Vuokra-asuntoesite Kylätie 16, Etelä-Haaga, Tervetuloa asumaan Etelä-Haagaan Kylätie 16 – Kylänevankuja 1 Asgerd Summelinin säätiön asuinrakennus sijait- Uudistettu Kylätie see rauhallisella alueella, vehreässä Etelä-Haagassa, Vuonna 2021 tehtävässä perusparannuksessa koko talo Kylätien ja Kylänevankujan risteyksessä. Etelä-Haaga kellarista vesikattoon remontoidaan, suunnittelusta on viihtyisä ja omaleimainen asuinympäristö. Puistot, vastaa arkkitehti Kaisa Vepsäläinen. Suunnittelun kalliot ja vanhojen kärryteiden paikalle rakennetut tavoitteena on turvallinen, terveellinen, viihtyisä, mutkittelevat kadut poikkeavat tavallisesta lähiöstä. taloudellinen ja toiminnallinen senioriasuminen. Suuri osa uusista asuinrakennuksista on rakennettu jo Maalämpö, lämmöntalteenotto sekä aurinkovoimala 50–60 -luvuilla ja vanhoja puuhuviloita on vielä jäljellä vähentävät rakennuksen hiilijalanjälkeä. kertomassa menneestä puutarhakaupunkiajasta. Asukkaiden yhteisiä harrastuksia ja toimintaa varten Etelä-Haagan hyvät liikenneyhteydet junalla ja bus- rakennetaan uusia tiloja pihatason entisten varastojen seilla paranevat vielä entisestään raidejokerin valmis- paikalle. Yhteisötilat mahdollistavat harrastuspiirit, tuttua. Jouko-linjan lähibussi pysähtyy aivan talon jumpparyhmät, yhteiset ja yksityiset juhlat, oleskelun edessä. Palvelut ovat lähellä asukkaita. Riistavuoren sekä tietokone- ja internetpisteet. Asukkaiden käytössä monipuolinen vanhustenkeskus lukuisine palveluineen on viihtyisä saunatila ja käytännöllinen pesutupa sekä ja aktiviteetteineen on helposti saavutettavissa. kuivaustila. Ulko-ovissa on automaattiavaus. Asuntoi- hin saa yhteyden ovipuhelimella ja -kameralla. Asgerd Summelinin Säätiön rakennuttama vanhusten Sisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä on katettu, asuintalo valmistui vuonna 1971 arkkitehti Markus suojainen talvipuutarha ja ulko-oleskelualue. Tavion suunnittelemana. Asunnot ovat yleisilmeeltään ja väritykseltään hillityn Talo sijaitsee kauniin Strömstadinpuiston laidalla vaaleita, asukkaiden omat yksilölliset sisustusratkai- väljällä tontilla. Näkymät asunnoista ovat avaria puis- sut mahdollistavia. Keittokomero ja kylpyhuone on tonäkymiä ja naapurit ovat kaukana. Porrashuoneiden suunniteltu pieneen tilaan tehokkaiksi ja toimiviksi kerrostasot ovat tilavat. Kerrostasojen yhteydessä on esteettistä puolta unohtamatta. Kiintokalusteet ovat yhteisessä käytössä tuuletus- ja oleskeluparveke. Hissi laadukkaita. Säilytysratkaisut ovat joustavia liukuovi- palvelee kaikkia kerroksia. kaapistoineen. Asumisen muoto tukee yhteisöllisyyttä Tilavat ja laadukkaat yhteiset tilat ovat Kylätiellä asukkaiden käytössä.

KUVITUSKUVA Jokaisella porrastasanteella on tuuletusparveke, joka soveltuu myös oleskeluun vaikkapa kirjaa lukien tai naa- purien kanssa jutusteluun. Kerrostasoilla on myös asukkaiden yhteiskäyttöinen varastotila, jossa on kerroksen yhteiskäyttöinen pölynimuri ja lattianpesin ämpäreineen.

Viihtyisässä saunassa saa hyvät löylyt ja pesutilassa on mahdollista liikkua rollaattorin avulla. Pukuhuone on tilava ja sen yhteydessä on esteetön wc.

Pesutupa on maksutta asukkaiden käytössä. Tila on suuri ja siellä on nykyaikaiset koneet. Erillisessä kuivaushuo- neessa on tehokas kuivauspuhallin.

