Väinö Raition Orkesteriteosten Modernismi Ja Sen Vastaanotto 1920-Luvun Helsingissä
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Studia musicologica Universitatis Helsingiensis XXVIII Väinö Raition orkesteriteosten modernismi ja sen vastaanotto 1920-luvun Helsingissä Hanna Isolammi Akateeminen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Metsätalon luentosalissa 2 maanantaina 17. kesäkuuta 2019 klo 12. Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma Studia musicologica Universitatis Helsingiensis XXVIII Päätoimittaja: Eero Tarasti ISSN: 0787-4294 ISBN: 978-951-51-5284-8 ISBN: 978-951-51-5285-5 (PDF) © Hanna Isolammi, 2019 Painopaikka: Unigrafia, Helsinki Kansikuva: katkelma Väinö Raition Antigone-teoksen puhtaaksikirjoituksesta The Helsinki University Faculty of Arts uses the Urkund system (plagiarism recognition) to examine all doctoral dissertations. Tiivistelmä Tutkimukseni tarkentaa 1920-luvun musiikillinen modernismi -käsitettä Väinö Raition (1891–1945) vuosien 1921–1923 aikana säveltämien orkesteriteosten ja nii- den reseption kohdalla. Tarkasteltavia sävellyksiä ovat Fantasia estatica op. 21 (1921), Antigone op. 23 (1921–1922), Kuutamo Jupiterissa op. 24 (1922–1923) ja Fan- tasia poetica op. 25 (1923). Kyseiset suurelle sinfoniaorkesterille kirjoitetut sävel- lykset on kantaesitetty melko tuoreeltaan 1920-luvulla Helsingissä, ja niiden sä- velkielestä käytetään usein termiä modernistinen. Lähemmän tarkastelun kohteina ovat edellä mainittujen orkesteriteosten kantaesityskritiikit, joita suhteutetaan Raition omiin kirjoituksiin, 1920-luvun suomalaisen taidemusiikkikulttuurin kontekstiin, sävellysten modernistisiin piirteisiin sekä myöhemmän suomalaisen musiikinhistoriankirjoituksen vahvis- tamaan kuvaan Raitiosta väärin ymmärrettynä ja aikaansa edellä olleena sävel- täjänä. Tutkimukseen sisältyy myös laajahko biografinen osuus, joka tuo esiin uutta aineistoa Väinö Raition sävellyksistä, esteettisistä näkemyksistä ja elämän- kulusta. Lähestyn tutkimuskysymystä aineistolähtöisesti biografisen ja (verbaali- sen) reseptiohistoriallisen tutkimuksen näkökulmasta lähiluvun ja vertailevan analyysin avulla. Teosten kritiikkejä tarkasteltaessa päähuomio on arvostelijoi- den käyttämässä modernistiseen musiikkiin assosioituvassa erityisterminologi- assa, joka osittain eroaa nykyisin käytössä olevasta. Kritiikeissä esiintyvän mo- dernismiin viittaavan sanaston perusteella olen poiminut parametrit – sointiväri, harmonia, tematiikka ja muoto – joita käsittelen musiikkianalyysin keinoin. Muita tutkimukseen vaikuttaneita näkökulmia ovat aate- ja mikrohistoria sekä kulttuurinen musiikintutkimus. Tutkimuksessa esittelemäni uusi tai ennen referoimaton aineisto sekä kor- jaa virheellistä tai puutteellista tietoa että tarkentaa käsitystä Raition sävellyses- teettisistä näkemyksistä ja hänen elämänkulustaan. Aikalaiskritiikin lähempi tar- kastelu ja kontekstiin sijoittaminen osoittaa myös, että myöhemmän musiikinhis- toriankirjoituksen hahmottelema kuva Raitiosta väärin ymmärrettynä säveltä- jänä on lievästi vinoutunut ja perustuu yksipuolisesti musiikin modernistisista ominaisuuksista tehtyihin johtopäätöksiin kokonaiskontekstin sijaan. Abstract This dissertation focuses on the concept “1920’s musical modernism in Finland” and what it means in Väinö Raitio’s (1891–1945) orchestral works from 1921–1923 and their reception. The examined compositions are Fantasia estatica op. 21 (1921), Antigone op. 23 (1921–1922), Kuutamo Jupiterissa [Moonlight on Jupiter] op. 24 (1922–1923) and Fantasia poetica op. 25 (1923). The works were written for a full symphony orchestra and premiered in Helsinki in the early 1920s. Their style has often been referred to as modernist. The more detailed analysis focuses on the reviews these aforementioned works received at their premieres. The reviews are examined in relation to Raitio’s own writings, the context of the musical life in Helsinki in 1920s, the modernist traits on the works themselves, as well as the image written music history has established of Raitio as a neglected and misunderstood composer. The dissertation also includes an extensive biographical chapter, which brings out new material about Raitio’s compositions, his aesthetic principles and his life. The viewpoint of this dissertation is biographical and reception-historical (verbal), and the main methods used are close reading and comparative analysis. When examining the reviews of the premieres, the focus is on the special vocab- ulary the critics used when describing the works as modernist. Some of the words are now used in a slightly different way and have slightly different meanings. On the strength of the modernism-associated vocabulary, I have chosen the pa- rameters – timbre, harmony, thematics and form – which