikkaan. usein emäntänsä mukana. myös oppositiosta käsin voi hyvin vaikuttaa, edustajalla ei ole. Hän myös ystäviäni, ja teen mielelläni pyynnöstä Ajatukseni saivat kansan keskuudessa hyvän kun viesti on ajankohtainen ja painava. sanoo lapsettomuuden ol- kaikille treeniohjelmia, Elomaa sanoo. vastaanoton, ja monet olivat sitä mieltä, että perussuomalaisten tehtäväksi. Elomaa onkin toiminut kansanedustajana leen tavallaan oma valinta. Vapaa-aikaa menee myös usein politiikan minä sen tiedän, miten suomalaisilla menee. - Kokoomus väittää olevansa isänmaallinen ahkerasti: Hän on tehnyt kaikkiaan 231 kirjal- - Lapsien suhteen heräsin elä- parissa. Elomaa osallistuu aktiivisesti perus- Elomaata pyydettiin jo aiemmin pariinkin vaikka ei oikeasti ole sitä. Kokoomus on men- lista kysymystä, käyttänyt 841 puheenvuoroa mässä liian myöhään, ja omien lapsien aika suomalaisten toritilaisuuksiin kotiseudullaan. toiseen puolueeseen, mutta Elomaa ei läm- nyt mukaan siihen samaan viherpiiperryk- ja tehnyt 144 aloitetta. Viime aikoina Elomaa vain meni minulta ohi. Olen jälkikäteen aja- Elomaa ei tunnusta laiskottelevansa, mutta mennyt kutsuille. Kun Elomaata lopulta pyy- seen kuin muutkin vanhat puolueet. on tehnyt useita talousarvioaloitteita määrä- tellut, että minulla ei ole ollut mikään nor- myöhään illalla hän vetäytyy mielellään herk- dettiin mukaan perussuoma- Elomaa asettui eduskunta- rahojen lisäämisestä valtion budjettiin. Aloit- maali elämä, koska olen ollut niin paljon kulautasen kanssa tv:n ääreen, jossa saattaa laisiin vuonna 2006, puolueen vaaliehdokkaaksi vuoden 2007 teilla Elomaa on halunnut osoittaa tukea esi- maailmalla ja eteen on tullut aina uusia ura- vierähtää aamuun asti. kannatus oli vain muutamassa Kansanedustajana vaaleissa, mutta se yritys ei merkiksi vanhusyhdistyksille, omaishoitajille mahdollisuuksia, joihin olen sitten tarttunut. - Valvon mielelläni myöhään ja katson kaik- ja maatalousyrittäjille. -Joskus olen tavallaan katunutkin valintoja- kia mahdollisia ohjelmia kuten tv-sarjoja, prosentissa, eikä Elomaa tuol- Elomaa on vielä tuottanut tulosta. Vuoden loin edes kuvitellut tekevänsä 2011 vaaleissa Elomaa meni Elomaan mukaan kaikilla valtiopäivätoimil- ni. Toisaalta minulla on rakkaat kummilapset, musiikkiohjelmia ja luontodokumentteja. Se pitkää uraa politiikassa. vahvasti puolusta- läpi perussuomalaisten saatua la on merkitystä. eläimet ja muu perhe, kuten sisaruksieni lap- on sitä todellista omaa aikaa. - Perussuomalaisissa oli vain nut tavallisen suurvoiton. Elomaa itse kerä- - Jopa rivikansanedustajan puheenvuorois- set, jotka kaikki ovat minulle tärkeitä. niin hyvä meininki. Puolue oli suomalaisen ja si yli 13 000 ääntä. Sen jälkeen takin hallitus saattaa ottaa kopin ja ryhtyä TEKSTI PS TOIMITUS KUVAT MATTI MATIKAINEN isänmaallinen ja aidosti taval- pienyrittäjän kansa on antanut mandaatin työstämään uudistusta, jota hallituksessa ei Kuntosali autotallissa lisen suomalaisen ihmisen asi- kahdesti. ehkä ole vielä ajateltu. Mielestäni olen muu- alla, joten valinta oli lopulta asiaa. Kansanedustajana Elomaa on taman kerran myös onnistunut ihan hyvin täl- Elomaa on jatkanut urheilemis- melko itsestään selvä. En to- vahvasti puolustanut tavallisen laisessa poliittisessa vaikuttamisessa. En sil- ta kilpauran päättymisen jälkeen- sin tuolloin kuvitellutkaan, suomalaisen ja pienyrittäjän ti väitä, että olisin yksin saanut aikaan mitään, KIKEN INKIVÄÄRIJUOMA kin. Hänellä on kotonaan auto- että minusta voisi joskus tulla kansanedusta- asiaa. Elomaa on profiloitunut myös eläin- koska politiikka on tiimityötä. • Inkiväärijuuresta otetaan pieni pala, tallissa itserakennettu kuntosali. ja. Ajattelin silti lähteväni mukaan vaikutta- suojelukysymyksissä ja on kirittänyt usein kuoritaan ja pilkotaan aivan pieneksi Vanhoista kuntokouluista on jää- maan. hallitusta kiinnittämään huomiota eläinten Lapsettomuus oli muusiksi. nyt jäljelle treenilaitteet, jotka ELOMAA aloitti kehonrakennuskilpailut 1980-luvun - oikeuksiin lainsäädännön tasolla. oma valinta • 1 verigrape ja -1 sitruuna puristetaan ovat käytössä edelleen. alussa. 1981 hän voitti Miss Olympia -tittelin, kehon Isänmaallisuus mehuksi. - Liikunnasta en ole halunnut rakennuksen Euroopan mestaruuden sekä World Games- luopua. Tiedän, että hyvällä kun- on tärkeää Kaikilla valtiopäivätoimilla Elomaan perheeseen kuuluvat aviomies • Kaikki juomalasiin, sekoitetaan…. -kilpailun. Kaksi vuotta myöhemmin hän nappasi ho - on merkitystä Kimmo sekä pitkäkarvaiset akita-koirat voi lisätä vähän kylmää vettä, jos hapan nolla on ihmiselle suuri merkitys. peaa kehonrakennuksen ammattilaisten MM-kilpailus Elomaa korostaa, että nimenomaan isän- Marski ja Sylvi-Tuulikki. Elomaa on vapaal- tekee pahaa. Mielestäni kroppaa ei saisi pääs- sa sekä saavutti viidennen sijan Miss Olympia-kisoissa.- maallisuus on aina ollut hänelle tärkeä arvo. Elomaa sanoo, että hänen keskeinen tavoit- la tekemisissä sukunsa ja ystäviensä kanssa, • Nautitaan aamupalan yhteydessä ja tää siihen pisteeseen, ettei kos- Kilpaura päättyi 1985. Vuonna 2001 kansainvälinen ke- Elomaa näkee, että isänmaallisuuden puolus- teensa kansanedustajana on kansalaismielipi- mutta myös koirien kanssa ulkoillessa menee juodaan kerralla. kaan tee mitään. Pienelläkin tree- honrakennusliitto IFBB kutsui Elomaan kehonrakennuk paljon aikaa. nillä ja sen ylläpidolla on valtava sen Hall of Fame -kunniagalleriaan. Kike on ainoa Hall taminen on viime vuosina jäänytkin lähinnä teen tuominen valtiopäiville ja tavallisen kan- of Fame -tunnustuksen saanut suomalainen.

8 www.perussuomalaiset.fi 9 - Kiire on ollut aivan us- suojautuminen on järjestetty hy- komaton, lähihoitaja Julia vin. Perälä myöntää. - Kukaan työkavereistani ei ole Koronaa tes- saanut tartuntaa. Luotto työkave- tataaan drive reihin on valtava. Homma ei toi- in -testauspis- misi, jos toisiinsa ei voisi luottaa, teellä. Perälä painottaa. Virus voi levitä suojavarustei- den korjailusta työpäivän aikana ja altistaa hoitajan. Työ korona- näytteenotossa on herättänyt huolta. - Perheenjäsenet olivat kau- huissaan, kun kuulivat työstäni. Minulta on kysytty, että olenko viruksen kantaja. Itse en ole pe- lännyt tartuntaa vaan suhtaudun siihen terveen kriittisesti. Se on työtä. Suojaudutaan ja tehdään parhaamme. "Työssä Perälän työkaverit ovat joutu- neet kokemaan henkilökohtaises- dään selkeästä syys- venytään punut jo ennen pan- ti taudin vakavat seuraukset. tä, Perälä kertoo. ja joustetaan demiakevättä. Valmistumisen- - Päättäjät voisivat Koronakriisi lisäsi hoitajien töitä - Minulla oli kollegoita, jotka it- koko ajan." kivät, sillä heidän sukulaisiaan sa jälkeen hän on ol- tulla ilta- ja aamu- kuoli koronaan Aasiassa, Perälä lut työelämässä kuu- vuoroihin katsomaan, huokaisee. si vuotta, jonka aikana onko palkkauksemme alan realiteetti on tullut riittävä. Meitä potkitaan, Vakava tauti selväksi. lyödään ja haukutaan. Silmät ”Ala on tapettu - Työssä venytään ja joustetaan avautuisivat, kun he huomaisi- Koronaviruksen toinen aalto koko ajan. Ylimääräisiä työtehtä- vat meidän riittämättömyyden lähti leviämään syksyllä. Esimer- viä on tullut ja se ei näy palkas- tunteen. kiksi Jyväskylässä virus tarttui sa. Ala on tapettu kymmenessä Mikä saa jaksamaan työssä? kymmenessä vuodessa. - Minulle tämä on työ eikä kut- yökerhoissa ja yleisötilaisuuksis- sa. Kymmeniä ihmisiä sairastui Sairaanhoitajaliitto julkisti lo- sumusammatti. En tee ylitöi- ja useita satoja ihmisiä jouduttiin kakuun alussa kyselyn, jonka tä, sillä työssä täytyy jaksaa vie- vuodessa” asettamaan koronakaranteeniin. mukaan puolet sairaanhoitajista lä vuosikymmeniä. Eläkeikään on - Keski-Suomen koronatilanne on miettinyt alan vaihtamista ko- pitkä aika. on huolestuttava. Jos yksi virus- ronakriisin aikana. Esimerkiksi - Ammatillisesti olen etuoi- ta kantava henkilö lähtee baariin, Perälän opiskelukaveri lähti pois keutettu, sillä olen kokenut näin Kiinan Wuhanissa löydettiin joulukuussa 2019 uusi niin hän voi tartuttaa kymmeniä hoitoalalta. poikkeuksellisen korona-ajan. virus, joka laittoi maailman sekaisin. Maaliskuussa muita ihmisiä. Sen välttämisek- - Eräs kaveri sai sihteerin työ- Monet asiakkaista kiittävät ja se paikan ilman koulutusta ja kuu- tuntuu hyvältä. Työporukka on Covid-19-nimen saanut virus oli jo levinnyt pan- si vapaaehtoisen kotikaranteenin merkitys täytyy ymmärtää, Perä- kausipalkka nousi tonnilla. Ei ihana, muuten ei tätä jaksaisi, demiaksi. Tuntematon koronavirus yllätti kaikki ja lä tähdentää. tämä mene oikein. Perälä myöntää. Kyselyyn vastaajista 40 pro- muutti lähihoitaja Julia Perälän työn arjen. Valtiovalta on rajoittanut ih- TEKSTI MIKA RINNE misten tapaamisia epidemiatilan- senttia kertoi olevansa uupunut tai erittäin uupunut kevään ja ke- KUVAT MIKA RINNE JA ähihoitaja Julia Perä- 19 saakka. teessa. LEHTIKUVA lä, 25, työskentelee Jy- Työntekijöiden päivä on jaet- - Potilaat pelkäsivät. Esimerkik- sän jälkeen. 27 prosenttia oli uu- L väskylän kaupungin ko- tu kahden tunnin sektoreihin ja si muistisairaat miettivät, miksei ronanäytteenotossa. Työpaikka edelleen 15 minuutin aikajaksoi- ketään käy vierailulla. Ei ole kui- sijaitsee Keski-Suomen keskus- hin, joka helpottaa päivän suun- tenkaan ymmärretty, että koro- Perussuomalaiset vaativat: sairaalan piha-alueella. Perälän nittelua. Jokainen työntekijä te- na on hengenvaarallinen. Tautiin työtilat koostuvat toimis- kee tasapuolisesti kaikkia suhtautuminen on arkipäiväisty- tokonteista ja niin sa- töitä. nyt, mikä ei ole hyvä asia, Perä- Koronalisä tueksi notusta drive in -tes- Jokainen Ennen näytteen- lä tuumii. tauspisteestä. ottopaikkaa Perä- Monista suomalaisista korona- HOITAJAT saavat kiitosta loputto- ten kansanedustaja Sanna Anti- Asiakkaat saapu- työntekijä lä työskenteli kau- "Saan palkkaa ohjeistukset ovat tuntuneet epä- masta venymisestään. Perussuoma- kainen. tekee - Infektio-osastolla suojauduttiin niin kuin jokaisella potilaalla laiset muistuttavat, että hoitajat - Korvausta voi vaatia hyvällä vat sovittuna aika- punginsairaalan olisi koronatartunta, Julia Perälä kertoo. bruttona noin selviltä. na koronatestiin en- tasapuolisesti varahenkilöstössä. - Työnantaja on koittanut pitää ovat sankareita koronan kes- omallatunnolla, koska hoita- sisijaisesti autolla, kaikkia - Ilman korona- kauden sisällä. Välillä sairaala oli ka pieneni 40 eurolla. Pitäisi voi- 2 100 euroa kuukau- ajan tasalla. Ohjeet ovat muuttu- kellä, mutta pelkkä me- jat ansaitsevat sen. Halli- eikä autosta nous- pandemiaa en olisi tyhjillään ja sitten täynnä, Perä- da ansaita muuta kuin hoitajan dessa. Ilman lisiä ei neet jatkuvasti. Se on ollut kuor- riittitunnustus ei rii- tuksen on aika toimia ja töitä. tä. Hoitajille tulee tehdä merkittävät pa- ta testin aikana. Jokai- täällä töissä. Työn arki lä kertoo. minimipalkan verran. mittavaa, kun ei ole ollut tarpeek- palkasta jää käteen myös maksaa korona- nostukset vuorostaan sesta asiakkaasta otetaan muuttui. Siirryin vuode- Hänestä yksi kuormittava tekijä Työnantaja on puhunut pohjat- si tietoa. Toisaalta kesällä tuli lisää vaarallisen työn hoitoalan ihmisiin. On pumpulitikulla näyte nenästä. osaston sisätyöstä ulkotyöhön on jo tuiki tarpeellinen suojava- tomasta koronakassasta. mitään." ohjeiden suuresta määrästä in- vuoksi. heidän vuoronsa saa- - Ennätys on 14 asiakasta 15 avoterveydenhuollon puolelle, rusteisiin pukeutuminen. - Pohja tulee eteen, kun puhu- formaatioähky, Perälä puntaroi. - Useissa Euroopan da koronakorvausta. minuutissa. Vanhemmat otta- Perälä sanoo. - Infektio-osastolla suojaudut- taan palkasta. Saan palkkaa brut- maissa hoitoalan henki- Hoitoalan henkilöstö ei vat lapsensa syliin, joka helpot- tiin niin kuin jokaisella potilaalla tona noin 2 100 euroa kuukau- huksille ja muille riskiryhmiin Ei kutsumusammatti löstölle on maksettu kor- voi tehdä työtään etänä taa näytteenottoa. Joillakin se on Kiire kasvoi, palkka ei olisi koronatartunta. Suojavarus- dessa ja vuokra on vajaat tuhat kuuluville tauti voi olla kohta- vauksia koronaepidemian ai- neljän seinän sisällä turvas- sujunut helpommin kuin toisil- teisiin pukeutuminen vie valta- euroa. Ilman lisiä ei palkasta jää lokas. Oulusta kotoisin oleva Perälä heuttaman kuormituksen vuoksi, sa, kuten me monet muut, kansan- la. Näyte on kuitenkin otettava. Koronaepidemian myötä moni- vasti aikaa ja syö työaikaa. Välillä käteen mitään. Onneksi on työs- Koronavirus leviää pisaratar- lähti opiskelemaan lähihoitajaksi mutta Suomessa asiasta on oltu hy- edustaja muistuttaa. Se ei ole mielipidekysymys, Pe- en hoitajien työtehtäviin ja työ- on ollut kaikkensa antanut olo. säkäyvä puoliso jakamassa elin- tuntana ja se saattaa elää jonkin peruskoulun jälkeen. vin vaitonaisia. Tehy vetosi koro- Sairaanhoitajaliiton tekemän ky- rälä selvittää. paikkoihin tuli muutoksia sekä Perälän tilipussissa kiire ei ole kustannuksia, Perälä sanoo. aikaa pinnoilla. Hyvä käsihygie- - Halusin ensin töihin päiväko- nalisän puolesta jo keväällä, mutta selyn mukaan yli puolet sen vas- Näytteenotossa työt alkavat työmäärä kasvoi. näkynyt positiivisella tavalla. nia, visiirit, hengitysmaskit, ker- tiin, mutta erikoistuin sairaan- hallitus ei ota asiaan mitään kan- taajista miettii koronapandemian kello 7.30, jolloin jaetaan päivän - Kiire on ollut aivan uskoma- - Palkka ei ole muuttunut mi- Työkavereihin luotetaan takäyttökäsineet ja -vaatteet ovat hoitoon ja huolenpitoon. Sitten taa. Hoitajille satelee kyllä kiitok- keskellä alanvaihtoa ja lähes joka työtehtävät. Varsinainen näyt- ton. Ikinä ennen en ole sellaista hinkään, vaikka työtehtävien ja tärkeitä keinoja virukselta suo- sairaalamaailma vei mennessään. sia, mutta taloudellisesta kompen- kolmas on pohtinut sitä jo aiemmin- teenotto käynnistyy kello 8 ja jat- kokenut, että osastojen täyttöas- kiireen määrä on lisääntynyt. Suurin osa ihmisistä sairastaa jautumisessa. Sairaalassa toiminta on läpinä- saatiosta ei ole lausuttu halaistua kin. Yli 40 prosenttia koki olevansa kuu kahdessa työvuorossa kello te vaihteli niin valtavasti vuoro- Etulinjaan kun siirryin, niin palk- koronan lievemmin, mutta van- Perälän mukaan henkilöstön kyvää, kurinalaista ja kaikki teh- sanaakaan, sanoo perussuomalais- ajoittain uupuneita.