Kuntoilutilassa voidaan järjestää säätiön tukemia liikuntatunteja ja siellä voi myös harjoitella omatoimisesti.

Kirjastosta voi lainata kirjoja, siellä voi lukea säätiön tilaamia päivä- ja aikakauslehtiä, käyttää tietokonetta ja internetiä. Tilassa on myös ompelukone käytettävissä.

Asukkaiden yhteisenä olohuoneena toimii Yhteisötupa. Siellä on yhteinen keittiö ja iso ruokapöytä. Keittiössä voi vaikkapa leipoa ja järjestää yksityisiä ja yhteisiä juhlia. Pianoa voi käydä soittamassa ja pelaamassa erilaisia lautapelejä. Tai muuten vain viettää aikaa ja seurustella naapureiden kanssa.

Pyörävarastossa on latauspisteitä sähkökäyttöisille kulkuvälineille.

KUVITUSKUVA Yhteisötilat sijaitsevat kätevästi sisääntulokerroksessa

Entinen kerhohuone peruskorjataan kirjastoksi, joka Kuntoilutilassa voidaan järjestää säätiön tukemia Saunassa saa hyvät löylyt ja tilavassa suihkutilassa on mahdollista liikkua myös rollaattorilla. toimii myös kotihoidon taukotilana. liikuntatunteja ja siellä voi myös harjoitella omatoimi- sesti.

Pyörävarastossa on latauspistokkeita sähkökäyttöisille Pesutuvassa on laadukkaat koneet ja erillisessä kui- Viihtyisän pukuhuoneen yhteydessä on esteetön wc. kulkuvälineille. vaushuoneessa on tehokas kuivauspuhallin. KUVITUSKUVA

Piha-alueet aktiivisuuden mahdollistajina Taloa ympäröivä piha-alue kunnostetaan asukkaiden yhteiseen käyttöön. Taloa tulee kiertämään ns. terassipol- ku, jota pitkin voi liikkua myös rollaattorin avulla. Erillinen paikka varataan grillaukseen ja pihakeinullekin löytyy paikka.

Viihtyisiä oleskeluryhmiä sijoitetaan sekä pihalle että katettavaan tilaan porrashuoneiden väliin. Kesäisin pihalla voi viljellä hyötykasveja tai kukkia istutuslaatikoissa. Viileämmillä ilmoilla voi oleskella viihtyisässä talvipuutar- hassa.

Koko piha-alue varataan oleskeluun lukuunottamatta hälytysajoneuvojen kulkureittejä ja kotihoidon sekä vierailijoiden autopaikkoja. Koko Kylätien kiinteistön alue on savuton, joten tupakointi on kiellettyä myös pi- ha-alueella kokonaisuudessaan.

KUVITUSKUVA Senioriasunnot Asuntoja voi hakea 60-vuotta täyttänyt henkilö, joka on yhtäjaksoisesti asunut Helsingissä vähintään viimeiset 10 vuotta ja kykenee itsenäiseen asumiseen. Hakijat valitaan säätiön sääntöjen mukaisesti taloudellisin perustein.

Asunnot eivät ole täysin esteettömiä, mutta kulkeminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi mm. poistamalla kynnyksiä. Asunnoissa ei ole kaikilta osin mahdollista liikkua pyörätuolilla.

Hissillisessä talossa on kahdessa porrashuoneessa, neljässä asuinkerroksessa yhteensä 48 asuntoa. Yksiöitä (25–25,5 m2) on 40 kpl ja kaksioita (41–42 m2) on 8 kpl. Kaikissa asunnoissa on kylpyhuone ja ikkunallinen keittokomero. Molemmissa porrashuoneissa on tilava hissi.

