taiteiden yö 27/8/2010 TUNNELMASTA TOISEEN SISÄLTÖ IHMISTEN KAUPUNKI 20.-27.8.

Taiteiden yö valloittaa kaupungin 22. kerran 27.8. Ihmisten kaupunki Tervetuloa taiteen tekijäksi! Ihmisten kaupunki antaa Yleisö saa jälleen kokea taidetta ja elämyksiä niin 3 mahdollisuuden katkaista arki taidetempauksia seu- katsojana kuin tekijänäkin. Taiteiden yön erityisyys Finlandiapuisto, Töölö raamalla tai niihin osallistumalla. on siinä, että se antaa mahdollisuuden hypätä het- 4 Kymmenien taidetekojen sarja valloittaa kaupun- kessä tunnelmasta toiseen. Rauhaisasta galleriasta Keskusta kitilaa yllättävillä paikoilla ja hämmästyttävillä tem- maailmanrytmeihin ja tunnelmallisen puiston hämä- 8 pauksilla jo viikon ajan ennen Taiteiden yön hui- rästä runomuotinäytöksen tai mediataiteen pariin. pennusta. Helsingissä muun muassa tanssitaan, Kamppi Kädessäsi olevasta esitteestä löydät yön tapahtumat 10 musisoidaan ja nukutaan päiväunia. listattuna. Älä kuitenkaan tee itsellesi liian ankaraa Voit törmätä tempaukseen juoksulenkillä tai työ- aikataulua vaan anna tapahtumien viedä mukanaan, 12 Kaartinkaupunki, Tähtitorninmäki matkalla – ehkä juuri sinä kuulet musiikkia yllättä- anna aikaa ihmettelylle. vässä paikassa. Tarkkaile ympäristöäsi ja valmis- 14 Punavuori, Ullanlinna, Kaivopuisto taudu yllättymään iloisesti. Ihmisten kaupungin puuhia seurataan myös Helsingin Sanomissa ja 15 Ruoholahti, Hietalahti Radio Helsingissä. Tempausten takana ovat koreografi Sami Saikko- Kaisaniemi, Kruununhaka, Katajanokka nen, muusikko Pekka Kuusisto, ympäristötaiteilija 16 Kaisa Salmi, kuvataiteilijat Markku Hakuri ja Riikka TAIDE Hakaniemi, Kallio, Sörnäinen, Alppila Aresalo sekä taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver 18 Kochta-Kalleinen. Ihmisten kaupungissa jokaisella on mahdollisuus KUTSUU Vallila, Kumpula, Käpylä 19 löytää leikkimielensä tai antaa aikaa levolle arkirutii- nien keskellä. Tervetuloa mukaan! PALVELUKSEENSA Kuusisaari, , Seurasaari, 10 000 ihmistä lyhytaikaiseen 20 Ihmisten kaupugin toteuttavat Helsingin juhlavii- työsuhteeseen. Pikku-Huopalahti kot ja Helsingin Sanomat. 21 Malmi, Tapanila, Maunula, Oulunkylä, Tuomarinkylä 22 Itäkeskus, Roihuvuori, Laajasalo, Jollas 23 Vuosaari, Mellunmäki 24 Kannelmäki, Haaga, Pasila

Helsingin juhlaviikot 24 Tapiola () Puh. (09) 6126 5100 Taide kutsuu innostunutta työvoimaa palveluk- [email protected] 25 Kohtaa kaupungilla seensa. Tarjoamme mahdollisuuden taiteen tekemi- Taiteiden yön viimeisimmät ohjelmatiedot: seen, toisten ihmisten kohtaamiseen ja yhteisiin yllä- www.helsinginjuhlaviikot.fi 26 Juhlaviikoilla Taiteiden yönä myös tyksiin. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan, erityistai- Oikeudet muutoksiin pidätetään. toja ei vaadita. Ilmoittautua voi Taiteiden yön aattoon 26.8. asti - mitä aiemmin ilmoittaudut, sitä useam- Mukana Taiteiden yössä: Merkityissä tapahtumissa ohjelmaa lapsille paan tempaukseen ehdit osallistua. ja lapsiperheille. Ilmoittautua voit osoitteessa www.hs.fi/taide- Merkityissä tapahtumissa tapahtuman kutsuu. Ilmoittautuneet saavat osasta tapahtumia vastuullisena tuottajana Helsingin juhlaviikot. ennakkotietoa sähköpostitse.

2 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 3 FINLANDIAPUISTO · TÖÖLÖ

4. EtnoFitness Tanssipartio Klo 17–20 E e rojuh ani Kokeile erilaisia hauskoja etnotansseja, mm. afro, bollywood, dancehall, reggaetón, oriental groove!

5. Jazz-piknik Klo 18–02 Rentoudu piknikillä jazzin tahdissa. Dj Bunuel & Gor- geous George ja ystävät.

Kaupunkikeinut TÖÖLÖNLAHTI 22.–27.8. 6. Eläinperformanssi Keinuja aikuisille. Keinuja, joissa voi viipyä, istus- Klo 18–22 kella, rentoutua, levätä ja rauhoittua. Eläinsuojeluliitto Animalian performansseja ja Keinuja eri puolilla Töölönlahtea musiikkiesityksiä.

7. Romaneja kohdellaan kuin roskaa

a T e rv inen Klo 17–19

L ii s Amnestyn kampanjateltalla voit antaa kasvosi vetoo- mukseen romanien syrjinnän lakkauttamiseksi Euroopassa.

8. Rauha on mahdollinen Klo 18–22 Prem Rawat avaa näkökulmia elämisen tunteeseen. Nonstop-videoesityksiä. 1. Kolme kirjettä Klo 17–03 Puihin kiinnitettyihin valoveistoksiin voi työntää 9. Roskisnalle ja Kettu ViuVau päänsä ja kuunnella rakkauskirjeitä. Oman runonsa Klo 17–21 voi toimittaa mukaan joko ennakkoon tai paikan päällä. Roskisnalle ja ViuVau-kettu esiintyvät lapsille ja lap- Lisätiedot www.kolmekirjetta.wordpress.com. senmielisille tasatunnein.

12. Sahaja yoga 14. Kansallisoopperan yö 2. Elokuva, joka sinun täytyy kuulla 10. Mitä puen ylleni – moniääninen Klo 16–20 Klo 17–23 Klo 21–01 kudelma naiseudesta Mahdollisuus kokeilla Sahaja yoga -mediaatiota. Klo 17–20 Tinttamareskinäyttely ja lasten valokuva- Lyhytelokuva (n. 5 min.) heijastetaan valkokan- Klo 19 ja 21 Nonstop. usta Alminsalin lämpiössä, 18–21.30 esityksiä Amfite- kaalle. Nonstop. Katuteatteriesitys naamio- ja tarinateatterin, laulun atterissa, 22–23 oopperalaulajien ja balettitanssijoi- ja kuvataiteen keinoin. Kesto 45 min. den ohjelmaa päälavalla. 13. Äiti Elokuu 3. Rumpujen yö Klo 18 ja 19 Klo 18–06 11. Falun Gong -harjoitusmenetelmä Too Many Sisters ystävineen esittää suomalaista 15. Kirjaston Festaribussi Perinteistä suomalais-ugrilaista kulttuuria, mm. Klo 14–21 kansanmusiikkia ja rytmejä Latinalaisen Amerikan Klo 17–24 runonlaulantaa ja loitsuamista. Lapsille taidetyöpa- Perinteistä kiinalaista harjoitusmenetelmää opete- sydämestä. Kirjaston festaribussista voi lainata ja palauttaa joja ja samaanirummun rakennusnäytöksiä. taan viiden liikesarjan avulla. Amfiteatteri aineistoa, lisäksi tietopalvelu. Kirjastokortti mukaan!

