Edustustonpäälliköiden arviot talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

23.12.2009 ALANKOMAAT Suurlähettiläs Klaus Korhonen, Haag 9.10.2009

Globaalin finanssikriisin poliittiset vaikutukset

Anekdootin mukaan Henry Kissinger tiedusteli ulkoministeriaikanaan Kiinan pääministeri Zshou En Lailta tämän käsitystä Ranskan vuoden 1789 suuren vallankumouksen merkityksestä maailmanhistoriassa. Zshoun tunnettu vastaus oli: "On liian varhaista sanoa."

Kohtuullinen pidättyvyys on siis paikallaan arvioitaessa vielä meneillään olevan finanssikriisin vaikutuksia.

Kansainvälisen järjestys on perimmältään anarkinen kun maailmanhallitusta ei ole, mutta se on samalla hämmästyttävän vakaa. Edes terrori-isku 11.9.2001 ja siitä seurannut vastareaktio ei muuttanut maailmanpolitiikan makrorakenteita: uusia valtioita ei synnytetty tai hävitetty, kansainvälisiä järjestöjä ei perustettu tai lakkautettu eikä kansainvälisen oikeuden perusteita muutettu. Sama näyttää pätevän finanssikriisiin vaikka sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat syvempiä ja pitkäaikaisempia kuin 9/11:n.

Toisaalta vakiintuneen järjestelmän puitteissa asioiden tärkeysjärjestys, toimijoiden painoarvo sekä valtioiden väliset status- ja voimasuhteet ovat muuttuneet - kummassakin tapauksessa

9/11 nosti turvallisuuden takaisin kansainvälisten suhteiden ehdottomaksi pääkysymykseksi, finanssikriisin aikana talouden elvyttäminen ajaa kaiken muun edelle.

Kumpikin kriisi on toiminut vastoin 2000-luvun globalisaatiokeskustelun mantraa siitä, että valtiotoimijoiden suhteellinen asema jatkuvasti heikkenee. Terrorismin vastaisessa kampanjassa kansainvälinen yhteisö toimi nimenomaan valtioiden välisenä koalitiona, ja kampanjalla myös oikeutettiin valtion uudelleen kiristyvä kontrolli oman yhteiskunnan sisällä. Globaalitalouden pelastaminen finanssikriisin alettua on korostetusti ollut kiinni valtioiden väliintulosta ja valtioiden ylläpitämä turvaverkko on yhteiskuntien sisäisen rauhan tae.

Finanssikriisin seuraus kautta linjan on se, että poliittisten ongelmien ratkaisemiseen voidaan irrottaa aikaisempaa vähemmän resursseja. Tämä pitkittää vanhoja kriisejä ja vaikeuttaa puuttumista uusiin.

G20 syrjäyttää G8:n

Finanssikriisin hallintaa varten ei ole luotu täysin uusia forumeita. G20:n nousu näistä keskeisimmäksi ohi G8:n on tärkeä muutos, joka ei jää vaille poliittisia vaikutuksia.

Päätöksenteon keskiöön läntisten teollisuusmaiden rinnalle ovat tulleet Aasian toimijat Kiinan johdolla ja muut suuret kehitysmaat. Länsimaatkin joutuvat turvautumaan G20:een G8:n asemesta, sillä ilman suurten kehitysmaiden voimavaroja ja niiden osallistumisen tuomaa legitimiteettiä maailmantalouden vakauttaminen ei onnistuisi.

Tätä henkeä ei enää saa pulloon millään keinolla. Perinteisten läntisten johtovaltioiden suhteellinen asema on peruuttamattomasti heikentynyt. Kaikki joutuvat kuitenkin muuttumaan, niin voittajat kuin häviäjätkin. Suuret kehitysmaat joutuvat ottamaan vallan myötä tulevaa vastuuta. Läntisten valtojen aseman suhteellista heikkenemistä tasapainottaa niiden etumatka osaamisen ja koulutuksen aloilla.

Kansainvälisessä keskustelussa ne jotka uskovat G8:n edelleen säilyvän merkittävänä forumina vetoavat siihen, että sille näyttäisi jäävän rooli poliittisissa kysymyksissä siinäkin tapauksessa että G20 kokonaan syrjäyttäisi sen taloudellisena päätöksentekijänä. G8:n oma historia ei erityisemmin tue tätä todistelua. Myös se perustettiin alun perin taloudelliseksi keskustelufoorumiksi G7-kokoonpanossa mutta vähitellen asialista laajeni käsittämään yhä enemmän puhtaasti poliittisia aiheita. Suuret kehitysmaat alkanevat varsin pian vaatia lisää valtaa yli taloudellisen agendan, ja tämä olisi helpointa toteuttaa tuomalla poliittisia teemoja myös G20:n tapaamisiin. EU ei marginalisoidu

Monet ennustavat kömpelön Euroopan unionin jäävän suuressa pelissä marginaaliin ja kärsivän yleisestä läntisten toimijoiden painoarvon heikkenemisestä.

Euroopan unioni kokonaisuutena vastaa lähes kolmasosasta maailman bruttokansantuotteesta ja sen osuus maailmankaupasta on vielä suurempi. EU:ta ei voi syrjäyttää. Maailmanpolitiikan asialistalla korostuvat tällä hetkellä taloudelliset, yhteiskunnalliset ja pehmeän turvallisuuden kysymykset, joissa unioni on suhteellisesti vahvempi kuin kovan turvallisuuden alueella. Keskeistä kansainvälisen järjestelmän muutoksessa on kehitysmaiden esiinmarssi, ja EU maailman suurimpana kehitysavun antajana nähdään myös köyhimpien kehitysmaiden ymmärtäjänä.

EU:n aseman ulkosuhteiden koko kentän toimijana voi tuhota ainoastaan unioni itse. Vain yhtenäinen unioni on toimintakykyinen ja vain toimintakykyisellä unionilla on edellytystensä mukainen voima ja vaikutusvalta.

Pienten ja keskisuurten on panostettava Euroopan unioniin

Asemaamaani Alankomaat on keskisuuri ja Suomi pienehkö taloudellinen yksikkö. Molemmat ovat kehittyneitä ja osaavia kansainvälisiä toimijoita. Hollanti on bruttokansantuotteella mitattuna maailman 16. suurin talous ja sen finanssisektori on maailman yhdeksänneksi suurin. Sen menestymisen kannalta on aivan olennaista millaisiksi nimenomaan finanssimaailman uudet pelisäännöt muodostuvat. G20 on sen kannalta erityisen tärkeä forumi.

Pienten ja keskisuurten maiden kannattaa edelleen tukea perinteisten kansainvälisten järjestöjen asemaa. Järjestöissä niillä on jäsenelle kuuluva äänivalta ja oma vuoronsa toimeenpanevissa elimissä, mukaan luettuna YK:n turvallisuusneuvosto. G20:ssä Alankomaat on sentään tarkkailija, Suomi ei edes sitä.

Ennen kaikkea on kuitenkin syytä panostaa Euroopan unioniin. Alankomaiden ja Suomen kaltaisten maiden ehdoton intressi on EU:n toimintakyvyn vahvistuminen sillä vain sitä kautta äänemme varmasti kuuluu. ARABIEMIRAATTIEN LIITTO Suurlähettiläs Matti Lassila, Abu Dhabi 17.9.2009

Kriisi vahvistaa jo meneillään olevia suuria muutoksia. Yhdysvallat heikkenee, Kiina vahvistuu.

Kansainvälisen talouden ja politiikan hallinta muuttuu tulevaisuudessa vaikeammaksi.

Persianlahden öljyntuottajille siirtyy jälleen lisää taloudellista valtaa, mutta siitä ei seuraa, että ne ryhtyvät kansainvälisen politiikan toimijoiksi. Johtaako kriisi Yhdysvaltojen vetäytymiseen Persianlahdelta? Ei.

Suomen pitää ottaa paikkansa maailmassa tulevaisuudessakin. Raportti ei kolmessa sivussaan ennätä vastata siihen, miten tämä onnistuisi.

1. Kansainvälinen tilanne talouskriisin jälkeen

Kriisi vahvistaa kansainvälisessä taloudessa ja politiikassa jo meneillään olevia suuria muutoksia. Yhdysvallat menettää edelleen globaalia asemaansa. Maa pysyy yhä suurimpana taloutena, mutta ei tulevaisuudessa kykene vaikuttamaan maailmantalouden kehitykseen samalla tavoin kuin viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. Menettävätkö myös muut nykyiset talousmahdit asemiaan, ja jos menettävät, niin kenelle? Kuinka kauan kestää ennen kuin Kiina ja muut kehittyvät maat ottavat johtoaseman maailman taloudessa? Mitkä ovat poliittiset seuraukset? Kiinahan on jo tänään maailmatalouden veturi - Yhdysvaltojen ansiosta. (Lukija toivottavasti huomaa, että tässä raportissa ei mainita Euroopan unionia kertaakaan.)

Ranskalaisella dirigismillä ei ratkaista markkinatalouden anarkistista perusluonnetta, varsinkaan globaalilla tasolla. Pankinjohtajien palkkiot ovat oire, mutta eivät syy finanssikriisiin. Jos maailmantalouden on tarkoitus olla avoin ja noudattaa markkinatalouden periaatteita, myös tulevaisuudessa tulee nousukausia ja laskukausia. On selvää, että niiden kielteisiä vaikutuksia ei pystytä estämään, vaan ainoastaan lievittämään. Vai ovatko valtioiden nyt yhdessä päättämät toimenpiteet merkki orastavasta globaalin finanssijärjestelmän sääntelystä? Ehkä ei kuitenkaan.

Kansainvälisen talouden hallintaan on päästy pienessä mitassa maailmanpankkijärjestelmässä ja Maailman kauppajärjestössä, mutta senkin olemassaolo perustuu jäsenkunnan itsekkäisiin intresseihin. Uusi kansainvälinen talousjärjestys on tänään vielä suurempi utopia kuin 1970-luvulla. Tästä huolimatta ihmiskunnan taloudellinen hyvinvointi on kasvanut ja köyhyys vähentynyt merkittävällä tavalla. Mutta jos hyvinvointia tuottava maailmantalous on luonteeltaan anarkistinen, onko maailmanpolitiikankin väistämättä perustuttava anarkiaan?

Taloudellisen toiminnan aatteellista pohjaa suurempi kysymys on se, että tänä päivänä aivan kaikki pystytään tuottamaan länsimaiden ulkopuolella merkittävästi halvemmalla. Tilanne voi helposti johtaa protektionismin paluuseen ja avoimen maailmantalouden romahdukseen.

Finanssikriisi on jälleen yksi naula länsimaisen ylivertaisuuden arkkuun. Kehittyvällä maailmalla ja nousevilla talouksilla on suuri tarve osoittaa olevansa aivan yhtä hyviä jollei parempia kuin länsimaat. Näin on myös aatteellisesti ja poliittisesti. Onko niin, että todellinen kansallisvaltioiden aika on meillä vasta edessä? Viime vuosikymmeninä itsenäiseksi kasvaneet valtiot haluavat olla suvereenejä ja itsenäisiä toimijoita. Maailmanpolitiikka tulee pluralisoitumaan entisestään; ei ole enää yhtä (tai kylmän sodan aikaista kahta) johtavaa poliittista järjestelmää jota heikompien valtioiden tulisi seurata ja matkia. Esimerkkinä Kiina: jos kiinalainen arvomaailma ja yhteiskuntajärjestys onnistuu nostamaan köyhyydestä satoja miljoonia hyvin lyhyessä ajassa, mikä estää saman mallin noudattamista Afrikassa? Länsimainen demokratia ei ole juurtunut Afrikkaan, eikä talousmallimme ole nostanut maanosaa köyhyydestä.

Olemme siis menossa suuntaan, jossa on yhä haasteellisempaa neuvotella ja sopia sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Ja samaan aikaan konkreettiset globaalit ongelmat kasvavat: ilmastonmuutos on tämän hetken suurin kysymys, mutta väestönkasvu, veden ja energian saanti sekä eräiden maiden ja alueiden kasvava dysfunktionaalisuus ovat kysymyksiä jotka vaativat valtioilta pitkälle menevää yhteistoimintaa.

2. Kriisin vaikutuksista Persianlahdella

Arabian öljyntuottajat pitävät edelleen kiinni valuuttojensa dollarisidonnaisuudesta ja laskevat öljyn hinnan dollareissa. Tämä tukee dollaria ja välillisesti Yhdysvaltojen taloutta, mutta tulee öljyntuottajille kalliiksi. Dollarisidonnaisuus pidetään poliittisista syistä: maat tukevat Yhdysvaltoja koska Yhdysvallat puolestaan tukee näitä takaamalla Persianlahden vakauden ja sotilaallisen turvallisuuden.

Osin samanlaisen solidaarisuuden nimissä öljyntuottajat ovat sijoittaneet varojaan amerikkalaisiin suuryrityksiin ja pankkeihin - ja kärsivät nyt finanssikriisin seurauksista. Valtiolliset sijoitusrahastot hakevat uusia vakaita kohteita kasvaville varoilleen. Pörssien kautta arabit jo kuuluvat suomalaistenkin suurten yritysten omistajiin.

Arabian maille olisi varmasti yhtä helppoa - tai helpompaa - harjoittaa yhteistyötä Aasian nousevien valtojen kanssa, jos nämä pystyvät antamaan samanlaiset takeet alueen turvallisuuden ja vakauden säilyttämisestä kuin mitä läntiset maat tänään antavat. Monen mielestä läheinen liittolainen Yhdysvallat on tällä vuosikymmenellä nähnyt terrorismia sielläkin missä on vain islamia ja arabeja. Ja on toisaalta ajanut voimakasta demokratisoimisprojektia Persianlahdella; ja on yhdessä muiden länsimaiden kanssa kiinnittänyt ihmisoikeuksiin jatkuvaa huomiota. Tekisikö Kiina tai Intia samoin?

Muistissa on edelleen miten Britannia 1960-lopussa päätti vetäytyä Persianlahdelta - säästösyistä. Useissa Persianlahden maissa on huolta (ja Iranissa toiveita) siitä, että Yhdysvallat samoin perustein aloittaisi sotilaallisen vetäytymisen alueelta. Tällaiset ennusteet eivät tule toteutumaan ainakaan lyhyellä tähtäimellä, sillä öljytoimitusten turvallisuuden takaaminen pysyy Yhdysvaltojen strategisena prioriteettina. Ehkä voidaan kuvitella että kahdenkymmenen vuoden päästä Kiina tai Intia ottavat Yhdysvaltojen sotilaallisen roolin Persianlahdella. Mutta ei tänään.

Sen sijaan voidaan kysyä, millä tavoin Yhdysvallat aikoo ryhtyä säästämään ja vähentämään sotilaallista läsnäoloaan. Vaikka Persianlahti itsessään todennäköisesti on lähivuodet suhteellisen vakaa, niin hieman laajemmalla säteellä kriisit Afrikan sarvesta Sudanin, Palestiinan ja Irakin kautta Afganistaniin ja Pakistaniin heijastavat epävakautta myös öljyntuottajamaihin. Mutta jos näistä eri kriiseistä vetäydytään, lasku voi lopulta tulla suuremmaksi kuin vetäytymisestä saavutettavat säästöt. Varsinkin naapurimaille.

Laman seurauksena kriisinhallintaan osallistuvat maat haluavat mukaan uusia taakanjakajia: Persianlahden öljyntuottajat rahoittavat jo nyt kriisinhallintaa, ja todennäköisesti tulevaisuudessa niiden odotetaan rahoittavan yhä suurempia osuuksia operaatioista tai yleisestä alueen vakauden säilyttämisestä. Pienillä öljyntuottajilla ei ole suuria sotilaallisia resursseja, eikä Saudi Arabiakaan ole juuri osallistunut kriisinhallintaan rajojensa ulkopuolella.

Mutta seuraako maksumiehen osasta suurempaa poliittista vaikutusvaltaa - ja onko Arabian öljyntuottajilla halua ryhtyä kansainvälispoliittisiksi toimijoiksi? Tähänastisen historian perusteella ulkopoliittinen toiminta on keskittynyt alueen maiden keskinäisiin suhteisiin. Teoreettisesti öljyn hallinnasta syntyvää poliittista valtaa voidaan käyttää ulkopolitiikan välineenä. Totuus kuitenkin on, että öljyntuottajat oppivat jo 1970-luvun öljykriisin ja boikottien kautta, että öljyn tuoma valta kansainvälisessä politiikassa ei ole suuri: Israel on yhä edelleen olemassa ja Palestiinaa ei edelleenkään ole. Ehkä öljyntuottajat eivät tuolloin olleet aivan niin määrätietoisia kuin olisivat voineet olla? Ei ole nähtävissä että määrätietoisuutta olisi nykyään enemmän, paitsi Iranin hegemoniapyrkimysten vastustamiseen.

Finanssikriisin myötä öljyntuottajamaille siirtyy jälleen uusi mitallinen globaalista taloudellisesta vallasta. Kymmenen vuoden kuluttua Persianlahden arabit omistavat yhä suuremman osuuden maailman suurista pörssiyhtiöistä. Taloudellista valtaa ei tulla juurikaan käyttämään kansainvälispoliittisiin tarkoitusperiin. Arabian öljyntuottajien piirissä voidaan ajatella jopa niin, että yritykset muuntaa taloudellinen valta poliittiseksi ennemmin tai myöhemmin vahingoittaa omaisuutta ja omistuksia. Kansainvälisen politiikan analysoijat näkevät öljyntuottajat eri tavalla kuin Kiinan, jonka suhteen useimmat vain odottavat päivää jolloin voivat sanoa että "Kiinasta on tullut kansainvälisen politiikan johtava toimija, aivan kuten ennustin jo kauan sitten".

Öljyntuottajamaiden osallistuminen avoimeen kansainväliseen talouteen - öljyntuotannon ohella - perustuu sille, että yrityksiä (esim. lentoyhtiöitä) perustetaan suurten pääomien avulla, yhtiöihin palkataan paras ammattijohto mitä globaalisti on saatavilla ja tuotteiden tuottamiseen käytetään uusinta teknologiaa. Näillä keinoilla Persianlahdesta kehittyy johtava öljystä jalostettujen tuotteiden tuottaja, energiaa vaativien tuotteiden (esim. alumiinin tai lannoitteiden) tuottaja sekä johtava keskus logistiikassa ja kuljetuspalveluissa. Kun länsimaiden taloudet finanssikriisin seurauksena heikkenevät, öljyntuottajia on hyvin helppo syyttää väärinkäytöksistä - esimerkiksi lentokonehankintojen rahoittamisesta tai matalista palkoista tai koneiden käyttökuluista. Pääoman omistaminen ja käyttäminen ei kuitenkaan ole markkinatalouden periaatteiden vastaista, päinvastoin näiden periaatteiden mukaan se tuottaa kuluttajille yhä edullisempia ja parempia tuotteita. Mitä sanoisimme siihen jos Finnair jouduttaisiin lopettamaan ja suomalaisen lentoliikenteen tarjoaisi tulevaisuudessa joku muu? Eihän tämä eroa siitä, että televisiomme tai ruokammekin tulee nykyään muualta?

3. Kriisi ja Suomi

Suomen pitää olla jatkossakin kansainvälisen yhteisön rakentava jäsen ja globaalin talouden aktiivinen toimija.

Talouden rakenne ei Suomessa kriisin jälkeen palaudu ennalleen. Viennin jalostaminen uusia markkinoita ja uutta markkinoitavaa kehittäen on kiireellinen tehtävä. Otammeko mallia Tanskasta tai Hollannista, joissa vienti maailmalle on laajaa ja monipuolista. Vai sulkeudummeko kuoreemme? Vastausta tähän on haettava uusilta sukupolvilta - ei vanhemmalta virkamieskunnalta. Vai olisiko ulkoasianhallinnolla annettavaa Suomen edessä oleviin haasteisiin?

Jos Kiina ja muut nousevat taloudet johtavat maailmantalouden jälleen kasvu-uralle, on myös niitä jotka kyseenalaistavat uuden nousun taloudellisen perustan. Persianlahden öljyvaltiot sijoittivat viime nousukaudella ja sijoittavat edelleen infrastruktuuriin ja rakentamiseen, ja yhteiskunnan muu kehittäminen ja modernisointi on edelleen lapsenkengissään. Samaa tapahtuu Kiinassa ja muualla kasvavissa talouksissa. Kriitikot toteavat että kun rakennukset on rakennettu, taloudellinen toiminta päättyy siihen. Aivan yhtä tärkeää on yhteiskunnallisen infrastruktuurin rakentaminen ja työpaikkojen luominen.

Ainoa mikä vähenevien luonnonvarojen maailmassa todella lisääntyy on ihmiskunta.

Tähän kehitykseen Suomella olisi paljon annettavaa esimerkiksi koulutuksessa, terveydenhuollossa ja julkisessa hallinnossa: miten osaamisemme saataisiin tuotteistettua ja markkinoitua maailmalle? Onko suomalainen eläkejärjestelmä niin hyvä, että meillä ei ole vaaraa suurista konkursseista amerikkalaisten autonvalmistajien tavoin? Onko eläkejärjestelmämme esimerkillinen ja myytävissä oleva tuote? Onko Suomesta yleisesti ottaen palveluviejäksi?

Suomessa on syytä pohtia ja tehdä johtopäätöksiä siitä, panostetaanko vahvemmalla voimalla entisiin markkinoihin vai haetaanko rohkeammin uusia. Pienenevien resurssien maailmassa molempien saavuttaminen yhtä aikaa on mahdotonta. Etenkin uudet markkinat sijaitsevat maissa, joissa talouden ja politiikan välinen yhteys on tiivis ja joissa yhteiskuntajärjestys poikkeaa huomattavasti omastamme. Valtionhallinnon piirissä on syytä antautua keskustelulle myös siitä, miten näissä olosuhteissa Suomen poliittiset ja taloudelliset intressit ovat yhdistettävissä. ARGENTIINA Suurlähettiläs Jukka Pietikäinen, Buenos Aires 29.9.2009

Kansainvälinen talouskriisi Buenos Airesin horisontista nähtynä

Talouden valtakeskuksista kaukana sijaitseva Argentiina ei ole sekään säästynyt kansainvälisen talouskriisin seuraamuksilta. Vienti on supistunut eikä irtisanomilta ei ole vältytty. Toisaalta Argentiinalla on taustalla talouskriisien leimaama lähihistoria. Nykyinen kriisi ei ole verrattavissa vuoden 1982 eikä varsinkaan vuosien 2001-2002 kriisiin, joka oli syvyydessään ennenäkemätön ja johti talouden lähes täydelliseen romahtamiseen. Argentiinalaiset itse toteavat, että he ovat tottuneet elämään kriisien kanssa. Toistaiseksi kaikki, mitä tähän mennessä on tapahtunut, on vielä sietokyvyn puitteissa. Sama pätee pitkälle koko Etelä-Amerikkaan.

Talouskriisi on jossakin määrin luonut jännitteitä Argentiinan ja sen eräiden kauppakumppanien välille, koska se on turvautunut selkeään protektionismiin kriisin puhjettua. Kiina sekä ennen muuta alueen johtava talous ja Argentiinan tärkein kauppakumppani Brasilia ovat ärsyyntyneet Argentiinan asettamista tuonninrajoituksista. Argentiinan asettamat ei-automaattiset tuontilisenssit ovat kompensoineet oman viennin supistumisen jopa niin, että kriisin seurauksena maan kauppatase on parantunut. Arvokkaat valuuttavarannot eivät ole huvenneet. Tämä on tärkeää maalle, jonka pääsy kv. lainamarkkinoille on ollut hyvin vaikeaa jälkeen kun se jätti edellisen talouskriisin johdosta ulkomaisen velkansa maksamatta.

Myös kansainvälis-poliittisesti Argentiina oli tällä vuosikymmenellä ajautunut jollei nyt poliittiseen pimentoon niin ainakin eräänlaiselle hämärän vyöhykkeelle. Paradoksaalisesti nyt käsillä oleva kriisi on palauttanut Argentiinan takaisin näkyvälle paikalle politiikan maailmankartalla. Pittsburghin kokous siunasi G-20-ryhmän aseman avainfoorumina kriisin hoidossa ja tulevaisuuden toimintalinjojen hahmottelussa G-7/8 -ryhmän sijaan. Argentiina pääsi kuin vahingossa mukaan ryhmään kolmantena maana Brasilian ja Meksikon rinnalle edustamaan Latinalaisen Amerikan kehittyviä talouksia vaikka sen taloudellinen painoarvo onkin näitä kahta selvästi pienempi. Kehittyvien talouksien merkitys ryhmässä kasvoi lähinnä Euroopan kustannuksella.

Kriisin johdosta Argentiina sai yllättävän kutsun istua niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään. Paikka ei kuitenkaan ole ilmainen vaan siihen myös velvollisuuksia. Jo Lontoossa G-20 sopi siitä, että maat välttävät uusien protektionististen esteiden pystyttämistä maailmankaupalle. Paikka ryhmässä edellyttäisi, että Argentiina luopuisi mahdollisimman nopeassa tahdissa asettamistaan protektionistisista toimista ja välttäisi uusien asettamista. Kongressin käsiteltävänä on kuitenkin jo lakiehdotus, joka tulisi korottamaan mm. maahan tuotavien telekommunikaatio-laitteiden veroja merkittävästi. Taustalla on pyrkimys laajentaa omaa, toistaiseksi hyvin pientä alan teollisuutta Tulimaassa pakottamalla veroteknisin konstein alan kansainväliset yritykset paikalliseen tuotantoon. Monet Argentiinassa pitävät tätä lyhytnäköisenä politiikkana. Pitkällä tähtäimellä toimenpide tulisi kasvattamaan digitaalista kuilua suhteessa muuhun maailmaan.

G-20-ryhmä antoi IMF:lle Pittsburghissa entistä merkittävämmän roolin sen jäsenmaiden talouksien arvioinnissa. Tämä on vaikea pala Argentiinalle nieltäväksi. Sen suhteet IMF:iin ovat olleet pitkään lähes olemattomat. Argentiina on katsonut, että IMF pakotti "neoliberalistisine oppeineen" maan vääriin talouspoliittisiin ratkaisuihin ja oli siten tärkeä osasyyllinen maan talouden vakaviin kriiseihin. Presidentti Nestor Kirchnerin aikana Argentiina maksoi pois kaikki velkansa sille ja on sen jälkeen kieltäytynyt yhteistyöstä sen kanssa maan talouden arvioinnissa.

Jonkinlainen yhteisymmärrys IMF:n kanssa on kuitenkin edellytys sine qua non sille, että Argentiina pääsee sopimukseen Pariisin klubin ja yksityisten velkojien kanssa velkojensa vakauttamisesta. Argentiina pyrkinee G-20 -jäsenyyden kautta vaikuttamaan IMF:n uudistamiseen niin, että 4. artiklan mukaiset arvioinnit olisivat luonteeltaan ja muodoltaan luottamuksellisia ja mahdollisimman vähän "intrusiivisia", talouspolitiikan perusteita kyseenalaistamattomia. Nähtäväksi jää, minkä verran päärahoittajat ovat valmiita joustamaan tähän suuntaan. Suomen etu Pariisin klubin yhtenä pienimmistä velkojista lienee, että Argentiinaa pelinsääntöjä venyttämättä edesautettaisiin saamaan velkajärjestelynsä siihen kuntoon, että se mahdollistaisi normaalin vientiluototuksen suomalaisen teollisuuden tuotteille Argentiinaan.

Kriisi ja Latinalaisen Amerikan tulevaisuus

On jo arvioitu, että kun käsillä oleva kriisi väistyy, se avaa uuden aikakauden Latinalaisen Amerikan maille. Moninapainen maailma on vahvistunut kriisin seurauksena kun suuret kehittyvät taloudet Kiinan johdolla ovat ottaneet talouden vetovastuun. Aasia ei ole lakannut kasvamasta edes kriisin aikana. Euroopan ja Yhdysvaltain rinnalle on tullut uusia maita kilpailemaan Latinalaisen Amerikan perushyödykkeitä, mineraaleista ja fossiilisesta energiasta. Takapiha-ajattelu on eilistä ja niin Kiina kuin Venäjäkin ovat yhä enemmän läsnä alueella. Vastaavasti Latinalainen Amerikka katsoo yhä enemmän Aasiaan. Eurooppa on tällä hetkellä ehkä kauempana kuin koskaan aikaisemmin.

Latinalaisessa Amerikassa monet asiat ovat toisin kuin vielä vuosikymmen tai kaksi sitten. Pitkään korkealla pysytellyt elintarvikkeiden, malmien ja öljyn hinta ennen kriisiä mahdollisti sen, että alueen maat eivät ole enää ylivelkaantuneita eikä kroonisen budjetti- ja kauppavajeen vaivaamia. Kasvu vuosina 2004-8 oli alueella 5,3 % ja inflaatio 6,3 % ja velka bruttokansantuotteesta 21 prosenttia. Alueen maiden valuuttareservit ovat ennenäkemättömät. Aiemmin vastaavina buumi-aikoina kaikki kulutettiin ja otettiin lisää velkaa, joka johti inflaatioon ja yleiseen talouden epätasapainoon ja lopulta kriisiin. Keskimääräinen inflaatio 1980-luvulla alueella oli 180 prosenttia ja velka 53 % BKT:sta.

Toki sosiaalinen velka, köyhyys on edelleen korkea ja tulonjako äärimmäisen epätasainen. Kilpailukykyä heikentävät instituutioiden heikkous ja matala innovaatio- ja teknologia-taso. Brasilia ja Chile ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, mihin suuntaan asioita voidaan hoitaa jos poliittista tahtoa ja visioita löytyy.

Maatalous on avainasemassa varsinkin Argentiinassa. Vuodesta 1991 alkanut globalisaatio johti siihen, että 2/3 maailman väestöstä liittyi maailmantalouden piiriin. Seurauksena on ollut elintarvikkeiden kysynnän eksponentiaalinen kasvu. Kysyntä FAO:n mukaan tulee kaksinkertaistumaan 20 vuoden sisällä. Maailmanpankin mukaan tarvitaan 70 % lisäys maailman viljantuotantoon ja 80 % lisäys lihantuotantoon. Kysynnän nousu alkaa kriisin taittuessa ja se kohdistuu soijaan, maissiin, vehnään ja riisiin.

Etelä-Amerikassa on vielä runsaasti viljeltävää maata, energiaa ja vettä sekä vähän väestöä. Siellä ei ole Afrikan tapaan etnisiä tai muita konflikteja ja demokratia on vakiintunut eräitä poikkeamia lukuun ottamatta. Hondurasin tilanne on yksi tällainen poikkeus ja siksi sietämätön alueen muille maille.

Kysynnän kärjessä ovat öljykasvit ja niissä Brasilia ja Argentiina ovat suurimmat tuottajat mutta myös Uruguay ja Paraguay ovat molemmat merkittäviä. FAO:n arvioiden mukaan elintarviketuottajista tulee samanlaisia merkitykseltään kuin öljyntuottajat 1970- ja 2000-luvuilla. Intia noussee ruuantuottajana Brasilian ja Argentiinan rinnalle. Koska Argentiinan oma kuluttava väestö suhteessa tuotantopinta- alaan on ehdottomasti näistä kolmesta pienin, sen suhteellinen merkitys kansainvälisessä kaupassa on näistä kolmesta suurin.

On selvää, että maatalouden merkityksen kasvu alueella ei helpota EU:n ja Mercosurin välisiä sopimusneuvotteluja, jotka ovat olleet jumissa jo vuosia. Euroopalle on tärkeää, että se saa pidettyä jalansijansa mantereella. Suomen ja koko EU:n etu on ajaa entistä voimallisemmin vapaakauppaneuvotteluja Mercosurin kanssa. Argentiina on ollut kaikkein nihkein neuvottelujen eteenpäin viemiseksi. Olisi tärkeää, että sen kanssa päästäisiin todelliseen edistykseen. Espanjan puheenjohtajakaudelle asetetaan tässä suhteessa suuria toiveita.

Demokratian kriisi

Talouskriisiä ehkä merkittävämpi kriisi Latinalaisessa Amerikassa on demokratian kriisi. Siirtymä kylmän sodan aikaisista sotilasdiktatuureista demokratiaan on ottanut askeleen taaksepäin monessa maassa. Demokraattiset instituutiot eivät ole ehtineet juurtua kovin syvälle. Edustuksellinen demokratia on joutunut yhä useammassa maassa antamaan tietä suoraviivaiselle autoritääriselle presidentti- valtaisuudelle. On palattu vanhaan caudillismoon, politiikan kiertymiseen vahvojen yksilöiden, ei instituutioiden ja puolueiden ympärille. Nykyinen taloudellinen kriisi on antanut vain lisäpontta vahvoille johtajille, jotka pyrkivät kansanäänestysten ja niitä seuraavien perustuslain muutosten kautta vakiinnuttamaan valtansa. Vahvan valtion tarpeesta pyritään johtamaan tarve valtiojohtoisuuteen myös taloudessa. Tämä on huolestuttava mutta toivottavasti ohimenevä kehityssuunta mantereella.

Eräitä ääri-maita lukuun ottamatta Latinalaisen Amerikan ja EU:n välillä on paljon yhteistä positiivista agendaa, jonka päälle voidaan rakentaa laajempaa vuoropuhelua globaaleista kysymyksistä. Asevalvonta ja ihmisoikeudet ovat vain eräitä esimerkkejä teemoista, joiden suhteen alueen kanssa voidaan keskustella paremmin kuin minkään muun maaryhmän kanssa. ARMENIA, AZERBAIDZHAN, GEORGIA Kiertävä suurlähettiläs Petri Salo, Helsinki 5.10.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisia vaikutuksia

Talouskriisi koskettaa kaikkia maapallon maita. Teollisuusmaissa yritysten tilauskirjat ovat tyhjenneet, ne vuorostaan eivät ole tarvinneet tuotannontekijöitä raaka-aineista työvoimaan ja palveluihin. Raaka- aineitten hinnanlasku on saattanut raaka-ainetuottajat kurimukseen. Raaka- ja perustarviketuottajista suuri ellei suurin osa kuuluu kehittyviin, eli köyhiin maihin, joissa työttömyyden raju lisääntyminen vaikuttaa suhteellisesti paljon rankemmin väestöön kuin teollistuneissa maissa, joissa kuitenkin toimii jonkinlainen sosiaalijärjestelmä. Raaka-ainetuottajiin kuuluu toki myös suhteellisesti rikkaita öljymaitakin, tosin useimmissa niissäkin on valtavat tuloerot ja paljon köyhyyttä, mutta niillä on yleensä varantoja, joilla selvitä suvanteitten yli. Köyhissä maissa moni elää täysin tai osin omavaraistaloudessa, eli tilkkuviljelyllä. Ilmastonmuutoksen ansiosta joillain alueilla vuosien kuivuus on jättänyt miljoonia näkemään nälkää, toisilla nälän aiheuttavat sadot jatkuvasti tuhoavat myrskysateet ja tulvat.

Talouskriisi (osittain yhdistettynä ilmastonmuutoskriisiin) on enemmän tai vähemmän pakottanut teollistuneet rikkaat valtiot tiiviimpään yhteistyöhön kehittyvien maitten kanssa. Selkein esimerkki tästä on G-20, jonka ongelma (kansallisesta näkökulmasta) on toki, että siihen eivät kuulu läheskään kaikki teollistuneet valtiot, erityisesti keskisuuret ja pienemmät, puhumattakaan pienemmistä ja köyhemmistä kehittyvistä maista. Isojen ja pienempien väliset näkemys- ja eturistiriidat heijastuvat mm. WTO- neuvotteluissa, joissa suurimmat ongelmat ovat olleet maatalouteen, muuhun perustuotantoon ja palveluihin sekä niitten yhdenmukaiseen kohteluun liittyvissä kysymyksissä, erityisesti teollistuneitten ja kehittyvien maitten välillä. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että asetelmat ovat säilyneet samoina sitten 1970-luvun. Kehittyvät valtiot haluaisivat alhaiset tai ei lainkaan tulleja, mutta kunnon hinnan perushyödykkeilleen ja vapaan pääsyn teollistuneitten markkinoilla myös orastavalle teollisuudelleen (etupäässä perusteollisuutta). Teollistuneet maat puolestaan haluaisivat pitää raaka-aineitten hinnat ”talouskasvua tukevalla” tasolla, kehittyvien maitten teknisesti heikompitasoisen teollisuustuotannon hinnat omien tuotantohintojensa tasolla ja vapaan pääsyn jalostetuille tuotteilleen kehitysmaitten markkinoilla. Olkoonkin, että vuosikymmenten kehitysapu ei kehitysmaitten taloudellista tai poliittista kehitystä ole edistänyt, tulee talouskriisi pahentamaan tilannetta entisestään. Kuilu köyhempien tai köyhimpien ja teollistuneitten tai siirtymätalousmaitten (ml. BRIC) välillä kiihtyy.

Maailmanlaajuisen talouskriisin pitäisi lisätä kansainvälisen yhteisön yhteisöllisyyttä, palauttaa ja vahvistaa uskoa kansainvälisiin järjestelyihin ja organisaatioihin sekä yhteisiin pelisääntöihin, niin maailman laajuisten kuin alueellistenkin järjestelyitten osalta. Talouskriisin olettaisi antavan potkua tulevaisuuden kannalta olennaisille ilmastonmuutosneuvotteluille, kuin myös pyrkimyksille maailman kauppajärjestön saattamiseksi todellakin maailman kattavaksi. Talouskriisi lisännee yhteistyöhakuisuutta Yhdistyneitten Kansakuntien puitteissa ja siitä on jo merkkejäkin ilmassa. Välillisesti talouskriisi voisi vaikuttaa YK-uudistusten etenemiseen, mutta välittömämpänä konkreettisena muutoksena näkynee skeptisten jäsenvaltioitten, erityisesti Yhdysvaltojen myötämielisempi ja yhteistyöhakuisempi suhtautuminen Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja sen työhön. Suhtautumisen muutos tosin on enemmän hallinnon vaihtumisen kuin kansainvälisen talouskriisin vaikutusta. Talouskriisin jonkin asteista vaikutusta Obaman hallinnon kantaan tosin ei voida sulkea pois. Maailmanpankkijärjestelmän ja muitten kehityspankkien rahoituksen rooli kasvaa. Akuutti ja kipeä rahoitustarve vaimentaa keskustelun Maailmanpankkijärjestelmän kehittyviltä mailta lainaehtona vaatimien edellytysten huonosta sopivuudesta näitten talouksien rakenteelle. Mikrotasolla esitetään vaatimuksia laatia veronmaksajien pelastamille rahoituslaitoksille yhteisiä, tiukempia sääntöjä ja parempaa julkista valvontaa. Talouskriisi syventää kehityseroja ja hidastanee hyvistä aikeista huolimatta ilmastonmuutoksen hidastamista.

Talouskriisi johtui rahoituslaitosten järjestämän kuplan puhkeamisesta. Kuten edellisissäkin taantumissa, tämänkin yhteydessä on opittu, että velkavetoinen yritys- tai valtion talous ei ole pitkällä tähtäyksellä kestävä. Se on osoittanut, että talouden kasvuvaiheen aikana ihailtujen yritysmagnaattien tai oligarkkien (riippuen maasta ja kielestä) kasvanut yritystoiminta on perustunut velkaan, ellei peräti katteettomuuksiin. Velkataloudet kärsivät ja niitten tuotanto ja arvo on romahtanut. Talouskriisi on muuttanut asetelmia myös valtioitten tasolla. Yhdysvaltojen talouden volyymi on yhä omaa luokkaansa, mutta (marxilaisittain lisäarvoa tuottavan) tuotannon ja teollisuuden viennin tulojensa ansiosta Kiina on noussut jo maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi. Kiinallekin talouskriisi on tuonut vakavat seuraukset, tilaukset ovat vähentyneet, miljoonia on jäänyt työttömäksi, mutta tuotanto- ja väestövolyyminsä ansiosta sen ongelmat ovat suhteellisia muihin verrattuna. Kun meillä BKT supistuu, Kiinassa oltiin huolissaan BKT:n kasvun laskiessa noin viiteen prosenttiin (Suomessa ei liene ollut yli viiden vuosikymmeniin...). Lievää optimismia tuo, että sen arvioidaan olevan yli 6 % tänä vuonna. Kiinan muutaman vuosikymmenen jatkunut kaksilukuinen kasvu on kuitenkin kasvattanut sille sellaiset varannot, joita sijoittamalla sen valtiollisessa ohjauksessa olevat investointi-, öljy- ja muut yritykset nyt pelastavat nk. länsimaitten pankkeja ja yrityksiä. Samalla omalta osaltaan lisäten protektionistisia vaatimuksia – pelätään valtio-kapitalistisen kommunisti-Kiinan vaikutusvallan kasvua. Kiinan valtava talous on, talouskriisin myötä vielä lisäsysäyksellä, kasvattanut sen kansainvälispoliittista asemaa selkeästi, mutta tyypilliseen kiinalaiseen näennäisen vaatimattomaan ja hiljaiseen tapaan. G-20:n muodostuminen jo G-7/8:aa tärkeämmäksi maailmantalouden foorumiksi ei olisi tapahtunut näin nopeasti ilman talouskriisiä. Kiinan painoarvoa se lisää entisestään.

Toisin on Venäjän laita. Energian ja perustarvikkeitten tuottajaksi jämähtänyt Venäjä sen sijaan joutuu vaikutusvaltansa ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi turvautumaan 1800-luvun tyyliseen uhkailevaan ja häiriköivään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (puhumattakaan siitä, että hallitus yrittää tarmokkaasti helpottaa kansalaisten hyvinvointia peittelemällä totuutta talouskriisin vaikutuksista). Syynä ei ole turhautuminen pelkästään sen pieneen ja kovin yksipuoliseen osuuteen maailmantaloudessa, vaan myös turhautuminen siihen, että kokemastaan suurvalta-asemasta huolimatta (ydinaseet, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenyys) länsi (lue Yhdysvallat) ei ole lainkaan kuunnellut sitä kansainvälispoliittisissa kriisikysymyksissä (Kosovo, Irak, miksei Irankin), vaan on toiminut täysin yksipuolisesti ja kansainvälisen oikeuden sääntöjen vastaisesti. Se haluaa osoittaa olevansa myös suurvalta ja pystyvänsä toimimaan samoin muitten mielipahasta (tai jopa sen omasta edusta) huolimatta. Myös venäläiset vientiyritykset ja keskeiset teknologiayritykset (sotateollisuus) ovat viime vuosina kasvaneet ja kehittyneet velkarahoituksella. Nyt nekin ovat velkojensa kanssa vaikeuksissa ja hallitus on joutunut tukemaan vihaamiensa oligarkkien yrityksiä. Tosin tilanne tarjoaa valtiokapitalisteille mahdollisuuden ostaa valtio osakkaaksi vaikeuksissa oleviin yrityksiin. Venäjän öljyrahastot ja valuuttavaranto eivät ole Kiinan varantojen luokkaan, mutta vuoden, pari sekin pystynee sinnittelemään ilman merkittäviä budjettileikkauksia öljynhinnan nousua odotellessa. Venäjällä on todettu, että korkea öljynhinta estää talouden uudistamista. Öljynhinta on laskenut n. puoleen huippuhinnoista, mutta Venäjän konservatiivinen hallinto ei pysty uudistamaan taloutta. Talouskriisi on muitten maitten hallitusten tavoin ajanut myös Venäjän hallituksen tukemaan valtavia määriä ihmisiä työllistäviä teollisuuksiaan, jotka usein ovat notoorisen huonosti hoidettuja, ylivelkaantuneita jo entuudestaan ja tuotteiltaan kilpailukyvyttömiä.

Kolmelle Etelä-Kaukasian maalle on tyypillistä pääkaupungin ja maaseudun välisen suuren kehityseron lisäksi, että ulkomailla asuvat kansalaiset avustavat rahalähetyksin kotimaassa olevia perheitään ja sukulaisiaan. Armenian taloudessa rahalähetyksillä on erityisen merkittävä rooli, Azerbaidzhanissa ja Georgiassa erityisesti maaseudulla. Kansainvälisen talouden kriisin myötä ovat rahalähetykset merkittävästi pienentyneet.

Azerbaidzhanin talous on lähes täysin hiilivetyviennin varassa. Öljynhinnan romahtaminen romahdutti valtion verotulot, mutta hallitus vakuuttaa, että budjettiin ei kosketa, eikä luvattuja ja suunniteltuja rakennus- tai sosiaalisia hankkeita hylätä. Tarvittavat varat budjettiin saadaan öljyn vientituloista kerätyillä varoilla kasvatetusta vakausrahastosta. Azerbaidzhanin vakausrahasto on suhteellisesti ja absoluuttisesti huomattavasti pienempi kuin Norjan tai Venäjän vastaavat rahastot, mutta siitä riittäisi nykyisellä öljyn hinnalla budjetin tasapainottamiseen muutamaksi vuodeksi. Toisin kun Norjassa (erittäin tiukka) ja Venäjällä (ei aivan yhtä tiukka...) on Azerbaidzhanin öljyrahastosta aikaisempienkin vuosien mittaan kesän, syksyn kuluessa silloin tällöin otettu valtion budjettiin lisärahoitusta erilaisten infra- tai sosiaalisten hankkeitten rahoittamiseen. Talouskasvu on aikaisempien vuosien kaksinumeroisista luvuista huomattavasti rauhoittunut, koko viime vuoden kasvu (vuoteen 2007 verrattuna) oli kuitenkin arviolta lähes 11 %. Vuoden 2009 ensimmäisten 4 kuukauden BKT-kasvu on pysynyt selvästi positiivisena, yli 4 prosentissa. Kasvu hiljenee kesällä ja kiihtyy jälleen syksyllä, koko vuoden kasvu on kuitenkin todennäköisesti selvästi viime vuotista pienempi. Kasvun rauhoittuminen näkyy erityisesti pääkaupungissa, missä ylimitoitettu rakennusbuumi on selvästi hiljentynyt, asuntojen hintojen nousu pysähtynyt ja työpaikat vähentyneet.

Myös Georgian hallitus on joutunut rukkaamaan talousennusteitaan tälle vuodelle. Vielä viime vuoden puolella odotettiin kansainvälisen jälleenrakennusavun turvin pysyttävän kasvun tiellä, nyttemmin kasvu on pysähtynyt ja ennuste on, että talous supistuu vuoden loppua kohden, vähintään 1 - 1,5 %. Georgia sai lokakuussa 2008 Brysselissä järjestetyssä jälleenrakennusapu-konferenssissa teollisuusmailta lupaukset yhteensä USD 4,5 miljardin avusta. Sen merkitys taloudelle on selvä, se on n. kolmanneksen maan BKT:sta. Hallitus on julkistanut jälleenrakennusavun ulkopuolisen talouden elvytyspaketin, joka koostuu 200 miljoonan dollarin lainoista kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta, sekä 260 miljoonan Georgian larin (n. € 130 miljoonaa) joukkovelkakirjasta. Elvytyspaketti on tarpeen, talous nojasi ennen elokuun 2008 sotaa ulkomaisiin investointeihin, jotka romahtivat vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen vajaasta USD 540 miljoonasta n. USD 125 miljoonaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Georgialle ainakin lyhyellä tähtäyksellä elokuun 2008 sodan seuraukset ovat vakavammat kuin talouskriisin.

Maantieteellisessä eristyksessä (ei meren rantaa, rajat Turkkiin ja Azerbaidzhaniin kiinni, liikenne Iranin ja Georgian kautta) elävän Armeniankin talous kasvoi kolmannen vuosituhannen alkuvuosina kaksinumeroisin luvuin, 2007 se oli vielä n. 14 %, viime vuonna kasvu taittui kuten muuallakin ja vuoden lopussa se oli n. 7 %, tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana – 18 %. Talouskasvu ja valtion budjetti ovat romahtaneet. Keskuspankki käytti vähäistä varantoaan aivan liian pitkään dramin arvon tukemiseen ennen kuin sen oli pakko päästä valuutta kellumaan. Dramin arvo putosi kolmanneksella kahdessa tunnissa. Armenialla ei ole juurikaan luonnonvaroja. Armenialla ei Vuoristo- Karabahin ratkaisemattoman konfliktin vuoksi ole myöskään merkittäviä energian tai muun tavaran kauttakulkutuloja, kuten Georgialla. Armenian talous on lisäksi pahasti monopolisoitunut muutaman oligarkin käsiin. 70 % Armenian ulkomaanliikenteestä kulkee maanteitse ja rautateitse Georgian kautta, joten viime elokuun sota iski pahasti myös Armenian talouteen. Taantuman kurimus ajaa Armenian hallitusta (opposition voimakkaan vastustuksen säestämänä) ulkopoliittisiin avauksiin Turkin suuntaan. Suhteitten normalisointi ei ole aivan helppoa, yhtälöön kuuluvat myös Vuoristo-Karabahin kysymys, Armenian perustuslain sisältämät aluetoiveet Turkin suunnasta, sekä kysymys kansanmurhan myöntämisestä.

Talouden voimakas kasvu viime vuosina on pikemminkin kasvattanut kuin vähentänyt kaupunkien ja maaseudun välistä tulo- ja kehityseroja, erityisesti Armeniassa. Talouden voimakas kasvu ei – niin kuin ei monissa muissakaan maissa - ole tarkoittanut maitten talouden kehittymistä. Kolmelle maalle on ollut tyypillistä yksipuolinen tuotantorakenne, liian tiivis yhteys taloudellisen ja poliittisen vallan välillä, läpinäkyvyyden ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden puute. Voimakas talouskasvu on myös osittain peittänyt puutteet demokratian kehityksessä. Talouden ja yhteiskunnan kestävä kehitys edellyttää demokratiaa, mikä on ollut kolmen maan presidenttikeskeisille hallinnoille vaikea haaste. Kansainvälisestä taantumasta selviäminen lisää painetta talouden avoimuuteen ja demokraattisiin uudistuksiin.

Talouskriisi aiheuttaa Suomessa samoja ongelmia kuin Etelä-Kaukasiassa tai erityisesti Venäjällä, missä myös yhä löytyy runsaasti yhden teollisuuden tai yhden tehtaan varassa eläviä paikkakuntia. Ainoan tehtaan sulkeminen on Suomessakin viemässä monelta paikkakunnalta elinkelpoisuuden. Talouskriisin vaikutuksia Suomessa (kuten myös esim. Venäjällä tai Etelä-Kaukasian valtioissa) voimistavat talouden ja elinkeinoelämän rakenteelliset ongelmat, joitten ratkaisemista (tai (luonnollista ratkaisua) talouskriisi nopeuttaa.

Talouskriisin kansainväliselle politiikalle asettamiin haasteisiin vaikuttaa toki myös kv. poliittisen tilanteen asettamat haasteet. Suurvallan hallinnon vaihtuminen voi vaikuttaa suurestikin myös siihen pystytäänkö ja miten globaalin taantuman haasteisiin vastaamaan globaalisti, vai saako kansallismielisyys ja protektionismi tällaisille tilanteille valitettavan yleisesti yliotteen. Suomi on viennistä riippuvainen, pieni maa, jonka toimet yksinään eivät paljon vaikuta. Suomen tulisi pyrkiä kaikin keinoin edistämään globaalia vastuuta ja kansainvälistä yhteistyötä talouskriisin ratkaisemiseksi. Kuten yllä on todettu, talouskriisi syventää kehityseroja kehittyvien ja kehittyneitten välillä, se ei helpota ilmastonmuutoksen hidastamista ja tuo kansainväliseen yhteistyöhön, jos ei uusia pelaajia, ainakin pelaajien voimasuhteisiin tai painoarvoihin muutoksia. AUSTRALIA Suurlähettiläs Glen Lindholm, Canberra 23.9.2009

1. Arvio yleistilanteesta

Globalisaatio ja talouden kasvun jatkuminen

Mitään sellaista erityistä tekijää ei mielestäni ole, joka antaisi aihetta uskoa, että globalisaation jatkuminen olisi itsestäänselvyys. Häiriöitä on syytä odottaa jatkossakin. Maailmantalouden kasvu etenee, mutta syviin notkahduksiin on syytä varautua myös tulevaisuudessa. Talouden kasvu ei voi jatkua loputtomiin, sillä vastaan tulevat väestönkasvun tuomat ongelmat ja hiipuvat luonnonvarat ympäristöongelmista puhumattakaan. Ilman kokonaisvaltaista maa-palloa kattavaa strategiaa näistä ongelmista ei selvitä. Kuvitelma, että globaalin laman pahin vaihe olisi ohitettu, kuten Australiassa nyt tunnutaan uskovan, on toiveajattelua. Edessämme on vielä pitkä velkautumisen ja säästötalkoiden jakso - parasta totuttautua ajatukseen jo nyt.

Oliko lama ennustettavissa?

Kysymys on aiheellinen ja siihen vastaaminen merkitsee perehtymistä ei pelkästään markkinatalousmallin nykyiseen toimivuuteen vaan myös katsausta maailmatalouden historialliseen kehitykseen. Edellinen maailmaa koetellut syvä lama syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sotaa seurannut nousukausi taittui väärään rahapolitiikkaan ja protektionismiin. Protektionismi on edelleen eräs globaalitalouden suurin haaste. Monet tutkijat ovat julkaisseet suhdannevaihteluita koskevia teorioita ja niistä voivat halulliset ammentaa käyttökelpoista tietoa. Valitettavasti nämä teoriat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tässä yhteydessä voidaan hyvällä syyllä viitata esim. alan gurun professori Moses Abramovitzin teoksiin, joista suhdannevaihteluista - niin pitkän aikavälin kuin lyhyen - löytyy runsaasti tietoa. Periaatteessa lama oli ennustettavissa, kysymys on lähinnä siitä, että vauhti välillä sokaisee, opittu unohtuu ja valvonta lipsuu.

Talouden laskeva kierre käynnistyi tälläkin kertaa Yhdysvalloista leviten yli koko maailman. Kriisin ulkopuolelle ovat jääneet ainoastaan muutamat omavaraisessa luontaistaloudessa elävät pikkuvaltiot, joilla ei oikeastaan ole yhteyksiä globaalitalouteen. Onko asia todella niin, että markkinatalouden puolestapuhuja Yhdysvallat on mallin heikoin lenkki? Ainakin se on selvää, että valvonta on Yhdysvalloissa pettänyt ja maa on vetänyt muun maailman mukaan kriisiin. Mielenkiintoinen havainto on se, että USA:n talouden nostaa jalkeille Aasian kasvavat taloudet. Demokratia ilman vastuuta johtaa anarkiaan - markkinatalous ilman sovittujen sääntöjen noudattamista johtaa nyt kokemaamme lamaan. Avoimeen markkinatalousmalliin liittyy vaikeasti hallittavia riskitekijöitä eikä se tuota odotettua tulosta ilman riittävää valvontaa. Tämä on laman selkeä opetus tulevaisuutta varten. Ihmiskunnan käyttäytymisen valossa lienee turha olettaa, että tämä opetus pysyisi pitkään päättäjien mielessä.

2. Kansainvälispoliittiset vaikutukset

Kriisin ratkaisemiseen on valjastettu pitkälti G-20, jonka synty juontaa juurensa Aasian talouden kriisiin n. 10 vuotta sitten. Voidaan tietysti oikeutetusti kysyä onko tämä oikea malli jättäähän se nyt päätöksenteon ulkopuolelle ikävällä tavalla suuren ryhmän maita, jotka ovat kärsineet kriisistä. Kriisi kuitenkin sitoo suurvallat entistä tiiviimmin toisiinsa mikä on omiaan edistämään turvallisuutta maapallollamme. Hiekkaa rattaisiin heitetään ajoittain, mutta maailmanlaajuiseen sotaan johtavia konflikteja ei synny. Georgian tapahtumat ovat jo väistyneet suurvaltojen akuutilta agendalta jopa unohtuneet. Pieni kitkatekijä, jonka ei anneta vaarantavan suurvaltojen kannalta tärkeämmiksi arvioitavia kysymyksiä.

Jonkinlainen paradoksi on siinä, että samalla kun taloudet hyötynäkökohdista johtuen integroituvat ja ihmiset jo tästä johtuen liikkuvat aikaisempaa vapaammin maasta toiseen, lisääntyy myös rotuun ja kulttuuriin liittyvä suvaitsemattomuus. Sytykettä levottomaan kehitykseen on olemassa runsaasti. Rajojen avautuminen ei ole täysin riskitön prosessi - muukalaisvihan voidaan hyvällä syyllä odottaa lisääntyvän myös Suomessa. Syyllisiä haetaan aina kun itsellä menee huonosti. Asia- Pacific Community

YK on ainakin teoriassa demokratian foorumi valtioiden välisessä kanssakäymisessä olkoonkin, että eräitä sen jäsenvaltioita ei hyvällä tahdollakaan voida luonnehtia demokraattisiksi. Vastaavaa globaalistruktuuria ei talouden puolella ole. Maailmanpankin, kansainvälisen valuuttarahaston, alueellisten rahoituslaitosten ja instituutioiden mandaatit resursseista ja poliittisesta painoarvosta puhumattakaan eivät yksinkertaisesti riitä globaalitalouden ohjaamiseen eivätkä ratkaisemaan näin laajalle ulottuvia talouden kriisejä.

Kun Australiasta tarkastelee kehitystä kiinnittyy ensimmäiseksi huomio maan vimmattuun pyrkimykseen päästä suurten kanssa saman pöydän ääreen, vaikka maan talouden koko ei sitä välttämättä edellytä. Pääministeri Ruddin ideoima uusi yhteistyöelin Asia - Pacific Community, johon kuuluisivat myös Kiina, USA, Intia ja Venäjä, tulee finanssikriisistä johtuen mitä todennäköisimmin uudella voimalla Australian ulkopolitiikan agendalle.

Miksi? Australia lähti Aasia kohdanneen kriisin yhteydessä siitä havainnosta, että vanhat globaalit instituutiot eivät riittäneet globaalitalouden hallitsemiseen ja tämä havainto puolestaan synnytti G-20 ryhmän. Yhtälailla koetaan Aasian ja Oseanian alueen instituutiot riittämättömiksi vastaamaan globaalitalouden haasteisiin ja siksi olisi rakennettava voimakkaampi ja jäsenmäärältään laajempi instituutio (=APC) esimerkiksi APEC:n tai EAS:n pohjalle. Uudella instituutiolla tulisi olla riittävä mandaatti käsitellä niin turvallisuuteen kuin talouteen liittyviä kysymyksiä.

Australia näkee G-20 pysyvänä instituutiona, jonka mandaattia tulisi laajentaa siten, että sen olisi mahdollista käsitellä myös muita kuin talouteen liittyviä asioita kuten esim. YK- reformia, Ilmastoon liittyviä ongelmia, energian saatavuuteen ja turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ml. ydinaseistuksen leviämisen estämistä. Vaikka globaalitalouden painopiste on siirtynyt selvästi Aasian suuntaan ei se Australiassa vallitsevan käsityksen mukaan ole " not a story of US decline".

Oseanian pikkuiset saarivaltiot ovat nekin joutuneet kärsimään kriisistä turistivirtojen hiivuttua ja valuuttatulojen vähentyessä. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että alueen maat ovat selviytyneet verraten hyvin kriisistä eikä mitään sellaista romahdusta ole tapahtunut kuin mitä Euroopassa on koettu. Niin Australian kuin Uuden Seelannin ylijäämäiset budjetit monelta edeltäneeltä vuodelta ovat luoneet hyvän lähtökohdan kriisin torjumiseksi - velkaa on jouduttu ottamaan, mutta velkaantuminen on muuhun maailmaan nähden vähäistä. Australian työttömyysprosentti on suomalaisittain ennätyksellisen alhainen ainoastaan n. 5.7 %, mutta koska maassa on totuttu lähes kymmenen vuoden aikana täystyöllisyyteen eli työvoimapulaan pidetään lukua korkeana.

Rauhanturvaoperaatiot

Kriisin vaikutukset näkyvät myös kansalaisten suhtautumisessa Afganistanin operaatioihin. Yhä useammat kyseenalaistavat varojen ohjaamisen joukkojen läsnäoloon sotatoimialueella kun rahoituskohteita on riittävästi oman maan rajojen sisällä. Globaalitalouden kriisi kasvattaa kansallista itsekkyyttä. Yleisen mielipiteen kääntyessä osallistumista vastaan kasvaa paine irrottautua Afganistanista. Mitä pitempään talouden kriisi jatkuu sitä todennäköisempää on, että Afganistanista poistutaan samalla tavalla kuin Neuvostoliitto aikanaan - häntä koipien välissä.

Suurlähetystön toimialueella ei ole syytä odottaa globaalitalouden kriisin aiheuttavan sellaisia poliittisia levottomuuksia, jotka voisivat uhata valtioiden sisäistä turvallisuutta tai saada aikaan väkivaltaan perustuvia vaihdoksia maiden johdossa.

3. Suomen asema

Kylmän sodan vallitessa Suomella oli mahdollisuus toimia jonkinlaisena välittäjänä ja kriisien selvittäjänä. Tästä on hyvä esimerkki ETYK vuonna 1975. Kylmän sodan laannuttua, idän ja lännen suhteiden normalisoitumisen myötä olemme tämän asemamme menettäneet. Maailmaa kohdanneen talouden kriisin ratkaisemisessa meidän roolimme on vähäinen voisipa sanoa olematon. Voimme toimia aktiivisesti EU:n, YK:n ja eri kansainvälisten instituutioiden puitteissa, mutta realistisesti tilannetta tarkastellen voimme todeta Suomen aseman marginalisoituneen vastaamaan taloutemme ja väestömme kokoa. Tavoite on olla mukana talkoissa, joiden päämääränä on kehittää sellainen globaali instituutio, jolle annetaan vahva mandaatti puuttua ei pelkästään ennaltaehkäisevästi kriisien syntyyn vaan myös konkreettisin toimenpitein korjata syntyneitä vinoutumia. BRASILIA Suurlähettiläs Ilpo Manninen, Brasília 24.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset; arvioita Brasilian näkökulmasta

Meneillään oleva talouskriisi korostaa globaalihallinnan tarvetta. Mm. G-20:n ja IMF:n rooli kasvaa. Ne ovat kriisin voittajia.

Kehittyvien maiden asema kansainvälisessä järjestelmässä kasvaa.

Uudessa voimatasapainossa lännen arvodominanssi joutuu haastetuksi.

Uusliberalismi ja Washingtonin konsensus joutuvat tekemään tilaa kasvavalle valtion ja politiikan roolille.

Ääriliberalismi antaa tilaa yhteisöllisyydelle ja yhteisvastuulle.

Latinalaisessa Amerikassa Brasilia täyttää Yhdysvaltojen paikkaa mutta käyttää eri keinoja.

Suomi voisi ottaa esiin globalisaation sosiaalisia seurauksia käsitelleen komission työn tulokset panoksenaan talouskriisin jälkihoitoon.

Meneillään oleva rahoitus- ja talouskriisi on muokannut ja tulee jatkossakin muokkaamaan monipuolisesti ja syvällisesti maailmaa. Kriisiä ei turhaan olekaan verrattu 30-luvun suureen lamaan. Vaikka kriisin taloudelliset seuraukset eivät tulle olemaan yhtä tuhoisat (kaikkea emme vielä tiedä), voinemme olla varmoja, ettei maailma ole enää samanlainen kuin se oli vielä eilen.

Ensimmäinen johtopäätös, joka varmasti on mennyt läpi koko kentän ja jota ei laajalti vielä äsken hyväksytty on, että globaali talous ja varsinkin globaali finanssisektori tarvitsevat globaalin regulaatio-, valvonta- ja ohjausmekanismin. Tämä liittyy laajempaan keskusteluun globaalihallinnan tarpeesta. Käsitys sen tarpeesta kriisin seurauksena on vahvistunut. Markkinoiden itseohjaukseen sisältyvät liian suuret riskit.

Globaalihallinnan tarve tuo keskusteluun kysymykset, miten hallitaan, mitkä instituutiot, ketkä osallistuvat. Toinen varmahko johtopäätös on, että kehittyvien maiden asema globaalihallinnassa voimistuu ja vastaavasti aikaisemmin johtoasemaa pitäneiden läntisten teollisuusmaiden heikkenee. G- 20 (finanssi ja talous) tulee korvaamaan G7/G8:n joko osittain tai kokonaan globaalin talouden- ja politiikan suunnittelussa ja ohjauksessa ja kehittyvien maiden asema kansainvälisissä rahoituslaitoksissa kasvaa. Kriisin voittajia instituutioiden tasolla ovat G-20 ja IMF.

G-20:n roolin kasvu suhteessa G7/8:aan on myönteistä kehitystä ainakin legitimiteetin kannalta. Mutta G-20 ei ole universaalinen järjestely. Miten pienet maat ja köyhemmät kehitysmaat saavat äänensä kuuluviin? Miten Suomi ja Pohjoismaat? Yksi ratkaisu saattaisi olla edustautuminen alueellisten ryhmittymien kautta, mikä sekään ei ole ongelmatonta. Olisiko universaalisuuden kannalta G-20 jotenkin kytkettävissä YK:n toimintaan (Ecosoc)? Voisiko G-20 (ehkä modifioituna) olla Saksan ehdottama "taloudellisten asioiden turvallisuusneuvosto"?

Kehittyvien maiden vaatimuksiin lisääntyvästä äänivallasta rahoituslaitoksissa on vastattu, että myös niiden vastuun kansainvälisestä taloudesta ja politiikasta tulisi kasvaa. Vastuu todennäköisesti kasvaa vallan mukana. Kehittyvät maat ovat jo antaneet huomattavan panoksen IMF:n lisärahoitukseen. Niiden viime vuosina harjoittama vastuullinen talouspolitiikka tulee osaltaan auttamaan maailmaa selviytymään nykytaantumasta.

Rahoituslaitoksissa ei ole kyse vain aritmeettisten voimasuhteiden muutoksesta (äänivalta) vaan myös sisältöön ja toimintatapoihin tulee muutoksia. Samalla kun IMF sai lisärahoitusta ja kriisi pelasti sen olemassaolon tarkoituksen (vrt. Kosovo ja NATO), kehittyvät maat ajavat läpi merkittävän uudistuksen sen toimintatavassa. Washingtonin konsensuksen hengen mukainen ehdollisuus IMF:n lainapolitiikassa heikkenee. Tästä on seurauksena, että kriisien kouriin ajautuvat maat alkanevat turvautua taas IMF:n rahoitukseen aikaisempaa enemmän.

Kehittyvien maiden roolin kasvaessa sisältöihin ja arvopohjaan tulee muutoksia myös muilla foorumeilla. Läntinen arvodominanssi joutuu monilla rintamilla haastetuksi.

Tästä pääsemme kolmanteen paradigman muutokseen: vallinnut uusliberalismi ja Washingtonin konsensus taloudellisena doktriinina antavat tilaa uuskeynesiläisyydelle ja lisääntyvälle valtion ja politiikan roolille taloudessa. Valtio ei enää ole vain yövartija. Jo rahoitusjärjestelmän pelastaminen ja talouksien elvyttäminen edellyttivät massiivista julkisen vallan puuttumista, mutta kriisin aikanaan mentyä ohitse voinemme odottaa, että doktriinin tasolla emme palaa entiseen. Myös kehittyvien maiden painoarvon kasvaminen kansainvälisessä taloudessa vahvistanee trendiä.

Yksi todennäköinen seuraus kehittyvien maiden painoarvon ja itsetunnon noususta on, että ne vähentävät taloudellista riippuvuuttaan teollistuneesta lännestä. Etelä-etelä-kauppa ja -investoinnit tulevat kasvamaan. Keskus-periferia-asetelma muuttuu.

Varsinkin Latinalaisessa Amerikassa - Brasilia mukaan lukien - on ollut vaikea peittää vahingoniloa sen suhteen, että kriisi puhkesi tällä kertaa tiukinta markkinatalousideologiaa noudattavan maan finanssiytimessä. Presidentti Lula, joka sentään on maltillinen ja pragmaattinen, ei-ideologinen johtaja, on toistamiseen korostanut, että Brasilian pelasti kriisistä järkevän talouspolitiikan ohella valtion vahva regulaatio pankkisektorilla, vahvat valtiojohtoiset liikepankit sekä valtion aggressiivinen interventio rahoituksen ja investointien turvaamiseksi kriisin huippuhetkillä.

Kriisi on nostanut keskusteluun talouselämän ja varsinkin pankkien johtajien palkkiot ja ylipäätään taloudessa vallitsevat arvot. Todennäköinen arvojen paradigman muutos on, että ääriliberalismista siirrytään enemmän yhteisvastuun, yksilön edusta yhteisön edun ja vahvempien edun huomioimisesta heikompien edun huomioimiseen. Keskustelu yritysten yhteiskuntavastuusta saa uuden kaikupohjan kriisin seurauksena. Jää vielä nähtäväksi, miten pitkälle kansainvälisellä tasolla edetään palkkioasiassa. Siinähän ei ole kyse ainoastaan arvoista vaan myös talouden vakaudesta. Lopputulos saattaa olla, että asiaa säädellään enemmänkin kansallisella tasolla. Myös keskustelu ja päätökset veroparatiiseista liittyvät tähän. Yhteisvastuun tunteen kasvulla on toivottavasti myönteisiä seurauksia ajateltaessa valmiutta kohdata muita suuria globaaleja haasteita: ilmasto, ympäristö, köyhyys, nälkä, liikakansoitus, rikollisuus, terrorismi, huumeet ja rahanpesu.

Kehittyvien maiden taloudellinen voimistuminen ja niiden kansalaisten pyrkimys korottaa elintasoaan kohti länsimaiden tasoa tulee merkitsemään entistä suurempaa painetta luonnonvarojamme kohtaan. Kilpailu elintarvikkeista, energiasta ja raaka-aineista kiihtyy. Tämä ei merkitse ainoastaan niiden hintojen nousua vaan myös ajoittaisia ruoka-, energia- ja muita pulia. Ne voivat järkyttää kansainvälistä rauhaa. Myös tätä kautta paine parempaan globaalihallintaan kasvaa.

Presidentti Lula sekä presidentti Sarkozy ovat näyttävästi ottaneet esille myös kriisin sosiaaliset seuraukset. Kansalaiskeskustelussa on vaadittu, ettei ainoastaan pankkeja vaan myös kriisistä kärsineitä yksilöitä ja ihmisryhmiä on tuettava. Tämä liittyy aikaisempaan keskusteluun globalisaation sosiaalisista seurauksista, jonka tiimoilla muun muassa Suomen ja Tansanian presidenttien johtama komissio on tehnyt perusteellista selvitystyötä. Olisiko tässä Suomella (yhdessä Tansanian kanssa) tilaisuus antaa profiiliinsa sopiva panos kriisin jälkihoitoon?

Finanssi- ja talouskriisi tulevat heikentämään Yhdysvaltojen ylivaltaa maailmantaloudessa ja politiikassa. Jälkimmäisen osalta kehitys alkoi jo Bushin hallinnon virheistä Irakin sodasta ja väärin mitoitetusta ja suunnatusta terrorismin vastaisesta sodasta. Tullaan siirtymään moninapaisempaan maailmaan. Tämä kuten muutkin suuret siirtymät ja tasapainon muutokset sisältävät riskin vallinneelle vakaudelle. Vakauden kannalta olisi erityisen suotavaa, että meneillään oleva uuden kansainvälisen järjestyksen muotoutuminen voisi tapahtua hallitusti. Lännellä tulee olla tarpeeksi kaukokatseisuutta ymmärtää muutoksen välttämättömyys. Merkkejä tällaisesta on olemassa. Muutos Yhdysvaltojen johdossa saattoi tätä taustaa vasten tulla mitä parhaimpaan aikaan. Yhdysvaltojen edellinen presidentti laiminlöi Latinalaisen Amerikan muiden, suurempien huolien takia. Yhdysvaltojen intressi on viime vuodet latinalaisessa Amerikassa rajoittunut ensi sijassa laittomaan siirtolaisuuteen ja huumeisiin. Yhdysvaltojen läsnäolon hiipuminen on antanut tilaa Brasilian roolin kasvulle alueen johtovaltiona. Kriisin seuraukset - Yhdysvaltojen roolin suhteellinen heikkeneminen ja Brasilian vahvistuminen - jouduttavat tätä kehitystä. Yhdysvaltojen ja Brasilian johtamistavat ovat olleet erilaiset; Yhdysvallat on käyttänyt pääasiassa kovaa voimaa, Brasilia pehmeätä.

Brasilia haluaa pitää Yhdysvallat Latinalaisen Amerikan ulkopuolella päätettäessä alueen asioista. Tämä ei estä Brasiliaa pitämästä kahdenvälisesti Yhdysvaltoihin läheisiä, kumpaakin osapuolta hyödyttäviä suhteita. Lisäksi Brasilia pyrkii harjoittamaan Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä kolmansissa maissa niiden kehityksen tukemiseksi. Brasilian kannalta Yhdysvalloilla toki voi olla merkittäväkin rooli Latinalaisessa Amerikassa. Sen odotetaan kuitenkin olevan aikaisemman käskyttäjän sijaan tasavertainen partneri Latinalaisen Amerikan maille ja käyttävän mittavia voimavarojaan alueen kehitykseen. Uudet voimasuhteet ja Yhdysvaltojen uusi hallinto saattavat avata uuden ikkunan Yhdysvaltojen ja Latinalaisen Amerikan perinteisesti niin rasittuneille suhteille. BULGARIA Suurlähettiläs Tarja Laitiainen, Sofia 26.9.2009

Bulgaria poliittisessa myllerryksessä - vaan ei talouskriisin vuoksi

Bulgariassa uutta draivia, enemmän sisäsyntyistä kuin talouskriisin aiheuttamaa. Talouden kasvuprosentti ei kerro koko totuutta - "it´s politics, stupid". Tärkeintä on muutos.

Ulkomaiset yritykset ovat varovaisen optimistisia. Suomalaistenkin kannattaisi avoimin mielin tutkia avautuvia liiketoimintamahdollisuuksia.

Yksi tapa laskea talouskriisin vaikutus Bulgarialle: vuoden 2008 kansantuotteen kuuden prosentin kasvuvauhdista on tultu kuluvalle vuodelle arvioituun kuuden prosentin supistumiseen eli talouskriisin vaikutusluvuksi saadaan -12 %.

Toinen tapa kommentoida tilannetta - varsinkin ulkomaisten ammattitarkkailijoiden toimesta - kuuluu usein seuraavasti: korruptio, järjestäytynyt rikollisuus, byrokraattinen hallinto ja tehoton oikeuslaitos ovat paljon pahempia ongelmia Bulgarialle kuin talouskriisi.

Itse alleviivaisin kolmatta elementtiä: murskaavan äänivyöryn valtaan nostama uusi hallitus näyttää päättäneen tosissaan ryhtyä toimiin muuttaakseen Bulgarian imagoa. Ensimmäisten kahden kuukauden jälkeen hallitus on huippusuosittu, kansa tuntuu uskovan muutokseen. Yli 70 % bulgarialaisista pitää hallituksen tärkeimpänä tehtävänä korruption ja julkisten varojen väärinkäytön vähentämistä - ei siis vaikkapa oman taloudellisen tilanteen välitöntä parantamista.

Kansalaisten enemmistö elää tänään jonkinasteisessa euforiassa nimeltä muutoksen toivo. Se tuntuu jyräävän alleen ainakin toistaiseksi talouskriisin aiheuttamat sosiaaliset ongelmat. Ja hallitus käyttää kriisiä hyväkseen edistääkseen omia päämääriään: valtion kassaan tarvitaan lisää rahaa -> korruptio tulee kitkeä mm tullilaitoksesta, koska nyt sen johdosta menetetään paljon tuloja; tai: Euroopan unionin vaatimiin muutoksiin tulee ryhtyä, jotta jäädytetyt EU-varat saadaan käyttöön, tämä on maan ja kansalaisten edun mukaista erityisesti vallitsevassa taloustilanteessa.

Maailmanlaajuisten rahavirtojen pieneneminen on tuntunut Bulgariassa rajusti. Ulkomaiset investoinnit ovat vähentyneet. Rahamäärien lisäksi tulisi katsoa niiden laatua: viime vuosien talouskasvusta puolet on muodostunut kiinteistö- ja rakennusalalla sekä rahoitussektorilla. Hiljeneminen ei ehkä ole yksinomaan pahasta, parempi että kupla puhkeaa ennen paisumistaan liian isoksi. Bulgariassa on paljon ulkomaisia tuotannollisia yrityksiä, varsinkin EU-maista. Keskustellessani näiden yritysten reaktioista talouskriisiin ja uuden hallituksen EU-myönteiseen ja rikollisuudenvastaiseen politiikkaan on EU-kollegoiden viesti ollut hyvin yhdensuuntainen: eurooppalaisia yrityksiä tulee maahan lisää ja liiketoimintamahdollisuuksien parantumiseen uskotaan varovaisella optimismilla. Olisiko täällä lähiaikoina uusia mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille? Tilannetta kannattaisi tutkia avoimin mielin.

Maailmanpankki varoittelee, ettei heikohkon kilpailukyvyn maissa ymmärretä edessä olevan liiketoimintaympäristö, jossa kilpailu tulee olemaan paljon aiempaa kovempaa. Toisaalta kukaan ei odota Bulgariaan katastrofia: pankit ovat tuoreiden stressitestien mukaan vakavaraisia ja talouspolitiikka, ml valuutan eurokytkentä pidettäneen tiukkana, paitsi jos joku toinen aloittaa valuuttakurssikilpailun. Kansainvälinen valuuttarahasto kiittelee hallituksen tiukkaa talouspolitiikkaa ja pyrkimystä tasapainossa olevaan budjettiin tänä ja ensi vuonna.

Bulgarian talouden kohtalonkysymys keskipitkällä tähtäimellä tulee olemaan tarvittavien rakennemuutosten toteuttaminen. Mistä löydetään pohja kestävälle talouskasvulle, sellaiselle, joka nostaisi kansan enemmistön elin- ja palvelutasoa? Uusrikkaatkin joutuvat tänään ajamaan isoilla mustilla autoillaan luksusasuntoihinsa uskomattoman kuoppaisia teitä pitkin.

Vielä on mahdotonta sanoa pystyykö hallitus lunastamaan lupauksensa, mutta ote on huomattavan energinen. Kuluvalla viikolla päätettiin kymmenistä konkreettisista toimenpiteistä, joilla mm talouden tervehdyttämiseen pyritään. Euroopan unionin vaatimuksiin korruption ja rikollisuuden vastaisen toiminnan aktivoimisesta on vastattu lukuisin lupauksin, ja eräisiin luvattuihin toimiin on jo ryhdytty. Muutosvastarinta tulee olemaan kova nykytilanteesta hyötyneiden ja hyötyvien taholta.

Ehkä tässä tuoreen, vajaan kuukauden vanhan tarkkailijan ominaisuudessa voisi todeta hieman poliittisen epäkorrektisti, toisin kuin erään suuren maan entinen presidentti "it´s politics, stupid" - Bulgarian talous on viime vuodet kasvanut, mutta kasvu on mennyt kansan tyytymättömyydestä päätellen aivan liian harvoihin taskuihin. Talouskriisi edistää muutoshalua ja -tarvetta. Poliittinen muutos on aloitettu, sille voi vain toivottaa onnea ja pitkää ikää, talouskriisin kanssa tai ilman sitä. CHILE Suurlähettiläs Iivo Salmi, Santiago de Chile 20.10.2009

Mietelmiä talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

Tässä ei ole syytä enää toistaa kaikkea sitä, mikä julkisuudessakin ollut jatkuvasti esille, ja mitä monet kollegat ovat jo analysoineet riittävästi. Todettakoon kuitenkin yleiset linjat:

Markkinafundamentalismi ja dogmaattinen liberalismi ovat menettäneet kannatustaan - ainakin toistaiseksi. Rahamarkkinoiden parempi regulaatio on välttämätön, siitä näyttää vallitsevan laaja yhteisymmärrys. Mallin pitäisi olla sellainen, että se ei suosi spekulointia ja holtitonta riskinottoa. Rahamarkkinoiden tulisi palata reaalitalouden voiteluaineeksi, ei heiluttaa sitä. Ns. Tobinin vero tms. rahaliikkeiden verotus näyttää saavan kannatusta myös hallitusten tasolla. Johtajien palkintajärjestelmien järkeistäminen on nyt päässyt myös G-20:n agendalle. Samalla olisi hyvä katsoa koko yrityskentän kannustimet, palkitsemaan aidosta työstä ja pitkäaikaisesta sitoutumisesta vastapainona kvartaalitaloudelle. Kaupan vapaus, joka on tuonut toki paljon vaurauden kasvua, halutaan säilyttää, mutta sen ylilyönnit halutaan korjata. Protektionismin houkutus on kyllä suuri, mutta siihen ei näytä laajemmin sorrutun.

Valtasuhteet ovat muuttumassa, mutta muutos on alkanut jo ennen tätä kriisiä, kriisi vain vauhdittaa sitä ja tekee sen näkyvämmäksi. Lausunnot siitä, että G-20 on ottamassa talouspolitiikan pääfoorumin paikan ja G-7/8 jäämässä muuhun käyttöön, kuvastaa hyvin muutoksen suuntaa.

USA:n suhteellinen paino vähenee, mutta ei niin paljon ja nopeasti kuin sen arvostelijat uskovat tai toivovat. Se on edelleen keskeinen maailmantalouden moottori. EU:n kasvu vaikuttajaksi on hidas ja täynnä mutkia. Se on suuri talous, johtava investoija ja kehityssavun antaja, mutta jatkaa poliittisena kääpiönä vielä pitkään. Siitä pitää huolen sisäinen hajanaisuus ja päättämättömyys. Venäjän yksipuolinen talous ja kilpailukykyisen teollisuuden puute eivät anna sille todellista potentiaalia maailmanvallaksi. Se hakee kuitenkin suurvaltaroolia kovalla pelillä ja yksipuolisella runnomisella.

Kiinan ripeästi kasvava talous tekee siitä ajan mittaan myös vahvan poliittisen tekijän. Se valtaa markkinoita ja raaka-aine- sekä energiavaroja, huolehtien samalla tiukasti eduistaan. Intia on myös kunnianhimoinen ja laajentumishaluinen. Se on pyrkinyt suurvallaksi jo pitkään, mutta tähän asti taloudellisena kääpiönä sen vaikutusvalta on jäänyt rajoitetuksi. Nyt se on pääsemässä kasvun uralle. Tulevaisuus näyttää, millaisen roolin se lopulta ottaa. Kehitysmaiden osalta toteutuu entistä selvemmin eriytyvä kehitys. Pienet ja köyhät jäävät isompien jalkoihin, mutta kansainvälisillä foorumeilla ryhmäidentiteettiin (NAM, G-77) tarraudutaan, kun muutakaan ei ole.

Nämä kehityskulut muovaavat uudeksi koko kansainvälisen toimintaympäristön: Pian voidaan ehkä todeta, että vuosikymmenten mittaan tehty työ ihmisoikeuksien, demokratian ja hyvän hallinnon eteen valuu hukkaan uusien tekijöiden paineessa.

Latinalainen Amerikka elää, jälleen kerran, optimistista aikaa. Taloudet on suurelta osin vakautettu, ja kasvu on ollut monessa maassa ripeää. Nykyinen talouskriisi ei ole lähtöisin niistä, ja alue onkin kärsinyt siitä suhteellisen vähän. Menestyjinä on mainittu Chile, Meksiko, Kolumbia, Peru, Uruguay ja Brasilia, joka on vahvistunut yhdeksi johtavista kasvavista talouksista. Se myös on alkanut ottaa paikkaansa suurten pöydissä. Se on rakentaa omaa valtapiiriään, niin taloudellista kuin poliittista omalla mantereellaan. Meksikolla on omat ambitionsa, mutta sen katsotaan jo enemmän suuntautuvan USA:han. Argentiina luisuu alamäkeen holtittoman sisäpolitiikkansa myötä.

Chile on noudattanut matalan profiilin ulkopolitiikkaa keskittyen kauppapolitiikkaan ja viime aikoina naapurisuhteisiin, profiloituen myös rakentavasti multifoorumeilla. Se on tunnustanut jo vuosia sitten alueen johtoaseman Brasilialle, jolta se toivoo rakentavaa ja vakauttavaa johto-otetta. Juuri päättynyt UNASUR-puheenjohtajuus oli ”taksvärkkiä” Brasilialle ja naapurisuhteille,

Maataloustuotteiden, mineraalien ja energian hinnan nousu tuo alueelle vaurautta. Toisaalta tuotantorakenteen yksipuolisuus, riippuvuus perushyödykkeiden viennistä tekee ne riippuvaisiksi suhdannevaihteluista. Pitemmällä tähtäyksellä tuotantorakennetta tulisi monipuolistaa ja jalostusastetta nostaa. Hidastavana tekijänä on kuitenkin koulutusjärjestelmien heikkous ja epätasaisuus, vähäinen tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä suurista tuloeroista johtuva kotimarkkinoiden rajallisuus. Heikkouksien korjaamisen esteenä taas on yhteiskunnallinen heikkous. Poliittiset järjestelmät ovat näennäisesti demokraattisia, mutta monessa maassa kansan enemmistöllä ei ole juuri mahdollisuutta vaikuttaa. Taloudellisen kasvun valuessa pienten piirien eduksi, turhautuvat enemmistöt menettävät uskonsa demokratiaan ja markkinatalouteen. Populismille (niin vasemmisto- kuin oikeistolaisille) on kasvupohjaa. Myös alkuperäiskansat ovat alkaneet vaatia historiallisten vääryyksien korjaamista ja osaa vallasta. Oman etunsa vuoksi eliittien tulisi nyt oppia jakamaan valtaa ja tinkimään etuoikeuksistaan yhteiskuntien kokonaiskehityksen hyväksi.

Latinalaisen Amerikan integraatiota on puuhasteltu lukuisin eri projektein yhtä kauan kuin Euroopan integraatiotakin. Ambitiotasoa on jatkuvasti nostettu, mutta tulokset vain ovat jääneet vähäisiksi. Mercosur, Andien yhteisö ym. eivät ole pystyneet kehittymään alkuperäisten tarkoitusten mukaisesti. Syitä on monia, mm. poliittinen epävakaus ja ylikorostunut suvereenisuuspainotus, joka estää tekemästä tarvittavia myönnytyksiä ja pitämästä kiinni sovitusta. Uusin rakennelma UNASUR, Brasilian hanke oman vaikutuspiirinsä vahvistamiseksi, on toistaiseksi jäänyt sarjaksi korkean tason kokouksia. Venezuelan luoma ALBA taas on sen oma työkalu vaikutusvallan lisäämiseksi. Sen käyttövoimana on ensisijaisesti Venezuelan auliisti jakama öljyraha, toisena piirteenä jonkinlainen uusvasemmistolainen kansallinen, bolivarilainen "sosialismi".

Latinalaisella Amerikalla on nyt tilaisuutensa "päästä lentoon". Nähtäväksi jää, pystyykö löytämään riittävästi yksituumaisuutta ja kokoamaan voimansa todelliseen integraatioon sekä vahvistamaan vaikutusvaltaansa. Alueen taloudet tarjoavat kuitenkin tällaisenaankin merkittäviä mahdollisuuksia sekä kaupan käynnille että muulle kanssakäymiselle.

Mikä siis Suomen linjaksi näissä näkymissä? Kannaltamme EU on taloudellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen raami. Siitä ei ole erkaneminen, sen mukana on edettävä ja vaikutettava sen kehitykseen, samalla valvottava omia etuja. Niinhän tekevät muutkin jäsenmaat. Kuitenkin on pystyttävä toimimaan myös EU:n ulkopuolella (kuten muutkin), tarpeen ja tilaisuuden tullen joko yksin tai yhteistyössä samanmielisten kanssa. Ei EU häivyttänyt minnekään näitä maita

Vientimme on jo nyt suuresti riippuvainen investointitavaroista ja EU:n ulkopuolisista markkinoista, erityisesti Aasiasta. Edessä on tuotannon monipuolistaminen palveluiden ja kulutustavaroiden suuntaan. Tämä kyllä edellyttää, paitsi jatkuvaa suurta tutkimus- ja kehityspanosta, myös laajempaa ja syvempää kansainvälistymistä. Meidän olisi osattava mennä muillekin kaukomarkkinoille (myös Latinalaiseen Amerikkaan). Muita maita ja kulttuureja on tunnettava ja useita kieliä osattava. Myös kotimaassa kansainvälistyminen on otettava todesta ja sen eteen on tehtävä työtä, ei vain puhuttava siitä. – Samalla on huolehdittava myös oman yhteiskunnan koheesiosta eikä jättää heikompia markkinavoimien armoille. EGYPTI Suurlähettiläs Hannu Halinen, Kairo 2.9.2009

Kansainvälinen vs. kansallinen talouskriisi?

Keskustelussa globaalista talouskriisistä etsitään syitä ja syyllisiä; osoitetaan sormella Wall Streetin ahneita pankkiireja, joille Washingtonin edellinen hallinto antoi vapaat kädet huseerata kansalaisten rahoilla. Ja kansalaisethan menivät innolla mukaan, ei vain Yhdysvalloissa, vaan Islannissa, Baltian maissa, jne: "Creed is good!". Mutta kun globaalitalouden kasvu on katkennut ja madoffit saatu telkien taakse, ratkaisua - tai ainakin apua ja tukea - kunkin yksityisesti kokemiin talousvaikeuksiin aletaan vaatia kansallisella tasolla, omilta hallituksilta. Vieläkin helposti unohdetaan, mitä maailmantalouden keskinäinen riippuvuus tarkoittaa. Keinot kansallisten toimenpiteiden kautta löytää ratkaisuja ovat nykyisin entistä rajoitetummat; valuuttapelin pelaajien joukko on integroitumisen kautta supistunut, kauppapolitiikan säännöt sitovat yhä useampia, jne. Populistit saattavat saarnata paluuta entiseen, jolloin pystyimme tietyssä määrin vaikuttamaan oman maan taloustilanteeseen omin sisäisin toimin. Mutta tätä paluuta ei enää ole. Vaikeat talouden ja elinkeinoelämän sopeuttamistoimet ovat väistämättömiä - mutta tämä koskee kaikkia muitakin maita.

Sanotaan, että todella uutta syntyy vain kriisin kautta. Kriisin turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia ei pidä aliarvioida. Rauhallisella, ennakoivalla ja analyyttisella otteella saavutetaan kestäviä tuloksia, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Egyptin näkökulmasta - ja hiukan Sudaninkin

Egyptin osuus kansainvälisessä finanssipolitiikassa on marginaalinen. Egypti pystyikin varsin pitkään väittämään, ettei talouskriisi koske sitä, ja tasainen 7 % talouskasvu jatkuikin tämän vuoden alkupuoliskolle saakka. Mutta nyt on jouduttu myöntämään, että Egyptinkään keidas ei ole suojassa talouden hiekkamyrskyltä. Valuuttatulot kaikilta kolmelta tärkeimmältä sektorilta - siirtotyöläisten ansioiden kotiuttaminen, turismi ja Suezin kanavatulot - ovat romahtaneet keskimäärin 30 %:lla. Ulkomaisten investointien tahti on hidastunut ja Egyptin punnan arvo laskenut. Mutta tärkeää on, että maan talouspolitiikan perusteet ovat varsin terveellä pohjalla ja oma arvio tilanteesta realistinen. Kesällä 2009 talouskasvu on vielä kunnioitettavaa lähes 5 % luokkaa ja optimistisesti uskotaan, että pahin on jo ohi.

Kansainvälisillä forumeilla Egyptin johto on aktiivinen debatoija talouskriisin vaikutuksista - katsoohan se tällä hetkellä olevansa, ei vain arabimaiden, vaan myös 128 maan sitoutumattomien liikkeen puolestapuhuja. Ruokaturvallisuus on Egyptin keskeisiä huolenaiheita, erityisesti Afrikassa. Samoin puhtaan veden turvaaminen mahdollisimman monelle asukkaalle. Takana tässä ovat myös painavat kansalliset edut. Kun maan olemassaolo - niin maanviljelys kuin vedensaantikin - on kiinni Niilistä, eikä sovitut vesikiintiöt enää vastaa kasvaneita tarpeita, arabikadun rauhallisena pitäminen on keskeinen turvallisuuspoliittinen haaste. Talouskriisi epäilemättä sitoo Egyptin nykyistä tiiviimmin globaalitalouden verkostoon. Pysyvätkö talouden indikaattorit siellä ylöspäin suuntautuvina, ja kuinka kauan, riippuu pitkälti siitä, miten maa kykenee hyödyntämään talouden saavutukset muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Sudan on taas toista maata. Talouskriisin vaikutukset Sudaniin ovat kaikkien arvioiden mukaan Egyptiä suoraviivaisemmat ja drastisemmat. Tätä ei kuitenkaan tunneta eikä tunnusteta. Monikansallisten yritysten vetäytymisen ja investointien tyrehtymisen syynä nähdään "poliittiset syyt" (Darfur, ICC:n pidätysmääräys presidentti Al-Bashirille). Heimokahinat ja aseelliset selkkaukset ovat arkipäivää eri puolilla maata, joka parin vuoden päästä saattaa jälleen jakautua kahtia, kodittomien määrä kasvaa jatkuvasti, nälkä ja kulkutaudit raivoavat ja luonto aavikoituu. Kun sisäiset ongelmat ovat tätä luokkaa - ja kun Kiina jaksaa jatkaa engasoitumistaan Sudaniin - miksi murehtia maailmantalouden ongelmista?

Mitä Suomi voisi tehdä? Suomen etujen mukaista on juuri nyt tutkia tarkoin uusien kasvavien markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet. Egypti ja Sudan ovat - joskin eri syistä - Suomelle kiinnostavia kumppaneita. Egyptin kauppamme on eriytymässä perinteisistä elektroniikka- ja metsäklustereista uusille sektoreille. VKE- ponnistuksia tulee, ja kannattaa, lisätä Egyptin suuntaan.

Sudanin kohdalla kysymys on taas hyvän nimemme ja pitkän metsä-yhteistyömme säilyttämisestä sekä varautumisesta nopeaan reagointiin poliittisen tilanteen sen salliessa.

Suomi on kokoaan ja painoarvoaan merkittävämpi toimija kansainvälisillä forumeilla. Olemme - tai ainakin meidän tulee pyrkiä olemaan - hyvä partneri, jota kuunnellaan. YK:n turvaneuvostokampanjamme sloganit Credible-Creative-Caring-Committed ovat toimiva perusta myös työllemme talouskriisin kansainväliselle tilanteelle asettamien uhkien ehkäisemiseksi. ESPANJA Suurlähettiläs Markku Keinänen, Madrid 30.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista: "entäs jos..."

Suomen vaikutusvaltaa Euroopassa ja maailmalla on lisännyt menestymisemme monissa mittauksissa. Keikumme kärjessä asioissa, joissa monet hallitukset haluaisivat omien maidensa myös olevan. Tämä on lisännyt Suomen uskottavuutta neuvottelukumppanina. Olemme ylittäneet kynnyksen siitä, että meitä kuunnellaan. Harvoin käännytetään ovelta.

Suomi on hoitanut hyvin kaksi EU:n puheenjohtajakautta, mikä on antanut Suomelle "seriöösin" ja luotettavan toimijan maineen. Ensimmäisen pj-kauden aikana oli ytimiä, ja ne löydettiin. Menimme mukaan eri neuvottelupöytiin.

Suomen EU-politiikka on ollut johdonmukaista ja ennustettavaa ja yleensä myös hyvin koordinoitua. Sitoutumisemme takana on ollut hallitus ja oppositio, eduskunnan selvä enemmistö. Monien silmissä Suomen mukaan saaminen Euroopan hankkeisiin on lisännyt hankkeiden uskottavuutta.

Euroopan unionin kuva maailmalla on huonompi kuin Suomen kuva EU:n sisällä. Mutta entäs jos toteutettu rakennemuutos, tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen, omalla ennustettavalla toiminnalla hankittu luottamus, yhtenäisyys, ylipäätään "oikein toimiminen" - olisikin EUn kuva maailmalla. Kuunneltaisiinko Eurooppaa kansainvälisissä mittelöissä paremmin?

Talouskriisi ja kriisitietoisuus avaavat mahdollisuuden muutoksiin. Entäs jos tutkittaisiinkin, oliko "kilpailukyvyn puutostaudin" määrittelyssä Lissabonin strategialle vuonna 2000 annettu diagnoosi oikea. Ehkä talouskriisi on lisännyt valmiuttamme ajatella kilpailukykyisyyttämme uusiksi, kuten niin monissa muissa asioissa on jo kyetty yhdessä tekemään.

Kevään 2010 Eurooppa-neuvostossa voitaisiinkin nostaa Lissabonin-strategian sijasta esiin aivan uudenlainen pohdinta siitä, miksei Eurooppa ollutkaan maailman kilpailukykyisin talous 2010.

Entäs jos muut maanosat selviävät kriisistä nopeammin, jolloin "Euroopan taloudellisen mallin" merkitys maailmalla ja sitä kautta myös Euroopan kansainvälinen painoarvo hiipuu. Uudelleen ajattelemisen paikka tulee vieläkin tärkeämmäksi.

Kauemmas katsomiseen on myös muita syitä. Koska ilmastotavoitteiden aikaraami on sama, nämä prosessit voitaisiin EUn sisäisessä käsittelyssä hyvin laittaa samaan pakettiin. Oletettavasti viisaiden tulevaisuusryhmä miettii samankaltaisia asioita.

Olisiko tässä pohjaa valtioiden ja hallitusten päämiesten epäviralliseen, Hampton Court -tyyppiseen reflektointiin ennen kevään Eurooppa-neuvostoa? Epävirallisten kokoontumisten hyödyllisyyttä ei pitäisi torjua institutionaalisilla syillä, vaan antaa tuki tällaiselle pohdinnalle.

Ulkoisessa toiminnassa unionin pitäisi lunastaa paikkansa kv-talouskriisin jälkeisessä valtarakenteiden uusjaossa. Lissabonin sopimuksen voimaantulo antaa mahdollisuuden ulkoisen toiminnan aitoon tehostamiseen.

EUn tai euroryhmän tulisi voida olla toimija G20-ryhmässä sekä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja järjestöissä. Tulisi varmistaa, että EU esiintyy kv-foorumeilla uusien toimijoiden kautta nykyistä yhtenäisemmin ja vahvemmin ja etukäteen valmisteltujen kantojen pohjalta.

Ellei EU sitä keväällä tee, hehkutus Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomasta ulkoisen toiminnan vahvistumisesta voidaan lopettaa. Eikä tämä lisäisi uusien toimijoiden arvovaltaakaan. Toisaalta, mikäli uudet toimijat esiintyvät vahvasti, mutta itsenäisesti, EU on onnistunut tätäkin kautta vain lisäämään hämmennystä kv-partnereissaan. Vuoden 2010 puheenjohtajamaat ovat paljon vartijoina. Euroopan painoarvoa on haettu ehkä liian pitkään sen pohjalta, että tavoitteemme ovat hyviä. Toteuttaminen on kuitenkin takkuillut niin taloudessa (Lissabon) ja sisä- ja oikeusasioissa (Tampere, Tukholma) kuin ulkoisessa toiminnassakin. Olemme myös ehkä liikaa luottaneet sellaisen esimerkin voimaan, jota emme kuitenkaan välttämättä lopulta kykene koossa pitämään (ilmastotavoitteet).

Yksi talouskriisin kansainvälispoliittisista seurauksista pitäisikin olla unionin taloudellisen ja ulkopoliittisen vaikutusvallan kasvu.

Ensimmäinen on hankalampi saavuttaa ja aikaa vievää, mutta uusien avauksien kautta olisi mahdollista uskottavuutta lisätä.

Jälkimmäisen saavuttamiseen todelliset keinot (mm. määräenemmistöpäätökset) eivät ole nykyilmastossa valitettavasti käytettävissä, mutta eteenpäin menoa olisi jo sekin, jos uudet valittavat toimijat ja päämiehet lähtisivät yksissä tuumin, vetoista pidättyen tai niitä edes vähentäen unionin ulkoista toimintaa tehostamaan. Integraatiopolkupyöräkin olisi samalla nostettu jälleen pyörilleen, vieläpä asiakokonaisuudessa, joka kaikissa mittauksissa on saanut kansalaisten tuen EU-alana, jossa eteneminen hyväksytään.

Ainakin unionin seuraavat pj-maat antavat mahdollisuuden optimistiseen tulkintaan. Mikäli olisi Espanjasta ja Belgiasta kiinni, niin unioni puhuisi paljon nykyistä enemmän yhdellä äänellä. Suomella onkin nyt hyvä paikka profiloitua vuoden 2010 puheenjohtajien ajattelua aktiivisesti tukien. EU- selontekomme antaa tähän hyvän pohjan.

* * *

Talouskriisi on määritellyt uudelleen valtiovallan roolia. Politiikkaa on käytetty vahvasti. Entäs jos syntyykin tilanteita, jossa valtiovallan roolin ja kansallisen politiikan merkityksen korostaminen "menee yli" ja tuo mukanaan "turvallisuusprotektionismin". Kun kansainvälisiin vastuun ottamista on vaikeampaa kansalaisille taloudellisessa ahdingossa perustella ja kun epäsuositut miestappiot ovat kansallisen politiikan seurausta, niin luovuttakoon tällaisesta toiminnasta. Solidaarisuutta vain sisäänpäin.

Jos uudella Lissabonin sopimuksella jotakin ulkoisessa toiminnassa voitetaan, niin kovan turvallisuuden alalla ja sisäänpäin kääntymisellä saatetaan tämä vaikutusvallan nousu nopeasti myös menettää. Alueet, joille suojaa on annettu ja sitten se poistettu, eivät tätä hevin unohda. Luottamusta on vaikeaa palauttaa. Samalla logiikalla voidaan toimia myös maahanmuuttokysymyksissä, laajentumisessa jne, mikä ei myöskään ole omiaan Euroopan painoarvoa lisäämään. Tällaisten näkemysten torjumisessa on Suomellakin selvää tilausta: Suomen politiikka on johdonmukaista, kulloisistakin suhdanteista riippumatonta.

Valtiokorostus on myös saattanut antaa lisää uskottavuutta Latinalaisen Amerikan populistisille johtajille. Jännitteitä on aina ollut, mutta talouskriisin jälkeisessä uusjaossa ("kuka on kenenkin kanssa") ei voida lisääntyvää kriisien uhkaa poissulkeakaan. Monissa Latinalaisen Amerikan maissa asevoimia modernisoidaan ulkoisiin uhkiin vastaamiseksi Venäjän, Kiinan, Iranin - Ranskankin aseavulla. Entäs jos tämä leviää?

* * *

Iso kysymys on, millaiseksi toimijaksi Eurooppa nousee talouskriisin jälkeen. Toinen kysymys on, millaiseksi toimijaksi Espanja nousee. Kolmas kysymys Espanjasta käsin katsottuna on, mikä on Latinalaisen Amerikan osuus.

Brittiläisen CER-tutkimuslaitoksen johtaja Charles Grant totesi toukokuussa julkaistussa arviossaan, että Espanjan painoarvo on vähäisempi tällä hetkellä kuin sen koko ja EU-historiakin edellyttäisi.

Tuleva EU-pj-kausi näyttää, oliko Grant oikeassa. Espanjan kannoista saatujen tietojen pohjalta Grant saattaa olla väärässäkin. Espanjan EU-jäsenyydestä on kulunut kohta 25 vuotta ja integraatiousko on edelleen vahvaa. Tämä voi kääntyä vahvaksi suoritukseksi tilanteessa, jossa Lissabonin sopimusta voidaan lähteä toteuttamaan joko integraatiota tukien tai sitä jarruttaen.

Espanjan G 20:een osallistumisen vaikuttavuudessa Grant voi sen sijaan olla oikeassakin, mutta tämä on myös käännettävissä toisin päin, mikäli Espanja onnistuu EU-kantojen koordinoinnissa keväällä 2010.

Toisaalta, kun Euroopassa on hyväksytty "moottoriajatus" ja sitä pidetty hyödyllisenä, niin miksei G 20- prosessissakin aktiivisimmin toimiville voitaisi hyväksyä moottoriroolia. Olkoonkin, että institutionaalinen kehikko vaikuttaa puuttuu. G 20 on kiistatta vienyt asioita eteenpäin. EU- koordinaation edellyttämisen lisäksi voisimmekin ottaa hyväksyvämmän näkökulman itse prosessiin, ja jos epäilyjä on, valjastaa itsemme nykyistä tehokkaampaan ja avoimempaan G-kantojen muodostamiseen ja sen jälkeen vaikuttamiseen myös suoraan eri G-maiden kautta.

Kriisin jälkeistä Espanjan vaikutusvallan kasvun ikkunaa voivat myös avata toukokuussa pidettävät EU- USA- ja EU-Latinalainen Amerikka -huippukokoukset. G20-teemastoa on siirrettävissä Espanjan johdolla näihinkin prosesseihin. Erityisesti EU-Latinalainen Amerikka -huippukokouksen sisällön konkretisoimiseen ja aiempaa relevantimmaksi tekemiseen - yhdessä USAn kanssa - on aito pyrkimys. Myös tämän prosessin kautta on mahdollista yrittää sitoa iso joukko maita vastuunkantoon ja vahvistaa samalla Euroopan G20-rooliakin. Suomi voisi tässäkin pj-maata aktiivisesti tukea. ETELÄ-AFRIKKA Suurlähettiläs Tiina Myllyntausta, Pretoria 21.9.2009

TALOUSKRIISIN VAIKUTUKSET ETELÄ-AFRIKKAAN

Talouskriisi iski Etelä-Afrikkaan nopeasti ja lujaa. Valtiontalouden perusta on kuitenkin vahva ja rahoitussektori tiukasti säännelty. Kansainväliset rahavirrat ovat heikentyneet, tämän kehityksen pelätään jatkuvan pidempäänkin. Intian ja varsinkin Kiinan osuus Etelä-Afrikan ulkoisesta kaupasta ja investoinneista on kasvanut, Kiina nyt toiseksi suurin tuontimaa EU- alueen jälkeen. EU on tärkein kauppakumppani, investoija ja kehitysrahoittaja. Talouskumppanuussopimus (EPA) on vaikea pala Etelä-Afrikalle.

