interPykälä ry:n jäsenlehti. vivos03|2010

Opiskelija-aktivisti Akuliina Saarikoski: “Yksilöllä on voimaa, mutta myös vastuuta”

Joka juristin julkikuva

Kesäkivaa pienellä budjetilla Dekaanin kesänovelli Joka phuksin puuhasivut

Kehittyvien maakuntien Suomi - Esittelyssä osakunnat Häkkänen ja Nevanranta - Oikkarit matkalla eduskuntaan Terveiseni täältä kivasta kesäkaupungista Työhuoneeni ikkunasta näkyy jalkapallostadionin ko- Kyynisyydestä ja montuista viis, ei täällä muuten olisi koinen monttu. Montusta pöllyää hiekkaa, jota ajautuu hassumpaa asua. Suomessa kaikki kaupungit ovat eduk- aika ajoin sisälle läheisiin rakennuksiin ja hengitysil- seen lähinnä vain kesällä, joten ei elämä Etelä-Savossa ole maan. Monttu on ruma, mutta sillä on tarkoitus. Ohikul- sen huonompaa kuin muuallakaan. Ostin uuden pyörän, kijoille monttu haluaa viestiä kasvua ja edistystä, kehit- joten työmatkani kuluu aina vartissa. Järvessä on hel- tyvien maakuntien hengessä. Vuoden päästä montun ti- pompaa uida kuin hitaasti lämpenevässä merivedessä. lalla pitäisi olla maanalainen toriparkki ja sen päällä tori, Lenkkipolkukin alkaa suoraan kotiovelta ja koiraa voi jonka ympärille pikkukaupungin keskusta voisi itseoi- pitää vapaana. Ja ai niin – tuntemattomat ihmiset ter- keutetusti kasvaa. vehtivät ja puhuvat toisilleen. Itse olen kuitenkin enem- män kohteliaan hiljaisuuden ystävä, mutta joku voisi pi- Paikalliset ovat montun suhteen kärsivällisiä. He luotta- tää sitäkin arvossa. vat siihen, että keskusta-alueen uudistaminen lisää kau- pungin uskottavuutta ja houkuttelee ulkopaikkakunta- Eniten iloitsen tässä tilapäispaluumuutossani sitä, että laisia lapsiperheitä. Ilmassa on siis paitsi hiekkaa, myös olen saanut mahdollisuuden tutustua tähän kaupunkiin uskoa tulevaisuuteen. Kaupunkilehdessä haastatellaan uudestaan. Poissaoloni aikana on muuttunut niin paljon, ohikulkijoita. He seisovat lehtikuvissa sortseissaan ja että muistamaani kouluaikojen tylsämielistä pikkukau- kukkapaidoissaan ja odottavat ensi kesää. Sitten torilta punkia ei enää ole olemassa. Toisaalta olen ehtinyt vie- saa taas munkkipossukahveja, he iloitsevat. Minulta jää raantua näistä kortteleista ja kaupunginosista niin voi- tältä kesältä nyt lörtsyt saamatta. makkaasti, että jokapäiväinen uutuuden tunne ja arjen eksotiikka ei tarkemmin ajateltuna ihmetytä. Vuoden- Kaikessa edistyksellisyydessään torihanke tuntuu – näin ajallakin on toki vaikutuksensa. Talvella väki pysyttelee helsinkiläistyneen tilapäispaluumuuttajan silmin – tur- sisätiloissa ja hiihtoladuilla, joten kaupungin keskusta halta. Kymmenen vuoden kokemukseni mukaan autot tuntuu silloin luotaantyöntävän autiolta. Ja olenhan mi- ovat aina löytäneet paikkansa täältä ilman maanalaisia näkin muuttunut. Silloin nuorempana tuntui, että kaik- parkkihallejakin. Äitini vitsailee ettei hänen rollaatto- ki hauska tapahtuu aina jossain muualla, ei Mikkelissä. rinsa ainakaan tule tarvitsemaan pysäköintitilaa. Sillä ei- hän tänne kukaan enää muuta, päinvastoin, vain mum- Kesäsiirtolaisuudestani on vielä kaksi kolmasosaa jäljellä. mot jäävät. Ja kesämökkiläiset. Tähän väliin on kuiten- Aion ottaa tuosta ajasta mahdollisimman paljon mukaa- kin todettava, että myös paikkakunnalla sijaitsevaa lää- ni, sillä en ehkä palaa tänne enää uudelleen. Olen ollut ninvankilaa ollaan laajentamassa. Hetkittäisiä muutto- tyytyväinen päätökseeni muuttaa kesäksi ruuhka-Suo- voittoja siis lienee kuitenkin luvassa. mesta järvi-Suomeen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikil- le, jotka kaipaavat maisemanvaihdosta, uusia virikkeitä tai uutta näkökulmaa elämäänsä. Sitäpaitsi tämä on ihan kiva kesäkaupunki, ellei monttua lasketa. Voikaa hyvin ja käykää mattopyykillä,

ps. Tässä lehdessä inspiroiduimme opiskelijapolitiikas- ta (s.14-19) ja kesästä (s.20-23 ja s.48-49). Halusim- me myös toivottaa uudet phuksit tervetulleiksi (s.50-54). Luethan myös dekaanimme Kimmo Nuotion kesänovel- lin, jossa liikutaan kesäisessä Helsingissä (s.56-59).

3 Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö s |32 Pykälä ry:n jäsenlehti Inter Vivos. Telders moot court Kahdeskymmenes vuosikerta # 03|2010. 03|2010 2010 Levikki 1950 kpl. s |34 KV-viikot arvostelussa V a k i o t JULKAISIJA Pykälä ry sisältö. PÄÄTOIMITTAJA Nina Toivonen 3 Pääkirjoitus s | 36 TOIMITUS s | 14 6 IV Tenttaa, Top IV Ei ihan sama Joka juristin julkikuva 7 Bonus Pater Familias Ines Huhta | Jasmiina Jokinen Antti Häkkäsellä ja Timo Stereotyyppinen juristi nyt Annika Juvonen | Laura Kirvesniemi Turvassa suhdannevaihteluilta? Nevanrannalla on mielipiteitä ja vaan on vähän tällainen. Anette Laulajainen | Isabella Lehti 9 Kysy Urpolta Salli Lindstedt | Kati Marjasuo paloa politiikkaan. Inspehtorimme vastaa, kun kysyt. Pauliina Mattila | Albert Mäkelä Mikko Rudanko 11 Kuulumisia HYY:stä 12 Experto Credite KUVITTAJAT Albert Mäkelä | Rami Lindström 13 IV Ajankohtaiset TAITTO s | 18 39 Onnea valmistumisesta Samuli Huttula Rinnakkaiselämää s |38 s |40 60 Viimeinen vinkuintiaani sähköpostiosoitteet Akuliina Saarikoski tietää, että Rinnerikollisten Tiedekunnan promootio [email protected] yksilökin voi muuttaa maailmaa. alppimatka 2010 61 Tenttikirja-arvostelu ILMOITUSMARKKINOINTI 62 Julkinen runosuoli Yrityssuhdetoimikunta Avaudu osoitteessa www.pykala.fi [email protected] s | 48 64 Osavuosikatsaus MEDIATIEDOT Mikko-sedän Saamattomien kesäloma www.pykala.fi/mediakortti puistotesti Kiersimme Helsingin 65 Asiallinen henkilö INFORMATION IN ENGLISH www.pykala.fi/english s | 20 puistoja pullo kädessä. 67 Perhonen Perhosella on jälleen ollut kiire PAINO Forssan Kirjapaino Oy Kesäköyhäilyä liihotella siellä, missä tapahtuu. IV:n toimittajat keksivät Ilmoitushinnat ja viikoksi tekemistä pienellä julkaisijan yhteystiedot budjetilla. viimeisellä sivulla s | 50 Joka phuksin puuhasivut Aivojumppaa kaikille ANNA PALAUTETTA NETISSÄ phukseille ja www.pykala.fi/intervivos s |26 phuksinmielisille. Pykälän kevätmatka S a r j a t 42 Opintojen jälkeen s | 24 s | 56 44 Boksissa on elämää Randomisti tenttiin Kesän lämpöä: läheisyysperiaattesta

interPykälä ry:n jäsenlehti. vivos03|2010 Dekaani Kimmo Nuotion

Opiskelija-aktivisti Akuliina Saarikoski: kesänovellissa liikutaan “Yksilöllä on voimaa, mutta myös vastuuta”

Joka juristin julkikuva kesäisessä Helsingissä, s |28 mutta mieli matkaa Kehittyvien kauemmaksi. Kesäkivaa pienellä budjetilla maakuntien Suomi Dekaanin kesänovelli Joka phuksin puuhasivut Esittelyssä Helsingin

Kehittyvien maakuntien Suomi yliopiston osakunnat. - Esittelyssä osakunnat Häkkänen ja Nevanranta - Oikkarit matkalla eduskuntaan Kannen kuva Albert Mäkelä IV tenttaa TOP IV IV työryhmä Bonus Pater Familias Albert Mäkelä KESÄOIREIDEN LIEVITYKSEEN MITÄ HARJOITTELU ON?

Kesällä opintoputki katkeaa ikävästi, eikä ilman stres- Tällä kertaa IV kysyi pykälisteiltä piskelijoille tarjottavien harjoittelu- ja käyttäjäystävällisimmiksi. Tietojen päi- elämän suurista pienistä asioista: Jos siä tai kiirettä osaa enää olla. Lomalla opiskeluikävää voi lievittää muutamalla käyttökelpoisella konstilla, Opaikkojen palkoissa on valtavat erot. vittäminen sivuille helpottuu, joten tiedo- Jukka Kekkonen värjäisi hiuksensa, kunhan muistaa, että alkuvaikeudesta huolimatta Toiset maksavat Lakimiesliiton suositusten tusta saadaan entistä nopeammaksi. Myös minkä väriseksi hänen pitäisi värjätä loman tarkoitus on kuitenkin mielen ja ruumiin ren- mukaisia palkkoja, toiset näitä suosituksia toimitiloja huolletaan ja parannetaan. touttaminen. huomattavasti alhaisempia. Usein radikaa- ne? lia poikkeamista alasapäin suosituksista pe- Jos syksyllä on puutetta luku- tai ryhmä- Kirjojen kanniskelu rustellaan sillä, että kyseessä on harjoittelu, työtiloista, kannattaa muistaa että jokaisella Lomalla ei tunnetusti raahata tenttikirjoja, lakikirjoista josta opiskelijan on mahdollista saada myös yhdistyksen jäsenellä on oikeus käyttää Py- puhumattakaan, joten reppujen ja kassien äkkinäinen opintopisteitä. Tämä on erittäin heikko pe- kälän tiloja Sörnäisissä. Avaimen saa pant- ruste, sillä opiskelija saa opintopisteitä kai- tia vastaan toimistolta. Tilat soveltuvat erin- keveys voi aiheuttaa huimausta, ellei olotilaan siirry vai- Tuomas Rytkönen he vaiheelta taakkaa vähentäen. Järkevä aloittaakin lo- kista juridiikan alaan liittyvistä töistä. Jos omaisesti niin itsenäiseen opiskeluun kuin hallituksen mansa lastaamalla housuntaskunsa täyteen kiviä ja heit- harjoittelijan työtehtävät ovat samoja kuin ryhmätöiden tekemiseenkin ja kahvia ja tää yhden pois joka päivä. Jos keräät kiviä yhden loman puheenjohtaja 2010 muiden työntekijöiden, tulisi työtehtävien mehua saa vastikkeetta. Myös keittiötä saa jokaiselle päivälle, voit samalla tuntea housuissasi mil- suorittamisesta maksaa lähtökohtaisesti sa- vapaasti käyttää. loin loma loppuu. Kätevää! maa palkkaa. Toisaalta opiskeluajan harjoit- telun kautta opiskelijoille tarjoutuu mah- Syksyllä on jälleen kerran aihetta juhlaan, Kovat penkit dollisuuksia tutustua mitä moninaisimpiin sillä uudet opiskelijat aloittavat opintonsa Lomalla ei tarvitse istua jäykässä asennossa, takapuoli valmistuneille tarjottaviin työtehtäviin. ja pääsevät nauttimaan opiskelijaelämästä. kovaa penkkiä vasten. Äkillinen epämukavuusalueen ul- Kaikkien kannattaa lähteä ennakkoluulot- kopuolelle siirtyminen saattaa aiheuttaa ruumiin veltos- Harjoittelusta maksettavaan palkkaa liitty- tomasti mukaan toimintaan, myös vanhem- tumista ja aivojen sumenemista. Oireiden voimakkuutta vät kysymykset ja niiden ongelmat juonta- pien opiskelijoiden mikäli he eivät ole sitä voi ehkäistä istumalla lattialla aamuin illoin tunnin ajan vat juurensa siitä, että koko harjoittelun kä- jo tehneet. Annemari R Henrikki T jalat ja selkä suorana, katse polviin kohdistettuna. Myös site on hieman epämääräinen. Joidenkin nä- Bolognanpunaiseksi! tenttiin lukemisesta tuttu tylsyys-efekti on taattu. kökantojen mukaan harjoittelu ei olisi varsi- Kehotan kaikkia nauttimaan kesästä, jotta Mitäs vikaa nykyisessä naista työtä. Mitä hyötyä sitten on harjoitte- syksyllä jaksaa tehdä rankkaa työtä ja naut- on? Silver fox on jees. Sähköposteihin vastaaminen lusta joka ei ole työtä? Sellainen harjoittelu tia rankoista huveista. Lomalla kukaan ei lähesty sinua sähköpostitse. Saattaa ei tutustuta opiskelijaa käytännön työteh- Kesäisin terveisin kulua useita päiviä, jopa viikkoja, ilman että sinun tar- täviin, vaikka juuri tämän pitäisi olla työ- vitsee käydä tarkistamassa saapuneet viestisi. Tyhjä in- harjoittelun tarkoitus. Opiskelijoiden oike- boxi saa olosi tuntumaan yksinäiseltä ja hylätyltä, tar- uksien turvaamiseksi täytyy määritellä har- peettomalta. Ahdistusta voit lievittää joittelu ja sitä koskevat pelisäännöt ja var- perustamalla sähköpostitilejä useilla eri nimillä, ja lähet- mistaa, että opiskelijat, työnantajat ja tie- tämällä niistä viestejä itsellesi. Muista otsikoida viestit dekunnat ovat tietoisia niistä. Tämän takia joko ”Erittäin kiireellinen” tai ”Tärkeää”. Pahimpiin oi- Lakimiesliitto, Pykälä ja muut ainejärjestöt reisiin tehoaa otsikointi ”Vastaanottoni on peruttu”. pyrkivät laatimaan syksyn aikana harjoitte- luoppaan jaettavaksi opiskelijoille, työnan- Tenttijännitys tajille ja tiedekunnille. Lomalla ei stressata tulevista tenteistä tai jännitetä kakat housussa tenttituloksia. Mutta voi! Kun elämästä puut- tuu jännitys, siitä puuttuu kaikki. Lomaasi saat jännitys- KESÄ, SYKSY JA UUDET OPISKELIJAT tä lähtemällä mustikkaan. Suosi etenkin alueita, jossa on nähty karhuja. Jos olet allerginen mustikoille, voit vaih- Yhdistyksen kevät sujui riemukkaissa ja toehtoisesti soutaa keskelle järveä ja heittää airot veteen. normaalia juhlavammissa tunnelmissa. Onhan jännittävää saada seurata, mihin virta veneen lo- Janne P Meeri L Kesällä yhdistys viettää tapahtumien osalta Glitteriä voisi olla lisää, pulta kuljettaa. Kolmas vaihtoehto on liftaaminen. Suosi Punaiset hiukset olisi etenkin rekkakuskeja. hiljaiseloa, mutta kehittämistyö on täydessä jotta hiukset erottuisivat aika mäheet. vauhdissa. Kehittäminen voi tapahtua vain paremmin, tai sitten mah- kesällä, koska silloin yhdistyksen muutoin dollisesti Real Madridin varsin kiivas arki hellittää. 75-vuotisjuhla- värit. vuoden tapahtumat jatkuvat myös syksyllä ja niiden valmisteleminen on käynnissä. Ke- sän aikana yhdistyksen verkkosivut uudis- tetaan uuden visuaalisen ilmeen mukaisiksi

6 7 Urpon palsta Vaivaako mieltäsi probleemi, johon et ole saanut vastausta tenttikirjoistasi? Älä enää menetä yöuniasi! Kysy kylän vanhimmalta, tietäjältämme Urpolta!

Lähetä oma kysymyksesi nyt osoitteessa www.pykala.fi/kysyurpolta

Parahin Urpo, monet väittävät, että tuomioistuimien työpaikat lohkeavat vain suhteilla. Mutta mitä tehdä vät myös kaikki minun tenttisuoritukseni. Niiden pe- jos suhteita ei ole, tai ei sellaisia edes halua käyttää? rässä on lyhyt maininta: opintosuoritus on vanhentu- Tuntuu jotenkin vastenmieliseltä, että en voisi saada nut. Opintosuoritusrekisterin mukaan esimerkiksi per- unelmieni työpaikkaa omilla ansioillani, vaan iso-enon heoikeuden tenttini vanhentui jo 1980 –luvun alussa. pikkuserkun kummin kaiman tiskirätin avulla. Hakija Nro 748 Opiskelijoiden tenttisuoritusten vanhentumisjärjestel- mää on puolustettu kahdella seikalla. Järjestelmän on Tuomioistuimissa on monenlaisia työpaikkoja. Jos ky- kuviteltu nopeuttavan opintoja, koska kukaan ei halua symys on vakinaisen tuomarin nimittämisestä muuhun lukea samaa tenttiä kahteen kertaan. Toisaalta sitä on kuin korkeimpaan oikeuteen tai korkeimpaan hallin- puolustettu tiedekunnan vastuulla siitä, että jokaisella to-oikeuteen, esityksen virkanimityksestä tekee tuo- valmistuvalla maisterilla on niin tuoreet tiedot oikeus- marinvalintalautakunta. Korkein oikeus ja korkein hal- järjestyksen sisällöstä kuin mahdollista. Voi näissä pe- linto-oikeus esittelevät itse omat ehdokkaansa suoraan rusteluissa olla jotain viisastakin. tasavallan presidentille. En oikein jaksa uskoa siihen, että tuomarinvalintalautakunta olisi tietoisesti puolu- eellinen virkaehdotuksissaan. Sen sijaan en ole aivan varma siitä, ulottuuko luottamukseni samalla tavalla Hyvä Urpo, eikö juristi tarvitse lukion oppimäärää? ylimpien tuomioistuinten virantäyttöön. Joskus se on Riittääkö, että osaa sormillaan näyttää iän ja tuntee tär- ainakin koetuksella. keimmät aakkoset, kengännauhojen solmimisesta pu- humattakaan? Ulkomailla lukion päättötodistus on eh- Kaikki muut virantäyttömenettelyt ovat haavoittuvai- doton valintaedellytys tiedekuntaan pyrkiville, Suo- sia ja alttiita sille, että nimityspäätökseen voivat vai- messa näemmä ei. Onko suomalaisesta yliopistosta tu- kuttaa muutkin seikat kuin ”ikä, kyky ja koeteltu kan- lossa ammattikoulun tasoinen laitos, josta haetaan vain salaiskunto”. Koin sen itsekin 1970-luvulla, kun hain kiva titteli? auskultoimaan. Ukkotuomari lupasi ensin auskultoin- Huolestunut anonyymi tipaikan. Hän peruutti lupauksensa myöhemmin. Kan- telin hänestä oikeuskanslerille, niin paljon äijän touhut Nämä ovat vakavia kysymyksiä, hyvin vakavia. Huoli harmittivat minua. Toivottavasti samanlainen meno ei yliopisto-opetuksen ja tutkimuksen tasosta on aiheel- enää jatku. Jos jatkuu, suosittelen samanlaista ratkai- linen. Oikeustieteen tutkinto kuuluu halvimpiin yli- sua kuin minkä itse tein. Luottamus oikeuslaitokseen opistotutkintoihin. 21 000 eurolla voi tehdä uusluku- on nimenomaan luottamusta puolueettomaan päätök- taidottomasta henkilöstä oikeustieteen maisterin. Jär- sentekoon. Myös silloin, kun päätetään työpaikasta. jestelmä on siten rakennettu, että jos toisesta päästä pääsee sisään, toisesta päästä pääsee ulos. Tiedekunnan omassa intressissä on tehdä vaikka heinäsäkistä val- Hyvä Urpo, tiedekunta katsoi pitkällisen päätöksen- mis tuomari, sillä tiedekunnan rahoitus riippuu suo- teon jälkeen tentin vanhentuneeksi, kun se toisessa ritetuista tutkinnoista. Laatua ei ole mahdollista kont- tiedekunnassa oli hyväksytty. Mitä hyötyä siitä oli? rolloida siten, että matkalla valikoitaisiin niitä, joihin Eikö kaikkien professorienkin olisi sitten päivitettävä kannattaa sijoittaa ja muut karsittaisiin pois. tietonsa vuosittain, ja osoitettava oikeusjärjestelmän ajantasainen hallitseminen erityisellä kokeella, uhalla, Yliopistojärjestelmä voi toimia oman ihanteensa mu- että menettää virkansa? kaisesti vain, jos sen opetus perustuu korkealaatuiseen Old School tieteelliseen tutkimukseen. Tämä ei ole aina itsestään selvyys. Kun tiedekunnan opettajien joukossa on sel- Kaikki professorit menettivät virkansa vuoden 2010 laisia, joiden koko elämänkaaren mittainen tutkimus alusta lukien. Yliopistouudistuksen yhteydessä pro- rajoittuu huonoon väitöskirjaan ja pariin artikkeliin, fessorien virat lakkautettiin. Yliopistossa yhdelläkään opetus ei voi millään perustua silloin omaan tieteelli- professorilla ei todistettavasti ole sen vuoksi mitään seen tutkimukseen. Ja tämä heijastuu opetuksen laa- virkaa. Pelko siitä, että sen voisi menettää osaamatto- dussa. Ammattikoulun taso ei välttämättä ole kaukana. muuttaan, on siksi aiheeton. Ex nihilo nihil fit. Tämän tiesi jo professori Kaarle Makkonen, joka aina vältti puhumasta oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Professorienkin tiedot vanhenevat. WebOodista löyty- Kallen mielestä hän toimi opettajana Helsingin lakitek- nisessä ammattikoulussa.teknisessä ammattikoulussa.

9 tulla hyväksytyksi. Sitten siteeraat esimerkiksi Bert- Rakas Urpo, tarvitsen kipeästi apuasi. Pahoin pelkään, rand Russelin lausumaa ostensiivisesta määritelmästä: Hiertääkö HYY? että olen rakastunut erääseen nimeltä mainitsematto- “Ostensive definition may be defined as any process - tästä ei saisi edes puhua maan tiedekunnan jäseneen. Miten saisin hänet huo- by which a person is taught to understand a word ot- HYY-maailman sokkeloissa sattuu ja tapahtuu monenmoista. Alla kerron muutamasta viimeai- maamaan itseni satojen opiskelijoiden kansoittamil- herwise than by the use of other words”. Tähän viita- kaisesta päätöksestä, tulevista kehityssuunnista ja esitän kritiikkiä HYYn toiminnallisen kentän la massaluennoilla? Onko esim, vanha kunnon ”su- ten pyydä luennoitsijaa ostensiivisesti täsmentämään paisumisesta jälleen kerran. jautanpa rakkausrunon tenttivastaukseni väliin” tak- lausumaansa. Saat olla satavarma siitä, että tämä Amo- tiikka jo liian kulunut juttu? rin nuoli lävistää luennoitsijan ja hän on käsissäsi sulaa Julia vahaa. Hän etsii Sinut kynsiinsä satojen opiskelijoiden joukosta. Kun näen teidät seuraavan kerran yhdessä, Aluksi tahdon kuitenkin esittää lämpimät Julia rakas, kun nainen vilauttaa järkeään, mies on isken Sinulle silmää. onnittelut kaikille syksyn phukseille opis- täysin myyty. Unohda kaikki muut keinot. Nouse seu- kelupaikan saamisesta. Teitte sen eteen Talonvaltaus Suomessa lailliseksi?! raavan kerran luennoilla ylös kesken luennon. Pyydä kovasti työtä. Toivon, että uurastuksen- kohteliaasti anteeksi keskeytystä ja sitten jatka. Kehu ne oli mielestänne sen arvoista, itse olen HYY:n toiminnallisesta laajuudesta muu- ainakin viihtynyt hyvin niin oikeus- tama sana. HELPin vastustuksesta huoli- ensin luennoitsijaa, sano että hänen analyysinsä oli te- Kysymyksiin vastasi professori Urpo Kangas rävä, mutta vaatii hieman lisäperusteluja voidakseen tieteellisessä, Pykälän toiminnassa kuin matta riittävän suuri enemmistö kerättiin myös Helsingin yliopiston ylioppilaskun- toukokuun edustajistossa sen taakse, että nan (HYY) syövereissä. HYY liputtaa jatkossa talonvaltausten lail- listamisen puolesta. Onnistuimme kuitenkin torjumaan ehdotuksen siitä, että HYYn asumis- PYKÄLÄN HISTORIIKKI HYY:llä taloushuolia - jäsenmaksu nousee poliittiseen linjapaperiin olisi kirjattu asuntolainojen korkovähennysoikeuden poistamista tukeva ehdotus. Si- Phuksit ovat voineet varjo-opinto-oppaasta lukea, että nänsä molemmat ehdotukset ovat asiatasolla sangen kau- YSTÄVIÄ, POLITIIKKAA JA OIKEUSTIETEEN OPINTOJA edustajistoryhmä HELP (pykälistien ja eri lääkisläis- kana opiskelijoihin/opiskeluun liittyvästä edunvalvon- ten yhteinen vaalirengas) ajaa HYY:ssä muun muassa oi- nasta ja jälleen kerran osoitus HYYn paisuvasta toimin- JÄSENILLE HINTAAN 40 EUROA keustieteilijöiden etuja. Ryhmämme eräänä tavoittee- takentästä. na HYYssä on tasapainotetun budjetin talouspolitiikka. Keväällä 2010 ilmestyi 75-vuotiaan Pykälän koko historian yksiin kansiin ko- Maailman varakkaimpiin ylioppilaskuntiin lukeutuva koava historiateos, joka kertoo Pykälän ja sen toimijoiden tarinan lisäksi ensim- HYY on viime vuosina harjoitetun sangen vapaamielisen Laition raportti talouspolitiikan vuoksi tästä kuitenkin kaukana. Vuo- mäistä kertaa myös suomalaisen oikeustieteen opiskelun ja opiskelijoiden tari- den 2010 budjetti on laskennallisesti noin 640.000 € ali- Jotain hyvääkin on tapahtunut. Tietääkseni ensimmäis- nan. Historiateoksessa tarkastellaan Pykälän vaiheita osana suomalaisen yhteis- jäämäinen. Osittain tästä syystä edustajisto, HYY:n kor- tä kertaa pariinkymmeneen vuoteen on laadittu raportti kunnan, yliopistolaitoksen ja oikeuskulttuurin kehitystä. kein päättävä elin, päätti nostaa lukuvuoden 2010 - 2011 HYYn organisaation uudistustarpeista. Raportti sisältää jäsenmaksua 4,5 euroa. paitsi 500.000 euron säästöehdotukset myös laajalti toi- Edistääkseen jäsentensä ammatillista kehittymistä Pykälä on suunnannut toimin- menpide-ehdotuksia siitä, miten HYY:tä voitaisiin kehit- taansa eri ajanjaksoilla paljolti sen mukaan, millaisia valmiuksia hyvän lakimie- Syksyllä edustajisto päättää HYYn vuoden 2011 talous- tää parempaan suuntaan. Kyseisen 32 sivuisen asiakirjan hen on kulloinkin katsottu tarvitsevan. Oikeustieteen ylioppilaat ovat olleet mo- arviosta. Säästöpaineita on, sillä edustajisto on HYYn tuottanut Tommi Laitio visioi avoimempaa, positiivisem- nessa mukana, ja heidän joukostaan on noussut huomattavia poliittisia vaikutta- strategiassa sitoutunut tekemään 500.000 euron säästöt, paa ja jäsenlähtöisempää ylioppilaskuntaa. HYYn para- jia – maamme presidenttinäkin toimii entinen pykälisti. joista 200.000 € tänä vuonna ja 300.000 € ensi vuonna. digma vaikuttaa liian usein olevan ”tästä ei saisi edes Kuluneen vuoden osalta tavoitteista on jääty kauas, sillä puhua”, kun sen pitäisi olla, miten tämä tehdään par- olemme lähtötilanteeseen verrattuna pakkasen puolella. haiten. Raportin jatkotoimenpiteiden osalta edustajisto Yhdistys sai alkunsa vuonna 1935 lamakauden ilmiönä: yhtäältä vastareaktiona yliopiston ja etenkin osa- Lisäksi HYY joutuu vielä tekemään syksyn alussa lisäta- tekee päätöksiä syyskuun lopussa, tätä ennen muutos- kuntien kiihkeälle oikeistoaallolle, joka käytännössä merkitsi ahdasta suomenkielisyyttä ja nationalismia, lousarvion, koska suurempia menoeriä on ilmennyt yl- ehdotuksista käydään toivottavasti vilkasta keskustelua. ja toisaalta opiskelijoiden huolenilmauksena työllisyystilanteen heiketessä. Aatteellisesta kerhosta opis- lättäen. Kyseessä on sangen merkittävä prosessi, joka alkaa syk- kelijoiden etujärjestöksi kehittyen Pykälä alkoi laajentaa jäsenetujaan ja toimintamuotojaan 1950-luvun syllä, mutta jatkuu vuosia – ja vaikuttaa jatkossa mah- puolivälissä. Vuonna 1965 pidetyistä HYY:n vaaleista alkaneesta ainejärjestöpolitiikan kaudesta siirryt- dollisesti kaikkiin HYY:n jäseniin. tiin vuosikymmenen lopulla puoluepoliittiseen aikakauteen, ja yhdistyksen toimintaa hallitsi ajan hengen Kummallisia ehdotuksia mukaisesti ”porvarien” ja ”edistyksellisen” vasemmisto–keskusta-akselin taistelu. Missä tahansa organisaatiossa asiat voisivat aina olla pa- 1980-luvulla jäsenistö turhautui puoluekaaderien valtataisteluun ja 1970-lukulainen idealismi sai vähi- remmin. HELPin toimijoina ylläpidämme HYY:ssä tär- Oikein hyvää kesää HELPin puoles- tellen antaa tietä taloudellisille intresseille Pykälän alkaessa panostaa tuottoisaan valmennuskurssitoimin- keiksi kokemistamme seikoista aktiivista keskustelua ja ta, vaikutamme valmisteilla oleviin asioihin. Oppositioase- taan. 1990-luvun alun lamaa edeltäneiden kasinovuosien ja 2000-luvun nousukauden vaurastuttamalla mastamme huolimatta kyseenalaistamme rohkeasti tiet- Ted Apter yrityshenkisellä Pykälällä on tänä päivänä entistä suuremmat taloudelliset mahdollisuudet kehittää ja mo- tyjä HYY:n linjapäätöksiä emmekä epäröi kääriä hiho- edustajistoryhmä HELPin puheen- nipuolistaa toimintaansa. ja valmistellaksemme perusteltuja vastaesityksiä silloin johtaja kun niitä tarvitaan. www.helphyy.fi Teoksen on kirjoittanut oikeustieteen dosentti Mia Korpiola. Tällä hetkellä HYYn toiminnan rahoitus perustuu pit- Oman syventävän ulottuvuutensa tutkimukselle antavat aikalaistoimijoiden kuvaukset opiskelijajärjestön kälti paitsi jäsenmaksuihin myös HYYn kiinteistöliike- arjesta ja juhlasta eri vuosikymmeninä. toiminnan voitolliseen toimintaan, joka mahdollistaa vuosittain yli kahden miljoonan euron voitonjaon HYY Kirjan voit ostaa Pykälän toimistolta sen aukioloaikoina tai tilata osoitteesta [email protected]. Hin- Yhtymästä HYYn toimintataloudelle. HELPiä hieman hämmentää, että jotkut HYY:n tahot mieluummin myy- nat: Pykälä ry:n opiskelijat 40e, muut 50e. Teoksia vain rajoitettu erä. vät HYY:n omistaman voittoa tuottavan ydinkeskustan kiinteistön kuin pistäisivät vyötä kireämmälle ja lopet- taisivat yli varojen elämisen. Ei näin! Pitkällä tähtäimellä kiinteistöomistusta pitäisi pikemminkin lisätä.