4 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 5 FINLANDIAPUISTO · TÖÖLÖ

16. Valot yössä 21. Taiteiden yö Kansallismuseossa Aistien yö Sharon Klo 20–23 Klo 18–22 Klo 17.30–02.45 Kl. 20 Tuikkujen asettelua rannalle Unicefin hyväntekeväi- Musiikkia ja dokumenttielokuvia sekä Jamkids- Klo 17.30–21.30 Joogaharjoituksia, luentoja, klo Screening av ett videoverk från Finska Fotoklubbens syystempauksena. musiikkityöpajoja, perusnäyttelyt ja vaihtuvat 18–20 tarotkorttien tulkintaa (5 ), klo 20–02 ayur- samling. Ravintola Töölönrannan edessä, Helsinginkatu 56 näyttelyt. Tilaisuus tutustua museon torniin; 100 vedinen buffet (6 ) klo 21.30 Bhajan Ukkojen hen- Sibeliusparken pääsylippua (1/asiakas) jaetaan klo 18 lähtien. Tor- kistä mantrarokkia, klo 22–02 DJ:t Nebula ja Tim nikierrokset klo 18, 18.30, 19, 19.30 ja 20. Vintti Duster, klo 02 meditaatio. 17. Aktivoidu Operaatio Nälkäpäivään! avoinna lapsenmielisille klo 17-20. Joogakoulu Shanti, Runeberginkatu 43 Korjaamo Taiteiden yö Folks Klo 17–20 Suomen kansallismuseo, Mannerheimintie 34 Spesiaali SPR valmistautuu Nälkäpäivän 30-vuotisjuhlaan. Tee Klo 21–03 kierrätystaidetta, ilmoittaudu kerääjäksi ja nauti soi- TAIDETORI Olavi Uusivirta, Pikku Kukka duo, Tuomas Skopa, tosta. 22. Sallittu ja kielletty kirjallisuus Klo 16–22 Yakuzi Pato, Antti Autio Trio, Henri Seger. Klo 18–24 Kuvataiteiljoiden ja taidemaalareiden myyntitori, noin Korjaamo, Töölönkatu 51 Vapaata, analysoivaa ja kiihkeää keskustelua siitä, 30 kuvataiteilijaa. 18. Kantaa ottavat äänet millaisia ovat olleet Helsingin kirjalliset vuosikymme- AGA - ArtGalleryApuraha / PAND Taiteilijat rauhan Klo 17–17.30 net 1950-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi trubaduuri. puolesta, Töölöntori Hymnus soi! Lauluryhmät Uusi kukka ja Ääri esiintyvät. Kirjailijatalo Villa Kivi, Linnunlauluntie 7 Klo 20–24 Juha Lappalainen ystävineen soittaa ja laulaa koti- Baffi Fafalot, Turbo-Rexxxa maista poppia tasatunnein. Viimeinen setti klo 23. 19. Uuden Aallon Designia, Books and Music & Rough Luxus Elämystuotanto Hymnus, Vänrikki Stoolin katu 12 Jazzia ja Viiniä 8–24 Klo 17–20.30 Klo 19–24 Performances in a bookshop. Ambient-versioita vanhoista klassikoista. TANKKI - tuoli ja kaksi mestaria -näyttely ja viini- Arkadia International Bookshop, Galleria Nunes, Pohjoinen Rautatiekatu 17-A a Avoimet harjoitukset: Täydellinen baari avoinna. Pohjoinen Hesperiankatu 9 päivä Klo 19.30, 20.45 ja 22 HERD esittää Uuden Aallon Klo 19–21 Jazzia. Q-teatteri, Tunturikatu 16 Finlandia-talo, Mannerheimintie 13e Otteita syksyn ohjelmistosta

Klo 18–21 A in o de Oli v ei r a Makupaloja syksyn esityksistä. Runoja Antikvariaatti Vilhossa

o Teatteri Avoimet Ovet, Cygnaeuksenkatu 4 klo 19–22 Eläväiset lausujat esiintyvät jälleen.

upu n g in mus e Antikvariaatti Vilho, Cygnaeuksenkatu 5 Maalausryhmä Apollom

Hel s in g k a Klo 17–20 Taidenäyttely Hesperiankadun puistossa. Keskuste- Galleria Ulaanin Taiteiden yö lua maalauksista ja maalaamisesta. Klo 18–21 Eteläisen Hesperiankadun ja Runeberginkadun Susanne Ekman-Ahlrotin akvarelleja ­kulma Klo 18 Klassista musiikkia ja tarjoilua. Galleria Ulaani, Töölöntorinkatu 3

Taiteiden jääyö 20. Foto Signe Brander Klo 19.30–22 Nuottien Yö Karjalasta kajahtaa... Klo 17–22 Jääyö luistimilla! Muodostelmaluistelua Rockette- Klo 18 alkaen Klo 16–20 Valokuvanäyttely 100 vuoden takaisesta Helsingistä. sin, Team Fintasticin sekä Helsingin Taitoluistelu- Yöaiheiset nuotit ja kirjat myynnissä tarjoushinnoin! Klo 16 Laulujumppaa koko perheelle, klo 17 musiikki- Signe Brander signeeraa teostaan. klubi ry:n taitoluistelijoiden kanssa. Omat luistimet Klo 18 Puhuuko runo - runoilijat äänessä, klo 20 ja liikuntaa taaperoille ja tenaville, klo 18 lasten tans- Klo 18 Hämäläis-Osakunnan Laulajat esittää lauluja mukaan! klo 21 musiikkiesitys Esterházyn ruhtinaan yksityi- situpa, klo 19 Kansanmusiikkiyhtye Leikarit, kahvi- Signe Branderin ajoilta. Helsingin jäähallin harjoitushalli, set nautinnot. konsertti. Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13 Nordenskiöldinkatu 11-13 Nuottikauppa Ostinato, Töölöntori, Tykistönkatu 7 Topeliuksenkatu 3 b (pihan puolelta)

6 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 7 KESKUSTA

Kännikapinan Flirttiklinikka Fotomaraton Klo 18–20 Klo 17–23 rjä l ä or i Sy t s e v en i Twos J uss

N e Kännikapinan flirttikonsultit jakavat flirtti- ja pari- Intensiivinen valokuvauskilpailu. Parhaat palkitaan. suhdevinkkejä ilmaiseksi. Osallistumismaksu 5 . Vanhan Kirkon puisto, Bulevardi Lisätiedot: www.fotomaraton.net Startti Alina-salista, Mannerheimintie 5A

Runoja lehmusten katveessa Klo 18–21 Kulttuuri-iltamat Rakkausrunot.fi -sivuston runoilijat lausuvat omia Klo 19 ja 21 runojaan. Luvassa myös musiikkiesityksiä. Yleisöllä Performanssinäytelmä, musiikkia, runoa, Kommentti - Taiteesta sanottua mahdollisuus esittää omia runojaan OpenMic -tuoki- kulttuuritie­tokilpailu. Lisätietoja www.pand.fi. 26.–27.8. oiden aikaan. Erottaja, Bulevardi 2 Netin keskustelupalstoilta poimituista taidetta käsit- Kiasman edessä, Mannerheiminaukio 2 televistä kommenteista koostuva uusi ääniteos. Mannerheiminaukio Musiikkitaloa odotellessa Yhden yön taidesuhde -huutokauppa 23.8. klo 21 – 28.8. klo 9 Klo 18–18.30 Soiva lehtienkeräyslaatikko. Muusikko Teemu Kupi- Haloa Yössä Kaupattavana yhdistelmä: huone ja hotellissa näytte- Katutaidenäyttely ainen asuu laatikossa ja soittaa Bachia. klo 19 lyssä oleva Markus Leikolan kuvateos. 20.8.–5.9. Kiasman piha, Mannerheiminaukio 2 Ohjelmassa mm. Villa-Lobos, Holst sekä heprealai- Hotelli KlausK, Bulevardi 2 Jussi TwoSeven yhdistää katutaidetta ja perinteistä seen kansanmusiikkiin pohjautuva improvisaatio- galleriataidetta maalaamalla -aiheiset tau- teos. Esiintymässä Halo Ensemble & Xaris Dance lunsa suoraan Makkaratalon työmaa-aitaan. Etno-Espan Helmi Levyt -ilta . Toiverunot Willensaunassa Keskuskatu 4, Makkaratalon työmaa-aidan Klo 20–01 Helsingin Vapaakirkko, Annankatu 1 Klo 18 ja 19.45 ­Aleksanterinkadun puoleinen pääty Klo 20 Inariveljet, klo 21.30 Tuulenkantajat sekä klo Kansallisteatterin näyttelijät lukevat yleisön toive- 23 Jaakko Laitinen & Väärä Raha. runoja. Espan lava, Eteläesplanadi 1 Kirjojen Yö Kansallisteatteri, Läntinen Teatterikuja 1 Miikka Vaskola: Sleepwalks Klo 15–24 Klo 11–21 Kirjallisuutta, teatteria, sirkusta, taidetta... Kirjojen Gallery Kalhama&Piippo Contemporary, ”Oi muistatko vielä ne ihanat Yötä vietetään jo 22. kerran! Taiteiden yö Kansalliskirjastossa ­Mannerheimintie 3 B, 5 krs lavatanssit...” Klo 16–19 Lasten Oma Kirjojen Yö. Klo 18–22 Klo 18–23.30 Akateeminen Kirjakauppa, Keskuskatu 1, Pohjoises- Näyttelyitä. Klo 18–20 Kalevalaisia tarinoita laulaen Kirjailijavieraita, myyntipisteitä, tanssit, juontajana planadi 39 ja soittaen, klo 20–22 yhteislaulua Ajopuut-yhtyeen Keramiikkanäyttely Janne Kataja. säestyksellä. Klo 15–20 Suomalainen Kirjakauppa, Aleksanterinkatu 23 Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36 Harriet Nyholm-Pasternakin taide- ja käyttökeramiik- Suklaan Yö kanäyttely. Klo 18–21 Cafe Ekberg, Bulevardi 9 Taide kuuluu kaikille: 80 taiteilijan Venla Martikainen rakentaa suklaisen unesta kerto- Avoin harjoitus: Valtuusto-trilogian yhteisnäyttely van installaation suklaapuotiin. päätösosa Klo 15–22 KC Suklaamyymälän edusta, Mikonkatu 3 Klo 18–20 On myös ihmisiä joiden tarkoitusta Taiteilija Baker Youssof ilahduttaa yleisöä näköisillä Ylioppilasteatteri, Kolmen sepän aukio, ei tiedä ja nopeilla pastelliliitumuotokuvilla. ­Aleksanterinkatu 23 Klo 15–17 Sanomatalo, Mediatori, Töölönlahdenkatu 2 Liike taiteessa Lyhty ry:n ja Resonaarin musiikkikoulun esiintyjiä: Klo 18–22 Dimitri Baltzar & Timo Piipponen, Resonaari- Carita Bergin näyttely ’Sad Song’ sekä Jazz Point- Veronica Östermanin näyttely group, Riskiryhmä sekä Pertti Kurikan nimipäivät. Taidetta näyteikkunassa ryhmän monimuotoperformanssi. Klo 11–22 Juontajana Lassi Alhorinne. Sokos Helsinki, Mannerheimintie 9 Galleria Bulevardi 7, Bulevardi 7 Galleria Uusitalo, Lönnrotinkatu 15 Espan lava, Eteläesplanadi 1