Ulkopolitiikkaa valjastetaan palvelemaan sisäpoliittisia ja kaupallistaloudellisia tavoitteita. Kuitenkin SADC-maiden alueellinen integraatio, Afrikan kehityksen tukeminen ja etelä-etelä yhteistyö säilyvät prioriteetteina. Afrikan integraatio on yhä pitkän tähtäimen tavoite.

Lontoon G20-kokouksessa Etelä-Afrikka profiloitui protektionismin vastustajana, mutta kriisin vaikutus näkyy nyt sisäänpäin kääntymisenä kotimaisten työpaikkojen ollessa ykkösprioriteetti. Ilmastonmuutoskysymyksissä Etelä-Afrikka tasapainoilee talouskasvun ja päästöjen vähentämisen välillä.

Suomen ja Etelä-Afrikan suhteet ovat kaikissa suhteissa erinomaiset, suomalaisilla yrityksillä jo vuosia toimintaa Etelä-Afrikassa.

1. Talouskriisi iski Etelä-Afrikkaan voimalla, mutta valtiontalouden perusta on vahva

Etelä-Afrikan kansantalouden kulmakivenä on edelleen apartheidin ajoilta peritty pääomaintensiivinen raaka-aine- ja valmistusteollisuus. Tämä teollisuus on vahvasti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin linkittynyt. Täten näistä liikkeelle lähtenyt talouskriisi iski Etelä-Afrikkaan suhteellisen nopeasti ja voimalla. Vientikysynnän tyrehtyminen pysäytti maan talouden kasvun vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä. Jyrkin talouden alamäki, -6,4%, nähtiin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin maan ulkomaan kauppa koki kaikkien aikojen suurimman pudotuksensa, -55 %. Luottamusta lisää kuitenkin Etelä-Afrikan valtiontalouden hyvä perusta sekä maan tiukasti säännelty rahoitussektori, joka oli välttänyt sijoitukset kupliksi osoittautuneisiin kehittyneiden markkinoiden kohteisiin.

Etelä-Afrikan keskeiset yhteiskunnalliset haasteet ovat sidoksissa alueelliseen vakauteen ja kehitykseen Afrikassa. Nuori väestö, laajamittainen köyhyys ja työttömyys yhdistettynä kiihtyneeseen siirtolaisten virtaan muulta Afrikasta ja erityisesti naapurimaista kuten Zimbabwesta muodostavat vaikean yhtälön. Näiden tekijöiden luomat jännitteet ovat viime vuosina aiheuttaneet väkivaltaisiakin seurauksia. Afrikan sisäisten ongelmien ohella globaali talouskriisi on tuonut mukanaan kansainvälisten rahavirtojen heikentymisen, mikä vaikuttaa myös Etelä-Afrikkaan. Monet pelkäävät, että rahavirrat pysyvät teollisuusmaiden kriisin myötä tavallista heikompina pidempäänkin. Samalla Etelä-Afrikan omilla talousnäkymillä on vaikutuksensa talousnäkymiin muualla mantereella, sillä maa dominoi varsinkin eteläisen Afrikan sisäistä kauppaa ja pääomavirtoja. IMF:n tutkimus osoittaa Etelä- Afrikan ja koko muun mantereen kasvulukujen korreloivan yli 80%:sesti.

Kiinan ja Intian kaltaisten nousevien talouksien kasvu on jatkunut Euroopan ja Yhdysvaltojen vajotessa taantumaan. Näiden maiden osuuden Etelä-Afrikan ulkoisesta kaupasta ja investoinneista voi siten olettaa ainakin väliaikaisesti nousevan, mikä on ollut jo useamman vuoden muutostrendi. Kiina on viimeisen kolmen vuoden ajan ollut Etelä-Afrikan toiseksi suurin tuontimaa EU-alueen jälkeen. Viennin puolella Kiinan sijoitus on vaihdellut neljännen ja viidennen sijan vaiheilla. Etelä-Afrikka on kiinalaisinvestoijien ykköskohde Afrikassa. Industrial and Commercial Bank of Chinan vuonna 2007 julkistama 5,5 mrd usd:n sijoitus eteläafrikkalaiseen Standard Bankiin on kaikkien aikojen suurin yksittäinen maan vastaanottama ulkoinen investointi. Intialainen monialayhtiö Tata on investoinut vahvasti maan telekommunikaatiosektorille sekä ulkoistettuihin liiketoimintaprosesseihin. Sitä, jättääkö talouskriisi pysyviä vaikutuksia Etelä-Afrikan kauppa- ja investointikumppaneiden suhteelliseen merkitykseen on kuitenkin tässä vaiheessa liian aikaista arvioida.

2. Ulkopolitiikka sisäpolitiikan työkaluna, alueellinen integraatio ja Afrikan kehitys tärkeitä, Kiinan taloudellinen merkitys ja vaikutusvalta nousussa

Taloudellisen kriisin ja Etelä-Afrikan valtavien kehityshaasteiden edessä Zuman ulkopolitiikka kytkeytyy enenevässä määrin hallituksen sisäpoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen ja EAT:n kaupallistaloudellisten etujen edistämiseen kansainvälisen yhteistyön keinoin. Tästä seurauksena EAT:n ulkoministeriön nimi on muutettu kansainvälistensuhteiden- ja yhteistyönministeriöksi. Nimen muutos heijastaa myös EAT:n kasvavaa roolia kehitysavun antajana, Afrikassa. Ministeriö tulee olemaan vastuussa ainakin EAT:n ulkoisesta kehitysavusta.

Ulkopolitiikan painopisteet pysyvät muilta osin samoilla linjoilla kuin aiemmin. Tärkeimpinä prioriteetteina ovat SADC-maiden alueellinen integraatio, Afrikan kehityksen tukeminen ja etelä-etelä yhteistyö. Myös yhteistyö pohjoisten strategisten kumppaneiden kanssa ja globaaleihin hallintojärjestelmiin, kuten IFI:n reformeihin, vaikuttaminen ovat merkittäviä ulkopoliittisia tavoitteita.

Presidentti Zuman ensimmäinen valtiovierailu, joka suuntautui Angolaan kuvastaa hyvin ulkopolitiikan uutta suuntaa, jossa keskeisellä sijalla on alueellinen yhteistyö ja maan omien taloudellisten etujen edistäminen. Angolan ja EAT:n väliset läheisemmät suhteet luovat merkittävää taloudellista kasvupotentiaalia maiden väliselle kaupalle ja muulle yhteistyölle.

Etelä-Afrikka profiloitui Lontoon huhtikuun G20-huippukokouksen jälkeisissä arvioissa yhtenä niistä kolmesta G20-maasta, joka ei ollut sortunut protektionismiin kotimaisten työpaikkojen turvaamiseksi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että talous- ja elinkeinopolitiikassa uusi hallitus on kääntymässä sisäänpäin, kotimaisten työpaikkojen noustessa yhä selkeämmin ykkösprioriteetiksi. Tämä näkyy myös hallituksen kokoonpanossa, seitsemän ministeriä on maan johtavan ammattiyhdistysliikkeen entisiä johtajia. Lisäksi talouspolitiikan suunnitteluministeriön johtoon on noussut entinen tekstiiliteollisuuden työn- tekijöiden edunvalvoja ja kauppa- ja teollisuusministeriksi kommunistipuolueen aktiivijäsen.

Talouskriisi toimii kannustimena Etelä-Afrikan pyrkimyksille lähentää kahdenvälisiä suhteitaan nousevien talouksien kanssa. Tämä on sikäli loogista, koska näin maa tukee kauppa- ja investointivirtojensa diversifiointia kohti sitä osaa maailmaa, joka kriisin keskelläkin kasvaa ja jolla on kysyntää Etelä-Afrikan viennille ja investointikohteille. Kiinan kanssa on viime vuosina valtiopäämiestason vierailujen yhteydessä sovittu mm. velkojen mitätöinnistä sekä eteläafrikkalaisten työharjoittelusta kiinalaisyrityksissä. Suhteita Intiaan ja Brasiliaan taasen on edistetty ns. IBSA- yhteistyössä, jonka puitteissa on mm. solmittu sopimuksia teknisestä yhteistyöstä eri sektoreilla.

Talouskriisi ei ole poistanut eräitä perustavaa laatua olevia dilemmoja, joita Etelä-Afrikka käytännössä kohtaa erityisesti Kiinan kanssa neuvotellessaan. Näitä ovat Kiinan kaupan syvä alijäämäisyys ja sen vaikutus maan muutenkin krooniseen vaihtotaseen vajeeseen, kiinalaistuonnin muodostama uhka vaate- ja tekstiiliteollisuuden kaltaisille työvoimaintensiivisille aloille sekä Kiinaan suuntautuvan eteläafrikkalaisviennin rajoittuminen edelleen pääosin vähäisen jalostusarvon ja rajallisen työllistämispotentiaalin raaka-ainesektoreille. Lisäksi, mitä suuremmaksi Kiinan taloudellinen merkitys Etelä-Afrikassa kasvaa, sen suuremmaksi muodostuvat myös paineet myötäillä Kiinaa sille tärkeissä kansainvälispoliittisissa kysymyksissä.

Afrikan osalta Etelä-Afrikka profiloituu erityisesti G20:ssa, jossa se on mantereen ainoana maana pysyvästi edustettuna. Talouskriisin keskellä se on kunnostautunut G20:ssa erityisesti mantereensa puolestapuhujana kansainvälisissä rahoituskysymyksissä. Samoin Etelä-Afrikka on ajanut Afrikan vaikutusvaltaa lisääviä rakenneuudistuksia kehitysrahoituslaitoksiin ja korostanut pääomakorotusten sekä joustavampien lainaussäännösten merkitystä. Etelä-Afrikka painottaa näiden uudistusten tarvetta nykytilanteessa, jossa kehitysmaat kantavat ehkä kaikista vakavimmat seuraukset kriisistä, jonka aiheutumiseen ne ovat syyttömiä. Kahdenvälisellä tasolla Etelä-Afrikka jatkaa läsnäolonsa vahvistamista muissa Afrikan maissa edustustoverkkoaan laajentamalla sekä omaa kansallista kehitysapuhallintoaan rakentamalla. Myös kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Etelä-Afrikka on Afrikan maiden ympäristöministerikokouksen puheenjohtajana avainroolissa, kun keskustellaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen Afrikassa tarvittavista kehitysyhteistyövaroista. Etelä-Afrikka kuuluu maailman 20 suurimman kasvihuonekaasujen aiheuttajan joukkoon. Näin siltä myös odotetaan edistyksellistä otetta nousevien talouksien sitouttamiseksi vapaaehtoisiin päästörajoituksiin sekä kokonaisneuvotteluratkaisuun, jonka kaikki keskeiset osapuolet voisivat hyväksyä. Talouskriisin myötä edistyksellisyys on koetuksella, sillä energiasektorin uudistaminen on kallista ja halpaan kivihiileen nojautuminen houkuttelevaa maassa, jossa 30 % kotitalouksista edelleen odottaa kytkentää kansalliseen sähköverkkoon.

Etelä-Afrikan mahdollisuuksia omaksua johtorooli Afrikan integraation edistämisessä haittaa edelleen useissa muissa Afrikan maissa vallitseva epäluulo maan asennetta ja tarkoitusperiä kohtaan. Toisaalta integraation perimmäisiä kompastuskiviä ovat Afrikan maita ja yhteisöjä vaivaava krooninen poliittisen johtajuuden ja hallinnon heikkous. Yhteisiä päätöksiä ei panna täytäntöön eikä toteuttamatta jättävän jäsenmaan sanktiointiin ei ole keinoja. Talouskriisin aikana tapahtunut sisäänpäin kääntyminen Etelä- Afrikan talous- ja elinkeinopolitiikassa ei osaltaan helpota ponnisteluja integraatioprosessissa vaan pikemminkin lisää muiden epäilyjä. Afrikan integraatio on edelleen pitkän tähtäimen tavoite.

3. EU tärkein kauppakumppani, investoija ja kehitysrahoittaja; talouskumppanuussopimus vaikeuksissa

EU on Etelä-Afrikan ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani, ulkoinen investoija ja kehitysrahoittaja. Etelä-Afrikka ei kuitenkaan katso sillä olevan EU-suhteissaan uutta potentiaalia realisoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi Kiinan tai Intian kanssa. Etelä-Afrikka on vastahakoinen EU:n esitykselle uuden talouskumppanuussopimuksen (EPA) solmimisesta, koska neuvotteluvara näiden välisen tavarakaupan vapauttamiseksi on sen näkökulmasta toistaiseksi käytetty loppuun. Etelä-Afrikka myös karsastaa EPA-prosessin esille nostamia uusia aiheita, kuten palveluiden vapauttamisesta, joka uhkaa sen dominanssia kotimaisilla ja alueellisilla markkinoillaan.

EU:n haasteena Etelä-Afrikan kanssa on, ettei sen poliittinen vaikutusvalta vastaa taloudellista merkitystään. Toisin kuin tämän Kiina-suhteissa, EU-suhteissa talous ja politiikka vaikuttavat kulkevan omia polkujaan. Historiastaan johtuen EAT on myös halunnut selkeästi osoittaa kuuluvansa poliittisesti G77-ryhmään ja on näin profiloitunut etelän äänitorvena globaaleissa kysymyksissä. Todellisuudessa työsarkaa yhteisten asioiden parissa kuitenkin riittää ja kysymys on enemmänkin kuinka luoda strategisia kumppanuuksia eri asiakokonaisuuksissa tavalla joissa molemminpuoliset hyödyt tulevat esiin. EPA-neuvotteluissa Etelä-Afrikka on taloudellisesta merkityksestään johtuen keskeinen kumppani prosessin loppuunsaattamiseksi eteläisen Afrikan alueella. Lisäksi ilmastokysymyksissä EU:lla on todellista potentiaalia tukea kehitysrahoituksen, päästökauppamekanismien sekä teknologian siirtojen avulla Etelä-Afrikan sitoutumista päästörajoituksiin sekä sen kanssa auttaa muita Afrikan maita sopeutumistoimissa.

4. Suomen ja Etelä-Afrikan suhteissa painotetaan kokonaisvaltaisuutta

Suomella ja Etelä-Afrikalla on erinomaiset ja monipuoliset suhteet. Suomi painottaa suhteissa koko- naisvaltaisuutta niin, että poliittiset ja taloudelliset suhteet sekä kehitys- ym. yhteistyö täydentävät ja tukevat toisiaan. Sekä kahdenvälisissä että EU-suhteissa otetaan huomioon sekä kahdenvälinen että multilateraalinen ulottuvuus. Suomen ja Etelä-Afrikan välinen yhteistyö edistää Suomen ulkopoliittisia tavoitteita paitsi Etelä-Afrikassa niin koko Afrikassa.

Kuluvana vuonna allekirjoitettu kumppanuusjulistus viitoittaa tulevaa yhteistyötämme EAT:n kanssa kun nykyinen lahjamuotoinen kehitysyhteistyömme päättyy lähi vuosina. Kumppanuusjulistuksen mukaisesti maiden välisiä suhteita pyritään entisestään syventämään vuoropuhelun ja kumppanuuksien avulla. Yhteistyön painopiste tulee olemaan erityisesti tieto- ja osaamispohjaisten Etelä-Afrikan kehitystä tukevien kumppanuuksien kehittämisessä.

Alueellisessa kehitysyhteistyössä fokuksemme on Etelä-Afrikan voimavarojen ja ympäröivien maiden kehitystarpeiden yhteensaattamisessa. Etelä-Afrikkaa autetaan ja kannustetaan ottamaan se rooli kehityksen edistäjänä Afrikan mantereella, joka sille taloutensa koon ja toimintakapasiteettinsa puolesta luontevasti kuuluisi. Suomen kehitysyhteistyö eteläisessä Afrikassa kohdistuu alueellista kauppaa, tieto- ja osaamisyhteiskuntaa, uusiutuvia energiamuotoja ja energiatehokkuutta sekä meteorologiapalveluja tukeviin hankkeisiin.

Suomen ja Etelä-Afrikan kaupallistaloudelliset suhteet kontribuoivat työllisyyteen ja talouskasvuun: yli kahdellakymmenellä suomalaisyrityksellä on tytäryhtiöitä ja tuotantoa Etelä-Afrikassa ja yli 150:lla suomalaisyrityksellä on maassa toimintaa paikallisten edustajiensa välityksellä. Monet yrityksistä hyödyntävät Etelä-Afrikan strategista asemaa liikenteen solmukohtana ja väylänä muiden Saharan eteläpuolisten maiden markkinoille. Suomi tukee puhtaan teknologian soveltamista eteläisessä Afrikassa yksityssektorinsa toiminnan, energia- ja ympäristökumppanuusohjelman, Finnfundin tekemien sijoitusten, sekä puhtaan kehityksen (CDM)-hankkeiden kautta. ETELÄ-KOREA Suurlähettiläs Pekka Wuoristo, Soul 15.10.2009

Talouskriisin kv-poliittiset vaikutukset - Suomen linja - asemamaan näkökulma

Jo varsin kuluneen sanonnan mukaan muutos on pysyvä olotila kansainvälisissä poliittisissa ja taloudellisissa suhteissa. Muutoksessa olemme ilmeisesti eläneet aina, mutta sen ennakoitavuuden vaikeus ja suhteellinen vauhti ovat kasvaneet ja sen voimat nousseet yllättämään monia rakenteita ja toimijoita. Vuoden kestäneessä, osin jo lieventyvässä kansainvälisessä talouskriisissä, taisi käydä juuri näin.

Kriisin laukaisivat tekijät, joiden haluaisi uskoa olleen talousviisaiden tiedossa, mutta pelissä oli paljon muutakin. Havainnot tilanteesta eivät muuttuneet toimiksi silloin, kun vielä ehkä olisi voitu tehdä jotain. Kansainväliset rakenteet eivät olleet riittävän ripeitä ja vaikuttavia vastatoimissa, vaikka talouden syvälliset ja jo pitkään orastaneet valtasuhteiden muutokset olivat hyvin tiedossa.

Riippuvuussuhteet ja niiden muutokset odotuksineen ja uhkineen olivat paljon uskottua voimakkaampia. Luottamus kumppaneihin ja järjestelmään, ehkä uskokin jo kansantaloustieteen peruskurssilla opittuihin lainalaisuuksiin, pettivät.

Yksilöiden ja organisaatioiden on tunnetusti helpompi elää vakiintuneissa oloissa kuin lähteä kohtaamaan ympäristön muutoksia ja vastaamaan niihin muuttamalla itseään ja sopeuttamalla omia toimintamallejaan kohtaamisiin haastajien kanssa. Mutta tällä kertaa yhteisöstä löytyi nopeasti kykyä ja keinoja torjuntaan.

Yhteisistä toimintaperiaatteista saatettiin sopia, ja niihin kuului myös rakenteiden uudistaminen. Keskinäisen riippuvuuden uudet muodot tunnistettiin ja muutostarpeet tunnustettiin. Kansainvälisiä rahoitusjärjestelmiä oltiin valmiita muokkaamaan kehittyvien maiden asemaa nostavaan suuntaan. Vanhat johtajat luovuttivat osan asemistaan, G20 -ryhmä nousi vetovastuuseen ja ilmeisen todellisina vaaran hetkinä institutioita pystyttiin muuttamaan hämmästyttävän nopeassa tahdissa.

G7 ja G8 siirtyivät Pittsburghissa reserviin, niiden taloushistoriallinen elinkaari ylti vain hyvin varhaiseen keski-ikään. Ilmiö on merkittävä, sillä ne ovat olleet yhteisöjä, joiden jäsenyyden perusteet ovat pitkällä historiassa ja niiden arvot, tavoitteet ja vaikutusvallan pohjat on viimeistelty toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeniä Atlantin ympärillä. Amerikkalais-eurooppalainen talousjärjestelmä on kiihtyvässä uusjaon toisessa vaiheessa teollisen tuotannon siirryttyä uusiin maanosiin jo hyvän aikaa.

Kriisin jäljet näkyvät pitkään talous- ja rahapolitiikassa sekä sääntelyn ja valvonnan keskustelussa ja kehittämisessä. Myönteisenä piirteenä voitaneen pitää sitä, että perinteistä ja pelättyä kriisiasetta, protektionismia, ei suurin joukoin haettu käyttöön. Tämäkin kertonee riippuvuuden lisääntyvästä tunnistamisesta.

Talouskriisin jäljet globalisaation myötä vahvistuneeseen systeeminmuutokseen ovat ilmeisesti erittäin voimakkaita. Moninapaisuus vahvistuu, päätöksentekoon tulee useita uusia vaikuttajia, mutta se ei välttämättä merkitse tehoa edessämme olevien isojen, maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisuihin. Osa vaikutuksista on luonteeltaan pikemminkin epävakautta luovia eikä kriisi lisännyt jo ennestään heikkojen ja yksipuolisten taloustoimijoiden mahdollisuuksia nousuun.

Talouden kehityksen ja vallan myötä muuttuu poliittinen valtarakenne ja sotilaallinen vaikutusvalta. Millaiset valtasuhteiden muutokset todella ovat edessä, ja millainen on toimijoiden - Intia, Kiina, Brasilia ja Korea muiden joukossa - rooli uusissa vastuullisissa arvioinnin ja päätöksenteon tilanteissa? Ottavatko ne odotusten mukaisesti hallitusti vastaan vaikutusvallan kasvun mukana tulevat velvollisuudet kansainvälisessä talousrakenteessa. Tuleeko tästä uusi jakolinja, jota ei oikein kukaan tunnusta, mutta jonka kaikki tietävät? Kriisistä näyttävät ripeimmin kasvuun elpyvän kehittyvät haastajataloudet ja kasvukeskukset lähinnä Aasiassa. Taloudellinen valta on ilmeisesti entistä avoimemmassa uusjakokilpailussa, ja keskeiseksi kysymykseksi Euroopalle ja Yhdysvalloille nousee taito löytää keinot siinä menestymiseen. Meidän menestyksemme on osa Euroopan menestymistä, ja eräät ulottuudet ovat muuttuneet peruuttamattomasti.

Suomessa korostuvat innovatiivinen koulutus ja tutkimus, joilla voidaan löytää edelleen välttämättömään vientiin uusia tuotteita ja palveluita korvaamaan taantuvia perinteisiä toimialoja. Kilpailu on tässäkin erittäin kovaa, sillä kaikilla on jo menossa puhtaan ympäristöteollisuuden kampanjat, ja seuraavan polven menestyksen hahmon pitäisi vähitellen kirkastua.

Etelä-Korealla on selkeä ja perusteltu tavoite nousta taloudellisen vallan ylähuoneisiin. Se on käynyt läpi nopean kehityksen vaiheen, ja nyt mukanaolo ja erityisesti ensi vuoden G20-isännyys on erittäin tärkeää, se on osa kansainvälisen yhteisön ja kilpailijoiden hyväksyntää. Se on myös osa haastetta jatkoon sen selviydyttyä tästä talouskriisistä suhteellisen hyvin, vaikkakaan ei aivan helpolla.

Kriisi iski pahaan paikkaan. Taloudellisen kasvun lupauksin ja odotuksin täytettyjen vaalitaisteluiden jälkeen vauhti pysähtyi nopeasti tärkeimpien asiakasmaiden kysynnän nopeasti hiipuessa. Psykologisesti isku oli voimakas pitkäaikaisen kasvun jälkeen, jossa niin politiikan toimijat kuin kansalaisetkin olivat tottuneet viiden prosentin vuosituloksiin. Aasian kriisistä oli jo pitkä aika, ja kasvun jääminen juuri kahden prosentin yläpuolelle vuonna 2008 oli monelle järkytys.

Edelliseen kriisiin verrattuna Korea oli kuitenkin iskukestävämpi ja paremmin varautunut. Pankit kestivät ja useimmat yritykset eikä työttömyyskään ole karannut käsistä. Korealaisella teollisuudella on paljon pitkäaikaisia toimitussopimuksia eikä autoteollisuuskaan vajonnut aivan pohjaan, vaan sai kohtuullisen osan Yhdysvalloissakin tuella uusittujen henkilöautojen markkinoista.

Elvytys oli kattavaa, ja monet merkit kertovat useita kilpailijoita ripeämmästä nousun alkuvaiheesta. Teollisuuden suuryritysten ja valtiovallan perinteisesti saumaton yhteistyö on pitänyt tälläkin kertaa, ja siinä on myös uusia piirteitä. Rakenteita on uudistettu, isojakin yrityksiä on alistettu restrukturointiohjelmiin markkina- ja rahoitusaseman kriittisten arvioiden jälkeen.

Työmarkkinat toimivat mukana, ja sisäpoliittiset paineet ovat säilyneet suhteellisen matalina. Vapaakaupassa joko loppusuoralla tai valmistelussa olevat suuret hankkeet eivät ole saaneet kriisiin pohjautuvaa vastustusta, ja arvostelu on jo vanhempaa perua.

Myönteiset merkit ovat osaltaan tukeneet poliittisen johdon suosion kehitystä. Kaikessa toistuu matalapäästöinen vihreä tuotanto sovelluksineen, joka tulevina vuosina varmaan tarjoaa meillekin sekä mahdollisuuksia että kivikovia haasteita. Katse on kääntymässä taas eteenpäin. Korea-brändi on työn alla ja kansainvälisillä kentillä maata edustavia ja edistäviä organisaatioita on vahvistettu.

Ensi vuoden marraskuun G20-isäntä on päättänyt silloin esitellä hyviä lukuja. FILIPPIINIT Suurlähettiläs Heikki Hannikainen, Manila 20.10.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset

1. Johdanto

Vuoden 1928 vaalikampanjassaan Herbert Hoover lupasi amerikkalaisille 'a car in every garage and a chicken in every pot'. Presidentti Bush pani paremmaksi ja herätti jokaisessa amerikkalaisessa toiveen oman kodin hankkimisesta, mutta tämä ei ennestään ylivelkaantuneessa ja yhä spekulatiivisemmassa taloudessa kerta kaikkiaan ollut realistista. Ymmärrän hyvin, että kiinnelainat eivät olleet talouskriisin ainoa eivätkä ehkä tärkein syy, mutta tuhansien ja taas tuhansien amerikkalaisten odottamaton uus- kurjuus havahdutti Yhdysvallat huomaamaan, että jokin on nyt pahasti vialla.

Asuntojen hankinta toki helpottuu, kun asuntolainojen korot ja muut ehdot lievenevät, mutta kuten Suomessakin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa tapahtui, massiivisen ylimääräisen luoton tarjonta aiheuttaa tietysti asuntohintojen jyrkän nousukierteen, minkä olisi pitänyt olla päivänselvää jopa kansantaloustieteen approbaturin läpäisseille. Lainojen vakuutena olleiden asuntojen arvon nopeasti laskiessa alle niiden hankintaan myönnettyjen luottojen määrän vaikeuksiin joutuivat ensimmäisiksi kiinnelainarahastot, kohta sen jälkeen vakuutusjätti AIG ja Wall Streetin sijoituspankit. Administraatio joutui valitsemaan AIG:n ja sijoituspankkien välillä. Pienemmäksi pahaksi valittiin Lehman Brothers, jonka konkurssin seuraukset arvioitiin vähäisemmiksi kuin esim. Morgan Stanleyn tai Goldmann Sachsin. J.P. Morgan oli muistaakseni vakaammalla pohjalla. Siitä se sitten lähti nopeasti liikkeelle, globalisoituneessa maailmassa kun elämme – tuotanto, myynti, vienti, tuonti ja sijoitukset vähenivät, raaka-aineiden kysyntä laski, työttömyys kasvoi, ja muutamassa päivässä ellei peräti tunnissa Yhdysvaltain talouskriisi levisi ympäri maailmaa.

2. Kansainvälispoliittiset vaikutukset

Ensimmäiseksi tulee mieleen tietysti Yhdysvaltain arvovaltaan ja arvostukseen kohdistuneet kolhut. Miten näin saattoi käydä Kylmän Sodan jälkeisen yksinapaisen maailman ainoalle suurvallalle ja kiistattomalle talousmahdille? Kaikki eivät suinkaan vanno Yhdysvaltain nimeen, mutta tietty johtajuusvaje on kiistämättä syntynyt.

Eurooppalaisesta näkökulmasta huolta herättää kysymys siitä miten meidän nyt käy. Transatlanttisen poliittisen, turvallisuuspoliittisen ja taloudellisen vuorovaikutuksen häiriötön jatkuminen on kaikista EU:n merkityksen ja painoarvon kasvattamispyrkimyksistä huolimatta meidän tärkeimpiä pysyviä tavoitteita. Toisaalta Yhdysvaltain talouden sittenkin väliaikaiset takaiskut tarjoavat EU:lle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kasvattaa teollista osallistumistaan Yhdysvalloissa, kuten on jo nähty symboliarvoltaan tärkeässä autoteollisuudessa. Haittapuolella on tietysti mitä todennäköisintä, että protektionismin kannatus Yhdysvalloissa kasvaa, samalla kun ennestään hidas edistyminen WTO-neuvotteluissa viivästyy entisestään.

Entä kuka tunkee tilalle, vaikkapa vain väliaikaisesti? G-kokousten kasvattaminen kahdeksasta kahteenkymmeneen ja kuka ties vielä kuinka moneen on kiistaton osoitus siitä, että tarve aikaisempaa laajempaan kansainväliseen yhteistyöhön on ilmeinen, eikä pyrkijöistä ole pulaa. Kiinalla on sekä rahaa että vetovoimaa, (missä dollarit ja Yhdysvaltain obligaatiot näinä päivinä ovat?), Intia on menestyksellisesti panostanut teknologiaan, Brasiliaa ei missään nimessä sovi unohtaa, ja Venäjä haaveksii alhaisesta bruttokansantuotteestaan huolimatta menettämänsä suurvalta-aseman palauttamisesta. Muitakin esimerkkejä varmaankin löytyy.

Wall Street on saanut runsaskätistä tukea, bonukset pyörivät vanhaan tahtiin, ikään kuin talouskriisiä ei olisi koskaan tapahtunut, ja myös eurooppalaiset pankit näyttävät ohittanen pahimman. Taloudellinen kasvu on teollistuneissa maissa toki laskenut tai parhaassa tapauksessa pysähtynyt, mutta erinäiset turvaverkot ovat aivan muuta luokkaa kuin 1930-luvulla, ja uusi nousukausi häämöttää jo siellä täällä. Maailman lukuisat heikot taloudet ovat kuitenkin kärsineet pahasti, etenkin raaka-aineiden viennistä riippuvat maat. Köyhyys kasvattaa turvattomuutta ja fatalismia, seurauksena helposti lisääntyvä väkivalta. Maailmassa on jo nyt riittävästi kriisejä ja kriisipesäkkeitä. Talouskriisi tulee oletettavasti lisäämään houkutusta turvautua helpon rahan ansaitsemiseen - ensimmäisiksi tulevat mieleen ihmiskauppa, huumeet, aseet ja arkinen salakuljetus, kun rehellistä tai muutakaan työtä ei tahdo löytyä.

3. Ehdotuksia Suomen linjaksi

Suomi pääsi taannoisesta lamastaan saneeraamalla taloutta, konsolidoimalla pankkisektoria, luopumalla kilpailukyvyttömästä tuotannosta, mutta etenkin panostamalla entistä enemmän henkisen pääoman kartuttamiseen ja panostamalla voimakkaasti ja määrätietoisesti niin tutkimukseen kuin tuote-kehittelyynkin. Viennistä riippuvaisena teollisuusmaana emme tietenkään voi kädenkäänteessä mitään sille, että perinteiset vientimarkkinat eivät vedä, kuten sanotaan, mutta korkea koulutustaso ja em. tutkimus- ja tuotekehitystoiminta herättää toiveita siitä, että saatamme sittenkin välttyä talouskriisin pahimmilta seurauksilta.

En hetkeksikään kuvittele, että minkäänlainen 'Suomen linja' voisi sanottavasti vaikuttaa meneillään olevan talouskriisin ratkaisuun. Sen sijaan kääntäisin katseen sisäänpäin ja miettisin, minkälaisin itsekkäin toimenpitein voimme osaltamme parantaa omaa asemaamme. Päällimmäisenä tulee mieleen, että olemme vuosikymmenien aikana tunnetusti kehittäneet ja tuottaneet teknologiaa ja tuotteita, jotka yleensä ovat alansa valiota, mutta jotka eivät mene kaupaksi, koska ovat liian hyviä tarkoitukseensa tai koska niitä ei osata markkinoida. Olemme insinöörien, emme myyntimiesten maa, joten lähivuosina tulee entistä enemmän panostaa markkinointiin, koskaan kuitenkaan laiminlyömättä tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Kansainvälisen talouskriisin vaikutukset Filippiineihin

Filippiinit on siinä suhteellisen onnellisessa asemassa, että kansainvälinen talouskriisi on ikään kuin kulkenut sen ohitse tai yläpuolelta. Kuluvan vuoden BKT:n erinäiset kasvuennusteet heittelehtivät +1 ja + 4 %:n välillä, mutta täsmällistä arviota oleellisempaa on, että taantumasta ei kukaan puhu. Kaakkois-aasialaisittain tilanne on tyydyttävä, ellei peräti hyvä.

En halua rasittaa mahdollisia lukijoita yksityiskohdilla, mutta muutama sana selitykseksi on mielestäni kuitenkin paikallaan:

Ensinnäkin Filippiinien keskuspankki on hyvin johdettu ja sen päätöksillä on sekä arvovaltaa että kantavuutta. Nähdäkseni tärkein syy Filippiinien sinänsä lohdullisiin nykynäkymiin on vuoden 1997 aasialaisesta talouskriisistä saatujen kokemusten varteen ottaminen ja niiden johdosta ymmärretyn uudistustarpeen ja valvontatoimien kiristämisen toteuttaminen. Tällä kertaa Filippiinejä ei yllätetty housut kintuissa.

Toiseksi arviolta runsaan kymmeneen miljoonan filippiiniläisen siirtotyöläisen viime vuonna kotiuttamat $ 16.3 mrd nousevat kaikista jeremiadeista huolimatta kuluvana vuotena, tähänastisten rahalähetysten perusteella $ 17 mrd ylittyy reippaasti. Kyseessä on sentään 12 %:ia BKT:stä, ja rahat käytetään kotimaiseen kulutukseen, asuntojen ja pienten maatilojen hankkimiseen, lasten kouluttamiseen ml. korkeakouluopinnot, eli tulevaisuuden kannalta pääosin hyödylliseen tarkoitukseen (kotimaisen kulutuksen hyödyllisyydestä voidaan toki olla monta mieltä, mutta laskusuhdanteen aikana tämä ainakin ylläpitää tuotantoa ja työllisyyttä, hyvä niinkin). Jonkin verran rakennustyöläisiä Yhdysvalloista on joutunut palaamaan, mutta Persian Lahden alueella, jossa työskentelee miljoonia filippiiniläisiä (Saudi-Arabia 1.4 milj., Emiraatit 600 000, muualla lisää), on nähdäkseni viimeinen paikka maailmassa, joka luopuu kotiapulaisista ja halvasta työvoimasta rakennus- ja palvelusektorilla. Filippiinejä on jopa Irakissa ja Afganistanissa, hallituksen matkustuskielloista huolimatta. Manilan lentokentältä lähtee joka päivä kymmenisen jumbolastillista filippiiniläisiä (eli karkeasti arvioiden nelisen tuhatta) ulkomaille töihin.

Kolmanneksi kiinnittäisin huomiota Filippiinien talouselämän kahtiajakoisuuteen – kiinalaisperäinen väestönosa hallitsee pääomia ja kaupankäyntiä, perinteiset filippiiniläiset perheet keskittyvät siirtomaa- kaudelta peräisin olevaan maaomistukseen, matalaintensiiviseen maataloussektoriin (riisi, kookos- pähkinäviljelmät oheistuotantoineen, hedelmät, kalastus yms.), ja vaurautensa myötä politiikkaan. Kiinalaisperäiset pääomapiirit auttavat ja tukevat toisiaan – stereotyyppistä käsitettä käyttäen totean, että kasvojen menetys ei salli pankin romahtamista tai mainittavaa menetystä Filippiinien talouselämän johtavissa sektoreissa, joten kiinalaiset varmistavat pakostakin hinnalla millä hyvänsä pankkisektorin likviditeetin ja soliditeetin.

Lopuksi lisään, että Filippiineillä on kaakkois-aasialaisittain vähän tuotannollista toimintaa - jonkin verran elektroniikkateollisuuden komponentteja ja yhtä sun toista muuta, mutta ei merkittävässä määrin, mitä täydentää kaivosteollisuus ja metsät, molemmat pääosin kaiken järkevän valvonnan ulottumattomissa. Em. komponenttien vienti erityisesti Yhdysvaltoihin on tietysti kärsinyt, mutta ei niin paljon, että sillä olisi ollut ratkaisevaa merkitystä, eikä talouskriisi ole sanottavammin vaikuttanut muihin sektoreihin. Filippiinit on tärkeä BPO:n eli Business Process Outsourcing keskus, joka työllistää satoja tuhansia, ja joka kasvaa päivittäin (kyseessä on siis ns. Call Centers, jonne lukuisat länsimaailman puhelin- ja internettiedustelut ohjautuvat).

Yhteenvedonomaisesti totean, että talouskriisi ei minun tiedossani olevan perusteella näytä Filippiineille olevan erityisen huolestuttava. INDONESIA Suurlähettiläs Antti Koistinen, Jakarta 30.9.2009

Edustusto totesi viimevuotisessa taloudellisen ja poliittisenkin painopisteen olevan siirtymässä Aasiaan. Tämä kehitys on jatkunut ja talouskriisi on osaltaan voimistanut sitä. Talouskasvun tällä alueella oletetaan lähtevään ensimmäisenä nousuun. Toivottavasti siinä on riittävästi voimaa vetämään myös läntiset taloudet mukaan taloudelliseen nousuun. Tämä olisi ensimmäinen kerta, jolloin teollisesti kehittyneet valtiot eivät olisi talouskasvun vetureita.

Talouskriisi on hyödyttänyt Aasiaa enemmän kuin vahingoittanut sitä. Kriisi on pakottanut alueen maat lisääntyvään keskinäiseen kaupanvaihtoon ja etsimään taloudellisia yhteistyömuotoja. Toivottavasti tämä lisää myös ASEANin painoarvoa sekä edistää sen sisäistä taloudellista integraatiota, mikä on tähän mennessä ollut minimaalista.

Obaman tultua presidentiksi Yhdysvalloissa on todettu Aasian merkityksen kasvu, mistä on osoituksena Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikan voimakkaampi suuntautuminen Aasiaan. Eurooppalaiset arvot ovat enenevässä määrin menettäneet merkitystään. Tästä on osoituksena G20 - ryhmän voimakas esiinnousu, mikä on esimerkiksi antanut Indonesialle mahdollisuuden päästä kansainvälisten vaikuttajien joukkoon.

Kiina on voimakkaasti vahvistamassa asemiaan erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Länsi ei ole pystynyt reagoimaan Kiinan taloudelliseen "voimapolitiikkaan". Se pystyy toimimaan poliittisesti ja taloudellisesti sitomatta itseään ihmisoikeusnormien noudattamiseen. Suunnattomilla valuuttareserveillään sillä on mahdollisuudet osallistua infrastruktuurin rakentamiseen, antaa lainoja ja ostaa teollisuutta turvatakseen oman energia- ja rakka-ainesaantinsa tulevaisuudessa.

Pystyykö länsi mitenkään vastaamaan Kiinan ajoittain varsin häikäilemättömään esiinmarssiin alueilla, joihin länsimaat eivät ole kiinnittäneet riittävästi huomioita tai joissa Kiina koetaan ystävänä kolonialismin jäänteiden vielä kaivaessa mieliä.

Varallisuuden noustessa Aasiassa on avautumassa valtavat kulutusmarkkinat, joissa viisaat yritykset ovat jo saaneet jalansijaa. Länsimailta ja etenkin EUlta vaaditaan tehokkaampia toimia näiden kasvavien markkinoiden hyödyntämiseen.

Jo pelkästään tarvittavat infrastruktuurihankkeet tarjoavat parin lähivuosikymmen kuluessa satojen miljardien edestä suuria projekteja, joissa länsimaiden pitäisi olla mukana ja etsimässä mahdollisuuksia taloudelliseen osallistumiseen.

Aasiassa alkaa olla jo nyt useita huippuyliopistoja, ja niiden määrä on kasvussa. Voidaan turvallisesti olettaa, että jo kymmenen vuoden kuluttua niiden opiskelijoiden tuoma lisäarvo tulee voimistamaan ja monipuolistamaan taloudellista kehitystä. Valmistautumisena tulevaan Singaporessa on aloitettu tehokas mandariinikiinan opetus. Singapore haluaa päästä kaksikielisyydellään mukaan Kiinan taloudelliseen kehitykseen.

Aasiasta on tulossa pääoman tuottaja, mistä on osoituksena Kiinan pyrkimys nostaa yuan reservivaluutaksi. Tähän liittyy myös islamilaisen sharia-pankkilaitoksen merkityksen kasvu. Lännessä pitäisi nopeasti lisätä tämän alueen tuntemusta.

Talouskriisi ei ole koskettanut Indonesiaa siinä määrin kuin alueen muita maita. Indonesian riippuvuus viennistä on suhteellisen vähäinen. Voimakkaana jatkunut kotimainen kulutus on vähentänyt talouskriisin vaikutuksia. Indonesian talous onkin saanut varsin kehuvia arvioita mm. maailmanpankilta. Sen talouskasvun arvioidaan alentuvan vain noin prosentin verran 4,5%:iin. Indonesian poliittinen vakaus ja taloudellinen kasvu ovat nostaneet sen G20 -maiden joukkoon. Toivottavasti Indonesia ei tuudittaudu siihen uskoon, että päästyään isoisten seuraan kaikki sen ongelmat on ratkaistu. Indonesian suurin ongelma on kaikkialle ulottuva korruptio. Jos sitä ei saada hallintaan, niin se voi hyvinkin tuhota paljon tähän mennessä saavutetusta. Suomessa on ryhdyttävä vakavasti pohtimaan, ovatko meidän rajalliset ja vähäiset vienninedistämisresurssit oikeissa paikoissa eli siellä, missä taloudellinen kasvu tulee olemaan voimakasta. Finprolla ei ole toimistoa Indonesiassa, joka on Aasian suurimpia talouksia. Maa tarjoaa suunnattomat markkinat. Tarvittava taustatyö ja verkottuminen olisi tehtävä jo nyt eikä sitten, kun se on liian myöhäistä. IRAN Suurlähettiläs Harri Salmi, Teheran 23.9.2009

Kansainvälinen talouskriisi ja Iran

Kansainvälisellä talouskriisillä on vaikutuksensa kaikkiin valtioihin, mutta Lähi-idän alue öljy- ja kaasuvarantoineen voi vaikuttaa kansainväliseen talouskriisiin ratkaisevalla tavalla, jos poliittisesti kriisiherkällä alueella tilanne kehittyisi entistä huonompaan suuntaan. Lähi-idässä Iran on ei- arabialainen, shiialais-islamilainen ja monietninen alueellinen suurvalta. Iranin islamilaisessa tasavallassa on islamilaiseen uskonnolliseen johtajuuteen perustuva hallitusjärjestelmä. Iran ja sen ydinohjelma on tällä hetkellä yksi ajankohtaisimmista kansainvälisen politiikan kriisikysymyksistä. Iranin toimet ja siihen mahdollisesti kohdistuvat vastatoimet vaikuttavat myös kansainväliseen talouteen. Kärjistäen voidaan todeta, että Iran voisi vaikuttaa enemmän kansainväliseen talouteen kuin talouskriisi Iraniin.

Iranin talous on pankkisektoria myöten huonosti integroitunut maailmantalouteen YK:n asettamista pakotteistakin johtuen. Iranissa talouskriisi tuntuu eniten öljyn hinnassa. Iran saa n. 80 % vientituloistaan öljystä, joten öljyn hinnalla on huomattava vaikutus maan talouteen. Talouden huonoa tilaa pahentaa tehottomuus, korruptio ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus valtion varojen käytössä. Valtaeliitti valvoo kaikkea yhteiskunnallista toimintaa, myös taloutta, ja käyttää valtion varoja omien tarkoitusperiensä ohjaamana eikä talouden kannalta hyödyllisimmällä tavalla. Esim. öljyteollisuuteen ei ole investoitu tarpeeksi ja rikas öljymaa joutuu tuomaan n. 40 % polttoaineestaan ulkomailta.

Iranin ydinohjelman aiheuttamat YK-pakotteet ja haluttomuus noudattaa kansainvälisiä sopimuksia on ajanut maan eristyksiin. Iranin ja länsimaiden kireät välit ovat antaneet Venäjälle ja Kiinalle mahdollisuuden hyödyntää kaupallisesti tilannetta. Myös naapurimaat ja muut länsivihamieliset valtiot ovat nousseet näkyviksi partnereiksi. Pakotteista huolimatta suuret EU-maat kuuluvat Iranin tärkeimpiin kauppakumppaneihin (tuonnista 2007 Saksan osuus n. 10 %, vrt. Kiinan 14 % ja Venäjän 5 %). Polttoaineiden ulkomaiset päätoimittajat ovat kolme sveitsiläistä, ranskalainen, britti ja intialainen yritys.

Lähiviikot ja kuukaudet tulevat osoittamaan onko Iranilla aitoa halua keskusteluun sen ydinohjelmasta, jonka epäillään sisältävän myös ydinaseen valmistukseen tähtäävän osion. Jos Iran pysyy taipumattomalla linjallaan jatkossakin, tulee keskustelu YK:n ja mahdollisesti myös EU:n pakotteiden lisäämisestä ajankohtaiseksi. Tässä tilanteessa on ensiarvoisen tärkeää, että EU-maat pystyisivät sopimaan yhteisestä kannasta. EU-maat ovat kyenneet jo osoittamaan yhtenäisyyden arvon toimissaan Iranin ihmisoikeuskysymyksissä ja joidenkin EU-maiden suurlähetystöjen henkilökunnan pidätyksiin liittyvissä kysymyksissä.

Suomen kauppa Iranin kanssa on alhaisella tasolla ja voimakkaasti ylijäämäistä. Pakotteiden vallitessa on Suomen, kuten muidenkin EU- ja länsimaiden yleensäkin, vaikea lisätä kauppaansa Iranin kanssa. Suomelle on luontevinta toimia yhdessä muiden EU-maiden kanssa ja samalla valvoa ja ajaa Suomen etuja, myös kaupallisia, niissä puitteissa jotka vallitsevassa tilanteessa ovat mahdollisia. IRLANTI Suurlähettiläs Pertti Majanen, Dublin 29.9.2009

Irlannin kansanäänestystä 2.10. edeltävän kampanjoinnin tuoksinassa on ollut hieman surkuhupaisaa huomata, kuinka tätä kampanjaa vielä käydään pelottelemalla äänestäjiä Irlannin kansallisen suvereenisuuden menettämisellä. On jäänyt näköjään huomaamatta, että muiden kansallisvaltioiden tapaan Irlanti on jo vuosien varrella menettänyt aimo annoksen suvereenisuudestaan. Tänä päivänä valtioiden täysi suvereniteetti on illuusio. Tahallisesti ja tahtomattaan ne ovat menettäneet sitä kasvavalle keskinäiselle riippuvuudelle, siitä elävälle multilateraaliselle järjestelmälle ja sen sadoille hallitusten välisille järjestöille ja tuhansille kansainvälisille sopimuksille, säännöille ja hyville käytännöille. Osin suvereniteettia ja kansallisuuden käsitettä ja merkitystä ovat myös hämärtäneet ylikansalliset yritykset, kansainväliset kansalaisjärjestöt ja valtioiden rajat ylittävät temaattiset kansalaisliikkeet. Pienillä mailla on muutoinkin vähemmän tätä suvereniteettia kuin suurilla, koska ne ovat valmiiksi enemmän riippuvaisia suurista.

Globalisaatio kuuluu alalajina lisääntyvän keskinäisriippuvuuden yleisesti ottaen myönteiseen ilmiöön. Lisääntyvä kanssakäyminen tuo uusia mahdollisuuksia, ja samalla toisten ongelmista tulee usein yhteisiä ongelmia. Kansallinen etu yhdentyy laajempiin globaaleihin etuihin monien maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisussa, kuten ilmastonmuutos, veden puute, pandemiat, köyhyys ja tietysti talouskriisit. Toimiva talousympäristö on "global public good". Yhteiset ongelmat edellyttävät yhteisiä ratkaisuja. Käynnissä olevan kansainvälisten suhteitten transformaation myötä ei kuitenkaan ole näkyvissä mitään, mikä lähitulevaisuudessa vaarantaisi kansallisvaltioiden asemaa järjestelmän perusyksikkönä. Lisääntyvässä keskinäisriippuvuudessa elävä maailma tarvitsee yhteisiä pelinsääntöjä, ohjausta ja hallintaa, joiden ainoita legitiimejä lähteitä ovat kansallisvaltiot, mieluiten edustukselliset demokratiat.

Meneillään oleva talouskriisi näyttää entisestään kiihdyttäneen edellä kuvattua prosessia sekä antaneen piristysruiskeen multilateraaliselle yhteistyölle. Suurimmatkin ovat joutuneet huomaamaan, etteivät ne tule toimeen yksinään tai sanele päätöksiä. Näkyvissä oleva valtioiden sisäisen roolin vahvistuminen kotimaassa ei mielestäni ole millään tavalla ristiriidassa niiden multilateralismia vahvistavien pyrkimysten kanssa, jotka ovat kansainvälisellä kentällä johtaneet aivan uudenlaisen globaalihallinnon syntymiseen. G20 sai varovaisen alun jo Aasian talouskriisin aikana, mutta on nyt saanut johtavan roolin talouskriisin käsittelyssä, ja se on myös onnistunut yhteisten toimintalinjojen rakentamisessa. Unohtamatta G7:n merkittävää kriisikokousta Washingtonissa viime lokakuussa G20 on sittemmin vienyt valtaa G8:lta, ja on kaikessa eksklusiivisuudessaankin kansainväliseltä relevanssiltaan ja legitimiteetiltään jälkimmäistä huomattavasti edustavampi järjestely. IMF:n äänestysryhmien uudelleen rustaaminen nousevien talouksien ja kehitysmaiden äänen paremmaksi kuulemiseksi sekä OECD:n laajeneminen ja tiivistetty kanssakäyminen Kiinan, Intian, Brasilian, Etelä- Afrikan ja Indonesian kanssa ovat osa samaa pyrkimystä kohti kansainvälisen yhteistyön ja päätöksenteon laajempipohjaisuutta - kaikkien "relevanttien toimijoiden" mukaan saantia.

Tuskin on kuitenkaan niin, että G20 yksin tulee olemaan se malli, jolla maailman ongelmia tulevaisuudessa ratkaistaan. Bilateraaliset suhteet ja niiden merkitys eivät ole häviämässä minnekään. Kiina näyttää nousevan talouskriisin jälkeen entistä vahvempana talousmahtina, jolla ei voi olla olematta myös laajempia voimapoliittisia vaikutuksia. USA pyrkii läheisempään bilateraaliseen yhteistyöhön Kiinan kanssa, josta jälkimmäinen tuskin haluaa kieltäytyä ja vaarantaa monien yhteisten etujen toteutumista. Kiinalta ei kosijoita tule puuttumaan. Venäjä tulee kärsimään kriisistä syvästi, mutta sen energiavarat ja ydinasekortti tekevät siitä edelleen varteenotettavan pelikumppanin. Kaiken lisäksi yleisessä intressissä on Venäjän sitouttaminen kansainväliseen yhteistyöhön ja pelinsääntöihin. G8 tuskin häviää mihinkään, ja ei olisi yllättävää, jos maailma synnyttäisi useampiakin eri kombinaatioissa toimivia relevanttien maiden löyhempiä tai tiukempia yhteisöjä. Ei ole tietysti mitään korkeaa tahoa tai deus ex machinaa, joka ylhäältä määräilee, mikä maa tai taho on kulloinkin "relevantti toimija". Eri asiayhteyksissä ja teemoissa olisikin luonnollista, että kokoonpano vaihtelee. Tietysti "relevanteiksi toimijoiksi" on tunkua. Hollanti ja Espanja pääsivät "lihapatojen ääreen" viime G20:ssa ("G22"), mutta nyt ovi taas sulkeutui. Kansainväliset järjestöt ovat jo nyt mukana - ja sekin päivä koittaa, että mukana on merkittäviä ei-hallitusten välisiä toimijoita. Suurin haaste tällaiselle hybridille, "navattomalle" globaalin hallinnan maailmalle on yhtäältä pitää "relevanttien yhteisöt" tarpeeksi pieninä ja päätöksentekokykyisinä, mutta toisaalta pysyä riittävän inklusiivisinä ja olla pyllistämättä eteiseen tai ulos jääville. EU:lle tällainen malli olisi haaste, jossa toimiminen edellyttäisi mm. Lissabonin sopimuksen ripeää hyväksymistä ja toimeenpanoa. Samalla se saattaisi olla malli, jossa Unionin "pehmeä valta", moninaisuus ja oma hybridi toimintamalli pääsisivät oikeuksiinsa. Positiivisessa tapauksessa olisi syntymässä tasapainoisempi ja oikeudenmukaisempi maailma. Sen ennustettavuus tuskin olisi korkeata luokkaa, mikä asettaisi siinä toimijoille erityisen valppauden ja tilannejoustavuuden vaatimuksen. Pragmaattisuus olisi myös sen perushyveitä.

Kansainvälisen yhteisön kykyä kaikkien relevanttien toimijoiden yhteistyöhön ja päätöksentekoon testataan vakavasti Pittsburghin huippukokouksessa. Ennakkoasetelmat eivät valitettavasti ole aivan edellä luonnehditun selkoiset - joista latu edelleen johtaisi hyvin avattuna ja valaistuna kohti vahvempaa multilateralismia ja globaalihallintaa. Lyhyen tähtäimen kansallisten etujen esiinmarssi on näkyvissä monilla tahoilla, ei vähiten protektionististen pyrkimysten hahmossa. On siten myös mahdollista, että maat kääntyvät sisäänpäin, geopoliittinen epävarmuus lisääntyy, globalisaation eteneminen pysähtyy, köyhyys ja työttömyys lisääntyy ja samalla köyhät maat kurjistuvat entisestään. Huonosti toimivat multilateralistiset järjestöt syövät itse omaa uskottavuuttaan. Niiden rintamalla tarvitaan perusteellisia sisäisiä uudistuksia. (Varmuuden vuoksi päätänkin kirjoittaa tämän jakson loppuun vasta huomenna alkavan Pittsburghin huippukokouksen jälkeen.)

"New body takes on economic leadership" - otsikoi Financial Times uutisoidessaan viime viikonlopun numerossaan Pittsburghin kokouksen päättymistä ja loppukommunikeaa. Vaikka kokous ei tuonut mukanaan varsinaisia yllätyksiä, jotka mielestäni olisivatkin voineet enimmäkseen olla vain negatiivisia, panisin kuitenkin merkille kaksi positiivista havaintoa. Ensiksikin lopullinen paketti, joka talouskriisin käsittelyyn saatiin aikaiseksi, on hyvin kattava ja konkreettinen. Jälkimmäinen ominaisuus antaa hyvän lähtökohdan paketin todelliselle toimeenpanolle, joka ei useinkaan ole multilateraalisen toiminnan vahvimpia ominaisuuksia. Päätökset luoda kansainväliselle taloudelle ja sen tasapainolle sekä kansallisten toimenpiteiden yhteensopivuudelle kansainvälisiä monitorointijärjestelmiä ja vertaisarviointia ovat toteutuessaan kauaskantoisia. Näistä ja talouden "early warning" -järjestelmistä puhuttiin ja Aasian talouskriisin yhteydessä, mutta ne eivät toteutuneet ja juuri niitä olisi kaivattu tämänkin kriisin ennakoimiseksi ja ehkäisemiseksi.

Toisekseen kommunikeasta ja G20-maiden johtajien kommenteista voi ehkä ensi kerran lukea kollektiivista tahtoa ja halua kulkea kohti tehokkaampaa ja inklusiivisempaa globaalihallintoa. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan traditiossa ja erityisesti edeltäjänsä toimintaa vasten presidentti Obama aukoo aivan uusia latuja multilateralismin puolustajana ja edistäjänä. Globaalihallinto oli edellisen administraation aikana sana, jota Yhdysvallat ei mielellään nähnyt missään asiakirjassa. Valitettavasti on varmaa, että tälle ladulle asetellaan Yhdysvalloissa vielä monenlaisia esteitä ja ansoja. Vähäisin niistä ei ole kansallinen etu ja sen hyvin perinteiset tulkinnat. Kiinalla, Intialla ja Venäjällä on varmaan myös omat tulkintansa globaalihallinnosta. Joka tapauksessa kansainvälinen yhteisö on "läpäissyt Pittsburghin testin", ja Pittsburghissa otetut askeleet voivat parhaimmillaan osoittautua historiallisiksi. Seuraavan kerran globaalihallinnon toimivuutta testataan Kööpenhaminassa, jossa agenda ja haasteet ovat vielä Pittsburghia vaativampia.

Irlannissa ei sikäli olla ihan hakoteillä, etteikö Lissabonin sopimuksen voimaantulo veisi edelleen mukanaan ripauksen sitä suvereniteettiä, josta EC:n ja EU:n jäsenvaltiot ovat vuosikymmenien aikana olleet valmiita vähittäisesti luopumaan Euroopan integraation hyväksi. Suuri kysymys niin Irlannille, Suomelle kuin muille, vaikkapa myös ulkopuolella oleville Sveitsille ja Norjalle on, antaako EU:hun kuuluminen riittävät, tai paremmat mahdollisuudet kuin sen ulkopuolella, kansallisten etujen toteuttamiseen. Suveriniteetin kanssa tällä asialla ei nykymaailmassa ole juuri paljon tekemistä. Siksi suvereniteetin ei luulisi olevan edellä kuvattuun kansallisvaltion muuttuvaan rooliinkaan nähden kansanäänestyksen ydinkysymyksiä.

Irlannissa juuri tämän hetken näköalat tuskin juuri ulottuvat kansanäänestystä pitemmälle. Keskustelua laman kansainvälispoliittisista ja kansallisista vaikutuksista Irlannin ulkopolitiikkaan ja asemaan ei oikein saa käynnistettyä. Kaikki voimavarat ja mielenkiinto kohdistuvat nyt kansanäänestykseen. Sanomattakin on selvää, että "kelttitiikerin" ja talousihmeen romahtaminen ovat vakavasti vaikuttaneet Irlannin kansainväliseen imagoon. Lamasta nouseminen tulee olemaan pitkähkö prosessi, jota paljolti säätelevät ulkoiset tekijät. Amerikkalaiset investoinnit olivat tärkeässä roolissa maan nopeassa nousussa - ja ne voivat olla myös auttamassa ennakoitua nopeampaankin paluuseen kasvun tielle. Viime päivien tapaamisteni pohjalta hallituksessa ja ulkoministeriössä myönteisen äänestystuloksen tullessa post-referendum ajan keskeiseksi tavoitteeksi nähdään Irlannin entisen EU-imagon ja -aseman jälleen rakentaminen ja maan uskottavuuden palauttaminen. Irlantihan näkee itsensä ja EU- menneisyytensä Unionin rakentavana, aktiivisena ja itseään suurempana jäsenmaana. Muutoin viittaan Irlannin osalta suurlähetystön normaaliin ja kattavaan raportointiin sekä jään toiveikkaana odottelemaan kansanäänestyksen tulosta.

Miten sitten Suomen kannattaisi asetella pelinappulansa tälle transformaation ennustamattomassa tilassa olevalle kansainvälisen politiikan pelilaudalle? Suomen kokoiselle kansantaloudelle G20-G30- ovet eivät aukene. Tie näihin salonkeihin käy ainoastaan EU:n kautta ja välityksellä. EU on tänään meille ylivoimaisesti tärkein kanava maailmanlaajuiseen vaikuttamiseen ja omien etujen ajamiseen tässä kokonaisuudessa. Silti ja sen takia on hyvä aika ajoin kriittisesti tarkastella, miten tämä kanava etujamme palvelee. Se toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin itse pystymme vaikuttamaan asioiden valmisteluu sen eri vaiheissa ministerineuvostossa, sen eri toimielimissä, komissiossa ja EU- parlamentissa ja eri jäsenmaissa siinä pitkässä juoksussa, joka valmistelee Unionin läsnäolon ja vaikuttamisen itse huippukokouksissa ja niiden valmisteluissa. Oma vaikuttamisemme ulottuu kaikkein vähiten se viimeiseen osaan, joka on haavoittuvainen kulloisenkin puheenjohtajan taitoon, kykyyn ja haluun edistää niitä kantoja, joista on sovittu. Tätä haavoittuvuutta Lissabonin sopimuksen voimaantulo tulee jossakin määrin lieventämään. Hämminkiä saattaa aiheuttaa myös se, "kenen joukoissa seisovat" ne jäsenmaat, joilla on oma pääsylippu näille areenoille. On hyvä, että EU-vaikuttamisemme on nyt tarkastelun kohteena ja olisi erinomaista, jos tässä tarkastelussa ihan erikseen analysoitaisiin EU:n roolia ja onnistumista G20:ssa ja muissa uusissa konstellaatioissa - vaikkapa nyt tuoreimman eli Pittsburghin kokouksen kokemusten perusteella. Ja eri arvion tässä yhteydessä ansaitsisi Suomen omien tavoitteiden toteutuminen.

Niin tai näin, EU on ja pysyy globaalin vaikuttamisemme keskiössä. Elämme kansainvälisten suhteitten transformaatiota, joka synnyttää eri asiayhteyksiin liittyviä uusia osallistumisen ja vaikuttamisen tarpeita ja mahdollisuuksia. Ei ole viisasta asetella tässäkään asiassa munia yhteen koriin; on oltava valpas, nähtävä prioriteetit selkeästi ja valittava - ja joskus luotava - vaikutuskanavat sen mukaisesti. Pohjoismaisen tai pohjoimais-balttilaisen yhteistyön mahdollisuuksista ei ole otettu kaikkea irti. Kuten suurlähettiläspäivillä todettiin, tämä konstellaatio veisi meidät G8-G10 sarjaan. Bilateraaliset suhteemme nouseviin talouksiin ovat arvossa arvaamattomassa. Ei myöskään pidä karttaa ennakkoluulotonta "asia- ja teemakohdennettua liittoutumista" joidenkin maiden tai maaryhmien kanssa. Omassa työhistoriassani Aasian kehityspankin kanssa ja sen Suomen kuvernöörinä on erinomainen kokemus yhteistyöstä Suomen äänestysryhmästä, joka siellä muodostuu Kanadasta, Hollannista ja Pohjoismaista. Niihin aikoihin se koettiin koko pankin aktiivisimmaksi ja hyvin vaikutusvaltaiseksi äänestysryhmäksi. Kuten UM:n vuodelta 2005 olevassa strategiassakin viisaasti todetaan: "Globaalien verkostojen merkitys kaikessa toiminnassa kasvaa... Valtiotoimijalta tämä edellyttää lisääntyvää yhteistyökykyä ja uudenlaisia kumppanuuksia."

* * *

Edellinen osuus oli tarkoitettu sekä sisällöllisesti että sivumääräisesti kattamaan sitä toimeksiantoa, jonka ministeri Stubbilta suurlähettiläskokouksessa saimme. Seuraava on pieni mikrotason poikkeama tai joycelainen tajunnanvirran sivupolku edellisestä kokonaisuudesta. Se on tarkoitettu ensisijaisesti niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita UM:stä ja sen kehittämisestä. Muistaakseni ministeri Stubb antoi rohkaisua myös omien mielipiteitten esille tuomiseen.

Ulkoministeriön haasteita nopeasti muuttuvassa kansainvälisen politiikan asetelmassa ovat mielestäni juuri edellä mainittu 1) kansainvälinen verkottuminen 2) globaalien ja temaattisten koko ulkoasianhallinnon, usein koko valtionhallinnon läpi menevien horisontaalisten asiakokonaisuuksien käsittely ja 3) edelliseenkin liittyen yhteistyö muiden ministeriöiden kanssa ja niiden palvelu ulkomaanedustuksessa.

Katselen asiaa hieman kaukaa ja jo neljän vuoden asumuserossa ministeriöstä. Minusta näyttää, että ministeriö on jalkautunut hyvin kotimaassa ja onnistunut kehittämään strategiansa edellyttämiä kumppanuussuhteita Suomessa. Samantapaista jalkautumista edellytetään nyt laajassa kansainvälisten suhteiden viidakossa, jossa sen on tapahduttava selektiivisesti sekä painokkaasti kunkin kumppanin Suomen intressien toteutumiseen tuoman lisäarvon pohjalta. Valtiokumppanuuksissa tarvitsemme "constituencien" rakentamista omien tavoitteidemme saavuttamiseksi - yksin meidän on hyvin vaikea olla "relevantti toimija". Yksityissektorin, kansalaisjärjestöjen ja akateemisen maailman kanssa tarvitsemme uusia ja luovia kumppanuuksia hyväksyttävyytemme lisäämiseksi sekä kumppaniemme asiantuntemuksen hyödyntämiseksi ja mukanaolon takaamiseksi.

Maailman agenda ja ongelmat eivät enää järjesty siististi länsimaisen ministeriaalisen, sektoraaliseen työnjakoon perustuvan hallintomallin mukaisesti. Yhtä vaikeaa niitä on sovittaa ulkoministeriön nykyiseen organisaatiokaavioon. Voipi olla helpompi ryhtyä miettimään organisaatiota hieman uusiksi kuin vaikuttaa maailman ongelmien luonteeseen. Se, mitä ei näy organisaatiosta, ei helposti ole olemassakaan. Oletan, että moninainen yhteistyö ja tiimityöskentely osastojen ja yksiköiden välillä palvelee tätä päämäärää. Talouskriisin, ilmastonmuutoksen ja kansainvälisten vesikysymysten käsittely ei varmaan kärsisi projektinomaisuudesta. Hyvä olisi, että se toisi myös paremmin näkyviin sen yhteistyön, jota näissä asioissa tehdään ministeriöitten välillä ja joissa ammattiosaaminen ja johtajuus on jossakin muualla kuin UM:ssä. Edustustoissa näiden asioiden käsittelyltä ei voida eikä pidäkään välttyä. Näkyvissä oleva menettely asettaa kokenut virkamies tällaisen horisontaalisen hankkeen koordinaattoriksi ei ole huono vaihtoehto, mutta se saisi saada enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta.

Suomen EU:hun liittyminenhän on tuonut mukanaan työskentelytapoja, joissa sektoraalisesta yhteensovittamisesta huolehditaan. Kotimaisesti VNK:lla on ollut yhteensovittamisessa keskeisin rooli. Itse asiassa Suomi on ollut yksi horisontaalisen lähestymistavan uranuurtajia; Vanhanen I hallitus toi hallitusohjelmaan ohjelmajohtamisen prinsiipin ja neljä poikkisektoraalista ohjelmaa. Nykyisessä hallitusohjelmassa niitä on kolme. Kokemukset ovat olleet voittopuolisesti myönteisiä ja niitä Suomi on esitellyt OECD:ssä, joka on jonkinlainen "whole of government" -lähestymistavan airut tai promoottori. Asioita voi tietysti tehdä monella tavalla; pienessä maassa koordinaatio toimii helpommin ja infoormaalimmin ja kaikkea ei pidä lähteä myöskään vääntämään "horisontaalisuuden" muottiin. Tärkeintä on, että toiminnan ja tavoitteiden johdonmukaisuus taataan. Se rooli, joka VNK:lla on yhteensovittamisesta kotimaassa, kuuluu UM:lle kansainvälisissä kysymyksissä. Tähän rooliin voisi tarttua nykyistä reippaammin.

Enemmän huomiota toivoisin sille palvelufunktiolle, joka edustustoilla on suhteessa muuhun valtionhallintoon. Joskus pääsee unohtumaan, että emme ole UM:n vaan Suomen suurlähetystöjä ja edustustoja maailmalla. Tämä palvelufunktio tulee käytännössä paremmin esille EUE:n ja OECD- edustuston tapaisissa multi-edustustoissa, joissa on myös muista ministeriöistä tulevaa henkilöstöä. Edustustojen kokonaisvastuun ja agendan näkökulmasta tämä palvelufunktio kuuluu samalla tavalla kaikille edustustoille, eikä tämän palvelufunktion mielestäni tulisi olla mitenkään erilainen kahdenvälisissä edustustoissa. Onhan tämä tietysti resurssikysymys – niin kuin kaikki muukin näinä niukkoina aikoina. Lisäksi olen huomannut, että koordinaatio-, seuranta- ja muitten ministeriöitten toimintaa fasilitoiva roolimme koetaan näissä tarpeelliseksi ja sitä arvostetaan. Käytännössä voi ollakin niin, että teemme tällä saralla enemmän kuin itse huomaamme ja saamme tälle asialle näkyvyyttä. Lähestymistavat saattavat eri edustustoissa olla myös hyvin erilaisia. Joka tapauksessa tämä on funktio, josta ulkoasianhallinnon kannattaa mielestäni pitää kiinni. Aion painottaa tätä asiaa omassa toimintasuunnitelmassani, ja toivottavasti saan siihen myös ministeriön tuen.

Le Dea-Ghui ó Éirinn! ISO-BRITANNIA Suurlähettiläs Jaakko Laajava, Lontoo 28.9.2009

Kansainvälinen talouskriisi: näkökulmia Lontoosta

"Kannattaa muistaa, että ensimmäiset kunnon analyysit 1930-luvun talouskriisistä kirjoitettiin vasta 1960-luvulla", sanoi muuan talousoppinut äskettäin Lontoossa eräässä kymmenistä kriisiä käsitelleistä tilaisuuksista, joita Lontoon Cityssä on viime vuoden aikana pidetty. Nykykriisi on vielä meneillään. Pitkälle menevät johtopäätökset ovat perspektiivin puuttuessa hieman epävarmalla pohjalla.

Lontoo, pääministeri Gordon Brown ja UK G-20:n puheenjohtajamaana ovat olleet monin tavoin sekä finanssikriisin että reaalitalouden kriisin polttopisteessä. Britannia itse on kärsinyt kriisistä tuntuvasti. Numerot ovat rumia. Pankkeja on pelastettu ja rahaa syydetty elvytykseen. Julkisen talouden alijäämä - joka muutoinkin oli kasvamassa - on nyt paisunut mittoihin, joista ei selvitä ilman rajuja menoleikkauksia ja veronkorotuksia. Merkkejä taantuman hellittämisestä kuitenkin on, eivätkä pankkien pelastamistoimet välttämättä muodostu niin kalliiksi veronmaksajille kuin pelättiin. Leikkaukset ovat kuitenkin edessä, eikä brittipoliitikkojen elämää helpota se, että eletään keskellä kiivasta vaalinaluskautta.

Brown itse on sukkuloinut ympäri maailmaa siihen tahtiin, että häneltä lipsahti parlamenttikeskustelussa sammakko "First, we saved the world and then...", mikä kirvoitti Westminsterin palatsin parhaimman naurunremakan vuosikausiin. Tosiasia kuitenkin on, että UK ja Brown henkilökohtaisesti ovat tehneet varsin paljon generoidakseen poliittista yhteisymmärrystä tarvittavien toimien suhteen niin hyvin johtavien teollisuusmaiden kuin nousevien kehitysmaidenkin kesken. Myös EU:n piirissä G-20:n valmistelut ovat nyttemmin sujuneet verraten hyvin, eikä Britannian ja muiden välille ole syntynyt kovin suuria näkemyseroja, eräiden finanssipalvelujen sääntelyä ehkä lukuun ottamatta.

Tätä kirjoitettaessa - juuri Pittsburghin jälkeen - varmaankin kaikkialla yhdytään siihen näkemykseen, että finanssikriisin kauhuskenaario eli koko järjestelmän kaatuminen ei enää ole todennäköistä - ainakaan tämän kriisin yhteydessä. Varsin yleisesti katsotaan myös, että Lehman Brothersin konkurssi vuosi sitten kärjisti vaaran äärimmilleen.

Reaalitalouden kriisi sen sijaan jatkuu ja monissa maissa vielä pahenee työttömyyden rajun kasvun myötä. Toipumisesta osa on nopeaa, osa äärimmäisen loivaa. Alueelliset ja toimialakohtaiset erot ovat suuria. Elvyttävää finanssipolitiikkaa ja keskuspankkien löyhää rahapolitiikkaa siten tarvitaan - mutta kuinka kauan?

G-20 -prosessin tavoitteina ovat kuluneena vuotena olleet 1) maailman finanssijärjestelmän pelastaminen ja toimintakyvyn turvaaminen, 2) koordinoitu raha- ja finanssipoliittinen elvyttäminen, 3) kansainvälisten järjestöjen kuten IMF:n ja kehityspankkien toimintakyvyn turvaaminen eritoten köyhimpien maiden ongelmien hoitamiseksi, 4) maailmankaupan edellytysten varmistaminen ja protektionismin ehkäiseminen ja 5) regulaatiojärjestelmän ja valvonnan parantaminen.

Pittsburghiin kokoontuneet johtajat saattoivat hieman omahyväisesti julistaa, että tässä on onnistuttu ("It worked"). Epäilemättä yhteistyön voimakasta lisäämistä tarvittiin, mutta syvempi analyysi kriisistä ja siitä selviytymisestä ml. julkisen ja yksityisen sektorin rooleista jäänee taloushistorian tehtäväksi.

Kun taantuman loppu eri puolilla häämöttää ja kasvu alkaa pohjautua yksityisen kysynnän vahvistumiseen, tulee yhteistyön keskiöön se, millä tavoin nyt luotu erityistilanne voidaan hallitusti purkaa (ns. exit strategy), eli siirtyä takaisin mahdollisimman normaaleihin käytäntöihin ja kestävään kasvuun. Pittsburgh totesi tämän, mutta koska eri maat ovat ottaneet käyttöön kriisiä hallitakseen mitä erilaisimpia keinovalikoimia, niiden koordinoitu alasajo hyvässä kansainvälisessä yhteisymmärryksessä on haasteellinen tehtävä. Poliittisille päättäjille on toki helpompaa luoda esimerkiksi autoteollisuudelle veronmaksajain rahoilla tukipaketteja kuin antaa kannattamattoman ylikapasiteetin kaatua ja sen myötä työpaikkojen kuolla. Ja erilaisia tukijärjestelmiä - näkyviä ja näkymättömiä - on paljon. Esimakua siitä, miten helposti asiat voivat mennä solmuun, tarjoaa vaikkapa äskettäinen Yhdysvaltain päätös asettaa kiinalaisille autonrenkaille korkeat tuontitullit. Myös EU on ryhtynyt suojatoimiin kiinalaisia teräsputkia koskien. Asia ei varmaankaan jää tähän. Vaikka julistusten tasolla ollaan yksimielisiä siitä, että protektionismi on turmiollista kaikille, voi tilanne erilaisissa poliittisissa ristipaineissa johtaa käytännössä juuri protektionismin nousuun, toimien ja vastatoimien kierteeseen.

G-20 -agendalla ovat myös toimet, joilla sääntely- ja valvontajärjestelmää kehitetään siten, että pankit ovat entistä enemmän konkreettisesti vastuussa mm. palkitsemispolitiikkansa järkevyydestä ja jopa tilanteesta, jossa niillä on mahdollisesti edessä toiminnan lopettaminen (ns. living will). Erilaisia puskuri- ja varautumisvelvoitteita pankeille on tiedossa, kuten mm. Pittsburghin päätöksistä ilmenee. Tärkeätä on myös, että riskit hinnoitellaan oikein. Kaikkein suurin riski on tietysti koko järjestelmää koskeva eli ns. systeeminen riski, jota eri keinoin yritetään vastedes paremmin hallita.

Lordi Mark Malloch-Brown, entinen YK:n varapääsihteeri ja Brownin G-20 neuvonantaja listasi äskettäin kriisin seurauksia ja siitä avautuvia kysymyksiä seuraavasti:

1) julkisen sektorin kasvanut rooli taloudessa: miten päästään takaisin normaalitilanteeseen ja mitä hallituksilta voidaan odottaa, jos pankit joutuvat äärimmäiseen kriisiin (ns. too big to fail - ongelma)

2) kokonaisuudessaan merkittävästi lisääntynyt pankkien sääntely ja valvonta sekä valvonnan ulottaminen samanlaisena ja yhtä tehokkaana koko globaaliin talouteen

3) taloudellisessa kanssakäymisessä ei enää riitä vain muutamien maiden keskinäinen koordinaatio, vaan tarvitaan aitoa ja osapuolia todellisuudessa velvoittavaa yhteistyötä globaalilla tasolla: kuinka se organisoidaan? Entä sanktiot? Järjestelmä ei siedä vapaamatkustajia (free riders)

4) finanssisektorin tervehtymisen jälkeen kestää vuosia, ennen kuin reaalitaloudet eri puolilla maailmaa ovat normaalikunnossa: erityisongelman muodostaa työllisyys, kun kasvua haetaan luomatta uusia työpaikkoja: seuraukset näkyvät teollisuusmaissa elintason ja hyvinvoinnin notkahduksena mutta köyhimmissä kehitysmaissa todellisena uhkana terveydelle ja ylipäänsä elämisen mahdollisuuksille

5) joka puolella maailmaa ovat julkiset taloudet kehittymässä alijäämäisiksi: menoja on karsittava, verotuloja saatava lisää, mikäli palveluista ei haluta tinkiä: eriarvoistuminen kasvaa, kehitystavoitteita (mm. MDG) on vaikea saavuttaa

6) nousevat suuret taloudet (BRIC) kohoavat entistä tärkeämpään asemaan: taloudellisen vallan myötä myös poliittista valtaa siirtyy, mutta valitettavasti kykyä vastuunkantoon ei synny kovin lyhyessä ajassa

7) koko kansainvälinen järjestelmä tarvitsee kiireellisesti todellista - ei vain kosmeettista - muutosta, vastuun ja vallan täytyy olla paremmin tasapainossa esim. IMF:ssä ja YK:ssa; samalla tarvitaan yhteisymmärryksen generointiin muita formaatteja kuten G-20: jonkun on otettava aloite ja kannettava vastuuta asioiden etenemisestä

8) pitkällä aikavälillä tulee mietittäväksi dollarin asema maailman reservivaluuttana, vrt. mm. Kiinan taholta esitetyt näkemykset IMF:n ja erityisnosto-oikeuksien (SDR) uudesta roolista

9) Yhdysvaltain uuteen hallintoon kohdistuu epärealistisen suuria odotuksia paitsi globaalin turvallisuuden myös talouden osalta - on aivan mahdollista, että Obaman vaalilauseesta "yes, we can!" tuleekin olosuhteiden pakosta "no, we can't!"

10) maailmalla on edessään uudenlaisten jännitteiden ja valta-asetelmien kausi, jossa globalisaatio hidastuu ja paineet lisääntyvät hallitusten roolin kasvattamiseksi siten, että tuloksena on entistä enemmän ns. "managed trade" eli vapaakaupan ja avoimen talouden sijasta hallitusten ja poliittisten päätösten ohjailema toimintaympäristö

Malloch-Brown tuli johtopäätökseen, että lähivuodet testaavat monin tavoin päättäjien kykyä omaksua uudenlaisia toimintamalleja ja toimia aivan toisella tavalla keskenään aidossa yhteistyössä kuin perinteisten kansallisvaltioiden maailmassa. Uuden tilanteen vaikeutta korostavat sekä lähtökohtien ja toimintamallien erot että suuret epätasapainoilmiöt (global imbalances). Yksi nykyisen kriisin lähteistä liittyy valtavaan epäsuhtaan Yhdysvaltain ja Kiinan välillä, jossa amerikkalainen kuluttaja on ostanut asuntonsa arvonnousun innostamana edullisia kiinalaisia tuotteita, työpaikat ovat muuttaneet Kiinaan ja kiinalaiset säästäneet viennistä saamansa tulot valtavaksi ylijäämäksi, joka puolestaan on sijoitettu suurelta osin amerikkalaisiin arvopapereihin, ennen kaikkea valtion velkakirjoihin. Kyseessä on tuhansien miljardien epätasapaino, Yhdysvaltain alijäämä ja Kiinan ylijäämä. Amerikkalaiset ovat alkaneet säästää ja kiinalaiset kuluttaa, mutta edessä on massiivinen ja moniulotteinen prosessi. Miten dollarin ja juanin suhteen käy? Ja muitakin suuria epätasapainoasetelmia toki on.

On huomionarvoista, että Pittsburghin päätökset korostavat moneen otteeseen maailmantalouden tasapainoisen (balanced) kasvun tärkeyttä. Tämän myötä ottavat nousevat taloudet ml. Kiina enemmän vastuuta yleisestä globaalista talouskehityksestä. Muutokset vievät kuitenkin aikaa.

Kriisi on kirvoittanut kysymyksiä myös koko kansainvälisen avoimen talousjärjestelmän luonteesta ja jatkuvuudesta. Koko ns. länsimainen ja eritoten anglo-amerikkalainen malli asetettiin kritiikissä kyseenalaiseksi. Onko nykymallista ja sen johtavista edustajista enää esikuviksi?

Suurta arvostusta nauttiva lordi Robert Skidelsky, Keynesin elämäkerran kirjoittaja, kosketteli äskettäin eräässä puheessaan valuuttajärjestelmien kehitystä aina kultakannasta lähtien sekä kulloinkin vallitsevan järjestelmän yhteyttä hallitusten mahdollisuuksiin säädellä kansainvälistä kauppaa. Hän päätyi pohtimaan "Keynesin hengessä" jopa uuden Bretton Woodsin tarvetta, joka voisi korjata koko asetelman oikeudenmukaisemmaksi. Vaikka ongelmat ovat nähtävissä, dollarin aseman perusteellisiin muutoksiin amerikkalaisilla on tuskin nykytilanteessa mitään intressiä, oli kuitenkin hänen päätelmänsä.

Avoimen talouden mallin mahdollinen korvautuminen poliittisiin päätöksiin perustuvalla globaalilla talousjärjestelmällä huolestuttaisi epäilemättä Suomen kaltaisia, kanssakäymisestä muiden maiden kanssa erittäin riippuvaisia maita, joille yhteisesti luotuihin sääntöihin perustuva multilateraalinen kauppajärjestelmä on elintärkeä.

Kuluneen parin vuoden kriisijakson jälkeen kriittisimmät äänenpainot ovat tasoittuneet. G-20 on osaltaan muovannut uudistuksille suotuisaa maaperää ja luonut yhteistä näkemystä. Ilman sitä tilanne voisi olla paljon vaikeampi. Myös talousjärjestelmän puutteita ja virheitä on ryhdytty korjaamaan. Näyttää siltä, että avoimen talouden malli säilyttää elinvoimansa. Globaalin talouden haasteet ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Suuria taloudellisia kysymysmerkkejä liittyy esimerkiksi globaalien uhkien ja haasteiden kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen liittyviin vastuisiin, hallitsemattomiin muuttoliikkeisiin ja energiakysymyksiin.

Suomen perinteiset vahvat alat kuten puunjalostusteollisuus ja monet konepajateollisuuden alat kärsivät maailmanlaajuisesta ylikapasiteetista ja maamme periferisestä sijainnista suhteessa markkinoihin. Vahvuudet teknologiassa ja innovaatiotoiminnassa vievät Suomea toki eteenpäin, mikäli toimintaympäristö on muuten otollinen suomalaiselle osaamiselle. Paljon uutta on kuitenkin luotava. Suomen tilanne on erittäin haasteellinen.

Suomella ja monilla muilla pienemmillä mailla on samalla edessään kansainvälisessä yhteistyössä uudenlainen kausi, jossa pelkkä perinteinen sopeutuminen ei enää riitä. Vaikka EU ja etenkin euro ovat tuoneet vakautta ja ennustettavuutta ja kohentaneet merkittävästi Suomen kansainvälistä asemaa, kasvuun tuskin riittävät pelkästään Euroopan yhteismarkkinoiden mahdollisuudet. Venäjä on luonnollisesti erittäin tärkeä. Mutta samalla koko globaaliin toimintaympäristöön olisi pystyttävä vaikuttamaan siten, että se olisi mahdollisimman suosiollinen Suomen tyyppiselle toimijalle ja suomalaisille vahvuuksille. Laajemminkin Suomen - ja muiden Pohjoismaiden - tulisi mahdollisimman usein kuulua aktiiviseen ja noteerattavaan joukkoon silloin, kun asioita joko hoidetaan olemassa olevissa instituutioissa tai erityistilanteissa koalitioita kokoamalla (ns. coalitions of the relevant). On itsestään selvää, että aktiivisella ja asiansa hallitsevalla suomalaisella diplomatialla - uuteen tilanteeseen viritettynä - on jälleen kysyntää. ISRAEL Suurlähettiläs Per-Mikael Engberg, Tel Aviv 30.9.2009

Kolumni Pyhältä Maalta vuodenvaihteessa 5769 – 5770 Israel selvisi talouskriisistä lähes naarmuitta, se joutuu kuitenkin varautumaan siihen, että sen strateginen liittolainen ja elintärkeä tukija menettää asemiaan. Ystäväpiiriä laajennetaan.

Israel on jo selvinnyt historiansa lyhytkestoisimmasta taloudellisesta taantumasta. Maailmanlaajuinen finanssi- ja talouskriisi jäi Israelissa lähinnä mini-kriisiksi.

Täällä ollaan ylpeitä siitä, että samalla kun Israel oli viimeinen maa johon kriisi iski, Israel selvitti itsensä ensimmäisenä kriisistä ulos. "Last in - First out", kuten asia ilmaistaan.

Taantuma näkyi Israelissa lähinnä vain vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, jolloin käytiin myös kolmiviikkoinen Gazan sota. Työttömyys lisääntyi, mutta suhteellisen maltillisesti, koska monet työnantajat päättivät olla irtisanomatta työntekijöitään. Sen sijaan säästettiin mm. leikkaamalla palkkoja 5 -10 prosenttia ja siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Tänä vuonna talouskasvu jää nollaan, mutta vuodelle 2010 on luvassa jo 2,5 prosentin kasvua.

Hyvästä tilanteesta on israelilaispankkien pidättyväisen lainanantopolitiikan ohella aivan erityisesti kiitetty keskuspankin pääjohtajan, Stanley Fischerin ilmeisen taitavaa korkopolitiikkaa ja päättäväisiä toimia shekelin ja dollarin vaihtokurssin pitämiseksi siedettävällä tasolla Israelin vientiyritysten kannalta. Fischer otti epäilemättä ison riskin kun hän päätti huomattavista dollariostoista: 100 miljoonaa päivässä yli vuoden ajan. Riskinotto näyttää kannattaneen ja samalla Israelin valuuttavaranto nousi 40 miljardista yli 54 miljardiin dollariin. Ja Fischer nimettiin "vuoden henkilöksi".

EU on Israelin tärkein kauppakumppani. Mutta Yhdysvallat on jo lähes puolen vuosisadan ajan ollut Israelin tärkein strateginen kumppani. Yhdysvaltojen tuki Israelille on mittava. Nyt jotkut kysyvät huolestuneina: Entä jos Yhdysvallat talouskriisin seurauksena menettää asemansa maailman johtavana suurvaltana. Mitä tapahtuu jos Yhdysvaltojen talous romahtaa?

Laajasti arvostettu talouskolumnisti Amotz Asa-El kirjoittaa The Jerusalem Postin 5.9. ilmestyneessä viikkoliitteessä: Ongelma Obaman kanssa ei liity niinkään siihen, mitä hän suunnittelee Lähi-idän konfliktin varalle, vaan se mitä hän tekee Yhdysvaltojen taloudelle. Asa-El toteaa happamasti, että Obama näyttää uskovan, että Yhdysvallat voi moninkertaistaa julkista velkaansa ja budjettialijäämäänsä mm. kansallistamalla dinosauruksia kuten General Motors ja samalla vielä nostaa sosiaalimenoja, kertomatta mistä rahoitus otetaan. Yhdysvaltojen julkinen velka on jo 55 prosenttia BKT:sta ja budjettialijäämän odotetaan nousevan 1.600 miljardiin dollariin tänä vuonna ja lisääntyvän edelleen 9.000 miljardilla dollarilla vuoteen 2019 mennessä.

Jos näin tapahtuu on ilmeistä, että dollari romahtaa. Ja samantien murenee myös Yhdysvaltojen geopoliittinen johtoasema, ennustaa kirjoittaja ja kysyy seuraavaksi: Mitä Israel silloin tekee? Onko Israel siihen mennessä löytänyt itselleen uusia liittolaisia, kuten Intia, Kiina tai Venäjä, tai miksipä ei jälki-islamistinen Iran?

Edellä oleva voi kuulostaa ennenaikaiselta pelottelulta, mutta tosiasia on, että Israel monen muun maan tavoin on ryhtynyt aktiivisesti laajentamaan ja syventämään suhteitaan juuri Intiaan, Venäjään ja Kiinaan. Israelin nykyhallitus on katsonut tarpeelliseksi muutoinkin laajentaa ystäväpiiriään myös Latinalaiseen Amerikkaan, Afrikkaan ja Euraasian nouseviin energiamahteihin, kuten Kazakstaniin ja Turkmenistaniin. Uusia edustustoja perustetaan ja vanhoja vahvistetaan kansallisen edun nimissä.

Maailmaa koetteleva talouskriisi on epäilemättä lisännyt tarvetta tarkastella maailmanpoliittisia valta- asetelmia uudessa valossa. Harvassa maassa maailma on koettu niin yksinapaiseksi kuin Israelissa. Yhdysvallat on ollut sille kaikki kaikessa, viimekädessä jopa Israelin valtion olemassaolon takaaja. Tilanne voi muuttua ja siihen on syytä varautua. ITALIA Suurlähettiläs Pauli Mäkelä, Rooma 14.10.2009

Talouskriisi, kansainvälinen politiikka, Italia - selityksiä, merkityksiä ja vaikutuksia

1. Italiaan liitetään usein 'Euroopan sairaan miehen' leima, mutta muitakin jopa tehohoidon tarpeessa olevia, vähintäänkin 'tartunnan' saaneita maita mantereelta löytyy. Italian syvät taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat voitaisiin niputtaa kokonaiseksi sairaskertomukseksi. Maan yleiskunto on huolestuttava mutta ei välttämättä toivoton. Italialaisilla on kova vastustuskyky pahempienkin aikojen varalle, ja kansan vahva selviytymiskyky kuuluu osana perusterveyteen. Mutta jokaisen sietokyvyllä on rajansa. Italian ongelmat kaipaisivat nopeita kuureja ja uusia rohtoja. Muodollisesti G8/G20-kastiin kuuluva maa on jäänyt pahasti jälkeen vertaismaista mm. kilpailukyvyssä ja tuottavuudessa. Kipupisteiden lista on mittava: valtiontalouden rakenteellinen alijäämä, oikeuslaitos, infrastruktuurit, julkinen hallinto, sosiaalijärjestelmä, opetus, tutkimus, veronkierto, järjestäytynyt rikollisuus, korruptio...

Italialla on tämän kriisin jälkeenkin enemmän muilta opittavaa kuin muille opetettavaa. Kaikkien sinnitellessä maailmanlaajuisen taloustaantuman kourissa, Italiassa on eletty 'tavanomaisissa' kriisiolosuhteissa, joihin kansainvälisellä rahamaailmalla ja politiikalla on sittenkin varsin vähän yhteyksiä.

2. Italia on kriisiytynyt maa ilman maailmanlaajuista talouskriisiäkin. Hallitustasolla ongelmia on siten varaa jopa vähätellä. Pääministeri Berlusconi on toistanut kuvaustaan kriisistä, joka on 'psykologinen'. Joku voi tähän vakuutteluun uskoakin, mutta kansantalouden tunnusluvut ja muut indeksit puhuvat hälyttävästi toista. Italian tie ei kuitenkaan ole Islannin tai Latvian kaltainen liuku katastrofiin. Maailman merkittäviin teollistuneisiin vientimaihin kuuluvalla Italialla on monia sellaisia vahvuuksia, joista pikkumaat vain uneksivat. Italia on maailmanmarkkinoihin integroitunut suuri tekijä, mutta yksin - ja heikkouksineen - ei se talouden suuntaa minnekään käännä. Siksi nykyisen hallituksen kotoperäinen kansallisten arvojen ja toimien korostaminen ei pelkästään ihmetytä, vaan huolestuttaa ulkopuolista tarkkailijaa. Maa ja sen rakenteet kaipaisivat modernisointia ja reformeja, jotka näyttävät edelleen kilpistyvän eturyhmien intresseihin ja välistävetoihin sekä poliittisen päätöksenteon ikuiseen takkuisuuteen. Valopilkku on italialaisten korkea säästöaste vastauksena mm. puutteelliseen sosiaaliturvaan. Italian miljoonainen pk-teollisuus on esimerkillisen iskukykyistä mutta kärsii kasvavasta halpamaiden kilpailusta. Luottamusindikaattorien lukemat, teollisuustuotanto ja vientinäkymät ovat viime viikkoina olleet Italiassakin kohentumaan päin.

3. Joskus jälkeenjääneisyydestä on ainakin lyhytaikaista hyötyä: Italian pankkilaitos ei ehtinyt globalisaation nostattamaan kv. spekulaatioaaltoon ja helpon rahanteon makuun. Paikallisperusteinen pankkilaitos seisoo entisellään, mutta tarvitsisi ehdottomasti lisää tehokkuutta, suurempia yksiköitä ja kansainvälistymistä. Italian pankeille tämä on 'Pyrrhoksen voitto'. Hallituksen rummutuksesta huolimatta talouselvytys on jäänyt kosmeettiseksi ja on tasoltaan EU-maiden alhaisimpia. Hallitustason elvytyksen jatkosta on vain hämärä aavistus budjettivajeen revetessä jo reiluun - 5%/bkt.

4. Maan sosiaalipolitiikka ei pysty nykytasollaan vastaamaan niihin ongelmiin joita talouskriisi on synnyttänyt. Myös Italiassa elää sosiaalista tyytymättömyyttä, jonka väkivaltainen purkautuminen on mahdollista. Nuoriso ja opiskelijat reagoivat herkästi. Järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption vaikutus lisää talouden ja yhteiskuntarauhan prekariaattia luonnetta. Kriisin yhteiskunnalliset seuraukset mm. työttömyytenä, nuorten syrjäytymisenä ja muuttoliikkeinä painavat kasvavasti Italiaa kuten muuta Eurooppaa.

5. Tässäkin globaalissa kriisissä on kyse lopulta klassisesta talouskuplasta ylivelkaantumisineen ja muine perinteisine aineksineen. Ainutlaatuista kuplassa on nyt ollut sen ennen kokematon mittakaava. Hyvien vuosien varrelle sattui kerta kerralta kasvavia kuplia ja romahduksia, kuten 1990-luvun alun pankkikriisit useissa maissa ja vuosien 1997-98 Aasian ja Venäjän kriisit. Ja pankinjohtajien syöttämällä velkarahalla mennään seuraavaankin kuplaan jossakin päin maailmaa. Vanhakantaisessa Italiassa ei tällaista kuplaa ole koettu. 6. Italia elää liikaa velaksi. Julkisen velan määrä hipoo jo maailmanennätyksiä ja nousee tällä hetkellä 115 %/bkt:n tasolle (kokonaismäärä ylittää jo 1750 mrd euroa). Velka ehdollistaa, mutta kääntöpuolella myös mahdollistaa maan kehityksen etenkin kriisiaikana. Valtionvelka on väistämättä kv. poliittinen tekijä. Italian vanha pankkilaitos tuntee velan poliittisen luonteen ja jopa toisen valtion käyttämän brutaalin konkurssimenetelmän. Genovan pankkiirit joutuivat aikanaan vararikkoon, kun olivat antaneet lainaa Englannin kuningaskunnalle, joka ei sitten maksanut lainaansa takaisin. Tuoreempia esimerkkejä löytyy siirtomaasuhteista tai valtiokohtaisista velka-armahduksista, joissa johtavilla teollisuusmailla, kv. rahoituslaitoksilla ja etenkin IMF:llä on keskeinen poliittinen rooli. Italia vetoaa kriisiin ja vajeeseensa kun se on leikannut kehitysapuaan radikaalisti yli puolella; ODA-vertailussa 0,09 %/bkt -tasolla se jää alle kaikkien vauraiden vertaismaiden.

Velkaluvuissa ei olla vielä sodanjälkeisen ajan lukemissa jolloin useat maat olivat selvästi suuremmissa taloudellisissa vaikeuksissa. Mm. Yhdysvalloissa v. 1946 julkinen velka oli 108% bruttokansantuotteesta, ja yli kaksinkertainen Isossa-Britanniassa sekä monissa muissa Euroopan maissa. USAn velaksi arvioidaan ensi vuonna 77 %/bkt, 86 % Ranskassa, 80 % UKssa, Japanissa 177 % ja Italiassa 120 %.

7. Berlusconin talouspoliittisista selityksistä muistuttavat hänen hyökkäyksensä hallituskaudella 2001- 2006 yhteistä eurovaluuttaa kohti. Samansuuntaista hammastenkiristystä kuuluu jälleen euron vahvistuessa ja vaikeuttaessa euroalueen nousua taantumasta. Vaikka Italiankin viennistä vain reilu kolmannes suuntautuu Euroopan ulkopuolelle, osuu euron vahvistuminen vientiyrityksiin. Talouskriisin muiden koettelumusten rinnalla eurolla on ollut vakauttava vaikutuksensa myös Italian kannalta ja toisaalla se on avannut keskustelun euroakin laajempipohjaisesta yhteisestä maailmanvaluutasta jolla voitaisiin korvata dollari (Global reserve system) ja jossa valuutassa voisi mukana jopa Kiina. Yhdysvaltain dollarilla ei näytä olevan enää entisenlaista turvavaluutan arvoa kuin aikaisemmin. Talousnobelisti Joseph Stiglitzin johdolla istunut YK-komitea suosittelee G20:n rinnalle tai tilalle globaalia talousneuvostoa (Global economic council). Keynes'n nimi on noussut arvoonsa kv. talouskriisin vastaiskuksi massiivisesti tarvitun elvytyksen isänä. Jopa Wall Street ja Lontoon City pelastuivat valtiontuella. Tällä kertaa - nyt liittovaltion tuella - ei USAssa koettu talouden romahdusta neljänneksellä tai 25 % työttömyyttä kuten v. 1929 jälkeen. Kriisiperäinen työttömyys on nousussa Italiassa.

8. Italian talouspolitiikan ja finanssimaailman johtopaikoilla on tungosta ja keskinäisiä linjaristiriitoja. Esiin on nostettava kaksi nimeä, joilla on molemmilla kv. yhteyksissä näkyvä rooli. Näiden kilpailevien 'oraakkeleiden' lääkkeet poikkeavat toisistaan: Banca d'Italian arvostettu pääjohtaja Mario Draghi ja Berlusconin valtiovarainministeri Giulio Tremonti ovat useammin eri kuin yhtä mieltä. Draghi vaatii verojen alennuksia ja veronkierron kuriinlaittoa tehokkaimpina keinoina tervehdyttää julkisen talouden tilaa ja samalla Italian kv. kilpailuasemaa. Italian 'pohjoismainen' veroaste 43 % ylittää lähes 3 % EU:n keskiarvon. Monien kiertäessä veroja toiset maksavat niitä sitäkin enemmän. Draghi kantaa huolta, että harmaan talouden osuus nousee Italiassa jopa kolmannekseen koko kansantulosta. Kalliin vaikka tehottoman sosiaaliturvan huomioon ottaen verorasitus kasvaa edelleen, ja ylittää reilusti kilpailijamaiden tason. Talouskasvu on jatkunut viimeiset 10 vuotta liian heikkona; kuluvana vuonna talous supistuu noin 5 %. Kasvun puolelle noustaneen ensi vuonna. Julkisen sektorin tulisi leikata menoja, Draghi suosittelee. G20:n Financial Stability Boardin puheenjohtaja Mario Draghin nimi on ollut viime viikkoina esillä Euroopan keskuspankin pääjohtajaehdokkaana.

Lega Nordia myötäilevää Giulio Tremontia pidetään colbertistinä, budjetin tasapainottajana ja oman maan etua ajavana merkantilistina, jonka kaltaisia uuskonservatiiveja löytyi mm. presidentti Bushin lähipiiristä. G8- puheenjohtajamaan valtiovarainministerin lausumia voi kuitenkin kummastella. Globalisaation ja taloustaantuman syiden puolelta Tremonti nostaa esiin maailmaistumisen synnit: työttömyys, alhaiset palkat, finanssikriisi, ympäristö, kv. poliittiset jännitteet, kasvottomat spekulantit ja uudet talousimperiumit. Euroopan osalta hänen tuomiopäivänsä on vielä synkempi: sekä väestö että tuotanto laskevat. Euroopan on rakennettava uudelleen politiikkansa lähtien arvokonservatiivisista periaatteista. Usein vastavirtaan kulkeva ja puhuva Tremonti vaatii että Euroopan ja Amerikan tulisi rakentaa yhteinen 'linnoitus', keino suojautua halpamaita vastaan. Nykyisellään Eurooppa on kaikkea muuta kuin linnoitus Tremontin mielikuvissa. 9. Päänsärkyä Tremontille tuovat Kiina ja Intia, näitä paljon vähemmän Japani, jonka kanssa on edistytty hallitusti ja paljon hitaammin. Venäjä ja etenkin sen energiayhtiö Gazprom on Tremontille esimerkkinä uusista imperiumeista ja kolonialisteista. Italian hallitus on ollut huolissaan eräiden öljypohjaisten valtiollisten rahastojen ostohaluista. Libyan rahasta on saatu esimerkkejä. Venäjän suuryhtiöistä ainakin Gazpromin suuntaan on tehty myönnytyksiä Italian kaasunjakelumarkkinoille pääsemiksi. Ulkomaisella rahalla on kiinnostusta strategisesti sijaitsevan välimerenmaan teollisuutta, kuljetuksia ja energiasektoria kohtaan. Pääministeri Berlusconi toimii avoimesti Venäjän South Stream -kaasuputken puolesta. Energia on avainsana Italian kv. suhteissa, joita nykyhallinnon huipulla hoidetaan suoraan muihin valtiomiehiin. Osa energiapoliittista strategiaa on paluu ydinvoimamaaksi, mikä tässä suhteessa merkitsee irtiottoa riippuvuudesta erityisesti Ranskaan.

10. Italia on kuluvan vuoden G8-puheenjohtajamaa, joka on tullut tutuksi ainakin maanjäristyskaupunki L'Aquilassa viime heinäkuun alussa järjestystä huippukokouksesta. Italialtakin on odotettu johtajuutta G8:ssa talouskriisiin vastaamisessa. G7/G8/G14:n, jne asialistaa ja kokouskokoonpanoja on laajennettu ilman että kv. yhteistyön kannalta olisi tavoitettu selkeän koherenttia päämäärää.

Äsken päättyneen Pittsburghin G20:n myötä katsotaankin G8:n tulleen tiensä päähän, mistä osaltaan voisi syyttää (tai kiittää?) Italiaa. Arviota G8:n hiipumisesta Italia ei vielä jaa. Pääministeri Berlusconin edelleen korostama kahdeksan johtavan teollisuusmaan 'arvoyhteisö' ei riittäne enää globaaliksi talousfoorumiksi. L'Aquilassa yritettiin puhaltaa tulta yhteiseen pesään ja tavoitteellisia tuloksia saatiinkin: protektionismin vastainen taistelu, Dohan kierroksen päättäminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen, ruokaturvallisuus. Pittsburghin kunnianhimoinen asialista nosti globaalin taloustilanteen, taloushallinnan ja tilanteen kansainvälispoliittiset merkitykset huomattavasti G8:aa vakuuttavammin esiin.

Italian aloitteellisuus EU:ta kohtaan jää tällä hetkellä vaisuksi. EU-koordinaatio G20-yhteistyössä on ilmeisesti esimerkki tästä. EU:lta odotetaan merkittävää rahoituspanosta Italian perusrakenneparannuksiin. Yritysmaailmaan sitoutuneen Berlusconin rinnalla avainasemassa hallituksessa on EU-kriittinen ja populistinen Lega Nord -puolue. Italia ei ole tällä hetkellä edustettuna EU:n keskeisillä johtopaikoilla. Multilateralismi on jäänyt Italialta laajemminkin suhteellisen passiiviseen sanavarastoon.