Koko asuinrakennuksen alue on täysin savuton. Tupakointi on ehdottomasti kielletty asunnoissa, yhteisissä tiloissa sekä piha-alueella. Asuntojen tiedot Osoite Kylätie 16 / Kylänevankuja 1, 00320 Helsinki Kaupunginosa Etelä-Haaga Hissi Kyllä Huoneistojako 1h, kk, kph / 2h, kk, kph Asuinpinta-ala Yksiöt 25–25,5 m2 ja kaksiot 41–42 m² Ikkunoiden suunta / näkymät Riippuen huoneiston sijainnista näkymiä on neljään ilmansuuntaan; Kyläne- vankujan suuntaan, Strömstadin puistoon, puistikkoon tai sisäpihalle. Keittokomero Ikkuna, valkoiset kaapistot, induktioliesi, kalusteuuni, liesituuletin, jääkaappi- pakastin, tilavaraus mikroaaltouunille. Kylpyhuone Valkoiset seinälaatat, harmaan sävyiset keraamiset lattialaatat ja valkoiseksi maalattu katto. Pesuallas, allaskaappi laatikostolla, peilikaappi pistorasialla ja led-valaisimella, taittuva lasinen suihkunurkka, sähkölämmitteinen pyyhekui- vain (huoneiston sähkö), wc-istuin, bidee-käsisuihku, seinäkahvat suihkuti- lassa ja wc-istuimen yhteydessä, koukustot, wc-paperiteline, tilavaraus pienelle pesukoneelle, “oskarin oksa” -kuivausteline. Kylpyhuoneen kynnys on kokoon painuva eli esteetön kynnys. Lattiassa on sähkökäyttöinen mukavuuslämmitys (huoneiston sähkö). Pintamateriaalit Valkoisiksi maalatut seinät ja katto. Lattia vinyyliparketti, jonka alla on askel- äänieristys. Säilytystilat Valkoisia liukuovilla varustettuja komeroita. Säädettävät vaatetangot, hyllyt ja korit. Yksi ovista on peililasia. Eteisessä siivouskomero, yläkomero, vaatenaulakko, hattuhylly ja koukusto. Kellarissa tai 1. kerroksessa sijaitsevan häkkivaraston käyttö sisältyy vuokraan. Muut varusteet Palovaroitin, ovipuhelin ja ovikamera. Kaksi verhokiskoa kattoon asennettuna ikkunoiden yläpuolella. Esteettömyys Rakennuksessa on huomioitu esteettömyys soveltuvin osin, mutta se ei kaikilta mitoituksiltaan vastaa uudisrakennuksen esteettömyysvaatimuksia. Yleiskunto Asunto on täysin remontoitu 2021

Huoneiston varustelutaso ja pintamateriaalit ovat suuntaa-antavia ja vuokranantaja pidättää oikeuden muutoksiin. Kylänevankuja / Strömstadin puisto / etelä

Kuivaus

Pesutupa Sauna

Pesuhuone 22 23 24 25 26

VARASTO irt.var. (5 kpl) WC Pukuhuone

Lämmönjakohuone/huolto

Hissi Lasitettu talvipuutarha Yhteisötupa Yhteisökeittiö Katettu ulkotila Kylätie / itä

terassi Ulkoilualue / länsi Pyörävarasto

WC Kirjasto

SIIVOUS 28 29 wc isääntulokerros, yhteiset tilat Sisäpiha 27 S 30 Kuntoilutila Sisääntulokerroksessa sijaitsee yhteiset tilat; yhteisötupa ja -keittö, kirjasto, kuntoilutila, saunaosasto, pesutupa, 31 32 33 34 irt.var. (15 kpl) pyykin kuivatushuone ja pyörävarasto. mittarikomero

35 36 37 38 39 40 Porrashuoneiden väliin jää suuri katettu ulkotila sekä lasitettu talvipuutarha. 41 42 43 44 spk irt.var. (8 kpl)

45 46 47 48 Kylänevankuja / Strömstadin puisto / etelä

kk kk

jk jk

kk

As 2 As 3 jk kh kh

As 4

et vaatenaulakko vaatenaulakko et kh Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi

vaaten. et et Liukuovikaappi sk vaatenaulakko

vaatenaulakko sk kh rk var A-porras et kk kk As 1 Hissi sk jk jk As 26 kh As 5 jk mh As 27

As 28 Liukuovikaappi oh kk kh kh Liukuovikaappi sk jk

et jk et

vaatenaulakko kk vaatenaulakko kh vaatenaulakko Tuuletusparveke kk vaatenaulakko

et sk Liukuovikaappi et Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi kh vaatenaulakko As 6 sk Ulkoilualue / länsi

et kh kk jk jk kk Sisäpiha / pohjoinen B-porras var rk Hissi sk Kylätie / itä Liukuovikaappi Tuuletusparveke As 25

