Tästä Argentiinalaisesta Ihmepojas- Valmentaja Rupesi Röhimään, Että Miten Tämä Nyt Ta Odotettiin Seuraavaa Maailman Parasta Pelaajaa

Kuninkaan tarina omin sanoin

Jari Litmasen ura maailman suosituimman urheilu- lajin ehdottomalla huipputasolla on kansainvälisesti merkittävä ja suomalaisittain ainutlaatuinen, ja monet ovat siitä kertoneet ja sitä muistelleet. Nyt puheen- Litmanen10 vuoro on ensimmäistä kertaa Litmasella itsellään. Näyttävästi kuvitettu kirja käy läpi Jari Litmasen huikean matkan Lahdesta maailman suurimmille jalkapallostadioneille, Reipas-juniorista Mestarien liigan voittajaksi ja oman aikansa vaarallisimpien hyökkääjäpelaajien joukkoon. Kuningas Litmanen kertoo nyt omin sanoin uransa suurimmista menes- tyksistä, isoimmista pettymyksistä ja tärkeimmistä henkilöistä matkan varrelta – miten hän itse on tämän kaiken nähnyt ja kokenut.

“Minulla on hyvin brasilialainen suhtautuminen jalkapalloon. Laji on on suuri osa minun persoonaani ja tärkeä osa elämääni.” – Jari Litmanen

179564*

99.1 ISBN 978-951-31-7956-4 Jari Litmanen Litmanen10

Kuvat: Juha Tamminen, Jussi Eskola, Lehtikuva, Witters GmbH Sportfotografie, Fotosports International, Pere Punti Photography, Orange Pictures, Stellan Danielsson, Toni Dueñas sekä Jari Litmasen yksityiskokoelma. Kuvalähteet mainitaan kuvien yhteydessä.

Etukannen valokuva: Jaanis Kerkis Takakannen valokuva: Jussi Eskola

Muiden muistelukset Jari Litmasesta: TBR Media Tilastot ja faktaruudut: Vesa Tikander (Urheilumuseo) ja Markku Kasila

Ulkoasu ja taitto: Timo Numminen

ISBN 978-951-31-7956-4 Painettu EU:ssa Sisällys

Esipuhe 7

1. Lahdesta ja Hollolasta kaikki alkoi 9 2. Miesten matkaan 31 3. Armeija ja muita muutoksia 57 4. Vihdoin ulkomaille 81 5. Uusia tuulia Amsterdamiin 115 6. Seikkailu Barcelonassa 133 7. Lapsuuden suosikkiseuraan 155 8. Paluu Ajaxiin 175 9. Ammattilaispelaajan arkea 189 10. Kymppipaikka 211 11. Uusiin liigoihin 219 12. Maajoukkue sydämessä 243 13. Lahti–Helsinki–Tallinna 271

Tilastot 284 Hakemisto 298 ESIPUHE

”Milloin aiot lopettaa jalkapallon?” Tätä minulta on sa Brasilian kakkosliigassa. Joulukuussa 2014 puoles- kyselty säännöllisesti siitä lähtien, kun palasin Ajax taan pelasin samassa näytösottelussa Cafun, Brasi Amsterdamista FC Lahteen kesäksi 2004. Minusta lian kaksinkertaisen maailmanmestarin kanssa. Sil- kysymys kuulostaa hieman oudolta. loin 44-vuotiaana hän pelasi tai harjoitteli kolmesta En muista koskaan lapsena päättäneeni, että nyt neljään kertaan viikossa sellaisella tasolla, jonka koki aloitan jalkapalloilun. Se on ollut osa elämääni niin itselleen sopivaksi. kauan kuin muistan. En ole koskaan päättänyt al- Cafun ammattilaisura on jo ohi, mutta jalkapal- kaa kävellä, juosta ja niin edelleen. Ei sellaisia asioi- losta hän nauttii edelleen. Kilpaurheilu ei ole ainoa ta päätetä, ne tulevat luonnostaan. Miksi siis pitäisi tapa pelata. päättää lopettaa? Minulla on samansuuntainen suhde jalkapalloon. Minua on aina viehättänyt brasilialainen tapa suh- En minä halua lopettaa pelaamista vaan jatkaa sitä tautua jalkapalloon. Brasiliassa synnytään, kasvetaan omalla tavallani. Harjoittelen ja pelaan edelleenkin, ja eletään pallon kanssa, ja jotkut lähtevät sieltä ul- vaikka ammattilaispelit ovat osaltani päättyneet. Ha- komaille pelaamaan ammatikseen. Kotiin palattuaan luan huolehtia itsestäni fyysisesti, sitä kautta tunnen he jatkavat pelaamista itselleen sopivalla tasolla. Ehkä itseni paremmin myös henkisesti. Jalkapallo on elä- he jatkavat ensin kotimaan sarjoissa, sitten kaverei- mäntapani, se on osa minua. Saan siitä iloa ja hy- den kanssa puistoissa ja hiekkarannoilla. vää oloa. Esimerkkejä riittää. Minua vuoden nuorempi, Olen kasvanut kiinni jalkapalloon, ja se on kasva- Euroopan ja maailman parhaaksi vuonna 1999 valittu nut kiinni minuun. Sen näkee helposti, kun katsoo Rivaldo pelaa poikansa kanssa samassa joukkuees- elämääni taaksepäin.

7 jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari

Hartolassa mummon ja papan kesämökin nurmikentällä. 8 1.

LAHDESTA JA HOLLOLASTA KAIKKI ALKOI

Synnyin Lahdessa, ja urheilu – oikeastaan kaikki mah- saakka isän ja äidin mukana peleissä ja harjoituk- dolliset kesä- ja talvilajit yksilö- ja joukkueurheilussa sissa, pukukopeissa ja joukkueiden busseissa, joten – oli kaupungissa läsnä. Lahti oli silloin ja on vieläkin minun kasvuympäristöni kokonaisuudessaan oli ur- urheilukaupunki. Siellä on yleisurheiltu, pelattu jal- heilumyönteinen. kapalloa, jääkiekkoa, koripalloa, lentopalloa ja pesä- Elin normaalin lahtelaisen työläisperheen lapsuu- palloa. Kaupunki tunnetaan tietysti myös hiihtourhei- den ja nuoruuden. Kotona meillä ei ollut mitään hie- lusta, ja Salpausselän kisat on suomalainen klassikko. nouksia, mutta ei mistään ollut varsinaisesti puutet- Sellaisessa ympäristössä oli vaikea välttyä urheilulta. takaan. Asuimme ensimmäiset vuoteni Liipolassa. Omassa perheessäni urheilu kuului jokapäiväiseen Se oli 70-luvun alussa nopeasti rakennettu tyypilli- arkeen. Isäni Olavi eli ”Mane” pelasi jalkapalloa, sa- nen kerrostalokaupunginosa, jossa oli paljon lapsi- moin jossain vaiheessa äitini Liisa. Neljä vuotta nuo- perheitä. Liipolasta on tullut vuosien varrella monia rempi pikkusiskoni Sini valitsi lajikseen koripallon. Ko- jalkapalloilijoita ja jääkiekkoilijoita, kuten jääkiekkoi- tona minua ei ikinä painostettu urheiluun, vaikka jot- lijoista Janne Laukkanen ja Pasi Nurminen, molem- kut ovatkin epäilleet isäni vaikuttaneen uravalintaa- mat NHL:ssä pelanneita. Jalkapallopuolelta meitä on ni. Olihan hän SM-sarjatason pelaaja, jolla oli tilillään minun lisäkseni ainakin Ismo Lius, Jari Rinne ja Pet- myös A-maaotteluita. ri Pasanen. Itse näen asian niin, että urheileminen tai liikku- Kun olin kuusivuotias, muutimme Hollolan kun- minen oli vahva osa lahtelaisuutta. Kuljin lapsesta nan puolelle omakotitaloon, josta oli matkaa Lah-