11. Yhteenvetona Italian kokemasta kv. talouskriisistä ja tämän kansainvälispoliittisista yhteyksistä sekä mahdollisista opetuksista: (1) Italia on lähtökohdiltaan kriisiytynyt maa, mutta viimeisen kv. talouskuplan puhkeaminen koskee sitä suhteellisen vähän. (2) Ennätyskorkea julkinen velka ehdollistaa yhä enemmän talouskehitystä ja mutta edelleen myös mahdollistaa sen; Italian kv. talouspoliittinen asema on heikko. (3) Hallitus korostaa kansallisia ratkaisuja multilateralismin kustannuksella, hyväksikäyttäen vain osin EU-politiikkaa ja hoitaen G8-puheenjohtajuutta ilman selkeitä tavoitteita samalla kun G20:n voimistuu ja korvaa G8:n. ITÄVALTA Suurlähettiläs Marjatta Rasi, Wien 29.9.2009

Paul Kruger on kritisoinut monessakin yhteydessä viimeaikaisissa talouspoliittisissa keskusteluissa useasti esitettyä johtopäätöstä: Ei tätä olisi osannut kukaan ennustaa. Näinhän sanotaan usein erilaisten onnettomuuksien jälkeen. Ja kuitenkin ne olisi voitu ennakoida, ne olisi pitänyt ennakoida ja jotkut - tosin harvat - ekonomistit ne ennakoivatkin. Mutta pinnan alla piilevistä ongelmista ei haluttu kuulla. Ei haluttu, kun kaikki meni hyvin.

Ja nyt kun ei mene hyvin, on enää turha osoittaa syyttävällä sormella mihinkään suuntaan. Nyt ei auta muu kuin yrittää rohkeasti päättää sellaisista talouspoliittisista rakenteista, joiden avulla aikaansaadaan tasapainoinen, globaali talouskasvu ja voidaan estää puhtaasti ahneuteen perustuva taloudellinen keinottelu, josta eniten ovat kärsineet ja kärsivät täysin viattomat ihmiset. G-20 ryhtyy Pittsburghissa sovitun mukaisesti hahmottelemaan sellaista globaalin talouden viitekehystä, joka ottaisi nykyisen kriisin opetukset huomioon.

Aihetta juhlaan ei vielä ole, vaikka monista, myös psykologisista syistä halutaan viestittää valonpilkahduksistakin. Taloustilanne on edelleen vaikea globaalisti, samoin meillä. Kansainvälinen Valuuttarahasto ennustaa, että vielä mennään alaspäin, eikä ennen lamaa vallinneelle tasolle päästä vallan pian. Työllisyystilanne heikkenee edelleen. ILOn arvion mukaan työttömien määrä kasvaa tänä vuonna 30 miljoonalla - pääasiassa kehitysmaissa. Kasvava työttömyys, kasvavat muuttoliikkeet, kotiin palautettavien rahojen merkittävä väheneminen ja syvenevä köyhyys voivat helposti aiheuttaa yhteiskunnallista epävakautta, puhjeta jopa akuuteiksi konflikteiksi.

Työttömyyden kasvu jatkuu myös Suomessa ja Itävallassa, missä työttömyyttä on torjuttu ensisijaisesti lyhennetyn työajan avulla. Nuorisotyöttömyys on suuri huolenaihe.

EUssa ja kansallisesti on sovittu erilaisista talouden tukipaketeista. Itävallassa on otettu käyttöön useita keinoja, joilla on mm. tuettu pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusta pankkien välisten lainamarkkinoiden lamaannuttua; paljon rahaa on laitettu myös mm. tie- ja rataverkoston uudistamiseen ja rakennusten lämpösaneeraukseen. Pankkisektoria on tuettu 100 miljardin euron tuki- ja takuupaketilla, josta 15 miljardia on varattu suoraan pääomatukeen, mistä jo puolet onkin käytetty. Keski- ja Itä-Euroopan markkinoiden epävakaus koskee myös itävaltalaispankkeja, joilla on laaja vähittäispankkiverkosto alueella ja tätä myöten myös poikkeuksellisen suuret luottovastuut. EUssa tehdyt pankkien stressitestit on tarkoitettu selvittämään, millaisia EU-maiden pankkien riskit todellisuudessa ovat, jotta finanssiministereillä on paremmat mahdollisuudet määrätä köhivälle taloudelle oikeat lääkkeet. Itävaltalaisten kanssa talouden tilanteesta keskustellessa kommentti poikkeuksetta kuitenkin on: Muilla menee vielä huonommin.

EU-alueella on odotuksia hitaasta talouskasvusta ensi vuonna. Kysymys kuuluukin, miten pitkälle talouden elvytystoimia voidaan jatkaa. Miten mittaviksi vajeiden voidaan antaa kasvaa ilman, että velanhoidosta tulee liian raskasta?

Rahoitusmarkkinoiden valvonnan uudistaminen on myös työn alla. Rahoitusmarkkinoilla ei voida palata business as usual -meininkiin, jossa holtittomalla riskinotolla on tunnetut globaalit seuraukset. Tällainen vaara on olemassa. Sitten kun taas menee hyvin, helposti huonot ja ikävät asiat unohdetaan. Nyt on vakavasti pohdittava, miten valtioiden roolia markkinoilla pienennetään samalla kuitenkin vaatien markkinatoimijoilta vastuullisuutta, mitä jatkossa myös huomattavasti tiukemmin valvotaan. Myös tässä G-20llä pohdittavaa.

Tulevaisuuden talouskasvun lähteet eivät ole Euroopassa eikä Yhdysvalloissa, vaan katseiden on käännyttävä yhä uudelleen Aasian markkinoiden suuntaan, erityisesti Kiinaan (ihmisoikeudet ja demokratia pitäisi kuitenkin myös pitää mielessä!) ja Intiaan. Innovaatiolla on keskeinen rooli Suomen ja Itävallan kaltaisten pienten talouksien kilpailukyvyn säilyttämisessä ja vahvistamisessa. Tätä tuetaan vain pitkäjänteisen ja tehokkaan koulutus- ja tutkimuspolitiikan ja T&K- panostuksen avulla. Tilanne on erilainen kehitysmaissa. Globaali taloudellinen lama kohdistuu pahiten kehitysmaiden köyhiin ja erityisesti naisiin ja lapsiin. Maailmanpankki on arvioinut, että taantuman myötä 45 miljoonaa ihmistä vajoaa äärimmäiseen köyhyyteen, alle kahdella dollarilla elävien joukko kasvaa 53 miljoonalla. Ja vaikka meillä kaikilla on ongelmia, olisi tärkeää miettiä keinoja, joilla kehitysmaita parhaiten voitaisiin auttaa. Globaalin taloudellisen laman vaikutuksia kehitysmaissa siivittää ilmaston muutoksen aiheuttaman kuivuuden mukanaan tuoma ruokakriisi, energian saanti on ongelma, veden saanti on ongelma. UNICEF raportoi, että vähemmän lapsia. erityisesti tyttölapsia on tänään koulussa kuin ennen laman vaikutuksia. Köyhien kehitysmaiden auttamista ei nyt pidä sivuuttaa. Meillä muilla on sittenkin paremmat edellytykset huolehtia itsestämme. Mutta on epärealistista kuvitella, että lisää rahaa olisi helposti löydettävissä. Itse asiassa, mistä se olisi löydettävissä, kun taloudet eivät kasva. Alueelliset kehityspankit ovat kasvattaneet pääomiaan, mutta Maailmanpankki, IDB ja muut rahoituslaitokset eivät pysty lainapääomiaan jatkuvasti kasvattamaan. Tässä tilanteessa myös Suomen on kannettava kortensa kekoon ja pidettävä kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan.

G-20 ryhmä on nyt globaalin talouden keskeisin foorumi. Tämä on iso ja kannatettava asia. Keskeiset isot talousmahdit ja nousevat taloudet ovat sitoutuneet toimimaan yhdessä, kantamaan vastuuta yhdessä. Miten Suomi sitten on mukana? Miten Suomi pystyy vaikuttamaan asioihin? Tämä riippuu kokonaan meistä itsestämme. Me pystymme vaikuttamaan asioihin EUssa, YKssa, kansainvälisissä rahoituslaitoksissa jne. jne..Näissä samoissa "bodeissa" G-20 maatkin istuvat, joten näissä ei pidä olla liian ujo tai vaatimaton. Kaikki rakentavat, realistiset ideat ja ajatukset kelpaavat. JAPANI Suurlähettiläs Jari Gustafsson, Tokio 30.9.2009

Yuai - pehmeyttä vai voimaa

Kaksikymmentä vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen nähtiin Japanissa sen historian ensimmäinen demokraattinen vallanvaihdos. Syyskuun parlamenttivaaleissa yli 50 vuotta maata lähes yhtäjaksoisesti hallinnut liberaalidemokraattinen puolue siirtyi sivuun kansan valitessa maalle uuden johtajan. Tasan vuosi Lehman Brothersin kaatumisen jälkeen virkavalansa vannonut pääministeri Hatoyama aloittaa toimikautensa taloudellisen nousun kynnyksellä mutta perii samalla valtavat ongelmat, jotka ovat jo liian kauan odottaneet ratkaisuaan.

Japani ei kokenut varsinaista pankkikriisiä mutta vientimarkkinoiden romahduksesta johtuen Suomen kaltaisen äkillisen ja yllättävän reaalitalouden sukelluksen. 1990-luvun ”menetetyn vuosikymmenen” opetukset mielessä Japanin finanssipoliittiset kriisitoimet näyttävät olleen riittävän nopeita ja oikeita. Suuret teollisuusjätitkin saivat Lehmanin kaatumisesta vauhtia. Toyota, Hitachi, Suntory ja monet muut vaihtoivat lennossa paitsi strategioitaan myös johtajiaan ja muutoinkin yritysten konsolidointikehitys on Japanissa kiihtynyt.

Nyt syksyllä on näyttänyt siltä, että pahin on ohi. Vienti vetää jälleen ja monet yritykset ovat paremmassa kunnossa kuin ennen kriisiä. Näköpiirissä oleva tulevaisuus näyttää valoisammalta. Pidemmän aikavälin tulevaisuus vaikuttaa sen sijaan huonolta.

______

Talouskriisin yksi seuraus lienee, että maailman rahavirroille on käymässä kuten teollisuustuotannolle ja työpaikoille jo aikaisemmin. Maailman suuret finanssikeskukset ovat siirtymässä lähemmäksi talouden varsinaisia kasvukeskuksia ja samalla lähemmäksi maapallon väestöllistä keskittymää. Viimeisen vuoden aikana erityisesti Kiinan nousevat finanssikeskukset Shenzen, Shanghai ja Peking ovat lisänneet houkuttelevuuttaan ja Hongkong, Singapore ja Tokio siinä ohella. Japanin pankkien yhteenlaskettu markkina-arvo nousi kriisin aikana suhteessa muihin ja on nyt Yhdysvaltojen jälkeen maailman toiseksi suurin.

Pittsburghin G20-kokouksen päätös institutionalisoida itsensä, erityisesti taloutta koskevissa asioissa, sekä lähestulkoon haudata G7/8 ei voisi olla näyttävämpi ajankuva. Päätös kertoo, että viimeisetkin vanhan maailman rakenteet ovat kaatumassa. Aasian talouksien merkitysten kasvu näkyy vääjäämättä myös mantereen poliittisen painoarvon kasvussa.

Japanilaisesta näkökulmasta tarkastellen politiikan muutos tulee näkymään ainakin kahdella tapaa. Ensinnäkin Itä-Aasian talousyhteistyö ja poliittinen vuoropuhelu tiivistyy. Pääministeri Hatoyama puhuu ponnekkaasti Itä-Aasian yhteisön puolesta tarkoittaen eritoten Japanin, Kiinan ja Korean ympärille vähitellen rakennettavaa poliittista unionia. Toisaalta Kiinan voimistuminen muokkaa myös Japani- Kiina-Yhdysvallat-asetelman vanhoja perustuksia. Vaikka Japanin uusi hallitus on vakuuttanut, että Japani-Yhdysvallat-turvallisuusakseli pysyy pohjimmiltaan muuttumattomana, pitää kansalaisten odotuksiin tasapuolisemmasta ystävyyssuhteesta pystyä vastaamaan.

Olisi hämmästyttävää, jos yli 50 vuotta kestäneen yhden puolueen dominanssin jälkeen uudet vallanpitäjät eivät millään tavoin pyrkisi muuttamaan tätä Japanin ulkopolitiikka eniten määrittelevää suhdetta.

Toisaalta Kiinan nousu on yhtä tärkeä tekijä tarpeessa muokata perinteistä Japani-Yhdysvallat- suhdetta. Yhdysvaltojen länsirannikon ja Kiinan taloudellinen yhteistyö olisi saattanut olla vieläkin menestyksellisempää ilman Washingtonin haukkojen aiheuttamia haittoja - ja jos japanilaisyritykset olisivat olleet mukana kolmantena osapuolena. Nyt demokraatit ovat vallassa niin Japanissa kuin Yhdysvalloissa ja näiden kahden ajatukset Kiinan talouskasvun täysimääräisestä hyödyntämisestä saattavat hyvin olla yhdenmukaisia. Pääministeri Hatoyaman asettautuminen vaatimaan tiukkoja päästörajoituksia helpottaa presidentti Obaman mahdollisuuksia tehdä sama kongressissa. Tämä loisi edellytyksiä Kööpenhaminan kokouksen onnistumiselle, mikä taas nostaisi erityisesti Japanin uuden johdon poliittista painoarvoa muualla maailmassa. Energia- ja ympäristöteknologioissa Japani on edelläkävijä, Kiinan markkinat ovat maailman nopeimmin kasvavat ja Yhdysvallat näkee tämän yhteyden.

______

Jos ja kun Japani selviää talouskriisistä muita kapeammalla notkahduksella, niin silti Japanin talouden ja koko yhteiskunnan edessä olevat ongelmat ovat valtaisat. Ne ovat odottaneet ratkaisua jo pitkään. Ajanpeluuta voidaan jatkaa korkeintaan nykyisen hallitusvallan vahvistaviin ensi kesän ylähuoneen vaaleihin. Sen jälkeen pääministeri Hatoyaman johtajuutta ryhdytään todella mittaamaan.

Demokraattien vaalikampanjan keskeinen - ja luultavasti voiton tuonut - lupaus oli huolehtia huonompiosaisista. Hatoyama lupasi huolehtia lapsiperheistä ja eläkeläisistä, lupasi luoda sosiaalista turvaverkkoa niille, joille tuottavuutta ja talouskasvua parantavien rakennepoliittisten toimenpiteiden takia uhkaa käydä huonosti. Kun työpaikka menee, niin usein menee myös asunto. Silloin ei perinteisen japanilaisen mallin mukainen sukulaisuus- ja muille sosiaalisille suhteille rakentunut turvaverkko enää kanna.

Kansalaiset äänestivät muutoksen puolesta, koska kaikki muukin ympärillä muuttuu. Tänä päivänä japanilaisten elinikäinen yhden työnantajan kanssa solmittu työsuhde alkaa olla myytti, kun yli kolmannes työvoimasta on pätkäsuhteisia ja liikkuvia. Myös pysyvien työsuhteiden irtisanomisista tuli todellisuutta viimeistään viime talvena. Työttömyys nousi kesällä ennätykselliseen 5.7 %:iin. Tällaisiin lukuihin ei Japanissa ole totuttu, mutta työttömyyden kasvaminen saattaa silti olla yhä todennäköisempää.

Mutta Hatoyama ei luvannut vain uusia tulonsiirtoja. Hän lupasi myös pitää verotuksen nykyisellä tasolla seuraavat neljä vuotta. Valtion tulojen ja menojen epätasapainon lisääntyminen näyttää ilmeiseltä, sillä budjettialijäämä jatkaa nopeaa kasvuaan. Näin siinäkin tapauksessa, että uusi hallitus pystyisi karsimaan pois edellisen hallinnon budjettia paisuttaneita erityiseriä. Vaara lupausten pettämiseen ja sitä kautta poliittiseen epäonnistumiseen on siis olemassa.

Pääministerikaudellaan varsinkin länsimaissa erityistä suosiota nauttinut Koizumi muistetaan Japanissa miehenä, joka antoi markkinafundamentalisteille vallan ja ryhtyi uudistuksiin ihmisiä ja perinteitä kunnioittamatta. Pääministeri Hatoyama kuuluu Koizumin arvostelijoihin, samoja virheitä hän ei aio tehdä. Koizumin suurin synti lienee se, että hän sai puretuksi säännökset elinikäisistä työsuhteista ja mahdollisti vuokratyövoiman käytön yrityksissä. Liian paljon ja liian nopeasti, sanottiin. Koizumin jälkeen työelämän uudistaminen on pysynyt poissa agendalta.

Paradoksaalista tilanteessa on se, että Japanin teollisuus näytti aikanaan muulle maailmalle, miten tehokkuuden ja korkean laadun vaatimukset voidaan onnistuneesti yhdistää. Japanin malli oli mantra, jota hoettiin vuosikymmeniä kaikkialla. Nytkään Japanin ongelmat eivät ole teollisuustuotannossa vaan muualla. Japanin BKT:stä 70 % syntyy palvelusektorilla, jonka tuottavuus on OECD-maista vasta sijalla 18/30. Ilmeisesti tuottavuusongelma on yhtä suuri niin julkisella kuin yksityiselläkin palvelusektorilla.

Maailman parhaiten koulutettu työvoima tekee töitä, joita sen ei pitäisi tehdä - ja joiden tekemisestä selviäisi pienempikin joukko.

Japanin talouden suuri haaste on kuitenkin se, että hyvälle kasvu-uralle pääsemiseksi tarvitaan perustavanlaatuisia julkiseen sektoriin ja työmarkkinoihin kohdistuvia rakenteellisia uudistuksia. Varmaa on vain se, että uudistukset tulevat olemaan kipeitä ja siksi niiltä puuttuu kansalaisten tuki. Samasta syystä poliitikoilta puuttuu halukkuus ajaa niitä. Hatoyama lupasi uudistaa politiikan, hallinnon, sosiaaliturvan mutta ei talouden rakenteita. Silti hän tietää hyvin, että juuri rakennepolitiikassa onnistuminen on Japanin talousmahdin ylläpitämisen välttämätön ehto. Yhtälö on vaikea, mutta poliittiset realiteetit sanelevat marssijärjestyksen. Ensin tarvitaan pitävämmät turvaverkot, sitten on mahdollista toteuttaa talous- ja verouudistukset. Taloudelliset realiteetit saattavat kuitenkin olla toiset. Valtiontalouden kehitys ei ehkä suvaitse tällaista pehmeän etenemisen mallia.

______

Japanilainen toisista ihmisistä huolehtimisen malli on jossain määrin sukua pohjoismaiselle hyvinvointiajattelulle. Mutta kun pääministeri Hatoyama puhuu nykyisin eurooppalaisittain fraternitesta, hänen viestinsä japanilaisille on, että veljeys ei ole pelkästään ystävyyttä ja rakkautta vaan ennemminkin voimaa ja päättäväisyyttä. "Yuai"-merkki saa näin häneltä uutta sisältöä.

Uudenlainen päättäväisyys saattaa tulevaisuudessa näkyä Japanin harjoittamassa politiikassa kansainvälisillä foorumeilla. Jos kohta G8 oli Japanille tärkeä, niin G20-yhteistyön voimistuminen sopii sekin Japanille hyvin, koska G20 siirtää poliittisen yhteistyön painopistettä Atlantilta Tyynelle merelle. Japanin uuden hallitusvallan kyvystä riippuu, muuttuuko Japanin poliittinen painoarvo. Viime viikkojen perusteella voi uskoa, että juuri tällaista kasvojenkohotusta pääministeri Hatoyama hakee. Mutta jos hallitus ei onnistu kotimaan talouden nostamisessa, voi Hatoyamalle käydä kuten niin monelle muulle valtiojohtajalle ennen häntä: olla suositumpi ulkomailla kuin kotimaassaan.

G20:n voimistuminen toivottavasti muokkaa myös Suomen vaikuttamisen strategioita. Tämän uuden kansainvälisen talouspoliittisen päätöksenteon ytimen vahvistuminen ei välttämättä ole Suomen kannalta huono tilanne. Henkisen kasvun paikka se jälleen kerran saattaa olla. Suomi on poliittisessa retoriikassaan jo pitkään havitellut ”päätöksenteon ytimiin”. Nyt kun ydin tuntuu monen mielestä loittonevan kauemmas, suurin virhe olisi turhautua eurooppalaisiin rakenteisiin. EU-yhteistyön arvo on Suomelle tässä uudessa tilanteessa entistä välttämättömämpää. Sitä kautta myös Suomella on oma siivunsa ydintä – tarvitaan fraternite-henkeä, pääministeri Hatoyaman tarkoittamassa mielessä. KANADA Suurlähettiläs Risto Piipponen, Ottawa 14.10.2009

Talouskriisin kansainväliset vaikutukset ja Kanada

Viime syksynä alkanut, mutta jo pidempään pinnan alla kytenyt talouskriisi on ehkä vakavin uhka, joka on kohdannut maailmantaloutta sitten 1930-luvun laman. Kansainvälinen rahoitusjärjestelmä oli kuilun partaalla ja muutamia Aasian kehittyviä talouksia lukuun ottamatta tuotanto- ja kasvuluvut kääntyivät voimakkaasti negatiivisiksi. Talouskriisi on muuttamassa merkittävästi myös maailmanpoliittisia asetelmia: Kriisin hoitaminen on edellyttänyt ja tulee edellyttämään aiempaa tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä, maailma muuttuu ennakoitua nopeammin moninapaiseksi ja monenkeskisen yhteistyön arkkitehtuuria muovataan uuteen uskoon.

Runsas vuosi sitten Georgian tapahtumat hätkähdyttivät maailmaa ja herättivät kysymyksen kylmän sodan mahdollisesta paluusta. Venäjän toimet nähtiin tuolloin merkkinä voimapolitiikan ja vastakkainasettelun uudesta noususta sekä monenkeskisen yhteistyön hiipumisesta.

Jos talouskriisistä halutaan hakea jotain myönteistä, on yksi sellainen asia juuri se, että kansainvälisen keskinäisriippuvuuden merkityksestä on saatu tärkeä muistutus. Kun kuvaa täydennetään Yhdysvaltain hallinnon vaihtumisella, voidaan todeta, että kylmän sodan paluun sijasta maailmalla vallitsee pikemminkin uudenlainen vuoropuhelun ilmapiiri, jota leimaavat aiempaa enemmän yhteiset edut ja niiden pohjalta pyrkimys yhdensuuntaiseen toimintaan.

Talouskriisi on nopeuttanut myös valtioiden välisiin suhteisiin ja monenkeskiseen yhteistyöhön liittyvää viimeaikaista kehitystä.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maailmasta tuli yksinapainen, kun Yhdysvallat jäi ainoaksi varteenotettavaksi suurvallaksi. Tilanne oli kuitenkin muuttumassa jo ennen talouskriisiä, ja prosessi tule vauhdittumaan nyt, kun USA:n taloudellinen mahti on kokenut pahan kolauksen. Jo pidempään amerikkalaisten etumatkaa ovat kuroneet kiinni erityisesti Kiina ja Intia. Vaikka nekin ovat kärsineet finanssikriisistä, pystyvät ne edelleen pitämään yllä kehittyneiden maiden silmissä kadehdittavalta tuntuvaa kasvua. On selvää, että näiden maiden taloudellisen voiman kasvaessa niistä tulee samalla poliittiselta painoarvoltaan entistä merkittävämpiä toimijoita.

Myös EU on onnistunut vahvistamaan kansainvälistä rooliaan ja näkyvyyttään kriisin myötä. Unionin kannalta oli onni, että talouskriisin puhjetessa puheenjohtajana toimi kokenut ja määrätietoinen Ranska, joka kykeni ottamaan ohjat käsiinsä. Tuloksena oli unionin ripeä kannanmuodostus, joka lopulta muodostui määrääväksi niin G8:n kuin G20:n piirissä. Samalla kun EU otti sille kuuluvan paikan kansainvälisessä päätöksenteossa, vahvistui unionin yhtenäisyys: Päätöksiä ei tehty pienessä piirissä vaan kaikkien osallistuessa ja tehokkaasti yhteensovittaen samalla kun sisäinen solidaarisuus toimi moitteettomasti.

Perinteisen monenkeskisen, YK-järjestelmän ympärille rakentuneen kansainvälisen yhteistyön toimivuuden perään on kyselty jo pitkään. Talouskriisi on osittanut, että sinällään ensiarvoisen tärkeä järjestelmä ei välttämättä kykene tuottamaan riittävän tehokkaita ja nopeasti vaikuttavia ratkaisuja maailmaa ravisteleviin akuutteihin ongelmiin. Osallistujajoukko on yksinkertaisesti liian laaja ja intressit liian erilaiset.

Toisaalta ratkaisuihin ei ole kykenevä myöskään muutaman rikkaan maan G7/G8. Vaikka ryhmä saisikin aikaan päätöksiä, on ongelmana muiden sitouttaminen niihin. Siksi on välttämätöntä kytkeä järjestelmään mukaan myös suurimpia kehittyviä talouksia - aiemmin mainittujen Kiinan ja Intian lisäksi sellaisia kuin Brasilia, Meksiko, Indonesia ja Etelä-Afrikka. G20 on jo osoittanut toimivuutensa. Kun maailmaan ei mahdu liian monia rinnakkaisia järjestelyjä, tuntuu luonnolliselta, että juuri G20 tai jokin sen variaatio tulee lähivuosina ottamaan G8:n paikan maailmanjärjestyksen suunnannäyttäjänä. Ensimmäinen askel tähän suuntaan otettiin Pittsburghin G20-huippukokouksessa.

* * * Kanadan ulkopolitiikan linjaa on kulloisenkin tilanteen mukaan leimannut asemoituminen kahden eri suuntauksen välillä: kontinentaalisen, joka on tarkoittanut käytännössä USA-suhteen korostumista, tai kansainvälisen, joka on merkinnyt aktiivista osallistumista ja vaikuttamista monenkeskisessä kansainvälisessä järjestelmässä. Katsottaessa taaksepäin, voidaan todeta, että Kanadan kansainvälisen asema on ollut vahvimmillaan silloin, kun se on onnistunut yhdistämään kontinentalismin ja kansainvälisen lähestymistavan tehokkaasti toisiinsa.

2000-luvulla vallalla on ollut kontinentalismi. NAFTAn ja sitä edeltäneen USAn ja Kanadan välisen kahdenvälisen kauppasopimuksen myötä Kanadan taloudellinen riippuvuus eteläisestä naapuristaan on noussut huippuunsa. Kanadan viennistä yli ¾ suuntautuu Yhdysvaltoihin. Kyse ei kuitenkaan ole vain kaupasta. Maiden taloudet ovat vahvasti integroituneet toisiinsa myös yritystasolla. Erinomainen esimerkki tästä on Kanadan autoteollisuus, joka ei ole kanadalaista vaan pohjoisamerikkalaista, vahvalla USA-painotuksella.

Ei ole ihme, että Yhdysvalloista alkanut talouskriisi koettelee voimakkaasti Kanadaa, vaikka sen omat talouden perustekijät olivatkin ennen kriisin alkamista kunnossa: julkinen talous ja vaihtotase ylijäämäisiä ja pankkilaitos esimerkillisen hyvin hoidettu.

Uudessa tilanteessa Kanada täytyy pohtia paitsi taloussuhteidensa suuntaa myös laajemmin rooliaan kansainvälisessä yhteisössä.

Pääministeri Harper luonnehti presidentti Obaman ensivierailulla Ottawassa näiden kahden maan suhdetta "läheisemmäksi kuin minkään muun kahden valtion suhde maailmassa". On paradoksaalista, että Kanada nyt, vain puoli vuotta vierailun jälkeen, pelkää, että se ollaan sulkemassa tärkeimmältä vientimarkkinaltaan. Aiheet pelkoon ovat aidot: Buy American -politiikka rokottaa kanadalaisten yritysten vientiä. Samalla USA:n toimet sisäisen turvallisuutensa vahvistamiseksi ovat tiukentaneet tarkastuksia maiden välisellä rajalla. Tämä vaikeuttaa niin ihmisten kuin tavaroiden liikkumista. Kanadan ajatus siitä, että se ei ole osa Yhdysvaltain ongelmaa vaan voisi pikemminkin olla osa ongelman ratkaisua, ei tunnu toteutuvan. Sen sijaan kanadalaiset ovat joutuneet huomaamaan, että "good fences make good neighbours" -periaatetta sovelletaan myös heihin.

USA:n, Kanadan ja Meksikon kolmikantahuippukokous kesällä osoitti Kanadalle, että myös laajempi pohjoisamerikkalainen yhteistyö ja Kanadan asema siinä hakevat suuntaansa. Meksikon mukanaolo yhteistyössä ei ole aina Kanadan mieleen. Asioita hoidettaisiin mieluummin kahdenvälisesti Yhdysvaltain kanssa. Tosiasia on kuitenkin, että Yhdysvalloille Meksiko-suhde ongelmineen - esimerkkeinä huumekauppa, laiton maahanmuutto - on tällä hetkellä tärkeämpi kuin pulmattomaksi koettu Kanada-suhde.

Konservatiivihallituksen ulkopolitiikkaa arvostelleet ovatkin vaatineet, että Kanadan tulisi palata juurilleen ja nostaa profiiliaan monenkeskisessä yhteistyössä sekä tiivistää kahdenvälisiä suhteita kumppaneihin myös Amerikan ulkopuolella. Tätä on osin tapahtumassa erityisesti talouden osalta. Kanada on viime aikoina tehnyt vapaakauppasopimuksia tai käynnistänyt neuvottelut sellaisista lukuisten eri valtioiden kanssa. Tärkein avaus oli toukokuussa 2009 käynnistyneet neuvottelut laajasta kauppa- ja taloussopimuksesta EU:n kanssa. Samoin taloussuhteita Kiinaan ja Intiaan ollaan aktivoimassa. Poliittisissa kysymyksissä samanlaista suunnanmuutosta ei kuitenkaan ole vielä nähty.

Laajentamalla kauppasuhteitaan Kanada pyrkii eroon liiallisesta riippuvuudesta Yhdysvaltoihin. Talouden saattaminen kestävälle pohjalle tulee edellyttämään lisäksi rakenteellisia muutoksia, ml. kasvavat investoinnit innovaatiotoimintaan. Tällä alueella Suomi koetaan esimerkkimaaksi ja halu tehdä yhteistyötä kanssamme on suuri. Yhteistyön lisääminen olisi myös suomalaisten toimijoiden etu. Valitettavasti niin yritysten kansainvälistymisen kuin teknologiayhteistyön varoja ollaan meillä karsimassa. Tämä näkyy jo nyt Kanadassa. Pelkona on, että lupaavat yhteishankkeet jäävät meiltä hyödyntämättä.

Kanadan vaikutusvallan kannalta kohtalonkysymys on sen tuleva asema G7/8/20 -järjestelmässä. Maan pääsy G7:ään ei aikanaan johtunut sen taloudellisesta merkityksestä, vaan siitä, että Yhdysvallat halusi tasapainottaa eurooppalaisten ylisuurta edustusta. Kokonsa puolesta Kanada ei siis täytä G7- ryhmän jäsenyyskriteereitä. Vaikuttaa siltä, että nousevien talousmahtien kuroessa umpeen eroa kehittyneisiin maihin Kanadaa ei kovin pitkään voitaisi objektiivisin kriteerein kelpuuttaa edes G20:n jäseneksi.

Kysymys kuuluukin: Miten Kanada pystyy pitämään itsensä pöydissä, joissa päätetään maailmantalouden ja kansainvälisten suhteiden suunnasta. Vuosi 2010 on Kanadalle tässä suhteessa etsikkoaikaa. Se on silloin G7/8:n puheenjohtaja. Vaikutusvaltansa turvaamiseksi Kanadan olisi syytä suhtautua tulevaan puheenjohtajuuteensa avoimen ennakkoluulottomasti. Ajatus siitä, että G20 hoitaisi jatkossa talouden ja G7/8 poliittiset ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset, ei tunnut kestävältä tilanteessa, jossa nousevien talousmahtien poliittinenkin painoarvo kasvaa. Kanadan on syytä paneutua asiaan ja tehdä tarvittavat aloitteet.

Huolimatta merkittävistä luonnonvaroista Kanadan suhteellinen taloudellinen vaikutusvalta on eittämättä vähenemässä. Poliittista vaikutusvaltaa on sen sijaan mahdollista pienemmänkin toimijan saavuttaa toimimalla aloitteellisesti, ennakoivasti ja ratkaisuja etsien. Tässä suhteessa Kanadalla olisi nykyistä enemmän annettavaa kansainväliselle yhteisölle. Tällainen lähestymistapa olisi hyvä pohja myös entistä tiiviimmälle kumppanuudelle Suomen ja Kanadan välillä. KAZAKSTAN, KIRGISTAN, TADZHIKISTAN, TURKMENISTAN, UZBEKISTAN Kiertävä suurlähettiläs Timo Lahelma, Helsinki 2.10.2009

Kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista Keski-Aasiassa

Johdannoksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Keski-Aasian maat olivat pitkään vailla lännen huomiota, mutta nykyään tilanne on täysin muuttunut. Keski-Aasian alueeseen kohdistuu nyt suuri kiinnostus ja siellä vaikuttavat EUn ja Venäjän lisäksi mm. Kiina, Yhdysvallat, Turkki ja Intia. Unionille Keski-Aasia tarjoaa suuria mahdollisuuksia yhteistyöhön – samalla kun sille yhä enenevässä määrin myös muodostuu tärkeäksi osallistuminen alueen vaikeiden ongelmien ratkaisuun. Kazakstan on viime vuosina vahvistanut asemaansa Keski-Aasian alueellisena johtajana. Keski-Aasian maista vakaimpana Kazakstan tarjoaa ulkomaisille yrityksille parhaat toimintaedellytykset. EUlle olennaista on energiansaannin varmistaminen yleensä sekä samalla riippuvuuden vähentäminen Venäjän kautta tulevasta öljystä ja kaasusta. Kazakstan on potentiaalisesti erittäin merkittävä kumppanimaa, koska sillä on Keski-Aasian suurimmat hyödynnettävät öljyvarat ja maailman suurimpiin kuuluvat kaasuvarat. Venäjän energiasta yhä riippuvaisemmaksi muuttuvan EU on tämän vuoksi syytä tulevaisuudessakin vahvistaa poliittisia ja taloudellisia suhteita Kazakstaniin. Euroopan energiantarpeen tyydyttämisen kannalta myös muut Keski-Aasian maat voivat olla merkittäviä. Erityisesti Turkmenistanin kaasuntuotannon ja kaasun viennin odotetaan huomattavasti kasvavan. Myös Uzbekistanilla on suuret öljy- ja kaasuvarat. Maan öljyvarat, jotka suurelta osalta sijaitsevat poliittisesti räjähdysalttiilla Ferganan laakson alueella, eivät kuitenkaan ole herättäneet sellaista investoijien mielenkiintoa kuin esim. Kazakstanin tai Azerbaidzhanin kohdalla. Ulkomaiset yritykset eivät luonnollisestikaan ole samassa määrin kiinnostuneita resursseista, jotka sijaitsevat markkina-alueista kaukana sijaitsevassa rannikottomassa Uzbekistanissa. Keski-Aasian ympäristö- ja vesiongelmat sekä maantieteellinen sijainti Afganistanin ja Lähi-idän konfliktipesäkkeiden tuntumassa vaikuttavat alueen tilanteen kehittymiseen. Afganistanin tilanne heijastuu Keski-Aasian maihin epävakautena ja ääri- islamilaisuuden leviämisen pelkona.

Kansainvälinen talouskriisi on tietenkin vaikuttanut epäedullisesti kaikkien Keski-Aasian maiden kehitykseen – tosin hyvin eri tavoin. Vakavia seuraamuksia ovat joutuneet kärsimään Kazakstan ja Tadzhikistan. Kirgistanin tilannetta on auttanut Venäjän vahva taloudellinen tuki (150 milj. USD budjettitukea) ja 350 milj. muuta lainaa, nk. concession loans). Uzbekistanin eristäytynyt talous on selvinnyt kriisistä parhaiten. Turkmenistan puolestaan on kärsinyt kv. taloustilanteen sijasta eniten maan pääasiallisten energia vientireittien ongelmallisuudesta sekä siitä, ettei Venäjän kanssa ole päästy sopuun kaasun hinnasta.

EU:n vuonna 2007 hyväksytyn Keski-Aasian strategian toimeenpano on lähtenyt liikkeelle - poliittista dialogia on tehostettu ja ihmisoikeuskeskustelua käydään kaikkien viiden Keski-Aasian maiden kanssa. Jäsenmaat, kuten myös komissio, ovat avanneet tai avaamassa uusia edustustoja alueelle. Jostain syystä kuitenkin EU ei ole onnistunut saavuttamaan sitä näkyvyyttä alueella kuin sillä pitäisi olla.

Seuraavassa pyritään lyhyen katsauksen muodossa hahmottamaan niitä ongelmia, joiden kanssa Keski-Aasian maat joutuvat nyt painiskelemaan pyrkiessään torjumaan kansainvälisen talouskriisin vakavimpia seuraamuksia.

1. Kazakstan. Viimeisen vuosikymmenen Kazakstan on ollut Keski-Aasian talouskehityksen veturi. Kansantuotteen kasvuvauhti tämän vuosikymmenen aikana on ollut lähes 10 % luokkaa. Maan tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä päästä 50 kilpailukykyisimmän maan joukkoon. Talouskasvu kuitenkin alkoi jyrkästi hidastua talouskriisin vaikutuksesta. Kazakstanin suuri riippuvuus öljytuloista – mikä tähän saakka on turvannut voimaakaan kasvun – on öljyn hinnan jyrkän laskun vuoksi iskenyt rajulla voimalla Kazakstanin talouteen ja finanssimarkkinoihin. Pankkikriisi heijastui kazakstanilaisiin pankkeihin, joilla oli luottoja Yhdysvalloista. Ylikuumentuneen rakennussektorin toiminta pysähtyi lainojen loputtua. Aiemmin dollariin nähden vakaana pysynyt rahayksikkö tenge devalvoitiin helmikuussa 2009. Uusikin devalvointi on yhä mahdollisuuksien rajoissa. Alkuvuodesta viranomaiset myös puuttuivat maan pankkisektorin toimintaan – käytännöllisesti kansallistamalla suurimmat pankit. Kazakstanilaisen arvion mukaan vuonna 2009 maan talous ei lainkaan kasva - mutta toisin kuin muiden Keski-Aasian maiden – Kazakstanilla uskotaan olevan parhaat mahdollisuudet kohtuulliseen elpymiseen. Hallitus perusti aikoinaan nk. ”Kansallisen vakautusrahaston”, jonka varoja nyt on päätetty käyttää elvytyspaketin rahoittamiseen. Maa työttömyysaste on 7-8 %, mitä on talouskasvun pysähtymisen huomioon ottaen pidettävä enemmän kuin tyydyttävänä. Kazakstan on jo hyvän aikaa neuvotellut pääsystä WTOn jäseneksi. Yllättäen kuitenkin kesällä 2009 Kazakstan, Venäjä ja Valko- Venäjä sopivat yhteisen tulliliiton perustamisesta 1.1.2010 alkaen. Tarkoituksena on myös perustaa kolmen maan ylikansallinen komissio vastaamaan käytännön asioista, kuten yhteisistä tuontitullitariffeista. Kazakstanilaisten ilmoituksen mukaan maan kansallisesta lainsäädännöstä suurin osa olisi jo nyt WTO-sääntöjen mukainen. Edelleen Kazakstan on ilmoittanut, etteivät maat tästedes neuvottelisi WTO-jäsenyydestä kolmen maan liittona. Siten tulliliitto ei vaikuttaisi Kazakstanin neuvotteluihin WTOn kanssa. Todellisuudessa kuitenkin asia ainakin EU-arvioiden mukaan lienee monimutkaisempi.

Vuonna 2010 Kazakstan ensimmäisenä IVY-maana ottaa hoidettavakseen ETYJn puheenjohtajuuden. Puheenjohtajuuskauden poliittinen merkitys Kazakstanille on huomattava. Kazakstan aikoo nostaa alueelliset turvallisuusongelmat – kuten Afganistanin tilanteen - korkealle esiin. Vielä on kuitenkin ennenaikaista arvioida, miten ETYJn puheenjohtajuuden saamiseksi Madridin huippukokouksessa tehdyt lupaukset demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamisesta toteutuvat, millä tavoin uudistusmielisiä lakeja pannaan täytäntöön ja millaisia mahdollisuuksia demokraattisen opposition toiminnalle tultaisiin luomaan. Suomi on tänä vuonna perustanut Astanaan suurlähetystön, jonka juhlalliset avajaiset ovat 15.10.2009. Suurlähetystön perustaminen on Suomen ulkopolitiikan kannalta olennaista, koska vain olemalla läsnä, voimme toimia alueella uskottavasti.

2. Kirgistan. Kirgistanilla on perinteisesti ollut maine Keski-Aasian vakaimpana ja demokraattisimpana maana. Vuonna 2005 tapahtuneen nk. ”tulppaanivallankumouksen jälkeen maata on hallinnut presidentti Kurmanbek Bakijev. Bakijevin aikana maa on kuitenkin kulkenut kohti autoritäärisempää hallintoa sekä demokraattisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien rajoittamista. Vuoden 2009 presidentinvaalit, joissa Bakijev saavutti ylivoimaisen äänten enemmistön, tuomittiin ETYJn tarkkailijoiden taholta vilpillisiksi. Heikohko oppositio katsoo poliittisia oikeuksiaan poljetun, mutta muita vaikutusmahdollisuuksia kuin lähteä kadulle osoittamaan mieltään sillä tuskin tällä hetkellä on. Kirgistanilla on suunnitelmia ottaa kuolemantuomio käyttöön uudestaan, jos vain parlamentin hyväksyminen saadaan. Maassa on vuodesta 1998 lähtien ollut kuolemantuomion täytäntöönpanon ehkäisevä moratorio.

Yhdysvaltojen sotilastukikohta Manasin lentokentällä saa pitkien neuvottelujen tuloksena jatkaa toimintaansa – sen nimi oli tosin muutettava (tukikohdan nimi on nyt ”the Manas Transit Center”) ja amerikkalaisten maksettavaksi tuleva vuokrasumma kaksinkertaistui. Venäjä puolestaan aikoo avata jo toisen sotilastukikohtansa Kirgistanin Osh’in kaupungissa, lähellä Uzbekistanin rajaa. Venäjän tukikohdan perustaminen saattaisi Uzbekistanin pieniin naapurivaltioihinsa Kirgistaniin ja Tadzhikistaniin kohdistaman ylivallan kyseenalaiseksi. Ei olekaan mikään ihme, että Uzbekistan on reagoinut Venäjän suunnitelmiin voimakkaan negatiivisesti.

Kirgistanin talous on heikko. Talousnäkymien heikkeneminen Kirgistanin kahden suurimman kauppakumppanin, Venäjän ja Kazakstanin kohdalla, on ollut omiaan myös synkentämään Kirgistanin tilannetta. Maan talous näyttäisi vuoden 2009 aikana supistuvan n. prosentin verran. sama kehitys jatkuisi myös ensi vuonna. Kirgistan on kuitenkin saanut huomattavaa taloudellista tukea Venäjältä, mikä on auttanut hallitusta selviytymään tehtävistään. Yli 800 000 siirtotyöläistä (vastaa n. kolmannesta maan koko työvoimasta) on muuttanut töihin Venäjälle ja Kazakstaniin. Näihin aikoihin saakka Kirgistanin bruttokansantuotteesta noin kolmannes on muodostunut summista, joita siirtotyöläiset ovat lähettäneet kotimaahan (remittances). Nyt nämä rahalähetykset ovat oleellisesti supistuneet ja monet Venäjällä ja Kazakstanissa työskennelleet ovat palanneet Kirgistaniin, vain liittyäkseen suureen työttömien armeijaan.

Presidentti Bakijevin politiikkana näyttäisi olevan ”tukeutua Venäjään, pitää kontrollissa maan eteläosaa ja uzbekit ulkona” (Keeping the Russians in, the southerners down and the Uzbeks out). Toisin sanoen – Venäjän tulisi auttaa taloudellisesti ja rakentaa maahan uusia vesivoimalaitoksia. Venäjä saisi tukikohtansa Osh’issa, mikä estäisi Uzbekistanin vaikutuksen lisääntymistä alueella. Tukikohdan perustaminen voisi myös hillitä afgaanimilitanttien pyrkimyksiä Kirgistanissa sekä laajaa laitonta huumekauppaa. 3. Tadzhikistan. Tadzhikistan on eräs maailman köyhimmistä maista. Tadzhikistanista on sanottu että se on virtuaalinen maa, jossa on virtuaalitalous. Maa on epävakaa, valta on keskittynyt presidentti Imomali Rahmonin ja hänen lähipiirinsä käsiin, nepotismi ja laaja korruptio on maan tapa, oikeuslaitos ei ole itsenäinen, eikä kansalaisten perusoikeuksia kunnioiteta. Maa on nyt ajautumassa siihen tilaan, että sitä käytännöllisesti katsoen voidaan jo kutsua nimikkeellä Failed State. Uskonnolliset ääriliikkeet ovat saamassa jalansijaa ja narkobiznes on läsnä kaikkialla ja Afganistanin sodan vaikutus epävakautta luova. Tadzhikistanin teollisuuden selkäranka on ”Talco”-nimisen alumiinisulatto ja sen toimesta tapahtuva vienti ulkomaille. Alumiinin valmistamiseen tarvittavaa sähkövirtaa on yllin kyllin saatavissa maan huomattavien vesivarojen turvin. Hintojen laskun vuoksi alumiinin vienti on viime aikoina ollut vaikeuksissa, mutta vieläkin pahempaa on ollut ”Talcon” epärehelliseksi osoittautunut toiminta. Valtion hyödyksi tulevien vientitulojen sijasta Neitsytsaarille rekisteröity yritys on tähän mennessä huomattavassa määrin ruokkinut nimeltä mainittuja liikemiehiä sekä kansainvälistä korruptiota. Näiden epäselvyyksien vuoksi mm. Lontoossa on parhaillaan meneillään oikeudenkäynti yhtiötä vastaan.

Tadzhikistan on kärsinyt kansainvälisestä talouskriisistä. Lähes miljoona tadzhikkia on työskennellyt vierastyöläisinä lähinnä Venäjällä ja Kazakstanissa. Heidän rahalähetyksensä ovat muodostaneet lähes puolet maan bruttokansantuotteesta. Muu osa kansatuotteesta muodostuu maataloudesta (puuvilla) sekä teollisuudesta, ennen kaikkea alumiinista. Lisäksi Tadzhikistan myy sähköä. Taloustilanteen heikennyttyä Venäjällä ja Kazakstanissa, monet siirtotyöläiset ovat joutuneet palaamaan kotimaahansa ja rahalähetysten määrä on laskenut ainakin 30 %. Koska kotimaastakaan ei löydy työtä, Tadzhikistan on joutunut käymään neuvotteluja vierastyöläistensä lähettämisestä muihin maihin, mm. Keski-itään.

4. Turkmenistan. Turkmenistan tuskin on avautumassa 2006 kuolleen diktaattori Saparmurat Nijazovin jäljiltä. Nykyinen presidentti Gurbanguly Berdymuhamedov jatkanee edeltäjänsä autoritääristä hallintoa. Tähän saakka lähes eristyksissä ollut maa on kuitenkin muuttumassa suotuisammaksi ulkomaisille investoinneille - samalla kun maan sisäpolitiikka pidetään presidentinhallinnon rautaisessa otteessa. Minkäänlaista poliittista liberalisointia ei tultaisi sallimaan. Berdymuhammedov on myös suorittanut virkamieskunnan keskuudessa puhdistuksia vanhoista elementeistä, varmistaakseen yksinvaltaansa jatkuvuuden.

Turkmenistanin talous rakentuu erittäin yksipuolisesti öljyn ja kaasun varaan. Berdymuhammedov on viime aikoina kuitenkin ymmärtänyt, että on välttämätöntä pyrkiä diversifioimaan yksipuolisesti kehittynyttä vientiä. Niinpä hän on ryhtynyt etsimään uusia kauppakumppaneita sekä uusia vientireittejä luonnonvaroilleen. Venäjä on yhä turkmeenikaasun suurin ostaja, mutta kilpailu on kiristymässä. Turkmenistan ja Kiina ovat jo rakentamassa maita yhdistävää kaasuputkea, jota pitkin kaasua ryhdyttäisiin pumppaamaan Kiinaan vuonna 2010. Myös putken rakentaminen Turkmenistanista etelään Iraniin on suunnitelmissa. Eräät EU-maat sekä Turkki ovat Turkmenistanin kanssa päässeet periaatteelliseen yksimielisyyteen nk. Nabucco-kaasuputken rakentamisesta. Kaasu tulisi Turkmenistanista ja putki yhdistäisi Kaspianmeren alueen Eurooppaan aina Itävaltaan saakka ohittaen samalla Venäjän alueen. Nabuccon toteuttamiseen liittyy kuitenkin yhä suuria epävarmuustekijöitä – mm. onko osallistuvilla EU-valtioilla talouskriisin kourissa varaa investoida putken rakentamiseen - miten kaasu saadaan Kaspianmeren poikki, kun Kaspian alittavan putken rakentaminen tuskin on mahdollista rantavaltioiden mannerjalustan jakamista koskevien kiistojen vuoksi, ym.

Talouskriisi on tietenkin vaikuttanut epäedullisesti Turkmenistanin talouteen, mutta maan eristäytyneisyys maailmantaloudesta on kuitenkin antanut sille jonkin verran suojaa. Kansantuotteen kasvu on hidastunut, muttei täysin pysähtynyt. Turkmenistan on taloudellisesti kärsinyt jonkin verran vähemmän kuin sen keskiaasialaiset naapurit. Silti Turkmenistanin talouden riippuvuus yhdestä ainoasta vientiartikkelista (single commodity economy) saattaa osoittautua sille katastrofaaliseksi. Juuri nyt tähän suuntaan vaikuttaa Turkmenistanin ja Venäjän meneillään oleva kaasuriita. Venäjä on viime vuonna ryhtynyt ostamaan turkmeenikaasua ”eurooppalaisella hinnalla”. Sitten talouskriisin iskettyä, Venäjän kaasunkulutus laski voimakkaasti, minkä johdosta Venäjän halusi muuttaa sopimuksen ehtoja itselleen edullisemmiksi. Kun Turkmenistan puolestaan ei tähän suostunut, tapahtui keväällä 2009 Turkmenistanista Venäjälle johtavassa putkessa selittämätön räjähdys (jonka turkmeenit katsovat puhtaaksi provokaatioksi ja venäläiseksi tavaksi hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä). Räjähdyksen johdosta kaasuntoimitus on ollut pysähdyksissä jo useita kuukausia. Venäjän kaasutulojen poisjäämisellä Turkmenistanin taloudesta tulee todennäköisesti - ainakin lyhyellä tähtäimellä – olemaan erittäin epäedullinen vaikutus. Toisaalta on lähes varmaa, että Venäjä kaikesta huolimatta jatkossakin tulee olemaan Turkmenistanin suurin asiakas, eikä sen valta-asema ole vakavasti uhattuna. Venäjä tarvitsee jatkossakin turkmeenikaasua - toisaalta oman Euroopan vientinsä varmistamiseksi – toisaalta Venäjällä tuskin nyt on itselläkään riittäviä varoja käytettävissä uusien kaasukenttiensä kehittämiseksi. Todennäköisesti Venäjän tähänastisen täysin etuoikeutetun aseman Turkmenistanin markkinoilla tulevat kuitenkin ennen pitkää asettamaan kyseenalaiseksi ainakin Kiina, EU ja mahdollisesti myös Keski-idän valtiot.

5. Uzbekistan. Uzbekistan on Keski-Aasian väkirikkain valtio - asukkaita n. 28 miljoonaa. Maalla on rajat kaikkien muiden Keski-Aasian maiden sekä myös Afganistanin kanssa. Presidentti Karimov hallitsee maata diktaattorin ottein. Valtarakenteissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Maalle luonteenomaisia piirteitä ovat korruptio, byrokratia, autoritaarisuus. Keski-Aasian alueella tärkeimpänä naapurina on Kazakstan, mutta se on samalla myös Uzbekistanin kova kilpakumppani. Turkmenistanin kanssa Uzbekistanilla ei ole ongelmia. Sen sijaan laajaa maanviljelystä harjoittavalla Uzbekistanilla on kiistoja laajoja vesivaroja omaavien Tadzhikistanin ja Kirgistanin kanssa. Ulkopolitiikassa Uzbekistan pyrkii tasapainottelemaan Venäjän, Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat lämmenneet – maat ovat tiivistäneet terrorisminvastaista yhteistyötään. Välit EUhun ovat myös parantuneet sen jälkeen kun EU on lieventänyt Uzbekistaniin kohdistamia sanktioitaan. Suhteet Venäjään eivät ole parhaimmalla mallilla. Uzbekistan esim. on eronnut IVY-maiden yhteisen turvallisuusjärjestön CSTO:n jäsenyydestä.

Ihmisoikeuksien saralla Uzbekistan ei ole menestynyt. Kansalaisvapauksia poljetaan, sananvapautta rajoitetaan, median ja uskonnollisten ryhmien edustajia on vangittu, jne. Hallitus antaa ymmärtää puolustavansa ihmisoikeuksia, mutta todellisuudessa minkäänlaista oppositiota ei suvaita.

Uzbekistanin talous on pitkälle maailmantaloudesta eristäytynyttä ja tämän johdosta talouskriisin vaikutus Uzbekistaniin on ollut odotettua vähäisempi (EUn edustajan mukaan: ”a rare case of successful isolation”). Mutta vaikka Uzbekistan olisikin talouskriisille enemmän immuuni kuin monet muut valtiot, on maan talous kuitenkin heikentynyt. Uzbekistanin päävientituotteiden (kulta, puuvilla ja kaasu) hinnat ovat joko pudonneet tai stabilisoituneet, joten saadut vientitulot ovat supistuneet. Useita satoja tuhansia uzbekkisiirtotyöläisiä on palaamassa Venäjältä ja Kazakstanista. Heidän rahalähetyksensä eivät enää tue maan taloutta ja paluumuuttajien korkea työttömyysaste uhkaa poliittista vakautta. Uzbekistanin kansantuote vuonna 2008 oli vielä lähes 9 % luokkaa. Kansantuotteen odotetaan tänäkin vuonna olevan yhä kasvun puolella – toisin paljon pienemmin luvuin kuin vuosi sitten. KIINA Suurlähettiläs Lars Backström, Peking 25.9.2009

Kiina maailman talouskriisin voittaja Presidentti Hu Jintaon neuvo meille suomalaisille

Aloitin Suomen suurlähettiläänä 1.9.2009 Kiinan kansantasavallassa. Oltuani Pekingissä vain neljä päivää minulla oli tilaisuus tavata yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, kun kävin presidentti Hu Jintaon luona luovuttamassa valtuuskirjeeni. Keskustelin presidentin kanssa Suomen ja Kiinan välisistä suhteista ja pyysin häneltä neuvoa, miten saataisiin kiinalaisia yrityksiä ostamaan nykyistä enemmän tuotteita Suomesta kauppavajeemme tasoittamiseksi.

Presidentti Hu kehui kahdenvälisiä kauppasuhteitamme erinomaisiksi. Hän kertoi uusien mahdollisuuksien avautuneen viime vuosina Suomen ja Kiinan välisessä kaupassa erityisesti energian, ympäristön ja korkean teknologian aloilla. Presidentti Hu luotti siihen, että suomalaisyritykset hyödyntävät näitäkin yhteystyömahdollisuuksia kiinalasten yritysten kanssa. Pallo on presidentin mukaan nyt suomalaisten yritysten käsissä.

Suomi onkin hyvin aktiivinen toimija Kiinassa, jossa meillä on noin 240 suomalaista yritystä. Näistä yrityksistä puolella on täällä tuotannollista toimintaa. Yritykset työllistävät noin 40.000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 17 - 18 miljardin euron luokkaa.

Suomen ja Kiinan välinen kauppa oli vuonna 2008 arvoltaan 6,4 miljardia euroa ja Suomi oli Kiinan suurin kauppakumppani pohjoismaissa. Suomen Kiinan viennin arvo oli 2,1 miljardia euroa ja tuonnin arvo 4,4 miljardia euroa kauppavajeen ollessa 2,3 miljardia euroa. Kuluvan vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Suomen vienti Kiinaan on supistunut 9 % ja tuontimme Kiinasta jopa 17 % laman takia, joten kauppavajeemme on supistunut.

Maailman laajuisen laman juuret mm. holtittomassa lainanotossa ja kauppavajeissa

Viime vuonna alkanut maailmanlaajuinen lama juontaa juurensa regulaation puutteesta, uhkarohkeasta riskienotosta, holtittomasta lainanotosta ja valtavista kauppavajeista. Sijoitustoimintaa valvova regulaatio ei ollut ajan tasalla ja riskejä otettiin sumeilematta. Ulkomaankaupassa kuten valtion taloudessa pieni vaje on pieni ongelma, mutta iso vaje on iso ongelma. Tosi iso ongelma on EU:n ja Kiinan välisen kaupan jättivaje. Kiina vei viime vuonna EU-maihin tuotteita 248 miljardin euron edestä, mutta toi EU-maista tavaraa vain 78 miljardin euron verran, jolloin vaje paisui 170 miljardiksi euroksi. Kiinan ja USA:n välisessä kaupassa tilanne on pitkään ollut samankaltainen. USA:n vaje oli viime vuonna 268 miljardia dollaria. USA on toisin sanoen lainannut Kiinalta saman verran rahaa kuluttaakseen kiinalaisia tuotteita. Kiinan vaihtotaseen ylijäämä on jo 10 % luokkaa maan koko BKT:stä. Kiinasta on lyhyessä ajassa tullut maailman kolmas suurin talous ja Kiina on ilman muuta globalisaation suurin hyödyntäjä, kun länsimaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa tänne halvan työvoiman ja valtavien markkinoiden perään.

Kiina ja lama

Maailmanlaajuinen lama ei ole vetänyt mattoa Kiinan alta. Kun muun maailman taloudellinen kasvu on sukeltanut miinuksen puolelle, Kiina pystyy erilaisin elvytyskeinoin ylläpitämään jopa 8 % kasvuvauhtia tänäkin vuonna. Ensi vuoden kasvu saattaa yhden markkinaennusteen mukaan olla 9,0 - 9,5 %. Näin vahva kasvu takaa Kiinan vientiteollisuudelle parhaimmat mahdolliset lähtökohdat, kun kysyntä lähtee uudelleen nousuun maailman markkinoilla. Lisäksi Kiinalla on valtavan valuuttavarantonsa (2.100 miljardia dollaria) ja kansainvälisten sijoitustensa (lähempänä 1.000 miljardia dollaria) ansiosta varaa myös sijoittaa Kiinan ulkopuolelle mm. Kiinan talouden kannalta strategisiin kohteisiin kuten energiaturvallisuutensa varmistamiseksi.

Toki Kiina on kärsinyt muiden maiden tapaan talouskriisistä, kun vientimarkkinat eivät vetäneet. Täällä tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 41 miljoonaa työpaikkaa hävisi Kiinan vientisektorilla laman aikana. Tilanne on nyt parantunut ja yritykset palkkaavat uutta väkeä. Kasvuoptimismi on ilmassa. Kiinan tärkeimmät elvytyskeinot ovat olleet lainahanojen avaaminen ja vero- ym. tuki omalle vientiteollisuudelle. Kiinan elvytyspaketti on arvoltaan 586 miljardia dollaria osoitettuna vuosille 2008 - 2010. Summasta ¼ on valtion budjettitukea ja ¾ on paikallishallintojen, valtion yritysten ja pankkien tukea tai lainaa. Infrastruktuurin rakentamiseen satsataan erityisen paljon. "Tällaisen kädenojennuksen saamme vain kerran sadassa vuodessa", totesi Kiinan rautateiden rakennusyhtiön varapuheenjohtaja hiljattain.

Elvytetään kunnolla kaikilla rintamilla

Pankeista kiinalaiset ja kiinalaiset yritykset ovat tänä vuonna saaneet ennätyksellisen paljon lainarahaa, näin Kiinan johto on päättänyt. Lainoja on myönnetty jopa 1.000 miljardin euron verran, mikä on 25 % Kiinan koko BKT:stä! Yritykset ovat hyödyntäneet tätä rahaa, mutta myös moni yksityishenkilö on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja ostanut uuden asunnon, uuden auton tai sijoittanut lainarahat pörssiin. Pekingissä on rekisteröity keskimäärin 2.000 uutta autoa päivässä tällä hetkellä. Trendi muualla Kiinassa on sama. Koko Kiinassa myytäneen yli 10 miljoonaa uutta autoa tänä vuonna. Asuntoja on Pekingissä myyty myös paljon. Kulutuslainat eivät vielä tee kiinalaisista amerikkalaisten kaltaisia kuluttajia. Tämä on vasta alkua ja siihen menee vielä vuosia. Kiinalaiset ovat historiallisesti tottuneet säästämään eikä kuluttamaan. Yhdysvalloissa tilanne on tunnetusti päin vastainen. Näin runsaalla lainarahalla saattaa syntyä uusia kuplia myös Kiinan kaltaisessa taloudessa, joten saamme nähdä, mitä tästä vielä seuraa. Inflaatio on yksi vaara joka vaanii pidemmällä tähtäyksellä, varoitti pääministeri Wen Jiabao pari viikkoa sitten, vaikka Kiinan inflaatiota ei nyt ole. Viimeistään silloin, kun Kiinan teollisuus pääsee nykyisestä ylikapasiteetistaan eroon, voidaan odottaa inflaation lähtevän uuteen nousuun.

Kiina on USA:n suurin "pankki"

Suurin vaara maailmantalouden elpymiselle on nähdäkseni valtioiden jättimäiset budjettivajeet. Ottamalla lisää lainaa monet valtiot yrittävät päästä irti kansalaistensa ja yritystensä holtittoman lainanoton aiheuttamasta ahdingosta, kun muita vaihtoehtoja ei juuri ole. Elämme tästä syystä jonkinlaisessa lainakierteessä. Kiina pelkää eniten tässä kaikessa USA:n dollarin kohtaloa. Jos luottamus dollariin menisi, Kiina kärsisi siitä muita enemmän. Kiina onkin USA:n suurin "pankki". Pekingissä ymmärretään hyvin, ettei kaikkia munia pidä laittaa yhteen koriin. Tästä syystä Kiina yrittää löytää korvaavia maksuvälineitä ja keskustelu dollarin herruudesta on täällä ollut yhä enemmän tapetilla mitä syvemmälle maailman talous on sukeltanut. Dollari saattaa olla laman suurin häviäjä varsinkin, jos inflaatio pääsisi USA:ssa karkaamaan käsistä liiallisen elvytyksen takia.

Uskon, että Kiinan valuutasta (juan) tulee pidemmällä tähtäyksellä vapaasti vaihdettava valuutta, jota käytetään valuuttavarannoissa kautta maailman. Tällä tiellä on toki vielä monta mutkaa. Kiinan on pidettävä mielessä myös ne riskit, jotka kuuluvat vapaasti vaihdettavaan valuuttaan, kuten esimerkiksi valuuttaspekulaation kohteeksi joutuminen.

Pystyykö Kiina vetämään muun maailman irti lamasta?

Ennen vanhaan totuttiin siihen, että USA tai Eurooppa vetivät muut maat irti laman kourista. Erään arvion mukaan tämä rooli olisi nyt siirtymässä Kiinan käsiin ensimmäisen kerran historiassa. Kiinan talous on kuitenkin vielä sen verran pieni, ettei se riitä noususuhdanteen vetäjäksi. Kiinan talous on noin 11 % EU:n ja USA talouksista ja Kiinan BKT per capita on kymmenes osa eurooppalaisten ja amerikkalaisten BKT per capitasta. Kun USA:ssa ja Euroopassa joudutaan tyytymään talouselämän hitaaseen elpymiseen, Kiinassa kurotaan teollisuusmaiden etumatkaa kiinni kovalla kasvulla jatkossakin. KIINA Pääkonsuli Timo Rajakangas, Hongkong 30.9.2009

Mietteitä talouskriisin jälkeisestä maailmasta Hongkongista käsin tarkasteltuna syyskuun lopulla 2009

Kiinassa ja siihen 12 vuotta sitten liitetyssä autonomisessa Hongkongissa valmistaudutaan juhlimaan 1.10. Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotisjuhlia. Luvassa on Pekingin olympialaisten kaltainen näytönpaikka, jossa uudessa voimantunnossaan oleva Kiina haluaa ylpeänä näyttää mahtavin paraatein, ilotulituksin ja spektaakkelein niin omille kansalaisilleen kuin ulkomaailmallekin mahtavuutensa tämän päivän maailmassa. Kuinka luontevaa onkaan juuri tämän juhlapäivän aattona pysähtyä pohdiskelemaan, millaisesta maailmasta globaalista talouskriisistä toivuttuamme itsemme löydämmekään, sillä minkään muun maan kuin Kiinan merkitys maailmassa ei sotien jälkeen ole yhtä nopeasti ja voimakkaasti muuttunut eikä talouskriisi ole sitä kehityskulkua ainakaan hidastanut - pikemminkin päinvastoin. (Toki Kiinan aseman jatkuvaan nousuun liittyy monia riskejä ja epävarmuustekijöitä, mutta näin juhlapäivän kynnyksellä jätän niiden arvioinnin suosiolla toisessa yhteydessä tehtäväksi.)

Kiinan ja Aasian taloudellinen painoarvo jatkaa kasvamistaan

Talouden painopiste on jo muutaman vuosikymmenen ajan trendinomaisesti siirtynyt Aasian suuntaan. Aiemmin Japani, sitten ns. Aasian taloustiikerit ja nyttemmin Kiina ovat ennen kaikkea vientivetoisen taloudellisen suuntautumisensa avulla onnistuneet valtaamaan maailmanmarkkinoita ja pitämään yllä länsimaita selvästi korkeampia kasvulukuja auttaen niitä vähitellen kuromaan umpeen taloudellista välimatkaa lännen suuntaan. Potentiaalia ei tietenkään ole likimainkaan vielä käytetty loppuun eli kasvulukujen viimeaikaisessa putoamisessa on ollut kyse vain talouskriisin aiheuttamasta väliaikaisesta häiriöstä.

Talouskriisin perustavampaa laatua oleviin pidemmän tähtäimen vaikutuksiin kuuluu Kiinan ja yleensäkin Aasian maiden taloudellisen voiman entistäkin nopeampi ja selvempi suhteellinen kasvu. Syitä siihen on ainakin kaksi:

- Valtavien ylijäämäreserviensä ansioista Kiina on kriisinkin aikana pystynyt ylläpitämään kasvulukuja, joista lännessä hyvinäkin aikoina voidaan vain unelmoida. Välimatkan kurominen siis jatkui kriisistä huolimatta.

- Kasvun Kiinassa on tiedetty perustuneen ennen kaikkea kulutuskysynnän tyydyttämiseen USAn ja EU-maiden markkinoilla. Kiinan on kuviteltu puolestaan vetäneen perässään alueen muita maita. Tarkempi tilastojen tutkiminen osoittaa, että näiden maiden kriisin hidastamassa Kiinan-viennissä on sittenkin perimmiltään ollut kyse viennistä, joka palvelee Kiinan tuotantoa länsimarkkinoiden kysynnän tyydyttämiseksi. Vastaavalta kriisiltä suojautuakseen Aasian maat ovatkin nyt etsimässä keinoja, joilla länsiriippuvuutta tai lännen dominoivaa asemaa voidaan vähentää ja Aasian painoarvoa vastaavasti voimistaa.

Aasian haavoittuvuutta lännen heilahteluille nähdään voitavan vähentää esimerkiksi siirtämällä taloudellisen toimeliaisuuden painopistettä vientisuuntautuneisuudesta kotimaisen kysynnän tyydyttämiseen. Kiinan elvytyspolitiikka on suunnattu juuri tämänmukaisesti. Vastaavasti Kiina on ollut äänessä maailmantalouden dollaririippuvuuden vähentämiseksi vaatien uuden reservivaluutan käyttöönottamista ja pyrkien itse oman valuuttansa, renminbin käytön lisäämiseen ulkomaankaupassaan. Näillä vaatimuksilla ei tietenkään ole toteutumisedellytyksiä lähitulevaisuudessa, mutta ne osaltaan kertovat siitä, mihin suuntaan ajattelu Aasiassa on menossa.

Talouskriisi näyttää myös antaneen vauhtia suunnitelmille Itä-Aasian taloudellisen integraation edistämiseksi. Hankkeen promoottorina on ennen kaikkea kunnostautunut Japanin uusi pääministeri Hatoyama hallituksineen. Tavoitteena olisi EU-tyyppisen alueellisen integraatiohankkeen tai vähintäänkin vapaakauppa-aluehankkeen käynnistäminen Japanin, Kiinan ja Etelä-Korean kesken täydennettynä ASEAN-mailla. Syyskuun lopulla Shanghaissa pidetyssä em. kolmen maan ulkoministerikokouksessa Kiinakin ilmoittautui Itä-Aasian yhteisön kehittämisen kannattajaksi.

Kiinan sotilaallinen voima - uhka vaiko pelote?

Kiinan nousuun liittyy luonnollisesti eri tahoilla huolestuneisuutta ja pelkoakin. Varsinkin Kiinan sotilasmenojen jo pari vuosikymmentä jatkunut kaksinumeroinen vuotuinen kasvu on antanut aihetta kysyä, mihin tarkoitukseen Kiina sotilaallista voimaansa aikoo käyttää. Nämä kysymykset varmasti liikkuvat yhden jos toisenkin kansallispäivän paraatia seuraavan katselijan mielessä. Siinä tullaan varmasti tekemään selväksi niin maan sisäisesti kuin ulkomaita varten Kiinan olevan voimissaan - myös sotilaallisesti. Epäluuloille antaa tietenkin pontta ennen kaikkea transparenssin puute, sillä kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä Kiina jättää kertomatta varustautumisestaan ja sen perimmäisistä tavoitteista.

Kiina-tuntijoiden keskuudessa tunnutaan yleisesti ajateltavan, ettei aihetta pelkoon ole: Kiina ei aikaisemminkaan vahvana ollessaan ole harjoittanut aggressiivista, ekspansionistista politiikkaa eikä Kiina ole koskaan ollut merellinen suurvalta, joka valtaisi alueita merten takaa haltuunsa. Mielenkiintoista on muuten, kuinka vielä noin 20 vuotta sitten Kiinan naapurimaiden keskuudessa sen voimistuminen aiheutti huolestuneisuutta ja pelkoa, ja kuinka niiden uskottiin hakeutuvan entistä selkeämmin USAn suojelukseen erilaisin turvallisuustakuujärjestelyiden kautta. Tosiasiassa näin ei ole käynyt. Pikemminkin alueen maat ovat tavalla tai toisella hakeutuneet Kiinan helmoihin sen voimakkaan, lähinnä taloudellisen vetovoiman ansiosta. Kiina ei selvästikään ole tarvinnut eikä tarvitse aseellista voimaa näiden maiden luottamuksen voittamiseksi ja haalimiseksi omaan vaikutuspiiriinsä.

Kiinan haluttomuus avoimuuteen sotilaallisen kapasiteettinsa osalta liittynee yksinkertaisesti perinteiseen uskomukseen siitä, ettei kaikkia kortteja kannata paljastaa. Yllätyksellisyys osaltaan auttaa vahvistamaan Kiinan turvallisuutta. Jos Kiinan lähiympäristöä tarkastelee, se on selvästi toisenlaisten turvallisuusuhkien alaisena kuin vaikkapa eurooppalaiset maat. Kiinalla on edelleen erimielisyyksiä ulkorajoistaan eri naapurimaiden kanssa, sen sisäiseen turvallisuuteen liittyy erinäisiä jännitteitä, Taiwanin kysymys on suhteiden viimeaikaisesta kohenemisesta huolimatta edelleen turvallisuuspoliittinenkin ongelma, ainakin neljällä Kiinan naapurimaalla on käytössä ydinaseita, Aasiassa ei ole mitään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyösopimuksen kaltaista sopimusjärjestelyä voimassa jne. Kiina voi hyvin nähdä turvallisuuspoliittisen ympäristönsä rakentuvan tänäkin päivänä herkän voimatasapainon varaan eli viidakon lakien vallitessa aseellisesti voimakkain viime kädessä voittaa. Sotilaallisen kapasiteetin kasvattamisen tarkoituksena lienee ennen kaikkia riittävän pelotteen aikaansaaminen. Aika ei ole ainakaan vielä kypsä luottamusta herättävien toimien lisäämiseen samaan tapaan kuin ETYK-Euroopassa on voitu tehdä.

Taloudellinen ja sotilaallinenkaan voima ei yksin riitä...

Finanssikriisin opetuksiin voidaan nähdä myös kuuluvan tietoisuuden kasvaminen siitä, että maailmaa koettelevat haasteet ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät sotilaalliselta tai taloudelliselta suorituskyvyltään vahvimmatkaan maat mahda niille mitään - ainakaan yksin. Finanssikriisi nosti esiin pankkiirit, jotka voivat siirrellä valtavia summia kohteista toisiin ja yli rajojen hallitusten kontrollin ulkopuolella. Suurimmaksi uhkaksi koko ihmiskunnalle muodostunut saastumisen aiheuttama ilmastonmuutos kuuluu samaan kategoriaan samoin kuin tietenkin terrorismi ja pandemiatkin. Kun vielä otetaan huomioon Yhdysvaltain uuden hallinnon aikaisempaa myönteisempi asennoituminen multilateralismia kohtaan, yhteistyön vahvistamiselle kansakuntien kesken näyttäisi olevan lupaavammat edellytykset kuin aikoihin.

Toisaalta on jo ollut kauan nähtävissä, ettei toisen maailmansodan jälkeen rakennettua globaalia hallintajärjestelmää koeta enää legitiimiksi pitkälti juuri taloudellisten ja sotilaallistenkin voimasuhteiden muuttumisen seurauksena. Vaarana onkin, että lisääntynyttä valmiutta entistä tiiviimpään globaalien ongelmien yhdessä ratkaisemiseen ei kyetä hyödyntämään yhteisesti hyväksytyn institutionaalisen kehikon puuttuessa. Käytännössä kehitys näyttää olevan menossa aikaisempaa epämuodollisemman ja löyhemmän järjestelyn (lue G20) puitteissa harjoitettavan yhteistyön lisääntymisen suuntaan. Se voi pragmaattisuudessaan ja hallinnollisessa keveydessään olla hyväkin suunta. Tällaisen mallin toimivuus joutuu kuitenkin koetukselle siinä vaiheessa, kun eripuraisuus lisääntyy ja pelisääntöjä ulospääsyyn ei ole yhteisesti hyväksytty. Joka tapauksessa agendalla olevat ongelmat ovat siinä määrin mittavia ja pikaisia toimia vaativia, että tässä vaiheessa on parasta luopua kansainvälisoikeudellisesta perfektionismista ja hyväksyä "whatever works".

Suomen intresseistä huolehtiminen muuttuvassa maailmanpoliittisessa tilanteessa

Kiinan juhlahumussa on edellä sivuutettu paitsi Aasian niin muidenkin uusien taloudellisten voimakeskusten ilmaantuminen maailmantalouteen. Joka tapauksessa kansainvälispoliittinen asetelma on yhä selvemmin muotoutumassa multipolaariseen suuntaan. Suomen on muuttuvassa toimintaympäristössä onnistuttava varmistamaan, että sillä on käytössään koneisto, joka kykenee seuraamaan ja ennakoimaan meneillään olevia kehitystrendejä ja pitämään linjat avoimina ja lämpiminä kaikkiin suuntiin. Pienen avoimen talouden intresseissä on olla tukemassa kehityskulkuja, jotka vievät järjestelmää kohti yhteistyövaraista moninapaista järjestelmää ja siinä työssä voidaan hyvin tukeutua Suomen imagoon rakentavana, sovittelevana, oikeudenmukaisemman maailman eteen työtä tekevänä maana.

Tärkein työkalumme tässä suhteessa on viime vuonna 90 vuotta täyttänyt ulkoasiainministeriömme edustustoverkostoineen. Ulkoasiainhallinnon toimintaedellytyksien turvaamisessa ja parantamisessa on ennen kaikkea kyse sen varmistamisesta, että Suomen elintärkeät edut maailmalla tulevat huomioon otetuiksi. Aasian painoarvon kasvaessa entisestään on pidettävä huolta siitä, että edustautumisemme etenkin sillä ilmansuunnalla vahvistuu mutta samalla on huolehdittava Aasia- asiantuntemuksen lisäämisestä Suomessa kaiken kaikkiaan opetuksen ja koulutuksen keinoin.

Uusien taloudellisten voimakeskusten ilmaantumiseen liittyy vääjäämättä tuotannon siirtyminen yhä voimakkaammin maamme rajojen ulkopuolelle halvemman työvoiman ja ennen kaikkea sen mahdollistaman paremman tuottavuuden perään. Suomen hyvinvoinnista huolehtiminen edellyttää sen seurauksena maamme siirtymistä yhä selvemmin tietoyhteiskunnan suuntaan. Siinä onnistumiseen hyvän pohjan tarjoaa voimakas ja omaperäinen kansallinen kulttuurimme, jonka varaan rakentaen Suomen tulee painostaa entistäkin voimakkaammin luovuuteen, innovatiivisuuteen ja uusiin teknologioihin. Elinehto on niin ikään talouselämämme kansainvälistymiskehityksen tukeminen tavalla, jossa suomalaisten etuja voidaan edistää yleisesti ja tasapuolisesti silloin, kun siihen käytetään julkisia varoja. Koneistomme edellyttää tältä osin uudistamista tavalla, josta ei aiheudu ainakaan lisäkustannuksia, mutta joka edellyttää ennakkoluulottomuutta ja määrätietoisuutta päättävillä tasoilla. Tässä yhteydessä sopii myös muistuttaa, että VKE-työssä on kyse toimintalohkosta, jossa viime kädessä suomalaisten toimijoiden on pidettävä pallo omassa hallussaan: liiketoimintojemme kansainvälistämisen ei kannata kuvitella hoituvan EU-yhteistyön turvin. KIINA Pääkonsuli Eero Suominen, Kanton 2.10.2009

Oliko kansainvälinen talouskriisi ennustettavissa?

Maailmantalous on aina syklistä. Kenellekään ei pitäisi olla ihme, että taantuma tuli jälleen. Se, mitä on vaikeampi ennustaa, on kuinka syvä kulloinenkin taantuma on, mistä se alkaa ja miten se etenee. Nykyinen taantuma tuntui kuitenkin tulleen yllätyksenä. Yllätys myös oli mistä se alkoi, Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta, ja miten se levisi globaaliksi talouskriisiksi.

Monet ovat dramaattisesti todenneet, että tämän laman jälkeen maailma ei ole entisellään. Kukaan ei kuitenkaan uskalla arvioida millainen uusi maailma on. Se on vain erilainen. Se, mikä on rohkaisevaa, oli se, että valmiutta yhteistoimintaan maailmantalouden keskeisiltä toimijoilta löytyi enemmän kuin uskottiin. Maailmantalouden rakenteita voidaan kuitenkin muuttaa hitaasti. Niistä säännöistä, joita nyt katsotaan tarvittavan maailmantalouden ohjaamiseksi, joudutaan neuvottelemaan. Maailmalla oli myös onnea siinä, että Yhdysvalloissa oli uusi presidentti, joka lupasi muutosta ja Yhdysvaltain lisääntyvää yhteistyötä muun maailman kanssa. EU pystyi myös toimimaan yhdessä, mutta jäi toimineen muitten valovoimaisempien maiden varjoon.

Kiinan/Kantonin näkökulmasta

Yksi talouskriisin voittajista on Kiina. Kiinaa ei ole aiemmin mielletty yhdeksi maailmantalouden mahtivaltioksi, vaan kehittyväksi taloudeksi, melkein samaan kategoriaan kuin kehitysmaat. Kiinan odotetaan kuitenkin nousevan pian Japanin ohi maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Kun taloudellisen kriisin keskellä etsittiin lujaa astinlautaa uudelle nousulle, kun tutkittiin maailmantalouden kovia indikaattoreita, niin vastaan tuli Kiina. Kiinalla olivat valtavat valuuttareservit. Kiinan vaurastuvassa väestössä on suuri kysyntäpotentiaali eikä ainoastaan väestömääränsä perusteella vaan myös mahdollisuuksissa lisätä väestön kulutusalttiutta. Kiinan hallitus osoitti myös että se ymmärsi kansainvälisen yhteistyön Kiinan intressiksi kriisin ratkaisemiseksi. Kiinasta on tulossa yhä houkuttelevampi talouskumppani, houkuttelevampi kuin Yhdysvallat ja Eurooppa.

Kiinalle merkittävä voitto oli se, että maailmantalouden ongelmia ratkottaessa jouduttiin G-7:n sijasta turvautumaan G-20:een. Kiina ja sen ohella muut sellaiset nousevat taloudet kuten Intia ja Brasilia saivat lisää vaikutusvaltaa. Mihin tätä uutta vaikutusvaltaa ryhdytään käyttämään? Löytyvätkö yhteiset intressit ja keiden välillä. Maailmantalouden sääntöjä tullaan uudistamaan ja yleistä kontrollia lisäämään mutta kenelläkään ei ole varaa ryhtyä rajoittamaan tavaroiden ja palveluiden liikkumisen vapauttamista. Historia näyttää osoittavan kiinalaisille, että ne ajat, jolloin Kiina on avautunut ulospäin, ovat tuoneet vaurautta ja hyvinvointia. Meidän eurooppalaisten on taas hyvä huomata, että niiden aikojen jälkeen, kun Kiina on kokenut tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, se on sulkeutunut itseensä.

Kiinan taloutta kuvaan hyvin se, mitä tapahtuu yhdessä sen suurista teollisista keskuksista Kantonissa. Kantonissa raha liikkuu. Kaupungin dynaamisuutta kuvaa se, että sillä on historiallinen keskusta, entinen keskusta, nykyinen keskusta ja uusi rakennusvaiheessa oleva keskusta. Varmaan jollain suunnittelupöydällä odottaa jo seuraava keskustasuunnitelma. Kiinan kansantasavallan 60- vuotispäivänä ja suurena kansallisena juhlapäivänä Kuun-juhlana, useat rakennustyömaat olivat käynnissä. Kun kysyin miksi, vastattiin, että rakennuksethan eivät ole vielä valmiita. Lähes kaikki kaupat olivat auki. Raha kiertää ja sen kiertovauhti on nopeaa.

Globaali lama kaatoi Helmi-joen suistossa aikana useita yrityksiä. Työttömien määräksi arveltiin lähes 20 miljoonaa. Työttömät palasivat kotiseuduilleen suurkaupunkien ulkopuolelle. Tuleva joulumyynti on alkanut jälleen nostaa tuotantoa ja työvoimasta on taas puute. Tuhansien kilometrien päässä maaseudulla olevan reservityövoiman ei kuitenkaan uskota haluavan nopeasti palata takaisin suurkaupunkeihin. Työvoiman tarpeen ei vielä uskota olevan pysyvää. Toisaalta keskushallituksen elvytyspaketti on lisännyt kotimaista kysyntää ja luonut työpaikkoja maaseutukeskuksiin. Työvoimasta on syntynyt kilpailua elpyvän vientiteollisuuden kanssa. Guandongin provinssin hallitus haluaa päästä eroon ympäristöä saastuttavasta ja resursseja tuhlaavasta nykyisestä kulutustavarateollisuudesta ja pyrkii nostamaan energiatehokkuutta ja jalostusastetta. On tuotettava parempaa, tehokkaammin ja puhtaammin. Se tulee olemaan Kiinan suunta ja edistys tulee oleman nopeampaa kuin uskotaan. Guandongin provinssin johdon järjestämässä Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotisjuhlassa puhuttiin talouden kasvusta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Vieressäni istui provinssin taloussuunnittelukomitean jäsen. Kun kysyin häneltä mikä on alueen suurin haaste tällä hetkellä, hän vastasi lyhyesti: ympäristö.

Mitä Suomi voisi tehdä?

Suomi on tunnollisen koulupojan tavoin hoitanut hyvin kansantalouttaan. Kotiläksyt oli tehty. Ennen kriisiä Suomen budjetit olivat ylijäämäisiä ja valtion velkaa vähennettiin. Niin kansainvälisesti kuin EU:kin piirissä Suomen valtiontalouden indikaattorit olivat hyvät. Jo nyt sama kunnollinen koulupoika ryhtyy valmistautumaan seuraaviin kokeisiin. Suomi on ryhtynyt pitämän huolta siitä, että laman jälkeiseen aikaan valmistaudutaan hyvissä ajoin.

Kriisi on aina mahdollisuus. Sen opetti Suomelle edellinen lama. Luotiin pitkäjänteisesti pohja kestävälle, vahvalle kansantaloudelle. Uskottiin että Suomi menestyisi panostamalla tutkimukseen ja teknologiaan. Kehitettiin hyvin toimiva innovaatiojärjestelmä. Näillä eväillä olemmekin menestyneet hyvin. Kouluarvosanat ovat olleet hyviä: monissa vertailuissa Suomi sijoittuu maailman maiden kärkeen. Se on luonut positiivista imagoa.

Talouskriisi kuitenkin näyttää osoittavan, ettei tämä riitä. Suomen vientiin ja korkeaan koulutukseen sekä teknologiaan perustuvaa taloutta ei ole pystytty suojaamaan riittävästi maailmantalouden heilahduksilta. Lamasta toipumisen uskotaan Suomessa kestävän monia muita maita kauemmin. Toisaalta tuskin olisimme voineet tehdä paremminkaan.

Onko edes mahdollista suojautua maailmantalouden muutoksilta? Olisiko ne hyväksyttävä ja keskityttävä siihen, että maailmantalouden väistämättä tapahtuviin muutoksiin voidaan mahdollisimman hyvin sopeutua ja käyttää näiden muutosten tarjoamat mahdollisuudet hyväksi? Olisiko pienen maan etuna se, että sen talouden rakenteet ja toimintatavat ovat joustavia? Samalla on otettava huomioon se, että yhtenä muutosvalmiuden rajaavana tekijänä on suomalaisten yleinen ja vahva halu pitää yllä pohjoismaista hyvinvointimallia. Voidaanko tätä hyvinvointimallia kehittää joustavampaan suuntaan niin, että sen keskeiset osat voidaan säilyttää. Tähän haasteeseen tulisi vastata tiedeyhteisön, ei valtionvarainministeriön!

Innovaatioyhteiskunnan tulee myös siirtyä toiselle tasolle. Uudet innovaatiot tapahtuvat poikkitieteellisesti luonnontieteiden ja muiden tieteenalojen kuten humanististen tieteiden välillä. Pienen maan resurssit eivät riitä tällaiseen laajaan ja etsivään innovaatiotoimintaan, vaan tarvitaan laajoja, jopa epäsovinnaisia tieteellisiä verkostoja. Suomalaisten innovaatioiden tulisi myös olla paitsi toimivia ja tehokkaita niin myös omaperäisiä. Uusi Aalto-yliopisto vie toivottavasti kehitystä tähän suuntaan. Jostain olisi löydyttävä rohkeus tehdä asiat eri lailla.

Suomen pyrkimys olla aktiivinen maailmalla, pyrkimys päästä niihin pöytiin missä päätöksen tehdään, on oikea eikä tästä tavoitteesta saa lipsua. Suomalaisilla on taito tehdä yhteistyötä ja toimia rakentavasti kansainvälisissä hankkeissa. Vieläkin suomalaisille taitaa olla yllätys, että Suomen etu ei paljoakaan eroa muiden teollisuusmaiden eduista. Aina löytyy yhteistyökumppaneita. Meillä on vieläkin vallalla se ajatus, että saappaat jalassa kaatuminen on kunniakkaampaa kuin kompromissi, järkeväkin.

Se mitä meiltä puuttuu, puuttuu koko Euroopalta ja ehkä koko teollistuneelta maailmalta. Se on houkutteleva, mutta realistinen visio tulevaisuudesta. Taloudesta on tullut kvartaalikapitalismia, politiikasta on tullut käytännön ongelmien ratkaisemista, mutta pitkän tähtäimen tavoite on karannut. KIINA Pääkonsuli Matti Heimonen, Shanghai 30.9.2009

Kiinan näytön paikka ja Suomi

Kiinalla on jo näyttöjä: Pekingin olympialaiset, kansantasavallan massiiviset 60-vuotisjuhlat ja ennen kaikkea maan ainutlaatuinen talouskasvu.

Varsinaiset näytöt ovat kuitenkin vasta edessä. Kiinan talous on jo ohittanut keskeisiä teollisuusmaita. Globaali talouskriisi on nostanut Kiinan kansainvälispoliittista asemaa nopeammin kuin osattiin odottaa. Toki vielä Yhdysvallat ja Japanikin ovat Kiinan edellä, mutta spekulaatiot käyvät kuumana. Ei niinkään siitä ohittaako Kiina nämä - vaan milloin se tapahtuu. Jo nyt puhutaan G 2:sta, eli Yhdysvaltain ja Kiinan muodostamasta johtokaksikosta.

Talouskriisin jälkeen maailma ei ole enää entisellään. Erityisesti Kiinan suhteellinen asema on noussut merkittävästi. Kun EU-maiden talouksien arvioidaan menevän 2009 keskimäärin 4,3 % miinukselle, ennustaa esim. Aasian Kehityspankki Kiinalle jo tänä vuonna yli 8 prosentin kasvua. Kiinan mittava, lähes 600 miljardin dollarin elvytyspaketti on tehnyt tehtävänsä. Tosin vuoden puolivälissä uudelleen nousuun kääntynyt talouskasvu riippuu jatkossa myös Kiinan vientimarkkinoiden elpymisestä.

Talouskasvu on pohja, josta Kansantasavallan 60-vuotisjuhlissa lokakuun alussa oli helppo näyttää myös sotilaallisia muskeleita maailmalle. Kiina on niitä harvoja maita, jotka pystyvät teknologiallaan ja resursseillaan kääntämään vaikka minkälaisen sateen auringonpaisteeksi. Tämä pätee paitsi kansallispäivän juhlallisuuksiin, myös talouden elvytykseen ja maan teknologisiin mahdollisuuksiin ylipäätään. Vaikka Kiina ei yksin maailmaa pelastakaan, on sen talouden piristyminen omiaan hajottamaan synkimpiä pilviä myös läntisten teollisuusmaiden taivaalta.

Tähän asti Kiina on näyttänyt suhteellisen varovasti kansainvälispoliittista mahtiaan. Sen ei ole tarvinnut sitä tehdä, kun maan talouskasvu on hoitanut asian. Kiinan intresseissä on myös saada osakseen myönteistä kansainvälistä arvostusta, mistä Pekingin olympialaiset oli hyvä esimerkki.

Vielä parempi esimerkki Kiinan tavoittelemasta kansainvälisestä arvostuksesta on lähivuosien suurin yksittäinen tapahtuma maailmassa: Shanghain maailmannäyttely, eli EXPO 2010. Siihen osallistuu ennätysmäärä maita ja kansainvälisiä järjestöjä. Vierailijoita on ennakoitu kuuden kuukauden aikana vähintään 70 miljoonaa. Maailmannäyttelyllä Kiina haluaa näyttää maailmalle myös modernin, kansainvälisen ja avoimen kuvan itsestään. Kiinalle ja sen taloudelle on tärkeätä kerätä myös sitä "soft poweria", jolla se on kyennyt lyhyessä ajassa houkuttelemaan mittavat kansainväliset investoinnit.

Maailmannäyttelyn isäntäkaupunki Shanghai on muutenkin Kiinalle tärkeä näyteikkuna. Siitä ollaan keskushallituksen tuella tekemässä globaalia finanssi- ja logistiikkakeskusta. Finanssimaailmaa seuraavat tietävät kuitenkin, että niin kauan kun Shanghain pörssi ei ole avoin ulkomaalaisyrityksille eikä maan valuutta (renminbi) ole täysin vaihdettava, ovat myös Shanghain mahdollisuudet rajalliset. Kiina etenee kuitenkin askel askeleelta tätäkin tavoitetta kohden.

Suomi paalupaikalla

Suomella on Kiinan kanssa erinomaiset suhteet. Suomi on Kiinan suurin kauppakumppani Pohjoismaiden joukossa ja meillä on Kiinassa hyvä maine. Huolimatta pienuudestaan, on viiden miljoonan asukkaan Suomi tietyillä sektoreilla selvästi kokoaan suurempi. Suomalaisen huippuosaamisen arvostus näkyy myös vieraillessa Shanghain ja Pekingin ulkopuolella, sekä myös tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. Yhtenä esimerkkinä Suomen asemasta on se, että alkuvuonna 2009 Suomella oli Shanghain alueella eniten yhteisiä tiede- ja teknologiaprojekteja kiinalaisten kumppanien kanssa. Hankkeet olivat erityisesti ICT-, hyvinvointi-, nanoteknologia- ja ympäristöteknologiasektoreilla. Rahoitus Tekesin Shanghain toimiston vetämään yhteensä 60 hankkeeseen tuli pitkälti kiinalaisviranomaisilta. Shanghain alueella tiivistyy muutenkin suomalaisosaaminen. Jangtse -joen suistossa lienee suurin suomalaiskeskittymä Euroopan ulkopuolella. Puolet Kiinassa toimivasta n. 260 yrityksestä toimii tällä alueella ja Shanghaissa on myös tukeva julkisten toimijoiden verkosto. Pääkonsulaatin yhteydessä toimivat ammattimaiset Finpron ja Tekesin toimistot. Nämä ovat sijoittuneena Suomen ensimmäiseen innovaatiokeskukseen, FinChiin. Shanghaista käsin johdetaan myös FinNode Kiina -verkostoa, jossa ovat mukana kaikki Kiinassa olevat julkiset Suomi-toimijat.

Toimiakseen kiinalaisviranomaisten kanssa on julkisen vallan tuki yritykselle suureksi avuksi. Usein se on välttämätöntä jo jalan saamiseksi asiakkaan oven rakoon - nämä kun ovat Kiinassa useimmiten osa julkista sektoria. Siksi toiminta Suomen virallisena edustajana on Kiinassa kiitollista: tietoisuus siitä, että voi olla aidosti hyödyksi suomalaiselle elinkeinoelämälle palkitsee.

Shanghain maailmannäyttely EXPO 2010 on tulevien vuosien mittavin yksittäinen Suomi- promootiotapahtuma. Suomi on panostanut maailmannäyttelyyn alusta lähtien. Osallistumisemme heijastaa myös Suomen ja suomalaisyritysten intressejä Kiinassa. Lähes kaikki Kiinan kanssa yhteistyötä tekevät yritykset ja muut tahot haluavat olla mukana. Siksi on hienoa, että Suomen paviljonki, Kirnu, on jo nyt herättänyt kiinalaisyleisön - ja varsinkin asiantuntijoiden kiinnostuksen. Kiinnostuneiden joukossa on myös Kiinan korkein johto. Suomen ja suomalaisten arvostusta kiinalaisten silmissä heijastaa myös se, että Suomen pääkomissaari maailmannäyttelyssä on valittu edustamaan koko Eurooppaa pääkomissaarien neuvostossa.

Suomi on tänään Kiinassa paalupaikalla ja sillä on edessään näytön paikka. Se miten Suomi, kykenee hyödyntämään asemansa, on meistä itsestämme kiinni. Kiinaa ei voi hoitaa etätyönä, vaan siellä on oltava läsnä. Missään tapauksessa meillä ei ole nyt varaa aliarvioida Kiinaa. KOSOVO Va. asiainhoitaja Tarja Fernandez, Pristina 27.9.2009

Kansainvälisen talouskriisin vaikutukset kansainvälispoliittiseen tilanteeseen: tarkastelupisteenä Kosovo

Kansainvälinen talouskriisi merkitsee monille maapallon asukkaille konkreettista elintason laskua. Pysyvämpiä vaikutuksia kriisillä lienee kansainvälispoliittiseen toimintaympäristöön. EU:n ja uusien multilateraalisten ryhmien kuten G-20 rooli on noussut keskeiseksi talouskriisin ratkaisussa. Kansallisvaltion rooli talouden ohjauksessa on vahvistunut. Globalisaation myötä ei-valtiollisten toimijoiden määrä kansainvälisessä politiikassa on moninkertaistunut ja kansallisvaltiolle on ehditty ennustaa loppua monta kertaa. Suurien globaalien kriisien myötä kansallisvaltio on tehnyt paluun ja on edelleen pääosan esittäjä kansainvälisessä politiikassa. Toimintamekanismit globaalien ongelmien ratkaisussa on löydettävissä vain valtioiden välisten mekanismien ja uudistuvan multilateralismin kautta. Niin kauan kuin Suomi on mukana merkittävänä rahoittajana kansainvälisissä järjestöissä ja rahoituslaitoksissa, tulisi sen ääni myös kuulua. Legitimiteetti osallistumiselle säilyy kunhan kehitysavun määrä on uskottava.

Kuten kaikissa kriiseissä, kehitysmailla on pienimmät marginaalit kohdata ongelmatilanteet. Viimeksi ruokakriisi nosti esiin kehitysmaiden haavoittuvuuden, ilmastonmuutos ja talouskriisi toistavat tätä mallia.

Talouskriisin vaikutukset Kosovon kaltaisiin työvoimaa vieviin maihin näkyvät talouskriisin myöhäisemmässä vaiheessa. Työttömyyden kasvu seuraa pienellä viiveellä talouden hidastumista. Ensimmäisenä työpaikkansa menettävät siirtotyöläiset. Usealle kehitysmaalle diasporan kotiuttamat rahat ovat kehitysapuakin tärkeämpi rahoituslähde. Siirtotyöläisten varainsiirtojen arvioitiin olevan 283 miljardia dollaria vuonna 2008. Joillekin kehitysmaille ne muodostavat jopa neljänneksen BKT:stä. Rahansiirrot takaavat kotitalouksille elintärkeän valuuttalähteen, joilla perheiden palveluiden ostokyky paranee. Maailmanpankin arvioiden mukaan vuonna 2009 varainsiirrot putoavat 7,3 %. Joidenkin tutkijoiden mukaan luku voi olla huomattavasti suurempi. Työvoimaperäisen maahanmuuton vähentyessä ihmiskauppa ja laiton maahanmuutto lisääntyvät.

Talouden muutokset vaikuttavat yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Muukalaisvihamielisyys on laman ikävimpiä sivutuotteita, mutta myös myönteisiä sosiaalirakenteiden muutoksia voi talouskriisien kautta syntyä. Historiasta on löydettävissä ajankohtia, jolloin naiset vedettiin pois työmarkkinoilta miesten työllistämiseksi, mutta ainakin vielä nyt näyttäisi siltä, että naisten rooli talouden toimijoina vahvistuisi laman myötä. Suomessa naiset muodostavat jo saman verran työvoimasta kuin miehet. Myös siirtotyöläisistä naiset ovat pystyneet pitämään työpaikkansa ja ovat useammin perheen ainoa elättäjä.

Talouskriisin kielteiset seuraukset dominoivat keskustelua. Talouskriisi tulisi nähdä myös mahdollisuutena radikaaleihin muutoksiin, joita poliittisesti olisi ns. hyvinä aikoina vaikea viedä läpi. Talouden tuottavuuden laskiessa vanhojen saastuttavien tehtaiden sulkeminen on ihmisen elinympäristön näkökulmasta usein hyvä uutinen. Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa talouskriisi voi olla tervetullut hengähdystauko.

Globaalit talouden heikot näkymät luovat Suomelle paremman mahdollisuuden strategisesti tärkeiden alojen osaajien rekrytoimiseksi Suomeen. Yksi Suomen tulevaisuuden haasteita on väestörakenteen muutoksen vaikutukset. Suomen on ollut vaikea houkutella tarvitsemiaan maahanmuuttajia ja usein työntekijöitä on tarjolla sektoreille, joihin löytyisi Suomestakin työvoimaa. Aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa voisi kohdistetusti jatkaa kunhan valtaväestölle sen merkityksellisyys kaikkein hyvinvoinnille avataan ymmärrettävästi.

Talouskriisin vaikutukset Kosovoon

Kosovosta, Euroopan köyhimmästä nurkasta katsottuna, maailmantalouden kriisin vaikutukset ovat vasta saapumassa. Alamäki on edessä kun muualla kasvun suuntaa jo etsitään. Kansainvälinen talouskriisi iski Kosovon itsenäisyysprosessin näkökulmasta mahdollisimman huonoon ajankohtaan. Kosovo itsenäistyi helmikuussa 2008. Uuden valtion rakenteita alettiin luoda Ahtisaaren suunnitelman mukaisesti, mikä vaatii rahaa, jota toivottiin saatavan yksityistämällä valtion yrityksiä, ulkomaisilta investoijilta sekä kansainvälisen kehitysavun kautta. Maailmantalouden kysynnän laskiessa Kosovon kaivos- ja liikennesektori ei ole saanut odotettuja investointeja. Erityisesti maan saastuttava ja tehoton energiasektori olisi pitänyt saada nopeasti yksityistettyä ja houkutella mittavia investointeja. Ilman energiaa maan halpatyövoimakaan ei houkuttele investoijia maahan. Mac Donald’s -indikaattorilla mitattuna Kosovon talouden kehitykseen ei vielä uskota.

Kosovon diaspora kotiuttaa vuosittain n. 400 miljoonaa euroa. Kosovolaiset työskentelevät Euroopassa usein aloilla, joihin talouskriisi on iskenyt pahiten. Suomeen suuntaavat kausityöläiset ovat aiemmin työskennelleet rakennuksilla tai puutarhoissa, mutta työntarjoajia ei juuri ole.

Kosovon oman tuotantosektorin heikkoudesta johtuen maa on riippuvainen tuonnista. Rajoilla kerättävät maksut ovat valtion budjetin tärkein tulonlähde. Kotitalouksien ostokyvyn heikkeneminen vähentää tuontia ja samalla tullituloja.

Kosovon talouden ongelmat eivät yksin johdu talouskriisistä vaan alueen poliittisesta tilanteesta. Serbian kieltäytyminen yhteistyöstä Kosovon kanssa sekä alueellisissa että kansainvälisissä organisaatioissa aiheuttaa ongelmia pitkäjänteiselle kauppapolitiikalle. Kosovo joutuu maksamaan kalliisti erityisjärjestelyistä, koska sen pääsy kansainvälisiin organisaatioihin on estetty. Esimerkiksi Kosovo ei ole saanut omaa maakoodia, joten se joutuu maksamaan lainatessaan numeroita Monacolta ja Slovenialta. Arkielämän vaikeudet Kosovossa paljastaa miten riippuvaisia postinkulusta vakuutuksiin olemme kansallisvaltioiden luomista sopimusjärjestelyistä, joita ilman valtio ei voi toimia maailmantaloudessa. Kosovon tuore IMF ja MP-jäsenyydet tuovat helpotusta tilanteeseen.

Kosovo on köyhin maa Länsi-Balkanilla, sillä on korkein työttömyysaste ja kaikilla talouden kehityksen mittareilla se jää viimeiseksi. Maailmanpankin arvioin mukaan köyhyydessä saattaa elää jopa 45 % kosovolaisista. Maan BKT asukasta kohden on vain 1,797 euroa vuonna 2009. Kosovon noin 35–45% työttömyydestä kärsiville työmarkkinoille tulee joka vuosi lisää n. 30 000 nuorta. Jo nyt riittämätöntä talouskasvua syö väestönkasvu.

Kosovon päämääränä on EU-jäsenyys ja uuden valtion talouden rakenteet pyritään heti alusta lähtien luomaan tätä tavoitetta palvelemaan. Hallituksen taloussuunnitelma (Medium Term Expenditure Framework) lähtee tosiasiasta, että Kosovo ei yksin pääse lähellekään EU-jäsenyyttä.

Kosovo on euroalueen ulkopuolta valinnut euron valuutaksi, mikä on tuonut vakautta talouteen. Talouskriisin iskiessä vain fiskaalispolitiikkaa, ei siis rahapolitiikkaa, voidaan käyttää talouden tilan vakauttamisessa. Verotuksessa periaatteena on matala, mutta laaja veroaste. Veronkannon tehostamisella tuloja saadaan enemmän, mutta valtion budjetin alijäämä kasvaa kovaa vauhtia. Vuosille 2008–2011 ennustettu 5,2 % keskimääräinen kasvu voi maailmantalouden vaikutuksista johtuen jäädä alhaisemmaksi.

Kansainvälisen talouden kriisin vaikutukset koko Länsi-Balkanin vakaudelle voivat olla moninaiset. Se voi luoda hallituksille lisäpaineita tehokkaammin viedä reformeja eteenpäin ja motivoida poliittisia ratkaisuja EU-raiteen nopeuttamiseksi. Toisaalta köyhyys ja näköalattomuus voi vahvistaa radikaaliaineksia uudestaan alueella ja luoda epävakautta Länsi-Balkanille. Kosovon valtion rakentamista se eittämättä vaikeuttaa. Talouskriisin on arvioitu myös vahvistavan alueen rikollisuutta, jonka vaikutukset ulottuvat myös Suomeen ml. laiton maahanmuutto. EU-perspektiivin vahvistuminen Länsi-Balkanin maille on tärkeää EU:n turvallisuudelle. Oikein ja strategisesti suunniteltu tuki on erityisen tärkeää talouskriisin aikana. Satoa näistä investoinneista voidaan poimia tulevaisuudessa turvallisemmassa Euroopassa KREIKKA Suurlähettiläs Erkki Huittinen, Ateena 29.9.2009

Talouskriisin akuutin vaiheen kestettyä nyt noin vuoden voi arvioida sen aiheuttaneen suuria talousongelmia hyvin globaalisti, harva maa on säästynyt finanssi- ja talouskriisin vaikutuksilta. Maailman suurien taloudellis-poliittisten toimijoiden, USA:n, Kiinan, Japanin, Venäjän ja EU:n välisissä suhteissa ja EU:n kohdalla myös jäsenmaiden välillä on nähty sekä yhteistyöhalukkuutta että jossain määrin myös ristiriitoja, omaan pesään vetämistä.