I examine using music analytical methods. Besides biographical and reception history, other research approaches that have influenced this dissertation are microhistory and cultural musicology. The new or previously not-referred-to material I bring out in this study both corrects flawed or incomplete knowledge and elaborates on the previously estab- lished picture of Raitio’s aesthetic views and his life. The close reading and con- textualization of the contemporary reviews also shows that the image of Raitio as a misunderstood composer is slightly flawed, and the reasoning behind it is based mostly on the modernist features of Raitio’s works, rather than the context. Kiitokset Väinö Raition nimeen ja musiikkiin tutustuin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana, kun soitin Tampereen Konservatorion opiskelijoiden orkesterissa kolmatta hui- lua Joutsenet-kappaleessa. Muistan pitäneeni musiikkia hienona ja ihmetelleeni, miksi en ollut kuullut säveltäjän nimeä aiemmin. Myöhemmin musiikkitieteen proseminaarityön aihetta etsiskellessäni seminaaria ohjannut dosentti Alfonso Padilla suositteli suomalaisen musiikin historiaan liittyvää aihetta, ja Raition nimi muistui mieleeni. Siitä lähtien kaikki musiikkitieteen seminaarityöni sekä lopulta myös pro gradu -opinnäytteeni käsittelivät jollain tapaa Raition musiik- kia. Matkan varrella aihe on kiinnostanut välillä enemmän, välillä huomattavasti vähemmän, mutta lopulta motivaatiota on pitänyt yllä muusikoiden, säveltäjien, kapellimestareiden ja muiden tutkijoiden usein spontaani reaktio heidän kuul- lessaan väitöskirjani aiheesta: ”Vihdoinkin joku tutkii Raitiota!” Aihetta on siis musiikkipiireissä pidetty tärkeänä, ja tutkimusprosessini lähes kymmeneksi vuo- deksi venyneen jakson aikana minulta on useasti kyselty työni vaiheista ja val- mistumisesta. Nyt väitöstutkimus on viimein valmis, ja on kiitosten aika. Suurimman kiitoksen haluan antaa koko prosessin ajan ohjaajanani toimi- neelle dosentti Alfonso Padillalle, jonka omistautuminen opiskelijoiden tutki- mustyön edistämiselle on poikkeuksellista. Kirjoittamiini teksteihin, tutkimuk- sen metodologiaan ja hyviin tutkimuskäytäntöihin liittyvien arvokkaiden neu- vojen lisäksi hän on rohkaissut ja kannustanut jatkamaan silloinkin, kun työn mielekkyys on ollut kadoksissa. Padilla loi tutkijaseminaariinsa – ”istuntoihin” – aina rakentavalla tavalla kriittisen mutta kollegiaalisen ystävällisen ilmapiirin. Kiitän myös työtäni syksyyn 2017 asti ohjannutta dosentti Kari Kilpeläistä erityi- sesti hänen arkistoaineiston käsittelyyn liittyvistä kriittisistä huomioistaan, sekä Kilpeläisen jälkeen toisena ohjaajani toiminutta professori Kai Lassfolkia, tämän väitöstilaisuuden kustosta. Väitöskirjani esitarkastajia professori Timo Virtasta ja dosentti Susanna Vä- limäkeä kiitän erinomaisen hyödyllisestä ja valaisevasta palautteesta sekä raken- tavasta tavasta, jolla he molemmat palautteen antoivat. Välimäkeä kiitän myös suostumisesta vastaväittäjäksi väitöstilaisuuteeni. Ystävääni MuT Anna Pulk- kista kiitän (pitkien lounaskeskustelujen ja vertaistuen lisäksi) tämän työn mu- siikkianalyysiluvun tarkasta, kriittisestä ja hyödyllisestä kommentoinnista. Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa on lukuisia tähänkin työ- hön vaikuttaneita henkilöitä. Professori (em.) Eero Tarastin laaja-alainen sivistys ja sydämellisyys loivat ilmapiirin, jossa koin saavani vapaasti tehdä itsenäisiä ratkaisuja tutkijana. Tarastin polveilevat, mutta aina mielenkiintoiset luennot avarsivat lisäkseni varmasti monen muunkin opiskelijan ajattelua. Kiitän lämpi- mästi myös säveltäjiä Harri Suilamoa ja Harri Vuorta, joiden musiikinteoreettiset kurssit olivat sekä suunnattoman sivistäviä että – ehkä hiukan yllättäenkin – hauskoja. Kirjaston Jaakko Tuohiniemi ansaitsee suuret kiitokset kaikesta aineis- tonhankintaan ja -hallintaan liittyvästä erityisosaamisestaan ja sen auliista jaka- misesta opiskelijoiden kanssa. Käsikirjoitukseni tarkasta lähiluvusta ja hyödylli- sistä kommenteista kiitän tohtoriopiskelijatovereitani Merja Hottista ja (nykyisin jo FT) Lasse Lehtosta. Kiitokset lisäksi kaikille muille tutkijaseminaarin tohto- riopiskelijoille tekstieni kommentoinnista sekä kollegiaalisesta ilmapiiristä. FL Seija Lappalaista, dosentti Tuire Ranta-Meyeriä ja FT Helena Tyrväistä kiitän hei- dän ystävällisestä asiantuntija-avustaan muutamien yksityiskohtien selventämi- sessä. Suomalaisen kulttuurihistorian elintärkeänä muistiorganisaationa haluan nostaa esiin Kansalliskirjaston, jossa minulla on ollut työtila jo vuodesta 2016 läh- tien. Myös suurin osa käyttämästäni aineistosta on Kansalliskirjastossa erilaisissa digitaalisissa ja fyysisissä kokoelmissa, joiden käytössä kirjaston henkilökunta on ollut korvaamattomana apuna. Arkistoaineiston