9 den keskustaan noin kymmenen kilometriä. Kerros- talon kasvattina olin tottunut siihen, että kaikkialla oli samanikäisiä ja vanhempiakin lapsia. Pihoilla lei- kittiin ja pelattiin. Kun menimme ensimmäistä kertaa katsomaan tu- levan omakotitalomme tonttia, ajomatka sinne tuntui silloin loputtoman pitkältä. Ensin ajettiin asvalt- yksityiskokoelma litmasen jari titietä, josta käännyttiin hiekkatielle. Siitä käännyt- tiin vielä pienemmälle hiekkatielle, jonne laitettiin auto parkkiin. Pienen pojan silmissä olimme keskel- lä ei-mitään. Sitten kävelimme vielä jonkin matkaa, kunnes isä ja äiti sanoivat, että tähän se meidän uusi talomme rakennetaan. Hartolassa kesämökillä. Isä laittaa matoa koukkuun. Ensimmäinen reaktioni oli, että minähän en tän- ne metsään muuta. Minä jään vanhaan kotiin. Mut- ta kun taloa sitten ruvettiin rakentamaan ja ympärille Liipolaan jäi kuitenkin läheinen ystävä, yläkerran nousi muitakin taloja, niin Hollolan Tiilikankaan asu- Nina, jonka kanssa leikimme paljon yhdessä. Jos- ma-alue paljastui erittäin miellyttäväksi paikaksi asua. sain vaiheessa Nina ilmoitti haluavansa mennä minun Siellä oli paljon lapsia ja lapsilla samat pelit ja leikit kanssani naimisiin, mutta jonkin ajan kuluttua perui- kuin Liipolan lähiössäkin. kin puheensa, koska jos alan pelata jalkapalloa kuten isäni, niin olen paljon kotoa pois. Ninan on täytynyt olla kaukaa viisas. Olimme alle 6-vuotiaita… Tiilikankaalla toiseksi kodikseni tuli Kautosten perheen koti kolmen ja puolen minuutin polkupyörä- matkan päässä meiltä. Heidän kanssaan olimme hy- viä perhetuttuja. Isäni oli Timo ”Tilli” Kautosen lap- suudenkaveri. He olivat asuneet lapsena samalla jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari asuma-alueella ja säheltäneet kaikenlaista yhdes- sä. Kumpikin pelasi jalkapalloa Lahden Reippaassa, ja jääkiekossakin he olivat olleet pakkipari. Kun vielä lapsia tuli samaan aikaan, niin yhdessäolo oli luon- taista. Minä olin syntynyt perheen pojista Tommin kanssa samana vuonna, ja me menimme kouluun samal- le luokalle. Tommin isoveli Turo oli pari vuotta vanhempi. Hänen kanssaan pelasin aina samassa juniori joukkueessa, jossa isäni oli valmentajana. Olin paljon tekemisissä veljesten kanssa, yhdessä ja erikseen. Heistäkin tuli jalkapalloilijoita. Koska isämme pelasivat SM-sarjassa, jalkapalloi- lu oli meille pojille tuttua puuhaa pienestä pitäen. 1-vuotiskuva studiossa. Pyörimme pelipäivinä Lahden Reippaan pukuhuo-

10 jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari

Las Palmas 1974. Lapsuuden ainoa lomamatka ulkomaille. neen lähettyvillä. Lahden Kisapuiston paikat kävi- vät meille tutuiksi, koska Mane ja Tilli olivat yleen- sä viimeiset pelaajat, jotka poistuivat kopista. To- jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari tuimme odottamaan kotiin pääsyä. Lihikset, mak- karat ja jäätelöt oli syöty ja limskat juotu paljon ennen ”herrojen” tuloa. Huomasimme Tommin ja Turon kanssa myö- hemmin, että jostain kumman syystä olimme myös itse ne pelaajat, jotka jäivät viimeisinä pukukoppiin. Otimme ihan rauhassa emmekä kiirehtineet pois. Emme ole koskaan sen enempää jutelleet, miksi vii- vyttelimme kopissa. Itse olen ajatellut, että peli vain on niin intensiivinen tapahtuma, että sen jälkeen on hyvä palautua rauhassa, jutella pelikavereiden kanssa ja käydä suihkussa. Mahdollisesti isämme tunsi- Mummo ja pappa sekä minä kastetilaisuudessa. vat samoin.

11 Vasemmalta: Äitini naisjoukkueen maskottina Lahdessa Mukkulan kentällä. Tiilikankaan lasten maastojuoksukil- pailut ja hiihtokilpailut.

Pukukopissa on minusta mukava ottaa rauhassa, niin suomalaiset (Törmänen, Ylianttila, Kokkonen ja mutta minulla on ollut myös pelikavereita, jotka sän- niin edelleen) kuin ulkomaisetkin (Innauer, Weißflog ja täävät heti pelin päätyttyä suihkuun tai ehtivät läh- muut), olivat kovia tekijöitä meidänkin mäessämme. teä kotiin ennen kuin itse olen saanut edes peliva- Muistan itse olleeni monet kerrat Jari Puikkonen, lah- rusteet riisuttua. telainen maailmanmestari. Oikeastaan minun oletet- Kun pelasin 80-luvun lopussa ensimmäisiä kausia tiinkin olevan nimeni vuoksi juuri Jari Puikkonen. Isä- SM-sarjassa eikä minulla ollut vielä ajokorttia, isä kul- ni oli muuten nuorempana harrastanut mäkihyppyä, jetti minut usein peleistä kotiin. Hän joskus huomaut- joten sekin harrastus taisi olla minulla tavallaan ve- ti, että ”sieltä pukukopista voisi tulla vähän nopeam- rissä. En itse kuitenkaan koskaan käynyt varsinaises- min pois”. Siihen oli hyvä kuitata, että muistin kyllä sa hyppyrimäessä. Myös olympialaisten tai MM-kil- itsekin odotelleeni erinäisiä kertoja pukukopin ulko- pailujen aikaan meillä oli omat kisamme. Niissä me puolella. Omat oppisi on otettu haltuun. sitten myös hiihdimme. Wimbledonin tennisturnaus kuului vakioseurat- taviin. Katsoimme pelejä televisiosta, ja sen jälkeen liikunnan iloa Kautosten asvalttinen kotikatu sai toimia meidän pe- Koulu, perhetausta ja jalkapallo yhdistivät Kautosen likenttänämme. Tiehen vedettiin liidulla takarajat, ja poikia ja minua, mutta niin yhdistivät muutkin urhei- pari kaveria piteli narua verkkona. Siinä sitten pe- lulajit. lasivat björnborgit, johnmcenroet ja jimmyconnor- Esimerkiksi vuodenvaihteen molemmin puolin hy- sit aina riippuen siitä, keitä oli finaalissa. Myös Ivan pättiin ”oma keskinäinen” Keski-Euroopan mäkiviik- Lendl esiintyi otteluissamme, koska yksi Kautosten ko. Katselimme osakilpailuja ensin televisiosta ja sen puumailoista sattui olemaan mallia Ivan Lendl. jälkeen lähdimme omilla suksilla Kautosten kodin vie- Seurasimme lajia kuin lajia ja yritimme tehdä pe- ressä olleeseen pikku mäkeen. Menestyshyppääjät, rässä. Muistan esimerkiksi keihäänheittokilpailut, joi-

