RAITO 2/2001 Lukijalle

2/2001 RAITO 2/2001 Lukijalle ...... 3 Kodinhaltija ja voipara – pohjoisen sielu-uskon haarautumia ...... 45 Marasen kämppä ...... 4 TOUKO ISSAKAINEN ERKKI TUOVINEN Peräpohjalaisen perinteen aidot kulissit ..49 Ungelon torppa ...... 6 JUHA KUTUNIVA ANNELI ARO Kirjakatsaus...... 51 Seitakummun kirjailijakämppä ...... 10 MAARETTA VONLAUFEN Tämän numeron kirjoittajat ...... 58

Särestöniemi-museo tänään ...... 12 LIISA TERVAHAUTA-KAUPPALA

Luetteloijana Vanhassa Särestössä ...... 14 RAITO SATU SAVIMÄKI Maakunnallinen museolehti, 19. vuosikerta Runo Särestölle ...... 15 Julkaisija MERJA ULVINEN Lapin maakuntamuseo Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi Muinaisia asumuksia – kivikauden Toimitus arkkitehtuuria pohjoisessa ...... 16 Kimmo Kaakinen, (016) 322 2484, RAUNO VAARA [email protected] Päivi Rahikainen, (016) 322 2791, Kadonnutta tinaa etsimässä ...... 20 [email protected] MIKA SARKKINEN Tilaukset (016) 322 2791 Vankilaradio ja vanerikirnu. Esineiden Vapaaehtoisen kannatusmaksun voi elämää museossa ...... 26 maksaa tilille Sampo 800017-890032 HANNA KYLÄNIEMI Graafinen ulkoasu Studio Karkulahti Rovaniemen elokuvateatterit ...... 30 Taitto JUKKA LANKINEN Sirpa Ojala/GST Design Oy Paino Mietoa mallasjuomaa ja limonaatia ...... 35 Rovaniemen Painatuskeskus Oy Painos PÄIVI RAHIKAINEN 800 Kannen kuva Museon ystävä Saksanmaalta ...... 39 Hiihtämisen riemua Yliperän tuntureilla KIMMO KAAKINEN JA 1960-luvulla. Kuva: Yrjö Metsälä. MERJA LEHTOVIRTA-AHO Lapin maakuntamuseon kokoelmat.

Yrjö Metsälä jutasi maahisten ISSN 0781-481X valtakuntaan ...... 42 ASKO KAIKUSALO Lukijalle

Luonnosta ja kulttuurista on, ei vä- muksestaan tai elämyksestään jota- hiten tieteen piirissä, totuttu puhu- kin myös muille. Taiteilijan kokema maan ja ajattelemaan ikään kuin paikan henki, genus loci, voi siir- kahtena aivan erillisenä maailma- tyä osaksi kirjaa, maalausta tai na. Keinotekoinen kahtiajako on muuta taideteosta. Hyviä – jo edes- heijastunut muillekin elämänalu- menneitä – esimerkkejä ovat tä- eille, myös museoihin. Tämän huo- mänkertaisessa Raidossa esillä ole- maa esimerkiksi joissakin museo- vat A. E. Järvinen, Yrjö Kokko, K. M. näyttelyissä. Asetelma on kestämä- Wallenius ja Reidar Särestöniemi tön varsinkin Lapista katsottuna, ”taiteilijatukikohtineen”. Mutta missä ihmiset yhä elävät paitsi hen- myös meidän päivinämme luonto kisesti usein myös fyysisesti lähellä on yhtä lailla tärkeää kulttuuripää- luontoa. Erityisen selvästi luonnon omaa niin Lapissa kuin muualla- vaikutus on aina näkynyt eri alo- kin. jen lappilaisissa taiteilijoissa. He ei- vät vain lataudu luonnossa kuten muut ihmiset, vaan tuntevat tar-

vetta välittää subjektiivisesta aisti- Kimmo Kaakinen

3 Marasen kämppä

Rovaniemen maalaiskunnan A. E. Järvinen toimi 1915–1958 Ro- Naarmankairassa sijaitsee vaniemellä Metsähallituksen met- sänarvostelijana ja sittemmin yli- idyllinen Marasenlampi, jonka metsänhoitajan vakanssilla arvioi- pohjoisrannalla on pieni kelo- mistoimiston johtajana. Vuosikym- kämppä. Se oli metsänhoitaja- menten mittaan Lapin kairat ja ihmiset tulivat hänelle tutuiksi. Riis- kirjailija-taidemaalari A. E. taisana ja kalaisana tunnettu ERKKI TUOVINEN Järvisen (1891–1963) mielipaik- Naarmankaira oli erityisesti Järvi- sen mieleen. Niinpä hän rakensi ka, jossa hän seurasi luontoa, 1932 työ- ja erätovereidensa Ar- maalasi akvarelleja ja kirjoitti mas Hiilivirran, Lauri E. Luoman, useimmat eräkirjansa. Naar- Oiva J. Lakarin, Aki Castrenin ja Pauli Sipilän kanssa Marasenlam- mankaira on nykyään puolustus- melle vaatimattoman eräkämpän. voimain Rovajärven ampuma- Paikan valintaan vaikutti alueen aluetta, ja vastikään kunnoste- luonto, varsinkin Marasenharjun kilpikaarnaiset ikiaihkit, joita Jär- tun kämpän ympäristössä on vinen piti yhtenä vanhimmista La- Metsähallituksen 1955 perusta- pissa tapaamistaan. Marasenlam- ma Järvisen aihkikko -niminen peen Järvinen istutti siianpoikasia, joita hän kantoi maitotonkalla vii- suojelumetsä. Täällä voi kävijä den kilometrin matkan Kemijär- nähdä vielä pienen mutta ven Rovaniemen maantien varres- ta. edustavan palasen vanhasta Naarmankairasta ikiaihkeineen, LUONNONIHAILIJAN TYYSSIJA harjuineen, lampineen ja soi- Marasen yksihuoneisessa kämpäs- sä oli kalusteina pöytä ja penkki, neen. kaksi karkeatekoista makuupeskaa ja lämmönlähteenä avopiisi sekä ruoka-astioille nurkkaus. Lattia oli jykevistä, käsinveistetyistä lankuis- ta. Kämpän sisäpinta-ala oli noin 14 m2 ja kokonaisala avokuistei- neen 17 m2. Pihapiiriin kuului lisäksi koirankoppi ja hieman kauempana riuku, joka sai 1950-luvulla seurak- seen käymälän. Yllättävää kyllä

4 Marasen kämppä ennen kunnostamista. Kuva: Erkki Tuovinen. Järvinen ei rakentanut pihapiiriin kämpän. Kaksi alimmaista hirsi- saunaa. Lammen rannalla oli haa- kertaa uusittiin, sisustus palautet- palaudasta tehty vene, jota Järvi- tiin entiseen asuun ja vesikate nen säilytti talviajan kämpässä suo- korjattiin alkuperäiseen malliin. jassa. Kämpän piisiä samoin kunnostet- Marasenharjulle, kämpälle joh- tiin ja sen paloturvallisuutta pa- tavan polun varteen, Järvinen pys- rannettiin. Pihalla oleva koirankop- tytti kivistä muuratun muistomer- pi entistettiin, niin myös pihanpe- kin, jota vartioivat neljältä kulmalta rän riuku ja käymälä. Muistomer- kelopylväiden päähän hänen itsen- kin tekstilaatta puhdistettiin. Järvi- sä veistämät karhut. Muistolaattaan sen vene on kunnostettu jo 1990- Järvinen kaiversi sydämensä tunte- luvun alussa, mutta sitä säilytetään muksia kuvaavan tekstin, joka on varastotiloissa. edelleenkin kävijöiden luettavissa: Marasen kämppää pidetään lu- Tää harju pala maatas on ja kittuna, mutta se on päiväkäynti- mitä täällä metsä soi ja hongat kohde, johon halukkailla on mah- hopeoi, sun kalleintas on. dollisuus ohjatusti tutustua. Lähis- Järvinen testamenttasi kämpän töllä Marasenlammen pohjoisran- Lapin Luonnonystävät ry:lle, jolta nalla on retkeilijöille tulenteko- se siirtyi Metsähallitukselle 1989. paikka. Järvisen aihkikko ja Mara- Vuosikymmenten kuluessa kämp- sen kämppä sijaitsevat Rovajärven pä oli päässyt koko lailla rapistu- ampuma-alueen länsilaidalla, joten maan. ampumaleirit saattavat rajoittaa Järvisen aihkikko sai kokea paikalle kulkemista, vaikka se on- luonnonvoimien rajuuden, kun kin rajattu armeijan ampuma- ja 1982 Maurin päivän myrsky kaatoi muun toiminnan ulkopuolelle. harjulta suuria määriä puuvanhuk- Marasenlammelle saavuttuaan sia. Kaatunut puusto korjattiin, ja ja varsinkin kämppään astuessaan nyt aukkopaikkoihin on noussut tulija voi tänäänkin aistia jotakin hyväkasvuinen taimikko. siitä tunnelmasta, joka aikoinaan inspiroi A. E. Järvisen taiteilijasie- KÄMPPÄ KUNTOON lua täällä tervaksentuoksuisen erä- Metsähallitus entisti 1999 Museo- maan rauhassa. viraston valvonnassa Marasen

5 Ungelon torppa

Käsivarren Lappiin sotien Ungelon torppa sijaitsee Ounasjär- jälkeen eläinlääkäriksi siirty- ven niemessä Enontekiön kirkon- kylässä Hetassa, nimismiehen taloa neen kirjailijan Yrjö Kokon (nykyistä poliisitaloa) vastapäätä. (19031977) taiteilijakoti Niemeni kesäöinä nukkuu rau- hallisesti kuin kuikka, kun se ANNELI ARO Ungelon torppa sijaitsee Enon- nauttii aamu-unestaan saunani tekiön Hetassa. Kirjailija kertoo rannassa. Kyseessä oli vanha ruu- 1957 ilmestyneessä samannimi- missaari, saamelaisten vähitellen käytöstä poisjäänyt hautausmaa. sessä kirjassaan yksityiskohtai- Yrjö Kokko sai rakennuspaikan sesti ensimmäisen oman kotin- muodollista korvausta vastaan Ro- sa rakentamisesta. Seuraavan van sisaruksilta, jotka tunsivat Ko- kon usean vuoden ajalta ja halusi- tekstin kursivoidut kohdat ovat vat hänet niemeen asumaan. Kau- lainauksia mainitusta kirjasta. nis niemi oli ollut sisarusten isän lempipaikka, kylän poliisin hermo- jen lepuutuspaikka. Katsos, isä oli sellainen, ettei tästä niemestä saanut katkaista edes koivun ok- saa saunavihdaksi. Mitään eläin- tä ei saanut niemestä ampua, ja niin sotkat uivat tässä isäni ilok- si, kuten ne uivat nytkin, selitti Samu isäänsä kuvatessaan. Nie- messä oli kalakellari, joka toimi ke- säisin suojana, mihin porot pääsi- vät sääskiä pakoon, ja myös van- hanisännän ruumishuoneena.

PIRTTI HAHMOTTUU Yrjö Kokko kertoo suunnittelu- työstä: Otin pohjapiirrokseksi vanhan suomalaisen maalaistalon. Tämä on kehittynyt alkeellisesta kämpästä, josta vähitellen on tullut pirtti, talonpoikaistalon Ungelon torppa ja sen nykyinen olohuone. Alkuperäinen muoto isäntä Olli Kokko huhtikuun hiihto- aikaan 1993. on ollut neliö. Kuva: Leo Mäkinen. Kaleva. Siispä piirsin neliön, jonka si-

6 vujen pituudet olivat kuusi met- puolin kiinteät pitkät pirtinpen- riä. Sitä ennen olin mitannut kit. Sen toisen seinän jakoi kah- kaksi vanhaa talonpoikaista teen osaan ikkuna, ja loppupuoli huonekalua. Toinen niistä oli tuosta seinästä muodosti eteisen vanha vetosohva. Olin sen saa- seinän. nut erään potilaani omistajalta, Pirtissäni oli siis oikeastaan jolla ei ollut rahaa maksaa suur- neljä huonetta. Suuri neliö oli ta leikkausta, minkä tein hänen jaettu neljään pienempään neli- hevoselleen. Hän oli heittänyt öön. Tosin näillä huoneilla oli tuon huonekalun tarpeettoma- vain ulkoseinät. Laaja keskilattia na ulos. Pesin sen, puhdistin sen yhdisti ne toisiinsa, mutta silti oli lutikoista ja maalasin punaisek- oikeastaan neljä huonetta. si. Sohvan piti sopia seinustalle, Pirttiä piirtäessäni kapinoin. jossa sen jälkeen oli ikkuna ja En voinut hyväksyä talonpoi- sitten taas yhtä pitkä seinätila. kaisrakennusten nykyistä suun- Siitä kertyi kuusi metriä. Toinen tausta. Alkuperäiseen avaraan huonekalu oli vanha talonpoi- pirttiin on nykyään lisätty väli- kainen astiakaappi. Huoneitten seinät. Talonpojan pirtissä ei saa piti olla ainakin yhtä korkeat olla väliseiniä. Perheen täytyy kuin tuo kaappi jotta se sopisi kuulua yhteen. sisään ja pirttiini saisin lisä- Kun en voinut tyytyä tähän, korkeutta, jos siihen kyhättäisiin lisäsin rakennukseen toisen yhtä taitettu välikatto. suuren neliön. Pirtin eteisen ovi Yhden pirtin seinistä jakoi johti nyt eteiseen, jossa oli ulko- kahteen osaan piisi- ja lämmitys- ovi. Jäljelle jääneen tilan jaoin uuniyhdistelmä. Näin sain tuolle kahteen osaan: vieraskamariin seinälle eteisen, johon johti ovi ja päädyssä olevaan pitkulai- ulkoa, ja seinän toiseen päähän, seen huoneeseen, joka aluksi sai- piisin taakse keittiönurkkauk- si toimia aittanani. Niillä kum- sen. Keittiönurkkauksen toiseen mallakin oli oma ovi eteiseen. seinään sijoitin ikkunan; tämän Rakennuksen suunnitteluun seinän jakoi taas astiakaappi kului kaksi tuntia, ja Kokko oli lop- kahteen osaan: keittiönurkkauk- putulokseen tyytyväinen. seen sekä vuodenurkkaukseen; jälkimmäiseen tuli sijoitettavak- PIHAPIIRI RAKENTUU si kaksinkertainen sänky. Vuo- Yrjö Kokko rakensi torppansa yh- denurkkauksen toisen seinän ja- dessä kylän ammattimiesten ja koi vielä kahteen osaan kaappi- laulujoutsenten (kirjasta saamil- kello. Ensimmäinen osa muodos- laan tuloilla) kanssa vähitellen ti vuodenurkkauksen toisen sei- 1950-luvulla. Aluksi hän asui siinä nän, ja toinen ikkunalla varus- vain kesäaikaan. Ungelon torpan tettu osa kuului “olohuonee- rakentamisen aikoihin Kokko luo- seen”, mihin sijoitin vanhan, pit- pui eläinlääkärin virastaan ja alkoi kän pirttipöytäni. “Olohuoneen” kirjailijan epävarmaan ammattiin. seiniä reunustivat molemmin Ensiksi niemeen valmistui vaa-

7 timaton savusauna, jossa oli hors- pani ulkoapäin Norjasta saa- maa kasvava turvekatto. Kokko ra- mallani valaantraanin ja Reetri- kensi saunan rantaan vedenhalti- kin Kallesta ostamani luonnon- jalta lupaa kysymättä, mistä seurasi, tervan sekoituksella. Valaantraa- ettei vesi aluksi pysynyt saunan ni ei kuivu hirren pintaan niin uunin vieressä olevassa puukanti- kuin maaliöljy. Se tunkeutuu sy- sessa ja lämmityskierukalla varus- välle puuhun ja pitää pinnan tetussa tynnyrissä, vaikka tynnyri rasvaisena. Sadevesi pisaroi pois, oli ehjä. eikä hirren hengitys silti esty. Ve- Ungelon torppa on tehty Tun- nehuoneen viereen tehtiin verkko- turi-Lapissa hitaasti kasvaneista katos. männyistä. Rovan veljekset ajoivat hirret metsästä, kehikon veisti ete- LINTUJEN YSTÄVÄN lässä kirvesmieheksi oppinut Tane- TUKIKOHTA li. Kokko aloitti rakentamisen il- Kokko maalasi välikaton valkoisel- man rakennuslupaa, minkä vuoksi la kalkkimaalilla, puulattian taime- työt keskeytettiin. Rakennusmes- nenpunaiseksi, ikkunat ja ovet vih- tari Jokelasta tuli kuitenkin Kokon reiksi ja ruosteenruskeiksi. Pirtin hyvä ystävä, ja hän halusi auttaa lattian alla on kellari. Pääosa huo- Kokkoa, osallistua “kirjailijan tupa- nekaluista oli ollut olemassa jo Un- sillaoloon”. Kirjailija hakee syytä, gelon torpan suunnitteluvaihees- miksi halusi rakentaa torppansa sa. Sängyssä oli norjanraanut, ja Lappiin mielessään kidhan, ke- …ylemmän vuoteen puiseen vään, etsiminen: Etkö sinä tiedä, pohjaan, joka muodosti alem- että tunturin mies etsii aina ke- malle katoksen, olin liimaillut vättä, lapsuudestaan lähtien, ikkunapaperilappusille kirjoitta- koko ikänsä ja vie kevään hau- miani ajatuksia. Pirtin pöydällä taansakin mukanaan. kasvoi bougainvillea eli ihme- Neliruutuisista ikkunoista Kok- köynnös. Taneli teki isännälle kirja- ko oli oppinut äidiltään, että ... ik- hyllyn. kuna ei ollutkaan pääasia, vaan Aluksi Ungelon torpassa oli Ala- siitä lattialle lankeava valoruu- din-öljylamput, myöhemmin säh- tujen kuvio. Tuossa kuviossa piti kö. Meillä oli nyt kunnallinen olla neljä valoneliötä ja niiden sähköyhtiö, joka rakensi linjaa keskellä musta risti. - - - kittilän Ruotsin rajalta. Tiesin, että säh- luo aurinko, sillä kaikki elämä kövalo karkoittaisi viimeisenkin syntyy auringosta. Siinä on neljä lapintunnun pirtistäni, mutta ruutua, joilla kullakin on oma siitä huolimatta minäkin tilasin nimensä. Ensimmäinen tässä va- sähkön. Linja aiottiin vetää lah- semmalla on lapsuus, tuolla va- den yli niemeeni ja lankoihin semmassa yläkulmassa nuo- piti pantaman kirkkaat alumii- ruus, oikeassa yläkulmassa mie- nilevyt, jotteivat lintuni keväällä huus ja sen alla vanhuus. lentäisi johtoja vasten ja saisi Ungelon torpan ulkomaalauk- surmaansa. sesta Kokko kertoo: Voitelin torp- Lintumaailmassa on tosin

8 eräs harvinaisuus, joka olisi myös mainio kuvauksen kohde. Se lintu oli biologisestikin kiinnostava, sillä sen elintavat erosi- vat huomattavasti toisten lintujen elämästä. Tuota lintua tavattiin näillä seuduin, mutta harvinaisena täälläkin. Sitä sanottiin Lapissa ung- eloksi. Sen “virallinen” nimi oli vaihtunut elinikäni aikana her- nasta uiveloksi. Tieteelliseltä ni- meltään se on Mergus albellus. Ungelo kuuluu koskeloihin ja on tämän suvun pienin lintu. Kokko seurasi torpasta käsin sotkan ja ungelon pesintää. Vieras- kamari toimi myös pimeähuonee- na, jossa kirjailija valmisti valokuvia. Kokko kirjoitti torpassa kirjo- jaan kirjoituskoneella, joka on nykyisin esillä Tunturi-Lapin luonto- keskuksessa sijaitsevassa Yrjö Kok- ko -kirjastossa. Enontekiöllä toimii kirjailijan nimikkoseura Yrjö Kokko -seura ry, jonka jäseniä kirjailijan poika Olli Kokko on silloin tällöin kutsunut vieraikseen yksityiseen loma-asun- toonsa Ungelon torppaan, missä kaikki on miltei entisellään.

