SYKSY 2019 SISÄLLYS Kuinka muistelmat kirjoitetaan? Antti Arnkil Jonathan Franzen Katariina Parhi SUNNUNTAIESSEET 2 MAAILMAN ÄÄRILLÄ 16 SOPEUTUMATTOMAT Psykopatian historia Suomessa 30 Elämänsä voi hahmottaa monella tavalla. Antti Hurskainen Niklas Jensen-Eriksen – Aleksi Maino – 22 Reetta Hänninen Sakari Siltala Sen voi hahmottaa myyttisesti, niin kuin paroni von Münchhausen tai Paavo Väyrynen: Kertomus syömisestä 3 SUOMEN SUURIN TALO JA TORNI Helsingin Sanomat 1889–2019 17 Helsingin Työväenyhdistys Soitin vanhemmalle sisarelleni ja kysyin, oliko minulle tapahtunut varhaislapsuudessa jotakin erityistä. Jouni Inkala 1884–2019 31 Hän muisti vain, että minulla oli syntyessäni niin leveät hartiat, että kätilön piti pyytää isää avuksi vetämään TEE KUNNIAA, TEE KUNNIAA! 4 Matti Klinge minut ulos. CANICULA Juha Rautaheimo – Menikö tosiaan hartia sijoiltaan? huudahdin epäuskoisena kesken puhelun. Päiväkirjastani 2018–2019 18 HERMO Juhani Karila Vaimo kuunteli puhelua hajamielisesti ja toisti ällistyneenä: PIENEN HAUEN PYYDYSTYS 6 Murharyhmän mies 32 Mikko Pyhälä – Menikö sinulta siis hartia sijoiltaan synnytyksessä? Jyrki Lehtola VENEZUELA Iiro Seppänen – Ei, kun isältä, kun se yritti vetää minua ulos. TESLA METSÄSSÄ 7 Öljyrikkaasta roistovaltioksi 19 KOLME ELÄMÄÄ 34 Elämänsä voi nähdä tragikoomisesti: Seinäjoen lyseossa oli tapana järjestää koulutyön piristykseksi yhteisiä tilaisuuksia, joita koko koulu kerään- tyi juhlasaliin seuraamaan. Tavallisesti ne olivat jyrinkoskia, mutta kerran oli voimamiesnäytös. Näyttämöllä oli jonkinlainen pöytä. Sen eteen köpötteli vanhahko mies puettuna violetinväriseen resoreilla varustettuun haalistuneeseen verryttelypukuun ja sen päälle aseteltuun viittaan. Kun hän kääntyi pöytäänsä päin, paljastui viitan selän kaareva teksti, jossa luki isoilla tikkukirjaimilla: TERÄSMIES. Koko yli 800 oppilaan täyttämä juhlasali räjähti nauramaan. Pappa väänteli hevosenkenkiä, joita epäilimme tinasta tehdyiksi. Meillä oli säälinsekaisesti hauskaa, mutta ukko veti esityksensä loppuun, sai taputukset ja muutamat vihellykset yleisöltään. Esirippu sulkeutui. En silloin tiennyt, mitä hänen sisällään liikkui. Matti Mäkelä Teemu Keskisarja Kari Tarkiainen Tai elämän voi nähdä selittämättömänä voimana: PITELEMÄTÖN SUUREN POHJAN SODAN HISTORIA 20 SADE PUHUI LATINAA Matti Mäkelän muistelmat 8 Muisti- ja mielikuvia matkan varrelta 36 Viime kesänä aloin syödä hillittömästi retiisejä. Ostin niitä S-marke- Riitta Konttinen tista niputtain, viipaloin leivälle, ripottelin maustesuolaa päälle ja rous- Hanna Ryti AINO SIBELIUS 22 Noora Vaarala – Anton Vanha-Majamaa kutin ääneen ynähdellen. Kun suljin silmäni, näin lampaan tai hevosen RAKKAUDETTOMUUS 10 TELEVISION LAPSET 37 porkkana suussa; kun se oikein heittää päänsä taaksepäin ahmiessaan. Raakel Lignell Jaakko Yli-Juonikas ÄLÄ SANO ETTÄ RAKASTAT 24 Éric Vuillard Tai koiran, pää takakenossa, kun sillä on paahdettu porsaankorva; vain NELJÄ RATSASTAJAA II PÄIVÄKÄSKY 38 rouskinta kuuluu autuuden keskeltä. Tahdon murskatappio 11 Henrik Meinander En päässyt rationaaliseen enkä poliittiseen johtopäätökseen. Tyy- SAMAAN AIKAAN Krister Wahlbäck dyin ensimmäiseen ja yksinkertaisimpaan ratkaisuun. Kylmällä vedellä JÄTTILÄISEN HENKÄYS Maylis de Kerangal Suomi ja maailma 