12 kuvat: jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari kuvat:

ta varten katkaistiin ohut puu ja karsittiin siitä oksat. Rippijuhlani. Vasemmalla minä sekä serkkuni Sitten vain viiva hiekkaan ja keihästä heittämään! Tommi ja Satu. Oikealla serkkuni Josen kanssa. Koulussa suosikkiaineeni oli ilman muuta liikunta. Siellä käytiin tunneilla läpi kaikki urheilulajit ja kou- 70-luvun liikuntaharrastuksia muistellessa kannat- lun jälkeen iltaisin myös liikuttiin eri tavoin. Moni- taa pitää mielessä, että tuohon aikaan kotona sisäl- puolinen liikunta oli hyvin luonnollista. Isänikin pe- lä ei ollut oikeastaan mitään tekemistä. Ei ollut tie- lasi jalkapallon ohessa jääkiekkoa noin 18-vuotiaak- tokoneita, ja televisiossakin oli tasan kaksi kanavaa. si asti. Mäkeä hän hyppäsi 14–15-vuotiaaksi. Äiti- Eikä telkkarista tullut mitään erityistä lapsille – pait- ni puolestaan oli luistellut, yleisurheillut ja pelan- si Pikku Kakkonen jossain vaiheessa. nut jalkapalloa. Kotona tuli katsottua televisiosta suurin piirtein Yleinen urheilullisuus ja liikunnallisuus oli toden- ainoastaan Euroviisut, Syksyn Sävel, MM-kisat hiih- näköisesti tyypillistä kaikkialla 70-luvun Suomessa, dossa, yleisurheilussa, jääkiekossa ja jalkapallos- mutta Lahdessa suhde urheiluun on mielestäni eri- sa, olympialaiset, jääkiekon Izvestija-turnaus, Keski- tyinen, niin kesä- kuin talvilajeissa. Euroopan mäkiviikko, Wimbledonin tennisturnaus ja Kesälajeista pesäpallo oli maan ykkönen 50-lu- lauantaisin Englannin liigaa. Silloin tiesi tasan tark- vulla, 60-luvulta lähtien jalkapallolla on ollut vank- kaan, minä päivänä ja mihin aikaan mitäkin ohjelmaa ka asema lahtelaisessa urheilukulttuurissa. Lentopal- tv:stä tuli. Muuten oltiin naapurin kavereiden kanssa lossa Lahden Kimmo menestyi 60–70-luvuilla. Ko- pihalla, ja aina oli jotain tekemistä. Meidän lapsuu- ripallo nousi vahvasti esiin, ensin naiset 80-luvulla, temme ja nuoruutemme menivät peleissä ja leikeissä. myöhemmin 90-luvulla miehet. Talvisin jääkiekko on Itselläni jalkapallo valikoitui lajiksi tavallaan veren- ollut vahva laji. Mäkihypystä Lahti tietenkin tunne- perintönä, mutta ihan yhtä vahvasti jääkiekko kul- taan, ja hyppyrimäet ovat varmasti kaupungin erot- ki rinnalla. Pelasin jalkapalloa Lahden Reippaassa tuvin maamerkki. Yllättävää kyllä, hienoista hiihto- ja jääkiekkoa Kiekkoreippaassa. Jaksoin kahta la- maastoista huolimatta Lahdesta ei Siiri ”Äitee” Ran- jia 14-vuotiaaksi asti, mutta viimeisen vuoden aika- tasen ja Aino-Kaisa Saarisen (Hollola) lisäksi montaa na ajattelin, että näiden kahden lajin välillä oli teh- tunnettua hiihtäjää ole. tävä valinta. Tykkäsin todella lätkästä, ja jos minus-

13 ta ei olisi tullut jalkapalloilijaa, niin varmasti sitten Nykyään luistelen enää liian harvoin, lähinnä jääkiekkoilija. omien poikieni Caron ja Brunon kanssa sekä muu- Kuitenkin jalkapallo oli minulle aina enemmän sy- taman kerran talvessa joissakin kutsupeleissä. Vaik- dämen asia. Kun valinta lopulta piti tehdä, oli selvää, ka niin jääkiekon pelaaminen kuin pelien katsele- että jääkiekko jää. Itku siinä silti tuli, kun ilmoitin pu- minenkin jäävät nykyään vähiin, lapsena jalkapal- helimessa asiasta jääkiekkovalmentajallemme, ketju- lo ja jääkiekko sopivat hyvin yhteen – siinä oli sel- kaverini Toni Koivusen Markku-isälle. vä kesä- ja talvilaji. aktiivinen urheilija myös futiskentän ulkopuolella

ari Litmanen tunnetaan niin Nelikon mielikuvitus oli raja- tv:stä myös jalkapalloon. Kun Eng- Suomessa kuin maailmallakin ton. Laskettelukisoissa Tillikan- lannin pääsarjaa näytettiin Ylen komean jalkapalloilijan uran- kaan mäen pienet kuuset ja isom- TV2:lla, halusivat aktiiviset urheili- Jsa vuoksi, mutta nuorempana mat männyt toimivat pujottelura- jat tuoda myös omaan ykköslajiin- aika kului aktiivisesti myös muiden tana, tenniskentän syöttörajat piir- sa vaikutteita Britteinsaarilta. lajien parissa. rettiin liiduilla asfalttiin ja pituus- – Hommasimme Reippaan Litmanen asui perheensä kans- hyppy suoritettiin hiekkalaatikolla. edustusjoukkueelta Mitre multiplex sa Hollolassa, Tiilikankaalla. Lähellä – Silloin se erityinen juttu oli, -pallon, koska Englannissa pelattiin asuivat myös joukkuetoveri Tommi että joukkuelajeissa jako ei koskaan sillä. Märillä ja viileillä ilmoilla piti Kautonen, tämän isoveli Turo sekä muuttunut. Minä ja Jari olimme aina myös ilman muuta laittaa linimen- Mika Törnvall. Nelikko muodosti Turoa ja Mikaa vastaan. Henki oli tit pintaan ennen peliä ”pukuhuo- tiiviin kaveriporukan, joka touhu- aina se, että me halusimme voittaa neessa”, ja sen mukainen oli sitten si eri urheilulajien parissa ympäri kaksi vuotta vanhemmat ja he eivät haju sisätiloissa, Kautonen muistaa. vuoden. Pääpaino oli kesäisin jal- puolestaan halunneet hävitä nuo- Kautosen mielestä monen lajin kapallossa, mutta iloa irtosi kosolti remmille, ”Auge” sanoo. epävirallinen harrastaminen oli il- myös pallopelejä eksoottisemmis- Oli laji mikä tahansa, siinä oli man muuta etu myös jalkapallos- ta lajeista. aina kilpailullisuus mukana. Jos sa. Lajien laajasta kirjosta ei aina- – Ympäri vuoden me touhusim- ryhmän yksi jäsen oli jostain syystä kaan ollut haittaa, sillä sekä Kauto- me ja pelasimme eri lajeja. Jokaista poissa, pelattiin yleensä jalkapalloa sen molemmat veljekset että Lit- lajia katsottiin ensin tv:stä, ja sit- tai jääkiekkoa – riippuen vuoden- manen etenivät urallaan vähintään ten piti keksiä se sama laji omis- ajasta. Yksi lapsista oli maalissa ja Suomen pääsarjatasolle asti. sa olosuhteissa. Talvisin tv:stä tuli kaksi muuta kisasivat keskenään. – Ne olivat niin kovia ja hyviä Keski-Euroopan mäkiviikko ja las- – Jari oli aika paljon maalissa ja tapahtumia, että jätin jopa muuta- kettelukisoja, kesällä Wimbledonin minä Turon kanssa vastakkain. Oli mia joukkueharjoituksia väliin nii- tennisturnaus sekä yleisurheilua, ja laji mikä tahansa, joku halusi olla den takia silloin 10–12-vuotiaa- talvella pelattiin jääkiekkoa, Tommi paras, Kautonen kertoo. na. Koin ne paremmiksi! Kautonen Kautonen luettelee. Kaveriporukka otti vaikutteita nauraa kovaan ääneen..