. asuinkerros sk et kk kh vn kh kk vaatenaulakko et vaatenaulakko jk 1 jk sk Liukuovikaappi A 1 25 m2 1h + kk + kph B 25 25 m2 1h + kk + kph As 29 As 30 oh A 2 25 m2 1h + kk + kph B 26 25 m2 1h + kk + kph Sisäpiha / itä A 3 25 m2 1h + kk + kph B 27 25,5 m2 1h + kk + kph Sisäpiha / itä A 4 25,5 m2 1h + kk + kph B 28 25 m2 1h + kk + kph A 5 41 m2 2h + kk + kph B 29 42 m2 2h + kk + kph mh A 6 25 m2 1h + kk + kph B 30 25,5 m2 1h + kk + kph Liukuovikaappi 2. asuinkerros

Kylänevankuja / Strömstadin puisto / etelä

kk kk

jk jk

kk

As 8 As 9 jk kh kh

As 10 vaatenaulakko vaatenaulakko et et kh Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi

siivous vaaten. kaappi et et Liukuovikaappi sk vaatenaulakko

vaatenaulakko sk As 7 kh rk var A-porras et kk kk Hissi sk jk jk

kh As 11 As 32 jk mh As 33

As 34 Liukuovikaappi kk oh kh kh Liukuovikaappi sk jk

et jk et vaatenaulakko vaatenaulakko kh kk kk vaatenaulakko vaatenaulakko Tuuletusparveke et et

Liukuovikaappi siivous- kaappi Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi kh siivous- vaatenaulakko As 12 kaappi Ulkoilualue / länsi

et kh kk jk jk kk B-porras var rk sk Hissi Kylätie / itä Liukuovikaappi Tuuletusparveke As 31

sk et . asuinkerros kk kh kh kk vaatenaulakko vaatenaulakko jk et 2 jk sk jk

As 35 Liukuovikaappi A 7 25,5 m2 1h + kk + kph B 31 25 m2 1h + kk + kph As 36 oh A 8 25 m2 1h + kk + kph B 32 25 m2 1h + kk + kph A 9 25 m2 1h + kk + kph B 33 25,5 m2 1h + kk + kph Sisäpiha / itä A 10 25,5 m2 1h + kk + kph B 34 25 m2 1h + kk + kph A 11 41 m2 2h + kk + kph B 35 42 m2 2h + kk + kph mh A 12 25 m2 1h + kk + kph B 36 25,5 m2 1h + kk + kph Liukuovikaappi 3. asuinkerros

Kylänevankuja / Strömstadin puisto / etelä

kk kk

jk jk

kk

As 14 As 15 jk kh kh

As 16 vaatenaulakko vaatenaulakko et et kh Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi

siivous vaaten. kaappi et et Liukuovikaappi sk vaatenaulakko

vaatenaulakko sk kh rk var A-porras et kk kk As 13 Hissi sk jk jk

kh As 17 As 38 jk mh As 39

As 40 Liukuovikaappi kk oh kh kh Liukuovikaappi sk jk

et jk et

vaatenaulakko kk vaatenaulakko kh vaatenaulakko kk vaatenaulakko Tuuletusparveke et et siivous- kaappi

Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi Liukuovikaappi kh siivous- vaatenaulakko As 18 kaappi Ulkoilualue / länsi

et kh kk jk jk kk B-porras var rk sk Hissi Kylätie / itä Liukuovikaappi Tuuletusparveke As 37

sk et . kerros kk kh kh kk vaatenaulakko et vaatenaulakko 3 jk sk jk Liukuovikaappi A 13 25,5 m2 1h + kk + kph B 37 25 m2 1h + kk + kph As 41 As 42 oh A 14 25 m2 1h + kk + kph B 38 25 m2 1h + kk + kph 2 2 A 15 25 m 1h + kk + kph B 39 25,5 m 1h + kk + kph Sisäpiha / itä A 16 25,5 m2 1h + kk + kph B 40 25 m2 1h + kk + kph A 17 41 m2 2h + kk + kph B 41 42 m2 2h + kk + kph mh A18 25 m2 1h + kk + kph B 42 25,5 m2 1h + kk + kph Liukuovikaappi Kylänevankuja / Strömstadin puisto / etelä

kk kk

jk jk

kk

As 20 As 21 jk kh kh

As 22

et vaatenaulakko vaatenaulakko et kh Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi

vaaten. sk et et Liukuovikaappi sk vaatenaulakko

vaatenaulakko sk kh var A-porras et kk kk As 19 Hissi sk jk jk As 23 kh As 44 jk mh As 45

