•^'B (SL Li $&& )Otti

1/. /4/V,

Joulukellojen kumahtelemisella on aina sama pienen lapsosen seimivuoteen ääreen. He menivät sointu. Ne soivat muistoja menneistä jouluista, ne siis häntä rukoilemaan. herättävät toivoa lähestyvästä levosta ja ilosta. Joulu, Tuo Betlehemin pieni lapsi kasvoi suureksi. Hän se taivaan lähetti, tuo taas uudelleen sanoman »suu rakasti paljon — lapsia erityisen suuresti — on resta ilosta, joka on tuleva kaikille kansoille». paljon kärsinyt rakkautensa tähden, on kuollut, Mutta ehkäpä sinä, Matti tai Maija — vai mikä noussut kuolleista ja on nyt Isän luona rukoile nimesi lieneekään, odotat taas joulua jouluvalojen massa sinunkin puolestasi. Ja sieltä me odotamme ja leikkien vuoksi. Ehkäpä nuket kiharapäineen, Hänen kohta tulevan takaisin päättämään työnsä veturit vaunuineen, mekot, kintaat ynnä muut toi ja pelastamaan omansa kaikesta pahasta. votut joululahjat panevat pienen sydämesi odo Kun nyt sinäkin, Suomen lapsi, tämän sanoman tuksesta sykkimään. Tokkopa muuta iloa kai- taas uudelleen luet tai kuulet, tee niinkuin tekivät vannetkaan? paimenet: käy rukoilemaan Vapahtajaasi, käy tun Kaipaan, kaipaan — sanot. Niin, se kuvastuu nustamaan Hänelle kaikki, mikä mieltäsi mure- katseistasikin. Nehän ilmaisevat minulle salaisuu huttaa, käy saamaan anteeksiantamuksen suuri ilo. den, jota et ehkä mielelläsi äidillekään sanoisi. Pyydä, että Jeesus antaa sinulle uuden sydämen, Siellä oikein syvällä sisimmässäsi, jonne vain Ju sellaisen, joka voi iloita suurimmasta lahjasta, jonka malan silmä ulottuu, väräjää tuon katseen sinne joulu taaskin tullessansa tuopi, voipi iloita siitä, sattuessa ehkä tällainen tunne: Minä polonen va että Jumala on ystäväsi, jonka kanssa mieluimmin lehtelin tänään äidille! — Että valmistinkin sen seurustelet ja jolta saat voimaa olemaan kuuliainen maantietoläksyni niin huonosti tänään ja murehutin Jumalalle, vanhemmillesi ja opettajillesi. Silloin ei taas opettajani mielen. — Vai näinkö: Ei minun sinun joulusi lopu kuusen kynttiläin sammuessa, olisi pitänyt toisille tytöille kertoa siitä Kaisan ereh vaan mielestäsi on pelko poissa ja ilo, rauha ja tur dyksestä, jonka hän jo äidiltänsä anteeksikin pyysi. vallisuus siellä asuu, vaikka kuinka pimeä maailma — Kuinka siihen Pekan katkenneeseen jalkaan myllertäisi. Sinulla on ainainen joulu, sillä sinulle mahtaakaan koskea ja kuinka ikävältä ja pitkältä on syntynyt Vapahtaja ... aika tuntuu sairashuoneella maatessa. Voi, että Mutta mahtaakohan sillä pienellä orpo-Mikolla, minä hänet siitä rappusilta kiukuissani sysäsinkään! joka teidän talonne kellarikerroksessa vanhan se — Vai näkeekö ehkä kaikkinäkevä silmä sydämes tänsä kanssa asuu, olla mitään jouluiloa tänä vuonna? säsi vihamielisiä tai muita huonoja ajatuksia, joita — Ja eiköhän Vehkapuron mökin sokeasta Liisasta et halua kenellekään ihmiselle ilmaista. — Nuo lasten joululaulut enkelien joululaululta tuntuisi? kaikkihan ovat ilon hävittäjiä pienestä sydämestä. — Koetapa, lapsonen, miettiä ja keksiä, miten voi Ja sepä se sitte kuvastuu katseistakin. sit valmistaa jouluiloa jollekin, jolta sitä puuttuu. No, mutta mitä se jouluun kuuluu? Ja kuinkahan monelta arvelet sitä tänä jouluna Kuulehan, lapsi! Joulu, se hyvä, odotettu, tuo puuttuvan? — Tiedänhän, että voimasi ovat vähä taas uudelleen saman sanoman sinulle, sanoman set ja keinosi harvat, mutta yhden keinon ja par suuren ja iloisen: sinulle, jonka sydämessä tuntuu haan sinä varmaankin tiedät — sen, että hartaasti niin pahalta Jumalan katseen edessä, sinulle on ja ahkerasti rukoilet joulun Ruhtinaan, Jeesuksen syntynyt Vapahtaja Betlehemissä. tulemaan kaikkien murheellisten sydämiin, niiden Muistathan sinä, että ne murheelliset paimenet lukemattomien sydämiin, joita synnin hätä tavalla tuon ilosanoman kuultuansa heti lähtivät katso tai toisella ahdistaa. Pyydä, lapsi, että he kaikki maan vastasyntynyttä Vapahtajaansa. Monessa saisivat kokea, että heillekin on syntynyt Vapah kuvassa olet kai nähnyt heidät polvistuneina tuon taja, joka on Kristus, Herra. Auni Koljonen, Mut vaikka myrskyt nostan, maan lapsi, turmaks sun, myös puhdistan ja kostan, se tehtävääni mun!

Yön henki: Yön henki mä oon, pimeän minä oon, ja suuri mahti on mulla, minä maailman valtijas, ruhtinas oon, kun aikani mun on tulla.

Kun päivä ja valkeus voiton vei, maa vietti juhannus juhlaa, ei silloin aikani ollut, ei, en silloin voimia tuhlaa.

Mut konsa joutuvi synkeä syys, niin silloin mä jällehen herään, ja silloin mä velhot vuoristaan ja peikot rotkoista kerään.

Ja talvi saapuu, ja valkeuden minä kätken vaarojen taaksi, ja maa, joka kukkia kantanut on, on muuttunut pimeän maaksi.

Ja ihmislapset ne harhailee ja kulkevat synkässä yössä, Samaan ktrkkaijm tälitl mut minä olen voimakas, uupu 3loi.UihuimcI.iui. ^Sirj. pirtti -ButhÖHCJl, huuittmiiit JB. ^oluilll- maton Jilrufclut, Bäiicl»än»t ©tta ^Kotilainen. ja minä olen aina työssä.