14 Joskus tosin oli hiukan haas- tetta sovitella aikatauluja yhteen. Muistan monia kouluaamuja, kun sekä lätkä- että futiskassi piti laittaa valmiiksi. Ensin kouluun, koulusta kotiin ja linja-autolla kau- jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari punkiin lätkäkamat yhdellä olal- la ja futiskamat toisella. Molem- mat treenit läpi peräkkäin, ja sitten joko hyppäsin taas linja-au- toon tai isä tuli hakemaan minua kotiin. Se oli mielettömän hienoa aikaa. Uskon, että silloin intohi- moni ja sitoutumiseni urheiluun ja liikkumiseen vahvistuivat. Lahden Reippaan naisten joukkue, minä maskottina. En pysty muistamaan, että olisin ikinä jäänyt yksis- täkään treeneistä pois siksi, että minua ei olisi kiin- nostanut mennä. Ennemminkin oli toisinpäin. Esi- ensimmäisen naisjoukkueen eli mimmiliigajoukkueen merkiksi talvisin jääkiekkoharjoitusten pakkasraja ul- maskottina. Äitini oli liittynyt joukkueeseen heti, kun kona taisi olla –20°. Muistan, kuinka joskus puhalte- se perustettiin 70-luvun alussa. lin lämpömittariin, jotta saatoin soittaa jollekin pe- Pikkulapsena oranssimustat värit näkyivät ympä- likaverille kertoakseni lämpötilan olevan meillä vain rilläni. Kun menin kylään Kautosille, Reipas tuli vas- –19,5°. Sillä tavalla todistelin, että oli riittävän läm- taan sielläkin, koska Tilli oli isäni joukkuekaveri. Sis- mintä treenata ulkojäillä. koni kummisetä oli Matti Sandberg, Reippaan pelaa- Asuma-alueemme keskellä sijaitsi kenttä, joka oli jia hänkin. Vasta kun itse rupesin pelaamaan jouk- kiva kokoontumispaikka lapsille. Siellä käytiin aina kueessa, aloin ymmärtää, että Lahdessa oli muita- kovia leikkejä kesät talvet, ja siellä myös tapasi mo- kin joukkueita. nenlaisia ihmisiä. Alueellamme asui mielenkiintoista Toisaalta 70-luvulla katseltiin televisiosta Englan- väkeä, muun muassa sittemmin näyttelijänä ja koo- nin liigaa, ja Liverpoolista tuli suosikkijoukkueeni. Ai- mikkona tunnetut Salmisen sisarukset Eppu ja Kris- nakin jo kaudelta 1976–77 muistan Liverpoolin jouk- se, näyttelijä Oskari Katajisto ja formulamiehinä tun- kueen, jossa suosikkini oli ensin Kevin Keegan, pu- netut Koirasen veljekset. nainen numero 7 pitkine kikkarahiuksineen ja Patric- kin kenkineen. Samassa joukkueessa pelasivat myös muun muassa John Toschack, Phil Neal ja maalissa lahden reipas ja muut Ray Clemence – sekä tietenkin Phil Thompson, myö- suosikit hemmän ajan apulaismanageri Liverpoolissa. Voi siis perustellusti sanoa, että synnyin ja kasvoin Kevään 1977 Euroopan cupin – silloisen Mesta- kiinni urheiluun ja varsinkin jalkapalloiluun. Samalla rien liigan – voiton jälkeen Keegan siirtyi Saksaan tavalla minä juurruin Lahden Reippaaseen. HSV:hen, ja hänen korvaajakseen ostettiin Celticistä Isäni pelasi kymmeniä vuosia Reippaassa, jossa uusi numero 7, Kenny Dalglish. Hänestä tuli seuraa- hän voitti yhden Suomen mestaruuden ja viisi kertaa va ja suurin suosikkini Liverpoolissa niin kuin monel- Suomen cupin. Ihan pienenä olin Lahden Reippaan le muullekin Liverpool-fanille!

15 Suomessa katselin Reippaan pelien lisäksi tieten- Vaikka pysyin edelleen uskollisena Lahden Reip- kin myös maaotteluita. Olympiastadionilla kävimme paalle, Kevin Keeganillekin HSV-siirrosta huolimat- isän kanssa katsomassa useammankin pelin. Muistan ta ja Kenny Dalglishille, niin vuonna 1982 jalkapallo- elävästi Atik Ismailin, joka oli yksi suomalaisista suo- elämässäni oli yksi erityisen merkittävä pelaaja lisää, sikkipelaajistani. Kerran hän heitti tekemänsä maa- jonka uraa seurasin. Ihmettelin, kuinka joku voi olla lin jälkeen kuperkeikan (taisi olla Suomi–Kreikka- tai niin mielettömän hyvä kaikkien muiden hyvien pe- Suomi–Unkari-peli), jota oli tietenkin kokeiltava sit- laajien joukossa. Maradonan fanittaminen ei siis alun ten myöhemmin omissa treeneissä. perin ollut oma keksintöni, vaan hänet tavallaan tun- Myös Argentiinan MM-kisat 1978 iskostuivat lähte- gettiin minulle – mutta en valita. mättömästi mieleeni. Mestarijoukkueen suuri sankari Noihin aikoihin oma peliurani oli jo hyvässä vauh- oli tietenkin turnauksen maalikuningas Mario Kempes. dissa. Kun aloitin Reippaassa, pelasin ensin syksyl- Joukkueessa pelasivat muun muassa Daniel Passarel- lä yhdessä F-junioreiden turnauksessa, se taisi olla la, Osvaldo Ardiles, Leopoldo Luque, Alberto Taran- Saimaa Cup Lappeenrannassa. Talvella joukkue siir- tini, maalivahti Ubaldo Fillol numerolla 5 ja niin edel- tyi E-junnuihin, ja minä seurasin perässä, vaikka olin leen. Ihan viimeisten joukossa joukkueesta oli pudon- muita nuorempi. nut joku nuori, pieni 17-vuotias pelaaja. Seuraavana vuonna 1979 tämä nuori, pieni poika johdatti Argen- tiinan nuorten maailmanmestariksi. ensimmäinen otteluni Noihin aikoihin, 1979–80, liityin ensimmäiseen vi- Itse asiassa olin ehtinyt tehdä debyyttini virallisessa ralliseen joukkueeseeni, Lahden Reippaan F/E-junio- ottelussa jo aiemmin, kesällä 1979. reihin, jossa olin pari vuotta muita nuorempi. Kerran Naapurustossa asunut Arto Järvinen pelasi maali- kun pelasimme yhdessä turnauksessa, yhden pelika- vahtina kotikulmamme Salppiksen joukkueessa. Sal- verin isoveli ryhtyi antamaan meille erilaisia lempini- pakangas oli Hollolan suurin keskus, jossa oli kaup- miä. Yksi sai olla Kempes, toinen Ardiles ja joku kol- poja, kirjasto, koulu ja niin edelleen. Oli kesäloma, mas Keegan. Minä olin joukkueen tummin, pienin ja ja lähdin Arton mukaan seuraamaan heidän peliään. nuorin ja sähelsin siellä muiden mukana – tai jalois- Pyöräilimme kentälle, ja perillä selvisi, ettei heillä ol- sa. Varmaan siksi hän antoi minulle nimeksi Diego. lut tarpeeksi pelaajia. Tarvittiin ainakin yksi poika li- Olin pettynyt siihen, että minulle annettiin nimek- sää, jotta he saisivat aloittaa pelin. si vain ”joku Maradona”, vaikka olisin halunnut olla Arto ehdotti valmentajalle, minua osoittaen, että mieluummin joku hyvä pelaaja, kuten Ardiles, Kempes otetaan tuo poika mukaan. Valmentaja vähän epäi- tai Keegan. Koulussakin, kun englannin kielen opis- li, voiko niin pieni poika pärjätä, mutta Artsi vakuut- kelu alkoi ala-asteella ja jokainen sai valita tunneil- ti, että kyllä se pärjää. le oman englantilaisen nimen, minä olin Kevin (Ken- Menin siis muiden mukana työmaaparakilta näyt- ny oli skotlantilainen…). tävään pukukoppiin, jossa minulle annettiin paita nu- Joka tapauksessa nimi Diego Maradona jäi vai- mero kolme. Valmentaja alkoi sitten numerojärjes- vaamaan niin paljon, että päätin selvittää, kuka oi- tyksessä kirjata ylös nimiä ja syntymäaikoja. Pian tuli kein oli kyseessä. Sain aika nopeasti selville hä- minun vuoroni. Kerroin olevani Jari Litmanen ja syn- nen tarinansa, ja viimeistään 1982 maailmanmesta- tyneeni 20. helmikuuta 1971. ruuskisojen alla tästä argentiinalaisesta ihmepojas- Valmentaja rupesi röhimään, että miten tämä nyt ta odotettiin seuraavaa maailman parasta pelaajaa. meneekään. Muut pojat olivat syntyneet siinä vuo- Hänet oli juuri ennen kisoja ostettu ennätyssum- den 1964 tai 1965 paikkeilla. Joukkue oli Salppiksen malla Barcelonaan. C-juniorit, ja minä olin ekaluokkalainen, tosin toiselle

