Tuija Hietaniemi Lain vartiossa Poliisi Suomen politiikassa 1917-1948 Suomen Historiallinen Seura Finska Historiska Samfundet Societas Historica Finlandiae Historiallisia Tutkimuksia 166 Tuija Hietaniemi Lain vartiossa Poliisi Suomen politiikassa 1917-1948 SHS • Helsinki • 1992 Tutkimus on otettu julkaistayaksi Suomen Historiallisen Seuran sarjassa Historiallisia Tutkimuksia Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan 18.12.1991 antaman painatusluvan perusteella. Kannen suunnittelu: Tuija Hietaniemi Kannen kuva: Ratsupoliisi Helsingin Kauppatorilla 1926, osa Sakari Pälsin valokuvasta. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat. ISSN 0073-2559 ISBN 951-8915-57-1 Vammalan Kirjapaino Oy Vammala 1992 Alkusanat Jouduin ensi kerran tekemisiin poliisin kiehtovan historian kanssa 1980-luvun alussa työskennellessäni professori Heikki Ylikankaan tut- kimusapulaisena. Tästä oivasta opista rekrytoiduin silloisen apulaispo- liisimestari Viljo Lehkosen aloitteesta Helsingin poliisilaitokselle kokoa- maan pääkaupungin poliisin historiaa koskevaa aineistoa. Poliisin tur- vallisissa suojissa perehdyin kansainvälisestikin katsoen tavattoman vi- vahteikkaaseen aiheeseeni ja sain suotuisan tilaisuuden toteuttaa työn ensi vaiheet akateemisena opinnäytteenä. Tutkimukseni olen saattanut val- miiksi Helsingin yliopiston poliittisen historian assistentuurin turvin. Esitän täten lämpimät kiitokseni kaikille niille, jotka ovat olleet luo- massa niin henkisiä, materiaalisia kuin taloudellisiakin edellytyksiä työl- leni. Kenenkään myötävaikutus ei jää toisen varjoon. Tapiolassa helmikuulla 1992 Tuija Hietaniemi 5 Sisällys I POLIISI, POLITIIKKA JA POLIISIPOLITIIKKA 11 1. Instituution synty 11 2. Poliisipolitiikan elementtejä 23 3. Tutkimuksen ulottuvuudet 34 II SUOMALAINEN POLIISIPOLITIIKKA ETSII SUUNTAANSA 1917-1927 38 4. Kysymys järjestysvallasta 1917 38 Järjestyslaitokset ja senaatin laillistamispyrkimykset 38 Porvarillisten järjestysyksiköitten kehitys 44 Järjestysvalta umpikujassa 49 5. Tavoitteena määrävahva poliisi — vuosien 1918-1919 poliisipoli- tiikka 55 Kansalaissodan jälkeiset organisaatiojärjestelyt 56 Miehistöpolitiikan kysymyksiä 60 6. Poliisi ja suojeluskunnat 68 Suojeluskunnat poliisitoimen rinnakkaisorganisaationa 69 Ratkaisu miehistöpolitiikan ongelmiin: poliisi maalaisvaltaistuu 75 7. Kysymys poliisitoimen uudistuksesta 1922-1923 78 Sisäasiainministeri Ritavuori ja poliisipolitiikka 78 Kallion leikkaukset — suuntaa uudenlaiselle poliisipolitiikalle 83 Valtionpoliisisuunnitelma 88 Asetus poliisitoimesta 94 Poliisiorganisaation uudistukset 97 Poliisikoulutuksen asema vakiinnutetaan 99 8. Suojeluskunnat ja poliisitoiminta 1920-luvun puolivälissä 101 7 9. Etsivä keskuspoliisi 1920-luvun poliisihallinnossa 103 10. Sosialidemokraattinen hallitus ja Etsivä keskuspoliisi 107 11. Keskustelu huliganismista ja rikollisuudesta 110 Sosialidemokraattinen hallitus ja poliisitoiminnan uudistukset 112 Maaherrat järjestystä tehostamassa 115 Huliganismia vastaan 117 12. Suuntia 121 III KESKITTYVÄ POLIISITOIMI 1927-1939 126 13. Ajatus itsenäisestä poliisireservistä syntyy 126 14. Poliisi ja suojeluskunnat 1929-1930 kriisissä 134 Järjestysvalta ja