Karttulan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Elina Nuortimo

11/2010

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 | Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mäkrämäen vedenhankinnan kannalta tärkeällä Karttula (I-luokan) pohjavesialueella sijaitsevan kahdeksan kohteen yhteispinta-ala oli 24 hehtaaria, mikä on 16 Tulokset ja tulosten tarkastelu % pohjavesialueen pohjaveden muodostumisalueen pinta-alasta. Jouhtenisenkankaan vedenhankintaan Kartoituksessa oli mukana 21 Karttulan kunnan alu- soveltuvalla (II-luokan) pohjavesialueella olevien eella sijaitsevaa maa-ainestenottoaluetta. Tarkas- neljän kohteen yhteispinta-ala on kahdeksan heh- telussa mukana olleiden kohteiden yhteenlaskettu taaria, eli viisi prosenttia pohjaveden muodostumis- pinta-ala oli 48 hehtaaria ja niistä 12 sijaitsi pohja- alueen alasta. vesialueilla. Näiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 33 hehtaaria. Pohjavesialueilla sijaitsevista kohteista Jälkihoidon tila ja kunnostustarve kolmella oli voimassa oleva maa-ainestenottolupa, näiden yhteenlaskettu pinta-ala oli seitsemän heh- Taulukossa 1 näkyy alueiden jakaantuminen jälki- taaria. Yhdeksästä pohjavesialueiden ulkopuolises- hoitoluokkiin alueiden pinta-aloista laskettuna. Toi- ta kohteesta kolmella oli voimassa oleva maa-ai- minnassa olevien kohteiden osuus on pohjavesialu- nestenottolupa. Pohjavesialueilla olevien sellaisten eilla 36 % ja pohjavesialueiden ulkopuolella 23 %. kohteiden pinta-ala, joilla ei tarkasteluhetkellä ollut Toiminnassa olevat kohteet ovat keskimäärin suu- voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa, oli 26 heh- rempia kuin päättyneet alueet. Jälkihoitamattomiksi taaria. Pohjavesialueiden ulkopuolisista kohteista arvioituja alueita on sekä pohjavesialueilla että poh- vastaavien kohteiden yhteispinta-ala oli 12 hehtaa- javesialueiden ulkopuolella noin 40 %. Pohjavesialu- ria. eiden ulkopuolisista kohteista 37 % on muotoiltuja,

Vedenottamo toiminnassa olevassa sorakuopassa Karttulassa. Kohde nro 82270601.

Maa-ainesten ottoalueiden nykytila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa | 3 eli alueita, jotka on siistitty ja seinämät on loivennet- kunnostustarve on kohtalainen, kunnostustarve on tu. Pohjavesialueilla sijaitsevista kohteista 15 % on vähäinen niin ikään kahdella Mäkrämäen pohjavesi- muotoiltuja 10 % osittain jälkihoidettuja, eli alueita alueella sijaitsevalla kohteella. Jouhtenisenkankaan joihin on seinämien loiventamisen lisäksi istutettu pohjavesialueella kahden kohteen kunnostustarve kasvillisuutta, mutta pintamaakerrosta ei ole havait- on suuri. Näillä kohteilla ovat uudet luvat vireillä. tu. Kappalemääräisesti Mäkrämäen I-luokan poh- javesialueella on kaksi toiminnassa olevaa aluetta, kolme jälkihoitamattomaksi luokiteltua, sekä kaksi muotoiltua ja yksi osittain jälkihoidettu alue. Jouh- tenisenkankaan II-luokan pohjavesialueella yksi alue on toiminnassa, ja sekä jälkihoitamattomia että muotoiltuja kohteita on kaksi.

Selvityksessä mukana olleiden kohteiden jakaan- tuminen kunnostustarpeen mukaan on nähtävissä taulukossa kaksi sekä kaaviokuvissa. Kaaviokuvat antavat kunnostustarpeesta selkeämmän kuvan, sillä niissä ei ole mukana niitä kohteita, joilla on voi- massa oleva maa-ainestenottolupa.

