Tulostiedote 3.2019
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
HYVÄ NYRKKEILYVÄKI Nyrkkeilyn kesä ja syksy on mennyt useiden arvokisojen merkeissä. Mira Potkonen on edelleen meidän ykköstähti, Euroopan mestaruus ja MM-pronssin lisäksi voitto Europpa Gamesissa on loistava saavutus. Toinen mitalli saatiin A-tyttöjen EM-kisoista Eveliina Taimen toimesta. Kesän arvokilpailuissa miesten parhaana voidaan pitää Arslan Khatajevin kahta otteluvoittoa MM-kisoissa. Yhden otteluvoiton saavuttivat Sam Morovati ja Lia Pukkila B-juniorien EM-kisoissa ja Krenar Aliu Eurooppa Gamesissa. A-juniorien EM-kisoissa Suomella oli 11 hengen joukkue. Eveliina Taimen pronssin lisäksi Jere Niemeläinen , Aksa Mäkelä ja Nikita Nystedt saavuttivat otteluvoiton. Muuten joukkueen menestyminen oli heikohko. Koululaisten EM-kisoissa Diar Sarsenbajev ja Miska Leikman voittivat myös yhden ottelun. Vilma Viitanen ja Eveliina Taimi voittivat sarjansa Balkanin nuorten turnauksessa. Syksyn kotimainen kilpailukausi alkoi perinteisellä Ruska-turnauksella. Järjestelyt onnistuivat hyvin, osanottajien määrä oli vähäinen. Helsingin Tarmo saa kiitosta osallistujista, peräti 5 kilpailijaa oli mukana sekä Oulun Kehäkerho 3 kilpailijalla. Toinen kotimainen turnaus, Nuorten Kultahanska, oteltiin Mikkelissä 80 osanottajan voimin. Pohjoisen nyrkkeilyväen heikko osanotto kisoihin on huolestuttava, vain Kiimingin Nyrkkeilykerho ja Kempeleen Pyrintö olivat mukana. Kultahanskassa karsittiin nuorten SM-kisoihin osallistujia. Nuorten Kisakeskusleirillä juhannuksen jälkeisellä viikolla oli mukana 40 nuorta. Samalla nuorten EM-ryhmä haki kuntoa tuleviin otteluihin. Ihmetystä herätti että samaan aikaan päävalmentaja oli yhden nyrkkeilijän kanssa Saksassa leirillä. Ulkomaan leirit ovat olleet päävalmentajalle tärkeimmät kuin nuorten kotimaiset leirit. Positiivista oli Liiton puheenjohtaja Henrik Tavion vierailu leirillä. Olisi toivottavaa joskus nähdä myös johtokunnan ja valmennusvaliokunnan edusajaa sekä toiminnanjohtajaa tapaamassa nuoria, kun he valmistatutuvat syksyn tapahtumiin. Liitto on tehnyt uuden nyrkkeilyn strategia esityksen vuodelle 2020-2024. Se on lähetetty seurakäsittelyyn ja syyskokouksessa hyväksyttävissä. Nyrkkeilyliiton pitää tukea aluetoimintaa ja seuroja. Moni seura on heikossa hapessa. Alueet hoitaa kilpailutoiminnan hyvin, mutta kilpanyrkkeilijöiden määrä on valitettavan alhaalla. Nyrkkeilyliitolla ei ole