Henkilöt: Syysmyrsky, Yön henki. Pakkanen, Lumihiuteita, Tähti. Muut Ja ihmislapset ne etsivät, tehtävänsä mukaisesti puettuja haltijattaria, lumihauteet pieniä lapsia. Taustana metsä. Oikealla: Syysmyrsky, Yön henki, Pakkanen. ne etsivät, käyvät harhaan, mut minut jos voittavat, löytävät Syysmyrsky- Ja ulapoiden halki tien, Kun unet autereiset mun matkani nyt vie kevään uuden kukkivan tarhaan. ne kevään haihtuivat, ja kussa kuohu kuumin, kun kesän riemut kaikki siell on mun valtatie. Pakkaner>' muistoiksi vaihtuivat, Syysmyrsky on hurjana raivonnut Ja kussa aallot purren ja nostanut merien vahdon, kun muuttolinnun virsi ne pirstaa kareihin mut silti sen täytyy tyyntyä, viimeinen vaimeni ja hätähuudot soivat, kun minä niin käsken ja tahdon. ja monen rinnan hehku oon siellä minäkin. palava laimeni Minä saavun kylmänä, hyytävänä, Ja vaikka lapset itkee ja kellastui jo lehti on mulla kahlehet jäiset, ja vaimot vaikeroi, ja kukka painoi pään, maat, manteret kaikki mä van mä kuurona vain kuljen, ja kulki maita viestit gitsen, se ei liikuttaa mua voi. jo ensi syksysään, ja ulapat vaahtopäiset. mä silloin hiljaa hiivin, Mä olen vihan voima, Kesä vaikka lämpöä luonut on, mut pian kiihtyen sokea, armoton, elon voimat herättänyt suuret, puut paljahaksi riivin ja vihan hurja soitto mä lämmön ja lemmen tuhoan ja riennän eellehen. se soittoani on. ja surmaan elämän juuret. ja vaikeroi, ja valot jäi jo vaarain taa ja pimeähän peittyi maa ja kaikkialle saapui yö ja turha kaikki ihmistyö, mä silloin nousin tähti yöstä mä valkeuden kerroin työstä. Mun loistoni kuninkaat ja tietä jät johti, mä viittaan kansoja valkeutta kohti. Yönhenki. Minä viestiä suurta maailmalle Olen pureva talven pakkanen, Lumihiuteel (asettuvat piiriin. Lau- kannan, ja suuri mulla on valta, lavat.) minä rauhani rikkaan kaikille kera pimeän tehnyt mä liiton oon, Lumihiuteiden laulu.* annan. joka noussut on kaikkialta. Ja keskelle yön sekä talven Luminiutenet kaikki ne piirihin vallan Käy taistoon kanssani, ihmislaps, käy, ja jäätävän pakkasen, harmajan mulle vieraat on antimet armon, ilo eikö jo kauas ilmoille näy! hallan Mut jos minut voitat, niin itselles minä herätän lintuset laulamaan, myös voitat ponnen ja tarmon. Lumihiutehet leijaa ja tanssii, minä kutsun kukkaset kukkimaan, he, hei! minä lämpöä luon, Lumihiuteiden parvi (saapuu vasem- Lumihiuteiden mielissä huolia ei! minä kevähän tuon, malta. Eräs joukosta): olen rakkauden suuri tähti. Lumihiutehet lehdot ne nyt Kun kesäpoudat hopeoi, ne ammoin jäivät, kun syksy se harmajat hallat toi. Lumihiuteel (laulavat:)* ja jäät ja roudat ja lyhvet päivät Lumihiutehet iloa tuo ilmoihin, Oi terve sä kirkas tähtönen, ja talven vaivat maan pimeys vaikka jo peittäiskin. sä tähti toivojen parhaiden, sijalle saivat, sä tähti nouseva tähtiyössä, yöt valottomat Lumihiutehet kirkastaa koko sä tähti loistavin tähtivyössä, ne meidän omat, maan, sä rauhan suoja, kun kaikkialla lumihiutehet valon on lapsia vaan. sä onnen tuoja, on hyy ja halla, sä taivahän kirkkahin tähti. Tähti (tulee vasemmalta. Käy piirin niin silloin me leijaamme ke keskelle.) vyinä, hiljaa, Oi, terve sä, kirkas tähtönen, me valkovaippahan kiedomme Kun saapuu syys sä tähti rikkaiden riemujen, maan, ja halla hyys sä ilo ylin oot hentoin lasten ja kaikki on kylmää ja kuollutta J° metsät maat ja toivo vanhojen valkohasten, a kukkah vaan, ) ^at, sä ylväs, jalo, mut allamme versovi kevähän syysmyrsky soi sä taivaan valo, viljaa. * Otto Kotilaisen sävellys. sä maailman kirkkahin tähti. Oli ilta. Länteen painuva aurinko valasi hohteellaan pui den runkoja ja oksia. Metsä sädehti kullassa ja purppurassa. Heikki oli kuin lumouksen vallassa. Missä hän oli ennen katsellut tällaista näköalaa? Niin, kotikylässä! Näin loisti siellä mäkirinteen metsä. Se oli säilynyt Heikin mielessä. Sen purppurainen hohde oli syöpynyt hänen sydämeensä. Siitä se kaipaus, joka poltti hänen poveaan ahtaassa kaupun gissa. Kuinka voisikaan hän unhottaa kotiseutunsa! Mat kustipa hän kuinka loitos tahansa, vetää se häntä sittenkin puoleensa. — Muutamien päivien jälkeen kulki yksinäinen vaeltaja Suvelan kylän läpi. Se oli Heikki. Puku hänellä oli halpa, mutta hän oli kuitenkin iloisen näköinen. Ilta-auringon säteet kultasivat metsän mäen rinteellä. »Heikki on rikastunut kaupungissa, koska on niin päivän Se oli silloin kaunis. Suvelan kylässä ei ollut mitään sen paisteinen muodoltaan», sanoi eräs ohikulkeva ukko. Mutta ihanampaa. Heikki, joka asui metsän reunassa olevassa Heikki ei kiinnittänyt siihen huomiota, kiiruhti vain eteen pirtissä, oli usein ihmetellyt puiden lehvien hohdetta. Äiti päin päästäkseen perille ennen päivänlaskua. Hän tahtoi oli sanonut, että aurinko ihailee metsää ja sentähden verhoo nähdä tutun metsän ilta-auringon valossa. Hän tahtoi nähdä sen joka ilta kultavihmeellään. kukkien huojuvan niityn nurmikolla ja kuulla kotiin palaa Nyt oli äiti kuollut, ja Heikki valmistautui matkalle. Hän van lehmikarjan kellojen kalinaa. Ja hän tahtoi tuntea, kuinka oli kasvanut suureksi ja halusi maailmalle. Hän mätti kii päivän hälinän rauettua illan rauha leviää kotiseudun yli. reesti vähiä tavaroitaan matka-arkkuunsa. Mutta kun hän Niin hän kulki kotipirttiä kohden kaipauksen tuli povessa. tarttui niihin karkeihin sukkiin, jotka äiti oli hänelle vapi Mutta mitä ihmettä! Metsää ei enää ollutkaan mäenrin sevin käsin viimeksi neulonut, pysähtyi hän miettimään, ja teellä. Se oli hakattu pois. Siinä näki vain kantoja kantojen kyynel tuli hänen silmäänsä. Niin, hän oli nyt orpo, mutta vieressä. Heikki nojasi aitaa vasten. Mitä oli hänen aja vapaa hän myöskin oli. Sai kenenkään estämättä mennä, teltava? Koivuharjun isäntä astui ohi. minne mieli veti. Ja hän oli aina halunnut kauas kotikylästä. »Ka, Heikki on palannut?» sanoi hän. Nyt hän lähti. Mitkään siteet eivät häntä enää tänne sitoneet. »Metsä!» äännähti Heikki. Hän pyyhkäsi päättävästi otsaansa oikealla kädellä. »Mitä tarkoitat?» Leena täti puuhasi pirtissä ja huokasi tavantakaa. Onpa »Minne on metsä joutunut?» ikävä, että Heikki nyt matkustaa! Täti tahtoi laittaa hänelle »Jahah, metsä ... Täällä oli iso jako. Maa määrättiin ainakin hyvät eväät. Käärittyänsä liinaan leipää ja voita Retkolan isännälle. Hänen olisi ollut maksettava minulle sanoi hän Heikille: »Tässä on sinulle puremista matkalle!» korvaus metsästä, mutta kun hän ei suostunut suorittamaan Heikki matkusti varhain seuraavana aamuna. Koivu- siitä niin paljon kuin pyysin, hakkautin minä sen maahan». harjun Pekka kyyditsi hänet asemalle. '»Olisipa hauska »Niinhän se ahneus sokaisee!» huudahti Heikki ja kiiruhti päästä kaupunkiin», sanoi Pekka Heikille. »Siellä saisi käydä pois. Koivuharjun isäntä katsoi hänen jälkeensä. — sirkuksessa ja elävissä kuvissa vaikka joka päivä.» Kun Heikki eräänä kevätaamuna kulki vakoa pitkin au »Ja soittoa siellä kuulee aina ja näkee hienoja neitejä ja ransa jälestä, kuuli hän äkkiä kirkasta laulua. Kansakoulu- herroja», myönsi Heikki. lapset, tytöt ja pojat, saapuivat pitkänä kulkueena kantaen lapioita, kastelukannuja ja eväskoreja. Nuorten silmät sä »Ja sinusta itsestäsikin tulee herra». . . dehtivät elämänhalusta. Pojat huiskuttivat hattujaan, tytöt »Enpähän sitten syö hapanleipää ja suolattuja muikkuja.» pääliinojaan. »Siellä ovat kannot!» huudettiin. »Et, et, vaan rusinasoppaa ja vehnäistä. Sinä olet onnel Nuori keväinen joukko kulki kaartaen rinnettä pitkin. linen mies, kun saat matkustaa, Heikki» sanoi Pekka, ja Heikki katsoi ihmetellen. Mitähän ne aikovat? Lapset sei- huokasi. sattuivat kaadetun metsän paikalle ja tarttuivat lapioihinsa Mutta Heikki ei ollut onnellinen. Häntä vaivasi omitui ja kuokkiinsa. Heikki näki, kuinka opettaja kulki paikasta nen selittämätön surumielisyys. Kun mäkirinteen kaunis paikkaan auttamassa ja ohjaamassa. Siellä kaivettiin, istu metsä haihtui näkyvistä, oli hänen työläs pidättää kyyne tettiin ja kasteltiin. Heikki katseli sitä kaikkea mielihyvällä. leitään. — Ja hän näki sielunsa silmillä tämän nuorten käsien istutta Heikki oli ollut suuressa kaupungissa jo useita kuukausia. man