1968 26 huuhdeltu, viipaloitu retiisi ohuen ruisvoileivän päällä, rohkeasti Vogelin MAAILMA KÄDEN Suomen-kysymys Ruotsin politiikassa ULOTTUVILLA 12 René Nyberg 1809–2009 40 maustesuolaa. Se on vaan niin helevetin hyvää. PATRIARKKOJA JA OLIGARKKEJA 28 Matti Mäkelä Maria Stepanova KIRJALLINEN KISSAKALENTERI MUISTIN MUISTOLLE 14 2020 41 Matti Mäkelän muistelmat esitellään sivulla 8 PALKINTOJA, UUTISIA 42 POKKARIT 46 KUVIA MATKAN VARRELTA 46 Etukannen maalaus: Eero Järnefelt, 1908 (Kansallisgalleria) Takakannen kuva: Joni Luomanen • • • • • Kotimainen KAUNOKIRJALLISUUS • • • • • • KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS antti ARNKIL antti HUrskainen Sunnuntaiesseet 22 Kertomus syömisestä Kiitetyn esseekirjailijan Mistä puhumme kun kolmas teos puhumme ruuasta? ANTTI ARNKil (s. 1975) on kustan- nustoimittaja ja kirjailija. Hän on aiem- Mikä on ironian ja kritiikin suhde varhaisromantiikassa? Millainen luon- Opetuslapset ahmivat oliiveja, Jeesus pidättäytyy. Eläimen syömisellä ja silit- min julkaissut kaksi esseeteosta, Lauan- tokappale ihminen on Virpi Suutarin elokuvissa? Miltä työ näyttää uu- tämisellä on vähän eroa. Juoksemisella ja masennuksella ei lainkaan. Richey ANTTI HURSKAINEN (s. 1986) tunne- taiesseet (2014) ja Raittilan linja (2016). taan monipuolisena esseekirjailijana, uusim- sissa lastenohjelmissa? Miten toimii Breaking Badin kiero materialismi? Edwards -julisteesta valuu verta. Paavo Ruotsalaisen haudalla kasvaa piikki- Yhdessä Olli Sinivaaran kanssa hän on massa teoksessaan hän laajentaa reviiriä fik- nen puu. Jos ruoka ei maistu, lähdetään kävelylle. toimittanut esseeantologian Kirjoituk- Miksi Tikkurilaa ympäröi pohjaton kuilu? tioproosan puolelle. Hurskaisen tekstejä on sia Väinö Linnasta (2006). Arnkil toimi Muiden muassa näitä kysymyksiä käsitellään Antti Arnkilin uudes- 22 on Antti Hurskaisen ensimmäinen romaani: dialogi, jossa toinen pu- julkaistu monissa kulttuuri- ja aikakauslehdis- Nuori Voima -lehden päätoimittajana huu. Hurskainen kuvaa millenniaalin kärsimystä ravintoketjun huipulla. sä ja ne ovat herättäneet paljon keskustelua. sa kokoelmassa. Esseet ovat yrityksiä tehdä ajattelua näkyväksi tarinan vuosina 2006–2007. Hänen tekstejään 22 on kertomus syömisestä eli rakkaudesta ja kuolemasta. Häneltä on aiemmin julkaistu teokset Ozzy- on julkaistu monissa kulttuurilehdissä muodossa. Kirjoittaessaan kirjallisuudesta, elokuvasta, filosofiasta tai teksti (2013), Tapan sut (2014), Välinpitämättö- ja kokoomateoksissa. lapsuudesta Arnkil etsii kohtia, joissa pienestä yksityiskohdasta avautuu Ote kirjasta 22 myys (2016) ja Suru ei toimi (2018). yhtäkkiä näköala kauas. ISBN 978-952-234-609-4 Aloin tarkkailla keskiluokkaisiksi olettamiani noin viisikymmenvuotiaita mie- ISBN 978-952-234-576-9 KL 84.2 • NID. • 180 sivua KL 84.2 • SID. • 200 sivua Graafinen suunnittelu Aleksi Salokannel hiä. Otollisin kohortti liikkuu omilla autoillaan, mutta riittävän monet alentu- Graafinen suunnittelu Aleksi Salokannel Ilmestyy syyskuussa vat käyttämään metroa. Ajokoiramaisia johtajatyyppejä en noteerannut. Riisuin Ilmestyy elokuussa katseellani niitä, joiden olemus tuntui anovan, että älkää huomatko, vaimokin ISBN 978-952-234-639-1 on lopettanut aikaa sitten. Nautin vöiden ja vatsakumpujen