16 Koulupiirustus ala-asteelta. jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari

17 menossa. Pelipaitani ylettyi polviin asti, ja hihat oli- Meitä istui vaihtopenkillä kolme kaveria. Meidän vat 20 senttiä liian pitkät. mielestämme peli taisi olla vähän tylsä, koska yksi ka- Pääsin kuitenkin kentälle. Se oli matsi Salpakan- vereista ehdotti, että lähtisimme vähän kävelemään. kaan koulun hiekkakentällä: hollolalainen Salppis vas- Lähistöllä oli vanhoja puutaloja, ja kohta olimme nii- taan lahtelainen Stars. Muistaakseni pelasimme yhden pihoilla keräämässä omenoita. Pyörittyämme ai- den miehen vajaalla, mutta voitimme silti jotain 5–2. kamme kentän liepeillä palasimme takaisin penkille Minä pelasin oikealla laidalla ja taisin päästä syöttä- taskut täynnä. Niitä omenoita sitten syötiin pelin lop- mään kaksi maalia. Se oli debyyttini virallisissa ot- puun saakka. Muistaakseni tulos oli 1–1. teluissa. Kun palasin kotiin, isä tiedusteli taas, miten oli Pelin jälkeen valmentaja kyseli, olinko kiinnostu- mennyt. Ilmeisesti vähän pettyneenä kerroin tasa- nut pelaamaan jatkossakin. Kysyin kotona isältä lu- pelistä ja siitä, ettei peliaikaa ollut herunut. Seuraa- van, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, jos ker- vana päivänä isä oli tavannut valmentajan ja kysellyt ran intoa on. pelistä. Valmentaja oli kertonut, ettei ollut uskaltanut Seuraavaksi lähdettiin linja-autolla elämäni ensim- laittaa minua kentälle, koska vastustajalla oli puolus- mäiseen vierasotteluun. Matka Salpakankaalta Hollo- tajana niin paljon isompi kaveri, joka taisi vähän hais- lasta Mäntsälään tuntui todella pitkältä. Perillä kaik- kahtaa viinallekin. Omenoista ei kai tullut puhetta. ki oli tosi hienoa – kentällä oli jopa katsomo, ehkä Urani Salppiksessa ei kestänyt muutamaa peliä sadalle ihmiselle. Pelissä olimme häviöllä 0–1 ja is- enempää, mutta ne olivat joka tapauksessa ensim- tuin vaihdossa, kun parisen minuuttia ennen loppua mäiset kokemukseni seurajalkapallosta. Syksyllä lii- valmentaja laittoi minut kentälle vasempaan laitaan. tyin Reippaan F-junioreihin. Onnistuimme tekemään 1–1-tasoituksen, ja minä- kin tuulettelin innoissani muiden mukana. Pelin jäl- keen tunnelma pukukopissa ja bussissa oli mahtava! elämää tiilikankaalla Siis ainakin minulla. Olin tietenkin tutustunut jalkapalloon jo aikaisemmin. Kotona kerroin ylpeänä, kuinka hieno peli meillä Kuusivuotiaana olin ilmoittanut haluavani jalkapallo- oli ollut ja että olimme nousseet tasapeliin. Isä ky- kouluun, ja Reipas järjesti sellaisia eri kentillä ym- syi, kuinka paljon pelasin. Kerroin, että varmaan sii- päri Lahtea. Lähin kenttä oli Kärpäsen koulun kent- nä kaksi minuuttia peliaikaa tuli, tosin kertaakaan en tä, jonne oli matkaa noin seitsemän kilometriä. Kul- koskenut palloon. Mutta ei se haitannut, hienoa oli! jin matkan pyörällä yhdessä Reippaan edustusjouk- Pelasin Salppiksessa kesällä 1979 yhteensä kol- kueen huoltajan Voitto Mäkisen pojan Maken kans- messa neljässä ottelussa. Salppiksen ajoilta jäi mui- sa. Sain koulusta mitalinkin, kun voitimme Benfican takin hauskoja muistoja. Ursan hiekkakenttä Lahden joukkueena pienten sarjan vuonna 1977. kaupunginsairaalan vieressä oli legendaarinen. Siel- Nykypäivänä tuntuisi aika hurjalta, että kuusivuo- lä voitiin pelata ja harjoitella talvellakin, koska se au- tiaat kävisivät itsekseen polkupyörällä niin kauka- rattiin ja hiekoitettiin. Se myös sijaitsi korkeammal- na, mutta silloin se oli ihan tavallista. Muutenkin elä- la, siksi aurinko lämmitti sen keväällä ensimmäise- mä oli siihen aikaan varmasti erilaista kuin nykyään. nä pelikuntoon. Oma koulumatkani oli kolmisen kilometriä, ja kuljim- Ursan kentällä pelattiin aina myös kevään ensim- me sen pyörällä. Jos oli liikaa pakkasta, silloin kävel- mäiset miesten harjoitusottelut, ja olin ollut siellä kat- tiin ja talvella myös hiihdettiin. Suoriutuminen kou- somassa Reippaan edustusjoukkueen pelejä. Fiilis oli luun ja sieltä takaisin omin voimin oli silloin täysin hieno, kun pääsin sinne itse pelaamaan Starsia vas- tavallista. Jos koulun jälkeen illemmalla oli harjoituk- taan Salppiksen C-junioreissa. sia, harjoiteltiin. Jos harjoituksia ei ollut, keksittiin itse