9 Seitakummun kirjailijakämppä

Kun K. M. Wallenius (1893– ret höyläsi marrasjärveläinen Ante- 1984) perheineen oli asunut ro Putaansuu, joka muurasi myös 1940–1950-lukujen ajan Rovanie- takan ja valmisti isäni suunnitel- men maalaiskunnan Marrasjärvellä man mukaan kauniit huonekalut. Jouttipalon tukkikämpässä, hän al- Kuuden seuraavan vuoden aikoi kaivata kirjoitusrauhaa. Perhe kana marrasjärveläinen Leo Pokka, oli kasvanut, ja kesäisin kävi tiu- usein apunaan veljensä Väinö, ra- haan vieraita: kirjailijoita, taiteilijoi- kensi useita rakennuksia lisää. Kir- ta, marrasjärveläisiä ja paljon mui- joittamisrauhan takaamiseksi pys- ta. tytettiin erillinen keittoaitta hirsi- Uuden kämpän paikaksi löytyi kehikon päälle. Pienempi aitta si-

MAARETTA VONLAUFEN MAARETTA noin 400 metrin päässä Jouttipa- joitettiin vähän kauemmas. Pirriko- losta sijaitseva ”Maaretanniemi”. dan runkopuiden päälle ladottiin Metsästysretkillään Kaittiaisessa ja suurehkoja tuohenkappaleita. Ko- muualla Marrasjärven takamailla dan keskellä oli tulisija. Hyysikkä isäni valitsi paksut hongat, jotka oli tehty erikoisella tavalla halkopi- ajettiin hevosella Seitakummulle. non sisään. Kammi, joka oli katettu Petsamosta syntyisin olleet taitavat suurilla turpeenpalasilla, toimi kel- Seurujärven veljekset rakensivat larina. Niliaitta oli täydellinen ko- kämpän vuonna 1957. Hongat hal- pio Outa Semenoffin aitasta Vuen- kaistiin, hirsikertoja oli vain seitse- nijaurilta Petsamosta. Koirankoppi män. Katto oli muodoltaan kesäna- oli tehty turpeesta ja puuliiteri lau- vetan mallinen pyramidikatto. doista. Rakennusryhmän ympärille Kämpän koko on 25 m2. Seinähir- pystytettiin vielä ilman nauloja si- Kirjailija K.M. Wallenius suunnitteli Seitakummun pihapiirin ikään kuin ulkomuseoksi. Esimerkiksi niliaitalla oli esikuva Petsamosta. Piirros: Otto Vonlaufen. 1. Kirjailijakämppä 2. Keittoaitta 3. Pirrikota 4. Turvekammi 5. Hyysikkä 6. Aitta 7. Niliaitta 8. Koirankoppi 9. Puuliiteri 10.Kota 11.Venetela

10 Seitakummun kirjailijakämppä on tehty komeista hongista. Ka- ton päällä ”vartioi” puusta veis- tetty kalajumala. Kuva: Otto Vonlaufen. Lapin maakuntamuseon kokoelmat. ansorkka-aita ja hangasaita. nes tummuu yöksi. Tai tuuli tans- Rakennusaikana vanhempani sittaa riippakoivunlehtiä kuten asuivat vielä Jouttipalon tukkikäm- nyt ja vedenpinta kuohuu valkei- pällä, mutta isä kävi usein Seita- na harjoina. Ja sataa ropisee kat- kummulla. He muuttivat asumaan toon kodikkaasti. Isän piisissä sinne 1966 ja elivät siellä kymme- palaa ikuinen Vestan neitsyen nen viimeistä kesäänsä, 83-vuoti- tuli. Ei tervaksia, vaan vanhaa aaksi asti. rakennusjätettä, Isän pienimä- Seitakummulla Walleniukset nä. viettivät hiljaista elämää. Sieltä kä- ”Kotieläiminä” vanhemmillani sin isäni vielä joskus heitti verkko- oli muiden muassa hirvasporo, ja ja pitkänsiiman. Niemellä oli lin- joka usein nukkui oven takana tai nunpönttöjä ja rannalla isompia rantahiekalla, ja myös kärppä. Sen uuttuja. Hän tarkkaili mielellään he näkivät kantavan turvekammis- lintujen elämää; erikoisesti hän piti ta parisenkymmentä siikaa ja tuo- hiiripöllöstä, joka oli pesinyt hiek- reita täkykaloja, jotka se nouti pa- karannan uuttuun. Isäni istui usein perikäärönä halkotukilta ja kätki kirjoituspöydän ääressä Marrasjär- lapion taakse. Kuukkelit tietysti veä katsellen, kirjoitti vanhalla Re- olivat alati kannon päässä mökkien mingtonilla, pani pasianssia ja luki välillä seuraamassa kämpän tapah- paljon kahden kynttilän valossa. Ta- tumia. Ja erikoinen oli kettu, joka kassa paloi aina tuli, ja sakea pii- oppi tulemaan säännöllisesti käm- punsavu leijaili ilmassa. pän ulkopenkille odottamaan ruo- Anni-äiti keitteli pienessä, kyl- kaa. mässä aitassa ja kirjoitti siellä kir- Näin luonnon keskellä van- joituskoneella. Lainaus eräästä hä- hempani viettivät kesäänsä, syksyi- nen kirjeestään: Niin asumme Sei- sin melkein Marrasjärven jäätymi- takummulla, eikä tätä viehättä- seen saakka. Nyt Seitakumpu on vämpää paikkaa olekaan. Illalla edelleen kesäasuntona, ja olemme aurinko kiiluu Haukisalmessa, parhaamme mukaan yrittäneet sitä ja kun se laskee, on molemmissa hoitaa ja kunnostaa. Osan vanhois- ikkunoissamme sadunomaisen ta rakennuksista olemme niiden kaunis väriliike, taivaan kuvas- huonon kunnon takia kuitenkin tuminen järvipeiliin, joka hetki joutuneet purkamaan. uusi ja ennennäkemätön, kun-

11 Särestöniemi-museo tänään

Särestöniemi-museo Kittilän Vuoden 1999 kesäkuusta lähtien Kaukosessa elää jokitöyräällä museossa on ollut ammatillinen museonjohtaja. Särestö on siirty- omaa elämäänsä. Ounasjoki nyt jatkuvuuden ja suunnitelmalli- virtaa ikiaikaisena uomassaan. suuden aikaan. Vanha Särestö hiljaisena Museonjohtajan työ alkoi museon fyysiseen olemukseen pereh- vanhuksena on ikään kuin oma tymisellä. Tehtävien moni-ilmei- mietteliäs kokonaisuutensa, kun syys paljastui oitis. Pieniä ja isom- piakin korjauksia tehtiin ensim- taas nuoremmat hirsirakennuk- mäisenä vuotena ja vielä toisena- set asettuvat kauemmaksi kin, ja niitä on tiedossa vastaisuu- omaan nykyaikaiseen suuruu- dessakin. Teosvarasto oli sanan varsinaisessa merkityksessä varas- teensa.

LIISA TERVAHAUTA-KAUPPALA to. Koko varasto siivottiin. Siinä Museo on ollut toiminnassa näkyi työn jälki heti, kun edes suu- kuusitoista vuotta. Varsinaisia rimmat jätekasat oli raivattu. Latti- at maalattiin, jotta sementtipöly museorakennuksia on kolme, saatiin aisoihin. Teosseinämiä ri- Galleria, Ateljee ja Vanha pustettiin lisää ja lasitetuille teok- Särestö. Kahvila-toimistoraken- sille rakennettiin hyllyt, asennettiin vaahtomuovit ja kas, taideteok- nus käsittää paitsi viihtyisän ja set olivat oikeaoppisesti hyvässä toimeliaan kahvilan myös järjestyksessä. Pieni teosvarasto tuntui saaneen lisätilaa siivouksen pienimuotoisen museokaupan ja järjestyksen ansiosta. Pölyttö- sekä museon kirjaston, arkiston myydestä huolehditaan jatkuvasti ja henkilökunnan työhuoneet. ja seurataan muutoinkin teosvaras- ton teosten olosuhteita ja kuntoa. Vuosi 2000 oli Reidar Särestö- niemen juhlavuosi. 75-vuotisjuh- lanäyttely järjestettiin Keravan museossa. Juhlavuosi näkyi Säres- tössäkin. Toukokuussa vietettiin syntymäpäiväjuhlia. Samalla kun juhlayleisö tutustui näyttelyyn,

12 kertoi taidehistorioitsija Juha Ilvas Reidar Särestöniemen maailmasta ja taiteesta. Lapin Kamariorkeste- rin muusikot Lennart Palas ja Mark- ku Moilanen juhlistivat päivää soo- loesityksillään. Reidar Särestönie- men kuolinpäivänä muistojuhlassa esiintyi koko Lapin Kamariorkeste- ri John Storgårdsin johdolla. Museon toimintasuunnitelmia tehdään pitkälle eteenpäin. Näyt- telyjen kokoaminen on kurinalais- Särestöniemi-museon Gallerian päädyssä ta ja tietyn idean ympärille raken- on Reidarin omakuva. Kuva: Sauli Koski/ tuvaa. Askeettisen ripustuksen an- Studio Tunturi-Lappi Oy. siosta Reidarin teokset saavat tar- vitsemaansa tilaa ympärilleen vie- taan jos toiseen; se mikä valopöytä- mättä tehoa toisiltaan. Näyttelyt suunnittelussa näytti hyvältä, ei vaihdetaan kerran pari vuodessa. toimikaan oikeasti, joten teos pois Vuonna 2000 alkanut väriteema ja uusi katselmus. Lopulta kukin jatkuu nyt toista näyttelyvuotta; teos asettuu paikalleen, ja ripus- Reidarin punaisella aloitettiin, ja tukseen osallistuneet tuntevat on- tämänkertaisen näyttelyn kanta- nistumisen iloa. van värin mukaisesti nimi on nyt Museon näyttelyelämä on huo- Reidarin sininen. Museosäätiön mattavasti monipuolistunut. Kah- omista kokoelmista on konser- vilan vaihtonäyttelyt kestävät kuu- vaattorin toimenpitein saatu mie- kauden kukin, ja taiteilijoiden taso- lenkiintoisia ja näyttelykelpoisia vaatimus on nostettu museon ar- teoksia. Lokakuun lopussa ripuste- voiseksi. Näyttelyt huomataan, ja tussa näyttelyssä on myös muuta- ne houkuttelevat vierailijoita mu- ma teos eräästä yksityiskokoelmas- seoon. Tämän vuoden valovoimai- ta. simmista taiteilijoista mainitta- Näyttelyn vaihtaminen on luku koon esimerkkeinä Inari Krohn ja sinänsä. Vaihto on toteutettava hil- Markku Keränen. jaisena aikana, sillä museo on Vanha Särestö liittyi saumatto- avoinna joka päivä. Mutta juuri masti museokokonaisuuteen va- kun on päätetty aloittaa operaatio pauduttuaan asuinkäytöstä heinä- ja väki varattu paikalle, voikin tulla kuussa 2000. Särestöniemi-mu- vesi- tai räntäsade, jolloin teoksia ei seo näyttää siis kokonaisuutena liikutella mihinkään; on pakko jää- yhden taiteilijan elämänkaaren. dä odottamaan parempaa päivää. Museolle antaa aivan oman syvyy- Isokokoisia teoksia kuljetellaan eli tensä, kun samalla kun perehdy- kanniskellaan satoja metrejä ul- tään taiteilijan tuotantoon on mah- koilmassa muhkuraisia polkuja pit- dollista nähdä ja aistia ympäristöä, kin. Kaikesta huolimatta teoksia jossa hän on vaikutelmat ja kuvat on raijattu iloisella mielellä suun- sieluunsa ammentanut. Näin tai-

13 teilijan teoksia voi paremmin ym- onnistuneesti läpi, ja palaute on märtää. ollut innostuneen myönteistä. Vanhan Särestön runsas esi- Musiikki on ollut Särestössä neistö on Museoviraston avustuk- pääosassa siinä vaiheessa, kun mu- sen turvin ja Jyväskylän yliopiston seolla ei ollut kuvataiteen ammatti- museologian laitoksen myötävai- laista. Konsertit ovat mukana kutuksella suurelta osin dokumen- edelleenkin Särestön Kamari- toitu. Opiskelija Satu Savimäki on konsertit -yhdistyksen järjestämä- täyttänyt jo kahdeksansadan nu- nä. meroimansa esineen inventointi- Merkittävä virstanpylväs oli vi- kortin. rallinen päätös, että museo täyttää Lapin yliopiston taiteiden tie- valtionapukriteerit. Museon tule- dekunnan kanssa toteutettiin mu- vaisuuden tavoitteena on vieras- seopedagoginen projekti. Projek- ateljee, johon niin kotimaiset kuin tiin osallistui Kittilän lukion ja Ou- ulkomaiset taiteilijat voivat tulla lun Toppilan lukion opiskelijoita. työskentelemään ja nauttimaan Sä- He tutustuivat kaikilla aisteillaan restön ainutlaatuisesta hiljaisuu- Reidarin taiteeseen ja Särestön at- den atmosfääristä. Paljon on tehtä- mosfääriin. Elämyksensä he puki- vä tämän päämäärän saavuttami- vat taipumustensa mukaisesti joko seksi, mutta sitä kohti on helppo visuaaliseen tai kirjalliseen muo- suunnistaa. Voin hyvin sanoa, että toon. Elosyyskuun vaihteessa pi- saan työskennellä sisäisesti rik- detty taideleiri oli todellinen voi- kaan ja merkittävän museon johta- mainponnistus museon pienelle jana. henkilökunnalle. Kaikki saatiin

Luetteloijana Vanhassa Särestössä

Vanhan Särestön inventoinnin luvun puolelta, uusimmat 1990-lu- aloitin 2. heinäkuuta viime kesänä. vulta. Tiettävästi talon vanhimmat Ensin kävin läpi pirtin, jonka jäl- esineet ovat piimäleili vuodelta keen siirryin keittiön puolelle. Esi- 1871 ja kantele. Kokonaisuus on neistöä on erittäin runsaasti, tu- kaikesta huolimatta harmoninen, hansittain. Yksinpä pirtin pöydillä uusi ja vanha täydentävät toisiaan. ja seinillä on satoja esineitä, esi- Anton Särestöniemi oli keräili-

SATU SAVIMÄKI SATU merkiksi Anton Särestöniemen kel- jäluonne, mikä selittää esineiden lokokoelma käsittää 349 kelloa. Tä- runsauden. Keräilykohteena olivat män lisäksi arkuista, lipastoista ja muun muassa kellot, miekat, puu- keittiön kaapeista löytyy paljon ta- kot, ompelukoneet ja muut kodin- varaa. Esineiden ikäjakauma on koneet ja tarve-esineet. Särestönie- varsin laaja: vanhimmat ovat 1800- mi ei kuitenkaan millään lailla jär-

14 jestellyt tai listannut kokoelmiaan; saatuaan uuden kellon hän hakkasi MERJA ULVINEN sille naulan seinään ja ripusti, siinä kaikki. Jokaiselle esineelle oli tari- Runo Särestölle na: hän otti seinältä jonkin esineen ja selitti vieraalleen mistä oli sen Tästä portista sinä pääset , maailmaani. löytänyt. Kaikkea muuta hän Maailmastani maailmaani. myönsi keräilevänsä muttei kello- Kävele polkua. Samaa jota minä kävelin. ja. Hämmästyneelle kuulijalle Sä- restöniemi selitti poimineensa ne Näitkö samaa kuin minä? Kaukosen kylän ojista kauppamat- Tuon kiven. Pienen jonka huomasin jo eilen. Tuo oksa kaartuu kallaan. Etelän ihmiset Lappiin tul- kauniisti. lessaan huomasivat Rovaniemen korkeudella, että eihän täällä kello- Kuuletko samaa kuin minä? ja käytetä vaan eletään auringon Hiljaisuutta. Omat ajatukseni. Värit puhuttelevat minua. mukaan. Rovaniemen maalaiskun- nassa Lohinivan kohdalla matkus- Haistatko saman? tavaiset sitten Särestöniemen mu- Metsää. Sammalta, puuta, vapautta ja puhtautta. kaan alkavat pohtia, mitä heidän oikein pitäisi tehdä, ja Kaukosen ky- Talvi tulee. Se tulee tänne aina ensin. lään ehdittyään he avaavat auton Kokonaan. ikkunat ja heittävät omatkin kellot pois – on aika olla lomalla… Tästä alkaa pimeä mielettömän pitkä talvi. Kun inventoin esineitä, puhdistin ne ensin pehmeällä harjalla. Käänny takaisin. Sen jälkeen täytin joka esineestä Sammal, puu, vapaus ja puhtaus. kaksipuoleiselle lomakkeelle tar- Hiljaisuus, ajatukset, kaunis vihreä. kat luettelointitiedot. Kukin esine Tuttu kivi ja oksa. saa lisäksi diaarionumeron, joka myös maalataan, kirjoitetaan tai Olet jälleen portilla. Katson sinua korkealta. ommellaan siihen. Rautaesineet käsittelin parafiiniöljyllä, jotta ne Hyvästelen metsän. Nähdään keväällä kun säilyisivät paremmin ja näyttäisi- valo tulee takaisin. vätkin paremmilta. Luettelointityö on siis manuaalista, tiedot digitoi- Astu portista minun maailmaani. daan myöhemmin. Inventointia tein kaikkiaan parin kuukauden Täällä minä synnyin ja vartuin. verran, ja sitä on tarkoitus jatkaa Täältä lähdin ja tulin aina tänne takaisin. toukokuussa 2002. Täällä elin ja tein. Kuuntelin, katselin ja ajattelin tänne jäin.

Tämä on portti minun maailmaani. Maailmasta maailmaani.

15 Muinaisia asumuksia – kivikauden arkkitehtuuria pohjoisessa

Tarkastelen tässä artikkelissa MALLINTAMISEN PROBLEMA- kivikauden lopun asumusjään- TIIKKA JA ARKEOLOGISET JÄÄNTEET teitä, asumusten mallintami- Kivikauden asumusten olemus on seen liittyvää problematiikkaa ja säilynyt arvoituksena, koska kai- kivikauden asumusten mahdol- vaustutkimuksissa havaitut vähäi- set jäänteet eivät suoranaisesti seli- RAUNO VAARA lista rakennetta. Artikkelin tä niiden rakennetta. Arkeologisis- arkeologinen aines on peräisin sa tutkimuksissa ei, poikkeustapa- uksia lukuun ottamatta, löydetä Yli-Iistä Kuuselankankaan ja konkreettisia jäänteitä asumusten Purkajasuon Korvalan myöhäis- seinä- tai kattorakenteista. Kaiva- kivikautisilla asuinpaikoilla uksissa tutkitaankin lähinnä asumusten lattiatasossa esiintyviä il- suoritetuista kaivauksista. miöitä. Vähäisten jäänteiden vuoksi ei asumuksen uudelleen rakenta- minen, rekonstruointi, ole käytän- nössä mahdollista. Nykyään luodut “kivikauden asumukset” ovat vain hypoteettisia malleja muinaisista rakenteista, ja ne edustavat käytös- sä olevaan tietoon perustuvia mahdollisia rakenteita. Nämä mallit voivat parhaimmillaan olla todennäköisiä esityksiä, eikä ”ai- don” kivikauden asumuksen uudelleen luominen ole mahdollista. Näkyvin maanpäällinen osoitus kivikautisten asumusten olemassa- olosta ovat niille aikoinaan kaive- tut sijat, jotka nykyään erottuvat noin puoli metriä syvinä vallin ym- päröiminä ja aluskasvillisuuden peittäminä painanteita. Maastam-

16 vinneestä noesta ja tuhkasta, ruo- antähteistä, maatuneista asumusra- kenteista ja ylipäänsä kaikesta maatuvasta ja hajonneesta ainek- sesta mitä asuminen on tuottanut. Kulttuurimaan laajuus vaihtelee Kuva 1. Hirsirakenteisen kivikauden suuresti, mutta eräissä tapauksissa asumuksen mallinnos. Piirrokset: se saattaa kattaa koko asumuksen Rauno Vaara. pohja-alan antaen siten kuvan lattia-alan muodosta. Lattia-alan muo- to onkin useimmiten tärkein kaivauksista saatava viite, jonka perusteella asumuksen olemusta voidaan hahmottaa. Toinen merkittä- vä on paalunjälkikuviot, jotka niin ikään kertovat lähinnä pohja-alan muodosta ja tukipuiden sijoittumi- sesta. Yli-Iin tapauksessa ei paalu- jen upottamisesta ole niin selkeitä merkkejä, että sitä voitaisiin käyt- tää hyväksi asumusten olemusta etsittäessä. Yli-Iin Kuuselankankaalla kyet- Kuva 2. Paalu-orsirakenteisen kivi- tiin lattiatason muoto määrittele- kauden asumuksen mallinnos. mään kulttuurimaan perusteella kolmessa tutkitussa asumuksessa, jotka ajoittuvat keramiikan tai muun löytöesineistön perusteella kampakeraamisen vaiheen lopulle me tunnetaan noin 3 200 tällaista tai asbestikeraamiseen vaiheeseen. asumuspainannetta, joista tuhat- Eri asumuksista otetut näytteet on kunta sijaitsee nykyisen Tervolan kalibroitu aikavälille noin 3900 kunnan alueella. Yli-Iistä painan- 3100 eKr. Asumuspainteissa 15, 16 teita tunnetaan yli kolmesataa. Pai- ja 18 lattia-alan muodot määritel- nanneasumusten lisäksi on mui- tiin soikeiksi ja suorakaiteenomai- noin ollut maan pinnalle rakennet- siksi, ja niiden koot olivat 8 x 5 ja 8 tuja asumuksia, joiden jäännöksiä x 11 m. Asumuksissa on usein ollut on vaikea havaita ilman arkeologi- kaksi oviaukkoa, jotka ovat sijain- sia tutkimuksia. Tässä artikkelissa neet asumuksen päädyissä tai pit- käsittelen asumuspainanteita ja killä sivuilla. niiden muinaisia rakenteita. Yli-Iin Purkajasuon Korvalan ki- Keskeinen kaivauksissa havait- vikautisella asuinpaikalla tutkitus- tava muinaisesta asumisesta kerto- sa poikkeuksellisessa asumuspai- va ilmiö on ns. lika- eli kulttuuri- nannejonossa oli viisi toisiinsa yh- maa. Se muodostuu tulisijasta le- distettyä asumusta. Tässä mainitut