Kriisin vaikutukset maiden ja alueiden välisiin suhteisiin ovat siten olleet sekä myönteisiä, yhteiseen selviytymispolitiikkaan tähtääviä toimia, mutta myös oman talouksien suojelua protektionistisin keinoin. Edellisten merkitys on ainakin toistaiseksi voimakkaampi, näkyvimpänä G20-ryhmän statuksen voimakas nostaminen Pittsburghin kokouksessa.

Kansainvälispoliittiset seuraamukset kriisistä ovat vielä jossain määrin sameita, mutta varmasti voidaan sanoa maailman moninapaistumisen saavan uutta vauhtia USA:n aseman heikkenemisen myötä. Toinen selkeä ilmiö on BRIC-maiden ja yleensä kehitysmaiden vaikutusvallan nouseminen tai oikeammin niiden aseman nostaminen kansainvälisissä yhteyksissä niiden painoarvoa vastaavalle tasolle. Lopputulemaksi voi jäädä, että vallitsevan kriisin vaikutukset kansainvälisiin suhteisiin jäävät verraten vähäisiksi ja voittopuoleisesti myönteisiksi.

Maailma talouskriisissä - yhdessä ulos?

USA vastaan muu maailma: Obaman valtaantulo pelasti myös USA:n ulkosuhteet, voi vain kuvitella, miten republikaanipresidentin hallintoa olisi kohdeltu finanssikriisin akuutin vaiheen aikana. USA:n syyllistäminen jäi pitkälti republikaanisen ääriliberalistisen talousopin tuomitsemiseksi, kun Obama käynnisti välittömät ja massiiviset elvytystoimet.

Tämä vaikutti myös G20-solidaarisuuden syntyyn, pyrittiin ja päästiin kohtuullisen tehokkaisiin toimiin maailmantalouden elvyttämiseksi, mukaan otettiin myös kehitysmaat. Talouskriisi on toimi-nut siten pikemminkin kansainvälisiä suhteita vahvistavasti, sen globaali luonne (kaikki samassa veneessä) sai aikaan yhteisvastuuta maailman kohtalosta.

G20:n asema tulevaisuudessa on erinomaisen merkittävä kysymys: säilyykö ryhmän tähänastinen hyvä yhteistyöhenki myös sitten, kun kriisi hellittää ja sen myötä paineet yhteistyöhön helpottavat? Uskoisin, että optimismiin on aihetta. Kehitysmaat ovat nyt saaneet asemaansa nostetuksi ei vain G20:ssa vaan myös Maailmanpankissa ja IMF:ssa, ja voisi olettaa, etteivät ne halua samanlaiseen hedelmättömään konfliktitilanteeseen lännen kanssa kuin YK:ssa. Kehittyvien maiden sanalla on nyt painoa, tämän vaarantaminen perinteisellä vastakkainasettelulla ei ole kummankaan ryhmän intressissä.

USA ja Aasia - riippuvuus kasvaa, Venäjä vajoaa, mutta uhittelee

USA ja Aasia tulivat keskinäisissä suhteissaan entistä riippuvaisemmiksi toisistaan USA:n lainoitustarpeiden kasvaessa voimakkaasti elvytyspakettien myötä. Kiinasta kaavailtiin maailmantalouden moottoria, mutta sen tehot eivät tähän riittäneet, nyt kuitenkin nousuvauhti alkaa kiihtyä. USA:n ja Kiinan välillä on jossain määrin turvautunut protektionistisia ilmiöitä, mutta vastareaktiot eivät vielä ole olleet kovin voimakkaita.

Venäjän sinänsä maailman mittakaavassa pieni, mutta energian osalta merkittävä talous yskii eikä lähde nousuun. Venäjä on kuitenkin aloittanut Putinin johdolla poliittis-taloudellisen offensiivin, jolla se pyrkii varmistamaan asemansa Euroopan energiahuollon ykköstoimijana. Tässä käytetyt otteet (ja muukin kehitys) antavat kuvaa paluusta entisiin metodeihin Venäjällä.

Obaman ulkopolitiikassaan tekemät irtiotot Bushin toimista ovat saaneet hyvän vastaanoton, mutta talouskriisin hoidossa hänellä ovat vastassaan selvästi äärioikeistolaistuneet, vailla johtajaa olevat republikaanit sekä myös protektionismiin kallistuva demokraattinen ay-väki. Presidentti tarvitsisi verraten nopeasti positiivisia uutisia taloudesta, ettei hänen asemansa heikentyisi.

Euroopassa monen kerroksen väkeä

Euroopassa ja EU:ssa kriisin vaikutukset ovat olleet varsin erilaisia: vientivetoiset taloudet ovat kärsineet voimakkaasti, samoin pankkiseikkailuihin menneet maat, ja eräät uudet kasvutaloudet ovat joutuneet IMF:n holhoukseen. Euroalueen maat ovat pärjänneet kohtuullisesti, ml. pankkikriiseistään oppineet pohjoismaat, tämä lisää euroalueeseen liittymishaluja.

EU:n rooli oli finanssikriisin osalta näyttävä ja rakentava, mutta talouskriisi osoitti, että Euroopan taloudet olivat odottamattoman haavoittuvia (ja USA:sta riippuvaisia). Kriisillä on ollut EU:n koheesiota lisäävä vaikutus (mm. Lissabonin sopimus on saanut lisätukea), samoin laajentumisessa on edistytty.

Kriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

Globaalikin talouskriisi on verraten lyhytaikainen ilmiö kansainvälisten suhteiden kannalta, ja kriisin vaikutukset kansainvälisiin suhteisiin jäävät riippumaan siitä, kuinka voimakkaaksi ja pitkäaikaiseksi kriisi muodostuu. Tavanomainen taloustaantuma ei juuri jätä merkkejä valtioiden välisiin suhteisiin, vaan edellytyksenä sille, että kriisi alkaa tuntua myös poliittisesti, on syvä ja pitkäaikainen lama, jonka seurauksena valtiot selviytyäkseen turvautuvat voimakkaisiin, kansainvälisen kaupan sääntöjen vastaisiin toimiin.

Voi myös erottaa toisistaan taloudellisen heikkenemisen aiheuttaman yksittäisten valtioiden poliittisen painoarvon vähenemisen ja vakavan kriisin aiheuttamien suojatoimien, protektionismin tai suoranaisen kauppasodan tuomat ongelmat valtioiden välisissä suhteissa (esim. USA:n suhteellisen aseman heikkeneminen ja sen kiistat Kiinan kanssa).

Nyt vallitseva kriisi ei ole vielä siinä vaiheessa, että voitaisiin arvioida sen kestoa ja vakavuutta kovinkaan luotettavasti. Kuitenkin näyttäisi siltä ettei kriisistä muodostu vuosikausia kestävää maailmanlaajuista lamaa, vaan siitä noustaan suhteellisen nopeasti, tosin hyvin eri tahtia eri puolella maailmaa. Lopputulemaksi voi siten jäädä se, että vallitsevan kriisin vaikutukset kansainvälisiin suhteisiin jäävät verraten vähäisiksi ja voittopuoleisesti myönteisiksi. Maailmantalouden pitkä-aikaiset rakenteelliset muutokset, kuten esim. BRIC-maiden nousu, ovat kansainvälispoliittisesti selkeästi merkittävämpiä kuin nykyisen kriisin vaikutukset.

Kreikkalainen näkökulma

Kreikan talous oli ennen kriisiä (2007) ajautunut EU:n tarkkailuluokalle valtiontalouden vajeen ja julkisen velan kasvun vuoksi, eikä kriisillä ollut varsinkaan alkuun paljon vaikutusta Kreikan talouteen ohuiden ulkomaisten kytkösten ja Kreikan pankkilaitoksen hyvän tilan vuoksi. Merkittävin kansainvälinen kytkös on Kreikan huomattavat sijoitukset eteläiselle Balkanille. Talouskriisi iski Kreikkaan viipeellä, mutta sen odotetaan kestävän pitkään, koska maalla ei ole juuri varaa elvytykseen.

Parhaillaan menossa olevassa vaalitaistelussa hallituspuolue Nea Dimokratia on pyrkinyt selittämään talouskriisillä maan nopeasti heikentynyttä julkista taloutta. Mikäli oppositiopuolue PASOK voittaa vaalit, kuten odotetaan tapahtuvan, on se aikonut elvyttää taloutta palkankorotuksin ja julkisin investoinnein. Rahoituksen löytyminen voi olla vaikeaa (S&P on jo indikoinut Kreikan A- lainakelpoisuusluokituksen laskemista B-kategoriaan). Kreikan kilpailukyvyn ja yritysilmaston kohentaminen on niin ikään PASOKin agendalla, molemmissa suunta on ollut vuosia alaspäin.

Kokonaisuutena talouskriisi on Kreikalle toissijainen ongelma verrattuna maan massiivisiin kansantaloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kriisin merkitys on lähinnä siinä, että se lopetti velkavetoisen talouskasvun ja paljasti sen myötä talouden todellisen tilan. Kansainvälisesti Kreikan painoarvo Balkanilla voi heikentyä mikäli sijoitukset alueelle tuottavat suuria tappioita maan pankeille ja muulle palvelusektorille. Suomen linjasta

Suomi on voinut tukeutua kriisin aikana sekä maan hyväkuntoiseen yksityiseen ja julkiseen talouteen sekä 90-luvun alkupuolen laman opetuksiin. Viennin romahdus oli kuitenkin odottamattoman suuri, ja hallitus on noudattanut tästä seuranneen taantuman aikana puhtaasti keynesiläistä politiikkaa, lainaelvytystä. Tämä on ollut linjamme myös EU:n piirissä, finanssikriisin aikana Suomella oli paljonkin annettavaa, talouskriisin alettua olemme korostaneet protektionismin vaaroja.

On vaikea nähdä vaihtoehtoja noudatetulle politiikalle lähiaikoina, pidemmällä tähtäyksellä on tarpeen panostaminen kriisistä ilmeisesti ensimmäisenä nousevan Aasian suuntaan nykyistäkin ponnekkaammin, samoin kuin aikanaan nousuun pääsevälle Venäjälle. Viime laman suuria opetuksia oli se, ettei T&K-määrärahoja tule leikata, eikä sitä pidä tehdä nytkään. Tämän myötä levittäytyminen uusille alueille perinteisten kolmen pilarin (metsän, metallin ja elektroniikan) ulkopuolelle tehostuu. Esim. ympäristöteknologiassa kapasiteettimme on vielä melko heiveröinen, ja myös palvelusten viennissä on laajentamisen varaa, ehkä paljonkin.

Suomelle avautuu G20-vetoisessa kansainvälisessä talousyhteistyössä selvästi paremmat mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin kokousten EU-valmistelun kautta. Pohjoismaiden yhteisedustaja G 20:ssa sen sijaan tuntuu epärealistiselta ajatukselta, pohjoismailla on siksi erilaiset poliittis-taloudelliset perusratkaisut. KROATIA Suurlähettiläs Ann-Marie Nyroos, Zagreb 9.9.2009

Talouskriisin vaikutukset kansainväliseen politiikkaan

Jos talouskriisin vaikutukset kansainväliseen politiikkaan haluaa tiivistää kahteen sanaan, olkoot ne keskinäisriippuvuus ja yhteistyö.

Globalisaation aikakaudella yhdestä maasta, tässä tapauksessa Yhdysvalloista, alkanut kriisi vyöryy vääjäämättä yli kansallisten rajojen. Kansallisvaltiot eivät enää voi eristäytyä eivätkä suojautua globaalitalouden kriisin vaikutuksilta. Toisaalta kansallisvaltiot joutuvat paikkaamaan maailmanlaajuisen finanssikriisin ruhjeita omasta kansallisesta budjetistaan vaikkapa pankkituen muodossa. Teollisuusmaista alkanut kriisi heijastuu kehitysmaihin, vaikutukset tuntuvat rajuimpina juuri köyhimpien elämässä. Vastaavasti kehitysmaiden kurjistuminen lyö takaisin teollisuusmaihin mm. vientimarkkinoiden supistumisena.

Keskinäisriippuvuus näkyy myös talouden ja muiden politiikkalohkojen suhteissa. Talouskriisin vaikutus ilmastopolitiikkaan ja laajemmin ympäristöön on monimuotoinen. Lama näkyy kulutuksen vähenemisenä, mikä jarruttaa ilmastonmuutosta. Toisaalta, talouskriisi saa hallitukset pihistämään ympäristönsuojelussa. Talouskriisin vaikutukset sosiaaliseen tilanteeseen ja kestävään kehitykseen ovat kaikkialla merkittävät. Kulutuksen väheneminen, työttömyys ja köyhyyden lisääntyminen hidastavat lamasta toipumista. Pitkällä aikavälillä vaikkapa lasten ottaminen pois koulusta työhön tai kerjäämään, tuo raskaita kerrannaisvaikutuksia.

Köyhyyden lisääntyminen ja sosiaalisen tilanteen kiristyminen on riskitekijä myös poliittiselle vakaudelle niin yhteiskuntien sisällä kuin alueellisesti ja kansainvälisestikin. Eriarvoisuus ja köyhyys ovat tunnetusti hedelmällinen kasvualusta konflikteille, jopa terrorismille.

Kansainvälisen politiikan pelikentällä talouskriisi korostaa jo aiemmin havaittua tosiasiaa, että kaksinapaisuuden ja yksinapaisuuden aika on takana. Yhdysvaltain hegemoniaan ei ole paluuta vaikka Obaman politiikka onnistuukin kohentamaan Yhdysvaltain imagoa ja suhteita muihin toimijoihin. Venäjä kompastelee taloudessa, demokratian puutteessa ja naapuruuskiistoissa. Kiina ja Intia ovat nousseet talousmahdeiksi mutta niidenkin kehitykseen liittyy riskitekijöitä. Intian yhteiskuntarakenne on monilta osin kehittymätön ja tehoton. Kiinassa valtaa pitävät edelleen kivikasvoiset kommunistit kuolemantuomioiden ja tehokkaan valvonnan turvin. Venäjän ja Kiinan demokratiavaje ja keskitetty päätöksenteko lisäävät arvaamattomuutta. Tulevaisuudessa saattaa hyvinkin olla, että mahtimaiden rinnalle nousee lukuisa joukko kasvavia talouksia ja maailman valtasuhteet demokratisoituvat.

Kansainvälisen politiikan sanavarastossa käsite kehitysmaa on jo pitkään ollut ongelmallinen ja harhaanjohtava. Ns. kehitysmaat eroavat toisistaan merkittävästi sekä taloudelliselta kehitykseltään että demokratian asteeltaan. Kansainvälisen politiikan kuva on kirjava ja elää koko ajan. Nähtäväksi jää, miten vastuullisen roolin nousevat taloudet ovat valmiita ottamaan EU:n ja Yhdysvaltain rinnalla kansainvälisessä yhteisössä.

Euroopan unionin rooli murroksessa on monin tavoin keskeinen. Kaikista kansainvälisen politiikan vaikutusvaltaisista toimijoista EU on ilman muuta vastuullisin ja kantaa eniten huolta tasapainoisesta ja vakaasta kehityksestä maapallollamme. EU:n toimintatapa on yhteistyöhakuinen ja konflikteja ja voimankäyttöä välttävä. EU myös kunnioittaa eniten kansainvälisen oikeuden periaatteita ja kansain- välisen yhteisön pelisääntöjä.

Siksi juuri EU:n tulee olla keskeinen toimija talouskriisin herättelemän kansainvälisen yhteisön ryhtyessä toimenpiteisiin tulevaisuuden kriisien estämiseksi. Talouskriisi on tehnyt kovakorvaisimmillekin selväksi, että kansainvälisen yhteisön on uudistettava rakenteitaan ja toimintatapojaan. Suomen linjausten pohjaksi voidaan esittää kolme teesiä.

Ensimmäinen talouskriisin herättämä teesi on, että globaalien finanssimarkkinoiden aikana niiden valvonta ei voi olla vain kansallista. Finanssimarkkinoiden hallinta ja valvonta tulee järjestää globaalisti. G-20:n perustama Financial Stability Board ansaitsee tukea. Erityistä huomiota vaatii kehitysmaiden tilanne ja kestävän kehityksen turvaaminen finanssikriisin oloissa ja jälkeen. Kehitysmaat olisi myös saatava vastuullisina ja tasa-arvoisina toimijoina kansainvälisten rahoituslaitosten hallintoon. Tämä on pulmallista EU:n kannalta mutta välttämätöntä kehitysmaiden hallitusten sitouttamiseksi.

Toinen teesi on, että kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisten järjestöjen on kehityttävä vastaamaan tämän päivän todellisuutta. Keskinäisriippuvuuden maailmassa yhteistyön on noustava uudelle tasolle. YK:n turvallisuusneuvoston nykykokoonpanon ja G-8:n tyyppiset vanhentuneet rakenteet on avattava ja demokratisoitava. G-20 on välttämätön mutta ei riittävä askel oikeaan suuntaan. Uudistus on välttämätön, ei vain talouskriisin vaan esim. konfliktien ehkäisyn ja kriisinhallinnan kannalta. Kansainvälisten järjestöjen toiminnan on oltava läpinäkyvää ja niiden on myös avattava ovensa kansalaisyhteiskunnan toimijoille ja kuunneltava aidosti niiden viestiä. Myös parlamentaarikkojen parempi huomioon ottaminen EU:n tapaan toisi uskottavuutta ja ryhtiä kansainvälisiin järjestöihin.

Kolmas teesi on, että kehitysyhteistyön sitoumuksista ja ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion edistämisestä tulee pitää kiinni kaikissa olosuhteissa. Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen kostautuu nopeasti. Ihmisoikeuksien edistäminen on parasta ja kustannustehokkainta kriisien ehkäisytyötä.

Suomi voi vaikuttaa kansainvälisen politiikan rakenteiden uudistamiseen parhaiten saamalla EU:n omien linjaustensa taakse. Pohjoismaisen avoimuuden, läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon edistäminen kansainvälisissä järjestöissä tuo mukanaan tehokkuutta ja uskottavuutta. Suomessakin on hyvä kuulla kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä, kuten laajalti jo tehdään.

Talouskriisin opetus voisi olla, että finanssimarkkinoiden paremman hallinnan lisäksi keskinäisriippu- vaisuuden lisääntyessä tarvitsemme entistä enemmän yhteistyötä tasavertaiselta pohjalta. Tarvitsemme YK:ta ja muita kansainvälisiä järjestöjä. Tarvitsemme parempia järjestöjä, avoimia, demokraattisia ja hyvää hallintoa noudattavia.

Talouskriisin vaikutuksista Kroatiassa ja Länsi-Balkanilla

Talouskriisi iski Kroatiaan viiveellä mutta lujaa. Koska viennin osuus maan kansantuotteesta on suhteellisen alhainen, kriisin mittasuhteet paljastuivat kunnolla vasta kesällä. Hallitus on turvautunut verojen korotuksiin (kriisivero 2-4 % tuloista riippuen), lainanottoon ja leikkauksiin. Nopeaa elpymistä ei ole näköpiirissä. Bruttokansantuotteen arvioidaan supistuvan n. 6 % tänä vuonna eikä ensi vuodeksikaan vielä ennusteta kasvua. Vaikka pankkisektori ja valuutta ovat pysyneet vakaina, työttömyys kasvaa. Köyhyys ja eriarvoisuuden lisääntyminen saattavat heijastua poliittisesti äärikansallismielisyyden nousuna.

Talouskriisi yhdessä EU-jäsenyyden edellyttämien uudistusten kanssa antaisi hallitukselle tilaisuuden uudistaa talouden ja julkishallinnon vanhakantaiset rakenteet. Tehtävää tällä saralla on vielä paljon. Julkishallintoa kuormittavat poliittiset nimitykset, yliresursointi, korruptio sekä hierarkkiset ja tehottomat käytännöt. Talouden rakenteet kärsivät niin ikään korruptiosta ja tehottomuudesta. Kroatialla on ennen EU-jäsenyyttä merkittävä haaste kilpailukykynsä nostamisessa.

Talouskriisi on herättänyt myös Kroatian huomaamaan yhteistyön merkityksen. Naapurimaiden merkitys Kroatian taloudelle ja viennille helpottaa alueellisen yhteistyön kehittämistä. Entisen Jugoslavian maiden taloudet ovat yksinään pieniä ja keskinäisriippuvuus korostuu kriisin oloissa. Taloudellinen yhteistyö voi osaltaan helpottaa maiden suhteiden normalisoitumista. Entisen Jugoslavian mailla on erinomaiset edellytykset yhteistyöhön yhteisen historian ja kulttuurin pohjalta. Elokuun Economist-lehden artikkelin mukaan alueelle on jo kehittynyt pitkälle menevä yhteistyö kaikessa hiljaisuudessa. KYPROS Suurlähettiläs Riitta Resch, Nikosia 30.9.2009

Ulkoministeri antoi tehtäväksemme kirjoittaa kolumni (myöhemmät ohjeet ovat siirtäneet tehtävää lähemmäs tohtorinväitöskirjaa), mutta oma ymmärtämykseni talouskriisistä ja sen vaikutuksista riittää vaan kirjoittamaan asiasta tajunnanvirralla.

Omalta kohdaltani on edelleenkin vaikea ymmärtää, miten tässä pääsi näin käymään ja kuka on vastuussa. Se ei välttämättä ole edes hedelmällisin pohdinta tällä hetkellä, kun jokainen valtio ja niiden kansalaiset joutuvat kärsimään ja valtiot velkaantuvat huippuvauhtia - useiksi tuleviksi vuosiksi.

Yksi asia varmasti on tullut nyt kerralla ymmärretyksi ja se on globalisaatio - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Talouskriisi levisi kulovalkean tavoin jokaiseen maailman kolkkaan täysin pidättelemättömällä vauhdilla. Silti vaikutukset ovat erilaiset. Eräiden maiden rikkaat kansankerrokset eivät tunne mitään vaikutuksia, mutta maailman köyhä enemmistö on tuomittu kärsimään syvemmin ja pitempään.

Multilateralismin vankkana kannattajanakin on nyt hyvä olla. Hyvinä aikoina on paljon kunnian ottajia, huonoina aikoina vannotaan yhteistyön nimiin. Kansainvälinen yhteisö, kansainväliset järjestöt ja Yhdistyneet Kansakunnat tuomitaan tämän tästä toimimattomuudesta. Tämän maailman Georgiat ja Irakit ovat kuitenkin vain välttämättömiä notkahduksia niiden toiminnassa. Järjestelmä jatkaa kuitenkin hyvää toimintaa monilla muilla aloilla ja sitten tulee tämän luokan katastrofeja, jolloin kansainvälinen yhteistyö nousee arvoon arvaamattomaan myös niiden mielessä, jotka siihen skeptisimmin suhtautuvat tai siitä irtautuvat. Vaikka olenkin vankka YK:n kannattaja, olen myös realisti sen mahdollisuuksien suhteen. Uskomattoman hyvänolon tunteen kuitenkin tuottaa se, että 192 maailman valtiota keskustelee samoista asioista ja ilmaisee poliittisen tahtonsa - aina välillä valtion päämiesten tasolla. Mikään muu yhteisö ja järjestö ei tähän pysty. Mikäli YK perustettaisiin uudelleen, en ole varma, että siitä tulisi näinkään hyvä kuin nykyinen YK on kaikkine vikoineen. Ja niitä toki on. Myönnettävä on, että tuon poliittisen tahdon ilmaisu ei aina ole toteutettavissa ja toimeenpantavissa YK:n keinoin, mutta samat hallitukset jotka istuvat YK:ssa toimivat myös G-8:ssa, G-20:ssa ja jopa G-2:ssa. Talouskriisissä olisi nyt viimeinkin koherentin politiikan aika - sekä kansainvälisissä järjestöissä että kansallisessa politiikassa. Toivoa sen suhteen onkin taas.

Olisiko tämä voitu estää? Talouskriisin kuten kaikkien asioiden ennaltaehkäisyssä on vaikea jälkikäteen sanoa, olisiko paremmalla yhteistyöllä ja läpinäkyvyydellä tämä voitu estää. Yhteistyöllä kuitenkin voidaan sen haittavaikutukset minimoida. Eikä tästä tilanteesta ole kuin haittavaikutuksia. Pankinjärjestelmän läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden parantaminen saattaa olla positiivinen sivuvaikutus, samoin kuin kansainvälisen yhteistyön tiivistäminen. Kriisit ovat näitä osin myös mahdollisuuksia. Ennaltaehkäisyä on myös vaikea markkinoida, kun koskaan ei tule sitä kouriintuntuvaa todistetta siitä, millainen katastrofi on estetty. Sen suuruutta voi vaan pelolla arvioida, kun tässäkin rytäkässä eräät valtiot - kaiken lisäksi eräät rikkaat valtiot - melkein tyystin lakkasivat olemasta melkein overnight. Nekin ovat huomanneet, että on turvallisempaa olla suuremman yhteisön jäsen. Hyviin seuraamusvaikutuksiin kuuluu nyt vallitseva positiivinen tunnelma Irlannissa Lissabonin sopimuksen hyväksyttävyyden suhteen ja Islannin EU-jäsenyyspyrkimykset.

Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että olemme sittenkin onnekkaita. Pahemminkin olisi voinut käydä. Pyramidihuijarit ja olemattoman kauppiaat eivät sittenkään onnistuneet tuhoamaan koko maailman pankkijärjestelmää. Silloin vasta olisimme todellisessa pulassa. Nyt olemme saaneet kuulla, miten lähellä sekin on.

Toivottavasti maailmalla tästä jotain opitaan. Luottamus niin moneen tahoon on mennyt. Se menee nopeasti ja kertakaikkisesti. Luottamuksen palauttaminen on melkein mahdotonta ja parhaassakin tapauksessa se vie paljon aikaa. Mutta siitä kuitenkin on kysymys: luottamuksen palauttamisesta. Tämä kulkee kautta linjan. Luottamus on mennyt pankkijärjestelmään ja eräiden valtioiden taloudenhoitoon. Mutta myös yksittäisen ihmisen säästöt ovat huvenneet ja velkaantuminen lisääntynyt tämän kriisin seurauksena. Omaltakin osalta voi vaan todeta, että mikäli haluaisi vähäiset säästönsä hävittää, olisi sen mieluummin tehnyt itse sen sijaan että nyt olemme olleet pelinappuloita pelissä, jota kukaan ei osaa pelata. Nautiskellen konkurssiin - mutta omalla päätöksellä! Luottamusta ei edistä pankkijärjestelmän sisällä edelleenkin vallitseva moraaliton toiminta pahimpana esimerkkinä se, että veronmaksajien varoin tuetut pankit niillä rahoilla maksavat optioita johtajilleen, jotka onnessaan ne ottavat vastaan ja poistuvat Karibialle (miksei myös Kyprokselle) paistattelemaan päivää. Olkoon kuinka tahansa kyse menneiden saavutusten palkitsemisesta. Kaikkien on kuitenkin kärsittävä ja toisilla asiasta on sittenkin suurempi vastuu ja huonompi omatunto.

Asemamaani Kypros on pieni niin kuin Suomikin. Kumpikin on riippuvainen muista maista eikä oma hyväkään toiminta riitä pelastusoperaatioksi. Täälläkin kauan väitettiin, ettei Kypros kärsi, kun pankkilaitos on vakaa ja vakaavarainen. Sitten siirryttiin puhumaan siitä, että Kyproksen kaltaisessa pienessä maassa vaikutukset tulevat viiveellä, kun kumminkin ollaan Suomen (vienti) tavoin muista maista täysin riippuvaisia myös Kyproksella (rahoituspalvelut ja turismi). Täällä se on johtanut siihen, ettei enää edes katsota kenen kanssa asioidaan. Venäläiset ovat aina kelvanneet Kyprokselle ja venäläinen raha pyörittää taloutta. Sen kotiuttamisesta Venäjille ei myöskään ole pelkoa - venäläisellä rahalla ei täällä ole omaatuntoa. Mutta lisää on saatava rahaa, sijoituksia ja turismia. Nurkkapatriotismi kuitenkin alkaa kukkia, jos joku tänne suurinvestoinnin haluaa tehdä - niin kuin Qatarille taannoin kävi. Kyproslainen keskustelu sai aikaan sen, että investointi meni kaikista maailman maista - Turkkiin. Brittituristien ahdinkoa yritetään korvata muualta tulevilla turisteilla; tulevat ne sitten Iranista tai Kiinasta - kunhan tulevat. Hotellit ja ravintolat ovat hätää kärsimässä ja huutavat hallitukselta apua. Pohjoismainen logiikka ei riitä ymmärtämään, että tämän alan kyproslainen yrittäjä yrittää saada vähäisemmällä turistimäärällä saman tulon - hintoja nostamalla! Nyt pitäisi markkinoida edullista pakettia ja alennuksia, jotta turisti ei pelästyisi Kyproksen korkeaa hintatasoa ja menisi sen sijaan - taas sinne Turkkiin.

Kyproksella kärsivät myös vierastyöläiset, jotka ovat niin arvokkaita raataessaan neljänkymmenen asteen lämmössä rakennuksilla tai nälkäpalkalla kyproslaisten kotitalouksissa. Aamuhämärissä viedään käsiraudoissa putkaan niin lailliset kuin laittomatkin siirtolaiset ja kasvatetaan muutenkin voimissaan olevaa muukalaisvihaa. Maa kuitenkin pyörii ulkomaisella vierastyövoimalla. Mikään ei estä itäisen Euroopan EU-maiden kansalaisia tulemasta tänne vapaan liikkuvuuden nimissä. Ja kuten sanottu venäläiset ovat aina viihtyneet täällä, mutta he tulevat rahoineen. Kyproslainen tai muun Euroopan maan kansalainen ei kuitenkaan koskaan tule tekemään niitä töitä, joita vierastyöläiset tekevät. Täältäkin palaa entiseen asemamaahani filippiiniläisiä, joilta työt loppuvat tässä maassa. Samalla supistuvat valtavat vierastyöläisten rahavirrat, jotka esimerkiksi Filippiineillä pitivät tuhansia perheitä elossa. Ahdinko ja inhimillinen hätä kasvavat ja leviävät. Epätoivo maailmalla oli jo riittävän syvää ilman tätäkin talouskriisiä. Pienessä edustustossammekin se näkyy, kun nigerialaiset keinolla millä hyvänsä yrittävät päästä pohjoismaihin.

Mitä Suomessa pitäisi sitten tehdä? On tärkeää säilyttää suomalainen osaaminen ja työ. Ihmisen hyvinvoinnille ja olemassaolollekin on tärkeää mielekäs työ (myös ulkoasiainhallinnossa). Monilta ihmisiltä menee arvokkuus, kun menee työ. Suomalainen ei sittenkään ole tottunut tai halukas elämään muiden kustannuksella - ei muiden ihmisten eikä yhteiskunnan. Suomalainenkin keskustelu vaalirahoituksesta tuntuu nurkkakuntaisen pieneltä, kun toiseen vaakakuppiin laittaa tämän talouskriisin vaikutukset - for years to come. En silti halua millään lailla vähätellä politiikankaan moraalia. Sen on oltava korkealla tasolla samoin kuin talouselämänkin. Siinä törmäämme taas siihen kullanarvoiseen luottamukseen. Suomalaistenkin tulee voida luottaa omiin päättäjiinsä, Euroopan Unioniin ja kansainväliseen järjestelmään, että ne toimivat kaikkien - eikä vain harvojen - pelastamiseksi tämän tilanteen luomalta kurjuudelta. Puheiden lisäksi täytyy löytyä tekoja. Eikä jokaista pientä elpymisen merkkiä kannata paisutella ja uskotella, että tämä on ohi. Moni maailman köyhä tulee pitkään kärsimään tästä tilanteesta samoin kuin moni suomalainen työtön, joilta viedään lisäksi arvokkuus ja omanarvontunto. LIBYA JA TUNISIA Suurlähettiläs Laura Reinilä, Tunis 30.9.2009

Meneillään oleva talouslama mullistaa kansainvälisiä suhteita ja määrittelee niitä uudestaan. Miten paljon kriisi koettelee USAn asemaa ja vahvistaa Kiinaa, miten muiden kooltaan suurten maiden kansantalouksien koko kehittyy, millainen tulee olemaan EUn tai sen suurimpien jäsenmaiden rooli?. Näyttää siltä, että länsimaiden suhteellinen asema heikentyy myös Afganistanin pitkittyvän sisällissodan vuoksi.

Riippumatta suurvaltasuhteiden kehityksestä - siitä, kuinka moninapainen maailma pidemmällä tähtäyksellä on - sitoo kansainvälinen kauppa Suomea myös pienempiin maihin. Näiden suhteiden kehittämiselle olisi tilaus, sillä ne voisivat osaltaan vakauttaa Suomenkin taloutta.

Pohjois-Afrikan maista Tunisia ja Libya ovat reagoineet hyvin eri tavoin kansainväliseen talous-kriisiin, vaikka molempien maiden viennistä 80 % suuntautuu EU-markkinoille. Tunisissa ja Tripolissa EU on ja pysyy talousmahtina. EU-alueen lama vaikuttaa suoraan Tunisian teollisuustuotteiden kysyntään - erityisesti auto- ja kaapeli- sekä tekstiiliteollisuuden kysyntään - kun taas Libyan öljyn ja kaasun myyntiin EU-markkinoille ei lamalla ole vaikutusta. Näin ollen on luonnollista, että Tunisiassa on seurattu kriisin kehitystä alusta lähtien hyvin tarkasti, kun taasen Libyassa asiaan ei ole tarvinnut kiinnittää juuri huomiota.

Tunisian PMI Ghannouchi - joka on taustaltaan taloustieteilijä - arvioi jo syksyllä 2008, että Tunisian pankkisektorin suhteellinen sulkeutuneisuus suojaa taloutta. Sittemmin on jouduttu myöntämään konkurssien ja työpaikkojen menetysten kasvu. Julkisuuteen annetut luvut ovat vaihdelleet; on puhuttu 250-500 konkurssista ja 4 000 - 10 000 menetetystä työpaikasta. Toisaalta on kerrottu, että esim. Tunisialle tärkeän tekstiiliteollisuuden vienti kasvoi heinäkuussa. Myönteisille talousuutisille on kysyntää lokakuun lopulla järjestettävien presidentin ja parlamenttivaalien edellä.

Tunisian hallituksen onneksi se on voinut jatkaa samaa talouspolitiikkaa kuin harjoitti ennen lamaa. Työpaikkojen luominen on ollut hallituksen huomion kohde jo pitkään, sillä Tunisia kärsii OECD-maiden tavoin korkeakoulutettujen työttömyydestä tavallisen nuorisotyöttömyyden lisäksi. Aluepolitiikalla on pyritty tukemaan taloudellista toimintaa erityisesti sisämaassa. Erilaisista tukimuodoista ovat hyötyneet myös ulkomaiset investoijat, mikä on suosinut erityisesti offshore-toimintaa.

Tunisian onneksi kansainvälisiä investoijia on toistaiseksi löytynyt EU-maiden lisäksi myös Persianlahden alueelta sekä kansainvälisistä rahoituslaitoksista (Afrikan kehityspankki, EIB). Edelliset rahoittavat erityisesti kiinteistöjen rakentamista Tunisin alueella, jälkimmäiset ovat investoineet satamiin, Enfidhan lentokenttään sekä hotelleihin. Investoijia houkuttelevat Tunisian vakaat olot, koulutetun työvoiman edullisuus sekä talouden paras kilpailukyky Afrikassa.

Libyan valtion velattomuus on tehnyt siitä merkittävän kansainvälisen investoijan - Jeune Afrique - lehden mukaan se oli investoinut ulkomaille v. 2008 yhteensä 138 mrd dollarilla. Kun öljy- ja kaasutulot muodostavat 95 % BKTstä, on maailmanmarkkinahinnoilla keskeinen merkitys Libyan taloudelle.

EUn kannalta on onnellista, että sillä on hyvät suhteet ainakin Tunisiaan ja Libyaan. Komission edustustojen päälliköitä ei kutsuttane kovin monissa pääkaupungeissa varta vasten kiitettäviksi paikallisiin ulkoministeriöihin. Näin on tapahtunut EU-kollegalleni Tunisissa ja Tripolissa.

Luonnollisesti EUta myös kritisoidaan. Tunisia toivoisi, että EU olisi aktiivisempi Lähi-idässä: "to be a player, not only a payer." EUn heikkous tuli selvästi esille erityisesti Gazan sodan aikoihin. Tällöin saatettiin TVstä nähdä, kuinka iloisesti Ranskan Sarkozy ja Kouchner EUn Solanan lisäksi tervehtivät israelilaisia kollegoitaan: tuntui kuin palestiinalaisten siviilien tappaminen olisi ollut paraskin vitsi.

Libyan EU-kritiikki ei artikuloidu selkeiksi viesteiksi. On varmaa, että pitkän talouspakotetaustansa vuoksi Libya haluaa lisätä yhteistyökumppaneiden määrää. On myös selvää, että kulttuurierot Eurooppaan ovat suurempia kuin Tunisialla. Heimoyhteisöperinne elää vahvana Gaddafin Libyassa. Meneillään oleva talouslama on nähtävä mahdollisuutena. Voi olla vapauttavaa, kun ei tarvitse markkinoida Suomea Euroopan Japanina tai Nokia-ihmemaana, vaan voi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Nyt voidaan avoimesti etsiä uusia kumppaneita. Suomalaisia pk-yrityksiä pitäisi kiinnostaa BRIC-maita pienemmät markkinat, jotka ovat paremmin hallittavissa. Brasilian ulkoministeri vieraili alkusyksystä Tunisissa, jota piti porttina Afrikan markkinoille myös siellä sijaitsevan Afrikan kehityspankin päämajan vuoksi.

Maat, joissa on jo Suomi-myönteisyyttä olisivat helpompia kohteita kuin ne, joille myyminen täytyy aloittaa maantieteen oppitunnilla. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on ollut mallina Tunisialle, jonka väkiluku on kaksinkertainen ja alue puolet Suomen pinta-alasta. Kun Tunisian presidentti Ben Alin vävy, 29-vuotias miljonääri toteaa ensitapaamisella Suomen olevan Tunisian mallimaa ja toisella tapaamisella tarjoaa apuaan suomalaisyrityksille, olisi hyvä voida tarttua tarjoukseen. Libyassa muistellaan vielä suomalaisia rakentajia, joiden ansioista suomalainen siirtokunta oli 1980-luvun alussa noin 600 henkeä.

Valitettavasti vain harvat ovat koputtaneet Tunisissa lähes vuoden toimineen Finpron ovia. Vaikka Suomella on Pohjoismaista ainoa suurlähetystö Tunisissa, kuulee täällä ja Tripolissa enemmän muiden pohjoismaiden yritysten toiminnasta kuin suomalaisten. Ruotsin ulkomaankauppaministerin äskettäinen vierailu Tripoliin ja Tunisiin keskellä EU-pjkauden kiireitä pantiin myönteisesti merkille molemmissa pääkaupungeissa.

Kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa joutuu seuraamaan suuria ja vahvoja, vaikka nämäkin voivat olla huiputettavissa, kuten Madoffin tapaus osoitti. Suomen TN-kampanja antaa mahdollisuuden nähdä maailmaa avarammin. Jos Luxemburg markkinoi itseään pienten ystävänä, voisi Suomi pyrkiä profiloitumaan esim. hyvänä kuuntelijana: TN-jäsenen olisi syytä tuntea maailmaa laajasti, laajemmin kuin EU-kokouksissa tarvitaan. Kun emme luonnostamme ole kauppamiehiä tanskalaisten tavoin - emme osaa sanoa: good - better - Finnish - voisimme käyttää vaatimattomuuttamme eduksemme. Aidosti kuuntelemalla voisimme selvittää myös taloudellisen kanssakäymisen mahdollisuuksia maissa, joita tunnemme toistaiseksi vain vähän.

Talouslamasta on hyötyä, jos se opettaa suomalaisyritykset hoitamaan liikesuhteitaan. Vaikka sähköpostista on tullut yleinen yhteydenpidon väline, ei se korvaa kommunikointia edes yritysten sisällä. Sitä paitsi, myös sähköposteihin pitää vastata. On frustroivaa, kun edustusto ja Finpro järjestävät yritystapaamisia esim. Afrikan kehityspankkiin, jotka eivät johda mihinkään: mikään ei etene, kun tarjottuihin yhteistyömahdollisuuksiin ei reagoida nopeasti. Erityisesti arabimaissa arvostetaan henkilökohtaisia kontakteja: ensin ollaan ystäviä, sitten tehdään kauppaa. Normaaleille kohteliaisuuksille lienee käyttöä myös muilla markkinoilla. Ostovoimaisia asiakkaita löytyy myös suurten kansantalouksien ulkopuolelta.

Joudumme nöyrtymään tässä taloustilanteessa, mutta se voidaan kääntää oikean kansainvälistymisen oppimiseksi. Kun suomalaisia rekrytoitiin ensi kertaa komission tehtäviin, oli eräs hakijoita yhdistänyt piirre komission haastattelijan mielestä oman kielitaidon yliarviointi. Suomessa vierailevat turistit kehuvat suomalaisten englannintaitoa, mutta maailmanmarkkinoiden valloittamiseen tarvitaan parempaa kielitaitoa kuin turistien opastamiseen. Monipuolinen kielitaito avaa myös kulttuurieroja ja opettaa näkemään, että perille menevät viestit ovat eri kielillä erilaisia. Vastaanottajan kiinnostus ymmärtää viestejä on varmaan suurempi maissa, jotka ovat Suomen tavoin riippuvaisia ulkomaankaupasta - toisin kuin esim. Intia, jolle kauppa merkitsee vain 8 % BKTstä.

Varovaisuus leimaa suomalaista yrityskulttuuria. Amerikkalainen työministeri totesi 1980-luvulla OECDn ministerikokouksessa, että Yhdysvallat on epäonnistuneiden maa, missä kaikki ovat tehneet konkurssin, jonka jälkeen on noustu ylös ja opittu virheistä. Meillä epäonnistumiset koetaan edelleen häpeällisenä poltinmerkkinä otsassa. Olisi suotavaa, että hallitus rohkaisisi elinkelpoisia yrityksiä terveeseen riskinottoon. Onnistumista mitataan lopulta suomalaisten hyvinvoinnin kehityksellä, ei sillä, miten laajan yhteysverkon olemme onnistuneet luomaan tai kuinka olemme pärjänneet esim. ruotsalaisiin verrattuna LIETTUA Suurlähettiläs Marja-Liisa Kiljunen, Vilna 19.10.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset

Yhdysvalloista vuosi sitten syksyllä alkanut finanssikriisi levisi ympäri maailman ja sen vaikutukset alkoivat nopeasti tuntua kaikkialla. Kriisin syvennyttyä ja vaikutusten siirryttyä reaalitalouteen kasvoi kansainvälinen huoli maailmanlaajuisesta taantumasta.

On historiallista, että maailman valtiot Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin johdolla reagoivat niin nopeasti ja pystyivät sopimaan valtion elvytystoimista, joilla kriisin syveneminen ja katastrofaaliset seuraukset vältettiin. Uusliberalismin aika oli ohi. Sääntelemättömän talouden ihanne oli levinnyt kaikkialle maailmaan ja sen nimiin oli vannottu paitsi oikeistolaisten hallitusten toimesta, ei sitä enää hirveästi kritisoitu ja vastustettu aiemmin keynesiläiseen talouspolitiikkaan uskoneidenkaan taholla. Kapitalismin vapaus huumasi kaikki, taloudet kasvoivat vauhdilla ja globaali vaihdanta kukoisti.

Vaikka joitakin varoittavia sormia nousikin pystyyn taloustieteilijöiden piirissä, varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Tosin millään taholla osattu ennustaa, mitä tuleman piti syyskuun 2008 Lehman Brothers-investointipankin konkurssin seurauksena.

Ensimmäisistä elvytystoimista pystyttiin nopeasti sopimaan suurimpien talousmahtien parissa. Myös pohdinnat radikaaleimmista toimenpiteistä pankki- ja finanssijärjestelmän sääntelystä ja valvonnasta sekä selkeiden maailmanlaajuisten pelisääntöjen laatimisesta käynnistyivät. Huippuna oli äskettäinen G20-kokous, joka globaalien sääntelytoimien sopimisen osalta oli poikkeuksellinen ja historiallinen saavutuksineen. Nähtäväksi jää miten päätösten toteuttaminen todellisuudessa tulee vaikuttamaan kansainvälisen talouden toimintaan.

Samalla kun talouden sääntelyssä on edistytty aiemmin kuvitellusta täysin poikkeavalla tavalla, on taloudelliseen kanssakäymiseen liittyvällä lähentymisellä ja pelisäännöillä ollut positiivisia vaikutuksia myös muihin kansainvälispoliittisiin suhteisiin. On vihdoin havahduttu siihen, että maapallo on yhteinen, keskinäinen riippuvuus syvällistä ja globalisaatio vaikuttaa kaikkiin maihin ja kaikkiin kansainvälisiin suhteisiin.

Nyt myös nousevat talousmahdit on noteerattu aivan toisella tavalla kuin aiemmin osaksi tärkeintä globaalia talousfoorumia G20:ta. Taloutta ja politiikkaa ei voi enää erottaa, joten näiden Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan nousevien jättiläisten painoarvo myös muissa kansainvälisissä suhteissa tulee nousemaan. Maailma ei ole enää kaksi- eikä yksinapainen, vaan moninapainen. Kiinan kansainvälispoliittinen painoarvo tulee entisestään kasvamaan sen talouden vahvistuessa. Kiinan voimakas kaupallistaloudellinen vaikutus Afrikassa kasvaa. Se tarvitsee Afrikan öljyä ja raaka-aineita, sijoittaa infrastruktuuriin ja tukee useiden maiden sosiaalistaloudellista kehitystä. Tämä tulee näkymään myös sen poliittisen vaikutusvallan kasvuna.

On toivottavaa, että alkanut kansainvälinen liennytys johtaa siihen, että kansainvälisille järjestöille vahvistuu se rooli, jota niille niitä perustettaessa oli kaavailtu, tärkeimpänä YK ja sen rinnalle talouspoliittinen globaali päätöksentekofoorumi. Globaali kriisi on osoittanut, että tarvitaan ylikansallista päätöksentekoa, kansallisvaltiot eivät yksin kykene vaikuttamaan sisäisiinkään asioihinsa riittävästi, ei vaikka ne olisivat suurvaltoja. Lisäksi lukuisat haasteet ja ongelmat eivät ole yksinomaan kansallisia, vaan rajat ylittäviä, ja niihin tarvitaan ylikansallisesti vaikuttavia päätöksiä, ja ylikansallista päätöksentekoa sekä päätettyjen toimien ylikansallista valvontaa.

On tärkeää, että tämä kriisin, vaara ja mahdollisuus kiinankielellä, luoma momentum kansainvälisen yhteisön yhteisistä toimista koko maapallon yhteiseksi hyödyksi turvataan. Kööpenhaminan ilmastokokous tulee olemaan ratkaiseva koetinkivi tässä suhteessa. Presidentti Obama sai Nobelin palkinnon lukuisista myönteisistä aloitteistaan kansainvälisten kriisien ja ilmastonmuutoksen etenemisen ratkaisemiseksi. Presidentti Medvedev kommentoi tätä myönteisesti, se oli tärkeä signaali jo lieventyneiden suurvaltasuhteiden kannalta. Pienen Baltian tasavallan Liettuan kokemat kansainvälisen talouskriisin seuraukset ovat heikentäneet maan taloustilannetta. Kotikutoistakin maan tilanteessa on runsaasti. Maa oli elänyt vuosikausia yli varojensa, mutta huikea seitsemän kahdeksan prosentin talouskasvu ja elintason nousu olivat sokaisseet niin päättäjät kuin kansalaiset realiteeteilta. Vientimarkkinoiden tukahtuminen ja velan saannin loppuminen pysähdyttivät talouden kuin seinään. Viime vuonna kasvu oli enää vähän yli kolme prosenttia ja tänä vuonna kansantalouden ennustetaan supistuvan lähes kaksikymmentä prosenttia.

Hallituksen toimet talouden elvyttämiseksi veroja kiristämällä ja julkisia menoja supistamalla eivät ole tuoneet toivottua tulosta. Aiempien vuosien löyhä talouspolitiikka kasvattaa edelleen ongelmia. On mahdollista, että hallitus joutuu turvautumaan IMF:n kovien ehtojen lainaan, vaikka tätä kaikin yritetään välttää. Liettualla on kova talvi edessä, kun Ignalinan ydinvoimala joudutaan vuoden lopussa EU:n liittymissopimuksen mukaisesti sulkemaan ja sähkön hinta nousee ja epävarmuus energian riittävyydestä kasvaa.

Liettuan sopeutuminen uuteen nälkäkuuriin tulee ottamaan koville. Kansalaisten tulotason heikkeneminen, sosiaaliturvan leikkaaminen ja työttömyyden räjähdysmäinen kasvu voivat olla seurauksiltaan kohtalokkaita. Sosiaaliset jännitteet kasvavat eivätkä levottomuudet, joista saatiin esimakua viime talvena, ole poissuljettuja.

Liettuan on tajuttava realiteetit ja satsattava talouden rakennemuutoksiin, ei vain luotettava jatkossa halpaan lainarahaan ja EU-tukeen. Maan on satsattava koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Pohjoismaiden on tärkeää tukea Liettuaa sen pohjoismaisessa suuntautumisessa, johon maassa on nyt osoitettu entistä suurempaa kiinnostusta. Liettuan tiiviimpi osallistuminen Itämeren yhteistyöhön avaa sille runsaasti uutta potentiaalia. Liikenne-, satama- ja kommunikaatio- sekä logistiikkasektorilla on kehittämismahdollisuuksia, joihin on tärkeää investoida. Teollisuuden jalostusarvoa on uuden teknologian ja ympäristöä ja energiaa säästävien tuotantomenetelmien avulla nostettava.

Suomen yhteistyön mahdollisuudet on tärkeää hyödyntää näillä yhteistyön sektoreilla. Liettuan ja muiden Baltian maiden entistä tiiviimpää taloudellista, energia-, ympäristö- ja liikennealan yhteistyötä on vahvistettava, se on kaikille Baltian maille välttämätöntä tulevaisuuteen varautumiseksi. Uutta vaihetta tarvitaan niin Suomen ja Liettuan välisessä yhteistyössä, kuin pohjoismaiden yhteisiä ponnistuksia Baltian maiden tukemiseksi. Se tulee olemaan ensiarvoista koko Itämeren alueen kehityksen kannalta ja Baltian maiden tasa-painoisen yhteiskunnallisen kehityksen tukipilari.

Liettuan voimakas suuntautuminen vanhoilliseen Puolaan tärkeimpänä EU-liittolaisena näyttää vähentyneen. Transatlanttinen suhde ja NATO-jäsenyys ovat tärkeimpiä puolustuksen tukipilareita, mutta uuden hallinnon intresseissä on myös kaikenpuolisten suhteiden kehittäminen erityisesti pohjoismaihin. Tähän haasteeseen on tärkeää tarttua, ja Suomenkin katsottava Tallinnan horisontin yli hieman etelämmäksi. Yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa on pyrittävä sitouttamaan kaikki Baltian maat Itämeren alueen yhteistyöhön. LUXEMBURG Suurlähettiläs Marja Lehto, Luxemburg 28.9.2009

Talouskriisin vaikutuksista kansainväliseen politiikkaan - monenkeskisen yhteistyön tulevaisuus

2008 syksyllä alkaneen talouskriisin vaikutuksia on tähän asti arvioitu verraten synkässä valossa. Kriisin jo todettujen ja tulevaisuudessa odotettujen kielteisten vaikutusten luettelo on pitkä: köyhyyden lisääntyminen, pahenevat sosiaaliset ja humanitaariset ongelmat, protektionismin, nationalismin ja populismin nousu, keskeisten valtioiden vetäytyminen kansainvälisestä vastuusta, voimapolitiikan vahvistuminen ja mahdollisena seurauksena kaikesta tästä aseellisten konfliktien puhkeaminen. Nykyistä talouskriisiä on pahaenteisesti verrattu 1930-luvun kansainväliseen lamaan, jota seurasi toinen maailmansota.

Samalla on huomautettu, että nykyinen kriisi, toisin kuin aikaisemmin, koskee koko globalisoitunutta maailmantaloutta. Sen maailmanlaajuisia vaikutuksia on pohdittu etenkin geopolitiikan kannalta kiinnittäen huomiota vallan ja voimavarojen uusjakoon. Yhdysvaltain aseman suhteellinen lasku ja uusien valtakeskusten nousu - lasketaanpa niihin sitten yksin Kiina tai koko BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) kirjava joukko, tai vaihtelevasti muitakin - mainitaan usein merkillepantavina kansainvälispoliittisten "mannerlaattojen" siirtyminä. Yksinapaisen järjestelmän aika on julistettu päättyneeksi.

Toinen mahdollinen makrotason näkökulma on institutionaalinen. Kuten ministeri totesi suurlähettiläspäivien puheessaan, globaalihallinnan toteuttamisesta on tullut aikaisempaa vaikeampaa. Siirtyminen moninapaiseen - multipolaariseen - järjestelmään, jossa on useita enemmän tai vähemmän tasavahvoja valtioita, ei välttämättä merkitse multilateralismin vahvistumista. Jotkut näkevät talouskriisin johtavan voimapolitiikan paluuseen Euroopan konsertin hengessä, jossa isot ja vahvat päättävät asioista pienten kustannuksella ja niiden pään yli. Euroopan Unioni lakiin perustuvana sääntöpohjaisen yhteistyön mallina ei olisi vientikelpoinen; päinvastoin EU:nkin tulisi katsoa ympärilleen ja tunnustaa elävänsä susien maailmassa. Toiset uskovat, että rajat ylittävien ongelmien paineessa monenkeskisyys korostuu. Talouskriisi on jo nyt johtanut ennennäkemättömään yhteistyön ja koordinaation tiivistymiseen, kuten seitsemän EU-maan valtiovarainministerit painottivat G20:lle osoittamassaan avoimessa kirjeessä syyskuun alussa. Kriisi on siten monenkeskisen yhteistyön kannalta paitsi uhka, myös mahdollisuus uusien yhteistyön käytäntöjen luomiseen.

* * *

Pienen eurooppalaisen, multilateralismiin vahvasti sitoutuneen ja yhteiskunnallisesti vakaan maan näkökulmasta on luontevaa korostaa kriisiä mahdollisuutena, joka voi vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä. Asemamaani Luxemburg edustaa kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia. Luxemburg on sisäpoliittisesti poikkeuksellisen vakaa maa, jossa ääriliikkeet ovat tuntemattomia. Suositun pääministerin neljäs hallitus on juuri aloittanut työnsä. Hallituspohja - kristillissosiaalisen puolueen ja sosialistien `suuri koalitio´- on pysynyt yhtä kautta lukuun ottamatta samana parikymmentä vuotta. Luxemburgin yhteiskuntamalliin kuuluu myös tiivis kolmikantayhteistyö. Talouskriisi on koetellut Luxemburgia, joka on Suomen tavoin avoin talous ja laajan rahoitussektorinsa osalta tiiviisti maailmantalouteen kytkeytynyt. Vaikka hallituksen jaettavana on lähivuosina entistä vähemmän ja valtio velkaantuu nopeasti, hallitusyhteistyön voi olettaa jatkuvan vakaana ja yhteiskunnallisen ilmapiirin hyvänä.

Luxemburgin panos tehokkaaseen multilateralismiin on huomionarvoinen. Maa on paitsi EU:n, myös YK:n, Euroopan neuvoston, ETYJ:n ja NATO:n perustajajäsen, se osallistuu vähäisten resurssiensa puitteissa kansainväliseen kriisinhallintaan ja on jo aikaa sitten saavuttanut 0,7 % tavoitteen kehitysyhteistyön osuudeksi kansantuotteesta tähdäten talouskriisistä huolimatta 1 prosentin rajan saavuttamiseen jo tänä vuonna. Päätös ehdokkuudesta YK:n turvallisuusneuvostoon on samoin osoitus Luxemburgin pyrkimyksestä profiloitumiseen paitsi globalisaatiosta hyötyneenä vauraana maana, myös kansainvälisen vastuun kantajana. Luxemburg nauttii kansainvälistä arvostusta, joka ei ole suhteessa sen kokoon, myös ylimmän poliittisen johtonsa pitkän uran ja erinomaisten kontaktien ansiosta. Ulkoministeri Asselborn huomautti äskettäin tottuneensa siihen, että Luxemburgin ääntä kuunnellaan.

Yhteistyö ja integraatio ovat pienelle maalle myös kohtalonkysymys. Luxemburgissa todetaan avoimesti, että maata tuskin olisi olemassa ilman Euroopan unionia. Kuten ulkoministeri Asselborn alleviivasi, kun Luxemburg esiintyy kansainvälisellä foorumilla, kyse ei ole vain omien kantojen puolustamisesta, vaan myös muistutuksesta, että maa on olemassa. (Chaque fois que le Luxembourg se montre à l'étranger, ce n'est pas uniquement pour défendre des positions politiques, c' est aussi pour dire qu'on est un pays à part entière.) Pikkuvaltion tunnuspiirre on, että sen kansallinen olemassaolo ei ole itsestäänselvyys. Olisiko Luxemburgilla siis muuta vaihtoehtoakaan kuin vannoa tasa-arvoisen monenkeskisen yhteistyön nimeen? Epäilemättä olisi, eihän maan koko ole este suuruudenhullulle tai muuten epäviisaalle politiikalle. Mutta varmaan voidaan sanoa, että pyrkimys vaikutusvallan kasvattamiseen taitavan diplomatian ja tunnustetun yhteistyökyvyn kautta on omiaan tuomaan parempia tuloksia kuin vastahankaan asettuminen tai isottelu konsensuspäätöksenteon antaman veto-oikeuden nojalla.

Entä onko Luxemburgin kokemuksella relevanssia lintukodon ulkopuolella? Usko monenkeskisen yhteistyön tulevaisuuteen on helppo leimata idealismiksi, mutta viime vuosikymmenien kansainvälinen institutionaalinen ja normatiivinen kehitys, ei vähiten EU:ssa, antaa hyvän perusteen kysyä, miksi yhteistyön rapautuminen ja siirtyminen voimapoliittiseen anarkiaan olisi erityisen todennäköistä. Maailma ei ole sama kuin 1930-luvulla. Kaikilla keskeisillä toimijoilla on intressi yhteistyöhön: Kiina korostaa sitoutumistaan monenkeskiseen yhteistyöhön, Venäjä vetoaa sääntöpohjaiseen järjestelmään, Yhdysvallat on maksanut takaisin velkansa YK:lle ja palannut kansainvälisiin neuvotteluihin. EU:n sitoutumista tehokkaan multilateralismin edistämiseen ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Samalla on selvää, että yhteistyön haasteet ovat huomattavia. Vaihtoehtoja ovat yhtäältä olemassa olevien instituutioiden uudistaminen ja toisaalta uudenlaiset, keskeisessä asemissa olevien valtioiden koalitiot ("minilateralismi"). Nämä vaihtoehdot eivät sulje toisiaan pois.

* * *

Suomikin on pikkuvaltio. Oma pitkä linjamme ulkopolitiikassa on rakentunut yhteistyövaraisen turvallisuuden ja sääntöpohjaisen yhteistyön korostamiselle ja vastuun ottamiselle kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden turvaamisesta. Näitä linjauksia ei olla tarkistamassa, vaan politiikkavalinnat koskevat pikemminkin sitä, miten näitä strategisia tavoitteita voidaan parhaiten edistää muuttuvissa olosuhteissa.

Keskeinen kanava Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamiseen on EU-jäsenyys. Valtioneuvoston tämänvuotisen EU-politiikkaa koskevan selonteon mukaan jäsenyys unionissa on Suomelle sekä väline omien tavoitteiden edistämiseen että perustavanlaatuinen arvovalinta. EU:ssa Suomi on siinä viiteryhmässä, johon se luontevasti kuuluu. Suomi ja EU korostavat myös YK:n merkitystä ainutlaatuisena maailmanlaajuisena foorumina ja toimijana. Suomen pyrkimys vaihtuvalle paikalle YK:n turvallisuusneuvostoon on osoitus sitoutumisesta YK-vetoiseen yhteistyöhön. Suomen lähtökohtana on perinteisesti ollut yhteistyöpolitiikan ankkuroiminen pysyviin instituutioihin, jotta se ei jäisi riippuvaisiksi vaihtelevista politiikkavalinnoista. Tähän liittyy tasa-arvoisen ja kaikille avoimen monenkeskisyyden vaatimus. EU-selonteon mukaan unionin tulee perustua vahvoille instituutioille ja yhteisille säännöille: "Suomi vastustaa sellaista hallitustenvälisyyttä, jossa jäsenvaltioiden päätöksenteko unioniasioista järjestyisi suurten jäsenvaltioiden dominoimiin suljettuihin piireihin." YK:ssa tasa-arvoista ja kaikille avointa yhteistyötä edustaa yleiskokous, kun taas turvallisuusneuvosto on juuri sellainen suljettu piiri, jota suuret valtiot dominoivat. Samalla sen toimivaltuudet ovat ylikansallisessa sitovuudessaan ainutlaatuiset. Turvallisuusneuvostoa on paitsi tuettava, myös pyrittävä muuttamaan edustavammaksi, avoimemmaksi ja sitä kautta legitiimimmäksi.

Turvallisuusneuvosto voi tehokkaaseen päätöksentekoon soveltuvan kokonsa ja poikkeuksellisten valtuuksien ansiosta saattaa voimaan velvoitteita nopeasti verrattuna mihin tahansa monenkeskiseen sopimusneuvotteluun ja ratifioimisprosessiin. Toisaalta tämän työkalun käyttämisessä tulisi noudattaa varovaisuutta: turvallisuusneuvosto toimii viisaasti, jos se käyttää valtaansa edistääkseen tavoitteita, joista on jo laaja yksimielisyys YK:n jäsenkunnan keskuudessa. Turvallisuusneuvoston päätöslauselma soveltuu myös paremmin yksiselitteisten ja konkreettisten määräysten kuin lainsäädäntötyyppisten yleisten normien antamiseen. Viime vuosien kriittinen keskustelu turvallisuusneuvoston oikeudellisesta roolista ja toimivaltuuksien ylittämisestä on liittynyt juuri siihen, että "poliisi" on pyrkinyt ottamaan "lainsäätäjän" roolia. Kysymys on sekä legitimiteetistä että laajemman jäsenkunnan sitouttamisesta päätöksiin ja niiden toimeenpanoon, omistajuudesta.

Tasa-arvoisen ja kaikille avoimen monenkeskisyyden kriteerit sopivat huonosti myös talouspoliittisen aloitteen käsiinsä ottaneeseen G20 -ryhmään. Uutena ja jäsenmäärältään rajoitettuna foorumina sen on pelätty syrjäyttävän vakiintuneita yhteistyömuotoja ja lykkäävän niitä sivuraiteelle. Kuten Helsingin Sanomat huomautti äskettäin (19.9.), "Suomi on perinteisesti vierastanut G20:n, G7:n ja G8:n kaltaisia epävirallisia yhteenliittymiä. Päätöksentekoon on kannustettu YK:n, IMF:n ja EU:n piirissä." G20- kokouksiin valmistautuminen on kuitenkin ollut lisäinsentiivi EU-maiden kantojen harmonisoimiseen. Samalla voidaan jopa kysyä, olisiko G20 alku YK:n uudistamiselle ja turvallisuusneuvoston laajentamiselle nykyistä edustavammaksi ja legitiimimmäksi ylikansallisen tason päätöksentekijäksi.

Talouskriisi avaa mahdollisuuksia, mutta ei ole kiveen hakattu, että niihin osataan tarttua. Mahdollisuus voidaan myös menettää, YK voi jäädä uudistamatta ja EU marginalisoitua maailmanpolitiikassa. Olennaista on, miten toimiviksi ja pysyviksi tämän kriisin aikana luotavat uudet yhteistyökäytännöt osoittautuvat ja generoivatko ne sellaista luottamuspääomaa, joka rohkaisee myös olemassa olevien instituutioiden uudistamiseen. MALESIA Suurlähettiläs Tapio Saarela, Kuala Lumpur 28.9.2009

Talouskriisin vaikutukset kansainväliseen politiikkaan

Talouskriisi on nopeuttanut globaalia rakennemuutosta lisäämällä Kiinan ja Intian painoarvoa. Maailma ei ole enää selkeästi yksinapainen, mutta - Malesiankin johdon käsityksen mukaan - Yhdysvallat säilyy näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ainoana todellisena kaikenkattavana supervaltana. Kriisin nettovaikutus Aasiassa näyttäisi olevan yhteistyön ja integraatioprosessin tehostuminen, vaikka lamasta koituu myös paikallisia kahnauksia mm. siirtotyöläisten irtisanomisten vuoksi. Aasia nousee ja USA:n johtoasema säilyy, mihin jää Eurooppa?

Globaalissa maailmantaloudessa kriisi, ainakin johtavan supervallan kriisi, leviää kuin kaikkiin valtameriin yltävä tsunami. Pienehköt ja finanssirakenteiltaan hyväkuntoiset maat kuten Suomi ja Malesia uskoivat pitkään viime syksynä pysyvänsä kuivilla, mutta ulkomaankaupasta riippuvaisina menettivät vääjäämättä markkinoita kulutuksen hiipuessa ja joutuvat nyt odottamaan nousua lännen suurten talouksien hitaan elpymisen myötä - Malesiassa kasvun tosin uskotaan alkavan jo vuoden 2009 lopulla.

Valtavan kotimarkkinapotentiaalin omaavissa Kiinassa ja Intiassa kasvu ei pysähtynyt vaikka hidastui, eikä hidastuminen aiheuttanut Kiinassa pelättyjä sisäisiä levottomuuksia - ei ainakaan niin että kommunistinen johtojärjestelmä olisi järkkynyt. Nousevien jättiläisten Kiinan ja Intian suhteellinen taloudellinen ja poliittinen painoarvo on kriisin myötä vahvistunut, liike kohti yksinapaisen maailmanjärjestyksen loppumista on nopeutunut. Globaalitalouden nousu lähtee Aasian talouksista, mutta Kiina saati Intia ei ole vielä tarpeeksi suuri veturiksi, elpymiseen tarvitaan myös USA:n ja Euroopan kääntymistä kasvuun.

Konkreettisin ilmentymä globaalista rakennemuutoksesta on, että kriisin pelastustoimia on johtanut G- 20, jonka jäsenistä 5 on Aasian maita. Viimeisin huippukokous näyttäisi vakiinnuttavan tämän laajemman johtoryhmän aseman ainakin taloutta koskevissa päätöksissä, vähitellen varmaan myös politiikan puolella. Aasian maiden itseluottamus on kasvanut, ja keskinäinen yhteistyö tehostuu. Esimerkiksi Malesiassa Kiina on aiemmin nähty uhkana ja haasteena, nyt tähdennetään Kiinaa mahdollisuutena ja painotetaan maiden välistä erityissuhdetta sekä Malesian kiinalaisvähemmistön merkitystä. Euroopasta katsottuna unohtuu helposti, että Kiinan ja Intian lisäksi on olemassa 10 jäsenmaan ja 550 miljoonan ihmisen Kaakkois-Aasian järjestö ASEAN, joka on tärkeä osa Aasian yhteistyörakenteita. ASEAN+3 (Kiina, Japani, Etelä-Korea) sisäinen kauppa muodostaa jo 55 prosenttia alueen koko ulkomaankaupasta.

Malesian pääministeri korosti linjapuheessaan kesäkuussa 2009 ASEAN+3:n olevan tärkein monenkeskinen viitekehys alueen taloudelliselle, poliittiselle ja turvallisuutta koskevalle yhteistyölle. Pääministeri tähdensi Kiinan potentiaalia nousevana talousvaltana ja totesi, ettei Kiinaa tarvitse pelätä siksikään, että se sotilaallisesti on kuitenkin enintään toisen luokan mahti - vakuuttelujen taustalla on Malesian kommunistipuolueen sissisota 1950- ja 60-luvuilla ja diplomaattisuhteiden solmiminen Pekingin kanssa vasta vuonna 1974. Asean-maiden integraatiokehitys etenee käytännössä 6 maan (Brunei, Filippiinit, Indonesia, Malesia, Singapore, Thaimaa) vapaakauppa-alueeksi 2010, ja edelleen kaikkien jäsenmaiden yhteismarkkinaksi 2015. Kehitys ei toki ole ongelmatonta, kun mukana on maita vauraasta Singaporesta ongelmaiseen Myanmariin. Kiintoisaa on, että Malesian lehdistön mukaan Japanista käsin on herätelty ajatusta laajemmasta ASEAN+Japani+Kiina integraatioalueesta - 1990- luvun lopulla Malesian silloinen pääministeri esitti samaa, mutta Japani ja USA vastustivat ideaa.

Kriisin nettovaikutus Aasiassa näyttäisi olevan yhteistyön tiivistyminen ja integraatioprosessien nopeutuminen, ehkä myös uusien prosessien käynnistäminen. Kiistelyä on kehkeytynyt musliminaapureiden Indonesian ja Malesian välille mm. indonesialaisten kotiapulaisten palkoista ja siksi, että Malesia on irtisanonut 300 000 siirtotyöläistä - indonesialaisia työntekijöitä on vauraammassa Malesiassa toki edelleen lähes 3 miljoonaa. Yhteiset edut samaa kieltä puhuvien kansojen välillä ovat kuitenkin niin painavat, että sopua kannattaa viime kädessä vaalia - väkiluvultaan Malesiaa lähes 10 kertaa suurempi Indonesia edustaa myös ASEAN-maita G-20:ssä. Aasialaisten itseluottamuksen kasvu ei ole horjuttanut ainakaan Malesian poliittisen johdon realismia: pääministeri katsoo Yhdysvaltojen säilyvän myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ainoana todellisena kaikenkattavana supervaltana. "Sotilaallisella puolella USA:lla ei ole kilpailijaa ja sen aseman sekä Aasiassa että maailmanlaajuisesti vahvistavat tärkeät liittolaissuhteet." Pääministerin mukaan Malesian ja Yhdysvaltojen väliset suhteet säilyvät keskeisinä ja strategisina mm. aseidenriisunnassa, globaalin finanssiarkkitehtuurin muotoilussa ja Lähi-idän rauhanprosessissa. Presidentti Obaman avauksiin muslimimaailman suuntaan on suhtauduttu myönteisen odottavasti: Yhdysvaltojen johtoasema on selvästikin helpompi tunnustaa Obaman kuin Bushin kaudella. Myös maltillisena muslimimaana tunnettu Malesia painottaa kannanotoissaan solidaarisuutta Palestiinan kanssa: aasialaisten tutkijoiden mukaan Lähi-idän ratkaisusta voisi löytyä avain terrorismin työlääseen kitkemiseen Etelä-Aasiasta.

Kun Aasian maiden keskinäinen riippuvuus ja yhteistyö lujittuu ja Yhdysvaltojen asemat säilyvät, jääkö Eurooppa Kaakkois-Aasiasta katsottuna kokonaan horisontin taakse? Pohdiskelun aihetta antaa Malesian ulkoministeriön alivaltiosihteerin vastaus pienellä pohjoismaisella lounaalla esitettyyn viattomaan kysymykseen miltä Pohjoismaat näyttävät Malesiasta katsottuna: "Kyllä Malesiassa pelätään Pohjoismaiden tiukkaa ihmisoikeuspolitiikkaa." Lounaskommenttiin saattoi sisältyä huumoria, mutta epäilemättä siinä oli totta toinen puoli. Aasialaiseen tapaan Malesiassa ollaan hyvin herkkähipiäisiä kommenteista, erityisesti demarsheista, joilla katsotaan puututtavan maan sisäisiin asioihin ja arvoihin; vastaavasti julistetaan, että Malesia ei puutu muiden asioihin. Eurooppalaisten on ilmeisesti syytä katsoa peiliin ja hakea vielä hienovaraisempia keinoja sinänsä yhteisiksi vakuutettujen ihmisoikeus- ja demokratiakäsitysten edistämiseksi. Yksioikoiseksi ja opettavaksi koetussa suhtautumisessa lienee osaltaan syy siihen, että neuvottelut vapaakauppasopimuksesta ja siihen kytketyistä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksista EU:n ja ASEANin välillä eivät etene. ASEAN-maita harmittaa myös EU-vierailujen, komissaarit mukaan lukien, suuntautuminen lähes yksinomaan Kiinaan ja Intiaan. Siksikin suunniteltu Suomen pääministerin vierailu on erinomaisen arvokas koko EU:n kannalta. Tärkeä investoija ja kauppakumppanihan - esimerkiksi Malesialle yhteenlaskettu EU toiseksi suurin - EU Kaakkois-Aasialle on nyt ja tulevaisuudessa.

Havainto maabrändäyksestä: Malesian hallitus on päättänyt lanseerata Formula-1-Malesia-tallin, jonka sponsoreiksi tulevat brittiyhtiö Lotuksen omistava Proton-autotehdas, kansallinen öljy-yhtiö Petronas ja laajeneva halpalentoyhtiö Air Asia. Suomesta voisi mahdolliseen yhteisyritykseen löytyä ainakin F1- kuskeja... MAROKKO Suurlähettiläs Antti Rytövuori, Rabat 29.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista ja niiden heijastuksista Marokossa

Usein yleistetään, että köyhät ja haavoittuvimmassa asemassa olevat ne talouskriisistä eninten kärsivät. Suhteellisesti enemmän köyhät taitavat kuitenkin kärsiä nousuhdanteesta, varsinkin talouden ylikuumenemisesta. Kehitysmaiden kehittymisen kannalta tärkeämpää olisi vakaus.

Vakaan ja kohtuullisen kasvun aikana työttömyys pysyy matalana ja väestön reaaliansiot kasvavat. Silloin kun maailmantaloudessa menee oikein kovaa, niin monet hintakehitykset karkaavat käsistä, varsinkin asumiskustannusten, öljyn ja muiden raaka-aineiden. Ne joilla on mitä myydä, tekevät suuria myyntivoittoja ja välittäjille irtoaa muhkeita palkkioita kiinteistömarkkinoilla, pörssissä ja rahoitussektorilla laajemminkin. Rikkaat rikastuvat, mutta muut suhteellisesti ottaen köyhtyvät asumisen ja elämisen kallistuessa. Tuloerot ja epätasa-arvoisuus kasvavat noususuhdanteen huipulla, sekä talouksien sisällä että maiden kesken. Ennen romahdusta vaikeimmassa tilanteessa olivat ne köyhät maat, jotka eivät olleet elintarviketuotannossaan omavaraisia ja joilla ei ollut omasta takaa öljyä tai kaasua. Viljan ja öljyn hinnathan nousivat pilviin kesällä 2008. Tuolloin puhuttiin elintarvikekriisistä.

Talouskriisin kielteisiä seurauksia välittyy kehitysmaihin siirtolaisten lähettämien rahavirtojen, kaupan, investointien ja kehitysavun supistumisen myötä. Julkisen kehitysavun mitoituksessa suhteellinen prosenttiosuus avunantajamaiden BKT:sta on huono, sillä sehän heilahtelee suhdanteiden mukana ja osaltaan voimistaa myös talouskriisin kulkeutumista kehitysmaihin. Kehitysmaiden kestävän talouskehityksen kannalta tukea tulisi saada pitkäjänteisellä ja ennakoitavalla tavalla. Tämä voisi tapahtua siten, että noususuhdanteessa avunantajat rahastoisivat osan kehitysyhteistyömäärärahojen kasvusta käytettäväksi laskusuhdanteessa kompensoimaan avunantajamaiden mahdollisesta talouden supistumisesta aiheutuvaa kehitysyhteistyömäärärahojen vähentymistä. Tavoitteena olisi tietenkin reaaliarvonsa säilyttävät vakaat tai vakaasti kasvavat kehitysyhteistyömäärärahat. Ainakin kehitysmaissa tällainen järjestely tasaisi suhdanteiden vaikutuksia. Puskurirahastoiduille varoille pitäisi tietenkin löytää sellainen järjestely, että ne eivät lisäisi rahan tarjontaa finanssimarkkinoilla ja osaltaan ylikuumentaisi taloutta jossain muualla. Ehkä kehitysyhteistyön periaatteiden uudelleenjärjestelystä voisi löytyä ainakin osa hallitumman ja tasaisemmin kehittyvän globaalitalouden ratkaisua? Tarjoaisiko nykytilanne aikaisempaa otollisemman maaperän Suomen aloitteellisuudelle, jonkinlaiselle uudistetulle Helsinki-prosessille?

Marokko kuuluu niihin kehitysmaihin, missä maailmantalouden ongelmilla on ollut useita erisuuntaisia vaikutuksia. Maan kansantalous on jatkanut n. 5% kasvu-uralla, missä on mukana tosin aimo annos onneakin. Talvikausi 2008-2009 oli Marokossa sateisin 40 vuoteen ja tämän seurauksena maataloussadosta tuli ennätyksellisen suuri. Patoaltaat ovat täynnä ja kasteluvettä riittää seuraavaksikin vuodeksi, vaikka sateet nyt jäisivät vähäisemmiksi. Maataloudella on hyvin suuri vaikutus Marokon bruttokansantuotteeseen ja se on hyvin keskeinen sektori työllisyyden sekä sosiaalisen kehityksen kannalta (40% marokkolaisista saa toimeentulonsa välittömästi tai välillisesti maataloudesta).

Marokon pankki- ja rahoitussektori on elänyt vielä tähän asti varsin suojattua elämää. Marokon dirhami ei ole täysin vapaasti vaihdettava valuutta, ulkomainen lainanotto ja sijoittaminen ulkomaille ovat tiukasti säänneltyjä. Marokon pankit ja rahoituslaitokset eivät jälkikäteen arvioiden onnekseen ole päässeet spekuloimaan kansainvälisillä laina- ja sijoitusmarkkinoilla. Pankkien lainaehdot ovat olleet suhteellisen tiukkoja ja varovaisia kiinteistöjen vakuusarvojen suhteen. Kiinteistömarkkinoilla hinnat eivät ole pudonneet niin paljon että kiinteistöhankintoihin myönnetyt lainat alkaisivat muodostua pankkeja uhkaavalla tavalla vakuuksin kattamattomiksi. Suhteutettuna koko talouteen asunto- ja kiinteistölainat yhteensä ovat vain 14% BKT:stä. Marokon pörssissäkään sijoittajat eivät ole pankkien tiukan luottokäytännön myötä merkittävästi päässeet spekuloimaan lainarahalla.

Marokon vientiteollisuudessa maailmantalouden ongelmat ovat tuntuneet. Tekstiiliteollisuus on tärkeä työllistäjä ja siellä Euroopan markkinoiden ongelmat ovat näkyneet, kuten myös auto- ja elektroniikkateollisuuden alihankintasektoreilla. Marokon ulkomaankauppa on perinteisesti alijäämäistä. Vaihtotase on perinteisesti pysynyt tasapainossa turismista saatavien tulojen ja ulkomarokkolaisten kotimaahan lähettämien rahalähetysten myötä. Nämä ovat myös jonkin verran laskeneet 2009 ja vaihtotase onkin kuluvana vuonna kääntynyt lievästi pakkaselle.

Marokon viennissä fosfaatilla ja siitä jalostetuilla puolivalmisteilla on tärkeä merkitys (18% koko viennin arvosta, kotimaisuusaste hyvin korkea). Marokko on maailman suurin fosfaatin viejä. Suurimmat fosfaattivarannot ovat Keski-Marokossa (lisäksi fosfaattia löytyy myös kiistellyltä Länsi-Saharan alueelta). Fosfaatin hinta moninkertaistui maataloustuotteiden hintoja seuraten vuosina 2006-2007 (aina kesään 2008 asti), mutta sittemmin hintapiikki suli. Toisaalta Marokko tuo kaikki energiapolttoaineensa, joten niiden hinnanlasku vastaavasti kompensoi kauppataseessa fosfaatin toisensuuntaista hintakehitystä.

Marokon valtiontalous on ollut suhteellisen vakaalla pohjalla. Valtion ulkomaanvelka on 20% BKT:stä. Valtion tulot ovat vuosittain kasvaneet veropohjan laajentamisen myötä (edelleenkin hyvin suuri osa väestöstä saa toimeentulonsa harmaan talouden piirissä). Kun Marokossa on vehnän, sokerin, ruokaöljyjen, öljyn ja butaanikaasun sekä eräiden muiden perustarvikkeiden kuluttajahinnat haluttu pitää sosiaalisin perustein subventoidusti vakaina erittäin edullisella tasolla, niin vuoden 2008 alkupuolella näiden hintojen nousi aiheutti erittäin kovia paineita valtion budjettiin. Kun edellä mainittujen tuotteiden hinnat nyt ovat laskeneet, niin tämä on antanut budjettiin liikkumavaraa muilta osin.

Myös Marokon suuret infrastruktuurihankkeet jatkuvat (mm. Marrakech-Agadir-moottoritie, Rabat-Salé- pikaraitiovaunu, Casablancan raitiovaunu- ja liikenneprojektit, investoinnit sähköverkon ja sähköntuotannon laajentamiseen, satamien kehittäminen, rautatieverkon kehittäminen). Näihin Marokko käyttää maksimaalisesti kv. kehitysrahoituslaitosten rahoitusmahdollisuuksia.

Miten talouskriisi vaikuttaa Marokon kansainväliseen asemaan? Marokon ulko- ja turvallisuuspolitiikan kestohaasteita ovat ongelmalliset suhteet Algeriaan ja tähän liittyen myös Länsi-Saharan kysymys. Nämä heijastuvat jollain tavoin suureen osaan Marokon ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hieman yksinkertaistaen Algerian ambitio olla alueellinen suurvalta koetaan Marokossa pyrkimyksenä eristää Marokko muusta Afrikasta. Algerian ja Marokon maaraja on suljettu. Jos vielä etelässä olisi algerialaismielinen itsenäinen Länsi-Sahara, niin tämä olisi Marokon geopoliittinen painajainen. Algerialla ja Marokolla on meneillään pieni alueellinen asevarustelukierre. Vaikka molemmilla mailla (varsinkin Algerialla) on sisäisiäkin turvallisuusuhkia, niin meneillään olevilla uusilla suurilla asehankinnoilla - hävittäjillä, sotalaivoilla, helikoptereilla - vahvistetaan ennen kaikkea toimintakapasiteettia ulkoista uhkaa vastaan. Kun Algerian viennistä 98% on öljyä tai kaasua, niin pitkäaikaisemmilla korkeilla öljyn hinnoilla tämä kykenisi järkyttämään maiden välistä tasapainoa sellaisella sotilaallisella varustautumisella mihin Marokon rahkeet eivät enää riittäisi. Tästä näkökulmasta talouskriisi, alhaisempi öljyn kysyntä ja matalammat energiaraaka-aineiden hinnat ovat Marokolle siunaus. MEKSIKO Suurlähettiläs Ulla Väistö, Mexico City 28.9.2009

Sekasorron vuosi – arvioita kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista

Syksyllä 2008 suurin piirtein samoihin aikoihin kun Yhdysvaltojen finanssikriisi puhkesi olin käymässä New Yorkissa. Varta vasten menin kävelemään myös Wall Streetillä aistiakseni siellä vallitsevaa tunnelmaa. Syksyn tuuli riepotteli lehtiä kadulla, tyylikkäät ihmiset kiiruhtivat paikasta toiseen ja elämä näytti normaalilta. Tuntui epätodelliselta, että isot arvovaltaa nauttineet investointipankit ja rahoitusalan yritykset kuten Lehman Brothers, AIG ja Merrill Lynch olivat vain hetki aiemmin kaatuneet kuin korttitalot ja suistaneet rahoitusmarkkinat kaaoksen tielle.

Palattuani asemapaikkaani saatoin pian todeta, etteivät ongelmat tule rajoittumaan vain Pohjois- Amerikkaan. Nopeasti laajennut talouskriisi ulottuu nyt koko maailmaan, myös toimialueelleni Meksikoon, Haitiin, Kuubaan ja Belizeen. Maailman rikkaimman valtion Yhdysvaltojen varallisuudesta on kadonnut lähes maan BKT:tä vastaava summa - 13 miljardia dollaria. Työttömyys on kaksinkertaistunut ja työtä vailla on lähes 15 miljoonaa ihmistä. Erityisen huonoon asemaan ovat kuitenkin joutuneet kehitysmaat ja köyhimmät maat.

Miten näin pääsi käymään? Vielä vuonna 2007 useimmat johtavat ekonomistit sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa pitivät globaalin taantuman riskiä pienenä, vaikka myönsivätkin asuntoluottomarkkinoiden ylikuumentuneen. Tiedettiin kuitenkin hyvin, että jo vuosituhannen vaihteesta lähtien finanssimarkkinoiden rahavirrat olivat ylittäneet moninkertaisesti kotimaisen bruttokansantuotteen useimmissa kehittyneissä talouksissa. Kun velkarahaan perustuneen spekulatiivisen sijoitustoiminnankupla puhkesi, herääminen reaalitalouden todellisuuteen oli shokki. Erityisen rajusti iskun koki nopeaan virtuaalivarakkuuteen noussut pohjoismainen kumppanimme Islanti, joka pankkisektorinsa romahduksen seurauksena joutui käytännössä selvitystilaan.

Sekasortoisen vuoden jälkeen näyttää siltä, että maailmantalouden vapaa pudotus on saatu pysähtymään johtavien teollisuusmaiden hallitusten, YK:n kehitysrahoituslaitosten ja Euroopan Unionin yhteistoimilla. Rahoitusmarkkinoille ja yrityksiin pumpatut miljardit samoin kuin keskuspankkien matalan koron politiikka ovat vakauttaneet tilanteen, eikä taantuma ehkä muutu pitkäaikaiseksi lamaksi. Tällä kerralla maailmanloppu saatiin vältettyä, kuten talousnobelisti Paul Krugman totesi Helsingissä juuri pitämässään puheessa.

Riskit eivät kuitenkaan ole millään muotoa ohi, sillä talouskriisin monet vaikutukset ovat nähtävissä vasta viiveellä. Ne ovat ennen kaikkea poliittisia, sosiaalisia ja vakauteen liittyviä. YK:n johtava vuosituhattavoite - köyhyyden poistaminen - tulee entistä vaikeammaksi saavuttaa, sillä köyhien määrän maailmassa arvioidaan lisääntyvän vähintään 200 miljoonalla globaalin taantuman seurauksena. Rikkaiden maiden kansalaisille taantuma merkitsee ehkä suurista hankinnoista luopumista tai kulutuksen vähentämistä, mutta sosiaalisia turvaverkkoja vailla olevissa köyhissä maissa kyse voi olla henkiinjäämisestä. Jollei kansainvälistä apua kanavoida tarpeeksi näihin maihin sosiaalinen hätä, poliittinen epävakaus ja jopa konfliktit lisääntyvät lähitulevaisuudessa.

* * * *

Toimialueeni on maantieteellisesti hyvin lähellä kriisin alkulähdettä Yhdysvaltoja. Meksiko, Haiti, Belize ja Kuuba ovat jokainen tunteneet kipeästi taloudessaan ja kehitystilanteessaan globaalin taantuman vaikutukset.

Meksikossa pankkeja ei ole kaatunut, mutta maan tuotantoteollisuus on joutunut suuriin vaikeuksiin erityisesti Yhdysvaltojen kysynnän rajun laskun seurauksena. Meksikon viennistä neljä viidesosaa suuntautuu nimenomaan pohjoisnaapuriin. Kuluneen vuoden aikana vienti on pudonnut kolmanneksella, investoinnit Meksikoon ovat vähentyneet ja maan valuutta peso on heikentynyt. Lähes miljoona työpaikkaa on kadonnut ja työttömyys on noussut korkeimmilleen vuosikymmeniin. Öljytuloihin pitkälti tukeutuva valtiontalous on joutunut kovan paineen alaiseksi öljyn hinnan romahdettua viime talvena. Köyhiksi luokiteltavien määrä on noussut viidellä miljoonalla, samalla kun ulkomeksikolaisen rahalähetykset ovat vähentyneet viidenneksellä. Annus Horribilis huipentui viime huhtikuussa Meksikossa puhjenneeseen sikainfluenssaepidemiaan, joka vähensi dramaattisesti matkailijoita turismista riippuvaiseen maahan. Bruttokansantuotteen arvioidaan laskevan tänä vuonna jopa 8 prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja ensi vuoden budjetissa ammottaa suuri rahoitusvaje. Nämä ovat kovia iskuja presidentti Calderónin hallitukselle, joka talousvaikeuksien keskellä yrittää saada kuriin järjestäytynyttä rikollisuutta ja huumekauppaa.

Maailman nouseviin talouksiin luokiteltavaa Meksikoa tulee toisaalta auttamaan hyvin nopeasti USA:n talouden uudelleenkäynnistyminen ilmeisesti jo ensi vuoden aikana. Kokemukset ovat osoittaneet, että Yhdysvaltojen elpyessä Meksiko elpyy vielä sitä nopeammin. Meksiko, joka on kooltaan maailman kahdenneksitoista suurin talous, on myös saanut äänensä kuuluviin G 20-ryhmässä. Vapaakaupan kannattajana se on puhunut erityisesti protektionistisia suuntauksia vastaan.

Haitin tilanne on Meksikoa paljon vaikeampi. Viime vuoden lukuisten hurrikaanien ja tulvien runtelema maa kuuluu maailman kaikkein köyhimpiin ja on täysin ulkomaisesta avusta riippuvainen. Uhkana on nyt, että Haitin avustajat omassa ahdingossaan vähentävät voimakkaasti tukeaan ja maan kehitys - jolla YK:n viime kevään avunantajakokouksen mukaan olisi juuri nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä alkuun - ei ehkä pääsekään käyntiin. Jos näin tapahtuu, Haitissa on odotettavissa sosiaalista hätää, nälkää ja levottomuuksia. Maa saattaa romahtaa täydellisesti, jolloin YK joutuu ottamaan siitä vielä suuremman turvallisuusvastuun kuin tällä hetkellä MINUSTAH-joukkojen kautta.

Myös Belize kuuluu maailman köyhiin maihin. Vasta 28 vuotta itsenäisenä olleen valtion kehitystä rasittaa erityisesti suuri ulkoinen velka. Kuluvan vuoden aikana Haitin taloustilanne on heikentynyt voimakkaasti matkailutulojen ja ulkobelizeläisten rahalähetysten vähennyttyä. Ensi vuodelle on ohjelmoitu merkittäviä velkojen lyhennyksiä eikä hallituksella ole selkeää suunnitelmaa siitä, miten niistä tullaan selviytymään.

Kuuban taloustilanne on ollut huono jo pitkään, mutta nyt vaikeudet ovat kärjistyneet. Viime syksynä Kuubaa riepotelleet hurrikaanit aiheuttivat valtavat tuhot, joita ei ole vieläkään pystytty korjaamaan. Kuuban päävientituotteen nikkelin maailmanmarkkinahinta on laskenut viidennekseen parin vuoden takaisesta huippuhinnastaan, matkailutulot ovat vähentyneet kuten myös ulkokuubalaisten rahalähetykset. Samalla Kuuba tuo yli 80 prosenttia tarvitsemistaan elintarvikkeista. Globaali talouskriisi on heikentänyt maan luotonsaantimahdollisuuksia ja hallitus onkin jo ilmoittanut uusista säästötoimista, jotka kohdistuvat suoraan kuubalaisten päivittäiseen muutenkin jo niukkaan elämään.

* * * *

Mitä sekasorron vuodesta on opittu, ja voiko samanlainen kriisi toistua tulevaisuudessa? Valitettavasti taloustiede ei ole maailman eksaktein tieteenhaara, kuten USA:n keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke totesi mustan maanantain vuosipäivänä 14.9.2009. Suurin osa maailman johtajista ei näyttänyt ennakoivan kriisin tuloa - tai ei halunnut tai pystynyt saamaan ääntään kuuluviin tarpeeksi ajoissa. Mutta miksi heitä neuvovat ekonomistit ja finanssiasiantuntijat eivät varoittaneet tarpeeksi uskottavasti kasinotalouden romahduksen vaarasta? Ikävimpiä vaihtoehtoja ei ehkä haluttu ottaa vakavasti, vaikka asuntomarkkinoiden samoin kuin osake- ja arvopaperimarkkinoiden kuplat muhivat Yhdysvalloissa jo vuosituhannen alusta lähtien.

Taloudessa esiintyviä kuplia on verrattu kollektiivisen mielettömyyden episodeihin, joissa huumaannutaan voitto-odotuksiltaan kestämättömistä sijoituksista. Kuplan voi synnyttää olettama hyödykkeen - vaikkapa öljyn - niukkuudesta, tai uuden teknologian tarjoamista rajattomista mahdollisuuksista. Kansainvälinen sijoituspääoma lepää vain hetken romahduksen jälkeen ja alkaa sitten nopeasti etsiä uusia kohteita, joista saattaa olla luvassa nopeita ja isoja voittoja. Näin tapahtuu jo tälläkin hetkellä.

Velkakriisit ovat tähän saakka koetelleet lähinnä kehitysmaita. Nyt on nähty kuinka myös rikkaat valtiot saattavat joutua tilanteeseen, jossa niiden velkaantuminen ylittää kansantalouden kantokyvyn. Pahimmassa tapauksessa ne saattavat joutua vararikkoon, jonka vaikutukset ovat kohtalokkaat niille itselleen ja koko ympäröivälle maailmalle.

Kun näyttää siltä, että markkinat eivät pysty itse säätelemään itseään uskottavalla tavalla, on julkisen vallan tultava mukaan säätelyyn. Hallitusten, keskuspankkien ja kansainvälisten yhteistyöelinten koordinoidulla toiminnalla on voitava estää globaalin talouden romahtamisen mahdollisuus tulevaisuudessa. Kadotettu luottamus on saatava takaisin. Nyt koetussa kriisissä julkisen vallan rooliksi jäi lähinnä viime hetken reagointi, jolla pahin mahdollinen vaihtoehto onneksi saatiin vältettyä.

Säätelykeinoja on käsitelty ennen kaikkea G20-ryhmässä, YK:n kehitysrahoituslaitoksissa ja Euroopan unionissa. Päällimmäisenä on vaatimus pankkien vakavaraisuudesta omaa pääomaa kasvattamalla, jotta riskit voidaan eliminoida. Stressinsiedon säännön on tietysti ulotuttava kaikkiin pankkeihin, sillä muuten spekulaatio etsiytyy heikoimpiin lenkkeihin. Sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ovatkin jo suunnittelemassa merkittäviä muutoksia finanssisäätelyjärjestelmiinsä. Näitä prosesseja on syytä kiirehtiä, etenkin kun huolestuttavia tietoja suurten eurooppalaisten pankkien odotettavissa olevista luottotappioista kuuluu edelleen julkisuuteen.

Pääomapakojen estämiseksi on tärkeää, että maailmasta ei löydy veroparatiiseja, joiden pankkeihin spekulatiivinen raha voi paeta vastuuta. Myös pankkiirien ja finanssijohtajien käsittämättömän suuret palkkiot ovat jo kauan sitten ylittäneet eettisyyden rajat ja niitä on kohtuullistettava tasolle, jonka kuluttajat voivat hyväksyä.

Kaikkein tärkeintä on saada aikaan tasapainoinen ja kestävä kasvutrendi maailmantaloudessa, mikä tarkoittaa talouteen suunnattujen tukitoimien ylläpitämistä vielä hyvän aikaa eteenpäin. Exit-strategiat tulee käynnistää vasta siinä vaiheessa, kun riski uudesta notkahduksesta on turvallisesti ohitettu.

Globaalin talouden elpymiseen kuuluu oleellisena osana mahdollisimman vapaasti käytävä kauppa. Eräissä maissa on viime aikoina nähty taipumusta kotimaisen tuotannon suojeluun tulleja säätämällä, mikä on taloudellisesti lyhytnäköistä politiikkaa ja romuttaa myös WTO:n arvovaltaa.

Tulevaisuuden suurimpana haasteena on löytää oikea tasapaino julkisen vallan säätelyn ja vapaiden markkinoiden välillä - luottamuksen ja riskinoton välillä.

* * * *

Vientimarkkinoistaan riippuvaisen Suomen tilanne on vaikea globaalissa taantumassa. Euroa edeltävinä aikoina valtiovalta saattoi turvautua markan devalvaatioon saadakseen vientihinnat kilpailukykyisiksi, mutta rahaliiton jäsenenä valuuttapolitiikan keinot ovat vähissä. Euroopan keskuspankki ei voi harjoittaa yhtä joustava rahapolitiikkaa kuin esimerkiksi Ruotsin keskuspankki tai Yhdysvaltojen Federal Reserve. Euromaat kuten Suomi voivat kohentaa omaa kilpailuasetelmaansa lähinnä kustannuksiaan leikkaamalla. On kuitenkin epävarmaa, suostuisivatko suomalaiset esimerkiksi palkkojensa alentamiseen kustannustason laskemiseksi. Muita keinoja on siis aktiivisesti etsittävä.

Kuluneen kriisivuoden aikana tärkeimmän globaalin talouden hallintaroolin on ottanut kahdenkymmenen suurimman talouden yhteistyöelin G20. Sen jäsenet ovat nyt sitoutuneet tarkkailemaan toisiaan ja toimeenpanemaan useita pankki- ja finanssisektorin säätelyyn liittyviä uudistuksia. Suomen ongelmana on, että se ei kuulu G20:een paitsi EU:n välityksellä. Suomen ääni ja edut on kuitenkin saatava kuulumaan joko Euroopan unionin uskottavalla koordinaatiolla tai muulla tehokkaalla järjestelyllä sekä G20:ssa että muissa kansainvälisissä elimissä, joissa globaalia taloutta hallinnoidaan. MOSAMBIK Suurlähettiläs Kari Alanko, Maputo 30.9.2009

Arvio talouskriisin kansainvälispoliittista vaikutuksista ja ehdotuksia Suomen linjaksi, sekä joitakin näkemyksiä talouskriisin vaikutuksista Mosambikin näkökulmasta

Kansainvälisessä politiikassa on meneillään joitakin muutostrendejä, joilla ei ole suoranaista yhteyttä talouskriisiin, ja jotka siis tapahtuvat talouskriisistä huolimatta. Näitä ovat esimerkiksi

• Kiinan (ja Aasian ylipäänsä) taloudellisen painoarvon lisääntyminen, mikä ennen pitkää lisää myös niiden poliittista vaikutusvaltaa

• Aasian vahvistuminen haastaa myös ns. länsimaalaista arvomaailmaa, ml käsitykset demokratiasta ja ihmisoikeuksista

• Kiina ja Venäjä haluavat näyttäytyä vahvoina myös kansainvälisessä politiikassa, ja hakevat tilaisuuksia esiintyä vastavoimina USA:n (ja ylipäänsä lännen) politiikalle.

• Euroopan (EU:n) taloudellinen merkitys vähenee suhteessa sekä USA:han että erityisesti Aasiaan. Tätä kehityskulkua kiihdyttää Euroopan ikääntyvä väestö, sekä Euroopassa (esim. Ranska) vallalla oleva haluttomuus ryhtyä sellaisiin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka kiihdyttäisivät talouskasvua. EU:n taloudellisen (ja poliittisen) painoarvon vähenemistä voi kiihdyttää kiistely uuden perustuslain käyttöönotosta. EU:n laajentuminen on vähentänyt EU:n yhtenäisyyttä.

• Öljyn, energian ja raaka-aineiden saatavuus tulee entistä suuremmaksi ongelmaksi Kiinan (ja Aasian) nopean talouskasvun vuoksi. Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on Euroopalle ongelma.

• Kasvihuoneilmiö on tulossa entistä akuutimmaksi ongelmaksi, mutta toisaalta sen ratkaisemiseen ei näytä löytyvän riittävää yhteistä tahtoa teollisuusmaiden, kehittyvien maiden ja kehitysmaiden välillä. Kiistely ongelman ratkaisusta voi vaikeuttaa yhteistyötä muillakin osa-alueilla, sen lisäksi että kyvyttömyys toimenpiteisiin johtaa ekokatastrofiin.

• Tuloerot rikkaiden ja köyhien kansakuntien välillä lisääntyvät. Tätä trendiä kiihdyttää osaltaan kasvihuoneilmiö, joka vahingoittaa eniten köyhiä maita. Suuri taloudellinen eriarvoisuus voi johtaa konflikteihin.

• Usko YK:n kykyyn ratkaista kansainvälisiä konflikteja heikkenee. Multilateraalisen järjestelmän toimintakyky on koetuksella laajemminkin, myös kansainvälisen talouden alueella. Samaan suuntaan vaikuttaa myös se, että isoista asioista sovitaan suoraan esim. Kiinan ja USA:n välillä.

Talouskriisi voi jyrkentää joitakin yllä mainituista trendeistä. Vaikuttaa ilmeiseltä, että Euroopan kyky hoitaa talouskriisiä on ollut heikompi kuin USA:n, koska ongelmiin on tartuttu hitaammin. Kasvihuoneilmiöin ratkaisua talouskriisi ei ainakaan helpota, koska kansalliset intressit (työllisyys, talouskasvu) ajavat globaalien ongelmien ohi. Multilateralismin heikentymistä talouskriisi luultavasti osaltaan nopeuttaa, koska talouskriisin ratkaisuja on pohdittu normaalien multilateraalisten foorumien ulkopuolella. Lisäksi talouskriisi on tuonut kansainväliseen talouteen protektionismin piirteitä, mikä osaltaan heikentää multilateraalisen järjestelmän toimintakykyä. Äärimmilleen vietynä protektionismi voi johtaa myös kansallismielisyyden kasvuun, mikä voi ilmetä kansallisvaltioiden tasolla poliittisten ääriliikkeiden nousuna.

Suomi on vaikean paikan edessä, koska talouskriisi on iskenyt Suomen talouteen huomattavasti kovempaa kuin mitä vuosi sitten ennakoitiin. Talouskasvu on negatiivinen. Suuri osa niistä työpaikoista, jotka ovat talouskriisin seurauksena hävinneet Suomesta, eivät koskaan palaa. Julkinen talous tulee olemaan useita vuosia reilusti alijäämäinen. Tilanteesta voi löytyä ulospääsy vain, jos keksimme uudelleen mille elementeille Suomen vahva talouskasvu tulevaisuudessa rakentuu. Positiivista tilanteessa on tietenkin se, että yleensä kriisi pakottaa ajattelemaan asioita uusiksi.

Suomen uutta linjaa määritettäessä ainakin seuraavat asiat ovat tärkeitä

• kansallisen innovaatiojärjestelmän uudelleen arviointi ja reivaaminen uuteen uskoon • panostaminen jatkossakin koulutukseen ja tutkimukseen • vientiteollisuuden edellytysten turvaaminen • julkisen sektorin virittäminen entistäkin tehokkaammaksi (vrt. vanheneva väestö ja työvoiman määrän aleneva trendi). • kansainväliseen sääntöjärjestelmään (talous, politiikka) vaikuttaminen • Suomen vaikutusvallan turvaaminen ns. uusissa ryhmittymissä, (vrt. G20 ja ajatus pohjoismaisesta edustajasta) • EU:n toimintakykyyn vaikuttaminen • NATO-jäsenyyden ratkaiseminen

Muutama näkemys talouskriisin vaikutuksista Mosambikiin

Tässäkin on hyvä todeta se, että Mosambikia koskettavat monet niistä trendeistä joita on käsitelty tämän kirjoituksen alussa. Kiinan läsnäolo on konkreettinen esimerkki, samoin ne luonnonkatastrofit joilla luultavasti on kytkentä ilmastonmuutokseen. Tuloerot kasvavat paitsi Mosambikin ja maailman vauraimpien maiden välillä, myös Mosambikin sisällä eri väestöryhmien välillä. YK-järjestelmän heikkous näkyy myös Mosambikissa.

Talouskriisi vaikuttaa Mosambikissa lähinnä seuraavien mekanismien kautta:

• vientitulot vähenevät sekä alentuneen viennin volyymin että alentuneiden vientihintojen kautta • ulkomaiset investoinnit vähenevät • kehitysrahoitusvirrat vähenevät • ulkomailla työskentelevien mosambikilaisten kotiuttamat valuuttatulovirrat vähenevät

Kaikesta tästä on seurauksena se, että Mosambikin talouskasvu hidastuu, samoin köyhyyden väheneminen. Tämä, yhdistettynä tuloerojen kasvamiseen, saattaa äärimmillään johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen. Epävakauden riski voi lisääntyä, mikäli edustuksellisessa demokratiassa (vaalit lokakuussa 2009) otetaan takapakkia.