8 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 9 KESKUSTA KAMPPI

TURKULAISET-NÄYTTELY Harri Hietala: 3D-valokuvia Luonto kutsuu löytöretkelle

Klo 16–24 Klo 12–24 D e bb ie fox Klo 18–21 Mäntän Serlachius-museon kiertonäyttely esittelee Kameraseuran galleria, Lastenkodinkuja 1 Ilmainen sisäänpääsy. Turkua ja turkulaisia. Se kertoo teemoistaan moder- Luonnontieteellinen museo, nisti multimedian keinoin, museoesineillä, filmimate- Pohjoinen Rautatiekatu 13 riaalilla, kuvilla ja ennen kaikkea ihmisten tarinoiden Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka kautta. 28.8–1.9. klo 10–18. Klo 11–22 Kiasman piha, Mannerheiminaukio 2 Näyttely. Ohjelmassa ilmaisia opastuksia. Hiljennä Mielesi Taiteiden Yössä Helsingin taidemuseo Tennispalatsi, Salomonkatu 15 Klo 18–22 Pieni opastettu meditaatio kerran tunnissa. Klo Aita - Planket 2010 Eerikinkadun Konsertit 19–19.30 yleisöluento ”Hiljennä Mielesi”. Klo 05–01.30 Sammakon Kirjayö Klo 18 alkaen Helsinki Zen Center, Kalevankatu 4, 2. kerros 30 valokuvaajan töistä koostuva näyttely rautatie- Klo 17–21 Lapinlahden puistikossa klo 18 Debbiefox, klo 19 aseman länsihallissa. Kirjailijavieraita, musiikkia, arvontaa ja kirjalöytöjä! Rambamalam. Klo 18–20 paikalla valokuvaajia kertomassa töistään Haastattelussa mm. kirjailija Kreetta Onkeli ja piirtä- Bar Mendocinossa klo 20 Fourpenny Dark, klo 21 Sub Piirustus- ja grafiikkatapahtuma ja keskustelemassa valokuvauksesta. mässä Kiroilevan siilin luoja Milla Paloniemi. Rosa, klo 22 Rambamalam. sekä Taiteilijaraati Helsingin Rautatieasema, Asema-aukio Sammakon Kirjakauppa, Eerikinkatu 7 Lapinlahden Puistikko, Lapinlahdenkatu 13 Klo 17–22 ja Bar Mendocino, Eerikinkatu 28 Näyttelynä Ihmisen tila, maalauksia ja grafiikkaa. Klo 17–19 ja 20.30–22 piirustus- ja grafiikkatapah- Kulttuurit yhdessä, cultures tuma yleisölle, klo 19–20.30 Taiteilijaraati. together Tähdet tutuiksi Galleria Katariina, Kalevankatu 16 Klo 17–0.30 N i kk Ha f te r Klo 17–21 Kuoroja, GodFM, Puhallinorkesteri Saalem Brass Avaruusaiheista askartelua lapsille. Opastusta täh- Band ym. Heti viideltä myös Nelli-Nalle ja ilmapalloja tikarttoihin ja tähdistöjen tunnistamiseen. Tarvike- Myötätuulessa – Helsingin sekä karkkia lapsille. paketti 4 . horisontti 2030 Kolmen Sepän aukio Alnilam, Lönnrotinkatu 15 Klo 18–21 Näyttely esittelee rantakohteet Jätkäsaaressa, Kala- satamassa ja Kruunuvuorenrannassa. Tulevaisuuden

Taiteiden Yön kolikko skus postikonttori -työpajassa kävijät voivat piirtää ter-

Klo 17–02 Marja Koponen: Unensyöjä sk e vehdyksensä rantapalloihin, jotka postitetaan tule- Kolikonlyöntiä. Alumiinikolikko 2 , kuparikolikko 3 Klo 17, 17.45, 18.30, 19.15 ja 20 vaisuuden helsinkiläisille! ja hopeakolikko 15 . Tanssiduetto kulkee Tennispalatsilta Lasipalatsille. Info- ja näyttelytila Laituri, Narinkka 2 Kolmen sepän aukio Kesto n. 20 min.

Salomonkatu 1–15 upu n k i s e u d ie rrä ty

P ääk a UpzideDuwn writing workshop i Taiteiden yö Postimuseossa galleri Sinne klo 17–22 Teeseremoniaa ja vihreää teetä Kl. 19 Klo 17–22 Taiteiden yön erikoisleimaus, klo 18,19, 20 Klo 19–22 En workshop och Finska Fotoklubbens utställning. Lystikäs kirjeenkantaja-nukketeatteriesitykset, klo Théhuoneella vietetään Taiteiden yötä japanilaisen Galleri Sinne, Georgsgatan 23 16–18 ja 18.30–21 silhuettitaiteilija Sirkka Lekman, teeseremonian ja vihreän teen parissa. klo 17–19 ja 19.30–21.30 posetiivari Alfred. Théhuone, Eerikinkatu 10 Teemanäyttely: Jacques Tati - Lystikäs Postiljooni. Kierrätyskeskuksen Taiteiden yö Romanssikonsertti From Russia Postimuseo, Asema-aukio 5H Lönkalla! with Love Etnorockia Setumaalta Klo 16–20 Klo 17–18.45 Klo 18, 19 ja 20 Mitä kaikkea ihanaa kierrätysmateriaalista voikaan Klo 17 Pietarilaisen kirjailijan kokemuksia kylänrai- Artisaanin näyttely Zetod-yhtye esittää Setonkielistä musiikkia Värs- tehdä? Tule tekemään koruja ja koristeita. Kierrätys- teilta, klo 18–18.45 Rakkauden, ilon ja unelmien lau- Klo 10–21 kasta Viron Setumaalta. materiaalin myyntiä. Juomatarjoilu. luja. Puhutaan suomea ja venäjää. Artisaani, Unioninkatu 28 Kulttuurien museo, Tennispalatsi, Salomonkatu 15 Kierrätyskeskus, Lönnrotinkatu 45 Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, Antinkatu 1

10 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 11 KAARTINKAUPUNKI · TÄHTITORNINMÄKI

D M Runokaarti ≠ runonpainajaiset ja muumirunoutta Gloria Kulttuuriareena, Helsingin kaupunginkirjasto, Klo 17–22 A nna Se ppä l ä Kirja kerrallaan, Nihil Interit, Nuoren Voiman Liitto, Päivälehden museon Painokellarissa ladotaan, Otava, Rosebud, Taideteollisen korkeakoulun taide- painetaan ja lausutaan asiakkaiden kirjoittamia kasvatuksen osasto, Tammi, Teos, WSOY, Lukukes- pieniä runoja. Riimitteleviä lastenopastuksia muu- kus, Rikhardinkadun kirjasto ja Päivälehden museo minäyttelyyn! yhdistävät voimansa Runokaartin nimissä. Päivälehden museo, Ludviginkatu 2–4