10 www.perussuomalaiset.fi 11 osansa palkasta. Korotusten suh- Omakotitalossa asu- teen pitäisi olla varovainen. Ih- minen on kallista myös misiä ei saa ajaa liian ahtaalle. Se vuokralaiselle. syö ostovoimaa ja vaikuttaa ne- Oma- gatiivisesti kaikkeen, Kaihlanie- kotitalo- mi sanoo. liiton mukaan Kiinteistöliiton pääekonomis- ti Jukka Kero varoittaa, että ko- lämmityssähkö titalouksien asumismenojen syö noin puolet suhde käytettävissä oleviin tu- asumiskustan- loihin on puhkaisemassa jo 30 prosentin rajapyykin nuksista. Suomessa tulevi- na vuosina, mi- "Ihmisiä käli tulokehi- tys on nihkeää ei saa ja verotuksen ajaa liian kiristämistä joudutaan har- ahtaalle." joittamaan. Keron mukaan julkisen talouden Hallituksen linjaukset nostavat asumiskuluja Asumis- alijäämät ja ilmas- kustannuksia topoliittiset verouudis- nostaa myös tukset tarkoittavat pahimmil- laan merkittävää asumismenojen kiinteistövero, nousua. Asumismenojen kasvu vesimaksu ja kohdistuu kaikkiin tuloluokkiin, Omakotitalossa asumisesta jätehuolto. erityisesti pienituloisiin. - Molemmat käydään töissä ja pystymme hoitamaan pakolliset asumiskulut, mutta on eri asia, kallis lasku minkä verran rahaa jää elämi- seen tulevaisuudessa. Yksin en olisi lähtenyt vuokralle omakoti- Omakotitaloliiton mukaan lämmityssähkö syö noin kauppakirjoja. kaan. Jos jotain menee rikki, niin yllättää, sillä pakkastalven lasku taloon, Kaihlaniemi toteaa. - Tämä talo on välietappi ja asu- ei ole enää huoltoyhtiö korjaa- saattaa olla huomattavasti suu- Pariskunta aikoo hoitaa laskut puolet asumiskustannuksista, joita ovat nostaneet taan tässä vuokralaisena, ennen massa kuten luhtitalossa, Kaihla- rempi kuin kesäkuukausina. Asu- yhteistuumin ja asumiskulujen erityisesti sähköyhtiöiden siirtomaksun korotukset. kuin sopivan tuntuinen talo löy- niemi selvittää. miskustannuksia nostaa myös uhkakuvista huolimatta perhe tyy ostettavaksi, Kaihlaniemi pal- Omakotitalon lämmityskus- kiinteistövero, vesimaksu ja jäte- haluaa asua omakotitalossa. Nyt intamiestalon eteises- omakotitaloon asumaan, sillä ol- jastaa. tannukset riippuvat käytettäväs- huolto. isolla tontilla on erillinen auto- sä ja huoneiden lattioilla laan mieheni kanssa molemmat tä lämmitysmuodosta. Kaihlanie- talli, joka sopii erinomaisesti per- on vielä pur- maalta kotoisin, Kaih- Sähköstä suuri lasku men perheen kodissa on suora Asumismenot kasvussa heen tarpeisiin. R - Autotalli on meille ykkösasia. kamattomia muut- laniemi kertoo. sähkölämmitys, ilmalämpöpump- tolaatikoita. Eletään "Asumis- Hän kuuluu perus- Tuikkukynttilät luovat tunnel- pu ja varaava takka. Suomen hallitus tavoittelee hii- Varsinkin miesväellä on harras- sateista ja pimeää kuluihin suomalaisiin ja toimii maa keittiönpöydällä, jonka ää- Omakotitaloliiton mukaan läm- lineutraalia Suomea vuoteen tuksena autot, moottoripyörät ja marraskuun puolivä- menee noin luottamustehtävissä rellä talon emäntä istuu ja selai- mityssähkö syö noin puolet asu- 2035 mennessä. Perussuomalai- mopot. Entisessä kodissa ei ollut liä Jyväskylässä, jos- 1 300 euroa Jyväskylän kaupun- lee laskupinoa. miskustannuksista, joita ovat set ovat varoittaneet, että hallitus pojalla tilaa rakennella mopoa, sa Jamaica Kaihla- kuukau- ginvaltuustossa sekä - Asumiskuluihin menee noin 1 nostaneet erityisesti sähköyhtiöi- nostaa kansalaisten liikkumis- ja mutta täällä se on jo purettu al- kuosiin, Kaihlaniemi kertoo hy- niemi perheineen on dessa." sivistyslautakunnassa. 300 euroa kuukaudessa. Asumis- den siirtomaksun korotukset. asumiskustannuksia ilmastopoli- juuri muuttanut uu- Viihtyisällä omako- kulut muodostuvat kaikkineen - Sähkölaskut ovat suurempia, tiikan varjolla. myssä suin. teen kotiin. titaloalueella sijait- reilusti suuremmiksi kuin aikai- vaikka yrittäisi hillitä kulutusta. - Asumiskulut ja vuokra pitäi- - Lyötiin hynttyyt yhteen ja seva talo on rakennettu ennen semmassa asunnossa. Kotivakuu- Jännittää tuleeko kovat pakkaset, si pystyä hoitamaan. Ne ovat pa- TEKSTI MIKA RINNE mentiin naimisiin viime kesänä. talvisotaa vuonna 1938. Lauta- tus pompahti suuremmaksi ja nyt Kaihlaniemi pohdiskelee. kollisia kuluja, joita ei voi vali- KUVAT MIKA RINNE JA - Autotalli on meille ykkösasia. Varsinkin miesväellä on harrastuksena LEHTIKUVA Meillä on ollut haaveena päästä vuoratusta talosta ei ole tehty maksetaan käytetyn veden mu- Lämmityskustannukset voivat ta. Myös polttoaineen hinta syö autot, moottoripyörät ja mopot, Jamaica Kaihlaniemi kertoo.

Kaupungeissa taas työssäkäyvän Elomaa huomauttaa. Perussuomalaiset laskisivat polttoaineiden verotusta: ihmisen asuminen on sietämättö- - Pieni- ja keskituloisten ihmis- Omakotitaloasuminen män kallista. ten elämään tämä vaikuttaa eni- karkaa monen lapsi- Vihreiden Pekka Haavisto oli ten. Asumisen ja liikkumisen perheen käsistä. Asumisen ja liikkumisen vaalien alla huolissaan sähkön hintaa on kevennettävä verorat- kokonaiskustannus- kaisuin ja rajaamalla siirtoyhti- siitä, mitä palkansaa- ten noususta, vaik- öiden tuottokatto pienemmäksi, hintaa alas jalle jää käteen pal- Caruna- ka on itse vastuussa kuten perussuomalaiset ovat esit- kastaan. siirtohintojen kas- täneet, Elomaa toteaa. Suomalaisille myydään EU-elvytyspakettia koronan Halla-aho ei kanna- kaupoista vusta. Perussuomalaiset ovat esittä- nimissä, mutta tosiasiassa rahoilla paikataan kaikkea ta työttömyysturvan voi syyttää - Haavisto val- neet, että siirtohintoihin puu- muuta kuin epidemian aiheuttamia ongelmia. leikkauksia. vihreitä ja misteli ja hyväk- tutaan laskemalla kohtuulli- - Me emme voi läh- syi vastuuministeri- sen tuottotavoitteen rajaa. Rajan erussuomalaiset ovat käteen. teä poistamaan kan- kokoomusta. nä Jyrki Kataisen määrittelee monimutkaisella las- huolissaan asumisen, elä- - Perussuomalaiset ovat vaati- nustinongelmaa ke- hallituksen Caruna- kentakaavalla Energiavirasto, Pmisen ja liikkumisen kus- neet polttoaineveron madalta- pittämällä työttömiä. kaupat. Hän siis on mutta voitot ovat tällä kohtuulli- tannuksista tavalliselle kansalai- mista ja energian hinnan koh- Meidän pitää päinvastoin lisä- suuressa vastuussa siitä, että säh- seksi kutsutulla rajalla nousseet selle, jonka ostovoima on heikko. tuullistamista. Eivät ne ole tä ihmisen käteen jäävien tulojen könsiirtohinnoilla kupataan suo- satoihin miljooniin euroihin. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mitään verohelpotuksia rikkaille, määrää. Maaseudulla tähän vai- malaisilta veronmaksajilta voitto- mukaan ongelma on siinä, että vaan kyse on yritysten edellytyk- kuttavat konkreettisesti poltto- ja ylikansalliselle sijoitusyhtiölle, TEKSTI PS TOIMITUS ihmisille jää palkasta liian vähän sistä toimia ja toisaalta kyse on aine- ja lämmityskustannukset. kansanedustaja Ritva ”Kike” KUVA LEHTIKUVA

