Edustustonpäälliköiden Arviot Talouskriisin Kansainvälispoliittisista Vaikutuksista
Total Page：16
File Type：pdf, Size：1020Kb
Edustustonpäälliköiden arviot talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista 23.12.2009 ALANKOMAAT Suurlähettiläs Klaus Korhonen, Haag 9.10.2009 Globaalin finanssikriisin poliittiset vaikutukset Anekdootin mukaan Henry Kissinger tiedusteli ulkoministeriaikanaan Kiinan pääministeri Zshou En Lailta tämän käsitystä Ranskan vuoden 1789 suuren vallankumouksen merkityksestä maailmanhistoriassa. Zshoun tunnettu vastaus oli: "On liian varhaista sanoa." Kohtuullinen pidättyvyys on siis paikallaan arvioitaessa vielä meneillään olevan finanssikriisin vaikutuksia. Kansainvälisen järjestys on perimmältään anarkinen kun maailmanhallitusta ei ole, mutta se on samalla hämmästyttävän vakaa. Edes terrori-isku 11.9.2001 ja siitä seurannut vastareaktio ei muuttanut maailmanpolitiikan makrorakenteita: uusia valtioita ei synnytetty tai hävitetty, kansainvälisiä järjestöjä ei perustettu tai lakkautettu eikä kansainvälisen oikeuden perusteita muutettu. Sama näyttää pätevän finanssikriisiin vaikka sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat syvempiä ja pitkäaikaisempia kuin 9/11:n. Toisaalta vakiintuneen järjestelmän puitteissa asioiden tärkeysjärjestys, toimijoiden painoarvo sekä valtioiden väliset status- ja voimasuhteet ovat muuttuneet - kummassakin tapauksessa 9/11 nosti turvallisuuden takaisin kansainvälisten suhteiden ehdottomaksi pääkysymykseksi, finanssikriisin aikana talouden elvyttäminen ajaa kaiken muun edelle. Kumpikin kriisi on toiminut vastoin 2000-luvun globalisaatiokeskustelun mantraa siitä, että valtiotoimijoiden suhteellinen asema jatkuvasti heikkenee. Terrorismin vastaisessa kampanjassa kansainvälinen yhteisö toimi nimenomaan valtioiden välisenä koalitiona, ja kampanjalla myös oikeutettiin valtion uudelleen kiristyvä kontrolli oman yhteiskunnan sisällä. Globaalitalouden pelastaminen finanssikriisin alettua on korostetusti ollut kiinni valtioiden väliintulosta ja valtioiden ylläpitämä turvaverkko on yhteiskuntien sisäisen rauhan tae. Finanssikriisin seuraus kautta linjan on se, että poliittisten ongelmien ratkaisemiseen voidaan irrottaa aikaisempaa vähemmän resursseja. Tämä pitkittää vanhoja kriisejä ja vaikeuttaa puuttumista uusiin. G20 syrjäyttää G8:n Finanssikriisin hallintaa varten ei ole luotu täysin uusia forumeita. G20:n nousu näistä keskeisimmäksi ohi G8:n on tärkeä muutos, joka ei jää vaille poliittisia vaikutuksia. Päätöksenteon keskiöön läntisten teollisuusmaiden rinnalle ovat tulleet Aasian toimijat Kiinan johdolla ja muut suuret kehitysmaat. Länsimaatkin joutuvat turvautumaan G20:een G8:n asemesta, sillä ilman suurten kehitysmaiden voimavaroja ja niiden osallistumisen tuomaa legitimiteettiä maailmantalouden vakauttaminen ei onnistuisi. Tätä henkeä ei enää saa pulloon millään keinolla. Perinteisten läntisten johtovaltioiden suhteellinen asema on peruuttamattomasti heikentynyt. Kaikki joutuvat kuitenkin muuttumaan, niin voittajat kuin häviäjätkin. Suuret kehitysmaat joutuvat ottamaan vallan myötä tulevaa vastuuta. Läntisten valtojen aseman suhteellista heikkenemistä tasapainottaa niiden etumatka osaamisen ja koulutuksen aloilla. Kansainvälisessä