≠ Glorian yö Klo 18–02 Sisustustaulujen yö Runoutta ja musiikkia, improvisointia ja eloku- Klo 18–24 Vedostustyöpaja Galleria G:ssä vaa. Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat myy- Laaja valikoima näyttävää, edullista sisustustaidetta. klo 17–22 vät töitään, designiaan ja taidetta! K-18 klo 22 25 % alennus kaikista tauluista. Grafiikan vedostamista sekä Anna Seppälän näyttely. Pihalla tapahtuu jälleen alkaen. Illan aikana tavataan runoilijat Mark Mal- Decoart, Kasarmikatu 28 Taiteilija on paikalla. Klo 17–21 lon, Arja Tiainen, Markku Aalto, Irina Javne, Saila Galleria G, Pieni Roobertinkatu 10 Koko perheen ohjelmaa Rakennustaiteen museon ja Susiluoto, Jyrki Heikkinen, Sirpa Kyyrönen, Tuija Designmuseon välisellä piha-alueella. Välipakka, Henriikka Tavi, Teemu Mäki, Juhana Take Away -näyttelyn sulkijaiset Klo 17–19 Pihalla - liikkuvan pahvi|arkki|tehtuurin Vähänen, Markku Paasonen, Juuli Niemi, Sinikka Klo 11–22 Kirjeitä ja runoja elokuun illassa rakennusta ja aistimista, klo 19 yleisöopastus Suo- Tirkkonen, Hannu Helin Teemu Manninen, Tuukka Kesänäyttelyn viimeinen aukiolopäivä. klo 21–22 men arkkitehtuuria 0809 -näyttelyssä. Hämäläinen, Mikael Brygger, Olli Sirkiä ja Eino Galleria Johan S. Eteläranta 14 Luetaan rakastavaisten ”Kirjeitä ja runoja elokuun Designmuseon ja Suomen rakennustaiteen museon Santanen. Ohjelma osoitteessa www.runokuu.fi. illassa” ja esitetään Saima Harmajan runoja kirjeiden piha Gloria Kulttuuriareena, Pieni Roobertinkatu 12 kirjoittamisajalta. Design District Helsingin Haaksirikkoisten patsas, Tähtitorninmäki ≠ runotusina hyväntekeväisyyshuutokauppa o Klo 18.30–21.30 Klo 17–21

s i g n mus e Runojaan lukemassa klo 18.30 Anja Erämaja, Puistopicnic, musiikkia ja ruokaa. Iidu Tikkasen maalauksia ja D e 18.45 Henrika Ringbom, 19.00 Sirkka Turkka, Klo 18.30 Hyväntekeväisyyshuutokauppa. Lisätiedot paneelikeskustelu 19.15 Sanna Karlström, 19.30 Kari Aronpuro, 19.45 www.designdistrict.fi Klo 11–22 Rakel Liehu, 20.00 Jukka Viikilä, 20.15 Claes Dianapuisto/Kolmikulman puisto, Erottajankatu 7 Klo 19 paneelikeskustelu Tyhjän tilan käyttö Andersson, 20.30 Ilpo Tiihonen, 20.45 Jyrki Kiis- maalaus­taiteessa. kinen, 21.00 Sinikka Vuola, 21.15 Stenberg. tm•galleria, Erottajankatu 9, sisäpiha Juontajana Sakari Katajamäki Näkemisen tasot Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3, 3. krs Klo 12–21 Taidenäyttelyn avajaiset. Veistoshuutokauppa ≠ rikhardinkadun kirjaston Galleria Art Frida, Korkeavuorenkatu 25 Klo 20–22 Taiteiden yö Galleriassa näyttely Julkisen taiteen museo. Klo 18–22 Klo 20 keskustelutilaisuus Veistoksen mittakaava. Designmuseo Klo 18.30 alkaen Runotusina eli ilta runoilijain Senja Vellosen akvarellinäyttely Ilta päättyy Vexi Salmen meklaroimaan huutokaup- Klo 17–21 seurassa (tiedot yllä). Klo 17.30–19.30 lasten- Klo 18–22 paan, jossa myydään muutama taiteenkaltainen Ilmainen sisäänpääsy Designmuseoon, jossa kesä- osastolla tuunataan kirjoja ja klo 18.30 tavataan Galleria Ama, Rikhardinkatu 1 objekti. näyttely Oiva Toikka – 50 vuotta oivalluksia ja perus- Kustaa Vaasan kultainen noutaja, musiikkidraa- Galleria Sculptor, Eteläranta 12 näyttely Suomalainen muoto. Lisäksi Taiteiden yönä maleikki koko perheelle. Musikalisk dramalek vietetään näyttelyn Fashion Photo Helsinki ylei- för hela familjen på svenska kl. 17.30. Viiden nai- Saksa eilen, tänään ja huomenna söavajaisia klo 18–20. sen lauluyhtye Ensemble Norma saapuu kirjas- Klo 16–20 Taidetta ja kahvia Klo 18,19 ja 20 Mirja Nevalainen tulkitsee Oiva Toikan toon klo 20. Lisäksi nähtävillä kuukauden taitei- Puhujina klo 16.00 Seppo Hentilä, klo 17.00 Ilkka Klo 18–20 loruja, klo 18–20 työpaja Oiva Toikan henkeen. lijoiden töitä. Ahtiainen, klo 19.00 Paavo Lipponen. Taiteilijat paikalla galleriassa. Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23 Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3 Saksalainen kirjasto, Pohjoinen Makasiinikatu 7 Cafe du Coin, Unioninkatu,26

12 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 13 PUNAVUORI · ULLANLINNA · KAIVOPUISTO RUOHOLAHTI · HIETALAHTI

Galleria BE’ 19 Öppna repetition Art Fair Suomi 2010 Klo 11–17 Kl. 18–20 klo 19–21 a r l Be rgm an Kati Parvian teoksia 18.8.–5.9.2010 Faster Elses liv - och andra historier. Premiär 14.10. C Taiteilijajärjestö MUU ry:n ja Valokuvataiteilijoiden Galleria BE´19, Uudenmaankatu 19–21 Öppna repetition i Konstens Natt! Liiton yhteinen teosvälitystilaisuus. Teater Mars, Styrmansgatan 13 Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1

Taiteiden yö Lähetystalolla Musiikkia moneen makuun i ks Mii k a Sa Klo 12–21 Klo 18 alkaen Klo 12–18 Kumbukumbu-museo avoinna, klo 12–21 Opiskelijoiden ja opettajien musiikkiesityksiä. basaari avoinna. Klo 19 Collegium Musicum, klo 21 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6 Noste Quintet. Lisäksi erityisnäyttely: Tukutuku – Vauhtia savannilla. Tähtitorninkatu 18, Lähetystalo Galleria Jangva Klo 19–22 Pie rr e M or el

aa r a Klo 19 Performanssi, Jari Kallio, klo 20 Runoja, Harri Stupido-Shopin perinteinen Hertell, klo 20.30 Quad Antti Paranko.

Taiteiden Yö ur a Mal m i v Esillä Suomen Sarjakuvaseuran näyttely Stripburger a Klo 9–24 L Greetings from Cartoonia 25.8.–12.9.2010. Levykauppa palvelee yömyöhään ja musiikit tarjoile- Galleria Jangva, Uudenmaankatu 4–6, sisäpiha Kaapelitehdas - La nuit des arts vat ihka oikeat tiskijukat! Klo 17–21 Stupido-Shop, Iso Roobertinkatu 23 Ranskalaistunnelmaa, taidetyöpajoja ja avoimia ovia. Avoimet harjoitukset Suuri seinämaalaustapahtuma, chanson-duo Otti- Klo 18 alkaen lie ja jonglööriduo Compagnie DeFracto Ranskasta. Teatteri Takomo, Lönnrotinkatu 32 Ranskalaisia lyhytelokuvia. Rintamerkki- ja Ranska aistien kautta -työpajat. Ravintolaranskaklinikka. a Tuk iainen j

Kat Karkkitehtuuri-, parkour-, mediataide- ja keramiikka- Maisemamaalausta työpajoja. Lisäksi mm. Kuvarupattelu-kollaasitekniik- Avoimet harjoitukset: KONE KLO 16–19 kapaja, sarjakuvakoulu, Tonttukoulu-sirkustyöpaja, Klo 18 ja 19 Klo 16 opastus, jossa syvennytään mm. Werner Holm- Kurkistuksia-tapahtuma ja kierrätyskäsitöitä. KOM-teatterin syksyn ensi-iltanäytelmän avoimet bergin ja Hjalmar Munsterhjelmin taiteeseen. Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 harjoitukset. Cygnauksen galleria, Kalliolinnantie 8 KOM-teatteri, Kapteeninkatu 26 Mitä ihmettä taiteilija tekee The Unimaginable Island residenssissä? Kamarimusiikin helmiä klo 18–04 Klo 17–18 kaupunkipalatsissa Elektronisen musiikin tapahtuma Uunisaaressa. Kul- Keskustelutilaisuus, jossa Carolus Enckell, Juhana Klo 19 jetus Kompassitorilta. Tapahtumaan myydään lip- Moisander, Marja Nurminen ja Anna Retulainen kes- Museoon vapaa pääsy klo 17–21. puja. Lisätietoja www.uutheory.fi kustelevat kokemuksistaan taiteilijaresidensseissä. Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40 Uunisaari Näyttelyt galleriassa ja studiossa. MUU galleria, Lönnrotinkatu 33 Katja Tukiaisen Paradis d-näyttely 11–02 Perinteinen Halpojen Kirjojen Yö Café Ursulan Bigband -ilta Klo 21–24 Katja Tukiainen paikalla. Kuunnellaan tai- Klo 18–24 Klo 18.30–22.30 Rock the POLE SHOW teilijan valitsemaa discoa, syödään karkkikeppejä ja Kaikista kirjoista -25% alennus. Ogeli Big Band Klaus Järvisen johdolla. Tanssia- Klo 21 pelataan Kimbleä! C. Hagelstamin Antikvaarinen Kirjakauppa, kin saa. Tanssikoulun oppilaiden tankotanssiesityksiä. Café Bar No 9, Uudenmaankatu 9 ­Fredrikinkatu 35 Café Ursula, Ehrenströmintie 3 Vanhan kirkon puisto