10 11 Experto Credite IV Ajankohtaiset

”Mikäli haluatte istua nenä kirjassa koko kesän, tehkää se KESÄ välillä ulkona!” Kesä on aina ajankohtainen. Sitä odotetaan, siitä nau- titaan, sitä muistellaan, sitä odotetaan taas. Kesällä maailma herää aivan uudenlaiseen todellisuu- teen, kesällä ihmiset heräävät aivan erilaiseen eloon ja iloon. Aurinko, helle, vähäpukeiset ihmiset, fes- Ilari Autio tarit, puistot, terassit, virkistävä kylmä juoma, vih- Opintovastaava 2010 ” reä nurmi, vastaleikattu ruoho, raikas ilma ukkosen OIKEUS(TIEDE) jälkeen, merenranta, jäätelö, tuoreet mansikat, uu- Oikeus on aina ajankohtainen. Sitä odotetaan, siitä det perunat, grillaaminen, loma, mökki, sauna, järvi, nautitaan, sitä muistellaan, sitä odotetaan taas. vene, juhannus, rakkaus, vapaus, yötön yö. Kesällä ei Joka vuosi tiedekuntammekin saa yli kaksisataa uut- mennä nukkumaan! Pitkä kuuma kesä! Älköön ke- ta innokasta toivoa oikeustiedettä opiskelemaan. Ter- sämme koskaan loppuko! vetuloa joukkoon parhaaseen! Kesän jäljiltä puh- Aivan aluksi haluan onnitella kaikkia uusia oikkareita – Vaasan yksikössä alkaa syksyllä mahdollisuus kaksi- Spotifyssä hakusana ”summer” tuottaa yhteensä 26 syksyllä nähdään punssikahvien merkeissä! Olette juuri kielisen tutkinnon suorittamiseen. Tämä johtaa siihen, kumme kaikki vanhatkin parrat suurta intoa oikeu- den opiskeluun, kesän jäljiltä olemme taas vähäsen 461 hakutulosta, ”kesä” puolestaan 222. suorittaneet tiedekuntamme haastavimman tentin. Nyt että siellä ryhdytään kirjaamaan kurssien osasuorituk- entistä viisaampia. Kesälläkin olemme voineet saada on aika ottaa rennosti ja nauttia kesästä, jotta jaksaa ran- sia, eli käytännössä useimmiten luentosarjoja, erikseen olla tekemisissä suuren rakkaamme, oikeustieteen, kan syksyn läpi. Weboodiin. Mahdollisuutta tähän on toivottu pitkään kanssa. Sillä mikä voisikaan olla tärkeämpää ja samal- myös Helsingissä ja näillä näkymin osasuorituksia ale- la palkitsevampaa kuin se, että me pystymme takaa- RAKKAUS Opinto- ja hallintosektorilla on hiljaista näin kesällä. taan merkitä rekisteriin ehkä jo ensi keväänä. Toivotta- maan, että muutkin maailmassa ympärillämme saavat Rakkaus on aina ajankohtainen. Sitä odotetaan, oikeutta ja oikeudenmukaisuutta. Se jos mikä on rak- siitä nautitaan, sitä muistellaan, sitä odotetaan Kesän aikana on tarkoitus valmistella laajempaa kyse- vasti tämä kauan odotettu uudistus saadaan mahdolli- kautta. taas. lyä alkusyksyä varten, minkä pääaiheena tulee olemaan simman pian meillekin. Rakkaus, tuo syvä kiintymys johonkuhun tai läsnäolovelvollisuus luennoilla. Esitän tässä vaiheessa Spotifyssä hakusana ”justice” tuottaa yhteensä 2 418 johonkin, joka täydellisesti valloittaa ja valai- toiveen, että mahdollisimman moni pykälisti vastaisi En halua kuitenkaan tällä kertaa täyttää palstaani vain hakutulosta, ”oikeus” 18. see elämämme, tuo elämämme todellinen perus- kyselyyn, jotta tietäisimme paremmin jäsenistön mieli- painavalla asialla, vaan palaan siihen mieluummin taas Vastaavasti hakusana ”law” tuottaa yhteensä 3 593 ta, tuo suuri mystinen ja ikuinen, tuo tuhansien hakutulosta, ”laki” 191. laulujen ja tarinoiden aihe. Etsikäämme rakkaut- piteen tärkeisiin kysymyksiin. Kesällä on myös tarkoi- syksymmällä. Vaikka osalla IV:n lukijoista onkin odo- ta, niin sieltähän se löytyy, monesti etsimättäkin! tus uudistaa kirjastoa Pykälän nettisivu-uudistuksen tettavissa kesätenttejä – kuulun myös itse heihin – toi- Tehkäämme aina sitä, mitä sydämissämme rakas- myötä. von kaikkien muistavan, ettei kesä jatku ikuisesti. Mi- tamme! Olkoon jokainen kesämme suuri rakkau- käli haluatte istua nenä kirjassa koko kesän, tehkää se den kesä! Vuosisadan rakkaustarina täältä ikui- Läsnäolovelvollisuus luennoilla oli loppukeväästä esil- välillä ulkona! Välillä on myös hyvä muistaa levätä ke- suuteen! lä muutamaan otteeseen tiedekunnassa. Nykyisessä ti- sätentteihin lukemiselta, ja tarttua vaikka kesken jää- Spotifyssä hakusana ”love” tuottaa yhteensä 292 lanteessa, jossa suurin osa opiskelijoista kokee saavansa neeseen romaaniin tai painua Espan puistoon ottamaan 203 hakutulosta, ”rakkaus” puolestaan 513. enemmän hyötyä yksin lukemisesta kirjastossa luen- aurinkoa. noilla istumisen sijaan, en kannata pakollista läsnäoloa. Lähtökohtaisesti en suoralta kädeltä tuomitse tällaista Aurinkoista loppukesää! ajatusta, mutta sitä ei ole nykytilanteessa mahdollista toteuttaa – vaikuttaisihan se myös opiskelijoiden toi- meentuloon, kun työntekomahdollisuudet heikkenisi- vät.

12 13 Nevaranta on jo pitempään ollut kiinnos- tunut politiikasta, ja myös ay-liike on ollut EI sydäntä lähellä. Alun perin suunnitelmana tosin oli käydä oikis ensin loppuun ja vas- ta sen jälkeen lähteä politiikkaan mukaan. Ajatus eduskuntavaaliehdokkuudesta kui- tenkin alkoi kypsyä, ja huhtikuussa Neva- IHAN ranta lopulta liittyi Kotkan sosiaalidemo- kraattiseen työväenyhdistykseen ja sitä tie- tä SDP:een. ”Asetuin ehdolle ilman minkäänlaista po- SAMA liittista kokemusta. Mutta enpähän aina- kaan ole ryvettynyt poliittisissa sotkuissa”, Nevaranta pohtii. Teksti: Jasmiina Jokinen Kuvat: Jasmiina Jokinen Nuori ehdokas on jo aiemmin tiedostanut olevansa vasemmistolainen, mutta puolue- päätös syntyi vasta kuluvan vuoden alussa. Jos asianajajan ura ei viehätä, voi ”Demarit edustavat minun aatemaailmaani: vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. So- oikeustieteilijä aina livahtaa politiikkaan. siaalidemokraatit ovat myös aina olleet se Joillekin yhteiskunnallisiin asioihin muutoksen voima yhteiskunnassa, ja vaik- vaikuttaminen on suorastaan kutsumus. IV kei se viime aikoina ehkä olekaan tullut esil- haastatteli kahta oikeustieteen opiskelijaa, le, SDP:ssä on kyky ja halu muutokseen.” joilla on mielipiteitä. Heidän mielestään Piiriyhdistyksen ulkopuolelta valitsijayh- Timo Nevaranta muillakin pitäisi olla. distyksen kautta ehdokkaaksi asettunut Nevaranta us- 22-vuotias automaatioasentaja ja koo nuoren ikänsä olevan ainakin jäsenvaaleissa eduksi. oikeustieteen opiskelija Kotkasta Kun ääniä saa jokainen äänestäjä antaa yhteensä seitse- mälle ehdokkaalle, voi nuori ehdokas hyvinkin olla mo- aloittaa syksyllä toisen nien toiseksi tai kolmanneksi paras vaihtoehto. vuotensa oikiksessa ”Monelle tämä varmasti näyttäytyy mahdollisuutena nuorentaa puolueen yli 60 vuoden keski-ikää.” ehdokkaana tulevissa jäsenvaaleissa SDP:n Kymen vaalipiirissä koko piirin Jäsenvaalit pidetään juuri ennen lukukauden alkua. Mi- nuorimpana ehdokkaana käli pääsee ehdokkaaksi, aikoo Nevaranta lopettaa opis- kelut vaaleihin saakka, jotka pidetään ensi huhtikuussa. tavoittelee eduskuntavaaliehdokkuutta Liian suuria kuvitelmia ei ole, mutta kokemuksena vaali- vuoden 2011 vaaleissa työ on silti arvokas. ”Tämä on hyvä startti. Jos en tule valituksi, aion lähteä ehdolle seuraavan vuoden kunnallisvaaleissa”, Nevaran- ta suunnittelee.

Oikisko poliittinen? Oikeustieteelliseen Nevaranta tutustui ollessaan vuoden ”Yhdistys aktivoitui heti, kun puhuttiin pääsykokeiden 2008 Studia-messuilla. Helsingin yliopiston ja oikiksen poistamisesta ja valmennuskurssitoiminta oli vaarassa”, ständi sai kiinnostumaan alasta ja pyrkimään tiedekun- Nevaranta muistuttaa. taan. Tutkinto antaa Nevarannan mielestä hyvät valmiu- Pienestä elonkipinästä huolimatta paljon on vielä tehtä- det yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Nyttemmin hän vä, jotta yhdistyksen jäseniä saataisiin houkuteltua mu- on saanut huomata, että jo pelkkä oikeustieteen opiske- kaan politiikkaan. Yhtenä esimerkkinä Nevaranta vä- lukin saattaa avata ovia. läyttää ideaa Pykälän tarjoamasta vaalituesta, joka jaet- ”Kun otin yhteyttä Kotkan sosiaalidemokraatteihin ja taisiin tasan kaikkien ehdolle lähtevien kesken. Timo Nevarannan kirkuvanpunaisessa paidassa lukee kerroin opiskelupaikastani, minut otettiin heti avosylin ”Olen vähän tällainen suurin kirjaimin ’ahtaaja’. vastaan. Erityisesti maakunnissa kun on puutetta nuo- Tulevaisuuden vaikuttajille Nevaranta suosittelee en- ”Ajattelin vähän provosoida”, hän tokaisee. rista, kouluttautuneista ehdokkaista ja jäsenistä.” simmäiseksi puolueohjelmien läpikäymistä. Näin saa sel- vastarannan kiiski” vän siitä, mikä puolue on lähimpänä omia arvoja. Seu- Huomioon hän on varmasti saanut tottua oikkaripiireis- Mitä tulee oikkarien poliittiseen aktiivisuuteen, Neva- raava askel on ottaa yhteyttä oman paikallisyhdistyksen säkin, ainakin viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan ranta on kyllä huomannut monen olevan kiinnostunut puheenjohtajaan. Kokemuksesta Nevaranta tietää, että se keskustella politiikasta. Yhdistelmä oikeustieteilijä ja so- erilaisista yhteiskunnallisista asioista, mutta karsastavan kannattaa. siaalidemokraatti kun ei Pykälässä ainakaan kovin ta- politiikkaa. ”Jos oikeustieteilijä soittaa, voin vakuuttaa, että hänet vanomainen ole. ’Vastarannan kiiskeksi’ itseään kutsu- ” Monessa sana ’politiikka’ herättää negatiivisia mieli- otetaan hyvin vastaan.” valle Nevarannalle vastavirtaan uiminen ei kuitenkaan kuvia. Mutta kun keskustelee ihmisten kanssa, niin heti ole ongelma, päinvastoin. löytyy mielipide ydinvoimasta, työttömyysturvasta tai ” Olenpahan kehittynyt väittelijänä ja vaikuttajana. Pää- ahtaajien lakosta. Ja sitähän se politiikka on, yhteiskun- sen argumentoimaan ja mahdollisesti vaikuttamaan mie- nallisten asioiden hoitamista.” lipiteisiin. Jos kaikki olisivat samaa mieltä kanssani, en Eikä Pykäläkään ole täysin passiiviseksi jäänyt. Hyvä kehittyisi samalla tavalla.” esimerkki löytyy kuluneelta keväältä. u

14 15 Antti Häkkänen vastailee IV:n kysymyksiin kiireen kes- ”Vaikka useimmat seuraavat yhteiskunnallisia tapahtu- keltä Mikkelistä. Kesä menee lääninhallituksen hommis- mia, on myös valitettavan monia, jotka eivät ole kiinnos- sa, päälle tulevat vastuutehtävät kunnan- ja kirkkoval- tuneita asioista eivätkä koe niitä tärkeiksi. Kuuluu laki- tuutettuna Mäntyharjulla. Heikompaa heikottaa, mutta miehen perussivistykseen tietää erilaisista politiikan il- Häkkänen on jo tottunut tähän. miöistä, joista sitten viime kädessä kumpuaa myös lain- säädäntö.” ”Välillä on kyllä kieltämättä vaikea saada aika riittä- mään. Kyllä tässä on pakko oppia järjestämään toiminta- Toimiin poliittista passivoitumista vastaan on jo ryhdyt- tavat mahdollisimman tehokkaiksi”, hän tuumaa. ty. Vappuna 25 juristiopiskelijaa päätti perustaa oike- uspoliittisen yhdistyksen, Kansallinen Momentti Ry:n, Intoa ei selvästikään nuorelta mäntyharjulaiselta puutu. jonka tarkoitus on parantaa oikeustieteen opiskelijoiden Myös HYY:n edustajistossa vaikuttava Häkkänen on jo otetta yhteiskunnallisiin asioihin. nuorempana ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vai- kuttamisesta. Tärkeänä hän pitää oikeata asennetta. ”Yhdistys järjestää eduskuntavierailuja, tutustumista ministeriöihin ja muuta oikeuteen ja politiikkaan liitty- ” Pelkkä oman edun tavoittelu karahtaa nopeasti kivil- vää juristiopiskelijoille mielekästä toimintaa”, Häkkä- le.” nen esittelee.

Toki myös kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on olennaista. Mielipiteitä täytyy olla, ennen kuin asioihin Oikiksesta eväät voi alkaa vaikuttaa. Luottamustoimiaan Häkkänen on lähtenyt hoitamaan tätä ajatusta silmälläpitäen. Häkkänen aloittaa syksyllä kolmannen vuotensa oikeus- tieteellisessä tiedekunnassa. Vaikka vastuutehtävät vie- ”Vaikutan niissä ympyröissä, joissa minulla on annetta- vätkin aikaa, täytyy myös opiskeluille varata siivu ai- vaa”, hän tiivistää. kataulusta. Yliopistolle roikkumaan Häkkänen kun ei halua jäädä. Tiedekunnan hän on valinnut, koska se on Ympyröitä onkin ehtinyt kertyä jo jonkin verran. Eri- tarpeeksi laaja ja antaa mahdollisuuden toimia useilla eri laisissa tehtävissä on aina omat hyvät ja huonot puolen- yhteiskunnan osa-alueilla. sa sekä erilaiset intressit, joita ajetaan takaa. Erityisesti Häkkänen mainitsee eron kunnallis- ja opiskelijapolitii- ” Ja kyllähän se on aikamoinen valtti yleisestikin elä- kan välillä. mässä jos tuntee pelisäännöt paremmin kuin muut”, hän lisää. ” Opiskelijapolitiikassa ajetaan opiskelijoiden arjen pa- rantamista ja toimitaan pienemmän intressiryhmän Lakimiestutkintoa Häkkänen pitää hyvänä pohjana yh- edunvalvojina. Kuntien tehtävät taas koskettavat jokais- teiskunnallisiin luottamustoimiin, sillä se helpottaa asi- ”Vaikutan niissä ympyröissä, joissa minulla ta suomalaista, niin opiskelijoita, työikäisiä kuin myös oiden hahmottamista ja käsittelyä. Täytyy kuitenkin seniorikansalaisia. Kaikkien ihmisryhmien tasapuolinen pitää mielessä, ettei oikiksesta välttämättä saa kaikkia on annettavaa” kohtelu vaatii kokonaisnäkemystä palvelujen tuotan- eväitä. nossa ja talouden hoidossa. Monesti opiskelijapolitiikas- sa törmätäänkin liian yksipuolisiin ja ehdottomiin vaa- ”Oikeustieteellisen tutkinto ei peilaa juurikaan muita timuksiin.” näkökulmia yhteiskunnan ilmiöihin. Esimerkiksi talou- dellinen osaaminen jää lakimiestutkinnossa melko hei- koksi.” Passiivisuutta vastaan Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille Usean muun oikkarin tavoin Häkkänen pitää puolueista Häkkänen suosittelee ensi alkuun perehtymistä asioi- Kokoomusta lähinnä sydäntään. Puolue edustaa hänelle hin, joihin haluaa vaikuttaa. tärkeitä arvoja: kannustavuutta, yksilönvapautta ja yrit- tämishenkisyyttä. ” Sen jälkeen huomaa nopeasti, että kiinnostaako näiden asioiden hoitaminen.” ”Passivoivaa ja holhoavaa täysihoitolaa en halua olla Antti Häkkänen edistämässä”, hän sanoo. Koska vaikuttaminen tapahtuu suurimmaksi osaksi puo- • 25-vuotias kolmannen vuoden oikeustieteen opiskelija lueissa, on eri puolueohjelmiin myös syytä tutustua. • kunnanvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu Mäntyharjulla Häkkänen myös haluaa tehdä päätöksiä arvojensa poh- Näiden jälkeen voi tietenkin kysyä myös kokeneemmilta • kuuluu HYY:n ylioppilaskunnan Oikeaan edustajistoryhmään jalta eikä ajaa minkään eturyhmän asiaa. konkareilta. Kuten Häkkäseltä itseltään. • aikeissa asettua ehdolle joko vuoden 2011 tai vuoden 2015 edus- kuntavaaleissa ”Liityin kokoomukseen, koska se on aito arvopuolue. ”Annan mielelläni vinkkejä, oli näkökulma minkä väri- Koen erittäin vieraaksi aina vaalien alla nousevan kes- nen tahansa”. kustelun siitä, että kuka valvoo kenenkin etuja. Esimer- kiksi ylioppilaskunnassa osakunnat ja monesti myös ai- nejärjestöt yrittävät saada mahdollisimman paljon rahaa omille ryhmilleen. Tämä ei mielestäni ole kestävä tapa hoitaa asioita.” Vaikka oikkarit olisivatkin puoluekantansa valinneet, ei heidän poliittinen aktiivisuutensa yleensä päätä hui- maa. Myös Häkkänen on huomannut tämän ja pitää ti- lannetta valitettavana.

16 17 oikeutta. Pian kuitenkin myös lakipykälien opiskelu vei Uusia oikeustieteen opiskelijoita Akuliina kehottaa toimi- mennessään. maan niin kuin sydän sanoo. RINNAKKAISELÄMÄÄ ” Kahviloissa oli joskus mahtava paukuttaa rikosoikeu- ” Olkaa kriittisiä ajattelijoita ja muistakaa, että rohkeata ajat- den oppikirjoja”, Akuliina muistelee. telua seuraa aina toiminta.”

Aktivistin oma toiminta on saattanut tulla vastaan luennoil- la tai tenttikysymyksissä. Kaiken kaikkiaan Akuliina arvelee MIELIPITEESI käyneensä oikiksessa radikaaleimmilla luennoilla kuin esi- merkiksi humanistisessa tiedekunnassa. Massaluennoista? ” Kuulin esimerkiksi kerran oikeusteorian luennolla, kuinka ”Oikeustieteellisessä on erittäin korkeatasoisia luentoja, joita vastaus kysymyksiimme ei kenties löydykään oikeustieteestä kannattaa hyödyntää.” vaan absoluuttisesta väkivallasta”. Opiskelijan mahdollisuuksista vaikuttaa yliopistolla? Legalistiksi Akuliina ei tunnustaudu, ja hänestä olisikin tär- ”Esimerkiksi opiskelijatoiminta-ryhmä on pistänyt yliopis- keää korostaa, etteivät moraali ja laki ole sama asia. Hän kui- tolla tuulemaan. Heidän toimintaansa kannattaa seurata. tenkin kehuu oikeustieteellisessä omaksuttua kriittistä ajat- Uusi yliopistolaki on jo näyttänyt vaikutuksensa ja esimer- telutapaa, eikä näe ristiriitaa aktivismin ja valitsemansa tie- kiksi Oulussa aloitettiin heti yt-neuvottelut.” Kun googletat nimen Akuliina Saarikoski, saat heti hakutu- ” Suoraa toimintaahan voi olla esimerkiksi ilmaisen pyörä- teenalan välillä. lokseksi erinäisten blogi- ja foorumikirjoittajien mielipiteitä korjaamon perustaminen”, Akuliina visioi. ” Oikeustieteilijät jos ketkä tietävät, että rinnakkaisia elämiä Maksullisesta koulutuksesta? hänestä. Eläinten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puo- voi elää. Asioita voi lähestyä monesta näkökulmasta”, hän ”Maksullinen koulutus asettaa opiskelijat eriarvoiseen ase- lustava anarkisti jakaa mielipiteitä, mutta se ei häntä itseään Saarikoskella on vahva näkemys yksilön mahdollisuuksis- muistuttaa. maan. Kaikilla ei ole vanhempia, jotka voivat maksaa kou- haittaa. Enemmän aktivisti on huolestunut keskustelun lop- ta vaikuttaa. Ennen kaikkea nuori aktivisti korostaa tekojen lutuksen.” pumisesta. merkitystä. Sekä sillä mitä teemme, että sillä, mitä jätämme ”Internetin vihapuhe on ollut vastenmielinen ilmiö. Se ai- tekemättä, on merkitystä. kaansaa helposti itsesensuuria, koska vaikeista aiheista ei us- ”Yksilöllä on valtavasti voimaa mutta myös valtava eettinen kalleta kirjoittaa”, Saarikoski toteaa. vastuu. Me emme suinkaan ole voimattomia edustuksellisen demokratian nappuloita, vaan poliittisia toimijoita, joiden Akuliinan aktivistinura alkoi Helsingin talonvaltaus- ja anar- teot iskevät suoraan yhteiskuntamme rakenteisiin.” kistipiireissä. Hän oli mukana järjestämässä muiden muassa Euromayday-mielenosoituksia ja SMASH ASEM:ia ja antoi lainopillista tukea kiinniotetuille mielenosoittajille. Tämän Radikaali oikis? jälkeen heräsi kiinnostus eläinoikeuksiin, mikä johti liitty- miseen Oikeutta eläimille -yhdistykseen. Akuliina on muun Opiskelupaikkaa valitessaan Akuliina harkitsi oikeustieteel- muassa toiminut yhdistyksen tiedottajana, sekä ollut muka- lisen lisäksi myös filosofian opintoja. Lopulta voiton vei oi- na julkaisemassa kuvia eläintiloilta. keustieteellinen, sillä sisäänpääsy oli suurempi haaste. Myö- hemmin yliopistolla hän on opiskellut myös nais- ja queer- Toiminnassaan Akuliina suosii niin kutsuttua suoraa toimin- tutkimusta. Turussa on kesken merikapteenin tutkinto. taa, joka ei välitä laeista vaan pyrkii vaikuttamaan välittö- ONKO OPISKELIJA-AKTIVISMI KUIHTUMASSA? mästi itse ongelmaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoi- Parikymppinen idealisti uskoi ensin, monen muun ta- ta laitonta toimintaa. voin, tulleensa opiskelemaan oikeudenmukaisuutta eikä Useimmille sanasta ’opiskelija-aktivismi’ tulee mieleen 60- ja 70-lukujen vasemmistolaisuus, Vietnamin sotaa vastustavat marssit ja Vanhan valtaus. Vaikka aktivis- min kiivaimmat ajat ovatkin enimmäkseen takanapäin, on opiskelijoiden mielipiteille – ja erityisesti kanaville il- maista nuo mielipiteet – kuitenkin edelleen tilausta.

Aiempien suurten ja keskittyneiden ryhmittymien ti- lalle ovat tulleet useat pienemmät etu- ja ainejärjestöt, jotka valvovat omien jäsentensä oikeuksia. Tiedekun- nasta riippuen opiskelijoiden osallistuminen näiden jär- jestöjen toimintaan vaihtelee hyvinkin aktiivisesta toi- minnasta ei-mihinkään. Pienempien järjestöjen lisäksi esimerkiksi Opiskelijatoiminta-niminen yhdistys on si- toutunut ajamaan opiskelijoiden aseman parantamista ja kritisoinut muun muassa opiskelijoiden asuntopulaa ja yliopistouudistusta.

Keskustelu pääsykokeiden poistamisesta ja maksullises- ta koulutuksesta on saanut – ainakin hetkellisesti – opis- kelijat aktivoitumaan ja kiinnostumaan taas siitä, mitä päättäjät oikein puuhastelevat. Erityisesti keskustelus- sa pääsykokeiden poistamisesta on oma Pykälämmekin kunnostautunut.

Lisää tietoa Opiskelijatoiminnasta saa osoitteesta http:// opiskelijatoiminta.net/.