Kansainvälisen yhteisön (ml . Suomi) rooli Mosambikin kehityksen edistämisessä on tärkeä. Ulkomainen apu on Mosambikille elinehto, apuyhteisö pystyy vaikuttamaan talouden kasvuedellytyksiin, ja lisäksi apuyhteisö pystyy ainakin jossakin määrin tukemaan edustuksellisen demokratian toteutumista Mosambikissa. Pitkällä tähtäyksellä valtapuolue Frelimon aseman vahvistuminen monopoliasemaan on maan kehityksen kannalta yksi suurimmista riskeistä, koska tällainen trendi on ongelmallinen paitsi demokratian ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, myös talouskasvun ja hyvän hallinnon kannalta. NAMIBIA Va. asiainhoitaja Asko Luukkainen, Windhoek 30.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset, Namibian näkökulma

Namibia on selviytynyt toistaiseksi suhteellisen hyvin maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutuksista. Ennen kriisin alkua maan bruttokansantuote nousi vuosittain noin 3-4 %. Bank of Namibian viimeisimmän arvion mukaan vuonna 2009 maan bkt:n ennustetaan laskevan 0,7% mutta jo vuodelle 2010 ennustetaan 1%-2% kasvua. Huolimatta siitä, että maan timanttituotanto on huonon menekin vuoksi lähes tyrehtynyt ja kaivosten työntekijät on lomautettu, uraanin kysyntään maailmantalouden tila ei ole juurikaan vaikuttanut. Namibia on maailman neljänneksi suurin uraanintuottaja ja uraanin kysynnän jatkuminen pitää maan talouden edelleen melko hyvässä kunnossa.

On kuitenkin muistettava, että ennen talouskriisiä maan työttömyysprosentin arvioitiin olevan 35% ja lomautukset ja irtisanomiset vuonna 2009 lienevät nostaneet prosenttilukua entisestään. Talouden kasvuprosentin seuraaminen ei siten kerro maan tilanteesta riittävästi.

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset ovat kuitenkin niin Namibian kuin muiden kehittyvien maiden osalta arvioni mukaan merkittävät. Tämä johtuu siitä, että länsimaat ovat kaikki enemmän tai vähemmän talouskriisin vaikutusten piirissä ja niistä kaikki ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon, jossa talous supistuu ja työttömyys lisääntyy. Tilannetta pyritään tasoittamaan lainanotolla ja laina tulee maksaa myöhemmin takaisin. Puhutaan siis pitkäaikaisesta ahdingosta, mikä kehittyvien maiden kannalta merkitsee tuen vähenemistä länsimaista ei vain muutamaksi vuodeksi vaan pidemmäksi ajaksi.

Toisin kuin länsimaat Kiina ja Intia näyttävät selviytyvät talouskriisistä suhteellisen hyvin, Kiinan taloushan saattaa kasvaa tänäkin vuonna jopa 8% ja Intiankin kohdalla puhutaan 6% kasvusta. Erityisesti Kiina on ollut jo pitkään aktiivinen Afrikan mantereella, koska sen kasvun turvaa raaka- aineiden saatavuus ja niitä Afrikassa riittää öljystä kupariin tai uraaniin. Kiina tulee varmasti käyttämään syntynyttä tilannetta, jossa länsimaat eivät pitkään aikaan kykene satsaamaan huomattavaa panosta Afrikkaan, hyväkseen.

Käytännössä Kiinalla on tällä hetkellä lähes rajattomat valuuttavarat, ja niistä se tarjoaa nyt kehittyville maille kehitysluottoja. Luottoja myöntäessään Kiina samalla ostaa poliittisen eliitin lojaalisuuden, koska lainoin voidaan osoittaa että kehitysmaiden hallitukset kykenevät investoimaan maittensa kehitykseen. Näin Kiinan vaikutusvalta esimerkiksi YK:ssa kasvaa, sen istunnoissa lainaa ottaneet kehittyvät maat tulevat entistä enemmän tukemaan Kiinan kantoja. Sama koskee rajoitetummassa määrin myös Intiaa.

Kiina kehitysluotot ovat aina sidottu hankintoihin Kiinasta jopa niin pitkälle, että Kiina itse päättää miltä kiinalaiselta yritykseltä lainanottajan tulee tehdä luotolla rahoitetut hankintansa. Tämä johtaa usein ylimitoitettuihin hintoihin ja korruptioon, mikä on nähty aivan viime aikoina esimerkiksi Namibiassa. Tästä esimerkki on nk. Nuchtech-juttu Namibiassa (WIN7054-18). Mutta lainojen ottaminen tekee kehittyvät maat myös entistä riippuvaisemmiksi lainanantajamaasta, koska esim. Kiina liittää lainojen antamiseen erilaisia ehtoja.

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset, osin siksi että kehittyvät maat ovat nyt entistä enemmän riippuvaisia ulkomaisesta rahoituksesta, johtavat Kiinan taloudellisen ja poliittisen vaikutuksen kasvamiseen maailmassa. Vaikutusvallan kasvu ei tapahdu yksinomaan kehittyvien maiden avulla, vaan Kiinan valuuttavaranto antaa mahdollisuuden myös joidenkin kehittyneiden maiden luototukseen. NEPAL Va. asiainhoitaja Pirkko-Liisa Kyöstilä, Kathmandu 30.9.2009

Kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista - näkökulmana Nepal

Viimeisen vuoden aikana kansainvälinen talouskriisi on koskettanut monia meistä. Vähintäänkin se on tullut tiedotusvälineiden välityksellä kansalaisten tietoisuuteen ja herättänyt huolta omasta toimeentulosta. Nekin, joilla ei olisi siihen syytä, ovat alkaneet elää säästeliäästi ja ovat näin osaltaan vaikuttaneet talouden pyörien hidastumiseen. Päättäjät puolestaan miettivät, miten tähän tilanteeseen jouduttiin ja miten tästä päästään eteenpäin, mistä uusi kasvu tulee ja miten se pidetään käynnissä, miten maailman painopiste muuttuu.

Elämme merkittävää käännekohtaa. Meitä eri tavoin hyödyttänyt globalisaatio näyttää nyt toisen puolen kasvoistaan. Yhä selvemmin ymmärrämme keskinäisen riippuvuutemme: tarvitsemme toisiamme ja uudenlaista maailmanlaajuista yhteistyötä. Maailmantalous, oikein hoidettuna, tarjoaa mahdollisuuksia kaikille, myös kehitysmaille. Niiden tulee olla osana uutta ratkaisua. Köyhyys ruokkii epävakautta ja antaa sytykettä kriiseille. Konfliktit liikkuvat yli rajojen, koska - globalisaation hengessä - maailma on rajaton.

Monien kehitysmaiden arjessa käynnissä oleva talouskriisi on vitsaus monien joukossa. Oma asemamaani Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista. Se kohtaa maailmanlaajuisen talouskriisin tilanteessa, jossa kymmenen vuotta maata haavoittaneen aseellisen konfliktin päättymisestä on vasta kolme vuotta. Nepal on hauraassa siirtymävaiheessa, jossa maa ei kaipaa ulkopuolisia shokkeja vaan vetoapua vakaampaa tulevaisuuteen.

Nepalissa köyhyys keskittyy maaseudulle, missä noin 80 % väestöstä asuu. Maan henkeä kohden laskettu BKT on noin USD 470. Nepalilaisten elinikäodote on Aasian alhaisin ja aliravittujen lasten osuus suurin. Nämä ovat lukuja, joiden taakse kätkeytyy paljon taloudellista ja sosiaalista epätasa- arvoa, ihmisoikeusloukkauksia, väkivaltaa ja epävakautta. Ne, jotka kynnelle kykenevät, lähtevät maasta leveämmän leivän toivossa: arvioiden mukaan neljännes nepalilaisista työikäisistä miehistä työskentelee ulkomailla. Nepalin talous on vahvasti riippuvainen siirtotyöläisten rahalähetyksistä. Ne vastaavat tällä hetkellä noin 25 % maan BKT:stä.

Käynnissä olevan maailmanlaajuisen kriisin odotetaan heijastuvan kehitysmaihin mm. siirtolaisten rahalähetysten vähenemisenä, tuonnin ja viennin epäedullisina muutoksina sekä kehitysrahoituksen pienenemisenä. Nepalin kohdalla kriisin vaikutukset ovat olleet tähän mennessä rajalliset. Kansainvälistä talouskriisiä enemmän Nepalin yleiseen tilanteeseen vaikuttaa tällä hetkellä se, miten maan poliittinen johto vie rauhanprosessia eteenpäin ja ratkoo sisäpoliittista ongelmavyyhteä. Jos hallituksen sisäiset ristiriidat estävät välttämättömien uudistusten toteuttamisen, kansainvälisellä talouskriisillä voi olla suuremmat vaikutukset Nepalin talouteen kuin nyt ennakoidaan. Toisaalta kriisi voi myös vaikeuttaa poliittisen tilanteen kehittymistä. Esimerkiksi nepalilaissiirtolaisten paluu kotimaahan heikentäisi vaikeaa työttömyystilannetta entisestään, minkä on puolestaan arvioitu voivan aiheuttaa lisää levottomuuksia. Työtön nuori mies muiden työttömien nuorten kanssa muodostaa otollisen maaperän ääriryhmien propagandalle.

Nepalin reaalitalouden ongelmat ovat pääasiassa sisäisiä. Jatkuva puute sähköstä ja vedestä, heikko infrastruktuuri sekä ainaiset lakot vaikeuttavat talouden, erityisesti maan teollisuustuotannon toimintakykyä. Lisäksi arvaamaton poliittinen tilanne pitää kotimaiset ja ulkomaiset investoinnit alhaisina. Kansainvälinen talouskriisi voi vaikuttaa eri kanavien kautta, joskin näiden vaikutusten erotteleminen sisäisten ongelmien aiheuttamista seurannaisvaikutuksista on vaikeaa. Talouskriisin pitkittyessä sen vaikutukset voivat kuitenkin olla kohtalokkaat onhan Nepalin talous erittäin riippuvainen siirtolaisten rahalähetyksistä sekä kansainvälisestä kehitysavusta. Suuret leikkaukset Nepalin saamaan kehitysrahoitukseen vaarantaisivat maan makrotalouden ja poliittisen tasapainon.

Se millä tavalla talouskriisi vaikuttaa Nepalin köyhyyteen riippuu maan yksityissektorin ja työllisyystilanteen kehittymisestä. Vientisektori on vielä kansainvälisesti verrattuna pieni, joten viennin ennakoitu tyrehtyminen ei ratkaisevasti pahenna jo muutenkin surkeaa köyhyystilannetta. Nepalin maantieteellinen sijainti kahden talousmahdin ja suuren markkina-alueen - Intian ja Kiinan - välissä voisi parhaimmillaan edesauttaa maan talouskasvua. Naapuruudesta kahden jättiläisen kanssa on viime kuukausina ollut Nepalille jälleen kerran pikemminkin haittaa kuin hyötyä.

Nepalin lisärasitteena on korkea inflaatio (13 %). Sen taustalla ovat Nepalin sisäiset ongelmat, mm. korkeat kuljetuskustannukset, energiakriisi ja jatkuvat lakot. Nämä nostavat ruoan hintoja, mikä vaikeuttaa erityisesti köyhimmän väestönosan arkea. YK:n ruokaohjelman (WFP) mukaan joka neljäs nepalilainen kuluttaa yli 75 prosenttia tuloistaan ruokaan.

Jos tilannetta tarkastellaan rahoitussektorin kannalta, kansainvälisen talouskriisin vaikutukset ovat pienet. Syynä tähän on se, että Nepalin rahoitusjärjestelmä ei ole vielä integroitunut kansainvälisiin rahoitusmarkkinoihin ja - instrumentteihin.

Nepalin valtiovarainministeriön kansliapäällikkö totesi hiljattain kommentoidessaan kansainvälisen talouskriisin vaikutuksia Nepalin olevan niin heikossa tilanteessa 10-vuotisen aseellisen konfliktin jäljiltä, monella sektorilla suorastaan pohjakosketuksessa, että ainoa tie on ylöspäin.

Mitä tarkoittaa käytännössä Suomen linjan mukainen 'vastuu olla vaikeissa paikoissa'? Nepalin kohdalla se on tarkoittanut sitä, että olemme jatkaneet yhteistyötä läpi vaikeiden konfliktivuosien. Rauhansopimuksen solmimisen jälkeen olemme vahvistaneet yhteistyötä lisäämällä kehitysrahoitustamme ja korkeantason vierailuja. Se tarkoittaa myös aktiivista osallistumista Nepalin rauhanprosessiin, ihmisoikeuksien edistämiseen ja demokratiakehitykseen. Vastuullisuus edellyttää myös, että Suomi on uskottava, ennakoitava ja läpinäkyvä kumppani. Kehitysmaiden suuntaan tähän sisältyy käynnissä olevan talouskriisinkin aikana, että avunantajat pitävät kiinni virallisen kehitysavun kansainvälisistä sitoumuksistaan.

Nepal viettää parhaillaan hindu-uskonnon tärkeintä vuosittaista juhlakautta. Kun kaikkina muina päivinä pitää kiristää vyötä ja tarrata elämän kulmaan kiinni, niin nyt on pieni hetki hellittää, tavata perhettä ja ystäviä. Miten ihmiset jaksavat eteenpäin? Jos ei muulla niin sillä hindulaisuuden perusajatuksella, että tämän elämän kärsimys takaa helpomman elämän seuraavalla kierroksella. Kun muuta ei ole näköpiirissä, edes se antaa toivoa paremmasta ja sen varaan miljoonat laskevat. NIGERIA Suurlähettiläs Anneli Vuorinen, Abuja 22.9.2009

Kansainvälisen talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset

Kv-finanssikriisillä on ollut odotettua paljon suuremmat vaikutukset Nigerian talouteen. Ulkomaiset investoinnit ovat vähentyneet; öljyn hinta laskenut, työttömyys lisääntynyt; talouden kasvuennuste heikentynyt; ulkonigerialaisten rahalähetysten määrä vähentynyt; MDG- tavoitteiden saavuttaminen siirtynyt entistä kauemmaksi ja pankkikriisi omalta osaltaan vähentänyt Nigerian kansainvälistä uskottavuutta.

Mahdollisuuksiakin on: ehkä vihdoin päästään kehittämään sektoreita, joitten turvin Nigeria voisi päästä takaisin kehitysuralle: tuotannon diversifioinnin - erityisesti maatalouden ja infrastruktuurin kehittämisen kautta.

Nigerian käsitys maansa johtoroolista Afrikassa on kärsinyt kovia kolauksia; USAn presidentti teki ensimmäisen Afrikkaan suuntautuvan vierailunsa Ghanaan - ei Nigeriaan; Nigeriaa ei kutsuttu G-20 kokoukseen ja USAn ulkoministeri kävi lukemassa lakia Nigerian johdolle siitä, miten maata pitäisi johtaa.

Nigeria pitää edelleen kiinni tavoitteesta päästä yhdeksi maailman johtavaksi talousmahdiksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on entistä epärealistisempi. Sen saavuttamista varjostavat sekä talouskriisin vaikutukset että käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu.

Finanssikriisin vaikutukset Nigeriassa

Nigeriassa uskottiin hallitustasolla varsin pitkään, että kv- finanssikriisi ei pahemmin koskisi sitä. Nigeria on keskituloinen kehitysmaa, joskin sen väestöstä yli 70 % elää köyhyysrajan alapuolella. Näin ollen teoreettisesti Nigerialla olisi voinut olla muita köyhiä kehitysmaita paremmat mahdollisuudet selviytyä kriisistä. Tilanne osoittautui kuitenkin lähes päinvastaiseksi ja Nigerian voi katsoa kuuluvan suuriin häviäjiin. Öljyn hinta on laskenut, nairan vaihtokurssi dollariin nähden jatkaa laskuaan, hallituksen verotulot pienentyvät entisestään ja eräitä kehitysohjelmia - erityisesti sosiaalisektorilla - ei pystytä jatkamaan; MDG-tavoitteiden toteutuminen karkaa käsistä. Laajaksi paisunut pankkikriisi on myös vähentänyt maan kansainvälistä uskottavuutta.

Inflaatio jatkaa nousuaan (nyt n. 14.6 %) ja ruoan hinta kallistuu entisestään (nyt +20 %). Kansalle, josta edelleen valtaosa elää köyhyysrajan alapuolella, tällaiset luvut ovat liikaa. Lakkoilua esiintyy jo nyt ja muihinkin levottomuuksiin on syytä varautua.

Nigeria pitää edelleen kiinni presidentti Yar'Aduan tavoitteesta nostaa Nigeria yhdeksi merkittäväksi talousmahdiksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on finanssikriisin seurauksena entistä epärealistisempi. Tulevat presidenttivaalit ja siihen liittyvä poliittinen peli sekoittavat tilannetta entisestään.

Finanssikriisin voidaan kuitenkin katsoa myös tarjoavan Nigerialle mahdollisuuksia, joihin aikaisemmin ei ole puututtu. Nigerian toipuminen edellyttää ainakin sitä, että se diversifioi taloutensa, monipuolistaa tuotantoaan ja vähentää täten lähes täydellistä riippuvuuttaan öljysektorista. Erityisesti maatalous tarjoaa suuria mahdollisuuksia (60 % viljelykelpoisesta maaperästä on kesannolla) mutta edellyttäisi huomattavia sijoituksia. Nigerian on pystyttävä turvaamaan kansalaisten peruspalvelut sekä tuottamaan väestön tarpeisiin riittävästi hyödykkeitä - siten, että niitä riittää myös vientiin.

Tuottavuuden lisääminen on perusedellytys. Tämä taas edellyttää tehokkaita instituutioita ja toimivaa infrastruktuuria. Nigeriassa ei ole kumpiakaan.

Kriisin seurauksena öljydollarin vaikutukset talouteen automaattisesti pienenevät. Tulot vähenevät ja öljylle etsitään maailmalla entistä aktiivisemmin vaihtoehtoja. Kehitys on herättänyt pelkoa. Toivottavasti tämä synnyttää innovatiivista ajattelua myös Nigeriassa. Nigerian itsetunto kärsinyt useita kolauksia

Finanssikriisin aiheuttamien ongelmien lisäksi Nigeria on samalla joutunut kärsimään muistakin nöyryytyksistä. Maa, joka itseriittoisesti katsoo olevansa Afrikan mahtivaltio (Etelä-Afrikan rinnalla) ei saanut kutsua G-20 kokoukseen Lontoossa, jossa käsiteltiin talouskriisin vaikutuksia. Tätä pidettiin virallisella tasolla iskuna vasten kasvoja. Toisaalta lehdistössä näkyi myös vastakkaisia näkemyksiä, joiden mukaan kohtelu oli Nigerialle aivan oikein - mukaanotto olisi täällä tulkittu päänsilityksenä siitä myönteisestä kehityksestä, jota maassa ei todellakaan ole tapahtunut.

Nyt Nigerialla on sen sijaan mahdollisuus ottaa oppia ja todella tarttua niihin haasteisiin, joita sillä on edessään, jotta se läpäisisi G-20-ryhmän sisäänpääsykokeen. Tämän USAn ulkoministeri Hillary Clinton teki myös hyvin selväksi vieraillessaan Nigeriassa osana Afrikan kiertuettaan. USAn ulkoministerin varsin suorapuheista kritiikkiä ei valtapiireissä katsottu hyvällä - sen sijaan kansan keskuudessa - erityisesti kansalaisjärjestötilaisuudessa, jossa Clinton kärkevimmän kritiikkinsä esitti - näkemykset otettiin hurraa-huudoin vastaan. Kun tätä läksytystä vielä edelsi USAn presidentin päätös vierailla ensimmäisellä Afrikan matkallaan vain Ghanassa - eikä Nigeriassa, oli nöyryytyksiä jo lähes liikaa. Ottaako Nigeria tästä opikseen, vai jatkaako entisellä linjalla, jää arvailujen varaan. Käynnistynyt presidentinvaalikamppailu antanee tähänkin vastauksen.

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

Talouskriisi on vääjäämättömästi paljastanut globalisaation hyödyt ja haitat eri puolilla maailmaa. Keskinäisriippuvuus on lisääntynyt. Talouskriisin vaikutukset maiden kestävään kehitykseen ovat kaikkialla merkittäviä - eniten kuitenkin köyhissä kehitysmaissa. Globalisaatio jatkuu ja sen tuleekin jatkua, mutta sen tulee tapahtua puitteissa, joissa kansainvälistä yhteistyötä harjoitetaan nykyistä taksapuolisemman järjestelmän puitteissa, jossa sekä kehitys- että teollisuusmaiden erilaiset tarpeet otetaan riittävästi huomioon. Afrikan pyrkimykset kr-kauppajärjestelmän tasapainottamiseen ja oman maanosansa vaikutusvallan lisäämineen esim. kehitysrahoituslaitoksissa tai YKn turvaneuvostossa ovat tästä selviä esimerkkejä. Nigeria kuuluu niihin maihin, jotka korostavat ko uudistusten tarvetta nykyisessä tilanteessa, jossa kehitysmaat joutuvat kantamaan ehkä pahimmat seuraukset kriisistä, jonka syntymiseen ne katsovat olevansa syyttömiä. Kansallisella tasolla - esim. Nigeriassa - tulee aktiivisesti pyrkiä saamaan talous nykyistä vakaammalle pohjalle, siten että talouden dynamismi ja kasvu yhdistyy varojen tasapuolisempaan jakautumiseen koko 150 miljoonaisen väestön kesken.

Eurooppalaisten ja amerikkalaisten Investointien hiipuessa Afrikassa finanssikriisin seurauksena, on Kiina sen sijaan aggressiivisesti lisännyt investointejaan Afrikkaan ja mm. Nigeriaan. Muutkin kehittyvät maat seuraavat perässä. Syntyy uusia ryhmittymiä, jotka ajavat aggressiivisesti omia intressejään. Kansainvälisten sopimusten aikaansaaminen saattaa muuttua entistä mutkikkaammaksi. Toisaalta maailmanlaajuiset ongelmat; väestönkasvu, rikollisuus, terrorismi, veden- ja energian saanti, ilmastonmuutos, uudet pandemiat, muuttoliikkeet jne. eivät valitettavasti häviä minnekään vaan edellyttävät nimenomaan kaikkien maailman maiden yhteistoimintaa. Uusia yhteistyömalleja on todella syytä kehittää.

Ajatuksia Suomen linjaksi

Suomen tulee jatkaa aktiivista toimintaansa kaikissa viiteryhmissään - erityisesti EUn ja YKn ja muiden monenkeskisten järjestöjen puitteissa kehitettäessä kansainvälisiä järjestelmiä, joiden avulla nykyistä paremmin voidaan sekä ehkäistä erityyppisten kriisien syntyä, puuttua niiden syihin samalla kun huolehditaan jälkihoidosta. Pohjoismaisten arvojen - avoimuuden, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, hyvän hallinnon ja demokratian korostaminen on tässä työssä keskeistä.

Uusien investointikohteiden ja markkinoiden identifioimisen ei tule jäädä finanssikriisin jalkoihin. Kiinnostus Afrikkaan on jo selvästi nousussa. Toivottavasti kiinnostus kohdentuu myös Länsi-Afrikan ja Nigerian tarjoamiin mahdollisuuksiin. NORJA Suurlähettiläs Peter Stenlund, Oslo 30.9.2009

Maailman muuttuva arkkitehtuuri Oslon näkökulmasta

Kiina, Intia ja Brasilia nousevat. Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteellinen asema heikkenee. Venäjä on kysymysmerkki. Globaali talouskriisi on antanut vauhtia ja näkyvyyttä kehitykselle joka oli jo käynnissä ennen kriisiä. G20 on jo syrjäyttänyt G8:n. Hyvä näin. Edessä on suuri kysymys: syrjäyttääkö G20 YK:n valtioiden välisenä todellisena päätöksentekofoorumina?

Suomi voi sanoa olevansa edustettuna G20:ssa EU:n kautta. Toimiiko edunvalvontamme käytännössä? Asiaan liittyy reunaehtoja. Ensimmäinen on Lissabonin sopimuksen hyväksyminen. Muuten on edessä hallitusten välisen yhteistyön vahvistuminen yhteisöllisyyden kustannuksella. Pieni maa riskeeraa jäädä jalkoihin yhteisöllisyyden heiketessä. Vahva ja hyvin toimiva komissio sekä parempi jatkuvuus EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ovat G20:n muodostaman haasteen vastaamisen reunaehtoja.

Emme voi sulkea pois mahdollisuutta, että G20:n agenda laajenee ja ryhmä ryhtyy käsittelemään maailman hallintaan liittyviä asioita varsin laajasti. Turvaneuvoston pysyväksi jäseneksi pyrkivä Brasilia tähtää nähtävästi turhautuneisuudesta tähän. Euroopan intressien ja arvojen edistämiseen ja puolustamiseen tarvittaisiin niin EU:n presidentti kuin ulkoministerikin sekä tehokas sisäinen asioiden valmistelu ja kommunikaatio.

Voimmeko luottaa EU:n tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen? Meidän ei tule sokeasti luottaa. Meidän tulee panostaa maksimaalisesti EU:hun ja samalla miettiä täydentäviä vaikuttamiskeinoja. EU:n suuret maat ovat edustettuina suoraan G20:ssa. Hollantikin on läsnä. Läsnäolomme vahvistamista myös pohjosmaisen yhteistyön kautta kannattaa ilman muuta yrittää.

YK elää vaarallista etsikkoaikaa vaikka tämänvuotinen yleiskokous antoikin uutta toivoa, ei vähiten presidentti Obaman ansiosta. Turvallisuusneuvoston kokoonpano on pakko pikaisesti uudistaa YK:n merkityksen pelastamiseksi. Globaalin talouskriisin myötä toisen maailmansodan voittajien muodostama maailmanjärjestys on vääjäämättömästi vanhentunut. Ellei siinä onnistuta, G20 tulee YK:n ja sen turvaneuvoston tilalle yhä useammissa asioissa. Pienet maat jäävät pihalle, puhumattakaan maailman köyhimmistä maista. Eurooppa on joutumassa puolustuskannalle taistelussa vaikutusvallasta. NB8:n asemien varmistamiseksi joudumme tekemään työtä.

Taloudellinen kasvu heijastuu alueiden ja valtioiden suhteellisen valta-aseman muutoksiin. Amerikkalaista dynaamisuutta ei pidä tälläkään kertaa aliarvioida, mutta ei myöskään USAn alajäämien syvyyttä ja pitkäaikaisuutta. Vaikka supervallan suhteellinen asema heikkenee, talouden volyymi jää pitkäksi ajaksi ylivoimaiseksi. Kiina on toistaiseksi käyttäytynyt varsin vastuullisesti vaikka menestys saattaisi houkutella demonstroimaan uutta asemaa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kiinan talousmahdin estottomuus näkyy erityisen hyvin Afrikassa. G2-ilmiö puhuu sinänsä puolestaan. Humanitaarisen intervention kynnys noussee Kiinan ja muun Aasian vaikutusvallan kasvun myötä. Vetoomukset kansainväliselle yhteisölle erilaisissa humanitaarisissa kriisitilanteissa voivat osoittautua entistä lohduttomammiksi. Kiinalle sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaate on ykkösprioriteetti.

Venäjän tuleva rooli kansainvälisessä järjestelmässä on arvoitus. Putinin presidenttikaudella maa demonstroi paluutaan suurvaltojen joukkoon tukeutuen kasvaneisiin öljy- ja kaasutuloihinsa. Talouskriisi on iskenyt ennakoitua kovemmin Venäjään paljastaen myös maan rakenteelliset heikkoudet ja laiminlyönnit, ei vähiten öljy- ja kaasutulojen pitkäaikaisessa turvaamisessa uusinvestoinnein. Ilmastoasioissa maa on edelleen takapajula. Öljy- ja kaasuhintojen ennakoitu voimakas nousu globaalin kriisin jälkeisen kasvuvaiheen myötä antanee Venäjälle lisäaikaa, mutta silti Venäjän asema BRIC-maiden joukossa jäänee keinotekoiseksi.

Globaalin kriisin aiheuttamia muutoksia maailman arkkitehtuurissa ei voida eikä pidä käsitellä kiinnittämättä huomiota ihmiskunnan eksistentiaaliseen kysymykseen, ilmastomuutokseen. Keskimääräisen lämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen alkaa näyttää yhä vaikeammalta. Näköpiirissä on valtavien ilmastopakolaisten määrä - muutaman kymmenen vuoden kuluttua ehkä peräti 150 miljoonaa ihmistä. Puhtaasta vedestä tulee paheneva puute ja vesiresursseista konfliktien lähde. Ilmastolliset ääri-ilmiöt iskevät eri puolilla maailmaa - minun ei tarvitse tarkemmin kuvata näitä skenaarioita.

Kiinan uusi asenne on lupaava. Esimerkiksi lordi Nicholas Stern uskoo vahvasti siihen, että Kiinasta on tulossa ilmastomuutoksen torjunnan veturi. Kiina on sitoutumassa vihreään kasvuun sellaisella määrätietoisuudella, ettei vain Venäjä vain myös länsimaat saavat hurjan haasteen pysyä mukana teknologisessa kilpailussa. Kiina ei aio olla "dirty and cheap" vaan "innovative and clean", ennusti World Resource Instituten johtaja Jonathan Lash keskusteluissa Oslossa syyskuun lopulla.

Mitä nämä muutostrendit merkitsevät Norjan ja Pohjoismaiden näkökulmasta? Ensinnäkin Norja on uniikki tapaus öljyn ja kaasun ansiosta. Talouskriisi on koskenut Norjaa vain lievästi. Maa ei velkaannu, vaan surffaa kriisin yli valtavan öljyrahastonsa tuottoja käyttäen. Maa on hyötynyt valtavasti globalisaatiosta myyden öljyä ja kaasuja huippuhinnoin ja ostaen halvalla valmistuotteita Aasiasta. Tähän malliin jatketaan toistaiseksi.

Ilmastokriisi antaa Norjalle haasteet. Maa, joka on on rikastunut fossiilienergialla joutuu erityiseen syyniin. Toistaiseksi maine on säilynyt proaktiivisella esiintymisellä kansainvälisellä areenalla. Kotimaisten päästöjen vähentämisessä Norja jää selvästi naapurinsa Ruotsin varjoon.

On mielenkiintoista seurata öljyrahaston eettisten sääntöjen noudattamista. Rahaston vetäytyminen eettisin perustein muutamasta läntisestä suuryrityksestä on herättänyt huomiota ( tapaus Wal-Mart Stores Inc). Tänä vuonna rahasto on eettisistä syistä vetäytynyt sellaisista yhtiöistä kuin Barrick Gold Corporation, Textron Inc. Dongfeng Motor Group Co. Ltd ja Elbit Systems Ltd. Viime vuonna esim. Rio Tinto Ltd joutuu tälle listalle. Ennen vetäytymispäätöksiä rahasto pyrkii vaikuttamaan asioihin osakkeiden omistajana. Rahasto on äskettäin ilmoittanut ostavansa analyysipalveluja paikan päältä voidakseen noudattaa samoja eettisiä normeja Aasiassa kuin lännessä. Rahasto on siinä määrin suuri - se omistaa noin prosentin maailman kaikista osakkeista - että sen toiminta ei suinkaan ole merkityksetöntä universaalien ihmisoikeusarvojen vaalimisessa uuden maailmanjärjestyksen oloissa.

Norjan dilemmana on yksinäisyys, ulkopuolisuus. Se ei voi edustautua G20:ssa EU:n kautta. Se voi vaalia YK:n ja multilateraalijärjestelmän tärkeyttä ja toimia vapaaehtoisesti YK-elinten suurrahoittajana. WTO:ssa Norja on suojassa EU:n takana mutta se paljastuu helposti protektionismin tyyssijana. Ilmastomuutoksen kourissa Norjan asema tukeutuu edelleen öljy- ja kaasumyyntiin ja -osaamiseen. Uusi merkittävä mahdollisuus on uusiutuvan energian tuotanto EU-maiden lukuun. Tätä mahdollisuutta harkitaan vahvasti; se olisi hyvä tapa vahvistaa maan asemaa EU:n kumppanina.

Suomelle Norja on taloudellinen mahdollisuus hyvänkuntoisena naapurina, teknologian lähimarkkinoina, Suomen tapaan pragmaattisena Venäjän naapurina ja yhteistyökumppanina. EU- suuntauksestamme huolimatta Norjan yhteistyöaloitteita ei pidä ylenkatsoa. CleanTech strategiamme epämääräisyys ja hidas konkretisoituminen on huolestuttava merkki. Johtuuko se siitä, että ilmastopolitiikkamme on edelleen pikemminkin defensiivinen kuin uusia mahdollisuuksia löytävä? PAKISTAN Suurlähettiläs Osmo Lipponen, Islamabad 30.9.2009

Talouskriisi vain jatkuu edelleen vaikka osa tarkkailijoista uskoo parhaiden selviytyjien päässeen kriisin ohi. Aasian ihmeeseen uskotaan hyvien kasvulukujen takia mutta juna painaa siellä täysillä kohti vakavia pitkäntähtäimen rakenteellisia ongelmia. Kriisi on myös syönyt resursseja, jotka oli aiottu käyttää toisin. Myös muualla kriisi on tyhjentänyt varsinkin energiantuottajien valuuttavarantoja ja heikentänyt niiden taloudellista ja poliittista voimaa. Kriisi on antanut myös otollista energiaa uusmarksisteille ja fundamentalisteille, jotka kriisiinkin perustaen julistavat länsimaisen demokratian ja markkinatalouden epäonnistumista ja tuhoamista. Positiivista luonnollisesti on, että uusia vaikutus- ja päätöksentekomalleja haetaan niin valtio- kuin kv. tasolla. Onko G-20 todellinen ja toimiva muoto sen aika näyttää mutta mukaan kannattaa pyrkiä.

Kaikilla kriisin arvioijille on yksi yhteinen toteamus, että jatkuvan pääoma- ja luottopulan muutenkin vaivaamat kehitysmaat joutuvat kärsimään laman seurauksista pisimpään.

Viime puolen vuoden aikana erityisesti Kaakkois-Aasian sisäiset markkinat ovat kasvaneet suotuisasti ja elvytyspakettien avulla saadaan edelleen korkeita kasvulukuja. Miten kauan paketit jaksavat vaikuttaa, siitä on esitetty täysin toisistaan poikkeavia arvioita. Muistutetaan, että USAn rakenteelliset ongelmat ovat suurimmaksi osaksi hoitamatta ja Aasian nousu tarvitsee joka tapauksessa takaisin myös USAn markkinoita. Epävarmuus siis jatkuu.

Talouden ongelmat ovat havahduttaneet uskomaan muiden ennakoitujen kriisien todennäköisyyteen ja pakottaneet vakavasti varautumaan niihin. Lähi-itä, Intia, Kiina etunenässä ovat alkaneet sopeuttamistoimensa tuleviin haasteisiin. Afrikka on taas kerran jälkijunassa.

Energia-, ruoka-, vesi- ja ympäristökriisit ovat nyt niille uudella lailla faktaa ja niiden mahdollisuuksiin varaudutaan mittavin toimin.

Ryntäys ydinenergian rakentamiseen on jo menossa. Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Kiinassa on kolmattakymmentä voimalahanketta vireillä. USA, Ranska, Venäjä ja Kiina joutuvat lisäämään suunnittelu- ja rakennuskapasiteettiaan valtavasti pystyäkseen toimittamaan kaikki suunnitellut omat ja muualle toimitettavat voimalat. Uraanivaroista kilpaillaan joka puolella tulevien myllyjen tarpeen toteuttamiseksi. Toivotaan, että Suomelle nämä projektit tarjoavat tämän päivän kokemuksemme pohjalla oman pienen osansa.

Proliferaatiokysymykset korostuvat ydinvoiman yleistymisen myötä ja Suomikin varmaan joutuu harkitsemaan kantojaan esimerkiksi Pakistanin ydinvoimahankkeisiin. Näin varsinkin, kun Ranska tehnee ensi kuussa sopimuksen Pakistanin kanssa ydinenergian rauhanomaisesta käytöstä tyyliin USA-Intia. Suomen osaamista myös ydinvalvonta- ja -voimalaturvallisuusasioissa voitaisiin hyödyntää muuallakin kuin lähialueillamme.

Aasian energiakriisi nivoutuu muihin uhkiin. Väestönkasvu ja väestön ajautuminen asutuskeskuksiin luo sähkönkulutukselle moninkertaistumistarpeen. Jos puolitoista miljardia ihmistä Aasiassa saa energiansa biopolttoaineista ja miljardi on ilman sähköä, väkiluvun ennakoitu kaksinkertaistuminen 20- vuodessa, metsien katoaminen ja hallitsematon muuttoliike kaupunkeihin nostavat sähkön kulutusta niin nopeasti, että jäädään koko ajan jälkeen tarpeen kasvusta ilman todella intensiivisiä ponnistuksia. Sähköttömyyden ja sähkökatkojen aiheuttamat sosiaaliset ja tuotannolliset ongelmat ovat jo todellisuutta muuallakin kuin Pakistanissa. Kiinan energiantarve pienimmillään yli kaksinkertaistuu, Pakistanin nelinkertaistuu ja Intian myös nelinkertaistuu 20-vuodessa. Vain Intia on näistä hyvällä tiellä ydinvoimalaohjelmansa ja Luoteis-Intian valtavien vesivoimavarantojen ansiosta sekä Länsi-Intiassa jo meneillään olevien vesivoimaprojektien ansiosta.

Hiilivoiman käyttö lisääntyy varsinkin Pakistanissa ja Intiassa nopeasti, eikä Kiinalla ole mahdollisuutta vähentää hiiliriippuvuuttaan ja sen kaasun ja öljyn tarve kasvaa valtavasti. Seurauksena on, että ilmasto- ja ympäristövaikutukset varsinkin Himalajan valuma-alueella nopeuttavat jo selvää ilmastonmuutosta koko Etelä-Aasiassa. Energiansiirtoverkot Keski- ja Etelä-Aasiasta ja niiden varmuuden takaaminen on erityisesti Kiinan ja Intian suunnitelmissa korkealla. Keski-Aasian siirtoverkot Afganistanin kautta alkavat taas vaikuttaa poliittisesti. Iranin intresseissä olisi saada Keski-Aasian putket kulkemaan kauttaan ja pitää Iranista Pakistanin kautta Kiinaan ja Intiaan kulkeva putki ensimmäisenä toteutuvana. Mikäli pakottein tai muuten estetään Iranin kaasuntoimituksia, niin Pakistan, Kiina ja Intia ovat todennäköisesti suunta, jonne kaasu ja öljykin tulisi virtaamaan kaikissa olosuhteissa.

Tarkastelukulmaamme Keski- ja Etelä-Aasiassa tulisikin fokusoida enemmän terrorismin vastaisesta taistelusta myös Afganistanin sodan taloudellisiin ja sosiaalisiin taustoihin. On haettava pitkän tähtäimen ratkaisuja välttämättömälle Afganistanin talouden elpymiselle. Keski- ja Etelä-Aasian sekä poliittisen ja taloudellisen pohdinnan linkitystä ministeriössä tulisikin tehostaa.

Osaltaan ratkaisu Afganistanin ja alueen vakauttamiselle löytyy myös talouden menestyksestä. Kiinan toimintaa ja matalaa profiilia sekä tietynasteista tukea terrorismin vastaisessa taistelussa selittää enemmän alueellisen vakauden tavoittelu Kiinan omien taloudellisten etujen ajamiseksi, kuin pelko fundamentalismin leviämisestä Kiinaan. Yhteydet Keski-Aasiaan ja Pakistanin kautta Iraniin ovat Kiinalle tulevaisuuden energia- ja raaka-ainepulauhkien takia ratkaisevan tärkeät. Intian Afganistan politiikassa on samoin taloudella vahva ote.

Energia-, ruoka- ja vesikriisi liittyvät toisiinsa niin Afrikassa kuin Aasiassa. Pohjavesivarojen ehtyminen, monsuunisateiden jo tapahtunut muutos ja Himalajan valuma-alueen virtaamien pieneneminen vaikuttavat Etelä-Aasiassa ja aiheuttavat jo kiistoja Intian ja Pakistanin välille. Saudit, Emiraatit ja Kiina ovat puolestaan liikkeellä eri puolilla vuokraten ja ostaen maanviljelysmaata. Afrikassa tapahtuvista maanmyyneistä ja vuokraukista puhutaan mutta myös Pakistanissa on meneillään neuvottelut edellä mainittujen maiden kanssa miljoonan hehtaarin myynnin/pitkäaikaisen vuokraamisen osalta. Saudit ovat jo lopettaneet oman keinokasteluun tukeutuvan viljelynsä. Vesi on liian kallista elintarvikeomavaraisuuden turvaamiseen käytettäväksi.

Suomen osaamiselle kestävän kehityksen käytännön sovellutuksissa vesi-, metsä- ja uusiutuvan energian sektoreilla riittää siis kysyntää. Jatkossa olisi pyrittävä katsomaan alueellisia kokonaisuuksia uudelleen. Aasian laajoissa vesiohjelmissamme esimerkiksi Himalajan valuma-alueesta ohjelmassa ovat vain Intia, Nepal ja Bangladesh. Keski-Aasiakin on aivan oikein mukana. Myös Pakistan kuuluisi ehdottomasti niin vesi- kuin metsäohjelmiemme piiriin. PALESTIINALAISALUEET Yhteystoimiston päällikkö Pia Rantala-Engberg, Ramallah 30.9.2009

Talouskriisi ei ole ulottunut kaikkialle - palestiinalaisten mikromaailma

Maailmantalouden optimismia ja pessimismiä - myös Suomessa Olemme globalisaation aikakaudella tottuneet ajattelemaan valtioita täydellisen riippuvaisina toisistaan, yhtenä globaalina markkinana. Pienikin liikahdus suuntaan tai toiseen talous- ja finanssimaailmassa heijastuu välittömästi lähes kaikkialle. Niinpä uutiset maailmantalouden elpymisestä ovat kesän aikana saaneet meidät kaikki huokaamaan helpotuksesta, myös Suomessa. Tulimme mukaan vedetyiksi maailmanlaajuiseen lamaan pienellä viiveellä, mutta seurausvaikutukset talouteemme ovat jo nyt olleet haavoittuvasta vientisektoristamme johtuen suuret. Liialliseen tuudittautumiseen kriisin lopullisesta taakse jäämisestä ei tulisi sortua. Talouden indikaattorit eivät ole niin vahvoja, että taloustieteilijätkään uskaltaisivat olla täysin varmoja pysyvästä nousukaudesta maailmanmarkkinoilla ja finanssitaloudessa. Vahvasti pelkään, että pahin ei ole vielä ohi myöskään Suomen osalta ottaen erityisesti huomioon taloustuotantomme rakenteen ja suuren riippuvaisuutemme maailmanmarkkinoista.

Palestiinalaisten mikromaailma - talouskasvu vain hetkellinen ilmiö ?

Mutta ovatko todella kaikki riippuvaisia kaikista ? Viime aikoina olemme todistaneet ainakin yhden poikkeuksen olemassaolon. Se on palestiinalaisten mikromaailma Länsirannalla. Gazasta emme tässä tilanteessa voi puhua sen ollessa täydellisen saarron keskellä. Mutta Länsiranta on viimeisen vajaan vuoden aikana elänyt täydellisen poikkeavaa kehityskaarta verrattuna muuhun maailmaan.

Palestiinalaishallinnon alaisuudessa olevan Länsirannan talouskasvu tulee 2009 olemaan Maailman- pankin arvion mukaan seitsemän prosenttista, palestiinalaisten talousministerin mukaan parhaassa tapauksessa jopa 9 %:n luokkaa. Tänä vuonna ulkomaiset investoinnit ovat lisääntyneet 60 % ja tuotantolaitoksia on perustettu 33 % enemmän kuin vuonna 2008. Tänä vuonna kansalaiset ovat ostaneet kultaa 18 % enemmän kuin edellisvuonna. Huikeaa. Kaikki indikaattoreita, joita on turha hakea muualta maailmasta. Miten tämä on mahdollista ? Onko tämä vain hetkellinen ilmiö ?

Politiikan ja talouden yhteenkietoutuminen

Palestiinalaiset ovat eläneet jo vuosikymmeniä varsin eristäytyneinä maailmanmarkkinoista ja kaikkiaan palestiinalaisalueilla ulkomaisen kaupan osuus koko BKT:sta on ollut ylipäätään kovin suppea. Tämä on johtunut miehittäjävaltio Israelin pitkäaikaisesta niin henkilöiden kuin tavaroiden liikkumisen tiukasta rajoittamisesta. Palestiinalaisten suurin kauppakumppani on ollut Israel. Viennistä 2/3 suuntautuu sinne ja tuonti Israelista vastaa 5/6 koko palestiinalaisten tuonnista. Israel ja palestiinalaisalueet muodostavat myös yhteisen tullialueen. Eli talouden ympyrät ovat pienet. Toisaalta asiantuntijoiden mukaan palestiinalaiset ovat kuluneen vuoden aikana voineet epäsuorasti hieman hyötyä maailmantalouden lamasta kun elintarvikehinnat ja polttoaineen hinta maailmalla on laskenut ja se puolestaan on lisännyt ostovoimaa ja laskenut osin myös tuotantokustannuksia.

Pankkitalletukset ovat kuluneena vuonna nousseet 21 % ja lainananto on noussut 30 % johtuen paremmasta investointi-ilmastosta Länsirannan suurimmissa kaupungeissa. Pankkisektori on ylipäätään selvinnyt rahoitusmarkkinakriisistä, mikä on johtunut eristäytyneestä asemasta ja siitä, että pääomaa on ollut käytettävissä ennen kaikkea diasporassa olevien varakkaiden palestiinalaisten pankkitalletuksien myötä. Pankit ovat harjoittaneet varsin varovaista ja konservatiivista lainanantopolitiikkaa sekä pankit ovat tehneet turvallisia sijoituksia kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla valtioiden takaamiin talletuksiin.

Suurin selittävä tekijä tämän vuoden merkittävälle kasvulle on kuitenkin ollut pääministeri Fayyadin hallituksen noin 200 miljoonan dollarin elvytyspaketti, joka tehtiin osittain omalla rahalla, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin avunantajamaiden rahoituksen turvin. Ulkomailta saatu kehitysapu on edesauttanut kasvupyrähdystä Länsirannalla. Lisäksi kaksi suurta investointikonferenssia Betlehemissä ja Nablusissa vuonna 2008 pyrkivät vakuuttamaan erityisesti Gulfin maiden sijoittajia Länsirannalle investoinnin mielekkyydestä konfliktista huolimatta. Viime kuukausina Israel on myös jonkin verran helpottanut liikkumista Länsirannalla, jolla on ollut välittömästi positiivisia heijastusvaikutuksia talouteen. Luonnollisesti talouden prosentuaalinen kasvu näyttää myös erityisen hyvältä, kun lähtötilanne on alhainen.

Voiko tämä olotila olla kuitenkaan pysyvä ? Pystyvätkö palestiinalaiset "talousihmeensä" ylläpitämiseen omassa mikromaailmassaan? Pääministeri Fayyad ja myös Maailmanpankki tuoreessa raportissaan vastaavat tähän, että siihen pystytään edellyttäen, että Israel löysentää merkittävästi liikkumisrajoitteita Länsirannalla. Kasvua voidaan ylläpitää vain mikäli yksityissektoria saadaan selkeästi vahvistettua. Se ei puolestaan onnistu, mikäli koko Länsiranta on jaettu pieniin, Israelin armeijan valvomiin saarekkeisiin, joiden välillä sen paremmin ihmisten kuin tavaroidenkaan liikkuminen ei ole mahdollista. Palestiinalaisten tulee kyetä laajentamaan vientiään ensi vaiheessa Israeliin ja sitten laajemmille maailmanmarkkinoille. Yksityissektorin kehittyminen on edellytyksenä edelleenkin hyvin korskean työttömyysasteen alenemiselle (Länsirannan työttömyysaste tällä hetkellä on 18 %). Gazan saarto on saatava loppumaan, jotta taloutta siellä saataisiin kehittymään. Tällä hetkellä Fayyadin hallitus pumppaa Gazaan budjettivaroja julkiselle sektorille merkittäviä summia kuukausittain. Paljon riippuu myös siitä, kuinka pääavunantajamaiden (mm. USA, EU-maat, Japani) rahavirroille käy laman painaessa päälle. Palestiinalaishallinto on kuitenkin vielä erittäin riippuvainen ulkomaisesta budjetti- tuesta ja kehitysapu on tarpeellista myös vielä lähivuosina.

Kasvun takaajana poliittiset, eivät talouspoliittiset, tekijät

Maailma on keskinäisriippuvainen. Palestiinalaisten mikrokosmos ei ainakaan keskipitkällä aikavälillä voi olla riippumaton ulkopuolisesta maailmasta. Oma ainutkertainen tapauksensa se on kuitenkin siinä suhteessa, että avain talouden kehittymiselle ja pohja elinkelpoisen palestiinalaisvaltion syntymiselle on ennen kaikkea poliittinen, ei talouspoliittinen. Israelilais-palestiinalaisen rauhanprosessin edistyminen ja käytännössä Israelin hallituksen lähiaikojen toimet saarron ja liikkumisesteiden poistamiseksi niin Länsirannalla kuin Gazassakin ovat ratkaisevia tekijöitä, mikäli talouskasvun toivotaan jatkuvan vielä tulevanakin vuonna. Vain pysyvä rauha ja miehityksen loppuminen voi tuoda kestävän talouskasvun myös palestiinalaisille omassa valtiossaan Israelin rinnalla. PERU Suurlähettiläs Pekka Orpana, Lima 18.10.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista Perun näkökulmasta

Peru on monen muun Latinalaisen Amerikan maan tapaan kärsinyt aina tämän vuosituhannen alkuun asti poliittisesta ja taloudellisesta epävakaisuudesta. Huolimatta maan rikkauksista, valtaosa väestöstä on pysynyt köyhinä. Eriarvoisuus on edelleen räikeätä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Peru on lähtenyt nopeaan taloudelliseen nousuun. Tämän ovat mahdollistaneet maailmantalouden vapautuminen ja kasvu, ja erityisesti naapurimaan Brasilian ja Kiinan kasvavat markkinat Perun raaka-aineille ja elintarvikkeille.

Oleellinen edellytys kasvulle on ollut, että Peru on noudattanut liberalistista talouspolitiikkaa ja onnistunut luomaan laajan vapaakauppaverkoston monien maiden kanssa. Peru on myös helpottanut yritysten toimintamahdollisuuksia ja näin onnistunut houkuttelemaan ulkomaisia miljardi-investointeja maahan.

Tämän hetkisestä kansainvälisestä talouskriisistä Peru on selvinnyt ainakin toistaiseksi kohtuullisen vähin vaurioin. Talouskasvun pudotus on tosin ollut hurja, 7-8 prosentin luokkaa vuoden 2008 luvuista. Silti näillä näkymin se jäänee tänä vuonna 1-2 prosenttia plussan puolelle ja odotukset talouden elpymisestä jo ensi vuonna ovat korkealla. Peru on toteuttanut talouskriisin vaikutusten pehmentämiseksi noin 13 miljardin dollarin elvytysohjelmaa, jonka se on rahoittanut pääosin valtion kassavaroilla. Ohjelma sisältää mm. erilaisia infrastruktuurihankkeilla, joita pyritään toteuttamaan nopeutetulla aikataululla.

Muualla maailmassa koettuja finanssijärjestelmän tai kiinteistömarkkinoiden tai ylipäätään talouselämän sääntelemättömyydestä johtuneita ongelmia ei Perussa juuri ole, mikä johtuu siitä, ettei Perun talouskehityksessä ole vielä päästy sellaiseen vaiheeseen, jossa finanssispekulaatio olisi päässyt vaikuttamaan kielteisesti maan talouden perusrakenteisiin. Perun ongelmana on pikemminkin edelleen talouden kilpailukykyä heikentävä liiallinen sääntely, jonka purkamista uudet vapaakauppasopimukset ovat osaltaan vauhdittaneet.

Yritysten toimintaan ja valvonnan puutteeseen liittyvät ongelmat näkyvät Perussa räikeimmin Amazonian ja Andien alueilla, joissa kaivos-, metsä- ja öljy-yritysten toiminta on aivan viime vuosiin asti aiheuttanut monilla alueilla vakavia sosiaalisia ja ympäristöongelmia. Perussa on muutaman vuoden aikana kuitenkin tapahtunut paljon myönteistä kehitystä ympäristö- ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvissä asenteissa. Esim. USA:n kanssa kuluvan vuoden alussa voimaan tullut vapaakauppasopimus asetti uusia tiukkoja vaatimuksia, mikä johti mm. ympäristöministeriön perustamiseen.

Peru pystyy vahvasti hyötymään nousevien valtioiden taloudellisen ja poliittisen painoarvon vahvistumisesta raaka-aineiden, erityisesti metallien ja elintarvikkeiden viejämaana Kiinaan ja Brasiliaan, sekä maantieteellisestä asemastaan kauttakulkumaana näiden maiden välillä. Kiinalaiset ja brasilialaiset yritykset ovat tekemässä tulevina vuosina kymmenien miljardien investoinnit Peruun.

Näiden markkinoille tuloa pidetään tietysti hyvin myönteisenä asiana, mutta samaan aikaan huolena on, millä säännöillä erityisesti Kiina, mutta myös Brasilia, tulee pelaamaan sekä kaupallisesti että ympäristö- ja sosiaalisissa kysymyksissä. Perulle on väliä erityisesti sillä, miten kiinalaiset ja brasilialaiset yritykset käyttäytyvät Amazoniassa ja Andeilla. Uhkia ovat erityisesti metsien tuhoutuminen ja luonnon saastuminen sekä näistä johtuvat elämän laadun heikkeneminen ja sosiaaliset konfliktit erityisesti alkuperäisväestöjen keskuudessa. Perun näkökulmasta G20 vahvistaminen ja kiinalaisten ja brasilialaisten saaminen vahvemmin mukaan kansainväliseen taloudelliseen päätöksentekoon on oleellista, jotta saadaan varmistettua, että näiden maiden yritykset tulevat pelaamaan yhteisesti sovittujen kansainvälisten pelisääntöjen mukaan. Perussakin talouskasvun tyrehtyminen tulee vaikeuttamaan ainakin toistaiseksi köyhyyden vastaista toimintaa. Talouskasvu on viime vuosina vähentänyt Perussa köyhyyttä erityisesti vaurastuvalla rannikkoalueella. Perinteisten mittareiden käyttö on kuitenkin kyseenalaistettu todellisen hyvinvoinnin arvioimisessa. Onko ilman rahaa puhtailla alueilla luontaistaloudessa elävä perhe onnellisempi vai onnettomampi kuin Liman slummialueilla 100 $:lla kuussa elävä perhe? Ympäristön, sosiaalisten suhteiden, koulutusmahdollisuuksien, terveydenhuollon ja energian saatavuuden merkitys jää nykyisissä mittauksissa toisarvoiseksi.

Tärkein välitön kansainvälinen vaikutus talouskriisistä tulee Perulle olemaan se, miten kriisi tulee vaikuttamaan joulukuussa pidettävän Kööpenhaminan ilmastohuippukokouksen tuloksiin ja ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja sopeutumiseen ohjattavien varojen suuruuteen.

Globaalin talouden pystyssä pitämiseen ja elvyttämiseen varatut pitkälle toistakymmentä triljoonaa dollaria on huikea, eräiden arvioiden mukaan yli nelinkertainen summa verrattuna kansainvälisen yhteisön neljänkymmenen vuoden aikana antamaan kehitysavun kokonaismäärään. Tapahtunut osoittaa mikä mahti on yhteisellä kansainvälisellä tahdolla. Yhteistyön jatkuminen mitataan sillä, onko kansainvälisellä yhteisöllä valmiuksia - ja varaa - ohjata jatkossa varoja todellisten globaaalien megaongelmien eli ilmastonmuutoksen ja siihen liittyvien väestön- ja kulutuksen kasvusta johtuvien energia-, raaka-aine-, vesi- ja elintarvikepulan hoitamiseen.

Perun on ennustettu kärsivän ilmastonmuutoksesta kolmanneksi eniten kaikista maailman maista. Maan jäätiköt tulevat katoamaan muutamassa kymmenessä vuodessa ja sademallien muutokset tulevat aiheuttamaan arvaamatonta vahinkoa maan hyvinvoinnille. Peru on tällä hetkellä yksi maailman suurimmista kalastusmaista, mutta sen rannikolle osuvan Humboltin merivirran lämpeneminen saattaa tuhota kalakannat. Perun maatalous on viime vuosina kehittynyt huimasti - maa on mm. maailman suurin parsantuottaja - mutta vesipula on jo nyt erityisesti rannikolla ja Andien Tyynenmeren puoleisella alueella vaikeuttamassa ruokatuotantoa.

Perun Amazonia on kiistatta maailman rikkainta biodiversiteettialuetta ja samoin sen merkitys on tunnustettu yhtenä tärkeänä hiilinieluna. Perun Amazoniasta on jo tuhottu miljoonia hehtaareita metsää, ja se mitä tapahtuu vielä jäljellä oleville kymmenille miljoonille hehtaareille on merkittävä asia globaalissa ilmastonmuutospolitiikassa. REDD -mekanismien luominen Amazonian pelastamiseksi on Perulle ensisijaisen tärkeätä, mikä vaatii huomattavaa kansainvälistä rahoitusta.

Perulla on hyvät edellytykset pysyä mukana siirtymisessä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energiamuotoihin. Perulla on valtava potentiaali sähkön tuottamiseen vesivoimalla, ihanteelliset olosuhteet aurinkoenergia- ja tuulivoimatuotantoon, ja monin paikoin myös 1. ja 2. sukupolven biopolttoaineiden tuotantoon. Suuriin patoihin sekä biodieselin tuotantoon palmuöljystä liittyy kuitenkin paljon Amazonian suojeluun ja alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyviä ongelmia.

Perussa ja laajemmin Andien alueella Suomen kehityspoliittista ohjelmaa toteutetaan fokusoimalla ilmastonmuutokseen liittyviin teemoihin; biodiversiteetin ja metsien suojeluun ja niiden kestävään hyödyntämiseen sekä uusiutuvaan energiaan. Näillä toiminta-alueilla Suomella on erityisosaamista, jolla voidaan tehokkaimmin vaikuttaa Perun ja Andien alueen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävään kehitykseen tavalla, joka hyödyttää myös Suomea ja koko kansainvälistä yhteisöä.

Perussa on hyviä mahdollisuuksia suomalaiselle yritystoiminnalle myös cleantech-sektorilla. Tämä testataan ensimmäisen kerran marraskuussa ympäristöministeri Lehtomäen vieraillessa Perussa yritysvaltuuskunnan kanssa. Ministeri Lehtomäen vierailun pääkeskustelunaihe on luonnollisesti valmistautuminen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen. PORTUGALI Suurlähettiläs Asko Numminen, Lissabon 29.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

Syksyllä 2008 kaksi asiaa vei maailman huomion, Georgian sota ja kansainvälinen rahoituskriisi.

Georgian sota ei loppujen lopuksi liikutellut maailmanpolitiikan mannerlaattoja. Se kiristi länsimaiden ja Venäjän suhteita, mutta niiden yhteiset edut pakottivat palaamaan arkipäivään. Presidentti Obaman päätös luopua edeltäjänsä suunnittelemasta Itä- ja Keski-Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmästä on Venäjälle mieluinen ja avaa mahdollisuudet yhteistyöhön monilla muillakin alueilla. Georgian alueellinen konfliktissa monet länsimaiden tärkeänä pitämät arvot pantiin koetukselle, mutta sekä lännen että Venäjän intressissä on pitää tällaiset alueelliset kriisit hallinnassa ja päästä niistä yli.

Kansainvälinen rahoituskriisi ja sitä seurannut talouslama heijastuvat sen sijaan vahvasti ja osin pysyvästikin kansainvälispoliittisiin suhteisiin. Kriisi vauhdittaa globaalin varallisuuden uusjakoa ja taloudellisen vallan muutosta. Ne maat, jotka pystyvät kriisin aikana jatkamaan hyvää kasvuaan kuten Kiina ja Intia vahvistuvat suhteessa muihin ja erityisesti läntisiin teollisuusmaihin, joiden taloudet ovat sukeltaneet syvälle. Vaikka nousevat kehitysmaatkaan eivät selvinneet ilman kolhuja, ne ovat talouskriisin voittajia globaalissa mittakaavassa. OECD-maat nousevat kyllä lamasta aikanaan ja ehkä eräillä toimialoilla myös vahvempina kuin sitä ennen. Maailman suurin ja innovatiivisin talous Yhdysvallat osoittaa sitkeytensä, mutta hinta on työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien muodossa kova. OECD-maat joutuvat kehittämään uusia selviytymisstrategioita tässä globalisaation viimeisessä vaiheessa - globalisaation, jonka puolesta teollisuusmaat ovat äänekkäimmin puhuneet.

Kriisi vahvistaa jo jonkin aikaa jatkunutta moninapaistumisen trendiä ja nousevien kehitysmaiden aseman voimistumista. Tämä uusjako lisää BRIC-maiden vaatimuksia siitä, että niiden tulisi myös saada paremmin äänensä kuuluviin kansainvälisissä järjestöissä ja erityisesti multilateraalisissa rahoituslaitoksissa kuten Kansainvälinen Valuuttarahasto. Nämä vaatimukset ovat pitkälti oikeutettuja ja ovat saaneet myös ymmärrystä. Tärkeitä päätöksiä on myös jo tehty tähän suuntaan. Rahoitusmarkkinoille luodaan uusia pelisääntöjä. Valuuttarahaston asemaa on merkittävästi vahvistettu ja siitä on tullut tärkeä elvytysrahojen kierrättäjä. G-20 on syrjäyttänyt G-8:n globaalien talousongelmien tärkeimpänä foorumina.

Presidentti Obaman hallinnon linjaukset antavat toivoa, että multilateralismi ja YK saavat enemmän merkitystä. Yli miljardin asukkaan Intia, joka on nousemassa tulevaisuudessa maailman suurimpien talouksien joukkoon, ei ole vielä YK:n turvaneuvoston pysyvä jäsen. Jos turvallisuusneuvoston kokonaisratkaisusta syntyisi poliittinen ratkaisu, Intia saisi pysyvän paikkansa. Se on kuitenkin tässä kokonaisreformin vanki. Kun YK ei pysty uudistumaan, muut instituutiot tulevat pakkotilanteessa sijaan. YK:ssa kaikki jäsenmaat, niin pienet kuin suuret, ovat periaatteessa tasa-arvoisia. Ryhmä 20 on isojen klubi, jonne Suomen kaltaiset pienet maat pääsevät vain EU:n kautta. Hyvä että edes sillä tavalla. Ruotsi on puheenjohtajana tehnyt hyvää työtä jotta tämä yhteys EU:n ja ryhmä-20:n välillä toimii.

Kiinalla ja Intialla on lukumääräisesti maailman suurimmat armeijat, mutta ne ovat vielä toistaiseksi vain alueellisia suurvaltoja. Trendi on kuitenkin selvä. Kummatkin investoivat merkittävästi kaikkien aselajien vahvistamiseen. Arvovaltaisten arvioiden mukaan Kiina on muutaman kymmenen vuoden päästä maailman taloudellinen ykkönen ja Intia on ohittanut tuolloin tuotannossa Euroopan. Silloin myös niiden asevoimien kansainvälinen merkitys on aivan toinen. Toistaiseksi Kiinan globaali vaikutusvalta on pääasiassa ollut taloudellista. Intian ulkopolitiikka on ollut varsin perinteistä ja se pyrkii välttämään puuttumista toisten maiden sisäisiin asioihin.

Geopoliittisen muutoksen vauhti voimistuu kriisin johdosta, mutta ei johda lähiaikoina mihinkään dramaattisiin mullistuksiin kansainvälisen politiikan asetelmissa. Yhdysvallat pysyy edelleenkin johtavana suurvaltana ja dollari tärkeimpänä kansainvälisenä valuuttana, mutta sen on entistä tarkemmin kuunneltava muiden mielipiteitä ja valmistauduttava siihen, että sen asema suhteessa heikkenee. Sen on kuunneltava tarkasti erityisesti Kiinaa, jonka dollarisijoituksista USA on pitkälti riippuvainen. Transatlanttinen kumppanuus antaa sisäisesti hajanaiselle Länsi-Euroopalle vahvan poliittisen ja puolustuksellisen selkänojan, mutta sen taloudellinen asema on vähintäänkin haasteellinen. EU tarvitsee rakenteiden uudistamista ja uutta dynamiikkaa. Laajentuminen Keski- ja Itä-Eurooppaan toi kasvun energiaa useiksi vuosiksi. Talouskriisi on syönyt nämä eväät ja monet uudet jäsenmaat ovat joutuneet kriisissä erityisen lujille. Euroopan on jälleen kerran saatava oma kotirintamansa järjestykseen jotta institutionaalisissa uudistuksissa voidaan edetä. Irlannin kansanäänestyksessä on paljon pelissä.

Talouskriisissä kaikkein köyhimmät, ulkoisesta avusta riippuvaiset kehitysmaat häviävät eniten. Niin kuin aina ennenkin. Köyhyys, sairaudet ja kotipaikkakunnilta lähtö lisääntyvät ja saavat aikaan maiden sisällä poliittisia ja sosiaalisia paineita. Kriisi lisää yhteiskunnallista epävakautta kaikkialla. Teollisuusmaissa työttömien ja huono-osaisten turvana on sosiaalisia turvaverkkoja. Suomessa työttömyysturva ja sosiaaliapu. Nämä turvaverkot auttavat putoamasta pohjalle ja hillitsevät yhteiskunnallista protestia. Turvasta tosin täytyy maksaa, verot nousevat kun työllistettyjä on vähemmän ja julkinen alijäämä kasvaa. Edessä on useampi laiha vuosi, mutta kansalaiset näyttävät taas kerran antavat tälle politiikalle kriisin aikana tukensa.

Suomi on Ruotsin ja muiden ulkomaankaupasta riippuvaisten maiden tavoin kärsinyt pahasti kansainvälisestä lamasta. On syytä panna maan parhaat asiantuntijat pohtimaan tämän laman opetuksia. Suomen hyvään koulutukseen sekä innovaatioon pohjaava kilpailukykystrategia näyttää jatkossakin oikealta, mutta miten se on toiminut tässä lamassa, joka tuli ulkoa ja vei vientituotteilta kysynnän. Olemmeko liian riippuvaisia muutamasta harvasta teollisuustuotteiden vientialasta? Voimmeko vahvistaa palvelusektorin osuutta kansantaloudessa? Onko mittava julkinen panostus innovaatiotoimintaan auttanut meitä tässä lamassa niin kuin laskimme? Tulisiko tätä julkista tukea suunnata muualle ja enemmän kysyntä- kuin teknologialähtöisiin hankkeisiin?

Portugal on Suomen tavoin melko perifeerinen, pieni maa. Se pyrkii maksimoimaan vaikutusvaltansa kansainvälisen integraation kautta ensisijaisesti EU:ssa ja NATO:ssa. Portugal on hyötynyt paljon EU:n erilaisista tukimuodoista. Se pyrkii myös käyttämään hyväkseen perinteisiä hyviä suhteita entisiin alusmaihinsa Afrikassa ja hyödyntämään erityissuhdettaan Brasilian kanssa. Sen riippuvuus ei ole ulkomaankaupasta yhtä suuri kuin Suomen, mutta kuitenkin tuntuva (25 % ). Kansainvälinen lama tuli Portugalin kannalta mahdollisimman huonoon aikaan ja osoitti sen talouden suuret rakenteelliset heikkoudet, joita hallitus yritti parhaillaan korjata. Ilman lamaakin julkisen talouden vajeiden kurominen, talouden modernisointi ja työelämän ehtojen uudistaminen oli mittava haaste. Kriisin tultua tämä haaste on moninkertainen. Äskeisissä parlamenttivaaleissa Portugalin hallitus sai torjuntavoiton jota se tulkitsee valtakirjaksi jatkaa uudistuksia. Kansa ei mennyt sittenkään populistisen politiikan kelkkaan.

Kansainvälinen talouskriisi osoitti, että keskinäinen riippuvuus on maailmantaloudessa todella vahva. Tämä riippuvuus pakotti suuret taloudet ennen näkemättömään yhteistyöhön. Kukapa olisi vuosi sitten uskonut, että kansainvälinen yhteisö pystyy sellaiseen koordinaatioon ja voimavarojen liikkeellepanoon, jolla pelastetaan näin lyhyessä ajassa uhattuna oleva kansainvälinen rahoitusjärjestelmä sortumasta ja luodaan edellytykset uudelle kasvulle, josta jo ovat ensimmäiset merkit olemassa. Jos lamasta on sanottava jotain hyvää, niin sen juuri tämä maailmanyhteisön halu ja kyky toimia yhdessä kriisin voittamiseksi. PUOLA Suurlähettiläs Vesa Himanen, Varsova 30.9.2009

Talouskriisi; jälkikäteen kaikki kirkastuu

Jälkikäteen talouskriisin kulku on kirkastunut, sen syissä on vielä tutkimista mutta poliittisia seuraamuksia vaikea arvioida.

Kriisi heikentää monenkeskistä järjestelmää, lisää "harvainvaltaa" ja vaikeuttaa Doha- neuvotteluja. Se haittaa myös kaikkea sellaista kansainvälistä yhteistyötä joka vaatii rahaa, kuten ilmastosopimusneuvotteluja.

Puola on selvinnyt hyvin kriisistä, jota ei ole vielä maahan tullut - taantuma kylläkin. Apuna maan dynaamiset kotimarkkinat, EU-tuki sekä vähäinen vientiriippuvuus ja vahva pankkijärjestelmä. Maa joutuu kuitenkin supistamaan panostaan kriisinhallinnassa. Rahapula - ja hiiliriippuvuus - tekevät siitä ehkä odotettua hankalamman EU-kumppanin ilmastoneuvotteluissa.

Suomen peruslinja pitää talouskriisinkin oloissa. Pelattava niillä korteilla jotka ovat kädessä. Vahva ja yhtenäinen EU, aktiivisuus ja johdonmukaisuus unionissa ja pyrkimys monenkeskisen järjestelmän ylläpitoon ja turvaneuvostojäsenyyteen valttikortteja.

Talouskriisin taustat

Vuoden aikana kansainväliseksi talouskriisiksi johtanutta kehitystä on seurattu hyvin tehokkaasti. Tuskin on ollut päivääkään ilman että sitä olisi uutisoitu tai analysoitu. Varsinainen tapahtumaketju on myös tarkoin julkisuuteen kerrottu. "Kaikki" tietävät, että elämme kansainvälisen talouskriisin aikaa. Epävarmuutta esiintyy vain siitä, onko alkanut elpyminen pysyvämpää vai onko edessä vielä uusi notkahdus.

Uutisointia seuratessa palautuu mieleen presidentti Paasikiven sanomaksi kerrottu reaktio jälkiviisaille: " Jag fattar icke så snart men det är underbart, att efteråt för mig allting blir så klart". Eli en heti ihan oivalla mutta onhan se hienoa, että jälkikäteen kaikki kirkastuu. On mielenkiintoista, etteivät "hälytyskellot soineet" edes Yhdysvalloissa, josta kriisi sai alkunsa ja jossa on maailman paras tutkimuskapasiteetti tällä alalla. Jälkiviisaasti voi myös sanoa, että olisi kellojen pitänyt soida Suomessakin esimerkiksi siinä vaiheessa kun Islannin tapaisen maan pankkiirit pyrkivät tosissaan valtaamaan pörssiyhtiöitämme.

Kriisin juoksutus on siis tarkasti tiedossa mutta sen syissä on vielä tutkittavaa. Ekonomistien analyysit kriisin taloudellisista seuraamuksista ovat myös melko yhdensuuntaisia, vaikkakin kansallisessa keskustelussa väitellään siitä ovatko hallitusten toimet olleet oikeita vai eivät.

Talouskriisin poliittiset vaikutukset

Talouskriisin poliittisten vaikutusten arviointi on haasteellista, niin kuin nykyään on tapana sanoa. Näkyvänä seurauksena on ainakin ollut se, että kansainvälistä yhteystyötä on ollut pakko tiivistää ja tiettyjä toimenpiteitä on ollut pakko koordinoida enemmän kuin normaalioloissa. Tämä on tyypillistä monenkeskiselle toiminnalle; yhteistyötä tehdään ja tuloksiin pyritään tosissaan silloin kun on pakko. Kun tuloksiin on pakko päästä, on myös osanottajajoukkoa pienennettävä niin kuin nytkin on käynyt. G- 20-ryhmä on ollut olemassa jo pitkään WTO-neuvotteluissa; nyt se on synnytetty myös talouskriisiä hoidettaessa. Mukana ovat keskeiset toimijat - ja muut jäävät tarkkailijoiksi odottamaan tuloksia. Tällainen kehitys lienee välttämätöntä mutta sille ei voi mitään, että suuntaus vähentää pienempien maiden vaikutusmahdollisuuksia. Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että EU:n G20-linjauksista sovitaan etukäteen mutta sekään ei täysin korvaa poissaoloa.

On kuitenkin ennenaikaista tehdä sellainen johtopäätös, että kehitys olisi pysyvästi menossa kevyeen monenkeskisyyteen esimerkiksi globaalin YK-järjestelmän kustannuksella. Instituutioilla on arvomaailmansa ja ideologiset tavoitteensa mutta ne ovat kuitenkin viime kädessä jäsenvaltioiden toimintavälineitä. Tilanteesta ja asiasta riippuu mikä väline on tarkoituksenmukaisin. Jopa Yhdysvalloille on joskus tärkeää käyttää globaalifoorumeita kuten YKta tai WTOta tavoitteidensa saavuttamiseen. Sen paluu YKn ihmisoikeusneuvoston työhön on eräs esimerkki tästä. Tuntuu myös siltä, että G-20-ryhmän merkitystä ja ainutlaatuisuutta taloudellisen yhteistyön koordinoinnissa on ylikorostettu. Kyseessä ei ole uusi ilmiö eikä "uudesti synnytetyn" ryhmän työn tuloksellisuudesta ole vielä näyttöä.

Talouskriisin vaikutukset näkyvät kaikessa sellaisessa kansainvälispoliittisessa toiminnassa joka vaatii rahaa. Kriisi sattuu siis huonoon aikaan esimerkiksi kansainvälisten ilmastosopimusneuvottelujen kannalta, vaikka onkin osoitettu että sopimuksen solmimisella olisi pidemmällä aikavälillä myös myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Talousvaikeudet saavat kansakunnat tuijottamaan enemmän omaan napaansa. Myös protektionismipaine kasvaa. Kun tunnetulta puolalaiselta ekonomistilta, entiseltä valtiovarainministeriltä ja maan kansallispankin entiseltä pääjohtajalta Leszek Balcerowiczilta kysyttiin äskettäin G-20-talouskoordinaation merkityksestä hän vastasi, että ao. maiden pitäisi pikemminkin päättää WTO-kierroksen loppuunsaattamisesta, millä olisi paljon konkreettisemmat vaikutukset kuin osin teoreettisilla koordinaatiopuheilla. Samassa yhteydessä hän totesi EUn ilmaston- muutosstrategian olevan itsensä ruoskimista ja osoittavan naivia uskoa siihen, että unionin edelläkävijäpyrkimys tekee vaikutuksen Kiinaan ja USAhan. Balcerowiczin lausuma kuvastaa puolalaisten pelkoa joutua suhteettoman suureksi maksumieheksi EU-taakanjaossa. Hänen WTO- arvionsa on ymmärrettävä mutta ei ota huomioon sitä, että protektionismin paineessa on vielä vaikeampaa päästä neuvottelutulokseen kuin normaalioloissa.

Näyttää siis siltä, että talouskriisi on entisestään vahvistanut suurten ja nousevienkin talousmahtien poliittista asemaa ja pikemminkin heikentänyt kuin vahvistanut monenkeskistä toimintaa. Köyhimpien maiden asema on entisestään heikentynyt ja globaali voimatasapaino on muutoksessa. Merkillepantavaa on Kiinan aseman vahvistuminen, mikä näkyy selvästi mm. sen läsnäolon ja vaikutusvallan kasvuna vaikkapa Afrikassa. Ehkä on hieman yliarviointia puhua kaksinapaistumisesta mutta on selvää, että myös poliittinen painopiste seuraa osittain taloudellisen vaakakupin heilahduksia.

Puola ja talouskriisi

Puola on kiinnostava talouskriisin vaikutusten analysointikohde, koska sen tilanne on ainakin toistaiseksi poikkeavan hyvä useimpiin EU-maihin nähden. Muut vastaavan historian omaavat naapurimaat - kuten Latvia, Liettua ja Unkari - ovat vaikeassa taloudellisessa ahdingossa kun sen sijaan Puolassa taloudellinen kasvu tulee kuluvanakin vuonna olemaan positiivinen. Työttömyys on pahentunut, julkinen velka kasvanut huolestuttavasti ja budjetin alijäämä on tuntuva mutta silti voidaan sanoa, ettei maassa ole talouskriisiä vaan taloudellinen taantuma.

Puolan suhteellisen hyvään tilanteeseen on useita syitä. Ensinnäkin se on suuri ja suhteellisen vähän viennistä riippuvainen talous. Myös maan pankkijärjestelmä on ollut eräitä naapurimaita paremmassa kunnossa. Puola on lisäksi suuri työmaa, jonka infrastruktuuri- ja muut hankkeet saavat mittavaa EU- tukea (67 mrd euroa vuoteen 2013), millä on näissä oloissa huomattava työllisyysvaikutus. Maan dynaamiset kotimaiset markkinat siis kompensoivat ulkopuolelta tulevia lamapaineita. Myös zlotyn heikkeneminen on osaltaan parantanut vientimahdollisuuksia.

Puolan kannalta talouskriisin poliittiset vaikutukset näkyvät muun muassa siinä, että se on ollut pakko priorisoida ja karsia osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan keskittymällä enemmän NATO- vetoisiin operaatioihin. Sen sijaan kriisillä ei juurikaan ole ollut vaikutusta sen kahdenvälisten suhteiden hoitoon. Suhteet Venäjään, Saksaan ja USAhan ovat tietyllä tavalla normalisoitumassa oltuaan ylikorostuneen kärjekkäät tai "läheiset" puoleen ja toiseen. Talouskriisi on kuitenkin vauhdittanut Puolan pyrkimystä itäisen Euroopan johtavaksi EU-maaksi ja se on tunnetusti hyvin halukas pääsemään mukaan G-20-maaryhmään tässä ominaisuudessa.

Puola on mm. hiiliriippuvuutensa vuoksi ollut hankala kumppani ilmastosopimusneuvotteluissa. Taloudellinen tilanne tuskin ainakaan lieventää maan asennetta.

Ajatuksia Suomen toimintalinjaksi Suomella on ollut jo pitkään johdonmukainen peruslinja ulko- ja turvallisuuspoliittisten sekä taloudellisten suhteidensa hoidossa eikä siihen ole tarvetta tehdä muutoksia talouskriisin vuoksi. Tähän peruskuvaan kuuluu sen asian tunnustaminen, että Suomi on yksin pieni tekijä globaalissa kuviossa. Tähän kuvaan ei kuitenkaan kuulu se, että jäisimme passiivisena odottelemaan mitä maailman mahtimaat saavat aikaiseksi.

Euroopan unioni on luonnollisesti Suomen kannalta aivan keskeinen väline etujemme ajamisessa. Mitä vahvempi ja yhtenäisempi EU on, sen parempi. Omalta kannaltamme on tärkeää että olemme aktiivinen, johdonmukainen ja luotettava EU-partneri. Siihen pitää panostaa – niin kuin on tehtykin. On myös hyvä, että priorisoimme meille tärkeitä asioita Unionissa. Lähialueet, naapurit ja Itä-meren ympäristö tarjoavat paljon työtä tässä suhteessa.

Suomen tapaisen, pienen maan etujen mukaista myös on, että monenkeskinen järjestelmä (YK, WTO jne) säilyy vahvana. Valitettavasti viime vuosina tiettyä järjestelmän rapautumista on havaittavissa ja talouskriisi todennäköisesti edesauttaa tällaista kehitystä. Sen sijaan, että jäisimme valittamaan tätä asiantilaa meidän on pyrittävä olemaan mukana sellaisissa monenkeskisen järjestelmän osasissa, joilla edelleen on arvo- ja sananvaltaa. YKn turvaneuvostojäsenyys on tässä suhteessa tärkeä tavoite.

Jos katsotaan pelkästään Suomea ja sen tulevaisuutta niin toivoisi että kykenisimme vielä aikaisempaa paremmin ottamaan oppia talouskriisin seuraamuksista. Jos meillä ei olisi ollut 90-luvun lamaa niin olisimme todennäköisesti nykyistä heikommassa tilanteessa. Kansainvälisen yhteisön institutionaalinen muisti on osoittautunut heikoksi - yksittäisillä mailla on paremmat mahdollisuudet ottaa opiksi. Niinhän se on ihmisolennollakin. Lapsi oppii varomaan kaatuiltuaan ja satuttaessaan itseään. Joukossa tahtoo kuitenkin oppi hävitä ja tyhmyys tiivistyä. RANSKA Suurlähettiläs Charles Murto, Pariisi (suurlähettiläs 30.8.2009 asti) 25.9.2009

Arvioita talouskriisin ulko- ja turvallisuuspoliittisista seurauksista

Finanssi- ja talouskriisi on globaalinen. Sillä tulee olemaan laajoja ulko- ja turvallisuuspoliittisia seurauksia. Kriisi heikentää joidenkin valtioiden kansainvälistä asemaa ja vahvistaa suuria nousevia talouksia. USAn ja länsimaiden suhteellinen painoarvo on heikentymässä. Kiinan ja yleensä Aasian merkitys on kasvussa. Vaikutuksia voidaan analysoida kolmella eri tasolla: 1) arvot, 2) multilateralismin toiminta ja 3) varsinaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset seuraukset. Ulkoministerin toimeksiannon hetkellä olin vielä lähettiläänä Pariisissa, joten tarkastelukulmani heijastaa Ranskassa esitettyjä näkemyksiä. Tarkastelen aihetta kuitenkin myös uuden turvallisuuspolitiikan lähettilästehtäväni näkökulmasta.

1) Presidentti Sarkozy on todennut, että 21. vuosisataa tulee leimaamaan uskonto (”le 21e siècle sera réligieux ou ne sera pas”). Tämän voi tulkita niin, että perinteisten uskonnollisten (kristittyjen) arvojen tulisi heijastua kaikkeen politiikkaan, myös talouspolitiikkaan. Sarkozy on vaatinut paluuta ihmisläheisempään kapitalismiin ja varoittanut kriisin sosiaalisista ja poliittisista seurauksista. Finanssikriisi alkoi USAsta, minkä johdosta usko markkinavoimiin, kapitalismiin ja liberaaliseen talousoppiin, kuin myös dollariin, on heikentynyt. Kohtuuttoman suuret bonukset ovat lisänneet tuloeroja. Työttömyys kasvaa nopeasti ja heikentää poliittisten toimijoiden uskottavuutta, myös länsimaissa. Valtio on palannut politiikan keskipisteeseen, minkä seurauksena politiikan sisältöön kaivataan enemmän selkeitä vaihtoehtoja. Globaalisesta talouskriisistä voittajina selviytyvien valtioiden arvot ja yhteiskuntamalli saattavat vedota kehittyviin maihin. Tässä vaiheessa kriisi näyttää vahvistavan Kiinaa ja Aasiaa, minkä johdosta moni kehitysmaa tuntee kasvavaa kiinnostusta Kiinan malliin ja aasialaisiin arvoihin. Myös islamilaiset arvot voivat näyttää entistä attraktiivisemmalta. Kriisin seurauksena länsimaiden arvojen universaalisuus voidaan helpommin kiistää. Nykyinen kehitys lisää arvojen ja uskontojen välisiä jännitteitä. Voiko länsimainen demokratian malli säilyä esikuvana globaalisella tasolla? Elleivät USA ja EU lopulta selviä kriisistä voittajina, niiden merkittävä soft poweriin perustuva vaikutusvalta uhkaa heikentyä.

2) Toisen maailmansodan jälkeen perustetut kansainväliset järjestöt luotiin toista aikakautta varten. Kylmän sodan päättyminen lopetti kaksinapaisen maailman. Lyhyen ajan vaikutti siltä, että maailmassa USA oli ainoa supervalta. Kriisi on vahvistanut trendiä kohti moninapaisuutta. Mutta multilateraalista järjestelmää ei ole kyetty uudistamaan. Vanhat kansainväliset järjestöt eivät enää toimi ja ne ohitetaan. Kriisin takia G-20 huippukokouksille muodostui keskeinen rooli ja tästä tehtävästä se onkin suoriutunut hyvin. Pittsburghin huippukokous vahvistaa yhä G-20-foorumia. Aika on ajanut ohi johtavien teollisuusmaiden G-7/8 ryhmästä . Ranska olisi preferoinut G-14-ryhmää G-20n sijasta. Mutta erilaiset G-ryhmät eivät vahvista multilateralismia, vaan lisäävät suurten maiden vaikutusvaltaa pienten kustannuksella. Itse asiassa kriisin seurauksena valta maailmassa näyttää keskittyvän yhä enemmän G-2:lle eli USAlle ja Kiinalle. EU on suuri talousmahti, mutta se on poliittisesti liian heikko, jotta se kykenisi vaikuttamaan USAn ja Kiinan rinnalla. EU:ta, YK:ta ja muita kansainvälisiä järjestöjä tulisi nopeasti uudistaa. Nykymenolla tämä ei näytä kovin todennäköiseltä. Ellei tässä onnistuta maailmasta saattaa pian tulla kaksinapainen, jossa USA ja Kiina määräävät kehityksen suunnan.

EU pärjäsi kohtuullisen hyvin kriisin ratkaisuja etsittäessä. Kriisin kiihdyttämän vallan uusjaon seurauksena EU:n kansainvälistä ominaispainoa tulisi nopeasti vahvistaa. Unionia tulisi kehittää, mieluiten yhteisömetodin avulla, kohti kasvavaa federalismia ja rakentaa mm. toimiva energiapolitiikka, jämäkämpi YUTP sekä EU:n puolustus. Lissabonin sopimuksella on kiire. Myös Lissabonin strategiaa tulisi toimeenpanna. Euroryhmän merkitys on kasvanut. Se voisi tarvittaessa kokoontua huipputasolla. Ranskan lokakuussa koolle kutsuma euromaiden huippukokous oli ensimmäinen ja se onnistui hyvin. Kriisillä voisi olla hyväkin vaikutus, jos se jouduttaisi unionin syventämistä. Nyt tarvittaisiin rohkeita ideoita, vahvoja valtiomiehiä ja poliittista tahtoa. Ajan mittaan tulisi ehkä jopa kehittää tiiviimpi liitto USAn ja EU:n välille. Transatlanttisuutta on syytä vahvistaa. Tässä NATOlla voisi olla entistä tärkeämpi rooli, mikä kannattaisi ottaa huomioon, kun Naton uutta toiminta-ajatusta kehitetään. Sarkozy oivalsi tämän tarpeen, kun hän palautti Ranskan Naton sotilasrakenteisiin. 3) Kriisillä voi olla seuraavia ulko- ja turvallisuuspoliittisia seurauksia:

• USA:n ja länsimaiden ylivalta päättyy. USA:n vaikutusvalta säilyy kuitenkin hyvin suurena ja on selvästi vahvistunut Obaman aikana. Ei pidä aliarvioida USA:n kykyä uudistua. Muutaman vuosisadan alavireen jälkeen Kiina palaa vahvan taloutensa ansiosta merkittäväksi suurvallaksi. Todennäköisesti myös Intia, joskin sillä on kova työ mm. toimivan infrastruktuurin kehittämisessä. Vahvan talouden ansiosta Brasilia on Etelä-Amerikan johtava maa. Kuinka kestäväksi Kiinan, Intian ja Brasilian nousu muodostuu, riippuu vahvan talouden ohella myös sisäpoliittisista, sosiaalisista, demografiatekijöistä ja arvoista. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla Kiinan vaikutusvallan kasvu herättää huolta eräissä Aasian-Tyynenmeren maissa, jotka saattavat vetää omia johtopäätöksiä oman aluepuolustuksensa lisäämiseksi tai sopia jatkossakin puolustusalan yhteistyöstä USAn kanssa.

• Kiinan, Intian ja Brasilian vaikutusvallan kasvu antaa ambitioita usealle muullekin maalle. Iranin haaveena (välineenä ydinvoima, ydinasekin) on palata historiallisen Persian veroiseksi suurvallaksi. Ambitioita on Iranin ohella muillakin keskikokoisilla valtioilla tai kansoilla.. Sarkozyn mielestä Iranin ydinaseen estäminen on prioriteetti. Ranskan uusi tukikohta Abu Dhabissa palvelee Iranin patoamista. Iranin kasvava uhka saa myös aktivoimaan Lähi-idän rauhan ponnisteluja. Iranin ydinase provosoisi ketjureaktion alueella. Muuallakin maailmassa kunnianhimoisten johtajien ambitiot luovat lähialueella epävakautta ja epävarmuutta, mikä aikaansaa naapureissa tarvetta turvata oman alueen puolustusta joko kansallisesti tai muiden kanssa.

• Venäjä tavoittelee kaikin keinoin suurvalta-asemansa palauttamista. Sen ajatteluun kuuluvat vaikutuspiirit. Georgia osoitti sen olevan valmis turvautumaan sotilaalliseen voimaan lähialueellaan. Sen talous on kuitenkin yksinomaan energian ja raaka-aineiden varassa, joita se käyttää ulkopoliittisten tavoitteidensa edistämiseksi. Venäjän heikon talouden ja demografiakehityksen takia se ei kykene painimaan samassa sarjassa kuin sen suuri rajanaapuri Kiina. Venäjän länsiraja on selvästi turvallisempi kuin sen rajat etelässä tai idässä. On syytä varautua strategisiin yllätyksiin. Venäjän politiikan epävarmuus ylläpitää sen lähialueilla aluepuolustuksen tarvetta.

• Uudet uhkakuvat, ydinaseiden leviäminen ja uudet asejärjestelmät tulevat heijastumaan myös doktriineihin ml. ydinpelote. Myös EU:n puolustuksessa joudutaan miettimään näitä perimmäisiä kysymyksiä, todennäköisesti yhdessä USAn ja Naton kanssa. Sarkozy on halunnut herätellä keskustelua myös EU:n pelotteesta. Halutaanko, että EU:lla on tällä alalla omaa osaamista (jota Ranskalla on), vai hankkiiko unioni perimmäisen turvakuun eli pelotteen ”ostopalveluna” USAlta, (kuten Britannia on jo tehnyt). EU:n puolustuksen kehittymisessä on varauduttava tiettyjen maiden rakenneyhteistyöhön tai ”ydinryhmän” syntyyn.

• Kilpailu energiasta ja raaka-aineista kiristyy. Kiina panostaa entistä vahvemmin Afrikkaan (mikä saattaa toki aikanaan herättää afrikkalaisissa vastareaktioita). Keski-Aasian ja Kaukasuksen merkitys kasvaa. Samoin Pohjoisten, arktisten merialueiden merkitys kasvaa. Merikuljetusten, merireittien vapaus ja merten hallitseminen on entistä tärkeämpää turvallisuuspolitiikassa (vrt. Obaman Aegis-ohjuspuolustusratkaisu). Moninapaisuutta ei ole sotilaallisessa kyvyssä, vaan USA on yhä ainoa supervalta. Globaalista voimanprojisointikykyä on vain USAn laivastolla. Tulevaisuudessa Kiina panostaa laivastonsa voimanprojisointikyvyn rakentamiseen ja Venäjä, Intia, Brasilia ja monet muut maat kehittänevät laivastovoimiaan, mutta se vie vuosia ja maksaa paljon. EU:n voimanprojisoinnissa Britannia ja Ranska ovat keskeisessä asemassa (mm. lentotukialukset).

• Kriisi koettelee pahasti köyhimpiä kehitysmaita. Tähän on lisättävä ilmastonmuutos. Seurauksena on lisää hajoavia valtioita (mm. Jemen, Somalia) huonoa hallintoa, valtioiden välisiä ja valtion sisäisiä jännitteitä ja konflikteja, taistelua elintarvikkeista ja vedestä. Terrorismi, pakolaisten määrä ja muuttoliike kasvaa. Pahimmillaan saattaa syntyä kansojen vaelluksia. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ja "homeland securityn"" tarve korostuu. Afganistan ja Pakistan ovat pitkään ongelmallisia. Aluepuolustus ja kriisinhallinta eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan ne täydentävät toisiaan. • Tietoyhteiskunta on hyvin haavoittuva. Cyber-hyökköykset yleistyvät. Cyber-defense on prioriteetti. • Kriisi vahvistaa talouspolitiikan merkitystä ja valtiovarainministeriöiden roolia. Hyviä tuloksia tuottava talouspolitiikka tulee entistä enemmän olemaan kansainvälisen vaikuttamisen ja vahvan aseman perusehto. Vain onnistunut talouspolitiikka mahdollistaa tuloksekkaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan harjoittamisen. Se ei kuitenkaan yksin sitä takaa, vaan diplomatian taitoja tarvitaan vastakin. Jokainen voi miettiä sitä, mitä olisi tapahtunut, jos 15.9.2008 USAn talouselämä olisi hajonnut. Lisäksi on syytä muistaa, että kaikki politiikka on myös paikallispolitiikkaa.

• Panostaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaatii valtavasti rahaa. Talouskriisi vaikeuttaa rahoitusta. USA:n, EU:n ja Naton puolustus- ja puolustusteollisuuspolitiikassa on löydettävä järkeviä rahoitusratkaisuja. Työn- ja tehtävien jaon tarve kasvaa liittolaisten kesken. Venäjäkin näyttää harkitsevan aseiden ostoa ulkomailta (sotalaiva Ranskasta).

4) Mitä kaikki tämä kehitys merkitsee Suomelle? Suomen kansainvälinen asema ja suomalaisten hyvinvointi vahvistui selvästi EU-jäsenyydenkin ansiosta vuosina 1995-2008. Viime vuonna tapahtui käänne ja Suomen asema on heikentymässä, kun maamme talous vajoaa. Kriisi painottaa valtion roolia ja tuloksellisen kokonaisvaltaisen talouspolitiikan merkitystä. Päätavoitteena on panna Suomen talous kuntoon. EU on Suomelle keskeisin kansainvälisen vaikuttamisen väline. Suomen ulko-, turvallisuus ja EU-politiikassa olisi syytä ideoida rohkeita, mutta samalla toteuttamiskelpoisia ideoita unionin ja multilateraalisen järjestelmän uudistamiseksi. Suomen tulisi olla mukana kaikkialla siellä, missä kansainvälisiä päätöksiä tehdään. Norja lienee tehnyt aloitteen pohjoismaiden saamiseksi mukaan G-20 ryhmään. Ovathan Espanja ja Hollantikin keplotelleet itsensä siivelle.

Kriisi koettelee ankarasti Suomen lähialueita. Baltian taloudet ovat suurissa vaikeuksissa, mikä voi lisätä niissä sisäisiä jännitteitä, myös venäläisvähemmistöjen kanssa. Venäjällä kriisillä voi olla talousvaikutusten lisäksi myös sosiaalisia ja poliittisia seurauksia. Venäjälle Itämeri on entistä tärkeämpi meriväylä ja energiareitti. Pohjoismaista Islannin talous on hyvin heikko. Arktisten alueiden merkitys kasvaa. Norja panostaa pohjoisiin alueisiin. Ruotsi panostaa nykyisin kriisinhallintaan eikä enää aluepuolustukseen. Suomen lähialueen turvallisuuspoliittinen painoarvo on kasvussa. Venäjän suurvalta-ambitiot antavat aihetta varautua yllätyksiin. (Ranskan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valkoisessa kirjassa varauduttiin useiden muiden uhkakuvien ohella myös Venäjän yllättävään siirtoon.) Johtopäätökseni? Suomen on vastakin panostettava sekä aluepuolustukseen että kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan. Haasteena on, miten tämä rahoitetaan ja miten muut EU-maat ja Nato-partnerimme ymmärtävät aluepuolustuksen ja kriisinhallinnan välisen suhteen. Maailmassa ne maat, joilla on hankalat naapurit panostanevat vastakin aluepuolustukseen, kun sen sijaan ne, joilla on helpot naapurit painottavat kriisinhallintaa ja erilaisia koalitiota kriisien ratkaisemiseksi. Natossa ja EU:ssa suurimmalla osalla maita on helppoja naapureita. Niiden geopolitiikka on erilainen kuin Suomen. Ne EU-maat, jotka sijaitsevat unionin itäisellä tai eteläisellä ulkorajalla ymmärtävät paremmin sekä aluepuolustuksen että kriisinhallinnan tarpeen.

Arktisten alueiden merkityksen kasvu voi tarjota Suomelle myös mahdollisuuksia. Suomi on niitä harvoja maita, joilla on arktista teknologiaosaamista ja tuotantoa. Tähän liittyy myös ympäristöosaaminen. Mutta miten hyödyntää nämä vahvuudet?

Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Ranska ja eräät muut maat haluavat entistä määrätietoisemmin kehittää EU:n puolustusta, mikä voi myös johtaa eurooppalaisen pilarin vahvistumiseen Natossa. Ranska haluaa kehittää ESDPtä, mutta ei Naton kustannuksella. Ranska on usein muistuttanut, että 21 EU-maata on myös Natossa. Tällainen kehitys voi olla haasteellinen 6 Naton ulkopuoliselle EU-maalle, Suomellekin. Arvioni mukaan pyrkimykset kehittää puolustuksen alalla tiettyjen maiden välistä rakenneyhteistyötä lisäävät Suomen tarvetta kahdenvälisille Turpo- keskusteluille johtavien EU-maiden kanssa Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen. Meidän tulisi olla vastakin mukana kaikessa EU-toiminnassa. RANSKA Suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros, Pariisi (suurlähettiläs 1.9.2009 lähtien) 6.10.2009

Ranska, talouskriisi ja EU:n paikka

Ranskassa ei ole lamassa piehtaroitu. Taantumaan taltuttamiseen ryhdyttiin tositoimin. Kokonaispottia on vaikea laskea, mutta elvytykseen on suunnattu reilusti yli 30 mrd euroa. Investointeihin tarkoitetun paketin lisäksi tukea on suunnattu PK- ja autoteollisuudelle. Työttömille ja pienituloisille on kohdennettu tulonsiirtoja ostovoimaa piristämään. Nuorison työttömyyden ja syrjäytymisen estämiseksi on käynnistetty ohjelma, johon kuuluu mm. solidaarisuuspalkkio ja yhteiskuntapalvelu. The Economist arvioi jo keväällä, että vahvan valtion Ranskassa elvytystoimet purevat muita maita tehokkaammin. Valtteina ovat mm. tieverkostoon, nopeisiin juniin ja ydinvoimaan tehdyt mittavat satsaukset. Toisaalta brittilehden mukaan taantumassa todetut vahvuudet voivat elpymisen vaiheessa kääntyä heikkouksiksi. Talouden tasapainottaminen on mm. työelämän jäykkyyksien vuoksi Ranskassa tunnetusti vaikeaa.

Talouden alamäki on Ranskassa virallisesti ohi, ja luvut plussan puolella. Kasvua on loppuvuodesta + 0,3-0,5 %. Kuluvana vuonna Ranskan kansantuote supistunee yhteensä - 2.2 %. Jäljellä on vielä epävarmuustekijöitä taantuman pysyvämmästä taittumisesta ennen kuin voidaan hivuttautuen irtaantua elvytyksestä. Kulutus on piristynyt vain vähäisesti ja työttömyys hipoo 10 prosenttia. Yli 70 %:n BKT- osuuteen kivunneen valtion velan pienentäminen on tulevien vuosien suurimpia haasteita. Vuonna 2012 julkinen velka olisi ennusteiden mukaan 88 %.

Talouskriisin jälkitoimet suuntaavat EU:n agendaa pitkälle tulevaisuuteen. Varsin pian keskusteluun noussevat rahapolitiikka ja vakaussopimuksen raamit. Tässä voi tulla kitkaa Reinin rannoilla, sillä Saksassa haluttaneen palata Ranskaa nopeammin tiukempaan budjettikuriin.

Talouden ongelmista huolimatta presidentti Sarkozy panostaa kunnianhimoisiin tulevaisuutta valmistaviin uudistuksiin. Ranska on ampaissut paalupaikalle ilmaston muutoksen torjunnassa. Ilmaston lämpeneminen koettelisi Ranskaa raskaasti, vaikeuttaisi maatalouden harjoittamista ja kärjistäisi luonnonmullistuksia. Ranskalaiset ovat ehkä pohjoismaita myöhemmin heränneet ympäristötietoisuuteen, mutta muutos näkyy poliittisessa kentässä. EU:n parlamenttivaaleissa kunnostautuneita ympäristöpuolueita kosiskellaan niin oikealta kuin vasemmalta ensi vuoden aluevaaleihin, joissa pedataan presidentin valintaa vuonna 2012.

Ranskan puheenjohtajakaudella EU:ssa uurastettiin kasaan ilmasto- ja energia -paketti. Nyt Sarkozy ajaa hiiliveroa kuluttajien käyttäytymisen muokkaamiseksi, vaikka vielä puolet kansalaisista suhtautuu hankkeeseen vastahakoisesti. Verolla ei pyritä kartuttamaan valtion kassaa, vaan fossiilisten energialähteiden käyttämisestä kerätyt maksut palautettaisiin täysimääräisesti tulo- ja yritysveron veron alennuksin tai ns. vihreällä sekillä. Hiiliveroon liittyvät myös rajatoimet, joista keskustellaan EU:ssa. Eurooppalaisia yrityksiä ei haluta yksin maksumiehiksi.

Sarkozyn jo ennen talouden taantumaa nobelisti Stiglitziltä tilaamassa raportissa esitetään remonttia kansantuotteen määrittelyyn. Nykyiset mittarit eivät huomioi riittävästi ympäristönäkökohtia tai hyvinvointia. Stiglitzin mukaan taloudellisessa toimeliaisuudessa näkyy se, mitä mitataan. Kansantaloustieteilijöiden keskuudessa ehdotukset eivät ole uusia, mutta kiinnostavaksi hankkeen tekee se, että presidentti on ilmoittanut vievänsä koko arvovallallaan ajatuksia EU:n ja laajemmalle kansainväliselle agendalle. Pittsburghissa avaus jo noteerattiin. Voisiko Suomi tarjota tilasto- osaamistaan?

Pariisissa Lissabonin strategiasta halutaan tehokuuri talouden saamiseksi raiteilleen. Monien jo hautaamaa ohjelmaa tulee Ranskan mielestä tarkistaa ja kohdistaa toimet aiempaa selvemmin eurooppalaisten yritysten innovointiin ja teollisuuden kilpailukykyyn, uusien työpaikkojen luomiseen. Tärkeimpiä kysymyksiä ovat keskiaikavälin velkaantuminen ja yhteisöulottuvuuden vahvistaminen. "Mitä komissio tekee talouskasvun edistämiseksi?", Pariisissa kysytään. Espanjan puheenjohdolla Lissabonin strategian savotta avataan. Ranska on ollut tiiviisti tavoitteita työstämässä. Ranskassa katsotaan, että EU:n tulee lunastaa paikkansa taloudellisen ja poliittisen vallankäytön uusjaossa. Nykymeno ei riitä. Tarvitaan asialistan muokkaamista ja nopeampaa toimintaa. EU:lle on selkeä tilaus, mutta sen toimintakyky ei riitä.

Ranskan ja Saksan yhteistyö on palaamassa vanhoille raiteilleen, veturi puksuttaa. Vanhaa yhteistyön perustaa aiotaan uudistaa ja vahvistaa. EU:n kannalta on vain myönteistä, jos yhteistyö sujuu, sillä Ranska-Saksa -akselilla on Euroopan integraatiossa hyväksytty asema, joka puuttuu laajemmalta isojen maiden kokoonpanolta. Laajentumisen jälkeen monet kuitenkin huomauttavat, että Berliinin ja Pariisin vetovastuu ei riittäisi. Kyllä se riittää, jos unionia sitä kautta viedään eteenpäin.

Ranska on ollut kiistatta johtovaltioita talouskriisin peittoamisessa. Yhdessä Saksan kanssa on työstetty finanssisektorin sääntelyä ja kansainvälistä hallintaa koskevia aloitteita, jotka EU:n kautta kierrätettyinä ovat päätyneet Pittsburghin päätöksiin.

G-20 -rakenteen ulkopuolelle jääneitä kiinnostaa, mikä on unionin rooli. Käytetäänkö G-20 -pöydässä yhteistä ääntä? Kaikki tietävät, että pitemmässä juoksussa yksittäisten, isompienkaan EU-maiden painoarvo ei riitä haastamaan Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Ongelmia tulee, jos voimistuvan G-20 -yhteistyön rinnalla EU:n kehitys kulkee kohti voimattomuutta. Keskeiset EU-maat ja - taloudet ovat tähän asti paikanneet unionin johtajuustyhjiötä. On vielä epävarmaa, pystyykö komissio saamaan pääkaupunkeihin menettämänsä tilan takaisin.

Jälleen kerran tarvittaisiin enemmän Eurooppaa.

Lissabonin sopimuksen uudistukset auttavat EU:n yhteisen vaikutusvallan lujittamista. Irlannin kansanäänestyksen selvän tuloksen jälkeen Tsekkiä tulee painostaa ratifioimaan sopimus. Sen jälkeen Suomen pitäisi ryhmittäytyä mm. Benelux- ja pohjoismaiden kanssa vaatimaan Lissabonin sopimuksen täysimääräistä toimeenpanoa. Suomella on osaamista ja otetta neuvoston toimintatapojen kehittämisessä. Voisimme ottaa kärkihankkeeksi esim. päätöksenteon tehostamisen.