vasemmistolevottomuudet 134 Oikeistoliikehdinnän vaikutus suojeluskuntien asemaan poliisi- reservinä 142 15. Poliisinyrkin synty 1930-1933 151 Liikkuva poliisikomennuskunta perustetaan 151 Poliisitarkastajat 155 Kriisivuosien miehistöpolitiikkaa: suojeluskunnat syrjäytyvät 156 Aseellisen selkkauksen uhka ja Liikkuvan poliisikomennuskun- nan vahvistaminen 159 Poliisi ja Mäntsälän selkkaus 161 Poliisinyrkkiä vahvistetaan 167 Henkilönvaihdoksia poliisijohdossa 170 Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvistaminen poliittisena kysymyksenä 171 16. Poliisiasiain neuvottelukunta ja Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvistaminen 175 Poliisi ja oikeistoradikalismi 184 Vielä muutoksia poliisijohdossa 187 Sotilaallistuva ja ammatillistuva poliisi 191 Suojeluskuntien asema vakiintuu 194 17. 1930-luvun lopun poliisi 196 Rikospoliisia uudistetaan 199 18. Voimia 202 IV POLIISI KOTIRINTAMALLA 206 19. Järjestysvalta etsii paikkaansa 206 Poliisin kriisivalmiussuunnitelmat 207 8 Poliisi talvisodassa 208 Välirauhan ajan ratkaisuja 214 20. Jatkosota: organisaatio arvioidaan uudelleen 219 Jatkosodan poliisinyrkki 221 Muita ratkaisuja poliisitoiminnan tehostamiseksi 226 Poliisiorganisaation sodanajan kehittelyä 230 V POLIISI 1940-LUVUN POLIITTISESSA MUUTOKSESSA 235 21. Sodasta rauhaan 235 Liikkuvan poliisivoiman vahvistaminen ja sen syyt 235 Valtiollinen poliisi 245 22. Puhdistuksen suuntia 246 Kommunisti sisäministerinä 247 Miehistöpolitiikan ongelmia 251 Muutoksia poliisijohdossa 253 Vapaaehtoisvoimat poliisin apuna 256 Kommunistit poliisivoimissa 257 23. Pelon vuosi 261 Gabrielssonin »sota» 267 Ratkaisujen aika 273 24. Tekijät ja tehtävät 278 Kuviot 282 Taulukot 286 Lähdeviitteissä esiintyvät lyhenteet 297 Lähteet 298 English Summary 306 Hakemisto 317 9 I Poliisi, politiikka ja poliisipolitiikka 1. Instituution synty Poliisi on itsenäisenä hallintolaitoksena varsin nuori ilmiö. Se alkoi löy- tää ensimmäisiä muotojaan 1700-luvun puolella, mutta vakiintui valtio- koneiston selväpiirteiseksi osaksi vasta 1800-luvulla. Lähteistä ei ennen 1700-luvun puoliväliä ole löydettävissä tapausta, jossa poliisilla tarkoi- tettaisiin tietyn henkilökunnan omaavaa hallintoelintä.' Poliisitoiminnan alkuvaiheita koskeva tutkimus on joutunut askaroi- maan poliisi-käsitteen määrittelemisen parissa, kun mitään poliisiksi kut- suttua laitosta ei ollut olemassa, vaan sanalla tarkoitettiin laajaa ja jat- kuvasti muuttuvaa hallintotehtävien joukkoa. Roomalaisen oikeuden vai- kutuspiiriin kuuluvissa maissa sana sai vähitellen sisäistä hallintoa, hy- vinvointia, suojelua ja valvontaa tarkoittavan sisällön. 18. vuosisadan alun Ranskassa se tarkoitti kaupungin hallintoa ja sitä tasapainoa, joka tämän kautta saavutettiin. Englannissa sana oli sen sijaan täysin tunte- maton aina 18. vuosisadan puoliväliin saakka, jolloin sitä ryhdyttiin käyt- tämään ranskalaisten tapaan.2 Poliisi-instituution uloimmat alkujuuret juontavat 16. ja 17. vuosi- sadan Ranskasta. Pariisiin virranneen väenpaljouden paineessa Châte-let'hen perustettiin erityinen lieutenant général de police -niminen virka, jonka haltija hoiti moninaisia hallintotehtäviä sekä toimi tuomarina.3 1 Ks. erityisesti Alan Williams, The Police of Paris, 1718-1789 (Louisiana 1979), 5-13. 