18 perässä. Poikien äiti kyy- ditsi kuplavolkkarilla mei- dän kolmen lisäksi muutamaa muuta naapurinpoi- kaa kahden luokan ajan. On siinä Outi-äidillä ol- jari litmasen yksityiskokoelma litmasen jari lut kestämistä, kun autos- sa on istunut 5–7 pikku- poikaa. Muistan, että ne koulumatkat olivat ainakin meistä pojista hauskoja. Hälvälän koulussa oli vain kuusi luokkaa, ja siksi kaikki tunsivat toisensa. Se oli kiva koulu. Sieltä muistan muun muassa näytte- lijä Ville Haapasalon, joka oli vuotta alempana. Pe- lasimme molemmat jää- kiekkoa Kiekkoreippaassa peräkkäisissä ikäluokissa, joten näimme toisiamme koulun lisäksi myös jää- hallilla. Turo, Kautosten naapuri Mikko Kivistö ja minä Lapsuuteni oli varsin suojaisa, oli rauhallinen asu- Liverpool-paidassa linja-autopysäkillä. ma-alue ja rauhallinen koulu. Kyllä mekin silti jotain paheita harrastimme. Joskus kymmenen ikävuoden kaikenlaista puuhaa, urheilua tai muita tavallisia las- vaiheilla poltimme salaa muutaman tupakan. Menim- ten pelejä ja leikkejä. me Kautosen veljesten ja pikkusiskoni Sinin kans- Hollolan Tiilikankaan omakotialueella ei paljon pa- sa autotalliin tupakalle, kun vanhemmat olivat pois- hoja tehty. Läheisellä Salpakankaan kerrostaloalueella sa. Kovasti vannotettiin siskoa, ettei kenellekään saa oli toisinaan jotain hämminkiä, mutta meidän alueel- kertoa. Jäimme kuitenkin kiinni, ja kävin äidin kans- lamme sain viettää todella rauhallisen lapsuuden ja sa tiukkasävyisen keskustelun. Hyvin nopeasti pää- nuoruuden. Jos olisimme jääneet asumaan Liipolaan, simme sopuun siitä, ettei tupakointi ollut minun jut- niin kuin pienenä halusin, tilanne olisi voinut olla toi- tuni – eikä se hyvältä edes tuntunut. senlainen, sen verran hurjia juttuja olen sieltä myö- Sitten kerran, joskus vuosia tätä myöhemmin, oli hemmin kuullut. taas tapahtunut jotakin, josta vannotin Sini-siskoa Kun aloitin koulun, olisin kuulunut Salpakankaan olemaan kertomatta kenellekään. Sini lupasi olla ker- ison koulun piiriin. Kautosen veljeksistä vanhempi tomatta ja muistutti, ettei ole kertonut tupakanpol- Turo oli kuitenkin aloittanut koulun Hälvälän ala-as- tostakaan. Poikien kanssa nauroimme, että sen voi teella, joka oli pieni maaseutukoulu peltojen keskel- kyllä kertoa, koska jäimme kiinni jo vuosia sitten. Tu- lä. Sinne menimme myös me Tommin kanssa Turon lipa siinä ainakin todettua siskon lojaalius.

19 TÄRKEITÄ HENKILÖITÄ ELÄMÄSSÄNI

vanhemmat keasti mukaan Reippaan edustusjouk- minun elämäni suurimpia menetyksiä. Isäni Olavi Litmanen on itse ollut kueeseen ja opetti työnteon merki- Olen suuresti kiitollinen, että minulla pelaaja ja myös valmentajani junio- tyksen. Hän oli palomies, ja meillä oli oli mahdollisuus elää kaksikymmentä rijoukkueissa. Kävimme kahdestaan syksyisin ja alkutalvisin paloasemalla vuotta niin uskomattoman hienon ih- säännöllisesti harjoittelemassa myös voimaharjoittelua aina sen mukaan, misen lähellä. viikonloppuisin ja loma-aikoina. Sain miten hänen työvuoronsa ja oma oh- häneltä esimerkkiä, hyviä neuvoja sekä jelmani sopivat yhteen. asenteen, että silloin kun treenataan, erkki litmanen ollaan tosissaan. Äitini Liisa Litmanen Erityismaininta kummisedälleni, isäni opetti minulle vastaavasti elämän pe- harri kampman veljelle Erkki Litmaselle, joka on aut- rustaitoja: ruoanlaittoa, tiskaamista, Harri Kampmanilta opin vieläkin am- tanut minua monin eri tavoin elämäni pyykinpesua ja siivousta. En koskaan mattimaisempaa otetta harjoitteluun. varrella. pitänyt tällaisia asioita vastenmielisinä Hänen kanssaan treenaamiseen tuli vaan ymmärsin jo nuorena, että niiden laadullista ja määrällistä lisäystä. Hän hoitaminen on elämän perusasioita. oli kunnianhimoinen ja eteenpäin pyr- hoito-osasto: kivä valmentaja, joka sopi erinomai- paavo leiramo ja sesti siihen urani vaiheeseen. Meillä isovanhemmat molemmilla oli halu ja mahdollisuus jari-pekka keurulainen Minulla on ollut urallani ja elämässä- panostaa jalkapalloon. Hape oli tär- Hieroja Paavo Leiramo on tuttu jo ni monia pettymyksiä, kuten lukuisat keässä roolissa ennen lähtöäni ulko- 80-luvun puolivälistä poikamaajouk- loukkaantumiset. Isoisäni haavoittui maille ja oli koko 90-luvun mukana kueiden ja Lahden Reippaan ajoilta. sodassa ja sai sirpaleita keuhkojen monissa jalkapallon ulkopuolisissakin Sittemmin olen saanut hänen käsit- ympärille. Hän väsyi helposti mutta asioissa. telyjään myös A-maajoukkueessa teki silti hymyillen kuntoutusliikkei- sekä Amsterdamissa ja Barcelonas- tään aamu- ja iltapäivisin ja illalla. sa. Paavo ei ole hoitojensa kanssa Hänen positiivisuuttaan ja sitkeyt- louis van gaal ikinä katsonut kelloa tai aikataulu- tään ajatellessa omat loukkaantu- Louis van Gaal on ollut urani paras ja. Jari-Pekka Keurulainen on ollut miseni ovat tuntuneet pieniltä – tai valmentaja. Hän luotti minuun ja näki avainasemassa kuntoutusproses- eivät ainakaan ylitsepääsemättömiltä minussa potentiaalia. Olin tietenkin seissa viimeiset 15 vuotta. Hän on asioilta. Myös molemmilta isoäideil- luonut Suomessa pohjan jalkapalloi- käyttänyt aikaa ja vaivaa pitääkseen täni opin kiitollisuutta elämän pienistä lijana, mutta ne viimeiset 15–20 pro- minut kunnossa. asioista. Ollaan tyytyväisiä ja kunnioi- senttia, jotka tarvittiin askeleeseen tetaan sitä, mitä meillä on. Suomesta kansainväliselle huipulle, sain van Gaalilta ja hänen valmen- lukuisat valmentajat nusryhmältään sekä pelaajaryhmäl- Heihin kuuluu esimerkiksi Turo Flink, simo syrjävaara tä. Minulla oli kyllä kykyjä, mutta van joka rohkeasti peluutti minua 17-vuo- Simo Syrjävaara otti minut 14-vuo- Gaal, hänen harjoitus- ja pelitapansa tiaana Markus Törnvallin rinnalla Lah- tiaana maajoukkuerinkiin. Hän opet- sekä koko Ajaxin joukkue hioivat ne den Reippaassa 1988. Se oli minun ti minulle kansainvälisen jalkapallon huippujalkapalloilun mukaisiksi. läpimurtovuoteni miesten sarjassa. ensi askeleet ja muutenkin paljon Maajoukkuevalmentaja Jukka Vakkila hyviä juttuja. Hän oli pelannut isäni puolestaan nosti minut A-maajouk- kanssa niin vastustajana kuin pelika- heikki marttinen kueeseen 18-vuotiaana, ja sitä seu- verina samassa joukkueessa, ja minut Heikki Marttinen oli minulle tärkeä raavana vuonna olin jo vakiopelaaja hän muisti kuulemma lastenrattaista henkilö tausta-asioiden hoidossa. Hän maajoukkueessa ja vuoden pelaaja asti. Side häneen oli erityislaatuinen. hoiti kaikki sopimusasiat ja antoi isälli- Suomessa. siä neuvoja, jotka eivät koskeneet pel- kästään taloutta vaan elämää yleensä. hannu hämäläinen Heikki oli kansainvälinen mies, jolla oli oma perhe Hannu Hämäläinen otti minut 15- paljon elämänkokemusta. Hänen kuo- Puoliso ja lapset. Perhe on kaiken pe- vuotiaana suoraan B-junioreista roh- lemansa 2010 tuli20 yllättäen ja on ollut rusta. Sinillä ei aina ollut helppoa. Hän aloitteli jalka- palloakin ja kävi Reippaan jalkapallokoulussa. Reip- ”Muistin tarinat Maradonasta, paalla ei kuitenkaan ollut hänen ikäluokkansa tyttö- joka vietti kaiken vapaa- joukkuetta, joten pelatakseen olisi pitänyt liittyä kil- pailija Kuusysiin. Se oli Reippaan perheen tyttärel- aikansa pallon kanssa ja le vaikea paikka, kun ulkopuolisetkin rupesivat puut- kertoman mukaan nukkuikin tumaan asiaan, että joku raja pitää olla eikä nyt ainakaan Kuusysiin voi mennä. Aika kovia sanoja alle pallo tyynyn vieressä.” 10-vuotiaalle, joka olisi vain halunnut pelata. Tosin kaikki tapahtui hymyssä suin, leikillään, mutta eihän lapsi tällaista ymmärrä. minun lisäkseni alkoivat myöhemmin kuitenkin käy- Jorma Salonen, isän pelikaveri Reippaasta, ehdotti dä, kuten Kautosen Tommi sekä eräs pieni poika ni- Sinille sitten koripalloa jalkapallon sijaan. Hän seurus- meltä Joonas Kolkka. teli Suomen kaikkien aikojen parhaan naiskoripalloili- Monet kerrat olin Suurhallissa kolmesta jopa ilta- jan Lea Hakalan kanssa, ja Lea valmensi silloin tyttö- yhdeksään. Jätin kotiin isälle lapun, että olen hallil- joukkuetta. Niin jalkapallo sai Sinin osalta jäädä. On- la – silloin ei ollut kännyköitä. Joskus viiden–kuuden neksi sisko tykkäsi koripallosta ja pelasikin pitkään. aikoihin isällä oli tapana ajaa hallille kyselemään, joko Samainen Salosen Jommi näki kerran yhden tyttöjen olen valmis lähtemään kotiin. Yleensä pyysin, että jäi- pelin ja kertoi siitä isälle, että Sini pelasi hyvin, teki simme vielä hetkeksi. Isä odotteli lueskellen iltapäi- yhtä pistettä vaille kaikki joukkueen pisteet eikä ollut välehtiä. Seitsemän maissa sama toistui. Yhdeksäl- edes mitenkään itsekäs. tä hallia ruvettiin laittamaan kiinni ja isä totesi, että nyt pitää lähteä – minun piti mennä aamulla kouluun ja hänen puoli seitsemäksi töihin. Jossain vaiheessa urheilu-uralle isäkin oppi tulemaan hallille suosiolla vasta myöhem- Nuorempana asuinympäristössäni liikunta oli kaikil- min, koska tiesi, etten kuitenkaan halua lähteä en- le lapsille jokapäiväistä, siten omakaan urheileminen nen yhdeksää. Nämä olivat siis päiviä, jolloin ei ol- ei tuntunut mitenkään erikoiselta. Tilanne kuitenkin lut joukkueharjoituksia. Isänihän oli pitkäaikaisin ju- muuttui 14-vuotiaana, kun lopetin jääkiekon kevääl- niorivalmentajani. lä ja aloin kesällä systemaattisesti harjoitella jalka- Hallissa ensimmäiset jaetut vuorot alkoivat noina palloa omalla ajallani. Syksyllä harjoittelu jatkui Lah- aikoina vasta puoli viideltä, joten ensimmäiset puo- den suurhallissa. litoista tuntia koko kenttä oli vapaana. Pomputte- Pelikausi loppui jossain vaiheessa syyskuussa, ja lin siellä palloa, harjoittelin harhautuksia ja laukauk- halli avattiin marraskuussa. Tuntui todella hyvältä sia tai syöttelin seinään. Kun harjoitusvuorot sitten päästä kunnolla valaistuun ja lämpimään halliin, kun alkoivat, saatoin kysyä Reippaan joukkueilta, pää- ulkona oli pimeää ja kylmää. Siellä pystyi treenaa- senkö mukaan treeneihin. Jos oli Kuusysin vuoro, en maan kevyissä vaatteissa ja normaalit jalkapalloken- mennyt mukaan treeneihin mutta kysyin valmenta- gät jalassa. jalta, voinko harjoitella yksikseni jossain nurkassa. Pi- Säännöllisesti koulun jälkeen kävin siellä itsekse- din aina huolen, etten häirinnyt harjoituksia, eikä yk- ni. Muistan, että päästyäni kahdelta koulusta nappa- sikään Kuusysin valmentajista koskaan kieltänyt mi- sin mukaani muutaman voileivän ja mehua ja ehdin nua treenaamasta omin päin. Lahti oli kuitenkin sen linja-autolla hallille kolmeksi. Yleensä siellä ei ollut verran pieni kaupunki, että jalkapallopiireissä ihmiset muita, siksi hallissa oli hiljaista. Jotkut kaverit siellä tunsivat toisensa.