14 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 15 KAISANIEMI · KRUUNUNHAKA · KATAJANOKKA a m i Kluuvin galleria Septetoscopio ja Chispas Taiteiden yö Kirjagalleria u H

tte Klo 11–22 Klo 19 Tangoyhtye Septetoscopio Buenos Airesin tun- Laterna Magicassa u P Ilona Valkosen näyttely. Vapaa pääsy. nelmissa, klo 21 Chispas-yhtye soittaa musiikkia Klo 17–22 Kluuvin galleria, Unioninkatu 28 B (4.krs) Etelä-Amerikasta ja Suomesta. Jörn Donner-elokuvafestivaali: kaksi Jörn Donnerin Kaupungintalon sisäpiha, Sofiankatu 3 sekä Katarii- ohjaamaa, harvoin nähtyä näytelmäelokuvaa. nankatu 4 Klo 18 Sixtynine 69 (1969) K-15 ja klo 20 Naisenku- Nälkä. Paha pala purtavaksi? Tuo via (1970) K-15.

Lippakino lusikkasi soppaan! o Paikkavaraukset [email protected] tai suo- e

Klo 20–02 Klo 18–20 mus raan Kirjagalleriassa. in g Lyhytelokuvia, animaatioita ja vanhoja klassikoita. Hukattujen lusikoiden palautuspiste, Elina Hirvosen n Gallerian näyttelyissä esillä on Riikka Juvosen ja upu a

Esityksiä myös 28.–31.8. klo 20–22. Lisätiedot lyhytdokumentti Keamony -yritän parhaani, posetii- k Lars Erikssonin töitä. in g in www.publicside.fi/lippakino vari, lipaskeräys, elävää musiikkia, keskustelua. s Kirjagalleria Laterna Magica, Rauhankatu 7 Kaisaniemenpuiston Lippakioski Helsingin tuomiokirkon parkkipaikka, Unioninkatu Hel (suihkulähteen vieressä) Päätepysäkki-näytelmän Kuorojen ja urkureiden kavalkadi teosesittely Kaisan kierros klo 19–23 Klo 18.30 ja 19.30 Maamme eturivin kuoroja ja urkureita perinteisessä Esittelyssä Pasi Lampelan uutuusnäytelmä Päätepy- Kierrokseen liittyy leikkimielinen tietokilpailu lap- kavalkadissa tuomiokirkossa. Hiljaisuuden kahvila Atikama ka Helsingin yöhön säkki. Päätepysäkki saa kantaesityksensä 30.9. sille ja aikuisille. Tarkemmat tiedot järjestäjien net- avoinna kryptassa koko illan. Klo 17–22 Teatteri Jurkka, Vironkatu 7 tisivuilta. Tuomiokirkko, Unioninkatu 29 Vanhan kauppiastalon hämärissä huoneissa tirkis- tellään entisaikain helsinkiläisten makuukamareihin, ≠ ourvision Goes Dancing tähyillään tähtiä, urakoidaan yötöitä, ilakoidaan juh- Loyhytel kuvia kansalle! Klo 16–19 Helsingin yliopistomuseo arppeanum lahumussa, tulkitaan unia ja säikytään yön aaveita. Klo 22–23.30 Parhaita tanssiesityksiä kevään karsinnoista ja Klo 18–23 Sederholmin talo, Aleksanterinkatu 18 Lyhytelokuvia kansalle! -tapahtuma huipentuu lyhyt- semifinaalista. Klo 18 Teemaopastus Taiteiden yliopisto, klo 19 elokuvanäytökseen. Tapahtuma esittelee pohjois- Klo 16–17 lasten tanssit, klo 18–19 aikuisten kevyttä klassista, klo 20 rentoa kuoromusiikkia, klo maista lyhytelokuvaa animaatiosta novellielokuvaan. ­tanssit. 21 suomalais-ugrilaista kansanmusiikkia. Illusion 2010, avajaiset Tervasaari, Amfiteatteri Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa, ­ Yliopistomuseo, Snellmaninkatu 3. Klo 20 Mikonkatu 17C, Sali Edustava joukko lavastus-, puku- ja valosuunnitteli-

a joita ja heidän teoksiaan. Kuunkuiskaajat Kalevala Korussa h i r P

≠ lasten taideverstas a Remanderin talo, Aleksanterinkatu 16–18, käynti Klo 18, 19 ja 20 j Mai

Klo 17–20 - ­sisäpihalta Kalevala koru, Unioninkatu 25 a v e Nifin – Pohjoismaiden Suomen instituutti, E ­Kaisaniemenkatu 9 Sinä keväänä aurinko nauroi Ortodoksinen taiteiden yö ≠ näyttely, lasten työpajoja ja Klo 17–21 Klo 16–23 muotinäytös Tekstiilitaiteilija Sanna Lappalaisen applikoituja kau- Klo 16 maksullinen ruoka- ja kahvi/teetarjoilu, klo Klo 16–21 punkikuvia. 18.30 Akatistospalvelus. Lisäksi kirkonkellojen soit- Klo 17–20 Lasten taideverstas Galleria Maria, Mariankatu 14 toa ja venäläistä musiikkia. Galleria Norsu, Kaisanimenkatu 9 Piirakkakerho esittää: Yhden yön Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31 monumentti ≠ time Drops Klo 17–20 Ansa Sofiankadulla Klo 20 alkaen Taiteilijaryhmä tarjoilee maukkaita veistoselämyksiä. Klo 17–22 Salaisuus – Mistiko WAMP esittää: Designkapseli Kaupungintalolle kohoaa monumentaalinen kakku, Horisontissa Helsinki -näyttely. Klo 20.30 Klo 20–21 muotoilunäyttelyn avajaiset jonka veistämistä yleisö on tervetullut katsomaan, Klo 19, 20 ja 21 a cappella -lauluyhtye Ansa esittää Kreikkalaista ja omaa musiikkia esittää Duo Zorbas. galleria U, Unkarin kulttuurikeskus, haistamaan ja loppuillasta maistamaan. helsinkiläislauluja. Ravintola Grecia, Katajanokanlaituri 5 ­Kaisaniemenkatu 10 Virka Galleria, Kaupungintalo, Sofiankatu 1 Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu 4

16 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 17 HAKANIEMI · KALLIO · SÖRNÄINEN · ALPPILA VALLILA · KUMPULA · KÄPYLÄ

o Taideilmaisua meidän ehdoilla! - Emmauksen Kirpputori Konstuttryck på våra villkor! Klo 15-21 T i mo Se ppä l ä h atal a p i o Van

T klo 17–20 Ompelupajassa voi ommella kestäviä hedelmäpus- Talobändi ja vierailevat muusikot soittavat ja lisäksi seja tai tuunailla omia luomuksia. tarjolla on hyvää ruokaa ja taidetta. Husbandet och Klo 17.30, 18.30 ja 19.30 lyhytnäytelmä Kuka herät- gästande artister spelar. Dessutom bjuds det på god täisi minut? mat och konst. Mäkelänkatu 54 A, kiinteistön tavaralaituri TIAN, Hämeentie 10/ TIAN

Paavali soikoon! Taiteiden Yön Urkumaraton Hullut jäivät Klo 18–22 Klo 18–23.30 Klo 19 Klo 18 Musiikkikoulu Virtus, 18.30 Aikamiehet-kuoro, Kati Pirttimaa, Kati Hämäläinen, Markku Heikin- Terapeuttinen komedia mielenterveydestä. Teatteri 19 Barokkiorkesteri Galantina, 19.30 Cappella tibia, Avoimet harjoitukset: Sekunda heimo, Markku Mäkinen, Susanne Kujala, Markus Kultsa. Kesto 1,5 tuntia. Liput 15/10 . 20 Kilven kuoro, 20.45 Kaari Ensemble, 21.15 Yliop- Klo 18.45, 19.30 ja 20.15 Malmgren, Pentti Ingerö, Olli Pyylampi, Jukka Aho- Valtimonteatteri, Aleksis Kiven katu 22 pilaskunnan soittajien kvartetti, 21.40 Angela Todd, Mihail Durnenkovin suurkaupunkikuvaus nyky-Venä- kas, Kira Lankinen ja Pete Vuorio. viulu, Niina saarelainen, piano jältä. Kesto 30 min. Ilmaislippujen jako suuren näyt- Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2 Paavalin kirkko, Sammatintie 5 tämön lämpiössä klo 14-16.30 (Eläintarhantie 5). Muistoja kutsumassa Loput liput ovelta klo 17 lähtien. klo 18–19.30 Studio Elsa, Ensi linja 2 Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen tilaisuus, Jazzia Vallilan Montmartrella

