STUK-YTO-TR 201 / MAALISKUU 2004 JOTTA SUOMESSA VOITAISIIN HUOLETTA KULKEA Ydinaseiden ja ydinpolttoainekysymyksen seuranta Suomessa kylmän sodan aikana Arno Ahosniemi Helsingin yliopisto Yhteiskuntahistorian laitos / poliittinen historia STUK • SÄTEILYTURVAKESKUS Osoite/Address • Laippatie 4, 00880 Helsinki STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN Postiosoite / Postal address • PL / P.O.Box 14, FIN-00881 Helsinki, FINLAND RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Puh./Tel. (09) 759 881, +358 9 759 881 • Fax (09) 759 88 500, +358 9 759 88 500 • www.stuk.fi STUKin raporttisarjoissa esitetyt johtopäätökset ovat tekijöiden johtopäätöksiä, eivätkä ne välttämättä edusta Säteilyturvakeskuksen virallista kantaa. ISBN 951-712-821-5 (nid.) ISBN 951-712-822-3 (pdf) ISSN 0785-9325 Dark Oy, Vantaa 2004 STUK- YTO-TR 201 AHOSNIEMI Arno (Helsingin yliopisto). Jotta Suomessa voitaisiin huoletta kulkea. Ydinaseiden ja ydinpolttoainekysymyksen seuranta Suomessa kylmän sodan aikana. STUK-YTO-TR 201. Helsinki 2004. 113 s. + English summary 13 s. Avainsanat: kylmä sota, ydinpolttoaine, ydinsulku, ydinaseet, maanpuolustustutkimus, energiakomitea, atomienergianeuvottelukunta, Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Matine Tiivistelmä Tämä tutkimusraportti pyrkii ottamaan kantaa siihen, miten Suomessa seurattiin ydinaseiden kehittymistä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeniä, ja millaisia suunnitelmia Suomes- sa oli ydinpolttoaineen valmistamiseksi kotimaisin voimin Suomen ydinvoimaloihin. Tutkimus kuuluu poliittisen historian alaan ja siinä on myös tieteen ja teknologian historian tutkimuksen piirteitä. Suomen toiminta ydinsulku- ja ydinenergia-alalla nivoutuu kiinteästi suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen ja läheisesti kylmän sodan maailmanpolitiikkaan. Tutkittava ajanjakso on rajattu päättymään 1970-luvun puolivälin paikkeille, jolloin Suomessa päätettiin, että tuolloin tiedossa olleilla valmistustekniikoilla ei kannattanut ryhtyä valmistamaan ydinpolttoainetta kotimaisiin voimaloihin. Tutkimusraportin ensimmäisenä lähtökohtana on selvittää suomalaisen ydinfysiikan, ydin- teknologian ja ydinasetutkimuksen sekä niihin läheisesti liittyvän tieteellisen tutkimustyön historiaa. Tutkimus pyrkii muun muassa selvittämään melko yleisellä tasolla, millaista ydin- energia-alan tutkimustoimintaa Suomessa harjoitettiin 1940-luvun lopulta 1970-luvulle ja miten harjoitettu tutkimus liittyy yleisemmin suomalaisen tieteen ja teknologian kehitykseen kylmän sodan aikana. Tutkimus pyrkii etsimään vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin Miten ydinenergian tutkimus liittyy Suomessa koko maan kattavaan ”kansallisen tutkimusjärjestelmään”? Miten Suomen aktiivinen toiminta ydinaseiden leviämisen estämisessä nivoutuu Suomen yleiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Suomen puolueettomuuspyrkimyksiin kylmän sodan aikana? Millai- siin ratkaisuihin Suomessa päädyttiin eri tilanteissa ja millaisten poliittisten prosessien kautta päätökset syntyivät? Miten tämä kaikki liittyy Suomen kansainvälisen aseman ja orientaation kehittymiseen kylmän sodan aikana? Miten kulloinenkin maailmanpoliittinen tilanne ja Suomen ja Neuvostoliiton keskinäiset suhteet