Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja Jaakko Tuohiniemi, sarjan toimittaja Osa 138 Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset Äänimaiseman arkeologiaa Riitta Rainio Väitöskirja Esitetään Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi auditoriumissa XIII lauantaina 24. huhtikuuta 2010 klo 10. Julkaisija: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Helsinki 2010 Julkaisija Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry PL 148, 01301 Vantaa http://www.kaapeli.fi/~musakir/ © Riitta Rainio 2010 Taitto: Paul Forsell Painopaikka: Greif, Tartto, Viro, 2010 ISBN 978-952-5363-37-1 (sid.) ISBN 978-952-10-6170-7 (PDF) ISSN 1798-3754 v Tiivistelmä TIIVISTELMÄ Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset: äänimaiseman arkeologiaa Väitöskirjan aiheena ovat Suomen keski- ja myöhäisrautakauden aikaiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset, aiemmin tutkimaton, soiva metalliesineiden ryhmä 400–1200-luvuilta. Musiikkiarkeologian alaan kuuluvan tutkimuksen tar- koituksena on avata kuulokulma suomalaiseen rautakauteen sekä musiikinhistorian varhaisvaiheisiin, jotka tähän asti ovat olleet tutkijoiden tavoittamattomissa. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: Kuinka kulkuset, kellot ja kelloriipuk- set luokitellaan? Kuinka ne soivat? Ketkä näitä Suomen vanhimpia säilyneitä soittimia käyttivät ja missä yhteydessä? Mikä merkitys soittimilla ja niiden soinnilla oli rautakautisessa kulttuurissa ja äänimaisemassa? Suomen kansallismuseon sekä useiden paikallismuseoiden kokoelmista koottu tutkimusaineisto käsittää kaikkiaan 486 kulkusta, kelloa ja kelloriipusta. Kukin esineluokka jakautuu alaryhmiin muodon, koon, koristelun ja rakenteel- listen yksityiskohtien perusteella. Klusterianalyysin pohjalta muodostetut ryhmät edustavat sekä paikallisia että kan- sainvälisesti levinneitä valmistustraditioita. Valmistusmateriaalit vaihtelevat raudasta lyijypronssiin, tinapronssiin ja lyijytinapronssiin. Sisällä olevat helyt, kielen jäänteet sekä esineiden esiintyminen sarjoissa osoittavat, että soiminen oli jo tekijöiden tarkoittamaa. Yhä soivien esineiden ääni kattaa spektrianalyysin mukaan taajuusalueen 1 000–19 850 hertsiä. Yli sadan suljetun löytökontekstin perusteella kulkuset, kellot ja kelloriipukset olivat ihmisten vaatteisiin ja hevosvarusteisiin kiinnitettyjä koristeita, jotka helistessään muodostivat kantajiensa ympärille äänikenttiä. Tällaisilla mukana kulkevilla akustisilla tiloilla tai territorioilla saattoi olla merkitystä sosiaalisten arvoasemien rakentamisessa, sillä kalmistoanalyysien perusteella soittimet esiintyvät säännöllisesti kalmistojen runsaimmin ja monipuolisimmin varustetuissa haudoissa. Soittimet esiintyvät toistuvasti myös sellaisten esineiden rinnalla, joita myöhemmässä suo- malais-karjalaisessa kulttuurissa pidetään maagisina varausvälineinä. Fragmentaarisesti tavoitettavassa rautakautisessa sekä perinteisessä kansankulttuurin äänimaisemassa kulkusten, kellojen ja kelloriipusten helinä näyttäisi sijoittuvan territoriaalisten, sosiaalisten ja kosmologisten rajojen ylitystilanteisiin. Asiasanat: arkeologia - - rautakausi - - Suomi (ysa) arkeologia - - soittimet - - Suomi (ysa) muinaisjäännökset - - korut (ysa) musiikki - - esihistoria (ysa) musiikinhistoria - - rautakausi - - Suomi (ysa) soittimet - - esihistoria (ysa) soittimet - - kellot - - rautakausi (ysa) äänet - - riitit - - Suomi (ysa) äänimaisema - - historia - - Suomi (ysa) ääniympäristö - - historia - - Suomi (ysa) Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset vi ABSTRACT Bells, Pellet Bells and Bell Pendants: Listening to Finland’s Iron Age The thesis addresses the problem of Finnish Iron Age bells, pellet bells and bell pendants, previously unexplored musi- cal artefacts from the 400–1200-centuries AD. The study, which contributes to the field of music archaeology, aims to provide a gateway to ancient soundworlds and ideas of music making. The research questions include: Where did these metal artefacts come from? How did they sound? How were they used? What did their sound mean to the Iron Age people? The data collected at the National Museum of Finland and at several provincial museums covers a total of 486 bells, pellet bells and bell pendants. By means of a cluster analysis, each category can be divided into several subgroups. The subgroups, which all seem to have a different dating and geographical distribution, represent both local and interna- tionally spread manufacturing traditions. According to an elemental analysis, the material varies from iron to copper- tin, copper-lead and copper-tin-lead alloys. Clappers, pellets and pebbles prove that the bells and pellet bells were indisputably instruments intended for sound production. Clusters