18 19 Perjantai/Laura Sunnuntai/Laura Kesäköyhäilyä - Mikä olisikaan parempi päivä köyhäilyviikon aloittami- seen kuin perjantai: Kun kaverit ovat lähdössä ulos avaa- Surullista mutta totta, kahden päivän ostamattomuuden maan viikonloppua, minä vedän kukkaron nyörit kiinni. jälkeen halu hamstrata tavaraa on kasvanut lähes sietä- Jotta voisin vielä paremmalla omallatunnolla katsoa ys- mättömäksi. Onneksi apu ostovimmaan löytyy köyhäili- niin paljon, niin täviäni pitkin nenänvartta, päätän tehdä terveellisen aloi- jällekin: ostoskeskusten sijasta tänään suunnataan kirp- tuksen ja valita päivän tekemiseksi urheilupainotteista oh- putorille. Kesäisin parhaat tonkimispaikat löytynevät jelmaa. Vallilan makasiineilta kirpputori Valtterista ja sään salli- vähällä Soitan siis kaverilleni, joka on kauan houkutellut essa Hietalahden torin kirppikseltä. minua tulemaan kanssaan ilmaiselle tutustumiskäynnille Kirppiksellä on hyvä muistaa myyjiä löyty- punttisalille, jolla hän on jo pidempään ollut asiakkaana. vän kahdenlaisia. On niitä, jotka ovat myymässä nimen- Reilun tunnin päästä seison salin aulassa, ja pelottavah- omaan päästäkseen tavaroistaan eroon, ja joiden kanssa kon pirteä tyttö kyselee liikuntatottumuksistani. Lopulta tinkiminen onnistuu ja sopuhinta vanhoista vaatteista hän ojentaa minulle kokeilupassin, jolla pääsen viikon ajan löytyy. Lisäksi löytyvät ne myyjät, jotka tinkiessäsi ker- Viikko 16,90 euron budjetilla? Mitä sillä rahalla saa oikein tehtyä? IV:n urheat, kroonisesta vierailemaan punttisalilla ja kaikilla ohjatuilla tunneilla – tovat kenkien olevan ulkomailta ja sisältävän siis myös nälästä kärsivät toimittajat Ines ja Laura päättivät pistää Visa electroninsa viikoksi kirjahyl- ilmaiseksi. Ei ollenkaan paha aloitus viikolle. lentolipun hinnan, jotka vannovat, ettei nukkaantunutta lyyn ja pärjätä summalla, jonka asianomaiset todistajien mukaan ”käyttävät helposti yh- Illemmalla, torjuttuani aikani rahankäyttöön ja reikäistä neuletta ole käytetty kertaakaan, jotka kyy- houkuttelevien kavereiden puhelinsoittoja, päätän lähteä nel silmässä kertovat nukkaantuneen ja reikäisen neu- dessä aamupäivässä”. liikkumaan ja siinä sivussa laajentamaan kotiseututunte- leen olleen heidän suosikkivaatteensa Berliinin muurin Ensimmäinen ja erittäin oleellinen sääntö on, että pelkkä kotona lahnailu ei ole sallittua, mustani. Suuntaamme kaverini kanssa Malminkartanossa kaatumisesta saakka. Tällöin jokaisen kunnon köyhäi- vaan joka päivä on tehtävä jotakin kodin ulkopuolella. sijaitsevan mäen juurelle. Siitä ylös kohoavat mielestäni lijän on kovetettava sydämensä ja jatkettava tinkimistä. Köyhäilybudjettiin ei lasketa kotona (oma koti) syötävää ruokaa, sillä siitä tinkiminen meni- sadistisen pitkät rappuset, jotka yhtälailla sadistisen ystä- Opiskelijabudjetilla ei ole varaa maksaa tunnearvosta. si jo inhimillisen elämän perusedellytysten rajoittamiseksi. Molempien bussiliput on lisäksi väni mielestä on ainakin kolme kertaa juostava ylös. Seu- raavana yönä nukuin hyvin. Päivän tuhlaussaldo: 4,50e (neule 1e, tunika 1,50e, san- maksettu köyhäilykaudelle, eikä 16,90 euroon sisälly muitakaan kiinteitä elämiskustannuk- daalit 2e) sia. Kyse on siis kodin ulkopuolella käytetystä rahasta. Päivän tuhlaussaldo: 0e Vinkki: Tingi. Ajallisesti köyhäily sijoittuu 6.00-21.00. Yöllä saa siis ostaa vaikka omakotitalon. Vinkki: Jos punttisalille meno ei iske tai muuten vaan onnistu, kerätkää kavereiden kanssa kotoa löytyvät Teksti ja kuvat Ines Huhta, Laura Kirvesniemi urheiluvälineet(kahvakuulat, hyppynarut, abtronicit; jo- kaiselta löytyy jotakin) ja pistäkää kuntopiiri pystyyn. Perjantai - Sunnuntai/Ines

Olen leirillä. Minun pitäisi siis olla tilapäisesti turvassa Lauantai/Laura kaikelta rahan käytöltä ja mielenkiintoni kohdistua aino- astaan eri kokoisiin kattiloihin ja tapoihin saada ne täy- Päivän ohjelmassa oli vierailu pääkaupunkiseudulla asu- teen ruokaa ja sen jälkeen puhtaaksi. Järkyttävän suu- van sukulaisen luona. Kaikin puolin loistava diili: sukulai- ren hyttysmäärän vuoksi yöuneni kuitenkin jäävät sen nen ilahtui, juteltavaa riitti ja kahvipöydän herkut mais- verran vähäisiksi, että leiriläisten tulevien päivien ra- tuivat. vinnon saannin turvaamiseksi joudun tilaamaan leirille Torstai/Ines Puolivälissä alan kuitenkin jo kyllästyä. Leipäosastol- myöhemmin tulevalta ystävältäni kolme pulloa energia- la kymmenen jättiläismäisen paahtoleipäpussin kohdalla Päivän tuhlaussaldo: tuliaiskukka 1,50e juomaa sekä korvatulpat. Vaikka huoleton kuluttaminen on omien rahojeni osaltani tyydyn lähinnä haukottelemaan. Sitten pääsemme asiois- pannassa, pääsen ilokseni tuhlaamaan muiden varallisuutta ta kammottavimpiin, kylmäkaappeihin. Vihannesten pun- Tuhlaussaldo: EDit ja korvatulpat 7,60 e partioharrastukseni puitteissa. Aloitan kahdenkymmenen ninta sujuu vielä jotenkuten, mutta margariinin ja juuston postimerkin ostamisella. 16 e. Liimaan merkit kuoriin ja ti- etsintä hyisessä kylmähuoneessa saa minut itkun partaalle. putan kuoret postiin. Kuten odotettua, teko ei saa minussa Kärsin pahasta tukkuväsymyksestä. aikaan suurta onnen huumaa. Kolmen tunnin keräämisen jälkeen kärräämme kaksi vain En kuitenkaan lannistu, vaan postikeikan jälkeen kiiruh- hiukan Lapin tuntureita matalampaa vuorellista ruokaa dan Heinon tukkuun ostamaan neljän päivän leirille ruo- kassalle ja jännitämme sormet ristissä, riittävätkö rahat. kia. Budjetti: 700 euroa. Luulisi tuolla määrällä shoppailu- Kun loppusummaksi tulee 550 euroa, huokaisemme hetkek- nälän tyyntyvän ainakin hetkeksi, vaikka ostosreissuni he- si helpotuksesta. Sitten kohtaamme uuden haasteen: kaik- delmistä pääsee lisäkseni nauttimaan 39 muutakin henki- ki ruoka on vielä mahdutettava autoon. Siitäkin onneksi löä. selvitään muutamien akrobaattisten liikkeiden ja kaadet- tujen penkkien avulla, ja suuntaan metsään pois kaupun- Seistessäni taloustarvike-osaston alussa olen kuin seitse- kielämän ja ikävien houkutusten ulottuvilta sunnuntaihin männessä taivaassa ja harkitsen vakavasti tukkukortin va- saakka. rastamista sitä hallinnoivalta toveriltani. Innostun kuin pikkulapsi eri kokoisista karkkipussisäkeistä ja kurkkusa- Päivän tuhlaussaldo: 0 e. laattipöniköistä. Vinkki: Muiden rahojen tuhlaaminen on oikeastaan hauskem- paa kuin omien, kannattaa kokeilla. Vieras ostosympäristö hillitsee ostohaluja.

u

20 21 Maanantai/Ines Keskiviikko/Ines si reilu puolisen tuntia. Perillä hetken hengähdettyäni nappaan mukaani vanhempieni koirat ja vien ne lenkil- Leiriltä palattuani pää-tän Huomaan köyhäilyviikkoni huvenneen erittäin ruoka- le. Katselen ihmeissäni nurmikenttiä ja niitä reunustavia ensimmäisenä varo-vas- pitoisissa merkeissä, joten vastapainoksi koen tarvetta pientaloja ja tunnen todellakin olevani aivan jossakin ti soveltaa ideaa uu-teen tehdä jotakin liikunnallista. Ihan vaan, koska se näyt- muualla kuin Helsingissä. Kotimatkan poljettuani olen kaupunginosaan tutustu- tää hyvältä paperilla. Pohdin pyöräreissua keskustaan, onnellinen niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin juokse- misesta. Niinpä otan bus- ja muistan yläasteikäisenä kokeilleeni muutaman kerran vasta vedestä. sin Maunulaan vieraillak- kaupunkipyöriä. Vieläköhän niitä saisi jostakin? Selvi- seni ystäväni luona, jol- ää, että Helsingin kaupunkipyörät ovat nykyään Harto- Päivän tuhlaussaldo: 0 e la en ole käynyt aiemmin lassa, mutta onneksi minulla on omakin. Samalla tulen Vinkki: matkailu avartaa, ja helppoja pyöräreittejä löytää kertaakaan. Eksyn matkal- siihen tulokseen, että pyöräily keskustan ruuhkaisessa osoitteesta http://kevytliikenne.ytv.fi/. la bussipysäkiltä asunnolle ihmismassassa ei välttämättä ole lainkaan miellyttävää. ja tunnen itseni idiootiksi. Päätän, että on aika vaihtaa maisemaa, mielellään maa- Miksen vain sopinut tapaa- laismaisemaan. Mikä sen parempi kohde kuin Viikki, tuo Keskiviikko/Laura mista johonkin keskustan hämmentävä peltoisa kaupunginosa Lahdentien varjos- kahvilaan, kuten tavallises- sa, josta löytyy yliopiston rakennusten lisäksi hevossai- Vietin aamupäivän pikkuveljeni kanssa rannalla vesi- tikin? Ystäväni tulee pelas- raala ja lehmiä. Kaiken kukkuraksi vanhempani asuvat sodan merkeissä. Illalla oli vuorossa viikon rahareikä, tamaan minut, ja vietämme nykyään Viikissä. Sinne siis! Sinkkuelämää 2. Onneksi siitäkin selvittiin budjetin mukavat pari tuntia tule- asettamissa rajoissa. vaisuutta suunnitellen. Se Ilokseni huomaan, että Reittioppaasta voi tarkistaa myös alkaakin heti tuntua huo- näppärimmät kevyen liikenteen reitit. Matka Viikkiin Päivän tuhlaussaldo: Plussapisteseteli 5e mattavan ruusuiselta, kun onkin mukava ja helppo: pyörätietä koko matka. Jollen Vinkki: Hamstraa plussapisteseteleitä, niillä pääsee keski- mainitsen ohimennen syö- pysähtyisi Vanhan kaupungin lahdella, matkaan kului- viikkoisin leffaan. neeni sangen niukan aami- aisen. Saan tuossa tuokiossa eteeni jogurttia ja omenoita, ja vaikkei kotiruuasta pihtailu Torstai/Ines kuulu varsinaiseen köyhäilysuun- vänsä kunniaksi aamiaista Fazerilla. Tuoreet leivät, he- nitelmaamme, koen suunnatonta onnistumisen riemua. Il- Budjetin ollessa tarpeeksi tiukoilla, vakaumuksellisem- delmäsalaatti, kakunpala ja smoothie. Kliseisesti epäi- mainen omena! pienkin riippumattoman elämän kannattajien mieleen len ääneen kuolleeni ja päässeeni ruokataivaaseen. Fa- juolahtavat takuuvarmasti omat vanhemmat. Niinpä en zerilta kiiruhdan kivenheiton päähän Porthaniaan pää- Maanantai/Laura Maunulasta suuntaan keskustaan tapaamaan toista kave- joutunut pohtimaan kahdesti, kun äitini ehdotti synty- sykoevalvojaksi. Salijaon jälkeen poikkean ostamaan mäpäi- eväät, jotka maksavat 3,70. Valvonta itsessään on help- riani. Olemme puhuneet aiemmin kahville menosta, mutta Päätin sivistää itseäni, ja kävin katsastamassa Vantaan tai- seuralaiseni huomauttaa olevansa hieman nälkäinen. Sen poa joskin samalla hieman tylsää rahaa. Ruokatauolla os- demuseossa taiteilijoiden Danica Dakic, Loretta Lux ja tan Unicafésta kahvin. kummempia miettimättä talsimme lähimpään Unicaféen, Anu Pennanen näyttelyn. Vapaa sisäänpääsy todisti tai- jossa nautin jauhelihakeittoa. Iloinen ruokapäiväni hui- teenkin voivan olla edullista. pentuu kolmannen ystäväni luona muutaman tunnin ku- Päätän köyhäilyviikkoni ehdottoman tyylikkäästi jat- kamalla kokeiden jälkeen äidin syntymäpäivän juhlin- luttua. Päätämme nimittäin valmistaa broileririsottoa. Päivän tuhlaussaldo: 0e Kaupassa ystäväni maksaa ainekset. Risotto onnistuu yli taa Haikon kartanossa kolmen ruokalajin illallisella. Pis- odotusten, ja sitä jää myös reilusti yli. tellessäni etanoita alkupalaksi totean, että juuri ruuasta tinkiminen oli köyhäilyn hankalin osa. Huomaan selvin- Päivän tuhlaussaldo: 2,50 e Unicafén lounas neeni rimaa hipoen viikon budjetin alittaen. Ainoa asia, Vinkki: Luota toisinaan ystäviesi hyväntahtoisuuteen. Jos johon olen käyttänyt rahaa, on ruoka. Sillä niin se vain olet menossa kylään, ei sinun yleensä anneta kuolla nälkään. on: hyvä ruoka, parempi mieli. Päivän tuhlaussaldo: 4,70 e. Torstai/Laura

Keskustasta suuntasimme illaksi grillaamaan Espoon Kai- Herään ihailtavan myöhässä, nappaan jääkaapin uume- Tiistai/Laura talammelle. Vaikka nimesimme jokaisen budjetiksi vain nista mahdollisimman syötävän näköiset eväät ja kiidän 3 euroa, riitti natustettavaa jokaiselle yllättävän hyvin: pääsykoevalvojaksi Porthaniaan. Illalla suuntaan pääsy- Tämän päivän aikataulu on jo ennalta sovittu, joten teh- vaikka syöjiä oli useita, samoin oli maksajiakin. kokeissa kärvistelleiden ystävieni kanssa Iguanaan syö- täväkseni jää enää vältellä rahan tuhlaamista mahdolli- mään. Kello on 21.07, köyhäilyviikko on päättynyt, ja siin virikkeisiin. Kömmittyäni ylös sängystä suuntaan Päivän tuhlaussaldo: 5,5e (lounas 2,50e, grilliruuat 3e) minä tilaan kanaburriton. Porthaniaan, jossa palaveeraan Unicafessa Inter Vivok- Vinkki: Grillatkaa paljon ja porukalla; säästöpakkauksilla sen toimittajakollegan kanssa lounaan merkeissä. Tämän on pienin kilohinta. Päivän tuhlaussaldo: 0e jälkeen on hyvä suunnata tyytyväisenä ja vatsa täynnä kohti Kauppakorkeakoulua, jossa olen sopinut tapaava- Tiistai/Ines ni kaverini. Paikalle saavuttuani havaitsin aulassa odot- Köyhäilyviikko opetti meille kolme kultaista faktaa: telun muodostuvan itsessään yhdeksi päiväni ohjelma- Päivälehden museossa on Muumi-näyttely! Suuri seik- 1. Köyhäily sujuu helpommin, jos on mielekästä tekemistä numeroista: tänään pidettiin kauppiksen pääsykokeet, kailu, muumiperhe 65 vuotta. Näyttely on ilmainen, ja ja hyvää seuraa. Tylsyys kannustaa tuhlaamaan.. ja koko rakennus oli täynnä kokeesta poistuvia, markki- se jatkuu lokakuun loppuun. Olen onneni kukkuloilla, 2. Parhaimmillaan rahan puute voi pakottaa vanhoille noinnin kysymyksiä kiroavia pyrkijöitä. Juuri kun yri- mikä aiheuttaa holtitonta tuhlaamista: ostan jäätelön. Loppusaldot: porvarillisille urilleen jämähtäneen kesälomailijan ulos tin päättää, pitäisikö minun istua paikoillani koettaen etsimään uutta tekemistä. näyttää mahdollisimman myötätuntoiselta vai paeta pai- Päivän tuhlaussaldo: Jäätelö 2 e Ines: 16,80e 3. Raha ei tee onnelliseksi. Ruoka ja tavara tekevät. kalta peläten, että joku erehtyy kysymään mielipidettä- ni kokeesta, saapui kaverini pelastamaan minut paikalta. Laura: 16,50e

22 23 Aine: Oikeustaloustiede Tenttipäivä 31.5.2010 man jo uupunut, mutta urheasti kirjoitin kaikkiin teh- Kokelas: Albert täviin yli sivun mittaiset ympäripyöreät vastaukset. Tulos: hylätty (11/30 pistettä) No mutta kuinkas sitten kävikään: hylättyhän sieltä napsahti. Ei uponnut näsäviisastelu eikä hienot esimer Toukokuun viimeisenä päivänä se tapahtui: oikeusta- kit ankaran vastuun aiheuttamien kustannusten pul- - Randomisti loustieteen tentti. Tentissä oli kolme esseekysymystä, verisoinnista. Tentin läpäisyraja oli 15 pistettä, minä joihin kaikkiin vastaustilaa oli kaksi sivua. Ensimmäi- ylsin yhteentoista. Ei siis aivan toivoton yritys täy- nen kysymys koski oligopolimarkkinoita, toinen talou- sin tenttikirjoihin etukäteen perehtymättä! Jos näillä dellista kasvua ja kolmas tuottamusvastuuta ja ankaraa tiedoilla sai 11 pistettä, mitä olisikaan tapahtunut, jos vastuuta. Hah! Helppoa kuin tikkarin vieminen lapsel- olisi lukaissut luentokalvoja tai jonkun yleisesityksen Aina on joku kehumassa, ettäTenttiin tentti meni lukematta läpi, tai että vitonen tuli vaikka taloustieteestä? Koska kysymykset olivat suhteellisen ta, ajattelin kysymykset nähtyäni. Juuri tämäntyyppi- mitään ei mistään tajunnut. Kuinka ärsyttävää! IV:n testiryhmä halusi viime siä esseetehtäviä toivoinkin. Lukion yhteiskuntaopista laajoja, olisi kevyehkölläkin valmistautumisella saatta- numerossa selvittää, onko kerskailijoiden puheessa perää. tulisi olemaan hyötyä, ainakin oligopolimarkkinoista nut yltää ykköseen. Jokin kaunis päivä menen siis uu- mieleen muistui heti lukiokirjan bensa-asemaesimerk- destaan oikeustaloustieteen tenttiin, ja aion myös val- Rohkeat kokelaamme osallistuivat oikeussosiologian, oikeustaloustieteen, sekä ki. Käsi oli kyllä toisen aamulla olleen tentin jäljiltä hie- mistautua siihen, ainakin vähän. työ-, hallinto- ja valtiosääntöoikeuden tentteihin – vaihtelevalla menestyksellä. Tässä kokeilun viralliset tulokset. pettymyksen kova palikka jumittui kurkkuu- Aine: Valtiosääntöoikeus ni – taas kerran. Erotuksena vain se, että tällä Kuva: Samuli Huttula Tenttipäivä: 13.4 kertaa tunsin ansainneeni hylättyni ja pala oli siten Kokelas: Rami helpommin nieltävissä. erittäin syvällisesti melkein tunnin. Muistin kirjoittaa Tulos: hylätty Aine: Oikeussosiologia papereihin nimeni ja opiskelijanumeroni. Kaiken lisäk- Tenttipäivä: 31.3 Mitä tästä opimme? Perusoikeuksien pänt- si palautin ne täysin oikeisiin pinoihin erittäin siististi. Olin jo muutamana päivänä käynyt tiedekun- tääminen valintakokeeseen oli epäilemättä Kokelas: Annika Olen siis selkeästi täyttänyt kaikki olennaisimmat vaa- nan sivuilla kuikuilemassa, josko valtiosäännön Tulos: hylätty (2/30 pistettä) siivittänyt minut näinkin lähelle tavoitetta- timukset. tulokset vihdoin olisivat tulleet. Kun vii- ni, mutta oliko siinä kaikki? Ehkä muutaman Olen erittäin pettynyt tulokseeni. Kuka tahansa huo- mein listaan ilmestyi myös tekemäni tentin tunnin perehtymisellä olisi tästä se vah- Rakkaat tentintarkastajat, maa, että arvostelu on ollut mielivaltainen ja vailla min- tulokset, pulssini kertautui kahdella ja etusormi väris- olen täysin eri mieltä tentin arvostelusta. Mielestäni oli- va ykkönen poimittu. Toisaalta olen erittäin käänlaista päämäärää. On väärin koko ihmiskunnan ten klikkasin linkin auki. tyytyväinen etten päässyt tenttiä läpi lu- sin ansainnut tentistä kahden pisteen sijasta vähintään kannalta, etten päässyt tentistä läpi suuren tietomää- kaksikymmentä. Ylitin kaikkien odotukset saapumal- kematta, mutta silti hieman harmittaa, sillä räni kera. En aio enää ikinä osallistua tähän tenttiin, Numerot vilisivät silmissä pitkän tovin, en- niille pisteille olisi ollut käyttöä. la paikalle. Lisäksi vaivauduin myös ilmoittautumaan joka ei selvästikään mittaa osaamistasoani. Kiitos ja hy- nen kuin löysin oman opiskelijanumeroni. Ja tenttiin etukäteen weboodissa sekä saapumaan täysin vää jatkoa. ajoissa. Istuin tenttisalissa pohtimassa tenttivastauksia

Aine: Hallinto-oikeus Tenttipäivä: 18.3. taa lakeja sisältävä kirja. Helppoa olisi siis ollut, jos ne Kokelas: Mikko loput kysymykset olisi korvannut luennoilla. Olisiko- Tulos: hyväksytty (20/40 pistettä) han moinen kuitenkaan ollut sallittua näissä random- Aine: Työoikeus mittelöissä? Tenttipäivä: 2.3 lintaa ilman lakikirjan apua. Näinkö tulevaisuuden ju- risteja koulutetaan? Missä on aloitteellisuuden ja yrit- ”Reunalla, kaunis on maailma! Reunalla, rohkeus on No niin, lukeminen kannattaa aina, mutta välillä pitää Kokelas: Anette kai myös kokeilla kunnolla kepillä jäätä. Rakastankin Tulos: hylätty (0/40 pistettä) tämisen tuki? Missä on palkinto kovasta uurastuksesta voimaa!” Wirtasen sanoihin tiivistän tunteen ja tulok- ja lannistumattomuudesta suurten haasteiden edessä? sen, analogian siitä, kuinka pienestä kaikki elämässä näitä randomeita, ja tämä rakkaus on ilmeisesti mo- Niin, no, ehkä olisin itse voinut tehdä asioita toisin. La- onkaan kiinni, elämässä kaikkine rakkaineen ja kaik- lemminpuolista. Lottoaminen ei ehkä aina ole kannat- Sydän pamppaillen tuhatta ja sataa suuntaan ilmoitus- tavaa, mutta lottoamatta ei lotossa voitakaan. Nyt kävi taululle tarkistamaan työoikeuden tentin tuloksia. Pet- kikirjan käyttö olisi kenties tuonut vastauksiini tiet- kine noppineen. Piste sinne, piste tänne, piste pois ja tyä tarkkuutta ja täsmällisyyttä, ja ehkä tutkintovaati- kymmenen tikkua putoaa siististi laudalta. Näitä minä näin. Läpi lumihankien ja pakkasten selvisin Porthani- tymys on suuri, kun opiskelijanumeroni kohdalle on aan. Viisi tuntia parhaansa yrittämistä kaikella sisulla, merkitty yhteispisteiksi hulppeat nolla. Nolla! Mahdo- musten selailu olisi avittanut menestystä. Luottamukse- mietin, mietin kun katselen tuloslistaan. Eikä 18.3. ni arpaonneen on kuitenkin sen verran suuri, että yri- olisi ollut edes tenttejä, mikäli yliopistojen lakko oli- vaivaisella kynänpätkällä ja isolla vihreällä kirjalla toi- tonta! Eikö osaamiseni tehnytkään vaikutusta arvoste- vat sitten lopulta suuren urheilujuhlan ja ilouutisen. lijoihin? Jäivätkö kauan kaivatut nopat jälleen kerran tykseni ei varmasti jäänyt ensimmäiseksi laatuaan. To- si toteutunut. Kysymysten laatijatkin ehkä juhlistivat sin seuraavan kerran, kun aion luottaa lakikirjabingon sopua mukavammilla tehtävillä. Oikeustapaukset kai Hirmuhallintojen aika on nyt ohi, aika korkata miekal- saamatta? la skumpat ja shampanjat! Tiedekunnassa ei selvästikään arvosteta omaa ajattelua, maagiseen voimaan, muistan varmasti myös ottaa laki- noin yleensäkin voi selvittää lakien avulla, missä aut- oikeussääntöjen kansantajuista ilmaisua ja asioiden hal- kirjat mukaan tenttiin. Suosittelen samaa muillekin.

24 25 “I <3 Pykälä @ Ahvenanmaa!! U guys r crazy!”

Kastelholmas- ta löytyi myös menneiden aiko- jen viisauksia, joista matka- laiset saattoivat ottaa oppia.

Jo merimatkalla Maarianhaminaan Ohjelmassa alastonkuvausta ja matkailijoiden nähtiin tutustuvan muuta kulttuuria ahkerasti laivan tarjoamiin kult- tuuri- ja ostosmahdollisuuksiin. Hyvin maistuneiden yöunien jäl- ehtiä. Väsymystä alkoi olla ilmassa laivan vihdoin saapu- Aurinko tervehti Suomen omal- keen oli aika bussin kuljettaa py- essa Maarianhaminan satamaan, mutta se ei estänyt ilois- le Kanarialle saapuneita oikkarei- kälistit eteenpäin. Abban kaikues- ten illanviettojen järjestämistä hyteissä ja laivan yöker- ta heti matkalaisten rantauduttua sa kaiuttimista suuntasi kulkuvä- hon valloittamista pikkutunneille asti. Kuultiinpa erään saaristokaupunkiin. line nokkansa kohti Kastelholman Pykälän herrasmiehen merihenkisen kutsuhuudon kai- linnaa. Linnassa ja museoissa riit- kuvan käytävillä vielä kauan kunnon ihmisten nuk- ti hyvin tutkimista aamupäiväksi. Ehtikö Lex sittenkin ennen? Ruokahalun herättyä olikin jo aika kumaanmenoajan jälkeen. Kaikki kuitenkin selviytyi- suunnata Maarianhaminaan Lil- vät sunnuntaiaamuna – ainakin tiettävästi – kotiin asti Matka jatkui bussilla Tjudön vii- la Holmenille piknikin muodossa Toiset taas valitsivat jossain määrin sivistävämmän vaih- enemmän tai vähemmän hyvissä voimissa. nitilalle, ensimmäiseen vierailu- nautitulle lounaalle. Monen osal- toehdon ja suuntasivat tutustumaan kuuluisaan museo- kohteeseen. Tilalla matkailijat pää- ta piknik jatkui iltaan asti paikal- laiva Pommerniin. Retken kokonaiskuvan tiivistänee hyvin erään matkal- sivät tutustumaan paikallisen vii- lisen väestön tarjotessa runsaasti le osallistuneen vaihto-oppilaan pykälistin laulukirjaan nin ja liköörin kiehtovaan maail- viihdykettä muun muassa alaston- sitseillä rustaama teksti: ”I <3 Pykälä @ Ahvenanmaa!! maan. Jonkin verran napinaa ai- kuvausten ja lasten leikkikentän Merellisiä kutsuhuutoja yössä U guys r crazy!” heutti se, että ”joku EU-juttu” esti muodossa. Kevätmatkamestaruuk- maukkaan liköörin myynnin vie- sista petankissa ja erinäisissä las- Matkalaisten tiet yhdistyivät jälleen Hotelli Parcissa, railijoille suoraan viinitilalta. On- ten ja lapsenmielisten seurapeleis- jonne pykälistit suuntasivat trubaduurin houkuttelemi- neksi omenaviiniä sai kuitenkin sä käytiin tiukkaa vääntöä, ja use- na. Monet naispuoliset reissaajat joutuivat pettymään, ostettua, ja pulloja lähti runsaasti at pykälistit osoittivat omaavansa kun trubaduuri ei aivan vastannut mielikuvia keskiajan mukaan kotiväelle tuliaisiksi. Vii- Tjudön viinitilan tuotteet ovat selvästi huomattavasti taitoja näilläkin alu- ritaritarujen tiukkatrikoisista musikanteista, vaan nousi nitilan ravintolan seinälle ripustet- maistuneet muillekin kuin pykälisteille eilla. lavalle löysässä valkoisessa T-paidassa stetsonhattu pääs- Epäonninen lukioristeilijä nappasi kotimatkalla tu Lexin huivi herätti ihmetystä, sään. Silti ilo tuntui loppuvan liian matkalaisista yhteiskuvan. mutta kaikeksi onneksi reissumiehet ja -nai- lyhyeen, kun matkavastaava muis- set pitivät Pykälän lippua korkealla ja lauloi- tutti, että laivaankin olisi suotavaa vat puolueettoman tuomarin mielestä Helan går:in huomattavasti turkulaisia railakkaam- min.

Luokkaretkeläisten kanssa Godbyssä

Viinien tultua huolella maistetuksi jatkui mat- ka Godbyn retkeilymajaan sitsaamaan ja yö- pymään. Rantaruotsalaisessa hengessä toteu- tetut sitsit osoittautuivat menestykseksi: tun- nelma oli katossa ja ruotsin kieli alkoi monil- la taittua erittäin sujuvasti. Myös retkeilyma- jan aasialaistaustainen henkilökunta vakuutti nauttivansa kovasti vieraiden iloisesta juhli- misesta ja heleästä laulusta, vaikka sitsien kä- site olikin heille ennalta vieras. Tarina ei tosin kerro, mitä mieltä retkeilymajassa yöpyneet luokkaretkeläiset vanhempineen olivat Pykä- Viinitilan idylliä. listien seurasta yön pikkutunneilla.