Mäkrämäen pohjavesialueella on yksi alue, jon- ka kunnostustarve on suuri ja kaksi aluetta joiden

Taulukko 1. Maa-ainestenottoalueiden jakautuminen jälkihoitoluokittain (pinta-ala-%)

Pohjavesialueet Pohjavesialueiden ulkopuoliset Kaikki alueet yhteensä alueet Toiminnassa oleva 36 % 23 % 32 % Jälkihoitamaton 39 % 40 % 39 % Muotoiltu 15 % 37 % 22 % Osittain jälkihoidettu 10 % 7 % Jälkihoidettu

Taulukko 2. Maa-ainestenottoalueiden jakautuminen kunnostustarveluokittain (pinta-ala-%)

Pohjavesialueet Pohjavesialueiden ulkopuoliset Kaikki alueet yhteensä alueet Kunnostustarve lupaehtojen 21 % 25 % 22 % mukainen Kunnostustarve vähäinen 15 % 51 % 27 % Kunnostustarve kohtalainen 37 % 24 % 32 % Kunnostustarve suuri 27 % 18 %

4 | Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjavesialueet

20 % Kunnostustarve vähäinen 34 %

Kunnostustarve kohtalainen Kunnostustarve suuri

46 %

Pohjavesialueiden ulkopuoliset alueet

32 % Kunnostustarve vähäinen

Kunnostustarve 68 % kohtalainen

Kaikki alueet yhteensä

23 % Kunnostustarve vähäinen 35 % Kunnostustarve kohtalainen Kunnostustarve suuri

42 %

Kaavio 1. Ottamisalueiden jakautuminen kunnostustarveluokkiin alueilla, joilla ei ole voimassa olevaa maa-ainestenottamislupaa. Taulu- kossa mukana olevien kohteiden toiminta on päättynyt, tai niissä käynnissä oleva otto on kotitarveottoa tai luvatonta ottoa.

Maa-ainesten ottoalueiden nykytila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa | 5 Liite 1 Tarkastelussa mukana olleiden kohteiden jakaantuminen jälkihoidon tilan mukaan pohjavesialueittain. Taulukon alareunassa on pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet

Pohjavesialueen Luok- Koko- Muodostu- Soranottoalueiden määrä Osuus pohjaveden tunnus ja nimi ka nais- misalueen pohjavesialueella jälkihoitoluokittain (ha) muodostumisalueesta (%) pinta- pinta-ala ala (ha) (ha) I II III IV V Yht. I II III IV V Yht. 0822703 Syvän- 2 82 39 kpl 0 niemi ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822704 Pihkain- 2 47 47 kpl 0 mäki ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822706 Mäkrä- 1 237 156 kpl 1 2 3 2 8 mäki ha 3,2 2,6 11,9 6,6 24,2 0,0 2,0 1,7 7,6 4,2 15,5 0822707 Jouhteni- 2 243 157 kpl 2 2 1 5 senkankaat ha 2,3 0,8 5,2 8,3 0,0 0,0 1,5 0,5 3,3 5,3 0822709 Hatunkivi 2 45 21 kpl 0 ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822710 Airaksela 1 25 kpl 0 ha 0,0 Pohjavesialueilla yhteensä 679 420 kpl 0 1 4 5 3 13 ha 0,0 3,2 4,9 12,6 11,8 32,5 0,0 0,8 1,2 3,0 2,8 7,7 Pohjavesialueiden ulkopuoliset soranottolueet kpl 3 4 3 10 ha 5,8 6,2 3,6 15,6 Pohjavesialueilla olevat sekä sekä pohjavesialuei- kpl 0 1 7 9 6 23 den ulkopuoliset soranottoalueet yhteenlaskettuna ha 0,0 3,2 10,7 18,9 15,4 48,2

6 | Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liite 2 Tarkastelussa mukana olleiden kohteiden jakaantuminen kunnostustarveluokan mukaan pohjavesialueittain. Taulukon alareunassa on pohjavesialu- eiden ulkopuoliset kohteet