keskustelussa ne jotka uskovat G8:n edelleen säilyvän merkittävänä forumina vetoavat siihen, että sille näyttäisi jäävän rooli poliittisissa kysymyksissä siinäkin tapauksessa että G20 kokonaan syrjäyttäisi sen taloudellisena päätöksentekijänä. G8:n oma historia ei erityisemmin tue tätä todistelua. Myös se perustettiin alun perin taloudelliseksi keskustelufoorumiksi G7-kokoonpanossa mutta vähitellen asialista laajeni käsittämään yhä enemmän puhtaasti poliittisia aiheita. Suuret kehitysmaat alkanevat varsin pian vaatia lisää valtaa yli taloudellisen agendan, ja tämä olisi helpointa toteuttaa tuomalla poliittisia teemoja myös G20:n tapaamisiin. EU ei marginalisoidu Monet ennustavat kömpelön Euroopan unionin jäävän suuressa pelissä marginaaliin ja kärsivän yleisestä läntisten toimijoiden painoarvon heikkenemisestä. Euroopan unioni kokonaisuutena vastaa lähes kolmasosasta maailman bruttokansantuotteesta ja sen osuus maailmankaupasta on vielä suurempi. EU:ta ei voi syrjäyttää. Maailmanpolitiikan asialistalla korostuvat tällä hetkellä taloudelliset, yhteiskunnalliset ja pehmeän turvallisuuden kysymykset, joissa unioni on suhteellisesti vahvempi kuin kovan turvallisuuden alueella. Keskeistä kansainvälisen järjestelmän muutoksessa on kehitysmaiden esiinmarssi, ja EU maailman suurimpana kehitysavun antajana nähdään myös köyhimpien kehitysmaiden ymmärtäjänä. EU:n aseman ulkosuhteiden koko kentän toimijana voi tuhota ainoastaan unioni itse. Vain yhtenäinen unioni on toimintakykyinen ja vain toimintakykyisellä unionilla on edellytystensä mukainen voima ja vaikutusvalta. Pienten ja keskisuurten on panostettava Euroopan unioniin Asemaamaani Alankomaat on keskisuuri ja Suomi pienehkö taloudellinen yksikkö. Molemmat ovat kehittyneitä ja osaavia kansainvälisiä toimijoita. Hollanti on bruttokansantuotteella mitattuna maailman 16. suurin talous ja sen finanssisektori on maailman yhdeksänneksi suurin. Sen menestymisen kannalta on aivan olennaista millaisiksi nimenomaan finanssimaailman uudet pelisäännöt muodostuvat. G20 on sen kannalta erityisen tärkeä forumi. Pienten ja keskisuurten maiden kannattaa edelleen tukea perinteisten kansainvälisten järjestöjen asemaa. Järjestöissä niillä on jäsenelle kuuluva äänivalta ja oma vuoronsa toimeenpanevissa elimissä, mukaan luettuna YK:n turvallisuusneuvosto. G20:ssä Alankomaat on sentään tarkkailija, Suomi ei edes sitä. Ennen kaikkea on kuitenkin syytä panostaa Euroopan unioniin. Alankomaiden ja Suomen kaltaisten maiden ehdoton intressi on EU:n toimintakyvyn vahvistuminen sillä vain sitä kautta äänemme varmasti kuuluu. ARABIEMIRAATTIEN LIITTO Suurlähettiläs Matti Lassila, Abu Dhabi 17.9.2009 Kriisi vahvistaa jo meneillään olevia suuria muutoksia. Yhdysvallat heikkenee, Kiina vahvistuu. Kansainvälisen talouden ja politiikan hallinta muuttuu tulevaisuudessa vaikeammaksi. Persianlahden öljyntuottajille siirtyy jälleen lisää taloudellista valtaa, mutta siitä ei seuraa, että ne ryhtyvät kansainvälisen politiikan toimijoiksi. Johtaako kriisi Yhdysvaltojen vetäytymiseen Persianlahdelta? Ei. Suomen pitää ottaa paikkansa maailmassa tulevaisuudessakin. Raportti ei kolmessa sivussaan ennätä vastata siihen, miten tämä onnistuisi. 