an B r e m jonka teemana on Elämäntarinat. Alustajina Eeva Klo 19.30–22

f Ste Lehtovuori ja Anne Rosenius. Margareta von Bock & Olle Ekman trio. Ikäraja 18. KULISSIKIERROKSET Kallion kirjasto, Viides linja 11 Ravintola Sture Jazz Bar, Sturenkatu 29 Klo 14.30, 15.30 ja 16.30 Opastetut yleisökierrokset lähtevät suuren näyt- tämön lämpiöstä. Ilmaislippujen jako klo 14 suuren Complete Vocal Technique Yhden yön juttu näyttämön yleisölämpiössä. Klo 18-21 Klo 16–21.15 Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö, Eläin- VoiceBox-laulustudion avoimet ovet ja kattoterassi- Klo 16 Runokaraokea, pieni teatteriesitys, Siperian- tarhantie 5 konsertti. tauti-yhtye, klo 17.30–20 lasten ohjelmaa, klo 18 Sta- Työläisäidin puisto, Läntinen Brahenkatu 12 din slangi, klo 19 Anja Snellman, klo 20.15 Tunnin tai- denäyttely. Avoimet harjoitukset: S.O.S - Avoimet harjoitukset: XPSD Lisätietoja vakiystavat.weebly.com Save Our Souls Klo 14, 14.45 ja 15.30 Kuutamotanssit EtnoFitnessin Vallilan kirjasto, Päijänteentie 5 Klo 16 ja 18 Ainoa mahdollisuus seurata Kenneth Kvarnströmin studiolla Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä saa XPSD:n harjoituksia Suomessa! Ilmaislippujen jako Klo 20, 20.30, 22 ja 22.30 ensi-iltansa 7.10.2010. Harjoitukset ovat kahdessa klo 14 lähtien suuren näyttämön lämpiössä. Tule kokeilemaan useita eri tanssilajeja. Osallistu- Karjalatalo Taiteiden yössä osassa. Lippuja jaetaan ovelta tuntia ennen näytöstä. Helsingin kaupunginteatteri, harjoitussali, sisään- mismaksu 15 /henkilö. Paikkavaraukset etukäteen! Klo 17–20 Ryhmäteatteri, Pengerkatu 11 käynti pienen näyttämön edestä, Eläintarhantie 5 Lisätiedot www.etnofitness.com. Ohjelmaa koko perheelle. Lapsille ja nuorille Piirak- EtnoFitness, Vilhonvuorenkatu 11 A, 4.krs kapaja, sukupuun tekoa, kansanmusiikkia. Karjalatalo, Käpylänkuja 1 Bear Park Goes Balkan! Brainwave Music Lab: Brain Karaoke Klo 16–21 Klo 18, 19.30 ja 21 Barokkia ja erotiikkaa Viimeinen Karhujen Yö. Tuo pehmonallesi, taitei- Aivokaraokessa osa yleisöstä saa tilaisuuden oman Klo 22–23.30 Luonto kutsuu löytöretkelle lija Anu Horttanainen kokoaa taideteosta lippakios- aivotoimintansa kuuntelemiseen. Café Barock esittää aisteja hivelevää musiikkia ja Klo 18–21 kin seiniin. Liput varattava etukäteen numerosta 044 935 8120 pikkutuhmia tarinoita. Minna Kivelä (ääni), Pauliina Ilmainen sisäänpääsy puutarhaan. Klo 17-19 Balkanin Boogieta tarjoaa Jaakko Laitinen tai sähköpostitse [email protected]. Fred (huokailu), Jarmo Julkunen (näppäily), Mikko Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Jyrängöntie 2, & Väärä Raha! Liput 10/5 . Perkola (virittely) ja Petteri Pitko (kosketus). Helsinki Bear Park Cafe, Karhupuisto Viherniemenkatu 7 Ravintola Allotria, Hämeentie 68

18 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 19 KUUSISAARI · MEILAHTI · SEURASAARI · PIKKU-HUOPALAHTI MALMI · TAPANILA · MAUNULA · OULUNKYLÄ · TUOMARINKYLÄ

Taidetta ja musiikkia Kuusisaaressa Malmitalon Taiteiden yö - Yllätyksiä runoteatteriesitys Koivunlehtiä iholla, 19 lämppä- Klo 17 alkaen yössä ribändi, 19.30 Incredible Nothing, 20.30 Teethless

Gyllenbergin museo: Vakiokokoelmat. J o nna Y li - Jyl hä Klo 17–20 duo. Klo 17 Suomen kamarimusiikkiseura, klo 19 musiik- Ohjelmaa kaikille; luvassa erikoista ja kummallista. Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 kiesitys. Makupaloina voi mainita psykedeliaan taipuvaisen Gyllenbergin museo, Kuusisaarenpolku 11 tohtori Parnassuksen tai lastenorkesteri Erikoismie- het. Työpajoja on useita. Yhdessä tööttäillään, toi- Seurahuone Säkenöi 2010 sessa valmistetaan kierrätysherkkuja ja kolman- Klo 18 alkaen Didrichsenin yö nessa yömyssyjä. Sanaseikkailu vie koko perheen Viltti ja eväskori mukaan! Oulunkylän Seurahuoneen Klo 18.30 noitien yöhön - paluusta ei puhuta mitään. Nauruher- alue tapahtumien pyörteessä. Tapahtumia niin puis- Suomen kamarimusiikkiseura esiintyy. Taidemuse- moja kutkutellaan taikuri Alfrendon seurassa. tossa, lammen lavalla, Seurahuoneen isossa salissa, ossa Reidar Särestöniemen näyttely. Valokuvanäyt- Malmitalo, Ala-Malmin tori 1 sisäpihalla, kivijalassa, kahvilassa kuin Pikkukosken tely ulkona. Kansannäytelmä Korvenkylän uimarannalla (säävaraus). Didrichsenin taidemuseo, Kuusilahdenkuja 1 tietäjä Taikuri Tatu Tyni ja lasten valmistama teatteriesitys Klo 18 ja 19 Tapanilan Taiteiden yö viihdyttävät alkuillasta. Pikkuhiljaa-orkesteri tans- Seurasaaren ulkomuseon näytelmäseurue Palkollis- Klo 17–21 sittaa klo 19 alkaen. Musiikkivieraina myös Monica Wanhan ajan Huwilajuhla ten ja Seurasaaren ystävät ry. Kuvataideohjelmaa lapsille ja aikuisille. Aspelund sekä Kilven kuoro. Klo 19–20.30 Seurasaaren ulkomuseo, Antin talo Päivöläntie 20 ja Viertolantie 2-4 Taidenäyttelyitä, pihakahvila, työpajatyöskentelyä, Tanssiesityksiä, musiikkia, valoja ja vanhanaikaisia karaokea, akrobatiaa.. Illan päättää keskiyön tuli- ja pukuja. Kahvila avoinna. valoshow. Klo 20.30 lyhtykulkue kohti Seurasaarta. Toden näköistä – Nettisukupolven Sport & Art Oulunkylän Seurahuone, Larin Kyöstin tie 7 ja Pikku- Villa Tomtebo, Tamminiementie 1 maalareita Klo 18–21 kosken uimaranta Klo 11–22 Klo 18–20 Happy Dance: showdance, bailatino ja Vapaa pääsy näyttelyyn koko päivän ajan, klo 17–20 zumba liikuntasaleilla. opastusta. Klo 18–21 suuri poistokirjamyynti Tapanilan kirjas- Luo veden virvoittavan

v i s P r ice Klo 17–19 Akvarellimaalaustyöpaja ulkona (sääva- tossa. Klo 17, 18 ja 19 satutuokiot. Klo 19 Tr a raus), klo 18–19.30 croquis-työpaja, klo 20 Campfire Klo 18–21 Art Bowling – musiikkia ja taidetta hohta- Musiikillinen messu. in a Zoo -performanssi. villa radoilla. Oulunkylän vanha kirkko, Siltavoudintie 12 Helsingin taidemuseo, Tamminiementie 6 Tapanilan urheilukeskus, Erätie 3