metsän kasvavan ja kasvavan, näki sen väreilevän ilta- Ne olivat tuntuneet kovin raskailta. Ystävittä, auttajitta auringon kultaisessa hohteessa, näki siitä lähtevien kimal hän oli kuljeksinut kaupungin katuja, etsinyt työtä, mutta televien säteiden etsivän tietä jokaiseen sydämeen kiinnit ei saanut. Kuinka useana iltana hän olikaan saanut asettua tääkseen ne katkeamattomilla siteillä rakkaaseen koti levolle hiukova nälkä povessa':" Ja kuinka monta kertaa hän seutuun. SMma Qfeänherj- olikaan pannut viimeisensä voidakseen suorittaa asunnon vuokran? Kaikki hänen unelmansa kaupunkielämän iha nuudesta olivat jääneet täyttymättä. Heikki ei kuitenkaan tahtonut palata kotikylään. Häntä hävetti. Vihdoin hänen onnistui saada tointa. Se oli raskasta työtä, joka pakoitti hänet koko päiväksi tukahduttavaan ilmaan. Sekään ei tehnyt häntä onnelliseksi. Hän kaipasi jotakin, mutta ei tietänyt, mitä. Katseltuaan kyllikseen kaupungin koreuksia hän kerran kulki läheisimpään met sään. Kuinka puhtaalta ja vilpoiselta tuntuikaan siellä ilma! Kuinka herttaisina hymyilivätkään metsän vienot kukkaset! Isäntä suuttuu. Eljas tulee varmaankin taas sen yhden ja saman asian vuoksi. Tulee nyt joulun ovella anteeksi anelemaan luullen nyt hänellä olevan siihen taipuisamman mielenlaadun. Isännän ja Eljaksen kesken oli näet käräjäjuttu. Ei sen suurempi kuin 50 pennin asia. Mutta siitä saattoi tulla vielä suurikin. Eljas oli ostanut isännältä nahkaa tuon ra han edestä. Mutta jättänyt sen maksamatta. Hän oli muis tellut kerran isännän jättäneen hänelle suorittamatta kengän- korjuupalkkaa 50 penniä. Nyt hän oli tuolla nahkalla sen kuitannut. Mutta sitäpä maksamatta jäänyttä palkkaa ei isäntä ollut tunnustanut. Ja niin alkoi käräjätuttu. Isäntä oli manuut- tanut Eljaksen ensi talvikäräjiin, jotka pidettiin pian joulun jälestä. Viime viikolla oli Eljas käynyt Reijolassa pari kolme kertaa asiasta puhumassa, vaikka hän sitä ennen väitteli isäntää pitäjälläkin. Ja tuon samaisen nahkajutun vuoksi. Tässä samassa tuvassa oli kovasti asiasta riidelty. Niin hir- veästi,Tettä lapset pelkäsivät. Ja lopuksi oli isäntä ajanut ulos Eljaksen. Eljas oli lähtenyt, mutta eteisessä synkästi kironnut isäntää ja uhkaillut. Sillä samalla rajupäällä luuli isäntä hänen nytkin tulevan, jotta tässä saa hävetä opet joulutunnelma. tajan läsnäollessa. Eljas astui hiukan huurteisena tupaan. Ei tervehtinyt itiirj. ^. A- 3liirm, Umiittmuil Ijtltiu 3jlobiii-JKtB3:mcn. ketään. Mutta meni vaiteliaana penkille istumaan pudot taen lakkinsa ja rukkasensa lattialle eteensä. Kynsi sitten Istuttiin Reijolan tuvassa ja juotiin kahvia. Oli joulu korvallistaan ja pani palturitupakan. Avasi sitten sieramensa aaton aamupäivä. Opettaja oli poikennut taloon hiihto leivosten lemulle ja nousi lämmittämään käsiään uunin matkallaan toiseen kylään. Ulkona oli satanut kovalle han eteen. Siinä hän seisoi puhumatonna, mitään huomaama- gen pinnalle pakkasen tiiviiksi puremaa lunta. Sitä oli siellä tonna, katse suunnattuna leivoksiin uunissa. Näytti kuin niin ohuelta maan pinnalla, kuin sokurijauhoja leivoksen hän olisi käynyt aivan surulliseksi. päällä. Aurinkoa ei näkynyt, joten vielä oli puolihämärä. Kaikki olivat hiljaa tuvassa ja seurasivat äänetönnä Ei Kalsea, kylmä, pohjatuulen tuivertama oli se jouluaaton jasta katseillaan. Eljas huokasi, mutta oli vaiti. aamupäivä. Isäntää asema ahdisti. Hän ryhtyi jotain kysymään opet Mutta silti ihmiset innoissaan touhusivat kuin vuoden tajalta. suurimman juhlan ovella ainakin. Kaikkien kasvoilla ku Silloinpa Eljas havahtui ja rupesi koperoimaan poveltaan vastui mieluisa odotus ja hyvätuuli. Joulutunnelma laskeusi jotain. Sieltä liivin povelta hän otti pienen massinsa, ku parhaallaan korpienkin koteihin. mosi sen kämmenellään, ja pari rahaa, hopeamarkka ja kymmenpenninen, vierivät esiin. T?as hän katsoi uuniin, Reijolan emäntä oli joulunisusten leipomispuuhissa. oli hetken vaiti ja lähti sitten isännän luo. Uunin lämpöinen hohde oli nostanut hänen kasvoinsa hi piän nuorekkaan-kauniiksi ja punakaksi. Vehnäslemu täytti Vapisevasta kädestään pudotti hän isännälle nuo pari koko tuvan ja antoi esimakua siitä, mitä tuleman piti. Lap rahaa ja lausui ääni värähtäen: set imivät sitä nautinnolla sieramiinsa ja keski-ikä isännän — Tässä olisi isännälle se riitaraha, velka 50 penniä ja kin valtasi leivoksenkaneelin makea haju. Hänkin tuli manuuraha 60 penniä. Opettaja katsoo päältä. hyvälle tuulelle ja tarinoi opettajan kanssa kuin läheinen Isäntä ällistyi ja jäi sanattomaksi. Hänelle teki pahaa. ystävä ikään, vaikka hän tavalliselta luonnoltaan oli ärhen- — Ovatko nämä omiasi? sai hän kotvan takaa kysytyksi televä ja tiukka ja kylän suurin käräjäpukari. rahoja tarkoittaen. — Ainoat ovat, vastasi Eljas. Tässä piti jo opettaja isännän kanssa joulun alkajaisia, — Miksi juuri joulun edellä ainoasi annat? kysyi isäntä. joita lapset mielenkiinnolla seurasivat, kunnes äiti pisti — Siksi että saan joulurauhan. Et sinä ole minulle mi leivoksen itsekunkin käteen. Ja sitten rauskis! Tuore vehnäs-* tään velkaa. Minä vain valehtelin ja viekastelin, puhui pulla jauheutui hienoksi heidän terävien ja terveiden ham Eljas kovassa mielenliikutuksessa. paittensa välissä. — No, no Eljas! rohkaisee isäntä. Mutta ulkona vihlovanvihaisessa viimassa hiihtelee Eljas — Mitenkä sitten Eljaksessa joulua vietetään, kun ainoat Pippuri, köyhä loismies ja monen-monen lapsen isä, hyvin rahasi tänne kannat? kysyy Reijolan emäntä. hajamielisenä Reijolaa kohti. Tuskin hän huomaakaan, kun — Sitä tässä minäkin olen miettinyt, vastaa Eljas. sukset tuvan edessä olevaan hankeen töksähtävät, niin että hiihtäjä on mennä silmilleen. — On kai sinulla väellesi jouluksi leipää ja muuta ravin toa? kysyy isäntä. Opettaja äkkää Eljaksen tulon ikkunasta ja tuntee vasten mielisyyttä. Sillä Eljas on syksyn kuluessa käynyt koululla — Viimeinen leipä syötiin tänä aamuna. Ajattelin käydä hänelle rähisemässä siitä, että hänen poikaansa Tahvoa kunnanherrain puheilla, tokko sieltä antavat. Kitsaita ovat, opettaja istuttaa laiskassa. Eljas raukka on näet kovin suuri haastaa Eljas. suinen. Isäntäkin huomaa opettajan kasvoista jotain pihalla — Aivanko olet puilla paljailla? kysyy ihmeissään isäntä. tapahtuvan ja katsoo sinne. Noh! Siellä se on taas se Eljas- — Yhtä paljaana kuin tuolla metsässä koivunvarpu, vas hölmö! taa Eljas. — Sus siunaa, ja joulu on tuossa paikassa! päivittelee — Ettäkö niin hyvä ootte minulle? kysyy Eljas kum emäntä. missaan. — Äiti! Pane Eljakselle säkkiin muonaa! Maksakoon He lähtevät rinnan hiihtämään pakkasviimaan. Mutta kun jaksaa! vaati isäntä. Eljaksen povessa on hyvin lämpöistä, ja lämpöistä on opet Emäntä lähti aittaan. Hän toi sieltä säkinpohjassa enem tajankin. män ruokatavaroita kuin yhden markan kymmenen pennin Kenties sentään lämpöisempää on Reijolan isännän edestä. Sitten hän vielä pisti lämpimiä leivoksia mukaan. povessa. Eljakselle annettiin vielä kahvia. Hän näytti häpeilevän. — Niin. Levätköön vain arkijutut yli joulujuhlain tuu Oli liikutettu ja kädet vavahtelivat kahvikuppia pidellessään. mii hän emännälleen. Kun Eljas oli juonut kahvin, toi isäntä hänelle rahansa — Ja Eljakseen nähden vielä joulun jälkeenkin, ehdottaa takaisin ja puhui: emäntä. — Maksa sitten toiste. En minäkään, vaikka omani tah — Niinpä vain joulun jälkeenkin. Teki miehen työn kun don, henno mieheltä ainoita joulurahojaan ottaa. tuli ja tunnusti ja maksoi. — Ka ... mutta, sai vain Eljas sanotuksi. Nyt se oikea joulutunnelma laskeutui Reijolan isäntäväen Mutta kun hän säkkeineen lähti tuvasta, pyysi hän nöy mieleen. Ja niiden kahden mieleen, jotka siellä rinnan hiih rästi, ettei talonväki mitään vanhoja muistelisi. tivät pakkasviimassa kohti suurta saloa, missä Eljas Pippuri — Ollaan taas ystävät kuten ennen vanhaan! ehdottaa asusti. Eljas. — Ollaan! Ollaan! myönnyttelee isäntä. Opettaja hyvästelee talonväkeä ja puikahtaa Eljaksen jälkeen. Tavottaa hänet eteisessä ja siellä kahden kesken pistää setelin Eljaksen kouraan. — No mutta? kysyy nyt Eljas. — Niin, niin. Ollaan mekin ystävät!