Pohjavesialueen Luokka Koko- Muodos- Arvio Soranottoalueiden lukumäärä ja Soranottoalueiden pinta-ala tunnus ja nimi nais- tumisalu- muodos- pinta-ala kunnostustarveluokittain kunnostustarveluokittain pinta- een tuvasta %-pohjaveden muodostumis- ala (ha) pinta-ala pohja- alueesta (ha) vedestä (m3/d) 1 2 3 4 Yht. 1 2 3 4 Yht. 0822703 Syvänniemi 2 82 39 128 kpl 0 ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822704 Pihkainmäki 2 47 47 115 kpl 0 ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822706 Mäkrämäki 1 237 156 1538 kpl 1 2 2 3 8 ha 1,3 11,6 4,4 6,9 24,2 0,8 7,4 2,8 4,4 15,5 0822707 Jouhtenisen- 2 243 157 1419 kpl 2 1 1 4 kankaat ha 7,4 0,4 0,5 8,3 4,7 0,2 0,3 0,0 5,3 0822709 Hatunkivi 2 45 21 138 kpl 0 ha 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0822710 Airaksela 1 25 kpl 0 ha 0,0 Pohjavesialueilla yhteensä 679 420 kpl 3 3 3 3 12 ha 8,7 11,9 5,0 6,9 32,5 2,1 2,8 1,2 1,6 7,7 Pohjavesialueiden ulkopuoliset soranottoalueet kpl 2 4 3 9 ha 3,7 8,0 3,9 15,6 Pohjavesialueilla olevat sekä pohjavesialueiden ulkopuoliset soran- kpl 3 5 7 6 21 ottoalueet yhteenlaskettuna ha 8,7 15,6 13,0 10,8 48,2

Maa-ainesten ottoalueiden nykytila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa | 7 SOKKA-projekti_KAAVI Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys

0820404

0820411

0820401

0820402 0820406

0820410 PV_TUNNUS NIMI 0820401 Kaavinjärvi 0760751 0820402 Luikonniemi 0820407 0820404 Niskalammen-kangas 0820406 Syrjänsärkkä 0820409 A 0820407 Hiekkakangas 0820409A Keikonniemi 0820409B Keikonniemi 0820410 Maarianvaara 0820411 Niemikylä

Kunnostustarveluokitus 0 Ei havaintoa 1 Suuri Merkintöjen selitys 2 Kohtalainen Maa-ainesluvat Pohjavesialueet 3 Vähäinen Harjujensuojeluohjelma 4 Luvanmukainen RKY- alueet Arvokkaat moreenimuodostumat Km 0 1 2 4 6 8 Arvokkaat kallioalueet

6.10.2009/MS Natura-alueet Pohjakartta-aineisto, Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09 Muut aineistot, Ympäristöhallinto 12:73 8:7 12:74

12:72 12:71

21:41 12:25 12:59 21:67 21:20 12:18 120:38622706 Mäkrämäki 12:82

21:63 8:8 12:63

21:63 12:62 8:30 12:82

21:52 21:62

1381 12:33 1264 12:69 21:25 12:89 21:35 21:63 21:19 21:20 8:41 1123 Mäkrämäki 21:61 8:37 21:19 822 12:87 8:41 2483 21:49 1124 8:22 21:60 12:78 12:79

21:47 2496 12:67 21:53 8:37 1265 12:87 21:61 12:83

8:36 12:86 21:19 1519 12:38 21:68 2912 2497 1126 1127

12:34 1125 12:54 2498

1128 12:60 21:50 12:46

21:28 21:66 21:39

Yht. 876:2:0 1:1210:27 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 1123 82270601 10,66637 6,837417 Mkk pv 4 2 Varastokasoja, p-pää jyrk12k:79ä 1124 82270602 6,334467 4,060556 Mkk pv 5 4 Korkeat seinämät 12:38 1125 82270603 0,258931 0,165982 Mkk pv 5 4 Ottoalue laajenemassa 1126 82270604 0,299679 0,192102 Mkk pv 4 4 Vanha korkeaseinäminen kuoppa 1127 82270605 1,267486 0,812491 Mkk pv 3 3 Metsittymässä 1128 82270606 1,311337 0,840601 Mkk pv 3 1 Romua ajettu pohjalle! 1264 82270607 0,911087 0,58403 Mkk pv 4 2 Kt, paljon tavaraa 1265 82270608 3,175881 2,035821 Mkk pv 2 3 Vedenottamo, metsittynyt Karttula Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) Karttula 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. Yht. 0822707 Jouhtenisenkankaat 1130

5:85

12:48

Yht. 876:2:0

Yht. 876:2:0

416 Soinlahti416 Soinlahti

1269

2613

1:10 000 1131 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 12:48 1130 82270703 0,536764 0,341888 Mkk pv 3 3 Kasvillisuus palautumassa 1131 9922702 1,852426 0 Mkk Ei ole 5 4 Vielä toiminnassa Tervo 1269Kar9t9t2u2l7a02 0,388449 0 Mkk Ei ole 3 4 Muotoiltu osa

12:45 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet Karttula 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen Suonenjoki 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. 38:4 38:5