12 www.perussuomalaiset.fi 13 heitä. Perussuomalaiset ovat pu- euron lisärahoitus, mutta ei kah- Nousevat elinkustannukset ja koronakriisi huneet, että jokaisen pitäisi saa- ta miljoonaa ruoka-apuun. Se on Ruoka-apuun da työstään sellainen ansio, että puhtaasti arvostuskysymys, Kan- lisänneet ruoka-avun tarvetta sillä tulee toimeen. Verotusta pi- kaanniemi katsoo. turvautuu noin täisi keventää siltä osin, että olisi Ruoka-avun tarvitsijoiden mää- 100 000- kannattavaa mennä töihin ja työs- rä kasvaa, mutta Kankaanimen 200 000 ihmistä tä saisi sellaisen palkan käteen, mukaan hallituksen budjetissa tai vuodessa että sillä tulee toimeen ja pystyy päätöksissä ei näy kansan jakau- Ihmisillä on tyydyttämään perustarpeet, Kan- tuminen todella köyhiin ja hyvä- kaanniemi kertoo. osaisiin. - Ikävä tilanne ja tämä varmaan ”Kovasydämistä pahenee koronan takia pitkälle tu- toimintaa” levaisuuteen. Tänä vuonna ote- taan 20 miljardia lisää velkaa, jos- Kankaanniemen mielestä nyky- ta köyhille ei riitä yhtään mitään, hallitus voisi halutessaan ratkaista niin on se hallitukselta kovasy- rakenteellisen ongelman. dämistä toimintaa, Kankaannie- - Hallituksella on siihen kykyä, mi toteaa. mutta ei halua. Esimerkiksi val- hätä tion budjetin valmistelussa sinän- TEKSTI MIKA RINNE KUVAT MIKA RINNE JA sä tärkeään luonnonsuojeluun LEHTIKUVA Valmiiksi pakatut ruokakassit odottavat hakijoita työt- löytyi yllättäen yli 30 miljoonan tömien yhdistyksen ylläpitämässä Sattuman Kaapassa - Tämä on ollut poikkeuksellinen "Häpeällistä hyvinvoinnista Rautavaaralla Itä-Suomessa. Koronaepidemia on lisännyt vuosi. Kassien jake- ruoka-avun tarvitsijoiden määrää eri puolilla Suomea, lu on käynnissä koko ylpeilevälle Suomen valtiolle." niin myös vajaan 1 600 asukkaan Rautavaaralla. ajan, Merja Heikki- Minna Reijonen nen kertoo. haluaa, että apu kohdistetaan oronan vaikutus nä- niin avuntarve kasvaa, Heikkinen suomalaisille. kyi heti täällä. Ihmi- tuumii. sillä on rahat tiukalla. ta ei meinaa jäädä käteen rahaa piiriin, kun palkka ei enää riitä - Näin sen tarpeen ja ihmisten Hakijoina on nuoria Puute on suuri pakollisten laskujen maksamisen vuokran ja laskujen jälkeen ruo- tilanteen omakohtaisesti. Se on Kperheitä ja eläkeläisiä, mutta nyt jälkeen, mies toteaa. kaan, Koponen kertoo. tärkeää työtä vapaaehtoispohjalta, myös työssäkäyviä ja lomautet- Ruoka-avun tarve ja velkaongel- Leipäjonossa ollut yksinhuolta- Yleinen taloustilanteen kurjistu- jota yhdistykset, järjestöt ja seu- tuja, kertoo Rautavaaran Työrait- mat ovat sosiaalityöntekijöiden janainen sai kaksi kassia ruokaa. minen vaikuttaa heikompiosaisiin rakunnat tekevät. Kiitos kaikille ti ry:n toiminnanohjaajan sijai- arvioiden mukaan lisääntyneet - Tästä on suuri apu. Minulta todella nopeasti. auttajille, Kankaanniemi sanoo. nen Merja Heikkinen. koronaepidemian aikana, ilme- loppuivat työt ja poika opiskelee. - He pitävät aika vähän ääntä it- Heikkisen mukaan yhdistys sai nee Sosiaalibarometri 2020 -jul- Hän tarvitsee ruokaa, mutta minä sestään. Täällä emme unohda hei- Rahaa jaetaan ulkomaille lokakuussa 3 000 kiloa EU:n ruo- kaisusta. selviän vähällä. Taloudellisesti tä, Koponen muistuttaa. SADATTUHANNET SUOMALAISET ka-apua, josta tehtiin jaettavaksi Koronakriisin vaikutukset ruo- on tiukkaa, mutta pää on pidettä- Koposen mukaan lahjoitusruo- Viime eduskuntakaudella Kan- 200 kassia. ka-apuun keväällä 2020 -selvi- vä kylmänä. Pitää jättää ostamatta an määrä ei ole kasvanut samassa kaanniemi oli puheenjohtajana AVUN TARPEESSA Kasseissa on kaikissa sama si- tyksen mukaan jo ennen korona- kallista kalaa ja hedelmiä, nimet- suhteessa avuntarvitsijoiden mää- valtiovarainvaliokunnan jaostos- sältö: mysliä, hapankorppua, veh- kriisiä ruoka-apuun tömänä pysyttelevä rän kanssa, joten kassin sisältö on sa, joka käsitteli ruoka-apuasioita. RUOKA-APUA tarvitsee yhä suu- Valtio maksaa ensi vuonna kaksi näjauhoa, kaurahiutaleita, keksiä, turvautui noin 100 nainen selvittää. ollut vähän laihempi kuin ennen. - Lisäsimme vuosittain parin rempi joukko ihmisiä. Avun tarve miljoonaa euroa korvausta kunnil- hernekeittoa, maitojauhetta ja li- 000–200 000 ihmis- "Tästä on miljoonan määrärahan yhdistys- on lisääntynyt varsinkin korona- le laittomasti maassa oleskelevien hapurkki. tä vuodessa. Ruoka- suuri apu. Työläisiä avun Ruoka-apua ten ruoka-avun tukemiseksi. Sii- kriisin aikana. Apua hakevat lap- kiireellisen sosiaalihuollon kustan- - Tämä on ollut poikkeukselli- siperheet, lomautetut, työttömät, nuksista eli majoitukseen, ruokaan avun tarjoajia arvioi- Minulta piiriin hyvinvointivaltiossa - EU:n ruoka-apu on mainoskikkai- tä oli valtava apu, kun yhdistykset nen vuosi. Kassien jakelu on käyn- daan olevan yli tuhat. hankkivat kylmäkoneita ja muuta yrittäjät ja opiskelijat. Tukien ja lääkkeisiin. loppuivat lua, kun olemme sinne nettomaksa- saanti on viivästynyt ja ruoka-apu - Suomen valtion ei tule lisä- nissä koko ajan. Hakijoita on ollut Yksi ruoka-avun Jyväskylän Ka- Ruoka-apua lisättiin 1990-luvun jia. muistuttaa. tarvittavaa. Tämän hallituksen ai- myös naapurikunnista, Heikkinen tarjoajista on Jy- työt ja poika tulähetyksen ruo- laman yhteydessä, jolloin monet kana ei ole vastaavaa määrärahaa voi olla ainoa paikka saada päivit- tä vetovoimaa järjestämällä lait- täin ruokaa. mainitsee. väskylän Katulähe- opiskelee." kapankin vastaava järjestöt ja seurakunnat perustivat gelma on se, ettei ole työtä, eläk- löytynyt. Hallitus ei pidä sitä tär- tomasti maassa oleskeleville pal- Tarkkoja tilastoja ei ole olemas- veluita, sanoo perussuomalaisten Rautavaaran työttömät jakaa tys, jolla on runsaat työntekijä Taina Ko- leipäjonoja. Moni tavallinen ihmi- keiden ja sosiaaliturvan taso on keänä vaan jakaa rahat ulkomaille, sa, mutta on arvioitu, että ruo- kansanedustaja Minna Reijonen. apua kaikille taustoja ja tarvetta 2 000 asiakasta. Jou- ponen kertoo, että nen joutuu yhä hakeutumaan ruo- niin alhainen, etteivät tulot riitä Kankaanniemi harmittelee. ka-apua tarjoavia on yli tuhat ja Reijosen mielestä nämä rahat sen enempää selvittämättä. lukuun alussa ruokakassien jako- avun tarve on kasvanut viime ke- ka-apuun, koska talous on jostain perustarpeisiin. Silloin tarvitaan Perussuomalaisten vaihtoehto- apua saavia vuosittain 100 000- tulisi sijoittaa korona-aikana ker- - Me emme kysy, paljonko tas- päivänä Jyväskylän ruokapankin väästä. syystä äärimmäisen tiukalla ja ra- ruoka-apua, perussuomalaisten budjetissa esitetään kahden mil- 200 000 henkilöä. taluontoisesti ruoka-aputoimin- kussa on humisevaa. Hän, joka tu- edessä oli kymmenien ihmisten - Kävijämäärät ovat kasvaneet hat eivät riitä ruokaan. kansanedustaja Toimi Kankaan- joonan euron tukea ruoka-apu- Ruoka-apua antavat järjestöt ja taan. Hän jätti talousarvioaloit- lee hakemaan kassin, ei ole tur- - Se on häpeällistä hyvinvoin- selvittää. jono. Yksi heistä oli rakennusalal- hurjasti. Meillä on yli 500 kävi- niemi järjestöille. Perheissä on puutetta yhteisöt saavat pääosan elintar- teen. haan ilmaista ruokaa hakemassa. la pätkätöitä tekevä mies, joka ei jää enemmän kuin viime keväänä. nista ja sivistyksestä ylpeilevälle Jyväskylään asettautunut Kan- rahasta ja ruuasta, joka näkyy näl- vikkeista hävikkiruokana ja niiden - Rahaa Suomen valtiolla on, Se on hätäapu ja jatkaa esimerkik- halunnut esiintyä nimellään. Selvästi ollaan aiempaa enemmän Suomen valtiolle. EU:n ruoka-apu kaanniemi itse osallistui ruoka- käisinä koululaisina viikonlopun henkilöstöstä iso osa toimii va- kysymys on siitä, kenelle se koh- si pienituloisen eläkeläisen ruoka- - Tämä kassi auttaa, kun ruoan huolissaan toimeentulosta. Pie- on mainoskikkailua, kun olem- aputoimintaan asuessaan Uurai- jälkeen. paaehtoisena ilman palkkaa. distetaan. rahaa. Jos koronatilanne pahenee, hinta ja vuokrat nousevat. Tulois- nituloisia työläisiä on tullut avun me sinne nettomaksajia. Peruson- silla Keski-Suomessa. - Siellä on keskituloisiakin per-

Perus- suomalaiset esittävät kahden miljoonan euron tukea ruoka-apu- järjestöille.

Leipäjonot ovat entis- tä pidempiä myös pienillä paikkakunnilla.

14 www.perussuomalaiset.fi 15 - Jaksamisen kannalta voisi olla Suurperheen äiti haluaa hoitaa hyvä, että kunnissa olisi tarjol- la vanhan mallin kotiapua. Moni jälkikasvunsa itse: saattaa miettiä sitä, että uskaltaa- ko tehdä lapsia, jos kodin hoita- miseen ei ole saatavilla apua. ”Koti on turvallinen Arvostusta tarvitaan Lasten kotihoito ja kotiäiti- ys saavat Mustosen mukaan lii- an vähän yhteiskunnallista ar- kasvuympäristö” vostusta. - Viihdyn hyvin lasten kans- sa kotona. Minusta tämä on työtä Kuuden lapsen äiti Marika Mustonen haluaa hoitaa siinä kuin mikä muukin työ. lapsensa mahdollisimman pitkään kotona. Kotihoidon Se ei ole iso raha miten "Arki kotiäitiyttä tuetaan. Pär- puolesta puhuu myös tuore väitöskirja, jonka mukaan sujuu jäämme kun kasvatam- liian varhain aloitetulla varhaiskasvatuksella voi olla parhaiten, me osan ruoasta itse. kielteisiä vaikutuksia lapsen kehitykselle. Arkiaamu alkaa herä- kun on tietyt tyskellon soittoon kel- umi on peittänyt omako- vähän aikaa päivässä, Mustonen rutiinit." lo 6.30. Tunnin kulut- titalon ympäristön Rauta- sanoo. tua koululaiset lähtevät vaaralla Pohjois-Savossa, odottamaan taksia. Kak- L si nuorimmaista lasta ovat aa- jossa Marika Mustosen kuusi- Arvovalinta lapsinen perhe asuu. mupäivän äitinsä kanssa ja puo- Nuorin perheen lapsista on Hoidetaanko lapset kotona vai lenpäivän jälkeen ensimmäiset puolivuotias ja vanhin 13-vuoti- päiväkodissa on aihe, joka syn- koululaiset palaavat kotiin. as. Kaksi vanhinta lasta on omi- nyttää helposti kiivasta kes- - Monilapsisessa perheessä päi- en harrastuksien parissa, kolme kustelua puolesta ja vastaan. värytmin pitää olla aika säännöl- leikkii pihalla ja pienin seuraa Mustoselle lasten kotihoito oli "Lapsuus on niin lyhyt linen. Arki sujuu parhaiten, kun tarkkaavaisesti heidän puuhaste- arvovalinta. - on tietyt rutiinit, Mustonen tote- luaan äitinsä sylissä. - Lapsuus on niin lyhyt aika ja aika ja koulussa saa käy aa ja lähtee laittamaan perheen Mustonen on kotiäitinä ja puo- koulussa saa käydä monta vuotta, nuorimmaista päiväunille. liso Veli Smolander hoitaa koti- että he saavat olla kotona. Koti on dä monta vuotta." paikallaan karjaa sekä tekee kai- turvallinen kasvuympäristö. Ei "Tykkään TEKSTI JA KUVAT MIKA RINNE vinkonehommia. Perhe muutti tarvitse lähteä kiireellä hoitoon asua maalla Nilsiästä Rautavaaralle vuon- aamulla ja illalla takaisin kotiin, kimuksen mukaan liian varhain toimisia kouluun mentyään, hän ja se on myös na 2009. hän perustelee. aloitetulla varhaiskasvatuksel- kertoo. lapsille paras - Tykkään asua maalla ja se on Laitoshoidon kannattajien mie- la voi olla kielteisiä vaikutuksia paikka." myös lapsille paras paikka. Täällä lestä lapsen kehi- lapsen kehityksel- Perheen ratkaisu kaikki tuntevat toisensa ja on tur- tykselle ei ole hyvä le. Esimerkiksi iso vallista asua. Kodin ympärillä on asia, jos hän me- ryhmäkoko ja pitkät Mustosen mielestä jokaisen peltoa ja lapsille se on ihanteel- nee ryhmäoppimis- "Kukin perhe hoitopäivät lisäävät perheen on saatava päättää itse- lista, että voi pitää kotieläimiä. tilanteeseen vasta löytää itse aggressiivisen käyt- näisesti, hoidetaanko lapset ko- Itse pystyy kasvattamaan kasveja esikoulussa. Hel- täytymisen riskiä. tona. ja lapset näkevät, mistä se ruoka singin yliopistos- sen Mustosesta on ar- - Se on perheen sisäinen asia, tulee, Mustonen selvittää. sa marraskuussa parhaimman vokasta, että lap- että kumpi hoitaa lapsia ja minkä Puutarhuriksi kouluttautunut tarkastettu väi- vaihtoehdon." set saavat olla alku- aikaa. Kukin perhe löytää itse sen Mustonen oli työelämässä muu- töskirjatutkimus taipaleensa kotona, parhaimman vaihtoehdon. Nyt tamia vuosia ennen ensimmäi- kuitenkin mur- rauhallisessa pai- keskustelu on aika tavalla laitos- sen lapsen syntymää, mutta päät- taa käsitystä aikai- kassa. ja urapainotteista, mutta työs- ti hoitaa lapsiaan kotona. sin aloitetun varhaiskasvatuksen - Minusta lapselle ei ole haital- sä ehtii olemaan myöhemminkin, - Vanhimmat lapset olivat het- hyödyistä. lista olla kotona esikouluikään Mustonen tuumii. ken aikaa muualla hoidossa. Mi- ”Varhaiskasvatuksen ja koulu- asti. Ainakin meille on tullut hy- Hän haluaa, että huomiota kiin- nusta siinä ei ollut järkeä, sillä tusstrategioiden yhteys oppimis- vää palautetta, että lapset ovat nitettäisiin nykyistä enemmän PERHEIDEN HYVINVOINTIA TUETTAVA lapsia ei ehtinyt näkemään kuin tulosten tasavertaisuuteen” -tut- sosiaalisia, rauhallisia ja oma- perheiden arjen tukemiseen. NYKYÄÄN perhepolitiikkaa lähestytään mediassa ja set seikat, kuten se, että ihmisillä ei aina ole riittä- usein puolueidenkin taholta pitkälti työllisyyden ja vän vakaa näkemys omasta työurastaan. Taloudel- tasa-arvon kautta. On kuultu puheenvuoroja, joi- liset seikat kuten myös asumisen hinta vaikuttavat den mukaan perhevapaamallien pitäisi edistää ta- siihen, millaisia ratkaisuja ihmiset uskaltavat tehdä. sa-arvoa. - Mikäli suomalaiset perheet tekisivät sen lapsi- "Minusta - Suomeksi tämä tarkoittaa yleensä sitä, että on määrän, minkä he haluaisivat tehdä, meidän synty- tämä on työtä epätasa-arvoista, kun naiset hoitavat lapsia koto- vyyslukumme olisivat paljon korkeampia. Tällä het- siinä kuin na enemmän kuin miehet. Toisaalta perhepolitiikkaa kellä jäädään kuitenkin kauas siitä lapsimäärästä, mikä muukin lähestytään työllisyyskeinona: miten naiset saa- jonka perheet itse haluaisivat saada. työ." daan pois kotoa töihin, sanoo perussuomalaisten Purran mukaan parasta perhepolitiikkaa on luot- varapuheenjohtaja Riikka Purra ja jatkaa: tamuksen ja turvallisuuden tarjoaminen sekä per- - Itse katson, että perhepolitiikan ensisijainen heiden ja lasten arvostaminen. tarkoitus on ajaa perheiden, erityisesti lasten, ase- - Sitä kautta on myös mahdollista nostaa synty- maa. Tähän kokonaisuuteen liittyy omia arvoja, jot- vyyttä. Alhainen lapsiluku ei tutkimusten mukaan ka on irrotettava työllisyys-, talous- ja tasa-arvo- johdu jostakin tietystä aatteesta tai esimerkiksi il- kysymyksistä. mastonmuutoksen aiheuttamasta pelosta, jota on Purra haluaa tukea perheiden hyvinvointia, jolla myös tarjottu selitykseksi. Myös ydinperhettä on on yhteys myös syntyvyyteen. osattava arvostaa. Nykyään usein tuntuu, että se - Syntyvyyttä pitävät alhaalla useat rakenteelli- ei ole enää mitään.