2 Cliye Emsley, Policing and its context 1750-1870 (Oxford 1983), 2-3. 3 Williams, 29, 33. 11 Myös kaupungin vartiointi liitettiin uuden virkamiehen toimialaan. Sen sijaan maaseudun teillä partioinut, ristiretkien aikaisista kuninkaallisis- ta henkivartioyksiköistä periytynyt maréchaussée oli sotaministeriön alainen .4 Poliisi alkoi saavuttaa modernia miesvahvaa, valtiojohtoista ja en- nen kaikkea politiikkaan sidottua olemustaan Ranskassa vallankumouk- sen myötä. 1796 maahan perustettiin poliisiministerin virka, jonka hal- tijan tuli »panna toimeen ankara valvonta, joka hajoittaa nurkkakun- taiset ryhmittymät, ja tehdä tyhjäksi vapautta vastaan tähdätyt salalii- tot». Tämä myyttisen aseman saanut Joseph Fouchén virasto kaikkine urkkijoineen ja vaikuttavine hallintoalueineen5 ei kuitenkaan ollut kaik- kivaltias. Napoleonin hallinto pystytti vuonna 1800 maahan sisäminis- terin alaisen prefektijärjestelmän. Hänen aloitteestaan myös vanhaa maréchausséeta korvaamaan perustetun santarmiston lukua vahvistettiin suurimmillaan aina noin 30.000 mieheen saakka. Keisari itse kehui san- tarmistoaan Napolin kuninkaalle todeten sen olevan »mitä tehokkain kei- no pitää maa rauhallisena, oikea valvontaelin, puoliksi siviili-, puoliksi sotilasviranomainen, joka on levittäytynyt yli koko maan ja laatii mitä yksityiskohtaisimpia raportteja». Santarmiston tärkeimpiä tehtäviä oli matkustavaisten valvominen. Napoleonin aikaansaannos oli niin ikään, että jo vuodesta I79I toimineet kaupunginhallinnon valitsemat poliisi- komissaarit alettiin nimittää keskushallinnossa prefektien esittämistä hen- kilöistä.6 Tuloksena oli keskusvallan varsin tiukasti kontrolloima jär- jestelmä. Ensimmäiset virkapukuiset poliisimiehet, sergents de ville, joita al- kuunsa oli satakunta, ilmestyivät Pariisin kaduille maaliskuussa I829 Mar- tignacin maltillisen hallituksen aikana. Toimenpiteen takana oli poliisi- prefektinä tuolloin toiminut Debelleyme, joka oli hieman aikaisemmin voimakkaasti tuominnut Pariisin santarmiston liberaalien vaalivoittoa juhlineisiin mielenosoittajiin kohdistamat väkivaltaiset otteet. Debelleyme oli myös sitä mieltä, että poliittinen valvonta oli saanut liian keskeisen sijan poliisitoiminnassa.7 Poliittisten mullistusten aiheuttamia lyhyitä 4 Emsley, 12-14. 5 Ks. esim. Jean Tulard, Le mythe de Fouché, teoksessa L'Etat et sa police en Fran- ce 1789-1914 (Genève 1978), 27-34. 6 Emsley, 33-34, 40-42; Thomas R. Forstenzer, French provincial police and the fall of the second republic (Princeton 1981), 56-57; Roger Price, Techniques of repres- sion: the control of popular protest in mid-nineteenth-century France, Historieal Journal 1982, 864; P.J. Stead, The Police of Paris (London 1957), 45-46. Emsley, 57-58. 12 katkoja lukuun ottamatta tämä luonteenomaisesti siviilihallinnollinen or- ganisaatio osoittautui vakaaksi. Vuonna I870 Pariisin kaupunkipoliisi- voima oli jo 3.864 miehen vahvuinen.' Kuusi kuukautta Pariisin mitoiltaan vaatimattoman aloitteen jälkeen Lontooseen perustettiin kooltaan paljon vaikuttavampi virkapukuinen poliisivoima. Englannissa ajatus yhtenäisestä poliisivoimasta oli