ollut päävalmentajaa syyskuun jälkeen.Syksyn testileiri jäi pitäämättä, kuka vastaa nyt valmennustoiminnasta liitossa? Liitto sai kesällä uuden, osaavan sihteerin Noora Kokkosesta. Meillä on hyvät edustajat kv-tapahtumissa: Anna Laukkanen ja Henrik Tavio ovat olleet kutsuttuina useissa MM- ja EM-tapahtumissa supervisiorina. Myös tuomarit Harri Juutilainen,Jarno Mustonen,Pauli Jyrkkänen, Evgeni Vinokurov ja Terhi Jutila ovat olleet kutsuttuina arvokisoissa. Hyvää syksynjatkoa: Timo Tulostiedote 3 . 2019 26.5-1.6.2019 B-JUNIORIT EM-KILPAILUT GALANTI / ROM Palkintojärjestys 46 kg 1. Danylo Dryzhak UKR 2. Cristinel Mazareanu ROM 3. Timur Khalilov RUS Malik Shadalov GER 48 kg 1. Michael Danoghue IRL 2. Dmytro Molodan UKR 3. Boris Eroshikin RUS Mihail Taranov MDA 50 kg 1. Radoslav Rosenov BUL 2. Aleksei Starodubtsev RUS 3. Eusebio Tirzoman ROM Roman Litvinov UKR 52 kg 1. Kasimir Dzhrov BUL 2. Aleksei Shendrik RUS 3. Isa Akram SCO Deorgi Sajaia GEO 54 kg 1. Mikhail Grigorian RUS 2. Adrian Preda ROM 3. Royston Barney-Smiyh ENG Alexander Fredriksson SWE 57 kg 1. Ivan Kobzey RUS 2. Vjatseslav Boyhadenko UKR 3. Vasile Guszan MDA Martin Mc Cullouah IRL 60 kg 1. Magomed Mamajev RUS 2. Matsvei Davydov BLR 3. Volodmir Horzov UKR Ferenc Samu HUN 63 kg 1. Yoel Angeloni ITA 2. Aleksandr Zyriaanov RUS 3. Danil Tsitko BLR Kagan Kanli TUR 66 kg 1. Vladislav Chepizhko RUS 2. Marcel Mangold GER 3. Taylor Guiney IRL Kyrolo Taran UKR 70 kg 1. William Chulov BUL 2. Mikhail Usov RUS 3. Cosmin Hermeziu ROM Mykuta Gorbasenko UKR 75 kg 1. Akim Pavliukov RUS 2. Yehor Fedosenko UKR 3. Antonio Grabic CRO Villy Huczman ENG 80 kg 1. Matvil Razhba UKR 2. Nikita Lebedev RUS 3. Michal Lanik CZE Giorgi Dekanozishvili GEO + 80 kg 1. Enriko Itauma ENG 2. Hovhannes Papazian ARM 3. Valentin Milanov RUS Burak Celik TUR Suomalaisten ottelut 70 kg Sam Morovati FIN - Arydas Dainys LTU 5 - 0 Cosmin Hermeziu ROM - Sam Morovati FIN 5 - 0 B-TYTÖT Palkintojärjestys 46 kg 1. Alena Tremasova RUS 2. Shelby-Marie Lee ENG 3. Yagmar Baba TUR Laura Kovacs HUN 48 kg 1. Anastasia Kirienko RUS 2. Federica Lombardo ITA 3. Robin Kelly IRL Jessica Volman GER 50 kg 1. Marie Gabriel IRL 2. Valeria Linkova RUS 3. Lucia Ayari ITA Julia Szeremeta POL 52 kg 1. Boyana Gojkovic MNE 2. Sophia Mazzoni ITA 3. Zoe Andrews WAL Viktorija Zastralina RUS 54 kg 1. Liana Tarasian RUS 2. Nikolina Boke LAT 3. Aaliyah Butler IRL Nikola Prymachenko POL 57 kg 1. Sacha