Suomen tulisi suhtautua avoimemmin niihinkin uudistuksiin, jotka eivät ole suoraan yhteisömenetelmän mukaisia. Suomi on koko EU-jäsenyytensä ajan oikeaoppisesti vannonut komission nimeen silloinkin, kun komissio ei ole ollut vahva tai pienten maiden etuja ajava. Suomen ei pitäisi yrittää kahlita Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan liikkumatilaa. Pienten maiden etujen mukaista olisi saada unionille vahva presidentti ja vahva ulkoministeri. Tuleva presidentti ottaa toimivaltaa enemmän jäsenmailta kuin komissiolta. Hallitustenvälinen yhteistyö suosii suuria, jotka olisivat siis vaikutusvaltaansa presidentille jakamassa. Ei Suomen kannata vastustaa.

Ranska ja Saksa ovat EU:n kannalta keskeisiä toimijoita. Lontoon varaan ei EU-tulevaisuudessa voi tulevien vaalien vuoksi laskea, vaikka käytännön työssä britit ovatkin usein hyviä kumppaneita. Meidän tulee riittävän ajoissa perehtyä ja vaikuttaa Pariisin ja Berliinin linjanvetoihin, ankkuroitua akseliin. Tämä edellyttää meiltä kykyä reagoida ranskalaisehdotuksiin. Kyllä Pariisissa osataan arvostaa muiden tukea. Tämä on nähty esim. maatalouspolitiikassa, jossa Suomen ja Ranskan näkemykset usein kohtaavat.

EU:n kehittäminen on kokonaisvaltainen hanke. Taloudellisesti vahvalla unionilla on myös poliittista vaikutusvaltaa, ja päinvastoin. Suomen tulee jo hyvissä ajoin ajaa itsensä mukaan Lissabonin sopimuksen mahdollistamaan sotilaallisia kykyjä kehittävään pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön. Espanjan kaudella tämäkin Irlannin EI-äänestyksen jälkeen jäihin laitettu hanke etenee. Tulevat puheenjohtajavaltiot, mm. Belgia ja Puola, jatkavat yhteisen puolustuspolitiikan työstämistä. Mukaan kelpuutetaan vain oikeita panostuksia tekevät jäsenvaltiot, joilla on myös poliittista tahtoa sitoutua puolustuksen kehittämiseen. Lisäksi puhutaan eurooppalaisen pilarin muodostamisesta Natoon. Eurooppalaisten vastuunkannon lisääminen edellyttää kriisinhallintakykyjen lisäämistä. Suomelle on tärkeää pysyä aktiivisten maiden ryhmässä. ROMANIA Suurlähettiläs Irmeli Mustonen, Bukarest 20.10.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista

Talouskriisin kansainvälispoliittisissa vaikutuksissa on Romaniassa ennen muuta kysymys kv. rahoittajien, erityisesti IMF:n roolista maan talouden kuntoon saattamisessa. Romanian vaikeudet talouskriisissä ovat suurempia kuin useimmilla muilla entisillä sosialistimailla - kiitos uudistusten aloittamisen ja talouskehityksen käynnistymisen kymmenkunta vuotta myöhemmin.

IMF:n lainaehtojen läpivienti tulee olemaan romanialaisille, ja IMF:lle, vaikeata, haasteena poliittisen ja sosiaalisen vakauden säilyminen. "Ajautuuko Romania IMF:n haltuun", kuuluu joidenkin kysymys maassa tällä hetkellä.

Talouskriisin vaikutuksia pohditaan Romaniassa myös osana energiaturvallisuutta sekä Mustanmeren alueen ja Kaukasian konfliktiherkkyyttä.

Uusi EU-maa Romania on kohtaamassa taloudellisen kriisin seuraukset vaikeampina kuin useimmat muut Euroopan maat. Seurauksia, mm. kriisin sosiaalisia vaikutuksia, voi kuitenkin tätä kirjoitettaessa vain ounastella. Syitä tilanteeseen laman hoidossa on etsittävä ennen muuta maan sisäpoliittisesta tilanteesta ja sen vaikutuksesta IMF:n lainaehtojen täyttämiseen.

Talouskriisin näyttäessä ensimmäisiä merkkejään viime vuonna, olivat marraskuun parlamenttivaalit tulossa. Huonojen uutisten tuojia ei ymmärrettävästi poliittisista puolueista löytynyt. Nyt käydään presidentinvaalit marras- ja joulukuussa, ja taas tilanne poliittisessa kentässä on paljolti sama. Lisäongelman tuo oikeiston ja sosialidemokraattien koalitiohallituksen tuore hajoaminen - eikä uutta pysyvämpää hallitusratkaisua ennen vaaleja, jonka toinen kierros on 6.12., ole tulossa. Talouskriisin edellyttämien kipeiden ratkaisujen kannalta tilanne on huolestuttava kaikilla tähtäimillä, lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä.

Entisistä sosialistimaista poiketen Romaniassa merkittävämpi taloudellinen kasvu pääsi vauhtiin vasta 2000-luvun alkupuolella. BKT-kasvu oli voimakasta, yksi Euroopan nopeimpia, viime vuosina keskimäärin 6-8 %:n vuositasoa. Vielä viime vuonna kasvu oli 7.1 %. Sitä olivat vauhdittamassa erityisesti merkittävät ulkomaiset investoinnit. Pudotus on ollut sitäkin kovempaa IMF:n nyt ennustaessa BKT:n laskevan tänä vuonna ainakin -8.5 prosenttiin. Poliittisten päättäjien on ollut vaikea uskoa tähän voimakkaan kasvukauden jälkeen, vaikeampaa kuin monessa muussa maassa. Vielä alkuvuodesta hallitus, Keskuspankin ohjeistamana, rakensi 2009 budjettiaan 2,5 %:n BKT-kasvun varaan!

Romanian taloudellinen kehitys on edelleen huolestuttavaa. Rakenteellisena ongelmana on ollut pitkään, jo ennen kriisin puhkeamista, merkittävä, vuosien mittaan paisuneesta julkisesta taloudesta johtuva budjettivaje. Tälle vuodelle vajeen osuudeksi osuudeksi ennustetaan 7.3 %. Työttömyys on voimakkaassa kasvussa. Kansalaisten ostovoima on heikentynyt merkittävästi ja esim. kuluttajille myönnetyissä lainoissa on laskua 90 %. Kansallinen valuutta leu (RON) on vuodessa menettänyt viidenneksen arvostaan. Ulkomaiset investoinnit ovat romahtaneet. Alkuvuodelle 2010 odotetaan runsaasti konkursseja. Vuoden jälkipuoliskolla IMF kuitenkin varovasti ennustaa talouden lähtevän muiden länsitalouksien vanavedessä lievään kasvuun. Romania itse pitää edelleen kiinni tavoitteestaan liittyä euroon, aikatauluna 2014/2015.

IMF:n arviot Romanian taloudellisen tilan kehityksestä ja kriisin etenemisestä ovat olleet alusta alkaen parhaiten oikeaan osuneita. Muissa arvioissa sen sijaan on ollut paljolti toiveajattelua. IMF:stä, EU:n aktiivisella myötävaikutuksella, tuli myös lähes 20miljardin euron lainapaketillaan Romanian pelastusrengas. Maa on tässä vaiheessa täysin riippuvainen näiden kansainvälisten rahoittajien lainoituksesta. Ilman tätä valtiolla ei olisi esimerkiksi loppuvuonna enää varaa maksaa palkkoja ja eläkkeitä. IMF:n kahden vuoden jättilaina myönnettiin keväällä 2009. Keskeinen ehto oli julkisen talouden kuntoon saattaminen. IMF on edellyttänyt mm. palkkojen ja eläkkeiden jäädyttämistä sekä budjetista rahoitettavan, nyt 1, 4 miljoonan työntekijän määrän vähentämistä vuoteen 2015 mennessä yhteen miljoonaan. Samoin edellytetään verotuksen uudistamista. Maassa on mm. tällä hetkellä 16 %:n tasavero.

Juuri kaatunut koalitiohallitus pani vireille kolme merkittävämpää uudistusta, so., valtionhallinnon työntekijöiden palkkauksen yhdenmukaistaminen, julkishallinnon virastojen ja laitosten uudelleenjärjestely sekä koulutusjärjestelmää koskeva uudistus. Tilanteen vaikeudesta kertoo se, että hallitus ei tuonut kyseisiä lakiesityksiä Parlamentin hyväksyttäväksi normaalisti. Ne hoidettiin perustuslain mahdollistamalla poikkeusmenettelyllä, jossa hallitus voitti opposition asiasta tekemän luottamuslauseäänestyksen. Lakien toimeenpano on kuitenkin tällä hetkellä ilmassa: Paitsi että lait ovat päätösmenettelynsä osalta perustuslakituomioistuimen käsittelyssä, toinen hallituskumppaneista (sosialidemokraatit) on nyt oppositiossa ja hallitustilanne siis täysin auki. Myös ammattiyhdistysliike ja eräät viranomaiset uhkaavat mm. lakkotoimilla vastalauseena virastojen ja laitosten kaavailluille yhdistämisille ja lakkautuksille samoin kuin virkamiesten laajan bonuspalkkajärjestelmän yksinkertaistamiselle, eli leikkaamiselle, jonka katsotaan erityisesti opetusalalla ja oikeuslaitoksen piirissä alentavan merkittävästi näiden palkansaajaryhmien tulotasoa.

Iso poliittinen kysymys on siten tällä hetkellä pystyykö Romania täyttämään IMF:n lainaehdot, ja millä aikataululla. "Ajautuuko Romania IMF:n haltuun", kuuluu joidenkin kysymys tällä hetkellä. Ensimmäinen IMF:n lainaerä maksettiin toukokuussa, toinen syyskuussa ja kolmannen erän vuoro olisi vuoden lopulla sen jälkeen kun normaali IMF:n tarkastus on hoidettu lokakuussa. Nyt tätä tarkastusta on kuitenkin lykätty maan poliittisen tilanteen vuoksi. Selvyyttä tilanteeseen tuskin saadaan ennen presidentinvaalien toista kierrosta 6.12. (ensimmäinen kierros 22.11.).

Lainaehtojen läpivienti tulee olemaan romanialaisille vaikeata. Tämä ei johdu vain ajankohtaisesta sisäpoliittisesta tilanteesta, vaan myös entisen sosialistimaan paljolti vasta kehittymässä olevista talous- ja hallintorakenteista, eikä vähiten vahvasti liikkeessä olevasta poliittisesta kentästä. Uudistusten läpivienti on haasteellista ja edellyttää huolellista arviointia. Tämä koskee yhtälailla myös kv. rahoittajia, kuin monia muitakin IMF:n ehdoilla tällä hetkellä rahoitettavia Itä- ja Kaakkois-Euroopan maita. IMF:n ja muiden rahoittajien roolin arviointi - paitsi uudistusten vauhdittajana, myös maan poliittisen ja sosiaalisen vakauden takaajana - on haaste, jota normaalisti on pohdittu vain kehitysmaiden suhteen - tai ehkä myös meillä Suomessa 90-luvun alun talouskriisin yhteydessä.

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset ovat saaneet myös romanialaiset tarkastelemaan kiireellisesti kysymystä maan energiaturvallisuudesta, ja tähän liittyen erityisesti kaasun saatavuutta. Maan tarvitsema tuonti tapahtuu tällä hetkellä pelkästään Venäjältä, Ukrainan kautta. Valtaosan tarvitsemastaan kaasusta Romania saa kuitenkin omasta takaa. Kaiken kaikkiaan maa on merkittävässä määrin omavarainen sekä kaasusta että öljystä, toisin kuin monet muut alueen maat, esim. naapurimaat Ukraina, Moldova ja Serbia, sekä EU-naapurit Bulgaria ja Unkari.

Pidemmällä aikavälillä kuitenkin myös Romanialla on nähtävissä omien kaasuvarojen ehtymistä. Tämän vuoksi, mutta myös tarpeesta hajauttaa energialähteitään sekä ollakseen vähemmän riippuvainen Venäjältä tuotavasta kaasusta, Romania ajaa EU:n piirissä aktiivisesti Turkin kautta rakennettavan Nabucco -kaasuputken rakentamista. Tätä putkea pidetään ensisijaisena ratkaisuna. Mustanmeren alittava, suoraan Venäjältä vedettävä South Stream -kaasuputki on Romanialle lähinnä edellistä ratkaisua täydentävä.

EU:n rajamaana ja Mustanmeren maana talouskriisin vaikutusten poliittinen seuranta heijastuu Romaniassa myös aktiivisena kiinnostuksena erityisesti Mustanmeren alueen ja Kaukasian ns. jäätyneisiin konflikteihin. Romania katsoo niihin kuuluvan myös Transnistrian, Abhasian, Etelä- Ossetian ja Krimin. Kiinnostus näihin poliittisiin kysymyksiin on Romaniassa eurooppalaista keskiarvoa merkittävästi suurempaa. RUOTSI Suurlähettiläs Alec Aalto, Tukholma 27.9.2009

Talouskriisin vaikutuksista

Talouskriisi on pakottanut huomaamaan, että maailma muuttuu peruuttamattomalla tavalla. Myönteistä on, että maailmanlaajuinen kriisi korostaa maailmanlaajuista keskinäistä riippuvuutta.

Maailmantaloudessa on käynnissä uusjako. Kuvaavaa on, että vanhaa talousjärjestelmää heijastava G7/G8 -ryhmän merkitys vähenee, ja tilalle tulevat sekä G20 että mahdollisesti G2. Vaikutusvaltaansa lisäävät etenkin Kiina, mutta myös eräät suuret kehittyvät taloudet kuten Intia ja Brasilia. Kenen kustannuksella? USA:n etumatka kutistuu, mutta maa pysyy kärjessä kiitos taloutensa dynamiikan ja vahvan sopeutumiskyvyn. Venäjän talouden heikkoudet puolestaan korostuvat, joskin öljyn ja kaasun hinnan odotettu uudelleen kohoaminen saattaa tarjota tilapäistä lohtua. Myös Japanin pitkään nähtävissä olevat ongelmat kärjistyvät jälleen.

Suurimpina häviäjinä ovat kuitenkin köyhimmät kehitysmaat.

EU on osoittanut kollektiivista kriisinhallintakykyä, mutta yksittäisten jäsenmaitten näkymät vaihtelevat suuresti. Vanhojen jäsenvaltioiden rakenteelliset ongelmat ovat pitkälti ratkaisematta ja useiden uusien talouksien heikkoudet ovat käyneet ilmeisiksi. Pohjoismaiden hyvinvointimalli näyttää nyt muiden silmissä aiempaa houkuttelevammalta edellyttäen, että Pohjoismaat itse pystyvät sitä ylläpitämään muuttuneissa olosuhteissa.

Eurojärjestelmä on selvinnyt hyvin ensimmäisestä koetuksestaan. Euron osuus kansainvälisestä valuuttajärjestelmästä saattaa kasvaa, mutta sen kurssin vahvistuminen etenkin suhteessa dollariin on omiaan heikentämään euromaiden kansainvälistä kilpailukykyä.

Kansainvälisten instituutioiden puolella korostuu paitsi erilaisten yhteistyöryhmittymien myös keskeisten talousjärjestöjen kuten IMF:n ja Maailmanpankin merkitys. Maailmantalouden painopisteiden siirtymiset heijastuvat ennen pitkää järjestöjen hallintojärjestelmiin nousevien talousmahtien eduksi. WTO:n vaikutusvaltaa tulisi nostaa. YK, jolla ei ole roolia talouskriisin hallinnassa, on vaarassa edelleen marginalisoitua. Sen osalta tarvittavien uudistusten läpivieminen käy yhä vaikeammaksi.

Vaikka talouskriisi pelättyä nopeammin saataneen hallintaan, sen välilliset vaikutukset ovat pitkäaikaiset ja arvaamattomat. Vaarana on, että ilmastomuutoksen vastaiset toimet vakavasti hidastuvat ja että protektionismin leviäminen haittaa kansainvälisen kaupan elpymistä. Voidaan myös kysyä onko markkinatalouden ja (länsimaisen) demokratian yhteys enää itsestään selvä. Maailmantalouden uusjaolla saattaa olla kielteisiä seuraamuksia esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta.

Vaikeimmin arvioitavissa on talouskriisin vaikutus ihmisten asenteisiin. Köyhimmissä kehitysmaissa seurauksena voi olla yhteiskuntajärjestelmien romahtaminen, ääriliikkeiden vahvistuminen ja maastamuuton kiihtyminen. Kehittyneissä maissa sosiaaliset ongelmat lisääntyvät, jolloin poliittinen vakaus horjuu ja etenkin maahanmuuttoon liittyvät asenteet kärjistyvät. Kansainvälisessä yhteistyössä lyhytaikaisten kansallisten etujen ajaminen korostuu, jolloin yhteinen päätöksenteko esimerkiksi 27:n maan EU:ssa vaikeutuu.

Vaikka talouskriisin pahin vaihe nyt olisi ohi, se saattaa lähivuosina uusiutua. Paitsi tiukempia finanssisektorin sääntöjä maailma tarvitsee tehokkaan varoitusjärjestelmän, ”early warning” - mekanismeja.

Talouskriisi saattaa lisätä suurvaltojen yhteistyöhalukkuutta, mutta se ei ole vähentänyt kansainvälistä turvallisuutta välittömästi uhkaavien ongelmien räjähdysalttiutta. Etusijalla ovat Afganistanin ja Lähi- idän tilanne sekä Iranin ja Pohjois-Korean ydinasekysymykset. Ruotsin näkemyksistä

Ruotsi tarkastelee maailmantilannetta tällä hetkellä ensisijaisesti EU-puheenjohtajavaltion näkökulmasta. Puheenjohtajuuden jälkeenkin Ruotsin pyrkimys toimia EU:n kautta ja EU:n ytimessä on ulkopolitiikan keskeisenä tekijänä ainakin nykyisen hallituksen aikana. Toistaiseksi EU:n toimet talouskriisin hallitsemiseksi ovat olleet linjassa Ruotsin kansallisten etujen kanssa. Euroalueen ulkopuolella oleminen ei ole sanottavasti vaikuttanut talouskriisistä selviämiseen eikä haitannut puheenjohtajuuden hoitoa, kiitos läheisen yhteistyön eräiden euromaiden kuten Suomen kanssa. Kruunun heikentyminen ei näytä vaikuttaneen talouden kehitykseen ja se on jopa tarjonnut lyhytaikaista kilpailuetua euromaihin nähden.

Talouskriisin yllä kuvatut mahdolliset pitkäaikaiset vaikutukset vaarantaisivat Ruotsin politiikan peruspyrkimyksiä. Ilmastomuutoksen torjuminen on Ruotsin puheenjohtajuuskauden päätavoitteena; protektionismin torjuminen on elintärkeää maan viennistä riippuvaisen talouden kannalta; köyhyyden poistamiseen kehitysmaissa panostetaan voimakkaasti. Maahanmuuttokysymysten kärjistyminen olisi vakava rasite hallitukselle ja koko poliittiselle järjestelmälle ensi syksyn vaalejakin ajatellen. EU- puheenjohtajuus tarjoaa Ruotsille tavallista paremmat mahdollisuudet myötävaikuttaa näiden ongelmien ratkaisuun.

Suomen linjauksista

Suomen kannalta talouskriisi korostaa – kuten nykyään lähes aina – aktiivisen EU-politiikan merkitystä. Aktiivisuus tarkoittaa rakentavien, harkittujen aloitteiden esittämistä, konsensuksen hakemista ja puheenjohtajamaan tukemista milloin vain mahdollista. Samalla tulee huolehtia siitä, että kansalliset toimet ovat sopusoinnussa EU-politiikan kanssa. Konkreettisia tavoitteita EU-tasolla ovat mm.:

– Talouskriisin hallintaan liittyvien toimien koordinoitu sopeuttaminen maailmatalouden kehityksen mukaan; – Protektionismin vastustaminen ja kansallisten tukitoimien kriittinen tarkastelu myös EU:n sisällä; – Yhteisten ilmastotavoitteiden viimeistely ja varmistaminen. – Maahanmuuttoon liittyvien yhteisten periaatteiden ja toimintatapojen edelleen kehittäminen ja niiden noudattamisen valvonnan varmistaminen.

Pohjoismaiden kesken tulisi Suomen ja Ruotsin hallitusten näkemysten mukaisesti selvittää pohjoismaiseen hyvinvointimalliin liittyvät haasteet ja kehittämistarpeet. Lisäksi tulisi yhdessä pohtia mitkä ovat reaaliset mahdollisuudet lisätä Pohjoismaiden yhteistä vaikutusvaltaa maailman talousfoorumeilla tilanteessa, jossa Euroopan asema on vaarassa heiketä.

Kansallisella tasolla tulisi selkiyttää maahanmuuttopolitiikkaa ja varmistaa sille mahdollisimman laaja poliittinen tuki. Energiakysymyksissä korostuvat pitkäaikaiset huoltovarmuuteen ja ilmastotavoitteisiin liittyvät tarpeet. Kehitysyhteistyön suunnittelussa korostuvat tarve määrärahojen nostamiseen sekä joustavuuden lisäämiseen äkillisiä katastrofitilanteita ajatellen.

Suomen kansainvälistä kriisinhallintakykyä on edelleen vahvistettava sekä sotilaallisella että siviilipuolella. Afganistanin operaatiossa on syytä pysyä kunnes kansainvälinen yhteisö ei enää pidä sitä tarkoituksenmukaisena. Ulkoasiainhallinnon tehtävänä on kansalaisten tuen hankkiminen tämän politiikan taakse. SAKSA Suurlähettiläs Harry Helenius, Berliini 1.10.2009

Talouskriisin jäljet Jääkö Eurooppa kehityksessä jälkeen?

Neljäs syyskuuta Berliinissä esitelmöinyt IMF:n johtaja Dominique Strauss-Kahn esitti varovaiset näkemyksen globaalista taloudesta ja kansainvälisen kaupan palautumisesta. Vapaa pudotus on ohi mutta palautuminen on vaivalloista ja aikaa vievää. Kehittyneissä talouksissa tulee miettiä elvytyksen lopettamista mutta aika on määrittelemättä ja huono ajoitus tuhoaa orastava nousun. kasvavat uudet taloudet palautuvat hieman nopeammin mutta sielläkin tilanne on "brittle" - helposti särkyvä. Kansainvälisen yhteisön tulee laatia ohjelma nykytilanteesta ulospääsyksi - nk. exit strategia - mutta sen käynnistämisen aika ei ole vielä. Kehitysmaiden taloustilanne on todella huolestuttava ja kehittyneissäkin talouksissa tullaan painimaan kasvavien poliittisten ja sosiaalisten paineiden kanssa. Erityisesti kasvava työttömyys luo yhteiskunnallista epävakautta. Näin siis Strauss-Kahn.

Aasia, erityisesti Kiina ja Intia, on vahvistanut asemiaan globaalikaupassa ja samalla kansainvälisessä politiikassa. USAn mahdollisuuksista nopeasti nousta lamasta ollaan eri mieltä. Maan sisämarkkinoiden dynaamisuus on tunnetusti hiipunut ja edessä on kova kuuri. Säästäminen on uudelleen saatava kunniaan ja pääoman tuonnilla eläminen lopetettava. Usa pystyy kuitenkin tästä ahdingostaan nousemaan ehkä nopeammin kuin rakenteiltaan jäykempi Eurooppa.

Saksa on pitkään ollut maailman neljänneksi suurin talous, "viennin maailmanmestari" ja EUn talousveturi. Maassa oli tärkeät Bundestagin vaalit 27.9. vaikka lopputulos muuttaakin merkittävällä tavalla hallituspohjaa niin itse vaalikamppailua on arvosteltu vaisuksi ja ponnettomaksi. Maailmantalouden ollessa kriisissä yskii ulkomaankauppa, Kiina ja muut nousevat taloudet määrittävät yhä selvemmin kansainvälisen talouskeskustelun suunnan, presidentti Obama pyrkii sanoista tekoihin Lähi Idässä, Iranissa ja Afganistanissa. Olisi luullut että Saksassa tämä heijastuisi vaalikamppailuun. Mutta toisin kävi, keskustelu esim. Afganistanin sotaan osallistumisesta on ollut varovaista eivätkä G 20n ja EUn toimenpiteet talouskriisin nujertamiseksi ole herättäneet paljonkaan väittelyä.

Vientimaana Saksa on kasvavan kilpailun edessä. Pääasiassa investointitavaroita vievänä maa joutuu se nopeutetussa aikataulussa vastamaan Aasian haasteeseen. Voidaanko tulevaisuudessa talous rakentaa vientiteollisuuden varaan? Polttopisteessä on saksalaisen autoteollisuuden tulevaisuus. Saksassa ja Euroopassa valmistetaan liikaa henkilöautoja samalla kuin autojen massatuotanto siirtyy Kiinaan Korean ja Japanin lisäksi. Joka 7-8 teollisuustyöpaikka Saksassa sanotaan olevan suoraan tai välillisesti riippuvainen tästä teollisuussektorista.

Kiersin syyskuun lopulla Ruhrin aluetta. Tämä entinen Saksan terästeollisuuden keskittymä on tänään suuntautunut T&K toimintaan, korkean teknologian kehittämiseen ja perustutkimuksen vauhdittamiseen. Tässä näkyy yhteisiä piirteitä Suomen 90-luvun kriisin jälkeiseen aikaan. Saksan projektiin liittyy energiatalous. Miten kehittää ympäristöllisesti turvallinen hiilivoimala? Miten laajentaa taloudellisesti kannattavalla tavalla uusiutuvien energialähteiden käyttöön ottoa?

Ruhrin alueen Duisburg on yksi maailman suurimmista sisäsatamista. Siellä panostetaan voimakkaasti sataman kehittämiseen, usko logistiikan tulevaisuuteen on siis vahva. Pohjois-Saksan satamien tilanne talouskriisin aikana on tukala. Volyymit ovat kutistuneet 30-40%. Suomen päässä tämä on tuntunut omissa satamissamme Venäjälle suuntautuvan transitokuljetuksen voimakkaana vähenemisenä.

Mitä talouskriisi tuo mukanaan?

Globaalitasolla on jo tapahtumassa siirtymä joka suosii Aasian suuria maita Kiinaa ja Intiaa. Usa on vaikeuksissa vielä pitkään. Eurooppa painii jäykkien rakenteiden, ikääntyvän väestönsä ja kasvavan energiatarpeensa kanssa. EUn aktiivinen ja uusia ajatuksia avaava politiikka on paikallaan.

Sosiaaliset ja poliittiset paineet lisääntyvät kasvavan työttömyyden kautta. Työttömyys kasvaa vielä suhteellisen kauan sen jälkeen kun yksityissektorilla alkaa uusi nousu. Erityisen vaikeaa tilanne on monessa kehitysmaassa, joissa viime vuosina talouskasvu on ollut toiveita herättävää. Vaikka järkevästä ulospääsystä (exit strategia) sovittaisiinkin, voi edellä mainitut paineet tehdä siitä vaikeasti toteutettavan niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissakin.

Saksan ongelmat ovat yleiseurooppalaisia. Väestökehitys, vientiteollisuuden kasvava kilpailutilanne ja uudistumistarve, koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen kilpailukyvyn takaamiseksi, maahanmuuttajien integroiminen jne.

G 20 ottaa talouskriisin siivittämänä itselleen johtavan roolin globaalitalouden kehittämisessä. G 8, johon Saksa niin ikään kuuluu, jäänee taka-alalle. G 20n kokoonpano sekä meneillään oleva kansainvälisten rahoituslaitosten reformi (IMF, Maailmanpankki) voi johtaa EUn sisällä suurten ja pienten jäsenmaiden välisen eron kasvuun.

Kiinan ja Intian ynnä muiden kasvavien talouksien kehittyessä on entistä selvempi, että Venäjä on riippuvainen Euroopasta, sen markkinoista sekä vienti että tuontimielessä. Sen ongelmat ovat pitkälti samat kuin EU-maiden joskin monessa kohtaa vieläkin vaikeammat.

Suomelle on tärkeää että Euroopan unionilla on selvä, yhteisesti sovittu kanta talouskriisin hoitamiseksi ja siitä ulospääsemiseksi - ja näinhän on toistaiseksi asia myös ollut. Saksan talouden elpyminen on Suomen ulkomaankaupalle erityisen tärkeä, sama koskee Venäjän taloutta.

Etsiessämme paikkaamme uudessa tilanteessa - mm. G 20, kansainväliset rahoituslaitokset - on meidän pystyttävä kehittämään sekä hyödyntämään Euroopan Unionin politiikkaa että Pohjoismaiden yhteistä painoarvoa Euroopassa ja globaalisti. SAMBIA Suurlähettiläs Sinikka Antila, Lusaka 30.9.2009

Talouskriisin vaikutuksista kansainväliseen politiikkaan

Sambian talouteen kv. talouskriisi iski täysillä ja odottamatta, kun kuparinhinnan romahdus muutaman kuukauden sisällä, investointivirtojen pysähtyminen ja valuutan arvon lasku johtivat tuhansien työpaikkojen menetyksiin, verotulojen laskuun ja budjettivajeeseen. Pahin näyttäisi olevan Sambian osalta nyt ohi ja kuparinhinnan ja investointien kasvun myötä Sambia näyttäisi selviävän kriisistä pelättyä vähemmin seurauksin. Suomen tulee tukea köyhiä maita selviytymään kv. talouskriisistä paitsi IMF:n kautta, myös tuella maiden taloutta tervehdyttäviin ja monipuolistaviin ohjelmiin ja kaupan kapasiteettien vahvistamiseen. Yhteistyökumppaneita tulee etsiä ohi julkisen hallinnon yksityiseltä sektorilta, ml. Afrikan uusien avunantajamaiden, Kiinan, Intian ja Venäjän yritykset. Afrikan ja muiden köyhien maiden kehittäminen on tärkeää koko globaalin talouden ja kv. politiikan kannalta.

Kuparinviennistä riippuvaisen Sambian talouteen kv. talouskriisi iski täysillä ja odottamatta. Toinen jalkamaa, Zimbabwe oli jo presidentti Mugaben huonon hallinnon jäljiltä "omasta takaa" konkurssin partaalla, joten kv. kriisi ei sitä paljonkaan heilauttanut, kun taas toisessa jalkamaassa, maatalous- pohjaisessa eikä merkittävää vientikauppaa käyvässä Malawissa, kriisin vaikutukset jäivät vähäisiksi.

Sambian talouden liiallinen riippuvuus kuparin viennistä osoitti haavoittuvuutensa vuoden 2008 loppupuolella, kun kuparin maailmanmarkkinahinta putosi Lontoon metallipörssin 2008 heinäkuun alun huippuhinnasta 8.985 dollaria tonnilta 2008 joulukuun 31. päivän 2.902 dollariin. Kuparinhinnan laskun ja ulkomaanvaluutan vähenevän määrän myötä Sambian valuutan, kwachan, arvo laski syyskuun 2008 ja huhtikuun 2009 välillä lähes 60 %. Sambian hyvä talouspolitiikka oli ennen kriisiä tuottanut tuloksia - 5-6 % BKTL kasvu viimeisen viiden vuoden aikana ja kasvava ulkomaisten investointien määrä. Kansainvälisen talouskriisin johdosta myös investointivirrat laskivat vuoden 2007 1,3 miljardista $:sta vuoden 2008 arvioituun 938 miljoonaan $iin. Vuonna 2007 ensimmäistä kertaa pitkään aikaan saavutettu yhden digin inflaatio -8.9%- nousi kriisin johdosta 16.6 %iin vuonna 2008.

Sambian kaivosteollisuudesta hävisi muutaman kuukauden sisään 23 000 työpaikkaa - näistä n. 4000 on saatu palautettua talouden elvyttyä vuoden 2009 puolivälin jälkeen. Kaivosteollisuuteen liittyvän palveluteollisuuden ja muiden sektoreiden -kuten turismin- työpaikkojen menetyksistä ei ole tilastoja. Kaivosteollisuuden verotulojen, tulli- ja VAT tulojen ja avunantajien budjettitukipanostusten lasku johti budjettivajeeseen estäen panostukset tuottavan infrastruktuurin kehittämiseen. Lontoon G 20 kokouksen päätöksen mukaisesti IMF on myöntänyt Sambialle lisämaksutasetukea 600 miljoonaa dollaria ja Euroopan Kehitysrahaston 30 miljoonan euron Flex-tuki on päätettävänä. Budjettivajeen pääasiallinen täyttäminen on tapahtunut Sambian keskuspankin rahoituksen kautta. IMF väläytti syyskuisen arviointimatkan yhteydessä mahdollisuutta lisätukeen -tätä koskeva arvio tehdään lokakuussa.

Lähinnä Aasian maiden kysynnän nousun myötä myös Sambian taloudessa alkoi vuonna 2009 näkyä virkoamisen merkkejä. Kuparinhinta on yli kaksinkertaistunut vuoden 2009 aikana, minkä myötä sulku- uhan alla olleisiin kaivoksiin löydettiin uusia sijoittajia jatkamaan toimintaa. Tämän, muun taloudellisen elpymisen ja IMF tuen myötä valuutan arvo on alkanut nousta. Valuutan arvonnousun myötä uskotaan inflaation laskevan vuoden loppuun mennessä 10 % tasolle. Vuoden 2009 BKTL kasvuodotuksia nostettiinkin ylöspäin 4,3 %:iin ja vuonna 2010 odotetaan palattavan takaisin 5 %:n kasvuun. Tällä hetkellä näyttäisi siis siltä, että pahin olisi Sambian osalta ohi ja että kuparinhinnan ja investointien kasvun myötä Sambia selviäisi kriisistä pelättyä vähemmin seurauksin.

Kv. talouskriisin opetukset Sambialle -luonnonvaroiltaan rikkaalle, mutta tilastollisesti köyhälle maalle ovat moninaiset. Globaalitalouden liikkeet ovat yhä ennalta arvaamattomammat: jossakin päin maa- ilmaa alkanut kriisi voi viedä pohjan taloudelta toisella puolella maapalloa muutaman kuukauden sisällä. Sambian päättäjät ja talousoppineet ovat tienneet 1990 luvun lopulla ja 2000 luvun alussa koetun edellisen kuparinhinnan romahduksen pohjalta, että hinnanlasku tulee toistumaan säännöllisin väliajoin. Kuitenkaan talouden monipuolistamista ei ole kyetty tosissaan panemaan toimeen näinä vuosina. Tähän lienee syynä paitsi puutteelliset kapasiteetit, myös inhimillinen luonne: Kun asiat menevät hyvin, on tilanteeseen helppo tuudittautua ja vaikea tehdä päätöksiä "pahan päivän varalle". Talouden rakenteellisten ja epäsuosittujen muutosten toimeenpano vaatisi Afrikassakin raimosailaksia toimintaan piiskaavina "tuomiopäivän enkeleinä". Sambiassa talouden monipuolistaminen saisi varmasti kannattajia ainakin niiden maaseudun köyhien äänestäjien keskuudessa, joiden asema ei talouskasvusta seuranneesta yleisen köyhyyden vähenemisestä huolimatta ole parantunut. Maailmanpankin maaedustaja sanoi syyskuun alun korkean tason dialogissa avunantajien ja hallituksen kesken, että kaivosteollisuuden kasvu ei vähennä maaseudun köyhyyttä - siihen pystyy vain maatalouden tehostaminen ja pienyritystoiminnan mahdollistaminen laaja-alaisen kasvun aikaansaamiseksi.

Sambian osalta on toivoa siitä, että talouskriisin opetuksista otetaan vaarin. Toisaalta maassa käydään jo vaalikamppailua vuoden 2011 yhdistettyjä alue-, parlamentti- ja presidentinvaaleja varten. Uusi presidentti valittiin vasta juuri talouskriisiin vaikutusten alkaessa näkyä lokakuussa 2008 täytevaaleissa edellisen presidentin kuoltua sairaskohtaukseen. Vaalitulos oli erittäin tiukka ja nyt käynnissä oleva vaalikamppailu raakaa. Kuten tunnettua, tällainen tilanne ei ole kovin suotuisa rakenteellisten ja epäsuosittujen uudistusten toimeenpanoon. Tilannetta ei helpota yhtään se, että samaan aikaan maassa käydään kehitysavunantajien ja hallituksen kanssa dialogia siitä, täyttyvätkö avunantoon liittyvät yhteisesti sovitut periaatteet tilanteessa, jossa maassa on tullut esiin julkisten varojen väärinkäytöstapauksia.

EU on tärkeä kauppa- kehitys- ja talouskumppani Sambialle. Kuitenkin jo useamman vuoden ajan maa on "katsonut itään" etsiessään ratkaisuja polttaviin kysymyksiinsä. Kiinalaisten esiinmarssi talouden investoijana on erittäin vahvaa. Eilen Kiinan kansantasavallan 60-vuotisjuhlallisuuksissa Kiinan suurlähettiläs julkisti 800 miljoonan dollarin investointisuunnitelmat. Myös Intia ja Etelä-Afrikka ovat vahvoja talousvaikuttajia, perinteisten kaivosyhtiömaiden, kuten Australian ja Kanadan pitäessä yhä vielä kärkipaikkaa investointitilastoissa. Tässä seurassa EU:lla on vaarana jäädä ainoastaan avun tuloksellisuudesta, korruptiosta ja hyvästä hallinnosta muistuttavan kumppanin rooliin. Yhteisen EU:n Afrikka-strategian jalkauttaminen afrikkalaisia maita maailmantalouteen konkreettisesti puskevien aloitteiden kautta on keskeistä. Kauppaa tukevan avun fokusoitu ja tehokas toimeenpano on yksi tällainen konkreettinen asia, mitä Sambia ajaa voimakkaasti esim. ns. North-South- kuljetuskäytävähankkeen kautta.

Venäjän presidentti Medvedeviltä kysyttiin kesäkuisella Afrikan kiertueellaan "Miksi Venäjä on herännyt Afrikka -yhteistyöhön vasta nyt ?" Sittemmin Afrikka on nostettu Venäjän ulkopolitiikassa korkealle prioriteetille. Venäjän ulkoministeriön kollegium on hiljattain järjestänyt erityisen kokouksen yritysmaa- ilman ja eri ministeriöiden kanssa Saharan eteläisen Afrikan tulevista yhteistyönäkymistä. Samoin on perustettu Afrikan kaupan ja taloudellisen yhteistyön suunnittelua ja koordinointia varten erityinen komitea. Medvetjev allekirjoitti kiertueellaan sopimuksia investointisuojasta, atomienergia- ja avaruusyhteistyöstä ja taloudesta Nigerian, Egyptin, Namibian ja Angolan kanssa. Näillä ja kaupallis- taloudellisella yhteistyöllä pyritään täydentämän Venäjän perinteistä opetusalan yhteistyötä Afrikan maiden kanssa. Vaikka venäläisiä isoja yrityksiä ja pankkeja on mukana suurissa investointihankkeissa Afrikassa on Venäjän ja Afrikan maiden välinen kaupankäynti yhä vähäistä. Nyt halutaan edistää suoraa yhteistyötä pienten ja keskisuurten yritysten välillä. Myös korkeaan teknologiaan ml. avaruus- ja ydin-teknologia liittyvää yhteistyötä pidetään potentiaalisena alueena.

Monenkeskinen järjestelmä on tärkeä kanava Venäjälle sekä rauhanturvatoiminnan, kehitysyhteistyön että kv. politiikan alueella. Se on tiivistämässä suhteitaan joihinkin järjestöihin – esim. kesäkuussa Venäjä osallistui ensimmäistä kertaa Afrikan kehityspankin vuosikokoukseen tarkkailijana. Kansainvälisessä YK politiikassa Venäjä katsoo voivansa pelata sillanrakentajan roolissa, sillä se on "länsimaita" lähempänä afrikkalaisten maiden kantoja. Tärkeitä politiikan alueita ovat vakauden ja moninapaisen maailmanjärjestyksen ylläpitäminen ml. YK:n roolin vahvistaminen yhteisiä uhkia, kuten terrorismit ja muita äärivoimia vastaan. Venäjä on aktivoitunut esim. Somalian merirosvouksen estämisessä. Venäjä on sitoutunut tukemaan vuosituhatjulistuksen päämääriä, Dohan kehitysrahoituskonferenssin päätöksiä ja pitää tärkeänä tukea köyhiä maita selviämään ilman omaa syytään syntyneestä kv. talous-kriisistä. Venäjän kehitysapua suunnittelemaan ja koordinoimaan on perusteilla erillinen kehitysapuvirranomainen. Suuri osa Venäjän avusta tulee muodostumaan velkojen anteeksiannosta. Suomen tulee tukea köyhiä maita selviytymään kv. talouskriisistä. Paitsi IMF:n kautta annettava maksutasetuki, tuki maiden taloutta tervehdyttäviin ja monipuolistaviin ohjelmiin ja kaupan kapasiteettien vahvistamiseen on tärkeää. Kehitysmaiden taloudellisen integraation edistäminen on keskeistä. Kuten Sambian kauppa- ja teollisuusministeri sanoo, avunantajien kauppaa tukeva apu toimii parhaiten, kun sen selkärankana ovat isot, alueelliset ohjelmat, joita täydennetään kansallisilla toiminnoilla.

Talouden tasapainottaminen ja kaupankäynnin edistäminen vaatii panostuksia infrastruktuuriin, inhimillisten resurssien ja instituutioiden vahvistamiseen ja toimintaympäristön tekemiseen suotuisammaksi yksityisyrittäjyydelle. Sambian sijoitus maailmanpankin "Doing Business" indeksissä on parantunut hitaasti mutta varmasti viime vuosina. Se on sijalla 100 yhteensä 181 maan joukossa, Saharan eteläpuolisen Afrikan 46 maan joukosta Sambia on sijalla 7 ja Eteläisen Afrikan 14 SADC maan Joukossa sijalla 5 Mauritiuksen, Etelä-Afrikan, Botswanan ja Namibian jälkeen. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä esim. lupaviidakon kitkemisessä ja työelämälainsäädännön uusimisessa.

Suomen tulee jatkaa köyhyydenvähentämistä Afrikassa työllisyyttä edistävän ja laaja-alaisen talous- kasvun, ruuantuotannon ja ilmastonmuutoksen torjumisen kautta sekä vahvistamalla maiden instituutioita ml. suunnittelu-, seuranta- ja tilastointijärjestelmät ja korruption ehkäisy. Näin parannetaan köyhien maiden mahdollisuuksia varautua tuleviin talouskriiseihin ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaan kriisiin sekä edistetään niiden integroitumista maailmantalouteen.

Suomen tulee olla kehitys- ja muita yhteistyöohjelmia suunnitellessaan etsiä partnereita ohi julkisen hallinnon yksityiseltä sektorilta, ml. Afrikan "uusien avunantajamaiden" yritykset. Jo nyt Sambiassa Suomen tukemissa yksityissektorin kehittämisohjelmissa on osapuolina intialaissomisteisia teollisuus- yrityksiä. Mikäli Venäjän pyrkimykset lisätä taloudellista yhteistyötä PK yrityssektorilla Afrikassa etenee, mikään ei estäisi suomalaisten ja venäläisten tahojen yhteistyötä vastaavalla tavalla. Sambiassa on yksi YK järjestö kääntynyt Venäjän suurlähetystön puoleen etsien kokeneita maantaloustuottajia investoimaan Sambian maatiloihin ruuantuotannon lisäämiseksi ja paikallisten pientilallisten kouluttamiseksi. Suomesta ei varmaan kukaan lähde maata viljelemään Sambiaan, mutta metsätaloutta ja uusiutuvia energiavaroja ja IT sektoria kehittämään mahdollisesti.

Suomen tulee tunnustaa, että Afrikan ja muiden maanosien köyhien maiden kehittäminen on tärkeää koko globaalin talouden ja kv. politiikan kannalta. Kuten Pittsburghin julistuksessa sanotaan, "Askeleet kehityskuilun kaventamiseksi on potentiaalinen maailmantalouden kasvun moottori". Afrikan ja kehitysmaiden ongelmiin on perehdyttävä, niiden neuvottelutavoitteet huomioitava kv. politiikassa ja niiden omaa kehitystä ja alueellista integraatiota on tuettava. Kehitysmaita ei toisin sanoen tule enää pitää "ylijäämämaina" vaan pyrkiä vahvistamaan niiden roolia. Etelä-Afrikka on tällä hetkellä ainoa Afrikan edustaja G 20 ryhmässä. Siihen kohdistuvat odotukset muiden Afrikan maiden osalta ovat suuria mantereen äänen saamiseksi kuuluviin kehitysmaiden ryhmässä, jossa muuten suuret ja kehittyneet BRIC maat dominoivat peliä. SAUDI-ARABIA Suurlähettiläs Martti Isoaro, Riad 26.9.2009

Katse Persianlahdelle

Tuhatvuotisen perinteen mukaisesti ramadanin paastokuukauden lopulla Saudi-Arabia hiljentyy odottamaan havaintoja uuden kuun sirpistä, mikä kertoo paaston päättymisestä ja Eid Al Fitr -juhlan alkamisesta. Historia kohtasi konkreettisesti nykyajan, kun kuukalenterin mukainen Eid osui tänä vuonna juuri syyspäivän tasauksen aikaan, 23.9. vietettävän kansallispäivän alle. Kansallispäivänä vihittiin myös näyttävin juhlamenoin käyttöönsä Saudi-Arabian uusista näköaloista konkreettisesti kertova, pikavauhtia rakennettu riskipitoinen suurhanke - yhteistyössä maailman johtavien tieteellisten laitosten kanssa suunniteltu huippuyliopisto - King Abdullah University of Science and Technology (KAUST). Kuningas itse osallistui tämän Punaisen meren rantakylään rakennetun suurten odotusten ja suurten haasteiden opinahjon ja tutkimuslaitoksen avajaisiin. Näin ollen hän ei itse matkustanut seuraavalle päivälle ajoittuneeseen Pittsburghin G20-huippukokoukseen.

Yhtä lailla kuin huippuyliopiston avaaminen kertoo Saudi-Arabian itsevarma osallistuminen G20- ryhmään aikojen muuttumisesta. Kumuloitunut öljyvauraus on tehnyt maasta alueen suurimman talouden. Raakaöljyn pumppausmahdollisuuksien merkittävä kasvattaminen tekee lähivuosina taas politiikan tekoonkin riittävän lisätuotannon huomionarvoiseksi mahdollisuudeksi. Samalla tämä sisäpoliittisesti yhä perinteen voiman ja modernisoinnin tarpeen puristuksessa kamppaileva, terrorismin koettelema maa on viime vuosina noussut politiikan kulisseista omalinjaiseksi alueelliseksi toimijaksi. Tätä ilmentävät hyvin poliittisen taustavaikuttajan, entisen tiedustelupäällikön sekä Washingtonin ja Lontoon-suurlähettilään prinssi Turki Al-Faisalin kaksi tuoretta artikkelia länsilehdissä. Toisessa hän hämmästelee lyhytnäköisenä USA:n politiikan linjausta energiariippumattomuuden tavoitteluun Lähi- idän öljystä, toisessa hän muistuttaa Lähi-idän rauhanprosessin tuoreimpiin vaiheisiin liittyvään, arabimaihin erityisesti amerikkalaistahoilta kohdistettuun paineeseen Israelille toivottavista myönnytyksistä, että siihen liittyen elementit ratkaisulle ovat olemassa, mm. arabialoitteessa - nyt olisi vain Israelin tartuttava rauhan mahdollisuuteen ("land first, then peace").

Saudi-Arabian ja muiden energiavaurauden avulla rooliaan kasvattaneiden alueen maiden roolin vahvistuminen erityisesti taloudessa, mutta myös politiikassa on ollut havaittavissa viime vuosina. Samanaikaisesti on kiinnostus maailmalla lisääntynyt ns. islamilaista pankkitoimintaa kohtaan. Samaten Persianlahden energiantuottajien ja Aasian kasvavien talouksien yhteisistä eduista - ja kenties myös samansuuntaisista maailmanpoliittisista näkemyksistä - kumpuava lähestyminen toisiinsa on lähtenyt kehittymään. Vaikuttaa siltä, kuin menossa oleva talouskriisi olisi omiaan vahvistamaan tätä maailmantalouden voimien uudelleenpainottumista. Gulfin perinteiset yhteydet Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan ovat yhä voimissaan, mutta niille on kasvamassa kilpailua.

* * * Mikä merkitys menossa olevalla maailmanlaajuisella talouskriisillä on edellä viitattuihin kehityssuuntiin? Miten meidän olisi suomalaisista lähtökohdista niitä tarkasteltava?

Riadista katsottuna näyttää siltä, kuin kriisi olisi omiaan vahvistamaan talouden uusia yhteyksiä ja keskuksia. Vaikka Persianlahden öljyvaurailla mailla ei kaikilla olisikaan suoria ambitioita vaikutusvallan kasvattamiseen, luovat mm. juuri yhteydet Aasian keskuksiin - erityisesti Kiinaan ja Intiaan Japanin ja Etelä-Korean ohella - globaalien asetelmien muutoksille edellytyksiä.

Saudi-Arabia on esimerkki maasta, joka öljytuloista saatujen säästöjen avulla on viime kuukausina pitänyt julkisten suurprojektien avulla talouden pyöriä liikkeellä. Tämänkin maan yksityissektori on joutunut osalliseksi kansainvälisestä kurimuksesta, ja lisää voi vielä tulla. Julkisen vallan toimet näyttävät kuitenkin luotsaavan yhteiskuntaa niiden ohi. Maan finanssiministeri katsoi äskeisen G20- ministerikokouksen jälkeen, että vaikka kriisin pohja olisikin jo ohitettu, julkisen vallan kannustintoimia tarvitaan vielä maailmanlaajuisesti.

Haasteena on nähtävä, kuinka Suomi parhaiten tukisi talouskriisistä selviämispolitiikan osana EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä kauppapolitiikan varautumista uusiin globaaleihin konstellaatioihin, niihin ajoissa etujemme mukaiseksi vaikuttamiseksi. Tämä edellyttää erillisesti huomion kohdistamista myös GCC-maihin, joiden kanssa mm. vapaakauppasopimus yhä odottaa viimeistelyä. Korkean tason tapaamisten merkitystä ei ole syytä vähätellä. Niiden avulla terävöityy myös kuva alueella vielä vähänlaisesti tunnetusta Suomesta.

Muiden öljymaiden tavoin Saudi-Arabiassa kulutus ja yksityinen sektori laajasti on joutunut sopeutumaan, paikoin dramaattisellakin tavalla (kahden suuren perheyhtiöryppään kaatuminen kesällä). Alkuvuodesta kohonnut öljyn hinta on kuitenkin osaltaan tukenut julkisen vallan mm. infrastruktuuriin, kuten yhdyskuntasuunnitteluun, kulkuyhteyksiin sekä sähkö- ja vesihuoltoon samoin kuin opetukseen ja terveydenhuoltoon sekä niihinkin liittyvään rakentamiseen kohdistamien investointien jatkamista. Kumuloituvia pääomia investoidaan myös maailmalle. Nyt olisi siis korkea aika panostaa näille markkinoille.

Muistaen, että öljyn suuri merkitys energialähteenä ja talouden pyörien rasvaajana jatkuu yli näköpiirissä olevan tulevaisuuden, on suurlähetystö Riadissa kiinnittänyt huomiota siihen, että Saudi- Arabiassa ja koko Gulfin alueella näyttäisi olevan pitemmälläkin tähtäyksellä kysyntää sellaiselle osaamiselle ja tuotannolle, missä kriisistä kärsineiden suomalaisten yritysten pitäisi olla kilpailukykyisiä. Täällä menestyneiden tietoliikennesektorin sekä eräiden koneiden ja laitteiden tai metsäteollisuuden toimittajien ohella nimenomaan ympäristöosaamiselle vesisektorista alkaen sekä cleantech-ratkaisuille näyttäisi olevan kasvavaa tilausta. Kynnys alueen markkinoille pyrkimiselle vaikuttaa kuitenkin edelleen suomalaisyrityksille varsin korkealta, vaikka esimerkkejä onnistumisesta löytyykin: merkittävä osa Suomen kauppataseen vientiylijäämästä on viime vuosina syntynyt kaupasta Persianlahden maiden kanssa. Entä vastaisuudessa: olisiko nyt aika harkita sen selvittämistä, pitäisikö Suomessa valmistella oma strategia näiden kauppa- ja investointimahdollisuuksien hyödyntämiseksi! SERBIA Suurlähettiläs Kari Veijalainen, Beograd 23.9.2009

Serbian vielä aika kehittymätön talous näyttäisi vaikeuksista huolimatta selviävän kohtuullisen hyvin; tosin radikaalit ja epäsuositut toimet ovat välttämättömiä. Serbiakin on läksynsä oppinut, mutta katkerasti. Lääkkeet ovat karvaita niellä.

Länsi-Balkanin taloudellinen ja poliittinen integroiminen EU-alueeseen on edelleen nähtävä prioriteettina.

Globalisaation hallinta on vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Uusia keinoja on pakko löytää, jotta talouksiemme haavoittuvuus vähenee. Paradigman muutos on tarpeen myös Suomessa.

"Ketä käärme kerran puree, varoo sisiliskoakin"; Serbian opetuksia talouskriisistä

Otsikoikoon tämä Serbian pääministerin äsken toteutuneella Suomen vierailullaan siteeraama sanonta tätä kolumnia. Serbia on oppinut oman läksynsä karvaiden kokemusten kautta niin kaasun toimitusten keskeytyksestä kuin finanssi- ja talouskriisin kurimuksessakin. Serbian imago maailmalla ei ole Jugoslavian hajoamissotien ja Kosovon kiistan takia kehuttava. Silti viimeisen runsaan vuoden aikana merkittävääkin kehitystä on havaittavissa.

Vielä puolitoista vuotta sitten Belgradin pääkatu oli hulinoitsijoiden vallassa Kosovon itsenäisyysjulistuksen seurauksena ja Serbia kutsui kotiin suurlähettiläitään Kosovon itsenäisyyden tunnustaneista maista, mm. Suomesta. Eurooppa-mieliset puolueet onnistuivat pitkällisten neuvottelujen jälkeen heinäkuussa 2008 muodostamaan koalitiohallituksen. Pari-kohme viikkoa siitä Serbian poliisi otti kiinni sotarikoksista epäillyn Karadzicin ja luovutti hänet Haagiin tuomittavaksi. Kaksi epäiltyä päätekijää 44:stä jäi edelleen karkuteille (Mladic, Hadzic). Ja sen vuoksi Serbian EU- integraatio on käytännössä pysähdyksissä. Hallituskoalitioon liittyi myös milosevicilainen sosialistipuolue (SPS), joka sittemmin haki Sosialistisen internationaalin jäsenyyttä ja jonka edustajat toimivat mm. sisäministerinä ja parlamentin puhemiehenä. SPS:n puheenjohtaja sisäministeri Ivica Dacic on saanut tunnustusta toiminnastaan integraation hyväksi sekä komissiolta että jäsenmailta. Serbian radikaalipuolueen (SRS) jalkautuminen johti edistyspuolueen (SNS) syntyyn ja ääriradikaalien marginalisoitumiseen. Tämä oli merkittävä muutos maan poliittisessa maisemassa; ollaan aiempaa huomattavasti lähempänä kansallista konsensusta integraatiopolitiikasta.

Loppuvuodesta 2008 talous- ja finanssikriisin jyrä ajoi Serbian yli. Kosovo-kampanjan takia taloudelliset ja sosiaaliset reformit olivat jääneet puolitiehen. Kriisiin ei ollut siis hyvin valmistauduttu. Pankkisektori oli kuitenkin terve ja valuuttavaranto turvattu tiukalla keskuspankkipolitiikalla. Kuten PMI Cvetkovic äskettäisellä Suomen vierailullaan myönsi, paniikki oli lähellä loppuvuodesta 2008 kansalaisten ryhdyttyä vetämään säästöjään pois täkäläisistä pankeista, enimmäkseen itävaltalaisten, italialaisten, ranskalaisten, saksalaisten, kreikkalaisten jne. pankkien tytäryhtiöitä. Talletustakuun nostolla ja hallituksen määrätietoisilla toimilla valuuttapako saatiin pysähtymään ja sittemmin kääntymään jopa takaisin päin. Talous- ja finanssikriisistä selviämiseksi Serbia neuvotteli keväällä 2009 ja jälleen nyt syksyllä lainansaannista IMF:n kanssa. Neuvottelutulokseen päästiin, mutta nyt on menoja supistettava tai tuloja kasvatettava, jotta vuoden 2010 budjetti saadaan jotenkin tasapainoon. Budjettivajeet ovat kuitenkin pieniä verrattuna moneen EU-maahan.

Menojen supistaminen voi yleensä tapahtua nopeammassa tahdissa kuin tulojen kasvattaminen. Siihen ollaan nyt siis menossa ja vähän pakkotahtisesti. Julkishallinnosta kaavaillaan leikattavaksi talousministeri Dinkicin mukaan 14 000 henkilöä, näistä ensi vuonna jo 10 000. Jugoslavian tarpeisiin rakennetussa hallinnossa on varmasti leikkaamisen varaakin ja Serbia on myös IMF:n kuristusotteessa. IMF:n kamreerit ovat palaamassa Belgradiin lokakuun lopulla ja täsmällisen toimintasuunnitelman edellytetään olevan valmiina. Tadicin ajatus siitä, että näitä työntekijöitä tarvitaan tuotannollisessa toiminnassa uusissa työpaikoissa on varmaankin ihan oikea. Uhkaa kuitenkin syntyä vakava kohtaantumis- ja ajoitusongelma - matka uuteen työpaikkaan kulkee kilometritehtaan kautta - tuotannollisia työpaikkoja on vähänlaisesti ja monien osalta edellytettäisiin perusteellista uudelleen kouluttamista. Konkurssikypsiä valtio-omisteisia yrityksiä on edelleen satoja eikä finanssikriisin oloissa kannattavimpienkaan yritysten myynti/yksityistäminen tuo tulosta. Ongelmat ovat moninaisia ja moniulotteisia. Syvällisempiä rakenteellisia uudistuksia kyetään yleensä tekemään vain kriisiolosuhteissa ja pakon edessä. Tässä suhteessa edellytyksiä on kuten Suomessa 1990-luvulla.

Samanlaista ympyrän neliöintiä se on politiikka toki muuallakin näinä aikoina. Mutta lähtökohdat ovat esim. Suomen kaltaisessa maassa kokonaan toiset. Lisäksi Serbia joutuu raahaamaan mukanaan Kosovon taakkaa, josta usein puhutaan peitetermillä "alueellisen koskemattomuuden ja integriteetin turvaaminen". Sitä vastaanhan ei kenelläkään pitäisi olla periaatteessa sanomista. Ulkoministeri Jeremic kiertää maailmaa kuin mannertenvälinen ohjus puhumassa mitä eksoottisempien maiden edustajia Serbian kannan taakse, kun Kosovon itsenäisyysjulistuksen laillisuus tulee pohdittavaksi kv. tuomioistuimessa ja sen jälkeen. Kosovon kysymyksen myötä myös Sitoutumattomien maiden liike on kokenut Serbiassa renessanssin, vaikka maa aikookin pitää kiinni tarkkailijastatuksestaan. Vettä on ehtinyt virrata Kalemegdanin linnoituksen ohi sekä Savassa että Tonavassa paljon sitten niiden aikojen kun Tito oli perustamassa Sitoutumattomien maiden liikettä. Nyt liikkeelle on löydetty vain uutta välinearvoa.

Serbian uudistusliikkeen (SPO) johtaja Vuk Draskovic totesi eräässä haastattelussa äskettäin, että Milosevicin aikaisen turvallisuuspoliisin vaikutus näkyy edelleen, kun esim. uudistusmielisen pääministeri Zoran Djinjicin viiden vuoden takaisen murhan tekijöitä ei saada vastuuseen, ainakaan kaikkia. Historia kahlitsee näkymättömin sitein, vaikka maa on monelta osin paljonkin uudistunut ja modernisoitunut. Samainen Draskovic vertasi vieraillessaan muutama vuosi sitten maan ulkoministerinä Suomessa Serbiaa (Serbia-Montenegroa) Nokian kännykkään: "Joka vuosi uusi malli ja entistä pienempi". Alueeltaan ja välikuvultaan pienemmästäkin maasta voi saada paljon irti, kunhan vahvuustekijöitä on tai niitä kehitetään riittävästi. Kriisi tähän toivottavasti Serbian pakottaa. Suomi on suuruusluokaltaan sen verran samankokoinen maa, että siitä voisi ottaa jossain suhteissa vaikka oppia. Äskettäinen Serbian pääministerin, ulkomaankauppaministerin ja telekommunikaatioministerin Suomen vierailu antoi toivottavasti uusia virikkeitä. Asiantuntija-apua ainakin tarjosimme kaikilla sektoreilla, joilla meillä voi olla annettavaa.

Suomen ulkomaankaupassa on tapana vannoa Länsi-Euroopan suurten maiden, USA:n, Venäjän, Kiinan, Brasilian ja muiden suurten kehittyneiden tai kehittyvien maiden nimiin. Kun nyt kaikki ovat enemmän tai vähemmän saman kriisin kourissa, on merkkejä siitä, että pienempikin jyvä ollaan valmiit poimimaan maasta. Ainakin eteläisemmässä Euroopassa uskotaan edelleen, että talouden korkeat kasvuluvut Euroopassa löytyvät jatkossakin Itä- ja Kaakkois-Euroopan maissa eikä Länsi-Euroopan kehittyneemmissä talouksissa. Yritysten kiinnostus Länsi-Balkanille on tässä tilanteessa selvästi lisääntynyt myös Suomessa. Serbian Jugoslavian hajoamissotien aikainen kielteinen imago on edelleen haittana. Ne, jotka maassa käyvät, tarkistavat yleensä kantaansa. Pitkittynyttä siirtymäkautta vuodesta 2000 alkaen elävässä demokraattisessa Serbiassa on paljon rakennettavaa ja tehtävää. Moottoritietyöt (Corridor 10) on lopulta käynnistetty, siltoja on rakennettavana paljon, samoin jokisatamia ja muuta infraa. Kaivosteollisuus vaatii totaalista modernisointia, samoin moni muukin teollisuuden ala. Sijainti on keskeinen, koulutettua työvoimaa on saatavissa yllin kyllin ja kostuu hintaan. Kv. finanssilaitoksilta ja EC:ltä on yhä enenevässä määrin herunut lainapääomaa alueen infrahankkeisiin. Suomalaisille investointitavaroille pitäisi olla käyttöä, jos vain on varaa ostaa.

Balkanin maat ovat yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kehityksessä jälkijunassa. Juuri julkaistut World Economic Forumin ja Maailmapankin tilastot ovat kuvaavia, joskin eri kriteereillä tehtyjä. WEF:n kilpailukykyä mittaavassa rankingissa entiset Jugoslavian alueen maat ovat sijojen 37 (Slovenia) ja 109 välillä (Bosnia-Hertsegovina). Enin osa on sijojen 60-100 välillä, jonne sijoittuvat myös Romania ja Bulgaria. Maailmanpankin Doing Business-indeksi sijoittaa Makedonian alueen maista korkeimmalle (peräti 32. sija). Slovenia on 53., Montenegro 71, Serbia 88., Kroatia 103., ja tässäkin B-H alimpana 103. yhteensä 183 maasta. Globaalisti alueen maat ovat siis keksikastia tai jonkun verran sen yläpuolellakin.

Kuten sanottu, Serbia on kovasti myöhässä yhteiskunnan modernisoinnissa ja kilpailukykynsä lisäämisessä. Vuoden 2010 alussa luultavasti toteutuva viisumivapaus Schengen alueen maiden kanssa on tärkeä poliittinen signaali ja omiaan lisäämään nykyisin vähäistä kanssakäymistä muun Euroopan kanssa. Vasta vakaus- ja assosiaatiosopimuksen ratifiointi ja soveltaminen käytäntöön sekä hakija-maastatuksen saavuttaminen panevat todella vauhtia integraatiopyörään ja maan modernisointiin vastaamaan EU-standardeja kaikissa suhteissa. Ns. kv. yhteisön ml. EU huomio kohdistuu helposti yhteen asiaan kerrallaan (Kaukasus, Afganistan). Länsi-Balkanin lopullinen vakauttaminen olisi kuitenkin nähtävä prioriteettina ainakin EU:n piirissä. Muuten ei uskottavuus ole vahva muuallakaan.

Ajatuksia ja ehdotuksia Suomen linjaksi

On sinänsä myönteistä, että EU- ja EU-maat kykenivät verrattain hyvin ottamaan paikkansa talous- ja finanssikriisin hallinnassa. Eriävistä kansallisista intresseistä huolimatta ne pystyivät aika ripeästi muodostamaan yhteisen toimintalinjan, jolla oli globaaliakin merkitystä. Tilanteen korjaamisessa myös kv. finanssi-instituutiot ovat löytäneet uudelleen paikkansa. Lama ja sen jälkihoito ei kuitenkaan suju vaurioitta, ei Suomessakaan.

Suomen talouden rakenteelliset heikkoudet ovat paljastuneet kouriintuntuvasti tässä tilanteessa. Suuri riippuvuus viennistä ja erityisesti investointitavaroiden viennistä on tehnyt asemamme erityisen hankalaksi ja haavoittuvaksi. Tilanteesta selviäminen jälkihoitoineen vaatisi myös merkittävien rakenteellisten uudistusten tekemistä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Liika luottamus kansainvälisiin järjestöihin voi kostautua. Niissä harvoin kyetään riittävän herkkään reagointiin puhumattakaan ennalta estävistä toimista. G-20 tapaiset yhteenliittymät voivat olla parempi yhteistyöfoorumi, vaikka sellaisten "epädemokraattisuutta" voidaan kritisoida.

Suomella yksin ei ole kovinkaan suurta painoarvoa enempää taloudellisesti kuin poliittisesti. Meidän tulisi löytää strategisia kumppaneita, joiden kanssa yhdessä voisimme saada äänemme paremmin kuuluviin. Edustustopäällikköpäivillä esillä ollut ajatus läheisemmästä yhteistyöstä pohjoismaiden kesken voisi olla hyvinkin tarkemman selvittelyn arvoinen, ovathan pohjoismaiden yhteiskuntajärjestelmät perusteiltaan siksi samanlaiset. Jos kansalliset erityisintressit kyetään riittävästi ylittämään ja kansainvälisillä foorumeilla pystytään saumattomaan yhteispeliin, pohjoismaiden kantaa on vaikea jättää huomiotta, vaikka ne eivät yhdessäkään vielä muodosta kriittistä massa maailmantaloudessa. Rakenteeltaan pohjoismaiden taloudet ovat aika erilaisia ja voisivat tukea toisiaan. Tämä voisi auttaa Suomea monipuolistamaan talouttaan niin, että seuraavan kriisin koittaessa meillä olisi parempi "vastustuskyky". Kaikki tämä voisi myös olla omiaan edistämään pohjoismaiden kasvavaa taloudellista ja poliittista integraatiota keskenään ja tulevaisuudessa mieluusti kaikki EU-jäseninä. -Ajatus EU:n ja Venäjän taloudellisen mahdin yhdistämisestä yhdeksi painoarvoltaan suuremmaksi markkina-alueeksi taitaa olla aika teoreettinen siksi erimitallisia ne ovat arvoiltaan ja kehitysasteeltaan.

Kuten on todettu esim. Sitran taholta vanhat keinot eivät riitä tulevaisuutemme turvaamiseksi. Tutkimus ja kehitys ovat toki jatkossakin tärkeitä ja innovaatiot a & o. Paradigman muutos merkitsee monnitieteellisyyden ja moniosaamisen merkityksen korostumista. Tässä ei taida yksi Aalto-yliopisto vielä meitä kauas kantaa, vaikka voi hyvinkin askel oikeaan suuntaan. Aito ja nykyistä syvällisempi kansainvälistyminen voisivat hyödyttää meitä suomalaisia monella eri tavalla. Globalisaatio ei näytä olevan hallittavissa, mutta sen riskien vähentäminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen on kuitenkin hyvin tavoiteltava yhdistelmä. SINGAPORE Suurlähettiläs Satu Mattila, Singapore 1.10.2009

Uusi globaali tasapaino

Talouskriisin vaikutukset ulottuvat laajalle. Luottokriisi aiheuttaa muutoksia valtasuhteisiin ja muokkaa eri toimijoiden keskinäisiä rooleja. Vaikutukset heijastuvat myös olennaisella tavalla maailmantaloutta koskeviin ajattelutapoihin eri tasoilla.

Talouskriisi nopeuttaa välttämättömiä uudistuksia tasapainoisemman ja avoimemman globaalitalouden luomiseksi. Kansainvälisten järjestöjen ja muiden toimijoiden rakenteiden ja toiminnan on vastattava muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin. Aasian nousu ja painopisteen siirtyminen itään heijastuu vähitellen globaaliin päätöksentekoon. Myös vastuu jakautuu laajemmalle. Maailmanpolitiikan toimijoiden lukumäärä kasvaa, yhteistyö tiivistyy ja koordinaatio tehostuu. Monenkeskisyys vahvistuu.

Talouskriisin jälkeinen maailma on säännellympi ja myös tämä edellyttää muutoksia globaaleihin poliittisiin ja taloudellisiin hallintorakenteisiin. Paineet vahvempaan kotimaiseen ja kansainväliseen valvontaan kasvavat. Aasiassa monet valtiot ovat luottavaisempia omiin vapaakauppaa koskeviin malleihinsa, ml säännellyt finanssimarkkinat ja valtiokapitalismi.

Maailman on sopeuduttava siihen, ettei kasvu ole tasaista eikä jatkuvaa. Kriisistä toipuminen alkoi nopeammin kuin uskottiin, mutta edistys on hidasta. Tie on kuoppainen eikä toipuminen ole välttämättä vielä kestävällä pohjalla. Laman pohja on useimpien asiantuntijoiden mukaan nähty; enää ei mennä alaspäin, mutta ylöspäin on pitkä matka. Kaikki eivät usko nousun olevan yhtä voimakasta kuin pudotus.

Todellinen testi talouden palautumiskyvyn osalta on vuonna 2010. Elpymismalleja on monia: U-, V -, L- ja W -mallien lisäksi maailmantalous saattaa ajautua noudattamaan internetmallia: www? Takavuosien suuret kasvuluvut maailmankaupassa eivät välttämättä ole itsestään selviä pitkiin aikoihin. Olennaista on luottamuksen palautuminen rahoitusmarkkinoille sekä tasapainon löytäminen finanssiuudistusten toteuttamisessa.

Uuden G20-ryhmän luominen on merkittävä askel, joka heijastelee geostrategisen ja -taloudellisen valtatasapainon muuttumista sekä Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän integroimista globaaliin markkinatalouteen. Pystyykö se rakentavaan yhteistyöhön konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi jää nähtäväksi.

Kiinasta tulee maailman toiseksi suurin talous vuoteen 2020 mennessä. Intia kasvaa ja Venäjän öljy- ja mineraalivarat nostavat maan vähitellen keskeisempään asemaan. Kiinan kehittyminen geopoliittiseksi suurvallaksi vaatinee enemmän aikaa. Vaikka Kiina olisi halukas olemaan vastuullinen ja aktiivinen toimija osoittaa se suhteellisen vähän kiinnostusta johtaa uuden maailman rakentamista. Kiina ei välttämättä katso kansainvälisten sääntöjen koskevan sitä, koska se ei ole ollut niitä itse valmistelemassa? Puolueen aseman säilyttäminen on edelleen keskeinen päämäärä, mikä vaatii aikaa ja energiaa.

Yhteistyö Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä on yhä keskeisempi tekijä poliittisesti ja taloudellisesti. Maailmantaloutta horjuttavat epätasapainoisuudet heijastavat talouden rakenteellisia ongelmia sekä Kiinassa että Yhdysvalloissa. Globaalitalouden tasapainon kannalta amerikkalaisten olisi ryhdyttävä säästämään ja kiinalaisten kuluttamaan.

Yhdysvallat pysyy johtavana globaalina voimana, mutta käyttää globaalia johtajuuttaan enenevässä määrin koalitioissa muiden kanssa. Yhdysvallat vahvistaa asemaansa Aasiassa. Itä- ja Kaakkois- Aasiassa tarvitaan edelleen Yhdysvaltojen sitoutumista vakauden ylläpitämiseksi. Japanin ja Kiinan suhteiden kehittyminen on keskeinen ja voi johtaa luottamuksen lisääntymiseen alueella. Ilmassa on myönteisiä merkkejä. Lisääntyvä alueellinen kauppa Aasiassa vahvistaa alueellista yhteenkuuluvuutta taloudellisista eroista huolimatta. Kylmän sodan jälkeen muodostuneet kansainväliset ryhmittymät ovat muutosvaiheessa. Liikehdintä poliittisissa ja taloudellisissa voimasuhteissa Aasiassa antaa uusia ulottuvuuksia alueelliselle yhteistyölle. G20-yhteistyö heijastuu vähitellen muiden ryhmittymien toimintaan ja meneillään oleviin muutosprosesseihin. Kiinan vahvistuminen vaikuttaa sen asemaan esim. APECissa. ASEANin kehitys on hidasta ryhmän heterogeenisuuden samoin kuin tiettyjen jäsenmaiden sisäpoliittisten ongelmien johdosta, mutta ASEAN pyrkii vahvistamaan kansainvälistä asemaansa. Japanin tuore ehdotus Itä-Aasian -yhteisön muodostamisesta tarkoittaisi ASEAN+3 tai ASEAN+6 -yhteistyön romuttumista vaikuttaen olennaisesti ASEANin rakenteisiin, ja se heijastuisi samoin APEC-yhteistyöhön.

Australia pyrkii lähentymään Aasiaa. Australian pääministeri Ruddin Asia-Pacific Unionin -aloitteen tavoitteena on sellaisen järjestelmän aikaansaaminen, joka toisi yhteen kaikki keskeiset tekijät alueella, ml Yhdysvallat. Australian ja Uuden-Seelannin ensi vuoden alussa voimaan tulevat vapaakauppa- sopimukset ASEANin kanssa liittävät maat entistä tiiviimmin laajempaan Itä-Aasian talousalueeseen.

Taloudellisen perustehtävän lisäksi APECilla, kuten muillakin järjestöillä, on myös strategisia ulottuvuuksia. Talouskriisin myötä huippukokouksiin osallistuvien keskeisten maiden päämiesten kokoontumiset ovat entistäkin tärkeämpiä. Singapore on tarjoutunut järjestämään Yhdysvaltojen ja ASEAN-maiden huippukokouksen Singaporen APEC-huippukokouksen yhteydessä marraskuussa. Järjestöjen laajentaminen on tunnetusti vaikeaa ja halukkaita tulijoita on yhä enemmän. Esimerkkinä on mm. ASEMin laajentamisongelmat. Talouskriisi voi osaltaan vaikuttaa siihen, että instituutioiden tilalle syntyykin vapaamuotoisempia ryhmittymiä.

EU joutuu taistelemaan asemastaan Aasiassa poliittisten ja taloudellisten voimasuhteiden muuttuessa. EU:ta pidetään usein mallina onnistuneesta talousyhteisöstä ja se edustaa monia myönteisiä asioita. Samalla EU nähdään geopoliittisesti heikkona. EU:n imago kärsii liiallisista sisäisistä ongelmista, jotka heikentävät vaikutusvaltaa. EU on Aasiassa taloudellista ja poliittista kokoaan pienempi vaikuttaja. Yhdysvallat on luvannut kuunnella partnereitaan aiempaa enemmän kokemusten jakamiseksi. Tämä voisi olla hyödyllistä myös EU:lle, jota usein arvostellaan yksipuolisesta luennoimisesta ja omien arvojen tyrkyttämisestä. EU:n on myös kyettävä kokoamaan itsensä ja löydettävä yhteinen näkemys vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseksi.

Aasia säästyi luottokriisiltä, mutta viennin hiipuminen Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan käänsi useissa maissa taloudet alamäkeen. Aasiassa talouskriisiä onkin kutsuttu "ilmastoiduksi taantumaksi". Singapore on tärkeänä kansainvälisen kaupankäynnin keskuksena herkkä maailmantalouden muutoksille. Talouskriisi on koetellut Singaporen avointa ja vahvasti vientivetoista taloutta ankarasti.

Suomen tavoin Singaporen talous ja omat rahoituslaitokset olivat hyvässä kunnossa talouskriisin alkaessa. Rasitteena ei ollut rahoitusmarkkinoiden kriisiä eikä ylikuplivia asuntomarkkinoita. Hallitus ryhtyi nopeasti toimiin yritysten auttamiseksi ja kilpailukyvyn turvaamiseksi. Singaporessa on tehokas järjestelmä yritysten kansainvälistymisen ja investointien edistämiseksi. Valtio ja sen alaiset laitokset ottivat käyttöön uusia tukitoimia vientiyritysten avustamiseksi. Tavoitteena on talouden monipuolistaminen, asiakaspohjan laajentaminen, investoinnit strategisesti tärkeisiin ulkomaisiin kohteisiin sekä yleisesti suorituskyvyn parantamiseen mm. henkilöstön osalta. Elvytyspaketin (20.5 mrd S$) ensisijaisena tavoitteena oli työllisyyden parantaminen ja yritysten toimintaedellytysten tukeminen. Neljännes paketista kohdennettiin Jobs Credit -ohjelmaan irtisanomisten estämiseksi. Ohjelma on ollut tuloksekas. Kovin suurelta työttömyyden kasvulta on vältytty. Singaporen työttömyys on yksi maailman alhaisimpia, 3.3%. Singaporen talous on kääntymässä nousuun, mutta ennusteet ovat varovaisia. Talouden arvellaan kutistuvan kuluvana vuonna 4-6 %.

Talouskriisi on vahvistanut Singaporen jo aiemmin aloittamia pyrkimyksiä laajentaa ulko- ja talouspoliittista reviiriään. Singapore on ollut aktiivinen mm. Persianlahden alueella ja Venäjällä. Venäläiset investoinnit ovat lisääntyneet. Myös suhteita Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan laajennetaan. Singaporen talouden yksi tukipilareista on vankka rahavaranto, joka mahdollistaa reagoinnin talouden käänteisiin useita muita maita kivuttomammin. Hallitus joutui tammikuussa 2009 turvautumaan varantoonsa ensimmäisen kerran käyttämällä 4.9 mrd S$ taantuman nujertamiseksi. Varannon arvellaan olevan kaikkiaan 300 mrd S$. Varantojen kasvattaminen tietyissä Aasian maissa pohjautuu osaltaan edellisestä talouskriisistä saatuihin oppeihin: huonojen kokemusten pohjalta lainaamisesta IMF:ltä pyritään välttämään.

Singaporen hallituksen investointirahastot (GIC & Temasek) ovat keskeisiä toimijoita maan taloudessa ja merkittäviä sijoittajia myös maailmanlaajuisesti. Rahastot ovat joutuneet kritiikin kohteeksi suuriin länsimaisiin pankkeihin tekemiensä sijoitusten johdosta. GIC:n (Government of Singapore Investment Corporation) salkku on huvennut yli viidenneksellä, mutta se on säästynyt pahemmilta tappioilta onnistuessaan vähentämään sijoituksiaan ennen markkinoiden romahtamista vuosi sitten, ja tappioita on onnistuttu kuittaamaan uusinvestoinneilla. CIG ilmoitti vastikään fokusoivansa sijoituksiaan kasvaviin markkinoihin.

Elvytyspaketit ovat olleet kriisin hoidossa välttämättömiä, mutta Singapore näkee asiassa tiettyjä vaaroja: odotukset siitä, että hallitukset vastaisuudessa puuttuisivat peliin aina kun talous alkaa tökkiä, aiheuttaa Singaporen ulkoministerin mukaan suuria moraalisia riskejä. Hallitusten interventiot voivat olla tarpeellisia, mutta ne saattavat tahattomasti viivästyttää nopeasti tarvittavia reformeja.

Singapore uskoo G20:n parantavan tasapainoa, mutta samalla se on huolissaan pienten maiden vaikutusvallasta, jotka muodostavat enemmistön YK:n jäsenistä. Singapore pitää ryhmää on tällä hetkellä tärkeimpänä toimijana talouskriisin jälkihoidossa ja ratkaisujen etsimisessä muutosprosessien käynnistämiseksi, mutta se ei ole lainkaan ihanteellinen.

Singapore katsoo, että G20 -ryhmän on otettava huomioon myös ulkopuolella olevien näkökannat ollakseen tehokas ja pätevä. Erityisesti suurempi legitimiteetti on tärkeä ryhmän ryhtyessä käsittelemään laaja-alaisia globaaleja kysymyksiä. Singaporen ulkoministerin mukaan yksi tapa tasapainottaa G20:n toimintaa voisi olla ryhmän kokoonpanon vaihteleminen asiasta riippuen. Singapore toivoo, että ASEANin puheenjohtaja kutsuttaisiin kaikkiin tuleviin G20-kokouksiin; Lontoon kokous oli hyvä avaus käytännölle. Ongelmaksi voi kuitenkin osoittautua se kuka kulloinkin edustaa ASEANin puheenjohtajamaana. Singapore osallistui Pittsburghin kokoukseen APECin puheenjohtajamaana.

Singapore on osoittanut kykenevänsä uudistumaan olosuhteiden muuttuessa. Keinoja ovat talouden monipuolistaminen, uusien markkinoiden hakeminen ja uudenlaisten tuotteiden kehittäminen. Hallitus panostaa koulutukseen ja henkilöresurssien kehittämiseen. Myös Singaporen on varauduttava ikääntyvän väestön tuomiin haasteisiin. Hallituksen keinot kohdistuvat pidemmällä aikavälillä erityisesti innovaatiopolitiikan tukemiseen. Vuoden 2009 budjetissa hallitus varasi tätä varten 900 milj. S$ kolmelle vuodelle. Jo ennen edellistä talouskriisiä hallitus valitsi kasvualueiksi biotieteet, interaktiivisen median, puhtaan teknologian sekä tutkimuksen ja kehityksen.

Samat reseptit toimivat osaltaan myös Suomen talouden nostamisessa uuteen nousuun. Innovatiivisuus, joustavuus ja kyky sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ovat tehokkaan päätöksenteon edellytyksiä. Suomi on aktivoitunut Aasia-politiikassaan, mutta yhteistyötä on edelleen vahvistettava ja kumppaneita on haettava myös muualta kuin Kiinasta ja Intiasta. Aasia on keskeisessä asemassa maailmankaupan vahvistuessa talouskriisin jälkeen. SLOVAKIA Suurlähettiläs Jukka Leino, Bratislava 23.9.2009

Talouskriisistä ja sen vaikutuksista

Valtarakennelmat - G2

Globaaleissa multilateraalisissa järjestelmissä on viime vuosina koettu monenlaisia monenkeskisiä hallitusten välisiä rakenteita - yhteisesti perustettujen kansainvälisten järjestöjen rinnalla. G6, G7, G20, G77, ovat tuttuja yhdistelmiä - kokoonpanoja, joissa EU:lla tai ainakin sen keskeisillä jäsenillä on ollut paikkansa. Miten hyvin EU:n yhteiset intressit ovat tulleet valvotuiksi aiheuttaa varmaan eri puolilla erilaisia näkemyksiä.

Kun talouskriisi tuli, sen yhtenä syntipukkina pidettiin Yhdysvaltain kuralle mennyttä ja vääristyneeseen lainanottoon perustuvaa taloutta.

Kriisi laajeni nopeasti globaaliksi ja kansainvälinen talous joutui koetukselle. Euroopankin talousrakenteita koeteltiin, samoin kuin EU:n kykyä yhteiseen koordinoituun toimintaan. EU:n osuus maailman kaupasta on noin viidennes ja sen osuus maailman kokonaisbkt:stä vielä tätäkin suurempi, yli 30 %. Samojen tilastojen mukaan Kiinan osuus on maailman bkt:stä noin 6 % ja Yhdysvaltain osuus noin 25 %

Mutta valtarakenteiden muokkautuminen ei ole prosenttikilpailu. On jouduttu toteamaan uusien maailman mahtien merkitys - Intia, Kiina, Brasilia jne. Kiina on kansainvälisessä taloudessa vuosien saatossa tullut niin merkittäväksi toimijaksi, että globaalitalouden ongelmista halutaan viime kädessä keskustella kaksin Yhdysvaltain kanssa.

Maailma on havahtunut uuteen valtarakenteeseen - G 2. Näinkö meitä viedään? Se on haaste sekä EU:lle että koko kansainväliselle yhteisölle.

Tarkoitus pyhittää keinot

Tuskin milloinkaan aikaisemmin ovat julkinen ja yksityinen talous yhtä nopeassa tahdissa löytäneet toisensa. Yhdysvalloilla löytyi huimia summia yksityisen talouden tukemiseksi ja kokonaistalouden pitämiseksi käynnissä. Syntyi verraten harvinainen ilmiö, kun valtio ryhtyi omistamaan osuuksia pankeista ja mm. autoteollisuudesta - vaikkakin toimenpiteiden korostettiin olevan väliaikaisia ja kokonaistalouden kannalta välttämättömiä. Raja valtion ja yksityiskapitalismin välillä etsi uusia sovellutuksia.

Tilanteen vakavuus ja talouden pitäminen vaikka yskien pyörimässä oli niin tärkeää, että ideologiset keskustelut saivat hetkeksi jäädä.

Elvytystoimet jatkuvat yhä mutta suunnitelmia niistä irtautumiseksi on samanaikaisesti kehitettävä - kuten esimerkiksi G20:n ja EU:n piirissä on jo tehty.

Valvonta

Erityisesti pyramidihujaukset ja useiden jättiläismäisten lainojen rakentelu ja niiden kaatuminen ties kenen kustannettaviksi sai talousmahdit vakuuttuneiksi siitä, että jonkinlaisia valvonta- ja tarkastuskäytäntöjä on syytä tarkistaa, kiristää tai luoda. Siihen oli myös yksityisen sektorin pakko alistua tässä tilanteessa.

Pankkien stressitesteistä on tullut verraton preventiivinen apu. Ehkä kansainvälisten raha- ja lainamarkkinoiden valvonnan laadun parantuminen on pitemmälläkin tähtäimellä yksi tämän kriisin positiivisia tuotoksia.

Slovakia ja kansainvälinen talouskriisi Slovakia on täysin avoin markkinatalous, joka on onnistunut erinäköisin houkuttimin saamaan maahan runsaasti ulkomaisia investointeja. Koko kansantalous on riippuvainen niistä ja vientituloista. Slovakia on onnistunut houkuttelemaan tänne yhden Euroopan suurimmista autoteollisuuksista (Volkswagen. Peugeot ja Kia). Monet pelkäsivät juuri autoteollisuuden kokemien vaikeuksien heijastuvan myös tänne. Kyllä ne heijastuivatkin, mutta vähäisemmissä määrin. Vastaus on Slovakian autoteollisuuden luonteessa - valmistetaan nk. B-luokan autoja eli keskisuuria ja pieniä autoja, joiden kysyntä on kasvussa esimerkiksi Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Slovakia on suhteellisen lyhyessä ajassa onnistunut integroitumaan EU:hun, Natoon, Schengeniin ja kaikkien näiden lisäksi vuoden 2009 alusta Euro-alueeseen. Tämä kaikki on tuonut mukanaan turvallisuutta ja taloudellista vahvuutta ja tasapainoa.

Vaikka naapurivaltioiden valuuttojen nopeahko devalvoituminen on aiheuttanut kassavirtojen kääntymisen ja kansalaisten ostovoiman osittaisen siirtymisen muutamien kilometrien päähän Unkariin, Tshekkeihin tai jopa Itävaltaan, ei euron merkitystä kansantaloudelle ja maan kilpailukyvylle voi väheksyä.

Slovakiaakin on talouskriisi koetellut. Bruttokansantuotteen oletetaan supistuvan noin 5,5 prosentilla tänä vuonna, ja ensi vuonna on oletettavissa vain heikkoa talouskasvua. Valtionvelka (net public debt) noussee tänä vuonna yli 34 prosenttiin ja valtiontalouden alijäämä jopa yli kuuteen prosenttiin BKT:stä. Mutta eurooppalaisessa vertailussa maa on pärjännyt verraten hyvin. Slovakian menestymisen syy on osittain ollut sen joustavuudessa - rakenteelliset esteet nopeilta reaktioilta on poistettu.

Vaikka energiakriisi ei sinänsä johtunut talouskriisistä, Slovakia kohtasi sen varsin ankarasti - onhan maa lähes 100-prosenttisesti riippuvainen Venäjän kaasusta ja öljystä. Maalla on erinomaiset suhteet Ukrainaan. Oli fakiirinomaista miten taitavasti se hoiti suhteet sekä Venäjään että Ukrainaan samalla kun sille tarjottiin apua EU:sta - erityisesti Tshekeistä ja Unkarista, jonka suhteissa on muuten ollut ongelmia.

Senkin kriisin Slovakia selvitti, vaikkakin joutui jo uhkailemaan EU:ta sillä, että joutuu käynnistämään osan siitä ydinvoimatuotannosta, joka EU:hun liittymisen myötä sovittiin lakkautettavaksi.

Suomi

Miten me sitten selviämme? Suomen talous ei maailmantaloutta heiluttele, joten sen on itse pystyttävä sopeutumaan kansainvälisen talouden vaihteluihin. Meidänkin kansantaloutemme on Slovakian tapaan vientivetoista ja jos vienti ei vedä, meidän on pyrittävä sopeutumaan ja uudistumaan. Tässä suhteessa lievää paranemista lienee näköpiirissä - mutta riittääkö tämäkään?

Meille tietenkin Venäjä on taloudellisessa mielessä aina ollut mahdollisuus ja sinne kannattaa tähyillä. Öljyn hinta on ollut nousussa mutta sittenkään yksin Venäjän Suomesta harjoittama tuonti ei näytä tarvettamme kattavan. Ehkä katseet on suunnattava kauemmaksi itään Aasiaan, Kiinaan, Intiaan - ehkäpä kohta Japaniinkin. Markkinat ovat siellä melkoiset. Suomalainen laatu vaatii rinnalleen hyvän, tehokaan ja toimivan vienninedistämisjärjestelmän.

Myös julkiset talouspoliittiset keinot, joilla taloutta pyritään pitämään pyörimässä, ovat tärkeitä. Suomen talousrakenteiden toivoisi olevan Slovakian tapaan niin joustavat, että tällaisiin kansainvälisiin kriiseihin olisi valmius vastata nopeasti. Ehkä me sittenkin opimme jotain jo lähes 20 vuotta sitten. Suomi on säilytettävä Suomena - valtion on oltava vahva tekijä - yhteiskuntapalvelujen takaaja. Koulutuksen korkea taso ja terveydenhoitopalvelut on pyrittävä säilyttämään ja samalla tuotettava työllisyyttä. Tämä tietänee viimeisten arvioiden mukaan 13 miljardin euron velkaantumista ensi vuonna - ja tässä kai kaikki ovat yksimielisiä.

Mutta velat on maksettava ja tämä merkitsee useiksi vuosiksi kireämpää finanssipolitiikkaa ja korkeampaa verotusta. Näiden vaikeiden yhtälöiden ratkaisuissa on poliitikoille yhteistyön ja konsensuksen paikka. SVEITSI Suurlähettiläs Alpo Rusi, Bern 25.9.2009

Entisiä virheitä ei tule toistaa

Lehman Brothers-pankkijätti kaatui 15.9.2008 niin että joka manner tärähti. Vähiten vaurioita kaatuminen aiheutti Aasiassa, eniten Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Lyhyellä aikavälillä se, että kolmannes maailman riskipääomasta pyyhkiytyi pois yhdessä yössä, ei hetkauttanut muita kuin Lehman Brothersin työntekijöitä. Heiltä hävisi tuottoisa leipäpuu. Mutta pian pankkien likviditeettiongelmat pysäyttivät tehtaita, aiheuttivat nälkäjonoja ja sysäsivät kansantaloudet maailmanlaajuiseen lamaan.

Alkanutta globaalia talouslamaa - maailmankauppa laskee ensimmäistä kertaa kuuteen vuosikymmeneen - on verrattu toistuvasti 1929 alkaneeseen Suureen Lamaan. Monet kysyvät, seuraako tätä lamaa myöhemmin suuri poliittis-sotilaallinen konflikti, kuten kävi 1930-luvulla?

Toistaako historia itseään? Emmekö ole oppineet mitään? Vaikuttavatko maailmanpolitiikassa ja taloudessa samat lainalaisuudet ja voimat kuin 1930-luvulla?

Mediat täyttyivät syyskuussa vuosi sitten asiantuntijoista, joista osa kertoi, miten he olivat ennustaneet finanssikriisin saapuvan vääjäämättä, koska, kuten Karl Marx aikanaan ennusti, "markets are doomed to fail". Toiset taas olivat varmoja, että näemme vain näkyjä: mitään kriisiä ei ole, koska markkinat vain korjailevat huonon bisneksen aiheuttamia hetkellisiä häiriötiloja. "Kasvu on jo alkanut."

Mutta onko metsä nähtävissä puilta olosuhteissa, jotka ovat syntyneet globalisaation seurauksena; elämme monimutkaisella tavalla keskinäisriippuvaisessa maailmassa, missä palomuurit suojaavat ehkä tietokoneita, mutta eivät valtioita, puhumattakaan kansantalouksista.

Muistan osallistuneeni vuonna 1990 Saksan liittotasavallassa seminaariin, jossa alustajana oli silloinen ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher. Kylmän sodan päättymisen rauhanomaiseen navigointiin juuri noina viikkoina osallistunut Genscher oli Hampurissa 1980 pitänyt puheen, jossa hän visioi Euroopan unionin perustamista. Mielestäni tässä puheessa oli ensimmäistä kertaa otettu esille EY:n kehittäminen poliittiseksi ja taloudelliseksi unioniksi. Taustalla oli, ei vain jo 1970-luvun alussa alkanut öljykriisi, vaan viime kädessä Afganistanin miehitys. "Euroopan oli luotava oma linja muuttuvassa maailmassa", vakuutteli Genscher Hampurissa. Vision takana oli politiikkaa ja taloutta.

Genscher näki kauaksi. Odotin kymmenen vuotta myöhemmin Bad Godesbergissa mielenkiinnolla hänen puheenvuoroaan. Maailma oli rajussa muutoksessa, monet pelkäsivät pahinta, toiset näkivät edessä suuria mahdollisuuksia.

Saksan talouselämän huiput korostivat toinen toisensa jälkeen seminaarissa, että oltiin tilanteessa, jossa vihdoinkin ratkaisu on ongelmiimme luonteeltaan taloudellinen; markkinoiden vapauttaminen. Vanhassa Euroopassa oli liikaa politiikkaa ja liian vähän taloutta. Totta kai tämä oli totta Itä- Euroopassa, mutta vähemmän totta Länsi-Euroopassa. Mutta huomasivatko talousmiehet, että 1930- luvulla suuren talouslaman olosuhteissa ratkaisuksi tarjottiin vain myös yhtä instrumenttia: sotilaita.

Genscher nousi ylös ja meni puhujapönttöön. "Ei, ratkaisu ei ole talous, eikä ratkaisu ole politiikka. Ratkaisu on talous ja politiikka". Saksan historian tärkein opetus oli läsnä: suuria ongelmia ei ratkota yksisilmäisesti, ideologisesti tai teknokraattisesti. Genscher näki, että suuren murroksen hetkellä on kehitystä ohjattava tasapainoisesti antamalla valtiolle se, mikä valtiolle kuuluu, ja markkinoille se, mikä on niiden ominta.

Mikä on ratkaisu 2009? Hyvä politiikka seuraa siitä, että sitä edeltää hyvä analyysi. Toimiva talous ei puolestaan ole mahdollista ilman toimivia rahamarkkinoita. Tämä ei ole mahdollista ilman pelisääntöjä, kuten ei hyvä politiikka ilman demokratiaa. Ensinnäkin rahamarkkinat ajautuivat globaalisti häiriötilaan "eri syistä". Yksi keskeisistä syistä saattoi olla se, mistä tämän kolumnin tekijä kirjoitti vuonna 1998 Aasian finanssikriisin jälkeen. Globaaleista rahamarkkinoista oli tulossa liian mahtavat ja säätelemättömät, jotta niiden hallinta ilman suuria reformeja olisi mahdollista. Arvelin tuolloin eräiden muiden tarkkailijoiden ohella, että globaali rahamarkkinoiden kriisiytyminen tapahtuu joskus vuosikymmenen päästä.

Aasian finanssikriisi hyödytti taloudellisesti ja poliittisesti nousevaa talousmahtia Kiinaa. Se oli enne.

Kiina on nimenomaisesti hyötynyt myös syyskuussa 2008 alkaneesta turbulenssista. Sen suhteellinen mutta myös absoluuttinen vahvistuminen taloudellisesti, mutta myöhemmin myös poliittisesti tapahtuu tätä kirjoittaessani kiihtyvällä vauhdilla.

Onko edessä uusi geopoliittinen kahtiajako, jossa Aasian vahvistuva valtablokki haastaa transatlanttisen blokin? Onko globalisaatio vain lumetta, jonka alla on menossa yhä koveneva valtataistelu. Protektionismihan sysäsi 1930 -luvulla maailman kovenevaan poliittis-sotilaallisen kilpailuun. Onko Obaman hallinnon renkaita koskeva tuontitullipäätös alkusoittoa uudelle protektionistiselle aikakaudelle, jonka päässä häämöttäisi sotilaalliseksi muuttuva geopoliittinen vaikutusvaltataistelu?

Onko Genscherin EU ollut sellainen poliittis-taloudellinen vastaus ja voimatekijä, jollaista sen visioija hahmotteli vuonna 1980. Unionin yksi merkittävimmistä tulevaisuusasiakirjoista, Lissabonin strategiahan oli kirjoitettu niin, että vuoteen 2010 EU:n tulee haastaa nimenomaan Yhdysvallat taloudellisessa kilpailussa. Jäikö EU:ssa metsä näkemättä puilta? Eikö globaalia strategista muutosta havaittu Brysselissä? Eikö finanssimarkkinoiden häiriytymistä osattu myöskään ennakoida?

Sveitsi on maailmanpolitiikan selviytyjä. Samalla kun maa on EU:n ulkopuolella poliittisesti, se on melkeinpä osa EU:ta taloudellisesti noin 120 kahdenvälisen sopimuksensa seurauksena. Tämä poliittinen erossa pysyttely ei ole estänyt 26 kanttoonin liittovaltiota nousemasta maailman kilpailukyisemmäksi taloudeksi vuonna 2009. Ei ehkä aivan finanssikriisin seurauksena, mutta ei välttämättä täysin siitä riippumattakaan. Syksyllä 2009 talousennusteet viittaavat lisäksi siihen, että Sveitsi selviää talouslamasta nopeammin kuin sitä ympäröivät EU-maat.

Sveitsin kansainvälisenä strategiana on yhdistelmä avautumista ja kansallista omanarvontuntoa, tietynlaista "eristymistä vuorovaikutuksessa". On paikallaan tehdä kansainvälinen vertaus. Kun pohditaan Kiinan nousua, siinä on samoja aineksia. Poliittisesti eristynyt Kiina oli jo vuodesta 1978 tehnyt pesäeroa sulkeutuneeseen Neuvostoblokkiin taloudellisen mutta myös kulttuurisen avautumispolitiikan seurauksena. Vuonna 1988 Yhdysvalloissa oli 20 000 kiinalaista opiskelijaa, mutta vain 57 opiskelijaa Neuvostoliitosta.

Sveitsin kansallisena strategiana on suora demokratia, jonka pohjalta ohjataan ja reguloidaan talouden ja yhteiskunnan kehitystä. Strategian avulla tai siitä riippumatta Sveitsi vältti toisen maailmansodan, mutta ennen kaikkea on globalisoituneessa maailmantaloudessa "kuorinut kermat päältä". Sveitsin itsekäs ja laskelmoiva puolueettomuuspolitiikka on tuottanut myös taloudellisia tuloksia, joista ympärysvallat voivat vain uneksia. Eräs ympärysvallan diplomaatti totesi sarkastisesti, että Sveitsi alkaneen lamankin seurauksena vetää hänen kotimaastaan koulutettua työvoimaa yhä kiintyvään tahtiin. Houkuttimena parempi palkka, suotuisampi verotus ja kauniimpi luonto.

Mitä "Sveitsin malli" näissä laman oloissa opettaisi Suomelle? On luotava parempi ja kansalliselta identiteetiltä itsetuntoisempi "eristyminen vuorovaikutuksessa" -strategia. Natan Sharansky kertoo, että Neuvostoliiton vankileireissä selvisivät parhaiten ne, joilla oli vahva identiteetti. Näin varmaan globaalissa talouskilpailussa on asian laita. Mutta olemmeko avautumassa? Vuonna 2008 Sveitsissä oli yliopistoissa n. 10,5 % ulkomaalaisia opiskelijoita, Suomessa luku on 3- 4 %.

Lama on mahdollisuus arvioida kriittisesti perusasioita: talouden ja politiikan suhdetta, avautumista ja eristymistä, suomalaisuutta ja eurooppalaisuutta, valtiota ja markkinoita. Kaikkein tärkeintä on välttää pelkoa, koska sen pohjalta ratkaisut ovat usein yksisilmäisiä ja lopulta vääriä. Tästähän finanssikriisikin on hyvä muistutus. Nyt on tärkeintä, ettei entisiä virheitä toisteta. SYYRIA Suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka, Damaskos 30.9.2009

Lähi-idässä suurempia haasteita kuin kansainvälinen rahoituskriisi

Georgian sota vuonna 2008 muutti maailmantalouden rakenteita ja eri maiden välisiä asetelmia varsin vähän. Samaa on sanottava kansainvälisestä talouskriisistä, joka jäänee piirteiltään enemmän rahoituskriisiksi, varsinkin jos asioita katsoo Lähi-idän näkökulmasta. Samasta näkökulmasta Yhdysvallat toimii edelleen sotilaallisena, taloudellisena ja kansainvälistä huippututkimusta hyödyntävänä mahtimaana.

Vaikka Yhdysvaltojen maailmanpoliittinen asema tasoittuu muiden maiden kuten Kiinan, Intian ja Brasilian eduksi, niin puheet kaksinapaisuudesta tai moninapaisuudesta ovat vanhahtavaa retorikkaa globalisaatiomääritelmän rinnalla. Kansakuntien on joka tapauksessa yhdessä vastattava maailmanlaajuisesta turvallisuudesta, vakauden ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä sekä tuettava yhteiskuntien muutoskykyä, jotta päälle kaatuviin ympäristö-, ilmasto- ja energiapoliittisiin haasteisiin voitaisiin vastata.

Finanssikriisi on Lähi-idässä monin tavoin hidastanut talousuudistuksia ja vähentänyt ulkomaisia investointeja. Väestön tulo- ja sosiaaliset erot suurentuneet. Kansalaisten enemmistön huomio Lähi- idässä on kiinnittynyt enemmän omaan päivittäiseen elämänhallintaan ja selviytymiseen arjesta. Voimaa tähän etsitään kasvavassa määrin radikaalista islaminuskosta.

Lähi-idän maiden hallituksilla on hallussaan kaksi kolmannesta maailman tunnetuista öljyvaroista. Maiden tärkeys tässä mielessä tunnetaan, mutta sitä ei niinkään tunneta, että konfliktiherkässä Lähi- idässä on meneillään väestöräjähdys, joka monimutkaistaa jo ennestään vaikeita talous- ja sosiaaliuudistuksia sekä poliittista muutosta.

Irak ja Syyria kuuluvat Egyptin ja palestiinalaisalueiden ohella niihin, joissa väestönkasvu on ripeintä. Syyriassa, jossa 1960-luvun alussa väkimäärä ei paljoakaan poikennut Suomen luvuista, on arvioitu vuonna 2055 olevan jo 90 miljoonaa ihmistä. Väestön rakenne Syyriassa on jo nyt merkittävässä epätasapainossa, yli 60 prosenttia väestöstä on alle 23-vuotiaita.

Väestönkasvu tuskin asettaa elintasolle Lähi-idässäkään ylärajaa, mutta haasteet ovat kuitenkin valtavat, jotta voitaisiin turvata ihmisten perustarpeet, riittävän tasoinen asuminen, sanitaatio, veden saanti, terveydenhoito, koulutus ja kasvatus sekä ennen muuta riittävä työllisyys. Loppujen lopuksi tärkeintä on havaita ja ymmärtää, että Lähi-idän väestöräjähdys on yksi merkittävimpiä maailmanlaajuisia turvallisuuspoliittisia haasteita korostaen entistä enemmän rauhanpyrkimysten ja yhteistyön merkitystä.

Lähi-idän pitkään kestäneiden konfliktien takia alue käsittää valtavia taloudellisia tyhjiöitä, joista maakohtaisesti ehkä merkittävin on ollut Irak. Irakin mahdollisuuksia hyötyä kansainvälisestä taloudellisesta yhteistyöstä tai maailman muiden maiden mahdollisuuksia harjoittaa hedelmällistä talousyhteistyötä Irakin kanssa ovat rajoittaneet sodat ja epävakaus, jota on kestänyt jo kolmisenkymmentä vuotta.

Lähi-idän yli 60 vuotta jatkunut konflikti on puolestaan heikentänyt taloudellisia yhteistyömahdollisuuksia alueellisesti, koskien lukuisia maita ja lopulta koko maailmantaloutta todennäköisesti moninkertaisesti enemmän kuin vuosi sitten alkanut kansainvälinen rahoituskriisi. Tämä korostaa perspektiivin säilyttämisen merkitystä: kansainvälisellä politiikalla ja yhteistyöllä on lopulta enemmän vaikutusta talouteen kuin kansainvälisen rahoitusjärjestelmän ongelmilla viimeksi mainittujen merkitystä ja asioiden keskinäisriippuvuutta lainkaan väheksymättä.