26 27 Kehittyvien maakuntien Suomi Jäseneksi osakuntaan? Nykyisin Helsingin yliopistossa on yh- teensä 15 osakuntaa, joista 11 on suomen- Esittelyssä Helsingin yli- kielistä ja neljä ruotsinkielistä. Osakun- nat kokoavat yhteen opiskelijoita yli tiede- opiston osakunnat kunta- ja korkeakoulurajojen – yhdistävä- nä tekijänä jäsenillä on usein jonkinlainen kiinnostus tai kytkentä tiettyyn Suomen kolkkaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseutua kauempaa tuleville Helsingin yliopistossa opiskeleville osakunnat tarjoavat mahdol- lisuuden ylläpitää siteitä aikaisempaan ko- tipaikkaan. Lähes kaikilla osakunnilla on pitkät perin- teet ja niiden perustamisvuodet sijoittuvat pitkälle historiaan. Osakunnista vanhim- Mustaa makkaraa, hapatettua mat, ruotsinkieliset sekä kalaa ja piimään leivottua leipää? Åbo Nation, ovat perustettu jo vuonna 1643. Ensimmäiset suomenkielisetkin osakunnat juonta- Ei vain bileitä Hämäläisten kokemaa ylpeyttä Ideaparkista vat juurensa jo 1650-luvulta. Uusin perustettu osakunta tai varsinaissuomalaisten haikeutta on vuodelta 1933. Bileiden ja muiden juhlien lisäksi osakunnat tarjoavat edesmennyttä Myllysiltaa kohtaan? harrastus- ja järjestötoimintaa erilaisine tapahtumineen Yhteenkuuluvuuden tunnetta? IV selvitti, mikä ja excuineen. Tapahtumia järjestetään usein osakuntien osakunnissa kiehtoo. omistamissa tiloissa, joita löytyy ympäri Helsinkiä. Mo- nelle osakuntalaiselle vuoden ehdoton kohokohta on vuosijuhlat, jotka lähes jokainen osakunta järjestää vuo- Teksti Salli Lindstedt sittain. Osakuntien vuosijuhlat ovat myös saaneet kii- Kuvat Salli Lindstedt tosta siitä, että ne ovat rennompia ja vapaamuotoisempia Pykälän vuosijuhliin verrattuna. Osakuntalaisille järjestettävien aktiviteettien ohella osa- kunnat tarjoavat asuntoja jäsenilleen. Edelleen jäsenenä on mahdollista päästä nauttimaan osakuntien kirjastoista sekä lounaseduista. IV:lle kantautuneiden huhujen mu- kaan esimerkiksi Hämäläis-Osakunta on edellä maini- Suomenkieliset osakunnat tuista syistä suosittu. Myös Pohjois-Pohjalaisen Osa- kunnan lounas Manalassa on saanut huomattavan mää- Eteläsuomalainen osakunta rän kehuja. Lisäksi osakunnat palkitsevat stipendeillä opiskelijoita, jotka opintojensa ohella ehtivät aktiivisesti toimia osakunnassa. Vaikka alueellinen jako osakuntien kesken on toki edel- Hämäläis-Osakunta leen olemassa, se on pikemminkin historiallinen jäänne. Keskisuomalainen Osakunta Siten kaikkien osakuntien jäseniksi ovat pääsääntöisesti tervetulleita kaikki Helsingin yliopiston opiskelijat maa- Kymenlaakson Osakunta kuntajuurista riippumatta. Pelko Varsinaissuomalainen osakunta pohjalaisten erikoisesta huumo- rintajusta tai karjalaisten mur- teesta on turha. ”Toki monella on jokin kytkentä Etelä-Pohjalainen Osakunta omaan osakuntaansa, mutta on se Pohjois-Pohjalainen Osakunta sitten synnyinkunta, sukulaiset tai ystävät tai se, että on joskus käynyt Porissa – kaikkea löytyy. Jos vain satakuntamielistä huu- moria ja tyyppejä kestää, terve- tuloa meidän osakuntaan”, kom- mentoi Satakuntalaisen Osa- kunnan juristikerhon puheen- johtaja Anu Välimäki. Kuva: Maanmittauslaitos u

28 29 Pykälä vs. osakunta? pahtumia. Kerhot kokousta- vatkin yleensä kerran kuus- Etenkin monille pääkaupunki- sa, jolloin jäsenet pääsevät seudulla varttuneille, kehä III:n vaikuttamaan itseään koske- ulkopuolta karttaville opiske- viin asioihin. Eri juristiker- lijoille osakuntatoiminta tun- hot toimivat kuitenkin si- tuu vieraalta. Liian monelta jää käli eri tavoin, että resurssit huomaamatta, että myös Sör- järjestää erilaisia tapahtumia näisten kerhohuoneiston ulko- ovat suuresti riippuvaisia ju- puolella on sittenkin elämää. ristikerhon koosta. Toisaalta Lisäksi, kun päivästä toiseen pienemmät juristikerhot te- massaluennolla tapittavat samat kevät myös yhteistyötä kes- kaksisataa naamaa alkavat kyl- kenään. lästyttää, maiseman vaihdos voi olla tarpeen. Pienempien juristikerho- jen, kuten Eteläsuomalai- ”Osakunnan paras puoli on sen sen Osakunnan juristiker- poikkitieteellisyys. Liian usein hon sekä Etelä-Pohjalaisen osakunta nähdään kilpailevana Osakunnan Fallesmannien, vaihtoehtona ainejärjestöille, plussana on, että lähes kaik- mutta minulle se on ollut täy- ki tuntevat toisensa. dentävä tekijä. Pykälän kautta olen päässyt tutustumaan mui- ”Esimerkiksi Satakuntalai- hin oikkareihin ja osakunnan sen Osakunnan juristikerho kautta olen ystävystynyt muiden alojen opiskelijoihin. on muutama vuosi sitten herätetty henkiin ja vielä melko Ja osakunnassa toimimisessa parasta on, että kerhon po- pieni. Siitä on oikeastaan muodostunut hyvien kaverien rukalla voidaan lähteä niin Pykälään kuin osakuntien ta- yhteenliittymä, joten kokoontumiset ovat usein illanis- pahtumiin”, kertoo Anu. tujaisia. Myös excuja oman kiinnostuksen ja innon mu- kaan järjestetään ja silloin tällöin ohjelmallinen ilta muil- Osakuntien juristikerhot le osakuntalaisille. Myös yhteistoimintaa muiden osa- kuntien juristikerhojen kanssa tehdään”, mainitsee Anu, Osakuntien sisällä toimii mitä erilaisimpia valiokuntia ja ja lähettää vielä lopuksi terveisiä uusille phukseille: kerhoja, aina luontokerhosta naisten sauna- ja uimaseu- raan. Yksi kerho on kuitenkin ylitse muiden – oikeustie- ”Onnea! Nyt on raskain urakka ohi. Enää pitäisi tietää, teen opiskelijoita tai muuten vain juristihenkisiä yhteen mitä elämällään tekee. Olkaa avoimin mielin, ennakko- keräävät juristikerhot. luulottomia ja tarttukaa rohkeasti tilaisuuksiin!”

Suomenkielisistä osakunnista seitsemällä on omat juris- tikerhot, joista ehkä tunnetuimpia ovat Pohjois-Pohjalai- sen Osakunnan Kriminaaliklubi, joka on samalla maam- me vanhin juristiopiskelijoiden kerho, sekä Hämäläis- Osakunnan Jurrikerho. Juristikerhoihin ovat tervetullei- ta kaikki kyseisen osakunnan jäsenet. Jonkinlaisena eri- tyispiirteenä juristikerhoissa tuntuu olevan, että myös jo oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet ovat ak- tiivisesti mukana kerhon toiminnassa. Juristikerhojen yhtenä tarkoituksena on edistää jäsen- tensä opintoja sekä herättää kiinnostusta oikeudellisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Osa- kuntien tarjoaman aktiviteetin lisäksi kerhot järjestävät erilaista toimintaa jäsenilleen – lopulta kaikki on kiinni jäsenten aktiivisuudesta sekä halukkuudesta järjestää ta-

HAVE YOU ALWAYS WANTED TO FILL BIG SHOES? Go to www.borenius.com/JuniorAcademy 30

32762_BK_junnurekry_190x270.indd 1 25.6.2009 16:45:08 Arvokkaat kokemukset kiertoon

Vaikka vietimme tulivuoren takia Haagissa muutaman päivän tarkoitettua vähemmän, ehdimme tutustua muu- tamiin kanssakilpailijoihimme ja nauttia iltatapahtumis- ta. Kaiken kaikkiaan kilpailu oli aivan mieletön koke- mus. Alku oli rankkaa, mutta Haagissa kaikki vaikeat hetket tuntuivat unohtuvan ja nautimme kilpailusta ja tunnelmasta todella paljon. Lisäksi tajusimme, että olem- me oppineet kansainvälisestä oikeudesta paljon paljon enemmän kuin luennoilla, tenteissä tai edes kansainväli- sen oikeuden projektissa. Kotiin palattuamme päätimme, että tämä ei jää tähän! Aiomme valmentaa ensi vuoden joukkuetta, jotta voimme käyttää hyväksemme kaikkea oppimaamme ja kokemaamme sekä varmistaa, että ensi vuoden joukkue yltää parhaaseen mahdolliseen suori- tukseen – ja ennen kaikkea nauttii kokemuksesta!

Lokakuun alussa viisihenkinen joukkueemme oli valittu haastavaksi; roskislaiset olivat valmistautuneet huolella Kauhunhetkiä ja taistelutahtoa ja oikeustapaus julkaistu. Alkoi valmistautuminen kir- ja he tuntuivat osaavan tapauksen jokaisen yksityiskoh- jallisten muistioiden laatimiseen. Panostimme aluksi tie- dan hyvin. Saimmekin vastata toinen toistaan teräväm- Viimein saavuimme Haagiin viisi tuntia ennen ensim- donhakuun ja oikeustapauksen aihealueeseen tutustu- piin kysymyksiin. Meille alkoi hiljalleen valjeta, että pu- mäisen esiintymisemme alkamista. Kahden tunnin uni- miseen, minkä jälkeen kaivoimme monimutkaisesta ta- heen kirjoittaminen ei ole kevään ainoa tehtävä, ja että en jälkeen lähdimme silmät ristissä ja kädet täristen koh- pauksesta The case of Pirates in the Treasured Sea esiin tärkeintä on osata vastata tuomareiden kysymyksiin, toi- ti Rauhanpalatsia, jossa saimmekin kuulla ensimmäisen relevantit asiat. Pikku hiljaa meille alkoi selvitä, että sin sanoen osata aihealueesta niin paljon kuin mahdol- sessiomme siirtyneen iltapäivään ja ensimmäisen kilpa- merirosvojen ja merioikeuden lisäksi kysymys oli myös lista. kumppanimme Maltan jääneen kotisaarelleen lentojen aseellisesta hyökkäyksestä, sodan määritelmästä, itse- peruunnuttua. Saimme kuitenkin uuden vastustajan ja puolustuksesta, diplomaattien oikeuksista, ihmisoikeuk- ensimmäisen päivän sessiot Kreikkaa ja Englantia vas- sista, sotavangeista… Pian jakauduimme kukin edusta- taan pääsivät alkamaan. Sekä joukkueemme kantajat että maan jompaakumpaa riitelevistä valtioista, Republic of vastaajat joutuivat ensimmäisissä sessiossa todelliseen Bananaa tai Kingdom of Warangiaa, ja aloimme syven- tulitukseen; luulimme saavamme tuomareilta vain muu- tyä omiin vastuualueisiimme. Syksyn mittaan tapasim- tamia tarkentavia kysymyksiä, mutta luulomme osoittau- me toisiamme välillä innoissamme uusista ideoista, välil- tui vääräksi ja jouduimme 20 minuutin puheidemme ai- lä lopen kyllästyneinä ja epätoivoisina. Tapasimme kui- kana vastaamaan kymmeniin kysymyksiin. Ensimmäisen tenkin tunnollisesti joka viikko, vaikka välillä tuntui, päivän jälkeen olimmekin suorastaan kauhuissamme! Ei ettei aika riitä eikä mikään edisty. Rankin työvaihe koitti auttanut muu kuin kaivaa jälleen kansainvälisen oikeu- Mikä on Telders? heti uudenvuoden jälkeen, kun aikaa oli enää pari viik- den liiankin tutuksi tulleet kirjat esiin ja päntätä myö- koa muistioiden lähettämiseen. Aleksandrian työtilat tu- hään yöhön. Seuraavana päivänä uhkuimme jälleen kil- • Telders on vuodesta 1977 järjestetty yleiseen kan- livat entistä tutummiksi ja päivät venyivät pahimmillaan pailutahtoa ja se näkyi suorituksissamme; hymy oli her- sainväliseen oikeuteen keskittynyt oikeustapauskil- aamun pikkutunneille. 18. tammikuuta uunituoreet kir- kässä Serbiaa ja Puolaa vastaan käytyjen sessioiden jäl- pailu, johon osallistuu vuosittain joukkueita yli 40 jalliset argumentit lähtivät vihdoin kohti Haagia, kello keen ja olimme kaikki sitä mieltä, että teimme ehdotto- eurooppalaisesta yliopistosta. viideltä aamulla. masti parhaamme, vaikka se ei lopulta riittänytkään fi- naaliin asti. Finaali järjestettiin Rauhapalatsin suuressa • Kilpailu järjestetään autenttisessa ympäristössä Kan- Treenaussessio Roschierilla oli loistava startti intensiivi- pääsalissa Kansainvälisen tuomioistuimen tuomareiden sainvälisessä tuomioistuimessa, Rauhan palatsissa. selle harjoitusjaksollemme. Kevään mittaan treenasim- edessä. Vastakkain olivat Englanti ja Saksa ja heidän me keskenämme vähintään muutaman kerran viikossa esiintymistään oli ilo seurata ja huomata, että heidän ar- • Kilpailuun voi käytännössä osallistua missä vaihees- ja harjoittelimme erilaisia argumentteja ja esiintymisme- gumenttinsa olivat lähes samoja kuin meillä. sa opintoja tahansa. Riittää, että on kiinnostunut todeja, sekä valmistelimme toinen toistaan haastavam- kansainvälisestä oikeudesta ja sitoutuu kilpailuun. pia kysymyksiä toisillemme. Menimme yhä syvemmäl- le tapaukseen ja keksimme päivä päivältä tehokkaampia • Kilpailusta saa 16 opintopistettä, mutta ennen kaik- argumentteja. Lopulta aloimmekin osata sekä oman pu- kea se on ainutlaatuinen tapa oppia sekä kansain- heemme että toistemme puheet ulkoa. välistä oikeutta, että kirjallista ja suullista argumen- taatiota. Joidenkin mielestä kilpailu on jopa parasta, mitä opintojen aikana voi tehdä. Tulivuorenpurkaus olikin onni onnettomuudessa

Muutama päivä ennen lähtöä kohti Haagia ja Rauhanpa- latsia pääsimme vielä Ulkoasiainministeriön asiantunti- Harjoittelua Roskiksella joiden eteen viimeiseen treenaukseen. Samoihin aikoihin kun me vielä hioimme puheitamme, Islannissa räjähti. Muutaman hyvin ansaitun ”teldersvapaan” viikon jäl- Parin tunnin lento Amsterdamiin muuttui pikavauhtia keen oli jälleen aika tavata, lukaista tapaus muistin vir- yhteensä 33:n tunnin matkustukseen maalla ja merellä. kistykseksi pariin otteeseen uudestaan ja alkaa valmis- Onni onnettomuudessa, ehdimme treenata puheitamme tautua suullisia osioita varten. Aluksi puheen pitäminen ja argumentit elivätkin vielä laivamatkalla Helsingistä omankin joukkueen edessä tuntui suorastaan kiusallisel- Travemündeen. Kumma kyllä joukkuehenkemme kasvoi ta, mutta hiljalleen vaivaantuneisuudesta ja jännitykses- entisestään pienessä hytissä matkustaessamme ja löysim- tä alkoi päästä eroon. Tässä auttoi muun muassa se, että me tapahtumista runsaasti huumoria. Puheiden osaami- pääsimme heti alkukeväästä harjoittelemaan Roschierin nen tarkistettiin vielä yön pimeinä tunteina eurooppalai- asianajajien eteen. Harjoitusoikeudenkäynti osoittautui silla moottoriteillä.

32 33 Tukholma, vko 48 raille tarjotaan valaanlihahampurilaisia, pässin kiveksiä KANSAINVÄLISET VIIKOT ARVOSTELUSSA Tukholman kv-viikko on loistava viikko vasta-alkajalle. ja mädätettyä haita brennivín-shotin kera. Virallisem- Meno ei ole yhtä villi kuin eräillä muilla viisipäiväisillä paan ohjelmaan kuuluu vierailu ulkoasiainministeriös- Kiinnostaako kansainvälinen opiskelijatoiminta, muuta et osaa päättää mille kv-viikolle (tai ainakaan §-viikolla), mutta hauskaa on tästä huoli- sä, Alþingissa eli parlamentissa ja vastaanotto presiden- haluaisit lähteä? Pykälän nordistit kertovat kokemuksiaan eri ainejärjestöjen viikoista, matta luvassa. Viikon ohjelma koostuu teemalle uskolli- tin luona. Islantilaiset ovat hulluja, ihastuttavia ja vie- jotta osallistuminen olisi sinulle entistä helpompaa. sista excuista asianajotoimistoihin tai vaikkapa Tukhol- raanvaraisia. man käräjäoikeuteen ja Suomen suurlähetystöön, mök- Teksti ja kuvat Lotta Niemelä kikeikkaa toki unohtamatta. Paikan erikoisuutena voi pitää tukholmalaisten omaa, täysin varusteltua baaria, jolla on anniskeluluvat ja kaikki. Kolikon kääntöpuole- na juomat on ostettava paikan päältä, mutta jos halpa ja hyvä olut kiinnostaa, on tämä viikko ehdoton. Tukhol- ma on myös juuri oikea paikka käydä preppaamassa pa- kollista virkamiesruotsia varten, sillä jos saat 10 mella- Uppsala, vko 39 nöölin jälkeen tolkkua ”ruotsia” solkkaavista natiiveis- Ruotsin viikoista Uppsalan viikko on ehkä tapah- ta, kuulostaa kotimainen versio jo ihan äidinkieleltä. tumarikkain tai ainakin railakkain. Uppsalan viik- ko aloittaa syksyn Hat Trick –kiertueen, joka käsit- tää kolme kv-viikkoa putkeen. Viikko alkaa tervetu- Bergen, vko 3 liaismaljoilla paikallisten oikislaisten ”talossa” Jonte- Vuorien ympä- sissa ja jatkuu järven rannalla mökillä, jossa on ihan röimä Bergen tar- oikea sauna. Jontesilla järjestetään viikon aikana eri- joaa upeat puitteet laisia luentoja, mutta excuilemaan pääsee niin Uppsa- kv-viikolle. Kau- lassa kuin Tukholmassakin viikon aikana. Uppsala on punki on todella näkemisen arvoinen vanha opiskelijakaupunki omine kaunis, ja muku- opiskelijamyönteisine ihmisineen. lakivin päällyste- tyissä ylämäissä saa Codex, vko 40 hyvää liikuntaa. Codexin kv-viikko on pienempi kuin muut kv-viikot, Artikla, vko 43 Monien nordistien mutta ohjelma on sitäkin parempi. Viikolla käydään Artiklan viikolla nautitaan Lapin eksotiikasta. Vieraat mukaan viikko on useissa mielenkiintoisissa excu-kohteissa, jonne pykä- pääsevät tapaamaan Joulupukkia, syöttämään jäkälää yksi parhaimmis- listit eivät tavallisesti pääse, esimerkiksi Koneella. Vii- poroille ja kuuntelemaan saamelaisten taruja. Ohjelmaan ta. Mökkikeikalle kon kohokohta on vuosijuhlien lisäksi pahamaineinen kuuluu myös hard drinking @ Lordi’s square ja paljon kannattaa varautua kunnon kengin, sillä jo useampana K-supé, eli pohjoismaiden lyhyimmät sitsit. Sitsien aika- muuta. Asiapitoisilla excuilla on viime vuosina käyty vuonna on käynyt niin, että mökille on rämmitty pitkin na käydään juomakilpailu kahden hengen joukkueissa, niin hovioikeudessa kuin ilmavoimien tukikohdassakin. tunturin rinnettä ja vuoristovuonoja. Ohjelmaan kuuluu ideana on tyhjentää kossupullo niin nopeasti kuin mah- Artiklan kv-viikon ohjelma on perinteisesti ollut moni- muun muassa vierailu paikalliseen panimoon, excuja ja dollista. Viikon aikana tulee kätevästi myös treenattua puolinen ja hauska. Artiklan viikko sijoittuu syksyn vä- sightseeingiä. omaa suomenruotsiaan. Ehdottomasti yksi parhaista kv- liviikolle, joten opinnotkaan eivät ole esteenä osallistu- viikoista. miselle. Matkakustannukset ovat myös melko edulliset. Århus, vko 6 Lex, vko 11 Oslo, vko 41 Århusin viikolla kv-toimikunnan jäsenet ovat muka- Lexin viikko on osanottajamäärältään useimmiten suu- Oslon kv-viikolla on aistittavissa aitoa viikinki-hen- na kaikessa, mitä viikolla tapahtuu ja heitä on yleensä rin kv-viikko. Viime keväänä vieraita oli yli neljäkym- keä! Erityisen mieleenpainuvaa viikolla on mökkikeik- enemmän kuin vieraita. Ominaista Århusin viikolle on mentä. Suuri suosio puhuu puolestaan, sillä viikko on ka upeissa maisemissa Hoppeseterillä, Juristforeninge- virallisen ohjelman niukkuus verrattuna muihin viik- kerta toisensa jälkeen menestys. Turkuun on helppo läh- nin omistamalla mökillä. Viikon aikana vieraillaan erilai- koihin, mutta viikko on kuitenkin monien mielestä yksi teä, sillä matkakustannukset eivät pykälistin päätä hui- sissa ecxu-kohteissa, kuten asianajotoimistoissa. Oslon parhaista juomatarjoilun ollessa runsasta. Nauttimaan maa. Ohjelma on melko epävirallista sisältäen vain muu- viikko päättää Hat Trick -kiertueen. Viime syksynä nor- pääsee oluen lisäksi mm. fisusta ja skumpasta lähes joka taman asiapitoisen excun. Sen sijaan viikolla rymytään distijoukko pääsi pohjoismaiseen lehdistöön kylpemällä käänteessä. Juridisk Selskabin vuosijuhlat eroavat huo- mökkikeikalla, vieraillaan Minttu-tehtaalla (jokaisen oopperatalon edustalla meressä. Upea viikko kauniissa mattavasti omistamme, sillä meno on varsin vapautunut- nordistin unelma!), pulikoidaan Caribiassa ja sitsataan kaupungissa, ja lisämausteena mahdollisuus bongata ku- ta eikä muutaman tunnin torkkuja pöydän alla kesken pikkutuhmalla eli härskillä teemalla. Vuosijuhlissa on ninkaallisia! pöytäosuuden katsota ollenkaan pahalla. Viime talvena usein parikymmentä pykälistiä, joten meno saattaa vä- osanottajia oli vain vajaa 70 henkeä ja juhlista muodostui lillä äityä hurjaksi. Viikon kohokohta on tietenkin sillis, enemmän sitsihenkiset kuin vakavat vuosijuhlat. joka vuodesta toiseen on ollut mainio – pöydät notkuvat ruokaa ja tarjoilu pelaa. Lexin viikkoa seuraa empiiris- Orator, vko 7 ten tutkimusten mukaan pahin Kv-viikko Islannissa on eksoot- liskojen yö. tinen kokemus. Lentokoneen laskeutuessa voi kuvitella saa- Huom! Pykälällä on jokaiselle puneensa kuuhun. Näkymä on viikolle yksi vapaapaikka, joka Kööpenhamina, vko 44 hämmentävä: tasaista ruskeaa jaetaan osallistujien kesken ta- Kööpenhaminan viikko on viime vuonna muuttanut tyy- maata, kiviä ja muutama vuo- san. Lisäksi Pykälä korvaa kah- liään painottamalla akateemista ohjelmaa. Tämä on viik- rentapainen, mutta ei lainkaan delle lähtijälle 70%:a edullisim- ko sinulle, joka haluat paljon asiapitoista päiväohjelmaa kasvillisuutta tai puita. Viikon man ja järkevimmän matkustus- ja rauhallisempia illanviettoja. Ohjelmaan on aikaisempi- ohjelma on loistava. Siihen kuu- tavan käyttämisestä syntyneistä na vuosina kuulunut muun muassa mielenkiintoisia ex- luu sightseeingia Golden Circ- kustannuksista. Mikäli lähtijöitä cuja esimerkiksi vankilaan ja Christianiaan. Kuten muut- lelillä, mökkikeikka, lilluttelua on enemmän kuin kaksi, jaetaan kin viikot, ohjelma huipentuu ainejärjestön vuosijuh- Blue Lagoonissa ja islantilainen kahden lähtijän matkakorvauk- laan. eläintarha (jonka eksoottisin set kaikkien lähtijöiden kesken. eläin on islannin hevonen). Vie-

34 35 Oikiksessa osataan bilettää. Jokaisen itseään kunnioitta- Seurustelu ja perhesuunnittelu van oikkarin on näyttäydyttävä seurapiireissä vähintään kerran viikossa. Oikkareilla on joka paikkaan VIP-jäse- Oikkarit valitsevat seurustelukumppaninsa aina muiden nyys. Portsarit tunnistavat nämä avokätiset asiakkaat jo oikkareiden keskuudesta. On itsetuntoa alentavaa seu- baarijonossa ja päästävät sisään ennen kuin kukaan ehtii rustella jonkun sellaisen kanssa, jonka tulot tulevaisuu- epäreilua ääneen sanoa. Juhlapaikasta toiseen siirrytään dessa saattaisivat olla huomattavasti alemmat. Jos sopi- kätevästi taksilla, mikä on tietenkin itsestäänselvyys. vaa oikkaria ei ole tarjolla, voi vaihtoehtoisesti tyytyä Tässäkin on syytä muistaa, että rahvaanomaisimmat yö- lääkäriin, diplomi-insinööriin tai ekonomiin. Tärkein- kerhot eivät tee hyvää julkisuuskuvalle. Mitä kalliimpi tä joka tapauksessa on seurustelukumppanin akateemi- sisäänpääsymaksu ja tuopin hinta, sitä todennäköisem- nen loppututkinto. Pääsäännöstä on kuitenkin poiket- min paikalta voi löytää saman tasoista seuraa. tava kaikenmaailman filosofian maistereiden kohdalla. Alemmantasoisen koulutuksen omaavat kumppanit ovat Paljonko on 1+1? Miksi kutsutaan hymyilevää, selvää ja kohteliasta kiellettyjä. Erityisluvalla voi vanhemmiltaan saada suos- - Insinööri: Yksiselitteisesti ja eksaktisti 2. ihmistä lakimiesseminaarissa? tumuksen, jos kumppanin perhe on varakas tai muuten - Ekonomi: Se nyt riippuu vähän suhdanteista, markkinatilanteesta ja niin edelleen... - Tarjoilijaksi. mairittelevalla tavalla ansioitunut. - Lakimies: Paljonko haluat sen olevan? Ansioluetteloa pidennetään Opiskelu Ammatinvalinta Taustatekijät työpaikkojen ohella lukuisil- Kaikista tulee tietenkin asianajajia ja tuomareita. la luottamus- ja vapaaehtoistoi- Kunnianhimoisempaa hikipinkoa kuin oikkari saa ha- Kaikkien oikkareiden vanhemmat ovat tietysti juriste- milla. Mitä useammassa kea. Opiskelussa auttaa tosin perinnöllinen ominaisuus, ja. Eihän kukaan muu haluaisi vapaaehtoisesti paahtaa kerhossa ja aatteelli- tylsien asioiden ulkoa muistaminen ensi lukemalta, eikä niitä vihreitä tiiliskiviä päivästä toiseen, ellei olisi saa- sessa yhdistyksessä opiskelu siksi ole oikkareille oikeasti edes kovin vaikeaa. Et kai sinä ota maksua vanhalta luokkatoveriltasi nut leikkiä niillä jo lapsena. Myös suvun paine saa juris- olet ollut mukana, Helpotusta tenttivalmistautumiseen tuo tämän lisäksi se, pienestä lainopillisesta kysymyksestä? tien jälkikasvun seuraamaan vanhempiensa jalanjälkiä. sitä parempi. Pu- että lakikirjojen käyttäminen apuna on useimmiten ten- -En tietenkään. Vain vastauksesta. Perhepäivällisillä keskustellaan viimeaikaisesta oikeus- heenjohtajak- teissä sallittua. käytännöstä ja kiistellään säännösuudistusten mahdolli- si tai hallituk- sista vaikutuksista lainkäyttöön – kehittävän kriittises- sen jäsenek- sä hengessä totta kai. Iltasaduksi pienokaisille luetaan si on syytä Gallup: Millaisia mielikuvia sinulla on oikeustieteen Urpo Kankaan kirjallisuutta. Pahat kohdat, kuten isyy- pyrkiä aina, den tunnustamiseen liittyvät tapahtumat, hypätään toki kun siihen opiskelijoista ja juristeista? aina yli kiusallisten kysymysten välttämiseksi. on mahdolli- Annika Juvonen ja Albert Mäkelä suus. Alexandra, lukiolainen: Hansen Spellemann: Ulkonäkö Aatteet ja ideologiat ”Mieleen tulee Sinkkuelämää-Miranda. Oikkarit pukeu- ”Mielestäni oikeussysteemi ei toimi. Ylipäänsä koko Ulkonäöltään oikkarit poikkeavat muista opiskelijoista. tuvat konservatiivisesti ja ura on heille erityisen tärkeä.” maailmassa juristeilla on yhteydet mafiaan. ” Mitä muuta tuleva juristi voisi käyttää kuin jakkupukua Mitään ituhippejä tai tai pikkutakkia? Vapaa-aikana voi toki pukeutua rennon rastapäitä ei oikiksesta mutta asiallisen vaikutelman antavan casual-lookin mu- taatusti löydy. Kasvis- Jeremy, USA: Elial: kaisesti. Tyylipuhdas oikkari sonnustautuu vapaa-ajal- ruokailua oikkari har- laan kauluspaitaan tai pikeeseen, sekä farkkuihin ja siis- rastaa vain, koska se on trendikästä. Poliittinen kantakin ”Oikeustieteen opiskelijat ovat mielestäni älykkäitä, jot- ”Oikeustieteen opiskeli- teihin kävelykenkiin. Olkapäitä lämmittää amerikkalai- on kaikilla harvinaisen yksiselitteinen: kansallinen oi- ta he pääsevät sisään oikikseen.” jat panostavat vain yh- nen merkkineule, ranteessa kimaltelee tyylikäs ja hin- keistoliberalismi! Jokaisen oikkarin hiljainen päämäärä on teen asiaan, ja kokonais- tava kello. Naiset käyttävät helmikorvakoruja. Lisäksi tehdä Suomesta yhteiskunta, jossa sosiaalisen oikeuden- kuva unohtuu. Heidän naamakerroin on juristille ensiarvoisen tärkeä. Jos et ole mukaisuuden toteutuessa – näennäisesti ja sinänsä hyväk- Elina: mielessään on lähinnä onnistunut perimään auktoriteettia ja arvokkuutta il- syttävänä arvoperiaatteena, voisi kuitenkin aina lopulta uraputki. Miehet ovat oi- mentäviä kasvonpiirteitä – kuten vankkoja leukaperiä, laskuttaa verottomana. ”Oikeustieteen opiskelijat kiksessa etsimässä hyvä- aatelisnenää tai korkeita poskipäitä, saattaa juristinu- ovat jämptejä ja jämeriä. tuloista naista ja naiset rasi olla kriisissä. Jos olet kuitenkin muuten kaunis tai Mikä on lakimiesvitsien ongelma? He ovat tietoisia itsestään miestä.” komea, ei uralla etenemiselle ole muodollisia esteitä. On - Lakimiehet eivät pidä niitä hauskoina, eikä kukaan muu ja myös asemastaan.” varsin luonnollista, että menestys ja ulkonäkö korreloi- pidä niitä vitseinä. vat toisiaan myös juristin ammatissa. Satu:

Varakkuus ja ansiot Harrastukset ja muu vapaa-ajan toiminta ”Oikeustieteen opiskeli- jat ovat suorittajia. He ovat Oikkarin tilillä on aina tarpeeksi rahaa, joten työpaikan Harrastuksista ehdottomasti tärkein on tietenkin gol- ahkeria ja uraorientoitu- hankkimisella ei toimeentulon kannalta ole merkitys- faus. Muita sopivia aktiviteetteja ovat ratsastus, tennis neita.” Riina, 4 vuotta: tä. Kunnon juristilla on kuitenkin aina oltava työkoke- ja laskettelu. Eksoottisimmista vaihtoehdoista mainitta- musta heti opiskelujen alusta alkaen, jotta CV täyttäisi koon hot-jooga ja pilates. On kuitenkin hyvä muistaa, ”Lakimies on se joka antaa lakin kaikki työelämän vaatimukset. Töitä tehdään asianajo- että liian rahvaanomainen liikuntamuoto, johon ei liity ylioppilasjuhlissa. Sillä voi myös toimistoissa tai korkeiden viranhaltijoiden avustajina. minkäänlaisia varusteita, on aina hiukan epäilyttävää. Johanna, 73 vuotta: itsellä olla lakki päässä.” Vanhemmat hankkivat kullanmurulleen työpaikan luon- Siten esimerkiksi lenkkeily kulahtaneissa pitkiksissä ja nollisesti jo hyvissä ajoin, heti kun lapsen taipumuksista reikäisessä t-paidassa, vanhoista lenkkareista puhumat- ”Mielestäni oikeustieteen opiskelijat ja juristit yleensä ja mieltymyksistä on saatu selkoa. Mitään hanttihommia takaan, on pöyristyttävä etikettivirhe. Jos kuntosalille ovat pyrkyreitä. He ovat kieroja, mutta samaan aikaan oikkarit eivät luonnollisesti tee. Kaupan kassalle tai va- täytyy mennä, on hyvä suosia eksklusiivisempia paikko- taitavia.” rastomieheksi pääsee paljon huonommillakin suhteilla. ja massahikoilun sijaan. Yliopistoliikunnat ja muut julki- Sitä paitsi hikoaminen ja rehkiminen ei ole kovin hienoa. set palveluntarjoajat on syytä unohtaa heti alkuun. §

§36 37 ONNEA VALMISTUMISESTA! ÄLÄ ANNA MUILLE! Kun sä lähdet lappiin... tai Alpeille... älä juo Captain Morgania. Me alppireissulla mukana olleet voimme nimittäin todistaa, että se johtaa läpi Euroopan kestävään laattaputkeen Sarjassa seurataan vastavalmistuneiden publiikin sekä kanssamatkustajien jopa vihana purkautuviin negatiivisiin tunteisiin. jälkeisiä liikkeitä. Tällä kertaa tapaamme kesäkuun publiikissa valmistuneen Sarita Schröderin, joka tun- Näin kävi Rinnerikollisten matkalla 2010. netaan erityisesti OAVK:n puheenjohtajana. Teksti ja kuvat Rinnerikollisten hallitus

Matkamme alkoi eräänä sateisena päivänä bussin juuri yhtä kovaäänisesti). Kiihkeän ja monivaiheisen suomen- irtauduttua senaatintorin laidalta kysymyksellä: ”Hei, kielisen keskustelun päätteeksi kyseinen mies toivot- eiks toi oo Heini, joka juoksee meidän perässä?!” Mina ti tytöille hyvää päivän jatkoa på finska. Hieman noloa. damer o herrer, kyllä, se oli eräs nimeltä mainitsematon Mutta ei mitään, mitä Chambre Neuf’n afterski ei kor- Heini, jonka kavuttua bussimme kyytiin pääsimme aloit- jaisi. Sarita Schröder tamaan matkamme kohti Alppeja. Ei laskettelua ilman juhlimista. Ja juhlimista kyllä riitti. Onneksi olkoon uusi oikeustieteen maisteri! Kiitos GG:n, vauvavitsien sekä mahtavan kuskipariskun- Oli kiintiövammoja, synttärisankarin shampanjapullon Miltä nyt tuntuu? nan, pääsimme ”lyhyen” bussimatkan jälkeen alppipum- avaamista suksella ja juhlimista seuraavia huimia lasku- ”Samalla sekä helpottuneelta että haikealta. Nyt kun tutkintoto- mien paratiisiin, lautailijoiden laskumeccaan ja afterski- ja. Oli aurinkoisia päiviä ja hämäriä strippiklubikeikkoja distus on kädessä, voin iloita: ’Ei enää koskaan ymppää, hallintoa ihmemaahan, Chamonixiin. Hallelujah!! and as the cherry on top, bussimatka takaisin. Mitä siel- tai oikeusteoriaa. Ei enää koskaan lakikirjabingoa PI:ssä!’ Oikea lä tapahtuikaan, that’s a secret we’ll never aikuisten elämä ja aikuisten velvoitteet tuntuvat kuitenkin vielä Lunta? Paljon! tell. Huippureissu. Ilmoittautuminen vuo- vähän pelottavilta, ja jään kaipaamaan opiskeluajan tiettyä huo- Aurinkoa!? Kyllä!!! den 2011 reissulle alkaa pian. Don’t miss it. lettomuutta.” Afterski?! Mahtava! Kanssamatkustajat?! Parhaita! You know you love me, Kuvaile hieman gradusi syntyvaiheita. Millaisia tuntoja se Ihan ok reissu?!?! Ei! Unfair herättää sinussa näin jälkeenpäin? enough ettet päässy mukaan!!! XOXO Rinnerikolliset ”Graduni syntyi alkuvuodesta hyvin intensiivisellä aikataululla Hehkutusta?! Jeps, tarpeeksi! töiden ohessa. Stressiasteikolla pääsykoekevätkin kalpenee gra- P.s. Kirjoittavat tietävät olevansa säälittä- dukevään rinnalla. Näin jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen, Bussimatka vaati joiltain jopa vän koukussa GG:hen ja lupaavat mennä etten epätoivon hetkinäkään antanut periksi ja luopunut asetta- parin päivän palautumisen, vieroitushoitoon mistani aikataulu- ja muista tavoitteista. Lopputulos ylitti omat mutta tiistaihin mennessä koko ennen kolman- odotukseni ja hermoromahdukseltakin vältyttiin.” 50 hengen konkkaronkka oli iskukykynsä nen tuotantokau- huipussa ja valmiina taklaamaan all-you-can- den Suomen ensi- Jäätkö erityisesti kaipaamaan jotakin opiskelijaelämästä? eat-fondueillallisen. Chamonix sai illallisten iltaa. ”Vapaapäiviä keskellä viikon, monen tunnin maailmanparannus- myötä kokea sitsilaulujen riemun poikkitie- lounaita Unicaféssa, kiireettömiä latte-taukoja Café Portaalissa ja Saritan gradun nimi oli Look-alike-tuotteet teellisen seurueemme viihdyttäessä ravinto- ehdottomasti eniten kaikkia niitä ihania opiskelukavereita, joita ja brändin goodwill-arvon suoja. laväkeä epävireisellä, mutta sitäkin lujem- ei nykyään ehdi tapaamaan läheskään niin usein kuin haluaisi.” malla esityksellään. Koko retken matkalais- ten päässä soinut Mikko Alatalon Älä anna Entä mitä et ehdottomasti jää kaipaamaan? muille vakiinnutti asemansa alppireissun vi- ”Viime hetken tenttipaniikkia, viime hetken semmapaniikkia, viime hetken gradupaniikkia…” rallisena älä-soita-sitä-enää -biisinä. Olemme kuulleet, että olet jatkanut valmistumisesi jälkeen lakimiehenä asianajotoimistossa. Mitä Kuten kaikki tietävät, joukon kasvaessa tyh- muita suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle? myys tiivistyy ja muotitietoisuus häviää ”Toivoisin voivani palata vielä jonain päivänä koulun penkille, kenties suorittamaan toista maisterintutkintoa. tyystin. Näin kävi myös meille – tai siis pojil- Myös länsinaapurin LL.M.-ohjelmat houkuttelevat... Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen työhöni, jossa le. Tarkemmin sanottuna vanhat ja ”viisaat” hallituspoi- olen jo päässyt mukaan moniin mielenkiintoisiin ja haastaviin toimeksiantoihin.” kamme erehtyivät kasvattamaan ”reissuviikset”. Yllättä- en viikset toimivatkin joka tilanteen hämäysvälineenä ja Millaisia terveisiä haluat jättää vielä kirjaston penkeille ja luentosaleihin jääville, etenkin syksyn uu- keräsivät sekä paikal- sille oikeustieteen opiskelijoille? listen että matkalais- ”Ottakaa opiskeluajastanne kaikki irti. Kokemusten kerääminen ja opiskelukavereihin tutustuminen on vähin- ten herpaantumatto- tään yhtä tärkeää kuin opintopisteiden haaliminen.” man huomion. Eräskin lääkisläinen viiksival- Kiitos haastattelusta ja vielä kerran lämpimät onnittelut, Sarita! lu aiheutti henkilö- kunnan keskuudessa hämmennystä, kaiken muun lisäksi, ilmaan- tumalla kerta toisensa jälkeen ovelle hotelli- managerin tullessa uh- kailemaan häädöllä kutakin huonetta vuorollaan. P.p.s. Kirjoittajat myös tietävät olevansa keskivertoa kau- Chamonixin kevät ja komeat miehet innoittivat jotkut niimpia, fiksumpia, parempia ja tyylikkäämpiä, sekä las- reissun tytöt kiistelemään kovaäänisesti erään kuuman ketteluvaatteissa että afterskissä. Käyks kateeks? Terve- ruotsalaismiehen ulkonäöstä ja siihen liittyvistä omistus- tuloa Rinnerikollisiin. suhteista (reissun poikien vastustaessa keskustelua aivan

38 39 osa jatkoikin juhlahumussa vielä purjeh- duksen jälkeen. Kunnon juhlaviikko todellakin siis!

Erinomaisesti onnistuneen varjo-oh- jelman seurauksena tarkoituksena oli- si seuraavaksi Hakalehto-Wainion mu- kaan saada miekanhiojaiset ja purjehdus osaksi myös virallista promootio-ohjel- maa, mitä ne monen muun tiedekunnan promootioissa ovatkin. Esimerkiksi Tu- russa kuulemma näin jo on, ja sieltä oli- kin kuulemma haettu myös vähän apua varjo-ohjelman järjestämiseen. Oikeustieteen suuri juhla Haluatko promootioon?

Aurinko paistaa Helsingin yliopiston päärakennuksen Kun Pykälän juhlaviikosta pääsee nauttimaan sisään- Haussa kiva kriittinen tohtori suuren juhlasalin ikkunoista sisään promoottori Urpo pääsyllä tiedekuntaan – mikä tietysti on hyvin haasta- Kankaan lausuessa suuria sanoja latinaksi. Oikeustie- vaa, vaatii tohtoripromootio vielä paljon enemmän työtä Millaisia ovat sitten nämä juhlitut toh- teellisen tiedekunnan tohtoripromootioakti on alkanut ja aherrusta. Työ on kuitenkin nyt jo tehty, 69 promo- toreiksi vihityt? Parasta kysyä näin lo- ja tieteen jumalat hymyilevät, on voitavaa tohtoria on jo väit- puksi itse tohtoreilta. ”Erilaisia, riittä- erinomainen päivä juhlintaan. telynsä väitellyt ja tohtori- Vihkiäisistä vie kulkue kirkkoon vän älykkäitä, sairaan kivoja”, kuuluvat promootio onkin ensisijaises- viisaiden vastaukset. Kuka tahansa voi kuulemma väitel- Tilaisuus on tapahtumien kulul- ti ansaittua nauttimista työn Juhlallisten vihkimisten, OTT Jarkko Tontin kirjoitta- lä. Paikalla tohtoripromootiossa (ja myös varjo-ohjelmas- taan ja tunnelmaltaan hyvin juh- hedelmistä. Vain priimus- ja man ja Noora Dadun lausuman lain ydintä koskevan sa) oli runsaasti myös niitä tohtoreita, jotka ovat siirty- lallinen, arvokas ja tarkoin en- ultimatohtorivihittävät joutu- promootiorunon, ultima Lötjösen puheen ja promootto- neet yliopistolta muualle maailmaan uraa luomaan, joten nalta suunniteltu. Edellisenä päi- vat tilaisuudessa vielä tuleen, ri Kankaan onnittelusanojen jälkeen promootioakti päät- tohtoriksi voikin hyvin väitellä, vaikka ura yliopistolla vänäkin kaikkea on harjoiteltu kun Pykälän vuoden opetta- tyy Maamme-lauluun ja juhlayleisön järjestäytymiseen ei olisikaan välttämättä itsellä tähtäimessä. Väittelemään tuntikausia. Musiikki, puheet ja jaksikin valittu priimus Sa- juhlakulkueeksi, joka Sibeliuksen Andante festivon soi- siis! vihkimiset kaavoineen huoku- kari Melander joutuu toh- dessa siirtyy ulos, alas yliopiston korkeita portaita ja vat kaikki suurta juhlaa. Riemu- toreiksi vihittävien puolesta siististi punaista mattoa pitkin kohti Tuomiokirkkoa. Ja- Tohtoriksi promovoidun Ervastin mukaan tohtoreita yh- tohtoreiksi, kunniatohtoreiksi ja vastaamaan tohtorikysymyk- panilaiset turistit hämmästelevät ja kuvaavat seuruetta, distää myös se, että he osaavat ajatella kriittisesti. Var- tohtoreiksi vihittävät, tiedekun- seen, jonka tarkoituksena on joka helteisenä kevätpäivänä tekee matkaa keskellä Hel- masti tästä onkin hyötyä tavoitellessa korkeinta oppiar- nan ja yliopiston edustajat, vihit- muistuttaa niiden opintojen singin kaikkein ydintä juhlallisesti frakeissa ja iltapu- voa, osataan rikkoa oikeudellisia perinteitä, mutta myös tävien seuralaiset ja kunniavie- vakavuudesta, joita vihittävät vuissa. Harvoin sitä on itsekään päässyt näin juhlallista luodaan uusia perinteitä. Ehkä osa nyt tohtoreiksi vihi- raat, kaikki ovat yhdessä naut- tohtorit ovat harjoittaneet, ja tapahtumaa todistamaan saati siihen näin osallistumaan. tyistä on paitsi vuonna 2060 vastaanottamassa riemul- timassa juhlasta parhaimpiinsa pukeutuneina ja tarkasti ultima Lötjönen pitää tilaisuuden lopussa juhlavieraille Tuomiokirkossa juhlajumalanpalveluksessa pian jo piis- la riemutohtoriutta, niin myös kymmenen vuoden pääs- saliin sijoitettuina. Ennen vihittävien saapumista juhla- puheen. Molemmat suoriutuvat näistä tehtävistään erin- pan tehtävät jättävä piispa Huovinen saarnaa hyvästä tä tohtoripromootiota järjestäessään sekä toteuttamassa kulkueena istunkin ensin vahingossa tohtoriksi vihittä- omaisesti. ja pahasta, jotka kuuluvat oleellisesti siihen maailmaan, vanhoja arvokkaita perinteitä että luomassa mahdolli- vien paikalle. Ehkä sitten vielä joskus. jota promovoidut tohtoritkin ovat käsitelleet ja tulevat sesti uusia. Kuten nyt luotua perinnettä, jonka mukaan Toinen hyvä vaihtoehto päästä osalliseksi näistä juh- tulevaisuudessaan käsittelemään. Kuorona toimii juristi- mukana tulisi aina olla yksi Suvianna. lahulinoista on kunniatohtorius. Kunniatohtoriksi voi kuoro Lain Huuto, mikä sekin osoittaa, että kaikki on Tulevaisuuden tohtorit päästä jonkin merkittävän saavutuksen tai uraauurtavan todella mietitty tarkkaan. Kirkossa hiljentymisen jälkeen toiminnan ansiosta. Tiedekunnan tekemä valinta kun- vuorossa on vielä viimeinen matka kulkueena takaisin Paikalla on lisäkseni vain yksi opiskelijaedustaja Pykä- niatohtoreista voi olla myös esimerkiksi poliittisesti vä- yliopistolle, missä vuorossa ovat onnittelut ja ryhmä- lästä sekä toinen pykälisti juhlallisesti ja arvokkaasti vas- rittynyttä, kuten promoottori Kangaskin promoottorin kuvat. Muodollinen juhla onkin sitten ohi ja jäljellä il- taanottamassa riemutohtoriutta symboleineen. Kyseessä puheessaan kertoo historiasta. Ainakin tällä kertaa kun- tajuhla illallisineen ravintola Kalastajatorpalla, pykälis- ei siis varsinaisesti ole mikään opiskelijoiden juhla, vaik- niatohtoreiden joukko on myös hyvin kansainvälistä, sil- teillekin tutuksi tulleessa ympäristössä, missä ohjelmaan ka paljon onkin opiskelua vaatinut nyt promovoitavien lä kunniatohtoreiksi vihitään mm. toimitusjohtaja Olli- kuului kuulemma mm. kunniatohtori Kennedyn mainio ja juhlittavien taival. Promovoitu Suvianna Hakaleh- Pekka Kallasvuon ja presidentti Pauliine Koskelon lisäksi puhe ja muutenkin oikein iloista juhlintaa. to-Wainio painottaa, että tohtoreiden, tiede- kunnan ja oikeustieteen juhlaviikkoon tulisi- kin integroida jotenkin mukaan myös opiske- Varjo-ohjelma täydentää juhlaviikon lijat ja Pykälä. Virallisen ohjelman, joka alkoi jo keskiviikkona promoo- Kun promootio on yleensä kymmenen vuoden tioseminaarilla, lisäksi tohtoreiksi vihittävien viikkoon välein, suurelle osalle opiskelijoista tapahtuma kuului myös varjo-ohjelmaa, kun tohtoriksi vihittävät ei osu kohdalle omana opiskeluaikana. Se on kokoontuivat keskiviikkoiltana oikeustieteellisen tiede- mielestäni harmillista, sillä pienempikin ripa- kunnan historian ensimmäisiin miekanhiojaisiin miek- us juhlatunnelmaa voisi antaa runsaasti eväi- kojaan hiomaan ja nauttimaan hyvässä seurassa erilaisis- tä tulevaisuuteen ja elämään, näyttää että sit- ta herkuista, joita kukin oli paikalle tuonut oman ma- keä työ opintojen ja tieteen saralla voi sekin kunsa mukaan. Arvokkaan puheen miekalle piti tohto- olla palkitsevaa, myös näin ulkoisin kriteerein; riksi promovoitava Ervasti. upea juhla, hattu henkisestä itsenäisyydestä, miekka taistelusta korkeimman sivistyksen Lauantaina puolestaan oli vuorossa purjehdus, tohto- puolesta, diplomi vahvistuksena tiedekunnan reiksi vihittyjen kesäinen huviretki, jolle osallistui myös promootiopäätöksestä. Tähän päälle tulee tie- tohtoreiden seuralaisia ja perheitä. Lauantainakin aurin- tysti vielä se oma uraauurtava tutkimus. ko suosi mukavasti merellä ylioppilaslakkeihin sonnus- tautuneita ja viimeistään nyt rentoutuneita juhlijoita ja

40 41 Opintojen ”Ikävintä on matkustaminen Stras- jälkeen bourgiin.”

Sarjassamme eri juridiikan alojen ammattilaiset Mikä nykyisessä työssäsi on parasta? muistelevat opiskeluaikaansa ja valmistumisen jäl- ”Parasta ovat vaihtelevuus, kansainvälisyys, moni- keistä työelämäänsä. Tässä numerossa haastatelta- puolisuus ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen.” vanamme on Suomen entinen pääministeri ja ny- kyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, Entä mikä on ollut haastavinta tai ikävintä? joka opiskeluaikanaan vaikutti myös Pykälän halli- ”Ikävintä on matkustaminen Strasbourgiin.” tuksessa. ” Millaisia ominaisuuksia tai taitoja koke- muksesi mukaan euro-parlamentaarikol- ta vaaditaan? ”Suurta apua on hyvistä sosiaalisista taidois- Teksti Nina Toivonen ta, mielenkiinnosta eri kulttuureihin, historian Kuva Lari Lievonen tuntemuksesta ja kielitaidosta.” Mitä toivot työltäsi tulevaisuudessa? ”Jatkuvuutta.” Mikä sai Sinut aikoinaan valitsemaan oikeustieteen sekä tiiviit tenttiluvut.” opinnot? Millaisia terveisiä haluaisit lähettää In- ”Lapsena en haaveillut juristin urasta. Ajattelin, että oikeus- Mitkä asiat motivoivat Sinua suorittamaan tutkinnon ter Vivoksen lukijoille, oikeustieteen tieteen opinnot mahdollistaisivat monet ammatit.” loppuun? ylioppilaille? ”Oli selvää, että piti valmistua ja saada työpaikka. Valmistu- ”Eläkää, opiskelkaa ulko-mailla, mat- Miten kuvailisit opiskeluaikaasi? Millainen opiskelija minen tuntui upealta, mutta myös haikealta.” kustakaa, hankkikaa kielitaitoa, äl- olit? kääkä aliarvioiko mitään maata.” ”Olin opiskelijana ahkera. Muuna aikana harrastin opiskeli- Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi valmistumisen jäl- japolitiikkaa ja bailasin. Koko opiskeluaika oli upeaa, sopivas- keen ja miten päädyit sinne? sa suhteessa tiivistä opiskelua ja vapaa-aikaa.” ”Menin auskultoimaan ja sen jälkeen juristiksi kunnalliseen työmarkkinalaitokseen äitiyslomasijaiseksi.” Olitko opiskeluaikanasi mukana jonkin opiskelijajär- jestön toiminnassa? Koetko, että jokin asia olisi johdattanut Sinua työuralla- ”Olin Pykälä ry:n, HYY:n ja Helsingin Keskustanuorten halli- si valmistumisen jälkeen? tuksessa. Välillä harrastustoiminta vei kaiken ajan noin puo- ”Sattuma johti siihen ensimmäiseen työpaikkaan. Sain tie- lentoista vuoden aikana.” tää siitä, hain ja pääsin. Olen ollut hyvin monenlaisissa työ- tehtävissä: työmarkkinajuristina, ulkoasiainministeriössä Työskentelitkö opintojesi ohella tai kesäisin jossakin? KAVAKU:n jälkeen ja sitten kaupunginlakimiehenä, joka oli ”Olin ensimmäisen vuoden aikana töissä kaikki viikonloput hyvin monipuolista pienessä kunnassa.” Fazerin kahviloissa.” Miten aiempi työkokemus on ollut hyödyksi nykyises- Oliko työnteko opiskelun ohella yleensä tavallista tuo- sä tehtävässä? hon aikaan? ”Sanotaan että työkokemuksesta on hyötyä.” ”Se oli luonnollista. Minulla ei ole muistikuvaa erityisestä suhtautumisesta.” Miten työpäiväsi tavallisesti kuluu? ”Kaikki päivät ovat erilaisia, mutta kokouksia on paljon. Päi- Mikä oli lempioikeudenalasi? vä alkaa aamu yhdeksältä kokouksilla ja viimeinen päättyy ”Pidin eniten valtiosääntöoikeudesta ja kansainvälisestä oi- yleensä kello 18.30.” keudesta.” Teitkö valintoja tulevaisuuden urasi suhteen? ”Suuntauduin tietoisesti julkiselle sektorille.” Haluaisitko siirtää omista opiskeluajoistasi jotakin ny- kyopiskelijoille? ”Haluaisin siirtää nykyopiskelijoille vapauden. Opiskeluai- kana pitää voida harrastaa ja elää, ei vain opiskella.” Mikä on paras muistosi opiskeluajoilta? ”Mieleen jäivät erityisesti opiskelijakaverit ja yhteiset juhlat

42 43 Boksissa|on|elämää Omstart!

Pykälän oman lempilapsen, pimeän syksyn Sarjassa vieraillaan pykälistien kotona pelastajan, vuodesta toiseen ilahduttavan Spexin ohjaksia pitää tällä kertaa käsissään Henri ”Henkka” Heikkonen, joka on jo muu- tamana vuonna eläytynyt eri rooleihin Spe- xin näyttelijätiimissä. Vaikka Spexin valmis- Teksti Anette Laulajainen telut ovat jo kovassa käynnissä, ennättää oh- Kuvat Jasmiina Jokinen jaaja hyvin ottamaan vastaan IV:n toimittajat kotonaan Helsingin Hämeentiellä. Muutosta asuntoon on kulunut vasta muutama päivä, mutta mikään ei kieli hiljattaisesta urakasta. Vierailijoiden onkin vaikea uskoa, että joku on todella saanut tavaransa purettua paikoil- leen näin nopeasti. Asukas kertoo muutaman elementin kuitenkin vielä uupuvan asunnos- ta. Lisäksi Henkka myöntää, ettei asunnon siisteys johdu toimituksen vierailusta: tu- paantuliaiset on tarkoitus järjestää seuraava- na päivänä.

Jokaisen naisen unelmayksiö

Asunnon edellisen asukkaan ketjupolttami- sesta kielii vain kellertävän jääkaapin oveen jäänyt puhdas valkoinen ympyrä kohdassa, johon oli liimattu tarra, ja vastaremontoidun asunnon seinät hohtavatkin valkoisuuttaan. ”Jäätävän iso tiskikone” saa ylen määrin ke- huja haltijaltaan. ”Sinne mahtuu kaikki mun astiat – tai no oikeastaan melkeen koko mun omaisuus”, Henkka nauraa. Valtava vaatekomero on har- vinaisuus, jota ei aivan jokaisesta opiskeli- jaboksista löydykään. ”Oikeastaan tämä on jokaisen naisen unelmayksiö. Ja sitten tääl- lä asun minä!”, hän hymyilee. Kalusteet ovat pääosin peräisin sukulaisten nurkista, mut- Valtava tiskikone saa Henkalta paljon kehuja. ta sohvan Henkka on itse hankkinut. Siihen on muodostunut selvä kuoppa siihen kohtaan, mihin hän asettautuu aina ennen tenttiä tyyny sylissään tutustumaan tiedekunnan tutkintovaatimuksiin.

Seinälle ripustamista odottava taulu on lahja siskolta ajokortin saamisen johdosta.

Kesän ollessa kauneimmillaan Pykälän Spexin 2010 ohjaaja Henri Heikkonen odottaa jo syksyä. IV pääsi käymään kylässä Spex-tähden kotona Hämeentiellä.

u

44 45 Vaatekomero on niin suuri, että sinne mahtuisi hyvin asus- tamaan vaikka ali- vuokralainen.

Tentteihin lukemi- nen sujuu leppoisasti omalla sohvalla.

Spexiin liittyy monia hauskoja muistoja, ja ilmeisesti tämä vuosi ei ole jäämässä Hen- kan viimeiseksi Spexin parissa. ”Veikkaan, että yhteensä olen mukana kahdeksan ker- Toinen koti Kalliohovissa? taa.” Nähtäväksi jää, ennättääkö ohjaaja viettää ollenkaan ai- Spexin kotina tunnettu Kalliohovi on Henkalle todella Ensi vuonna Henkan suunnitelmissa on palata näytte- kaa kodissaan syksyn koittaessa ja Spex-koneiston pyö- tuttu paikka. Harjoitusten, läpimenojen ja muiden puu- lijäksi ohjaamisen jälkeen. rähtäessä täydellä teholla käyntiin. Huippusalaista käsi- hien jälkeen tie kulkee usein kohti Vaasankadun kanta- kirjoitusta valmistellaan kuumeisesti koko kesän ajan, ja paikkaa. Legenda kertoo, että Spex löysi alunperin tien- Entä mitkä ovat ohjaajan terveiset kaikille niille, jot- syyskuussa alkaa spektaakkelin varsinainen toteutus. sä kyseiseen baariin halvan oluen ja pizzan perässä. ka vielä harkitsevat spexareiden joukkoon liittymistä Mitä odotuksia ohjaajalla on koitoksen suhteen? ”Henkilökuntakin on iloista, koska he tietävät, että kol- syksyllä? ”Odotan varmaan eniten mahtavaa yhteishenkeä ja on- men kuukauden ajan kassaan kilahtaa spexareiden ra- nistumisen iloa.” hat”, Henkka nauraa. ”Spex on parasta, mitä vaatteet päällä voi tehdä.” Henkka korostaa painokkaasti kaikkien spexareiden – niin maskeeraajien, markkinoinnin kuin jokaisen muun- kin tiimin, työpanoksen merkittävyyttä. ”On vähän vaikea näyttää Horatiolta, jos maskia ei ole, ja tuolille hankala istua, jos lavastustiimi ei ole sitä tuunan- Tentin pelastajat, kauniin vihreät lakikirjat, ovat saaneet nut ja roudannut paikalle.” näyttävän paikan asunnossa.