21 Sen sijaan useamman kerran eräs hallin vahtimes- sa parketilla sekä ulkona. Vielä Reippaan edustus- tareista ilmoitti, että olen Hollolan puolelta ja halli on joukkueessakin harjoittelimme talvella ulkona lumi- tarkoitettu lahtelaisille. Isännöitsijäkin joskus mainit- silla kentillä. Kengänpohjiin laitettiin silloin autonnas- si, että valoja ei laiteta päälle. En kuitenkaan anta- tat paremman pidon takia. Helmi–maaliskuussa hal- nut periksi. Jossain vaiheessa sain Reippaalta lapun, li oli aina monta viikkoa kiinni, koska silloin oli Sal- jossa kerrottiin, että tämä kaveri on Lahden Reippaan pausselän kisat ja messuja. juniori ja hänellä on lupa harjoitella hallissa. Osasin joka tapauksessa arvostaa Suurhallia. Vahtimestarien paikat oli jaettu eri seuroille. Yksi Muualle Suomeen vastaavia halleja alkoi nousta vas- vahtimestareista oli Reippaan huoltaja Aimo Pihko- ta paljon myöhemmin. Harjoitusolosuhteet näkyi- la, ja Kuusysin eli ”Kyykän” oli Keijo Voutilainen, isän vät 80-luvulla myös lahtelaisjoukkueiden menestyk- vanha pelikaveri ja valmentaja ja Kuusysin edustus- sessä. Kunnon halli antoi huiman etulyöntiaseman. joukkueen silloinen valmentaja. ”Velho” näki innos- Siihen aikaan talous ei ollut niin määräävässä ase- tukseni ja päästi minut halliin mielellään. Ilmeisesti massa kuin nykyään. Silloin pelaajia pystyi houkut- hän myös pyysi muuta hallin henkilökuntaa ja Kuus telemaan muualta Lahteen jo pelkästään tarjoamal- ysin valmentajia antamaan minun treenata. Muu- la hyvät olosuhteet. Pelaaminen yhdistettiin opiske- tamasta tapauksesta huolimatta sainkin olla hallil- luun tai työhön. la rauhassa. Nuo ajat tuntuvat jo kaukaisilta, mutta ensimmäi- Suurhallissa aloin tavata muita jalkapalloilijoita. senä kokonaisena SM-sarjakautenani vakiopelaajana Muistan, kuinka noin 10-vuotias Joonas Kolkka al- vuonna 1988 sekä Kuusysi että Reipas pelasivat ihan koi pyöriä hallilla enemmän ja enemmän. Me teim- loppuun asti mitalista. Lopulta me jäimme neljänneksi me siellä välillä joitain harjoituksia yhdessä, kun hän- ja Kuusysi toiseksi, mutta kaksi lahtelaista joukkuet- kin alkoi käydä siellä koulun jälkeen. Joonas on minua ta oli kuitenkin neljän joukossa. Nyt seurat on yhdis- kolme vuotta nuorempi, ja olin nähnyt häntä Reip- tetty, ja ensimmäiset 15 yhteistä vuotta ovat tuotta- paan ja Kiekkoreippaan nuoremmissa juniorijouk- neet kaksi pronssia. kueissa. Myös Kautosen Tommi tuli joskus mukaan hallille, mutta viihdyin siellä ihan hyvin yksinkin. Muistin futista ja lätkää tarinat Maradonasta, joka vietti kaiken vapaa-aikan- Kun mietin omaa pelaamistani ja esikuviani, niin huo- sa pallon kanssa ja kertoman mukaan nukkuikin pallo maan aina arvostaneeni tyylikästä pelaamista. Liver- tyynyn vieressä. Itse en kotona uskaltanut ottaa pal- pool on ollut syöttelevä ja tyylikäs joukkue. Keegan, loa sänkyyn, koska ajattelin äidin kieltävän sen kui- Dalglish ja Maradona olivat kaikki taitavia ja tyylik- tenkin. Kesäpaikassa mummon ja papan kanssa saa- käitä pelaajia. Heitä ihailin. toin ottaa pallon yöksi viereen, kun olin puhdistanut Jääkiekossa puolestaan ylivoimainen suosikkini oli sen päivän treenien jälkeen ja kysynyt mummolta lu- Neuvostoliitto. He pelasivat hienoa jääkiekkoa, osa- van. Mummo ei pitänyt sitä mitenkään hulluna, kun sivat luistella ja syötellä. Ensin Harlamov–Petrov–Mi- kerroin hänelle tarinan Maradonasta. hailov oli se troikka, jolta otin jääkiekko-oppini. Sit- Minut usein mainitaan Suurhallin kasvatiksi, mut- ten tuli ehkä maailman paras kentällinen: puolus- ta olin jo ehtinyt aloittaa pelaamisen ennen kuin hal- tajina Fetisov–Kasatonov ja ketjuna Makarov–La- li valmistui talveksi 1981. Olin silloin 9-vuotias. Sitä rionov–Krutov. ennen samalla paikalla sijaitsi maapohjainen kupla- Tietysti myös kaima Jari Kurrin menestys Edmon- halli. Sitä paitsi juniorina halliin pääsi 1–2 kertaa vii- tonissa oli tärkeää. Pelillisesti meillä ei ollut paljon kossa, lisäksi harjoittelimme koulujen liikuntasaleis- yhtäläisyyksiä: minä olin leftin pelaaja ja Kurri rightin,