of small bell pendants, however, could produce a sound by jingling against each other. Spectrogram plots reveal that the partials of the still audible sounds range from 1 000 to 19 850 Hz. On the basis of 129 inhumation graves, hoards, barrows and stray finds it seems evident that the bells, pellet bells and bell pendants were fastened to dresses and horse harnesses or carried in pouches and boxes. The resulting acoustic spaces could be employed in constructing social hierarchies, since the instruments usually appear in richly furnished graves. Furthermore, the instruments repeatedly occur with crosses, edge tools and zoomorphic pen- dants that in the later Finnish-Karelian culture were regarded as prophylactic amulets. In the Iron Age as well as in later folk culture, the bell sounds seem to have expressed territorial, social and cosmological boundaries. Keywords: Bells - - Finland - - History Iron age - - Finland Music archaeology - - Finland Pendants (Jewelry) - - Finland - - History - - To 1500 Sounds - - Social aspects - - Finland - - History - - To 1500 vii Esipuhe ESIPUHE Musiikista olen ollut kiinnostunut aina, mutta arkeologiasta innostuin luettuani Vedbaekin kivikautisesta haudasta, jossa vastasyntyneellä lapsella oli allaan joutsenensiipi ja nuorella naisella päällään pari sataa rei'itettyä kotilonkuorta ja eläimenhammasta. Tämä Tanskasta löytynyt hauta tuntui avaavan oven tuhansien vuosien takaiseen uskomus- ja ajatus- maailmaan sekä kuori- ja hammaskoruista lähtevän helinän kautta myös mahdolliseen äänimaailmaan. Musiikkitieteen ja arkeologian yhdistelmästä eli musiikkiarkeologiasta tein sittemmin kaikki seminaariesitelmäni sekä pro gradu -työni. Kun musiikkitieteen professori Eero Tarasti kannusti aloittamaan väitöskirjatyön, valitsin tutkimuskohteeksi Suomen monilukuisimmiksi osoittautuneet soitinlöydöt: rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset. Väitöstyön ohjaajina toimivat edellä mainitun lisäksi etnomusikologian professori Erkki Pekkilä, joka tuki apurahahakemuksiani lausunnoin ja suosituksin, sekä yliopistonlehtori Alfonso Padilla, joka luki läpi sekä keskeneräisen että valmistuneen käsikirjoituksen. Alusta lähtien tärkeimpiä tukihenkilöitäni oli myös arkeologian professori Mika Lavento. Hänen huomionsa tutkimusmenetelmien valinnasta ja tulosten tulkinnasta, samoin kuin arkeologian tutkijaseminaarilaisten kysymykset ja kommentit, rakensivat työlle sen käytännöllisen perustan. Professori Timo Leisiön ja professori Helmi Järviluoman esitarkastuslausunnot auttoivat muokkaamaan lopputuloksesta paremman. Suomen musiikkikirjastoyh- distys ry:n, Musica Fennica ry:n, Jaakko Tuohiniemen sekä Paul Forsellin ystävällisellä avustuksella käsikirjoitus muut- tui viimein kirjaksi. Tutkimustyön aikana sain luvan tutustua useiden eri museoiden kokoelmiin. Vierailin Museoviraston arkeologian osastolla, Suomen kansallismuseossa, Ålands museumissa, Liedon Vanhalinnassa, Turun yliopiston arkeologian op- piaineessa, Turun maakuntamuseossa, Etelä-Karjalan museossa, Pirkanmaan maakuntamuseossa ja Savonlinnan maa- kuntamuseossa. Lämmöllä muistelen etenkin Museoviraston arkeologian osaston apulaistutkija Päivi Pykälä-ahoa, jo- ka auttoi jäljittämään tutkittavia esineitä varastosta. Yli-intendentti Leena Söyrinki-Harmo antoi luvan ääninäytteisiin ja alkuaineanalyysiin. Seurasaaren ulkomuseon museoapulainen Hannele Kuismanen oli mukana kansanomaisten kel- lojen dokumentoinnissa. Sain apua myös monilta muilta eri alojen edustajilta. Mineralogi Seppo Hornytzkyj suoritti ystävällisesti kulkusten ja kellojen alkuaineanalyysin. Studioamanuenssi Kai Lassfolk neuvoi musiikkitieteen studion ja äänianalyysiohjelmien käytössä. Kansatieteilijä Harri Nymanin ja Sommelo ry:n toiminnanjohtaja Esko Pesosen kans- sa keskustelin useita kertoja kansanomaisista ja muinaisista valutekniikoista. Kotimaisista ja kansainvälisistä konferens- seista sekä artikkelien vertaisarvioijilta ja toimittajilta saatu palaute ohjasi työn kulkua sen eri vaiheissa. Arvokkaita tietoja antoivat myös Jaana Riikonen, Päivi Kankkunen, Mirja Miettinen, Merja Uotila, Marianna Niukkanen, Pirjo Uino, Georg Haggrén, Leena Tomanterä, Rauno Nieminen, Vesa Välimäki, Kaarina Kilpiö, Markus Lång, Heikki Rainio, Kaija Rainio, Sami Suviranta, Anneli Sipiläinen, Antti Saarinen, Gjermund Kolltveit, Tinaig Clodoré-Tissot ja Mojca Kovacic. Taloudellista tukea myönsivät Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto, Helsingin yliopiston tiedesäätiö sekä Helsingin yliopisto. Työhuone- ja tutkijatoverini Alla Ablova käänsi ystävällisesti lukuisia venäjänkielisiä kulkusia ja kelloja käsitteleviä artikkeleita. Tutkija Marianela Callejasta sain ystävän, jonka kanssa kävimme läpi tieteen tekemisen ilot, murheet, haas- teet ja arvovalinnat. Myös sisareni