17 tiedot liittyvät kompleksin itäiseen niihin sopiva vähän merkkejä jäl- asumukseen, jonka tutkimisen jäl- keensä jättävä perusrakenne. keen siitä laadittiin konkreettinen Perusrakenteista parhaiten Yli- asumusmallinnos. Likamaa-aluei- Iin kaivaustuloksia selittävät paalu- den selkeyden vuoksi asumuksen jen ja orsien varaan perustuva ra- lattia-alan koko ja muoto kyettiin kenne ja hirsirakenne. Metsästäjä- määrittelemään vaikeuksitta. Asu- kalastajakulttuurien piirissä tyypil- muksen sisäänkäynti oli kooltaan lisin hirsirakenne on malli, jossa 1,20 x 1,20 m, ja se johti miltei ne- katto nousee matalan, puolesta liömäiseen huoneeseen, jonka metristä metriin olevan hirsikehän koko oli 7,4 x 6,6 m. Tästä huo- päältä (kuva 1). Paalu-orsirakenne neesta johti lyhyt ja leveä käytävä muodostuu lähinnä asuinkuopan asumusjonon seuraavaan huonee- ylitse rakennetusta katosta (kuva seen. Eteläseinämällä esiintyi mah- 2). Pitkulaisiin asumusjäänteisiin dollisia ristiin menevien hirsien on helpoiten yhdistettävissä harja- jättämiä anomalioita. Pohjoisseinä- katto, joka luonnonkansojen ra- mältä löydetyt tuohenjäänteet voi- kenteissa on yleensä tuettu kes- vat olla peräisin asumuksen kat- kuspaalujen tai seinälinjoilta nou- teesta. Kauttaaltaan asumuksen sevien tukien varassa lepäävällä pohja-alalla esiintyi orgaanisen ma- harjahirrellä. Katemateriaaleista teriaalin jälkeensä jättämä kerros- tuohen suosio oli luonnonkanso- tuma, mikä viittaa ilmeisesti paikal- jen keskuudessa ylivoimainen, ja leen maatuneeseen lattiaan. Arke- Purkajansuon suolöytöjen perus- ologisen aineiston perusteella ky- teella voidaan ajatella sitä käytetyn seessä näyttää olleen nelinurkkai- kala-aitojen sidosten ohella kivi- nen hirsirakenteinen asumus. kauden asumusten katemateriaali- Yli-Iin muinaisjäännöskantaan na. Tuohen lisäksi lämmöneristee- sisältyy eräs erikoistapaus, jonka nä voidaan käyttää maa-aineksia, avulla saamme tietoa siellä käyte- joista esimerkiksi lappalaisten kes- tyistä materiaaleista ja tekniikoista. kuudessa suosituin on turve. Nyt Purkajansuon hapettomiin pohja- esitellyt rakenteet eivät ole varsi- kerroksiin on säilöytynyt kivikau- naisesti sidoksissa mihinkään tiet- della käytettyjä liisteaitoja ja liiste- tyyn katemateriaaliin, vaan perus- katiskoja. Vaikkakaan löydöt eivät rakenne on sovellettavissa useiden suoranaisesti tuo lisävalaistusta eri kateaineisten käyttöön. asumusten rakenteisiin, ne kertovat konkreettisesti tuolloin käyte- KIERTÄVÄ KIVIKAUDEN MIES tyistä materiaaleista, koivusta, koi- Kaivaustutkimusten ja etnografi- vuntuohesta ja männystä. sen aineiston avulla voidaan hahmottaa kivikauden elämäntapaa, ASUMUSTEN RAKENNE joka on lyönyt leimansa asumisen Peruslähtökohtana asumusten raja asumusten luonteeseen. Kai- kenteen selvittämisessä ovat kaiva- vaustutkimukset osoittavat kivi- uksissa dokumentoidut soikeat ja kauden ihmisen elämän Pohjois- suorakaiteenomaiset lattia-alat ja Suomessa perustuneen metsästyk-

18 seen, kalastukseen ja luonnonantimien keräilemiseen. Maanviljelyyn tai karjanhoitoon viittaavaa materiaalia ei tunneta täkäläisiltä asuin- paikoilta. Tällainen elämäntyyli pe- rustuu ravinnon hankkimiseen kulloinkin suotuisimmilta paikoilta. Käytännössä väestön oli liikut- tava riistan ja kalan perässä. Näin eläneistä luonnonkansoista tiede- tään, että pyyntimaat oli tarkoin jaettu eri sukujen kesken. Esimer- kiksi Petsamon Suonikylän koltista Semenovin perheellä oli sukumail- laan kuusi erillistä asuinpaikkaa, joissa oleskeltiin pyynnin kannalta otollisimpina aikoina. Tämän lisäk- si heillä oli seitsemäs asunto suvun yhteisessä talvikylässä. Metsästyk- seen ja kalastukseen perustuva elä- mäntapa ei siis ole päämäärätöntä vaeltamista ympäri erämaita. Asu- tus ei ehkä ollut ympärivuotista tietyllä paikalla vaan pikemminkin tietyllä alueella. Pohjoisen muinaisissa jokisuis- toissa on luulöytöjen perusteella hylkeenpyynti ollut merkittävä ra- vinnontuottaja. Jokien alajuoksuil- le muodostuikin laajoja asumus- ryppäitä, kivikauden kyliä, jotka kaikesta päätellen olivat heimon yhteisiä talviasuinpaikkoja ja hyl- keenpyynnin tukikohtia. Talviky- lästä perheet oletettavasti lähtivät keväällä omille pyyntimailleen ko- koontuakseen jälleen kylmän vuo- denajan tultua yhteiseen talviky- lään. Tällaista elämäntapaa kutsutaan pyyntikierroksi, joka muo- toutuu kunkin alueen tarjoamien ravintoresurssien mukaiseksi.

19 Kadonnutta tinaa etsimässä

Vanhasta tinakäsityöstä TINASTA puhuttaessa nousee mieleen Tina on valuominaisuuksiltaan par- haita metalleja. Paitsi helposti sula- joko saamelainen tinalankatyö, vaa se on sulana myös helposti tinurien tekemä talousastioiden juoksevaa ja täyttää muotin hyvin. sisäpinnan tinaaminen tai Nykyteollisuus hyödyntääkin ti- naseosten valuominaisuuksia tar- tinanvalajien ammattimainen vittaessa mittatarkkoja valoksia.

MIKA SARKKINEN käsityö, talousastioiden valmis- Kun hyviin valuominaisuuksiin yh- tyvät vielä hyvä kiillotettavuus, taminen. Rahvaan rikas mutta melko hyvä ilman- ja vedenkesto pienimuotoinen tinanvaluperin- sekä suhteellinen edullisuus, se on ne on jäänyt vähemmälle huomi- luonnollisesti ollut suosittu jalo- metallien korvike etenkin vähem- olle. Syistä suurin lienee kool- män varakkaan rahvaan keskuu- taan vähäisten ja arkipäiväisten dessa. tinaesineiden lähes kertakaikki- Kuten uudenvuoden tinojen kanssa tuhranneet tietävät, ei tinan nen katoaminen vuosisatojen saaminen sulaksi ole kummoinen- kuluessa. Jäljet on kuitenkin kaan konsti. Puhtaan tinan sulamis- kiveen kaiverrettu. piste on noin 232 °C ja valulämpö 280–320 °C. Lyijyn sulamispiste on hieman korkeampi, noin 327 °C, jota pidetään lyijyseosten keski- määräisenä sulamislämpönä. Tina- lyijyseosten sulamislämpötila vaihtelee kuitenkin seoksen mukaan ja on 185–262 °C. Normaalioloissa ei tinan kestä- vyys ole ongelma. Sen sijaan läm- pötilan laskiessa alle 18 °C:n tina

20 muuttuu hitaasti jauhomaiseksi ns. tai aivan uuden ajan alkuun ajoittu- harmaaksi tinaksi. Muutosnopeus via tina-lyijylöytöjä on toki täältä- kasvaa lämpötilan laskiessa. Reakti- kin. Keminmaan Valmarinniemen oon liittyy myös tinan laajenemi- keskiaikaisen kirkon kaivauksissa nen, jolloin sen tiheys vastaavasti on tavattu heikkoja merkkejä tina- pienenee. Näin tinaesine vähitel- esineistä, mutta esineet olivat jäl- len haurastuu ja lopulta rikkoutuu. jellä enää jauheena. Rovaniemen Ensimmäinen silmin havaittava kirkon länsipuolisen Pullin- eli merkki tästä tinaruttona tunne- Korkalonniemen kaivauksissa tusta ilmiöstä ovat esineen pinnal- 1960 löytyi ilmeisesti keskiaikai- le ilmestyvät pienet harmaat täp- nen tinasormus. Rovaniemen Yli- lät. Altteimpia tinarutolle ovat puh- kylän kaivauksissa on tavattu suo- taimmat tinat, sen sijaan tina-lyijy- rakaiteen muotoisia ja pyöreitä seosten kestävyys on hieman pa- hihnaheloja, joista osa on nähtävis- rempi. Tinarutto lieneekin merkit- sä Lapin maakuntamuseon perus- tävin syy säilyneiden tinaesineiden näyttelyssä yhdessä Korkanlonnie- niukkaan määrään. Oikea paikka meltä löytyneen valimen kanssa. vanhojen tinaesineiden säilyttämi- Kemin keskiaikaisen kirkon edus- seen on asuinhuone, ei ulkovaras- talla olleen Kemijoen Haminasaa- to. ren tutkimuksissa 1947 tavattiin lä- Tinaa esiintyy luonnossa har- hes nelikiloinen lyijyharkko. Iso- vakseltaan. Suomessa se on ollut haaran voimalaitoksen aiheuttama tuontitavaraa. Ensimmäiset tiedot vedenpinnan nousu peitti alleen Lappiin tuodusta tinasta ovat perä- markkinapaikan, joka on ollut käy- ti rautakauden lopulta. Norjalaises- tössä viimeistään 1500-luvulta aina sa Vesilaaksolaisten saagassa vuoteen 1865 saakka. Vaikka lyijy- mainitaan saamelaisten saaneen ti- harkon ikää ei tarkemmin tunneta, naa ja voita palkaksi norjalaiselta se on konkreettinen osoitus kaup- 800-luvulla eläneeltä suurmieheltä pateistä, joita pitkin tina ja lyijy Ingemundilta. Saaga tosin on ilmei- pohjoiseen kulkeutuivat. sesti vasta 1300-luvulla kirjoitettu. Noihin aikoihin tinaa tiedetään VALINKIVISTÄ JA tuodun Suomeen Saksan Danzigis- VALAMISESTA ta ja Englannista. Tina-astioita on Osoituksena kansanomaisen tinan- viimeistään jo tuolloin ollut paitsi valun kerrallisesta kukoistuksesta kirkollisessa käytössä myös vau- ovat lukuisat valinkivet, joita yksin- raimmalla väestönosalla. omaan Kansallismuseon kokoel- Eräiltä Etelä-Suomen kaivauk- missa on runsaat 300 kappaletta. silta on tavattu rautakauden lopul- Kaikkiaan maamme museoiden le ajoittuvia tinaesineitä. Aivan niin kokoelmissa olevien valinkivien varhaisia tinalöytöjä ei Pohjois- määrä lähenee puoltatuhatta. Suomesta ole. Pohjois-Ruotsin kät- Enimmät valimet ovat Etelä-Suo- kö- ja uhrilöydöistä niitä kyllä tun- mesta kokoelmiin kulkeutuneita, netaan jo rautakauden lopulta mutta Lapista, Pohjanmaalta ja Kai- 1100–1300-luvuilta. Keskiaikaisia nuusta löydettyjä on kirjoittajan

21 tiedossa noin 170, näistä 24 Lapis- rautakauden lopulle ajoittuvissa ti- ta. Kivisten valinten lisäksi on naesineissä. Virosta on säilynyt pe- muotteja muokattu myös puusta, räti muistitietoa muoteista, joissa luusta tai sarvesta. Näitä ei ole juuri eri muottiaineita on vastaavalla ta- säilynyt, sillä ajan hammas hienon- valla yhdistetty. taa eloperäisen aineen kiveä pa- Kulloinkin käytettyjen muot- remmin. tien rakenteeseen on vaikuttanut Valinkivet ovat yleensä hyvin halutun esineen muoto. Esimerkik- käteen istuvia, litteitä ja ainakin yh- si rengassolkia valettaessa on kaa- deltä pinnaltaan tasaisia luonnon- va voitu kaivertaa yhdessä valuka- kiviä, joihin on kaiverrettu valetta- navan kanssa vain yhteen muotin- van esineen muotoinen syvennys osaan. Näin vastakappaleeksi on eli kaava. Yhteen kiveen kaiverret- käynyt pelkkä tasainen kivi- tai tujen kaavojen määrä vaihtelee yh- puulevy. Tällaisia valinkiviä on käy- destä jopa pariinkymmeneen; kes- tetty pystyasennossa. Helojen ja kimääräinen muottien määrä yh- nappien takapinnalla on yleensä dessä valimessa on kolmen tienoil- jonkinlainen kiinnittämisessä tar- la. Käytetyimpiä kivilajeja ovat eri- vittava uloke. Se voi olla esimerkik- laiset kerrokselliset hiekka- ja savi- si kiinteä reiällinen korvake tai kivet sekä liuskeet ja vuolukivi. Yh- suora tappi, joka on kiinnitetty hih- teistä näille on rakenteen hienora- nan läpi kotkaamalla sen pää niitin keisuus ja aineksen pehmeys, jotka tapaan. Kiinnikkeellisiä valoksia mahdollistavat kaavojen kaiverta- varten on yleensä tarvittu kolmi- misen. Kovin suurta kuumuutta ky- osainen muotti, jonka esineen etu- seiset kivilajit eivät kestä. Tina-lyijy- pinnan kaavan sisältämä muotin- seosten valamislämpötila on kui- osa on valettaessa ollut makaavas- tenkin niin alhainen, että muoteilla sa asennossa. Säilyneistä valinkivis- on voitu tehdä 20–40 valua. tä voi harvoin päätellä suoraan mil- Säilyneet valimet ovat itse asias- lainen muotti on ollut kyseessä. Va- sa vain valinten osia. Vaikka tinan linkivissä on joskus useiden erilais- valaminen avoimeen muottiin on ten esineiden kaavoja. Haluttua esi- eräissä tapauksissa mahdollista, on nettä valettaessa on sama valinkivi valimiin liittynyt yleensä yksi- tai voinut olla joko pysty- tai vaaka- useampiosainen vastakappale, ns. asennossa, sen mukaan millainen hattu. Erään ruokolahtelaisen tina- valettavaksi aiotun esineen raken- koristeisen vyön tinahelojen taka- ne on ollut. na ovat havaittavissa valun aikana Tinan sulattamiseen on käytet- syntyneet puunsyiden jäljet. Tämä ty avointa ja matalareunaista rau- osoittaa, että helan koristeellinen taista valinkauhaa, siis pitkälle sa- näkyville tuleva pintakuvio on kai- manlaista kuin nykyäänkin. Tina on verrettu ilmeisesti kiveen, mutta mahdollista sulattaa myös puisessa hattuna on ollut puinen vastakap- valinkauhassa tai -lusikassa asetta- pale. Samanlainen käytäntö on ha- malla kauhaan hehkuvia kekäleitä. vaittu muutamissa Pohjois-Ruotsis- Keino tunnetaan niin Lapista kuin ta löydetyissä keskiaikaisissa tai itäisiltä sukukansoiltakin.

22 Tornion Yli- Vojakkalan Heikanojan siltaa 1900-luvun alussa rakennettaessa löyty- nyt koristehelojen ja sormuksen keskiaikai- nen valinkivi. Kuva: Mika Sarkkinen.

VALOKSISTA Yksittäisten valinten ajoittaminen peräti noin 40 eri tyyppiin. Ylei- tapahtuu tunnistamalla sillä valet- simpiä esineryhmiä ovat koriste- tu esine ja etsimällä sille tavalla tai helat, korut, napit ja soljet. toisella ajoitettu vastine. Ongel- Ikäryhmittäin kaavoja tarkastel- malliseksi tämän tekee se, että esi- taessa havaitaan, että niillä valmis- nevastineita kaavoille tunnetaan tetut esineet heijastelevat ennen hyvin vähän, ajoitettuja vielä vä- muuta pukeutumisessa tapahtu- hemmän. Toinen ongelma on se, neita muutoksia. Vanhimpien valin- että tietyt esinemuodot ovat voi- ten kaavat ovat enimmäkseen eri- neet olla hyvinkin pitkäikäisiä. Esi- laisten koristehelojen kaavoja. merkiksi saamelaisten perinteis- Keskiajalla oli varsin yleistä koris- ten pukujen ja asusteiden metalli- tella vaikkapa vyöt metallisilla laat- koristeet ovat voineet säilyttää kesta- tai nappimaisilla heloilla. Saa- kiajalta peräisin olevan muodon tä- melaisten tinavöissä perinne on hän päivään lähes muutoksitta. jatkunut meidän päiviimme, mutta Niinpä ajoitukset jäävät usein var- se on ollut myös suomalaisten käy- sin väljiksi. tössä. Konservatiivisena pukualu- Lapin 24 valimesta peräti kah- eena tunnetussa Karjalassa käytet- deksan on Rovaniemeltä. Utsjoelta tiin tinakoristeisia vöitä vielä 1800- ja Ylitorniosta on molemmista nel- luvun puolella. Erilaisia vyöheloja jä, Kemijärveltä ja Torniosta kaksi. on valettu ainakin kahdeksalla La- Yhden valimen kuntia ovat Kittilä, pista löydetyllä valimella. Näistä Kolari ja Pello. Lisäksi yhden sano- vanhimmat ovat keskiaikaisia tai taan löytyneen Rovaniemen ja Ter- aivan rautakauden lopulta. Muuta- volan väliltä. Vaikka kyseessä on mat ovat koristeaiheidensa, mm. suhteellisen pieni määrä valimia, kolmitorniaihe, perusteella selväs- niiden sisältämät kaavat edustavat ti saamelaisiin yhdistettäviä vali- leveää rintamaa niin ajallisesti kuin mia. Eräillä koristehelatyypeillä on esinetyyppiensäkin osalta. Yksittäi- kaavavastineita etelämpää Suo- siä kaavoja Lapin valinkivissä on mesta. kaikkiaan 64, jotka voidaan koriste- Sormuskaavoista vanhimpia on lun, muodon yms. perusteella jakaa Torniosta tavatun valimen yksin-