City Called Heaven Tapanilan taiteiden yö Klo 21 Klo 17–21 Mustien musiikin alkulähteillä negrospirituaaleja ja Yhteinen uni, työpaja lapsille ja aikuisille. Perfor- gospelia. manssiesityksiä. Veistos- ja grafiikkanäyttely. Oulunkylän uusi kirkko, Teinintie 10 Sea, Silence and Song Galleria Viileä Punainen, Päivöläntie 20 Klo 21 Sibelius-Akatemian kansanmuusikot ja pelimannit Koko perhe kartanolla nostavat esille kalevalaista mytologiaa ja tunnelmaa. Taiteilijayhdistys TAPAUS ry. Klo 17–21 Esitys toteutetaan kirkkoveneessä mereltä käsin. Klo 17–20 Klo 18 koko perheen ohjelmaa kasvomaalauksista Kalevalakehto-installaatio, Seurasaaren eteläkärki Taiteellista tekemistä lapsille ja aikuisille. Taidekah- hevosiin, klo 19 Jytäjyrsijöiden konsertti, klo 20 vio ja -näyttely. Katariina Saarikosken ja Pauli Lampun iltamusiikkia. Viertolantie 2–4 Lastenmuseon Mammutista marsuun -näyttely on Uudistumista Nousevassa Auringossa auki klo 17–20, Tuomarinkylän kartanomuseon Tyyli- Klo 17–24 kästä-näyttely klo 17–21. Auravalokuvausta, erikoishoitoja, kirppis, ongintaa, Taiteiden yö Maunulassa Tuomarinkylän kartanomuseo ja Lastenmuseo, kahvila, valokuvanäyttely ja paljon muuta. Klo 18–21.30 Tuomarinkyläntie 7 Nouseva Aurinko, Korppaanmäentie 6 (sisäpiha) Klo 18 HipHop Lockin Dance, 18.30 koko perheen

20 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 21 ITÄKESKUS · ROIHUVUORI · LAAJASALO · JOLLAS VUOSAARI · MELLUNMÄKI

s ≠ Kävelykierrokset Taiteiden yö Aurinkolahdessa Klo 17 ja 20 Klo 19 alkaen tanssiva ja laulava nukke konsertoi, skus P o i ju skus Opastetut kävelykierrokset Roihuvuoreen. Lime Hill Quartet ja kitaristi Risto Pekkanen – bossa- Lähtö Roihuvuoren kirkon edestä, Tulisuontie 2 novaa ja svengaavaa jazzia, klo 20.30 Mama Africa, J or i M ur t um a Pict e

r i k e Nukk eteatte klo 21 P Kurikan nimipäivät, klo 21.50 ilotulitus Aurinkolahden aukio h an Bailey J o nat an Söde rho l m D

Kierrätysten yö Klo 17–20 Stoan Taiteiden yössä päästään tänä vuonna elämys- ten kirpputorille ja kestävän kehityksen tunnelmiin. ≠ teatteria ja sirkusta ≠ roihuvuoren kirkossa soi Koko perheelle sopivan musiikki- ja teatteriohjelman Klo 16–19 Klo 17 alkaen lisäksi tarjolla on työpajoja, joissa tehdään valoku- Klo 16 Äkäpussi ja Vesihiisi / Teatteri Helmi. Klo 17 Klo 17 Lapset soittavat lapsille, 18 Pieni iltasoitto, vakehyksiä, lumpeenkukkia ja paperirasioita kierrä- Sirkusryhmä Huima. 19 Riparilauluja bändin säestyksellä, 20 Syysil- tysmateriaalista sekä tutustutaan lähiruokaan. Kier- Asukaspuisto Tuhkimo, Tuhkimontie 10-12 lan lauluja kivusta ja toivosta, klo 21 Ranskalainen rätyspaikkaan voi tuoda vanhoja lasten vaatteita ja hetki, klo 22.00 Halo Ensemble. leluja. Lisätietoa www.stoa.fi ≠ tule ja taiteile! Roihuvuoren kirkko, Tulisuontie 2 Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus, Klo 17–19 Turunlinnantie 1 Taidetapahtuma lapsille ja lapsenmielisille. ≠ puhallinserenadeja Helsingin kuvataidekoulu, Strömsin kartanon Klo 19.30 puisto, Untuvaisentie 10 Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri ja Liikuntaa ja esittävää taidetta puhallinesiintyjiä. Klo 17–22 ≠ herttoniemen kartano Ahti Sonnisen sali, Itä-Helsingin musiikkiopisto, Helsingin maahanmuuttajien akrobaattista voimis- Klo 16–20 ­Untuvaisentie 10 telua, tanssi- ja perinneleikkejä sekä liikuntatapah- Opastetut kierrokset tasatunnein. Taiteiden yö Vuotalossa tuma. Herttoniemen kartano (Linnanrakentajantie 12) Klo 17–20 Stoan aukiolla ja sisätiloissa, Turunlinnantie 1 Naapurit kohtaavat taiteiden yössä Paikallista meininkiä parhaimmillaan. Vuosaarelaiset ≠ yö Japanilaisessa puutarhassa Klo 17.30–22 yhdistykset ja yhteisöt kietovat talon täyteen taiteen Klo 17.30–23.20 Lapsille luontopolku, askartelua, viljandilaisten soit- siivittämää ohjelmaa. Itä-Helsingin Taideseuran työ- Roihuvuoren taiteiden yö Klo 17.30 Kyläjuhlien avaus ja vuoden roihuvuore- tajien esityksiä, virolaisten ruokien ja juomien mais- paja koko perheelle, näytelmiä, näyttely, Vuosaari- laisen julkistaminen, 18 Kamarikuoro Cantiamo,­ tajaisia, Tallinalaisen JUKS:n töitä, runonlausun- trilogia.. Sagostund på svenska kl 17.30 och 18.30. Roihuvuoressa kuhisee Taiteiden yönä. 19.45 Cold Cold Ground, 20.30 performanssi- taa ym. Lisätiedot www.vuotalo.fi. Ohjelma kokonaisuudessaan osoitteessa ryhmä Sysinän butoperformanssi, 21 Notkea Furuvikintie 5, Laajasalo Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari www.roihuvuori.com Rotta, 22 Milargo, 22.50 Pieni yösoitto Japanilainen puutarha, Roihuvuorentie 12–16 ≠ hard Rock House Kulttuuria Kesäkodilla Festivia Mellari Klo 18.30 Bobin tietokilpailu, 21 Rose Crown, 22 ≠ yö kirkon pihalla klo 11–19 Afrotanssi- ja letityskurssi, Djembe-rummutusta ja The Blue Moon Rocker, 23.30 Try It Again Sam, Klo 17 alkaen Tule tutustumaan vuonna 1886 rakennettuun jollas- leikkejä ala-asteryhmille, Kookospähkinä-tarinoita, 01 Feral Burn Mustalaisjazzia, kuubalainen ilta, salsa- ja rumba- laiseen Bergsundin huvilaan. Taidenäyttely, musiik- tanssiryhmä Dupe, Flowtastic, Kilimanjaro, ranska- Ravintola Hard Rock House, Roihuvuorentie 1 esityksiä, salsan opetusta. Räsymattomarkkinat. kia ja yhteislaulutuokio. lais-afrikkalaista runoutta ja muotishow, Senegalese Roihuvuoren kirkko, Tulisuontie 2 Karjalaisten kesäkoti, Meri Perttilän polku 8 Band Galaxy Live ja paljon muuta.

22 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 23 KANNELMÄKI · HAAGA · PASILA KOHTAA KAUPUNGILLA . s R ty D. Pasilan oma Taiteiden Yö Joukkovoima Klo 20–22 Pasilaviikon ohjelma kokonaisuudessaan ttiy h di s Joukkovoima on interaktiivinen tilataideteos ja per-

www.kaupunginosat.net/pasila an oo Avok formanssi. Esiintyjät tekevät liikkeitä heinäseipäiden kanssa ja kutsuvat katsojia ”talkoisiin” esiintyjien ≠ nuorisotalon workshopit kanssa. Esitys toteutetaan eri puolilla kaupunkia. Klo 14–18 Klo 14–16 Taidepaja ja videomedia, 16–18 Tans- sipaja sähuo ne Pasilan Nuorisotalo, Pasilanraitio 6 a Met

≠ aikuisten kädentaitopaja Ki rs i m a rj Klo 17–19 Nahanni – tanssivat kanootit Pasilan Asukastalo, Topparikuja 2 Klo 17.30–21 Koko perheen Taiteiden yö Avokanoottiyhdistyksen melojat esittävät kanootti- Kanneltalossa tanssia klo 17.30 Ruoholahden kanavassa, Linnun- Klo 15 alkaen laulun edustalla ja klo 20.30 Töölönlahdella, Linnun- Klo 15–21 avoimet ovet nuorisotalolla, klo 17.30 kir- laulun ja Finlandiatalon edustalla. jailijavieraana Wilson Kirwa, klo 17.30 lastenmusiik- kikonsertti suomeksi, kl. 17.30 Marionetteater Circus Miniature (på svenska), klo 18.15 Marionettisir- TAPIOLA (ESPOO) Rosebudin Kirjayö kus Circus Miniature (suomeksi), kl. 18.15 barnmu- Klo 16.30–21 sik-konsert på svenska, klo 19 konserttisalissa Irina Kirjailijat, pamfletistit, journalistit, kansalaisaktivis- Katugalleriat 2010 Björklund ja Vintage Espresso: Chansons d'automne. tit, asiantuntijat ja poliitikot ruotivat uusinta uutta ja Kuvataidetta jakokaapeissa kolmella kadulla. Museo- Galleriassa esillä 11.8.–28.8. Mildred Lehtinen ja tärkeintä klassikkoa. Tapahtumapaikkoina Rosebu- kadulla grafiikkaa, Eerikinkadulla valokuvataidetta ja Seppo Tamminen: Kurkistus. din kaupat Kiasmassa ja Kaapelitehtaalla. Fleminginkadulla piirustusta.