46 47 MIKKO-SEDÄN PUISTOTESTI Puistossa ilta viilenee, Mikko puistosta toiseen hyppelee. Onnea on siis viettää aurinkoise- na päivänä city-juhannusta. Myytti autiosta Helsingistä juhannuksena on selkeästi melko Eira ja Ullanlinna Päädyn Torkkelinkadulle. Orapihlaja- totta, vai onkohan sittenkään? Mitä voikaan ei-stadilainen edes löytää Helsingistä? Joskus aidan takaa avautuu vihreä taivas. Mu- Aidattuja kukkaistutuksia, koris- kavassa pienessä puistossa ei näy valta- kiersin kaupunkia jotenkin vastaavasti, sen tapahtuman nimi taisi olla Phuksiaiset. teellisia puistonpenkkejä. Tunnel- vasti muita ihmisiä. Lovely. Tänne voi- Teksti ja kuvat Mikko Rudanko man rikkoo vain suurempi ääne- sin vaikka jäädä. Taas myös yksi lasten käs joukkio grillailemassa. Vierei- leikkipaikka; ovatko nämä lasten leik- Ruttopuisto onkin yleensä vain pisoaaripuoli, joka kuu- sellä penkillä istuvaa vanhempaa kipaikkojen lisäksi sitten myös puis- lemma sopii naisillekin. Mikäs siinä, kaivo naishenkilöä tämäkään ei kuiten- toja? Mistä tunnistankaan ma oikean Tämäkin tarinani alkaa rutos- kuin kaivo. kaan häiritse. Ollaan Eirassa, il- puiston? Tahi sen oikean? ta. Ruttopuisto, vanha kirk- meisesti yksinkertaisesti Eiran puistossa. Toisella puolel- kopuisto, on mielenkiintoi- Kaivopuisto la Tehtaankatua avautuu Tehtaanpuisto ja Mikael Agri- Palaan Helsinginkadulle etsimään. Etsin Tauno Palon nen paikka hengailla. Koke- colan kirkko. Tällä puolella nurmi on kuitenkin selke- graniittipaasia, mutta päädyn kuitenkin ilmeisesti liian muksesta totean, että kaikki Suuressa ja mahtavassa Kaivopuistossa tilaa ästi vihreämpää. Siksikö tämä onkin huvilakaupungin- pitkälle. Josafatin kalliot puistoineen aivan Kertunke- eivät kuitenkaan välttämättä todella riittää, minkä vuoksi puisto on tun- osa? En kuitenkaan jatka pidemmälle Eiraan, jos sitten pittäjäisten lähtöpaikalla on sekin uusi tuttavuus näin pidä siitä, että hautausmaal- nettu sekä nuorison vapaa-ajanviettopaik- oikeasti osaisinkaan. Maistiainen punssia, olen toivotta- kesällä. Linnanmäen liepeillä oleva puisto kallion lael- la dokataan. Vanha hautaus- kana että vappupäivän juhlanäyttämönä. vasti oikeilla jäljillä. la näyttää mukavan viihtyisältä. Vesi solisee purossa ja maa joinekin vielä säilyneine Näin tyhjänä puiston näkeminen tuntuukin ympärilläni on hyvännäköisiä nuoria naisia. Mikäs kii- hautakivineen on nykyään oudolta. Tilaa on kuitenkin yleensäkin mu- Seuraavaksi huomaankin istuskelevani viheriöllä ko- re meillä täällä maan päällä on? Näköjään täälläkään ei asemakaavassa suojeltu his- kavasti vaikka harrastaa sellaisia ak- mean uusgoottilaisen Johanneksen kirkon ympäristös- ole talvikunnossapitoa. Toivottavasti kestääkin siis vie- toriallinen puisto, ei kuiten- tiviteetteja kuten pesäpallo tai ulti- sä. Muita gootteja ympärilläni ei näy, vaikka puistois- lä pitkään Stadin suvi, kukkain kukoistus ja riemu, muu kaan kovinkaan valtava sellainen. mate. ta heitäkin voi kuulemma kai löytää. Hmm, Johannek- huvi. Ihan kiva, muttei täydellinen. sen puisto? Niin paljon nurmialueita, en voi millään tie- Lähellä ovat paitsi tietysti ravintola tää nimeä niille kaikille. Ehkä jos oikein pitkään Stadia Töölönlahti Pienimuotoista mölkkyilyä puistos- Kaivohuone, jossa voi jatkaa iltaa (ei asuttaisin. Onneksi jokainen Pykälän puistokierroksel- sa mahtuu kyllä harrastamaan, mut- kuitenkaan tänään), niin myös esim. le osallistunut tietää tätäkin lukiessaan jo hyvin, kuinka Linnanmäki on näköjään vielä auki, vaikka kello lyö ta ei välttämättä paljon sen suurem- Café Ursula, joka näin juhannukse- summittainen onkaan tämä tarinani (mutta oliko ensin kohta jo kymmentä. Reilusti kävijöitä on ilmeisesti ollut. pia aktiviteetteja. WC:tä puistosta ei nakin näyttää olevan melko täyn- muna vai kana?). Otan suunnan jonnekin. Päädyn yllä- Tänään en valitettavasti kuitenkaan enää ehdi huvitte- löydy eikä myöskään ihan vierestä nä. Sekä tietysti jäätelökioski. Se jos tyksekseni suoraan Esplanadille. lemaan. Talvipuutarha, Ruusutarha. Tuosta pääsisi Kes- enää kauppoja, mutta keskusta kaik- mikä on oleellista. Hienoisena mii- kuspuistoon ja kine palveluineen on kuitenkin lä- nuksena kaikki tiet Kaivopuistossa Esplanadin puisto m u k a v a s t i hellä tätä mm. Lönnrotinkadun ja näyttävät olevan täynnä paskaa. Il- metsän keskel- Yrjönkadun ympäröimää puistoa. meisesti meren läheisyys tuo selke- Kolmeen osaan jakautuva Esplanadin puisto aivan Hel- le, ikään kuin Puistossa on useita penkkejä, jotka näyttävät olevan tä- ästi myös omat veronsa. Eikä löytynyt Reginaakaan täl- singin keskustassa on sijaintinsakin vuoksi Helsingin kotoisiin tun- nään hyvin suosittuja, ja roskat menevät kätevästi valta- lä kertaa. Kaikkea ei voi siis saada. Kannattaa kuitenkin suosituimpia ja ehkä jopa koko Suomen tunnetuimpia nelmiin, mutta viin Pafeboxeihin. Mieleni tekee kuitenkin kohti Koffia, kurkottaa tähtiin, totean lonkero kädessäni. puistoja, ja melkoisen täynnä ihmisiä se on, etenkin te- mieleni ei nyt vaikka huomaan sen vasta sinne eksyttyäni. rasseiltaan, näin juhannuksenakin. Strindbergin teras- kuitenkaan te- Tähtitorninmäki silla tilaa vielä riittäisi, mutta jätän excun toiseen ker- kevi urheile- Sinebrychoffin puisto taan, kun Strindbergin kuulemma pelastuu sittenkin. maan. Suun- Kymmenien metrien korkeuteen yltävä Tähtitor- Ei tarvita siis ohiajavien auton tööttäyksiä. Ei niin, että taan sen si- Koffin puisto Bulevar- ninmäki on hyvin rauhallinen puisto läheisestä autoja tänään paljoa näillä halmeilla näkyisikään. Mut- jaan kohti Fin- din varrella on var- Eteläsatamasta huolimatta. Toisaalta Olympiater- ta niin, historiallisesti herrasväen näyttäytymispuis- landia-taloa ja masti yksi Helsingin minaali tarjoaa tarvittaessa myös mahdollisuuksia to, Espa, on nähnyt aikojen saatossa varmasti jos jon- Hakasalmen suosituimmista puis- äkkilähtöihin. Näköala puistosta on oikein muka- kinlaista toimintaa. Täällä olisi oikein hyvä lukea tent- puistoa. Komeat maisemat ja kaunis kiiltävä nurmi tääl- toista, täynnä nurmea, va. Roskikset ovat melko pieniä, mutta niitäkin tiin. Jotain sellaista, jossa historian havinan voisi tuntea. läkin, tällä nurmella kyllä viinikin nyt kivasti maistuisi. joka suorastaan kut- on kohtuullinen määrä, eivätkä ne varmastikaan Skumppakin maistuisi. Näissä tunnelmissa matka jatkuu Tyydyn tällä kertaa kuitenkin energiajuomani viimeisiin suu luokseen. Penkke- tule tänään täyttymään, vaikka turistitkin tunke- kuitenkin kohti Kalliota. pisaroihin. Kiva, että tänään ei ole edes uhannut sataa. jä puistossa ei ole, ehkä vat niihin näköjään kaikenlaista. Mitään valitta- Ilta kuitenkin jo viilenee. siksikin vanhempaa vä- mista minulla ei kuitenkaan ole enkä tänään taida Kallio ja kaverit keä ei näy. Porukkaa joutua haaksirikkoonkaan. Merta katseltuani jat- Töölö puistossa riittää kuiten- kan retriittini jälkeen taas matkaa. Ei, en soita po- Kallion puistoista saisi vaik- kin juhannuksenakin, sekä rohkeasti ottamassa aurinkoa liisia sakotta- ka kokonaisen oman tarinan- Matkaan ohitse Manalan, läpi Dagmarin- että iloisena erilaisten aktiviteettien parissa. Kyllä aurin- maan paria pa- sa. Tällä kertaa esim. Tokoin- kadun ja vierestä Aalto-yliopiston kaup- koisessa säässä jopa kylmä Koffkin maistuu mukavasti, nevaa, mutta ranta jää valitettavasti koke- pakorkean. Nurmea kaikkialla. Kuulem- tuumin ja korkkaan juhannuksen. Lähellä on kaupan li- en myöskään matta. Kossukin jäi kotiin. Kal- ma kolmasosa Helsingin pinta-alasta on säksi myös Alko. Mitenkäs muutenkaan. jää toiminnan liossa olen muutenkin melko puistoja ja viheralueita. Ihan mukava jut- h ava i t t u a n i eksyksissä. Karhusta tunnis- tu, mietin ja muistelen millainen olikaan Punavuorelaiset ovat kuulemma useasti valitelleet puis- tuleen makaa- tan Karhupuiston, bingo, kork- tilanne Itä-Helsingissä. Ehkä pitäisi taas tossa tapahtuvasta juhlinnasta ja sen aiheuttamasta sot- maan. Kuulok- kaan lämpimän Karhun. Kovin käydä sielläkin. Käännyn Mechelininka- kusta, mutta näin päiväsaikaan kiitettävän nopeasti hä- keista soivat rauhallista täälläkin. Ihmisiä dulta kohti Sibeliuspuistoa. Näin iltamyö- viävät kaikki tyhjät pullot ja tölkit juhannuksenakin. sopivasti Ra- löytyy kuitenkin kiitettävästi hään turisteja ei enää näy. Olenkin itse se Puisto näyttää myös hyvin siistiltä ainakin tänään. Toi- monesin sulo- kaikkialta, Helsinki ei siis ole turisti vieraalta maalta, kulkenut pitkän vottavasti jatkossakin. Roskatkin menevät kätevästi Pa- äänet ja -säve- ollenkaan täysin autio. matkan tänään. Reppuni ammottaa tyh- feboxiin. Muista puistoista poiketen täältä löytyy myös let ”Hey ho, jyyttä ja kameran akku on vetänyt viimeisen henkäyk- maksuton WC. Muissa kohtaamissani puistoissa ilmaista let’s go!”. sensä. Käännyn kotia kohti.

48 49 2. Etsi kuvista viisi eroavaisuutta joka phuksin puuhasivut Tervetuloa oikikseen uusi phuksi! Koska koulun alkuun on kuitenkin vielä paljon aikaa, voit ottaa varaslähdön orientaatioviikkoosi IV:n toimituksen laatimilla puuhatehtävillä. Tiedämme- hän, että leikin ja oman oivaltamisen kautta saadaan aina parhaat oppimistulokset!

1. Ratkaise oikisaiheinen krypto

u

50 51 3. Voi ei! Oikeuden perusteet -luento alkaa, mutta TESTAA MILLAINEN OIKKARI OLET! missä!? Etsi oikea reitti päärakennuksen isoon saliin!

Oletko innokas lukuihminen vai arvostatko enemmän verkostoitu- mista ja kosteita illanistujaisia? Vastaa kysymyksiin heti ja saat tietää millain oikkari SINÄ olet! Ympyröi sinua parhaiten kuvaava vaihtoehto ja tarkista tuloksesi testin lopusta.

Teksti Annika Juvonen ja Isabella Lehti

Päätit aikanaan hakea oikikseen, On oikisurasi ensimmäinen Ensimmäinen tentti tulossa! koska… päivä kello 23.55. Löydät itsesi… Sinä..

a) olet halunnut juristiksi a) Aleksandriasta a) olet tehnyt ensimmäiset lapsesta asti. valmistautumasta tenttisi jo syyskuun alussa. b) ajatus syttyi lukiossa, etkä syksyn ensimmäiseen Avoimen jälkeen ne ovat välivuoden jälkeen keksinyt tenttikierrokseen. helppoja. enää muutakaan paikkaa. Oikeustaloustiede ja muut b) et ehtinyt valmistautua c) kaikki kaveritkin päättivät helpot tentit on hyvä tenttiin työvuorojesi takia hakea. Jotenkin sinä vain suorittaa alta pois. kovin hyvin, mutta lainaat satuit pääsemään sisään. b) palaamasta kotiin mukavan ystäväsi muistiinpanoja, d) vanhempiesi mielestä se oli illan jälkeen. jotka osoittautuvat sinulle parasta. c) Sinulla ei oikeastaan ole erinomaisiksi. tarkkaa kuvaa siitä missä c) huomaat viikon päästä Oikiksen pääsykoe on juuri olet. Joku kertoo seuraavana missanneesi koko tentin. päättynyt. Sinä… aamuna nähneensä sinut Kokeneemmat pykälistit tuohon aikaan Sörnäisten lohduttavat kuitenkin tentin a) kiiruhdat kotiin metroasemalla laattamassa ja hoituvan myöhemminkin. tarkistamaan, kirjoitettiinko puhumassa sekavia. Löydät d) panikoit muiden phuksien forum domicilii yhdellä vai taskustasi myös epämääräisiä kanssa oikeudellisen kahdella iillä. Seuraavana taksikuitteja. ajattelun perusteiden kanssa. 4. Yhdistä suomen- ja latinankielinen vastinpari! päivänä jatkat opintojasi d) kotoa nukkumasta. Et halua Olet valmistautunut hyvin, avoimessa. myöhästyä seuraavan aamun sillä et halua reputtaa b) juhlistat urakan päättymistä luennolta. ensimmäistä tenttiäsi. Tuomioistuin tuntee lain Pacta sunt servanda maltillisilla illanistujaisilla ja Ei rikosta ilman lakia Audiatur et altera pars juot muutaman rentouttavan Tavoitteenasi on valmistua… Ensimmäisen vuoden jälkeen Sopimukset ovat sitovia Nulla poena sine lege oluen/siiderin. saat opintopisteitä kasaan c) suuntaat illalla a) mahdollisimman pian, Ei kahdesti samassa asiassa Forum hereditatis pääsykoebileisiin ja biletät jotta voit suorittaa a) reilusti yli 60 Vastapuolen kuulemisen periaate Jura novit curia rankasti. Itse asiassa urasi myös oikeustieteellisen b) 30–50 juoppona alkaa tästä. jatkotutkinnon reilusti ennen c) 0–30 Viran puolesta Ne bis in idem d) päätät lähteä kolmeakymmentä ikävuotta. d) 50–60 Jäämistöriitojen oikeuspaikka Ex officio näöntarkastukseen, sillä b) omassa tahdissasi, käythän näkösi on huonontunut samaan aikaan myös töissä. sitten ylioppilaskirjoitusten. c) hamassa tulevaisuudessa. Ekstra: Reformatio in pejus -kiellon sisältö? Pelottava ajatus. d) viidessä vuodessa.

u

52 53 GradRecAdFinland-190x270_106.10:Layout 1 11/06/2010 12:36 Page 1

Opiskelijahaalarisi on… onnistuit hävittämään Jaksoit olla mukana jonkin sen pikkujouluissa. Sait aikaa, mutta kun tutut a) Et välitä saada käyttää kuitenkin uuden kortin kaverit hävisivät, sinäkin haalaria. Se edustaa sinulle nopeasti täyteen solmittuasi päätit keskittyä opiskeluun. sellaista ajanviettoa, jota ensin läheiset välit pidät joutavana. phuksikapteeniin. b) melko uudenoloinen. d) tuli onneksi täyteen. Olit Parasta oikiksessa opiskelussa c) kaikin puolin hieman huolissasi siitä, mitä on… opiskelijaelämän värittämä muut ajattelevat, jos et saa – on merkkejä, tuoksuja ja tarpeeksi merkintöjä. a) mahdollisuus suorittaa tahroja. akateeminen loppututkinto d) huolella ommeltujen nopeasti kirjatentein. merkkien peittämä. Pykälän valiokunta- ja b) kaikki ne mahdollisuudet, Pykälistimerkki on ommeltu kerhotoiminta… joita työelämä silmiinpistävän näkyvälle tulevaisuudessa tarjoaa. paikalle. a) on ihmisille, jotka eivät c) ystävät, bileet, ihmisten halua keskittyä opiskeluun. tunteminen. Pykälän Ja sinä taas haluat. toiminnassa pääsee mukaan Phuksipistekorttisi… b) ei sinua kauheasti kiinnosta. paikkoihin ja tilanteisiin, Tykkäät kuitenkin käydä joihin ei muuten olisi a) Phuksipistekortti? Miten joskus bilettämässä mahdollisuutta. lapsellista. Pykälässä. d) oikeastaan kaikki, ja b) täyttyi jokusella merkinnällä. c) on sinulle sydämenasia. välillä ei mikään Olet Lopulta meripelastus siivitti Yhdistys on sinulle kuin opiskelupaikastasi kuitenkin myös sinulle pykälistimerkin. toinen koti. kauhean ylpeä, vaikka et c) tuli täyteen parissa d) on ensimmäisen ja toisen kehtaa toitottaa asiasta. kuukaudessa, tosin vuoden opiskelijoita varten.

Now available in Finland!

Haluatko työskennellä yhdessä johtavista kansainvälisistä asianajotoimistoista, osaavien ihmisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa? Tarjoamme oikeustieteen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua liikejuridiikan maailmaan aitiopaikalta – keskellä asianajotoiminnan arkea. Kiinnostuitko? Lue lisää Trainee-ohjelmastamme ja muista Eniten a-vastauksia: Eniten b-vastauksia: Eniten c-vastauksia: Eniten d-vastauksia: työskentelymahdollisuuksista osoitteessa www.twobirds.com

Ylisuoriutuja. Vau! Si- Oman tiensä kulkija. Et Huoleton bilettä- Ahkera ja tunnollinen nulle opiskelu maistuu. kauheasti välitä ympä- jä. Osaat todella naut- opiskelija. Olet kaikin Tavoitteesi on valmis- ristön sinulle asettamis- tia opiskelijaelämästä – puolin kiltti ja kunnol- tua nopeasti. Saatat olla ta vaatimuksista, vaan vaikka sitten opiskelu- linen. Kuljet turvallises- iältäsi hieman vanhem- teet niin kuin koet itse jen kustannuksella. Eh- ti putken mukana koh- pi tieteenharjoittaja tai parhaaksi. Koska käyt tiihän sitä myöhemmin- ti tulevaisuuttasi. Elä- muuten vaan innostu- opiskelujen ohella pal- kin! Kela hyväksyy aina määsi kuuluu opiske- nut opiskelemaan. Olet jon töissä, ei aikaa aina hyvät selitykset ja voi- lua, kavereita ja bileitä määrätietoinen ja tiedät riitä opiskeluun saa- han se lakikirjabingokin juuri sopivassa suhtees- mitä haluat, etkä anna ti Pykälän toimintaan. aina välillä onnistua. sa. Valmistut viidessä minkään estää tavoittee- Olet jalat maassa olevaa Joskus kannattaa jättää vuodessa, kuten lähim- si saavuttamista. Kan- tyyppiä, joka ei ole hel- bisse väliin, vaikka ka- mät kaverisikin. Muis- nattaa kuitenkin py- posti muiden johdatelta- verit houkuttelisivat- ta, että joskus voi kui- sähtyä miettimään, mitä vissa. kin. Saatat yllättyä mi- tenkin olla parempi teh- elämältä todella haluat. hin raitistuminen saat- dä toisella tavalla kuin www.twobirds.com Muistathan, että opiske- taa johtaa! muut! lijaelämän kuuluisi olla ihmisen huolettominta aikaa. Bratislava Bryssel Budapest Düsseldorf Frankfurt Haag Helsinki Hongkong Lontoo Lyon Madrid Milano München Pariisi Peking Praha Rooma Shanghai Singapore Tukholma Varsova 54 taan ryhtymällä uimariksi. Tallinnaan. Moni purjevene suuntaa etelään kohti Tallin- naa ja Piritaa, ja moni jatkaa siitä eteenpäin Haapsaluun Kesänovelli Kauniina keskikesän päivänä väki pakkautuu vesibussin ja Viron saariin. Pika-alukset kulkevat rauhallisesti vie- puisille penkeille. Lastenvaunut ja muu tarpeellinen rek- lä näillä Helsingin lähivesillä, mutta kohta ne kiihdyttä- Kesän lämpöä: läheisyysperiaatteesta visiitta kiinnitetään tottuneesti kannen kiinnikkeisiin, ja vät vauhtiaan ja katoavat pian taivaanrantaan tai vaihtu- kohta ollaan jo liikkeellä. Hernesaaren teollisuusraken- vat lähestyviin kiitäjiin. Huomaan auringon jo pehmen- Kirjoittanut Kimmo Nuotio nukset erottuvat selvästi, ja tuossa takana oli Madonnan täneen ajatukset, sillä ykskaks mieleen tulee läheisyys- esiintymislava. Silloinkin oli väkeä vesillä paljon. Laut- periaate. Tästä puhuttiin eurooppaoikeuden luennoilla. tasaarelaisille tarjottiin ilmainen konsertti, josta ei voi- Unionin ei pitänyt puuttua asioihin, jotka hoituisivat jä- nut kieltäytyä, ja kuulemma bassot jyrähtelivät Kirkko- senvaltion omin toimin. Helsingin katukivetykset tuntuvat kesäisen lämpimil- Mukavampi on liituraitamiesten ja -naisten majailla Es- nummella saakka. tä sandaalien alla. Mistä ihmeestä tuo kaikki vehreys oi- palla, katsoa neljännen kerroksen pyöreästä kulmahuo- Nuori professori oli kovin innostunut EU:n historiasta ja kein ilmestyi? Vastahan kävin kevään viimeisessä tentis- neesta paperipinonsa takaa, kun nuoriso viettää iltapäi- Pihlajasaari on omanlaisensa. Siellä kaikki ovat enem- kehityksestä. Hän harrasti historiaa ja oli jopa listannut sä. Helluntaista juhannukseen aika rientää uskomatto- vää puiston nurmella. män tai vähemmän käypäläisiä. Tämä onkin sen perim- EU:n historian kymmenen huippukohtaa. Fontaineble- man nopeasti. Keskikesällä taas kaikki äkkiä pysähtyy. mäinen idea. Pihlajasaareen mennään kerran tai kaksi aun huippukokouksessa, joka nousi yhdeksi merkkipaa- Helsinki tyhjenee ja vetää henkeä. Loppukesästä alkaa Mahtaako Tarja Halonenkaan enää palata Hakaniemeen- kesässä, ei siellä ole tarkoituskaan yöpyä eikä sen enem- luksi, Margaret Thatcherin kerrottiin paukuttaneen kä- uusi kuhina. Turistit täyttävät tilan, ja maalaiset. Suomi– sä, kun on saanut tottua porvarillisempaan Helsinkiin? pää hillua. Siellä vietetään kesäpäivää ilman mitään eri- silaukullaan kokouspöytää ja sanoneen: “Haluan rahani Ruotsi-maaottelu on tuon invaasion huipentuma. Vielä ei Ja mitä sanoo asiaan tohtori Arajärvi, professorismies, tyistä ohjelmaa, ainoana ajanvietteenä seurata laineiden takaisin”. Britannialle myönnettiin jäsenmaksualennus. olla niin pitkällä. jonka ura on lähtenyt nousukiitoon Itä-Suomessa. Kai- aaltoilua rantaan ja lasten pulikointia vesirajassa. Kellon En muistanut muita huippukohtia. Pää oli täysin tyhjä. kesta päättäen häneltä ei tarvitse kysyä. voi saman tien unohtaa, ja se takuulla unohtuukin. Olisi Onneksi nyt ei enää tarvinnut osata näitä. Keskikesällä on ylellistä istuskella Suurkirkon portailla Suuntaan Kaivopuiston ohi Eiran rantaan, sillä sieltä luonnonvastaista ruveta virittelemään läppäriä ja netti- tai selata yliopiston kirjaston lukusalissa joitakin satun- pääsee vesibussilla Pihlajasaareen. Eiran rannassa lap- yhteyttä saaressa, onhan Pihlajasaari normaalin ajan ul- Eurooppaoikeudellinen läheisyysperiaate ei muuten naisia löytöjä avokokoelman hyllyistä. Voi tuntea huima- set pelaavat minigolfia, joku lyö juuri pallon niin, että se kopuolella, oma aikavyöhykkeensä. Miksi pitäisi tulla kuulostanut tunnetasolla kovinkaan puhuttelevalta, usta Rotundan portaikoissa tai tunnelmoida lukusalin kimpoaa esteestä korkeuksiin ja jatkaa matkaansa aidan sinne ylimalkaan, jos ei hyväksy tätä tosiasiaa? Langa- koska se ei ilmaissut läheisyyden sidosta suoraan. Mik- ikiaikaisissa pöydissä, antaa katseen vaeltaa ikkunois- yli kadulle saakka. Vanha rouva koettaa kepillään hui- ton verkko olisi järjettömyyttä. si se, mikä hoidetaan kansallisesti ja mihin EU:n ei tulisi sa, koristemaalauksissa, keskittyneiden lukijoiden pro- toa palloa takaisin, mutta ilman lapaa palloon on vaikea puuttua, olisi automaattisesti jotenkin ihmisille läheistä? fiileissa. osua. Vanhan sedän täytyy kumartua rouvan avuksi ot- Tenttikirjan voisi juuri ja juuri kuvitella ottavansa mu- Koin tarvetta puolustaa vahvempaa läheisyyden ideaa. tamaan pallo, ja hän toimittaa sen hallitusti takaisin oi- kaan, mutta sekin olisi käytännössä turhaa, koska tieto Auringon pehmentämät aatokset yhdistivät läheisyyspe- Nousen pyörän satulaan, sivulaukussa vain pullo vet- keaan osoitteeseensa. Noilla otteilla, jalat kauniisti yh- tuskin imeytyy kangaskassista suljettujen kirjankansien riaatteen yhtäkkiä mereen ja Viroon. Eikö juuri jokin lä- tä, simmarit ja reilu oranssi-valkoraitainen froteepyy- dessä, pärjäisi pétanque’ssa Luxembourgin puistossa Pa- läpi kesänrentoihin, kesäteräisiin aivoihin, joiden säh- heisyysperiaate kytkenyt Pihlajasaaren kesäisen rauhan he. Ohitan matelemalla hiljentyneen Porthanian. Taitei- riisissa. kökäyrä rauhoittuu tavalla, jonka voi itse melkein mit- Helsinkiin? Eikö läheisyysperiaate oikeastaan tarkoitta- len jalkakäytävää pitkin kävelykadulle. Edes kuluneen taamatta tuntea. Tuollainen imeytymiseen perustuva tie- nut sitä, että miksi mennä kauas, kun lähellä on parempi, maastopyörän etuhaarukan kitinä ei häiritse menoa, ja Viereisellä kentällä säilytetään talvisin veneitä eriväris- donsiirtotapa olisi tietysti ihanteellinen, mutta näin pit- sillä siitähän oli minunkin kohdallani kysymys? Turhaa miksi pitäisi. Ei Helsingissä tarvita mitään hienoa pyö- ten, pääasiassa vihreiden pressujen alla. Häkkyrää on jos källä ei valitettavasti vielä olla. Tulevaisuuden sähkökir- tästä on väkisin rakentaa toimivaltakiistaa. rää, nehän katoavat kuitenkin johonkin mustaan auk- jonkinlaista. Kyhäelmät tarjoavat vaatimattoman mutta jasta voi ehkä vetää piuhan kiinni omaan korvanipuk- koon kukin aikanaan. Kuulemma Kolera-altaassa makaa hengissä pysymiseen riittävän suojan yhdelle jos toisel- kaan ja ladata kirjan aivoihin kuin sähköauton potilaan Euroopan unioni ei sitä paitsi voi olla toimivaltainen kymmenien tuhansien arvosta fillareita. Ostan jäätelön, lekin laitapuolen kulkijalle. Nyt suurin osa pukeista ja maatessa divaanilla. Lukusaleihin tarvitaan muutama sääntelemään kesää tai kesänviettoa. Jos terva kiellettäi- eskimon, onhan nyt kesä. Maalaiset käyvät jäätelöautol- telineistä on poissa, ja alukset on saatettu omille paikoil- tällainen pistoke, ja sitten taas mennään. siin, Pykälä varmaan järjestäisi mielenosoituksen rutto- la, minä ostan oikeasta jäätelökioskista. Eikä mitään kul- leen venelaitureihin. Talviasukkaat ovat siirtäneet ma- puistosta Kemikaaliviraston ovelle. Puoli Suomea mars- makaupan ylikansallista höttöä, vaan paikallista tavaraa. jansa jonnekin suojaisempiin stadin sopukoihin. Jokai- Jo 1920-luvulla, ennen kuin sähköautoista puhuttiin, sisi perässä. Vielä enemmän väkeä tulisi mukaan, jos oli- Helsinki on jakomielinen paikka. Kesän ja talven ero on sesta kaupungista löytää sellaisia. Ne ovat kuolleita kul- siis suunnilleen silloin kun sähkö laajassa mitassa tuli si puolustettava lenkkimakkaraa. Pitäköön Berlusconi suhteettoman suuri. Helsinki on suurimman osan vuot- mia, joita silmä ei erota. Suomeen, vaikkei tietenkään Pihlajasaareen, sinne ko- Elintarvikevirastonsa ja ilmakuivatun parmankinkkun- ta tuulinen ja kostea vähäpuheisten ihmisten kaupunki, koontui koko silloinen kaupunki ja väkeä oli kuin meren sa! jossa alavireiset toisen polven kaupunkilaiset puurtavat Hienot ihmiset elävät kokonaan omaa elämäänsä; he mutaa. Mutta ulkonaisesti saari on ihan sama edelleen. töitä hampaat irvessä, vaeltavat pimeydessä tulevista lo- kuuluvat eri maailmaan. Hienoja ihmisiä täytyy näissä Kesä pysyy, mutta ihmiset vaihtuvat. Entisaikojen kesän- Jokaisen oli saatava makkaransa, säätyyn katsomatta. Jo- mista unelmoiden. Illalla he pakenevat koteihinsa elä- maisemissa olla paljon enemmän kuin laitapuolen kul- viettäjät jäävät korkeintaan valokuviin kahvilan seinäl- kaisen piti päästä Pihlajasaareen. Jokaisella piti olla kesä. mään yhtä ankeaa arkea. Ja kun se loman hetki sitten kijoita. He viihtyvät omissa joukoissaan pursiseurojen- le, niin kuin mekin jäämme, jos enää teetämme valoku- Tästä ei Unioni voisi poiketa. Ja onhan vielä kaiken li- kerran saapuu, kesän kiihkoon hypätään sellaisella eh- sa tiloissa, jolleivät ole asettuneet drinkille verrattomiin via. säksi kansalaisten vapaa liikkuvuus. Jokainen sai lähteä dottomuudella, että oksat pois. Varsinkin nuoret, vai pi- veneisiinsä. He puhuvat vanteista ja karttaplottereista, Pihlajasaareen tai olla lähtemättä. Jos kesänvietosta epä- täisikö sanoa, lapset. skuuteista ja spinnuista. He luultavasti myös asuvat jos- Minne ihmeen taivaaseen muuten joutuvat kaikki japa- huomiossa säädettäisiin direktiivi tai asetus, Lissabonin sain tässä aivan lähellä, Huvilakadulla, Merikadulla, Pie- nilaisten turistien ottamat tuhannet ja taas tuhannet va- sopimus antaisi kansalliselle parlamentille mahdollisuu- Keväällä on lohdullista ajatella, että pian pääsee taas Suo- tarinkadulla. lokuvat? Katsooko kukaan niitä? Ja jos niitä katsotaan, den riitauttaa asian, näin olisin selittänyt luentokuulus- menlinnaan katsomaan aavaa merituulen tuiverruksessa, eikö sekin ole kohtuutonta? Voi niitä sukulaisparkoja, telussa, jos tästä olisi kysytty. Mutta pahus, missäs täs- mutta tilaisuuden tullen ajatus tuntuu vähemmän hou- Jostain syystä en yhtään tunne vetoa tuohon maailmaan, jotka jossain Tokion lähiössä joutuvat pitkän työpäivän sä on se rajat ylittävä ulottuvuus? Jotain tässä logiikassa kuttelevalta. Suomenlinnaan kesä tulee myöhään. en tunne sen paremmin pursiseuran ravintolaa kuin sul- päätteeksi seuraamaan räsymaton pesua jossain Helsin- nyt ontuu. Ajattelu ja kesä eivät sovi yhteen. Ollaan tal- jetumpaakaan veneseuruetta kutsuvana, vaikka nuo saa- gin rannassa tai katselemaan Kauppatorin kalakaupan vella taas skarpimpia. Pitäisikö kurkistaa Kaisaniemeen? Mikä olisi siellä pela- ri-idyllit epäilemättä ovat kuin sadusta. Kesäistä Helsin- tiskejä, aivan kuin heillä ei olisi mereneläviä itsellään ta tennistä punaruskealla auringon kuivattamalla massa- kiä reunustaa taika-maailma, jonka olemassaolon talvella tarpeeksi. Japanilaiset eivät onneksi ole löytäneet Pih- Läheisyyttä tai ei, Helsinki on oikeastaan niin hyvä paik- kentällä, jonka pintaa välillä kastellaan raikkaalla vesi- helposti unohtaa löytääkseen sen taas kesän tullen uu- lajasaareen. Massat eivät uhkaa kesäviettäjien rauhaa. ka, ettei sieltä kannata varsinaisesti lähteä minnekään, suihkulla, kun epäonnistuneet lyönnit karkaavat kenties destaan. Jokaisen täytyy vain löytää oma tapansa siitä Eikä monellakaan tulijalla ole kameraa kaulassa. Nykyi- ainakaan fyysisesti. Tai ainakin pitää olla painava syy. Kaisaniemen puutarhaan, josta korvat luimussa luikitaan nauttia, oma seuransa. Ehkä tulisi liittyä kanoottiker- sin kesänvieton paine sitä paitsi jakautuu useampaan Professori Pekka Koskinen, muikea rauhanpuolustaja, palloa hakemaan. hoon ja meloa Taivallahdesta iltaisin johonkin lähisaa- suuntaan, koska massat jonottavat ulosmenoteillä mök- josta vanhemmat opiskelijat usein puhuivat, kuului sa- reen tai vain kierrellä suojaisia rantoja rennossa seuras- kimatkallaan. Massat menevät merta edemmäs kalaan. noneen, ettei karttalehden 14 ulkopuolelle ole ylipää- Ravintola Kaisan terassilla voi juoda kahvin ja jatkaa Pit- sa. Siellä ei nosteta lippuja eikä lasketa, ei ammuta tykin- 1920-luvulla Lauttasaari taisi olla vielä saari, tuskin pal- tään mitään syytä mennä. Siinäpä todellinen läheisyys- känsillan taakse Hakaniemeen. Kaukana takana ovat ne laukauksia eikä soiteta sumutorvia. Pääasia olisi päästä jon Pihlajasaarta kummempi. periaatteen kannattaja. Karttalehden tarkoittama raja ajat, jolloin Pitkäsilta jakoi Helsingin henkisesti ja poliit- osaksi luontoa, sulautua sen liikkeisiin kehon liittyessä kulki jossain Töölön entisen messuhallin kulmilla. Ny- tisesti. Työväenjärjestöjen kivikolossit eivät juuri ero- kajakin osaksi. Voi aistia veden mielen, lipua äänettö- Väki purkautuu hallitusti vesibussista. Jokainen saa nys- kyään puhutaan Kisahallista. tu Kruununhaan ja Keskustan vastaavista. Asianajotoi- mästi sen pinnassa kuin inkkarit poikavuosien kirjoissa, sykkänsä mukaansa. Merenpuolisilla kallioilla on yleen- mistot eivät sentään ole kehdanneet vielä sinne siirtyä. murtaa pikkuiset aallot. Lähemmäs merta pääsee ainoas- sä jokin kolo vapaana. Voi melkein kuvitella näkevänsä Uimastadion oli sivistyksen ehdotonta rajamaata, josta u