Jotta vakautta Lähi-idässä saataisiin pidettyä yllä, niin länsimaiden, Suomi mukaan lukien on selkeästi pyrittävä kohottamaan poliittisia, taloudellisia ja kaupallisia yhteyksiään Lähi-idän maihin ja toimittava siten, että alueen turvallisuustilanne ja maiden hyvinvointi vahvistuisivat. Suomellakin on tässä yhteistyövaraisuuteen pyrkivässä politiikassa oma roolinsa, josta kannattaa pitää kiinni ja jota on syytä kehittää.

Lamatalkoiden merkeissä Suomessa on päässyt aika ajoin valloilleen sellainen säästö- ja tinkimismeininki, jossa heitetään helposti lapsetkin pesuveden mukana. Lamatalkoiden onnistumisen merkki ei ainakaan ole se, että menestystarinoista ja onnistumisista luovutaan.

Esimerkiksi nostaisin vaatimukset Suomen ulkomaanedustustoverkoston supistamisesta. Tämä jos mikään on ainakin loogisesti ristiriidassa globalisaatiokehityksen kanssa, joka nimenomaan puoltaa vahvaa, tehokasta ja koko kansakuntaa hyödyntävää maailmanlaajuista verkostoitumista.

Suomen ulkoasianministeriö pitäisi entistä selkeämmin nähdä globalisaatioministeriönä ja edustustot ikään kuin eteen työnnettynä puolustuksena, jossa hoidettaisiin mm. viennistä vastanneiden järjestöjen tuen supistuttua entistä keskeisemmin maamme pr-toimintaa ja vienninedistämistä.

Vienninedistämisen ja kasvavien kansalaispalvelutarpeiden lisäksi edustustot ovat myös keskeisessä asemassa Suomen maahanmuuttopolitiikan käytännön toteuttamisessa. Lähi-idästä katsottuna tässä työssä on vielä paljon tehtävää. Tässä mielessä mitä onnistuneempia ja ripeämpiä ratkaisuja kyetään tekemään, sitä enemmän kyseiset toimenpiteet maksavat itsensä takaisin. Käytännössä kyse on kustannustehokkuudesta, mutta myös siitä, että paremmin toimiva järjestelmä on omiaan vahvistamaan myönteisiä ennakkoasenteita Suomeen tulevia ulkomaalaisia kohtaan.

Kulttuuriperinnöstämme johtuen maassamme on korostunut ajatus, että valtion on velkansa maksettava takaisin. Suomessa kuitenkin usein unohdetaan se, että bkt:n kasvu syö velkaa Vienti ja onnistunut maahanmuuttopolitiikka voivat kasvattaa tulevaisuudessa entistä enemmän maamme bkt-lukuja ja sitä kautta pienentää velan määrää suhteessa bkt:hen.

Viime vuosikymmenen laman aikana ja sen jälkeen synnytettiin uusin eväin uusia innovaatioita ja saavutettiin teknologinen asema, josta olisi edelleen pidettävä kiinni. Nyt olisi aika jälleen etsiä uusia eväitä ja uusia innovaatioita. Katseet ovat suuntautuneet Aasiaan, toivon mukaan tässä mielessä Aasian läntisintä osaa, Lähi-itää ei unohdeta. TANSANIA Suurlähettiläs Juhani Toivonen, Dar es Salaam 29.9.2009

Talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset

Toimialueeni keskellä Afrikkaa on köyhä ja syvien kriisien repimä. Alueen maat eivät ole integroituneet kiinteästi maailmantalouteen, joten talouskriisin vaikutuksetkin ovat jääneet kohtuullisen vähäisiksi. Turvallisuuspoliittiset muutokset ovat myös tapahtuneet omaa sisäistä logiikkaa seuraten eivätkä johdu talouskriisistä. Suomen ja muiden avunantajien tulee pitää kiinni apusitoumuksistaan ja taloudellista integraatiota edistämällä voidaan luoda myös turvallisuutta.

Toimikenttäni on suuri, köyhä ja kriisien ryvettämä. Kymmenen kertaa Suomen kokoisella alueella, joka ulottuu Intian valtamereltä Atlantille asuu noin 120 miljoonaa ihmistä eli noin 23 kertaa enemmän kuin Suomessa. Yhteistä Tansanialle, Burundille, Ruandalle ja Kongon Demokraattiselle tasavallalle on köyhyys ja toistaiseksi vielä löyhä kytkentä maailmantalouteen. Tämän vuoksi talouskriisin vaikutukset ovat olleet suhteellisen vähäisiä ja turvallisuuspoliittiset muutokset talouskriisistä irrallisia. Tansania, Ruanda ja Burundi kuuluvat Itä-Afrikan talousyhteisöön ja ovat sitä kautta osallisina alueellisessa taloudellisessa integraatiossa.

Kolme kertaa Suomen kokoinen ja yli 40 miljoonan asukkaan Tansania on alueellinen varkauden ja suvaitsevaisuuden tyyssija. Se tuki aikanaan Afrikan vapautusliikkeitä aktiivisesti ja voitti Idi Aminin aloittaman sodan mutta on koko itsenäisyytensä ajan saanut nauttia voimakkaasta kansallistunteesta sekä uskonnollisesta ja sosiaalisesta suvaitsevaisuudesta. Tansania on ollut Pohjoismaisen kehitysyhteistyön laboratorio ja sen ensimmäinen presidentti Julius Nyerere piti Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ihanteenaan ja esimerkkinä Tansanialle. Kun talouskriisi puhkesi Tansaniassa huolestuttiin ennen kaikkea siitä kuinka talouden ongelmat heijastuisivat kehitysapuun. Vientituotteiden hinnan ja kysynnän lasku ovat kuitenkin pakottaneet arvioimaan tilannetta uudelleen, mutta lopputulema ei vaikuta hullummalta. Kuluvana vuonna Tansanian talous kasvaa 4-5% viimevuotisen yli 7% sijasta.

Vakaa ja suvaitsevainen Tansania on toiminut epävakaalla alueella paisuntasäiliön tavoin. Kun naapurimaissa on ollut levotonta Tansania on tarjonnut turvapaikan sadoille tuhansille pakolaisille. Burundin pakolaisia on ollut maassa vuodesta 1972 lähtien ja parhaillaan on menossa ohjelma, jossa 220.000 vuoden 1972 Burundin pakolaista ja heidän jälkeläistään saa joko Tansanian kansallisuuden tai palaa Burundiin. Tansaniaan jää 180.000 ja palaajia on noin 40.000. Suomi tukee prosessia sekä Burundissa että Tansaniassa.

Itä-Afrikan yhteisössä Tansania on ottanut jarrumiehen roolin. Se on pinta-alaltaan suurempi kuin muu yhteisö (Kenia, Uganda, Ruanda, Burundi) yhteensä. Seurauksena onkin erittäin varovainen yhdentymispolitiikka maan pelätessä muuttoaaltoa tiheämmin asutuista naapurimaista.

Suomen pinta-ala on 12 kertaa suurempi kuin Ruandan, mutta Ruandassa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. Maa on toipunut hämmästyttävää vauhtia 15 vuotta sitten tapahtuneesta kansanmurhasta, jolloin sadan päivän aikana surmattiin ainakin 800.000 tutsia ja maltillista hutua. Kansanmurhan jälkimaininkeja puidaan tätäkin kirjoitettaessa parhaillaan Kigalissa istuvaa Porvoon käräjäoikeutta myöten eikä sen osapuolten - hutujen ja tutsien - nimeä saa maassa edes käyttää. Kovalla työllä ja demokratian prinsiipeistä tinkien Ruandasta on kuitenkin jo tullut alueella merkittävä sotilaallinen tekijä ja pienimuotoinen taloustiikeri.

Ruandalle tunnusomaista on kova kansalaiskuri ja nopeasti ja määrätietoisesti läpiviedyt, joskin ajoittain puutteellisesti valmistellut uudistukset. Maantieteellisestä eristyneisyydestä ja talouselämän perusrakenteen puutteista huolimatta talouden kasvu on nopeaa ja vakaata. Kansalaisvapauksien puutteesta johtuen pinnan alla on kuitenkin huomattavia jännitteitä, jotka voivat purkautua väkivaltaisesti. Juuri nyt Ruanda on kuitenkin tehokkaasti hallittu ja maa hyvin turvallisuuskoneistonsa hallussa. Ruanda on selkeästi osa Suurten Järvien kriisiä. Se on osallistunut Kongon sotiin ja luonut erittäin tehokkaan armeijan. Vajaa vuosi sitten Ruanda ja Kongo kuitenkin yllättäen sopivat riitansa ja maat ryhtyivät yhteisoperaatioon Kongon itäosissa olevia kapinallisia vastaan. Operaation jälkeen ruandalaiset myös vetäytyivät takaisin omalle puolelleen. Yhteistyön myötä maiden välinen jännitys on vähentynyt nopeasti, mikä on osaltaan helpottanut tilannetta koko kriisialueella.

Ruandan nykyinen johto koostuu lähes koko elämänsä Ugandassa ja osin Keniassa eläneistä pakolaisista ja heidän lapsistaan. Pakolaisuuden myötä heistä tuli englanninkielisiä ja parhaillaan Ruanda on viemässä läpi muutosta, jossa englannin kieli syrjäyttää Ranskan kielen. Itä-Afrikan Yhteisössä englanti on ainoa virallinen kieli ja Ruanda ajaa rohkeaa ja aloitteellista yhdentymispolitiikkaa.

Burundi on pinta-alaltaan hiukan Ruandaa suurempi ja väkiluvultaan pienempi. Sielläkin hutut ja tutsit ovat taistelleet vallasta siten, että viimeinenkin sissiliike muuttui poliittiseksi puolueeksi vasta kuluvana vuonna ja valtuuskirjeeni jättäminen viivästyi viime vuonna kun pääkaupunkia tulitettiin tykein. Burundilaiset eivät katso turvallisuuskriisinsä olevan osa Suurten Järvien Kriisiä vaan sisäinen ongelma. Maalle ovat itsenäisyyden alusta lähtien olleet tyypillisiä valittujen valtionpäämiesten murhat ja usein erittäin veriset valtataistelut.

Myös Burundi pyrkii vimmatusti integroitumaan Itä-Afrikan Yhteisöön. Toisin kuin Ruandalla heillä on kuitenkin kielen vaihto ranskasta englantiin vasta alkutekijöissään ja haittaa selvästi integroitumisprosessia. Burundin rohkea integraatiopolitiikka vaikuttaa yli-innokkaalta kieli- ja talousvaikeudet huomioonottaen.

Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston laskelmien mukaan Burundin talous on kärsinyt kovasti taantuman mukanaan tuomasta viennin ja tuonnin vähenemisestä. Maan ulkoministerin mukaa näin ei kuitenkaan ole, sillä sisäinen rauha on lisännyt taloudellista toimeliaisuutta enemmän kuin tuonnin ja viennin väheneminen on sitä vähentänyt. Ainakin silmämääräisesti tarkasteltuna tämä pitää paikkansa, sillä syyskuinen Bujumbura näytti huomattavasti toimeliaammalta ja vilkkaammalta kuin reilu vuosi sitten.

Kongon Demokraattinen Tasavalta on koko maailman mittakaavassa outo ilmiö. Se on luonnonvaroiltaan erittäin rikas, mutta pysyvästi sekasortoiset yhteiskunnalliset olot estävät väestön vaurastumisen. Maassa on menossa YKn suurin rauhanturvaoperaatio, mutta sekin näyttää voimattomalta. Naapurit ovat käyttäneet hyväksi Kongon sisäistä heikkoutta ja käyttäneet surutta sen luonnonvaroja omaksi hyödykseen. Niin on tehnyt myös Kongon oma armeija.

Bujumburaan on perustettu Suurten Järvien Konfliktin Sihteeristö, joka pyrkii lisäämään luottamusta alueen maiden kesken. Sihteeristön toiminta on vielä alkuvaiheessa, mutta se voi muodostua merkittäväksi tekijäksi kriisin osapuolten välisen yhteisymmärryksen lisäämisessä. Suomi aloittanee sihteeristön tukemisen ensi vuonna.

Talouskriisi ei ole johtanut toistaiseksi Afrikan osalta pelättyihin kehitysavun merkittäviin leikkauksiin. Jos kriisi pitkittyy ja leikkauksia tulee on ulkoisesta avusta riippuvien köyhien maiden koko toiminta vaarassa. Toimialueeni maista vain Tansania on kahdenvälisen kehitysyhteistyön kohdemaa ja vuotuiset maksatuksemme noin 30 miljoonaa euroa, josta noin puolet käytetään budjettitukeen. Suomen, kuten muidenkin avunantajien tulee seisoa sitoumustensa takana huolehtia siitä, etteivät talouskriisin varjolla tehdyt leikkaukset vaikeuta maapallon köyhimpien asemaa. Muiden kuin Tansanian osalta Suomi voi vähäiselläkin panostuksella osallistua turvallisuutta lisääviin toimiin kuten Suurten Järvien Sihteeristön tai Burundin pakolaiskysymyksen ratkaisu.

Itä-Afrikan Yhteisö on toimialueeni taloudellisen integraation ja sitä kautta myös turvallisuuden lisääntymisen keskeinen moottori. Suomi toimii parhaillaan yhteisön avunantajaryhmän puheenjohtajana ja pystyy aktiivisesti toimimalla vaikuttamaan integraatioprosessiin myönteisesti. TANSKA Suurlähettiläs Maarit Jalava, Kööpenhamina 28.9.2009

Talouskriisin vaikutuksista kansainväliseen politiikkaan

Valtarakenteet

Finanssikriisi ja sitä seurannut talouskriisi ovat muokanneet maailman valtarakenteita. Kylmää sotaa seurannut Yhdysvaltain pitkään jatkunut valtakausi on joutunut tekemään tilaa nouseville talouksille. Taloudellinen valta ei enää ole keskittynyt länteen ja talouskasvun mukanaan tuoma poliittinen valta muokkaa taloudellisen päätöksenteon ohella turvallisuuspoliittista voimatasapainoa. On varmasti liian aikaista ennustaa, onko maailma siirtymässä kohti moninapaisuutta vai kyetäänkö ja halutaanko kansainvälistä monenkeskistä päätöksentekojärjestelmää vahvistaa.

Kiinan kansainvälispoliittinen asema on talouskriisin myötä voimistunut. Kiina ei ole enää pelkästään halpojen tuotantokustannusten maa, jonne länsimaiset yritykset siirsivät tuotantoaan säilyttäen tuotekehityksen kotimaassaan. Kiina on sijoittanut valuuttavarantoaan amerikkalaisiin arvopapereihin ja ryhtynyt määrätietoisesti kasvattamaan reaali-investointejaan. Talouslamasta johtuva viennin tyrehtyminen on kuitenkin pakottanut Kiinan etsimään keinoja kotimaan kulutuksen lisäämiseen ja sitä kautta työpaikkojen turvaamiseen. Nähtäväksi jää merkitseekö tämä pitemmällä tähtäyksellä länsimäisen yrityskulttuurin ja demokraattisten arvojen omaksumista. Voidaan hyvin myös kysyä, ottavatko nousevat taloudet taloudellista valtaansa vastaavan osan globaalista vastuusta mitä tulee kehitysapuun, kriisinhallintatehtäviin ja ehkäpä myös kansainvälisiin velvoitteisiin maailmankaupan vapauttamisessa.

Kiinan ohella myös muilla nousevilla talouksilla kuten Intialla, Indonesialla ja Brasilialla on kasvava rooli sekä maailman taloudessa että sen myötä myös kansainvälisessä politiikassa. Venäjä sen sijaan on ajautunut yhä vahvemmin yksipuolisen energiatuottajan asemaan, joskin se on edelleen ydinasevaltiona merkittävä sotilaallinen ja turvallisuuspoliittinen toimija.

Kansainväinen arkkitehtuuri

Finanssi- ja sitä seurannut talouskriisi ovat osoittaneet, että valtioilla on edelleenkin tehtävänsä toimintaympäristön pelisääntöjen luojina. Myös amerikkalaiset ovat taipuneet tukemaan nykyistä vahvempia sääntöjä finanssimarkkinoiden ennustettavuuden lisäämiseksi ja markkinoiden vakauttamiseksi. Viimeistään talouskriisi on opettanut, että kansainvälinen yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt finanssi- ja talouspolitiikassa ovat välttämättömiä.

Ongelmana on se, missä ja ketkä pelisäännöistä sopivat. G-20 edustaa merkittävää osaa maailman taloudesta, kaupasta ja väestöstä ja siinä on mukana käytännössä lähes 30 valtiota ja organisaatiota. Ryhmä lisää luottamusta ja sen puitteissa on mahdollista valmistella asioita. Ryhmä ei kuitenkaan voi korvata kansainvälisiä monenkeskisiä järjestöjä päätöksentekijänä, mutta samanaikaisesti kansainvälisten järjestöjen toiminta- ja päätöksentekotapojen uudistaminen on juuttunut paikoilleen. Ryhmän merkitys tosiasiallisena vallan käyttäjänä tulleekin tämän vuoksi säilymään ja pikemminkin vahvistumaan kuin heikentymään. Keskeisten teollisuusmaiden ja nousevien talouksien intressissä näyttäisi olevan jatkaa keskinäistä epävirallista yhteydenpitoa.

G-20 ilmoitti Pittsburghissa G7-8:n kasvaneen G-20 mittoihin. Ryhmä tuskin kuitenkaan korvaa kokonaan keskeisten G7/8 maiden epävirallista yhteydenpitoa tai muitakaan jo vakiintuneita yhteydenpitokanavia. Yhdysvaltain ja Kiinan yhteydenpito tiivistyy, mutta ”G2 ryhmän” eli USA-Kiina akselin merkitys ei oletettavasti globaalihallinnan kysymyksissä nouse kovin suureksi jo yksin sen vuoksi, että maiden poliittiset ja taloudelliset lähtökohdat ovat kovasti erilaisia.

Keskeinen kysymys jatkossa on kuinka yhteen sovittaa moninapainen valtarakenne ja virallinen monenkeskinen päätöksentekojärjestelmä sekä epäviralliset foorumit. Kansainvälisen järjestöarkkitehtuurin rakenteiden ja instituutioiden vahvistaminen on pienten valtioiden näkökulmasta välttämätöntä, mutta se merkitsee kansallisvaltioiden roolin heikentämistä. Nouseville talouksille Venäjän markkinoima vahvan kansallisvaltion malli saattaa osoittautua liian houkuttelevaksi.

Velkarahalla tehdyt elvytys- ja tukipaketit lisäävät protektionistisia paineita. Protektionismin suurta aaltoa ei ole kuitenkaan tähän mennessä nähty johtuen ennen kaikkea maailmantalouden kasvaneesta keskinäisriippuvuudesta. Taloudenpidossa paluu 30-luvulle ei ole vaihtoehto.

Talouskriisin uhka poliittiselle vakaudelle

Talouskriisi on iskenyt erityisen rajusti ruokakriisin heikentämiin köyhimpiin maihin. Ulkomaankaupasta saatujen tulon romahtaminen ja ulkomailla työskentelevien kansalaisten rahalähetysten ehtyminen ovat saattaneet näiden maiden taloudet ahtaalle. Jos rikkaat maat vielä leikkaavat kehitysyhteistyöbudjettejaan, köyhimpiä maita uhkaa yhteiskunnallinen ja taloudellinen romahdus.

Aikaisemmin suurin globaali turvallisuusuhka koettiin vahvojen valtioiden taholta. Nykyään uhkana ovat juuri nämä köyhät, heikot valtiot, jotka eivät kykene kontrolloimaan alueitaan ja muodostuvat rikollisuuden ja terrorismin tyyssijaksi.

Ajatuksia Suomen toimintalinjaksi

Vielä viime syksynä uskottiin, että Suomi selviää talouskriisistä talouskasvun heikkenemisellä. Kotimaiset pankit olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa eikä asuntojen hintakuplaakaan juuri ollut. Maailmankaupan romahtamista ei silloin osattu ennustaa. Edellisestä 90-luvun omatekoisesta lamasta selvittiin viennin ja Nokian avulla. Uutta Nokiaa ei ole tällä kertaa luvassa ja vienti ei investointilaman vuoksi vedä. Taloutemme rakennetta ei ole kyetty sitten 90-luvun koettelemuksien uudistamaan ja monipuolistamaan, vaan hyvinvointimme perustuu edelleenkin investointitavaroiden viennille. Julkisen sektorin on syytä jatkaa tukeaan kysynnän ja kuluttajan tarpeisiin perustuvan innovaatioyhteiskunnan perusrakenteiden vahvistamiseksi , jottemme kolmatta kertaa joudu toteamaan olevamme samoissa lähtökuopissa kuin kahden edellisen laman aikana.

Suomen etujen mukaista on moninapaisen, kansallisvaltioihin perustuvan järjestelmän sijasta pyrkiä kansainvälisten instituutioiden (erityisesti YK ja EU) rakenteiden kehittämiseen ja niiden aseman vahvistamiseen. Vapaakaupan vahvistaminen ja multilateralismin tukeminen on välttämätöntä ja avoimen taloutemme elinehto.

Etujemme mukaista on pyrkiä kansainvälisissä instituutioissa ja epävirallisissa päätöksentekoryhmissä turvaamaan äänemme kuuluminen. Taloudellinen painoarvomme tuskin takaa meille paikkaa uusissa epävirallisissa ryhmissä, joten on varsin luontevaa, että pyrimme vahvistamaan EU:n yhteistä edustautumista.

Erityisenä haasteena lähivuosina Suomessa on hyvinvointivaltion turvaaminen ottaen huomioon voimakas ikärakenteen muutos. Tämä tulee vaatimaan valmiutta vaikeiden päätösten tekemiseen mm. kiristyvää julkista taloutta veronkorotuksineen ja menojen leikkauksineen samalla kun kotimaista kysyntää on vahvistettava viennin rinnalla.

Globaalihallinnan näkökulmasta köyhimpien ja heikoimpien maiden taloudellista ja demokratiakehitystä on syytä tukea jatkossakin.

Asemamaan näkökohtia

Tanska on päässyt torjumaan talouskriisiä paremmista lähtöasemista kuin monet muut maat. Haasteet ovat kuitenkin suuria Tanskassakin; talouskasvu on hiipunut ja vienti supistunut. Hallituksen elvytystoimenpiteiden tuloksien odotetaan kuitenkin näkyvän jo kuluvan vuoden lopulla ja vuoden 2010 alkupuolella.

Tanskan kanta sektorikohtaisiin tukipaketteihin, pankkitukea lukuun ottamatta, on varauksellinen. EU:n yhteisillä linjauksilla tulisi pyrkiä minimoimaan valtion tuki telakka- ym. teollisuudelle. Jos vahvat valtiot ottavat tuet käyttöön, johtaa se väistämättä myös muiden valtioiden taholta vastaaviin protektionistisiin ratkaisuihin. Vapaakauppa on kuitenkin kasvun moottori eikä protektionismin lisääntyminen tuo ratkaisua ongelmiin. Tanska pitää kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin uudistamista välttämättömänä. Kehittyneimpien kehitysmaiden kasvun tulee näkyä sekä IMF:ssä että Maailmanpankkiryhmässä. Tanska suhtautuu varauksellisemmin epävirallisten ryhmittymien kuten G-20 yhteistyöhön. Vaikka G20 –ryhmällä on tärkeä rooli talouskriisin hallinnassa, ei kansainvälinen yhteisö voi Tanskan näkemyksen mukaan pitkällä tähtäimellä olla liian riippuvainen tämänkaltaisista ad hoc ryhmittymistä, joiden toiminta ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin.

Tanskalle on tärkeää täysipainoinen osallistuminen alueelliseen eurooppalaiseen yhteistyöhön, jonka nähdään lisäävän Tanskan vaikutusmahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolisten alueiden kehitykseen. Tämä edellyttää kuitenkin luopumista varaumista, joista keskeisin on kysymys euroon liittymisestä. Tarkempaa ajankohtaa kansanäänestykselle ei ole vielä asetettu, koska äänestystulos tässä tilanteessa olisi epävarma. THAIMAA Suurlähettiläs Sirpa Mäenpää, Bangkok 9.9.2009

Kansainvälisen talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset Thaimaan näkökulmasta

"Mitä systeemimuutoksia vuoden notkahduksessa ehtisi tapahtua?" Kuitenkin vahvistuu pitkä linja, painopisteen siirtyminen lännestä itään. Vientivetoinen talouskasvustrategia tuli haastetuksi koko Itä- ja Kaakkois-Aasian alueella. Julkinen sektori voi toimia kasvun apumoottorina vain lyhyen aikaa. Onko sen jälkeen seuraava kasvun veturi kiinalainen tai kotimainen kuluttaja vai vahvistuva alueellinen tuotanto?

SP:n kysymykseen ylijäämämaiden valuuttavarantopolitiikasta vastauksena Thaimaa ostaa edelleen dollareita oman valuuttansa suojelemiseksi ja vientikilpailukyvyn ylläpitämiseksi, mutta päätään nostaa em. keskustelu, tulisiko sittenkin ratkaisuja tehdä enemmän kotimaisen kuluttajan näkökulmasta.

Kansainvälisellä tasolla keskeisimmäksi nousijaksi näyttäytynyt Kiina, jonka katsotaan haluavan tuotantoketjujen hallintaa, lisää päätösvaltaa IMF:ssä ja G-20:ssa, Thaimaassa seuraavaksi ostaa pankkeja, mutta ei osallistumista kaikkien kv. konfliktien selvittelyyn.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana vielä Suomessa toimiessani oli Euroopasta käsin hurja katsoa, miten Yhdysvaltain asuntoluotto- ja johdannaismarkkinoilta lähtenyt rahoitus- ja talouskriisi löi yhä uusina hyökyaaltoina yli Atlantin. Ensin pankkien välinen luottamuspula levisi myös Eurooppaan. Sitten vientikysynnän laskun johdosta ajauduttiin nopeasti talouslamaan. Meneillään on työttömyyden kasvu teollisuusyritysten lopettaessa tuotantolaitoksiaan osana laman aikaista toimialarationalisointia. Odotettavissa ovat vielä inflaatiopeikot elvytyspakettien tuloksena sekä kasvaneen valtionvelan rasitus seuraavalle kasvukaudelle. Läntinen tiiviisti yhteen integroitunut maailma näytti hoippuvan yhtä mittaa uusien systeemikriisien partaalla.

Ja yhtä vaikuttavaa oli seurata, kuinka yhä uudelleen kansalliset talouspolitiikan päättäjät kokoontuivat yhteen ja tekivät yksissä tuumin historiallisia ratkaisuja luotsatakseen maansa läpi noista hyöky- aalloista. Pankkeja sosialisoitiin tai etsittiin innovatiivisia keinoja pankkien välisen luottamuspulan helpottamiseksi. Kun pari vuosikymmentä oli vannottu rahapolitiikan nimeen, ravisteltiin nyt pölyt finanssipolitiikan keinovalikoimasta - budjettien tilapäisestä laajentamisesta julkisten investointien ja kulutuksen kasvattamiseksi. Niitä EU-maita, joilla meni vielä omaa maata huonommin, luototettiin vaikka vähän kipeää teki.

Kun muutin syyskuun alussa Bangkokiin ja lähdin kiertämään taloudellisia tutkimuslaitoksia ja taloudellisia toimijoita, kohtasin toisen maailman.

Kyllä Kaakkois-Aasian nousevat taloudet ovat myös kärsineet talouskriisistä vientikysynnän ja rahoituksen saannin laskiessa. Matkailumaihin saapuu vähemmän turisteja. Vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä pienten avointen Aasian maiden BKT laski muutamassa kuukaudessa niin nopeasti, että tämä olisi vuoden jatkuessaan vastannut noin 13 %:n laskua. Thaimaa kuuluu niihin maihin, joissa korko vuoden 2009 aikana talouskasvu jää miinukselle, vaikka alueen talouskasvu onkin lähtenyt taas vauhtiin. Ja Thaimaan hallitus on joutunut ottamaan käyttöön suurehkoja elvytyspaketteja - aluksi tulonsiirtoja ja investointeja ihmisiin perusopetusta lisäämällä, toisessa vaiheessa keskipitkän aikavälin investointiohjelmalla. Thaimaan kohdalla BKT:n lasku johtuu myös kotikutoisista tekijöistä: poliittisesta epävakaudesta ja Bangkokin lentokentän valtauksesta vuodenvaihteessa.

Silti sain jatkuvasti uteluihini näkyvissä olevista systeemimuutoksista vastaukseksi ihmetystä, eiväthän vuodessa kaupan tai investointien rakenteet juuri muutu. Kehitystaloustutkimuslaitoksen johtaja kuunteli, kuinka totesin Suomessa työttömyyden lähentelevän 10 prosentin rajaa, ja kertoi vakavana, että työttömyys nousee myös Thaimaassa yli 2 prosentin, mutta heilautti sitten kättään: "eiväthän he tietenkään kauan työttöminä pysy, vaan alkavat työskennellä epävirallisella sektorilla". Thaimaan työ- voimasta yli puolet on yksityisyrittäjiä tai palkatta tuotannossa toimivia perheenjäseniä - Bangkokin pikkukauppiaita tai maaseudun pienviljelijöitä. Työttömyyttä parempi käsite on alityöllisyys, ihmiset eivät pääse hyödyntämään kaikkea kapasiteettiaan työssään. Heitä Atlantin hyökyaallot eivät juuri heiluttele, täkäläisissä rankkasateissa on vuodesta toiseen riittävästi haastetta.

Myös laajemmassa mitassa vaikuttaa siltä, että Aasian maita ei kriisi sittenkään heilutellut kovasti. "Decoupling" on osittain totta. Aasian maat eivät olleet yhtä tiiviisti kytkeytyneet läntiseen talousjärjestelmäään kuin USA ja EU. Mitä suurempi osa ulkomaankaupalla oli ollut Aasian maiden taloudesta, sen haavoittuvaisempia ne olivat talouskriisissä vientikysynnän nopealle laskulle. Thaimaakin kärsi välillisesti Kiinan kohtaamasta kulutustavaroiden kysynnän vähenemisestä läntisillä markkinoilla, koska Thaimaa tuottaa välituotteita Kiinan vientiin menevälle kulutustavaratuotannolle, esim. elektroniikka-alan komponentteja.

Osaselitys sille, ettei talouskriisin katsota aiheuttaneen suuria muutoksia, on varmaankin se, että nyt meneillään olevat muutokset talouden rakenteissa eivät ole samaa luokkaa kuin runsaat kymmenen vuotta sitten Aasian kriisin aikaan. Silloisessa kriisissä hengissä selvinneet pankit ovat Thaimaassa vieläkin suhteellisen vahvoja. Thaimaa välttyi erityisesti johdannaismarkkinoilla toimineiden yhdysvaltalaisten rahoituslaitosten kaatuessa syntyneiltä tappioilta, koska Thaimaassa oli ollut poikkeuksellisen tiukka säätely, jonka ydin oli se, että pankit saivat osallistua johdannaismarkkinoille vain, jos niiden johto ymmärsi riittävästi, mistä oli kyse.

Lievemmän kriisitunnelman lisäksi toinen selvä ero läntiseen kokemukseen talouskriisistä on myös alueellisen yhteistoiminnan puute - elvytyspaketit ovat kansallisia ratkaisuja. Tutkijat kokisivat ASEANin ja Itä-Aasian yhteiset toimet tärkeiksi, mutta alueen integraatiolle ei löydy yhtä tarmokasta vetäjää kuin EU:n ydinmaat ovat olleet unionin kehityksessä. ASEANin ja kolmen muun Aasian maan Chiang Mai - aloite jäsenmaiden tukemiseksi lyhytaikaisissa maksuvalmiuspulmissa on vasta käynnistymässä.

Luonnollisesti läntisten markkinoiden romahtaminen aiheuttaa katseiden kääntymistä itäisemmille vientimarkkinoille, mutta talouskriisi on tässä sittenkin vain aiempaa suuntausta vahvistanut tekijä. Vuonna 1997 Kiinan osuus Thaimaan viennistä oli 1 % ja EU:n 15 %. Sen jälkeen Kiinan osuus on noussut ja EU:n laskenut. Nyt kummankin osuus on 10 %.

Talouskriisi ei aiheuttanut luottamuksen vähenemistä vain läntiseen vientikysyntään, vaan laajemminkin vientiin perustuvaan kasvustrategiaan. Alueen maiden taloudet ovat kyllä kasvaneet tämän strategian ansiosta, mutta yhteiskuntiin on kerääntynyt paineita päästä osalliseksi tuosta kasvusta. Mihin tuotanto suunnataan, kun vienti ei vedä entisen lailla? Aluksi elvytyksen kautta julkisiin investointeihin, mutta tämä ei ole kestävä ratkaisu. Suunnattaisiinko tuotanto sittenkin kotimaisille kuluttajille? Henry Fordin henkeen autotehtaan työläinen voisi alkaa haaveilla omasta autosta, paremmasta asunnosta, nykyään myös kulutuselektroniikasta. Analyytikot toppuuttelevat, ettei tämä ole nopea ratkaisu, koska kotimainen kulutus on sittenkin alueella vielä vähäistä. Kiinan ja Intian yhteenlaskettu talous on vain viidesosa EU:n ja USA:n yhteisestä taloudesta. Amerikkalainen kuluttaja tulee pysymään kuninkaana vielä pitkään. Kuitenkin laskelmia näkyy jo nyt, että Kiinassa on nykyään keskiluokkaa 20 %, mutta 10 vuoden päästä jo 60 %. Thaimaassakin alempi keskiluokka on nopeimmin kasvava luokka. Ja keskusteluissa tuli usein vastaan kysymys, tulisiko tulonsiirroilla, valuuttakurssipolitiikalla tms. tukea entistä enemmän kotimaista kulutusta viennin sijaan. Kulutuskysynnän lisäksi toivotaan kysynnän voimistuvan Kaakkois- ja Itä-Aasian alueellisista investoinneista, kun alueen sisäiset tuotantoketjut tiivistyvät entisestään.

Lyhyellä aikavälillä kuitenkin vienti on edelleen se kysynnän osa, joka vetää. Thaimaan keskuspankki ei tunnusta tavoitteekseen viennin kilpailukyvyn ylläpitoa, vain kurssivaihteluiden heilahtelun hallinnan. Käytännössä keskuspankki on kuitenkin joutunut ostamaan jatkuvasti lisää dollareita pitääkseen Thaimaan bahtin arvon kohtalaisen vakaana suhteessa dollariin. Vaihtotaseen ylijäämä on tehnyt tämän mahdolliseksi, koska vaikka Thaimaan vienti laski, tuonti laski vielä voimakkaammin. Thaimaan valuuttavaranto on jo 120 mrd. USD suuruinen (noin puolet BKT:sta), ja kasvaa näinä päivinä 400 milj. dollarin päivävauhtia. Analyytikot kysyvätkin, soutaako Thaimaa turhaan vastavirtaan. Dollarin lasku johtuu globaaleista tekijöistä: Yhdysvaltain talouden heikentymisestä ja siitä, ettei pahimman kriisin hälvennyttyä monillakaan mailla ole enää tarvetta sijoittaa nimenomaan dollariin uskottavimpana kriisivaluuttana. Vaikka Thaimaa päästäisikin bahtia vahvistumaan suhteessa dollariin, ainakin pyritään pitämään suhde muihin vahvistuviin Kaakkois-Aasian maiden valuuttoihin nykyisellään. Yhdysvallat toivoo Aasian maiden valuuttojen, erityisesti yuanin, arvon vahvistumista suhteessa dollariin, jotta sen oma vientikilpailukyky paranisi. Mikä Kiinan strategia valuuttansa ulkoisen arvon määräytymisen suhteen on? Ei varmaankaan päästää yuania nopeasti määräytymään vapaasti markkinoilla, mutta sen lisäksi että se on alkanut etsiä uutta reservivaluuttaa IMF:n erityisnosto- oikeuksien valuuttakorista SDR:sta, se on ottanut yuania enemmän käyttöön tilivaluuttana kaupankäynnissä Hongkongista käsin laajentuvilla järjestelyillä.

Thaimaan näkökulmasta eräs tarkkailija piti Kiinan näkyvimpänä tuoreena politiikkamuutoksena, että Kiina haluaa ostaa thaimaalaisia pankkeja. Muuten Kiinan politiikkaa kuvattaessa tulevat esiin tutut piirteet. Kiina pyrkii ottamaan haltuun sille tärkeät tuotantoketjut raaka-ainelähteistä alkaen ja Kiina käyttää kehitysapua köyhemmissä maissa niiden luonnonvarojen tai poliittisen tuen hankkimiseen. Kiinan odotetaan olevan myös Thaimaassa valmis lainoittamaan ja rakentamaan infrastruktuuria ja energiantuotantolaitoksia. Kiinan poliittisen agendan pääpainon nähdään olevan sen taloudellisten etujen välittömässä turvaamisessa, esim. raaka-aineiden saatavuuden varmistamisessa. Lisäksi se haluaa sananvaltaa erityisesti IMF:ssä ja G20-ryhmän kautta, ei kuitenkaan kansainvälisten konfliktien selvittelyissä, koska Kiina vielä välttää maiden sisäisiin asioihin puuttumista eikä jaa läntistä agendaa keskeisimmissä maissa, joissa lännellä on kriisinhallintajoukkoja. Kiinasta odotetaan parhaimmillaan veturia Itä-Aasian ja ASEANin integraatioon, jossa sillä on keskeinen osa tuotannollisen toiminnan polttopisteenä. Kiina onkin luvannut lisätä lainoitusta tälle alueelle.

Toisaalta Kiinan valtapyrkimykset mietityttävät. Thaimaallekin katsotaan olevan edullista ylläpitää tiiviitä suhteita myös Yhdysvaltoihin Kiinan vastapainoksi. Erään näkemyksen mukaan Kiina on siirtymässä suurvaltana taloudellisesta vaiheesta rahoitukselliseen sekä edelleen poliittiseksi suurvallaksi ja lopulta myös sotilaalliseksi. Kiinan sotilaallinen agenda alueella voisi olla määritellä Etelä-Kiinan meren öljy- ja kaasuvarat mahdollisimman pitkälti Kiinan aluevesirajojen sisään, tai Burmassa taata öljyn ja kaasun kuljetukset. Kiina on ilmeisesti hermostunut viime aikoina lännen kasvavasta yhteydenpidosta, "engagementista" Burman suuntaan, kun samaan aikaan Burman armeija ryhtyi vielä ajamaan kiinalaisperäisiä etnisiä vähemmistöjä yli rajan Kiinaan. Tämä oli liian selvä signaali Burmalta Kiinaa vastaan ja lännen puolelle, vaikka Kiina oli luottanut pitkäaikaisen taloudellisen ja poliittisen tukensa Burman johdolle taanneen sille hyvät välit maahan.

EU:ta ei näissä keskusteluissa useinkaan mainita, jollei erikseen kysy. Mielikuva EU:sta on laskevan painoarvon alueena. Erään tutkimuksen mukaan alueella ei ymmärretä selvästi EU/Schengen/euro- alueen eroja, tai tunneta, mitkä asiat ovat jäsenvaltioiden alaa ja mitkä unionin/komission vallassa.

Lopuksi, mitä Suomen tulisi tehdä? Ensinnäkin kriisissä on täysi oikeus huolehtia ensin itsestään, omista työttömistämme. Mutta lisäksi on tärkeää kantaa edelleenkin yhteisvastuuta talouskriisin analysoinnissa, toimintavaihtoehtojen etsimisessä ja päätösten tekemisen jälkeen niiden toteuttamiseen osallistumisessa. Kun äänivaltojen jako IMF:ssä ja G20:n vahvistumisen takia maailmassa muuttuu, tulee Suomen nopeasti selvittää miten sen oma ääni tehokkaimmin jatkossa kuuluu, kun joudutaan luopumaan vanhoista asemista. Kaakkois-Aasian suuntaan olisi tärkeää toimia sitä ajatusta vastaan, että "decoupling" - Aasian kytkeminen irti läntisistä järjestelmistä - olisi kenellekään edullista. Nyt tulee osoittaa aitoa kiinnostusta Aasiaa kohtaan niin taloudellisella kuin poliittisella tasolla. TSHEKKI Suurlähettiläs Hannu Kyröläinen, Praha 28.9.2009

1. Talouskriisin vaikutukset kansainväliseen politiikkaan ja sen toimijoihin

Käynnissä oleva kansainvälinen finanssikriisi ja talouskriisi sekä niiden ratkaisupyrkimykset muuttavat keskeisimpien kansainvälisten toimijoiden kykyä ja näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä samoin kuin globaaleja instituutioita, toimintatapoja ja lopulta myös rakenteita. Suomen hallitus on havainnut muutokset, mutta kansainvälisen toiminnan mukauttamista koskevat johtopäätökset ovat vielä olleet satunnaisia.

Kaikki meneillään oleva muutos kansainvälisessä politiikassa ei ole seurausta em. kriisistä. Osa muualta peräisin olevasta muutoksesta on silti altista talouskriisin vaikutuksille. Kriisi joko kiihdyttää tai hidastaa tällaista muutosta. Kansainvälistä politiikkaa tällä hetkellä voimakkaimmin muokkaava kehitys on Yhdysvaltain uusi hallinto. Obama on alusta alkaen ilmoittanut pitävänsä aiempaa tasapuolisempaa globaaliregiimiä tavoiteltavana, epäilemättä omien etujensa ja edellisen hallinnon huonoiksi miellettyjen kokemusten vuoksi. Talouskriisit vahvistaa tätä pyrkimystä.

Uusien talouksien jo pitkään menossa ollutta nousua talouskriisi vauhdittaa. Elpymisen ollessa nopeampaa Kiinassa ja eräissä muissa Aasian maissa näille tarjoutuu länsimaita parempi mahdollisuus paaluttaa luonnonvaroja eri puolilla maailmaa, varsinkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Kiinan ennestään määrätietoinen luonnonvarojen valtauspolitiikka tulee lujittamaan asiakkuus- ja liittolaisuussuhteita. Afrikan maiden rinnalla Etelä-Amerikan vasemmistolaisjohtoiset maat näyttävät olevan Kiinalle helppoja kohteita sekä taloudellisista että ideologisista syistä.

Venäjän talouden kehitys on talouskriisin myötä aiempaakin riippuvaisempaa energiantuotannosta ja - hinnoista. Vaikea taloustilanne ja elpymisen hitaus näyttävät klassiseen tapaan lisänneen taipumusta korvata kansalaisten materiaalisen hyvän niukkuus koventuvalla kielenkäytöllä ulkomaailmaa ja erityisesti joitakin "lähiulkomaita" kohtaan.

Yhdysvaltain painoarvo laskee suhteellisesti, mutta maan talouden uusiutumiskyky on erittäin korkea Eurooppaan verrattuna. Yhdysvaltain politiikassa päähuomio on tulevina kuukausina kotimaassa, ja Obaman onnistuminen terveydenhuoltoreformin tekemisessä on merkittävää hänen toimintakyvylleen seuraavina kahtena tehokkaana presidenttivuotena. EU:ssa kasvupolun pään löytäminen ei jatkossakaan ole helppoa. Transatlanttisten kumppanien kyky puhua protektionismia vastaan on ollut suurempi kuin toimia sen pitämiseksi aisoissa.

Muiden nousevien talouksien - Intia, Brasilia, Indonesia, Korea, Etelä-Afrikka - taloudellista kehitystä varjostavat poliittiset epävarmuudet, mitkä eivät estä niitä vaatimasta suurempaa sananvaltaa globaaleissa instituutioissa ja käyttäytymästä aiempaa itsevarmemmin.

Globaaleista voimasuhteista, liittoutumista ja instituutioiden kehityksestä syyskuun lopun Pittsburghin G20-kokous ja Kööpenhaminan ilmastokokous osoittavat suuntaa. Erityisesti jälkimmäinen on tärkeä myös globaalin ilmapiirin kannalta, ei vain isojen päästöjen tuottajien välillä, vaan myös teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä. YK ei vahvistu ja uudistu sisältä päin, vaan sen luonne globaalina Hyde Parkina korostuu. Kuvaavaa YK:n tilanteelle on, että sen yleiskokouksen avausviikon uutisointia ovat hallinneet New Yorkissa (ja Pittsburghissa) samaan aikaan pidettävät muut kokoontumiset kuin itse yleiskokous (loistavana poikkeuksena oli TN:n päätöslauselma ydinaseriisunnasta).

Formalisoitu G20 määrittelee jatkossa entistä kattavammin sekä globaalin agendan että sillä olevien asioiden ainakin taloudelliset, mutta jatkossa ehkä myös poliittiset ratkaisupuitteet. YK:lle, WTO:lle ja monenvälisille rahoituslaitoksille - ja ehkä Lontoon G20:n IMF-tukilinjausten mukaisesti valtioillekin - jää ratkaisujen legitimointi ja rahoitus. Poliittisen tahdon kriittinen massa on paljolti jo siirtynyt YK:n ulkopuolelle. Mutta globaalit rakenteet ovat vaikeimpia muuttaa, kuten YKTN:n reformi on osoittanut. Muutosta odotettaessa keskeiset toimijat etsivät uusia toimintatapoja korvaamaan tai kiertämään rakenteiden vanhakantaisuutta. Mitä kauemmin vanhoista rakenteista pidetään kiinni, sitä suuremmalla rytinällä ne aikanaan murtuvat.

2. Tshekin erityisnäkökulma

Toistaiseksi Tshekki on selviytynyt finanssikriisistä melko kuivin jaloin, koska lähes kaikki pankit ovat ulkomaisessa omistuksessa ja tshekkien omat lainat valtaosin kotimaisia. Talouskriisi taas on kouraissut vientivetoista maata syvemmältä, muttei kovin raa'asti. Tshekin kaltaiselle siirtymäyhteiskunnalle talouskriisi on kirkastanut sen, että nykymaailmassa ei ole sellaista "puhdasta" suvereenisuutta, johon monet pitkän kommunistihallinnon jälkeen vieläkin tuntevat kaipuuta, vaan eurooppalainen ja globaali yhteistyö on välttämätöntä. Kun demokraattisen valtion kiinnekohdat ovat maan itsenäisyyden alkuvuosissa ja demokratian perinteet katkenneet kahteenkin kertaan, hämmennys ja jonkinlainen väsymys poliittiseen eliittiin on kasvanut. Se näyttää ilmenevän enemmän apatiana kuin katuaktivismina.

Talouskriisiä enemmän monien tshekkien suhtautumista ulkomaailmaan on järkyttänyt pres. Obaman päätös olla rakentamatta ohjuskilpihankkeen tutka-asemaa tänne. Pessimistisimmissä on herännyt Münchenin varjon pituutta heijastava kysymys: "Joko taas meidän turvallisuutemme uhrataan isojen valtioiden eduille ja meidän päämme yli tehdään turvallisuudestamme päätöksiä?". Yhdessä talouden laskun kanssa tämä saattaa nakertaa kansallista itsetuntoa, jota EU- ja NATO-jäsenyydetkään eivät riitä vahvistamaan.

Tshekin viime kuukausien sisäiset poliittiset sotkut eivät näytä juuri vaikuttavan talouden suorituskykyyn, ei myöskään kansainvälisten finanssipiirien näkemykseen maan taloudesta: mitä suurempi on viime kuukausina ollut sisäpolitiikan kaaos, sitä vahvempi on ollut Tshekin koruna. Tshekkiä siis pidetään edelleen luotettavana sijoituskohteena ja kumppanina. Näyttää siltä, että transitio yksityistämisineen on lisännyt Tshekin talouden yleistä ketteryyttä. Kokemukset menneiltä 20 vuodelta ovat lisänneet maassa tukea avoimelle taloudelle siinä määrin, että Tshekissä ei innostuta EU:n laajuisen tai globaalin finanssivalvonnan lisäämisestä.

Tshekin erityisnäkökulmaan kuuluu tietenkin Lissabonin sopimuksen ratifiointi. Jotta tällä kysymyksellä olisi pidemmän aikavälin kantavuutta, presidentti Klausin tulisi todella jättää ratifiointiasiakirja allekirjoittamatta, mitä pidän epätodennäköisenä.

3. "Perinteet ovat usein laiskuutta" - ajatuksia Suomen toimintalinjasta

Suomen on valmistauduttava etujensa ja tavoitteidensa etupainotteiseen edistämiseen muuttuvassa toimijakentässä, muuttuvien toimintatapojen myötä ja myös viimein muuttuvien rakenteiden ja instituutioiden kentässä. Tämä vaatii meidän perinteisten toimintalinjojemme ja -tapojemme kriittistä arviointia. Gustaf Mahlerin musiikin maailmassa heittämän lauseen, että perinteet ovat usein vain laiskuutta, voisi ottaa pohdintamme provokatiiviseksi lähtökohdaksi, ei perinteitä suoralta kädeltä hyläten, mutta tarkastellen niitä kriittisesti tulevien vaatimusten valossa. Vastakarva on kieltämättä toiminut niin talvisodassa kuin jääkiekossakin, mutta globaalitalouden ja -politiikan isossa kisassa omien vahvuuksien hyödyntäminen myötäkarvaisesti on harkinnan arvoista.

Meidän on oltava "enemmän läsnä" niissä toimijoissa, joiden uskomme nousevan vahvempaan asemaan kansainvälisessä taloudessa ja politiikassa, ja niissä prosesseissa, joissa uusia toimintatapoja ja instituutioita ideoidaan. "Enemmän läsnä" edellyttää toiminnallisten voimavarojen suuntaamista meneillään olevan kehityksen seurannasta uusien ajatusten ja uusien liittoutumien tunnistamiseen - ja toki niihin vaikuttamiseen. Kansainvälistä järjestelmää muovaavat uudet ajatukset ja hankkeet harvoin syntyvät hallitusten virkahuoneissa, vaan tutkimuslaitoksissa, ajatushautomoissa ja kansainvälisissä hankkeissa. Siinä vaiheessa kun hallitukset omien päätöstensä jälkeen esittelevät uusia ehdotuksia, joudumme reaktiiviseen toimintaan, emmekä enää pysty proaktiiviseen.

Me olemme nähneet "G-voiman" kiihtyvän seitsemästä 20:een. Pittsburghin kokous sementoi G20:n pohjan. Suomen ei pidä enää tuhlata vähiä voimiaan G20:n olemassa olon kritisoimiseen, vaan voimavarat pitää suunnata vaikutusväylien löytämiseen, olkoon se EU tai pohjoismainen paikka tai jokin substanssin hallintaan perustuva väylä (pankkikriisin hoitamisesta saamiimme kokemuksiin kohdistunut kiinnostus osoitti tämän lähestymistavan mahdollisuudet).

G20:n tunnustamisen tosiasiaksi ei pidä merkitä sitä, että hyväksyisimme sen alhaisen edustavuuden. Globaalissa edustavuudessa vanha YK on edelleen lyömätön. Suomella ei tietenkään ole syytä tai tarvetta olla YK:ta vastaan, koska sen peruskirjan tavoitteet ja multilateraalinen toimintatapa viime kädessä kuitenkin ovat etujemme mukaisia. Suomi voisi asemoitua linkin luojaksi uuden ja vanhan - tehokkuuden ja edustavuuden - G20:n ja YK:n - välille. Tällainen hanke istuisi hyvin myös EU:n vahvistamiseen globaalitoimijana.

Talouskriisi on kiistämättä tehnyt entistä selvemmäksi paitsi tiiviimmän globaalin ja eurooppalaisen yhteistyön tarpeen myös sen, että Suomen menestys riippuu sääntöpohjaisen toiminnan kunnioittamisesta sekä Suomen talouden ja koko yhteiskunnan kyvystä jatkuvasti uudistua. Uudistumisessa on kansallisessa keskustelussamme ollut esillä erityisesti kolme isoa tavoitetta, joiden merkitys elpymisen alkaessa nousee: innovaatiokyvyn kehittäminen, kestävän kehityksen edistäminen ja ulkomaisen työvoiman saaminen. Näiden konkretisoiminen ulkoasiainhallinnon tehtäviksi ja toimintamallien kehittäminen edustustoille on tuhti ja kiireellinen haaste.

Ei ole laiskuutta pitää huolta perinteisestä turvallisuuspolitiikasta, ihmisoikeuksista, kauppapolitiikasta tai kantaa globaalia vastuuta kehityksestä ja ympäristöstä. Laiskuudesta meitä voi moittia, ellemme yritä löytää ulkosuhteissamme kansallista lisäarvoa tuottavia toimintatapoja niillä aloilla, jotka hallitus ja eduskunta ovat määritelleet kansallisen tulevaisuutemme kannalta tärkeiksi. Antti Sierlan edustustoselvityksen ajatukset edustustojen tehtävärakenteen muokkaamisesta ja edustustojen ryhmittelystä tarjoavat tehtävien laadun (ei vain määrän) mukaan tarjoaa oivan kehikon. Muutoksen tulee kuitenkin koskea koko ulkoasiainhallintoa eikä vain edustustoverkkoa.

Muutospaine on myös jatkuva olotila, joten kevyet rakenteet ja ketteryys takaavat parhaiten sen, että me tiedämme, mitä maailmalla on tulossa, osaamme siihen ennakoivasti reagoida, suhteuttaa tavoitteemme ja voimavaramme siihen ja ajaa etujamme tehokkaimmin. TURKKI Suurlähettiläs Kirsti Eskelinen, Ankara 27.9.2009

Turkin ensireaktio talouskriisiin syksyllä 2008 oli poliittinen torjunta talouteen perustuvilla argumenteilla: talouden perusrakenteet oli pantu kuntoon vuoden 2001 talousromahduksen jälkeen, pankkisektori oli vahva, kotitalouksien velkataakka kohtalainen ja kotimainen. Hallitus vyörytti myönteisiä faktoja samanaikaisesti kun kansainväliset arvioijat kehottivat varautumaan kysynnän heikkenemiseen ja kansainvälisesti korkean korkotason houkuttelemien pääomasijoitusten kaikkoamiseen.

Hallituksen optimismin taustalla oli poliittisia vaikuttimia: paikallisvaalit, joiden sivuroolina oli toimia AK- puolueen muodostaman hallituksen suosionmittauksena, olivat tulossa maaliskuun 2009 lopussa eikä äänestäjille haluttu markkinoida vyönkiristystä ennen niitä. Turkki vapautui keväällä 2008 vuoden 2001 talouskriisin jälkeen IMF:n tiukassa ohjauksessa toteutetusta vakauttamisohjelmasta ja hallitus halusi käydä vaalit valtakaudellaan tapahtuneen talousmenestyksen jälkilämmössä. Se ei halunnut ulkopuolista ohjausta rajoittamaan liikkumavapauttaan ennen vaaleja.

Kun virallinen linja oli, ettei kriisi koskettanut Turkkia, sen hoitoon tarvittavia päätöksiä lykättiin poliittisten pisteiden toivossa. Tosin elvytystoimia, esim. lyhytaikaisia kulutusverohelpotuksia, toteutettiin vähin äänin vaalikampanjan aikana ja sen hyväksi.

Vaalitulos jäi tavoitteista, koska äänestäjät ehtivät talven mittaan kokea laman vaikutukset talouteensa ja kotimainen kysyntä romahti. Myös hallitus joutui myöntämään, että talouskriisi ei sivuuttanut Turkkia. Turkki on - kuten Suomikin - vientivetoinen talous, joten kysynnän lasku päämarkkina-alueella EU:ssa tuntuu välittömästi viennin supistumisena, lomautuksina, työttömyytenä ja investointien vähenemisenä. Tämä näkyi kirkkaasti esim. autoteollisuudessa: ulkomaisten autonvalmistajien Turkkiin sijoitetuissa tehtaissa tuotetuista autoista 80% vietiin ennen lamaa Eurooppaan. Henkilöautot ovat kuuluneet Turkin päävientituotteisiin myös Suomeen. Aurinko oli Turkin talouden vahvoista tukijaloista se, joka ei pettänyt tänäkään kesänä: alan yleisestä supistumisesta huolimatta matkailijavirta Turkkiin jatkui entiseen malliin niin, että koko vuoden saldo noussee jälleen 28 miljoonaan vieraaseen.

Turkin talous on maailman 17. suurin ja sen ansiosta Turkki kuuluu G20-ryhmään. Osin tästä imagosyystä se ei ole halunnut taloutensa alistamista kansainväliseen valvontaan uuden IMF- sopimuksen myötä. Pääministeri on kaiken aikaa ilmoittanut, ettei uutta sopimusta tarvita, mutta taloudesta vastaavat ministerit ovat pitäneet keskusteluyhteyttä yllä. Talousindikaattoreiden heikkenemisestä huolimatta Turkki on sinnitellyt eteenpäin ja noin vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen näyttää siltä, ettei IMF-sopimus toteudu, eihän se sopisi maailmanpankin ja IMF:n tämän syksyn vuosikokousten isäntämaan maabrändiinkään.

G20:n jäsenenä Turkki kantaa huolta siitä, että kansainvälinen talouslama voi johtaa protektionismin vahvistumiseen ja luopumiseen kansainvälisen kaupan yhteisistä pelisäännöistä. Tämä olisi vahingollista ulkomaankaupasta riippuvaisille avoimille talouksille. Samasta syystä Turkki vastusti G20- ryhmän kokoonpanon supistamista, koska se olisi joutunut ryhmän ulkopuolelle.

Taantuman yhteyttä Turkin ulkopolitiikkaan ei voi vähätellä, sillä vienninedistäminen ja taloussuhteiden kehittäminen ovat kaikissa olosuhteissa sisäänrakennettuja osia Turkin ulkopoliittisessa toiminnassa. AK-puolueen valtakaudella Turkki on aktivoitunut ulkopolitiikassaan ei vain lähialueilla vaan myös muilla mantereilla Kiinaa, Afrikkaa ja Karibian saaria myöten. Naapurimaat ja Venäjä ovat EU:n ohella Turkin luontainen markkina-alue. Jos olot Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Afganistanissa jne. vakiintuvat ja talous lähtee nousuun, Turkille avautuu uusia markkinoita, rakennus- ja investointikohteita ja - mikä tärkeintä - uusia energialähteitä ja mahdollisuus toimia näiden maiden yhteydenpitoväylänä EU:n suuntaan myös taloussuhteiden alalla. Kun Turkin paras viljantuotantoalue, Harranin tasanko historiallisessa kaksoisvirran maassa Eufratin varrella, saadaan kokonaan keinokastelun piiriin, siitä tulee Turkin eteläisten naapurimaiden kasvavan väestön luontainen vilja-aitta sen sijaan, että tuotantoa kuljetettaisiin vuorten yli laajemmille markkinoille.

Kaukomaiden osalta Turkin menestyksellinen viisivuotinen YK:n turvallisuusneuvostokampanja hyödynnettiin myös taloussuhteiden kehittämisessä. Paraikaa Turkki laajentaa edustustoverkkoaan, lisää kehitysyhteistyöyhteyksiä ja kasvattaa tavaran- ja tiedonvaihtoa Afrikan ja Kaukopidän maiden kanssa. Kuten Keski-Aasiassakin Turkki vie niihin teollisuustuotteita ja rakennusalan sekä muuta asiantuntemusta ja tuo mineraaleja ja muita luonnonvaroja. Kiina on Turkille mallimaa Afrikassa myös menettelytapojen osalta.

Miten Turkin kokemus talouskriisistä mahdollisesti vertautuu Suomeen? Suomella ja Turkilla on maiden huomattavista eroista huolimatta myös runsaasti yhtäläisyyksiä. Molemmilla mailla ja niiden kansalaisilla on tuore muistijälki rajusta talousromahduksesta: Suomella 1990-luvun alusta, Turkilla vuodelta 2001. Molemmat maat ovat avoimia talouksia, joiden hyvinvointi riippuu kotimaisten kuluttajien luottamuksesta ja viennin sujumisesta. Jos kysyntä vientimarkkinoilla on heikko, siitä aiheutuvaa shokkia voidaan lievittää, mutta ei torjua, kotimaisin toimin. Nykytilanteessa EU-alueen elpyminen on tärkein molemmille, mutta toisen tärkeän kauppakumppanin, Venäjän, toipuminen tulee viemään huomattavasti kauemmin. Siellä ei toimita WTO-säännöillä, vaan paraikaa suojataan kotimaista tuotantoa tuontirajoituksin.

Turkki satsasi paljon voimavaroja YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyskampanjaansa. Sen yhteydessä Turkki loi suhteita moniin sellaisiin maihin ja alueisiin, joihin sillä ei ollut aiemmin suoria kontakteja. Kun Suomi käy lähimmät kolme vuotta vastaavaa kampanjaa, sen yhteydessä kannattaisi kartoittaa myös kaupalliset mahdollisuudet. Eri maihin kampanjamatkoille lähtevät emissaarit voisivat ottaa mukaansa muutaman ao. kohdemaasta kiinnostuneen yritysedustajan täsmäiskuna toteutettavalle vienninedistämismatkalle. Tämä lisäisi kampanjan uskottavuutta: osoittaisimme, että maa ja sen talouskin kiinnostaa Suomea eikä vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa se, miten kohdemaa käyttää äänensä turvallisuusneuvoston vaaleissa.

Kun edustustoverkkoa uudistetaan, olisi rohkeasti suunnattava uusille markkinoille ja mietittävä painotukset sen mukaan, mitä tehtäviä EU:n ulkosuhdehallinto ottaa hoitaakseen. Todennäköisesti ainakin oma edunvalvonta, VKE ja julkisuusdiplomatia, jäävät omalle kontolle. Uusille aluevaltauksille on mahdollisuuksia niin Keski-Aasiassa kuin Afrikassakin, joissa molemmissa Suomella on hyvä ennakkomaine. Keski-Aasiassa ollaan vihdoin pääsemässä alkuun, kun Astanan suurlähetystö avautuu lokakuussa.

Kun resursseja ei voida lisätä, edustustoverkkoa olisi ohennettava Euroopassa. Uusiin EU-jäsenmaihin pikaisesti perustetut edustustot ovat tehneet tärkeimmän työnsä EU:n laajentumisvaiheessa. Jos niistä ei voida luopua, niitä voisi ryhmitellä kevytedustustoina yhden hubin alaisuuteen brittimallin mukaan. Säästöillä kannattaisi paikata mm. edustautumisen musta aukko Euroopan suurimmassa kaupungissa Istanbulissa, jossa Suomella ei ole konsulaattia.

Edellisen lamakokemuksen ansiosta sekä Suomi että Turkki olivat aiempaa vahvempia kohtaamaan nykyisen kriisin, josta ne selvinnevät edelliskertaa ripeämmin. Kun seuraavakin taloustaantuma vuorenvarmasti joskus tulee, siihen tartutaan asiallisesti ja viivytyksettä. Turkkilaisten sanotaan olevan koettelemuksissa sitkeitä, kun ovat tottuneita erilaisiin kriiseihin. Samaa voitaneen sanoa suomalaisistakin. UKRAINA Suurlähettiläs Christer Michelsson, Kiova 30.9.2009

Maailmanlaajuinen talouskriisi vuonna 2009 - kolumni Kiovasta

Edistyksellisinä itseään pitävät tutkijat ja opiskelijat puhuivat ja kirjoittivat 1970-luvulla paljon ns. Uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä (UKTJ). Pidettiin oikeudenmukaisena ja toivottavana, ehkä todennäköisenäkin, että kehittyneiden länsimaiden ja toisella puolella sosialistiblokin rinnalle nousisivat myös kehitysmaat, eli ns. kolmas maailma.

Sitten kaatui Berliinin muuri - marraskuussahan juhlitaan kylmän sodan Euroopassa päättänyttä ja neuvostoblokin häviötä ja häviämistä symboloivan tapahtuman 20-vuotisjuhlaa. Kun Euroopassa alkoi neljän vuosikymmenen "vakauden" jälkeen myllerrys, jonka vieläkin voi sanoa jatkuvan, voi presidentti Koiviston sanoja mukaillen todeta, että maailma muuttui mielenkiintoisemmaksi (vaikkakin epävakaammaksi). Yhdysvalloissa puhuttiin puolestaan historian kuolemasta.

Jälkikäteen ajatellen yhtä tärkeätä kuin kommunismin luhistuminen Euroopassa lienee nykymaailman perspektiivistä kuitenkin Kiinassa kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtunut. Deng Xiaopingin pragmaattinen kauppa- ja talouspolitiikka - iskulauseenaan: "ei ole väliä, onko kissa musta vai valkoinen, pääasia on, että se pyydystää hiiriä" - selätti ideologisen maolaisuuden/kommunismin. Sen seurauksena Kiinan paluu suurvallaksi alkoi, sillä kun tämä pragmatismi yhdistettiin kiinalaiseen ahkeruuteen (ja hintatasoon), oli seurauksena nyt nähtävä tulos: toisaalta nopea kasvu, valtavaksi paisunut valuuttavaranto ja suuri resurssitarve ja myös suuri ilmastohaaste. Kolme ensimmäistä ovat pitäneet maailmantaloutta käynnissä, viimeinen on sen seuraus. Kun myös Intia ja monet muut maat ovat kehittyneet, on haaste kehittyneelle osalle maailmaa valmis, eikä se kovin pieni olekaan. - Toinen haaste on Kiinassa ja monessa muussa kehittyvässä maassa vallitseva, kauniisti sanottuna, erilainen käsitys demokratiasta.

Tätä taustaa vasten voi mielestäni sanoa, että jonkinlainen talouskriisi on ollut odotettavissa - kyse ei ole ollut, tuleeko se, vaan milloin se tulee. Kehittyneet maat ovat pitkään eläneet yli varojensa, muualta saatavien halpojen raaka-aineiden ja teknologisen osaamisetumatkansa turvin, nyt kehittyvät ovat ryhtyneet vaatimaan osaansa. Nyt kriisin laukaisi Yhdysvaltojen maailmanlaajuiseksi muuttunut pankkikriisi. Sen seurauksena on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, kuten Suomessakin viime laman jälkeen, varallisuuden ja sitä kautta myös vallan uusjako. Myös muilla kuin ns. kehittyneillä mailla on - ja tulee olla - voimaa ja sananvaltaa. G-8 ryhmän muuttuminen G-20:ksi on siinä mielessä looginen asia ja myös Suomen etu, vaikka emme G-ryhmiin kuulu muuta kuin välillisesti, komission kautta.

Euroopalle Berliinin muurin kaatumisen jälkeinen Euroopan yhdentyminen on ollut onnellinen asia, myös ja ehkä etenkin Suomen näkökulmasta katsottuna. 1990-luvulla luotiin pohja niin poliittiselle kuin taloudelliselle unionille ja ne ovat epätäydellisinäkin vieneet kehitystä eteenpäin. Suomi on nyt siinä seurassa, johon se on halunnut kuulua ja Suomi hyötyy siitä. EU:n vetovoima on ollut suuri, millä on ollut vakauttava ja kehittävä vaikutuksensa Euroopassa yleensä. Euro on Schengenin tapaan hyvä brändi ainakin Ukrainassa - vaikkakin jälkimmäisen muutamat seuraukset ukrainalaisia myös harmittavat.

Ukrainalainen näkökulma

Talouskriisi on koetellut koko 2000-luvun vahvasta talouskasvusta hyötynyttä Ukrainaa kovemmin, kuin useimpia muita Euroopan maita. Osin tämä tapahtuu Ukrainan omista, rakenteellisista syistä, osin vientimarkkinoista johtuen. Maan talous on vientivetoinen ja riippuvainen sekä EU:sta että Venäjästä. Ukraina on potentiaalisesti hyvin rikas maa, jolla on maataloudelle sopiva ilmasto ja viljelyskelpoinen mustan mullan maa, joka kattaa suuremman pinta-alan kuin Suomi. Tämän lisäksi kaivos- ja kaivannaisteollisuutta ja raaka-aineita on viljalti. Kolmas etu on hyvin koulutettu, suurehko väestö. Viime kesästä alkaen se joutui kohtamaan sekä kotoisista syistä että talouskriisistä johtuvan negatiivisen kasvun. Maan talouden ennustetaan tänä vuonna supistuvan yli 16 %, mutta lähtevän uudelleen nousuun ensi vuonna, kun kysyntä keskeisillä markkinoilla alkaa ja on joidenkin tietojen mukaan jo alkanut. Ukrainan valtiontalous on kuitenkin selvinnyt, kiitos IMF:n (16,4 mrd. USD laina) ja muiden kv. rahoituslaitosten tuen. Ongelmat ovat yksityisellä puolella - "vahvan valuutan politiikan" haaksirikko viime syksynä on koetellut (kuten 1990-luvulla Suomessa) pankkeja ja valuuttalainoja käyttänyttä yksityissektoria. Useat pankit ovat joutuneet valtion haltuun. Lisähaaste on energiankäytön tehottomuus yhdessä nousevien energianhintojen kanssa - vuonna 2010 on kaasusta Ukrainan ja Venäjän sopimuksen mukaan tarkoitus ryhtyä maksamaan "maailmanmarkkinahintaa". Tällä on myös ulkopoliittinen konnotaationsa. Näistä vaikeuksista huolimatta monien arvio on, että Ukrainan talous kääntyy kasvuun v. 2010 aikana.

Jos Ukraina vielä saa korruption kuriin ja pääsee peräti häikäilemättömästä sisäisestä valtataistelustaan, jossa perspektiivi ulkopuolisen silmissä on poikkeuksellisen lyhyt, on sillä edellytykset kehittyä eurooppalaisittain merkittäväksi maaksi.

Mitä sitten tästä eteenpäin?

Mielestäni:

• EU-Euroopan ulkopuolella toimivana näkee selkeästi unionin positiivisen ja moneen asiaan vaikuttavan vetovoiman. Johtuuko tämä sitten etupäässä taloudellisesta menestyksestä ja siitä seuraavasta vakaudesta vai arvopohjasta vaiko molemmista, on tietysti hyvä kysymys. Ukrainassa vastaus hieman vaihtelee riippuen siitä, kuka vastaa ja mitä erityisintressejä vastaaja edustaa, mutta unionia kohti kuitenkin halutaan. Unionin toimiminen arvojensa pohjalta on kuitenkin tärkeätä. Näin ollen jäsenyyskriteerien, samoin kuin vapaakauppasopimusten ehtojen, tulee edelleen olla tiukat, mutta ovien tulee olla auki. • edellä mainitun ei pidä estää tiivistäkään yhteistyötä niiden kanssa, jotka eivät unioniin kuulu. • G-ryhmien proliferaatio ja kehittyminen ei tule johtaa niiden foorumien heikkenemiseen (YK, EU), joissa olemme mukana. • tiivistyvän yhteistyön aikaansaaminen maiden kanssa, joiden perusnäkemys on lähellä meitä, on keskeistä myös unionin sisällä. • Ukrainaa, tällä hetkellä vielä köyhähköä maata, on rohkaistava kantamaan globaalia vastuutaan niissä asioissa, joissa se voi sen tehdä. Esimerkki tästä oli viime vuoden hyvä viljasato, josta yli 40% oli yli Ukrainan oman tarpeen - vei jonkin aikaa, ennen kuin UNDP pystyi vakuuttamaan Ukrainan siitä, että se voisi antaa osan sadosta katastrofiapuna Afrikan sarveen.

Jos katsetta nostaa hitusen enemmän ja yrittää katsoa vähän kauemmas, ehkä idealistisemminkin:

• kuten Kööpenhaminan ilmastokokouksen valmistelut osoittavat, ei riitä, että EU-maat sitoutuvat, vaan sitoutumisen ja sääntöjen tulee olla maailmanlaajuisia. rikkaille maille, joilla on, mistä luopua, haaste lienee kuitenkin helpommin kohdattavissa, kuin niille, jotka vasta pyrkivät hyvinvointiaan lisäämään. - Näin Suomen sodan "merkkivuonna" voi jokainen kysyä itseltään, onko Suomesta aidosti kehityspolitiikan "fennomaaniksi - ts. mistä olemme itse valmiit luopumaan, jotta oikeudenmukaisuus resurssien jaossa toteutuisi, vai olemmeko lainkaan? • entä millä lailla voimme pienentää Suomen ekologista jalanjälkeä? Ottaen huomioon hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet, tulisiko Suomen linjaksi ottaa pyrkimys maailmanlaajuinen "lähituotantoon" siirtyminen? Esimerkki: Nykyään, kiitos toimivien ja (ehkä vielä) liian halpojen kuljetuskustannusten, näyttää olevan kokonaistaloudellisesti järkevää ostaa sellua Etelä-Amerikasta, jotta Suomessa voidaan tuottaa paperia. Voisiko sellun Euroopan markkinoille kuitenkin keittää Euroopassa? UNKARI Suurlähettiläs Jari Vilén, Budapest 29.9.2009

Talouskriisin opetukset – kuin veteen piirretty viiva?

G20-ryhmä päätti ottaa vastuun globaalien finanssikriisien estämisestä, mutta onko siitä siihen? Parempien aikojen jälleen koittaessa kaikkein voimakkain motiivi, ihmisten rajaton ahneus, voi jälleen nousta kaikkien tärkeimmäksi tekijäksi.

Suomen omat toimet ovat keskittyneet siihen, miten me voimme parhaiten turvata oman kansantaloutemme toimintakyvyn tilanteessa, jossa oma vaikutusvaltamme ympäristöömme on rajattua. 1990-luvun laman kokemukset ja sen kautta syntynyt kansallinen kriisivalmius antoivat meille mahdollisuudet tehdä välttämättömät päätökset.

Unkarin rahoitusmarkkinat pelastettiin IMF:n, EU:n ja Maailmanpankin kanssa sovitulla 20 mrd euron rahoituspaketilla. Unkarissa on nyt lisätty budjettivalvontaa ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyä sekä käynnistetty talouden rakenneuudistukset.

Unkarin yhteiskunnan suurimpana haasteena lähivuosina voi talouden sijaan olla kuitenkin maan poliittinen kahtiajakautuminen. Tehoton ja kallis hallinto, väestön vanheneminen, romaniväestön kasvu ja eristäytyminen, historiasta johtuva vaikea suhde naapurimaihin sekä hidas talouskasvu ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin takaavat sen, että Unkarin haasteet myös lähivuosina säilyvät suurina.

Talouskriisin opetukset – kuin veteen piirretty viiva?

Hiljattain Yhdysvaltain Pittsburghissa päättynyt teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden G20-kokous päätti, että G20-ryhmä ottaa jatkossa keskeisen vastuun globaalien finanssikriisien estämisestä. Kokouksessa päätettiin, että tulevaisuuden rahamarkkinoille laaditaan nykyistä tiukemmat säännöt, pankinjohtajien koko kriisin symboliksi nousseita bonuksia yritetään rajoittaa ja maailmanlaajuisille finanssiyhtiöille laaditaan ohjeet niiden vastuista. Samoin päätettiin jatkaa edelleen yhteiskunnan eli veronmaksajien rahoittamaa elvytystä, kunnes talouden ja työpaikkojen kasvu on aidosti turvattu.

Kun kurkistetaan tämän kokouksen ja myös kuluneen kahden vuoden aikana aiemmin pidettyjen huippukokouksen julkilausumien taakse, kerettiläisempi voisi kysyä, muuttuiko mikään oikeasti? Tosi- asiassahan Pittsburghissa ei kyetty sopimaan sellaisista säännöistä, joilla varmasti voitaisiin hillitä tai edes kontrolloida ahneutta ja lyhyen aikavälin voitontavoittelua markkinoilla. Eikä pankkiireiden bonuksiakaan saatu aidosti kuriin. Tunnetusti myös ihmisen muisti ja erityisesti poliittinen muisti on lyhyt. Jäävätkö siis talouskriisin uudistumisen estämiseksi tarkoitetut konkreettiset toimenpidesuositukset ja koko kriisin opetus kuin veteen piirretyksi viivaksi? Parempien aikojen jälleen koittaessa ja suurimman säikähdyksen mentyä ohitse kaikkein voimakkain motiivimme, ihmisten rajaton ahneus, voi kuin voikin jälleen nousta tärkeimmäksi tekijäksi.

Kiistatta nyt koettu kriisi on kuitenkin ollut monella tapaa vedenjakaja. Yksimielisyys vallitsee varmasti siitä, että markkinoiden kyky itsesääntelyyn on nyt kiistatta ja katkerasti todettu riittämättömäksi. Samoin kaikki ovat yksimielisiä siitä, että markkinoilla tarvitaan myös yhteiskunnan sääntelyä niin kansallisesti kuin ylikansallisesti. Haaste on kuitenkin se, miten vältetään vaara helposti syntyvästä ylisääntelystä, joka puolestaan estäisi talouden uudelleen kasvun ja olisi kohtalokasta erityisesti korostetusti viennistä eläville maille kuten Suomelle.

Suomen omat toimet ovat perustellusti keskittyneet siihen, miten me voimme parhaiten turvata oman kansantaloutemme toimintakyvyn tilanteessa, jossa oma vaikutusvaltamme ympäristöömme on pankostakin rajattua. Suomen onneksi voidaan laskea se, että 1990-luvun laman kokemukset ja sen kautta syntynyt kansallinen kriisivalmius olivat niin tuoreessa muistissamme, että meillä oli varmasti EU-maiden osalta yksi parhaista mahdollisuuksista tehdä välttämättömät päätökset. Samoin kansan- taloutemme hyvä kunto, kiitos edellisen kriisiajan poliittisen johdon päätösten, antoi meille naapureistamme ja kumppaneitamme paremmat lähtöasemat kriisin vastaanottamiseen ja siitä toipumiseen. Suomalaisten yritysten taseet ovat nyt vahvat, eikä 90-luvun valuuttariskiä enää ollut olemassa. Meille asuntovelallisille tärkein muutos aiempaan on se, että korkotasomme on nyt, kiitos euro-jäsenyytemme, täysin toisella tasolla ja myös laina-ajat ovat pidentyneet merkittävästi.

Nyt eletyllä tavalla ei voida jatkaa missään maailman maassa. Monet itsestäänselvyydet on jouduttu kyseenalaistamaan ja poliittiset päättäjät kaikkialla maailmassa ovat joutuneet arvioimaan omia toimivaan aivan uudella tavalla. Ehkä myönteisintä kaikessa koetussa on se, että aiemmin mahdottomina pidetyt päätökset ovat nyt tulleet jopa itsestään selviksi. Jopa suurimmat ja mahtavimmat ovat joutuneet myöntämään, että eivät selviä yksin, ja kansainvälien yhteisö on aidosti luonut ja luomassa uutta tapaa huolehtia meidän kaikkien taloudellisesta turvallisuudestamme. Kriisi ei kuitenkaan ole vielä ohitse. Seuraavana meidän täytyy yhdessä kyetä löytämään keino velkaantumisen ja inflaation pysäyttämiseksi. Olemme saaneet yhteisen laivamme tulipalon sammutettua, mutta nyt laiva ui raskaasti vesilastissa ja vesi on saatava ulos. Vasta tässä onnistumisen jälkeen voidaan minusta aidosti sanoa, että olemme muuttuneet.

***************************************************************

Unkarin osalta globaalin talous- ja finanssikriisin vaikutukset levisivät tänne viimeistään syksyllä 2008, ja ne iskivät sitten sekä voimakkaasti että nopeasti. Lähelle rahoitusmarkkinoidensa romahdusta ajautunut Unkari sai ensimmäisenä EU-maana neuvoteltua lokakuun lopussa 2008 sopimuksen IMF:n kanssa laajasta rahoituspaketista, ehtona talouden vakauttamistoimet. IMF:n tukipaketin julkaiseminen rauhoittikin aluksi forintin kurssia ja vakautti osakemarkkinoita. Paketin suuruus oli 20 miljardia euroa, joista IMF lainaa suurimman osan, noin 12,5 miljardia euroa. EU:n osuus summasta on 6,5 miljardia ja Maailmanpankin miljardi euroa. IMF:n ja EU:n asettamien ehtojen mukaisesti Unkarissa on nyt lisätty budjettivalvontaa ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyä sekä käynnistetty talouden rakenneuudistukset.

Unkarin huhti-toukokuussa 2010 työnsä aloittava uusi hallitus, joka kaikkien arveluiden mukaan on oikeistolaisen Fidesz-puolueen johtama, joutuukin heti valtaan astuessaan aloittamaan neuvottelut uudesta apupaketista markkinoiden rauhoittamiseksi ja oman toimintansa alun turvaamiseksi. Vaaliennusteiden mukaa Fidesz voi jopa saada yksin perustuslain muutokset mahdollistavan 2/3 enemmistön tai se voi saada näihin pyrkimyksiinsä tukea parlamenttiin kaiken todennäköisyyden mukaan nousevalta äärioikeistolta. Unkarin nykyistä hallituspuoluetta sosialisteja uhkaa puolestaan supistuminen marginaaliseksi oppositiopuolueeksi, joka lisäksi on uppoutunut omaan sisäiseen valtataisteluunsa. Talous, ei oppositio, tuleekin olemaan uuden hallituksen suurin välitön haaste ja myös mahdollinen rajoitin sen toimille. Jo nyt annetut lupaukset äänestäjille ovat kuitenkin niin suuria, että pettymys on lähes väistämätön lopputulos. Tämä voi puolestaan johtaa jälleen uuteen radikaaliin käänteeseen, tällä kertaa vuorostaan vasemmalle, jo vuoden 2014 vaaleissa. Unkarin yhteiskunnan perusongelmat eivät kuitenkaan poistu äänestäjien jakaessa vuorollaan epäluottamusta poliittisen kentän eri laidoille.

Unkarin voikin perustellusti sanoa elävän juuri nyt laina-ajalla ja lainarahalla. Laina-ajalla siten, että kriisihallitus perustelee oman olemassaolonsa oikeutusta sillä, että Unkarilla ei ole varaa ennenaikaisiin vaaleihin ja kuluttavaan vaalikamppailuun vaan tarvittavat ja välttämättömät päätökset talouden osalta on tehtävä nyt. Hallitus saa eduskunnassa tarvittavan tuen esityksillensä, koska sitä tukevista edustajien henkilökohtainen motiivi on pysyä edustajina vaalikauden loppuun saakka. Motiiveista huolimatta pääministeri Bajnain kriisihallitus tulee kuitenkin jättämään jälkeensä lainsäädännön, jonka turvin Unkarin kansantalous on aiempaa selvästi kestävämmällä pohjalla. Globaalin kriisin hellittäessä ja ulkoisten olosuhteiden parannuttua sekä taloudellisten sopeuttamistoimien pidempiaikaisten vaikutusten näkyessä talouskasvu elpynee vuonna 2011, ja tuolloin voi olla odotettavissa jo kolmen prosentin kasvu. Suuri kysymysmerkki on, miten uusi hallitus tulee tätä perintöä käyttämään hyväkseen.

Unkarin erona esim. Suomeen verrattuna on se, että nyt kriisin aikana vähennetyt työpaikat eivät ole siirtyneet muualle vaan ne ovat edelleen olemassa täällä odottamassa parempia suhdanteita. Unkarin taloudellinen hyvinvointi on Suomeakin enemmän kiinni viennistä. Viennin osuus BKT:stä on yli 80 %, ja yksittäisesti tärkein viennin kohdemaa on Saksa lähes 30 % osuudella. Saksan talouden heilahtelut näkyvätkin välittömästi myös täällä Unkarissa: kun Saksa aivastaa, Unkarissa on nuha. Todennäköistä onkin, että uuden hallituksen on hyväksyttävä liikkumavaransa rajallisuus ja keskityttävä edellisen hallituksen toimien moittimiseen itse radikaalien muutosten sijaan.

Unkarin yhteiskunnan suurimpana haasteena lähivuosina voi talouden sijaan ollakin maan täydellinen poliittinen kahtiajakautuminen. Jos uusi hallitus keskittyy kostamiseen mm. poliittisluonteisten oikeudenkäyntien kautta, tämä on omiaan luomaan pysyvän vastakkainasettelun ja kostonkierteen, joka rapauttaa koko poliittista järjestelmää entisestään. Uuden hallituksen edessä on myös yhä vaikeammaksi käyvä romanivähemmistön ongelma, joka vaatii kipeästi toimenpiteitä tai lähes 10 %:a lähestyvä väestöryhmä on vaarassa pysyvästi syrjäytyä muusta yhteiskunnasta. Äärioikeiston nousu, jonka todellinen kannatus tullaan nyt näkemään tulevissa vaaleissa, tulee myös osaltaan muodostamaan uhan koko Unkarin nykyiselle puoluejärjestelmälle. Uusi hallitus saa myös välittömästi eteensä valmistautumisen 1.1.2011 alkavan Unkarin ensimmäiseen EU-puheenjohtajuuteen.

Tehoton ja kallis hallinto, väestön vanheneminen, romaniväestön kasvu ja eristäytyminen, historiasta johtuva vaikea suhde naapurimaihin sekä hidas talouskasvu ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin merkitsevät sitä, että Unkarin haasteet säilyvät myös lähivuosina suurina. Unkari kuten Suomikin ovat pieniä toimijoita globaalissa taloudessa. Meidän menestymisemme on kiinni globaalin talouden toimintakyvystä. Sääntelyn kaapuun puettu protektionismi on meidän molempien kansantalouksillemme kaikkein suurin uhka. Meillä on myös tässä kriisissä mahdollisuus löytää yhteinen intressi, jonka mukaisesti voimme toimia EU:ssa. Erityisesti poliittisten päättäjiemme tahdosta ja taidosta on erityisesti kiinni se, miten molemmissa maissa sisäistetään tämän nyt koetun ja toivottavasti väistyvän kriisin opetukset. Lyhytnäköinen voitontavoittelu niin taloudessa kuin politiikassa on varmasti varmin keino syventää sekä pidentää kriisin kestoa maissamme. VENEZUELA Suurlähettiläs Mikko Pyhälä, Caracas 14.10.2009

Kansainvälisen finanssikriisin vaikutukset Venezuelassa ja heijastukset Suomeen

Kun kansainvälinen finanssikriisi alkoi hahmottua ja saada näkyvyyttä vuoden 2008 lopulla Venezuelan presidentti Hugo Chávez julisti, että sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta Venezuelaan, koska maan talous on kytketty irti kapitalismista ja se on kaikin puolin terve. Vaikka öljyn hinta laskisi nollaan, sanoi Chávez, Venezuela jatkaisi normaalia elämänmenoa. Taloustieteen Nobel-palkittu Joseph Stiglitz puolestaan katsoi, että Venezuela olisi yksi kaikkein haavoittuvimmista maista.

Venezuelan öljytulot ovat vähentyneet öljyn hinnan laskettua alkuvuonna 2009. Myös Venezuelan oman öljyntuotannon väitetään laskeneen, minkä hallitus kuitenkin kiistää. Venezuela toimittaa päivittäin Kuuballe lähes sata tuhatta barrelia öljyä, minkä hintaa ei ole julkistettu. Lisäksi Venezuela myy satoja tuhansia barreleita päivittäin Karibian maille PetroCaribe-järjestelyn puitteissa, mikä sallii vastaanottavien maiden maksaa puolet OPECin mukaisesta hinnasta pitkäaikaisella järjestelyllä (20 vuotta 1-2 prosentin korolla). Lehdistössä spekuloidaan, että Venezuela on mahdollisesti sitoutunut tuleviin öljytoimituksiin Kiinalle ja Venäjälle, joiden hinta olisi jo saatu eikä niistä enää saataisi tuloja. Tätäkään hallitus ei vahvista tapahtuneen. Venezuelan oma bensiinin tuotantokapasiteetti on laskenut ja maa joutuu nyt ostamaan maailmanmarkkinoilla valtaosan maassa käytetystä bensiinistä, jonka hinta paikallisesti on vain noin 2 eurosenttiä litra. Kaikki em. tekijät ovat vähentäneet Venezuelan hallituksen käytettävissä olevia öljynmyyntituloja.

Venezuelan valtion likviditeettitilanne vaikeutui merkittävästi vuoden 2008 lopulla ja on jatkunut hankalana. Valtion valuuttavaranto on pysynyt noin 30 mrd. dollarin tasolla, mikä riittää noin puolen vuoden tavaratuontiin ja samanaikaiseen kansainvälisen velan hoitoon. Presidentti Chávez otti valuuttavarannosta 12 mrd. dollaria alkuvuodesta siirtäen rahat ulkomailla olevaan kansalliseen kehitysrahastoon Fondeniin. Hallitus ei ole tehnyt selväksi lasketaanko ko. summa maan valuuttavarantoon edelleen, mikä epäselvyys on saattanut heikentää kansainvälistä luottamusta Venezuelan maksukykyyn.

Venezuelan kansallinen maatalous- ja tavaratuotanto on laskenut presidentti Chávezin ”XXI vuosisadan sosialismiin” tähtäävän politiikan seurauksena. Todellisuudessa voitaneen kuitenkin paremmin puhua valtiokapitalismista, sillä valtio on ottanut haltuunsa yli 40 % kaikesta taloudellisesta toiminnasta. Yksityiselle sektorille asetetaan koko ajan hankalampia byrokraattisia ja taloudellisia vaateita, joiden johdosta yli puolet maan yksityisistä yrityksistä on mennyt konkurssiin tai muuten lopetettu Chávezin presidenttiyden aikana. Chávezin osuustoimintakokeilun myötä perustettiin mahdollisesti jopa 100.000 osuustoimintayritystä, joista vain osalla lienee toimintaa nykyään. Chávez itsekin tuli johtopäätökseen, että osuustoiminta on kapitalismia eikä sosialismia, eikä hän enää juuri tue tämäntyyppisiä yrityksiä.

Chávezin nykyisen ajattelun mukaista on perustaa sosiaalisen tuotannon yrityksiä. Näitä Venezuelassa onkin perustettu viime vuosina. Ne näyttävät toimivan tappiollisesti. Yritysten hyväksyttyihin tavoitteisiin ei edes kuulu voiton tuottaminen, vaan ajatuksena on käyttää niiden tuloja sosiaaliseen toimintaan lähialueillaan ja myydä tuotannosta ainakin osa kotimarkkinoille sosiaalisin perustein. Näitä yrityksiä on etenkin perusteollisuudessa ja nyttemmin myös elintarviketeollisuudessa, matkailualalla sekä viestintäalalla.

Yritysten valuuttaongelmat

Venezuelassa toimivat yritykset eivät saa vapaasti käsitellä ulkomaanvaluuttaa, vaan tavaroiden tuontiin, ulkomaisiin investointeihin, voittojen kotiutukseen jne. liittyvät operaatiot, joissa tarvitaan ulkomaanvaluuttaa, tulee periaatteessa alistaa paikallisen valuuttaviranomaisen hyväksynnälle. Valuuttalupiin liittyvät ongelmat ovat yksi suurimmista yritysten kohtaamista vaikeuksista maassa. Käytännössä yritykset voivat kuitenkin hankkia valuuttaa ns. vapaata valuuttakurssia käyttäen. Vapaan valuuttakurssin ilmoittaminen julkisesti on lailla kielletty, mutta sitä sovelletaan yleisesti yksityisten ja yritysten ostaessa ja myydessä vieraiden valtioiden velkakirjoja ja Venezuelan kansallisen öljy-yhtiön PDVSAn obligaatioita. PDVSA operoi vapaan valuutan markkinoilla ostamalla bolivareita dollarimääräisiä velkakirjoja vastaan, joita saa myydä ulkomailla dollarimääräisinä.

Valuuttaviraston myöntämien valuuttojen saanti maahantuontia varten on käynyt yhä vaikeammaksi. Sekä valuutanmyöntöpäätökset että myöntöpäätöksen jälkeen tapahtuvat maksatukset viipyvät ja tilanne on vaikeutunut entisestään talouskriisin myötä. Maksatukset voivat viipyä kuukausia, joskus jopa vuosia. Usein tilanne vaatii jonkunlaista omarahoitusta viejiltä, mihin varsinkaan pienillä yrityksillä ei ole paljon mahdollisuuksia. Vuoden 2008 lopussa Venezuela kansallisti Maracaibon lahdella kaikki öljyteollisuuden alihankkijayritykset, koska kansallinen öljy-yhtiö PDVSA ei kyennyt maksamaan velkojaan niille. Melkoinen osa näistä veloista on edelleen maksamatta ja kärsijöinä on myös suomalaisia yhtiöitä.

Venezuelan valuuttavirasto antaa alhaisen prioriteetin konsulttipalvelusten maksamiseen valuutalla, minkä johdosta eräillä suomalaisilla yrityksillä on huomattavia saatavia. Näiden maksamisesta on nyt annettu toiveita. Venezuelan valuuttavirasto ei myöskään juuri salli voittojen kotiuttamista.

Edustusto vie säännöllisesti yritysten valuuttaongelmat noin joka toinen kuukausi pidettäviin valuuttaviraston, Euroopan komission delegaation, EU-suurlähetystöjen ja kauppakamarien välisiin neuvotteluihin. Edustusto pyytää kaikilta suomalaisyrityksiltä kuukausittain luettelot niiden rästissä olevista maksuista, jotka toimitetaan eteenpäin valuuttavirastoon. Eräillä suomalaisilla tavaranviejillä on ollut vaikeuksia viivytyksistä johtuen, mutta maksuja on myöhemmin saatu. Tässä edustuston toiminnalla on voinut olla merkitystä.

Tilanteen vaikeutumisesta kertoo se, että kuluvana vuonna 7.9. asti valuuttavirasto oli myöntänyt suomalaisyrityksille noin 38 miljoonaa dollaria tavanomaiseen tuontiin, kun viime vuonna samana ajanjaksona myönnetty dollarimäärä oli yli 100 miljoonaa dollaria. Vielä muutama vuosi sitten venezuelalaisilla pankeilla oli yli 50 kansainvälistä kirjeenvaihtajapankkia, nyt niitä on enää kuusi.

Suomen vienti Venezuelaan tammi-kesäkuussa 2009 (42 milj. €) oli hieman suurempi kuin puolet Suomen viennistä 2008 (koko vienti oli 70 milj. €), joten vientimme ei näytä kärsineen Venezuelassa, vaikka se onkin laskenut melkein kaikkiin muihin Latinalaisen Amerikan maihin. Jossain määrin näkymätön ongelma on, saavatko viejät maksunsa ja milloin.

Karibian maihin tapahtuneen suomalaisviennin voidaan sanoa romahtaneen jopa 80–100 %. Vienti Kolumbiaan jatkuu alemmalla tasolla, mutta yritykset ovat toiveikkaita kaupallisten mahdollisuuksiensa suhteen pidemmällä tähtäimellä. Jos Yhdysvallat ratifioi vapaakauppasopimuksen Kolumbian kanssa, Suomen viennin turvaamiseksi olisi tärkeää saada aikaan EU-Kolumbia – vapaakauppasopimus.

Johtopäätökset

Suomalaisten yritysten kannattanee edelleen myydä Venezuelaan, mutta jos vientitakuita ei saa, yritys voi vaatia maksun etukäteen tai pankkitakuun. Muussa tapauksessa maksun suhteen on syytä varautua myöhästymisiin. On luultavaa, että läheskään kaikki suomalaisista tuotteista kiinnostuneet venezuelalaiset yhtiöt eivät pysty maksamaan tuontia etukäteen. Näin ollen Suomen vienti saattaa laskea, mutta ei lakkaa, koska voimassaolevien yrityskohtaisten Finnveran takuukattojen puitteissa voidaan toimittaa tavaraa.

Suomalaisyritykset voivat edelleen myydä palveluja ja tuotteita Venezuelan valtiolle ja julkiselle sektorille, joiden maksatuksia voidaan pitää varsin todennäköisinä ainakin tavaroiden osalta. Yritysten lienee riskialttiimpaa tehdä kauppaa opposition hallussa olevien elinten kanssa, koska keskushallituksen sanotaan kuristavan niitä taloudellisesti. Pitkiin maksatusviivytyksiin on syytä varautua. Palvelujen myynnin suhteen täytynee olla varovaisempi.

Kaupanteossa Venezuelan kanssa on pidettävä mielessä, että Venezuela ei hyväksy kansainvälistä arbitraatiota. Venezuela sanoo hylkäävänsä kansainvälisen arbitraation jopa silloin, kun se on kirjattu kauppasopimukseen. Käytännössä Venezuela on kuitenkin em. tapauksissa mukautunut kansainväliseen arbitraatioon ja maksanut kohtuullisia korvauksia ulkomaisen omaisuuden kansallistamisesta. Venezuelassa toimivien muutamien suomalaisyritysten on hyvä pitää mielessä kansallistamisen mahdollisuus. Kävi vuoden 2010 parlamenttivaaleissa miten tahansa, epävarmuus taloudessa jatkunee. IMF arvioi, että Latinalaisen Amerikan maista Venezuelan talouden tervehtyminen finanssikriisistä kestänee kaikkein pisimpään. VENÄJÄ Pääkonsuli Olli Perheentupa, Pietari 5.10.2009

Pärjääkö naapuri, virkoaako kauppa?

Nykyinen kriisi on ensimmäinen kansainvälinen kriisi, joka kohtasi maailman kokonaistalouden yhteyteen pyrkivää Venäjää. Iskua tehosti öljyn hinnan romahtaminen. Venäjän tilanne ei ehkä ole niin huono kuin jotkut pelkäävät eikä niin hyvä kuin toiset toivovat, tai kääntäen. Joka tapauksessa Venäjä on alueellisesti voimakkaasti erilaistunut eivätkä sen taloutta kokonaisuutena kuvaavat luvut anna riittävää tietoa siitä, miten meidän naapurimme pärjää kriisin kourissa.

Ennen kriisiä Pietarissa eniten ylikuumenneet sektorit olivat rakentaminen, vähittäiskauppa ja rahoitusala. Ensimmäinen pysähtyi kuin seinään, jälkimmäiset kokivat kolmanneksen notkahduksen alaspäin. Teollisuustuotanto on supistunut Pietarissa enemmän kuin Venäjällä keskimäärin. Jopa autoteollisuus, joka on tuotantorakenteen monipuolistamiseen pyrkivän Pietarin ylpeys, on leikannut tuotantomääriä ja lykännyt investointeja.

Investointitavaroiden kysynnän ja kulutuksen supistumisen ovat tietysti kokeneet myös suomalaiset yritykset - varsinkin monet laajennusinvestoinnit ovat hyytyneet. Toisaalta työvoiman saatavuus on parantunut ja investointikustannukset ovat laskeneet merkittävästi. Vallitseva tilanne tarjoaakin mahdollisuuksia strategisiin sijoituksiin. Kilpailussa kaikki ovat samalla viivalla. Suomalaisyritysten mahdollisuudet ovat yhtä hyvät tai huonot kuin venäläisillä tai muilla ulkomaalaisilla yrityksillä ja toiset ovat siihen tarttuneet: pääkonsulaatissa käy jatkuvasti esittäytymässä uusia suomalaisia yrityksiä, jotka ovat löytäneet markkinaraon tai investointikohteen.

Toisaalta Pietari ja Leningradin alue näyttävät jo saavuttaneen tasaisen työmarkkinatilanteen. Avointen työpaikkojen määrä kasvaa pikkuhiljaa, työttömyyden kasvu on pysähtynyt. Mutta myös palkat ovat laskeneet ja palkan päälle maksettavat kompensaatiopaketit ovat ohentuneet. Syyskuun lopun työpaikkamessuja hallitsivat vakuutusyhtiöt ja vähittäiskauppaketjut. Niillä on työpaikkoja joita markkinoida.

Selvässä rahassa mitattuna vähittäiskaupan myynti on laskenut ja kotitalouksien kulutus on pienentynyt. Pietarilaisten on ollut pakko siirtyä halvempiin tuotteisiin, usein kotimaisiin. Myös tarjoukset ja alennusmyynnit ovat lisääntyneet elintarvikkeissa ja muissa päivittäistavaroissa.

Meidän suomalaisten onneksi - ja tietysti myös luoteisvenäläisten - verovapailla ostoksilla Suomessa käydään entistä enemmän. Vaikka puhdas matkailu ja Suomen käyttö jatkoyhteysasemana kaukaisemmille maille on vähentynyt, on ostosmatkailu rajan pintaan, Kaakkois-Suomeen kasvanut lamasta huolimatta!

Viisumihakemusten määrä Pietarissa on edelleen kasvussa, vieläpä nopeammin kuin Moskovassa. Vuodesta 2009 tulee uusi ennätysvuosi reippaasti yli puolella miljoonalla viisumilla. Suomalaiset tuotemerkit ovat erittäin hyvin tunnettuja ja usko suomalaisten ja Suomessa myytävien tuotteiden laatuun on luja. Pietarin nuori keskiluokka osaa etsiä Suomesta myös arjen muotoilua, taidekirjoja, pikkukaupunkien hiljaisia kahviloita tai vaikkapa paksupohjaista teräskattilaa.

Leningradin alueella kriisin vaikutukset ovat olleet melko vähäisiä. Alueen talouden vakaana perustana on öljynjalostamo ja satamat. Karjalassa kriisin kanssa yksiin osui metsäteollisuuden rakennemuutos. Se on ajanut noin kolmanneksen metsäsektorin yrityksistä konkurssiin. Pahiten viime talvena kriisistä kärsi terästä tuottava Vologdan alue.

Maatalousvaltaiset Pihkova ja Novgorod ovat olleet melko sivussa kriisin vaikutuksilta, koska näillä alueilla ei hyvänä aikanakaan tehty merkittäviä investointeja. Murmanskissa odotellaan edelleen Štokmanin kaasukentän rakennushankkeen rahoituspäätöstä. Kansainvälisten kaivosyhtiöiden tulo alueelle on hidastunut, mutta suunnitelmat ovat edelleen olemassa. Arkangelissa laivanrakennusteollisuuden (valtion)tilaukset ylläpitävät tuotantoa. Murmanskin ja Arkangelin alueiden merkitys on kasvamassa, koska arktisten alueiden strateginen merkitys, laajassa mielessä on vahvistunut. Komissa metsään, öljyntuotantoon ja kaivosteollisuuteen pohjaava talous on säästynyt merkittäviltä takaiskuilta.

Valtion elvytyspolitiikan merkitys kasvaa, kun luottojen saatavuus heikkenee. Valtion vahva rahoittaja- asema on korostanut strategisissa infrastruktuurihankkeissa: Ust-Lugan satamahanke etenee ja Venäjän telakkateollisuuden modernisointi on alkamassa. Aluehallintojen entistä tiiviimmät kytkennät Venäjän johtoon ja valtion hankkeiden korostuva rooli vaikuttavat myös vienninedistämisen toimintatapoihin alueilla. Kuvernöörin puheille on päästävä.

On ehkä yllättävää, että sosiaali- ja terveyssektoreilla Pietarissa ja Leningradin alueella kriisin vaikutuksia ei juuri näy. Kansalaisjärjestöt ja komiteat jatkavat toimintaansa entiseen tapaan, jollei aktiivisemmin. Suomessakin uhkiksi määriteltyjä, vaikeita asioita käsitellään avoimemmin. Tyytyväisyys terveydenhoitopalveluihin Pietarissa on parempi kuin muualla Venäjällä, sillä kriisistä huolimatta palkkoja on hieman nostettu ja laitteita uusittu.

Yllättävää on sekin, ettei kriisi mainittavasti ole vaikuttanut ympäristöhankkeisiin Pietarissa ja Leningradin alueella. Pietarin vesilaitos allekirjoitti kesällä kymmenien miljoonien eurojen lainasopimukset hankkeessa, jonka toteutuminen merkitsee lähes kaikkien jätevesien puhdistamista ennen niiden joutumista Suomenlahteen.

Mitä Suomen pitäisi Pietarista katsoen tehdä?

Suomen pitäisi varmistaa, että meillä on todenmukainen kuva Pietarin, Leningradin alueen ja Luoteis- Venäjän mahdollisuuksista. Tässä tarkistustyössä on oma roolinsa yrityksillä, meillä virkamiehillä ja medialla. Ei pidä mennä mukaan EU-maissa aika yleiseen synkistelyyn Venäjän tilasta.

Meidän pitää edelleen miettiä, mitä Suomi-kuvassa näkyy. Pietarissa sen perustana on valtavan joukon omakohtainen kokemus Suomesta. Meidän pitää miettiä, mitä sellaista voimme heille kertoa, mitä he eivät vielä tiedä. Samalla täytyy muistaa vahvistaa jo hyväksi koettuja Suomi-asioita: laatua, luotettavuutta, puhdasta luontoa.

Ministerivetoisia vienninedistämismatkoja pitää jatkaa. Niiden tarve korostuu kun aluehallinnon ote vahvistuu taloudesta.

Suomen tulee tukea ja hyödyntää Pietarin pyrkimystä Pohjoisen ulottuvuuden pääkaupungiksi. Suomen kannattaa myös toimia sitkeästi komission läsnäolon vahvistamiseksi Pietarissa, sillä ilman komissiota EU näyttäytyy vain joukkona jäsenmaita, joilla kullakin on omat intressit. Sopimusten noudattamisessa Suomen pitää vaatia Venäjältä pontevammin vastavuoroisuutta sekä kahdenvälisesti että EU:n kautta.

Suomen on vahvistettava läsnäoloaan Murmanskissa, jotta se vastaisi arktisten alueiden lisääntyvää taloudellista ja poliittista merkitystä. VENÄJÄ Konsuli Paula Sirkiä, Petroskoi 30.9.2009

Kansainvälisen talouskriisin vaikutukset Karjalan tasavaltaan

Viranomaiset antavat ymmärtää, että sosiaalistaloudellinen tilanne Karjalan tasavallassa olisi elpymässä, kansainvälisen talouskriisin kielteiset vaikutukset Karjalan tasavaltaan olisivat ohi ja taloudellinen tilanne olisi alkuvuoteen verrattuna muuttumassa paremmaksi. Tämä ei vastaa kadunmiehen vaikutelmaa, pudotuskulma on korkeintaan loiventunut. Karjalan väestön reaalitulot ovat laskeneet viime vuodesta, palkkoja jätetty maksamatta ja työllistyneiden määrä on pienentynyt. Tehtaat toimivat vajaateholla kysynnän hiivuttua.