16 www.perussuomalaiset.fi 17 Syksyllä äidiksi tullut kansanedustaja Jenna Simula: Kansanedustaja sanoo, ”Nuorille pariskunnille että vauva-arki on ollut pitkälti luotava luottamusta uuden opettelua. ovat silti vah- vistuneet viime tulevaisuuteen” vuosina. - Päättäjien teh- ululaiselle kansan- nen. Kansanedustaja sanoo, että tävä on jatkossakin edustajalle Jenna Si- vauva-arki on ollut pitkälti uu- luoda nuorille paris- mulalle vuosi 2020 den opettelua, koska uusi per- kunnille luottamus- on ollut henkilökoh- heenjäsen ja hänen tarpeensa on Pakotta- ta tulevaisuuteen. Samal- Otaisessa elämässä käänteente- otettava kaikessa huomioon. Esi- minen ei ole la kuitenkin perheille ja lapsille suunnattujen palvelujen resurs- kevä. Alkuvuodesta, juuri en- merkiksi kaupassa käyminen on hyvä lähtökoh- moneen vuoteen, mutta niitäkin seista on pidettävä huolta ja nii- nen koronaepidemian laajempaa nyt perheessä aikataulutettu. on jo mietitty. Perheen kotitalo ta perhepolitii- den rahoitus on varmistettava. puhkeamista, Simula karkasi Kansanedustaja sanoo, että Oulussa sijaitsee luonnon välittö- Tärkeää on, että lapsiperheissä miehensä kanssa naimisiin Flo- kaikessa pitää ottaa huomioon kassa. mässä läheisyydessä ja lähistöllä arki saadaan sujumaan mahdolli- ridassa, Amelia Islandilla. ”pikkukaveri” ja hänen tarpeen- on myös pieni kyläkoulu. Simula simman mukavasti ja että palve- Perheeseen saatiin lisäystä lo- sa. Tuoreet vanhemmat ovatkin toivoo, että se olisi olemassa vielä luja on saatavilla silloin, kun niitä kakuun loppupuolella. Tuolloin välillä joutuneet ottamaan yö- sitten, kun hänen lapsensa aloit- oikeasti tarvitaan. Simula ja hänen miehensä saivat unia muutaman tunnin pätkis- taa koulun. Simulan perheessä on alusta- odotetun poikavau- sä. Simula kertoo, - Olisi mukavaa, kun poikamme vasti suunniteltu, että lapsi me- van. Tällä hetkellä Si- että hän nukkuu sit- saisi aloittaa kyläkoulussa, siel- nee myöhemmin päivähoitoon. mula ei täysiaikaisesti "Lähipiirin ten vastaavasti aa- lä on sopivan kokoiset opiskelu- - Toiveena olisi löytää muka- hoida kansanedus- mulla pidempään, ryhmät ja opetusympäristöt. Itse tukiverkosta va, kodinomainen perhepäivä- tajan tehtäväänsä, jolloin hänen puoli- olen ollut viime aikoina huolis- hoitopaikka, jossa on pienet hoi- vaan hän on edus- on ollut sonsa siirtyy ”hoito- sani eräistä uusista opetusmene- toryhmät. kunnasta äitiyslomal- vuoroon”. telmistä ja opetusympäristöistä, la ainakin helmikuun meille iso - Lapsi herää syö- Joustoa työelämään joissa yhdistellään luokkia. alkupuolelle asti. Si- apu." mään pari kertaa - Pienten lasten ei pitäisi jou- mula ja hänen mie- yössä, mutta nuk- Joustavuutta yhteiskunnas- tua koulussa tekemään liikaa itse- hensä valmistautuvat kuu muuten yllättä- sa tarvitaan myös vanhempain- näistä työtä. Opiskelu sujuu, kun nyt joulun viettoon samaan ai- vänkin hyvin. Olisiko jopa peri- vapaiden pitämiseen. Simula kouluissa on tarjolla riittäväs- kaan tutustuen uuteen perheen- nyt unenlahjat äidiltään, Simula katsoo, että paras malli van- ti ohjausta ja turvallisten aikuis- jäseneen. pohtii. hempainvapaiden kannalta oli- ten tukea. Simula jakaa muutenkin kii- si sellainen, jossa perheet saa- Simula sanoo, että tulevaisuus Synnytys oli toksia lähipiirilleen, kuten omal- vat mahdollisimman pitkälle itse silti myös huolestuttaa. Häiriö- positiivinen kokemus le äidilleen, joilta on saatu apua päättää vapaiden käyttämisestä käyttäytyminen kouluissa on li- arkisten asioiden hoitamiseen. ja jakamisesta. sääntynyt, ja esimerkiksi kou- Simulan perhe on saanut val- - Lähipiirin tukiverkosta on ol- - Pakottaminen ei ole hyvä läh- lukiusaamista ja siihen liittyvää tavasti onnitteluja sosiaalisen lut meille iso apu. Myös puoli- tökohta perhepolitiikassa. Jo- väkivaltaa ilmenee kaikkialla median kautta. Kun Simula lo- soni äiti on tarjoutunut autta- kaisen perheen täytyy saada yk- Suomessa. kakuussa julkaisi Facebookis- maan. Olemme kaikesta avusta silöllisesti tehdä omat ratkaisut. Vaikka Oulu on edelleen suh- sa kuvan vastasyntyneestä pojas- kiitollisia. Toivoisin tietysti sen mahdollis- teellisen rauhallinen kaupun- taan, kuva keräsi nopeasti yli 2 Kansanedustajan luottamus- tamista, että myös perheenisil- ki aloittaa koulunkäynti, eikä 800 tykkäystä. tehtävästä ei ole mahdollis- lä olisi mahdollisimman usein ti- esimerkiksi maahanmuuttaja- Simula synnytti esikoisensa ta kokonaan irrottautua – edes Kansanedustaja laisuus jäädä kotiin taustaisia oppilaita Oulun yliopistollisessa sairaalas- äitiyslomalla. Simula myöntää- pidemmäksi aikaa, ole yhtä paljon kuin sa. Etukäteen synnytys jännit- kin hoitaneensa etäyhteyksien Jenna Simula muistuttaa päättä- koska lapsi tarvitsee "Olisi pääkaupunkiseudul- ti tulevaa äitiä, mutta kokemus kautta eräitä eduskuntaryhmän jiä ja työnantajia kiinnittämään huomi- molempia vanhem- mukavaa, kun la, Simula tietää, että osoittautui positiiviseksi. ja valiokunnan asioita. piaan. Monissa per- hänenkin kotikau- - Alkuun minulla oli pientä - Avustaja on mukavasti pitä- ota lapsiperheiden arjen sujumiseen ja - heissä myös naiset poikamme pungissaan ongelmia pelkoa liittyen ensinnäkin sii- nyt minut kartalla eduskunnan jaksamiseen. Tulevaisuudessakin lapsiper tekevät nykyään uraa esiintyy. hen, kun synnytys ajoittui koro- asioista. saisi aloittaa heille suunnattujen palvelujen resursseista työelämässä. Työnte- - Ongelmia on al- na-aikaan. Toisaalta olen myös ko ei saa olla kenel- kyläkoulussa." kanut näkyä varsin- lehdistä lukenut henkilökunnan Lapsiperheiden arki on pidettävä huolta, ja niiden rahoitus on lekään este perheen kin viimeisten viiden resurssivajeesta. Kuitenkin sekä saatava sujumaan varmistettava. Vanhempainvapaiden koh- perustamiselle. vuoden aikana. Vaik- synnytyksessä että sen jälkeen, dalla Simula katsoo, että paras malli olisi - Paljon on kiinni työnantaji- ka ongelmat tunnustetaan nyky- kun vietimme perheen kanssa Sanotaan, että on lottovoit- en suhtautumisesta ja työelämän ään avoimemmin, olen miettinyt muutaman päivän osastolla, niin to syntyä Suomeen. Siitä huoli- sellainen, jossa perheet saavat mah- jouston mahdollisuuksista, kuten riittääkö päättäjillä uskallus ryh- kyllä me saimme kaiken avun ja matta suomalaisia syntyy entis- dollisimman pitkälle itse päättää mahdollisuudesta tehdä välil- tyä toimiin ongelmien poistami- tuen mitä tarvitsimme. Kaikki tä vähemmän, ja samalla monien vapaiden käyttämisestä ja lä etätyötä. Tänä vuonna me suo- seksi, jotta lapsille voidaan tarjo- meni siis hyvin, ja sairaalan hen- ensisynnyttäjien ikä lähentelee jakamisesta. malaiset olemme muutenkin sitä ta turvallinen opiskeluympäristö. kilökunta oli erittäin ammatti- kolmeakymmentä vuotta. Per- opetelleet. Mutta sitä vartenhan olen itsekin taitoista. heen perustaminen ei aina hou- mukana politiikassa, että muu- kuta nuoria samaan tapaan kuin Kouluihin ohjausta ja toksia saadaan aikaan. Vauva-arki uuden menneinä vuosikymmeninä. turvallisten aikuisten tukea opettelua Simula näkee, että perhemyön- TEKSTI PS TOIMITUS teisyys ja samalla myönteiset Kouluasiat eivät ole Simulan KUVAT PS ARKISTO JA JENNA Simulalle lapsi on ensimmäi- asenteet lapsiperheitä kohtaan perheessä ajankohtaisia vielä SIMULAN KOTIALBUMI

18 www.perussuomalaiset.fi 19 - Olen ihmetellyt jälkikäteen, ettei kiusaamistani tajuttu. Ei se voinut mennä kokonaan opettajilta ohi, Sheikki Laakso pohtii.

