matchkamraten HIFK – JARO 10.9.2018 | TELIA 5G-AREENA Hoidamme koko sydämellä Tarjoamme kokonaisvaltaiset terveyden palvelut sinulle ja lähimmäisillesi. Asiantuntijamme auttavat niin tapa turmissa kuin sairauksissa koko sydämellä. Tapa turma päivystyksemme sekä kuvantamisen palvelumme ovat apunasi aina aukioloaikoinamme myös viikon loppuisin. Tutustu meihin ja varaa aika pohjolaterveys.fi Meet the Solutionist KUMPPANUUS AMMATTITAITO SITOUTUMINEN BUFAB VALMISTAVAN TEOLLISUUDEN LUOTTOTOIMITTAJA KIINNITYSTARVIKKEIDEN JA PIENOSIEN HANKINNASSA JA LOGISTIIKASSA VAIN JOUKKKUEENA ONNISTUT ! BUFAB Finland Oy www.bufab.fi Puh. 020 7931 200
[email protected] Meet the Solutionist Finland.indd 1 2018-05-02 16:03:32 Vastustajana tänään: FF Jaro Illan kohtaaminen on joukkueiden väistyä tehtävistään. Valmennus- kolmas kuluvalla kaudella, se kertoo vastuu siirtyi pitkän päivätyön Pietar- siitä että kausi on kääntynyt jo lop- saarelaisen futiksen parissa tehneelle pusuoralle. Joukkueiden kaksi aiem- Nicklas Käckolle, joka on aiemmin paa kohtaamista ovat päättyneet mm. vastannut seuran B-junioreid- IFK:n voittoihin ja kovilla odotuksilla en valmennuksesta useammankin kauteen lähteneet Pietarsaarelaiset vuoden. ovat jääneet samalla Ykkösen sarja- taulukon keskikastiin. Tasaisessa kym- Käckon alaisuudessa joukkue on menen joukkueen sarjassa kuitenkin nyt pelannut kolme ottelua ja niistä kaikki on vielä, ainakin teoreettisesti, kaksi viimeisintä on päättynyt Jaron mahdollista. voittoon, kun viimeisenä kaatui KPV. Tänään vierasjoukkue lähtee varmasti