Arvioni on, että rahoituskriisistä toipuminen Karjalan tasavallassa tapahtunee viiveellä vasta Venäjän kasvukeskusten lamasta elpymisen jälkeen. Näkisin tässä vaiheessa hyväksi linjaksi muistuttaa suomalaisinvestoijia Karjalan tasavallan tarjoamista mahdollisuuksista ja sen markkinapotentiaalista.

Karjalan tasavallassa on hyvät metsävarat ja metsätalous käsittääkin yli puolet tasavallan teollisuuden taloudellisista voimavaroista. Metsätaloudesta kerätään kolmasosa tasavallan verotuloista. Hienoista elpymistä on havaittavissa metsäsektorilla alkuvuoden pudotukseen nähden.

Vuoden alussa metsäalan tuotanto laski peräti 40 % vuoden 2008 tasosta. Elokuussa lasku hidastui ja tuotannon taso oli jo 73 % edellisvuoteen verrattuna. Tuotannon piristystä on todettu varsinkin sahalaitoksilla sekä sanomalehtipaperin ja paperisäkkien tuotannossa. Kahdeksasta vuoden alussa pysäytetystä sahalaitoksesta viisi on saatu jälleen toimimaan. Selluloosan, paperin ja kartongin tuotantoindeksi tammi-heinäkuussa oli 93 % edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Kontupohjan OAO Kondopoga-paperikombinaatin ansiosta sanomalehtipaperin tuotanto on pysynyt viime vuoden tasolla.

Karjalan tasavallan budjetin tulopuoli on tänä vuonna pienentynyt noin 27 %, tiedotti Karjalan valtiovaarainministeri Aleksandr elokuun alussa.

Karjalan tasavallan talouteen sijoitettavien investointien määrä on vähentynyt 40 % edellisvuoteen verrattuna. Ulkomaisten investointien määrä Karjalan tasavallan talouteen viime vuonna käsitti 110,5 miljoonaa USD. Suurimmat ulkomaiset investoijat ovat Ruotsi, Suomi ja Kypros - tässä järjestyksessä. Sijoitusten väheneminen näkyy pääasiassa Karjalan matkailusektorilla. Talouskriisin takia monet suuret investoijat ovat joutuneet supistamaan sijoituksiaan myös metsäteollisuuteen. Samasta syystä Ikean huonekalutehtaan rakennustyöt on pantu Karjalassa toistaiseksi jäihin.

Elokuun lopussa virallisesti rekisteröityjä työttömiä oli 12567 henkilöä. Virallisten työttömyystilastojen odotetaan kasvavan kausiluonteisten maataloustöiden päätyttyä. Vuoden 2008 heinäkuuhun verrattuna Karjalan tasavallan suurissa, keskisuurissa ja pienissä tuotantolaitoksissa ja yrityksissä työskentelevien määrä, joka on tällä hetkellä 236 400 henkilöä, laski kuluvan vuoden heinäkuussa 4,3 %.

Arvioiden mukaan vuoden loppuun mennessä kivimurskan ja soran tuotanto Karjalan tasavallassa saattaa laskea jopa 50 %. Pahasti laskeneen kysynnän seurauksena Karjalan kivilouhokset ovat jo nyt joutuneet supistamaan tuotantoaan vähintään 10 %. Kivimurskan ja soran myynti on pudonnut yli kolmanneksella. Liikatuotannon vuoksi useat kivilouhokset ovat sulkemisvaarassa.

Karjalan tasavaltaan matkustavien turistien määrä jää tänä vuonna suunniteltua pienemmäksi. Viime- vuotiseen tasoon (1,83 miljoonaa turistia) verrattuna se laskenee noin 15 %. Erittäin huomattava matkailijamäärän lasku on havaittu Kizhin saaren ulkoilmamuseossa ja Valamossa. Matkailuinvestoinnit vuonna 2008 käsittivät 600 miljoonaa ruplaa. Infrastruktuurin puutteet rajoittavat turismin kehittämistä. Erityisesti turismin kehittämisessä suomalaisyrityksillä oli annettavaa.

Ulkomaankauppavaihto vuonna 2008 kasvoi edellisvuoteen verrattuna 11% ollen 1951,5 miljoonaa USD. Vienti Karjalan tasavallasta kasvoi 10,4%. Tärkeimpänä vientitavarana olivat selluloosa- ja paperiteollisuuden tuotteet kuten selluloosa, kartonki ja voimapaperi.Tärkein vientimaa on Suomi. Pyöreän puun toimitukset Karjalasta vähenivät 22,8% vuoteen 2007 verrattuna. Sahatavaran vienti laski 18,8%. Tuonti Karjalan tasavaltaan kasvoi 13% . Tärkein tuontitavara olivat koneenrakennusteollisuuden tuotteet, joiden osuus oli melkein 42%. Tärkein tuontimaa oli Valko- Venäjä, seuraavana Suomi. Karjalan tasavaltaan on etabloitunut n. 40 suomalaisomistuksessa olevaa yritystä.

Vuoden 2009 alussa Karjalan tasavallan asukasluku oli 690 700. Kuolleisuus on edelleenkin korkeampaa kuin syntyvyys. Väestötilastoissa on kuitenkin havaittavissa tendenssi syntyvyyden kasvuun. Väestön sairastuvuus tartuntatauteihin ja B-hepatiittiin jatkuu entisellä kasvuvauhdilla. VIETNAM Suurlähettiläs Pekka Hyvönen, Hanoi 30.9.2009

Arvioita talouskriisin kansainvälispoliittisista vaikutuksista Hanoista tarkasteltuna ja ajatuksia Suomen linjasta

Talouskriisi vaikutti tervehdyttävästi maailman talouteen. Ahneet ja itsekkäät voitontavoittelijat aiheuttivat toiminnallaan maailmanlaajuisen kriisin, joka oli ehkä hyväkin, vastaisen varalle. Kriisin seurauksena valtioiden perinteinen vastuu ja rooli kasvoivat. Valtiot ottivat takaisin sitä sääntelytehtävää mikä niille kuuluu. Valtiot pelastivat maailman, eläköön valtiot.

Kaikki valtiot eivät kuitenkaan kärsineet kriisistä. Erityisesti ne, jotka ovat ns. kehittyviä valtioita, jotka eivät ole olleet maailman talousmahtien joukkueessa säilyivät pitkälti vahingoittumattomina. Itse asiassa näiden maiden suhteellinen taloudellinen ja poliittinen asema ja merkitys kasvoivat kriisin seurauksena.

Mitä seuraisi jos Kiina alkaisi vetämään sijoittamaansa rahaa pois Yhdysvalloista. Tällä hetkellä ei tunnu järkevältä politiikalta, mutta jos näin tapahtuisi, aloittaisi Yhdysvaltain talous uudestaan vapaan pudotuksen. Taloustsunami pyyhkäisisi maapallon yli uudelleen. Tämä tarkoittaisi myös kansainvälisen järjestelmän muuttumista, samaan suuntaan mikä jo tapahtui. Kehittyvät maat vahvistuisivat läntisten teollisuusmaiden kustannuksella.

Talouskriisin seurauksena nousee uusi kansainvälispoliittinen järjestelmä. Järjestelmä on jo muuttunut monipuolisemmaksi, hegemoniat murentuvat ja moniarvoisuus kasvaa. Järjestelmä voi olla kaikkien kannalta parempi kuin entinen pax americana, pax romana - yhden hegemonian valta ei ole historian kulussa kestänyt.

Taloustsunamin alle jäivät entiset kansainvälispoliittiset rakenteet. Kehittyvien maiden merkitys tulee kasvamaan samalla mitalla millä läntisten teollisuusmaiden merkitys vähenee. Tästä oli hyvänä esimerkkinä G-8 ryhmittymän hautajaiset. Tämän päivän maailman megaongelmia, olivat ne sitten vapaa kaupan lisääminen, ilmastonmuutos, väestönkasvun hillitseminen, asevarustelu, ei ratkaista samanmielisten läntisten teollisuusmaiden kabineteissa. Mukaan on otettava laajempi ryhmä, myös ne maat, jotka 10 vuoden tähtäimellä osoittavat suuntaa maailmalle.

Yhdessä tekemisen merkitys kasvaa. Globalisaation merkitys kasvaa. Uudessa järjestyksessä yhdessä toimimisesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yhdysvaltojen uusi johto on jo ymmärtänyt tämän. Edessä on yhteistyön lisäarvo ei kauhun tasapaino. Obaman hallinto on ottanut merkittäviä askeleita moniarvoisuuden suuntaan, islamilainen maailma, Aasian nousevat tiikerit, Venäjä. Aseiden varaan rakentuvaa kauhun tasapainoa on ryhdytty toden teolla purkamaan.

Globaalin tasa-arvon lisääminen.on kaikkien edun mukaista. Kansainvälisen tulonjaon lisääminen on investointi tulevaisuuteen. Turvallisempaan tulevaisuuteen liittyy myös ongelmista suurimman eli kasvavan köyhyyden suitsiminen. Afrikassa köyhyys on kasvanut kehitysavusta huolimatta, tai juuri sen vuoksi kuten poleemisessa Damisa Moyon "Dead Aid" kirjassa sivalletaan.

Täytyy pohtia uusia keinoja hyvinvoinnin jaon lisäämiseen. Yhtenä keinona kehitysyhteistyö, joka luo kestävää kehitystä, myös kansallisista lähtökohdistamme. Eikö olisi aika rakentaa kehitysyhteistyökumppaniemme kanssa uusi stipendijärjestelmä, jossa koulutettaisiin tulevaisuuden avainosaajia kumppanimaissamme. Ajatellaanpa Suomen erityisasemaa Namibiassa, joka rakentuu Suomi-ystävien varaan.

Yksi aivan keskeinen kysymys on minkälaisen maailman kiinalaiset haluavat. Ei pidä luulla, että Kiinalla ei ole tulevaisuusvaliokuntia, jotka pohtivat maailmaa Kiinan näkökulmasta 50-100 vuoden aikajanalla. Tästä on kuitenkin valitettavan vähän tietoa. Kokemusta historiasta sitäkin enemmän. Jotta ei mennä sinne minne Kiina luulee meidän sitä ajavan, on parempi jatkaa yhteistyön tiellä. Vallankin Vietnamissa Kiinan valtapoliittiset pyrkimykset koetaan suurena riskinä. Tämän vuoksi Vietnam haluaa Kiinan mukaan kansainväliseen yhteisöön kaikin tavoin. Odotukset kohdistuvat Yhdysvaltain ja Kiinan korkeimman tason tapaamiseen ja sitä kautta alkavaan jatkuvaan dialogiin G2 kesken.

Vietnam ei kärsinyt talouskriisistä mainittavasti. Vietnamin päällä olevan suurvallan taakka on suuri ja tuhatvuotinen julmakin miehitys muistetaan raskaana. Historia toistuu, mutta Vietnam tekee kaikkensa että tulevaisuus olisi sen eikä miehittäjien.

Kiinan nouseva talousmahti kasvaa myös poliittisessa mitassa. Vietnam haluaa turvata asemiaan ja sen sijaan että laskisi maailman viiden kommunistimaan yhteistyön varaan on valmis yhteistyövaraiseen turvallisuuteen uusien kumppaneiden kanssa.

Samalla Vietnam hakee ja kehittää uusia turvallisuusratkaisuja. Vietnamin läheneminen ASEANin lisäksi Yhdysvaltoihin ja Australiaan, Japaniin ja Koreaan on osa tätä uutta arviointia. Kiinaan suhtaudutaan epäilevästi, kun suurvallan voima kasvaa siita tulee viela suurmpi ja vallanhaluisampi, imperialistiset pyrkimykset kasvavat. Vietnam haluaa tukeaa tasapainottamaan suurta naapuriaan. Suomessa Vietnamia ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kiinnostaneet erityisesti Suomen suhteet suurvalta Venäjään ja eurooppalainen turvallisuuspolitiikka erityisesti ETYJin muodossa.

Tällaisessa uudessa poliittisessa ilmastossa myös Suomen tulee pohtia turvallisuuspoliittisia valintoja pidemmällä tähtäimellä. Liittoutuminen NATOon vähentäisi Suomen mahdollisuuksia tulevaisuudessa toimia yhteistyöhakuisessa ja yhteistyövaraiseen turvallisuuteen rakentuvassa uudessa maailmassa. Mitä esimerkiksi Kiina ajattelee NATOsta. Siellä tuskin koetaan NATOa yhteistyövaraisen turvallisuuden takaajana. Kiinassa muistetaan NATOn Beogradin pommitukset vielä hyvin, olkoonkin vahinko.

Mahdetaanko Kiinassa, kuten myös Vietnamissa, Intiassa, koko kehittyvässä maailmassa enää uskoa NATO-vetoiseen Afganistan-kampanjaan.

Maailmassa vallitsee yhdessä tekemisen henki. Pienten maiden edun mukaista on vaalia kansainvälisen yhteisön yhtenäisyyttä ja mahdollisimman laajoja rakenteita. Avoimin kortein laajan kansainvälisen yhteistyön puolesta. Turvallisuusneuvostokampanja laajentaa Suomen intressipiiriä. Voisi toimia jatkossakin ja esimerkiksi Suomen roolia sitoutumattomien yhteisössä olisi perusteltua lisätä. VIRO Suurlähettiläs Jaakko Kalela, Tallinna 30.9.2009

Maailmantalouden kriisi, Viro ja Itämeren alueen vakaus

Globaali talouskriisi iski pahimmin pieniin maihin, joissa on niukasti omia luonnonvaroja ja pienet kotimarkkinat. Suomen ja Viron kaltaiset maat ovat sen vuoksi ovat riippuvaisia kansainvälisestä rahoituksesta ja ulkomaankaupasta. Kumpaakaan ei paljon auttanut se, että talouden perusasiat oli - omista lähtökohdista ja historiasta lähtien - hoidettu kansainvälisesti verraten erinomaisesti. Kumpikin uskoi selviävänsä kriisistä muuta maailmaa helpommalla.

Globaali talouskriisin iskiessä Virolla oli takanaan pitkän kasvukauden tuoma itseluottamus. Sen vuoksi talouskasvun pysähtyminen kuin seinään oli virolaisille epämiellyttävä yllätys. Siitä huolimatta yhteiskunta on sopeutunut hämmästyttävällä tyyneydellä, ei ainoastaan pyörien pysähtymiseen ja deflaatioon, vaan myös reaaliseen elintason laskuun. Kriisiä edeltänyt hallitus jatkaa virassaan, tosin sen tuki Riigikogussa on kesästä lähtien ollut kapeammalla pohjalla. Rauhattomuuksia ei ole esiintynyt, mieltä ei ole juuri osoitettu, korruptio tai rikollisuus eivät ole olennaisesti lisääntyneet. Valtaväestön ja suuren venäjänkielisen vähemmistön suhteissa ei ole kärjistymisen merkkejä. Näin huolimatta taannoisesta pronssisoturikriisistä ja siitä, että työttömyys iskee venäläisalueisiin pahemmin kuin muualle maahan.

Näissä suhteissa kontrasti esimerkiksi naapurimaahan Latviaan ei voisi olla suurempi. Eikä Latvia ole ainoa, samat politiikan ja talouden rakenneongelmat vaivaavat lähes kaikkia siirtymätalouden maita Viron eteläpuolella Mustalle merelle ja Välimerelle asti. Mutta Latvia on naapurimaa ja senkin rahataloutta pitkälle pyörittävät samat ruotsalaispankit kuin Virossa. Baltian maita on muualla maailmassa liiaksikin totuttu pitämään homogeenisena blokkina, mitä ne eivät ole.

Viro vältti monien muiden siirtymätalouksien nykyiset vaikeudet pitämällä nousukauden aikana valtiontalouden tiukalla ja keräämällä reservejä. Nyt kun useimmat EU-maat elvyttävät velkaantumalla virolaiset ovat entisestään tiukentaneet finanssipolitiikkaansa. Perusteena ei ole kansainvälisen yhteisön painostus, vaan itse asetettu tavoite päästä euroalueeseen jo vuonna 2011. Hintana on muualtakin tuttu hallituspuolueitten kannatuksen lasku ja hallituksen työilmapiirin ajoittainen kiristyminen. Seurauksena maalla on ensi kertaa vuosikymmeneen vähemmistöhallitus, vaikka pääministerinä jatkaa Reformipuolueen Andrus Ansip jo kuudetta vuotta.

Samaan aikaan, kun globaali talouskriisi on kääntänyt kasvuluvut kaikkialla negatiivisiksi, myös turvallisuuspoliittiset asetelmat Keski- ja Itä-Euroopassa ovat alkaneet elää. Integraation juna ei enää etene itäänpäin samalla vääjäämättömyydellä kuin vielä vuosikymmenen alussa. Niin EUn kuin Natonkin laajeneminen näyttää hidastuvan. Taustalla on muutakin kuin talousvaikeudet. Venäjän taloudellinen vahvistuminen ja sen uusi suurvaltapolitiikka ovat nostaneet pinnalle epävarmuutta ja pelkojakin. Samanaikainen Yhdysvaltain hallituksenvaihdos on sekin nostanut kysymyksiä.

Viron hallituksen huolet liittyvät toisaalta Venäjän politiikkaan ja toisaalta Naton kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän uskottavuuteen. Ensisijaisesti Viro pyrkii diplomaattisin keinoin saamaan kahdenväliset suhteensa Venäjään normaaleiksi ja edistämään yhtenäistä Venäjä-politiikkaa niin Natossa kuin EUssa. Kun Naton strategiaa parhaillaan uudistetaan, Viro pyrkii samanmielisten maiden kanssa siihen, että alkuperäiset turvatakuut säilyttävät merkityksensä ja että niitä pikemminkin alueellisesti tehostetaan. Viro isännöi ensi keväänä Naton ulkoministerikokousta, jossa on tarkoitus käsitellä mm. Naton uutta strategiaa. Itämereen kohdistuu näinä päivinä enemmän turvallisuuspoliittista mielenkiintoa kuin kertaakaan sen jälkeen, kun Nato ja EU tekivät suuret ratkaisunsa tämän vuosikymmenen alussa.

Suomen turvallisuuspoliittiset linjaukset vahvistettiin tammikuisessa selonteossa, jolloin tämänpäiväinen tilanne oli tiedossa. Kehitystä lähiympäristössämme on kuitenkin syytä tarkoin seurata, myös turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Miten Suomi sitten voisi tehdä? Omalla johdonmukaisella ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomi lisää alueen vakautta. Myös yhteistyön tehostaminen muiden pohjoismaiden kanssa on hyödyksi. Ruotsi ja Norja ovat meidän kannaltamme avainasemassa. Vakautta lisää pohjoismaiden ja kolmen Baltian maan kaikkinainen yhteistyö sekä alueellisesti että EUn piirissä. Liikenne ja kauppa ovat Itämeren piirissä kasvaneet räjähdysmäisesti puolentoista vuosikymmenen aikana. Nyt kaikki alueen maat pitää saada mukaan käytännön työhön Itämeren ympäristön tilan parantamiseksi sekä samanlaiseen konkreettiseen toimintaan alueen turvallisuuden, sekä ihmisten arkielämään vaikuttavan että sotilaallisen turvallisuuden lisäämiseksi. YHDYSVALLAT Suurlähettiläs Pekka Lintu, Washington 30.9.2009

A good crisis, twenty something and musical chairs

Valkoisen Talon kansliapäällikkö Rahm Emanuel on tunnetusti todennut, ettei hyvää kriisiä saa jättää hyödyntämättä. Ei hän sanontaa ole itse keksinyt mutta se on hyvä – ja niin kuin usein on asianlaita - vielä iskevämpi englanniksi kuin suomeksi. A crisis is a terrible thing to waste.

Obaman hallinnon lähtökohta lähes ennennäkemättömästä kansallisesta ja kansainvälisestä talouskriisistä selviytymiseksi on ollut juuri tämä, käydä kriisin työntövoimalla yhtä aikaa kaikkien suurimpien Yhdysvaltojen kehitystä uhkaavien ongelmien kimppuun: finanssijärjestelmän, talouden, terveydenhuollon, energiapolitiikan, koulutuksen. Yhdysvaltojen asemasta maailman johtovaltiona presidentillä ei ole epäilystä mutta hän katsoo em. uudistusten olevan edellytyksenä sen säilymiselle.

Kun hallinnon ensimmäinen syksy on koittanut, on laajan agendan toteuttaminen käynyt yhä vaikeammaksi. Talouden vapaan pudotuksen taltuttua, Wall Street’in synnintunnon unohduttua ja republikaanipuolueen saatua loppukesän kovaäänisistä teejuhlistaan uutta uskoa uudistukset ovat sekä hidastuneet että laimentuneet. Osa vastustajista näkee Obaman hallinnon uudistusten takana pyrkimyksen koko yhteiskunnan muuttamiseksi valtiojohtoiseen, ei-amerikkalaiseen suuntaan.

Mutta hallinto haluaa edelleen – ahdingostaan huolimatta – nähdä talouskriisistä selviytymisen tilaisuutena, jonka jälkeen Yhdysvallat on entistä vahvempi. Kaikki muut eivät ole samaa mieltä. Haastajat ovat nousussa.

Jo vuosia on nähty, että Kiinan vaikutusvalta on kasvussa ja että sen talous ajan myötä nousee Yhdysvaltojen rinnalle, ehkä ohikin. Tämän ei kuitenkaan ole arvioitu tapahtuvan hetkessä. Olennainen kysymys on, nopeuttaako nykyinen talouskriisi tätä trendiä tuntuvasti?

Euroopan Unionista ei ole tullut maailman kilpailukykyisintä aluetta Lissabonin julistuksesta huolimatta. Onnistuneen laajentumisprosessin ja monia odotuksia paremmin selviytyneen yhteisvaluutan rohkaisemana Unioni voi kuitenkin nähdä itsellään suuremman roolin tulevaisuuden globaalina johtajana. Olennainen kysymys on, näkevätkö muut?

Keskustelua Yhdysvaltojen vaikutusvallan heikkenemisestä on käyty viime vuosikymmenten aikana, mutta dramaattista käännettä alaspäin ei ole tapahtunut, pikemminkin päinvastoin. Tällä kertaa talouskriisin voima ja sen liikkeellelähtö Yhdysvalloista antaa kuitenkin pohdinnalle enemmän sisältöä. Mutta olennainen kysymys on, voidaanko jo nyt tehdä johtopäätöksiä?

Jotakin on nähtävissä. Kansainvälinen finanssijärjestelmä ei ole romahtanut. Kiina on selviytynyt muita nopeammin kriisistä ja sillä on mahdollisuus hyötyä markkinoiden alennusmyynneistä. Yhdysvaltain dollari on heikentynyt. Kansainvälinen yhteistyö on tiivistynyt. Mutta kokonaiskuva on vielä hahmottumatta eikä vielä ole poistunut sekään uhka, että kriisi kärjistyisi uudelleen.

Yhdysvalloissa monet haluavat nähdä Kiinan paitsi kilpailijana myös kumppanina. Tälle ajattelulle on otsikkokin, G2, joka heijastaa sitä näkemystä, ettei maailmantaloudessa voida tehdä mitään isoja päätöksiä ilman amerikkalaisten ja kiinalaisten yhteisymmärrystä. Kiinan merkitys on epäilemättä noussut entisestään sen keskustelun myötä, mitä G20:n puitteissa on käyty globaalitalouden uudesta vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun raamista. Maailman suurimman velallisen ja suurimman velkojan, Yhdysvaltojen ja Kiinan, yhteistyö sen tavoitteiden toteutumiselle on välttämätön.

Keskeinen tekijä Yhdysvaltain ja Kiinan kumppanuudessa on dollari, jonka heilahtelusta kiinalaiset ovat viime vuosina toistuvasti esittäneet huolestumisensa. Markkinoiden logiikka määrää, ettei Kiina voi vaihtaa valtavia dollarivarantojaan nopeasti muihin valuuttoihin vähentämättä niiden arvoa edelleen.

Kiinan valuutta ei ole vielä laajassa kansainvälisessä käytössä eikä sitä luokitella vapaasti vaihdettavien joukkoon. On vaikea kuvitella todellista taloudellista suurvaltaa ilman omaa kansainvälistä reservivaluuttaa. Renminbin vaihdettavuuden on arvioitu voivan saavuttaa tämän pisteen aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.

Kiina ja muut ovat väläytelleet Kansainvälisen Valuuttarahaston erityisnosto-oikeuksien (SDR) kohottamista yhteiseksi reservivaluutaksi. Onko kyseessä ollut koepallo vai todellinen pyrkimys, on epäselvää. Tällä hetkellä SDR ei kuitenkaan ole varsinainen valuutta vaan osto-oikeus muiden IMF:n jäsenten vapaisiin valuuttoihin eikä sillä ole kauppapaikkaa virallisen sektorin ulkopuolella. Viimemainitun rakentaminen vaatisi merkittäviä uudistuksia, ml. IMF:n kehittämistä globaalin keskuspankin suuntaan, mikä ei ole ainakaan vielä nähtävissä.

Entä sitten euro? Sen asema kansainvälisenä reservivaluuttana on tasaisesti kasvanut, Valuuttarahaston mukaan tasolle 26.5 % viime vuonna, kun taas dollarin asema on vastaavasti hitaasti laskenut tasolle 64 %. Ero on kuitenkin edelleen suuri ja dollari nauttii suuruudestaan skaalaetua markkinoiden likviditeetin muodossa. Euron käyttöönotto nykyisten 16 jäsenmaanmaan ulkopuolella, mihin nykyinen kriisi saattaa olla eräitä Unionin jäsenmaita kannustamassa, vahvistaisi sen kansainvälistä asemaa. Keskeistä olisi luonnollisesti Iso-Britannian mukaantulo. Likviditeetin osalta eurolla on toki vielä omat sisäisetkin hidasteensa, koska velkakirjamarkkinat ovat edelleen kansallisia ja täten koko aluetta pienempiä.

Talouskriisin myötä dollarin arvo on heikentynyt jonkin verran mutta mitään romahdusta ei ole tapahtunut. Mikäli tämä kehitys jatkuu ja euron suosio kasvaa, niin dollarin asema reservivaluuttana kaventuu. Edellä mainituista rajoitteista johtuen tämä todennäköisesti tapahtuisi kuitenkin hitaasti. Joten – mikäli uusia suuria järistyksiä ei tapahdu – dollarin asema keskeisenä reservivaluuttana säilyy vielä hyvän aikaa ja se tukee Yhdysvaltojen asemaa maailmantaloudessa.

Juuri pidetyssä Pittsburghin huippukokouksessa johtava taloudet sopivat, että G20 on maailmantalouden johtoryhmä. Presidentti Obaman tiedetään itse ajaneen muutosta, jolla syrjäytetään vanhentuneeksi käynyt G8-malli talousfoorumina. Vuoden kuluessa asemansa luoneen G20- yhteistyön kanonisointi on linjassa Obaman politiikan kanssa, joka korostaa monenkeskistä lähestymistapaa ja kehittyvän maailman parempaa huomioonottamista päätöksenteossa. Ja se on myös nykyisen maailmanmenon sanelema taloudellinen ja poliittinen välttämättömyys.

Remontti on käynnissä myös Bretton Woods-instituutioissa. Kehittyvien maiden osuutta päätöksenteossa sovittiin lisättäväksi Valuuttarahastossa ja Maailmanpankissa. Tämän linjauksen toimeenpano osoittautunee vielä hankalaksi ennen muuta Euroopan kannalta, minkä muut katsovat olevan yliedustettuna. Euroopan yliedustus on teema, johon Yhdysvaltain uusi hallinto on muuallakin kiinnittänyt huomiota.

Viime kädessä yliedustuksessa on kysymys siitä, haluaako Euroopan Unioni olla globaali johtaja. Tämä edellyttäisi puhumista yhdellä äänellä, mihin ei tarvita useita tuoleja, ainakaan eturivissä. Vaikeasti on kuitenkin nähtävissä, että niin kauan kuin esimerkiksi yhteisvaluutan piiriin kuuluu vain osa Unionin suurimmistakin jäsenmaista, Unionille kelpaisi vain yksi tuoli Valuuttarahastossa. Tänä päivänä Euroopan Unioni on Yhdysvaltoihin rinnastettava globaali johtaja vain kauppapolitiikassa, missä se puhuu yhdellä äänellä.

Jotta G20 voisi toimia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, sen jäsenistön tulisi olla oikealla tavalla edustava. Nykyinen kokoonpano, twenty something, lienee syntynyt aika tavalla erimittaisten syiden seurauksena. Euroopan Unionin jäsenmaat ovat tuoneet tähän oman kirjavuutensa eikä muittenkaan osallistujien yhteinen nimittäjä näytä olleen ainakaan vastuullinen taloudenpito. Niin kauan kuin konsepti on vielä kehitteillä, olisi paikallaan tarkistaa osanottoa. Kohtuullinen edustavuus näyttäisi olevan parhaiten toteutettavissa jonkinlaisen rotaation puitteissa, mikä nyt toimii esimerkiksi Valuuttarahaston ja Maailmanpankin 24-jäsenisissä johtokunnissa joittenkin tuolien kohdalla.

Suomella ja muilla pohjoismailla on erityinen syy kohottaa omaa profiiliaan G20:n puitteissa - eikä missään tapauksessa tulisi hellittää pallista Bretton Woods-instituutioissa. Yhteenlaskettuna pohjoismaiden taloudellisen voiman pitäisi hyvinkin riittää yhteen tuoliin. Vahva osallistuminen kansainväliseen kehitysrahoitukseen ja maailmankauppaan vielä vahvistaa niitten painoarvoa. Kun joka tapauksessa näyttää siltä, että Euroopan Unioni ei lähitulevaisuudessa tule edustautumaan vain yhdellä tuolilla G20:ssä, olisi pohjoismailla kaikki syy pyrkiä saamaan itselleen paikka muiden joukossa.

Näkemys, että Suomen tulisi tyytyä hoitamaan omat intressinsä hyvän EU-valmistelun kautta, perustuu siihen, että pyrimme vahvistamaan Unionia ja sen yhteistä esiintymistä, miltä pohjalta syntyy vahva, etumme huomioiva kanta. Tämä toimii varsinkin silloin kun Unionin puheenjohtajuus on vankoissa käsissä kuten juuri nyt Pittsburghin valmisteluissa on ollut asianlaita. Mutta silloinkin pitää kysyä, mitä kaikki muut 4-6 EU:n jäsenmaata sitten tekevät G20:ssä? Ja näyttää siltä, että pohjoismainen vastuullinen taloudenhoito ja yhteiskuntapolitiikka ei pääse aina riittävästi esiin kun linjauksista neuvotellaan Unionin eri jäsenmaiden kanssa. Yhdelle tällaista politiikkaa johdonmukaisesti ajavalle maaryhmälle tulisi maailmantalouden uudessa johtoryhmässä olla ei pelkästään tilaa vaan tarvetta. YHDYSVALLAT Pääkonsuli Ritva Jolkkonen, New York 5.10.2009

Isoja trendejä; Moninapaisempi maailma, etelän äänen vahvistuminen, Yhdysvallat edelleen johtoroolissa

Koko maailmaa ravisteleva talouskriisi lähti liikkeelle Wall Streetin romahduksesta runsas vuosi sitten. Kriisi on syvä ja jatkuu, joten sen laajempia seurauksia ei voida vielä arvioida. Yhdysvalloissa taloustieteilijät keskustelevat siitä, missä taloudessa todella mennään. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että pahin vaihtoehto, 30-luvun suuren laman kaltainen tilanne, on vältetty. Tätä kirjoitettaessa työttömyys Yhdysvalloissa kasvaa edelleen eikä amerikkalaisten kuluttajien luottamuksen palautumisesta ole merkkejä. Vaikka myönteisiä signaalejakin on W-vaihtoehtokaan ei ole vielä poissuljettu. Optimistit muistuttavat, että suurena ja joustavana taloutena Yhdysvallat selviää tästäkin kriisistä muuta maailmaa nopeammin.

Yhdysvalloista katsottuna talouskriisi ja presidentti Obaman uusi administraatio liittyvät kiinteästi toisiinsa. Obama sai kriisin perinnöksi ja talous on ratkaisevassa roolissa Obaman poliittisen tulevaisuuden kannalta. Obama on voimakas muutosjohtaja sekä sisä-että ulkopolitiikassa. Obama voi kuitenkin hallita vain kongressin tuella. Yhdysvaltain sisäpolitiikka sanelee usein myös ulkopoliittisen liikkumatilan; lähiajat näyttävät, meneekö terveydenhuollon uudistaminen Kööpenhaminan edelle.

Obama on myös globaalihaasteet ja maailmantalouden muutokset ymmärtävä ja hyväksyvä presidentti. Hän on oivaltanut, että Yhdysvaltojen aseman säilyttäminen maailman johtavana valtiona edellyttää nousevien talouksien aseman tunnustamista ja entistä yhteistyöhakuisempaa politiikkaa.

Talouskriisin toistaiseksi merkittävin megatrendi onkin kansainvälisen talousyhteistyön vahvistuminen Yhdysvaltain johdolla ja tämän prosessin yhteydessä Pittsburghissa tapahtunut G-20 aseman vahvistuminen kansainvälisen talouspolitiikan johtavana näyttämönä.. Pittsburgh on tärkeä askel Kiinan, Intian, Brasilian, Venäjän ja muiden nousevien talouksien aseman tunnustamiseksi. Vanhojen rakenteiden aika ohi, myös Bretton Woods-instituutioiden hallintorakenteet on uudistettava, keskustelu IMF:n ja Maailmanpankin johtokuntapaikoista on jo meneillään.

On vielä vaikea arvioida, miten G-20-ryhmän vahvistuminen vaikuttaa kehitysmaaryhmään YK:ssa. Yhtäältä etelän ääni on nyt vahvistunut, toisaalta köyhimpien kehitysmaiden ääni heikentynyt. Epävirallisten ryhmien vahvistuminen heikentänee YK:n asemaa. Toisaalta YK ei ole koskaan onnistunut toimimaan relevanttina talouspolitiikan forumina. TN:n kokoonpano näyttää nyt entistä vanhentuneemmalta.

Talouskriisi on vauhdittanut arvioita Yhdysvaltain aseman heikkenemisestä Aasian kustannuksella. Nämä arviot ovat liioiteltuja, todennäköisempää on, että Yhdysvallat säilyttää asemansa moninapaisen maailman taloudellisena ja sotilaallisena johtavana valtiona ainakin keskipitkällä aikavälillä. Lyhyemmällä tähtäimellä USA:n johtorooliin vaikuttaa Obaman mahdollisuudet jatkaa toiselle kaudelle, terrorisminvastaisen työn tulokset, ja saavutetaanko runsaasti voimavaroja vievien konfliktien ( Afganistan, Iran, Lähi-itä ) rauhoittamisessa tuloksia.

Pidemmällä aikavälillä Shanghai saattaa nousta Wall Streetin ja Lontoon Cityn rinnalle kansainväliseksi rahoituskeskukseksi. Tähän menee kuitenkin aikaa, sillä Kiinan valuutan kansainvälinen asema on vielä heikko. Kiinan tulevaisuuden rooliin vaikuttaa suuresti maan sisäisen tilanteen kehittyminen. Yhdysvallat ei siis ole lähitulevaisuudessa vielä menettämässä asemaansa maailman poliittisena ja ideologisena johtajana Kiinalle.

Vaikka Yhdysvalloissakin suuri osa teollisesta tuotannosta on siirtynyt Aasiaan, erityisesti vähemmän koulutusta vaativien tehtävien osalta, pitävät korkeakoulutettua työvoimaa vaativat alat ja innovaatiokeskukset Yhdysvallat ml. New Yorkin ja Itärannikon aseman keskeisinä. Näitä aloja ovat erityisesti bioteknologia, cleantech, ja energia-ala. Viime aikoina on myös ilmennyt uusi trendi, jossa kertaalleen Aasiaan lähetetyt työt ovat palaamassa takaisin Yhdysvaltoihin kuljetuskustannusten ja Kiinan palkkatason kasvaessa. Rahoitusjärjestelmää koskevien muutosvalmisteluiden eteneminen ja vaikutukset New Yorkin ja Wall Streetin asemaan

Vaikka Yhdysvaltain talouden ennätyssuuri velka ja vaihtotaseen alijäämä rasittavat taloudellista ja poliittista tilannetta, on rahoitussektorin tilanne vähitellen palautumassa entiselleen. Näyttää myös vahvasti siltä, ettei Wall Streetin toiminta tule suuresti muuttumaan. Presidentti Obaman esittämä regulaatiouudistus ei ole toistaiseksi konkretisoitunut ja voidaan olettaa, että myös tämän uudistuksen käsittelystä tulee kongressissa pitkä ja vaikea. Taloudellisen tilanteen elpyessä uudistuksen läpivieminen vaikeutuu. Suurimmat pankit ovat jo palauttaneet valtiolta saamansa tuet, mikä vähentää hallinnon vaikutusmahdollisuuksia. Julkisessa keskustelussa onkin arvosteltu sitä, että Obaman hallinnon vaatimus sääntelyn kiristämisestä tuli liian myöhään, asiaan olisi pitänyt tarttua heti Wall Streetin romahduksen jälkeen pankkien ollessa polvillaan. Isojen ongelmien korjaamiseksi ei ole edetty; jäljelle jääneet rahoituslaitokset ovat suurempia kuin koskaan, mikä lisää systeemiriskiä. Markkinoilla kehitellään täyttä päätä uusia eksoottisia rahoitusinstrumentteja huolimatta siitä, että juuri tämäntyyppiset järjestelyt edesauttoivat Wall Streetin romahdusta.

Vaikuttaisi siis siltä, että Wall Streetin asema ei tule merkittävästi muuttumaan. Yhdysvallat haluaa säilyttää New Yorkin aseman maailman finanssi- ja talouskeskuksena. Romahduksen jälkeen Wall Streetin asemaa ei kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä. New Yorkin kaupungin on aktiivisesti panostettava tulevaisuuteen, jotta se voisi jatkossakin houkutella kaupunkiin korkeantason kykyjä. Kaupunki satsaakin pormestari Bloombergin johdolla asumiseen, turvallisuuteen ja vihreyteen tiukasta budjetista huolimatta. New Yorkin monikulttuurisuus ja innovatiivisuus sekä Itärannikon huippuyliopistot pitävät huolen siitä, että New Yorkin vahva asema säilyy myös tulevaisuudessa.

Ajatuksia Suomen toimintalinjasta

Yhdysvalloilla on keskeinen merkitys Suomelle sekä bilateraalisesti että osana EU:n transatlanttista yhteistyötä. Suomen tulisi siis nousevan idän rinnalla katsoa myös edelleen voimakkaasti länteen. Yhdysvaltain talous on edelleen lähes neljäsosa koko maailman BKT:stä ja Yhdysvallat on yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista. Kauppasuhteissa on huomattavaa potentiaalia erityisesti ympäristöteknologian alueella. Yhteistyötä ja koordinaatiota julkisen sektorin VKE-toimijoiden välillä tulisi tehostaa. Suomen edun mukaista on myös tutkija -ja opiskelijavaihdon lisääminen Yhdysvaltain kanssa. Kulttuurivaihto ja edustustojen aktiivinen julkisuusdiplomatiatyö ovat tärkeitä välineitä. Monipuolinen ja kasvava transatlanttinen yhteistyö on Suomen kaikinpuolinen etu tulevaisuudessa.

Globaalin hallinnan rakenteiden muuttuessa Suomen tulisi varmistaa omat vaikutusmahdollisuutensa joko EU:n ja/tai pohjoismaisessa ryhmässä. On kuitenkin selvää, että uusi moninapaisempi maailmanjärjestys kaventaa olemassa olevia etuisuuksia. Tähän on Suomenkin sopeuduttava luomalla uusia alliansseja esim. pienempien EU-maiden kanssa. Tärkeätä on myös taata globaalihallinnon läpinäkyvyys ja avoimuus. YK:n aseman vahvistaminen on pienten maiden edun mukaista. Globaalihaasteiden näkökulmasta YK:n merkitys säilyy. Suomen tulisi jatkaa YK:n uudistamista ja yhteisvastuuta korostavaa politiikkaansa ml. kehitysyhteistyövarojen kasvattaminen 0,7%:n tasolle viimeistään vuoteen 2015 mennessä. Suomen uskottavuuden ja meneillään olevan TN- kampanjan kannalta tällä on suuri merkitys. Talouskriisistä kärsivät eniten juuri heikommassa asemassa olevat valtiot ja ihmiset. Entistä selvemmin on myös nähtävissä kehitysrahoituksen ennaltaehkäisevä merkitys. Kansainvälinen yhteisö, ml. Suomi on yhä syvemmässä ”failed states” noidankehässä, esimerkkinä Afganistan. YHDYSVALLAT Pääkonsuli Kirsti Westphalen, Los Angeles 10.9.2009

Vihreän talouden mahdollisuudet

Vaikka käynnissä olevan talouskriisin siemenet kylvettiin ennen kaikkea USA:n asunto- ja rahoitus- markkinoilla, sen luonne on muuttunut nopeasti kohti täysipainoista kysyntälamaa. Mahdollisuudet rajattomaan spekulointiin ja velalla sijoittamiseen johtivat vastuuttomaan lyhytaikaisten voittojen metsästykseen eri puolilla maailmaa, mikä synnytti moniin eri maihin massiiviset varallisuuskuplat. Kuplien puhkeaminen on nyt johtanut yhtaikaiseen investointien ja yksityisen kulutuksen romahdukseen kaikissa tärkeimmissä talouksissa. Maailman talouden dynamiikka on kytkeytynyt pitkään ja voimakkaasti USA:n ruokkimaan kulutuskysyntään. Kun amerikkalainen kuluttaja alkaa maksaa jättimäistä velkaansa pois, on näköpiirissä pahimmillaan pitkä, ympäri maailmaa tuntuva vyönkiristys.

Kriisin alkuvaiheessa esiintyneet näkemykset siitä, että maailmantalouteen heikommin integroituneet kehitysmaat selviäisivät helpommalla, ovat tämän vuoden aikana osoittautuneet vääriksi. Globaalissa, verkottuneessa maailmassa kaikki ongelmat, myös talousongelmat, ovat yhteisiä. Taantuma iski kehitysmaiden kannalta haavoittuvalla hetkellä. Useat kehitysmaat kärsivät yhä edelleen finanssikriisiä edeltäneiden polttoainekriisin- ja ruokakriisin aiheuttamista ongelmista.

Maailmankauppa laskee tänä vuonna maltillistenkin arvioiden mukaan useita prosentteja. Samalla kun globaali kysyntä on pudonnut lujaa, protektionismi on alkanut nostaa päätään. Suomalaiset yritykset ja kuluttajat ovat hyötyneet maailmantalouden integraation luomasta pitkästä talouskasvun ajasta. Markkinoiden avoimuuden ylläpitäminen ja yhdentymiskehityksen jatkuvuus ovat keskeisiä edellytyksiä myös maailman talouden kääntämiseksi nousuun.

Osana maailman taloutta Suomen talous on ajautunut pahaan talous- ja työllisyyskriisiin. Suomen valtio tulee väistämättä velkaantumaan lähivuosina. Tämä velka on maksettava tulevaisuudessa, samalla kun väestömme ikääntyy.

Kansainvälisen talouskriisin opetus on, että ahneuteen ja sääntelemättömään voitontavoitteluun perustuvat rahoitusmarkkinat luovat reaalitalouden kannalta enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Siksi kansainvälistä sääntelyjärjestelmää tulisi korjata läpinäkyvyyden, kohtuuden ja pitkäjänteisyyden periaatteisiin tukeutuen. Markkinoiden globaalisuus kerta kaikkiaan edellyttää myös valvonnan globaali-suutta. Puhtaaksi viljelty ja säätelemätön markkinatalous on huono isäntä niin sijoittajille kuin palkan-saajillekin sekä hyvinvoinnistaan huolestuneille kansalaisille ympäri maailmaa. Monissa kehitysmaissa tämä lama on voinut aiheuttaa peruuttamattomia ja vakavia takaiskuja inhimillisen kehityksen alalla.

Edellisen laman jälkeen Suomi lähti uuteen nousuun satsaamalla osaamiseen ja innovaatioihin. Rakennemuutos oli raju, mutta sen tuloksena maamme nousi uudestaan entistä vahvempana. Tälläkin kertaa taantuma kannattaa nähdä paitsi uhkana, myös mahdollisuutena luoda jotain uutta. Luovuuden ja innovoimisen edistämisellä saadaan aikaan uusia mahdollisuuksia talouden kasvattamiseksi.

Kaliforniasta katsottuna ovat tulevaisuuden megatrendit tavalla tai toisella vihreitä. Ajankohtaisin kysymys kansainvälisen talouskriisin rinnalla ja siihen liittyen ovat globaalit ilmasto- ja energiapoliittiset ratkaisut. Pelkona on, että talouskriisiä ratkaistaan tavoilla, jotka joko pahentavat ilmastokriisiä tai että ilmastokriisiä ratkaistaan tavoilla, jotka pahentavat talouskriisiä. Kaikkien huomio on keskittynyt joulukuiseen Kööpenhaminan konferenssiin. Mahdollisen uuden sopimuksen vaikutukset ovat merkittävät koko maailmantaloudelle. Vaikutukset ulottuvat taloudelliseen kasvuun, eri energiamuotojen suhteellisiin hintoihin sekä yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn. Uusille puhtaille toimintatavoille ja – teknologioille löytyy lukuisia makrotason draivereita, jotka luovat liiketoiminnalla tervettä perustaa.

On mahdollista, että ympäristöteknologiasta voisi kasvaa Suomen taloudelle uusi tukijalka. Se edellyttää kuitenkin satsaamista koulutukseen ja osaamiseen kuten edellisenkin laman jälkeen. Maassamme on korkeatasoista tutkimusta ja kehitystyön tuloksena on syntynyt tehokkaita teollisuuden prosesseja. Vihreitä tuotteita, teknologioita ja konsepteja voidaan soveltaa useille aloille, kuten energian varastointiin ja jakeluun, raaka-aineiden käytön tehokkuuteen, ilman, veden ja saasteiden puhdistukseen, logistiikkaan, tietohallintoon ja edullisiin kulutustuotteisiin ja kierrätykseen. Parhaimmillaan cleantechissä luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö yhdistyvät elinkelpoiseen bisnekseen. Edes lama ei ole merkittävästi vaikuttanut cleantechin nousuun.

Lama on kiistatta kiristänyt taloudellista tilannetta, mutta on osaltaan luonut kysyntää esimerkiksi energian käytön ja prosessien tehokkuutta lisääville ratkaisuille. Kustannussääntöjen tarve ohjaa dollareita ja euroja alalle juuri nyt. Myös huoli energiahuollosta ja energiaomavaraisuudesta tuntuu kasvavan ja ohjaa ajattelua ja rahaa paitsi fossiilisten polttoaineiden tehokkaampaan käyttöön myös puhtaampiin, esimerkiksi uusiutuviin energiamuotoihin ja – teknologioihin. Järkevää politiikkaa tukemaan tarvitaan yhteiset ympäristöstandardit ja – pelisäännöt.

Ympäristöystävällinen teknologia on jo nyt miljardiluokan businestä ja kasvulukemat ovat olleet viime vuosina 15–20% luokkaa. Myös pääomasijoittaminen ympäristöystävälliseen liiketoimintaan, kv. laumasta huolimatta, on merkittävää eikä ala ole kärsinyt talouden taantumasta yhtä radikaalisti kuin muut sektorit. Tätä keskustelua seurataan Kaliforniassa erityisen tarkasti koska riskirahaa täältä löystyy enemmän kuin mistään muualta. Yhdysvalloissa työpaikkojen kato ei ole ollut yhtä suuri puhtaan energian alalla verrattuna muuhun teollisuuteen. Vihreisiin työpaikkoihin sijoittaminen keinona selviytyä talouslamasta on antanut toivoa paremmasta tulevaisuudesta taantuneilla, vanhaa, likaista ja perinteistä teollisuutta edustavilla alueilla. Näin nähdään myös Kaliforniassa, jossa on Yhdysvaltain ”edistyksellisin ympäristölainsäädäntö”.

Helposti ajatellaan, että talouskriisi lamaannuttaa kaiken ja työntää ympäristöasiat taka-alalle. Kyseessä on kuitenkin nouseva ala, johon panostaminen kannattaisi juuri nyt kun mietimme miten selviytyä kansakuntana nykyisestä talouslamasta ja miten suojella haavoittuvaista kansantalouttamme tulevaisuudessa. Cleantechistä tulisi mielestäni tehdä kansallinen hanke samalla tavalla kuin panostuksemme IT-alan osaamiseen 1990-luvulla. Tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaation tukea tarvintaan – alan luonne vaatii sitä. On hyvä, että Suomessa alan hajanaisia osaajia on koottu yhden Cleantech Finland sateenvarjon alle, kenties riskirahoitustakin voitaisiin houkutella hyville ideoille.

Kuten kansanluonteeseemme näyttää sopivan ovat insinööritaidot tälläkin alalla hallinnassa. Se mihinkä em. toimien ohella tulisi nyt panostaa, on suomalaisen osaamisen markkinoiminen. Kovat, par- haan ydinosaamisen alueet tulisi tunnistaa vielä nykyistä tehokkaammin ja kehittää tätä tukemaan todellista sisältöä omaava Cleantech brändi.

Kun koko maailmassa pohditaan keinoja ympäristöystävällisten ratkaisujen aikaansaamista tukeutuen järkevään business ajatteluun ja kun Suomi kunnostautuu erityisen hyvin mm: mittausteknologian alalla, emmekö voisi lanseerata käsitettä Go Green – Finland will measure it for you. SUOMEN EDUSTUSTOT KANSAINVÄLISISSÄ JÄRJESTÖISSÄ

EUROOPAN NEUVOSTO (EN) Suurlähettiläs Irma Ertman, Strasbourg 18.9.2009

Kv. talouskriisin vaikutuksista EN:n toimintaan

Kansainvälinen talouskriisi vaikuttaa myös kv. järjestöjen, ml. Euroopan neuvoston toimintaan, mutta EN:ssa ei kuitenkaan tällä hetkellä kenties siinä määrin kuin ensi silmäyksellä voisi ajatella: Tiukka budjetti ja 0-kasvulinja ovat olleet järjestön arkipäivää koko 2000-luvun samalla kun on pyritty ratkomaan suuria struktuuriin liittyviä ongelmia, (yli)suuren sihteeristön kuluja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kasvavia tarpeita. Ensi vuoden budjetti on parastaikaa työn alla ja talouskriisin välitön vaikutus on 2,7 %:n leikkaus lähtökohtaisesti kaikista menoista.

EN:n huippukokous Varsovassa 2005 määritteli tarpeen uudistaa sihteeristöä ja kuluneen kesän lopulla tehtävänsä päättänyt pääsihteeri Davis aloittikin uudistustyön yhdistämällä kaksi pääosastoa. Työ on kuitenkin kesken ja seuraavan pääsihteerin vaalin ollessa vasta edessä ei kukaan tiedä, mihin suuntaan seuraaja haluaa jatkaa tätä kehittämistyötä. Yhden impulssin keskusteluun antaa kuitenkin loppukesästä julkaistu UK:n valtiontilintarkastajilta pyydetty lausunto, jossa ehdotetaan kaikkien pääosastojen purkamista ja synergioiden löytämistä asiakeskeisestä organisaatiomallista.

Samanaikaisesti EIT:n tarpeet saada lisävirkoja jatkuvasti kasvaneen juttumäärän ja -ruuhkan käsittelyyn ovat olleet pysyvästi järjestön esityslistalla. Jutturuuhkaa pyritään purkamaan ns. 14. pöytäkirjan ja sen väliaikaisjärjestelyjen avulla, jotka tullessaan voimaan voivat tuoda helpotusta niiden valtioiden osalta, jotka ovat uudet, kevennetyt menettelytavat hyväksyneet; tämä ei ainakaan toistaiseksi koske suurinta vireillä olevien asioiden kohdetta Venäjää. Mausteena EIT:n rahoitusongelmissa on lisäksi tuomarien eläkejärjestely, jota nyt pyritään saamaan EN:n kuluksi. Tätä koskeva esitys on budjettineutraali, ainakin lyhyen ajan perspektiivissä, mutta sen arvellaan saattavan johtaa suuriinkin lisäkuluihin 5 - 10 vuoden kuluessa. Asiasta tuntuisi vallitsevan hyvinkin ristiriitaisia näkemyksiä - katsotaan, että tuomarit korkeine verovapaine palkkoineen voisivat järjestää eläkkeensä henkilökohtaisin eläkevakuutuksin - mutta muutoin EIT:n esteetön ja tehokas toiminta on yhä edelleen useimpien jäsenmaiden prioriteettilistan kärjessä.

Varsovan huippukokous määritteli EN:n ydintehtävät: Ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen ylläpitäminen ja edistäminen. Kaikki muut toiminnat - ja EN:n toimialahan on tavattoman laaja Pharmacopeasta ympäristö-, koulutus-, kulttuuri- ja sosiaalialan kysymyksiin - ovat ns. tukitoimintoja, joiden päämääränä kyllä niin ikään tulee olla vahvistaa ydinalueita. Leikkausten tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa; reviirejä puolustetaan niin järjestön sihteeristössä kuin jäsenmaiden hallinnoissakin. Uusia rahoitusmuotoja etsitään ja samalla pohditaan, mitä kaikkea on mahdollista tai edes suotavaa rahoittaa vapaaehtoisrahoituksella: Eikö tärkeimpien toimintojen rahoituksen tulisi kuitenkin tulla varsinaisesta budjetista? Jäsenmaiden halu ylimääräisiin vapaaehtoisiinkaan maksuihin ei tunnu todennäköiseltä tällä hetkellä. Uudenlaisen tarkastelun kohteeksi on noussut mm. EN:n Kehityspankin (CEB) käyttäminen rahoittajana ja pankki onkin rahoittanut mm. eräitä projekteja Georgiassa. Se toimii kuitenkin normaalin rahoituslaitoksen tavoin, mikä määrittelee sen varojen käyttöä.

Uhkaako kv. lama ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumista? EN:n ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg on kiinnittänyt tähän kysymykseen huomiota elokuussa todetessaan, että valtioiden budjettien tarkastelu ilo-näkökulmasta on erityisen tärkeää talouskriisin aikana. 'Varojen jako vaikuttaa erityisesti ihmisoikeuksiin, ml. sukupuolten välisen tasa-arvon, lasten, vanhusten ja vammaisten, maahanmuuttajien ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksien toteutumiseen. Tällä on myös vaikutuksensa oikeudenmukaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa ja tässä mielessä mikään järjestelmä ei ole neutraali.'

EN:ssa tämä kiertyy mielestäni ennen kaikkea sosiaalisen koheesion projekteja koskeviin ratkaisuihin. Ne lukeutuvat tukitoimintoihin, mutta saattavat yksittäisessä jäsenmaassa juuri nyt olla suurestakin merkityksestä. Sosiaalisen koheesion johtokomitea on alkanut kehitellä hankkeita, joissa otetaan huomioon sosiaalisesti kestävien ratkaisujen löytäminen, osallistuminen ja kaikkien tahojen vastuullisuus. Erityisesti Venäjä on pyrkinyt viime aikoina suuntaamaan huomiota toiminnan tähän puoleen. Tätä on toisaalta arvosteltu pyrkimyksenä suunnata valokeilaa poispäin ydintehtävistä, etenkin VF - Georgia -konfliktin jälkeen. Toisaalta Venäjän jäsenyys EN:ssa on eräs EN:n vahvuuksista ja Venäjän pitäminen toiminnan valtavirrassa on tärkeää. Ydin- ja tukitoimintojen sopiva yhdistelmä on epäilemättä tarpeen soviteltaessa em. konfliktia sekä esim. Ukrainan tilannetta tai maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin kohdistuvia kiristyneitä asenteita useissa jäsenmaissa. EN on äskettäin ottanut merkittäviä askelia kohti yhteistyön avaamista Valko-Venäjän kanssa ja mikäli tämä yhteistyö pyörähtää kunnolla käyntiin, seuraa siitäkin uusia toiminta- ja siis menovelvoitteita. Kosovon mahdollinen jäsenyyshakemus saattaa niin ikään olla lähivuosien asia. Kukaan ei voine kyseenalaistaa tarvetta kehittää eurooppalaista ihmisoikeusyhteistyötä näiden maiden kanssa.

Mikä tulisi Suomen linjan olla tässä tilanteessa Euroopan neuvostossa? Mielestäni vastaus voidaan tiivistää viiteen kohtaan. Ensinnä, Suomi on jo pitkään korostanut EN:n ydintehtäviä ja niistä erityisesti vähemmistöjen ja heikossa asemassa olevien, naisten, lasten, vammaisten jne oikeuksien esilläpitoa. Suomella on EN:ssa hyvä maine ja tätä linjaa on syytä edelleen jatkaa, mm. sekondeerausten ja budjettirahaa täydentävien vapaaehtoisrahojen avulla. Tähän jouduttaneen ottamaan kantaa pikimmiten, sillä käsillä olevassa budjettiehdotuksessa Suomen prioriteettina pitämään EN:n toimintaan romanikysymyksissä esitetään tuntuvaa leikkausta.

Samalla Suomen tulee jatkaa voimakasta EIT:n aseman tukemista; EIT:n yksilövalitus on ainoa kv. järjestelmä, joka avaa tavalliselle kansalaiselle mahdollisuuden prosessoida valtiota vastaan ja saada asiassaan sitova päätös. EIT:n työskentelytapoja tulee tarkastella kriittisesti sekä ruuhkan purkamista ja 14. pöytäkirjan ratifiointia edistää, mutta EIT:n asemaa ihmisoikeuksien ja kansalaisten kokeman oikeudenmukaisuuden toteuttajana ei tule kyseenalaistaa. Tähän liittyy olennaisesti myös tuomioiden tehokas jälkiseuranta, niin EN:ssa kuin jäsenmaissakin. Lissabonin sopimuksen voimaantulo toisi uuden näköalan EU:n voidessa tulla EIOS:n osapuoleksi ja siten myös tuomioistuimen.

Toiseksi, EN:n sisäistä uudistumista, uuden pääsihteerin aikanaan viitoittamalla tavalla tulee tukea siten, että kevennetään järjestön omia rakenteita ja pyritään mahdollisimman toimivaan, yhteistyökykyiseen järjestelmään. Tämä koskee myös järjestön sisäisen, eri elinten välisen yhteistyön kehittämistä ja tiivistämistä. Tässä työskentelyssä NB 8-ryhmä voisi olla tehokkaana toimijana. Suomen päässä EN-työskentelyyn osallistuu suuri joukko henkilöitä eri ministeriöistä, virastoista, järjestöistä ja eturyhmistä. Edustusto tekee heidän kanssaan hyvää yhteistyötä mm. silloin, kun eri johtokomiteoiden valmistelemat asiat tulevat ministerikomiteaan ja sen työryhmiin. EN:n budjetin mahdollisesti kiristyessä on entistä tärkeämpää kehittää yhteisiä linjauksia ja täsmentää Suomen hallituksen päämääriä eri toimijoiden kesken.

Kolmanneksi, järjestöjen välistä yhteistyötä EU:n, ETYJin ja YK:n sekä muiden toimijoiden kanssa tulee tiivistää. Komissio on jo nyt useiden EN:n projektien merkittävä rahoittaja ja yhteisiä kokouksia ja toimintaohjelmia on muidenkin järjestöjen kanssa. Siitä huolimatta viestit ruohonjuuritasolta ovat usein sitä, että yhteistyö käytännössä näyttää paremmalta paperilla kuin todellisuudessa - reviirejä vartioidaan tiukasti samalla kun puhutaan päällekkäisyyksien välttämisestä.

Neljänneksi, EN:n näkyvyyttä ulospäin tulisi tehostaa. Tämä koskee erityisesti työn sisältöä, ts. tietoisuutta vaikkapa EN:n tuottamasta erinomaisesta materiaalitarjonnasta, joka nyt näyttää jäävän paljolti ainoastaan asiantuntijoiden tietoisuuteen: Ihmisoikeuskasvatukseen on olemassa runsaasti materiaalia! Edustusto omasta puolestaan vastaanottaa vuosittain useita erilaisia kansalais(järjestö)ryhmiä ja tuo esille EN:n toimintaa erilaisissa luentotilaisuuksissa. Tätä toimintaa on tarpeen jatkaa budjetin asettamissa rajoissa.

Lopuksi on syytä kiinnittää huomiota resursseihin. EN:n 47 jäsenmaasta lähinnä Turkilla, Ukrainalla ja Venäjällä voi sanoa olevan runsaasti miehitetyt edustustot Strasbourgissa; kaikilla muilla on vain muutama, talouskriisin jälkeen jopa vain yksi (eräät Baltian maat, Islanti) työntekijä. Suomen edustustossa on kolme III-uran virkamiestä ja täydennettynä hyvillä harjoittelijoilla pystymme kattamaan meille allokoitujen työryhmien seurannan osapuilleen. Yhdenkin henkilön vähennys johtaisi radikaaliin muutokseen, ml. siksi, että ministeriön päässä ao. kollegat ovat varsin työllistettyjä. Täkäläiskollegojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta voi vetää johtopäätöksen, että kotimaissa ministeriöiden resurssit EN-asioissa vaikuttavat olevan kohdallaan lähinnä Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Näillä seikoilla on merkityksensä siihen, millaisin satsauksin ja päämäärin voimme osallistua ihmisoikeuksien kehittämiseen ja valvontaan EN:n piirissä ja miltä panoksemme siellä näyttää. EUROOPAN TURVALLISUUS- JA YHTEISTYÖJÄRJESTÖ (ETYJ) Pysyvä edustaja Antti Turunen, Wien 30.9.2009

Something is cooking

Talouskriisi, työttömyys, suuronnettomuus, terrori-isku, sota, läheisen ihmissuhteen päättyminen tai kuolema - kaikki nämä ovat kokemuksia, jotka valtiot ja yksilöt kohtaavat omalla tavallaan. Yhteistä kriiseille on, että ne vetävät yhtäkkiä turvaverkon alta ja pakottavat niin valtiot kuin kansalaiset pysähtymään. Jokaisessa traumassa on kuitenkin myös tilaisuus uudelleenarviointiin ja ajan kuluessa mahdollisuus uuteen nousuun.

Globaali talouskriisi on elinkeinoelämän sikainfluenssa, joka on jo aiheuttanut vahinkoa kaikkein riskialtteimmilla lohkoilla. Samalla se on pakottanut hallitukset ainakin hetkeksi luopumaan itsekkäisiin kansallisiin etuihin perustuvasta ajattelusta. Kilpailijan kaatuminen voi olla firmalle pelastus, mutta naapurin kansantalouden romahtamisen vaara koskee nykymaailmassa kipeästi kaikkia. Erilaisia G- tyypin epävirallisia turvaverkkoja on kiitettävästi ilmaantunut hädän hetkellä turvaamaan välttämättömimmin taloudellisen toiminnan säilymisen. Kriiseissä yleensä neuvokkaimmat selviytyvät parhaiten. Onko Euroopalla kykyä selviytyä kriisistä? Vastaus riippuu nähdäkseni EU:n suurten talouksien ja koko unionin kyvystä sopeutua uuteen maailmanjärjestykseen. Saavutetut edut kuten turvattu toimeentulo ja hyvinvointivaltio ovat koetuksella, varsinkin jos ne on rakennettu jatkuvan kasvun, halvan rahan, energian ja jäykkien rakenteiden varaan kuten raskaassa teollisuudessa tai maataloudessa. Kriisi pakottaa innovaatioihin ja resurssien järkevämpään käyttöön. Tässä on tilaisuus EU:n innovaatiostrategialle. On joko taivuttava tai taituttava.

Kansainvälisissä järjestöissä, kuten asemapaikassani Etyjissä Wienissä talouskriisin vaikutukset alkavat tuntua kahdella tavalla. Välitön vaikutus näkyy järjestön budjettiin kohdistuvina paineina. Sihteeristön on jo ehdottanut huomattavia leikkauksia menoihin. Järjestön kenttätoiminnot perustuvat paljolti osanottajavaltioiden vapaaehtoiseen panokseen. Tämä on kuluvan vuoden aikana dramaattisesti vähentynyt, mikä on omiaan hidastamaan mm. demokratian ja ihmisoikeuksien juurruttamista Balkanilla, Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa.

Toisella tasolla talouskriisi vaikuttaa valtioiden välisiin suhteisiin yleisen epävarmuuden ja turvattomuuden lisääntyessä. Euroopan parlamentin vaalit olivat signaali kansallismielisyyden ja äärioikeiston noususta. EP:n jäseniksi pääsi melko helposti mm. vastustamalla unionin vahvistamista ja laajentumista tai arvostelemalla maahanmuuttoa. Lissabonin sopimuksen vahvistamiseen liittyneet ongelmat ovat myös oire Unionin legitimiteetin heikkenemisestä kansalaisten silmissä. EU:n piirissä vallitsee uudistus- ja laajentumisväsymys, joka heijastuu poliittisena hajanaisuutena eikä voi olla vaikuttamatta kansalaisten mielikuvaan unionista. Tähän on puututtava entistä vakavammin Unionin ja jäsenmaiden toiminnassa, mikäli EU mielii toteuttaa ideaalin yhteisestä arvomaailmasta ja poliittisesta unionista, joka olisi enemmän kuin osiensa summa.

Myös Venäjä sai muistutuksen haavoittuvuudestaan öljyn hinnan romahtaessa saman aikaan Georgian sodan aiheuttaman poliittisen krapulan kanssa. Yhdysvaltain uusi hallinto on siirtymässä multilateralismia painottavaan politiikkaan ja avaamassa yhteistyötä myös Venäjän suuntaan rakentavamman vuoropuhelun pohjalta. Etyjissä on tämän vuoden aikana tiivisti palautettu mieliin Helsingin prosessin historiallisia opetuksia. Presidentti Medvedevin turvallisuussopimusta koskevan aloitteen myötä Etyjin Helsingin ulkoministerikokouksessa joulukuussa käynnistyi laajaan turvallisuuskäsityksen pohjaava keskustelu Euroopan turvallisuuden perusongelmista. Korfulla kesäkuussa pidetty epävirallinen ulkoministerikokous vauhditti vuoropuhelua, jonka odotetaan tuottavan tarkempia suuntaviivoja Ateenan joulukuiseen ministerikokoukseen mennessä. Mikäli Etyjin historia jotain opettaa, niin prosessista tulee pitkä arvomaailman ja mielipide-erojen vuoksi. Korfun prosessin alkuvaiheessa on ollut aistittavissa myönteisiä merkkejä Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteiden parantumisesta, mitä ovat edistäneet mm. Start-neuvottelut ja Obaman hallinnon uudelleenarvio ohjuspuolustuksesta. Toistaiseksi Wienissä käydyt suurlähettilästason keskustelut eivät ole tuottaneet uusia konkreettisia ehdotuksia siitä, miten luottamus Euroopan turvallisuuden peruspilareiden toimivuuteen voidaan palauttaa. Olemassa olevien sitoutumusten toimeenpanon parantaminen on kuitenkin noussut keskeiseksi lähtökohdaksi kuten myös pitäytyminen olemassa oleviin rakenteisiin. Samalla on korostettu tarvetta saada aikaan ratkaisuja pitkittyneissä konflikteissa, kuten Moldovassa, Georgiassa ja Vuoristo-Karabahissa. Kosovon ja Georgian asema ovat nousseet esimerkkeinä kansallisen itsemääräämisen ja alueellisen koskemattomuuden periaatteiden soveltamisen vaikeina poikkeustapauksina.

Talouskriisin vaikutukset Euroopan turvallisuuteen alkavat näkyä konkreettisesti parin seuraavan vuoden aikana. Euroopan turvallisuus on läheisesti sidoksissa lähialueiden kehitykseen. Aleksanteri Suuren muinainen valtakunta Välimereltä Intian niemimaalle on tänäänkin täynnä kriisipesäkkeitä, joiden ongelmat voivat vain kärjistyä EU:n ja Yhdysvaltojen resurssien supistuessa. Laiton maahanmuutto suhteellisesti paremmin menestyville alueille voi lisääntyä, samoin huume- ja ihmiskauppa ja niiden lieveilmiöt. Poliittinen radikalisoituminen voi johtaa terrorismiin ja yleinen suvaitsemattomuuden lisääntyminen voi vaikeuttaa entisestään demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamista. Samanaikaisesti ilmastonmuutos lisää hallitusten paineita käsitellä akuutteja ympäristöongelmia. Tähän liittyen pohjoisten merialueiden vapautuminen jäämassoista voi lisätä taloudellista ja turvallisuuspoliittista kilpailua ja mahdollisia jännitteitä Suomenkin lähialueilla. Nämä ja monet muut uhkakuvat aiheuttaisivat toteutuessaan vakavia turvallisuushaasteita kaikille Etyj-alueen valtioille ja järjestöille. Uudenlaiselle tehostetulle multilateralismille on siis tarvetta jo lähitulevaisuudessa.

Etyjin piirissäkin Euroopan turvallisuuden suuret akuutit kysymykset kuten TAE-sopimuksen tulevaisuus, Naton itälaajentumisen vaikutukset, ilmastonmuutos ja energiaturvallisuus sekä inhimillisen ulottuvuuden ongelmat vaativat luovia ratkaisuja ennen tuleviin uhkiin paneutumista. Toistaiseksi keskustelu Wienissä on sujunut rakentavassa ilmapiirissä. Mikäli Ateenassa onnistutaan vahvistamaan poliittisen tason asialista, josta keskustelua kohti konkreettisia toimia voidaan jatkaa Kazakstanin johdolla, Korfun prosessi on jo saavuttanut tärkeän merkkipaalun luottamuksen rakentamisessa.

Jotain uutta on siis kehkeytymässä, kuten yllä oleva otsikko toteaa ulkoministeri Stubbin Korfulla lausumin sanoin. Mitä konkreettisia askelia Euroopan turvallisuuden vahvistamiseksi tarvitaan, on vielä hämärän peitossa. Mutta tärkeää on, että vuoropuhelu on alkanut ja nimenomaan Etyjin puitteissa, jolle tällainen tehtävä lankeaa luonnostaan. Usein kriiseistä selviytymisessä prosessi on tärkeämpää kuin hedelmät, joita matkan varrella poimitaan. Niin voi käydä nytkin. TALOUDELLISEN YHTEISTYÖN JA KEHITYKSEN JÄRJESTÖ (OECD) Pysyvä edustaja Antti Kuosmanen, Pariisi 30.9.2009

Untergang des Abendlandes? Talouskriisi, maailmanpolitiikka ja Suomi

Kun -10-asteinen jää lämmitetään -1 asteeseen, ei tapahdu mitään näkyvää. Mutta kun -1-asteinen jää lämmitetään 0-asteiseksi, tapahtuu dramaattinen olomuodon muutos, vaikka lämpötilan muutos on pieni. Näin se on myös maailman muuttuessa. Mahtavat sosiaaliset voimat vaikuttavat huomaamatta kuin liikkuvat mannerlaatat vuosien, vuosikymmenien, vuosisatojen ajan ennen kuin paine kasvaa niin suureksi, että tapahtuu mullistus. Sen viimeinen, laukaiseva tekijä voi olla verraten mitätönkin, kuten jonkin arkkiherttuan murha tai parin lentokoneen ajaminen päin rakennuksia. Reaktiot tällaisiin tekoihin tekevät niistä isoja, eivät tapahtumat sinänsä (väheksymättä mitenkään uhrien osaa).

Sylissämme oleva talouskriisi eroaa vahvasti sodan tai terroriteon kaltaisista tapahtumista paitsi tapahtumana myös siksi, että viitteitä sen tulosta oli paljon enemmän kuin esimerkiksi 9/11:sta. Merkittävin ja pahaenteisin ominaispiirre kriisissä on kuitenkin sen laajuus – se ravistelee käytännöllisesti katsoen koko maailmaa – ja syvyys. Tämä kriisi voi olla käännepiste, joka vähintäänkin nopeuttaa perusteellista olomuodon muutosta maailmassa.

Kuitenkin tässäkin kriisissä viime syksyn dramaattiset tapahtumat Wall Streetillä olivat vain jo pitkään jatkuneen kehityksen huipentuma. Yhdysvaltain vääristyneet asuntolainamarkkinat, jotka kriisiytyivät jo vuonna 2007, tai edes laajempi kysymys lainojen arvopaperistamisesta siten, että tuntuma riskien suuruuteen katosi, eivät ole perustavia ongelmia. Näillä ja pankinjohtajien bonuksilla on ollut vaikutuksensa siihen, milloin kriisi tuli ja millaiset muodot se sai, mutta kriisi olisi tullut ennemmin tai myöhemmin, vaikka nämä asiat olisivat olleet priimakunnossa.

Kyseessä on pitkään kehittynyt epätasapaino maailmantaloudessa. Sen perusosasia ovat Yhdysvaltain jo 1980-luvun alusta alkanut kumuloitunut velkaantuminen, sen samoista ajoista asti pienentynyt osuus maailmantaloudesta ja globalisaatio, joka on muuttanut valtioiden kilpailukykyä houkuttelevien taloudellisten toimintaympäristöjen luomisessa.

Erityisesti globalisaatio on ilmennyt finanssimarkkinoiden kehittymisenä massiiviseksi, koko maailman kattavaksi integroiduksi systeemiksi, jota Yhdysvaltain on ollut yhä hankalampaa hallita reservivaluutallaan. Toinen tunnettu perustava laatua oleva muutos on ollut informaatioteknologian vallankumous. Kolmas, vähemmän tunnettu mutta kenties yhtä merkittävä, on valtamerikuljetusten kustannusten dramaattinen lasku.

Seurauksena ei ole ollut ainoastaan spekulatiivisten pääomaliikkeiden, vaan myös investointipääoman massiivinen kasvu ja sen käyttö teollisuus- ja sittemmin myös palvelutuotannon uudelleensijoittumiseen koko maailman mittakaavassa. Tästä ovat hyötyneet yritykset (esimerkiksi suomalaiset) niissäkin valtioissa, joiden kilpailukyky toimintaympäristönä on huonontunut, mutta valtioina voittajia ovat tuotannon vastaanottajamaat. Kärkimaat tunnetaan: Kiina, Intia, Brasilia ja muutama pienempi onnistuneita sisäisiä reformeja läpivienyt, alikehittyneestä asemasta eroon pyristellyt kehitysmaa.

Kiina on tunnetuin ja menestynein, ja koska se on suurin, sen menestys on ensimmäiseksi alkanut tuntua maailmanmitassa. Perässä tulee kuitenkin muita. Kiinan osuus maailman BKT:stä noussee tänä vuonna kahdeksan prosentin tienoille, mikä ei vielä tee siitä supervaltaa, mutta sen, Intian, Brasilian ja Kaakkois-Aasian maiden yhteenlaskettu BKT lienee jo lähellä 15 prosenttia.

Miksi tämä on tärkeää talouskriisin maailmanpoliittisten seurausten hahmottamiseksi? Siksi, että valtimoiden painoarvo ja vaikutusvalta ovat aina nojanneet taloudelliseen kantokykyyn ja teknologiseen etu-lyöntiasemaan. Ja politiikassa on aina viime kädessä kyse vallasta. Mao Zedong oli sitä mieltä, että valta kasvaa kiväärin piipusta, ja kyllähän sitä sieltä kasvaakin, enemmän kuin ihanteellisuuteen taipuvainen ja moraalista oikeudenmukaisuutta janoava nykyeurooppalainen mielenlaatu haluaa myöntää. Mutta se ei ole ainoa paikka, mistä valtaa kasvaa, eikä valta kasva kiväärinkään piipusta, jos ei ole varaa hankkia kivääreitä.

Siitä lähtien kun sumerit viisi ja puoli vuosituhatta sitten Mesopotamiassa kehittivät ensimmäiset organisoidut valtiomuodostelmat, valtiot ovat yksin tai liittolaisia etsien kilpailleet keskenään turvatakseen väestöilleen (tai eliitille) aineellista ja mielihyvää. Menestyjiä tässä kamppailussa ovat olleet ne, jotka ovat olleet muita edellä teknologisesti ja taloudellisesti niin, että ovat pystyneet voittamaan vastustajansa niin sodassa kuin rauhassakin, edellisessä armeijoillaan, jälkimmäisessä yrityksillään. Välineet ja menetelmät ovat vuosituhansien kuluessa kehittyneet, päämäärät ovat entisellään.

Viimeisin suuri olomuodon muutos maailmassa oli toinen maailmansota, jonka tuloksena Yhdysvallat nousi kiistattomaan johtoasemaan. Jälkikäteen näet on nähty, että sen haastaja, Neuvostoliitto, puhumattakaan Kiinasta, oli tosiasiassa kylmän sodan aikana koko ajan alakynnessä.

Niinpä ”kansainvälinen järjestelmä” ja ”kansainvälinen yhteisö” ovat tosiasiallisesti merkinneet Yhdysvaltain johtamaa maailmanjärjestystä, oli kyse valtioiden suorista suhteista, Yhdysvaltain omasta liittolaisjärjestelmästä tai alueellisista ja multilateraalisista organisaatioista. Kommunismin romahtaminen Neuvostoliitossa ja sen satelliittivaltioissa, Kiinan tosiasiallinen luopuminen siitä ja Neuvostoliiton hajoaminen sinetöivät Yhdysvaltain johtoaseman.

Tämän järjestelmän perusteet ovat nyt murenemassa, koska Yhdysvaltain ja sen kanssa samanmielisten maiden eli lähinnä Länsi-Euroopan ja Japanin teknologinen ja taloudellinen johtoasema on heikentynyt. Viiveellä mutta vääjäämättä on käymässä samoin niiden poliittiselle johtoasemalle. Vastaavasti varsinkin Kiinan, mutta myös Intian, Kaakkois-Aasian, Brasilian ja eräiden muiden maiden asema on vahvistumassa. Päinvastoin kuin taloudessa, vallanjaossa yhden voitto on toisen tappio, sillä valta ei koskaan kasva yli 100 prosentin.

Kuten jään lämpiäminen, tämä kehitys on voinut jatkua pitkään ilman merkittäviä näkyviä vaikutuksia, mutta jossain kohtaa saavutetaan piste, jossa olomuoto vaihtuu. Ehkäpä tämä talouskriisi ei vielä sitä aiheuta, mutta jo nyt on nähtävissä, että se kiihdyttää kehitystä, jossa nousevat talousmahdit Kiina etunenässä haastavat länsimaat. Kiinan teollisuustuotanto saattaa nousta tänä vuonna ohi Yhdysvaltojen, ja viejänä se on jo maailman suurin ohitettuaan Saksan. Eikä aikaakaan kun sama tapahtuu ulko-omaisille investoinneille.

Kaiken kaikkiaan kriisi tuo lähemmäksi hetken, jota länsimaat eivät ole kokeneet 200 vuoteen: johto- aseman menettämisen maailmassa. Sellaisen muutoksen konkreettisia seurauksia on mahdoton vielä hahmottaa, eivätkä johtoasemaa tavoittelevatkaan varmaan vielä kovin tarkasti tiedä, millaisella järjestyksellä ne haluavat nykyisen korvata.

Muutama megatrendi on jo nähtävissä. Planeetan luonnonvarat, varsinkin nykyteknologioilla käyttöön otettavat energiavarat ja makea vesi, ovat käymässä niukoiksi. On jo merkkejä siitä, että näiden varantojen tavoittelu voi syrjäyttää normaaleja markkinamekanismeja ja aiheuttaa yhä suurempia konflikteja, varsin todennäköisesti myös väkivaltaisia. Sotilaallista suoristuskykyä kehitetään myös tästä tarpeesta käsin.

Koko multilateraalisen järjestelmän romuttamista ja korvaamista jollakin uudella ei vielä ole näköpiirissä, mutta muutoksia siihen on tehtävä, jotta nousevat mahdit haluavat siinä toimia. Vasta ensimmäisiä merkkejä on tästä on näkyvissä; syvällisempiäkin muutoksia joudutaan varmasti tekemään. Ääniosuudet IMF:ssä ovat jo muuttumassa; toinen esimerkki on pähkäily OECD:ssa suhteista Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan ja pariin muuhun nousevaan maahan.

Kansainvälisen kaupan ja investointien virrat muuttuvat. Yhdysvaltain dollarin reservivaluutta-asema on jo kyseenalaistettu, ja sitä mukaa kuin varsinkin Kiina voi tähänastisia arvopaperi- ja muita sijoituksiaan vaarantamatta tasapainottaa sijoitussalkkuaan pois dollarista ja sitä kautta Yhdysvaltain velkatalouden pönkittämisestä, se tullee niin tekemään. Luonnon saastuminen, josta kasvihuonekaasupäästöt ovat poliittisesti näkyvin mutta ei ainoa esimerkki, saavuttaa kestämättömät mittasuhteet nykyisin käytettävillä ja lähivuosikymmeninä realistisesti käyttöön otettavilla teknologioilla, mikäli maailman kokonaistuotanto kasvaa siinä määrin kuin johtavien kehitysmaiden yhteiskunnalliset päämäärät ja maailman väestönkasvu edellyttävät.

Toistaiseksi nämä maat ovat tarvinneet länsimaita markkinoiden, teknologian ja investointien takia, mutta ajan mittaan kahden viimemainitun tarve vähenee, ja kun niiden suuren väestön ostovoima on vahvassa kasvussa, eräänä kauniina päivänä ne eivät tarvitse enää markkinoitakaan. Kestävän kehityksen yhtälö voidaan silloin ratkaista myös niin, että kysyntä länsimaissa supistuu riittävän alas. Eli että me köyhdymme. Näköala voi tuntua kauhumaalailulta, mutta ensi oireita tämäntyyppisistä vaatimuksista on implisiittisesti jo kuultu Kiinan ja Intian argumentaatiossa ilmastonmuutosneuvotteluissa.

”Pehmeä voima” käsitetään helposti ”kovan voiman” vaihtoehdoksi tai vastakohdaksi. Molemmat kuitenkin kumpuavat samasta lähteestä: menestyksestä kansakuntien kilpailussa. Kun siinä menetetään asemia, vähenee esimerkinkin voima. Niinpä myös länsimaiden yhteiskuntamallit, mukaan lukien niiden poliittiset järjestelmät ja arvomaailma, saavat nousevista maista haastajia. Puolustuskannalle joutuminen tässä suhteessa on ehkä vaikein sopeutumishaaste, niin itsestään selvänä olemme tottuneet yhteiskuntajärjestelmiemme ylivoimaisuutta ja arvojemme yleismaailmallisuutta pitämään.

Tämäkin talouskriisi heikentää kehitysmaiden enemmistön asemaa. Varsinkin jos talouskasvu kriisiin jälkeen pysyvästi hidastuu, nälänhädät, kulkutaudit, terrorismi, huumekauppa, laiton siirtolaisuus ja muut vitsaukset lisääntyvät. Näihin olisi pystyttävä vastaamaan niukkenevilla voimavaroilla. Tätäkin suurempi haaste on se, että monet kehitysmaat ovat alkaneet pitää roolimallinaan Kiinaa ja muita nousevia maita eikä enää länsimaita. Tähänastisen kehityspolitiikan välineillä ei tällaiseen haasteeseen pystytä vastaamaan. Siinä olisi työsarkaa esimerkiksi OECD:n DAC-komitealle.

Suomi on osa Eurooppaa, ja Euroopalle, toisin sanoen EU:lle, on näitä megatrendejä koskevissa pohdinnoissa annettu geopoliittisen häviäjän osa. Vaikea onkin uskoa, että EU pystyisi ravistautumaan irti taloudellisesta lethargiastaan ja luomaan ulkopolitiikalleen perustan, jolta se pystyisi geopoliittiseen ”suureen peliin” Yhdysvaltain ja Kiinan tapaan. Tämä rasittaa Suomeakin, vaikka se on EU-maiden joukossa ollut parhaimmistoa kilpailu- ja innovaatiokykynsä rakentamisessa. Geopoliittinen suurvalta- EU johtaisi sitä paitsi sellaiseen kansallisen identiteetin menetykseen varsinkin pienille jäsenmaille, että on pakko kysyä, olisiko se viime kädessä hyvä asia Suomelle.

Lyhyellä tähtäimellä talouskriisin kansainvälispoliittiset vaikutukset Suomen asemaan eivät näytä dramaattisilta. Suomi ei ole erottunut kriisiytyvänä maana, jossa asiat olisi hoidettu huonosti, pikemminkin päinvastoin. Kansainvälisten järjestöjen äänivaltasuhteita uudelleen järjestettäessä Suomi on häviäjä, mutta marginaalisesti, koska osuus on ennestäänkin kovin pieni. Suurin ajankohtainen potentiaalinen ongelma on G20-ryhmän muodostuminen, koska se eriyttää osaa jäsenmaista omaksi sisäpiirikseen sekä EU:ssa että OECD:ssä, mikä jossain määrin marginalisoi Suomea. Tosin suuret ovat aina muutenkin olleet tasa-arvoisempia kuin muut.

Pidemmällä tähtäimellä Suomen kuten koko Euroopan megahaaste on luoda uudet edellytykset yritysten kilpailukyvyn säilyttämiselle kansainvälisillä markkinoilla, ja investointeja houkutteleva toimintaympäristö Suomessa. Onnistuminen tässä on ratkaisevaa myös turvallisuuspoliittisesti. Tehtävä oli yhä vaikeampi ilman talouskriisiäkin, eivätkä kriisin takia niukkenevat taloudelliset resurssit ja nousevat talousnationalistiset paineet sitä helpota, eivät EU:ssa eivätkä kotona.

Turvallisuuspolitiikassa suuri jäljellä oleva avoin kysymys on liittoutumattomuus tai liittoutuminen. Megatrendit vaikuttavat myös tätä koskevaan kansallisen edun arviointiin. Talouskriisikin vaikuttaa siihen erottelemalla pärjääviä ja pärjäämättömiä, paljastamalla potentiaalisten uhkaajien ja liittokumppanien vahvuuksia ja heikkouksia, ja muokkaamalla niiden kykyä ja halua uhata tai suojata Suomea, liittoutumatonta tai liittoutunutta. YHDISTYNEET KANSAKUNNAT (YK) Pysyvä edustaja Hannu Himanen, Geneve 30.9.2009

Talouskriisistä selvitään vain johtajuuden ja legitiimin globaalihallinnan keinoin

Maailman kauppajärjestön WTO:n ennusteen mukaan maailmankaupan volyymi supistuu tänä vuonna noin kymmenenneksen. Tämä on huonoin tulos toisen maailmansodan jälkeen.

Monissa maissa yritetään suosia kotimaista ja vähentää tuontia. Vaikka tämä tapahtuisikin muodollisesti kauppasääntöjen mukaisesti, se kiihdyttää maailmankaupan supistuvaa trendiä. Ilmassa on merkkejä protektionismista, vaikkei varsinaisia kauppasotia ole vielä nähtykään.

Maailmaa ravisteleva talouskriisi alkoi vuosi sitten rahoituskriisinä, joka on nopeasti lamauttanut taloutta kaikissa maanosissa. Sen välittömät seuraukset vaihtelevat paljon riippuen siitä, katsommeko kehittyneitä teollisuusmaita, Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaisia nousevia talouksia vai köyhimpiä kehitysmaita. Talouskriisi on myös peittänyt alleen ruokakriisin kaltaisia muita suuria globaaleja ongelmia, jotka eivät ole kadonneet mihinkään, vaan mieluumminkin entisestään kärjistyneet.

Kaikki maat ovat eri tavoin riippuvaisia maailmantalouden kehityksestä. Kaikkien talouskehitys taantuu, ja seuraukset lankeavat tavallisten ihmisten kannettaviksi. Globaali lama on vähentänyt vientituotteiden kysyntää nopeasti. Kun työttömyys lisääntyy, rahaa on vähemmän, ja köyhimmät ja haavoittuvimmat taloudet ja ihmiset kärsivät eniten. Kansainvälinen työjärjestö ILO puhuu "työnpaikkakriisistä" ja vaatii nopeita toimia työpaikkojen luomiseksi erityisesti köyhimmissä maissa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistui ILOn juhannuksen alla Genevessä järjestämään työllisyyshuippukokoukseen.

Tällaisessa tilanteessa kansainvälinen kauppa supistuu väistämättä. Mutta kauppa ei ole kriisin syy, vaan yksi sen uhreista, kuten WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy muistuttaa. Sitä suuremmalla syyllä on varmistettava, että maailman suurimpien talouksien ryhmän G-20:n johtajien toivomusten mukaisesti Dohan kauppaneuvottelukierros saataisiin ensi vuoden aikana päätetyksi. Kierroksen päättäminen piristäisi kansainvälistä kauppaa ja synnyttäisi uutta kysyntää. Se myös vahvistaisi monenkeskisen, sääntöpohjaisen kauppajärjestelmän perusteita.

Talouskriisi iskee vaikeana aikana, jolloin kansainvälinen yhteisö joutuu ratkomaan historiallisen mittavia ja pitkän kehityksen tuloksena syntyneitä globaaleja ongelmia. Näistä päällimmäinen on ilmastonmuutos, jonka torjuminen edellyttäisi mittavia investointeja tänään, koska huomenna on liian myöhäistä. Halu korvata fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla on kuitenkin johtanut siihen, että elintarviketuotantoon sopivaa viljavaa maata käytetään entistä enemmän bioenergian tuotantoon. Tämä on nostanut elintarvikkeiden hintoja ja syventänyt ruokakriisiä.

Ilmastonmuutosta koskevat neuvottelut tähtäävät joulukuussa pidettävään Kööpenhaminan huippukokoukseen. Näitä neuvotteluja ei käydä Genevessä, mutta täällä sijaitseva maailman ilmatieteen järjestö WMO ja monet muut järjestöt tekevät arvokasta työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Syyskuun alussa Genevessä pidetty maailman kolmas ilmastokonferenssi päätti perustaa kansainvälisen ilmastopalvelujärjestelmän, jonka tavoitteena on tuottaa entistä parempaa ilmastotietoa eri toimijoiden tueksi ja varmistaa sen ajantasainen levitys.

Genevessä toimiva YK:n ihmisoikeusneuvosto piti viime helmikuussa erityisistunnon, jonka aiheena oli talous- ja finanssikriisin vaikutus ihmisoikeuksien toteutumiseen. EU- ja muut länsimaat pitivät istunnon järjestämistä huonona ajatuksena, koska ne eivät pitäneet neuvostoa oikeana paikkana finanssikriisin käsittelyyn.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Teollisuusmaat ovat maailmantalouden dynamo, joka on saatava pyörimään. Tämän takia rahoituslaitoksiin on pitänyt sijoittaa tähtitieteellisiä summia. Elvytyspaketeilla halutaan luoda kysyntää. Julkisen talouden vaje voi jatkua monissa maissa, myös Suomessa, syvempänä ja pidempään kuin kukaan toivoisi. Kun julkisen talouden tasapainoa haetaan, säästökohteet ovat tiukassa. Silloin katse kiintyy helposti kansainvälisen kehitysyhteistyön menoihin. Suomi on tästä tyypillinen esimerkki. Hallituksen budjettiriihessä vastakkain asettuivat kotimaan työttömät ja kehitysmaiden köyhät. Ensi vuoden varsinaiset kehitysyhteistyövarat kasvavat vain 4 miljoonalla eurolla 60 miljoonan asemesta. Bruttokansantulon supistumisesta johtuu, että kehitysyhteistyövarojen BKT-osuus kasvaa silti noin 0,55 prosenttiin.

Yhtälö on vaikea. Rahoitus vähenee noidankehän tavoin tilanteessa, jossa köyhimpien kehitysmaiden tarpeet ovat kasvaneet. Kun itse tapaan Genevessä toimivien kansainvälisten järjestöjen pääjohtajia, tämä on kaikkien keskeisin huolenaihe. Tarpeet ovat kasvaneet, mutta rahoituksen tulevaisuus on entistä epävarmempi.

Niukkeneva rahoitus vaikuttaa erityisesti sellaiseen toimintaan, jonka kohteena ovat köyhimmät maat ja haavoittuvimmat ihmiset. Tämä koskee erityisesti humanitaarista toimintaa: YK:n pakolaisjärjestöä UNHCR:ää ja punaisen ristin kansainvälisiä järjestöjä, ICRC:tä ja IFRC:tä. Tulilinjalla ovat myös rokotusohjelmia toteuttavat terveysalan järjestöt WHO, Unaids sekä globaalirahasto ja Gavi-allianssi. Niiden rokotteet säästävät miljoonien lasten ja muiden ihmisten hengen joka vuosi. Rahoituksen väheneminen näkyy nopeasti kuolleisuustilastoissa.

Kehitysmaiden talouden tilaan vaikuttaa myös kauppaa tukeva kehitysyhteistyö (aid for trade), jolla tuetaan niiden tuotantokapasiteettia ja kykyä käydä kauppaa. Näillä ohjelmilla tuetaan myös kehitysmaiden pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden tuotteiden vienti synnyttää työllisyyttä ja luo varallisuutta ja hyvinvointia. Genevessä toimii useita kaupan ja kehityksen järjestöjä, joiden keskeisten rahoittajien joukossa on myös Suomi.

Kun suu pannaan säkkiä myöten, riskinä on liukuminen ahtaaseen, nationalistiseen politiikkaan. Silloin katsotaan vain omaa välitöntä etua ja unohdetaan, että olemme samassa veneessä. Ilmapiiri kiristyy ja yhteistä poliittista tahtoa on vaikea löytää.

Pääjohtaja Lamy on hahmottanut ajatuksen siitä, miten globaalihallintaa voidaan tehostaa "johdonmukaisuuden kolmiolla". Sen yhdellä sivulla on juuri Pittsburghissa koolla ollut G-20, jolta pitää odottaa visioita ja johtajuutta. Kolmion toisella sivulla ovat kansainväliset järjestöt, joiden tehtävä on luoda ja ylläpitää sääntöjä ja toteuttaa käytännön politiikkaa, kukin omalla alueellaan. Tällaisia ovat luonnollisesti WTO, Maailmanpankki ja IMF sekä YK:n erityisjärjestöt. Kolmas sivu, jonka varassa kolmio seisoo, on "G-192" eli YK. Sen tulee varmistaa globaalihallinnan legitiimisyys ja edellyttää kaikilta toimijoilta tilivelvollisuutta.

Suomi ei ole G-20:n jäsen, joskin ajatus pohjoismaiden yhteisjäsenyydestä on nostettu keskusteluun. Siitä riippumatta meillä on täysi syy tukea ryhmän toimintaa. Samalla on syytä edellyttää sen toiminnalta avoimuutta ja hyvää yhteispeliä Maailmanpankin, valuuttarahaston ja YK-järjestelmän kanssa.

Suomi on vanhastaan monenkeskisen toiminnan ja YK-järjestelmän vankka tukija. Vanhat mantrat eivät kuitenkaan muuta muuksi sitä, että YK-järjestelmän toiminta jättää paljon toivomisen varaa. Kriisin oloissa ei ole sitä ylellisyyttä, että voisimme odottaa vuosia tai vuosikymmeniä näennäisistä uudistuksista sopimista.

Suomen tulee siksikin olla YK-järjestelmän uudistajien etulinjassa. Tähän liittyy kampanjamme tulla valituksi YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi vuosiksi 2013–2014.

Meillä on kaikki syy olla aktiivinen vaikuttaja, kun etsitään pääsyä ulos talouskriisistä ja keinoja vaikuttaa sen kansainvälisiin seurauksiin. Dohan kauppaneuvottelukierros on tässä keskeinen väline. Kaikkien edun mukaista on, että yhteisin sopimuksin raivataan kaupan esteitä ja sovitaan kauppaa vääristävien tukien poistamisesta ja pelisääntöjen avoimuudesta.

Meidän tulee kantaa vastuumme heikoimmassa asemassa olevien maiden ja ihmisten tukijoina, myös taloudellisesti ahtaina aikoina. Kun autamme köyhiä ja tuemme kehitystä, autamme myös itseämme. Suomen on pidettävä kiinni sitoumuksistaan ja saavutettava YK:n suositusten mukainen 0,7 BKT- prosentin taso kehitysyhteistyövaroissa viimeistään vuonna 2015.

Mutta kyse ei ole pelkästään avun määrästä, vaikka meillä muiden pohjoismaiden tapaan olisi kyllä varaa yhden prosentinkin BKT-osuuteen. Paljon olennaisempi kysymys on avun laatu. Meidän tulee arvioida kriittisesti apumme rakennetta ja suunnata rahaa sinne, missä se tuottaa parhaita tuloksia. Monenkeskistä apua tulee painottaa nykyistä enemmän, ja samalla ajaa nykyistäkin vahvemmin avun kansainvälistä koordinaatiota ja johdonmukaisuutta. YHDISTYNEET KANSAKUNNAT (YK) Pysyvä edustaja Jarmo Viinanen, New York 22.9.2009

Maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset ovat syvät ja laajat. Käytännöllisesti katsoen kaikki maa- ilman maat kärsivät kriisistä tavalla tai toisella. Suhteellisesti suurimmat vaikutukset kohdistuvat pieniin avoimiin talouksiin, jotka ovat voimakkaasti mukana kansainvälisessä vaihdannassa. Esimerkiksi Suomi ja Viro kuuluvat tähän kastiin, vaikkakin hieman eri tavoin. Suorat vaikutukset eivät ole suhteellisesti yhtä dramaattisia niissä kehitysmaissa, jotka eivät ole aktiivisesti mukana kansainvälisessä vaihdannassa. Tästä huolimatta nimenomaan kehitysmaiden asukkaat kärsivät absoluuttisesti eniten kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista. Kun lähtötaso on valitettavan matala, niin pienikin suhteellinen pudotus tekee elämästä vieläkin vaikeampaa ja epätoivoisempaa. Seuraavassa lyhyesti muutamia arvioita ja kommentteja talouskriisin vaikutuksista kansainvälisiin suhteisiin erityisesti YK-edustuston päällikön näkökulmasta:

1. Moninapaisuus vahvistuu

• Yhdysvaltojen suhteellinen johtoasema on ollut heikentymässä jo muutaman vuoden ajan. Talouskriisi vahvistaa omalta osaltaan tätä kehitystä (palaan erikseen Yhdysvaltoihin myöhemmin). • Talouskriisi osoittaa selvästi, että kaikkien maiden hyvinvointi on tavalla tai toisella sidottu toisiinsa. Yksikään maa ei voi omin ratkaista kriisiä. Tämä puhuu sen puolesta, että yhteisöllisyys voisi vahvistua. Kansainväliset instituutioiden vahvistumista vastaan puhuu se, että yhä useammat maat koettavat vähentää maksujaan kansainvälisille järjestöille. Järjestöjen budjettien nollakasvu, tai jopa pienentäminen on monen maan tavoitteena. • Moninapaisuuden ilmentymä onkin epävirallisten ryhmien aseman vahvistuminen. Tyyppiesimerkki tästä on G20 ryhmän saama/ottama vastuu kansainvälisen talouspolitiikan johtavana foorumina. G20 on käytännössä taloudellinen turvallisuusneuvosto, jota monet maat ovat jo vuosia kaivanneet. Monien silmissä G20:n legitimiteetti on parempi kuin YK:n turvallisuusneuvostolla, jonka kokoonpano koetaan vanhentuneeksi. • Yhtäältä epävirallisten ryhmien muotoutuminen heikentää YK:n asemaa ja lisää edelleen vastakkainasettelua rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä YK-järjestelmässä.

2. Kiinan asema vahvistuu

• Kiina on jo vuosikausien haastanut Yhdysvaltojen aseman omalla taloudellisella mahdillaan. Kaikki maailman maat haluavat olla hyvissä väleissä Kiinan kanssa, koska tämä on taloudellisesti niin merkittävä tekijä. ”Miellyttävä” Kiina on Yhdysvalloille paljon hankalampi haaste kuin kylmän sodan aikainen Neuvostoliitto. • Talouskriisin aikana Kiina maailman suurimpana velkojana vahvistaa suhteellista asemaansa maailmassa. • Kiinan kannalta keskeisimpiä asioita ovat oman maan, lähialueensa ja koko maailman vakaus. Vahvistuvasta asemastaan huolimatta on vaikea nähdä, että Kiinan ulkopolitiikka muuttuisi merkittävästi aktiivisemman vaikuttamisen ja vastuunkannon suuntaan. • YK:ssa Kiina jatkaa kehitysmaaryhmän seurassa ja korostaa jatkossakin valtiosuvereniteettia ja ”maiden sisäisiin asioihin” puuttumattomuuden periaatetta.

3. Yhdysvallat sopeutuu

• Talouskriisi on omiaan heikentämään Yhdysvaltojen suhteellista asemaa. Yhdysvallat säilyy kuitenkin maailman vahvimpana valtiona ja vaikuttajana. Isona ja sopeutumiskykyisenä taloutena Yhdysvallat selviää talouskriisistä kuitenkin kohtuullisen pienin vaurioin. On helppo arvioida, että Yhdysvaltojen talous lähtee kasvuun ennen Eurooppaa. • Yhdysvaltojen ulkopolitiikan toimintatapa on muuttunut uuden presidentin myötä. Talouskriisi vahvistaa kansainvälisen yhteistyön korostamista Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Tämä näkyy yhteistyöhaluisempana toimintana myös YK:ssa. 4. Eurooppa elää muutosten kanssa

• EU on ollut aktiivinen toimija talouskriisin hoidossa. Yhteisvaluutta on vahvistunut unionia ulospäin. • EU:n ulkoisen toiminnan heikkoutena on jatkossakin sisäinen epäyhtenäisyys ja kyvyttömyys projisoida voimaa. Lissabonin sopimuksen voimaanastuminen voi parantaa unionin ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä, mutta ei merkittävästi. Talouskriisi ei lisää painetta ulkopolitiikan yhteisöllistämiseksi unionissa. • Talouskriisi ei käytännöllisesti katsoen vaikuta Euroopan asemaan maailmanpolitiikassa. Muutos voisi tapahtua vain isojen maiden kansallisen edustautumisen kustannuksella.

5. Venäjä säilyy Suomen suurimpana ja vaikuttavimpana naapurina

• Talouskriisin seurauksena raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet. Tämä on lyhyellä aikavälillä heikentänyt Venäjän suhteellista asemaa maailmanpolitiikassa. Pidemmällä aikavälillä raaka-aineiden hinnat vakiintuvat ja Venäjän suhteellinen asema paranee. Talouskriisi on lisännyt keskustelua Venäjällä talouden uudistamisen tärkeydestä. Konkreettisia askeleita ei kuitenkaan ole otettu. Pidemmällä aikavälillä tämä säilyy Venäjän suurena haasteena. • Suomen kannalta Venäjän selviytyminen talouskriisistä on ratkaisevan tärkeä tekijä. Mitä paremmin Venäjä selviytyy, sitä paremmat mahdollisuudet Suomellakin on menestyä. • Talouskriisi ei vaikuta Venäjän politiikkaan YK:ssa.

6. Protektionismin riski kasvaa

• Lähes kaikissa kansainvälisissä kokouksissa ja julkilausumissa on korostettu, että kaikkien maiden pitää välttää protektionistia toimenpiteitä. Tästä huolimatta on selvää, että monessa maassa paine protektionistisiin toimenpiteisiin lisääntyy. • Suomen kannalta protektionismin lisääntyminen maailmalla tai Euroopassa olisi erittäin vahingollista.

7. Ilmastonmuutosneuvottelujen vaikeuskerroin on kasvanut

• Uuden ilmastonmuutossopimuksen aikaansaaminen on aina tiedetty hyvin vaikeaksi prosessiksi. Talouskriisin takia neuvottelut ovat muuttuneet entistä haasteellisimmiksi. • Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa teollisuusmaiden hallitusten on vaikea tehdä ilmastonmuutos-päätöksiä, jotka koetaan ainakin lyhyellä tähtäimellä talouskasvua heikentävinä. • Kehitysmaiden näkökulmasta ilmastonmuutossopimuksessa on kysymys ennen kaikkea niiden sopeutumisen tukemisesta. Talouskriisi vaikeuttaa teollisuusmaiden kykyä tukea kehitysmaiden sopeutumisprosesseja taloudellisesti. Yhtälö on todella vaikea.

8. Kansainvälinen kehitysavun kasvu hidastuu

• Talouskriisi heikentää teollisuusmaiden kykyä lisätä absoluuttista kehitysapuaan. Tämä heikentää mahdollisuuksia vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. • Kehitysmaiden näkökulmasta kuva alkaa olla tosi synkkä: kehitysmaat eivät ole aiheuttaneet ilmastonmuutosta, kuitenkin ne kärsivät eniten, kehitysmaat eivät aiheuttaneet talouskriisiä, kuitenkin ne kärsivät eniten. • Riski vastakkainasettelun lisääntymiseen YK:ssa on aivan ilmeinen

9. Suomi

• Talouskriisin vaikutukset tuntuvat selkeästi Suomessa. • Kansainvälisen politiikan muutoksissa Suomen linjan pitää pysyä entistä selkeämpänä: x Hyvät suhteet naapureihin x Yhteisöllisyyden korostaminen eurooppalaisessa yhteistyössä x Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun korostaminen kansainvälisessä kanssakäymisessä x Kehitysavun absoluuttinen ja prosentuaalinen lisääminen > vahvistaa voimakkaasti Suomen asemaa kansainvälisessä yhteisössä x Kehitysavun kanavoiminen entistä voimakkaammin monenkeskisten järjestöjen ja – järjestelyjen kautta x Kaupan esteiden poistamisen jatkaminen ja protektionismin torjuminen