As 46 Liukuovikaappi oh kk kh kh Liukuovikaappi sk jk

et jk et

vaatenaulakko kh kk vaatenaulakko Tuuletusparveke kk vaatenaulakko

et sk Liukuovikaappi et Liukuovikaappi sk sk Liukuovikaappi kh vaatenaulakko As 24 sk Ulkoilualue / länsi

et kk jk jk kk var B-porras Hissi sk Kylätie / itä Liukuovikaappi Tuuletusparveke As 43

sk et . kerros kk kh kh kk vaatenaulakko et vaatenaulakko jk 4 jk sk Liukuovikaappi A 19 25,5 m2 1h + kk + kph B 43 25 m2 1h + kk + kph As 47 As 48 oh A 20 25 m2 1h + kk + kph B 44 25 m2 1h + kk + kph 2 2 A 21 25 m 1h + kk + kph B 45 25,5 m 1h + kk + kph Sisäpiha / itä A 22 25,5 m2 1h + kk + kph B 46 25 m2 1h + kk + kph A 23 41 m2 2h + kk + kph B 47 42 m2 2h + kk + kph mh A 24 25 m2 1h + kk + kph B 48 25,5 m2 1h + kk + kph Liukuovikaappi Talon tiedot Rakennuksen tyyppi Kerrostalo Valmistumisvuosi Valmistumisvuosi 1971, perusparannus 2021 Suunnitellut Arkkitehti Markus Tavio Rakennusten lukumäärä 1 Porrashuoneiden lukumäärä 2 Kerrosten lukumäärä 5 Asuinhuoneistot 40 kpl 25–25,5 m² yksiöitä, 8 kpl 41–42 m² kaksioita Yhteiset tilat Porrastasoilla on tuuletus- /oleskeluparveke; kirjasto; yhteisötupa, jossa yhteisö- keittiö; kuntoilutila; talosauna; pesutupa ja kuivaushuone; pyörävarasto; katettu oleskelualue sekä piha-alue kulkuterasseineen ja oleskelualueineen. Autopaikat Helsingin kaupungin katupysäköinti, asukaspysäköinti. Hälytysajoneuvoille, kotihoidolle ja vieraille järjestetty pihapysäköinti. Lämmitysjärjestelmä Maalämpö, lämmöntalteenotto ja katolla oma aurinkovoimala Lämmönjakojärjestelmä Vesikiertoiset seinäpatterit, kylpyhuoneissa lattialämmitys (huoneiston sähkö) Rakennusmateriaali Tiili Kattotyyppi / katemateriaali Tasakatto / huopakate Ilmanvaihtojärjestelmä Koneellinen poistoilma lämmöntalteenotolla Antennijärjestelmä Kaapeli-tv Tietoliikennejärjestelmä DNA Taloyhtiönetti 10M/10M, mahdollisuus lisämaksusta lisätä nopeutta Energiatodistus Laaditaan maalämmön käyttöönoton jälkeen. Tilavuus 6965 m3 Tontin pinta-ala 1719 m² Tontin hallintaperuste Vuokra, Helsingin kaupunki Kaavoitustilanne Asemakaava Asumisen tukipalvelut Vaikka asuminen Kylätiellä on pitkälti tarkoitettu itsenäisesti kykenevien asumiseen, on elämää helpottamaan tarjolla palveluita. Tärkein alueellinen vanhuspalveluiden tarjoaja on Riistavuoren vanhustenkeskus. Menumat -ateria-automaatti on myös mahdollista hankkia asukkaan käyttöön. Asukkaat solmivat itse sopimukset ulko- puolisten toimijoiden kanssa.

SÄÄTIÖN TUKEMAT ASUKASPALVELUT

Säätiö tarjoaa asukkailleen huoltoyhtiön tuottamia asukaspalveluita.

Asukaspalveluja ovat esimerkiksi: • Pienet asennustyöt huoneistossa • Muuttoapu • Raskaiden tavaroiden siirto • Pienet apu- ja korjaustyöt

Huoltoyhtiö ei kuitenkaan siivoa tai vastaa vanhusten hoidosta.