Run Mestari saapuu. Rodittoman joululaulu. Run saapuu mestari rakkauden Oli ennen Joulu mulla, Ja luonamme juhlia pyytää, koti mennä, koti tulla, mitä löytää hän? — kalsean kylmyyden, nyt ma maailmalla oon, Joka rintamme lähteet hyytää. tuuli ulvoo ullakkoon.

Rän lempeä ovelle kolkuttaa, {Tuuli ulvoo ullakolla, l)än kuiskii Hellintä kieltä. yöss' on kylmä yksin olla, Jos avaamme, roudat Fjän sulattaa muiden Joulutulet nään Ja nostaa veljeysmieltä. beijastuvan bämärään.

Run saapuu mestari valkeuden, yksin istun, yksin kuljen, me vietämme synkeintä yötä, illall' yksin silmän suljen, vaan vaibtuu valobon varjot sen, yksin bcrään bämärään kun mestari tekee työtä. ja ma ybä yksin jään.

Run saapuu nyt mestari laupeuden, maailmalta kätken surun, F)än rauhan Ruhtinas suuri, poimin onnen mustan murun I)än saapuu miekkojen kalskeeseen, polulf elon oudon tien, on sortunut rauban muuri. mieron miebelle sen vien.

Vihan Uckif korkeina leiskuvat Sentään ilon säveleitä tubontuojina turman ansain. laulan pitkin mieron teitä, missä on Sinun Joulusi Jublijat ken on yksin, koditon, Ja kussa on veljeys kansain? kulkukumppanini on.

maanpinnan nyt peittää burmevuo, dabdon yksin surun kantaa, on kobtalo kova kuin rauta. tabdon muille ilon antaa, (Tule, mestari, raubasi meille tuo! ja ma laulan, laulan vaan, (Tule, mestari, armabda, auta! kunnes muut saan laulamaan. 1. F>. Carin Ryösti. ©gnnärtin ^ttettg kunmkaanpualtso.

Suomen kmtmn «ahnriljeiben mulman kirjoittanut 311111 Sjärkrtncii. &m,iitauut H. S-olbjui-iirntclbt.

llipa kuninkaanpojalla puoliso ja heillä ylen kaunis Silloin kuninkaanpoika, asiaa enempää tutkimatta, mää lapsi. Ja onnellista elämää he elivät suuressa, räsi puolisonsa poikineen pantavaksi umpinaiseen tynnöriin kauniissa linnassaan suuren, rikkaan valtakun ja heitettäväksi meren selälle. Ja tapahtui niin. tansa keskellä. Puoliso poikineen meren selällä umpinaisessa tynnörissä Mutta heille sattui Syöjätär palvelijaksi ja ajelehtii, ajelehtii, kelluu, kelluu, minkä aikoja kelluneekin, tämä kadehti suuresti heidän onneaan ja etenkin kuninkaan niin yhtäkkiä tynnöri alkaa kolkkaa johonkin — paikallaan pojan puolison elämää ja asemaa. Hän rupesi miettimään kellumaan käy. Silloin poikanen alkaa siellä tynnörissä keinoa, miten saattaisi heidän elämänsä onnettomaksi. puhella äidilleen, sanoo: — Äiti, tynnöri miksi kolkkanee, Kerran kuninkaanpojan ollessa poissa kotoa särki Syö maalla taidamme olla. Potkasenko pohjan tynnöristä? — jätär linnan kaikki huonekalut ja astiat ja selitti kuninkaan Elä potkase, mereen joudumme! — Potkasen, emme jou pojan kotiin tultua teon tämän puolison tekemäksi. du! — No, potkase, jos voinet! — No, kun särki, niin omansahan olivatkin, sanoi ku Potkasee poikanen pohjan tynnöristä, he pois tynnöristä ninkaanpoika asiaa vähän aikaa ajateltuaan ja antoi puoli tulevat — rantaan huomaavat tulleensa, meren saareen. solleen anteeksi- Mutta se saari on mitä kaunein, — ihmeellisiä, ihania Mutta kuninkaanpoika meni toisen kerran matkoille, ja puita, kaikenlaisia kukkia, marjoja, suloisia hedelmiä. tällä aikaa Syöjätär tappoi kaiken kuninkaanlinnan karjan Ja sen keskellä on suuri, kaunis linna, kuninkaanlinnaa ja isännän kotiin tultua selitti taas teon puolison työksi. muistuttava, ja sen ympärillä vielä kauniimpia kukkia ja — No, kun tappoi, niin omansapahan olivatkin, sanoi puita ja marjoja, kunnes vihdoin äiti ehdottaa, että mentäi taas kuninkaanpoika eikä nuhdellut puolisoaan. siin tuohon ihmeelliseen linnaan. Mutta kun hän palasi kolmannelta matkaltaan, kanteli — Ei mennä, ei mennä, paha tulee, varottaa poika äitiään. Syöjätär hänelle, että hänen puolisonsa on sillä aikaa tap Mutta äiti ei kuule varotusta, vaan menee siihen linnaan, panut lapsensa ja sijalle ottanut vieraan — semmoinen tun ottaen tietysti poikansakin mukaansa. noton on muka hänen puolisonsa. Se linna on täynnä suuria kauniita huoneita, ja eräässä huoneessa on pöytä, joka on täynnä kaikenlaisia syötäviä hedelmiä, makeisia, kaikkia herkkuja. No, he siihen pöy tään istuvat, sen herkkuja syömään. Mutta niinpian kuin he ovat istuutuneet siihen ja kosket taneet sen ruokiin, katoaa se pöytä sekä koko linna siitä, ja he jäävät ilman mitään autiolle kolkolle saarelle. — Johan sanoin sinulle, ei mennä siihen linnaan, sanoo poikanen äidille, kun on näin käynyt. — Kenpä sen olisi uskonut, lausuu äiti murheellisena. No, kun he siihen autioon saareen jäivät, niin täytyy ruveta siinä elämään. Mutta mitään syötävää ei ole, mitään apua ei näy tulevan; heidän täytyy ruveta itsensä etsimään keinoa, millä saada syötävää. He kutovat jonkinlaisen ver kon vitsoista ja rupeavat silla pyytämään kalaa eineekseen. Kauvan turhaan kalasteltuaan rannikolla saavat he ker ran siihen suuren hopeakylkisen hauvin- He ihastuvat siitä ja rupeavat sitä kiihkeästi päästämään verkosta. Haukipa siinä heille puheen laatii, sanoo: — Elkää mi nua viekö eineeksenne, vaan päästäkää vapauteen, —teh-