56 57 vain tukeva aita pystyi pitämään metsänpedot loitolla. joiden kesken heti ensimmäisestä syksystä alkaen. Vaih- ottivat pestejä maailmankolkkiin. En osannut täysin Skoteilla sivistyksen juuret ulottuvat pitkälle. Tur- Uimastadionin saunassa vanhat miehet ottivat aamuisin to oli kuin jokin mystinen koe, kyisen pellon kyntämi- nähdä näitä pahuuden voimia, jotka pitivät maailman ta- haan ei seinillä roikoteta David Humen ja Adam Smit- kantaa maan asioihin ja menivät sen jälkeen niistä päät- nen. Piti osoittaa itselle ja muille, että kyllä tässä pärjä- pahtumia otteessaan. Näin pikemminkin ne reitit, joita hin muotokuvia. Koulutusta arvostetaan, varmaan hy- tämään. Tulee myös mieleen toinen menneiden aikojen tään. Vaihdosta palanneet olivat konkareita, monen mie- rajaseutujen ihmiset saivat seurata keskuksiin, ja hyväl- mypoikapatsaitakin jaettiin paikallisissa peruskouluissa mies, jo ajasta ikuisuuteen siirtynyt veroprofessori Kari lestä kaiken nähneitä. Tarinoista varmaan moni oli asian- lä onnella he joskus palasivat kotiinsa kertomaan maail- jo 1600-luvulla. Pihoilla ei näe muovisia terassikalustei- S. Tikka, joka tapasi kesäisin käydä lomasaarellaan Man- mukaisesti liioiteltu, mistä ei saanut kertojalle huomaut- masta. ta, vaikka ne epäilemättä kestäisivät erinomaisesti tuulta hattanilla. Ne olivat kaupunkilomia. Helsinki ja New taa. Mikä se minun oma tarinani sitten oli? Olinko koke- ja tuisketta. Sade on niin tiheää, ettei sitä erota sumusta. York riittivät hänen elämänpiireikseen. nut jotain mullistavaa? Skotit rakastavat pyöräilyä ja pyöräilevät ympäri vuo- Joka viikko testataan hälytyssireenejä. den. Kaduilla tulee vastaan jos jonkinlaista kulkupe- Pihlajasaari ei toki ole Manhattan, eikä sen päästä pää- Kevät meni minulla oikeastaan kuin sumussa. En jättänyt liä. Lapsia kuljettiin yksin ja kaksin erilaisissa peräkär- Havahdun sireenin ääneen, joka onkin lähtevän laivan hän kulkemiseen saa kulumaan kuin pienen hetken. Pih- ajastani suuria jälkiä, eikä aika jättänyt niitä minuun. ryissä. Niitä kuljetettiin ilman konevoimaa liittämäl- merkkiääni. Havahdun siihen, että aurinko on mennyt lajasaaressa ei olisi mitään Pekka Koskiselle sen parem- Glasgow’n yliopisto ei suinkaan ole mikään hullumpi lä ne jonkinlaisilla aisoilla polkupyöriin. Pienet vetivät hetkeksi pilveen. Näinkö lyhyt se päivä oli? Näen monen min kuin Kari S. Tikalle. Hiekkatie, hiekkapolku, pieni paikka, päinvastoin. Uusi tulokas otettiin heti mukaan, sikeitä tuulen suhistessa korvissa. Juristinplantulla, tai jo keräilevän tavaroitaan. Ajatukseni ovat äkkiä Lidossa. kaistale metsikköä, kallioita. Broadwayn päästä päähän ja ulkomaalaisia on niin paljon, että pikemminkin pai- mikä sitten olinkin, on outo mielikuvitus. Juristi havain- Kesäkausi on päättynyt, ja rantavahdit kokoilevat suuria kulkemiseen menee koko päivä, joillakuilla koko elämä. kallinen opiskelija on kummajainen. Skotlantiin on help- noi todellisuutta pykälien läpi. Tuli nimittäin yllättäen aurinkotuoleja. Ei, sittenkin olen täällä omassa taikamaa- Woody Allen ei tarvitse muuta. po mennä myös siitä syystä, että kaikki toimii, jopa pa- mieleen Liikenne- ja viestintäministeriön asetus kaksi- ilmassani. Palaan tajuihini. remmin kuin kotona. Italiassa on harvinaista, jos ei jokin ja kolmipyöräisten ajoneuvojen sekä nelipyörien raken- Manhattanin ja Pihlajasaaren välimaastoon asettuu Lido, lakko ole joko uhkaamassa tai päällä. teesta ja varusteista. Siinä muistin olleen määräyksiä pe- Vedän uimakopissa uimahousut jalkaan ja käyn pikai- legendaarinen Venetsian kylpyläsaari. Venetsiaa tietysti rävaunulla varustettujen polkupyörien jarruista. sesti vilvoittautumassa. Kahlaan määrätietoisesti ulos loukkaa se, että sitä ylipäätään verrataan johonkin. Ei- Skotlannissa yhdistyy eri asioiden hyviä puolia. Asia- syvemmälle, ja kohta pohja katoaakin jalkapohjien alta. hän sitä tarkkaan ottaen voi verrata, koska Venetsia me- kaspalvelu osataan, siinä ei jäädä jälkeen Italiasta, vaik- Oliko noissa yhdistelmissä varmasti kahdet jarrut, ku- Uin muutaman tiukan vedon punaisen merkkinauhan nee vertailtavuuden ulkopuolelle. Venetsian värit, meri, ka ei olla korostetun höveleitä. Ashton Lane kerää opis- ten asetuksessa vaadittiin? Kenties skotit eivät olleet niin tuntumaan, käännyn ja palaan kuivattelemaan itseäni. kujat, kanaalit, palatsit, sillat. Puikkelehtiminen pie- kelijat parina kolmenakin iltana viikossa viihteelle. En- tarkkoja EU:n määräyksistä ajaessaan Kelvin-joen ranto- Liityn palaajien joukkoon, näiden kesän pyhiinvaeltaji- nissä labyrinteissä, jotka hetkessä kasvavat arvaamatta simmäisen kerran vasta ymmärsin, mikä on lane. Kuja ja. Eikö Kelvin-joki ollut sekin pyörien hautausmaa, Ko- en hartaaseen ryhmitykseen. Onko ihmisillä huoli, että ihaniksi piazzoiksi. Yllätysten saari, saaristo. Tuskin voi varmaan suomeksi. Pieni kävelykatu. Rentoa menoa, lera-altaan korvike! Sinne tietysti polkupyörät sedimen- heidät jätetään tänne kuin se valtava joukko ristiretke- Mestrestä lähtiessä arvata, mitä on edessä. Rautatiease- nuoret ja vanhat, opettajat ja oppilaat, kaikki suuntaa- toituivat kuin oikeus Kaarlo Tuorin tasomallissa. Levot- läisiä, jotka jätettiin keskiaikana Lidoon, koska heillä ei man tuntuman sadat pikku hotellit, joiden eteisaula on vat tänne päivän päätteeksi. Kasvitieteellisen puutar- toman pinnan alla kulki lakkaamaton Kelvinin virtaus. ollut varaa maksaa kuljetuksesta kaupunkiin? marmoria mutta yläkerrassa huoneen seinät vaneria. Jo- han puistossa saattoi kuvitella, millaista täällä olisi alku- Pyörät pyrkivät kohti perustaa, ne pyrkivät pysäyttä- kainen asiakas nielee pettymyksensä ja ymmärtää, että kesästä, kun puunkokoiset rhododendronit kukkisivat mään joen kulun, ja pyöränromut jäivät nojailemaan sil- Kun pääsen rantaan, muistan että Elokuva-arkistossa on kauneudella on veronsa. Saa olla tyytyväinen, että on kuin syreenit meillä. Jos olisi mukana tyttöystävä, täällä tapilareihin. Toisinaan puhtaanapito vapautti joen näistä menossa sarja italialaisista mestareista. Ehkä pääsisin yleensä päässyt tänne. istuisimme viltillä kuten sadat muutkin parit. Kelvin-jo- kahleistaan. Ottiko Tuori lainkaan tuota puhtaanapitoa vielä sisään; nyt on joka tapauksessa hiljaista. Olen on- en monet kävelysillat, takorautaiset veistokselliset por- huomioon? Oliko kenties lainsäätäjä tuo puhtaanapitäjä? nekas, sillä alkamassa on ”Rocco ja hänen veljensä”, Vis- Mutta eikö totta vie Pihlajasaarta ja Lidoa yhdistä se, että tit, kesyt oravat, valtavat lehmukset ja saarnet, loistavat Viski-ekskursiolla tajusin todeksi sen perusväittämän, contin ihmeellinen kertomus, jonka olen nähnyt jo mo- kumpaankin kuljetaan vesibussilla, Lidoon mennään La- kehykset romantiikalle. että oikeudella ohjataan. Verotus ohjaa, koska kukaan ei neen kertaan, mutta jonka katsoo mielellään uudelleen. guunin poikki vaporettolla, ja sielläkin käy rahvas päi- halua maksaa veroja. Verot ovat tyhmiä. Olisi parempi, Italiassa etelä on köyhä, toisin kuin meillä. Työn perässä väseltään. Helsingin pienuudesta ja köyhyydestä kertoo Parhaiten jäi mieliin oikeusteorian kurssi. Yliopisto kuin että kukaan ei maksaisi veroja. Lyhytnäköistä, mutta pu- piti Sisiliasta lähteä pohjoiseen. Luon silmäyksen saliin. se, ettei paikassa ole mitään hienostohotelleja tai vastaa- goottilainen linna, uusvanhaa tyyliä. Kappeli kaiken huttelevaa. Mikään vaiva ei ole liikaa, kun kyse verojen Ettei vain olisi Peter von Bagh jossain eturivillä katso- vaa. Nyt vasta joku outo puuhaa Taivallahteen kylpylää. keskellä, suosittu hääkohde. Hääseurueet ja yliopistovä- välttämisestä, sillä verotushan on laillista rosvoutta. Vis- mossa. Varmuuden saa vasta, kun kuulee valtavan heko- Muistuu mieleen Thomas Mannin Kuolema Venetsias- ki sulassa sovussa. Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kikulttuuri kehittyi vuosisadat täysin laittomana, kun tuksen. Siirryn hetkessä Helsingin kesästä Milanon tal- sa. Haahuilua loistohotellissa – yläluokan joutilasta elä- edelläkävijät. Alumnit tulevat takaisin yliopistolle men- irlantilaisilta munkeilta lainattua tislaustekniikkaa jalos- veen. mää. Sain joskus kaivaa matkamuistoksi simpukoita esiin näkseen naimisiin. tettiin Pohjois-Skotlannin vaikeakulkuisissa maastoissa. Lidon rannalta. Muutama kaista hiekkarantaa oli jätet- Helpompi olisi ollut tuottaa viskiä lähempänä keskuksia, ty vapaaksi, kenen tahansa käyttöön. Nyt oli tilaa joka Kreikkalaissyntyinen professori oli nuoruudessaan var- mutta verottajan pelko pakotti kätkemään toiminnan. puolella, pahvit ikkunoissa, rantavahdit tiessään. Lidon maan ollut komea ja suosittu mies. Kuulemma myös hä- Voudin tullessa tynnyrit kiikutettiin ripeästi luolien on- kesä päättyy joskus elokuun lopussa. Puiset ikkunariti- nen kreikkalainen vaimonsa oli näyttävä nainen, tai- kaloihin, eikä valtiolla ollut mahdollisuuksia tässä kis- lät käännetään kiinni, salpa tiukalle. Suomalainen lait- demaalari, joka maalasi Skotlannin kattoja ja ihmisten sa ja hiiri -leikissä. Vasta 1800-luvun puolella valtioval- taisi Lidoon rantasaunan ja kylpisi siellä talven ympäri. elämää niiden alla värein, jotka kertoivat etelän valos- ta onnistui kesyttämään tuon toiminnan ja takasi sievoi- Ja miksei laittaisi. Mitä se haittaa, että muutama turisti, ta ja kirkkaudesta enemmän kuin Skotlannin todellisis- set verotulot. Tislaamot ovat tänäkin päivänä valkeak- Kesänovellin on kirjoittanut oikeustieteellisen tiedekunnan toinen suomalainen, kulkee katsomassa paikkoja. ta oloista. Professori oli innostunut ja innostava. Kurs- si maalattuja, koska valkealla värillä hämättiin vouteja. dekaani Kimmo Nuotio, joka debytoi IV:n novellistina nu- silla luettiin Marxin Pääomaa ja Kommunistista manifes- Yhtenä päivänä vierailimme Edinburghin oikiksessa. merossa 5/2005. Aurinko porottaa yhä kovemmin. Työnnän varpaat hiek- tia. En ollut yhtään oivaltanut, että noilla opeilla olisi Massiivinen Old College jöpötti aivan keskustassa, ki- kaan. Päällä on kuivaa ja hienoa hiekkaa, kuin ruoko- enää merkitystä, sen jälkeen kun lukion historian kirjat venheiton päässä Waverleyn asemalta, jonka valtavien Toimitus oli antanut dekaanille kahdeksan sanaa, joiden sokeria. Alla vielä kosteampaa ruskeaa hiekkaa, joka vii- oli lyöty kiinni. Mutta se asia tuli selväksi, että työn ja katosten alle Scotrailin pikkuinen dieseljuna toi matka- tulisi esiintyä kesänovellissa. Sanat olivat: liikavarvas, lä- lentää mukavasti ja antaa mahdollisuuden lykätä uimaan pääoman ristiriita oli edelleen olemassa. Professorin as- laiset. Tämä on Harry Potterin maailmaa. Yhtä hyvin oli- heisyysperiaate, jäätelöauto, lakko, liikenne- ja viestintä- menoa. Olen jo laskevinani toisessa jalassa kuusi varvas- sistenttinsa selitti meille asiat illalla vahvan tuopin ääres- si voinut joutua Tylypahkaan. Mikä sen laiturin numero ministeriön asetus kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen ta, mutta siinä on yksi liikaa. Liikavarvas ei oikuttele sä. Assistentin tyyli oli suoraviivaisempi ja upposi mei- taas olikaan? Sir Walter Scott oli opiskellut täällä lakia sekä nelipyörien rakenteesta ja varusteista, muoviset te- tuolla tavalla, sen tietää vaikkei lääketiedettä tunne al- hin heti, ja pääsimme näillä tiedoilla riittävän pitkälle, ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan historiallisia romaane- rassikalusteet, Tarja Halonen ja hymypoikapatsas. keita enempää. mitä tuli kurssin vaatimuksiin. Kapitalismin huonot ke- jaan joista yhden, jonka tekijää ei mainittu, nimi oli juu- hät toimivat edelleen ja estivät ihmisten vapautta. Glo- ri Waverley. Skotit rakastavat historiaansa, joka on heille Vajoan ihanaan unen ja valveen välitilaan. En ole koko- balisaatio uhkasi toistaa 1800-luvun teorian ennustamat ollut täynnä vääryyksiä. naan poissa, mutta pystyn liikkumaan ajatusten muka- virheet entistä suuremmassa mittakaavassa. na vaistomaisesti, aistien mukana. Ajatukset eivät ole Professori Bankowskin ohjattavat hakivat tuntumaa oi- ajateltuja, ne eivät ole pakotettuja eivätkä ne tähtää mi- Glasgow’n sataman rujo työläismiljöö oli selvästi oikea keuteen tanssin keinoin. ”Oikeus on kalvo, tunnetko hinkään. Ne nousevat ja laskevat, ne tulevat kuin aallot, ympäristö perehtyä näihin asioihin. Täällä olivat keinot- sen!”, selittää ohjaaja. Aika toisenlaista menoa kuin meil- yksi kerrallaan. Niitä voi turvallisesti seurata, koska ne telijat aikanaan käyneet kauppaa Amerikasta tuodulla lä Porthaniassa. Mies oli kuulemma kirjoittanut viimei- eivät vie minnekään. tupakalla. Eikö itse Marx ollut pyörinyt jossain Englan- simmän kirjansa luostarissa, munkkien ympäröimänä. nin kaupungeissa, muistelin. Olisi mahtanut olla hienoa South Bridgeltä alkavan pääkadun varrella oli kapakoi- Lentokoneen vana taivaalla tuo mieleen tammikuun, läh- olla täällä, tai vaikka Lontoossa, kun 1800-luvulla suu- ta runsaasti, ja sivukaduilla vielä toinen mokoma. Tuolla dön ulkomaille. Vaihtoon lähdöstä oli puhuttu opiskeli- ria purjelaivoja purettiin ja lastattiin, kun nuoret miehet selviteltiin ajatuksia yhdessä kurssin päätyttyä.

58 59 Viimeinen Vinkuintiaani Tenttikirja-arvostelu Sankaritarinoita valittamisesta ja viisastumisesta.

Laura Kirvesniemi Tällä palstalla luetaan oikeustieteellistä kirjallisuutta. Teksti ja kuva Annika Juvonen Lomalaisen lista

Kesäloma on vaarallinen ilmiö. Sitä ryhtyy odottamaan Rikosoikeus jo uudenvuoden paikkeilla, viimeistään hiihtolomien jäl- keen. Pääsiäisen kieppeillä sen sisältö alkaa jo olla vii- Tapio Lappi-Seppälä, Kaarlo Hakamies, Pekka Kos- kon tarkkuudella määritelty, ja toukokuussa pelkät pu- kinen, Martti Majanen, Sakari Melander, Kimmo heet suunnitelmien muuttamisesta aiheuttavat tykytystä Nuotio, Ari-Matti Nuutila, Timo Ojala, Ilkka Rautio ohimoilla. Jollei kyse olisi kerrassaan vakavasta asiasta, olisi lähes huvittavaa, mitä kaikkea voi kuitenkin men- WSOYpro, 2008, kolmas, uudistettu painos nä pieleen. Hinta: 145,15 € Paragraaffin kautta, sis. ALV 8 % 1485s., joista arvostelija selannut arvostelua varten Tänä vuonna olin päättänyt saada kauniin, tasaisen tarvittavan määrän sivuja rusketuksen. Tilaisuus siihen tarjoutuikin jo kesälo- man alussa, kun Suomen kesä päätti yllättää ja lähettää kahden viikon hellejakson. Suuntasin rannalle, levitin Selkeys ***½ pyyhkeen maahan ja itseni sen päälle, kaivoin aurin- Juoni ** kolasit esiin ja aloitin projektin. Reilun viiden minuu- tin päästä havaitsin saaneeni elämäni ensimmäisen aller- Kieli *** gisen kohtauksen auringosta. Suuntasin lääkäriaseman kautta kotiin ja vietin seuraavan viikon varjossa, iho kal- Arvio peana ja kutisevana. WSOYpro:n oikeuden perusteokset ovat tunnetusti jokaisen kuntoilua rakastavan oikisopiskelijan parhaita ys- täviä. Rikosoikeus ei tee poikkeusta tässä suhteessa. Tämä fantastinen teos soveltuu käsipainojen korvikkeeksi Unelmien rusketus oli vain yksi kohta siinä kevään ai- myös muille kuin oikkareille. Tiedämmehän, että fysiikan lakien mukaan painavan taakan kantaminen kulut- kana pitkäksi muodostuneessa listassa, jonka kesälo- taa energiaa, joten kirjan kanniskelu saattaa myös auttaa opiskelijoita pääsemään kesäkuntoon – viimeistään masuunnitelmani muodostivat. Saman suuntaisia listo- ja tuntui olevan kaikilla muillakin: työntekoa, vierailua vuonna 2012. Jo näiden olennaisten terveysvaikutusten ansiosta kirja kuuluu ehdottomasti jokaisen opiskeli- sukulaisten luona, suursiivous, vähintään yksi pidempi jan perusvarusteisiin! Lisäksi kirjan lueskelu puistossa tai rannalla antaa kanssaihmisille sangen mairittelevan ulkomaanmatka, kirjahyllyn nikkarointi, japanin kielen oli se Suomenlinna. Viisainta olisi suhtautua koko kesä- kuvan älynlahjoistasi. Näin kesäaikaan kirjan väliin voi toki hyvällä omallatunnolla piilottaa jotain kevyem- alkeiskurssi. Nököttäessäni sohvalla antihistamiinipurk- lomaan kuin pikkulapsi: Hienoja suunnitelmia saa olla, pää lukemista. Mainittakoon, että kirja toimii myös loistavasti esimerkiksi kirjoitusalustana ja retkipöytänä, ki kädessä aloin kuitenkin pohtia listani tervejärkisyyt- mutta jos ne eivät toteudu, voivat yksinkertaiset asiat, istuinalustasta puhumattakaan. tä. Onko normaalia, että vaikka olen viimeiset yhdek- kuten vesilätäkköjen toisiinsa yhdisteleminen puroilla, sän kuukautta sekä opiskellut että tehnyt töitä samanai- olla aivan yhtä hienoja. Jos olet kiinnostunut teoksen lukemisesta, kannattaa huomata, että sen fonttikoko on melko pieni. Toi- kaisesti, tuntuu edessä oleva kesäloma vuoden hektisim- sin sanoen lukemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Kirja on sinänsä kronologinen ja johdonmukainen, mältä ajanjaksolta? Lopulta, seitsemän viheliäisen päivän kuluttua, allergia- mutta paikoitellen erittäin yksityiskohtainen. Opiskelija, joka ei ole kiinnostunut rikosoikeudesta, saat- lääkkeet suvaitsivat vaikuttaa. Luonnollisesti kyseisenä taakin kokea tämän tenttivaatimuksen lähes painajaismaiseksi. Toisaalta opiskelija, jonka sydän syk- Harmillista mutta totta, sitä se nimenomaan tuntuu ole- päivänä myös helteet loppuivat ja sade alkoi. Aluksi tun- kii rikosoikeudelle, löytänee tästä teoksesta hyvät perustiedot avittamaan opintojaan kyseisessä aineessa. van: normaalia. Loma tarkoittaa yhä useammille aikaa, sin masennusta: tässä se nyt oli, kesäloman ainoa hyvä jolloin halutaan hoitaa rästiin jääneitä tehtäviä, suorittaa viikko. Raahustin ulos noutamaan postia, ja puolivälissä pois alta kaikki ne asiat, jotka vuoden aikana ovat jää- matkaa pysähdyin hämmentyneenä. Vesisateessa seiso- neet työnteon tai opiskelun jalkoihin. Rentoutuakin toki minen tuntui märältä, viileältä, mutta ei lainkaan inhot- Plussaa: halutaan ja sille varataan aikaa, mutta voi olla, että nuo- tavalta. Oikeastaan oli mukavaa, kun saattoi seisoa ulko- + tekstin reunassa olevat kappaleiden avainsanat kin hetket ovat tarkasti merkattu kalenteriin. na rauhassa, auringonvaloa allergian pelossa pakoilemat- + tenttiin ei tarvitse lukea koko kirjaa ta. Olin aina ajatellut, että hyvään kesälomapäivään kuu- + kirja löytyy myös sähköisenä Mikä siis neuvoksi? Voisi ajatella, että varma keino vält- luu auringonpaiste. Ehkä olin ollut väärässä. + kronologinen etenemistapa rikoslain luvusta lukuun; pykälät esitetty kirjassa tää kesäburnout olisi jättää kaikki suunnitelmat koko- naan tekemättä, yksinkertaisesti lopettaa haluaminen. Lopuksi onnittelut uusille phukseille; teistä tulee vielä Miinusta: Uskallan kuitenkin väittää, että tätä ratkaisua seuraisi si- jotakin suurta. Ehkä jopa IV:n toimittajia. säisen rauhan löytämisen sijasta pohjaton tylsistyminen: - Teksti tuntuu ajoittain puuduttavan tarkalta Juuri asioiden haluaminen pitää ihmisen elinvoimaisena, - Kirja on A5-kokoa; yhdelle sivulle mahtuu tekstiä todella paljon ”tavalliseen” kirjaan verrattuna seurasi siitä sitten hyvää tai pahaa. Lisäksi täydellinen - tenttivaatimukset useissa lyhyissä pätkissä: vähänkin epätarkka lukija unohtaa helposti lukea osan suunnittelemattomuus aiheuttaisi pelon siitä, että kesä- sivuista loma tulee valumaan läpi sormien. - saatavissa opiskelijakirjastosta vain kahden viikon lainaan (arvostelija suositteleekin kirjan hank- kimista jostakin muusta kirjastosta) Kesäloman suunnittelussa ja vietossa suurimmaksi vas- - sähköisessä kirjassa ei ole näkyvissä sivunumeroita, joten sen lukeminen on tehty äärettömän han- toinkäymiseksi muodostuu se, ettemme ole valmiita kalaksi joustamaan suunnitelmistamme. Jos tänään on päätetty lähteä Suomenlinnaan, eikä sinne päästäkään, on päivä auttamatta pilalla. Eihän päivän korvaavasta ohjelmas- ta tietenkään voi nauttia, koska juuri tänään ohjelmassa