sulavasta dialogista. ISBN 978-952-234-640-7 Tunnustelin hionneen selän jättämää aluetta punaoranssin penkin struktuurissa. Numeroa liian pienen kauluspaidan nappien välistä pilkotti neliösenttimetri hi- Teoksesta Suru ei toimi kirjoitettua: Lauantaiesseistä kirjoitettua: kistä vatsaa. Kiihotuin maantiedon tuntiopettajista, myymälävastaavista ja maa- ”Esseiden teemat ja sisällöt, sivujuontei- ja metsätalousministeriön virkamiehistä. Metron liukuportaiden yläpäässä, millä ”Yksi tämän vuoden vaikuttavimmista kotimaisista neen ja lennokkaine aiherinnasteluineen hyvänsä aukiolla, odotti oikea apaja: tolpillaan jaloitelleet taksikuskit ja heidän lukukokemuksista.” ovat inspiroivaa luettavaa.” tapansa nostaa suoria housuja liian pitkän istumatyövuoron loppupuolella. – SANNA JÄÄSKELÄINEN, KESKISUOMALAINEN – JAAKKO MIKKOLA, TURUN SANOMAT Uimahallissa olin tulla pahoinpidellyksi kun tein liian avointa tutkimustyötä. ”Kirjoittajana Hurskaisen paras ominaisuus ”Arnkilin esikoisteos on kuin pitkä, kirkas lauantai- Jalkakarvoituksen arvoituksellinen tuuhentuminen, leikkausarvet, karut nännit: on rohkeus. Hän uskaltaa laittaa itsensä iltapäivä. Olo on levollinen, mutta virkeä, mielentila halusin tapausesimerkkien avulla ymmärtää, mitä tarkoittaa suomalaismiehen peliin, olla läsnä tekstissä ja tulla lähelle juuri oikea taiteelle ja älyllisille pohdinnoille.” harmaaksi taittuva balanssi hoikkuuden ja lihavuuden välillä. Nuoruuden ja van- lukijaa.” – HELENA KULMALA, NUORI VOIMA huuden, elämän ja kuoleman. Toivon ja epätoivon? Ei, ne ovat sama asia. – PIETARI AKUJÄRVI, ULJAs – ITÄ-SUOMEN YLIOPPILASLEHTI 2 SILTALA 3 SYKSY 2 0 1 9 • • • • • Kotimainen KAUNOKIRJALLISUUS KUVA: LAURA MALMIVAARA JOUNI inkala Tee kunniaa, tee kunniaa! Otteet kirjasta Tee kunniaa, tee kunniaa! Mistä jatkettava? punkinsokeana Ken ryhtyi leikkimään ampuhaukanterävänä räjähteellä nimeltä elämä kun moni päivä säteilee upeammin kuin radon on nyt näkevä kun viini on punakaalin väristä kun jokainen sana on omistus, ei anastus ja maan vetovoima Jouni Inkalan kolmastoista runokokoelma on yhtä ai- jalkapohjien alle levitettyä kalleinta samettia. kaa leikkisä ja haudanvakava, hurjapäinen ja ylevä. Se on runouden maan puolustus ja kaikki aistit valtaava Mistä jatkettava kun runoelma konsertti, joka sähköistää lukijansa etsimään ympäril- tään pienimpiäkin kosmisia salaisuuksia, maailman- kuin myös vankeudesta vapautuva JOUNI INKala on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista kaikkeuden näkymättömimpiä suuruuksia. Tee kunniaa sekä moni vapaalla jalalla kulkevista Ruosteveren perillinen, leppänen, sen luota runoilijoistamme, joka kutsuttuna ja moniaalle haluttuna tekee kunniaa totisesti ja riemukkaasti, se kumartaa vieraana on vienyt suomalaista runoutta maailmalle erilaisissa valloittavasti elämälle, tämänpuoleisen maailman ai- näkee katseensa nostaessaan pian astuu poeetta tapahtumissa ympäri Eurooppaa. Vuonna 2013 häneltä ilmestyi nutkertaiselle kauneudelle, se ylistää ihmisenä olemisen valikoima runoja unkariksi, vuonna 2014 saksaksi ja vuonna kuutiometreittäin ilmaa kultaiselle kunniamatolle kun lehtikuuset
Details
-
File Typepdf
-
Upload Time-
-
Content LanguagesEnglish
-
Upload UserAnonymous/Not logged-in
-
File Pages27 Page
-
File Size-