vaikuttivat tehtyihin ratkaisuihin tai siihen, mihin suomalaisten tiedemiesten tutkimusintressit kulloinkin kohdistuivat? Yksi tutkimuksen keskeisimmistä tehtävistä on myös selvittää, etenkin 1960- ja 1970-lukujen osalta, miten Suomessa seurattiin ydinaseteknologian ja asevarustelun kansainvälistä kehitystä ja tekniikkaa. Erityisesti vuonna 1961 perustetun Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan (Matine) toiminta on tutkimuksen kohteena. Tutkimuskirjallisuuden ja laajan haastattelumateriaalin lisäksi lähteinä on käytetty viiden eri arkiston seitsemän eri kokoelman arkistomateriaalia. Keskeisin niistä on valtioneuvoston arkisto (kauppa- ja teollisuusministeriön arkisto sekä energiakomitean ja atomienergianeuvottelukunnan arkisto), Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan, Urho Kekkosen arkistosta ja ulkoasi- ainministeriön arkistosta. 3 STUK- YTO-TR 201 Alkusanat Keväällä 2001 Säteilyturvakeskuksen (STUK) ydinmateriaalitoimiston toimistopäällikkö Elina Martikka otti yhteyttä Helsingin yliopiston poliittisen historian professoriin Pauli Kettuseen. Martikka halusi tarjota laitokselle tutkimustehtävää, jonka selvittäminen kiinnosti Säteilyturva- keskusta. Martikka esitti Kettuselle, että joku laitoksella ryhtyisi historiantutkimuksen keinoin tutkimaan suomalaisen ydinsulun vaiheita toisesta maailmansodasta lähtien aina 1970-luvulle saakka. Idean tutkimushankkeesta Martikka ja hänen kollegansa olivat saaneet Ruotsista, jossa Uppsalan yliopiston tutkija, sittemmin Tukholman yliopiston taloushistorian apulaisprofessori Thomas Jonter oli selvittänyt aluksi omasta mielenkiinnostaan ja myöhemmin Ruotsin ydinturval- lisuusviranomaisen (Statens Kärnkraftsinspektion, SKI) toimeksiannosta Ruotsin pitkään salassa pidetyn ydinaseohjelman vaiheita. Jonterin tutkimus ajoittui vuosiin 1945–1972.1 Ruotsalaisten vakava kiinnostus oman ydinaseensa historiaan puolestaan oli lähtöisin siitä, että EU:n ja Euratomin jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, olivat syyskuussa 1998 allekirjoittaneet Wienissä lisäpöytäkirjan IAEA:n kanssa tehtyyn sopimuk- seen ydinmateriaalivalvontajärjestelmästä, jonka yksi keskeisimpiä tehtäviä on estää ydinaseiden leviäminen. Lisäpöytäkirja tarjoaa IAEA:lle entistä suuremmat mahdollisuudet valvoa sopijamai- den aktiviteetteja. Se muun muassa mahdollistaa entistä vapaamman pääsyn sopijamaiden ydinlaitoksiin ja niiden alueille sekä mahdollistaa entistä vapaammin ympäristönäytteiden otta- misen.2 Ruotsissa päätettiin – kuten Thomas Jonter asian muotoilee – astua vielä yksi askel pidemmälle. SKI antoi Jonterille tehtäväksi tutkia Ruotsin pyrkimyksiä oman ydinaseen kehittämiseksi kylmän sodan aikana poliittisen historian näkökulmasta. SKI:n intressinä oli myös osoittaa IAEA:lle ja Euratomin jäsenmaille, että kaavailut ydinaseen valmistamiseksi ovat Ruotsissa lopullisesti päättyneet.3 Martikalla ja hänen kollegoillaan oli hyvä syy olettaa, ettei Suomessa koskaan ollut vakavasti suunniteltu oman ydinaseen kehittämistä. Tämän olettamuksen vahvistaa osaltaan myös tämä tutkimusraportti. Näin ollen suomalaisilla ei ole mitään tarvetta todistella tai selitellä IAEA:lle tai Euratomin muille jäsenmaille tekemisiään kylmän sodan aikana. 