i Täällä tapasi hän puolisonsa ja poikansa tuossa komeassa linnassa komeissa vaatteissa komean elämän keskellä, mutta hän ei tuntenut heitä. Silloin poika ja äiti, jotka tunsivat hänet, pyörähyttivät salaa hauvilta saamansa sormusta sää detyllä tavalla ja samalla olivat kaikki linnat ja koreudet kadonneet ja he muuttuivat siihen asuun, millaisina olivat tynnyrissä saarelle saapuneet, ryysyisiksi ja repaleisiksi. Saari oli muuttunut autioksi ja kolkoksi: — Tunnetko nyt meitä? kysyi äiti. — En tunne, ketä olette? kysyi kuninkaanpoika. Silloin poika ja äiti pyörähyttivät sormusta ja samassa he tulivat siihen asuun, missä he olivat olleet ennen kunin kaan linnassa ollessaan. Silloin kuninkaanpoika tunsi hei dät ja lankesi puolisonsa jalkain juureen pyytämään anteeksi. Mielellään puoliso antoi anteeksi, ja niin syntyi sula sovinto. Kuninkaanpoika otti puolisonsa ja poikansa ta kasin omikseen ja päätettiin heti lähteä saarelta pois, ku ninkaan linnaan mannermaalle, jossa kuninkaanpoika il- motti panevansa toimeen suuret juhlat tapauksen johdosta. nen teille jotain hyvää. — Mitäpä hyvää sinä meille voinet tehdä! Emme päästä sinua, otamme, viemme keitoksemme, — Mutta mitenkä pääsemme täältä pois? kysyi kunin sanoo äiti. kaanpoika hämmästyen, nähtyään, että saaren ja mantereen — Katsokaa suuhuni, ottakaa sieltä, mitä näette; pyö välillä oleva silta oli kadonnut. räyttäkää sitä sitten kolmasti myötäpäivään, kolmasti vasta — Kyllä siihen keinot keksitään, sanoi poika hymyillen päivään, toivokaa, mitä tahdotte, ja samassa saatte, mitä ha ja pyörähytti sormustaan, jolloin samanlainen komea silta luatte. Tämän lupaan, jos päästätte minut, sanoo hauki- kuin ennen saaren ja mantereen välille syntyi. ' Silloin poika päästää hauin vapaaksi, ensin otettuaan — Mutta millä voimalla te kaikkia näitä teette, sanoi hauvin suusta kauniin, kultaisen sormuksen. kuninkaanpoika puolisolleen ja pojalleen. — Tulkoon tähän syötävää ja juotavaa kaikenlaista sekä — Se on meidän salaisuutemme; kenties tynnöri ja meri meille koreat vaatteet, sanoo poika ja pyöräyttää sormusta sen ilmaisisivat, sanoi poika ja pisti sormuksen taskuunsa. kolme kertaa myötäpäivään, kolme kertaa vastapäivään. Minä sitä en ainakaan kerro; kertokoon äiti myöhemmin. Samassa siihen tulee pöytä, jossa on kaikenlaista syötä — Niin, puhutaan siitä myöhemmin, nyt on aika lähteä vää ja juotavaa ja he saavat koreat vaatteet päälleen. Ihas jo kotiin, sanoi kuninkaanpoika ja nosti puolisonsa ratsunsa tuneina he käyvät syömään pöydän herkkuja. selkään ja lähti itse poikansa kera ratsun perästä astumaan. — Tulkoon tähän samanlainen linna kuin tässä alkujaan Pian tultiin kotiin ja siellä pantiin toimeen ne suuret juh oli ja elköönkä siitä koskaan lähtekö, sanoo sitten jonkun lat. Ja elämä alkoi luistaa entisellä tavalla siellä suuressa, ajan kuluttua äiti ja pyöräyttää sormusta säädetyllä tavalla- rikkaassa kuninkaanlinnassa, kun siellä ei ollut enää sitä No, linna suuri ja komea silloin siihen kohoaa, ja he käyvät pahaa Syöjätärtäkään. Sillä sille oli kuninkaanpojan poika sen suuriin huoneisiin. Sitten rupeavat siinä olemaan, ele- heti kotiinsa tultuaan tehnyt sen kepposen, että oli pyöräyt lemään. Linna ei katoa, ja syötävää ja juotavaa he saavat. tänyt sormustaan, jolloin samassa oli siihen saapunut pari hurjaa hevosta ja Syöjätär solmiutunut näiden hurjain he Mutta aika pitkäksi käy siinä yksin elellessä, ja poika ar vosten häntiin ja sitten nämä lähteneet hurjalla vauhdilla velee kerran, että jospa tämän saaren J3 mannermaan välille lennättämään häntä johonkin, jonnekin hyvin kauvas. syntyisi pitkä, kaunis silta, niin kelpaisihan sitä myöten joskus astuskella ja sitä tietä maan puolellakin pistäytyä. Samassa hetkessä tulee siihen pitkä, komea silta, joka yli meren yltää ja he rupeavat sitä pitkin kävelemään ja joskus sitä myöten maanpuolellakin pistäytyvät. Kuninkaanlinnaan he eivät kuitenkaan uskalla mennä, sillä olihan heidät sieltä niin jyrkästi ajettu pois. Näin rupeaa elämä luistamaan aika hupaisesti meren salaperäisellä saarella. Kerran sattuu eräs kerjäläinen astumaan meren rantaa ja huomaa meren yli vievän kauniin sillan. Hän lähtee sitä myöten kulkemaan ja tulee siihen saareen, jossa kunin- kaanpuoliso ja -poikanen oleilevat. Täällä hän ei taida kyllin kummastella ja ihmetellä sitä komeutta ja kauneutta ja sitä elämän-keveyttä, joka siellä vallitsee, ja samalla sa3 hän suuresti hämmästellä sitä auliutta ja anteliaisuutta, jota saaren asujat osottavat. Hän lähtee saarelta täynnä kiitollisuutta ja sen loiston luomaa häikäisyä. Sattuu hän sellaisin mielin osumaan kuninkaan linnaan. Siellä käy hän, täynnä ihastusta ja korulauseita, kertomaan saarenlinnan elämää ja oloja ja saaren asukkaita kiittäessään hän tuskin löytää sanoja. Silloin kuninkaanpojalle, joka kuuli tämän, pisti oudon tunteen mieleen. Hän rientää siihen salaperäiseen saareen. |Jätträttärat laljja. Jtirteiilrikki. Ifiirjnittamit Ä*tt»f -'Jfomt, kmiittmiut ®. ,JH""S!iri. tmilut sepittänyt A. Jf.