Teksti ja kuva: Annika Juvonen 60 61 Julkinen Runosuoli Tätä palstaa lukevat kaikki. Kerro siis ihmeessä mikä nyt on! Nuole haavojasi tai jaa elämäsi ilot osoitteessa Kesässä on kyl hyvää se, että ei joudu Tiedoksi uusille phukseille: varo setiä, Tuskin pääsen sisään sinne teidän oi- http://www.pykala.fi/intervivos-avaudu.php näkemään ketään niistä vitun urpoista jotka näyttävät vanhalta ja kiertävät sa- kikseen. Mutta bileet oli hyvät, vaikka jotka uhoaa suorituksillaan. Parhaim- moja phuksi-bileitä jo herra ties kuinka koe menikin vähän enemmän pieleen. massa tapauksessa ne on tehny jo koko monetta kertaa. Ohjaa sellaisen kohda- Onneksi paha maku lähtee aina juomal- Kuka hemmetti on päättänyt, että tää! Osaan kyllä deletoida, mutta sil- Miks kaikki pissikset, jotka lukee tutkinnon kesän aikana loppuun, niin tessasi hänet vahvalla otteella samaan la. värinähälytyksellä oleva kännyk- ti vituttaa. pääsykokeisiin on oikiksen kirjas- niitä ei tarvi syksylläkää nähä. terapiaan Iken kanssa ja vältyt negatii- Wannabe-oikkari kä olisi jotenkin ”äänetön”?? Pitkin hojuristikerho@täyttäpaskaa.fi tossa viemässä meidän, jo sisään Anonyymi viselta julkisuudelta. pöytiä tai laukkuja vibraava ja päris- päässeiden, paikat? Ja sitten vielä Ole viisaampi kuin Tuksu televä laite ei ole yhtään sen äänet- Hei sinä ihanaakin ihanampi ku- meuhkataan käytävillä. tömämpi kuin soivakaan kännykkä. luttajaoikeuden ”professori”. Pää- Ampiainen Jumalauta että meidän landella on iti- Jos niitä ääniä oikeasti kokee tarvit- sin kuin pääsinkin kauppaoikeuden koita! Nyt sit raavitaan saatana joka yö sevansa tenteissä tai lukusaleissa, läpi, vaikka kuinka yritit vittuilla Seuraavassa IV:ssä on varmaan ai- kintut ja kikkelit verille! niin eikö piippaus riittäisi? vastaan! heena ”26-vee ja melkein notaari” ;) Bloodsucker Värinään kyllästynyt Vittumaisempi kuin sinä Töö

Onko pykälistit tosiaan näin huo- Kenenköhän älypään ajatus on ol- Kiitos vaan paskasta kesätyöpaikas- noja häviäjiä? Turhaa pitelette noi- lut keksintö nimeltä kesätentti? Kesä ta! Luulin et tässä puljussa vois oi- ta kurssikirjojen varausjonoja yllä - on perinteisesti katsottu lomaseson- keesti tehä kesällä muutakin kun T ette tule saamaan kirjoja kuin vasta giksi, jolloin viimeistään kaikkein skannata ja kopioida, vaihteen pu- uusintaan, jos silloinkaan. Myöhäs- vannoutuneimmatkin kirjastohii- helimeen vastaamisesta puhumatta- a tymismaksut on parin unicafeateri- ret joutuvat altistamaan itsensä au- kaan, mut ei! ”Nyt on just tällä het- b an hintasia, niin eipä paljoa kirpai- ringonvalolle. Kesätentin instituu- kellä vähän hiljasta”. Ois varmaan u se. Kyllä pykälisteille pitäisi opettaa, tio romuttaa tämän ikiaikaisen stres- haastattelussa kannattanu mainita että tappio kurssikirjojen saannis- sinvähennyskeinon ja tekosyyn olla asiasta niin en ois hukannu aikaani l sa pitää niellä kunniakkaasti alkon tekemättä mitään (”no kun ei meil- täällä, stana! a avustuksella eikä itkien mennä teke- lä ole tenttejä nyt”). Pänttääminen Ei enää ikinä tätä paskaa mään varaus kirjasta. Hävetkää! kesäkuumalla aiheuttaa opiskelijoil- a Elitisti runkkari le vain ylimääräistä ahdistusta ja va- Tää kesä on paras ikinä. t kavan D-vitamiinipuutoksen, pa- Rakkauden kesä 2010 Vieläkin vituttaa, kun ekan ja tokan himmillaan se voi johtaa nestehuk- t vuoden opiskelijat tunki oikeusteo- kaan. Kun elämme niinkin synkässä Alkaa pikkuhiljaa kyrsiä nää telkka- o rian luennoille muutenkin täyteen ja valottomassa paikassa kuin Suomi rin sarjauusinnat! Miksei kesällä voi- PIV:seen ja me vanhemmat ja vii- on, on edesvastuutonta pakottaa yh- da näyttää kunnon tv-ohjelmia, kun r saammat tieteenharjottajat joudut- teiskuntamme nuoret toivot ahtau- kerrankin olis aikaa kattoa niitä. Kun i tiin lattiapaikoille. Mut onneks taju- tumaan lukusaleihin juuri, kun he ei nää säätkään oikein suosi ulkona sin vastaiskuna käydä hamstraamas- ensimmäisen kerran voisivat imeä hengailua. sa ihan vitusti esineen kirjoja ja ar- itseensä aurinkoenergiaa. Tähän on Salkkarit on syvältä vaatkaa vaan aionko palauttaa niitä tultava muutos! kirjastoon ees ennen kesätenttikier- Esineoikeuden tentti 6.7. :( Kohta on sit kesä menny paskas- rosta ihan teiän kiusaks! sa duunissa paskalla palkalla, ja en- Mahtaa vituttaa!!! Vitun universumi, vittu. Mäkään en nen kun huomaakaan sitä istuu taas

tuki ja aiheuta tulvaa sun vessassa, portsun luentosalissa kyrpä otassa.

Hei, sinä vihreäsilmäinen oikkari- pölli tai hajota sun omaisuutta. Voit- Mut onneks on viikko lomaa, jee. i tyttö. Jos et saa Tuukkaa, ota minut. ko saatana lopettaa mun kiusaami- Siinähän ehtii vaikka siivota kaapit r

Lupaan olla vieläkin parempi ja tuli- sen?! Ja vakuutusyhtiöt – haistakaa vanhoista luentomuistiinpanoista.

sempi rakastaja. Suorastaan… kaikki paska! Tsigu o Hellä ori Paskaaks tässä lapioidessa t

IV:n viime numero oli paras ikinä!

MIKSI? Siis miksi menin punssi- Tulipa taas IV:ssä todistettua miten Kiitos erityisesti Sakke-haastattelus- t

kahveilla tuhannen päissäni kirjot- se, että omaa kivan tittelin, muka- ta, ne kuvat meni varmaan talteen. a tamaan nimeni siihen Hämäläisosa- coolit kehykset, sen helvetin pinkin Tyttis a

kunnan hippien sähköpostilistal- krakan eikä vielä ole täysin samma-

le?! En salettiin ollut ees oikeustoi- loitunut kammioonsa, saa naiset ul- Nähdä surujen sillalta sain. Kaupun- l mikelponen siinä tilassa ja nyt sieltä vomaan kiimoissaan ihan julkisesti- gin katolla tähtiä tuhansittain. Yksi u

on sitten rangaistuksena kohta kol- kin. Eikä äijä ees oo mikään spesiaa- lähti ja laskeutui. Se lensi halki tai-

me vuotta suollettu paskaa mun in- li! Tollanen läähättäminen on säälit- vaan ja radaltaan harhautui. Sille esi- b boxiin millon mistäkin ompeluseu- tävää. Perkele! tin kysymyksen… a

ran ja ampumakerhon kokouksista, Haarat auki, mullaki on hieno tit- Kuka keksi rakkauden? enkä tiedä miten tuon tulvan voi es- teli! Eiku... T

62 63 osavuosikatsaus 02/10 Asiallinen henkilö Tällä palstalla otetaan monta asiaa aivan liian vakavasti ja parannetaan maailmaa askel kerrallaan Juomiskertomus m

Hanna kylmäniemi ja Väinö Tikkakoski Alussa dekaani loi pääsykokeen. Muutaman kuukau- Onneksi joku oli kehittänyt tenttibissen aivojen lepuut- Hallituksen yleisvastaavat den kirjastot pursuivat täysinä, ja sädekaihtimet peitti- tamiseksi kovan työn jälkeen. Yhdet vaan, ei muuta. Tuli vät auringonvalon. Kalpeat pyrkijät pakersivat ja puser- taas yksi alkoholintäyteinen ilta, tuli kankkusen aamui- sivat, pinnistivät ja ponnistivat uhraten kaiken tavoit- nen vierailu. teensa alttarille. Ja heidän oksennettuaan kaiken oppi- mansa paperille valintakokeessa tuli ilta, ja pyrkijät juh- Ja valitettavasti joku loi myös tenttitulokset. Hylsy siel- livat läpi yön. Tuli aamu, ja he oksensivat jotain aivan lä, toinen täällä. Tuli iltapäivä, ja baari täyttyi taas. Tuli muuta kuin tietoa. aamu, eikä kukaan noussut luennolle. Ja viimein dekaani sanoi: ”Tulkoon phuksit.” Heinä- Ja dekaani sanoi, tulkoon Etappi, tulkoon Kelan hemmot- kuussa paksut hyväksymiskirjeet kolahtelivat postilaa- telukirje. Hallitkoon ne jokaisen oikkarin elämää aina ja esähelteiden siirtyessä unholaan ja synkän todel- ta syksyä ei elämänne kohdalle tule osumaan. Syksyn tikoihin ympäri maata. Katkeria kyyneleitä vuodatettiin, iankaikkisesti. Opiskelijat katsoivat toisiaan ja päättivät: Klisuuden laskeutuessa takaisin elämään, huomaa aikana te tutustutte parhaiten uusiin kohtalotoverei- toiset päihtyivät onnistumisen ilosta, toiset taas surus- huomenna dokataan taas. moni pykälisti elämän karuja totuuksia. Kesätenttei- hinne, sekä pääsette ymmärrykseen siitä, mitä kaik- ta. Tuli ilta, ja hyväksytyt nostivat kannat kattoon. Tuli hin ei sitten jaksanutkaan mennä. Makkaraa ja nesteitä kea Pykälä oikein on. Tämä syksy on (melkein) vain aamu, ja monet tutustuivat särkylääkkeisiin. Näin tuli valmiiksi sopeutuminen myöhäisiin iltoihin ja nautittiin sen verran, että Painonvartijoiden konkurs- teitä varten. varhaisiin aamuihin. si oikeasti harmittaa. Ja mikä kauheinta, Porthanian Ja syyskuussa vahtimestari avasi Porthanian ovet. Orien- käytävillä parveilee pian lauma uusia opiskelijoita, Vanhempia tieteenharjoittajia allekirjoittaneet halua- taatio opiskelijaelämään alkoi niittyjen kukkiessa vielä Tämä on kertomus siitä, kuinka opiskelijaelämäksi kut- sysäten etenkin yksilahkeiset vanhemmat opiskeli- vat muistuttaa siitä, että tuore öljy luistaa paremmin. vehreinä. Bileiden järjestäjä loi oluet, siiderit ja kaikki suttu alkoholiongelma sai alkunsa silloin, kun joka vä- jat syvään ikäkriisiin. Taas sitä on vuoden vanhempi, muut elintärkeät tarvikkeet ja asetti ne baaritiskille. Tuli lissä juotiin. ja uusi vuosirengas on peruuttamattomasti asettunut Yleisvastaavat 2010 monen monituista iloista iltaa ja tuskantäyteistä aamua vatsan ympärille. kun Pykälistit vaelsivat tapahtumasta toiseen, tukkoloi- ta kului ja Pykälän pullovarasto täyttyi tyhjistä pullois- Kirjoittaja haluaa korostaa, ettei toimitus missään nimes- Teillä, hyvät fuksit, on onneksi erilainen tilanne. Jo ta. Luentosalit ammottivat tyhjyyttään myös vanhojen sä vastaa tässä tai tulevissa teksteissä esitetyistä mielipi- ensimmäisestä päivästä lähtien teidät tullaan kasta- löydettyä kesän jälkeen tiensä opiskelijarientoihin. Pro- teistä, eikä edes kirjoittaja aina ole kaikesta samaa mieltä maan Pykälän riemupeijaisissa ainakin hyvään tunnel- fessori katsoi tyhjiä tuoleja valtakunnassaan ja huokaisi: itsensä kanssa. maan, kenties alkoholiin, ja pahimmassa tapauksessa luontaista poistumaa. Tuli ilta, tuli aamu – eikä mikään vaikka mihinkä muuhun. Myös syksyn myötä herää- muuttunut. vät vanhemmat herrasmiehet ja puumanaiset tuovat oman lisäjännityksensä fuksin ensimmäisten kuukau- Seuraavaksi joku kuitenkin keksi, että tentteihin voisi sien luovintaan. kannattaa yrittää lukea. Ei illalla, silloin täytyi kohot- taa malja jos toinenkin. Iltapäivällä väki vaelsi kirjastoi- Yleisvastaavat kehottavatkin kaikkia uusia tieteenhar- hin tunniksi tai kahdeksi. Joku älykäs loi paksut tentti- joittajia lähtemään rohkeasti mukaan fuksisyksyn ta- kirjat, joiden päällä saattoi lepuuttaa silmiään. Tuli ilta, pahtumiin. Allekirjoittaneet, kahdet fuksisyksyt läpi- jona kaikki pänttäsivät hullun lailla jäljellä olevia satoja käyneenä, voivat vilpittömästi todeta, että samanlais- sivuja. Tuli aamu, ja salit täyttyivät kahvimukeista.

64 65 inter vivos FOR YOUR INFORMATION PYKÄLÄ RY Y-tunnus 0288776-8 Toimisto Mannerheimintie 3 B FI-00100 Helsinki ÄJÄHTELEVÄT TULIVUO- paikallisissa turistinähtävyyksissä huomiota herättäneiden tri- Toimisto avoinna ti-to klo 12-16.30 RRET, POLIITTISET SKANDAA- – pääasiallisesti viinitiloilla. Lop- koo-hurmureiden suhde näyt- LIT JA VR:N TAKKUILEVA LÄHI- puillasta omistautumisen taso ylitti tää kokeneen valitettavan kolauk- tel. +358 9 278 5003 LIIKENNEKÄÄN EIVÄT LOPULTA kuitenkin monen matkalaisen koh- sen vieraan sukupuolen edustajan fax +358 9 278 5004 vs. Panu Ståhlberg lukion pelko 1.4.2010 10:31 ESTÄNEET SADEPILVIÄ KASAAN- dalla optimaalin. Sitsitarjoilujen kiilatessa poikien väliin, täytynee Huoneisto Vastauksia: 23 TUMASTA JA SAAVUTTAMAS- vauhdittamana se nousi nimittäin tätä kehitystä kuitenkin luonneh- Lukukertoja: 760 TA SUOMEN ILMATILAA TUO- niin korkeaksi, etteivät paikalliset tia positiiviseksi, kun tuloksena on Sörnäisten rantatie 33B DEN VIIMEIN MUKANAAN AINA pöntöt tai suihkujen viemäritkään uusi ja myös edustuskelpoinen pa- FI-00500 Helsinki Panu Ståhlberg kirjoitti HS:ssa: ”Pääsykokeiden tär- YHTÄ IHNANAN KESÄN SEKÄ saaneet sitä alas huuhdottua. Herk- riskunta. Yllätys ei kuitenkaan ke- tel. +358 9 682 1858 kein funktio on mitata opiskelijan motivaatiota ja kiin- KÄRPÄSET. AURINGONSÄTEIDEN känenäisimmät matkalaisemme jou- säiltojen lämmössä liene se, että toi- nostusta haettavalle alalle. Jos on valmis lukemaan puo- PEITTYESSÄ KUUROSATEISIIN, tuivatkin yön aikana hakemaan ma- set mehiläiset kokevat tarpeelliseksi OSOITTEENMUUTOKSET li vuotta yötä päivää pääsykoekirjoja, on melko todennä- LUONNONVOIMIA VASTAAN kuusijaa vaihtoehtoisista tiloista. pörrätä kukasta kukkaan ja pykäläs- www.pykala.fi/osoitteenmuutos köistä, että ala kiinnostaa ja siitä haluaa myös valmistua.” TAISTELEVAT PAITSI PERHONEN Huonosti nukuttu yö ei kuitenkaan sähän valinnanvaraa riittää. Pikku- Jos ei ole motivaatiota 3 vuotta opiskella lukios- MYÖS PYKÄLÄN OMAT KUKAT JA hillinnyt menoa paluumatkalla. linnut kertovat muun muassa eräästä YRITYSSUHDETOIMIKUNTA sa, voiko olla varmaa, että opiskelijalla on sitten mo- MEHILÄISET. erityisen viehättävästä oikkari-nei- Sini Paajanen tivaatiota opiskella 5 vuotta yliopistossa? Näyttää sil- esän saapumisen vahvisti lo- tosesta, joka on kevään kuluessa +358 40 829 1988 ti, ettei pitempiaikainen keskittymistaito puuttuu. ailakkaan kevään päättänyt Py- Kpulta Kaivohuoneella vietetty päivittänyt rinnalleen tuoreempaa Kristiina Lindholm Jokaisessa maassa vaaditaan ehdottomasti lukion suo- Rkälä-viikkokaan ei saanut ki- kevätkaudenpäättäjäisjuhla. Tun- vuosimallia edustavan kesäkollin. sakuntoista jäsenistöämme uuvah- nelma loikkasi kattoon viimeistään, +358 50 374 0539 ritusta, jotta voisi hakeutua yliopistoon. Suomi on ai- noa maa, jossa voi mennä lastentarhasta suoraan yli- tamaan, kun pienen tauon jälkeen kun joukko kuluneen vuoden ai- nnen hyvin ansaittua kesälomaa Karin Viitanen opistoon, kuitenkin on tuo peruskoulun pakko vielä. ryhdyttiin juhlistamaan työnriemua kana aktiivisuudellaan ilahdutta- Epykälistit rantautuivat vielä pää- +358 40 0244 313 Yliopisto ja korkeakoulut on tarkoitettu korkeampana op- iloisen vapun merkeissä. Juhlat sai- neita pykälistejä saapui paikalle il- sykoekokelaiden sekaan juhlimaan piahona jatkeeksi lukion opintoihin. Jos ei kykene opis- vat asianmukaisen startin Pykälän meisen onnistuneiden kiitossitsien jälkimmäisten keväistä työpanos- sähköpostiosoitteet kelemaan lukiossa, ne opiskelijat siirtyvät kymppiluokal- tiloissa, jossa suurelliset boolitarjoi- jälkeen. Perhosen korviin kantautui ta tai vähintäänkin käyttämään sitä [email protected] le tai ammattikouluihin. Suomessa on näin, että jos ei kyke- lut vauhdittivat muun muassa erään ulkopuolisten valituksia erityisesti tekosyynä kunnon biletunnelman ne opiskelemaan tai muutenkaan opiskelu ei kiinnosta, voi phuksitytön illan aikaiseen päätök- eräästä ratikkaliikennettä valloitta- luomiseen. Pykälän ehkä kuuluisim- Kirjoittajat lukion jättää väliin ja mennä suoraan yliopistoon. Outoa seen ja vähintäänkin yhtä suurel- neesta seurueesta, joka ei ollut malt- mat etkot hoitivat jälleen tehtävänsä on sekin, että lukiossa opettavilla opettajilla ei omalla ole- lisiin korvauksiin vihaiselle taksi- tanut jättää sitsilauluja itse pöytäti- kun baariin pölähti se joukko kur- Ines Huhta | Jasmiina Jokinen | Annika Ju- kaan yo-kirjoituksia, kun opettajaksi pääsee opiskelemaan il- kuskille eräästä piloille menneestä laisuuteen. Perhosen haastatteleman sailemattomasta tarjoilusta nautti- vonen | Laura Kirvesniemi | Anette Laula- man yot:ta niin kuin esim. opetusministeri Henna Virkkunen. matosta. vanhemman naishenkilön mukaan nutta kurssihenkilökuntaa, joka ei jainen | Isabella Lehti | Salli Lindstedt | Kati Kaikenlaisia iltalukiota on tarjolla, niin että voi aina yo-tulok- esitetyt kappaleet olivat sisällöltään ollut eksynyt tai sammunut matkal- Marjasuo | Pauliina Mattila | Albert Mäkelä | set uusia. Muissa maissa ei riitä pelkästään yo-kirjoitukset, kes- appuaatto-illan aikana pykä- ”vähintäänkin epäilyttäviä” ja tul- le. Monien ihmeeksi, pääasiallises- Mikko Rudanko | Nina Toivonen kiarvo määräytyy koko lukioaikana saatuista arvosanoista + Vlistit levittäytyivät useampien kitsijoiden äänenmuodostus ”häirit- ti seiniä ja muita pykälistejä apuna yo-kirjoitukset.DEADLINE ON 27.4.2007, osoitteiden lattioille. Tietämän mu- sevän epävireistä”. käyttäen, osa heistä onnistui myö- MUKAVASTI ENNEN WAPPUA. kaan tällä kertaa kukaan ei herän- hemmin valtaamaa myös tanssilatti- NYT KYNÄT SAUHUAMAAN! nyt seuraavana aamuna Töölön sel- tse Kaivohuoneen tiloissa oikka- aa. Ensivuonna Perhosen palstatilaa Panu on eksynyt väärään paikkaan.1.4.2010 23:43 viytymisasemalta, vaikka eräälle Ireiden käyttäytyminen oli vä- mahdollisesti syövillä wannabee- charmantille vanhemmalle tieteen- hintään yhtä säädytöntä. Moni en- phukseilla on vielä paljon sisäis- Kun Panu ei jaksanut opiskella lukios- harjoittajalle tämä olisikin kuulem- nenäkemätön pari koki kesäillan tettävää, ennen kuin he oppivat Ilmoitushinnat sa, hän on näköjään joutunut väärään paikkaan. ma ollut mieluisampi vaihtoehto, huuman ja poistui auringon sarasta- pykälän pirskeisiin tarvittavat tans- 2/1 väri 980€ Panun kuuluisi olla ammattiopistossa eikä yliopistolla. Oikeus- kuin se hieman iäkkäämpi seura, essa saman osoitteen tai invavessan siliikkeet tai ainakin keinot väistellä 1/1 väri 570€ tieteellinen ei ole ammattiopisto, josta haetaan ammatti helpol- johon hän aamulla havahtui. Toi- suuntaan. Erityisesti menneen kau- niitä. Parhaimmat lähtökohdat tähän 1/1 harmaasävy 490€ la vaivalla. saalla lauantaiaamun varhaiskajossa den phuksit näyttivät vahvistaneen lienee sillä nuorella neitosella, joka 1/2 väri 350€ ohikulkijoita ihmetytti Pykälä ry:n suosiotaan varttuneempien tieteen- jo otti tanssilattia mustelmanarvoi- 1/2 200€ Höpöhöpö Hyvä Panu!6.4.2010 15:12 osittain puuhun ja osittain pulloon harjoittajien tilastoissa. Ne, joille ei sesti osumaa. Onneksi silminnäki- takertunut hallitus, joka oli jo löy- löytynyt riittävästi tarjontaa lihatis- jä havainnot kertovat, että tyttö ei Mediatiedot Se ettei pingota lukiossa tuskaisena,KIRJOITTAJAT vaan osaa priorisoida elä- tänyt tiensä kaivopuistoon ja vietti kiltä, turvautuivat sen sijaan baari- tilanteesta pahemmin loukkaantu- www.pykala.fi/mediakortti mässään (muukin elämä maistuuRisto Sandvik kuin koulu) | Mikael kertoo Nuotto hyvin myös siellä omien sanojensa mukaan har- tiskin antimiin. Eräs Pykälän keitti- nut, varsinkaan ”ku se jätkä oli niin niistä taidoista, jota juristinLiisa ammatissa Reunanen tarvitaan. | Ville P. Komulainen Elämä ei ole jannostajaisia. össäkin astiastoa usein talven aikana kuuma”. Perhonen onnittelee myös kalistellut neitonen vieraili tiskillä Pykälän hallituksessa vaikuttanutta pelkkää sokeaa suorittamista,Mikko vaan Rudanko myös tiettyä | Nelli Vilkko”junailemista” Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai ja sosiaalisia taitoja tarvitaan. Sekös sitten harmittaa sitä nenä odellista retkihuumaa koettiin erityisen useasti jo pelkästään siksi, herrasmiestä ilmeisen tehokkaasta muista toiminnallisista syistä taikka asiakkaasta tai Lassi Jyrkkiö | Henri Tanskanen kuitenkin vasta Ahvenanmaal- että loppuillasta lasien tartuntapinta ISKUrepliikistä ja toivottaa kaikille asiakkaan käyttämästä mainostoimistosta johtu- kiinni kirjassa nyhvääjää, jonka ohi isommalla äo:lla siunatut pa- T vasta syystä voida julkaista, Pykälä ry ei vastaa tästä nut kurvaavat pääsykokeissa.Mikko Pääsykokeissa Pitkänen | Jukka nimenomaan Lehtola mita- le suuntautuneella kevätmatkalla. oli ilmeisen heikentynyt ja ote tup- mitä iskevintä kesälomaa! mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Pykälä taan kiinnostusta alalle, ja Kirillsiinä Tervo vasta |saa Tuomas käsityksen Rytkönen siitä mihin Riemu oli ylimmillään jo junassa pasi lipsumaan. ry:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaise- on pyrkimässä. Lukio on ihanPerhonen hyvä yleissivistävä| Kiti Karvinen koulu, mutta harjaantuneiden matkaajien näyttä- misessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituk- essä nuoremmille mallia muun mu- erhosen suureksi iloksi muuta- vasta yliopistossakin voi alkaaTero panostamaan Nieminen | Milla opiskeluun Mustamäki kunnol- sesta maksetun hinnan määrän palauttamiseen. la. Jokainen joka on pääsykokeet selvittänyt omaa kyllä hyvät assa sitruunoita myöten huippuun- Pma illan aikana yhdessä viihty- Huomautukset on tehtävä kirjallisesti kahdek- Mikko Kohtala | Lotta Niemelä sa viritetyllä drinkkivarustelulla. neistä pareista on myöhemminkin san päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemises- valmiudet suoriutua myös opinnoista. ta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta lukien. Sven Laakso | Veera Snellman Edustehtävissä kouliintuneet Pykä- havaittu vaihtamassa myös mui- län merkkihenkilöt edustivat asian- ta kuin murhaavia katseita. Vaikka Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkais- mukaisella omistautumisella myös vuoden kuluessa tanssirutiineillaan tavaksi sillä ehdolla, että sitä saa korvaukset- ta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan66 uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhte- 67 ydessä toteutus- ja jakelutavasta riippumatta. 67