1 Thomas Jonter on julkaissut aiheesta kaikkiaan kolme tutkimusta SKI:n julkaisusarjassa. Jonter Thomas, Sverige, USA och Kärnenergin. Framväxten av en svensk kärnämneskontrol 1945–1995. SKI, Stockholm 1999; Sweden and the Bomb. The Swedish Plans to Acquire Nuclear Weapon 1945–1972, SKI, Stockholm 2001; Nuclear Weapons Research in Sweden. The Co- operation between Civilian and Military Research 1947–1972. SKI, Stockholm 2002. 2 Lisäpöytäkirja sopijamaiden, Euroopan atomienergiayhteisön ja IAEA:n sopimukseen ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan sopimuksen III artiklan 1 ja 4 kohdan täytäntöön panemiseksi, Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 13.3.1999. 3 ”Since Sweden had plans in the nuclear weapons area it is important to show to the IAEA that all such activities have stopped. This is the main objective with this report.” Jonter Thomas, Nuclear Weapons Research in Sweden, SKI, Stockholm 2002, Katkelma johdannosta, 1. Maaliskuussa 2002 Ruotsissa ilmestyi myös Lundin yliopiston dosentin Wilhelm Agrellin teos Svenska förintelsevapen. Utveckling av kemiska och nukleära stridsmedel 1928–70. Agrellin teos tuo Jonterin tutkimus- ten ohella runsaasti uutta tietoa Ruotsin ydinaseohjelmasta ja sen poliittisista ulottuvuuksista. Yksi Agrellin argumenteis- ta muun muassa on, että ruotsalaiset pyrkivät toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan maastaan kolmatta suurvaltaa Eurooppaan (föreställningen om Sverige som en tredje stormakt i det Europa som delats av det kalla kriget, Agrell 2002, 12). Ruotsalaisilla tutkijoilla oli Agrellin mukaan monta kertaa onnea, kun he saavuttivat tutkimuksissaan saman- laisia tuloksia kuin amerikkalaiset kollegansa Los Alamosissa. Agrellin mukaan Ruotsista puuttui vain yhteisymmärrys siitä, millainen ensimmäinen ydinlataus olisi. Teknillisesti kaikki oli mahdollista. (Agrell 2002, 12–13.) ”De svenska kärnvapenplanerna var på ett annat sätt förankrade i stora nationella institutioner och professionella kollektiv. Det 4 STUK- YTO-TR 201 Thomas Jonterin ja Wilhelm Agrellin tutkimustulokset olivat kuitenkin varsin mielenkiintoisia, joten Säteilyturvakeskuksessakin heräsi voimakas mielenkiinto siihen, mitä Suomessa oli tiedetty ydinaseista kylmän sodan aikana ja millaisia suunnitelmia Suomessa oli ollut polttoaineen valmis- tamiseksi kotimaisin voimin Suomen ydinvoimaloihin. Professori Kettunen piti Martikan esittä- mää tutkimusideaa mielenkiintoisena ja katsoi sen myös soveltuvan poliittisen historian tieteelli- seen kysymyksenasetteluun. Kuuluvathan ydinaseet ja ydinenergian kehittyminen toisen maail- mansodan jälkeiseen poliittiseen historiaan – sekä talouden, tieteen ja teknologian historiaan – mitä suurimmassa määrin. Erinäisten vaiheiden jälkeen Kettunen kehotti allekirjoittanutta tarttumaan tutkimustehtävään, ja päätin mielelläni suostua. Joulukuussa 2001 pidettiin Säteilyturvakeskuksessa (STUK) palave- ri, johon osallistuivat Martikka, Kettunen, johtavat asiantuntijat Arja Tanninen ja Matti Tarvai- nen sekä allekirjoittanut. Tapaamisen aikana kaikki läsnäolijat tulivat entistä vakuuttuneemmik- si tutkimusaiheen mielekkyydestä. Kuten tavallista, hankkeelta puuttui enää rahoitus. Palaverin päätteeksi Martikka totesi, että tutkimushankkeen loppuraportti voidaan julkaista