/ näytös. Metsässä. Sinipiikain laulu. *

(Kesällä tämä' leikki käy parhaiten päinsä metsässä. Armasta olla on metsolan mailla, Talvella riittää muutama kuusi ja kataja, ellei niitä ole, voi leikkiä katvehessa kuusikon, mielikuvitus ne loihtia eteesi.) liidellä lehdossa huolia vailla — Sisar. Oi, veljeni rakas, olen jo peräti uuvuksissa. Eikö kaikki se kaunista unta on, kotipolkua jo näy? kuin tuulen henkäys, Veli. Ei vielä, siskoseni. Rohkaise mielesi, kohta olemme, kuin tähden välkähdys kotona. Hetkisen vielä saloa kierrämme, kuljemme korpea, metsällä vieno on viihdyttävyys. sitten jo joudumme kotikankaalle. Pian näkyy savu sininen (Tellervo, Nyyrikki, molemmat viheriässä puvussa. Tel oman isän pirtistä. Juoksemme, riennämme, jo vilkkuu pu lervon vyöllä pilli, Nyyrikillä pieni kirves tai puukko.) nainen tölli viheriäin koivujen välistä. Halli haukkuu — Tellervo. Tännepäin jäljet johtivat. vielä pari askelta, niin jo olemmekin äidin sylissä. Nyyrikki (kohottaa kuusen oksia). Tuossa he nukkuvat. Sisar. Kunpa jo siellä olisimme. On niin pimeä. Ja mi Eksyneet ovat poloiset. nusta tuntuu, että koti on kaukana. Risut repivät jalkojani, Tellervo. Tuudittakaamme heidät suloiseen uneen. He puitten oksat raastavat tukkaani. En jaksa enää astua. pelastivat rakkaan oravani hengen. Sinipiiat pikkaraiset, Veli. Älä itke, sisarkulta. Minä huudan, huhuilen, ken laulakaamme, tanssikaamme. (Sinipiiat laulavat.) ties metsästä meille joku vastaa. (Huhuilee.) Sisar. Ei vastaa kukaan. Yllä on taivahan välkkyvä katto, Veli. Kuulepas, sisko, turha on meidän enää pimeässä ympäri varjoja on honkien, rämpiä. Jääkäämme metsään yöksi. Kas, tässä on korkea vuoteena pehmeä sammalematto, kuusi. Sen tuuheiden oksien varjossa on meillä pehmeä nukkua siinä on herttainen ... sammalvuode. (Istuvat kuusen juurelle.) Kuin tuulen henkäys Sisar. Minulla on taskussani vielä leipää, sinä saat siitä kuin tähden välkähdys puolet. Olisi minulla enemmänkin, mutta äsken annoin metsällä vieno on viihdyttävyys. siitä oravalle, jonka sinä satimesta pelastit. Se olikin viisas Tellervo. Hiljaa, siskot, vaietkaamme. Syöjätär lähestyy. orava, niin kesy.ja vikkelä. Ja naukutti aivan kuin olisi jo Nyyrikki. Miksi niin luulet? tain puhua tahtonut. (Ojentaa veljelle leipää.) Kas siinä, ota. Tellervo. Enkö sitä tuntisi? Kylmä henkäys käy yli met (Lapset syövät ja heittäytyvät sitten puun juurelle nuk sän. Kuuletteko, huuhkaja huutaa? (Huuhkaja huutaa kol kumaan.) masti: uhuu, uhuu, uhuu.) Veli. Nuku makeasti, siskoseni. Sinipiiat. Paetkaamme, paetkaamme. Sisar. Nyt nukkuvat isä ja äitikin kotona pirtissä. Sirkka Tellervo. Entä lapset? Entä Syöjätär heidät keksii? vain itseksensä sirittelee uunissa, pihakoivun latvassa lau Nyyrikki. Lähtekää, minä piiloudun tänne puun taakse. laa rastas, ja lahdella huutaa kuikka. Ei syöjätär minua saavuta. Veli. Ehkä eivät nukukaan isä ja äiti. Ehkä meitä huu '. (Sinipiiat rientävät pois. Nyyrikki piiloutuu puun taakse.) tavat, etsivät. I Syöjätär (musta kiireestä kantapäähän). Pimeätä on, Sisar. Niin — ja itkevät. pimeätä.- Mutta näinpä sittekin huntujenne liepeet, te hei- Veli. Maltahan, kun huomisaamulla päivä alkaa keh lakat, sinihelmat. Aina ja joka paikassa te tielläni liehutte. räänsä pyörittää. Silloin me sirkeinä juoksemme kotia kohti, Jospa teidät kerran luolaani saisin, ettepä silloin enää hun kapsahdamme isän ja äidin kaulaan. Kyllä heiltä silloin tujanne heiluttaisi. (Pui nyrkkiään.) Minä vihaan teitä, kyyneleet kuivuvat. metsänväki. Sinua, vanha, halliparta Tapio, sun emäntääsi Sisar (unisena). Ja meiltä. kopeata Mimerkkiä ja koko veikeätä joukkoasi, tyttäriäsi, (Sinipiikain laulua kuuluu kaukaa. Lähestyen yhä. Sini poikiasi. Ellei teitä olisi, saisin mieleni mukaan vallita ja piiat tanssivat esille. Heillä on seppele päässä, sinivihreä puku.) * Sävel: »Honkain keskellä». päivällä minä. Hän ovela ei valon aikana minnekään luo lastaan lähde. Pelkään pahoin, että saamme monet tuumat tuumitella, monet ajat aprikoida, ennenkuin sisaresi on pelastettu. Nyyrikki. Tiedäpäs, isä, tämä poika sisarensa pyynnöstä mun lempioravani satimesta päästi. Auta siis häntä. Tellervo. Isäni, kysykäämme äidiltäni neuvoa, hän kyllä keinot keksii. Tapio. Oikein puhut, tyttini, kysykäämme metsänemän- nän mieltä. Mimerkki (astuu sisään komeassa puvussa, käsivarsissa ja kaulassa helmiä). Tellervo (rientää häntä vastaan). Oi, nytpä apu joutuu, koska äitini noin kullassa kuhisee, hopeassa helkyttelee. hallita metsässä. (Seisahtuu, vetää ilmaa sieramiinsa.) Mimerkki (osoittaa veljeä). Mikä on tuon tänne Tapio Tuntuu oudolta tänä iltana metsä. En ole yksin. Täällä on lan tanhuille tuonut, kylien lapsen, pirtinpojan? vieraita, kenties ihmislapsia. (Pälyilee ympärilleen.) Ahaa, Tellervo. Äitiseni, Syöjätär on häneltä sisaren katalasti siinäpä on marjatuohisia. Täällä on siis käynyt lapsia, ihmis ryöstänyt, unessa vienyt tuuhean kuusen alta. lapsia—ovat ehkä vieläkin täällä. (Etsii tutkien kaikki paikat.) Mimerkki (vihoissaan). Taasko on häijyläinen ollut pa Nyyrikki (kuiskaa). Taivahan taatto, hän lähenee kuusta. hojaan tekemässä, metsääni pilaamassa! Siksipä karjani Syöjätär (kohottaa kuusen oksia). Ahaa, siis kuitenkin. olikin niin peloissaan, kun aamulla sen kotiin kutsuin. (Koppaa nukkuvan sisaren syliinsä, poistuu huutaen). Sainpa. Tellervo. Niin, äitini, säikähtyneet olivat elukat, puitten Nyyrikki (tulee esille piilostaan, huutaa Syöjättären jäl ja pensaitten suojassa piileksivät. Vasta kun heitä sima keen). Ilkiö, häijyläinen, konnankuoriainen, hämähäkki! pillilläni vihelsin, uskalsivat kätköistään tulla. Mutta maltas, tästä pitää isäni tiedon saaman. Kerran me Tapio. Mikäs neuvoksi? Syöjätär kohta valtakunnas vielä sinulta saaliisi ryöstämme, metsän noita. (Juoksee pois.) samme vallitsee aivan kuin omassaan. Etköhän, mielevä eukkoni, keksi mitään neuvoa häntä masentaaksemme? II näytös. Tapion maja. Mimerkki (miettii, ottaa suuren hopea-avaimen vyöltään. Tellervolle) Mene, tyttäreni, juokse aittaan, ota sieltä kulta- (Näyttämömuutos. Kuusia ja katajia siirretään siten, että lipas, joka katonrajassa välkkää. Se tuo minulle. muodostavat majan. Tapio, naavahattu, halliparta ukko Tellervo (lähtee). istuu kivellä. Sinipiiat toisella puolella, Nyyrikki ja Tel Tapio (Mimerkille). Mitä aiot, emäntäni, kummia kuulin? lervo toisella.) Mimerkki. On aika toimia. Veli (astuu sisään, katselee hämmästyneenä ympärilleen). Tellervo (palaa kantaen kultalipasta). Minne lienen poloinen joutunut? En ole teidän kaltaisianne Mimerkki (veljelle). Ihmislapsi, katsele tätä lipasta. Se olentoja ennen nähnyt, en kotona, en kylällä. on Päivättären kummilahja tyttärelleni Tellervolle. Sen Tapio. Kerro hänelle, Tellervo, tyttäreni, missä hän on. sisään on Päivätär itse kätkenyt kimpun auringon kultaisia Tellervo (hypähtää veljen luo). Olet metsänkuninkaan säteitä. Tämän ihmeellisen taikakalun avulla voit pelastaa linnassa, Tapiolassa. Tuossa istuu isäni, metsän mahtava sisaresi. — Tellervo tyttäreni, tahdotko antaa kalliimman kuningas, karhujen, sutten ja kettujen kuulu isäntä. Minä aarteesi Syöjättären kukistamiseksi? olen Tellervo, metsän tyttö, tuossa on Nyyrikki, veljeni, Tellervo. Tahdon äiti, minä vihaan Syöjätärtä. Hän pe oravien paimen, ja nämä tässä ovat sinipiikoja pikkaraisia, lottaa pieniä oraviani, jäniksiäni ja lintujani. Hän saa met metsänneitoja. sän eläimet pahansisuisiksi ja riitaisiksi. Pimeyttä ja vihaa Veli (iloisena). Sittenpä olenkin oikeaan osunut. (Ku hän kylvää ja turmelee metsän rauhan. Salli opastaa tämä martaa.) Rukoilen sinua hartaasti, metsän kuulu valtias, ihmislapsi hänen luolalleen ja karkoittaa Syöjätär pesästään. kuulemaan asiatani ja minua auttamaan. Mimerkki. Mene ja tuhoa pimeyden valta. Tapio. Puhu suusi puhtaaksi, poika! Tapio (ojentaa sauvansa veljelle). Ota tämä, se johdattaa Veli. Eilen läksimme, sisareni ja minä, marjoja poimimaan. teidät Syöjättären luolalle. (Tellervo ja veli lähtevät.) Kuljeksimme, samoilimme kankaita, sillä marjaonni oli huono, emmekä tahtoneet tyhjin tuohisin kotiin palata. Silloinpa pimeä meidät yllätti ja me laskeuduimme tuuhean kuusen suojaan nukkumaan. Mutta aamulla, kun heräsin, oli sisareni poissa, tipotiessään. Minä huusin, huhuilin, häntä ei kuulunut. Juoksin metsän ristin rastin ja jouduin viimein tänne havumajaasi. Auta nyt minua, suuri Tapio, metsänkävijäin ystävällinen auttaja, löytämään sisareni. Nyyrikki. Minäpä tiedän, missä sisaresi on. Ilkeä Syö jätär hänet ryösti, vei pimeään luolaansa huntunsa kutojaksi, sukkulansa heittäjäksi. Veli. Oi taivahan pyhä taatto, sisar-rukkani julman Syö jättären vallassa! Auttakaa minua, metsän väki! Tapio. Hm, poika parka, vaikea on saada Syöjättären vallasta sitä, joka kerran on hänen pauloihinsa joutunut. Minä tiedän ja tunnen Syöjättären kaikki koukut. Ikiajoista asti olemme vihoin eläneet. Yöllä hän vallitsee metsää, /// näytös. Metsä. Taustalla musta luolan suu. (Luolan saa ripustamalla mustan vaatteen seinälle.) Tellervo. Nyt olemme perillä. Tuossa on luola. Sinun täytyy nyt yksin astua sisään, sillä me Tapiolan väki emme saa jalkojamme tahrata astumalla Syöjättären mustaan luo laan. Sellainen on metsän laki. Vaali lipasta tarkoin ja avaa se vasta Syöjättären silmien edessä. Veli. Kiitos, Tellervo kaunis. Rohkeasti astun häijyn noidan luolaan. (Katoaa luolaan) Huh, kylläpä on pimeä! Tellervo. Sinne hän katosi, tulleeko takaisin. Jospa vain osaisi lippaan oikealla ajalla avata! Syöjätär (luolassa). Tänne, peikot, palvelijani uutterat! Ylös, tuhotkaa, tuhotkaa rohkea vieras! Peikot (huutavat). Tuhotkaa, tuhotkaa! Tellervo. Pelkään, vapisen. Huu kuinka peikot huutavat! Kaikki. Kiitos, Tellervo! Syöjätär (luolassa). Vie pois, vie pois valo, saat kaikki Tellervo. Veljesihän teidät pelasti. Ja nyt jääkää hyvästi. aarteeni, jos viet valon pois! Kulkekaa suoraan eteenpäin. Nyyrikki veljeni on teille (Veli, sisar ja joukko muita tyttöjä rientää ulos luolasta.) pilkkuja osviitaksi puihin veistänyt. Seuratkaa niitä. Veli. Hei heleijaa! Tellervo, metsän tytti! Nyt on Syö jätär ijäksi lähtenyt metsää turmelemasta! Veli. Mielellämme sinua palkitsisimme, Tellervo, Tapion Tellervo. Kerro, mitä tapahtui! tytär. Sano, mitä haluat. Veli. Minä astuin luolaan. Silloin Syöjätär, joka parail- Tellervo. En halua palkintoa. Yhtä teiltä, lapset, kuiten laan kehräsi mustaa rihmaa sysimustalla rukilla, minut kin pyydän: kulkekaa kauniisti isäni valtakunnassa, älkää äkkäsi ja alkoi huutaa peikoilleen: Tuhotkaa, tuhotkaa! karjaamme hätyyttäkö, pikkulintujamme ahdistelko, met Peikot kaikki kimppuuni vihaisina kuin herkiläät. Mutta sän puita ja kukkasia raiskatko. minä astuin rohkeasti Syöjättären eteen ja avasin lippaani Kaikki. Sen lupaamme, armas Tellervo. kannen selko selälleen. Ihana päivänvalo silloin lippaasta Tellervo (katoaa huiskuttaen sinistä liinaansa.) Siskoni esiin tulvehti kirkkaana, valaisten luolan pimeimmänkin kutsuvat. Jääkää hyvästi. (Sinipiikain laulua kaukaa. * sopen. Syöjätär peitti käsillään silmänsä ja ulvoi, peikot tekivät samoin. Sitten kaikki pakosalle riensivät luolan sok Aamun armaan auetessa Aamun armaan auetessa keloihin. Mutta me joudutimme ulos. Katsohan minkä valo maille loistaa, vaipuu öinen valta, laisen parven tyttöjä Syöjätär on luonaan pitänyt. purppuroipi metsät, vaarat, peikot poistuu, toivon laulu Sisar. Oi katalaa oli siellä olo. Kutoa saimme pimeässä rotkon varjot poistaa. kaikuu kaikkialta. liskojen ja kyiden parissa. Kiitos sinulle, armas Tellervo, että meidät pelastit. Sävel: .»Miksi laulat, lintuseni..