23 kertainen viivakoristeinen nauha- lesta omaleimainen Tornionlaak- sormus. Se ajoittuu keskiajan lo- son alue tulee esille myös valimis- pulle tai viimeistään 1500-luvulle. sa. Tornion Törmästä on Pohjois- Sormukset koristeltiin erilaisin vii- Suomen ainoa tunnettu sydämen- vasommitelmin. Pistekoristelua ta- muotoisen kruunukoristeisen sol- vataan yleensä vain kantasormus- jen kaava. Se ajoittuu 1700-luvulle. ten kannassa. Sormuskaavoja on Alueen omaleimaisuutta korostaa myös Tervolan ja Rovaniemen välil- samantyyppisen kaavan esiintymi- tä löydetyssä valimessa. Kemijärve- nen myös eräässä Ruotsin Mataren- läisessä valimessa on yksi kaava gista löytyneessä valinkivessä. herttariipusta varten. T. I. Itkonen on julkaissut Utsjo- Rahvaan pukeutumisessa ta- elta peräisin olevan valimen, jonka pahtui 1600-luvulta alkaen muu- hän kuvatekstissä mainitsee tina- tos, joka 1700-luvun kuluessa toi nastan muotiksi (Suomen lappalai- napit kansanomaiseen pukupar- set vuoteen 1945, osa 1, s. 463). Ky- teen. Valtaosalla 1700- ja 1800-lu- seessä on kuitenkin leveäkehäisen kujen valinkivien kaavoista onkin rengassoljen valinkaava. Solkityy- tehty erilaisia nappeja. Käytetyim- pin ja sen koristelun lähtömuoto mät koristeaiheet olivat joko aivan on löydettävissä Pohjoismaissa keskellä olevat tai kiekon reunaa 1500–1600-luvuilla käytössä ol- kiertävät kohopisteet. Yhtä run- leesta ns. kirjainkoristeisesta re- saasti esiintyy myös viivakoristetta. nessanssisoljesta. Kaavan solkea Se joko kiersi reunan suuntaisena voisi luonnehtia sen saamelaistu- tai muodosti säteittäisistä viivoista neeksi muodoksi, jossa aakkoset koostuvia erilevyisiä rengasvyö- ovat muuttaneet joko muotoaan hykkeitä. Runsaita olivat myös eri- tai korvautuneet saamelaisilla sym- laiset piste- ja viivakoristeiden yh- boleilla. Läheisin esinevastine kaa- distelmät. valle on tavattu Savukosken Muk- Paidan tai mekon etuhalkion kalan 1600-luvun alkuun ajoittu- sulkimena on käytetty erilaisia vaa- vasta saamelaiskalmistosta. Sieltä tesolkia. Kansankulttuurinsa puo- löytyi vastaavanlaisella koristelulla varustettu pronssisen kehäsoljen katkelma. Vyönsolkia on valmistettu kah- della valimella. Ylitornion Pekan- päästä on 1600- tai 1700-luvulle ajoittuvan paljinsoljen kaava. Rova- niemen Keskioikaraisen valimen neliömäinen kaava ajoittunee hieman nuoremmaksi, ehkä kuitenkin jo 1700-luvulle. Rovaniemen Meltausjoen ylisil- Olli Räisäsen Kemijärveltä löytämä ja vuon- tä Hepokosken lappalaiskylän pai- na 1912 Kansallismuseon kokoelmiin kul- keutunut nappimuotti 1700- tai 1800-luvul- kalta löydetyksi mainitussa vali- ta. Kuva: Mika Sarkkinen. messa olevalle ristille on läheisiä,

24 joskaan ei suoria, vastineita Ruot- nanmukaisesti valettiin uuteen sin Lapin uhri- ja kätkölöydöissä, muottiin. Monet hihnojen ja vöi- joten se ajoittunee rautakauden lo- den koristehelat ovat saaneet uu- pulle, n. 1000–1300 jKr. Kylän den elämän nappeina tai kengän- paikkaa ei ole myöhemmin onnis- solkina. tuttu paikantamaan. Ilmeisesti Oma osansa esineiden häviämi- yhtä iäkkäitä ovat Ylitornion Kai- seen on myös tuliaseilla, jotka tuli- nuunkylän valin kukkaa muistutta- vat käyttöön 1300-luvulla. Niiden vine kaavoineen sekä Kolarin valin käyttö levisi nopeasti niin, että jo pyöreitä koristeheloja varten. Kes- 1500-luvulla tiedetään Suomessa- kiaikaisia koristehelojen valimia kin olleen aseseppiä sotalaitoksen ovat Tornion Ylivojakkalan ja Ora- palveluksessa. Jokamiehen metsäs- vaisensaaren, Rovaniemen Korka- tysaseina ruutiaseet yleistyivät hi- lonniemen sekä Rovaniemeltä il- taasti. Perinteisen jalkajousen he- man tarkempia paikkatietoja oleva lähdys olikin ruudintuoksua taval- valin. lisempi aistihavainto pohjoisen metsissä vielä 1700-luvulla. TINANVALANNAN JA TINAN Tuliaseisiin tarvittavat luodit KATOAMINEN valettiin itse useimmiten rautaisil- Pienten tinaesineiden valamisen la luotipihdeillä. Kivimuotteihin- varhaisimmat vaiheet ajoittuvat kin luoteja on valettu. Lapista ei ki- rautakauden lopulle ja keskiajalle, visiä luotimuotteja tunneta, mutta yleisimmillään se oli 1700-luvulta yksi Grönlannista peräisin oleva 1800-luvun puolimaihin. Tuon jäl- on nähtävillä Arktikumissa Arkti- keen kaupunkilaismuoti ja valmis- sen keskuksen näyttelyssä. Luotei- vaatteet jälleen muuttivat ja yhte- hin on kelvannut niin tina kuin lyi- näistivät pukeutumista. Aiempaan jykin. Kansanrunojen sotaloitsussa kansanomaiseen pukuparteen lausutaankin: ”Ettei lyijy miestä löi- kuuluvista metallisomisteista luo- si, tinapalli paiskoaisi” (SKVR XII:2, vuttiin. Hinnaltaan edullisia solkia, 7924: 3–4). nappeja ja muita pieniä arkiesinei- Mikäpä olisi ollut luodeiksi jou- tä alkoi ilmestyä myyntiin. Näin te- tilaampaa ja paremmin sopivaa ollisesti valmistetut tuotteet korva- kuin vanhanaikaiset ja turhaksi sivat aiemmin itse tehdyt esineet. käyneet tinanapit ja muut tilpe- Oma osansa säilyneiden esinei- höörit? Luoteja ei tietenkään ole den niukkuuteen on tinan alttiu- ollut tuhlattavaksi asti. Monet ovat della tinarutolle. Tämä ei kuiten- ne aittojen, riihien tai muiden ra- kaan riitä selittämään sitä, että ker- kennusten seinät, joihin asetta on ran valetut esineetkin ovat lähes tarkkuutettu. Muistona seinissä on tyystin kadonneet. On muistettava, joukko pieniä koloja, jotka ovat jäl- että tina, lyijy ja niiden seokset kiä luodin talteen kaivertamisesta. ovat vaivatta valettavia, helposti Ainakin yksi tällainen ”tarkkuutus- kierrätettäviä. Kun muoti muuttui aitta” on Rieston kylästä Sodanky- ja pukuparteen kuuluvat metallihi- län kotiseutumuseoon siirretty ny- lut tulivat vanhanaikaisiksi, ne sa- kypolvien äimisteltäväksi.

25 Vankilaradio ja vanerikirnu ESINEIDEN ELÄMÄÄ MUSEOSSA

Lapin maakuntamuseon Esineet tulevat Lapin maakunta- esinekokoelmiin kuuluu monen- museoon yleensä lahjoituksina. Museon esinekokoelmissa on nyt laisia esineitä napeista nukkei- jo useita kappaleita tyypillisimpiä hin ja jiekiöistä jääpursiin. Suuri käyttöesineitä. Lahjoituksena vas- osa esineistä on yleensä Lapin taan otettavien esineiden kriteeri onkin nykyään yhä enemmän se alueella tavallisia käyttöesinei- tieto, jonka lahjoittaja pystyy esi- tä, jotka on helppo tunnistaa, neestä kertomaan. Tavallisenkin ar- HANNA KYLÄNIEMI kiesineen arvo kasvaa huimasti, jos joista on suhteellisen helposti sen elämäntarina tiedetään. Esi- löydettävissä tietoa ja joiden merkiksi vanha kasaan painunut arvo on nimenomaan niiden nahkalaukku muuttuu osaksi La- pin historiaa, kun tiedetään sen tyypillisyydessä. Jokaisella kuuluneen Moskulle eli Aleksi Hih- esineellä on kuitenkin myös navaaralle (18821938). Kyseessä yksilöllinen tarinansa, joka on ei välttämättä tarvitse olla kenen- kään merkkihenkilön esine. Vaik- lopulta tärkein: milloin, miten, kapa peruskoululaisen äidilleen miksi ja kuka esinettä on tekemällä joululahjalla voi olla käyttänyt. Ilman näitä tietoja ”muistissaan” kiehtova tarina. Museossa esine on irti siitä ym- esineet ovat ”alastomia” – päristöstä, missä se on elänyt. Se jotkut jopa arvottomia. muuttuu museo-objektiksi, joka puhdistetaan, numeroidaan, luette- loidaan ja pakataan säilytettäväksi museon säilytystiloissa. Joskus esineet pääsevät pakkausmateriaa- leistaan esille johonkin museon monista näyttelyistä ja heräävät näin ”henkiin” osaksi näyttelyn ta-

26 rinaa. Museotyöntekijälle esineet eivät kuitenkaan koskaan ole kuol- leita. Ne näyttävät ehkä nukkuvan suojattuina maailman melskeiltä säilytystilojen hyllyillä, mutta jokai- nen esine kantaa edelleen mukanaan omaa tarinaansa. Esineen tarinan selvittämiseksi ja muistiin merkitsemiseksi tarvi- taan paljon työtä. Luettelointivai- heessa jokaisesta esineestä pyri- täänkin tekemään pienimuotoinen tutkimus. Eräät esineet pääsevät erityistarkastelun kohteiksi – joskus silkan hyvän onnen ansiosta. Arvoituksellinen esine, joka osoit- Parhaimpia tiedonlähteitä ovat esi- tautui K. M. Walleniuksen radioksi. neiden lahjoittajat, mutta erittäin Kuva: Vesa Alén. Lapin maakuntamu- tärkeitä ovat myös museon eri yh- seon kokoelmat. teistyökumppanit. Usein he ovat The Bent Wood Churn no 2 paljas- varsinaisia ”salapoliiseja”, joiden taa sen kuitenkin olevan kirnu. Sen tarmokkaalla asiaan paneutumisel- kylkeen on mustalla maalattu la kiperätkin ongelmat selviävät. Il- myös valmistuspaikka (Yhdysval- man heidän apuaan useiden esinei- lat, Ohio, Wapakoneta) ja valmista- den tarkempi historia olisi jäänyt ja M. Brown & Co. Kirnussa on si- menneisyyden hämärään. sällä kammen avulla pyöritettävät Museon esinekokoelmaan on puolipyöreät puusiivet, se on tehty parin viime vuoden aikana saatu vanerista ja tilavuus on 4 gallonaa. satoja mielenkiintoisia esineitä. Lisäksi kirnun kannessa on metalli- Jotkin niistä ovat erityisen yllätyk- laatta, jossa lukee helsinkiläisen jäl- sellisiä. Laajaan K. M. Wallenius -ko- leenmyyjän P. Sidorowin nimi. koelmaan kuuluu eräs esine, joka Tämän enempää esineet yksi- ensi katsomalta näyttää mysteeril- nään eivät pysty elämästään kerto- tä; se on kuin lisävarusteltu sardii- maan. Kirnu paljastaa jonkin ver- nirasia. Litteän metallirasian pääl- ran tietoja itsestään, mutta ”sardii- lyspuolella on erivärisiä muoviren- nirasia” jää arvoitukseksi. Lahjoitta- kaita ja alapuolen pahvipinnalle jien kertomat tiedot esineistä ovat on kirjoiteltu nimiä. Se on varsin siten erittäin tärkeitä. Kirnun lah- pieni, pituus 11 cm, leveys 7 cm ja joittaja pystyi kertomaan, että kir- korkeus 5,5 cm, ja muistuttaa jon- nu on kuulunut hänen tädilleen kinlaista lelua. Hanna Outamolle (o.s. Pokka) ja Eräs toinen kiinnostava uusi on noin 19201930-luvuilla ollut lahjoitus on puusta tehty sirora- käytössä Rovaniemen Ylikylässä kenteinen laite, joka ensimmältä Poikelan suvun talossa. Kovin pal- näyttäisi varhaiselta pyykkikoneel- jon kirnua ei kukaan suvun jäsenis- ta. Laitteen kyljessä oleva teksti tä muista käytetyn. Kirnun kylkien

27 vankilaradioksi. Kenraali K. M. Wal- lenius joutui syksyllä 1930 Helsin- gin keskusvankilaan tutkintavan- keuteen epäiltynä osallistumisesta presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditykseen. Wallenius joutui ole- maan vankilassa yhdeksän kuu- kautta. Tuona aikana hänelle kehittyi hyvät suhteet muiden vankien ja vartijoiden kanssa. Pienen metal- likuorisen radion valmisti joku Walleniuksen vankilatovereista. Radiota kuunneltiin salaa. Pitkän vankeusajan jälkeen korkein oike- us vapautti Walleniuksen ”kaikesta edesvastuusta ja korvausvelvolli- suudesta kyyditykseen nähden” kesällä 1931. Wallenius säilytti radion muistona. Hänen tyttärensä leikkivät sillä ja kirjoittelivat nimi- ään sen pahviseen pohjaan. Sittem- min radio annettiin joululahjaksi Walleniuksen tyttärenpojalle. Näin se pysyi tallessa ja päätyi lopulta museon kokoelmiin. Radion seura- na museossa ovat myös puusta veistetyt pääkallopiippu ja šakki- The Bent Wood Churn no 2 eli ame- rikkalainen vanerikirnu 1900-luvun nappulat, joiden tarina on saman- alusta. Kuva: Jukka Suvilehto. Lapin tapainen. Nekin ovat Walleniuksen maakuntamuseon kokoelmat. vankilatoverin tekemiä ja muistoja pitkältä tutkintavankeusajalta, joka muutti Walleniuksen elämän. hyvin säilyneet kukkakoristelut Vankilaradion tarina selvisi lah- herättävät myös ihmettelyä, sillä joittajan antamien tarkkojen tieto- Poikelan uskonnollisessa suvussa jen perusteella. Kirnusta varsinai- arvostettiin korutonta ja käytän- nen selvitystyö oli kuitenkin vasta nöllistä esineistöä. Viime vuosi- edessä, sillä lahjoittaja ei pystynyt kymmenet kirnu on ollut ulkova- kertomaan tädilleen kuuluneesta raston kätköissä. Varaston siivouk- kirnusta kovinkaan paljon. Muse- sen yhteydessä kirnu päätettiin on käsikirjastosta löytyi samanlai- lahjoittaa museoon. sesta laitteesta sellainen tieto, että ”Sardiinirasiasta” lahjoittajan se on ns. allaskirnu, joita 1800-lu- Maaretta Vonlaufenin (o.s. Walleni- vun lopulla ja 1900-luvun alussa us) antamat tiedot taas paljastavat Suomessa oli myynnissä saksalais- yllätyksen: esine osoittautuukin ten, tanskalaisten ja ruotsalaisten

28 lisäksi amerikkalaisia. Viimeksi Kirnu on hyvä esimerkki mas- mainitut olivat korkeajalkaisia ja satuotannossa olleesta teollisesti käytännöllisiä, sillä ne olivat hel- valmistetusta laitteesta, jonka arvo poimpia puhdistaa ja niissä saattoi on sekä sen valmistamiseen ja ylei- sekä vaivata että suolata voita. seen käyttöön liittyvissä tiedoissa Kirnu asetettiin esille Museo- että käyttöhistoriatiedoissa. Radio uutuuksia-näyttelyyn, joka avau- taas edustaa käsityönä tehtyä tui yleisölle 7.9.2001. Kirnu pääsi uniikkikappaletta, jonka arvo ja valokuvaan Lapin Kansan etusivul- merkitys on kokonaan sen oman le. Jo seuraavana päivänä museoon tarinan varassa. Kolmas tyyppi on soitti kemijärveläinen Mauri Mon- tiettyyn samaan aiheeseen kuulu- to ja kertoi tietävänsä jotakin ky- vat esineet, joiden arvo on nimen- seisestä kirnusta. Hän oli selvittä- omaan niiden muodostamassa ko- nyt runsaat kymmenen vuotta sit- konaisuudessa. Tällaiset kokonai- ten samanlaisen kirnun historiaa ja suudet täydentyvät joko järjestel- ollut yhteydessä Yhdysvaltoihin mällisten hankintojen tai usein sil- Wapakonetan kaupunkiin. Monto kan sattuman avulla. Joskus muse- toimitti museoon valokopioita kir- on kokoelmiin nimittäin saadaan nun historiasta kertovista pape- samaan aiheeseen liittyvää aineis- reista ja kirnutehtailija Michael toa useammassa eri lahjoituksessa. Brownin valokuvasta. Lisäksi hän Näin on käynyt viime vuosina esi- kertoi, että Wapakonetan kaupun- merkiksi Rovaniemellä sijainnee- ki saa jatkuvasti kyselyjä tällaisista seen oluttehtaaseen liittyvän ai- kirnuista. neiston yhteydessä. Nyt kirnun historiasta tiede- tään, että Michael Brown & Com- pany sai patentin vanerisiin allas- kirnuihin vuonna 1877. Nämä kir- nut olivat yrityksen päätuote, niitä valmistettiin vuosittain 10 000 kappaletta ja toimitettiin ympäri maailman. Kirnuja oli kahta mallia ja kolmea eri kokoa. Vuonna 1903 valmistaja laivasi kirnuja Etelä-Af- rikkaan, Saksaan ja Venäjälle. M. Brown & Co. lopetti toimintansa 1906. Museon kokoelmiin pääty- nyt kirnu on todennäköisesti tullut LÄHTEET: Suomeen Venäjän 1903 toimituk- Koponen, Onni E. 1976. sen mukana. Kirnu on saapunut Maatalousosasto. Maatalouskoneiston ensin Helsinkiin ja sieltä Rovanie- kehitys ajalla 1870 - 1930. melle. Miksi ja tarkasti milloin kir- Pielisen museon kertomaa II. Pielisen museon julkaisuja numero 5. Joensuu. nu Rovaniemelle hankittiin ja mi- Lehtola, Veli-Pekka 1994. Wallenius. ten sitä käytettiin, ei kuitenkaan Kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen tiedetä. elämä ja tuotanto. Pohjoinen. Oulu.

29 Rovaniemen elokuvateatterit

Elokuvia esitettiin Suomessa Ensimmäisenä kiinteärakentei- ensi kerran 28.6.1896, jolloin sena elokuvateatterina Rova- niemellä aikakirjat mainitsevat Lumièren kiertue pistäytyi vuodesta 1908 vuoteen 1909 Palo- Pietarista käsin Helsingissä. kunnantalon vieressä toimineen Ensimmäisinä elinvuosinaan lautarakenteisen teatterin. Pääasi- assa 1910-luvullakin rovanieme- elokuvatarjonta oli pääkaupun- läisten elokuvatarjonnasta huoleh-

JUKKA LANKINEN gissa ja muualla maassa kiertä- tivat kuitenkin kiertueet, joiden telttaesitykset keskittyivät markki- vien esittäjien varassa. Näin na-aikoihin. Tunnetuimpiin “mat- myös Rovaniemellä, jonne kustaviin teattereihin” kuuluivat elokuvat tulivat 1900-luvun Sariolan sirkussuvusta tunnetuksi tulleen J. A. F. Grönroosin Pohjola alussa markkinoiden yhteydessä sekä Kullervo ja Pyrstötähti. nähtäviksi. Toisen kiinteän teatterin Rova- niemi sai 1912, jolloin leipuri Frans Toivonen vuokrasi “Elävien- kuvien teatteri osakeyhtiö Otaval- le” Maantiekadun varrella sijainneen lautarakenteisen kopperon. Kiinteä teatteri vähensi luonnollisesti kiertävien elokuvien yleisöä. Vuonna 1914 alkanut maailmanso- ta ja tsaarinvallan aikaiset matkus- tuskiellot rajoittivat kaikkien kier- tävien esittäjien toimintaa. Uusien elokuvien hankinta ulkomailta oli vaikeaa. VPK:n talolla esitettiin elokuvia ainakin vuodesta 1914 alkaen. Toiminta lienee ollut epäva- kaista, mutta vuonna 1923 Filmiait-