Tarvitessasi asukaspalveluita, otathan yhteyttä huoltomieheen (Sami Mäkelä / 040 543 8386). e rata ken l ie Pitäjänmäen e lo n s rata ten Orap tie yritysalue Mäkip V Vihdintie i t u a hlaj ie lim a Takomopolku tie Laajasuontie o Metsälä tie ntie N äläntie An Laajas Mets g u e ija r H vo m t a u i Valimomestarinpolk ie agan p ontie est Hiomotie enramppi 3

Valimomestarinkuja Eliel Saarisen tie momestarinpuisto Haaga

a

ppil Mäki väylä

n

uja

k p Rantar a tie itie Valimokuja n l ellonti

n

o e

t r v ne Vihdin linna opolku ie r n Hiom o a Ranta u n polku ta T e ge 3 n

avu n ri t rad a A s t entie i

a t ie i n v R a r Hämee

a siraitti ies e

Muottikuj Laajasuonti m

Hiomokuj ti o A rtt T Selj uri ak im Nuija o l K m Riistavuoren ati a otie e nni e Strömberg Va st a puisto on tie M otie Artturi äkipello om Hiomotie Tak 120 Kanniston Oskelantie K Ha puisto n

K Vihdintie ylätie a ti g e Tu o u an pap r I n Taitotalo s Eliel Saarisen tie n onne etin n v e anti l iti Laajasuontie ajuniityntie p 11 p il P 2 o aamopolk e a e

l k v n

u ti I R e Tako ntie Kar s antaradan Valimotie o skelantie e Riistavuoren n K O m n y e lätie Ryytimaan ot va v ro Pitäjänmäen palvelukeskus n arsir u Kor ie kuja korttelipuisto p n liiketalo a itti e e i Nuijamiest an tinti Keskuspui t g H li e Gymnasiet aa Haaga e e gan Ur n ti Ryyti Lärkan n Os n Haa u kela e Vihdintie T m ti K o h a ja Laajasuonti Pitäj e a a u K I il u ntie s k lim ar u p n ä v Riistavuori onn t R nmäentie a aamokuj ie p a a V a ntarata a l 29 m a m e ntie ti a v y e antie Rant Ry e 5 H a aa radan Pitäjän gan U Telia rheilutie varsiraitti yläämöti Karvaamokuja 3 tie m ö Vihdintie Pitäjänmäki V n äentie HDC H K espertie y Isonnevantie lätie 4 10 Ryytimaantie ockmanni Steniuksenkenttä e Rantarad ti o Vespe m an var li a r linnanväylä V Kylä- tie siraitti

Eliel Saarisen tie tie 110 6 tie Hämeen Vihdinti

P 16 sonin

e itäjänmä n e i t

ma e Ve tomoti r u entie sen sp K 1 k e r Ra He t i olku iu e ntaradan varsirait np rt n äe e b Ste CGI m Haagan Kyläneva o e R ti nväylä Pii nkuj i a r a peruskoulu 9 t i Ranta Pitäjänmä ie t nka

a n ie S

e t r is ata e r ntie a iehentie a lan e i a m Kutomokuja 110 t l S p Hämeenlinn n Pitä e i p Kutom jänmäentie u Eli a ihd ylätie Matka V K K Pitäjänmäki a e R antarada

o e

i k mankuj ntie e t K u ylänev e ja n antie s nsa-as a k Be ivihaanti n Yhteiskoulu iu K varsi n Leikkipuisto Ste e i r t aitti Isonneva Isonnev lueelliset palvelut n 7 2la ylätie o

n K tie Kylänevant

Rist Haaga V 120 anha vie Talin e i ie tenniskeskus Vihdintie A ie Hämeenlinnanväylä r t e tot itie ti evant r ä i n a e den 8 k Ranta h Kyl San Liikenneyhteydet: Ison

inne

R antie

Huopala a Kylänevantie Helsingin Helsingin ivih 1. Jouko-linjan lähibussipysäkki J32 aivan talon edessä. Kuljettaja auttaa matkustajia tarvittaessa.alin liikuntapuisto Linjalla Haagan tor K Kivihaan Vihdintie Suomalainen i veripalvelutoimisto Sykinpolku Yhteiskoulu