Sota. Sotajutut kaikkein suussa kun jo oli elokuussa, myöskin lapset Tervolan sodan alkoi ankaran.

Pölkkytykki — oiva malli, oksan päässä paukkunalli, puolustajain patteri rattnhilla kulkevi.

Siellä „pelkiläisct" ovat. Mutta viholliset kovat joukko-osastonsa tuo, hirvittävän tykin luo.

Huudetaan halk' kouraratin: .Välit katkes tiplomatin!" Silloin tykki paukahtaa, „pelkiläiset" pinkoaa

pinon päälle riihen luoksi, ja ken ensiks sille juoksi, hän saa sitten kunnian laukaista taas kanuunan.

Miehet vaihtuu, jatkuu sota, mutta se on mainiota — verta ei vuoda tippaakaan, hikihelmet vierii vaan. kerääntyi aika parvi varpusia härnäämään. Silloin lensivät pääskyset rannalle, täyttivät suunsa savella ja hyökkäsivät pesälle pahat aikeet mielessä. Siinä samassa oli pesän suu muurattu umpeen ja varpunen teljetty pimeyteen. Var pusta ei tuore savi kuitenkaan voinut vankeudessa pidät tää, se koputti koputtamistaan, kunnes pesä irtaantui liit teistään ja kopsahti alas hajoten pieniksi pirstaleiksi. — Varpusten takia väitetään pääskysten viime aikoina muut taneen pesänsä rakennusmuotoa ja ennen kaikkea pienen täneen aukkoa niin ahtaaksi, että tupaten siitä itse mahtuvat. Pääskysten mielestä lienevät sementtipesien aukot olleet liian väljät, koskapa heti ryhtyivät niitä korjaamaan mie lensä mukaisiksi. Kahden puolen poikittaista aukkoa kan nettiin savea, jotta reikä tuskin oli viidenkään pennin ko koinen. Silloin tällöin tuotiin joku roska, valkea höyhen m»j .uiMMiit —u^a.i» tai ohdakkeen haiven, ja iloista häärimistä kesti päivät pääksytyksin. Kesäkuun alussa kävi elämä pesässä hiljaisemmaksi; vain ;ptäsfeustim kefeseltäisggitä. neljä lintua lensi läheisellä pellolla hyönteisiä pyydystäen. Jiirjmttmml ja Immttinmt i\. (£. lUlliriltktl. Ja kun ne silloin tällöin pesään pujahtivat, kuului sieltä toisenkin ääni ikäänkuin vastailevan: täällä olen ja hyvä Muutamia vuosia sitten ilmestyi pääskysiä erään uutis- on ollakseni. Puoliso siellä hautoi muniaan jälkeläisiään rakennuksen pihamaalle. Ne lentelivät vallattomasti edes odotellen ja ukko pieni toi viihdykseksi suun täyden pyytä takaisin pyydystellen pieniä hyönteisiä, jotka taajoissa jou miään pikku sääskiä. — Jopa näkyi eräänä aamuna kahden koissa näyttivät kohoavan läheisestä järven rannasta. Tuon- pesän alla valkeita kuoria, josta saattoi päättää että pieno tuostakin ne lähestyivät rakennusta, jota telineet vielä ym kaisia oli syntynyt. päröivät. Haarapääskyset lensivät päädyn pyöreistä koriste- Nyt alkoi niiden ruokinta. Ensin vain pienissä annok reijistä sisälle ilmeisesti ajatellen pesän tekoa yliselle, räys- sissa tuotiin tietenkin hyvin valittua ja jo puoleksi suussa täspääskyset taas riippuivat kuistin räystään alla pidellen pehmitettyä ruokaa, sillä sokeina ja heikkoina ne eivät vielä kiinni rösöpintaisesta seinästä pienillä, terävillä kynsillään. paljoa tarvinneet. Sitä enemmän ne olivat lämmön ja suo Monia päiviä jopa viikkojakin ne siinä lentelivät, kantoi- jeluksen tarpeessa, josta syystä emo ei niitä pitkäksi aikaa vatpa nokassansa saveakin, jota kiinnittivät kokkareen sinne yksin jättänyt. Silloin tällöin näki emon nokassansa kanta toisen tänne huolimatta siitä, että kaikkialla vielä koputet van valkoista kokkaretta, poikasten ulostuksia, pudottaak- tiin ja maalari siveltimellään pyyhkäisi väriä reunalautoihin. seen sen vähän matkan päähän pesän ulkopuolelle. Paikka ei lopultakaan ollut lintujen mielestä turvallinen, Mutta vitinä kävi päivä päivältä yhä äänekkäämmäksi, koskapa kesäkuun alussa katosivat näkyvistä. Mutta seu valkeat jäljet kuistin seinällä kasvavassa viiniköynnöksessä raavana keväänä ilmestyivät pääskyset jälleen. Tällä ker osoittivat, että poikaset jo kykenivät omin neuvoin aukolle. ralla oli niitä varten kuistin räystään alle kiinnitetty neljä Kävi pian välttämättömäksi naulata pesäparien alle pie sementistä valettua pesää niin valmista, että niitä ei tar net laudanpätkät, joille ulostuksia pian kerääntyi pie vinnut kuin sisustaa höyhenillä ja muilla pehmikkeillä. neksi kummuksi. Parin viikon perästä olivat poikaset kai Olisinpa halukas väittämään, että pääskysvieraat olivat kissa pesissä niin isoja, että tirkistelivät aukosta ulos, pi ainakin osaksi samoja, jotka jo edellisenä kesänä olivat täen silmällä emojen lentoa ja hyönteisten kiinniottamista. paikan edulliseksi katsoneet, mutta sittenkin olleet pakoi- Jokainen koetti päästä reiälle saamaan annoksen, jonka isä tetut hakemaan muualta turvallisemman katoksen. Linnut ja äiti heille kantoivat. Mutta useampia kuin kaksi ei sii eivät hetkeäkään epäilleet, lensivät suoraa päätä pesiin, ja hen kerrallaan mahtunut. Vitinä muuttui nyt niin äänek pitkän aikaa kesti riidan kania pesien omistamisesta, sillä kääksi, että ilmeisesti pesissä oli alituinen riita ja tora käy tulokkaita olisi ollut paljon enemmänkin kuin tila salli. mässä siitä, kenen vuoro tuli olla aukolla. Joku yritti ja Samaan pesään tuppautui väliin kolmekin lintua yht'aikaa, yritti jo pesän ulkopuolelle rapistellen siipiään ja pidellen usein riippui kolmas aukon ulkopuolella kahden tuupatessa kiinni toisella jalallaan, mutta ei uskaltanut hellittää peläten sitä luotaan. Ja vikinää kesti aamusta iltaan räystään alla. putoavansa alas. Riidat sovittiin toki viimein, ja nyt oli kullakin pesällä Liian vallattoman tepastelemisen huomasivat vanhemmat omistajansa. vaaralliseksi ja uhkarohkeiksi, etenkin kun iso kollikissa Kaupasta saadut pesät ovat sekä kokonsa että muotonsa aamulla varahin nuoleskeli huuliaan pesän alla ja kerran ja värinsä puolesta tarkkoja jäljennöksiä pääskysten teke jo kapusi katolle pahat aikeet mielessä. Mutta vanhempien mistä pesistä. Ulkopintakin on rösöllinen jäljitellen niitä kekseliäisyys selvitti koko pulman- pieniä savikokkareita, joita linnut nokassansa kantavat ja Sementtipesien katon kaltevuus oli paljon suurempi kuin toisiinsa liittävät. Aukko on puolikuun muotoinen ja niin kuistin räystään, joten näiden väliin jäi siksi avara tila, että matala, että pääskynen paraaksi sisälle mahtuu. Ja tämä vanhemmat saattoivat siellä levätä ja yönsäkin nukkua. on perin tärkeä seikka, koska kotivarpunen muuten voisi Eräänä päivänä oli poikanenkin sinne joutunut, ties miten, anastaa pesät jo ennen kuin pääskyset ovat matkaltansa ja oli vähällä luisua alas kaltevalta pinnalta. Nähdessään saapuneet, eikä niitä enää toiselle luovuta. poikasensa vaaranalaisen aseman, vanhemmat päästivät Sattuipa kerran, että varpusemo istui pesässä pääskysten surkean valituksen, räpyttelivät sen ympärillä koettaen palattua eikä suostunut lähtemään siitä millään hinnalla. sitä tukea ja varoittaa, samalla kuin ne ilmeisesti miettivät, Pääskysten tullessa aukolle se iski vahvalla nokallaan, joten miten pienokainen olisi pelastettavissa. Silloin toinen lin höyhenet pölähtivät. Ei auttanut sekään, että pääskysiä nuista lensi rannalle, toi savea pesän katolle, toinen teki samoin, ja näin jatkettiin, kunnes kalteva pesän katto oli keksivät toisen yhtä tepsivän keinon. Ne sijoittivat poika muurin ympäröimi. Pesässä oli nyt kaksi kerrosta, ylem sensa pesien alla olevalle laudalle. Mutta kun tälle oli ke pänä katolla kuisti, josta poikanen vaaratta kurkisteli. Miten rääntynyt kartiomainen kumpu ulostuksia, joka vaikeutti kaikki lienee tapahtunutkaan, mutta pian oli yläkerrassa siellä oleskelua, alkoivat ne koputella sitä nokallansa ja vis koko poikue, eikä nyt enää tarvinnut valittaa tilan ahtautta. kellä alas pala palalta. Kun lauta oli vaakasuora, eivät poi Kaikki viisi lintua istui yläkuistin reunalla vierekkäin, ja kaset putoilleet alas, mutta sittenkin oli edellinen keksintö kukin saattoi rauhassa nähdä miltä maailma näytti. nerokkaampi. Naapuripesän asukkaat huomasivat keksinnön erittäin Tämä pieni havainto on lisänä siinä havaintojen sarjassa, käytännölliseksi, ja pian oli niilläkin samallainen kuisti pe joka osoittaa linnuillakin olevan älyä eikä vain sokeata sässä katolla. Kolmannen ja neljännen pesän asukkaat vaistoa.