30 ta-lehdessä julkaistu elokuvateatte- ÄÄNIELOKUVIA TARJOLLA riluettelo mainitsee Rovaniemellä KILPAILEVISSA toiminnassa olleen kaksi teatteria: TEATTEREISSA 189-paikkainen “V.P.K. elävät ku- Vuonna 1926 alkoi seppä Toivo vat” sekä 168-paikkainen Inari. Ina- Heikki Kanniainen rakentaa omaa rin oli ensimmäisen kerran avan- elokuvateatteria. Rovaniemellä toi- nut vuonna 1921 autoilija Aksel mi 1920-luvun lopulla kaksi varsi- Aleksanteri Lipponen. Hän myös naista teatteria, Kanniaisen Kino ja osallistui aktiivisesti Suomen Fil- Lipposen Inari, joka vuonna 1930 mikamarin edeltäjän, Suomen siirtyi Aino Poikelalle. Biografiliiton, toimintaan. Kinon ja Inarin kilpailu oli ko- vaa. Inarin omistajan vaihtuminen sattui epäedulliseen aikaan, keskel- le syvintä talouslamaa. Samaan aikaan alettiin siirtyä äänielokuvaan, joten teattereiden piti investoida kalliisiin äänielokuvalaitteisiin. Kino ehti ilmeisesti saamaan ääni- laitteet ennen Inaria, ja tämän etu- lyöntiasemansa vuoksi melkein kaikki 1930-luvun alkupuolen kotimaiset äänielokuvat esitettiin ensiksi Kinossa. Vallinneessa kilpailu- tilanteessa teatteriyrittäjien välit Elokuvateatteri Inari 1930-luvun lopun olivat ymmärrettävästi viileät. asussaan. Sen vieressä oli 1936 valmistunut Toivo Kanniaisen kuoltua funkkistyylinen Hotelli Pohjanhovi ja oikeas- 1930-luvun puolivälissä Linda Kan- sa alanurkassa näkyy ”kaljatehtaan” aitaa. Kuva: Lapin maakuntamuseon kokoelmat. niainen elätti yhdeksänhenkistä perhettään jatkamalla Kinon toimintaa. Perheen lastenkin piti osallistua voimiensa mukaan yrityksen toimintaan. Rovaniemellä toimi Valtion Fil- miteknillisen Lautakunnan arkisto- tietojen mukaan vuosina 1936 ja 1937 myös Kuvala-niminen elokuvateatteri sekä vuosikymmenen lopulla Kanniaisten omistama Sam- po. Sammon vuokrasi Erkki Toivai- nen, jolle Sampo ei kuitenkaan jau- hanut kalevalaisen esikuvansa mu- kaista onnea. Yritteliään Toivaisen liiketoimien (parin elokuvateatte- rin lisäksi mm. ravintola) levittäy- tyminen useille paikkakunnille ai-

31 heutti vaikeuksia ja perhe muutti Elokuvat olivat tärkeä koti-ikävän Viipuriin. Toivaisella oli Aaro Kan- torjuntaväline, ja sekä Inarissa että niaisen muisteleman mukaan Kinossa järjestettiin saksalaissoti- vuokranmaksuvaikeuksia. Lisäksi laille tilausnäytäntöjä. Yhdyshenki- Sammon äänilaitteet olivat työnte- lönä saksalaisten puolella toimi kijöiden huolimattomassa käsitte- majuri Paul Musterer, joka vuosien lyssä joutuneet epäkuntoon. Niin- mittaan ystävystyi Inaria hoita- pä Sampo suljettiin ja ainoastaan neen Poikelan perheen kanssa. Kino jatkoi. Aina saksalaisille ei esitetty hu- Hotelli Pohjanhovin vieressä si- pia, vaan ohjelmassa oli myös tais- jainneessa Inarissa tehtiin kesällä telutahtoa lietsovia sotadokument- 1937 perinpohjainen remontti. teja, joita koneenhoitajien kanssa Sen yhteydessä koko konekanta ystävystyneet pikkupojat kävivät uusittiin. Teatterisalin sisustuksen Kinon ja Inarin konehuoneen tä- suunnitteli Märtha Blomstedt, Ho- hystysaukoista tirkistelemässä. telli Pohjanhovin suunnitelleen Normaaleissa teattereiden iltanäy- Pauli Blomstedtin puoliso. Osaan tännöissäkin saksalaisia nähtiin, katsomoa asennettiin teräsputki- etenkin silloin kun ohjelmistossa tuolit, jotka oli verhoiltu kirkkaan- oli saksalainen elokuva. punaisella sametilla. Teatterisalin Filmiriidan (1942–44) vuosina, seinät olivat kaikki hiukan eriväri- jolloin amerikkalaisten ja englanti- set. laisten elokuvien esittäminen py- Elokuva-ala koki kolmikym- rittiin estämään, liittyivät sekä Ina- menluvun lopussa ennennäkemät- ri että Kino saksalaissuuntautunee- tömän nousukauden. Teattereita seen Suomen Filmiliittoon. Kuiten- perustettiin, elokuvien maahan- kin ainakin Kinossa esitettiin ame- tuonti ja kotimaisten elokuvien rikkalaisia elokuvia, ja vaikka sak- tuotanto oli ennätyksellistä. Nou- salaisilta oli niiden seuraaminen sukauden taittoi 30.11.1939 alka- esikunnan mahtikäskyllä kielletty, nut talvisota, joka aiheutti Rova- ei kieltoa pystytty valvomaan. niemelläkin elokuvanäytösten pe- Saksalaisten elokuvissa käyntiä ruuntumisia. Elokuvateatteri Inari vähensi vuonna 1943 valmistunut kärsi myös vaurioita ilmapommi- “Haus der Kameradschaft”, jonka tuksessa. elokuvaesityksiin pääsivät myös suomalaiset, milloin tilaa oli. Lisäk- SAKSALAISTA ELOKUVA- si saksalaiset luovuttivat tiloja kor- YLEISÖÄ vauksetta hyväntekeväisyysnäy- Saksalaisen 20. Vuoristoarmeijan täntöihin, mikä katkeroitti erityi- saapuminen ja kolme vuotta kestä- sesti Kino Inarin omistajan. Toisaal- nyt aseveljeys merkitsi Rovanie- ta ns. kivikoulu oli joksikin aikaa melle ja koko Lapille taloudellista annettu saksalaisten käyttöön, ja nousukautta. Väestönsuojan puut- silloin lapsille pidettiin koulua tuminen aiheutti jatkosodan alet- muun muassa Kino Kinossa. tua Inarille kevättalveen 1942 Sodan käännyttyä aseveljien saakka jatkuneen keskeytyksen. tappioksi ja suhteiden katkettua

32 Jälleenrakennettu Kino Inari jälleenrakennetun Hotelli Pohjanhovin vieressä kesällä 1957. Inarin katsomossa oli lähes 500 istumapaikkaa. Kuvat yksityiskokoelmasta.

syyskuun alussa 1944 jouduttiin miteknillinen lautakunta ei tiloja Rovaniemelläkin miettimään elä- hyväksynyt. Ensimmäisenä rauni- mää eteenpäin. Kauppalan evaku- oista nousi 247-paikkainen Kino, oinnin yhteydessä tyhjennettiin jonka näytökset jatkuivat keväällä molempien elokuvateattereiden 1946. Vuodesta 1948 alkaen Kinon konehuoneet ja laitteet pakattiin koneenhoitajana toimi Toivo Kan- junaan Pohjanmaalle toimitetta- niaisen poika, Eino Kanniainen. vaksi. Ruotsiin ja Pohjanmaalle eva- Kokonaan uudelleen rakennet- kuoidut rovaniemeläiset saivat lo- tu, nyt 485-paikkainen Inari, avat- kakuun puolivälissä tietää kauppa- tiin 1948. Siellä oli lippujen hinnat lan tuhoutuneen lähes täysin. Li- porrastettu istuinmukavuuden säksi saksalaiset olivat miinoitta- mukaan: halvimmalla pääsi etum- neet jälkensä perinpohjaisesti. Ko- maisille vaneri-istuimille, joilta elo- tiinpaluu viivästyi, ja moni sortui kuvaa seurattiin niska kenossa. Mu- evakkomatkalle. kavampia olivat punaiset keino- nahkaiset istuimet. Kalleimmat li- TÄYSISTÄ KATSOMOISTA put myytiin takaosan aitioihin, jois- TELEVISION AIKAKAUTEEN sa oli topatut nojatuolit. Vahtimes- Kanniaisen perhe palasi jo vuoden tarit päästivät yleisön paikoilleen 1944 lopulla Rovaniemelle. Kinon takaovista. Ulos Harrikadulle pois- seinät olivat pystyssä, mutta tulipa- tuttiin sivukäytäviä myöten valko- lo oli vaurioittanut rakennusta pa- kankaan alapuolen ovista. hoin. Raunioiksi räjäytetyn Pohjan- Kolmanneksi teatteriksi Rova- hovin viereisestä Inarista oli jäljel- niemelle tuli vuonna 1954 367- lä ainoastaan tiilestä rakennettu paikkainen Kino Teno Rovanie- konehuone pilareiden varassa. men Sos.dem. Työväenyhdistyksen Kauppalan jälleenrakentami- Kansantaloon. Kolme teatteria kil- sen alettua yritti Työmaahuolto Oy pailivat katsojista, ja jonkinlaista aloittaa eräässä ruokalaparakissa työnjakoa teattereiden välillä ta- elokuvaesitykset, mutta Valtion Fil- pahtui. Lastennäytäntöjen amerik-

33 kalaiset nonstopit kuuluivat Kinon menetti vanhimman – vuonna vakio-ohjelmistoon. Inari ja Teno 1921 perustetun – elokuvateatte- puolestaan harrastivat yhteistyötä rin. esittämällä esimerkiksi Tuntema- 1970-luvun loppupuolella tonta sotilasta samalla kopiolla SKDL:n syrjäisessä Työväentalossa yhtä aikaa. (“Tökäri”) Lapinkadulla toimi Elokuvanäytännöt olivat 1960- Kamras-Filmin teatteri Royal. Sen luvun alkupuolelle asti lähes aina toiminta ei saanut ilmaa siipiensä loppuunmyytyjä. Rovaniemen elo- alle ja lopahti pian. kuvateattereiden viikko-ohjel- Jäljelle jäi ainoastaan Adams-Fil- maan kuului yleensä kolme nor- min vuokraama Kino Teno, jonka maaliohjelmiston elokuvaa, lauan- kapasiteetti ei riittänyt tyydyttä- tain myöhäisillan yönäytös ja sun- mään Rovaniemen kasvanutta ky- nuntai-iltapäivän lastennäytäntö. syntää. “Maximien” aloitettua Kino Iltanäytäntöjä oli yleensä kaksi, jo- Tenonkin tarina päättyi: Rovanie- ten viikossa näytäntöjä oli keski- men kaupungin kulttuuritiloiksi määrin 16. Rovaniemeläisen nuori- vuokraamien ja mm. Lapin ylioppi- son kuljeskelua Kinon ja Inarin vä- lasteatterin käyttämien tilojen ni- lillä kutsuttiin Koskikadun uitok- menä on nykyisin Wiljami, ja eloku- si. vatoimintaa vanhassa Kino Tenos- Television tulo oli elokuvateat- sa ylläpitää elokuvakerho Rovanie- tereille katastrofi. Ensimmäisenä men Cinema, joka järjestää myös luopui toiminnasta Kino, jonka Suomen elokuva-arkiston näytök- ovet suljettiin 23.8.1965. Seuraava- set. na keväänä Kino hävisi Rovanie- Valokuvia ja muutakin aineis- men katukuvasta, kun kiinteistö toa Rovaniemen elokuvaperintees- purettiin. Vaikka yleisö televisiovil- tä on tallella sangen vähän. Kaikki lityksen laannuttua olikin alkanut varsinkin vanhempi tieto ja mah- vähitellen palailla elokuvateatte- dollisesti säilynyt aineisto olisikin reihin, olivat Kanniaisen sisarukset syytä koota talteen. Vanhana rova- jo valmiit luopumaan teatterin pi- niemeläisenä olisin jotenkin toivo- dosta. Viimeisenä Kinon hoitajana nut, että edes elokuvateattereiden toimi Asta Högstedt. nimet olisivat säilyneet: miksi eivät Jäljelle jääneet Inari ja Teno jat- Inari tai Sampo kelvanneet? koivat. Inarin myi Aino Poikela 18.9.1969 tehdyllä kaupalla Rova- niemen Osuuskaupalle, joka vuokrasi teatterin edelleen Elma ja Valo Marikaiselle Torniosta. Elma Mari- kainen myi 1970-luvun puolivälis- sä Kino Inarin vuokraoikeudet Adams-Filmille. Adams-Filmi jatkoi teatterin toimintaa vuoden 1984 syksyyn. Inari hävisi uudisraken- nuksen tieltä, ja näin Rovaniemi

34 Mietoa mallasjuomaa ja limonaatia

Historiakirjat kertovat lyhyes- Rovaniemen kirkonkylän asuk- ti, että Rovaniemelle perustet- kaat tavoitti loppuvuodesta 1906 ilouutinen, sillä keisari Nikolai II tiin vuonna 1906 Ounas-niminen oli hyväksynyt KeminRovanie- höyrypanimo ja virvoitusjuoma- men radan rakentamisen. Taajavä- tehdas. Monien kaupunkilaisten kisen yhdyskunnan elämä alkoi pian vilkastua monella tavalla. Ro- mieleen on jäänyt kaljatehtaan vaniemeläisen tukkukauppiaan

PÄIVI RAHIKAINEN rakennuksen räjäyttäminen poika K.V. Autti perusti vaimonsa Siinan kanssa Höyrypanimon sekä Pohjanhovin laajennuksen tieltä mehu- ja kivennäisvesitehtaan 1970-luvulla.Tehtaan neljän (kuten vanhassa Kataja-juoman eti- alkuvuosikymmenen vaiheet on ketissä lukee) ja odotti tietenkin tehtaansa tuotteille varmaa me- pitänyt koostaa tiedon murusis- nekkiä. Tehtaan alkuvuosien toi- ta. minnasta ei ole säilynyt muistitietoa. Nuoren yrittäjän kilpailijaksi il- maantuivat paikalliset apteekkarit. Rovaniemen apteekkariksi 1908 valittu Axel K. Castrén valmisti ap- teekkinsa yhteydessä toimineessa vesitehtaassa ainakin sitruuna-limonaatia. Rovaniemen apteekis- sa työskennellyt Agur Castrén puolestaan muutti Kemijärvelle 1908, mutta vielä vuoden 1910 ”Telefoo- ni-luettelossa” hänet mainitaan Ro- vaniemellä Uuden limonaditeh- taan omistajaksi. Tehdasta hoiti postinkuljettanakin tunnettu Onni Gråsten. Oppimaansa taitoa hän käytti hyväkseen myös omassa li-

35 monaditehtaassaan, joka toimi vie- sekä myöhemmin pöytäolutta ja lä 1930-luvun puolivälin paikkeilla tutuimpia limonadeja. 1920- ja 30- vanhan torin laitamilla. Gråstenilla luvun taitteeseen liittyy tavallaan oli pihapiirissään myös yleinen myös ”jäätelötehdas”. Siina Auttin sauna. sisar oli nimittäin Amerikassa oppi- Voimakas noususuhdanne sii- nut jäätelönteon ja aloitti sen myös vitti Rovaniemellä rakennushank- Rovaniemellä. Kaljatehtaan pihara- keita varsinkin 1913. Seuraavana kennuksen päässä oli kesäksi tar- vuonna höyrypanimolle valmistui vittava jäävarasto sahanpurun pei- komea kaksikerroksinen kivira- tossa. Kammella käsin pyöritettä- kennus Kemijoen rantaan lähelle vän jäätelökoneen laidoille lohkot- Ounaskoskea, mistä tehdas oli il- tiin jäänpalasia ja keskiosassa ole- meisesti saanut nimensä. Raken- vaan säiliöön kaadettiin kerma ja nuksen nelikulmaiseen savupiip- sokeri, jotka sitten ”vatkautuivat” puun kiinnitettyyn kuparilaattaan jäätelöksi. Sitä valmistettiin kesällä oli haluttu ikuistaa juuri vuosiluku lämpiminä päivinä ja myytiin jää- 1914. Toisessa kerroksessa olivat murskalla jäähdytetystä kärrystä. tehtailijan perheen asuintilat sekä Kesällä 1930 tuoreen kauppa- yleinen sauna. Alakerran isossa teh- lan poliittinen ilmapiiri kuumeni dassalissa valmistettiin virvoitus- kyydityksen ja tuhopolton vuoksi. juomat ja kalja, jota varten tarvit- Tehtailija Autti kuoli 1931. Seuraaa- tiin myös kellarin viileät tilat. vana keväänä kumottiin toistakym- Auttin kaljatehdas, kuten rova- mentä vuotta voimassa ollut kielto- niemeläiset sitä nimittävät, valmis- laki. Vuonna 1933 kaljatehdas siir- ti säilyneiden etikettien mukaan al- tyi Tornion Portteri- ja Oluttehtaan kuaikoina ainakin Kataja-juomaa omistukseen, joka oli jo vuonna

Kemijoen rannalla sijainneen ”Auttin kaljatehtaan” pihan puoli 1930-luvun puoli- välissä, jolloin sen omisti Torni- on Portteri- ja Oluttehdas Oy. Matalassa siipi- osassa oli pannu- huone. Kuva: Hanna Vanhakar- tano. Lapin maakuntamuseon kokoelmat.

36 Oluttehtaan hen- kilökuntaan kuului 1930-luvun jälki- puolella pääasias- sa naisia. Kuva: Hanna Vanha- kartano. Lapin maakuntamuseon kokoelmat.

1873 perustettu yritys. Sen johtaja- mossa, jossa maltaat jauhettiin na ja pääomistajana toimi perus- isoon keittokattilaan pantavaksi. teellisen panimoalan koulutuksen Keittämisen jälkeen vierre siivilöi- saanut Veikko Gellin. tiin mäskistä ja keitettiin humalan kanssa. Sitten se pumpattiin teh- SAUNA JA KALJAA taan päädyssä olleelle jäähdytysla- Vanhoille rovaniemeläisille on kal- valle ja vietiin sitten kellariin suu- jatehtaasta ennen sotia jäänyt par- riin tammesta tehtyihin ammeisiin haiten mieleen talouskalja, joka käymään. Talouskaljan lisäksi siellä maistui kesäkuumalla todella hy- valmistui pienemmissä pulloissa vältä. Sitä sai ostaa suurissa pullois- myytyä Rovaniemen tummaa olut- sa, joilla oli oma puinen kantokori. ta. Lapsille maistuivat tietenkin myös Tehdassalin Kemijoen puolei- limonadit. Ostokset käytiin maksa- sella sivulla valmistettiin limo- massa piharakennuksessa. Kalja- nadia siten, että ensin tehtiin höys- tehtaan liepeillä leijaili makeahko tö: vesi ja sokeri, sota-aikana saka- haju. Höyryävän mäskin kuljetta- riini, kuumennettiin höyryn avulla minen hevospelillä pois tehtaalta puuastioissa, ja lopuksi joukkoon tuntui myös reitin varrella ollei- lisättiin esanssi. Pullotuskoneessa den nenässä. oli säiliö höystölle. Joka pulloon Tehtaan toiminta ei ollut ennen annosteltiin vähän höystöä ja sit- sotia kovin koneistettua, esimer- ten hiilihapotettua vettä. Limo- kiksi pullot pestiin ja täytettiin nadia oli kolmea laatua, nimittäin yksi kerrallaan. Työntekijät olivat Metsämarjaa (joka värjäsi suun pu- naisia panimomestari Matti Juuti- naiseksi), Valenciaa ja Sitruunasuu- laista ja juoksupoikaa lukuun otta- daa. matta. Kaljan teko aloitettiin rouhi- Tehtaan pihapiiri oli 1930-lu-

37 vun lopulla varsin viihtyisän oloi- lanpitäjistä nouti itse tarvitseman- nen. Tonttia ympäröi puuaita. Sen sa tuotteet tehtaalta. sisäpuolella joelle päin kasvoi pih- Saksalaisten tulo Rovaniemelle lajia ja tuomia, sinne oli myös istu- vilkastutti tuotteiden kysyntää tettu marjapensaita ja raivattu pe- huomattavasti. He hakivat juomia runamaa. Tehtaan lisäksi tontilla oli melkein päivittäin omilla autoil- punainen puurakennus, jossa oli laan. ”Apulaisinaan” heillä oli venä- varasto ja henkilökunnan asuntoja, läisiä sotavankeja. Saksalaiset kävi- sekä autotalli. Halkopinot täyttivät vät myös tehtaan saunassa päiväs- Koskikadun puoleisen aidanvie- aikaan, jolloin he varasivat kaikki rustan. Naapurina oli etelän puo- tilat käyttöönsä. He saapuivat Kos- lella osuusmeijeri ja Koskikadun kikatua alas marssien ja laulaen. toisella puolella elokuvateatteri Syksyllä 1944 kun kaljatehtaan Inari, jonne haettiin kaljatehtaalta koneita evakuoitiin ajoivat saksa- siivoukseen tarvittu lämmin vesi. laiset niitä junaan lastattavaksi. Ne Korvaukseksi siitä panimomesta- kuljetettiin Tornion tehtaille, missä rilla ja hänen vaimollaan oli aina ne säilyivät. Panimomestari Juuti- vapaa pääsy elokuviin. lainen toimi tehtaalla viimeiseen Kaljatehtaan saunaan pääsi asti, ja hän oli myös ensimmäisiä ta- Koskikadun puolelta, josta johti kaisin päästettyjä siviileitä. Tehtaan rappuset toiseen kerrokseen. Siellä piha oli miinoitettu; eräs mies me- oli sekä yleinen sauna miesten ja netti henkensä tullessaan sinne. naisten osastoineen että tilaussau- Hävitettyyn kauppalaan palattaes- na. Kassassa istunut rouva peri sau- sa kaljatehtaan seinät olivat pystys- nojilta maksun ja myi halukkaille sä, ja jälleenrakentaminen aloitet- virvoitusjuomia. Saunottajan ja se- tiinkin heti kun se oli mahdollista. länpesijän palveluitakin oli saata- Ensin rakennettiin parakki, jossa villa. Savotalta tai uitosta palaavat oli konttori ja kaksi pientä asuntoa. jätkät kävivät tilinsä saatuaan Ro- Sähköä tuotti pieni höyrykone. vaniemellä ostamassa uuden vaate- Vuonna 1947 tehtaalla vaihtui pa- parren ja painuivat sitten kaljateh- nimomestari, ja sen historiassa al- taan saunaan. Läheskään kaikilla koi uusi luku, jonka selvittämisen kauppalan asukkailla ei ollut omaa toivottavasti joku ottaa tehtäväk- saunaa. Sodan jälkeen Rovaniemel- seen. lä toimi useita yleisiä saunoja. Kaljatehtaallakin jouduttiin kokemaan sodan eri vaiheet hyvin konkreeettisesti. Talvisodan aikana pihalle osui venäläiskoneiden pu- Artikkelia varten ovat antaneet tietoja dottama pommi, joka vaurioitti Päivi Autti, Minna Heljala, Alvar Lantto, tehtaan kolmea kuorma-autoa ja Lena Sannebjörk, Toivo Tervo sekä rikkoi yläkerran ikkunoita. Tämän ”Kauppalan pojat” Anja Eskelinen, Antti jälkeen kuljetettiin puisia pulloko- Eskelinen, Heino Liljeberg, Jorma reja tilaajille hevosella tai kolmirat- Keskipoikela, Heikki Stålhand ja Aarne taisella polkupyörällä, ja osa kahvi- Uusipaavalniemi. Kiitokset kaikille!