JENGIVÄKIVALTA VYÖRYY SUOMEEN

PAITSI että koulukiusaaminen on hetkiset ongelmat maahanmuu- muuttunut entistä raaemmak- ton kanssa, kuten gettoutuminen, si, suomalaisnuoria nöyryytetään rikollisuus ja huikea työttömyys, "Jokaisen aikuisen pitää ja ryöstellään pääkaupunkiseudun ovat samoja ilmiöitä, joita on to- kaduilla. Helsingissä pelkoa herät- distettu niissä maissa, joissa maa- ymmärtää kuunnella kiusaamisesta tää noin 100-150 henkilön väki- hanmuutolla on pidempi historia valtainen jengi, joka kostuu pää- kuin Suomessa, Halla-aho muis- kertovaa lasta, koska siinä on kyse osin maahanmuuttajataustaisista tuttaa. nuorista. Halla-ahon mukaan tilanteen pa- Perussuomalaisten puheen- henemisen lopettamiseen voidaan jopa lapsen koko loppuelämään "Juurisyihin ei osata johtaja, kansanedustaja Jus- vaikuttaa vain maahanmuuttopo- si Halla-aho sanoo, että maa- litiikan keinoilla. Halla-aho sanoo, vaikuttavasta asiasta." paneutua." hanmuuttajataustaisten nuorten että teini-ikäisten oireilussa ja ri- jengiytyminen, katuväkivalta ja koksissa on yleensä taustalla pit- ryöstely on ollut kaikissa länsi- kän ajan kuluessa kasaantuneita maissa lähes automaattinen seura- ongelmia, jotka ovat usein alka- puuttua. Päämääränä täytyy olla jä lasta, joista nuorin täyttää pian us laajamittaisesta, Lähi-idästä ja neet jo koulussa. Rajulle koulukiusaamiselle kasvot antanut Sheikki Laakso: se, että saataisiin koulukiusaami- 18 vuotta. Saharan eteläpuolisesta Afrikasta - Epäilemättä kouluissa tilanne nen loppumaan, teki sitä kuka ta- Sheikki on ollut Laakson vi- suuntautuneesta maahanmuutosta. on se, että kun oppilasaines muut- hansa, Laakso vaatii. rallinen nimi jo 25 vuoden ajan. - Kyse on siitä, että edel- tuu haastavammaksi ja elämänhal- Valtakunnallista keskustelua Laakso työskenteli teini-iässä lä mainituilta alueilta muuttavil- lintaongelmat lisääntyvät, niin sa- on käyty myös katuväkivallasta. bensapoikana huoltoasemalla ja la ihmisillä on suuria vaikeuksia maan aikaan opettajilta on viety ”Kiusaamisesta pitää Helsingin Sanomat on uutisoinut työkaverin huulenheitosta hän- integroitua eurooppalaiseen elä- auktoriteettia ja työkaluja puut- pääosin maahanmuuttajataus- tä alettiin nimittelemään öljy- mänmenoon ja arvoihin. Väkivalta tua asioihin. Peruskoulusta valmis- taisen ja noin 100-150:n alle pa- sheikiksi. ja jengiytyminen korreloivat mo- tuu oppilaita, joilla on vaikeuksia rikymppisen henkilön joukosta, Lisänimi lyheni sheikiksi ja nien muidenkin ongelmien, kuten lukemisen ja kirjoittamisen kanssa. joka aiheuttaa vaaraa pääkaupun- muuttui pitkäaikaiseksi lempi- työttömyyden ja tukiriippuvuu- Nämä ongelmat heijastuvat sitten ehdottomasti kertoa” den kanssa. toisella asteella, jossa lähiopetus gin kaduilla. nimeksi. 26 vuot- tunut esimerkiksi pyörällä. märtää kuunnella kiusaamises- Vihreän liiton pu- ta sitten Laak- - Humanitaarisesta maahanmuu- usein vähenee. Tähän ei mikään Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki tosta on tullut kanava haitalliselle oppivelvollisuuden pidentäminen - Olen ihmetellyt jälkikäteen, ta kertovaa lasta, koska siinä on heenjohtaja, sisämi- "Meneekö so muutti nimensä Laakso joutui kokemaan lapsena kiusattuna ettei kiusaamistani tajuttu. Ei se kyse jopa lapsen koko loppuelä- nisteri Maria Ohi- maistraatissa Shei- maahanmuutolle. Suomen tämän- auta ollenkaan. olemisen kauheudet. voinut mennä kokonaan opet- mään vaikuttavasta asiasta tai pa- salon selityksen hyvinvointi- kiksi, sillä kaikki jo tajilta ohi, mutta kukaan ei var- himmillaan ennenaikaisen pois- mukaan jengien katu- maassa oikeasti tunsivat hänet sillä heikki Laaksoa kiusattiin johonkin pahaan. Jos reagoin, maan ymmärtänyt, kuinka isoa se lähdön estämisestä. Lapsi voi väkivalta johtuu eri- nimellä. - Se on pohjaton keino, jos ta- da. Neljän lapsen isänä hän on rankasti Eskolanmäen ala- niin lisättiin painetta. kiusaaminen oli, Laakso pohtii. päästä kiusaamisesta yli ja me- arvoisuudesta ja ko- niin hyvin kuin Koulukiusaami- vat eivät ole oikeat. Ei aina vält- koettanut olla turvallinen aikui- Sja yläasteella Kouvolas- nestyä elämässä. Aina pitäisi us- ronasta. väitetään?" sesta Laakso arve- tämättä tarvita paljon rahaa, kun nen myös lastensa kavereille. sa. Kiusaaminen alkoi ala-asteen Häpeä ja pelko vaiensivat Puhuminen auttaa koa parempaan tulevaisuuteen. - Nauran selityk- lee, että sen estä- kolmannen sektorin ihmiset voi- - Murrosiässä tulee vain eteen viidennellä vuosiluokalla, mutta selle. Se on juuri sitä, miseksi ei ole saatu vat hoitaa nuorisotiloja tai pyö- vanhempien auktoriteetin vas- muuttui vielä hirveämmäksi ylä- Pieni poika ei kertonut kiusaa- Laakso ei ole enää pitkään ai- Kiusaamisen raaistuminen että yritetään keksiä aikaan tehokasta rittää mopokerhoja. Pitäisi satsa- tustaminen. Silloin olisi hyvä olla asteen seitsemännellä luokalla. misestaan. kaan vaiennut kiusaamisestaan. huolestuttava ilmiö tekosyitä sille, ettei tarvitse tun- keinoa 40 vuoden aikana. ta matalan kynnyksen juttuihin, joku ulkopuolinen ja turvallinen - Minua kiusattiin sanallises- - En puhunut kiusaamisesta ke- Siitä puhumalla hän haluaa an- nustaa faktoja. Maahanmuuttaja- - Siinä on se ongelma, että edel- Laakso katsoo. aikuinen vaikka mopokerhossa. ti, pahoinpideltiin, laitettiin pää- nellekään. Siihen vaikutti hä- taa myös muille rohkeutta kertoa Uusista kouluväkivaltatapauk- taustaisten ihmisten toiminnasta leen höpötetään akateemista Itse olen ollut nuorille isällisenä tä vessanpönttöön ja pa- peä ja pelko siitä, että tulee- kiusaamisesta. sista on uutisoitu tänä syksynä. kun puhutaan, niin jokainen tie- Kiva koulu -juttua ja tehdään kai- Turvallisia aikuisia hahmona, jos heillä on ollut ko- kotettiin varastamaan ko taas turpaan, jos en - Minun olisi pitänyt heti ker- Vakava aihe on järkyttänyt ja pu- tää, että arvoihin ja muihin elä- kenlaista dipatapa-tutkimusta. tona vaikeuksia ja ohjannut heitä kaupasta. Siinä oli "En toimi kiusaajien tah- toa lapsena, mutta silloin se kyn- huttanut suomalaisia. män asioihin suhtautumisessa Aina on meneillään erilaisia kou- Hän palkkaisi kouluihin uutta elämän oikeille taipaleille. käytössä melkein puhunut don mukaan, Sheik- nys oli liian iso. Nyt tiedän miten Esimerkiksi Vantaan Kytöpuis- on kulttuurinen ero, Laakso sel- lukiusaamisen estämiseen liitty- henkilöstöä, koska työntekijöil- Kiusatuksi joutuminen ei ole kaikki kiusaami- ki sanoo. olisi kannattanut menetellä. Kiu- ton peruskoulussa tapahtui syys- vittää. viä hankkeita ja niihin käytetään lä ei ole riittävästi aikaa valvoa katkeroittanut miestä. sen muodot, Laak- kiusaamises- Matalapalkkaisen saamisesta pitää ehdottomasti kuussa pahoinpitely, jossa kuu- paljon rahaa, mutta juurisyihin ja puuttua välituntien tai koulun - Olen päässyt yli asiasta ja se so sanoo. ta kenelle- äitinsä kanssa kak- kertoa vanhemmille ja opettajille desluokkaista poikaa lyötiin ja Paneuduttava juurisyihin ei osata paneutua, Laakso arvos- jälkeen tapahtuviin ongelmiin. on tehnyt minusta vahvemman. Hänestä kiusatuk- kään." sistaan asuneen Shei- riittävän usein kotona ja koulus- potkittiin koulun pihalla. Teos- telee. - Jokaisessa koulussa pitäisi En ole ollut tekemisissä kiusaa- si joutumiselle ei ol- kin mukaan kukaan ei sa. Sepittelemään ei pidä ryhtyä, ta epäiltyinä on neljä alle 15-vuo- Kouvolassa asuva Sheikki Laak- Hänestä tuntuu siltä, että kiu- olla erikseen aikuinen työnteki- jieni kanssa. Jos he tulisivat pyy- lut selkeää yksiselitteis- puuttunut kiusaamiseen. koska se vie uskottavuuden ju- tiasta lasta. so nousi eduskuntaan vuoden saaminen menee välitunneil- jä, joka voisi keskittyä koulukiu- tämään anteeksi ja katumaan te- tä syytä. Isänsä kanssa hän ei ollut juu- tuista, Laakso tietää. - Tämä on huolestuttava ilmiö. 2019 vaaleissa. Hän keräsi Kaak- la vieläkin liian usein leikin piik- saamisen kanssa työskentelyyn ja kojaan, niin voisin antaa heille - Ne olivat tyyppejä, jotka oli- rikaan tekemisissä. Kiusaamiseen pitää aina suh- Meneekö hyvinvointimaassa oi- kois-Suomen vaalipiiristä 5 637 kiin. Hallitus antaa rahaa lasten saada luottamusta oppilaiden ta- anteeksi, Laakso sanoo. vat tarkkailuluokan rajamailla. - Minulle tuli mustelmia. Olin tautua vakavasti, Laakso muis- keasti niin hyvin kuin väitetään? ääntä. ja nuoren tukemiseen, mutta holta, Laakso lausuu. Ne saivat minusta henkisen yliot- melko vilkas lapsi ja selitykseni tuttaa. Hälytyskellojen pitäisi soida ja Kierrätysalan yrittäjänä toimi- Laakson mukaan raha menee jär- Vanhemmuuden vastuuta ja TEKSTI MIKA RINNE teen ja kokeilivat, miten reagoin meni läpi aikuisille, että olin kaa- - Jokaisen aikuisen pitää ym- nuorten pahoinvointiin pitäisi neella Laaksolla on vaimo ja nel- jestelmän pyörittämiseen. roolia Laakso ei myöskään unoh- KUVAT PS ARKISTO JA LEHTIKUVA

20 www.perussuomalaiset.fi 21 Mielenterveysongelmista kärsivän nuoren äiti: "Vanhempien pitää vaatia ”Diagnoosin saaminen kesti 15 vuotta” apua ja uskoa itseensä."

"Nuori ehtii mennä Jonot hoitoon hoitoa odotellessa tosi ovat liian huonoon kuntoon." pitkiä.

minun pitää auttaa häntä. Sanoin si lastenpsykiatrian poliklinikalle dessa hän hankki työ- ja opiske- Neljän lapsen äiti otti lopputilin hänelle, että tietenkin autan, ja asiakkaaksi. lupaikan, ja kohta hän muuttaa ja hoiti mielenterveysongelmaista että kyllä hän selviää tästä, Min- - Siellä oli ihana hoitaja, joka tyttöystävänsä kanssa yhdessä na kertoo. kuunteli minua. asumaan, Minna iloitsee. Nuorten ongelmia laastaroidaan poikaansa kotona. Pojalle ehdotettiin kolmea eri Sijoitettiin kuukaudeksi hoitoa: psykoterapiaa, fysiotera- Konkreettista apua - varsinainen apu jää saamatta un poika oli viisivuo- huin hänelle aamuisin kaksi tun- piaa ja toimintaterapiaa. lastenkotiin Mitä Minnan mielestä olisi tias, käytösongelmia tia, jotta hän nousisi ylös sängys- - Onneksi löysimme toiminta- voitu tehdä toisin, että tilanteen TERVEYDEN ja hyvinvoinnin lai- ilmeni ensimmäistä tä, Minna kertoo. terapeutin, joka pystyi toteutta- toksen mukaan noin 20–25 pro- Minna epäili jo pojan ensim- selvittäminen ei olisi kestänyt kertaa. Oli somaat- maan näitä kaikkia. Minulle löy- senttia nuorista kärsii jostain mäisten oireilujen perusteel- 15 vuotta? Jonot ovat ainakin tisiaK oireita sekä ongelmia kou- Yritti itsemurhaa la, että kyseessä voisi olla kaksi- tyi myös psykiatri. Tämä ihana mielenterveyden häiriöstä, ja ne liian pitkät, ja kolmen kuukau- lunkäynnissä, pojan äiti Minna hoitaja sanoi lääkärillemme, että ovat koululaisten ja nuorten ai- Toisinaan poika taas pakkasi ve- suuntainen mielialahäiriö, mutta den hoitotakuun aikana nuoren kertoo. kuuntelisi pojan äitiä eli minua, kuisten tavallisimpia terveyson- sipulloja reppuunsa ja lähti ne Minnaa ei otettu tosissaan eikä tilanne voi olla jo hälyttävä. Asiaa tutkittiin lastenlinnassa, Minna kertoo. gelmia. Erilaisia häiriöitä voi olla selässä juoksemaan eikä syönyt hänen mielipiteitään kuunneltu. - Nuori ehtii mennä siinä ajas- ja oikeastaan silloin, kun poika oli useampia yhtä aikaa. mitään. Poika sairastui syömis- Minna on mielenterveys- ja päih- sa tosi huonoon kuntoon, ja sen pieni, apua sai äidin mukaan hel- Lääkitys muutti elämän Nuorten mielenterveysongelmat häiriöön. detyöhön erikoistunut sairaan- vuoksi enemmän pitäisi olla posti. ovat myös melkein tuplaantuneet - Syömishäiriöklinikalla oli se hoitaja. Poika kävi Hesperiassa tutkit- henkilöresursseja psykiatrisella - Aktiivisuuttani se kuitenkin parissa vuodessa. Perussuomalais- ongelma, että siellä hoidettiin - Äitinä ja alan ammattilaise- tavana ja siirtyi aikuisten puolella. Pojallanikin avun tar- vaati silloinkin. ten kansanedustaja Mari Ranta- vain syömisongelmaa, ei ollen- na näin, mikä poikaa vai- poliklinikalle sillä aja- ve kaatui useamman kerran sii- Haastateltavan nimi on muutet- nen saa jatkuvasti kansalaisilta kaan sitä syytä, mikä sen olisi voi- vasi, mutta sillä ei ol- tuksella, että mahdol- hen, kun emme löytäneet so- tu lasten henkilöllisyyden suojaa- viestejä nuorten mielenterveys- nut aiheuttaa. lut merkitystä, hän lista kaksisuuntaista pivia terapeutteja itselleni ja miseksi. "Pojallani ongelmiin liittyviin palveluihin. - Poika kävi minuun käsiksi sanoo. mielialahäiriötä tai pojalleni. Etsimme niitä kerran- - Onhan se iso hätähuuto, jos Minnasta tehtiin meni monta Kunto romahti monta kertaa työntämällä minut vuotta muuta mielenter- kin kaksi vuotta, Minna kertoo. ihmisen täytyy ottaa yh- huoneen poikki. Kun poika en- ensimmäinen las- veysongelmaa tut- Lastensuojelun sijoitus olisi teyttä kansanedusta- Oireilu oli heti alussa rajua. simmäistä kertaa huomasi, että tensuojeluilmoi- elämästä kitaan. myös voitu tehdä vähän aiem- jaan, kun apua ei saa - Poika käyttäytyi minua koh- hän saa minut väkivallan uhalla tus, kun poika oli hukkaan." - Pojalle kokeiltiin min ja pidempikestoisesti. sieltä, mistä sitä pi- Palvelu- taan aggressiivisesti. Pariksi vuo- hiljaiseksi, olin alakynnessä koko 15-vuotias. Myöhem- monia erilaisia lääki- - Pojallani meni monta vuotta täisi saada. Jossain deksi ongelmat kuitenkin rau- ajan. Kerran hän uhkasi leikata min Minna teki itse it- tyksiä ja hän kävi vas- elämästä hukkaan, eikä hän oi- täytyy olla vikaa järjestelmä hoittuivat, mutta kun erosin hiukseni, kun nukun. Poika myös sestään lastensuojeluilmoi- taanotolla pitkään joka viikko, kein koskaan pystynyt elämään tosi paljon. on niin lasten isästä, tilan- varasti kalleimmat tuksen, mutta oikeanlaista apua mutta kunto kääntyi vain huo- normaalia teinin elämää. Oli- Rantanen sanoo, - Kouluissa ei pystytä vastaamaan erityistarpeisten ne muuttui. tavarat kodistam- ei ollut tarjolla. nompaan suuntaan. Lopulta po- simme tarvinneet ajoissa ihan että viesteistä on sanotusti lasten tarpeisiin, Mari Rantanen toteaa. Pojan isä ei otta- me ja myi ne To- - Saimme kyllä perhetyön pal- jalleni ehdotettiin sairaseläket- konkreettista apua. nähtävissä vanhem- rikki. nut ongelmia to- "Poika kävi rissa. veluja, mutta mitään mielenter- tä alle parikymppisenä. Kun asiat Minna kehottaa mielenter- pien epätoivo. Ongel- hoitopainotteises- järjestelmän virheet on tehty. Mistä ti, vaikka selkeästi johtuu, että nuorten mielenterveys- desta, eikä Minna minuun käsiksi Myös kaikki per- veysongelmaan liittyvää hoitoa eivät edenneet, pyysin päästä poi- veysongelmaisen nuoren van- miin ei puututa ajoissa. lapsi olisi pitänyt lait- ongelmat ovat räjähdysmäisesti li- saanut yhteishuol- heen rahat meni- poika ei saanut. Lastensuojelu kani mukaan tapaamiseen. hempia sinnikkyyteen. Moni viestin lähettäjä ker- monta kertaa taa osastohoitoon, Ranta- sääntyneet? tajuuden takia ja vät ruokaan, kun teki myös arvion pojasta, mutta Minna sanoi vastaanotolla epäi- - Vanhempien pitää vaatia too, että apua on haettu vuosi- nen kertoo. - Kyllähän sen huomaa, kuinka työntämällä sen seurauksena pojalle ostettiin levänsä pojalla kaksisuuntais- apua ja uskoa itseensä. Koin kausia tuloksetta. ilman isän suostu- syömishäiriön Rantasen mielestä palvelujärjes- rauhattomuus erityisesti pääkau- musta asiaa eteen- vuoksi poika saat- vain luistimet. Minulle myös sa- ta mielialahäiriötä. Poika oli tuol- itse vuosien aikana paljon syyt- minut huoneen nottiin, että pitäisiköhän minun Rauhattomuus telmä on niin sanotusti rikki, koska punkiseudulla on kasvanut. Kouluis- päin. toi yölläkin kok- loin 20-vuotias. telyä ja vähättelyä. Jos vanhem- on kasvanut siellä ei myöskään tiedetä, milloin sa ei pystytä vastaamaan erityis- Lopulta pojan poikki." kailla itselleen. mennä töihin. - Ensimmäistä kertaa joku sa- malla ei ole alkoholi- tai muu- Myöhemmin poika sijoitettiin nuori tarvitsisi mitäkin hoitoa. Vir- tarpeisten lasten tarpeisiin. Tämä kunto romahti pa- - Ensin poika noi näiden viidentoista vuoden ta päihdeongelmaa ja hän tietää Erityisesti Helsingissä ongel- heitä tehdään jo varhaiskasvatuk- vaikuttaa myös niihin lapsiin, jotka hasti, ja äiti vei hä- ahmi ja sitten ok- lastenkotiin, mutta jo 30 päivän aikana, että hän on lukenut kaik- tehneensä kaiken niin oikein kuluttua hänet kotiutettiin. mana on jonojen lisäksi myös se, sessa ja koulujärjestelmässä. pärjäävät koulussa hyvin. net Auroran sairaalaan. sensi. Yölliset heräilyt valvottivat ki pojan paperit. Lääkäri totesi, kuin mahdollista, syyllisyy- että lastensuojelu hoitaa niitä - Usein kuulostaa siltä, että nuo- Rantanen myös sanoo, että lasten - Jäin pois työelämästä, kun poi- myös muita sisaruksia. Poika piti että hän on samaa mieltä kanssa- den tunnon kanssa täytyy op- nuoria, jotka kuuluisivat oikeas- ren ongelmia laastaroidaan, ja var- ja nuorten paineet ovat nykypäivä- ka oli 15-vuotias, koska hänel- meidät kaikki varpaillaan omassa Siirtyminen aikuisten ni, äiti kertoo. pia vain elämään. Tärkein on ti lasten ja nuorten psykiatriselle sinainen oikea apu jää kokonaan nä liian kovat. le määrättiin erilaisia hoitoja nel- kodissamme. poliklinikalle Pojalle tehtiin tutkimukset ja se lapsi. poliklinikalle. saamatta. - Meidän pitäisi helpottaa nuor- jästi viikossa. Oli muun muassa Poika yritti myös itsemurhaa hänellä todettiin kaksisuuntainen - Monesti viestin lähettäjät Ongelmat ovat niin isoja, että ten elämää, eikä vaikeuttaa. He kui- TEKSTI VERA MIETTINEN psykiatrin kontakteja ja käyntejä monta kertaa. Minna soitti päivittäin lasten- mielialahäiriö. Lääkityksen myö- ovat kertoneet, että nuorella oli Rantasen mielestä olisi hyvä ensin tenkin ovat meidän tulevaisuutem- KUVAT LEHTIKUVA syömishäiriöklinikalla. Poika oli - Silloin, kun pojan kanssa pys- suojeluun ja pyysi apua. Lopulta, tä pojan elämä muuttui. aloitettu lääkitys ja hoito avo- pysähtyä miettimään, missä kohtaa me pääoma. välillä niin masentunut, että pu- tyi juttelemaan, hän sanoi, että kun tilanne oli jo paha, poika pää- - Hän on nyt 21-vuotias. Vuo-