38:6 25:6 38:5 38:3

9:9 38:3 0822707 Jouhtenisenkankaat 9:3

Yht. 876:2:0 25:4

Yht. 876:2:0 15:24

2440 1266 1268 38:5 38:3

2438 8:12 1189 15:12

1267

Jouhtenisenkankaat 8:10 8:11

Yht. 876:2:0

1129

35 Yht. 876:2:0

Yht. 876:2:0

1:10 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 1129 82270702 0,382372 0,243549 Mkk EO, pv 4 1 Otettu vasta 1266 82270701 1,77416 1,130038 Mkk EO, pv 3 1 Muotoiltu pääty Tervo 1267 82270704 0,3684 0,234649 Mkk EO, pv 4 2 Voisiko yhdistää isompaan? 1130 1268Ka82rt2t7u0l7a01 5,231079 3,331898 Mkk EO, pv 5 23:0 1 Täysin toiminnassa, jatkolupa? 27:0 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet Karttula 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen Suonenjoki 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. 13:103 7:107 36:0 5:65 5:66 5:40 5:98 5:100 3:187 5:64 5:67 38:0 3:84 3:53 5:99 5:68 5:69 5:96 5:103 3:247 3:89 5:86 5:70 3:278 13:93 5:85 5:71 3:10 3:85 5:88 5:72 5:73 3:256 13:163 5:95 3:74 3:76 3:126 5:74 5:75 5:90 3:136 3:191 13:92 5:99 5:76 5:77 3:73 3:12 3:86 5:78 3:77 3:28 13:104 5:79 3:188 3:75 3:29 3:133 Yht. 5:80 3:78 3:115 3:189 3:250 3:262 3:88 5:81 3:79 3:226 Yht. 3:68 3:252 3:261 3:69 3:233 3:234 3:154 1:24 13:39 13:47 13:76 Pohjavesialue1i3d:41en ulkopuoliset kohteet 3:153 3:223 3:132 Yht. 876:1:0 3:152 3:71 3:208 13:167 3:138 3:120 3:156 3:218 13:163 3:72 13:48 13:166 3:256 3:177 3:210 3:217 13:106 3:155 11:75 13:90 13:168 3:216 3:170 13:190 3:51 3:235 3:169 13:19 13:49 13:113 13:88 13:87 3:164 23:4 13:111 3:286 3:163 11:81 13:33 9901:1 3:159 3:134 13:115 13:29 13:27 3:157 3:77 13:34 3:160 3:83 13:138 3:8 13:114 3:82 3:190 3:281 3:55 11:22 37:0 13:137 13:53 13:185 3:206 13:162 3:130 12:145 13:112 13:43 3:129 3:207 11:34 13:50 13:179 3:183 3:140 11:23 12:93 13:180 3:57 3:47 13:51 3:14 12:144 13:181 13:182 11:51 11:92 13:177 13:121 11:93 12:145 13:109 13:183 13:176 14:50 13:108 13:45 14:7 14:27 13:184 14:51 14:44 13:17 14:77 14:55 14:81 Yht. 12:123 12:117 13:59 14:75 14:83 14:17 14:85 12:46 13:169 13:201 14:84 39:0 13:170 12:47 12:118 13:6 14:68 12:79 12:21 12:111 12:78 13:117 12:48 13:116 12:162 13:119 13:118 13:68 14:86 14:80 13:163 13:142 13:65 13:141 14:16 12:49 13:140 1307 13:139 13:143 13:73 12:50 13:163 13:120 13:151 13:152 13:64 12:140 13:150 13:145 13:72 12:140 12:72 13:149 13:146 13:61 13:148 12:91 13:147 12:95 1137 12:15 12:22 12:140 13:62 12:97 13:63 12:16 12:155 12:137 13:62

404 Karttula404 Karttula 12:100 12:132 12:161

12:133

12:160 12:159

12:165

12:52 12:53 12:135 12:54

12:55

12:56

12:57 12:126

8:12

12:25 1:10 000 12:153 8:11 Id TUNNUS Ala (ha) %8:19-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 12:26 12:58 12:27 1137 9927708 1,311127 0 Yk, Mkk M Ei ole 4 3 Metsittymässä, kivikasoja 12:59 12:154 12:60 12:61 12:62 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa KarttuPlaohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Tervo Karttula Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. 4:8 4:48 2:25