Lisätiedot www.kanneltalo.fi Ar i Ka r tt u nen / E MM A Kanneltalo, Klaneettitie 5

Taidekahvila ja kulttuuri-ilta Klo 14–21 Klo 14 lapset laulavat yhdessä, 15–20 lasten taide- paja auki. Klo 15 musiikkia kansanlauluista rockiin ja 19 KIDE Ensemblen makupaloja sävelklassikoista. Pohjois-Haagan kirjasto auki klo 18 asti. Klo 18 Alku- soitto Hakavuoren kirkossa. Taidekahvila Pohjois-Haagan ostarilla Läntisen työ- väenopiston tilassa, Näyttelijäntie 14, 2. krs.

WeeGeen Taiteiden ilta Medios: FREE HUGS Klo 16–22 Klo 18 Ilta on täynnä työpajoja, ohjelmaa, museo-opastuk- Metropolian ohjaajaopiskelijat esittävät nuorten sia, musiikkia ja keskusteluja. Star Wars -hahmoja netissä yhteisesti kirjoittaman näytelmän. Ilmaislip- klo 16.30, 18.30 ja 20.30. puja jaetaan HKT:n suuren näyttämön lämpiössä klo Koko ohjelma: www.weegee.fi 14. Lisätietoja http://noodi.metropolia.fi Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, (Tapiola) Teatteristudio Pasila, Ratamestarinkatu 5

24 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 25 JUHLAVIIKOILLA TAITEIDEN YÖNÄ MYÖS

KUVATAIDE, ELOKUVA TANSSI, SIRKUS, TEATTERI: STAGE ≠ Valveunia - Runokonsertti ≠ sibelius: 7 sinfoniaa III Unettomuudesta (Demo) Klo 19.30 ILC

our net Klo 16.30 Sibelius-sarjan viimeisessä konsertissa Leif t Musiikki Mia Viljamaa & Johanna Juhola. Vapaa Segerstam ja Tapiola Sinfonietta tarttuvat sinfoni- pääsy. oihin numero 5, 6 ja 7. Ennen konserttia professori

Jean - Pie rr e Es Ateneum-sali, Kaivokatu 2 Eero Tarasti pohtii sinfonioiden merkitystä. Helsingin yliopiston juhlasali, Aleksanterinkatu 7, 35-30/15 , eläkeläiset 33-29 HUVILA

≠ the Very Best, ART GOES KAPAKKA ≠ icelandic Love Corporation: Tight ≠ les Colporteurs: Don Johnson Big Band Ohjelmassa, mm. Klo 10–22 Le fil sous la neige Klo 19 Klo 18.00 6pack On Broadway Islantilaisen kollektiivin materiaalina on polyamidi, Klo 19 Huvila-teltta täyttyy rytmistä, kun lontoolaiskol- Sir Eino, Eteläesplanadi 18 jnka mukautumiskykyä installaatiot, veistokset ja Nuora värähtelee, jännitys tiivistyy sirkusteltan lektiivi The Very Best riehaannuttaa Huvila-teltan Klo 19.30 Preeria feat. Johanna Försti valokuvat koettelevat. Vapaa pääsy klo 18–22. kattoon. Ranskalaisryhmän seitsemän nuoralla- vastustamattomalla ghettopopilla. Teltan lämmit- Elite, Eteläinen Hesperiankatu 22 Amos Andersonin taidemuseo, Yrjönkatu 27, 8/6-4 tanssijaa uhmaa painovoimaa ilmassa tanssien. tää Suomen energisin hiphop-yhtye Don John- Klo 21.00 Jo Angel Duo , alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Ikäsuositus: yli 8-vuotiaille. son Big Band. Bar Socis, Kaivokatu 12 Suvilahti, sirkusteltta, Kaasutehtaankatu 1 / Sör- Huvila-teltta, 28 , ikäraja K-18 Klo 22.00 Royal Flush Elektro ≠ isaac Julien: Ten Thousand Waves näisten rantatie, 35/17 , perhelippu 90 (2 ai- Grand Casino Helsinki, Mikonkatu 19 Klo 11–22 kuista & 2 lasta) Klo 23.00 Bubble Scum 9 valkokankaalla esitettävä kudelma Kiinan histo- KLASSINEN MUSIIKKI Rafla, Uudenmaankatu 9

riaa ja tätä päivää, uskomuksia ja myyttejä, unel- ≠ vesa Tapio Valo: 7 Veljestä / Stage . R mia ja pettymyksiä. Klo 17–22 kaksi yhden hin- Klo 19 D. nalla. Veljekset puhuttelevat katsojia sirkuksen, musi- MEDIA FACADES Helsingin Taidehalli, Nervanderinkatu 3, 10/8 , kaalin, tanssin, konsertin ja draaman keinoin. Festivaali esittää kaupunkitilan mediataidetta alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Peacock, Tivolikuja 1, (Linnanmäki), 25/18 Taiteiden yön ohjelmassa mm. Klo 21–24 Kulmakunnan jätit -katutapahtuma ≠ jacques Tati: Lystikäs ≠ juha Luukkonen: Kahdeksan Kontula, Ostostie 2 kirjeenkantaja surmanluotia / Stage Klo 21.30–24.00 Air Hunger -projisointi Klo 17 Klo 20 Mannerheimin patsas Ranskalaiskylässä valmistellaan juhlaa, ja värik- Esitys murheellisten laulujen maasta. Surman- Klo 22–02 Vuorovaikutteisia teoksia, VJ-settejä ja käät sirkuslaiset telttoineen saapuvat paikalle. luoteja on tässä maassa ammuttu enemmän kuin projisointeja Kirjeenkantaja on valmis auttamaan, mutta avuli- kahdeksan. Lasipalatsin aukio aisuus aiheuttaa pikemminkin sekasotkua. Korjaamo, Töölönkatu 51 b, 25/18 ≠ Kamarimusiikkia kaupungintalolla: Klo 23 alkaen Videoprosessi Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, 5 / klubi- Taiteiden yön erikoiskonsertit Galleria Alkovi, Helsinginkatu 19 kortilla 4 ≠ ari Numminen: Kama Sutra / Stage Klo 18, 20 ja 22 Klo 18 Nuoret lahjakkaat soittajat ja arvosoittimet ≠ luchino Visconti: Ludwig Näyttämökonserton toteuttavat neljä näyttelijää, eräässä kaupungin hienoimmista konserttisa- VIAPORI JAZZ Klo 18.45 kolme tanssijaa ja muusikko. leista. Klo 19 Matti Johannes Koivu & Iro Haarlan yhtye Elokuva Baijerin satukuninkaasta, joka alkaa Korjaamo, Töölönkatu 51 b, 25/18 Klo 18 Eeva Oksala, viulu ja Ville Hautakangas, Suomenlinna, Tenalji von Fersen, 25 , K-18 vähitellen ajautua yhä etäämmäksi todellisuu- piano: Reger - Sallinen - Mendelssohn Klo 21.30 Tähtien sota: Samuli Kosminen desta. ≠ cezaris: End it like B*ck*** / Stage Klo 20 Sauli Kulmala, alttoviulu ja Marko Hilpo, ja Jarmo Saari Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, 5 / klubi- Klo 19 piano: Schumann - Brahms Lentokonetehdas, Suomenlinna, 25 , K-18 kortilla 4 , ikäraja K-15 Ikääntyneen, lifestyle-guruksi päätyneen David Klo 22 Samuli Peltonen, sello ja Anna-Maria Beckhamin julkinen luento, jossa hän jakaa mieli- Murdvee, piano: Bach - de Falla - Martinu˚ piteitään modernista elämästä. Englanniksi. Helsingin kaupungintalo, juhlasali, RUNOKUU Viirus, Meritullinkatu 33, 25/18 Pohjoisesplanadi 11–13, vapaa pääsy www.runokuu.fi

26 — TAITEIDEN YÖ 2010 TAITEIDEN YÖ 2010 — 27 Bob Helsinki

TAIDE KUTSUU PALVELUKSEENSA 10 000 ihmistä lyhytaikaiseen työsuhteeseen.

Taide etsii pätkätöihin naisia, miehiä, mummoja, vaareja, nuoria, lapsia, lapsenmielisiä, tosikkoja, iloisia, sinkkuja, perheitä, eksentrikkoja, sulkeutuneita, yksinäisiä, kaksinaisia, herroja, narreja, duunareita, pomoja sekä sinua. Tarjolla unohtumattomia elämyksiä ilman rahapalkkaa. Aikaisempia kokemuksia ei vaadita, uusia tarjotaan. Työsuhteen kesto on pieni tuokio. Lisätiedot päivän tapahtumista: www.HS.fi /taidekutsuu

Ihmisten kaupunki huipentuu Taiteiden Yönä 27.8.