22 www.perussuomalaiset.fi 23 Rikosten tekemisestä tuli Jonnalle pakkomielle ”Olisi ollut hyvä, että minut Jonnan psyyke kesti sairastumisen, olisi sijoitettu lastenkotiin mutta oman isän menettäminen oli liikaa. jo aiemmin” Jonnan rikoskierre alkoi, kun hän oli 12-vuoti- as. Elämässä oli tapahtunut paljon sellaista, un isäni kuoli äkil- lisesti sydänkohta- mitä lapsen on vaikea ymmärtää. Jonna ei ukseen, sairastuin saanut tarpeeksi tukea kokemuksiensa käsit- masennukseen ja pää. Välillä varastin ihan vain sen jouduinK psykiatriselle osastolle. takia, kun se kuului asiaan. Ker- telyyn, ja lopulta se vei rikolliselle polulle. Tutustuin siellä yhteen tyttöön, ja ran vein kaupasta kaljaa, ja kun aloimme yhdessä tehdä rikoksia. jäin siitä kiinni, äitini joutui käy- Vaikka mun valinnat eivät ole ke- mään maksamassa sen. Se oli var- nenkään muun vika, niin kyllä se masti noloa. pyytää kiireellistä huostaanottoa. vaikutti, kun yhdessä keksimme Jonna sai paikan nuorisokodista, Aiempina nuoruusvuosinaan kavereiden kanssa, mitä me seu- Mielenterveyden mutta alkuperäisen kuukauden Jonna menetti myös luottotiedot, raavaksi varastaisimme, kertoo ongelmat sijaan Jonna oli sijoitettuna kak- ja nyt hänellä on noin 20 000 eu- nyt jo aikuinen Jonna. si kuukautta. roa velkaa. Nuoren naisen tie rikosten te- Jonnan varhaislapsuus oli nor- - Siellä istuin ja mietin omaa - Äiti on kyllä monesti auttanut kemiseen oli monisyinen. Vuonna maali, vaikkakin Jonna ei itse sii- elämääni. Päätin sitten, etten ha- minut pinteestä maksamalla sak- 2006 Jonna sai diagnoosin leuke- tä muista juuri mitään. lua joutua vankilaan. Sinne jou- koja, mutta silti ajauduin vaike- miasta, ja raskaat hoidot kestivät - Ensimmäiset vahvat muistiku- tuminen oli ollut jo niin mon- uksiin. Olemme onneksi aina ol- kaksi ja puoli vuotta. vat ovat sairastu- Ongelmanuori voi ta kertaa lähellä, leet äidin kanssa hyvissä väleissä, Jonnan psyyke kesti sairastu- misestani ja isäni parantaa tapansa. mutta koska olin ja hän on tukenut minua aina. misen vielä jotenkin, mutta oman kuolemasta, mut- Kuvituskuva. "Äiti on kyllä niin nuori, ran- isän menettäminen oli liikaa. ta ihan normaali monesti auttanut gaistus muunnet- Varhaisempaa puuttumista - Aloitin masennuslääkityksen. lapsuus meillä oli. tiin sakoiksi, Jon- Samaan aikaan aloin pyöriä kave- minut pinteestä Äiti ja isä olivat ol- na kertoo. Yritystä paremmasta elämästä riporukassa Kampissa ja Rauta- leet aina yhdes- maksamalla Myös viranomai- tientorilla. En tosin silloin tunte- on. Jonna valmistui viime vuonna sä. Sitten kaikki sakkoja, mutta silta saadut neu- puutarhuriksi, ja hän haluaisi töi- nut masennusta, vaan mielestäni muuttui, kun isä- vot vakuuttivat. olin ihan terve, Jonna sanoo. silti ajauduin tä ja maksaa velkansa pois. ni kuoli. Sama poliisi, joka - Äidiltäni en voi pyytää enem- Vaikka menetyk- vaikeuksiin." aina palautti päih- pää apua, mutta yksin en tästä ”Varastin alkoholia ja leipää” sestä on nyt ku- tyneen Jonnan selviä, Jonna miettii ja pohtii, pi- lunut pitkä aika, Kampista tai Rau- täisikö hänen ottaa yhteyttä vel- Samoihin aikoihin Jonnan al- siitä kertominen saa Jonnan her- tatientorilta kotiin, oli puhunut kaneuvontaan. Jonna joutui 15-vuotiaa- koholin ja kannabiksen käyttö kistymään. Jonnalle järkeä. Lempeä mutta Hän pitää prosessia kuitenkin oli lähes päivittäistä. Poliisi tapa- - Kai suru joku päivä helpottaa. tiukka poliisi olikin Jonnan elä- monimutkaisena eikä usko edes na sairaalaan alkoholimyr- si Jonnan monta kertaa Kampis- Minulle on sanottu terapiassa, mässä isoin vaikuttaja. pääsevänsä velkajärjestelyyn. sa ja vei päihtyneen alle 15-vuoti- että sairastuminen ja isäni kuo- - Hänen kanssaan olen jutel- Jonna miettii, mitä hänen koh- kytyksen takia, ja kaikki aan tytön kotiin lähes viikoittain. lema olivat liian isoja asioita pie- lut monta kertaa. Myös Aseman dallaan olisi voitu tehdä toisin. Melkein joka kerta poliisi teki nelle ymmärtää, ja että tunteiden Lapsissa oli yksi työntekijä, joka - Olisi ollut hyvä, että minut oli- rikoksensa hän teki päih- myös lastensuojeluilmoituksen. patoutuminen oli myös huono ymmärsi, ja hänen kanssaan oli si sijoitettu lastenkotiin jo aiem- Kierre oli siinä vaiheessa jo pit- asia. Kun tein rikoksia, en käynyt helppo puhua. min. Uskon, että sen avulla myös teiden vaikutuksen alaise- källä: kun Jonnan piti saada ra- missään juttelemassa. Koulussa- rikokset ja päihteet olisivat jää- haa päihteisiin, hän varasti ja myi kaan en käynyt, mutta pidin sitä Vaikea muutos neet elämästäni pois huomat- na. - Menneisyyteni on osa varastetun tuotteen eteenpäin. normaalina ja itseäni ihan ter- tavasti aiemmin. Ajatus lasten- - - Olen saanut tuomioita nä- veenä. Viranomaisten ja muiden ai- kotiin joutumisesta ei tuntunut minua. Rikokset olisin voi pistyksistä ja muutamasta var- Rikosten tekeminen ja päihtei- kuisten tuella Jonna lopetti päih- silloin nuorena hyvältä ratkaisul- - kausyrityksestä sekä pahoin- den käyttö ei auttanut mielen- teiden käytön. Pari vuotta sitten ta, mutta nyt tiedän, että sijoitus nut jättää tekemättä, mut pitelyistä. Kaikki rikokset tein terveyden ongelmiin. Sekaisessa hänestä itsestään tuli myös äiti. oli pelastukseni. humalassa. Aloin juomaan vuon- tilassa Jonna ei ajatellut rikos- Jonna asuu tällä hetkellä puoli- ta on siitä ajasta hyviäkin na 2012, kun olin 12-vuotias. Sil- ten seurauksia, mutta seuraavana sonsa ja tyttärensä kanssa vuok- TEKSTI VERA MIETTINEN - loin käyttö oli vielä aika vähäis- päivänä niiden muisteleminen oli ra-asunnossa Helsingissä. KUVAT LEHTIKUVA muistoja. Esimerkiksi se po tä, mutta vuodesta 2013 vuoteen hirveää ja teki olon entistä huo- - Mietin nyt, että mitä jos en - 2016 join lähes päivittäin. nommaksi. olisi lopettanut rikosten tekemis- liisi, joka minut aina vei ka Jonna sanoo, että millään ei ol- - Sitä tunnetta oli vaikea sie- tä. Mulla on pari vanhaa kaveria dulta takaisin kotiin, on lut silloin merkitystä. tää selvin päin, niin siitä tuli sit- Facebookissa, ja ei niillä kyllä hy- - En kuitenkaan aluksi edes ten kierre, josta ei meinannut tul- vin näytä menevän. jäänyt mieleeni. ajatellut tekeväni rikok- la loppua. Muutos ei tietenkään ole ollut sia, mutta lopulta siitä helppo. Välillä vanhat tottumuk- tuli pakkomielle. Saa- Sijoitus pelasti set näpistelystä muistuttavat it- toin varastaa alkoho- seään, mutta sitten Jonna ajatte- lia, join sen, ja sitten Lukuisten lastensuojeluilmoi- lee, että kaikkeen ei vain voi olla varastin kännissä lei- tusten jälkeen Jonnan äiti päätti varaa.