38 Museon ystävä Saksanmaalta

Arktikumin asiakaskuntaan Palvelitte aikoinaan Saksan ar- kuuluu pienehkö mutta sitäkin meijassa toisessa maailmanso- dassa Lapissa. Milloin tulitte so- uskollisempi joukko ihmisiä, dan jälkeen uudelleen käymään jotka käyvät säännöllisesti talon Suomessa ja Lapissa? näyttelyissä, yleisöluennoilla ja Olin sotilaana Lapissa vuodesta 1941 vuoden 1944 loppuun. Ensin muissakin talon tilaisuuksissa. toimin kuorma-autonkuljettajana Aivan oma lukunsa vakioasiak- Rovaniemellä rintamatoimipis- teessä 42. Asuimme aluksi kauppa- kaiden joukossa on Jenassa lan punatiilisessä koulurakennuk- Saksassa asuva Gerhard Pom- sessa. Tämän jälkeen siirryimme merening (s. 1923), ystävällinen tuolloisen lastenkodin takana si- jaitsevaan ”parakkileiriin” Ounas- herrasmies, joka erikokoisine vaaran puolelle – samalta paikalta tuliaispaketteineen ilmestyy löysin muuten jokunen vuosi sit- enemmän tai vähemmän sään- ten asumuksemme perustukset. Niin, myöhemmin minut siir- nöllisin väliajoin Lapin maakun- rettiin rintamalle ensimmäiseen tamuseoon. Monenlaisen suu- komppaniaan, Infanterie Rgm hunpantavan lisäksi mukana on 193:een, sittemmin Prikaati 193:een. Sijaintipaikkamme oli usein vanhoja julkaisuja tai tuolloin Pohjoisen jäämeren tuntu- KIMMO KAAKINEN JA MERJA LEHTOVIRTA-AHO valokuvia museolle lahjoitetta- massa. Lokakuussa 1944, kun olim- me perääntymässä, sain kranaatin- vaksi. Alkusyksystä Raidolla oli sirpaleita päähäni. Onneksi selvi- tilaisuus kysellä tämän maa- sin räjähdyksestä lähes pelkällä säi- kuntamuseon ystävän mietteitä kähdyksellä. Toukokuussa 1945, ennen Saksaan paluuta, olin jonkin Lapista, Rovaniemestä ja vähän aikaa amerikkalaisten sotavankina. museostakin. Saksan demokraattisen tasaval- lan aikana oli mahdotonta matkus- taa Suomeen. Vasta Saksojen yhdis-

39 Gerhard Pommerening on menettänyt sydämensä Lapille ja Lapin maakunta- museolle. Kuva: Merja Lehtovirta-Aho. tyttyä pääsin käymään Suomessa. ressä niiden palaneet rauniot. Olin Vuonna 1995 osallistuin Nordka- syvästi järkyttynyt. pin-matkaan, jonka aikana ajoim- me Helsingistä pohjoiseen ja halki Minkälaisena näette ja koette jäl- Lapin. Tämä matka oli minulle leenrakennetun Rovaniemen ”matka menneisyyteen”. kaupunkimiljöön tänä päivänä? Siitä lähtien olen käynyt Suo- Myöhemmillä matkoillani olen messa tähän mennessä 17 kertaa, nähnyt, miten maakunnan keskus yksinpä viime vuonna kuudesti, Rovaniemi on muuttunut ja kehit- joista kolme kertaa Rovaniemellä. tynyt. Aiemmin Rovaniemellä oli ainoastaan yksi silta, nyt siltoja on Millaisen vaikutelman sodasta kolme. Kauniita leveitä katuja, pal- toipunut Lappi ja Rovaniemi Tei- jon vehreyttä ja puita; ja uutta ra- hin teki? kennetaan kaiken aikaa. Tulen joka Olin erittäin kiinnostunut näke- kerta mielelläni Rovaniemelle, tääl- mään Lapin ja Rovaniemen jälleen. tä löydän aina jotakin uutta. Olin toki lukenut jonkin verran La- pista, mutta että Rovaniemi oli so- Teistä on tullut Arktikumin ja dassa niin tuhottu kuin se oli, sitä Lapin maakuntamuseon vakio- en olisi uskonut. Museossa näin kävijä. Miten tämä tapahtui? pienoismalleista minulle tutut Ro- Sodan aikana 1942 ostin rovanie- vaniemen puutalot ja kadut ja vie- meläisestä turistiputiikista matka-

40 muistoliinan, joka oli tehty Helsin- Norjan ja Pohjois-Ruotsin tulisi olla gissä 1940 pidettäviksi suunnitel- eksoottisia. Eksoottisella ymmär- tujen olympialaisten kunniaksi. Lii- rän jotakin aivan muuta. Lappi on na kulkeutui mukanani kotiini. lempiseutuni, ja voisin hyvinkin Kun äitini joutui pakenemaan so- kuvitella asuvani pysyvästi Rova- dan jaloista kotiseudultaan, joka on niemellä. Luonto on fantastinen. nykyisin Puolan aluetta, hän otti lii- Olinhan nuoruusvuosinani muuta- nan ja muutamia valokuvia mu- mia vuosia Lapissa ja koin useita kaan Jenaan. Liinan olen nyttem- kesiä ja talvia. Minulle Lappi on ai- min antanut Lapin maakuntamuse- nutkertainen. olle; sellaista ei siellä ollut ennes- Haluan vielä mainita, että olen tään. Rovaniemen ja Lapin tuho- aktiivisesti mukana Saksa-Suomi- aminen johti siihen, ettei paljon- seuran (Deutsch-Finnische Gesell- kaan vanhaa ole säilynyt. Siksi olen schaft) toiminnassa ja olen ollut yrittänyt etsiä kaikenlaista esineis- kahdesti mukana kulttuuriopinto- töä museolle sekä omista kokoel- matkalla Helsingin seudulle ja Por- mistani että erilaisista vanhantava- vooseen. Lisäksi kotikaupungissa- ranliikkeistä, kuten vanhoja kuva- ni Jenassa olen osallistunut suo- kirjoja, karttoja, valokuvia ja muuta. men kielen opetukseen. Iloitsen kun löydän museolle jotakin uutta.

Ulkomaalaiset kävijät kokevat Lapin maakuntamuseon Selviy- tyjät-näyttelyn hyvin eri tavoin. Mitä Te olette näyttelystä löytä- nyt? Museon perusnäyttely on mieles- täni toteutettu hyvin. Se esittelee kävijälle havainnollisesti, millainen Rovaniemi ja Lappi olivat ennen. Myös vaihtonäyttelyt ovat olleet hyviä, ja museon varastossa on var- masti vielä paljon uutta, jota voi panna yleisön nähtäväksi.

Varsinkin muista maanosista tulevat turistit pitävät Lappia ja sen luontoa jotenkin eksoottise- na. Miten Te olette pohjoisen luonnon kokenut? Eksoottinen? Mielestäni Lappi ei ole missään suhteessa eksoottinen! Lappi on Euroopan pohjoinen osa, tällöinhän myös Pohjois-

41 Yrjö Metsälä jutasi maahisten valtakuntaan

Lukemattomia tunturivaeltajia kiin saakka. Sen tuloksena Yrjön sävähdytti murheviesti 14.6.2000: kuvia on julkaistu lukemattomissa Yrjö Metsälä oli pitkän sairauden artikkeleissa ja postikorteissa sekä murtamana siirtynyt tuonpuolei- kautta maapallon liihotelleissa ju- seen Muonion terveyskeskuksessa. listeissa. Jokseenkin jokaiselle ret- Hänet siunattiin Oulun krematori- keilijäryhmälleen Yrjö tarjosi taide- ossa 27.6., mutta todellinen viimei- nautinnon ympäristöstä kertovalla nen matka alkoi 5.8. Yliperällä, jol- diaesityksellään, minkä lisäksi hän

ASKO KAIKUSALO loin lähiomaiset sirottelivat tuh- luppoaikoina kierteli ympäri Etelä- kan tunturituulen vietäväksi. Vaik- Suomea kuvia näyttämässä. Hänen ka Yrjö oman haaveensa mukaises- kuviensa ympärille koostimme yhti varmaan siirtyikin maahisten val- dessä myös teoksen Tarujen tun- takuntaan, hänen henkensä liitää turit (WSOY 1974), joka on jo kol- iäti Suomen suurtunturien yllä ke- mesti loppuunmyyty. säyön laskemattoman auringon ja Yrjön kuoltua perikunta toteut- kaamoksen revontulten tasalla. ti arvokkaan ja erinomaisesti oike- Yrjö Metsälä syntyi Keuruulla aan osuneen lahjoituksen. Yrjö 9.5.1919. Kansakoulun hän selvit- Metsälän kymmeniätuhansia mus- ti kunniakkaasti, mutta jatko-opis- tavalkeita ja värillisiä otoksia käsit- kelu tuotti ongelmia. Paikallinen tävä valokuvamateriaali luovutet- tervatehdas tarjosi tienestiä, ja Yr- tiin pyyteettömästi Lapin maakun- jölläkin oli urakkasopimus puuhii- tamuseolle. Nyt kuvat ovat taatusti len lautalaatikoiden naulaamiseksi. tallessa ja tarpeen mukaan myös Isän neuvosta urakka katsottiin ulkopuoliseen käyttöön lainatta- kuitenkin päättyneeksi, ja Yrjö pa- vissa. lasi aikansa kuluksi koulunpenkil- Vaan palatkaamme vielä taka- le. vuosiin. Kun Keuruun tervatehdas Jo koulupoikana Yrjö hankki paloi, Yrjö hakeutui VR:n palveluk- laatikkokameran, jolla hän ikuisti seen asemamiesharjoittelijaksi. vähäistä korvausta vastaan paikalli- Uusi ura ei pitkään kestänyt. Talvi- sia perhejuhlia, merkkipäivänsan- sota syttyi ja mies änkesi vapaaeh- kareita ja muita kisumisunristiäisiä. toisena armeijaan, joskaan ei ehät- Tästä alkanut kamerankäyttö te- tänyt vielä rintamalle. Asevelvolli- hostui ja jatkui miehen viime het- suuden aliupseerikouluineen hän

42 suoritti välirauhan aikana, minkä jälkeen puhjennut jatkosota siirsi siviiliin pääsyä useammalla vuodel- la. Oitis sodan alkupäivinä Yrjö haavoittui vihollisen konepistooli- suihkusta. Hoitoonpääsy viivästyi, joten koteloituneita luoteja hän kantoi kehossaan viimeiseen elin- päiväänsä asti. Sodan loppuvai- heessa mies haavoittui toistami- seen, mutta sitä ennen hän oli jo re- serviupseerikoulun käytyään niit- tänyt mainetta komppanianpääl- likkönäkin. Kuollessaan Yrjö oli re- Yrjö Metsälä omimmassa maisemassaan. servin kapteeni. Kuva: Lapin maakuntamuseon kokoelmat. Kun sota Lapissakin päättyi, Yrjö saapui Kilpisjärvelle ensim- pulta vain vähäinen osa Yrjön elä- mäisen rajavartijaryhmän johtaja- mäntyöstä. Väliviikkoina hän veti na. Tuolloin Yliperä lumosi miehen: lähituntureille Kilpisjärven Retkei- ”Kun tulin, minulle kerrottiin, että lykeskukseen koostuneita ryhmiä, tämä on karu mutta kaunis maa. talvella suksin ja kesäkaudella ku- Karuuden näin heti. Kauneuden misaappain. Henkilökohtaisesti opin kokemaan päivä päivältä.” olen iäti ylpeä siitä, että kelpasin Kaksi vuotta kestäneen rajavar- aluksi Yrjön oppipojaksi ja sittem- tijapalveluksen jälkeen Yrjön kyvyt min tasavertaiseksi työkumppa- hoksattiin ylemmissäkin portaissa, niksi näillä tunturiloma- ja vaellus- ja hän sai komennuksen koulutta- viikoilla. jaksi Rovaniemelle. Silloin hän lait- Niin minulle kuin lukematto- toi eropaperin vetämään. Vuoden mille muillekin kanssakulkijoil- verran Yrjö ehti uutteroida tulli- leen Yrjö opetti ne käytännön kei- miehenäkin Kilpisjärvellä ennen not, joilla pieni ihminen selviytyy kuin irtaantui tunturioppaaksi. puuttomassa tunturissa pahimmal- Vuosikymmenten ajan Yrjö joh- lakin säällä. Mutta tärkeintä oli joh- datteli tuhansia retkeilijöitä Suo- datus siihen, miten kulkijan tulee men, Ruotsin ja Norjan suurtuntu- arvostaa ympäröivää luontoa ja en- reille. Haltilla hän kävi pitkälti tois- nen kaikkea paikallisia ihmisiä: tasataa kertaa eikä noteerannut ”Me käymme täällä vain kurkistele- saavutusta miksikään: ”Yhtä hyvin massa. He elävät tunturissa päiväs- joku täkäläinen voisi kehua mat- tä päivään vuodet ympäriinsä. Hei- kustaneensa monta kertaa pääkau- dän ehdoillaan ja vieraanaan vael- punkiin ja osanneensa ensi yrittä- takaamme.” mällä astua raitiovaunuun oikeasta Yrjö tunsi saamelaiset. Niinpä ovesta.” hän osasi kertoa väärtiensä elämäs- Varsinaiset vaellukset olivat lo- tä retkeläisryhmilleenkin. Näitä ta-

43 rinatuokioita ryydittivät myös ker- laneito. Olen tuttu, vaikka näytän- tomukset etiäisistä, maahisista ja kin kenties vieraalta. Tänään olen muista miltei näkymättömistä Yli- vielä unikuvasi mutta joskus jota- perän asukeista. Kuulijoilleen Yrjö kin muuta, ja kerran vielä kohtaam- todisti vääjäämättömästi, ettei tun- me. Kun jätät tämän ihmisten maa- turista löydy tarun ja toden välistä ilman, olet tervetullut meidän maa- rajaa. histen joukkoon.” Työskenneltyään yli kolme Ja Yrjö jatkoi: ”Aina kun lähes- vuosikymmentä Suomen Matkaili- tyn tuota paikkaa, tunnen väreilyä jayhdistyksen, sittemmin Suomen sisimmässäni. Tiedän tavoittelevani Matkailuliiton, palveluksessa Yrjö jotakin saavuttamatonta vaeltaes- perusti Ala-Kilpisjärven partaille sani Kaijukan eli Aslak Juuson tun- oman yrityksen, Saananmajan. Siel- tureita Yliperällä.” lä hän uutteroi yhtaikaa keisarina Mielestäni näissä sanoissa kirja kengänkiillottajana. Tavoitteena kastuu Yrjön perintö meille kaikil- oli tarjota puhdashenkisille vaelta- le tunturivaeltajille. Me palaamme jille aidointa tunturiohjelmaa pien- vuosi vuoden jälkeen tutuille tun- ryhmissä. Asiakkaat olivat onnelli- tureille tai hakeudumme uusien sia, mutta liikkeenjohto ei ollut Yr- näkymien alttareille. Ja kaiken ai- jön ominta alaa. Hän menestyi pa- kaa jollekin tietylle huipulle pyr- remmin vaeltajiensa kanssa tuntu- kiessämme saamme jo matkan var- rissa, luopui yrityksestä ja työsken- rella kokea uusia elämyksiä. Niinpä teli eläkepäiviinsä asti oppaana itse asiassa tärkeintä on uusien Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa. kohteiden etsiminen – ei löytämi- Yrjö ei koskaan esiintynyt tär- nen. keänä johtajana, vaikka olikin vas- Kiitos sinulle, Yrjö, että sain tai- tuussa ryhmistään. Hän juonnatteli valtaa kumppaninasi Suomen suur- porukkaa juoheasti tyyliin: ”Sa- tuntureilla. Kun henkesi nyt liitää manveroisiahan tässä ollaan.” Maas- ympäri Yliperää, voin vain yhtyä tossa hän oli myös varsin hiljainen, yhteisen ystävämme Aslak Juuson ei elämöinyt eikä selitellyt, ohjaili saattajaissanoihin, jotka hän aina vain porukkaa parhaiden näkymi- lausui vieraan lähtiessä: ”Mene ter- en alttareille tunnuslauseenaan: veenä perille.” Enkäpä vielä malta ”Haluan tarjota jokaiselle vieraalle- olla siteeraamatta Kilpisjärven Ret- ni, Yliperän ystävälle, mahdollisuu- keilykeskuksen iltamissa monesti den kokea edes osan niistä elämyk- kajauttamamme Harhalatu-laulun sistä, joista joskus itse olen saanut loppusäkeitä: nauttia.” On aivan sama, missä hiihdät Maahisista kertoillessaan Yrjö ystäväin. usein muisteli erästä Saivaaran juu- On aivan sama, vaikka kaipaa- rella kokemaansa yötä: ”En tiedä, maan mä jäin. näinkö unta vai koinko kaiken val- Sillä viimeisellä tunturilla ker- veillani… Pilvimassan seasta mi- ran kohdataan. nua kohti sipsutti keinuvin askelin Myös huono hiihtotaitoin an- sorja lapintyttö: ”Olen tarujen Mal- teeks annetaan.

44 Kodinhaltija ja voipara – pohjoisen sielu-uskon haarautumia

Monet kansanomaisen usko- Kansanuskoa tutkittaessa on otet- musperinteen aihelmat pohjaa- tava huomioon eri perinnelajien erilainen lähdearvo. Vanhamittai- vat ihmisen itseään koskeviin nen (“kalevalamittainen”) kansan- käsityksiin. Kuten ihminen runous sisältää vaikuttavan kokoel- omistaa tiluksia, myös luontoon man mielikuvitusta kiihottavia ni- miä: avatessani umpimähkään on sijoitettu järvien ja metsien Kaarle Krohnin Suomalaisten ru- haltijoita; näkymättömässä nojen uskonnon kohtaan samalta sivulta Kinnahaisen, Pannahaisen, TOUKO ISSAKAINEN maailmassa elävien maahisten Lemmeksen, Silmuttaren, Ruoma- on uskottu muistuttavan ihmisiä laisen ja Rutimon. Vanhamittaisen ja harjoittavan samoja elinkei- runojen olennot ovat kuitenkin enimmäkseen runomuodostelmia, noja. Käsitys ihmisen “hahmo- toinen toisensa lisänimiä ja kenties sielusta”, joka voi irtaantua vain yhdessä satunnaisessa toisin- ruumiista ja näyttäytyä sen nossa tavattavia. Niitäkin olentoja, joita puhutellaan loitsuissa, eivät ulkopuolella hyvinkin konkreet- esi-isämme uskoneet tapaavansa tisena olentona, limittyy lukui- silmästä silmään; ne kuuluivat siin kansanuskon kerrostumiin. myyttiseen alkuaikaan tai joka tapauksessa toiseen todellisuuteen.