Maunu ja Eino olivat saaneet isältään luvan päästä ensi Poikien tervehdittyä toisiaan Kiiski itse istui soutamaan kesänä kalastusmatkalle Siikajärvelle, kun vain olisivat niin etutuhdolle, Mikko keskituhdolle, Niilo asettui pitämään ahkerat, että ilman ehtoja pääsisivät seuraavalle luokalle. perää. Ja nyt sitä mentiin aika vauhtia, niin että vesi keu Pojat kävivät lyseossa. Maunu oli jo neljännellä luokalla, lan edessä kohisi. nuorempi veli vasta toisella. Eikä poikia juuri tarvinnut Pojat olivat alussa hiukan ujoja toisilleen. Mutta kun paljon kehottaa pitämään koulutehtävistään huolta; sen he Kiiski otti puheeksi Siikajärven lahnat ja ahvenet, niin tekivät jo innolla muutenkin. Isä olikin antanut tämän lu kaikkien kielet irtaantuivat. Kysymyksistä ja kertomuk pauksensa Maunulle pikemmin vain syntymäpäivälahjaksi sista ei tullut loppua, ennenkuin pikkunen perämies ko pojan toukokuun alussa täyttäessä neljätoista vuotta. mensi: »Jo riittää soutu». Ja niin oltiinkin metsävartijan Isä oli monta kertaa kertonut pojilleen Siikajärvestä. Se asunnolla. oli muodostunut poikien mieleen jonkinlaiseksi kalastus Se oli pieni punainen talo rantatörmällä. Veneestä nous paikan ihanteeksi. Isä oli näet matkoillaan käynyt siellä taessa sanoi Kiiski: ja kuullut paljon puhuttavan Siikajärven ahvenista ja lah »No nyt saavat Maunu ja Eino mennä vinttikamariin ja noista. Hän oli siellä myöskin tutustunut kunnon mieheen, asua yhdessä Mikon ja Niilon kanssa. Siinä kamarissa ei joka asui juuri tämän kalaisan järven rannalla. Tämä met ainakaan halla pane nuoria miehiä, kun tuvan savupiippu sänvartija Kiiski oli aina tehnyt isään niin herttaisen ja kulkee huoneen läpi.» hyväntahtoisen vaikutuksen. Isä oli nyt suunnitellut pojil Mikko ja Niilo auttoivat vieraita matkatavarojen kanta leen jonkun viikon kestävän kalastusmatkan hänen luok misessa. Ja pian oltiin kiivetty jyrkkiä portaita talon ulla seen, mikä sopikin erittäin hyvin, sillä olihan metsänvarti kolle, jonka toisessa päässä tuo kamari oli. Huoneessa oli jallakin jotenkin samanikäiset pojat kuin Maunu ja Eino. kaksi vuodetta, jotka nähtävästi olivat Mikon ja Niilon Lukukausi päättyi. Molemmat pojat olivat kunnostau makuusijoina. Maunu tuli tätä nähdessään kohta itsekseen tuneet. Isä ja äiti olivat mielissään poikien hyvin suorite miettineeksi: »Missähän minä ja Eino sitten saamme nuk tusta työstä. Ja nyt sitä lähdettiin oikein miesjoukolla kua?» Mutta hän ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen. urheilukauppaan. Isä hoiti kukkaroa, ja pojilla oli silmät Nytkös siinä häärättiin. Matkalaukut piti heti avata ja pyöreinä. Molemmat pojat saivat onkisiimoja, koukkuja näyttää Mikolle ja Niilolle, minkälaisia kalastusvehkeitä oli ja kaikki, mitä siihen tarvittiin. Maunu sai lisäksi vielä mukaan tuotu. Kun oli kotvan aikaa tavaroita tarkasteltu, uistimen ja Hipinkin; Einolle isä osti pienen verkon. Ja poi huokasi Eino: »Huhhuh, kun minulla on kuuma!»— »Ko kien silmät loistivat heidän kantaessaan tavaroita kotiin. vin täällä onkin kuuma!» sanoi siihen Maunukin ehdottaen, Äiti oli jo järjestänyt pojille matkalaukkuun kaikki, mitä että avattaisiin ikkuna. heidän piti saada mukaansa Siikajärvelle. Ja sitten koitti Eino kääntyikin heti sitä avaamaan. Mutta kun hän ei se hetki, jota pojat jo kaiken kevättä olivat päivisin ajatelleet päässyt selville, missäpäin ikkunan hakaset olivat, pyysi hän ja öisin uneksineet. Mikkoa avuksi. Mikko tuli katselemaan ikkunaa, mutta ei Vanhemmat saattoivat poikia asemalle. Junan kuljettajan hänkään nähnyt siinä hakasia. »Miten sitä sitten avataan?» pilli soi, veturi puhalsi kimakalla äänellä, ja juna lähti liik kysyi Eino Mikon yhä urkkiessa, miten sen asian tulisi ta keelle. Pojat istuivat vastatusten vaunun ikkunan ääressä, pahtua. Niilo kuitenkin selvitti asian aivan yksinkertaisesti vuoroin katsellen ulos ikkunasta, vuoroin taas tarkastellen virkahtaen: »Eihän se ikkuna ole koskaan ennenkään ollut matkalippujaan, joissa oli kaupungin nimi ja Korpimäki, auki, tokko sitä ollenkaan voikaan avata!». — sen aseman nimi, jonne poikien piti matkustaa. Korpi Eikä sitä voinutkaan avata. »Pannaan ovi raolle», tiesi mäki oli Siikajärven rannalla, ja siellä piti metsänvartijan Mikko neuvoksi», niin pääsee lämpö vähän pakenemaan.» olla poikia vastassa. »Mennään ulos», kehotti Maunu, »kun täällä on niin ta Kolmen tunnin junamatka oli pian tehty. Juna pysähtyi, vattoman kuuma». Ulos mentiin ja käytiin rannalla katso ja pojat astuivat matkalaukkujaan kantaen vaunusta. Metsän massa nuottakotaa ja verkkoja, joita oli koko liuta. vartija oli vastassa ja otti heidät ystävällisesti huostaansa. Oli jo iltapuoli päivää. Mikon ja Niilon äiti tuli kohta Oli puolen tunnin soutumatka Kiiskin kotiin, Särkilahteen. pyytämään lapsia illalliselle. Ja siinä sitä nyt pian nähtiin, Veneessä odottivat metsänvartijan pojat Mikko ja Niilo, ettei Siikajärvellä ollut kaloista puutetta. Pöydässä oli le joista edellinen oli tuossa viidentoista vuoden korvissa, veästä lahnasta leikattua suolakalaa. Ja lisäksi tuli vielä Niilo jotenkin Einon ikäinen. paistettua ahventa. Vilkkaan puhelun varassa oli illallinen Ruvettiin levolle. Maunu sai maata Mikon, Eino Niilon vuoteessa; talon omille pojille oli aijottu tila lattialla. Oltiin hetkisen hiljaa, ja Niilon rauhallisesta hengityk sestä saattoi päättää, että hän jo nukkui ihan sikeästi. Maunu ja Eino eivät kuitenkaan heti päässeet nukahtamaan, sillä huoneessa oli vieläkin kovin lämmin, vaikka ikkuna olikin auki. Väsymys Einoa kuitenkin painoi, ja hän alkoi jo vähi tellen vaipua uneen. Mutta myötäänsä hän käännähtihe ja väännähtihe, niinkuin puoliunessa. Maunu oli yhä hereillä. Hän oli kiinnittänyt huomiotaan kaapin alla kuuluvaan ääneen likellä sitä paikkaa, josta savu piippu kulki huoneen läpi. Siellä pieni hiiri nakerteli leivän- kantaa, ja Maunu arveli itsekseen: »Kas, hiiriä makuu huoneessa?» Samassa hän tunsi jonkin ryömivän niskassaan ja hy pähti pystyyn siepasten kädellä korvan takaa. »Hyi, mikä se oli?» huudahti hän. »Olisiko se ollut hiiri?» Muut nuk kuivat, eikä kukaan häntä kuullut. Hän koetti uudelleen ,,^Hmmu rnnifli 'oaatcella ja riisui paifi.iu". nukkua. Mutta nyt puri häntä kainalosta. Maunu nousi vuoteelta ja riisui paidan pois aikoen pudistaa sitä, niin pian syöty. Käytiin sitten vielä lähellä olevalla vuorella että varmaan tietää, ettei siinä mitään oudompaa ole. auringonlaskua ihailemassa ja sitten mentiin levolle, että Ja hän rupesi uudelleen vuoteeseen. Mutta nyt hän oli jaksettaisiin ajoissa nousta. Kiiski oli sanonut aamulla läh hukassa: puri milloin jalkaa, milloin ruskaa; milloin ryömi tevänsä katiskoja katsomaan, niin että pojat jo heti pääsi jotakin rinnalla milloin käsivarrella. Hän huudahti taas sivät oikein kunnolliseen kalastuksen alkuun. Hyvää yötä ääneen ja hyppäsi uudelleen vuoteeltaan. Siihen heräsi nyt isäntäväelle sanottuaan läksivät Maunu ja Eino vintti- Einokin valittaen: »Täällä niin puree ja kutkuaa!». kamariin, metsänvartijan omien poikien mennessä vielä Einokin nousi vuoteestaan, ja molemmat veljekset astui äidin määräämille askareille. vat ikkunan luo tarkastamaan, mikä heissä oikein oli, kun Huoneeseen oli nyt tehty lattialle kahden hengen tila, koko ruumista min kiusasi. Kauhukseen huomasi Maunu, ja vuoteisiin oli pantu ihan uudet, puhtaat lakanat ja niin että Einon paidassa olkapään kohdalla kiipesi ihkasen elävä ikään puhtaat tyynynpäällykset. »Missähän me nyt nukum lude, ja hän sanoi samalla veljelleen: »Tule,Eino, likemmäksi me?» uteli heti Eino nämä laitteet nähdessään. ikkunaa, niin minä napahutan sen ikkunasta ulos!» Ja niin Mutta Maunu ei saanut siihen vielä mitään vastaneeksi, tehtiin, mutta silloin huomasi Maunu vielä toisenkin luteen sillä huoneesta löyhähti häntä vastaan niin ummehtunut ryömivän pitkin hihaa ja yritti senkin napahuttaa pois. ja omituisen raskas ja kuuma ilma, että hän ei malt Siitäpä ei tullutkaan mitään, sillä samassa tuntui taas jotakin tanut olla ääneen huoahtamatta: »Miten me voimme tässä ryömivän Maunun omassa niskassa, ja hän huusi kiireel kuumuudessa nukkua? Ihan me tukehdumme, kun ei saa lisesti Einolle: »Katso sukkelaan, mikä niskassani on!» edes ikkunaakaan auki!» Ja heti rupesivat veljekset neuvot Maunu taivutti päätään, että Eino voisi paremmin nähdä. telemaan, miten tuo ikkuna saataisiin auki. »Eihän se voi Nytpä Eino oikein säikähti ja huusi: »Hyi, mikä se on! En olla niin ikuiseksi kiinni naulattu, ettei se jollakin tavalla minä uskalla siihen koskea, kun sillä on niin pitkät sarvet!» lähtisi irti paikoiltaan!» arveli Eino. Maunua oikein puistatti, ja hän löi itse kädellään niskaansa. Kotvan kuluttua olivatkin pojat selvillä siitä, miten tulisi Silloin putosi tuo sarvekas pöydälle, ja Maunu huudahti menetellä. Ja kun Mikko ja Niilo vähän ajan kuluttua saa kauhuissaan: »Torakka! Hyi!» puivat huoneeseen, ehdotti Maunu, että Mikko hankkisi tikapuut ja kiipeisi ulkopuolelta katsomaan, mikä siinä on Siihen heräsi Mikko. Nähdessään vieraansa häärivän vastassa, koskei ikkuna aukea. Kun Mikko huomasi vie- avonaisen ikkunan edessä tiedusteli hän: »Mitä te siellä raittensa puuhat, meni hän puhumaan isälleen, joka nos- hommaatte, kun ette nuku?» — »Kun täällä on kaikenlaisia tikin tikapuut ikkunaa kohti, otti pari naulaa pois tieltä ja eläviä!» vastasi Maunu vähän hermostuneesti. nosti pois koko ikkunan, joka nyt oli ihan valloillaan. »No »Mitä te niistä välitätte», virkkoi Mikko tyyneesti. »Eivät ehkä ne kaupunkilaiset nyt saavat ilmaa nokkaansa!» vir hän ne ole sen kummempia kuin luteita ja torakoita. Ei kahti hän sitten vähän ivallisesti itsekseen arvellen: »On väthän ne mitään tee!» Ja hän kehoitti vieraitaan mene näet kullakin oma tapansa». Ääneen hän sitten kuitenkin mään levolle. ystävällisesti sanoi: »Hankitaan huomenna saranat, niin voi sitten mielin määrin pitää ikkunaa auki tahi kiinni, miten milloinkin tahtoo.» Kun sitten kaikki neljä poikaa taas oli vinttikamarissa, niin Maunu kysyi Mikolta: »Eikö teidän koulussanne ollen kaan lueta terveysoppia, kun te voitte elää sellaisessa huo nossa ilmassa, että siihen ihan tukehtuu?». »Kyllähän sitä luetaan» vastasi Mikko vähän hämillään, »mutta en tiedä, onko isä koskaan sitä kirjaa tarkemmin katsellut». Kaikista tuntui nyt kuitenkin niin suloiselta, kuin saa tiin raitista ilmaa tulvimaan kuumaan huoneeseen. Olihan iltakin niin herttaisen ihana, ja laulurastaan vaihtelevat liverrykset kuuluivat nyt niin selvään lahden toiselta puolen. Kotiin tultua ruvettiin panemaan onkia kuntoon. Ei ollut lapsilla sinä päivänä aikaa levätä. Käytiin ongella sekä aamupäivällä että illemmalla. Ja ahvenia saatiinkin päivän kuluessa yhteensä kolmatta kiloa. Maatamenoajan lähetessä sanoi metsänvartija: »Eivätkö pojat tahtoisi kerran nukkua heinäladossa heinien päällä; siellä on pehmonen ja tarpeeksi lämmin?» Pojat tahtoivat mielellään kokea tällaista maalaiselämää. Ja Maunu heti ajatteli itsekseen: »Ehkei siellä ole luteita ja torakoita!» Mikko oli uskonut vanhemmilleen, miten yöllä oli käy nyt, ja äiti oli silloin isälle ehdottanut, että lapset nukkuisivat muutaman yön ladossa. Sillä aikaa hävitettäisiin luteet ja torakat pois vinttikamarista. Seuraavana päivänä huoma sivatkin Maunu ja Eino, että vinttikamarin vuoteet ynnä kaikki muutkin huonekalut oli tuotu pihalle sekä että niitä jos jollakin lailla puhdistettiin. Möyskin itse vinttihuoneessa oli toimeenpantu täysi sota noita syöpäläisiä vastaan. Sen oli Maunu nähnyt käydessään matkalaukustaan hakemassa ,,\JiiJHi tilitiut tnulmesn piitnät päiilisutuotrit." leivoksia, jotka äiti oli niin sievästi käärinyt paperiin pojille Maunu ei malttanut olla vastaamatta vähän pistävästi: evääksi ja kodin muistiksi, mutta jotka syöpäläiset olivat »Mikä lepo se siellä on, kun vuoteet ovat täynnä levotto ennättäneet turmella. muutta." Mutta Mikko vain verkalleen selitti, että ovathan Muutama yö nukuttiin ladossa. Ja mainion hyvä siellä hän ja Niilo tähän asti nukkuneet niissä, eikä siitä ole ollut olikin maata. Ei ollut eläviä; ja oli niin mukavaa vajota noi mitään haittaa. hin puhtaisiin heiniin, joilla oli oma miellyttävä tuoksunsa. Yhdessä nyt kuitenkin mentiin vuoteita tarkastelemaan. Pojat olivat touhussa päivät pääksytysten. Ja hupaista oli Voi kauhistusta, mitkä markkinat siellä oli! Luteita kihisi, maalaiselämä. Kalastettiin ja uitiin ja oltiin milloin missä ja torakat astuskelivat ylpeinä kuin mitkäkin sotapäälliköt kin, missä vain joku muu oli työnhommassa. Ja koetettiin pienempien sotamiesten joukossa. »Oikeinhan tämä on olla apuna, minkä verran kukin kykeni. Eikä Särkilahti kokonainen eläintarha», sanoi Maunu ivallisesti. ollut »eläintarha» vain syöpäläisten ansiosta. Lintuja oli Vaikka Maunun sanat vähän pistivät Mikkoa, niin täytyi metsät täynnä; liverrystä kuului joka haaralta; ja kaloja oli hänen kuitenkin ruveta neuvotteluihin, miten asiat järjestettäi järvessä, minkä vain jaksoi onkia. siin, että kaupunkilaiset, jotka eivät olleet tottuneet tällaisten Muutaman päivän kuluttua tuli kylmempi sää, ja Kiiski elukkain kanssa yhdessä nukkumaan, saisivat maata rauhassa. kehotti lapsia nyt jälleen muuttamaan vinttikamariin ta Vihdoin keksittiin keino. Maunu ja Eino riisuivat ensin kaisin. Eikä käynyt vastaan sanominen, vaikka Maunun näkin paitansa pois ja tarkastivat niitä oikein tarkkaan, ettei mieleen heti tuli tuon ensimäisen yön kamalat kokemukset. niissä mitään asiaan kuulumatonta olisi. Niinikään tarkas Mutta mikä muutos! Huone oli kuin uusi. Seinillä oli tettiin päänalukset. Ne asetettiin sitten keskelle lattiaa ja uudet paperit, ja ikkuna oli varustettu saranoilla, niin että Maunu ja Eino rupesivat nukkumaan paljaalle lattialle; sitä voitiin mielin määrin avata. Mutta mikä ihmeellisem peitteeksi otettiin saali, jonka äiti oli antanut pojille mat pää; vuoteissa ei ollut enää eläviä. Einon riisuutuessa hyp kaan. Ja niin sitä sitten saatiin nukkua muutamia tunteja päsi vain pieni kirppu hänen omasta paidastaan; sen hän rauhassa, joskin tavattoman kovalla patjalla. oli varmaankin saanut Vahti-koiralta, jota hän juuri vähän Metsänvartija huusi varhain avonaisen ikkunan läpi: aikaa sitten oli silitellyt. »Työhön pojat! Katiskoja katsomaan!» Kiireimmän kautta Pian olivat nyt kaikki levolla. Ja makeata oli uni puhtaissa oltiin pystyssä. Niilo ihmetteli, miksi Maunu ja Eino nuk oloissa, kun eivät mitkään syöpäläiset kiusanneet. kuivat lattialla, mutta Mikko kuiskasi hänen korvaansa, ettei Poikien aamulla herättyä kysyi Mikko vierailtaan: »No, olisi huomaavinaan. oliko nyt parempi nukkua?» — »Oli tietenkin, oli oikein Aamukahvit juotua mentiin rantaan. Sieltä kiiti vene mainio!» vastasi Maunu, joka vähän ajan päästä vielä lisäsi: kaislikon läpi lahden pohjukkaan, jossa oli kolme katiskaa. »En minä voi ollenkaan käsittää, miten te saatatte nukkua, Nyt ei ollut aikaa ajatella viime yön kiusallisia kokemuksia; kun eläviä ryömii pitkin pintaa! Onhan se niin ilkeätä ja sii eikä niistä puhuttu mitään. Innoissaan olivat kaupungin votonta. Ja terveysopissa sanotaan, että ne voivat kuljettaa pojat, kun Kiiski hipillään ammensi kaloja venheeseen. En- kaikenlaisia tautejakin mukanaan tartuttaen niitä ihmiseen.» simäisestä katiskasta saatiin vain yksi ainoa pienenpuoleinen Mikko oli vähän hämillään, mutta pani huomautuksen hauki, mutta toisesta nosti Kiiski kokonaista seitsemän suurta mieleen. Eikä Mikon ja Niilon kamari tästä lähtien enää kos lahnaa, ja kolmannesta tuli taaskin neljä lahnaa. Poikien sil kaan päässyt muodostumaan sellaiseksi »eläintarhaksi», jollai mät loistivat, kun elävää saalista veneen pohjalla katselivat. sena se oli ollut Maunun ja Einon tullessa Särkilahdelle.

Kukkasen syys.

Sanoi kukka koiuun alla, etten kaatuisi kulohon, kaunihin kadottajaksi. päiuäsilmä siintämähän." puheli punateräinen: kaneruihin katkeaisi. Muut jo kuoliuat kedolla, „Tule, paimen tuttuseni, „Tule tänne, paimenpoika, Vilu jo uierehen tuleui, nujertuiuat nurmikolta, liiku laulusi keralla, lähene, lehonkäuijä, paha pakkanen etehen jäin minä ainoa jälelle että häipyisin hymyhyn, ennen päiuän päättymisiä, minun uienon viiltäjäksi, kukan lapsi loistamahan, unelmihin uinahtaisin." yöhyen yhyttämistä, flapo Pärnänen.

Paineltu Helsingissä 1914, Raittiuskansan Kirjapainossa Hinta 25 penniä.