24 www.perussuomalaiset.fi 25 suudesta. Lakiosaa perinnöstä nakon saajan on perinnönjaossa on rintaperillisen aina vaaditta- vähennettävä etukäteen saaman- Testamentin tekeminen on järkevää Alle va erikseen. sa osuus perinnöstä, jotta hän Vaikka ensisijaisen perillisen ei saisi omaisuutta kahteen ker- 20 000 oikeus lakiosaan on siis turvat- taan. Perintökaaressa tarkenne- euron arvoiset tu suoraan laissa, tämäkin sääntö taan myös, että jos ennakkope- jälleen vahvistetaan poikkeuksel- rinnön saaja on kuollut ennen perinnöt ovat la. Perintökaari näet mahdollistaa perittävää, on ennakko vastaavas- verovapaita. myös perinnöttömäksi tekemi- ti vähennettävä hänen jälkeläis- Näin perintösi sen. Se edellyttää, että perillinen tensä perintöosista. on tahallisella rikoksella syvästi Ennakkoperintö katsotaan lah- loukannut perittävää, tämän su- jaksi ja verotetaan saajaltaan nor- kulaista tai jälkeläistä. Myös kun- maalina lahjana. Perintökaaren niattoman tai epäsiveellisen elä- mukaisesti ennakkoperintönä pi- män viettäminen voi lain mukaan detään tavanomaista arvokkaam- jaetaan oikeuttaa perinnöttömäksi teke- paa lahjaa. Tällainen lahja voi miseen. olla myös vastikkeeton luovutus Perinnöttömäksi tekemisestä on tai alihintainen kauppa. Perittävän kuoltua tämän omaisuudesta tulee erikseen määrättävä testamen- Kaikesta hieman arvokkaam- perillisten omaisuutta eli perhevarallisuutta. tissa, jossa on samalla mainittava masta perinnöstä on saajan muu- Jos perittävä ei ole etukäteen määrännyt omai- määräyksen peruste. Peruste on tenkin maksettava veroa. Pe- sen toteennäytettävä, joka vetoaa rintöveron suuruus riippuu suudestaan testamentilla, laki antaa selvät tähän määräykseen. perinnönsaajan sukulaissuhtees- säännöt omaisuuden jakamiselle. ta perittävään sekä perittävän Ennakkoperintö vähennetään omaisuuden arvosta. Alle 20 000 os testamenttia ei Ennakkoperintö katsotaan lahjaksi ja perinnönjaossa euron arvoiset perinnöt ovat kui- ole, perintö jaetaan Isovanhemmatkin voivat verotetaan saajaltaan normaalina lahjana. tenkin verovapaita. Suomen lain osoitta- periä lapsenlapsensa Perintöä voi jättää myös etukä- malla tavalla. Perin- teen eli ennakkoperintönä. Ylei- TEKSTI PS TOIMITUS KUVAT LEHTIKUVA nönjaonJ säännöt löytyvät perin- Jos perittävällä ei ole lapsia nen sääntö tällöin on, että en- tökaaresta, joka jakaantuu niin ja hän ei ole naimisissa, seuraa- vaarassa romahtaa perittävän kuuluvan eloonjääneen puolison Testamentti on ensinnäkin teh- tekijän tahtoa. Tulkinnan lähtö- sanotulle parenteeliperiaatteelle. vaksi perintö menee hänen van- kuoleman vuoksi. kodiksi sopivan asunnon, joll- tävä kirjallisesti kahden todis- kohta on, että tulkinta lähtee tes- Parenteeleilla tarkoitetaan pe- hemmilleen, puoleksi kummal- Toiseksi, siinä tilanteessa jos- ei kodiksi sopivaa asuntoa sisäl- tajan läsnä ollessa ja tekijän on tamentin sisällön sanamuodos- rillisryhmiä, jotka on laissa ase- lekin. Jos toinen vanhemmista sa leski oli naimisissa, mutta per- ly eloonjääneen puolison varalli- pääsääntöisesti oltava täysi-ikäi- ta. Kuitenkin tulkinnassa voidaan LASTEN PERINTÖOSUUS tettu keskinäiseen ei kuitenkaan heessä ei ollut lapsia, perintö me- suuteen. nen. Tosin eräissä tilanteissa huomioida muutakin kirjallista järjestykseen sii- ole elossa, hänen nee kokonaisuudessaan leskelle, Myös yhteisessä kodissa oleva myös suullisesti määrätty niin sa- aineistoa, jos aineistolla on sanal- VOI VAIHDELLA tä riippuen, kuin- Lesken osuutensa me- ellei testamentin määräyksistä asuntoirtaimisto on aina jätettä- nottu hätätilatestamentti katso- linen liityntä testamenttiin. ka vahva suku- nee perittävän si- johdu jotain muuta. vä jakamattomana eloonjääneen taan päteväksi. RIITALLA on kolme lasta: Elli, Mik- laskennallinen osuus perinnöstä laissuhde ryhmän oikeuteen periä saruksille. Myös Lesken oikeuteen periä ei- puolison hallintaan. Jos rintape- Testamentin tekeminen on jär- Testamentilla voi luovuttaa ko ja Ronja. Riitan omaisuus on olisi 200 000 euroa, josta lakiosa jäsenillä on perit- eivät vaikuta toisessa paren- vät vaikuta mahdollisen avioeh- rilliset, eli perittävän lapset tai kevää, jos perinnön jättäjä tahtoo myös käyttöoikeuden 600 000 euroa ja hän on testa- on 100 000 euroa. tävään henkilöön. teelissa on sijais- don määräykset. Onkin olennais- lapsenlapset, eivät vaadi perittä- yksityiskohtaisesti ja tarkemmin mentilla määrännyt 400 000 eu- Riitan perintö jaetaan testa- Parenteeleja on mahdollisen perimysoikeus, eli ta huomata, että ensiksi kuolleen vän jäämistön jakamista leski saa määrätä omaisuutensa jakami- Testamentilla voi ensinnäkin roa Mikolle. Testamentti mah- mentin mukaisesti, jolloin Mikko kolme. sisaruksen lapset puolison perilliset saavat oman pitää koko kuolleen puolisonsa sesta tai hallinnasta. Kirjallinen luovuttaa saajalle täyden mää- dollistaa, että Riitan ei tarvitse saa 400 000 euroa ja Elli ja Ronja avioehdon jättää kaikille lapsilleen yhtä pal- kumpikin 100 000 euroa. Yleinen perin- voivat periä van- osuutensa perinnöstä vasta sen jäämistön jakamattomana hallin- testamentti on syytä tehdä laissa räämis- ja käyttövallan johon- jon omaisuutta. Jokaisen lapsen nönjakoa koske- määräykset. hempansa osuu- jälkeen, kun leski on kuollut. nassaan. määrättyjen muotovaatimusten kin yksilöityyn perittävään omai- va muistisääntö den yhtä suurina Vaikka perittävällä olisi ollut mukaisesti ja testamentin ole- suuteen. On myös mahdollista on, että ensisijai- osina. lapsia, ja leskelle ei olisi menos- Testamentti on syytä massaolosta on myös hyvä kertoa tehdä käyttöoikeustestamentti, sia perillisiä ovat aina perittävän Mikäli lapsia ei ole eivätkä van- sa mitään perintöä, leskeä suo- tehdä huolellisesti etukäteen omille läheisilleen. jolloin saajalle siirretään ainoas- HUVILAN KÄYTTÖOIKEUS LESKELLE, omat lapset, jotka perivät van- hemmatkaan ole elossa, perin- jataan perinnönjaossa muilla ta- Testamentti kannattaa säilyt- taan oikeus käyttää testamenttio- OMISTUSOIKEUS SISARENTYTTÄRELLE hempansa, jokainen heistä yhtä tö menee kolmannelle paren- voilla. Ensinnäkin laki varmistaa, Testamentti on asiakirja ja sa- tää kotona, niin että se on peril- maisuutta, jolloin omistusoikeus suurin osuuksin. Perinnönjaon teelille. Tähän perillisyhmään että lesken ei yleensä tarvitse läh- malla oikeustoimi, jolla testa- listen löydettävissä. Kuitenkin voidaan siirtää toisen henkilön JUKKA ja Susanna ovat lapse- Jukalle käyttöoikeuden huvilaan. kannalta ei ole merkitystä, ovat- kuuluvat perittävän isovanhem- teä omasta kodistaan puolisonsa mentin tekijä määrää, miten hä- testamentin tekijä voi halutes- hallintaan. ton, naimisissa oleva pariskun- Susannan perinnönjaossa Jukka ko lapset syntyneet avioliitossa mat. Jos joku isovanhemmista on menettämisen jälkeen. nen omaisuutensa on jaettava saan myös perua testamentin – On syytä muistaa, että edes tes- ta, eikä heillä ole avioehtoa. Avio- saa Susannan omaisuuden lukuun tai avioliiton ulkopuolella. kuollut, saavat hänen lapsensa kuoleman jälkeen. Ollakseen pä- tamentilla ei silti voi kokonaan Perintökaaren mukaan leski saa milloin tahansa. Testamentin voi pari omistaa yhtä suurin osuuksin ottamatta huvilaa, joka menee Myös adoptiolapsella on täys- sen osan perinnöstä, mikä hänel- pitää jakamattomana hallinnas- tevä, testamentin on oltava teh- hävittää vapaamuotoisesti, esi- ohittaa rintaperillisten eli ensim- heidän yhteisen omakotitalon- Kaisalle. Kaisan omistusoikeut- sisaruksiinsa nähden aivan sa- le olisi tullut. saan puolisoiden yhteisenä koti- ty perintökaaressa säädettyjen merkiksi polttamalla takassa tai mäiseen perillisryhmään kuu- sa. Susanna omistaa yksin huvi- ta rajoittaa Jukan käyttöoikeus, Kolmannessa parenteelissa si- manlainen oikeus perintöön, na käytetyn tai muun jäämistöön muotovaatimusten mukaisesti. repimällä. Myös uuden testa- luvien oikeutta perintöön. Rin- lan meren rannalla, jonka hän oli mutta he voivat sopia myöhemmin edellyttäen kuitenkin, että adop- jaisperimystä on kuitenkin rajoi- menttiasiakirjan tekeminen on taperillisille kuuluu aina oikeus ennen avioliittoa saanut perintö- keskenään, että huvila on vuoro- tiolapsisuhde on perustettu 1. tettu, eli serkut eivät enää peri mahdollista milloin vain. vähintäänkin lakiosaan nä omilta vanhemmiltaan. Susanna tellen sekä Jukan että Kaisan käy- tammikuuta 1980 jälkeen, eli ky- lain nojalla. Käytännössä perin- Perittävän lapset Testamentin tekijän perinnöstä. Lakiosa on on tehnyt huvilasta testamentin, tössä, jolloin kumpikin vuorotel- seessä on niin sanottu vahva töoikeus kolmannessa parentee- ja näiden jälkeläi- kannattaakin huo- Testamentti siten se osuus perin- jossa hän määrää merenrantahu- len vastaa huvilan kunnostuksesta lissa on erittäin harvinaista. set kuuluvat en- adoptio. mioida, että testa- kannattaa nöstä, josta ei voi vilan omistusoikeuden sisarentyt- ja ylläpidosta. simmäiseen peril- Perittävän omat lapset ja näi- mentti joudutaan säilyttää kotona, määrätä testamen- tärelleen Kaisalle, jättäen samalla Lesken asemaa lisryhmään. den jälkeläiset kuuluvat ensim- usein toimeen- niin että se on tilla. mäiseen parenteeliin. Näin ollen, suojataan panemaan pit- perillisten löy- Perintökaari mää- mikäli perittävän lapsi on kuol- kän ajan, ehkä jopa rää, että testamentti dettävissä. PERINTÖ ISÄLLE JA VELJELLE lut, tämän perintöosuus siirtyy Lesken asema perinnönjaos- vuosikymmenien on perillistä kohtaan eteenpäin hänen omille lapsil- sa riippuu ensinnäkin siitä, oli- jälkeen, jolloin olo- tehoton siltä osin kuin ANNELI on koko aikuisikänsä kier- testamenttia, vaikka hänellä ei ole leen yhtä suurina osina. ko hän naimisissa vai avoliitos- suhteet ovat muuttu- se estää häntä saamasta tänyt maailmaa, ensin lentoemän- rintaperillisiä eikä paljon suku- Perintökaaren lähtökohta on sa perittävän kanssa. Naimisiin neet. Tämän vuoksi toisinaan lakiosaansa jäämistöstä tai ra- tänä ja sittemmin menestyvänä laisiakaan. Annelin lähimmät su- se, että vain perittävän kuolin- meno kannattaa, sillä avopuoli- voi olla syytä harkita testamentin joittaa hänen oikeuttaan määrä- myyntiedustajana. Anneli on teh- kulaiset ovat isä Martti ja Anne- hetkellä elossa oleva henkilö voi so jää lähtökohtaisesti tyhjin kä- päivittämistä uuteen versioon. tä lakiosana tulevasta omaisuu- nyt paljon töitä ja saanut kerät- lin veli Kimmo. Annelin äiti Sofia saada perinnön. Laki suojaa kui- sin, ellei hänen hyväkseen ole Testamentista pyritään löytä- desta. tyä omaisuuden, jonka arvo on yli on kuollut. tenkin myös sikiötä. Perintökaa- tehty testamenttia. Poikkeuksena mään sen tekijän viimeinen tah- Laskennallisesti lakiosa on puo- 400 000 euroa. Anneli ja hänen Annelin perintö 400 000 euroa ren mukaan perittävän kuolemaa todettakoon, että perintökaaren to. Myös perintökaaren mukai- let lakimääräisestä perintöosas- pitkäaikainen miesystävänsä Kari jaetaan puoliksi Martin ja Kimmon ennen siitetyllä lapsella on oi- mukaisesti perittävän avopuo- sesti testamenttia on tulkittava ta. Jos rintaperillisiä on esimer- asuvat yhdessä vuokra-asunnossa. kesken, 200 000 euroa kummalle- keus perintöön, jos lapsi sittem- lisolle voidaan antaa jäämistös- niin, että tulkinnan voidaan myös kiksi neljä, yhden rintaperillisen Anneli ei ole halunnut tehdä kin. Kari ei saa mitään. min syntyy elävänä. tä avustusta, jos toimeentulo on otaksua vastaavan testamentin lakiosa on 1/8 perittävästä omai-

26 www.perussuomalaiset.fi 27 Varapuheenjohtaja Riikka Purra on ta syistä. On myös epävarmuutta kiertänyt kenttää koronan edellyt- siitä, mitä lyhyen aikavälin talou- tämin varotoimenpitein. dellisia ja muita seuraamuksia EU-erolla olisi. Halla-aho ei pidä EU:sta ero- amista tällä hetkellä realistisena vaihtoehtona. - Olen enemmänkin sitä miel- tä, että Suomen pitäisi asemoi- tua EU:n jäsenenä toisella tavalla. EU:ssa on monenlaisia näkemyk- siä siirtolaispolitiikasta, liittoval- tiokehityksestä ja tulonsiirtou- nionista. Suomi ei ole välttämättä aina siinä seurassa, jossa sen omi- en etujensa vuoksi kannattai- si olla. Toritapahtumassa voi liittyä puolu- TEKSTI SUOMEN UUTISET eeseen ja kertoa kiinnostuksestaan Puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo perussuomalaisten vaalivoittoon. KUVAT PS ARKISTO kuntavaaleihin. Kuntavaaleilla suuri yleispoliittinen merkitys Perussuomalai- set panostavat suomalaisten hyvinvointiin. ”Kansalle tilaisuus ottaa "Me tuom- me keskusteluun niitä kysymyksiä, kantaa ja antaa palautetta” joita kukaan muu ei sinne Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan perus- tuo." suomalaisten minimitavoite ensi kevään kun- Perussuomalaisilla jo yli 3 000 tavaaleissa on parantaa puolueen vaalitulosta kuntavaaliehdokasta. edellisistä kuntavaaleista. – Todellinen tavoite pitää tietysti asettaa siihen, että perussuoma- jotka samalla erottavat perussuo- laiset tekevät keväällä parhaimman mahdolli- malaiset muista puolueista. - Me painotamme näitä kysy- sen vaalituloksen. myksiä, koska sillä tavalla me voimme tuoda lisäarvoa poliitti- ussi Halla-ahon mu- muihinkin kuin kuntien päätök- seen keskusteluun. Me tuomme kaan perussuomalai- sentekoon liittyviin kysymyksiin. keskusteluun niitä kysymyksiä, set pyrkii realisoimaan Halla-ahon mukaan keskusta joita kukaan muu ei sinne tuo. mahdollisimman suuren on kuntavaaleissa kaikkien puo- Halla-aho arvioi, että esimer- Josan siitä kannatuksesta, jota pe- lueiden ykkösvastustaja. kiksi tiukka maahanmuutto- russuomalaisten linjalla on valta- - Suuressa osassa Suomea kes- politiikka ja teollisuus- ja yri- kunnallisesti. Perussuomalaisilla kustalla on enemmistö valtuusto- tysmyönteinen, realistinen on tällä hetkellä jo yli 3 000 kun- paikoista, joten käytännössä kes- ilmastopolitiikka ovat yhteen so- tavaaliehdokasta. kusta on maakunnissa kaikkien vitettavissa sekä oikeistolaisen - Tavoitteenamme on kaksin- puolueiden ykkösvastustaja. Toi- että vasemmistolaisen ajattelun kertaistaa ehdokasmäärä suh- saalta taas suurissa kaupungeissa kanssa. teessa edellisiin kuntavaaleihin, tilanne on toinen. mikä tarkoittaisi noin 6 000 eh- Rasismin käsitettä dokasta koko maassa, Halla-aho Perussuomalaiset tuo laajennetaan koko ajan sanoi Ylen Ykkösaamussa. lisäarvoa politiikkaan Perussuomalaisilta usein vaadi- seen elämänmenoon tai työmark- Perussuomalaisilla Halla-aholta kysyttiin, mikä oli- taan irtisanoutumista rasismista. kinoille. Tämän takia me kut- tasainen kannatus si perussuomalaisille mieluisin Halla-ahon mukaan ongelma on summe sellaista maahanmuuttoa maaseudulla ja kunnissa hallituspohja. Hän vastasi, että siinä, että rasismin käsitettä laa- haitalliseksi maahanmuutoksi. perussuomalaiset eivät asemoidu jennetaan koko ajan. Tällä ei ole mitään tekemistä ra- Perussuomalaiset eroaa muis- perinteiselle oikeisto-vasemmis- - Me tietysti torjumme rasis- sismin kanssa. ta suurista puolueista siinä, että toakselille. min, jos se ymmärretään ihmis- perussuomalaisilla on tasaises- - Meidän yhteiset nimittäjäm- ten erilaiseksi kohteluksi ihon- EU-integraatio ei ole ti kannatusta sekä maaseudulla me ovat muualla kuin työmark- värin tai etnisen alkuperän Suomen etu että kaupungeissa. kina- tai verotuskysymyksissä. perusteella. Halla-ahon mukaan kuntavaa- Yksittäisissä asioissa me löydäm- Perussuomalaiset suhtautuu Halla-aho sanoi, että Euroopan TULE MUKAAN TOIMINTAAN JA leilla on suuri psykologinen ja me yhteisiä näkemyksiä muiden negatiivisesti Afrikasta ja Lähi- unioni on integraatiokierteessä. yleispoliittinen merkitys. suurten puolueiden kanssa, mut- idästä tulevaan maahanmuut- - Integraatio ei ole Suomen KUNTAVAALEIHIN - Kaikki puolueet tietävät tä- ta joissakin kysymyksissä myös toon. kansallisten etujen mukaista. män. Kuntavaaleissa haetaan pienempien puolueiden kanssa. - Ei sen takia, että nämä ihmiset Suomen etujen mukaista olisi myös asetelmia tuleviin edus- Halla-aho kertoi, että perus- ovat tietyn värisiä, vaan sen takia, erota EU:sta. Toisaalta realistina perusnaiset.perussuomalaiset.fi kuntavaaleihin. Kuntavaalit ovat suomalaisilla on joitakin teemo- että näiltä alueilta tulevilla ihmi- ymmärrän sen, että EU:ta kan- samalla kansalaisille tilaisuus ot- ja, jotka yhdistävät eri tavalla sillä on kokemusperäisesti suuria natetaan Suomessa monista syis- facebook.com/perusnaiset taa kantaa ja antaa palautetta ajattelevia perussuomalaisia, ja vaikeuksia integroitua suomalai- tä, kuten turvallisuuspoliittisis-