22 ”Jarilta tippui maila kulmassa. Tuli puhdas sisäteräsyöttö, räppäsimme siitä maalin”

ari Litmanen oli myös hyvin in- me luona. Emme puhuneet kos- nauksen, niin ne saa ajaa pois. Jari nokas jääkiekkojuniori Lahdes- kaan siitä, että mitään lajivalintaa oli sitten ensimmäisenä ajamas- sa. Hänen kanssaan samas- tehtäisiin. sa niitä. Jta Kiekkoreippaan juniorijouk Litmasen pelisilmä näkyi myös Litmasen into kaukaloon oli kueesta kasvoi muun muassa yli kaukalon puolella. nuorena yhtä kova kuin sitten 800 liigaottelua pelannut Toni Koi- – Olimme Västeråsissa Gurkbur- aikanaan pallon kimppuun. Ny- Kuninkaanvunen. Koivusen ja Litmasen tarina yhtei- ken-turnauksessa 1980-luvun puo- kyään peräänkuulutettuja pihape- nen ura ketjukavereina kesti lätkä- livälissä. Jarilta tippui yhdessä ti- lejä ei tarvinnut erikseen masinoi- ominuran alusta sanoin siihen asti, kun Litma- lanteessa maila kädestä kulmas- da, vaan lahtelaispojat olivat jat- nen alkoi keskittyä nimenomaan jal- sa, ja vaihtoehdot olivat tilantees- kuvasti menossa. Jari Litmasenkapalloon. ura maailman suosituimmansa urheilu-aika vähissä. No, puhdas sisä- – Suurimmaksi osaksi mentiin lajin ehdottomalla– Hän oli pelintekijähuipputasolla ja iloinen on kansainvälisesti teräsyöttöhän sieltä tuli, ja taidet- hauskanpidon ja harrastuksen mu- merkittäväveijari ja jo suomalaisittain silloin. Hän osasi ainutlaatuinen, haus- tiin siitäja monet vielä maalikin räpätä, Koi- kaan. Joku 18 asteen pakkasraja ei ovat siitäkuuttaa kertoneet ja oli seuraihminen. ja sitä muistelleet. Moni Nytvunen puheen- kertaa. pitänyt kutiaan. Laitettiin vaan pipo vuoropelasi on ensimmäistä jalkapalloa jääkiekon kertaa Litmasella rinnal- itsellään.Maalin sisältävä VHS-kasetti on syvemmälle päähän ja mentiin! Hä- Näyttävästila, itsekin kuvitettu pelasin B-junnuihin kirja käy läpi asti. Jari yhä Litmasen tänäkin päivänä tallessa. nellä ja kaikilla meillä muillakin on huikeanHän matkan lopetti Lahdestajääkiekon, maailman kun olisim suurimmille- Litmanen oli muutenkin ilopille- himo pelata, Koivunen sanoo. jalkapallostadioneille, me siirtyneet jääkiekossa Reipas-juniorista C-junio- Mestarienri joukkueessa. – Siitä oli joskus kisaa, kenel- liigan reihin,voittajaksi nykyään ja oman Lahdessa aikansa jääkiek vaarallisimpien- – Joukkueemme valmentajana lä on käyrin lapa ja kuka pelaa ly- hyökkääjäpelaajienkovarusteliikettä joukkoon. pitävä Koivunen Kuningas Litmanentoimineella isälläni oli aika isot pu- hyimmällä mailalla. Hänhän pelaa kertoomuistelee. nyt omin sanoin uransa suurimmistalisongit menes- ja viikset. Olisiko se ollut nykyäänkin hyvin lyhyellä mailalla. tyksistä, –isoimmista Olimme eri pettymyksistä kouluissa, mutta ja tärkeimmistä se sama Västeråsin turnaus, kun Ehkä tämä tapa juontaa siitä juu- henkilöistäjonkin matkanverran yökyläiltiinvarrelta – toistemmiten hän- hänitse lupasi,on että jos voitamme tur- rensa?. tämän kaiken nähnyt ja kokenut.

“Minullaminä olin sentterion hyvin ja Kurri laituri.brasilialainen Silti ”jouduin” jos- lisäksi Erik Kakko ja laiturini Toni Koivunen pelasivat suhtautuminenkus harjoituksissa olemaan jalkapalloon. Jari Kurri, kuten olin ollut suuret määrät liigaotteluita Suomessa ja ulkomailla. mäkihypyssä Jari Puikkonen. Myös Niko Marttilalla oli pitkä liigaura. Laji onKukaan on joukkueestamme suuri osa ei sentään minun kehdannut olla Meillä oli hyvä valmentaja, josta tykkäsin kovasti, Wayne Gretzky, hän oli niin paljon muiden yläpuolel- Tonin isä Markku Koivunen. Hän oli pelannut muu- persoonaanila. Tai ehkä Marko jaJantunen tärkeä olisi meistä osa ollut lähim- taman ottelun SM-sarjassakin ennen kuin ura päät- elämääni.”pänä Gretzkyä. –Hän Jari oli ilmiömäinen, Litmanen sulava luisteli- tyi, muistaakseni polvivammaan. Markulla oli hyvä ja ja taitava mailankäsittelijä. Meillä oli silloin muu- ote. Hän sanoi jääkiekkokauden jälkeen, että ke- tenkin todella hyvä ikäluokka Kiekkoreippaassa. Vii- sälajeja harrastavien pelaajien ei tarvitse tulla ke- si pelaajaa pääsi poikamaajoukkueisiin, ja minä olisin sätreeneihin. Mukaan piti tulla vasta, kun jäävuo- voinut olla kuudes, jos en olisi lopettanut. Jantusen rot alkoivat. 179564* 99.1 ISBN 978-951-31-7956-4 23