1. Kansainvälinen tilanne talouskriisin jälkeen Kriisi vahvistaa kansainvälisessä taloudessa ja politiikassa jo meneillään olevia suuria muutoksia. Yhdysvallat menettää edelleen globaalia asemaansa. Maa pysyy yhä suurimpana taloutena, mutta ei tulevaisuudessa kykene vaikuttamaan maailmantalouden kehitykseen samalla tavoin kuin viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. Menettävätkö myös muut nykyiset talousmahdit asemiaan, ja jos menettävät, niin kenelle? Kuinka kauan kestää ennen kuin Kiina ja muut kehittyvät maat ottavat johtoaseman maailman taloudessa? Mitkä ovat poliittiset seuraukset? Kiinahan on jo tänään maailmatalouden veturi - Yhdysvaltojen ansiosta. (Lukija toivottavasti huomaa, että tässä raportissa ei mainita Euroopan unionia kertaakaan.) Ranskalaisella dirigismillä ei ratkaista markkinatalouden anarkistista perusluonnetta, varsinkaan globaalilla tasolla. Pankinjohtajien palkkiot ovat oire, mutta eivät syy finanssikriisiin. Jos maailmantalouden on tarkoitus olla avoin ja noudattaa markkinatalouden periaatteita, myös tulevaisuudessa tulee nousukausia ja laskukausia. On selvää, että niiden kielteisiä vaikutuksia ei pystytä estämään, vaan ainoastaan lievittämään. Vai ovatko valtioiden nyt yhdessä päättämät toimenpiteet merkki orastavasta globaalin finanssijärjestelmän sääntelystä? Ehkä ei kuitenkaan. Kansainvälisen talouden hallintaan on päästy pienessä mitassa maailmanpankkijärjestelmässä ja Maailman kauppajärjestössä, mutta senkin olemassaolo perustuu jäsenkunnan itsekkäisiin intresseihin. Uusi kansainvälinen talousjärjestys on tänään vielä suurempi utopia kuin 1970-luvulla. Tästä huolimatta ihmiskunnan taloudellinen hyvinvointi on kasvanut ja köyhyys vähentynyt merkittävällä tavalla. Mutta jos hyvinvointia tuottava maailmantalous on luonteeltaan anarkistinen, onko maailmanpolitiikankin väistämättä perustuttava anarkiaan? Taloudellisen toiminnan aatteellista pohjaa suurempi kysymys on se, että tänä päivänä aivan kaikki pystytään tuottamaan länsimaiden ulkopuolella merkittävästi halvemmalla. Tilanne voi helposti johtaa protektionismin paluuseen ja avoimen maailmantalouden romahdukseen. Finanssikriisi on jälleen yksi naula länsimaisen ylivertaisuuden arkkuun. Kehittyvällä maailmalla ja nousevilla talouksilla on suuri tarve osoittaa olevansa aivan yhtä hyviä jollei parempia kuin länsimaat. Näin on myös aatteellisesti ja poliittisesti. Onko niin, että todellinen kansallisvaltioiden aika on meillä vasta edessä? Viime vuosikymmeninä itsenäiseksi kasvaneet valtiot haluavat olla suvereenejä ja itsenäisiä toimijoita. Maailmanpolitiikka tulee pluralisoitumaan entisestään; ei ole enää yhtä (tai kylmän sodan aikaista kahta) johtavaa poliittista järjestelmää jota heikompien valtioiden tulisi seurata ja matkia. Esimerkkinä Kiina: jos kiinalainen arvomaailma ja yhteiskuntajärjestys onnistuu nostamaan köyhyydestä satoja miljoonia hyvin lyhyessä ajassa, mikä estää saman mallin noudattamista Afrikassa? Länsimainen demokratia ei ole juurtunut Afrikkaan, eikä talousmallimme ole nostanut maanosaa köyhyydestä. Olemme siis menossa suuntaan, jossa on yhä haasteellisempaa neuvotella ja sopia sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Ja samaan aikaan konkreettiset globaalit ongelmat kasvavat: ilmastonmuutos on tämän hetken suurin kysymys, mutta väestönkasvu, veden