Huckey ENG 2. Alina Pushkar RUS 3. Mihaela Ciobanu ROM Julia Honsaharenko UKR 60 kg 1. Nadezhda Golubeva RUS 2. Viktoria Sawaezki GER 3. Rebeka Duhos HUN Maryna Muliarshyk BLR 63 kg 1. Viola Piras ITA 2. Christina McDonagh IRL 3. Aleksandra Tepavac SRB Ani Manukian GER 66 kg 1. Natalia Zavialova RUS 2. Francesca de Fazio ITA 3. Tegan Farrell IRL Jenin Heck GER 70 kg 1. Zofia Stachowiak POL 2. Sunniva Hofstad NOR 3. Beatrice Moldovan ROM Jana Vill EST 75 kg 1. Valeria Vorontsova RUS 2. Barbora Marcinkowska POL 3. Dearbhla Tinnell IRL Anzela Kvartsianu UKR 80 kg 1. Asude Ediz TUR 2. Dijana al Shaar BUL 3. Zelena Alexandru ROM Natalia Hodyk UKR + 80 kg 1.Ekaterina Radionova RUS 2. Mariana Maracine ROM 3. Sofia Bondanova UKR Penka Kostova BUL B-63 kg Lia Pukkila FIN - Vera Persson SWE 5 - 0 Christina McDonagh IRL - Lia Pukkila FIN 5 - 0 8-9.6.2019 DAUGAVPLIS TURNAUS LATVIA Ottelut 8.6 C-45 kg Richard Grönfors TVS . Artems Vaisla LAT 2 - 1 C-48 kg Diar Sarsenbajev TVS - Egor Zolnerovich BLR 2 - 1 C-57 kg Simon Zelenakas LTU - Mark Zakharov TVS 3 - 0 N-57 kg Serwa Abdulmohammadifar TVS- Aleksandra Karpovich BLR 3 - 0 TA64 kg Jekaterina Marchenko LAT - Eveliina Taimi TVS 3 - 0 TB66 kg Biatrise Rozentale LAT - Mathilda Schimberg TVS 2 - 1 Ottelut 9.6 C-45 kg Nikolais Zamjatins LAT - Richard Grönfors TVS 2 - 1 C-48 kg Diar Sarsenbajev TVS - Denis Sidorovs LAT 3 - 0 C-57 kg Mark Zakharov TVS - Andrei Baranovs LAT 3 - 0 N-57 kg Aleksandra Tuzova LTU - Serwa Abdulmohammadifar TVS 2 - 1 TA51 kg Pihla Kaivo-oja TVS - Diana Gorishnaja EST 3 - 0 TA64 kg Eveliina Taimi TVS - Biatrise Rozentale LAT 3 - 0 TB66 kg Jekaterina Marchenko LAT - Mathilda Schimberg TVS 3 - 0 21.6.2019 PETROSKOI/ RUS B-52 kg Igor Gubin RUS - Arturi Petshujev SoVo 4 - 1 B-43 kg Dmitri Kataja TVS - Ivan Kurgkovski RUS 5 - 0 19-22.6.2019 BLACK FOREST CUP VILLINGEN / GER Ottelut 21.6 C-45 kg Jedrej Dominik POL - Rene Vainiomäki JäNA 3 - 0 C-48 kg Anton Konoshenko RUS - Ivan Zuravel PoNS 3 - 0 C-60 kg Jimi Noioso YTK - Ivan Kosjan UKR 3 - 0 Ottelut 22.6 A-91 kg Albin Isufi GER - Vljami Takkunen YTK Disq/ 2 r C-42 kg Dennis Balko GER - Mathias Loorits PoNS 3 - 0 C-48 kg Ivan Zuravel PoNS - Kiril Korolkov ISR 3 - 0 C-60 kg Mert Cilbir GER - Jimi Noioso YTK 3 - 0 21-30.6.2019 EUROPEAN GAMES MINSK / BLR 49 kg 1. Artur Hovhannasian ARM 2. Sajhil Alakhverdov GEO 3. Regan Daly IRL Federico Sierra ITA 52 kg 1. Gabriel Escobar ESP 