TARINOIDEN HALTIJOITA Tärkeimmäksi uskomusolentojen tutkimuksen lähteeksi tarjoutuvat tarinat, folkloristiikan perinteisen määritelmän mukaan totena tai mahdollisena pidetyt kertomukset, jotka sijoittuivat kertojiensa lä-

45 Caisa vid namn, som berättat Kalewan Tyttären ottaneen he- wosen ja kyntäjän ja auran, jotka toi äitilleen ja sano: mikä sitti sontiainen tämä on, jonka minä löysin, äiti, maata tonkimasta? Äiti sanoi: wie pois pijkani: mei- dän pitää pois paeta täldä maal- da; ne tulewat tänne asumaan.’ Paavoniemen Kaisan kuvaama jättiläismäinen kalevantytär kuuluu aitiologisiin uskomusolentoi- hin. Nämä alkuaikojen olennot ovat jättäneet maisemaan jälkiä: heittelemiään siirtolohkareita, va- ristelemiaan hiekkaharjuja ja ra- kentamiaan kivikirkkoja. Kukaan ei kuitenkaan ole väittänyt nähneen- Pohjoissuomalaisen talon kodinhaltijan us- sä kalevantyttäriä tai -poikia, muita kottiin muistuttavan henkilöä, joka sytytti jättiläismäisiä olentoja tai pieniä ensimmäiset tulet piisiin. Ylikyröläinen Fiinu Kyrö on istahtanut piisin ääreen piip- lintukotolaisia, vaikka niitä tari- pua polttamaan. Kuva: Marja Vuorelainen. noissa kuvataankin. Johtti Sápmela at ry. Haltijoita ja muita todella ha- vaittuja uskomusolentoja nimite- tään folkloristiikassa empiirisiksi. hiympäristöön. Tarinoiden jatku- Haltijoiksi kutsutaan yksittäisiä mon yhdessä päässä ovat juonel- olentoja, jotka pysyttelevät yhdellä taan ja sanakäänteiltään hyvin va- paikalla sitä vartioiden ja halliten. kiintuneet, lähinnä viihteenä tai Toisin kuin ihmiset tai maahiset, opetuksina esitetyt kaavamaiset haltijat eivät elä perheittäin eivät- kertomukset, toisessa taas omape- kä harjoita elinkeinoja. Paikoin hal- räiset selonteot tietystä konkreetti- tijat ovat muuttuneet moralististen sesta tapauksesta. Memoraatiksi tarinoiden pelottaviksi rankaisi- nimitetään kertomusta, jossa ker- joiksi tai viihteellisten kertomus- toja kuvaa omaa henkilökohtaista ten hahmoiksi, joita nokkela ihmi- kokemustaan yliluonnollisen koh- nen voi höynäyttää. Pohjois-Suo- taamisesta. men kansanuskossa on monia van- Ensimmäinen suomenkielinen hakantaisia piirteitä, jotka osoitta- – ainakin puoliksi – tarinamuistiin- vat haltijaperinteen eläneen pit- pano löytyy Christfrid Gananderin kään osana ihmisten arkielämää. teoksesta Mythologia Fennica Mistä uudisrakennus saa kodin- (1789), ja se on kirjoitettu muistiin haltijan? Pohjois-Suomen kodin- Lapissa. ’För 20 år sedan lefde i haltijaperinnettä dominoi käsitys, Rouwwanjemi i Kemi, i Paawo- jonka mukaan talon ensimmäisen niemi gård, en gammal gumma tulen sytyttäjällä on kiinteä yhteys

46 haltijaan. Haltijasta voi tulla saman Hetken kuluttua mies nousi ää- luontoinen, saman näköinen tai sa- nettömästi ja käveli sängyn edit- maa sukupuolta oleva kuin ensim- se ovelle, jonka eteen katosi. Kun mäinen tulentekijä – tai ensimmäi- päivällä kerroin tästä kesti-Her- sestä tulentekijästä tulee suoras- mannille, sanoi hän: ‘Vai näyt- taan haltija, kuten perholainen tari- täytyi vanha. Kyllä minä sen tun- na kuvaa: ’Ennen syntymäkotona- nen, se on tämän talon haltija. ni Haasiosalmessa hyvin ruma Minä olen nähnyt sen monen muurari muurasi kerran tupaan monta kertaa. Usein se on istu- takkaa, ja heti kun se tuli val- nut saunassa, kun minä olen miiksi, niin aikoi tehdä siihen saunan lämmittänyt.’ valkean. Äiti, joka oli tomera ih- Talonhaltijan toimet vaihtele- minen, huomasi muurarin aiko- vat. Länsi-Suomessa hän muun mu- mukset ja sähähti: ‘Minä en huoli assa hoitaa talon karjaa, lämmittää noin rumaa tupaani huoneen- riihtä ja kantaa talon aittoihin vil- haltiaksi!’ ja teki itse valkean uu- jaa – esimerkiksi naapuritalosta. teen takkaan ensimmäiseksi; ja Läntinen haltija voi myös huonosta niin äiti kuolemansa jälkeen jäi elämästä suuttuneena sytyttää tuli- Haasiosalmeen huoneenhaltiak- palon tai jopa tappaa isäntäväen. si.’ Näin aktiivinen haltijahahmo on Kodinhaltijauskon niveltymi- kuitenkin etääntynyt empiirisestä nen vainajauskoon näkyy myös olennosta; aktiivista haltijaa ei ole haltijan hahmossa. Länsi-Suomessa itse havaittu, vaan sitä on pikem- tyypillinen hahmo on “tonttumai- min käytetty selityksenä sille, mik- nen”: haltija näyttäytyy pienenä, si yksi talo menestyy muita parem- yleisväriltään harmaana ukkona tai min, tai haltijan kiivasluonteisuus akkana, jolla saattaa olla punainen on palautettu mieleen haluttaessa lakki. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suo- teroittaa oikeita käytösnormeja. men kodinhaltijat ovat useimmin Myös pohjoinen haltija auttaa ihmisen kokoisia, ja ne kulkevat talonväkeä, mutta hän toimii eri ta- pitkässä valkeassa paidassa. Selkeä voin. Tyypillisissä tarinoissa ja me- vainajahahmo esiintyy saarijärve- moraateissa (joita tunnetaan myös läisen Maija Niemisen tarinassa: etelämpää) haltija herättää ihmi- ’Minulla oli rintalapsi. Kun se sen, kun vaara uhkaa häntä tai hä- varhain eräänä aamuna känisi, nen talouttaan: riihi on syttymäisil- nousin minä sitä imettämään. lään uunin valvojan nukahdettua, Silloin huomasin, että uuninpor- mylly jauhaa tyhjää tai kotieläin on tailla, sänkyä vastapäätä, istui vaarassa. Haltija voi myös häätää vanha mies. Se oli niin vanha, yöpyjän, jota ei suvaitse. Tällaiset että sen tukka ja parta näyttivät tarinat ovat saaneet jatkuvasti elin- olevan kuin homeessa. Ajattelin, voimaa ihmisten kokemuksista: le- että kukahan lie illalla sulkenut vottomasti nukkuva ihminen tie- ovet niin huonosti, että tuo mies tää tulkita unen ja valveen rajalla on päässyt sisään. En puhunut kokemansa äänet ja näyt haltijan mitään, eikä mieskään puhunut. toimiksi.

47 PARAPERINTEEN JÄLJILLÄ Paraan puuttuminen vahingoittaa Edellä mainittiin viljaa kantava hal- siis myös sen omistajaa. Hyvin van- tija. Lähes koko Suomen tarinape- hakantaiselta vaikuttaa paran näyt- rinteessä on tunnettu keinotekoi- täytyminen lintuna. Idea on samaa nen olento, para, joka kantaa mai- juurta kuin uskomukset noidasta, toa, viljaa tai rahaa omistajalleen. jonka sielu voi lentää linnun hah- Samuli Paulaharjun Sodankylässä mossa – samanismin maailmanku- kirjaaman tiedon mukaan para “li- vassa maailman ylempiin kerrok- pottelee päällistä ihmisten maito- siin, myöhemmässä tarinaperin- astioista, kantaa kermaa ja voita”. teessä esimerkiksi houkuttelemas- Paraperinnekin sisältää monia sa lintuja omille metsästysmaille. tasoja empiirisestä viihteelliseen. Yhteiskunnan muuttuessa ja talo- Satunnaisesti oudot näyt, lähinnä jen keskinäisen kilpailun voimistu- nopeasti liikkuvat valoilmiöt, on essa myös arkaainen sielulintu pää- voitu tulkita paraksi. Yleensä para tyi uusiin tehtäviin. kuitenkin esiintyy muodoltaan va- kiintuneissa tarinoissa. Humoristi- sissa, kansanuskon vanhempia ker- rostumia parodioivissa kertomuk- sissa paran valmistaminen päättyy hullunkurisesti. Tyypillisessä tarinassa renki tarkkailee salaa, kun emäntä laatii paraa pyörittelemällä seulassa tai pohtimessa monenlaisia aineksia: lankakerää, värttinää, ehtoollisleipää. Para ei kuitenkaan Kirjallisuutta synny, kun toimitusta tarkkaillaan, Ganander, Christfrid 1960: Mythologia ja emäntä poistuu hetkeksi. Sillä Fennica. (Alkuteos 1789.) Helsinki: SKS. välin renki jäljittelee häntä parem- Haavio, Martti 1942. Suomalaiset malla menestyksellä: para syntyy ja kodinhaltijat. Porvoo: WSOY. Harva, Uno 1948. Suomalaisten haluaa tietää, mitä hänen pitää kan- muinaisusko. Porvoo: WSOY. taa. “Kanna vaikka paskaa”, vastaa Holmberg-Harva, Uno 1928. Para. hätääntynyt renki, ja näin myös ta- Vertaileva tutkimus. Turku: Turun pahtuu. yliopisto. Toisissa paratarinoissa kuultaa Jauhiainen, Marjatta 1999. Suomalaiset vanhempia kansanuskon kerrostu- uskomustarinat. Tarkistettu ja mia. Niissä paran ja sen omistajan laajennettu laitos Lauri Simonsuuren välillä on kiinteä side; para samas- teoksesta Typen- und Motivverzeichnis tuu ruumiista irtautuneeseen sie- der finnischen mythischen Sagen. luun. Kittiläläinen muistiinpano Helsinki: SKS. Krohn, Kaarle 1914. Suomalaisten kertoo: “Kun para tuli oksenta- runojen uskonto. Helsinki: WSOY ja SKS. maan kirnuun kermaa, niin piika Sarmela, Matti 1994. Suomen lyödä nappasi sitä lusikalla katkais- perinneatlas. Helsinki: SKS. ten samalla kertaa sekä sen että Simonsuuri, Lauri (toim.) 1947. [toisaalla olevan] emännän jalan.” Myytillisiä tarinoita. Helsinki: SKS.

48 Peräpohjalaisen perinteen aidot kulissit Siihen aikaanhan vielä päi- Näin tarinoi entisaikojen kädentai- vänajat oli muuta hommaa, niin doista kertojamme Rovaniemen maalaiskunnan Siika-Kämästä. ne illalla piisivalakean Peräpohjalaisesta perinteestä loisteessa tekivät pärekoppia ja kertoi myös 18 muuta ikäihmistä kirvesvarsia ja rekiä …että ne ei Rovaniemen maalaiskunnan eri ky- liltä, joita Aidot kulissit -hankkeen iltaa istuneet, niinku nykyään haastattelijat jututtivat kesällä JUHA KUTUNIVA maataan ja katotaan televisiota. 2001. Perinnetiedon kerääminen oli viime toukokuun lopulla aloite- Niillä oli illallaki sitä työtä. Iso tun kaksivuotisen Rovaniemen pirtti oli siinä, siinä oli höylä- maalaiskunnan maaseudun kehit- penkit ja semmoinen vakituinen tämishankkeen ensimmäinen vai- he. Pilottihankkeen tavoitteena on pitkä penkki, ja suksia ja kaik- nostaa esiin ja tallentaa rikasta pe- kia semmosia, ko ne ite teki räpohjalaista kulttuuriamme sekä …sauvakoista alakaen. Ne piti kehittää kerätystä perinnetiedosta matkailijoille paikalliseen kulttuu- kaikki tehä, se piti olla se oman riin pohjautuvia aitoja käsityötuot- käjen taito. teita ja elämyksellisiä, osallistavia ohjelmapalveluja. Hankkeen ra- hoittavat Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto, valtio, Rova- niemen maalaiskunta ja pilottialu- een, Tiaisen kylän, yrittäjät. Perinnetiedon kertojat löytyi- vät ns. lumipallomenetelmällä, soittelemalla kyläläiseltä toiselle. Kertojien ikähaitari alkoi noin seit- semänkymmenvuotiaasta venyen aina sataan vuoteen saakka. Kerto- jista naisia oli 10 ja miehiä 9. Haas- tattelijoiksi valikoitui neljä teema- haastattelumenetelmää graduis- saan käyttänyttä opiskelijaa Lapin

49 Puvuston suunnitteli taiteiden yli- oppilas Annamari Rytkönen Lapin yliopistosta 1800-luvun vaatemalli- Ennen olivat kesät en pohjalta. Puvusto koostuu yli 30 pidempiä ja asukokonaisuudesta. Asukokonai- kuumempia! Kor- suudet ommelleilla ja osin jopa ku- valan pojat liikenteen- toneilla käsityöläisillä on kievarin seurannassa pihapiirissä oma myynti- ja työpis- 1950-luvulla. Kuva te. Näihin valmiisiin puitteisiin, ai- yksityis- toihin kulisseihin, hankkeen teh- kokoelmasta. tävänä on tuottaa lisää sisältöä ja yliopistosta. Haastattelijoiden sitä kautta elinvoimaa kylälle. muistilistana ja keskustelun ohjaa- Matkailijat kaipaavat lomaansa jana toimi hankkeessa rakennettu sisältöä ja elämyksiä. Meille täällä teemahaastattelurunko, joka kat- pohjolan perukoilla eläville itses- taa peräpohjalaisen kulttuurin ar- tään selvä ja arkinenkin asia voi jen ja juhlan. Jokaista kertojaa haas- tuottaa matkailijalle – varsinkin ul- tateltiin kaksi kertaa, yhteensä 7 komaalaiselle – ikimuistoisen elä- tuntia, 15:sta eri teemasta. ”Käden- myksen. Kertojamme Sinetästä ku- taitojen ja iltapuhteiden” lisäksi vaa joulua, joka ennen oli vaatima- haastatteluissa läpi käytyjä teemo- ton mutta kuitenkin omalla taval- ja olivat muun muassa ”joulunodo- laan juhlallinen: tus ja joulu”, ”savotassa, uitossa ja Tuli semmonen joulun tuntu, tervan poltossa”, ”ruoka, leipä ja kuusessa kynttilät palo, ja muu- pulla” sekä ”leikit, pelit, taiat, tari- ta valaistusta ei ollu. Ainoastaan nat ja uskomukset”. Nauhoitettua mitä siitä hellasta näky se tuli haastatteluaineistoa kertyi yhteen- tänne huoneelle päin. Että se oli sä 77 tuntia, tekstiksi purettuna semmosta hämärää, mutta oli 364 sivua. oikein mukavaa ja rauhallista. Tiaisen kyläläiset ja alueen ve- Elämys voi olla sukellus pintaa turiyritys Korvalan Kestikievari syvemmälle: paikalliseen kulttuu- ovat jo useamman vuoden ajan pe- riin ja perinteeseen. Kulttuurimat- rehtyneet peräpohjalaisen kulttuu- kailu onkin kasvussa. Myös meidän rin vaalimiseen sekä tuotteistami- peräpohjalaisten tulisi osata arvos- seen. Kylässä on pitkät perinteet taa omaa kulttuuriamme, jotta matkailussa, sillä Korvalan Kesti- voimme sitä aidosti esitellä matkai- kievari on perustettu jo 1889. lijoille. Perinteen kyseessä ollessa Kievarin nykyinen päärakennus kulissien tulee olla aidot! Peräpoh- siirrettiin naapurikylästä Alanam- jalaisuus on jäänyt lappilaisuuden masta Korvalaan 1995. Rakennus jalkoihin. Annikki Kariniemi huo- on täysin entistetty, tarkasti perä- lestui asiasta jo vuonna 1955 ja pohjalaisia perinteitä kunnioitta- huudahti Kaltiossa (3-4, s. 61): ”Pe- en. Kylässä myös valmistui viime räpohjalainen kunniaan!” jouluksi peräpohjalainen perinne- Kohta voi olla liian myöhäis- puvusto ohjelmapalvelukäyttöön. tä…

50 Kirjakatsaus

annetaan perustiedot Suomen esihistorian aikakausista, kiinnosta- vimmista muinaisjäännöksistä ja -nähtävyyksistä sekä muinaisihmis- ten arjesta. Teos näyttäisi siis olevan melkoinen tietopaketti maamme menneisyydestä, etenkin sen vähän tutkitusta ja heikosti tunne- tusta muinaisesta ruokakulttuuris- ta. Esipuheessaan Aaltonen ja Ark- ko toteavat, että heillä ”on alan har- rastajana eräänlainen taiteilijan vapaus tulkita ruoanlaittotapoja ku- vittelemassaan viitekehyksessä”. Lisäksi aivan oikein korostetaan Turkka Aaltonen ja Martti Arkko: faktan ja fiktion erottamista. Lallin pidot. Elämys- ja ruoka- Sisältö on jaettu neljään osaan: matka Suomen esihistoriaan. esihistoriallista elämää esittele- Edita 2001. vään elämysmatkalukuun, ravinto- Luonnonantimien hyödyntämises- aineista kertovaan ruokamatkalu- tä kiinnostuneita lukijoitaan yli kuun, ruoanvalmistustapoja esitte- kaksi vuosikymmentä ilahdutta- levään lukuun ja reseptilukuun. Lo- neiden eräperinteen tuntijan Turk- pussa on vielä hieman irralliseksi ka Aaltosen ja kuvittaja Martti Ar- jäävä esittely Eurassa pariin ottee- kon yhteistyö on tuottanut jälleen seen pidetyistä muinaisruokajuh- uuden teoksen. Kulkurin keitto- lista, Lallin pidoista, jotka ilmeises- kirja ja Eränkävijän ruokakirja ti ovat osaltaan olleet tekijöitä ai- ovat saaneet rinnalleen esihistori- heen piiriin innoittamassa. alliseen makumaailmaan johdatta- Kirjoittaja ei kerro katsooko van ruokamatkakirjan. Muinaisru- hän olevansa harrastaja ruokakult- oista ei Suomessa ole juuri kirjoi- tuurin vai muinaisuuden parissa. tettu. Harvinainen poikkeus ja alan Tekijöiden aiempaa tuotantoa tun- klassikko laajassa mielessä lienee tien voi epäillä jälkimmäistä. Vali- lähdekirjallisuuden joukossa mai- tettavasti elämysmatkaksi nimetty nittu T. I. Itkosen Lappalainen muinaisuuteen johdattava osuus ruokatalous vuodelta 1921. vahvistaa epäilyt. Esihistorian po- Takakannen esittelyn mukaan pularisointi on oma taiteenlajinsa, teoksessa paitsi kerrotaan muinais- joka tuottaa ongelmia alan ammat- ruoista ja ruoanlaittotavoista myös tilaisillekin. Vähimmäisvaatimus