9:0 4:48 2:24 4:17 2:11

3:16 2:26 4:9 2:12

2:13 3:11 2:10 Pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet 2:44 4:41 2:9 3:9 2:43

2:59

2:58 7:3 4:37 2:48

3:27 Yht. 876:1 3:26 2:47 3:32 3:21

7:2 3:24

8:1 1:27

3:23

1136

7:3

7:3

1:6160

8:1 7:3 3:7

4:13 8:1

1:36 3:30

8:1 Yht. 876:1

Yht. 878:1 1:30

Yht. 878:2 8:1 6:5 8:1

1:122:10 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 1136 9927707 4,173796 0 Mkk Ei ole 3 3 Metsittynyt, lohkareita 4:54 4:4 4:46 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Karttula Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. Yht. 876:2:0 6:47

6:52

4:37 6:29 Pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet 6:27

4:26

4:9

4:22

Yht. 876:2:0 4:23 6:28 4:17 4:37

6:19

4:31 1188 Yht. 876:2:0 13:24

13:23 815 1131:272 6:26 1497 13:21 13:23

6:26

6:25

13:20 21:20 13:26 1263

13:17 6:29 21:19

21:20 8:9 21:11 21:67

13:19 21:11

21:51

8:51 8:47 408 Kuivaniemi 8:34

21:70 8:46 8:51

8:17

8:24 8:42 1:10 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot Yht. 876:2:0 8:47 118:222 9922701 3,409222 0 Mkk Ei ole 4 2 Kivikasoja, jyrkkiä seinämiä 12683:49 9922709 0,268672 0 Mkk Ei ole 4 2 Jyrkkä seinämä 8:48 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Karttula Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen Suonenjoki 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. 1:122

1:108 Pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet 1:91 Kemppaanmäen kylää (406) 1:1

1:95 1:73 1:96

1:92

1:94

1:96 1308 1:3 1:93 1:26 1:35

1:73 1:10 1:10

1:13

1:120 1135 1:119

1:115 1:15 1:112 1:21 1:48

1:100 1:99 1:27 1:106 Yht. 876:2:0 1:67 1:47

1:26

1:46 1:61

1:103 1:64

1:57 1:53 1:44 1:78 1:52

1:43 Yht. 876:2:0 1:36 1:46 1:106 1:63 1:98 1:105 1:42 1:35 1:118 1:10 000 1:41 1:40 1:97 1:34 7:61 1:33 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jäl1k:12i3hoito Kunnostust Lisätiedot 1:191835 9927706 1,256573 0 Mkk Ei ole 4 3 Pusikkoa, sulautuu maastoon 7:39 1:118 7:44 Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluo1k:1k6a 7:62 Pohjav1e:4s8ia1:l8u7een osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Kuopio Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Karttula Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. Pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet

Yht. 876:2

1134

2517

Karttula Suonenjoki

27:24 27:25

27:11

1:10 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 27:19 1134 9927705 1,067931 0 Mkk Ei ole 5 4 Täysin toiminnassa

Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Karttula Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Suonenjoki Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009. 12:6 12:6

12:6

Pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet

12:6

2809 2439

1132

1133

1:10 000 Id TUNNUS Ala (ha) %-pv-alasta Kaava Yk-merk. Mkk-merk Jälkihoito Kunnostust Lisätiedot 1132 9922703 1,281021 0 Mkk Ei ole 3 3 Kasvillisuus palautumassa 1133 9922704 0,632178 0 Mkk Ei ole 5 4 Paljon irrotettua ainesta

Pohjavesialueen raja Jälkihoitoluokka Pohjavesialueen osa-alueen raja 0 Ei havaintoa Pohjavesialueiden välinen raja 1 Jälkihoidettu Karttula Varsinaisen muodostumisalueen raja 2 Osittain jälkihoidettu Vettä läpäisevä rantaviiva 3 Muotoiltu "Reiät" muodostumisalueella 4 Jälkihoitamaton

Suonenjoki Vedenottamot 5 Toiminnassa oleva Kunnostustarve Suunnitelma-alueet 0 Ei havaintoa Voimassa olevat maa-ainesluvat (>5/2009) 1 Suuri Päättyneet maa-ainesluvat (<5/2009) 2 Kohtalainen 21.9.2009, E.N. 3 Vähäinen Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/10, muu aineisto ©SYKE, 4 Luvanmukainen Pohjois-Savon ympäristökeskus Harjujensuojeluohjelma-alue 1:200 000 Maastokäynnit tehty 14.5.2009.