2. Dabiel Asenov BUL 3. Manuel Cappai ITA Galal Yafai ENG 56 kg 1. Kurt Walker IRL 2. Mykola Butsenko UKR 3. Peter McGrail ENG Sharafa Raman GER 60 kg 1. Dimitri Asanau BLR 2. Gabil Mamerdov RUS 3. Karen Tonakanian ARM Otar Eranosian GEO 64 kg 1. Hovhannes Bashkov ARM 2. Sofiane Oumiha FRA 3. Enrico La Cruz NED Luke McGormack ENG 69 kg 1. Pat McCormack ENG 2. Khariton Agrba RUS 3. Lorenzo Sotomayor AZE Yvheni Barabanov UKR 75 kg 1. Oleksander Khyzhniak UKR 2. Salvatore Cavallero ITA 3. Andrej Csemez SVK Michael Nevin IRL 81 kg 1. Loren Alfonso AZE 2. Benjamin Whittaker ENG 3. Simone Fiori ITA Gor Nersenian ARM 91 kg 1. Muslim Gadzhimagomedov RUS 2. Vladislav Smiahzikov BLR 3. Toni Filipi CRO Chevon Clarke ENG + 91 kg 1. Viktor Vykhryst UKR 2. Mourad Aliev FRA 3. Marko Milun CRO Nelvie Tiafack GER Suomalaiset ottelut 60 kg Hakan Dogan TUR - Arslan Khatajev FIN 5 - 0 75 kg Oleksander Khyzhniak UKR - Mohammad Abdilrasoon FIN 5 - 0 91 kg Krenar Aliu FIN - Alberto Biro ROM 3 - 2 Vladislav Smiahzikov BLR - Krenar Aliu FIN 5 - 0 NAISET 51 kg 1. Buse Cakiroglu TUR 2. Svetlana Solvianova RUS 3. Sandra Drabik POL Gabriela Dimitrova BUL 57 kg 1. Stanimira Petrova BUL 2. Michaela Walsh IRL 3. Jemyma Betrian NED Daria Abramova RUS 60 kg 1. Mira Potkonen FIN 2. Kellie Harrington IRL 3. Anastasia Beljakova RUS Agnes Alexiusson SWE 69 kg 1. Karolina Koszewska POL 2. Asunta Canfora ITA 3. Graine Walsh IRL Nadine Apetz GER 75 kg 1. Lauren Price GBR 2. Nouchka Fontijn NED 3. Darima Sandakova RUS Elzbieta Wojcik POL Suomalaisten ottelut 60 kg Mira Potkonen FIN - Ala Yarshevish BLR 5 - 0 Mira Potkonen - Anastasia Beljakova RUS 5 - 0 Mira Potkonen - Kellie Harrington IRL WO 28-30.6.2019 MONKSTOWN BOX CUP DUBLIN / IRL ottelut 28.6 A-57 kg Szabina Szabo HUN - Jenni Rask NoBC 3 - 0 Ottelut 29.6 A-64 kg Katie Lane ENG - Suvi Tujula VN 3 - 0 Ottelut 30.6 A-64 kg Emily Monks ENG - Suvi Tujula VN 3 - 0 B-66 kg Lia Pukkila VN - Ellie Rooney ENG 3 - 0 13.7.2019 KAJAANIN KUOHU 81 kg Aki Pennanen ReiVo - Aki Kyllönen KajKu 3 - 0 91 kg Lasse Kourula KeI - Joonas Honkaperä ReiVo RSCI/ 3 r A-81 kg Jasu Huttunen IUV - Nico Autio KiNK 3 - 0 B-57 kg Aapo Tauriainen IUV - Feysal Osman Aden KajKu 3 - 0 C-57 kg Kristian Salokannel KiNK - Lauri Karresmaa KajKu 3 - 0 2-6.8.2019 BALKANIN A JA B -TYTTÖJEN TURNAUS BOTEVGRAD / BUL TA 48 KG 1. Melek Zakifova BUL 2. Diana Pasat ROM 3. Pihla Kaivo-oja FIN Zuliana Petrova BUL 60 kg 1.