51 on, että perustiedot olisivat oikein. teamukseen, että myöhemmin ker- Vasta näiden pohjalta voidaan ra- rottava on suureksi osaksi esihisto- kentaa kuvaa menneestä elämästä, rialliseen viitekehykseen keksittyä ehkä hieman omiakin tulkintoja tarinaa. Jatkoon tutustuminen kui- tarjoten. Tieteellinen tutkittukin tenkin osoittaa, että vasta nyt teki- todellisuus on lopulta aina tulkin- jöiden asiantuntemus tulee esiin. taa, joka sekin muuttuu tutkimuk- Ruokamatkaluku tarjoaakin tuhdin sen edistyessä. annoksen tietoa ravinnoksi kelpaa- Sulavasti kirjoittava Aaltonen vista kasveista ja eläimistä. Samat kyllä tarjoilee lukijalle kehityksen tiedot löytyvät esimerkiksi Erän- pääpiirteet, mutta tekstiin on jää- kävijän ruokakirjasta, usein jopa nyt melkoinen joukko asiavirheitä syvällisempinä, mutta esihistorial- tai epämääräisyyksiä. Muutamia linen viitekehys tuo mukanaan esimerkkejä: Oma ihmislajimme ei oman pikantin säväyksensä. Raja ole elänyt vanhassa maailmassa ruokamatkan ja sitä seuraavan val- kolmea miljoonaa vuotta, vaan se mistustapoja esittelevän luvun vä- kehittyi Afrikassa runsaat 100 000 lillä on hieman epämääräinen, min- vuotta sitten. Mesoliittinen ei tar- kä olisi voinut välttää tiivistämällä koita myöhäistä eli neoliittista kivi- niiden sisällön samaan lukuun. Eri- kautta vaan keskimmäistä. Askolaa laisia ruoanlaittotapoja esitellään ja Ristolaa ei katsota erillisiksi kult- tutummista savustamisesta ja kui- tuureiksi, vaan ne ovat esikeraami- vaamisesta aina hieman harvem- sia löytöpaikkoja. Mesoliittinen ki- min käytettyihin hapattamiseen, vikausi ei päättynyt vasarakirves- hautapaistoksiin tai kuumilla kivil- kulttuurin maihinnousuun, vaan lä kypsentämiseen. kampakeraamisen kulttuurin muo- Havainnolliset kuvat täydentä- dostumiseen runsaat 5000 eKr. vät tekstiä mainiosti etenkin ruo- Lounaissuomalainen Kiukaisten anvalmistustavoista kerrottaessa. kulttuuri kehittyi vähitellen kam- Sanan ja kuvan yhteistyö toimii hy- pa- ja nuorakeraamisten kulttuuri- vin läpi teoksen. Pieni lipsahdus- en pohjalta. Noin 5000–4000 vuot- kin joukkoon mahtuu: sivun 63 pa- ta sitten kukoistaneen Yli-Iin Kieri- jurunkoinen saviuuni tunnetaan kin nimeäminen ”muinaiskaupun- kyllä Etelä-Skandinaviasta, mutta giksi” on alueen sadoista asumus- Suomesta sellaisen jäänteitä ei tiet- pohjista huolimatta liioittelua. Ne tävästi ole löydetty. Kuvituksen in- ovat syntyneet pitkän ajan kulues- spiraationa on hyödynnetty useita sa asutuksen seuratessa pakenevaa muinais- ja kansatieteellisiä teok- merenrantaa. Kerrallaan käytössä sia, jotka olisi ollut aiheellista mai- on ollut ilmeisesti vain puolisentu- nita myös lähdeluettelossa. sinaa asumusta jne. Kun vielä taka- Maku on pitkälle kulttuurisi- kannen lupaamat kiintoisimmat donnaista. Monet nykyisetkin her- nähtävyydet jäävät esittelemättä, kut voivat vieraan kulttuurin edus- on elämysmatkan anti pienoinen tajasta tuntua ja maistua hyvinkin pettymys. vastenmielisiltä. Tämänpäiväisen Elämysmatkaluku päätyy to- mikroaaltoihin tottuneen eines-

52 ajan kasvatin on jokseenkin mahdotonta ajatella kaikkia niitä ruo- anlaiton hienouksia ja makutottu- muksia, joita muinoin on tunnettu. Esimerkeistä käykööt vaikkapa Grönlannin länsirannikon eskimoi- den parista tunnettu tapa valmis- taa suurta herkkua linnuista mädät- tämällä ne hylkeenruhon sisällä tai Mongolian aroilla käytetty keino kypsentää murmelin paloiteltu liha omassa nahassaan kuumien ki- vien avulla. Tekijöiden näkökulma lähestyä muinaisruokavaliota erä- Anna Kirveennummi ja Riitta ja riistaruokien avulla on joka tapa- Räsänen: Suomalainen kylä uksessa perusteltu. Kirjan resepti- kuvattuna ja muisteltuna. SKS valikoima on kuitenkin ymmärret- 2000. tävä lähinnä mahdollisiksi muinai- Tieto-Finlandia-ehdokas Suoma- siksi ruokaohjeiksi, sillä muinaisia lainen kylä kuvattuna ja muistel- reseptejä emme tunne. Tämän teki- tuna on vaikuttava sukellus men- jätkin tuovat esiin. neeseen aikaan. Sen sivuilla aukea- Lallin pidot on avaus suuntaan, vat silmien eteen nykypäivänä jo jonka soisi saavan jatkoa. Harmilli- miltei kokonaan kadonneet suo- sen jälkimaun jättävät kuitenkin lä- malaiset kyläidyllit: talot, pihat, tiet hinnä toimitusvaiheessa tapahtu- ja kylien ihmiset talonpoikaisessa neet laiminlyönnit: mm. takakansi- elämässään. Kirjan perustana ole- tekstin liiat lupaukset, käsikirjoi- vat Seurasaarisäätiön ja Museovi- tuksen esihistoriatietojen tarkista- raston kyläkuvaukset on tehty vuo- mattomuus ja alan perusteosten- sina 1955–1967. Jonkin verran kir- kin puuttuminen lähdekirjallisuu- jassa on myös materiaalia (mm. va- desta, rakenteen ja otsikoinnin lokuvia) 1900-luvun alkupuolelta. epäloogisuudet sisällysluetteloon Itse asiassa kirjan menneisyys on verrattuna. Kokonaisuutena keitos 50–100 vuoden takainen aika, mut- kuitenkin tarjoaa runsaasti sulatel- ta se tuntuu paljon enemmän men- tavaa: kuinka pitkää perinnettä jat- neeltä: toisaalta nostalgiselta mutta kavatkaan suolattu graavisiika tai myös lohduttomalta, kadonneelta. aamuinen marjapuuro, kuinka kau- Teos on monipuolinen ja va- as juontuukaan hirvimiesten pei- kuuttavan kansatieteellinen. Valo- jaisperinne tai ruoan kypsentämi- kuvat ja piirrokset rakennuksista nen paistokuopassa. Loppujen lo- ovat ehkä kokonaisuutena kirjan puksi kukapa ei tuntisi veden he- parasta antia. Erityisen kiitoksen rahtavan kielelleen lukiessaan re- ansaitsevat mielestäni erilliset ker- septiä, joka alkaa: ”Keitä häntää tomukset kylätutkimusten tekemi- puoli tuntia”. sestä ja tekijöistä sekä tiedot aikai- Mika Sarkkinen semmista tutkimuksista. Niiden

53 avulla kirjan anti konkretisoituu ja maantieteellistä logiikkaa, mikä te- kansatieteilijän työ tulee näkyväk- kee sen mielenkiintoisemmaksi: si. Samalla rehellisesti tunnuste- ensimmäinen ei ole etelä ja viimei- taan tietyt puutteet, esimerkiksi nen kaukainen pohjola, vaan kaik- kenttätöiden lyhytkestoisuus. ki ovat osa Suomea. Kirjassa käydään läpi 15 suoma- Hanna Kyläniemi laista kylää, joista kaksi sijaitsee La- pin läänissä: Kainuunkylä Ylitorni- olla ja Riesto Sodankylässä. Suures- ta komeasta Kainuunkylästä esitel- lään tietyt kohteet, mutta pienestä ja tyystin Lokan tekoaltaan alle hu- kutetusta Riestosta annetaan koko- naisvaltainen kuva. Nämä kaksi pe- räpohjalaista kylää kuvataan siinä mielessä samanlaisiksi, että ne sijaitsevat joen varrella, tärkeimpänä elinkeinona karjatalous ja merkit- tävänä lisäansioina metsätyöt (sa- votat ja uitto). Muuten kylät ovat- Jukka Pennanen & Klemetti kin erilaisia. Ne edustavat Lapin Näkkäläjärvi (toim.): läänin talonpoikaisen kulttuurin Siiddastallan. Siidoista kyliin. kahta ääripäätä; suurta satoja vuo- Luontosidonnainen sia asutettua kylää rajajoen varrella saamelaiskulttuuri ja sen ja pientä korpikylää kaukana kai- muuttuminen. Inarin kesta. Mielestäni Riesto on kiinnos- saamelaismuseon julkaisuja n:o tavammin ja sympaattisemmin ku- 3. Kustannus Pohjoinen. vattu. Kirjassa mainitaan selvästi, Jyväskylä 2000. että Riesto oli nimenomaan suo- Inarin saamelaismuseo ja Ylä–La- malainen uudisasutuskylä. Se sijait- pin luontokeskus Siida avattiin 27. si tiettömän taipaleen takana Som- maaliskuuta 1998. Museon näytte- piossa. Luonnonniittytalous oli lysuunnitelman kanssa samanai- erittäin tärkeässä asemassa, mistä kaisesti valmisteltiin Siiddastal- kirjassa on monipuolisesti tietoa. lan. Siidoista kyliin -teosta, joka Rieston kylän toimeentulosta näki päivänvalon viime vuonna. 1900-luvun alkupuolella ja 1950- Kirjan keskeisenä teemana on saa- luvulla on kirjassa havainnollista melaiskulttuurin suhde ympäris- vertailua. töön ja kulttuurin kokema muutos. Kirjan sisällölle erityinen kiitos Kirjassa esitellään saamelaiskult- siitä, että toisin kuin useimmissa tuurin esihistorialliset vaiheet ede- Suomenmaata käsittelevissä kir- ten kulttuurin nykyiseen tilaan. Sii- joissa, tässä teoksessa Lapin koh- nä käsitellään myös saamelaistutki- teet eivät ole viimeisillä sivuilla muksen vaiheita menneiltä vuosi- vaan keskellä kirjaa! Kylien käsitte- sadoilta moderniin molekyyliant- lyjärjestyksessä ei muutenkaan ole ropologiaan saakka.

54 Kirja on jaettu kahdeksaan eri lukuun, jotka koostuvat eri tekijöi- den lyhyehköistä artikkeleista. Kun kirjalla on useampia tekijöitä, se on lukukokemuksena ajoittain epätasainen ja epätasapainoinen. Toisaalta useamman kirjoittajan käyttäminen mahdollistaa käsitel- tävän aiheen tarkastelun useam- masta näkökulmasta. Pienenä kau- neusvirheenä pitäisin kirjoittajien esittelyjen puuttumista. Kirjassa käytetty runsas ja monipuolinen kuvitus rikastaa lukukokemusta. Museologian kannalta mielen- kiintoisinta kirjassa ovat kappa- Keijo Taskinen & Seppo leet, joissa pohditaan museon ja ih- Leinonen: Villiä elämää. misten identiteetin suhdetta Metsästäjäin Keskusjärjestö. aihe, joka museoissa tulisi aina pi- Gummerus. Jyväskylä 2000. tää ajankohtaisena. Muistammehan Villiä elämää on epätavallinen toki, että suomalaisenkin museolai- eränkäyntiopas. Parempi onkin pu- toksen juuret ovat kansallisen hua kirjan tapaan eräilystä, joka identiteetin luomisessa. Ongelma- käsite kattaa selvästi laajemman na tällöin on se, että “kansasta” ja harrastusalueen. Opas kertoo sa- kulttuurista esitellään valikoiden noin ja piirroskuvin, mitä kaikkea vain yleviä, positiivisia piirteitä. luonnossa liikkuja voi eri vuoden- Toinen museoon liittyvä ongelma, aikoina harrastaa. joka heijastuu kirjaan, on kulttuu- Tekijöiden tarkoitus on karistaa rin esittäytyminen järjestettynä ko- eräilystä turhaa perinteiden paino- konaisuutena. Tällöin historiasta lastia ja miksei suorituspaineitakin, muodostuu ehjä kronologia, eikä sillä ”…pohjimmiltaan erätaidois- se sellaisenaan vastaa todellisuutta. sa on kyse hyvin yksinkertaisesta Siiddastallan. Siidoista kyliin asiasta: riittää, että osaa tehdä olon- on joka tapauksessa merkittävä sa mukavaksi luonnossa!” Paitsi teos jokaiselle saamelaiskulttuu- monenlaisia hyödyllisiä taitoja riin perehtyvälle: yhtä hyvin kult- eräilijä tarvitsee tietoa luonnosta ja tuurista yleisesti kuin jostakin sen sen ilmiöistä. Näitä kaikkia kirja osasta kiinnostuneelle. Teos toimii tarjoaa nykyaikaan sopivan moni- toisaalta “virtuaalimatkana” museo- puolisesti – onhan perinteisten näyttelyyn sekä toisaalta varsinais- metsästyksen ja kalastuksen rin- ta näyttelyä täydentävänä ja tietoja nalle, ja paljolti ohikin, noussut lu- syventävänä teoksena. kemattomia muita tapoja virkistyä Jussi Mäkinen luonnossa. Miltä esimerkiksi tun- tuisi umpihankihiihto, lumikenkäi- ly kuutamoyönä revontulten lois-

55 taessa, eläinten lumijälkien havain- kistyskäyttö” -symposiumin kokoo- nointi, kanoottiretkeily, maasto- majulkaisu pohjautuu Pyhätuntu- pyöräily tai tuulastus elokuun yös- rilla pidettyyn tutkijatapaamiseen. sä… Vaihtoehtoja on elämysten et- Kirjan yksitoista artikkelia, joukos- sijöille. sa kaksi yhdysvaltalaisten kirjoitta- Kuten tekijät korostavat, eräily maa, paneutuvat eri puolilta luon- ei saa olla ryppyotsaista puuhaa. tomatkailun ja luonnon virkistys- Tässä suhteessa kirja käy erinomai- käytön tutkimukseen. Alan tutki- sesta esimerkistä. Suomen Luonto muksella on kansainvälisesti 70 -lehden sivuilta tutun Seppo Leino- vuoden mittainen historia, ja Suo- sen taidokkaat ja loputtomiin messakin tieteilijöiden kiinnostus hauskoja yksityiskohtia sisältävät siihen virisi jo 1960-luvulla. piirrokset ovat kirjan suola, eikä Meillä luontomatkailun tutki- juuri jälkeen jää Keijo Taskisen ren- joiden mielenkiinto on viime ai- non luistava kerronta. Voisi hyvin koina kohdistunut vahvasti Lap- kuvitella, että Villiä elämää kolah- piin, ja se näkyy tässäkin julkaisus- taa nimenomaan luonnosta ja eräi- sa. Jarkko Saarinen selvittää artik- lystä kiinnostuvaan nuoreen, joka kelissaan Saariselän ruskamatkai- haluaa kokeilla ja kokea kaikkea lun ilmiöitä – etenkin matkailun itse. motiiveja ja eri matkailijatyyppejä. Kimmo Kaakinen Jari Järviluoma on kyselyin kartoit- tanut Levin, Pallaksen, Pyhän ja Luoston matkailukeskusten luonnon merkitystä vetovoimatekijänä. Muita pohjoisia tutkimuskohteita julkaisussa ovat Pallas-Ounastun- turin ja Urho Kekkosen kansallis- puistot sekä Tunturi-Lappi. Jälkim- mäistä aluetta tutkimustarpeiden näkökulmasta lähestyy Mikko Jo- kinen, jolla tutkijana tuntuu olevan muita kirjoittajia läheisempi ote myös matkailuyrittämisen käytän- nön kysymyksiin. Kimmo Kaakinen

Jari Järviluoma & Jarkko Saarinen (toim.): Luonnon matkailu- ja virkistyskäyttö tutkimuskohteena. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 796. Gummerus. Saarijärvi 2001. Metsäntutkimuslaitoksen tämän- kertainen ”Luonto, matkailu, vir-

56 muuttuminen – varsinkin ihmistoi- minnan tuloksena. Kerrontaa täy- dentää runsas kartta- ja valokuva- aineisto; joukossa on monia vanhoja, arvokkaita museo- ja arkistoku- via. Tuloksena on kiinnostava ja on- nistunut kokonaisuus. Kirja nojaa vankkaan tutkimustietoon, mutta kirjoittajien omakohtainen koke- mus ja tietämys näkyy ja tuntuu myönteisellä tavalla. Varsinkin erä- maasuunnittelijana toimivan Tapio Tynyksen tekstistä näkee, mitä merkitsee seudun hyvä tuntemus. Tapio Tynys (toim.): Vätsäri - Retkeilijän silmin kirjoitettu Mat- erämaa järven takana. kalla erämaassa -osuus on erin- Metsähallitus. Ylä-Lapin omaisen luettavaa asiatekstiä. Kir- luonnonhoitoalue. Edita. jan ympäristöhistoriallinen ote Metsähallituksen kustantama kirja tuottaa hyvän tuloksen esimerkik- kertoo Inarijärvestä ja sen itäpuoli- si alueen pyyntikulttuurista, po- sesta Vätsärin erämaasta, jonka ete- ronhoidosta ja metsien käsittelystä läosa, Kessi, kohosi tuntematto- kerrottaessa. Luonnon esittely on muudesta julkisuuteen kymmen- myös saatu eläväksi. Ylipäänsä kir- kunta vuotta sitten virinneen met- jassa tieteellisestä perusteellisuu- säkiistan ansiosta. Muutoin tämä desta ja yksityiskohtien runsau- karu, vaikeapääsyinen, lähes asu- desta tinkiminen on tehnyt luetta- maton seutu on jäänyt lähinnä har- vuuden kannalta hyvää; tavallisille vojen poromiesten, metsästäjien, lukijoille ja luonnossaliikkujille kalastajien, satunnaisten retkeili- kirja onkin tarkoitettu. jöiden ja nykyään myös vapaa-ajan Vätsäri – erämaa järven ta- mökkiläisten tuntemaksi maanää- kana on ulkoasultaankin tyylikäs reksi. kirja. Pääosin kahtena kuvaliittee- Kirjan kolmella kirjoittajalla on nä olevissa valokuvissa on koko ollut työnjako: Aki Arponen on kir- joukko hienoja vanhoja otoksia, ja joittanut alueen historian hamasta uusista värikuvista monet maise- muinaisuudesta 1900-luvun al- makuvat – varsinkin Inarin avarilta kuun saakka, Ilmari Mattuksen ai- rannoilta – ovat upeita. Jotkin väri- heena on inarinsaamelaiset sekä kuvat ovat jostakin syystä jääneet paikannimistö selityksineen, ja Ta- turhan tummasävyisiksi. Mutta pio Tynys on laatinut kaikki muut nämä ovat vähäisiä puutteita – sa- tekstit – siis suurimman osan teok- moin kuin se, ettei kirjan paino- sesta. Tynyksen aiheina ovat Vätsä- vuotta ole missään esillä. rin historia 1900-luvulta tähän päi- Kimmo Kaakinen vään sekä alueen luonto ja sen

57 Tämän numeron kirjoittajat

ANNELI ARO PÄIVI RAHIKAINEN HuK, kirjastonhoitaja- FK, maakuntamuseotutkija, Lapin kulttuuritoimenhoitaja, Enontekiö maakuntamuseo

TOUKO ISSAKAINEN MIKA SARKKINEN FM, folkloristiikan jatko-opiskelija, FM, vs. arkeologi, Lapin Rovaniemi maakuntamuseo

KIMMO KAAKINEN SATU SAVIMÄKI FK, amanuenssi, Lapin fil. yo., Jyväskylä maakuntamuseo LIISA TERVAHAUTA-KAUPPALA ASKO KAIKUSALO FK, museonjohtaja, Särestöniemi- yo., metsätalousteknikko, Loppi museo, Kittilä

JUHA KUTUNIVA ERKKI TUOVINEN hallintotiet. yo., hankevetäjä, metsätalousinsinööri, suunnittelija, Rovaniemen maalaiskunta Metsähallitus, Rovaniemi

HANNA KYLÄNIEMI MERJA ULVINEN FM, amanuenssi, Lapin lukiolainen, Toppilan lukio, Oulu maakuntamuseo RAUNO VAARA JUKKA LANKINEN FM, Tukholma TM, lehtori, Kuhmo MAARETTA VONLAUFEN (O.S. MERJA LEHTOVIRTA-AHO WALLENIUS) museovalvoja, Lapin maakuntamuseo tekstiilitaiteilija, Espoo

JUSSI MÄKINEN fil. yo., tutkimusapulainen, Lapin maakuntamuseo

58 LAPIN MAAKUNTAMUSEO Arktikum Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi Puhelin (016) 322 2482 Telekopio (016) 322 3091 Sähköposti: [email protected] Internet: www.rovaniemi.fi/maakuntamuseo

Henkilökunta Museotoimenjohtaja Raili Huopainen (016) 322 2480 Museosihteeri Marja-Liisa Oja (016) 322 2482 Amanuenssi Kimmo Kaakinen (016) 322 2484 Arkeologi Hannu Kotivuori (016) 322 2854 (virkavapaus 31.12.2001 asti) Vs. arkeologi Mika Sarkkinen Amanuenssi Hanna Kyläniemi (016) 322 2853 Maakuntamuseotutkija Päivi Rahikainen (016) 322 2791 Amanuenssi Sari Rautanen (maanantaisin) (016) 322 2481 Valokuvaaja Jukka Suvilehto (016) 322 2858 Kuva-arkistonhoitaja Arja Moilanen (016) 322 3095 Museovalvoja Maisa Laitinen (016) 322 2483 Museovalvoja Merja Lehtovirta-Aho (016) 322 2483

Arktikumin aukioloajat 1.9. – 31.5. ti – su 10 – 18 1.6. – 15.6. päivittäin 10 – 18 16.6. – 15.8. päivittäin 9 – 19 16.8. – 31.8. päivittäin 10 – 18 Varaukset ja lisätiedot (016) 317 840

59 PORT PAYÉ FINLANDE PMM 2 96100/1

LAPIN MAAKUNTAMUSEO THE PROVINCIAL MUSEUM OF LAPLAND ARKTIKUM, POHJOISRANTA 4, FIN–96200 ROVANIEMI, FINLAND