28 www.perussuomalaiset.fi 29 työt, kuten veden ja heinäpaalien paa-ajan ongelmia ei ole, eikä kantaminen, ovat mainiota hyö- myöskään tarvitse miettiä, mihin Leena Meri rentoutuu tyliikuntaa. ylimääräiset rahat laittaisi, koska hevostallilla.. paljon muuhun ei jää rahaa. Sopii kaikille - Hevonen ei ole välttämättä kalliimpi kuin käytetty auto, mut- Kenelle ratsastami- ta ylläpitokustannuksiin menee nen sitten sopii? Kan- rahaa. Hevosen perusterveyden- sanedustaja Meri on huollon lisäksi omistajan on huo- sitä mieltä, että ihan lehdittava myös säännöllisesti esimerkiksi hevosen hampaiden Kansanedusta- kaikille. - - Minäkin tunnen kunnosta. Hevosen kaviot kasva- ja Leena Meri aloitti hevos monenlaisia ja kai- vat, joten kengitys pitää tehdä 6-7 harrastuksen jo 9-vuotiaana, kenikäisiä ihmisiä, viikon välein ja niin edelleen. Ja jotka käyvät talleil- jos hevonen sairastuu ja on kipe- mutta välissä oli vuosikymmenien- la. Jos kiinnostusta änä, omistajan vastuulla on viedä tauko. Ratsastaminen alkoi uudes - riittää, niin suositte- se hevossairaalaan. Etuna on, että taan kuutisen vuotta sitten, ja nykyi len ilman muuta ko- hevosharrastus on elämäntapa ja keilemaan. En tiedä hevonen on yksi rakkaista per- sin Meri pyrkii mahdollisuuksien mukaan ketään, joka hevosen heenjäsenistä. tallille noin kerran viikossa. Hevosten- selässä käytyään olisi- kanssa touhuaminen on hyvää vas kin todennut, että ratsas- TEKSTI PS TOIMITUS - KUVA PS ARKISTO tapainoa eduskuntatyölle. Sa tus ei ole ollut kivaa. Var- Leena Merellä malla se on kuitenkin paljon sinkin näin korona-aikana - on yhteis- ratsastamista sopii kokeilla, muutakin kuin ratsas omistuksessa koska talleilla pääsee harrasta- tamista. suomenhevonen maan väljissä ympyröissä. Keisari Jos haluaa päästä kokeilemaan, Aukustus. helpoimmin pääsee alkuun, kun ottaa yhteyttä lähistöllä olevaan talliin tai ratsastuskouluun. - Ratsastamaan pääsee, kun ky- Hevoshullu kansanedustaja Leena Meri: syy tarjolla olevia tunteja. Niitä voi ottaa yksityis- tai yhteistun- teina. Ihan oman mieltymyksen "Hevoset ovat mukaan. seurallisia eläimiä ja Ratsastus on Taidot karttuvat ottavat mielellään ajan kanssa kontaktia ihmiseen." Meren mukaan yksityisopetus- tunnit ovat suositeltavia, jos ei kuin terapiaa ole koskaan aiemmin ratsastanut. Taidot karttuvat ajan kanssa, ja myöhemmin voi ratsastaa yksin- ANSANEDUSTA- maan. poosta löytyi talli, jossa oli suo- hevoselle ohjien kautta annetta- suuksien mukaan Meri käy myös voiteita. Tunnille meneminen on kin. Hevosharrastajat ovat myös JA Leena Meri ren- - Aaro oli todella taitava hevo- menhevosia. Pääsin sinne hoita- villa käsiliikkeillä. yksinään maastolenkeillä hevo- ihana kokonaisuus, johon kuuluu mukavaa porukkaa, joten juttuun toutuu hevostalleilla. nen, minulla ei vain yksinkertai- maan hevosia ja samalla hevosen - Ratsastuksenopettajan tehtä- sen kanssa. Meri ratsastaa välillä hevosen hoitaminen, ratsastus ja pääsee helposti. Tunnetusti eduskun- sesti ollut mahdollista pitää omaa selkään. vänä on esimerkiksi ratsastajan myös Aukustus-hevosella, mutta muu jutustelu hevosen ja muiden Meri kuitenkin ”varoittaa”, että Knassa työpäivät venyvät usein il- hevosta ja antaa sille riittävästi - Hevosharrastus jäi joskus asennon korjaaminen. Jos vaik- tallilla aikaa kuluu muutenkin. ratsastajien kanssa. harrastajille voi käydä niin, että Leena Meri on puhunut he- tamyöhään, mutta Meri pyrkii sen tarvitsemaa aikaa. En päässyt 15-16-vuotiaana, kun elämään tuli ka vaadin hevosta laukkaamaan - Joskus kun menen tallille, niin haluaa oman hevosen. vosten puolesta myös edus- ehtimään vähintään kerran vii- riittävän usein tallille muita ”nuoren naisen tai väistämään, mutta oma krop- en edes ratsasta vaan menen ihan Samalla - Jos ryhtyy hevosen omistajak- kunnassa. kossa Tuusulaan ratsastamaan. liikuttamaan ja hoi- kiireitä”. Mielessä pani tai sen painotus on väärässä vaan tervehtimään hevosta ja tal- hyötyliikuntaa si, niin sen voin sanoa, että va- - Useamminkin kävisin, mut- tamaan Aaroa, joten "Hevosharrastus oli kuitenkin pitkään suunnassa, niin se tavallaan toi- litöihin. Kesällä saatan mennä ta työt eivät yleensä salli enem- hevosen hyvinvoin- on elämäntapa aloittaminen uudes- mii fysiikkaa vastaan. Tällöin he- tallille vaan harjaamaan ja ruok- Eduskunnassa on eräitä mui- pää. Kesällä oma aikataulu on tie- ti piti laittaa edelle, ja hevonen on taan aikuisiällä ja se vonen ikään kuin saa ratsastajal- kimaan. Vien myös mielelläni he- takin hevosten parissa viihty- tysti väljempi, kun eduskunta on vaikka luopuminen toteutui lopulta noin ta väärän ohjeen. Kyse on siitä, vosen kävelylle ja syömään ruo- viä kansanedustajia. Meri katsoo, SUOMENHEVOSTEN KASVATTAJILLE istuntotauolla, jolloin voi päästä oli erittäin raskasta. yksi rakkaista kuusi vuotta sitten. että kun hevonen on oppinut jon- hoa. että hevosharrastus on hänelle useammin ratsastamaan. Aaro pääsi onneksi perheen- Nykyään Meri pyr- kin asian, niin epäonnistuminen Meri korostaa, että hevoshar- jopa terapeuttista ja samalla hy- VARSARAHA TAKAISIN Meri käy ratsastamassa sään- kuitenkin palaamaan jäsenistä." kii paremmaksi rat- yleensä johtuu siitä, että ratsas- rastukseen kuuluukin paljon he- vää vastapainoa eduskuntatyölle. nöllisesti ystävänsä hevosella tuttuun paikkaan eli sastajaksi ja hän käy taja antaa vääriä merkkejä, istuu vosen huoltoa ja ylläpitoa, eikä - Tykkään tosi paljon hevosis- LEENA MERI on toiminut hevos- tää noin 15 000 henkilöä osa- tai Tuusulassa ratsastuksenopetta- samalle omistajal- myös ratsastustun- väärin tai istuu vinossa. ratsastamaan yleensäkään pääse ta muutenkin. Hevosethan ovat ten puolestapuhujana myös edus- kokoaikaisesti. jan tunnilla. Merellä on yhteis- le, jolta olin Aaron ostanut. Siitä neilla. Tavoitteena eivät kuiten- - Ratsastustunneilla kyse on sil- saman tien. seurallisia eläimiä ja ottavat mie- kunnassa. Lokakuussa Meri jät- Suomenhevosten kanta on kui- omistuksessa suomenhevonen olen tyytyväinen. kaan ole ratsastuskilpailut vaan ti molempien treenaamisesta, - Ratsastuspäivänä tallilla saat- lellään kontaktia ihmiseen. Olen ti kirjallisen kysymyksen koskien tenkin pienentynyt huolestutta- Keisari Aukustus, jonka talli- omien taitojen kehittäminen ja sekä hevosen että ratsastajan yh- taakin vierähtää monta tuntia myös huomannut, että hevonen varsarahan palauttamista suomen- vasti, ja tällä hetkellä suomenhe- paikka on Hyvinkäällä. Tunneilla sekä yhteinen toiminta hevosen kans- teisestä kehittymisestä. Mitä pa- ennen kuin edes pääsen ratsas- kuuntelee ja seuraa hyvin tarkas- hevosten kasvattajille romahta- vosten määrä hevoskannasta on - Aukustuksella on hieman jal- hevonen että sa. remmin toista ymmärtää, sitä pa- tamaan. Kun menen ratsastus- ti, mitä ratsastaja sille tekee. Rat- neen suomenhevoskannan pelas- noin kolmannes eli 20 000 yk- kavaivoja, joten vaativaa koulu- ratsastaja kehittyvät - Hevosen liikuttamisessa rat- remmin ratsastus sujuu. Tunne tunnille, asiaan kuuluu samalla sastajan rauhallinen ja varma toi- tamiseksi. silöä. Laajempi kasvattajakunta ratsastusta sen kanssa ei voi teh- sastaja pyrkii toimimaan hieno- on mahtava, kun hevonen ja ih- myös hevosen hoitaminen. Tal- minta rauhoittaa myös hevosta. Meri toteaa, että suomenhevo- edesauttaisi lajin säilyttämistä ja dä, mutta kevyempää ratsastelua Meri aloitti toiminnan hevos- varaisesti ja mahdollisimman minen toimivat yhteen ja kum- lilla käyn ensiksi itse hakemas- Jos hevonen huomaa, että ihmi- nen on ainoa alkuperäinen suoma- monipuolistaisi suomenhevosten kyllä ja tietysti viettää yhteistä ten parissa jo 9-vuotiaana, jolloin pienillä avuilla. Siinä ei voi tulla mallakin on hyvä tunne ja iloi- sa hevosen, harjaan sen ja laitan nen pelästyy jotain, myös hevo- lainen hevosrotu ja samalla EU:n perimää, mutta siihen tarvitaan laatuaikaa. Aukustus toimii sosi- perhe asui Helsingissä. Ensim- koskaan valmiiksi. Pyrinkin jat- nen mieli. sille varusteet valmiiksi. Saatan nen samalla pelästyy. hyväksymä alkuperäisrotu. Suo- rahoitusta. aalipedagogisessa hevostoimin- mäiset alkeistunnit Meri aloitti kuvasti opettelemaan uusia asi- myös laittaa hevoselle ensin ruo- - Tässä harrastuksessa yhdisty- men itsenäisyyden 100-vuotisjuh- Meri kysyikin, mitä konkreettisia lavuotena suomenhevonen täytti nassa ihmisten apuna, eli niin sa- Helsingin Tuomarinkylässä. oita hevosen selässä, joten olen Huolto ja ylläpito kaa. vät henkinen ja fyysinen hyvin- toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä 110 vuotta. Hevoset, hevostalous ainutlaatuisen suomenhevosrodun nottuna terapeuttisena apuna. - Lapsuuden perheessäni tai kokenut opetuksen hyödyllisek- - Tunnin jälkeen hevonen usein vointi. Ratsastaminenhan on sa- vievät aikaa ja raviurheilu ovat aina olleet iso säilyttämiseksi, ja suunnitellaanko Aiemmin Merellä oli myös suo- omissa kavereissa ei ollut ratsas- si, Meri sanoo. pestään ja sille laitetaan loimi. malla hyvää kehonhuoltoa, koska osa suomalaista yhteiskuntaa. Täl- varsarahan palauttamista kasvat- menhevonen Aaro, josta kansan- tajia, mutta minua hevoset vain Ratsastuksessa merkitystä on Ratsastustunnit ovat vain yksi Kesällä hevosille on myös muis- hevosen selässä ratsastajan selkä läkin hetkellä hevostalous työllis- tajien työn tukemiseksi? edustaja joutui kuitenkin luopu- kiinnostivat. Varhaisteininä Si- esimerkiksi istuma-asennolla ja osa hevosharrastusta. Mahdolli- tettava laittaa erilaisia ötökkä- ja ryhti vahvistuvat. Myös talli-

30 www.perussuomalaiset.fi 31 KUNTA- VAALIT 2021

Perussuomalaiset tarvitsee sinua! Lähde ehdolle kuntavaaleihin www.perussuomalaiset.fi