Kylätie Nurmi tolantie s Kivihaka pääsee esimerkiksi Kauppakeskus Kaareen sekä Riistavuoren seniorikeskukselle. 3 Ri Etelä-Haaga 2. Bussipysäkki 260 m Hellem nväylä K enpolku tie i ä ie a v t ä Vihdintie tie ihaan yl Va evan K n n tolan h s enlinn a Ison Yhdistystie t 3. Huopalahden juna-asema 450 m vi e ie erto Ri Talihalli tie 4. Taksiasema Etelä-Haaga 350 m Häm Van e i

t Martinkallio ha n vier viertotie Talin totie Vanha llo

ntie e ie keilahalli e t n a Läntinen suurpiiri Vi Kauppalanpuisto h tie Haaga dintie sen Lähikaupat: Kangasp Steniuk uopalahd itie e r ntie Kauppal i U H a se lvil s nt antie n a A V a K n Steniuk ivi 5. K-Market Etelä Haaga 400 m h Kiviha K a h Talontie a a v a n i nkuj Ulvilantie g e as e rt pellonti o a tie V e 6. Lidl Pitäjänmäki 1,3 km i i h ylä

d ä inti

lant

Ansaritie

e a H

a

e K 7. Etelä-Haagan apteekki 300 m kävellen i Vihdintie upp a ivihaantie a g

K a n

dent p

h u r la o ent

a Kauppakeskus Kaareen on noin 3 km matka. Hämeenlinnanv Ulvi 100 Hakamä

p lan o Lapinmäentie Vihdintie t ie Hu 3 Hakamäentie

K Vi Keskinen suurpiiri o hdintie 120 r kamäentie e p mäentie Ha ti Vihdi Haka n paan ntie Hakamäentie äe Reijolankallio Korppaanmäki Vihdintie m Hakamäentie Ulkoilu: H m

uopa pin ä

a e

L n Ruskeasuo tie Pohjola Ulv l Sairaala ahdentie i 8. SYK:n uimahalli 500 m la ntie tarhantie

u Korppaanmäki Puutarhurinlehto Hakamäenk

uus 9. Etelä-Haagan kirjasto 250 m R u ja

Ul Mannerheimintie e v i 10. Huopalahden kirkko 450 m i äent 11. Riistavuoren vanhustenkeskus 750 m Yhteystiedot

Käyntiosoite Kylätie 16 / Kylänevankuja 1 00320 Helsinki

Postiosoite Asgerd Summelinin säätiö sr Pukinmäenaukio 4 00720 HELSINKI

Huoltomies Sami Mäkelä 040 543 8386 Fru Asgerd Summelin F. Underberg [email protected] ★ Telemark, Norge 2.11.1887 † Helsingfors 4.1.1958 Asuntojen vuokraus Nina Hertell 040 068 4777 [email protected]

C/O Helsingin TakuuVuokraus Oy LKV Pursimiehenkatu 11 00150 Helsinki sgerd Summelinin säätiö sr. A Asiamies Säätiö on perustettu vuonna 1960 ravintoloitsija As- Kylätien asuinrakennuksen perusparannus on käynnis- Matti J. Mäkinen gerd Summelinin (os. Underberg, s. 2.11.1887, sä. Säätiön hallitus on tehnyt pitkäjänteistä suunnitte- 050 5511 000 k. 4.1.1958) testamentin perusteella. Säätiö toteuttaa lutyötä, jotta peruskorjattu asuinrakennus piha-aluei- [email protected] sääntöjen mukaista tarkoitustaan ylläpitämällä Helsin- neen palvelee asukkaitaan parhaalla mahdollisella Hallitus gin kaupungin vuokratontilla Helsingin Etelä-Haagas- tavalla itsenäisessä senioriasumisessa. Tavoitteena on, sa (Kylätie 16) omistamaansa vuonna 1971 valmistu- että ajanmukaisesti päivitetyt asunnot ja yhteistilat tar- [email protected] nutta asuinrakennusä. joavat puitteet turvalliseen, terveelliseen, taloudelliseen ja toiminnalliseen senioriasumiseen. Esitteen tiedot voivat muuttua ja vuokranantaja pidättää oikeuden muutoksiin.